Kun 19-vuotiaasta Alisasta tulee maagi Valveen nuori morsian, ei mikään ole enää entisensä....päätin lukea tämän kokonaan.
maagi Valveen nuori morsian
maagi
Seinille kiinnitetyt lyhdyt pitävät loitolla pahimman pimeän
Hänen taikuutensa tuoksu on metsän hämärän ja virtaavan veden tuoksu.♥
”Isäntä saattaa olla itsepäinen, mutta teidän tulonne todistaa, että hän on hyväksynyt tilanteen. Älkää huoliko."Heitti kaikki kuvitelmani ja luuloni avioliiton tarkoituksesta päälaelleen, mutta jatkoa lukemallahan se syy selviää ;)
”Sisään ei pääse, ellet salli sitä.”
”Et edes sinä?”
Vastaamisen sijasta Valve vain hymyilee vinosti.
(Hotkaisen nämä aina niiden ilmestyttyä, mutta jos en kommentoi heti, se tuppaa välillä jäämään - pahoittelut siitä!)Huomaan itsessäni vähän samaa vikaa, mutta josko nyt vaikka saisin paikattua tilanteen tällei yli 20 raapaletta edellisen kommentin jälkeen...
Tulen ajatelleeksi, ettei minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hänen taikuutensa toimii.Raapaleesta 23 bongasin tuplakiellon. En tiedä, oliko tuo vahinko vai tarkoitus, mutta ajattelin nostaa tuon esille kuitenkin.
ehkä minun jonakin päivänä on löydettävä tieni takaisin kotiin.<3
Hiuksissani on edelleen vaimea kuolleiden kukkien tuoksu.Todella vaikuttavaa, ja tykkään tämän jatkumosta aloitukseen, jossa mainittiin myös kuolleet kukat hiuksissa.
Tieto siitä, että Valve on muualla, tekee hengittämisestä hiukan helpompaa.Tämä kertoo hienosti siitä, kuinka epävarma Alisa (ainakin vielä) on tämän kaiken keskellä.
Vähän kerrallaan päiväni linnassa saavat muodon. Ne koostuvat hiljaisista aamiaisista, lukusalin kirjoista, Eddan keittiön lämmöstä auttaessani taloustöissä.Tähän ollaan jo päästy, vaikka osia ei ole edes neljääkymmentä! Raapaleiden määrästä on hauska katsella ajan kulumista, nyt ollaan jo asian ytimessä, siellä fantasian syvimmässä olemuksessa. Arkielämä sujuu ja Alisa on tavallaan löytänyt paikkansa, mutta sitten tulee tämä käänne, Kiira astui mukaan kuvioihin. Nyt mua lähinnä hämmentää, kuka hän on ja miten hän liittyy Valveeseen tai Alisaan... Tarvitsen vastauksia! Epätietoisuus kalvaa vähäsen, mutta ainakin nyt voi olla varma siitä, että asiat ovat alkaneet edetä. Odotan innolla mitä tuleman pitää, ei tällaiseen juonenkäänteeseen halua jäädä jumittamaan pidemmäksi aikaa.
”Väitätkö, ettei tyttö kestäisi ævintýria? Minusta hän vaikuttaa pystyvämmältä kuin ne, joita Rahkolla oli tapana valita.”Tuo mystinen otsikon sana mainittu, mutta mitä se tarkoittaa? Mitä Alisasta tahdotaan? Kysymyksiä on edelleen ilmassa, vaikka teksti antaa vastauksia koko ajan. Kiitoksia siis näistä raapaleista, seuraavia odotellessa!
Valven läsnäolo tekee minut liian tietoiseksi omista ääriviivoistani.Niin upeasti ilmaistu ja tällaisia kohtua löytyy niin paljon enemmänkin!
”Niinhän sinä luulet, krummí”, Kiira sanoo. Hänen suunsa hymyilee edelleen, mutta silmät eivät. ”Etkö muista, kuka korjasi heidät pois aina Rahkon kyllästyttyä? Siihen aikaan en ollut koskaan nälkäinen.”
”Minä en ole hän.”
Tällä kertaa hänestä huokuu vapaana virtaavan veden kirkkaus.
Ne koristelevat meidät kuolleilla kukilla.
Jokin ilmeessäni saa maagin kallistamaan päätään, tekemään kädellään huomaamattoman eleen itseään kohti: tajuan, että hän toivoo minun jäävän.Ah, tykkään tän kaksikon kommunikoinnista. Huomaamattaan he ovat jo niin tuttuja toisilleen, että ymmärtävät toisiaan ilman sanojakin. Hii, toivottavasti heillä olisi lisää kohtauksia kahdestaan, eikä Valven tarvitsisi olla koko ajan työmatkoilla toisella puolella maata.
En ole kertonut kenellekään epämääräisestä levottomuudestani, mutta totta kai hän tietää siitä.Aww, tää näiden kahden luonteva suhde jotenkin on niin herttainen, vaikka molemmat tietyllä tapaa vielä vierastaakin toisiaan. Toivottavasti jossain vaiheessa pääsevät taas tutustumaan toisiinsa hieman paremmin. Ehkäpä juhlat ovat hyvä paikka sille...? Jutustelua tanssin lomassa ja niin pois päin. :D
Silti minä voin tuntea hiuksissani hetken hänen hengityksensä.ja
Sanomatta enempää Valve vetää minut lähelleen, kietoo käsivartensa ympärilleni: saatan tuntea hänen taikuutensa kulkevan lävitseni painaessani silmäni kiinni. Se on kuin aalto tai ehkä sittenkin tuuli, yhtäkkinen metsän hämärän maku suussani, enkä minä edes tiennyt että se voisi maistua miltään. Kaikki on selkeämpää pimeässä.
Se on viimeinen ajatukseni siirtoloitsun tarttuessa meihin.
Valve on painanut minut lujasti itseään vasten, niin lähelle, että kasvoni ovat lähes hautautuneet hänen kaapunsa pehmeään kankaaseen. Maagin kädet ovat ympärilläni lämpimät.Awww, tuitui. ^^ Siitä se lähtee, eiköhän nämäkin vielä jossain vaiheessa totu kunnolla toisiinsa.
”Kohota katseesi, kalvaslinnan Valve. Tiedät kyllä, että sinä jos kuka voit puhutella minua oikealla nimelläni.”Plus tää kohta! Valven suuri kunnioitus ja arvostus maagikkona tule entistä enemmän esiin ja mietin, joutuuko Alisa jossain vaiheessa pohtimaan, kuinka suureen rooliin onkaan astumassa. Olen ymmärtänyt, että Valve on kuitenkin yksi suurimmista maageista alueella, joten Alisalta tulevana maagin vaimonakin luultavasti tullaan olettamaan jotain tulevaisuudessa. (en kyllä tiedä mitä, musta tuntuu, että en nyt osaa selittää kunnolla sitä, mitä ajan takaa... :D)
Tunnen Valven katsahtavan suuntaani syrjäkarein, mutta mitä ikinä maagi vastauksestani ajatteleekin, hän ei lausu sitä ääneenJa nämä kaksi sen kun vain jatkavat toistensa lomitse kiertelyä, ei sanota sitä mitä pitäisi, tehdään vain se mitä pitää ja niin edelleen. Voi että, toivoisin niin, että pääpari saisi hetken aikaa hengähtää ihan keskenäänkin, vaikka on ihan ymmärrettävää, että maagin loitsuja kaivataan kuningaskunnan joka kolkassa.
Kysymys saa aikaan teräväreunaisen hiljaisuudenPakko nostaa tämä vielä erikseen, koska mielestäni tässä oli jotenkin tosi hyvä muotoilu. Ah, voin niin kuvitella, millainen tuo hiljaisuus on ollut!
Ensimmäiseksi minä näen pimeän.
Aiemmin se on kaiketi ollut puu, korkeampi muita. Nyt sen irti revittyjen oksien tilalla kasvaa kuitenkin jotakin mustaa ja kuvottavaa, kalmanhajuista. Mätä pulppuaa puusta kuin veri syvästä haavasta, hitaasti mutta vääjäämättä. Maahan vuotaessaan se on muuttanut nurmen tuhkaksi ympäriltään.
Lasten naurunpyrskähdykset täyttävät ilman kuin pienten lintujen sirkutus.
Valvekaan ei ollut silloin kuin vasta pahainen oppipoika, maistanut taikuutta ensi kerran.Maistanut, aika ihana. Tuossakaan ei nyt varmaan ollut mitään kovin kummoista, mutta erottui silti jotenkin muun tekstin seasta :'D
Hänen silmiensä harmaa on alkanut jo tummua taikuuden painosta.Ihana lause! <3
Mädän löyhkän sijasta meitä ympäröi kuitenkin kukkien tuoksu, yhä täyteläinen lämpimästä päivästä, sekä korppien huudot. Linnut olivat selvästi odottaneet meitä.Oli pakko nappaa tää, kun tämä oli jotenkin niin hienosti kuvailtu. Plus Valven korpit, jotka valvoo kaikkea, kivaa taas muistuttaa lukijoita näistä perusjutuista tälleen sivussa, kun kuitenkin huomio on pitkään ollut muissa maisemissa.
Tällä kertaa en käännä katsettani pois. En, vaikka olemme niin lähekkäin, että voin tuntea Valven hengityksen hipovan kasvojani.NYT SE TAPAHTUU
Tajuan Valven tarkastelevan minua kuten minä häntä. Emme ole liikkuneet kauemmaksi toisistamme, vaikka niin suoralle läheisyydelle ei ole enää mitään syytä. Maagin ilme on tutkiva, aivan kuin hän yrittäisi yhä saada minusta selville jotakin tärkeää: salaisuuksia, joista en ole tietoinen edes itse.NO NYT. NYT SEN ON TAPAHDUTTAVA.
Hän sanoo kuitenkin vain:
”Vaikutat väsyneeltä. Sinun kannattaisi mennä lepäämään.”
Äidillä oli tapana sanoa, että isä oli tulvan tuoma haaveilija.Niin monta ihanaa kuvausta, virkettä ja lausetta kuin tässä tarinassa on ollutkin, on toi ehdottomasti yksi mun suurimmista suosikeista koko tältä ajalta. Mä en oikein osaa ees selittää, että mikä tosta tekee niin hyvän, mutta se vaan on loistava. Voiko yksittäiselle virkkeelle perustaa fanikerhon? Äh, miten se ootkin niin taitava??
En ylläty nähdessäni, että Valve pudistaa päätään sanoilleni. ”Kiität minua turhaan. Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta. ”
Maagi sanoo sen katse lukemassaan kirjassa, melkein etäisesti. Silti jokin hänen äänessään saa lempeän lämmön hiipimään hiljaa kaulaani pitkin.
En ylläty nähdessäni, että Valve pudistaa päätään sanoilleni. ”Kiität minua turhaan. Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta.”
Maagi sanoo sen katse lukemassaan kirjassa, melkein etäisesti. Silti jokin hänen äänessään saa lempeän lämmön hiipimään hiljaa kaulaani pitkin.
Ulkona liikkuessani korpit seuraavat minua herkeämättä, väistymättä missään vaiheessa viereltäni.Awww. Jotenkin otin tämän kohdan Valven salaisena huomionottona Alisaa kohtaa. Vaikka mies ei fyysisesti voikaan olla vaimonsa vierellä, hän kuitenkin pitää huolta ilman, että tekee siitä suurta huomiota. Plus se, että Alisa on jo niin tottunut niihin, jotenkin kuvastaa muutenkin hänen ja maagin suhdetta. He ovat jo tottuneet toisiinsa, vaikka mitään suurempaa ei olekaan tunnustettu.
Tajuan etäisesti, että osa minusta haluaisi jäädä vielä pieneksi hetkeksi.Toinen awwww. Ehkäpä jossain vaiheessa Alisa voi viettää pidempiä aikoja Valven kanssa tuntematta itseään vaivautuneeksi tai jompi kumpi ei kokisi tarvetta puolustella tilannetta, johon ovat ajautuneet. Välillä tuntuu, että Valve edelleen kantaa sydämellään raskaasti sitä, että Alisa on joutunut lähtemään kotoaan tuntemattoman maagin vaimoksi.
En suostu taipumaan miesten säälivien katseiden alla. Käteni tärisevät silkasta kiukusta ottaessani heidän tuomiaan viestejä vastaan. Hän on ollut minulle hyvä, haluan sanoa heille. Hän on hyvä, eikä teillä ole oikeutta väittää muuta täällä, hänen omassa kodissaan.Tää oli hyvä kohta! Selvästi huomaa, kuinka tärkeäksi Valve on jo muodostunut Alisalle. Olisit Alisa vain noussut puolustamaan miestäsi! ^^
lehahtaen ympärilleni yhtenä mustien siipisulkien sekamelskana
Valve tarkastelee minua vielä tovin ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, vilkaisten sitten tavaroita työpöydällään.Minulle on ainakin opetettu, että vilkaisten-muoto viittaa siihen, että tarkastelu ja vilkaiseminen tapahtuvat täysin samaan aikaan, mikä vaikuttaa fyysisesti mahdottomalta ellei Valven silmät käänny eri suuntiin niin, että toisella tarkastelee Alisaa ja toisella vilkaisee tavaroita. ;D Näin ollen tässä virkkeessä myös sitten-sana on ristiriidassa lauseenvastikkeen kanssa, sillä se viittaa, että tarkastelu ja vilkaiseminen tapahtuisivat eri aikaan, peräkkäin.
Kävelen huoneen poikki lähes liioitellun huolellisesti, peläten koskevani vahingossa johonkin, mihin ei pitäisi.Tämä toimii, sillä pelätessään voi samalla kävellä.
Hän kääntyy katsomaan minua, huomaten kädessäni olevat kirjeet.Kääntyy huomaten. Tämä on rajoilla.
”Se on siis totta. Maagintyperys todella yritti karkottaa mädän tammesta. Kuinka tavattoman epäonnista.”
”Ei”, hän sanoo äkkiä. ”Se on sinun omaa taikuuttasi, eikö niin? Juuretonta taikuutta. Mutta se on vasta heräämässä sisälläsi.”Ohhohhoo! :o Itselleni heräsi ihan samoja kysymyksiä kuin Kiiralle. Tietääkö Valve? Miten tätä voi jalostaa? Oletan, että seuraavissa osissa (tai siis jossain vaiheessa) asia selviää paremmin ja ehkä Alisa saa tutustua mahdolliseen taikuuteensa paremmin Valven ohjauksessa (oooo, näen tämän niin pariskuntaa lähentävänä asiana, aww).
Isä oli ostanut minulle ja Malvalle satukirjan täynnä kauniita kuvia, vaikka meillä ei oikeastaan olisi ollut varaa siihen.
Valve pitelee minua sylissään tavalla, jota en ole kokenut koskaan ennen: epätoivoisesti, vetäen minua aina vain lähemmäs itseään, yrittäen sulkea pienimmänkin tyhjän tilan välistämmeAaaaaaaaa! Valve on huolissaan tapahtuneesta. Voi häntä, ehkä Kiiran yllättävä saapuminen pihamaalle saisi kenet tahansa pois tolaltaan. Onneksi Alisa antoi halauksen tapahtua, pienillä askeleilla lähemmäs. Muutenkin kiva, että heidän välinen kanssakäymisensä tapahtuu juuri tällä tavalla, hitaasti mutta varmasti kohti toista. Ehkä jossain vaiheessa tulee törmäys kovempaa, mutta tähän asti on mukava seurata, kuinka he selvästi vielä kiertelevät toisiaan, vaikka haluaisivat tutustua paremmin.
”Sen, ja alati kasvavan yksinäisyytensä, vuoksi, Rúne teki valinnan: hän otti taikuutensa, hohtavan kuin jalokivi, polttavan kuin tuli, ja rikkoi puolet siitä pieniksi palasiksi. Palaset hän muutti sateeksi, ja iltahämäräksi, ja auringonvaloksi, ja levitti sen kaiken tulevien vuosien kerroksiin. Siitä tuli maagin perintö seuraaville sukupolville: hänen omaansa rajallisempi, mutta silti vahva taikuus, joka löytää kantajansa lähes täysin sattumanvaraisesti.”
Alisa oli varmaankin Puuskupuh ja Valve Korpinkynsi, miltä kuulostaa? Molemmat olisivat jästisyntyisiä. AU-ficcejä saa halutessaan kirjoittaa, heh. ;D
Huomaan pian, että onnistun siinä hyvin vain lyhyiden sanojen kohdalla - sellaisten kuin uni tai [/i]aamu.
Hänen kasvoillaan on hetken ilme, jota en pyaty kunnolla tulkitsemaan
On kaunis päivä, syksyisen viileä mutta aurinkoinen: valonsäteet ja puiden varjot tanssahtelevat vuoron perään Valven kaavun tummalla kankaalla.
Se on korppikuninkaan katse, tajuan, taikuudesta jo painava
Hän kääntelee käsissään omaa persikkaansa, jota on syönyt paljon minua hitaammin ja siistimmin.Eli ei mehua hihoissa ja hedelmälihaa käsissä ja hampaiden välissä? Suostuiskohan Valve tekemään aiheesta wikiHow-artikkelin?
”Niin. Isäntäni vammat, väsymys, vaikuttavat tarpeeksi vahvoina myös minuun. Sidos on elinikäinen liitto, joka kestää maagin viimeiseen hengenvetoon asti. Kun taikuudenkäyttäjä kuolee, kuolee myös hänen taikuutensa - ja samalla siihen sidoksissa oleva.”Siis kun... joo. Voi nyyhky. Kunpa hahmoja vois halata.<3
Kestää hetki, että Eddan sanat todella valkenevat minulle. Mutta niin ei tapahtunut sinulle. Puristan huuleni yhteen, kykenemättä lausumaan ajatusta. Edda hymyilee hiukan surumielisesti. Hänen kertomuksensa rytmi ei ole enää yhtä tasaisen tyyni kuin aiemmin: tunnistan siitä ohuen kivun säikeen.
”Almuja? Kuollut?” toistan vihaisesti. ”Minä en ole mikään uhri, vaikka joskus typeryyksissäni ehkä kuvittelin niin. Ilman sinun almujasi Malva raataisi juuri nyt pellolla, eikä olisi koulussa oppimassa lukemaan. Meillä ei aivan varmasti olisi enää omaa tilaa. Kuka tietää, missä minä olisin. Äidillä ei ole mitään oikeutta puhua sinulle tuohon sävyyn.”Alisan kiukustuminen oli kerta kaikkiaan I-H-A-N-A-A. Tämä koko kohtaus teki miut todella iloiseksi, koska noin vahva reaktio Alisalta asiassa, joka koskee hänen omaa perhettään, oli kaikessa yllättävyydessään ihan todella piristävä. Jälleen kerran sait hienosti tuotua esille tätä miten paljon näiden kahden välinen suhde onkaan tosiasiassa ehtinyt tässä matkan varrella jo kehittyä. Ainakin kun ottaa huomioon minkälainen repliikki tuota kiukustumista edelsi.
”Hän on minun äitini”, keskeytän. ”Ja sinä olet… me olemme… tässä tilanteessa yhdessä."Noiden raktioiden välinen vastakkainasettelu oli miusta jotenkin niin kovin koominen, että taisin nauraa noilla main lukiessani ihan jopa ääneen. Ensin tuossa on tuo perus kiltti ja puhtoinen Alisa, joka ei voi vielä edes käyttää Valvesta nimitystä sulhanen ja sitten seuraavassa hetkessä onkin jo kiukkupuhina päällä tyyliin "Hitto ei, mun miehelle ei puhuta noin!". En kestä, ihan loistavaa! ;D
A/N2: Tästä kokonaisuudesta tuli aika verkkainen ja Alisa-painoitteinen, toivottavasti se ei tuntunut silti tylsältä lukea tai mitään. Tyyntä myrskyn edellä, jne.
Osaan nyt muutaman uuden vanhan kielen sanan, mutta en edelleenkään tiedä, mitä vheínir merkitsee. Sen ei pitäisi olla mikään yllätys.
Silti tiedän toivoneeni salaa, että löytäisin kirjastosta asiaan vastauksen.
Kirjaston nurkissa varjot syvenevät syvenemistään, kurkottavat iltapäivää kohti.Jotenkin kivasti sanottu :)
On niin paljon, mitä haluaisin hänestä tietää. En pelkästään hänen menneisyydestään tai taikuuteen liittyvästä, vaan myös hänen nykyisyydestäänHeh, same girl, same :D Valve on kyllä niin ihanan mysteerinen hahmo ja koska hän vissiin onkin aika kauan elänyt (en nyt muista mainittiinkö millonkaan ikää?) on niitä elämäntarinoita kertynyt, joten ei ihme että hänen menneisyyttään paljastuu vain pikkuhiljaa.
Mistä syystä hän minut Seremoniassa valitsikin, sillä ei ollut mitään tekemistä haluamisen kanssa. Sen pitäisi olla huojentavaa, joten miksi sen myöntäminen tuntuu nyt niin kivuliaalta?Heheh Alisalta ihanaa piningia (se vaan ei kuulosta samalta suomeks käännettynä anteeksi finglish :D)
Minä seuraan sivusta, kuinka hän pukee ylleen koreimman matkakaapunsa, muuttuu silmieni edessä synkän sadun maagiksi.Tää oli jotenkin kivasti kuvattu kohta, oli pakko lainata se! Harmittaa kyllä vähän Alisan puolesta, kun Valvesta on tullut hänelle niin tärkeä ja sitten toinen muuttuu etäiseksi, vaikka varmasti Valvella on syynsä.
On hetkiä, jolloin valon ja hiljaisuuden tuntu on suorastaan lohdullinen. Kuuntelen sen liikehdintää suljetuin silmin syysöiden loputtomassa pimeässä ja yritän väittää itselleni, että se on taikuus eikä alakulo, joka pitää minut hereillä tunnista toiseen.
Etten ole todellisuudessa lainkaan yksinäinen.
Ihoni alla viipyy hyinen kylmä, jota en saa katoamaan edes keittiön tulisijan ääressä. Kunpa Valve ei olisi ollut minulle koskaan ystävällinen. Ehkä siten hänen jatkuva poissaolonsa ei sattuisi niin paljonasdffghjk fiilaan sua Alisa :D
Minut valtaa niin suunnaton hellyys, etten ole kestää sitä.No kuule sama :D
Pian olemme molemmat poistuneet omille tahoillemme, toisistamme kauas. Pelkurit, Agnes epäilemättä sanoisi.Rakkaat pienet pelkurimme, suudelkaa jo :-*
Valven sänky on suuri kuin saari. Sille mahtuisi helposti kaksi ihmistä.Voi Alisa, Alisa... Sinun olisi pitänyt sanoa tuo ääneen Valvelle.
En ole nähnyt minkään tekstin tapahtumia mielessäni aiemmin näin selvästi: prinsessan rohkeutta täynnä olevan ilmeen hänen kohdatessaan virvatulen, aukion, jolla hän kurkottaa kohti putoavaa tähdenlentoa. Hiisikuninkaan synkänsurullisen katseen.
Ja tuo Hiisiprinsessan tarina, aivan ihana! Keksitkö sen ihan itse vai onko se jostain? (jos se on sun oma sun täytyy kirjottaa siitä joskus ihan kunnon satu tähän niiku spinoff jooko :3 )
Valve on aidosti tuohtunut. Näen hänen pudistavan päätään, kuin jo pelkkä ajatus hänestä rikkomassa omia periaatteitaan olisi täysin järjetön.
Nyyhkäisen, ja käperryn entistä lähemmäs häntä. Valve ei vastustele. Hän silittää hiuksiani varovaisin sormin, kosketus täynnä hiljaista hellyyttä, hiukan kömpelöä. Kuin kyseessä olisi jotakin, johon hän ei ole tottunut.Tämä tämä tämä <3 Ja muutenkin koko loppu asdfggjklkl (((((: <3
Huojennukseni keskelle hiipii kuitenkin tahtomattani myös epäilys. Valve on luonani nyt, koska olen surkea ja peloissani ja tarvitse häntä, mutta entä sen jälkeen? Kun kuumeeni laskee, palaako etäisyys jälleen hänen silmiinsä?Minuakin vähän epäilyttää. Mieleni teki sanoa Valvelle, että mene nyt ********** siitä huolestumasta, kun ei ole ennenkään kiinnostanut. Ja kuinka syvään tällainen Alisan epävarmuus ja epäluottamus Valven tunteita kohtaan juurtuukaan? Vähän aikaa sitten tuli itsekin mietittyä tällaisia samoja ajatuksia: Miksi se muka nyt välittäisi, kun ei se oikeasti edes välitä? Sanat ja jotkut teot ovat ristiriidassa. Kun tätä ristiriitaa ja sitä, että ei voi luottaa, että mikään kestää, jatkuu riittävän kauan, menee tunnelukkojen korjaamiseen yllättävän paljon aikaa. Voi olla, ettei tule enää koskaan luottamaan sen ihmisen tunteisiin, vaikka kuinka vakuuttelisi.
Nukuin hänen sängyssään yksin.Mä von myöntää sun puolesta. ;)
Mikäli toivoin jotakin muuta, en kykene myöntämään sitä itselleni.
Nielaisen. En äkisti tiedä, mitä tehdä käsilläni. Nykäisen hermostuksissani palmikkoani, ja näen Valven seuraavan elettä katseellaan.Tiedän tunteen, Alisa.
On vain harvinaista, että kukaan muu kuin maagi osaisi kuvailla taikuutta tuolla tavalla, noin tarkasti. Selkeästi. On kuin sinä –"Okei nyt heräsi kiinnostus. Mitäköhän Valve mahtaa tarkoittaa? Hän kyllä jättää aina tälläisiä mysteereitä ilmoille. Mietin edelleen, että mitäköhän se vheínirkin tarkoittaa.
Osa minusta toivoo, etten olisi lainkaan herännyt.Same :D
Mitä minä sinulle oikein olen. Se ei ole pelkkä epävarma kysymys, joka käy mielessäni toisinaan, vaan jatkuva aavekipu sydämessä. Mahdoton kadottaa.Tuo aavekipu on jotenkin ihana sana, en oo ennen kuullu käytettävän sellaista, mutta tykästyin siihen paljon :) Ja se kuvaa myös hyvin tuota Alisan pohdintaa. Tykkäsin myös siitä, että Alisan ajatuksissa tuo etäisyys saa tosi vahvan merkityksen, siitä melkein tulee jo melkein näkymätön antagonisti, joka on tunkenut itsensä näiden välille :D
Hänen jyrkkyytensä hämmentää minua: en ymmärrä, miksi hän suhtautuu tällä tavoin johonkin, jonka on tehnyt ollessaan kokematon ja nuori.Miksiköhän niin? Asialla ei taida kuitenkaan olla tekemistä varsinaisesti itse muistinpanojen kanssa? Ehkä muistiinpanot ei nolotakaan Valvea, vaan se mitä ne edustavat ja mistä ne muistuttavat?
Kaikki se poikamainen into ja tiedonjano muuntuneena horjuviksi kirjaimiksi, niin kovin erilaisiksi kuin hänen nykyinen tietämyksensä ja käsialansa.Haluan jääräpäisesti uskoa, että tämä on vain Alisan väärä tulkinta Valven käytöksestä. Eiks vaan? ;D
Sisälläni ailahtaa hellyys. Puren huultani, mutten lopulta voi mitään hymylle, joka hiipii esiin.
”Eivät minun kirjoitusharjoitukseni ole tämän parempia. Kai muistat, että mustetta on aina kaikkialla?”
Silloin minä en seurannut häntä. En tee samaa virhettä enää.Hyvä Alisa! Go, girl, go! Ja Valve, juokset karkuun, sinä munaton pelkuri! >:( Nyt viimeistään on selvää, että molemmilla on tunteita. Täytyy häpeäkseni tunnustaa, että vähän aikaa sitten epäilin Valven tunteita.
Kohotan leukaani ja lähden Valven perään.
Valve ei kumarru puoleeni, tule minua vastaan millään tavoin, joten yletyn ainoastaan sipaisemaan hänen suupieliään. --Tää oli kauhea hetki. Alisan häpeän ja kauhun pystyy tuntemaan niin elävästi. Tämähän nimenomaan on se, mikä eniten pelottaa. Että toinen ei vastaakaan. Hyvä, että hetki jäi vain lyhyeksi. Olisin niin nylkenyt Valven, jos hän olisi jättänyt Alisan vain seisomaan tuossa vaiheessa.
Hämmennys ja epävarmuus valtaavat minut. Olen jo perääntymässä, sydämessäni kammottava, korventava häpeä –
Valven taikuuden kaiku erottuu sekin, kuin jalanjäljet lumessa.Tää oli jotenkin ihana vertaus :)
Vähän kerrallaan me kuromme umpeen viimeisenkin etäisyyden väliltämme – eikä se ole silti tarpeeksi.Tämä! Jotenkin se, että se etäisyys hiipi siellä takana vaikka he olivatkin fyysisesti noin lähekkäin toisiaan on hieno yksityiskohta, koska fyysisyydestä huolimatta Valve ei ole pudottanut kaikkia muurejaan yltään. Voin vain arvailla mitä hänen päässään on meneillään tuolloin, varmasti melko ristiriitaista :D Vaikka hän on hetken ajan suudelmassa yhtä mukana kuin Alisa, hänen alitajuntansa yrittää varmaan hieman estellä häntä. Samalla tuo kohta on hienoa foreshadowingia tuohon loppuun jossa Valve lähtee pois.
En välitä. En välitä vaikka minuun sattuisi, vaikka Valve pitäisi minua tämän takia ärsyttävänä maanvaivana. Ehkä kuvittelen itsestäni liikaa – ajatellessani, että minusta voisi olla jotakin apua. Mutta pohjimmiltani olen jälleen samassa tilanteessa kuin ennen Valven työhuoneeseen saapumista: olipa minulla toivoa tai ei, se olen minä jonka on otettava ensimmäinen askel, jos tahdon haluamani asioiden muuttuvan. Ehkä tämä on oma henkilökohtainen tehtäväni, jotta noidan kirous viimein murtuisi.Pakko lainata tää kohta kokonaan koska tää kiteyttää kaiken tosi hyvin!
Minä tiedän täsmällisen tarkkaan, milloin niin tapahtuu. On kuin kaikki – pysähtyisi. Sateen vaimea ääni, korppien huudot. Jäljelle jää pelkkä painava hiljaisuus meidän katsoessa toisiamme.Pakko nyt lainata tääkin kohta, koska tykkäsin tästä paljon tästä kuvailusta :)
”Loitsun suurin merkitys on kuitenkin yhteydessä, jonka se maagien välille luo. Kyseessä on… taikuudella solmittava liitto. Molemminpuolinen lupaus olla [/]yhdessä[/i] niin kauanTuonne oli livahtanut tuollainen rikkonainen kursivointi
Myös Eddaa ympäröi sama lämpö ja turvallisuus, kotoisuus, kuin aina.Tää <3 Keittiön täyttävä hunajan tuoksu ja Eddan ja Alisan bonding-moment on <3 Ihanaa että nämä kaksi saavat tukea toisistaan :) Vaikka Alisa tavallaan menetti äitinsä, Eddasta on ehkä tullut tälläinen äitihahmo hänelle :) Ihanaa myös tuo yksityiskohta, joka Edda kertoi, että Valve keksi aina tekosyitä sille miksi se opiskelis keittiössä :)
Suostumukseni saatuaan Valve sulkee molemmat käteni omiensa sisään. Niin tehdessään hän nojautuu väistämättä hiukan lähemmäs, antaa huurtuvan hengityksensä hipaista hiusrajaani. Tähdenvalo lankeaa yllemme kauniina ja kylmänä. Valve pitelee käsistäni kiinni tavalla, joka on enemmän vakuutus kuin anteeksipyyntö. Olen tässä, jos vain tahdot. En häviä. Sama tunne huokuu hänen taikuudestaan: siitä osasta häntä, jonka minä aistin hänen mukaansa selvemmin kuin kukaan muu.asfgjfdghkjl oon jostain syystä ihan fiiliksissä, että Valve kerrankin kurottautuu Alisan puoleen ja koskettaa sen käsiä, ihan pieni elehän se on, mutta jotenkin tuntuu näille kahdelle isolta jutulta :D Ja tuo hengitys hipaisee Alisan hiusrajaa se on taas sitä ihanan nättiä kuvailua joka niin elävöittää tätä tekstiä :)
Hänen otteensa käsistäni on kuitenkin aavistuksenomaisen lujempi. Tajuan, ettei se miellytä häntä lainkaan, ajatus minusta jonkun toisen vaimona.hehehhh mustasukkanen Valve on söpö :D
”Sinut. Vain sinut. Että pysyt luonani.”No kuule samoin! Jee, vihdoin sai Valve sen sanottua :) Ja sitten Alisa sanoi sen takasin ja sitten Valve oli sanaton ja aw
Tunnustus tekee minusta hetkeksi sanattoman.
Se on tuttua ja vierasta samalla kertaa, uuden kipeän rehellisyyden väreillessä välillämme. Kaikki ei ole vielä selvää, mutta juuri nyt vain tällä on merkitystä: Valven kehon lämmöllä, minun käsilläni hänen niskassaan.Tää! Nyt kun kaikki salassa pidetyt tunteet ja epävarmuudet on saatu selvitettyä, tilanne on epäilemättä silti vieras, vaikka molemmat on salaisesti toivonut pääsevänsä tähän hetkeen :)
Valven katse on tutkiva sen kulkiessa hitaasti ylitseni – ja aavistuksen epävarma. On varmasti vaikea luottaa, että asiat ovat viimein paremmin.Jep juuri tämä :D
Kuulen hänen äänestään, että olipa totuus hänen todellisesta työmäärästään mikä hyvänsä, hän ei tahdo minun lähtevän. Rintakehässäni läikkyy lämpö.Tässähän ihan omaakin sydäntä lämmitää, im so prod of you, you smol children!
Vaikka en tiedä tarinan kaikkia yksityiskohtia, tajuan inhoavani Reinaa vielä hiukan enemmän kuin hetki sitten.Same :D
”Sinä saat minut kuulostamaan kauhealta pirttihirmulta”, huomautan, tarkoittamatta sitä kuitenkaan täysin tosissani.Aaaawwsss :D Tekis mieli lainata myös seuraavat kolme kappaletta, mutta tiivistän sanomalla että Alisan ajatukset asiasta ovat <3
”Hmm. Minusta itsepäisyytesi on varsin usein pikemminkin äärimmäisen viehättävää.”
”Ei. Kalvaslinnan talvet olivat minulle aikoinaan kauhea järkytys. En taida olla tottunut niihin vieläkään. Eddan mielestä osaan olla toisinaan viluisempi kuin turkistaan luopunut peikko.”Tämä koko kohta on varsinaisen ihana! Tuo viluisempi kuin turkistaan luopunut peikko on hauska vertaus :D munkin on vaikea kuvitella Valvea tärisemään kylmästä, koska hänessä on sellainen maagisen koskematon fiilis, mutta tälläiset hetket muistuttaa aina mukavasti että hänkin on kuitenkin ihminen :D Ja sitten vielä tuo että Valvea hymyilyttää Alisan nauru, ah!
Minä nauran ääneen, yllättyneenä: en osaa kuvitella Valvea hytisemässä kylmästä. Hän katsahtaa suuntaani, kätkemättä mielihyvää silmissään. Minut valtaa hyvä olo tajutessani, että se on minun nauruni, joka ilahduttaa häntä niin paljon.
Valve, ääni pääni sisällä sanoo. Valve uskoi sinuun alusta asti.
Lausumieni sanojen silkka mahdottomuus polttaa kieltäni, kuin olisin juuri kertonut haluavani koskettaa tähtiä.Tää kiteyttää mielestäni hyvin Alisan ajatukset taikuudesta, hän on utelias sen suhteen, muttei kuitenkaan luota taitoihinsa tai itsenssä vielä niin paljon, että uskoisi pystyvänsä oikeaan taikuuteen, vaikka haluaakin auttaa Valvea noiden ongelmien kanssa, kuten Valve myöhemmin huomauttaa.
”Nämä oppitunnit kanssasi ovat yksiä päiväni parhaita hetkiä. Et kai kieltäisi minulta niitä?”asdfghjkl <3
Ei mitä tahansa tuohta ¬– sen on oltava
Nyt kun minun ei tarvitse kaiken aikaa yrittää tavoittaa valoa sisäl¬¬tänitäältä löyty pari tämmöstä merkkiä (en tiiä näkyykö nää sitten vaan tällä mun selaimella vai vai), oliko näillä jok virka?
Onko se säälittävää, kaivata häntä näin, vaikka hän on vain muutaman askeleen päässä?heheh tuo kaipaus sieltä tosiaan yhä kumpuaa, voi kun näille kahdelle on niin hankalaa ottaa askelia eteenpäin :D
Päivä päivältä sormemme kietoutuvat toistensa lomaan helpommin, itseensä selvästi. Kuin niin olisi tarkoitettu.
Vaikka sanon niin, en pysty sulkemaan hänen taikuuttaan ja omaa valoani täysin mielestäni. Sitä, miltä hänen sydämenlyöntinsä tuntuivat käteni alla. On kuin ne olisivat alkaneet punoutua yhteen, taikuus ja kaipaus, kaikki mitä tässä uudessa elämässäni haluan.
Valve tarkkailee minua tovin syrjäsilmällä, kunnes hänen suupielensä kohoavat pieneen hymyyn. Voin vain kuvitella, mikä sen on aiheuttanut. Hän näyttää lähes sietämättömän kauniilta lunta hiuksissaan, talven maisemaa vasten.asdfghj, ihanaa, molemmilla varmasti samat ajatukset mielessä :)
Else ei saa katsettaan irti kullasta. ”En kaipaa sinun almujasi, maagin morsian.”
”Älä ole hölmö. Voit vihata minua ja Valvea jos haluat, mutta se viha ei auta sinua huonoina päivinä. Sillä sellaisia on, eikö niin? Päiviä, joina ruoka ei tunnu millään riittävän ja ainoa ajatuksesi on, mistä saisit syötävää perheellesi. Pikkusis– Tarkoitan, pikkuveljellesi.” Nielaisen, käännän katseeni hetkeksi pois. ”Tämä kulta on sellaisia päiviä varten. Tiedän, että osaat käyttää sitä viisaasti.”
Minä kävelen hänen luokseen ja tartun hänen käteensä. Huomatessaan minut hänen huolestunut ilmeensä hälvenee, vähän.
”Tule, Valve”, sanon. ”Lähdetään kotiin.”
Minä kävelen hänen luokseen ja tartun hänen käteensä. Huomatessaan minut huoli hänen kasvoillaan hälvenee, vähän.Pakko lainata tää sama kohta kun Isfet koska oih! <3<3 Mulla on nyt ihan jotenkin surullisen tyydyttynyt ja samalla kaihoisa fiilis, en osaa kuvailla, mutta päälimmäisesti kuitenkin hyvä fiilis kun taas pääsi lukemaan tälle tarinalle jatkoa, kiitos siis taas luvusta :3
”Tule, Valve”, sanon. ”Lähdetään kotiin.”
Mielestäni on jo korkea aika, että meillä kahdella on omat salaisuutemme hovilta. ”Sellaista pientä uhmaa ja me-meininkiä Valvelta ja Alisalta.
Kalvaslinna on nyt kotini; minä tahdon asian olevan niin.Niin.
Ajattelen ohimennen, että pidän siitä, miten lähellä hän on.hehehe, jotenkin aliisamaista, että ohimennen ajattelee tuommoista tuon taikuudessa ja tajuttomuuden rajamailla hääräämisen keskellä :D
”Kaikki on ihan hyvin. Mutta enkö minä… kaatunut?”Eheheheh ihana!
Valve luo minuun miltei tummanpuhuvan katseen.
”Kuvitteletko todella, että olisin antanut niin tapahtua?”
”Minä… En. Kiitos.”
”Tarina rohkeasta tytöstä ja revontulista. Kuinka sinunlaiseltasi se kuulostaakaan. En olisi itse tullut ajatelleeksi moista.”Awwwwsss! Ja Valven leveä hymy myös <3
351.–532.Pstt nuo numerot ovat menneet vähän sekaisin
Oloni on oudon voimakas ja silti hajanainen.Tämäpäs summaa hyvin äskeisen kuvailun!
Ei, ääni pääni sisällä sanoo. Ei ainakaan täysin. Ajattelen aiempaa hetkeämme linnan edustalla, hänen sormiensa tunnustelevaa kosketusta suupielelläni. Tämä kaikki välillämme on kasvanut päivä kerrallaan, halu ja kaiho. Olisimme päätyneet samanlaiseen tilanteeseen ennen pitkää. Loitsu vain on antanut minulle rohkeutta ymmärtää, myöntää, se. Valven olemus, hänen taikuutensa, kertoo minulle, etten olen asian kanssa yksin. Että kumpikin meistä on odottanut tarpeeksi.Ahhhh!!! <333
Milloin se oikein tapahtui? Milloin minä päätin, että ævintýr on sittenkin jotakin kaunista pelottavan sijasta? Asia, jonka ehkä tahdon elämääni?Ah! Tämä kuvaa tosi hienosti symbolisella tasolla myös koko tarinan etenemistä, että milloin Alisan matka Kalvaslinnassa ja Valven morsiammena muuttui pelottavasta kauniiksi ja lopulta tähän pisteeseen :')
Hallavapeura taivuttaa kaulaansa. Minä ojennan käteni, annan sen nuuhkia kämmeneni ihoa. Tunnen itseni tytöksi sadusta.No siis mäkin olin ihan heti kun toi hallavapeura mainittiin että nyt Alisa pääsee olemaan kunnon satuprinsessa jee :D
”Menethän sinä naimisiin kanssani?” kysyn.Hyvä Alisa! Tähän samaan syssyyn kissa pöydälle Alisan kaveriks! Kuvaa muuten myös niin hyvin Alisan luonnetta tuokin, että kiihkeiden hetkien lomassa hän muistaa miettiä käytännöllisesti mustepullojen kohtaloa.
”Sinä ja minä, yhdessä sillä tavalla kuin maagit on tarkoitettu. Siinä tapauksessa, että taikuutesi juurtuu, ja haluat todella valita maagintien. Tapa jolla tunsin hetki sitten valosi, se oli… oikein. Koska kyseessä olit sinä eikä kukaan muu.
Samassa Valve urahtaa turhautuneena. Minä jähmetyn. ”Mitä nyt?”Turhautunut Valve, tui tui, kuin söpöö. Odotin, että Alisa olisi purskahtanut nauruun tajuttuaan, miksi Valve synkistelee. Minä ainakin repesin. Mua jäi kauheesti vaivaamaan, että mitä väliä sillä on, minkälainen kakku se oli. Oliko sillä oikeesti väliä?
Hän on hiljaa niin pitkään, että pelkään jonkin olevan vialla. Tovin kuluttua hän sanoo:
”Edda on leiponut kakun. Loitsusi onnistumisen kunniaksi. Hän haluaa, että menemme juhlistamaan sitä.”
Korppikuninkaan kaavun sijasta hänellä on yllään tuttu tumma paita ja housut, ne, joihin hän pukeutuu halutessaan olla pelkkä Valve. Katselen, kuinka tulenkajon punaiset väreet kulkevat hänen kasvojensa poikki kuin satukirjani kuvien hienot siveltimenvedot.Ah, erityisen hienoa kuvailua!
Mitä ikinä Edmund minusta ja sinusta ja suhteestamme kuvitteleekin, sinä et ole minun heikkouteni, Alisa. Olet kaikkea muutaAh <3
Astellessaan luokseni Valve on hetken aikaa pelkkä yöhön sulautuva varjo, unenkaltainen. Hänen ääriviivansa selkenevät vasta kun hän seisahtuu eteeni, hartioiden terävyys ja tuttu vaivaton tapa, jolla hän kantaa kehoaan. Hänen iholtaan huokuu yhä kylvyn lämpö.
Minulla ei ole vastauksia kysymyksiin Valven silmissä, ja siksi yksinkertaisesti nousen ja vedän hänet lähemmäs, yritän herättää henkiin takkatulen ääressä vietetyn hetken. Se ei vaadi paljoa suostuttelua. Valve äännähtää tukahtuneesti, tavalla, joka täyttää minut aina mielihyvällä, ja kietoo kätensä ympärilleni. Minä suutelen häntä syvemmin, värähdän halusta hänen sivellessään sormillaan reittäni mekkoni kankaan läpi. Sekunti sekunnilta epäröintini hälvenee. Tämä on oikein. Meidän painautuessa toisiamme vasten minut valtaa olo, että se on ainoa totuus, jonka tiedän. Energiavirran vietäväksi on vieläkin helpompi antautua makuuhuoneen pimeässä.Pakko lainata kaikki tämä KOSKA omgg ihanaa ää en kestä!!! Mutta sitten Valven pitää olle niin tyhmän järkevä :D No mutta ihan hyvä että saivat puhuttua motiivit läpi! Oikeastaan en osaisi kuvitella, että Valve vain heittäytyisi tuohon ilman pitkää varmistusta koska Valve on ihana :D Ja Valve on niin huolehtivainen ja Alisakin tässä: ”Lupaan. Mutta sama koskee sinuakin, eikö? Voit kyllä kertoa, vaikka olenkin ollut nyt, ah, kärsimätön.”
Lähemmäs. Lähemmäs. Onko se minun ajatukseni? Hänen? Vai ehkä sittenkin jonkinlainen yhteinen tunne, joka kulkee molempien lävitse: kaunis, alkukantainen taikuus. Sellainen, joka ei kuulu pelkästään taikuudenkäyttäjille.Tämä!
”Kyseinen ilmaus on osa erästä vanhan kielen sanontaa. Meidän kielellämme se kuuluisi jotenkin näin: Vaikka minä näkisin kaikki maailman auringonlaskut ja meret koskettamassa taivasta, unieni salaiset säikeet muuttumassa todeksi, en löytäisi mitään niin kaunista kuin tämä. Sen avulla on haluttu sanoa: tämä liikuttaa minua. Tämä koskettaa sydäntäni.”Ja tämä! ihana ja tosi runollinen lausahdus, ah!
Valve on tovin vaiti. ”Mutta samalla – vheínir tarkoittaa myös rakastettua. Sitä, jolle oma sydän kiistattomasti kuuluu. Aiemmin minun oli vaikea ymmärtää sen syytä. Sitten opin tuntemaan sinut. Tajusin, ettei mikään muu voisi kuvata paremmin sitä, mitä tunnen.”Ja sitten tää iiihh!!! Ihanaa että just Alisa sai Valven tajuamaan tuon sanan toisen merkityksen olen yhtä sydänsilmää :-*
”Rakastan sinua”, hän sanoo. ”Haluan sinun tietävän sen.”Iih ja vielä tämä <3<3 lainailen liikaa mutta pakko, ää, oon niin innoissani mun sydänparkani ei kestä! Niin ja tuo punos on muuten tosi ihana sana tuolle miten heidän taikuutensa (ja kehonsa) yhdistyivät tuossa <3
Mutta minähän tiedän. Ajatus löytää minut vaivihkaa, pehmeästi. Olen tuntenut hänen rakkautensa lukuisin eri tavoin, näiden päivien ja viikkojen aikana. Se viipyi jokaisessa aiemmassa kosketuksessa, siinä miten hän nyt pitelee minusta kiinni. Hänen katseessaan, taikuudessaan. Ilman sitä me emme olisi päätyneet tällä tavoin hänen makuuhuoneensa pimeään, hengittämään toistemme ihon tuoksua.
”Sanoinko?” Valven otsa rypistyy, kun hän muistelee hetkeä syksyisessä puutarhassa. ”Ah. Minä hätäännyin. En ollut muistanut koko sanan olemassaoloa vuosiin, ja yhtäkkiä en voinut sinua katsoessani ajatella mitään muuta. Se ei toki ole mikään kunnollinen syy. Olin pelkuri.”hih :D No, ainakin uskaltaa nyt jälkeenpäin myöntää sen :D Haluan lainata koko tuon ihanan lopun, siinä on hauskanihanaa sanailua <3 mutta tyydyn nyt tähän yhteen kohtaan :D
”Olemme yhdessä, koska sinä valitsit minut ja minä sinut. Vaikka Edmund ei olisi koskaan tullut edes harkinneeksi Seremoniaa, me olisimme löytäneet toisemme.”
Ehdoton varmuus hänen äänessään saa lämmön kulkemaan lävitseni. Käännyn niin, että olemme kunnolla kasvokkain.
”Ajatteletko todella niin?”
Valve nyökkää epäröimättä. Hämärä kietoutuu valoni lomaan kuin lupaus.
”Olen sinua vastassa, kun palaat kotiin.”olen yhtä sydänsilmää täällä jälleen!
Minä painan sen mieleeni kuin talismaanin: hänen äänensä, kun hän sanoo sanan koti.
Kuten joskus ennenkin, minut valtaa tunne kuin eläisin uudelleen hetkeä, joka on todellisuudessa jo mennyt. Myös siihen kuuluivat matkan jälkeinen päätepiste ja minulle tarkoitettu huone, kiltti ystävällisyys, johon en osannut vielä luottaa täysin. Sydäntäni kivistää.Tämä oli myös hieno vertaus! melkeen tulee ittellekin nostalginen fiilis kun ajattelen tän tarinan alun tunnelmaa :D
”Olen sinua vastassa, kun palaat kotiin.”Lainaan tämän saman kohdan kuin Crys, koska sama tunne kuin kyseistä lukua lukiessani iski taas kun näin tämän pätkän kommentissa. Tämähän on tällainen vähän siirappinen söpöilykohta, kun Valve sanoo Kalvaslinnaa kodiksi ja se koskettaa Alisaa jne. Mutta. Minun reaktio ei ollut sydänsilmiä, vaan tämä kohta sai kuin jotain kylmää ja inhottavaa valumaan selkää pitkin. Aavistus, että jos kaikki menee hovissa hyvin, kaikki on liian hyvin. Aavistus, että jokin menee oikeasti tosi pahasti pieleen. Hassua tosiaan, että sama tunne palasi toiseenkin kertaan ja se tulee tosi vahvana. Taidan olla pahasti draamaa vailla. Tekeepähän lukukokemuksesta jännittävän. ;D
Minä painan sen mieleeni kuin talismaanin: hänen äänensä, kun hän sanoo sanan koti.
”Pitäkää huoli itsestänne, emäntä”, Edda vastaa. Hänen sanansa, niistä paistava rakkaus, on saada äkilliset kyyneleet kihoamaan silmiini.Emäntä! Sieltä se tuli ensimmäistä kertaa. Ihanaa Edda!
Kuningas Edmund on ehkä poikamaisen komea, mutta hän on myös vallanhimoinen ja vaarallinen. Muistan, mitä Simon Edmundista minulle hetki sitten kertoi. Hän on kyennyt julmuuteen jo kauan ennen kuninkuuttaan tai tavattuaan Reinan.
”Hän ei ole kohdellut minua huonosti, teidän korkeutenne. Ei varsinaisesti. Mutta… en näe häntä linnassa kovin paljon. Hän on hyvin etäinen, teidän korkeutenne, aina muualla.”
Totuus, valhe, valhe: ainakin nykyisin.
Ennen kuin ehdin estää, Valven pohjoistornissa lausumat sanat palaavat mieleeni. Sinä katsoit minua. Ainoana kaikista niistä tytöistä sinä todella katsoit minua. Hänen käheä, salaisuuksista riisuttu äänensä. Kätken muiston kiireesti.
Ne koristelevat meidät kuolleilla kukilla.Enkä voi olla hehkuttamatta tätä koko sarjan ensimmäistä lausetta, joka on kertakaikkisen täydellinen aloitusvirke!! Heti herää lukijalle kysymys, ketä ovat "ne", "me" ja miksi "meidät" koristellaan kukilla (joiden kuolleuden (kuolevuuden? kuolleisuuden? apua, suomen kieli on vaikeaa) mainitseminen kertoo jo jotain kertojasta ja hänen suhteestaan elämään ja kasveihin <3). Itse ainakin tulin todella uteliaaksi heti tuosta ensimmäisestä virkkeestä, se on oikein nerokkaalla tavalla toimiva ja mukaansatempaava aloitus.
Ah. Olet siis hänen tottelevainen lemmikkinsä.Edmund roskiin.
Ei. Ei. Ei. Sana takoo rintakehääni vasten kuin nyrkki. Tällä kertaa se on täynnä sokeaa uhmaa. Tietämättä mitä muutakaan tehdä, minä turvaudun ainoaan loitsuun jonka osaan. Ástar. Ajattelen, kuinka iloiseksi sen langettaminen minut teki, ihoni alla väreillyttä kesän voimaa. Kuin olisin pystynyt ihan mihin tahansa.
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Sitten mätä lävistää minut.
Hänen silmänsä eivät ole enää siniset. Tummaa mädänkaltaista on alkanut sekoittua niihin kuin muste kirkkaaseen veteen. Mitä ikinä Ikitammen luona hänen taikuudelleen tapahtuikin, se on tahrannut hänet kauttaaltaan.
Aurinkovaakunan valokehrä punoutuu ruskeisiin hiuksiin.
Vaikka en tarkoita mitään siitä, vastaukseni kuulostaa korvissani kovin lopulliselta: kuin se olisi jälleen yksi kuninkaanlinnan avain, joka naksauttaa oven selkäni takana lukkoon.
”Et ole ainoa taikuudelle herkkä tässä linnassa”, Reina selittää minulle ystävälliseen sävyyn, kuin odottaen, että olisin uutisesta ilahtunut. ”Valerialla on myös vastavanlainen kyky, ja vieläpä ihailtavan tarkka. Minulla oli tapana kuljeskella toisinaan naamioituneena palvelijoiden siivessä, ja tajusin hänen pelkäävän minua. Hän pelkäsi minua todella paljon. Miten hassua. Hän ei ollut kuullut Valven valheita minusta, ja silti myös hän valitsi juuri kauhun…”
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
”Se on jonkinlainen maagien sieluton perinne.” Edmundin vastauksesta tihkuu inho. ”Olet nykyisen maagin ensimmäinen uhri, mutta et varmasti viimeinen. Hänen mestarinsa ehti surmata kymmeniä nuoria naisia. Sulhasesi taas surmasi mestarinsa, jotta saisi tämän linnan ja sen herruuden itselleen. Kuten näet, myös hän on päättänyt jatkaa Seremonioiden perinnettä. Jos autat meitä, autat samalla kaikkia muita tyttöjä, jotka muutoin tulisivat jälkeesi.”
Olisin kuin Nessa. Valoni leimahtaa vihaisesti jokaisen Edmundin lausuman valheen myötä. En tahtoisi hillitä taikuuttani, mutta minun on pakko. Samaan aikaan koetan päättää, onko nyt viimein oikea hetki suostua Edmundin suunnitelmaan. Tyttö, joka ennen olin, ei ehkä luottaisi hoviin, muttei pystyisi myöskään ohittamaan moista tietoa.
Ja vain se tulee tekemään valheestani uskottavan.
”Hyvin sanottu, teidän korkeutenne”, Reina toteaa pehmeästi.
Äskeisestä vaivaantuneisuudestaan huolimatta Edmund katsoo Reinaa tyystin toisin kuin juhlissa näkemääni naista; kuin tämä olisi jotakin, josta hän ei saa kylliksi.
”Tahtonne on aina lakini, teidän korkeutenne.” Reinan kasvot ovat jälleen pelkästään hänen omansa, muuttaneet muotoaan niin huomaamatta, että pelkän silmänräpäyksen on täytynyt riittää siihen. ”Toivottavasti en ole jäänyt mistään tärkeästä paitsi. Olen pahoillani, että olen myöhässä. Minua tarvittiin hetken toisaalla.”
Kynttilänliekit ovat alkaneet vapista jälleen raivokkaasti. Viimein minä ymmärrän, miksi; ne kavahtavat taikuutta, joka Reinasta äkisti huokuu. Se ei ole enää vaivihkaista vaan kuin yöntummaa usvaa, mustana väreilevää virvatulta. Pimeän kuiske hänessä on muuttunut riitasointujen vääristämäksi lauluksi.Oh ja vau miten hienoa kuvailua! Liekkien vapina varsinkin ja se että ne karttavat Reinan pahaa taikuutta, hieno keksintö! Tämmösen elementin voin hyvin kuvitella näkeväni jossain elokuvassa, mutta harvemmin tulee kirjallisena vastaan.
”Ehkä surmaan sinut nyt, otan kasvosi ja matkaan itse Valven luokse. Hän ei koskaan osaisi odottaa hetkeä, kun tapan hänet.”Oh nou tämäpäs olisi pahin mahdollinen skenaario!!
”Miten runollista se onkaan”, Reina sanoo pehmeästi samalla kun hänen vääristynyt taikuutensa suuntaa minua kohti. ”Että sinä itse olet lopulta veitsi, joka surmaa hänet.”
Tunnen sisälläni hiljaisen välähdyksen, linnunsiipien liikettä muistuttavan valon veden pinnalla.
Sitten mätä lävistää minut.
Vaikka pimeys on kaikonnut, sen ahne kylmyys tuntuu pinttyneen kiinni valtaistuinsalin koristeisiin, lasimaalausten valoon.
Reina lyö kätensä ihastuneesti yhteen. Hänen silmänsä eivät ole enää siniset. Tummaa mädänkaltaista on alkanut sekoittua niihin kuin muste kirkkaaseen veteen. Mitä ikinä Ikitammen luona hänen taikuudelleen tapahtuikin, se on tahrannut hänet kauttaaltaan.
”Tällä menolla sinä vilustut, sulhanen.”Mutta ah ja voi, onneksi Alisa on silti ihan yhtä huolehtivainen ja välittävä <3 Ja Valve myös, kun ulkona odotti. Tässä ihan sydän sulaa ♥
Samalla hetkellä jokin näkymätön hipaisee minua, hyvin lempeästi. Se tuntuu ensin tuulenvireen kosketukselta, mutta on sitten kuin kesäpäivästä lämpimän puutarhan tuoksua, tummana virtaavaa vanhan metsän huminaa, ääretön tähtitaivas. Iätöntä, syvälle maan juuriin kiinni kasvanutta taikuutta. Ymmärrän säpsähtäen, että se kuuluu kalvaslinnalle. En ole koskaan kokenut linnan taikuutta yhtä elävästi. Minun täytyy olla jo aivan lähellä sen maita.
”Tällä menolla sinä vilustut, sulhanen.”CREEPYÄ! Ai kauheeta, kun ahdistaa.
Loputon kylmyys, kuihtuvat värit. Pimeän ahne nälkä.
Kohotan kädet suulleni. Se ei ole tarpeeksi vaimentamaan järkyttynyttä nyyhkäystä.
Painan otsani vasten ikkunalasia. Hengähdykseni värisee, murtuu. Minun on puserrettava silmäni kiinni, jotta kyyneleet eivät vuotaisi yli. Pelko, joka on pidellyt hovissa kiinni sydämestäni, hälvenee pienemmäksi. Vasta niin tapahduttua minä ymmärrän, kuinka paljon se minua hallitsi. Enää sillä ei ole merkitystä. Minä selvisin.
väärin
Yritän avata suuni puhuakseni, kertoakseni oudosta olosta, mutta lauseiden muoto ja merkitys kuihtuvat kielelleni. Silmänräpäys, ja unohdan ne kokonaan. Katson puoliksi sulkeutuneiden luomieni raosta, kuinka Valve sulkee silmänsä, vajoaa jonkin ajan kuluttua uneen. Hän on yleensäkin meistä se, joka nukahtaa ensimmäisenä.
Painan otsani vasten ikkunalasia. Hengähdykseni värisee, murtuu. Minun on puserrettava silmäni kiinni, jotta kyyneleet eivät vuotaisi yli. Pelko, joka on pidellyt hovissa kiinni sydämestäni, hälvenee pienemmäksi. Vasta niin tapahduttua minä ymmärrän, kuinka paljon se minua hallitsi. Enää sillä ei ole merkitystä. Minä selvisin.
väärin
Tarkkailen korppien lentoa uskaltamatta päästää niitä silmistäni. Minussa väreilee tyystin toisenlainen levottomuus kuin hovissa. Matkan loppuosa vaikuttaa kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa aikaa ei kulu juuri lainkaan. Ennätän kammata sekaiset hiukseni sormillani juuri, kun vaunut kolistelevat kalvaslinnan avonaisten porttien läpi.
Jokin sisälläni yrittää lakkaamatta kertoa, että yhtäkkinen epäilykseni on täysin turha. Käännä katseesi pois. Se sykkii kuiskauksena veressäni, samaan aikaan käsky ja totuus.
Äkillinen kipu puhkeaa kylkiluitani vasten.
En voi olla huomaamatta, kuinka kärkkäästi huoneen viimeiset varjot liikahtavat, kuin haluten seurata askeliani.
Hänen katseessaan herännyt huoli saa minut vavahtamaan sisäisesti.
Hengähdykseni nostattaa himmeää pölyä ilmaan avatessani ylimmän laatikon. Loitsittu veitsi välkähtää aivan perällä.
Ihoani pistelee. Rypistän otsaani ymmärtäessäni, ettei Valven taikuus ole hellittänyt otettaan. Siihen on hiipinyt uusi sävy, minulle vieras. Kääntäessäni päätäni tunnen, miten hämärän muodostamat piikit hipaisevat pehmeänä varoituksena kaulaani.
Suojaloitsun mielestä minä olen uhka.
Taikuuteni katveessa vaanii jotakin vierasta, terävää ja kylmää. Nälkäistä. Kuin kesämetsän reunaa kiertävä musta peto, huomaan ajattelevani. Valon voima kuihtuu sen pimeää tihkuvien askelten alla.
Askelten, joiden rytmi on sama kuin sydämenlyöntieni.
Sana lankeaa kuin kirkas sadevesi ajatusteni läpi, selkeyttää hetkeksi tuhkaan peittyneen kuvan.
Kurotan hätäisen otteen medaljongista ja puristan sormeni kannen ympärille, puristan niin lujaa, että kielojen hauraat varret painautuvat ihooni kiinni.
"Älä ole hölmö", kuiskaan itselleni. "Hovi vain on säikäyttänyt sinut."
Särö. Mistä ikinä tämä kaikki johtuukin, minun on tehtävä siihen särö.
Puren hampaani yhteen ja keskityn kutsumaan valoani. Sekosorrosta huolimatta teen niin lempeästi. Kuvittelen mielessäni leimahtavan revontulen ja kirkkaan kesäaamun –
mutta ainoa asia, jonka sisältäni tavoitan, on musta tyhjyys.
Erotan taikuuden taakan tummana värjäytymänä hänen silmistään.
Hänen taikuutensa hapuilee luokseni, yrittää koskettaa –
se viiltää pimeääni kuin pudottamani veitsi.
Huudan kivusta. Hämärä vetäytyy välittömästi takaisin; mies päästää otteensa kädestäni irtoamaan. Hänen ilmeensä on järkyttynyt.
Sisimmässäni tiedän pimeän läpi, että hän voisi sysätä minut taikuudellaan helposti syrjään, haavoittaakin, mutta hän ei tee sitä.
Jokainen aiempi tekoni, jokainen Valvea vastaan aikomani hyökkäys, kiirii omassa kehossani katumuksena, joka on melkein liian suunnaton kestää. Minä tahdoin surmata hänet.
sydämeni on edes jonkin aikaa omani.
Valve tuudittaa minua varoen. Hänen järkytyksensä huokuu hänen käsivarsiensa kireydestä, mutta hänen äänensä on ainoastaan hellä.
Minä tartun hänen käteensä ja kutsun valoani. Se vastaa hapuillen, kerääntyy hauraiksi säikeiksi ihoni alle. Kestää tovi, että Valven hämärä uskaltaa koskettaa sitä.
Lopulta ne kietoutuvat yhteen, taikuutemme. Hengähdän ja painan kasvoni Valven olkapäätä vasten. Oloni on hiukan ehjempi.
Hänen hämäränsä on kaartunut suojaksi minua vasten.
Ajatus on rispaantunut lanka, joka katkeaa. Väärä taikuus kiertää sekasortoisena lauluna veressäni.
Yritän koskettaa häntä. Liian väsynyt. Liian kipeä. En tiedä, missä valoni on.
Loitsun haihtuminen kuuluisi olla hyvä uutinen. Sen pitäisi täyttää minut ilolla.
Sydämeni lyö yhä vailla varjoja.
Minä kohtaan pimeän. Siellä, missä pelkästään hänen hämäränsä ja kirkkaan veden kuuluisi olla, on tukahduttava, alati kasvava pimeä. Mustuus pulppuaa Valven taikuuden keskeltä loputtomasti kuin veri syvästä haavasta. Se on ainoastaan hänessä, ei lainkaan minussa.
Pedon vaanivat askeleet kulkevat hänen sydämenlyöntiensä tahtiin.
Kavahdan kauemmas. Teen sen niin hätäisesti, että olen kolauttaa pääni sängyn päätyyn. Valve liikahtaa tarttuakseen käsivarteeni, mutta estää itseään viime hetkellä. Hänen silmistään huokuu huoli.
Vihaan tätä valintaa, joka ei ole oikeasti edes valinta, niin paljon, että henkeni salpautuu.
Tiedän, että kylä odottaa minua selkäni takana, mutta en kykene kääntymään katsomaan sitä. Kun teen niin, kaikki on todella ohi.
Me kuljemme loppumatkan pysähtymättä tai näkemättä ketään. Valven taikuus vaimenee loitommalle, yrittämättä enää tavoittaa minua. Minä annan sen mennä.
Olemme lähestulkoon samanpituiset, mutta silti minä romahdan häntä vasten kuin pieni tyttö. Äiti silittää hiuksiani. Voin vain arvailla, mitä hän ajattelee; en ole vuodattanut kyyneleitä hänen edessään sen päivän jälkeen, kun isä kuoli.
Katson hämilläni, kuinka äiti asettaa teemukini viereen pöydälle kupillisen hienoa kermaa ja sokeria, pienen hunajapurkin. Paluuni takia, ajattelen ensin, mutta sitten pöytään istunut Malva kurottaa hunajapurkkia kohti ja valuttaa omaan teehensä lusikallisen juoksevaa hunajaa ja kermaa kuin hän tekisi niin joka päivä.
”Kyse ei ole siitä.” Vastaukseni on aivan liian terävä, ja nielaisen pehmentääkseni sanojani. Joudun muistuttamaan itseäni, että äiti ei tiedä hovin todellisesta roolista. Mitään siitä. ”Se, ettei teille kerrottu, oli hovin määräys. Ei – ei hänen. Viestintuojat kertoivat tärkeimmät asiat. Mutta se ei ole sama kuin kuulla se suoraan teiltä.”
Ensin se tuntuu oudolta, taikuus ja lapsuudenkotini, kaksi asiaa, joiden en olisi koskaan kuvitellut kohtaavan. Valoni tuntu on kuitenkin varma ja turvallinen: lyhdyn hehku äkillisessä pimeässä.
Eikä se ole yksin. Suoristaudun terävästi tunnistaessani hämärän häiveen, sen hennot versot. Aistimus on paljon heikompi, etäisyyden vääristämä. Pelkkä hento väre valoni pinnalla.
Palmikon sijasta jätän hiukseni auki.
”Okei.” Viimein Malva nyökkää huojentuneena ja hypähtää alas tuolilta. Hän lähtee hoitamaan askareitaan kiireesti.
A/N: Mukavaa joulua ja uutta vuotta kaikille lukijoille, kiitos että olette seuranneet Alisan ja Valven ynnä muiden edesottamuksia. :)
Taikuutemme, hämärä ja valo, punoutuvat toisiinsa kiinni.