Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Butterfly Beaty - 17.09.2007 20:05:04
-
Nimi: Tuijotuskilpailu
Kirjoittaja: Butterfly Beaty
Genre: Rakkautta ja draamaa
Paritukset: Lily/James, ynnä muita, jotka selviää sitten…
Ikäraja: K11
A/N: Lily on aloittamassa seitsemännen kouluvuoden, eikä osaa päättää, mitä tuntee Jamesia kohtaan. Entä jos hän ei enää tämän vuoden jälkeen tapaisi Potteria? Eli siis kelmificci, mukana on pari OC:ta.
Luku 1
Punatukkainen ja hengästynyt Lily Evans raahasi painavaa matka-arkkuaan pitkin Tylypahkan pikajunan käytävää. Hän ohitti vaunuosastot, joissa istui nuorempia oppilaita. Ikuisuudelta tutuvan ajan kuluttua Lily vihdoin pysähtyi vaunun ovelle. Ikkunan viereisellä penkillä istui vaaleahiuksinen tyttö, joka tuijotti ohi lipuvia maisemia.
“Sarah! Avaa se hemmetin ovi!” Lily huusi oven takaa. Hänen kummatkin kätensä olivat varattu: toisella hän piti kiinni arkusta ja sen päällä lojuvasta takista, toisessa kädessään hänellä oli pahvimuki, jossa oli kahvia.
“Lily!” huudahti Sarah avatessaan oven. “Missä sinä olet ollut? Luulin jo ettet tulisikaan!” Sarah tuijotti Lilyä vaativasti harmailla silmillään.
“Petunia keksi, että olisi hauskaa lukita koulukirjani kellariin.”
“Mutta olihan sinulla taikasauva? Miten siihen meni niin kauan?”
“Petunia käytti taikalukkoa. Arvaa kuinka vaikeaa oli saada ovi auki.” Lily huokaisi väsyneesti. “Itse asiassa se oli mahdotonta, ja sain kirjat taikomalla käytävän suoraan kellariin. Se ei ollut hauskaa!”
Sarah mutisi jotain naurunsa seasta.
“Mitä?” Lily kysyi kärsivällä äänellä.
“Sinua varmasti huvittaisi tietää kuka on johtajapoika”, Sarah vastasi vakavoiduttuaan.
“Käytät tuota äänensävyä vain kun kyseessä on Potter.”
“Se on Potter”, Sarah sanoi hymyillen.
“Argh!” Lily teeskenteli hakkaavansa päätä seinään. “Toivottavasti sinun kesäsi meni paremmin kuin tämä aamupäivä.”
Pitkän ja hartaan kesäloma-keskustelun jälkeen Sarah syventyi lukemaan yhtä Lilyn tuomista jästipokkareista. Se oli eräänlainen perinne, sillä jostain Lilylle tuntemattomasta syystä Sarah rakasti jästien tolkuttomia rakkausromaaneja. Niinpä Lily perinteisesti toi ystävälleen kouluvuoden alussa kasan noita kirjoja.
Sarahin tutustuessa kirjaansa Lily keskittyi tuijottamaan ikkunasta ulos. Hän antoi ajatustensa harhailla. Ne harhailivat suoraan ja erehtymättömästi James Potteriin ja tämän söpön sotkuisiin hiuksiin. Ja niihin tummansuklaanruskeisiin silmiin, jotka tuikkivat aina jotenkin ilkikurisesti. Lily järkyttyi, niin kuin jo monesti sinä kesänä, tunteistaan tuota pitkää, tummaa ja komeaa poikaa kohtaan. Ajatellessaan Jamesia Lily tunsi kärsivänsä jakautuneesta persoonallisuudesta. Toinen puoli halusi syöksyä Jamesin syliin ja vannoa tälle ikuista rakkautta. Toisen puolisko suorastaan vihasi ylimielistä Potteria. Lily oli päätynyt siihen tulokseen, että hänen ongelmansa johtui päättämättömyydestä. Viime vuonna hän ei ollut osannut päättää, mitä tekisi ajatuksilleen. Se oli johtanut siihen, että Lilystä oli tullut Jamesin eräänlainen ystävä. Tämä tarkoitti, että Lily ei huutanut pojalle kurkku suorana joka viikko, vain kerran kuussa. Ja myös sitä, että James ei pyytänyt häntä treffeille joka päivä, vain sopivan tilaisuuden ilmaantuessa. Osittain ystävyyden syynä saattoi olla myös Potterin ulkonäkö, joka parani koko ajan. Nyt Lilyn olisi kuitenkin tehtävä päätös; kumpaa puoltaan hän kuuntelisi? Hän keskittyi Jamesin huonoihin puoliin, mutta nämä ajatukset kuitenkin hukkuivat nopeasti vaaleanpunaisten pilvien keskelle.
Vähitellen Lilyn tajuntaan tunkeutui pieni, mutta sitäkin ärsyttävämpi ääni.
“Lily? Eikö sinun pitäisi mennä opastamaan valvojaoppilaita? Tiedän, ettet pidä Jamesista, mutta et voi jättää häntä viidesluokkalaisten armoille. Se olisi vain julmaa.”
“Kyllä Potter selviäisi niistä yksinkin. Äh, kai minun on mentävä. Palaan heti, kun olen saanut ne naperot tottelemaan.”
Sarah oli selvästi uppoutunut jo takaisin kirjaansa ja vain ynähti Lilylle.
Palattuaan valvojaoppilaiden vaunusta ainoa asia, mikä Lilyllä oli mielessään, oli Potter. Poikaa ei ollut näkynyt missään. Aina yhtä epäluotettava, Lily ajatteli. Hän muisti, kuinka oli ensimmäisen kerran tajunnut, että James oli hyvin epäluotettava ihminen.
Ensimmäisen luokan ensimmäisille tunneille mennessään Lily oli noudattanut taktiikkaa eksymisen välttämiseksi. Hän oli seurannut itsevarmimman näköisiä ensimmäisellä luokalla olevia rohkelikkoja. Se oli toiminut hyvin siihen asti, kunnes Lily oli seurannut Jamesia ja tämän ystäviä. Taikahistorian luokan sijaan hän oli löytänyt itsensä oudolta käytävältä, joka oli jossain aivan muualla ja pojatkin olivat kadonneet jonnekin. Lily ei ollut myöhästynyt tunniltaan, sillä melkein päätön Nick oli ystävällisesti kertonut minne hänen pitäisi mennä. Sen jälkeen Lily ei enää seurannut kyseistä poikalaumaa.
Lily katsahti ovelle ja näki kenenkäs muun kuin Jamesin. Siinä hän seisoi, katsomassa häntä tuolla ilkikurisella katseella. Poika avasi oven ja istahti Lilyn viereen. Sarah kohotti katseensa kirjastaan, mutta nähtyään tulijan hän palasi kirjansa pariin. Hetkellisesti Lily halusi repiä kirjan pois tytön käsistä ja komentaa tätä heittämään James ulos vaunusta. Hän kuitenkin tajusi, ettei olisi järkevää koetella ainoan naispuolisen ystävänsä kärsivällisyyttä. Muuten Lily saattaisi löytää itsensä tilanteesta, jossa hän joutuisi joko keskustelemaan rohkelikkotyttöjen kanssa uudesta muodista tai viettämään aikaa kelmien kanssa. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulostanut houkuttelevalta, ja siksi Lily päätti jättää Sarahin rauhaan.
“Heippa, Lily! Miten menee?” James kysyi hymyillen hurmaavasti.
“Tosi kivasti, kun jätit minut yksin niiden uusien valvojaoppilaiden kanssa”, Lily vastasi nyrpeänä.
“Jaa-a, tiesin että olin unohtanut jotain… No, olen pahoillani, okei?”
“Hmph. Olkoon tämän kerran. Mutta jos teet vielä jotain tuollaista niin…” Lily mulkaisi Jamesia ellet-halua-tulla-kirotuksi -katseellaan.
“Ok, en halua päätyä kaksintaisteluun SINUN kanssasi kun olet vihainen. Ties minkä kirouksen keksisit. Oletko jo ostanut suklaasammakoita?” James kysyi vaihtaen puheenaihetta.
“Itse asiassa olin valvomassa niitä lapsukaisia kun ruokavaunu kulki ohi.”
Välttääkseen jälleen tuon ikävän keskustelun James turvautui hyväksi havaittuun keinoon: lahjontaan.
“Tässä, ota nämä. Ja pari noidankattilaleivosta ja tuo voileipä. Näytät nälkäiseltä.”
“Enimmäkseen tunnen oloni verenhimoiseksi.”
“Voin kyllä syödä nämä itsekin”, James totesi virnuillen.
“Anna ne ruuat tänne!” Lily kiljaisi.
Seuraavat viisi minuuttia sisälsivät vain käärepapereiden availua ja syömistä.
“Ihan totta tyypit, antakaa mullekin jotain!” Sarah protestoi kirjansa takaa.
“Ai, sinä olit vielä siinä”, Lily totesi muka yllättyneenä. Saatuaan vastaukseksi mulkaisun hän heitti ystävälleen pari suklaasammakkoa.
Jamesin ja Lilyn katseet kohtasivat. James hymyili. Lily hymyili takaisin.
Vaunun ovi avautui ja Sirius, Lupin ja Peter vyöryivät sisään.
“Hei Sarvihaara, täällähän sinä olet! Meneekö treffit hyvin?” Sirius kysyi virnuillen koiramaisesti. Hän sai vastaukseksi kaksi mulkaisua. Toisen Jamesilta, joka ajatteli: jos todella menivät, niin nyt ainakin pilasit kaiken. Lilyn mulkaisun viesti oli enemmänkin: mikset sinä koskaan muutu. Sarah ei nostanut katsetta kirjastaan. Pojat istuutuivat alas ja alkoivat puhella Jamesin kanssa siitä, mitä he tarvitsivat Sekon Pilapuodista. Se oli järjetön keskustelu ja Lily sulki korvansa siltä välttääkseen aivovaurion. Sen tuon tason keskustelu olisi väistämättä aiheuttanut. Jonkin aikaa tuijotettuaan ohi kulkevia, koko ajan hämärämmiksi käyviä maisemia hän päätyi ajattelemaan ensimmäistä kertaa, jolloin oli tavannut Jamesin. Siis kunnolla tavannut, samassa luokkahuoneessa oleskelua ja yleistä koulunkäyntiä ei laskettu.
Se oli toinen koulupäivä, ensimmäinen lentotunti. Kaikki ensimmäisen luokan rohkelikot ja luihuiset saapuivat tyhjälle huispauskentälle. Oppilaat asettuivat luutien vierelle riveihin, niin kuin tottelevaiset uudet oppilaat yleensäkin. Gladys ja Coylette, isokokoiset luihuistytöt Lilyn kummallakin puolella, halusivat olla vierekkäin, joten Lily vaihtoi Gladysin kanssa paikkaa. Hän päätyi seisomaan Jamesin viereen. Poika selosti jotain luudan huonosta laadusta vierustoverilleen. Lily ajatteli, että kyseinen luuta ei hänestä näyttänyt yhtään hassummalta. Tosin hän ei ollut aikaisemmin nähnyt luutaa näin läheltä.
Pian linnan suunnasta käveli nuorehko noita, joka paikalle päästyään ilmoitti, että johtuen uusien huispaajien kyvyttömyydestä lentää kunnolla tunti oli peruttu. Matami Huiski oli nimittäin päättänyt treenata pelaajia juuri tänä aamuna. Tämä aiheutti suurta pettymystä oppilaiden keskuudessa. James mutisi Sirius-nimiselle pojalle vieressään, että ei hän mitään opetusta tarvinnutkaan. Hyppää vaan luudan selkään ja lentää. Toiset ekaluokkalaiset alkoivat lipua kohti linnaa, kun James katsahti Lilyyn. Katse oli ilkikurinen ja haastava. Se sanoi: sinä et varmaan osaakaan lentää. James jäi paikoilleen ja niin teki Lilykin. Kun kaikki oppilaat olivat kaikonneet, James hyppäsi luudan selkään. Mitään ajattelematta Lily teki samoin. Yllätyksekseen (ja myös Jamesin, ilmeestä päätellen) Lily nousi lentoon. Ja hän lensi hyvin. Ilma suhisi hänen korvissaan. Sillä hetkellä Lily tiesi rakastavansa lentämistä. James teki silmukoita ja Lily vastasi haasteeseen. He lentelivät ympäri kenttää tehden pyörähdyksiä, äkkipysäyksiä ja hyökkäilyjä eri suuntiin. Koko ajan Lily pysyi perässä ja toisti Jamesin liikkeet.
Vihdoin, pitkän ajan kuluttua, he palasivat maan pinnalle. Sanomatta sanaakaan he jättivät luudat siihen missä ne olivat olleet. Kaksikko katsoi toisiinsa arvioiden. Sitten he yksinkertaisesti kävelivät takaisin linnalle vaihtamatta sanaakaan. Kumpikaan heistä ei maininnut asiasta koskaan kellekään.
Ilta hämärtyi ja lopulta ikkunasta ei näkynyt enää muuta kuin pimeyttä. Vähitellen juna alkoi hidastaa vauhtiaan ja pysähtyi sitten kokonaan. Oppilaat tungeksivat oviaukoilla ja pitkän taistelun jälkeen Lily ja muut pääsivät asemalle nuuskimaan raikasta ulkoilmaa. Hagrid huuteli ekaluokkalaisia luokseen ja myös kelmit ja Lily kävivät tervehtimässä häntä. Sarah sen sijaan varasi vaunun, johon he kaikki ahtautuivat.
Lily katseli muita vaunussa istujia. Sarah luki edelleen kirjaansa, mutta nosti välillä katseensa Tylypahkan linnaa kohti aivan kuin tarkistaakseen sen pysyvän paikoillaan. Peter oli syventynyt keskusteluun kultaisten noidankattiloiden tarpeellisuudesta Siriuksen kanssa ja Remus katseli huolestuneena kuunsirppiä taivaalla. James tuijotti tyhjyyteen vaunun edessä.
Tai oikeastaan hän ei tuijottanut tyhjyyttä, vaan thestraleja, jotka vetivät vaunuja kohti linnaa. James oli kertonut Lilylle niistä viime vuonna, koska poika halusi tietää, oliko kenties tulossa hulluksi. Lily oli selannut sen sata opusta, kunnes oli löytänyt yhden säälittävän maininnan hevosotuksista jotka vetivät vaunuja. Hän ei nähnyt niitä, mutta ei Lily ollutkaan nähnyt kenenkään kuolevan. James sen sijaan oli joutunut katsomaan sivusta, kun kuolonsyöjät tappoivat hänen setänsä. Jamesin talo, kuten monet velhokodit näinä aikoina, oli suojattu monilla loitsuilla, myös uskollisuusloitsulla. Koska salaisuudenhaltija ei ollut lähimaillakaan, hän ei voinut päästää setäänsä sisälle taloon. James ei ollut entisensä sen jälkeen. Kukaan Tylypahkassa ei tiennyt asiasta mitään Lilyn lisäksi, ja hänestä tuntui, että kukaan muu ei ollut huomannut muutosta pojan käytöksessä. Muutos oli vain vähäinen; Potter oli kuitenkin vakavoitunut hieman eikä enää lähtenyt mukaan kaikkein villeimpiin piloihin.
Vaunumatka sujui nopeasti ja pian Lily, Sarah, James, Sirius, Peter ja Lupin kävelivät kohti Suurta salia. Kaikilla oli jo sudennälkä ja he melkein juoksivat kohti Rohkelikkopöytää, johon kaikki muut paitsi Sarah asettuivat istumaan. Tyttö jatkoi matkaansa Korpinkynsien pöytään ja istahti siellä muiden seitsemäsluokkalaisten joukkoon.
Ilta oli tavallinen, salin katto oli pilvetön ja ruoka oli hyvää. Ruuan jälkeen James ja Lily komensivat valvojaoppilaat opastamaan ekaluokkalaiset makuusaleihin. Koska sekä kelmit että Sarah olivat jo kipittäneet nukkumaan, he vaelsivat väsyneinä kohti Rohkelikkojen oleskeluhuonetta. He nauroivat laumastaan eksyneelle nuorelle luihuiselle, joka näytti saavan pahan trauman heidän kohtaamisestaan. James huomautti, että tarvitsisi paljon apua opiskelussa läpäistäkseen tämän vuoden.
“Mutta sinä varmaan autat minua?” James kysyi hymyillen. Siitä hyvästä Lily tönäisi häntä.
“Jos unohdat nuo ajatukset.”
“Sitä en voi luvata, Liliseni”, sanoi James anteeksipyytävästi.
“Olet mahdoton, Potter.”
“Ja ylpeä siitä!”
He saapuivat Lihavan leidin muotokuvalle ja Lily sanoi tunnussanan (kermatoffeemainen).
“Kuka oikein keksii tuollaisen tunnussanan? Se ei ole edes kunnollinen adjektiivi!” Lily kommentoi päätään pudistaen.
“Dumledore pitää jästikarkeista, joten minkäs teet. Jos sinä keksisit tunnussanan se olisi joku viisiosainen koodi.”
“Väärin! Se olisi öiläänosemaj.”
“Mikä?”
“Se on James on ääliö takaperin”, Lily vastasi hymyillen ivallisesti.
“Ha ha, tosi hauskaa”, James sanoi esittäen loukkaantunutta, mutta hymyili sitten. He olivat jo makuusalien ovien luona.
“No, hyvää yötä kai sitten. Tai siis kermatoffeemaista yötä”, James toivotti. Lily empi hetken, mutta suukotti sitten Potteria poskelle.
“Kermatoffeemaista yötä sinullekin”, Lily sanoi ja katosi sitten tyttöjen makuusaliin johtavaan käytävään.
James jäi yllättyneenä tuijottamaan tytön perään.
“Ja Siriuksen mielestä minulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia”, hän mutisi itsekseen.
A/N: Pahoittelen, jos tekstissä on jotain virheitä, mutta betana on toiminut vain Word, joten... Ja taikasanat oli vähän hakusessa, kun oon niitä viimeksi lueskellut englanninkielisessä Potterissa.
-
Herranlettas (joovähänolosanataijotain?) tää oli hyvä! :D JATKOO PYYDÄN. <3
-
vähän tää on ihana :) mukava lukea kerrankin tälläistä "hieman lämmennyttä" Lilyä :D odottelen uskollisesti jatkoa \o/
-
Vautsi! Täähän oli tosi hyvä :) Teksti oli tosi sulavaa ja kuvailevaa. Ihanasti oli kerrontaa, sillä yleensä ficit etenevät enemmälti dialogin avulla.
Pidän ajatuksesta, että James ja Lily ovat jo hyvissä väleissä ja ystäviä. Alussa, kun aloitin lukemaan tätä, ajattelin, että ei taas tällasta samanlaista, kun Lily mietti ajatuksissaan Jamesia ihanana poikana. Mutta sitten yllätyin positiivisesti kun asia olikin toisin. Hyvä homma!
Yhden virheen löysin. Se oli tuossa öiläänosemaj jutussa. Siitä puuttu a kirjain tuossa James kohdassa :P Ai niin, ja sitten tuolla oli myös Sarvipää. Tiedä sitten olitko laittanut sen tarkoituksella, mutta Jamesin lempinimi on Sarvihaara :) Juu, jatkoa ehdottomasti!!
Ev
-
Tämä oli hyvä! ^.^ Teksti eteni melko sujuvasti ja kirjoitusvirheet eivät hyppineet silmille. Yleensä kelmificit ovat ihan samanlaisia, mutta pidän ajatuksesta, että tässä Lily ja James ovat alusta saakka kavereita.
Jatkoa odottelen. ^^
-
Hauskaa, että piditte :D
Olen itse kyllästynyt siihen Lily vihaa Jamesia aina ja ikuisesti ajatukseen joskus kauan sitten ja kehitin siitä oman versioni...
Kröhöm, kuten huomautin, niin luin viimeksi Potteria enkuksi ja se jäi vähän päähän. :o Joiduin esim. etsimään netistä, että mikä se Fidelius Charm oli suomeksi (olen päättänyt uskoa ja toivoa sen olevan uskollisuusloitsu). Sarvipää juttu ei ollut tarkoituksellinen, joten editoin sen välittömästi ;D
Tarkoituksena olisi kirjoittaa tähän 6-7 lukua, eli jatkoa on tulossa vähitellen... Jos saan tarpeeksi kommentteja ;)
-
Pidin tästä. Syitä siihen olivat juuri se, ettei Lily ole koko ajan huutamassa: "Se on Evans sinulle!", kun James sanoo Lily, minkä olen lukenut nyt varmaan viidessä ficissä. Ei niitä aina jaksa, vaan juuri tämmöistä on kiva lukea.
-
AI JOS SAAT TARPEEKSI KOMMENTTIA VAI?!
Luin tän uudelleen, amazing!
No tässä sulle taas uus kommentti, toivottavasti nopeuttaa sun kirjottamistas! :D <3
-
A/N: Olen pieni kommentin kipeä ihminen... Tässä on luku kaksi, lukekaa ja nauttikaa ;)
Luku 2
Ulkona satoi vettä. Koko syyskuu oli ollut sateinen ja tämä kyseinen rankkasade ei halunnut rikkoa tuttua ja hyväksi havaittua kaavaa. Punatukkainen naishahmo nojaili Tähtitornin kaiteeseen ja tuijotti öistä tähtitaivasta. Ilma tuoksui raikkaalta ja sadepisarat ropisivat rauhoittavasti. Kaikkialla oli öisen hiljaista, vain välillä pöllötornista kantautui lintujen huhuilua.
Siksi Lily hätkähtikin kuullessaan yhtäkkiä askeleita takaansa. Hän kääntyi ympäri ja näki Jamesin hahmon tornin portaikossa. Pörröisistä hiuksista ei voinut erehtyä. Nopeasti poika kapusi portaat ylös ja kohtasi Lilyn katseen.
“Sinäkin olet täällä?” hän hymähti. Lausahdus oli puoliksi kysymys ja puoliksi ei. James ei kuulostanut kovin iloiselta nähdessään Lilyn.
“En saanut unta. Ajattelin että raitis ilma auttaisi.” Se oli lähes totta, sillä saatuaan kaikki läksynsä valmiiksi hänen oli ollut vaikea nukahtaa. Lilyn päässä pyörivät kaiken maailman kuuluisat noidat ja velhot. Totuus saattaisi kuitenkin saada Lilyn kuulostamaan joltain hullulta, joka ei pystynyt odottamaan lauantaihin tehdäkseen läksynsä. Läksyjen tekeminen perjantaiöisin kuitenkin rauhoitti Lilyn hermoja, ja hän saattoi viettää koko viikonlopun ajattelematta koulua kertaakaan.
“Mikset sitten avannut ikkunaa?” James kysyi melko tylysti. Lily kurtisti kulmiaan harmistuneena.
“Luuletko todella, että haluan niiden bimbojen heräävän kylmään ulkoilmaan? Ne eivät koskaan antaisi sitä anteeksi. Se ei varmaan tekisi hyvää hiuksille tai jotain muuta yhtä naurettavaa”, Lily vastasi. Hän ei yrittänytkään peitellä loukkaantumistaan. James oli muutenkin ollut pahalla tuulella jo useamman viikon, eikä Lily enää jaksanut olla ymmärtäväinen. Liemissäkin Potter oli sanonut jotain ikävää Lilyn keitoksesta ja jatkanut, että tytön pitäisi siirtyä Luihuiseen liemiensä kanssa.
“Anteeksi, en tarkoittanut olla tyly… En vain ole saanut nukuttua tuon tyhmän sateen takia. Ja tätä rasittavaa sadetta on jatkunut viikkoja!” James vuodatti siirtyen samalla Lilyn viereen nojailemaan kaiteeseen.
“Äh, ei se mitään.” Lily oli tyytyväinen tähän. Selityksen saatuaan hän voisi taas palata Potter-fantasioihinsa tuntematta itseään totaaliseksi ääliöksi, joka ei osannut lopettaa ajoissa. Ei silti, että hän olisi voinut muutenkaan lopettaa, mutta nyt oli edes vähäinen mahdollisuus saada James omakseen. He vaipuivat hiljaisuuteen ja katselivat alla levittäytyvää maisemaa. Lilyn sydän tykytti hullun lailla, koska hän saattoi miltei tuntea Jamesin läheisyyden. Tuntui kuin he saattaisivat tehdä mitä vaan, eikä kukaan koskaan saisi tietää. Aivan kuin yö olisi omanlaisensa maailma. Jopa Kielletty metsä näytti tällä hetkellä satumaisen kauniilta, vaikka illalla se oli vain synkkä.
Noin puolen tunnin kuluttua Lily käänsi selkänsä maisemalle ja käveli takaisin Rohkelikkotorniin. Päästyään sänkyynsä hän nukahti välittömästi painettuaan päänsä tyynyyn. On uskomattoman rentouttavaa seistä sateessa jonkun kanssa. Kunhan tuo joku on James.
Aamulla Lily heräsi aikaisin. Aivan liian aikaisin. Joku hänen rasittavista huonetovereistaan oli nähnyt aiheelliseksi huutaa “Ii, vähänkö se on IHANA”. Tämä lausahdus oli toistunut miljoonia kertoja Lilyn koulu-uran aikana, mutta ei ennen kuutta lauantaiaamuna. Erityisesti Lilyä ärsytti se, että hän oli juuri nähnyt ihanaa unta, jossa James oli hänen poikaystävänsä ja että kaikki opettajat antoivat hänelle vapautuksen loppukokeista ‘upean koulumenestyksen’ takia. Se oli ollut ihana uni, eikä vain siksi, että James ja Lily suutelivat siinä useasti.
Lily päätti haudata unen syvälle muistojensa keskelle, koska huomasi pohtivansa, pitäisikö hänen kihartaa hiuksensa vai ei. Etsiäkseen sitä varmastikin rasittavaa henkilöä, joka oli tunkenut tuon ajatuksen hänen puolustuskyvyttömään alitajuntaansa, hän päätti nousta ylös. Lily veti sänkyään ympäröivät verhot syrjään ja näki Gingerin tilittämässä jotain Heatherille, joka käytti samalla suoristustaikaa hiuksiinsa. Tilitys liittyi varmaankin ii-huutoon.
“Lily, näytät vähän väsyneeltä. Tässä, MeNoidat suositteli tätä väsymyksenpeittopulveria”, Stephanie sanoi tyrkyttäen epämääräistä sinertävää purnukkaa Lilyä kohti. Lily halusi vastata, että ainoa asia, joka häntä väsytti oli keskeytynyt REM-uni. Mutta vuosien kokemuksella hän tiesi, ettei se johtaisi mihinkään ja vastasi: “Kiitos, mutta taidan jättää väliin.”
Haukoteltuaan ja saatuaan silmänsä kunnolla auki hän jatkoi jokseenkin unisella äänellä: “Miksi te kaikki olette jo hereillä?”
“Lily, etkö ole kuullut Tylyahoviikonlopusta?!” Ginger huudahti järkyttyneenä. Jopa tytön tummat kiharat hiukset näyttivät olevat shokissa. Se saattoi tietysti johtua epäonnistuneesta hiusloitsusta.
“Eikös se ole ensiviikolla?” Lily kysyi hämmentyneenä. Hän oli ajatellut suostua Jamesin treffikutsuun, jonka tämä esitti aina ennen Tylyahoviikonloppuja. Tämän luokan unohdus saattaisi kuitenkin pilata salakavalan suunnitelman.
“Nii-in, mutta pitäähän meidän tehdä harjoitusmeikki ja harjoituskampaus ja harjoitusmanikyyri ja…” Stephanie luetteli. Oli outoa, kuinka tyttö muisti ulkoa tuon kaiken muttei mitään pimeydenvoimilta suojautumisloitsuista.
“Ahaa”, Lily keskeytti. Joskus hän arveli, että kelmien vitsit tyttöjen valmistautumisesta olivat pelottavan lähellä totuutta. Tässä joukkiossa Lily tunsi aina itsensä ulkopuoliseksi tai vähintään poikatytöksi. Ennen kuin joku alkaisi vaatia lupaa letittää hänen hiuksensa, Lily vaihtoi vaatteet ja lähti nopeasti aamupalalle.
Tylypahkan käytävillä harhaili vain pari eksynyttä sielua, joita myös liian aikaisin herätetyiksi oppilaiksi kutsutaan. Ja zombi nimeltä Remus, joka ei huomannut Lilyä vaan laahusti suoraan hänen ohitseen kohti Rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Taisi olla rankka täysi kuu, Lily ajatteli. Hän oli saanut Remuksen salaisuuden selville ensimmäisen vuoden puolivälissä. Lily oli silloin edennyt kirjaston siihen osaan, jossa kerrottiin taikaeläimistä. Huomattuaan ihmissusien olevan ihan oikeita, hän alkoi tarkkailla kuunkiertoa suhteessa Remuksen tummiin silmänaluksiin ja väsymykseen. Sitten hän vain laski neliöjuuren kuudestatoista. Kun Lily sattumalta toisena vuotena kuuli kelmien keskustelun siitä, milloin seuraava täysikuu olisi, hän oli vakuuttunut. Koska Remus ei ollut sanonut asiasta mitään, Lily antoi tämän olla rauhassa. Jamesille hän tosin oli vihjannut tietävänsä jotain, mutta poika oli leikkinyt ettei kuullut mitään. Jälkeenpäin kelmit olivat katselleet Lilyä epäilevästi, mutta unohtaneet sitten koko jutun.
Suuren salin katto oli täysin pimeä. Edes tähtiä ei näkynyt, sillä suuret harmaat pilvet olivat valloittaneet koko taivaan. Sade oli sentään laantunut tihkuksi, mutta välillä muutama pisara onnistui osumaan ikkunoihin. Niiden takana puhalsi kylmä syystuuli, joka riepotteli puiden harvoja jäljellä olevia lehtiä armottomasti. Salissa yhtä autiota kuin koulun käytävilläkin. Lähes kaikki pöydät olivat autioita ja Rohkelikkopöydässäkin istui vain riutuneen näköinen James. Miksi poika ei ollut nukkumassa, niin kuin kaikki muut täysjärkiset ihmiset, jotka olivat viettäneet keskiyönsä kaukana sängystään? Lause oli ristiriidassa itsensä kanssa; täysjärkiset ihmiset eivät hengailleet keskiyöllä missään muualla kuin omassa ja turvallisessa sängyssään. Lilyn mieleen palasi hänen unensa, jossa hän oli yllättänyt Jamesin takaapäin ja päätynyt lopulta suutelemaan häntä intohimoisesti. Aika monet tapahtumat tuossa unessa jatkuivat niin.
“Hei James, miksi sinäkin olet jo hereillä? Nukut yleensä puoleen päivään”, Lily kysyi pojalta istuutuessaan. Hän loi katseen pöydän aamiaisruokiin ja huokasi kaihoisasti; pöydässä ei taaskaan ollut kahvia. Joka aamu jo neljän vuoden ajan Lily oli aloittanut aamunsa mustalla kahvilla. Sitä ennen hän oli juonut teetä. Aiemmin James oli kiusannut häntä siitä, mutta päädyttyään leijumaan Suuren salin katossa puolen tunnin ajan hän ei enää koskaan kyseenalaistanut kahvin positiivista vaikutusta Lilyyn.
“Ne helvetin sadepisarat rummuttivat koko aamun suoraan ikkunaan. Arvaa, kuinka paljon nukuin”, James vastasi sekä kärsivällä että väsyneellä äänellä. Häntä harmitti myös, että Remus-parka oli viettänyt täydenkuun teljettynä Rääkyvään röttelöön. James ei kyllä itsekkään luottanut kykyynsä vahtia ihmissutta, koska kaikkien ylimääräisten huispausharjoitusten ja vähäisen yöunen takia hän oli todella väsynyt.
“Sepä ikävää”, Lily hymähti. Hän kaivoi laukustaan kahvipaketin ja kaatoi kahvimuruja kahteen kuppiin. Muruja seurasi kuuma vesi, joka oli pöydässä teetä varten. Varsinainen kahvinvalmistus hoitui taikasauvan heilautuksella. James tuijotti tätä kuin olisi nähnyt kyseisen toimenpiteen ensimmäistä kertaa, vaikka oikeasti se toistui joka aamu.
“Tässä, ota kahvia. Olet selvästi kofeiinin tarpeessa”, Lily sanoi ojentaen toisen kupin Jamesille, joka otti sen kiitollisena vastaan. He istuivat hetken hiljaa juoden kumpikin kahviaan. Saatuaan kahvinsa loppuun James puhui.
“Se oli hyvää. Kiitos. Olet elämäni rakkaus”, poika mutisi. Lily hymyili Jamesille.
Oli kiehtovaa katsella pojan piristymistä. Se tapahtui asteittain: ensin hän suoristi selkänsä, sitten vähitellen James sai olemukseensa enemmän tarmoa. Viimein myös ilkikurinen pilke palasi hänen silmiinsä. Lily naurahti.
“En ymmärrä, miten joskus saatoit väittää, ettei kahvista ole mitään hyötyä.”
“En minäkään, Lily, en minäkään.”
Lily ja James suunnistivat aamupalan jälkeen takaisin Rohkelikkotorniin. Koska kello oli vasta vähän yli kuusi ja huoneessa olivat vain he. He istahtivat takan edessä oleviin nojatuoleihin ja lämmittelivät koko yön palaneen takkatulen loisteessa. Lily rojahti selkänojaa vasten ja haukotteli. Että häntä väsytti. Kofeiinin vaikutus oli kulunut pois todella nopeasti, ja hän alkoi epäillä kahvin olleen kofeiinitonta. Lilyn äiti yritti aina korvata hänen kahvinsa sen piristämättömällä versiolla, mutta vain kahvinsa voimalla Lily jaksoi päntätä yömyöhään.
“James, mitä mieltä olet, ovatkohan rakkaat huonetoverini jo jättäneet meikit rauhaan ja menneet muualle?” Lily kysyi väsyneesti. Hän haukotteli uudelleen. Ajatus lämpimästä peitosta sai Lilyn tuntemaan olonsa mukavan raukeaksi ja väsyneeksi. Tyttöjen makuusaliin johtavasta käytävästä kantautui kova äänistä kikatusta, yksi ovi suljettiin ja toinen avattiin. Kikatus vaimeni ja hävisi kokonaan.
“Eivät kuulemma”, James vastasi. Hänkin haukotteli. “Kuule, meidän puolellamme on varmaan tyhjää. Haluaisitko tulla nukkumaan sinne?”
Normaalisti Lily olisi kieltäytynyt ja jäänyt nukkumaan vaikka oleskeluhuoneen sohvalle, mutta nyt hän oli kofeiinista huolimatta niin väsynyt että suostui Jamesin ehdotukseen. He kävelivät ylös poikien makuusalin portaita viidenteen kerrokseen asti. Kun James avasi oven, sen toisella puolella oli täysin pimeää.
“Missäköhän kaikki ovat?” James ihmetteli. Lily ei ihmetellyt mitään vaan kysyi: “Mikä näistä sängyistä on sinun?” James osoitti oikeassa nurkassa olevaa petaamatonta sänkyä, jonka kummallakin puolella oli huispausjoukkueen juliste. Lily käveli sängyn luo ja kömpi peiton alle.
“Hyvää yötä, James”, hän sanoi haukotellen jälleen.
“Hyvää yötä Lily”, James vastasi ja asettui makaamaan Siriuksen sängylle.
Kummatkin nukkuivat kenenkään häiritsemättä puoleenpäivään asti.
Herätessään Lily ei hetkeen muistanut missä hän oli. Siniset verhot pylvässängyn ympärillä kuitenkin palauttivat aamun tapahtumat tytön mieleen. Hän tunsi olonsa virkeäksi ja katseli huonetta tarkemmin. Se oli täynnä huispaustavaroita ja kaikkea roinaa. Ikkunat oli peitetty mustilla pimennysverhoilla; se varmasti pysäytti kaikkein sinnikkäimmätkin aamuauringonsäteet. Lily katsoi nukkuvaa Jamesia. Poika näytti uskomattoman suloiselta ja Lily mietti, millaista olisi herätä Jamesin vierestä. Varmastikin ihanaa. Koska kummatkin olivat saapuessaan olleet todella väsyneitä, he eivät olleet huomanneet oven viereistä sänkyä. Sängyn verhot oli vedetty sen ympärille ja yöpöydällä lojuvan koulukirjan perusteella Lily päätteli sen olevan Remuksen peti.
Äkkiä Lilyn mieleen tunkeutui pelottava ajatus: hän ei ehkä enää näkisi Jamesin makuuhuonetta. Varmistettuaan, että kaikki muut huoneessa olijat uinuivat, hän lähestyi Potterin yöpöytää. Siltä löytyi herätyskellon lisäksi kirja, mikä todella hämmästytti Lilyä. Hän selaili opusta jonka nimi oli “Pimeyden voimat ja niiltä suojautuminen: Loitsuja ja taikoja”. Sen jokainen sivu oli täynnä tekstiä ja muistiinpanoja loitsuista ja siitä, miten ne toimivat parhaiten. Lilystä oli yllättävää, kuinka paljon tämä nähtävästi kiinnosti Jamesia. Tietenkin poika oli aina ollut hyvä Pimeydenvoimilta suojautumisessa, vaikka opettaja vaihtui vuosittain. Lily asetti kirjan takaisin siihen, mistä oli sen ottanutkin.
Äkkiarvaamatta ovi avautui ja Sirius astui sisään. Lily pyörähti ympäri ja toivoi näyttävänsä normaalilta eikä siltä että oli juuri käynyt läpi Jamesin omaisuutta.
“Täälläkö te kaikki olettekin? Olen etsinyt teitä ikuisuuden ja täällä te vain nukutte! Varsinkin ystäväämme, joka päätti vain häippästä”, Sirius huudahti. Poika kuulosti selvästi ärtyneeltä, aivan kuin joku olisi herättänyt hänet aamuyöllä ja raahannut Siriuksen Liemien tunnille. James kohottautui istumaan ja Remus avasi sänkyään ympäröivät verhot.
“Remus, mihin hemmettiin sinä katosit? Etsin sinua vaikka kuinka kauan, ja täällä sitä vain makaillaan. On muutenkin tarpeeksi vaikeaa vahtia -” Sirius karjui.
“Sirius! Ole hiljaa!” James huusi yrittäen estää poikaa paljastamasta kaikkea.
“-ihmissutta yksikseen, mutta sinä se lähdit juoksentelemaan!” Sirius lopetti ja huomasi kauhukseen Lilyn. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, kun kaikki kelmit tuijottivat Lilyä eriasteisen epätoivoisina. Lily katsoi poikia vuorotellen silmiin.
“Itse asiassa minä tiesin, että Remus on ihmissusi. Siinä ei ole mitään uutta”, hän sanoi täysin normaalilla äänellä ja katseli kuinka kelmien naamat venähtivät. “On aika vaikeaa koluta koulun kirjastoa läpi törmäämättä ihmissusiin, ja Remushan katoaa aina täysikuun aikaan.”
“Mitä? Sinä… tiesit? Mutta…” Sirius mutisi hämmentyneenä. James katsahti Lilyyn pohtivasti ja hymyili.
“Arvelinkin että tiesit”, James sanoi ja naurahti. Poika kääntyi toisiin kelmeihin päin. Remus katsoi Lilyyn hieman pelokkaasti.
“Kuinka kauan olet tiennyt että… No, tiedäthän”, poika sanoi vaivaantuneena.
“Toisesta vuodesta asti. Tai no, arvelin jotain sen suuntaista jo aiemmin.”
“Eikä se ole, mmm, häirinnyt sinua?” Remus kysyi. Hän näytti siltä, kuin odottaisi Lilyn äkkiä sytyttävän soihdun ja ajavan pojan Kiellettyyn metsään.
“Miksi se haittaisi? Minkäs sinä sille voit. Älä huoli, en edelleenkään aio kailottaa tätä kaikille”, Lily vastasi. “Tiedän miltä tuntuu olla vähän liian erilainen…” Hän ajatteli Petuniaa, joka varmaankin halusi uhata siskoaan palavalla soihdulla. He vaipuivat taas hiljaisuuteen, jonka Sirius lopulta rikkoi.
“No, jos olemme käsitelleet tämän asian loppuun… Remus on ihmissusi”, Sirius sanoi ja katsahti Remukseen joka nyökkäsi, “ja kukaan ei kerro mitään kenellekään”, muut nyökkäsivät. “Joten kuka haluaisi lounasta?” Sirius kysyi. Koska kaikki huomaisivat olevansa ruuan tarpeessa, koko joukko jätti poikien makuusalin taakseen ja suunnisti kohti Suurta salia.
Illalla, palattuaan kelmien makuuhuoneeseen, James läksytti ystäviään.
“Sirius, miten ihmeessä sinä luulit olevasi sopiva vastus ihmissudelle? Oletko täysi kajahtanut? On jo tarpeeksi vaarallista lähteä ihmissuden kanssa ulos kun minä olen mukana mutta ilman minua se on itsemurha! En ymmärrä miten selvisitte hengissä!” James saarnasi. “Ja Remus, sinä tiedät hyvin kuinka uhkarohkeaa tuollainen on! Miten ihmeessä sinä suostuit siihen?” Kumpikaan ei vastannut. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Remus ja Sirius pyysivät anteeksi ja lupasivat aina tulevaisuudessa ottaa Jamesin mukaan. Tästäkin huolimatta James sanoi tarvitsevansa raitista ilmaa ja marssi ulos huoneesta.
Päästyään oleskeluhuoneen ihmistungoksen läpi hän käveli ympäri linnaa vailla päämäärää. Hyvä puoli siinä että on johtajapoika, James ajatteli. Jos joku näki hänet kuljeksimassa ympäri linnaa kun kaikkien pitäisi olla nukkumassa, James saattoi väittää olevansa etsimässä juuri sellaisia karkureita. Käveltyään aikansa hän huomasi olevansa Tähtitorniin johtavan portaikon juurella. James kapusi portaat ja nojautui tornin reunaa vasten. Sää oli selkiintynyt ja kaukana saattoi erottaa laskevan auringon viimeiset säteet. James tajusi toivovansa, että Lily saapuisi torniin hänen luokseen. Olisi mukavaa puhua tytön kanssa, sillä kelmeistä ei tällä hetkellä ollut juurikaan seuraa. Tai vaikka heistä olisikin, poika palaisi silti halusta nähdä ne vihreät silmät ja punaiset hiukset… James muisti äkkiä kelmien kartan olemassa olon ja kaivoi sen taskustaan.
Askeleet hänen takanaan keskeyttivät Jamesin etsinnän ja poika pyyhki kartan nopeasti puhtaaksi. Saapuja oli Lily.
“Ai hei James”, tyttö tervehti hämmästyneenä. Oli todella outoa, että Jameskin oli taas täällä. Vaikka huonetovereidensa meikkivinkkeihin kyllästynyt Lily olikin tullut hakemaan rauhaa ja hiljaisuutta, pojan läsnäolo ei todellakaan haitannut häntä.
“Hei Lily”, James vastasi. He puhelivat hetken kaikenlaisista asioista, joita koulussa tapahtui. Sitten James päätti hetkensä koittaneen. Ehkä Lily kerrankin sanoisi kyllä ainaisen kieltäytymisen sijaan.
“Lily, lähtisikö ensiviikonloppuna kanssani Tylyahoon?” Lily katsoi Jamesia suoraan silmiin. Pitäisikö hänen kerrankin myöntyä? Entä jos kaikki menisi pieleen eivätkä he enää koskaan puhuisi? Aiemmin se olisi ollut lähinnä voitto, mutta tämän ja viime vuoden aikana heistä oli tullut hyviä ystäviä. Lilystä oli ihanaa puhua välillä toisen sukupuolen edustajan kanssa, sillä jopa Sarah sortui välillä haaveilemaan täydellisestä kampauksesta. Jos Lily menettäisi Potterin, hän jäisi kaikkien tyttöjen saartamaksi. Hänen pahin pelkonsa oli herätä eräänä aamuna ja ajatella vain uusinta muotia koko päivä. Mutta jos nämä tunteet Jamesia kohtaan eivät katoaisi mihinkään, ystävyys olisi joka tapauksessa tuhoon tuomittu.
“Okei.” Se oli ainoa sana jonka Lily sai sanottua.
“Mitä? Ihanko totta? Oletko tosissasi?” James katsoi tyttöä typertyneenä. Pääsisikö hän todellakin treffeille Lily kanssa? Hänhän oli haaveillut tytöstä jo monta vuotta. Tämä ei voinut olla totta. Se oli mahdotonta. Täysin mahdotonta.
“Kyllä, minä lähden kanssasi Tylyahoon”, Lily vastasi ja hänen poskiensa puna syveni muutamalla asteella. Hän katsahti Jamesiin vielä kerran, ja kipitti portaat alas niin nopeasti kuin pääsi. Lily viiletti pitkin pimeitä käytäviä ja pysähtyi vasta päästyään omaan makuusaliinsa.
Kun Lily myöhemmin kävi nukkumaan, vaaleanpunaiset ajatukset valloittivat hänen unensa. Hän ei voinut keksiä Jamesista yhtään huonoa ajatusta. Ja se ilme pojan kasvoilla, kun hän oli vastannut kyllä… Lily ei ollut koskaan nähnyt Jamesia niin onnellisena.
A/N: Edelleen kerjään niitä kommentteja, ja jatkan niiden voimin...
-
Totta kai jatkat tätä. Muuten olen ikuisesti vihainen. :D No vähän liioitellen. Mutta siis tämä on ainakin juuri minulle sitä mitä kaipaan Lily/James - ficeistä. En keksi tässä kauheasti mitään negatiivistä, ainakaan nyt ei tule mieleen. Yhden virheen huomasin, eli siis kenellekkään kirjoitetaan yhdellä koolla (kenellekään). :)
-
Joo jatkajatka! Sun on pakko. :D Ja mieluiten pian. Tosi kiva tarina.
Erilainen, kuin useimmat L/J ficit. On ihanaa välillä lukea siitä, miten Lily tykkää Jamesista, eikä vain sitä ainaista Jamesin torjumista ja loitsimista.
-
Miten helevetissä sinä osaat kirjottaa näin MAHTAVASTI?! Paljasta salaisuutesi muillekin! Siis aivan IHANAA tekstiä <3 Kaikki vertauskuvat ja kuivailut ja letkautukset ja... kaikki! I-ha-naa! Nyt mää ihkutan tätä ihan liikaa, mutta ei mahda mitään! Ihanaa tekstiä. Sulla on tosi luonteva ja kevyt tapa kirjoittaa. Tosi hyvin :)
Hahmot on jotain niin taivaallista. Ja tää juoni. Tosi hyvä. Musta on tosi vapauttavaa lukea välillä ficciä, missä Lilyllä on vain yksi hyvä ystävä, joka ei ole Rohkelikosta. Ja se on ihan yli-hyvä juttu, että Lily tulee noin hyvin toimeen Kelmien kanssa. Mahtavaa! Kuvailuista mainitsinkin jo, että ne ovat ihan omaa luokkaansa. Jatka samaan tahtiin!
Noh, on tässä pikku riikkisen moitittavaakin. Toistat henkilöiden nimiä vähän turhan useasti. Välillä olisi kiva jos kirjoittaisit ihan 'hän', koska asian yhteydestä kyllä älyää ketä tarkoitetaan.
Muutamasta kohdasta muuten puuttui myös kappalejako. Muuten tämä teksti on täysin virheetöntä ja sulavaa. Repliikit on luontevia ja ne voi tosi hyvin kuvitella noiden hahmojen suuhun. Kerrassaan onnistunut ficci!
Ehdottomasti jatkoa ;>
Ev
-
Kiitos kommenteista! :P
Kenellek(k)ään on sana, jota Wordini ei korjannut, varmaan olen sen sinne vahingossa lisännyt :o
Ja siitä hän-sanasta. Alan tulla hulluksi sen kanssa. Olen itse joskus lukenut kirjan, jossa oli "hän laittoi teetä" eikä koskaan selvinnyt että kuka sitä teetä teki. Se häiritsi todella paljon ;) Joissain kohdissa oli pientä hoentaa, mutta välillä koin sen tarpeelliseksi. Koska ensin kirjoitan ja sitten käyn useampaan kertaan tekstiä läpi, sinne tulee lisää lauseita ja muuttelen sen mukaan myös "hän"ejä ja nimiä... Loppu tulos vaihtelee :D Äidinkielen tunneilla on tuo kappale jaon toteutus jäänyt vähän mysteeriksi... Mutta koettakaa kestää!
Seuraava osa tulee, kun inspis iskee, mutta en uskoisi siihen menevän kovin kauan.
-
AWW,AAW, AAW uusi luku täytti myös odotukset! Ja sitä JATKOA SAA TULLA NOPEASTI tai sitten NOPEASTI. >)
-
A/N: Tässä olisi nyt luku 3, voilá! :)
Luku 3
Se oli ensimmäinen kerta Lily Evansin tapahtumarikkaan elämän aikana, kun hän ei pystynyt keskittymään huomenna palautettavaan yrttitiedon esseeseensä. Vaikka aine ei ollutkaan hänen ehdoton suosikkinsa, oli se aina ollut mielenkiintoista. Kaikki taika-aineet olivat aina olleet hänen mielestään erittäin mielenkiintoisia. Onneksi Lily oli noita, muuten se kaikki kiinnostus olisi mennyt täysin hukkaan.
Nyt tytön mieli oli kuitenkin kiinnostunut vain yhdestä tummatukkaisesta ja ruskeasilmäisestä komistuksesta. Ja mahdollisesti siitä, kihartaisiko hän hiuksensa heidän treffejään varten vai ei.
Silti Lily istui kirjastossa sinä torstai-iltapäivänä yrittäen saada lähes tyhjälle paperille edessään muutakin kuin pikkuisia sydämiä, jotka taikasauvan heilautuksella muuttuivat hempeän vaaleanpunaisiksi. Sarah oli lähes tulkoon raahannut ystävänsä sinne kuulemma suojelemaan häntä luihuisten kiusaamiselta. Oli kyllä totta, ettei yksikään oppilas Tylypahkassa uskaltanut ärsyttää Lilyä. Vaikka opettajat eivät koskaan nähneet mitään tapahtuvan kyseisille kiusankappaleille, se ei tarkoittanut heidän olevan kunnossa… Usein uhrit näyttivät loppuviikon varsin hämmentyneiltä ja jotkut kärsivät unettomuudesta. Tietenkään Lily ei koskaan tehnyt mitään tällaista puolustuskyvyttömille pienemmille oppilaille jotka eivät tarkoittaneet mitään pahaa, mutta vanhemmat oppilaan ja varsinkin luihuiset olivat ensimmäisestä loitsutunnista lähtien jättäneet hänet rauhaan. Vain James uskalsi kiusoitella tyttöä, mutta hänkin vasta tämän saatua normaalin kofeiiniannoksensa.
Lily luki muutaman lauseen pöydällä edessään olevasta kirjasta ja raapusti pari sanaa pergamentilleen. Hän ei huomannut, kuinka lentokoneeksi taiteltu valkoinen pergamenttilappu lenteli katonrajassa, teki useampia pyörähdyksiä ja laskeutui sitten hallitusti kirjan päälle. Vasta noin vartin ahkeran kirjoittamisen jälkeen hän nosti katseensa kirjoittamastaan tekstistä ja havaitsi lapun. Lily taitteli paperin auki, ja luki Jamesin hallitun sotkuisella käsialalla kirjoitetut sanat: Kello 10 eteisaulassa?
Hänen kätensä vapisi jännityksestä, mutta hän sai kuin saikin kirjoitettua ‘käy hyvin’. Hän napautti pergamenttia taikasauvallaan ja se muuttui taas paperilentokoneeksi. Toisen napautuksen myötä se lennähti ilmaa ja katosi ulos kirjaston ovesta jättäen Lilyn katsomaan haaveellisena ulos ikkunasta lumisateeseen. Koko maisema oli lumen peitossa ja myös Kielletyn metsän puut olivat saanet kimmeltävän lumipeitteen. Oli vaikea uskoa että vähän aikaa sitten ulkona saattoi liikkua ilman lämmintä kaulahuivia ja pipoa. Mitähän mieltä James olisi talvihäistä? Lily pohti katellessaan alas leijailevia lumihiutaleita.
Sarah katsahti häneen kyllästyneesti. Lily oli ollut tuollainen jo melkein viikon. Koska tyttö ei reagoinut mitenkään tuohon erityisen tuimaan katseeseen hän tönäisi tätä kevyesti käsivarteen.
“Mitäh?” Lily kysyi.
“Mistä sinä taas haaveilet? Olet ollut jossain muualla koko päivän ja mihin se lappunen oikein liittyi?”
“En mistään, ei mihinkään…” Puna hiipi hitaasti mutta varmasti Lilyn poskille. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi. “Pitää kirjoittaa vielä ainakin kolme jalkaa joten…” Tytöt palasivat läksyjensä pariin ja kuuteen mennessä kumpikin sai tehtävänsä valmiiksi. Silloin he jättivät kirjaston taakseen ja lähtivät syömään päivällistä.
Päivät ennen lauantaita tuntuivat kuluvan luonnottoman hitaasti. Lauantaiaamun vihdoin koittaessa Lily heräsi jo ennen huonetovereitaan ja käytti ajan hyväkseen käymällä suihkussa ja kihartamalla hiuksensa. Kerrankin hän saattoi tehdä kaiken sen ilman että joku hoputti häntä oven takan. Lily ei voinut pysyä paikoillaan vaikka kello kymmeneen oli vielä useampi tunti. Siispä hän kaivoi esiin läksykirjansa ja sai tehtyä kaikki läksyt yhdeksään mennessä. Yleensä sellaisen läksypinon selvittämiseen olisi mennyt koko iltapäivä. Lily siivosi matka-arkkunsa pohjia myöten, laittoi koulukirjansa aakkosjärjestykseen ja puhdisti yöpöytänsä kaikesta sille kertyneestä ylimääräisestä rojusta. Ginger katsoi häntä oudoksuen tytön epänormaalia siivousvimmaa ja Heather valitti liian aikaisesta heräämisestä (“Eihän kello ole edes seitsemän!” hän huudahti).
Varttia vaille kymmenen Lily tarkisti ulkonäkönsä ja viittä vaille hän astui ulos makuusalin ovesta. Kävellessään pitkin linnan viileitä käytäviä häntä alkoi todella jännittää. Toivottavasti Lily ei tulisi paikalle liian ajoissa, sillä silloin hän näyttäisi liian epätoivoiselta. Olihan hän aikaisemminkin käynyt treffeillä. Lilyn aikaisempi poikaystävä oli ollut Korpinkynsi. Heillä oli ollut ihanaa yhdessä, mutta sitten poika oli kuudennen luokan puolivälissä joutunut muuttamaan pois Englannista ja samalla siirtymään johonkin pienempään kouluun.
Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin erilaista, sillä kyseessä oli James, täysin ihana ja ah niin komea James Potter. Sekä Lilyn hyvä ystävä jonka hän oli tuntenut jo iät ja ajat. Jos kaikki menisi todella, todella huonosti, hän menettäisi sekä ystävän että ihmisen, johon oli toivottomasti lätkässä.
Astellessaan alas kivisiä portaita jotka johtivat eteisaulaan Lily yritti karistaa kaikki ikävät ajatukset päästään. Se onnistuikin varsin hyvin hänen nähdessään Jamesin, joka vaikutti vielä komeammalta kuin yleensä. Hän hymyili Lilylle lämpimästi ja yhdessä he kävelivät ulos Tylypahkan ovista.
Matkalla Tylyahoon he keskustelivat aivan niin kuin tavallisestikin, ja kumpikin melkein unohti olevansa treffeillä. James kertoi, että Sirius oli vakuuttanut löytäneensä sen ainoan ja oikean tyttöystävän. Lily ja James yrittivät kuvitella tätä ja epäonnistuttuaan surkeasti.
“Et voi olla tosissasi”, Lily sopersi naurun pyrskähdysten seasta.
“Niin minäkin sanoin hänelle, mutta se oli kuulemma loukkaavaa. Olen nähtävästi todella kamala ystävä”, James vastasi nauraen hänkin.
Saavuttuaan Tylyahoon James ja Lily suuntasivat kohti Hunajaherttuaa jonka ympärillä leijui houkuttelevia tuoksuja. Kumpikin tunsi karkkivarastonsa kaipaavan täydennystä ja he kahmivat niin paljon maukkaita makeisia kuin saivat mahdutettua laukkuihinsa. Koska ulkona oli jo hyvin kylmää, he eivät jääneet kuljeksimaan kaduille vaan suunnistivat kaupasta suoraan Kolmeen luudanvarteen. Se oli täynnä Tylypahkan oppilaita ja yhdessä nurkassa Lily oli erottavinaan Sarahin. Mutta Jamesin palattua kermakaljojen kanssa hän unohti kaiken muun. He siemailivat juomiaan ja mutustivat mansikkaisia sukupalloja sekä taittoivat pari palaa suklaata Lilyn todella suuresta suklaalevystä.
“Oletko nyt aivan että saat tuon syötyä ennen ensijoulua?” James kysyi hymyillen.
“Uskoisin, että saan sen syömiseen paljon apua”, Lily huomautti.
Kaiken kaikkiaan päivä oli taivaallinen. He juttelivat ja nauroivat ja vain nauttivat toistensa seurasta. Iltapäivän alkaessa hämärtyä James ehdotti Tylypahkaan palaamista ja Lily myöntyi ajatellen oleskeluhuoneen lämmintä takkatulta.
He kävelivät kohti linnaa hiljaisuuden vallitessa, mutta kun heidän katseensa kohtasivat he hymyilivät. Saavuttuaan pitkän kävelymatkan jälkeen takaisin eteisaulaan James rikkoi hiljaisuuden. Ikävä sinänsä, sillä se oli ollut varsin rakastettava ja ystävällinen hiljaisuus joka ei koskaan ollut satuttanut ketään.
“Meidän pitäisi varmaan mennä syömään… Onko se nyt myöhäinen lounas vai aikainen päivällinen?”
“Se on niiden välimuoto. Lounaallinen”, Lily sanoi hymyillen ilkikurisesti. Hän ei yleensä hymyillyt niin, joten sen oli täytynyt tarttua Jamesilta. Lily sipaisi silmiensä eteen valahtaneet tummanpunaiset hiuksensa takaisin korvansa taa. Hän ei olisi vielä halunnut jättää pojan viihdyttävää seuraa, mutta toisaalta hänen olisi pakko saada ruokaa tai hän kuolisi nälkään.
James astui askeleen lähemmäs ja niin teki Lilykin. Tyttö pystyi tuntemaan pojan hengityksen ihollaan. Hän vain tiesi Jamesin ajattelevan samaa asiaa. Heidän huulensa kohtasivat ja he suutelivat pitkään; suudelma maistui suklaalle. Jälkikäteen Lily ei osannut sanoa kuinka kauan aikaa oli kulunut, sillä samalla hetkellä kun hän painautui tiukemmin Jamesia vasten hänen ajantajunsa ja kaikki muut ajatuksensa häipyivät jonnekin kauas pois.
“Minusta tämä oli oikein kivaa”, James sanoi ja virnisti.
“Niin minustakin.” Sanomatta mitään muuta he avasivat Suuren salin ovet ja liittyivät muiden oppilaiden hälisevään joukkoon. Kävellessään kohti Rohkelikkopöytää Lilystä tuntui kuin hän olisi leijunut parin tuuman korkeudella maanpinnasta vaaleanpunaisten pilvien keskellä.
Seuraavat viikot lipuivat ohi suhteellisen normaaleina. Ainoa ero aiempiin viikkoihin oli se, että aika jonka hän ennen käytti haaveilemalla Jamesista kuluin nyt Jamesia suudellen Tähtitornissa. Kumpikaan ei ollut oikein varma siitä, oliko muille pakko kertoa mitään ainakaan vielä. Olisi ahdistavaa jos ympärillä olevat ihmiset tarkkailisivat heitä koko ajan. Lily oli päätellyt, että koska muilla oppilailla ei ollut kaikkia niitä Hollywood-julkkiksia, he seurasivat muiden suhteita kuin elokuvaa. Jos katsoit rakkaaseesi väärällä tavalla oli suhde kuulemma suuressa kriisissä. Koska kumpikaan ei halunnut pilata suhdetta muiden huviksi, he olivat tähän asti pitäneet koko asian salassa. Lisäksi oli hauskaa hiiviskellä ympäriinsä ja tuntea tekevänsä jotain kiellettyä ja salaista. Jostain syystä edes Sarah ei ihmetellyt Lilyn mystisiä katoamisia, mikä saattoi johtui myös siitä, että myös hän oli alkanut harrastaa samantyylistä katoilua.
Eräänä iltana James ja Lily olivat jälleen kerran paenneet Tähtitornin rauhaan nauttimaan toistensa seurasta, kun Sirius könysi sisään vaaleatukkaisen tytön kanssa. Pari oli niin uppoutunut toisiinsa ettei kumpikaan huomannut Lilyä ja Jamesia.
“Hei Sirius”, James totesi virnistäen. Poika havahtui ja katsahti ympärilleen irrottautuen samalla tytöstä jonka kasvot näin ollen paljastuivat.
“Sarah?!” Lily huudahti järkyttyneenä. Mitä ihmettä hänen järkevä ystävänsä teki Siriuksen kaltaisen hurmurin kanssa kuunvalossa tähän aikaan? Hänestä tuntui kuin todellisuus olisi katoamassa jonnekin kauas pois ja nojautui Jamesiin, joka kietoi käsivartensa tottuneesti tytön vyötärön ympäri. Nyt oli Sarahin vuoro järkyttyä.
“James?” Sirius kysyi hämmentyneellä äänellä.
“Mutta sinähän et kestä tuota tyyppiä!” Sarah sanoi Lilylle.
“No se ei taida olla ihan totta…” tyttö vastasi. Tämä ei mennyt ihan niin kuin hän oli suunnitellut. Ei niin että Lily olisi suunnitellut mitään tällaista, varsinkin koko Sarah - Sirius juttu oli aika kaukaa haettua. Hän naurahti. Oli varmaan ollut hieman itsekeskeistä ajatella, että vain hän ja James juoksentelivat ympäriinsä iltaisin ja salasivat sen.
“Tämä on siis se tyttöystävä?” James kysyi kiinnostuneena. Voisiko olla totta, että mahtava Sirius Musta oli vihdoinkin löytänyt jonkun jonka kanssa halusi viettää enemmän kuin yhden illan?
Sirius nyökkäsi vastaukseksi. Jopa hänen itsensä oli vaikea uskoa olevansa nyt varattu. Yleensä poika harrasti vain muutaman päivän kestäviä juttuja, mutta Sarahin kanssa he olivat olleet yhdessä jo koko syksyn. Äkkiä hän muisti, ettei ollut ainoa, joka oli löytynyt yllättävästä paikasta yllättävässä seurassa tekemässä yllättäviä asioita.
“Mutta Sarvihaara, miten sinä päädyit tänne?”
“Eikös se ole selvää? Olen valvomassa käytäviä johtajatytön kanssa. Enkö olekin, johtajatyttöseni?”
“Kuule James, tämä partiointi on aika rankkaa. Meidän pitäisi varmaankin siirtyä jonnekin rauhallisempaan paikkaan…” Lily kiusoitteli. Hän otti poikaa kädestä kiinni ja talutti hänet alas portaita. “Hyvää yötä Sirius!” tyttö huikkasi mennessään.
Lily oli viettänyt paljon aikaa tutkien Tylypahkan salaperäistä linnaa ja sitä ympäröiviä sitäkin salaperäisempiä maita, varsinkin saatuaan valvojaoppilaan merkin. Sen turvin hän oli puikkelehtinut ympäriinsä öiseen aikaan ja tunsi siksi monta oikotietä ja salakulkutunnelia. Nyt johtajatytön merkki ajoi saman asian, tosin enää hän ei niinkään tutkinut linnaa vaan vaelteli siellä paikoissa joista vain harvat tiesivät. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista, jonka hän oli löytänyt, oli tarvehuone. Siitä oli vain lyhyt maininta eräässä Tylypahkaa käsittelevässä kirjassa, mutta sen perusteella Lily oli jäljittänyt huoneen oven paikan. Sinne hän nyt johdatti Jamesia ja päästyään oikealle käytävälle he pysähtyivät.
“Minne haluaisit mennä?” hän kysyi pojalta.
“Varmaan oleskeluhuoneeseen…”
“Okei, se käy ihan hyvin”, Lily mutisi itsekseen, sulki silmänsä ja ajatteli keskittyneesti oleskeluhuoneen kaltaista paikkaa. Samalla hän kulki seinän ohi kolme kertaa ja kuin tyhjästä siihen ilmestyi ovi.
“Mitä? Mistä tuo oikein tuli?” James kysyi yllättyneenä. Hän luuli tuntevansa linnan salakäytävät aika hyvin, mutta tätä hän ei ollut nähnyt kartalla.
“Se on tarvehuoneen ovi” Lily selitti ja kertoi pojalle hieman katoavaisesta huoneesta, mutta ei paljastanut miten oven sai ilmestymään. Olisi typerää olettaa, että huone sen jälkeen jäisi salaisuudeksi. “Joka tapauksessa sinun pitää luvata ettet kerro tästä kenellekään.” James lupasi ja he astuivat ovesta sisään. Huone oli kuin pienoisversio Rohkelikkojen oleskeluhuoneesta. Siellä oli mukavia nojatuoleja ja jopa takka.
He viettivät siellä muutaman tunnin, mutta palasivat sitten oikeaan oleskeluhuoneeseen muiden oppilaiden joukkoon.
“En olisi ikinä arvannut! Siis olithan sinä jollain toisella planeetalla, mutta en tiennyt että kyseessä oli James”, Sarah höpötti seuraavana aamuna tarpoessaan maan peittävän jalan korkuisen lumikerroksen keskellä. Lunta ei enää satanut, mutta kylmyys tuntui tunkeutuvan kaikkien vaatekerrostenkin läpi. Tytöt olivat matkalla kohti yrttitiedon tunnille kasvihuone vitoseen, ja vaikka he eivät olleet vielä edes linnan ulkopuolella Lily toivoi jo että olisi mennyt yksin. Hän ei olisi halunnut puhua yhtään mistään, sillä kahvi oli lopussa eikä hän ollut saanut aamukahviaan. Tuntui kuin hän ei olisi vielä hereillä ja kaikkien olisi parempi jättää hänet rauhaan. Sarah ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään tavallisuudesta poikkeavaa vaan puhui koko matkan suhteessa olemisesta ja siitä että eikö Sirius näyttänytkin tänään tosi söpöltä. Lily hymähteli aina sopivassa välissä, muttei kiinnittänyt mitään huomiota ystävänsä puheisiin. Vasta tajuttuaan Siriuksen tosiaan seisovan vähän matkan päässä heistä hän havahtui ajatuksistaan.
Oli varmasti aika jokaisen Siriuksen kanssa samaan aikaan Tylypahkankoulua käyneen tytön elämässä, jolloin hän oli ihastunut kyseiseen poikaan. Samaa kaavaa noudattaen noihin aikoihin koulussa olleet pojat yleensä ihastuivat sanavalmiiseen ja omia puoliaan pitävään tyttöön, jonka viininpunaiset hiukset näyttivät aina yliluonnollisen kauniilta. Yhden lyhyen mutta sitäkin ikimuistoisemman viikon ajan Lily ja Sirius olivat olleet ihastuneita toisiinsa. He olivat jopa sopineet tapaavansa salaa Viistokujalla koulujen vihdoin loputtua. Niin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, sillä ennen kesäloman alkamista Lily oli nähnyt Mustan ja Potterin kiusaamassa erästä oppilasta ilman minkäänlaista syytä. Silloin hän oli kääntänyt pojalle selkänsä ja kesän aikana hän löysi kuin löysikin erään varsin mukavan poikaystävän, joka ei hyökkäillyt muiden kimppuun. Nykyään Jameskin oli tietysti rauhoittunut, eivät he muuten olisi nyt yhdessä.
Joulu oli tulossa ja Suurta salia koristeltiin joulukuusilla ja muhkeilla koristenauhoilla. Ajatus tulevasta lomasta sai kaikki paremmalle tuulelle huolimatta siitä, millaisessa tilassa maailma koulun ulkopuolella oli. Tauko opiskelusta ja koulusta kuulosti Lilystäkin oikein hyvältä, mutta vikana oli osoite jossa hän nuo lomapäivät viettäisi. Hän oli kuitenkin päättänyt karistaa synkeät ajatuksensa pois mielestään lähtöpäivään asti. Se oli osoittautunut odotettua helpommaksi, sillä opettajat antoivat todella paljon läksyjä ja omille ajatuksille jäi vain hieman tilaa taikuudenhistorian ja loitsujen välistä. Jos aivot alkoivat käydä ylikierroksilla kaikista kotitehtävistä niin poikaystävä kyllä auttoi rentoutumisessa. Muutkin näyttivät huomaavan sen ja Tylypahka oli täynnä pariskuntia. Ihme kyllä Sarah ja Sirius lukeutuivat tuohon joukkoon ja Remuskin oli löytänyt itselleen vuotta nuoremman korpinkynsitytön. Jopa Peterillä oli tyttöystävä, joku hieman isokokoisempi tyttö Puuskupuhista. Käytävillä näki joka puolella suutelevia pareja, joihin edellä mainittujen lisäksi James ja Lilykin lukeutuivat.
Rentoutuessaan kotoisan tarvehuoneen takan lämmössä Lily mietti itsekseen, kuinka naurettavaa oli, että johtajatyttö ja johtavapoika olivat yhdessä. Mutta sitten hän katsoi vieressään istuvan Jamesin silmiin ja pörrötti tämän sotkuista tukkaa. Mutta se on kaiken naurettavuudenkin arvoista, hän ajatteli hymyillen.
A/N: Kommentit ovat edelleen toivottuja... :D
-
Tää oli ihan hyvä luku, mutta jotenkin ehkä huonompaa tasoa kuin edelliset. Välillä tuntui kuin olisit pätkinyt tästä pätkiä pois, koska jotkin jutut jäivät kesken. Kerronta meni myös aika nopeasti eteen päin, mikä harmittaa aika paljon, koska sinä olet tosi etevä kirjoittaja. Ihan kuin olisi lukenut tämän luvun pikakelausnappi pohjassa :o
Mutta silti tää on edelleen tosi hyvä tarina. Ehkä tunteita kaivattaisiin enemmän, muuten tää on hyvä.
Eihän tää muuten vaan loppunu jo :ooo Tuo luvun loppu nimittäin kuulosti jotenkin lopulliselta. Sano, että tähän tulee vielä jatkoa!!
Joo, mutta sekavan ja oudon kommentin jälkeen toivoisin jatkoa, ellei tämä jo loppunut :>
Ev
-
Kyllä ajattelin vielä kirjoitella tähän jatkoa... Kaikki kokeet ovat alentaneet keskittymiskykyäni ja tämä luku oli vähän... Tällainen, mutta toivotaan seuraavan olevan kaikin puolin parempi ;)
// kyllä tähän tulee joku juonikin, ainakin loppuratkaisu löytyy...
-
Iihana.. Taas kerran. Pari kirjoitusvirhettä bongasin, mutta ei ne niin vakavia juttuja.. Samaan malliin :D Tätä lukee ihan mielellään vielä moonta uutta lukua. Onko tähän tulossa joku ihan juoni vai jatkuuko tälläisenä tavallisena kouluelämänä..?
-
Oooo. O_O
Ompas harvinaisen hyvä tarina.
Pidin ajatuksesta, että Lily ja James oli alusta asti ystäviä, koska ärsyttävän usein se menee niin, että Lily kamppailee itsensä kanssa siitä että pitääkö Jamesista oikeasti vai ei, ja suostuu Tylyahoon puolivahingossa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, ja Lily oli ihana ihastuneena. (:
Teksti on jotain aivan upeaa. Se on sellaista kepeää ja kaunista, ei mitenkään vaikealukuista. Tuossa 3. luvun lopussa tarinan kulku todellakin nopeutui aika tavalla, ja se teki siitä kohdasta jotenkin epäselvän.
Hahmot on tosi hyvin onnistuneita. Muita kelmejä ei ole oikein otettu tarinaan hyvin mukaan, joten toivoisin myös heitä ah-niin-ihanien Lilyn ja Jamesin lisäksi.
Siriuksen ja Sarahin juttu kiinnostaa, mutta se meni jotenkin nopeasti "ohi", kun Siriuksen omista ajatuksista ei sanottu mitään. :]
Tää on siis todellakin mahtava ficci ja sitä jatkoa saa pistää tulemaan ja äkkiä! :>
-suklaasammakko
-
A/N: Kiitos kommenteista, ne olivat oikein piristäviä :D . Tämä osa on vähän muita lyhyempi ja ei kovin hyvin tarkistettu virheiden varalta, mutta toivottavasti tykkäätte.
Luku 4
Lily laahusti numerologian erityisen hankalalta tunnilta kohti Rohkelikkotornia. Seuraavan tunnin hän aikoi käyttää tehden tuon aineen vaativia läksyjä takkatulen lämmössä. Joululoma oli kulunut hyvin nopeasti ja oli ollut mukavaa viettää aikaa kotona. Jopa Petunia oli ollut vaihteeksi hyvällä tuulella ja siskokset olivat tulleet toimeen erittäin hyvin. Petunia oli pitänyt hänen hankkimasta noitien keittokirjasta jossa oli vain normaaleja reseptejä ilman sammakonkoipia ja muuta sellaista. Lily sai siskoltaan suklaakahvipaketin, joka sai kaikki ikävät asiat ikään kuin sulamaan pois ja kylmyyden karkotettua. Vaikka olikin suhteellisen keväistä ja lumet olivat sulaneet loskaksi, ulkona oli silti hyytävän kylmää.
Kömmittyään oleskeluhuoneeseen Lily näki ensimmäisenä kaikki kelmit takan edessä olevilla nojatuoleilla - uskomatonta mutta totta - tekemässä läksyjä. Jopa Sirius näytti hyvin uppoutuneelta sylissään lojuvaan taikuudenhistorian oppikirjaan. James näytti tuskastuneelta kirjoittamassa nähtävästi jotain ainetta ja Peter oli syventynyt muodonmuutoksiin yrittäen muuttaa edessään olevan teekupin sammakoksi ja takaisin. Kuppi muuttui vihreäksi ja alkoi kurnuttaa, mutta sen enempää loitsu ei siihen vaikuttanut.
“Mitä? Te teette LÄKSYJÄ?” Lily huudahti uskomatta edessään avautuvaa näköalaa. James katsahti häneen ja virnisti.
“Kyllä, kultaseni, me teemme läksyjä. Mutta se ei näytä onnistuvan kovin hyvin…” hän vastasi. Äkkiä Siriuskin nosti katseensa kirjastaan ja otti kasvoilleen loukkaantunut yksisarvinen -katseen.
“Voisitko harkita, oi armelias Lily-kulta, että auttaisit meitä nöyriä opiskelijoita?” hän rukoili.
“En minä ehdi, onhan minulla omiakin läksyjä! Numerologia on aika haastavaa. Pyydä Sarahia, ehkä hän voi auttaa.”
“Mahdotonta. Hän kyllästyi tietämättömyyteemme ja häipyi makuusaleihin noin tunti sitten”, Sirius vastasi tuijottaen edelleen Lilyä epätoivoisesti muiden ystäviensä kanssa.
“Lily, me anelemme sinua!” James huokaisi. “Muuten reputamme kaiken ja joudumme palaamaan ensi vuonna! Ole niin kiltti.”
Lily katsoi vuorotellen kelmeihin vuorotellen ja huomasi myös Remuksen näyttävän hyvin säälittävältä liemien esseensä kanssa. Hän huokasi syvään.
“Kyllä, minä suostun. MUTTA vain jos saan ensin tehdä omat läksyni, okei?”
“Kiitos niin paljon, rakas”, James kiitti hymyillen.
Loppuilta kului läksyjen parissa ja Lily sai huomata kuinka puutteellisia poikien muistiinpanot olivat. Tehtävien parissa kului niin kauan aikaa että heidän ollessaan valmiita kello lähenteli jo viittä. Kelmit liukenivat varsin nopeasti makuusaliinsa mutta James jäi vielä hetkiseksi nojatuoliinsa.
“James, minusta tuntuu etten pysty kävelemään yhtä ainoaa porrasta. En vain jaksa”, hän sanoi haukotellen.
“Vaikka kuinka haluaisinkin, en voi kantaa sinua tyttöjen makuusaliin. Se on mahdotonta niiden portaiden takia.” Lily haukotteli uudestaan ja hänen silmänsä olivat jo puoliksi kiinni.
“En jaksa välittää missä nukun, kunhan siinä on peitto. Onneksi huomenna koulu alkaa vasta kymmeneltä.”
“Voisit tietysti nukkua taas sängyssäni, mutta minunkin pitää mahtua siihen”, James sanoi väsyneesti ja haukotteli hänkin.
“Ihan sama, se käy minusta oikein hyvin. Joten, urhea huispaajani, kanna minut makuusaliin.” James nosti tytön syliinsä. Väsyneesti Lily ajatteli pojan olevan ihanan vahva ja etteivät he koskaan voisi erota. Makuusaliin saapuessaan he huomasivat muiden jo tuupertuneen sänkyihinsä ja nukkuvan sikeästi. James asetti Lilyn sängylle ja pujahti sitten itsekin peiton alle. Tyttö näytti jo nukahtaneen ja hän kuiskasi tämän korvaan:
“Minä rakastan sinua.” Ne kolme sanaa jotka James oli jo kauan halunnut sanoa Lilylle. Lilyn ääni kuului jostain punaisten hiusten keskeltä.
“Minäkin rakastan sinua, huispaajani.”
Seuraava päivä vaikutti hyvin utuiselta. Se saattoi johtua valvotusta yöstä tai siitä, että katsoessaan ikkunasta ulos näki vain harmaata sumua. Suuren salin kattoa oli vaikea erottaa, sillä sekin tuntui olevan täynnä tuota valon imaisevaa usvaa. Punatukkainen tyttö piti vihreät silmänsä suljettuina nauttiakseen suklaakahvistaan niin paljon kuin mahdollista.
“Mmm”, Lily huokaisi. James katsoi tyttöä kulmiensa alta. Oli ihmeellistä kuinka suuren eron kahvi saattoi tehdä paatuneeseen kofeiinistiin. Äsken tyttö oli melkein läimäyttänyt yhtä tokaluokkalaista vain koska lapsi oli ollut olemassa liian lähellä häntä. Nyt Lily kuitenkin alkoi näyttää tavalliselta itseltään.
“Oletko varma että kahviriippuvuutesi ei haittaa terveyttäsi?” poika tiedusteli varovaisesti. Oli aina riskialtista puuttua tähän asiaan, ellei välttämättä halunnut tulla kirotuksi. Lily mulkaisi poikaystäväänsä.
“Minun ja kahvini suhde on aivan yhtä terve kuin sinun ja lentämisen.”
“Ahaa. Suhteeni lentämiseen siis on todella kyseenalainen ja minut pitäisi aika pian viedä Pyhään Mungoon, sillä lennän aina joka paikkaan enkä suostu irrottamaan otettani luudasta?” Kiitokseksi tästä lausahduksesta James sai toisen mulkaisun. Hän pudisti päätään ja katosi Päivän Profeetan taakse Lilyn jatkaessa suklaakahvinsa nauttimista niin haju- kuin makuaistillaankin. Heti lehden ensimmäisiltä sivuilta James löysi kuolleiden listan, joka oli ollut lehdessä jo monta kuukautta ja oli luultavasti lehden luetuin palsta. Vaikka ei ollut harvinaista löytää tuttu nimi tuolta listalta, ei hän tänään nähnyt siellä yhtäkään. Hän ja Lily söivät aamiaistaan vielä hyvän tovin, kunnes he huomasivat tuntiensa alkavan varsin pian ja nousivat pöydästä nopeasti kiiruhtaakseen luokkiinsa.
James käveli rivakasti pitkin koulun sokkeloisia käytäviä määränpäänään taikaeläinten hoidon tunti. Hänen ajatuksensa pyörivät ympäriinsä kuin ulkona vellova läpitunkematon usva, joka tuntui masentavan häntä entistä enemmän. Lista menetetyistä hengistä oli masentavaa luettavaa, mutta nyt James ei pystynyt unohtamaan erästä hyvin ikävää ajatusta. Koska jos eräs henkilö kuolisi se olisi kammottavaa. Olisi hirveää menettää kuka tahansa lähipiiristään, mutta jos Lilylle tapahtuisi jotain… Hän ei uskonut, että pääsisi sen yli. Pelkkä ajatus, ettei hän enää koskaan näkisi tytön pitkiä punaisia hiuksia, tämän smaragdin vihreitä silmiä tai kuulisi hänen nauruaan, sai Jamesin epätoivon valtaan. Saapuessaan Kielletyn metsän laitaan, missä muut jo odottivat, hän päätti karistaa inhottavat mietteensä pois päästään ja keskittyä täysin taikaeläimiin.
Samaan aikaan Tylypahkan linnan seitsemännessä kerroksessa Lily oli joutunut uhriksi. Eräs karmaiseva keskustelu oli hyökännyt hänen kimppuunsa erittäin arvaamattomasti. Ginger oli ilmestynyt kuin tyhjästä eikä hänen vaalealla huonetoverillaan nähtävästi ollut parempaa tekemistä kuin tivata tytön viimeöistä sijaintia. Lily kieltäytyi paljastamasta sitä, muttei onnistunut karistamaan häntä kannoiltaan ja vasta opettajan saapuminen sai tytön katoamaan nurkan taa yhdessä vaaleiden kiharoiden heilahduksessa. Kun tämä häiriötekijä oli kaikonnut, Lily ajatteli pitkää, tummaa ja komeaa poikaystäväänsä. Ajatuksen kuitenkin keskeytti hänen eteensä leijaileva riimujen harjoituskoe karistaen kaikki muut kuin käännöstehtäviä koskevat ajatukset pois hänen mielestään.
James vietti koulutuntiaan lähinnä seisoskellen tyttöjen silittäessä kauempana metsänsiimeksessä olevaa yksisarvista. Näin ollen hän saattoi nähdä kuinka neljäsluokkalainen rohkelikko juoksi ulos linnasta ja jatkoi matkaansa kohti häntä. Hengästynyt poika kertoi, että Derek Bones oli sumun takia lentänyt päin puuta. James kirosi raskaasti ja kiitti sitten poikaa viestistä. En ole koskaan pitänyt keskiviikoista, hän ajatteli. Nyt hänen pitäisi löytää joukkueelle uusi etsijä ennen lauantaita tai he joutuisivat luovuttamaan jolloin Korpinkynsi voittaisi mestaruuden. Mutta koska hän ei voinut tehdä tällä hetkellä mitään muutakaan, James katseli kauempana seisovaa yksisarvista ja alkoi mielessään käydä läpi rohkelikkoja, jotka osasivat lentää kohtuullisesti.
Maukkaan illallisen jälkeen Lily ja kelmit valtasivat nojatuolit takan edestä. Saadakseen nämä halutut istuimet omikseen he joutuivat häätämään kuudesluokkalaisten tyttöjen hihittävän parven niiltä pois. Tai oikeastaan James hymyili hurmaavasti ja kysyi, voisivatko he ystävällisesti siirtyä toisaalle. Tyttölauma oli välittömästi siirtynyt ihaillakseen poikaa kaukaa. Vaikka Lily ei tietenkään ollut mustasukkainen henkilö, oli hän silti istunut kultansa syliin ja suudellut häntä niin ettei heidän suhteensa jäänyt millään tavoin epäselväksi kenellekään.
Oleskeluhuone tyhjeni vähitellen ja kymmenen jälkeen myös Remus ja Peter katosivat makuusaleihin johtavaan portaikkoon jättäen Lilyn ja Jamesin kahden. He käyttivät tilaisuuden hyväksi ja keskustelivat päivästään. Jos huoneessa olisi ollut yksikin hengittävä olento, he olisivat huomenna voineet kuunnella keskustelunsa uudestaan neljäsluokkalaisilta puuskupuheilta. Tällainen oli hyvin todennäköinen tapahtuma, kun monta sataa teini-ikäistä suljettiin linnaan ilman televisiota ja trendikkäitä ajanviettopaikkoja.
Lily esitti tiivistelmän rasittavasta harjoituskokeesta ja sanoista, jotka ehkä olivat menneet väärin.
“…en vain ole varma oliko se oikein käännetty vai ei”, hän lopetti. “Entäs sinun päiväsi?” James huokasi raskaasti ja kertoi etsijänsä loukkaantumisesta, jonka vuoksi hän viettäisi seuraavat neljä päivää sairaalasiivessä.
“Eli jos satut tuntemaan jonkun loistavan lentäjän, joka on hyvä etsimään pieniä kultaisia palloja joilla on siivet ja taipumus kadota, niin kerrothan minulle?” hän kysyi sarkastisesti.
Lily katsahti nopeasti Jamesiin ja tunsi punan hiipivän poskilleen. Hänellä oli mielessään yksi henkilö… Olisi kannattavinta kysyä pojalta suoraan, sillä tämä ei välttämättä nauraisi. Kyllä James tiesi hänen lentotaidoistaan eikä tytön nappauskyvyssäkään ollut mitään valittamista. Aikaisemmat kapteenit olivat toistuvasti kutsuneet hänet koelentoihin, ja jos treenit eivät olisi vieneet niin paljon hyvää opiskelu aikaa, hän olisi saattanut suostuakin.
“Kyllä minulla on yksi nimi mielessäni.” James kohotti kulmiaan yllättyneenä. “Sanooko ‘Lily Evans’ sinulle jotain?” Poika näytti hetken pohtivalta. Hän tiesi Lilyn olevan erinomainen lentäjä ja että hänellä oli ihmeellinen kyky napata kiinni ilmassa lentäviä esineitä. Kerran viidennellä luokalla hän oli takavarikoinut kelmien frisbeen ottamalla sen kiinni suoraan lennosta.
“Tule huomenna kentälle ennen harjoituksia. Pyysin muitakin tuomaan etsijäehdokkaita, mutta sinä olet luultavasti paras heistä. Kaikki on ihan ok, mutta minä saatan tarvita hieman suostuttelua…” Lily pudisti päätään hymyillen ja kumartui sitten suudellakseen häntä.
“Ajattelitko jotain tuollaista?” tyttö kysyi ilkikurisesti.
“Joo, mutta ehkä vielä vähän enemmän”, James sanoi.
Suostutteleminen oli varsin mukavaa ajanvietettä ja siksi he päättivät lähteä nukkumaan vasta siinä puolenyön aikaan. Mutta ei ilma hyvänyönsuukkoa.
“Näytät aivan liian onnelliselta ajatellen edessämme olevaa liemien kaksoistuntia”, Sirius valisti Jamesia heidän astellessaan aamupalalle Suureen saliin.
“Sinäkin vaikutat aika hilpeältä, eli haluaisit varmaankin kertoa missä oikein juoksentelit pikkutunneille asti?” Tämä sai Siriuksen vaikenemaan, mikä oli muutenkin pakollista sillä hän haukotteli jatkuvasti. Poika näytti olevan puoliksi unessa.
“Sirius, sinuna pyytäisin Lilyltä kupin kahvia. Olet todellakin sen tarpeessa”, Remus huomautti mutta sai vastaukseksi vain tuhahduksen.
-
Mutta ei ilma hyvänyönsuukkoa.
Varmaankin ilman?
Muita virheitä ei löytynytkään :D Kuten sanoitkin, aika lyhyt oli.. Mutta juuri tuollaista hempeilyä. Olen koko päivän kahlannut yhtä harvinaisen pitkästyttävää ficciä läpi, kun en ole muutakaan löytänyt, ja tämä oli ihana piristysruiske väliin.. Joissain kohdissa jäi sanajärjestys ja monen kielteiden ilmaisun peräkkäinen käyttäminen vähän ihmetyttämään, mutta ei kovin pahasti. Melko sujuvaa ja mukaansatempaavaa tekstiä, vaikka lukuinto ei aivan täysin ehtinyt lähteä hyrräämään, kun luku jo loppuikin ;(
Äsken tyttö oli melkein läimäyttänyt yhtä tokaluokkalaista vain koska lapsi oli ollut olemassa liian lähellä häntä.
Ainiin. Vielä tämä. Joko olen tosi vainoharhainen ja pikkutarkka, mutta jokin tuossa vähän särähti. Meni ajatukset vähän sekaisin ja..
Mutta siis tosi mukavalta vaikuttaa, ja vain noita pieniä makuasiavirheitä.. Jatka samaan malliin ja panosta lukujen pituuteen.
//edit
Kirjoitusvirheen bongasin itseltäni heti, kun olin klikannut lähetä-nappia.. Elämä on.
-
Kuten jo aiemmin sanottu, vain rakas Wordini korjailee virheitä ja lopputulos on niin ja näin...
Tuo Lilyn äkillinen ilkeyspuuska vain kertoo hänen (vakavasta) kahviriippuvuudestaan, eikä lapsukaiselle käynyt yhtään mitään ;)
-
Että mä rakastan näiti Lily/James ficcejä!
Upeaa,upeaa,upeaa,
mutta missä on jatko?
-
Upea tarina! Olen lukenut alusta asti, mutta olen ollut liian laiska kommentoimaan eli tässä tulee muutama kommentti.
1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä tuosta Lily vihaa Jamesia aina ja ikuisesti- jutusta, joten siitä iso plussa.
2. Miinusta siitä, että James ei ole etsijä, en ole koskaan käsittänyt sitä miksi osa ei laita Jamesia etjijäksi.
3. Toinen miinus siitä, että Lily oli se joka tiesi tarvehuoneesta eikä James. Minun mielestäni Lily vaan aina on ollut se joka on vastaan kaikkea sääntöjen rikkomista, mutta se on vain minun mielipiteeni. Tässä on se hyvä puoli, että tuo tarvehuone juttu on erilaisesti kuin muissa tarinoissa.
4. Vaikka tuossa olikin enemmän miinusta niin tarina on aivan LOISTAVA!
JATKOA
tiny
-
Kiitos kommenteista :D
Kokeet ovat olleet rasittavia, läksyt aikaa vieviä ja kirjat ja tv-sarjat täysin koukuttavia... Jatkoa on kuitenkin tulossa, seuraavasta osasta on puolet valmiina.
-
No vau, paras kelmificci mitä olen lukenut aikoihin! Ihanaa ja omaperäistä tekstiä, aww!
Jonkin aikaa tuijotettuaan ohi kulkevia, koko ajan hämärämmiksi käyviä maisemia hän päätyi ajattelemaan ensimmäistä kertaa, jolloin oli tavannut Jamesin. Siis kunnolla tavannut, samassa luokkahuoneessa oleskelua ja yleistä koulunkäyntiä ei laskettu.
Se oli toinen koulupäivä, ensimmäinen lentotunti. Kaikki ensimmäisen luokan rohkelikot ja luihuiset saapuivat tyhjälle huispauskentälle. Oppilaat asettuivat luutien vierelle riveihin, niin kuin tottelevaiset uudet oppilaat yleensäkin. Gladys ja Coylette, isokokoiset luihuistytöt Lilyn kummallakin puolella, halusivat olla vierekkäin, joten Lily vaihtoi Gladysin kanssa paikkaa. Hän päätyi seisomaan Jamesin viereen. Poika selosti jotain luudan huonosta laadusta vierustoverilleen. Lily ajatteli, että kyseinen luuta ei hänestä näyttänyt yhtään hassummalta. Tosin hän ei ollut aikaisemmin nähnyt luutaa näin läheltä.
Pian linnan suunnasta käveli nuorehko noita, joka paikalle päästyään ilmoitti, että johtuen uusien huispaajien kyvyttömyydestä lentää kunnolla tunti oli peruttu. Matami Huiski oli nimittäin päättänyt treenata pelaajia juuri tänä aamuna. Tämä aiheutti suurta pettymystä oppilaiden keskuudessa. James mutisi Sirius-nimiselle pojalle vieressään, että ei hän mitään opetusta tarvinnutkaan. Hyppää vaan luudan selkään ja lentää. Toiset ekaluokkalaiset alkoivat lipua kohti linnaa, kun James katsahti Lilyyn. Katse oli ilkikurinen ja haastava. Se sanoi: sinä et varmaan osaakaan lentää. James jäi paikoilleen ja niin teki Lilykin. Kun kaikki oppilaat olivat kaikonneet, James hyppäsi luudan selkään. Mitään ajattelematta Lily teki samoin. Yllätyksekseen (ja myös Jamesin, ilmeestä päätellen) Lily nousi lentoon. Ja hän lensi hyvin. Ilma suhisi hänen korvissaan. Sillä hetkellä Lily tiesi rakastavansa lentämistä. James teki silmukoita ja Lily vastasi haasteeseen. He lentelivät ympäri kenttää tehden pyörähdyksiä, äkkipysäyksiä ja hyökkäilyjä eri suuntiin. Koko ajan Lily pysyi perässä ja toisti Jamesin liikkeet.
Vihdoin, pitkän ajan kuluttua, he palasivat maan pinnalle. Sanomatta sanaakaan he jättivät luudat siihen missä ne olivat olleet. Kaksikko katsoi toisiinsa arvioiden. Sitten he yksinkertaisesti kävelivät takaisin linnalle vaihtamatta sanaakaan. Kumpikaan heistä ei maininnut asiasta koskaan kellekään.
Anteeksi pitkä quoete, mutta tuo oli jotenkin niin suloinen kohta että oli pakko kertoa se sinullekin. ;)
Tykkäsin näistä hahmoista, tuntuivat jotenkin niin IC:iltä. Nyt en toivo mitään muuta kuin jatkoa. :>
-
Tää on tosi kiva, kirjotat tosi hyvin (muutamia kirjoitusvirheitä ei tietenkään oteta lukuun) sun täytyy pian tänne laittaa jatkoa, minä ainakin odotan innolla!
Tässä on oikeesti paljon hauskoja kohtia, sulosia, romanttisia, ja Siriuskin on viimein rauhottunut :D
Ja tuo Tervehuone-juttu oli toisaalta ihan hauska, että Lily tiesi sen, mutta kyllähän sitä normaalisti olisi ajatellut, että Kelmit ois tiennyt sen... :D Mutta joo, tää on hauska
Jatkoa!
Mya Musta
-
A/N: Tässä se on, vihdoin ja viimein. Pahoittelen kirjotusvirheitä, mutta nyt kun sain tämän valmiiksi, en jaksanut enää odottaa huomiseen ollakseni virkeämpi ja tarkkaavaisempi... Kiitos kaikista kommenteista ja toivottavasti saisin niitä vielä lisää...? :)
Luku 5
Punaiset ruusun terälehdet leijailivat alas sängyn reunalta ja liittyivät lattialla olevien tovereidensa joukkoon. Tumma puulattia oli muutaman sentin ruusunlehtikerroksen peittämä. Huone oli pieni ja sen valkoisten seinien sisälle mahtui vain tavallista suurempi sänky jossa kaksi seitsemäsluokkalaista vietti rauhallista lauantaiaamua.
“Sirius, lopeta!” Sarah hihitti pojan tiputellessa terälehtiä hänen kasvoilleen. “Voit syyttää vain itseäsi, sinähän sait tarvehuoneen tällaiseksi. Mitä vikaa tässä on?”
Sarahin mielestä huone oli vähän… yltiöromanttinen. Hän oli ajatellut tarvitsevansa rauhallista huonetta josta kukaan ei voisi tavoittaa heitä ja tarvehuone oli sitten täyttänyt paikan terälehdillä ja kynttilöillä. Mistä ihmeestä se oli saanut sellaisen idean, hän ihmetteli. Ruusunterälehtiä oli ollut kaikkialla, varsinkin sängyllä, mutta siitä he olivat saanet suurimman osan karistettua pois. Sirius poimi uuden kourallisen terälehtiä ja sirotteli ne kikattavan tyttöystävänsä päälle hymyillen sellaista hupsua hymyä jota rakastuneet ihmiset hymyilivät. Vuosia hän oli riutunut joutuessaan katsomaan Jamesin samankaltaista ilmettä, joka ilmaantui tämän naamalle aina Lilyn ilmaantuessa paikalle, mutta enää häntä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Sarah hymyili samaa rakastunutta näen-tässä-maailmassa-vain-sinut -hymyä ja vaikka he olisivat kuinka yrittäneet lopettaa se olisi osoittautunut mahdottomaksi. He olivat liian nuoria, rakastuneita ja onnellisia ollakseen nauttimasta siitä.
Sirius lopetti lehtien tiputtelun ja vajosi takaisin punaisten silkkilakanoiden syleilyyn kietoen samalla kätensä vieressään kiehnäävän Sarahin ympärille. Heidän huulensa kohtasivat ja kumpikin uppoutui hellään suudelmaan.
“Minä rakastan sinua”, Sirius kuiskasi rakkaansa korvaan.
“Minäkin rakastan sinua hanipupuseni”, Sarah kuiskasi takaisi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen poika avasi suunsa huomauttaakseen jotain ivallista lempinimestä, mutta suunnitelma ei toteutunut sillä hänet vaiennettiin suudelmalla.
“Terälehtiseni, en tiedä kuinka kauan kestän tuota lempinimeä.”
“Kultanuppuseni, uskon että selviät ihan hyvin.”
Aamu kului hitaasti mutta kellon alkaessa lähennellä puolta päivää pariskunta vähitellen pukeutui ja alkoi tassutella kohti Suurta salia.
“Kuule, mussukkaiseni, minun pitää mennä vaihtamaan tämä kaapu”, Sarah totesi puolimatkassa kohti lounasta. Sirius hymähti.
“Odottaisin ritarillisesti sinua, apilaiseni, mutta olen kuolemassa nälkään ja saattaisin syödä seuraavan vastaantulijan.” Tällä kertaa Sarah hymähti. “Mutta voit sitten liittyä seuraani rohkelikkopöydässä.”
“Tavatkaamme siellä, haarniskoitu armaani.” Vaaleiden hiusten heilahduksessa hän katosi ylös johtavaan portaikkoon ja jäljellä jäänyt Sirius astui sisään salin ovista.
“En enää koskaan suostu olemaan joukkueessa jossa SINÄ saat päättää harjoitusajat! Olet hullu sadisti jonka ainoa päämäärä on kiduttaa viattomia pelaajia monta tuntia ilman aamiaista!”
“Lily, tiesit varsin hyvin milloin treenit alkavat ja olisit voinut käydä syömässä ennen niitä.”
Sirius loi huvittuneen katseen häntä vastapäätä istuvaan Sarahiin joka pyöräytti silmiään vastaukseksi.
“Tuntuu kuin olisimme palanneet ajassa taaksepäin…” Sarah sanoi muka-nostalgisella äänellä. “Aikaan jolloin olimme nuoria ja huolettomia vailla läksyn häivääkään tuolla kauniin sinervällä kevättaivaalla.”
“Oi kuinka kaipaankaan niitä aikoja”, Sirius jatkoi. Ahkerat huispaajat liittyivät heidän seuraansa ja Lily alkoi vallankumouksellisesti lastata ruokaa lautaselleen.
“Hei, Anturajalka, päätit sitten jättää treenit väliin?” James murahti istuutuessaan tämän viereen näyttäen väsyneeltä ja kuraiselta aamun harjoitusten jäljiltä. Sirius vastasi syytökseen hymyillen aurinkoisesti sanomatta sanaakaan. Hänellä oli ollut paljon parempaa tekemistä kuin luudalla ympäriinsä liitely, vaikka se olikin joskus ihan mukavaa ajanvietettä. Mutta kun vaihtoehtona oli ilta, yö ja aamupäivä tarvehuoneessa todella hyvännäköisen tyttöystävän kanssa se jäi auttamattomasti toiseksi.
Joukkio söi ateriaansa hyvällä ruokahalulla hiljaisuuden vallitessa kunnes Remus ja Peter saapuivat paikalle.
“Hauska nähdä teitä kaikkia pitkästä aikaa”, Remus tervehti virnistellen. “Taisitte kaikki kadota mystisesti illallisen jälkeen.” Vasta paikalle tulleita lukuun ottamatta kaikki näyttivät enemmän tai vähemmän nolostuneilta. Sarah katsahti Lilyyn päin miettien missä hän oli huispauskapteenin kanssa seikkaillut viimeyönä, sillä oli varmaa ettei kumpikaan ollut pistäytynyt tarvehuoneessa. Toisaalta hän epäili, että Siriuksen löytämän paikan lisäksi oli olemassa muitakin salaisia huoneita tai vähintään luutakomeroita joihin voisi helposti pujahtaa.
Peter katsoi Remusta kulmat kurtussa. “Mistä sinä puhut, itsehän tulit makuusaliin vasta yhden jälkeen.”
Nyt Remus tunsi olonsa epämukavaksi.
“Missäs tunnollinen Kuutamo on hengaillut sellaiseen aikaan?” Sirius kiusoitteli ja haukkasi palan punaisesta omenastaan.
Oli epätavallista että kelmeistä kelmein söi hedelmiä ja se saikin neljäsluokkalaisten tyttöjen ryhmän pöydän toisessa päässä aloittamaan kiihkeän keskustelun aiheesta. He pohtivat, oliko vakituinen tyttöystävä uhannut jättää komistuksen ellei hän alkaisi syödä terveellisemmin. Lopulta tytöt päätyivät mulkoilemaan Sarahia keskittyneesti, mutta ilkeä teko jäi täysin huomaamatta seitsemäsluokkalaisten ryhmältä, joka keskittyi lähinnä lautastensa tyhjentämiseen.
Kelmien ja kahden kelmittären muodostaman ryhmän ohi sipsutteli tummatukkainen rohkelikkotyttö. “Hei, Remus”, hän huikkasi ennen kuin jatkoi matkaansa kohti eteisaulaan vieviä ovia. Lily kohotti toista kulmaansa.
“Päädyit sitten kuutosluokkalaiseen”, hän totesi. “Yllättävää.” Kun hän alkoi vähitellen toipua aamun jäätävästä ilmasta joka armottomasti piiskasi viatonta huispaajaa, hän huomasi yllätyksekseen syövänsä aamiaista paitsi kelmien niin myös parhaan naispuolisen ystävänsä kanssa.
“Hei Sarah, miksi sinä olet meidän pöydässämme?” Sarah kohotti katseensa lautasestaan mutta pysyi hetken vaiti pureskellessaan tarmokkaasti noidankattilaleivostaan.
“Sirius kutsui minut”, hän vastasi. Kaiken tämän odotuksen jälkeen hän vastaa niin dramaattisesti ja jännittävästi, Lily huokasi ajatuksissaan.
“Voi leivokseni, on kerrassaan hurmaavaa viettää lounashetkeä kanssasi”, Sirius julisti.
“En tiedä miten olen koskaan voinut lounastaa kenenkään muun kanssa, omenaiseni.”
Peter katsoi vuorotellen seurueen jäseniä ja totesi, että kaikki paitsi hän olivat enemmän tai vähemmän uppoutuneita omiin maailmoihinsa. Jopa Remus, joka yleensä käyttäytyi jokseenkin järkevästi tuijotti haaveellisena ulos ikkunasta. Hän pudisti päätään ja päätti lähteä Hunajaherttuaan täydentämään makeisvarastojaan. Noustessaan pöydästä hän ohimennen nappasi kelmien kartan Jamesin kaavun taskusta ja katosi eteisaulaan johtavista ovista. Ei niin että kukaan olisi kiinnittänyt minkäänlaista huomiota Peterin katoamiseen, he eivät olisi huomanneet mitään vaikka kaikki salin ihmiset olisivat alkaneet juoksennella ympäriinsä kauhusta kirkuen.
Ulkona oli päivä päivältä lämpimämpää kesän vaivihkaa hiipiessä kevään niskaan läähättämään. Oppilaat ottivat kirjansa mukaan ja pänttäsivät taikuuden historiaa hullun lailla huljutellen samalla jalkojaan viileässä vedessä. Seitsemäs luokka oli tietysti vallannut parhaat paikat ja nuoremmat joutuivat ihailemaan kaunista auringonpaistetta linnan varjoisalta sisäpihalta tai kurkottelemaan ulos ikkunoista tunteakseen keveän kesätuulen puhalluksen kasvoillaan. Kuitenkin yhden viimeisiin loppukokeisiinsa valmistautuvan henkilön oli hyvin vaikea nauttia ihanasta säästä ja sen tarjoamista rajattomista ruskettumismahdollisuuksista…
Ginger Wellz oli yksi niistä tytöistä, joka tuntui näyttävän aina täydelliseltä. Hänen pitkät, tummat ja tuuheat hiuksensa olivat aina täydellisillä korkkiruuveilla eikä kukaan ollut tiettävästi nähnyt häntä ilman ripsiväriä. Hän oli se henkilö, joka järjesti juhlat kun Rohkelikko voitti huispausottelun tai huolehti ettei kukaan nähnyt koristeluja jos joukkue hävisi. Tehtävän peri yleensä kolmasluokkalainen tyttö, jonka vanhempi oppilas koulutti ennen Tylypahkasta lähtemistä. Jokaisessa tuvassa oli oma juhlienjärjestäjä, mutta tällä hetkellä Ginger oli heistä vanhin.
Tärkein juhla jonka S.E.I. (Salaisesti Erilainen Ihminen) järjesti, oli kuitenkin päättäjäisbileet. Oli hänen tehtävänsä varmistaa että a) ihmiset tietäisivät minne tulla ja milloin, b) he eivät saisi sanoa siitä sanaakaan kellekään koskaan ja c) ne olisivat vuoden kohokohta. Niiden pitäisi onnistua paremmin kuin odotukset ylittävän upeasti, sillä se oli myös d) Gingerin ainoa tilaisuus saada kunniaa raskaasta työstään.
Jo useamman viikon ajan hän oli juoksennellut ympäriinsä ja laittanut toiset S.E.I.:t kipittelemään paikasta toiseen kun loppukokeisiin valmistautuminen vei kaiken hänen omasta vapaa-ajastaan. Mutta muillakin oli paineita omista kokeistaan. Tuntui kuin päivät loppuisivat kesken ja hän pelkäsi jäävänsä Tylypahkan historiikkiin tyttönä, joka katkaisi vuosisatoja jatkuneen juhlaperinteen. Ollessaan matkalla Riimuihin tyttö mietti kuumeisesti kenet värvätä joukkoihinsa. Sen henkilön pitäisi pystyä pitämään salaisuus, mikä suurin piirtein sulki pois kaikki hänen tuntemansa tytöt. Eli sen jonkun pitäisi myös hankkia lisää työvoimaa…
Hän saapui perille ja bongasi välittömästi Lilyn ja Jamesin käytävän toisella puolella. Kenellekään ei ollut jäänyt epäselväksi että he olivat pari, siis sen jälkeen kun he olivat julkistaneet suhteensa. Sitä ennen kukaan ei ollut osannut aavistaa yhtään mitään. Ja tuo punatukkainen tyttö oli onnistunut pitämään itsellään myös tiedon mahtavista huispaustaidoistaan aina loppuotteluun asti, jossa hän oli napannut siepin suoraan luihuisten jahtaajan nenän alta; kirjaimellisesti. Kenelläkään ollut enemmän tutun tutun luotettavia tuttuja, joille voisi delegoida vaatimattomampia tehtäviä, kuten koristeiden väsäämistä. Paras plussa hänessä oli, että he olivat tunteneet toisensa jo melkein seitsemän vuotta ja siksi Lily saattaisi olla helpommin suostuteltavissa.
Tylypahkan käytävät tyhjenivät kaikkien kiiruhtaessa oppitunneille. Vain lyhyt, hiirimäinen hahmo jäi yksikseen seisomaan ja hetken pohdittuaan hänkin päätti jättää linnan varjoisat käytävät taakseen. Peter Piskuilan oli ainoa viimeisen luokan oppilas, jolla oli seuraavat kaksi tuntia vapaata. Viidennellä luokalla hän oli huomannut, että oli hyödytöntä etsiä suojaa Potterin ja Mustan luota tuntien aikana. Nuo kaksi nimittäin aina päätyivät samaan ryhmään suuren luihuislauman kanssa ja oli paljon helpompaa valita aineet oman mielensä mukaan kuin kärvistellä kouluviikot luihuisten ja kelmien välissä.
Viime aikoina Peter oli tuntenut olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi; tunne, jonka hän oli jo ehtinyt haudata syvälle alitajuntaansa monien kelmien kanssa vietettyjen vuosien aikana. Nyt muut olivat löytäneet itselleen parempaa seuraa. Koska heidän vapaa-aikansa kului kuherteluun ja kotitehtävien tekemiseen, oli hänellä ollut paljon ylimääräistä aikaa ajatella asioita. Koulu olisi pian lopullisesti ohi ja vastavalmistuneet täysi-ikäiset noidat ja velhot lähtisivät kukin tahoilleen, muuttaisivat muualle, kenties jatkaisivat opiskelua. Tai asettuisivat aloilleen ja perustaisivat perheen.
Peterin mielestä mikään vaihtoehto ei kuulostanut houkuttelevalta. Hän ei halunnut opiskella enää yhtään enempää eikä hänellä olut ketään jonka kanssa asettua aloilleen. Eikä hän halunnut asettua aloilleen, sillä lapset olivat aina olleet hänestä epämiellyttäviä olentoja jotka juoksivat kiljuen ympäriinsä rikkoen eteensä osuvat antiikkiesineet. Ehkä hän vain antaisi elämän viedä hänet jonnekin, kauas pois, matkustamaan.
Ginger oli odottanut sopivaa hetkeä pyytääkseen Lilyn apua suurten juhlien järjestämiseen, mutta hän oli harmikseen huomannut, ettei täydellinen pariskunta viettänyt erillään yhtäkään ylimääräistä hetkeä. Jopa kirjastossa he istuivat vieretysten tekemässä kumpikin omia tehtäviään. Lopulta hän ei enää jaksanut vaania sopivan tilaisuuden ilmaantumista, vaan jätti lapun Lilyn Pimeydenvoimilta suojautumisen kirjan väliin. Ja oletettavasti Lily oli löytänyt sen, sillä seuraavana aamuna yhdeksältä hän saapui toisen kerroksen tyttöjen vessaan, kuten viestissä oli lukenut.
“Hei? Onko täällä ketään?” hän huhuili epävarmasti saavuttuaan kohtauspaikalle. Ginger astui pois varjosta jossa oli piileskellyt jo kymmentä vaille yhdeksästä asti.
“Hei Lily. Mukava nähdä sinua.”
“Laitoitko sinä sen lappusen kirjani väliin?” hän kysyi yllättyneenä. Ginger vastasi nyökkäämällä.
“Lily, minulla on sinulle ehdotus…”
Sirius ja Sarah olivat päättäneet pitää lauantai aamut omana aikanaan, jolloin he varoivat kovasti välttää toisiinsa törmäämistä. Sirius oli ilmoittanut linnoittautuvansa oleskeluhuoneeseen, mikä jätti loppulinnan kokonaan Sarahin käyttöön. Hän olikin hyödyntänyt sitä ja oli viettänyt aamupäivänsä kipitellen pitkin ja poikin Tylypahkan linnaa ja sen alueita etsiskellen parasta ystäväänsä. Lopulta hän löysi harvinaisen pirteän näköisen Lilyn harppomassa pitkin käytävää paperinipun kanssa.
“Hei, miksi sinä kanniskelet papereita ympäriinsä lauantaiaamuna? Voisit olla vielä nukkumassa.” Lily pyöräytti silmiään.
“Jos olet kiltisti, niin saatan itse asiassa kertoa miksi.”
Sen päivän aikana kaikkien seitsemäsluokkalaisten tyynyille ilmestyi kirjekuori, joka sisälsi kutsun salaiseen kesänaloitusjuhlaan. Kolmesta luudanvarresta tilattiin etukäteen useita tynnyrillisiä kermakaljaa ja eräästä läheisestä jättikaupungista käytiin ostamassa “kummallisilla paperilappusilla” useita pusseja sipsejä ja limsaa. Ekaluokkalaisia nähtiin askartelemassa pergamentista perhosia ja kolmasluokkalaisia taikomassa muutamia niistä sateenkaaren hohtoisiksi ja lentäviksi, osan neljäsluokkalaiset muuttivat häilyväisiksi ja ympäriinsä syöksähteleviksi. Jos opettajat pysähtyivät ihmettelemään oppilaiden tekemisiä, he saivat kuulla että makuusalien koristelu jätti paljon toivomisen varaa ja että ei kai heitä rangaistaisi mielikuvituksesta ja taikojen vapaaehtoisesta harjoittelemisesta. Ja jos nuo samat oppilaat kysyivät eräältä punatukkaiselta henkilöltä, mihin perhosia oikeastaan tarvittiin, he saivat vastaukseksi vain salaperäisen hymyn.
Niistä tulisi todella mahtavat bileet.
-
AWWW... Sirius on söpö<3
Tää on muutenki niin söpö ja ihana etten osaa mitään
rakentavaa sanoa :) Peter on nyt todella onnistunut,
yhtenee hyvin oikeaan versioon.
Tätä haluan lukea lisää<3
-
Oi, tämä on edelleen todella omaperäinen ja hyvä kelmi-ficci. Nuo juhlat oli hyvä idea, ja enkä oikein osaa sanoa tästä mitään huonoa. Peterkin oli oma itsensä, jes! Nyt odotan vaan jatkoa. Taas. :>
-
Olen jälleen saanut seuraavan luvun mukavasti kirjoiteltua puoliväliin... *huokaus*
Saattaapi mennä vielä hetki ennen kuin keksin siihen hyvän lopun - ja päätän onko se sitten viimeinen luku vai ei.
Kiitos kaikista kommenteista! Ja huomauttaisin, että kai tarvehuoneesta jokin maininta on Tylypahkan kirjaston kirjoissa, sieltä ajattelin Lilyn sen tiedon löytäneen.
-
JATKOA jatkoa no niin nyt minä hillitsen itseni ihan vakavana :| JATKOA 8) no pidän siitä että aluksi Lily ja James ei aluksi pidä toisistaan kovin paljoa. Ja no kahvi kommentit oli kyllä aika hauskoja + Lilyn huispaus"harrastus" valitseminen on myös kiva :) no jatka samaa rataa mutta nopeammin!
-
Ajattelitko ees kirjottaa tätä loppuun? Oon tätä seurannu jo vaikka kuinka kauan eikä mitään tunnu tulevan :(
-
Kyllä kirjotan tän valmiiksi, mutta menee vielä jonkin aikaa. Kun jutuillani on taipumus järkyttävän huonoihin loppuihin enkä haluaisi taas toistaa sitä... Jos en kohta saa sitä lukua valmiiksi niin laitan tänne luvun viisi ja puoli :D
-
Olen lukenut tämän jo ajat sitten, mutta en ole vain jaksanut kommentoida(tällainen laiska kun olen). :P
Ficcisi on tavallaan aika perus Lily/James, mutta tässä on kuitenkin jotain muutakin. Esim. toi S.E.I on tosi hyvin keksitty ja sitten oli vielä se Lilyn ja Jamesin huispaus-juttu. Se oli upea, vaikka en ole kuvitellut Lilya hyväksi huspaajaksi, mutta plussaa vain siitä. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia.
Jatkoa olisi kiva lukea ;)
Mrs Black
-
Vaikka vähän huononisi loppua kohden niin JATKOA! Toivottavasti ei mene yli helmikuun että saadaan lukea tuon parin toilailuja :D Eli koska tulee jatkoa?!
-
No niin, vihdoin ja viimein seuraava (ja nähtävästi viimeinen) luku on tarkistamista vaille valmis. Siispä kirjoitusvirheitä bongailemaan! Ikävä kyllä siinä saattaa mennä hetki, kun olen lähdössä lomalle.
Mutta heti kun mahdollista, alle kahdessa viikossa, pääsette lukemaan osaa kuusi. Ellette ole hautautuneet sohvan nurkkaan lukemaan Potteria numero seitsemän.
-
A/N: Tässä se on, vihdoin ja viimein ::) Olisin laittanut tämän tänne jo eilen, mutta enpäs sitten pääsytkään finiin... Enjoy!
Luku 6
Lily Evans kaipasi vapaa-aikaansa. Koulun viimeiset viikot hän oli ehtinyt vain nukkua, lukea kokeisiin, syödä ja valmistella juhlia. Nyt hän oli kuitenkin saanut tarpeekseen kaikista valmisteluista ja aikoi heittää koulukirjat matka-arkkuunsa odottamaan pikaista koetta edeltävää kertausta. Päättäjäisten valmistelut oli vihdoin saatu tehtyä ja Ginger pystyisi itse huolehtimaan suunnitelmien täydellisestä toteutumisesta.
Pimennettyä Suurta salia valaisivat vain katossa tuikkivat tähdet, joiden valossa pystyi juuri ja juuri erottamaan rohkelikkojen pöydässä istuvan hahmon.
Lily tuijotti edessään olevaa kahvikuppia. Yleensä hän yhdisti kyseisen näkymän lämpimään ja rauhoittavaan tunteeseen, mutta nyt piristyminen ei kiinnostanut häntä. Kello oli iltayhdentoista paremmalla puolella ja tuntui että hän oli linnan ainoa hereillä oleva henkilö. Saadakseen kahvinsa näyttämään houkuttelevammalta Lily taikoi sen pinnalle vaaleanpunaisen kermavaahtosydämen. Hän pudisti päätään saaden punaiset hiuksensa putoamaan korvien takaa kasvojensa eteen ja huokaisi hiljaa. Uudella taikasauvan heilautuksella kahvi muuttui kuumaksi kaakaoksi jota tyttö siemaisi nautinnollinen ilme kasvoillaan. Ajatus pehmeästä sängystä, lämpimästä peitosta ja niitä ympäröivästä turvallisesta pimeydestä sai haaveellisen katseen kohoamaan hänen silmiinsä.
Unelmoinnin kuitenkin katkaisi eteishallista kantautuva kimeä kiljahdus jota seurasi tyttömäinen kikatus. Kahden ihmisen askeleet suuntasivat juosten portaita ylös. Ehkä hän ei ollutkaan yksin hereillä… Ja ehkä hän voisi tarkistaa oliko eräs tietty henkilö vielä jalkeilla.
Sää oli vieläkin ollut helteinen ja aurinko paistoi päivät pitkät ruskettaen Tylypahkan oppilaat tavallista paremmin. Ilta oli kuitenkin saapunut ja linnan ja sen alueiden päälle oli laskeutunut hämärä, sellainen kevyt pimeys jollainen alkukesän öinä vallitsi. Linnan ovista astui ulos nuori tyttö, jonka hiukset taivaalla loistava puolikuu sai hehkumaan tavallista punaisempina. Hänen kasvoillaan oli määrätietoinen ilme, hän tiesi tasan tarkkaan minne oli menossa. Vaikutti kuin risut ja männynkävyt olisivat katsoneet parhaaksi väistyä sellaisen päättäväisyyden tieltä tytön kävellessä kohti Kielletyn metsän reunaa.
Lily työnsi kädellään tuuhean koivunoksan syrjään ja astui sen takaa paljastuneelle polulle. Askel askeleelta hänen kävelynsä muuttui rivakasta harppomisesta lempeäksi tassutteluksi ja parin minuutin sipsuttelun jälkeen polku kääntyi oikealle. Vau, Lily ajatteli jälleen kerran katsoessaan ympärilleen levittyvää puiden ja pensaiden oksien muodostamaa suurta huonetta. Sen seinät olivat niin paksut, ettei niistä nähnyt läpi ja korkealle ulottuvat lehvät loivat harvan katon. Lehtien välistä näkyi häivähdys pilvetöntä tähtitaivasta.
Paikka teki aina vaikutuksen Lilyyn, vaikka oli hän viettänyt lähes kaiken aikansa ravaamalla sen ja linnan välillä tehden juhlavalmisteluja. Kelmien ja Sarahin sekä Gingerin ja tämän apulaisten kanssa he olivat loihtineet koko paikan. Sinne mahtuisi helposti koko Tylypahkan viimeinen luokka, bändi, tanssilattian reunoille sirotellut pienet pöydät ja kaikki muu mitä sinne tarvitsisi mahduttaa, sillä paikkaan oli langetettu loitsu joka sai sen laajenemaan tarpeen vaatiessa. Valmisteluja aloitettaessa juhlien pitopaikka oli ollut ongelma numero yksi, sillä vaikka koulun opettajakunta periaatteessa tiesikin perinteisistä päättäjäisbileistä, ei heiltä kuitenkaan voinut pyytää lupaa Suuren salin käyttämiseen. Ginger oli kertonut että viimevuoden juhlat oli pidetty salaa keskellä yötä, ja että ne olivat loppuneet kun ensimmäiset oppilaat tulivat syömään aamiaista. Siriuksen yllättävän hyvä ehdotus Kielletystä metsästä juhlapaikkana oli hyväksytty yksimieleisesti, sillä kukaan ei halunnut tietämättömien ekaluokkalaisten harhailevan bileisiin kesken kaiken. Oli epätodennäköistä että nuoremmat oppilaat harhailisivat pimeään metsään siihen aikaan illasta, varsinkaan kun paikan ympärille oli langetettu monia hämäysloitsuja. Jokainen jolla oli mukana kutsukortti pääsisi suojauksista läpi ongelmitta, mutta katoilevaa juhlakansaa seuraava ei-toivottu vieras saattaisi hetkellisesti kuvitella olevansa hilleri. Hän pomppisi takaisin makuusaliinsa eikä sieltä seuraavana iltapäivänä herätessään muistaisi mitään edellisestä illasta.
“Hirviseni? Missä olet?” Lily huhuili. Äkkiä hänen kimppuunsa hyökkäsi takaapäin tumma hahmo, joka kaatoi tytön lattialle ja tasapainoaistin sanoessa suhteet irti rojahti sinne itsekin.
“James! Olet hullu!”
“Mutta aina niin rakastettava.” Molemmat purskahtivat nauruun ja vakavoituivat vasta useamman kuin yhden hetken kuluttua. James nousi ylös ja auttoi tyttöystävänsäkin seisomaan ja sai kiitokseksi useamman kuin yhden suudelman.
“Onko sinulla vielä se patja tuolla takana?”
James ynähti myöntävästi ja nosti Lilyn syliinsä säästääkseen hänen sieviä jalkojaan rankalta kävelymatkalta salin etureunasta sen perukoilla sijaitsevalle patjalle.
Sinä samana lauantaiyönä viettelevä kuunvalo sai muutkin tuntemaan tarvetta hakeutua rakkaansa viereen. Erään pariskunnan se oli saanut hakeutumaan Tähtitorniin, joskin tällä kertaa he olivat siellä vain ihaillakseen kirkkaina tuikkivia tähtiä.
“Ei kun tuo on Otava. Ihan varmasti. Sen täytyy olla”, sanoi pojan ääni, joka aloitti itsevarmana mutta hiipui lauseen loppua kohti hyvin, hyvin hämmentyneeksi.
“No jaa, tähtimerkit eivät ole ihan mun juttuni”, Sarah totesi. “Jos keskitytään tuohon isoon ja auringon valo heijastavaan systeemiin. Muistatkos sen nimen?”
“Tämän minä tiedän… Sehän on kuutamo!” Sirius hihkaisi ilahtuneesti muisteltuaan hetken tähtitieteen alkeita. Sarah hymyili hänelle huvittuneesti.
“Mitä? Mitä hauskaa tuossa muka oli?”
“Sinä, hupsu!” Siriuksen ilmeestä päätellen hän ei aikonut jättää tätä tähän, mutta koska hänen rakkaan tyttöystävänsä mielestä aihe oli loppuun käsitelty, hänet vaimennettiin suloisella suudelmalla. Eihän tällaisen yön pitäisi antaa mennä hukkaan.
Järven rannalle oli Lilyn ohikulkumatkan jälkeen ilmestynyt kaksi hahmoa. Keskustelu taukosi, kun toinen heistä tönäisi toisen järveen.
“REMUS! TÄMÄN SINÄ VIELÄ MAKSAT!” kiljui vaaleahiuksinen tyttö. Poika kurkotti veteen auttaakseen äsken sinne tuupatun henkilön ylös.
“Kosto on suloinen”, Amanda kuiskasi auttajansa korvaan ja nykäisi hänet mukaansa veteen.
Hiljalleen päivät matelivat ohitse kunnes loppukokeiden raapustaminen alkoi. Silloin alkoi myös selvitä miksi päättäjäisjuhlat olivat ehdottaman tarpeelliset; jokaisen kokeen jälkeen oppilaiden ilmeet muuttuivat entistä epätoivoisemmiksi ja lannistuneemmiksi. Sirius oli ainoa, joka näytti tyytyväiseltä taikuuden historia armottoman kahdentunnin tentin jälkeen.
“Vastasin siihen yhteen monivalinta tehtävään ja nukuin lopputunnin varsin makeasti”, hän paljasti jälkeen päin. Lily hymähti.
“En ollut varma yhdestäkään vastauksesta, keksin varmaan ihan oman historian…” Kun muut katsoivat häntä erittäin yllättyneinä hän jatkoi: “Aina kun avasin sen kuivan opuksen, nukahdin välittömästi. Ihan oikeasti. Ei sitä kirjaa pysty lukemaan kuolematta tylsyyteen vähintään kahdesti.”
Sarah nyökkäsi. “Sen on kirjoittanut Benedictus III. Jos aaveopettajamme joskus vaihtaisi sitä oppikirjaa…”
“…mutta me emme enää hyötyisi siitä”, Sirius huomautti katkerasti. “Ja miten sinä muistat sen unilääkeopuksen kirjoittajan nimen?”
“No, tuota noin. Siinähän on 1000 sivua. Joten päätin opiskella niistä joka sadannen, koska jos niissä mainittuja asioita kysyttäisiin niin tietäisin ainakin jotain.” Kun tämä selitys ei saanut ilmeitä muuttumaan yhtään ymmärtäväisemmiksi Sarah jatkoi. “Aloitin kannesta.”
“VAPAUS, TÄÄLTÄ TULLAAN!”
Huuto kaikui pitkin Tylypahkan käytäviä saaden sinne luokista vyöryvät oppilaat naurahtelemaan. Kaikki olivat varsin hyvällä tuulella, koska koeviikko oli vihdoinkin ohi ja parin päivän päästä he olisivat kotona nauttimassa kesän riemuista.
Mutta hilpeyspalkinnon veivät seitsemäsluokkalaiset, jotka olivat viimeisen koulussa vietetyn perjantain kunniaksi villiintyneet täysin. Jotkut olivat taikoneet linnan portaikot niin, että ne vaihtoivat paikkaa jatkuvasti. Ympäriinsä lenteli erilaisia paperista taiteltuja eläinhahmoja, neljännen kerroksen lattioita peitti möyheä sammalkerros ja toisen kerroksen taulut olivat kolmiulotteisia. Kaksi oppilasta oli myös pitänyt huolen siitä että illalla soihdut hehkuisivat sateenkaaren väreissä.
Ne oppilaat, jotka käyttäytyivät varsin rauhallisesti viimeiset seitsemän vuotta, olivat päättäneet ottaa ilon irti elämästä. Koska oli vaikeampaa etsiä paikka jossa kukaan ei tehnyt erilaisia (kiellettyjä) taikoja, oli Voro luovuttanut ja lukittautunut toimistoonsa. Tällä hetkellä pari professoria oli lepyttelemässä häntä teen ja keksien kanssa.
Lily virnisti iloisesti huudolle joka kantautui jostain eteisaulan suunnalta. Toisaalta hän oli hieman hämmentynyt, sillä kaikki kelmit olivat hänen ympärillään. Hän päätti vielä tarkistaa; yksi, kaksi, kolme ja neljä. Kyllä, he kaikki olivat siinä. Tosin he näyttivät jotenkin syyllisiltä…
“Onko teillä jotain tekemistä tuon kanssa?”
“Minkä?”
“Missä?”
“Mitä johtajatyttö ei tiedä, ei voi vahingoittaa häntä. Ei niin että olisi mitään tiedettävää.”
Nämä olivat vastaukset, jotka kuuluivat miltei täsmälleen samaan aikaan kuulostaen hieman liian huolettomilta. Lily hymähti ja päätti tyytyä niihin, sillä usean vuoden kokemuksella hän tiesi jäävänsä ilman vastauksia. Sen sijaan hän alkoi hyräillä hiljakseen Celebration timea.
Aurinkoinen iltapäivä muuttui iltahämäräksi iloisen sekasorron vallitessa, mutta juhliin oli vielä monta tuntia aikaa. Seitsemäsluokkalaiset tytöt olivat tosin linnoittautuneet makuusaleihinsa jo nyt, neljä tuntia ennen juhlien alkua. Myös Lily oli heittänyt hyvästit kelmeille, joiden oli ollut hyvin vaikeaa ymmärtää, miksi hän tarvitsisi neljä tuntia valmistautumiseen.
“Näette sitten”, hän oli hymähtänyt ja hylännyt heidät muiden miespuolisten rohkelikkojen seuraan.
Kerrankin hän osallistui täysillä muiden tyttöjen asunvalintapaniikkiin ja etsi kuumeisesti sopivaa luomivärin sävyä. Pitkän ajan kuluttua hieman uupunut Lily oli vihdoin tyytyväinen ulkomuotoonsa ja istahti sängylle (varovasti, ettei mekko rypistyisi) odottamaan, että muutkin juhlijoista olisivat enemmän tai vähemmän valmiita lähtemään. Hän ei halunnut olla etuajassa.
Vaikka kaikki säätäminen olikin tuottanut tulosta, hän ei uskonut pystyvänsä siihen uudestaan ennen kuin saisi todella hyvän syyn.
“Missä hitossa on se solmioloitsulappu?” Sirius kysyi hätääntyneesti. James ja Remus loivat toisiinsa paljon merkitsevän katseen. Heidän yhteisellä ystävällään oli aina ollut hieman ongelmia erilaisten lappujen säilyttämisessä, saatikka sitten löytämisessä.
“Tule tänne niin James-setä neuvoo.” Hänellä oli suhteellisen paljon kokemusta kaikenlaisten solmioiden sitomisesta. Pottereiden suku ei ravannut jokaisessa seurapiiritapahtumassa, mutta he osallistuivat silti moniin velhomaailman kerman tanssiaisiin. Sirius oli pääsääntöisesti jättänyt ne väliin tai raahautunut paikalle risoissa farkuissa ja t-paidassa pitääkseen oman henkilökohtaisen mielenosoituksensa pukukoodia vastaan.
“No niin! Tulkaa jo, en haluaisi saapua tyttöjen jälkeen. Tiedätte hyvin, että saisimme kuulla siitä pitkään. Ja Anturajalka, sinun pitää vielä tassutella oleskeluhuonettakin pidemmälti, joten mitä nopeammin, sitä nopeammin!” James hoputti. Hän loi viimeisen katseen matka-arkkunsa suuntaan miettien, pitäisikö hänen kuitenkin… Epämääräisten murahdusten saattelemana Remus ja Sirius, jonka solmio oli nyt oikeaoppisesti solmittu, raahautuivat ovelle ja siitä ulos. Kolmas kelmi seurasi heitä päättäen unohtaa Granbergin kultatimantista ostamansa korun ainakin täksi illaksi.
Saavuttuaan oleskeluhuoneeseen he huomasivat muiden luokkansa poikien odottavan siellä malttamattomina. Kelmit olivat eri makuusalissa, sillä he olivat kirjaimellisesti savustaneet muut ulos ennen toisen vuoden loppua. Ovea ei vieläkään saanut auki ellei ollut kelmi tai pyytänyt kauniisti lupaa. Nykyään pihalle potkaisijat ja sinne potkaistut oppilaat olivat ystävällisissä väleissä. Sirius hiippaili muotokuva-aukolle ja jatkoi kohti eteisaulaa jossa oli sopinut tapaavansa Sarahin. Remus seurasi häntä, sillä kuudesluokkalaisen kanssa seurustelussa oli myös varjopuolensa.
Huone hiljentyi välittömästi, kun vain toiselle sukupuolelle sallitun makuusalin ovi avautui. Jännitys tiivistyi. Ensimmäisenä ovesta astui Heather, joka oli pukeutunut hempeän vaaleanpunaiseen prinsessaunelmaan. Häntä seurasi Ginger tummanpunaisessa iltapuvussa ja lauma muita tyttöjä. Lily ei ollut heidän joukossaan, ja vain hetki hetkeltä hermostuneempi James jäi lihavan leidin muotokuvan tälle puolelle. Oikeastaan aikaa ei ehtinyt kulua viittä minuuttia kauempaa, kun Lily ilmestyi paikalle. Hänellä oli yllään olkaimeton, vaalea ja hopeinen mekko, joka näytti aaltoilevalta vedeltä. Hän oli nostanut hiuksensa nutturalle päänsä päälle jättäen vain pari kiharrettua hiussuortuvaa kehystämään kasvojen. Kaulassaan hänellä oli meressä sileäksi hioutunut sinertävä lasinpala, jonka James etäisesti muisti lahjoittaneensa hänelle joskus vuosia sitten tuliaiseksi rantalomaltaan.
“Näytät… Upealta”, James kommentoi saatuaan vihdoin aikaan kunnollisia sanoja.
“Kiitos”, Lily vastasi hymyillen tyytyväisesti. Juuri tätä reaktiota hän oli toivonutkin.
“Luulin, että heitit minua tuolla”, hän sanoi osoittaen korua. Se ei ollut tuntunut erityisen hyvältä lahjalta osuessaan hänen otsaansa. “Sain elinikäisen psyykkisen arven siitä.”
“No, jälkikäteen tajusin sen näyttäneen ihan kivalta. Kävin etsimässä sen illalla.” He unohtuivat paikoilleen tuijottamaan toisiaan, miettien samalla kaikkia niitä kertoja, kun heidän keskustelunsa olivat päättyneet lentävien esineiden väistelyyn.
Lopulta James katkaisi hiljaisuuden.
“Mennäänkö?”
Juhlat menivät vielä monta kertaa paremmin kuin kukaan olisi uskonut. Oppilaat ihastelivat metsän siimekseen luotua tanssipaikkaa loputtomiin, ja Lily sai luokkatovereiltaan useamman kuin yhden kohteliaisuuden. Hän tanssi koko illan ja melkein koko ajan Jamesin kanssa. Jossain kohtaa hän ja Sarah vaihtoivat paikkaa, ja Lily tanssi myös Remuksen kanssa.
Peter tuijotti ulos makuusalinsa ikkunasta. Vaikka hän ei nähnyt hämärtyneen metsän kaukaiseen reunaan asti hän tiesi, että siellä juhlittaisiin aamunkoittoon. Peter ei pitänyt juhlista; ne olivat aivan liian äänekkäitä ja villejä eikä niistä ollut koskaan mitään iloa hänelle. Oli miltei mahdotonta ymmärtää, miksi hänen kolme ystäväänsä lähtivät sinne niin innokkaasti. Remuskin meni, vaikka joutuisikin olemaan yksin.
Kukaan seitsemäsluokkalaisista ei ollut vielä palannut linnaan, mutta kotiin lähdön läheisyys piti Peterin hereillä. Ehkä hänen pitäisi hyväksyä työpaikkatarjous Borgin & Burgesilta, se ammatti oli ollut ainakin erään tunnetun velhon hallussa.
“Ja nyt alkavat hitaat, joten kaikki jotka aikovat ne välttää voivat mennä hakemaan lisää juotavaa”, bändin laulaja kuulutti. Lily vilkuili ympärilleen ja huomasi ilokseen Jamesin palanneen mystisen kauan kestäneeltä boolinhakuretkeltään.
“Missäs sitä oikein oltiin?” hän kysyi laittaen kätensä puuskaan ja naputtaen toisella jalalla lattiaa ja näytti aivan vihaiselle rouva-henkilölle. Saatuaan lasillisen violettia boolia, joka maistui mansikoille ja Spritelle, hän kuitenkin kiitti kauniisti ja saatuaan juomansa loppuun johdatti rakkaansa lähemmäs bändiä.
“Ei ollut tarkoitus kadota niin pitkäksi aikaa… Mutta en sentään jäänyt paitsi ensimmäisistä hitaista. Sitä paitsi näytit viihtyvän ihan hyvin.”
“Ai jaa? Kerro se varpailleni. Niillä ei ole ollut kovin kivaa.”
“Pahoittelen, oi varpaat, tätä kokemaanne kärsimystä.”
“Varpaat hyväksyvät anteeksipyyntösi. Yhdellä ehdolla.”
“Ja mikähän se olisi?”
“Kannat niiden upean omistajan tarvehuoneeseen.”
“Olenko muistanut kertoa, kuinka paljon varpaistasi rakastankaan?”
Myöhemmin sinä iltana, mutta yllättäen täysin samassa paikassa keskellä tanssilattiaa, oli menossa puuskupuhien järjestämä palkintojenjako. Ginger oli saanut juhlavaltiattaren arvonimen, Heather oli nimitetty viralliseksi bilehileeksi eikä tanssiaisten kuninkaallisia näkynyt missään.
“Sirius? Mihin he katosivat?”
“En tiedä. Sääli että Lily ja James jäävät paitsi omista kruunajaisistaan.”
“Vaikuttaa siltä, että kuninkaallisemme ovat kadonneet. No, siinä tapauksessa heidän perillisensä joutuvat ottamaan vastuun häikäisevän upeasta valtakunnastamme. Sirius Musta ja Sarah Jones, tulkaapa tänne vastaanottamaan kruununne!”
Lily katsoi ulos Tylypahkan pikajunan ikkunasta jonka toisella puolella paistava aurinko valaisi ohi kiitävät vehreät maisemat. Oli hassua ajatella tämän olevan viimeinen kerta tässä junassa. Seitsemän vuoden aikana kotiolot olivat muuttuneet jatkuvasti, mutta koulu oli säilynyt samana ja tuntunut aina yhtä turvalliselta. Bileistä jäänyt univelka alkoi äkkiä tuntua, ja hän nukahti siihen, Jamesin syliin.
Kun Lily heräsi unesta, jossa murhanhimoinen donitsi jahtasi häntä, Tylypahka oli jäänyt taakse kauan sitten, ja puolessa tunnissa he saapuisivat Kings Crossille. Vaunuosastossa ei ollut ketään heidän lisäkseen.
Lily painautui tiukemmin Jamesia vasten ja toivoi, että voisi jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi. He voisivat muuttaa yhteiseen opiskelija-asuntoonsa keskelle Lontoota vasta kahden viikon kuluttua, ja se tuntui ikuisuudelta jo nyt.
“Milloin -”
“Tiistaina. Eli ylihuomenna.”
He tuijottivat toisiaan pitkään. James muisti kuinka oli ensimmäisen kerran katsonut Lilyä silmiin. Siihen liittyi kaksi luudanvartta ja peruttu huispaustunti. Sen illan hän oli viettänyt haaveillen kimmeltävistä vihreistä silmistä.
Vaunuosastossa vallinneen hiljaisuuden katkaisi Siriuksen ja Sarahin saapuminen. He nauroivat kumpikin jollekin, mikä oli nähtävästi olut erityisen huvittavaa.
“Kumartakaa, oi alamaisemme, sillä kuningas ja kuningatar ovat saapuneet!” Sirius hihkaisi.
“Kunnon kuninkaalliset pitävät huolta alamaisistaan, eikö?” Lily kysyi leikkimielisesti. “Joten ojentakaapa meille tuo suklaasammakko pussi, teidän korkeutenne.”
-
“Ja miten sinä muistat sen unilääkeopuksen kirjoittajan nimen?”
“No, tuota noin. Siinähän on 1000 sivua. Joten päätin opiskella niistä joka sadannen, koska jos niissä mainittuja asioita kysyttäisiin niin tietäisin ainakin jotain.” Kun tämä selitys ei saanut ilmeitä muuttumaan yhtään ymmärtäväisemmiksi Sarah jatkoi. “Aloitin kannesta.”
Niin klassisen.. tyhjentävä. En voi sanoa nauraneeni, mutta tuoliltapudottava tyrskähdys taisi lipsahtaa.
-
ihana ihana ficci. varsinkin kun tämä ei ole sitä ainaista "Lily vihaa Jamessia" kiva kun Lily tykkää Jamessista <3 juu mutta odotan jatkoa ja kommentoikaa äkkiä ihmiset niin tulee lisää jatkoa :D
-
Kyllä, pidän kommenteista yhtä paljon kuin Lily kahvistaan, ja kiitos kaikille niitä kirjoittaneille ;D
Harkitsin epilogin kirjoittamista, mutta minusta tämä ei kaipaa sellaista... Joten, tämä ficci on ihan valmis. Jatkoa ei tule.
-
harmi ettei jatkoa tule, tai edes epilogia. tää oli niin sanoin kuvaamattoman mahtava!
-
ihana ihana ihana ihana :-* :-* :-* ;) rupesin lukeman tuon parituksen takia ja en kadu yhtään!!! :D :D
_________________________________________________________________
PrisonerOfAzkaban