Kirjoittaja: Azure
Fandom: (BBC)Sherlock
Ikäraja: max. K-11
Genre: slash, angst ja fluff lähinnä.
Paritus: Jimlock (Jim Moriarty/Sherlock Holmes)
Vastuunvapaus: Näistä herroista kiittäminen on Arthur Conan Doylea, BBC:tä, erityisesti Moffatia ja Gatissia. Minä vain leikin, enkä saa tästä palkaksi mitään.
Osallistuu haasteisiin: Aina eka kerta II (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=38069.0) parituksella Jim/Sherlock, ja Hetslashfemme (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=39198.0) slashparituksella.
A/N: Sherlockia ja slashia, ja vieläpä raapaleina. Olen ylittänyt itseni. :D (Minähän en siis ole raapaleita liiemmin kirjoitellut) Ensimmäinen raapale on kirjoitettu Sherlockin näkökulmasta, toinen Jimin, kolmas Sherlockin jne. Älkää siis hämmentykö.
Varjotanssi
I
(Ensikohtaaminen)
Sherlock
Tuijottaessani Moriartya nyt silmiin, en voi voi olla muistamatta, ettei tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta kun tapaamme. Miten surkuhupaisaa se olisikaan, jos varsinainen ensikohtaamisemme päättyisi meidän molempien (ja Johnin) kuolemaan. Minä muistan ensimmäisen tapaamisemme kuin eilispäivän:
Potkaisen kiukkuisena kiveä. Se ponnahtaa ilmaan ja tippuu taas alas maahan painovoiman vaikutuksesta. Carl Powersin kuolemassa on jotakin hämärää: missä ovat hänen kenkänsä? Miksei kukaan uskonut minua? Ehkä Mycroft auttaisi. Hän on jo aikuinen.
”Minä uskon sinua.”
Pyörähdän ympäri. Poika, ikäiseni, tummat hiukset ja silmät, tyylikäs vaatekerta, varakkaasta perheestä, irlantilainen.
Olen hiljaa.
”Kerron sinulle salaisuuden: Carl Powers murhattiin.”
Hän puoleksi laulahtaa olkansa yli. ”James.”
II
(Eka kerta)
Jim
Sherlock polttaa ketjussa. Sade on kastellut hänen purppuran kauluspaitansa läpimäräksi. Kangas on liimautunut ihoon paljastaen hänen jäntevän selkänsä. Nojaan oven karmiin, odotan kärsivällisenä (kärsimättömänä).
Maailma luulee suuren etsivän ja konsultoivan rikollisen kuolleen. Ja minä odotan yhä, että Sherlock antaa periksi itselleen ja sallii minun lämmittää vuoteen toista puolta.
”Tule sisälle sieltä. Vilustut.”
Sherlock astuu sanaakaan sanomatta takaisin huoneeseen terassilta, kietoo kätensä ympärilleni ja vetää minut kiihkeään suudelmaan. Hänen huulensa maistuvat sateelta ja tupakalta.
”Olet huolissasi terveydestäni – kuinka imartelevaa”, Sherlock toteaa. Virnistän. Vedän Sherlockin paidan kauluksesta uuteen suudelmaan, kaadan hänet mukanani pylvässängylle avaten samalla hänen paitansa nappeja.
Surukin on vain tunne.
III
(Ensimmäinen valhe)
Sherlock
Jim tietää. Näen sen heti, kun hän astuu halvan sveitsiläisen hotellihuoneen ovesta. Parempaankin olisi varaa, muttei kumpikaan meistä halua herättää huomiota. (Morsiussviitti herättää tarpeeksi.)
”Sain mielenkiintoisen tiedon tänään, Sherlock.” Kohotan toista kulmaani ja kaadan kahteen kuppiin viskiä. Omaani en koske, mutta Jim juo lasinsa kerralla. Kaataa itselleen toisen.
”Sinä et sattuisi tietämään mitään katoamisista verkostossani, ethän?”
Sivelen hänen kämmentään peukalollani ja vedän hänet lähemmäs.
”En tietenkään”, vastaan. Yritän suudella häntä. Jim torjuu minut.
”Valehteletko sinä, Holmes?” hän kysyy, venyttäen sanojaan melodiassa.
”En tietenkään, Moriarty.” Hän luovuttaa, nyökkää ja painaa huulensa omilleni.
Seuraavana iltana Kristian Amacher pidätetään henkirikoksista. Vihje saadaan nimettömältä.
sensaatio kiitos kommentistasi. Tästäpä saat luettavaksi viimeisetkin kolme raapaletta (kaksi 100:n sanan yksi tupla) :)
IV
(Ensimmäinen ero)
Jim
”Ole kiitollinen, etten tapa sinua tähän paikkaan!” huudan ja paiskaan sviitin oven kiinni vasten Sherlockin tyynenrauhallisia kasvoja. Se hölmö! Luuliko hän todella etten saisi selville, kuka hävitti verkostoani pala palalta?
Kuulen, kuinka Sherlock pahoittelee aiheuttamaamme häiriötä hotellin virkailijalle sujuvalla ranskalla. Kävelen täsmälleen huoneen keskelle ja mittailen katseellani irtaimistoa.
Peitto ja tyynyt hajoavat yhdeksi sotkuksi sviitin lattialle. Hieno, tummaa puuta oleva pöytä päätyy nurinpäin, yksi jalka katkottuna. Arvokkaan näköinen vaasi hajoaa pirstaleiksi lattialle.
Miten saatoinkaan antaa itseni luottaa Sherlock Holmesiin? Olen ollut niin naiivi: koko tämän ajan Sherlock on pitänyt minua pilkkanaan!
Enkä siltikään voi olla myöntämättä Sherlockin tehneen minulle palveluksen.
V
(Ensimmäinen ”ei tänään kulta”)
Sherlock
Kaksi kuukautta. Kuusikymmentäkolme päivää kuluu Jim Moriartylta siihen, että hän päästää minut takaisin luokseen ilman, että olemme julkisella paikalla tai välissämme on tarkkaan laskettu etäisyys.
Laivalla Tanskasta Ruotsiin Jim on kadonnut omaan hyttiinsä kahdenkymmenenyhden päähän omastani.
Göteborgissa istun Gothia Towers – hotellin huoneessani ja katselen edessäni avautuvaa, Lontoota etäisesti muistuttavaa kaupunkia. Täällä on vain enemmän lunta.
En aluksi kuule koputuksia ovelta ennen kuin ne muuttuvat itsepintaiseksi paukutukseksi ja humaltuneen huudoiksi. Jim kompuroi huoneeseen ja melkein kaatuu päistikkaa naamalleen. Hän tarttuu kiinni käsistäni, ilmassa lemahtaa vanha viina hänen kurottaessa suutelemaan. Työnnän hänet kauemmas, hellästi, istutan sängylle.
”Ei tänäiltana, Jim. Et ole itsesi.”
VI
(Kosinta)
Jim
Taittelen lehden kasaan ja lasken sen liinan peittämälle pöydälle. Nojaudun taaksepäin tuolissani, nautin varjosta, jonka kahvilan ulkoterassia suojaava kangaskatos suo. Sherlock istuu toisella puolella pöytää ja lukee uusinta The Timesia siemaillen välillä kahvikupistaan. Katselen ympärilleni Budapestin hälinässä, naputan sormilla rytmiä polveeni.
Lopulta – ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen – Sherlock laskee lehden käsistään ja kohottaa katseensa.
En jää odottamaan, että hän avaisi suunsa, vaan osoitan hymyillen ohitse kulkevaa nuorta miestä.
”Kerro hänestä”, käsken. Sherlock kohottaa kulmaansa mutta katsoo kumminkin uteliaana nuorukaista.
”Hän on hermostunut – ei, jännittynyt. Innoissaan jostakin. Hänen kätensä käyvät vähän väliä takin taskussa, varmistavat jonkin olevan yhä tallessa. Ehkäpä hän on huumekäyttäjä, mutta ei. Tämä mies ei kajoaisi sellaiseen. Takin taskusta näkyy pieni pullistuma – rasia. Hän on menossa kosimaan tyttöystäväänsä, todennäköisesti hyvin pitkäaikaista sellaista. Nyt hän pysähtyy, vilkaisee kelloaan, katsoo ylös ja huomaa jonkun väkijoukosta. Tyttöystävän.”
Minä nauran, kun Sherlockin päättelemä ”tyttöystävä” paljastuukin vaaleahiuksiseksi mieheksi. Sherlock näyttää pettyneeltä. Tartun hänen käteensä ja virnistän.
”Aw, älä mökötä, kulta. Se oli vain yksi pieni virhe. Mitätön.”
Sherlock ei vastaa. Sen sijaan hän laskee pöydälle forintteja, ja vetää minut mukaanaan pois kahvilasta.
~
Kohottaudun kyynärpäideni varaan sängyllä.
”Olisitko sinä valmis siihen?”
Sherlock kohottaa kulmiaan.
”Mihin?”
”Vihkivalaan.”
Sherlock virnistää. ”Oliko tuo kosinta, Moriarty?” Näytän vastauksen.
Loppusanat: Vau, pitkästä aikaa jotain, jonka oikeasti kirjoitan loppuun asti. :D Näistä kahdesta on yllättävän vaikea kirjoittaa, ja mulla on sellainen tunne, että herrat hieman ooc saattavat ollakin. Ite en ole tyytyväinen viimeisiin kahteen raapaleeseen. Johtuneeko siitä, että näiden kirjoittamisella on muutama kuukausi väliä, kun tuntuu etten saanut näissä samanlaista otetta kirjoittamisesta kuin ensimmäisten kanssa. Mielipiteet, niin risut kuin ruusutkin otetaan mielellään vastaan!
Kiitos kun luit :)