-
Title Aatelisii
Author Ingrid
Rating Korkeimmillaan K-11
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot kuuluvat Astrid Lindgrenille
Summary Pehmeältä mallakselta tuoksuva Peppi oli tehdä hänet hulluksi.
A/N Tämä osallistuu Ime kappale tyhjiin -haasteeseen Ellinooran kappaleella Aatelisii. Ikärajoista sen verran, että ainoastaan viimeinen eli viides osa tulee olemaan K-11 materiaalia. Kaikki osat ovat jo pitkälti valmiiksi kirjoitettuja, mutta julkaisen niistä jokaisen omalla vuorollaan. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥ Ronjaa ja Peppiä pääset fiilistelemään myös täältä (https://no.pinterest.com/hrhingrid/ronja-ja-peppi/).
(https://i.imgur.com/bDa8NAo.png)
I. Kruunut päähän ite istutettiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51070.msg978440#msg978440)
II. Älä opeta meille etikettii (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51070.msg978577#msg978577)
III. Teini-ikään jämähtäneit aikuisii (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51070.msg978916#msg978916)
IV. Tanssiaisiin (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51070.msg982443#msg982443)
V. Ilman pukukoodii (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51070.msg986997#msg986997)
-
Kruunut päähän ite istutettiin
Ronja oli ottanut Pepin ensimmäistä kertaa mukaansa Matiaksenlinnaan. Kesä oli ollut pohjoisessa sateinen, mikä oli saanut kivilinnaa ympäröivän metsän sammalnummineen vihertämään kilvan Pepin ikivihreiden silmien kanssa. Sinä iltapäivänä aurinko kuitenkin paistoi pilvien lomasta, joten Ronja oli päättänyt viedä Pepin retkelle Matiaksenmetsään.
Pitkän patikoinnin päätteeksi Ronja istahti sammalmättäälle veistämään paksusta oksasta puuhuilua. Hän vilkuili sivusilmällä Pepin touhuja – itsekseen hyräillen tuo poimi joenvarrelta kellosinilatvoja, kaarlenvaltikoita, punakkoja ja nuokkurikkoja. Ryövärintytär ei voinut estää hymynkaretta hiipimästä huulilleen hänen katsoessaan, kuinka hentoja ja varovaisia maailman vahvimman naisen otteet olivat hänen kohdellessaan siroja tunturikasveja kuin vertaisiaan.
Lopulta Peppi riensi takaisin Ronjan luo. Hän suukotti ryövärin poskea ja istahti tuon viereen sammaleelle. Pitkän tovin he istuivat hiljaisuudessa, jota rikkoivat vain etäämmältä vaimeina kantautuvat ajattarten valitusvirret.
”Valmis!” Peppi hihkaisi lopulta, ja Ronja kuuli hymyn naisen äänestä.
Peppi oli punonut tunturikasveista seppeleen. Kukkakruunu hehkui auringossa sinisen, violetin ja valkoisen sävyissä, ja Peppi kohottautui asettamaan sen Ronjan paksuille ja hieman takkuisille hiuksille.
”Eikö se sopisi sinun päähäsi paremmin?” ryövärintytär kysyi myhäillen ja laski oksan hetkeksi käsistään. Peppi pudisti tietäväisenä päätään.
”Sinustahan se kuningatar jonakin päivänä tulee. Ei minusta.” Naisen pisamaisilla suupielillä viipyi leveä hymy. ”Sitten tätäkin metsää aletaan kutsua Ronjanmetsäksi.”
Ronja hymähti hiljaa.
”Höpö höpö”, hän tokaisi silmiään huvittuneena pyöräyttäen, ”ei minusta ryöväriruhtinatarta saisi tekemälläkään. Minut on veistetty täysin eri puusta, kuin isäni.”
”Minun mielestäni sinusta tulisi mitä oivin ruhtinatar”, Peppi kuitenkin tuumasi tavalliseen mutkattomaan tyyliinsä. Naisen sanat saivat Ronjan hymyilemään, vaikka hän olikin lähes varma siitä, ettei Peppi tiennyt laisinkaan, mistä puhui. Sillä ei kuitenkaan tuntunut olevan merkitystä ryövärintyttärelle, joka kohotti kätensä Pepin kasvoille ja veti naisen huulet kevyesti omiaan vasten.
”Vain, jos sinusta tulee minun hovinarrini, kuten lupasit.”
-
Uuh, taas mennään! Oon kyllä oikein ilonen siitä, että oot innostunut taas kirjottelemaan enemmänkin :3 Jauhan aina tätä samaa, mutta tykkään tutustua näihin hahmoihin ja erityisesti paritukseen sun näkökulmasta - toteutat näitä niin hyvin!
Noi sun valkkaamat otsikot sopii näille kuin nenä päähän ja musta on mielenkiintoista päästä lukemaan Pepistä vierailulla Matiaksenmetsässä - vieköhän Ronja hänet ihan linnaan asti? Mitähän siitä mahtaa tulla :'D
Ajatus Pepistä Ronjan hovinarrina oli ensin huvittava, mutta myös vähän haikea jos miettii sitä siltä kantilta, että miten erilaista elämää kumpikin elää... Ronjalla kun taitaa olla tuo ryöväriruhtinattaren tehtävä edessään, halusi sitä tai ei ://
Ihanaa kun kirjotat näistä, mielenkiinnolla seuraan! Ja todellakin oon team!Peppi ja kyllähän meitsi sitä femmeäkin voi lukea, varsinkin näin hyvin toteutettua ;)
-
Angie, olen aina ihan tosi imarreltu, kun piipahdat minun femmeficcien äärellä. ♥ Mulle tuli sun kommentista tosi hyvä mieli, koska olen ollut taas pitkään kirjoittamatta ja vähän jännitin uusien tarinoiden julkaisua, kun tuntuu, että ajatukset ja sanat ja kaikki on ihan ruosteessa. Oot ihan oikeassa siinä, että vaikka nämä kaksi näin pintapuolisin (ja ehkä syvemmältikin) elää tasapainossa ja onnellisina toistensa kanssa, niin kyllä siellä kaiken alla sitten kuitenkin kasvaa ne suuret eroavuudet, jotka silloin tällöin tuovat tosi isoa kontrastia hahmojen välille - siitä esimerkkinä vaikkapa tämä seuraava kipale, jossa päästään kurkkaamaan, mitä siellä Matiaksenlinnassa sitten lopulta tapahtui. ;)
-
Älä opeta meille etikettii
Peppi nyrpisti huomaamattaan pisamaista nenäänsä. Hänen suutaan kuivasi, vaikka hän oli saanut juuri nielaistua kulauksen punaviiniä kurkustaan alas. Pepin siro keho värähti, ja hän laski pikarin pikaisesti takaisin pöydälle samalla äänekkäästi viinin kuivahkoa ja kirpeää jälkimakua maiskuttaen. Sitten hän katsahti ympärilleen nähdäkseen, oliko kukaan huomannut.
Loviisa katsoi häntä hieman paheksuvasti pöydän toiselta puolen, mutta muut äänekkään ryövärijoukon jäsenet eivät olleet näyttäneet kiinnittävän huomiota hänen tekemisiinsä.
Peppi naurahti vaivalloisesti, mutta käänsi kuitenkin katseensa pikaisesti toisaalle tuntiessaan vieressään istuvan Ronjan pukkaavan häntä kevyesti olkavarteen. Ryövärintytär kohotteli kysyvänä kulmiaan.
”Sanoinhan sinulle, etten ole koskaan maistanut viiniä”, Peppi kuiskasi Ronjan korvaan ja vilkaisi Loviisaa, joka vaikutti tympääntyneeltä. ”Se maistui aivan kamalalta.”
”Äh, älä välitä”, Ronja totesi ja ojensi Pepille syvän kuksan, joka oli täytetty mallaksella. ”Maista tätä, se on makeampaa.” Peppi nyökkäsi, kun ei tohtinut kieltäytyäkään – rosvojoukon juhlissa ei vaikuttanut olevan liiaksi valinnanvaraa, eikä hän suinkaan tahtonut istua kuivin suin koko iltaa.
Makean mallasjuoman makuun tottuminen sujui huomattavasti helpommin, ja useamman siemauksen jälkeen Peppi huomasi jopa pitävänsä siitä. Se sai naisen huomaamatta naurun karkaamaan hänen huuliltaan tavallistakin herkemmin ja posket punoittamaan kilvan hänen punaisten hiussuortuviensa kanssa. Loviisakin vaikutti yllättäen paljon lempeämmältä ja lähestyttävämmältä, suorastaan mukavalta.
Ja kun kaikki muut vaikenivat lopulta kuuntelemaan Matiaksen, ryöväriruhtinaan, mahtipontista illan puhetta, ei Peppi kyennyt hillitsemään tirskahteluaan. Edes Loviisan varoittavat katseet tai Ronjan kevyet puristukset hänen käsivarrellaan eivät saaneet naista hiljenemään, joten lopulta Ronja tarttui häntä kädestä ja veti mukanaan pois koruttomasta salista.
”Mikä kumma sinun on?” ryövärintytär tokaisi naurua äänessään heidän päästyään hiljaiseen käytävään. ”Joudun takiasi vielä äitini puhutteluun – ja se ei ole mukavaa se.”
Peppi ei kuitenkaan tuntunut saavan sanaa suustaan.
Hetken Ronja katseli kuun valaisemia pisamaisia kasvoja, kunnes hieman hätäisesti ja omaksi yllätyksekseenkin työnsi maailman vahvimman naisen ikkunanpieltä vasten – pehmeältä mallakselta tuoksuva Peppi oli tehdä hänet hulluksi. Hän suuteli tuon huulia pitkään ja piti punaisia hiussuortuvia tiukassa otteessaan.
”Kenties viinikin maistuisi siedettävältä, jos saisin maistaa sitä tällä tavoin - huuliltasi”, Peppi mietiskeli hiljaa suudelman lomassa.
-
(Oon täällä läsnäolollani käännyttämässä sua Winterironiin eiku mit -)
Hah, no tapahtui siellä Matiaksenlinnassa jotain sen suuntaista mitä odotinkin, vaikka ajattelin etukäteen Pepin olevan ehkä (tahattomasti) vieläkin "töykeämpi", tai ehkä kyseenalaistavan enemmänkin ryöväreiden tapoja ;D Mutta oikein hyvä näin ja söpö hieman humaltunut Peppi, joka ei pysty olemaan tirskahtelematta kesken Matiaksen puheen :'D Toimii, varsinkin kun se johtaa tuollaiseen kiihkeämpään hetkeen ikkunanpieliä vasten ;)
Oikein bueno, seuraavaa tulille vaan ❤
-
Jee, kivaa kun kirjoittelet lisää Ronjaa ja Peppiä :D
Kivaa myös, ettei tämä jatka suoraan tuota aikaisempaa verseä missä Birk oli vahvasti läsnä. Tässä tuntuu hyvältä tuo Ronjan ja Pepin välit, jotka vaikuttavat olevan sellaisessa ihanassa ihastumisvaiheessa vielä kun suhde on vasta alussa. Tuo ensimmäinen osa oli ihana ja lempeä, saapuminen Ronjan kotikonnuille tuntui sujuvan mutkattomasti.
Tuossa toisessa osassa naureskelin Pepille, joka tuntui olevan oma itsensä nyrpistellessään viinille. Onneksi mieluinen juoma löytyi ja hymyilin kun kaikki huipentui suudelmiin! Sillä suukot on parhaita :D Mitähän Loviisa mahtaa Pepistä oikeasti tuumia? Muistini mukaan hän on kuitenkin aika suvaitsevainen, toisin kun Matias. Mutta ehkäpä se vielä selviää tässä.
Kivaa, että tämä on pitkälti kirjoitettu joten nyt vaan odottelen uusia osia :D
Vendela
-
Oi että, joka kerta tämän parituksen ääreen palaaminen on aivan yhtä ihanaa! Olen varmaan sanonut tämän useasti aiemminkin, mutta osaat yhdistää nämä kaksi maailmaa oivallisesti ja ennen kaikkea luonnollisella tavalla yhteen. Ronja ja Peppi ovat niin match, toisilleen sopivia monella tapaa. Samalla pidän siitä, että myös tässä tarinassa on synkempiä sävyjä, kun Peppi yrittää opetella Ronjan ryöväriperheen tavoille. Osittain Pepin ajattelee olevan luonnonlahjakkuus sopeutumaan, mutta samalla hänen luonteensa tuntien voi arvata, ettei elämä ryövärinlinnassa ole aivan häntä varten.
Luin tuossa kuukausi sitten pitkästä aikaa Ronja ryövärintyttären, joten Matiaksenmetsän maisemat ovat vahvana mielessä. Molemmissa osissa tavoitat kirjan tunnelman ja miljöön hienosti! Ensimmäisessä osassa pidin hurjasti kohdasta, jossa Peppi käsittelee tunturikukkia hennoin, pehmein ottein. Se on ihana yksityiskohta, josta tekee vielä ihanamman se, että juuri Ronja tekee tuon huomion tarkkaillessaan Peppiä kauempaa. Sen lisäksi pidin tuossa ensimmäisessä osassa etenkin tästä lauseesta:
Pitkän tovin he istuivat hiljaisuudessa, jotta rikkoivat vain etäämmältä vaimeina kantautuvat ajattarten valitusvirret.
Ajattaret ovat mielestäni todella mielenkiintoisia paholaisia, joista huomasin kiinnostuvani erityisen paljon kirjaa lukiessani. Lähdin heti pohtimaan, miten ne reagoisivat Peppiin ja ennen kaikkea miten Peppi reagoisi niihin :D Miten olet muuten ajatellut, että Pepin hiukset ovat tässä tarinassa? Leteillä vai auki? Ei-niin-tärkeä, mutta silti tärkeä kysymys :P
Toisessa osassa Loviisan varjo tuntui uhkaavalta ja mietinkin, onko hänellä jotain sanottavaa Pepistä ja jos, niin miten se tulee esiin. Hän on niin tiukka ja itsenäinen, vahva nainen, jolla on mielipiteitä moneen lähtöön. Olisi myös hauska saada lukea Matiaksen suhtautumisesta Peppiin, sillä näissä osissa ryöväriruhtinas jää vielä etäiseksi. On niin paljon kaikkea sellaista, mistä haluaisin Pepistä ja Ronjasta sinun kirjoittamanasi lukea! Ihanaa, että näitä on vielä jäljellä useampi! Odotan oikein innolla jatkoa, kiitos jo nyt tästä :)
-
Angie, kiitti kun viittit taas. ♥ Ajattelin, että ensimmäisellä vierailulla on hyvä vähän jarrutella, vaikka se ei kyllä toisaalta ollenkaan ole Pepin tapaista, hohoh. Ehkä näiden ficlettien mitat kuitenkin sillä tavalla pelasti tilanteen, että en saanut ängettyä aivan kaikkia mielenpohjalla olleita ideoita vielä tähän tarinaan. ::) Mutta onneksi Pepillä on vielä edessään lukemattomat kerrat visiittejä Matiaksenlinnaan - kyllä sitä vielä ehtii sattua ja tapahtua, niin töppäyksiä kuin muunlaisiakin... kohtaamisia. ;)
Vendela, hei sinä, kiitos. ♥ Joo, nyt sai Birk kyllä jäädä ainakin hetkeksi penkin päätyyn, saa tytyt olla vähän keskenään Ronja/Birk -yliannostuksen jälkeen. 8) Nyt tosiaan vaan halusin nauttia nimenomaan tuollaisesta ihastumisen huumasta ja siitä hyvästä olosta, joka näistä huokuu toisensa seurassa. Kun kaikki on vielä uutta, upeaa ja jännittävää. Loviisa on jämpti pohojammaan emäntä, mutta hänen osansa jääköön nyt vain tympääntyneiden katseiden tasolle - katsotaan sitten myöhemmin, mitä vanhempi sukupolvi Pepistä meinaa, ;)
hiddenben, kiitos ihanasta kommentistasi! ♥ Match on mitä oivin sana kuvaamaan Peppiä ja Ronjaa! Olet ihan oikeassa, että aivan pelkkää vaaleanpunaista höttöä tämä ei ole, koska tosiaan kahden hyvin erilaisen naisen ja heidän erilaisten elämiensä kontrasti tässä kyllä salakavalasti tulee monillakin tavoin esille. Se tuo toisaalta tarinoihin myös realismia, vaikka lasten satuhahmojen maailmoissa liikutaankin. :) Ihana kysymys! Pepin hiusten kuvittelen ehdottomasti olevan auki - vapaina tuulen vietävissä, kuten hän itsekin. ♥ Lupaan kyllä kirjoitella näistä vielä monen monta tarinaa, koska oman mielikuvitukseni lisäksi niin sinä kuin muutkin näitä tarinoita kommentoivat antavat kivoja inspismurusia, ja aivoni alkavat heti hyrräämään jo seuraavaa tarinaa varten! Eli ei huolta, jatkoa ja spinoffeja on kyllä luvassa vielä pitkään. :)
-
Teini-ikään jämähtäneit aikuisii
Kesän viimeiset viikot olivat lempeitä etelässä. Illat olivat lämpimiä ja auringonlaskujen kultaamia, ja suurimman osan niistä Peppi oli viettänyt riippukeinussa kirjoja lueskellen Ronjan kalastellessa laiturin nokassa.
Matka Matiaksenmetsästä Huvikummun maalipinnan osittain menettäneelle pihaportille oli vienyt odotettua pidempään, sillä kaksikko oli pysähtynyt pitkiksi toveiksi jokien varsille, järvien rannoille ja auringonkukkapeltojen reunamille. Kirkuvan keltainen puutalo oli kuitenkin yli viikon patikoinnin päätteeksi toivottanut heidät tervetulleiksi, ja Ronja oli huomannut miettivänsä, että hän tunsi olonsa hiljaa natisevassa vanhassa talossa lähes yhtä kotoisaksi, kuin Matiaksenlinnassa.
Eräänä loppukuun myöhäisiltana Peppi päätti, että he lähtisivät pyöräretkelle kirkonkylän halki.
Seesteisen illan hiljaisuutta rikkoivat vain heidän äänekäs naurunsa ja vanhat nitisevät polkupyöränsä, kun he polkivat hiekkatietä pitkin kohti tiheämpään asutettua aluetta. Yllättäen Peppi kuitenkin pysähtyi, ja hänen tuumaileva katseensa tuijotti erään maalaistalon pihan suuntaan.
”Mitä nyt?” kysyi Ronja, joka pysähtyi itsekin pyörällään.
”Minun tekee hirveästi mieli omenapiirakkaa”, Peppi totesi ajatuksissaan. Naisen yllättäviin mielenkäänteisiin jo verrattain tottunut Ronja kohotti hieman hämmästyneenä kulmiaan ja käänsi katseensa talon pihan puoleen. Suurella pihamaalla kasvoi kuusi omenapuuta, joiden oksilla riippui suuria heleänpunaisia omenoita niin paljon, että oksien päät olivat niiden painosta kaartuneet kohti maanpintaa.
”Mutta meillähän on omenapuita omalla pihamaallamme”, Ronja huomautti.
Hän osasi jo arvata, minne Pepin ajatukset olivat karanneet.
”Niin”, myönsi Peppi, mutta hänen suupielensä nyki. Hän käänsi katseensa Ronjaan. ”Mutta kaikki aina sanovat, että omenat ovat maukkaampia aidan toisella puolen.”
”Ei, vaan että ruoho on vihreäm-”
”Tule nyt vain!” Peppi hihkaisi, ja ennen kuin Ronja ehti toistamiseen avata suutaan, oli tuo jo hypännyt matalan aidan yli talon pihamaalle. Ryövärintytär huokaisi, mutta antoi periksi – kuten hän kovin usein tapasi Pepin tapauksessa tehdä.
He hiippailivat puiden varjoihin ja alkoivat kerätä omenoita syliinsä niin paljon kuin vain suinkin jaksoivat kantaa. Pepin käsivarsilla oleva hedelmäkasa oli luonnollisesti paljon suurempi kuin mitä Ronja sai kerätyksi, ja ohimennen ryövärintytär pohtikin, kuinka he saisivat ne kaikki kuljetettua takaisin Huvikumpuun pyörineen kaikkineen.
Hän oli juuri kysymäisillään asiasta Pepiltä, kun yllättäen maalaistalon suuri ikkuna avautui. Talon isäntä heilutti nyrkkiään vihaisena ja huusi heille niin suureen ääneen, että linnut kaikkosivat taivaalle läheisen metsän koivupuiden oksilta.
”Aika lähteä”, totesi juuri omenasta haukannut Peppi vikkelästi naurua äänessään, ja niin he juoksivat pihamaan halki ja hyppäsivät yli aidan omenat sylissään villisti pomppien.
He nappasivat maassa lojuvat polkupyöränsä ja täyttivät niiden korit hedelmillä, kiiruhtaen sitten takaisin Huvikumpua kohti niin sukkelasti, ettei Ronja ollut pysyä Pepin vauhdissa. Se johtui kuitenkin siitä, että hän nauroi niin, että vatsaan sattui. Ja niin teki Peppikin.
-
Mäkin haluan jämähtää teini-ikään, tai ainakin olla ikinä kasvamatta aikuiseksi jos se meinaa luopumista pyöräretkistä ja riippukeinuista ja omenavarkaissa käymisestä ;D
Tää oli ihanan hyväntuulinen, tuli oikein kesäfiilis ja muutenkin hyvä mieli <3 Ihanaa, että Ronja ja Peppi saavat kunnon hengähdyshetken Huvikummussa - Matiaksenlinnassa on varmasti ollut hieman eri tunnelma ja hankalampi olla vaan yhdessä rennosti, vaikka varmasti omalla tavallaan mielenkiintoista sekin :3
Roikun täällä mukana tyhjänpäiväisine kommentteineni loppuun asti, älä huoli ;) ♥
-
Tämmöinen nauttiminen ja fiilistely on kyllä ihan parasta :D
Kivaa, kun tässä palattiin Huvikumpuun ja tuollaiseen rennonletkeään fiilikseen. Toki Matiaksenmetsässäkin on puolensa, mutta ehkä näiden kahden on helpompaa olla täällä ja nauttia :) Pyöräretki oli leppoisa ja omenoiden näpistäminen niin peppimäistä! Jotenkin näistä huokuu se, kumpi on vahvoilla missäkin paikassa. Matiaksenlinnassa Peppi oli hieman hukassa, aivan kun tässä Ronja antoi Pepin määrätä tahdin. Se ei ole huono ollenkaan, kun homma pysyy tasapainossa.
Arvaapa kenen tekee nyt mieli omppupiirakkaa ;) Ehkä sellaisen joutuu leipomaan jossain välissä, vaikka parasta se on kyllä syksyllä kun on omat (tai naapurin) omenat joita käyttää ;D Tämä on ihanan kevyttä luettavaa, ja tarkoitan tällä sitä että tätä on ihana lukea kun ei ole mitään synkää ja ahdistavaa :)
Vendela
-
Ihanaa saada lukea näin nopeasti uusi osa! Ja vieläpä tällaista kesäistä tunnelmointia pyörineen ja omenapuineen kaikkineen ♥ Vähän surkuttelin ensin sitä, että tässä osassa palattiin takaisin Huvikumpuun eikä jääty Matiaksenmetsään, mutta toisaalta pidin kovasti tuosta matkanteon kuvailusta ja kuinka pitkän matkan jälkeen Huvikumpu toivottaa molemmat tervetulleiksi.
Se, että Pepin koti alkaa tuntua kodilta myös Ronjalle, on samanaikaisesti ihana ja kamala asia, sillä ajattelevan sen voivan olla jälleen yksi asia, joka tulee varjostamaan Ronjan tulevaisuutta. Mutta kuinka vain, onneksi tässä tarinassa (ja kohta täälläkin!) on kesä ja Ronjalla ja Pepillä toisensa. Ja arvostan kyllä kovasti sitä, että tulkitset näitä kahta hahmoa satumaailmassa, mutta aikuisen näkökulmasta. Se toimii ja pitää hahmot eläväisinä ja ihanina näin aikuisiälläkin :)
Tuo Pepin omenat ovat maukkaampia aidan toisella puolen sai kyllä hymyilemään - kuinka peppimäistä! Ja Ronja antamassa periksi ja heittäytymässä ryövärittäreksi, siinäpä olisi Matias varmasti ylpeä :D Oli muuten myös hauska yksityiskohta tuo kirkonkylän mainitseminen: vaikka niin Peppi kuin Ronja kasvavat ruotsalaisessa maisemassa, Pepin kohdalla miljöö on lukijalle paljon tutumpi kuin Ronjan metsä. Kirkonkylä toimi tässä kohtaa hauskana ns. immersiivisyyden rikkojana, mutta hyvässä mielessä, sillä se korostaa sitä, miten erilaisessa ympäristössä Ronja Pepin kanssa ollessaan elää. En tiedä, saitko ajatuksesta kiinni, mutta joka tapauksessa: sana oli hauska yksityiskohta kokonaisuudessa ja muistutti maailmojen erilaisuudesta!
Kiitos jälleen ihanasta uudesta osasta :)
-
Nappasin tämän kommenttikampanjasta, koska suorastaan hihkaisin ilosta, kun näin, että sinulta oli tullut lisää Ronja/Peppiä! ♥ En ole aivan varma siitä, olenko mitään näistä muista teksteistä kommentoinut, koska olen hirveän huono kommentoimaan tekstejä joista pidän kauheasti (vaikka se vähän nurinkurista onkin :D ), mutta jospa nyt sitten vähintäänkin aloitetaan tästä. :P Toivottavasti tulevaisuudessa saan sanottua jotakin myös niihin vanhempiin teksteihin!
Tämä teksti on genreltään aika pitkälti lemppariherkkuani: sellaista elämänmakuista ja arkista, mutta kuitenkin taustalla on häivähdys seikkailua ja tummempia sävyjäkin. Ronjan ja Pepin suhdetta värittää tuo tieto siitä, että jonain päivänä Ronjasta tulee kuitenkin ryöväriruhtinatar, ja kyllä näistä myös aistii sen, että he elävät aika vahvasti eri maailmoissa, vaikka täydentävätkin toisiaan ja sopivat hyvin yhteen. Siitä tulee ihastuttava ja kihelmöivä jännite, joka kulkee minusta mukana kaikissa näissä Ronja/Peppi -teksteissäsi kautta linjan.
Näistä teksteistä pidin tähän mennessä eniten tuosta ensimmäisestä. Pystyin kuvittelemaan hyvin miljöön ja kukkaseppeleet ja sateisen kesän – ehkä koska täällä Helsingissä on satanut kohta viikon verran putkeen :D – ja minusta oli ihanaa, että Peppi suhtautui ajatukseen Ronjasta ryöväriruhtinattarena noin kannustavasti ja ylpeydelläkin. Ah. ♥ Kukkaseppeleet ovat myös heikkouteni, joten jo yksistään ne olisivat saaneet minut tykkäämään tuosta palasesta. :P
Toisessa osiossa oli hauskaa lukea Pepistä maistelemassa viiniä ja olutta, koska pystyn hyvin kuvittelemaan sen, ettei hänellä ole entuudestaan niistä juurikaan kokemusta, ja viini ja olut ovat kyllä etenkin ensimmäisillä kerroilla oikeasti oudon makuisia. :D Peppiä on siis helppo ymmärtää! Mutta loppu oli ihastuttava ja hurjan söpö, ja pidin kyllä myös siitä, että Ronja suhtautui Pepin aiheuttamiin häiriöihinkin tuolla tavalla lempeän huvittuneesti.
Viimeisen osan omenavarkaudessa oli hyvin vanhaa lidgrenmäisyyttä ja se sopi näille hahmoille erinomaisesti. hiddenben jo nostikin esiin tuon Pepin kommentin omenoiden maukkaammuudesta ja minustakin se oli osuva ja peppimäinen. Pidin myös siitä, että Ronja oli näistä kahdesta se, jota piti suostutella omenavarkauteen, vaikka hän on ryövärintytär. :D Se kertoi paljon hahmon luonteesta – ja toki Pepin myös, ja tietenkin heidän välisestään suhteesta.
Olet myös saanut tosi hauskasti nuo lyriikat näiden osien nimiin. Aluksi mietin, että kuinka puhekieli sopii, kun itse tekstissä sitä ei ole, mutta hyvin se on sinne soljahtanut ja otsikot istuvat osiinsa napakasti ja oivaltavastikin. Hauska tapa hyödyntää tuota haastetta!
Kiitos, näitä on ollut ilo lukea! ♥
-
Apuaaaaa. Kiitos teille kaikille kommenteistanne, ne ovat piristäneet minun kesänalkua, joka muutoin on ollut vähän ankea! Kaksi viimeistä lukua ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa, mutta en ole ollut niihin itse niin tyytyväinen, että olisin halunnut ne kiireellä julkaista. Tänään niistä kuitenkin saatte luettavaksenne toisen, johon tein tällä viikolla aika paljon muutoksia ja lopulta totesin, että tällä mennään, jotta saadaan Ronjan ja Pepin kesäseikkailut vielä jokin päivä seikkailtua loppuun. Viimeistä hion vielä omaa silmää miellyttämään, mutta sekin tässä toivottavasti saadaan juhannuksen kuumuuteen ja hekumaan sopivasti julkaistuksi. ;)
Angie, myyh, kiitos. Mäkin voisin ihan mielelläni palata ja jämähtää nuoruusajan sekoiluihin. Aikuisuus on soppaa ja minä olen haarukka jne. :D Pepin ja Ronjan kanssa on kiva oman elämän vastapainoksi vaihtaa vaihde jonnekin ihan muualle, ja näitä on ollut tosi mukavaa ja rentoa kyllä kirjoitellakin. Onhan Ronja ja Peppi tässä itsekin aikuisia, mutta jotenkin heillä menee kyllä sata kertaa paremmin ja mukavammin elämässään kuin allekirjoittaneella, mutta minkäs teet lol! Kiitos, kun oot potkinut ja kannustanut mua eteenpäin näiden kanssa. ♥
Vendela, kiitos jälleen, kun kävit jättämässä puumerkkisi tänne! ♥ Huvikummulla ja Matiaksenlinnalla on molemmilla puolensa (itse kallistun enemmän Matiaksenlinnaan sumuisine ja vihreine metsineen), mutta kontrastia niiden väliltä kyllä löytyy, kuten myös itse hahmoistakin, ja siksi halusin heittää kaksikon lopulta toisiin maisemiin kesää viettämään. Ja kuten sanoitkin niin kyllä, näistä huomaa helposti, kuinka maisemavaihdoksen myötä vaihtuu myös se, kuka vie. ;)
hiddenben, voi ei, juuri kun pääsit sanomasta, että onpa kivaa kun julkaisen niin nopeasti näitä... :D No, täältä tulee uusin luku hieman viiveellä, ja sitä pahoittelen! Ihanaa, että bongasit ja tartuit kirkonkylään, koska pitkälti samoja ajatuksia sitä tähän valitessani pyöri mielessäni! Korostamatta eroja hahmojen ja tapahtumapaikkojen välillä liikaa olen kuitenkin halunnut ripotella yksityiskohtia sinne tänne luomaan kontrastia, ja olikin siksi ihan tosi mukavaa huomata, että tuo jäi mieleesi. :) Kiitos ihanasta kommentistasi. ♥
Kaarne, hei. ♥ On ilo kuulla, että olen onnistunut tavoittamaan tunnelman ja luomaan mieleenpainuvan ja mukavan lukukokemuksen! Vaikka Ronjasta ja Pepistä voisi kirjoittaa vaikka ja millaista höttöä niin minua kiehtoo kirjoittajana niin paljon heidän eroavaisuutensa, että aina jotenkin yritän ujuttaa sitä mukaan teksteihin ja julmasti rikkoa sitä elämän loputtomalta vaikuttavaa helppoutta - oli se sitten tekojen tai ajatusten kautta. Näissä teksteissä Ronja ja Peppi ovat kuitenkin ensisijaisesti ansainneet toisensa ja onnellisuutensa, ensihuumaa on ilmassa, ja siksi näitä on ollut horisontissa häilyvistä tummemmista sävyistä huolimatta ihanaa ja helppoa kirjoittaa. :) Kiitos piristävästä ja ajatuksia herättävästä kommentistasi!
-
Tanssiaisiin
Annika oli eräänä päivänä vihjannut Pepille kesän viimeisistä lavatansseista, jotka pidettiin läheisen järvenrannan tanssilavalla illan tullen. Peppi olikin oitis innostunut ajatuksesta, mutta Ronja sen sijaan oli ollut epäileväinen asian suhteen – hänen mielestään Peppi oli yhtä taitava tanssimaan, kuin vastasyntynyt varsa, eikä hän itse vain yksinkertaisesti liiemmin pitänyt tanssimisesta. Paitsi Matiaksenmetsän sammalmättäillä, vesisateessa.
Peppi oli kuitenkin tyypilliseen tapaansa saanut Ronjan lopulta suostuteltua mukaansa, sillä ryövärintytär ei ollut pitänyt ajatuksesta Pepistä tanssimassa fiinissä ja kalliissa kesämekossa keimailevan Annikan kanssa. Tai vielä pahempaa, Tommin kanssa. Moinen orastava mustasukkaisuus oli hieman säikäyttänyt Ronjan itsensäkin, ja niinpä hän oli lopulta lupautunut lähtemään mukaan.
Tanssilavan orkesteri soitti ryövärilinnassa totuttuihin rosoisiin, aavistuksen nuotin vierestä kulkeviin balladeihin verrattuna hillittyä sävelmää. Ronja vilkaisi vieressään seisovaa, luumunpunaiseen kesämekkoon sonnustautunutta Peppiä, jonka laineilevia punaisia hiuksia ilta-aurinko kultasi. Naisen pisamainen otsa oli rypyssä ja kasvot mietteliäät.
”Osaatko sinä tanssia rumbaa?” hän kysyi sitten ja käänsi katseensa Ronjaan, jonka toinen kulma kohosi aavistuksen.
”Mitä?”
”Rumbaa”, selvensi Peppi tietäväisenä, ”isäni on oikea mestari siinä ja hän tapaa aina sanoa, että se on hauskaa eikä sitä pidä koskaan ottaa liian vakavasti.”
Ronja kohautti olkiaan.
”Sopivatko sen askelet tähän musiikkiin?” hän kysyi vilkaistessaan orkesterin viulupelimanneja ja haroi hieman hiuksiaan. Hän oli tullut siihen päätelmään, etteivät hänen taitamansa ryöväritanssit vaikuttaneet sopivan järvenrannan tanssilavan parketille, joten kenties he voisivatkin kokeilla jotakin muuta.
Peppi pudisti päätään.
”Ei kai sillä niin väliä ole”, hän pohdiskeli. Sävelkorvaa omaavana Ronja oli asiasta eri mieltä, mutta hän ei ehtinyt esittää mielipidettään asiaan ennen, kuin Peppi oli jo tarttunut häntä kädestä ja vetänyt mukanaan tanssilattialle.
Heidän askelensa eivät käyneet lainkaan yksiin hidastempoisemman musiikin kanssa, mutta toisiinsa ne sulautuivat viehättävinä ja viekoitellen, kuin kultaa hohkava keskikesän aurinko ja yötön yö. Heidän naurunsa sekoittuivat toisiinsa, ja Ronja tunsi Pepin kesäleningin helman kutittelevan paljaita sääriään heidän pyörähdellessään villisti parketilla. Maailman vahvimpana naisena Peppi vei kätensä Ronjan sorjan lantion kaarille ja nosti tämän ylös. Hän pyöräytti ryövärintyttären muutaman kerran ympäri lempeässä kesäilmassa, ja tuulahdus laventeliparfyymin tuoksua Ronjan kauniisti päivettyneeltä kaulalta kävi hänen kasvoilleen.
Pepin laskiessa hänet alas tarttui Ronja tuota kädestä. Hän painoi pikaisen suudelman naisen suupielelle ja huulillaan tyypillinen tyttömäinen hymy täynnä kesäistä hekumaa lähti juoksuaskelin johdattamaan heitä hämmästyneiden tanssijoiden lomasta kohti tanssilavan portaita ja koivumetsään vievää polkua.
Viis rumbasta.
-
Jeee jatkoa, tätä oonkin odotellu ♥♥
Vitsit kun tässäkin oli niin kiva kesäfiilis! Jauhan varmaan aina samaa, mutta nää on niin leppoisaa ja mukavaa luettavaa - laskee hyvin työpäivän jälkeistä ketutusta ;D
Ihana Peppi, ei paljon kiinnosta sopiiko rumban askeleet musiikkiin vai ei ja mahtaako se niin tarkkaa muutenkaan olla että mikä nyt sitten on rumbaa ja mikä ei :D Nauroin kyllä myös kalliissa kesämekossa keimailevalle Annikalle ja Ronjan mustasukkaisuudelle :'D
Tykkäsin myös tuosta, että Ronja oli vähän epävarma itselleen tuntemattomassa ympäristössä ja mietti, että eivät taida ryöväritanssit nyt tähän tilanteeseen sopia mutta Peppi huolettomalla asenteellaan saa kuitenkin Ronjankin rentoutuun!
Maailman vahvimpana naisena Peppi vei kätensä Ronjan sorjan lantion kaarille ja nosti tämän ylös. Hän pyöräytti ryövärintyttären muutaman kerran ympäri lempeässä kesäilmassa, ja tuulahdus laventeliparfyymin tuoksua Ronjan kauniisti päivettyneeltä kaulalta kävi hänen kasvoilleen.
Naaawws, tää varsinkin oli tosi ihana kohta ♥
Nyt vaan viimeinen vielä kuosiin ja meille tänne nautittavaksi :3
-
Tämä oli tarjolla kommenttikampanjassa ja tartuin tilaisuuteen. Voi kuinka Ronja ja Peppi sopivatkin kesään ja kuuluvat kesään. :) Olen samaa mieltä muiden lukijoiden kanssa, kuinka kesäisen tunnelma tässä onkaan. Ja monelta kantilta. Patikointia, kukkia, kesäiltaa ja yötöntä yötä, sammaleen tuoksuja, tunturikukkaseppele ja vaikka mitä ihanaa.
Pepin ensimmäinen vierailu Matiaksenlinnalle olikin kesän patikkareissun kohde. Kävin katsomassa nuo mainitsemasi tunturikukat joista nuokkurikkoja olen itsekin nähnyt, ehkä muitakin mutta en tarkkaan muista. Patikkamatka etelästä pohjoisemmas oli varmasti antoisa. Olihan kesä ja matkalla puroja ja järviä. Ja linnalla Peppi maistaa viiniä. Hänen nenänsä nyrpistys on varmasti ollut söpö näky. Onhan kuiva viini aika noh... kuivaa ja nyrpistelyn arvoista, kun ei tiedä mitä odottaa. Onneksi Pepillekin löytyi mieluisampaa juomaa. :)
Kesään mahtuu kaikenlaista, kuten riippumatossa lokoilua ja lukemista. Laiturilla onkimista. Mutta myös tämä kyläteitä pitkin ajettu pyöräretki ja takuulla etukäteen suunnittelematon vierailu toisten puutarhassa ja toisten omenapuilla. Pientä säpinää ja jännitystä muuten niin hiljaiseen maaseudun maisemaan. Väkisinkin tulee mieleen Peppi nuorempana.
Tuo Ronjan mustasukkaisuus on jotenkin hellyttävää. Mukava kuulla että Peppi on edelleen lapsuudenystäviensä Annikan ja Tommin kassa yhteyksissä. Ja tekemiset ovat muuttuneet. Lapsuuden jekuista ja kepposista lavatansseihin. Aikuisempana lavatanssitkin herättävät varmaan erilaisia tunteita kun lapsena, jolloin kolmikko on saattanut niihin osallistua muuten kuin tanssien. Mutta nyt tanssiminen kiinnostaa, osasi sitä sitten musiikkiin sopivaa tanssia tai ei.
ryövärintytär ei ollut pitänyt ajatuksesta Pepistä tanssimassa fiinissä ja kalliissa kesämekossa
Tämä Ronjan ajatus herättää lukijan siihen, kuinka Ronja ja Peppi ovat erilaisista ympyröistä tulleet. Ronjan silmissä Peppi on ehkä "kaupunkilainen" siinä missä hän itse on kotoisin aivan korvesta. Mutta Peppi on silti maalaistyttö, eikä liika hienostelu nouse esiin. Tanssiminen on loppujen lopuksi kivaa hillitymmänkin musiikin tahtiin. Peppi löytää rennon lähestymistavan tähän tanssihetkeenkin. Kun ei oteta liian tosissaan, kaikesta saa irti sen kivan puolen.
Jokaisessa osassa nousee esiin mukava tunnelmointi kesässä. Ja tietysti myös se, että Ronja ja Peppi jakavat paljon uusia asioita ja pieniä hetkiä, joista pulpahtaa esiin ihastumista ja viihtymistä toisen kanssa olemisesta. :-*
-
Olipa ihana uusi osa! Ronja tuntemassa mustasukkaisuuden pilkahduksia on mielenkiintoinen uusi sävy hänen persoonallisuuteensa, ja saattaa tarkoittaa joko hyviä tai huonoja asioita. Tai ehkä kyseessä ovat vain Tommi ja Annika, jotka ovat olleet Pepin elämässä pidempään kuin Ronja ja saavat siksi mustasukaisuuden häiveen heräämään. Hauskaa kuitenkin, että Ronja päätti lähteä mukaan! Pidin nimittäin viittauksista ryövärilinnan rosoisiin lauluihin ja villeihin tansseihin verrattuna ruotsalaisen kyläidyllin sivistyneisiin kesätansseihin. Ja siitä, että Ronja ei yleensä tanssi muuten kuin sammalmättäillä sateen aikoihin!
Kuvaus tässä osassa on ihanan eläväistä jälleen kerran ja pidin erityisen paljon siitä, miten kuvailit Peppiä. Tuo Ronja vilkaisi vieressään seisovaa, luumunpunaiseen kesämekkoon sonnustautunutta Peppiä, jonka laineilevia punaisia hiuksia ilta-aurinko kultasi maalasi niin eläväisen ja kauniin kuvan! Olisin kyllä halunnut tietää, mitä myös Ronjalla oli päällään. Kirjoissahan hänen vaatteensa on tehty vasikannahasta (muistaakseni?), mutta ruotsalaiskylään ne eivät taida sopia :P Mietin hänen hiuksiaankin: olivatko ne villisti auki niin kuin metsässäkin vai kiinni? Huomaankin, että Ronja jää ulkonäöllisesti vähän etäisemmäksi tässä tarinassa Peppiin verrattuna. Se ei haittaa, sillä hänen mielensä syöverit ovat todella mielenkiintoista luettavaa, mutta tässä osassa huomasin kaipaavani kuvausta myös Ronjasta :)
Lopun rumbakohtaus oli hauska ja kovin peppimäinen, pidin myös viittauksesta Pepin isään! Kohtauksen kruunasi kuitenkin (sen lisäksi, ettei Ronja tuntunut edes huomaavan Annikaa ja Tommia illan aikana) tuo loppu, kun Ronja vie Pepin mukanaan koivumetsään. Romanttinen ja jopa hieman kesäisen hekumallinen loppu! Pidin siitä hurjasti. Kiitos jälleen uudesta osasta, tämä oli kiva! ♥
-
Nyt vasta huomasin että tänne oli tullut jatkoa! Mutta olipa vaan kivaa lukea tämä tässä rauhallisen aamupalan lomassa :)
Mustasukkaisuus on jotain mitä en ehkä ihan heti Ronjan yhdistäisi, mutta toisaalta… eihän se tässäkään ollut sellaista isoa ja suurta vaan ennemmin pieni vihje jossain Ronjan oman pään sisällä mikä herätti hänet huomaamaan asian. Se taas puolestaan on varmasti kaikille normaalia ja hyvä on huomata itsessään erilaisia tunteita, myös tuollaisia.
Voihan rumba ja askeleet :D Olipa hauska kohtaus mikä huipentui tuollaiseen suloiseen ja ihanaan hetkeen! Todellakin viis rumbasta, pääasia että heillä on toisensa ❤️
Vendela
-
Ensinnäkin haluan kiittää Angelinaa siitä, että se on jaksanut kuunnella minun kipuilua ja valitusta tästä viimeisestä osasta. Toisekseen, pahoittelen jo etukäteen niille, jotka odottivat jotakin super hekumallista ja kiihkeää korkeamman ikärajan kanssakäymistä, sillä pitkän pohdinnan, tekstin muokkauksen ja uudelleen kirjoittamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, etten tahdo rikkoa tämän sarjan tietynlaista seesteisyyttä, rauhaa ja viattomuutta yhtäkkisellä revittelyllä. :D Halusin jatkaa viimeisessä osassa tätä hempeää kesäistä tunnelmaa, joka ei tulvi yli äyräiden. Toivottavasti pidätte siispä tästä viidennestä ja viimeisestä osastakin, ja kiitos, kun olette olleet mukana Ronjan ja Pepin matkassa. ♥
Angie, kuinka otettu olenkaan kun saan sinun vitutuskäyrät osoittamaan etelään tällaisella hömpällä. ♥ Ja siitäkin huolimatta, että olen tästä(kin) ficcisarjasta marissut sulle abouttiarallaa sen tuhat kertaa. Valitsin rumban siksi, että se kuulostaa jotenkin peppimäiseltä, mutta että ei mulla kyllä itsellänikään ole aivan täyttä käsitystä siitä, millainen tanssilaji se on! Peppi on tuollainen yolottelija, joten on ihan kivaa kirjoittaa Ronjasta sitten hieman jarruttelevana tekijänä tietyissä jutuissa. :D Kiitti kun viittit, piristät aina mun päivää näillä sun kommenteilla. ♥
Fairy tale, oh, voi ei ja kiitos sille, joka tämän sinne tarjolle laittoi! Vai olinkohan se minä itse, en muista! :D Ihanaa, että kävit ihan etsimällä etsimässä nuo seppeleeseen kuuluvat kukat, koska pohdin niitä oikeasti ihan luvattoman pitkään kaikkia ihania tunturikasveja googleteltuani! Hmm, mielenkiintoinen näkemys tuo, että Ronja tavallaan pitäisi Peppiä "kaupunkilaisena". Itse en ole asiaa ehkä aivan näin ajatellut, vaan Ronjaa pikemminkin häiritsi ajatus Pepistä tanssimassa Annikan kanssa. ;) Mutta totta kai Peppi on tottunut aivan toisenlaiseen ympäristöön kuin Ronja, ja jo se antaa näille hahmoille todella paljon kontrastia ihan arjen tavallisissa puuhissakin. Ihanaa kuulla, että tykkäsit näistä kipaleista, ja kiitos kovasti kommentistasi. ♥
hiddenben, hei! Ronjan mustasukkaisuus kirjoitti miltei itse itsensä, ja hämmästyin siitä ehkä jopa hieman itsekin. :D Toisaalta se oli oikein tervetullutkin piirre ja inspiroi osaltaan myös muita tekstejä niin tässä rimpsussa kuin tulevaisuudessakin. Vasikannahkaa Ronjalla ei taida päällään tällä kertaa olla, mutta muuten ulkomuoto kuteineen jääköön lukijan mielikuvituksen armoille. ;) Kommenttisi sai hymyn huulilleni, kiitos siitä. ♥
Vendela, oh, no mutta ei hätää, koska hyvin olet ehtinyt mukaan ennen tätä seuraavaa ja viimeistä lukua! Luulen, että mustasukkaisuus on toisaalta osa tätä paljon nuorempaa Ronjaa, jolle tällaiset tunteet erityisesti Peppiä kohtaan ovat kovin uusia ja mullistavia. Ronja kun kuitenkin on sydämeltään ryöväri, joka varmasti ajattelee niin, että löytäjä saa pitää... ;) Kiva kuulla, että tämä tarjosi mukavan hetken aamupalan lomassa! Kiitos kommentistasi. ♥
-
Ilman pukukoodii
Ronja katsahti taakseen. Peppi piti häntä yhä kädestä ja juoksi hänen kintereillään vehreää koivumetsän polkua pitkin. Puunrunkojen lomasta kuparisena hehkuva ilta-aurinko korosti kauniisti Pepin pisamia ja punaisia hiuksia, jotka hulmusivat lempeässä lounatuulessa heidän juostessaan. Peppi nauroi. Se sai naisen etuhampaiden välissä olevan raon näyttäytymään kauniimpana kuin koskaan aiemmin.
Lopulta he pysähtyivät, kun tanssilavan musiikki kantautui vain vaimeana heidän korviinsa.
Ronja veti Pepin mukanaan pehmeälle ruohikolle. Ruohonkorret kutittelivat heidän korvanlehtiään ja tarttuivat Ronjan tummiin, paksunkarheisiin hiuksiin. Hän kurotti kätensä pörröttämään Pepin ranskanletille sidottua otsatukkaa, kunnes se lopulta sojotti tuttuun tapaansa tuuheana joka suuntaan.
”Mokoma Annika”, Ronja puuskahti sitten laskiessaan kätensä. Peppi kohotti kulmaansa kysyvästi.
”No, hän kun on mielestään ylivertaisen näppärä sormistaan saadessaan itsepäiset suortuvasi tuolla tavoin kuriin – vallan ranskalaiselle letille. Ja kattia kanssa.”
Ronjan hienoiseksi yllätykseksi Peppi ei nauranut. Sen sijaan naisen pisamaisilla suupielillä kareili kujeileva hymynpoikanen.
”Älä sinä Annikasta piittaa”, hän kuiskutti ja kutitteli maasta poimimallaan heinänkorrella Ronjan auringossa aavistuksen punertunutta nenänpäätä. Sitten hän kallisti hieman päätään. ”Minulla on sinulle salaisuus.”
Ronja kohotti hieman kulmiaan, sydän odottavaisena kaulan kaarta vasten rummuttaen.
”En pidä ranskanleteistä”, Peppi kuiskasi myhäillen, ”ja sinun sormesi ovat ainakin sata kertaa näppärämmät…”
Ryövärintyttären huulille kohosi hymy, jota Peppi pääsi maistamaan tanssilavalla nautitun makean mallaksen jättämän aromin kera. Ronja ujutti sormensa Pepin sormien lomaan, muttei malttanut pitää niitä pitkään erossa naisen kesäleningin helmalta. Ne sivelivät pehmeää kangasta ohimennen hivuttautuen sitten sisäreiden pehmeälle iholle.
Leningin helma rullautui vienon tuulen tahdissa ylemmäs, Ronjan huulten seuratessa verkkaisesti perässä. Pitkin kapeaa lantiota ja sileää vatsaa kutitellen, rinnan kaarta kiusoitellen ja lopulta solisluun reunaman ihoa näykkäisten.
Ronjan punertaviksi käyneitä poskia kuumotteli, kun hän katsoi allaan olevaa Peppiä. Naisen kehoa peittäviä pisamia oli niin runsaasti aina kiireestä kantapäähän, että hän näytti suorastaan päivettyneeltä. Vielä jonakin päivänä Ronja laskisi ne kaikki – jokaisen kesakon hiusrajasta pikkuvarpaaseen asti.
”Niin, veistinhän minä sinulle veneen”, hän tokaisi hieman tukahtuneella äänellä Pepin käden löytäessä hänen sormiensa ympärille. Sanat olivat kuitenkin vain keino yrittää hillitä sitä hekumaa, joka ryövärintyttären sisällä sykki.
Pepin oliivinvihreissä silmissä käväisi leikkisä pilke. Hän vei Ronjan sormet huulilleen ja kutitteli niiden päitä kielellään.
”Mm-m. Veneenkin.”
-
Jeiiii ♥♥ Ja voi kuule, pientä oli sun valitus - saa valittaa enemmänkin ;D Ainakin jos sen myötä syntyy valmista tekstiä!
Mutta voi naaaaws! Mua ainakaan haitannut matalampi ikäraja lainkaan - tää jatkoi tunnelmaltaan mun mielestä just oikein noita aiempia rapsuja. Tässä oli kuitenkin tollanen hieman tuhmempi ote, mutta silti tää ei ollut mitenkään selkeästi eroavainen noihin muihin! Meitsi ainakin tykkäs kovasti :3
Ronja on kyllä mustasukkaisuudessaan adorable ja edelleen pidin siitä että hän oli tässä (ainakin loppupuolella) se epävarmempi osapuoli, varsinkin kun se useammin ehkä lankeaa Pepin rooliksi kun ottaa huomioon Ronjan tulevaisuuden ryöväriruhtinattarena jne.
”Niin, veistinhän minä sinulle veneen”, hän tokaisi hieman tukahtuneella äänellä Pepin käden löytäessä hänen sormiensa ympärille. Sanat olivat kuitenkin vain keino yrittää hillitä sitä hekumaa, joka ryövärintyttären sisällä sykki.
Pepin oliivinvihreissä silmissä käväisi leikkisä pilke. Hän vei Ronjan sormet huulilleen ja kutitteli niiden päitä kielellään.
”Mm-m. Veneenkin.”
Tää loppu oli just täydellinen ♥ Kuten tää koko tarinakin! Tykkään edelleen ihan hirveesti miten näistä kahdesta kirjotat - näissä sun Ronja/Peppi -teksteissä on aina ihan oma fiiliksensä. Näissä on aina hahmojen ja dialogin lisäksi todella hienoa ja yksityiskohtaista kuvailua, kuitenkin niin ettei sen lukeminen ole missään nimessä pitkästyttävää. Puunrunkojen lomasta kuparisena hehkuva ilta-aurinko ja hymy, jota Peppi pääsi maistamaan tanssilavalla nautitun makean mallaksen jättämän aromin kera jne jne jne!
Me likes very much, oot best ♥
-
Voi että, olipa tämä hymyilyttävä ja ihana ja kaikin puolin paras mahdollinen piristys erittäin väsyneeseen työiltapäivään! Kyllähän tätä viimeistä osaa kannatti odottaa eikä minuakaan haitannut lainkaan, vaikka ikäraja pysytteli matalana. Sait tästä viimeisestä osasta siitä huolimatta ihanan kiihkeän ja intensiivisen ja jopa hieman hengästyttävän! Oli kivaa saada lukea tällaisesta fyysisestä läheisyydestä Ronjan ja Pepin välillä ♥
Viimeinen osa yllätti vähän sillä, että se jatkoikin tuota edellisen osan tapahtumaketjua, vaikka aikaisemmat osat olivat ajallisesti hieman enemmän irrallaan toisistaan. Se ei haitannut, mutta yllätti kuinka vain. Toisaalta oli hyvä, että Ronja sai tässä mainittua turhautuneisuutensa Annikan suhteen (”No, hän kun on mielestään ylivertaisen näppärä sormistaan saadessaan itsepäiset suortuvasi tuolla tavoin kuriin – vallan ranskalaiselle letille. Ja kattia kanssa.”, ah Ronjan mustasukkaisuus on kyllä parasta!) ja se johti tuohon ihanaan läheiseen hetkeen heidän välillään. Angie nosti esiin tuon lopun ihanaisuuden, josta minäkin tykkäsin kovasti ja se oli hauska viittaus aikaisempiin teksteihisi! On kyllä aina yhtä antoisaa luoda verseä ja voida viitata teksteissään aikaisempien tekstien tapahtumiin :)
Kielellisesti tämä on aivan yhtä ihana kuin aikaisemmatkin osat ja tekstisi ylipäätään ja nautin valtavasti siitä kesäisestä tunnelmasta, joka tässä osassa vallitsi. Oli nautinnollista saada lukea tämä kokonaisuus! Kiitos, että kirjoitit ♥
-
Heipsan! Oon kuikuillut tätä ficciä mielenkiinnolla jo aiemminkin, pidän kovasti sen nimestä ja nyt kun olen lukenut tämän kokonaisuudessaan, niin lisään että pidin kovasti myös väliotsikoista. Olit onnistunut tuossa haasteessa tosi hyvin, biisin lainit sopivat näihin pätkiin oikein hyvin ja tekstin rakenne oli oikein oivallinen tähän haasteeseen nähden. Nämä olivat kivoja pätkiä sieltä, palasia erilaisista tunnelmista ja hetkistä, ja juuri sellaisina tosi kivoja! Musta oli hurjan hauskaa, että jokaisessa oli hiukan erilainen teema ja tunnelma, mutta nämä sopivat silti hyvin yhteen eivätkä tuntuneet irrallisilta. Tämä parituksen kemia kenties onkin se, mikä kannatteli jokaista osaa, kirjoitat näistä yhdessä hirmu suloisesti ja pirtsakasti :)
Erilaiset hetket ja tunnelmat tosiaan olivat muksia, oli sitten kyse humalaisesta hömpöttelystä tai metsän siimeksessä tallustelua. Ekassa pätkässä pidin erityisesti siitä kuinka Peppi kohteli kasveja hellästi, se osoittaa mielestä fyysisen voiman sijasta henkistä voimaa, että kykenee olemaan luontoa kohtaan lempeä ja huomaavainen, ja se kuvaa mielestäni Peppiä hyvin :) Pidin myös siitä, että otsikossa ja itse tekstissä leikiteltiin seppeileiden ja kruunujen vertaamisen kanssa. Myös toisessa osassa otsikko sopi ihanan hyvin tarinaan, pidin kovasti siitä että Peppi ei niin välittänyt olla hienosti ja että hänen hupsuttelunsa sai Ronjankin hiukan tuhmaksi, kun sillä lailla karkasivat salista keskeen puheen pussailemaan ;D
Ehdoton lempparini kuitenkin oli kolmososa, se todellakin huokui sellaista lapsekasta iloa ja kepposteluhenkisyyttä. Omenavarkaissa käyminen onkin ehkä oivallisin lasten kolttonen, joka olemassa on, ihanaa että tällainen klassikko pääsi tähän mukaan :D Pepin leikkisä luonne loisti tässä, musta oli vallan ihanaa että hän halusi käydä omenavarkaissa ihan vain päähänpistona ja huvikseen, vaikka kotonakin olisi ollut omenoita. Keskustelu siitä ja Ronjan huomautus siitä, että sanonta oli kylläkin ruohon vihreydestä, oli erityisen hupaisa ja viihdyttävä!
Heidän askelensa eivät käyneet lainkaan yksiin hidastempoisemman musiikin kanssa, mutta toisiinsa ne sulautuivat viehättävinä ja viekoitellen, kuin kultaa hohkava keskikesän aurinko ja yötön yö. Heidän naurunsa sekoittuivat toisiinsa, ja Ronja tunsi Pepin kesäleningin helman kutittelevan paljaita sääriään heidän pyörähdellessään villisti parketilla. Maailman vahvimpana naisena Peppi vei kätensä Ronjan sorjan lantion kaarille ja nosti tämän ylös. Hän pyöräytti ryövärintyttären muutaman kerran ympäri lempeässä kesäilmassa, ja tuulahdus laventeliparfyymin tuoksua Ronjan kauniisti päivettyneeltä kaulalta kävi hänen kasvoilleen.
Oih ♥ Tämä oli ihana kohta. Musta se oli ihan vain jo kuvainnollisessa mielessä kivaa, että Pepin ja Ronjan tanssi ei sopinut musiikkiin tai muihin tanssijoihin, mutta toisiinsa taas he sulautuivat saumattomasti. Se viestii mielestäni ihanasti sitä, kuinka sopivia he ovat toisilleen, muusta maailmasta ja musiikin tahdista viis ♥ Pidin myös hurjasti sun kuvailusta tässä kohdassa, se oli tosi nättiä ja käytit hirmu kauniita ja erottuvia sanavalintoja. Tässä oli myös tosi kivoja yksityiskohtia, kuten sääriä kutitteleva kesäleningin helma ja laventeliparfyymin tuulahdus päivettyneeltä kaulalta. Ja tietysti se, kuinka vahva Peppi kieputti Ronjaa, hih. ♥
Viimeinen osa oli myös oikein onnistunut. Vaikka siinä pysyteltiinkin matalassa ikärajassa, siinä oli silti jotenkin latautuneempi ja kiusoittelevampi tunnelma kuin aikaisemmissa osissa. Se oli sillä tavalla sopivasti viattoman kuuma. :P Erittäin hyvä lopetus tälle ihanan tunnelmalliselle tekstille! Pidin tästä kovin, kiitos!
-
Ihana tunnelma tässä viimeisessä osassa :D Eikä yhtään haittaa että ikäraja putosi, tämä toimi tällä tavalla oikein mainiosti. Olet oikeassa että korkeamman ikärajan meno olisi sotkenut tämän ficin tasapainoa, joten hyvä valinta :)
Tykkäsin, että tässä jatkui tuon edellisen osan kohtaus. Mustasukkaisuus saatiin laukaistua ja siitä päästiin varsin herkulliseen tunnelmaan. Nämä kaksi ovat toisilleen niin täydelliset!
Kirjoitat näistä kahdesta jotenkin tosi rennosti ja kuitenkin olet uskollinen alkuperäisille hahmoille. Kuitenkaan ei tule missään vaiheessa sellainen lastenkirja-fiilis ;D Ihailen tätä!
Kiitos tästä ja kaikista muistakin Ronja/Pepeistä :D Toivottavasti niitä tulee paljon lisää!
Vendela