Title Myrskynpuuska
Author Ingrid
Rating K-11
Fandom Multifandom
Pairing Ronja Ryövärintytär / Peppi Pitkätossu
Disclaimer Hahmot kuuluvat Astrid Lindgrenille
Haasteet Hyggeyhtälö (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=51534.0) (myrsky + hygge)
Summary Kerta toisensa jälkeen maailman vahvin nainen mykistyy näkemästään – hänen Ronjastaan, jonka sydän lyö villinä, mutta joka hohkaa tyyneyttä ympärilleen rajumyrskynkin silmässä.
A/N Tämä pieni tarina on ollut mielessäni jo pitkän tovin, ja nyt se pääsi ajatuksista sanoiksi sopivan harmaana, sumuisena ja sateisena päivänä. Toivottavasti tämä löytää lukijansa. ♥ Ronjaa ja Peppiä pääset fiilistelemään myös täältä (https://no.pinterest.com/hrhingrid/ronja-ja-peppi/).
(https://i.imgur.com/8tbMQ4b.png)
Pepin kapeat nilkat hankaavat hänen varsikenkiensä nahkaista pintaa vasten, kun hän liukastelee kosteilla sammaloituneilla ja syksyn lehtien vuoraamilla kivillä. Hän yrittää epätoivoisesti pysyä Ronjan kintereillä, mutta ryövärintyttären askel on kevyt ja harhailematon. Ronja on kuin luotu kirmaamaan illan hämärän ja myrskypilvien tummentamassa metsässä, jonka sumuiset polut odottavat nälkäisinä ja pahansuopina kulkijoidensa harha-askelia. Hänen loittoneva naurunsa sointuu puiden runkoja ja oksia rummuttavaan sateeseen. Peppi kompastelee kohottaessaan katseensa sammalmättäistä tummaan tukkapehkoon, joka katoaa vanhan männyn taakse.
Ukkonen jyrähtää uhkaavana metsän pohjoispuolella, kun Peppi hypähtää alas korkealta kivenmurikalta. Hän katsahtaa ylös kohti puiden latvoja ja taivasta kohoavaa kalliota. Sade tuntuu viileänä hänen kasvoillaan, kun hän tarttuu kiinni Ronjan veistämistä tikapuista ja alkaa kiivetä. Jokaisella askelella ne natisevat ja huojuvat, mutta Peppi ei anna periksi, vaikka hänen sateen piiskaamia sormiaan ja sääriään palelee kylmässä syystuulessa.
Lämpö tulvahtaa lempeänä ja kutsuvana Pepin iholle, kun hän hiljaa puuskahtaen kapuaa tikapuiden päässä olevan pienen puumajan ovesta sisään. Ronjan kädet kietoutuvat hänen ympärilleen, ja ryövärintytär painaa pehmeät huulensa hänen kosteille huulilleen. Pepin suupielet kaartuvat hymyyn suudelman lomassa, ja he molemmat kikattavat hiljaa toistensa huulia vasten, kun Ronjan takkuiset hiukset takertuvat Pepin punaisiin suortuviin. Ryövärittären sormet ujuttautuvat rullaamaan Pepin likomärän pellavaleningin helmaa ylös, vetäen sen lopulta pois tämän yltä.
”Teevesi kiehuu jo”, Ronja hymähtää hiljaa ja myhäilee.
Pepin ummistuneet silmät aukenevat hitaasti, ja hän katsoo, kuinka ryövärintyttären paljas keho keinahtelee kauniisti tämän astellessa teepannun äärelle. Kerta toisensa jälkeen maailman vahvin nainen mykistyy näkemästään – hänen Ronjastaan, jonka sydän lyö villinä, mutta joka hohkaa tyyneyttä ympärilleen rajumyrskynkin silmässä.
”Aiotko jäädä sinne kynnykselle taivastelemaan?”
Peppi herää ajatuksistaan ja kohtaa Ronjan kujeilevan virneen. Hän ripustaa leninkinsä Ronjan märkien kuteiden joukkoon pienen puuhellan viereen ja kuroo sitten heidän välimatkansa umpeen.
”Kerrotko tarinan ajattarista?” Peppi pyytää, kun he istuutuvat taljoin, pieluksin ja viltein vuoratulle lattialle. Sade rummuttaa villinä majan kattoa ja seiniä vasten, ja kapeasta ikkuna-aukosta avautuu näkymä puiden latvojen ylle. Ukkonen jyrisee etäämmällä ja maalaa taivaankantta violetin sävyillä.
Ronja ojentaa puisen kuksan Pepille. Höyryävä tee tuoksuu viinimarjoille ja vapaudelle.
”Olen kertonut sen sinulle ainakin kymmenen kertaa”, Ronja sanoo naurua äänessään ja siemaisee teestään.
”Niin, mutta en koskaan kyllästy siihen.”
”Hyvä on sitten.”
Ronja kertoo tarinan metsämiehiä harhaan johdattelevista ajattarista, joiden itku houkuttelee pahaa-aavistamattomat kulkijat metsän loputtomille poluille. Ajattarista, joiden laulu kuulostaa kirkumiselta myrskyn tullen, ja joiden siivet lyövät vasten koillistuulta kuin palava ruuti. Ronja kertoo yöstä, jona hän oli pelastanut Birk Borkanpojan ajattarten kynsistä ja kuinka he olivat paenneet henkiensä edestä metsän sydämeen.
Pepin pisamaisilla suupielillä viipyy hymy. Hänen katseensa harhailee Ronjan jäntevillä käsivarsilla ja pitkillä säärillä, kunnes hän tarinan innostamana ujuttautuu ryövärintyttären ylle – kuten jokaisena aiempanakin kertana, kun Ronja on saanut tarinansa päätökseen. Pepin mieli kuohuaa, ja hänen silmissään palaa lämmin hekuma, joka sotii ulkona raivoavaa myrskyä vastaan. Katse Pepin smaragdinvihreissä silmissä rohkaisee Ronjaa viemään kätensä naisen kapean vartalon kaarille. Hän vetää Pepin kuumaan suudelmaan, joka maistuu raikkaan kirpeältä herukalta.
”Minäkään en taida koskaan kyllästyä kertomaan samaa tarinaa sinulle”, Ronja mutisee mieltyneenä suudelman lomassa ja saa Pepin virnistämään.
Heidän kehonsa kietoutuvat tiukemmin toisiaan vasten, ja Ronja kuulee, kuinka Pepin sydän hakkaa tämän rinnassa kilvan jyrisevän ukkosen kanssa. Hänen huulensa seikkailevat Pepin sirolla kaulalla ja maistavat pehmeän suolaisen hikikarpalon solisluun kuopalla. Se saa Ronjan janoamaan Peppiä kuin ajattara janoaa myrskytuulia.
Peppi vetää huovan hellimään heidän paljaita vartalojaan ja painaa itsensä tiiviimmin kuumana hehkuvaa Ronjaa vasten, ja hetkeksi rajuilma heidän ympärillään laantuu, kun he luovat omaa, lempeää myrskyään.