Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Nuorisorikolliset, K-11, drama, adventure, AU, Kolmas "luku"

<< < (3/3)

Surunmurhaaja:
vou, tätähän on jännä lukea, idea on hyvin keksitty :D itsekin mietin, että pääseekö harry tylypahkaan ollenkaan vai jääkö se sinne brutukseen?

supersaana:
Jatkoajatkoajatkoa!!
Aloin itkemään (siis ihan tosissani itkemään) kun luin että kaksoset on päässy tähän. Varsinki toi Fred<3 Ah.
Mielenkiintonen idea, siitä propsit haasteen heittäjälle.
Hrr, hitsit toi Fred saa mun ihon kananlihalle. :o
Ihan hirveen hyvin kirjotettu. Tätä tuun seuraamaan ja odotan sitä jatkoa! :D

-Superi

Jewwi:
Huh huh, onpas kommentteja sadellut :o

vellluki ja Deehoo, haasteessa selviää loppu, mutta en aio paljastaa sitä. Hieman jännitystä siitä, eikö? ;)

Lizzy, hyvä jos toisella lukukerralla selvisi. Itseäni todellakin huoletti tälläisen ficin kirjoittaminen, saanko koulusta tarpeeksi uhkaavan ja niin pois päin. Mutta idea oli loistava, siihen oli pakko tarttua.

supersaana, missä vaiheessa huomasit kaksosten mukaan pääsyn? Koska alussa vihjailuahan löytyi, Molly ja Arthur koulun pihalla... Kirjoitan kaksosista erilaiset luonteet, koska ei heidän tarvitse kaikessa olla identtisiä, ja Fred pääsee loistamaan. Kananlihalla, millä tavoin, saanen kysyä? ;)

Kiitos kommenteista :D

Jewwi:
Jatkoa tulee nyt, pienehkön tauon jälkeen ^^

*************


Yöt olivat aina kylmiä, Harry oli kuullut huhun, että silloin ei kukaan rangaistuksen saaneista pojista polkenut lämmitykseen tarvittavaa energiaa pyörällä. Jackin hento kuorsaus kajahteli pelkistetyn huoneen seinistä paisuen kuuluvammaksi meluksi Harryn ympärillä.

"Psst, Harry!", kuului huoneen oven takaa. Hämmästyneesti Harry kohotti pyörimisestä pörröttyneen päänsä tyynystä ja hapuili silmälasejaan hämärässä. Oviaukosta pilkotti rehottava punainen pää, ja samassa Harry ymmärsi kenellä oli hänelle jotain asiaa.

"Fred, oletko aivan varma?". toinen, varuillaan oleva ääni, jonka Harry otaksui kuuluvan Fredin kaksoisveljelle, kysyi. Vastaus oli vain muminaa, mutta siitä sai vaikutelman että Fred oli varma asiasta, mikä se sitten olikaan. Harry nousi seisomaan sängyn viereen ja suoristi hetken sinistä pyjamaansa ennen kuin käveli oviaukolle punapäiden luo. Kaksosien ulkonäköero oli vähäinen, miltei olematon, mutta olemukset kuvastivat aivan eri asioita. Fred oli kissamainen ja sulavaliikkeiseen näköinen nojatessaan seinään huolettomasti, kun taas hänen veljensä oli varauksellisempi ja muutenkin kömpelömmän oloinen.

"George Weasley"

"Harry Potter"

"Mitä minä sanoin, hän se on!" Fred sanoi tönäisten Georgea leikkisästi kyynerpäällä vatsaan naama leveässä virneessä. Harry oli täysin pöllämystynyt, yhtäkkiä hänet vain herätettiin kesken mitä makeimpien unien ja sitten hänet raahattiin kahden oudon pojan syynättäväksi. Kuitenkaan tilanne ei vaikuttanut uhkaavalta, päin vastoin, jokin sai Harryn tuntemaan olonsa mitä turvallisimmaksi. Jokin noissa kahdessa pojassa huokui turvallista, kuin suuremmanlaatuista ymmärrystä. George tuijotti Harrya ja kohotti kämmenensä kalvakan ja laihan pojan otsalle. Harry tunsi vanhemman pojan käden lämmön sen kohottaessa mustia kurittomia hiuksia arven päältä. Katse nauliutuneena Georgen silmiin Harry huomasi yllätyksen pilkahtavan noilla vakavilla kasvoilla. Siinä samassa Fred veti puisen tikun esiin eräästä housujensa suuresta taskusta ja heilautti sitä arvoituksellinen virne kasvoillaan. Kuin tyhjästä Harryn eteen ilmestyi hänen serkkunsa Dudleyn villapaita. Siitä ei voinut erehtyä, ensinnäkin koko oli aivan tavattoman suuri ja toiseksi villapaidan etumukseen oli kirjailtu suurilla pistoilla Duddeli-Puppeli. Jostain "kumman" syystä Dudley ei käyttänyt tuota vaalean vihreää villakammotusta ikinä. Georgen kasvot vetäytyivät samanlaiseen hurmaavaan virnistykseen kuin Fredillä, Harryn silmien laajetessa lautasen kokoisiksi.


"Mi-mitä te olette tehneet kotonani?", Harry sopersi katsellessaan neuleen liitoa läpi huoneen. Oli kuin Fred olisi ohuella tikullaan ohjaillut tuota vihreää myttyä sen koukkaillessa poikien päiden yläpuolelta. Harryn yhä tuijottaessa mitä merkillisintä näkymää, Georgenkin käteen oli ilmaantunut tuollainen keppi, se oli tosin astetta tummempi kuin Fredin. Pienen poksahduksen saattelemana ilmestyi pieni vaaleansininen ränsistynyt pupu. Sen korva oli irtoamassa ja nappisilmistä kuvastui kaikki sen vuodet joita se oli katsellut.

"Vanha pupuni!" Fred parahti ja Dudleyn paita putosi maahan mytyksi. Hetkessä oli Fred pomppimassa lentävän pehmolelun alapuolella saadakseen sitä kiinni.

"George! Anna se tänne!" hän aneli kurottaessaan ottamaan kiinni vanhaa jänistä. Harrystä tilanne oli niin koominen, pieni pupu heilui ilmassa kuin se olisi roikkunut köydestä ja George olisi katon kautta vedellyt sitä tikullaan. Ainoa mahdottomuus siinä oli, nimittäin kun kepin pää osoitti alas, niin pupujussi oli alhaalla, ja kun taas keppi osoitti ylös, pehmolelukin nousi ylös Fredin ulottumattomiin. Harry tuijotti puutikkua koko ajan, se ei muistuttanut missään määrin taikureiden mustavalkoista sauvaa. Kuitenkin puinen sauva leijutti esineitä kuin eräs taikuri jonka esiintymistä Harry oli ollut katsomassa kadun kulmassa. Muutaman heilautuksen jälkeen Fred hyökkäsi veljensä kimppuun. Kaksoset nahistelivat hetken, mutta pian Fred huomasi jäniksen makaavan maassa, Georgen sauva oli nimittäin vähän matkan päästä kahdesta pojasta, siitä kun ei ollut hyötyä tälläisessä lähikontaktissa. Tulipunainen Fred sai sauvan heilautuksella sympaattisen lelun katoamaan ja silmänräpäyksessä kahdet identtiset kasvot tuijottivat tiiviisti Harrya.


"Hieno taikatemppu", Harry sanoi aloitti varovaisesti, mutta George keskeytti hänet töykeästi: "Se ei sitten ollut mikään jästien simsalabim- tai hokkuspokkus-temppu, vaan ihka aitoa taikuutta."

Harryn niskavillat nousivat yhtäkkiä pystyyn, ja outo kihelmöinti valtasi hänen koko kehonsa. Fred vilkaisi veljeensä hieman säikähtäneen näköisenä. Epäusko valtasi Harryn mielen, eihän hän typerä sentään ollut. Ei taikuutta ole olemassa, näin oli Vernon-setäkin aina hokenut. Vaikkakin Dudleyn jaloissa olleet kengät olivatkin ruvenneet tanssimaan täysin hallitsematonta polkkaa Harryn ollessa seitsemän. Vernon-sedän katse oli osoittanut suoraan Harryn suuntaan, vaikkei mitenkään ollut mahdollista, että pieni seitsenvuotias poika olisi saanut kengät hyppelehtimään ympäri huonetta Dudleyn raahautuessa selällään perässä kiljuen. Ei ollut mahdollista, vaikkakin Harry oli ollut vihaisempi kuin ikinä. Outoja tapahtumia oli tapahtunut Harrylle, mutta ne kaikki olivat olleet vain sattumaa. Eivät nuo oudot kaksoset voineet olla tosissaan väittäessään, että he muka pystyivät taikomaan. Vaikka kyllähän Fredin "loihtima" vesitilkka leijuikin ilmassa erittäin vakuuttavan näköisesti. Harryn silmät suurenivat Georgen kirjoittaessa ilmaan savuisilla kirjaimilla "George ja Fred Weasley, Molly ja Arthur Weasleyn lapset, kunnioitettavia veljiä velhoille Bill, Charlie, Percy (tunnetaan myös nimellä "Mäntti"), Ron ja Ginny Weasleyille, ovat velhoja koko velhomaailman kunnioitettavimmassa velhosuvussa.". Sana velho toistui Georgen kirjoittamassa tekstissä niin usein, ettei Harry tiennyt mitä ajatella. Ehkä kaksoset olivat joutuneet tänne eräänlaisen hulluuden takia?

"Tuota, minun pitää mennä nyt nukkumaan... Taintola vahtii öisin, muistatteko?", Harry sopersi heiveröisellä äänellä, kaikki tuo pohtiminen oli aiheuttanut hänelle päänsäryn.

"Harry", Fred aloitti hymyillen varovaisesti," tiedän että tämä kaikki kuulostaa hullulta, mutta vannon kautta Bilius-setäni kuolleen hengen kautta, ettemme nyt vedä sinua nenästä." George nyökkäsi veljelleen juhlallisen näköisesti, ja tuijotti tarkkaavaisesti Harrya.


Aamu alkoi melko ankeasti. Harry oli saanut nukuttua hädin tuskin silmäystäkään, koko ajan hän oli pyörinyt sängyssään pohtien veljeksien uskomatonta tarinaa. Lopulta, kello neljän maissa, hän oli päättänyt niellä koko kertomuksen, olivathan Fred ja George kuitenkin tehneet normaaleille ihmisille täysin mahdottomia asioita aivan hänen silmiensä edessä. Harryn vihdoin selviydyttyä ylös sängyn viettelevästä lämmöstä, Jack oli jo marssinut aamiaiselle kyllästyttyään odottamaan huonetoveriaan.

"Malttamaton ja omahyväinen..." Harry mutisi vetäessään koulupukunsa housuja jalkaansa. Toinen lahje juuttui tiukasti, eikä hän voinut mitenkään välttää kaatumista. Karhea lattia raapaisi suurehkon ruhjeen hänen oikeaan käteensä, verta tihisi siitä pieninä pisaroina. Kipu vihlaisi terävästi, ja Harry siveli hellästi kättään. Kirjoittaminen tulisi olemaan tänään tuskaa. Katsahtaessaan ylemmäs, Harry huomasi silmäparin katselevan häntä.

"Oletko OK?" Jack kysyi ojentaessaan kätensä Harrylle.

"Joo, perhanan farkut..." Harry vastasi ja tunsi itsensä äkkiä alastomaksi housut yhä kintuissa. Jackin hymy kuitenkin ei ollut uhkaava, pikemminkin suojeleva. Harry kiskoi housut ylös, ovi kuitenkin oli sepposen selällään.

"Mennään aamupalalle" Jack sanoi nyökäten ovea kohti, mutta ei tehnyt elettäkään liikkuakseen. Ripeästi Harry ohitti huonetoverinsa ja lähti kävelemään ankeita käytäviä pitkin aamiaiselle.


Tiski, josta ruokaa otettiin, oli yhä aivan törkyinen, vaikka siivoojat kuulemma puhdistivat sen kerran päivässä. Silti Harry ei olisi ihmetellyt, jos olisi löytänyt hometta tarjotintelineestä. Ruokakaan ei ollut kehuttavaa, Petunia täti olisi kauhistunut nähdessään rasvassa lilluvat läskikimpaleet, nuutunut ja matoja kuhiseva salaatin tai keittäjien pravuurin, osittain kohmeessa oleva puuro. Aamiaseksi Harry valitsi lukemattomista vaihtoehdoista, puuroa vai leipää, puuron, sillä leipä oli usein kovaksi kuivunutta. Margariinikin haisi vahvasti hapettuneelta, joten puuro oli turvallisempi vaihtoehto. Jack oli tavalliseen tapaansa sekoittanut puuroonsa itse salakuljettamaansa sokeria, puuro kun oli kitkerää kuin sitruuna. Välillä Harry suorastaan unelmoi Dudleyn jämäruoista, joita hän välillä sai syötäväkseen. Mikä tahansa olisi varmasti parempaa kuin lämmin lihahyytelö perunamuussin sekaan laitettuna. Pian oli aika kiirehtiä aamun oppitunneille, opettajat olivat äärimmäisen tiukkoja myöhästymisten suhteen. Jack oli kerran joutunut herra Taintolan puhuteltavaksi muutaman hassun minuutin myöhästymisen takia. Hän oli palannut puhuttelusta nenä murtuneena ja kyljessä suuri ruhje. Saman tein Harry oli alkanut pitää entistä tiukemmin kiinni aikatauluista, myöhästyminen ei enää kuulunut edes hänen sanavarastoonsa.

kukkapuska:
oikein kiinnostava idea, kymppi siitä ! :D innostuin heti aiheesta.
välittämättä pienistä kielioppivirheistä, tekstisi on oikein hyvää luettavaa.
Alussa luulin, että olet jättänyt taikuuden kokonaan pois ja alkanut kertoa tarinaa Harryn elämästä 'jästinä', mutta oikein hyvä näinkin :)
Tapahtumat ovat ajoittain hieman sekavia, kuten tuossa kohdassa missä Harry kompuroi housujensa kanssa.

Nyt tuli kommentistani harmittavan lyhyt, mutta odotan jatkoa oikein mielelläni ja katsotaan, ehdinkö silloin kommentoimaan lisää. :)

Jatka vain samaan malliin, odotan innolla! ;)

 # kukkis xoxo

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu