Vastoin kuvaa, jota Barty halusi itsestään ylläpitää, hän oli oikeastaan melkoinen jouluihminen.Siis sulin tälle niin kovaa! ;__; <3 Fun fact tää on itse asiassa mun headcanon (tosin siitäkin voisin kirjoittaa esseen että miksi, haha), ja en tiiä, musta on vaan parasta kuvitella että toi pieni psykopaatti on tietyissä asioissa ihan tavattoman pehmis.
”Vitun hyvää joulua sitten vaan”, Regulus mutisi itsekseen, ja kun Barty hiipi tarpeeksi lähelle ikkunaa, hän näki ulkona pihalla ilmielävän selityksen Reguluksen matalaan mieleen.
Sirius Musta kaulakkain James Potterin kanssa. Kummallakin valtava, jouluinen Hunajaherttuan paperikassi täynnä ties vaikka mitä jouluherkkuja. Sirius syöttämässä parhaillaan jotain Jamesille, joka katsoi Siriusta kuin olisi mieluummin syönyt tämän.
”Kaksikymmentäneljä juttua, joita haluat tehdä vielä ennen joulua. Yksi jokaiselle päivälle, alkaen huomisesta. Ja sitten minä hoidan, että saat tehdä ne kaikki. Vedetään niitä yli sitä mukaa, kun ollaan tehty. Okei?”
”Häh? Et ole tosissasi?” Reguluksen tyrmistynyt, epäuskoinen ilme oli vähällä alkaa sulaa pieneen hymyntapaiseen.
”Enkö minä muka aina ole”, Barty virnisti. ”Ja vaikket tykkäisi joulusta, sinä ihan takuulla tykkäät listojen tekemisestä. Joten minä jätän sinut rauhaan nyt, ja illallisella annat minulle listasi.”
”Mitäs pidit?” Regulus kysyi muina miehinä, kun he kävelivät suuresta salista poispäin.
”Ei hullumpi”, Barty sanoi. ”Kaiken muun uskon voivani järjestää, mutta lunta en voi ihan varmuudella luvata, ainakaan aitoa sellaista. Ja... rakkausjuttusi saat kyllä hoitaa itse, ellet sitten ensin avaudu niistä minulle vähän enemmän.”
”Ai sinä meinasit, että me oikeasti tehdään tämä…” Regulus mutisi itsekseen, ja vilkaisi Bartya salaa.
Mutta Barty vain hymyili. Tämän enemmän tosissaan hän ei ollut tainnut vielä koskaan olla.
2. Lintsata tunnilta ja syödä sängyssä karkkia
Ja vaikket tykkäisi joulusta, sinä ihan takuulla tykkäät listojen tekemisestä.Mulle tuli tästä heti mieleen se ficisi, jossa oli stalkkeri-Regulus kirjoittamassa listaa, miksi Altais pitäisi tappaa ;D On selvästi listat lähellä Reguluksen sydäntä!
Barty huolehti heidän jälkiensä siistimisestä heidän kummankin puolesta sen jälkeen, kun Regulus oli melkein kaatanut epäonnistuneen, kiehuvan liemen omille varpailleen. Silloin Barty oli istuttanut Reguluksen alas, kehottanut tätä tiukasti mutta lempeästi pysymään siinä ja hengittämään syvään. Regulus oli vilkuillut häntä synkästi alta kulmien, mutta totellut kuitenkin.
”Olitko jo unohtanut?” Regulus mutisi äskeistä vaisummin ja katsoi maahan.
”En tietenkään.”
”Tai… oliko se sinusta ihan… ihan… tyhmä? Oliko siinä ihan vääriä juttuja?”
Voi ei. Regulus oli ihana, kun se ujosteli. Barty ei tiennyt mitään suloisempaa kuin ujostelevan Reguluksen. Oli pakko hymyillä vähän. Melkein teki mieli laittaa käsi sen poskelle, tai jotain.
”Oikeastiko?” Regulus kysyi ja suli ujoon hymyyn. ”Vaikkei ne olleet edes mitään oikeita joulujuttuja, paitsi ehkä muutama? Kun en minä oikeasti tiedä, mitä… mitä ihmiset yleensä haluaa niiden joululta.”
”Ei minua se kiinnostakaan”, Barty sanoi hellästi. ”Vaan se, mitä sinä haluat. Haluan, että sinulla on kerrankin hyvä joulu, juuri sinun näköisesi sellainen.”
”Oikeastiko olen onnistunut tekemään sinut iloiseksi, vaikka olen ollut ihan paska ystävä koko päivän?” hän kysyi posket suloisen pinkkeinä.
”Et sinä ole ikinä paska ystävä… etkä varmaan edes osaisi olla. Olet maailman paras ystävä.”
”Ei, vaan sinä”, Regulus väitti, ja antoi Bartyn vetää itsensä halaukseen. ”Kiitos, kun olet noin ihana. Kaikesta huolimatta.”
”Älä siinä kiittele, tai minua alkaa kohta hävettää.”
”Et sinä ole ikinä paska ystävä… etkä varmaan edes osaisi olla. Olet maailman paras ystävä.”Hitto mitä pehmoja ;D Mutta minäkin olen! Niin tällainen on vain ihanaa! Aaaaa! ♥
”Ei, vaan sinä”, Regulus väitti, ja antoi Bartyn vetää itsensä halaukseen. ”Kiitos, kun olet noin ihana. Kaikesta huolimatta.”
”Mutta no. Mitäs me siis tehtäisiin seuraavaksi? Mennäänkö pudottelemaan sontapommeja pahaa-aavistamattomien ekaluokkalaisten rohkelikkojen päähän, vai muutetaanko joku niistä hilleriksi?”
”Voitaisiinko tällä kertaa olla vaan?” Regulus kysyi kainosti. ”Kahdestaan. Ihan kaikessa rauhassa. Ja jutella. Se on minusta kaikkein kivointa.”
Eikä Bartylla ollut mitään sitäkään ajatusta vastaan.
He olivat olleet lyömätön parivaljakko aina ekasta luokasta asti kaikilla oppitunneilla - - -Ehkä tuossa kohtaa, kun ei ole vuorosanoista kyse, niin käyttäisin mieluummin kirjakielisempää vaihtoehtoa ensimmäisestä luokasta asti, mutta nämä nyt toki ovat vain makukysymyksiä.
”Kiitos”, Regulus mutisi ja näytti hieman liikuttuneelta. ”Minulla ei ole ikinä ollut villasukkia.”Tämä oli ehkä mun lempparikohta, koska Reguluksen liikutus ja ennen kaikkea viluiset varpaat, äää mun sydän halkeaa <3 Ja toki ihana oli tämänkin hetken jälkeinen vuoropuhelu, jonka seurauksena Regulus pääsi kömpimään Bartyn kainaloon, uiui.
”Eikö?” Barty hämmästyi. Hänen äitinsä neuloi hänelle vähintään neljä paria joka vuosi.
Ei. Äidin mielestä ne eivät sovi meidän arvolle. Mutta kun minulla on aina ollut niin viluiset varpaat… Barty, nämä ovat ihanat. Kiitos oikeasti.”
”Kiitos”, Regulus mutisi ja näytti hieman liikuttuneelta. ”Minulla ei ole ikinä ollut villasukkia.”
”Eikö?” Barty hämmästyi. Hänen äitinsä neuloi hänelle vähintään neljä paria joka vuosi.
”Ei. Äidin mielestä ne eivät sovi meidän arvolle. Mutta kun minulla on aina ollut niin viluiset varpaat… Barty, nämä ovat ihanat. Kiitos oikeasti.”
”Joo… ehkä listaa pitäisi vielä muokata vähän. Barty kuule, totuus on, että minua risoo ihan helvetisti joka kerta, kun joudun katselemaan Siriusta sen Potterin kanssa. Se on kaikkein itserakkain, kusipäisin, omahyväisin… sanoinko jo, että itserakkain –”
”Taisit sanoa. Menehän asiaan, rakas ystävä. Mikä siinä eniten vituttaa?”
…
”Joo… no, olkoon”, Regulus vastasi väsyneesti huokaisten. ”Eniten vituttaa se, että Siriuksella on nyt uusi ja varmaan ihan helvetisti parempi veli, eikä sitä vaivaa yhtään se, mitä vuosi sitten – no joo, tiedät kyllä. Ei jakseta puhua siitä enempää. Mutta nytpä tiedät.”
”Älä sano, että olet innostunut neulomaan”, Regulus kysyi epäilevään sävyyn, mutta suupieliin pyrki pieni hymy hänen katsellessaan villasukkiaan. Bartyakin hymyilytti. Ei hän ollut ikinä ennen nähnyt ystäväänsä villasukissa, mutta nyt kun hän näki, ei voinut kiistää, etteikö Regulus olisi ollut sellaisena suloinen.
Sellaisenakin.
Hieman epävarmasti hän kohottautui paikaltaan ja kömpi Bartyn puolelle sohvaa. Hän asetti päänsä varovasti Bartyn olkaa vasten ja antoi tämän kietoa käsivartensa hänen ympärilleen. Bartyn olo oli yllättäen lämmin ja väreilevä, eikä se johtunut pelkästään takkatulesta ja villasukista. Teki mieli suukottaa ystävän hiuksia, mutta ei hän halunnut säikyttää tätä pois, kun tämä nyt viimeinkin oli siinä.
”Kuule. Voinko… haittaako, jos…”Tää kohta oli ihana ♥ Bartyn puheet voi tosiaan ymmärtää helposti väärinkin, mutta onneksi Barty oli oikaisemassa väärinkäsityksen. Niin pääsi Reguluskin hetkeksi ystävän kainaloon. Varmaankin hykertelen tolle "ystävälle" koko kalenterin ajan :D On ne niin läpinäkyviä idiootteja (mut ihan mielettömän söpöjä ♥)
”Jos mitä?” Barty kysyi hymyillen.
”Jos tulisin hetkeksi kainaloosi?”
”No ei tosiaankaan.”
”Ai. No ei sitten.” Regulus vaikeni hämmentyneenä ja katsoi kiireesti pois Bartysta.
”Tyhmä, tarkoitin, että ei tosiaankaan haittaa. Tule tänne sieltä!”
Hän otti mukavan asennon ja vain katseli nukkuvaa ystäväänsä. Ei käynyt kiistäminen, etteikö hän olisi nauttinut näkemästään.Oiii, mä niin tykkään kun hahmo katsoo toista, kun tämä nukkuu ♥ Ja sitten kun kerrotaan niitä hahmon ajatuksia (joiden tietysti pitää olla niin helliä ja lempeitä). Noi Bartyn mietteet on kyllä niin semmosia, että kuka sellasta aattelee ystävästään, mutta no, ovathan nämä kaksi lukijalle ainakin niin läpinäkyviä ;D
”Sitten sinulla meni aika lailla aikaa saada minut ylös ja sairaalasiipeen… käydään siellä kohta, mutta todennäköisesti siellä minulle annetaan vain vähän kipulientä ja loppupäivä vapaaksi. Silloin minä aion sanoa, että minua hiukan pelottaa jäädä yksin… joten eivätköhän ne silloin anna sinun jäädä koko päiväksi huolehtimaan minusta. Loistava suunnitelma, eikö?”Jotenkin tällee tylsästi voisin aatella, että Regulukselle ei mitään lintsauslupaa anneta, että jos Barty ei koe pärjäävänsä yksin niin ottaisivat hänet sairaalasiipeen toipumaan Pomfreyn silmien alle 😅 Mutta söpö on suunnitelma, jotenki tosi symppiskin, toivottavasti onnistuu eikä mene mun ilonpilaaja-ajatusten mukaisesti.
Sen sijaan Reguluksen aikuistuvassa, ulkoisessa olemuksessa ei todellakaan ollut mitään vikaa, Barty ajatteli hymyillen itsekseen. Ajatuksissaan hän laittoi kätensä Reguluksen paljaalle käsivarrelle. Se oli lämmin, ja Bartyn ajatuksen harhailivat siihen hetkeen, kun ystävän kädet olivat eksyneet hänen pyyhkeen peittämälle lantiolleen, ja harmaat silmät vaeltaneet uteliaina hänen paljaalla ihollaan.
Regulus kohotti päänsä tyynystä. Musta tukka oli kertakaikkisen valloittavasti sotkussa. Se sai Bartyn vatsanpohjassa tuntumaan hassulta. Yleensä Regulus kampasi hiuksensa huolellisesti ja näyttäytyi muille vain siistinä ja edustavana. Tämän toisen Reguluksen saattoi nähdä vain vilaukselta aikaisin aamulla, ja siinä olikin Bartylle riittävästi syytä saada itsensä hyvissä ajoin ylös sängystä.
”Älä sure”, Barty sanoi ja veti parhaan ystävän kainaloonsa. ”Huomenna me ollaan ihan kunnon poikia taas. Mutta tänään otetaan ilo irti. Vain siksi, koska voidaan. No niin, ollaanpa tässä vielä hetki, ja sitten sinä saattelet kärsivän ystäväsi Matami Pomfreyn luo. Okei?”
”Okei”, Regulus myöntyi naurahtaen, ja asettui mukavammin Bartyn kylkeen.
”Kuule. Tee minulle lista asioista, jotka saisivat joulun tuntumaan sinusta kivalta. Tai... edes vähemmän vituttavalta.”
”Tai… oliko se sinusta ihan… ihan… tyhmä? Oliko siinä ihan vääriä juttuja?”
Voi ei. Regulus oli ihana, kun se ujosteli. Barty ei tiennyt mitään suloisempaa kuin ujostelevan Reguluksen. Oli pakko hymyillä vähän. Melkein teki mieli laittaa käsi sen poskelle, tai jotain.
”Oikeastiko olen onnistunut tekemään sinut iloiseksi, vaikka olen ollut ihan paska ystävä koko päivän?” hän kysyi posket suloisen pinkkeinä.
”Et sinä ole ikinä paska ystävä… etkä varmaan edes osaisi olla. Olet maailman paras ystävä.”
”Ei, vaan sinä”, Regulus väitti, ja antoi Bartyn vetää itsensä halaukseen. ”Kiitos, kun olet noin ihana. Kaikesta huolimatta.”
”No, meillä on äidin kanssa ollut omia juttujamme jouluisin... aina siitä lähtien, kun olin pieni. Faija nyt ei useimmiten ole ollut kotona edes jouluaattona, mutta meillä äidin kanssa on ollut sitäkin mukavampaa. Sen takia halusin samaa sinulle, koska olet paras ystäväni.”
”Oikeasti, se olisi mahtavinta ikinä. Mutta vähän epäilyttää, kun… porukat ovat hiukan sellaisia, ja varsinkin äiti… mutta kun en millään jaksaisi mennä kotiin... äiti jauhaa kuitenkin koko ajan siitä, miten on niin kauheaa, kun Sirius sitä, ja Sirius tätä, ja ethän sinä Regulus sitten koskaan sitä ja tätä, kun se Siriuskin... ja niin edelleen ja niin edelleen! Faija on jo kauan sitten kyllästynyt kuuntelemaan, ja piiloutuu takuulla taas työhuoneeseensa, ja se tarkoittaa, että minun pitää olla äidin likasankona aamusta iltaan!”
Tämän toisen Reguluksen saattoi nähdä vain vilaukselta aikaisin aamulla, ja siinä olikin Bartylle riittävästi syytä saada itsensä hyvissä ajoin ylös sängystä.
”Ole hiljaa nyt ja nuku”, hän sanoi, eikä voinut vastustaa kiusausta, vaan laittoi hetkeksi toisen kätensä Reguluksen sotkuisiin hiuksiin. ”Kun heräät, voidaan syödä lisää, ja jauhaa vaikka paskaa veljestäsi ja sen omahyväisestä jätkäkaverista.”
”Kuulostaa hyvältä, paitsi että… ei Sirius kyllä ole… sellainen. Ei varmana ole. Ei voi olla. Vai… voiko muka?”
Hetkeksi Barty unohtui tuijottamaan Reguluksen silmiin, joissa hän saattoi nähdä heijastuksen monien kynttilöiden liekeistä. Regulus hengitti kiivaasti, Barty tunsi tämän rintakehän nousevan ja laskevan omaansa vasten. Sitten yhtäkkiä Regulus suli nauruun, johon Bartyn oli pakko lähteä mukaan. Nauramalla sai ainakin osittain peitettyä sen tosiasian, että vatsanpohjaan oli jostain ilmestynyt lauma hulluksi tulleita perhosia.
Bartya hermostutti vähän. Olikohan Regulus huomannut jotain?
Regulus oli viime päivinä ollut paljon vähemmän synkkä kuin yleensä. Hän hymyili enemmän, nauroikin toisinaan, ja pariin otteeseen hän oli maininnut veljensäkin nimeltä. Ei sillä, että Barty olisi tarvinnut varmistusta siitä, että oli ollut oikeassa Reguluksen synkkyyden syistä. Mutta jotta synkistely voisi ikinä loppua, Reguluksen piti oppia avautumaan murheistaan jollekulle. Mieluiten tietenkin juuri Bartylle itselleen.
Vitsi, kun se on taas suloinen, Barty ajatteli, mutta jätti kuitenkin ajatuksensa sanomatta ääneen. Hän irrotti kaulastaan luihuisen tupahuivin ja kurotti sitomaan sen ystävänsä silmille. Regulus ei vastustellut, ihme kyllä. Nauroi vain.
Ystävä siis todellakin oli innoissaan, Barty ajatteli voitonriemuisena.
Sitten hän tarttui Regulusta kainalon alta, ja alkoi taluttaa tätä lähemmäs rantaa. Oli mukava saada tekosyy olla niin lähellä toisen lämmintä kylkeä.
Hetkeksi Barty unohtui tuijottamaan Reguluksen silmiin, joissa hän saattoi nähdä heijastuksen monien kynttilöiden liekeistä. Regulus hengitti kiivaasti, Barty tunsi tämän rintakehän nousevan ja laskevan omaansa vasten. Sitten yhtäkkiä Regulus suli nauruun, johon Bartyn oli pakko lähteä mukaan. Nauramalla sai ainakin osittain peitettyä sen tosiasian, että vatsanpohjaan oli jostain ilmestynyt lauma hulluksi tulleita perhosia.
Bartya hermostutti vähän. Olikohan Regulus huomannut jotain?
”Nyt voisin ehkä yrittää uudelleen”, Regulus sanoi aiempaa pehmeämmin. ”Luulen, että ymmärsin, mitä ajoit takaa.”
Taas kerran Regulus onnistui tietämättään sulattamaan Bartyn sydämen.Barty on kyllä niin menettänyt sydämensä Regulukselle jo ties miten kauan sitten, kun tuollainen rageilukin on hänestä vain söpöä :D Toivoton tapaus! ♥
”Mutta tuo epäilee”, Regulus vastasi, ja nyökkäsi vuohen suuntaan. ”Hermostuttaa vähän, kun se tuijottaa noin. Luuletko, että se näkee meidän läpi?”Tuli mieleen vain Lily ja hänen ongelmansa tuijottavan koiran kanssa 😂😂 Paljastuisikohan vuohesta jotain samanlaisia puolia...
Aamulla Barty heräsi huomaamaan, että Regulus nukkui vuoteessa hänen vieressään. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa tämä oli siihen ilmestynyt, mutta eipä hän siitä valittanutkaan. Olisi Regulus hänen puolestaan saanut vierailla hänen vuoteessaan useamminkin.Mitä noi kaks enää edes tekevät omilla sängyillä? XD On ne kyllä niin naimisissa jo, voi jessus. ♥♥
Tavanomaisesta aamu-unisuudesta ei näkynyt jälkeäkään, kun tämän silmät tuijottivat Bartya aamun hämärässä innokkaina. Musta tukka oli taas kerran autuaasti sekaisin, ja Bartyn teki mieli upottaa siihen kaikki kymmenen sormeaan.
”No, kumpi haluat olla? Päätä nyt jo viimein.”
”Minerva tietysti”, Regulus kuiskasi. ”Minerva on ihana. Ei – siis ei sillä tavalla ihana! Barty, älä näytä tuolta! Tarkoitin, että se on opettajana hyvä tyyppi!”
”Ei kyllä oikeastaan ole”, Barty murahti. ”Paitsi ehkä sinulle. Olet ainoa luihuinen, josta se tykkää. Taitaa olla hiukan ihastunut sinuun.”
”Paskan marjat, Siriukseen se ihastunut on, jos johonkuhun”, Regulus tuhahti, ja tarttui Bartyn ojentamaan pulloon.
”Me tehtiin se”, Barty kuiskasi Reguluksen korvaan. ”Äijä ei takuulla epäillyt mitään!”
”Mutta tuo epäilee”, Regulus vastasi, ja nyökkäsi vuohen suuntaan. ”Hermostuttaa vähän, kun se tuijottaa noin. Luuletko, että se näkee meidän läpi?”
”Mutta kun en minä oikeastaan ikinä ole väittänyt, etten osaisi luistella…”
”No mistä vitusta minä senkin muka olisin voinut tietää? Et sinä ole todellakaan ikinä kertonut, että osaat luistella! Missä sinä senkin olet oppinut? Sehän on sitä paitsi ihan jästiä.”
Kun hän auttoi Reguluksen jaloilleen, tämä menetti heti tasapainonsa ja horjahti koko painollaan Bartyn syliin. Mutta Barty piteli tiukasti kiinni, ja onnistui pitämään heidät pystyssä. Regulus tarttui häntä lujaa vyötäisiltä, ja tämän kylmä nenänpää kosketti vahingossa Bartyn poskea.
Regulus teki tilaa, ja Barty kömpi tämän viereen peiton alle. Vuodevaatteet tuntuivat mukavan lämpöisiltä Reguluksen jäljiltä, ja Barty olisi halunnut halata unenlämmintä ystävää.
Aamulla Barty heräsi huomaamaan, että Regulus nukkui vuoteessa hänen vieressään. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa tämä oli siihen ilmestynyt, mutta eipä hän siitä valittanutkaan. Olisi Regulus hänen puolestaan saanut vierailla hänen vuoteessaan useamminkin.
”Mihin sinä Minervan jätit?” he kuulivat baarimikon kysyvän, ja kun Kuhnusarvio levitteli ällistyneenä käsiään, Regulus ja Barty vaihtoivat pöydän alla kauhistuneen katseen.
Barty katsoi. Ja katsoi. Ei saanut heti sanotuksi mitään. Oli pakko nielaista kerran ja toisenkin, sillä Regulus oli…
…olihan Barty aina ollut sitä mieltä, että hänellä oli aika lailla keskimääräistä paremman näköinen ystävä, mutta nyt…
…mustiin, hyvin istuviin farkkuihin ja mustaan KISS-yhtyeen paitaan pukeutuneena tämä oli kuin nuori rock-jumala. Jopa hänen isoveljensä olisi kalvennut hänen rinnallaan, Barty ajatteli, vaikka Siriuksella olikin maine koulun parhaimman näköisenä oppilaana.
No kun minulle tulee aina toisinaan sellainen kauhea olo…” Regulus sanoi aavemaisella, särkyneellä äänellä. ”…että kun minä joskus kuolen, ja kuluu muutama vuosi, niin… minulle käy varmaankin juuri niin kuin heille, eikä kukaan jää kaipaamaan minua. Tai sitten niin kuin rouva Wilsonin pojille… ettei kukaan koskaan edes saa tietää, mitä minulle tapahtui…”
”Niin kyllä sinäkin. Onko sinulla muuten ennestään jästivaatteita?”
”Joitain”, Barty vastasi välinpitämättömästi. ”Mutta ei kyllä paljon. Ei faija yleensä anna käyttää niitä. Haluaa, että sen perhe näyttää aina edustavalta, kun kuvittelee olevansa seuraava taikaministeri, tai jotain yhtä naurettavaa. Mutta hei, mennään nyt, ennen kuin Kuhnusarvio tulee takaisin!”
Reguluksen katse pysähtyi Bartyn silmiin. Barty ei saanut itseään liikkeelle. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi paikoilleen.
Reguluksen kädet laskeutuivat Bartyn olkapäille. Siitä ne valahtivat kuin itsestään alemmas, Bartyn rinnan kohdalle, ja alkoivat tapailla Bartyn paidan rintamuksen kirjaimia. Keltaisia kirjaimia mustalla kankalla. Ramones, paidassa luki. Bartyn kädet hakeutuivat Reguluksen vyötäisille. Regulus nuolaisi huuliaan. Ei varmaankaan tarkoituksella, Barty ajatteli.
”Regulus…”
”Oho”, Regulus sanoi kiireesti, kuin olisi havahtunut jonkinlaisesta transsista.
”Miksi sinä haluat viedä kynttilän jonkun tuntemattoman haudalle?” Barty kysyi ja vilkaisi Regulusta, joka oli koko päivän ollut ajatuksissaan ja vaitonainen.
”En minä tiedä… ehkä siksi, että tuntuu kamalalta ajatella, että nekin tyypit ovat eläneet joskus täällä, ihan niin kuin me nyt, mutta… nyt ne ovat poissa, eikä kukaan välttämättä enää tiedä tai välitä, millainen elämä niillä oli. Tai edes muista, että ne ovat joskus olleet olemassa. Vaikka ne ovat voineet olla eläessään tosi upeita tyyppejä.”
”No kun minulle tulee aina toisinaan sellainen kauhea olo…” Regulus sanoi aavemaisella, särkyneellä äänellä. ”…että kun minä joskus kuolen, ja kuluu muutama vuosi, niin… minulle käy varmaankin juuri niin kuin heille, eikä kukaan jää kaipaamaan minua. Tai sitten niin kuin rouva Wilsonin pojille… ettei kukaan koskaan edes saa tietää, mitä minulle tapahtui…”
”Hei…” Barty sanoi ja otti Reguluksen molemmat kädet omiinsa. ”Ei sinulle koskaan käy niin. En minä anna sinulle käydä niin. Kuulitko? Sinun pitää elää joka tapauksessa ainakin vanhemmaksi kuin minä. Ja itsekin aion sentään elää ainakin ysikymppiseksi.”
”Mutta kun ei se tule menemään niin… ei, jos me jatketaan näin, Barty. Sinä luulet, että voit aina auttaa minua, mutta et sinä voi… jos me… valitaan sellainen tie, jolta ei käännytä pois ja jäädä henkiin kertomaan.”
”Kyllä sinä taidat olla näkijä”, hän kuiskasi. ”Ja luulen, että tiedät sen itsekin ihan hyvin.”
Regulus värähti Bartyn sanoista, mutta nyökkäsi sitten hyvin hitaasti.
”Älä sano kenellekään, ethän?” hän kuiskasi.
”Kaikki hyvin… Selität koko jutun Siriukselle vielä joskus, ja kaikki järjestyy kyllä.”
”Kai minä voisin, vaikka ei Sirius ehkä halua enää kuunnella.”
”Luultavasti kuitenkin haluaa.”
Maisema pimeässä järvenrannassa oli huikaisevan kaunis, mutta silti vielä kiehtovampaa oli seurata läheltä sitä innostuneen hämmästynyttä hehkua, joka syttyi Reguluksen silmiin hänen katsellessaan näkemäänsä.
”Minerva tietysti”, Regulus kuiskasi. ”Minerva on ihana. Ei – siis ei sillä tavalla ihana! Barty, älä näytä tuolta! Tarkoitin, että se on opettajana hyvä tyyppi!”
”Ei kyllä oikeastaan ole”, Barty murahti. ”Paitsi ehkä sinulle. Olet ainoa luihuinen, josta se tykkää. Taitaa olla hiukan ihastunut sinuun.”
”Paskan marjat, Siriukseen se ihastunut on, jos johonkuhun”, Regulus tuhahti, ja tarttui Bartyn ojentamaan pulloon.
Aamulla Barty heräsi huomaamaan, että Regulus nukkui vuoteessa hänen vieressään. Hän ei tiennyt, missä vaiheessa tämä oli siihen ilmestynyt, mutta eipä hän siitä valittanutkaan. Olisi Regulus hänen puolestaan saanut vierailla hänen vuoteessaan useamminkin.
”No kun minulle tulee aina toisinaan sellainen kauhea olo…” Regulus sanoi aavemaisella, särkyneellä äänellä. ”…että kun minä joskus kuolen, ja kuluu muutama vuosi, niin… minulle käy varmaankin juuri niin kuin heille, eikä kukaan jää kaipaamaan minua. Tai sitten niin kuin rouva Wilsonin pojille… ettei kukaan koskaan edes saa tietää, mitä minulle tapahtui…”
Regulus kiskoi hyvin unisen, vastahakoisen ystävänsä kädestä pitäen peiton alta, ja vei mukanaan ikkunan ääreen. Barty hieroi vasemmalla kädellä silmiään, ja alkoi havahtua siihen tosiasiaan, että hänen oikea kätensä oli edelleen Reguluksen kädessä, kun he seisoivat katselemassa ulos pimeään.
Helvetti, Barty ajatteli. Miten hän muka pystyisi olemaan viikkokausia Reguluksen kanssa kahdestaan ilman, että joku kaunis kerta suutelisi tätä, kun nytkin oli kovan työn takana pysytellä kohteliaan välimatkan päässä? Oli kai aika viimein tunnustaa itselleen, että sitä oli päässyt jossain vaiheessa elämäänsä rakastumaan parhaaseen ystäväänsä.
”Tähän tulee varmaan mustelma”, hän mutisi. ”Mentäisiinkö käymään sairaalasiivessä? Voisit tarvita siihen vähän jotain.”
”Ei tosiaankaan mennä tällaisen pikkujutun takia”, Barty naurahti, vaikka koko ajan hermostutti aika lailla, kun Regulus oli noin lähellä. ”Äläkä stressaa. Tiedät kai, että lumisodan ideana juuri ikään kuin on osua toiseen.”
”Joo, niin kai sitten…” Regulus sanoi kaikkea muuta kuin vakuuttuneen kuuloisesti. ”Barty hei, kuule… kun tuolla lumilinnassa äsken – ai saakeli! Mitä helvettiä?”
”Antaudutko?” Regulus sanoi hampaidensa välistä, kun istui Siriuksen selän päällä ja painoi tämän päätä takaraivosta lumista maata vasten.
”En ikinä sinulle”, Sirius vastasi ja yritti nauraa, mutta vakavoitui, kun Regulus tiukensi otettaan. Tosissaan tai ei, Sirius näytti myöntäneen tappionsa ja olevan siitä lähes iloinen, Barty ajatteli. ”Okei, okei. Minä luovutan. Menetkös nyt helvettiin siitä, ipana.”
”Älä sano minua siksi”, Regulus ärähti, eikä irrottanut. ”Minulla on nimikin, tiedätkö?”
”Mutta kun minulle sinä olet aina vähän sellainen söpö pikku – hei älä nyt, minä tajusin jo! Ei sitten! Päästä irti nyt jo, Regulus. Okei? Minä olen ihan helvetin jäässä.”
”Au”, Barty valitti, vaikkei häntä oikeasti sattunut. ”Kyllä se on todella paha.”
”Huomaan sen. Tämä vaatii välitöntä puuttumista. Ei mikään ihme, että pääsi särkee, sillä nämähän ovat… voi Barty, sinähän olet ihan kireä koko mies.”
Regulus katsoi puhuessaan Bartyn silmiin, ja Barty jäi niihin aivan toivottomalla tavalla kiinni. Yleensä hän oli melko taitava esittämään, ettei mikään mitä tapahtui, järkyttänyt häntä kovin syvästi, mutta kun Regulus katsoi häntä tuolla lailla ja kosketti häntä samaan aikaan, jokin hänessä oli vähällä mennä aivan sekaisin.
”Joo, niin olen. Tosi kireä.”
”Ehdotan, että menemme saman tien makuusaliin, tulet minun sänkyyni, ja siellä me – hei, hetkinen nyt...”
Myrtti kallisti tietäväisen näköisenä päätään, ja nyökkäsi erään wc-kopin suljettua ovea kohti.
”Voi, hän on hirveän surkealla päällä”, Myrtti kuiskutti kaikkea muuta kuin pahoillaan. ”Sanoi, että hänen elämänsä on ohi, ja että on niin ääliö, että kuolee pian häpeästä. Lupasin, että jos niin käy, hän on aina tervetullut liittymään tänne minun seuraani, mutta eipä se tainnut paljon lohduttaa, koska hän –”
”Älä sano sitä”, Regulus keskeytti. ”En minä pysty puhumaan siitä juuri nyt. Puhutaan jonain toisena päivänä, sopiiko? Juuri nyt haluaisin vain… vain…”
”Ai mitä sinä haluaisit?”
”No… olla ihan rauhassa… sinun kanssasi, ja että… kaikki voisi olla ihan tavallisesti meidän välillä. Että me oltaisiin edelleen ystäviä, vaikka minä, no… tiedät kyllä.”
”Totta kai”, Barty sanoi, ja silitti Reguluksen selkää rauhoittavasti. ”Voidaan jutella joku muu päivä. Mutta… oli miten oli, niin meidän välillä on kaikki silti kunnossa.”
”Onko?”
”Ihan varmasti on. Tule, lähdetään ennen kuin Myrtti tulee takaisin ja alkaa taas iskeä sinua.”
”No, suoraan sanoen me tarvitaan hiukan jästivaatteita. Ei me voida konserttiin Tylypahkan vermeissä mennä, ja kauluspaita ja solmio eivät käy myöskään. Meidät naurettaisiin ulos sieltä.”Se oliskin varmaa ollu mielenkiintoinen näky, että pojat olisivat menneet konserttiin koulukaavuissa :D Olivat ihan hyvin perillä asioista. Tai no, siitä eivät olleet, että sovituskoppiin yleensä mennään yksin... Joissakin paikoissahan ihan erikseen kielletään, ettei saa mennä useampi kerralla samaan koppiin.
…mustiin, hyvin istuviin farkkuihin ja mustaan KISS-yhtyeen paitaan pukeutuneena tämä oli kuin nuori rock-jumala.Mä voin niin kuvitella, miten hyvältä Regulus tuollaisissa vaatteissa näyttääkään. Enkä voinut olla ajattelematta, että KISS-teksti paidassa on samaan aikaan käsky/kehotus Bartylle :D
”No kun minulle tulee aina toisinaan sellainen kauhea olo…” Regulus sanoi aavemaisella, särkyneellä äänellä. ”…että kun minä joskus kuolen, ja kuluu muutama vuosi, niin… minulle käy varmaankin juuri niin kuin heille, eikä kukaan jää kaipaamaan minua. Tai sitten niin kuin rouva Wilsonin pojille… ettei kukaan koskaan edes saa tietää, mitä minulle tapahtui…”Tässä kohdassa varsinkin, koska äääää Regulus 😭😭 Mietin kans miten kauheeta olis tietää, että oma kohtalo on tuollainen. Toivottavasti Barty sai valettua häneen riittävästi uskoa, ja toivottavasti tää nyt on joku AU missä ei tule käymään niin kuin kirjacanonissa. Nää hahmot ansaitsevat jotain parempaa. Onneksi seuraavissa osissa oli taas jo keveämmät tunnelmat.
”Barty, herää! Et usko, mitä on tapahtunut!”Mä olin jo heti tän ekan vuorosanan kohdalla varma, että siellä on yön aikana satanut lunta ;D Ja oikeassa olin, hohoo. Vaikka no, siellä oli oikeastaan yhä enemmän tai vähemmän yö. Mutta kiva että saivat lunta, niin että Reguluksen toive lumilinnasta onnistui!
Jos nyt suutelisin, ainakaan kukaan ei takuulla näkisi, Bartyn mielessä välähti, sillä lumilinna peitti heidät tehokkaasti muiden katseilta.Taas näitä niin selkeesti ystäväpohjalta syntyneitä ajatuksia XDD Voi Barty, Barty, Barty...
Oli kai aika viimein tunnustaa itselleen, että sitä oli päässyt jossain vaiheessa elämäänsä rakastumaan parhaaseen ystäväänsä.No niin, tämähän on jo edistystä :D Eikä olla vielä edes jouluaatossa!
”Regulus, miksi sinä noin teit?” hän kysyi, koska halusi oikeasti tietää.Tän voi kyllä hyvin tulkita silleen, että se suudelma ei ollut mieleinen asia! Onneksi Barty lopulta tajusi sen maalauksen neidon avustuksella. Ties miten olis loppupäivä menny. Vaikka vahinkoa ehtikin jo tapahtua 😭 Toivottavasti todellakin myös puhuvat asiasta sitten myöhemmin, ja Barty saa kertoa mitä oikeasti ajatteli. Ettei Regulus joudu turhaan elämään väärässä luulossa.
”Sanoi, että hänen elämänsä on ohi, ja että on niin ääliö, että kuolee pian häpeästä. Lupasin, että jos niin käy, hän on aina tervetullut liittymään tänne minun seuraani,Awww, ihana Myrtti ;D ♥
”Tajuan kyllä, ettet varmaan enää halua minua teille lomaksi, sen jälkeen, kun minä… no, sen eilisen jälkeen.”
Regulus piti katseensa tiukasti lumisessa maassa, ja kiihdytti askeliaan niin, että Bartyn piti melkein juosta pysyäkseen perässä.
”Mitä? Totta helvetissä haluan, ollaanhan me sovittu siitä jo aikaa sitten. Ja jos kerran olen luvannut, että se järjestyy, niin se myös järjestyy!”
”Niin, mutta ei sinun tarvitse, koska tajuan kyllä, että se tuntuisi sinusta varmaan aika kiusalliselta nyt, kun… minä… sillä lailla… suutelin sinua, ja kaikkea”, Regulus mutisi, ja hämärässäkin Barty saattoi nähdä tämän poskien hehkuvan punaisina.
”Tiedät sinä ainakin sen verran, ettei minua pahemmin kiinnosta tehdä mitään vain siksi, että ihmiset yleensä tekevät niin joulun aikaan…” hän sanoi pehmeästi. ”Vai etkö sinä juuri neuvonutkin minua miettimään asioita siltä kannalta, mitä itse haluan tehdä, ja vain siltä kannalta?”
”Taisin neuvoa”, Barty vastasi, ja häntäkin hymyilytti. Poskia alkoi kuumottaa, ja hän astui vuorostaan vielä pienen askelen lähemmäs Regulusta, laittoi sitten kätensä tämän vyötäisille, eikä Regulus tehnyt elettäkään väistääkseen. ”Kuule… kun mietin tässä, että… pitäisiköhän se juttu ottaa uusiksi? Ihan vain että tiedettäisiin, tykättiinkö me siitä?”
Melkein piinallisen hitaasti Barty painoi huulensa Reguluksen huulille. Regulus huokaisi ääneen, raotti huuliaan hieman, ja antautui suudelmaan niin täysin, ettei Barty itsekään osannut enää jännittää tai miettiä, mitä oli sopivaa tehdä. Niinpä hän veti Reguluksen aivan kiinni itseensä, ja antoi kielensä tunnustella ystävän ylähuulta.
Reguluksella oli kuitenkin ollut täsmälleen samat ajatukset, joten Bartyn kieli kohtasikin ylähuulen sijaan tämän kielen. Se herätti hänessä niin yllättäviä tuntemuksia, että oli pakko naurahtaa ääneen. Regulus teki samoin.
”Joko me tiedetään, tykättiinkö me siitä?” Barty kysyi viitsimättä vetäytyä monenkaan millimetrin päähän Reguluksen suusta.
”Ei siitä ehkä voi olla vielä ihan täysin varma”, Regulus vastasi, tiukensi otettaan Bartyn niskasta ja suuteli uudelleen.
”Sikäli, että jos olet kerran halunnut tehdä niin, etkä ole kuitenkaan tehnyt, ja… minulla on ollut ihan sama tilanne, niin… onhan se nyt aika iso menetys. Jos miettii, kuinka monta suudelmaa meiltä on jo jäänyt sen takia väliin.”Tämäpä juuri :D Ja siis voi äääää, miten nää voikin olla näin sööttejä! Hymyilen täällä ku joku toope heidän takia 🥺🥺
”Kyllä se tavallaan on ongelma”, Barty totesi muka vakavana, niin että Regulus loi häneen epäluuloisen katseen. Sitten hän suli nauruun, pysäytti Reguluksen ja antoi tälle hellän suukon huulille. ”Sikäli, että jos olet kerran halunnut tehdä niin, etkä ole kuitenkaan tehnyt, ja… minulla on ollut ihan sama tilanne, niin… onhan se nyt aika iso menetys. Jos miettii, kuinka monta suudelmaa meiltä on jo jäänyt sen takia väliin.”
”Vai sellainen ongelma se on”, Regulus sanoi, ja nyt hänkin hymyili. ”Kieltämättä minuakin kyllä harmittaa ajatella sitä. Mutta… ehkä tilanne ei ole vielä aivan toivoton? Meinaan, että voihan vahinkoa yrittää ottaa takaisin tällä lailla jälkikäteen?”
Tiedätkö, mitä tarkoitan?”
”Enköhän… mutta kerro ihmeessä lisää”, Barty sanoi, ja veti Reguluksen hellästi kainaloonsa. Hänestä oli kertakaikkisen ihanaa kuulla tämän käyttävän tuollaisia sanoja. Ei Barty ollut ikinä kuullut tämän ennen sanovan mitään vastaavaa, vaikka hän olikin jo vuosia ajatellut, että paras ystävä oli hänelle rakkain ihminen maailmassa, ja aavistanut Reguluksen ajattelevan hänestä samoin. Eivät he silti koskaan ennen olleet antaneet tunteilleen nimiä.
”Onko sinusta liian aikaista sanoa, että olen rakastunut sinuun?” Regulus kysyi ujosti. ”Kun kyllä minä tajuan, että se taisi tulla vähän äkkiä. En kai pelästyttänyt sinua, tai mitään?”
Barty ajatteli omaa äitiään, joka takuulla hyväksyisi heidät, ja isäänsä, joka saisi kohtauksen kuullessaan poikansa alkaneen seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Se ei Bartya olisi haitannut, sillä pahennuksen herättäminen isässä kuului hänen lempipuuhiinsa.
”Kyllä jossain laissa varmaan kielletään näyttämästä noin syntisen hyvältä heti aamusta”, hän sanoi, ja nojautui lähemmäs, mutta ei aivan tarpeeksi lähelle suudellakseen.
Regulus oli heti leikissä mukana, laittoi omat kätensä Bartyn farkkujen takataskuihin ja veti tämän aivan kiinni itseensä.
”Sitten siinä varmaan myös kielletään sekoittamasta viattomien ihmisten päitä ilmestymällä yllättäen jostain pelkkä pyyhe ympärillään”, Regulus vastasi, ja antoi huultensa kiusoittelevasti melkein koskettaa Bartyn huulia. ”Luuletko, että voin taaskaan ajatella koko päivänä mitään järkevää?”
”No se Alphardin naisystävä kuitenkin leipoi itse pipareita, ja halusi antaa minun ja Siriuksenkin kokeilla. Olin silloin muistaakseni seitsemän vanha, tai sitä luokkaa. Muistan, että se oli tosi, tosi kivaa, vaikka me Siriuksen kanssa syötiinkin niin hirveät määrät taikinaa, että saatiin vatsamme kipeiksi. Ja sitten, kun oli valmista, me saatiin myös koristella pipareita, ja sekin oli ihanaa, vaikka Sirius söikin osan minun karkeistani, ja meille meinasi tulla tappelu.”
”Joo, no kun meidän olisi tarkoitus leipoa, mutta… ongelma on vain siinä, että tämä taikina on vielä miljoona kertaa parempaa ennen paistamista kuin sen jälkeen. Maista vaikka!”
Yhtäkkiä Reguluksen etusormi oli Bartyn suussa. Hän imaisi sitä tyytyväisenä ja huomasi, että Regulus oli puhunut täyttä totta. Taikina, joka kaikesta päätellen oli piparkakkutaikinaa, maistui taivaalliselta, vaikka jotain vaikutusta saattoi olla myös tavalla, jolla se tarjoiltiin, Barty ajatteli. Otettuaan sormensa pois Bartyn suusta Regulus heti perään varasti Bartylta piparkakkutaikinan makuisen suudelman.Aloin jo toivoa, että tämä kalenteri olisi sittenkin K-15 - K-18 matskua, noiden parin ekan lainin jälkeen ;D Huhh, mihin olisi voinut edetä, ehkä siis parempi että tässä on alhaisempi ikäraja, tai olisin saanut sydänkohtauksen.
tämä taikina on vielä miljoona kertaa parempaa ennen paistamista kuin sen jälkeen.Allekirjoitan tämän :D Piparitaikina on niin paljon paremmanmakuista kuin kypsät, paistetut piparit!
Mutta kävin minä niiden makuusalissa sen verran, että sain tehtyä alkuperäisistä versioista aidon näköiset kopiot, ja samalla vein niiden tyynyiltä pari hiusta monijuomalientä varten.Barty tuntui tekevän kaiken vähän monimutkaisemman kautta :D Ja sitähän Jameskin heille sanoi. No, ehkä saavat isommilla seuraaville kerroille vähän vinkkejä. Ties vaikka olis seuraavan kerran tuplatreffit jossain jästibändin keikalla!
Regulus kurkotti sanomaan Bartyn korvaan, että jos saisi valita, hän haluaisi olla tämän kanssa juuri näin aina maailmanloppuun asti. Barty halusi sanoa, että jos se olisi hänestä kiinni, heidän henkilökohtaisen maailmanloppunsa ei tarvitsisi koittaa aivan vielä. Sen sijaan hän veti Reguluksen aivan kiinni itseensä ja toivoi, että tämä ymmärtäisi sen sanomattakin.No voih ♥ Vähän kans äääääää, kun mielessä kummittelee väkisinkin hahmojen canon-tulevaisuudet ja se, että Regulus pystyy näkemään vilauksia tulevasta 😭😭 Hitto, täytyy ajatella tätä kaikkea vain fluffin ja romantiikan kautta...
Mutta mennään tällä ikärajalla, ja voihan aina kirjoittaa jonkun spin-offin korkeammalla ikärajalla, jos siltä tuntuu. :) Vaikka "puuttuva kohtaus" -tyylisesti.YES PLEASE. Mä ilmottaudun ehdottomasti lukijaksi, jos spin-offin tästä päädyt kirjoittamaan!
”Koska sinä tykkäät leikkiä monijuomaliemellä, ja me molemmat tiedetään se”, Regulus sanoi hellästi.No siis niinpä 😂 Tämän havainnonhan mäkin jo tein. Hauskaa kun laajensit tätä vielä enemmänkin!
Bartyn mielestä Regulus näytti edelleen kaikkea muulta kuin ihan keneltä tahansa jästipojalta, tai velhopojalta sen paremmin, ja saisi varmaankin koko joukon ihailijoita näyttäytyessään tuon näköisenä ihmisten ilmoilla. Hän malttanut olla sanomatta ajatuksiaan ääneen varmistettuaan ensin, että he olivat kahden. Silloin Regulus kietoi kätensä Bartyn kaulaan, painautui ihan lähelle ja sanoi, ettei välittänyt muista ihailijoista kuin eräästä tietystä.
Vasta silloin hän alkoi käsittää, mitä oli tapahtunut. Ensimmäisenä hän näki wc-koppien edustalla kaksi Sirius Mustaa, joista yksi oli ahdistanut toisen nurkkaan, ja osoitti parhaillaan kaksoisolentoaan taikasauvalla suoraan silmien väliin. Toinen, selkä seinää vasten ajettu Sirius oli pukeutunut mustaan KISS-paitaan, ja loi Bartyyn anteeksipyytävän katseen.
…
Bändi oli aloittanut. Musiikki kuului erinomaisen hyvin vessoihin asti. Hieman epätoivoisen kuuloinen, nuori mieslaulaja halusi kuumeisesti tietää, pitäisikö jäädä vai lähteä, sillä tämä toisteli tuota kysymystä yhtä mittaa. Barty huomasi miettivänsä samaa, joskin lähteminen tuntui olevan tässä tilanteessa melko mahdotonta.
”Niin, ja kiitos muuten siitä joululahjasta… tosi söpöä, että olit leiponut minulle ihan itse.”
Regulus kohautti epämääräisesti harteitaan.
”En tiedä, mistä puhut.”
”Etpä tietenkään, pikkuveli. Kuule, muistan kyllä, miten jo kymmenen vuotta sitten enon luona kirjoitit kaikkiin piparkakkuporsaisiin minun nimeni. Et sinä silloin niihin sydämiä piirrellyt, mutta kiva kuitenkin, että tällä kertaa teit niin. Arvostan sitä todella. No mutta hei, kivaa iltaa sitten. Me tästä mennään Jamesin kanssa.”
Regulus loi Bartyyn pitkän katseen, huokaisi syvään muttei vaivautunut sanomaan mitään.
Täytyy olla jokin muu selitys, Barty lisäsi mielessään. Ja hän kääntäisi vaikka joka ikisen kiven sitä etsiessään. Missään nimessä hän ei luopuisi Reguluksesta vapaaehtoisesti.
”Ehkä voikin”, Regulus sanoi mietteliäänä.
He jatkoivat hiljaisina aamiaisensa syömistä, eikä kumpikaan missään vaiheessa vetäytynyt kauemmas toisen kainalosta. Bartyn sydämessä oli herännyt uusi, päättäväinen toivo, eikä hän suostunut uskomaan sen olevan pelkkää itsensä huijaamista.
”Yritätkö sanoa, että sinusta oli kivaa tulla väkisin raahatuksi miesten vessaan kesken kaiken?”
”No jaa… yritän sanoa, että oli ilo joutua vaikeuksiin kanssasi ja selvitä niistä. Meillähän oli ihan loistava ilta sen jälkeen, vai eikö muka ollut?”
”Joo… kieltämättä meillä oli”, Barty sanoi, ja nyt hänkin jo hymyili. Hän painoi päänsä Reguluksen päätä vasten ja suukotti hellästi tämän poskea. Regulus vastasi siihen suutelemalla häntä vuorostaan huulille.
”Minä –” hän aloitti. ”Minäkin haluan, että… meillä olisi aina tällaista… mutta…”
”Mutta mitä? Barty?” Regulus silitti hänen hiuksiaan, ja sai hänet itkemään vain lisää.
”Se, mitä… sanoit silloin hautausmaalla…” Barty sai sanotuksi. ”En voi olla miettimättä sitä koko ajan, vaikka… en yhtään haluaisi miettiä sitä. Tarkoittiko se, ettei… sinulla, tai meillä… ole paljon aikaa jäljellä?”
”Olen kuollut jo kauan ennen kuin luet tätä”, Regulus sanoi värittömällä äänellä. ”Joka kerta minä kirjoitan tuon saman lauseen, että olen kuollut jo kauan ennen, kuin joku – kuka ikinä se onkin - lukee sitä. Muistaisinpa, kenelle se kirje on… mutta kun ei. En muista sitten millään.”
”Ei kai se…”
”En usko, että se on ainakaan sinulle”, Regulus sanoi. ”Sillä minusta tuntuu, kuin vihaisin sitä, jolle kirjoitan. Silloin se ei ole… myöskään Siriukselle. Mutta yritän kyllä saada sen mieleeni, ja kerron heti, jos muistan sen. Tai jotain muuta. Okei?”
”Sen ehtii myöhemminkin, juuri nyt minua nimittäin huvittaa vain –”
Regulus ei vaivautunut selittelemään vaan näytti Bartylle hyvin konkreettisesti, mikä häntä huvitti. Hänen huulensa vaelsivat Bartyn huulilta poskelle, leualle ja siitä kaulalle. Barty huokaisi syvään, kun Regulus alkoi kevyesti näykkiä hänen kaulansa herkkää ihoa, mutta yritti silti päättäväisesti muistaa, mistä oli ollut aikeissa poikaystävän kanssa jutella.
”Tämän sinä kyllä haluat kuulla – hei, kuule… mitä sinä nyt?”
”Kunhan tässä vähän toteutan itseäni”, Regulus vastasi viattomasti, kun hänen kätensä löysivät tiensä Bartyn paidan alle. ”Olen taas miettinyt päivän joka ikisellä oppitunnilla vain sinua… Haittaako se?”
Kirjassa todettiin näkyjen ja enneunien tulkinnan olevan vaikea laji, ja että lähes aina niille oli olemassa useampi mahdollinen selitys. Kirjan mukaan omilla teoillaan saattoi voida vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisessa muodossa ennustettu tulevaisuus toteutuisi.
”Koko lomaksi?” hän kuiskasi.
”Ihan koko lomaksi.”
”Oletko varma?”
”Satavarma.”
”Etkä vedätä minua?”
”Milloin minä muka ikinä tekisin niin?”
”Barty, se on… sehän on…”
”Ei varmaan. Mutta luulen, että se oli silti tosi tärkeää. Se kuulosti tärkeältä, Regulus. Se voi ratkaista koko tämän jutun. Ja me otetaan vielä selvää, mikä sellainen hirnyrkki on, ja miten se tähän kaikkeen liittyy. Okei?”
”Okei. Joo. Tehdään niin. Ja kuule…”
”No?”
”Ei mitään. Paitsi että… minä rakastan sinua.”
Silloin Bartyn oli pakko hymyillä, vaikkei tilanteessa olisi ollut mitään muuta hymyilemisen aihetta.
”Niin minäkin sinua, Regulus.”
”Ei Horatius minua katsele”, McGarmiva tokaisi, mutta kikatti heti perään kuin ihastunut teini.
”Minun mielestäni katselee. Kuule Minerva, kun kohta mennään ruokalaan, lyön vaikka vetoa, että ensimmäiseksi Horatius jää tuijottamaan sinua, ja hymyilee sillä lailla typerästi, vähän tähän tapaan…”
”Lakkaa nyt hyvä ihminen virnuilemasta siinä”, Minerva sanoi ja kikatti taas. ”Sitä paitsi tuo ei vielä selitä, mistä se huhu on peräisin… että joku muka olisi nähnyt minut ja Horatiuksen salaisilla treffeillä. Eihän siinä ole mitään järkeä.”
”Vau”, Barty huokaisi ja katsoi poikaystäväänsä ihaillen. ”Mistä sinä tuollaista olet oppinut?”
”No”, Regulus sanoi arvoituksellisesti, ja jäi tuijottamaan haaveellisena kaukaisuuteen. ”On ehkä tullut kirjoitettua joskus eräitäkin rakkauskirjeitä…”
”Mitä, kenelle?” Barty kysyi voimatta täysin piilottaa sitä, että hän halusi mennä kuristamaan sen, jolle Regulus oli vuodattanut sydäntään noin. Eikö tyyppi ollut muka vastannut Reguluksen tunteisiin, ja miten ihmeessä ei?
”Ei kai mitään… paitsi ehkä jotain sellaista, että… minä olen varastanut sellaisen? Tai että... haluan ehkä tuhota sellaisen. Tai jotain sinne päin. Se ei… tuntunut kovin kivalta. Tuo, mitä äsken tapahtui. Mitä se sitten olikin.”Ooo, lisää viittauksia canontapahtumiin 👀👀 Tykkään kyllä tosi paljon tosta ajatuksestasi, että jos Regulus nyt etukäteen saavat tietää edes jotain siitä, mitä heille myöhemmin tulee tapahtumaan, se ehkä vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa. Fix-itin hajua ilmassa, ja se on musta vain kiva :D
Jos taas ajatus on mielestäsi aivan mahdoton, sinun ei tarvitse selitellä minulle mitään. Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse ottaa tätä kirjettä milloinkaan puheeksi, ja voimme olla kuin sitä ei olisi milloinkaan lähetetty.Mukavaa, että pojat ajattelivat myös sitä mahdollisuutta, ettei Garmiwaa (tai Kuhnusarviota) kiinnosta toistensa seura, ja tarjosivat tällaisen "pakotien". Vaikka olihan se kiva huomata näin lukijanakin, että molemmat tulivat paikalle! Sehän nimittäin oliskin ollut kamalinta, että vain toinen olis tullut paikalle ;___; Mutta hyvä, ettei niin käynyt. Toivottavasti heillä on mukavaa yhdessä Tylyahossa - ja nyt ihan oikeasti :D
”Se porsas oli ihan sinun omaa käsialaasi, minä vain autoin toimittamaan sen perille, ja sitähän Siriuksen ei tarvitse koskaan saada tietää.”
”Se sydämenkuva oli kyllä sinun ideasi, ei minun!”
”Koska olit sitä ennen sanonut, että rakastat Siriusta! Älä viitsi vängätä siinä. Tämä asia on kuitenkin tavalla tai toisella hoidettava, eikö olekin? Sitä paitsi Sirius ilahtui siitä porsaasta, niin että oikeastaan saisit kiittää minua.”
”Sitä saatkin odottaa”, Regulus mutisi, mutta antoi kuitenkin Bartyn suudella.
”Niin varmaan. Kuule Regulus… onhan sinulla… kaikki ihan okei? Kun aina välillä mietin, että -”
”Se on koko ajan sinusta ihan helvetin huolissaan”, James heitti jälleen väliin.
”Nyt Potter, jos se pää ei ala pysyä kiinni, minulla on mielessäni parikin hyvää keinoa auttaa siinä,” Sirius ärähti, mutta huokaisi sitten syvään ja katsoi taas Regulusta.
”Minä –” Regulus aloitti, muttei päässyt alkua pidemmälle, kun jäi pureskelemaan alahuultaan.
Silloin Barty hetken mielijohteesta otti askelen eteenpäin ja tyrkkäsi Regulusta selästä niin, että tämä kompastui suoraan Siriuksen syliin. Sirius nappasi hänet lennosta kiinni, ja Regulus jäi Bartyn suureksi hämmästykseksi siihen. Barty ja James katselivat vierestä, kun veljekset rutistivat toisiaan tiukasti.
”En minä välitä mistään sukupuusta”, Regulus nyyhkäisi veljensä olkaa vasten. ”Olet silti aina minun veljeni. Vaikka… olenkin joskus väittänyt muuta. Anteeksi… ei olisi pitänyt sanoa niin, mutta… siihen oli syynsä, ja… voin selittää, jos haluat kuunnella.”
Barty madalsi ääntään käyttäessään Reguluksesta sanaa rakas, sillä vaikka muut luihuisen pojat olivatkin jo vuosien varrella tottuneet siihen, että Barty ja Regulus olivat tiivis kaksikko ja vetäytyivät usein jakamaan salaisuuksiaan jommankumman vuoteeseen verhon taakse, olisi toisen julkisesti rakkaaksi kutsuminen voinut olla näille liikaa.Salee muut luihuiset ovat koko ajan aatelleet, että Barty ja Regulus lääppivät toisiaan siellä verhojen takana ;D Jos kuulisivat näiden seurustelusta niin varmaankin olisivat vain "Ai, me luultiin, että te ootte olleet jo vuosia pari" :D
”Tässä ei nyt taideta puhua niskahieronnasta”, Barty sanoi tekeytyen pettyneeksi, ja oli sitä ehkä hivenen oikeastikin, sillä hän oli odottanut sellaista jo päiväkausien ajan.Awww, söpö Barty ;D ♥ Mut kukapa nyt ei niskahierontaa haluaisi, varsinkaan omalta poikaystävältään. (Mulla on kyllä niskat sen verran jumissa että mulle kelpais niskahieronta melkein keneltä tahansa.)
”Itse asiassa… tuli tässä mieleen, että uudenvuoden aattona olisi Lontoossa yksi keikka, josta tekin voisitte tykätä. Me ollaan Siriuksen kanssa menossa, liput sinne on jo tosin myyty loppuun, mutta… eiköhän siihenkin jokin ratkaisu keksitä, vai mitä Kyyry?”Tuplatreffit :D
Lukko napsahti auki. Barty raotti ovea ja livahti kiireesti sisään unohtamatta lukita ovea uudelleen.
Sitten kotona, hän ajatteli. Sitten kotona hän tekisi Reguluksen olon hyväksi kaikilla osaamillaan tavoilla.
Nyt, kun kerran et tule jouluksi kotiin, olen päättänyt matkustaa tätisi Druellan kanssa etelän lämpöön, sillä tämä jatkuva kylmyys ja vetoisuus laittaa luuni kolottamaan, ja isäsi viettäisi joka tapauksessa aikansa lähinnä toimistossaan Abraxas Malfoyn kanssa kallista konjakkia nauttien, ja tuskin näkisin häntä kuitenkaan koko jouluna.
Vaikka oli hämärää, näki silti selvästi, että Regulus oli itkenyt. Barty veti hänet kiireesti syliinsä, halasi ja alkoi silitellä Reguluksen selkää, kuten hänellä oli tapana tehdä poikaystävän ollessa poissa tolaltaan.
”Hei, mikä on? Älä nyt noista välitä, ainahan ne ovat olleet hiukan tuollaisia…”
”En minä niiden takia… vaan… Barty, ei me voida… ei me voida.”
He olivat seuranneet Pimeyden lordin tekemisiä jo pari vuotta, ja keränneet hänestä tietoa Päivän Profeetasta ja muista löytämistään lähteistä. Barty oli intoillut Pimeyden lordista herättääkseen pahennusta isässään, Regulus ennemminkin miellyttääkseen omaa perhettään, mutta yhtä kaikki he olivat suunnitelleet liittyvänsä tuon vaikutusvaltaisen velhon riveihin niin pian, kuin heidät sinne hyväksyttäisiin.
”Tiedän. Mutta et ole yksin, et ikinä, niin kauan kuin se on minusta kiinni.” Sanojensa vakuudeksi Barty painoi Reguluksen selän melko hellävaraisesti vasten junan vessan seinää ja suuteli. Regulus vastasi suudelmaan yllättävän kiivaasti, saaden Bartyn hieman hengästymään.
”Joo… tiedän sen”, Regulus kuiskasi heidän vetäydyttyään kauemmas, ja nyt hän jo hymyili heikosti. ”Kiitos, että olet noin ihana. Mutta hei… meidän pitäisi varmaan mennä takaisin ennen kuin toiset alkavat ihmetellä liikaa.”
”Niinpä kai. Ja hei… ne luulevat, että sinulla on paha darra, ja minä annoin niiden kuvitella niin. Ei siis haittaa, jos näytät vähän huonovointiselta. Voit laittaa pään syliini ja nukkua loppumatkan, jos haluat. Tuskin ne mitään ihmettelevät.”
”Siinä olet oikeassa, rakas”, Regulus sanoi ja käpertyi aivan kiinni Bartyn kylkeen. Reguluksen iho oli lämmin Bartyn omaa vasten. Barty laittoi kätensä Reguluksen vyötäisille ja veti tämän lähemmäs itseään varastaen ihanan, suklaanmakuisen suudelman. ”Sinäkin teet kaiken paremmaksi”, hän lisäsi hyväillen kädellään Bartyn selän ihoa paidan alta.
He unohtuivat siihen pitkäksi aikaa nauttimaan hetkestä ja toisistaan.
”Ei”, Barty sanoi tiukasti. ”Ei se saa mennä niin. En minä suostu siihen. Sille kirjeellesi pitää olla jokin muukin selitys. Meidän pitää vain keksiä se ennen kuin on liian myöhäistä. Kuule… ei mennä siihen Voldemortin tapaamiseen. Ei oteta niitä typeriä piirtoja. Ei lähdetä mukaan koko siihen paskaan. Mitäs sanot?”
Silloin Bartyn huolella ylläpitämä, viileä ulkokuori petti, kuten hän oli pelännytkin. Hänen leukansa alkoi vapista vihaisesti, eikä se suostunut lakkaamaan, vaikka hän puri alahuulensa verille. Ei aikaakaan, kun hän ei voinut muuta kuin piilottaa kasvonsa tyynyyn vaientaakseen surkean, kiukun ja häpeän sekaisen nyyhkytyksensä. Regulus tuli aivan hänen viereensä, ja alkoi silitellä hänen hiuksiaan, kunnes hän antoi periksi ja siirtyi nojaamaan tyynyn sijaan Reguluksen olkapäähän.
Kuule… ei mennä siihen Voldemortin tapaamiseen. Ei oteta niitä typeriä piirtoja. Ei lähdetä mukaan koko siihen paskaan.Tää oliskin niin hyvä ehdotus! Voisivat sitten vaa söpöillä yhdessä onnellisina elämänsä loppuun asti :D
”Enpä tiedä…” Barty sanoi epäluuloisesti. ”Kuulostaa kyllä aika riskaabelilta. Siinä voi käydä helvetin huonosti.”Bartyn tavoin minuakin epäilyttää tuo Reguluksen ehdotus. Sinällään kyllä näen ja ymmärrän hänen perustelunsa, mutta samaan aikaan muistelen mielessäni niitä juttuja, mitä Dumbledore puhui ennustuksista ja niiden toteutumisista. Miten vaikka esim. Voldemort itse laittoi toteen sen ennustuksen, joka hänen tuhokseen lopulta koitui 😅 Vähän samalle tielle tuo Reguluksenkin ehdotus todennäköisesti johtaa. Yritin itsekseni pohdiskella, että voiko periaatteessa olla niin, että ennustus voi olla toteutumatta kokonaan, jos vain yksinkertaisesti välttää mitään, mikä voisi johtaa niihin ennustuksen juttuihin. Tai mitä jos Regulus vaikka kirjoittaisi sen mielessään näkemänsä kirjeen, niin toteutuisko se ennustus sillä, ja vois sitten jatkaa vain omaa normielämäänsä Bartyn kanssa kuherrellen :D
”Joo, mutta jossain muodossa ennustuksen pitää toteutua… ja jos me ei liitytä ollenkaan kuolonsyöjiin, se ei nähdäkseni voi mitenkään toteutua. Ei me mitenkään päästä käsiksi hirnyrkkeihin kuolonsyöjien ulkopuolelta, kyllä siihen tarvitaan sisäpiirin tietoa.”
”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa.Tämän kohdan luettuani tuli heti mieleen vain tämä (https://i.pinimg.com/originals/df/ce/4b/dfce4bd9478e58acf48baea5e5bee08d.jpg) :D Ja hahaa, arvasin oikein sen, että suuteluksihan tuo homma meni! Mutta en mä kyllä tiedä muutakaan siitä olisi voinut seurata ;D Vaikka ei niin pehmosta suukottelua ollutkaan.
”Mutta kuka tietää, ehkä me kaksi jonain päivänä silti aloitetaan alusta jossain ihan muualla kuin täällä.”Ja sen takia ei kannata liittyä kuolonsyöjiin, ei edes vakoilumielessä! Heille sopisi paremmin ihan erilainen tulevaisuus.
”Lupaan… jos sanot, että rakastat minua.”Tämä kohta sulatti mun sydämeni, rakastan sitä kun tämä kaksikko vähän naljailee toisilleen, kuitenkin rakastavasti. Muutenkin tuo luukun alku, jossa Barty kiusaili Regulusta tämän olemattomasta, tai ainakin hyvin rajatusta, jästitiedostaan, oli hauskaa luettavaa. :D Mistä Regulus-parka olisi voinut tietää, että eivät ne näyttelijät valkokankaalla olleetkaan siellä siinä hetkessä? Näyttihän se kovasti niin aidolta. Ja ei Regulus varmasti ollut nähnyt elämänsä aikana muita kuin liikkuvia valokuvia.
”Joo.”
”Ei kun kunnolla!”
”Hyvä on sitten… minä rakastan sinua, senkin läskipää.”
”Minäkin sinua, päivänpaisteeni.”
Tämän kohdan luettuani tuli heti mieleen vain tämä (https://i.pinimg.com/originals/df/ce/4b/dfce4bd9478e58acf48baea5e5bee08d.jpg) :D Ja hahaa, arvasin oikein sen, että suuteluksihan tuo homma meni!Jokseenkin noinhan se taisi nimittäin mennä. ;D Voi Regulusta, kun Barty sitä hiukan kiusaa, vaikka ei se varmaan oikeasti Reguluksen oma vika ole, että äitikulta on pitänyt hänet niin kaukana kaikista jästien hullutuksista. Tuo on kyllä hirveän totta, ettei kukaan taida edes velhomaailmassa oikein tietää, miten ennustukset toimii, ja mikä niiden toteutumiseen lopulta vaikuttaa, eikä varmaan Regulus itsekään tiedä, mutta näkee ainakin tässä kohtaa asiat tuolla lailla. Aika helpottava ajatus kyllä, jos voisikin olla niin, että kirjoittaisi tuollaisen kirjeen huvikseen, ja toteaisi, että that's it, eiköhän nautita elämästä. ;D Mutta ainakin Barty sai viimein sen kauan kaipaamansa niskahieronnan, kelpaisi kyllä itsellekin sellainen, kun tulee ihan liikaa istuttua koneella.
Regulus, joka tätä ennen ei edes ollut tiennyt elokuvateatterien olemassaolosta, oli aivan haltioissaan mukavista, punaisista penkeistä, popcornien syömisestä ja siitä, että valojen sammumisen jälkeen saattoi aivan hyvin pitää toista kädestä kenenkään huomaamatta.
”Se koko elokuva on kuvattu joskus paljon aikaisemmin, ja sen jälkeen sille on kai vielä tehty kaikenlaista muutakin – älä kysy mitä, sillä en tiedä – mutta ei ne tyypit todellakaan olleet oikeasti tuolla teatterissa esiintymässä meille.”
”Ai, että eivät olleet? Hetkinen…” Reguluksen ilme synkkeni salamannopeasti. ”Voi jumalauta Barty, onko aina pakko tehdä minusta pilaa?”
”En minä mitään pilaa tehnyt… en ainakaan kovin paljon. Syytön minä siihen olen, että olet niin syötävän ihana ollessasi ihan kujalla kaikista jästien keksinnöistä!”
”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa.
”Onko pakko vieläkin jauhaa siitä?”
”Ei… mutta lähdetkö silti kanssani huomenna jouluostoksille?”
”Vain, jos lupaat olla aukomatta päätäsi, ja… kerrot, miten siellä pitää olla? Koska onhan se ihan totta, etten minä oikein osaa niitä juttuja, ja pelkään että teen jotain ihan valtavan noloa.”
”Tietenkin kerron… ja mehän ollaan siellä yhdessä, niin että ei sinulla ole mitään hätää. Enkä minä enää naura, lupaan. Anteeksi, jos menin hiukan liian pitkälle tänään.”
Barty kääntyi katsomaan Regulusta, ja kun hän hymyili tälle, Reguluskin suli lopulta hymyyn ja antoi itsensä valua vuoteen reunalta lattialle.
”Jouluun on jäljellä kolme yötä”, Regulus totesi.Ja nyt on enää kaksi yötä eikä yhtään tunnu siltä! 😵 Apua miten aika ihan lentää.
Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.Awws 😊😊 On he vain niin söpöjä.
”Tietäisitpä vain, miten monesti olen miettinyt häipymistä…” hän huokaisi sitten. ”Olen miettinyt sitä ainakin satamiljoonaa kertaa. Siitä asti, kun Sirius lähti kotoa, ja ehkä jo sitä ennenkin. Sirius pyysi minua mukaansakin joskus, tiesitkö? Ja hetken aikaa minä jopa ihan oikeasti harkitsin sitä.”
”Mutta?”
”No en kai minä nyt voinut mennä Pottereille asumaan. Enhän minä edes tunne niitä ihmisiä, ja siitä olisi tullut pelkästään kiusallista ja epämukavaa, ja koko ajan olisin miettinyt vain, etteivät ne varmaan oikeasti halua minua sinne.
"Mihin sitten kaikkein mieluiten menisit, jos saisit valita?"
"Sinun kanssasi olisin varmaankin onnellinen ihan missä tahansa, mutta... annas kun mietin... ei, en minä osaa nimetä mitään yhtä paikkaa, kun mieluummin haluaisin nähdä kaiken.”
”Sittenhän me tehdään juuri niin”, Barty innostui. ”Ei ehkä vielä tänään, mutta viimeistään sitten, kun koulu loppuu… ellei sitten aiemmin tule pakottava tarve kadota maan alle, tai jotain. Mutta mieti nyt… koulun loppuun on puolitoista vuotta. Siihen mennessä me ehditään kyllä saada kaikki tarvittava tieto siitä hirnyrkistä, tai niin luulisin. Ja siinä vaiheessa… siinä vaiheessa me vain yksinkertaisesti kadotaan kaikilta muilta, ja tehdään täsmälleen mitä huvittaa, eikö?”
Suurin osa muista asiakkaista oli jokseenkin heidän ikäisiään jästipoikia, joiden joukkoon he Bartyn mielestä sopivat yllättävän hyvin niin, että kukaan ulkopuolinen tuskin olisi huomannut eroa. Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.
Barty pani kuitenkin hyvillään merkille, että kukaan muista pojista ei ollut lähellekään niin hyvännäköinen kuin hänen poikaystävänsä.Tämä oli erityisen söpö kohta, tuli oikein esiin kuinka Barty jumaloi Regulusta. Onhan se kyllä silmänilo, varsinkin niissä jästivaatteissaan. ;)
”Entä tiedätkö, mikä myös on todella kuumaa? Regulus mutisi Bartyn huulia vasten. ”Se, miten paha poika sinä olet, vaikka päällepäin näytät samanlaiselta kunnolliselta, hyvän perheen pojalta kuin minäkin. Mutta oikeasti oletkin todella, todella paha poika.”Uhh, olen samaa mieltä kuin Regulus, pahat pojat kyllä iskee aina syvälle! ;) Paha poika -imagosta huolimatta, Barty on ihana kun herkistyy noin heidän tulevaisuuttaan ajatellessaan. Minäkin totta tosiaan toivon, että heidän tulevaisuutensa on vain ja ainoastaan onnellinen (siis tässä ficissä, vaikka olisihan se ollut ihanaa myös kaanonissa).
Syömisen jälkeen he olivat käyneet kumpikin lämpimässä suihkussa, jonka jäljiltä olo oli edelleen mukavan raukea. Barty oli laittanut musiikin soimaan hiljaiselle, ja kasannut isoja tyynyjä vuoteensa päätyä vasten, ja nyt he puoliksi istuivat, puoliksi makasivat niitä vasten nojaillen. Regulus oli heti löytänyt paikkansa Bartyn kainalosta, ja asettunut siihen mukavasti.
”Ehkä teinkin niin, mutta en tahallani, en ainakaan ihan alkuun. Olin kai vasta kolmen tai neljän, kun niin kävi ensimmäistä kertaa. Mutta kun tajusin, että se auttoi, opin tekemään niin tietoisesti. Silloin lakkasi aina itkettämästä, ja voi että kun minusta oli välillä kiva katsella, kun äiti ja isä taas kerran raivosivat tuosta jutusta osaamatta lainkaan syyttää minua. Vaikka… ei se aina ollut edes hauskaa. Sinä yönä, kun Sirius lähti kotoa, yläkerran kylpyhuoneen putket hajosivat niin pahoin, että jälkiä kuivateltiin viikon verran sen jälkeen.”
”Tiedätkö mitä?” Barty kysyi matalasti, ja suukotti kevyesti Reguluksen alahuulta. ”Sinä olet ihan järjettömän kuuma, kun olet pihalla jästikeksinnöistä. Niin kuuma, että se laittaa pääni hiukan sekaisin.”
Barty jäi tarkkailemaan Reguluksen reaktiota, mutta vaikka hän siristi silmiään ja katsoi Bartya hyvin tarkkaan, hetken päästä hän suli hymyyn, ja vangitsi Bartyn huulet tiukasti omillaan.
”Entä tiedätkö, mikä myös on todella kuumaa? Regulus mutisi Bartyn huulia vasten. ”Se, miten paha poika sinä olet, vaikka päällepäin näytät samanlaiselta kunnolliselta, hyvän perheen pojalta kuin minäkin. Mutta oikeasti oletkin todella, todella paha poika.”
”Minäkin rakastan sinua. Eikä meillä yhdessä olekaan mitään pelättävää. Kyllä me aina selvitään, tuli ihan mitä tahansa.”
Hän toivoi hartaasti, ettei se ollut katteeton lupaus.
”Regulus…” hän mutisi uudelleen, kun kello oli jo yli neljä. ”Eikö sinulla vieläkään ole nälkä?”
”Ei! Ja nyt se pää kiinni, että tässä saa keskittyä olennaiseen.”
Bartya alkoi hymyilyttää hänen miettiessään Reguluksen sanoja. Hän kääri peiton puoliksi pois poikaystävänsä yltä, kohotti tämän paidan helmaa ja alkoi suukotella tämän kyljen ja vatsan paljasta ihoa.
”Joulua voi näemmä viettää aika monella tavalla”, Regulus sanoi diplomaattisesti, kun he ohittivat ensin olutta kittaavan teiniporukan, sitten itsekseen lauleskelevan miehen, jonka tie mutkitteli kohti paikallisen pubin ovea.
”Kuule… jonain päivänä haluan vielä olla kanssasi yhdessä ihan kunnolla. Ja elää jossain, missä se on meille mahdollista.”
”Niin minäkin”, Regulus sanoi, ja katsoi Bartya lämpimästi. ”En halua päätyä sellaiseksi, kuin oma isäni, jolla on tapana nauttia Abraxas Malfoyn kanssa suljettujen ovien takana jotain muutakin kuin konjakkia, ja kyllä äitikin sen varmaan tietää. Minä en silti ymmärrä, mitä ideaa on elää ulkoisesti yhdellä tavalla, ja olla todellisuudessa jotain ihan muuta.”
”Jaaha, Ernie. Eiköhän tämä ollut tässä. Annahan nuorille miehille vähän tilaa.” Barty kääntyi katsomaan, ja näki pitkän, tumman miehen tuijottavan Ernieksi puhuttelemaansa miestä rauhallisesti mutta päättäväisesti. Mies näytti hieman elämää nähneeltä, ja oli pukeutunut aivan samoin kuin suurin osa muistakin pubin asiakkaista, mutta oli tästäkin huolimatta komea. Tietty, ilmeinen yhdennäköisyys kertoi Bartylle heti, että he olivat vahingossa löytäneet etsimänsä.
Kun kukaan ei vaikuttanut tarkkailevan heitä, Barty otti Reguluksen käden omaansa, ja Regulus laski päänsä vasten Bartyn olkaa. Kun he pääsisivät kotiin, Reguluksella olisi koko yö aikaa kertoa Bartylle, mitä hänen mielessään juuri nyt liikkui. Mutta Bartysta tuntui, että poikaystävä oli pohjimmiltaan onnellinen. Hämmentynyt, hieman nolo ja sekavissa tunnelmissa muutenkin, kuten saattoi ymmärtää, mutta silti onnellinen.
Äiti stressaantui pienten lasten itkemisestä niin paljon, että jos erehtyi vetistelemään, siitä hyvästä joutui aina muutamaksi tunniksi äänieristettyyn komeroon.Vaikka ihan kauheatahan tällainen on :< Kyllä kaikilla pitäisi olla oikeus itkeä jos siltä tuntuu! Onneksi Regulus sitten keksi jonkin tavan, jolla vetistellä, että olisi edes jokin kanava purkaa oloaan fyysisestikin. Ja olihan se söpöä myös kuulla, että Bartyn läsnäollessa Reguluksella ei ole vaikeutta itkeä :3
En halua päätyä sellaiseksi, kuin oma isäni, jolla on tapana nauttia Abraxas Malfoyn kanssa suljettujen ovien takana jotain muutakin kuin konjakkia,Mielessäni aloin heti kuvitella jotain ficiä Abraxas Malfoy/Orion Musta -parituksella :D
Ei mikään alaikäisten taikojen jäljitys voi ikinä ulottua tänne asti…Tämän Bartyn lausahduksen myötä jäinkin hetkeksi pohtimaan, että niin, miten se alaikäisten "jälki" ja kaikki muut oikein toimivatkaan. Onko se vain brittivelhojen juttu, ja jos se on ihan maailmanlaajuinen, voivatko muiden maiden velhot ja ministeriöt mitenkään olla tietoisia siitä, mitä ja missä toisten maiden (alaikäiset) velhot taikovat? Taas tällaisia lorejuttuja, joita on kiva pohtia, vaikka ei yhtään hullua hurskaammaksi siitä tulekaan :D
”Mutta vaikkei monestakaan asiasta voi olla varma, niin yhden jutun minä lupaan… sen, että ensi jouluna on sinun vuorosi kirjoittaa toivelista, ja minun vuoroni toteuttaa se. Ja tiedoksi sitten vaan, että minä pidän aina lupaukseni.”Awww ♥ Ja ties vaikka tämä petailisi jo etukäteen ensi vuoden joulukalenteria... ;3c Joka tapauksessa ihana lopetus tälle koko ficille. Paljon ehti tapahtua, ja huomaa kyllä hyvin, miten Reguluksenkin käsitys joulusta ja joulunajasta ehti muuttua päivien aikana.
Sitten hän istuutui vuoteen reunalle, kumartui nukkuvan poikaystävänsä puoleen, ja painoi nenänsä tämän ihanaan, unesta sotkuiseen tukkaan.
Yhtäkkiä Reguluksen käsivarret olivat hänen ympärillään, ja hänet oli kiskaistu makuulleen vuoteelle Reguluksen viereen. Uninen Regulus käpertyi aivan kiinni häneen, ja hieroi kasvojaan vasten hänen kaulaansa. Bartyn vatsanpohjassa väreili ihanasti, kun Regulus hyväili käsillään hänen vartaloaan, venytteli omaa vartaloaan häntä vasten, ja antoi hänen kaulalleen pieniä suukkoja.
”Ei mikään alaikäisten taikojen jäljitys voi ikinä ulottua tänne asti… täällä voidaan taikoa juuri niin paljon kuin halutaan, ja… muutenkin tehdä aika lailla mitä meitä huvittaa.” Barty vilkaisi Regulusta, ja hänen vatsanpohjassaan tuntui yllättävän lämpöiseltä hänen ajatellessaan kaikkea, mitä oikeastaan halusi tehdä nyt, kun he olivat Reguluksen kanssa aivan kaksin. Regulus katsoi häntä posket suloisen punaisina, ja näytti hämilliseltä.
”Voisin katsella ikuisesti vain niitä”, Regulus huokaisi. ”Niin kuin kaikkea muutakin täällä… ja varsinkin sinua. Kun olen nyt tässä, on aika vaikea muistaa, että minun kai piti inhota joulua. Jos se olisi aina ollut tällainen, en olisi inhonnut sitä edes alun perin. Barty, tämä on takuuvarmasti elämäni paras joulu.”
”Ensimmäinen monista, joita on vielä tulossa”, Barty sanoi hymyillen. ”Uskothan, kun sanon niin?”
”Sinun kanssasi taidan olla valmis uskomaan ihan mihin tahansa. Sinä teet mahdottomastakin mahdollista, ja… sinun kanssasi tuntuu, kuin pystyisin mihin tahansa, vaikka muuten hädin tuskin uskon itseeni.”
Kun he vähän myöhemmin istuivat yhdessä lauteilla, Barty uskoi osuneensa oikeaan. Pohjoisen jästit saattoivat olla hullua kansaa, joilla oli monia kummallisia keksintöjä, joista tämä saattoi todellakin olla se kaikkein hulluin. Mutta kun Barty saunan lämmössä suuteli Regulusta tuntien samalla tämän lämpimännihkeän ihon omaansa vasten, hänen mielestään kaikki oli hullua juuri oikealla tavalla.
”Minä ihan todella rakastan sinua”, hän sanoi hellästi, vaikkei ollutkaan enää varma, kuuliko Regulus. Tämä kuitenkin liikahti häntä vasten, ja alkoi silitellä sormillaan hänen rintaansa.
”Niin minäkin sinua. Barty, tämä on ollut ihana joulu. Ja rakastan olla kanssasi ihan kahdestaan.”
”Tajusin juuri, että jästeillä taitaa yleensä olla tapana mennä yksin sovituskoppiin. Anteeksi. Ei tullut mieleen ennen kuin nyt.”
Jos nyt suutelisin, ainakaan kukaan ei takuulla näkisi, Bartyn mielessä välähti, sillä lumilinna peitti heidät tehokkaasti muiden katseilta.
Mutta ei hän silti suudellut, eikä Reguluskaan, vaikka tämä kumartuikin paljonpuhuvasti hieman lähemmäs, niin että heidän nenänpäänsä melkein koskettivat toisiaan.
Barty vaihtoi pari pitkää katsetta James Potterin kanssa, joka myös seisoi syrjemmällä ja vain katseli veljeksiä puuttumatta tilanteeseen mitenkään. Barty ei ollut ikinä ajatellut, että heillä kahdella oli erityistä syytä ymmärtää toisiaan, hänellä ja James Potterilla, mutta juuri nyt he silti jakoivat sanattoman yhteisymmärryksen. Potter kohotti kulmiaan kuin sanoen, että oli paras antaa veljesten selvittää keskinäiset välinsä, ja jos lumisota oli heistä hyvä tapa tehdä se, olkoon niin.
”Kuule… kun mietin tässä, että… pitäisiköhän se juttu ottaa uusiksi? Ihan vain että tiedettäisiin, tykättiinkö me siitä?”
”Ehdottomasti pitäisi”, Regulus vastasi, ja laittoi kätensä Bartyn niskaan, jossa se etsiytyi heti hänen kaulaliinansa alle.
”Tuo nainen on lätkässä sinuun”, Barty sihahti, kun he olivat turvallisen välimatkan päässä. ”Sen näkee niin selvästi.
He olivat seuranneet Pimeyden lordin tekemisiä jo pari vuotta, ja keränneet hänestä tietoa Päivän Profeetasta ja muista löytämistään lähteistä. Barty oli intoillut Pimeyden lordista herättääkseen pahennusta isässään, Regulus ennemminkin miellyttääkseen omaa perhettään, mutta yhtä kaikki he olivat suunnitelleet liittyvänsä tuon vaikutusvaltaisen velhon riveihin niin pian, kuin heidät sinne hyväksyttäisiin.
”Minä rakastan sinua.”
”Ihan sama. Minä vihaan sinua.”
”Hauska kuulla.”
”Mitä?”
”Niin että hyvä juttu, että vihaat minua noin paljon. Etenkin, jos teet sen tuolla tavalla.”
”…kaljuunoita ei ehkä voi monistaa taikakeinoin, mutta jästirahaa sen sijaan voi. Miten paljon hyvänsä.”
Sinä yönä, kun Sirius lähti kotoa, yläkerran kylpyhuoneen putket hajosivat niin pahoin, että jälkiä kuivateltiin viikon verran sen jälkeen.”
Koko metromatkan takaisin Regulus oli hiljainen, mutta ei huonolla tavalla. Kun kukaan ei vaikuttanut tarkkailevan heitä, Barty otti Reguluksen käden omaansa, ja Regulus laski päänsä vasten Bartyn olkaa. Kun he pääsisivät kotiin, Reguluksella olisi koko yö aikaa kertoa Bartylle, mitä hänen mielessään juuri nyt liikkui. Mutta Bartysta tuntui, että poikaystävä oli pohjimmiltaan onnellinen. Hämmentynyt, hieman nolo ja sekavissa tunnelmissa muutenkin, kuten saattoi ymmärtää, mutta silti onnellinen.
”Missähän me ollaan ensi jouluna?” Barty huokaisi tuntien pienen, inhottavan vihlaisun sydämessään.
”Ei kai sitä voi vielä tietää”, Regulus sanoi. ”Mutta vaikkei monestakaan asiasta voi olla varma, niin yhden jutun minä lupaan… sen, että ensi jouluna on sinun vuorosi kirjoittaa toivelista, ja minun vuoroni toteuttaa se. Ja tiedoksi sitten vaan, että minä pidän aina lupaukseni.”