Nimi: Kaikki tiet vievät Mikä-Mikä-Maahan
Kirjoittaja: sensaatio
Ikäraja: S
Tyylilaji: näennäissekava sekoilu; femmeä ja... ööh... ?
Sanamäärä: 639
Haasteet: Originaali10, Femme5, Ficletpakka
Yhteenveto: Ehkä olemme väärässä tarinassa.
Alkusanat: Syytän tästä alitajunnallisesta purkauksesta yksinomaan psykologiaa, jota oon viime päivinä lukenut iltaisin sängyssäni, juuri ennen nukkumaanmenoa (liekö tällä syväkin tarkoitus, ehkä mun alitajunta työsti näitä asioita perusteellisesti koska ne oli mun työmuistissa hetkenä jona nukahdin). Luultavasti mun ei olis pitänyt julkaista tätä, mutta kun sain pari haastekärpästä yhdellä iskulla, niin hei, miksei! :DD
Kommentit ovat = ♥
Kaikki tiet vievät Mikä-Mikä-Maahan
— ja takana meri kuohuu kuin shampanja. Käskinkö minä avata ikkunan? Ehkä olemme väärässä tarinassa. Ehkä — jos minä — jos aloittaisin alusta?
Dear sinä, joka katsot maailmaa Notre Damen ruusuikkunan läpi. On vuosi 2013 ja jumalat jumaloivat ihmisiä ja ihmiset inhimillistävät jumalat. Me puhumme hyvin vähän ja vain asioista joista emme tiedä mitään. Katso nyt tuotakin, pintaa joka heijastaa omakuvamme, tuosta me voimme puhua, puhutaan tuosta, minä aloitan: sinun kasvoissasi on likaa. Sinä sanot darling, sinä sanot valo saa ikkunan loistamaan kuin jalokiven. Minä sanon: sinun silmissäsi on vikaa. Mitä sinä näitkään? Darling, sinä sanot, näen vain kauneutta eikä kauneutta voi sanoilla kuvata. On kauniita asioita toki, mutta minä näen puhdasta kauneutta, en kaunista sinua tai kaunista minua, en kaunista Pariisia.
Mutta sinä olet kaunis, toki, darling.
Dear minä, joka kirjoitan life is less able ja täten siteeraan herra A.:ta josta Myers kertoi ja josta C. G. Jung kirjaansa kirjoitti. Herra A. todisti itselleen, että hänen alitajuntansa on hänestä riippumaton älyllinen olento. Esitän nyt samat kysymykseni sinulle, dear, kuin herra A. esitti alitajunnalleen:
Kuka sinä olet? — Trixie.
Oletko sinä nainen? — Kyllä.
Oletko koskaan elänyt maan päällä? — En ole.
Tuletko joskus elämään? — Kyllä.
Milloin? — Kun minut tunteneet muistavat minut jälleen.
Miksi keskustelet minun kanssani? — Mutisten ääni on kaks.
(Viimeinen vastaus on anagrammi lauseesta 'koska minä näen sinut'.)
Dear Trixie, joka olet sinä, dear, hän joka odottaa että hänet tunteneet muistavat hänet jälleen, dear Trixie, minä kirjoitan ja annan sormenpääni tahria musteen. Haluan kuvitella sinut naiseksi, jota rakastan. Haluan kuvitella sinut — ei, en haluakaan. En halua kuvitella sinulle ulkoisia piirteitä, haluan kuvitella sinut paikkana jonne palaan. Jokaisella ihmisellä on oma Mikä-Mikä-Maansa ja haluan kuvitella sinut siksi. Haluaisitko sinä kuvitella minut siksi? Haluaisitko sinä minut siksi; sen vuoksi ja maaksi?
— ja takana meri kuohuu kuin shampanja. Käskinkö minä avata ikkunan? Ehkä olemme väärässä tarinassa. Ehkä — jos minä — jos aloittaisin alusta?
Tällä kertaa minä olen poissa. Sanotaan että olen Los Angelesissa. Tai Dubaissa. Pidätkö sinä lentämisestä? Pidän siitä, miten he tarkastavat olenko turvallinen. Kävelin tänään pimeällä kadulla, jota kukaan ei tahtonut valaista. Olisin tahtonut turvatarkastajan viereeni, tai jonkun jolla on käsi, vapaa käsi, tyhjä käsi, turvallinen käsi — sain käsiaseen suun takaraivooni. Varas tarvitsi rahoja enemmän kuin minä, niin epätoivoinen, joten olen helpottunut; onneksi en ehtinyt tuhlata dollareitani elokuvalippuun tai cappuccinoon. En nähnyt varkaan kasvoja, mutta kuvittelin hänet sinuksi.
Life is less able. Dear sinä, joka et ole sama dear sinä kuin edellisessä tarinassa, dear sinä, joka et ole Trixie. Dear sinä, jonka minä määritän edellisten olentojen perusteella, dear sinä joka et ole se ja se, vaan joku muu. Näin viime yönä unta meistä. Me olimme hotellissa — onpa tyypillistä minulta, enhän koskaan halua omistaa mitään, haluan vain lainata ja palauttaa sitten, palauttaa paremmassa kunnossa kuin ennen lainaa — ja makasimme sängyllä konfettisateen alla. Sade ei loppunut; katto ylisti meitä kuin voittajia. Minä mutisin: jos maailmanloppu tulisi tänään, me voisimme peruuttaa sen vain yhdellä sormennapsautuksella. Sinä suutelit minua: leukaa, kaulaa — helminauhaani koskettelit, kuin ruusukkoa. Sinä sanoit darling, sinä sanoit, tai päinvastoin: aiheuttaa sen.
Dear sinä, joka et ole se ja se. Olet elossa. Olet.
— ja takana meri kuohuu kuin shampanja. Kuohuiko meri kun emme kuunnelleet? Mitä se edes on, meren kuohuminen, onko se nälkää vaiko koti-ikävää? Sinä sanot darling, sinä sanot eivät meret voi koti-ikävää potea. Merellä ei ole kotia. Meri on koti. Tähän minä sanon: mutta jos menet merelle, sinä kaipaat rantaa, siis miksi ei meri —
Korkataan pullo shampanjaa, kas näin, näin, tule lähemmäs, ota kuohuviinilasit, piripintaan, jospa vähän ylikin, mutta älä — älä anna meren koskettaa meitä. Mennään tuonne, tuonne, toinen tähti oikealla ja suoraan aamuun. Ehkä Trixie odottaa meitä siellä. Ehkä tämä elämä, juuri tämä, on enemmän kuin less able.