Originaalit > Sanan säilä

Vuodenkierto, S, eläin & luontoaiheisia raapaleita, uutta 27.09.2019

<< < (2/5) > >>

Waulish:
Päädyin tämän kokoelman pariin, kun etsiskelin jotain eläinaiheista luettavaa ja kommentoitavaa Kaiken maailman kommentteja -haasteeseen. Ja luontotekstejä on aina mukavaa lukea, luonnossa kun on niin valtavan paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää!

Raapalemitta sopii näihin mielestäni erinomaisesti. Raapaleeseen mahtuu paljon kuvailua, mutta siinä on myös usein pitäydyttävä tietyissä, rajatuissa hetkissä, joten näiden lukemisesta ei tule minkäänlaista ähkyä. Runsastakin kuvailua jaksaa hyvin, kun on kyse tietyistä hetkistä ja tapahtumista, jotka lukijalle sen kautta maalaillaan. Ei tule sellaista tukahtunutta fiilistä. Näitä voi myös nautiskella kivan pieninä paloina yksi kerrallaan.

Pidän muutenkin kovasti näiden raapaleiden kuvailevasta otteesta. Hienon, elävän kuvailun kautta ympäristö ja tapahtumat on helposti kuviteltavissa ja nähtävissä, ja nämä raapaleet tarjoavatkin oivan mahdollisuuden luontofiilistelyyn. Kauniista kuvailusta tulee sellainen fiilis, että näissä raapaleissa luontoa ja sen ihmeitä arvostetaan, mikä on hienoa. Lisäksi minulle tulee sellainen fiilis, että sinä kirjoittajana tiedät paljon luonnosta, kun näissä on kivoja pieniä tiedonmurusia (esimerkiksi kurjen ikä ja hiljalleen harmaaksi muuttuva päälaki) ja sopivaa termistöä (esimerkiksi ruunikko ja raudikko, joita ihastelen vaikken melkein mitään hevosväreistä tiedäkään ;D). Näiden lukemisesta ei kuitenkaan tule minkäänlaista infoähkyä, vaan näissä tunnutaan menevän selvästi luonnon kauneus ja ihmeellisyys edellä eikä minkään faktakikkailun ehdoilla. Nämä ovat hyvällä tavalla vähän sellaisia luontodokkarimaisia pätkiä: tuntuu kuin lukijana pääsisi ihan aitiopaikalle seuraamaan eläinten elämää, kurkistamaan mitä ne tekevät ja millaisia ne ovat silloin kun ihminen ei ole läsnä.

Näillä on myös aivan ihanat nimet, oih! Ne ovat kauniita ja sopivat hyvin kullekin raapaleelle. Erityisesti pidän nimestä Ilveskissa naurahtaa. Pocahontasissako niin laulettiin? Jotenkin niin kaunis, runollinen ja kuvaava ilmaus. Ihana. Muistakin nimistä pidän kovin, ja niin pidän myös koko kokoelman nimestä. Vuodenkierto luo mielikuvan koko ajan elävästä luonnosta ja muuttuvista vuodenajoista.

Kiitos paljon näistä ihanista raapaleista, toivottavasti näitä tulee vielä paljon lisää! :) -Walle

Unohtumaton:
Waulish: Luonto on aihe, jota jaksaisi kuvailla loputtomiin. Myönnettäköön, että oon joskus ipanaikäisenä ja vähän vanhempanakin lukenut kaikkea lintukirjoista heppakirjoihin, ja edelleen luontoaiheet on sydäntä lähellä, joten tämä raapalesarja lähtee kyllä pitkälti henkilökohtaisesta siteestä eläimiin ja luonnon kokemiseen.  ;D Jos näiden lukija saa itsensä hetkeksi irrotettua täysin toiseen paikkaan ja hetkeen, niin jotain on tehty oikein. Kiitos ihanasta kommentistasi! <3



4. LOKKI MAAN, TAIVAAN, VEDEN (150 sanaa)

Vesi hipoo rantakivetystä kuin nuollen, vaan ei koskaan kunnon palaa saaden. Aurinko ei ennätä kuivattaa sen jättämiä jälkiä, sillä tuuli pitää pinnan liikkeessä ja pärskäyttää roiskeita lokin koiville. Lintu säpsähtää ja levittää siipensä vaistomaisesti pitkiksi viivoiksi sivuille, ja on jo ilmassa, kun seuraava roiske kostuttaa kiven uudelleen. Se kaartaa kierroksen ulapalla eikä pelkää vastatuulta, sillä naaras on vahva. Jos sitä katsoo maasta, näkee vain siluetin vasten aurinkoa. Ääni kantaa kauas. Kivetykselle on jäänyt yksittäinen höyhen, joka ajautuu veteen, ja nousee aallonharjalle. Lokki liitää vaivattomasti uutta paikkaa itselleen etsien, ja laskeutuu lopulta veteen. Pieneen poukamaan tuuli ei tuiverra niin rajusti.

Kalastajat lähtevät liikkeelle, kun aurinko on paistanut useamman tovin. Lokin ei tarvitse vielä kiirehtiä, sillä se kuulee kyllä, koska apajat ovat otolliset. Toistaiseksi se antaa veden kuljettaa itseään kuin höyhentä. Rannan puissa visertävät piskuiset poikaset. Poukamaan liihottaa nuorempia koiraita, ja äänet kaksinkertaistuvat. Ne nahistelevat, kilpailevat, ja saavat naaraan taas nousemaan siivilleen.

Mikaela:
En voi sanoo ihan mitään saman tapasta koskaan aiemmin lukeneeni enkä minää erityisenä luontoihmisenä muutenkaa itseäni pidä, mut ei kyl yhtää harmita et tuli nimenomaa tää napattua muiden tekstien joukosta! Waulishin tavoin kiinnitin huomiota tohon että jo pelkästään raapaleiden listaus ihan ekassa viestissä lupaa hyvää ku nää on kaikki ihan hirveen nätisti ja jollain tavalla runollisesti nimetty. Pitää vissiin jäädä seurailee tätä ihan vaan noiden söpöjen nimien takia hahah.

Raapalepituus kyl sopii tällasiin tunnelmalla nautiskeleviin pätkiin todella hyvin. Oleellinen välittyy helposti mut näitä voi kuitenkin lukea useempiakin putkeen ilman et tuntuu et pitäis pitää mitään hengähdystaukoja. Kolmas raapale oli tähän mennessä kyl suosikki, sen kuvailu ja sanavalinnat jäi mieleen erityisen taitavina ja mukaansatempaavina.


--- Lainaus ---kevät ehtii vielä tervehtiä uusia poikasia ennen kuin kesä rientää kärpäsineen
--- Lainaus päättyy ---
Yksinkertasuudessaan ihan hirveen kivasti ilmaistu!


--- Lainaus ---Rannan puissa visertävät piskuiset poikaset.
--- Lainaus päättyy ---
Pakko lainata tää viel ihan vaan koska tykkään niin pirusti sun sanavalinnoista. "Piskuinen" sopii tähän jotenkin luvattoman hyvin ja multa pääsi automaattisesti hallitsematon awwwww tän kohalla.

Kuten sanoit ni tää on kyl ihanaa omasta hetkestä irrottautumista. Näiden pariin voi mielellään palata vielä myöhemminkin.

Unohtumaton:
Mikaela: Kolmonen on oma suosikkini niin ikään, mikä on suoraa seurausta hevosteemasta ja siitä, että aihe on itselleni selvästi läheisin.  ;D Hevosista saisi vaikka kuinka kauniita kuvauksia aikaiseksi! Kiva kuulla aina, että mihin lukijat näissä kiinnittävät huomiota. Ihana kommentti, kiitoksia!


5. HIRVEN AIKA (150 sanaa)

Ilta on loputon. Aurinko ei malta laskea, ja linnut konsertoivat näkymättömissä puiden lehtien seassa. Vain tyyni niitty liikkumattomine korsineen enteilee yötä. Sen aistii myös hirviemo, joka piileksii vasoineen vielä metsän laitamilla, mutta tähyilee jo eteenpäin. Pienempi vasa hapuilee vatsanalusta ja juo. Toinen on juuri kaatunut rasahduksen kera maahan, sillä honteloita koipia on vaikea hallita katkenneiden oksien seassa. Emo kuuntelee tarkkaan, mutta astuu kuin kuningatar saliinsa, kun se viimein tulee metsän kätköstä esiin. Sen jokainen askel niittää heinää edestään, ja vasat pompottelevat perässä äännähdysten saattelemina.

Huuhkaja lehahtaa latvastaan ilmaan. Se nappaa saaliinsa vain metrien päästä hirviemosta ja tämän vasoista. Emo ei pelästy, mutta se nostaa silti päänsä korkealle ja lopettaa syömisen hetkeksi. Saalistajien haju ei kantaudu nenään asti, kun tuulta ei ole. Vain valppaus pelastaa, jos on pelastaakseen. Vasoja kiusaavat hyttyset. On rapsutettava nenää vasten emoa. Lämpötila laskee asteen, toisenkin, ja niittyllä matka jatkuu. Jos hirviä onnistaa, ne matkaavat kolmisin huomennakin.

Unohtumaton:
A/N: Luonto kohtaa kaupungin.


6. KAUPUNKI (200 sanaa)

Kaupungissa pimeä ei tule koskaan. Puiston laidalla katuvalot syttyvät yksi toisensa jälkeen ja rusakon silmä vilahtaa kiiluvana nurmen yllä. Sen on oltava valpas. Hampaat nyhtävät ruokaa kerran ja jatkavat, kunnes viidennen haukkaisun jälkeen ohitse kävelee vaappuva olento. Rusakko loikkaa, mutta ei pakene kauas. Nälkä ja lähistöllä odottava poikue pitävät sen aloillaan. Ohi kulkee toinenkin olento, ihminen sekin, ja rusakko maistaa jälleen ruohonkortta. Suu käy nopeaan, sillä sen kolme jälkeläistä odottavat niin ikään ravintoa. Läheisellä puistotiellä kolisee ja rämisee.

Tien laitaa hiipii jälleen yksi kaupungin eläinasukeista. Valkoinen hännänpää hipoo maata jokaisella askeleella ja turkki leiskuu punaista katuvalojen alla, kunnes tummenee taas hämärän osuuden tullen. Kaupungin yö on ketun valtakuntaa, ja sen koko olemus hehkuu elinvoimaa. Nyt siltä on kuitenkin päässyt karkuun jo yksi saalis, ja sen silmät lukkiutuvat uuteen kohteeseen puistoaukealla. Rusakko on rottaa rutkasti isompi ja ketun liikkeet hidastuvat, madaltuvat, kunnes se pääsee pensaan suojiin. Se ei uskalla hypätä, kun läheltä kävelee ihminen. Pensaan piikit eivät läpäise sen turkkia, joka on kesälläkin tuuhea. Jos oksakin narahtaa, ketun saalis on mennyt menojaan jo toistamiseen.

Valo paljastaa sen hyökkäyksen nopeasti. Rusakko säntää tielle ja pinkoo pakoon kuolemaa. Se ei ole kömpelö kompastelija, vaan solakka selviytyjä. Valot liikkuvat lähemmäs, kettu vinkaisee. Valtakunta hiljenee.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu