Kauheeta. Oli pakko. :DTää kyl kuvaa tosi hyvin ficcausharrastusta kirjoittajan näkökulmasta ihan noin kokonaisuudessaan XD Samaistun ehkä ihan liikaa.
Katsuki miettii, kuinka ilman Izukua hänen asuntonsa olisi vain paikka nukkua, kuinka Izuku on hänen kotinsa.🥺🥺♥♥
Vuosien saatossa (ja Mirukon vaatiman terapian ja vihanhallintakurssien ansiosta) Katsuki on kasvanut ihmisenä ja oppinut kommunikoimaan, mutta silti tunteista puhuminen tuntuu siltä kuin he kuuluisivat shoujo mangaan kirsikkapuiden alle.Ehk ihan parasta ku oot lykännyt Bakugoun terapiaan ja vihanhallintakursseille, koska niitä se todellakin tarvitsee! Kaikille muille tietysti mukavampaa, jos hän kykenee ihan normaaliinkin vuorovaikutukseen, ja on sille itellekin varmasti (henkisesti) kevyempää kun ei tartte olla niin hiton aggressiivinen muita kohtaan koko ajan. Vihaisuus on yllättävän raskasta 😅
He auttavat toisiaan riisuutumaan ja peseytymään, unohtuvat toisiaan vasten, jäävät kiinni suudelmiin ja helliin kosketuksiin,Tää oli ihanasti kirjoitettu pätkä ♥ Hyviä sanavalintoja, ja alun surkutunteilun jälkeen kaipaakin jotain tämmöstä hellää ja rakastavaa. Tässä ficissä kyllä riitti monenmoisia tunteita ja fiiliksiä ihan alusta loppuun, mistä tykkään. Onneksi loppua kohti tosin mentiin sinne pehmoisempiin ja lohdullisempiin tunnelmiin, koska ääää oon niin herkkis enkä tiiä mitä siit ois tullu jos tää olis ollut loppuun asti vaa pelkkää vanhaa itsemurhakirjettä 🙈 Lohdullista kyllä ajatella, että Bakugou on nyt sitä mieltä, ettei haluaisi olla missään muualla niin paljon kuin Midoriyan kanssa ♥ Selvää edistystä aiempaan.