Nimi: Me tanssisimme ja New York olisi hiljaa
Kirjoittaja: Wisteria
Ikäraja: K-11
Genre: melankolinen draama
Tiivistelmä: Moni antaisi mitä vain sulkeakseen aistinsa hetkeksi ja karatakseen suurkaupungin suruista.
Haasteet: Etydejä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=40868.0), inspiraationa New Yorkin noitia (http://graveyardrain.tumblr.com/post/121269385402/mermaidyke-witches-around-the-globe-new-york)
Me tanssisimme ja New York olisi hiljaa
New York on vielä hereillä, neonvaloja ja pakokaasua. Savu täyttää tupakointihuoneet ja ihmiset kaduilla yskivät pölyisillä keuhkoillaan. Jossain huutaa auton varashälytin ja yläkerran naapuri soittaa kahdeksankymmentäluvun musiikkia, jonka tahtiin keinutan lantiotani tanssahdellen olohuoneen itämaisella matolla. Kynttilät kattohuoneistomme ikkunoilla valuttavat hiljalleen kuumaa steariinia ikkunalaudoille, niiden sytytyslankojen palaessa keltaisella liekillä kilpaa välkkyvien mainostaulujen ja tupakansätkien kanssa. Metrot syöksevät poistoputkistaan pakokaasua ja alhaalla katujen ihmisvilinässä katukauppias yrittää myydä lehtiään. Moni antaisi mitä vain sulkeakseen aistinsa hetkeksi ja karatakseen suurkaupungin suruista.
Rappukäytävä on pimennetty kun laskeudumme portaita, ja varjoissa näemme kaiken sen, mitä ihmiset eivät. Ulkona tuoksuvat hiekka ja asfaltti, hiki, paistinrasva ja liian laiha kahvi. Me pujottelemme ihmismassassa näkymättömiin, sivukujilta hylättyihin metrotunneleihin, joissa surulliset miehet unelmiensa ulottumattomissa yrittävät saada unta vieroitusoireilta. Eivätkä he koskaan tule muistamaan nähneensä meitä tai kulutusjuhlan pulskistamia viemärirottia. Ihmettelevät vain valonvälkettä ja mutisemiamme loitsuja, ehkä syyttävät niistä suonissa joskus virrannutta väliaikaista, synteettistä onnellisuutta.
Metron likaisissa sivutunneleissa maailma tuntuu hetken inhimillisemmältä kun ihmiset ovat kaikkea muuta kuin täydellisyyttä tavoittelevia muovikuoria. Eikä maan alla tarvitse kuunnella avoautoissa huudatettavaa tanssimusiikkia tai ambulanssien sireenejä. Tänä iltana hengestään taistelee useampi, mutta me pidämme loitsuilla sprinklerit hiljaa, paetessamme savun täyttämistä tunneleista, joihin sammuneille surullisille sieluillekin on parempi päästä pois.
Ja kuin pian perjantai-iltaan humaltuva nuoriso, uhmaamme viinanhajuista talonmiestä kiiveten harmaan kerrostalokompleksin katolle. Reuna on liian lähellä, mutta kiusauksen vastustaminen liian helppoa kun vaihtoehtona on tanssia kaupunkia korkeammalla, tähtien tuikkiessa näkymättömissä valosaasteen piilottamina. Tähdenlentojen puutteessa voi moni epätoivoinen kuiskia toiveita myös viimeisiään välkkyville neonvalotauluille. Suurkaupungin muurahaiset uskovat liian helposti ihmeisiin, mutta minäkin suljen silmäni hetkeksi ja toivon salaa, että seuraavassa elämässä metrotunneleiden itkusilmäiset nuoret miehet saisivat tuntea meidän onnemme.