Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

BBC!Sherlock: Ehti jo hetkeksi taipua | K-11, Mycroft

<< < (2/2)

Meldis:
Huh, en tiedä, mitä odotin, kun tämän avasin. Ehkä vähän alakuloista veljesrakkautta, mutta en ihan näin surullista menoa. Mutta kaunis tämä siitä huolimatta oli ja nautin tästä ihan älyttömän paljon. Tämä oli vähän kutkuttavakin, kun ei ollut ihan varma, miksi ja mihin Sherlock oikeasti onkaan ajautunut. Olisin mielelläni lukenut tätä lisääkin, mutta toisaalta tämä kertoi ihan tarpeeksi juuri oikealla määrillä sanoja. Tykkään tästä Mycrfotista, joka kaiken sen tärkeilyn alla on vain huolehtivainen veli. Tykkään, kun hän sillä kalsealla välittämisellään oikeasti haluaa huolehtia Sherlockista, vaikka tässäkin oli tuntu, että hän tietää, että se voi olla mahdotonta ja hän vain lykkää vääjäämätöntä. Tykkäsin myös, miten hänellä oli aina ollut realistinen näkökulma Sherlockin ja Johnin suhteeseen ja oletti, että ei se voi päättyä hyvin ja oli sitten oikeassa. Eikä hän siitä mitenkään iloitse, että oli oikeassa. Tykkäsin, miten aidosti hän osasi laskelmoida heidän persooniensa ajavan jomman kumman tai molemmat tuhoon. Ei sillä, että tykkäisin, että siinä kävi niin, mutta joku tuntui kiehtovalta siinä, että Mycroft pystyi näkemään lopputuloksen, älykkäämpi kun on veljeksistä.

Kerrontasi oli tosi kaunista, jokainen lause pirskahteli mielikuvia ja teki todellisuudesta hyvin raadollisen tuntuista. En osaa edes valita, mitää suosikkikohtaa, koska tuntui, että jokaisessa lauseessa oli eri tavoin jotain älyttömän kaunista ja syvällistä. Viimeinen kappale oli noissa väreissään upea lopetus, todella koskettava ja oikein pysähdyin siihen. Osin tietenkin siksi, että hetkinen, mitä tässä oikein tapahtuikaan, mutta myös kuvailusi pysäytti. <3

Kiitos tästä, oli virkistävää lukea pitkästä aikaa jotain todella synkkää, surullista ja arkisen rujoa. ^^

Claire:
En muista, olenko tullut koskaan lukeneeksi ficciä Mycroftin näkökulmasta, ja tämä kyllä avasi paitsi silmät myös tunnetulpat. Siis todella, todella kaunista ja syvällistä kerrontaa, vaikkakin äärettömän surullista ja riipaisevaa samaan aikaan. Olit onnistunut luomaan ehjän ja Mycroftin näköisen kokonaisuuden, jos niin voi sanoa, vaikka aihe olikin näin synkkä, ja tekstistä nousi kyllä paljon ajateltavaa, vaikka sanamäärä olikin rajallinen. Teksti tuntui paljon pidemmältä kuin mitä se sanallisesti oli, mutta vain ja ainoastaan hyvällä tavalla! Tarkoitan siis, että sait kerrottua ja tuotua tekstissäsi esiin hyvin paljon tarinaa ja tunteita, enemmän kuin ehkä normaalisti tällaisella sanamäärällä pystyy, mikä on todella ihailtavaa. Vaikka aukkojakin jäi esimerkiksi siinä, miksi ja miten John oli päätynyt tähän ratkaisuun, niin mielestäni ne olivat sellaisia asioita, jotka saikin jättää lukijan tulkinnan varaan.

Minäkään en osaa valita mitään suosikkikohtaa, kun tekisi mieli vain lainata tähän koko teksti. :') Nautin tästä kovasti, vaikka synkkä olikin. Kiitos kovasti tästä koskettavasta lukukokemuksesta <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu