Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Secu - 10.04.2017 23:25:22
-
Nimi: Varhainen ja varttunut
Kirjoittaja: Secu
Fandom: Järki ja tunteet (1995 elokuvaversio)
Paritus: Eversti Brandon/Marianne Dashwood
Genre: romanttinen draama
Ikäraja: S
Haasteet: Multifandom lll (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=41632.0): Järki ja tunteet
Otsikoinnin iloja (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=44221.msg835606#msg835606): X ja Y -otsikko
Spurttiraapale IV (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=42387.0): kierros 9, viikko 15/2017 (10.-16.4), maanantai
Vastuuvapaus: Ang Lee, Jane Austen
A/N: Järki ja tunteet on lempielokuviani, monet kerrat katsottu pienestä pitäen. Jostain syystä olen jo pitkään miettinyt, mikä tässä kohtauksessa (https://ritalovestowrite.files.wordpress.com/2013/03/jah_colonel-brandon-alan-rickman-jane-austens-heroes-9173031-1024-576.jpg) everstin antaman puukon tarina on. Mikä puukon merkitys on, kenelle se jäi tai päätyi, se toimi innoituksena. Tämä ficci sijoittuu elokuvan loppuun, kun eversti lukee Mariannelle sonetteja.
Lukuiloa! ^^
Niin oli huolen kätketty sydän vallaton ja kuohuissaan ajelehtiva, mutta ei ollut kaihoissaan suostunut etsivältä liiaksi paossa pysymään. Ei ollut vastoin haettu, suotu ensin toisten värähdyttää sisimmän sijoja, vaan pahoin olivat säväyttäneet, heitelleet, kierrelleet, lopun kieltäytyneet.
Katsahti vähempi osan vuosista kerännyt sydän rinnasta rinnalle, etäisyydestä lähelle saapunutta sisintä, varttunutta, vaurioitettua, kenties vastapuolta. Voisiko olla sopiva tuo toinen jatkamaan rinnakkain, tästä näin?
Toisella hiukset loivasti lainehtivat, rauhoittuneet aloilleen. Täällä villit kiharat juoksivat rajoittamatta tässä nuoruudessa, suoristunevat ajallaan. Varttunut tyyni, levollinen hiljaisuudessaan, ei myrskyisän kiihkeä ja kujeellinen, arvoituksellisuudessaan huolta synnyttävä, kuten eräs aikanaan.
Silloin aikoinaan, kun oli tuo toinen ajattelevaiseen ikään kasvanut sydän tarjonnut temppuilevaan työhön puukkoa tienä luokseen, sanatta, vain herran elein. Nyt oli nuori puukon palauttanut, niiannut ja lausumatta suostunut, tullut luo.
Oli saanut kaiho vahvemmakseen kiintymyksen, täältäkin toiselle. Odottamatta, yllättäen.
Niin kuin kulkivat yhdistävien sonettien sanat pehmeästi lukien kiihkoilematta mutta varmasti, ei mikään katoa niin, ettei sitä lain löydä.