Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Neiti Noita - 30.12.2007 00:20:55

Otsikko: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-11 valmis
Kirjoitti: Neiti Noita - 30.12.2007 00:20:55
Title: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria
Author: Neiti Noita
Genre: romance
Pairing: SK ja oma hahmo
Rating: K-11
Summary: Tylypahkaan tulee oppituntiavustajaksi nuori noita, joka on kiinnostunut taikajuomista.
Disclaimer: Ficissä kuvatun maailman ja henkilöt on luonut ja omistaa J.K. Rowling, en minä.
A/N: Olen kuvannut pääasiassa kahden henkilön tunteita ja heidän suhteensa kehitystä, joten erityisen vauhdikkaasta ja toiminnallisesta ficistä ei ole kyse. Olen parhaani mukaan pyrkinyt säilyttämään henkilöt, varsinkin SK:n, aitoina ja tunnistettavina. Erittäin kiitollisena otan kaikenlaista palautetta vastaan.


Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria


Prologi

Tylypahkan käytävillä oli vielä hiljaista, lähes aavemaista. Tilanne korjaantuisi pian, sillä lukuvuosi oli alkamassa, ja Tylypahka olisi kohta taas täynnä pieniä ja vähän isompia rohkelikkoja, luihuisia, puuskupuheja ja korpinkynsiä. Nyt käytävillä kaikuivat vain yhdet askeleet. Nuori, hoikka nainen asteli käytävää pitkin korot kopisten. Hän pysähtyi rehtori Dumbledoren huoneen ovelle epävarmana. Kun ovi aukesi itsekseen, nainen säpsähti hiukan ja astui sitten sisälle huoneeseen. 

*

- Olette siis varma, ettette halua jatkaa aurorikoulutustanne? Dumbledore tiedusteli ja katseli hyväntahtoisesti nuorta naista puolikuun mallisten silmälasiensa yli.
- Olen. Kuten papereistani käy ilmi, olen liian pelkuri auroriksi, nainen vastasi ja hänen koko olemuksensa huokui uhmaa. Dumbledore hymyili ja hänen silmäkulmassaan pilkahti. Nainen näytti siltä, kuin olisi ollut syytetyn penkillä totisine ilmeineen. Hänen tulenpunaiset kiehkuransa tuntuivat liekehtivän yhdessä sinisten silmien kanssa.
- Kyllä Tylypahkassa on aina paikka auttavaiselle nuorelle naiselle, Dumbledore sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Nainen rentoutui silmin nähden.
- Kiitoksia… kiitoksia. Minulle käy mikä hyvänsä työ, ja jos saan palkaksi hiukan ohjausta taikajuomien valmistuksessa, olen ikuisesti kiitollinen, nuori nainen selitti hermostuneesti ja näytti saman tien katuvan viimeisiä sanojaan. Eihän hänellä ollut mitään oikeutta edes toivoa sellaista! Mutta Dumbledoren hymy säilyi, ja hän vastasi:
- Tietysti. Se on kohtuullinen palkkatoive, vaikka taikajuomien opettajamme voi kaivata vähän suostuttelua. Tervetuloa joukkoon, Mimosa Mederick.


Luku I: Mistä on ilkeät opettajat tehty?

Mimosa Mederick sulki huoneensa oven ja huokaisi syvään. Se oli ohi: hänen ensimmäinen esiintymisensä tulevien työtovereidensa edessä. He olivat kaikki, rehtori Dumbledore, opettajat ja hän, tavanneet rehtorin huoneessa, ennen kuin uusien oppilaiden lajittelu ja muut juhlallisuudet olivat alkaneet. Rehtori oli antanut ohjeensa tulevalle lukuvuodelle ja kertonut tapahtuneista muutoksista. Tylypahkaan oli tullut uusi opettaja, professori Orave, jonka alaa oli pimeyden voimilta suojautuminen. Toinen uusista tulokkaista oli hän, Mimosa.

Dumbledore oli selittänyt, että Mimosa oli täällä auttaakseen opettajia oppituntien valmistelussa ja tarvittaessa myös oppituntien aikana. Suurin osa opettajista oli hymyillyt ystävällisesti, mutta eräs heistä – pitkä, koukkunenäinen, mustahiuksinen mies – oli katsonut Mimosaa tummilla silmillään välinpitämättömästi. Tuo katse oli aiheuttanut Mimosalle vilunväristyksiä, ja ne olivat muuttuneet lähes hyytäviksi, kun rehtori oli esitellyt miehen taikajuomien opettaja Severus Kalkarokseksi. Miehenkin tuntemukset olivat hänen ilmeestään päätellen olleet melko viileät, kun Dumbledore oli ilmaissut toivovansa tämän suovan huomiota Mimosalle, joka oli kiinnostunut taikajuomista.

- Joka LUULI olevansa kiinnostunut taikajuomista, ennen kuin näki sen kammottavan hapannaaman, Mimosa mutisi ääneen uudessa huoneessaan ja katseli samalla ympärilleen. Hän oli aiemmin päivällä vain kiireesti purkanut laukkunsa ja jättänyt sitten loput kotitonttujen huoleksi. Nyt huone oli siisti ja tavarat paikoillaan, mutta järin kodikkaaksi sitä ei voinut sanoa. Seinät olivat kylmät kiviseinät, niin kuin kaikkialla linnassa. Takka oli suuri ja mustunut, ja sen edessä oli viininpunainen, vanha ja kulunut sohva. Samaa viininpunaisen sävyä olivat myös seinävaatteet ja katosvuoteen verhot.
”Kelpaa minulle”, Mimosa ajatteli ja oikaisi itsensä vuoteelle. Hän tuijotti suuret silmät rävähtämättä vuodekatosta ja taisteli unta vastaan. Hän oli ollut opettajien kanssa suuressa salissa katselemassa uusien oppilaiden lajittelua. Mimosa oli kaikesta näkemästään (ja syömästään!) väsynyt, ja hänen olisi tehnyt mieli käydä jo nukkumaan. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, sillä professori Kalkaros oli pyytänyt… ei, käskenyt Mimosan käydä vielä illalla alhaalla tyrmissä keskustelemassa kanssaan.

Mimosa oli melko varma, että taikajuomien opettaja myrkyttäisi hänet ja käyttäisi sitten lienten ainesosana. ”No, ehkä se olisi kivuttominta niin”, Mimosa ajatteli happamana.

*

Alhaalla tyrmissä oli koleaa. Mimosaa kadutti, ettei hän ollut laittanut kaapua ylleen. Hänellä oli valkoinen, ohut paita ja tummanvihreä, nilkkapituinen hame ja hän paleli armottomasti. Hytisten hän koputti sen tyrmän oveen, jonka takaa hän arveli taikajuomien luokkahuoneen paljastuvan.
- Sisään, viileä ääni vastasi, ja Mimosa tiesi tulleensa oikealle ovelle. Reipasta teeskennellen hän avasi oven ja astui luokkaan. Syystä, jota Mimosa ei käsittänyt, hän tunsi sydämensä hypähtävän, kun hän näki luokkahuoneen ja sen yksinvaltiaan. Luokassa oli hämärää, lähes pimeää, ja luokan perällä suuren työpöydän takana istui Severus Kalkaros. Pöydällä oli himmeävaloinen lyhty, joka sai miehen uurteisen kasvot näyttämään pelottavilta. Mutta myös… Miltä? Mimosa ei vastannut itselleen.

- Minulla on tarpeeksi töitä ilman tällaista pelleilyäkin, Kalkaros sanoi ja nosti vasta nyt katseensa edessään olevista pergamenteista Mimosaan. Tämä oikaisi selkänsä ja katsoi miestä uhmakkaasti silmiin.
- Dumbledore kuitenkin odottaa minun opettavan teille jotakin taikajuomien valmistuksesta, joten minä opetan… omalla tavallani, mies jatkoi ja hymyili häijysti. Mimosa tunsi kurkkuaan kuristavan, mutta pakottautui vastaamaan tyynesti:
- En ole tullut tähän kouluun teitä kiusatakseni. Olen tullut auttamaan opettajia, ja toivoin vastineeksi saavani hiukan ohjausta teidän oppiaineessanne. Ette ilmeisesti kuitenkaan ole halukas opettamaan minua, joten voin yhtä hyvin luopua toiveestani.
Mimosa kääntyi jo lähteäkseen, kun terävä ääni pysäytti hänet:
- Tepä annatte helposti periksi. Ei ihme, että teidät potkittiin pois aurorikoulutuksesta.
Mimosa tunsi jonkin naksahtavan sisällään. Hän kääntyi silmät leiskuen edelleen ilkeästi hymyilevän professorin puoleen. Kuin huomaamatta hän oli vienyt kätensä taikasauvalleen.
- Te ette tiedä minusta mitään. Ja mieluiten pidän tilanteen sellaisena, Mimosa sylki vihaiset sanansa ja lähti sitten arvokkuutta tavoitellen kävelemään kohti luokan ovea. Hän tunsi kyyneleiden  polttelevan silmiään.
- Tulette tähän luokkaan tiistaina neljältä tuntien jälkeen. Silloin aloitamme taikajuomiin tutustumisen aivan… alusta, Kalkaros sanoi hiljaisella, itsetyytyväisellä äänellä Mimosan loittonevalle selälle, kuin ei olisi naisen sanoja kuullutkaan.

Mimosa sulki taikajuomien luokan oven ja tiesi tulevansa tiistaina takaisin.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13
Kirjoitti: Frosty - 30.12.2007 12:16:54
Sevve on kyll niin sulosen oma ittensä. aawww. (sekoaa)
Jatkoa, joohan? (koiranpentuilme)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13
Kirjoitti: Fiorella - 30.12.2007 13:19:21
Tämähän vaikuttaa todella lupaavalta alulta. :) Kirjoita lisää, niin minä ainakin luen.

Tekstisi kulkee miellyttävän luonnollisesti ja helppolukuisena, ja vaikka luvut ovat varsin lyhyet, niissä kuitenkin tulee olennainen hyvin esille. Oma Mimosasi vaikuttaa ainakin näin alkuun uskottavalle ja mukavalle hahmolle, kliseisen liekehtivänpunaisesta tukastaan huolimatta. Puolet taikamaailman väestä on jo valmiiksi punatukkaisia. Tosin, voihan hiusten värillä olla jokin juonellinen merkitys, mitä en tässä vaiheessa vielä tiedä...
Lainaus
Minulle käy mikä hyvänsä työ, ja jos saan palkaksi hiukan ohjausta taikajuomien valmistuksessa, olen ikuisesti kiitollinen, nuori nainen selitti hermostuneesti ja näytti saman tien katuvan viimeisiä sanojaan.
Heh heh, tuli heti mieleen, kuin Mimosalla olisi ollut pieniä taka-ajatuksia. ;) Vaikka ei niin tainnutkaan olla, mikä selvisi pidemmälle lukiessa. (Sääli! ;))
Lainaus
- Tepä annatte helposti periksi. Ei ihme, että teidät potkittiin pois aurorikoulutuksesta.
Severus tosiaan vaikuttaa omalta itseltään. Hienoa! Pidä aikomasi linja, niin hyvä tulee. :D Pitääkin seurailla tarinan edistymistä.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13
Kirjoitti: Neiti Noita - 30.12.2007 23:41:52
Frosty: Kiitos kommentista! Jatkoa seuraa hyvinkin pian.

Fiorella: Mukava kuulla, että tarinan alku miellytti! Punainen tukka on todellakin klisee, mutta jostakin syystä minä vain näin hahmon alusta lähtien punatukkaisena. (Lue:päähänpinttymä)

Mitä niihin taka-ajatuksiin tulee, tarinan sankaritarella ei niitä ehkä ollut, mutta kirjoittajalla sitäkin enemmän!  ;D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13
Kirjoitti: Neiti Noita - 01.01.2008 19:19:12
Tämä luku on melko lyhyt, mutta seuraava tulee olemaan pidempi. Odotan innolla kommenttejanne.

Luku II: Terävimmät sirpaleet

Severus Kalkaros oli vihainen, ja Dumbledore suhtautui siihen raivostuttavan tyynesti.

- Tiedän, ettei lasten opettaminen ole sinusta kovin antoisaa. Mimosa sen sijaan on älykäs nuori nainen ja oppii varmasti nopeasti. Se tekee hyvää teille molemmille, Dumbledore sanoi ja katseli levollisena edessään seisovaa synkkää hahmoa.
- Tarkoitatteko, että tämä on minun parhaakseni? Kalkaros tiuskaisi kireällä äänellä.
- Juuri sitä minä tarkoitan. Ja kun et kerran oikaissut käsitystäni Mimosasta, uskallan päätellä, ettei hän ole tähän mennessä ollut pettymys, Dumbledore vastasi hymyillen.
- Pettymys? Hän on vain typerä nuori nainen. Kuka hän edes on? En muista hänen opiskelleen Tylypahkassa.
- Hän on Marrold Meredickin tytär. Marrold on jo vetäytynyt syrjään velhomaailmasta, mutta tyttärensä hän on kouluttanut itse. Henkilökohtaisesti antaisin sille koulutukselle suuren arvon, sillä Marrold oli kerran mahtava velho. Taikajuomat eivät tosin olleet hänen alaansa...
- Sen viimeisen olisin kyennyt päättelemään itsekin. Ja kuitenkin erinomaisen velhon erinomainen tytär sai lähtöpassit aurorikoulusta?
- Ah, Severus, haluat tietää jotakin sellaista, joka on osin arvoitus minullekin. Lahjattomuuden vuoksi hän ei kuitenkaan joutunut koulusta lähtemään, sen tiedän, Dumbledore sanoi äänellä, joka oli sekoitus arvoituksellisuutta ja jonkinlaista vihjailua. Mitä rehtori yritti vihjata, sitä Kalkaros ei käsittänyt. Dumbledore jatkoi vielä nauravalla äänellä:
- Anna tytön tehdä muutakin kuin pestä limaisia taikajuomapulloja, niin hänen kykynsä käyvät ilmi.

Kun Kalkaros harppoi viitan helmat lepattaen alas tyrmiin, hän tunsi lievää närkästystä. Millaisena opettajana Dumbledore häntä oikein piti?

*

Mimosa pyyhi hikeä otsaltaan ja oli vähällä pudottaa pienen lasipullon käsistään. Hän oli kaksi viikkoa ainoastaan pessyt limaisia taikajuomapulloja. (Tunsikohan Kalkaros jonkin loitsun, jolla hän sai likaiset pullot riittämään loputtomiin?) Tai ei, olihan Mimosa myös avustanut oppitunneilla lähes kaikkia opettajia professori McGarmiwasta Punurmioon, mutta iltaisin, kun professori Kalkaroksen olisi pitänyt yksityisesti opettaa hänelle taikajuomia, Mimosa oli vain tiskannut tiskaamasta päästyäänkin hämärässä ja vetoisessa taikajuomien luokassa. Ehkä hän saisi vielä ylennyksen ja pääsisi pullojen pesemisen asemesta hoivaamaan kuolleita torakoita ja niitä epäilyttäviä limamassoja, joita Kalkaroksella oli purkitettuna, Mimosa ajatteli katkerana.

- Pian valmista? matala ääni kysyi Mimosan selän takaa ja tämä oli vähällä hypätä ilmaan säikähdyksestä. Mimosa päästi pullon käsistään veteen ja käännähti ympäri.
- Varsin pian, hän vastasi viileästi.
- Hyvä. Ajattelin, että huomenna voisimme kokeilla erään alkeellisen taikajuoman valmistamista. Ennen sitä odotan teidän kuitenkin lajittelevan joitakin yrttejä, Kalkaros lausui välinpitämättömästi, ja Mimosa tunsi sydämensä hypähtävän riemusta. Professori sittenkin aikoi perehdyttää hänet oppiaineeseensa, ei vain pitää häntä kotitontun sijaisena!
- Oletan teidän ymmärtävän, että nämä työt ovat olennainen osa oppimista, jos todella mielii hallita taikajuomien kätketyt salaisuudet, Kalkaros jatkoi vielä ja nyökäytti päätään vesipaljun suuntaan. Mimosa ei ollut varma, oliko Kalkaroksen äänessä ivaa vai ei, mutta jokin miehen ilmeessä ja eleissä sai sanat karkaamaan Mimosan huulilta:
- Oletan teidän ymmärtävän, että mielin hallita taikajuomien salaisuudet kyllin kiihkeästi jopa kestääkseni teidät ja teidän tapanne kohdella minua ikään kuin olisin yksi keskenkasvuisista oppilaistanne.
Mimosa katui lapsellisia sanojaan saman tien, ja Kalkaroksen kasvoilla häivähti sekoitus huvittuneisuutta ja kiukkua. Jälkimmäinen voitti.
- Sanojanne on vaikea uskoa, kun käyttäydytte noin, te hävytön tyttö. Kertokaahan, oletteko päätynyt tänne kenties juuri heikon itsehillintänne seurauksena?
Jälleen mies viittasi Mimosan aurorikoulutukseen. Se oli epäreilua ja inhottavaa. Vain vaivoin Mimosa hillitsi itseään tarttumasta taikasauvaansa. Tämän mielenponnistuksen seurauksena kaikki vesipaljun laidoilla olevat taikajuomapullot särähtivät sadoiksi sirpaleiksi. Nyt Kalkaroksen kasvoilla näkyi puhdas ilkeä huvittuneisuus.
- Ah, huomaan, että teillä onkin täällä vielä hiukan… töitä. Taidan siis antaa teille työrauhan, mies sanoi, muttei kuitenkaan onnistunut heti lähtemään.

Lyhyeksi hetkeksi Kalkaroksen valppaus herpaantui ja hänen katseensa eksyi turhan syvälle Mimosan kiukusta kipunoiviin silmiin. Ja sinä hetkenä aika pysähtyi.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Puhpallura - 01.01.2008 23:00:25
Äkkiä jatkoa :D  Mä tykkään tästä kauheasti. Severus ihana oma itsensä :D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: serafina II - 02.01.2008 11:33:32
Ihana! Alku vaikuttaa lupaavalta, ja olet saanut Mimosasta uskottavan hahmon. :)
Kalkaros on oma ihana itsensä. :D
Anteeksi sekava kommenttini, jatkoa toivoisin! ;D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Frosty - 02.01.2008 11:42:02
Jee jatkoa!!!
Tää oli tosi ihana osa. Tykkäsin tosi paljon tavasta jolla kuvaat henkilöiden ajatuksia.
Lisää...
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Sierra - 02.01.2008 13:31:01
Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta, mutta suo anteeksi, vihaan Mimosa-nimeä. Tulee väistämättä mieleen Pimento. Sen sijaan Mimosa on luonteeltaan ihanan temperamenttinen, ja kunnon noita. Juuri sellainen, joka on varmasti rakkaalle Severuksellemme mieleen.

Ja sitten vielä nämä klassiset sanat: jatkoa mahdollisimman nopeasti, kiitos.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Buffalo Bill - 02.01.2008 14:38:39
voi elämä! mitä tapahtunee? :o
tää on hyvä ficci! kalkaros on ihan kalkaros
ja toi mimosa on ihan mimosa.
jatkoa odottelen innolla!
*täpinöissään*

-buffalo
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Luthien - 02.01.2008 16:38:37
Tämähän vaikuttaa ihan kinnostavalta ficiltä. Voisinpa alkaa jopa lukemaan, joten jatkoa vaan tulemaan.

Yhdyn tosin Sierraan siinä että Mimosa ei ole nimenä ehkä mikään paras vaihtoehto (ei millään pahalla) mutta muuten ihan hyvä tarina. En nyt keksi muuta sanottavaa joten vetäydyn odottelemaan jatkoa.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Hullu_93 - 02.01.2008 18:52:02
Jatkoa.  8)
Eipä minulla ole mitään sanottavaa, mitä muut eivät olisi jo sanoneet.. Joten jääköön.
 Kirjanmerkkeihin... ---->
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: ruskaretki - 02.01.2008 18:58:29
Tykkään tästä, olet saanut hahmot tosi uskottaviksi, niinkuin moni muu on jo ennen minuakin sanonut. (: Toisen luvun viimeinen lause oli jotenkin ihana, tykästyin siihen. Pitääkin seurailla tätä, jäin ihan koukkuun. : D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Neiti Noita - 03.01.2008 18:31:34
Kiitos kaikille palautteesta! Oikein mukava kuulla, että hahmot vaikuttavat uskottavilta. Olen siis tähän mennessä ilmeisesti onnistunut siinä, mihin olen pyrkinyt. :)

Mitä tuohon Mimosa-nimeen tulee, ymmärrän hyvin, ettei se kaikkia miellytä. Nimi on jokseenkin teennäinen ja aika siirappinen, eikä sikäli ihan sovi kantajalleen. Itse olen Mimosa-nimeen kuitenkin jostakin syystä tykästynyt. Huono maku minulla! ;)

Jatkoa ette joudu kovin kauan odottamaan.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 2
Kirjoitti: Neiti Noita - 07.01.2008 23:54:40
Luku III: Yltä päältä samassa liemessä

Professori McGarmiwan hermot olivat olleet koetuksella. Hänen oppilaansa olivat onnistuneet muodonmuutosten kaksoistunnin aikana muuttamaan kukkaruukut melkein kaikeksi muuksi kuin siksi, joksi heidän oli ollut tarkoitus ne muuttaa. Ainoastaan luokan paras oppilas, Hermione Granger, oli saanut yksinkertaisen saviruukun muutettua kauniiksi, kreikkalaistyyliseksi vaasiksi. Nyt McGarmiwa ja nuori oppituntiavustaja Mimosa siivosivat oppilaiden aiheuttamaa sotkua. Kukkaruukun palasia oli pitkin luokkaa, ja kuusijalkainen rotta (jonkin ihmeen  kautta Neville Longbottom oli saanut kukkaruukun muuttumaan sellaiseksi) oli yhä kateissa. Mimosa yritti näyttää tyyneltä, mutta todellisuudessa hän oli hieman järkyttynyt. Mimosa ei ollut koskaan käynyt velhokoulua muiden lasten tapaan, joten hänen oli vaikea tottua oppituntien kaaosmaisuuteen. Aurorikoulussa oli ollut vain täysi-ikäisiä, lahjakkaita oppilaita, joten siellä oli kaikki edennyt kohtuullisen hyvässä järjestyksessä.

- Voitte mennä jo muihin töihinne. Minä jatkan tästä yksinäni, professori McGarmiwa sanoi ystävällisesti kesken siivousloitsujen lausumisen.  
- Kiitos, professori. Minun pitäisikin pian olla avustamassa professori Versoa, Mimosa vastasi ja ajatteli, ettei hän kestäisi nähdä tänään enää ainuttakaan kukkaruukkua.
Mimosa oli jo luokan ovella, kun McGarmiwa tiedusteli häneltä varovaisesti:
- Miten taikajuomien opiskelunne on muuten edennyt, neiti Mederick?
Mimosa mietti lyhyen hetken ja vastasi sitten mahdollisimman diplomaattisesti:
- Hyvin, professori. Olen päässyt kokeilemaan jo monien erilaisten taikajuomien valmistusta. Professori Kalkaros on hyvä, mutta melko vaativa opettaja.
McGarmiwa hymyili tavalla, jonka saattoi tulkita vain myötätuntoiseksi. Mimosa nyökkäsi vanhemmalle naiselle ja poistui luokasta. Hän lähti ripein askelin kävelemään käytävää suuntanaan Tylypahkan piha-alue ja professori Verson kasvihuoneet.

Voi, jospa McGarmiva vain tietäisi! Mimosa oli kuvaillut Kalkarosta hyväksi ja vaativaksi opettajaksi, mutta kuvaus ei tehnyt oikeutta hänen monimutkaiselle suhtautumiselleen taikajuomien opettajaan. Mimosa vihasi Kalkarosta. Hän vihasi miehen kylmyyttä ja ilkeyttä, hän vihasi tapaa, jolla mies tuntui väheksyvän kaikkea ja kaikkia ympärillään. Mimosa vihasi – ja ei kuitenkaan vihannut. Muutaman kerran hän oli tuntenut itsensä ja professorin välillä jännitteen, joka ei ollut mitään sukua vihalle. Jos hän halusi olla rehellinen itselleen, hänen oli pakko myöntää, että hän odotti iltaa ja taikajuomien oppituntia tällä hetkellä innokkaammin kuin mitään muuta. Mimosa ei ymmärtänyt, mitä tämä kaikki merkitsi. Miten se vanha ilkimys likaisenmustine hiuksineen, koukkunenineen ja kylmine silmineen onnistui joskus näyttämään jopa hyvältä? ”Ei, ei tällaista sovi ajatella nyt”, Mimosa torui itseään. Ehkä hän voisi huomaamattomasti työntää päänsä kylmään vesisaaviin Verson oppitunnin aikana.

*

Vihreä savu täytti taikajuomien luokan. Mimosa hämmensi tuskastuneena padassa olevaa lientä ja oli varma epäonnistumisestaan. Liemen olisi tässä vaiheessa pitänyt jo olla miellyttävän kevätruohon vihreää ja porista tasaisesti, mutta se oli lähinnä myrkyn väristä ja kihisi uhkaavasti. Professori Kalkaros tarkisti opettajanpöydän ääressä neljäsluokkalaisten aineita ja näytti siltä, kuin ei olisi edes huomannut luokassa leijailevaa sankkaa savua ja yksityisoppilaansa epätoivoa.

Kun liemi alkoi uhkaavasti nousta padassa Mimosan oli pakko niellä ylpeytensä.
- Professori. Minusta tuntuu, että jokin on pielessä, Mimosa sanoi kireällä äänellä. Kalkaroksen katse viipyi vielä pitkään hänen edessään olevissa pergamenteissa, ennen kuin hän laiskasti katsahti Mimosaan.
- Liemen ohjeet ovat taululla. Jos olette seurannut niitä, mitään ongelmia ei pitäisi olla.
- Olen minä seurannut. Tämä ei nyt vain kerta kaikkiaan onnistu, Mimosa väitti vastaan. Huokaisten taikajuomien opettaja nousi pöytänsä takaa ja käveli Mimosan padan luokse.
- Liian vähän maahisheinää, Kalkaros totesi ykskantaan. Tuskin hän oli saanut lauseensa loppuun, kun karmeanvärinen liemi nousi vauhdilla ulos padasta ja räjähti ympäri luokkahuonetta. Vihertävän liemen peitossa oleva Kalkaros heilautti kertaalleen vihaisesti taikasauvaansa ja enin osa liemestä katosi.
- Mikä onni, ettei kohotusliemi ole syövyttävää, hän tokaisi purevasti surkeannäköiselle oppilaalleen.
- En käsitä… Yritin olla niin huolellinen, Mimosa mutisi nolona.
- Yrittäkää enemmän, Kalkaros tiuskaisi, mutta jatkoi sitten:
- Olette harjoitellut vasta pari kuukautta, ja tämä liemi oli VIP-tasoa.

Mimosa katsoi yllättyneenä professoria. Yrittikö tämä todellakin lohduttaa häntä? Kalkaros katsoi takaisin. Hämärä taikajuomien luokka tuntui katoavan samalla, kun ilkeä häivähdys katosi Kalkaroksen silmistä. Mimosasta tuntui, että hän oli uppoamassa noihin mustiin silmiin. Mies seisoi niin lähellä… Ja astui vielä lähemmäs. Kalkaros kohotti kätensä ja kosketti kämmenselällään Mimosan poskea. Mimosa tiesi pakahtuvansa. Sitten, niin nopeasti, että Mimosa melkein säikähti, mies veti kätensä pois, käännähti ympäri ja asteli työpöytänsä ääreen.
- Alkaa olla myöhä… Hyvää yötä, neiti Mederick, Kalkaros lausui viileästi ja piti katseensa tiivisti pöydän pinnassa.
- Hyvää yötä, professori, Mimosa mutisi, keräsi tavaransa ja poistui kiireesti luokasta.

*

Koko Tylypahka vallattominta rohkelikkoa myöten oli jo umpiunessa – lukuun ottamatta Severus Kalkarosta, joka valvoi yksin huoneessaan ja tuijotti kytevään takkaan. Hän ajatteli erästä nuorta naista, tämän tulenpunaisia hiuksia, kirkkaansinisiä silmiä ja hoikkaa vartaloa, jonka tämän paheksuttavan naisellinen pukeutuminen niin anteliaasti paljasti… Hän ajatteli naisen siroja käsiä ja keskittynyttä ilmettä, kun tämä ihailtavalla sinnikkyydellä hämmenteli iltaisin liemiä hänen luokkahuoneessaan. Kuinka monta kertaa Severus olikaan salaa katsellut naista!

Naista? Ei, pelkkä tyttöhän Mimosa vasta oli. Tämän täytyi olla noin kahdenkymmenen, ei missään tapauksessa paljonkaan vanhempi. Hän, Severus, ei ollut vielä mikään vanha mies, mutta Mimosaan nähden yhtä kaikki lohduttoman vanha. Tyttö oli kaiken lisäksi opiskellut aurorikoulussa. Sitä ei sopinut unohtaa. Severus ei olisi sitä paitsi saanut uhrata ajatustakaan tällaiseen hölynpölyyn, ei nyt. Orave suunnitteli jotakin, se oli käynyt selvääkin selvemmäksi viikontakaisissa Halloween-juhlissa, kun tämä oli vapauttanut peikon mellastamaan kouluun. Oraven muodostamaan vaaraan Severuksen tulisi nyt suunnata kaikki huomionsa ja unohtaa Mimosa. Eihän tyttö edes pitänyt hänestä. Näin ajatellessaan Severus tiesi huijaavansa itseään, sillä hän on oli tarkkaavainen mies ja oli kyllä monta kertaa lukenut tytön katseesta tämän ristiriitaiset tunteet.

Hitto! Severus ponkaisi ylös tummanvihreältä nojatuoliltaan vihaisena siitä, että hän oli selvästi menettämässä otteensa.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Hullu_93 - 09.01.2008 17:14:09
Severus menettää otteensa! Severus menettää otteensa! Wohoo...!!!
Jatkoajatkoajatkoajatkoaaaaa...!!!!!

Anteeksi, kun en nyt yksinkertaisesti JAKSA kirjoittaa mitään rakentavaa palautetta... Haittaako?
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Puhpallura - 09.01.2008 20:53:54
Mahtavaa, oli tullut jatkoa :D  Olenkin sitä odottanut :)  Jatkoa ehdottomasti ja pian :D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Luthien - 10.01.2008 19:05:20
Enpä nyt keksi muuta kommentoitavaa kun, että jatkoa vaan lisää, kiitos! :)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Fiorella - 10.01.2008 22:53:33
Hykerryttävää. Jatkat oikein oivallisesti samalla linjalla. Go, Mimosa! Severus on jo menettämässä otteensa... :D

Toisin kuin muutamat edellä, minä pidän Mimosaa tähän sopivana nimenä. Se tuo juuri semmoisen nuoren ja herkän vision, ja sopii sukunimeen oikein mukavasti. Se punainen tukka tökkii paljon enemmän, jos mikään. ;) Mutta minkäs teet, jos Mimosa kerran on punatukkaisena syntynyt. Kirjoittaja tietää hahmonsa parhaiten.
Lainaus
- Ja kuitenkin erinomaisen velhon erinomainen tytär sai lähtöpassit aurorikoulusta?
- Ah, Severus, haluat tietää jotakin sellaista, joka on osin arvoitus minullekin. Lahjattomuuden vuoksi hän ei kuitenkaan joutunut koulusta lähtemään, sen tiedän, Dumbledore sanoi äänellä, joka oli sekoitus arvoituksellisuutta ja jonkinlaista vihjailua. Mitä rehtori yritti vihjata, sitä Kalkaros ei käsittänyt. Dumbledore jatkoi vielä nauravalla äänellä:
- Anna tytön tehdä muutakin kuin pestä limaisia taikajuomapulloja, niin hänen kykynsä käyvät ilmi.
Mainiota arvuuttelua, paitsi että minua häiritsi tuo limainen Dumbledoren suusta, varsinkin kun sana toistuu heti uudelleen seuraavan kappaleen alussa.
Lainaus
Jälleen mies viittasi Mimosan aurorikoulutukseen. Se oli epäreilua ja inhottavaa. Vain vaivoin Mimosa hillitsi itseään tarttumasta taikasauvaansa. Tämän mielenponnistuksen seurauksena kaikki vesipaljun laidoilla olevat taikajuomapullot särähtivät sadoiksi sirpaleiksi.
Vai räjäyttelee se Mimosa tavaroita. Kas vain.

Kolmannessa luvussa pidin kukkaruukkujen muodonmuutoksesta ja viittaus Nevillen kuusijalkaiseen rottaan oli veikeä.
Lainaus
- Kiitos, professori. Minun pitäisikin pian olla avustamassa professori Versoa, Mimosa vastasi ja ajatteli, ettei hän kestäisi nähdä tänään enää ainuttakaan kukkaruukkua.
Ihanalla tavalla sidottu yhteen kukkaruukut Verson oppiaineen kanssa.
Lainaus
”Ei, ei tällaista sovi ajatella nyt”, Mimosa torui itseään. Ehkä hän voisi huomaamattomasti työntää päänsä kylmään vesisaaviin Verson oppitunnin aikana.
...Tai sitten ajatella vähän lisää? :D Ihana lause ja sen tuottama vahva mielikuva.
Lainaus
- Olette harjoitellut vasta pari kuukautta, ja tämä liemi oli VIP-tasoa.
Kuinka Kalkaroksen tapaista! Ja sitten vielä lohdullisesti myöntää tämä asia jälkikäteen.

Yhteenveto kommentistani: tätä ficciä lukee oikein ilolla ja mielihyvällä, ja olet toistaiseksi onnistunut pitämään mielenkiinnon hyvin vireillä. Ja jatkoa tuli ihanan nopeasti. Tosi hienoa.

(Minäkin tahdon tummanvihreän nojatuolin! Mieluiten sellaisen, jossa tulee Severus kaupanpäällisenä...)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Lynx - 13.01.2008 14:36:16
omg! Seve alkaa menettää otettaan! omg![size=50]Jes! Hyvä juttu![/size]
Joo siis eli tota JATKOA!

Mistä niitä vihreitä nojatuoleja saa joihin saa seven kaupanpääliseks? :D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 3
Kirjoitti: Neiti Noita - 15.01.2008 20:11:17
Kiitän lämpimästi kaikista kommenteista! On mukavaa kuulla, että tarina on miellyttänyt ja että sillä on lukijoita. Erityiskiitos Fiorellalle hyvin yksityiskohtaisesta palautteesta. (Minulla ei ole tummanvihreää nojatuolia, mutta tummanvihreä sohva asunnosta kuitenkin löytyy. ;) Valitettavasti Kalkarosta ei tullut kaupan päälle. :( )

Mutta sitten itse asiaan:


Luku IV: Pienellä yökävelyllä

Joulu oli lähestymässä ja Tylypahka oli täynnä tohinaa. Oppilaat valmistautuivat lähtemään koteihinsa joulunviettoon ja kotitontut koristelivat Tylypahkaa. Arkinen työ taukosi hetkeksi kaikkialla, paitsi eräässä tyrmässä, jossa mustanruskea liemi kihisi uhkaavasti kahden hahmon hääriessä sen äärellä jo kolmatta tuntia.

- Lisätkää nyt kalmanjuurta. Enemmän, enemmän! taikajuomien opettaja komensi apulaistaan samalla, kun hän itse kiivaasti hämmensi edessään olevaa lientä. Mimosan kasvot olivat hiestä kiiltävät ja hänen paitansa oli likomärkä. Hänestä tuntui, että hän oli jo pienen ikuisuuden taistellut oikukkaan liemen kanssa. Mimosa ei kuitenkaan missään nimessä valittanut, sillä hän ymmärsi, että kyseessä oli luottamuksenosoitus. Professori ei ollut suostunut tarkemmin selittämään, mihin tarkoitukseen liemi tulisi (johonkin kavalaan varmasti), mutta Mimosan käsityksen mukaan Kalkaros oli jo pitkään kehitellyt lientä, joten sen oli pakko olla tärkeä. Ja sen oli pakko onnistua, joten oli syytä olla tarkkaavainen. Mimosa ei uskaltanut edes kuvitella, mitä tapahtuisi, jos hän onnistuisi pilaamaan liemen omalla huolimattomuudellaan.

Vielä tunnin hikisen taistelun jälkeen liemi vihdoin porisi tyynenä padassa.
- Nyt se täytyy enää pullottaa. Liemi voi olla melko arvaamatonta, joten teen sen itse. Siivotkaa te tätä sotkua, Kalkaros sanoi Mimosalle, joka ryhtyi heti toimeen. Kun luokka oli siisti ja liemi turvallisesti pullotettu, opettaja ja oppilas seisoivat ja katselivat toisiaan kiusaantuneen hiljaisuuden vallitessa.
- Jatkamme tästä joululoman jälkeen, Kalkaros tokaisi rikkoen hiljaisuuden.
- Hyvää joulua, neiti Meredick, hän jatkoi lähes kuiskaten, ja hänen äänensä paljasti, kuinka vaikeaa näiden ystävällisten sanojen lausuminen oli. Mimosa olisi halunnut vastata, mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa. Sen sijaan hän hetken mielijohteesta tarttui opettajansa käsivarteen kuin hukkuva. Muuta merkkiä Kalkaros ei tarvinnut. Liemipullot lensivät hänen kädestään lähimmälle pöydälle ja hän veti Mimosan kiihkeästi kiinni itseensä. Kalkaroksen huulet tavoittelivat ahnaasti Mimosan huulia ja hänen kätensä olivat vahvoina tytön selässä painamassa tätä lähemmäs. Toivuttuaan ensijärkytyksestä Mimosa vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä miehen niskaan. Lyhyen, kiihkeän hetken jälkeen Kalkaros irrottautui Mimosasta, työnsi tämän käsivarren mitan päähän itsestään ja sanoi tukahtuneella äänellä:
- Lähde. Nyt heti.
Mimosa seisoi pari sekuntia paikoillaan ja poistui sitten luokasta lähes juosten, kuten oli tehnyt jo kerran aikaisemminkin. Mimosasta ajatteli, että se onnentunne, joka kipristeli hänen vatsassaan, olisi voinut nostaa hänet lentoon, mutta samalla hän tunsi olonsa surkean hylätyksi. Molemmista tunteista hän soimasi itseään.

*

Yö oli jo pitkällä, kun nuori nainen vielä valvoi vuoteessaan ja tuijotti pimeyteen. Unesta ei ollut toivoakaan tänä yönä. Mimosa huokaisi syvään ja tunnusti itselleen, että jotakin oli tänään jäänyt pahasti kesken. ”Sinun täytyy olla päästäsi vialla”, Mimosa sätti itseään puoliksi ääneen ja kohottautui sitten äkkiä istualleen vuoteensa laidalle. Mikä se oli? Kuuluiko kaukaa käytävästä ääniä, vai kuvitteliko hän vain väsyneenä olemattomia? Varovasti Mimosa asetteli paljaat jalkansa kylmälle lattialle ja kietoutui mustaan, satiiniseen aamutakkiinsa. Hän otti taikasauvan yöpöydältään ja käveli huoneensa ovelle.

Käytävällä ei näkynyt ketään. Linnassa oli kylmän kosteaa, kuten aina öisin, joten Mimosa paleli hiipiessään hiljaa käytävää eteenpäin. Hän tunsi itsensä idiootiksi. Hiippailla nyt aamutakki päällä, paljain jaloin pitkin käytäviä keskellä yötä! Äkkiä Mimosa pysähtyi ja jäi kuuntelemaan. Monien muiden auroriopiskelijoiden tapaan hän oli opetellut uhkaavissa tilanteissa terävöittämään aistinsa mahdollisten vihollisten havaitsemiseksi. Nyt hän tunsi, miten kylmä tunne hiipi hänen sisälleen. Ei, se ei voinut olla totta! Välähdyksen omaisesti Mimosan tajuntaan iski tieto: lähistöllä oli kuolonsyöjä!  Mimosa sammutti valon taikasauvastaan, nojautui kylmään kiviseinään ja odotti. Hänen oli täytynyt erehtyä, sillä eihän Tylypahkassa voinut olla kuolonsyöjiä! Kuitenkin Mimosa kuuli, miten joku askel askeleelta lähestyi häntä pimeydessä reippaasti kävellen, lähes juosten. Mimosan jokainen solu varoitti häntä vaarasta.

Mimosa olisi halunnut olla missä tahansa muualla, mutta hän tarttui rohkeasti taikasauvaansa, astui askeleen eteenpäin ja lausui loitsun:
- Karkotaseet!
Toinen oli kuitenkin nopeampi, ja Mimosa tunsi, miten hänen jalkansa irtosivat maasta ja hän lensi selkä edellä käytävään. Mimosa ei ehtinyt edes harkita seuraavaa siirtoa lattialla maatessaan, kun taikasauvan häikäisevän kirkas valo täytti hänen näkökenttänsä. Sitten hän kohtasi tummat silmät ja hämmästyneen ilmeen.
- Professori Kalkaros! Mimosa huudahti tarpeettoman kovalla äänellä.
- Neiti Meredick, Kalkaros lausui liioitellun kohteliaasti ja jatkoi sitten:
- Pienellä yökävelyllä, vai? Vähissä pukeissa ja valmiina tyrmäämään loitsulla jokaisen vastaantulijan?
Kiukustuneena Mimosa kiskaisi aamutakkinsa helmat paljastuneiden reisiensä peitoksi ja nousi ylös lattialta. Sitten hän muisti jälleen tärkeimmän:
- Mutta minä olin niin varma… Uskoin tunteneeni kuolonsyöjän läsnäolon.
Mimosa häpesi sanojaan ja oli vähällä punastua. Hänhän puhui aivan hulluja! Kalkaroksen ilme ei kuitenkaan ollut huvittunut eikä edes ivallinen vaan… Ikään kuin professori olisi ollut pahoillaan jostakin? Tämä kumartui nostamaan Mimosan taikasauvan jaloistaan ja tarjosi sitä Mimosalle. Mimosa astui askeleen lähemmäs Kalkarosta, tarttui taikasauvaansa ja kavahti samassa taaksepäin. Kylmä tunne lävisti jälleen Mimosan, ja vain sekunnin murto-osassa molemmat ottivat taisteluasennon ja suuntasivat taikasauvansa kohti toisiaan.
- Kas. Hyvin herkkävaistoista, Kalkaros lausui hitaasti.
- Minä en ymmärrä, Mimosa sähähti ja hänen äänensä värisi pelosta ja hämmennyksestä.
- Kelpo aurori sinusta olisi tullut, Kalkaros sanoi, katsoi Mimosaa arvioivasti ja laski sitten taikasauvansa. Hän otti askeleen eteenpäin ja tarttui lujasti Mimosan taikasauvaa pitelevään käteen.
- Sinä et lausuisi mitään loitsua minua vastaan, ethän? Et vaikka todella uskoisit minun olevan kuolonsyöjä? Kalkaros kuiskasi.
- Oletko sinä?
- Jos haluat tietää, tule huomenillalla tyrmiin. Minun täytyy nyt jatkaa… yökierrostani. Mene huoneeseesi ja hillitse taikasauvakätesi matkalla sinne, Kalkaros sanoi käskevästi ja katosi sitten pimeään käytävään.

Mimosa jäi seisomaan hetkeksi aloilleen. Hän ei ymmärtänyt mistään mitään. Kuka taikajuomien opettaja oikein oli? Kyse oli monimutkaisesta asiasta, sen Mimosa saattoi arvata. Jotenkin hän pystyi miehen käytöksestä päättelemään, että asia oli monimutkainen tälle itselleenkin.  Ja hän, Mimosa, oli vieläpä suudellut tuota miestä! Mimosa antoi katseensa vaeltaa lähimpään ikkunaan, katsoi synkkää yötaivasta ja ajatteli: ”Enhän minä osaa edes katua tekoani!”
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 4
Kirjoitti: Puhpallura - 15.01.2008 22:54:32
Kääk, kuinka mehevää! Mä en oikeestikaan malta odottaa jatkoa :D
Sä osaat niin taitavasti kirjottaa, et ihan kateeksi käy :D
Ja oot vieläkin pystyny pitään Severuksen ihanana omana itsenään :D
Koukussa ollaan kyllä tähän ficciin :D
Jatkoa ehdottamasti ja pian!
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 4
Kirjoitti: Luthien - 16.01.2008 19:41:09
No nyt päästiin asiaan!

Minunkin mielestäni olet pystynyt säilyttämään Kalkaroksen oman itsenään, joka on todella hyvä asia, itse en osaisi kuvailla häntä "rakastuneena" niin ettei hän vaikuttaisi epäkalkarosmaiselta (mikä sana!) :D

Eipä minulla sitten muuta kun että jatkoa odottelen. :)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 4
Kirjoitti: Neiti Noita - 23.01.2008 15:26:17
Kiitos kommenteistanne, Puhpallura ja Luthien. Olen hyvin imarreltu! :D Tässä olisi nyt tämän ficin toiseksiviimeinen osa. Palautetta otan edelleen mielelläni vastaan.


Luku V: Kun joulu yhdisti kaksi erilaista

Päivä oli tuntunut loputtoman pitkältä. Näin joulun aikaan oli kaikenlaista hulinaa, joka riitti hetkeksi vangitsemaan huomion, mutta yksinäisiä, hiljaisia hetkiä oli silti osunut Mimosan päivään liikaa. Hän oli miettinyt eilisillan epätodellisia tapahtumia. Miettinyt, ihmetellyt ja kauhistellut. Oliko hän vain kuvitellut kaiken? Oliko Kalkaros todella..? Pitäisikö Mimosan tuntea pelkoa, inhoa? Millaiset hänen tunteensa oikeastaan olivat? Orastava päänsärky sai Mimosan painamaan pään käsiinsä. Hän hieroi ohimoitaan sormenpäillään ja antoi sitten itsensä valua makuuasentoon tunkkaiselle sohvalleen. Mitä hän tekisi? Mitä illalla tapahtuisi? ”Älä ajattele, ei se mitään auta. Näet kyllä. Asia selviää”, Mimosa vakuutteli itselleen ja sulki hetkeksi silmänsä.

*

Kun ilta vihdoin saapui, Mimosa kulki linnan läpi jännittyneenä ja kalpeana. Hän hädin tuskin huomasi kynttilöitä ja lyhtyjä, jotka valaisivat kauniisti jouluista Tylypahkaa. Myöskään viehättävästi asetellut havunoksat eivät saaneet Mimosan huomiota hänen kävellessään portaita alas tyrmiin. Kun hän koputti professorin yksityisen huoneiston oveen, hän puri kipeästi huultaan, jotta hänen ilmeensä ei olisi oitis paljastanut sitä tunteiden sekamelskaa, joka myllersi hänen sisällään. Kun Kalkaros tuli avaamaan oven ja seisoi hetken Mimosan edessä katsoen tätä tummilla silmillään, tunteiden sekamelska järjestyi silmänräpäyksessä ja sellaisella tavalla, joka olisi hämmentänyt nuorta noitaa toden teolla, jos tämä olisi ehtinyt ajatella asiaa.

- Uskaltauduit tänne, Kalkaros tervehti lyhyesti ja kääntyi kävelemään ovelta kohti takkaa. Mimosa jäi oven tuntumaan seisomaan ja tuijottamaan miehen selkää.
- Tule peremmälle ja istu, Kalkaros jatkoi käskevästi ja istuutui itse epämukavannäköiseen nojatuoliin takan eteen. Nopein askelin Mimosa sipsutti huoneen poikki ja istuutui samanlaiseen nojatuoliin naarmuuntuneen, ikivanhan sohvapöydän toiselle puolelle. Kuin tyhjästä Kalkaros nosti pöydälle lasit ja pullon jotakin, jonka etiketistä ei saanut selvää. Varmoin ottein hän kaatoi tummanpunaista nestettä kahteen lasiin ja tarjosi toisen Mimosalle. Sanaakaan sanomatta molemmat joivat laseistaan ja tuijottivat kytevään takkaan. (Mimosa ei tunnistanut juomaa, mutta pahaa se oli!) Sivusilmällä Mimosa pani merkille, että Kalkaroksen huoneisto oli sisustukseltaan yhtä synkkä ja säntillinen kuin asukkinsakin. Kuin ohimennen Mimosa tuli ajatelleeksi, ettei hän joulun kunniaksi pukemassaan, iloisenpunaisessa mekossa varmastikaan näyttänyt sopivan tähän ympäristöön.

- Uskon tietäväni, mitä ajattelet minusta. Se on eräänlainen… kyky, Kalkaros sanoi yllättäen ja kääntyi katsomaan kohti Mimosaa. Hiipuva takkatuli hehkui miehen toisella puolella, ja tämä käänsi päätään niin, että kasvojen ilme jäi lähes kokonaan varjoihin.
- Uskon myös, että olet väärässä etkä tiedä, mitä haluat, Kalkaros jatkoi matalammalla äänellä ja tuijotti Mimosaa haastavasti silmiin. Mimosa vastasi haasteeseen.
- Minä puolestani uskon tietäväni omat asiani parhaiten itse, hän sanoi purevasti. Nopea, viileä hymy käväisi Kalkaroksen huulilla.
 - Sitä minä pelkäsinkin. Selvitetään siis tämä asia heti.
Kalkaros nousi tuoliltaan, kiersi pienen sohvapöydän, pysähtyi Mimosan eteen ja veti vasemman hihansa ylös. Pimeän piirto, Voldemortin merkki. Mimosa tuijotti miehen käsivartta eikä hänen mieleensä sillä hetkellä mahtunut yhtäkään kokonaista ajatusta.
- Minä en ole Voldemortin kannattaja. Olen uskollinen Dumbledorelle. Mutta olen ollut kuolonsyöjä, ja voin joutua sellaisena vielä joskus toimimaan, Kalkaros selitti värittömällä äänellä ja tarkkaili Mimosan ilmettä. Tämä nosti hitaasti katseensa Kalkaroksen käsivarresta, nousi itsekin ylös ja odotti, kunnes mies katsoi häntä silmiin.
- Tiedätkö, miksi jouduin lähtemään aurorikoulusta? Mimosa aloitti, ja hänen ilmeestään näki, ettei asian muisteleminen ollut mieluisaa.
- Koska en voinut sitoutua siihen, mitä meille opetettiin. Vastustan pimeyden velhoja, mutta minusta ei ole vainoamaan eikä eliminoimaan heitä. Uskon, että niin asioilla kuin velhoillakin on monta puolta. Se kuulemma tekee minusta kelvottoman aurorin. Pelkurin, kuten eräs opettaja minua viimeisenä koulupäivänäni valisti, Mimosa kertoi hymähtäen katkerasti viimeisten sanojen kohdalla. Mimosa ja Kalkaros – ex-auroriopiskelija ja ex-kuolonsyöjä – katselivat hetken toisiaan arvioivasti hämärässä huoneessa. Sitten tapahtui väistämätön: heidän vartalonsa kohtasivat jälleen.
- Sinä et voi mitenkään haluta tätä. Sinä olet nuori nainen ja minä olen vanheneva mies. Minulla ei ole sinulle mitään annettavaa, Kalkaros vakuutteli kuiskien sanojaan Mimosan punaisiin hiuksiin. Vastaukseksi nuori nainen painautui lähemmäs opettajaansa. Kiihkein, lähes rajuin ottein Kalkaros otti tilanteen hallintaansa, eikä Mimosalla ollut mitään sitä vastaan. Mimosa oli kerta kaikkiaan unohtanut päänsärkynsä. Hänen maailmaansa ei sillä hetkellä mahtunut muuta kuin Severus Kalkaros ja tämän vaativa kosketus.

Seitsemää lattialle heitettyä vaatekappaletta, viittätoista suudelmaa ja lukuisia väreileviä huokauksia myöhemmin molemmat makasivat suurella, kovalla vuoteella ja hengittivät raskaasti. Mimosa silmäili laiskasti Severuksen asuntoa ja miestä itseään. Nyt hän tiesi, millainen mies taikajuomien opettaja oli, ja tieto miellytti häntä. Ehkä tästä ei koskaan tulisi sen enempää, Mimosa ajatteli, mutta ainakin juuri tällä hetkellä hän oli onnellinen. Mimosa painautui Severuksen kylkeen ja mies alkoi silitellä hänen hiuksiaan.

*

Oli varhainen aamu, oikeastaan vielä yö. Ei ollut mitään pelkoa siitä, että joulun ajaksi kouluun jääneet oppilaat olisivat vaivautuneet heräämään vielä moneen tuntiin, joten kaksi hahmoa uskaltautui Tylypahkan pihalle. Kyse ei ollut sääntöjä uhmaavista lapsista vaan kahdesta, kohtaloa uhmaavasta aikuisesta. Olisi luultavasti ollut pilkkopimeää, jollei paksu lumipeite olisi verhonnut maata. Se antoi koko yölle taianomaisen, sinisen hehkun.

- Täällä on kylmä! nuori nainen sanoi ja hankasi käsiään yhteen.
- Nyt on talvi. Yllätyitkö? vanhempi mies kysyi äänellä, jonka ivallisuus oli paljon tavallista lempeämpää.
- Liikkuminen pitää lämpimänä! nainen kiljaisi ja lähti juoksemaan pihan poikki tehden välillä gasellimaisia riemunloikkia. Lumi pöllähteli naisen askelten mukana. Mies jäi nojaamaan kiviseen pylvääseen ja katselemaan naisen menoa. Miehen kalpeat kasvot erottuivat yössä selvästi mustien hiusten ja mustan kaulahuivin kehystäminä. Hänen otsallaan oli muutama mietteliäs ryppy, ja hänen huulillaan karehti harvinainen hymy.

Miten hän onkaan niin kaunis? Severus ajatteli katsellessaan Mimosan villiä juoksua. Punaiset kiharat heilahtelivat edestakaisin, ja siro vartalo, jonka muotoja topattu, yötaivaansininen talvitakki ei onnistunut peittämään, taipui mielikuvituksekkaisiin asentoihin naisen tanssahdellessa villisti. Severus ihaili Mimosan elinvoimaisuutta, kuten hän oli monena iltana hämärässä taikajuomien luokassa ihaillut sitä sinnikkyyttä ja keskittyneisyyttä, jota Mimosa oli osoittanut harjoitellessaan lienten valmistusta. Severus tiesi, että Mimosassa oli ainesta. Kunpa hän vain olisi voinut antaa naiselle enemmän… Jospa vain…
- Severus! Tule tänne! Tule nyt! Mimosa huusi pihan toiselta puolelta ja heitti suuren lumipallon miestä kohti. Hetken Severus epäröi, mutta kaappasi sitten käsiinsä lunta ja lähti harppomaan pihan poikki kohti iloisesti nauravaa Mimosaa. ”Anna mennä vain”, mies sanoi itselleen, ”ei tällaisia hetkiä niin kovin montaa tule”.
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Puhpallura - 23.01.2008 15:56:18
Jee, jatkoa oli tullut :D
Mä edelleen vain hämmästelen, miten pystyt pitämään Severuksen niin....noh, Severuksena :D
Vaikka sieltä pilkisteleekin vähän pehmeämpääkin Severusta, mutta mä tykkään :)  Onhan kyse iki-ihanasta Snapesta :D
Rupesin kyllä nauramaan mielikuvaa lumipalloa heittävästä Kalkaroksesta. Kirvoitti hyvät naurut :)
Mutta mitään valittamista ei kyllä vielkään ole. Päinvastoin, voisin jatkaa kehumista vaikka kuinka kauan :D
Mutta jatkoa ehdottomasti pian! :D

Puhpallura kiittää ja kumartaa :)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: ruskaretki - 23.01.2008 17:12:17
Aww, jatkoa ! (: Kaikki rakentava palautteeni on karannut jonnekin tosi kauas, joten... Minuakin alkoi hyvällä tavalla hymyilyttämään mielikuva Kalkaroksesta "leikkimässä lumisotaa" (; Tosi hyvin kirjoitat, innolla odottelen taas jatkoa!
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Lynx - 23.01.2008 17:27:58
Ihanaa, jatkoa!
Nyt ei kyllä synny mitään järkevää palautetta, ei sitten millään....
Mutta jatko oli iiihana <3
Ja Severus leikkimässä lumisotaa!
Aww... mikä ajatus
Luinko muuten oikein että tämä on toiseksiviimeinen osa? :o

No mutta pistä jatkoa kehiin!
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Hullu_93 - 24.01.2008 15:15:36
Aww...
Niin, niin söpöä!
Jotenkin tuosta tuli mieleen Severus/Lily-paritus, mutta.. Ei siitä sen enempää.  8)
Ihanan tunnelman sait aikaan. Sellaisen.. Taianomaisen? Pystyin NIIN hyvin kuvittelemaan nuo kaksi tuolla ulkona Mimosan hyppimässä ja Kalkaroksen katselemassa.
Jatkoa!
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Luthien - 24.01.2008 16:52:28
Ahahaa! Severuksesta alkaa tulla esille myös hieman pehmeämpi puoli  ;) (ihan vielä en ole varma onko se hyvä vai paha asia  ::)mutta katsotaan miten tarian kehittyy kun viimeinen osa tulee...)

Kalkaros lumisodassa on jotenkin omituinen ja hassu ajatus ja pehmentää Kalkarosta, koska sehän on leikkiä, mutta toimii tässä, koska voihan asian niinkin ajatella, että se rankaisee Mimosaa heittelemällä lumipalloja sitä päin  ;) (Olipas sekava lause, mutta toivottavasti ymmärrät ;>........
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Fiorella - 28.01.2008 01:41:11
Viimein kerkisin lukemaan nämä viimeiset kaksi lukua. :) Ja tykkään edelleen. Vähän olen Luthienin kanssa samoilla linjoilla siinä, onko se pehmeämpi puoli hyvä vai paha juttu, mutta toistaiseksi ainakin se on kyllä vielä hyvä. Ei mennyt ihan liian imeläksi, kiitos siitä. :D Vähän hassu oli Mimosan yllättävä riehaantuminen lumessa, kun ottaa huomioon, että nainen on muutoin ollut aika hyvä itsehillinnässä. (Toisaalta, jos miettii edellä tapahtunutta, niin voisin kyllä itsekin alkaa hyppimään pitkin poikin siinä tilanteessa... :D ) Plussaa sinulle ikärajan pitämisestä jälleen, ei aina tarvita suoraa kuvailua. Tässä ficissä aiheeseen viittaaminen riittää mainiosti pitämään tunnelman yllä.

Järkyttävää, että enää viimeinen osa jäljellä, juuri kun tähän pääsi vauhtiin. Mutta kuten sanottua, ei makeaa mahan täydeltä. Voi olla että liika pitkittäminen vesittäisikin koko jutun.

Näissäkin osissa oli paljon kauniita lauseita ja tekstin näki vaivatta kuvina mielessään. Mainiota.
Lainaus
Kylmä tunne lävisti jälleen Mimosan, ja vain sekunnin murto-osassa molemmat ottivat taisteluasennon ja suuntasivat taikasauvansa kohti toisiaan.
- Kas. Hyvin herkkävaistoista, Kalkaros lausui hitaasti.
Vau. Ihana kohta. *Kylmiä väreitä!*

Jäi kyllä hieman vaivaamaan, mikä se vaivalla valmistettu taikajuoma oikein oli laatuaan. Mutta kenties se vielä selviää? Tai ehkä se oli vain vaivannäkö, joka sai tunteet roihahtamaan päätyttyään. Ja aika helpolla Severus paljasti suuren salaisuutensa kuitenkin lähes vieraalle henkilölle. Taitaa todella olla suuret tunteet kyseessä.

Voi, jään jännityksellä odottelemaan tarinalle päätöstä. Kiitos tähänastisesta! :D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 luku 5
Kirjoitti: Neiti Noita - 05.02.2008 19:49:31
Mukavaa, että palautetta on tullut näin runsaasti! :) Tässä on nyt ficin viimeinen osa. Olen tehnyt siinä erään ratkaisun, josta olen hiukan epävarma. Luultavasti joko pidätte siitä tai sitten inhoatte sitä. Jään joka tapauksessa innokkaasti odottelemaan lopullista tuomiotanne. ;)


Luku VI: Niinä onnellisina hetkinä

Mimosa kiskoi päälleen valkoisen paidan ja asiallisen, harmaan hameen, ja otti sitten tuolinsa selkänojalta mustan viitan, jota hän käytti työpäiviensä aikana. Kiireesti Mimosa koetti vielä kasata kurittomia kiharoitaan jonkinlaiselle nutturalle ja silmäili samalla huonettaan. Se oli kuluneen lukuvuoden aikana käynyt hänelle tutuksi ja alkanut vähitellen tuntua kodikkaalta. Seinävaatteet Mimosa oli, tosin lievää syyllisyyttä tuntien, ottanut seiniltä pois, mikä oli miellyttävästi keventänyt huoneen yleisilmettä. Nyt keväisen aamuauringon valaistessa huone näytti jyhkeästä takasta ja raskaasta katosvuoteesta huolimatta melkeinpä avaralta.

Mimosan olisi pitänyt jo rientää Punurmion luokkaan auttamaan tätä kolmasluokkalaisten oppitunnin valmistelussa, mutta hän päätti varastaa itselleen vielä pienen hetken ja istuutui vuoteensa laidalle. Hänen katseensa eksyi yöpöytään eikä hän malttanut olla avaamatta yöpöydän laatikkoa. Sormet hakeutuivat silittelemään ja hypistelemään laatikon pohjalla olevaa pergamenttia. Se vei Mimosan ajatukset eilisiltaan.

Mimosa oli käyttänyt koko illan erään SUPER-tason liemen parissa taikajuomien opettajan valvovan katseen alla. Liemi oli onnistunut hyvin jopa Severuksen mielestä (tarkalleen ottaen hän oli luonnehtinut sitä ”melkein kelvolliseksi”), joten Mimosa oli ollut tyytyväinen itseensä. Kun Mimosa oli alkanut pullottaa lientä, Severus oli yllättänyt hänet ojentamalla hänelle virallisennäköisen pergamentin.
- Siinä. Sillä saat luullakseni sen, mitä tahdot, Severus oli sanonut ja kävellyt työpöytänsä ääreen. Mimosa oli lukenut pergamentin ja jäänyt sitten hämmentyneenä tuijottamaan Severusta, joka oli järjestellyt työpöytäänsä selin häneen.
- Lukuvuosi alkaa pian olla lopussa, mies oli sanonut ikään kuin selitykseksi Mimosan kädessä olevalle pergamentille.
- Niin alkaa… Mimosa oli toistanut ja tuntenut surumielisyyden aallon pyyhkäisevän ylitseen. Hän oli unohtanut liemen pullottamisen tyystin.
- Se alkaa todella olla lopussa eikä tämä arvokas pergamenttikaan voi antaa minulle sitä, mitä tahtoisin, Mimosa oli jatkanut tahattoman kiihkeällä äänellä. Severus oli keskeyttänyt mustepullojen kolistelun ja suoristanut selkänsä. Hän ei kuitenkaan ollut kääntynyt pois työpöytänsä äärestä sanoessaan:
- Minulla on asunto Lontoossa. Se ei ole mukava, mutta aion viettää siellä kesän. Jos sinua kiinnostaa…
Severus ei ollut lopettanut lausettaan.
- Jos minua kiinnostaa? Mitä olen tehnyt ansaitakseni epäilyksen? Mimosa oli kysynyt hieman loukkaantuneesti.
- Koeta, tyttö, ymmärtää, että yritän antaa sinulle mahdollisuuden perääntyä, Severus oli lausunut terävästi yhä Mimosaan katsomatta.
- Osaisin perääntyä ilman apuakin, jos sitä haluaisin, Mimosa oli vastannut tukahtuneesti, kävellyt luokan poikki Severuksen luokse ja laskenut hennon kätensä tämän olkapäälle.
- Toivoisitko minun tekevän niin… perääntyvän? Mimosa oli kysynyt kuiskaten. Severus oli kääntynyt hitaasti ja katsonut Mimosaa silmiin. Mimosa oli yrittänyt tavoittaa miehen katseesta vastauksen kysymykseensä, mutta sen sijaan hänestä oli tuntunut, kuin hän olisi uponnut tuohon katseeseen. Se oli ollut hyvin todellista ja samanlaista, kuin putoaminen jostakin korkealta. Muutaman nopean, välähdysmäisen mielikuvan ajan Mimosasta oli tuntunut, kuin hän olisi ollut irti ruumiistaan. Sitten hän oli taas aistinut taikajuomien luokan ympärillään ja tavoittanut Severuksen katseen, josta hän oli nyt saattanut lukea vastauksen kysymykseensä. Sanattoman vastauksensa vahvistukseksi Severus oli vetänyt Mimosan syliinsä ja painanut huulensa tämän huulille, kuten niin monta kertaa aiemminkin kuluneen lukuvuoden aikana.

Muisto eilisestä olisi voinut saada Mimosan mietteet kulkemaan vakaviakin latuja, mutta hän ei ollut nyt sillä tuulella. Sen sijaan hän antoi ajatustensa lentää useita kerroksia alemmas tyrmiin, joissa Severus epäilemättä parhaillaan valmisteli ensimmäistä oppituntia. Mimosa ajatteli ankaria ryppyjä miehen otsalla ja tämän pitkiä, luisia sormia, kun tämä kirjoitti ohjeitaan liitutaululle… Mimosan täytyi ravistella ajatukset päästään, jottei hän olisi juossut Tylypahkan lukuisia portaita alas ja heittäytynyt sopimattomasti taikajuomien opettajan syliin.

Ei. Mimosan täytyi nyt keskittyä päivän tehtäviin.  

*

- Lukuvuosi päättyy pian, ja sinä olet hoitanut enemmän kuin oman osasi, Dumbledore lausui lämpimästi työpöytänsä edessä seisovalle taikajuomien opettajalle.
- Oraven ja Potterin asiassa panoksesi on ollut korvaamaton. Haluan myös kiittää sinua siitä, että olet työpäiviesi jälkeen hyvällä menestyksellä opettanut neiti Meredickiä. Mitä hän nyt suunnittelee tekevänsä?
Viimeisellä kysymyksellä Dumbledore vapautti Kalkaroksen vastaamasta saamiinsa kiitoksiin, mikä olisikin epäilemättä ollut miehelle vaikeaa. Sen sijaan tämä vastasi ilmeettömästi yksityisoppilastaan koskevaan kysymykseen:
- Häntä kiinnostavat lääkeliemet. Koska neiti Meredickillä on jonkin verran kykyjä taikajuomien valmistukseen, olen kirjoittanut hänelle suositukseni, jotta hän voi hakea paikkaa Pyhän Mungon sairaalasta. Uskoakseni hänelle tarjoutuu siellä ennen pitkää mahdollisuus osallistua lääkelienten kehittelyyn.
Hymy häivähti Dumbledoren kasvoilla. ”Jonkin verran kykyjä” oli taikajuomien ankaralta opettajalta paljon sanottu ja merkitsi suunnilleen samaa kuin ”huippulahjakas”.
- Uskallanko tiedustella, Severus, aiotko mahdollisesti auttaa lahjakasta oppilastasi eteenpäin? Ehkä viettää hänen kanssaan jatkossakin jonkin verran aikaa? Kenties muutenkin kuin taikajuomien parissa?
Kun Kalkaros ei heti vastannut, Dumbledore lisäsi kuiskaten:
- Kärsin öisin toisinaan unettomuudesta, ja kotitontutkin osaavat olla varsinaisia juorukelloja.
Rehtorin silmät tuikkivat, mutta Kalkaroksen katse pysyi tulkitsemattomana hänen vastatessaan jäykästi:
- Aika näyttää, mitä kukin tekee.
- Älä luule, Severus, että minä paheksun tai tuomitsen. Sinä olet ansainnut hiukan onnea elämääsi. Pidä siitä kiinni.
Mikään Kalkaroksen olemuksessa ei edelleenkään paljastanut hänen ajatuksiaan.


Epilogi

Vähitellen Mimosa tunsi nousevansa unen rauhallisesta maailmasta kohti todellisuutta ja tulevaa päivää. Hän raotti silmiään ensin vähän, sitten enemmän. Ensimmäisenä hän aisti hämäryyden ja viileyden, jotka tuntuivat viihtyvän Severuksen Lontoon asunnossa jopa keskellä kuuminta kesää. Laiskasti Mimosa veti peittoa ylemmäs ja kääntyi kyljelleen niin, että hän saattoi nähdä ikkunan edessä seisovan ja ulos katselevan miehen. Mimosaa hymyilytti. Severusta sai harvoin kiinni muissa maailmoissa olemisesta, mutta nyt tämä näytti uponneen syvälle omiin ajatuksiinsa. Ulkoa lankeavien, kellertävien auringonsäteiden valossa Mimosa katseli rakastajansa sivuprofiilia. Miehen suuri koukkunenä erottui selvästi, samoin kuin syvänmustat hiukset, jotka roikkuivat uurteisten kasvojen molemmin puolin.
- Rakastan sinua, Mimosa kuiskasi hädin tuskin kuuluvasti.

*

Meredickin kauniissa ja valoisassa sukulinnassa oli huone, josta sen omistaja erityisesti piti. Se oli ollut myös hänen isänsä Marroldin lempihuone. Kyseessä oli eräänlainen kirjaston ja työhuoneen yhdistelmä. Seiniä kiersi hyllymetreittäin kirjoja, joista osa oli jopa satoja vuosia vanhoja. Huoneen keskimmäisen ikkunan edessä oli suuri ja raskastekoinen työpöytä. Sen ääressä istui parhaillaankin linnan omistaja, punahiuksinen nainen, joka oli vielä melko nuori mutta jonka silmäkulmiin liika murehtiminen oli ennen aikojaan tuonut joitakin ryppyjä.

Nainen oli vähällä imeskellä sulkakynänsä piloille. Hän oli kehittelemässä uutta lientä, tai oikeastaan parantelemassa vanhaa. Nainen ymmärsi työn olevan paras tapa pitää murheelliset ajatukset loitolla – ja hänen työnsä olikin jo poikinut useamman lääkeliemen, joita hänen kollegansa olivat luonnehtineet ”neron luomuksiksi”. Nainen tiesi kuitenkin paremmin: Hänellä oli vain ollut hyvä opettaja, siinä kaikki. (Tätä selittäessään hän aina hymyili salaperäisesti.) Ja minkälainen opettaja! Ajatus katkesi ja nainen pomppasi ylös tuoliltaan. ”Severus, miksi et ole luonani?” nainen kysyi ääneen ja katseli ikkunasta ulos linnansa puutarhaan. Siitä oli monta kuukautta, kun hän oli viimeksi nähnyt rakastajansa. Hän oli jo tottunut odottamaan, sillä hän tiesi jäävänsä aina toiseksi miehen ankaralle velvollisuudentunnolle. Tämä alkoi kuitenkin olla jo liikaa. Kaipuu oli repiä sielun kappaleiksi, ja huoli oli lohikäärmeen kokoinen. Nyt elettiin niin vaarallisia aikoja…

Ennen kuin nainen sai ajatuksensa loppuun, avoimesta ikkunasta lensi huoneeseen tumma, raskassiipinen pöllö viesti nokassaan. Nainen otti viestin pöllöltä kädet täristen, sillä sydämessään hän tiesi, mitä se sisälsi. Kun nainen oli saanut viestin luettua, hän  putosi polvilleen kylmälle kivilattialle.


*

Mimosan kuiskaus sai Severuksen havahtumaan mietteistään. Tämä käänsi katseensa ikkunasta Mimosaan ja sitten takaisin ikkunaan. Severus oli pitkään hiljaa ja katseli tiivisti ulos, ikään kuin kadulla olisi tapahtunut jotakin mielenkiintoista. Sitten hän  näytti siltä, kuin olisi tehnyt jonkin tärkeän päätöksen, käveli Mimosan luokse ja istuutui vuoteen laidalle. Hän siveli Mimosan poskea kylmillä sormenpäillään. Kosketus oli herkkä ja – niin Mimosa sen koki – myös hyvin viettelevä. Severuksen tumma katse kohtasi Mimosan kirkkaat, siniset silmät, ja he molemmat aistivat toistensa lämmön. Jos joku olisi ollut näkemässä, hän olisi saattanut väittää, että nuoren noidan ja vanhemman velhon välillä oli kirkasta, hohtavaa valoa.
- Niin minäkin sinua, Severus vastasi hiljaa.

LOPPU
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Puhpallura - 05.02.2008 20:59:19
Awwww, kuinka ihanaa :D Että mä tykkään onnellisista lopuista :D
Edelleen hämmästelen sitä, kuinka pystyit pitämään oikeastaan koko ficin ajan Severuksen ihanan tylynä ja koleana(eli omana itsenään), vaikka
välillä vilahtikin se pehmeämpi puoli esille, juuri sopivalla tavalla :)
Tykkäsin eritoten juuri tuosta lopusta, kun Severus sanoo myös rakastavansa Mimosaa. Se on varmasti vaatinut paljon mieheltä, joka ei pahemmin tunteitaan näytä, ei ainakaan niitä "positiivisia" :D
Kokonaisuutena ficci oli (ainakin minun mielestäni) todella onnistunut, ja tulen varmasti lukemaan sen uudestaankin :D

Mutta Puhpallura kiittää ja kumartaa :D
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Luthien - 07.02.2008 17:39:36
Ihan hyvä tarina, vaikka (ei millään pahalla) kuulu minun suosikkeihini...

Ihan hyvä loppu myös, kiva kun loppui onnellisesti, vaikka toisaalta olisi kyllä ollut kivaa jos olisit tappanut jommankumman  ;D ::) (miten niin julma? ;D)

Sori, aika lyhyt ja sekanen kommetti, eikä edes mtn rakentavaa ::)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Hullu_93 - 09.02.2008 19:26:08
Awwww...........!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihana! Söpö! Ja niin....... Aww!
Hyvä ficci! Tai siis.. Upea ficci! Eiku... noh, iha sama: Mahtavasti kirjoitettu ja lopetettu sopivan pituinen ficci, joka tuo hymyn huulille.  8)
Noin.
(Sainpahan ajatukseni sanoiksi prkl...)

Kiitos, että mahdollistit minulle tämän lukunautinnon!
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Fiorella - 18.02.2008 18:35:15
Minä tykkäsin edelleen yhtä paljon. :D Sen vain halusin sanoa. Minusta oli hyvä, että Severus oli edelleen pidättyväinen tunteidensa ilmaisussa muita kohtaan, vaikka Mimosalle pehmenikin. ;)

Ratkaisusi tarinan lopun jäsentelyyn oli minusta erittäin hyvin onnistunut, se teki noin syvemmän vaikutuksen kuin muuten olisi voinut. Koskettavaa ja hyvin suloista! <3
Lainaus
Nyt elettiin niin vaarallisia aikoja…
Voi, todellakin.

Onnistuit hienosti tässä ficissä, joka kokonaisuudessaan oli selkeä ja helppolukuinen, miellyttävän yksinkertainen ja silti varsin paljon sisältävä. Tämän seuraaminen ja jatkon odottelu oli ilo jo itsessään. Kiitos siis kovasti! :)
Otsikko: Re: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Neiti Noita - 19.02.2008 00:44:30
Lämpimät kiitokseni myös teille, jotka olette tätä ficciä seuranneet ja kommentoineet. Olette ihanan kannustavia ja rakentavia kommenteissanne!

Kuten jo ihan aluksi totesin, Severuksen säilyttäminen Severuksena oli tavoitteena tätä ficciä kirjoittaessani. Mukava kuulla, että olen siinä ilmeisesti onnistunut. Severus on niin ihana omana itsenään, etten häntä halunnut ainakaan tahallani muuksi muuttaa. Tosin myönnettäköön, että tässä oli omat, öh, haasteensa, kun kerran romanssista kuitenkin oli kyse. ;)

Neiti Noita kiittää vielä kerran. <3
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Silencia - 17.03.2008 21:14:31
Luin tämän tarinan aikaa sitten ja se innosti minut rekisteöitymään^^ Aivan ihana tarina! Saakos kysyä, onko siulla muitakin tarinoita? Sie kerroit tuota niin taitavasti  :D ;D
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Neiti Noita - 19.03.2008 18:05:14
Silencia: Mukavaa, että miellytti!  :) En ole tähän mennessä vielä kirjoittanut muita HP-ficcejä, mutta joitakin ideoita minulla on, joten katsotaan, josko saisin jossakin vaiheessa aikaiseksi.  Taisin kyllä luvata itselleni, etten (taas kerran) jäisi koukkuun kirjoittamiseen, mutta mutta... En ole oikein hyvä pitämään itselleni antamiani lupauksia.  ;)
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Merimoi - 21.03.2008 12:54:48
Kiva tarina oli, mutta eniten jäi häiritsemään se, että Severus kertoi liki tuntemattomalle olleensa kuolonsyöjä...

 :D
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Kalka-fani - 27.03.2008 21:43:53
 ;D Söpöä! Meni siis lopussa naimisiin? Ihana Epilogi ja juoni! <3 Tosin, ihmettelen tuota paritusta. o.O Ex-Auroriopiskelija ja Ex-kuolonsyöjä? :D Ihanat parit xD

Juu miullaki häiritsi se kun ihan Ex-Auroriopiskelijalle selitti sen. Melko outo Kalkaros oli kyllä sillon :D <33 Aww.. Ihana söpis Mimosan ja Kalkaroksen rakkaustarina. <3 Tälläisiä rauhallisia rakkaustarinoita haluisin vielä. Ei mitää kauheen ylihärskiä eikä homoilua. Muta H/D On varsin mukava. Rakkaustarina mun makuun, Neiti noita :) Itse en osaisi edes tehdä ficciä. Naurailen vain itteni kuoliaaks Halkinaurus-osiossa tai naurrettavus. Tää on ykkönen rakkaustarinat-listalla ainakin mulla  ;) Hyvin liikuttavakin oli minusta tuo loppu o.O outoa. Kuitenkin. Tää on hyvä" ^____^='3
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: ipinssi - 30.04.2008 12:28:34
hyvä ficti mut jäi vähä arveluttaa se, että kalkaros kerto melkein tuntemattomalle henkilölle kaikki salaisuutensa!

Loppu päätty hyvin... kiitos tästä.
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Kinn - 04.06.2009 11:36:50
Tää oli tosi hyvä, luin koko ficin putkeen.  :)
Severuksen käytös oli alussa erittäin todenmukaista ja muutenkin olit kuvaillut kaikkien tunteita ja ajatuksia hienosti.
Loppu oli hieman hassu, en meinannut aluksi tajuta mitä tuossa tarkoitettiin, mutta silti hieno päätös.
kiitoksia :D
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Snivellus - 24.09.2009 03:11:21
Tämä oli ihan mielyttävää luettavaa, vaikka aihe onkin todella loppuunkulutettu. Mielestäni onnistuit pitämään Severuksen hahmona jossain määrin uskottavana, en kuitenkaan usko että hän olisi avautunut niin helposti IRL kuin tässä, varsinkaan puolituntemattomalle tytölle. ::)
Ainiin ja en sitten tiedä olinko ainut, mutta ymmärsin lopun kursivoidusta kohdasta että Mimosa sai suruviestin Severuksen kuolemasta... ilmeisesti asia oli perin toisin ja he menivät naimisiin? ;D Tragedia olisi ollut vaan niin paljon parempi.  ;)

ps, anteeksi hieman kriittinen palaute, olen kriittinen ihminen enkä yleensä lue suomeksi ficcejä koska ne ei kuulosta niin hyvältä kuin englanniksi! (hahmot kun on luotu enkuks..)  :-\
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Neiti Noita - 16.01.2010 22:01:22
Tähänkin ficciin, jonka itse hädin tuskin pystyn muistamaan, kun viimeisen osan kirjoitin jo kaksi vuotta sitten, on nähtävästi vielä tullut palautetta.  :) Kiitos siitä! Joku aiemmin kyseli muita ficcejä, ja niitä on tämän päättymisen jälkeen tullut kaksikin. Ihan vinkkinä vain.  ;)
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: E_Bella - 18.01.2010 16:37:59
enks mä kommentoinu tätä pari päivää sitten!?    :o  luin tän ja en kommentoinu, mahtava minä...
no, nyt tulee ainakin kommentti, vaikka ei kovin hääppöinen olekaan..   ::) :D
Kalkaros oli ihuna.. <3  lempihahmojani koko sarjassa.. =D
ehkä jäi häiritsemään se miten 'helposti' Kalkaros 'kuolonsyöjä-jutun' paljasti, mutta ei se kumminkaan lukiessa häirinnyt.
enemminkin näin jälkeen päin... : D  no, tykkäsin kovasti, sekä luvuista, että epilogista..   ;)

kiittäen,
~E_Bella~
Otsikko: Vs: Severus Kalkaros ja hän, josta ei tullut auroria K-13 valmis
Kirjoitti: Jahma - 20.07.2011 10:51:33
Löysin tämän mahtavan ficin vasta nyt ja luin siis kokonaan putkeen ja olisin voinu lukee vaikka sata lukua lisää vielä! Mahtava näkökulma Severuksesta, ei se tavallinen ankara opettaja jako lätkii oppilaita kirjoilla päähän :D