Originaalit > Pergamentinpala

Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)

<< < (6/7) > >>

Kelsier:


19. luku: Vihkimisen hetkellä


Lauantai kiiruhti paikalle yllättävän nopeasti. Aija oli soittanut keskiviikkona ja Milla oli onneksi muistanut etukäteen kertoa, että kyseessä tosiaan oli naispappi. He olivat jutelleet videon välityksellä ja Daniel oli käyttäytynyt oikein hyvin. Milla ei kyllä tiennyt, miksi oli pelännyt, ettei mies käyttäytyisi hyvin, mutta olipahan kuitenkin. Itse asiassa Daniel oli pyytänyt, että seremoniassa luettaisiin Kolossalaiskirjettä, mitä valintaa Aija oli kovasti kiitellyt. Millalla ei ollut aavistustakaan mitä kohdassa selitettiin, mutta hän oli nyökkäillyt olevansa samaa mieltä. Aija oli tiedustellut heidän luonteenpiirteitään ja muuta sellaista kai voidakseen puhua vähän henkilökohtaisemmin litanjoissaan. Jälkeen päin Milla oli kysynyt Danielilta, etteivät kai he nyt kuulisi mitään paskaa siitä, kuinka nainen oli miehen kylkiluu. Mies oli ensin tuijottanut häntä, mutta todennut sitten, että Millan kannattaisi itse tarkistaa, mitä kyseisen kirjeen 3. luvussa 12. jakeessa sanottiin. No, hän oli googlannut kohdan ja todennut, että se oli kaunis ja ystävällisyys, kärsivällisyys ja lempeys olivat erinomaisia eväitä avioliittoon.

Jenniina oli ollut käärmeissään koko todistajajutusta. Milla oli yrittänyt vakuutella, ettei asia ollut suinkaan niin vakava, mutta Jenniina oli huutanut, että aikooko hän tosiaan olla niin kuin joku tyhjäpäinen julkkis, joka erosi kolmen kuukauden kuluttua, koska avioliitto ei ollutkaan kivaa.  Milla oli huutanut takaisin, että tässä hän auttoi miestä mäessä, että kyllä hän oli ainakin keskimääräistä lutkaa kiltimpi. Siinä vaiheessa Petrus ja Daniel olivat omilla puolillaan tulleet pistämään riidan poikki (Petrus oli myös pannut kajarin päälle, johon Millalla meni hetken aikaa vastata, koska Daniel ei oikein osannut sanallistaa kajarin tarvettaan). Lopulta pojat olivat sopineet asian kohteliaasti ja keskinäistä luottamusta vannoen. Jenniina oli tyytynyt siihen, mutta ilmoittanut, ettei puhuisi Petrukselle ennen lauantaita halaistua sanaa eikä tietysti myöskään Millalle tai Danielille.

Niinpä lauantaina puolenpäivän aikaan Daniel seisoi Kontista haettu puku päällään peilin edessä ja tuijotti itseään.

”Lakkaa jo, sä näytät helvetin hyvältä. Mun pitäs päästä siihe peilille”, Milla ilmoitti pukaten toista kylkeen.

Daniel siirtyi kaksi askelta sivuun. ”Tämä ei istu yhtään. Näyttää siltä kuin olisin varastanut veljeni puvun.”

Milla keskittyi saattamaan hiuksiaan järjestykseen ennen kuin katsahti mieheen. ”Istuu se. Sä raukka vaan oot tottunu mittatilausvaatteisiin, nii tuntuu varmaan oudolta.”

Daniel märisi itsekseen mennessään istumaan ja odottamaan keittiöön, että naisväki olisi valmis. Milla hajotti tekemänsä jakauksen ja onnistui mielestään pakertamaan oikein sievä letin. Hän teki kevyen meikin arvellen sen olevan tänään parempi vaihtoehto. Hän käveli valmiina Danielin eteen noin 20 minuutin kuluttua.

”Kai tän kaa kelpaa mennä naimisiin.”

Danielin kurkusta pääsi outo kulaus. ”Sinä olet kaunis.”

Millan rinnassa lepatteli, mutta hän peitti sen hössöttämällä, että heidän pitäisi lähteä. He olivat kirkon pihassa huomattavan ajoissa, jonka vuoksi oli yllättävää, että Petruksen auto seisoi jo parkkipaikalla. Jenniina nousi ulos synkkäilmeisenä, mutta tuli kuitenkin halaamaan Millaa.

Petrus kaivoi takapenkiltä pukupussin ja kenkälaatikon. ”Aattelin, että nämä voisi sopia Danielille. Suoritetaan pikavaihto morsiushuoneessa.”

”Mitä sä muka morsiushuoneista tiiät?” Milla ei ollut ihan varma oliko puhelakko oikeasti kestänyt näin kauan, mutta siltä se alkoi vaikuttaa Jenniinan äänensävystä päätellen.

”Pupu, mä kuuntelen sun juttuja paljon enemmän kuin sä kuvittelet.”

Jenniina onnistui vaivoin rajoittamaan reaktionsa punastumiseen.

He kävelivät kirkon ovelle ja vahtimestari tulikin päästämään heidät kohta sisään. Aijakin oli eteisessä heitä vastassa ja ohjasi pojat kohteliaasti morsiushuoneeseen kuultuaan selityksen pukukriisistä. Kohta Daniel ilmestyi silminnähden tyytyväisenä tummassa puvussaan heidän keskuuteensa. Kissa vei Milla kielen, sillä mies näytti kuin juuri mainoksesta astuneelta. Aija johti heidät sakastin kappeliin, jossa vihkiminen toimitettaisiin. Tiukkailmeinen kanttorikin oli saapunut paikalle. Petrus ja Jenniina asettuivat seisomaan alttarin sivulle. Millasta alkoi tuntua, että hän oli täysin alipukeutunut samalla kun Aija kyseli, jännittikö heitä ja vaikka hänen polvipituinen pitsimekkonsa oli oikein hieno. Daniel sen sijaan vaikutti rennolta ja vastasi Millan rystysiä peukalollaan silitellen, että kyllä heitä vähän jännitti.

Kanttori aloitti lyhyellä musiikkikappaleella. Se ei ollut marssi, sillä kappelissa ei ollut käytävää nimeksikään, mutta Milla oli salaa onnellinen, että he olivat luottaneet kanttorin ammattitaitoon sen valinnassa, koska se oli kaunis. Kaava eteni normaalisti ja Milla oli muistanut jopa antaa sormukset papille ennen aloittamista. Lopulta tuli hetki, jolloin Aija julisti, että he saisivat suudella. Daniel oli vilkuillut Millaa aina välillä rakastuneesti ja nyt hän hipaisi tämän huulia omillaan kevyen kunnioittavasti, mutta kuitenkin niin, ettei läsnäolijoille jäänyt epäselväksi, että hän haluaisi myöhemmin paljon lisää. Suoritus oli niin onnistunut, että Millan maha heitti pari kuperkeikkaa. Kun loppumusiikki oli kuultu, Petrus tuli onnittelemaan heitä kuin hääfiiliksissä oleva ystävä ainakin.

”Pojat osaa näytellä miljoona kertaa paremmin, ku me. Voi helvetti, sut pelastaa ainoastaan se, et näytät nii pöllämystyneeltä”, Jenniina kuiskasi Millan korvaan rutistaessaan tätä.

”Toi pappi luulee varmasti, et sä oot vieny vihille mun exän.”

”Älä kiroile kirkossa”, Milla onnistui suhahtamaan takaisin.

He saattelivat itse itsensä ulos, sillä sekä papilla että kanttorilla oli jo kiire muualle, vaikka nämä tietysti väittivät kohteliaasti muuta.

”Mennään käymään meillä”, Petrus ehdotti, kun he olivat taas autojen luona.

Jenniinan naama oli hapan. ”Eikä mennä. Mä en aio enää hetkeekään teeskennellä, et tää on musta kivaa. Vittu, mitään maljoja ainakaan ala nostelee.”

”Jos vain sen verran, että minä vaihdan puvun. Te asutte kuitenkin lähempänä niin ei tarvitse sitten tulla hakemaan sitä Millan luota”, Daniel sanoi sovittelevasti.

He saapuivat Jenniinan täydellisesti sisustettuun asuntoon. Petruksella oli oma yksiö viereisessä kaupungissa, jossa tämä kävi töissä, mutta ´meille´ tarkoitti aina Jenniinan kämppää. Daniel painui vessaan pukujen kanssa ja Petrus lähti etsimään jotain makuuhuoneesta. Jenniina alkoi purkaa kampaustaan mielenosoituksellisesti.

”Jensku, älä enää viiti. Hyvinhän tää meni”, Milla koetti lepytellä ystäväänsä.

Jenniinan ilme vääntyi mutkalle. ”Susta mä vaan oon huolissani”, hän sanoi tukahtuneesti.

Petrus ja Daniel palasivat yhtä aikaa ja ensin mainittu meni Jenniinan luo. ”Nyt kun tässä on juhlittu yhet pakkohäät, niin toivottavasti pian vietetään yhdet ihan vapaaehtoiset, jos Jenniina vaan suostuu mun pyyntöön.” Petrus kävi toisen polvensa varaan ja avasi nyrkissä olevan kätensä, josta paljastui kaunis sormus.
 
Jenniina purskahti itkuun, mitä Milla ei lainkaan ihmetellyt, sillä koko nainen oli jo heidän jutellessaan ollut aika herkillä. ”Kyllä, kyllä, kyllä”, tämä sopotti niin, että Petruksen oli noustava halaamaan.

”Enhän mä edes ehtinyt kysyä”, mies kuiskasi niin kovaa, että Milla ja häntä kädestä kiinni ottanut Danielkin kuulivat.

Jenniina ei tointunut hetkeen ja Millasta alkoi tuntua, että he olivat tunkeilijoita toisten tärkeässä hetkessä.

”Jospa me lähdemme kotiin”, Daniel ehdotti kohteliaan varovaisesti.

Se herätti Jenniinan. ”Te kaks paskiaista ette kyl karkaa. Koska tän takia ne maljat voidaan tod juoda.”

Petrus ilmoitti hymyillen, että jääkaapissa odottikin samppanjapullo sitä varten.

Kelsier:

20. luku: Mies ja sillä vaativa työ



Illalla Milla kutsui Danielin viereensä. ”Mutta emmehän me ole oikeasti… ymh… no, pari”, tämä yritti.

Milla huoahti ja hämmästyi itsekin äänen raskautta. ”Päätät tietty ite, mut mä haluisin kyl nukkuu aviomieheni kans samas sängys tän ekan yön. Sitä paitsi, kai sä muistat, mitä Nemo puhui niistä rakkauden teoista? Meinaan vaa, et sulle voi olla hyötyy, et ollaan koisattu samassa pedissä.”

Daniel nojasi hänen makuuhuoneensa ovenkarmiin. Mies näytti olevan kahden vaiheilla. ”Loogista, mutta… en minä halua maata kanssasi.”

Milla heitti häntä tyynyllä. Se osui suoraan Danielin paidassa olevan Nalle Puh -paran nenään. ”Kuka puhu mitään sellasesta meiningistä? Kai sä tiedät mikä ero on nukkumisella ja nussimisella?”

Danielin huolekas ilme muuttui hämmentyneeksi.

Millalta karkasi karkea tirskahdus ja laski pään käsiinsä. ”Sori, mä jäin oottaa, et vedät puujalan tohon perään.”

Daniel tuli istumaan hänen viereensä sängylle. ”Ai, että ne sanat kuulostavat samalle? Ei se nyt niin hauskaa ole. Ja minäkin kyllä haluan tulla sinun viereesi nukkumaan.”

Milla kohotti katseensa mieheen. ”Kiva kuulla. Sovitaan sit, et tehään niin. Käydään nyt sammuttelee valot ja sit sä kierrät tonne toiselle puolelle.”

He asettuivat peiton alle ja hetken kuluttua Daniel alkoi hengitellä rauhallisesti.

”Joko sä sammuit? Olis nimittäin kohteliasta toivottaa hyvää yötä.”

Milla ehti tuskin lopettaa, kun Daniel tarttui hänen sormiinsa, vei huulilleen ja suukotteli.

”Hyvät yöt, vaimo.”

Millan maha kipristyi suloiselle solmulle, joka toivon mukaan kestäisi aamuun asti.

Milla huomasi lapun corsansa tuulilasissa hipsiessään tarkastamaan postilaatikkoa aamulla. Hän kiskaisi sen mukaansa lukematta, sillä aamu oli kirpakka pelkässä pyjamassa ja kuka häntä nyt omalla pihalla olisi sakottanut. Keittiössä Daniel oli jo asetellut kupit valmiiksi pöytään ja etsiskeli nyt selvästi jääkaapista tutunnäköisiä tuotteita. Milla viskasi lapun pöydälle lehden mukana. He olivat toivottaneet huomenet jo sängyssä kuten tuoreelle avioparille hyvin sopi. Milla napsautti ensin kahvinkeittimen, sitten vedenkeittimen päälle.

”Mähän oon kouluttanu sut vimosen päälle, kun löydät ite ruokas.”

Daniel virnisti nuivasti. ”Oikeastaan on aikaa mukavaa, kun tietää mistä juustoa voi hakea silloin, kun itse haluaa. Vaikka se juusto ei olekaan kovin hyvää.” Hän kiersi istumaan omalle paikalleen.

Milla tuhahti, vaikka oli Daniel tainnut aiemminkin mainita, ettei perusedam maistunut oikein miltään. Mies avasi taitetun lapun lehden päältä ja alkoi lukea sitä.

”Valittaaks joku naapuri vai asukasyhdistys?” Milla kysäisi istahtaessaan vastapäätä.

”Ei.” Daniel ääni oli muuttunut kirskuvaksi. ”Salem vain ilmoittaa, että minun kannattaisi kalppia Scriptorin luo.”

Milla nappasi lehdykän salamana.

Siihen oli sotkuisesti tuhrattu: Tehtävä suoritettu. Kiltti poika palaa nyt Scriptorin tykö.

”Onpa Salemilla tuskanen käsiala”, Milla sihahti.

Daniel nyökkäsi ilkeä virne naamallaan. He joivat kahvia ja teetä ja tuijottivat töhrykirjaimia. Ovikello soi.

”Perkule, jos se on Salem, niin sanon kyl sille, et tehtävä on viel pahasti kesken, kun en mä ees saanu viime yönä. Ja mun kotiin ei astuta jalallakaan, painukoon mun puolest vaik vittuun”, Milla kirosi lähtiessään avaamaan.

Tulija oli Nemo, joka näytti olevan kofeiinipiikin tarpeessa. Hän laahusti Millan ohi suoraan keittiöön ja lysähti yhdelle tuoleista. ”Onko joku harjoitellut sulkakynän käyttöä?” hän kysyi nuutuneesti.

”Ei. Me saimme viestin Salemilta”, Daniel vilkaisten itsekin taas lappuun.

Nemo huokasi raskaasti ja Milla kolautti hänen eteensä valtavan kupin mustaa kahvia. Mies joi sen kakistelematta yhdeltä istumalta.

”Vau, saatat saada kohtuulliset pärinät”, Milla totesi hämmästyneenä.

Nemo mulkaisi häntä. ”Minä kestän nautintoaineita paremmin kuin ihmiset neiti Vesenterä.”

”Se on rouva Weather, jos saan pyytää.”

Daniel oli vetänyt nenänsä nyrppyyn ja näytti aivan takakireältä pikkuvirkamieheltä, joka ei yksinkertaisesti sietänyt, että joku erehtyi kutsumaan hänen vaimoaan tyttönimeltä. Milla hihitti ja Nemo ilme kirkastui.

”Oo, erinomaista! Ja avio-onni kukoistaa huomaan. Tuo sutaisu on tosin jonkun Salemin kätyrin kirjoittama. Olen varjostanut häntä viime päivät eikä hän ole käynyt lähelläkään täällä.”
 
Milla repäisi paperin kahtia. ”Sittenpä me laitetaan se sytykkeeks. Meillä on muuten sulle yks homma.”

Nemo katsoi häntä alta kulmain. ”Ai, minuako aletaan ihan käskyttää? Nopeastipa nousi uusi siviilisääty päähän.”

Daniel sai kurkkunsa selvittelyn kuulostamaan yllättävän uhkaavalta. ”Sinulle ei kai ole vaikeaa hankkia vieraslistaa niihin juhliin, joissa minä kuolin?”

Nemo kohautti harteitaan ja nojasi laiskasti tuolinsa selkään. ”Panen yhden omistani hankkimaan sen. Fiksu keksintö. Se voi auttaa teitä eteenpäin.”

Milla viisti kynsillään pöydänkantta. ”Oliks toi joku vihje? Melko kryptinen.”

Daniel pyhähti rumasti tyhjään teemukiinsa. ”Hän yrittää vain peitellä, ettei itse ole älynnyt hakea sitä.”

Nemo vaipui taas surumieliseksi. ”Herra Willougby on oikeassa siinä mielessä, että en tosiaan ole tullut ajatelleeksi listaa. Mutta sen noutaminen ei olisi onnistunut ilman teidän suoraa pyyntöänne.”
 
”Häh?” Millalta pääsi.

”Voin sääntöjen mukaan toimittaa teille aineistoa, josta on suuri todennäköisyys löytyä keskeistä evidenssiä vain, jos pyydätte sitä suoraan, rouva Weather”, Nemo selitti huokaisten.

Tieto ei selvästi parantanut Danielin aamua. Millakaan ei pitänyt siitä, että heidän tietoonsa tuotiin ´uusia´ sääntöjä jutun tässä vaiheessa. Nemon apu saattoi siis olla hyvin rajallista lukuun ottamatta ehkä sitä, että tämä pitäisi Salemin poissa säikyttelemästä heitä pimeillä teillä – tai kotoisilla lenkkipoluilla.

”Älkää nyt näyttäkö noin pahoilta. Tulin itseasiassa kertomaan teille, että tässä on Salemin kannalta jotain henkilökohtaista.” Nemo hymyili kitkerästi.

”Oh, oletpa löytänyt varsinaisen skuupin! Tämä on henkilökohtaista meille kaikille”, Daniel ärähti.

Milla arveli, että miehen teki mieli heittää Nemoa kupillaan.

”Ei ole. Toki suhtaudun kilpailuun vakavasti, mutta ei tämä minun mieltäni ravista suuntaan eikä toiseen. Te, herra Willougby, olette vain pelinappuloita ja niin sen kuuluu ollakin.”

Millaa alkoi kovasti kiehtoa ajatus siitä, mitä Nemo tekisi, jos pelinappula purisi häntä. ”Kiva tietää, et meist välitetään. Jospa ny lähtisit sen listan perää, kipi kipi.”

Nemo nousi hitaasti. ”Se hoidetaan kyllä. Ja minä otan selvää, miksi tämä on Salemille niin tärkeää. Teidän tehtävänne on sitten vain esittää oikeat pyynnöt.”

Hänen selkänsä rutisi hänen venytellessään makeasti. Hän soi Millalle ja Danielille isällisen katseen, johon nämä vastasivat yliolkaisesti ja lähti.
 
”Paskiainen”, Daniel kirosi, kun he olivat taas kahdestaan.

Milla siirtyi istumaan hänen viereensä ja asetti kätensä olalle. ”Nyt ainakin tiietään, et ollaan omillamme. Mut me hoidetaan tää kotiin. Sitä paitsi Nemoa on hauska käskyttää, et meil saattaa tulla ihan mukavaa.”

Daniel tarttui hänen sormiinsa. ”Sopiiko sinulle pieni suukottelu ystävien kesken? Olisi saatava jotain miellyttävämpää ajateltavaa.”

Millan sydämessä värähti. Hän arvosti Danielin suoruutta ja sitä, että tämä halusi joka kerta varmistaa, ettei hän luullut liikoja. Toisaalta…

”Ei kai sua haittaa, et mä oon vähän ihastunu suhun? Tajuun siis tän kaverijutun, mut voit kieltäytyy, jos sua häiritsee.”

Daniel hipoi hänen poskeaan. ”Ei. Itse asiassa se on aika imartelevaa. Kunhan vaan ollaan samalla sivulla.”

”Ollaan”, Milla varmisti ja samassa Danielin huulet olivat jo kiinni hänen omissaan.

marieophelia:
Pakkoavioliitto on yleensä varsin viihdyttävä trope (kunhan ei osu omassa elämässä kohdalle), eikä tämäkään teksti tuonut poikkeusta. Tykkäsin tosi paljon, että tämä on toteutettu omilla hahmoilla. Murhamysteeri yhdistettynä kuolleista palaamiseen koukutti heti ekasta luvusta ja lukaisinkin koko tarinan melkein putkeen eilisen aikana.

Ainoa mikä minua häiritsee on, miten nopeasti Daniel sopeutuu nykyelämään ja miten terävä hän on hoksaamaan asioita. Esimerkiksi mun mamma ei vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen ole tajunnut, että kännykästä voi katsoa kelloa :D Mutta ehkäpä Daniel tietämättään sai limbossa jotain valmennusta -- oppihan hän suomeakin! Ja toisaalta juoni on huippuviihdyttävä tällaisena vähän vauhdikkaampana, joten tiettyjä mutkia varmaan täytyy oikoa suoriksi ihan lukumukavuudenkin vuoksi. Danielia ja Millaa ehdottomasti shippailen ja jännittyneenä odotan, mitä kaksikko saa Danielin murhasta selville!

Jään siis seurailemaan tätä innolla! :)

Kelsier:
marieophelia: Kiva ,kun olet kommentoinut ja tykännyt. Ideana on tosiaan, että Daniel on saanut tiedostamattaan tietoja limbossa. En halunnut, että hän joutuu järkyttyneenä ihmettelemään jokaista nykyajan asiaa.  ;D Kiitos kommentista :-*

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------




21. luku: Juhlii ne muutkin nuoret



Daniel osasi totisesti suudella. Mies piti toki kaiken kanssakäymisen siveästi suukkoina, mutta Milla pystyi helposti kuvittelemaan, miltä kielen kanssa tapahtuva imuttelu mahtaisi tuntua.

”Olet ihana, kun olet puolellani ja autat minua”, Daniel mumisi lopuksi hänen huuliinsa.

Milla punastui. ”Älä ny. En mä vielä kovin paljo oo saanu aikaseks.”

Daniel veti hänet tiukkaan halaukseen. ”Oletpas. Ja haluan huomauttaa, että se, etten rakasta sinua romanttisesti ei suinkaan tarkoita, ettenkö välittäisi sinusta kovasti.”

Millan tyhjään päähän pölähti hölmö ajatus siitä, kuinka Nemon mielestä hän varmaan juuri nyt haisisi läpikotaisin Danielilta. ”Kukaan ei oo koskaan ennen sanonu mulle mitään noin kaunista. Pitänee rueta hankkimaan parempia poikkiksia.”

Daniel pörrötti hänen tukkaansa. ”Hyvän miehen sinä ansaitsetkin.”

Milla teki päivällä hieman töitä ja antoi Danielille tutkittavaksi muutaman vanhan valokuva-albumin, joiden olemassaolo oli muistunut hänen mieleensä. Tämä katseli niitä innokkaasti, kunnes Milla arveli, että postipoika oli varmaan käynyt ja käski noutamaan postin. Daniel humautti hänen eteensä kohta Postisen ja kirjekuoren, jonka päällä ei lukenut mitään. Milla aukaisi sen innokkaasti Danielin istuutuessa silmät uteliaisuudesta kiiluen. Nemo oli toiminut nopeasti. Listan ainoa heikkous oli, ettei siinä ollut erikseen lueteltu kaikkia kutsuja vaan kreivi tai herra se ja se perheineen tai aveceineen.

Daniel hymähti Millan valitukselle. ”Kyllä minä muistan riittävän tarkasti, kenellä oli lapsensa mukanaan ja kenellä rakastajattarensa. Näkyykö teidän vieraslistoissanne muka jokainen pikkuinenkin.”

”Tietty. Kyllähän neki syö. Vähänkö ois noloo, jos tyyliin kaikille häävieraille ei riittäs ruokaa.”
Milla alkoi käydä listaa läpi lukien nimen kerrallaan Danielille. ”Paroni Dashmeadow…”

”Ymh… hänen poikansa Elijah oli epäsuosiossa. Oli sekaantunut johonkin hämärään kaupankäyntiin. Perhe yritti itseasiassa parhaansa mukaan päästä irti hänestä ainakin seurapiirien tasolla.”

Milla tökki kohtaa, jossa hänet oli keskeytetty. ”Tässä sanotaan, että vaimoineen. Ei puhetta muista.”

Daniel nojasi tuolin selkämykseen ja pani kätensä itsevarmasti puuskaan. ”Yksi tyttäristä oli siellä myös. Hän vain löytyy aviomiehensä tittelin alta. Mutta Elijah olisi kyllä päässyt kuokkimaan isänsä kutsulla.”

Milla naputti hänen puheitaan auki olevaan tiedostoon. ”Olitteks te Elijahin kanssa hyviäkin tuttuja?”

Daniel pyöritti päätään. ”En minä tuntenut häntä niin hyvin, että hän olisi halunnut tappaa minut, jollei sitten hetkellisessä hulluuskohtauksessa. Sen perusteella mitä olen kuullut skenaario ei olisi aivan mahdoton.”

Milla avasi selaimen ja laittoi Dashmeadow´n nimen hakukenttään. Ei siitä haittaakaan olisi. Suku oli otsikoiden perusteella vieläkin varsin varakas, kenties Elijahin epäilyttävistä liiketoimista oli lopulta ollut hyötyä. Hän näytti tuloksia Danielille, joka tuhahti.

”He onnistuivat siis säilyttämään omaisuutensa. Entä sitten?”

Milla virnisti, kun aitoenglantilainen snobismi alkoi taas nousta esiin. ”Täs on kuule ollut välis yks pörssiromahdus ja useempi lamakausi. Puhumattakaan kahesta maailmansodasta. Ja mun käsittääkseni aatelissukuihin tapas syntyä ajoittain tuhlaajapoikia, jotka tärväs rahat ties mihin.”

Daniel näytti hapanta naamaa. ”Olet tietysti oikeassa. Entä jos kokeilisit pelkästään Elijahilla?”

Kävi selväksi, etteivät vain oman ajan juoruilevat seurapiirit olleet pitäneet Elijahin bisneksiä hämärinä. Suvulla oli tarvetta vakuutella, että vaikka rahat oli joskus saatu vähemmän kunniallisesti, ainakin niillä myöhemmin tehtiin hyväntekeväisyyttä.

”Meidän pitää nyt miettiä Salemin kannalta”, Milla sanoi raapien leukaansa. ”Voihan olla, et Elijah on joskus ollu suoras yhteydes Salemiin.”

Daniel puri huultaan ja meni hakemaan lasin vettä. ”Hän olisi siis kirjoittanut sopimuksen paholaisen kanssa.”

Milla kohautti harteitaan. ”Ei Salem oo mikään paholainen, ainakaan Nemon mukaan. Mut pahois aikeis se on varmaan ollu.”

Daniel toisti hänen eleensä peilikuvana. ”Jos jätetään Elijah muistiin ja siirrytään eteenpäin?”

Milla lukaisi kaikki E:llä ja F:llä alkavat nimet, mutta kukaan heistä ei vaikuttanut potentiaaliselta. Sitten silmät osuivat johonkin tuttuun. ”Andrew Greenhill. Siithän me ollaan puhuttu aikasemminkin. Et maininnu, et se ois ollu Elsewoodeilla."

Daniel osoitti Millalle haluavansa nähdä, missä miehen nimi luki. ”En tiennyt, että hän oli siellä. Itse asiassa en tiennyt, että hän oli tullut kotiinsa ollenkaan. Tarkoitan, ettei hän ainakaan yöpynyt Greenhill Housessa.”

Millalla välähti. ”Te olitte naapureita. Siks sä sanoit, et ootte leikkiny lapsina yhes pikkuveikan kanssa. Ja taisitte tietää ilman someekin, kuka millonki oli viereises talos viereisilla?”

Daniel tökkäsi Millan jalkaa varpaillaan pöydän alla. ”Yritimme tietysti pysyä perillä siitä, kuka talon väestä oli kulloinkin kotona. Se kuuluu yleiseen kohteliaisuuteen.”

Miehen virnistely kertoi, että muutkin juorut oli otettu mielellään vastaan. Milla kohotti kulmiaan ja luetteli listaa eteenpäin. Daniel muisti kaikki loput vieraat suurin piirtein, mutta kukaan ei vaikuttanut potentiaaliselta murha-asian suhteen.

Milla taitteli paperin siististi läppärinsä viereen. ”Mieti viel, et voisko jollakin näist olla kuokkiva sukulainen tai vastaava. Ei ne aina tuu heti mieleen. Mut mulle tuli ajatus, voisko Elijah ja Andrew liittyä jotenkin toisiinsa. Oletsä koskaan kuullu kummankaan ääntä?”

Daniel veti huulensa dramaattiseen mutruun. ”Onko vielä muuta? Luulen, että päähäni mahtuisi vielä pari tärkeää kysymystä.”

Milla nousi ja meni muina miehinä tarkastelemaan jääkaapin sisältöä. ”Ei mul muuta. Mä voin keksii mitä syödään, niin sun kuuppa ei ylikuumene.”

Daniel harppoi pitkin askelin hänen taakseen ja alkoi kutittaa. Milla oli tikahtua. ”Noin ei kuule puhuta aviomiehelle”, mies sanoi ääni vakavana.

Milla sai oven vaivoin kiinni. Hänen kääntyessään Daniel siirtyi nojaamaan saarekkeeseen kädet ylhäällä.
”Ensin sitä ei haluta läheisyyttä vaimon kaa ja sitten ollaan jo opettamas tapoja.”

Milla oli saanut ääneensä pientä terää ja tarttuen Danielin ranteisiin veti ne viileää kivipintaa vasten. Hän tuijotti miehen kauniinsinisiin silmiin niin kauan, että tämä käänsi katseensa. Päästäessään irti Milla yllättyi hetken intiimiydestä. Aivan kuin heidän välillään olisi kulkenut sähkövirta. Hän arveli, että Daniel karkaisi saman tien, mutta tämä jäikin paikalleen hänen käsiensä väliin ja hymyili kulmiensa alta.

”Sanoisin, että sinun kanssasi pääsee pidemmälle neuvottelemalla. Vähän niin kuin hyvin villin varsan.”

Milla näytti kieltä virnuilevalle naamalle. ”Mä luulin, et villikoille annetaan raippaa.”

Daniel asetti kämmenensä kevyesti hänen lavoilleen. ”Raipan saa tuta siinä vaiheessa, kun ratsu päättää heittää sinut selästään pahassa paikassa. Lempeydellä voittaa aika paljon.”

Millalta pääsi rentoutunut huokaus. ”Kuule, piilottelit sä tätä puolta itestäs, kun olit elossa? Meinaan vaan, et ottajia olis varmaan riittäny, jos olisit näyttäny sen.”

Surumielisyyden väre hiipi Danielin huulille. ”25-vuotias harvemmin ajattelee, että hänellä on kiire… no, yhtään minnekään.”

Milla tökkäsi miestä hellästi rintaan. ”Mä luulin, et naiset oli teidän mielest sen ikäsinä ikäloppuja, jotka saatto haaveilla enää vanhanpiian elämäst.”

Daniel kietoi hänet halaukseen. ”Pakko myöntää, että isä taisi haluta minun naivan jonkun 18- tai 20-vuotiaan neidon. Mutta – jos asiat olisivat toisin – olisin kyllä paljon tyytyväisempi sinuun kuin sellaiseen nuorikkoon.”

Milla nojautui hetkeksi syvemmälle, irrottautui sitten ja alkoi tutkia ruokatarvikkeita uudelleen.

Kelsier:

22. luku: Koskaan ei pitäis odottaa puolta tuntia kauempaa


Myöhemmin he juttelivat tarkemmin Dashmeadoweista ja Greenhilleistä, mutta Milla tulkitsi, etteivät perheet olleet murhanhimoisia, ehkä nimenomaan Andrew´ta ja Elijahia lukuun ottamatta. Itse asiassa he vaikuttivat tavallisilta nirppanokkaisilta ja pikkuisen rasistisilta brittiylhäisöperheiltä.

”Mä mietin, et voisko Andy ja Elijah olla tavanneet armeijassa?” Milla pohti hiuksiaan haroen. ”Tiiän, et E oli liikemies, mutta eikös kaikki aatelispojat saanet jotain sotilaskoulutusta.”

Daniel oli heittäytynyt pitkäkseen olohuoneen sohvalle, jonka laitaan Millan hartiat nojasivat. ”Minä en saanut. Paitsi, että opettelin ratsastamaan ja sisäoppilaitoksessa oli sotilaallinen kuri.” Hän naurahti omalle vitsilleen. ”Pysyäkseni asiassa, on kai se mahdollista. Tunnen Dashmeadowt huonosti ja oletin automaattisesti, että Elijah on käynyt sopivasti kouluja ja mennyt sitten jonkun pankkiirin luokse oppiin tai jotakin sellaista.”

Milla jätti asian sikseen, sillä hänen mieleensä oli juolahtanut jotakin muuta. ”Jos otetaan toisenlainen näkökulma. Mehän tiedetään, et Elijah kuoli -50-luvulla ja voidaan kai turvallisesti olettaa, ettei Andrew´kaan kupsahtanut heti seuraavana päivänä sinun jälkeesi.”

Daniel suuntasi katseensa Millaan. ”Mihin sinä pyrit?”

Milla ei oikein ollut varma itsekään. ”Kai mä sitä, et jos aatellaan, et Salem ois suoraan sekaantunu sun murhaan ja haluis peitellä sitä, niin Elijahille olis pitäny käydä paljon huonommin, jos se on sun tappaja.”

Daniel nousi ylös sohvalta ja vääntäytyi Millan viereen. ”Miksi huonommin? Eikö juuri se, että hän kuoli luonnollisen kuoleman melko iäkkäänä, ole paras suoja Salemillekin? Jos niillä on silloinkin ollut joku peli käynnissä, niin olisi epäilyttävää, jos pelinappulat alkaisivat yhtäkkiä kuolemaan tuosta vain. Ja tarkoitan nyt omia pelinappuloita, koska vastustajan siirreltävistä he tuskin välittävät.”

Millan käsi etsiytyi luonnostaan Danielin reidelle. ”Mähän sanoin, et sä oot fiksu, kun vaan rupeet. Jos sä oot ollu tietämättäs nappula jo jossain Salemin aikasemmassa pelissä?”

Daniel pyöritti päätään. ”En usko, että olen. Nemohan sanoi, että tässä on Salemille jotain henkilökohtaista. En tiedä tuliko hän itse ajatelleeksi, mutta ehkä tämä ei liity peliin ollenkaan.”

Milla tuijotti Danielia hetken aikaa hämmentyneenä, mutta sitten hänen päässään syttyi lamppu. ”Sä meinaat, et tää ois henkilökohtasta laatikon ulkopuolella?” Hän sai vastaukseksi epävarman nyökkäyksen. ”Hemmetti, Daniel, se kävis järkeen. Sillon Salem ei ois kehittäny yhtäkkisiä tunteita nappuloitaan kohtaan, ei nyt eikä menneisyydessä. Mut mitä me ollaan juteltu niin sä et ole sekaantunu mihinkään hämärään. Ja jos mä Andyn ja herra E:n kohdalla epäilinkin, et oot hakkaillu niiden tyttöjä, niin Salemin kohdalla se on aika epätodennäköstä.”

Danielin suu venyi kirpeään virnistykseen. ”Niin, tässä tapauksessa kaikki on varmaan mahdollisuuksien rajoissa. Seuraava ehdotus ei ole kunniallinen, mutta meidän pitäisi varmaan etsiä törkyä sekä Andysta että Elijahista. Muuten tuskin keksimme miksi Salem olisi ollut kiinnostunut heistä.”

Milla nipisti hieman housujen alla tuntuvaa lihasta. ”Sä oot siis alkanu ajatella, et E on sun tappaja. Kun Andyn äänen sä oisit luultavasti tunnistanu.”

Daniel kohautti harteitaan. ”Se on meidän tutkimustemme perusteella paras lähtöolettamus, eikö vain? Voimmehan me aina palata takaisin tähän pisteeseen, jos olimme väärässä.”

Millaan katsovissa koiranpentusilmissä heijastui epävarmuutta, vaikka sanojen takana oli pontta.

”Tietty voidaan. Ja netistä löytyy taatusti lokaa jokasesta eläneestä ihmisest, jos vaan jaksaa kaivaa. Elihän oli hankkinu rahansa jotenkin rikollisesti, siin meille eka kohde.”

Seuraavana päivänä Millan hoidettua ensin juoksevia työasioita, he aloittivat etsinnän. Milla oli salaa toivonut, että Elijah Dashmeadow´sta olisi kirjoitettu jossain kirjassa, kun hänen jättämiään perintörahoja oli myöhemmin käytetty hyviin töihin. Nopeasti osoittautui, että miehestä oli tehty kokonainen teos ja kirjoittaja oli vieläpä joku perheen ulkopuolinen eli sisältö tuskin oli pelkkiä kaunisteltuja ylisanoja. Ennen Amazoniin menemistä Milla päätti huvikseen katsoa löytyisikö kirjaa kirjastosta. Yllätyksekseen hän huomasi kaukolainan olevan mahdollinen ja soitti kirjastoon, jotta varmasti tekisi tilauksen oikein. Teoksen saamiseen kuluisi jokunen päivä.

Milla selitti jutun juonen Danielille ja mainitsi samalla, että hänen – siis heidän – olisi taas illalla lähdettävä varjostusreissulle. ”Mut täl kertaa se on hauskempaa. Kohde on yhes baaris, joten voidaan nauttii oluesta samal, ku vahditaan”, hän vastasi Danielin epäilevään ilmeeseen.
 
Milla meikkasi kylpyhuoneen peilikaapin edessä. Jostain syystä laittautuminen tuntui pitkästä aikaa todella kivalta. Tai tiesihän Milla mistä se johtui. Kun hän oli ilmoittanut menevänsä kohentamaan naamaansa, Daniel oli sanonut, että hän oli jo nätti eikä tarvinnut mitään kohennusta. Se oli saanut Millan sydämen sykähtämään, vaikka mies tietysti oli vain ystävällinen. Hän oli mielestään aina ollut aika tavallisen näköinen, vaikka kaikenlaiset monnit se mielessään hänelle baareissa hymyilivätkin. Hän veti päälleen vessanpöntön kannelle lojumaan heittämänsä tiukat farkut, joissa hänen perseensä näytti suoraan sanottuna helvetin hyvältä. Danielkin ilmeisesti ajatteli niin, sillä Milla kuuli hänen jupisevan jotain siitä, kuinka ei päästäisi oikeaa vaimoaan ikinä ulos tuollaisissa.

”Mut nehän on sua varten”, hän sanoi hunajaisesti saaden miehen punastumaan.
 
Pub Castro ei onneksi ollut mikään räkälä, jos nyt ei mikään fiinein hipsterien oluen maistelu paikkakaan. Milla ohjasi Danielin istumaan korkean pöydän ääreen baaritiskin lähelle ja meni itse tilamaan heille juomat. Hanaolut oli peruskoffia, mutta se saisi nyt kelvata. Kytättävä ei ollut vielä saapunut, joten he saattoivat keskustella niitä näitä, aluksi siitä, että olut oli Danielista aika pahaa. Yhtäkkiä mies päästi matalan uhittelevan urahduksen. Milla kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi selvästi pohjia ottaneen tyypin perääntyvän hieman.

”Mitäs toi oli?”

Daniel laittoi kämmenensä hänen polvelleen. ”Hän tuijotti sinua.”

”Ja aattelit vähän niin ku muistuttaa, et mä oon varattu.”

Daniel pyöräytti silmiään. ”Ei, mutta hänen katseensa harhaili… tuota… öö… sopimattomissa paikoissa.”

Milla sipaisi miehen sormia. ”Hyvin toimittu. Vaan sul on tänään lupa tsiigailla niitä sopimattomia paikkoja.”

Daniel oli tukehtua ottamaansa suulliseen.

Onneksi Millan odottama tyttö ilmestyi seuraavalla ovenavauksella kiehnäten kundin kainalossa, joka ei todellakaan ollut hänen poikaystävänsä. Jätkä näytti melkoiselta kovikselta, hänen kaulansakin oli lähes poskipäitä myöten tatuoitu. Milla tarkkaili sivusilmällä, kun pariskunta ja joukko muita ahtautui yhteen loosiin. Toimeksianto oli siitä harvinainen, ettei hänen tarvinnut ottaa kuvia tai muitakaan todisteita, poikaystävä halusi hänen vain tarkkailevan ja sitten kertovan havainnoistaan. Tytön silmät näyttivät niin kummallisilta, että poikkiksen epäilyt huumeiden käytöstä uuden ihastuksen kanssa olivat tainneet osua oikeaan. Daniel ilmoitti tarvitsevansa wc:tä ja Milla osoitti päällään missä helpotushuoneet sijaitsivat.

Joku mies tuuppasi Millan olkapäätä ja pysähtyi pyytelemään anteeksi. Milla hätisti hänet pois ja keskittyi katsomaan vahdittavaansa. Hän hörppäsi tuopistaan.

”Milla, onko sinulla huono olo?”

Hän havahtui Danielin hiljaisiin sanoihin. Päässä tuntui jotenkin haperolta ja häntä huimasi.

”Ei…” Milla horjahti, kun näkökenttä sumentui sekunniksi.

Daniel tuki häntä ja hän kuuli tämän sanovan jotain kotiinlähdöstä. Milla yritti väittää vastaan, mutta mustuus yllätti hänet uudestaan eikä poistunut enää.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu