Otsikko: Varas ja prinssi
Kirjoittaja: Odo
Ikäraja: Sallittu
Genre: draama
Varoitukset: -
Pituus: prologi, 11/22 lukua, (epilogi)
Vastuusvapaus: Omaa käsialaani.
Tiivistelmä: Tarina vastuuntuntoisesta varkaasta ja vastuuta pakoilevasta prinssistä.
A/N: Juupajuu eli tässä olisi CampNaNoWriMoni 04/2020! Luvut tulevat olemaan lyhyitä ja kokonaismitta abouttiarallaa ~26 lukua ellen summaile joitain lukuja yhteen sekä prologi että epilogi toki myös. Tavoitteena puolikas nano eli 25 000 sanaa. Tervetuloa seuraamaan! Tarkoitus julkaista aina "suurinpiirtein" sitä mukaa kun valmistuu, kun kirjoittelen ja editoin samoilla vauhdeilla. Tämä on tällainen blokinpurku -projekti, jolla koetan saada hanoja auki.
15.10.2020: Tämä on myös jatkunut blokinpurku-projektina, sellaisena, mitä en ota turhan vakavasti. :D Uusi lukujaottelu vahvistaisi, että lukuja on tulossa 22. ja epilogi yhteensä ja tavoitteena olisikin kirjoittaa tämä vielä vuonna 2020 valmiiksi.
4.6.2021: Jos tänä vuonna valmistuisi. :D
(https://i.imgur.com/XS0Hb9v.png)
Prologi
Valta ei oikeastaan pelännyt kiinnijäämistä. Eikä edes häviötä. Ympärillä vallitseva metelikin oli jo kadonnut hänen korvistaan. Käsissään Valta piteli pelikortteja ja yllään pelinhengen mukaista vakautta. Vastapeluri oli muukalainen, joka ei häpeillyt ja esiintyi näyttäen kasvonsa, ilmeensä ja eleensä. Vaikka Valta epäilikin toisen miehen peitelleen todellista nimeään, hän ei voinut siitä syyttää miestä. Valta itse oli pukeutunut huppuviittaan antaen sen peittää kasvonsa ja käyttänyt nimeä, jollaisella ei olisi koskaan tullut nimetyksi. Salakapakan tunnelma, muukalainen ja neljä kuningasta hänen käsissään sai adrenaliinin virtaamaan. Valta korotti panosta.
Muukalainen vastasi siihen häijysti: “Kaikki peliin.” Jos Valta olisi todella pelannut kaiken omaisuutensa, tuo katurotta eläisi lopun elämäänsä kuin kuninkaallinen. Valta ei uskonut voivansa hävitä, mutta ei ottaisi ikinä sellaista riskiä. Sitä tappiota hän ei olisi voinut kantaa isänsä edessä, vaikka usein hänen mieleensä hiipi ajatus, mitä hyötyä oli rikkauksista joilla ei voinut ostaa vapautta. Panokseksi Valta laittoi mukanaan olevan nahkapussin sisällön. Sekin sisälsi enemmän kultaa kuin kenelläkään tässä kaupungin syrjäkujalle piilotetussa kapakassa oli. Se ei ollut vastoin sääntöjä, mutta katsoessaan vastapuolellaan olevaa peluria, hän uskoi muukalaisen pelanneen kirjaimellisesti kaiken paitsi vaatteet yltään.
Tottumattomana moiseen röyhkeyteen Valta ei enää osannut peittää kasvoille hiipivää omahyväistä hymyä. Salakapakan meteli tuntui palaavan, kun peli lähestyi loppuaan. Valta tuli taas tietoiseksi kolpakoiden kilahtelusta pöytiä ja toisiaan vasten, savun ja hien tunkkaisesta hajusta ja kaikesta siitä remuamisesta. Rahvasta, Valta ajatteli. Jopa huorat, jotka Valta oli työntänyt syrjään mielessään, olivat taas läsnä tarkkailemassa heitä. He odottivat, kumpi miehistä voittaisi. Valta oli uppoutunut pelin aikana ainoastaan muukalaisen silmiin. Häivähdyksessä vihreää paloi voitonjano yhä, vaikka kaikki oli pelissä.
Valta laittoi korttinsa pöydälle harkitun rauhallisesti. Neljä kuningasta. Muukalaisen katse ei värähtänyt tämän pudottaessa omat korttinsa huolettomasti pöydälle. Valtan sydän jätti lyönnin väliin ja hakkasi pian lujempaa kuin aikoihin. Muukalainen hymyili ja Valta laski katseensa vihreistä silmistä pelikortteihin. Täyskäsi. Valta tiesi voittaneensa, hän tunsi kortit. Muukalainen kiitti pelistä ja katosi muun kapakkaväen keskuuteen.
Iloitsematta voitostaan ja adrenaliinin paetessa suonistaan, Valta päätti lähteä. Vaikka hän ei pelännytkään kiinnijäämistä, olisi ollut typerää jatkaa omaa peliään liian kauan. Täällä hän saattoi olla joku toinen, naamioituneena huppuviittaan. Valta keräsi uuden omaisuutensa, jolla ei tehnyt käytännössä mitään. Rahvaan pennejä ja vain lantti rahvaalle harvinaista hopeaa. Valta pudotti kolikot nahkapussiin kullan sekaan ja nousi ylös pöydän äärestä. Huorat parveilivat hänen ympärillään, mutta Valta kieltäytyi heidän palveluksistaan.
Valta oli jo nauttinut tarpeekseen saamalla hetken vapautta. Lähtiessään kävelemään syrjäkujalta lähes yhtä nuhjuiselle pääkadun pätkälle, Valtan otti kiinni tappion saanut muukalainen. ”Hyvä peli. Piditkö siitä?” muukalainen kysyi ja vaikutti omituisen tyyneltä. Valta ei jäänyt rupattelemaan. Muukalainen ei pistänyt pahakseen ja katosi sitten pois Valtan tieltä.
Linnan porteilla Valta riisui hupun päästään ja kiersi tuttua reittiä palvelusväen ovelle. Kokeillessaan taskujaan Valta tajusi nahkapussinsa puuttuvan. Ensiksi kasvoille leimahti häpeä, sitten ärtymys. Muukalainen oli vienyt sen aivan hänen huomaamattaan.
Tappion karvas maku poltteli suussa, vatsanpohjassa. Valtan sisääntulo keskeytti piikojen teetauon. Valta käytti auktoriteettiaan: ”Sinä siinä, hae vartijani.”
”Kyllä, teidän korkeutenne.” Piiat kumarsivat nuorelle prinssille ja katsoivat epäröiden tämän jälkeen, kun Valta jätti taakseen palvelusväen tilat ja suuntasi kohti linnan ylväämpiä osia.