Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Blinky - 07.04.2010 18:30:01

Otsikko: Twilight: Rebel of Rosefield (VALMIS) | K-11, E/B, kaikki ihmisiä
Kirjoitti: Blinky - 07.04.2010 18:30:01

Ficin nimi: Rebel of Rosefield
Kirjoittaja: makeaavettä
Beta: -
Tyylilaji: Draama, Romantiikka
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Keskeisimmät hahmot Meyerin, muu minun sepittämääni.
Fandom: Twilight
Päähenkilöt: Bella ja Edward, kaikki ihmisiä.
Yhteenveto: Bella muuttaa kylään mukanaan lapsi ja suorasukaiset käytöstavat, ja saa tervetuliaislahjaksi roimasti paheksuntaa. Edward on kylän nuori pormestari. Sijoittuu noin 1940-luvulle.
Varoitukset: Pientä kiroilua. Toistaiseksi ei mitään sen kummempaa.

Tässä tulee traileri, kunnon lukua sitten vähän myöhemmin. Kouluhommatkin kaatuu päälle, mutta julkaisen tämän ihan uhallani.  :D

Rosefield on pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa...
Eikä kenelläkään ole luurankoja kaapissa...
Mikä tärkeintä, kukaan ei saa poiketa massasta.

Aika valita uusi pormestari.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt.”

Täydellisyys säilyy...

”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Kunnes eräänä päivänä tuuli tuo mukanaan jotain odottamatonta.

”Umm, voinko auttaa, rouva?”
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!”
”Mut-mutta teillähän on lapsi?”

Ja tämä odottamaton ei ole suvaittavaa.

”Herra Masen, tämä nainen ei ole hyväksi kylällemme. Hän lietsoo muita käyttäytymään sopimattomasti.”
”Eihän lietso. Kuvittelette vain omianne. Poistuisitteko, kiitos?”

Mutta kumman houkuttelevaa, siitä huolimatta.

”Mitä taas, herra pormestari?”
”Neiti Swan, minua vain kiinnostaisi tietää, millä tulette toimeen?”
”Suhteilla!”

Toiset vain ovat sulkeutuneita...

”Asiani eivät kuulu muille. Varsinkaan pormestareille.”

… toiset avoimia senkin edestä.

”Kuule, minun pitäisi kai häätää sinut kylästäni. Mutta en halua.”

Paljastuksia kummaltakin suunnalta...

”Edward... Oletkin ihan siedettävä. Ehkä jopa mukava.”
”Ohhoh, kiitos tästä kohteliaisuudesta!”

Unohtamatta luvattomia tekoja.

”Bella, olen naimisissa... mutta mitäs sitten!”

Makeaavettä – ensimmäistä kertaa – esittää:

Rebel of Rosefield

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
Kirjoitti: minnamoi - 07.04.2010 18:45:43

oi! vaikuttaa jännältä ja kiinnostavalta, tosin ilme muuttu todella happamaks ku tuli toi edwardin ja tanyan hääjuttu, tuli mieleen vampyyrien se puolustus-juttu et huulet nous hampaiden päältä :D ja oisin voinu muristaki mut en viittiny :D mä niin vihaan edward/tanya paritusta :D mutta joo kirjottele jatkoa heti kun koulultasi ehdit! :)

minnamoi♥ ^(minnjou)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
Kirjoitti: NiNNNi - 07.04.2010 18:54:14

Juu, tuota noin.. :D
Mitäs pitäisi sanoa? En saa oikein mitään aikaiseksi.. :D
Traileri herätti kylläkin mielenkiintoni ja jään seurailemaan. Pitäähän tuon Tanyankin änkeä tuohon Bella/Edward paritukseen. :D Eihän se muuten ole mitään.
Mutta jään innolla odottelemaan jatkoa ja olen pahoillani etten pysty nyt parempaan. :D

ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
Kirjoitti: alba - 07.04.2010 18:54:28

Kiintoisaa, kiintoisaa :D Jään ehtottomasti seuraamaan tätä heti kun ilmestyy.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (Traileri!)
Kirjoitti: Blinky - 07.04.2010 20:30:30

Kiitos kommenteista ja kiva kuulla että tällä on jo (ainakin toistaiseksi) lukijoita. :)

Voisin muutes mainita jo heti alkuun ficin ideaa kummasteleville, että se on saanut inspiraatiota elokuvasta Pieni suklaapuoti. Bellan tilanne on tavallaan osittain samankaltainen, mutta muu onkin sitten minun keksimääni. Mutta ei, ficciin ei kuulu suklaapuotia. :D

Innostuinkin kirjoittamaan kokeisiinluvun sijaan, hups. Tässä ois erittäin lyhkäinen luku yksi. Voisi sanoa prologiksikin. En halunnut jaaritella kovin ajasta jolloin Bella ei vielä ollut kuvioissa, ja ensi luvussa on tapahtunut sitten jo vajaan vuoden harppaus. Sitä seuraavaa lukua saa sitten odottaa vähän pitempään, tässä on koeviikko meneillään ja sen jälkeen hullu jakso - ei jää paljon aikaa kirjoittamiselle.  :(

Luku 1

EPoV

Heräsin auringonsäteisiin, jotka luvatta tunkeutuivat läpi silmäluomieni. Verhot olivat jääneet taas auki, niiden sulkeminen unohtui helposti, kun oli parempaakin tekemistä. Minua hymyilytti, kun katselin uinuvaa kihlattuani. Tanya oli isäni ehdotus, mutta ihme kyllä – minä ihastuin häneen samantien. Se kylläkin saattoi johtua ulkonäöstä. Hän oli kaunis, hyvin kaunis. Ei hän vastannut naisihannettani, niitä naisia joita ihailin poikamiesaikoinani. Kaunis siitä huolimatta, tuumin mielessäni silittäessäni hänen punertavanvaaleita hiuksiaan. Kosketuksestani hänen silmäluomensa revähtivät auki, ja kohtasin katseellani jäänsiniset silmät. Huuleni kaartuivat hymyyn, kun Tanya haukotteli makeasti.

”Muistatko mikä päivä tänään on?” tiedustelin.
”Ööö, toki. Sinun kastajaiset? Virkaanastujaiset? Mitkä lie”, Tanya mumisi vastaukseksi.
Naurahdin vain, pörrötin hänen tukkaansa ja nousin sängystä. Pitäisi vetää parhaat päälle, ajattelin irvistäen.
”Otatko teetä?” huikkasin samalla makuuhuoneeseen päin, kun saavuin keittiöön.
”Joo... Eipäs, mitä sanoisit jos mentäisiin brunssille? Päivän kunniaksi”, Tanya vastasi.
”Hyvä idea”, myönnyin ja asettelin kipot takaisin petroolinsinisiin keittiökaappeihin. Saranat narisivat, taisivat olla öljyn tarpeessa.

Kuljimme Tanyan kanssa käsikynkässä kohti lähimpää ravintolaa. Kylän ainoaa ravintolaa, itse asiassa. Mutta siellä leivottiin parhaimmat voisarvet, mitä olin eläessäni syönyt. Avasin herrasmiehen tavoin oven Tanyalle, ja pieni tuulikello kilahti ilmoittaen asiakkaista. Maksoin meidän molempien ruoat, ja pian jo istuimme pikkuruisessa pöydässä annostemme kera. Katselin paheksuvasti Tanyan lautasta, eritoten tavaraa lautasella. Hän söi niin tavattoman vähän. Kuten kaikki muutkin kylän naiset.

”Et sinä lihoisi, vaikka ottaisitkin kaksi tuulihattua yhden sijaan”, mutisin.
Tanya vain vilkaisi minuun vinosti hymyillen, ja syventyi jälleen lautasen antimiinsa. Kuin puhuisin seinille. Huokaisin hiljaa, ja tarkastin kellon. Tällä menolla tulisi kiire. ”Tähteitä köyhille”, mutisin puoliääneen, ja keräsin loput annoksestani lautasliinaan. Komensin Tanyan matkaani, ja ulos päästyämme nakkasin nyyttini sisällön kohti puluparvea.

”Näillä valtuuksilla, sinä Edward Masen, olet nyt Rosefieldin uusi pormestari. Toivon sydämestäni kaikkien kyläläisten puolesta, että pidät Rosefieldin kurissa ja nuhteessa, kuten minäkin olen nämä 50 vuotta pitänyt”, sopotti minun edeltäjäni. Viimein hän lopetti puheensa, ja minä tartuin valtakirjoihin sun muihin muodollisuuksiin lämpimästi hymyillen. Isä luultavasti oli minusta ylpeä, vielä haudassakin. Hetken kuluttua tuttuni syöksyivät onnittelemaan, Tanya ensimmäisenä. Sitten minua halasi paras ystäväni Emmett, joka sai äkkilähdön sisareni Alicen komennuksesta johtuen. ”Onnea velikulta”, Alice sirkutti tärykalvoja puhkovalla äänellään, jottei pienuudestaan huolimatta jäisi vaille huomiota. Emmettin vaimo, Rosalie kätteli sovinnaisesti. Jasper, Rosalien veli – ja minun hyvä ystäväni kuulemma oli vuoteenomana flunssasta johtuen. Pyöritin silmiäni, todennäköisesti hän piileksi Alicea. Alice oli muuttanut kyläämme vasta äskettäin, ja Jasperilla oli käsitys, ettei parhaan kaverin siskoon kosketa. Hyvä on, ehkä olin antanut hänen olettaakin niin. Ylipirteä Alice ei tainnut edes huomata pihkaantunutta Jasperia, pahuksen seinäruususta.

Kaksi kuukautta myöhemmin

Seisoin kirkon alttarin juurella katseeni kohdistettuna sisäänkäynnille. Samassa uruista alkoi tulvia kaunista musiikkia, meidän häävalssimme. Katseeni suli hymyyn, kun Tanya lipui sisään. Hän näytti todella kauniilta, valkoisessa tyllihörhelössään, hiukset löysällä nutturalla, jonka alta laskeutui huntu. Pian hän saavutti minut, ja yhdessä polvistuimme alttarille.

”Tahdotko sinä, Tanya Remick, ottaa Edward Masenin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?”
”Tahdon.”

Siinä vaiheessa säpsähdin huomaamattani. Minä en ollut koskaan jaksanut kuunnella puheita. En näköjään omissa häissänikään. Ei se minun vikani ollut, papin ääni oli vain tylsän laahaava ja puhe niin kliseinen, kulutettu luritus. Mietteeni keskeytti minulle kohdistettu kysymys. Vain sana 'tahdon', ja me olimme nyt mies ja vaimo. Tuli aika poistua kirkosta romanttisiin hevoskärryihin. Ne olivat todennäköisesti vain esimakua tulevasta, joka tunnettiin myös nimellä Alicen häälahja.

Mitään perinnettä ei unohdettu, ja siinä sivussa Alice oli luonut tusinan uusia virikkeitä. Juhlatilat olivat koristeltu ylettömästi. Sitä alkuperäistä kolkkoa betonilaatikkoa – jolle Alice oli maiskuttanut kieltään paheksuvasti, mikä enteili aina huonoa – ei olisi tunnistanut millään samaksi. Seinät olivat vuorattu silkkipaperiin, ja pöydät näyttivät pelottavan arvokkailta. Satiinipäällysteisistä tuolista puhumattakaan. Alice oli maininnut maljapuheessaan, ettei sotkijoille hyvä heiluisi – huonekalut olivat ilmeisesti vuokralla. Vaikka koristeilla oli leikitty liikaa, kokonaisuus toimi pöytäkoristeita myöten.

Lopulta juhlat tulivat päätepisteeseensä, ja oli hyvästien aika. Toinen toistaan enemmän juopunut kävi meidän puheillamme vielä kerran. Useasti se oli myös ensimmäinen kerta – mistä Alice oli vieraslistan koonnut? Puhelinluettelostako, vai kerrostalojen nimitauluista? Kun Alice jäi toimittamaan lahjansa kakkosvaihetta – tilan siivoamista – seuranaan Rosalie ja Emmett, me poistuimme Tanyan kanssa hotelliin. Häämatkalle lähtisimme vasta huomenna, päämääränämme Pariisi. Tanya oli Alicen tavoin huvittavan hullaantunut ranskalaiseen kulttuuriin.

Istuimme väsyneinä juhlinnasta hevoskärryissä, jotka poukkoilivat ikävästi mukulakiveyksestä johtuen. Pidin Tanyan kädestä kiinni ja vähän väliä vilkuilimme toisiamme. Itse asiassa 'tuijotimme' olisi parempi ilmaus. Tanya oli kuun kelmeässä valossa huikaisevan kaunis. Silitin hänen pehmeää poskeaan, ja tunsin sen punastuvan sormieni alla. Nyt vielä kauniimpi, ajattelin mielessäni. Ja hän oli minun.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
Kirjoitti: NiNNNi - 07.04.2010 20:52:35

Jatkoa tulikin näin pian jo ;p
Olet onnistunut kirjoittamaan hyvin 1900-luvun tyylillä, ainakin mitä itse olen siitä ajanjaksosta saanut käsityksen ;D
Virheitä ei silmiini osunut, mutta minua häiritsi hiukan, koska tuntui, että teksti eteni kauhean nopeasti.  :-\ En tiedä kuvittelinko sen vai kuuluiko sen mennä niin nopeasti, mutta toivottavasti seuraavat luvut menevät hiukan rauhallisempaan tahtiin. =)

Mutta kuvailu oli todella hyvää ja tekstiä oli helppoa lukea. ;) Toivottavasti saat jossain välissä taas kirjoiteltua seuraavan luvun kasaan. ;)

ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 07.04.2010 21:40:22

oho! saitki ekan luvun jo nyt! :) tosi jännältä kyllä vaikuttaa tää edelleen :D mutta tapahtumat kulkee hirmusen nopeest :/ ja älä ota tätä loukkauksena, mutta kuvottaa toi viimenen lause minkä edward ajattelee: "Ja hän oli minun." ... onneks trailerin perusteella bellan ja edwardin välit tulee joskus läpenee<3 en maltakkaa odottaa :D noo juu jatkoa vaan heti ku ehit!

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
Kirjoitti: Blinky - 07.04.2010 21:55:33

minnamoi, en ota tietenkään - mua itseäkin kuvottaa kirjottaa mutta no can do :D

NiNNNi, kiitos!  :)

Ja molemmille; tässä luvussa ne tapahtumat menikin nopeasti, ihan tarkoituksella. En halunnut jumittaa ficin kannalta aika merkityksettömissä tapahtumissa, mutta ne piti saada kerrottua alta pois. Seuraavissa luvuissa sitten pureudun tapahtumiin tarkemmin.  :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 07.04.2010 22:09:47

Lukaisin täm nopeasti läpi, kun `aika mennä nukkumaan`. Hmph.
Ehkä hieman nopeasti meni asiat, mutta kun sen tuossa selitit äsken, niin sen kyllä ymmärsin. (itsekään koskaan kirjota mitään turhaa, blaablaa, kun tiedän millaista se on lukea...) :D
Mutta tykkäsin ja todella hyvin kirjoitat 1900-lukua ja muutenkin helppolukuista tekstiä. :)
Ilmoittaudun lukijaksi. ;)
Että jatkoa vain tänne päin, sitten kun saa! ;D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (1. luku 7.4.)
Kirjoitti: Blinky - 08.04.2010 12:38:57

Arvatkaa mitä tein koko eilisillan?  :D Oikeastaan mulla on jo kolmosluvustakin puolet kirjoitettu. Alunperin tämä luku kakkonen olisi ollut pidempi, mutta kun yksi tapahtuma venyi liikaa, niin piti pätkäistä tästä kohti katkia - ja se siirtyi seuraavaan lukuun. Joka tapauksessa, tässä luku 2, Bellan ja Edin ensitapaaminen.  :)

Luku 2

Kahdeksan kuukautta häiden jälkeen

BPoV

”Äiti, takapuoleni on puutunut”, tyttäreni Vanessa, tuttavallisemmin Nessie, ruikutti.
”Uskon sen, rakas, mutta tämä on halvin tapa matkustaa”, ja epämukavin, täydensin mielessäni. Pörrötin Nessien luonnonkiharaa tukkaa, ja mietin missä olimme menossa. Kauanko pitäisi antaa vielä tämän möykkyisen tien raastaa ahteriani ruvelle. Ainoa asia, minkä tiesin, oli päämäärämme. Pieni idyllinen kylä nimeltä Rosefield. Itse asiassa, en tiennyt kylästä muuta kuin sen nimen. Joka kuulosti pienen ja idyllisen kylän nimeltä. Tässä sitä oltiin menossa, tuntemattoman maitokuskin kärryissä, kohti tuntematonta.

Lopulta näkökenttääni alkoi ilmestyä pieniä rakennuksia. Kaikki näytti tässä auringon loisteessa juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Aurinko oli jo laskemassa, ja se loisti kauniisti suurien tammien takaa luoden varjoja ympärilleen. Käännyin Nessieen päin, ja huomasin tämän torkkuvan kylkeeni nojaten. Tönäisin häntä lempeästi, ja tyttö säpsähti hereille silmiään räpytellen. ”Perillä ollaan”, tokaisin.

Huikkasimme kiitokset, ja laskeuduimme kärrystä. Väänsin kasvoilleni hymyntapaisen, kun mies ajoi pois, vaikka teki mieli irvistää olotilasta johtuen: paikat olivat totaalisen jumissa ja puutuneet. Nostin, kuten äiti lapsensa nostaisi – jottei kenelläkään ei olisi varaa tuomita minua nuoren ikäni takia kyvyttömäksi äidin rooliin – Nessien selkääni ja kasasin laukut käsivarsilleni. Nessie kietoutui kaulaani kuristavalla otteella, ja jos erehdyin kauhistelemaan äskeistä oloani, se ei ollut mitään tämän rinnalla. Vuokra-asuntoomme oli matkaa vain kivenheiton verran, tai niin ainakin maitokuski väitti – mutta yksikin askel teki tuskaa.

EPoV

Olin lähtenyt kävelylle, karistaakseni työhuolet harteiltani. Se nimittäin onnistui parhaiten juuri silloin, kun aurinko oli laskemaisillaan, ja vieno kevättuuli hiveli kasvojani. Tuijottelin kengänkärkiäni, kunnes korviini kantautui jotain puhetta. Ei se ollut puhetta, se oli äkäistä puhinaa ja manailua. Käänsin uteliaana katseeni, ja näin uskomattoman ilmestyksen.

Mitä olinkaan sanonut Tanyan ulkonäöstä? Huikaisevan kaunis, todella kaunis, niinkö? No, tähän naiseen verrattuna Tanya ei ollut mitään. En ollut koskaan nähnyt kauniinpaa naista. Hänen ihonsa oli kermanvaalea, ja ruskeat hiukset olivat kuin sulaa suklaata, jota valui puoleen selkään saakka. Hän oli täydellinen versio ihanteistani, ja vielä roimasti enemmän. Ja juuri nyt hän vaikutti olevan todella avun tarpeessa.

Kohensin ryhtiäni, ja yritin kasata itseni. Palauttaa edes ilmeeni hiukan inhimillisemmäksi. Astelin rivakasti naisen luo, joka kantoi lasta selässään. Pikkusisartaan? Päätin kuitenkin rouvatella, tuskin tuollainen upeus vapaana oli.

”Umm, voinko auttaa, rouva?” sönkötin muutaman metrin päästä. Sitten tyttö nosti katseensa, ja näin maailman kauneimmat silmät. Täydellisen suklaanruskeat, suuret kuin metsäpeuralla.
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!” Hän vastasi hyvin äkäisellä äänen sävyllä, mikä säikäytti minut. Ja neiti?! Edward, komensin itseäni. Olet onnellisesti naimisissa!
”Mut-mutta teillähän on lapsi?” kysyin tökerösti. Hitto, pasmat menivät ihan sekaisin.
”Niin on. Nessie kolme vuotta.”
”Saako kysyä äidin nimeä?” Hienoa Edward, onnistuit puhumaan mongertamatta.
”Bella”, hän töksäytti tomerasti.
”Anna minä nyt kannan osan laukuistasi”, anelin jälleen.
”Saan kyllä itsekin”, Bella puhisi mutta kuitenkin tyrkkäsi puolet kantamuksistaan minulle.

Kävelimme hetken hiljaisuudessa. Ihmettelin hiukan, miksei Bella ollut kysynyt minun nimeäni. Olin kai tottunut siihen, että aina piti työni takia olla esittelemässä itseään. Päätin kuitenkin avata keskustelua, ja sitä paitsi minua kiinnosti suunnattomasti tietää, mitä tyttö täällä teki.
”Oletko muuttamassa? Tänne kylään siis?”
”Olen. Kuinka niin?”
”Mietin vain. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä te teette työksenne?”
Bella hymyili vinosti. ”Sitä sietääkin pahoitella. Toistaiseksi en tee mitään. Äläkä teitittele, kiitos.”
Kohotin kulmiani hämmästyneesti. Tyttö tulisi loiseksi, kerjäämään kadun kulmille? No, en panisi pahakseni vaikka hän...
”Entäs sinä, mitä teet työksesi herra-jonka-nimeä-en-tiedä?” Bella kysyi keskeyttäen likaiset ajatukseni.
”Edward. Ja olen kylän... pormestari”, vastasin vaikeana. Oli Bellan vuoro hämmästyä.
”Tuon ikäisenä?” hän päivitteli.
”Kaksikymmentäkolme vain”, sanoin virnistäen. ”Äiti tuon ikäisenä?” Jatkoin varomattomasti. Minun sietäisi tosiaan ajatella, ennen kuin avaan suuni.
”Kaksikymmentäkaksi, jo”, hän vastasi hymyillen ilkikurisesti. Äidiksi yhdeksäntoistavuotiaana? Epätavallista kyllä, muttei mahdotonta. Syy tuskin olisi tavallinen, ei perhettä sen ikäisenä perustettu. Sen verran tilannetajua Edwardilta löytyi, ettei ruvennut tiedustelemaan tarkemmin. Vielä.

BPoV

Olin juuri päästänyt rumimman kirouslitanian huuliltani, kun kuulin äänen edestäni. Nostin nolona päätäni, ja näin komean miehen. Komeimman miehen, mitä elämä oli silmieni eteen tuonut.  Huikaisevan vihreät silmät, kuparinruskea hiuspehko ja raamikkaat, sopivan lihaksikkaat piirteet. Soimasin itseäni, kirota nyt tuollaisen komistuksen kuullen, mutta toivoni romahti yhtä nopeasti kuin se oli syttynytkin, kun huomasin miehellä näyttävän sormuksen vasemmassa nimettömässä. Niinhän sitä sanottiin, että parhaat miehet ovat aina varattuja. Hittolainen.

”Umm, voinko auttaa, rouva?” mies kysyi minulta. Sitten hänen silmänsä revähtivät apposen auki, ja minä säikähdin itseäni. Oliko minun ulkonäössä jotain vinksallaan?
”Saan nämä kyllä itsekin kannettua... Pahus... Saamari! Ja anteeksi vain, olen neiti!” vastasin turhankin äkäisenä, samalla kun koitin säilyttää tasapainoni.
”Mut-mutta teillähän on lapsi?”
”Niin on. Nessie kolme vuotta”, vastasin tyynesti, vaikka teki mieli potkaista arkaan paikkaan. Odotin jo lapsella täytyy olla isä -saarnaa tulevaksi.
”Saako kysyä äidin nimeä?”
”Bella”, töksäytin hämmentyneenä siitä, kuinka nopeasti poika sivuutti aiheen. Epätavallista.
”Anna minä nyt kannan osan laukuistasi”, mies pyysi ja päätin suostua, vaikka mumisin jotain vastustelevaa.

Mielessäni myllersi ristiriitaiset tunteet. Mies vaikutti hyvin kohteliaalta ja mukavalta, ja kaikki ulkonäköä kuvaavat sanat olivat liian pliisuja hänen suhteen. Toisaalta en ihmettelisi, vaikka hän paljastuisi kusipääksi kuten kaikki edellisetkin. Päätin kysyä jotain hänestä, ainakin nimen, mutta hän keskeytti aikomukseni.
”Oletko muuttamassa? Tänne kylään siis?”
”Olen. Kuinka niin?”
”Mietin vain. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta mitä te teette työksenne?”
Kasvoilleni vääntyi huomaamattani vino hymy. Luvassa olisi luultavasti paheksuntaa, mutta koska paheksunnan herättäminen oli itseasiassa aika mukavaa – sillä lapsen nuorena äitinä siltä ei voisi kuitenkaan välttyä – vastasin:
”Sitä sietääkin pahoitella. Toistaiseksi en tee mitään. Äläkä teitittele, kiitos.” Ja tietysti mies hämmästyi. Päätin vaihtaa puheenaihetta.
”Entäs sinä, mitä teet työksesi herra-jonka-nimeä-en-tiedä?” tiedustelin.
”Edward. Ja olen kylän... pormestari.”
Edward, sepä kaunis nimi... Pormestari?! Anteeksi kuinka?
”Tuon ikäisenä?”
”Kaksikymmentäkolme vain”, Edward virnisti. ”Äiti tuon ikäisenä?” hän jatkoi. Kummallista, hänen äänestään ei tihkunut yhtään sitä paheksuntaa, jonka tavallisesti saatoin maistaa jopa kielelläni.
”Kaksikymmentäkaksi, jo”, vastasin hymyillen. Hymyily oli helppoa tässä seurassa – harvoin tästä aiheesta saattoi keskustella näin mutkattomasti.

Saavuimme viimein keskustaan. Tiesin vuokra-asuntoni osoitteen, mutta minulla ei ollut hajuakaan mistä kyseinen katu löytyisi. Onneksi vieressäni käveli kylän pormestari. Tiedustelin Edwardilta talon sijaintia, ja hän lupasi saattaa minut perille asti. Huomaavaista.

”Edward!” joku kiljahti takaamme. Käännyin hitaasti, ja näin blondin naisen. Hänen hiuksensa liehuivat tuulessa, ja hän pukeutui rumasti. Anteeksi, haukuinko juuri tytön pukeutumistyyliä? Sitten tämä tapaus ryntäsi Edwardia kohti, ja kiehnäsi siinä mielestäni sopimattomasti – siihen nähden että olimme kylän aukiolla. Nosta vielä jalkaasi ja merkkaa miehesi nilkka, kehotin mielessäni.

Lopulta tyttö malttoi irrottautua Edwardin kaulasta, ja kääntyi katsomaan minua, kuin ei olisi edes aiemmin huomannut olemassaoloani. ”Ai hei! Kukas se sinä olet?” hän kysyi minulta kuin puhuisi pikkulapselle. Ehkä hän tarkoittikin Nessietä, en ihmettelisi vaikka hän sivuuttaisi minut kokonaan.

”Olen Bella, ja tässä on Nessie”, vastasin tylysti. ”Lapseni”, täydensin vielä välttääkseni lisäutelut.
”Olet äiti!” hän hihkaisi tekopirteästi. ”Sepä ihanaa. Kaunis lapsi. Missäs isä on?” hän kysyi maireasti hymyillen.
”Isä on Etelä-Amerikassa rakennustyömaalla, kai”, vastasin pirteästi, kuin kertoisin suurta ilouutista. Samalla tiesin laittavani itsestäni juorut liikkeelle, mutta en jaksanut välittää.
”Oi anteeksi, minun ei ollut tarkoitus udella”, nainen sanoi kuulostaen pahoittelevalta. Mitä hän ei varmastikaan ollut.
Vilkaisin Edwardiin, joka näytti olevan kahden tulen välissä. Poika tykkäsi ilmeisesti leikkiä herrasmiestä – ja olisi varmaan mielellään kantanut laukkuni ylös asti. Kylkeen kiehnäytyvä vaimoke – luulisin, hän ei edes esitellyt meitä – veti kuitenkin pidemmän korren, ja Edward laski laukkuni maahan. Minä sen sijaan laskin lapseni maahan, ja kumarruin keräämään laukut. Sitten nyökkäsin pienesti kiitokseksi, ja Nessie kannoillani poistuin kohti kerrostaloa, jonka ylimmässä huoneistossa minun tulisi asua.

Kun olin saanut raahattua kierreporttaissa laukkuni ylös saakka, rinkautin ovikelloa. Vuokraisäntä oli ilmoittanut minulle etukäteen odottavansa asunnossa. Hetken kuluttua ovi raottui, ja kohtasin silmäparin. Kärttyiset silmät, joiden päällä roikkui hauraat luomet. Vanha, suloinen mummeli. Mummot olivat suloisia niin kauan, kun heidän eritteet pysyivät visusti elimistössä. Näiden jääräpäinen kanssa oli ihana väitellä, heidän loukkauksensa antoivat oikeuden loukata. Ilman huonoa omatuntoa. Omatunto oli typerä keksintö. Kuinka monta kertaakaan siitä oli ollut pelkkää riesaa. Viimeksi viisi minuuttia sitten pihalla, Edwardin akan solvauksia kuunnellessa. Vihaiset pohdintani keskeytyivät lopulta.

”No, meinaatko töröttää siinä kauankin?” mummo ärähti ja könysi pois ovelta. Tartuin jälleen kantamuksiini, ja Nessie vanavedessäni astelin sisään. Onnekseni olin löytänyt asunnon, joka oli valmiiksi kalustettu. Minulla oli tapana mennä ja tulla – satunnaisista syistä – ja tällöin huonekaluista oli pelkästään vaivaa. Tosin minulla oli suunnitelmana pysytellä tässä kylässä hieman tavallista pidempään. Jos en onnistuisi sotkemaan asioitani jälleen.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 08.04.2010 15:41:18

Jihhuu, jatkoa tullut! :D
Hehee, Edwardiinhan se heti ensimmäisenä törmäsi. ;)
Taas hyvin kuvailtu tuo aika. Maitokärryillä.. :D  Varmaan töyttyistä kyytiä. sD
Mutta tykkäsin ja lisää toivoisin! <3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: NiNNNi - 08.04.2010 17:28:14

Jatkoa jo näin pian ;o Olet todellakin etevä kirjoittamaan. ;)
Teksti oli todella hyvää ja kiintoisa muutenkin.
Tietenkin Bella tapaa ensimmäisenä Edwardin ;) Mut jälleen Tanya kehiin pilaamaan kaikki :D Mutta en keksi oikein mitään järkevää, joten toivoisin jatkoa jälleen. ;)

ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 08.04.2010 17:56:32

vooi, sait jo nyt uuden luvun! :) tosi sujuvaa tekstiä kyllä! :) ja nyt jäi mietityttämään että miten bella on sitte aikasemmi sotkenu asiansa niinku se tossa lopus siihe vittas... :)

Lainaus käyttäjältä: makeaavettä - 08.04.2010 12:38:57

”Oi anteeksi, minun ei ollut tarkoitus udella”, Tanya sanoi kuulostaen pahoittelevalta.

mistä bella tietää Tanyan nimen ku sille ei sitä missään kohtaa kerrottu? :D

Lainaus käyttäjältä: makeaavettä - 08.04.2010 12:38:57

Odotin jo ”lapsella täytyy olla isä” -saarnaa tulevaksi.

tossa katoin eka että bella alko ite puhuu, et toi kannattas olla noilla heittomerkeillä: '  tai sitte sillai kursivoituna ilman lainausmerkkejä :)

nojoo jatkoa taas odottelen :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: Blinky - 08.04.2010 18:14:15

E_Bella  ja NiNNNi , kiitos!  :D

minnamoi, ei tosiaan pitäisi olla Tanyan nimeä vielä tuossa vaiheessa. Kiitos huomautuksista, korjaan ne heti.  :) Ja voin jo vihjaista ettei se mitään kauhean ihmeellistä ole, Bella onnistuu vaan keräämään kaikkialla paheksuntaa käytöksellään.  ;)

Ja voisinpa mainita tässä, että tuo yhteenvedon "1900-luvun alku" on oikeastaan turhan laaja ja harhaanjohtava ilmaus. Aikakausi on paremminkin laman jälkeisiä vuosikymmeniä, ficci sijoittuu 40-50-luvun paikkeille.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: _Lollipop - 08.04.2010 19:48:42

Pidin kovasti. Kirjotat hyvin. Ilmottaudun lukijaks, ehdottomasti!
Jatkoa odottelen  :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 09.04.2010 14:26:19

sori vähän viilaan vielä pilkkua mutta:

Lainaus käyttäjältä: makeaavettä - 08.04.2010 12:38:57

Odotin jo lapsella täytyy olla isä-saarnaa tulevaksi.

tossa pitäis olla väli ennen tota viivaa! :D oli pakko ilmottaa ku jäi toi häiritsemään :D mutta muuten toi on nyt vähän selkeempää ku ei ollu niit lainausmerkkejä! :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (2. luku 8.4.)
Kirjoitti: Blinky - 09.04.2010 15:42:39

minnamoi, korjattu!  :D Kiitos kun jaksat huomauttaa, vihreistä oppii jne.  ;)

_Lollipop , kiva kuulla!  :D

Yleisesti ottaen, onhan tää välillä vähän semmosta ylläripylläri, Edwardhan se siellä -tekstiä, mutta sovitaanko että tässä on kyse vaikka kohtalosta?  ;)

Koeviikosta päästiin, ja mulla on tässä vaihteessa aikaa kirjoittaa. Siispä nyt jo kolmatta lukua kehiin, tahti kyllä kokee kovan kolauksen kun seuraava jakso alkaa, muttamutta... En onnistu koskaan pimittämään näitä lukuja, pahus.  :D

---

Luku 3

”Avaimet ovat tuossa pöydällä. Sinä tiedät vuokranmaksumenetelmät sun muut tarpeelliset, ja jos jotain asiaa tulee niin tiedät myös mistä minut löytää”, mummeli kälätti. Nyökkäsin vain pienesti, ja katsoin hiljaa hänen peräänsä kun hän poistui asunnostani. Minun asunnostani, ajattelin tyytyväisenä. Seisoin paikallani vielä hetken, leikitellen ajatuksella että kaikki oli jälleen uutta ja jännittävää, tuntematonta myös. Sitten levitin matkalaukkujemme sisällön parisängylle, jolla minä ja Nessie nukkuisimme yhdessä tulevat yöt. Järjestellessäni tavaroita tarkastelin samalla asunnon yksityiskohtia; keltaiset keittiökaapit, koristeelliset mahonkipuiset sängynpäädyt, kullankeltaiset kaakelit ja kylpyammeen tassujalat. Asunto vaikutti hyvin ylelliseltä, mikä oli hämmentävää, sillä vuokra oli hyvin alhainen.

Kun viimein olin purkanut tavaramme, ja pimeys oli vallannut talon sillä välin, napsautin valokatkaisijasta ja astelin ikkunan ääreen. Kaikki näytti kovin lohduttomalta, kun aurinko ei paistanut. Muut saivat voimaa kukin mistäkin, minä auringosta. Vilkuilin kadulle – ikkunastani oli hyvät näköalat – ja katseeni pysähtyi erääseen puistonpenkkiin, tarkemmin sanottuna siinä istuvaan hahmoon. En olisi tunnistanut häntä, jos hän ei olisi kääntänyt katsettaan minun suuntaani. Tuhahdin, mutta samalla minut valtasi suuri halu mennä hänen luokseen.

Kun Nessie tuhisi jo onnellisesti sängyssään, ja Edward istui edelleen taivasalla, päätin käväistä hänen luonaan. Yritin vakuutella itselleni, että tein sen silkkaa ystävyyttäni – Edwardhan saattoi olla vaikka sammunut silmät auki, ja humalaisesta piittaamattomuus oli  julmaa heitteillejättöä. Sepitin mielessäni puolikymmentä muuta tekosyytä, kun astelin varovasti kierreporttaissa kohti uloskäyntiä.

Olin kietonut yöasuni päälle aamutakkini, ja oven avattuani viima puski kaikella voimallaan päin kasvojani. Värisin, ja hiippailin rivakasti kohti Edwardia. Hän tuijotteli yhä ikkunaani. Mielessäni käväisi, oliko hän tosiasiassa joku perverssi tirkistelijä, mutta karistin ajatukset nopeasti. Liian puhtoinen sellaiseen.

”Miksi istut puistonpenkillä, kun on jo melkein puoliyö?” tiedustelin häneltä saavuttuani puhe-etäisyydelle. Edward säpsähti – hän ei ilmeisesti ollut huomannut minua vielä.
”Miksi tulet tiedustelemaan sitä minulta?” hän kysyi vinosti hymyillen.
”Tulin lähinnä tarkastamaan, oletko sinä elossa vai onko vaimosi – saanen olettaa – nirhannut sinut ja nakannut kylmästi puistonpenkille”, mutisin.
Edward naurahti. ”Juuri nyt Tanya ei varmaan panisi moista pahakseen. Istun tässä, koska en jaksa hänen vainoharhaisia höpinöitään.”
Kohotin kulmiani kysyvästi, kehottaen häntä tarkentamaan.
”En saisi puhua vieraille naisille. Itse asiassa, en saisi katsoakaan muihin naisiin päin.”
”Mustasukkaisuus on sairaus, tiedätkös.”
Edward vain hymyili ja tuijotti minua suoraan silmiin. Ajattelin leikkiä mukavaa naapuria – ja luultavasti suututtaa Tanyan entisestään, mutta aivan uhallani silti esitin Edwardille kysymyksen.
”Lähdetkö teelle? Tai kahville, kumpaa juotkin?”
”Vietätkö tupareita kello yhdeltätoista?”
”Vaikka sitten niin”, tokaisin ja kohautin olkiani. Hämmästyksekseni Edward nousi penkiltä, ja lähti kävelemään kohti ovea. Minun asuntoni ovea.

Väänsin avainta lukossa, mahdollisimman hiljaisesti jotten herättäisi Nessietä, ja irvistin oven narinalle. Saranat kaipasivat öljyä. Astuin Edward kannoillani sisään, ja nostin etusormeni suun eteen, merkkinä hiljaisuudesta. Sitten hipsin sängyn ohi keittiöön, ja kun Edwardkin saapui sinne, suljin oven varovaisesti.

”Mikä Nessien oikea nimi on?” Edward tiedusteli minulta.
”Vanessa”, tokaisin irvistäen kun etsin kaapista kaipaamiani tavaroita. Omasin surkean muistin, ainakin siihen nähden että olin jo unohtanut minne laitoin mitäkin.
”Se kuulosti söpöltä kolme vuotta sitten”, jatkoin vielä. Edward nyökkäsi, ja näytti aivan siltä kuin pidättelisi nauruaan.

”Teetä vai kahvia?” kysyin Edwardilta heilutellen paketteja tämän nenän edessä.
”Teetä, kiitos”, hän vastasi. Napsautin sähkölieden päälle, ja laskin vettä emaalikattilaan. Odotellessani veden kiehumista, istahdin pienelle jakkaralle ja haroin hiuksiani. Yritin keksiä jotain puhuttavaa, mutta jälleen kerran Edward ehti ensin.

”Kerro jotain sinusta. Olen utelias. En kyllä juorua kenellekkään”, hän maanitteli kulmiaan kurtistaen.
”Et niin, sillä vaimosi tekee sen puolestasi.”
”En edes Tanyalle”, Edward vannoi ja väläytti suloisen hymyn. Niin suloisen, että oli melkein mahdotonta kieltäytyä. Voisin toki sepittää jotain omasta päästäni, tai kertoa kaunistellun version totuudesta, mutta en halunnut heti ensimmäisenä päivänä leimaa otsaani.
”Asiani eivät kuulu muille. Varsinkaan pormestareille”, tokaisin. Vastaukseksi sain pettyneen katseen, joka vaihtui nopeasti Ole kiltti, jooko? -katseeksi, joka toimii vain koiranpennuilla tai pikkulapsilla.

”Lopeta tuo murjotus. Kasva aikuiseksi!” komensin katkaistakseni kiusallisen hiljaisuuden. Sitten huomasin veden kiehuvan, joten sammutin lieden ja kaadoin kahteen mukiin höyryävää vettä. Toisen niistä tyrkkäsin Edwardin nenän alle, kuten myös teepussivalikoimani. Sanaakaan sanomatta hän valitsi sieltä yhden summanmutikassa, nakkasi sen mukiinsa ja alkoi tuijottaa minua häiritsevästi.

”Älä tuijota, se on epäkohteliasta”, pyysin ja peitin kasvoni käsilläni. Lapsellista, mutta lapsellista oli tuijottaminenkin. Edwardin käytöksestä tuli mieleen Nessie.
”Yritän vain selvittää mitä salaat.”
”Ja tuijottamallako se selviää?”
”Silmäsi ovat niin syvän ruskeat, että ei olisi mikään ihme.”
Jostain syystä punastuin mokomasta, vaikka ei edes ollut mitään punastumisen aihetta. Pahus, tämä mies sai minutkin käyttäytymään kuin lapsi.

Halusin päästä – jälleen kerran – kiusallisesta tilanteesta, ja päätin vaihtaa puheenaihetta.
”Kerro jotain Tanyasta”, töksäytin. Hienoa Bella, et sitten mitään parempaa keksinyt. Edward katsoi minua huvittuneena, ja samalla selvästikin pohti taka-ajatuksiani. Joita minulla ei ollut, kai.
”Nohh, menin hänen kanssaan naimisiin suunnilleen kahdeksan kuukautta sitten. Hän on omalaatuinen persoona. Aika räväkkä, ja häikäilemätön. Silti ihan rakastettava. Mustasukkaisuusongelma taisi tullakin jo ilmi. Toisina päivinä se kyrsii niin, että-” Edward keskeytti puheensa äkkiä.
”Edward... Oletkin ihan siedettävä. Ehkä jopa mukava”, päätin kehaista – tyytyväisenä siitä etten ollut ainoa kenen sapen Tanya sai kiehumaan.
”Ohhoh, kiitos tästä kohteliaisuudesta! Sillä ei varmaan ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä juuri selostin vaimostani?”
”Ei tietenkään. Mutta tiedäthän sinä, samanlaiset mielenkiinnonkohteet yhdistävät ja niin pois päin...”
”Onko sinun mielenkiinnonkohteesi tehdä Tanyalle jotain, mitä en julkea ääneen lausua?”
Vastaukseksi siihen kohotin vain juhlavasti teemottiani, ja ryystin juomaa liioitellun äänekkäästi.

Kun Edward oli juonut teensä, ja kuulemma ”uskaltaisi jo uhmata henkeään”, saattelin hänet ulko-ovelle.
”Öitä. Toivon ettei vaimosi nylje sinua, koska käväisit tupaantuliaisissani”, tokaisin Edwardille.
”Hyvää yötä”, Edward vastasi vinosti hymyillen. Tuo hymy alkoi tulla jo hyvin tutuksi minulle. Sitten katselin Edwardin perään, kun hän asteli katua pitkin. Seisoin ovella niin kauan, että hän katosi pimeyteen. Lopulta astelin kylmyydestä hytisten takaisin sisälle, ja käperryin Nessien viereen, lämpivän untuvapeiton alle.

Uneeni tunkeutui häiritsevää ääntä. Kuin taukoamaton summeri. Nopeasti tajusin sen ovikelloksi. Kuka oikein tulee tähän aikaan aamusta häiritsemään? Katsahdin kärttyisenä kelloa, ja se olikin jo kymmenen. Siitä huolimatta, liian aikaista minulle. Häirikkö ei kuitenkaan luovuttanut, ja en voinut muuta kuin mennä avaamaan. Ikkunoista tulviva valo poltti sarveiskalvojani, ja kompastuin pari kertaa jalkoihini ennen kuin pääsin ovelle asti.

Kun tempaisin narahtelevan oven kärttyisenä auki, ilmeeni muuttui entistä hämmästyneemmäksi. Ovella seisoi keijukaista muistuttava pieni nainen. Tyttö pikemminkin, mutta kasvonpiirteet kielivät hänen olevan jo ikäiseni. Mustat hiukset sojottivat sinne sun tänne, tahallisesti tietenkin. Kaikki hänen ulkomuodossaan oli huoliteltu, ja kokonaisuus oli hyvin suloinen ja siro.

”Tervehdys! Toivottavasti en häiritse”, tyttö sirkutti. ”Olen Alice Masen! Asun vastapäisessä asunnossa. Ajattelin tulla tervehtimään uutta naapuriani! Nimesi oli..?”
Tyttö sopotti niin kovaa vauhtia etten ehtinyt edes suuta avata.
”Öh, olen Bella.”
”Hei Bella! Mukava tutustua”, Alice jatkoi ja tarttui käteeni veivaten sitä niin, että luultavasti sain hiusmurtumia.
”Haluatko kutsua minut peremmälle?” hän kysyi leveästi hymyillen.
No voi kyllä haluaisin, jos antaisit suunvuoroa!
”Tule vain”, vastasin ja työnsin oven kunnolla auki. ”Mutta varo, lapseni nuk--”
”Herttileijaa kuinka suloinen tapaus!” hän kiljaisi. Tytöllä ei ilmeisesti ollut mitään tilannetajua, hienotunteisuudesta puhumattakaan.
”Eikö vain, ja tapaus yrittää nukkua.”
”Voi anteeksi. Innostuin vain. Nuo kiharat ja kaikki”, Alice selitti pahoittelevasti. Sitten Alice käänsi katseensa minuun, ja tarkasteli hyvin epämiellyttävästi häikäilettömästi ulkomuotoani.
”Heräsin juuri”, puolustelin.
”Tuollaisissa vaatteissa nukkumista sopii hävetä.”
Tirskahdin Alicelle. Mitä väliä sillä oli, minkälaisissa vaatteissa yöni vietän, kun kukaan ei ole katsomassa.
”Nessie ei välitä pukeutumisestani, joten sillä ei ole väliä.”
”Jaa-a, eikö sinulla käy miesvieraita?”
”Muutin tänne eilen. Siinä ajassa en ole ehtinyt vielä moisia hommaamaan”, vastasin ja samalla mieleeni tulvahti eilinen vieraani. No, pieni valkoinen valhe vain.
”Siihen ei luulisi kauaa menevän. Ulkonäköäsi ajatellen”, Alice tuhahti saaden minut jälleen punastumaan.
”Vaikka ulkonäköäsi voisi kyllä hioa. Ainakin pukeutumisen saralla”, hän jatkoi vielä.
”Omistatko oman vaatekaupan, kenties?” arvelin silmiäni pyöritellen.
”Mistä arvasit!” Alice kiljahti riemastuneena. Sitten hän taputti käsiään yhteen, ja alkoi höpistä jotain odottamatonta: ”Meistä tulee varmasti hyvät ystävät. Tulet tänään kaupalleni, uusimme hiukan sinun vaatetustasi ja asuntosikin kaipaisi jotain väriä... Hienot huonekalut, mutta jotain puuttuu.”
Sitten tyttö ryntäsi vaatekaapilleni, ja tutki sen sisältöä kulmat kurtussa. ”Ei hyvä, ei hyvä”, hän mutisi ja minua alkoi pelottaa.

Olin saanut Alicen rauhoitettua jotenkuten, ja istuimme pienen ruokapöytäni ääressä. Olin tarjonnut hänelle teetä, ja tällä menolla saisin siitä kohta yliannostuksen.
”Kerro itsestäsi”, Alice pyysi.
”Olen Bella Swan, kaksikymmentä kaksi vuotta. Minulla on lapsi, Vanessa, kolme vuotta. Isästä ei kannata kysyä mitään. En oikein osaa asettua aloilleni, saa nähdä kauanko täällä viivyn.” Kauanko pystyisin viipymään, ennen kuin minut ajettaisiin pois. Ei minua koskaan oltu ajettu sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jossain vaiheessa syrjiminen ja perätön juoruilu alkoi kyrsiä aina liikaa.
”Mitä teet työksesi?” Alice uteli. Tämä nainen vaikutti jotenkin vilpittömän ystävälliseltä, että tiputin vahingossa peitekuoreni melkein kokonaan.
”En mitään. Perin sievoisen summan rahaa isältäni, toistaiseksi tulen toimeen ilman työntekoa. Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa Nessien kanssa, lapset varttuvat niin nopeasti”, vastasin. Se oli aivan totta, mutta lisäksi minua pelotti, että jos laittaisin lapseni päivähoitoon, häntä kiusattaisiin minun maineeni takia.
Alice vain nyökytteli tyynesti, eikä hänestä ainakaan huomannut mitään paheksunnan merkkejä. Nainen vaikutti itsekin niin erikoiselta tapaukselta, ettei tuo ollut mikään ihme.
”Kerro sinä vuorostaan itsestäsi”, käskin silkkaa uteliaisuuttani.
”Noh, olen Alice Masen, kuten tiedät. Asun vastapäätä sinua seuranani lihava kissavanhus. Minulla on alhaalla katutasossa oma putiikki. Rakastan juhlia, sisustusta ja eritoten vaatteita. Olen ylipirteä ja kuulemma raivostuttavan energinen tapaus, ainakin veljeni mielestä. Paras ystäväni on Rosalie, sinun pitäisi tavata hänetkin. Rosalien mies on taas veljeni paras ystävä.”
Puhetulva tyyntyi lopulta, ja istuimme hyvin hyvin vähän aikaa hiljaisuudessa.
”Kiitos teestä. Taidan mennä laittautumaan töitä varten. Jos sinulla ei kerta ole mitään ohjelmaa, eihän, niin voisit tulla käymään työpaikallani. Pukeudu ja siistiydy, ja ota Vanessa mukaan. Hei hei!” Alice kujersi ja oli jo ovella menossa.
”Hei hei... Ja Nessie, ei Vanessa!” huudahdin perään ja kuulin oven narahtavan kiinni.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: En-nu - 09.04.2010 16:31:41

ihana ja kiinnostava idea :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 09.04.2010 20:20:28

miten oot näin nopee kirjottaa? :D vihdoinkin saatiin muitakin kuvioihin ^alice♥ :D niin alicemaista tunkea heti ekalla tapaamisella suoraan vaatekaapille arvostelemaan sen sisältöä! :D odottelen innolla että emmettkin astuu kuvioihin! :D  no juu, alko vaa mietityttää että jos muistin oikein ni aikasemmassa luvussa (ykkönen tai kakkonen) kirjotit muistaakseni et bella asuu kerrostalossa (ja sen yläkerrassa?) mut sit tässä luvussa vaan kirjotit et se odotti ulkona niin kauan et edwardii ei enää näkyny, kunnes se meni sisälle ja nukkumaan, tai siis siitä ois käsittäny et bella ois asunnu enemmänki jossai rivarissa tai omakotitalossa ku kerrostalossa, jos käsität mitä meinaan :D jatkoa jälleen odottaen,

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 09.04.2010 20:24:13

Vähän HYVÄ!!!!  :o
Toivottavasti jatkat pian...

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Deph - 09.04.2010 21:08:16

Tämä on hyvin mielenkiintoinen.
Se oli ensimmäinen adjektiivi, joka tuli mieleeni, kun luin nämä luvut läpi.
Tosiaan, kirjoitat todella selkeästi ja sitä on helppo lukea. Pidän tyylistäsi (:
Virheitä en huomannut tekstissä ainuttakaan.
Idea vaikuttaa todella hyvältä, ja kuten jo sanoin, mielenkiintoiselta. En yleensä lue vanhempaan aikaan sijoittuvia ficcejä, kuten tämä on, mutta nyt tein poikkeuksen ja se kannatti.
Häiritsemään jäi vain se, että alussa oli tuo 8 kuukauden hyppy. Ymmärrän kyllä, että jos juonesta tahtoo heti kiinni, ei kannata rueta tuonne väliin mitään sarhaamaan.
Olisin myös kaivannut hiukan (joo, nyt kommentoin noita aikaisempiakin lukuja) enemmän esim. hääjuhlan kuvailua. Tanyan ja Edwardin hääyöstäkin olisi voinut olla pieni pätkä :D
Mutta, mutta, tykkäsin kovasti ja,
jään toivomaan ylläripylläri, jatkoa.

♥ ew

ps. kirjoitat tosi hienosti noista vanhanaikaisista jutuista (;

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 11.04.2010 17:09:03

Pidän tästä!
Vitsi tuota Alicea...  ;D
Osaat kirjoittaa tosi hyvin ja kuvainnollisesti.
Jatkoa toivon tulevan nopeasti!

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: jennumiu - 11.04.2010 22:54:03

uusi lukija ilmoittautuu (:
aivan ihana tämä, ja alice on niin oma itsensä  :D
jatkoa odotellen,

jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Jaima - 12.04.2010 11:44:16

Ei hitsi tää on hei hyvä (:
Ja osaat kirjottaa tosi hyvin, ottaen huomioon vuosiluvun ym. ajanhengen ja kaikki (:
Lisää vain siis

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Styli - 12.04.2010 19:28:56

Uusi lukija ilmouttautuu!

Ihana ficci <3 Osaat kuvailla hyvin kyseistä aikaa ja Bella vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta.
Edward on perinteisesti herrasmies, mutta toivon että Jacob ilmaantuisi jossain vaiheessa. Jos Jake jossain vaiheessa tähän ilmaantuun niin toivottavasti se ei ole mikään ilkeä :( Joskus se laitetaan ilkeäksi ja hirveeksi pahikseksi...
Ja meikä lopettelee taas löpinäni...  No mutta odottelen innolla jatkoa.

With love,
Styli

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (3. luku 9.4.)
Kirjoitti: Blinky - 13.04.2010 18:00:56

Kiitos kaikille kommenteista, ne piristää tätä hommaa hirmuisesti. :D

minnamoi, oon nopea sillon kuin mulla on aikaa ja inspiraatiota. Sitten tulee näitä hiljaisia kausia... Emmettiä nähdään jo ensi luvussa! :D Jep, Bella asuu kerrostalossa ja tuossa edellisessä luvussa hän jäi kerrostalon ”pääsisäänkäynnille” seisoskelemaan.

Styli, itse asiassa olen suunnitellutkin Jacobille roolia ficciin – vaikka hahmosta en pahemmin pidäkään. Mulla on kaks vaihtoehtoa, kumpikaan ei ole kauhea pahis. :D

Tässä tulee luku cuatro, olkaa hyvät! :)

---

Luku 4

Istuin väsyneenä sovituskopin jakkaralla tuijottaen ilmassa leijailevia pölyhiukkasia. Olin saapunut Alicen putiikkiin jo kaksi tuntia sitten, enkä vieläkään päässyt lähtemään. Nessie sen sijaan olisi mieluusti muuttanut tänne; hän hiplaili jokaista kangasta ja tylliä kuin olisi taivaissa, ja Alicen tarjoamia pikkuleipiäkään hän ei totisesti pannut pahakseen. No, olipahan ainakin joku hoitopaikka Nessielle tarpeen vaatiessa.

Olin toisinaan hieman kömpelö käytökseltäni. Tapaturma-altis ja aina könyämässä, minusta sanottiin. Ei siis mikään ihme, että olin onnistunut kaatamaan mehulasin syliini, ja sovittamani hame ei ollut enää yksivärinen. Tällä hetkellä Alice oli vimmatusti jynssäämässä hamettaan pyykkilaudalla takahuoneessa, ja minun tuli määrä vahtia kaupan puolella sen aikaa. Olin vetänyt verhon sivuun ja asettautunut koppiin piiloon, mutta näköyhteyksiin mahdollisten rosmojen kanssa. Epäilin moisten olemassaoloa tässä pikkukylässä suuresti, mutta yritin hyvittää kömpelyyteni edes jollain tavalla.

”Taisin saada sen puhtaaksi! Tai kyllä ne loputkin liat viimeistään likoavat pois. Kunhan väri ei haalistuisi”, Alice mutisi kulmat kurtussa palatessaan tiskin taakse.
”Olen pahoillani. Voin toki korvata sen sinulle. Itseasiassa haluan korvata jotta vältyn tunnontuskilta”, maanittelin.
”Nyt kun noin kauniisti pyydät... Voisitko mitenkään tuurata minua jonain päivänä? Minulla pitäisi käydä täydentämässä valikoimaani toisessa kaupungissa. Tarvitsisin uusia koruja ja hattuja ja rintaneuloja ja...”
”Toki. Paitsi, osaanko minä?”
”No enemmän sinusta varmaankin on hyötyä kuin siitä, että löisin luukun ovelle. Kunhan evään mehutarjoilut”, Alice vastasi virnistäen. Mulkaisin leikkisästi takaisin, ja olin salaa tyytyväinen, että sain jotain tekemistä.

Kun yritin komentaa Nessietä epätoivoisesti, huomasin liikettä näyteikkunan toisella puolen. Tarkensin katsettani hörhelöiden ja leninkien läpi, ja erotin suloisen pojan. Tai miehenalun, paremminkin. Hän ei ollut huomannut minua, eikä hän kyllä katsellut ikkunan koristeitakaan. Jotain peremmällä liikkeessä olevaa. Ihmettelin, miksei hän uskaltautunut sisään. Vai oliko Alice oikeassa – olivatko murtovarkaat normaalia tässä kylässä?

”Hei Alice... Tunnetko tuon miehen, tuolla ikkunan toisella puolen?” kysäisin.
”Odotas... Taasko se sama? Ihan söpö, mutta mielettömän ujo”, Alice hihkaisi. Sitten poika ilmeisesti huomasi minutkin, tai ylipäätään tajusi tulleensa huomatuksi ja livahti paikalta.
”Käykö sinulla useinkin salaisia ihailijoita kurkkimassa ikkunasta?” kysyin hymynkare huulilla.
”Ei oikeastaan. En ymmärrä miksei poika, siis Jasper, tule koskaan juttusille. Olenko minä niin vaikeasti lähestyttävä?”
Tuohon kysymykseen oli hankala vastata.
”Tiedät hänen nimensä?”
”Toki. Hän on Edwardin parhaita ystäviä.”
Nimi särähti pahasti korvaani. Tarkoittihan hän – hänen oli pakko tarkoittaa – jotain muuta Edwardia?
”Kuka Edward?”
”Veljeni.” Oliko Edward hänen veljensä?!
”Se pormestariko?”
”Jep”, Alice vastasi silmiään pyöritellen. ”Hän se ei koskaan tyydy mihinkään normaaliin.”
Nyökyttelin hiljaisena. Pelottava sattuma, että henkilö johon ensimmäisenä törmään, on henkilön johon toisena tutustun – ja joka asuu vielä naapurissani – veli.

”Onko mielessäsi käynyt, että tämä Jasper olisi ihastunut sinuun?” kysyin Alicelta.
”Häh? Minuunko? Mutta... Jos hän olisi ihastunut, hänhän tulisi minun juttusille?”
”Sinä varmasti tekisit niin. Ehkä hän vain on niin ujo, tai sitten veljesi -” irvistin pienesti sanoessani hänen nimensä ”- Edward ei pidä ajatuksesta?” ehdotin muistellen kaihoisasti oman veljeni tekemisiä. Viime näkemisestämme oli aivan liian kauan.
”Miksei pitäisi?”
”No, jotkut vain ovat ylisuojelevia pikkusiskojaan kohtaan. Ehkä hän pitää sinua yhä kokosi puolesta yhtä hauraana ja herkkänä”, arvelin härnäävän leikkisästi. Alice irvisti rumasti, ja vaipui ilmeisesti ajatuksiinsa.

”Itse asiassa. Olen saanut hänet aika monesti punastumaan... Ja hän on usein erittäin vaivaantunut seurassani... Ja hän tunnustaa toisinaan välttelevän minua... Tosin kaikki saattaa tietysti johtua luonteestani.”
”Miksi hän ei sinusta pitäisi? Sinähän olet rakastettavan ylipirteä”, mutisin.
”Voi Bella! Olet paras naapurini koskaan. Tosin näen edellisistäni yhä painajaisia.”
Hymähdin Alicen iloisille silmille. Tytön hymy paistoi niistäkin.
”Mutta nyt Edward saa kuulla kunniansa. Teoriasi sopii erittäin hyvin hänen luonteeseen.”
Huolestuin hiukan, mutta minusta oli itse asiassa ihan hauska kuulla, kun joku läksytti kylän pormestaria.
”Aivan liian huolehtivainen”, Alice mutisi puoliääneen pyörittäessään numeroita mintunvihreään puhelimeensa.

”Mitä nyt Al? Minulla on kova kiire ja -” kaikui linjan toisesta päästä.
”No heeee-i Ed”, Alice tokaisi matkien veljensä puhetyyliä. ”Kuule. Tapasin tänään uuden hemastuttavan naapurini, joka esitti teoriansa Jasperista.”
Pahus. Jos Edwardilla oli järkeä päässään, hän tajusi nyt Alicen puhuvan minusta. Kai hän nyt muisti, missä siskonsa asuu. Ja hän kävi eilen luonani! Hätäillessäni minulla meni muutenkin heikosti kuulemani Edwardin vastaus ohi.
”Naapurini epäilee, että Jasper olisi ihastunut minuun. Mikä on hyvin mahdollista. Hän myös epäilee Jasperin käytöksen johtuvan sinusta. Oletko kieltänyt häneltä minuun tutustumisen, EDWARD?” Alice sopotti puhelimeen.
”Ummm... Täytyy lopettaa, minulle tuli arvovieraita.”
”Aivan varmasti tuli!” Alice kiljaisi ja paukautti luurin paikoilleen niin kovalla voimalla, että epäilin hetken jo sen muovikuorien halkeavan.

Alice rauhoitti itseään hetken, kunnes kääntyi puoleeni.
”Olit oikeassa. Jazz on ihastunut minuun.”
”Jazz?”
”Lempinimi. Sinun lempinimesi on Bells, tiesitkös?”
Hymähdin vastaukseksi. Olin harvoin – itse asiassa en koskaan – tavannut näin suorasukaista ihmistä. Ja minä kun pidin itseäni sellaisena!
”No sitten sinun pitää tehdä asialle jotain. Minkä luulisi hoituvan. Jazz on luultavasti unohtanut kuinka flirttaillaan”, tokaisin kuivasti.
”Bella kuule.”
”Kerro.”
”Olet kauhean mukava ihminen. Jotenkin avoin, hyväsydäminen ja hirmuisen epäitsekäs.”
”Paras naapurisi koskaan, niinkö?”
Alice virnisti ja jatkoi: ”Mitäköhän muut kyläläiset ajattelevat sinusta? Toivottavasti eivät heti leimaa elämäntilanteesi perusteella.”
Sitä minä pelkäsinkin, leimautumista. Hetken meinasin jo kertoa Tanyasta, kunnes hoksasin että tämä saattoi olla Alicen ystäviä.
”No mitä aiot tehdä Jasperin suhteen?” kysyin karistaakseni mielestäni kaikki ikävät ajatukset tulevaisuudesta.
”Seuraavan kerran kun hän tulee kurkkimaan, syöksyn ulos ja pyydän sisälle. En tietenkään tiedä, tulemmeko edes juttuun, mutta minua kiinnostaa tutustua häneen silti. Niin lutuinen!”
Purin huultani etten puhkeaisi hihitykseen. Alice oli toisinaan niin lapsenmielinen. Oikeastaan aina, kun olin hänen seurassaan ollut.

Kellon viisarit riensivät huomaamattaan eteenpäin, ja palasin todellisuuteen kun tajusin, että pitäisi ehtiä käydä torilla ruokaostoksilla vielä tämän päivän aikana. Hyvästelin Alicen – joka vannotti, että tapaisimme jälleen illalla – ja kaappasin vastahakoisen Nessien mukaani. Astuin liikkeestä ulos tuulikellojen kilinän saattelemana. Olin aina inhonnut niitä, koska en halunnut herättää huomiota tekemisilläni. Astelimme Nessie käsikynkässäni kohti toria. Minua huolestutti hieman – olin nuori, minulla oli lapsi mukana ja sormuksesta ei tietoakaan. Ja tiesin että minua katseltaisiin joka tapauksessa, sillä olin kylän uusi asukas. Se ei hälventäisi yhtään epäilyksiäni. Huomaamattani toivoin, että olisin laittanut huivin päähän, ja huomaamattani myös vasen käteni ajautui taskuun. Sätin itseäni, eritoten käytöstäni: kuinka riipuksissa olinkaan muiden mielipiteistä!

Yllätyin hieman torin kojumerestä, ihan positiivisessa mielessä. Kylä oli pieni, ja valikoimat näin valtavat. Leipäkojuillakin sai miettiä kauan, minkä patongin valitsisi. Yritin parhaani mukaan pitää harhaluulot pannassa, ja hymyilin jokaiselle kauppiaalle. Valitettavan moni kiinnitti ensimmäiseksi huomiota Nessieen – ei positiivisessa vaan arvostelevassa muodossa. Ja joka kerta tunsin pientä, vaivaantunutta kiskomista takinliepeissäni. Aina, jokaikisessä kylässä tämä sama juttu!

Turhautuneena viihotin kojulta toiselle toimittaakseni ostokseni mahdollisimman nopeasti. Hymyni alkoivat väkinäistymään entisestään, mutta loppuvaiheessa kauppiaatkin vaikuttivat ystävällisemmiltä. Vallitsiko kauppatorilla joku hyvät vastaan pahat -asettelu, ehdin jo ihmetellä. Lopulta käsitin mistä moinen johtui. Tyttöni ei enää roikkunut helmoissani. Tyttöä ei näkynyt enää missään. Ensin minut valtasi suunnaton paniikki. Sitten tajusin, ettei moinen auttanut, päinvastoin. Täytyisi pitää pää kylmänä, ja etsiä määrätietoisesti. Kyläläisiltä kannattaisi varmaan kysellä – paitsi silloin saisin lapsenhukkaajan maineen. Kelvottoman äidin maineen, jälleen kerran.

Viipotin inhimillisyyden rajoilla häilyvän nopeasti ihmisjoukossa etsien katseellani pientä sinistä duffelitakkia ja punertavanruskeaa kiharapilveä. Samalla yritin erottaa puheensorinasta lapseni ääntä. Hän oli kolme ja puoli, herranjestas! Ja yksin jossain täällä, teillä tietämättömillä. Maalasin kauhukuvia samalla kun yritin estää paniikin vallankumousta.

”Missäs äitisi on?” joku kysyi kuuluvalla, samettisella äänellä ehkä toiselta puolen kojurivistöä. Ääni oli pahuksen tuttu, ja sekunnin sadasosassa tajusin sen kuuluvan Edwardille. Melkein yhtä nopeasti minut valtasi helpotus, ja samalla kuulin korkean, helisevän äänen. Rakastettavan tutun äänen.
”Ostoksilla. Karkasin häneltä. Luultavasti hän on ihan paniikissa”, kuulin Nessien kihertävän. Lähdin harppomaan ääntä kohti, yrittäen hillitä suuttumistani. Mutkan takaa näin tytärtäni kohti kyyristyneen hahmon, ja pian Nessien kasvot tavoittivat minut. Hän valahti nolostuksesta punaiseksi. Kun tyttö nosti pikkuruiset kämmenensä häpeästä kasvoilleen, Edward suoristautui ja kääntyi katsomaan tulijaa. Siis minua.
”Öh. Hei, ja kiitos että näköjään kiinnitit huomiota tyttäreeni”, mutisin Edwardille. Hyväntahtoista huomiota, täydensin mielessäni.
”Ei kestä. Olisin etsinyt sinut, mutta ehdit ensin”, Edward tokaisi pöyhien hiuksiaan hämillisen näköisenä.
Nyökkäsin pienesti, tartuin Nessietä turhankin kovakouraisesti kädestä ja lähdin kasvot punehtuneena tästä kiusallisesta tilanteesta johtuen kävelemään kohti kortteliamme.

”Bella!” kuulin Edwardin huudahtavan peräämme. Käännyin hyvin hitaasti, toivoen että kasvoni olisivat yhtä kalpeat kuin tavalisestikin.
”Mitä taas, herra pormestari?” kysyin äkäisemmin kuin oli tarkoitus.
”Neiti Swan, minua vain kiinnostaisi tietää, millä tulette toimeen?” hän tiedusteli vielä muodollisemmalla sävyllä kuin minä, ilmeisesti viitateen kahteen täpötäyteen paperikassiini.
”Suhteilla!” äyskähdin. Edward se jaksoi udella. Käänsin taas selkäni, ja lähdin kävelemään rivakasti Nessie perässäni poukkoillen kohti kotia. Suhteilla, naurahdin mielessäni. Eihän se paikkaansa pitänyt. Mutta oikeastaan, ihmissuhde kai minulla ja isällänikin oli ollut. Sen ansiosta sain puolet perinnöstäkin.

Kun sain koottua ajatukseni jälleen kasaan – hataraan sellaiseen, mutta kuitenkin – käännyin Nessien puoleen.
”Arvon neiti Vanessa, mitä tuo äskeinen oli olevinaan?” kysyin ankarimmalla äänensävylläni.
”Ei toistu, ei toistu, ei toistu lal-lal-laa!” hän toitotti.
”Vastaa kysymykseen. Ja parempi olisikin, ettei toistu.”
”Minua ärsytti. Kaikki tuijottivat. Kuin olisin karjamarkkinoilla ollut. Ajattelin, että etsin jonkun... jotkut..”, hän mutisi ja hiljeni yht'äkkiä. Minuun vyöryi surua; en pystynyt tarjoamaan lapselleni sitä mitä hän eniten kaipasi. Kokonaista perhettä, äitiä ja isää. Nessien isällä ei ollut minkäänlaisia haluja leikkiä isää, ja kellekkään muulle en kelvannut. Tai sellaista, kenen kelpuuttamista olisin kaivannut, en ollut vielä tavannut.
”Äiti, mitä nyt?” Nessie kuiskasi nyhjäisten minua hihasta.
”Ei mitään. Saat anteeksi, jos vannot ettet enää ikinä karkaa minulta.”
”Vannon”, hän lupasi kuuliaisesti.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 13.04.2010 19:42:41

voi, taas näin nopeesti uus luku! :) i love it! mua jäi vähän kyllä vaivaa että missä kohtaa bella sitte tuuras alicea siel kaupalla? :o mutta ihana alice ku se alko puhuu jasperista ♥ mä niin odotan sitä emmettiä, niinku aikasemmin tuliki varmaa selväks :D se vaan on niin paras ja sitte odotan et millon edwardin ja tanyan välit kiristyy oikeen kunnolla :D tykkäsin kyllä tästäkin luvusta!

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Blinky - 13.04.2010 19:47:29

minnamoi, Bella ei oo vielä tuurannut Alicen kaupalla - se tapahtuu seuraavassa luvussa  :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 13.04.2010 21:24:28

Ihanahahahaa!!!
Jatkaaaaa!!

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: jennumiu - 13.04.2010 22:10:27

taas ihana luku :) <3

Lainaus

Hymähdin Alicen iloisille silmille. Tyttö hymy paistoi niistäkin.

tuota en oikein tajunnut , olisiko 'tytön hymy' ?

jatkoa innokkaasti odotellen,
jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 14.04.2010 15:55:53

Ihana! Nessie on ihan best!  ;D
Jatkoa nopsaan!

Minulla on nyt vähän kiire joten anteeksi lyhyt viesti...

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Jaima - 15.04.2010 17:35:34

Tää on aivan ihana. (:
Jatkoa vain lisää. Odotan sitä tääl ihan kärsimättömänä :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Deph - 15.04.2010 19:43:39

Söpö luku ♥
Nessien karkaaminen oli aika hassua :D Ja jotenkin...koko markkinajuttu.
Kuten jo sanoin aikasemmassa viestissäni, kirjoitat hyvin näitä vanhanaikaisia juttuja. Tuosta tulee ihan sellainen fiilis, että ollaan hypättä vuosikymmeniä taaksepäin.
Mahti luku oli, enkä yhtään virhettä huomannut.
Jatkoa toivoisin (:

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (4. luku 13.4.)
Kirjoitti: Blinky - 15.04.2010 21:58:50

Kiitos taas ihanista kommenteistanne!  :D Lisää otetaan mieluusti vastaan.  ;)
jennumiu, kiitos huomautuksesta, korjasin sen virheen.  :)

Tässä tuleekin jo uutta lukua. Jännä, mun ei pitäny edes saada tätä tänään valmiiksi, mutta kirjotusvimma iski ja tässä sitä ollaan.  :D

---

Luku 5


Olin sopinut tuuraavani tänään Alicea hänen kaupassaan. Tyttö aikoi käydä toisella paikkakunnalla valikoimaansa täydentämässä, ja minulle olisi luvassa ikävystyttävää seisoskelua tiskin takana sen aikaa. Toisaalta, tässä olisi tilaisuus päästä muiden kyläläisten suosioon, jos vain jaksaisi hymyillä maireasti tunnista toiseen.

Harjasin hiussuortuvat vielä kertaalleen, pujahdin kanarianlinnunkeltaiseen mekkooni, sidoin nauhakorkkarit kiinni ja nakkasin villakankaisen viitan harteilleni. Kesä lähestyi kovaa vauhtia, mutta satunnaiset tuulenpuuskat viilensivät ilmaa. Letitin Nessien hiukset rusetein, puin hänelle punaisen mekon ja duffelitakin, pitsisukat ja viimein sujautin pienet jalat vaivalloisesti remmikenkiin. Nessie olisi seurassani koko päivän, mutta tyttö halusi kuulemma oleskella takahuoneessa. Syy oli helposti arvattavissa. Kuitenkin varasin hänelle piirrustustarvikkeita ja pari lastenkirjaa mukaan, jottei hän tahdostaan huolimatta ikävystyisi kuoliaaksi.

Astelimme käsikädessä – kuten meillä aina tapana oli – kohti Alicen putiikkia. Yllätyin, kun hän värjötteli jo ulkopuolella sonnustautuneena mintunvihreään trenssiin ja mustaan huopahattuun. Samassa huomasin tienreunassa mustan, pienen auton – ja mikä yllättävintä – toisella puolen autoa Jasperin. En ehtinyt edes pohtia tilannetta, lähinnä sen hämmästyttävyyttä – ehdin vain havaita että Alicella ei kauaa nokka tuhissut aikomuksissaan.

”Bella! Tiedät mitä tehdä! Tinkiä ei saa yhtä neljäsosaa enempää, Rosalielle puoleen hintaan! Pidä huoli kassasta. Minulla on kiire”, hän hihkaisi minulle kun olin vielä metrien päässä, samalla vilkuillen hätääntyneesti ympärilleen. Sitten hän hyppäsi Jasperin ohella autoon, ja hetki vain, eikä heitä enää näkynyt. Pudistelin huvittuneena päätäni, ja astuin Nessie kannoillani sisään lämpimään.

Nessie oli lueskelemassa takahuoneen nojatuolissa, ja minä istuskelin käsiini nojaten myyntipöydän takana. Asiakkaita ei ollut vielä käynyt, mutta ihmekö tuo – putiikki oli ollut avoinna vasta puolisen tuntia. En kyllä ihmettelisi vaikkei tänne tulisi yhtään asiakasta, jos he huomaisivat minut näyteikkunasta. Havahduin synkistä kuvitelmistani, kun ovi kävi. Nostin päätäni, ja täytyy myöntää että jopa säikähdin nähdessäni tulijan. Hän oli komea, mutta pelottavan lihaksikas. Tummat lyhyet kiharat ja uskomattomat muskelikäsivarret olivat asioita, joihin huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi. Vaivoin sain käännettyä katseeni tämän kasvoihin, ja väänsin hymyn huulilleni.

”Tervehdys. Kuinka voin auttaa?” tokaisin edelleen tekopirteästi hymyillen.
Miehen silmissä välkehti huvittuneisuus, ja toivoin ettei hän olisi huomannut sopimatonta tuijotustani.
”Ensiksi minua kiinnostaisi tietää, että kuka olet ja mitä hittoa teet Alicen kaupassa. Sitten minua kiinnostaisi tietää, missä Al on. Pääasiani oli tulla noutamaan eräs tietty leninki vaimolleni”, hän vastasi kulmiaan kurtistaen.
”Tuuraan Alicea. Hän on naapurini. Olen Bella Swan”, töksäytin hieman loukkaantuneena asiakkaan suorasta käytöksestä. Ilmeisesti hän kuitenkin oli läheinen Alicen kanssa. ”Alice on toisella paikkakunnalla täydentämässä putiikin valikoimaa”, jatkoin vaikeana. Jasperista ei varmaan kannattaisi mainita.
”Emmett McCarty”, hän tokaisi ja tarttui käteeni veivaten sitä aivan liian kovin ottein edestakaisin. Tahallisesti, tietenkin. Sitten hän viimein päästi irti, ja kun minä hieroin kipeitä sormiani, mies vain virnisti leveästi.
”Bella, sinulla on jo mainetta siihen nähden, kuinka vähän aikaa olet asunut täällä. Ilo tavata moinen henkilö, olet kaivattua piristystä tuppukylällemme”, hän tokaisi yhä hymyillen, ja pyöritteli käsissään lahjanarurullaa, jonka hän oli napannut tiskiltä. Oli minun vuoroni irvistää rumasti.
”Mistä tunnet minut?” tivasin kuitenkin silkkaa uteliaisuuttani.
”Jokainenhan sinut tuntee”, hän tokaisi nopeasti, kuin olisi melkein paljastanut jotain.
”Tosiaan, vaimoni mekko... Et taida tietää mikä se näistä on?” hän tiedusteli samalla kun oli onnistunut livahtamaan tiskinlaidalta vaaterekin luo.
”Jos se on varattu, se tuskin on myytävien puolella”, ehdotin kuivalla äänensävyllä.
”Ehkei. Mutta entä jos ostaisinkin tämän?” Emmett kysyi ja pyörähti ympäri näyttäen minulle lyhyttä, pitsikoristeista mekkoa, jota ei tosiaan oltu tarkoitettu makuuhuoneen ulkopuolelle.
Pyöritin silmiäni Emmettin naureskellessa suunnitelmilleen – tai mielikuvilleen.
”Kerro nyt vaimosi nimi, niin voin tarkistaa löytyykö takahuoneesta mitään hänelle osoitettua”, pyysin.
”Rose. Siis Rosalie”, Emmett mutisi survoessaan henkaria takaisin tangolle.
Rosalie? Mieleeni tulvi hämärä muisto ensimmäisestä tapaamisestani Alicen kanssa.

Paras ystäväni on Rosalie, sinun pitäisi tavata hänetkin. Rosalien mies on taas veljeni paras ystävä.

Rosalien mies on Emmett. Tämä Emmett, joka seisoi juuri kärsimättömänä edessäni. Tämä Emmett, joka on Alicen veljen paras ystävä. Alicen veljen nimi on Edward. Edward on pormestari. Edward, jumalattoman komea, lempeä ja huumorintajuinen mies. Pahuksen tunkeileva myös, mutta se on sivuseikka. Miksi minun piti aina saada kohtaus, kun älysin tavanneeni jonkun Edwardin läheisistä?

”Bellaa? Huhuu?” Emmett huudahti entistä kärsimättömämmin.
Räpsäytin silmiäni ja mumisin jotain kävellessäni takahuoneeseen. En huomannut, että Emmett seurasi perässä, ennen kuin kuulin takaani innostuneen äänen.
”Hei, kuka olet ja miksi murjotat täällä?” Emmett tokaisi, ja olin aivan varma että hän tiesi Nessiestäkin etukäteen. Hän olisi muuten ollut yllättyneempi.
”En murjota”, tyttäreni vastasi helisevällä äänellään. ”En vain jaksa typeriä ihmisiä jotka tuijottavat minua kuin maailman kahdeksatta ihmettä.”
Emmett naurahti hyväntahtoisesti ja kyyristyi tytärtäni – joka suhtautui tähän lihaskimppuun paljon minua inhimillisemmin – kohti kurkkien olantakaa, mitä hän tuhersi.
”Saanko katsoa?” Emmett pyysi.
Nessie nosti piirrustuksensa pöydältä näyttäen sitä Emmettille selvästi ylpeänä. ”Sain sen juuri valmiiksi”, hän tokaisi hymyillen säteilevästi.
”Onpa hieno!”
”Tiedän”, Nessie virnisti omahyväisesti. Hän ei selvästikään ollut tottunut ottamaan kehuja vastaan.
”Saat tämän jos haluat”, hän jatkoi.
”Todellako? Kirjoita siihen vielä nimesi, jooko?”
”En osaa. Osaan vain ännän”, Nessie tokaisi alahuuli törröttäen.
”No kirjoitetaan yhdessä!” Emmett tokaisi ja jätin heidät kahden kun astelin vaatehuoneeseen.

Miksi hitossa Alice oli mennyt ”täydentämään varastojaan”?! Tavaraa oli pinottu katonrajaan saakka, ja lattialla oli jalansijaa vain parin askelman verran. Purin huomaamattani alahuultani, kun ihmettelin kuinka ikinä löytäisin Rosalien mekkoa.
”Taidat olla vähän väärillä apajilla”, kuului takaani niin yllättäen, että säpsähdin. Miten tuon kokoinen mies liikkui noin äänettömästi?
”En usko että Alice säilyttää varauksia täällä. Katsoitko jo tuolta kaapeista?” hän jatkoi osoittaen kädellään päinvastaiseen suuntaan.
”En. Kiitos vinkistä.”
”Bella. Tuli tässä mieleeni, että millä Alice meni täydentämään varastojaan?” Emmet tiedusteli muodostaen hänkin lainausmerkit sormillaan lausuessaan kaksi viimeistä sanaa. Eikä hänen pitänyt kysyä tätä kysymystä.
”Autolla”, tokaisin antaen itsestäni vähäjärkisen ihmisen kuvan, suojellakseni Alicea ylihuolehtivaiselta isoveljeltään.
Emmett kohotti kulmiaan. ”Et aio kertoa minulle, niinkö?”
Nyökkäsin pienesti.
”Eli Jasperin”, hän hihkaisi. ”Edward varmasti riemastuu. Jazz rukka”, hän mutisi.
”Et kerro hänelle! Eikö sinulla käy yhtään sääli Jasperia?”
”Miksikö?”
”Niin toivottomasti ihastunut. Edwardin käytös menee aivan liian pitkälle”, tiuskahdin.
”Tunnet siis Edwardin?” Emmett kysyi vaihtaen jälleen puheenaihetta. Ja saaden pienen luvattoman punan karkaamaan poskilleni.
”Alicen veli. Hän on kertonut minulle tämän käytöksestä”, vastasin niin välinpitämättömästi kuin suinkin.
Emmett naureskeli vain puoliääneen, kun hän asteli kannoillaan kohti kaappirivistöä. Muutaman ovenavaisun jälkeen tärppäsi, tungin paperikassin Emmettin syliin ja astelin niskojani nakellen takaisin liikkeen puolelle.
Mies vain nauroi – tällä kertaa totisesti äänekkäämmin – ja asteli pois putiikista. Ovella hän kääntyi vielä puoleeni, huomasi murjottavat kasvoni ja tokaisi: ”Hyvästi Bella. Tapaamme kyllä taas pian.”  Ajatus ei juuri nyt miellyttänyt.
”Edward ei liiotellut sinusta kertoessaan”, hän vielä mutisi ja iski minulle silmää. Hän sulki oven juuri ennen kuin nakkaamani lahjanauharulla olisi osunut häneen.

EPoV

Olin kävelemässä lounastamasta takaisin työpaikalleni, kun vastaani käveli Emmett. Vilkaisin torin kelloa – minulla olisi vielä aikaa vaihtaa muutama sana parhaan ystäväni kanssa. Oikeastaan hän oli minulle kuin veli.
”Mitä mies?” Emmett huudahti jo pienen kivenheiton päästä.
”Samaa vanhaa. Minne matka?”
”Kotiin. Käväisin Alicella. Paitsi ettei Alice ollut paikalla”, hän mutisi kulmiaan kurtistaen. Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi ovela ilme, ja hän veti paperikassista piirrustuksen.
”Sen sijaan sain tälläisen...” hän tokaisi aukoen taiteltua paperiarkkia.
Hän levitti eteeni hyvin värikkään piirrustuksen. Taidokas, mutta selvästi hyvin pienen lapsen tekemä. Lopulta katseeni pysähtyi alakulman Emmettin harakanvarpaita muistuttaviin kirjaimiin: NESSIE.

Emmett oli nähnyt Nessien? Myös Bellan. Vain pari ajatusta, ja tajusin Bellan tuuraavan Alicea. Sitten ehdin ihmetellä Alicen poissaoloa, ja samalla muistin eilisen puhelinkeskustelun, joka oli jo vaipunut mielestäni unholaan. Alicen naapuri? Uusi naapuri, hän oli tainnut sanoa? Tietysti hän tarkoitti Bellaa. Bella oli yllyttänyt Alicen Jasperin kimppuun! No, Alicen eilisissä mielipiteissä oli kyllä aika vinha perä. Olin ylihuolehtivainen, itsekäs ja lisäksi ilkeä kaverilleni. Mutta ajatus Alicesta ja Jasperista yhdessä aiheutti väristyksen.

”Miksi Alice on palkannut Bellan tuuraamaan?”
”Miksi kysyt? Tarkoitatko, että miksi juuri Bellan, vai että miksi Alice ei voinut itse työskennellä tänään?”
”Jälkimmäistä tietenkin, urpo.”
”Tsot tsot. Sinun mielenliikkeistä ei ikinä ota selvää, senkin herra nain-ällöttävän-naisen-ja-väitän-rakastavani-häntä.”
Minun teki mieli käydä Emmettin kimppuun mutta suunnitelmat kuihtuivat heti kun järjen ääni muistutti minua hänen voimistaan. Miksi Emmett jaksoi vinoilla minulle nykyään kaiken aikaa?
”Vastaa nyt kysymykseen.”
”Noh, hän meni täydentämään surkeaa valikoimaansa toiseen kaupunkiin.”
”Jasperin kanssa, niinkö?”
”Jaa-a, sinä arvasit itse ja valehtelu on paha tapa... toivottavasti Bella ei käy kimppuuni”, hän tokaisi väläyttäen veijarimaisen hymyn.
”Emmett-kiintiöni on täynnä tälle päivälle, nähdään jälleen kun käyttäydyt taas normaalisti”, mutisin ja lähdin päätäni pudistellen jatkamaan matkaani.
”HEI! Toivottavasti et joudu pahaan liriin... Viitaten pieneen vihjaukseeni Bellalle!” hän karjaisi ja lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan niin lujaa kuin jaloistaan pääsi, sillä minä voitin hänet sentään nopeudessa.

En jaksanut välittää Emmettin heitosta, olin omissa pääni sisäisissä ongelmissa jo valmiiksi. Bella kun sattui pyörimään jokaisessa ajatuksessani nykypäivinä, ja olisin vihjaillut mieluusti hänelle itsekin. Jos vain uskaltaisin, tyttö kun oli niin pahuksen luja ja suorasukainen.

Minua hämmästytti, miten kaikki oli muuttunut niin nopeasti. Minun ja Tanyan välit olivat kylläkin muuttuneet pikkuhiljaa, jo pitkän aikaa. Mutta Bella oli saapunut Rosefieldiin vasta vajaa viikko sitten, ja sen jälkeen kaikki oli mennyt entistä kovempaa alamäkeä, kohti turmiota. Minun avioliitossani siis.

Tiesin faktat; jos eroaisin Tanyasta, se olisi rikos tämän kylän silmissä. Se taas tarkottaisi sitä, että menettäisin todennäköisesti virkani. Kuitenkin kaikista viimepäivien riidoista huolimatta rakastin vaimoani yhä. Rakkaus oli tosin laantunut, ja olin – myönsin sen viimein itselleni – ihastunut lisäksi toiseen naiseen. Naiseen, joka oli ihailtavan rohkea ja vahva, ja pahuksen kaunis. Joka ei ilmeisesti tuntenut mitään kovin lämpimää minua kohtaan. Kuulostaa ehkä itserakkaalta, mutta kun vietin hänen kanssaan aikaa, minusta välillämme oli jotain omituista. Hyväntahtoista jännitettä, sähköisiä kipinöitä. Hänen seurassaan oli niin helppo olla, mutta kuitenkin jollain tapaa niin vaikeaa.

Olin kuullut tarinoita, että muutaman vuoden jälkeen naimisiinmenosta – minulla siitä ei tosin ollut vuottakaan – saattoi tulla ihastumisia. Näissä tarinoissa ihastuksista päästiin yli, ja elämä jatkui taas onnellisena. Minun tarinani poikkesi siten, että minä en oikeastaan ollut onnellinen. Tottakai meillä oli hyviä päiviäkin Tanyan kanssa. Nykyään hän oli vain hiton vaikea, ja minusta tuntui kuin olisin hänelle itsestäänselvyys. Kuten Bella sanoi – muisto nosti hymyn huulilleni – mustasukkaisuus on sairaus. Siltä minusta tuntui. Kun palasin iltaisin töistä, ensimmäinen kysymys Tanyalta oli: ”Näitkö tänään Swanin akkaa? Entä sitä äpärää?” Tuollaisten törkeyksien jälkeen minunkin oli vaikea olla hyvällä tuulella. Mahdotonta, tarkennukseksi sanottakoon.

Kävelin juuri silloin Alicen liikkeen ohi, ja tiedostamatta jäin tähyilemään lasin läpi Bellaa. Siellä hän istui ikävystyneenä tiskin takana, näyttäen seurankipeältä. Paitsi ei hän varmastikaan minun seuraa kaivannut, muistutin itselleni. Yht'äkkiä huvituin, kun tajusin käyttäytyväni Jasperin tavoin. Olin nähnyt hänet monesti tiirailemassa Alicea, mutta eihän Jazz sitä tiennyt. Ehkä Bella oli oikeassa, ehkä minun pitäisi päästää pikkusiskostani hiukan irti.

Havahduin haaveiluistani suruliseen todellisuuteen; minun ja Jasperin tilanteet poikkesivat loppuunsa monella tavoin. Jasper ei ollut varattu. Alice todennäköisesti tunsi Jasperia kohtaan samoin. Kurja kohtalo, kurja tulevaisuus – näissä synkissä mietteissä laahustin kohti työpaikkaani. Työpaikkaa, jonka olisin vaikka valmis jättämään, jos saisin tilalle jotain paljon parempaa. Sama koski myös Tanyaa, mutta se ei varmastikaan onnistuisi yhtä helposti.

Vaikka mikäpä minun elämässäni oli enää helppoa?

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 16.04.2010 14:29:39

Emmett! <3
Ihanaa että Edi suunnittelee jo nyt eroa Tanyasta!
Juuri Alicen tapaista lähteä ostamaan vaatteita kun niitä on vielä hurjasti...

Mutta joo pidin erittäin paljon ja toivon jatkoa.
En keksi mitään kommentoitavaa koska olen häkeltynyt kirjoitus taidostasi.  ;)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: jennumiu - 16.04.2010 14:43:50

uijjui, ihana emmett<3
pidin tästä paljon, ja jatkoa taas pyytelen mahdollisimman pian :) *koiranpentu ilme*

<3: llä
jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 16.04.2010 15:00:55

jepaa uus luku!<3 me likes! :D ja vihdoinkin emmettiä♥ se oli niin ihana ku se meni auttaa nessiee kirjottaa oman nimen :) tykkäsin jotenki tosi paljon ku täs olle edwardPov ja sit ku se mietti jo eroo tanyasta! :) toivottavasti bellaki koht tajuu et edward on ihana ja näin! :) en huomannu muutes yhtää kirjotusvirheitä :) jatkoa pyytelen :D

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: Jaima - 16.04.2010 16:14:24

Oih.. Ihana luku. (:
Emmet on kyllä kans yks tapaus.. ;D

Mutta jatkoa pian taas lisää.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: Deph - 16.04.2010 17:22:56

Hyvä luku oli jälleen ♥
Virheitä en huomannut ja kirjoitat muutenkin tosi hyvin. Tykkään (:
Emmett on paras, niin kuin aina. Ja Huoh tuo Tanya -.- Bellan asenteesta ja kaikesta siitä tykkään myös : D
Joo vähän kiire joten en kerkeä pitkää kommenttia kirjoittamaan.
Jatkoa!

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: alba - 16.04.2010 18:00:08

Oho, miten mä unnistuin hukkaamaan tän tarinan :D Nääny monta osaa välistä ja luin ne nyt putkeen tässä.
Hyvin menee :D Tykkään sun tyylistäs ja huumori on mahtavaa.

Jatkoa vain.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 16.04.2010 21:26:06

Halleluja! On tullut lisää!
Jälleen ihananan ihana luku :D
Jatkoa...

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: anonym. - 18.04.2010 20:02:31

kiitos sarkun luin tämän koska hän sanoi että tämä on hyvä ;) yleensä en lue tämmösiä tyyliin vanhanaikasia ficcejä mutta tämä oli hyvä, kiitosta siitä. ja jatkoa toivon.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (5. luku 15.4.)
Kirjoitti: Blinky - 19.04.2010 07:43:22

Kiitos teidän edelleen ihanista kommenteista, myöhästyn kohta koulusta mutta julkaisen tämän äkkiä.  ;D

Juonen kannalta aika merkityksetön luku, lähinnä valmistelua tulevaan mutta onnistuin jaarittelemaan siitäkin näin paljon - yhden luvun verran. Pidemmittä puheitta, luku kuusi!  :D

---

Luku 6

APoV

Kun raotin silmiäni, ensireaktioni oli säikähdys. Tunsin kädet ympärilläni, ja poskeni oli vasten miehen paljasta rintaa. Heti kuitenkin muistin eilisen, ja hymyillen pakkauduin entistä lähemmäs nukkuvaa Jasperia.

Olimme ehtineet jutella eilen hyvin paljon. Minulle oli selvinnyt, että Jasper oli sisältä vielä kauniimpi kuin ulkoa. Hän oli hyvin, hyvin kultainen ja kohtelias. Manasin Edwardia monta kertaa mielessäni – Jasper oli parhain ehdokkaistani, ihastuksistani, ja vain veljeni takia tämä tilanne oli viivästynyt näin. Minusta tuntui, kuin kuuluisimme, olisimme aina kuuluneet yhteen. Ja viime yön jälkeen en haluaisi olla hänestä enää koskaan erossa.

Muistelin eilistä; Olimme tulleet Jasperin kanssa ostoksilta hyvin myöhään, enkä ollut enää raaskinut herättää Bellaa – sikäli kun hän nukkui – ja saatoin vain toivoa että kaikki meni kaupalla hyvin. Siitä tulikin mieleeni, että Bellan luona pitäisi käydä ennenkuin purkaisimme Jazzin kanssa tavarat autosta.

Nähtävästi minun oli hyvin vaikea olla edes hetki paikoillani, tekemättä mitään. Sillä mieleeni tupsahti jälleen yksi muisto eiliseltä analysoitavaksi. Edward, rakas veljeni. Hän oli jälleen istuskellut toriaukion puistonpenkillä yömyöhään.

Astelin mukulakivikatua Jasperin käsikynkässä päivitellen hänelle, kuinka tie tuhosi korkokenkäni. Samassa tunsin hänen jähmettyvän hiukan, ja ennen kuin ehdin kysyä syytä, huomasin kivenheiton päässä Edwardin. Poika istui tuolilla, ja katseli haaveellisen näköisenä kerrostalooni.

Jossa asui myös Bella.

”Mitä tehdään? Livahdetaan toista kautta vai suoritetaan virallinen, ensimmäinen perhetapaaminen?” kuiskasin Jasperille.
”Alta pois. Toivottavasti Edward ei lyö minua turpiin.”
Säpsähdin ajatusta mutta astelin päättäväisenä kohti Edwardia, joka edelleenkään ei ollut huomannut meitä.

”Hei veli!” hihkaisin. Teki mieli tirskahtaa, kun hän säikähti, ja käänsi nopeasti katseensa. Voisin käyttää hänen salaisia tekemisiään kiristysaseena joskus.
”Hei Alice... ja Jasper”, hän vastasi tyynesti. Mistä tämä muutos?
”Miksi istut täällä?” tiedustelin.
”Miksi sisareni ja paras ystäväni kulkevat käsikynkässä?” hän vastasi kuivasti hymyillen.
”Noh, annan siunaukseni”, hän vielä mutisi saaden meidät hämmästymään.
”Jos tämä ilta jää meidän kolmen – vain ja meidän kolmen – tietoisuuteen.”
Nyökkäsin pienesti, ja minun kävi sääli veljeäni.

Viimeinkin Jasper heräsi – ei ainakaan melodramaattisten haukottelujeni takia, tietenkään – keskeyttäen pohdintani Edwardin niin kutsutun kolmiodraaman suhteen.
”Huomenta unikeko”, hihkaisin ja pörrötin hänen hunajanvaaleita hiuksiaan.
”Paljonko kello on?” Jasper mutisi haukotellen.
”Varttia vaille yhdeksän.”
”Ja sanot minua unikeoksi?”
Naurahdin pienesti, suikkasin suukon tämän nenänpäähän ja loikkasin ylös sängystä.
”Mitä tänään ohjelmassa, neiti Masen?”
”Hmm... Kummallista etten ole keksinyt vielä mitään”, tuumin. Jotain pitäisi kyllä keksiä, ja äkkiä, sillä ulkona paistoi aurinko täydeltä taivaalta ja päivä oli muutenkin alkanut loistavasti.
”Nyt keksin! Järjestetään juhlat! Emme ole juhlineet kunnolla aikoihin!” hihkaisin riemastuneena, ja mieleeni tulvi tuhansia ideoita.
”Syy juhlaan...?”
”Kaunis päivä? Kevät? Eikun, nyt keksin! Bellan tuparit!”
Miksi en ollut hoksannut aikaisemmin sitä? Tottakai Bella tuparit tarvitsee, sätin itseäni.
”Luultavasti mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä?”
”Valitettavasti... Täytyy mennä ilmoittamaan Bellalle! Järjestämme ne jo tänä iltana! Vieraita sopii enemmän, jos otamme myös minunkin huoneiston käyttöön. Koko viitoskerros on täynnä juhlijoita! Jasper kuule, meillä on niin paljon tehtävää! Ensiksi kerron Bellalle suunnitelmani!”

Liihotin aamutakkiini kietoutuneena vastapäätä asuvan naapurini luo, ja pimpotin ovikelloa kärsimättömänä. Hetken kuluttua kohtasin nykyään jo tutun näyn; kärttyisen Bellan, jonka olen juuri herättänyt.
”Toivottavasti en keskeyttänyt mielenkiintoista unta”, mutisin kun änkäydyin ovenraosta sisään.
”Huomenta vain sinullekin”, Bella marisi vastaukseksi.
”Bella rakaaas”, anelin ja tartuin häntä käsistä. Sitten väsäsin kasvoilleni pahimman luokan koiranpentuilmeen, ja jostain kumman syystä Bella säikähti sitä. Hän käänsi katseensa pois ja mutisi jotain epämääräistä.
”Bella-kulta. Katso minua.”
Hän käänsi hyvin vastahakoisesti katseensa minuun, ja minä tuijotin entistä intensiivisemmin. Kulmani kurtistuivat ja huuleni mutristuivat surumielisesti.
”Saanko järjestää sinulle pienenpienet tuparit?”
”ET! Alice, et kyllä viitsi! En halua huomiota! Kuka sinne sitä paitsi edes tulisi?”
”Minähän sanoin että pienet! Ehkä vain minä ja Jasper ja Rosalie?” Pieni valkoinen valhe vain.
”Jasper? Mitä on tapahtunut?”
”ÄLÄ VAIHDA PUHEENAIHETTA!” vinkaisin epätoivoisena. Viritin kasvoni taas anelevaksi, ja huomasin Bellan keikkuvan päätöksen rajamailla.
”Jooko jooko jooko? Bella kiltti!”
Empimistä.
”Tekisit minusta maailman onnellisimman tytön!”
”Tuo on kyllä täyttä puppua, mutta jos se kerta on sinulle noin tärkeää, niin -”
”KIITOS!” kiljaisin ja hyppäsin hänen kaulaansa.
”Tuota... jos kuristat minut, ei ole ketään kenelle järjestää tupareita.”
Löysensin otettani ja virnistin.
”Tässä on hirmuisesti tehtävää! Älä huoli mistään, kunhan minä vain pääsen asuntoosi koko päivän ajan. Itse asiassa, sinä voisit – kun toimettomana kerta olet – mennä purkamaan Jasperin kanssa eiliset ostokseni autosta.” Samassa huomasin pienen pörröpäisen otuksen ilmestyneen makuuhuoneen ovelle. ”Ja Nessie jää minun kaverikseni, jooko?”
Nessie nyökkäsi pienesti ja minä tarkastelin järkyttyneenä hänenkin vaatetustaan. Risainen, löysä – ilmeisesti Bellan vanha yöpaita.

Bella pyöritteli kyllästyneen oloisesti silmiään, ja ilmoitti menevänsä laittautumaan. Minun mielestä sana 'laittautua' oli liioittelua Bellasta puhuttaessa.
”Hyvä on!” hihkaisin hänen peräänsä. ”Mutta turhaan paljon pynttäydyt” - ihan niin kuin hän tekisi niin - ”sillä minä laitan sinut myöhemmin kuosiin juhlia varten!”
Vastaukseksi kylpyhuoneen ovi sulkeutui tavallista äänekkäämmin.

BPoV

Tunsin kihiseväni raivosta, jolle ei olisi kuulunut antaa valtaa. Näinkin lyhyessä ajassa olin oppinut, että Alice on aina Alice. Kukaan ei ole täydellinen, kaikissa on vikoja, muistutin itselleni. Tosin taisin olla ainoa jonka mielestä Alicen juhlaintoilu oli vika. Huuhdoin vielä kasvoni, kuivauduin pyyhkeeseen ja livahdin vaatehuoneeseen Alicen huomaamatta.

Paitsi että Alice olikin vaatehuoneessa. Pukemassa tytärtäni.
”Hei! Rupesin jo pukemaan Nessietä, tässä on kova kiire eikä auta hidastella. Lisäksi minun teki pahaa katsoa hänen yövaatetustaan.”
”Miksi tuparit pitää järjestää jo tänään?” kysyin irvistäen. Miksi ne piti järjestää ylipäätään?
”Siksi, että tänään on täydellinen päivä juhlinnalle. Ja olet asunut täällä jo aivan liian kauan, kohta tuparit ovat jo vertauskuvallisesti poissa muodista!” hän selitti kasvoillaan hätäinen, kauhistunut ilme.
”Selvä”, mutisin alentuvasti kiskoessani sukkahousuja jalkaan.
”Laittaisiko tämän leningin? Minun mielikseni?”
”Alice, se on paras mekkoni! Käytän sitä vain juhlissa!”
Alicen katse muuttui tyrmistyneeksi.
”Valehtelet?”
Pudistin päätäni.
”Tämä ei kelpaa edes tupareihisi! Tämä on sinun uusi arkimekkosi”, Alice komensi tyrkäten minulle tummansinisen, hiukan röyhelöisen leninkini, jota minä en millään olisi raaskinut pukea – olinhan menossa purkamaan kuormaa.
Ja ennen kuin ehdin edes ajatella hänen edellistä lausettaan, hän kääntyi suunnitelmallisen näköisenä puoleeni.
”Sinun tulee olla kello viisitoista kaupallani. Etsimme sinulle hyvän mekon iltaa varten. Ei mukinoita.”
En voinut muuta kuin myöntyä. Alice oli kuin vastustamaton luonnonvoima.

Viimein, kun olin ahdistavan hienosti tälläytynyt – kiitos Alicen, tämä hoputti minua kohti katutasoa. Jasperin hän oli komentanut jo siirtämään auton kaupan eteen, minun kuuluisi näyttää paikkoja ja olla myös kantoapuna. Kauhistutti jo ajatella, paljonko tavaraa Alice oli hamstrannut eilisellä retkellään. Astelin kuitenkin portaat alas ja kohtasin Jasperin. Tavallaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapasimme virallisesti. Siispä itsensä esittely olisi varmaan kohteliasta.

”Hei, olen Bella, kuten varmaan tiedätkin”, tokaisin hymyillen ujosti.
”Jasper”, hän vastasi.
”Minulla on avaimet”, tokaisin heilauttaen pientä avainlenkkiä, jonka Alice oli antanut minulle hetki sitten. Jasper vain nyökkäsi pienesti ja katseli tekemisiäni, kun väänsin avainta lukossa ja asetin oven siten, että se pysyi itsestään auki.

Tilanne ei ollut kiusallinen, vaikka olimme hiljaa. Mutta en tiennyt Jasperin tunteista, joten koitin virittää jonkinmoista puheenaihetta samalla, kun kannoimme kasseja ja laatikoita Alicen valmiiksi täpötäyteen varastoon.
”Pitäisiköhän minun olla huolissani Nessien puolesta?” kysyin leikilläni. Tottapuhuen olinkin – kuka tietää mitä Alice keksisikään.
”Luultavasti”, Jasper tokaisi äänessään naurua.
Siihenpä tyrehtyi sekin keskustelu. Hiljaisuudessa viihdyin itsekin paremmin, joten en viitsinyt nähdä vaivaa höpötelläkseni joutavia.
Kuin ratkaisuksi pulmaani – tosin epämiellyttäväksi ratkaisuksi paikalle saapui Emmett. Ei taas, manasin mielessäni.

”Hei Jasper! Mitä teet? Murtaudut Alicen kauppaan?” hän kajautti kovaäänisesti. ”Katsohan, Bellakin täällä!”
Pakeneminen ei ollut enää mahdollista.
Nyökkäsin pienesti ja lähdin rivakasti kantamaan tavaroita sisälle. Emmett jäi ilmeisesti juttelemaan Jasperin kanssa. Siitä tulikin mieleeni, mitä Alicen ja Jasperin automatkalla oli tapahtunut? En ollut muistanut – saatikka ehtinyt – tiedustella asiaa Alicelta.
Palatessani takahuoneesta minua tuli vastaan yhtä laatikkoa kantava Jasper, ja Emmett, jolla oli syli täynnä tavaraa.
”Tässä viimeisetkin”, Jasper tiedotti ja minä jäin odottelemaan heitä liikkeen puolelle.

Säpsähdin kun takaani kuului – jälleen varoittamatta – tuttu ääni.
”Mitä Bells?” Emmett kysyi.
”Samaa vanhaa”, tokaisin.
”Kuulostat aivan Eddieltä”, Emmett sanoi nauraen.
Miksi missään ei päässyt pakoon tältä nimeltä? Kaikki ihmiset, joiden kanssa olin vaihtanut enemmän kuin yhden sanan, kuuluivat Edwardin ystäviin. Oliko tämä jotain karmaa?

En pitänyt siksi edellämainitusta, koska hänen nimensä kuuleminen muistutti minua aina siitä, kuinka saavuttamaton ja ihastuttava hän on. Miten pääsisi tilanteesta yli, jos kuulisi ja pahimmassa tapauksessa näkisi tätä miestä liian usein? Samalla hetkellä tajusin, että Alice luultavasti kutsuisi Edwardin juhliin. Minun juhliini, joista Alice päättäisi luultavasti kaiken. Mutta mikä olisi pätevä syy heivata Edward vieraslistalta? Olen pahoillani, mutta olen ihastunut sinuun enkä halua nähdä sinua silmissäni. Juuri niin.

”Menen tästä kotiini”, tokaisin ja käännyin vastausta odottamatta kohti ovea. Kun olin jo talomme rappukäytävässä, kuulin hälinää takaani, ja tunnistin äänet Emmettiksi ja Jasperiksi. Heistä välittämättä nousin ylimpään kerrokseen, varautuneesti pelonsekaisin tuntein kohtaamaan näkymän.

”Bella! Ei sinun vielä pitänyt tulla!” kuulin Alicen kiljaisevan kun ilmestyin ovelleni. En kuitenkaan saanut sanaakaan suustani, olin liian järkyttynyt vastaamaan. En ollut tunnistaa asuntoa omakseni. Kuinka ihmeessä noin pieni ihminen sai näin lyhyessä ajassa näin paljon aikaan?
”En käsitä...” mutisin hämmentyneenä. Kuulin Emmettin hykertelevän takanani.
”Hyödynsin vain vanhoja koristeitani. Olipa hyvä, etten ole nakannut mitään pois.”
”Sen huomaa”, totesin viitaten Alicen putiikin takahuoneeseen.
”Noh, yllätys meni pilalle kun näit kaiken keskeneräisenä”, hän huokaisi melodramaattiseen sävyyn. ”Sillä aikaa, kun viimeistelen koristelut, sinä voisit käydä juomaostoksilla”, hän komensi.
”Ai hei Emmett, sinäkin olet eksynyt tänne. No sepä hyvä! Sinä autat Bellaa muonitusostoksilla, Jasper käy viemässä kutsut. Toivottavasti ihmisillä ei ole täksi illaksi mitään juhlia tähdellisempää.”
”Mikäpä olisi juhliasi tähdellisempää”, Emmett mutisi – selvästi harmistuneena siitä, että oli saapunut tänne Alicen komenneltavaksi.
”Ihmisillä?” kysyin kulmiani kohottaen Alicelta.
”Mitkä juhlat ne sellaiset olisivat, joissa olisi vain pari hassua vierasta?” Alice sirkutti. ”Ja nyt on turhan myöhäistä enää peruuttaa mitään, Bella”, hän jatkoi hymyillen säteilevästi.
”Mitä minun pitää nyt tehdä?” kysyin marttyyrimaisella äänensävyllä pahuksen Alicelta.
”Emmett kyllä tietää”, hän vastasi ja iski silmää jollain tapaa ovelan näköisenä.
”Alicen sana on meidän kaikkien lakimme”, Emmett tokaisi virnistäen, ja lähti minua tönäisten jälleen kerran kohti ulko-ovea.
”Mitä me tarkalleen ottaen nyt tehdään?” kysyin Emmettiltä.
”Käydään ostoksilla. Juhlat eivät ole kunnon juhlat ilman juomaa ja ruokaa.”
”Aliceko noin vain antoi sinulle vallan päättää tarjoilusta?”
”Tietysti”, Emmett tuhahti. ”Tosiasiassa hän sujautti minulle listan”, hän kuitenkin myönsi nolona, taputtaen povitaskuaan.

Astelin Emmettin kannoilla tunkkaiseen liikkeeseen, jonka kyltissä luki yksinkertaisin kirjaimin Joe's bar and beverage ja tahtomattani nyrpistin nenääni tupakansavun lävähtäessä kasvoilleni. Vaikka moinen taisi olla kovasti muodissa, en ollut koskaan lämmennyt sauhuttelulle. Ihan niin kuin muutenkaan olisin muodikas, ainakaan Alicen mielestä.
”Onko tämä tosiaan ainoa paikka, josta voi ostaa juomia?” kuiskasin Emmettille.
”Jep. Lisäksi ainoa laatuaan.”
Jos heitto ei ollut sarkastinen, epäilin sen todenperäisyyttä vahvasti.
”Hei Em!” mörähti vanha, viiksekäs mies tiskin takaa. Luultavasti se 'Joe'.
”Hei Joseph!”
”Älä kutsu minua sillä nimellä, nulikka.”
Emmett vain virnuili ja asteli rennosti tiskille.
”Näitä tarvitaan”, hän tokaisi nakaten ryttyisen paperinpalan Joen nenän alle. ”Lisäksi nuo tuplana, tusina pulloa sitä uutta siideriä ja nakkaa koriin pari tuollaistakin.” Emmett lateli käskyjä viittoen ympärilleen ja lopulta hänen puheensa menivät minulta jo ohi korvien. Mitä hittoa hän aikoi? Juottaa koko kylän väen umpikänniin?

Viimein hän asteli takaisin luokseni kantaen kahta valtavaa koria täynnä monen muotoisia ja värisiä lasipulloja.
”Alice haluaa aina olla niin hienostunut”, hän tokaisi kuin se olisi kelpo syy näkemääni.
”Eikö hän vieläkään ole ottanut opikseen, ja käskisi jonkun muun hoitaa juomapuolen?”
”Ehei, tätähän hän haluaa. Minulle kuuluu syntipukin rooli”, Emmett vastasi hilpeästi.
Odotin tulevaa iltaa nyt entistä kauhunsekaisimmin tuntein.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: Jaima - 19.04.2010 12:23:59

Hip Hei! Oot saanut kirjoitettua tähän taas ihanan uuden luvun. (:
Mitäköhän niistä tupareistakin tulee...? O.o sitä jään innolla odottamaan :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: Deph - 19.04.2010 15:37:45

Jee uusi luku ♥
Hmm ja minä taas odotan kaikkea muuta kuin kauhunsekaisin tuntein :D  Tupareita siis. Siellähän saattaa vaikka tapahtua viaton pieni suudelma pormestarin ja kaupunkiin juuri saapuneen ruskeaverikön naisen välillä ;'D
Joo mutta toi ei sitten ollu mikään arvaus, kunhan vaan heitin jotain : DD
Kirjoitat todella upeasti ! Olen kateellinen :/
Virheitä en tainnut bongata yhtään ja tykkäsin luvusta, kuten kaikista aiemmistakin.
Jatkoaaa jäään odottamaaaan

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: alba - 19.04.2010 16:45:12

Hehee :D Perus Alicea.
Öää.. en osaa muuta sanoo, ku näyttää peukaloa sanoa että jatkahan pian.. :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 19.04.2010 16:56:36

Jee! Tuli jatkoa!
Luin tän luvun tunnissa, kiitos iki-ihanan isoveljeni jota piti passata!
Voi ei Alicen juhlta + Emmetin juomat = Katastrofi!
Jatka kun voit

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: Lööperiikka - 19.04.2010 17:25:49

Taas uusi luku?  :o Herran jestas sinä olet nopea!
Mutta pidin erittäin paljon luvusta!

Lainaus käyttäjältä: Sarkku - 19.04.2010 16:56:36

Voi ei Alicen juhlta + Emmetin juomat = Katastrofi!

Jep.
Jatkoa nopeasti!

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 19.04.2010 17:55:35

volee näin nopeesti taas uus luku! :) ja Alice... voi voi, se vaan on niin Alice, ei sille muuta voi! :D ja niin sen tapasta, että ku se haluu jotain ni se myös tapahtuu! :D ja emmett, voi että se on niin ihana! :) ♥ootan kyllä innolla noita tupareita :D ihanku ite ois sinne menossa! kuvailit must tosi hyvin kaikkee sillai et pysty ite hahmottaa kaikki tilanteet päässä! :) mut en kyllä ymmärrä että tää on sun eka ficci ja teksti on semmosta ku oisit kirjotellu näit tosi pitkään! tykkään tosi paljon, enkä huomannu ku vaan kaks pientä virhettä. teksti on niin sujuvaa ja tätä on oikeesti tosi mukava ja ihana lukee! :)

Lainaus käyttäjältä: makeaavettä - 19.04.2010 07:43:22

Minun mielestä sana 'laittautua' oli liiottelua  

”Mutta turhaan paljon pynttäydyt” - ihan niinkuin hän tekisi niin - ”sillä minä laitan

eli noissa pitäis varmaa olla 'liioittelua' ja sitte toi niinkuin ilman väliä! :)

_{miten mul tuli semmonen tunne että tanyaki ilmestyy sinne tupareihin ja tulee hirvee härdelli ??? no katotaa sitä sitte!}

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: kuriwe - 19.04.2010 18:21:05

Miksköphän löysin tän vasta nyt???
Rakastan ideaa ja 1900-luvun aikaa  :)
Yhdestä asiasta en kyllä ficissä pidä: TANYASTA! Se on kauhea akka enkä käsitä miten Edward ylipäätään nai sen. Mutta sehän ei ole sinun vikasi.
Pikaisesti jatkoa?

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: jennumiu - 19.04.2010 22:58:20

whippee, uusi luku  ;D
aaaivan ihana taas , kiitoksia
joo, en nyt keksi mitään rakentavaa  :-\
mutta jatkoa taas pyytelen

<3:llä
jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (6. luku 19.4.)
Kirjoitti: Blinky - 22.04.2010 22:22:15

KIITOS jälleen kaikille kommenteistanne, ne innostaa hirmuisesti kirjottamaan lisää ja muutenkin ootte kyllä ihania!  :D Tää mun tahti johtuu luultavasti siitä, että aina kun saan aikaseksi ruveta kirjottamaan, niin istun iäisyyden tässä koneella ja tekstiä vaan tulee ja tulee, ja muut hommat jää ihan retuperälle... .___.

minnamoi, kiitos kun jaksat  ilmoittaa mulle niistä virheistä, kun itse olen niin hajamielinen enkä huomaa niitä kaikkia.  :( Ja ehkä se että oon lukenu muita ficcejä ja kirjotellu samalla kaikenlaisia ei-ficcejä eli novenpätkiä sun muita niin on osatekijä.  :D

Sain kuin sainkin tän vielä tänä iltana valmiiksi! Jos totta puhutaan, luku kasikin on valmiina... Innostuin vähän kirjottelemaan tänään.  ::) Ajattelin pantata sitä hetkisen, nimittäin pääsen taas kirjoittamaan vasta ensi keskiviikkona. Tässä luvussa ei tapahdu mitään mullistavaa, mutta sitä seuraavassa senkin edestä.  ;)

---

Luku 7

BPoV

”Alice, kauanko vielä kidutat minua?”
”Bella, hiukan kiitollisuutta kiitos.”
”No kiitos, että pakotit minut pyntättäväksesi.”
”Kiitä vaikka siitä, että minun ansiosta kukaan ei huomaa näissä juhlissa ketään muuta kuin sinut. Ainakin miespuolisten suhteen.”
Tuhahdin vastaukseksi.

”Valmis!” hän hihkaisi viimein, kun tunsin takapuoleni puutuneen täysin ja olin enemmän kuin kyllästynyt.
”Nyt saat katsoa”, Alice tiedotti ja käänsi pukeutumispeilini oikein päin jalustallaan.
”Oho.”
En saanut muuta sanotuksi – olin järkyttynyt. En muista milloin viimeksi olin näin tällingeissä, vieläpä näteissä sellaisissa.
”Näytän nätiltä.”
Alicen vuoro tuhahtaa. ”Nätiltä? Väitätkö aikaansaannostani vain nätiksi, vai pitääkö minun takoa hiusharjalla sinulle järkeä päähän?”
En viitsinyt vastata, olin liian hämmästynyt kuvajaisestani. Hiukset olivat tavallista voimakkaimmilla laineilla, muutama koristeellinen solki piti ne poissa silmiltä. Meikki oli taidokas ja kaunis. Alice oli hakenut minulle kellohelmaisen mekon liikkeestään. Sekin oli koboltinsininen – kuulemma korosti minun ihonväriäni hyvin – mutta nykyistä ”arkimekkoani” huomattavasti koreampi. Olkaimeton ja juhlavaa kangasta. Tavallisesti en käyttänyt myöskään niin avonaisia mekkoja. Ei se tyylittömän avonainen ollut, Alice käytti sellaisia töissäänkin. Mielessäni olin kuitenkin pitänyt moista sopimattomana äideille. Ihan niin kuin minä muutenkaan olisin ollut sovinnainen.

EPoV

Istuskelin olohuoneessamme lukemassa kuolettavan tylsää ja paksua opusta – viettämässä vapaapäivääni – kun kuulin postiluukun kilahtavan. Kummastuin, eihän tähän aikaan postia jaettu? Laskin kirjan sohvapöydälle, välittämättä siitä että hukkasin samalla sivun, ja astelin eteiseen.

Kuoressa luki Edward ja tunnistin sen Alicen käsialaksi. Uteliaisuutta tiristen revin kuoren auki, samalla ihmetellen miksei siskoni käynyt toimittamassa asiaa suullisesti. Samassa muistin eilisillan, ja häpesin hiukan itseäni, olin kuin pahinkin epätoivoinen Romeo. Paitsi tässä tarinassa hän ja Julia tuskin päätyisivät yhteen. Eilisestä huolimatta, tuskin kirjeessä olisi uhkailua tai kiristystä – ei Alice sellainen ollut.

Bellan tuparit tänään viidennessä kerroksessa kello 17 eteenpäin.
Tule käymään.
Alice
p.s. Päivämäärällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että tiedän sinulla olevan tänään vapaapäivä.
p.p.s. Jätä Tanya kotiin, kiitos.

Tarkistin muutaman kerran, että luin varmasti oikein. Luetunymmärtämisessäni ei koskaan ole ollut ongelmia, mutta nyt ihmettelin totisesti – yrittikö Alice rivien välissä parittaa minua ja Bellaa? Minun olisi kai pitänyt potea huonoa omatuntoa, tai toimia tunnollisesti ja jäädä kotiin, mutta jostain käsittämättömästä syystä – Ketä yritin huijata? Ei se käsittämätöntä ollut – päätin lähteä toivottamaan Bellan tervetulleeksi kyläämme. Sitä paitsi, Alicen juhlat olivat aina yhtä loistokkaita, olisi typerää ja luultavasti myös anteeksiantamatonta jättää ne väliin.

Hävitin todistusaineiston, eli silppusin kutsun roskakoriin ja siirryin vaatehuoneeseen. Samalla aprikoin, mitä selittäisin Tanyalle. Hän olisi kyllä totaalisen raivona, kun palaisin kotiin. Lappu, jossa valehtelisin olevani vaikka Emmettillä? Jos jäisin kiinni valehtelusta, saisin vielä pahemman läksytyksen. Valitsin parhaan pukuni; tummanharmaat housut ja takki, valkea liivi. Vaihdoin kenkäni plankatuimpiin, ja koitin ojentaa hiuksiani. Kello oli hiukan yli neljän, minulla olisi vielä vajaa tunti aikaa ennen lähtöä.

Kun olin hermostuneena istuskellut keittiön pöydän ääressä tovin vahdaten kelloa, ja vahdaten näkymää ikkunasta - vaikka tiesin että Tanya ei tulisi vielä kotiin - viisarit osoittivat vihdoin tarpeeksi ja nousin ylös. Tarkistin itseni vielä varmuuden vuoksi eteisen peilistä, ja lähdin matkaan. Tuurillani joku lokki paskantaisi olalleni, ennen kuin saavuttaisin määränpääni, punatiilisen kerrostalon.

Astelin hiukan hermostuneena kierreportaat ripein askelin ylös asti, ja vaimea musiikki kantautui korviini jo neljännessä kerroksessa. Toivottavasti talon muut asukkaat olisivat ymmärtäväistä porukkaa. Rinkautin ovikelloa, ja kuulin sisareni kiljaisun oven toiselta puolen.
”Bella! Ensimmäinen vieras tuli! Sinä avaat!”
En kuullut hänen vastaustaan, mutta erotin äänensävystä, ettei se tainnut olla myönteinen.
”Tottakai avaat! Hopihopi, epäkohteliasta seisottaa toisia oven takana. Jasper, mitä luulet tuleeko vieraita tarpeeksi? Että tarvitsisimme myös minun huoneistoni? Tuleehan? No Bella, mitä kuhnit?!”
Minua alkoi naurattaa tämä tilanne.
Sitten ovi yht'äkkiä avautui ja kohtasin Bellan suklaanruskeat silmät. Ja samalla huomasin koko tytön – en ollut koskaan nähnyt häntä näin hemaisevana. Kaunis hän oli kyllä aina ollutkin, mutta oliko mahdollista että nyt en enää keksinyt tarpeeksi ylistäviä sanoja?
Seisoimme edelleen ovensuussa tuijottaen toisiamme, eikä kumpikaan tehnyt elettäkään siirtyäkseen, liikkuakseen, sanoakseen mitään.

Kuinka mielelläni olisinkaan sitä halunnut, mutta todennäköisesti emme voisi seisoskella oven suussa koko iltaa. Mieluiten kyllä olisin kaapannut Bellan mukaani ja karannut tästä pahuksen tuppukylästä hänen kanssaan. Kuitenkin erehdyin rykäisemään pienesti – ja kohtasin Bellan nopeasti happamaksi muuttuneen ilmeen. Sata penniä ajatuksistasi, ajattelin mielessäni.

”Ajattelitko nuokkua ovensuussa kauankin?” Bella kysyi minulta äänessään jotain outoa, kuin teräviä jäänsiruja.
”Hankala päästä sisäänkään, kun seisot tientukkona”, vastasin tylymmin kuin oli tarkoitus.
Bella kääntyi sanaakaan sanomatta, ja jätti minut yksin eteiseen.

”Bella, mitä nyt?” kuulin Alicen helisevän äänen kysyvän huolestuneesti.
”Bells näyttää siltä... kuin olisi syönyt sitruunoita. Tai jutellut Eddien kanssa”, kuulin Emmettin hykertelevän. Päätin astua esiin ennen kuin minusta tehtäisiin enemmän pilkkaa. Astelin pieneen olohuoneeseen, ja kohtasin viisi silmäparia. Neljä niistä tuijotti minuun uteliaasti. Jasper, Rosalie, Alice ja Em.
”Terve”, tokaisin.
Jasper nyökkäsi, Rosalie ei vastannut mitään – välimme olivat surkistuneet entisestään kun olin nainut Tanyan – ja Alice mulkaisi minua vihaisesti. Syyttelevästikin. Käänsin katseeni Bellaan, joka  ei ollut huomaavinaankaan minua.
”Missä Nessie?” kysyin mahdollisemman rennosti.
”Rosalien äidillä”, Alice vastasi vielä jäätävämmin kuin Bella.
”Hyvä ettei hänen tarvitse olla täälläkään. Täällähän on tunnelma kuin hautajaisissa”, Emmett möläytti.
”Mistäköhän se johtuu”, kuulin Rosalien mutisevan.
”Minusta tietenkin”, tokaisin ja istahdin pienelle baarijakkaralle. Ilta ei alkanutkaan niin lupaavasti kuin olin odottanut.

BPoV

Sen jälkeen kun Edward oli saapunut, leppoisa tunnelma oli jäätynyt silmänräpäyksessä. Minun takia, tietenkin. Tuparit olivat muutenkin hyvin ikävä ja epämiellyttävä tapahtuma, ja Nessien poissaolo sekä Edward saivat minut entistä huonommalle tuulelle. Minua ärsytti, että tunsin häntä kohtaan niin vahvasti. Eteisessä en voinut irroittaa katsettani hänen silmistäni, ja olin jälleen tuntenut oudon tunteen, kuin sähkövirran välillämme. Aloin kohta uskoa avaruusolentoihin ja manipulaatioihin, siihen että syntyessään ihmisiin kiinnitetään magneetti, jolle on vain yksi vastakkainen napa. Edward oli minun maailmani napa, niin naurettavalta kuin se kuulostikin.

Päätin kuitenkin saada edes muut juhlatuulelle, joten kokosin itseni ja yritin näyttää jälleen innostuneelta. Tunteeni ailahtelivat ääripäästä toiseen ja Rose taisi saada minusta aika epäilyttävän ensivaikutelman. Em, Jasper ja Alice tiesivät kyllä jo että olen raivohullu päästä varpaisiin. Mitä sitä totuutta peittelemään, ajattelin itsesäälissä rypien. Rosalie kyllä vaikutti niin mukavalta kuin Alice oli kertonutkin. Hänen jupinat Tanyasta olivat vain plussaa minun silmissäni.

”Eihän tänne tule yhtään enempää väkeä?” tiedustelin Alicelta.
”Pitäisi tulla”, hän vastasi kulmiaan kurtistaen. Sitten hän vilkaisi seinäkelloa ja mutisi jotain siitä, kuinka myöhästely on anteeksiantamatonta eikä tosiaankaan muodikasta.
Huomasin Edwardin katseen – jälleen kerran – kohdistuneen minuun. Se hämmensi, teki vaivaantuneeksi. Miksi Edward minua tuijotti? Luultavasti siksi että yritti miettiä mitä hittoa ajoin takaa käyttäytymiselläni. En totta puhuakseni tiennyt itsekään.
”Missäs vaimosi?” kysyin häneltä niin neutraalilla sävyllä kuin kykenin.
”Töissä kai”, Edward vastasi kuin olisi jutellut säästä. Huomasin hänen pidättelevän pientä, vinoa, hymyään.
”Tanyaa ei täällä kaivata. Eikä kyllä muuallakaan”, kuulin Rosalien jatkavan. Hänen oli vaikeampi pidättää tunteitaan.
”Kaikki meistä taitavat olla sitä mieltä”, Emmett jatkoi. ”Paitsi Edward.”
Miksi puhuimme yhtäkkiä vain tietystä ihmisestä, ihmisestä josta ei ollut muuta kuin harmia, ihmisestä joka lukeutui kylän ärsyttävimpien kastiin.
”Se Tanyasta”, Edward tokaisikin kuin olisi lukenut juuri ajatukseni.

Hetken kuluttua kiusallinen istuskelu päättyi, sillä ovikello soi. Sisään tuli lauma minulle tuikituntemattomia ihmisiä. Toiset hieman enemmän ja toisen vähemmän huppelissa. Alice sääti musiikkia entistä isommalle, ja tyrkytti Emmettin ostoksia meille kaikille. Olin aika varma, etten selviäsi tulevasta selvin päin, joten korkkasin yhden siideripullon.
”Bella humalassa... hmm, varmasti mielenkiintoinen näky”, Emmett tokaisi minulle kilauttaen lasipulloaan omaani vasten.
”Saatpa nähdä”, mutisin.
”Humallutko helposti?”
”Kuinka niin?”
”Siten niin, että tiedän täytyykö minun terästää sokerilitkuasi salaa.”
”Humallun! Tosi helposti”, vakuuttelin.
”Olet surkea valehtelemaan, tiesitkös?”
”Kiitos tiedosta”, murahdin ja käänsin Emmettille selkäni. Minua vain huoletti koko ajan, miten Nessie voi juuri nyt. Järjellä ajatellen hyvin tietenkin, Rosalien äiti vaikutti ihastuttavalta ja hyväsydämiseltä. Järki ei vain ollut parhaassa vedossaan tänä iltana. Ehkä minun pitäisi tosiaan näyttää Emmettille hemaiseva humalainen olomuotoni ja samalla antaa estojen ja turhien murheiden liidellä menojaan.

Minulla taisi olla menossa jo kolmas pullo, ja asuntoni oli täynnä väkeä, kun tunsin jonkun koputtavan olkapäätäni. Käännähdin – liian nopeasti – katsoakseni tulijaa, ja kun horjahdin hieman, Edward tarttui minua käsivarresta.
”Ohops. Kiitos”, vastasin ja kohtasin jälleen nuo lumoavat silmät.
”Ajattelin kysyä tanssimaan, mutta oletkohan siinä kunnossa?”
”Humalani on hyvä syy kieltäytyä. Todellisuudessa olen surkein koskaan tapaamasi tanssija, joten en suostuisi muutenkaan.”
Edward näytti harmistuneelta, muttei ruvennut inttämään vastaan. Viisas päätös.
”Emmett taitaa olla pettynyt. Tasapainon menettämistä lukuunottamatta vaikutat liki selvältä.”
Nyökkäsin ja väläytin pingottuneen hymyn. Kolme pulloa makeaa ja sokerista siideriä ei tehnyt vielä hallaa pääkopalleni.
”Minulla on hyvä viinapää”, tokaisin.
”Minulla luultavasti parempi.”
”Eipäs ole.”
”Mistä tiedät?”
”Ei voi olla.”
”Kokeillaanko?” Edward kysyi härnäävään sävyyn – ja tahallisesti. Yllyttäminen toimi aina. En voinut antaa periksi, joten tartuin Edwardia kädestä, ja ravistelin sitä kuin sopimuksen merkiksi. Ennen kuin irroitin, naksautin yhden hänen sormistaan.
”Saakeli! Olet vaarallinen noin pieneksi.”
”Älä hauku minua pieneksi, senkin... senkin...”
Edward odotti kiinnostuneena, mitä sanonut. Joten en sanonut hänelle enää mitään. Sen sijaan haravoin katseellani Emmettin.
”Em! Tuo minulle ja parhaalle kaverillesi juotavaa!”
”Miksi?” kuulin hänen kysyvän ja samalla kuulin pullojen kilinää – häntä ei tarvinnut kahdesti kehottaa.
”Koska hän väittää omaavan paremman viinapään. Mikä on mahdotonta. Joten testaamme.”
”Hankala olla arvaamatta kumpi yllytti”, Em mutisi ja toi meille kaksi korkattua pulloa.
”Mitä tämä on?”
”Ei meillä ole koko iltaa katsella, kuinka joku siiderilitku osoittautuu harvinaisen surkeaksi humalluttajaksi. Ala litkiä, Bells.”
”Edwardin täytyy myös”, mutisin. ”Tässä ei kyllä ole mitään järkeä. Vastuuntuntoisuudesta puhumattakaan.” Siitä huolimatta join pienen hörpyn pullonsuusta.
”Hyi hittolainen! Emmett, mitä tämä on? Sen höyrähtäneen papan kusta?” kysyin irvistellen.
Emmett vain nauroi raikuvasti.

EPoV

Yllätyksekseni puheet eivät olleet vain uhoamista – Bellalla oli tosiaan hyvä viinapää. Hänen silmät eivät vieläkään seisoneet, eikä puhe sammaltanut. Itsellä se olotila ei ollut enää kovin kaukana. Kaikesta huolimatta, en halunnut saattaa Bellaa moiseen tilaan. Enkä itseänikään sen koommin. Kankkunen oli kamalaa kärsimystä, ja muutenkin halusin kontrolloida tekemisiäni.

”Sovitaanko, että tuli tasapeli?” kysyin Bellalta suostuttelevasti hymyillen.
”Jos kerta myönnät häviösi, niin sovittu.”
En minä kyllä sitä tarkoittanut. Mutta kohautin vain välinpitämättömästi olkiani.
”Ed senkin ilonpilaaja!” kuulin Emmettin morkkaavan.
”Juotamme kohta sinut umpikänniin jos et keksi parempaa tekemistä kuin härnätä Bellaa.”
Tyttö punastui. Hän punastuu niin herkästi, mutta joka kerta kun niin tapahtui, minulle tuli outo, entistä veltompi olo. Ensinnäkin siksi, että punaiset posket kermanvalkean ihon ympäröimänä saivat hänet näyttämään entistä kauniimmalta. Toisekseen, se antoi minulle jotain omituista toivoa, että Bella pitäisi minusta sittenkin. Edes hitusen. Toiveajattelua.

Tunteeni myllersivät jälleen kuin hirmumyrsky, joka repii vanhan mennessään. Olin viimepäivät irtautunut Tanyasta hetki hetkeltä, vauhti koko ajan kiihtyen. Nyt olin hänessä enää kiinni kuin lapsen lenkkuva maitohammas. Vain pieni repäisy, ja se olisi poissa. Mitä sitten? Ikenestä vuotaisi ehkä verta, hammas laitettaisiin tyynyn alle – eikä sitä koskaan enää näkyisi. Tilalle saataisiin jotain paljon mieluisampaa.

Taisin olla tosi humalassa, kun tajusin vertaavani maitohammasta itseeni.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 23.04.2010 14:19:20

noniin pääsen nyt kommentoimaan kun eilen en ehtiny :) mutta joo tykkäsin taas tosi paljon luvusta, vaikkakin tekis mieli repii hiukset päästä ku lukee koko aja et bella ja edward tykkää toisistaan mut luulee ettei voi saada toista, toivottavasti toinen kohta kertoo tunteensa tms.! :) ootan kyllä tanyan reaktioo ku se saa tietää et edwardin ja bellan välil on jotain! :D nojoop en löytäny (tai edes ettiny) virheitä ja teksti oli tosi selkeetä! ja emmett♥ voi se vaan on niiiiiiiin ihana! :D

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: alba - 23.04.2010 14:45:21

Hohoo :D Mahtavaa. Hitot Saksikäsi-Edwardista kun meillä on Maitohammas-Edward  ;D

Noniin joo mä oon juonu liikaa teetä ja aivot käy nyt ylikierroksilla joten se rakentava lens poies jajajajaj sillee  ;D
Eli jatkoajatkojatkoa. :P

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 23.04.2010 15:47:56

Lainaus

Mahtavaa. Hitot Saksikäsi-Edwardista kun meillä on Maitohammas-Edward 

Hheeeh, mulle tuli heti mieleen se elokuva.... Johnny Depp vielä kaiken lisäks, kun sehän sitä näytteli.. :D
Ihana luku taas, tulin tänne pitkästä aikaa kommentoimaan. ;D
Emm oli kyllä mahtava.. :D
Niin ja jatkoa!!

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: Jaima - 23.04.2010 17:51:14

Jeee! Uusi luku saapui! :D
Oli jälleen kerran järisyttävän hyvä.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: Deph - 23.04.2010 20:50:22

Mainio luku <3
Ööää en osaa antaa alkuunkaa rakentavaa tai mitään!
Anna siis anteeksi lyhyt kommentti :'D
Joo mutta tosi hyvin kirjoitat ja virheitä en taaskaan yhtään huomannut.
Jatkoa toivon.

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 23.04.2010 21:54:21

Aploodit mahtavalle kirjoittajalle! *tap tap*
Voi ei, mitäköhän seuraavassa luvussa tapahtuu jos kerran siitä löytyy enemmän sitä "actionia"...  ::)
Continue, please

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (7. luku 22.4.)
Kirjoitti: Blinky - 24.04.2010 22:28:59

Kiitos jälleen (sitä ne on kyllä aina) ihanista kommenteistanne, en kyllä tiedä mitä päässäni liikkuu kun julkaisen tämän jo nyt, mutta kuten olen aiemmin todennutkin - en osaa säästellä mitään!  :D

Luku 8

EPoV

Kun olin lähtenyt tupareista yömyöhään, olin mennyt yöksi työpaikalleni. En halunnut kohdata vihaista Tanyaa heti – minulla oli vielä hyvä, onnellisesti tokkurainen olo ja halusin pitää siitä kiinni. Oli kuitenkin ilmeisesti virhe jättää asia hoitamatta samantien.

Nuokuin puoliunessa nahkaisessa työtuolissa huoneessani, kun kuulin kanslian puolelta kimeää huutoa. En ehtinyt edes tunnistaa ääntä Tanyaksi, kun hän jo ampaisi huoneeseeni.
”MISSÄ HITOSSA OLIT VIIME YÖN? OI ANTEEKSI KUN EDES KYSYN, BELLAN LUONA TIETENKIN! TOIVOTTAVASTI NAUTIT VAIMOSI PETTÄMISESTÄ!” hän raivosi naama punaisena.
”En ole pettänyt sinua kenenkään kanssa”, tokaisin niin tyynesti ja vilpittömästi kuin suinkin, sillä se oli totuus.
”Miksi helvetissä uskoisin sinua, siitä asti kun se lumppu saapui kaupunkiin et ole muuta ajatellutkaan, ja meidän sängyssämmekin varmaan kuvittelit minut Bellaksi!”
”Jos uskoisit minua vaikka siksi, että olen aviomiehesi?” Tällä menolla en enää kauaa, täydensin mielessäni. ”Lupaan kyllä kertoa, kun olen tehnyt jotain vihkivalojen vastaista. Mitä ei tule tapahtumaan. Ja vielä, älä enää ikinä kutsu Bellaa lumpuksi.”
Tanyan silmistä purkautui kiukun kyyneliä, kun hän poistui huoneestani yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Hänen mennessään kuului vielä ilkeä räsähdys, ja sitten ovi paukahti.

Eikä aikaakaan kun sihteeri saapui huoneeseeni.
”A-anteeksi Herra Masen. Mutta mitäköhän tuo äskeinen oli? Nyt aulassa on yksi ehjä kukkaruukku vähemmän.”
”Osta uusi. Ota vaikka palkastani, jos niin kaivertaa.”
”Liittyyköhän tämä jotenkin kylän uuteen asukkaaseen?”
”Ei sotketa Bellaa tähän.”
”Herra Masen, tämä nainen, Bella, ei ole hyväksi kylällemme. Hän lietsoo muita käyttäytymään sopimattomasti.”
”Eihän lietso. Kuvittelette vain omianne. Poistuisitteko, kiitos?”
Kun ovi sulkeutuu narahtaen, vaivoin pidätellyt tunteeni pääsevät valloilleen.
Kauanko menisi että saisin kenkää töistä? Se oli aika merkityksetöntä siihen nähden, mitä Bellalle kävisi. Tanya hautoi varmasti jo kostosuunnitelmia. Tiesin, että päiväni Rosefieldin pormestarina, ylipäätään Rosefieldissä alkoivat olla luetut. Enkä tiennyt Bellan tunteista yhtään mitään.

Päässäni kummitellut ajatus Tanyan aikeista pakotti minut lopulta käymään Bellan luona. Nopeasti vain, tarkistamassa että kaikki on hyvin. Lounastunnilla nakkasin takkini olalle ja kevättuuli vihmoi ja vinkui niin, että vilu tuli siitä huolimatta. Kipusin jälleen kerran betoniset kierreportaat ylös ja painoin summeria.

”Ai, Edward.”
”Ketä odotit?” kysyin hymyillen pienesti.
”Että vaimosi ei olisi saanut vielä tarpeekseen.”
Voi ei. Tietysti Tanya oli mennyt oikopäätä Bellalle. Miksen tajunnut sitä? Sätin itseäni, ja eritoten sitä että tämä oli vain ja ainoastaan minun syytä.
”Olen pahoillani. Myös Tanyan puolesta.”
”Hah, luuletko että se haahka olisi ikinä pahoillaan?”
Hän oli oikeassa, taas.
”Eipä kai. Mutta olen silti hyvin pahoillani. Mitä hän teki? Eihän hän satuttanut sinua tai Nessietä?” tiedustelin huolesta vauhkona.
”Ei. Minä kyllä pitäisin puoleni tuon rimpulan kanssa. Huusi ja haukkui minua sellaisilla sanoilla joiden olemassaolosta en tiennytkään. Opettavainen päivä”, Bella vastasi hymyillen kuivasti.
”Saanko tulla sisään?” kysyin hetken mielijohteesta.
Bella näytti hämmästyvän hieman, mutta peitti sen nopeasti ja päästi minut sisään.

”Annatko minulle anteeksi?” kysyin ensitekijöikseni.
”Minkä?” Bella tiedusteli äänessään huvittuneisuutta.
”Sen että minun takia Tanya syöksyi raivoamaan luoksesi.”
”Ei se sinun syytäsi ole. Normaalit ihmiset eivät käyttäytyisi niin, olisi tilanne mikä tahansa.”
”Mutta minun takiahan Tanya ei ole normaali.”
Bella tuhahti.
”Luuletko että sinä saisit tekemisilläsi jonkun ihmisen noin hulluksi?” hän mutisi silmiään pyöritellen.
”Se on synnynnäistä”, hän jatkoi.
”Synnynnäistä tai ei, olen osasyy. Joten..?”
”Saat anteeksi, jos se antaa sinulle mielenrauhan.”
”Kiitos.”
”Kuule, minun pitäisi kai häätää sinut kylästäni. Mutta en halua”, jatkoin. Päätin käsitellä kaikki ikävyydet kerralla.
”Oho. Tämä ei kyllä ole mikään yllätys... mutta... mutta...”
Bella ei löytänyt edes sanoja. Mitä hittoa minä ajattelin? Järkytystä järkytyksen perään? En tehnyt mitään oikein! Tartuin Bellaa käsistä ja koitin rauhoittaa häntä.
”Sitten minun täytyy kai lähteä... taas.”
Hän taisteli kyyneliä vastaan. Bella Swanin tapoihin ei ilmeisesti kuulunut itkeskely muiden nähden.
”Ei täydy. Niin kauan kun olen pormestari, päätän kylän asioista. En päästä sinua lähtemään.”
Kohtasin viimein Bellan kyynelnesteestä kiiltelevät upottavan ruskeat silmät. Niihin hukkui.
”Kauanko sinä olet pormestari?” Bella kuiskasi. Hän ilmeisesti tajusi saman kuin minä. En kovin kauaa, mikäli tekisin oikein ja jättäisin mielipuolisen Tanyan.
”Tiedät itsekin.”
Bella nyökkäsi.
En tiedä mitä tapahtui – jotain hämmentävää siihen nähden että vielä eilen olimme olleet kuin pahimmat vihamiehet – mutta kuin lausumattomasta käskystä huulemme alkoivat tavoitella toisiaan. Tiesin että se oli teoreettisesti väärin, mutta silti se oli sydämessäni niin oikein kuin olla saattaa. Näin sen kuuluisi olla, olisi aina kuulunut. Virheitä virheiden perään, ja nyt vasta olin toimimassa oikein.

”Bella, olen naimisissa...” kuiskasin niin hiljaa että hädin tuskin kuulin sanojani itsekään. Ne vain piti sanoa, piti muistuttaa, saada todettua. Ja se ei muuttanut silti mitään. ”Mutta mitäs sitten!” mumisin eikä aikaakaan kun huulemme kohtasivat toisensa. Suudelma oli suloinen, lämmin ja pehmeä. Kuin Bella. Täydellinen, kuin Bella. Huulemme liikkuivat toisiaan vasten hellästi, toisiaan mukaillen, kuin yhteen sulautuen. Se tuntui jatkuvan ikuisuuden, mikä olisi sopinut minulle. Mutta viimein – mielestäni aivan liian pian – huulemme irtautuivat toisistaan. Olimme silti aivan vastakkain, pystyin tuntemaan Bellan hengityksen ihollani. Ja hänen ilmeestään, hänen silmistään tiesin mitä mieltä hän oli. Hän oli sitä mieltä, että se oli väärin. Niin kuin se olikin. Teoreettisesti.

Bella oli hyvin hämillään, luultavasti tunsi valtavaa syyllisyyttä – nyt hän ei ollut enää siinä mielessä syytön kun oli hetki sitten ollut. Nyt hänen mielestään Tanyalla olisi täysi oikeus ladella kaikki solvaukset päin Bellan kasvoja. Sitä minä en olisi sallinut. Bella oli edelleen syytön. Kaikki tässä jupakassa oli minun – vain ja ainoastaan minun – syytäni. Enkä tuntenut hitustakaan huonoa omatuntoa, ja näin osan tulevaisuudesta kirkkaana edessäni. Sen jälkeinen aika oli sitä vastoin täysin hämärän peitossa.

Silitin Bellan poskea, enkä tällä kertaa kohdannut hänen silmiään. Niiden peittona olivat sulkeutuneet luomet ja tuuheat, pitkät ripset.
”Bella. Kaikki järjestyy. Älä huoli, älä sure. En tiedä sinusta, mutta minä en pärjää ilman sinua. Enää.”
”Ei mikään järjesty. Menetät työsi, menetät maineesi. Sinusta tulee kuin minä. En toivo enkä halua sellaista tulevaisuutta kenellekään.”
”Tulevaisuuteni olisi täydellinen, jos vain saisin olla kanssasi.”
Kaiken tämän olin nähnyt selvänä mielessäni jo päiväkaudet, mutta vasta nyt uskalsin lausua tunteeni ääneen. Minua pelotti – mitä jos Bella ei tuntisikaan samoin? Ei pelottanut mikään häpeä tai nolostuminen, vaan se että mitä sitten, jos minulla ei olisi Bellaa? Minulla ei olisi mitään. Tämä nainen oli kaikkeni, ollut siitä asti kun ensimmäisenä iltana hän kutsui minut asuntoonsa.
”Et voi olla tosissasi. Se on mahdotonta. Olen vain hyljeksitty tytönrääpäle, et voi olla tosissasi”, hän mutisi.
”Pitääkö minun todistaa uudestaan, kuinka tosissani olen?”
”Mutta Edward, mitä sitten teet? Jos sinulla ei ole työtä, jos koko kylä alkaa vihata sinua?”
”Lähden pois.”
”Tulen mukaasi”, Bella vastasi. Ja se oli juuri se mitä halusinkin kuulla. Tunsin kuinka sydämeni pyrähti lentoon paikoiltaan – Bella halusi minut. Tai ainakin olla kanssani.
”Oikeasti?”
”Minun tässä kuuluisi epäileväinen olla”, Bella vastasi.
Puristin hänet lujempaakin lujempaan halaukseen, ja suutelin häntä uudelleen.
Kaikki oli oikein. Kaikki oli täydellistä.

Sanotaan, että asiat pitäisi hoitaa tärkeysjärjestyksessä. Minun listani ykkösenä oli Bella, mutta siitä huolimatta halusin järjestää muut asiat sitä ensin. Tekisin sen näyttävämmin ja ottaisin itse lopputilin. Saisin potkut joka tapauksessa, mutta näin säilyttäisin edes hitusen arvostuksen rippeitä. Tanya hoidettavana asiana olisi rutkasti monimutkaisempi, mutta selviäisin siitäkin. Juuri nyt tuntui siltä, että selviäisin mistä tahansa kunhan Bella pysyisi rinnallani. Ikuisesti, mieluiten. Siitä huolimatta, että minua melkein huimasi se, kuinka nopeasti asiat olivat tapahtuneet, tunsin oloni varmemmaksi kuin koskaan.

Hyvästelin Bellan, ja astuin ulos aurinkoon. Ilma oli pitkästä aikaa leuto ja tyyni, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Aivan kuin se olisi merkki jostakin, kuin palanneet muuttolinnut visertäisivät kertoakseen jotakin. Rosefieldiä tulisi kaikesta huolimatta ikävä. Niin kauan, kun avioliittomme oli ollut onnellinen, elämäni täällä oli ollut hyvin onnellista. Valitettavasti se onni oli kestänyt hyvin vähän aikaa. Mutta ehkä se olikin tarkoitus; jos olisin ollut onnellinen, kuinka olisin huomannut Bellan? Ja Bella oli minulle tarkoitettu, minä olin tarkoitettu Bellalle. Siitä oli varma, kun palasin työpaikalleni. Astelin jäykästi sihteerini tiskille, ja rykäisin.

”Tervehdys Herra Masen. Oliko maukas lounas?”
”En syönyt mitään. Hoidetaan tämä nopeasti.”
”A-anteeksi?”
”Eroan virastani. Otan loparit. Lopputilin, tiedätte kai?” selitin kun hän vain tuijotti minua.
”A-a-anteeksi?”
”Ettekö osaa muuta kuin pahoitella? Luovun virastani. Lähetä lopputili Alicen osoitteeseen.”
”Mutta miksi?”
”Siksi että silloin se ainakin päätyy oikeisiin käsiin. Tulee varmasti perille, minulle asti.”
”Tarkoitan että miksi eroatte?”
”Yksityisasia. Hyvästi.”
”Odottakaa! Ette te voi noin mennä! Lomakkeita täytyy täyttää ja teillä pitää etsiä seuraaja itsellenne ja kastaa tämä ja ja...”
En jäänyt kuuntelemaan. Ei enää minun ongelmani.

Astuin päättäväisenä kotiovestani sisään. Pian kotini tosin olisi jossain muualla.
”Tanya?” kysyin. Kuuntelin tarkasti, ja erotin vaimeaa nyyhkytystä makuuhuoneesta. Tämä kävisi vielä hankalammaksi.
Raotin ovea varovaisesti.
En ollut uskoa silmiäni.
Tanya oli kietoutunut valkoisiin lakanoihin, hänen päänsä oli polviaan vasten, eikä hän ilmeisesti erottanut minua.
Hänen vieressään makasi mies. Katseemme kohtasivat – hän vetäsi nopeasti Tanyaa silittelevän käden pois – ja tunnistin miehen. Tyler Crowley. En tiennyt mitä tehdä. Pitäisikö vetää roolia, saada suunnattomat raivarit ja täten Tanya polvilleen, anomaan anteeksiantoa. Vai pitäisikö sanoa että tasoissa ollaan, annan anteeksi jos teet samoin. Sitten muistin kuinka Tanya kohteli Bellaa, muistin kaikki perättömät syytökset, ja tajusin kuinka vähän suudelma oli tähän verrattuna. Tanya ansaitsisi kärsiä.

”Mitä helvettiä?!” huusin niin uskottavan järkyttyneesti kuin suinkin.
Tanya nosti salamana päänsä, ja kauhu paistoi hänen kyynelehtivistä silmistään.
”Edward, Edward. Anna anteeksi, älä suutu. Tämä ei ole sitä miltä se näyttää.”
Tuttu kliseinen. Siitä oli helppo hiiltyä.
”Ei tietenkään! Muuten vain makaatte sängyssämme alastomina. Meidän sängyssämme Tanya, kuinka kehtaat?”
”Mutta Bella... ja sinä”, hän sopersi.
”Emme tehneet yhtikäs mitään!” karjuin. Se oli totta vielä silloin, kun Tanya toi Tylerin kotiimme. Siitä puheenollen, jossain välissä pitäisi varmaan raivostua hänellekin.
”Sinä sairas paskiainen! Varatun naisen kanssa! Etkö häpeä? ETKÖ?”
Taisin olla todella hyvä näyttelijä, koska Tyler juoksi alasti talostamme ulos.
”Tanya... Luulin että meillä olisi ollut vielä toivoa. Mutta viimeinenkin toivonripe haihtui nyt. Tämä on loppu. Loppu ikuisesti.”
”Ei, Edward, ei. Tiedät että rakastan vain sinua. Tuo ei merkinnyt mitään.”
”Valheita on niin helppo lausua, Tanya. Tämä oli viimeinen naula arkunkanteen.”
”Sanot tuon vain, jotta tuntisin syyllisyyttä! Juokset heti Bellan kainaloon!”
”Minä sentään en juokse hänen luokseen silloin, kun olen vielä avioliitossa. Kerään tavarani huomenna, kun olet töissä. Avioeropaperit lähetän postissa”, puhuin tunteettomalla äänensävyllä.
Tanya sopersi jotain epämääräistä, itkun seasta. Minä lähdin kaikessa hiljaisuudessa ulos asunnostani. Viimeisen kerran, omasta asunnostani.

Istahdin tutulle puistonpenkille pohtimaan tapahtumia. Sitten minulle valkeni jotain hyvin merkittävää: jos olisin mennyt ensimmäiseksi kotiin, enkä työpaikalleni, olisin voinut vierittää syyt Tanyan niskoille. Hän olisi ansainnut paheksunnan, en minä. Minun ei olisi tarvinnut lopettaa työpaikassani. Mutta toisaalta, totta puhuen en ollut nauttinut työstäni aikoihin. Ehkä olisi muutenkin ollut aika vaihtaa maisemaa. Ja minusta tuntui, että jonkinsortin kohtalo oli olemassa. Kaikki oli mennyt niin uskomattomasti – että juuri silloin kun olin kävelyllä, Bella oli saapunut maitokärryjen kyydissä kylään. Ja että Bella muutti juuri sisartani vastapäätä. Kaikki tuntui kummallisen epätodelliselta juuri nyt, mutta kuten olin monta kertaa todennut, myös täydelliseltä.

Vaikka olin aina luullut, että täydellisyyttä ei ole olemassakaan.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: minnamoi - 24.04.2010 23:52:04

jes uus luku! tätä olen niin odottanu että bella ja edward saa kuulla toistensa tunteet :) ihana miten itsepäisestä bellasta muuttukki tosi semmonen... en saa sitä sanaa päähän... herkkä? ehkä en oikee tiiä :D nojoop pystyin niin selvästi kuvittelee tylerin juoksevan alasti edwardin ja tanyan kämpän läpi ulos :D sain siinä mahtavan naurukohtauksen ku luin sitä kohtaa! :D nyt vaan jään odottelemaan uutta lukua taas! :D

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: Sarkku - 25.04.2010 11:51:26

I love it!
Hahaa! Kuuntein tässä samalla kappaletta jonka nimi on "she is a rebel"  :D
More please!

Sarkku

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: Deph - 25.04.2010 18:20:59

Nam mikä luku <3
Edward teki ihan oikein kun jätti Tanyan ja meni Bellan luokse. Bella on niin ihana tässä!
Hahha minä repesin ihan täysin, kun Tyler juoksi talosta ulos alasti :D
Tosi hyvin kirjoitat ja virheitäkään ei osunut silmiin ainuttakaan kappaletta.
Jatkoa jään toivomaan, kuten aina.

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: jennumiu - 25.04.2010 18:57:58

oioi, mahtavaa, edward jätti tanyan !  ;D

Lainaus

Taisin olla todella hyvä näyttelijä, koska Tyler juoksi alasti talostamme ulos

tuossa kohtaa repesin  :D
virheitä en huomannut, mutta olenkin aika laiska niitä etsimään  :)
jatkoa taas toivon

<3: llä
jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 25.04.2010 19:37:45

Vitsit, mä repesin silloin kun se Tylerista oli puhetta juoksemassa alasti.. :D
Edward oli nyt BEST man, kun se jätti sen hiton Tanyan ja eros virasta. Hurraahuudot sille! :D
Ihanaa tekstiä taas kerran ja odoton innolla jatkoa!! ¨<3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: alba - 25.04.2010 21:25:12

Heehehee ;D Siitäs sait, Tanya!
Aivan mahtava osa taas vaihteeksi. Like like :)
Nyt mä en saa tähän aikaan illasta mitään kauheen järjellistä sanottavaa suustani, joten tyydyn vain sitten toivomaan sitä jatkoa.

Thnx.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: Jaima - 28.04.2010 17:44:43

Voi että oikeesti..! Voisit lopettaa tosiaan näin hyvin kirjottamisen.. Tai lahjoittaa osan taidoista mulle? :D
Mutta siis. Kerrassaan loistelias lukku. Jälleen! ;D Kiitos siitä.

Tanya sai kyllä ihan oikein ja vihdosta viimein Bellakin veti kovaa kuortansa sivuun ja näytti tunteitaan Edwardia kohtaan ♥ Aws (:

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (8. luku 24.4.)
Kirjoitti: Blinky - 28.04.2010 21:10:31

Jättepaljon KIITOKSIA teidän kommenteista jotka tekee tän kirjottamisesta vielä entistä mukavempaa ja piristää muutenkin hitosti!  ;)

---

Luku 9

EPoV

Kun heräsin, minulla kesti hetken tajuta missä olen. Tummat kattopaneelit eivät näyttäneet tutulta, makuualustani oli kaukana omasta sängystäni. Samantien tajusin makaavani Bellan sohvalla.

Bellan sohvalla.

Kuulosti enemmän kuin kyseenalaiselta, mutta totta se oli. Onnekseni sohva ei vastannut nykyisiä vaatimuksia sisustusetiketin suhteen; se oli pehmeää tummansinistä plyyssiä, ja tyynyt olivat mukavan upottavia. Olisin voinut nukkua tässä vaikka loppuelämäni.

Muistelin eilisiltaa, päätöstä ehkä elämäni toistaiseksi tapahtumarikkaimmalle päivälle.

Astelin hyvin hiljaa portaat ylös Bellan ovelle saakka, ja koputin pienesti. Bella tuli avaamaan kasvot huolesta kurtussa, mutta minä suutelin huolestuneisuuden pois. Tai se ainakin oli tarkoitukseni, ja päällisin puolin näytin onnistuneeni. Juttelimme tovin ihan vakavia; tulevaisuudesta ja sen sellaisesta. Lähinnä minä hoin, että kaikki on täydellistä jos saisin vain olla hänen kanssa.

En koskaan ollut järkevä hänen seurassaan, aina tunteideni riepoteltavana.

Jossain vaiheessa iltaa, kun olimme juoneet monta pannullista teetä, muistin pienen pulman. Minulla ei ollut paikkaa minne mennä yöksi. Bella oli kohtelias, ja tarjosi sohvaa. En tiedä olisiko hän tarjonnut petiään, jos Nessiellä olisi ollut oma sänky.

No siitä huolimatta päätin, että roikkuisin hänessä kiinni niin kauan kunnes hän tarjoaisi sitä jonain päivänä.

Niin, mitään sillä tavalla merkittävää ei ollut tapahtunut. 'Sillä tavalla' tarkoitan sellaista, mistä Emmett olisi palavasti halunnut kuulla yksityiskohtia. Muuta merkittävää senkin edestä.

Olin lisäksi lampaiden laskemisen lomassa miettinyt vähän tarkemmin sitä tulevaa. Tiesin että kun avioeroni Tanyan kanssa tulisi julki, Bella rukka ei haluaisi näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Hän luulisi, että häntä syytettäisiin kaikesta. Sinällään naurettavaa, minähän tässä syyllinen olin.

Siispä olin päätynyt ajatukseen, että veisin Bellan hetkeksi pois. Ei minulla ollut suurempia haluja palatakaan, vain siskoni ja parhaat ystäväni olivat täällä. Eihän minulla ollut edes työpaikkaa. Löysin työttömyydestä myös hyviä puolia; minulla olisi aikaa kierrellä maita ja mantuja Bellan kanssa.

Jos se hänelle kävisi.

Ajattelin ihan vain Amerikkaa. Huviajelu sen halki, yöpymisiä motelleissa ja erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Nessie tulisi tottakai mukaan. Tiesin että oli täydellisen kohtuutonta ja sopimatonta edes ajatella moisia, mutta Nessie oli jo nyt minulle hyvin tärkeä. Tiesin, että jonain päivänä voisin pitää häntä omana tyttärenäni.

Aivan liian aikaista. En edes seurustellut Bellan kanssa vielä. En tiennyt tilanteesta mitään. Tunteistani senkin edestä. Hyvin voimakkaista sellaisista. Niin voimakkaista, että toisinaan ihan heikotti. Miten moinen oli edes mahdollista; tuntea niin voimakkaasti jotain – eikä vain jotain – henkilöä kohtaan, vaikka hädin tuskin tunsi häntä?

Maailma oli kumma paikka.

Hyvin filosofiset pohdintani keskeytyivät korviaraastavaan summerin pirinään. Joku soitti ovikelloa. Ponnahdin sohvalta nopeasti pystyyn, ja juoksin avaamaan oven, jottei Bella heräisi turhaan.

Siinä sekunninsadasosassa mieleni totesi monta asiaa;
Olisin voinut kurkistaa ensin ovisilmästä.
Päälläni ei ollut muuta kuin boxerit.
Kuka tahansa ovella olisikaan, tekisisi varmasti väärät johtopäätökset.

Mutta tälläkertaa järki toimi refleksejä hitaammin. Nämä aika merkittävät seikat valtasivat mieleni vasta, kun olin jo aukaissut oven.

”E-edward”, kuulin järkyttyneen äänen, ja kohtasin teevadin kokoiset silmät.
”Alice. Älä rupea kiljumaan, tämä ei todellakaan ole siltä mitä se näyttää.”
”Mieleni tekisi. Mitä hittoa?”
”Minulla ei ollut muuta paikkaa missä yöpyä”, tokaisin olkiani kohauttaen.
”Ai ei vai? Kuinka olisi esimerkiksi vastapäinen huoneisto, sisaresi asunto?”
”Jasperko ei viettänyt yötä kanssasi?”
Alice mulkaisi minua ja yritti epätoivoisesti kehitellä uutta puheenaihetta.
”Eikö sinulla myöskään ollut muuta asua missä nukkua?”
”No anteeksi kun yritän nukkua mahdollisimman mukavasti sohvalla.”
”Missä Bella?”
”Nukkuu kai. Mitä asiaa sinulla on hänelle?”
”Ei ihmeitä”, Alice vastasi näyttäen turhankin viattomalta.
Samalla kuulin oven narinaa, ja käännyin katsomaan. Takkutukkainen Bellakin oli niin kaunista katseltavaa, että kului hetki kunnes sain silmäni jotenkuten irti hänestä.

”Huomenta Edward... ja huomenta Alice”, Bella tokaisi käsiään venytellen.
”Ai huomenta!” Alice sirkutti kumman syyttävään äänensävyyn.
”Mitä nyt?” Bella mutisi.
”Jos vaikka sen sijaan, että tuijotat salaa veljeni yläkroppaa, pitäisit lupauksesi?”
Bella helahti punaiseksi. Meinasin ensin jo soimata Alicea, mutta hän saikin Bellan näyttämään entistä suloisemmalta, joten en raaskinut. Sitä paitsi tuntui hykerryttävän mukavalta kuulla, että Bella katseli minua.
”Mitä lupauksia minä olen nyt muka pettänyt?”
”Meillä piti ostaa sinulle tänään uusia vaatteita.”
”Alice!” Bella kivahti. ”Tänään! Kello käy vasta yhtätoista. En ole pettänyt yhtäkään lupausta.”
”Minusta sovimme kyllä kellonajasta”, Alice mutisi.
”Minusta sinä kuvittelet vain omiasi.”
”Noh, ehkä hiukan ylireagoin. Ed, tules käymään. Minulla on asiaa.”
”Hei! Minne sinä häntä viet? Etkö voi puhua täällä?”
Bella ei halunnut minun poistuvan.
”Sisko-veli-keskustelua, tiedäthän?” Alice selitti.
”Tiedän kai”, Bella vastasi ja hänen ilmeensä muuttui jollain tapaa kaihoisaksi.
”Palaan pian”, mutisin ja poistuin huolestuneena Alicen perässä käytävään.

”Mitä nyt?” ärähdin siskolleni, jonka mielenoikuista ei koskaan ottanut selvää.
”Nyt kaunistelematon versio eilisestä. Tilannekatsaus. Totuus, kiitos.”
”Siinä sitä riittääkin kerrottavaa. Tiivistetysti päätin erota Tanyasta, suutelin Bellaa, samaan aikaan Tanya petti minua, otin loparit ja olen nyt vailla asuntoa ja avioeropapereita odottaen.”
Alice näytti siltä kuin pökertyisi hetkenä minä hyvänsä tästä tietotulvasta johtuen.
”Ja mikä tilanne Bellan kanssa on nyt?”
”Hyvin avoin. Emme ole ehtineet vielä juttelemaan.”
”No palatkaamme sitten sisälle”, Alice tokaisi.
”Väärin. Minä palaan. Tämä on Edward-Bella-keskustelua, tiedäthän?” kysyin sisareltani ivallisesti hymyillen, ja astuin sisään sulkien oven tämän nenän edestä. Olin kuulevinani jotain epätoivoista vikinää, sanoja kuten 'kutsu', 'juhlat' ja 'minun ansiotani'.

Astelin hitaasti keittiöön, jossa Bella jo hääräsi aamiaisen parissa.
”Sinullekin riittää. Jos vain puet päällesi ennen kuin Nessie herää”, Bella tokaisi hymyillen vinosti. En mahtanut itselleni mitään, harpoin nopein askelin hänen luokseen ja hukutin Bellan suudelmiin. Suutelimme tovin intohimoisesti – nostin Bellan keittiön työtasolle ja hän kietoi kätensä minun niskaani – ja olin jo liki varma, että hänkin tunsi minua kohtaan samoin. Siksi hieman petyinkin, kun hän vetäytyi pois.

”Kokkelia pitää hämmentää”, hän selitti pahoittelevasti.
”Pahuksen kokkelit”, mutisin murjottaen kuin pikkulapsi.
”Olet aivan samanlainen kuin Alice. Ainakin tuon koiranpentuilmeesi kanssa.”
”Harmi vain ettei se tehoa sinuun.”
Bella kohautti olkiaan – hän taisi olla asiasta toista mieltä.
”Bella kuule...”
”Noh?”
”Mitä sanoisit jos lähdettäisiin huviajelulle?”
”Nyt vai? Eihän sinulla ole autoakaan.”
”Vähän pidemmälle ajelulle. Otettaisiin Nessie mukaan, kierreltäisiin Amerikkaa.” Odotin jännittyneenä mitä hän vastaisi. Entä jos hän ei haluaisi lähteä minun kanssani minnekkään? Vaikka eilen illalla hän kyllä lupasi tulla mukaani minne ikinä menisinkään... Tunsin joka tapauksessa oloni hyvin epävarmaksi jokainen hetki.
”Haluaisitko sinä?” Bella kysyi.
”Tottakai. Minua huolestuttaa enemmän, että haluatko sinä.”
”Haluan tottakai. Minähän sanoin eilen...” Bella sopersi.
”Sitten mennään!” vastasin ja rutistin Bellan halaukseen.
”Nyt vai?” hän toisti.
”Ei tietenkään hölmö”, nauroin. ”Vuokraan auton, ja meillä täytyy tehdä valmisteluja. Pakata ja sen sellaista. Mitä luulet, pitääkö Nessie ajatuksesta?”
”Varmasti. Hänelle kaikki aktiviteetit ovat kuin jouluaatto tavallisille lapsille.”
Niin. Nessie ei vain tainnut olla tavallinen lapsi.

BPoV

Vielä eilen olin riutunut ylhäisessä yksinäisyydessä parisuhderintamalla, ja nyt tilanne oli heittänyt kuperkeikkaa. Emme kyllä olleet puhuneet mitään kovin vakavia, mutta lähiaikoina sekin pitäisi hoitaa. Muodollisuuksien selvittäminen. Enkä ollut muutenkaan juuri tuonut tunteitani esille.

Ja tiesin hiton hyvin mistä moinen johtui.

Siitä, että tähänastisista parisuhteistani ei ollut mitään positiivista sanottavaa. Erään lopputulos oli kyllä enemmän kuin positiivinen; Nessie. Mutta muuten olin vain tuhlannut aikaani.

Eikä totta puhuen niitä parisuhteita ollut kuin yksi. Jos vakavista puhuttaisiin. Paitsi minusta tuntui, ettei hän ollut koskaan vakavissaan. Kaiken kokemani ansiosta olin muuttunut pahuksen varovaiseksi tunne-elämäni kanssa. Olin surkea näyttämään tunteeni. Ja vaikka olisin halunnut näyttää, en oikein osannut. Minua huolestutti Edwardin tunteet. Kyllä hän varmaan minusta välitti – päättelin sen ihan siitä että parhaillaan väsäsin matkaeväitä tulevaa reissua varten.

Joku jyskytti ovea niin kovalla voimalla, että pelkäsin sen murenevan säpäleiksi tuossa tuokiossa. Juoksin vauhdilla avaamaan, muistin kuitenkin kurkistaa ovensilmästä, ja ihmettelin miksen yhdistänyt ääntä samantien Emmettiin.

”Mitä nyt?” kysyin kulmiani kohottaen.
”Edwardilla ei ole aikaa minulle”, Emmett tokaisi selvästi yrittäen matkia parhaan kaverinsa äänensävyä.
”Tiedätköhän sinä mitä hän tekee?” hän kysyi jollain tapaa tietäväisen näköisenä.
”Missä hän oli?”
”Torilla.”
”Miksi tulit kysymään minulta?”
”Miksi utelet koko ajan lisätietoa, hittolainen?! Ehkä siksi, että poika hymyili idioottimaisesti eikä hän ole hymyillyt samoin muulloin kuin sinusta puhuessaan.”
Punastuin jälleen. Nykyään olin alkanut vihata tätä epämiellyttävää reaktiota.
”Punastut! Sinä tiedät, tiedätpäs! Ala kertoa”, Emmett murahti ja työntyi ovensuusta sisään lupia kyselemättä.
”Ole hiljaa. Nessie nukkuu.”
”Ness kyllä saisi jo herätäkin. Äläkä vaihda puheenaihetta”, Emmett mutisi kun käveli suoraa päätä keittiöön. Kun saavuin hänen perässään sinne, mies ahmi jo minun tekemääni voileipää.
”Haistoin majoneesin”, Emmett vastasi suu täynnä ruokaa.
”Teet leipiä... Mitä varten? Näin paljon vieläpä? Termospulloja? Olet lähdössä retkelle!”
”Miksi olet juuri tänään noin utelias ja päättelykykyinen?” marisin.
”Koska minulla on tylsää. Rosaliella on treffit Alicen kanssa vaatekaupalla.”
”ALICE!” kiljaisin. Olin unohtanut tyystin lupaukseni.
”Vahdi Nessietä!” karjaisin samalla Emmettille kun pyyhälsin pois asunnostani, kohti katutasoa.

Ravasin kauheaa vauhtia Alicen liikkeeseen, ja kun astuin huohottaen ovesta sisään, kuulin vihaista valitusta. Erotin yksittäisiä sanoja, lähinnä oman nimeni monta kertaa.
”Alice?” huhuilin. Todennäköisesti olisi ollut järkevämpää lähteä maapakoon häntä, mutta itsesuojeluviettini oli useimmiten horroksessa.
”BELLA!” kajahti sovituskopista.
”Aijai...” kuulin sitten Rosen mutisevan.
”Anteeksi. Minulle tuli tärk – siis muuta tekemistä.”
”Mikä on tärkeämpää kuin lupauksesi?! Hiton, hiton, hiton Edward!”
”Mikä tässä nyt on  niin tärkeää?”
”Enpä tiedä aionko edes kertoa sinulle.”
”Kerro nyt”, anelin, niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin tehdä.
”Olemme lähdössä matkalle!” Alice kiljaisi ja taputti käsiään.
”Ai tekin?”
”Miten niin tekin! ME lähdemme matkalle! Me kaikki!”
”Tietääkö Edward?”
”Kuinka niin?” Alice kysyi kulmiaan kohottaen.
”Koska... me tavallaan olimme lähdössä matkalle. Kolmestaan.”
”No ette lähde enää! Mekin tulemme mukaan! Kumma ettei pojat olleet kertoneet Edwardille... Minne päin olitte menossa?”
”Kiertelemme kai vain Amerikkaa.”
”Väärin. Ette kiertele Amerikkaa, vaan lähdette meidän kanssamme Etelä-Amerikkaan!” Alice selitti ääni innostuksesta helisten.

Ei. Ei Etelä-Amerikkaan, minä ajattelin. Ei missään nimessä. Ei edes samaan maanosaan hänen kanssaan.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (9. luku 28.4.)
Kirjoitti: alba - 29.04.2010 14:22:07

Lainaus

”Kokkelia pitää hämmentää.”
”Pahuksen kokkelit.”

;D

Mahtava osa taas kerran. Nyt on alanu kiinnostaa toi Bellan eksä/Nessien iskä :D Mitähän se on tehny?
Rakentava juoksi pois. Joten, jatkoa.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (9. luku 28.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 29.04.2010 15:01:53

Lainaus

”Kokkelia pitää hämmentää.”
”Pahuksen kokkelit.”

Hihii, voisin niin kuvitella tuon. :D

Kiinnostavaa tuo Bellan vastahakoisuus, sen ex:än takia. :D Joo, ihanaa tekstiä taas kerran! <3
Ilove it!
Rakentava joutu kokkelin sekaan ja se taidettiin syödä..  :'(  Niin, surullista...
Jatkoa! ;)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (9. luku 28.4.)
Kirjoitti: Deph - 29.04.2010 15:14:31

Tämä oli todella hyvä luku <3
Bella ja Edward ovat niin yli söpöjä yhdessä <3
Voi Bella raukkaa, jotenkin minusta tuntuu, että siihen ex:ään törmätään :'D
Naamm kuitenkin mikä luku <3
Öö rakentava hyppäsi kalliolta alas ja kuoli pois.
Jatkoa !

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (9. luku 28.4.)
Kirjoitti: Blinky - 30.04.2010 07:45:53

Kiitos kommenteista! :) En koskaan ehdi vastailla paremmin kun julkaisen näitä aina kiireessä, nytkin pitäisi jo olla menossa kouluun. ::)  Kiitollinen silti olen ja kommentteja kaipaan edelleen.  :D

Tässä taas kartta ”tilanteen” hahmottamiseksi. Ihana paintmuokkaus mutta olkoot. :D Ja tuolla Dakotan suunnalla ei taida olla mitään Rosefieldiä, mutta jokin sijainti sillekin piti keksiä. ;)

http://i39.tinypic.com/rqxiev.jpg
 (http://i39.tinypic.com/rqxiev.jpg)

---

Luku 10

BPoV

”Käykö se varmasti sinulle?”
”Edward, olet varmistellut tuota jo sata kertaa. Totta kai se käy, jos tekin sitä haluatte.”
Sormet ristiin vain, ja toivotaan etten törmäisi häneen.
”Ei se ole sama asia”, Edward intti.
”Mutta minä haluan lähteä.” Pieni valkoinen valhe. ”Ala tulla, Emmett kyllästyy odotteluun.”
Edward tarttui minua kädestä ja astelimme yhdessä kohti katua, missä Jasperin auto odotti lähtövalmiina. Alice oli saanut mahtavan idean, siispä me änkäytyimisimme kaikki samaan autoon. Jasper ajaisi, Alice istuisi etupenkillä, mikä oli aivan järjetöntä – siihen nähden että minä, Rose, Edward ja Emmett jakaisimme takapenkin keskenämme. Minä Edwardin sylissä, Rose tietysti Emmettin sylissä. Epäilin vahvasti etten selviäisi matkasta järjissäni; monenmonta tuntia Emmettin kanssa samassa pikkuruisessa tilassa.

”Hei Bella!” Emmett tokaisi hykerrellen. Hän sai osakseen Rosalielta varoittelevia katseita. ”Ota rennosti, muru”, Emmett tokaisi vaimolleen ja teki jotain harvinaisen sopimatonta. Edward pyöritti silmiään, joissa kareili huvittuneisuus. Miehet.
”Hei Emmett”, mutisin.
”Tästä tulee hieno matka.”
En keksinyt mitään ei-loukkaavaa sanottavaa, joten pidin suuni supussa.
Nousin Edwardin perässä Jasperin valkoiseen sulavalinjaiseen Chevyyn, ja siellä toden totta oli ahdasta. Emmett muskeleineen vei jo puolet takapenkistä. Olin kyllä mielelläni erittäin tiiviisti kiinni Edwardissa, mutta tukala olo tässä pidemmän päälle tulisi.

”Onko teillä hyvät oltavat siellä?” Alice helisi etupenkiltä. Vastaukseksi hän sai tympääntynyttä marinaa neljästä suusta. ”Olette suloisia kuin lapset perhepotretissa! Onneksi otin kameran mukaan”, hän sirkutti ja ennen kuin ehdin älähtääkään, salamanvalo räpsähti ja Alice hymyili tyytyväisenä.
”Asetu sinne varmasti hyvin ahtaalle etupenkillesi naama menosuuntaan päin ennen kuin minä suutun”, Emmett murahti.
”Tuollaisella asenteella ei pitkälle pötkitä”, Alice mutisi mutta kuitenkin jätti meidät rauhaan.
”Minä sinulle vielä pötkimiset näytän”, kuulin Rosalien mutisevan.
Matkamme alkoi kyllä vallan loistavasti. Vilkaisin Edwardiin, joka näytti miettivän samansuuntaisia ajatuksia. Olisi vain pitänyt lähteä kolmestaan, minä, Edward ja Nessie. Häntäkin minulla tulisi valtava ikävä. Tiesin hänen kuitenkin pärjäävän hyvin. Rosalien äiti rakasti Nessietä kuin omaa lastaan, ja Nessie viihtyi hänen seurassaan mainiosti. Se tieto ei vaikuttanut ikävääni millään lailla.
”Minulla on nyt jo ikävä”, mutisin Edwardille.
Emmettin ei ollut tarkoitus kuulla sitä.
”Mutta minähän olen täällä, Bells!”
Hymyilin kuivasti.
”Tarkoitin Nessietä.”
”Nessie kyllä pärjää! Bella pidä kerrankin vapaata ja rentoudu ja - ”
”En halua olla ilman Nessietä, Alice!”
”Teenkö U-käännöksen ja palaamme hakemaan hänet? Kyllähän tänne vielä mahtuu”, Jasper ehdotti.
Ajatus kuulosti mahtavalta, mutta tiesin olevani ainoa idean kannattaja.
”Rauhoitu Bella”, Edward kuiskasi ja suukotti poskeani.

EmPoV

”Kuinka pitkä matka vielä?” marisin. ”Reiteni alkavat puutua.”
Jaa, Rosalien mielestä oli kai oikeutettua lyödä minua poskelle. En minä tarkoittanut että hän olisi painava tai mitään sellaista.
”Ensimmäiseen majapaikkaan kaksi tuntia”, Jasper tiedotti.
Vielä?!
Bella oli jo nukahtanut Edwardin syliin, olimme välillä vaihtaneet kuskia ja jokainen oli torkahdellut. Tuntui kuin olisimme matkanneet jo pienen ikuisuuden. Olin totaalisen tylsistynyt. Kaipasin jotain toimintaa.
”Pelataan jotain!” karjaisin.
Hupsis. Bella heräsi.
Miksi minua muksittiin koko ajan? Nyt Edward kumautti minua takaraivoon.
”Minulla on kova kallo”, mutisin.
”Uskon sen”, Bella vastasi kärttyisästi.
”Olen pahoillani. Olet kuorsannut ja höpissyt unissasi aivan tarpeeksi.”
Sain Bellan jälleen punastumaan.
”No mitä pelataan?” hän kysyi päästäkseen kiusallisesta puheenaiheesta eroon.
Noh, muistuttaisin häntä siitä myöhemmin.
”Pelataan 'arvaa mikä laulu'-peliä!”
”Jos sinä osallistut siihen, ei missään nimessä”, kuulin Edwardin mutisevan.
”Noh... Pelataan sitten 'arvaa mitä ajattelen'-peliä!”
”Miten sitä pelataan?” Bella tiedusteli äänessään epäilystä.
”Minä ajattelen jotain, te kysytte vuorotellen minulta kysymyksiä, ja se joka ensimmäisenä keksii mitä ajattelen, voittaa. No niin, minulla on nyt ajatus. Saatte kysyä.”
”Onko se syötävää?” Alice tiedusteli.
Hahahahahah.
”Ei. Mutta olen kyllä yrittänyt syödä sitä”, vastasin naurunpuuskaa pidätellen.
”Minkä värinen se on?” Jasper kysyi.
”Vain kysymykset, joihin voi vastata kyllä tai ei!”
”Onko se kangasta?” Bella tiedusteli.
Hän viittasi selvästikin taannoiseen Rosen mekkoepisodiin.
”Ei.”
”Voiko siihen koskea?” Edward kysyi.
”Ei muut kuin minä. Enkä uskalla aina itsekään.”
”Emmett... Onko se joku ruumiinosasi?” Jazz kysyi arveluttavalla äänensävyllä.
”Mitä? Minunko!? EI!”
”Onko se ylipäätään ruumiinosa?” Alice kysyi.
”Jep.”
Sitten he arvuuttelivat litannian varpaista kyynärpäihin, mutta eivät osuneet oikeaan.
”Kerro jo”, Bella pyysi.
”Hyvä on. Oikea vastaus on Rosalien napa... AUTS! Olen täynnä mustelmia kunnes pääsemme perille!”
Emmekä enää pelaanneet arvuuttelupeliä.

* * *

BPoV

Kuulin karheaa kuiskutusta korvani juuressa, ja hänen hengityksensä toi minulle kylmät väreet. Olin ilmeisesti taas nukahtanut, ja Edwardilla oli ilmeisesti jokin pätevä syy herättää minut.

”Perillä ollaan, siis perillä välietapissa”, Edward tokaisi minulle hymyillen. Sitten hän tiukensi otettaan, ja astui ulos autosta minä edelleen käsivarsillaan.
”Edward”, mumisin. ”Laske minut alas, osaan kyllä kävellä.”
”Ei tässä siitä ole kysymys.”
Hentoinen rimpuilu ei auttanut. Tosiasiassa kyllä olin Edwardin sylissä erittäin mielelläni. Paitsi miksi Alice ja Rosalie saivat kävellä omilla jaloillaan? Kyllä minäkin osasin! Nyt tunsin oloni jotenkin heiveröisen avuttomaksi.
”Minne ollaan menossa?” kysyin Edwardilta.
”Motelliin.”
Motelliin? Minkälaiset huonejaot olisivat? Minä ja Edward kahdestaan yhdessä huoneessa? Ajatus oli hyvin kutkuttava, mutta samalla jollain tapaa pelottava. Syystä että olin viimeksi nukkunut miehen vieressä vuosia sitten.

Kuten olin arvellutkin, huoneita oli varattu kolme muuten täpötäydestä motellista, ja luonnollisesti minä ja Edward nukkuisimme yhdessä niistä. En kyllä ummistaisi silmäluomiani hetkeksikään, ennen kuin olisimme puhuneet vakavasti. Se tulisi olemaan minun osaltani vaikeaa, mutta en hyppäisi hänen kanssa samaan punkkaan sitä ennen. Luultavasti pitäisi kertoa hänestäkin.

”Edward...” mutisin kun hän etsi kuumeisesti laukusta meille eväsleipiä.
”Alice ja Alicen toimivat pakkausmenetelmät”, hän tuhisi ennen kuin kuuli keskeytykseni.
”Mitä Bella?” hän kysyi, jätti laukkujen penkomiset sikseen ja tuli viereeni istumaan sängyn laidalle. Ansaitsinko minä jotain näin huomaavaista kuin Edward?
”Jutellaanko? Ihan jutellaan-jutellaan?”
”Mielelläni.”
”Meidän tilanteesta... ja minusta muutenkin”, tokaisin irvistäen. ”Mitä tiedät minusta?”
”Olet Bella, olet ihana, suloinen, kaunis -”
”Lopeta”, vastasin jälleen kerran punastuen ja painoin käteni hänen huulilleen. ”Tarkoitan minun taustojani.”
”Ai. No ainakin sen, että sinulla on hemaiseva tytär... ja siihenpä se jääkin. En tiedä edes millä tulet toimeen”, Edward vastasi hymyillen, ja arvasin hänen ajattelevan taannoista markkinapäivää.
”No kai minä voisin jotain kertoa. Jos jaksat kuunnella.”
”Tietysti. Palan halusta kuulla.”
”No... Isäni Charlie kuoli sairauteen. Hän tienasi hyvin – elän perintörahoilla. Äitiäni näen hyvin hyvin harvoin, hän asuu Euroopassa. Kuten myös veljeni Embry. Häntä minulla on ikävä. Välit äitiini ovat aika surkastuneet. Renée – siis äitini – on ollut jo kauan uusissa naimisissa. Vanhempani erosivat jo isäni eläessä. Sitten elämäni luisui hiukan alamäkeen, en oikein tuntunut kuuluvani mihinkään. Tein kaikkea typerää – en mitään peruuttamatonta typerää. Tutustuin erääseen mieheen, josta voisi käyttää vaikkapa nimitystä biologinen isä. Nessie oli jotain peruuttamatonta, mutta ei suinkaan typerää. Toisin  kuin hölmö kiintymykseni tähän raksamieheen. Mutta kuten jo sanoin, ei peruuttamatonta. Tulin lopulta Embryn avulla järkiini ja päästin lopullisesti irti - minähän hänessä olinkin roikkunut - … Jacobista.”

Ja kuten arvelinkin – hänen nimensä lausuminen ääneen tuotti minulle yhä suurta tuskaa.
Huomaamattani olin vaiennut, ja yhtäkkiä tunsin Edwardin kädet ympärilläni. Hän veti minut kainaloonsa, ja hetki hetkeltä oloni parani. Minun pitäisi päästä vain yli menneistä. Tiesin, että aika parantaisi haavat – ja aika Edwardin seurassa luultavasti tekisi sen nopeammin. Kivulta ei vain päässyt pakoon, mutta sen saattoi vaimentaa.

”En merkinnyt Jacobille mitään”, nyyhkytin. Asioista piti puhua nyt, eikä taas huomenna. Muuten pillittäisin joka ilta, eikä kukaan mies jaksanut sellaista. Kaikki kerralla halki, poikki ja pinoon. ”Olin hänelle vain yhden illan juttu, mutta minä rakastuin oikopäätä. Roikuin väkisellä, ja samalla kohtasin kaikki Jacobin satunnaiset hoidot. Hän ei välittänyt minusta koskaan. Olin vain ilmaa heti ensimmäisen yön jälkeen. Kun kerroin olevani raskaana, hän sanoi jotain 'ei minun ongelmani' tai muuta sellaista. Menin ihan rikki. Edward, siksi minun on niin hankala olla sinun seurassasi. Miesten seurassa ylipäätään. Vaikka nykyään vihaan häntä. Hän satutti silti minua pahemmin kuin kukaan muu.” Nyyhkytyksen lomassa sopertamistani totuuksista otti hädin tuskin selvää. Edward silitteli tukkaani ja halasi minua entistä tiukemmin. Muuta en juuri nyt kaivannutkaan.

”Ja siksi minua ei huvittanut oikein lähteä, koska kuten tiedät, hän ainakin ennen asui Etelä-Amerikassa. Todennäköisyys törmätä häneenhän on minimaalisen pieni, mutta pelkkä ajatus siitä puistattaa”, mutisin. Edward kuunteli hiljaa. ”Mitä mietit? Olenko kauhea itkupilli? Hylkäätkö minut?” kysyin ääni värähtäen.

”En tietenkään rakas. Mietin tässä sitä, miten voinkaan vihata jotain ihmistä niin paljon, kuin juuri nyt häntä vihaan. Sinulle on tietenkin paras, ettemme näe häntä, mutta jos näkisimme niin hän varmasti myös muistaisi nähneensä... Ellen aiheuttaisi hänelle muistinmenetystä”, Edward puhui minulle ääni karheana.

”Se hänestä”, tokaisin kun olin saanut kyynelvirtani loppumaan. ”Puhuttaisiinko Edward nyt jostain paljon mukavemmasta? Niin kuin vaikka meistä?”
”Siitä Bella pitäisikin puhua. Anteeksi jos vaikutan tylyltä sinun tilanteesi tietäen, mutta minua raastaa kun en oikein tiedä tunteistasi.”
”Sietääkin raastaa. Tiedät varmaan, mistä sulkeutuneisuuteni johtuu?”
Edward nyökkäsi.
”Mutta kun olen avautunut tänä iltana muutenkin niin kovin, niin voisin kai kertoa jotain... Edward, olet minulle hyvin hyvin rakas. Olet niin kultainen ja kiltti, etten tunne edes ansaitsevani moista. Nykyään en edes osaa kuvitella elämää ilman sinua, vaikka siitä on vasta muutama hassu viikko, ehkä kuukausi kun tapasimme.” Sitten tunsin jälleen punastuvani.
”Voi Bella, sinä ansaitset parasta – edes minä en pysty sitä sinulle tarjoamaan mutta yritän parhaani. Ja minun tunteistani... Ne ovat varmasti tulleet hyvin selkeiksi, mutta tunnen samoin kuin sinä ja vielä enemmän. Joku saattaisi ajatella, että liian aikaista – mahdotonta – tuntea vielä moista... mutta Bella, minä rakastan sinua.”
Ja minä tunsin pakahtuvani onnesta.
”Edward – tämä ei todellakaan ole mitään velvollisuudentunteesta johtuvaa myötätunnustamista – mutta minäkin rakastan sinua. Tunnen sinua kohtaan enemmän kuin ketään olen tuntenut.” Äidinrakkaus on asia erikseen, mutta en halunnut pilata tätä täydellistä hetkeä muistuttamalla siitä.

Sitten suutelimme – kerran jos toisenkin ja lopulta tie vei peiton alle. Olin kuulevani seinään koputusta vastapäisestä huoneesta, mutta mikään ei pilaisi tätä täydellistä hetkeä.

Eikä sitä pilannut edes huoneeseen luvatta tunkeutunut Emmett aamulla, kun hän näppäsi meistä luvatta kuvan Alicen kameralla.

Sen sijaan Edward mutisi uhoten, että Emmettin useampikin hetki tulisi vielä pilaantumaan.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (10. luku 30.4.)
Kirjoitti: E_Bella - 30.04.2010 15:00:12

Lainaus

”Hyvä on. Oikea vastaus on Rosalien napa... AUTS! Olen täynnä mustelmia kunnes pääsemme perille!”
Emmekä enää pelaanneet arvuuttelupeliä.

Reps, totalliseeesti. :D

Pidin tästä luvusta aivan erityisesti. :D Puhui he asiat halki. ;D

Lainaus

Eikä sitä pilannut edes huoneeseen luvatta tunkeutunut Emmett aamulla, kun hän näppäsi meistä luvatta kuvan Alicen kameralla.

Voin kuvitella tuon tilanteen. Bella pelästyy ja käpertyy Edwardin kainaloon ja Edward katsomassa vihaisesti Emmettiä ja heiluttaa nyrkkiä ,todella ei-edwardmaiseen-tapaan. :D :D En osaa selittää tuota kohtaa hyvin, mutta nyt se pyörii minun päässä. :D

Kiitos tästä luvusta ja jatkoa normaalisti toivotaan!   <3

ps: hihii, olin eka! ;D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (10. luku 30.4.)
Kirjoitti: Deph - 30.04.2010 18:16:39

Tämä oli ihan mahtava !
EmmettPoV oli upea! Voi että minä nauroin. Miten pystyt kirjoittamaan niin hyvin? ;'D
Ja tuo oli myös ihanaa, miten Bella ja Edward selvittivät välinsä ja Bella kertoi menneisyytensä.
Nyt vielä jossain ihmeellisessä välissä Edward vetää Jacobia kuonoon, jos ne tapaa.
Kirjoitat todella upeasti ja ennen kaikkea, selkeästi. Tekstiäsi on niin ihanan helppo lukea ♥
Nam, jatkoa tulemaan ja rakentava kuoli pois.

♥ ew

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (10. luku 30.4.)
Kirjoitti: Styli - 30.04.2010 20:01:35

Apuava!
En oo kommanu triljoonaan vuoteen tätä. Sori kauheesti, koulussa kiireitä ja näin..
Mutta ihania lukuja jälleen. Edward sai Bellan :) Emmett on oma ihana itsensä..
Jacob on laitettu taas pahiksen osaan  :'(  No mutta ei se mitään.
Jatka samaaan malliin :D

Jatkoa odottaen,
Styli

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (10. luku 30.4.)
Kirjoitti: alba - 30.04.2010 20:35:58

Aw, damn it. Olis mun nyt pitänyt arvata, että Nessien isä on Jacob. Kukas muukaan?

Mutta ihana osa, viimeinki Bella ja Eetu sai puhuttua :)
Rakentava lensi jonnekki hukkaan.

Jatkoo.  ;)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (10. luku 30.4.)
Kirjoitti: Blinky - 01.05.2010 13:14:42

Kiva kuulla että tykkäsitte, ja kiitos muutenkin mahtavista kommenteista!  :D

Tulin jälleen siihen tulokseen, että mitä sitä turhia säästelemään. Seuraavaa lukua - jonka sain just äsken valmiiksi, mutta jota eka (ehkä puol minsaa) suunnittelin pimittäväni - kehiin!  :)

Ja melkein unohdin; Kivaa vappua!  :D

---

Luku 11

BPoV

Olimme lähteneet aikaisin eilen matkaan, ja aika oli kulkenut yhtä tappavan hitaasti kuin eilenkin. Emmettin laulu oli kauheaa kuunneltavaa, ja onneksi Rose piti huolen siitä ettei sitä tarvinnut kauaa kuunnella. Nukahtelimme kaikki vuoronperään, välillä Edward ajoi ja minä sain istua etupenkillä. Emme olleet virallisesti sopineet mitään, mutta minua ja Edwardia kutsuttiin jo leikkimielisesti 'nuoreksi pariksi'. Eikä se haitannut – päinvastoin. Tulevaisuudesta emme olleet suuria myöskään puhuneet, mitä nyt olin ilmoittanut, että Edward voisi asua kanssani saman katon alla.

Sivustaseuraajan mielestä varmaan etenimme liian nopeasti, mutta kun tunteet olivat niin vahvoja, ja vieläpä molemmanpuolisia – pikkuhiljaa olin alkanut itsekin uskoa niin – en kokenut siis mitään syytä miksei. Rakastimme toisiamme, halusimme toisemme, Edwardilla ei ollut asuntoa. Aivan luonnollista siis, koitin puolustella mielessäni. Ja joku voisi väittää tämän olevan jotain hassua alkuhuumaa, mitä se osittain varmaan olikin. Mutta minä pystyin kuvittelemaan tulevaisuuden, ja se tuntui myös aivan mahdolliselta. Minä ja Edward vanhoilla päivillä olohuoneessa iltateellä, Nessien lapsenlapset polvillamme – ja kuka tietää vaikka meille siunaantuisi yhteisiäkin lapsia.

Rauhoitu Bella, komensin itseäni. Minussa oli liiallisuuksiin menevän optimistin vikaa – kun aloitin haaveilun en saanut siitä tarpeekseni. Jostain pieni pessimistipeikkokin kaivautui lopulta esiin, ja saatoin kuulla päässäni kymmenet sananlaskut siitä, kuinka ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa ja niin pois päin.

Vilkuilin ikkunasta miettien toistaiseksi määränpäätämme. En tiennyt yhtään missä olimme menossa, mutta seutu oli kaunista joten mitäs pienistä.

Sitten tunsin kokevani jonkinsortin Déjà Vu-ilmiön, tai jotain vähintään yhtä mystistä. Sillä kun tiirailin maisemia pienestä pölyisestä ikkunasta, kohtasin jotain, joka näytti pelottavan tutulta.

Kyllä, olin nähnyt tuon talon ennenkin. Tai sitten se oli täsmälleen identtinen talo tämän kyseessä olevan kanssa. Mutta oliko mahdollista, että tuo juuri samanlainen ladonröttelökin löytyisi juuri samanlaisen talon vierestä? Mahdollista, mutta hyvin epätodennäköistä. Ikävän epätodennäköistä.

”Edward”, mutisin.
”No?”
”Emmehän vielä ole perillä?”
”Miten niin? Nautitko automatkasta niin suuresti?” Edward kysyi naurahtaen.
”Ei, en... Tämä seutu vain on niin tuttua... Olen ollut täällä ennenkin”, kuiskasin tietäen hänen tietävän, mitä tarkoitin.
Tunsin Edwardin jäykistyvän vieressäni.
”Jazz, emmehän ole vielä perillä?” hän kysyi ääni haudanvakavana.
”Itse asiassa seuraava etappi on parinkymmenen kilometrin päässä.”
”Emme jää sinne”, Edward murahti.
”Miksemme?” Alice kysyi kulmat huolesta kurtistuneina.
”Koska se on vaarallista.”
Todennäköisyys oli käsittämättömän pieni, että tapaisin hänet. Ja jos niin surkeasti kävisi, livahtaisin pakoon. Näin hänet toisinaan mielessäni, mitä eroa sillä oli jos näkisin hänet täällä? Ja miksi ihmeessä hän olisi jumahtanut samaan kylään näin pitkäksi aikaa?

Mutta jos tuttujen rakennusten, pelkästään kylän näkeminen tuntui näin pahalta sisälläni, voisi olla tyhmänrohkeaa uhmata kohtaloa ja jäädä tänne kylään edes yhdeksi yöksi.
”Edward, siinä ei ole mitään vaarallista. Meillä kaikilla täytyy saada levätä kunnolla. Yksi yö vain, ja sitten jatkamme matkaa?” ehdotin ääni säikähdyksestä karheana.
”Bella, en pidä siitä että yrität aina leikkiä jotain selviytyjää. Jos se on sinulle vaikeaa, me voimme aivan hyvin ajaa vielä pari tuntia. Minä ajan.”
”Takamukseni on totaalisen puutunut”, Rose valitti.
”Täällä kylässä on kyllä eräs ainutlaatuinen tehtaanmyymälä, jossa haluaisin käydä”, Alice kuiskasi varoen sanojaan.
”Siinäs kuulit Edward. Yksi yö vain – en minä siihen kuole”, sanoin ja väänsin kasvoilleni iloisen hymyn.
”Mistä hitosta te puhutte?” Emmett kysyi.
”Ei kuulu teille muille”, Edward vastasi.
Mutta minulle nämä kaikki – Alice, Emmett, Rose ja Jasper – olivat hyvin hyvin tärkeitä ystäviä. Ei minulla oikein muita ystäviä edes ollut. Ja jotta he ymmärtäisivät oudon käytökseni, ajattelin että heidänkin kuuluisi tietää pääpiirteet asiasta.
”Kuuluupas. Nessien isä ainakin ennen – ja toivottavasti vain ennen – asui tässä kylässä. Minäkin olen käynyt täällä... Ja niin, en halua nähdä häntä enää koskaan silmissäni.”
Sain vastaukseksi sympaattisia katseita ja pelkkää hiljaisuutta.

”Jos hän tulee eteesi, pidän huolen siitä ettei sinun tarvitse kauaa sitä naamavärkkiä katsella”, Emmett murahti. No, melkein pelkkää hiljaisuutta.

EPoV

Eilisillan jälkeen minun oli helpompi olla varmempi Bellan tunteista minua kohtaan. Se, että Bella – niin sulkeutunut kuin hän oli aina ollutkin – oli uskoutunut minulle, sain toivonkipinöitä siitä että merkitsin hänelle jotain sanan varsinaisessa merkityksessä. Etten ollut vain mikään satunnainen ihastus tai lohduttaja.

Mutta lohduttajaa Bella kyllä kaipasikin. Hän oli hitto vie vahva ihminen, kun oli selvinnyt tästä kaikesta järjissään ja vielä samalla kasvattanut niin hienon tytön. Minusta tuntui, että minä en ansainnut Bellaa. Bella olisi ansainnut jotain paljon parempaa, täydellisyyttä. Mutta loppuelämäni, jos Bella vain jaksaisi minua – yrittäisin olla hänelle niin hyvä kuin suinkin. Täydellisyyteen pyrkien. Kukaan nainen, kaikkein vähiten Bella ansaitsisi sellaista kohtelua, sellaisen menneisyyden.

Ja vihaani Jacobia kohtaan ei voinut sanoin kuvailla.

Ajatus oli jollain tapaa kutkuttava, että olimme nyt Jacobin entisessä kotikylässä. Mieleni oli ristiriitainen, rakastin Bellaa niin kovasti, että halusin hänelle vain parasta – ei siis Jacobia lähimaillekaan. Toisaalta, rakastin Bellaa niin kovasti että halusin kostaa hänen puolestaan kaikille, jotka häntä olivat satuttaneet.

Ajatukseni keskeytti Jasper, joka ilmoitti meidän olevan vajaan minuutin päästä hostellissamme. Tällä kertaa nukkuisimme koko porukka samassa huoneessa. Se ajatus ei tainnut erityisemmin miellyttää kaikkia – ainakaan minua – mutta kaikki kahden hengen huoneet olivat jo varattuja. Jasperin ilmoitus teki kaikki levottomiksi, he rupesivat oikomaan jäseniään ja tähyilemään levottomasti ikkunoista. Bella sen sijaan torkkui jälleen onnellisen tietämättömänä sylissäni. Hänellä oli hyvät unenlahjat. Ajattelin, jos hän vain ei heräisi, niin kantaa hänet hostelliin asti parkkipaikalta. Bellalle vaikutti olevan tuskaista nähdä tutut rakennukset, ja olimme ilmeisesti vieläpä kylän keskuksessa.

Jazz pysäytti auton, ja me nousimme kyydistä – Bella edelleen käsivarsillani. Hän taisi nukkua sikeästi, sillä ei edes mumissut unissaan. Kävelimme kohti hostellia, ja Emmett auttoi minut ja Bellan sisään. Alice liihotti kohti respan tiskiä, jonka takana seisoi melkein yhtä lihaksikas mies kuin Emmett. Hänellä oli mustat, sotkuiset hiukset ja ihonväri oli hyvin ruskea. Koostaan huolimatta miehestä uhkui jollain tapaa itsevarmuus ja tympääntyminen. Hän ärsytti minua jo ensinäkemältä. Odottelin taka-alalla Bella sylissäni, kun muut sopivat yöpymisjärjestelyistä sun muista. Kun lomakkeet oli täytetty ja muut palasivat luoksemme, huomasin tämän miehen vilkaisevan nopeasti papereita, ja sen jälkeen minua – kuin olisi säikähtänyt jotakin. Hän poistui nopeasti takahuoneeseen, ja me lähdimme kakkoskerroksen huoneeseen.

BPoV

Heräsin Edwardin kainalossa, ja tunnistin olevani jossain muualla kuin ahtaassa autossa. Ilmeisesti toisessa majapaikassamme. Kylässä, jossa viimeisenä halusin olla. Muistin olleeni hereillä viimeksi autossa, kun matkaa oli vielä parikymmentä kilometriä.
”Edward...”
”Herätinkö?”
”Et. Missä olemme?”
”Hostellissa. Alice käväisee toimittamassa asiansa ja jatkamme matkaa niin pian kuin suinkin. Meillä ei tarvitse poistua sisätiloista.”
”Selvä.” Hyvä niin.

En tiedä kauanko vain hengailimme huoneessamme. Rose ja Alice olivat lähteneet ostoksille, Emmett ja Jazz olivat ilmeisesti käyneet pelaamassa aulassa jotain, mutta olivat palanneet huoneeseen. Nyt siis vain odottelimme tyttöjä saapuvaksi, jotta pääsisimme tien päälle.

Eikä kauaa tarvinnut odotella. Alice ja Rosalie palasivat kantaen monenmontaa koristeellista paperikassia, ja me muut päivittelimme minne he ne autossa tunkisivat. Alicen syliin kuulemma. Pakkasimme loputkin tavarat ja palasimme alas jatkaaksemme matkaa. En ollut törmännyt Jacobiin, mikä oli hyvä asia. Nyt minua vain varjosti pelko siitä, tapaisinko hänet tulevassa määränpäässämme.

Astelin aulaan muiden kannoilla, ja sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä. Se saattoi myös pysähtyä kokonaan, en tiedä. Ja syy tähän oli ilmestys edessäni. Jalkani muuttuivat hyytelöksi, en päässyt askeltakaan eteenpäin. Ilmeisesti Edward kääntyi puoleeni – en oikein hahmottanut asioita, ja ilmeisesti hän myös ihmetteli käytöstäni. En tiennyt miltä kasvoni näyttivät, tunsin vain veren pakenevan niiltä. En tiedä oliko Edwardilla omat epäilyksensä, vai oliko Jacobilla nimilappu, vai lukiko hän syyn kasvoiltani, mutta erotin hänen silmissään välähtävän raivon, ja tiesin että kaikki oli nyt kiinni sekunnin sadasosista. Minun piti koota itseni. Nyt heti.

Tein shokinsekaisena kolme havaintoa;
1) Kohtalo ilmeisesti yritti tapattaa minut.
2) Luojalle kiitos, ettei Nessie lähtenyt mukaan reissuun.
3) Mitä ikinä Edward kaavailikin, se täytyisi pysäyttää.

Pakotin jämähtäneet jalkani liikkeelle.
”Tule Edward, mennään”, mutisin yrittäen vakuuttaa hänet siitä, ettei hän seisonut juuri edessämme.
”Bella... Onko tuo hän? Edward kysyi ja hänen katseensa vääntyi entistä pahempaan inhoon.
”Kuka? Mitä?”
Olin surkea näyttelemään. Ja surkea valehtelemaan.
Sitten hän vastasi puolestani. Hän vain vastasi väärin. Hänen olisi pitänyt lähteä pakoon, mutta sen sijaan hän totesi kysyvällä äänellä:
”Bella?”
Ja kaikki tapahtuikin sekunnin sadasosissa. Edward rynni muiden välistä kohti Jacobia, ja kun Emmett tajusi syyn, hänkin liittyi mukaan taustatueksi.

Oli totta, että vihasin Jacobia sydämeni pohjasta, vihasin niin kovasti, mutta silti en haluaisi Edwardin tai Emmettin loukkaantuvan, saatikka heidän ottavan kontolleen syytä Jacobin... kuolemasta? En tiennyt olisiko se mahdollista, ja tuskin asiat menisivät niin pitkälle mutta en halunnut ottaa riskiä.
”LOPETTAKAA!” rääkäisin. Alice syöksähti viereeni rauhoittelemaan minua. Enhän minä tässä rauhoittelua kaivannut.
”EDWARD! LOPETA!” kiljaisin uudelleen ja Alice säpsähti peitellen korviaan.
Sitten irtauduin Alicen otteesta ja kävelin nopein askelin kohti kolmea miestä, jotka tappelivat toistaiseksi suhteellisen tasaväkisesti. Eivät varmaankaan kauaa. En oikein ollut tilanteen tasalla. Olin vieläkin shokissa, enkä tiennyt kuka oli voitolla ja kuka häviöllä.

Kaikki tapahtui sekunneissa. Sitten kuului tumpsahdus, ja huutavaa valitusta. Jacobin suusta. ”Edward. Lopeta”, sanoin rauhallisen tasaisella, mutta käskevällä äänellä. Edward pyyhki käsiään housunpolviinsa, ja Emmett seisoi kädet puuskassa tämän vieressä. Okei, ehkä heillä ei ollutkaan tarkoitus tappaa.
”Anteeksi Bella. Sinun ei olisi tarvinnut nähdä.”
”Sinun ei olisi tarvinnut lyödä ollenkaan.”
Edward näytti olevan eri mieltä.
Nenäänsä pitelevä Jacob oli yhtä tyhmä kuin ennenkin. Hän kehtasi vielä avata suunsa.
”Tulitteko Brasiliaan asti vain lyömään minua?”
”Voi kuule, toivon niin kovasti ettei minun olisi tarvinnut nähdä sinua enää koskaan, paskiainen”, vastasin.
”Teitkö abortin?”
Emmett heristi jo nyrkkiään.
”Antakaa minunkin välillä”, pyysin. Sitten työnsin peukalon nyrkin sisään, niin kuin isäni oli opettanut, ja astelin häntä kohti. Löin häntä silmäkulmaan, eikä hän ihmeekseni edes pannut aluksi vastaan. Ehkä hän ajatteli, että minulla oli oikeus.
Ei hän sentään niin myötätuntoinen ollut. Hidasälyinen vain, ei tajunnut että aion lyödä.
”Toivottavasti silmäsi turpoaa umpeen”, tokaisin vielä.
”Et kyllä ollut tuollainen raivopää silloin kun asuit vielä täällä.”
”Kerjäätkö lisää verta nenästäsi? Niin ikävä kuin onkin myöntää, mutta sinä teit minusta tälläisen.”
”En kerjää”, Jacob vastasi hymyillen tylysti, leukaansa kohottaen. Alahuuli töröttäen, niin kuin aina ennenkin. ”Mutta kertoisitko minulle jotain lapsestamme?”
Jos Edward ei olisi pitänyt minua kädestä, olisin lyönyt Jacobilta toisenkin silmän mustaksi.
”Se ei ole koskaan sinun lapsi ollutkaan, eikä tule koskaan olemaankaan. Eikä sinun tarvitse tietää hänestä mitään. Sinun ei kuulu tietää hänestä mitään. Itse teit valintasi, pidä siitä kiinni vain.”
”Otan kyllä joskus selville. Olen biologisesti hänen isänsä, kyllä minullakin on oikeus nähdä hänet!”
”Et vain koskaan tunnistanut isyyttäsi. Lapselleni on merkitty vain yksi huoltaja. Olen kaksikymmentäkaksivuotias yksinhuoltajaäiti.”
”Mikä tuo ukko sitten on? Joka löi minua luvatta ja aiheetta turpiin? Jos ei sinun miehesi?”
”Puhuimmekin virallisista asioista. Sinäkin olet vain virallisesti lapseni isä. Epävirallisesti et merkitse hänelle mitään”, tokaisin niin jäätävällä äänellä kuin suinkin.
”Mennään”, kuiskasin sitten ja lähdin kohti ulko-ovia muiden seuratessa minua.
”Bella! Minä olen muuttunut mies! Löydän vielä sinut ja lapseni!”
Aivan varmasti hän oli muuttunut mies.
”Kiitos parhaasta vitsistä aikoihin, Jacob!” huusin vielä astuessani ulos.
Toivottavasti emme tapaa enää koskaan, lisäsin vielä mielessäni.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: E_Bella - 01.05.2010 13:25:01

Lainaus

niin kantaa hänet hostelliin asti parkkipaikoilta.

hotelliin  (:  Ainut virhe mikä osui silmään.

Repesin, kyllä kun Bella veti Jakea turpiin. :D Tuli mieleen New Moon leffa, kun Bella lyö Paulia.  :D
Tykkäsin taas kerran! :) Minulta ei oikeasti taida tulla kovin järkevää kommenttia tänään.. :D Ei mistään kummemmasta syystä, paitsi että sade häiritsi nukkumista. (yläkerta = katon ropina kun sataa kauheasti)   :(
Ihana luku ja toivon jälleen jatkoa! <3

//No, sitten ei ollut mitään virhettä. :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: alba - 01.05.2010 13:27:45

Siitäs sait tyhmä kakka Jacob >:( Go Bella!
Apua en saa taaskaan mitää sanomista suustani.

Jatkoa.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: Blinky - 01.05.2010 13:31:38

E_Bella, itse asiassa siinä on tarkoituskin lukea hostelli.  ;) Hostellit ovat sellaisia retkeilymajantapaisia, vähän niinkuin huonompi versio hotellista. Kiitos kommentista! :) Ja joo, täälläkin sataa kuin saavista kaatamalla.  :D

alba, kiitos ihanasta kommentista, jolle lahosin hieman.  :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: NiNNNi - 01.05.2010 14:08:42

Olen näkäjään unohtanut kommentoida tähän aina kun olen käynyt lukemassa uuden luvun. ); Olen huono välillä kommentoimaan, mutta yritän nyt parantaa tapani. :D

Tää on hyvä fic, teksti on mielestäni laadukasta ja virheisiin törmää todella harvoin. (; Ja Bella ja Edward yhteen, kaikki on hyvin (: : DD Ja arvasin heti, että se on Jacob siellä Hostellissa.. :D Hyvä, että Emmett ja Edward meni opettaa vähän tapoja, ja kans Bellakin hyvän lyönnin veti silmäkulmaan ; D

Lainaus

Ajattelin, jos hän vain ei heräisi, niin kantaa hänet hostelliin asti parkkipaikoilta.

oisko se kantaisin ja kuulostaisiko parkkipaikoilta parempana parkkipaikalta?

Mutta nyt yritän muistaa kommentoida tästä eteenpäin(; :D
Mutta kiitukset jälleen ihanasta luvusta.

♥:lla ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: Deph - 01.05.2010 15:08:19

Todella hyvä luku oli <3
Nam, Emmett ja Edward veti Jacobia turpaan! Ja Bella vielä kaupan päälle, aws :'D (en sitten ole mikään väkivaltaan taipuvainen, Jacobista en vain tykkää. Paitsi kun on kyse Nessie/Jake parituksesta)
Kirjoitat todella hyvin ja näitä tulee aika useasti.
Hmm, rakentavaa ei taida nytkään tulla. Ainiin, yhtään virhettä en huomannut.
Jatkoa !

♥ Deph

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 01.05.2010 16:17:01

kauan oon suunnitellu lukevani tän ficin, nyt jaksoin lukea, ja oon ilonen että luin, tää on tosi hyvä ! ;) jatkoa odotellaan vain. :p

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: Chcy - 02.05.2010 13:08:38

Ihana luku!

Aloitin ficin lukemisen vasta pari päivää sitten, nautin jokaisesta rivistä : ) Osaat kirjoittaa todella hyvin ja sujuvasti. Tähän asti en ole törmänny kohtiin missä olisi vähän tökkiny. Kaikki rakentavakin on iha hukassa. 

Jacob saisi kyllä häippästä...

Mutta, ole kiltti ja kirjoita jatkoa!

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: Styli - 02.05.2010 13:42:00

Uuu..
Tapahtuu. Pelottavaa..  Siis joo...
Hyvä luku. Alko miettimään että löytääkö Jacob Bellan ja Nessien.. Siitä vois tulla hyvinkin mielenkiintoista.
Teksti on sujuvaa ja en löytänyt virheitä.
Jatkoa!

Styli

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: L.E - 02.05.2010 15:05:08

Hahaa, Jakea vedettiin turpaan  ;D
Okei, toi oli turhan vahingoniloista, mutta mijtä siitä...
Tykkään ajatuksesta, että kaikki on ihmisiä, 1900-luvun alkukin on kuvattu hienosti...
Ilmoittaudun lukijaks  ;)
Jatkoo <3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: jennumiu - 02.05.2010 16:10:29

En olekkaan ehtinyt tähän kommata vähään aikaan, mutta mitäpä tuosta ,
kun ei taaskaan ole oikein muuta sanottavaa, kuin että IHANAA  :D
hahhhah, jake sai turpaansa  ;D
rakentava juoksi kiljuen karkuun  :o
jatkoa

jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (11. luku 1.5.)
Kirjoitti: Blinky - 03.05.2010 16:40:17

Kiitoskiitoskiitos kommenteistanne! Ja kiitos NiNNNi huomautuksesta ja kiva kuulla että olet lukenut vaikket kommentoinutkaan. :>

Innostuin kirjoittelemaan vaihteeksi hiukan huumoripitoisemman luvun.  :D Tämä on myös vajaa sivun normaalimittaani lyhyempi, mutta en viittinyt venyttää ja vanuttaa tapahtumia, enkä edetä vielä seuraavaankaan vaiheeseen. Mutta menkööt!

---

Luku 12

BPoV

”Bella, herää”, kuulin Edwardin kuiskaavan lempeästi korvaani.

Olin Argentinassa. Tarkemmin sanottuna hotellissa, vielä tarkemmin yhdessä kahden hengen huoneista, sitäkin tarkemmin kerrottuna hotellin valkoisten lakanoiden mutkassa, ja tunsin Edwardin käden ympärilläni, ja hänen hengityksensä kutittamassa niskaani.

”Miksi?” oli ainoa sana, jonka jaksoin muodostaa. Oli epätavallista, itse asiassa ennenkuulumatonta, että Edward herätti minut. Tavallisesti, kun heräsin aamuisin, hän kysyi jotain sen tapaista kuin enhän herättänyt?

”Koska minun mielestäni nyt on sopiva sauma kostaa Emmettille.”
”Mitä”, karkasi huuliltani ennen kuin muistin taannoisen aamuyön.
”Voimme kostaa samalla myös kaikki ikävät vihjailut”, mutisin ennen kuin Edward ehti vastata. Sitten nousin raajojani venytellen ja kiskoin eilisen mekkoni nopeasti päälleni. Edward marisi jotain vastahakoista.
”Mikä on suunnitelma?” kysyin odottavasti hymyillen.
”Minä otan kuvan”, Edward tokaisi heilutellen Alicen kameraa käsissään. ”Ja sinä varastat Emmettin housut.”
”Kai hänellä on ylimääräisiä?”
”En usko. Ainakaan puhtaita. Yleensä hän ottaa parit housut, sotkee ensimmäiset jo ensimmäisenä päivänä. Emmett on saanut Roselta monesti huutia pakkaustavoistaan.”
”Pitääkö minun koskea hänen alushousuihinkin?”
”Olkaamme sen verran armeliaita”, Edward totesi juhlallisesti. ”Tuskin edes löytäisit niitä”, hän lisäsi kulmiaan kurtistaen.
”Mennään sitten.”

Edward sai jollain konstilla – minulta meni täysin ohi millä, sillä minulla oli parempaakin katseltavaa, kuten paidaton Edward – huoneen oven auki, ja syöksyimme sisään.
”Anteeksi Rose”, vinkaisin vain kun kävin ryöstämässä sängynpäädystä Emmettin päällyshousut, ja Edward otti varmuuden vuoksi useammankin kuvan. Kuvasarjasta saisi jälkeenpäin varmasti hyvät naurut, ainakin heidän ilmettään tarkkaillessa.
Emmettillä oli tällä kertaa hidas sytytys, ja olimme jo ovella, kun peräämme kajahti vihainen huuto.
”Mitä helvettiä?!”
”Mene perään ja lakkaa hämmästelemästä! Takavarikoi kamera!”
”Kyllä muru... Missä hitossa housuni ovat?”

”Suunnitelman vaihe kaksi täytäntöön”, Edward tokaisi virnistäen ja tunsin itseni teinitytöksi. En ehtinyt edes tivata vaihe kakkosen juonta, kun Emmett juoksi alushoususillaan käytävään.
”Edward”, hän sanoi uhkaavalla äänellä, joka sai ihoni kananlihalle. ”Kamera – tänne – nyt.” Sitten hän vilkaisi minua, ja huomasi housunsa käsivarrellani. ”Bella. Housut – tänne – NYT!”

Oho, Emmett ei tosiaankaan pitänyt häiriköistä heti aamuvarhain.
”Herätimmekö?” kysyin leveästi hymyillen, vaivoin naurunremakkaa pidätellen.
”Juokse Bella!” Edward huusi, ja ennen kuin ehdin totella, Emmett alkoi lähestyä meitä. Pinkaisin juoksuun kohti käytävää, ja yritin pysyä epätoivoisesti Edwardin kannoilla. Sitten Edward juoksi hissirivistön kohdalle, painoi jokaista nappia kärsimättömästi. Hän livahti yhteen niistä, minä hänen kannoillaan. Ovi sulkeutui juuri parahiksi kun Emmett ehti sen kohdalle, ja minä hymyilin entistä leveämmin. Hissi vei meidät alakerrokseen.

”Edward... Sinulla ei ole paitaa!”
”Mitä sitten? Luuletko että joku kiinnittää siihen huomiota, kun meidän jälkeemme pyrhältää Emmett boxereissa?”
Enkä voinut enää pidätellä nauruani.
Pyyhkiessäni kyyneleitä silmistäni hissi kilahti ja ovet aukenivat hitaasti.
”Nyt odotellaan. Näetkö tuon kukkavirityksen?” Edward kysyi osoittaen aulassa olevaa patsasta, josta tursuili kukkia jokaiseen ilmansuuntaan. Se oli sanalla sanoen mauton.
”Kun Emmettin hissi saapuu, juoksemme sen ympäri saaden hänet – toivottavasti – peräämme. Sitten hyvällä tuurilla ehdimme livahtaa Emmettin hissiin, ja palaamme kerrokseemme. Jos meillä käy huono säkä, ravaamme vielä tovin tässä kerroksessa, kunnes Emmett saa osakseen huomiota muiltakin kuin meiltä... Ellei luovuta sitä ennen.”
Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Mietin, missä vaiheessa menisimme liian pitkälle. Olimmeko menneet jo liian pitkälle? Luultavasti ainakin Rosalielta kysyttäessä.
Sitten Emmettin hissi laskeutui, enkä ollut uskoa silmiäni kun hän asteli rennosti aulaan. Puolialastomana? Siirryimme Edwardin kanssa jo lähemmäs kukkapaalua, mutta Emmett kävelikin kohti respaa.

”Anteeksi, mutta saisinko housut?” hän kysyi naispuoliselta virkailijalta maireasti hymyillen.
”T-toki”, tämä vastasi punastuen, ja ojensi beiget chinot Emmettille. Sitten mies vetäisi ne jalkaansa siinä muutaman sivustaseuraajan nähden, ja käänsi kieron hymyn meitä kohti.

Emmett voitti tämän erän. Eikä meillä olisi muuta vaihtoehtoa kuin hillitön pakeneminen. ”JUOSTAAAAAAN!” karjaisin kuin päälliköt sotaleffoissa. Edwardia ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, ja hän ohitti minut leikiten. Valitettavasti Emmett ei ohittanut minua. Hän kärkkyi koko ajan takanani, ja tiesin hänen kaavailevan jotain. Kun olin ohittamassa allasosastoa, tunsin hänen nappaavan minua käsivarresta ja samalla estäen etenemiseni.

”Edwaaaaaaaaaaaaaaard!” kiljuin niin kovaa kuin kykenin, kun Emmett kantoi minua kohti kylpylää. Rimpuilu oli turhaa. ”Emmett... Et varmasti tee sitä mitä pelk-” Enkä ehtinyt edes lopettaa lausettani, kun hän hellitti otteensa ja tiputti minut lähimpään altaaseen. Onnekseni se ei ollut kylmävesiallas, mutta nieluuni tunkeutuva vesi ja ihooni liimautuva mekko ei tuntunut mukavaltakaan. Sitten Edward juoksi hätäisenä paikalle, eikä ehtinyt edes huomata minua, kun Emmett taklasi hänetkin altaaseen.

”Käsittääkseni tämä ei kuulunut suunnitelmaamme?” kysyin Edwardilta hyytävällä äänensävyllä. En minä oikeasti ollut hänelle vihainen, mutta Edward oli käyttäytynyt pikkupoikamaisesti ja mennyt hiukan liiallisuuksiin.
Edward viritti kasvoilleen vihaamani koiranpentuilmeen.
”Bella. Älä väitä ettei sinulla ollut hauskaa siihen asti kunnes Emmett nakkasi sinut tänne altaaseen?”
”Oli minulla. Mutta sinun syytä tämä on.”
En jaksanut motkottaa kauan, vaan uin Edwardin luo ja suikkasin tämän nenälle suukon. ”Mutta saat anteeksi.”
”Hyvä. Ja kiitos. Ensi kerralla kun Emmett tulee häiriköimään meitä, pyydän häntä ottamaan lisää kuvia... Tai miten olisi, jos hän virittäisi tuolit huoneeseemme ja myisi ovella pääsylippuja ohikulkijoille?” Edward tokaisi vinosti hymyillen ja minua alkoi jo naurattaa.
”Luulenpa että Emmett otti opikseen.”
”Voi kuule, Emmett ei ota koskaan opikseen.”
”No, toivottavasti sinä otit opiksesi, ettei Emmett koskaan ota opikseen”, selitin toistaiseksi vakavalla naamalla. Jupinani keskeyttivät sametinpehmeät huulet, jotka kohtasivat omani.

APoV

”Jazz, enkö valinnutkin hyvän hotellin?” hihkaisin. Se oli retorinen kysymys. Olimme menossa rentoutumaan kahdenkesken allasosastolle. Hyppelin kohti lasiovia ja Jasper hädintuskin pysyi tahdissani. Sitten astuin sisään isoon halliin, jonka lämmin hyöry puski kasvoilleni. Jätimme kylpytakit naulakkoon, ja kun käänsin katseeni kohti lähintä allasta, en ollut ensin uskoa näkemääni.

”Jasper, ovatko Edward ja Bella tuolla altaassa suutelemassa vaatteet päällä?”
”Mielestäni on ihan hyvä, että he eivät ole alastikaan”, Jasper vastasi virnistäen. Seisoimme jo altaan reunalla, mutta kumpikaan ei kiihkeiltä suudelmiltaan huomannut meitä.
”Minun tekisi mieli näpäyttää heitä jotenkin...”
”Voi miksi, eivätkö he näytä niin suloisilta”, Jasper lässytti tahallisesti.
”Juuri siksi. Mene vähän sivumpaan, etteivät he huomaa sinua.”
Jasper teki työtä käskettyä, ja minä laskeuduin hipihiljaa altaaseen. Sitten vedin keuhkoni täyteen ilmaa, ja sukelsin.

Altaan vesi tuntui ikävältä silmäkalvojani vasten, mutta suunnitelma ei olisi onnistunut sokkona. Sukelsin rauhallisesti kohti edelleen toistensa kimpussa olevia Ediä ja Bellaa, ja kun olin tarpeeksi lähellä, ponkaisin vedestä ylös. Molemmat säikähtivät suunnattomasti, Edwardin ilme muuttui nopeasti hyvin vihaiseksi.

”Älkää sentään syökö toisianne”, sanoin virnistäen rikkoakseni hiljaisuuden. Vastaukseksi sain kaksi vihaista mulkaisua, ja ajattelin olevan järkevintä poistua paikalta. Vielä piti hiukan härnätä.
”Saanko kysyä, miksi olette täysissä pukineissa uima-altaassa?”
”Et”, Edward töksäytti. Ei sitten, ajattelin ja uin nopeasti altaan toiseen päätyyn. Liikuin huomattavasti heitä nopeammin, sillä heidän vaatetuksensa vaikeutti etenemistä. Virnuilin lapsellisesti altaaseen vievillä portailla, ja kipusin ne sitten ylös.
”Älkää liukastuko”, hihkaisin ja katosin heidän näköpiiristään.

”Olipa se tyhmää ja lapsellista ja tarpeetonta ja silti hauskaa”, tokaisin Jasperille naurunsekaisena.

EPoV

Olin enemmän kuin ärtynyt pikkusiskoni oikkuihin. Miten juttu oli alkanut? Niin, halusin kostaa Emmettille. Seuraukset olivat sitten Emmettin ensimmäistä tempausta pahemmat. Päädyimme altaaseen – missä tosin oli erittäin mukavaa kunnes Alice päätti säikäyttää meidät kuoliaaksi. Nyt hiippailimme Bellan kanssa vaatteet läpimärkinä ja hiukset vettä tihkuen kohti hotellihuonettamme. Vastaanoton tyypit eivät suoneet kovin lämpimiä katseita meille jättäessämme kokolattiamattoon märkiä jalanjälkiä.

Tartuin Bellaa kädestä ja astelimme vaitonaisina kohti hotellihuonettamme.
”Mitä mietit?” kysyin.
”Kaikkea. Nykyään, kun mielelläni on liikaa vapaa-aikaa, niin mieleeni tulee vain hän.”
Pääkopassani viha pääsi taas valloilleen. Bellaa sattui jo hänestä puhuminen. Pelkkä hänen nimensä lausuminenkin satutti.
”Sitten mielellesi pitää antaa muuta tekemistä”, mutisin ja pysäytin hänet. Kumarruin Bellan puoleen ja suutelin häntä hyvin, hyvin intohimoisesti. Bella yllättyi ensin, mutta tokeni hänelle epätavallisen nopeasti ja vastasi suudelmaani.

En tiedä kauanko suutelimme siinä, mutta – kuten tavallisesti – Bella vetäytyi lopulta irti.
”Aiommeko homehduttaa lattian tästä kohtaa?” Bella kysyi hymyillen viitaten edelleen vettä tihkuviin vaatteisiimme.
”Ei sitten”, vastasin kulmiani kurtistaen. ”Minusta se olisi ollut hyvää jatkoa häiriköinnillemme.”
Kävelimme tällä kertaa hiukan nopeimmin askelin huoneemme ovelle, ja kun olin jo valmis kantamaan Bellan vuoteeseemme, pysähdyin huomatessani jotain epätavallista. Katosvuoteen pylväiden päälle oli viritetty huterasti vesisanko, joka tipahtaisi vuoteeseen pienimmästäkin tärähdyksestä.

Mutta se, että vuode kastuisi olisi täysin turhaa, sillä patja ja lakanat olivat jo läpimärkiä. Sitten huomasin sängynpäätyyn kiinnitetyn lapun, jossa luki Emmettin harakanvarpailla seuraavaa:

Hyvää kuherruskuukautta! Ajattelimme, että olette jo tottuneet märkään olotilaanne. Ja luultavasti Edward Bella olisi niin fiksu, että huomaisi vesisankon jo ennen aikojaan, joten pelasimme varman päälle. Terveisin Em ja Rose

Pyöritin silmiäni, enkä voinut lopulta muuta kuin nauraa. Tilanne oli paisunut ihan järjettömyyksiin, mutta se ei ollut ensi kerta kun erehdyimme lähtemään koko porukalla reissuun. Aikaisemmin vain minä ja Alice olimme lyöttäytyneet Rosea ja Emmettiä vastaan.

”Mitä nyt tehdään?” Bella kysyi huolestuneena.
”Pyydetään respasta uudet petivaatteet. Sanotaan, että kävi onnettomuus. Jos he uskovat meitä kaiken tämän jälkeen. Mutta vaatteet kannattaa varmaan vaihtaa sitä ennen”, minä tokaisin haroen hiuspehkoani.
”Missä onnettomuudessa sänky kastuu?” Bella kysyi nauruaan pidätellen.
”Vieritetään syyt sen siveettömän pojan, joka hiippaili aulassa boxereissaan, niskoille. Sanotaan että hänellä on myös outo tapa murtautua toisten huoneeseen ja lisäksi huono rakonhallinta.”
Siinä vaiheessa Bella nauroi jo hillittömästi, vedet silmistä valuen.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: alba - 03.05.2010 17:09:25

Lainaus

”Vieritetään syyt sen siveettömän pojan, joka hiippaili aulassa boxereissaan, niskoille. Sanotaan että hänellä on myös outo tapa murtautua toisten huoneeseen ja lisäksi huono rakonhallinta.”

Eeeehahahahahaha  ;D

Voi luoja kuolin nauruun. Emmett on vain niin Emmett :D Täydellistä.
Voin kuvitella sen juoksemassa niissä Calvin Klein boksereissa ympäri hotellia tämän näköisenä (http://images2.fanpop.com/image/photos/10200000/Kellan-Lutz-For-Calvin-Klein-kellan-lutz-10239973-817-1222.jpg). Nam  :P Tahtoo ♥

No mut joo jatkoa jatkoa.. ;D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: E_Bella - 03.05.2010 17:31:18

Eih repesin tälle luvulle.. :D : DDD

Lainaus

Voin kuvitella sen juoksemassa niissä Calvin Klein boksereissa ympäri hotellia tämän näköisenä. Nam   Tahtoo ♥

Minäkin tahtoo, tänne meille kotia, kyllä äiti kattos silmät pyöreenä ja suu auki. xDDD  Ja olisi selitettävää sen jälkeen.. ::)

Ei ollut yhtään liian lyhyt, sopivan pituinen luku. :)
Emmett oli ihan paras, sen viestissäkin oli hieman kirjoitus virheitä, nopeasti hutaistussa sellaisessa. :D Niin emmettmaista. ^^
Ja nyt toivon näin lopuksi jatkoa!   ♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: Deph - 03.05.2010 18:51:36

Tämä oli ihan mahtava luku!
Nauroin ihan sikana ja kirjoitat todella hyvin!´Hhahahhaha :D
Minäkin voisin ottaa kotiini Emmettin tuollaisissa vaatteissa xD <3 :D
Joo mutta erittäin ihana luku ja kuten jo sanoin, nauroin ihan hillittömästi.
Virheitä en bongannut ja rakastan Ed/Bella paritusta <3
Jatkoa toivon.

♥ Deph

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: Sarkku - 03.05.2010 19:28:46

Mahtava!!!!
Huono rakkoinen Em!
Jatkoa!
 Sarkku

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 03.05.2010 21:27:09

hahahah :D haluun vaan lukea sen ku ne menee respaan selittämään ja vierittää kaiken emmetin syyks ;D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: NiNNNi - 03.05.2010 21:47:59

Jälleen mahtava luku! Kirjottele ihmeessä useemmin näitä huumorilukuja, piristävät kummasti päivääni (:
Ja joo, minullekin kelpaisi nähdä juoksentelemassa pelkät bokserit jalassa (; ♥
Vaikka sanoitkin luvun olevan lyhyempi, oli siinä silti hyvä pituus, en muutenkaan jaksaisi lukee nyt kauheen pitkää. : D

Mutta muutama pikkujuttu;

Lainaus

Se oli sanalla sanoen mauton.

Kuulostaa minun mielestäni vähän omituiselta, vai kuvittelenko ainoastaan? :D

Lainaus

”Emmett... En varmasti tee sitä mitä pelk-”

Pitäiskö olla Et?

Lainaus

Yleensä nykyään, kun mielelläni on liikaa vapaa-aikaa, niin mieleeni tulee vain hän.”

Tuo alku kuulosti jotenkin omituiselta myös, vai kuvittelenko jälleen omiani? ;D

Lainaus

Bellalle sattui jo hänestä puhuminen.

Bellaa?

Mutta tämä kuuluu edelleen lempificceihini ja tässä on hyvä juoni. (: Ja joo, kirjottele ihmeessä lisää näitä huumorilukuja (;;
Mutta nyt tyydyn ainoastaan pyytään jatkoa tähän! (::

♥:lla ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: Blinky - 03.05.2010 22:02:04

Hyvä että nauratti, se oli tarkoituskin!  :D Ja kiitos kommenteista! <3

alba, nyt mä en saa tuota mielikuvaa enää päästäni, kiitos!  :D

NiNNNi, kiitos kun jaksoit huomauttaa virheistä, mulle perfektionistille on tärkeetä että se teksti on totaalisen virheetöntä.  ;D

Ja ihan muuten vaan tämmöstä piilomainontaa, oon alottanu toisenkin ficin, My Dear, My Soulmate. Just nyt mulla on hirvee hinku kirjottaa sitä, mutta koitan saada tänkin ficin kunnialla loppuun siinä samalla.  :) Lukuja ei tästä enää hirmuisen montaa tuu, mutta kyllä vielä jotain säätämistä on luvassa.  :D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: jennumiu - 03.05.2010 22:34:08

Lainaus

”Vieritetään syyt sen siveettömän pojan, joka hiippaili aulassa boxereissaan, niskoille. Sanotaan että hänellä on myös outo tapa murtautua toisten huoneeseen ja lisäksi huono rakonhallinta.”

ehahhahahhahhaa  ;D hajosin
aivan loistavaa , hihittelen täällä vieläkin ^^
ei nyt irtoa mitään järkevää sanottavaa tästä  :D
jatkoa

jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: minnamoi - 04.05.2010 17:33:46

vooi! miten paljon lukuja onkaa jääny lukematta ku oli netti katki melkei viikon! :D no mikäs siinä varsinki ku luvut oli superhauskoja ja ihania♥ ;D tykkään kyl niiiin paljon ku tässä on mukana huumriaki! :D ja emmett, kerranki se on niin fiksu :D empä nyt oikee enempää osaa sanoo... kaikki kolme/neljä lukuu mitä luin ni oli tosi hauskoja ja ihania... joten jatkoa kehiin vaan! :) ainiin... tykkäsin bellan uhittelusta jakelle! :D mut onneks seki selvis et kuka sen exä on :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: phoebeZ - 04.05.2010 19:32:50

Ei tässä voi muuta sanoo kun, GO EMMETT! ;D
Jatkoa, pliiiis : >>

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (12. luku 3.5.)
Kirjoitti: Blinky - 09.05.2010 00:14:27

NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN iso kiitos ihanista kommenteistanne! (Ne on näköjään aina ihania, heh)  :D

Mulla oli yhdessä vaiheessa inspis hukassa tän kanssa, mutta nyt sitä löytyi, ja palaillaan tokavikan tekstinpätkän kanssa. Seuraava luku on vähän niinkuin epilogi - lyhyempi ja myöhäisemmistä tapahtumista kertova. Ficci loppuu hiukan auki, mutta jatko-osaa ei ainakaan heti ole tulossa.  :) Tän kun saan päätökseen niin keskitän tarmoni tuohon My dear, My soulmate-ficciini

Pidemmittä puheitta, luku kolmetoista jossa taas häppeninkiä on vaikka muille jakaa.

---

Luku 13

BPoV

Nousin venytellen ylös vuoteestamme, joka tuntui luksukselta taannoiseen hotellimajoitukseen verraten, ja jossa nukkui nykyään me kolme; minä, Edward ja Nessie keskenämme. Sopeutuminen oli sujunut jokaisen osalta varsin kivuttomasti. Astelin keittiöön tekemään aamiaista.

Kauaa en ehtinyt yksinäni touhuta, kun tunsin lämpimät kädet vyötäisilläni ja Edwardin huulet hiuksissani.
”Huomenta”, hän kuiskasi.
”Samoin”, mutisin.
”Bella, miksi aina kun herään, olet jo muualla. Etkö yhtenäkään aamuna voisi ilostuttaa minua siten, että näkisin aivan ensimmäiseksi sinun kasvosi.”
”Voi anteeksi kun joudut kävelemään keittiöön asti”, kiusoittelin.

”Huomenta”, kuului sitten helinänä keittiön ovensuulta ja näin pikkuriikkisen lapseni, hiukset pörrössä.
”Huomenta rakas”, vastasin hymyillen.
”Huomenta pörröpää”, Edward tokaisi ja kahmaisi Nessien syliinsä aiheuttaen hervottoman kikatusreaktion. He tulivat niin hyvin toimeen.

Sitten ovikello soi, ja sisään astuivat – kuten oli sovittu – kaikki neljä ystäväämme brunssille. Asuntoni oli hyvin pieni, mutta väliäkö sillä; toiset valloittivat sängyn, toiset pienen keittiönpöytäni ja loput ruokailivat lattialla. Reissu ja tiivis yhdessäolo muutenkin oli hionut ystävyyssuhteitamme entistä tiukemmaksi.
”Hei Bells, hei Ed ja hei Nessie!” Emmett jylisi.
”Bella, tuon näköisenä meidän nähden?” Alice kysyi toruen.
”En aio hävetä ulkomuotoani”, julistin vilkaisten Alicea mulkaisten. Alicea, jolla oli yllään yövaatteet, silkkinen paita ja housut. Hiukset jokainen suortuva tarkasti aseteltuna, ja kasvoilla kaunis meikki.
”Olisiko minun pitänyt tulla boxereissani, kun pukukoodi on ilmeisesti näin rento”, Emmett kysyi.
”Tietysti”, vastasin enkä voinut estää naurunpurkausta vanhasta muistosta johtuen.
”Sinuna en nauraisi. Sain porttikiellon ja vuoteenkastelijan maineen”, Emmett murahti.
Se sai meidät kaikki hihittämään entistä hillittömämmin.

Kannoin Alicen avustuksella tarjotinkaupalla ruokaa olohuoneeseeni. Croissanteja, appelsiinimehua, pikkuleipiä, juustopalloja sun muuta yleellistä. Olimme ottaneet brunssin tavaksi reissumme jälkeen – hotellien aamiaiset olivat olleet unohtumatonta herkkua.

Iloisen syöpöttelymme ja rupattelun keskeytti ovikello.
”Kuka sieltä nyt tulee?” Alice mutisi kummastuneena. ”En muista kutsuneeni ketään ylimääräistä”, hän jatkoi kävellessään ovelle. Minä istuskelin tyytyväisenä Edwardin sylissä.
”Hemmetti! Sinulla ei ole tänne mitään asiaa! Hiiteen siitä”, Alice kimitti ja yritti epätoivoisesti kiskoa ovea takaisin lukkoon.
”Turhaan pyristelet, tulen sisään ennemmin tai myöhemmin”, kuulin hänen sanovan.
Menin paniikkiin, aloin säpsähdellä vauhkosti paikoillani päättämättä, mikä olisi nyt järkevintä? Nessie sängyn alle piiloon? Jacob ei luovuttaisi – joten paras kerralla suojaan.
”Edward, suojele Nessietä!” sihahdin.
”Minun tehtäväni on suojella sinua”, hän murahti ojentaen Nessien kuin kiertopalkinnon Jasperin huomaan.
”Kas, Bella. Taisin luvata, että näkisimme jälleen”, Jacob möläytti.
Ilmeeni muuttui säikähtäneestä happaman kautta vihaiseksi.
”Siinäkö sinä olet, lapseni?”
”Hän on Jasperin lapsi”, älähdin ennen kuin Nessie ehti avata suutaan.
”Äiti... minä olen sinun lapsesi, enkö olekin?”
Miksi kasvatin näin puheliaan kakaran?
”Melkein uskoin”, Jacob tokaisi hymyillen vinosti.
”Kuka olet?” Nessie kysyi.
Loin Jacobiin murhanhimoisimman katseeni, jotta hän älyäisi pitää turpansa kiinni.
Pääsi vain unohtumaan, että Jacob ei koskaan älynnyt mitään.
”Isäsi”, hän vastasi hymyillen entistä leveämmin.
”Ai se paskiainen, joka ei ikinä enää kuuluisi meidän elämäämme?”
”Ilmeisesti”, hän vastasi ja ilme muuttui ylimieliseksi.
”Se kusipääkö?” Nessie jatkoi, ja aistin hänen tekevän sen tahalteen.
”Olisin sinulle parempi huoltaja, minä en opettaisi kolmevuotiaalle moisia sanoja.”
”Kehtaatkin arvostella minun kykyjäni huoltajana! Sinä aasi sanoit kuullessasi raskaudestani jotain niin asiatonta, ettei Nessien tarvitse sitä kuulla!”
”Puhutaan nämä asiat selväksi sitten jossain muualla”, Jacob mörähti.
”Meillä ei ole mitään selvittämistä. Teit kantasi hyvin selväksi pantuasi minut paksuksi”, rää'yin muiden katsellessa vaitonaisena.
”Emmett! Raahaa tuo ulos täältä”, pyysin kuin puhuisin märästä koirasta.
”Vieraanvaraista kohtelua, pakko myöntää”, Jacob mutisi. ”Mutta minä en lähde niin helpolla. Henkivartijasi tuskin kykenee häätämään minua koko kylästä. Ja minä osaan palata. Pakeneminenkin on turhaa, osaan myös seurata.”
Emmett kääri jo hihojaan, mutta se ei tosiaankaan – niin ikävä kuin se olikin myöntää – auttaisi mitään.
”Odota, Em”, pyysin.
Sekä Jacob että Emmett kohottivat hämmästyneesti kulmiaan.
”Mitä pyydät, Jacob?”
”Haluan tutustua lapseeni. Ne vanhat ajat ovat taaksejäänyttä elämää. Haluan osallistua lapseni elämään.”
”Viimeinen pyyntö ei tule onnistumaan.”
”Miksei?”
”Meillä on täällä jo oikeat ihmiset osallistumassa Nessien elämään.”
”Mksi minä en voisi kuulua niihin oikeisiin? Millä oikeudella tuo miehesi, jolla ei ole mitään biologista yhteyttä Nessieen, saa osallistua?”
”Hän on osallistumisen arvoinen”, mutisin kunnioittavalla äänensävyllä.
”No, anna minun ensin edes tutustua lapseeni. Katsotaan mitä hän itse tykkää”, Jacob tokaisi ylimielisesti.
”Voin kertoa hänestä sinulle perusfaktat ja näyttää jotain valokuvia, mutta Nessien kanssa et saa olla tekemisissä.”
”BELLA! Et voi olla noin ilkeä!”
”Nessien ei tarvitse kokea samaa kuin minun täytyi. Hylätyksi tulemista.”
”Milloin se menee kaaliin, että olen muuttunut niistä ajoista?”
”Ei milloinkaan, Jacob. Kusipäät eivät muutu koskaan.”

* * *

Tuuli vihmoi ja vinkui, kuten aina Rosefieldissä, minun astellessani kohti pientä syrjäkadun kuppilaa. Vastenmielistä ja inhottavaa, mutta olin luvannut kertoa Nessiestä jotain Jacobille. Kannoin mukanani valokuva-albumia lapsestani ja olin henkisesti valmistautunut miettimällä pari harmitonta tarinaa lapsuusajoista. Toisaalta voisi olla mukavaa mässäillä niillä harvoilla ikävillä yksityiskohdilla, mutta halusin Jacobin näkevän mistä hän jäikään paitsi valinnallaan.

Astuin sisään tunkkaiseen pubiin, ja kohtasin Jacobin liki mustat, kulmiensa alta tuijottavat silmät nurkkapöydästä. Hän näytti tylyltä ja etäiseltä.
”Hoidetaan tämä nopeasti alta pois”, pyysin.
”Aion pitkittää tätä mahdollisemman pitkään”, Jacob murahti.
”Luultavasti, mitä tahansa minä haluan, sinä haluat sen vastakohtaa?”
”Todennäköisesti.”

Tyrkkäsin valokuvat Jacobin eteen, ja aloin lätistä Nessien ensimmäisistä sanoista, ensimmäisistä askeleista, tivolireissuista sun muista loppuunsa suhteellisen merkityksettömistä asioista. Ikimuistoisimmat hetket jäivät vain minun tietoisuuteeni. Sitten päätin vielä aiheuttaa jonkinsortin omatunnontuskia – paitsi ai niin, Jacobhan ei omistanut moista – kertomalla yrityksistä sopeutua kuhunkin kylään, ja kuinka yksinhuoltajaäitiä katseltiin nenänvartta pitkin. Ei ollut mikään yllätys, että Jacobin 'osanotoista' paistoi tekopyhyys kirkkaasti läpi.

”Eiköhän tämä ollut tässä”, mutisin ja aloin pukea päällystakkiani.
”Väärin. Tämä ei todellakaan ollut tässä”, Jacob vastasi äänensävyssään uhkaavaisuutta.
”Lopettaisitko tuon intän vastaan -pelleilysi?”
”Bella, en voi antaa sinun mennä.”
”Syystä että - ”
”Haluan perheen. Haluan vaimon ja lapsen.”
”Vaimon, jota pettää?”
”Ei. Etkö vieläkään usko hittolainen sentään? En ole sellainen!”
”Luonteenpiirteillä on taipumus vahvistua iän myötä. Vihjaat siis, että olet entistä pahempi? Liene se enää mahdollista?”
Jacob hymyili kuivasti. ”Tarkoitan sitä, että olen aikuistunut. Älysin viimein tarvitsevani jotain pysyvää.”
”Pysyvä on mahdotonta, jos samaan aikaan käy toisissa naisissa.”
”Lopeta tuo saman asian toistaminen!”
”Samat sanat.”
”Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla”, Jacob mutisi nousten samalla istuimeltaan. Kun yritin lähteä, hän tarttui minua käsivarresta.
”Pysy hiljaa niin kaikki menee paremmin”, hän kuiskasi. En tosiaan tiennyt, miten paljon tilanne voisi tästä vielä huonontua, mutta olin idiootti ja tottelin kuuliaisesti. Jacob työnsi minut ulkopuolelle parkkeeratun auton etuistuimelle, lukitsi oven ja siirtyi itse ajajan paikalle.

”Mitä hittoa Jacob? Olisit voinut kertoa suunnittelevasi murhaa, tai edes kärsiväsi mielenterveysongelmista”, sähisin.
”Olen täysin järjissäni, Bella. Sinä ilmeisesti et, koska varastat lapseni minulta.”
”Olet kusipäisin, idioottimaisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut, Jacob Black!” rääkäisin kuin kiroten hänen nimensä. ”Kertoisitko nyt, minne viet minua?” tiedustelin yrittäen pitää itseni mahdollisimman tyynenä. Maisemat vilisivät silmissä, ja minua alkoi huolestuttamaan.

”En tiedä vielä tarkalleen suunnitelmaani. Saat ainakin soittaa miehellesi, valehdella että jätät hänet. ”
Mitä hittoa?!
”Lisäksi saat myös värvätä Nessien jotenkin luoksemme, ja sen jälkeen olet vapaa tekemään mitä ikinä haluatkaan.”
Ai kuten tappamaan sinut?
”Vihaan sinua sydämeni pohjasta, Jacob Black. Olet sairain ikinä tapaamani ihminen. Mielesi on totaalisen vinksahtanut.”
”Shhh Bella, näin tämän kuuluu mennä. Me kuulumme yhteen.”
”Et ollut samaa mieltä neljä vuotta sitten. Et ollut samaa mieltä äskenkään – sanoit minun olevan vapaa tekemään mitä lystää.”
”Ohops. No, yritinkin vain lepytellä sinua”, Jacob mutisi huolettomasti.
”Jos löisin sinua jälleen samaan silmään, turpoaisikohan se pysyvästi umpeen?”
”Ei tarvitse kokeilla, senkin Bella 'Väkivaltainen' Swan.”
”Kun olet paljastanut jo suunnitelmasi, paljastaisitko samalla miksi sinulle yht'äkkiä on muka niin tärkeää tavata Nessie?”
Jacob kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”Olen menettänyt maineeni naisten silmissä kaikkialla. Kukaan ei enää lankea minun jalkoihini. Nessietä voisi käyttää – miten sen nyt kauniisti kertoisin – houkuttimena.”
Mikään ei enää pidellyt nyrkkiäni.

* * *

”No niin, näppäilet vain sen numeron. Ei mahdotonta, eihän? Ja muistathan miksi kannattaa tehdä niin kuin minä käsken?” Jacob komensi hymyillen teennäisesti.
Mulkaisin häntä ja pyöräytin puhelimesta Edwardin numeron. Tämä tappaisi minut – mahdollisesti hänetkin – ja en tiedä säilyisinkö enää järjissäni, mutta en uskaltanut uhmata Jacobia, tarkemmin sanottuna hänen uhkauksiaan.

”Edward Masen.”
”Bella täällä.”
”Bella! Missä hitossa olet? Olemme kaikki huolesta sekaisin!”
”Edward... En tiedä kuinka kertoisin tämän. Minä... Minä -”
”Mitä Bella?” Edward kysyi ääni huolesta sekavana.
”Jään tänne.”
”Minne?”
Vaikein osuus.
”Jacobin luo”, kuiskasin ääni kyyneleistä karheana.
”Mitä helvettiä? Mitä tarkoitat?”
”Kiitos Edward kaikesta.” Mieleni halusi huutaa paljon enemmän, mutta hiton Jacob oli kieltänyt senkin. Teen tämän vain teitä varten, lisäsin mielessäni.
”Bella, en käsitä!”
En minäkään.
”Olisiko liikaa pyydetty, että toisit Nessien tänne?”
”Jos saan nähdä sinut vielä kerran, ilomielin.”
En ikinä ansaitsisi Edwardia.
”Kiitos”, kuiskasin vielä viimeisen kerran ja suljin luurin tärisevin käsin.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: mmiru - 09.05.2010 00:29:17

En tiiä oonko tätä aikasemmin kommentoinu, mutta tämä on IHANA!
Paitsi Jacob oli kyllä aika kusipää oikeesti! Ja tuo Nessie oli aivan ihana,
ku se kyseli tuossa siitä Jacobista jotenki että: Ai se kusipää? :D
Nii sulone. :)

Nii ja tuota joo, muutaman kirjotus virheen hoksasin lukiessa, mutta en nyt enää löydä niitä ku yritän ettiä. Muuten tämä on aivan mahtavasti ja sujuvasti kirjotettu. :D

Kiitos, ja jatkoa jään odottelemaan. :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: Prumrose - 09.05.2010 00:36:51

Että mä sitten _vihaan_ Jacobia -.- !!
Sais painuu hevonvi*tuun!! >:(
Mutta siis ihan kiva luku muuten ja jatkoo kinun. :)
Anteeksi, rakentava kommenttini otti lopputilin.
Kiitos tästä. <3

~Prurose

ps. anteeks etten ole ollut kovin aktiivinen kommentoija. :'D

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: Sarkku - 09.05.2010 00:51:36

Ei, ei, ei!!!!! Tuhma Jake!!!!!!  :'(
Pliis tee jatko-ficci!!!!

Sarkku

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: NiNNNi - 09.05.2010 00:57:09

ÄÄHH!!! Todellakin tapahtumarikas luku! ;p
Ja joo, tää luku paljasti NIIN oivasti tuon Jacobin kusipäisyyden ja nyt vihaan koko tyyppiä vielä enemmän. :D
Mutta huomasin, että tää onkin sitten toisiksi viimeinen luku.. Harmi sillälailla, tää on ollu ihana fic. (;; Mut onneks sul on se toinen mahtava jo menos. (:: Ja joo, nyt sit jään odotteleen vikaa lukuu ja miettimään, saako Edward ja Bella toisensa. (:
Muutama pikku juttu;

Lainaus

minä, Edward ja Nessie keskessämme.

keskenämme?

Lainaus

Olet kusipäisin, idioottimaisin ihminen, ketä olen koskaan tavannut

kenet?

Mutta nyt jään odottelemaan viimeistä lukua ja kiitukset ihanasta luvusta. (;  :-*

ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: minnamoi - 09.05.2010 10:43:02

Ekaks: Jacob on tosiaan kunnon kusipää! :( toivottavasti tää asia selvii jotenki ja edward tai joku muu tajuis mitä on tapahtunu! :)  mutta tosi hyvin kirjotit jälleen ja harmi että tää on tokavika luku :(

Lainaus käyttäjältä: makeaavettä - 09.05.2010 00:14:27

”Lopettaisitko tuon intän vastaan-pelleilysi?”

ainut virhe minkä löysin, ni oli näinki pieni, eli siis tossa viivan edessä kuuluu olla väli! :) eipä muuta tälläkertaa, jään odottelemaan vikaa osaa :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: Fell - 09.05.2010 10:56:23

Lainaus käyttäjältä: NiNNNi - 09.05.2010 00:57:09

Lainaus

Olet kusipäisin, idioottimaisin ihminen, ketä olen koskaan tavannut

kenet?

Minusta sen kuuluisi olla jonka... Kenet/ketä on puhekielinen ilmaisu tällaisessa yhteydessä.

Lainaus

”Edward Masen”

Piste loppuun (:

En ole ennen kommentoinut, vaikka olen kaikki luvut lukenut ja pakko sanoa, että pidän ihan hirveästi (: Minulla ei ole kykyä kommentoida järkevästi, joten pyydän vain onnellista loppua :3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: En-nu - 09.05.2010 11:22:46

Hullu,sekopää,älykääpiö Jake!!! ja onnellinen loppu olisi aivaan ihana <3 Jake on ihan hullu...Edward on niin surullinen toivottavasti se älyis että täs on jotain mätää mut kiitos ihana luku ja äkkiä lisää ;)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: alba - 09.05.2010 12:31:11

#&!666>:(!?€%

PERHANAN JAAKOPPI! Nyt kyllä kaivan kirveeni esiin ja jotenkin kaivaudun sun tarinaas ja veistelen sen pallit irti...

Lainaus

"Se kusipääkö?" Nessie jatkoi, ja aistin hänen tekevän sen tahalteen.

Heehehha, GO NESS!

Nyt jatkoa äkkiä.

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: phoebeZ - 09.05.2010 16:57:08

Nessie on niiiin paras   :D Ja Jacobbi on aivan järkyttävä!
Jatkoa odotellessa..  ♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: jennumiu - 09.05.2010 17:35:27

ÄÄÄÄÄÄ, typerä jaakoppi >:(

Lainaus

”Ai se paskiainen, joka ei ikinä enää kuuluisi meidän elämäämme?”

hahhah, go nessie, suloinen lapsi ^^

jatkoa odotellessa..  ;)

jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (13. luku 9.5.)
Kirjoitti: Blinky - 10.05.2010 17:18:43

Kiitos potenssiin sata teidän jälleen järisyttävän ihanista kommenteista, jotka piristävät aina! Näin tässäkin, niinkuin kaikessa yleensäkin sitten kävi, eli ficci tuli toistaiseksi tiensä päähän.
Tämä luku on luku ykkösen tavoin edellisiä lyhyempi - sanoisin epilogiksi, mutta kun virallista prologiakaan ei ole niin mennään nyt tällä tavoin.

Vikaa lukua rustatessani taustalla on kuulunut Musen Map of the Problematique (http://www.youtube.com/watch?v=iHcQAPP7z2g&feature=related), ja suosittelen teidänkin jos kyseisen bändin musiikista tykkäätte niin kuuntelevan ko biisiä lukiessanne.  :D

---

Luku 14

Kuoriessani perunoita jouduin vastaanottamaan mieleeni yhden elämäni kauheimmista muistoista. Olin nykyään sekä fyysisesti, että henkisesti niin heikko, etten pystynyt taistelemaan edes mieltäni vastaan. Muisto raastoi ja repi minua sisältäni, ja minun täytyi ottaa tukea seinästä, jotten jälleen kerran olisi lyhistynyt lattialle itkemään. Edes Nessien täytyisi pysyä järjissään, eikä se onnistuisi, jos äitinä olisi mielipuoli. Tosin Nessie oli hyvin vahva, vahvempi kuin minä koskaan.

Koitin keskittyä ajattelemaan vain yhtä asiaa. Edward tulee, Edward tulee, Edward tulee. En halunnut antaa mielelleni valtaa, antaa sen tunkea päähäni kauhukuvia tulevasta. Seuraavat hetket Edwardin kanssa olivat nyt tärkeintä, ja tulevaisuus oli kaikesta huolimatta täysin arvotonta kuraa. Sitten pihaan kaarsi Jasperin tuttu auto, ja kohtasin etupenkillä istuvan tyttäreni hämmentyneet kasvot. Edwardin kasvoille ei ollut kuvailevia sanoja. Niistä ei paistanut pelkkä hämmennys, vaan jotain vielä vahvempaa.

”Hei Bella”, Edward sanoi minulle. Luoja, kuinka kauniilta hän näyttikään kevättuulen pörröttäessä hänen pronssinvärisiä hiuksiaan. Ja tämä olisi viimeinen kerta. Viimeinen kerta, kun saisin nähdä hänet. Jos antaisin mielelleni vallan, vaipuisin syvään horrokseen, masennukseen, mutta Nessien vuoksi minun täytyi jaksaa. Vaikka sisimpäni teki parhaillaan kuolemaa.
”Hei Edward ja Nessie”, henkäisin ääni kivusta karheana.
”Juteltaisiinko?” Edward pyysi. Tämä olisi vaikein osa, ylitsepääsemättömän vaikea. Mutta silti halusin suostua, ja suostuinkin. Nyökkäsin pienesti ja viitoin heitä seuraamaan minua pihakeinuun. Nessie tarkasteli minua vaitonaisena. Hän oli niin viisas lapsi, että varmasti haistoi petoksen.

”Bella, selittäisitkö mitä sinulle on tapahtunut?”
Koitin valmistella puheenvuoroa hetken, mutta en saanut sekavasta olotilastani johtuen mitään aikaiseksi.
”Puhuin Jacobin kanssa... Hän todellakin on muuttunut. Rakkauden ja vihan raja on olematon”, mutisin.
”Rakastat Jacobia?” Edward kysyi ääni hiipuen.
”Niin. Olen aina rakastanut" - valhe yksi - "ja tulen aina rakastamaan.” Valhe kaksi.
”Mikä käänsi pääsi?” Edward kysyi hiljaa, järkytyksensekaisena. ”Sinähän väitit, ettei Jacob muutu koskaan.”
”Hän näytti minulle sen”, mutisin. Nyt en valehdellut – Jacob todella näytti minulle, ettei muutu koskaan. Edward käsittäisi vain vastaukseni toisinpäin.
Sitten istuimme kaikessa hiljaisuudessa, kyyneileiden virraten poskillani. Edward tarkasteli minua, kuin yrittäen löytää vastauksen tähän hulluuteen silmieni takaa.
”Hyvästi, Bella. Muista että rakastan sinua ikuisesti, ja odotan sinua aina.”
Voi Edward, voi Edward. Kuinka haluaisinkaan sanoa sinulle samoin. Paitsi etten voi. Jacob – elämäni suurin virhe – haluaa minun ilmeisesti kärsivän mahdollisimman paljon, ja rajamuotoja ei ole. Kaikki tai ei mitään – Nessie tai me molemmat. Ensimmäinen vaihtoehto ei tule kuuloonkaan. Äidinrakkautta ei pysty mikään horjuttamaan, ja lapseni vuoksi vaikka viruisin loppuelämäni pimeässä sellissä.

Katselin vaitonaisena, vain nyyhkytykseni rikkoessa hiljaisuutta, kun Edward käveli pää alas painuneena kohti autoa. Ennen kuin hän astui sisään, hän loi minuun vielä yhden poraavan, kaipaavan, selitystä vaativan – kaikinpuolin sydäntäraastavan – ilmeen. En voinut tehdä muuta kuin tuijottaa ilmeettömästi häntä. Saatoin kuulla hänen huokaisevan, ja pian auto hävisi mutkan taa.

”Äiti”, Nessie kuiskasi. Minulla oli ollut häntä niin ikävä! Lopullinen ero ei tulisi kuuloonkaan ikinä.
”Mitä rakas?”
”Mitä tämä tarkoittaa?”
”Jacob on se sama kusipää paskiainen kuin aina ennenkin. Tarkoitan, että entistä pahempi.”
”Miksi sitten haluat olla hänen kanssaan?”
”En haluakaan, minun täytyi valehdella.”

”Hei! Ei Nessien tarvitse kaikkea tietää”, Jacob karjaisi mörskänsä ovelta. ”Sisään siitä.”
”Sanatkaan eivät enää riitä kuvaamaan tunteitani”, mutisin. Tilanteesta olisi päästävä pois, mutta miten? Meillä ei ollut ajoneuvoa, ei minkäänlaista havaintoa olinpaikastamme. Olimme Jacobin vankeja. Astelin Nessie käsi kädessäni sisään.

Onnistuin työläästi kirvoittamaan muistikuvan mielestäni, ja jatkoin askareitani miettien Edwardin täydellistä ulkomuotoa. Sekin oli tyhmää, sekin satutti minua, mutta se oli hyvä rankaisu minulle typerästä käytöksestäni. Jos neljä vuotta sitten en olisi sekaantunut Jacobiin, tätäkään päivää ei olisi tarvinnut koskaan kokea. Toisaalta silloin minulla ei olisi Nessietä, enkä välttämättä olisi ikinä tavannut Edwardia. Mutta jossittelulla ei päästy mihinkään.

”Huomenta Bella”, Jacob mutisi kävellessään huoneestaan hiukset tuhannen tuulenpesänä, yllään vain rumat boxerit. Kaipasin Emmettiäkin.
En tietenkään vastannut.
”Kauanko aiot jatkaa mykkäkoulua? Saatat jonain päivänä unohtaa, kuinka puhutaan. Onko täällä mitään huomislahjaksi vieraalleni”, Jacob tiedusteli naureskellen aukoessaan kaapinovia. Hänellä oli jälleen ollut viime yönä joku uusi raukka höynäytettävänä. Mieleni teki niin kovin huutaa aina tuleville ja meneville totuus, mutta aivan kuin he olisivat uskoneet.

Käsitykseni perusteella Jacob levitti tarinaa, kuinka Nessie oli hänen lapsensa, jonka minä olin vienyt häneltä. Jacobin sydän oli särkynyt, ja nämä hölmöt heitukat olivat oikeita ”korjaamaan haavat”. Minun kuului pysytellä visusti taka-alalla. Olin mukamas antanut Jacobille ehdot, että hän saisi tavata lastaan vain jos suostuisi asumaan minun asunnossani – aivan niin kuin edes minä omistaisin moisen röttelön.

Oli siis varsin ilmeistä, että naiset eivät uskoisi minua.

Mitä toiseen asiaan tuli – siihen kuinka en saisi olla yhdessä Edwardin kanssa – sen asian juoni meni näin; Olin niin kiero akka, että kaikki miehet välttelivät minua nykyään. Kaipasin läheisyyttä ja miesseuraa, ja siksi ehtoihin kuului myös se, että Jacobin täytyisi asua kanssani.

Jacob oli siis kääntänyt roolit toisinpäin.

Minä istahdin, kuten joka aamu, keittiön ikkunan ääreen tuijottamaan ulos kuin tyhjyyteen. Yritin valaa itseeni toivoa - tosin se kävi päivä päivältä vaikeammaksi - siitä, että Edward, minun Edwardini, odottaisi minua ulkona. Että saisin vielä kerran suudella häntä, tuntea hänen tuoksunsa ihollani, pitää häntä vielä kerran kädestä. Ja joka aamu kohtasin saman tyhjyyden. Miksi Edward tulisi – hänhän luuli minun olevan onnellinen. Olin onnellisuuden täydellinen vastakohta.

Niin minä taas katsoin synkkää pihaa. Maa oli mustaa multaa, puiden rungot noesta värjääntyneitä ja vielä vailla lehtiä. Pinttyneet pyykit narulla lepattivat tuulessa kuin kuoleman liekit. Jos näin jatkuisi, pian ne saavuttaisivat minutkin. Tein hidasta, kivuliasta kuolemaa. Elämäni oli synkkyyden perikuva, eikä minua pimeydestä voisi pelastaa kukaan muu kuin hän.

---

(A/N: Okei nyt te kaikki vihaatte minua, mutta kun koko ficci oli lähinnä kliseitä ja ennalta-arvattavia tapahtumia, niin päätin tehdä sitten hiukan ei-kliseisemmän lopun. Jatko-osa ei ole mikään mahdoton ajatus, mutta siihen menee kyllä vielä aikaa. Huomasin nimittäin, että kahden ficin pyörittäminen yhtä aikaa ei onnistu minulta.)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Sarkku - 10.05.2010 17:35:40

Voi Bella parkaa  :'(
No nyt tämäkin ficci on loppu...  :(
No onneksi kirjoitat toistakin hyvää ficciä!

Sarkku

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: NiNNNi - 10.05.2010 18:06:10

No niin, tämä on sitten loppu ;( Harmin paikka.. onneksi sinulla on menossa se toinen jo (;
Mutta loppu oli ihana vaikka niin kamalan haikea ja surullinen. ;((
Eikä tarvi pelätä, mie en ainakaan vihaa sinua tämän lopun takia. (:: Olishan se ollu hienoo, että Edward ja Bella pääsisivät yhteen, mutta ei aina kaikki mee niin kuin tahdotaan. (: Ja kuvailut olivat ihan uskomattomia tuossa lopussa.
Jään niin kaipaamaan tätä ficcii, Emmettin vitsikkyyttä, Alicen touhotusta ja Bellan asennetta. :D
Ja tietty sitä pientä ja pippurillistä Nessietä. (::
Mutta kiitukset ihanasta ficistä!! ♥  :-*

ninnni~

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Fell - 10.05.2010 18:14:39

Oho O_o

Ensinnäkin:

Lainaus

Vaikka sisinpäni teki parhaillaan kuoliota.

"Vaikka sisimpäni teki parhaillaan kuolemaa" olisi kai oikein (: Kuoliohan on muun muassa rutosta aiheutuva (voi se muustakin toki tulla) mustunut alue, esim. sormissa tai varpaissa aika yleinen vaurio. Ja "sisinpäni" on yleistynyt puhekielessä, mutta m-kirjaimella se on oikein.

Sitten toiseksi: UAÄÖUÄH! : D Joo, minä olen tällainen.
Oli hienoa, ettei tässä ollut onnellista loppua - toki pidän niistäkin, mutta niitä näkee joka ficissä. Eddyä tosin käy sääliksi ;__; Muuta en oikeasti osaa sanoa ja pyydän sitä anteeksi.

Sen verran kuitenkin osaan sanoa, että olet ihan loistava kirjoittaja ja sitä rataa ja melko varmasti alan lukea sitä uuttakin ficciäsi :3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: iituska - 10.05.2010 18:34:59

rakastan tätä ficciä, mutta tää on niin väärin!! Ei tätä voi näin lopettaa! Tee ees jatko-osa! Täähän on ihan kohtuutonta! :D
Siis tottakai  on mukavaa vaihtelua että ei tule niin onnellista loppua, mutta olisin niin kovasti halunnut, että Ed ja Bella saa toisensa, elävät onnellisena elämänsä loppuun asti ja sitä rataa :D Tää ficci oli muutenkin tosiaanki todella hyvä, yksi lemppareistani :P Todella hyvin osaat kirjoittaa ja tarina oli muutenkin kaikin puolin ihana!
... Taisin muuten kommata tätä ficciä ensimmäisen kerran, en ole muutenkaan paljon kenellekään kommailut mutta kai tässä nyt jotain palautetta on ;D Joten todellakin toivon jatko ficin tähän! Joten SITÄ odotellessa! :DD

iituska

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: phoebeZ - 10.05.2010 18:47:16

Bläääääh.. en tän näin pitäny mennä
nooh, toivottavasti se jatko-osa tulee vielä joskus.. ♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: jennumiu - 10.05.2010 20:26:04

voi, nyt tämäkin loppui  :( ja voi bella raukkaa.
toivottavasti se jatko-osakin tulee joskus  :)

kiitokset ihanasta ficistäsi  :-*

jennumiu

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Jaima - 11.05.2010 14:51:42

Vähän haikeamman puoleinen loppu /:
Mutta kaiken hyvän on loputtava aikanaa... Niin myös tän ficin ♥
Mut loistava tää oli, kiitos siitä. Ja toivottavasti jossain välissä kirjoittelet jatko-osan ☺

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: minnamoi - 11.05.2010 15:01:31

voooi! :( mä niin arvasin et tää loppuu noin, koska just semmonen onnellinen loppu on niin klisee! :) mut tykkäsin tästä näinkin! tosi upeeta työtä teit! :) kiitän ja kumarran! :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Ginerva - 11.05.2010 17:12:27

OMG! Tää on niin hyvä. Oon nähny tän ficin niin monta kertaa että en edes muista. Ja nyt sitten etsin uusia ficejä luettavaks ja aloin lukea tätä. Tää on aivan ihana. Pidän tosi paljon Jacobista tai siis se on mun lempi hahmo koko sarjassa. Mut nyt en pidä siitä ollenkaan. Haluun että Bella ja Edward on onnellisesti yhdessä Nessien kanssa. Ne Emmettin jutut on ihan sairaan hauskoja. Repesin niille niin totaallisen paljon ;D Toivon todella pian jatkoa tähän :)

                                          Ginerva :-*

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: E_Bella - 11.05.2010 20:03:10

Noh, aikalailla kaikki on jo sanottu, mitä minun piti sanoa.. (:
Tykkäsin tuosta lopusta, ei ollut se tavallinen ja muutenkin.
Emmettin jutut oli aina hauskoja, tai siis ei aina, mutta kumminkin. :D (näin hienolla mielellä ajateltuna) ;D
Tykkäsin muutenkin koko ficistä<3 ihana, sulonen, ei niin onnellinen loppu, mutta tosi hyvä silti<3
Blaaaaah, en mä keksi mitään järkevää...  =D
Kiitos tästä ficistä!  <3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 11.05.2010 22:56:11

anteeks, mutta mun mielestä tää loppu oli todella todella huono. kuin bellalla ei olisi ollutkaan muuta vaihtoehtoa. jäi kyllä ärsyttämään >:( en mä mitään kliseitä toivo, mutta järjenkäypää tesktiä  :o toivottavasti tulee vielä jatko-osa jossa sitten tulee jotain järkeä. :)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Blinky - 11.05.2010 23:07:15

Sarkku, sanos muuta, mullakin kävi sääliksi.  :-[ Ja kiitos kommenteista!  :)
NiNNNi, kiitos itsellesi ihanista kommenteista, ja kun olet jaksanut korjailla virheitäni. :> Ja kiva kuulla ettet ainakaan sinä vihaa, hih.
Fell, mä kirjotan toisinaan kauhealla vauhilla enkä pahemmin mieti jokaisen sanan merkitystä, hups .___. Ja kiitos! (:
iituska, jatko-osa tulee tai sitten ei, en oo vielä pahemmin suunnitellut moista :D Ja kiitoskiitos! :>
phoebeZ, saa nähdä. Harmi jos et tykänny, mutta tällä tavalla mä nyt halusin tän (toistaiseksi) loppuvan.
jennumiu, kiitos ihanista kommenteistasi!  :D
Jaima, tällä kertaa näin. :-\Ja kiitos itsellesi myös! (:
minnamoi, minäkin kiitän ihanista kommenteistasi ja kun jaksoit huomauttaa mun töpeksinnöistä!  :)
Ginerva, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.  ;) Ja kiva kuulla että tykkäsit!
E_Bella, kiitos monista ihanista kommenteista joita jaksoit aina rustata!  :)
kuppi_kahvia, älä suotta pahoittele - mä kyllä arvasin ja tiesin ettei kaikkia voi miellyttää. Totta kai myös minäkin tykkään - kukapa ei - onnellisista lopuista hiukan enemmän, mutta kuten jo sanoin, piti saada jotain hiukan yllättävämpää näiden "kliseiden" perään. Jos Bellalla olisi ollut muita vaihtoehtoja, niin loppu olisi ollut onnellinen. ;>

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Styli - 19.05.2010 14:37:00

NOOO!!
Ei saa jättää noin :( Bellaa käy sääliksi.
Sun on pakko tehdä jatko-osa, että Edward pelastaa Bellan :D

Styli

// Olet sen jatko-osan näköjään tehnyt jo :)) Kiitos

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Ginerva - 19.05.2010 15:59:54

tuleeko tähän epilogi? :)

 Ginerva :-*

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: alba - 21.05.2010 21:10:59

Vihaan surullisia loppuja :(
Onneks tulee jatko-osa, odota sitä innolla!

Tää tarina on/oli tosi hyvä, tykkään sun huumoristasi ja tavastasi kirjoittaa :) Oli kiva lukea, ja aina uuden osa ilmestyttyä tuli semmonen jess fiilis :D

(Y)

~ aamunkoi italiaksi

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: enni - 13.06.2010 00:08:53

Tää oli ihana ficci :-) Vaikka loppu olikin surullinen, niin se jotenkin sopi tähän (varsinkin kun jatko-osa tulee), ei ollut kerrankaan sitä onnellista loppua.

RAKASTAN SUA, kun teit Jacobista paskiaisen, valitettavan usein se on hyvis :-( ja Jacob on ilkeä sanonko mikä ja toivon sen alimpaan sanonkomihin :---D

Paljon järkevää kommenttia ei nyt tule, tykkään kirjoitustyylistäsi ja ficeistäsi, toivottavasti tulee lisää ja paljon :-)

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: anskuu - 14.06.2010 15:53:34

Ihana ihana ihana ficci! Luin kaikki luvut putkeen ^^" Luulin että lopussa Eddy olisi tullut hakemaan Bellan tai jotain, mutta toisin kävi :o

Kiitos <3

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: raww! - 24.06.2010 23:37:05

Oioioioi! Tää oli aivan ihan :3 Kaikki osat tuli luettuna putkeen ;D Nessie on aivan ihana ((: Ja Jake vois lentää jonnekkin hevonkuuseen... :D Emmett vois tulla vaikka niissä boksereissa tai jtn.. x)) Mä voin jo kuvitella sen! :DD Sitten kun huomasin, että olit jatko-osaa jo kirjotellut, tuli kauhea kiire sitä lukemaan ;D En nyt keksi mitään järkevää sanottavaa, joten menen jatkamaan sitä jatko-osaa ;DD

Otsikko: Vs: Rebel of Rosefield (VALMIS)
Kirjoitti: Korundi - 07.07.2010 01:15:53

Onneliset loput on ihan tylsiä, sen takii tää oliki niin hyvä ; )