Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Welmasein - 18.02.2010 17:34:54
-
// Alaotsikko: Janita ja Matias, 11/?, lisää tullut 24.8.2010
Nimi: Vuosikymmenen rakkaustarina?
Kirjoittaja: Minä, Welmasein
Beta: Iinuska, ei täällä
Ikä: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Janita, Matias ja joitain muuta
Vastuuvapaus: Hahmot kuluu minulle, paikka todellinen
Tyyli: Romantiikka(?), Draama, Angst
Varoitus: kiroilua, itsemurhayritys -->tulossa tulevaisuudessa
A/N: Kirjotin kun tuli tällänen juttu. Jatkoa jonkinverran tulossa, en varma minkä
Täsmennys: Yllättävä suukko ja juonittelua *njäh, njäh, njäh*
Olimme eräänlaisessa tapahtumassa, jossa toimimme ryhmittäin. Pidimme nuoremmille ohjelmaa.
Olimme menneet ystäväni kanssa katsomaan kavereitamme toiselle rastille, koska olin kuullut Marikalta, että Mika yrittäisi viedä mieheni. Mika ei ole varsinaisesti ole homoseksuaali, mutta se on sisäpiirin juttuja. Siis Mika ja Matias olivat samalla rastilla. Saavuttuamme sinne sanoin Mikalle;
- Jos edes yrität viedä mieheni, niin sitten tulee iso, paha ja pelottava Janita, tiedä se.
- Rauhoitu, en meinaa viedä miestäsi, Mika vastasi.
- Se olisi parasta, vastasin ja Matias kaatoi minut huomaamattani lumihankeen.
- Kääk, kiljaisin ja pian olin Matiaksen alla. Painimme siinä jonkin aikaa ja lopulta minä tosiaan olin alla. Olin tykännyt Matiaksesta oikeasti jo jonkin aikaa, joten tein uhkarohkean teon; annoin hänelle suukon. Matias häkeltyi niin paljon, että minun oli helppo työntää hänet päältäni.
- Ja Mika varokkin! huusin kun juoksin omalle rastilleni. Koska olimme sellaisessa kulmassa, kukaan ei nähnyt pikku suukkoani. Niinhän luulin…
- Janita, mitä siinä tapahtui? Matias häkeltyi täysin jostain, Johanna sanoi.
- Se ehkä selviää sinulle myöhemmin, vihjasin.
- Parasta olisi kertoa, kaikki haluavat tietää, Johanna ilmoitti.
- Tiedän sen, sanoin nauraen.
Myöhemmin illalla, meillä oli iltanuotio. Nuoremmat olivat jo lähteneet koteihinsa. Kun lopetimme, Matias tuli puheilleni ja veti minut sivummalle;
- Mikä se oli se päiväinen suukko? Matias kysyi uteliaana.
- Soita minulle illalla, niin kerron. Minun on mentävä nyt, nähdään, sanoin ja lähdin äitini perään.
-
tässä olisi toinen osa.
Puhelu
Tehtyäni läksyt Matias soitti. En ollut keksinyt kunnollista selitystä tapahtuneelle, koska en halunnut pilata hänen ja hänen tyttöystävänsä Veronikan välejä kertomalla totuutta. Vastasin vasta kolmannella yrityksellä.
- Ai hei Matias. Mitä kuuluu? kysyin pirteästi.
- Hei. Ihan hyvää sen jälkeen kun olet kertonut syyn päivälliseen suukkoon, Matias vastasi puhelimen toisesta päästä.
- Olen unohtanut mikä on historiankokeen koealue. Kysyisitkö Essiltä? kysyin vältellen.
- *Huokaisu*. Toki, odota hetki, Matias vastasi ja huusi siskoaan.
- Kokeenne oli jo viimeviikolla, Matias sanoi ärtyisästi.
- Niinhän se olikin, unohdin. Olen kai tulossa höperöksi, naurahdin.
- Hmmm… Milloin meinaat selittää päiväisen? Matias kysyi ärtyisästi.
- Onpa kello jo paljon. Pitää mennä syömään, sanoin pikaisesti.
- Janina nyt selität, Matias yritti.
- Heippa, sanoin ja suljin puhelimen.
Vaikka minulla olikin huono omatunto siitä, että olin iskenyt puhelun Matiaksen korvaan, en välittänyt. Matias oli varattu. En halunnut pilata heidän enkä varsinkaan meidän välejä. Mietin asiaa koko yön ja päätin, etten kerro totuutta. Ainakaan vielä.
A/N: Nämä kaikki osat ovat hiukan lyhyitä, mutta koska ne ovat eri tilanteista, ne ovat tilanteen pituisissa pätkissä.
-
huomenna yritän saaha jatkoo tulee, kirjotettuna jo on
-
Kiva! :D
Jännittää millon se Janina aikoo kertoo Matiakselle... ;)
Jatkoa kehiin kun kerkiät :-*
-
Koulussa yritin parhaani mukaan vältellä Matiasta ja Veronikaa. Marika ja Johanna roikkuivat perässäni koko päivän ja halusivat tietää mikä mieltäni painoi. Matias huomasi, että yritin vältellä häntä, joten matematiikantunnin jälkeen hän tuli luokkamme ovelle.
- Ai, hei Matias. Mikä sinut tänne tuo? kysyin.
- Meidän on ihan totta puhuttava, Matias vastasi.
-Hei sinullekin Veronika, huikkasin Matiaksen selän taa.
- Kulta. Mitä sinä teet täällä alempiluokkalaisen kanssa? Sovimme syövämme yhdessä. Etkö muista? Veronika kysyi ja mulkaisi minua.
- Mukaa nähdä sinuakin, mumisin ja tilannetta hyväksikäyttäen lähdin kohti ruokalaa.
- Janita odota, Matias huusi, mutta nostin käteni vaientaakseni hänet ja jatkoin matkaa.
istuin vakiopöytäämme johon Essi oli jo saapunut. Marika ja Johanna tulisivat vasta myöhemmin, koska olivat rinnakkaisluokallamme.
- Mitä asiaa veljelläni oli? Essi kysyi heti istuuduttuani.
- En tiedä, neiti nirppanokka tuli väliin, valehtelin.
- Janita tiedän, että valehtelet. Mitä asiaa hänellä oli? Essi kysyi.
- Se selviää myöhemmin, vastasin alakuloisena.
- Selvä. Kuka on Marikan ja Johannan kanssa tulossa tänne, hän kysyi äkkiseltään ja käänsin katseeni heitä päin.
- En tiedä, se varmaan selviää kohta, vastasin.
- Hei. Tässä on uusi luokkalaisemme Pirita. Saako hänkin istua? Johanna kysyi saavuttuaan.
- Totta kai, Essi vastasi pikaisesti, vaikka varmaan ymmärsi, että halusin puhua vain heille.
- Hyvä juttu, Johanna sanoi ja istui viereeni.
- Sinä siis olet Pirita. Mistä olet muuttanut vai oletko vaihtanut koulua? Essi kysyi.
- Me muutettiin perheen kanssa Ruotsista, koska äiti ei enää kestänyt sitä isän kuoleman jälkee, Pirita vastasi. Pirita oli luonnonkaunis punatukka ja pukeutui hyvin.
- Otan osaa, Essi sanoi ja jatkoi, - Kerropa mielipiteesi onko Suomi vai Ruotsi parempi maa asua?
- Kaikilla on oma mielipide Suomesta ja Ruotsista. Mä olen niin sanotusti rajalla. En oikein kummankaan puolella, Pirita kertoi.
Jossain välissä puheen aihe kääntyi poikiin.
- Kuka muuten on se poika, jolla on tummat hiukset ja pukeutuu siististi? Pirita kysyi ja valpastuin saman tien, koska tiesin, että puhe oli Matiaksesta.
- Se on Essi vähän sun näköne. Ootteks te sukulaisii? Pirita jatkoi.
- Kyllä, Matias on veljeni, Essi kertoi ja katsoi minua arvioivasti.
- Täytyy sanoo, että se on tosi hyvännäköne… Saattaa olla, että näen hänestä märkiä unia, Pirita mietti ääneen.
- Minä menen nyt. Essi, ilmoitatko, että minulla on hammaslääkäri, sanoin ja aloin lähteä ruokalasta korjaten tavaroitani lattialta.
- Mutta eihän sinulla ole, vai onko? Essi kysyi hämmentyneenä ja katsoin häntä merkitsevästi, jolloin hän ymmärsi. Olin itkun partaalla.
- Selvä… tuletko kuvaamataitoon? hän kysyi.
- En tiedä. Yritä hillitä vähän Pirita, sanoin ja häivyin.
- Hillitä mitä, Pirita kysyi takaani.
- Pirita muuten, yksi juttu... KOSKAAN, ymmärrätkö ,KOSKAAN älä suututa Janitaa, sillä siitä ei todellakaan seuraa hyvää, Essi varoitteli.
A/N: tällane jatko-osa, kommentoikaa jos kerkiätte
-
Pirita pyllyyn >:(
-
ja lissää tuloo...
- Missä olet ollut koko viime tunnin? Essi kysyi saavuttuani kuvaamataidon tunnille.
- En missään, vastasin vältellen Essin arvioivaa katsetta.
- Miksi olet itkenyt? Sanoiko Pirita jotakin? Hän kysyi.
- Sillä ei ole väliä, sanoin vähällä murtua.
- On sillä, Essi sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni, - Kaikella mikä loukkaa parasta ystävääni on väliä, hän jatkoi.
- Onneksi minulla on sinut ja Marika ja Johanna. Kuka tietäisi, missä olisin ilman teitä, sanoin ja lähdimme luokkaan.
Tunnin loputtua en ollut saanut aikaan muuta kuin ruman, kuihtuneen puun.
- Aika erilaista sinulta, opettaja Järvinen sanoi.
- Olen ajatusteni vankina, myönsin.
- Vai niin. Saanko sanoa mielipiteeni? Opettaja kysyi.
- Mikään ei voi enää mieltäni masentaa, sanoin kyllästyneenä.
- Se on ruma. Aivan eritasoa kuin muut työsi, opettaja kertoi.
- Tiedän se itsekin ja olen samaa mieltä kanssasi. Ensi kerralla yritän saada ajatukseni pois tieltä, sanoin ja lähdin mitäänsanomatta luokasta. Oven ulkopuolella Essi puhui ihastuksensa kanssa, mikä antoi minulle mahdollisuuden paeta lähes huomaamatta pois.
Kotona vaivuin taas masennukseen ja yritin piirtää jotakin, mutta en saanut aikaiseksi mitään muuta kuin synkkiä hahmoja, mikä masensi entisestään, joten menin peittoni alle itkemään.
Viiden aikaan päätin lähteä selittämään Matiakselle koko jutun, mutta saatuani ulkovaatteet päälleni, luovutin ja menin taas peiton alle.
Kahdeksalta oveeni koputettiin.
- Mene pois, rääkäisin.
- En mene. Janita avaa ovi niin pääsen sisälle, Matias sanoi.
- Matias mene pois ja anna minun ensin puhua hänelle, Essi sanoi.
Ahaa. Väänäsen sisarukset ovella, mietin.
- Menkää molemmat pois ja Matias voi mennä Veronikan luokse, Essi omansa. Tahdon olla yksin ja nukkua, marisin ja en enää välittänyt ulkopuolisista.
A/N: tässä olisi hiukan jatkoa tälle ainakin omasta mielestäni ihanalle tarinalle. taukoa saattaa tulla jonkin verran kun mietin kirjoitusmuotoa, anteeksi...
-
Hmm, tämähän on mielenkiintoinen. En oikein osaa sanoa mikä tässä viehättää. Mutta tykkään tosi paljon. ;)
-
kiitoksia Scarlettille, joka siirsi Pergamentinpala-osastolle <3
-
jatkoa lähiaikoina, lupaan!
-
tässä on lissää ja vielä tullee myöhemminkii, mutta nyt pitää häipyy tiskaa...
Enjoy!
***
- Tule Matias, mennään. Tuo äkäpussi ei ole arvoisesi, Veronika honotti oven toisella puolen, enkä voinut ollakaan välittämättä.
- JA SINÄ HUORA PAINU HELVETTIIN TÄÄLTÄ! TÄMÄ ON MINUN KOTINI JA SINÄ JOS ASTUT TÄNNE ENÄÄ JALALLASIKAAN KERRON MATIAKSELLE KOKO HELVETIN JUTUN SINUSTA JA LIIKANMAIKASTA! karjuin täysillä ja avasin oven, että voisin huutaa Veronikalle päin naamaa. Olihan hän satuttanut Matiasta jo kerran. Samalla tavalla. Matiaksessa oli vain yksi ainoa asia, josta en pitänyt; hän oli aina niin sinisilmäinen Veronikaa kohtaan.
- Mistä ihmeestä sinä oikein puhut Janita? Matias kysyi ensimmäisenä.
- SIITÄ, ETTÄ VERONIKA ON EDELLISET 2 JA PUOLI KUUKAUTTA HÄSSINYT OPETTAJA JÄRVISTÄ! MIKSI HEMMETISSÄ SINUN TÄYTYY OLLA AINA NII HELVETIN SINISILMÄINEN? ET EDES NÄE MITÄ YMPÄRILLÄSI TAPAHTUU! karjaisin ja lähdin sateeseen kengät jalassani, yöpukupäällä.
En tiennyt minne juoksin, juoksin vain.
Loppujen lopuksi päädyin kaupunkiin ja suuntasin jo aikuisen siskoni asunnolle.
- Hei. Saanko tulla yöksi? kysyin Jannan avattua oven.
- Hei. Mikä sinut tänne tuo, pikku Jan-Jan? Vieläpä tähän vuorokauden aikaan? hän kysyi minulta ja pyysi sisään.
- Käy lämpimässä suihkussa ja vaihda vaatteesi kuiviin. Ota mitä haluat kaapistani. Sen jälkeen kun olet valmis, odottaa lämmin teepannu ja saat luvan selittää kaiken, Janna sanoi ja katosi keittokomeroonsa.
- Kiitos. Janna, jos kerrot isälle ja äidille, että olen täällä yötä, en puhu sinulle ikänä! huusin ja hain kuivat vaatteet Jannan kaapista.
Suihkussa sain rentoutua ja ajatella rauhassa. Mielessäni pyöri monia kysymyksiä; Miten heille kävisi nyt kun on kissa nostettu pöydälle? Eroavatko he? Miten käy meille kahdelle? Entä luopuuko Matias viimeinkin sinisilmäisyydestään kaikkia ja kaikkea kohtaan?
-
ei tollaseen kohtaan saa lopettaa! :o
jäi mietityttämään itteeki nuo kysymykset :-\
JATKOA ;D
-
minä kyllä ilkeesti mietin, että tuo ois dramaattinen ja häirihtevä kohta lopettaa, tunnustan tahallisuuden, mutta jatkoa yritän kehitellä pian
-
ilkee oot.
kidutat lukijoita hitto vieköön.. ;D
-
hih, aikaseksi jottai saanu.
*
Aamulla lähdin paremmilla mielin kouluun. Vaikka kaikki kirjani olivat kotona olin silti saanut puhtaat vaatteet lainaan. Oli Luojanlykky, että olemme Jannan kanssa samankokoisia.
Ensimmäisenä koulunpihassa törmäsin Essiin.
- Huomenta. Et tullut yöksi kotiin. Missä yövyit?
- Hei. Jannan luona keskustassa. Vuodatin hänelle koko jutun minusta ja veljestäsi, kerroin.
- Selvä. Otin vapauden ottaa kirjasi, joten ne ovat mukana, Essi sanoi ja alkoi kaivamaan laukkuaan.
- Kiitos, ei olisi tarvinnut.
- Kylläpä. Kuulitko jo päivän juorun?
- En. Kerro.
- Matias ja Nirppa erosivat. Heillä oli illalla paha riita lähdettyäsi.
- Hyvä että erosivat. Toivon, että Matias vihdoin ja viimein luopuu siitä sinisilmäsyydestään. Kumpi jätti?
- Matias, Essi kertoi ja takaamme kuului sähinää ja yritin pidätellä hymyäni. Se oli Veronika.
- Oletko nyt tyytyväinen, vitun lehmä? Veronika sähisi.
- Olen, erittäin. Vihdoinkin Matiaksen silmät aukenivat, vastasin ja käännyin häntä päin.
- Miten on, joko on iltapanot sovittu liikanmaikan kanssa? piikittelin. Kerrankin olin Veronikan niskan päällä.
- Haista sinä ämmä vittu! Veronika huusi niin, että kaikki loput pihalla olleet kääntyivät meihin päin.
- Veronika Mäkelä! seuraa minua. Kuulimme naisrehtorimme kimeän äänen. Pidättelin naurua.
- Mitä minä nyt olen tehnyt? Tuo ämmähän sen aloitti! Veronika huusi jo hiukan alentuneena.
- Se on pieni sivuseikka oppilaan ja opettajan suhteeseen verrattuna. Tule. Essi, hakisitko opettaja Järvisen ja käskisit luokseni, rehtori pyysi ja Essi myöntyi.
- Nähdään tunnilla, Essi huikkasi mennessään.
- Toki. En aio karata, naurahdin ja lähdin ruotsinluokan eteen tekemään läksyjäni.
*
A/N: pientä naposteltavaa ennen seuraavaa osaa...
-
tän jälkeen saattaa tulla joko aikahyppy tai monta lähes tulkoon mitätöntä osaa...
*
- Näitkö Veronikan ilmeen kun rehtori tuli, nauroin.
- Näin! Taitaa tyttö olla ongelmissa, Essi naurahti ja löimme ylävitosen.
- Todellakin. Minun kai pitää puhua veljellesi, sanoin muuttuen saman tien vakavaksi.
- Hmm… ei siltä näytä, katso! Essi sanoi ja osoitti koulun nurkalle.
- Aa… voit olla oikeassa. Pirita oli Matiaksen seurassa, samoin Marika ja Johanna.
- Penteleen petturit, sanoin kovaan ääneen.
- Kuinka?
- Etkö näe? He ovat Piritan kanssa kuin parhaat ystävät, vaikka tietävät, etten pidä hänestä.
- Auts, olet oikeassa.
- Mmm… Taidan antaa Piritan silikoneineen hoitaa homman.
- Noinko helposti luovutat? Eikö Matiaksen pitänytkään olla ensirakkautesi? Minä ainakin taistelisin Kallesta kynsin ja hampain, Essi ilmoitti.
- Kas kun en ole huomannut kiintymystäsi Kalleen. Täytyy kai hankkia silmälasit, mietin hymyillen ja Essi pukkasi minut lumihankeen.
- Hei! Tuota saat katua, huusin, nousin nauraen ja kaadoin Essin hankeen.
- Tuo oli ilkeää!
- Ei vaan minusta. Silmä silmästä, käsi kädestä.
- Olkoon sitten niin. Nostaisitko minut täältä ylös, ennen kuin farkkuni kastuvat kokonaan?
- Olen alkanut tässä miettimään rakkauselämääni, ilmoitin ja nostin Essin hangesta.
- Oho. Mistä lähtien olet alkanut syvällisiä miettimään?
- Eilen illalla, yöllä oikeastaan. En saanut nukuttua.
- No mitä mietit?
- Ilkeyksiä.
- Millaisia tällä kertaa? Essi kysyi kyllästyneenä.
- Sellaisia, että unohdan tunteeni siihen asti, että Piritasta paljastuu jotakin, jonka takia Matias jättää hänet.
- Mistä olet tuollaista päähäsi saanut?
- Se on vain tullut, kun olen tarkkaillut Piritaa tässä viimepäivinä. Se salailee kyllä jotakin, siitä olen varma, kerroin.
- Salailee?
- Niin. Hänellä on jokin suuri salaisuus, josta ei tahdo kenenkään tietävän. Varmasti on.
- Ai. Mitä muita ilkeyksiä?
- Sellaisia, että kun Matias jättää Piritan syystä X, niin minä riennän apuun ja pelastan neidon pulasta.
- Oikeasti? Essi nauroi.
- Niin. Matias on neito, jonka ritari - eli minä – pelastaa.
- Mielenkiintoisia nuo sinun aivoituksesi, niitä on joskus hyvin vaikea ymmärtää. Miksi muuten veljeni on pelastettava neito? Essi kysyi ja lähdimme kävelemään kohti läheistä kauppaa. Annoin kysymyksen jäädä roikkumaan ilmaan.
-
Jes!
Matias jätti Veronikan!!
Jee jee jee jee!! ;D
jatkoa
-
Ilmoitusluontoinen asia!
Nyt on juttu sillä lailla, että jatkoa on tulossa, mutta en ole varma milloin. Seurakseni on liittynyt ns. PiritaPoV. eli
toinenkin kirjoittaja, jolla on nyt tekstiä työn alla(ainakin toivon niin), joka kirjoittaa joitakin PiritaPoV osioita. Tämä siksi,
että nimeltämainitsemattomasta syystä en osaa kirjoittaa kuin Janitan näkökulmasta... Joten tervetuloa; Iinuska eli betani.
Kiitos että jaksat kirjoittaa, siihen en itse pysty, vaikka kuinka ilkeä aina joskus välillä olenkin...
Lisäksi jatkoa ensimmäiselle PiritaPoV osiolle on jo tullut kehiteltyä, että yritän saada sen
pian tänne, riippuen Iinuskasta. Iinuska, sinulla on kova homma ja paineet niskassasi.
Kiitos.
-
Heipä hei lukijat!
Ensiviikolla tulossa jatkoa joko minulta tai Iinuskalta. Hälle on annettu nyt Deadline perjantaihin ja jos ei siihen mennessä tule jatkoa, niin minulta tulee joko PiritaPoV tai suoraan Janitaa... Eli ensi viikon alusta jatkoa tulossa.
-
Tässäpä tätä olisi!
***
Karate
Pim Pom
Ovi aukesi.
- Hei Matias. Tulin hakemaan siskoasi.
- Hei. Hän on pistämässä kamojaan kasaan, hän vastasi.
Oli jo syyskuu ja täten noin puolivuotta siitä kirkkaasta pakkaspäivästä, jota en tule varmaan milloinkaan unohtamaan ja kesä veteli jo viimeisiään. Matias oli lopettanut kyselyn tapahtuneesta, miksi tein niin parin kuukauden päästä tapahtuneesta. Hän varmaan näki etten ala kertomaan yhtään mitään. Ehkä sitten joskus, mietin joskus. Kevään ja kesän aikana oli tapahtunut paljon. Oli ollut rippileirejä ja –juhlia, minkä lisäksi olin saanut ensimmäisen poikaystäväni. Juttu oli kestänyt vain pari viikkoa kun tajusin, että hän oli täysi paskiainen, sietämätön, tyhmä eikä hän voinut korjata Matiaksen seurauksena tulleita arpia. Tunteeni silloin Matiasta kohtaan olivat lähes unholassa kunnes hän alentui seurustelemaan Piritan kanssa ja aloin taas tuntea mustasukkaisuutta Matiaksesta. Olin hyvin ennalta arvattavaa, että niin kävisi; olihan Pirita tukenut - ja ilmeisesti myös muuten viihdyttänyt - häntä Veronikasta eroamisen jälkeen. Minun ja Essin välit Johannan ja Marikan kanssa olivat menneet karille jo aikapäiviä sitten. Piritasta ei ollut selvinnyt mitään uutta edes matkallamme Ruotsissa, jolloin vierailimme hänen vanhassa kotikaupungissaan. Jostain syystä äiti oli hermostunut siellä ollessamme, syytä hän ei kertonut vaikka kuinka yritin sitä selville saada.
- Tulen aivan pian, Essi huusi sisältä ja herätti minut muisteloistani.
- 15 minuuttia niin pitää olla siellä, huusin ja katsoin kelloani.
- Mitä sinä äsken oikein mutisit ajatuksissasi, Matias kysyi nojatessaan oven karmiin.
- Kuinka niin, vastasin kysymykseen kysymyksellä ja punastuin.
- Mutisit jotain ajatuksissasi,
- En tiedä. Essi, vieläkö kestää?
- Ei, Essi sanoi ja ilmestyi ovelle veljensä taakse. Essi katsoi veljeään ensin hetken kummallisesti ja sen jälkeen rupesi pistämään vaatteita päälleen.
- Selvä. Tule jo, sanoin ja lähdimme kohti Luolaa, missä harjoitukset olisivat.
- Mikä tilanne, Essi kysyi käveltyämme jonkin aikaa.
- 10 minuuttia ja pitää olla siellä, kerroin.
- En minä sitä. Mikä tilanne Piritan kanssa?
- Ai. En ole saanut mitään uutta selville. Kävelimme jonkin aikaa hiljaa kunnes kuulin nurkan takaa Piritan ja Johannan juttelevan.
- Odota, kuiskasin ja vedin häntää taaemmas, mutta kuitenkin niin lähelle, että kuulimme mitä he puhuivat.
- Miten menee, Johanna kysyi.
- Paremmin nyt kun sinä olet vieressäni, Pirita vastasi ja järkytyimme molemmat, minä ja Essi.
- Onko Pirita, saati Johanna lepakko, muotoilin sanat huulillani ja Essi kohautti olkapäitään.
- Samoin. Mikä tilanne perheen kanssa?
- Paska. Äiti on vihainen kun hänen kostosuunnitelmansa eivät ole onnistuneet. Hän haluaisi edelleen Mikon itselleen, mutta häntä ei ole näkynyt, enkä minä ole auttanut mitenkään, koska emme ole Janitan kanssa puheväleissä. Sanoin kyllä äidilleni, että koko juttu minun osaltani voi epäonnistua, Pirita kertoi ja tukahdutin hämmästyneen huokaisuni jumppakassiini. Mitä yhteistä Piritan perheellä on omani kanssa ja mitä hän haluaisi meistä? Äitini oli sitä paitsi sanonut ainoan sisarensa kuolleen auto-onnettomuudessa Ruotsissa. Ruotsissa?Säikähdin ja olimme lähellä paljastua. Oliko kaikki valhetta vai sattumaa?
Lopulta juoksimme. Päätin, että illalla kysyisin äidiltäni asiaa. Nähtävästi Essi ei ollut tajunnut kaikista yhtäläisyyksistä, että kyse saattoi olla minun perheestäni. Hän ei ollut tavannut isää kuin pari kertaa vilaukselta, sillä hän oli aina liikematkoilla tai muuten ulkomailla. Olin jo moneen kertaan kysynyt, että olisiko viisainta ottaa avioero; Ei, ei. Mitä suotta? Minä rakastan isääsi ja hän minua sekä teitä. Oli hän missä tahansa, hän rakastaa meitä, äiti oli aina vakuutellut minulle. Epäilin asiaa vahvasti, sillä kun olin pienempi, heräsin silloin tällöin keskellä yötä kun he huusivat toisilleen.
-
Luin nää kaikki tässä nyt putkeen ja ihan hyvältä vaikuttaa... Tuun kyl lukee loputki :)
Toi kerronta on aika ylimalkasta, ja se vähän kyllä häiritsee. Kirjotusvirheitäki pari spottasin, mut ei mitenkään tavallista enemmän.
Ja sit noi juonenkäänteet on aika erikoisia välillä. Mut eiks nyt vähän saa ollakki :D
-
hyvä jatko taaskin :)
jatkoa! ;)
-
Kiitos taas molemmille kommentoijille!!!
ja taas jatkoa...
***
- Hei, kotona ollaan, huusin ovelta ja viskaisin kengät jaloistani. Lähdin puolijuoksua huoneeseeni ennen kuin käännyin kannoillani ja katsoin olohuoneeseemme, jossa istui äidin lisäksi minulle tuntematon mies.
- Miten treenit meni, äiti kysyi hiljaisen nyyhkytyksen seasta.
- Hyvin, nilkkani vain nyrjähti. Kuka hän on?
- Isotätisi asianajaja.
- Matildan?
- Kyllä. Hän kuoli kaksi päivää sitten kuulemma sydänkohtaukseen.
- Vai niin. Miksi hän on täällä?
- Vanha tätisi jätti puolet meille. Kolmannes osan sai joku hänen nuorikkonsa ja loput siskoni.
- Siskosi? Tiesitkö sinä, että hän on elossa?
- Kyllä, hän on kuulemma hyvissä sielunvoimissaan.
- Ja et sitten meille kertonut, huusin.
- En.
- Minä tästä lähdenkin, vanhempi mies sanoi ja nousi tuolistaan.
- Selvä. Sovitaanko loput myöhemmin?
- Mielellään. Käykö ylihuomenna tähän samaan aikaan samassa paikassa?
- Käy. Kiitoksia.
- Ei mitään. Vielä kerran osanottoni.
- Kiitos. Janita, käy suihkussa rauhoittumassa ja ota ruokaa. Tein wokkia, löydät jääkaapista.
- Tästä keskustellaan vielä, sanoin kireästi ja lähdin omaa huonettani kohti hakemaan pyyhkeeni. Emme kerenneet käydä siellä suihkussa, kun Essille tuli kiire.
- Janna tulee kohta käymään, sanoin kulkiessani kohti olohuonetta ja keittiötä.
- Janna?
- Niin. Vanhempi tyttäresi, minua hiukan lyhyempi ruskeaverikkö, tuleeko mieleen?
- Kyllä minä nyt Jannan tiedän! Miksi hän on tänne tulossa?
- Se selviää kohta. Mitä muuten Matilda jätti meille?
- Ainakin kesämökkinsä Järvenpäässä ja jonkin verran rahaa. Missä vaiheessa kerkesit sisarellesi soittaa?
- Ennen suihkua. Hän on tulossa tänne tuota pikaa.
- Vai niin. Miksi?
- Johan minä sanoin, se selviää hieman myöhemmin, sanoin ja lyhyen hiljaisuuden keskeytti hetken päästä ovikellon ääni. Janna tuli.
- Minä avaan, sanoin ja menin avaamaan ovea.
- Hei Jan-Jan. Mitä varten kutsuit minut tänne? Taasko olet tehnyt pahojasi ja minun pitää kertoa ne äidille puolestasi?
- Äidillä on selitettävää. En tiedä, onko äiti jo kertonut sinulle, että Karen-täti ei olekaan kuollut.
- Ei ole… kuollut? Mistä sinä puhut?
- Karen-täti ei ole kuollut. Sain vasta äsken tietää itsekin.
- Miten?
- Noh. Matilda-täti kuoli kaksi päivää sitten ja jätti meille puolet omaisuudestaan. Loput meni tasan tätimme ja jonkun Matildan nuorikon kanssa.
- Aha. Äiti, haluaisitko selittää koko jutun?
***
A/N: Täsä on nyt jatkoo, mikä on eri ku raakatekstissä, mutta toivottavasti tykkäätte!
-
lissää näin vaihteeks... kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte ja jatkoa sitten ehkä hyvällä tuurilla parin viikon päästä, jolloin saattaa tulla pidempääki tekstii
****
- Kaipa te olette jo tarpeeksi vanhoja kuulemaan koko jutun, äiti sanoi tuumittuaan hetken.
- Olen samaa mieltä, joku sanoi. Se oli isä. – Nora, aika kertoa heille koko juttu.
- Mikko? miten sinä jo nyt kotiin palasit?
- Kokous peruttiin, joten päätin palata kotiin jo aikaisemmin.
- Vai niin. Kai minun on pakko kertoa nyt kun isännekin on täällä patistamassa;
Karen riitaantui perheemme kanssa ja lähti lupaa kysymättä Ruotsiin. Ei sinänsä ihme, kerta hän teki aina vastoin käskyjä ja määräyksiä. Lähtiessään sinne, hän ei tiennyt odottavansa lasta. Parin vuoden päästä hän oli menossa vihille jonkun pankkiirin pojan kanssa, näin hän meille kertoi. Kirjeellä. Emme olleet kuulleet hänestä pariin vuoteen ja sitten meille tuli kutsu häihin. He aikoivat perustaa perheen yhdessä. Philip rakasti siskoani ja siskoni Philipiä.
Lähdimme sitten sinne häihin Mikon ja Jannan kanssa, joka oli vasta sylivauva .Ennen Karenin lähtöä isänne oli tehnyt pienehkön syrjähypyn ja hypännyt sänkyyn siskoni kanssa. Olimme silloin olleet jo pari kuukautta naimisissa ja hän rakasti minua, mutta jotenkin Karen sai vielä kerran kierrettyään isänne pikkusormensa ympärille. Tapasimme toisemme oikeastaan Karenin kautta. Siihen aikaan he olivat vielä pari.
No, lähdimme sitten Upsalaan heidän häitään viettämään. Hääpäivän aamuna vieraillessamme morsion luona Mikko ei vielä tunnistanut poikaansa, mutta minä tunnistin. Sillä pienellä, enkelinkiharaisella ja ah, niin suloisella lapsella oli isänne silmät. Tunnistin välittömästi, että lapsi, jota Karen odotti muutettuaan Ruotsiin oli Mikon. Olimme aina luulleet, että lapsi oli jonkun siskoni yhdenyönjutun hedelmä, mutta ei. Se oli Mikon, minun mieheni lapsi…”
- Onko meillä velipuoli, huusimme Jannan kanssa yhteen ääneen.
- On. Saanko jatkaa kerralla loppuun? äiti kysyi ja nyökkäsin.
- Hyvä. Siis;
Poika oli velipuolenne. Alkuun isänne ei tunnistanut poikaa, minä tunnistin. Aloin tivaamaan Karenilta, että onko tuo pikkuenkeli Mikon poika ja hän myönsi. Aikaisemmin olimme olleet hyvää pataa siskoni kanssa, mutta ei tämän jälkeen. Lähdin siis huutaen ja raivoten pois hääpaikalta ja Karen jäi ilman yhtä morsiusneitoaan. Pidimme tämän jälkeen pitkään taukoa; lähdin Jannan kanssa Saksaan ja viivyimme siellä jonkin aikaa. Sen saman ajan isänne vietti aikaansa siskoni ja poikansa luona Ruotsissa. Philip ei pitänyt siitä, joten teimme sopimuksen; minä pitäisin isänne loitolla pojastaan ja Philip Karenin isästänne. Asetin myös isällenne ehdon. Jos hän halusi olla minun ja esikoisemme kanssa yhdessä, hän saisi luvan unohtaa siskoni ja poikansa. Lisäksi hänen tuli luovuttaa huoltajuus kokonaan Philipille ja Karenille, eikä myöhemmin kyselisi poikansa perään, taikka tunnustaisi poikaa omakseen.
Sopimuksen vastineeksi Philip lupasi pitää huolta sisarestani ja taata hänen elämänsä. Halusin myös, että hän perustaa pojalle opiskelurahaston. Näin sovittiin ja siitä sopimuksesta ei ole vieläkään luovuttu.
Kuuden vuoden päästä Karen joutui auto-onnettomuuteen ja oli menettää toisen lapsensa, hänen ja Philipin lapsen. Tyttären.
- Sen koommin en ole hänestä kuullut, ennen kuin nyt ja samana vuonna saimme sinut, Janita. Samana, kun siskoni joutui auto-onnettomuuteen. Mistä sait edes päähäsi kysyä koko juttua? äiti lopetti näkyvästi helpottuneena tarinan kerronnan.
- Kuulin parin ihmisen puhuvan, kerroin lyhyesti.
-
oho :o
tulipa radikaali juonenkäännös :o
laita jatkoa!! ;D
-
anteeksi lisäosien ja jatkon laittamisen laiminlyönnistä, mutta tekstiä ei ole tullut
koneelle ja nettiin ajanpuutteen vuoksi. nyt on minullakin 4 tekstiä kirjoitettavana,
mikä myös hidastaa ja koulujen alku ei auta paljoa yhtään...
kun aikaa ja malttia riittää, pistän tänne lisää tekstiä
-
Seuraava päivä:
- Mitääh? Pirita on muka serkkusi? Ettehän ole lainkaan samanlaisia, Essi huusi ensimmäisellä välitunnilla kerrottuani asian.
- Kyllä ja Per, Piritan isoveli, on SEKÄ serkkuni, ETTÄ velipuoleni.
- Täh?
- Sitähän minäkin mietin kuultuani asiasta. Tajusitko edes mitä selitin sinulle äsken?
- Noup.
- Uargh. Tätini on elossa, asuu Suomessa, parin korttelin päästä meistä. Pirita on serkkuni, Per on sekä minun ja Jannan, että Piritan velipuoli. Äiti ja isä salasivat asian koko ajan tähän saakka. Monta vuotta. Koko elinikäni.
- Vai niin.
- Et kai vieläkään tajunnut, kysyin Essiltä joka pudisti päätään. – Voi olla vaan hyvä, ettet tajuakaa. Tule, tunti alkaa.
- Tullaan, tullaan.
- Ja vielä yksi asia: tätä EI levitetä eteenpäin.
- Juu juu, tajuun kyllä. Mennään jo.
- Huomenta oppilaat, kaunis päivä tänään, opettajamme aloitti samalla kun suuntasimme paikoillemme Essin kanssa.
- Kuulostaa pahalta, Essi kuiskasi suupielestään.
- Niin. Taitaa olla opettaja mennyt viimeinkin sekaisin…
- En suinkaan, neiti Väänänen.
- Anteeksi.
- Ei mitään. Minulla on teille ilo ilmoittaa, että meidän luokkamme on yksi koulun pesäpallo joukkueista tänä vuonna. Oikeastaan se on teille etuoikeus, olettehan viimeisellä luokalla peruskoulussa. Ottelu pidetään perjantaina pesäpallostadionilla. Kyllä, perjantai on tällä kertaa urheilupäivä. Kovana pesäpallon rakastajana ja ylpeänä luokastani, toivon, että ette tuota minulle pettymystä. Siten on tämän päivän tuntimme uhrattu joukkueen treenaamiseen. Eli nyt, pakatkaa kirjanne takaisin laukkuihin ja näemme 10 minuutin päästä koulun kentällä. Jos olen muistanut oikein, niin teillä on tänään liikuntaa, joten liikunta vaatteet ja –kengät päälle.
Tämän ilmoituksen jälkeen kaikki rupesivat kannustamaan luokanvalvojaamme ja pakkailivat kirjojaan reppuihinsa. Näköjään tästä päivästä ei tulekaan niin kamalaa kun olin kuvitellut. Ehkä.
Urheilupäivä:
Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja lintujen lauluun. Silloin tiesin, että tästä päivästä tulisi hyvä ja menestyisimme hienosti.
Päivän aloitimme jalkapallolla ja siitä jatkoimme suunnistuksen pariin. Loppupäivästä oli aika Pesäpallo ottelulle. Pelaisimme ensimmäisenä 9C luokkaa vastaan, jolla oli Marika, Johanna ja Pirita.
Kun tuli minun vuoroni lyödä, Pirita oli heittäjänä. Juuri minun tuurillani. Tällä kertaa se oli vain hyvä asia. Luojan kiitos, että olin hyvä pesiksessä, koska Pirita heitti vain kierteitä. Kaksi ensimmäistä ei lentänyt pitkälle ja kolmannella, viimeisellä, lyönnillä päätin paljastaa koko roskan.
- No niin serkkulikka. Näytä mihin pystyt, Sanoin ilkeän kylmästi ja katsoin häntä suoraan silmiin. Kaikkien katselijoiden ilmeet venähtivät. Kaikki tiesivät, kuinka palonarat välimme oli Piritan kanssa.
- Mistä sait tietää, kuka kertoi?
- Äitini. Voi olla, että isä haluaa nähdä joskus poikansa. Olihan Per jo 18 vuotias tai vanhempi?
- Sillä tuskin on väliä.
- No niin. Tytöt, tytöt, älkää tapelko, luokanvalvojamme keskeytti keskustelumme.
- Hyvä on. Näytä parhaasi mihin pystyt, on niin puuduttavaa tässä vain seisoa.
- Hyvä on, Pirita sanoi, katsoi pirullisesti ja tähtäsi pallon päin naamaani. Löin ja katselin jonkin aikaa pallon tasaista ja nättiä kaarta kohti metsää, kunnes havahduin ja lähdin juoksemaan kunnaria. Vielä minä kostan heille itseni ja perheeni puolesta. Se on selvä.
-
HEII..ei voinut loppua!? D: jatkoa jatkoa D:
-
nyt on hyviä uutisia innokkaille lukijoille, nimittäi minä oon vihdoin ja viimein löytäny vihkon,
missä on koko loppu pätkä valmiina.
sitten enää pitäis tietää haluaisitteko te sellasen lopun mikä:
A. on niin läppä ku olla ja voi
vai
B. missä on angstia ynnämuuta draamaa?
kertokaa se mulle nii tiiän kumman pistän tänne ku kaks on noita vaihtoehtosia loppuja