Originaalit > Sanan säilä

Tyhjää (täynnä) • S • yksinäinen joulu, kertoja(/Joonatan) & Sulo-kissa • 3,5-raapale

<< < (2/3) > >>

Vuorna:
Iltapäivää ja isot onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Pidän erityisesti sun originaaleista, joten niiden joukosta oli helppo lähteä etsimään jotain kivaa. Kissa, joulu, yksinäisyys ja sulkuotsikko houkuttelivat minut tämän pariin, enkä kyllä pettynyt laisinkaan. Sattumalta olen erotekstejä lukenut viime aikoina useampiakin, ja tämä oli oikein kivasti erityyppinen kuin ne viimeisimmät lukemani.

Tyhjyys on vallan mainio tunne kuvailemaan eron jälkeisiä tuntemuksia, ja olit erinomaisesti saanut kertojan fiilikset välitettyä. Tykkäsin kovasti myös siitä, miten tyhjyys tuli esille tavallaan monella eri tasolla – niin kertojan tunteissa kuin sitten kaksion tyhjissä nurkissakin. Tämän tunnelma oli surumielisen haikea, mutta kuitenkin loppujen lopuksi tietyllä tapaa lohduttavakin. Vaikka Joonatanin ja kertojan ero on selkeästi ollut kertojalle musertava, se tuntuu silti oikealta ratkaisulta ja semmoiselta, että siitä voi myös selviytyäkin. Sulo-kissa ilahdutti aivan valtavasti ja minusta tuo huomio siitä, että kertoja oli ikään kuin unohtanut Sulon, oli oikein oivallinen. Ja siis ai että, omissa oloissaan viihtyvä kissaherra tuli kuitenkin lohduttamaan surevaa omistajaansa! Uskomattoman hieno ja hellyyttäväkin lisäys tähän.

Lopun itkuun puhkeaminen tuntui minusta ennen kaikkea katharttiselta, tavallaan käänteenä parempaan päin. Jäi semmoinen fiilis, että Sulon hellyydenosoitus auttoi tönäisemään kertojan ns. paranemisprosessin alkuun. Kokonaisuutena tämä oli erinomainen teksti, raapalemitta sopi tähän mainiosti ja tässä oli valtavan paljon kaikkea hienoa. Pitää selkeästi lukea enemmän tekstejä, joissa seikkailee kissoja, se näyttäisi nimittäin piristävän vaikka kuinka. Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, tämä oli kaikessa haikeudessaan todella kaunis teksti!

Fiorella:
Tämä oli tosi herkkä ja puhutteleva tarina yksinäisyydestä. Ja raapalemitasta huolimatta niin ehjä, siinä tuli esiin kaikki tarpeellinen. Tämä teksti loihti tunnelman ja mielikuvan niin vahvasti silmien eteen, että sen ihan eli mukana.

Oli todella suloista, että kisu tuli pelastamaan yksinäisen kertojan tyhjyytensä keskeltä. Vuornan tavoin minäkin koin, että kissan aikaansaama tunnereaktio ja kyyneleet aloittivat toipumisen prosessin ja jäi tunne, että tästä elämä sitten taas jatkuu, kun viimein päästään eteenpäin siitä kaipauksen kierteestä. Ihana haikean kaunis teksti!

marieophelia:
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :) Maininta kissasta päähenkilönä houkutteli minut avaamaan tämän tekstin ja lukiessa ilahduin, että tässä oli tällainen hurt/comfort-rakenne, jossa kissa toi lohtua.<3 Mulla oli itselläni hieman vastaavanlainen tilanne juuri nyt vuodenvaihteessa: oltiin eron partaalla puolisoni kanssa ja olin hyvin onneton, sitten eräällä iltakävelyllä eräs naapurustossa asuva ylpeänoloinen kissa, joka ei ole koskaan osoittanut mitään mielenkiintoa minua kohtaan, halusikin yhtäkkiä olla ystäväni. Ehkä eläimet vaistoavat, kun on oikein surullinen.

Tässä tarinassa on todella hyvin kuvattu päähenkilön tyhjyyden ja onttouden tunnetta. Erityisesti ammottavat eteiset ja kaikuvat kammiot on hieno vertaus. Vaikka itsekin mietin tarinaa lukiessa, miten eroon on mahdettu päätyä, huomasin, ettei teksti tunnelman puolesta oikeastaan kaivannut erityistä taustatarinaa. Luulisin eron aina tuovan mukanaan onttoutta, vaikka se olisikin yhteinen päätös, elämä muuttuu kuitenkin niin rajusti. Koen myös, että jokainen suhde tarvitsee suruajan, jotta siitä pääsee kunnolla yli.

Teksti oli lopulta hyvin lohdullinen, tosiaan hieman katharttinen, kuten Vuorna sanoi. Vaikka asunto ensin tuntui tyhjältä, kolkolta ja melkein kuolleelta, siellä oli kuitenkin yhä elämää ja lohtua.

Kiitokset!

Angelina:
Siis voe elämä miten samaistuttava teksti tää oli! Mietin alusta asti tätä lukiessani ja ihan loppumetreille asti että "Niinpä!", "Joo, just tolta se tuntuu", "JEP", "MOOD" ja kaikkea muuta yhtä järkevää :D Juurikin tuo, miten huomaa että mitä kaikkea puuttuu. Ne olohuoneen nurkassa olleet maalaustelineet ja keinutuolit, peilikaapissa nököttäneet purnukat jne. Auts.


--- Lainaus ---Tyhjillään oli minun sydämenikin. Siihen sattui, voi kyllä, mutta mitään siellä ei ollut – ammottavat eteiset ja kaikuvat kammiot vain.
--- Lainaus päättyy ---

Tämäkin, voi että. Kyllä, niin samaistuttavaa. Sulla on kyllä todella upea taito kirjoittaa todella aitoja ja samaistuttavia tekstejä!


--- Lainaus ---Minä suljin silmäni keinutuolin haamulta, upotin käteni ystäväni turkkiin ja itkin.
--- Lainaus päättyy ---

Been there, done that ♥♥♥ Tää loppu oli kuitenkin onneksi ihana, vaikka päällimmäisenä mieleen jäikin melankolisuus. Eläinystävät on kyllä niin tärkeitä ja yleensä just aina paikalla silloin, kun niitä eniten tarvitsee. Meenpä tästä rapsuttelemaan omaa lattialla kuorsaavaa pöhköäni <3

Linne:
Kommenttikampanjasta moi!

Etsiskelin jotain iltaluettavaa ja valitsin tämän siksi että olit merkinnyt tämän itsellesi tärkeäksi tekstiksi. Ajattelin että tässä on varmasti merkityksellinen sanoma ja niin olikin!

Alku tekstissä on hirmuisen surullinen ja kaikki nuo pienet yksityiskohdat kuten keinutuolin haamu vain korostavat sitä. Pimeä synkkä joulukuu sopii tunnelmaan hyvin ja korostaa lohdutonta yksinäisyyttä. Samoin nuo synkät piirustukset luovat kuvan särkyneestä sydämestä.

Mutta sitten Sulo! Pelastus kissan muodossa on hyvin tervetullut ja tekee hyvää sydämelle. Ihana nähdä miten pieni asia kuten kissan hellä ele lohduttaa ja luo valoa tulevaisuuteen.

Kirpeänkaunis teksti, pidin kovasti!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu