Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Chibi - 03.06.2009 22:09:34
-
// Alaotsikko: K11, Action, Adventure, Humor, Fluffy jne. Potterit OC:ksi
Kirjoittanut: Chibi~
Beta: Ei Sirinaa saa syyttää, mutta silti
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Olive/Sirius
Aiheet: Drama, action, ystävyys, fluffy?
Disclaimer: Olive Wilson ja mahdollisesti joku muu kuuluvat minulle. Kaikki minkä Rowling tunnistaa, kuuluu hänelle.
A/N: Tästä tulee varmasti pisin tekstini ikinä. Prologi on kirjoitettu Kalkaroksen kauheimalle muistolle ihan vain tekstin selkeyttämiseksi.
1. Prologi
Suuri sali oli täynnä teini-ikäisiä noitia ja velhoja, jotka suorittivat pimeyden voimilta suojautumisen testejään. V.I.P.-kokeet olivat niitä tärkeimpiä asioita, joita velhoilta testattiin. Myös 15-16- vuotiaat kelmit suorittivat näitä kyseisiä tutkintoja. Eikä pidä unohtaa heidän seuraansa eksynyttä nuorta naista, tai alituisen kiusan kohteeksi joutunutta Severus Kalkarosta. James Potter (,kelmien seurassa Sarvihaara,) piirteli suttupergamentille erilaisia kuvia. Pääasiassa kirjaimia E ja L. Vähän väliä hän vilkuili ympärilleen tavoittaakseen ystäviensä katseita.
"Viisi minuuttia!" kuului huuto, joka sai useimmat oppilaat säpsähtämään.
Remus ja Sirius eivät kuuluneet tähän joukkoon. Sirius, joka tunnettiin myös Anturajalkana, vahti tarkasti tasapainoaan mulkoillen välillä vaalehiuksista luokkatoveriaan, joka oli saanut kelmien salaisuuden selville noin vuotta aiemmin. Luokkatoveri, Olive Wilson, joka taas oli saanut lempinimen Kehruri(nimi johtui tytön animaagimuodosta) koetti hymyillä takaisin, vaikkei erityisesti Siriuksesta pitänytkään. Tyttöä ärsyttivät Siriuksen suosio ja ylimielisyys, mutta kuitenkin hänen saatua selville kelmien salaisuuden, heidän välinsä olivat parantuneet huomattavasti. Hän jopa liikkui merkittävän paljon heidän seurassaan. Kauempana istuva Remus vilkaisi myös Olivea, sitten Siriusta, koetti tämän jälkeen raapustaa viimeisiä vastauksia paperille ja raapi vähän väliä sulkakynällä leukaansa.
7. Minkä näköinen on mörkö?
Rottamainen poika, Peter Piskuilan,(tunnettiin paremmin Matohäntänä,) ei jaksanut välittää muista vaan yritti pitää poissa stressiä esimerkiksi pureskelemalla kynsiään ja haromalla hiuksiaan.
10. Mistä viidestä ominaisuudesta tunnistat ihmissuden?
Tämä kysymys aiheutti rottapojalle ongelmia. Kuinka paksupäinen ihmisen piti olla juoksennellakseen kerran kuussa ihmissuden kanssa, muistamatta siitä kuitenkaan koetilaisuudessa mitään? Sirius naurahti hiljaa Peterin hermoilulle ja heilautti mustia hiuksiaan. Tyttö hänen takanaan katsoi haaveilevasti ja koetti tulla lähemmäs, kuitenkaan osumatta tuolin takajaloilla keikuttelevaan komistukseen.
James vilkaisi Siriusta jälleen, kuin kysyen, mikä tilanne? Sirius nosti peukalonsa ylös ja keikautti tuolin takaisin kaikille neljälle jalalle. Ihan pian he pääsisivät pois.
James pörrötti sotkuisia hiuksiaan rennosti ja nosti sitten nenänvartta alas liukuneita silmälasejaan. Vielä muutama i:n piste paikalleen, niin opettajan ei tarvisi valittaa niistäkään.
39. Mitä ankeuttaja tekee onnellisten ihmisten läsnä ollessa?
40. Kerro jotain aurorin tehtävistä. Miksi auroreita koulutetaan?
Severus Kalkaros, tunnetummin Ruikuli, kirjoitti viimeisiä rivejä tiheällä käsialallaan. Hän oli kirjoittanut melkein puolet enemmän kuin muut läsnäolijat, ja teksiä tuntui riittävän siihen asti, että Lipetit huusi ajan loppuneen.
Severus nosti katseensa paperista ja koetti ojentaa rasvaisia hiuksiaan, kun muut alkoivat pakata laukkujaan ja Lipetit keräsi kokeet lentäen selälleen niiden voimasta. Muutama poika eturivistä kävi nostamassa hänet takaisin pystyyn, mutta Severus ei antanut sen kiinnostaa itseään. Äkkiä Kalkaros tajusi tilanteensa ja pakkasi mahdollisimman nopeasti.
Hän ei todellakaan halunnut nähdä Wilsonia, Piskuilania, Lupinia, Mustaa eikä etenkään Potteria kokeiden päätteeksi. Hän oli niin hyvin onnistunut välttelemään heitä tänään.
"Hyvä on, saatte mennä", ilmoitus sai kaikki nousemaan tuoleiltaan. Kalkaros kiitti onneaan päästyään lähelle ovea. Hänen ei ehkä tosiaan tarvisi nähdä viisikkoa.
"Mitä pidit kymppikysymyksestä Kuutamo?" Sirius kysyi huolettomasti läimäisten ystäväänsä selkään. Eteishallissa oli muitakin ihmisiä, jotka yrittivät ulos, joten Remus ei ruvennut nälvimään Siriusta lempinimensä käytöstä.
"Ihastutta, kerrassaan upea", Remus hihkaisi hilpeästi."Mistä viidestä ominaisuudesta tunnistat ihmissuden?"
"Mahdoitkohan muistaa kaiken? Olet hiukan hajamielinen ja jätit ihmissusiasiat kokonaan lukematta", Olive naurahti muka huolestuneena poikien välistä saaden nämä hiukan tyrskähtelemään.
"Uskoisin, että kyllä", Remus vastasi vakavasti, kun he vihdoin pääsivät tungoksesta aurinkoiselle pihamaalle. Ihmissusi veti syvään henkeä ja alkoi luetella vastauksia. "Yksi, hän käyttää minun vaatteitani. Kaksi, hän istuu minun tuolillani. Kolme, hänen nimensä on Remus J. Lupin. Neljä, hänellä mitä todennäköisimmin on useita arpia eri puolilla kehoa ja kasvoja. Viisi, hänellä saattaa olla susimaisia tottumuksia."
"Tuo kuulostaa melkein huijaamiselta", James sanoi viileästi ja vihelsi sitten matalasti sille, että Remus suostui luettelemaan tuollaisia vastauksia ääneen.
"Minä muistin kuonon muodon, pupillit ja hännän, joka on tupsupäinen", Peter sanoi hieman pahoillaan."Muuta en muistanut-"
"Peter!" Olive, Sirius ja James huudahtivat yhteen ääneen.
"Kuinka paksupäinen ihminen voi oikein olla. Juoksentelet ihmissuden kanssa kerran kuussa, etkä edes muista arpia, jotka näet päivittäin", Sirius huokaisi typertyneenä, läimäytti itseään otsaan ja pyörähti puoli kierrosta. Pakko kai se oli kestää, hänen ystävänsä oli täysi tohelo.
"Sirius, pidä pienempää ääntä. Kiltti", Remus aneli melkein pelokkaana. Sirius nyökkäsi pahoillaan ja nyppäsi sitten selvästi Lily Evansia etsinyttä ystäväänsä hihasta.
"Katso kuka tuolla menee", Sirius hihkaisi Jamesille osoittaen järven rantaa kohti kävelevää luihuispoikaa. Jamesin kasvoille nousi pirullinen hymy, kun he Siriuksen kanssa lähtivät ohjaamaan ryhmäänsä Ruikulin perään.
"Minusta se koe oli helppo", Olive totesi lyhyen, mutta hänen mielestään kiusallisen hiljaisuuden jälkeen. Sirius kääntyi katsomaan tyttöä ja nyökkäsi.
"Hämmästyn, jos en saa vähintään upeaa", Sirius loilotti etsien Kalkaroksen uudestaan näköpiiriinsä.
"Mielestäsi sinun pitäisi saada joka kokeesta upea, koska vaivaudut paikalle", Remus huomautti kaivaen kirjan laukustaan.
James oli kaivanut taskustaan siepin ja heiman leikkinyt sillä, kun Sirius jo pyysi häntä lopettamaan.
"Miksi?" James kysyi, kun he istuivat pyökin alle ja jatkoivat keskustelujaan ja leikkejään. Sirius tyytyi pudistamaan päätään ilmeettömänä.
"Toivon vain, ettei Matohäntä laske alleen. Hänestä voisi tulla Kehrurille katkera illallinen", Sirius sanoi mulkoillen Jamesia, joka laittoi siepin taskuunsa. Kaikki pihapiirissä olivat varmoja, ettei hän olisi tehnyt sitä kenenkään muun, kuin Siriuksen tai Lily Evansin pyynnöstä.
"Minua pitkästyttää", Sirius huokaisi. Hän oli jo kadottanut Severuksen, tai oikeastaan Ruikulin, näköpiiristään ja syventynyt kuuntelemaan Oliven, Peterin ja Remuksen keskustelua muodonmuutoksista.
"Keksi sitten jotain tekemistä tai lue kokeisiin", Olive valitti. Hänen mielestään oli ihnottavaa kuunnella, kun tuollainen (suosittu huispaaja, joka varmasti keksisi tekemistä jos jaksaisi yrittää) valitti tylsistyvänsä.
"Olisipa jo täysikuu", Sirius virnisteli Remukseen päin saaden toisen mulkoilemaan takaisin.
"Sinusta se ehkä olisi hauskaa. Jos sinua todella pitkästyttää, voit kuulustella muodonmuutoksia. Tässä..." Remus tokaisi ojentaen kirjansa Siriukselle, joka työnsi sen välittömästi pois.
"Uskon, että meistä monta kiinnostaa eräs toinen asia", Sirius huokaisi, nousi seisomaan ja huikkaisi viereisen puun alle; "Hei, Ruikuli, mitä kuuluu? Menikö testi hyvin?"
Severus oli salamana etsimässä taikasauvaa taskuistaan, mutta se oli myöhäistä. James ei ollut vielä jaksanut nousta, mutta sauva oli löytänyt paikkansa välittömästi. Kalkaroksen sauva lensi kauas omistajastaan.
"Estous", kuului toisen pojan suusta, kun Severus yritti saada sauvansa takaisin ja poika lensi nurin.
Monet pihalla olevat olivat eksyneet katsomaan kinastelua. Toiset paheksuvina, toiset huvittuneina. Äkkiä eräs paheksuva ihminen juoksi joen rannalta paikalle, kengittä ja sukitta, ja alkoi kirota poikia.
"Antakaa hänen olla! Mitä hän on tehnyt?" Lily Evans huusi tummanpunainen tukka hulmuten. James punastui hieman, mutta ei antanut muiden huomata sitä.
"No hei, Evans! Mitä kuuluu?" James sanoi, nyt kypsemmällä, syvemmällä ja aikuismaisemmalla äänellä, joka järkytti jopa Siriusta.
"Anna hänen olla", Lily tuhahti happamana ja oli valmis kaivamaan oman sauvansa esille, mikäli tarve tulisi.
"Älä nyt, tässä rassaa eniten se, että hän on edes olemassa, noine rasvaisine hiuksineen ja ärsyttävine kasvoineen", James tuhahti, mutta laski sauvansa alemmas.
Monet ympärillä nauroivat. Ainoat, jotka eivät nauraneet, olivat Remus, Olive ja Lily.
"James tuo on sairasta. Ette ole Siriuksen kanssa yhtään Ruikulia parempia", Olive huusi, mutta vain Sirius tuntui välittävän, laskien sauvaansa hieman alemmas.
"Olive älä taas aloita", Sirius marisi, eikä kukaan huomannut, että Kalkaros oli saamassa voimansa takaisin.
"En aloitakaan, eikä Jameskaan saa aloittaa", Olive huomautti, sillä tiesi tasan tarkkaan mitä silmälasipäinen oli sanomassa, mutta liian myöhään. Hän aloitti jo.
"Annan Ruikulin olla rauhassa, jos lähdet kanssani ulos", James paukautti. "Suostu nyt~"
"En valitsisi sinua, vaikka vaihtoehtoina olisitte sinä ja jättiläiskalmari", Lily naurahti ja ehdotti sitten, Severukseen kääntyen, että tämä voisi joskus pestä hiuksensa, ennen kuin poistui paikalta.
"Huono tuuri, Sarvihaara", Sirius huomautti virnistäen. Taustalta kuului Oliven mutina Remukselle: "Hyvä niin."
Kalkaros oli riidan aikana kerännyt voimansa takaisin ja yhdessä välähdyksessä Jamesin poskella oli iso avohaava. Seuraavan välähdyksen jälkeen Ruikuli roikkui puussa ylösalaisin.
"Kuka tahtoo nähdä, kun riisun Ruikulin housut?" James kysyi, Kalkaroksen yrittäessä ravistella itseään alas, mutta turhaan.
"Ei kukaan, James. Olet ärsyttävä! Ja sinä myös", väkijoukosta esiin astunut Olive huusi pökäten ensin Jamesia ja sitten Siriusta rintaan. "Kasvakaa aikuisiksi!"
"Ehkä meidän tosiaan pitäisi lopettaa tältä päivältä", Sirius mutisi Jamesille, joka nyökkäsi tipauttaen Severuksen sitten alas.
"Sinun onnesi, että Evans ja Wilson eivät siedä meitä. Olisit jo alasti, jos heitä ei olisi", James naurahti.
"En tarvi heidänlaistensa apua... Lily on kuraverinen ja Olive kulkee teidän kanssanne, oikea puhdasveristen petturi. Mitä rupusakkia", Severus sanoi, mutta James ei kerennyt reagoida, kun välähdyksen aiheuttamana Severuksen kaavun rintamus repesi ja kalpeaan ihoon ilmestyi pitkä viiltohaava.
"Sinuna en haukkuisi Evansia tai minua- Ensi kerralla annan Siriuksen ja Jamesin tehdä mitä haluavat ja saatan mennä mukaankin", Olive mutisi ärtyneenä ja pukkasi sauvan takaisin taskuunsa.
***
"Olive, se en ollut minä!" Sirius huusi kuopasta, jossa oli 12 ihmisen ruumiit ja heidän rakkaan ystävänsä, Peter Piskuilanin, sormi. Olive katsoi miestä, jota oli rakastanut, silmiin ja aisti viattomuuden, muttei voinut sille mitään, että hänen oli suoritettava työnsä. Sirius oli vietävä Azkabaniin.
Sirius oli todella pettänyt heidät kaikki. Remuksen, hänet, itsensä, Peterin ja ennen kaikkea Jamesin, jota he kaikki uskoivat hänen rakastaneen eniten. Ja James oli luottanut Siriukseen enemmän, kuin he muut yhteensä.
"Sirius... Sinä petit meidät! Vaikka luulin, että välitit meistä. Edes Jamesista... En minä omasta osastani niin piitannut. Pelkkä ystävyyskin olisi riittänyt!" Olive huusi murtuneena, kun määräsi ankeuttajat Siriuksen ympärille. Työ aurorina ei ollut palkitsevaa. Se oli kamalaa tällaisissa tilanteissa.
***
Kaksitoista vuotta myöhemmin pienessä vuokra-asunnossa kaksi kelmiä istuivat juomassa teetä ja molemmat olivat vetää sen väärään kurkkuun, kun Päivän Profeetta saapui.
Joukkomurhaaja Sirius Musta on paennut Azkabanista.
"Ja juuri, kun kerkesimme saada töitäkin", Olive mutisi huvittuneena ja nosti laukkunsa. Juna-asemalle ilmiintymisestä tulisi hankalaa tällaisen tunnemyrskyn keskellä.
"Ehkä hänellä vain on ikävä sinua", Remus mutisi tökätessään ystäväänsä kylkeen. Olive mulkaisi Remusta, joka ei ollut omaksi onnekseen muistutellut Olivea kyseisestä asiasta.
Remus ja Olive asuivat yhdessä pienessä kaksiossa, mutta jostain syystä heidän välilleen ei koskaan ollut kehittynyt samanlaista sidettä, kuin Oliven ja Siriuksen, vaikka he olivatkin pestautuneet yhdessä Tylypahkan opettajiksi, Olive Remuksen apulaisena. Yhä vaaleahiuksinen nainen avasi takaoven ja he astuivat siitä ulos ilmiintyäkseen rautatieaseman eteen. He eivät olleet käyneet portilla 9 ja 3/4 yli kahteentoista vuoteen ja palaaminen ilman muita kelmejä tuntui melko tuskalliselta.
***
A/N: Kommentit ovat aina toivottuja ^^ Minkälaiset vain. Ja jatkoahan tulee vain niiden myötä...
(Ei, kyllä tämä haaste on joskus saatava loppuun.)
//Sprig muokkasi ikärajan otsikkoon oikein.
-
Jag gillar, idea oli mielenkiintoinen ja juonen kulkukin onnistunutta - olit saanut prologiin mukaan oikeastaan kaikki ne tärkeimmät vaiheet Kelmien elämästä: kouluajat, Siriuksen joutuminen Azkabaniin ja Siriuksen pako sieltä. :) Ne olivat hyvät valinnat näin prologiin.
Tässä kuitenkin muutamia virheitä:
1. Kuinka paksupäinen ihmisen piti olla juoksennellakseen kerran kuussa ihmissuden kanssa, muistamatta siitä kuitenkaan koetilaisuudessa mitään.
2. "Ihastutta, kerrassaan upea", Remus hihkaisi hilpeästi."Mistä viidestä ominaisuudesta tunnistat ihmissuden?"
3. "Kuinka paksupäinen ihminen voi oikein olla. Juoksentelet ihmissuden kanssa kerran kuussa, etkä edes muista arpia, jotka näet päivittäin", Sirius huokaisi typertyneenä, läimäytti itseään otsaan ja pyörähti puoli kierrosta. Pakko kai se oli kestää, hänen ystävänsä oli täysi tohelo.
4. "James tuo on sairasta. Ette ole Siriuksen kanssa yhtään Ruikulia parempia", Olive huusi, mutta vain Sirius tuntui välittävän, laskien sauvaansa hieman alemmas.
5. "Annan Ruikulin olla rauhassa, jos lähdet kanssani ulos", James paukautti. "Suostu nyt~"
6. "En tarvi heidänlaistensa apua... Lily on kuraverinen ja Olive kulkee teidän kanssanne, oikea puhdasveristen petturi. Mitä rupusakkia", Severus sanoi, mutta James ei kerennyt reagoida, kun välähdyksen aiheuttamana Severuksen kaavun rintamus repesi ja kalpeaan ihoon ilmestyi pitkä viiltohaava.
1. Pisteen paikalle kysymysmerkki.
2. Ihastuttava.
3. Sama kuin ensimmäisessäkin; pisteen paikalle kysymysmerkki.
4. Jamesin jälkeen pilkku.
5. ~-merkin tilalle viiva (-).
6. Tarvitse.
Mutta silti tämä oli hyvin onnistunut idea, jotenkin tykästyin jo tämän prologin aikana Oliveen (Kehruri <3, ihana lempinimi! :)) ja ajatus hänestä ja Siriuksesta on nyt jo minusta tavattoman suloinen. :-* Kaiken lisäksi olet sovittanut Oliven hyvin tapahtumiin, tuntui kuin hän olisi aina ollutkin Pottereissa - tuo ihastuminen Siriukseen, tämän passittaminen Azkabaniin ja työ Tylypahkassa Remuksen apulaisena olivat kaikki uskottavia.
Olisin todella innokas lukemaan jatkoa, tämä vaikutti niin hyvältä. :)
Jatkoa (kärsimättömästi) odotellen,
story^
-
*Hieman vaivaantunut, mutta onnessaan ja unenpöpperössä*
Huomenta~ Oih, ihanaa tänne on tullut heti kommentteja. :) Jee~ Kiitos ^^
Niitä virheitä jäikin yllättävän paljon, vaikka luinkin tekstin useita kertoja vielä Sirinan tarkistuksen jälkeen. Ei se mitään, virheistään oppii.
Ja jatkoahan lupaan kerran kuukaudessa. ^^ Saa muistuttaa, jos ei näy.
-
Ihanalta kuulostaa! En malta odottaa jatkoa. Mutta kerran kuukaudessa? Hui, en selviä tästä.
"Ehkä hänellä vain on ikävä sinua", Remus mutisi tökätessään ystäväänsä kylkeen.
Oi, tämä on jotenkin vain niin hauska. Jos Sirius olisikin paennut vain, koska hänellä on ikävä Olivea. Hihihii!
Sori, rakentavaa ei oikein ole.
-
A/N: Niin vielä Viisisataakakkoselle kiitoksia kommentissa. Ja tässä tulee sitten *rumpujen pärinää* Paljon kyselty kakkos osa~ Tahti on tässä hieman nopeampi, kuin edellisessa ja koetan saada lisäiltyä näitä nopeampaan tahtiin.
2. Vaikeuksien kautta voittoon
Tylypahkan pikajuna kiisi nummilla hyvää vauhtia, kun Harry ja kumppanit löysivät lähes tyhjän vaunuosaston. Osastolla oli kaksi viittaan käpertynyttä henkilöä. Toinen oli nostanut jalkansa ikkunan vieressä olevalle pöydälle ja toinen peittänyt kasvonsa. Pöydälle nostaneella oli vaaleat hiukset, nuorekkaat kasvot ja perusmustat vaatteet. Toisen ulkonäkö oli vähemmän huoliteltu; ruskeat hiukset olivat sotkussa, viitta repaleinen ja näkyville jäänyt osa kasvoista naarmuilla.
"Tämä saa kelvata", Harry sanoi vetäen oven sivuun varoen kuitenkin herättämästä ihmisiä. Ron istui ruskea- ja Hermione vaaleahiuksisen muukalaisen viereen. Harry istui Ronin viereen.
"Keitähän he ovat?" Ron kysyi katsoen kahta muukalaista.
"R. J. Lupin ja Olive Wilson", Hermione vastasi näpsäkästi katsomatta Ronia. Ron kuitenkin katsoi tyttöä ihmeissään.
"Tiedät kaiken?"
"En, se luki matkalaukussa", Hermione sanoi osoittaen ylös. Tavaratilassa oli kaksi vanhaa matka-arkkua. Toisessa luki repsottavin kirjaimin R.J.Lupin ja toisessa mustalla kynällä kirjoitetulla kaunokirjoituksella Olive Wilson.
"Nukkuvatkohan he oikeasti?" Harry kysyi hieman epäilevänä, kun nainen mutisi jotain ja käänsi päätään.
"Uskoisin niin", Hermione sanoi. "Niin mitä asiaa sinulla oli?"
Harry alkoi selittää asiaansa. Maisema ulkona alkoi muuttua pimeämmäksi ja sumuisemmaksi pohjoista kohti kuljettaessa.
Puolen tunnin jälkeen ulkona alkoi sataa. Harry oli saanut asiansa selvitettyä ja joukko tuijotti lyhyen hiljaisuuden ajan ensin uusia opettajia ja sitten sumuista maisemaa.
Vihdoin ruokakärry saapui. Pulleahko noita työnsi herkkuja ja juomia pullollaan olevaa kärryä.
Harry osti kärrystä useita leivoksia ja jonkin verran kurpitsamehua. Ron alkoi tympääntyneenä syödä äitinsä tekemää patonkia Hermionen ostaessa kinuskikakkua. Harrysta ainakin professori Lupin näytti siltä, että ruoka tekisi hänelle hyvää, joten hän alkoi pukkia tätä.
"Tuota... Professori..." Harry aloitti. Ron oli pukkaamassa Wilsonia, kun ruokakärryn kuljettaja alkoi puhua.
"Ei heitä kannata herättää... He ovat nukkuneet kärryni ohi aiemminkin. Löytävät minut kyllä, kun haluavat", nainen sanoi hymyillen ja lähti jatkamaan matkaansa.
Harry kerkesi vain laittaa oven kiinni, kun jo huomattiin, etteivät nukkuvat professorit olleet vain sivuseikka.
Yks kaks ovi aukesi ja tuttu platinahiuksinen poika astui nojaamaan oven karmiin.
"Kas, Potta-Potter, Rotta- Ron ja Kuraveri-Granger... Säälittävää", Malfoy mutisi katsellen kättään. Oikean käden keskisormessa kiilteli hopeinen sormus. Grabbe ja Goyle höröttivät kuin peikot siihen asti, että Draco heilautti kättä vaikenemisen merkiksi. Blondi kääntyi katsomaan Ronia ja naurahti.
"Isäsi pääsi sitten vähän kullan makuun. Säikähtikö äitisi kuoliaaksi?" Malfoy kysyi. Ron nousi seisomaan raivoissaan ja Harry ihan vain voidakseen estää Ronia hyökkäämästä luihuisen kimppuun. Professori Lupin tuhahti ja Oliven kasvot kääntyivät ikkunaan päin.
"Keitä he ovat?" Malfoy kysyi, nyt hieman varoen, osoitti ensin Lupinia ja sitten Wilsonia.
"Uusia opettajia", Harry sanoi virnistäen. Malfoy katsoi heitä hieman inhoavasti ja kääntyi. Hänkään ei ollut niin tyhmä, että alkaisi haastaa riitaa opettajien nenän alla.
"Tänä vuonna en aio kestää Malfoyn hölinöitä", Ron mutisi rystysiään naksauttaen pojan lähdettyä. "Jos hän vielä kerrankin sa-"
"Ron", Hermione sähähti. Lupin oli tuhahtanut, mutta kolmikko aisti hänen vielä nukkuvan. Olive nukkuikin kaksikon mielestä erittäin varmasti, ottamatta huomioon muutamia pään käännöksiä.
Sade rankkeni yhä pohjoisemmas saavuttaessa. Juna rämisi äkkiä pahasti saaden Ronin, Harryn ja Hermionen katsomaan uusia opettajiaan- He nukkuivat vieläkin.
"Ollaankohan me kohta perillä?" Ron kysyi yrittäen kurkkia Lupinin yli. Ulkona näkyi vain mustaa. Lasiin oli tarrautunut sadepisaroita, joita tuuli koetti huuhdella siitä pois. Harry ja Hermione olivat jo vastaamassa, kun juna alkoi hidastaa vauhtiaan.
"Ei me vielä voida olla perillä", Hermione vastasi hätäisenä.
"Miksi me sitten pysähdytään?" Ron kysyi sarkastisesti. "Ihanaa päästä kesteihin... Minulla on sudennälkä."
"Ei matka voinut kestää näin vähän aikaa", Hermione valitti ja näytti kelloaan Ronille. Poika ei kerennyt vilkaistakaan kelloa, kun vaunu nytkähti rajusti.
Mäntien pauhu loppui ja jarrut kirskuivat. Lopulta vaunu pysähtyi ja matkatavaroiden tippumisia kuului muilta osastoilta. Valot räppivät pitkään ja lopulta sammuivat saaden toisen hahmon heittämään mustan huovan päältään. Hämärässä näki, että professori Wilson oli kaivanut sauvansa esiin ja viittasi käytävään noussutta Harrya takaisin istumaan.
"Mitä tapahtuu?" Ron kysyi. Harry haparoi paikalleen. Olive oli noussut seisomaan heidän osastonsa lattian keskelle ja katseli ovesta ulos.
"Aih, Ron se oli minun jalkani."
Oppilailla meni hetki selvittää, keitä vaunussa lopulta oli. Sinne olivat saapuneet ainakin Ginny ja Neville, joiden ilmestyminen oli aiheuttanut pienimuotoista hämminkiä. Ja näyttipä siltä, että Lupinkin oli vihdoin herännyt.
"Hiljaa", kuului köhäisy huoneen toisesta nurkasta. Olive kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi työtoverinsakin nousseen.
"Heräsit sitten vihdoin", Olive mutisi ärsyyntyneenä. "Ne ovat tällä kertaa täällä."
Hetken oppilaiden päässä välähti ajatus siitä, etteivät henkilöt olleetkaan opettajia, vaan jotain ihan muuta, mutta se katosi, kun toisen kädelle ilmestyi ryöppy liekkejä. Ne valaisivat vanhemman kasvoja ja antoivat edessä seisovalle tarpeeksi valoa, jotta tämä näkisi ovelle.
"Varo sytyttämästä ketään", nuorempi sanoi ja osoitti sauvallaan ovea.
Harry luuli ensin, että opettajat olivat vain vainoharhaisia, mutta säikähti sitten itsekin. Oven takana näkyi jotain mustaa. Kuin jästien lastenkirjojen haamu, joka olisi vaihtanut lakanansa mustiin. Repaleisen kankaan välistä pilkotti mädäntyneen näköinen käsi, joka avasi oven lukon äänettömästi saaden kaikki perääntymään ikkunaan päin. Ovi alkoi lipua hiljaa auki ja Olive nosti sauvaa ylemmäs, kuin tietäen, mikä oven toisella puolella odottaisi.
"Olkaa liikkumatta", Olive mutisi hiljaa ja hahmo kääntyi tähän päin. "Se on ankeuttaja."
Harry oli kysymässä voisiko opettaja toistaa, mutta hahmo kääntyikin häntä päin. Harry tuijotti hahmoa siihen, missä silmien pitäisi olla.
Se oli vetänyt mädäntyneen käden takaisin viittansa poimuihin ja avasi suunsa hengittääkseen. Näytti ja tuntui siltä, kuin ankeuttaja olisi yrittänyt imeä huoneesta muutakin kuin ilmaa. Sen rähisevä hengitys sai oppilaat kanan lihalle ja Ginnyn melkein itkemään.
Vaunuosastoon levisi hyytävä kylmyys. Harry ei enää tajunnut, mitä muualla tapahtui.
Wilson alkoi mumista jotain ankeuttajaa kohti, kun Harryn tajunta lopulta sumeni täysin ja kaikki pimeni.
"Kukaan meistä ei piilottele Sirius Mustaa viittansa alla! Häivy!" Olive huusi ankeuttajalle, mutisten sitten hiljaisen loitsun. Naisen sauvan kärjestä purkaantui valkoista sumua, mutta ankeuttaja ei tuntunut välittävän, vaan pyyhkäisi sen mädäntyneellä kädellään pois lähestyen sitten opettajaa. Rähisevä hengitys alkoi taas saaden Ginnyn peittämään korvansa. Ron koetti rauhoitella sisartaan hiljaa, ettei ankeuttaja kääntyisi heihin. Hermione tarkkaili opettajan ja ankeuttajan välistä tilannetta siihen asti, että Lupin sulki liekit nyrkkiinsä poistaen näin kaiken valon. Oliven sauvasta purkaantui hieman voimakkaampi pöllähdys, joka sai ankeuttajan lopettamaan röhinän, mutta se alkoi taas sumun hälvettyä.
"Remus!" Wilson kiljaisi painaen kädet korvilleen ja silmänsä kiinni. Kuului vaimea kolahdus, kun naisen sauva tippui lattialle ankeuttajan eteen. 12 tuumaa pajua, hieman lohikärmeen sydänjuurta ja kissankarva.
Olive otti askeleen taaksepäin saaden Remuksen kaivamaan välittömästi taikasauvan taskustaan. Remus oli sammuttanut liekit, koska tiesi mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Oliven polvet pettivät naisen mennessä pyörtymisen rajamaille ja Remus joutui ottamaan nuoremman kiinni, jotta tämä ei löisi päätään pöytään.
Vanhempi opettaja osoitti ankeuttajaa sauvallaan ja sauvasta purkautuva kirkkaan valkoinen sumu sai ankeuttajan perääntymään.
Ei mennyt kauaa, kun juna nytkähti saaden Harryn tippumaan ja Lupinin parantamaan otettaan Wilsonista. Ruskeahiuksinen laski vaaleahiuksisen huovan päälle istumaan ja alkoi murtaa taskusta ottamaansa suklaalevyä. Valot syttyivät jälleen ja juna lähti liikkeelle.
Olive heräsi lähes välittömästi junan lähdettyä liikkeelle. Harry vain hetkeä myöhemmin.
"Harry, oletko kunnossa?" Hermione kysyi kyykistyen lattialle. Myös Ron kyykistyi. Harry näki heidän yläpuolellaan Nevillen ja professori Lupinin.
"Joo... Olen kunnossa", Harry vakuutti nostaen lasejaan. Olo ei ollut mitä parhain, otsalla norui vielä kylmä hiki, mutta muuten hän oli kunnossa.
"Mitä tapahtui? Kirkuiko Ginny vai kuka? Entä missä se otus on?" Harry kysyi. Ron ja Hermione katsoivat toisiaan epäilevästi ja kysyivät oliko Harry lyönyt päänsä.
"Kukaan ei kirkunut", Hermione vastasi. Harry väitti kiven kovaan takaisin, muttei saanut tahtoaan läpi. Kaikki olivat häntä vastaan.
Lupin oli jakanut jokaiselle palan suklaata. Harrylle hieman isomman, kuin muille.
Vain Olive oli uskaltautunut syömään sitä ja noussut seisomaan.
"Syökää nyt, se auttaa ihan oikeasti. Me menemme keskustelemaan kuljettajan kanssa", Olive sanoi vielä hieman väsyneenä, mutta lähti sitten Remuksen perään käytävälle.
Lapset (tai nuoret) keskustelivat pitkän aikaa ankeuttajasta ja siitä, kuinka se oli karkoitettu. Harry oli tyrmistynyt siitä, ettei kukaan todella ollut kiljunut ja ettei kukaan muu ollut pudonnut penkiltä. Ovelta kuuluva naurahdus keskeytti heidät.
"Minä en kuulkaas ole myrkyttänyt sitä suklaata." Opettajat olivat palanneet ja Remus katsoi pahoillaan, kun kukaan ei ollut syönyt suklaata. Oppilaat haukkasivat suklaata ja todella huomasivat lämmön leviävän takaisin ruumiiseen.
"Ai niin... Olemme Tylypahkassa kymmenen minuutin kuluttua", Olive mutisi ja alkoi lukea Päivän Profeettaa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ehkä hänen oli vielä Harryakin vaikeampaa myöntää pyörtymisensä.
"Joko voit paremmin, Harry?" Lupin kysyi, ennen kuin avasi oman lehtensä. Harry nyökkäsi päästäen Lupinin Mustasta kertovan artikkelin kimppuun.
***
Kestit eivät vielä olleet alkaneet, mutta Suuren salin melusaaste olisi aiheuttanut jätevyöryn.
Kaikki kuitenkin hiljenivät lajittelun suorittamisen alkaessa.
Kun oppilaat oli jaettu tupiinsa, Dumbledore puhkesi hymyilemään, kuin olisi odottanut juhlaa koko kesän.
"Rakkaat oppilaat! Tervetuloa taas vuodeksi Tylypahkaan. Se tarjoaa teille oppia ja jotain muutakin, jos käännytte kuuntelemaan sitä. Mutta sitten vakavampiin asioihin", Dumbledore aloitti hymyissä suin, mutta jatkoi vakavampana. "Kuten tiedätte, Sirius Musta on karannut Azkabanista, eikä häntä ole vielä saatu kiinni. Ministeriö on vaatinut saada asettaa ankeuttajat linnan porteille ja varoitan teitä; ne eivät erottele saalistaan niistä, jotka joutuvat niiden tielle. Niitä ei voi huijata muodonmuutoksella, taikajuomilla tai näkymättömyysviitoilla. Ne aistivat ilon ja pelon ja kulkevat niitä kohti aiheuttaakseen ihmisille pakokauhun. Uskon, että opettajat johtajatytön ja -pojan avulla pitävät oppilaat ja ankeuttajat erillään."
Kaikki hiljentyivät katsomaan totista Dumbledorea, jostain kuului heikko naurahdus, mutta sen vaivautuneisuus ilmaisi kaikille naurajan ajatukset.
"Sitten asiasta kolmanteen", Dumbledore sanoi, taas pilke silmäkulmassaan. "Saan iloissani ilmoittaa, että riveihimme on liittynyt kolme uutta opettajaa. Ikäväksemme professori Patapalo siirtyy eläkkeelle pitääkseen loput jäsenensä. Mutta olen kuitenkin ylpeä siitä, että saimme hänen tilalleen oman riistanvartijamme, Rubeus Hagridin." Hagrid muuttui punaiseksi, kun kaikki pöydät, luihuista mukaan ottamatta, alkoivat hurrata, vislata ja taputtaa. Kuului hajanaisia lausahduksia purevista kirjoista, mutta kukaan ei tuntunut välittävän.
Dumbledore jatkoi asiansa kanssa.
"Toiseksi, riveihimme on liittynyt uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja; Remus Lupin", Lupin nousi seisomaan tavoittaakseen Hagridin istumispituuden. Kuului hajanaisia taputuksia ja niistä suurin osa rohkelikkopöydästä. Lupin laskeutui takaisin istumaan antaen Dumbledoren jatkaa. Hän ei kuitenkaan ollut jättänyt huomioimatta murhaavaa katsetta, jonka Kalkaros heitti seuraavallekin kuulutetulle.
"Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on riveihimme liittynyt toinen pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Olive Wilson. Olive toimii huonosti voineen Remuksen avustajana ja toivoisimme, ettette arvioisi asioita väärin ja keksisi perättömiä juoruja näistä kahdesta." Myös Olive nousi. Nainen sai hieman enemmän aplodeja, kuin työtoverinsa ja irtosipa hänelle muutama vislauskin. Nainen istui takaisin paikalleen ja salli Dumbledoren julistaa juhlat virallisesti alkaneiksi.
Lautaset täyttyivät jatkuvasti, eikä juoma loppunut. Juhlat jatkuivat pitkälle ja tämän jälkeen oppilaat lähtivät makuusaleihinsa valvojaoppilaiden johdolla, kun opettajat lähtivät purkamaan tavaroitaan omiin huoneisiinsa.
-
Hehee, olin nopea ja luin tämän jo nyt. Tämä toinen osa ei ehkä ollut niin tapahtumarikas kuin edellinen, mutta totta kai alussa pitää ottaa hiukan rauhallisemmin ja pohjustaa tarinaa (kuten olet hienosti tehnyt ;)), jotta lukijalle jää jotain mieleen.
Virheitä en tällä tavoin nopeasti katsottuna löytänyt, yksi kohta oli jotenkin epäselvä, mutten enää löydä sitä. :D
Ja pakko vielä sanoa, sillä kertaus on opintojen äiti, että tykkään siitä, miten olet ns. istuttanut Oliven mukaan tarinaan ja vaikka hänestä ei oikeastaan ole vielä mitään henkilökohtaista tietoa, jotenkin pidän hänestä - älkää kysykö miksi. :D
Yhden kohdan haluaisin lainata ihan kokonaisuudessaan hyvän lausunnon vuoksi:
"Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on riveihimme liittynyt toinen pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Olive Wilson. Olive toimii huonosti voineen Remuksen avustajana ja toivoisimme, ettette arvioisi asioita väärin ja keksisi perättömiä juoruja näistä kahdesta."
Heh, hyvin mahdollista, että Remuksesta ja Olivesta olisi saanut vaikka minkälaisia juttuja irti. ;D
Ja sitten vielä ihan mielenkiinnosta, että ovatko jotkut repliikit otettu Azkabanin vangista (kirjasta). *ei jaksa tarkistaa* Ei se mitenkään haitannut tai mitään, mutta tuli sellainen olo, että oli lukenut tämänkaltaista tekstiä aiemminkin. :D
Tack kumminkin, odottelen taas jatkoa.
-story^
-
Ja sitten vielä ihan mielenkiinnosta, että ovatko jotkut repliikit otettu Azkabanin vangista (kirjasta). *ei jaksa tarkistaa* Ei se mitenkään haitannut tai mitään, mutta tuli sellainen olo, että oli lukenut tämänkaltaista tekstiä aiemminkin. :D
Jee~ Ensimmäinen kommentti kakkos osaan. ^^
Joo... kyllähän osa niistä reploista on pöllitty suoraa Rowlingilta... :D
-
Kestit eivät vielä olleet alkaneet, mutta Suuren salin melusaaste olisi aiheuttanut jätevyöryn.
Kaikki kuitenkin hiljenivät lajittelun suorittamisen alkaessa.
Toi oli jotenkin vaikeasti ymmärrettävä lause (ei tosin johdu kirjoittajasta, vaan eräästä lukijasta jolla on hämmästyttävän pienet aivot) kesti kauan aikaa tajuta mitä siinä luki (oliko se meluusaste, meluaste vai tuo melusaaste (ajatukseni ajattelivat näin, en siis minä, vaan ajatukseni))
Aika kiva tarina, kirjoitusvihreitä en löytänyt, en niitä tosin etsinytkään.. Juonesta en ole vielä kunnolla selvillä, luultavasti siksi koska on niin alussa tää tarina ja niin taaspäin, en keksi mitään rakentavaa tähän hätään, katsotaan jos joskus myöhemmin :) Kiitos ja hyvää yötä
Dra
// Mistä muutes tuo Kehruri-nimi tulee, tai siis mikä sen Oliven animaagimuoto on?
-
Kiitos kovasti kaikista kommenteista. Harmi, jos joku kohta oli hankalasti ymmärrettävä. Pahoittelen.
Draconis: Kyllä, kyllä se johtuu Oliven animaagi muodosta. Olive on kissa :D
A/N: Sirinan kone on ottanut osakseen osoittaa mieltään ja tämä osa on betaamaton. Niin, että jos niitä virheitä löytyy, niin ne kuuluvat täysin minulle :D
Itse pidän tästä luvusta oikein paljon, sillä Oliven suhde Siriukseen tulee omasta mielestäni mukavalla tavalla esille. Myös suhde Remukseen osoitetaan tarkemmin.
3. Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää
Uudet lukujärjestykset oli jaettu oppilaille, jotka olivat jo aloittaneet tämän vuoden ensimmäiset tunnit Tylypahkassa.
"Ensimmäinen tuntimme meni loistavasti. Aloitimme viidesluokkalaisten kanssa V.I.P.- testeistä kertomisesta ja kertasimme vähän asiaa ilkiöistä. Tänään on helppo päivä. Tämän välitunnin jälkeen on pari tuntia vapaata", Olive Wilson selitti entiselle opettajalleen. Minerva McGarmiva oli kutsunut tuoreen opettajatoverinsa muodonmuutosten luokkaan välitunniksi. Nuorempi opettaja nojaili eturivin pulpettiin ja katseli, muutenkin pidempää opettajaa, yläviistoon.
"On hienoa huomata, että sinusta on tullut noin kunnollinen, vaikka liikuit huomattavassa seurassa. En epäröinyt hetkeäkään, kun tein sinusta ja Remuksesta valvojaoppilaita", Minerva vastasi ja Olive saattoi vannoa nähneensä jotain hymyn tapaista, ennen kuin vanhemman naisen kasvot muuttuivat taas totisiksi. "Mustan tapaus toki on kovin ikävä, mutta meidän ei pitäisi pelätä- Sinähän olet passittanut hänet jo kerran Azkabaniin."
Olive naurahti vaivaantuneena.
"Niin... Oli hienoa päästä auroriksi vain puolella siitä ajasta, minkä muut usein suorittavat", Olive sanoi hymyillen hurmaavasti. McGarmiva nyökkäsi ja molemmat kääntyivät katsomaan kelloa.
"Jopas, minun pitäisi päästää luokkani sisään. Oli virkistävää keskustella kanssasi. Haluaisitko jäädä seuraamaan tuntia, puhumme animaageista?" Minerva kysyi saaden nuoremman opettajan silmät tuikkimaan. McGarmiva ei tiennyt Oliven animaagiudesta, mutta kiinnostuksesta animaageihin kylläkin.
"Mielelläni", Olive sanoi hymyillen ja siirtyi, kun oppilaat alkoivat valita istumapaikkojaan.
***
"Ja näin animaagit siis muuttavat muotoaan", Olive huomautti horroksessa olevalle hiljaiselle luokalle. "Ettekai te nyt aina tuollaisia ole???"
Wilson oli järkyttynyt oppilaiden hiljaisuudesta. Hän saattoi jopa kuulla vaimean poksahduksen Minervan muuttuessa takaisin ihmiseksi.
"Eivät he aina tuollaisia kyllä ole. Pahimpina päivinä täällä ei kuule omaa ääntään", Minerva huokaisi tympääntyneenä ja katsoi sitten luokkaa kiinnittäen huomiota jokaiseen oppilaaseen erikseen. Kaikki tuijottivat Potteria ja McGarmiva saattoi vain arvata mitä oli tapahtunut.
"Oliko teillä aiemmin ennustusta?" opettaja kysyi saaden muutaman ihmisen nyökkäämään ja Oliven tirskumaan. Nyt hänkin ymmärsi mistä tässä oli kyse.
"Jännää.. Kuka teistä kuolee tänä vuonna?" Olive kysyi, vaikka arvasikin. Sibyllan tuntien Potter, tietenkin.
Ja aivan kuten opettajat olivat aavistaneet, kaikki osoittivat Harrya saaden Oliven jälleen tirskumaan.
"Halvennat professori Punurmion tirskumalla. Hän ennusti jopa sen, että Neville tiputtaa teekuppinsa", Lavender Brown puolusti opettajaa saaden Oliven hiljenemään. Olive katsoi Lavenderia pitkään ja puhkesi sitten pitkään selitykseen.
"Hyvä on... En ole ollut koulussa kauan ja jos tämä kuuluisa 'pimeyden voimilta suojautumisen-kirous' toimii, niin opettamiseni päättyy tänä vuonna, joten voin sanoa tämän; Punurmio ei ole koskaan ennustanut kenekään kuolemaa oikein. Hänellä on mukava tapa ennustaa uudelle luokalle jonkun kuolemaa ja hän on ollut väärässä ainakin viimeiset seitsemäntoista vuotta. Hän itse ennusti, että Sirius Mustasta tulee aikamme kuuluisimpia auroreita, ja tässä sitä ollaan. Harry, sääli pilata ilosi, mutta et kuole. Jos kuolet, lupaan, ettei sinun tarvitse palauttaa tehtäviä, jotka jäävät kesken. Teen ne vaikka puolestasi", Olive nauroi pilkallisesti McGarmivan katsoessa tyytyväisenä vieressä. Olive tiesi, ettei Minerva olisi koskaan kehdannut sanoa mitään tuollaista. Luokka katsoi uutta opettajaansa järkyttyneenä, mutta Olive ei välittänyt, vaan käveli luokan perälle.
"Minerva... Minun pitää mennä. Remus varmaan miettii missä viivyn, meidän pitää vielä valmistella seuraava tunti; kuudennen luokan puuskupuheja. Nähdään", Olive sanoi hymyillen, avasi oven ja katosi käytävään oppilaiden katsoessa järkyttyneenä perään.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Minerva alkoi selittää omaa ajatustaan ennustamisesta, mutta kukaan ei kuunnellut. Luokka oli myös loppu tunnin melko hiljaa. Puheensorina alkoi, kun Dean Thomas uskalsi kertoa vierustoverilleen mielipiteensä aiemmin puhuneesta opettajasta.
"Toivottavasti se kirous ei ole totta. Voisin katsella häntä pidenpäänkin, kuin vuoden."
***
Muutamaa päivää myöhemmin opettajain huoneessa, ennen pimeyden voimilta suojautumisen tuntia.
Remus kantoi, Hagridin suurella avustuksella, sisään rymisevän kaapin. Muut opettajat eivät tuntuneet pitävän ajatuksesta, että kaappi sisältöineen jäisi huoneeseen kolmannen luokan oppilaita varten jopa viikoksi.
"Miksi sitä pitää säilyttää juuri täällä?" Kalkaros tuhahti väsyneenä. Minerva pyöritti silmiään rämisevälle kaapille, mutta Lipetit oli innoissaan. Lyhyin opettaja taputti käsiään.
"Voi mahtavaa. Tämähän on hienoa, siitä on pitkä aika, kun täällä on harjoiteltu tällä tavoin", Lipetit kimisi innoissaan. Olive ja Remus hymyilivät.
"Niin, meillä oli onnea, kun tämä yksilö muutti juuri tänne", Olive naurahti onnessaan kirjansa takaa. Lupin käänsi katseensa nuorempaan.
"On järkyttävää, kuinka sinä vain luet, kun minä teen kaiken työn", Lupin valitti leikillän.
"Olen vain apulaisesi... Sitä paitsi, sinä käskit minut pysymään poissa sinun ja Hagridin tieltä", Olive vastusti saaden muut opettajat naurahtaamaan ja Lupinin pyöräyttämään silmiään.
***
Lupin ja Wilson eivät olleet luokassa, kun oppilaat saapuivat sinne. Silti oppilaat päättivät olla omatoimisia ja alkoivat jo kasata tavaroita pulpeteilleen, kun opettaja ilmestyi. Remus oli yhtä raihnainen, kuin ainakin, mutta näytti ruumiillisesti jo hieman terveemmältä. Olive taas oli pukeunut yhtä siististi, kuin aina. Naisella oli päällään polvien yli yltätävä punainen hame, valkoinen pitkähihainen ja hän oli sitonut olkapäälle yltävät hiuksensa pienelle nutturalle.
"Anteeksi, että olemme myöhässä. Valmistelimme tuntia. Olkaa hyvät, laittakaa kirjat pois ja seuratkaa minua", Lupin sanoi saaden oppilaat laittamaan oppikirjat pois. Wilson nojaili oven karmiin katsellen ohi lipuvaa oppilasrypästä.
"Ei sinun nyt noin virallinen olisi tarvinnut olla", Olive sanoi viimeisenä poistuneen pojan perään lähteneelle ystävälleen. Lupin heilautti kättään sen merkiksi, etteivät Oliven puheet pahemmin häntä haitanneet.
Luokka käveli käytäviä pitkin törmäten matkallaan vain Riesuun, joka sekin oli tunkemassa purukumia jonkun oven lukkoon.
"Sinuna en tekisi tuota", Remus sanoi. Hän ja Olive olivat siirtynyt jonon ensimmäiseksi ja pysähtyivät aaveen kohdalle saaden oppilaatkin pysähtymään. "Voro ei saa moppejaan, luutiaan, eikä sankojaan kaapista."
Riesu näytti Lupinille kieltään ja katsoi luokkaa. Tämän jälkeen hän alkoi hoilottaa Olivelle ja Remukselle jo tuttua laulua.
"Lupin on hullu, ku pullosta tullu. Lupin on hullu, ku pullosta tullu..."
Kaikki katsoivat Riesua ihmeissään. Se yleensä osoitti edes jonkinlaista kunnioitusta opettajia kohtaan, mutta Lupinista se ei näytännyt piittaavan yhtään.
"Ottaisit sen purukumin pois tai Voro suuttuu. Joku oli jättänyt aulaankin aamulla rapajälkiä", Remus huomautti, mutta Riesu vain näytti kieltään ja jatkoi hoilotusta.
Remus kääntyi puhumaan Olivelle jotain ja sai Riesun reagoimaan omituisesti.
Yht'äkkiä Riesu lopetti hoilottamisen kuin seinään ja tuijotti Wilsonia silmät selällään.
"Oih! Sinäkin olet täällä! Mitä kuuluu, Olive? Onko Sirius-kulta kunnossa?" Reisu hihkui ja heitti pari volttia ilmassa. Olive katsoi häntä tympääntyneen näköisenä oppilaiden vilkuillessa hermostuneena tämän olan yli. "En ollut huomata sinua oppilaiden joukosta, kun olet niin lyhyt."
"Niin... Minäkin olen täällä. Voin hyvin ja Sirius tuntuisi olevan ihan kunnossa, kun pakeni sieltä Azkabanistakin", Olive mutisi hampaitaan kirskutellen, eikä suostunut edes katsomaan Riesuun päin. Oppilaat näyttivät yhä järkyttyneemmiltä ja Wilson kaivoi taikasauvan taskustaan Riesun aloittaessa uuden laulun.
"Opettajanne salannut teiltä paljon on,
hän ei olekaan niin viaton.
Ei petkuttanut Mustan poika tyttöä tätä,
kun oli salaisuus selviävä.
Taisi puhjeta pakkaus,
oli suhde; viha-rakkaus. "
"Eikö se näin mennyt, Olive?"
"Suurinpiirtein noin, mutta heidän ei tarvitse tietää", Olive mutisi hymyillen pienesti Riesun mielikuvituksen taidoille.
"Oi, minusta heidän täytyy. Olethan heidän opettajanne ja salannut monta tärkeää tietoa siitä tappajasta", Riesu naureskeli tyytyväisenä ja istui patsaan päälle. Olive mutisi jotain äänettömästi.
"Katsokaa tarkkaan, tämä on yksinkertainen taika, jota on hyvä käyttää Riesun tapaisiin... Lörppösuihin, tihulaisiin, aaveisiin, kiljukauloihin ja puupäihin", Olive sanoi lämpimästi, hetken mietittyään sitä, miten voisi ilmaista asiansa mahdollisimman siveellisesti.
"Tuppotukkelum!"
Purukumi lennähti lukosta sellaisella voimalla, joka osuessaan Riesun vasempaan sieraimeen, sai aaveen kieppumaan muutaman kerran. Olive hymähti lämpimästi laittaessaan sauvansa taskuun, vaikka Riesu näytteli tälle taustalla sopimattomia käsimerkkejä.
Oppilaat hurrasivat, mutta Wilson ja Lupin viittoivat heitä jatkamaan matkaa. Tuntia oli kulunut jo ylimääräiset kymmenen minuuttia.
***
Viimein he pysähtyivät opettajain huoneen ovelle. Lupin avasi oven pitkään kapeaan huoneeseen, joka oli reunustettu parittomilla tuoleilla. Keskellä huonetta oli vanha kaappi, joka täryytti niin kovaa, että sai lattiankin tärisemään. Huone oli autio lukuun ottamatta yhdellä tuolilla istuvaa Kalkarosta, joka kyllä nousi välittömästi tulijat huomattuaan.
"Jätä se auki", Kalkaros sanoi mulkaisten ensin Lupinia, tämän jälkeen luokkaa ja viimeisenä Olivea. "On ehkä parasta, etten jää katsomaan tätä näytöstä. Teitä ei ehkä ole varoitettu, mutta tässä luokassa on Neville Longbottom. En suosittele antamaan hänelle vaikeita tehtäviä."
"Olen varma, että olet väärässä tässä asiassa yhtä paljon, kuin uskoessasi, että hiusten peseminen on tappava laji. Olemme jo päättäneet käyttää Nevilleä tänään."
"Kerrothan sitten varmasti, kuinka kävi, Wilson?" Kalkaros sähähti Olivelle yhtä aikaa ystävällisesti ja pirullisesti hymyillen. Olive hymyili takaisin vastatessaan.
"Siitä voit olla varma", Olive vastasi. Oppilaat tuijottivat paria ilmeettömänä siihen asti, että Wilson löi oven kiinni.
"Aloitetaanpas tunti."
Oppilaat kääntyivät katsomaan rymisevää kaappia ja liikkuivat lähemmäs Lupinin kysyessä; tiesikö kukaan, mitä kaapissa oli.
***
Lyhyen selityksen jälkeen oppilaat pääsivät mörön kimppuun, Neville ensimmäisenä.
"Kertoisitko meille, mitä sinä eniten pelkäät?" Olive kysyi katsoen oppilastaan suoraan silmiin. Neville oli punainen joutuessaan moisen huomion kohteeksi ja mutisi vastauksen.
"Anteeksi... En kuullut", Olive huomautti saaden Nevillen toistamaan.
"Professori Kalkarosta", Neville vastasi lähes kuulumattomalla äänellä. Muut oppilaat tyrskähtelivät, Lupin hymähti ja Olive hymyili vaisusti.
"Jotkut muutkin ovat pelänneet häntä", Olive sanoi herttaisesti hymyillen ja vaihtoi sitten puheen aihetta. "Kuulemani mukaan asut isoäitisi luona."
"Joo, mutten halua, että mörkö muuttuu häneksikään", Neville sanoi hätäisesti saaden aikaan uusia naurun pyrähdyksiä.
"Ei ei... Voisitko kertoa minkälaisia vaatteita hän käyttää?" Olive kysyi.
"No... Usein vihreä leninki... Ja hattu... Hatun päällä on korppikotka..."
"Entä käsilaukku?" Remus kysyi. Hän oli varma, että vanha nainen kantoi jonkinlaista isoa käsilaukkua mukanaan kaiken aikaa.
"Suuri, punainen."
"Hienoa. Nyt. Kun mörkö-Kalkaros (nimi aiheutti tirskuntaa oppilaiden joukossa) astuu kaapista (lisää tirskuntaa), voitko kuvitella ne vaatteet hänen päälleen?" Olive kysyi. Neville nyökkäsi ja Remus viittasi muita oppilaita perääntymään, jotta Neville saisi esteettömän tähtäysmahdollisuuden.
Olive kaivoi jälleen taikasauvansa esille ja osoitti sillä kaappia. Kahva painui alas.
"Uskonpa, että kohta näätte jotain ainutlaatuista."
Aluksi ei tapahtunut mitään. Sitten... Kaapista astui täydellinen kopio Kalkaroksesta.
Neville perääntyi kauhuissaan, kun jäätävät silmät tuijottivat häntä, kuin yrittäen tunkea jotain pojan aivoihin.
"Naurettavus!" Neville piipitti, mutta se toimi. Mörkö-Kalkaros ei ehtinyt edes tajuta mitä tapahtui, kun se jo meinasi kompastua vihreään leninkiin. Luokka repesi nauruun ja Neville hymyili leveästi.
"Hyvä Neville! Seuraavaksi... Parvati!" Olive hihkaisi. Neville astui taaksepäin, jotta mörkö keskittyisi Parvatiin. Ja niin se tekikin. Möröstä kuului vaimea poksahdus, kun se muutti muotonsa Kalkaroksesta muumioon. Parvati otti muutaman askeleen taaemmas, ennen kuin pystyi lausumaan loitsun. Muumion liinat aukesivat ja pian se löysi itsensä makaamasta maasta, luokan naurunremakan saattelemana.
"Loistavaa. Seamus!" Remus jatkoi luetteloa ja poika syöksyi aiemman loitsijan paikalle.
Muumio katosi, kun Parvati palasi oppilasriviin. Pian egyptin hirviön paikalla oli ulvoja. Sillä oli lattiaan asti ulottuva musta tukka ja vihertävät kasvot. Se aloitti varoittamatta ulvonnan, joka sai kaikki pitelemään sormia korvissaan.
Seamus piti kättä toisella korvallaan ja piti toisessa kädessä sauvaa. Kukaan ei kuullut, sanoiko Seamus mitään, mutta ulvoja lopetti ulinansa kurkkuaan pidellen. Se oli menettänyt äänensä.
"Naurettavaa! Hienoa, Seamus."
Oppilaat hajaantuivat Remuksen ja Oliven käskystä. Mörkö alkoi kiertää luokassa pysähdellen eri oppilaiden kohdalla.
Verinen käsi, silmämuna, verilätäkkö, jättimäinen hämähäkki.
Ron taikoi hämähäkiltä jalat irti ja se lähti pyörimään ympäri luokkaa. Oppilaat väistelivät sitä ja lopulta se pysähtyi Harryn kohdalle.
"Olive!" Remus huudahti Harrya lähempänä olevalle opettajalle, joka syöksyi pojan ja mörön väliin. Se oli jo aikonut vaihtaa muotoaan Harrylle, mutta ottikin sitten vastaan Oliven, muuttui ja sai useat kirkumaan ja kavahtamaan. Se muuttui Sirius Mustaksi. Olive naurahti aluksi ja veti taikasauvan taskustaan lausuen loitsun. Mitään ei tapahtunut. Mörkö-Sirius astui askeleen lähemmäs opettajaa. Muutamat kirkaisivat ja kavahtivat jälleen. Sauva tippui Oliven kädestä ja nainen kumartui poimimaan sitä, mutta mörkö-Sirius astui sen päälle.
"Remus..." Olive mutisi silmät laajentuneina ja katseli vinosti hymyilevää Mustaa. Möröllä oli toisessa kädessä taikasauva ja toisessa sormi ja vasta nyt Olive kunnolla tajusi, miksi pelkäsi miestä.
"Remus!" Olive huudahti peloissaan, kun mörkö potkaisi sauvan kauemmas ja käveli lähemmäs naista. Olive ei kerennyt nousta, vaan kaatui istuaalleen maahan.
"Remus!!!" Olive huusi hädissään. Tällä kertaa nainen oli niin järkyttynyt, että hautasi kasvot käsiinsä ja alkoi itkeä. Hänen sydämensä hakkasi luonnottoman nopeasti, mutta Remus selvitti tilanteen astumalla Oliven ja Siriuksen väliin.
"Kun tein tätä viime kerralla, tarkoitus oli hieman toinen", Remus naurahti, mutta hymy hyytyi, kun mörkö muutti muotoaan. Remus hoiti sen tympääntyneenä, mutta loistavasti. Mitä muuta häneltä saattoi odottaa?
"No niin... Tunti on päättynyt", Remus julisti, kun mörkö oli saatu onnellisesti takaisin kaappiin. Olive istui vielä lattialla, kädet puuskassa rintaa vasten vedettyjen polvien päällä ja kasvot niihin haudattuina.
"Toivon, että lukisitte kirjasta mörköä käsittelevän luvun ja tekisitte siitä yhteenvedon. Palautuspäivä olkoon maanantaina", Remus huusi opettajain huoneesta kaikkoavien iloisten oppilaidensa perään siirtyen sitten takaisin opettajatoverinsa luo.
***
"Onkohan professori Wilson kunnossa?"
"Tietysti! Hän on vahva persoona! Olenko ainoa, joka taas on tehnyt taustatyötä? Wilsonhan pidätti Mustan!"
"Todella?"
"Niin... toisaalta...."
Äänet vaimenivat kauemmas mennessä, mutta Remus kuuli niistä olennaisimmat.
***
"Olive, oletko kunnossa?" Remus kysyi. Olive nyökkäsi vaitonasena ja kuivasi kyyneliä hihaansa.
"Ylireagoin... Kaikki tässä koulussa muistuttaa Siriuksesta, Remus... Opettajat, käytävät, Riesu, Ruikulin kiusaaminen", Olive naurahti viimeisen kohdalla ja hymyili väkinäisesti.
"Yrittäisit jo päästä siitä yli. Siitä on kaksitoista vuotta", Remus sanoi, kyykistyi ja halasi ystäväänsä.
"Siitä on kymmenen vuotta, Remus. Kymmenen... Sitten ministeri kielsi sen..." Olive mutisi, mutta halasi Remusta takaisin.
***
A/N: Älkää kyselkö enempää niistä kymmenestä vuodesta. Kuulette lisää sitten seuraavassa osassa :D
Olive on aika saamaton Siriuksen kanssa, noin entiseksi auroriksi, eikö totta :D
-
Jes jatkoo!! Tätä mä oonkin jo odottanut :D Kappale oli mun mielestä tosi hyvä, ehkä vähän lyht, mut se ei haitannu paljookaan. Mä en nyt oikein osaa sanoo mitään järkevää. :D Tykkäsin ainakin tosi paljon tosta mörkö kohasta. Se oli jotenkin niin ihanaa, kun Oliven mörkö muuttu Siriukseks ( mun lempparihahmo). Mä pystyn oikein kuvittelemaan sen vinon hymyn, joka Siriuksella oli lähestyessä..
Jatkoo pian pliis. :D
Stinah kiittää ja kumartaa erittäin syvään
-
Oi, tämä oli kiva luku, vaikkei mitään maailmaa mullistavaa tapahtunutkaan - olet ihan oikeassa siinä että Oliven suhtautuminen Siriukseen yms. näkyi tässä selkeästi, tykkäsin ihan hirveästi, kun mörkö muuttui Siriukseksi ja Olive murtui ihan täysin. <33 Osasin kyllä odottaa sitä, mutta silti kohta oli hyvin onnistunut. :)
Tosiaan, tässä luvussa oli aika paljon yhdyssanavirheitä, mutta jos on betaamaton, niin sen kyllä ymmärtää. Tässä kuitenkin nyt muutamia:
"Jotkut muutkin ovat pelänneet häntä", Olive sanoi herttaisesti hymyillen ja vaihtoi sitten puheen aihetta.
"Joo, mutten halua, että mörkö muuttuu häneksikään", Neville sanoi hätäisesti saaden aikaan uusia naurun pyrähdyksiä.
Muumion liinat aukesivat ja pian se löysi itsensä makaamasta maasta, luokan naurun remakan saattelemana.
Eli lihavoidut kohdat ovat yhdyssanoja, ja sitten muistin, että sielä oli jossain kohdassa lukuunottamatta, joka siis on mielestäni yhdyssana.
Huolimattomuusvirheitä oli myös pari:
1. "Toivottavasti se kirous ei ole totta. Voisin katsella häntä pidenpäänkin, kuin vuoden."
2. "Oi, minusta heidän täytyy. Olethan heidän opettajanne ja salannut monta tärkeää tietoa siitä tappajasta", Riesu naureskeli tyytyväisenä ja istui patsaan päälle. Olive mutisi jotain äänettömästi.
3.Hänen sydänmensä hakkasi luonnottoman nopeasti, mutta Remus selvitti tilanteen astumalla Oliven ja Siriuksen väliin.
1. pidempäänkin
2. opettajansa
3. sydämensä
Ja sitten vielä sellainen asiavirhe:
Luokka käveli käytäviä pitkin törmäten matkallaan vain Riesuun, joka sekin oli tunkemassa purukumia jonkun oven lukkoon.
"Sinuna en tekisi tuota", Remus sanoi. Hän ja Olive olivat siirtynyt jonon ensimmäiseksi ja pysähtyivät aaveen kohdalle saaden oppilaatkin pysähtymään.
Eli tosiaankin, Riesuhan ei ole aave, vaan räyhähenki. (Kyllä, minun on aivan pakko tärkeillä :D)
Listasinpas noita virheitä, mutta älä silti missään nimessä saa sitä käsitystä, että en pitäisi niiden vuoksi ficcistäsi, tämähän on äly-hyvä! <3 ;) Juoni ja toteutus onnistuneet, ainut mikä ärsyttää on se, että seuraavan kerran kun katsoo Azkabanin vangin, on ihan että: "Mitäs ihmettä, missä Olive on?" ;D Jotenkin häneen on tottunut jo muutamassa luvussa niin, että Potterit ilman häntä tuntuvat ihan tylsiltä. Sanon asian toisin: olet koukuttanut minut tähän tarinaan. ;)
Jatkoa!!? :)
-story^
-
Noin, tulipas nuokin virheet korjattua. Kiitos kovasti kommenteista. :D Jotenkin arvasinkin, että ihmiset odottavat Oliven mörön muuttuvan Siriukseksi ^^
-Chibi kiittää, kiittää, kiittää ja kumartaa
-
Heiii, tämähän on ihana :D
Olive on tosi onnistunut persoona. Vähän ehkä tämä voisi erota kirjasta enemmän, kun nyt tämä tuntuu olevan vain kirjan kohtaukset jotka poikkeavat alkuperäisestä parilla lauseella.
Mutta jatkoa äkkiä, minä olen koukussa:D
-
Kyllä, kyllä se johtuu Oliven animaagi muodosta. Olive on kissa
Miulle tuli mieleen tuosta Kehruri nimestä jostain syystä hämähäkki..
Mutta.. (anteeksianteeksiettenolekommentoinutaikaisemmin..) hyvä luku ja.. ja ja ja.. en keksi muuta... no.. Kiitos :) hyvästä luvusta
-
joo tää on hyvä jatkappas pian
-
Haluan lukea lisää tätä. Tää on hyvä. Lisää pian kiitos.
-
Apua, nyt hämää ja pahasti. Oliko Fubukilla joskus fic nimeltä Viides kelmi tai jokin sen kaltainen? ??? Siinä oli muistaakseni joku Sarah-niminen tyttö kelmien kanssa ja Sirius oli ihastunut tähän tai jotain... Ei muista, eikä löydy Fubun ficcilistauksesta
-
Vähän ehkä tämä voisi erota kirjasta enemmän, kun nyt tämä tuntuu olevan vain kirjan kohtaukset jotka poikkeavat alkuperäisestä parilla lauseella.
^Hah hah :D Odotas, kun päästään muutama luku eteenpäin ja vaihdetaan kirjaa viiden luvun jälkeen. Et enää edes tiedä, missä Potterin poika menee, kun keskitytään... Niin, keskitytään erääseen toiseen paikkaa ;)
Joo-o. Kiitos kovasti kommenteista. Ehkä voisin laittaa jatkoa lähipäivinä, kun lukijoita tuntuu näkyvän näin ihanan paljon. Kiitos siitä teille. :D
Draconis... Ei pahalla, mutta tuli jotenkin revettyä sille hämähäkille :D
Lawliet... Ei, en tiedä. En ole koskaan lukenut sitä, jos mietit asiaa. En halua kopioda keneltäkään Fubukilla on loistavia ficcejä ja jos on sattunut saman niminen, niin minun pitäisi kai pahoitella.
Vielä kerran. Kiitos~
-
Millonko tulee jatkoo? Mä en malta oottaa jatkoo enää :D
-
Hah hah :DKiitos, Stinah, lupasin itselleni, että laitan jatkoa, kun saan vielä yhden kommentin. Eli tässäpä tätä :D Olkaa hyvät. ^^
A/N: Ensinnäkin, Sirina ei ole vielä tätäkään lukua päässyt tarkistamaan, joten virheeni kuuluvat minulle.
Sitten jatketaan asiaa... Olive on vähän hassu ja lapsellinen tässä osassa, mutta pidän hänestä silti kovasti... Hmm... Ei
tässä mitään ihmeempiä tapahdu, mutta odottakaa seuraavaa osaa :P
4. Teetä, tunkeilijoita ja turhuuksia
Oli kurpitsajuhlan aamu, joka tiesi kolmasluokkalaisille ja vanhemmille oppilaille reissua paljon puhuttuun Tylyahoon. Kaikki vain eivät päässeet mukaan.
"Harry! Mitä sinä teet?" Harry kuuli äänen takaansa ja kääntyi huomatakseen professori Lupinin. Mies näytti ovesta katsellessaan yhtä kärsineeltä kuin ennen, mutta tällä kertaa hieman iloisemmalta.
"Kuljeskelen, en päässyt Tylyahoon", Harry huokaisi olkiaan kohauttaen. Häntä kieltämättä kutkutti ajatus kysyä Frediltä ja Georgelta jotain reittiä kyseiseen velhokylään.
"Ja oletettavasti Ron ja Hermione pääsivät. Tuletko peremmälle, saimme juuri kirskuristajan seuraavalle oppitunnille", Lupin sanoi vinkaten Harrya tulemaan huoneeseensa.
Lupinin työhuoneen yhdessä nurkassa oli akvaario. Siellä oli kuvottavan näköinen vihreä olio, jolla oli terävät pikku sarvet ja kynnet. Se venytteli pitkiä sormiaan ja mulkoili Harrya pienillä silmillään.
"Se on vesihenki", kuului ääni huoneen toiselta puolelta. Harry kääntyi ympäri ja huomasi tuijottavansa toista pimeyden voimilta suojautumisen opettajaansa, Olive Wilsonia. Olive keikkui tuolilla yrittäen selvästi lukea lehteä. Hän oli nostanut jalkansa pöydälle, jolla oli useita lehtileikkeitä Sirius Mustasta ja Harryn mieleen hiipi ikävästi tunti, jolla he olivat käsitelleet mörköä.
"Sen kanssa tuskin syntyy suurempia vaikeuksia nyt, kun Kapat on jo käsitelty", Remus jatkoi, kuin Oliven lause olisi jäänyt kesken. "Niksi on murtaa sen ote. Sormet ovat pitkät, mutta hauraat."
Harry kääntyi taas katsomaan kirskuristajaa, joka irvisteli heille pahasti. Se oli yrittänyt koukata viereiseltä pöydältä jotain, mutta yritys oli jäänyt lyhyeksi, kun Remus oli leijuttanut esineen kauemmas.
Kirskuristaja irvisti ilkeästi Remukselle ja piiloutui sitten nopeasti pikkuiseen pöheikköön akvaarion nurkassa.
"Otatko teetä? Olivelta ei edes kannata kysyä- Hän on teeholisti", Remus selosti pienellä äänellä, samalla etsien pannuaan. "Ajattelin juuri keittää ja mietin, liittyisitkö seuraamme?"
"Kiitos", Harry sanoi vaivaantuneena. Hän todella oli lupautunut juomaan teetä kahden opettajansa kanssa samalla, kun muut pitävät hauskaa Tylyahossa.
"Olive, minne olet laittanut teepannun?" Lupin kysyi etsittyään teepannua hetken. Vaikka työhuone oli pieni, tuntui siltä, että tavaroiden oikeilla paikoilla pitäminen oli lähes mahdotonta.
"Laita ilmiskooppisi pois päältä, niin voin sanoa, etten tiedä", Olive mutisi saaden läheisellä pöydällä olevan ilmiskoopin viheltämään ja pyörimään. Remus katsoi naista ja nyppäsi lehden tämän käsistä.
"Miksiköhän opettajat eivät tajunneet teitä kuulustellessaan käyttää ilmiskooppeja? Missä se on?" Olive koetti näyttää mahdollisimman viattomalta, mutta ilmiskooppi jatkoi vislaamistaan.
"Hyvä on..." Olive naurahti. Ilmiskooppi lopetti vislaamisen, kun nainen otti lehtipinon alta kädelleen jotain, joka näytti Harryn mielestä roskalta. Olive kaivoi sauvan taskustaan ja napautti sillä roskaa. Kädelle ilmestyi harmahtava pölypöllähdys ja teepannu palautui oikeaan kokoonsa.
"Kiitos... Ja sinä käskit Siriuksen kasvaa aikuiseksi", Remus huomautti hieman hilpeästi katsoen sitten, vielä hieman pieneksi jäänyttä, teepannua pahasti. Olive kohautti olkiaan ja jatkoi tuolilla keikuttelua.
"Sillä ei enää ole väliä", Olive tuhahti hieman pettyneen oloisena. Harry uskoi heidän puhuvan Mustasta, muttei vielä uskaltanut kysyä mitään.
Olive toi oman kuppinsa pöydälle, jolle Remus oli laskenut kiehuvan veden.
"Meillä ei ole kuin pussiteetä, mutta sinä olet varmaankin saanut jo teenlehdistä tarpeeksesi", Remus pahoitteli nostaen kaapista pakkauksen viistokujalta ostettua mustaa teetä. Olive nappasi paketista teepussin ja palasi oman pöytänsä ääreen.
"Mistä arvasit?" Harry kysyi ottaen vastaan Remuksen ojentaman kupin.
"En minä arvannut."
"Remus ei jätä mitään arvailun varaan."
"Professori McGarmiva kertoi", Remus vastasi ja tiputti Harryn mukiin teepussin.
"Vaivaako sinua jokin?" Remus kysyi, kun Harry vilkuili ympärilleen rauhattomana. Välillä hän yritti keskittää ajatuksensa lehtileikkeisiin, joita Olive oli tiputellut ympäri huonetta. Useimmiten hän kuitenkin jäi seuraamaan kirskuristajaa, joka joko söi sille tiputeltuja kaloja tai yritti kömpiä ylös korkeasta akvaariostaan.
"Ei", Harry valehteli. Poika kurkisteli Lupinin olkapään yli kirskuristajaa, joka oli alkanut puida hänelle nyrkkiä. "Tai oikeastaan kyllä... Muistatteko sen tunnin, jolla käsittelimme mörköjä?"
"Muistan", Lupin sanoi ja Olive nyökkäsi lehtensä takana.
"Miksette antaneet minun osallistua?" Harry kysyä töksäytti saaden Remuksen näyttämään hämmästyneeltä ja Oliven kurkkaamaan lehtensä, josta oli juuri alkanut leikkaamaan artikkelia, takaa.
Syntyi lyhyt ja kiusaantunut hiljaisuus.
"Luulin, että syy oli ilmiselvä", Lupin sanoi yhä yllättyneenä. Tällä kertaa oli Harryn vuoro näyttää hämmästyneeltä. Hän oli ollut varma, että molemmat kiistäisivät estäneensä Harrya millään muotoa.
"Ei olisi ollut hyvä, jos Voldemort, edes mörkönä, olisi aineellistunut opettajainhuoneeseen, jopa Sirius oli parempi vaihtoehto", Olive mutisi jatkaen leikkaamista.
"Niin, mehän oletimme, että mörkö ottaisi sinun kanssasi ollessaan Voldemortin muodon", Remus jatkoi selitystä ja Harrysta todella tuntui siltä, että hän oli jopa tottunut jatkamaan Oliven lauseita.
Harry oli kuitenkin hämmästynyt. Erityisesti siitä, että he molemmat olivat sanoneet Voldemortin nimen ääneen, vavahtamattakaan, mutta myös siitä, että he eivät kuitenkaan olisi uskaltaneet antaa mörön ottaa Voldemortin muotoa. Erityisesti Voldemortin nimen lausumisessa häntä hämmästytti se, ettei hän ollut kuullut kenenkään muun, kuin Dumledoren (hänen itsensä lisäksi) lausuvan nimeä ääneen.
"Ajattelin kyllä ensin Voldemortia", Harry sanoi rehellisesti. "Mutta sitten muistin ne ankeuttajat..."
"Kieltämättä viisas poika. Ei ole tullut isäänsä", Olive naurahti itsekseen ja laski lehden kädestään kävellen sitten kaksikon valtaaman pöydän ääreen. "Hienoa, kun pelkää eniten itse pelkoa. Eikö vain?"
"No niin sen kieltämättä voi käsittää", Remus vastasi. Harry oli hämmästynyt eikä tiennyt mitä sanoa, joten hörppäsi jälleen teestään. Se oli ehkä päässyt vähän jäähtymään, muttei se haitannut.
"Sinä siis luulit, ettemme uskoneet sinun pystyvän taistella mörön kanssa?" Lupin päätteli. Harry nyökkäsi vaivaantuneena ja hänen kätensä eksyi niskaan pörröttämään hiuksia.
"Oikeastaan kyllä. Mutta sinähän tunnet ankeuttajat. Karkoitit sen yhdenkin siellä junassa", Harry oivalsi silmät tuikkien. Jos hän löytäisi keinon voittaa ankeuttajat, niistä ei tarvisi enää huolehtia.
Remus ja Olive olivat avaamassa suitaan yhtä aikaa, kun ovelta kuului koputus ja nuorempi syöksyi avaamaan sen.
"Hei, Severus!" Olive tervehti tekopirteästi ja päästi vanhemman opettajan sisään. Liemimestari vaikutti siltä, että jos katse voisi tappaa, kyseinen naikkonen olisi jo kuollut. Useamminkin, kuin kerran.
Kalkaroksella oli kädessään savuava pikari ja ensimmäisenä Harryn mieleen tuli jonkinlainen myrkky. Nähdessään Harryn hän käänsi katseensa nopeasti Lupiniin ja kysyi minne jättäisi juoman.
"Ah, kiitos Severus. Esittelimme Harrylle juuri kirskuristajaa", Lupin hehkutti ja osoitti akvaariota, jossa kirskuristaja oli taas näyttäytynyt. Se pui Kalkarokselle nyrkkiä ja irvisteli. Tuntui siltä, että se olisi vihannut miestä jopa enemmän, kuin muut huoneessa, sillä se äityi näyttelemään kansainvälisiä käsimerkkejäkin.
"Kiehtovaa", Kalkaros mutisi katsomatta akvaarioon päinkään. "Sinun on syytä juoda tuo välittömästi. Keitin muuten koko pannullisen, jos satut tarvitsemaan lisää."
"Minä juon, minä juon. Ja voinkin joutua santsaamaan, paikkani tuntuvat kipeämmiltä, kuin pitkään aikaan. Ehkä paikan vaihdos tekee sen", Lupin sanoi ja otti pullon Kalkaroksen kalpeista käsistä. Kalkaros nyökkäsi ja katsahti kirskuristajaa, joka yritti jälleen kiivetä laitojen yli.
"Kiitos, Severus", Lupin sanoi ja kysyi, ottaisiko liemimestari teetä. Hän kyllä tiesi, ettei Kalkaros pahemmin teestä perustanut, mutta halusi edes jollain tavalla osoittaa ystävällisyyttä.
"Minulla on niin paljon kiireitä, etten ehdi, mutta kiitos tarjouksesta", Kalkaros sanoi kääntyen kannoillaan. Musta viitta hulmahti käytävässä ja Olive painoi puisen oven kiinni.
Harry katseli ihmeissään pikaria, joka odotti kiltisti pöydällä. Lupin joi teensä loppuun yhdellä kulauksella ja tarttui sitten pikariin.
"Professori Kalkaros on ystävällisesti keittänyt minulle tätä juomaa. Oloni ei ole ollut kovin hyvä ja siksi Dumledore antoi minun palkata Olivenkin. Hän katsoo teidän peräänne, jos sairastun. Itsehän en ole koskaan ollut kovin hyvä keittämään taikajuomia ja on onni, että Severus osaa keittää tämän monimutkaisen liemen." Remus nuuhkaisi lientä pikarissa ja huitoi pahaa hajua pois kädellään. "Sääli, että sokeri tekee juomasta hyödyttömän. Maku on nimittäin aivan kamala."
Lupin joi hieman ja värähti. Maku oli reaktiosta päätellen vieläkin kamalampi, kuin mitä Harry saattoi kuvitella.
Kun opettaja joi toisen kerran, Harrylle iski mieletön halu sysätä lasi hänen kädestään.
"Kalkaros on kiinnostunut pimeyden voimista", Harry töksäytti. Ihan vain siksi, että juoma saattoi Kalkaroksen tuntien olla myrkytetty. Ainakin jos oli huomannut murhaavat katseet, joita liemimestari heitteli Lupiniin ja Wilsoniin. Jos Harry olisi jompikumpi heistä, hän ei olisi juonut mitään Kalkaroksen tekemää.
"Ihanko totta?" Olive kysyi hieman ivallisesti, kuin olisi tienyt jotain, mitä Harry ja Remus eivät tienneet. Remus vinkkasi Olivea olemaan hiljaa.
"Niinkö?" Remus kysyi kuin he olisivat keskustelleet nauriiden kasvatuksesta tai fletkumatojen hoidosta. Lupin hörppäsi viimeisen kerran pikarista ja irvisti.
"Niin, jotkut ovat sitä mieltä, että hän tekisi mitä vain saadakseen opettaa pimeyden voimilta suojautumista."
"Harry, tuo on pötypuhetta", Lupin sanoi vakavoituneena. "Meillä on vielä paljon töitä, jotka pitää saada loppuun. Näemme sitten illalla juhlissa", Lupin sanoi nopeasti ja Harry huomasi Oliven kadonneen jonnekin.
"Selvä", Harry sanoi ja laski kuppinsa pöydälle kiittäen teestä.
"Eipä kestä. Jätä ovi auki, tarvitsen hieman raitista ilmaa", Remus sanoi ja laski pikarin pöydälle. Se savusi vielä tyhjänäkin.
Kun Harry oli kadonnut huoneesta, Lupinin ohi käveli vaaleanruskea kissa, joka paineli samantien ovesta ulos. Remus katsoi hetken sen perään ja löi sitten oven kiinni.
Harry lähti kävelemään suorinta reittiä kohti rohkelikko tornia, mutta koko ajan hänestä tuntui siltä, kuin joku olisi seurannut.
Kääntyessään hän näki vain vaaleanruskean kissan, joka kulki näppärästi välillä kaiteita pitkin ja välillä lattialla.
"Mikä tuo kissa on?" Ron kysyi, kun Harry astui lähes tyhjään rohkelikkotorniin. Ron ja Hermione olivat lastanneet nurkkapöydälle niin paljon karkkia, kun olivat jaksaneet kantaa.
"En minä tiedä. Se on seurannut minua Lupinin työhuoneelta lähdöstäni asti", Harry vastasi istuen itsekin pöydän ääreen. "Ei kai siitä mitään haittaa ole. Se vain on karannut joltain onnettomalta oppilaalta."
"Niinpä kai... Asiasta toiseen, me tuotiin sinulle niin paljon karkkia, kuin jaksoimme kantaa. McGarmiva jopa katsoi meitä pahasti ja käski ostaa uudet hammasharjat joululomalla", Ron sanoi virnistäen.
Koukkujalka oli alkanut mulkoilla viimeisen tuolin vallannutta kissaa, jota sen omistaja juuri silitti.
Harry ei välittänyt kissoista, vaan alkoi selostaa juomasta, jonka Kalkaros oli tuonut.
"Lupin todella joi sen?" Ron kysyi kauhistuneena. "Onko hän hullu?"
***
"Mitä täällä on tapahtunut? Miksemme pääse sisään?" Harry kysyi ja koetti kurkotella väkijoukon yli. Rohkelikkotornin sisään käynnille oli jäänyt suuri määrä oppilaita.
"Ehkä Neville unohti taas salasanan", Ron tuhahti nojaten vaaleaan rapunkaiteeseen.
"Hei!" Neville sanoi mieltäosoittavasti saaden Ronin kääntymään ja pahoittelemaan välinpitämättömänä.
"Ei ole mahdollista, että te kaikki olette unohtaneet salasanan", kuului Percyn ääni joukkion perältä. Johtajapoika lähti rynnimään joukon läpi vedoten juurikin korkeaan asemaansa.
Ei mennyt kauaakaan, kun Percy lähetti muutaman seitsemäsluokkalaisen hakemaan Dumledorea.
Taaimmaisena olevat saivat vieläkin vain ihmetellä, mitä oli tapahtunut.
"Lihava Leidi on kadonnut", ilmoitti kauhistunut Ginny kömpien vanhempien oppilaiden välistä nuorimman isoveljensä luo.
Harry ja Ron vaihtoivat kummeksuvia katseita ja Hermione tarttui kädestä Ginnyä, joka oli katoamassa taas vanhempien oppilaiden virtaan.
Ron oli avaamassa suutaan, mutta käytävässä vallinnut puheen sorina vaikeni, kun Dumledore vaati saada tietä.
Pian hänen perässään ilmestyivät Lupin, Kalkaros ja McGarmiva ja, Harrylle, Ronille ja Hermionelle jo tuttu, vaaleanruskea kissa, johon kukaan ei kiinnnittänyt huomiotaan.
Vanha rehtori tutki taulun ja nyökkäsi sitten kuiskaten ensin jotain Percylle ja sitten Vorolle.
"Käskekää kaikkien aaveiden etsiä Lihavaa Leidiä. Hän voi olla missä vain", Dumledore sanoi sivellen maalauksen pohjakangasta. Siihen oli revitty monta pitkää viiltoa, mutta ne voisi korjata.
"Ei tarvita aaveita, professori! Lihava Leidi on toisen kerroksen savannilla", eräs toisen luokan oppilas huusi portaiden alapäästä. Hän oli aivan punainen, joka saattoi johtua monista juostuista portaista.
Välittömästi aiemmin vaiennut puhe puhkesi taas raikumaan ja oppilaat lähtivät juosten toiseen kerrokseen huomioimatta ollenkaan kissaa, joka puikkelehti välillä heidän jaloissaan ja välillä porraskaiteilla.
"Leidi, kuka tämän on tehnyt?" Dumledore kysyi sarvikuonon takana piilottelevalta naiselta. Tällä kertaa vaaleanruskea kissa oli päätynyt istumaan ihan professorin takana olevalle porraskaiteelle.
"Hänen mielensä on yhtä synkkä, kuin nimensäkin. Sirius Musta!!!" Leidi kiljui kauhuissaan. Dumledore kuiskasi jotain McGarmivan korvaan. Nainen nyökkäsi.
"Rohkelikot, lähdetään suureen saliin. Uskoakseni Kalkaros hakee omat oppilaansa, ja aaveet ilmoittavat muille tuvan johtajille", McGarmiva selosti saaden Kalkaroksen ja muutaman paikalle leijuneen aaveen nyökkäämään.
"Remus, voisitko pyytää Olivea tekemään jonkinlaisen teorian Mustan sisään pääsystä. Sinua tarvitaan etsinnöissä, mutta Olive tuntee salakäytävät ja Mustan, joten voisi auttaa sisäänpääsyn keksimisessä", Dumledore sanoi, mutta osoitti puheensa enemmänkin vaaleanruskealle kissalle, kuin Remukselle. Remus nyökkäsi ja poistui paikalta kissa perässään.
"Mutta, rehtori... Wilson on kuitenkin aurori, joka pidätti Mustan, eikö hänestä olisi apua etsinnöissä?" McGarmiva kysyi nyökyttelevä Kalkaros takanaan, mutta Dumbledore pudisti päätään, kuin tietäisi jotain.
"Uskokaa pois, näin on parasta."
***
"Kehruri, aikuistu jo", Remus huudahti, paukauttaessaan oven kiinni kissan perässä. Kissa otti nopeasti puhutellun naisen muodon ja alkoi etsiä papereitaan.
"Miksi pitäisi? Kukaan teistäkään ei ole. Et edes sinä, Kuutamo. Miksen minä saisi olla välillä kissa? Itsehän sanoit aiemmin, että voisin jäädä kissaksi", Olive kirosi ja naurahti sitten hieman. Kyseisestä letkautuksesta oli jo kuusitoista vuotta, mutta hän tulisi muistamaan sen aina.
***
Remus oli pettynyt siihen, kun nuori Olive oli alkanut seurustella Siriuksen kanssa. Samoihin aikoihin Lily oli alkanut ymmärtää Jamesia ja suostunut tämän seurustelupyyntöihin.
"Äh, Anturajalka! Saamari sinun kanssasi! Voisit jäädä pysyvästi koiraksi! Käyttäydyt paljon paremmin koirana, senkin kapinen piski", James valitti, kun Sirius uhkasi päästää Jamesin näpistämän siepin makuusalin ikkunasta ulos. Olive, Remus ja Peter katsoivat kinastelua hilpeinä, kun Sirius puhkesi vasta väitöksiin.
"Jos kerran noin kiltisti pyydät", Sirius huokaisi, hymyili vinosti ja muutti muotoaan päästäen samalla irti siepistä. James tosin sai pallon kiinni, ennen kuin se edes tajusi ikkunan olevan auki.
"Minusta Sirius ei saisi jäädä koiraksi", Olive naurahti nousten sängyltä ja käveli koiran luo. Tyttö istui lattialle ja alkoi rapsuttaa koiraa tämän korvan takaa. "Etkä todellisuudessa haluaisi sinäkään, Sarvihaara."
James pyöritti silmiään osoittaakseen antautumisensa. Musta koira lyssähti Oliven jaloille, jotta saisi osakseen enemmän silityksiä ja rapsutusta.
Remus sai suuttumiskohtauksen, joka saattoi johtua osaksi siitä, että muutos alkaisi pian.
"Minusta Olive voisi aivan yhtä hyvin jäädä kissaksi, kuin Sirius koiraksi! Olisivatpahan asiat taas niin kuin ennen!" Remus kirosi. Syntyi hetkisen kiusaantunut hiljaisuus.
"Minun pitää mennä. Muutos alkaa pian."
Olive jäi katsomaan pitkään ystävänsä perään, muttei lopettanut Anturajalan silittämistä hetkeksikään. Remuksen sanat kaikuivat hänen päässään.
"Niin kuin ennen... ennen... ennen..."
***
-
Jes, jes, jes, jes! Jatkoa =D Mä aloinki jo huolestua hiljalleen.
Ekaks mä haluun sanoo, et kiitti tosi paljon jatkosta :D Piristi mun aamua kovasti (luin tän sillon), mutta harmi vaan etten kerenny sillon kommentoimaan. Piti lähtee kouluun (pyh).
Ja sinä käskit Siriuksen kasvaa aikuiseksi"
En nyt lainaa koko pätkää tähän, mutta toi on kumminkin se mitä Remus sanoo Olivelle/ Olivialle (en nyt sit tiiä miten taivutettaan). Siinä mua rupes vaan mietityttämään, et pystyypä ne puhumaan avoimesti Siriuksesta Harryn kuullen. Ei se siis mua varsinaisesti haittaa, mietityttää vaan. :D
Sirius puhkesi vasta väitöksiin
Oiskos toi yhdyssana? Mä en oo yhtään varma, mutta musta se kuulostaa ihan siltä =)
Ei silti kannata luottaa muhun. Mä en oo paras henkilö korjaamaan yhdyssanoja.
Kiitos vielä jatkosta >.<
Stinah kiittää ja kumartaa
-
Ihanaa, kun nyt alkaa hiukan tapahtua. ;) Tykkään kyllä toisaalta tämän ficcin rauhallisesta kerronnasta ja siitä, että teksti menee enemmänkin kirjan mukaan (esim. tuo kohta, jossa Kalkaros tuo Remukselle sitä sudenmyrkkyjuomaa), tällaiset pienet, aika vähäpätöiset asiat tasoittavat tekstiä mukavasti. :)
Muutama virhe:
1. "Professori McGarmivakertoi", Remus vastasi ja tiputti Harryn mukiin teepussin.
2. Ron oli avaamassa suutaan, mutta käytävässä vallinnut puheen sorina vaikeni, kun Dumledore vaati saada tietä.
3. "Remus, voisitko pyytää Olivea tekemään jonkinlaisen teorian Mustan sisään pääsystä."
1. Kuten näkyy, kaksi sanaa ovat vahingossa jääneet yhteen, eli väli vain ;)
2. Puheensorina
3. Sisäänpääsystä (itse ainakin koen tuon yhdyssanana)
Ja sitten vielä tuo vastaväitös, jonka Stinah tuossa jo korjasi. :)
Voi voi, haluan, että Sirius ja Olive tapaa mahdollisimman pian, alkaa jännittää. Tykkään kauheasti tästä asetelmasta ja - ja - ja... niin... ;D En oikein keksi mitään sanottavaa, muuta kuin että tämä on mahtava, lisää! <3
-story^
-
Tähän viimeisimpään osaan oli kyllä tullut masentavan vähän kommenttia :'(
Noeiny. :D Kiitos kovasti kommenteista Story^ ja Stinah.
Toivottavasti tähän tulee enemmän. Niitä on aina kivaa lukea :D
A/N: Elikkäs, tämä viides luku oli alunperin lisätarina neljänteen, siitä lyhyys. Neljäs luku olisi kuitenkin venynyt ja oli kirjoittamisen ja julkaisemisen aikataulujen suhteenkin hieman parempi, että laitoin nämä erikseen. Luvassa on siis se, mitä olette jo pitkään odottaneet :D <3<3
Aivan ja tämäkin on niitä, joita Sirinan kone ei jaksanut lukea (En ole tainnut edes lähettää tätä Sirinalle)
5. Erikoismainintoja
"Valot sammuvat kymmenen minuutin päästä. Äkkiä makuupusseihin ja pulinat pois", Percy selosti raikuvalla äänellä violetteja makuupusseja täyteen ahdetussa suuressa salissa.
Oppilaat kömpivät makuupusseihinsa, mutta puheen sorina ei loppunut. Kaikki puhuivat samasta aiheesta. Kuinka Musta oli päässyt sisälle?
***
Samaan aikaan toisaalla eräs opettaja, joka ei ollut auttamassa etsinnöissä, koetti kuumeisesti miettiä teorioita siitä, miten Musta oli päässyt linnaan.
"Tämä olisi huomattavasti helpompaa kelmien kartan avulla... Joku tunneli on varmasti sortunut viimeisimmän täällä käyntini jälkeen, mutta eihän se siinä näkyisi..."
Nainen hörppi teetään, jota oli keittänyt koko pannullisen. Hän oli melko varma, että joutuisi valvoa myöhään, mikäli aikoisi keksiä ratkaisun.
Äkkiä ovelta kuului koputus.
"Ai, tulit jo. Löysittekö Mustan?" Olive kysyi kääntymättä ovelle päin. Kuka muu tulija olisi voinut olla, kuin Remus?
"Tulin jo? Viime käynnistä on lähemmäs kaksitoista vuotta, Kehruri", kuului hieman huvittunut, mutta väsynyt ääni ovelta, joka nyt napsautettiin lukkoon. Olive kääntyi katsomaan ovelle ja tajutessaan, kuka sisälle oli tullut, järkyttyi. Henkilö oli muuttunut käsittämättömän paljon, mutta Olive tunnisti hänet. Tietysti.
"Anturajalka..." Olive henkäisi peloissaan ja hämillään kaatuen sitten tuolillaan, jolla keikuttelun oli juuri aloittanut. Opettajan kädestä irronnut teekuppi kaatui osaksi Oliven päälle, mutta hän ei välittänyt. Se ja kaatuminen tekivät kipeää, mutteivät vastanneet mitenkään sisäistä kipua, jonka Sirius saapumisellaan aiheutti.
"Älä koske minuun! Mene pois, Sirius!" Olive huusi järkyttyneenä silmät laajenneina pelosta ja nousi lattialta mahdollisimman nopeasti. Olivehan oli hänet vanginnut ja nyt Sirius oli löytänyt naisen aseetta, lukemassa lehteä aamutakki päällä. Vaikkei Sirius kymmenen vuotta sitten ollutkaan tappamassa häntä, se saattoi johtua vain ankeuttajista. Eikä työhuoneessa ei ollut ankeuttajia.
Sirius lähestyi Olivea, joka oli, turvaantuneena Tylypahkaan, jättänyt sauvansa luokkahuoneeseen. Hänellä oli kuitenkin sakset ja kokemuksesta hän tiesi, että Azkabanin asukkaiden taikasauvat takavarikoitiin ja mahdollisesti katkaistiin. Siriuksen sauvaa ei oltu katkaistu, mutta se oli takavarikoitu mitä turvallisimpaan paikkaan.
"Onko sinulla vielä sauvani tallella? Siitä voisi olla hyötyä juuri nyt", Sirius naurahti pilkallisesti, kun Olive haparoi saksia pöydältä. Sirius oli tullut tarpeeksi lähelle läimäistäkseen tätä tai vaihtoehtoisesti tarttumaan saksia haparoineeseen ranteeseen.
"Kyllä, se on tallella", Olive vastasi ja koetti tasoittaa pelosta kiihtynyttä hengitystään. Olive tärisi pelosta. "Aivan kuten moottoripyöräsikin. Et usko paljonko harmia se on saanut aikaan ratsioissa."
"Sait sitten lopulta pitää sen? Hienoa. Asutko Remuksen kanssa? Olen kuullut huhuja", Sirius sanoi painatuen lähemmäs naista. Olive nyökkäsi saaden Siriuksen näyttämään murhaavalta.
"Älä pelkää, Anturajalka, Remus ei ole koskenut minuun. Emme ole edes suudelleet. Asumme vain yhdessä melkein kuukauden. Loppuajaksi Remus lukittautuu huoneeseensa", Olive mutisi ja tajusi äkkiä puhuvansa Siriukselle noin vain liikaa. Niin kuin aina ennen.
Olive katsoi Siriusta tarkemmin. Vankilassa olo ei todellakaan ollut tehnyt miehelle hyvää. Useita ryppyjä, muita väsymyksen merkkejä, repaleiset vaatteet, ylikasvaneet hiukset ja sotkuinen parta tekivät miehestä paljon vanhemman näköisen. Hän silti oli hän sama Sirius, jonka Olive oli aiemminkin tuntenut.
"Onko ollut ikävä?" Sirius kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen vinosti hymyillen. Olive ei halunnut sanoa mitään. Siriuksella oli tiukka ote hänen ranteestaan, hampaat oli jätetty harjaamatta useamminkin, kuin kerran, Sirius oli murhannut kaksitoista jästiä ja Peterin, mutta silti... Silti hänellä oli ollut kamala ikävä. Vaikka hän pelkäsikin Siriusta yli kaiken, ei hän voinut ylipursuaville tunteilleen mitään ja ihmetteli itsekin, kun painautui itkien halaamaan kyseistä murhaajaa. Hän itki osaksi pelosta, osaksi ilosta, osaksi surusta ja osaksi jostain, jota ei itsekään käsittänyt.
"On... On ollut kamala ikävä... Vaikka petit meidät kaikki! Saamarin, ärsyttävä, ilkeä, riutunut, komea, ihana, paksupäinen ja kaiken lisäksi vittumainen paskiainen", Olive mutisi voimatta estää naurua äänessään. Nyt hän oli aivan varma Siriuksen syyttömyydestä. Kaikki pelko oli tiessään, vaikka hänellä ei ollutkaan vielä todisteita.
"Minullakin on ollut ikävä. Azkabanissa on ollut paljon aikaa miettiä ja keksin teorian, jolla pääsen ankeuttajien ohi ilman, että ne huomaavat minut... Ja niin muuten, Piskuilan on vielä elossa ja kartta on jollain oppilaista", Sirius sepusti melko välinpitämättömästi, puristaen Olivea vahvasti rintaansa vasten. Kaksitoista vuotta Azkabanissa, kymmenen niistä ilman Olivea, eivät olleet muuttaneet hänen tunteitaan mitenkään. Ei vaikka kyseinen nainen oli pidättänyt hänet.
Olive nosti katseensa Siriuksen kasvoihin. Naisen kasvoilla oli hämmästynyt ilme. Ensinnäkin siksi, että hän jostain uskomattomasta syystä uskoi Piskuilanin olevan elossa ja toiseksi siksi, että kartta ei ollutkaan enää Vorolla.
"Peter... On elossa?" Olive kysyi epäuskoisena. Sirius nyökkäsi ja käänsi katseensa nuorempaan ojentaen tälle lehtileikkeleen taskustaan.
"Se rotta..." Sirius mutisi ärsyyntyneenä. Olive katsoi kuvaa pitkään ja kirosi raskaasti. Sirius voisi todistaa kaikille sen, mitä oli hänelle uskotellut kymmenen vuotta sitten.
"Saakeli, miksen minä keksinyt sitä", Olive huokaisi läimäisten itseään otsaan. "Mistä muuten tiedät, että kartta on jollain oppilaista?"
"Tulin tänne Voron toimiston kautta. Mutta asiasta kolmanteen... Muistin vankilassa myös sellaisen asian, että olet yhä tyttö-, tai pitäisikö jo sanoa, naisystäväni. Et koskaan sanonut eroavasi, vaikka ministeri käskikin", Sirius naurahti painaen sitten karheat ja kärsineet huulensa naisen pehmeille ja hoidetuille. Olive ei tiennyt miten reagoida- Jos joku tulisi huoneeseen nyt, hän ei voisi puolustaa oikeuksiaan sitten mitenkään.
"Si-sinulla on varmaan kiire, kun koko linnan väki etsii. Parempi, että lähdet", Olive mutisi äkkiä ja päästi irti Siriuksesta. Mies nyökkäsi, muttei vielä muuttunut.
"Oletko... Kertonut Harrylle?" Sirius kysyi nyt hieman epävarmana. Naisen kasvoille oli noussut haalea puna ja tämä pudisti päätään.
"Ai... No, kerrotaan sitten myöhemmin. James teki hyvän valinnan", Sirius sanoi, silitti naisen hiuksia ja painoi huulensä vielä tämän poskelle, ennen kuin muuttui. Pian huoneen lattialla oli musta koira, eikä jälkeäkään Oliven vanhasta koulutoverista.
Olive avasi oven koiralle ja vaihtoi aamutakkinsa, jonka alla oli pyjama, normaaliin kaapuun- Hän kävisi katsomassa suuressa salissa, onko kaikki hyvin.
"Hei, Anturajalka", Olive vielä pihahti Siriuksen perään. Koira kääntyi katsomaan tätä. "Oli tyhmä veto kiusata Lihavaa Leidiä. Pidä huoli itsestäsi!"
Kun Olive oli kävellyt vähän matkaa, hän toitotti kovaan ääneen toiseen kerrokseen menevälle Vorolle tutkivansa kyseisen kerroksen.
***
Kello oli jo kolme, kun väki lopulta lopetti Mustan etsimisen. Dumbledore ilmaantui suureen saliin, jonka 'asukkaat' olivat oppilas oppilaalta alkaneet vähitellen nukkua.
"Onko häntä näkynyt?" Percy kysyi kävelen Dumbledoren luo. Rehtori pudisti päätään ja haroi vaaleaa partaansa.
"Mutten odottanutkaan, että hän jäisi viivyttelemään. Onko kaikki täällä hyvin?" Dumbledore kysyi. Percy nyökkäsi ylpeänä. "Hyvä. Antaa heidän sitten nukkua täällä tämä yö."
"Entä sisäänkäynti?" Percy kysyi hieman huolissaan. Todellisuudessa hän vain halusi olla asiosta perillä ennen muita.
"Leidille on löytynyt sijainen", Dumbledore selitti ja käänsi sitten katseensa narahtavalle salin ovelle. Sisään astui ensin Kalkaros ja tämän jälkeen Olive, joka työnsi oven kiinni.
"Kolmas kerros on tutkittu. Siellä ei ollut ketään. Ja Voro tutki tyrmät, ei ketään sielläkään", Severus ilmoitti kävellessään kaksikon luo. Dumbledore nyökkäsi ja kääntyi sitten Oliveen päin.
"Onko teorioita?"
"Hän ei ollut ainakaan toisessa kerroksessa(Olive piteli sormia ristissä taskussaan). Teoriota löytyy, mutta pelkkiä arvauksia. Hän saattoi käyttää jotain salakäytävää, mutta uskoisin, että Voro tietää ne kaikki, joten niistä ei ole mahdollista livahtaa", Olive valehteli. "On myös mahdollista, että hän on juonut suuren määrän kutistuslientä päästääkseen huomaamatta ankeuttajien ohitse tai jostain salakäytävästä. Myöskään teoria joidenkin suojataikojen rikkomisesta ei ole mahdoton", Olive sepusti. Dumblerore taputti naista päälaelle ja kiitti teoriosta. Olive hymyili saaden Kalkaroksen näyttämään paheksuvalta. Nainen ei ollut häntä vuottakaan nuorempi ja silti oppilaat ja opettajat pitivät häntä vuosia nuorempana.
"Voit mennä nukkumaan. Sinusta on ollut paljon apua", Dumbledore sanoi hymyillen. Olive nyökkäsi kiitollisena.
"Oitä, Percy, Severus, rehtori", Olive luetteli ja käveleskeli muutaman rivin kauemmas- Harryn luo.
"Et uskokaan millaisen ongelman Sirius sai aikaan... Toivottavasti tapaatte pian... Haluaisin sinun jo tietävän", Olive mutisi katsoen poikaa. Sitten hän mutisi hyvän yön toivotuksen myös pojalle, kuunnellen hetken Dumbledoren ja Kalkaroksen keskustelua.
"Muistathan, kun puhuimme eräiden opettajien palkkamisesta. En vieläkään luota Lupiniin, saati sitten Wilsoniin, hänellä kuitenkin oli suhde Mustan kanssa vuosia", Kalkaros sähähti terävästi Dumbledorelle, joka vain jatkoi hymyilemistä.
"Voi Severus, vaikka Musta jättikin viimeksi Wilsonin tappamatta, mikä sanoo, että hän tekee sen uudestaan. Ei Olive auttaisi häntä sisään, saati sitten ulos", Dumbledore vakuutti asettaen kätensä Severuksen olkapäälle.
"Mutta vaikuttaa melkein mahdottomalta, että Musta olisi päässyt sisään ilman apua täältä. Sitä paitsi-"
"Severus, ei enää sanaakaan. Olen varma, että kukaan täällä ei auttaisi Mustaa", Dumbledore sanoi varoittavaan sävyyn saaden Severuksen vaikenemaan melkein pahoittelevana.
"No niin... Minun pitää vielä käydä ankeuttajien luona. Lupasin ilmoittaa niille, kun lopetamme etsinnät", Dumbledore huokaisi tympääntyneenä. Ankeuttajat vaikuttivat jopa häneen.
"Eivätkö ne halunneet auttaa etsinnöissä?" Percy kysyi hämmästyneenä. Dumbledore oli jo kääntymässä, mutta kääntyi takaisin.
"Tietysti halusivat. Mitä oikein odotit? Mutta ehei, niin kauan, kuin minä olen tämän koulun rehtori, ei yksikään ankeuttaja astu tämän rakennuksen sisään", Dumbledore julisti saaden Percyn hämilleen, kauempana kuunnelleen Oliven sanattomaksi ja Kalkaroksen näyttämään paheksuvalta. Saman tien Dumbledore poistui paikalta viitta liehuen. Kalkaros jäi hetkeksi paikalleen, mutta lähti sitten jättäen Percyn miettimään asiota yksin. Olive lähti Kalkaroksen perään- Hänellä oli miehelle vielä asiaa.
"Hoi, Ruikuli!" Olive huudahti käytävällä varoen kuitenkaan herättämästä salissa nukkuvia oppilaita. Kalkaros tunnisti lempinimensä ja kääntyi katsomaan vaaleahiuksista. Miehen katse oli läpitunkeva, mutta Olive ei välittänyt. Kalkaros tietysti tunsi hänet, mutta hän päätti, ettei antaisi pokerinaaman pettää.
"Mitä?" Kalkaros ärähti saaden muutaman ohi kävelevän valvojaoppilaan värähtämään. Mies tuijotti naista jälleen murhaavasti ja tällä kertaa myös halveksivasti.
"Kuulin keskustelusi Dumbledorelle. Arvasinkin, ettet ole puolellani tässä asiassa, mutten olisi niin tyhmä, että auttaisin Mustan sisään. Hän tosiaan jätti minut tappamatta viimeksi, mutta siitä on sentään kaksitoista vuotta. Ajattelisit vähän!" Olive puhui ääni täynnä vihaa, ahdistusta, inhoa ja halveksuntaa.
"Tänään ei ole aikaa tapella ja minä tiedän, että tässä on taustalla jotain muutakin, kuin pelkkä Musta. Minä tiedän sen ja otan siitä selvää", Severus sanoi ja kääntyi. "Öitä, Wilson."
"Öitä, Ruikuli", Olive naurahti pilkallisesti ja huomasi Severuksen tekevän kyyristyvän eleen kuullessaan lempinimensä.
***
Sinä yönä Olive ei saanut nukuttua.
Hänestä tuntui, kuin kaikki, mitä hän oli näiden kymmen vuoden aikana kuullut ja nähnyt, olisi valunut pois. Hänestä tuntui, kuin hän olisi joutunut hylkäämään Siriuksen vasta eilen ja saanut sen kirotun auroriviraston lappusen kaksi vuotta sitten.
Siitä oli kuitenkin jo kaksitoista vuotta, eikä Olive edes halunnut unohtaa kaikkea sitä, mitä hän oli kerennyt niiden kahdentoista vuoden aikana saanut tehtyä taikayhteisön hyväksi. Ei sillä, etteikö hän olisi joskus ollut harmiksi, tai päästänyt jotakuta pakenemaan vahingossa, tai pienen rikkeen tähden, mutta silti. Silti hänestä tuntui, kuin se kirottu päivä olisi ollut eilen. Se päivä, jonka jälkeen hän oli tapellut Remuksen kanssa vuoden enemmän tai vähemmän kovaäänisesti siitä, oliko Sirius syyllinen vai ei.
Olive oli ollut Siriuksen kannalla vuoden ja nyt hänestä tuntui, että hän oli sillä puolella taas.
Olive painoi kasvonsa tyynyyn ja huokaisi murtuneena. Hän tunsi itsensä petturiksi, kun puristi kädessään auroriopiston todistustaan ja samalla mietti, kuinka hyvältä Siriuksen suudelma näiden vuosien jälkeen olikaan tuntunut.
***
Nimi: Olive Marilyn Wilson
Ikä: 21
Aloittanut: 1979
Valmistunut: 1981
Kurssit:
-Kätkeytyminen
*O
-Naamioituminen
*K
-Huiputtaminen
*U
-Sauvan käyttö
*K
-Kaksintaistelu
*O
-Neuvottelukyky
*U
Erikoismainintoja: Valmistui 2 vuotta aikaisessa pidätettyään 12 jästiä ja yhden velhon surmanneen henkilön heti murhan jälkeen.
Myönnetty: 31.10.1981
Myöntäjä: Matthew Percival Roberts, Auroriopiston rehtori ja -viraston apulaisjohtaja
***
-
Aww, aww, Sirius, aww... <3 :-*
Oli aika nam luku, enkä löytänyt virheitäkään, paitsi yhden tuosta alusta, josta huomautin jo edellisessä luvussa:
Oppilaat kömpivät makuupusseihinsa, mutta puheen sorina ei loppunut. Kaikki puhuivat samasta aiheesta. Kuinka Musta oli päässyt sisälle?
Puheensorina on yhdyssana. ;)
Joo, näin aamusta on oikeasti niin seis-fillis, etten keksi mitään rakentavaa. Mutta sitä samaa vanhaa: tykkäsin hirveästi (Sirius/Olive<33), parin tapaamiskohta oli ihana ja Kalkaros niiiiiin oma itsensä. ;)
Hehe, jatkoakin olisi kiva saada sitten... :)
-story^
-
Awwww.. ihanaa, jatkoa!
Sirius<3Olive
Olive on tosi hyvä hahmo. Tämä fikki on ihana<3
Jatkoa pian
-
Mä pahoittelen näin aluks jo mun kommenttia, ku en oo nyt varsinaisesti
kommentointi tuulella. Mä haluun kuitenkin tehä sen ennen ku alotan lukeen
fysiikkaa.
Siriusta awwww!! <333
Koko toi Sirius kohtaus oli niin sanoinkuvaamattoman ihana!
"Onko ollut ikävä?" Sirius kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen vinosti hymyillen.
Mä pystyn kuvittelemaan tän kohdan tosi hyvin mielessäni. Ensin on hiljaista, milloin mittaillaan katseilla ja sit Sirius avaa suunsa sanoakseen nää sanat. Toi vino hymy on niin perussiriusta et muuta ei voi sanoo ja siks se onkin niin awww!
"Öitä, Ruikuli"
Ihana lopetus, Oliven ja Kalkaroksen keskustelulle.
Pakko sanoo, et oli taas tosi upee kappale. Toivottavasti tulee pian taas jatkoa. Saatan olla ehkä vähän kärsimätön ihminen ;)
~Stinah
-
Mahtava fic! Nyt ei ole aikaa kommentoida tarkemmin, mutta jatkoa kaipailen! Rakentavaa tulee myöhemmin. :)
-
Ihan mahtava fikki!! Mä haluun ehottomasti pian jatkoo!! :D
Sori lyhyest kommentist.
Mut musta oli ihanaa, et Sirius tuli takas.
NeitiMusta. :D
-
Marraskuunluku myöhästyy viikolla ajoituksestaan erilaisten tunne kuohujen ja ongelmien vuoksi. Joulukuun luku ei kuitenkaan myöhästy ja tammikuussa on taas luvassa jatkoa normaaliin tahtiin.
Chibi pahoittelee ja kiittää kärsivällisyydestä.
-
Moro kaikille! Kamalat pahoittelut, kun tämä on myöhässä, mutta erilaisten ongelmien takia, kirjoittaminen ei ole sujunut, eikä sitä ole ehtinyt. Tämä on siis marraskuun osa ja joulukuun osa tulee viimeistään joulupäivänä.
A/N: Kuulemani mukaan alussa sekava. Luvusta tuli ainakin puolet pidempi, kuin aiemmista, mutta koettakaa kestää. Ajattelin selittää tämän asian nyt, ettei se pomppaa silmille yhtäkkiä. Seuraavassa luvussa tulee kunnolla tämän hetkistä, eikä mennyttä tarinaa. Well... Enjoy~
6. Kaikki mun haaveet kaatuivat taas eikä minulla ole tarpeeksi voimaa niitä nostaa
***
Koitti täydenkuun aika, jolloin Remus Lupin poistui tunneilta ja koulusta kokonaan. Tuntui siltä, ettei kukaan tiennyt minne hän meni, vaikka sen tiesi oikeastaan aika moni.
Muutamia järjestely miellytti, useimpia ei.
Kalkaros asteli pimeydenvoimiltasuojautumisen luokkaan Oliven perässä. Olive selitti, ettei voisi jäädä tunnille sillä kertaa, sillä ensi tunnin materiaalit olisi haettava sillä tunnilla.
"Remus sairastui huonoon aikaan, sillä en voi pyydystää ensitunnilla tarvitsemiamme hämykeijuja toisena päivänä", Olive sanoi ja taikasauvan heilautuksella sulki ikkunat. "Professori Kalkaros pitänee teistä oikein hyvää huolta. Jätin teille aiheesta kuvanheittimelle kuvia", nainen jatkoi ja poistui sitten luokasta musta kaapu liehuen. Dean Thomas huokaisi syvään ja raskaasti. Kalkaros käveli kuvan heittimen luo melkein pimeässä luokassa ja otti Oliven sinne jättämät kuvat pois, laittaen uusia tilalle. Häntä ei todellakaan huvittanut viettää viimeistä tuntiaan, joka olisi ollut kaiken lisäksi vapaa tunti, rohkelikkojen kanssa. Ja vielä Lupinin sijaisena.
"Mutta professori Wils-" Hermione aloitti hieman kysyvästi saaden Kalkarokselta osakseen toruvan katseen.
"Professori Wilson on melkein vuoden nuorempi, kuin minä, joten minun ei tarvitse totella häntä. Lisäksi hän on vain Lupinin apulainen", Kalkaros sähähti. "Avatkaa kirjan sivu kolmesataayhdeksänkymmentäneljä!"
"Ihmissusia", luokka henkäisi, kuin yhdestä suusta. Kalkaros tuhahti happamana ja toivoi syvästi, että edes kaikkitietävä Hermione tajuaisi vinkin.
***
Olivella ei ollut sauvaa mukana, vaikka hän käveli kartta kädessään tietä, joka johti Tylyahon poikki seuraavaan kylään ja sen metsäpalan kautta vuoren reunalla olevalle luolalle.
Olive oli saanut kartan pöllöpostina, mutta luotti siihen, ettei ministeriö tutkisi hänen postiaan. Ainakaan vielä.
Määrätietoisesti Olive kulki kohti metsää kädessään ruskeapaperikassi, joka sisälsi leipää, kurpitsamehua ja leivonnaisia kotitontuilta. Ja tietysti viimeviikon lehdet ja täytekynä, jonka Olive oli Tylyahon jästiesineisiin perehtyneistä liikkeistä ostanut. Jästit väittivät kuulemma niitä kyniä erinomaisiksi ja myyjäkin oli väittänyt niiden vielä syrjäyttävän sulkakynät. Olive naurahti itsekseen ajatukselle siitä, että jästiväline voisi syrjäyttää taikamaailmassa sinne kuuluvan esineen, muttei kyllä olisi pistänyt vastaankaan.
Naurahdus sai selvästi luolassa olijan reagoimaan, sillä sieltä kuului kahaus ja musta koira ilmestyi luolan suuaukolle. Olive katsoi koiraa hymyillen. Nainen tunsi itsensä taas hölmösti rakastuneeksi, aivan kuten seitsemäntoista vuotta sitten, kun hän ja Sirius yrittivät pitää suhdetta salassa muilta kelmeiltä suudellen käytävien syvennyksissä ja nauraen pihapuiden alla kahdestaan.
Vaikka Remus olikin hokenut hänelle kymmenen vuotta Siriuksen syylisyydestä, Olivesta tuntui siltä, että mustahiuksisen näkeminen niiden vuosien jälkeen, oli pyyhkinyt Remuksen sanat pois. He olivat tapelleet asiasta Remuksen kanssa melkein vuoden, ennen kuin vaaleahiuksinen oli myöntänyt tämän olevan oikeassa.
Koira muuttui ihmismuotoon tarkistettuaan, ettei muita ihmisiä, kuin tämä kyseinen vaaleaverikkö, ollut paikalla.
"Joko tuli ikävä?" Olive kysyi lepsusti ja viittoi Siriusta menemään ensin luolaan. Näin hän varmisti, että mikäli Sirius ei olisikaan niin luotettava, kuin hän toivoi ja uskoi, saattaisi hän aina juosta pakoon. Olive oli jo kouluaikoina ollut Siriusta nopeampi juoksija, muttei parempi loitsija, joten miksi ottaa sauvaa edes mukaan, kun tiesi voivansa juosta pakoon. Sirius oli käyttänyt Oliven sauvaa useamminkin kuin kerran ja mikäli hän tahtoisi naisesta eroon, niin miksi käyttää voimaan sauvan sijasta?
"Sinua on aina ikävä. Sytytä valo, luolassa on aika hämärää", Sirius totesi heikosti hymyillen ja astui ensimmäisenä luolaan.
"En ottanut sauvaa mukaan", Olive vastasi ja käveli Siriuksen perässä luolaan. Olivella oli aina ollut poikaa parempi hämäränäkö, joten hän uskoi näkevänsä, mikäli Sirius yrittäisi jotain temppua.
Hetken kävelyn jälkeen Sirius istahti luolan lattialle. Suuaukko oli jäänyt jonkinlaisen mutkan taakse, eikä valo kajastanut enää tänne. Sirius tarttui Oliven paperipussia kantaneseen käteen, joka vapautti pussin välittömästi. Sirius otti sen ja alkoi tarkkailla sen sisältöä. Samalla Olive oli alkoi tarkistaa luolaa käsillään. Hän kävi seinät läpi löytämättä mitän erikoista. Lattialla naisen käsi osui pieneen raatokasaan, mutta hän
ei jaksanut huomioida asiaa.Luolasta ei tuntunut löytyvän mitään outoa, eikä Siriuskaan kiinnittänyt sillä hetkellä huomiota muuhun, kuin paperipussiin, joten Olive istuutui noin kolmenkymmenen sentin päähän hänestä.
"Kristyttyjen merkki, neljä kirjainta", Sirius sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Olive katsoi miestä ja hymähti kysymästi. Mustahiuksinen oli kaivanut kolme päivää vanhan päivänprofeetan ja alkanut täyttää siinä ollutta ristikkoa. Sirius naurahti huomatessaan Oliven kysyvän ilmeen.
"Niin mikä on kristittyjen merkki? Neljä kirjainta", Sirius totesi mustekynä kädessään ja katsoi Olivea.
"Ah, kala... Sopiiko se siihen?" Olive kysyi ja siirtyi hieman lähemmäs nähdäkseen koko ristikon. Kala, pöllö, Dumbledore, tiedät-kai-kuka oli ratkaisusana... Olive oli täyttänyt ristikon Remuksen lehteen, koska tiesi, ettei Remus välittänyt siitä. "Ja tuohon tulee kääpiöpallura."
"Ai tähän?" Sirius siirsi kätensä yhtä ruutua alemmas, kuin Olive oli tarkoittanut ja alkoi jo kirjoittaa.
"Ei siihen", Olive säpsähti ja tarttui Siriuksen ranteeseen. Sirius alkoi hymyillä leveästi, kun Olive oli osaksi hänen ja lehden päällä, kun lyhyytensä vuoksi joutui kurotella saadakseen kiinni Siriuksen kädestä. Ja etenkin, kun ristikko oli lehden oikean puoleisella sivulla. Olive otti kynän vaistomaisesti itselleen ja alkoi kirjoittaa ylempään lokeroon.
"Tuohon", Olive sanoi kirjoitettuaan. Hän kääntyi katsomaan ylös päin ja huomasi tapittavansa suoraa Siriuksen harmaisiin silmiin. Ne olivat melkein samanlaiset, kuin hänen omansa, mutta hieman tummemmat.
"Oikein mukava paikka, juu-u", Sirius totesi vinosti hymyillen. Olive tajusi vihjauksen ja nousi nopeasti sihahtaen jotain Siriuksen pervoudesta.
"Tämä olisi pervoa, jos emme olisi olleet kihloissa kaksitoista vuotta sitten", Sirius totesi itsekseen hymyillen. Sitten tähän iski jonkinlainen omantunnon pistos. Illasta, jona hän oli aikonut Olivea kosia, oli vähän yli kaksitoista vuotta. Se ei ollut tällainen kolea syysilta, vaan melko lämmin heinäkuinen ilta. Sirius oli lähtenyt käymään Jamesin luona Harryn syntymäpäivän kunniaksi, mutta Olive ei ollut tullut.
***
James oli muuttanut melkein vuosi sitten, mutta se ei ollut helpottanut nelikon asumista. Viisi oli melkein yhtä paljon, kuin neljä, jos talossa asui vain yksi tyttö. Olohuoneessa oli vedettävä sänkysohva, jolla jokainen nukkui vuorollaan viikon. Vuoron lopuksi joko vaihdettiin petivaatteet tai vietiin ne seuraavaan nukkumapaikkaan. Ainoastaan Remus oli tunnollinen ja vaihtoi ne samantien. Talossa oli kolme huonetta, joista yksi kahden hengen huone, jossa pojat nukkuivat vuoroittain kahdestaan. Olivella oli oma hyvin pieni huone asunnon perällä. Hän kuitenkin vietti mieluummin aikansa yhdistetyssä olohuonekeittiössä, kuin omassa pienessä huoneessaan.
Nyt Olive seisoi pienessä vessassa asuntolan pienessä neljän hengen asunnossa. Naisella oli yllään musta koulupuvun hame, vaaleanvihreä raitapaita ja jalassa sukkahousujen päällä valkoiset polvisukat.
Remus luki kirjaa olohuoneen sänkysohvalla ja Peter oli lähtenyt Oliven ystävän kanssa ulos, tämän vihdoin suostuttua pojan pyyntöihin. Olive tosin ei uskonut asiaa, sillä tiesi, ettei Emmy lähtisi ulos Peterin kanssa. Peter vain tahtoi rehvastella, että hänkin sai naisia. Ja varmasti saisikin, jos muistaisi pestä hiuksensa välillä.
***
"Oletko varma ettet tule Pottereille? Harrylla on kuulemma kummitätiä kova ikävä", Sirius sanoi pitäen puhelinta korvallaan. Olive pudisti päätään ja sylkäisi lavuaariin Siriuksen jatkaessa keskustelua.
"Ei tule. Ai, että mitä tekee? Pesee hampaita... Kahdeksalta illalla joo... Hassu ihminen, mutta mikäs siinä", Sirius mutisi puhelimeen hiljaa, jottei Olive kuulisi. Jamesin ääni kuului nauravana, kun tämä sanoi, että nyt Sirius ei voisi edes tuoda Olivelle kakkua, jota heiltä varmasti jäisi yli.
"Lily innostui leipomaan oikein kunnolla. Heh, käske se tänne sillä verukkeella, että kakun kerma happanee, jos sitä ei syödä ajoissa pois", James sanoi puhelimesta. Olive oli tullut vessasta olohuonekeittiön puolelle ja nojasi Siriukseen kuunnellen keskustelua. Olive kuiskasi Siriuksen korvaan jotakin ja painoi sitten suukon tämän poskelle. Sirius taputti vapaalla kädellään Oliven päätä ja jatkoi keskustelua.
"Olive käski sanoa, että tulee huomenna käymään kokeiden jälkeen", Sirius sanoi. "Niin, että me tullaan Remuksen kanssa varmaan kahdestaan tänään."
"Tämä hassu menee lukemaan kokeisiin ja nukkumaan. Tulkaa ajoissa takaisin, ettei Harryn unirytmi mene sekaisin", Olive sanoi ja heilautti kättään Remukselle ennen kuin poistui omaan huoneeseensa. Remus luki samoihin kokeisiin, mutta tiesi jättävänsä opintonsa kesken. Hän oli saanut vain välttäviä kokeista, koska joutui olla useilta tunneilta pois täyden kuun aikaan, eikä Olive saisi riskeerata omaa opiskeluaan Remuksen takia. Siksi Remus oli valmiina lähtemään Pottereille, vaikka tenttaisi huomenna aivan samaa ainetta.
Kello löi kymmentä, kun Lily siirtyi makuuhuoneen puolelle nukuttamaan Harrya ja jätti miehet keskenään keittiöön.
"Rakkauselämäsi kukoistaa, Sarvihaara. Kuinkas kauan te olette olleet Lilyn kanssa yhdessä, näin jos seurustelutkin lasketaan?" Remus kysyi, kun makuuhuoneesta kuului hiljaista hyminää. Harryn itku oli lakannut keinutuolista kuului natiseva ääni, kun Lily istui siihen.
"Tarkalleen ottaen... Äh, mitään tarkaa! Vähän yli neljä vuotta", James ylpeili. Sirius hymyili vinosti ja vei tuliviskipullon huulilleen.
"Olemme olleet Oliven kanssa yhdessä melkein yhtä kauan. Sinä olet nopea, Sarvihaara", Sirius sanoi hymyillen. Remus hymyili myös hieman. Hänestä oli ikävää kuulla omista epäonnistumisistaan, mutta kukapa haluaisi olla kuuta pelkäävän miehen kanssa?
"Sinun pitäisi kosia Olivea", Remus naurahti ottaessaan naukun omasta tuliviskipullostaan. Sirius läimäisi ystäviään selkään ja totesi jotain, mitä kumpikaan ei ollut odottanut.
"Oikeastaan minulla on jo sormus valmiina." Remus ja James molemmat purskauttivat tuliviskit pöydälle(, mistä Lily ei tosiaan pitänyt) ja katsoivat Siriusta järkyttyneenä."Huomenna on viimeinen iso tentti, joka todella vaikuttaa työnsaamiseen. Jos kosin Olivea tentin jälkeen, ei tuloksella ole suurempaa väliä, kun tulevaisuus on taattu", Sirius selosti. Remus katsoi mustahiuksista suu auki, eikä osannut sanoa mitään. James sen sijaan pomppasi ylös huudahtaen.
"Voi kamala! Meidän ikisinkusta tulee sulhanen!!! Lily, kuulitko?" James hihkui keittiössä. Silmänräpäys, ja makuuhuoneesta kuului pienen pojan itkua ja Lilyn pitkä huokaus.
"Nyt ikisinkku kotiin tenttaamaan!" James hoputti Siriusta lähtemään. Sirius huokaisi syvään, joi tuliviskipullonsa tyhjäksi yhdellä hörpyllä ja supisi sitten Jamesin korvaan, että hänen kokeensa olisivat vasta maanantaina. Sirius otti tumman takin naulakosta ja veti maihinnousukenkiensä vetoketjut kiinni lähtiessään ulos pienestä, mutta viihtyisästä omakoti talosta.
"Remus, älä viivy pitkään, ettei Harryn unirytmi mene sekaisin", Sirius huikkasi ovelta Oliven sanoja lainaten. Remus pyöräytti silmiään ja huusi takaisin tarvitsevansa vähän rentoutumista ennen koetta.
***
Samaan aikaan toisaalla, Olive oli lauttaitumassa yöpuulle. Huomisen aikainen herätys häiritsi häntä, mutta siitä huolimatta unta olisi saatava.
Juuri, kun Olive oli päässyt peitteiden väliin ja painanut päänsä tyynyyn, puhelin pärähti soimaan. Olive huusi ensin Remusta vastaamaan, sitten Siriusta ja lopulta nousi itse muistettuaan molempien olevan Pottereilla.
"Olive", nainen vastasi luurin nostettuaan. Hätäinen miesääni, jonka Olive tunnisti auroriopiston rehtorin omistavan, alkoi esittää nopeita kysymyksiä.
"Tiedätkö, missä Sirius on?" Matthew kysyi ensimmäisenä. Olive tunsi pistoksen kysymyksen johdosta. Oliko Siriukselle käynyt jotakin?
"Tiedän, hän on Pottereilla. Kuinka niin, onko jotain sattunut?" Olive kysyi pelko mielessä, muttei äänessä. Jos jotain olisi tapahtunut, hänen pitäisi voida auttaa, eikä sitä tehtäisi pelkurina.
"Mustan lesken tien päässä kuja, joka halkaisee tien useilla taloilla. Käänny vasemmalle ja kulje eteenpäin. Saat ensimmäisen pidätystehtäväsi. Jos onnistut, lupaan, että pääset välittömästi auroriksi?" Matthew sanoi ja Olive tiesi toden olevan kyseessä, sillä opiskeluja oli jäljellä vielä kaksi vuotta. Jos Matthew uskalsi luvata jotain tällaista, hän aikoi tehdä sen, mitä vaaditaan.
"Olen siellä muutamassa minuutissa", Olive vastasi napakasti ja alkoi napittaa auki pyjamanpaitaansa. Matthew mutisi jotain hyväksyvää ja lisäsi, että ankeuttajat oli jo määrätty paikalle ja niiden tulisi totella Oliven käskyjä.
"Tulisi totella... Joo, heips", Olive sanoi ja laittoi luurin kiinni. Vaatteiden vaihto oli nopea ja hän salamana juoksi pihalle. Tällaisena aikana erityisesti auroriopiskelijat suojasivat asuntonsa taiolla, joiden ansiosta sisällä ei voinut ilmiintyä. Myös Olive, Remus, Sirius ja Peter käyttivät taktiikkaa. He olivat myös suojanneet Jamesin, Lilyn ja Harryn kodin samoilla taioilla.
Ilmiintyessään Olive toivoi, ettei Siriukselle olisi käynyt mitään.
***
Kuului vaimea poksahdus, kun Olive ilmiintyi pimeälle kujalle, toivoen, ettei kukaan nähnyt. Ainakaan kukaan jästi. Olive katseli ympärilleen ja huomasi paikan tyhjäksi. Erinoimaista.
Olive kääntyi mennäkseen Matthewin mainitsemalle kujalle, hän veti sauvan taskustaan ja sytytti sen päähän valon. Mustan lesken tieltä kuului todella kova pamaus, joka sai Oliven perääntymään. Yksikin askel pidemmälle kadulle ja hänelle olisi käynyt samoin, kuin katulampulle, joka ei enää loistanut vaimeaa hehkuaan. Olive tarkisti taikasauva kohotettuna tilannetta. Häntä alkoi oksettaa hieman, kun kadulla, jota hän oli kävellyt vain päivää aikaisemmin, oli todella suuri kuoppa ja kasa ruumiita. Ruumiiden ympäröimänä, kuopan keskellä seisoi joku, jonka Olive ei olisi halunnut olevan siinä. Vaaleahiuksinen käänsi päänsä pois ja mietti, mitä tekisi. Hän nojasi selkäänsä tiiliseinään ja huomasi ilman kylmenevän ja mielen masentuvan. Matthewin lupaamat ankeuttajat olivat tulleet.
Olive lausui nopean suojelioksen. Alkoi kuulua vaimeita poksahduksia, kun muistinmuuttajat ilmiintyivat paikalle. Ankeuttajia oli kolme, eivätkä ne osanneet päättää, kenen kimppuun kävisivät ensimmäisenä.
"Kyse on sitten kaasuvuodosta!" kuului yhden muistinmuuttajan huuto. Olive hätkähti hetkeen, jossa hänen suojelioksensa paloi kirkkaana ja ankeuttajat odottivat sen edessä rivissä. Olive pyrki pitämään ne kaukana suojelioksellaan, koska hänellä ei juuri nyt ollut varaa panikointiin. Olive astui pois piilokujastaan ja käveli Siriuksen luo hitaasti, mutta varmasti. Sirius ensin nauraa hekotti, mutta Oliven nähdessään, muuttui ilmeettömäksi.
"Olive... Peter..." Sirius mutisi. Olivea kiersi iso, koiran näköinen suojelios. Se meni Oliven selän taakse, kun tämä oli vain käden mitan päässä Siriuksesta. Toisella kädellä hän piteli sauvansa osoittamassa Siriusta ja painoi toisen tämän rinnalle.
"Kuinka sinä saatoit?" Olive kysyi katsoen Siriusta suoraan silmiin. Viaton, ja nyt jopa pelokas, katse osui Oliven silmiin ja tämän oli pakko kääntää kasvonsa pois. syntyi hetken hiljaisuus. Taustalta kuului muistinmuuttajien metakkaa, mutta Olive ei välittänyt. Hän vei kätensä Siriuksen niskan taakse ja suuteli miestä molempien uskomusten mukaan viimeisen kerran.
"Olive, se en ollut minä", Sirius sanoi suudelman loputtua. Olive nyökkäsi.
"Minä en voi päättää siitä... Mutta uskon sinua", syntyi pitkä hiljaisuus, jona Olive astui pari askelta taaksepäin. Suojelios ja ankeuttajat liikkuivat kauemmas samaan tahtiin.
"Sirius... Sinä petit meidät kaikki. Et voi todistaa, ettet tehnyt sitä... Enhän minä omasta osastani niin välittänyt. Pelkkä ystävyyskin olisi riittänyt, mutta entä James?" Olive raivosi kääntyen takaisin Siriukseen päin. Nainen oli setvinyt asioita päässään. Hän ei halunnut uskoa, että Sirius oli syyllinen, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan. Aurorin työ ei ollut palkitsevaa tällaisina hetkinä.
"Olen pahoillani", Olive mutisi itksekseen vahvistaen suojeliostaan. Pienien tehokeinojen avulla Olive sai kaksi ankeuttajaa Siriuksen luo. Mustahiuksinen nielaisi kuuluvasti. Muistinmuuttajat hurrasivat. Olive oli hiljaa ja yritti päänsä sisäisen sekasorron keskellä hoitaa työnsäkin.
Pian Matthew ilmiintyi vaimean poksahduksen saattelemana ja vei Siriuksen pois.
"Loistavaa, Wilson!"
***
"Olive, se en ollut minä", Sirius toisti sen iltaiset sanat. Olive nyökkäsi jälleen.
"Minä tiedän", hän tällä kertaa vastasi. Hän tutkiskeli luolan lattiaa mietteliäänä. Kello alkoi lähestyä kuutta ja Olive tiesi Remuksen muodonmuutoksen alkavan näillä hetkillä. Häntä harmitti myöntää, että oli onni joutua työskentelemään Kalkaroksen kanssa samaan kouluun; Remuksen osa helpottui huomattavasti. Syntyi syvä hiljaisuus, jonka aikana Olive ja Sirius vain tuijottelivat toisiaan ja maata, kuin maassa olisi ollut jotain kiinnostavaa.
"Onko Remus okei?" Sirius kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Olivesta se oli tökerö yritys vaihtaa puheenaihetta, mutta kelpasi loistavasti. Olive nyökkäsi.
"On ikävää myöntää, että Ruikulista on jotain hyötyäkin. Hän osaa valmistaa rauhoittavaa juomaa Remukselle. Remus on kiltti kuin koiranpentu jopa täydenkuun aikaan", Olive sanoi hymyillen ja alkoikin piristyä samalla. Sirius kaivoi naisen tuomasta paperipussista kaksi kurpitsamehupulloa ja ojensi toisen Olivelle.
"Ei nyt ole alkoholia, mutta juhlitaan vanhoja hyviä aikoja vaikka tällä", Sirius tokaisi, avasi pullonsa ja kohotti sen. Olive teki samoin ja kilautti pulloaan Siriuksen omaan.
"Tässä tulee ihan mieleen Jamesin ryyppyjuhlat vuodelta 1978", Sirius naurahti. Hän oli todella jo niin vanha, että saattoi miettiä muistoja viidentoista vuoden takaa vanhoina hyvinä aikoina.
Olive ja Sirius kuluttivat aikaansa juoden kurpitsamehua ja muistellen menneitä. Suuteluita käytävissä, täpäriä tilateita ihmissusi-Remuksen kanssa ja etenkin täpäriä tilanteita kaikkien kelmien kanssa, kun he kaikki meinasivat jäädä kiinni jostain tihutyöstään.
"Kun jotain pahaa tapahtuu, miksi te viisi olette aina paikalla?" Sirius totesi esittäen taidokkaasti McGarmivaa. Olive naurahti; Minerva ei ollut muuttunut tippaakaan viidessätoissa vuodessa. Olive ei ollut katsonut kelloa pitkään aikaan, eikä oikeastaan välittänytkään, mitä se oli. Hänestä oli hyvä istua Siriuksen syleilyssä ja muistella menneitä, vaikkakin ilman alkoholia.
"En tiedä professori McGarmiva, mutta jos meitä ei olisi, jotkut muut viisi olisivat aina paikalla", Olive sanoi lainaten Jamesia viidentoista vuoden takaa. Sirius hymyili ja katsoi kelloa, joka oli hänen naisystävänsä ranteessa. Kello näytti puoli yhdeksää. Kukaan ei olisi metsässä enää näin pimeällä.
"Tule, mennään katsomaan tähtiä", Sirius sanoi ja tarttui Olivea kädestä. Olive nyökkäsi ja nousi Siriuksen tavoin seisomaan. He kävelivät luolan suulle ja jäivät siitä katselemaan tähtiä. Otavan Olive erotti, mutta muuta hän ei ollutkaan oppinut. Hän oli aina ollut surkea tähtitieteessä.
"Muistatko viimekäyntisi Azkabanissa? Silloinkin oli täysikuu ja katselimme tähtiä", Sirius muistutti. Asia oli tullut hänelle mieleen vasemmasta kädestä, jota hän piteli. Siinä ei ollut sormusta.
"Siitä on kymmenen vuotta... Istuit sellin lattialla ja minä käytävällä kalteireiden toisella puolella. Ja..." Olive keskeytti lauseen. Kumpikaan ei halunnut muistaa sitä karvasta totuutta, joka sinä iltana oli tapahtunut. Olive oli ottanut Siriuksen antaman sormuksen pois sormestaan.
***
"Ministeri käski meidän erota. En saa enää käydä täällä, koska hänen mielestään se heikontaa minua... Todellisuudessa hän pelkää päivän profeettaa. Sirius... Pidän tästä hyvää huolta. Lupaan tulla vielä joskus käymään", Olive sanoi kylmästi, mutta Sirius tiesi, että hän oli itkun partaalla. Sirius nyökkäsi ja tarttui Olivea kädestä, suuteli tämän kämmenselkää ja totesi. "Nähdään taas."
***
Olive työnsi kätensä taskuun ja ojensi Siriukselle saman sormuksen, jonka oli tältä vienyt kymmen vuotta sitten.
"Pidän omaani kaulassa, ettei Remus ala epäillä mitään", Olive sanoi katsoi, kun Sirius laittoi sormuksen vasempaan nimettömäänsä. Kihlausta ei ollut koskaan purettu, joten sanoja ei tarvittu. Molemmat hymyilivät ja katsoivat sitten täysikuuta. Sirius tarttui Olivea kädestä uudestaan ja vei vapaan kätensä tämän niskan taakse suudellakseen. Olive vastasi suudelmaan.
"Sinun pitää mennä", Sirius totesi suudelman loputtua. Olive halasi Siriusta ja mutisi jäävänsä vielä hetkeksi.
"Remus ei kaipaa minua tänä yönä", hän sanoi painaen silmänsä kiinni.
"Dumbledore ihmettelee, missä viivyt", Sirius sanoi hiljaisesti, sillä ei halunnut rikkoa tunnelmaa. Olive nyökkäsi.
"Mitäpä siitä... Hänhän tietää kaiken. Ei hän välitä missä olen, kunhan tulen ehjänä takaisin."
A/N: Löysin biisin, jonka kertosäkeen haluan välttämättä tähän kirjoittaa, koska se sopii tähän.
Ei tämä ole elämää,
Katson peiliin, mitä sieltä nään?
Tyhjä kuori ilman sydäntä.
Se on sulla enkä sua löydä.
-
6. osa tätä ficciä ja vaikka toiminnan ystävänä toivoisin, että pian tapahtuisi jotain mullistavaa, oli tämä suloinen fluffyinen takaumaluku. Tuo Kelmien menneisyysosa oli parasta luettavaa pitkään aikaan, koska kukapa meistä ei haluaisi, että tämä suloinen nelikko (tai tässä tietysti viisikko ;)) olisi vielä yhdessä ja elossa. <3
Olin ahkera ja keräsin löytämäni virheet tähän. Tässä:
1. "Professori Wilson on melkein vuoden nuorempi, kuin minä, joten minun ei tarvi totella häntä. Lisäksi hän on vain Lupinin apulainen", Kalkaros sähähti.
2. Määrätietoisesti Olive kulki kohti metsää kädessään ruskeapaperikassi, joka sisälsi leipää, kurpitsamehua ja leivonnaisia kotitontuilta. Ja tietysti viimeviikon lehdet ja täytekynä, jonka Olive oli Tylyahon jästiesineisiin perehtyneistä liikkeistä ostanut
3. Sirius tarttui Oliven paperipussia kantaneseen käteen, joka vapautti pussin välittömästi. Sirius otti sen ja alkoi tarkkailla sen sisältöä. Samalla Olive oli alkoi tarkistaa luolaa käsillään. Hän kävi seinät läpi löytämättä mitän erikoista.
4. "Kristyttyjen merkki, neljä kirjainta", Sirius sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Olive katsoi miestä ja hymähti kysymästi.
5. "Tarkalleen ottaen... Äh, mitään tarkaa! Vähän yli neljä vuotta", James ylpeili.
6. Samaan aikaan toisaalla, Olive oli lauttaitumassa yöpuulle.
7. Ainakaan kukaan jästi. Olive katseli ympärilleen ja huomasi paikan tyhjäksi. Erinoimaista.
8. "Olen pahoillani", Olive mutisi itksekseen vahvistaen suojeliostaan.
9. Olive naurahti; Minerva ei ollut muuttunut tippaakaan viidessätoissa vuodessa.
10. "Siitä on kymmenen vuotta... Istuit sellin lattialla ja minä käytävällä kalteireiden toisella puolella. Ja..." Olive keskeytti lauseen.
1. tarvitse
2. ruskea paperikassi erikseen :)
3. kantaneeseen, mitään
4. kysyvästi
5. tarkkaa
6. laittautumassa
7. erinomaista
8. itsekseen
9. viidessätoista
10. kaltereiden
Jooh, mutta hyvä luku - Sirius oli aww! <3 :-* Ja Kalkaros kanssa! :D Nyt kuitenkin actionia peliin, sillä vaikka tämä onkin aivan ihanaa tuollainen romanttinen salasuhde-fluffy-pullamössö niin jännitystä. ;) Jatkoa silti odottelen aina, laulun sanat tekstin lopussa olivat ihanat.
-story^ (koira söi rakentavan)
-
Voi että ku täää oli ihana. Musta oli niin sulosta, että Olive meni Siriuksen luo sinne luolaan. :D
Tää fikki on niiiin ihana. Mä tykkään tästä paljon.
Sori lyhyt kommentti. Jatkoo odottelen.
NeitiMusta. :D
-
Ah, kommenttia :D Noita virheitä oli, Story^ ihmeen vähän, kun kirjoitin tämän illalla yhden jälkeen, enkä sitten enää jaksanut tarkistaa ^^ Kaikille kovasti kiitos kommenteista. Niitä on kiva käydä lueskelemassa aina välillä <3<3
Kiittäen, Chibi
Niin... En ole vielä aloittanutkaan seiskaa ja aikaa on... 10 päivää... Apuva....
-
A/N: Chibi lupasi jatkoa ja on törkeästi kaksi ja puoli tuntia myöhässä... Anteeksi. Minusta johtumattomista syistä (kuume, tulehdus ja antibiootin aieuttamat sivuoireet) en ole päässyt sängystä ylös joulunpyhinä, saati sitten saanut mitään syötyä tai pidettyä sisälläni. Joten, kolme tuntia on kai helppo antaa anteeksi.
7. Enkelin höyheniä ikkunalaudalla
***
Olive kääntyi kyljelleen. Kahdeskymmenestoinen joulukuuta oli ensimmäinen päivä, kun sai nukkua pitkään. Olive hymyili ja raotti silmiään nähdäkseen kalenterinsa.
Kahdeskymmenes joulukuuta; Tarkista kuudesluokkalaisten kokeet #%&¤@
Kahdeskymmenesensimmäinen joulukuuta; Palauta kuudesluokkalaisten kokeet.
Kahdeskymmenestoinen joulukuuta; Opettajain kokous 8.00 -> Loma <3
Olive nousi salaman nopeasti ja alkoi kirota Remusta mitä nerokkaimmilla ilmaisuilla. Ensin mainittu alkoi pukea päälleen mahdollisimman nopeasti ja napsautti keittiöstä kenkiä etsiessään lieden päälle. Hänen oli pakko saada edes teetä. Nopeasti kun laittaisi leivän paahtoon, niin saisi vähän kuitujakin.
***
Vain kaksikymmentäminuuttia myöhemmin Olive katsoi kelloa. Hän oli juuri saapunut opettajainhuoneen eteen tyylikkäästi puoli tuntia myöhässä. Ensimmäisenä Olive alkoi miettiä miten kiduttaisi Remusta, mutta päätti antaa asian olla- Hän voisi tehdä sen myöhemminkin. Hengitys syvään, koputus oveen, hiljaisuus. Kuului askelia, jotka Olive tunnisti pitkän matkan päästä.
"Huomenta Wilson, mikä oikeuttaa sinut tulemaan myöhässä?" Kalkaros kysyi avattuaan oven. Olive katsoi miestä murhaavasti, mutta alkoi sitten hymyillä.
"Jäi vielä kouluajat päälle. Ei näitä opettajain kokouksia muista, kun pitää opetella uuteen rytmiin tässä koulussakin", Olive sanoi pirullisesti hymyillen. Hän veti oven kiinni perässään ja huomasi huoneilman vielä tunkkaisemmaksi, kuin normaalisti. Olihan kaikki kaksikymmentäneljä opettajaa tungettu samaan pieneen tilaan, jossa normaalisti oleskeli korkeintaan kuusi opettajaa kerralla. Nyt huoneessa ei ollut normaalia rauhallisuutta, joka usein luotiin kattokruunun tai jalallisen kynttelikön kynttilät sytyttämällä. Kaikilla opettajilla oli lehtiö, ja jotta ne nähtäisiin, piti kynttilöitäkin olla paljon.
Dumbledore ojensi Olivelle lehtiön, johon sulkakynä oli itsekseen kirjoittanut jo kolme sivullista melko turhaa paasausta. Muilla näytti olevan saman verran tekstiä.
Olive otti lehtiön ja käveli ainoalle tyhjälle paikalle huoneessa. Vasta nyt hän huomasi, että Remus puuttui.
***
Kello lähenteli kymmentä, kun Olive ei enää jaksanut keskittyä Dumbledoren sanoihin yhtään. Kyllä he tiesivät tuntimäärät ja palkkasopimuksen jo, olihan se kerrottu muille kymmeniä kertoja ja hänelle jo ainakin kolmesti. Remus pääsi pälkähästä kuun ansionsta. Olive huokaisi syvään ja katseli pihalle. Hänen paikkansa huoneessa oli onnellisesti ikkunan vieressä ja ulkoa tuleva valo valaisi jo sen verran, ettei hänen enää tarvinnut pitää tukahduttavan kuumaa kynttilää vieressään nähdäkseen lehtiötä. Lunta oli satanut paljon ja ensimmäiset oppilaat olivat heränneet, sillä joku heitti hänen ikkunaansa pallon.
Vasta Dumbledoren sanoessa jotain lähtemiseen viittaavaa, Olive nosti lehtiön ja itsekseen muistioita tekevän sulkakynän sylistään.
"No niin. Kaikki sitten muistavat palkka säännöstön ja ruokailuajat ja opetussuunnitelman. Ne jotka lähtevät kotiinsa ovat toivottavasti jo pakanneet, sillä Poimittaislinja tulee puolen tunnin päästä porteille. Heille toivotan hyvää joulua ja muiden kanssa näemmekin viimeistään ylihuomenna jouluaterialla", Dumbledore sanoi iloisesti. Poimittaislinja mainittaessa muutama opettaja näytti pahoinvoivalta ja eräs vanha nainen supisi Lipetitille jotain eilisestä junasta, jolla oppilaat olivat menneet.
***
Toisin kuin seitsemäntoista vuotta sitten, Olive juoksi rääkyvän röttelön portaita ylös Remuksen luokse.
"Remus!" Olive hihkaisi keskimmäiseltä portaalta ja kuuli pienen hyväksyvän äänen. Hän kiipesi loputkin portaat ja jäi sitten nojaamaan oveen nähdessään Remuksen istuvan tuolilla tuijottamassa kylmästi ikkunasta ulos. Satoi lunta ja pakkasti kovaa, Tylyahon piipuista nousi savua, sää oli todella kaunis.
"Minä olen vanha", Remus totesi ääni täynnä itsesääliä ja huokaisi todella syvään. Olive ei huokaissut, vaan pikemminkin puhalsi turhaantuneena. Hän käveli huoneen poikki ikkunalle ja pörrötti Remuksen hiuksia.
"Et ole vuottakaan vanhempi, kuin minä, etkä kyllä kehtaa sanoa minua vanhaksi", Olive sanoi hymyillen ja Remus kääntyi katsomaan tätä. Ensin mies näytti vain hieman huvittuneelta, mutta alkoi sitten hymyillä leveästi.
"Siinä taitaa olla kyse muustakin kuin kehtaamisesta. En halua raatelujälkiä yhtään minnekään, enkä kyllä mustelmiakaan", Remus naurahti saaden Oliven pyöräyttämään silmiään. Remus saattoi olla ulkoisesti muuttunut, mutta ne jotka luulivat hänen muuttuneen sisältä olivat väärässä, hyvin, hyvin väärässä.
"Niinpä niin... Mene jo sisälle, minä käyn vielä Tylyahossa. Viime hetken jouluostokset", Olive sanoi ja vinkkasi Remukselle silmää. Nainen meni edeltä ulos kissan muodossa tarkistaakseen reitin selväksi ja painaakseentällipajun pysäyttävää kyhmyä.
***
Remus riisui lumisen ulkotakin ja laittoi hellan päälle. Hän voisi taas vaihteeksi keittää kahvia, kun Olive ei ollut juomassa. Kyllähän Olive piti kahvista, mutta se pisti hänen vatsansa sekaisin.
Remus hymähti hiljaisesti kaataessaan pannuun vettä. He olivat eronneet Oliven kanssa jo... Melkein kaksikymmentä vuotta sitten, mutta kuitenkaan Olive ei ollut muuttunut yhtään. Hän ei välittänyt pätkääkään siitä, mitä remus oli ja hän oli siitä iloinen.
He olivat olleet vain kuusi vuotiaita, kun Remus oli lipsauttanut Olivelle suuren salaisuutensa.
"Oletko ihmissusi?" Olive toisti henkäisten valtavasti. Remus käänsi päänsä vaaleahiuksisesta ja pänttäsi sitä kevyesti seinään.
"Sehän on... No ei mahtavaa sinun kannaltasi, mutta silti", Olive oli hehkunut ja puristellut tyynyään. Hän tarttui Remusta kädestä. "Tosi siistiä, että meillä on yhteinen salaisuus."
"Joo... Mutta lupaa, ettet kerro kellekään", Remus sanoi hätäisenä.Vasta nyt hän muisti, että äiti oli sanonut, ettei kellekään saa kertoa.
"En kerro, lupaan. Jos kerron, Dumbledoren ei tarvitse lähettää minulle kirjettä Tylypahkaan", Olive sanoi intoa puhkuen ja saaden Remuksen nauramaan.
"Mutta, Olive, mistä Dumbledore tietää, että sanoit noin", Remus kysyi. Olive oli hänen mielestään höppänä. Eihän Dumbledore ollut lähellä, eikä voinut kuulla, mitä Olive oli sanonut.
"Kyllä Dumbledore tietää! Dumbledore on vähän kuin joulupukki! Dumbledore tietää kaiken!!!"
Remus oli kävellyt kahvikuppinsa kanssa Oliven huoneeseen ja huomannut taas naisen pienet puutteet.
"Se nainen ei ikinä opi petaamaan sänkyään..." Remus huokaisi, mutta päätti antaa asian olla. Huone oli aivan yhtä pieni, kuin hänen omansakin ja olihan hän jo tottunut asiaan. Remus oli jo lähdössä, kun huomasi nopeasti avatun, osaksi revenneen kirjekuoren yöpöydällä. Remus oli ollut aina kovin tarkka siitä, ettei Sirius lukenut Jamesin, Peterin, Oliven tai etenkään hänen postejaan ja pitänyt samaa kuria sekä Jamesille, että Peterille. Olive oli kunnioittanut kyseistä käskyä melko vahvasti, sillä oli halunnut lukea vain Siriuksen postit ja tämä yleensä antoikin Oliven lukea ne luettuaan itse.
Voisiko hän silti vilkaista. Ehkä kirjekuori olisi tyhjä.
Remus kääntyi, kääntyi takaisin, kääntyi pois, takaisin, pois, takaisin, pois ja lopulta otti kirjekuoren, jonka välistä tippui lyhyt paperi.
"Voi hevoskotkan paska", Remus kirosi. Hän koetti ensin vastustaa kiusausta, mutta nähdessään ensimmäisen rivin, ei voinut muuta kuin lukea.
Olive, on ollut kamalaa olla sinusta erossa näin pitkään. Tämä on vain nopea kirjoitus, mutta pistän mukana osoitteen, syö tai polta se, mutta hävitä se heti, kun tiedät paikan.
En halua, että muut saavat tietää. Joudut ongelmiin, varsinkin, jos Remus saa tietää.
Remus alkoi kelata tapahtumia päässäään. Pitkä erossa olo, tekstin muotoilu ja hänen pitämisensä kaukana asioista.
"Käyn vielä Tylyahossa..."
Remus alkoi käsittää. Hänen silmilleen piirtyi kuva Oliven kaulakorusta, se ei ollut mikä tahansa riipus, vaan kihlasormus, jonka Olive oli saanut Siriukselta vuosia sitten. Ja Olive vaikutti käyvän Tylyahossa paljon enemmän...
Voisiko olla että...
***
"Anturajalka!" Olive huusi luolaan, josta ääni vastasi kaikuna ja mies tuli ulos korviaan pidellen. Olive hymyili ja Sirius esitti putsaavansa korvansa.
"Sinulla on yhtä kova ääni kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun tappelimme", Siriu sanoi ja halasi Olivea. Olive halasi takaisin. Oli ihanaa nähdä Siriusta vielä, kun joulunpyhinä ei pääsisi käymän. Remus kävisi epäluuloiseksi, jos hän kävisi Tylyahossa joulun aikaan.
"Sitä piti kehittää, kun sinulla oli monta tyttöä huutamassa minun kanssani kilpaa. Osa puolesta, osa vastaan, mutta kaikki eri asioita. Ja sitten piti vielä yrittää tapella sinun kanssasi siinä, mieti mitä siitä olisi tullut, jos vain sinulla olisi ollut kova ääni", Olive naurahti. Sirius tarttui tätä kädestä ja johdatti luolaan. Olive hymyili leveästi. Hänelle paras joululahja tänä vuonna, oli saada viettää aikaa Siriuksen kanssa juuri nyt.
***
Jouluaattona oli lounasaikaan suuren salin pöydät koottu seinille ja keskelle salia katettu yksi kahdentoista hengen pöytä, jossa oli viisi oppilasta ja seitsemän opettajaa. Dumbledore, McGarmiva, Verso, Wilson, Lupin, Lipetit ja Kalkaros, Potter, Weasley, Granger ja kaksi pelokkaan näköistä ekaluokkalaista.
Tunnnelma oli enemmänkin hautajaismaista, kuin jouluista. Pelokkaat ekaluokkalaiset vilkuilivat ympärilleen, Kalkaros mulkoili vuoroin Lupinia, Wilsonia, Potteria ja Weasleytä, eikä McGarmivaakaan voinut nutturan löysäämisestä syyttää.
"Paukkukaramelleja!" Dumbledore hihkaisi, kun ruoka-astiat täyttyivät ja lautasten viereen ilmestyivät karamellit. Dumbledore ojensi omansa toisen pään vastapäätä istuvalle Hermionelle, joka päätyi vetämään siitä. Kuului kova ääninen paukahdus ja Dumbledoren lautaselle tippui suippokärkinen noidanhattu, jota koristi korppikotka. Remus ja Olive pidättelivät naurua, kun Kalkaros katsoi hattua erittäin vihaavasti ja mulkaisi sen jälkeen kyseistä opettajakaksikkoa.
Dumbledore ei kuitenkaan tuntunut edes huomaavan asiaa.
"Syökäähän sapuskaa!" Dumbledore kehotti säteillen korppikotkahattu päässään.
Juuri kun oppilaat olivat saamassa itselleen ruokaa (Dumbledore kunnioittaa vanhemmat ensin- järjestystä), lennähtivät salin ovet auki ja niistä astui vihreään paljettileninkiin sonnustaunut professori Punurmio, joka muistutti suurta sudenkorentoa pullonpohjalaseineen.
"Sibylla! Mikä hurmaava yllätys!" Dumbledore sanoi ja nielaisi viimeiset palat uuniperunoista. Punurmio asteli salin poikki ja pysähtyi metrin päähän pöydästä.
"Ah, rehtori ei osannut aavistaa tätä. Minulle ei ole paikkaa, sillä kohtalo vasta äsken kertoi minulle, että liityn seuraanne tänään", Punurmio aloitti sepustuksensa. Olive ei tiennyt mitä mieltä Kalkaros oli ennustamisesta, mutta pökkäsi tämän jalkaa omallaan pöydän alla tavoittaakseen mustahiuksisen katseen. Olive pyöräytti silmiään Punurmion pitkälle selostukselle kohdatessaan Kalkaroksen omat ja Kalkaros nyökkäsi hieman vastahakoisesti. Hänkään ei pitänyt Punurmiota pätevänä, muttei kyllä suostunut pelaamaan siitä silmäpeliä Wilsonin kanssa.
"...Joten toivottavasti suotte anteeksi pikku myöhästymiseni", Punurmio lopetti. Dumbledore nyökkäsi saaden muutkin reagoimaan, hieman myöhässä tosin. Rehtori nousi ja alkoi piirtää tuolia ja Punurmio tutkaili pöytää. Kun tuoli oli valmis ja laskeutunut maahan, ei Punurmio ollutkaan valmis istuutumaan siihen. Ennustuksen opettaja kiljaisi kovaäänisesti ja kavahti kauemmas pöydästä.
"Minä... Minä!" Punurmio sanoi pelokkaana ja osoitti pöytää.
"Niin...?" kuului Dumbledoren hiljainen kysymys, joten Punurmio kokosi itsensä ja sanoi sanottavansa.
"Teitä on kaksitoista, jos pöytään istuu kolmastoista, ensimmäisenä pöydästä nouseva kuolee!" Punurmio melkein kiljui. Minerva päivitteli asiaa ensin Olivelle ja sitten koetti rauhoitella Sibyllaa.
"Sibylla, Sibylla. Otetaan se riski", McGarmiva sanoi ja ojensi kättään ennustuksen opettajalle. Sibylla katsoi tyhjää tuolia Minervan vieressä ja istui sille hieman vastahakoisesti.
Ruokailu jatkui rauhallisena siihen asti, että Punurmio avasi suunsa muusta syystä, kuin laittaakseen sinne ruokaa.
"Voi Dumbledore, pimeyden voimilta suojautumisen opettajan kirous taitaa olla totta. Minä olen nähnyt, että poloinen Lupin ja ah-niin-suloinen Wilson eivät viivy seurassamme enää kauaa. Puoli vuotta, jos sitäkään.
Voi poloista Lupinia", Sibylla sanoi hiljaa, mutta kuitenkin niin kovaa, että kaikki kuulivat.
"Kerrotko enemmänkin nyt kun rupesit?" Wilson kysyi epäuskoisena ja nostamattaan edes katsettaan Punurmioon. Vanhempi taisi vaistota sen, sillä ei myöskään katsonut toiseen.
"Sinä olet vielä nuori ja kokematon. Musta syövytti sydämesi jo nuorena-" Sibyllan lause loppui kuin seinään, kun Olive keskeyyti tämän sanomalla; "Sinäpä hänestä suurta auroria ennustit."
"Voi, sinä tiedät sellaisia asioita tuosta miehestä, joita minä en edes haluaisi tietää, mutta kaikkinäkeväsilmäni ei voi sulkea noita tietoja", Punurmio selosti, kääntyi katsomaan Olivea ja tarttui tätä kädestä. "Tyttö, sinä tiedät, missä Musta on!" Punurmio sanoi usvaisesti ja hymyili. Olive riuhtaisi kätensä irti ja nousi pöydästä.
"Älä puhu asioista, joista et tiedä! Musta on Tylyahon lähettyvillä, sen tietävät kaikki! Miksi minä tietäisin yhtään enempää?" Olive huusi raivoissaan ja poistui salista kiroamisen kera.
Ron avasi suunsa huonoon aikaan, mutta sai asiansa sanottua Hermionelle ja Harrylle ilman, että opettajat kuulivat.
"Ehkä sillä on menkat."
***
Remus kiersi ympyrää hyvin, hyvin pienessä keittiössä, joka heidän toimisto- ja asumisalueeseensa kuului. Hän oli juonut ainakin pannullisen kahvia, kello lähenteli kahta, eikä Olivea näkynyt.
Ei kuitenkaan kulunut kauaakaan, kun avain kolahti lukkoon ja napsautti sen auki. Olive oli aivan luminen ja yski melko kiitettävästi, joten Remus laittoi teeveden kiehumaan ennen, kuin auttoi tätä.
"Sibylla on idiootti", Olive mutisi itsekseen laittaessaan lakin, takin, kaulahuivin ja lapaset kaikki eri tasoille pieneen hyllykköön.
"Itse olet idiootti... Miten saatoit lähteä tuonne lumipyryyn!" Remus alkoi kiroamaan Oliven istuuduttua. Mies ei itse istuutunut alas, vaan nojasi pöytään molemmin käsin ja kasvot lähellä Oliven omia, jotka oli painettu alas päin.
"Katso minuun!" Remus karjaisi saaden Oliven hätkähtämään ja nostamaan päänsä. "Olit Siriuksen lellikki! Ja vielä koulu- ja opiskeluaikana meidän muidenkin, mutta sinun pitää aikuistua!"
"Älä sekoita Siriusta tähän!" Olive huusi takaisin ja nousi myös seisomaan. Tuoli hänen takanaan kaatui, mutta kumpikaan ei nostanut sitä ylös. Kumpikaan ei edes välittänyt, sillä Remus oli jo aloittanut uuden saarnansa.
"Mikset haluaisi sekoittaa Siriusta tähän? Sirius on kaiken pahan alku ja juuri! Ilman Siriusta sinä ja minä saattaisimme vielä olla yhdessä! Ehkä olisimme naimisissa ja meillä olisi kunnon perhe! James olisi vielä elossa! Harrylla olisi vanhemmat! VANHEMMAT!!!" Remus raivosi. Olive päätti käyttäää hyväkseen kovaa ääntään ja huutaa päälle, vaikka seuraavana aamuna ääni olisi varmasti lähtenyt.
"Sinulla ei ole todisteita Siriusta vastaan!!! Eikä se ole Siriuksen syy, ettemme ole enää yhdessä, se on luonteesi syy!" Olive karjui takaisin, mutta katui sitä välittömästi. Remus on aina mukavampi tappelukumppani äänekkäänä eikä hiljaisena.
"Anteeksi", Olive sanoi hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen ja pakeni omaan huoneeseensa. Jouluaatto, huomenna lahjoja ja Dumbledoren joulujuhlat. Hän oli pilannut joulun.
"Vai minun luonteeni vika..." Remus pohti Oliven lähdettyä, mutta sai uuden hermoromahduksen. "Se ei ole minun luonteeni vika! Sinä menit rakastumaan Siriukseen! Siihen hevoskotkan paskaan! Siihen kapiseen rakkiin, joka kerjäsi muiltakin tytöiltä vain persettä! Hän oli sinun kanssasi pidempään, mutta mitäpä siitä! Hän vei koskemattomuutesi! Olet ihan kuin muutkin tytöt! Sinäkin lankesit Siriukseen!" Remus huusi pirstoen oveen nojaavan Oliven sydäntä pieniksi paloiksi. Tätä tappelua he eivät olleet koskaan käyneet. Siriuksen syyttömyydestä oli tapeltu kova äänisemminkin, mutta tästä asiasta ei.
"Remus! Sinä... Sinä! SINÄ OLET IDIOOTTI!!!" Olive kiljui ja kuuli jotain särkyvän vasten ovea.
"SINÄ OLET AIVOPESTY PASKIAINEN!!! Olet aivan samanlainen kuin muutkin tytöt!!! Sinä lankesit Siriukseen, kuten ne, joita vihasit, et ole yhtään parempi, kuin he!!!" Remus karjui ja katsoi sitten, kun Oliven teekupin sisältö valui palojen perässä lattialle. Hänen verensä kiehui, eikä hän edes tiennyt miksi oli suuttunut niin paljon. Nyt olisi kuitenkin turha pyytää anteeksi. Vahinko oli jo tapahtunut.
***
A/N: Ja me toivotamme, ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua... Hyvää tapanin päivää kaikille! :D
Tätä oli rattoisaa kirjoittaa yön pimeydessä ja suuri kiitos kirjoittamaan patistamisesta kuuluu Momolle, muuten olisi jäänyt kesken.
-
Oi, ihanaa, uusi luku!
Virheitä löysin
Juuri kun oppilaat olivat saamassa itselleen ruokaa (Dumbledore kunnioittaa vanhemmat ensin- järjestystä), lennähtivät salin ovet auki ja niistä astui vihreään paljetti leninkiin sonnustaunut professori Punurmio, joka muistutti suurta sudenkorentoa pullonpohjalaseineen.
Paljettileninki on yhdyssana.
"Ah, rehtori ei osannut aavistaa tätä. Minulle ei ole paikaa, sillä kohtalo vasta äsken kertoi minulle, että liityn seuraanne tänään"
Paikkaa, ilmeisesti?
En suinkaan nauranut Ronin kommentille, en en.
Kauhea, Remus suuttui noin Olivelle! Ja niillä oli suhde! (Onko sitä mainittu ennen? Dementia iskee...)
Jännää luettavaa, khylläkhyllä.
Jatkoa, kiituksia! :D
-
Remus sano tosi ilkeesti Olivelle! Olin melkein järkyttyny, et Remus menetti malttinsa tollain.. :o
Mut en yhtään ihmettele, et Olive rakastu Siriukseen, koska Sirius on niin ihana.. Ja niin on kyl Remuksin. :D
Ihana uus luku! Musta oli kiva, et olit ottanu noi Punurmion omituiset ennustukset tähän mukaan :D
NeitiMusta.
-
hyvä luku :) :)
sori,tylsä kommentti
jatkoa
-
8. Elämäni tarinan, käännekohtaluku, joka nimeäs kantaa
****
Remus katsoi kupillista mustaa, kofeiinipitoista nestettä. Hänen oma kuvansa olisi paistanut vastaan, ellei huone olisi ollut lähes täysin pimeä. Remuksen kasvoille ei paistanut lainkaan valoa pienestä kynttilästä, jonka tämä oli sytyttänyt lukeakseen lehteä.
Ulkona oli vielä pimeää, vaikka kellon viisarit lähentelivät yhdeksää. Taivas oli todennäköisesti pilvessä, sillä lumi ei saanut vähäistäkään valoa heijastettavakseen.
Oliven huone oli tyhjä. Naista ei näkynyt missään ja Remus alkoi olla huolissaan.
"Hän on jo iso tyttö, hän osaa pitää huolen itsestään", sanoi pieni ääni Remuksen pään sisällä, mutta tämä ei saanut mielestään sitä aamua, jona oli Oliven haavoittuvana löytänyt Siriuksen tyhjästä sängystä. Siitä, jossa he olivat nukkuneet kahdestaan, siitä johon Sirius ei koskaan palannut.
"Sirius tuskin tulee takaisin", Remus mutisi ovelta. Olive ei vastannut mitään, istui vain sängyllä, jalat peittojen alla ja katsoi tyhjyyteen.
Remus huokaisi syvään, hörppäsi kupistaan ja päätti vielä mennä takaisin nukkumaan.
Päästyään sänkyyn asti, hän kuitenkin häiritsevästi kuuli, kuinka ovi avattiin ja joku astui sisään.
Pieni pussi laskettiin pöydälle ja hella napsautettiin pois päältä. Sitten tuli syvä hiljaisuus, tulija otti kengät jalastaan ja käveli sitten sukkasillaan Remuksen huoneen ovelle.
***
Hagrid avasi oven puoliksi unen pöpperössä. Kuka sieltä näin aikaisin tulisi, Harry, Ron ja Hermione, joku opettaja vai kenties Rehtori itse.
Toinen arvaus oli oikea.
Olive Wilson astui sisään, heitti takkinsa tuolille, jolle oli heittänyt sen myös seitsemäntoista vuotta sitten ja istui sitten pöydän ääreen.
"Riitelimme taas Remuksen kanssa... Suoraan sanottuna olo tuntuu samalta, kuin fletkumadon ulosteella", Olive mutisi pään käsiinsä haudanneena ja huokaisi sitten. Hagrid ei miettinyt lainkaan sanojaan, vaan totesi; "Tuo pitää perustella, sillä joillakin fletkumadon ulosteistakin on tunteet. Tiesitkö, että sitä voi käyttää vaikka mihin?"
Olive alkoi hymyillä. Hagrid istuutui naista vastapäätä ja odotti, että tämä kertoisi tarinansa.
"Punurmio tuli ruokasaliin myöhässä...", Olive aloitti saaden Hagridin nyökkäämään. Miehellä oli ihmeellinen kuuntelemisen taito.
"Kiivastuin, sillä tämä hetken ruokailun jälkeen alkoi puhua Remuksen ja minun poislähdöstä ja lopulta tarrasi käteeni sanoen; 'Tyttö, sinä tiedät missä Musta on!' Vähemmästäkin sitä kiivas-"
"Olive, se oli kyllä epäoikeutettua. Punurmiolta nääs. Ethän sää voi tietää, missä se Mustan poika piileksii. Olihan teillä se suhde ja näytät sitä vieläkin kunnioittavan (Hagrid osoitti Oliven kaulakorua) muttei se merkkaa mitään siihen, ett' sää tietäisit sen olinpaikkaa!" Hagrid sanoi totisena ja antoi Oliven sitten jatkaa. Nainen vaikutti sitä alakuloisemmalta, mitä pidemmälle illassa mentiin.
"Lopulta jouduin juosta huoneeseeni Remuksen huutojen saattelemana. Hän särki teekuppini... Paiskasi sen oveen ja huusi päälle, että... "Olive murtui, Hagrid tiesi, ettei hän olisi kestänyt loppuun asti. Mutta tästä asiasta he eivät olleet ennen puhunueet. Monesti he olivat puhuneet siitä, kun Olive vihasi sitä, että rakasti Siriusta ja siitä, kuinka Olive ei tiennyt, missä Sirius oli, kuinka Remus epäili miehen menoja, siitä, mitä tapahtui, kun Olive ja Sirius olivat kahdestaan auroriopiston liemiluokassa, siitä, kun nainen oli varma Siriuksen syyttömyydestä, mutta eivät ikinä siitä, että Olive rakastui Siriukseen.
***
Remus nuosi istumaan ja katsoi heikkoon valoon astunutta naista. Vaaleat hiukset ulottuivat olkapäille, farkkujen lahkeet olivat kastuneet puolesta säärestä ylöspäin, joten tämä oli varmasti ollut ulkona maihinnousukengät jalassa. Naisella oli vielä takki päällään, hanskat kädessä ja pipo päässä.
"Saanko tulla tänne?" Olive kysyi hiljaisena. Remus nyökkäsi. Olive riisui takin, pipon ja hanskat ja kömpi sitten Remuksen viereen päällään farkut ja pitkähihainen raitapaita. "Keittiön pöydällä on muffineita, leivoimme niitä Hagridin kanssa..." Olive mutisi hiljaa. Olivelle oli hankalaa sanoa se pieni sana, mutta niin oli Remuksellekin, joten he jättivät sen omaan arvoonsa. Remus huokaisi hilpeänä, Olive nukahti. Remus tiesi, että tämä joulupäivä oli vain vahvistanut heidän sidettään parhaina ystävinä. Sitä sidettä, joka oli luotu jo ihan pikkulapsina.
***
Olive tarttui kiinni yhdestä Hagridin monista avaimista ja puristi sitä mahdollisimman kovaa. Hagrid halasi häntä, itkien itsekin muutaman kyynelen. Oliven olo oli todella huono, joten hänestä tuntui siltä, että tarina tulisi kertoa loppuun.
"Remus huusi, että Sirius halusi vain... Tiedät kyllä mitä... Minä vain vihaan häntä... Kun Sirius kuitenkin. En tiedä miksi, mutta on häntä kamala ikävä", Olive sanoi itkien ja päästi sitten voimattomana avaimesta irti. Hän huokaisi syvään.
"Mulla olis sulle kyllä jotain muuta mietittävää", Hagrid sanoi nousten tuoliltaan, kävellen kaapille ja vetäen sieltä suklaalevyn, jauhoja, sokeria...
***
Joulu meni suotuisissa merkeissä, vaikka Riesu onnistuikin räjättämään aulassa ison pussillisen mustepalloja. Sehän oli toki pientä ja kaikki miettivät, miten kynttiläkruunut eivät tipahdelleet tai pienet talivanat noruneet jonkun niskaan.
Voro raasu tosin sai siivota sotkua koko loppupäivän, ei sillä, että hän olisi valittanut. Aina jonkun kävellessä ohi, Voro näytti varsin tympääntyneeltä, mutta mutisi itsekseen.
"Tämä ei ole mitään verrattuna siihen, mitä viime vuonna kävi... Kukonverta joka puolella..."
***
Kalkaroskin vaikutti olevan erityisen joulutuulella, kun ei ollutkaan löytänyt joka paketista shampoota.
Koska oli tapana, että opettajat antoivat toisilleen lahjoja (varsinkin ne, jotka jäivät Tylypahkaan), oli Kalkaros saanut lahjan lähes kaikilta. Dumbledore, Minerva ja Lipetit olivat antaneet opettajalle shampoota, Punurmio ennustuksessa käytettäviä teenlehtiä, Olive ja Remus olivat ostaneet yhteisenä lahjana valkoisen kauluspaidan.
Dumbledore oli saanut kasoittain villasukkia ja Bertie Bottien joka maun rakeita. Muuta hän ei ollut toivonutkaan. Mitä jos lapasparia, jonka positiivisena toivoi saavansa seuraavana vuonna.
Sen sijaan Minerva ei lahjoista piitannut ja sen muutkin tiesivät. Uusi noidanhattu, pieni herätyskello ja pari sulkakynää riittivät hyvin. Saattoivat olla jopa liikaa. Mieluiten hän vain hörppi teetä vilttinsä sisällä.
Punurmiolle oli ostettu yhteismielin kaksi uutta ennustuspalloa ja tarotkortit, Lipetit sai tyytyä makean nälässään suklaaseen, sokerisulkakyniin ja satunnaisiin pysyviin tavaroihin.
***
Viimeisenä vapaana iltana, päättivät opettajat lähteä sankoin joukoin (kolme+ Hagrid) Tylyahoon, Kolmeen Luudanvarteen viettämään vapaailtaa.
Olive oli keittiössä lähdössä, Remus ei ollut luvannut tulla.
Remus istui sohvan päädyssä, viltti päällään, kirja käsissään ja pyjama päällä. Suunnitelmana; pätkä kirjaa ja aikaisin nukkumaan.
Olive taas puki päälleen yhdistetyssä keittiö-eteisessä. Musta hame, valkea paita, mustat sukkahousut ja Remukselta saatu suuri musta hiuskoru sopivat kaikki loistavasti yhteen. Maihinnousukengät täydensivät kuvaa, jonka myös musta takki ja vaaleat käsineet loivat.
"Kävelettekö vai menettekö vaunuilla?" Remus yksyi katsomatta Oliveen, Olive pudisti päätään ja huokaisi.
"Joudumme kävellä. Siinä määrässä lunta..."
Remus hymyili ja huomautti sitten, että Oliven sukkahousut voisivat kastua puolesta säärestä ylöspäin.
"Ei se haittaa", Olive sanoi hymyillen, avasi oven ja lähti.
Remus hymyili leveästi, muutti asentoaan ja irvisti. Hän joutui nousta sohvalta ja kävellä vesihanan luo.Hän nosti paitansa helmaa vasemman kyljen puolelta ja huomasi yhden haavan avautuneen. Hana auki, pyyhe alle ja sitten haavalle.
"Raskasta, niin raskasta..."
***
Opettajat istuivat pöytäänsä, ikkunan lähelle, paikalle josta näki ovelle. He olivat jo tehneet tilauksensa. Rosmerta kai toisi ne pian.
Harry katsoi opettajia näkymättömyysviittansa alta varoen. He eivät näkisi häntä, olihan Hermione vaivihkaa siirtänyt kuusenkin hänen eteensä, mutta silti hänestä tuntui, että voisi olla hyvä kuunnella. Varsinkin, kun aiheena oli Sirius Musta, eikä hän kuitenkaan voisi lähteä ennen kuin opettajat olisivat lähteneet, sillä nämä tukkivat tien ovelle.
***
"Ota toki itsellesikin", Toffee tuumasi hymyillen. Rosmerta katsoi hetken puolillaan olevaa pubiaan ja kopisteli sitten tiskille kimaltelevilla koroillaan, vain palatakseen samantien kermakaljan kanssa.
"Mikä tuo teidät tähän maailmankolkkaan ministeri?" Rosmerta sanoi, ennen kuin istui. Toffee vilkuili ympärilleen hetken. Olive mietti, mahtoiko hän tarkistaa, ettei kukaan kuunnellut.
"Mikäs muu, kuin Sirius Musta. Kai olet kuullut mitä tapahtui kurpitsajuhlan iltana", Toffee henkäisi melkein suoraa Rosmertan korvaan, mutta niin, että opettajatkin kuulivat sen. Kaikki nyökkäilivät tietäväisinä. Olive nyökkäili mukana, mutta ajatteli samalla; "Voi kun tietäisittekin."
"Melkein kaikki tietävät sen", Rosmerta sanoi melko välinpitämättömänä. Hagrid punastui hieman, joka sai McGarmivan utelemaan oliko tämä kenties kertonut koko pubille. Hagrid ei saanut sanaa suustaan, muttei hänen tarvinnutkaan. Rosmertan utelias luonne oli miehen pelastus. "Mahtaako Musta liikkua yhä tällä seudulla?"
Wilson veti kermakaljansa väärään kurkkuun, McGarmiva katsoi tätä hieman kummeksuen ja Hagrid taputti tätä selkään, mutta Toffee ei ollut moksiskaan. Hän vastasi Rosmertalle todenmukaisesti; "Epäilemättä."
"Tiesittekö, että ankeuttajat ovat tutkineet pubini jo kahdesti?" Rosmerta kysyi katsoen Toffeeta murhaavasti. Toffee nielaisi. Hän ei tosiaan pitänyt tuosta naisesta, kun tämä oli huonolla tuulella. Toffee nyökkäsi vaivalloisesti ja Rosmerta siirtyi tutkimaan lakattuja kynsiään. "Ne karkottavat asiakkaat..."
"Meistä kukaan ei pidä niistä, mutta Rosmerta, ne ovat tutkineet joka kaupan. Se ollee välttämätöntä", Olive huokaisi. Häntä ärsytti keskustella näin puuduttavasta asiasta viimeisenä lomapäivänä.
"Mutta ne ovat raivoissaan Dumbledorelle, kun tämä ei päästä niitä vahtimaan linnan aluetta..." Toffee sanoi. Hän sai kylmiä väreitä, mutta Minerva ei ollut moksiskaan.
"Hyvä vain, ettei päästä! Mieti mitä opettamisestakin tulisi!"
"Hyvin puhuttu!" Lipetit vikisi uhmakkaasti, vaikka oli paljon pienempi kuin kukaan muu pöydässä. Oikeastaan hän näytti vielä pienemmältä istuessaan Hagridin vieressä.
Syntyi hetken hiljaisuus, jonka aikana ihmiset miettivät mitä erilaisimpia asioita.
Ja yht'äkkiä, kuin taikaiskusta, Rosmerta otti aiheeksi jotain sellaista, josta Olive olisi halunnut viimeisenä vapaapäivänä keskustella vielä vähemmän, kuin ankeuttajista.
"Arvaatteko, on vieläkin vaikea uskoa sitä..." hän sanoi mietteliäänä. "Kaikista ihmisistä, uskoin Siriuksen olevan viimeinen, joka siirtyisi pimeän puolelle... Tarkoitan siis, että muistan, kuinka hän kävi Tylypahkaa. Jos joku olisi silloin sanonut, mitä hänestä tulee, olisin nauranut ja väittänyt puhujan juoneen liikaa hehkusimaa..."
Opettajat huokaisivat kuorossa. Hagrid nyyhkäisi, Toffee ei taaskaan välittänyt asiasta.
"Niin, minäkään en osannut aavistaa..." Olive huokaisi haikeasti. Hän tiesi totuuden, mutta yksinäinen ja sureva on uskottavampi kuin 'yksinäinen' ja iloinen.
Kun Toffee taas avasi suunsa, laski Minerva kätensä Oliven olkapäälle puoliksi rauhoittaakseen tätä, puoliksi pitääkseen huolen, että kerkeäisi tarttua naisen käteen, jos tämä aikoisi motata ministeriä.
"Voi sinä et tiedä puoliakaan, Rosmerta", Toffee sanoi. Hän vaikutti hilpeältä -he eivät tienneet oliko se mustaherukkarommin syytä- ja jatkoi selittämistään saaden Oliven kädet puristumaan nyrkkiin.
"Hänen pahinta tekoaan ei tunneta laajalti", Toffee sanoi nostaen sormen pystyyn, jotta kaikki pöydässä kiinnittäisivät huomionsa häneen. "Se on jopa pahempaa kuin se, että tämä tappoi ne kaikki ihmiset. Sanoit muistavasi hänet Tylypahkan ajoilta, Rosmerta, kerropa meille kuka oli hänen paras ystävänsä."
Rosmerta alkoi nauraa.
"Tietenkin kaikki Kelmit kulkivat yhdessä, Olive mukaan lukien, (Rosmerta katsahti naiseen ja jatkoi sitten) mutta kaikkein tärkein lieni James. He olivat erottamattomat. Aikamoinen parivaljakko, Sirius Musta ja James Potter", Rosmerta hymyili muistolleen, eikä edes kuullut, kuinka läheisessä pöydässä viimeiseksi mainitun miehen ainoan pojan kolpakko tipahti lattialle ja hajosi.
"Heitä olisi voinut luulla veljeksiksi... Jotkut luulivatkin", Olive sanoi haikeana. Muistot Tylypahkasta tuntuivat tässä seurassa kaukaisilta. Kun hän oli viimeksi istunut Kolmessa Luudanvarressa, siitä oli seitsemäntoista, ehkä kahdeksantoista vuotta, hän oli ollut siellä juuri näiden kahden sekä Remuksen ja Peterin kanssa.
"Totta, jopa pimeydenvoimiltasuojautumisen opettaja luuli heitä veljeksiksi. Kaikkein hauskinta heistä oli testata kuinka kauan uudella opettajalla menisi tajuta, etteivät he oikeasti olleet mitän sukua", Minerva muisteli. Olive alkoi nauraa. Hän muisti yhden noista tapauksista turhankin hyvin.
"Sellaista häirikköparia saa hakea kaukaa", Lipetit naurahti. Hagrid pudisti päätään.
"Fred ja George Weasley tarjoo kyll aika pahan vastuksen", Hagrid tuumasi.
"Niin, mutta Potter ja Musta olivat niin erottamattomat, että James pyysi Siriuksen bestmaniksi omiin häihinsä. He Lilyn kanssa nimesivät hänet jopa Harryn kummisedäksi", Toffee selosti saaden Oliven köhäisemään.
"Voisitko puhua hiljempaa, ei ole hyvä jos kaikki tietävät sen. Täällä on oppilaitakin", Olive mutisi. Toffee nyökkäsi.
"Anteeksi, unohdin aivan, että olit silloin vielä yhdessä Mustan kanssa... Oletko kertonut Harrylle?" Olive pudisti rivakasti päätään.
"On parempi jos hän ei tiedä siitä mitään... Tulisi kiusatuksi opettajan lellikkinä ja olisihan se kiusallista, koska joutuisin silloin kertoa Harrylle myös Siriuksesta."
Minerva katsoi Olivea haikeana. Toffee nyökkäsi ja kääntyi sitten takaisin Rosmertaan päin.
"Niin tosiaan asiasta fletkumatoon Mustan pahin teko, jota ei tunneta-" Toffee veti syvään henkeä, "Voi voi voi... Silloin kun James ja Lily tiesivät, että tiedät-kai-kuka on heidän perässään, he piiloutuivat. James luotti Siriukseen niin sokeasti, että nimesi tämän heidän salaisuuden haltijakseen. Melkein jo samana iltana Musta petti heidät ja kavalsi tiedot tiedät-kai-kenelle... Voi sitä surunpäivää... Mustan takia kaikki ministeriönkin Pottereiden eteen tekemä työ valui hukkaan alle puolessa tunnissa, silloin kun tiedät-kai-kuka kukistui. Harry raasusta tuli orpo..."
Olive katsoi maihinnousu kenkiään ja mietti kovasti, pääsisikö enää aurorin töihin, jos läimäisisi ministeriä kovaa.... Todella kovaa.
"Musta ei voinut kuin puikkia pakoon, sillä hänen mestarinsa oli kukistunut voimistumisen sijaan. Sinänsä hyvä juttu, sillä saimme hänet nopeasti kiinni", Toffee katsoi Olivea merkitsevästi, mutta tämä oli tyytynyt tutkimaan kenkiään, kuin ei olisi nähnyt niitä ikinä ennen.
"SAASTANEN, LÖYHKÄÄVÄ TAKINKÄÄNTÄJÄ", Hagrid karjaisi niin kovaa, että puoli pubia vaikeni ja kääntyi katsomaan häntä. Minerva hyssytteli tätä, mutta se auttoi vain vähän. Eikä se mitään. Vaikka hän olisi puhunut hiljaa, kaikki olisi tullut ilmi.
"Mä tapasin sen. Jos Olivea ei lasketa, olin viimonen, joka näki sen ennen kuin se joutu Azkabaniin. Joka tapauksessa olin viimonen, joka näki sen ennen ku se tappo ne ihmiset. Minä hain silloon Harryn Lilyn ja Jamesin kotoa. Tai oikeastaan raunioista. Mulla oli se poika käsivarsillani ja sillä oli iso haava otsassa. Salamanmuotoinen... Musta tuli siihen moottoripyörällä. Oli kuulemma ollu menos takas asunnolle, mutt sitten sille oli tullu semmonen olo, ett jokin on väärin ja se oli kääntyny. Paskat sanon minä, se ties vaan oikean ajan... Se oli kyll kalpee ja täris... Varmaan koska oli saanu tietoonsa, ett sen isäntä oli kuollu... JOKA TAPAUKSESSA MÄ LOHDUTIN MURHAAJAPETTURIA!!! EHÄ MÄ SITÄ SILLOIN VIELÄ TIENNY!!!" Hagrid jylisi. Minerva kivahti; "Hagrid ole hiljempaa." Mutta tämä ei tuntunut välittävän. Jatkoi vain selostustaan tietäen, että tarina leviäisi pitkälle.
"Mistä sen saattoi arvata, ettei se ollu peloissaan Jamesin ja Lilyn takia... Tiedät-kai-ketä se suri! Sitt se viel pyys, ett olisin antanu Harryn sen vahdittavaks. Jos en olis luottanu Dumbledoreen tai totellu sitä, kuka tietää mitä Harrylle olis käyny... Sitt se anto motskarinsa mulle ja sano, ettei se tarvi sitä enää. Lähti kävellen pois paikalta- Se petturi... Ties vaikka olisi tiputtanut Harryn mereen!"
Kun Hagrid veti syvään henkeä, syntyi omituinen hiljaisuus. Oliven rystyset olivat valkoiset, niin kovaa hän puristi käsiään nyrkkiin. Illan muisteleminen toi kyynelet Hagridin silmiin.
"Mutta hän ei päässyt pakoon. Hänet saatiin kiinni seuraavana päivänä. Onneksi ministeriö löysi hänet", Rosmerta sanoi jotenkin mairittelevasti ministeriin päin. Ministeri punehtui, sillä joutui myöntämään, että nainen oli väärässä.
"Oikeastaan Piskuilan löysi hänet jo samana yönä. Hän lähti yksin Mustan perään... Piskuilan oli hieno mies, uhrasi henkensä... Ahdisti Mustan nurkkaan..." Toffee selitti. Sitten hän hiljeni ja katsoi Olivea, joka ymmärsi jatkaa.
"Kun tulin kadulle, sitä ei enää voinut kutsua kaduksi. Räjähdys oli kamala... Verta roiskui minunkin päälleni, vaikka olin kulman takana. Ja Luojalle kiitos olin sen kulman takana. En olisi tässä, jos olisin ehtinyt sille kadulle... Muutama jästi oli kadulla... Unhoituttajia joka kulmalla, velhoja tuli paljon, mutta kukaan ei koskenut Siriukseen. Minulle oli annettu valta ankeuttajiin, valta Siriukseen. Matthew sanoi myöhemmin, että selustaani turvasi koko ajan joukko oikeita auroreita... Niin, olin silloin vielä kurja opiskelija. En edes kahdenkymmenen kahden...Siriuksen kaavussa oli useita veriroiskeita ja muutamia pieniä paloja Peterin ruumiista..." Olive hiljeni hetkeksi, katsoakseen, kuka oli mennyt oksentamaan. Joku oppilaista oli kuunnellut, sen hän tunnisti kaavusta. Ruskea kiharainen tukka saattoi kuulua kenelle tahansa tytöistä.
"Piskuilan sai Merlinin ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkin, josta tämän äiti käsittääkseni sai edes hieman lohtua suruunsa."
"Sirius on siitä päivästä asti ollut Azkabanissa."
"Musta pysyi järjissään ihmeen pitkään Azkabanissa", Toffee sanoi katsoen sitten Olivea syyttävästi, tämä vain käänsi katseensa pois. "Syytätkö vangin pidättäjää tämän auttamisesta?" Toffee pudisti päätään. "En, Olive, olin vain hämmästynyt siitä, kuinka normaalisti hän käyttäytyi kymmenen yksinäisen vuoden jälkeen. Kun kävin siellä, hän pyysi lehteäni voidakseen täyttää ristikon. Yleensä vangit vain mutisevat itsekseen..."
"Niin, mutta on jo myöhä... Jos aiot vielä illastaa rehtorin kanssa, sinun on parasta lähteä mukanamme linnaan", McGarmiva totesi. Olive tuijotti nyökkäävää Toffeeta auttaessaan Lipetitin alas tuoliltaan. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän olisi todellakin halunnut motata tuota harmaantuvaa taikaministeriä.
***
Kun Olive lopulta pääsi takaisin toimistoon, oli Remus jo sammuttanut kaikki kynttilät.
Vaaleahiuksinen turvautui taikasauvan valoon, hän halusi mahdollisimman nopeasti nukkumaan, joten riisui kaikki vaatteet; villapaidan, sukkahousut ja hameen, samaan kasaan tuolille. Ehkä hän yrittäisi suoristaa ne huomenna. Tai heittäisi suoraa pyykkiin.
Joka tapauksessa viidesluokkalaiset puuskupuhit saisivat heti aamulla olla kokelaina sen suhteen, palasiko Oliven unirytmi normaaliksi nopeasti ja jos ei palannut, mitä tämä tekisi. Sitä Olive ei tiennyt itsekään, eikä halunnut edes ajatella sitä.
Eikä hän ennen nukahtamistaan ajatellutkaan kuin yhtä asiaa.
Erään laulun sanoja, joita hän ei ollut muistellut pitkään aikaan.
"Olen nähnyt niin paljon vaivaa, löytääkseni rauhan, mutta mitä syvemmältä kaivaa, sitä nopeammin sydän hakkaa."
A/N: Tätä te olette odottaneet monta kuukautta. Lähes puoli vuotta. Oliko se sen arvoista? Ei välttämättä. Mutta odottakaas, ei mene monta osaa, kun Harry ja Siriuskin kohtaavat (Hups, paljastin ;D)
Chibi kiittää kärsivällisyydestä.
Kappale löytyy http://www.mikseri.net/artists/rautalukko.114300.php (http://www.mikseri.net/artists/rautalukko.114300.php) täältä nimellä Käännekohta. Nyt kun rupean markkinoimaan, niin sanonpas, että ainakin Uudestaan kannattaa kuunnella myös.
-
uusi lukija ilmoittautuu!!!
tosi hyvä ficci!! pidän kovasti tämän juonesta ja haluan ehdottomasti lukea lisää!!! en nyt oikeen keksi mitään rakentavaa palautetta mut toivottavasti Jatkoa tulee pian!!!
-
Uusi lukija täällä! *nostaa kätensä ylös* IIIIHHHHAAAAANNNNNAAA !! Jotenki tuli sellane fiilis et Olive kuolee jossain vaiheessa... Olis jotenki ironista, koska se nous ekana siitä pöyästä. En löytäny virheitä paljon ollenkaa.
-
Heissan! Kommenttiarpajaisten myötä tartuin tähän tekstiin, vaikka tämä onkin aika vanhaa tuotantoa. Kelmit kiehtoo kovasti ja idea, että mukana olisi viideskin kelmi kuulosti omaan korvaan kivalta. Pidin kovasti siitä, mistä teksti lähti, pohjustettiin mukavasti Oliven mukana oloa, eikä hän vain yhtäkkiä ilmestynyt Harryn kolmantena vuonna junassa. Alussa itseä häiritsi vähän kerrontatyyli, kun tunnuttiin tietävän kaikesta kaikki ja pompittiin näkökulmasta toiseen. Alussa teksti oli myös kovasti varsinaisten Potterien referointia ja jäin kaipaamaan Olivelle enemmän omaa roolia kuin vain Remus kakkosena toimimisen.
Sirius/Oc kiehtoo myös kovin ja pidin siitä, kun tässä tekstissä päähenkilöt on vähän aikuisempia eikä teini-ikäisiä tylypahkassa. Kun teksti pääsi vauhtiin pidin kovasti Oliven "omasta" materiaalista, eli tapahtumista, jota ei kirjoissa nähty. Joissain kohtia raivostuin koko hahmoon, kun hän käyttäytyi mielestäni niin ("nykyajassa") lapsellisesti, mutta kokonaisuutena pidän Olivesta kovasti. Tyttö kelmien joukossa varmasti myös tasapainottaa porukkaa. Jännästi myös Olive tuntui käyttäytyvän enemmän vastuullisesti tuossa prologissa kuin myöhemmissä luvuissa, vaikka itse olisin ehkä ajatellut tämän toisin päin.
Tiedän että tämä teksti on kovin vanha ja olet varmasti kehittynyt kirjoittana huomatttavasti, mutta paikoin tekstissä häiritsi myös Oliven mary sue -maiset piirteet. Hän ainoana (lilyn ja remuksen) lisäksi ei naura prologissa, hän on jotenkin spesiaali ankeuttajien ja mörköjen suhteen. Olivella ei myöskään tunnu olevan suuria vikoja, hän menestyy koulussa täydellisesti ja valmistuu auroriksi huippuarvosanoin. Luvun seitsemän lopun riidassa oli myös viljelty omaan makuun liikaa huutomerkkejä ja isoja kirjaimia.
Aloin tykkäämään tarinasta enemmän, kun tuli kohtauksia, jotka olivat selkeästi omaa tekstiäsi eikä uudelleen kerrontaa Pottereista. Siriuksen ja Oliven kohtaamisia oli mukava lukea. Olisin varmasti pitänyt tekstistä kovin myös jos se olisi kerrottu kokonaan Oliven näkökulmasta. Viimeisimmästä osasta on melkein kymmenen vuotta, mutta jos joskus palaat tämän pariin, niin olen kyllä innokkaana lukemassa!
-
Kiitos kommentista Lyra, välillä on hyvä palata juurille ja saada palautetta vanhoistakin teksteistä!
Mielenkiintoinen ja oikeastaan hirmu mukava valinta kommenttiarpajaisista. Ensin kommentia lukiessa tuli vähän myötähäpeä tuota noin kymmenen vuotta nuorempaa itseäni kohtaan, mutta-
Tiedän että tämä teksti on kovin vanha ja olet varmasti kehittynyt kirjoittana huomatttavasti
Tässä on myös se suurin syy, miksi teksti on jäänyt kesken. Olive on kehittynyt pääni sisällä valtavasti hahmona, eikä ole pitkään aikaan vastannut sitä, mitä luulin sen tätä kirjoittaessa vastaavan. Tämä ficci tuskin koskaan tulee valmiiksi, mutta voi olla, että Oliven ja Siriuksen seikkailuista tulee kirjoitettua erikseen. Hieman aikuisemmalla ja vähemmän mary sue- piirteitä omaavalla Olivella. Eikä enää hypitäkään ihan niin paljon.
Olisin varmasti pitänyt tekstistä kovin myös jos se olisi kerrottu kokonaan Oliven näkökulmasta
Tämä oli kyllä ihan kokeilemisen arvoinen ehdotus!
Ps. Kiitos kommenteista myös terkku ja EYE-YEAR-OH, jos joskus vielä tänne eksytte ;)