Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Tähtisade, K 11, kolmas sukupolvi, 12/? | Uusi luku 28.12.2018

<< < (2/10) > >>

Sielulintu:
Dramionelove: Kiitos kommentista ja kiva että tykkäsit. :) Oot muuten kyllä ihan oikeessa siinä et noi vuorosanat on vähän epäselvät, niin et laitan seuraavissa osissa ne kyllä eri riveille just niinku ehdotit. :) Jatkoa yritän laittaa mahdollisimman nopeesti heti kun vaan kone tulee takasin korjauksesta. :D

Sielulintu:
3. luku

Sinä iltana oleskeluhuoneen hitaasti tyhjentyessä Rose Albus ja Scorpius istuivat edelleen nojatuoleissa takan lähellä yrittäen saada jo ensimmäisenä päivänä hälyttäviin korkeuksiin kohonnutta läksyvuorta pienenemään edes hiukan. Albus mittasi parhaillaan ainettaan kolmatta kertaa viiden minuutin sisään.
”Uskomatonta. Tästä puuttuu vielä neljä tuumaa. Rose ole kiltti ja anna minun lukea sinun aineesi. Vain tämän kerran.”
”Lue sitten”, Rose myöntyi ja heitti vasta valmistuneen aineensa Albukselle. ”Ihana tunne olla edes joskus aikaisemmin valmis kuin sinä.”
”Älkää valittako! Minulta puuttuu edelleen puolitoista jalkaa”, Scorpius voihkaisi tullessaan esiin Usvattoman tulevaisuutensa takaa.
”Näytä sitä”, Rose pyysi ja sieppasi aineen pojalta lupaa odottamatta. ”
Minäkkään en ole hyvä ennustuksessa, mutta tämä on jo pohjanoteeraus”, Rose tyrskähti saaden Albuksen mielenkiinnon heräämään. Hän hylkäsi oman lähes valmiin esseensä pöydälle ja yritti nähdä tekstin Rosen olan yli.
”Kristallipallot ovat äärimmäisen sumuisen tulevaisuuden näyttäjiä”, Rose luki ääneen epäuskon värittämällä äänellä. ”Sinä et voi olla tosissasi.”
"Ei siitä ole tarkoituskaan tulla hyvä. Kunhan se on tehty”, Scorpius vastasi nykäisten aineensa takaisin itselleen. ”Sitä paitsi minä en voi keskittyä tähän helvetin aineeseen, sillä jostakin syystä en saa mielestäni sitä taikaministeriön juttua. Kuka sinne hyökkäisi ja miksi. Kysyn vaan. Koko juttu kuulostaa minusta vähän turhan paljon siltä, mitä se sama porukka teki silloin, kun Voldemort oli voimissaan.” Albus vakavoitui heti, ja katsoessaan Roseen, hän näki tämänkin kasvoilla huolestuneisuudensekaisen ahdistuneen ilmeen.
”Minä en tajua, mitä he tekevät. Voisin etsiä isoisän käsiini ja kiristää hänet puhumaan, jos hän tietää jotain. En yhtään ihmettelisi, vaikka hän olisi itse ollut riehumassa siellä niiden naamioitujen hullujen kanssa.”
”Lucius vai? Eikös hän ole jo mitä seitsemänkymppinen?” Albus kysyi.
Scorpius puhui harvoin isänsä suvusta sanaakaan, mutta he tiesivät silti, ettei Scorpiuksen perhe pitänyt käytännössä mitään yhteyttä Luciukseen ja Narcissaan ehkä Dracoa lukuun ottamatta.
”On kai, mutta mikäs pahan tappaisi. Jos olen oikein isän puheita ymmärtänyt, hän kai työskentelee edelleen jollain ministeriön osastoista. Hän käsittääkseni huolehtii hormiverkon huollosta eli on käytännössä sortuvien savupiippujen nuohooja”, Scorpius tuhahti halveksuvasti. ”Ihan liian hyvä paikka sille. Luulen, että hän alistuu olemaan sellaisessa hänen mielestään puhdasveriselle epäsopivassa työssä vain siksi, että pääsee työskentelemään lähellä ministeriön vaikutusvaltaisia tyyppejä. Toivoo kai, että onnistuu puhdistamaan vielä jonakin päivänä maineensa kokonaan ja pääsee taas vaikuttamaan mielestään tärkeisiin asioihin.”
”Tiedätkö, pitääkö isäsi häneen mitään yhteyttä?” Rose kysyi Albuksenkin mieltä askarruttaneen kysymyksen.
"Silloin tällöin kyllä, mutta nykyään yhä harvemmin. Hän pitää yhteyttä enimmäkseen äitiinsä.”
”Miksiköhän?"
"Isä ei ole vieläkään antanut Luciukselle anteeksi sitä, että hän oli kuolonsyöjänä ja veti isänkin nuorena mukaan Voldemortin kuvioihin.”
”Eikö isäsi sitten olisi halunnut?” Rose tiedusteli varovasti.
He liikkuivat vaarallisella maaperällä, ja he kaikki tiedostivat sen. Huoneen ilma tuntui äkkiä latautuneelta ja tilanne jännittyneeltä. Sen version mukaan mitä Albus ja Rose olivat kumpikin kuulleet vanhemmiltaan, Scorpiuksen isää saattoi luonnehtia lähinnä selkärangattomaksi pimeyden voimia rakastavaksi lieroksi, mutta Scorpiuksen käsitys Draco Malfoysta oli tuskin yhtä negatiivinen. Olkoonkin, ettei hän aina ymmärtänyt isäänsä, ja he olivat riidelleet vuosien varrella kunnolla useammin kuin kerran, ei hän silti vihannut isäänsä.
”Hän sanoo tajunneensa kuudentena vuotenaan, ettei oikeasti halunnut tukea Voldemortia. Hän sanoo, että oli siihen asti uskonut kuolonsyöjien ideologiaan ja seurannut isänsä käskyjä ja kehotuksia, mutta oli kai sitten ymmärtänyt Dumbledoren tappotehtävää yrittäessään, ettei kuolonsyöjien ajatusmaailmassa ollut mitään järkeä..”
Scorpius vaikeni ja tuijotti kiinteästi takassa kytevään hiillokseen
”Et sinä voisi etsiä Luciusta käsiisi. Jos olet oikeassa, ja hän pelaa jälleen kuolonsyöjien puolella, mistä sivumennen sanoen en ole lainkaan varma, sillä viimeksihän hän menetti käytännössä kaiken tukiessaan voldemortia, sinähän pelaisit suoraan hänen pussiinsa menemällä hänen luokseen ja antamalla hänelle ja hänen kavereilleen mahdollisuudentappaa sinut”, Rose sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun äkkipikainen Rose Weasley käskee minun ajatella toisenkin kerran ennen kuin teen jotakin typerää, mutta olet oikeassa”, Scorpius sanoi häivähdys hymyä äänessään.
”Ei ole ensimmäinen kerta. Tämä on vain ensimmäinen kerta, kun sinä kuuntelet minua”, Rose vastasi hänkin pienesti virnistäen.
”Minua kiinnostaa kuitenkin edelleen se, miksi se ministeriön fiasko tapahtui. Mikä sai kuolonsyöjät kerääntymään yhteen, ja miksi heitä on värvätty lisää? Minä en nimittäin ainakaan henkilökohtaisesti usko, että se joukko olisi koostunut pelkistä yli viisikymmentä vuotta täyttäneistä entisistä Voldemortin tukijoista. Eihän heitä edes jäänyt viimeisen taistelun jälkeen kovin paljoa jäljelle.”
”En tiedä. Mietin sitä itsekin. Entä jos joku heistä on ottanut johtajan tittelin Voldemortin kukistuttua. Entä jos joku on ruvennut Voldemortin seuraajaksi”, Rose pohti.
”Vaikea kuvitella, että joku muu kuin Voldemort saisi koko porukan kunnioituksen puolelleen tuosta vain ja vielä niin pitkän ajan jälkeen”, Scorpius sanoi kulmat keskittyneesti kurtussa.
”Mitä sinä sitten mietit. Yritätkö sanoa, että Voldemort olisi noussut kuolleista vai?” Rose kysyi aavistuksen liian kireästi. Ajatuskin sai Albuksen ihokarvat nousemaan pystyyn.
”No ei kai se ole mahdollista. En ainakaan usko”, Scorpius vastasi äänessään kuitenkin Albuksen makuun liikaa epävarmuutta.
”Ei tietenkään voi. Harry-setähän voitti hänet. Hän on kuollut Scorp.”
”Enhän minä muuta väittänytkään.”
”Juurihan sinä mietit olisiko hän jälleen hengissä.”
”Enkä miettinyt. Sanoin vain ääneen, etten usko että hän olisi.”
”Eli mietit mielessäsi voisiko se sittenkin olla mahdollista.”
”No anteeksi jos jotkut meistä muistavat, että hän on jo kerran palannut, vaikka kaikki luulivat hänen kuolleen.”
”Se on aivan eri asIa. Silloin hänellä oli hirnyrkkinsä”, Rose sanoi korottaen ääntään.
”Hänellä oli silloin kasa hirnyrkkejä, jotka sitoivat hänet tähän maailmaan. Mutta jollet satu muistamaan, joka ikinen niistä hirnyrkeistä on tuhottu. Ne on tuhottu Scorp. Tajuatko? Hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia nousta enää valtaan.”
”Kunhan vain ajattein”, Scorpius sanoi ja sulki päättäväisesti suunsa keskeyttäen alkavan riidan ja Rosen uhkaavan kiihtymisen.
"Taidan tästä lähteä. Jos McGarmiwa saa minut vielä kerrankin kiinni teidän oleskeluhuoneestanne ja vielä tähän aikaan, hän nylkee minut", Scorpius sanoi hetken kuluttua ja nousi lähteäkseen.
"Varo Voroa", Albus huikkasi hänen peräänsä muotokuvan heilahtaessa jälleen peittämään heidän oleskeluhuoneensa sisäänkäyntiä.

Matka tyrmille sujui yllättävän kitkattomasti. Valvovia opettajia tai räyhähenki Riesua ei näkynyt missään, ja vahtimestari Argus Vorokin loisti poissaolollaan. Heidän äsken käymänsä keskustelu hyökkäyksestä ja Voldemortin mahdollisesta uudelleenpaluusta ei kuitenkaan jättänyt Scorpiuksen mieltä rauhaan. Rosen vakuuttelut Voldemortin uudelleensyntymän mahdottomuudesta tuntuivat lisänneen entisestään hänen omia pahoja aavistuksiaan. Tietysti suurin osa ihisistä ajatteli samalla tavalla kuin RosE. Mutta entä jos kaikki vain takertuivat valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, jonka Voldemortin kukistuminen 25 vuotta sitten oli synnyttänyt. Entä jos hän itse syyllistyi samaan halutessaan niin kovasti uskoa Rosen vakuuttelut. Vai oliko koko Voldemortin uudelleensyntymisen mahdollisuuden pohtiminen ainoastaan hänen ylivilkkaan mielikuvituksensa syytä.

Scorpius ei ollut koskaan pelännyt pimeää, eikä hän ollut milloinkaan pelännyt liikkua yksin öisessä hiljaisessa linnassa. Sillä hetkellä hän oli kuitenkin tyytyväinen kääntyessään viimein käytävälle, jolla sisäänkäynti luihuisen tuvan tiloihin oli. Seinillä palavat soihdut olivat harvassa ja tänä yönä nekintuntuivat valaisevan tavallista heikommin. Syvennykset ja seinien vierustat jäivät paikoin täysin vaille soihduista tulevaa himeää kajoa. Varjotkin tuntuivat tavallista pidemmiltä, eikä Scorpiukselle tuottanut mitään ongelmia kuvitella varjoihin tummia huputettuja hahmoja.

Vihdoin seinänpätkä katosi hänen edestään päästäen hänet pitkänomaiseen matalakattoiseen oleskeluhuoneeseen. Ensisilmäyksellä hän luuli huonetta tyhjäksi, kunnes jokin nyyhkäykseltä kuulostava osoitti hänen olleen väärässä. Hän pyörähti ääntä kohti ja näki lähellä takkaa olevassa nojatuolissa tumman lähes liikkumattoman hahmon. Hän otti empivän askeleen lähemmäksi saaden tuolissa istuvan hahmon ponnahtamaan säikähtäneen oloisena seisomaan ja pyörähtämään häntä kohti.
"Adela?" Scorpius kysyi hätkähtäen.
"Scorpius", tyttö sanoi itkun paksuntamalla äänellä ja syöksyi samassa suoraan hänen syliinsä. Scorpius kietoi täysin yllätettynä kätensä tytön olkapäiden ympärille ja halasi tätä pikaisesti ennen kuin työnsi hänet lempeästi käsivarren mitan päähän nähdäkseen hänen kasvonsa. Tytön pitkät vaaleat hiukset olivat sekaisin ja kasvot kyynelten raidoittamat. Hänen silmänsä olivat itkusta punaiset ja turvoksissa, ja hänen olkapäänsä tärisivät edelleen huonosti pidätellystä itkusta.
"Mitä on tapahtunut?" Scorpius kysyi epävarmasti.
Hän oli viime keväänä seurustellut enemmän tai vähemmän vakavasti Adela Jordanin kanssa muutaman kuukauden, eikä hän kertaakaan sinä aikana ollut nähnyt tyttöä tuollaisena.
"Ministeriön hyökkäys... Minun ve-veljeni Richard...", Adela nyyhkytti katkonaisesti.

Jotakin kylmää ja raskasta tuntui putoavan jonnekkin Scorpiuksen vatsan seutuville. Hän oli käynyt Adelan luona kerran pääsiäislomalla viime vuonna heidän seurustellessaan ja oli silloin tavannut tämän jonkin verran vanhemman veljen, joka työskenteli jästiesineiden väärinkäytön osastolla Albuksen ja Rosen isoisän Arthur Weasleyn alaisena. Hän oli siis luultavasti ollut töissä hyökkäyksen sattuessa.
"Sain tiedon aamulla, ja äiti lähetti kirjeen muutama tunti sitten. Hän sanoi, että Richard kuoli avada kedabraan", Adela sanoi itkunsa lomasta työntäen samalla kyynelistä kastuneen berkamenttirullan hänen käteensä.
Scorpius laski rullan takan vieressä seisovalle pöydälle. Rouva Jordanin lähettämä kirje ei todellakaan kuulunut hänelle, ja hän epäili vahvasti, ettei Adelakaan hiukan rauhoituttuaan toivoisi hänen lukevan sitä. Hän ei kuitenkaan loppujen lopuksi olut Adelalle kovinkaan läheinen ihminen. Heidän viimevuotinen seurustelunsa oli ollut lähinna hauskanpitoa ilman sen syvällisempiä keskusteluja. Hän sattui vain luultavasti olemaan tuttu, joka sattui paikalle sopivaan aikaan. Sitä paitsi Adela ei viihtynyt kovin hyvin heidän tupansa tyttöjen kanssa. Siinä ehkä yksi syy, mikä oli saanut heidät viime keväänä yhteen, ja mikä nyt sai tytön avautumaan hänelle.

Neuvottomana tytön itkun edelleen jatkuessa Scorpius veti viimein Adelan mukaansa lähimmälle sohvalle ja kietoi käsivartensa kevyesti entisen tyttöystävänsä harteiden ympärille.

Hän olisi halunnut lohduttaa tai tehdä edes jotakin tytön hyväksi, mutta tahdikas ja hienotunteinen lohdutus tuntui äkkiä uskomattoman vaikealta. Mitä ihmettä hän voisi sanoa läheisensä menettäneelle ihmiselle.  Hän ei yleensäkään ollut hyvä tällaisissa jutuissa. Albus oli aina ollut heistä kahdesta parempi lohduttamaan ja puhumaan ihmisille silloin, kun heillä oli vaikeaa. Hän tunsi itsensä hetki hetkeltä typerämmäksi ja surkeammaksi ihmiseksi osaamatta tehdä yhtään mitään. Lopulta hän vain tyytyi istumaan hiljaa paikoillaan ja antamaan Adelan itkeä pahaa oloaan pois.

Viimein tyttö vetäytyi hiukan etäämmälle ja pyyhki silmiään hihallaan.
"A-anteeksi. En voinut sille mitään. Tämä kaikki oli vain jotenkin liikaa. Ajattelin vain, ettet ymmärrä väärin. Tai siis ajattelin... Ihan vaan kaverina...", hän sopersi sekavasti katsomatta aivan suoraan Scorpiukseen.
"Joo ei se mitään. Ja niin tietysti. En minäkään ajatellut mitään muuta.", Scorpius vastasi täysin rehellisesti. Äskeinen keskustelu ei ollut halauksesta huolimatta tuntunut hänestä vähimmässäkään määrin romanttiselta.

"Taidan lähteä nukkumaan. Jos vaikka saisi vähän nukutuksi ennen aamua", tyttö sanoi lopulta uupuneella äänellä.
"Hyvää yötä Ade" Scorpius sanoi noustessaan itsekin seisomaan.
He erkanivat enempiä puhumatta kumpikin omiin makuusaleihinsa jättäen oleskeluhuoneen autioksi ja hiljaiseksi. Viimeiseksi ennen nukahtamistaan Scorpius ehti vielä ajatella, kuinka paljon tuhoakuolonsyöjät olivatkaan aiheuttaneet. Kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen yhtäkkinen hyökkäys oli repinyt rikki useamman kuin yhden perheen. Adelakin, joka ei itse ollut millään tavoin osallisena koko tapahtumiin joutui nyt kärsimään kuolonsyöjien takia aivan niin kuin koko hänen muukin perheensä ja kaikkien muidenkin hyökkäyksessä kuolleiden läheiset. Hän ei voinut käsittää, miten jotkut pystyivät tekemään sellaista tarkoituksella tietäen samalla satuttavansa lukemattomia ihmisiä varsinaisen hyökkäyskohteen lisäksi myös sen ulkopuolella.

a/n Sainkin tän kolmannen luvun tarkistettua, viimeisteltyä ja lähetettyä puhelimella kun se kone on vielä siellä huollossa. Tästä tuli vähän noita muita lukuja lyhyempi, mutta en nyt sit alkanu sitä väkisin pidemmäks venyttää. :D Ja suuret kiitokset vielä kahta ekaa lukua kommentoineille. :D

tuuba:
Erinomaisen hyvä fikki - odotan jatkoa innolla!  :D

Asettelu on selkee ja tää on helppolukunen! :)

Jatka samaa rataa! ;)

luku_toukka:
Hmm tää on ihan hyvä ficci ja aihe ainakin mielenkiintoinen. Siitä plussaa!

Silti huomioitavaa olisi, että ficci oli hieman vaikealukuinen. Kirjoitusvirheitä oli paljon ja voisit mielestäni jakaa kappaleita vielä lyhyemmiksi osiksi, sillä jotkut kappaleet olivat tosi pitkiä. Voisit myös huomioida vuorosanojen asettelua. Kannatan ehdottomasti sitä vuorosanojen asettamista eri riveille ja voisit tehdä yhden hahmon repliikeistä ns "oman" kappaleen. Jossain vuorosanoissa oli myös tuplalainausmerkit ja jotkin virkket vähän outoja, mikä oli vähän hämmentävää mut ei vakavaa ;)

Mutta siihen nähden, että tää on sun eka ficcis niin voin sanoo että loistavaa!! Jään luultavasti seurailemaan jatkoa, koska aihe kuitenki sai mut kiinnostumaan ;)

Sielulintu:
Tuuba: Kiitos paljon kommentista! :)
luku_toukka: Kiitos rakentavasta palautteesta! :) Joo yritän korjailla noita sun mainitsemia juttuja seuraavissa luvuissa, ja hyvä kun aihe kuitenkin kiinnosti ja kiva, jos jäät tätä seurailemaan. :D  voisin oikeestaan joku päivä kun on aikaa korjailla noista ekoistakin osista pois niitä virheitä ja jakaa lyhyempiin kappaleisiin XD

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu