Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Zino - 25.05.2008 21:05:27
-
Title: Harmaa iltapäivä
Author: Zino eli minä
Disclaimer: Eiköhän nämä Nintendolle kuulu
Pairing: Zelda x Link & Link x Sheik
Rating: PG-11 (K-11)
Genre: Romance
Fandom: The Legend of Zelda Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
Summary: Zelda erehtyy kysymään kenestä Link tykkää...
A/N: Tästä piti tulla alunperin huumorificci, mutta loppujen lopuksi toisin kävi. Paikkojen nimet säilytin englanninkielisinä, mutta osa nimistä, kuten (Hero of Time, ja Hero) on suomeksi...Eikä tämä ole edes betattu, jotan virheitä varmasti on. (Kielioppitunnit on menny ohi korvien...) Ja ensimmäinen pelistä kirjoitettu ficci meikäläiselle.. ^^
OSA 1
Prinsessa Zelda katsoi ulos linnan suurista ikkunoista. Näky oli ankea. Pilvet olivat vallanneet Hyrulen taivaan, eikä sinistä näkynyt juuri missään harmaan massan joukossa. Raskaat sadepisarat putoilivat maata kohden ja jossain Death Mountainin yllä salamoi ja jyrisi. Prinsessa huokaisi. Vaikka Ajan Sankari olikin päihittänyt Ganondorfin jo vuosi sitten, tämä ikävän harmaa iltapäivä toi kovasti mieleen ajan, jolloin Ganondorf oli ollut vallassa. Ikkunasta alkoi pian olla vaikea erottaa mitään sateen vuoksi, joten Zelda joutui riistämään katseensa irti linnan ulkopihasta.
Hänellä ja muutamalla muulla hovinjäsenellä oli ollut kokous Ajan Sankarin kanssa. He olivat puhuneet Hyrulen tulevaisuudesta sekä maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista Kakariko Villagessa. Oli sovittu, että Sankari menisi auttamaan kyläläisiä ahdingossa, sekä valvomaan että apu menisi sitä tarvitseville. Zelda katsahti taakseen ja näki Sankarin katselevan mietteissään ulos toisesta kuninkaallisesta ikkunasta. Vihreänuttuinen nuorukainen ei näyttänyt tavalliselta iloiselta itseltään. Zelda oli pakottanut hänet jäämään linnaan sateen ajaksi. Eponallakaan ei olisi hätää, se saisi levätä kuninkaallisessa tallissa. Tietenkin poika oli vastustellut alkuun ajatusta, mutta Zeldan väläyttäessä tuiman kuninkaallisen katseensa, tämä oli luovuttanut.
Jos totta puhuttiin, Zelda nautti vihreänuttuisen sankarin, Linkin, seurasta. Prinsessa päästi harvoin, Impan lisäksi, ketään lähelleen, mutta Link oli poikkeus. Jo ensitapaamisesta lähtien pojan rohkeus, ja lämmin sydän olivat tehneet Zeldaan vaikutuksen. Joskus tärkeissä palavereissa, joissa Link oli mukana, Zelda saattoi unohtua katselemaan poikaa jopa tuntikausiksi. Hänen silmänsä syöpyivät Linkin kristallinsinisiin silmiin sekä tämän hohtavan kultaiseen tukkaan. Link oli todellinen sankari. Juuri sellainen, mitä tämä valtakunta oli tarvinnut…mitä hän oli tarvinnut, Zelda usein ajatteli itsekseen. Prinsessa oli luullut pystyvänsä salaamaan mielenkiintonsa Linkiä kohtaan, mutta Impa oli huomannut asian heti kättelyssä. Eikä Zelda ollut koskaan osannut valehdella Impalle, niinpä hän oli joutunut myöntämään palavan rakkautensa Linkiä kohtaan.
Linkistä puheen ollen… Zelda katsahti taas poikaan, joka vain jatkoi tuijottamista ikkunasta ulos. Ilme hänen kasvoillaan näytti kovin ankealta. Zelda empi hieman, mutta otti sitten muutaman askeleen istahtaen punaiselle samettipäällysteiselle päiväpeitteelle, joka peitti suurta mahonkista parisänkyä. Link ei kääntynyt katsomaan prinsessaa, jatkoi vaan mietteissään tuijotusta ulos ikkunasta. Zelda istui hetken vaiti sängyllä ihaillen Linkin profiilia takaapäin. Sitten hän puhui:
”Link?” Ei vastausta.
”Link?” Zelda sanoi jälleen, nyt hieman voimakkaammin.
Kesti hetken ennen kuin poika hänen edessään reagoi kääntyen tyttöön päin. ”Niin arvon prinsessa?”
Zelda naksautti kieltään. ”Enkö ole pyytänyt sinua kutsumaan minua Zeldaksi. Olen ystäväsi, enkä mikään prinsessa.”
Link punehtui hieman. ”Anteeksi prinsessa.. öö Zelda” hän sanoi kumartaen pienesti.
Zelda pyöräytti silmiään.
Link seisoin edelleen kysyvä ilme kasvoillaan katsoen Zeldaa, joka avasi suunsa kysyen: ”Mikä hätänä Link? Näytät kovin masentuneelta tänään? Vai olenko vain niin kurjaa seuraa…” Link hätääntyi nähdessään Zeldan masentuneen ilmeen, jota tämä kuitenkin vain näytteli. Poika huitoi vimmatusti käsiään ja koetti selittää. ”Ei, ei, ei! Vika ei ole lainkaan teiss..sinussa!” Zelda naurahti, Link näytti niin huvittavalta anteeksipyydellessään. ”Minähän vain vitsailin Link. Vaikka olenkin kuninkaallinen, on minullakin huumorintajua..” Zelda mutisi hymyillen rohkaisevasti pojalle. Sitten hän vakavoitui ja nousi sängyltään kävellen Linkin viereen. Tyttö laski kätensä pojan olkapäille kääntäen päänsä kohti Linkin kasvoja.
”Tiedäthän sinä Link, että vaikka oletkin tämän maan sankari, ei sinun tarvitse kantaa kaikkia huolia itseksesi. Voit kertoa minulle mitä vain, olen melko varma pystyväni auttamaan sinua.” Zelda puhui vakaasti katsoen syvälle Linkin silmiin.
Poika hymähti pienesti ja näytti nololta. Tämä oli asia, jota hän ei olisi halunnut kertoa kellekään. ”Äh.. ei se ole mitään tärkeää.. oikeastaan… aika noloa…” Link sopersi katsomatta prinsessaan. Zeldaa hymyilytti Linkin punastuessa. Tämä oli kuin mikäkin pahainen koulupoika. Prinsessa naurahti ja pukkasi poikaa leikkisästi kylkeen. ”Ettei vain suurella sankarilla olisi sydänsuruja?” Tietenkin Zelda vain härnäsi Linkiä. Vaikka sankari olikin urhoollinen ja loistava persoona, oli kuitenki asioita joita Link ei ymmärtänyt. Ja yksi niistä oli rakkaus. Tietysti Link osasi rakastaa, ja rakastikin monia, mutta vain ystävänä. Pojalta näkyi puuttuvan kyky ymmärtää intohimoista rakkautta. Zelda muisti joskus koettaneensa selittää suudelman merkitystä pojalle, mutta tämä oli ollut liian kiinnostunut kärpäsessä ikkunassa. Usein Zelda mietti, miten voisi ilmaista tunteensa pojalle, niin että tämä ymmärtäisi. Joskus hän vielä onnistuisi saamaan Linkin ymmärtämään suudelman voiman. Zelda ei voisi kerta kaikkiaan päästää käsistään Linkin vetäviä huulia… ne näyttivät niin hyvältä. Ja hän oli sentään Prinsessa! Olisi hänen etuoikeutensa saada koskea pojan huuliin ensimmäisenä. Zelda tunsi pienen punan nousevan kasvoilleen ja hätisti jälleen kerran moiset ajatukset pois päästään keskittyen jälleen Linkiin. Poika näytti entistä punaisemmalta ja haroi vaivaantuneena hiuksiaan. ”Heheh… nyt kun otit asian puheeksi…” hän selitti vaivaantuneella äänensävyllä. Zelda tyrmistyi. Hän ei voinut uskoa mitä oli juuri kuullut. Hänen Linkillään, Ajan Sankarilla, oli sydänsuruja!
Prinsessa vaipua jälleen kerran ajatuksiinsa järkyttyneenä. Hän oli omasta mielestään pitänyt Linkin toimeliaana kaikki nämä vuodet. Ei hänellä ollut voinut olla aikaa tavata tyttöjä. Zelda oli järjestänyt asian niin. Oliko hänen suunnitelmansa kuitenki pettänyt. Zelda tiesi LonLon Ranchin omistajan tyttärellä, Malonilla, olevan jotain vispiläkauppaa Linkin kanssa. Mutta Sankari olisi sanonut Malonin olevan hänelle vain ystävä… Vai oliko syyllinen sittenkin Zora Prinsessa Ruto? Hehän olivat tavallaan kihloissa. Zeldan hengitys alkoi salpaantua omista ajatuksistaan. Oliko joku vienyt hänen tulevan prinssinsä? Oliko Linkin huulien neitsyys poissa? Kauhuissaan Zelda tarttui Linkiä tämän molemmista olkapäistä.
”Link, on… onko sinulla joku toin.. äää, tyttö?” Zelda kysyi silmäkulmat kyynelissä.
Link oli lievästi sanoen yllättynyt Prinsessan reaktiosta.
”Tyttö? Ei…” hän vastasi ja näki kuinka Prinsessa helpottui silminnähden huomattavasti.
”Mukava kuulla.” Zelda hymyili, joskin Linkin mielestä hieman tekopirteästi.
Vaikka Zelda olikin helpottunut kuullessaan, ettei Linkillä ollut naishuolia, se ei poistanut sitä tosiasiaa, että hänen sankarillaan oli kuitenkin sydänsuruja. Hän vilkaisi ja näki jälleen Linkin masentuneen näköisenä. Zeldan sydäntä kouraisi. ”Link, kerro. Voin auttaa.” Hän hymyili pojalle. Link epäröi hetken, mutta kertoi sitten prinsessalle, joka hymyili hänelle kannustavasti: ”Minä… tuskin voit auttaa minua tässä. E-en tiedä mitä tehdä. Tämä on paljon pahempaa kuin ne hirviöt, mitä vastaan olen elämäni aikana taistellut. En ole… koskaan tuntenut näin. Jalkojani heikottaa aina kun nään hänet, sydämeni takoo, poskia alkaa kuumottaa. Mutta hän vain…katoaa. Tulee aina auttamaan minua, mutta katoaa sitten. Enkä tiedä mistä hänen löytää… tai mitä pitäisi tehdä.” Link lopetti surkeana kääntäen katseensa takaisi ikkunaan.
Zelda katseli masentunutta poikaa. Hän ei ollut koskaan nähnyt Linkiä tuossa tilassa. Vaikka se särkisi hänen kuninkaallisen sydämensä, hänen oli pakko auttaa Linkiä. Tämä oli tehnyt niin paljon hänen ja valtakunnan hyväksi. Oli takaisinmaksun aika. ”Kuulostaa siltä, että olet aivan tosissasi… rakastunut” tyttö sanoi pientä surua äänessään. Link ei kuullut tätä sävyä ja väläytti pienen hymyn tytölle, joka jatkoi, ”olen varma voivani auttaa, olenhan sentään Prinsessa”. Link kääntyi ympäri kohdaten Zeldan jälleen kasvoista kasvoihin.
”Kiitos, olet todellinen ystävä.”
Poika katsoi hetken tytön lämpimiä silmiä heilauttaen päätään hieman lähemmäksi tyttöä. Zelda värisi läheisyyden tunnusta. Tyttö tunsi sydämensä lyövän tiheään, kun poika kuiskasi hellästi tytön korvaan: ”Sheik”.
- - -
Zelda ei hetkeen tajunnut mitään. Hänelle riitti, että Link oli hänen lähellään, niin lähellä, että Zelda pystyi kuulemaan pojan sydämenlyönnit. Hetken huuman jälkeen tytön aivot alkoivat prosessoida Linkin sanoja. Prosessointi kesti vain sekunnin murto-osan. Zeldan silmät revähtivät auki ja hän kompuroi pari askelta poispäin nolonnäköisen Linkin luota. Prinsessa toisteli äänettömästi juuri kuulemaansa nimeä. Linkin ilme synkkeni ja hän kääntyi lähteäkseen, mutta Zelda tarttui poikaa nopealla kädenliikkeellä hihasta. ”Link… sinä… Shekiä?” Tyttö nielaisi katsoessaan Linkiä, joka ei enää katsonut takaisin, nyökkäsi vain pienesti. Zelda vajosi ajatuksiinsa.
Link rakasti Sheikiä. Ei häntä, mutta kuitenkin häntä. Sheik oli mies, hän oli nainen. Sheik piti yöstä, hän päivästä. He olivat eri persoonia, mutta kuitenkin yksi henkilö. Sheik oli hänen alter egonsa. Impan avulla Zelda oli oppinut Ganondorfia piileskellessään muuttamaan itsensä yhdeksi Sheikoista, Sheikiksi. Myös Zeldan persoonallisuus muuttui sukupuolen ja ulkonäön lisäksi. Zeldalla ei ollut Sheikin muistoja, eikä Sheikillä Zeldan. Vain pieni osa Zeldasta tajusi olevansa toinen ihminen. Niin pieni, että hän pystyi juuri ja juuri muuttumaan omaksi itsekseen tehtävänsä suoritettua. Muutoin muutos oli lähes täydellinen.
”Tämäpä ongelmallista…” Zelda huokaisi hiljaa.
Link rakasti miestä, jota ei ollut oikeasti olemassa. Prinsessa istahti takaisin sängynpäälle ja käänsi katseensa pienesti hymyillen Linkiin päin, joka katseli arasti Zeldaa. Link ei ollut hyvä puhumaan tunteistaan, tai ylipäänsä tästä ”rakkaus” –jutusta, mistä Zelda kovinkin jaksoi jauhaa pitkinä iltoina. Link ei ollut varma, miltä rakkauden pitäisi tuntua. Ei hän tiennyt miten rakastumisen olisi pitänyt tapahtua tai miten olisi pitänyt toimia. Se oli vain sattunut hänen kohdalleen. Ensimmäistä kertaa Linkin elämässä. Hän ei ollut varma oliko täysin normaalia rakastua mieheen. Zeldalla oli tietysti paljon mieskosijoita, mutta hän olikin tyttö. Link oli poika. Hän ei tiennyt mikä oli saanut hänet rakastumaan juuri Sheikiin, mutta Link tiesi, että se oli voimakkainta mitä hän oli ikinä tuntenut.
Zelda katseli Linkiä joka näytti katsovan häntä, mutta oli todellisuudessa vaipunut ajatuksiinsa. Jos kyse ei olisi ollut Linkistä ja tilanne olisi ollut vähemmän hämmentävä, Zeldaa olisi ehkä huvittanut. Mutta juuri nyt Zeldan painiskeli ajatustensa kanssa. Hän ei ollut varma mitä hänen olisi pitänyt sanoa tai tehdä seuraavaksi. Olisiko hänellä sydäntä paljastaa rakkaimmalle ystävälleen, ettei hänen elämänsä rakkautta ollut olemassa. Että Sheik oli vain illuusiota, hänen luomansa hahmo. Mutta nähdessään Linkin kasvot Prinsessa tiesi ettei voisi tehdä sitä. Hän voisi vain… ”Link,” Zelda aloitti nousten ylös ja suoristaen samalla pitkän mekkonsa. "Sheik on linnan alakerrassa”.
-----
A/N:Hohhoh, jos joku lukee tätä niin lisää tulee. Tai no tulee jokatapauksessa, vaikka ei kukaan lukisikaan. ;D
-
Alku ainakin vaikutti tosi hyvältä. ^^ Lisää odottelen.
-
WOOOOO!
Huippu juttu, vaikka en tunne näitä tyyppejä ollenkaan enkä tiiä mitään, mut silti!! :D Haluu jatkoa! Pakko sanoo yks juttu. Siitä Zeldasta tuli ihan sä mieleen.. tai se muistutti ihan sua. :P
-
Raesokeri -kiitos kiitos kommentista. ^^ Juu,lisää yritän kirjoitella.
Sonata_ -Zelda muistuttaa mua? Ok.. ;D
-
Piti kommentoida vähän aikaisemmin, mutta nyt oli vasta aikaa.
Pikkuveli on ahkerasti Zeldaa pelaillut, ja minä ihkuttanut vierestä Sheikiä ja Linkiä ja Sheik/Linkiä. ;D Ihanaa, etten ole ainoa. Olin kuolla koulussa, kun huomasin, että joku oli pistänyt Finiin Zelda-ficin. Jesh! En olekaan ennen törmännyt ainakaan suomenkieliseen Zelda-ficciin.
Ja sitten itse ficistä... Kiva tyyli sinulla, enkä huomannut virheitäkään ja idea vaikutti mukavalta. Aww... Link on niin ihana, kuin joku murkkuikäinen poika (tavallinen poika :)).
Järkevä palaute jäi kesälomalle smaan aikaan kuin minä. Aion ehdottomasti lukea tulevat osat. Odotan innolla jatkoa, eli pistäpä tulemaan.
-
Diamond Jei! Lisää LinkSheik -faneja! ;D Minäkään en ole suomiZelda tarinoita vielä onnistunut löytämään, jotan oli pakko alkaa kirjoittaa omaa. ^^ Mutta kiitoksia paljon kommentista, ja jatkoa tulee nyt tässä. ^^
Osa 2
Sheik oli ollut lapsesta saakka huono näyttämään tunteitaan. Tosin hänellähän ei edes ollut ollut oikeaa lapsuutta. Se rajoittui Zeldan ja Impan hänelle luomiin muutamiin muistikuviin. Ne kuulemma tekivät Sheikistä inhimillisemmän, niin he olivat sanoneet. Mutta Sheik tiesi sen johtuvan vain puhtaasta säälistä, jotta Sheikin ei tarvitsisi tuntea itseään puhtaasti keinotekoiseksi. Kaiken lisäksi nämä muistot olivat traagisia. Niiden mukaan Sheikin äiti oli kuollut sotilaiden hyökätessä hänen kotikyläänsä. Sheikin isästä muistot eivät sanoneet mitään. Ehkä hyvä niin. Vaikka Sheik halusi tuntea itsensä oikeaksi, hän tiesi sen olevan väärin. Hänhän oli vain Ganondorfin tuhoa ajatellen luotu teos, joka näytti kyllä oikealta, mutta oli oikeasti vain komea ulkokuori. Aina Zeldaksi muuttuessaan Sheik ikään kuin ”nukahti” ja heräsi sitten Zeldan taas muuttuessa häneksi. Sheikillä ei ollut muistoja ajasta jolloin hän oli Zelda, tai pikemminkin kun Prinsessa oli oma itsensä. He eivät kommunikoineet keskenään. Impa kertoi Sheikille kaiken tarvittavan tiedon ja mitä tämän tuli tehdä. Sheikin tuli noudattaa tiukasti annettuja ohjeita, sillä ylimääräinen hölmöily saattaisi kostautua Zeldalle ja sitä myöten koko kuningaskunnalle. Prinsessan ”valeasu” ei myöskään saanut paljastua Sankarille, tai tämä olisi vaarassa. Noudatettuaan annettua käskyä, Sheikin tuli kadota DekuNutin räjähdyksen varjoon, takaisin uneen.
Soturin yleisin tehtävä oli mennä temppelille minne Sankarikin oli suuntaamassa, opettaa hänelle temppelin laulu, antaa ehkä pari neuvoa, kiittää siihenastisesta suorituksesta ja lähteä. Hänellä ei ollut koskaan aikaa tutustua kunnolla tähän Sankariin, Linkiin, johon kaikki tuntuivat niin kovin luottavan. Mutta Sheik ymmärsi kyllä hyvin miksi. Vaikka Sheik ei ollut oikea, Linkin hänelle suoma hymy sai Soturin tuntemaan itsensä normaaliksi olennoksi, samanlaiseksi kuin kaikki muutkin. Siksi hän nautti Sankarin katselemisesta, se oli kuin elinvoimaa hänelle. Mutta liian tuttavalliseksi Sheik ei sentään ryhtynyt. Hän oli Sheikah, yksinäisyyden soturi. Impan mukaan Sheikat mietiskelivät ja meditoivat yksinäisyydessä kasvattaen voimiaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Siksi hänen oli pidettävä väliä Sankariin, piilotettava tunteensa ja hymynsä.
Ulkoapäin Sheikistä oli vaikea sanoa mitään. Hänen kasvonsa olivat lähes kokonaan valkean kääreliinan peitossa. Kääreiden seasta erottui vain tummanpunainen silmä, joka tarkkaili herkeämättä ympäristöä. Silmä loi ympärilleen tuimia katseita, joita ne harvat ihmiset, keitä Sheik oli tavannut, pelkäsivät suunnattomasti. Sheik ei välittänyt siitä. Mitä vähemmän hän joutuisi olemaan kanssakäynnissä muiden kanssa, sitä vähemmän hän voisi vahingossa paljastaa. Eikä ystävistä olisi muutenkaan hyötyä, olisivat vain tiellä. Aluksi Sheikin aika oli ollut lyhyt, mutta Ganondorfin voimistuessa, Zelda oli joutunut muuttamaan itsensä yhä useamman kerran soturimieheksi estääkseen elinpaikkaansa paljastumatta. Sitten oli tullut aika jolloin Ajan Sankari oli kukistanut vihollisen ja Sheik oli nähnyt päivänvalon viimeisen kerran. Prinsessan oli ollut taas turvallista olla oma itsensä, eikä Sheikiä ollut enää tarvittu.
Niinpä tämä oli lievästi yllättynyt nähdessään taas Impan edessään. Pitkän poissaolon jälkeen Sheikin pää tuntui hieman tokkuraiselta, eikä hän hetkeen tiennyt tilanteesta juurikaa mitään. Impa työnsi miestä eteenpäin kohti yläkertaan vievää ovea selittäen samalla Sheikin tehtävänä tällä kertaa olevan vain Sankarin kuuntelu. Sheik ei taaskaan saanut paljastaa mitään ja puhetta hänen ja Zeldan välisestä yhteydestä oli varottava.
Link käveli hermostuneena ympäri suurta huonetta. Hänen sydämensä pamppaili kiihkeästi ja kädet hikosivat tarpeettoman paljon. Link oli yrittänyt saada Zeldaa luopumaan ajatuksesta tuoda Sheik huoneeseen. Mutta Sankari oli epäonnistunut surkeasti. Hän ei ollut koskaan pystynyt muuttamaan Prinsessan mieltä. Link tuskaili itsekseen, mitä hänen pitäisi sanoa Sheikille. Oli kulunut vuosi siitä kun he olivat viimeksi tavanneet. Ei ollut edes varmaa muistiko Sheik Linkiä. Sankari oli myös epävarma suhteestaan Sheikiin. Hän toki kutsui heitä ystäviksi, mutta tarkemmin ajateltuna Sheik oli sanonut hänelle vain muutaman lämpimämmän sanan. Toki hänen avustuksellaan Link oli läpäissyt temppelin toisensa jälkeen… He olivat lyöneet hirviöitä yhdessä, soittaneet yhdessä… Syvällä Linkin sisällä lepäsi muisto, jota hän usein mietti. Sinä iltana Fire Temppelin ulkopuolella Link oli rakastuntu Sheikiin.
Link oli saapunut Death Mountainille, jonka juurella Sheik oli häntä odottanut. Link pystyisi menemään vuoren sisälle vasta aamulla, jolloin nuori Goron tulisi antamaan hänelle Goron Tunicin, joka kestää kuumuutta. Link ajatteli viettää yön vuorenjuurella, jolloin hän ei menettäisi mahdollisuutta tavata Goronia. Poika asettui mukavasti suuren kiven juureen laskien miekkansa ja kilpensä maahan, antaen näin tilaisuuden keholleen levätä. Hän odotti Sheikin taas opettavan laulun ja lähtevän sitten. Mutta Linkin yllätykseksi, Sheik istahti Sankaria vastapäätä olevalle kivelle huokaisten hiljaa. Kumpikaan ei sanonut sanakaan, Sheik näytti katsovan taivasta kohden, joka oli ollut pilvien peitossa Ganondorfin valtaannoususta saakka. Link kuitenki aavisti, ettei Sheik oikeasti taivaasta välittänyt, kuunteli vain mahdollista vaaraa. Sankarin silmät harhailivat hetken kivisessä ja karussa ympäristössä, kunnes ne kohtasivat Sheikin kasvot. Link tutki kasvoja tarkkaan. Yleensä Sheik viipyi Linkin luona vain hetken, joten Sankarilla ei ollut koskaan ollut tilaisuutta katsoa Sheikiä tarkemmin. Vasta nyt Link huomasi miten komea Sheik oli. Tämän punaiset silmät hehkuivat nuotion loimussa, joka lepäsi heidän välissään. Ne hiukset jotka näkyivät hatun ja kääreiden alta hehkuivat kilpaa liekkien kanssa. Link tunsi hengityksensä juuttuvan kurkkuun. Hän ei ollut koskaan tuntenut erityistä vetoa kehenkään, ei edes Prinsessaan. Zelda tuntui pojasta enemmän isosiskolta. Tosin hän ei ollut nähnyt tyttöä aikoihin, joten alkoi olla vaikea sanoa tästä mitään. Mutta katsellessaan siinä Sheikiä Link tunsi kuinka hänen sydämensä löi muutaman ylimääräisen tahdin. Hänen katseensa siirtyi kasvoista alaspäin Shekin rinnan kohdalle. Soturilla oli yllään erittäin tiukka sininen puku, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Link pystyi erottamaan Sheikin rintalihasten muodot selvästi puvun läpi. Sankari nielaisi tajutessaan katseensa siirtyvän vieläkin alaspäin… Linkin kasvoja alkoi kuumottaa, eikä sillä ollut mitään tekemistä lähellä leimuavan tulen kanssa. ”Oletko valmis seuraavaan koetukseen, Ajan Sankari?” Link nosti nopeasti katseensa takaisin Sheikin kasvoihin. ”Kyllähän sitä aina… valmiina ollaan.” Link kangerteli nolona omasta ajatusmaailmastaan. Ei hän koskaan ollut täysin valmis, mutta ajatus paremmasta sai hänet jaksamaan. Sheik katsoi Sankaria suoraan silmiin. Punainen kohtasi sinisen. Link tunsi sydämensä lyövän entistä tiheämpään. Hän oli juuri aikeissa sanoa jotain, mutta Sheik alkoi soittaa kaunista sävelmää harpullaan, jonka hän oli juuri kaivanut repustaan. . .
Ovi avautui hiljaa, niin hiljaa ettei Link kuullut sitä. Hän oli liian kiireinen muistellessaan Sheikin kanssa viettämäänsä iltaa vuorella.
”Sinulla oli asiaa?” Kuului miehisen karhea ääni oven suusta.
Linkin silmät rävähtivät auki, hän ei ollut vielä valmis tähän. Kuitenki poika pakottautui kääntymään ympäri ja kohtaamaan Sheikin kasvoista kasvoihin. Link nielaisi nähdessään Soturin. Tämä näytti täsmälleen samalta, kuin vuosi sitten, kun he olivat eronneet viimeisen temppelin jälkeen. Kumpikin seisoi hetken paikoillaan sanomatta sanaakaan. Link ei tiennyt mitä sanoa, ja Sheik odotteli edelleen vastausta edelliseen kysymykseensä. Kun alkoi näyttää siltä ettei Ajan Sankari vastaisikaan, Sheik kysyi uudelleen: ”Sinulla oli kuulemma jotain kerrottavaa minulle?” Link näytti heräävän transsista, johon oli joutunut nähtyään Sheikin.
”Asiaa? Asiaa… asiaa…uh.. kai minulla oli sinulle asiaa.” Link sanoi kangerrellen.
Hän alkoi tuntea olonsa hieman epävarmaksi. Hän ei ollut ehtinyt miettiä miten ”asiansa” esittäisi Sheikille, ilman täydellistä itsensä nolaamista. Link oli sankari, hänen aivonsa toimivat hyvin hirviöitä vastaan, mutta kun kyse oli tunteista, toiminta Linkin päässä jäätyi auttamattomasti. Yleensä tyttöjen (varsinkin Prinsessa Ruton) lähentely-yritykset päätyivät Linkin panikointiin ja karkuun juoksemiseen. Tämä oli asia, josta Sankari ei ollut niin kovin ylpeä. Ei se pienempänä ollut häntä häirinnyt, mutta kasvaessaan moinen juoksentelu oli alkanut hävettää Linkiä. Hän rakasti Sheikiä syvästi ja olisikin halunnut tunnustaa tälle tunteensa heti, mutta Link oli varma ettei Sheik palauttaisi hänen tuntemuksiaan. Eikä Sankari halunnut särkynyttä sydäntä. Hän oli menettänyt jo niin monta ystäväänsä, ettei hänen sydämensä kestäisi enää uusia iskuja.
Link päättikin puhua aivan jostain muusta aiheesta, kuin mistä olisi pitänyt.
”Missä olet ollut Sheik? Sinua ei ole näkynyt vuoteen sitten Spirit Temppelin… Miehinen juttuseura on ollut Impan ja Zeldan välissä aika vähissä. Olen tulla hulluksi niiden koru- ja leninkikeskustelujen äärellä.” Link virnisti.
Sheik ei heti vastannut, vaan katseli Sankarin nauravaa profiilia. Oli siis kulunut vuosi siitä kun hän oli viimeksi nähnyt tuon hymyn. Vaikka vuoden ero Linkistä ei ollut Sheikille kuin pari sekuntia, jostain syystä se tuntui paljon pidemmältä ajalta. Vaikka Sheik yritti kieltää sen itseltään, hänen oli kuitenkin lopulta myönnettävä, että oli kaivannut Ajan Sankarin hymyä. Soturin tunteet Linkiä kohtaan olivat myös sekavat. Johtuen Sheikin erikoisesta elämästä, hän ei tiennyt voisiko kutsua Linkiä ystäväkseen. Hän nautti pojan kristallinsinisten silmien ja oljenkeltaisten hiusten katselusta, mutta Sheik ei juurikaan tiennyt riittikö se perusteeksi kutsua Sankaria ystäväksi. Ja jos Zelda saisi tietää Impan kautta Sheikin ”ystävä” ajatukset, uni odottaisi takuulla. Sillä kertaa ehkä ikuinen. Hänelle annettu ehdoton sääntö oli, ettei Sheik saanut ryhtyä liian tuttavalliseksi Linkin seurassa. Se tietäisi vaikeuksia Zeldalle, kuten oli ilmeisesti jo käynyt: ei Sheik muutoin olisi täällä Linkin seurana, jos mitään opetettavaa tai neuvottavaa ei ollut.
”Olen ollut poissa.” Sheik lopulta vastasi saatuaan ajatuksensa selviksi. Linkin hymy hyytyi hieman.
”Ai.. olisin voinut tulla mukaan, jos olisit halunnut…”
Sheik ei katsonut poikaa.
”En olisi halunnut. Sheikojen ei ole hyvä kiintyä liikaa kehenkään.”
Häntä inhotti olla kylmä Linkille, ainoalle ihmiselle, joka sai hänet hymyilemään, mutta Prinsessan määräystä oli noudatettava. Ja mitä hänen olisit pitänyt Linkille sanoa?
Anteeksi etten voinut ottaa sinua mukaan, olin unessa, eikä minua ollut olemassakaan koko vuotena. Sen sijaan Prinsessa Zelda oli tilallani keikaroimassa leningeissään… Sheik irvisti itselleen, totuus ei olisi miellyttänyt Linkiä. Ja jos Zelda saisi tietää hänen kertoneen Linkille… sen seurauksia Sheik ei halunnut edes ajatella. Link masentui vastauksesta edelleen. Sheik ei halunnut kiintyä kehenkään. Kylläpä onni potki tänään sankaria. Poika istahti Prinsessan laajalle pedille oikoen jalkojaan ja käsiään. Keskustelu ei ollut johtanut Linkin toivomaan suuntaan.
Sheik käveli vaitonaisin askelin kohti ikkunaa. Sade ei ollut vieläkään lakannut, vaan piiskoi edelleen linnan ikkunoita. Ja Death Mountainin yllä olevat pilvet näyttivät entistä tummemmilta. Link katseli sängyltä käsin Sheikin takaprofiilia. Soturilla oli samat vaatteet, jotka tällä olivat aina olleet. Sama vanha ja kellastunut kääre peitti puolta Sheikin kasvoista. Link oli epätoivoisesti, koko Sheikin tuntemisensa ajan, halunnut nähdä minkälaiset kasvoi kääreiden alle kätkeytyivät. Sankari päätti kokeilla onneaan.
”Sheik… olisiko minulla joskus mahdollisuus nähdä kasvosi. Tai siis olemme tunteneet jo jonkin aikaa, mutta olet aina vain piiloutuneena noiden kääreiden taakse.”
Soturi seisoi hetken liikkumattomana. Hänestä tuntui, että olisi sen velkaa Linkille. Mutta kuitenki olisi väärin tehdä se. Niinpä Sheik pudisti päätään. ”Sheikat eivät koskaan paljasta kasvojaan muille kuin läheisille ihmisille.”
Link oli epätoivoinen. Sheik kohteli häntä kuin vierasta ihmistä! He olivat kokeneet niin paljon yhdessä, mutta silti tilanne tuntui kuin he olisivat vasta eilen tavanneet ja Sheik hädin tuskin muistaisi Linkin nimeä. Ärsyttävä tilanne. Sankari nousi ylös sängyltä kävellen Sheikin viereen. Hän oli Soturia pari senttiä pidempi, vaikka Sheik vaikuttikin selvästi Linkiä vanhemmalta. ”Minä olen siis liian etäinen sinulle, niinkö Sheik?” Link kysyi hiljaisella äänellä katsellen samalla sadetta. ”Olet minulle Ajan Sankari, joka pelasti Hyrulen vuosi sitten.” Sheikah vastasi katsomatta Linkiin. Jos hän olisi katsonut olisi Sheik nähnyt kuinka Link, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, itki. Kyyneleet valuivat hiljakseen pitkin Sankarin poskia, tämän kääntyessä kätkemään kasvonsa Sheikiltä.
Sankari. Link oli Sheikille vain Ajan Sankari. Mitä virkaa oli hienolla tittelillä, jolla joskus saattoi saada alennusta pelipaikoissa ja kaupoissa, tai maailmanpelastajan kohtalolla? Hitto vie, Link halusi Sheikin eikä mitään iänikuista kunniaa ja nimeään johonkin typerään kuluneeseen kivitauluun linnan pihalle. Mutta Sheik ei ilmeisestikään halunnut häntä. Link kuivasi kädellä loput kyyneleensä silmistään ja kääntyi kävelemään poispäin. Linkin vääntäessä ovenkahvaa alaspäin Sheik viimein kääntyi katsomaan mihin poika oli menossa.
”Oliko tuossa se minkä vuoksi Impa herätti minut? Saitko sanottua asiasi?”
Link puristi ovenkahvaa tiukemmin. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. Link voisi tunnustaa tunteensa Sheikille, jolloin tämä joko vetäisi miekkansa esiin ja pakottaisi Linkiä ottamaan sanansa takaisin, hyljäten samalla Linkin toistamiseen, tai sitten Sheik voisi vastata hänen tunteisiinsa. Tästä seuraisi yhteisiä kylpyhetkiä sekä mansikkakakun syömistä (joka oli Linkin herkkua), joista Sankari oli kotonaan Kokiri Forestissa niin usein fantasioinut. Ajatuskin Sheikistä hänen ahtaassa ja puisessa kylpyammeessa ilman vaatteita sai kirkkaanpunaisen värin nousevan Linkin poskille.
Toinen vaihtoehto olisi, että Link voisi olla vaiti, sulkea ajatuksensa sisäänsä ja poistua paikalla kunnialla. Mennä sen jälkeen ehkä hakkaamaan muutaman örkin harmiinsa ja juomaan itsensä täyteen LonLon Milkiä, jonka jälkeen Link tuskin muistaisi illasta enää mitään. Vihreänuttuinen poika epäsöi hetken, kääntyen sitten Sheikin puoleen pieni hymy kasvoillaan.
”Ei minulla mitään tähdellistä asiaa ollut. Toivoin vain, että olisin ollut läheisempi sinulle Sheik. Niin kuin sinä olet minulle.”
Sitten Link poistui ovesta.
-----
A/N: Noh tässä sitten toinen osa. Tuntuuko minusta vain alkaako tämä mennä jonkinlaisen lällyangstin puolelle.. O_O No mutta, komediaa kun ei osaa kirjottaa, nii kai tämä on se toinen vaihtoehtoa. Koettakaa nauttia. ^^ Ja anteeksi kaikki kirjoitusvirheet, silmäni ovat väsyneet.
-
Oi. ^^ Pidän edelleen tosi paljon. ”Ei minulla mitään tähdellistä asiaa ollut. Toivoin vain, että olisin ollut läheisempi sinulle Sheik. Niin kuin sinä olet minulle.” Toi kohta oli jotenkin hieno. (Älä kysy miksi, en osaa koskaan selittää kohtia jotka pysäyttää mut :D) Että lisää vain kun suinkin ehdit.
LinkSheik <3 ^^
-
Jee, jee, jatkoa!
Kipristelin varpaitani koko ajan kun luin. Että Link onkin sitten suloinen ja niin on kyllä Sheik myös. En itse kyllä osaisi kirjoittaa pelistä ficciä näin elävästi, varsinkin kun tuolla on noita ihme nimiä, mutta sinä olet onnistunut loistavasti. Kohtaus Death Mountainilla oli suloinen. :D
Ei, ei, ei, ei, ei! Ei näin! Sheik on idiootti. Hyvännäköinen idiootti, jos halutaan tarkentaa... Linkin viimeinen kommentti oli ihana. Samoin kuin hänen mansikkaunelmat. ;D
Jatkoa toivotaan jälleen.
-
A/N:hehee, kiitoksia taas kommenteista. ;D Anteeksi että kesti tämän kanssa, mutta olin matkoilla, enkä siksi pystynyt kirjoittamaan muuta kuin luonnosversiota. ^^
OSA 3
Sade piiskasi pojan kasvoja, mutta tämä ei välittänyt siitä, kannusti vain hevosensa yhä hurjempaan laukkaan. Harmaa iltapäivä oli hiljalleen kääntymässä mustaksi yöksi. Sade ei ollut tauonnut hetkeksikään, eikä kuun näkymisestä taivaalla ollut tietoakaan. Linkin onneksi Epona tunsi tien, sillä Sankarilla itsellään ei ollut aavistustakaan missä päin he olivat. Ympärillä oli liian pimeää erottaakseen mitään maamerkkejä. Kaksikko oli kulkenut jo muutaman tunnin ja Link arvioi, että he olisivat kohta puolivälissä Hyrule Fieldiä. Vielä muutama hassu tunti ja Link pääsisi takaisin kotiinsa Kokiri Forestiin. Tosin koti oli vähän hassu sana puulle, jossa Link asui. Pikkupoika ollessaan puu oli toiminut mainiona asuntona, jokaisella kokirilapsella oli oma puu, eikä Link ollut siitä valittanut. Mutta nyt, Linkin ollessa jo 18-vuotias nuorukainen, oma kotipuu alkoi tuntua hieman ahtaalta. Muutenkin paluu lapsuuden kotipaikkaan, Kokiri Forestiin, tuntui hieman hassulta. Viimeksi Link oli vieraillut siellä muutama kuukausi sitten. Oli pitänyt kiirettä töitten kanssa Hyrulen linnassa, ja Prinsessan antamien tehtävien parissa. Linkin metsään jättämät ystävätkin olivat 10-vuotiaita kokirilapsia, jotka eivät koskaan varttuneet. Joskus Link oli luullut olevansa yksi heistä, kunnes oli kuullut olevansa Hylian, jonka tehtävänä oli pelastaa koko valtakunta…
Link nieleskeli ärsyyntyneenä ”sankari” –sanaa. Mitä hyötyä koko hommasta oli loppujen lopuksi ollut hänelle itselleen? Link yritti miettiä muita syitä kun valtakunnan rauhan palauttaminen, mutta ei keksinyt mitään. Mieleen tunkivat vain ikävät työtehtävät, joita hänelle syydettiin Sankarinroolin sivussa. Linkin mielestä Gerudonlinnakkeen vessojen putsaaminen ja muurien uudelleenrakentaminen, sekä LonLonRanchin hevosten tekemien jätösten putsaaminen ei vastannut sankarin tehtäviä. Puhumattakaan Prinsessa Rutosta. Linkiä värisytti kun hän ajattelikaan koko naista. Ruto oli onnistunut huijaamaan Linkin kihloihin kanssaan, kun Sankari oli ollut vasta 10-vuotias tenava. Sen tekosyyn varjolla, Ruto raahasi Linkiä mukaansa milloin illallistamaan tai katsomaan tähdenlentoja Lake Hylialle. Ei Link muutoin olisi valittanut, mutta Ruto oli saanut päähänsä puhua naimisiinmenosta ja hääseremoniasta. Eikä Sankarilla ollut pienintäkään aikomusta avioitua kalan kanssa.
Ajatukset luisuivat Rutosta tapahtumaan muutamaa tuntia aikasemmin. Link oli oven suljettuaan juossut ulos linnasta näkemättä Zeldaa tai Impaa kertaakaan. Törmättyään pariin sotilaaseen ja kaaduttuaan yhteen lätäkköön, Sankari oli viimein saapunut talleille, napannut Eponan, hypännyt tämän selkään ja ratsastanut ulos rankkasateeseen. Nyt häntä sekä nolotti että harmitti koko tapaus. Sankarina hän oli luikkinut tiehensä kuin mikäkin pahainen pelkuri. ”Ei mitään parasta mainosta Sheikille…” Link mutisi hiljaa mielessään kiroten samalla raskaasti. Hän oli onnistunut näkemään Sheikansoturin pitkästä aikaa…tarkemmin sanottuna ensimmäistä kertaa vuoteen. Ja mitä Link oli tehnyt? Juossut kyyneleet silmissä ulos linnasta. Linkin muistikuva tilanteesta oli niin surkea, että häntä alkoi naurattaa. Epona höristi korviaan kuultuaan ratsastajansa yhtäkkisen naurunpuuskan. Link taputti sitä kaulalle pyyhkien samalla vesiä silmistään. Turha hänen oli menneitä murehtia. Link voisi kotonaan pohtia uuden suunnitelman Sheikin varalle. Olihan hän taistellut pahempiakin hirviöitä vastaan. Sankari virnisti itselleen, kyllä hän onnistuisi varastamaan Sheikin sydämen ajan kanssa. Katse tiukasti kohdistettuna eteenpäin Link tiukensi Eponan ohjaksia kannustaen tätä hurjempaan vauhtiin.
Zelda haroi hiuksiaan ja huokaisi syvästi. Hänen käytöksensä sillä hetkellä oli kovin kaukana prinsessamaisesta. Tilanne oli hänen mielestään toivoton ja molemmat pojat hölmöjä. Jos hän olisi vain saanut järjestää heille säpinää…mutta Impan katse oli kertonut, ettei toisten henkilökohtaisiin asioihin saanut sotkeutua. Zelda oli yrittänyt selittää, että hänhän oli Sheik, joten eikö tämä olisi hänen asiansa. Toinen tuima katse Zeldan lastenhoitajalta oli riittänyt hiljentämään Prinsessan.
”Mitä minun sitten tulisi tehdä? En voi jättää asioita näinkään!” Zelda kysyi epätoivoissaan vieressään istuvalta naiselta.
Impa käänsi päänsä Prinsessaa kohden ja katsoi tätä kulmakarvat koholla.
”Mitä teidän mielestänne olisi oikein?”
Zelda älähti. Hän inhosi Impan viisaankuuloisia vastauksia, jotka eivät kuitenkaan koskaan vastanneet mihinkään Zeldan kysymään. Sen sijaan vastauksena oli toinen kysymys, jota Impa sitten toivoi Zeldan miettivän. Prinsessana olo ei totisesti ollut mitään herkkua, aivojaan sai käyttää jatkuvasti. Päänsärytkin olivat lisääntyneet.
Zelda lysähti sängynpäälle ja huokaisi hiljaa. Impa oli selvästikin ärtynyt hänelle, koska oli joutunut Prinsessan määräyksestä salakuuntelemaan Linkin ja Sheikin keskustelua. Zelda tiesi hänen ystävänsä vastustavansa moista touhua, mutta Prinsessan määräyksiä piti totella.
Prinsessa ei tiennyt mitä tehdä. Hän rakasti Linkiä syvästi, mutta tilanne alkoi pahasti näyttää siltä, ettei Link tulisi palauttamaan Zeldan tunteita. Ilmeisesti Sheikillä oli jotain mitä Prinsessalta puuttui…tai sitten tämä oli onnistunut käyttämään jotain loitsua Linkiin. Zelda henkäisi, oliko hän luonut paholaisen? Prinsessa joutui muksaisemaan itseään päähän karkottaakseen moiset ajatukset. Hän lojui sängyllään tuijotellen huoneensa kivikattoa, jonne oli ilmestynyt muutama hämähäkinverkko. Zelda pohti useita eri vaihtoehtoja, kunnes oli harmikseen täysin varma yhdestä. Prinsessa nousi päättäväisesti istumaan. ”Impa, näyttää siltä, että ainut vaihtoehto on lähettää Sheik Linkin luo.” Impa tyytyi vain nyökkäämään, sillä hän tiesi Zeldan tehneen päätöksensä.
Ennen muuttumistaan takaisin Sheikiksi, Zelda selitti juonensa Impalle, joka sanan ”juoni” kuullessaan näytti hieman epäröivältä. Soturimiehelle kerrottaisiin tarina, jonka mukaan vieraan maan salamurhaajat ja Ganondorfin kannattajat halusivat kostaa Ganonin tuhon Linkille. Kuitenkaan Sankarille ei saisi kertoa tästä mitään, ettei tämä turhaan taas huolestuisi ja ryhtyisi hätäilemään ystäviensä turvallisuudesta. Niinpä Sheikin tehtävänä oli mennä asumaan Linkin luo Kokiri Forestiin ja suojella tätä mahdollisilta hyökkäyksiltä. Eikä Sheik saanut poistua Sankarin viereltä ennen Impan käskyä.
”Ja Prinsessan sanoin; käyttäydy kunnolla.” Impa vielä kehotti. Sheik seisoi nurkassa ja katsoi häntä ilottomasti. Murahti sitten jotain hyväksyvästi poistuen sitten ovesta.
Link makasi kylpyammeessaan pesten pois matkan tuottaman lian ja pölyn. Amme ei ollut erityisen tilava ja se oli tehty jostain vettä kestävästä puusta, joka oli hankittu Lost Woodista. Aina silloin tällöin Link pystyi tuntemaan pienen, tikun aiheuttaman, vihlaisun takapuolessaan, ja olikin jo moneen otteeseen harkinnut marmorista kylpyammetta niin kuin Zeldalla oli linnassa. Tosin Link ei yleensäkkään viihtynyt kylvyssä kovin kauaa. Tietysti jos hän olisi saanut jakaa ammeensa erään tietyn Sheikahsoturin kanssa, asia olisi ollut aivan eri. Link punastui rajusti ajatuksesta Sheikistä hänen ammeessaan ja sulki silmänsä ajatellen mansikoita ennen kuin ehti nähdä koko kuvan Sheikistä ilman rihman kiertämää yllään. Sankari hävetti ajatella moisia ajatuksia ystävästään, ja jos Prinsessa saisi tietää millainen likainen mielikuvitus hänen värväämällään sankarilla oli…Link nielaisi, se ei tietäisi hyvää. Mutta sen Link tiesi, että kun hän seuraavan kerran tapaisi Sheikin, poisjuoksu tippa linssissä oli ehdottomasti poissuljettu vaihtoehto. Hän rohkaisisi mielensä ja tunnustaisi tunteensa seuraamuksista piittaamatta. Linkin taistelutahto ja innostus alkoivat nousta hyvää vauhtia, kun hän kuvitteli mielessään useita eri tunnustamisvaihtoehtoja. Link oli niin innoissaan, että hänelle tuotti suuria vaikeuksia päästä ylös ammeestaan kuullessaan ulko-oveen kohdistuvan koputuksen. Luultavasti taas Mido tai joku hänen ystävistään. Heidän pallonsa oli juuttunut puuhun yllättävän usein aina silloin kun Link oli käymässä kotikylässään.
Sheik seisoi oven edessä puisen oven edessä, joka näytti kuluneelta ja vanhalta. Ovessa oli joskus ollut punainen maalikerta, mutta nyt se oli haalistunut ja repeytynyt lähes olemattomiin. Myös talon asukkaan nimi oli kaiverrettu oveen, mutta sekin oli ajan saatossa haalistunut, ja Sheik pystyi hädin tuskin erottamaan ”Link” nimen siitä. Soturi katseli ympärilleen. Tämä oli siis Kokiri Forest. Ilma oli raikas ja pieni sumu leijui eilisen sateen jäljiltä Lost Woodsin suuaukon edessä. Puut huojuivat tuulen mukana, ja ilmassa saattoi erottaa loppukesän tuntua. Alhaalla kokirilapset leikkivät keijuineen juosten sinne tänne villisti. Osa oli joenrannalla pyykkäämässä vaatteitaan, ja saippua kitkerä tuoksu levisi Sheikin nenään. Soturi ei ollut koskaan ymmärtänyt lapsia. Ei hän tosin ollut koskaan saanut kokea oikeaa lapsuutta, muistoja vain. Mutta se vaikutti hänestä hyödyttömältä. Mieli ja ruumis olivat heikkoja, eivätkä aivot olleet valmiita käsittelemään tärkeitä asioita. Sheik riisti katseensa irti tytöstä, joka juoksi kilpaa keijunsa kanssa, keskittäen katseensa puiseen oveen, jonka takaa alkoi kuulua askelia.
”Tervehdys”, Link hymyili avatessaan oven. Vilkaistessaan tulijaa tarkemmin hän järkyttyi.
”Sheik?!” Link huudahti vieläkin shokin vallassa.
Tulija oli Sheik. Soturi seisoi hänen kotiovensa takana. Linkin päätä huimasi. Ehkä hän oli sittenkin laittanut liikaa sitä Sarian antamaa kylpyvaahtoa veteen. Link oli varma näkevänsä harhoja, eikä saanut sanaa suustaan tuijotti vain. Sheik huomasi Linkin tuijotuksen ja tämän järkyttyneen ilmeen. Hän alkoi tuntea olonsa epämukavaksi Sankarin katseen alla. Huomatessaan Linkin ainoana vaatteena olevan vain pieni vihreä pyyhe, Sheik punastui tahtomattaan. Myös Link huomasi tämän, ja tajutessaan ettei Sheik ollut harhaa hän hivuttautui hieman oven taakse suojaten itseään.
”Mitä sinä täällä?” Link pihisi oven takaa saadessaan puhekykynsä takaisin.
”Minä…” Sheik mutisi, mutta muisti sitten Impan varoituksen totuudesta, niinpä hänen oli valehdeltava. ”…tulin käymään, kun väitit ettemme ole tarpeeksi läheisiä.”
Link tuijotti Sheikiä epäuskoisena ovenraosta. Häntä alkoi huvittaa ajatus Sheikistä ja hänestä teekupit kädessä istumassa nuhjuisella sohvalla, rupatellen mukavia. Tai ahtautuneena keittiönpöydän ääreen lätkimässä pelikortteja. Linkille moinen ajankulu kyllä sopi, mutta hänen oli kovin vaikea kuvitella edessään seisovaa soturimiestä harrastamassa moista toimintaa. Sankarin täytyi taistella naurua vastaan. Hän heitti vielä pikaisen silmäyksen Sheikiin, väistyen sitten tieltä ja päästäen Soturin sisälle taloon. Sheik seurasi Sankaria peremmälle tämän taloon katsellen ympärilleen. Asunto näytti sisältäpäin paljon tilavammalta, mitä ulkokuori oli antanut odottaa. Sheik oletti Suuren DekuTreen käyttäneen jotain taikaa taloja luodessaan. Talon kalusteet oli tehty suurimmaksi osaksi puista ja Malonin lahjoittama lehmä söi tyytyväisen näköisenä heinää yhdessä nurkassa. Huomatessaan uuden tulijan lehmä lopetti jauhamisen keskittäen katseensa Soturimiehen. Sheik tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin huomatessaan lehmän tuijotuksen. Hän käänsi nopeasti päänsä pois eläimestä katsoen edellään kävelevää Linkiä.
Soturi tunsi käsiensä hikoavan katseen siirtyessä Linkin selästä kohti pyyhkeen peittämää aluetta. Hän koetti saada katseensa nostettua, mutta ei pystynyt siihen. Sheik tunsi itsensä äärimmäisen typeräksi tuijottaessaan Sankarin takapuolta. Viimeisenä oljenkortenaan Sheik sulki silmänsä ajaen likaiset ajatuksensa pois. Pian hän törmäsi seinään.
”Auauau…” Sheik piteli päätään. Sulkea nyt silmät ahtaassa asunnossa, mikä häneen oli oikein mennyt? Link kiirehti hätääntyneen näköisenä Shekin luo.
”Mikä hätänä Sheik?” Hän katsoi mihin Sheik oli lyönyt päänsä. ”Sheik… törmäsitkö sinä seinään?” Link kysyi epävarmasti, mutta selvästi huvittuneena.
Sheik tunsi punan nousevan kasvoilleen. Hän oli täällä suojelutehtävissä, eikä kyennyt edes kävelemään suoraan. Katsoessaan Linkiä, Soturi näki, että tämä yritti selvästi pidätellä naurua. Sheik murahti jotain epäselvää kääntäen kasvonsa pois Linkin näköpiiristä. ”Minne olit oikein viemässä minua?” Sheik kysyi närkästyneenä koettaen vaihtaa puheenaiheitta ja saada Linkin unohtamaan äskeisen tapauksen. Sankari huomasi yrityksen, mutta antoi Sheikin voittaa. ”Käyn vaihtamassa jotain parempaa ylle.” Link virnisti viitaten pyyhkeeseen, joka hänellä oli yllään.
Sheik palautti vakavan ilmeen kasvoilleen. ”Selvä”. Link avasi oven heidän edessään koettaen pujahtaa sen taakse ilman Sheikiä. Mutta Soturi muisti Impan sanat salamurhaajista, ja siitä kuinka hänen ei tulisi päästää Linkiä hetkeksikään silmistään.
”Tulen mukaan” Sheik murahti tarttuen oveen.
”Eh? Mukaan? Kyllä minä yksinkin voin…”
Link näytti epätoivoiselta, mutta Sheik ei kuunnellut vastaväitteitä työnsi vain Linkiä selästä eteenpäin. Sankari värisi tuntiessaan Sheikin kylmät kädet paljaalla ihollaan. Hän oli varma ettei pystyisi peittämään punaa kasvoillaan, jos Sheik olisi katsomassa hänen vaatteiden vaihtoaan. Osiltaan ajatus tuntui houkuttelevalta, jos vain osat olisivat olleet toisinpäin.. ”Ei!” Link huudahti äkisti pysähtyen. Sheik säpsähti taaksepäin.
”Vaihdan yksin, kiitos!” Link sanoi kadoten oven taakse sulkien sen Sheikin nenän edestä.
Sheik räpytteli silmiään tuijottaen puista ovea nenänsä edessä. Perin kummalista käytöstä Sankarilta, ei Sheik sentään mikään tyttö ollut, joten missä ongelma oli. Soturi huokaisi, piti vain toivoa ettei Sankaria murhattaisi kesken vaatteiden vaihdon, tai hän olisi pian yhtä kuollut.
------
A/N: No tässä sitten kolmas luku. Oli jotenkin vaikea kirjoittaa tätä. Ehkä johtui siitä että olin kirjoittanut luonnoksen aika kauan aikaa sitten, ja puhtaaksi kirjottaessa, se tuntui äärimmäisen typerältä. Mutta kauheasti en pystynyt tapahtumia vaihtamaan, ettei tarvitisi muokata koko lopputarinaa uudestaan. ;D
-
OSA 4
Linkin epätodellisesta kuvitelmasta oli tullut totta. Sheik istui Sankarin olohuoneessa nuhjuisella sohvalla vihreä teekuppi kädessä. Soturin ilmeestä näki, ettei tämä nauttinut juurikaan olostaan. Link ei ollut odottanut vieraita, joten ruoka hänen kodissaan oli ollut vähissä. Kaapin pohjalta oli onneksi löytynyt pussi korppuja ja muutama teenlehti. Tosin Linkillä ei ollut mitään muistikuvaa korppujen ostosta, eivätkä ne aivan tuoreille maistuneetkaan. Sheikin kädessä olevasta teekupista nousi kitkeränhajuista höyryä, eikä Soturi ollut vielä uskaltanut koskea ruokaansa. Link ei sen sijaan pitkän matkansa jälkeen nirsoillut vaan ahtoi korppuja ja teetä vuoronperään suuhunsa. Tosin hän pelkäsi olevansa illalla suurissa vatsakivuissa. Mutta se oli sen ajan ongelma. Link luotti, ettei Sheikin läsnäolessa huomaisi kipuja. Juuri nyt kivuista ei ollut tietoakaan, sillä Linkin silmien edessä avautuva näky oli liian huvittava. Hänen olisi tehnyt mieli nauraa, mutta ei kyennyt siihen tuijotukseltaan. Lisäksi jatkuva ruokavirta Linkin suuhun, olisi huomattavasti haitannut edes nauramisen yrittämistä.
Sheik huomasi Sankarin ilveilyn ja odotuksen tämän silmistä. Soturi arvasi että Link odotti sitä hetkeä jolloin Sheik paljastaisi kasvonsa syödäkseen. Mutta Soturi ei tuottaisi sitä tyydytystä pojalle. Niinpä hän laski korpun, jota oli juuri haukkaamassa, takaisin lautaselle. Linkin pettymys oli käsin kosketeltavaa. Poika huokaisi, hän ei siis saisi tälläkään keinolla Sheikiä paljastamaan itseään. Mutta kyllä hän vielä keksisi jotain, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. Tai no, toivottavasti se ei olisi, sillä Link olisi kernaasti vielä elänyt kasvojen paljastumisen jälkeenkin. Sitä herkkua hän ei halunnut missata.
Link putsasi murut tunikaltaan siemaisten vielä viimeisen hörpyn teemukistaan. Vasta nyt, kun Sankarin vatsa oli täynnä, hän tajusi miten pahaa tee itse asiassa oli. Link tuijotti vuoronperään astioita edessään ja vuoronperään Sheikiä, joka lopulta antoi periksi ja kysyi: ”Noh?” Link jatkoi sekavaa katseenkulkua.
”Link.” Sheik sanoi uudelleen, koettaen saada yhteyden pojan aivoihin. Vaikka tämä olikin Sankari, Link oli joskus auttamattomasti omissa maailmoissaan. Oman nimen kuuleminen näytti kuitenkin havahduttavan Linkin takaisin samaan maailmaan muiden kanssa. ”Mitä?” tämä kysyi ymmällään.
Sheik pyöräytti silmiään. ”Oliko sinulla jotain asiaa?”
Link punehtui hieman, hän oli siis jäänyt kiinni tuijotuksestaan, vaikka oli yrittänyt peittää jälkensä hyvin. No, hiiviskely ja juonikkuus, olivatkin aina olleet Sheikin erikoisalaa. Link katsahti Soturia, joka näytti edelleen odottavan vastausta häneltä.
”Öh…itse asiassa oli. Minun täytyy käydä häätämässä muutama jättiläishämähäkki Forest Temppeliltä. Haluatko lähteä mukaan?” Link sanoi ensimmäisen asian, joka oli hänen päähänsä pälkähtänyt.
Sheik empi hetken, mutta muisti sitten Impan sanat mahdollisista salamurhaajista ja vastasi: ”Tahdon.” Link virnisti hänelle, alkaen kerätä lautasia ja mukeja pöydältä viedäkseen ne tiskialtaaseen.
----
Teehetken jälkeen Link käveli kohti Lost Woodsin suuaukkoa Sheik vierellään. Tietysti hän olisi voinut soittaa ”Minuet of Forest” –sävelmän Ocarinallaan teleportaten heidät suoraan Temppelin suuaukolle, mutta kävelemällä Link saisi viettää enemmän aikaa Sheikin seurassa. Sankari myhäili omalle oveluudelleen, toivoen ettei Sheik kuulisi. Linkin tietämättä Sheik nautti pienestä kävelymatkasta metsikössä lähes yhtä paljon kuin Sankari. Ilma oli raikasta ja seura hyvää. Sheik oli jopa hetkeksi unohtanut olevansa keinotekoinen. Ajatus siitä sai hänet usein hyvin katkeraksi, mikä näkyi hiljaisuutena ja tylyinä vastauksina Linkille ja Impalle. Soturi vilkaisi sivusilmällään vihreänuttuista Sankaria vierellään. Link näytti viheltävän ”Zeldan lullaby”-sävelmää, joka oli selvästi painunut syvälle Linkin mieleen, sen verran usein hän oli joutunut sitä käyttämään. Sheik hymyili pienesti. Hän olisi toki voinut mainita teleporttimahdollisuudesta ”Minuet of Forest” sävelmää käyttäen. mutta ei halunnut pilata hyvää kävelyretkeä ystävän seurassa.
Ystävä. Sheik olisi halunnut sanoa Linkille tämän olevan hänen ystävänsä. Ja pyytää anteeksi kaikkia niitä kertoja, kun hän oli käyttäytynyt tarpeettoman tylysti poikaa kohtaan. Mutta sellainen käytös ei olisi ollut lähelläkään sitä kuvaa, minkä Sheik oli itsestään Linkille antanut, eikä siksi kävisi päinsäkään. Mutta vielä ennen kuin Sheik lähtisi Linkin rinnalta, hän sanoisi asiansa. Soturi oli edes sen velkaa pojalle, joka oli autuaan tietämätön kaikesta Sheikiin liittyvästä. Mutta kohteli silti Soturia, kuin parasta ystäväänsä.
Juuri ennen Lost Woodsin suuaukkoa Link ja Sheik törmäsivät pieneen vihreähiuksiseen tyttöön, joka istu kannon päällä kimppu niittykukkia käsissään. Nähdessään Linkin tyttö väläytti herttaisen hymyn ja nousi kannon päältä juosten Linkin ja tämän seuralaisen Sheikin luo.
”Hei Link! Mitä sinä täällä?” tyttö kysyi iloisesti hymyillen. Link hymyili lämpimästi takaisin tytölle.
”Terve Saria, ollaan Sheikin kanssa menossa Lost Woodsin läpi Forest Temppeliin listimään muutama ylikasvanut ötökkä.”
Tytön kasvot kalpenivat asteen verran ”ötökkä” –sanan kohdalla, mutta hymy ei missään vaiheessa hyytynyt. Sen sijaan hänen päänsä kääntyi kohti Sheikiä. Soturi tunsi itsensä epämukavaksi, tytön katsellessa häntä kiinnostuneesti. Sitten Sheikin kauhuksi Saria laski kukat nopeasti maahan hyökäten halaamaan miestä. Link nauroi lempeästi vieressä, mutta hänen silmissään näkyi vivahdus kateutta. Hänkin halusi halata Sheikiä samalla tavalla, mutta ei arvellut sen olevan mahdollista. Sheik sen sijaan seisoi jähmettyneenä paikoillaan katsoen Linkiä hätääntynyt katse silmissään, hakien neuvoa siitä mitä piti tehdä, kun polvenkorkuinen tyttö tulee halaamaan. Link vaan kohautti olkiaan yhä nauraen.
Soturin onneksi Saria kuitenkin irrottautui Sheikistä poimien kukkansa maasta.
”Ai sinä olet Sheik. Hauska tutustu, Link on kertonut sinusta paljon, minä olen Saria.”
Tyttö hymyili iloisesti. Sheik katseli tyttöä, eikä huomannut, kuinka Link oli äkkiä lopettanut nauramisen. Hiki oli kohonnut hänen iholleen, ja Link rukoili ettei Saria enää sanoisi mitään ylimääräistä. Kokirityttö vilkaisi nopeasti Linkiä ja nähdessään tämän punaiset kasvot, hän äkkiä vaihtoi puheenaihetta. ”Mutta minun täytyykin tästä mennä! Ja Link, pidetään teille juhlat kunhan palaatte takaisin kylään!”
Tyttö kävi antamassa Linkille yhden poimimistaan kukista. Samalla kun Sankari kumartui vastaanottamaan lahjaansa Saria kuiskasi. tämän korvaan: ”pidä sitten huoli, että kerrot Sheikille tunteesi, kaikki kylän lapset odottavat!” Sitten Saria juoksi Sheikin luo antaen tällekin kukan ja juosten sitten takaisin kylään. Sheik vilkaisi olkansa yli juoksevaa tyttöä kääntäen sitten katseensa Linkiin, jonka kasvot puna oli vallannut. Sheik oli juuri kysymässä Linkiltä jotain, mutta Sankari ehätti ensin.
”Saria oli ja on vieläkin yksi parhaimmista ystävistäni. Leikittiin lapsena tosi usein yhdessä, ja olen saattanut ohimennen sinustakin lipsauttaa pari sanaa.” Link selitti toivoen vastaavansa tällä lyhyellä lauseella kaikkiin Sheikin kysymyksiin.
Sankari oli arvannut, että oli ollut virhe kertoa Sheik-asiasta Midolle. Seuraavana päivänä kaikki olivat tienneet Linkin tunteet Soturia kohtaan. Luojan kiitos, hän oli selvinnyt ensimmäisestä hyökkäyksestä hyvin. Sheik katsoi hetken Sankaria, mutta päätti sitten tyytyä tähän vastaukseen. Soturi murahti kehottaen heitä jatkamaan matkaansa.
----
Saavuttuaan temppelille Link istahti läheiselle kannolle vetäen syvään henkeä. Matka Lost Woodsin läpi ei ollut ollut helpoimmasta päästä. Vaikka hirviötkin olivat poissa Linkin ansioista, paikka oli silti aikamoinen puusokkelo. Eikä asiaa ollut yhtään auttanut sekään, että ajatuksissaan Link oli kääntynyt pari kertaa vikasuuntaan melkein eksyttäen heidät. Sheikin katseesta Link oli voinut päätellä arvostuksensa juuri laskeneen monta pykälää Soturin silmissä. Tämä oli istahtanut viereiselle mättäälle lepäämään pitäen kuitenkin silmänsä auki mahdollisten salamurhaajien varalta. Link koetti istua aivan tyynesti paikallaan, mutta Sheikin läheisyys sai hänet hermostuneeksi. Mieleen muistuivat omassa kylpyammeessaan uhotut sanat tunnustamisesta heti Sheikin näkemisen yhteydessä. Poika joutui omaksi harmikseen myöntämään, että se oli kuitenkin tainnut olla pelkkää uhoa. Ei hän millään voisi tunnustaa, Linkiä pelotti. Ehkä sitten myöhemmin, kun hirviöt oli häädetty temppeliltä. Sitten hän tekisi sen, varmasti. Nyt moiset ajatukset oli kuitenki unohdettava ja keskityttävä tehtävään.
”Mennään.” Link huikkasi Sheikille ja pian he astuivat sisälle hiljaiseen Forest Temppeliin.
Ensimmäisessä laajassa huoneessa ei näkynyt mitään epäilyttävää. Link muisti kuinka oli ensimmäistä kertaa saapunut tähän samaan halliin. Hän oli melkein tärissyt jännityksestä ja pelosta samaan aikaan. Tämä oli ollut hänen ensimmäinen temppelinsä. Link olisi varmaan pelännyt enemmänkin, jos ajatus Sarian pelastamisesta ei olisi saanut häntä jatkamaan matkaansa. Nyt seisoessaan samassa paikassa rakastamansa miehen kanssa, Link tunsi itsensä rohkeammaksi kuin aikoihin. Hän viittilöi Sheikiä mukaansa toiseen huoneeseen oikealle puolelle hallia. Huone oli pieni ja pölyn peittämä. Link huomasi tavallisten hämähäkin verkkojen peittävän seiniä. Liian pienien ollakseen heidän etsieminsä hirviöiden tekosia. Sheik sen sijaan huomasi lattian olevan rikki muutamista kohdista. Alapuolella oli ilmeisesti huone, jonne osa lattiakivistä oli tippunut jättäen suuria aukkoja sinne tänne lattiaa.
”Link ole varovainen.” Sheik huomautti Sankaria juuri kun tämä oli astumassa lattialle ylittääkseen sen päästäkseen seuraavaan huoneeseen.
Link nyökkäsi kiittäen varoituksesta ja hypähti ensimmäiselle kivelle. Tiukasti katse lattiassa Link loikki huoneen poikki kiveltä kivelle Sheikin seuratessa häntä katseellaan. Kumpikaan ei kiinnittänyt huomiota kattoon, jonka varjoissa roikkui keltainen jättiläishämähäkki valmiina hyökkäämään. Juuri kun Link oli aikomaisillaan hypätä viimeiselle askelmalle, hämähäkki pudottautui Sankarin eteen saaden tämän hätkähtämään ja menettämään tasapainonsa. Link kaatui taaksepäin puoliksi rikkinäiselle lattialaatalle, joka alkoi mureta hänen allaan. Sheik tajusi Linkin olevan vaarassa tippua, joten hän syöksyi nopeasti hyppien pojan luo tarraten tätä kädestä juuri kun lattia Linkin alla sortui.
”Ei hätää sain sinut!” Sheik sanoi rauhallisesti Linkille joka roikkui Soturin kädessä. Nyt Sheikin täytyi vain vetää Link takaisin lattialle ennen kuin hämähäkki saisi päähänsä hyökätä heidän kimppuunsa.
”Kiitti!” Link virnisti, mutta huomasi kauhukseen Sheikin alla olevan lattian olevan myös murtumassa.
”Sheik, va---” Link koetti huutaa.
Myöhäistä. Lattia heidän välissään sortui syösten Linkin ja Sheikin kerrosta alemmaksi kohti pimeyttä.
----
Sheik aukaisi hitaasti silmänsä. Hänen päätään jomotti, samoin selkää. Oikeastaan koko hänen kehonsa oli kuin tulessa. Soturi tunsi ohimollaan valuvan verivanan. Kesti hetken ennekuin Sheik sai suuren kivun saattelemana kangettua itsensä ylös lattialta. Hän oli ilmeisesti ollut pitkään tajuttomana, sillä lattian putoamisesta aiheutunut pöly oli jo ehtinyt laskeutua. Huoneeseen tulvi valoa yläkerroksen ikkunoista, koska lattia ei enää estänyt sitä pääsemästä huoneeseen saakka. Sheik sipaisi kädellään veren pois kasvoiltaan ja tunnusteli ruumistaan. Luita ei tainnut poikki. Hän oli siis selvinnyt vähillä vammoilla pudotuksesta. Sheik antoi katseensa kiertää huoneessa etsien Sankaria. Tätä ei näkynyt missään. Soturi nielaisi.
”Link?” Hän koetti kutsua.
Ei vastausta. Sheik tunsi sydämensä lyövän tiheämpään. Mitä Sankarille oli sattunut? Oliko tämä elossa? Vai olivatko salamurhaajat iskeneet Sheikin maatessa taju kankaalla? Juuri ennen paniikin iskemistä Sheik huomasi helpotuksekseen tutun vihreä vaatteen pilkistävän kivilohkareen takaa.
”Link!” Sheik parahti onnesta kömpien vaivoin kohti kiveä, jonka takana oletti Sankarin olevan. Link retkotti liikkumattomana pienen kivimurskeen keskellä. Hänen tunikansa oli repeytynyt monesta kohtaa ja lukuisissa kohdissa Sankarin kehoa näkyi syviä haavoja. Verivana virtasi Linkin kultaisten hiusten alta. Sheik hätääntyi uudelleen polvistuen tajuttoman pojan viereen.
”Link?” Ei vieläkään vastausta.
Sheik tarttui Linkiä olkapäistä ravistaen tätä hennosti. Poika ei avannut silmiään.
”LINK!” Sheik huusi. Sankari ei saanut kuolla tällä tavalla. Ei hänen käsiinsä. Sheik ravisteli taas poikaa, tällä kertaa hieman kovempaa. Sitten hän tunnusteli pulssia. Se tuntui. Sheik huokaisi helpotuksesta, Link oli siis vielä elossa. Mutta hänet oli saatava pois täältä. Sheik manasi itseään ettei ollut ottanut punaista lääkejuomaa mukaansa, jolla olisi voinut parantaa Linkin olotilaa. Sidetarpeita ja huopa hänellä oli kuitenkin kaiken varalta. Linkin haavat täytyi saada sidottua, ettei Sankari menettäisi enempää verta. Vapisevin käsin Sheik kaivoi huovan esiin pussistaan, jota hän kantoi mukanaan. Sitten hän siirtyi Linkin puoleen ja irrotti varovasti tämän vyön ja sen jälkeen tunikan. Riisuessaan loppuja vaatteita Sankarin päältä Sheik tunsi kasvojensa polttelevan ja sydämensä hakkaavan. Nopeasti hän sitoi kääreet kaikkein isompien haavojen ympärille, käärien sitten Linkin huovan sisään. Poika ei vieläkään ollut osoittanut mitään merkkejä heräämisestä. Pulssikin tuntui heikommalta kuin äsken. Sheik nieleskeli kyyneliään. Hän oli Sheikah, eikä siis itkenyt, mutta jos hän menettäisi Linkin nyt… mitä syytä olisi enää ”elää”? Soturi puristi pojan velton ruumiin omaansa vasten silittäen tämän hiuksia hennosti.
”Link herää…” Sheik kuiskasi hiljaa Linkin korvaan. Yksittäiset kyyneleet virtasivat pitkin Sheikin poskia hänen puristaessa Linkiä yhä tiukemmin kehoaan vasten. ”Hyvä jumala, älä vie Linkiä minulta! Teen mitä tahansa, mutta älä anna Linkin kuolla…” Sheik sopersi heikolla äänellä kyyneltensä keskeltä.
”Sheik…” kuului heikko ääni Sheikin vierestä. Mies hätkähti ja hellitti otettaan Linkistä. katsoen kohti tämän kasvoja. Poika oli saanut vaivoin avattua toisen silmänsä katsoen sillä Soturin komeita kasvoja hymyillen samalla pienesti. Link kuuli Shekin sydämen hakkaavan rajusti tämän rinnassa. Hän tajusikin varsin pian olevansa Soturin sylissä.
”Olenko minä… kuollut?” Link kysyi heikolla äänellä. Tämän täytyi siis olla taivas. Sheik luuli Linkin vitsailevan ja vastasi: ”Luojan kiitos et ole…” Link hymyili taas.
”Sinä siis sittenkin välität minusta.”
Sheik hätkähti hieman tajutessaan pitelevänsä yhä Linkiä sylissään. Puna valtasi Soturin kasvot. ”Link… minä…” hän keksinyt mitään tekosyytä toiminnalleen. Väisteli vain Linkin katsetta kuitenkaan päästämättä tätä pois sylistään. Link sulki silmänsä, häntä heikotti vieläkin. Mutta pian Sankari räväytti silmänsä takaisin auki.
”Sheik… olenko minä alasti?” Hän kysyi silmät suurina ja posket punaisina.
Sheik muisti oman vaatteidenvaihto-operaationsa Linkille ja puna hänen kasvoillaan syveni entisestään.
”Öh… haavat…sidetarpeita…” Sheik mumisi kaapunsa takaa epäselvästi ojentaen Linkille tämän tunikan takaisin päästäen samalla pojan pois sylistään. Soturi kääntyi poispäin Sankarista ”Pue se vain takaisin päälle…” Hän jupisi hiljaa enemmän itselleen kuin Linkille.
Linkin saatua vaatteensa vaivoin takaisin ylleen hän tajusi olevansa valtavan väsynyt kaikista päivän koettelemuksista. Myös Sheikin täytyi olla erittäin uupunut kaiken tapahtuneen jälkeen. Soturi ei ollut puhunut Linkille sanakaan annettuaan tälle vaatteet takaisin. Niinpä Link hivuttautui aivan Soturin viereen ja laski puolet huovasta tämän olan ylle. Sheik hätkähti ja kääntyi Linkiin päin kysyvä ilme kasvoillaan. ”Ollaan molemmat liian väsyneitä menemään takaisin Kokiri Forestiin tänään. Nukutaan hieman…” Link selitti painaen päänsä hellästi Sheikin olkaa vasten, sulkien samalla silmänsä.
Sheik ei kuitenkaan nukkunut sinä yönä. Hän piti vahtia hirviöiden ja salamurhaajien varalta. Hän oli ollut liian lähellä Linkin menettämistä, eikä sallisi sen tapahtuvan uudestaan vain siksi että hän oli ummistanut silmänsä. Väsymys painoi auttamatta Soturin rubiininpunaisia silmiä, mutta hän taisteli pysyäkseen valveilla. Aina välillä Sheik katseli Linkin kasvoja. Ne näyttivät niin rauhallisilta, kun Sankari nukkui. Aina päivällä Link oli tarmoa täynnä, eikä Sheik ollut juurikaan nähnyt Linkiä näin rauhallisena aikoihin. Hänestä tuntui hyvältä katsella Sankaria. Se tyynnytti Sheikin mielen. Link oli sentään hänen paras ystävänsä. Zelda ja Impa tuntuivat lähinnä työnantajilta, kaukaisilta sellaisilta. Zeldaa Sheik ei itse asiassa ollut edes nähnyt, sillä hehän jakoivat saman kehon. Tosin Sheik oli huomannut muutaman muotokuvan linnan seinillä, joissa Prinsessa oli mukana. Kai tyttö oli kaunis, ei Sheik tiennyt. Soturi mietti mitä Link mahtaisi aamulla sanoa, jos löytäisi itsensä heräämässä Prinsessa Zeldan vierestä…Kaikkien tarinoiden mukaan Sankari ja Prinsessa päätyivät lopulta onnellisesti yhteen. Ganon oli tuhottu, olivatko Link ja Zelda jo naimisissa?
Sheik varasti taas silmäyksen Sankarilta. Link ei ollut kertaakaan maininnut mitään omista naisasioistaan Sheikin läsnäollessa, eikä ainakaan maininnut mistään avioitumisesta Prinsessan kanssa. Ehkä Sankari oli liian kiireinen moiselle hömpälle…
Vaikka mitään todisteita ei ollutkaan, ajatus Linkistä ja Prinsessasta riipaisi Sheikin sydäntä. Jos niin kävisi, Zelda todennäköisesti sulkisi hänet lopullisesti ikuiseen uneen. Eikä Sheik enää näkisi päivänvaloa. Ja Link… hän todennäköisesti unohtaisi koko Soturin läsnäolon. Sheik kietoi kätensä Linkin vyötärön ympärille vetäen pojan lähemmäs itseään. Tänä yönä Sankari olisi hänen, eikä Prinsessa tai kukaan mukaan voisi tätä Sheikiltä viedä. Linkin kehon lämpö Sheikiä vasten sai Soturin rauhoittumaan täysin, tänä yönä olisi turvallista nukkua. Vielä ennen silmiensä sulkemista Sheik kietoi huovan tiukemmin Linkin ympärille, estäen poikaa palelemasta. Sitten Sheikah nukahti.
------
A/N: Hoo, tätä osaa oli hauska kirjoittaa, koska sain viimein tehdä vähän säpinää näiden kahden välille<3 Ja anteeksi taas kaikki kirjoitusvirheet, ottakaa keksejä. ;D
-
WHAAAAAAAAAAAAAA
Eilen, kun tulin kotiin hevonkuusesta, hypin riemusta, kun huomasin, että olit jatkanut, mutta eilen en jaksanut vielä kommata ja sitten kun tänään oli tarkoitus, sinä se kerpele menit ja jatkoit vähän lisää! Joo, ja anteeksi, että en ole kommentoinut, mutta kun piti juosta pitikin Pohjois-Suomea lomailemassa, eikä siellä mitään konetta tietenkään ollut. :)
No niin... Ensin kolmos-osasta... Ensinnäkin pakko sanoa, että itse olen ymmärtänyt ja pikkuveli on selittänyt, että Link oli seitsemän-vuotias, kun aloitti maailmanpelastuksen, mutta se sotii kyllä sitä vastaan, miltä Link näyttää seitsemän vuotta myöhemmin, koska silloinhan hänen pitäisi olla vasta 14-vuotias ja näyttää kyllä paria vuotta vanhemmalta. Varsinkin sarjakuvassa.... Aaaah, se sarjakuvaaa..... ;) No, eihän missään ole sanottu, minkä ikäinen Link siinä on, mutta veli selitti, että Wind Wakerissa (, joka siis tapahtuu jossain kauakan tulevaisuudessa Oot:sta katsottuna) pojat puetaan 14-vuotiaana vihreään Linkin muistoksi. No, ota siitä selvää.
Link on kyllä ihana. Ja sillä on likainen mielikuvitus. ;D Ei hitto että repesin, kun Sheik törmäsi seinään. *hekottaa vieläkin* Ja Sheik on niin omistus- ja suojelunhaluinen (huolimatta siitä, että hänen pitää suojella Linkiä).
Ja sitten neloseen... Hämmästyttää vieläkin, miten sinä saat ujutettua nuo kaikki sävelmät tuonne niin sujuvasti. Kun ne on kuitenkin jossain suhteessa hassuja suomen kieleen sekotettaessa.
Hahaa! Että minä odotan, kun Sheik tapaa Midon. ;)
Aaaww... loppu oli niin suloinen, ja pidin putomaiskohdastakin, vaikka Link satuttinkin, mutta minä olenkin kunnon sadisti. XD
”Sheik… olenko minä alasti?”
Missä on teippiä..?
Bababababa.... Jatkoa haluan ehdottomasti, säpinää oli, muttei tarpeeksi minun tarpeisiini. Joten kirjoittelepa sitten äkkiä, jookosta kookosta. ;) En tykkää näistä hymiöistä. :) XD
-
Diamond: Joo, en oo yhtään varma (hyvä on, en muista enää) minkä ikäsenä Link pelastaa mitäkin. xD Olen pelannut vain kaksi Zelda-peliä ja nyt on WindWaker menossa... joten tässä ficissä Link aloitti hommat 10-vuotiaana ja oli sitten aikahypyn jälkeen 17-vuotias.. mutta turha kysyä, mistä olin tuonkin saanut päähän.. ;D Pitäisi tarkistaa faktat ennen kirjoittamista. xD Ja niinpä, säpinää on vielä liian vähän, mutta sitä liikaa kirjoittaessai minua alkaa aina naurattaa.. xD mutta toivotaan että jatkossa tulee lisää ;) Kiitos vielä kommentista, jatkoa alan taas pian työstämään. ^^ ja lomailuhan on kivaa ;D
-
OSA 5
Vihreänuttuinen poika hieroi kevyesti silmiään auringonvalon osuessa niihin. Hiljalleen hän alkoi heräillä ja siristeli silmiään. Linkin suusta karkasi pieni haukotus hänen avatessaan vaivalloisesti silmänsä täysin auki. Nähdessään edessään kiviröykkiön sekä köynnösten peittämät seinät Link ihmetteli mihin kummaan oli oikein joutunut. Sitten hän muisti viimeöisen onnettomuuden temppelillä. Samassa kipu palasi pojan kehoon. Vaikka Sheik olikin ensiavullaan saanut suurimmat verivuodot tyrehtymään, Link oli silti heikossa kunnossa. Hänen jäseniinsä koski ja hengitys oli tavallista vaivalloisempaa. Silti, Linkin onneksi, mitään vakavampia vammoja hän ei ollut saanut. Huovasta huolimatta yö temppelissä oli ollut kylmä, ja Link tunsi jalkojensa palelevan vieläkin, vaikka aamuaurinko alkoikin jo lämmittää huonetta hänen ympärillään. Sankarin liikahtaessa pienesti hän viimein tajusi nojaavansa Sheikin kylkeä vasten. Soturi oli kietonut toisen kätensä suojelevasti Linkin vyötärön ympärille ja hengitti rauhallisesti pojan vieressä. Sankarin sydän alkoi pamppailla kiivaammin hänen tajutessaan toisen miehen läheisyyden. Link ei muistanut Sheikin laittaneen kättään hänen ympärilleen illalla, joten sen oli täytynyt tapahtua silloin kun Link oli jo ollut unessa. Puna valtasi Sankarin kasvot tämän hymyillessä leveästi. Hän ei ollut ollut pitkään aikaan näin onnellinen. Sheikin käsi, hänen vyötäröllään. Linkin olisi tehnyt mieli huutaa riemusta, mutta se olisi varmasti herättänyt Sheikin, jolloin kaikki hyvä olisi loppunut. Niinpä Link pysyi hiljaa tyytyen vain katselemaan Soturia.
Sankari ei ollut koskaan onnistunut näkemään Soturiystäväänsä unessa. Näky oli Linkin mielestä kauneinta maailmassa. Valveilla ollessaan Sheikin kasvoista painoi jatkuvasti huoli ja vastuu. Mutta nukkuessaan Soturi näytti täysin levolliselta vailla mitään murheita. Link huokaisi hiljaa ihastuksissaan. Hän tunsi rakastuvansa mieheen uudelleen. Sheikin silmät olivat kevyesti kiinni, tämän hengittäessä hitaasti ja rauhallisesti. Kasvoja peittävä kääre oli lähes valunut pois kasvoilta, muutama ylimääräinen… Link hätkähti, hetkonen, mitä hän oli juuri ajatellut? Kasvokääre poissa? Sankari käänsi katseensa nopeasti takaisin kääreen suuntaan. Hänen sydämensä hyppäsi muutaman lyönnin yli. Sheikin kasvoja peittävä kääre oli valunut Soturin nukkuessa lähes pois hänen kasvoiltaan. Link pystyi melkein erottamaan Sheikin suun… hänen huulensa. Sankari nielaisi. Uskaltaisiko hän?
Link hivuttautui istuma-asennostaan, Sheikin vierestä Soturin eteen, hitain ja pienin liikkein varoen herättämästä Sheikiä. Hän kurkotti kasvojaan lähemmäs Sheikiä. Linkin sydän pamppaili tiheään. Tuntui aivan kuin hän olisi tekemässä jotain rikollista, vaikka tietenkään ei ollut. Sankari ojensi kättään valmiina laskemaan Soturin kasvosuojusta hieman alemmas. Näytti siltä ettei Linkille tarjoutuisi tämän parempaa mahdollisuutta nähdä Sheikin kasvoja. Hänen oli tehtävä tämä nyt. Juuri kun Linkin sormet olivat tarttumassa kankaaseen valmiina vetämään sitä alaspäin, Sheik heräsi. Nähdessään Sankarin aivan silmiensä edessä, Soturi hätkähti rajusti menettäen tasapainonsa kaatuen taaksepäin kiviselle lattialle. Link ei ollut valmistautunut tähän vaan kaatui Sheikin mukana tämän päälle, pitäen yhä kiinni miehen kasvosuojuksesta kädellään.
Sheik makasi Linkin alla kädet pojan hartioilla. Hän oli koettanut estää Sankaria kaatumasta mukana. Soturi yski lattian pölyä pois suustaan. Link sen sijaan tuijotti kuin lumottuna Sheikin kasvoja. Kasvokääre oli viimein valunut tarpeeksi alas paljasten Soturin komeat piirteet. Link oli uppoutunut liian syvälle omiin fantasioihinsa huomatakseen istuvansa Soturin päälle. Sankarin toinen käsi piteli edelleen kiinni kankaasta, joka oli valunut Sheikin kaulalle saakka. Toinen käsi lepäsi Soturin pään toisella puolella tukien Linkiä. Heidän kehonsa olivat painautuneet yhteen alavartalon kohdalta. Linkin ahnehtiessa silmillään Sheikin huulia, Soturi makasi liikkumattomana ja järkyttyneenä Sankari alla. Vasta vilkaistuaan nopeasti Sheikin silmiä, ja nähdessään niistä kuvastuvan hämmennyksen ja pelon sekoituksen Link tajusi tilanteen. Hänen kasvonsa lehahtivat hetkessä kirkkaanpunaisiksi. Nopeasti Sankari kasvonsa kauemmas Sheikistä ja irrotti samalla otteensa tämän kasvosuojasta. Istuessaan siinä Sheikin päällä, Link tunsi kuinka ohut Soturin puku oikeastaan oli. Sankari vetäisi syvään henkeään tajutessaan ettei ollut pukenut kuin pelkän vihreän tunikansa yllensä viime yönä. Miehenä olemisen huonot piirteet alkoivat tulla esiin ja Linkillä tuli kiire kömpiä pois Sheikin luota kääntäen selkänsä tälle. Vapauduttuaan, Sheik vetäisi nopealla liikkeellä kääreet takaisin kasvojensa suojaksi.
Sankarin kasvoja poltteli, eikä hän halunnut kohdata Soturia naamasta naamaan. Myös Sheik tunsi lämmön kohoavan omille poskilleen. Hän halusi kiireesti pois temppelistä, jotta voisi unohtaa koko tapauksen.
”Sankari, mennäänkö?” Sheik kehotti Linkille, joka istui parin metrin päässä selkä häneen päin.
Link nielaisi, Sheik oli kutsunut häntä ”sankariksi”, joka ei ollut missään nimessä hyvä merkki. Ehkä Soturimies oli vihainen hänelle… Link kuitenkin nyökkäsi ja nousi seisomaan valmiina lähtöön. Koettaessaan ottaa askeleen eteenpäin Sankari kuitenkin parkaisi tuskasta lysähtäen takaisin maahan. Sheik kääntyi hätääntyneenä Linkin luo.
”Link! Mikä hätänä?”
Link pudisti hieman päätään hymyilleen. ”Taisin nyrjäyttää nilkkani eilisessä pudotuksessa.” Sheik katsoi hetken Linkiä. Poika puhui totta, eikä tuolla jalalla käveltäisi takaisin metsään. Niinpä Soturi kumartui Linkin puoleen kaapaten tämän syliinsä. ”Olet liian heikossa kunnossa kävelläksesi tai taistellaksesi. Kannan sinut takaisin Kokiri Forestiin toipumaan.” Link punertui taas, mutta tyytyi nyökkäämään. Käveleminen olisi toivotonta hänen jalallaan. Eikä Sheikin reppuselässä kulkeminen tuntunut yhtään pahemmalta vaihtoehdolta.
----
Taivaltaessaan läpi Lost Woodsin Link rykäisi. ”Kuule Sheik… muistuta minua sitten kotona, että kerron sinulle yhden jutun…” Sheik nyökkäsi. jatkaen eteenpäin kohti oikealla näkyvää reittiä. Link oli tällä kertaa tarkkana, eivätkä he olleet onnistuneet eksymään kertaakaan. Kotiin olisi tällä vauhdilla enää noin parin tunnin matka. Sheik tunsi pientä väsymystä käsissään ja jaloissaan, mutta ei antanut sen saada yliotetta itsestään. Hän muistutti itseään Sankarin olevan vielä heikommassa kunnossa. Kunhan he pääsisivät takaisin Linkin talolle, haavoihin voitaisiin laittaa kunnon lääkettä, jotteivät ne pääsisi tulehtumaan. Lisäksi kylpy tekisi poikaa, sekä puhdas vaatekerta.
Myös Link toivoi pääsevänsä pian kotiin. Hän oli viimein päättänyt tunnustaa Sheikille. Heti kunhan he olisivat takaisin kuluneella sohvalla, hörppimässä sitä karmeaa teetä, Link tekisi sen. Sankari ei halunnut riskeerata sitä, etteivät he enää näkisi seuraavan eroamiskerran jälkeen. Ei haittaisi, vaikkei Sheik vastaisikaan Linkin tunteisiin. Sankari tiesi, että häntä olisi aivan turha kutsua sankariksi, jos hän ei tekisi tätä. Mutta jos Sheik olisi samaa mieltä, se tietäisi lisää tällaisia reppuselkäkyytejä. Mutta seuraavalla kerralla, Link laittaisi housut jalkaan. Luojalle kiitos, että hänen tunikansa oli sentään tarpeeksi pitkä peittämään kaikki strategiset osat, vaikka Link istuikin Sheikin käsien päällä. Sankari nielaisi. Hän toivoi kovasti ja hartaasi, ettei Sheik ollut tuntenut mitään silloin kun hän oli istunut tämän päällä. Link oli melko varma, ettei Soturin huumorintaju olisi riittänyt, jos Link olisi joutunut selittelemään tapahtunutta. Sitä miettien Sankari ummisti silmänsä ja painoi päänsä Sheikin olkapäälle. Soturi tuoksui hyvältä.
Sheik ei ollut yhtä positiivisella tuulella kuin Link. Vaikka ajatus Sankarin kuluneesta sohvasta saikin hänet jaksamaan, hän oli vihainen itselleen. Mitä ihmettä hän oli ajatellut viimeyönä nukahtaessaan käsi Sankarin vyötäröllä. Sheik muisti viimeöiset ajatuksensa. Mitä hemmetin pelleilyä se oli taas ollut? Hän oli vetänyt Sankarin lähelleen, vaihtanut tämän vaatteet.. ja se käsi. Aivan kuin he olisivat olleet joku…pari. Sheik näytti kauhistuneelta, entä jos Link nyt luuli, että Sheik ajatteli tästä sillä tavalla. Sankari oli sen verran höntti, että voisi hyvinkin tehdä moisen johtopäätöksen. Ja nyt vielä tämä reppuselkä. Sheikin olisi tehnyt mieli kirota itsensä. Millaisia ristiriitaisia signaaleja hän Linkille lähettikään. Ensin oltiin kylmää seuraa kuin pakastekana, ja seuraavaksi mentiinkin jo tuttavallisesti paljastamaan omat kasvot. Kotona hänen olisi pakko selittää Sankarille asiat, jottei tälle syntyisi mitään harhakuvitelmia. Sheik ei nimittäin missään nimessä halunnut vaarantaa ystävyyttään Linkin kanssa.
Muistellessaan koko kaatumisjupakkaa, Sheik tunsi korviensa kuumenevan. Hänen hengityksensä kiihtyi, Link oli ollut liian lähellä silloin hänen päällään istuessaan. Aivan liian lähellä… Sheikistä oli tuntunut… tuntunut… Soturi nielaisi. Ei. Hänestä ei ollut tuntunut miltään, ei varsikaan … mukavalta.
”Eieieie…älä ajattele sitä..” Sheik manasi hiljaa.
Hän kirosi oman ohuen pukunsa. Oliko Zeldan ollut pakko antaa hänelle tiukka ja ohut vaatekerta käyttöön? Se sopi ehkä naisille, mutta miehille ei missään nimessä. Oi miksi Soturi ei ollut saanut ylleen jotain muutaman numeron liian isoa viittaa ja paksuja kangasvaatteita. Silloin kaikki olisi ollut paremmin piilotettavissa. Sheik toivoi kovasti ja hartaasti, ettei Link ollut tuntenut mitään ylimääräistä silloin hänen päällä istuessaan. Muutoin Soturi ei voisi enää koskaan katsoa tätä silmiin. Nytkin Sankari lepuutti päätään Sheikin olkaa vasten aiheuttaen Soturille kylmiä väreitä. Link tuoksui hyvältä. Sheikin pää nytkähti, hän oli taas antanut ajatustensa viedä mukanaan. Tietysti Sankari tuoksui aivan tavalliselle…
”Vain vähän paremmalle kuin muut.” Sheik selitteli itselleen.
Kävellessään ruohikkoisessa maastossa puiden seassa Sheik tunsi uupumuksensa kasvavan. Hän ei ollut täysissä voimissaan, eikä Linkään ollut mikään keijukainen kannettavaksi. Lisäksi Soturista tuntui kuin Sankari olisi ollut luisumassa pois hänen reppuselästään. Kuin vastaukseksi tähän, Link kietoi unissaan kätensä tiukemmin Sheikin rintakehän ympärille puristaen jaloillaan itseään lähemmäksi Soturin kehoa. Sheik rykäisi pienesti, kuin toivoen Linkin vaihtavan asentoa, mutta poika pysyi vaiti. Soturi alkoi tuntea olonsa tutun tukalaksi. Vuosi sitten Sankarin käytös oli vaikuttanut Sheikiin normaalisti, mutta nyt tuntui kuin joka toinen Linkin tekemä liike olisi saanut Sheikin naaman punoittamaan ja sydämen hakkaamaan. Soturi ei ollut aivan varma mistä moinen johtui, mutta syy oli varmasti hänessä. Link ei tahallaan aiheuttaisi Soturille mitään tuollaista. Sheik päätteli sen vain johtuvan siitä ettei ollut nähnyt toista poikaa pitkilleen. Pari päivää ja hän olisi taas normaali. Mutta nyt, Lost Woodsin suuaukon jo näkyessä, Soturi joutui kamppailemaan Linkin kehon tuoman lämmön sekä punaisena hehkuvan naamansa kanssa.
----
Link istui kuluneella sohvallaan lepuuttaen nilkkaansa, johon oli sidottu muutaman jääpalapussi turvotuksen laskemiseksi. Sheik istui Linkin lähellä tuijotellen seiniä. Aina välillä Sankari vilkuili miestä kulmiensa alta. Soturi ei ollut pukahtanut kuin pari sanaa heidän tullessaan kotiin. Link oli tarjonnut tälle syömistä, mutta mikään ei ollut kelvannut. Sheik oli vain kävellyt sohvan luo istahtaen siihen. Monta kertaa Link oli avannut suunsa kysyäkseen jotain tai aloittaakseen keskustelun, mutta mitään ei ollut tullut ulos, niinpä hiljaisuus heidän välillään pysyi. Sankari rapsutti leukaansa epävarmasti, oliko hän tehnyt jotain, mikä oli suututtanut Sheikin? Link ei kuitenkaan uskaltanut kysyä sitä suoraan Soturilta. Niinpä hän tyytyi tuijotteluun.
Sheik istui Sankarin vieressä katsellen puisia seiniä ja kattoja. Hän ei ollut uskaltanut sanoa mitään Linkille, jottei joutuisi taas epämukavanolon vyöhykkeelle. Siinä hiljaisuudessa istuessaan Soturi tunsi yhtäkkisen jääkylmän tunteen niskassaan. Sheik pomppasi ylös haroen niskaansa käsillään, kääntyen sitten ympäri Linkiin päin. Poika istui sohvalla jääpala kourassaan.
”Mitä ihmettä Link?” Sheik kysyi kummissaan.
Oliko ajatus pilasta Sankarin mielestä kylmän jääpalan työntäminen Soturin niskaan. Sankari loihti kasvoilleen tutun virneensä.
”Rauhoitu Sheik. Hiuksissasi on kuivunutta verta, jota koetin jään avulla saada irti.” Sheik katsoi Linkiä kulmakarvat koholla, mutta istui sitten takaisin sohvalle, koska Sankari niin kovasti viittilöi häntä tekemään niin. Link työnsi sormensa ja jääpalan uudestaan Sheikin niskaan saaden tämän kouristelemaan kylmyydestä. Tuntiessaan Linkin sormet hiuksissaan ja niskassaan, Sheik tunsi jälleen tutun tunteen, joka vaivasi häntä nykyään usein Linkin seurassa. Hän kirosi punaa kasvoillaan. Miksi tämän piti taas tapahtua? Soturi koetti olla kuin mitään ei tapahtuisi hänen niskassaan, mutta jääpalasta huolimatta niska tuntui liian kuumottavalta. Sheik hyppäsi nopealla liikkeellä pois sohvalta.
”Link älä…” Hän henkäisi.
----
Sankari istui masentuneena sohvallaan tuijotellen vuoroin ikkunaa ja vuoroin kylpyhuoneensa ovea. Sheik oli juossut huoneeseen huutaen samalla pesevänsä itse omat veritahransa. Niin paljon kuin Linkiä olikin himottanut ajatus Sheikistä hänen kylpyhuoneessaan, pesemässä itseään, Sankaria masensi ajatus, ettei Sheik ilmeisestikään halunnut hänen enää koskevan tähän. Soturin hypättyä pois sohvalta Linkin käsittelystä, Sankari oli nähnyt miehen silmissä pelon ja hämmennyksen. Se katse alkoi olla jo hieman turhan tuttu Linkille. Hän hakkasi päätänsä tyynyyn. Näytti siltä, ettei hänen rakkaudestaan, tai tunnustuksesta kehkeytyisi tällä vauhdilla mitään. Sheik juoksisi vain karkuun, kuullessaan totuuden. Mutta siltikin… Sheik. Hänen kylpyhuoneessaan. Hänen ammeessaan. Yllään – ei mitään. Link joutui puristamaan sohvan käsinojia lujasti kamppaillessaan halunsa kanssa mennä katsomaan Soturia. Ja hankaamaan tämän selkää pesusienellä. Kaatamaan Sheikin päälle puhdasta vettä, joka huuhtoisi kaiken saippua pois. Kuivaamaan tämän märän ihon pyyhkeellä… silittämään Soturin kultaista ja märkää tukkaa…
”AAARGH!” Link huusi ilmaan haroen hiuksiaan, lysähtäen sitten takaisin sohvalle.
Hän kuuli oven avautuvan nopeasti oikealla puolellaan. Sheik oli rynnännyt kylpyhuoneesta katsomaan mikä hätä Sankarilla oli. Salamurhaajia ei kuitenkaan näkynyt, eikä Link näyttänyt muutenkaan haavoittuneelta, paitsi…
”Link, sinä vuodat verta…nenästäsi?” Sheik sanoi katsoessaan tarkemmin Linkiä.
Sankari istui jäykkänä paikoillaan silmät suurina kohdistettuna Sheikiin.
”No kenen dyy den luuled olevan?” Sankari sanoi vaivalloisesti pidellessään kädellään nenäänsä.
Ei nenäverenvuodolta voinut välttyä, jos Sheik yhtäkkiä päättää putkahtaa pelkkä pyyhe lanteillaan sekä tietysti toinen pyyhe kääräistynä nopeasti kasvojen ympärille, kylpyhuoneesta silmien eteen. Soturi ei kuitenkaan näyttänyt ymmärtävän. Tarkistettuaan ettei Linkillä oikeasti ollut mitään hätää, Sheik palasi takaisin kylpyhuoneeseen.
Saadessaan itsensä puhtaaksi Sheik veti vaatteensa ylleen palaten sitten Linkin luo, joka ei ollut liikkunut sohvalta minnekään. Sankari joutui rauhoittelemaan omaa mieltänsä, ettei muistikuva Soturista pyyhe päällä olisi vallannut koko hänen ajatusmaailmaansa. Tapaus oli kuitenkin antanut Linkille rohkeutta ja hän aikoi tunnustaa Sheikille. Sankari värisi paikallaan pienesti. Edessä odottava koitos pelotti häntä paljon enemmän kuin taistelu Ganonia vastaan vuosi sitten. Tällä kertaa panoksena oli sentään vain hänen oma sydämensä, ei koko Hyrulen valtakunta.
”Sheik.. muistatko kun sanoin Lost Woodsin keskellä, että minun täytyy kertoa yks juttu sinulle…?” Link kysyi silmäillen Soturia epävarmasti. Sheik mietti hetken, mutta näytti sitten hämärästi muistavan Linkin sanoneen jotain sen tapaista. Soturin nyökättyä Sankari jatkoi:
”Noh, niin hullulta kuin se saattaa kuulostaakin, niin minä … sinua.. tai siis.. minä ra---”
Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan oven lennähtäessä auki. ”Liiiink! Palloni! Okctorock vei sen!” Pieni pisamanaamainen poika huusi ovensuusta. Link sulki silmänsä. Niin lähellä.
”Hetki vain Mido, minä tulen!” Link pakotti hymyn huulilleen vastatessaan pojalle. Ensi kerralla sitten. Sheik kuitenkin esti kädellään Linkiä nousemasta ylös sohvalta. ”Olet liian heikossa kunnossa, minä menen.” Hän sanoi mennen sitten Midon perässä ulos talosta. Link jäi istumaan yksin sohvalle pieni hymynkaarre huulillaan. Sheik oli liian hyvä hänelle.
Mido kulki edellä vihellellen jotain Sheikille täysin tuntematonta kappaletta. Punainen keiju lensi pojan pään yläpuolella poukkoillen aina välillä sinne tänne. Soturi tarkkaili poikaa, joka hetken kävelymatkan jälkeen pysähtyi. Sheik vilkaisi ympärilleen; okctorockia ei näkynyt missään. Mido kääntyi Soturiin päin näyttäen hermostuneelta. ”Tuota…Sinä varmaan olet Sheik? Link on puhunut sinusta…” poika sanoi ujosti tuijotellen käsiään. Hän oli liian hermostunut katsoakseen Sheikiä silmiin.
”Kyllä.”
Mido nosti päätään. ”No… sinun täytyy auttaa minua! Olen aivan valtavan ihastunut yhteen tyttöön, mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä.. jos sinä voisit… kun olet vanhempikin…” pojan ääni hiipui loppua kohden ja tämä näytti pelkäävän Sheikin nauravan hänen ongelmalleen. Soturi ei nauranut, vaan perääntyi pari askelta taaksepäin. Poika penäsi häneltä apua johonkin rakkausongelmaan! Ei Sheikillä ollut mitään tietoa moisista tilanteista.
”En minä tiedä…” Soturi murahti hiljaa vältellen pojan katsetta.
Mido näytti pettyneeltä.
”No kerro sitten miten Link teki sen.” poika aneli. Hän oli selvästikin todella epätoivoinen.
Sheik ei ymmärtänyt Midoa.
”Anteeksi? Mitä Link teki?”
Kokiripoika huokaisi, hän oli luullut Sheikiä välkymmäksi. ”No tietenkin miten Link tunnusti sinulle? Ehkä voin sanoa samoin Sarialle…”
Soturi tuijotti poikaa hämmennyksen vallassa. Hänen suutaan kuivasi.
”Link tunnusti minulle…mitä?” Sheik sai epävarmasti kysyttyä.
Mido astui askeleen lähemmäksi Sheikiä. Näyttelikö mies aivan tyhmää? ”Miten Link tunnusti sinulle että rakastaa sinua, tyhmä! Sen takiahan tässä on niitä juhliakin järjestetty, niin että hiki virtaa… mutta jos Linkin onnelliseksi tekeminen tekee Sarian onnelliseksi, niin antaa hien virrata.” Mido jupisi nyt jo selvästi hieman ärtyneenä toisen miehen hitaanlaisesta aivotoiminnasta. Sheik ei kuitenkaan kuullut toisen ärtynyttä äänensävyä, hän ei enää kuullut mitään. Soturin oli vaikea hengittää ja hän tunsi maailman pyörivän silmiensä ympärillä.
Link. Häntä. Link. Sheikiä. Sankari. MITÄ?!
Sekavat ajatukset valtasivat Sheikin pään. Mido valehteli, muuta selitystä ei ollut. Ei Link voinut. Vai pystyikö hän? Välittämättä Midon vastaväitteistä ja niskaansa lentelevistä pienistä kivistä, Sheik asteli nopein askelin takaisin kohti Sankarin kotia. Hänen täytyi selvittää tämä.
--------
A/N: Anteeksi, että näiden osien kanssa aina kestää. ^^ Mutta tässä on nyt viides osa. Saattaa ehkä tuntua sekavalta, kun hylkäsin puolet luonnoksesta ja vedin näin ollen puolet tästä luvusta suoraan päästä ilman mitään suunnittelua. ;D Mutta koettakaa nauttia.
-
Olen yleensä aika laiska kommentoimaan, mutta tätä joka tapauksessa kumminkin luen. ^^ En osaa sanoa mitään järkevää, joten tyydyn vain siihen että tää on aivan mahtava edelleen. :D
-
Buahahahahahahah! Go, go, Mido, go!
Joo... tykkään Midosta, vaikka sarjakuvassa se onkin tyhmä. Ja kuten toivoinkin, Sheik tapasi hänet. Whippii!
Pureskelin soremeni hajalle, kun Link otti liinan Sheikin kasvoilta ja katkaisin etusormeni, kun he kaatuivat. Totta kai Sheikillä pitää olla ohuet vaatteet! Ja ne kyllä on sitä, vaikka pelissä ei huoma herran varustusta... Ihme, oikeastaan. XD Mutta se onkin K-7. *hekottaa*
Awwittelin sille, kun Sheik kantoi Linkiä reppuselässä. Awwww.... Hei, alkoi sataa siirappia. ;D
NOSEBLEED!! Ei helvetti, että repesin tuolle. Hekottelin sille koko päivän. Nosebleed... Linkillä... No jaa, ihan ymmärrettävää, kyllä minäkin saisin, jos näkisin Sheikin pelkässä pyyhkeessä. ;D Mutta...nosebleed...
Voihan perkele! Sinun on pakko jatkaa pian, en kestä tätä! Loppu oli maaahtava. Ja haluan jatkoa, pian. Argh! No, onneksi en ole lähdössä vähään aikaan tällä kertaa minnekään, niin aiankin olen paikalla, kun uusi osa tulee. :) Eli paiskaahan sitä jatkoa. ;)
-
Raesokeri: kiitosta vaan :D Laiska kommentointi on myös meikäläisen alaa.. xD
Diamond: Minäkin tykkään Midosta. Ärsyttävän kiva xD Voi ei, toivottavasti et sitten ajattelut lähettää mitään sairaalamaksua sormistasi tännepäin. O_O Olen rahaton! Ja kyllä, Linkille sattui nosebleed ;D Mietin viitsinkö laittaa, mutta sinne meni sitten kuitenkin... ja tässä viimein tätä jatkoa. Kesti taas, kun oli kiireitä. Ihan OIKEITA kiireitä, ei mitään tekosyykiireitä, kuten mulla tapana on. ;D
OSA 6
Sheik seisoi olohuoneen ovensuussa katsoen sohvalla kevyesti nukkuvaa henkilöä. Oli kulunut muutama minuutti siitä, kun Sheik oli saanut selville erään pienen salaisuuden jota Link ei ollut hänelle kertonut. Soturin oli vaikea uskoa koko asiaa todeksi. Missä vaiheessa Sankari oli ehtinyt kehitellä moisia tunteita hänen varalleen? Sheikin muistoissa heillä oli aina ollut liian kiire pelastaa Hyrule ja selvittää temppelit, ettei muulle ollut oikein jäänyt aikaa. Eivätkä he olleet enää nähneet Ganonin kukistumisen jälkeen…paitsi nyt. Mutta ei Link olisi voinut näin lyhyessä ajassa rakastua häneen. Sen oli siis pitänyt tapahtua jo vuosi sitten heidän matkallaan. Sheik yritti pinnistää muistiaan ja löytää sen ajankohdan jolloin Sankari oli hairahtunut hänenlaiseensa keinotekoiseen olioon. Toinen vaihtoehto oli tietysti, että Mido oli valehdellut hänelle päin naamaa. Jos tämä olisi totta, poika ei tulisi selviämään vähällä vaikka mikä pirun lapsi olisi. Eikä Sheik enää kehtaisi näyttäytyä Sankarille, jos tämä saisi tietää huijauksesta.
Toisaalta asiaa miettiessään Sheik muisti, kuinka lujaa Linkin sydän oli pamppaillut silloin temppelillä. Hän oli aluksi luullut sitä jonkin sortin järkytykseksi, mutta nyt kun asiaa mietti uudessa valossa… Sheik nielaisi ja vilkaisi taas nukkuvaa Sankaria. Hänellä ei ollut minkäänlaista ajatusta, kuinka tähän tulisi suhtautua. Sheik ei ollut ikinä rakastanut ketään, eikä kukaan ollut rakastanut häntä. Sitä paitsi, vaikka hän olisikin rakastanut Sankaria, mikä tietenkään ei ollut mahdollista, sillä hehän olivat molemmat miehiä, ei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään. Sheik kun oli oikeasti Zelda, tosin Sankari ei tiennyt tätä.
”Eikä tule koskaan tietämäänkään, jos se minusta riippuu…” Sheik mutisi hiljaa itselleen kävellessään lähemmäksi Linkin uinuvaa hahmoa.
Link näki unta. Hyvää unta. Unessaan hän seisoi huoneessa, joka oli pyöreä. Huonekaluja ei juuri ollut, vain takka ja sen edessä oleva pehmeännäköinen nojatuoli. Takassa leimuava tuli valaisi muuten huoneen harmaita kiviseiniä. Nojatuolissa istui henkilö, ja Link tiesi kuka, vaikka ei ollutkaan nähnyt henkilön kasvoja. Sankari otti muutaman askeleen kohti nojatuolia ja salaperäistä henkilöä. ”Sheik.” Link sanoi pehmeästi kietoessaan kätensä tuolissa istuvan henkilön vartalon ympäri. Tämä laittoi kädessään olleen mansikka-askin pois kääntäen kasvonsa kohti toista miestä, kohdaten tämän silmästä silmään. Miehellä oli kullankeltainen tukka, ja punaiset silmät. Hänellä oli yllään normaali sininen asunsa, mutta kasvoja peittävä kääre oli kerrankin unohtunut jonnekin. ”Link” Soturi sanoi hellästi nostaen toisen kätensä Sankarin poskelle. Link kumartui liikauttaen päätään pienesti. Sheik sulki silmänsä tuntiessaan Sankarin huulet omillaan.
”Ehhehee..mmm…” Link mutisi unissaan, ”Sheik…”
Soturi hänen vieressään punastui, Sankari uneksi selvästikin hänestä. Puna Sheikin kasvoilla syveni, kun hän eksyi miettimään millaista unta Sankari hänestä oikein näki. Soturi oli aina pitänyt Linkiä ystävällisenä, mutta hieman hitaana persoonana. Mutta kuitenkin vilpittömänä ja viattomana ihmisenä. Saadessaan selville Sankari todellisen ajatusmaailman, Sheik tunsi itsensä järkyttyneeksi. Sankari ei ollutkaan enää mikään pikkupoika. Myös tehtävä, johon Soturi oli lähetetty alkoi tuntua epäilyttävältä. Yleensä Impa kertoi enemmänkin kuin tarpeeksi tietoa, mutta nyt hänet oli kirjaimellisesti tyrkätty ulos linnasta ja käsketty Sankarin perään. Sheik alkoi epäillä, ettei koko salamurhaaja-porukkaa edes olisi. Juttu haiskahti enemmänkin Prinsessan tekosille. Soturi oli siis lähetetty Sankarin seuraneidiksi…kuuntelemaan tämän tarinoita. Ei, kuuntelemaan tämän…
”Tunnustusta.” Sheik henkäisi. Sitähän Link oli yrittänyt äskenkin, mutta se pieni kokiripoika oli tullut häiritsemään. Soturin kävi hieman sääliksi Linkiä. ”Miksi minä, Link? Sankarina saisit minkä tytön tahansa.” Sheik istahti nukkuvan pojan viereen silittäen tämän hiuksia hellästi.
”Tämä on väärin Link.”
Link hätkähti hereille jonkun koskettavan häntä. Keskeytetty uni oli ollut kovin makoisa, eikä Link ollut hyvillään herätyksestä. Mutta nähdessään Sheikin taas vierellään, Sankarin äreys haihtui hetkessä. Link virnisti miehelle, joka oli onnistuneesti vetänyt kätensä pois Linkin hiuksista juuri ennen tämän heräämistä. Sheik katsoi kohti Sankarin hymyileviä kasvoja, mutta ei itse hymyillyt. Tilanne oli paha. Prinsessa ja Impa olivat alusta asti pelänneet että Sheikistä saattaisi tulla liian läheinen Linkille. Nyt nämä pahat aavistukset olivat tulleet toteen. Sheikistä oli tullut tahtomattaan liian läheinen Sankarille. Aivan liian läheinen.
Soturi tiesi asioiden mutkistuvan huomattavasti, jos Link saisi tietää hänen olevan Prinsessan luomus. Eikä Zeldan salaisuutta muutenkaan saisi lörpötellä kellekään, jottei Prinsessa altistuisi vaaraan. Totuus olisi todennäköisesti musertava tieto Sankarille, eikä Sheik halunnut nähdä ystävänsä kärsivän. Niin paljon kuin Soturi nauttikin toisen miehen seurasta, hän tiesi että pikainen lähtö olisi enemmän kuin paikallaan. Eikä Sheik tiennyt miten olisi vastannut, jos Link olisi tuonut esiin sen… tunnejutun. Tietysti hänen olisi torjuttava Sankari. Koko ideahan oli aivan järjetön. Link oli mies. Sheik oli mies. Sitä paitsi, Sankarilla oli vientiä naisten keskuudessa, ainakin jos Linnan hovineitojen juttuihin oli luottamista. Ja Sheik ei edes ollut oikea ihminen. Täysin mahdoton yhtälö siis.
Enkä minä ole edes millään muotoa kiinnostunut Sankarista. Ollaan vaan mätetty muutama hirviö yhdessä ketoon. Ei muuta. Sheik mietti kuumeisesti nyökytellään samalla pienesti itselleen, kuin varmistaakseen asian todella olevan näin. Sitten Soturi nousi kävellen raskain askelin kohti ovea. Link näytti hämmentyneeltä.
”Hei, hei Sheik! Minne sinä nyt? Onko Mido uudessa pulassa?”
Sheik jähmettyi, hän oli unohtanut keksiä tekosyyn. Soturi vaivasi aivojaan muutaman sekunnin ennen kuin vastasi. ”Prinsessa käski uusiin tehtäviin. Täytyy joutua takaisin Hyruleen. Käsken pari kokiria hoitamaan sinua…” Soturi tarttui ovenkahvaan ja väänsi sen alas astuen samalla raikkaaseen ulkoilmaan.
”Hei, mitä? Hei, Sheik! Älä mene! Sheik!” Link koetti huutaa ystävälleen, mutta Sheik oli jo sulkenut oven perässään.
”Link! Mene takaisin!” Sheik huusi seisoessaan Kakarikossa sijaitsevan vanhan kaivon edessä. Link oli juuri saapunut kylään nähden sen olevan liekeissä. Asukkaat juoksivat hädissään sinne tänne, koettaen saada perheenjäseniään, eläimiään ja muuta omaisuutta turvaan liekkien raivolta. Sheik tarkkaili kaivoa kasvoillaan sekoitus pelkoa ja raivoa. Varoituksesta huolimatta Link otti muutaman askeleen lähemmäksi kohti kaivoa ja Soturia sen äärellä. Kaivo piti pelottavaa ääntä, mikä sai kylässä olevat eläimet vauhkoiksi. Äkkiä kaivosta lensi suuri musta varjo, peittäen lähes koko taivaan, joka oli jo värjäytynyt punaiseksi. Link kavahti tätä näkyä, ottaen pari askelta taaksepäin, tarttuen samalla miekkaansa. Sheik sen sijaan syöksyi eteenpäin kohti varjoa, hyökäten sen kimppuun. Sankari katsoi kauhuissaan, kuinka varjo syöksyi Soturin kehon läpi paiskaten tämän korkealle ilmaan.
”SHEIK!” Link karjaisi nähdessään kuinka Soturin veltto ruumis tömähti maahan vierien kivisiä rappuja alaspäin. Sankari heitti miekkansa maahan juosten Sheikin luo. Varjo, joka edelleen leijui taivaan yllä, teki käännöksen suunnaten kohti Linkiä ja Soturin elotonta ruumista. Sankari koetti suojata heitä kilvellään, mutta turhaan…
”Tulet sitten viimein tajuihisi.” kuului ystävällinen ääni Linkin pään yläpuolelta Sankarin avatessa silmänsä. Hän makasi Sheikin käsivarsilla, joka tuntui sillä hetkellä erittäin mukavalta paikalta…
Link avasi silmänsä. Hänen oli lopettava tämä menneissä eläminen! Sankarit olivat viileitä jätkiä, eivätkä mitään pellejä. Link nyökytteli itselleen nousten samalla varovasti ylös sohvalta. Hän ei tiennyt kuinka kauan siitä oli kun Sheik oli jälleen kerran häipynyt hänen elämästään. Eikä Link ollut edes … no, tehnyt sitä mikä hänen oli pitänyt tehdä. Sankari tunsi turhautuvansa pelkästään muutaman viimeisimmän päivän ajattelusta. Miten muutama pikku sana pystyikin olemaan tällaisen vaivan takana. Ganonkin alkoi tuntua aivan lasten leikiltä tähän haasteeseen verrattuna. Sankari vetäisi nopealla liikkeellä vihreän myssynsä päähänsä. Hän halusi uudelleen Sheikin syliin, vaati se sitten mitä tahansa.
Minä jos kuka olen sen ansainnut. Link ajatteli astuessaan viileään ulkoilmaan. Jalkakin tuntui jo paremmalta.
----
Zeldan kasvot valtasi lievä hämmennys, hänen avatessaan linnan takaoven sieltä kuuluneen vaativan koputuksen takia. Normaalisti Prinsessa ei itse availlut vieraille ovia, ei varsinkaan palvelusväen tilojen, mutta nyt hän oli sattunut kävelemään ohi, eikä muita ollut lähistöllä. Tosin Zelda itse oli lähettänyt palvelusväkensä muualle, tekosyyn varjolla, jotta saisi hetken rauhaa keittiössä. Hän inhosi Prinsessana olemisesta johtuvaa iänikuista dieettiä. Sen kuntoiluvalmentajan täytyi olla joku valtakunnanvihollinen, joka yritti päästää Zeldan päiviltä. Ei kukaan pystynyt elämään sillä määrällä ruokaa, minkä Prinsessa sai päivän aikana! Ei edes kunnon kinkkua, jotain kevyttuotteita vain. Niinpä Prinsessa tuon tuostakin hiipi keittiöön napsimaan sieltä löytyviä herkkuja, varoen kuitenkin jäämästä kiinni. Niinpä avatessaan oven, Zelda oli hämmästynyt, mutta samalla helpottanut, että oven takana oli Link, eikä kuntovalmentaja. Sankari seisoi kivisellä kynnyksellä surkean näköisenä. Sade oli yllättänyt matkan aikana, ja Link oli Eponan selässä ratsastaessaan kastunut pahasti.
”L-Link?!” Zelda huudahti epäuskoisena tuijotettuaan poikaa hetken. Link koetti virnistää tavalliseen tapaan, mutta yritys oli lähinnä säälittävä.
”Öh… terve taas Zelda…tuota, tässä on aika kylmä, jos—”
”Oih! Anteeksi Link! En edes tajunnut, tule sisälle.” Prinsessa sanoi punehtuen pienesti. Vaikka Linkiä näkyi selvästi painavan jokin, Zelda tunsi pienen ilon sisällään nähdessään pojan taas linnassa hänen luonaan.
Prinsessa ja Sankari istuivat mahtavassa ruokasalissa keskenään. Sali oli tyhjillään, eikä suurella mahonkisella pöydällä ollut muuta kuin laaja vati kirsikoita ja viinirypäleitä. Zelda istui pöydän päässä suuressa kultaisessa tuolissa, joka kuului ilmeisesti kuninkaalle. Tuolin istuinosaa peitti suuri samettinen tyyny, jonka puna sointui Prinsessan mekon sävyyn. Link puolestaan istui Prinsessa oikealla puolella, mahtavassa puutuolissa. Zelda istui hiljaa ja kuunteli Link selostusta, siitä kuinka Sheikin vierailu oli mennyt täysin päin Ganonin –
”Link! Ei tuollaista kielenkäyttöä täällä!” Prinsessa suhahti kiireesti Sankarille.
”Öh, aivan. Ollaan linnassa. No siis se ei mennyt kuitenkaan kovin hyvin.” Link korjasi sanojaa nolona ja selitti loput tarinasta. Vaikka Zelda olikin surullinen Sankarin puolesta, kuitenki osa hänestä oli erittäin tyytyväinen Linkin pysyttyä sinkkuna. Mahdollisuuksia siis oli vielä. Ellei Link sitten olisi umpihomo. Prinsessa pudisteli vimmatusti päätään, hän oli taas antanut ajatustensa karata, vaikka Link avasi hänelle sydäntään.
Sankarin lopetettua riipaisevan kertomuksensa, hän hautasi kasvonsa käsiinsä. Linkiä hävetti kertoa omista asioistaan Prinsessalle. Erityisesti kun ne koskivat hänen rakkauselämäänsä. Vaikkakin Zeldalla ja Linkillä oli erittäin lämpimät välit. Zelda hymyili koskettaen kädellään Linkiä, joka kurkisti piilostaan.
”Link…kuulostaa siltä, että Sheik on sinulle erittäin tärkeä.”
Sankari nyökkäsi tuijottaen pöytään puna kasvoillaan. Hän olisi kiitollinen päästessään pois tästä tilanteesta, jonka oli itselleen luonut.
”Silti…etkö voi harkita elämääsi ketään muuta?”
Link nosti päänsä katsoen Prinsessaa. Zelda oli kuulostanut surulliselta. Ja näyttää siltä myös! Sankari ajatteli nähdessään Prinsessan ilmeen. Zeldan alahuuli oli mutristunut ja hänen silmissään kimalsi muutama kuninkaallinen kyynel.
”Prinsessa! Zelda! Mikä hätänä?!” Link huudahti kauhuissaan. Oliko kauheampaa tekoa olemassa kuin Prinsessan itkettäminen? Jos Impa saisi selville, Link olisi vainaa ennekuin ehtisi sanoa ”Epona”. Zelda niiskaisi pienesti.
”Eikö kukaan muu kelpaa kuin Sheik? Kuten vaikka…minä?” Link katsoi hetken aikaa ymmällään surullista Prinsessaa hänen vieressään. Sitten hän tajusi.
”Zelda…uh…pidätkö sinä…minusta?” Prinsessa niiskautti uudelleen, tällä kertaa hieman kuuluvammin. Sitten hän katsoi Linkiä lähes vihaisin silmin. ”Minä en pidä sinusta Link. Etkö näe, että olen ollut aivan kuninkaallisia korviani myöten rakastunut sinuun, siitä saakka kun saavuit linnaan ensikerran?!”
Kuultuaan Prinsessan sanat Link järkyttyi. Hän henkäisi lujaa nojaten samalla taaksepäin tuolillaan, mikä kuitenkin osoittautui virheeksi. Hetkeä myöhemmin Sankari makasi tuoleineen kovalla kivilattialla. ”Ouououou...” Link hieroi kipeää selkäänsä kädellään noustessaan vaivalloisesti ylös, nostaen samalla tuolinsa, istuen sitten siihen. Link vältteli Zeldan katsetta laskien katseensa pöydällä oleviin marjoihin. Hänen olonsa ei ollut mikään paras, eikä Prinsessan läheisyys auttanut asiaa yhtään. Zelda kuitenkin sipaisi kämmenellään Linkin hihaa. ”Link, katso minua.” hän sanoi, koettaen pitää äänensä rauhallisen ylväänä. Vastahakoisesti Sankari käänsi päänsä Prinsessan puoleen katsoen tytön sinisiä silmiä.
”Zelda, minä olen pahoillani.. oikeasti…” Link sanoi koettaen estää ääntänsä murtumasta. Tältäkö hänestäkin tulisi tuntumaan, kuin Sheik pian lahjoittaisi hänelle parin rukkasia. Sankari vihasi Prinsessan sydämen särkemistä. Zelda oli hänelle tärkeä. Erittäin tärkeä.
Prinsessa ei kuitenkaan itkenyt, vaan sanoi päättäväisenä: ”Link, kyllä minä tiedän. Ja vaikka päätöksesi kuinka paljon koskisiskin sydäntäni, olen päättänyt seisoa rinnallasi loppuun asti. Varsinkin jos tarvitset lainaa kuherruskuukautta varten.” Zelda naurahti lopuksi.
”Prinsessa!” Link huudahti naama punaisena. ”Älä koettakaan vääntää yhtään vitsiä tästä! Asia on vakava! Tajuatko millaisissa tunnontuskissa minä olen! Sinä olet sentään Zelda, Hurylen Prinsessa! Ja minä olen vain---”
”—Sankari, Link. Sinä olet sankari. Ja äläkä höpötä mitään tunnontuskista, kyllä minä tiesin, että näin tulisi käymään.” Zelda hymyili pojalle, joka vastasi siihen epävarmasti.
”Prin—Zelda!” Link huudahti kyyneleet silmissä syöksyen kaappaamaan Prinsessan syliinsä. Milloin minusta tuli näin tunteellinen? Link mietti häpeissään painaessaan Zeldan syliään vasten. Sankari tiesi, ettei voinut vastata Prinsessan tunteisiin, mutta halata hän halusi tätä.
”Link.. en saa henkeä…” Zelda ähkäisi Pojan lujassa puristuksessa. Sankari ote heltyi välittömästi. Prinsessa kietoi kätensä Linkin kehon ympäri vastaten halaukseen. Näytti siltä, että tämän lähemmäksi hän ei omaa unelmaansa päässyt. Hetken hiljaisuuden jälkeen Link erotti korvansa juuresta pienten nyyhkäysten sarjan. Poika kietoi kätensä lujemmin tytön ympärille, silittäen samalla tämän silkinpehmeitä hiuksia. ”Minun pitäisi luovuttaa Sankarin titteli sinulle, Zelda.” Link vielä kuiskasi Prinsessan korvaan.
----
Prinsessan halaamisen seurauksena syntynyt rauhallinen tunne Linkin sisällä alkoi pikkuhiljaa kadota, paniikin saadessa jalansijaa. Zelda oli käskenyt Linkiä menemään Linnan pohjoistorniin, jossa Sheik kuulemma majaili. Prinsessa itse menisi edeltä hoitamaan virka-asioita. Eksyttyään kolme kertaa, ja jouduttuaan rähinään erään uuden vartijan kanssa, Link oli viimein pohjoistornin huipulla sijaitsevan huoneen oven edessä. Vaikka poika vapisi hermostuksissaan, hän oli kuitenkin päättäväinen. Zelda oli uskaltanut tunnustaa hänelle, vaikka oli tiennyt lopputuloksen. Nyt hänen oli tehtävä sama Sheikille. Toivottavasti vastaus olisi kuitenkin erilainen. Link ei uskonut, että olisi pystynyt käyttäytymään yhtä hallitusti kuin Prinsessa, pakit saadessaan. Vapisevin käsin Link aukaisi huoneeseen johtavan oven.
Soturi seisoi itsekseen huoneen nurkassa kääntäen kasvonsa ovelle päin, joka avautui hänen silmiensä edessä. Hermostunut Sankari luikahti sisään tuijotellen muka kiinnostuneena seiniä. Sitten hän veti syvään henkeä ottaen muutaman reippaan askeleen kohti Sheikiä.
”Minulla on sinulle asiaa.” Hän sanoi päättäväisesti, sydämen kuitenkin hakatessa lujaa. Link katsoi voimakkaasti Sheikiä silmiin. Nyt hän sanoisi sen. Sanoi että rakasti She---
”En halua kuulla sitä.”
Link meinasi tukehtua sisäisesti Sheikin sanoihin. Hän katsoi lähinnä pelosta hurjistunein silmin Soturia.
”Mitä? Miten niin et halua kuulla?! Et edes tiedä mitä aioin sanoa!” Link huudahti koettaen saada lisää happea keuhkoihinsa. Mitä ihmettä Sheik oikein ajatteli?
”Kyllä minä tiedän! Enkä halua kuulla sitä! En nyt enkä ikinä!” Sheik korotti ääntään.
Link ei enää jaksanut. Hän lysähti maahan voipuneena, eikä ollut edes varma löikö hänen sydämensä enää. Sheikin julmat sanat soivat taukoamatta Sankarin korvissa. ”Etkä tiedä…” Link sanoi hiljaa enemmän itselleen kuin Sheikille. Häntä pyörrytti. Soturi käänsi katseena pois säälittävän näköisestä Linkistä.
”Kyllä minä tiedän… Link, se ei… ei ole oikein. En minä, emme me voi. Sinä tiedät sen.” Link tuntui saavan uutta voimaa Soturin sanoista. ”Mutta… miten niin et voi, emme voi? Tietysti voit! Sheik minä---”
”ÄLÄ sano sitä!” Sheik melkein karjaisi.
”Minä sanoin että en halua kuulla sitä.” Soturi koetti sanoa välinpitämättömällä äänellä, istahtaen sängynreunalle.
Lattialla istuva Link ei tuntenut enää oloaan heikoksi, eikä säälittäväksi, päinvastoin, hänen verensä alkoi kiehua vihasta. Miten niin Sheik ei halunnut kuulla mitä Linkillä oli sanottavana. Mokoma paskiainen! Link oli viimein kerännyt rohkeutensa, mutta se ei herralle kelvannut. Helvetin Sheik. Sankari nousi ylös puristaen kätensä nyrkkiin. Hän kääntyi kohti sängyllä istuvaa Sheikiä pamauttaen lujasti nyrkkinsä tämän nenään. Soturi henkäisi kivusta kaatuen sängyllä taaksepäin.
”Hemmetin hemmetti, minä rakastan sinua Sheik! Vaikka vihaisitkin minua, etkä halua kuulla sitä! Kuulitko, RAKASTAN!” Link huusi raivoissaan Soturille joka makasi sängyllä kädet verisen nenänsä peitteenä.
------------
A/N: Huh, siinä oli kuudes luku. Ilmaiskaa vaan rohkeasti mielipiteenne, jos teksti on muuttunut aivan surkeaksi. ;D Seuraava luku tulee taas kunhan jaksan ja ehdin ^^
-
Oujee, jatkoa! Raksutan sinua, Zino! Äläkä huoli sairaalalaskusta, pistin sen isin harteille. *paholaisen naurua*
Ei hemmetti siua! Ei Link voi mitään nukkua! Sen pitää olla hereillä vastaanottamaan Sheikin rakkaus... Tai no, eihän se ihan niin mennyt. Eikä se mitään väärin ole, Sheik perkele!
En itse muistanut oikein, mitä siellä Kakarikossa tapahtui (vaikka se tuossa selitettiinkin .. ...) , mutta veli selosti ja sitten muistin. Aww... Se oli kyllä ihana kohta.
Linkin ja Zeldan keskustelu oli kiva, varsinkin Linkin kielenkäyttö. XD Vaikka en olekaan Link/Zelda -fani. Paitsi, että on vähän pakko, olla jos on Link/Sheik -fani. Aargh! Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Eikö hahmojen suunnittelijoilla riittänyt mielikuvitusta tekemää kaksi eri hahmoa? No, ei voi mitään.
Varsinkin jos tarvitset lainaa kuherruskuukautta varten.
Ja tällä kertaa GO, Zelda, GO!!
Ärh! Sheik on kyllä niin idiootti. Joskus. Ainakin nyt. Hyvä, kun Link löi sitä. Muuten olisin mennyt ja lyönyt häntä itse. Mutta loppu oli iiihana. Link is my hero.
Saako kysyä, että montako osaa tätä on tulossa? En halua, että tämä loppuu ihan heti. Jatkoa voisi kylläkin tulla heti. Tykkäilen edelleen, toimintaa enemmän, niin tykkäilen vielä enemmän.
-
Diamond: Kiitoksia taas kommentista ;D Niinpä tämä luku oli enemmän Link/Zelda, vaikka en sitä itsekkään fanita, Sheik/Link on minulle se oikea<3 Ja kaksi eri hahmoa.. olisiko se ollut niin vaikeaa? ;_; onneksi edes siinä sarjakuvassa Sheik ja Zelda oli selvästi eri hahmot, eikä se ollut pelkkää valeasuhomma, niinkun Ocarinassa sai vaikutelman.
Ja kohta taitaa olla tarina suunnilleen puolessa välissä, että ei ole ihan heti vielä loppumassa ;D
-
OSA 7
Ulkona oli alkanut salamoida rankkasateen jatkaessa ikkunoiden rummutusta. Ukkosen jylinä kantautui voimakkaana pieneen huoneeseen, jossa kaksi miestä oleskeli. Toinen makasi selällään sängyllä pidellen vertavaluvaa nenäänsä. Hänen kasvojaan peittävä valkoinen kangas alkoi värjäytyä punaiseksi verestä. Mies ei ollut osannut odottaa yllättävää iskua ystävänsä nyrkistä, niinpä hän oli iskun saadessaan kaatunut sängyn päälle selälleen. Toivuttuaan alkushokistaan, siniseen pukeutunut mies kompuroi istumaan sängynlaidalle vetäen samalla kasvoja peittävän kääreensä alas, pyyhkien ensin siihen viimeisetkin veret. Hänen edessään seisoi vihreään tunikaan pukeutunut mies, joka näytti hurjistuneelta. Hänen kätensä olivat puristuneet nyrkkiin, ja aina niin lempeät, siniset silmät, salamoivat uhkaavasti. Miehet tuijottivat toisiaan sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Ulkona salama löi jonnekin lähelle linnaa, saaden koko huoneen tärisemään. Sitten sängyllä istuva mies alkoi puhua.
”Link, sinä et ymmärrä---”
”Vai minä en ymmärrä! Sinä se et tässä ymmärrä Sheik.” Link vastasi katkeralla äänensävyllä keskeyttäen Sheikin.
”Tajuatko ollenkaan, miten vaikea oli tunnustaa sinulle, tai edes ajatella sitä! Ja kun viimein sain rohkeutta tehdä sen, kiitos Zeldan, SINÄ ET HALUA KUULLA MITÄÄN!” Link jatkoi raivoamistaan kyyneleet silmissä.
Soturi puri alahuultaan, siirtäen katseensa lattiaan. Kyllähän hän tiesi miten vaikeaa Linkillä oli ollut. Soturi oli vain yrittänyt estää jotain kauheaa tapahtumasta. Jos Link saisi tietää…
”Link, minä…”
”KATSO MINUA SHEIK! Tiedätkö sinä yhtään…miten vaikeaa minulla on ollut pitää tämä kaikki sisällä kaksi vuotta? Tajuatko yhtään miten kamalaa on vain katsella sinua, ilman että tiedät mitään, mitä minä oikeasti sinusta ajattelen? Tajuatko yhtään… ja sitten sinä et halua kuulla…” Link murtui polvistuen lattialle, kätkien kasvonsa Soturilta. Ratsastus kaatosateessa oli vienyt suuren osan Sankarin voimista, eikä riitely Sheikin kanssa auttanut asiaa yhtään.
”Link!” Soturi huudahti nähdessään ystävänsä lyyhistyvän lattialle. Hän tarttui Sankaria kevyesti olkapäästä kädellään, jonka Link kuitenkin huitaisi vihaisena pois. ”Pääsen kyllä itsekin ylös, en ole vielä niin säälittävä, vaikka nolasinkin juuri itseni.” Sankari sihisi hampaittensa välistä Sheikille, joka näytti vaivaantuneelta. Link oli selvästikin erittäin vihainen hänelle, eikä Soturi voinut tätä siitä syyttää. Sheik oli kieltämättä käyttäytynyt melko kylmästi Linkiä kohtaan, mutta hänen oli ollut pakko! Kaikki oli tapahtunut Prinsessan vuoksi, jota suojelemaan Sheik oli luotu. Salaisuus oli ollut jo liian lähellä paljastumista. Ei Sheik mielellään olisi halunnut satuttaa ystäväänsä noin pahasti. Toivottavasti hän pystyisi vielä korjaamaan asian jotenkin. Soturi nousi seisomaan nähdessään Linkin välttelevän hänen katsettaan. Sankari ei noussut ylös, eikä Sheik yrittänyt enää häntä siinä auttaa. Link oli väittänyt ettei Sheik muka ymmärrä häntä, mutta Sankari oli pahasti väärässä. Kyllä Soturi ymmärsi, miten tuskaa oli katsoa toista, pysyen kuitenkin vaiten kaikesta tuntemastaan, koettaa kieltää kaiken, katsella vain. Sheik, jos kuka, ymmärsi.
Soturia inhotti myöntää, mutta hän oli kiintynyt Linkiin liian vahvasti. Tavalla, jota hän koetti olla ajattelematta. Sheik oli koettanut pitää itsensä aisoissa, kieltää kaiken, näytellä normaalia, ajatella muuta, mutta onnistumisprosentti oli ollut surkea. Lähes aina kun Sankari ei katsonut häneen, Soturi varasti tältä katseen. Hän oli toistellut itselleen sen olevan väärin ja sairasta. Sheik oli mies, Link oli mies. Ei sellaista voinut edes ajatella. Silti, aina kun Link kosketti häntä, hymyili hänelle, tai katsoi häntä, Sheik tunsi miljoonia perhosia vatsanpohjassaan. Hän oli koettanut tappaa perhoset nopeasti, mutta se oli vaikeaa, jopa hänenkaltaiselleen huippuluokan Soturille. Parhaansa mukaan Sheik oli koettanut tukahduttaa tunteensa, ollen varma ettei Sankari tuntisi samoin. Ei sillä että Sheik olisi joskus ajatellut kertovansa tälle mitään. Jos hän vaikenisi jostain, niin tästä.
Sitten Link oli tunnustanut, tai pikemminkin Mido oli möläyttänyt sen hänelle puolivahingossa. Sheikin sydän oli takonut hurjasti hänen juostessaan takaisin Sankarin kodille. Avatessaan puisen ulko-oven ja astuessaan sisään Soturi oli nähnyt Linkin nukkuvan sohvalla, niin viattoman näköisenä. Sheik ei pystynyt uskomaan onneaan, Sankari…häntä! Mutta samalla Soturi tiesi ettei voisi ikinä olla Linkin kanssa, liian monta estettä oli reitin tiellä. Lisäksi se oli väärin, Sheik oli toitottanut itselleen, Link oli Sankari, mies, ja Sheik oli vähäpätöisempi kuin varjot Hurylen tummuvassa illassa. Soturi oli lähtenyt pois, hänellä ei olisi sydäntä torjua Linkin tunteita. Nyt Sankari oli vihainen hänelle, koska Sheik ei ollut halunnut kuulla tämän sanottavaa, mutta kaikki se välinpitämättömyys oli vain Linkin puolesta tehty. Sheik välitti liikaa toisesta miehestä. Jos he vain voisivat pysyä ystävinä Linkin sydän ja Prinsessan salaisuus säilyisivät. Ei Sheik välittänyt omasta onnestaan, riitti kun saisi Linkin pään käännettyä ja säästettyä tämän ikävältä yllätykseltä.
”Emmekö voi pysyä vain ystävinä, Link?” Sheik kysyi vielä viimeisenä oljenkortenaan pitkän hiljaisuuden jälkeen. Link oli hetken hiljaa, mutta pudisti sitten päätään. Soturi puri alahuultaan epätoivoisena.
”Sinä löydät jonkun paremman, unohdat minut. Olet Sankari Link, minä olen pelkkä varjo!” Soturi aneli Linkiä luopumaan hänestä. Silloin Sankari nousi seisomaan kyyneleet silmissään.
”Etkö sinä tajua?! En halua muita, en Zeldaa, enkä ketään, sinä olet minulle ainoa!” Sitten Sankari rauhoittui hieman, näyttäen lyödyltä. ”Mutta mitäpä sillä on enää väliä, näyttää siltä että Zelda ja minä ollaan kohtalotovereita. Ompahan rukkaset lämmittämässä talvipakkasilla…” Link hymähti hymyillen pienesti. Hänen taitaisi aika poistua takaisin Kokiriin, ei Link voisi pakottaa Sheikiä, vaikka olisikin halunnut…
”…Torjuinko minä muka sinut jossain vaiheessa?” Sheik mutisi hiljaa, vetäen samalla verestä punaisen kääreensä takaisin naamansa eteen. Hän tiesi päästäneensä suustaan suuren virheen, mutta ei voinut itselleen mitään. Katsellessaan Linkiä siinä niin surullisen näköisenä, se oli vain lipsahtanut Soturin suusta. Link katsahti Sheikiä epäuskoisella ilmeellä.
”Mutta sinä sanoit, ettet halunnut…kuulla?” Hän änkytti kysyvästi. Viha oli haihtunut Sankarin mielestä, joka ei ollut koskaan ollut pitkävihaista sorttia. Linkin sydän alkoi taas osoittaa elämisen merkkejä, hakatessaan lujempaa Sankarin rinnassa. Ehkä toivoa sittenkin oli. Soturi sen sijaan käveli hermostuksissaan ikkunan luo katsoen taivaan salamointia.
”En halunnut kuulla sitä, mutta sanoinko…” Sheik nielaisi ennen kuin jatkoi: ”…sanoinko missään vaiheessa, etten tunt… öh, että torjuisin sinut.” Soturi sulki silmänsä, hän liikkui vaarallisilla vesillä, eikä siitä seuraisi hyvää. Mutta hän ei enää halunnut satuttaa Linkiä. Sankari vapisi pienesti
”Sinä et torjunut…minua?” Link kysyi sydän hakaten, ottaen askeleen kohti Sheikiä ikkunan edessä. ”Sheik…sinä---”
”Mutta se ei tarkoita, että minä… Link se on väärin! Me olemme molemmat miehiä, valtakunta ei katsoisi sitä hyvällä silmällä. Enkä minä voi…” Soturi selitti kiihtyneenä, koettaen saada tilanteen vielä hallintaansa. Link ei kuitenkaan näyttänyt enää kuuntelevan häntä. Hänen hengityksensä oli kiivasta sydämen pomppiessa rinnassa ja suunpielien taipuessa hymyyn. Sheik ei ollut torjunut häntä, Sheik ei vihannut häntä…häntä ei oltu sittenkään torjuttu! Mitä siitä jos he olivat molemmat miehiä? Pienen harjoittelun jälkeen oikea asento löytyisi varmasti. Ei se voinut olla niin vaikeaa. Ja hitot valtakunnasta ja sen mielipiteestä. Hänhän oli Sankari, joka oli pelastanut koko maan reilu vuosi sitten, kai hänenkin piti saada palkintonsa. Jos Zelda selittäisi asian kaikille, Link oli varma kaikkien ymmärtävän. Kansa rakasti prinsessaansa ja olivat tämän kanssa samaa mieltä. Kaikki päättyisi hyvin, mitä sitä nyt turhia murehtimaan.
”LINK! Kuunteletko sinä minua?!” Sheik huudahti ravistellessaan uneksivan näköistä Sankaria olkapäistä. Link oli taas näyttänyt katoavan johonkin henkilökohtaiseen fantasiamaailmaansa. Jälleen kerran. Saadessaan yhteyden takaisin Linkiin, Sheik jatkoi.
”Kuten sanoin, minä en---”
”Rakastatko sinä minua?” Link keskeytti Sheikin, hymyillen samalla uneksivaa ja leveää hymyään. Silmät kuitenkin leimusivat poikamaisen velmussa ilmeessä, tarkkaillen Sheikin jokaista reaktiota. Kysymyksen kuullessaan Sheikistä tuntui, kuin joku olisi iskenyt hänestä ilmat pihalle. Samalla hän oli varma kasvojensa loistavan tulipunaisena.
”Mitä?! Öh… minä…ei…” Soturi änkytti kasvot hehkuen. Link hymyili viekkaasti.
”Etkö? Oletko nyt varma?”
Sheik valehteli varmasti, koko hänen kroppansa kertoi muuta. Soturi puolestaan halusi piiloutua kääreidensä alle. Hän oli munannut koko jutun rankasti.
”Minä… väärin…” Sheik mutisi hiljaa muualle katsoen.
Link olisi halunnut laittaa vanhat Hower Bootsinsa jalkaa ja lähteä leijailemaan. Sheik…häntä! Viimeinkin! Link oli varma asiasta. Onnenkyyneleet silmäkulmista valuen, Link kietoi kätensä Soturin vyötärön ympärille. ”Älä viitsi koko ajan höpöttää oikeasti ja väärästä.” Link myhäili, hän oli saanut jostain aimo kasan itseluottamusta ja energiaa. Sheik sen sijaan koetti pelastaa tilanteen kiemurtelemalla irti Sankarin otteesta. Tosin hänen vastustuskykynsä oli aika heikonlainen. Pelkkä Linkin läsnäolo ja käsi Sheikin alaselässä olivat riittäviä tekemään kokeneen Soturin jaloista hyytelöä. Sankarin siniset silmät olivat niin lähellä, mutta Prinsessa…tätä ei saisi tapahtua. Soturin täytyisi hankkia jostain lisää voimia taistellakseen himoa vastaan.
Link kuitenkin työnsi vahvoilla käsillään Soturin vasten seinää, estäen näin tämän pakoyritykset. ”Minusta tämä tuntuu ihan oikealta, ja eikö Sankari muka ole oikeassa?” Link mumisi hiljaa näprätessään samalla Shekin kasvojen edessä olevaa käärettä alemmas. ”Sheik, kasvosi ovat likaisen näköiset, tuon kääreen jälkeen…ja sori siitä lyönnistä.” Sankari sanoi matalalla äänellä. jota Sheik muistanut koskaan kuulleensa. Sitten Link kietoi kätensä Soturin kaulan ympärille, nuolaisten tämän kasvoja. Sheik oli lamaantunut paikalleen. Hän ei saanut mihinkään jäseneensä yhteyttä. Siinä hän seisoi ahdistettuna seinää vasten, väristen hiljaa paikoillaan, kun Link nuolaisi häntä uudelleen.
”Sinä et tiedä… tämä on v---” Sheik koetti estellä heikolla äänellä. Link pyöräytti silmiään Soturin sanoille painaen nopean ja lämpimän suukon tämän suulle.
”…vää…rin…” Soturi kangerteli toivuttuaan suukosta. Hän oli luullut kuolevansa onnesta siihen paikkaan. Hyvä että sydän oli vahvaa tekoa.
”Onko se väärin?” Link kysyi tuodessaan kasvonsa taas lähemmäksi. Sheik ei enää kestänyt.
”Ei.” hän hyrähti, ennekuin painoi huulensa Linkin suulle. Tällä kertaa Link tunsi räjähtävänsä onnesta. Oliko yhden henkilön mahdollista saavuttaa näin taivaallista onnea? Kesti hetken, ennen kuin Sankari onnistui saamaan itsensä ulos transsista. Sitten hän sulki silmänsä vastaten Soturin suudelmaan, kietoen kätensä tämän ympärille. Hän ei ikinä päästäisi irti! Ainut asia mikä Sankaria vaivasi, oli Sheikin huulten maku. Ne maistuivat kirsikalle, ja olivat muutenkin vähemmän maskuliiniset mitä Link oli odottanut. Mutta hän ei välittänyt, tätä hetkeä Link oli odotellut kauan.
Viimein Sankari joutui irrottautumaan Sheikistä saadakseen happea. Avatessaan silmänsä, hänen Soturille varaamansa lämmin hymy vaihtui hetkessä hämmennykseen. Linkin edessä ei seisonutkaan hyväkroppainen Sheikah.
”ZELDA?! Mitä….”
”Hups…”
----------------
A/N: GAAH, tämän osan kanssa sitten kesti kauan! Piti tehdä kolme erilaista versiota, ennen kuin tästä sai edes vähän siedettävän. Tuhannet anteeksiannot, jos näyttää olevan jotain epäloogisuuksia edellisiä osia ajatellen, siitä on niin pitkä aika kun kirjoitin tämän osan luonnoksen, jonka nyt sitten siis muutin aivan täydellisesti. Ja arvatkaa vaan jaksoinko lukea edellisiä osia XD No mutta, saa valittaa jos on valittamisen aihetta. ^^
-
Miten en ole tätä ficciä aiemmin huomannut? O.o Pöh..mutta onneksi asia on nyt korjaantunut! 8'D Mutta itse ficciiin...Todella ihana ficci. Rakastuin.<3 Sheik/Link parituksena on aivan ihana (pelejä pelatessa en ole tullut ajatelleeksi kuinka ihanaa slashia voi Zeldassa olla >8''D) Sheik on ollut alusta asti lempihahmoni, alotin pelit Ocarina of Timesta. ^^ Paras peli ikinä!!<33....Miten onnistunkaan aina eksymään puhumaan ihan jostain muusta kuin itse ficistä.. ;D Rakastan ficin hahmojen luonteenpiirteitä, ihanasti kirjoitettuja, itselleen sopivia. Link on niin Link. Sheik niin Sheik. Ah.<333 ja kun ne yhdistää - tadaa - loistava paritus. OwO
Pikaisesti jatkoa toivoen ~Reptile~
-
Voi, voi, miten tässä on näin päässyt käymään, että minä vallan unohdin kommentoida tähän? Mutta kun olin varma, että olin jo...
Voih, se alkoi niin hyvin. Tai ei ihan niin hyvin kuin olisi voinut, mutta kuitenkin. Ja jatkuikin... Link oli kyllä aikas ihana huutaessan Sheikille.
Olen yhtä hidas kuin Link, en tajunnut, että ei, Sheik ei ollut torjunut häntä kertaakaan. Sitä se kesä tekee, tai jotain.
Awwww! <3<3 (voi kamalaa, käytinkö minä oikeasti teinisydämiä. Vannon, etten tee niin enää ikinä) Suudelmakohtaus oli ihana ja kaikki mitä sitä ennen tapahtui.
”Sinä et tiedä… tämä on v---” Sheik koetti estellä heikolla äänellä. Link pyöräytti silmiään Soturin sanoille painaen nopean ja lämpimän suukon tämän suulle.
*sulaa ja virtaa siirappina suklaan joukkoon*
Ja voihan paska minkä teit Zelda. Tai itseasiassa sinä Zino. Minä kyllä keksin loistoselityksen! "Joo, katsos kun minulla ja Sheikillä on telepaattinen yhteys ja osaamme teleportata ja minä pakotin Sheikin häipymään ja tulin itse tilalle..." ...ja ääni häipyyy.... Minäkin taidan häpiyä.
Tykkäsin erittäin paljon, varsinkin kun herrat pääsivät vihdoin huulituntumaan. ;) Mutta en tiedä mitä tykkään jatkosta. Se nähdään sitten, kun jatkoa tulee. Pistähän tulemaan. Ehkä muistan kommata sillä kertaa aikaisemmin. Mahdollisesti jopa järkevämmin. :)
-
Reptile: Whee~ Kiitoksia kommasta :D Niinpä, LinkSheik on aivan liian hyvä paritus ^^
Diamond: Selituksesi kuulosti hyvältä, olisi ehkä pitänyt käyttää sitä ;D Jatkosta en tiedä vielä minäkään, saa nähdä miten tämä sitten lopulta päättyy ;)
OSA 8
Sankari seisoi jähmettyneenä, tuijottaen epäuskoisena eteensä. Hän oli valmistautunut näkemään Soturin, jonka oli viimein onnistunut nappaamaan itselleen. Sen sijaan edessä kuitenkin seisoi tuttu vaaleahiuksinen Prinsessa, joka näytti etsivän pakoreittiä tilanteesta. Link ei ymmärtänyt tapahtuvaa laisinkaan. Ennen kuin hän oli viimeksi sulkenut silmänsä Sheik oli ollut siinä, ja Link oli viimein päässyt toteuttamaan yhtä varhaisimmista fantasioistaan. Avatessaan silmänsä, hän olikin löytänyt itsensä tuijottamasta Zeldan punaisia kasvoja. Eikä Sankari uskonut äskeisen olleen untakaan. Sheik oli maistunut liian todelliselle ja hyvälle. Paitsi sitä kirsikan makua Link ei ollut ymmärtänyt. Ehkä Sheik käytti huulirasvaa… Jos asia oli näin, Linkin täytyisi ehdottaa maun vaihtamista, vaikkapa mansikkaan. Kirsikat kuvottivat Sankaria pahasti. Tuli mieleen pari karmaisevaa lapsuusmuistoa, jotka Mido ja kasa kirsikoita olivat aiheuttaneet. Pelkkä ajatuskin sai värisemään.
Link joutui nipistämään itseään palatakseen taas nykyhetkeen. Prinsessa tähyili edelleen pakoreittiä. Milloin hän oli edes tullut huoneeseen? Sheik oli totisestikin vienyt Linkin keskittymiskyvyn kokonaan. ”Hei Zelda, mihin Sheik hävisi? Link sai viimein kysyttyä hätääntyneen näköiseltä Prinsessalta. Hänen äänensävynsä oli kummastusta täynnä, mikä vain lisäsi Zeldan ahdinkoa. Prinsessa joutui tarttumaan itseään niskasta, ennen kuin pystyi vastamaan Sankarille.
”Link..min..IIIIH!” Zelda koetti sanoa, mutta kiljaisi lysähtäen sitten maahan peittäen punaiset kasvot käsillään. Link erotti Zeldan hoikkien sormien välistä hieman tämän kasvoja, Prinsessa näytti olevan yhtä hymyä.
”Prinsessa?” Link kysyi hölmistyneenä.
Hetken kikattelun ja unelmoinnin jälkeen Prinsessa nousi kun nousikin ylös. Leveä hymy peitti tytön kasvoja, eivätkä Zeldan silmät näyttäneet kaikkein tarkkaavaisimmilta. ”Ei tässä mitään.. hih.. Link. Typerä virne, häivy!” Zelda selitti sekavassa mielentilassa.
”No jokin on selvästikin erittäin hauskaa…Ja minne Sheik meni, sinun on täytynyt nähdä hänet! Ja milloin itse tulit tänne?” Sankari kärtti vastauksia Prinsessalta. Tämän kasvoja koristi edelleen loiva puna, ja hän mutisi jotain enemmän itselleen kuin Linkille. Sankari ei kuitenkaan pystynyt erottamaan sellaisia sanoja kuin ”suudelma, unelma ja taivas” joita Zeldan suusta pääsi. Link näki edessään vain Prinsessan unelmoivan katseen. ”ZELDA!” Hän karjaisi viimein, pakottaen Zeldan poistumaan omasta fantasiamaailmastaan.
Zelda hengitti pari kertaa syvään koettaen selvästikin vakavoitua. Sitten hän katsoi Linkiin hieman surumielisin silmin. ”Link…tätä on vaikea sanoa, mutta ehkä sinun olisi aika kuulla totuus, ennen kuin ryhdyt suunnittelemaan mitään suurempaa. Link…Sheik…hän…ei ole oikea.”
Zelda odotti Linkin hyökkäävän hänen kimppuunsa, vaatien selitystä. Sen sijaan hän kuulikin edestään hekotusta. Sankari oli ymmärtänyt koko jutun vitsiksi. ”Hahahaa…aika surkea vitsi Zelda, pystyisit parempaakin. Voin todeta, Sheikin kyllä täysin olevan olemassa. Tai sitten muutama viime vuosi on ollut unta, enkä ole yhtään iloinen siitä.” Link nauroi vaatien kuitenkin katseellaan Zeldaa selittämään asiaa tarkemmin. Prinsessalla näytti olevan vaikea olla.
”Sinä et nyt käsitä Link! Sheik ei ole oikea, hän on vain minun…valeasuni! Minä LOIN hänet, vaihdoin ulkomuotoani. Käsitätkö?”
Link pyöritteli päätään epäuskoisena, hän ei selvästikään uskonut tai halunnut uskoa, mitä Prinsessa sanoi. ”Hei älä viitsi valehdella Zelda, tai siis sinä ja Sheik, sama henkilö? Mahdotonta…”
Zelda huokaisi, Link ei todellakaan tehnyt tätä helpoksi.
Prinsessa käveli vapisevan vihreänuttuisen pojan luokse tarttuen tätä käsistä. Hän pakotti Linkin katsomaan silmiinsä. ”Kuuntele, minä en valehtele. Sheik on oikeasti vain minun luomukseni, jonka loin piilotellessani ne seitsemän vuotta Ganondorfia.” Zelda sanoi puristaen tiukasti Sankarin kämmeniä. Link hengitti katkonaisesti punnitessaan Zeldan sanoja, sitten hän siirsi katseensa pois prinsessan sinistä silmistä. ”Väität siis.. ne kaikki kerrat temppeleillä, se olitkin sinä?”
Zelda puri huultaan irrottaen samalla otteensa Linkistä. ”No periaatteessa kyllä, mutta ei kuitenkaan. Sheik on valeasuni, mutta hänellä on oma persoonansa… ja eri sukupuoli…” Link käänsi nopeasti katseensa takaisin vaivaantuneeseen Zeldaan, voitonriemu kasvoillaan.
”HAH! Sheik on siis sittenkin oikea henkilö, meidän täytyy vain saada hänen ulos sinun ruumistasi!” Link huudahti riemuissaan tarttuen Zeldaa hihasta juosten tyttö mukanaan käytävään.
”Link ei se ole mahdollista! Link pysähdy, mekko tippuu… oikeasti! Irti, Link! LINK IRTI MINUSTA TÄLLÄ SEKUNNILLA!” Zelda huusi könytessään pojan otteessa pitkin käytävää, koettaen riuhtoa samalla mekkonsa rinnusta ylemmäs vapaalla kädellään. Vasta kuullessaan Prinsessan kuninkaallisen käskevän äänen Link tajusi päästä irti Zeldan hihasta, väistäen sitten nopeasti häneen suunnatun nyrkiniskun. Sankari tiesi, että hänen oli etsittävä Impa käsiinsä, hän tiesi varmasti mistä löytyisi keino Sheikin takaisin saamiseen. Sitten he voisivat jatkaa siihen mihinkä olivat jääneet.
Ikäänsä nähden varsin vetreä ja nuorennäköinen soturinainen löytyikin lopulta hämyisestä kamarista läheltä linnan suurta salia. Etsiminen oli Linkin mielestä kestänyt aivan liian kauan, eikä Zeldan kuninkaallisessa mekossa kuulemma voinut juosta… Päästäkseen nopeasti liikkumaan Sankari oli joutunut kuljettamaan Prinsessaa reppuselässään. Link oli varma, ettei Prinsessalla ollut aivan puhtaita jauhoja pussissa mekkoasiansa kanssa. Olisikohan hänenkin pitänyt väittää Sheikille, ettei pystynyt juoksemaan tunikassaan. Jos vaikka olisi ylimääräisiä reppuselkäkyytejä irronnut. Harmi vaan, että Sheik oli tällä hetkellä poissa. Sankari kopautti otsaansa kivuliaasti palauttaen itsensä jälleen linnan muurien sisäpuolelle. Liika haaveilu pitäisi osata lopettaa ajoissa.
Impa istui suuressa ja pehmeän näköisessä nojatuolissa, siemaillen teetä puisesta kupista. Hän ei näyttänyt lainkaan yllättyneeltä nähdessään puuskuttavan ja mekkoaan korjailevan Prinsessan sekä innosta hehkuvat Sankarin. Soturinainen laski kuppinsa läheiselle pöydälle kääntyen sitten tulijoiden puoleen. ”Mietinkin milloin tulette…” Impa hymyili pienesti, ennen kuin Link syöksyi hänen luokseen kärttäen naiselta vastausta. Zelda yritti huudella käytöstapoja ovensuusta, mutta turhaan. Link vain jatkoi, yhä kiihtyneemmällä äänensävyllä, jolloin Impa joutui nostamaan kätensä ylös vaikenemisen merkiksi.
”Ongelma on vaikea, mutta siihen on ratkaisu.” Hän sanoi rauhallisella äänensävyllä.
Linkin suunpielet vetäytyivät leveään hymyyn. ”Tiesin, että sinulta löytyy ratkaisu! Impa, olet ykkönen!” Hän huudahti iloissaan tarttuessaan vanhempaa naista käsistä. Sankarin silmät säkenöivät innostuksesta, mutta Impa tyytyi vain tönäisemään tämän kevyesti irti. ”Eipä innostuta poju. Näytä vähän arvostusta vanhemmille.”
Link näytti nololta anteeksipyydellessään.
”Muuten Zelda, oliko pakko muuttua omaksi itseksesi juuri parhaassa kohdassa?” Link suhahti tytölle, samalla kun Impa tonki kirjahyllyn luona vanhoja karttoja. Prinsessan kasvot saivat hetkessä saman punaisen sävyn, joka niillä oli ollut aikaisemminkin.
”Uh.. vahinko?” Tyttö yritti selittää päästäen samalla suustaan epäilyttävän kuuloista tekonaurua. Kuullessaan tämän hyllyn luona oleva Soturinainen naurahti. ”Vai vahinko…”
Linkin kulmakarvat rypistyivät. ”Eikö se ollutkaan vahinko? Saanko syyttää sinua suud… öh.. tilanteen tärvelemisestä?!”
Zelda näytti ärsyyntyvän Linkin närkästynyttä äänensävyä. Hänen kasvoilleen levisi taas puna, mutta tällä kerta enemmän suuttumuksen syystä. ”No herra, sinä tiedät minun tunteeni! Luuletko että minä voin sille mitään, jos päätät ryhtyä harrastamaan kuumia kielisuudelmia alter egoni kanssa?! Luuletko että minä en tuntenut sitä! Tietysti muutuin takaisin, vaikka en olisikaan sitä halunnut…pelkkä ajatuskin sinusta suutelemassa…minua…” Zelda huusi punaisena haudaten sitten kasvonsa käsiinsä. Tosiaan pelkkä ajatuskin Linkin huulista sai hänen jalkansa veltoiksi. Ei hän ollut pystynyt estämään itseään muuttumasta takaisin, eikä pystyisi estämään varmaan vastaisuudessakaan.
Impa, joka oli tullut takaisin kirjahyllyn luota kartta käsissään, näytti äkkiä kovin vakavalta. Hän istahti takaisin tuolilleen, siemaisten hiukkasen teetään, keskittäen sitten tarkkaavaisen katseensa kohti Linkiä ja Zeldaa. Hän rykäisi pienesti, selittäen sitten tuollaisen hallitsemattoman muodonmuutoksen olevan vaarallista niin Zeldalle, kuin Sheikillekkin. Pahimmassa tapauksessa, jos tuollainen toistuisi monesti, lopputulokseksi saattaisi jäädä jotain Zeldaa JA Sheikiä muistuttavaa. Linkiä alkoi äkkiä puistattaa, kun hän kuvitteli Sheikin varustettuna Prinsessan rinnoilla. Ei hyvä. Zeldaa taas alkoi karmia, kun hän kuvitteli itsensä varustettuna Sheikin…
”Link pidä näppisi irti Sheikistä! Minä en halua itselleni mitään miehisiä elementtejä!” Prinsessa kirkaisi kauhuissaan.
Link näytti Prinsessalle hapanta naamaa. Impa huokaisi. ”Link, Zelda on oikeassa, joten sinuna jättäisin ’toiminnan’ vähemmälle, kun olet Sheikin kanssa, ymmärrätkö?”
”TOIMINNAN?!” Link parkaisi kasvot kirkuvan punaisina. Mitä Impa hänestä oikein ajatteli? Luuliko tämä että he olivat jo…vaikka kyllä kai sen aika koitti pian, mutta silti!
Hetken säännöistä (mitä sai tehdä ja mitä ei) keskusteltuaan, Impa levitti löytämänsä kartan pöydälle. Link ja Zelda kokoontuivat vanhalta näyttävän paperin ympärille. Kartassa olevat alueet olivat haalistuneet melkein näkymättömiin, eikä Sankari osannut tulkita tekstiä jota karttaan oli painettu. Se oli ilmeisesti jotain vanhaa kieltä, jota vain hyvin oppineet osasivat lukea. Ei siis Link. Vilkaistessaan vieressään olevaa Prinsessaa, Sankari tuhahti. Zelda näytti olevan täysin uppoutunut karttaan ja näytti lukevan sitä ahkerasti. Niinpä tietysti. Prinsessa osasi varmaan kaikki kielet, ja Sankari ei. Zelda oli joskus jaksanut muistutella siitä. Minkä Link oli sille mahtanut, ettei Kokirissa ollut koulua tai aikuisia ylipäätänsä. Mitä nyt Dekupuu oli joskus neuvonut hänelle sivistyksen alkeet.
”Meidän täytyy siis mennä aluksi Gerudon aavikon lävitse?” Zelda kysyi Impalta tarkistaen, että oli tajunnut ohjeet oikein.
Soturinainen nyökkäsi, mikä sai Linkin irvistämään. Hän vihasi sitä aavikkoa. Hiekkaa oli joka paikassa, ja se tunkeutui inhottavasti saappaisiin. Lisäksi kurkkua kuivasi ja silmiä särki paahtavassa kuumuudessa ja hiekkamyrskyssä. Eikä Eponallakaan voinut ratsastaa. Hevosella oli muutenkin vaikeuksia päästä hiekkamyräkän läpi, ilman että joku olisi vielä istunut tämän selässä. Sankari kirosi mielessään. Matkasta ei ilmeisesti tulisi helppo. ”Toivottavasti ukko on vielä elossa…” Impa mutisi katse kartassa. Link kirosi taas raskaasti, Zeldan pukatessa häntä kylkeen vaikenemisen merkiksi. Jos Sankari ei saisikaan soturiaan ja ylittäisi aavikon turhaan…seurauksia syntyisi. Eivätkä ne olisi hyviä.
Selitettyään reitin pienintä piirtoa myöten kaksikolle, Impa katsoi kysyvästi Prinsessaa. ”Montako miestä otatte?”
Zelda punehtui pienesti. ”Ei yhtään, turha sotkea sotilaita tähän. Tämä on minun ja Linkin ongelma. Lisäksi iso matkakunta herättäisi vain turhan paljon huomiota.”
Impa katsoi hetken mietteliäästi Prinsessaa, kunnes nyökkäsi. ”Vai niin.” Hän kyllä tiesi Prinsessan vain haluavan matkalle kahdestaan Sankarin kanssa. Toivottavasti tyttö ymmärtäisi matkan vaarallisuuden. Link puolestaan ei juurikaan kuunnellut naisten puheita, vaan mietti reittiä mielessään. Aavikon jälkeen heidän tulisi matkata rajaseudulla olevan pienen valtion läpi. Siellä heidän tulisi olla erityisen varovaisia, sillä maa oli tunnettu Ganondorfin kannattaja. Ei olisi hyväksi möläytellä todellista henkilöllisyyttä. Tai turpiin tulisi ja pahasti. Ajan Sankari ei ollut aivan suosion huipulla kyseisessä maassa. Eikä Zeldaakaan varmasti mitenkään kuninkaallisesti kohdeltaisi. Kun he selviäisivät maan läpi, edessä odottaisi laaja vuoristo, jonka takana ratkaisu odottaisi heitä. Tehtävänä oli löytää vanha tietäjä kylästä vuoriston takaa. Hänellä piti olla, Impan mukaan, taito jolla Sheik voitaisiin erottaa Zeldasta, Ja se äijän, hitto vie, oli paras olla elossa.
Link puristi kätensä nyrkkiin. ”Pakkaa mitä pakkaat, menen laittamaan Eponan valmiiksi.” Sankari sanoi Zeldalle, napaten kartan pöydältä, poistuen sitten huoneen puisesta ovesta.
----------------------
A/N: Uuuh, taas toinen lyhyt luku, anteeksi. Koulu on näköjään vienyt kaiken inspiraationi aivan kokonaan. No, toivotaan jatkon olevan parempi. :D
-
Jee!!! Jatkoa, ja näin nopeasti! Whippii!!
Niin siis, joo no, nipotan osan lyhyydestä. Kauheastihan tässä ei tapahtunut, mutta ainakin Link sai tietää Zeldasta ja Sheikistä. Tykkään kyllä sinun jatkostasi enemmän, koska henkilön irroittaminen toisesta on parempi kuin teleporttaaminen (...tuossa lauseessa ei ollut mitään järkeä...).
Ja edelleen Linkin ja Zeldan sanailu oli hauskaa.
Luuletko että minä voin sille mitään, jos päätät ryhtyä harrastamaan kuumia kielisuudelmia alter egoni kanssa?!
*
”Link, Zelda on oikeassa, joten sinuna jättäisin ’toiminnan’ vähemmälle, kun olet Sheikin kanssa, ymmärrätkö?”
Luv ya, Zino! <3 (Eiiih, tein sen taas!)
Joo, Impa tulee ja auttaa, toivottavasti se ihme-tietäjä osaa auttaa ja on elossa tai minä teleporttaan Hyruleen ja vaikka imuroin sen Sheikin irti Zeldasta. Joo, tosi huono vitsi. Mutta miulla oli...öö, kaksi tuntia sitten korista ja kärsin traumoista sen aikana! ("Varpaat ja niiden kynnet, hyyyhhhhyhyhh...")
Jatkoa pyydän ja kinuan. Enkä ole ihan varma oko tämä sen järkevämpi kommentti, kuin edellinen, mutta ainakin kommentoin nopeammin kuin viime kerralla. :D Koulu on vienyt minusta kaiken muun, paitsi huonot vitsit. Jei, samiksia! ...*luikkii paikalta Minun sukkiiin*
-
Luin tämän uusimman luvun jo aikoja sitten, mutta huomasinkin vasta nyt, etten ollut kommentoinut. Hyi minua, saisin hävetä! :-[ Mutta itse asiaan...
Kuten Diamond tuossa jo mainitsi, luku oli kovin lyhyt, ja siitä sietääkin nipottaa. :D Mutta toisaalta kovin oleellinen ficin kannalta. ;) Enkä malta odottaa, että Link ja Zelda pääsevät Gerudon aavikolle, uskon, että siitä tulee mielenkiintoista!!!! ;D Tuleepas muuten nyt erittäin huonoa kommenttia... ;D toivotaan, että jatkossa osaan olla mielikuvituksellisempi vastaukseni kanssa. XP
Mutta jatkoa vain, ja nopeasti! ;)
Reptile
-
Tää on TODELLA hyvä.
Zeldat on mulle tärkeitä :D Varsinkin Ocarina of time.
”Oletko valmis seuraavaan koetukseen, Ajan Sankari?” Link nosti nopeasti katseensa takaisin Sheikin kasvoihin. ”Kyllähän sitä aina… valmiina ollaan.”
-
Diamond: Joo, kiitos taas kommentista. Nämä pari lukua on ollut tälläsiä tylsiä "selitetään toisillemme mitä tapahtuu" lukuja.. toivottavasiti pääse kirjoittamaan jotain muuta jo ensi lukuun XD
Reptile: Kiitosta vaan :D ..katsotaan miten aavikolla sitten käy XD
oneena: Kiits. ^^ Joo Zeldat on mulle kans tärkeitä :D
OSA 9
Aamu alkoi jo sarastaa ja eilispäivänä riehunut myrsky tuntui olevan jo kaukana. Pitkästä aikaa Hyrulen yllä ei leijaillut raskaita pilviä tai tuullut navakasti. Aurinko loi ensimmäisiä säteitään Death Mountainin takaa, saaden Hyrulen valtavan niityn kimaltelemaan. Kaikki valtakunnan asukkaat tuntuivat olevan vielä unessa, vain muutama eläin haisteli ulkona tuoretta ilmaa. Kaukainen pöllön huhuilu sekoittui niityllä ravaavan hevosen kavioiden kopseeseen. Vaikka aamu oli muutoin rauhallinen, tuntui hevosella ratsastavalla kaksikolla olevan kiire. Edessä istui tuttuun vihreään tunikaan pukeutunut Link, joka kannusti hevostaan, Eponaa, yhä hurjempaan laukkaan. Hänen takanaan istui vaaleahiuksinen Zelda, jonka pitkä mekko ja hiukset hulmusivat tuulessa, tytön pitäessä tiukasti edellään istuvasta miehestä.
Link olisi halunnut lähteä matkaan jo edellispäivänä, saadakseen Sheikin mahdollisimman pian entiselleen. Mutta Prinsessa oli sotkenut Sankarin suunnitelmat vätystelemällä pakkaamisensa kanssa. Hän oli välttämättä halunnut silittää kaikki mukaanottamansa vaatteet. Lisäksi Zeldalla oli kulunut kaksi tuntia valita violetin ja, Linkin mielestä, violetin mekon väliltä. Sankarista mekot olivat näyttäneet täysin identtisiltä, eivätkä niiden värit näyttäneet eroavan piiruakaan. Huomauttaessaan tästä Prinsessalle, Link oli saanut vastaukseksi kahden tunnin saarnan siitä miten mekot olivat aivan erinäköisiä. Puhuttelun jälkeen Sankari oli tuntenut olonsa perin heikoksi ja tietämättömäksi. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan että noin monella pienellä yksityiskohdalla oli väliä. Link oli luvannut itselleen, sen olleen viimeinen kerta kun hän sotkeutui tyttöjen juttuihin. Siinä Zeldan touhuja katsellessaan, Sankarin silmäluomet olivat alkaneet painua kiinni huomaamattaan hän olikin nukahtanut lämpimään nojatuoliin. Link oli ehtinyt nukkua muutaman hyvän tunnin, ennen kuin Zelda oli tullut tökkimään hänet hereille, ilmoittaen olevansa valmis lähtöön. Link oli unissaan prosessoinut sanoja muutaman sekunnin, ennen ylös pomppaamistaan ja Zeldan vetämistä mukaansa.
Nyt he ratsastivat pitkin Hyrulen niittyjä, auringon luodessa säteitään matkalaisten selkään. Zelda ei ollut halunnut ottaa omaa hevostaan, vaan oli sanonut matkustavansa paljon mieluummin Eponalla, Linkin seurassa. Prinsessa oli koettanut näyttää mahdollisimman viattomalta ja rehelliseltä, mutta Link oli helposti nähnyt tämän esityksen läpi. Hän oli kuitenkin pitänyt suunsa kiinni, sallien Prinsessan kivuta Eponalle istumaan hänen taakseen. Sankari oli rykäissyt varoittavasti, kun Prinsessa oli kietonut kätensä Linkin vyötärön ympärille, mutta oli saanut vastaukseksi vain tukahdetun hihityksen. Link ei ollut asiasta viitsinyt enempää valittaa, sillä aikojen kuluessa hän oli oppinut olemaan kinastelematta Prinsessan kanssa. Sankari ei pystynyt muistamaan kertaa, jolloin hän olisi voittanut heidän välisensä kinan. Lisäksi, jos hän nyt antaisi Prinsessalle periksi, Sankari voisi saada illemmalla suostuteltua Zeldan muuttamaan muotoaan Sheikiksi. He olivat sopineet matkustavansa aina päivisin, leiriytyen sitten öiksi. Link olisi halunnut matkustaa myös öisin, mutta, mutta matkan naisilla, Zeldalla ja Eponalla, ei ollut voimia siihen. Sankari oli laskenut heidän ehtivän aavikon reunaan, ennen kuin yö ottaisi Hyrulen valtakunnan valtaansa.
Illan ollessa jo pitkällä, Link kuuli kuinka Zelda alkoi haukotella hänen takanaan. Myös Eponan vauhti oli päivänmittaan alkanut hiipumaan. Alkoi siis olla aika leiriytyä. He eivät vielä olleet aivan Hyrulen niityn reunalla, Epona oli kulkenut hitaammin, kun sillä oli kaksi ihmistä selässään. Sankari ohjasi hevosensa suuren puun alle pysäyttäen sen sitten siihen. Hän hyppäsi pois eläimen selästä alkaen purkaa laukuistaan sopivia leirivarusteita. Link oli jo hyvän aikaa ehtinyt tonkia reppuaan, kun hän kuuli vaativaa rykimistä selkänsä takaa.
”Hei Zelda, ala tulla auttamaan!” Link huudahti huomatessaan jälleen Prinsessan, joka yhä istui hevosen selässä, tosin kovin vihaisen näköisenä.
”Auta... minut... alas…!” Zelda suhahti vihaisena.
Link tajusi nopeasti virheensä rynnäten äkkiä Eponan luo. Hän levitti kätensä ja pyysi Zeldaa hyppäämään syliinsä. Prinsessan ilme muuttui hetkessä ja hän pudottautui kepeän näköisesti Sankarin käsiin. Link oli sataprosenttisen varma, että Zelda olisi päässyt aivan hyvin alas itsekin.
Viimein, enemmän tai vähemmän Zeldan avulla, Link oli saanut leirinsä pystyyn. Hän oli äärettömän nälkäinen ja halusi pian ahtamaan itseensä nuotiolla paistettuja herkkuja. Zelda oli jo käyttänyt taikuuttaan ja sytyttänyt pienen tulen, jossa tirisi muutama herkullisen näköinen makkara. Link haisteli hyväntuoksuista ilmaa huokaisten onnellisena. Hän levitti makuupussinsa maahan, kierähtäen mahalleen sen päälle. Zelda istui hieman kauempana katsellen Sankaria hiljaa.
”Kuule Zelda…eikö olisi turvallisempaa jos muuttuisit Sheikiksi yön ajaksi? Sitten olisi kaksi miestä pitämässä vahtia…” Link kysyi aivan kuin ohimennen, tuijotellen tähtiä. Yö oli liian romanttinen vietettäväksi Prinsessan seurassa. Prinsessa tutkiskeli hetken Sankarin kaipauksesta värjäytyneitä kasvoja, ennen kuin vaivautui vastaamaan.
”Ai turvallisempaa, kelle? Miten pitkällä te kaksi muuten edes olette?”
Link käänsi nopeasti päänsä takaisin Zeldaan kuullessaan tämän riidanhaluisen äänensävyn.
”Älä nyt taas aloi---”
”Vai en aloita! Luuletko että minusta on mukavaa ajatella mitä te kaksi aina teette kahdestaan?! Pelkkä ajatuskin sinusta ja alter egostani, harrastamassa jotain peppuseksin kaltaista toimintaa, luoja…! Tajuatko miltä minusta mahtaa tuntua?” Zelda huusi ja huitoi käsillään naama punottaen.
Link tuijotti silmät pyöreinä Prinsessaa uskomatta, mitä oli juuri kuullut.
”Zelda, sanoitko sinä juuri pep—”
”Äh, älä nyt tartu siihen! Sanoin vain miten asia on!” Zelda kiirehti keskeyttämään Linkin, ennen kuin tämä ehti kysymyksensä loppuun. Molemmat olivat hetken hiljaa. Zelda hengitti yhä kiivaasti, ja tyttö tunsi kasvojaan edelleen polttelevan; jos hän vain olisi käyttänyt moista kieltä linnassa, siitä ei olisi hyvä seurannut. Link puolestaan istui paikallaan nieleskellen Zeldan sanoja. Hän ei ollut uskonut Prinsessalla olevan tuollainen mielikuvitus.
”…”
”Niin? Aiotko pyytää anteeksi?” Zelda tuhahti, tosin nyt jo vähän leppyneenä, nähdessään Linkin olevan aikeissa sanoa jotain. Link empi hetken sanojaan, ennen kuin kysyi Prinsessalta: ”…Haluaako Sheik sitä … tiedäthän, sitä pep—”
”Link, olet uskomaton! Mistä hemmetistä minä tiedän, kysy häneltä!” Zelda huudahti tyrmistyessään jälleen Linkin aivotoiminnasta. Joskus Prinsessa tuli miettineeksi, oliko Link varmasti oikea mies tähän hommaan.
Link ei ehtinyt väittää vastaan tai rauhoitella Zeldaa, kun tämä oli jo suutuksissaan hävinnyt savupilveen. Sankarin sydän sykähti muutaman ylimääräisen tahdin, kun hän alkoi erottaa savun keskeltä nousevan hahmon. Jos Link ei olisi niin paljon pelännyt Sheikin saavan Prinsessan rintoja, hän olisi mieluusti juossut miehen luo ja kellistänyt tämän maahan. Mutta kuten Impa oli häntä varoittanut, ei liiallinen toiminta olisi mitenkään hyväksi. Niinpä Link tyytyi mieluummin katselemaan Soturia, kuin ryntäämään tämän syliin palauttaen samalla Zeldan takaisin. Sankari katsoi lumoutuneena sivusta, kun savun hälvetessä Sheik seisoi hämmentyneen oloisena hänen edessään. Soturi ei aluksi huomannut Linkiä, joka koetti parhaansa mukaan olla huokailematta liikaa ihatustuksissaan. Sheik otti varovaisen askeleen taaksepäin antaen katseensa kiertää ympäri Linkin pysyttämää leiriä. Viimein hän huomasi maakuupussin päällä virnuilevan Sankarin.
”Mitä tapahtui?” Sheik töksäytti epäuskoisena.
Hänen viimeinen muistikuvansa oli silmien sulkeminen, silloin kun Link oli ollut aivan liian lähellä. Pelkkä muisto sitä sai palan juuttumaan Sheikin kurkkuun ja hengityksen kiihtymään. Soturi tunsi kasvojensa polttelevan edellisen tapahtuman muistosta, ja hän lausui äänettömän kiitoksen siitä, että oli tarpeeksi pimeää.
”Eipä tässä mitään.. ” Sankari vastasi, kiinnittäen Sheikin huomion takaisin itseensä. ”Paitsi, että Zelda tärveli kauan odottamani hetken, ja nyt ollaan matkalla palauttamaan sinua ennalleen. Ja olisitte tietysti voineet kertoa pikku pelistänne aikaisemminkin…” Link jatkoi virnistäen.
Kuullessaan vastauksen, Soturi kompuroi kauhuissaan taaksepäin. Oliko Prinsessa mennyt muuttumaan häneksi Linkin edessä? Paljastanut hänen salaisuutensa. Paljastanut, ettei Sheik ollutkaan oikea. Soturi tunsi alkavansa voida pahoin. Hän otti muutaman askeleen, lysähtäen sitten puun juurelle istumaan. Hän ei voisi enää katsoa Linkiä silmiin. Nyt kun tämä tiesi, ettei Sheik ollut muuta kuin vaivainen Zeldan taikatemppu, kaikki olisi menetetty. Soturi hautasi kasvonsa käsiin, antaen hartioidensa lysähtää alas. Nähdessään Soturin oudon käytöksen, Link huolestui. ”Sheik? Onko joku hätänä?” Sankari kysyi huolestuneena, kontaten puunjuurella istuvan Soturin luo.
”Hätänä?!” Sheik kivahti kun Link kosketti kevyesti kädellään Soturin olkapäätä. ”Sinä kysyt onko jokin hätänä! Tietysti on, olet juuri saanut selville minun olevan Prinsessan valeasu ja minä puolestani olen pettänyt Zeldan luottamuksen.” Sheik jatkoi tunteidensa purkamista, vetäytyen samalla kauemmas Linkistä. Hän halusi kauas kaikista. Link ei kuitenkaan luovuttanut, vaan otti kasvoilleen pirteän ilmeen.
”Höh, eihän tässä nyt mikään hätä ole, etkä sinä mitään luottamusta ole pettänyt!” Sankari sanoi iloisesti, ryömien taas lähemmäksi masentuneen näköistä Soturia. Sheik ei sanonut mitään, veti vain kasvonsa kääreiden peittoon ja toivoi ettei Link katsoisi häntä. Sankari ei pakottanut Soturia puhumaan hänen kanssaan. Link tyytyi istumaan Sheikin eteen, katsellen tätä hymy huulillaan. Sheik oli niin komea, että Link tunsi kuolevansa siihen paikkaan. Nyt kun asiat olivat selvät, hän voisi rauhassa katsella Soturia, ilman kiinnijäämisen pelkoa. Että ne hiukset pystyivätkin näyttämään noin vastustamattomille…
Sheik huomasi Linkin tuijotuksen, ja koetti parhaansa mukaan olla välittämättä siitä. Pian tilanne kävi kuitenkin liian ahdistavaksi nuorelle Soturimiehelle.
”Mitä minä edes teen täällä?” Hän kysyi tuhahtaen, toivoen sillä saavansa Linkin katseen käännettyä muualle. Temppu toimikin, sillä Link kellahti selällään viileään nurmikkoon, silmäillen samalla tähtiä taivaalta.
”Zelda ilmeisesti suuttui minulle, taas kerran, ja päätti vaihtaa maisemaa, mikä oli siis erittäin hyvä juttu. Ei tietenkään sillä, että Prinsessan seura olisi ollut epämiellyttävää, mutta kyllä tykkään sinun seurastasi enemmän.” Link virnisti, vinkaten samalla silmää Sheikille, joka punastui tahtomattaan.
”Niin, mutta mitä minä, mitä me, teemme täällä?” Sheik kysyi tuijotellen kiinnostuneena vieressään kasvavaa kukkaa.
”Ai, sitä sinä kysyit.” Link vastasi, kokiessaan valaistumisen hetken. ”Ollaan menossa jonkun vanhan patun luo hankkimaan sinulle oma kroppa. Mikä on myös erittäin hyvä juttu, sillä tykkään paljon enemmän sinun kropastasi kuin Zeldan…” Sankari naurahti iloisesti, kääntäen katseensa jälleen taivaalle.
Sheik punastui jälleen, Sankari ei todellakaan ollut niin puhtoinen mitä antoi itsestään olettaa. Rivon kommentin lisäksi, Sankari oli kuitenkin sanonut myös jotain erittäin mielenkiintoista. Jotain siitä, että heidän matkansa päämäärä oli hankkia Sheikille oma vartalo. Vaikka Soturi oli saanut kovin vähän informaatiota asiasta, hän kuitenkin tiesi sen tarkoittavan, että jollain keinolla hänet tultaisiin päästämään pois Zeldan kehosta. Heidät erotettaisiin! Ja hän saisi oman vartalon, ilman että joku olisi määräämässä milloin Sheik saisi elää ja milloin ei.
”Mutta…” Link jatkoi täysin tietämättömänä toverinsa mietteistä. ”…asiassa on se huono puoli, ettei voida tehdä mitään, ellet halua Prinsessan puskureita itsellesi.”
”Link, varo vähän mitä puhut prinsessasta!” Sheik huudahti kauhuissaan toisen sanoista. Link vain virnisti ilkikurisesti.
”Puhuin vain totta. Kuitenkin on erittäin mukavaa että päätit liittyä seuraan, yö olisikin ollut turhan kaunis yksin vietettäväksi…” Sankari jatkoi kävellen samalla Soturin luo, joka näytti vieläkin olevan hieman pyörällä päästään.
”Ja sitten kun olet saanut kehosi takaisin, voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin.” Link hymyilin salaperäisesti istahtaen Soturin viereen. Sheik käänsi nolostuneena katseensa maahan, hän ei mielellään olisi muistellut edellisiä tapahtumia. Ei sillä etteikö hän olisi pitänyt niistä, Sheikin käytös oli vain ollut kovin epäsoturimaista hänen omasta mielestään. Eikä sellainen sopinut hänen luonteeseensa muutenkaan, Sheikahien oli tarkoitus elää varjoissa, yksin.
”Missä se mies asuu? Se kenen luo olemme menossa?” Sheik kysyi koettaen saada Linkin vaihtamaan puheenaihetta. Sankari oli taas alkanut lähentyä häntä aivan liian paljon, mikä ei tehnyt ollenkaan hyvää Soturin sydämelle, joka hakkasi kuin mielipuoli rinnassa. Link pysäytti etenemisensä näyttäen miettivän asiaa tovin. Viimein hänen kasvonsa kirkastuivat, kuin muisto reitistä palasi Sankarin mieleen.
”Ei paha. Yksi ärsyttävä aavikko, vastenmielinen valtio ja vuoristo. Pari päivää vain, jos pidetään kiirettä… Ei tässä kohta enää jaksa odotella.”
”Vai ei paha? Pari päivää?!” Sheik huudahti kaatuessaan selälleen viileään maahan. Tämä oli täysin hänen vikansa. Sankari ja Prinsessa olivat joutuneet lähtemään tälle vaaralliselle matkalle ja vieläpä kahdestaan! Jos heille tapahtuisi jotain, Sheik ei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi. Kaikki tämä, vain koska hänelle oli iskenyt hetken heikko hetki! Jos Sheik vain olisi hillinnyt ja estänyt itseään suutelemasta Linkiä (periaatteessa hän ei kyllä ollut suudellut tätä…ainakaan kovin kauaa) hänen ystävänsä ja työnantajansa eivät olisi tässä jamassa.
Link tarttui mietiskelevän näköistä Soturia kädestä. ”Mutta kuitenkin… olen niin onnellinen nyt!” Hän heläytti iloisella äänellä elehtien samalla teatraalisesti. Sheik ei ymmärtänyt. ”Miksi?”
”No kun… sinäkin pidät minusta. Oikea unelmien täyttymys, kirjaimellisesti.” Link selitti pyyhkien onnenkyyneliään silmistään. Sheik kavahti taaksepäin vaivaantuneena. Hänen takiaan… Soturi tunsi häpeän nousevan poskilleen. Hän oli Soturi ja hänellä oli ollut tehtävä, jonka Sheik oli kuitenkin pilannut ajattelemalla tunteitaan.
”Sanoinko minä muka niin missään vaiheessa. Sanoinko pitäväni sinusta erityisessä mielessä?” Sheik sanoi kylmästi astuen puun varjoon. Link näytti putoavan omasta onnenpilvestään takaisin maanpinnalle.
”Mutta sinähän suut—”
”Sanoinko pitäväni sinusta?” Sheik toisti uudestaan, vähät välittäen Sankarin vastaväite yrityksistä. ”Ja mistä tiedät ettei se ollut Prinsessa joka suuteli sinua? Hänhän muuttui omaksi itsekseen samalla, kun me…” Soturi jatkoi lauseensa loppuun. Tässä vaiheessa Link, jonka suupielet olivat valuneet ajan kuluessa yhä alemmiksi, näytti olevan lähes murtumispisteessä.
”Minä…sinä…minä luulin…Sheik.” Link sopersi itku kurkussa, koettaen selvästi pidätellä kyyneliään.
”No sitten sinun on täytynyt luulla väärin. Sitä paitsi, siitä olisi tullut vain ongelmia.” Sheik huokaisi, kääntäen katseensa kylmään tähtitaivaaseen. Link lysähti maahan, vetäen hatun syvemmälle päähänsä.
”Minä en tajua sinua Sheik. Ensin teet toista, ja sitten väität muuta.” Link sanoi katkeralla äänellä, johon oli sekoittunut muutama suolainen kyynel. Sheik huokaisi raskaasti. ”Jos nyt hoidetaan tämä juttu alta pois ystävinä, jotta saadaan Prinsessa turvallisesti takaisin linnaan. Minua ei juurikaan huvita tulla Impan tappamaksi, jos Zeldalle tapahtuu jotain.” Sen sanottuaan Soturi käveli takaisin leiripaikalle, alkaen kaivella Prinsessan repusta syötävää.
Link nousi hitaasti ylös maasta niiskaisten pienesti. Hän ei tajunnut Soturin ajatuksenjuoksua. Ei sitten ollenkaan. Zelda olisi ollut parempi tulkitsemaan toisen mieltä, mutta tyttö ei ollut täällä juuri nyt. Sankari käveli vaitonaisin askelin kauemmas leiristä katsomatta kertaakaan taakseen. Samalla hän nieleskeli satunnaisia kyyneliä, jotka virtasin alas poskia pitkin. Sheik oli ääliö. Siihen tulokseen Link tuli. Soturi laittoi aina tehtävän toisten ihmisten edelle. Zelda olisi Linkin puolesta saanut luoda alter egostaan hieman mukavamman ja inhimillisemmän. Sheik ei ilmeisesti ollut käsittänyt, että vaikka Link olikin Sankari, hänelläkin oli tunteet! Eikä Sankari kestänyt tällaista höykytystä. Link laahusti pienen mäennyppylän päälle, asettuen sitten selälleen nurmikkoon, sulkien sitten silmänsä. Hän joutui sittenkin viettämään tämän kauniin yön yksin. Se jos jokin, sapetti. Link tuhahti ärtyneesti, repien ruohoa irti sormillaan. Jos kerran Sheik halusi pelata tätä ”en välitä sinusta muuna kuin ystävänä” peliä, niin saamansa pitää. Kyllä Linkin osasi moisen pelaamisen taidon. Hän vielä laittaisi Sheikin katumaan sitä, ettei tämä ollut huolinut Linkiä tänä kauniina yönä vierelleen.
-------------------------
A/N: Wooo, tää ei oo suinkaan pysäytetty tai mitään. On vaan ollu huippukiire kirjotusten, koeviikon ja inspispulan kanssa. Mutta NYT kaikki on ratkaistu! :D
-
Hii oli ihana yllätys, kun uus osa oli tullut (:
Kakkapää Sheik!!!
Hassua, mä en vaan totu siihen, että tässä tarinassa Link on noin tunteellinen. Kun se on peleissä semmonen mölli, joka ei juuri puhu :D
Ja voih, miksi Zelda on noin pinnallinen?
-
Göhöhööööhh!!! Mahtava jatko-osa, ihanaa kuvailua tuossa alussa. Teksti imaisi sisäänsä, ja loppui liian pian, vaikkei mikään lyhyt luku ollutkaan.:D lopussa Sheikistä tuli ihan munapää. >:( Toivottavasti tilanne muuttuu, ja pian.. ;) Mutta siis todellakin jatkoa, pian, en malta odottaa. :D
~Reptile
-
Miten minä ajattelinkaan päivää ennen kuin uusin osa oli ilmestynyt, että milloinkohan tähänkin tulee jatkoa. ;D Se on telepatiaa.
Noh, eihän tässä (valitettavasti) kauheasti tapahtunut. Zeldan ja Linkin sanailu oli kyllä jälleen herkullista.
Pelkkä ajatuskin sinusta ja alter egostani, harrastamassa jotain peppuseksin kaltaista toimintaa, luoja…!
”Zelda, sanoitko sinä juuri pep—”
*naurukuolema*
Sheik on tyhmä ja Link lutuinen. Toivottavasti he pääsevät pian sen patun (repesin muuten tuolle sanalla ;D) luokse. He nimittäin todellakin jatkavat siitä, mihin jäivät. Sheik on vaan tyhmä.
Tulipas turhaa tekstiä. Tykkään tästä edelleen paljon ja toivon yhtä paljon jatkoa pian.
-
Onko tästä odotettavissa jatkoa lähiaikoina? (:
-
oneena: Voin jopa nyt sanoa sanoa varmana, että jatkoa tulee (pian!) koska onnistuin viimein löytämään pari kuukautta häveyksissä (taas muistutus siitä, että siivotakkin voisi joskus...) olleet luonnokset, niin enää koneelle siirrän. :D
-
Terve, olet saanut juuri uuden lukian. Tätä ficckiä mainostettiin yhdellä sivulla ja rekisteröidyin tänne ihan vain että voisin lukea tämän.
RAKASTAN tätä ficciä, ja olisi kiva kun jatkoa tulisi pian. Okei tuo kuulosti ehlä vähän oudolta mutta oli pakko kommentoida jotain. ;D ;D
Olen muuten jo luenut tämän kahteen kertaan. * Epämääräistä mutnaa ja Zinon sekä ficcin ylistystä*
-
A/N: Kiitokset taas kaikille kommenteista^^ Ja sain näköjään viimein uuden osan (tiedän vähän turhan pitkä väli tässä osien välissä...) ilmoille. Noh, tämän kirjoittaminen maistuu taas, vaikka kohta en muista Ocarinasta enää mitään ;D
OSA 10
Link vetäisi huopaa tiukemmin ympärilleen, sallien itselleen vielä pari tuntia lisäaikaa pitää silmänsä ummessa. Hetken päästä hän kuitenkin räväytti silmänsä auki. Viimeisissä muistikuvissa ennen nukahtamista, hänellä ei todellakaan ollut ollut huopaa suojanaan. Link nousi vaivalloisen oloisena pystyyn, haukotellen samalla hartaasti. Vuosi sitten hän oli ollut elämänsä kunnossa, eikä yhden päivän ratsastusretki ollut tuntunut missään. Itse asiassa, Link olisi voinut ratsastaa vaikka kolme päivää putkeen ilman taukoja ja pysyä silti virkeänä. Mutta nyt, vuoden mittaisen ”lepotauon” jälkeen, Sankari tunsi kuinka hänen kuntonsa oli rapistunut melkein olemattomiin. Kunhan Sheik olisi saanut oman kehon, Linkin olisi taas aloitettava treenaaminen aivan tosissaan. Mutta Sheikistä puheenollen…
”Sheik?” Link huhuili, koettaessaan paikallistaa ystäväänsä, joka mitä todennäköisemmin liittyisi yöllä ilmestyneeseen huopaan. ”Sheik?” Sankari koetti uudelleen kutsua Soturia, kävellen samalla takaisi kohti leirintäpaikkaa, jonka he olivat viime iltana Zeldan kanssa laittaneet pystyyn. Linkin täytyisi muistaa pyytää anteeksi prinsessalta kun he seuraavan kerran tapaisivat. Zelda oli vaikuttanut aika vihaiselta ennen muodonmuutostaan. Link jos kuka tiesi, ettei vihainen prinsessa tiennyt hyvää. Sankarin ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun hän kuuli oksan katkeamisen läheisen puun luota. Link kääntyi nopeasti ääneen suuntaan, kuljettaen samalla sormensa miekankahvalle, joka lepäsi hänen vyötäröllään. Puolustautuminen osoittautui kuitenkin turhaksi, kun puun suojista ilmaantui tuttuun siniseen asuun pukeutunut hahmo.
”Huomenta!” Link heitti Soturille nopean hymyn, laskien samalla otteensa irti miekastaan. Sheik ynähti nopeat huomiset takaisin, ennen kuin jatkoi leirin purkamista, jota Soturi oli ilmeisesti ollut tekemässä ennen Linkin ilmaantumista. Vihreänuttuinen mies meinasi jo närkästyä tilanteesta, jossa Soturi näytti kohtelevan häntä yhtä kylmästi kuin ennenkin, kun Soturi yllättäen lisäsi: ” Teetä löytyy nuotion vierestä, en tosin tiedä onko se enää lämmintä…mutta en viitsinyt herättää sinua…”
Linkin onneksi Soturi käänsi sanomisiensa jälkeen päänsä kohti puoleksipurettua leiriä, eikä nähnyt kuinka leveä hymy kohosi Sankarin kasvoille tämän tahtomatta. Kuitenkin nopeasti Link väänsi väkisin naamansa takaisin perusilmeelle, muistuttaen itseään viimeiltaisesta lupauksestaan. Hän ei antaisi Sheikille sitä tyydytystä, että tämä luulisi Linkin vieläkin haikailevan Soturin perään (mikä tosin oli totta, mutta Sankari ei tulisi myöntämään sitä Sheikille). Hän laittaisi Soturin kärsimään aivan tosissaan ja katumaan sitä että oli kieltänyt tunteensa Sankaria kohtaan.
”Hei Sheik…” Link aloitti, tavoitelleen normaalia huolettomuuttaan ääneensä. Soturi keskeytti hetkeksi aikaa askareensa, kohdistaen katseensa Sankariin.
”Niin?”
”Noh…minun täytyy tunnustaa olleeni eilen iltana väärässä.” Link jatkoi, pinnistelle kasvoilleen katuvan ilmeen.
Sheik ei näyttänyt tajuavan mitä toinen oikein ajoi takaa, joten Link jatkoi: ”Olen nyt yön miettimisen jälkeen tullut siihen tulokseen, että meidän on todellakin parempi olla vain ystäviä. Käyhän se?”
Vaikka Link ei nähnytkään Sheikin kasvoja kunnolla kääreen suojista, hän pystyi kuvittelemaan tämän hölmistyneen ilmeen. Hetken aikaa Sheik seisoi kuin jähmettyneenä paikallaan, kunnes sanoi lopulta. ”Ai…öh. Tietysti se käy…” Vastauksen kuullessaan Link väläytti Sheikille leveän hymyn.
”Hieno homma, ystävä.” Sankari käänsi katseensa poispäin, virnistäen ilkikurisesti omille ajatuksilleen. Suunnitelman voisi laittaa toimeen saman tien.
”Haittaako jos käyn nopeasti aamu-uinnilla tuossa läheisessä järvessä? Olen eilisen ratsastuksen jälkeen aivan pölyssä ja liassa…” Link kysyi Sheikiltä, joka nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi.
”Puran sillä välin loputkin leiristä.” Soturi vielä lisäsi Linkille, joka riisui jo tunikaansa yltään. Nähtyään tämän, Sheik lisäsi nopeasti: "Riisutko sinä tässä?!”
”Miksi en riisuisi, eihän täällä ole ketään näkemässä… Vai haittaako se sinua?” Link vastasi vähän liioitellun kepeästi.
”Ei…eipä tietenkään.” Sheik nielaisi kääntäen katseensa hieman pakotetun oloisena muualle.
Hän ei katsoisi.
Hymyillen, Link heitti loputkin vaatteistaan maahan, ennen juoksemistaan järveen. Sankari oli melko varma minkä väriset Soturin kasvot juuri sillä hetkellä olivat ja mitä tämä mietti. Vaikka varsinaiset sankarintyöt olivatkin loppuneet reilu vuosi sitten, Linkin vartalo oli kuitenkin vielä melkoisen hyvässä kunnossa. Sheik tiesi tämän ja varoi visusti edes vilkaisemasta järven suuntaan. Hän koetti puuhailla touhukkaana leirissä, koettaen saada ajatuksiaan kasaan ja estää itseään kuvittelemasta Linkiä hentojen laineiden keskellä.
”Hei Sheeeik! Tule katsomaan!” Soturi kuuli Linkin huutavan järveltä päin. Hän käveli kummastuneena Sankarin luo, joka puuhaili jotain rantavedessä. Nähdessään Soturin vieressään, Link väläytti tälle jälleen leveän hymyn, ojentaen kätensä Sheikin kasvojen eteen.
”Katso!” Sankari sanoi paljastaen samalla nyrkkinsä sisällä olleen vaaleanpunaisen kauniin simpukan. Soturi tuijotti hetken tyrmistyneenä Linkin kädessä olevaa simpukkaa, ennen kuin päästi epäuskoisen älähdyksen: ”Mikä sinä olet? Joku pikkupentu vai?”
Link sulki nopeasti nyrkkinsä, piilottaen simpukan Sheikin katseelta. ”Mutta se oli kaunis…” Sankari mutisi pienellä äänellä, katsoen anovasti Sheikiin. Linkin intensiivisen katseen alla Soturi tunsi kasvojensa punehtuvan, eikä asiaa auttanut yhtään Linkin komeat vatsa- ja rintalihakset, jotka näkyivät selvästi Sankarin istuessa rantavedessä.
”Kuule, ehkä sinun olisi parempi nousta pois vedestä ennen kuin vilustut. Eponan laiskistuu jos se saa liikaa lepoa…” Sheik koetti houkutella Sankaria pois vedestä. Link mietti hetken, ennen kuin laski simpukan takaisin veteen.
”Hyvä on.” Hän myöntyi ja oli jo aikeissa nousta pois vedestä. Sheik kääntyi nopeasti ympäri, kävellen nopeasti pois Linkin luota.
”Odotan leirissä!” Hän huusi samalla kun jo melkein juoksi pois toisen luota. Sankari nousi ylös vedestä, virnistäen tietävän näköisenä Sheikin juoksevalle profiilille. Hänhän saisi Soturin itselleen, vaikka se vaatisi alastihyppimistä tämän edessä.
Aamu oli jo ehtinyt pitkälle, ennen kuin kaksikko oli viimein valmis matkaamaan kohti määränpäätään. Illalla Link ja Zelda olivat leiriytyneet aivan Hyrulen niityn reunaan, joten Gerudon aavikko olisi enää muutaman tunnin ratsastusmatkan päässä. Eponan olisi liian raskas matkata aavikon läpi molemmat miehet selässään, joten heidän olisi käveltävä taluttaen samalla hevostaan. Se hidasti matkantekoa haitallisen paljon.
”Hei Link, tuli tässä mieleen, missä Zeldan hevonen on? Onko se jossain kauempana laiduntamassa?" Sheik kyysi yllättäen juuri ennen kuin Link ehti nousta satulaan. Hetken Sankari näytti miettivän asiaa, laskien samalla jalkansa takaisin maahan jalustimelta.
”Zelda ei halunnut hevosta…” Link virnisti hämmentyneelle Soturille.
”Miten niin ei halunnut?” Sheik kysyi hölmistyneenä.
Link empi jälleen hieman, ennen kuin virnisti hieman anteeksipyytävästi: ”Zelda taitaa olla rakastunut minuun. Hän halusi välttämättä, että menemme samalla hevosella, eli Eponalla. Eikö niin tyttö?” Sankari paijasi hevostaan, joka höristeli korviaan iloisena.
Soturi tulkitsi hetken Linkin sanoja.
”Siis…rakastunut sinuun?!” Hän parkaisi.
Link tyytyi vain virnistämään. ”Minähän olen Ajan Sankari ja Zelda on Prinsessa. Eikö se ole aivan luonnollista? Nyt kun tajusin etten olekaan rakastunut sinuun, voisin yhtä hyvin antaa Zeldalle mahdollisuuden.”
Vastauksen kuultuaan Sheik vain seisoi paikallaan tuijottaen eteensä tyhjin silmin. Hän oli ollut oikeassa, Link kuului kuitenkin jollekin toiselle, ei hänelle. Vaikka he olivatkin vain ystäviä (tätä Sheik joutui muistuttamaan itselleen yllättävän usein), Sheikistä tuntui silti kurjalle kuulla kuinka hänen elämänsä mies sanoi vasten Soturin kasvoja, ettei enää rakastanut tätä. ”Mutta ei se haittaa. Parempi näin.” Sheik mutisi hiljaa itselleen. Jos Sankari ei kerta enää tuntenut mitään erityistä häntä kohtaan Sheikinkin olisi parempi unohtaa Link ja keskittyä vain tähän matkaan.
”Helpommin sanottu kuin tehty… varsinkin noiden rintalihasten jälkeen. ” Sheik tuumi hiljaa mielessään.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Link viimein nousi satulaan, ojentaen auttavan kätensä Sheikiä kohden. ”Tuletko?” Sankari kysyi palavin silmin, hymyillen vienosti samalla kun asetteli ohjaimia paremmin käteensä. Soturi ei nähnyt tilanteesta muutakaan ulospääsyä kuin tarttua vihreänuttuisen miehen käteen, nostaen itsensä ylös satulaan.
”Minne siis nyt?” Sheik kysyi, kiertäen kätensä Linkin vyötärölle, välttäen näin hevosen selästä tipahtamisen, kun Link käski Eponaa liikkeelle. Soturi koetti unohtaa hullunlailla hakkaavan sydämen rinnassaan, muistuttaen jälleen itselleen hänen ja Linkin olevan vain ystäviä. Jos sydän ei kohta rauhoittuisi, Sheik oli varma että Link tuntisi sen myös.
”Ratsastetaan Gerudojen luo, yövytään siellä, koska he kuitenkin haluavat vaihtaa kuulumisia, ja jatketaan matkaa aavikolle huomenna aikaiseen aamulla.” Link vastasi olkansa yli, ohjaten hevosen oikealle reitille, kohti aavikon reunassa sijaitsevaan kylää. Soturin onneksi matkan edetessä myös hänen sydämensä rauhoittui, antaen Sheikille mahdollisuuden rentoutua.
Vaikka aamu oli raikas ja lämmin, auringon luodessa säteitään maankamaralle, ei matka kohti Gerudoja sujunut kovin rentouttavissa merkeissä. Eponan laukatessa hurjasti kohti määränpäätä, hiekka pöllysi hevosen kavioiden alta molempien ratsailla olevien miesten silmiin. Heidän oli pakko pysähtyä puolessa välissä matkaa pesemään kasvojaan ja juomaan. Link antoi myös Eponalle mahdollisuuden levätä hieman ennen matkan jatkumista, sillä aurinko paistoi jo tuskallisen kuumana suoraan yläpuolelta. Juomatauon jälkeen, Link vielä huuhtoi pitkään kasvojaan ja erityisesti silmiään, sillä hiekka oli lentänyt armotta etumaisena olevan miehen silmiin.
Tauon jälkeen tilanne ei suinkaan parantunut, mutta kun Link oli jo kerran meinannut ohjata Eponan päin puuta, Sheik päätti vihdoin puuttua tilanteeseen.
”Link, pysäytä hetkeksi.” Sheik murahti Sankarin korvaan. Link sylkäisi hiekkaa pois suustaan, pysäyttäen sitten hevosensa. ”Mitä nyt?” hän katsoi kummastuneena Sheikiä.
”Ota tämä, ettet saa hiekkaa kasvoillesi niin paljon.” Soturi vastasi, riisuen kasvosuojansa antaen sen Sankarille. Link tuijotti hetken Sheikiä silmät suurina. Ei ollut tämän tapaista riisua naamiotaan noin vain vapaaehtoisesti. Toivuttuaan shokista, hän kuitenkin otti suojan kiitollisena vastaan, väläyttäen sitten leveän hymyn Soturille.
”Kiitos” Link sanoi laittaessaan suojan kasvoilleen, kääntyen sitten jälleen Eponan puoleen, käskien hevosen liikkeelle. Sheik oli niin typertynyt Linkin hänelle äsken lähettämästä hymystä, ettei meinannut muistaa pitää laisinkaan kiinni Eponan lähtiessä jatkamaan matkaansa. Viime hetkessä, ennen tipahtamistaan, Soturi kuitenkin muisti tarrata Linkiä vyötäröstä. Sheik oli varma, että hänen kasvonsa loistivat typerän punaisina, olikin pitänyt mennä antamaan kasvosuoja pois.
Päivä alkoi jo kääntyä illan tuntumaan, kun Link viimein käski Eponan hiljentämään tahtia. Sheik kurkisti ystävänsä olan yli, nähden edessään kohoavan Gerudojen linnoituksen. Soturit linnoituksessa näyttivät kaikki olevan naisia. Eivätkä vaan näyttäneet, he myös olivat kaikki naisia. Gerudot eivät kuitenkaan olleet mitään heikkoja tai avuttomia, vaan kuumaverisiä aavikon sotureita. Myös Ganondorf oli gerudo. Ainut mies sadassa vuodessa, joka oli syntynyt. Sheik värähti, hän ei halunnut muistella Ganondorfia enää. Hänet oli tuhottu ja sillä hyvä. Mutta Gerudojen tilanne mietitytti silti Soturia. Hän kaipasi oman kansansa pariin. Valitettavasti hän ei tiennyt muita Sheikoja kuin Impan. Ja sitten valemuistoissa elävät sukulaiset…
Sheik kuitenkin katkaisi ajatuksensa, hypäten alas Eponan selästä, Linkin pysäyttäessä hevosensa. Ympärillä heitä lähestyi puolentusinaa soturia, jotka kuitenkin Linkin huomatessaan laskivat aseensa. ”Link!” Lähin soturinainen huudahti, heittäytyen rutistamaan vihreänuttuista Sankaria lujaa. Link vain nauroi, halaten naista yhtä lujaa takaisin. Katsoessaan Sankarin halaavan toista, Sheik tunsi nopean mustasukkaisuuden pistoksen sydämessään. Hän kuitenkin hätisti sen nopeasti pois.
”Hauska nähdä taas, Nola!” Link tervehti häntä halannutta naista, joka hymyili hänelle leveästi.
”Hae Nabooru ja sano että Link tuli!” Nola huusi ylhäällä vartioimassa seisovalle naiselle, joka käskyn kuullessan hävisi yhteen monista taloista.
Muutaman muukin gerudo tuli tervehtimään Linkiä ja Sheik tunsi olonsa hiukan orvoksi, siinä Eponan vieressä seisoessaan. Lisäksi hän tunsi muutaman silmäparin seuraavan hänen liikkeittään. Link saisi jo esitellä hänet… Sankarin huomio oli kuitenkin kiinnittynyt suuren rakennuksen lomasta astelevaan naiseen. Nainen käveli Sankarin luo, läimäyttäen tätä tuttavallisesti olkapäälle.
”Pentu! Ei olla nähty aikoihin!” Hän virnisti, saaden Linkin näyttämään hieman anteeksipyytävältä.
”On pitänyt kiirettä…” Sankari selitti hymyillen. Nabooru ja Link vaihtoivat vielä hetken kuulumisia, kunnes Gerudopäällikkö viimein huomasi vaivaantuneen oloisen Sheikin, joka toivoi hartaasti ettei olisi antanut kasvosuojaansa pois.
”Hei Link, kukas tuo on?” Nainen kuiskasi Sankarin korvaan samalla kun tutki Sheikiä. Link näytti viimein muistavan Sheikin, kääntyen nopeasti tämän puoleen. Sankari tarttui toista miestä olkapäästä vetäen hölmistyneen Soturin rinnalleen.
”Tässä on Sheik. Ollaan matkalla toteuttamaan yhtä juttua.” Link esitteli Soturin. Vaikka Ganondorf oli tuhottu, Sankarista ei siltikään ollut hyvä idea paljastaa Soturia Zeldaksi. Nabooru tutkaili vielä hetken Sheikahia, kunnes hänen naamansa levisi virneeseen.
”Ai Sheeeik. Hauska tavata viimein! Minä olen Nabooru, Gerudojen johtaja.” Sheik kätteli hieman hölmistyneenä toista. Näytti siltä kuin tämä olisi tuntenut hänet.
Myös Link näytti hölmistyneeltä.
”Tunnetko si---”
”Zelda kertoi.” Nabooru hymyili, lisäten sitten kuiskaamalla: ”tiedän myös teidän tilanteenne.”
Sankarin kasvoille levisi syvä puna. Missä välissä Zeldalla oli ollut aikaa juoruilla hänestä Naboorulle? Hän kyllä piti Gerudojohtajasta, mutta tämä oli aina ollut kuin isosisko hänelle ja naisella olikin tapana kiusata Linkiä lähes joka asiasta. Nyt kun Nabooru tiesi Sheikistä… Link huokaisi; illasta tulisi todennäköisesti pitkä. Katsoessaan Naboorua, Sankari näki tämän jo juttelevan innoissaan Soturille, joka lievästi sanottuna näytti vähemmän innostuneelta toisen jutuista.
Huomatessaan Linkin katseen Nabooru virnisti. ”Matkalaiset ovat nyt hyvät ja menevät kylpyyn!”
Sheik avasi jo suunsa valmiina protestoimaan, mutta Nabooru ehti tukkia kädellään tämän suun. ”Illalla juhlitaan ja teidän täytyy olla puhtaita! Lisäksi, siitä on jo pitkä tovi, kun täällä viimeksi oli miehiä…tytöt ovat innoissaan.”
Tässä vaiheessa Link avasi suunsa valmiina vastalauseeseen, mutta Nabooru jatkoi vielä: ”Varsinkin oikeita sotureita.” Sankari oli melko varma että näki muutaman Gerudon nuolaisevan huuliaan. Miksi hän ei ollut antanut Sheikille kasvosuojusta ajoissa takaisin? Linkiä alkoi toden totta huolettaa ystävänsä puolesta.
Nabooru lähti itse edeltä käskemään alaisiaan järjestämään juhlia. Nola ja joku toinen gerudo, jota Link ei tuntenut nimeltä, lähtivät näyttämään Sankarille ja Sheikille näiden huoneen.
”Jättäkää varusteet huoneisiin ja menkää sitten käytävästä oikealle, niin pääsette kylpypaikkaan.” Nola neuvoi kaksikkoa, häviten sitten kulman taakse. Link heitti matkatavaransa lattialle, lysähtäen sitten sängylle.
”Kuntoni ei totisesti ole entisellään.” Hän huokaisi sulkien silmänsä uupumuksesta. Soturi sen sijaan seisoi ovensuussa hievahtamatta, etsien katseellaan kiivaasti jotain. Huone oli pieni, eikä sieltä vienyt ovia minnekään muualle kuin käytävään.
”Link, onko tämä siis meidän molempien huone?” Sheik kysyi epävarmalla äänellä. Sankari raotti hieman toista silmäänsä, puhaltaen samalla hiuksiaan pois kasvoiltaan.
”On, miten niin?”
Sheik ei hetkeen vastannut.
”Täällä on vain yksi sänky…” Soturi lopulta murahti. Silloin Link avasi silmänsä kunnolla, antaen katseensa kiertää huonetta. Selvästi Naboorun tekosia…mutta toisaalta, hän voisi nauttia tilanteesta.
”Niinpä näkyy, mutta ei kai se ole ongelma? Sänky näyttää olevan tarpeeksi leveä molemmille.” Link virnisti omasta mielestään erittäin viattoman näköisesti. Sheik mutisi hetken jotain ”en minä sitä” –tapaista, kunnes sulki suunsa lopullisesti.
”Kuule, mennään sinne kylpyyn, niin päästään syömään nopeammin.” Link ehdotti hiljaisuuden jälkeen, nousten vaivalloisesti sängyltä. Sheik ei tehnyt elettäkään liikkuakseen.
”Minä en tule.”
”Mitä? Tietysti tulet!” Link vaati lyhyempää miestä. ”Et ole käynyt peseytymässä aikoihin.” Sheik ei vastannut mitään eikä liikkunut minnekään. Hän EI menisi Sankarin kanssa kylpyyn. Link ei kuitenkaan luovuttanut helpolla.
”En hyväksy vastalauseita, herra on hyvä ja lähtee nyt kylpyyn.” Hän virnisti, kaapaten Sheikin syliinsä. ”L-Link, mitä sinä teet?!” Sheik huudahti punaisena, kun Link avasi huoneen oven, astuen käytävään ja kävellen määrätietoisesti kohti kylpyhuonetta. ”Jos et tule hyvällä, niin sitten pahalla.” Sankari nauroi toisen rimpuilulle. Sheik tunsi kuinka hänen kasvojaan poltteli pidemmän miehen otteessa.
”Hyvä on! Minä tulen kylpyyn, mutta laske minut herrantähden alas…” Soturi antoi lopulta periksi. Juuri ennen kylpyhuoneen ovea Sankari laski Sheikin takaisin maahan, jossa tämä hoippui hetken vaivalloisen oloisena.
”Minä menen edeltä!” Link huikkasi, kadoten huoneeseen.
Kylvyn jälkeen Sheik istui yksin hänen ja Linkin huoneessa yllään joku Gerudoasu, jonka Nabooru oli pakottanut hänet pukemaan. Soturi koetti parhaansa mukaan unohtaa koko kylpyhässäkän. Nabooru oli ilmeisesti ”unohtanut” kertoa, etteivät he kylpisi Linkin kanssa kahdestaan (mikä oli kyllä tavallaan ollut myös helpotus).
Hänen astuessaan sisälle kylpyhuoneeseen, vastassa oli ollut tusinan verran puolialastomia naisia, joiden katseissa ei ollut tippaakaan viattomuutta.. Link oli huudellut anteeksipyytävästi jotain huoneen toisesta päästä, ennen kuin oli hävinnyt altaan puolelle. Sheik oli hetken tyrmistyneenä katsellut tilannetta, kunnes oli saanut tilanteentajunsa takaisin, poistuen huoneesta. Hän ei ollut kuitenkaan päässyt pitkälle, kun naiset olivat vetäneet hänet takaisin pukuhuoneeseen. Sheikin kasvoja kuumotti koko ajatuksen muistelu. Kylpeä nyt naisten kanssa samassa kylvyssä. Puhumattakaan tästä asusta, joka hänelle oli tungettu. Soturi ei malttanut odottaa hetkeä jolloin pääsisi lähtemään paikasta. Liikaa naisia hänen makuunsa.
Huoneen ovi avautui ja Sheik katsoi toiveikkaana kohti oviaukkoa nähden siellä kuitenkin vain taas yhden gerudonaisen. ”Hei Sheik!” Nainen lirkutteli astuessaan sisään huoneeseen. Soturi murahti epämääräisen vastauksen hieman varuillaan. Nainen ei ilmeisesti välittänyt miehen välinpitämättömästä äänensävystä vaan istahti tämän viereen sängylle. Sheik kavahti pari senttiä kauemmas. Mitä nainen oikein mietti?
”Kuule Sheik, mitä jos pidetään vähän hauskaa ennen päivällistä?” Punahiuksinen nainen ehdotti suoraan, liikahtaen hieman Soturia kohden.
”Eh…hauskaa?” Sheik älähti hieman tyhmänä.
”Niin.” Nainen vastasi viettelevästi, kumartuen Sheikin ylle. Soturi makasi hetken shokissa toisen alla, ennen kuin työnsi naisen nopeasti päältään, harppoen oven luo. ”Mi-minun p-pitää mennä!” Hän huudahti kasvot kirkuvan punaisina. Mitä ihmettä se nainen oli miettinyt?! Sheik katsoi parhaaksi juosta niin kauas huoneesra kuin oli mahdollista.
Muutaman käytävän päästä Soturi törmäsi kirjaimellisesti Linkiin. Toivuttuaan iskusta ja huomattuaan kuka törmäyksen kohde oli, Sheik parahti helpottuneena: ”Link! Onpa hyvä nähdä sinua!” Nähdessään pelon ja järkytyksen toisen kasvoilta, Link kysyi hieman hämmentyneenä mikä Sheikin oikein oli.
”Minusta tuntuu että yksi noista gerudoista yritti…umm…iskeä minua!” Soturi sanoi kiihtyneesti, vilkaisten samalla taakseen, varmistaen ettei kukaan ollut seurannut häntä. Samalla Link räjähti nauruun. Hän ei toden totta ollut odottanut tällaista.
”Ahahhaanteeksihaha, mitä?” Link kysyi naurunkyyneliä silmissään, ”iskeä sinut?” Hän jatkoi hakaten nyrkillä seinään naurun lomassa. Sheikin kasvot valtasi loukkaantunut ilme.
”Se on totta! Äläkä naura siinä! Se oli kamalaa!” Hän huusi koittaen saada Sankarin rauhoittumaan.
”Miten niin kamalaa? Eiväthän gerudot nyt niin huononnäköisiä ole.” Link virnisti naurunsa lomasta.
”No oli se minulle! Sitä paitsi, naiset eivät kiinnosta minua…” Sheik sanoi loukkaantuneena toisen reaktiosta. Linkin nauru tyrehtyi yllättäen.
”Naiset eivät kiinnosta sinua?” Hän kysyi viekkaalla äänellä, tuoden kasvonsa vain muutaman sentin päähän Soturin kasvoista.
Sheik tajusi virheensä.
”T-tarkoitan siis, että olen Soturi eikä minulla ole aikaa naisille!” Hän änkytti selityksekseen. Link tyytyi vain pyöräyttelemään silmiään. ”Niin niin…Sitä paitsi hekin ovat sotureita, ei luulisi haittaavan.”
”Link!” Sheik murahti, ”lopeta, minä en ala käymään tällaista keskustelua kanssasi.” Soturi jatkoi, kääntyen poispäin Linkistä.
”Anteeksi, minä vain vitsailin.” Sankari pyysi anteeksi. ”Tule, mennään syömään.”
Ruokasali oli suuri ja isot ikkunat heijastivat sinne ilta-auringon viimeisiä säteitä. Salissa oli yksi suuri pöytä, jonka päällä lepäsi useita eri ruokalajeja sekä pitkiä kynttilöitä valaisemassa tilaa. Suurin osa soturinaisista oli jo pöydän ympärillä, rupatellen iloisesti. Puisen pöydän päässä oli kaksi suurta tuolia. Sheik huokaisi, taasko hän päätyi muiden tuijoteltavaksi… Äskeinen tilanne oli ollut jo tarpeeksi paha, puhumattakaan kylvystä.
”Link! Sheik! Tännepäin!” Nabooru viittoi heitä huoneen toisesta päästä. Kuten Sheik olikin arvellut, hän ja Link joutuivat istumaan pöydän päässä oleville suurille tuoleille. Soturi tunsi silmäparien kääntyvän hänen puoleensa. Miksi naiset eivät tuijottaneet Sankaria? Tämä oli paremman näköinenkin… Ei tietenkään sillä ettäkö Sheik olisi jotenkin erityisesti katsellut tätä. Sillä välin kun Sankari jutteli innoissaan muiden kanssa, Sheik yritti vain syödä ruokansa ja välttää katsekontaktia kenenkään kanssa; hän ei haluaisi saman sänkykohtauksen toistuvan…
Aterian jälkeen Sheik koetti hoputtaa Linkiä, joka oli jäänyt suustaan kiinni Naboorun kanssa. Hän tunsi selvästi selässään useita katseita. ”Link kiltti…” Soturi murahti matalalla äänellä, saaden Sankarin huomion itselleen.
”Anteeksi Nabooru, me taidamme nyt mennä petiin. Huomenna on aikainen lähtö…” Link toivotti hyvät yöt hieman anteeksipyytävästi, kadoten sitten nurkan taakse Soturin kanssa.
”Petiinpä hyvinkin…” Nabooru virnisti itselleen, ennen kuin lähti jakamaan vartiovuoroja.
Sheik seisoi miettiväisen näköisenä sängyn vieressä. Hänen ei pitäisi…
”Sheik ala tulla jo, että voin sammuttaa kynttilät. En halua herätä huomenaamuna aikaiseen ja olla aivan puolikuollut…” Link mumisi unisen oloisena sängystä. Soturi tuijotti vielä hetken leveää parisänkyä ahdistuneena, kunnes luovutti.
”Hyvä on…” Hän sadatteli hetken hiljaa itsekseen, ennen sänkyyn kapuamista. Vaikka tilaa olikin yllin kyllin, Sheik makasi vain hyvin pienellä alueella, sängynreunassa. Hän ei antaisi Linkin kuvitella mitään väärää. Hän ei nauttinut nukkumisesta samassa sängyssä Sankarin kanssa. Hän ei---
”Hyvää yötä Sheik.”
Tahtomattaan Soturin sydän löi pari ylimääräistä tahtia.
”…Öitä Link.”
A/N: Noniin, kirjoitusvirheistä anteeksi. ^^
-
Ihana jälleen! :D
Rakentavaa kommenttia en keksi, mutta voin sanoa etten löytänyt virheen virhettä.
Ja sitten toivotaan hartaasti, että Sheik rakastaa Linkkiä siitä huolimatta, että Link esittää ettei välitä...
Ja jatkoa tulemaan.
-
Aaaaa, pissin hunajaa täällä ;D Lisää vaan jatkossakin! Tämä osa oli parhaimpia tähän mennessä tulleista, vaikka tämä on kyllä kokonaisuudessaan mahtava.
Ihanaa, kun löytää Link/Sheik -ficcejä suomeksikin ja tämän ficin kruunaa vielä se, että aloitit julkaisemaan tätä juuri sinä päivänä kun täytin 18. (voi sanoa parhaaksi synttärilahjaksi kun en kossupullon lisäksi saanut muuta ;D ;D)
Oli pakko vihdoin ja viimein saada tätäkin kommentoida.
-
Pompin kattoon asti, kun huomasin, että jatkoa oli vihdoin tullut. Ei enää noin pitkiä taukoja, se voi olla vaarallista terveydelle. Myös sinun. ;)
Mutta tykkäsin taas. Olipas kiva lukea siun tekstiä taas, kun se on niin sujuvaa. Alkaa tuntua, että itsekin pitäisi kirjoittaa Link/Sheikiä. Olen koukussa siihen paritukseen, etsin yksi päivä photopuketin läpi vain kyseisen parituksen toivossa (ja löysinkin paljon kuvia, photopuket is my firend <3). Mutta jos ei kuitenkaan aiheutettaisi sen enempää aivoverenvuotoja kuin tänään hissan tunnilla sain, ja jätettäisiin kirjoittaminen sinulle. Joo, hyvä ajatus. Minä voisin kommentoida. Sekin on hyvä ajatus. mitä kello on?
Sheik tuntui vähän OOCmaiselta, mutta saattaa johtua siitä, että hän ei enää vahdi Linkiä ja Link on muutenki niskan päällä. Muhahaa! Järvikohtaus oli ihana. Simpukat on nättejä, kyllä niitä kannattaa mennä katsomaan, vai mitä Sheik?
”Helpommin sanottu kuin tehty… varsinkin noiden rintalihasten jälkeen. ” Sheik tuumi hiljaa mielessään.
Thihhihhii! *pihinää*
Awwista, ratsastus oli ihana kanssa ja varsinkin kun Sheik antoi kasvosuojansa toiselle herralle. Ah, Link kantamassa Sheikiä, unelmani on totetutunut. Mutta voi Sheik-parkaa, kun se joutui iskemis-väijytyksen kohteeksi.
Loppu oli siirappia. Voi harmi, minä kun olin ajatellut ryhtyä karkkilakkoon. :) En malta odottaa seuraavaa osaa. Niiden on paras olla kietoutuneet toisiinsa (etenkin, jos seuraavassa osassa kestää yhtä paljon kuin tässä), tai en vastaa seurauksista. Tai Link näkee kivaa unta Sheikistä. Tai Sheik työntää Linkin alas sängystä. Tai Link kävelee unissaan ja hyökkää Sheikin kimppuun, mutta herää kesken kaiken. Ah, se olisi namia. Valitse siitä. Mutta joo, kelpuutan sinunkin versiosi, jos se tulee nopeasti. Olen niin koukussa. "Äiti, teekö mulle Sheikin puvun kaavat? Mistä mä saan harpun?"
-
Ah, ehdinpähän kommentoida. Luin tämän...eilenkö se olikaan..joka tapauksessa ILMAN ETTÄ KOMMENTOIN!!! Kamala minä.
Tshihiiihihiiih, et arvaakaan kuinka innoissani olin tätä lukiessa. Tuo järvikohtaus..ah..Link on kiero! Mutta sietääkin olla kun Sheik on niiiiin evo. hahah. Tuleepas nyt lyhyt ja tylsä kommentti, mutta ajatukset eivät oikein kulje päässä tällä hetkellä=aivotoiminta nollassa.
JATKOAAAA
eikä näin pitkää väliä kun nyt tuli! *angst* ;D
- Reptile
-
Oioi, ihanaa jatkoa. Todella hyvä.
Mä oon joskus ennen joulua itsekin alottanut kirjoittaa Zelda- ficciä. Siinä ei tosin oo mitään paritusta, se kertoo Sariasta. Ja nyt siinä mun tarinassa ollaan myös gerudojen luona, joten oli hauska lukea paikasta toisen kirjoittamana.
-
Täällä alkaa eräät käydä kärsimättömiksi. Onkos luonnoksia vielä aloitettu? ??? ??? ??? Odotan innolla. ;D
-
:'( :'( :'(
-
Pakko sanoa että GAH, eipä tällä taas kestänytkään tai mitään ;D
Noh, pienen (puolivuotisen) kriisin jälkeen, sain sentään jotain edes aikaan.
Zeruda-hime: Mitä niillä rakentavilla? : D Niin toivotaan, Sheikistä ikinä tiedä tosin...
Rutturu: Mmm, hunajaa, namia : DD
Diamond: Sheik taitaa olla aika paljon OOC nykyään tässä XD Syytän liian pitkiä välejä, ja omaa nykyään erittäin hämärää ajatusmaailmaa. Pitkä väli oli taas, I'm such a lazyass. ..
Reptile: Ahh, kiitoksia kommasta.. Ja tuli yhtä pitkä väli! AAGH!
oneena: Ah, Saria -ficci. Saria on vaan niin huippu :D
Zeldafan: Projetki elpyy nyt. Ja toivottavasti pysyy elossa. Mitään kiireitä en voi syyttää, ei ole yksinkertaisesti kiinnostunut kirjoittaa mitään (muutakaan) ficciä oikeastaan tosi pitkään aikaan, mutta nyt näköjään jaksaa taas ideoida uusia lukuja. ^^
OSA 11
Sheik murahti unissaan, onnistuen kuitenkin heräämään tähän itse aiheutettuun ääneen. Yö ei ollut sujunut laisinkaan rauhallisissa merkeissä. Linkistä Soturi ei tosin tiennyt, mutta hänelle se oli ollut jatkuvaa painajaista. Sheikin unissa oli juoksennellut satapäin Gerudo-naisia jahtaamassa häntä, ei mikään varsinaisen miellyttävä kokemus, Kunhan he olisivat kaukana tästä paikasta, Sheik varmistaisi, ettei hänen tarvitsisi enää koskaan tulla takaisin. Unisena Soturi avasi silmänsä, jaksamatta kuitenkaan liikkua mihinkään. Huoneessa oli vielä sen verran hämärää, ettei aurinko olisi vielä millään voinut nousta. Hetken aikaa hän harkitsi silmiensä uudelleen sulkemista ja vaipumista levolliseen uneen lämpimän peiton alla, mutta ylös hyppääminen olisi tuntunut vain entistä hirveämmältä sen jälkeen. Vastahakoisesti Soturi riuhtaisi peitteen pois päältään; hänen olisi kuitenkin hyvä herätä ennen Linkiä, ettei tämä menisi tekemään taas mitään typerää.
Saatuaan hieman ajatuksiaan kasaan (yhä sängyssä maaten ja pää tiukasti tyynyssä), Sheik huomasi käden joka oli kiertynyt takaapäin hänen vyötärönsä ympärille, estäen häntä liikkumasta. Hetkessä Soturi tunsi poskiensa taas hehkuvan punaa, hän ei uskaltanut kääntää päätään, sillä tiesi liiankin hyvin kenelle ainoastaan käsi pystyi kuulumaan, jos se ei ollut hänen. Hetken hengitystä pidäteltyään, Sheik kuitenkin loi tarkentavan silmäyksen häneen kietoutuneeseen käteen hätkähtäen. Käsi oli aivan liian ohut ja hento ollakseen Linkin, eikä Sheik muistanut Linkin koskaan lakanneen kynsiään, sehän oli naisten (kuten Zeldan) puuhaa… Vastaus iski Soturiin nopeammin, kuin mitä Link pystyi vetämään Master Swordin kotelostaan.
Soturi riuhtaisi nopealla otteella käden itsestään irti, pompaten salamannopeasti pois sängystä, tai pikemminkin kaatuen salamannopeasti lattialle.
”MITÄ HITTOA?!” Sheik huudahti kauhuissaan kovaan ääneen, välittämättä siitä herättikö huudollaan ketään.
Hänen edessään, sängyllä, makasi punahiuksinen nainen aivan liian vähissä vaatteissa. Pian myös unisen Sankarin pää työntyi esiin peitteen alta.
”Mitä meuhkaat Sheik?” Link haukotteli leveästi, venytellen raajojaan, yhä silmät puoliummessa.
”Huomenta Sheik.” Nainen heidän sängyllään virnisti viettelevästi, saaden Soturin laskemaan katseensa lattiaan nopeasti.
”Ohhoh, meillähän on naisia sängyssä.” Link totesi hölmönä, huomatessaan Gerudon vieressään.
Sheik ei tiennyt olisiko hänen pitänyt raivota naiselle luvattomasta sänkyyn tunkeutumisesta vai Linkille, joka näkyi ottavan tilanteen aivan liian kevyesti. Soturi oli kuitenkin opetettu olemaan hillitty tunteidensa kanssa, eikä huutamisesta seuraisi kuitenkaan mitään hyvää. Huonoimmalla onnella muut Gerudot kuulisivat hänen mökästyksensä ja tulisivat katsomaan mikä oikein oli hätänä. Niinpä, hitaasti, Sheik nousi lattialta, luikahtaen sitten nopeasi oven luo.
”Menen laittamaan Eponan valmiiksi ja odotan sinua portilla…” Hän murahti, vilkaisemattakaan enää kumpaankaan huoneessa olijaan. Link jäi vain hölmistyneenä tuijottamaan kun toinen pyyhälsi ulos ovesta ilman minkäänlaisia aamutervehdyksiä.
Vaikka linnakkeessa kaikki olivatkin sotureita, he olivat silti naisia, eivätkä hypänneet suoraan sängystä ylös ja käytävälle. Laittautuminen oli iso osa Gerudojen jokapäiväistä rutiinia. Niinpä Sheik sai kävellä suhteellisen rauhassa käytävillä ilman minkäänlaisia iskemisyrityksiä. Ulkona hän puikahti äänettömästi Eponan luo, alkaen varustaa tätä tulevaa aavikonylitystä varten. Hevosesta ei tulisi olemaan hyötyä kuin aivan alkumatkasta, kunnes aavikko muuttuisi pelkäksi vellovaksi hiekkamyrskyksi. Silloin Eponan olisi muutenkin hankala kulkea, ilman kahta lisäpainoa selässäänkin.
Eponan kuntoonlaiton jälkeen Sheik täytti niin monta vesipulloa kuin mahdollista; hän ei ollut varma kuinka kauan matka oikein kestäisi. Hyvällä onnella se olisi ohi päivässä, huonolla muutamassa. Eikä Linkin seurassa yleensä ollut hyvää tuuria. Sheik huokaisi ajatuksissaan, katsahtaen taivaalle. Päivästä tulisi kuuma. Aurinko ei ollut edes kunnolla vielä noussut, mutta hänen olisi silti jo tehnyt mieli vähentää vaatetustaan. Mutta se olisi ollut erittäin harkitsematon keskellä Gerudoja. Vaatteiden riisumisen sijasta Soturimies päätti tiukentaa kasvosuojustaan. Hiekka suussa ei ollut mikään miellyttävä vaihtoehto sekään.
Sheik yllättyi nähdessään Linkin jo odottavan häntä porteilla, josta pääsi aavikolle. Hän oli luullut tämän olevan aamu-uninen, jolla olisi kestänyt pidempään päästä ylös sängystä. Ilmeisesti Soturi sai kuitenkin yllättyä iloisesti. Epona hänen vieressään pärskähti iloisesti nähdessään tutun vihreänuttuisen ystävänsä vilkuttavan iloisesti kaksikolle. Sheik heilautti kättään hieman; hän oli edelleen vähän närkästynyt Linkille aamuisten tapahtuminen johdosta. Soturi päätti kuitenkin piilottaa suurimman närkästyksensä, eihän Gerudo heidän välissään ollut kuitenkaan Sankarin syy. Toivottavasti.
”Sheik! Epona! Täällä!” Link huitoi innokkaana, aivan kun Sheik ja hevonen hänen vierellään eivät muka olisi jo nähneet häntä.
”Hei…” Sheik sanoi vähän turhan innottomasti. Link huomasi tämän ja hänen hymynsä pieneni aavistuksen.
”Hei Sheik, sori siitä aamuisesta.” Sankari virnisti kuin tietäen mikä toisen mieltä painoi. ”Vannon ettei minulla ollut mitään ideaa kuinka sänkyyn oli päässyt Gerudo. Nukun yleensä vähän liian hyvin yöni…” Hän jatkoi hieman anteeksipyytävällä sävyllä. Sheik koetti hetken aikaa näyttää tuimalta, mutta viimein Linkin vilpitön hymy ajoi loputkin Soturin pahasta tuulesta pois.
”Ei se mitään. Se oli vain hämmentävä tilanne. Olen kiitollinen kunhan vain pääsemme pois täältä.” Sheik huokaisi antaessaan silmiensä välittää pienen hymyn Linkille. Link kertoi asian järjestyvän heti kun he vaan tarkastaisivat vesivaransa ja astuisivat portin ulkopuolelle paahtavan kuumalle aavikolle. Niin kuin he tekivätkin.
Vaikka ilmassa ei ollut mitään myrskyn merkkejä, aavikolla hiekka pöllysi tuulen mukana kuin viimeistä päivää, hidastaen kolmikon matkaa armottomasti. Linkin kengät olivat jatkuvasti täynnä hiekkaa, mikä ärsytti Sankaria suunnattomasti, joten heidän täytyi vähän väliä pysähtyä, jotta Link sai kenkänsä tyhjiksi. Sheikin asu oli sen verran tiivis ettei hiekka vaivannut häntä. Suun edessä oleva kaapu esti mukavasti hiekan ja kuivuuden pääsyn Soturin suuhun, eikä tällä ollutkaan niin tukalat oltavat kuin ystävällään. Link huomautti asiasta hieman närkästyneenä johon Sheik tyytyi vain tuhahtamaan hyväntuulisena. Hänestä oli ihana olla ulkona, vaikkakin keskellä paahtavaa aavikkoa vellovassa hiekkamyrskyssä. Link tyytyi pyöräyttelemään Eponan kanssa silmiään. Sheikahit olivat outoja, viimein tämä todisti sen. Tai sitten Sheik oli jo onnistunut saamaan auringonpistoksen.
Keskipäivän koettaessa heidän oli pakko pysähtyä lepäämään eroon hautautuneen rakennuksen varjoon, sillä ilma kävi jo tuskaisen kuumaksi. Jopa Sheikin "nautin luonnosta" – olo oli hieman haihtunut.
”Täällä on niin kuuma! Ja tämä pirun hiekka! Minulla on varmasti ainekset hiekkalinnaan housujeni sisällä.” Link marmatti samalla kun tarjosi Eponalle juotavaa leilistä.
”Olet kulkenut tämän jo kerran, luulisi sinun tietävän millaista aavikolla on.” Sheik huomautti, hörpäten ahnaasti omasta leilistään kulauksen raikasta vettä.
”Silti”, Link jatkoi valittamista, ”Spirit Temppeli oli paljon lähempänä kuin nykyinen kohteemme.” Sankari mietti, viitaten aavikon toisella reunalla odottavaan maahan, jonne heidän oli tarkoitus mennä. Sheik pysyi vaiti hänen vieressään, koettaen varastoida mahdollisimman paljon energiaa tulevaa taivallusta varten. Heillä ei todennäköisesti ollut mitään mahdollisuutta päästä pois aavikolta tämän päivän kuluessa, joten yöpyminen isossa hiekkakasassa oli ainut mahdollinen vaihtoehto.
Lepotauon kestettyä pidempään kuin olisi ollut sallittu, kaksikko keräsi kamppeensa kasaan ja tarttuivat Eponaa ohjaksista, lähtien jatkamaan matkaa polttavan auringon alla. Link tarkisti suunnan kompassista, varmistaen etteivät he kiertäneet kehää.
”Tiedän yhden kivimörskän muutaman tunnin päässä tästä. Se poikkeaa vähän reitiltämme, mutta voisimme yöpyä siellä. En oikein luota nukkumiseen pelkän hiekkadyynin alla.” Link ehdotti Sheikille sopivaa yömajaa auringon hieman jo laskiessa illan hämärtymisen merkiksi. Soturi tyytyi olkiensa kohotteluun. Hänelle kelpaisi mikä tahansa nukkumispaikka, koska vahtivuoro jäi kuitenkin suurimmaksi osaksi hänen harteilleen. Link olisi todennäköisesti liian väsynyt vetämään vahtia nuotion ääressä, joka tarkoittaisi jälleen yhtä unetonta yötä Soturille. Tai sitten hän neuvoisi Eponaa hirnumaan vaaran uhatessa. Sheik naurahti nopeasti omille ajatuksilleen, ja sai osakseen Linkiltä hämmentyneen katseen.
”Mikä on noin hauskaa? En löydä tästä tilanteesta oikein mitään nauramisen aihetta…” Sankari tuhahti närkästyneenä. Sheik virnisti hänelle vastaukseksi. Tosin Link ei tiennyt sitä, sillä kaapu peitti edelleen suurta osaa Sheikin kasvoista.
Heidän vierellään Eponan hirnahti sen merkiksi, että kohta aavikollakulkemis –mitta tulisi täyteen ja olisi aika pysähtyä lepäämään ja saamaan vähän heinää suuhun. ”Kohta, enää reilu tunti tätä vauhtia ja olemme paikassa jossa voimme viettää yön.” Sankari taputti hevostaan, koettaen saada sitä vielä jaksamaan kuumuutta vähän aikaa. Epona tuntui huokaisevan alistuvasti, mikäli se oli mahdollista hevosille, astellen kuitenkin yhä urheasti kaksikon rinnalla. Vaikka Sheik ei myöntänytkään sitä, myös hänen askeleensa alkoi painaa. Aavikolla kulkeminen ei ollut tehtävä helpoimmasta päästä. Soturi oli varma että myös Linkiä väsytti, hän oli aika ajoin havainnut Sankarin vilkuilevan kärsivän näköisenä jalkojaan. Ei sillä että Sheik olisi mitenkään tuijottanut toista miestä. Kunhan oli silloin tällöin silmäillyt huolestuneena, hän vakuutti itselleen.
Viimeisten auringonsäteiden myötä, myös heidän päivän urakkansa oli tulossa loppuunsa. Linkin mainostama kivimörskä oli ilmeisesti muuttunut hieman sitten Sankarin viimekäynnin. Hiekan päällä lepäsi muutama iso kivi ja siinä se.
”Mitä hemmettiä?” Link kirosi, ”ennen tässä oli joku talon tapainen.”
Sheik pyöräytti huomaamattomasti silmiään, istuen läheiselle kivelle. ”Noh, muuallekaan emme ehdi, joten tämä saa kelvata. Lepää, niin minä pidän vahtia.” Sheik sanoi, hörpäten samalla hieman juomaansa. Link tarjosi Eponalle syötävää ja laittoi viltin hevosen selkään, ennen kuin istahti Soturin viereen.
”Sinä valvoit viime yön, nyt on vuorosi levätä.” Link sanoi vakavalla äänellä, jonka tunnelman kuitenkin tuhosi Sankarin suusta päässyt pieni haukotus.
”Tuo taisi ratkaista asian” Sheik virnisti, taputtaen osaaottavasti ystäväänsä olalle. Link pysyi hiljaa.
”Kuule Sheik.” hän aloitti puhuen hiljaa, aivan kun olisi pelännyt jonkun kuulevan heitä. Soturi hymähti ilmoittaakseen kuuntelevan toista. ”Sitten kun saat oman kehosi, mitä ajattelit tehdä?” Link kysyi lopulta, saaden Sheikiltä kummastuneen katseen.
”Kuinka niin? Sitä mitä olen ennenkin tehnyt kai…” Soturi vastasi hieman ymmällään. Link puri huultaan, katsoen sitten Sheikiä silmiin.
”Niin, mutta nythän sinulla on vapaus valita, ei sinun tarvitse jäädä linnaan hoitamaan mitään tehtäviä mitä Zelda keksii. Saat oman elämän.”
”Miksi sinä kysyt tällaisia?” Sheik kysyi, vastaten Linkin katseeseen. Ilta oli tuonut mukanaan hämärän, mutta Linkin poskista pystyi silti näkemään punaisen hehkun.
”Ai, no ei mitään syytä…” Link sanoi, vaieten sitten, tuijottaen pientä ruohonkortta edessään. Sheik katseli vielä hetken toisen sivuprofiilia, ennen kuin muisti kääntää katseensa muualle.
Linkiä harmitti. Kahdestaan pitkällä matkalla Sheikin kanssa oli unelmien täyttymys. Tai olisi ollut, ellei toinen olisi ollut niin hemmetin jääräpäinen. Miksei Soturi voinut vain yksinkertaisesti myöntää pitävänsä hänestä. Link oli liian nuori kuolemaan ilman kunnollista rakkauselämää takanaan. Häntä harmitti myös oma jääräpäisyytensä. Hän ei tekisi mitään hämmentävää ennen kuin Sheik myöntäisi palavan rakkautensa Sankaria kohtaan. Sitten hän voisi viimein ottaa pientä taukoa Sankarin hommista ja omistautua perhe-elämälle. Jos sitä siksi voisi kutsua. Mutta sitä odotellessa…
”Minä menen nukkumaan.” Link tokaisi kääriytyen toiseen heidän mukanaan raahaamistaan vilteistä. Sheik nyökkäsi vastaukseksi taistellen uupumista vastaan, pitäen vartiota heidän leirissään.
Yöllä ei odotetusti tapahtunut mitään. Sheik oli liian väsynyt vatvomaan mitään asioita, koskien tulevaan, mielessään. Hän vain istui paikallaan ja kuunteli toisen hentoa kuorsaamista. Seuraavan yönä hänen olisi pakko nukkua, ettei sammuisi kesken matkanteon. Sheik haukotteli huomaamattomasti, kääräisten vilttiä tiukemmin ympärilleen. Joskus aamuyön tunteina Linkin kuorsaus kävi liian meluisaksi, pakottaen Sheikin potkaisemaan toista. ”Ngh” Sankari mumisi unissaan, kierähtäen toiselle kyljelleen sekä Sheikin onneksi, lopettaen kuorsauksen. Loppuyöstä kumpikaan ei enää päästellyt ääniä, Sheik istui paikallaan lähes Zombimaisesti, samalla kun Link nautti hyvin ansaitusta unesta. Viimein, ensimmäisten auringonsäteiden aikaan, Epona hirnahti vaativasti, ilmoittaen matkanteon jatkuvan nyt. Link nousi haukotellen vilttinsä alta, oikoen jäseniään. Sheikin nousi ylös kiveltä, venytellen hieman käsiään ja jalkojaan, pakaten sitten nopeasti tavarat takaisin Eponan selkään. Link ei ollut sanonut vielä sanaakaan, eikä Sheik tiennyt oliko tämä vihainen vai vain jotain muuta.
Soturin onneksi toinen ei ollut pitkävihaista tyyppiä. ”Huomenta.” Link hymyili, puhdistaen kenkänsä hiekasta ties monennenko kerran. Sheik hymähti takaisin, tietämättä oikein mitä sanoa, tarjoten sitten leivän palaa toiselle syötäväksi.
”Tämä päivä vielä ja sitten, ihana nurmikko, kivikko, ihan sama mikä, kunhan ei tätä lentävää pölyä enää!” Link nauroi voitonriemuisena, eikä Sheik voinut estää itseään hymyilemästä.
”Lähdetään sitten, kun kerran on noin kiire.”
”Hyvä. Menoksi Epona!” Link huudahti iloisena, kaapaten Sheikin käden omaansa, johtaen joukkoa kuin paraskin komentaja. Epona pyöritteli silmiään omistajansa touhulle, samalla kun Sheik koetti kiskoa kättään irti toisen otteesta. Linkillä ei kuitenkaan ollut mitään aikomusta päästä kädestä irti. Soturin pyristelyjen tuloksena hän vain tiukensi otettaan.
”Link, osaan kävellä yksinkin!” Sheik tiuskaisi, mutta ei kovinkaan vakuuttavalla äänensävyllä. Link tyytyi naurahtamaan.
”Tätä kutsutaan ystävän johdatukseksi. Ottaisin Eponaakin kädestä, mutta harmillisesti näen vain kavioita…”
”Todella harmi varmasti.” Sheik sanoi sarkastisesti, mutta lopetti valittamisen siihen. Ei hänellä ollut mitään toisen kättä vastaan. Kunhan ei kukaan eksyisi aavikolle katsomaan näkyä. Link vain virnisti hänelle, astellen ripeästi äärettömän hiekan keskellä, kohti paikkaa, jossa he viimein pääsisivät pakoon tästä helteestä. Eponan tuhahti väsyneesti, tietäen selvästi joutavansa kohta taas ratsuksi kaksikolle. Link nauroi hevosen myrtyneelle ilmeelle, hoputtaen heitä sitten kävelemään nopeammin.
Hänellä oli taas hiekkaa kengissä.
------------------------
A/N: Hyppiikö muilla tämä ruutu oudosti ylös kun yrittää kirjoittaa mitään vähänkään pidempää? Koska minulla hyppii, ja se tekee tästä hommasta tosi epämiellyttävää. Joten sori virhesitä, korjaaminen oli rasittavaa hommaa tämän hyppimisen johdosta... Vaikka tämä luku vaikuttaa lyhyeltä, niin se on samaa tasoa alkupään lukujen kanssa. Ilmeisesti innostuin vain jossain vaiheessa kirjoittamaan liian pitkiä lukuja. ;D
-
"Vastaus iski Soturiin nopeammin, kuin mitä Link pystyi vetämään Master Swordin kotelostaan."
Haha :D Aika nopeesti siis!
Hei hyvä juttu, jatkoa!
Eikä ollut mitenkään liian lyhyt, vaikka tietenkin pidemmänkin olisin jaksanut lukea.
-
Haa, vihdoin!
No, ne oli melkein kiinni toisissaan, jos tuo gerudo ei olisi ollut tiellä, kaikki olisi ollut hyvin...joten hyväksyn heräämistavan. Hmm, Sheik OOCmaistuu. Mahtava sanavalinta tosiaan, mutta siis, ottaen huomioon sen, että hän ei ole koskaan ollut tekemisissä muiden naisten kuin Zeldan (jos sitä voi laskea) niin tajua kyllä. Ja toki tämä on herkullisempaa. ;)
Minulla on varmasti ainekset hiekkalinnaan housujeni sisällä.”
;D
Liian vähän tapahtumia, vaikka Sheikin ajatusketjua on mukava lukea. Oooo, milloin he pääsevät sinne maahan? En malta odottaa. Ja sen patun on paras osata auttaa. Äh, ei tästä tule mitään enää. Kiitos, kiitos, kun vihdoin tuli jatkoa. Äläkä vain pidä noin pitkiä taukoja enää, eräs lilapäinen blondi suuttuu muuten. Huomaatko, ei tule enää yhtään mitään. :D Jatkoaah.
-
oneena:Pidempia jatkoja jaksaa aina lukea, niiden kirjottaminen onkin sitten eria asia XD Kiitokseni kommentista!
Zeldafan:Ei kai se naisista tykkää, kun joutuu jakamaan kehonsa yhden kanssa ;)
Diamond:Anteeksi, repeilen tuolle SheikOOCmaistuu -jutulle ;D Hei ja mitä ihmettä? Minulla ei kestänyt puolta vuotta tämän kanssa tällä kertaa! LE GASP! O_____O
LUKU12
Sheik tyytyi istumaan puun varjossa Eponan seurana, sillä välin kun Link esitti tanssirituaalejaan (ainakin Link oli sanonut sen olevan tanssia), kiitokseksi aavikolta pois pääsystä. Sankari oli ollut melkein turhankin iloinen ruohikon näkemisestä, ei aavikko nyt sentään niin paha ollut. Sheik tökki hajamielisenä pientä hiekkakasaa edessään, jonka Link oli vapauttanut saappaistaan. Epona seisoi vain rauhallisena paikoillaan, selvästi nauttien puun varjon tuomasta viileydestä.
”Hei Link! Voisitko aikuistua, että pääsisimme jatkamaan matkaa?” Sheik lopulta huusi, kyllästyttyään toisen pelleilyyn. Link käänsi iloisen katseensa Soturiin.
”En voi. Teknisesti ottaen olen yhtä lapsi… Ja osoitan vain hieman kiitollisuuttani tätä upeaa metsikköä kohtaan!”
Sheik murahti, tarttuen Eponan ohjaksista, lähtien kävelemään kapeaa polkua pitkin, kohti kaukana näkyviä vuoria. ”Minne sinä nyt?” Kuului huuto takaa.
”Luulin, että sinulla oli kiire saada minut muutettua?” Sheik vetäisi oikeasta narusta, saaden Linkin nopeasti unohtamaan tanssin, ja liittymään kulkueeseen.
Kaksikko oli yhtä mieltä siitä, että pysyminen hieman syrjemmällä seudulla, olisi hyvä idea. Maa, jonka läpi heidän oli kuljettava, ei ajatellut Linkistä kovinkaan hyviä… Sankari katseli huolestuneena ympärilleen, johtuiko se vain hänestä, vai synkkenikö maasto heidän ympärillään. Vaaleat lehtipuut olivat pian takanapäin, antaen tilaa tummille havupuille. Heidän kävelemänsä polku johti suoraan yhteen tuollaiseen tummaan metsikköön. Auringon valo ei näyttänyt siivilöityvän sisään mistään.
”Tulee melkein mieleen Kakariko sateisina päivinä. Se oli ankeaa menoa se…” Link nurisi hiljaa heidän astuessaan sisälle metsään. Ei Sankari voinut itselleen mitään, hän oli tottunut auringonvaloon ja iloon. Tummat sävyt puistattivat häntä. Lisäksi ne toivat mieleen ne kerrat kun Sheik oli kadonnut hänen edestään jonnekin nurkan pimeyteen. Link vilkaisi vieressään kävelevää Soturia varovaisesti, melkein kuin odottaen tämän yhtä äkkiä katoavan. Sheik tuntui huomaavan tämän.
”Rauhaa Link, en minä ole menossa minnekään.” Soturi muistutti, saaden toisen rentoutumaan.
”Oletko sinä koskaan kuullut tästä paikasta?” Link vaihtoi puheenaihetta, samalla kun asteli hieman nopeampaa tahtia.
Sheik näytti mietteliäältä. ”En ole varma. Minulla kyllä on hämäriä muistikuvia, että Impa olisi maininnut tästä jotain. Aika synkkää kamaa, ei ehkä sinun korvillesi tarkoitettua.”
Link näytti närkästyneeltä vastauksen kuullessaan. Hän piti korvistaan, mutta ei laisinkaan pitänyt siitä, että häntä kohdeltiin välistä aivan liian ala-arvoisesti.
”Ilkiö.” Hän tyytyi tuhahtamaan, saaden Sheikin virnistämään: ”Tosi aikuismaista Link.” Soturi nauroi, motaten toista olkapäähän.
”Ehkä sinun ei pitäisi kutsua minua Linkiksi. Liian helposti tunnistettava nimi… Voitaisiin keksiä salanimet!” Link ehdotti, samalla kun hieroi lyönnin saanutta olkapäätään. Sheik kohotti kulmiaan. ”Salanimet? Oletko nyt ihan varma, ettei sinua tunnisteta jo pelkistä vaatteista?”
Sankari näytti hetken mietteliäältä, ennen kuin virnisti leveästi. ”Ehkä sinä annat minulle vaatteesi. Tuskin sotisopasi on kovin tunnettu täällä. Ja eivätkös Sheikahit ole aika pimeää kansaa?”
”Kiitos kohteliaisuudesta. Luuletko asian tosiaan helpottuvan sillä, että me vain vaihdamme vaatteita?”
Linkin hymy leveni. ”Kuka puhui mitään vaatteiden vaihtamisesta? Sanoin vain ottavani sinun vaatteesi.”
Sheik avasi suunsa kysyäkseen jotain, ennen kuin tajusi Linkin sanat. ”Senkin pervo! Miksi et vain kulje itse alasti täällä? Päästäisiin helpommalla…”
”Sitähän sinä haluaisit...”
Sheik katsoi Linkiä silmät suurina, valmiina protestoimaan, mutta saikin päähänsä vain häiritseviä mielikuvia Linkistä ilman vaatteitaan. Sankari huomasi tumman punan, joka välkkyi Sheikin kasvojen suojuksen alta. ”AHA! Sinä tosiaan haluaisit! Ja minä muka olin se pervo täällä…”
”Enkä! Nyt hiljaa!” Sheik ärähti, kääntäen katseensa muualle. Epona huokaisi hartaasti heidän takanaan. Toiset hevoset viettivät leppoisaa päivää laitumella ja tallilla. Hän oli joskus niin kateellinen niille. Ainakaan heidän ei tarvinnut kuunnella tätä tulevan pariskunnan ”riitelyä”.
Hevosen onneksi kaksikon kiivas väittely kuitenkin keskeytyi läheltä kuuluvaan räsähdykseen. Hetkessä Linkin käsi oli miekalla ja Sheik käsi syöksyi kohti miehen omaa asetta. Hetken koko joukkio oli pysähdyksissä, kuunnellen luonnon ääniä. Sitten ruskeankirjava orava syöksyi läheisen puun takaa heidän eteensä. Link rentoutui hetkessä. ”Se oli vaan harmiton kurre.” Hän huokaisi helpotuksesta. Taistelu keskellä synkkää metsää ei todellakaan olisi kuulunut hänen lempipuuhaansa. Myös Sheik laittoi aseensa takaisin piiloon. ”Kävellään nyt nopeasti tämän metsän läpi, täällä on liikaa vaanimispaikkoja. Yllätyshyökkäys ei olisi kovin mukava." Link nyökkäsi, vetäisten Eponaa narusta hieman kovempaan tahtiin.
***
”Valoa!” Link hihkaisi, kun hänen silmänsä erottivat loputtomalta tuntuvan pimeyden jälkeen heikon valon kajastuksen edestäpäin. Tosiaankin, muutaman kymmenen metrin päästä, he seisoivat jälleen valoisalla aukiolla. Aurinko tosin oli jo mennyt piiloon ja muutama raskaamman värinen pilvi ajelehti taivaalla, mutta muutoin ympäristö oli taas kirkkaana heidän edessään.
”Vähän sama tunne, kuin silloin kun pääsin pois sieltä hemmetin kaivosta. Kirkasta ja ihanaa.” Link intoili.
Sheik murahti jotain vastaukseksi. Hänestä oli toki helpottavaa päästä pois metsästä, mutta ei hän ollut aivan yhtä innostunut kirkkaasta päivänvalosta kuin ystävänsä. Sheikahit nyt vain sattuivat pitämään varjoista. ”Hienoa, että olet noin iloinen, mutta jatkettaisiinko matkaa. Minusta tuntuu, että kohta alkaa sataa…” Vaikka Sheikahit pitivät pimeydestä, sade oli silti aina yhtä inhottavaa. Eikä Sheikin tehnyt mieli sateen jälkeen heittää märkiä vaatteitaan pois ja kuivatella Linkin edessä. Siitä miehestä ei koskaan tiennyt mitään.
”Joo joo, jatketaan jatketaan. Turha on alkaa kärttyilemään.” Link hymyili, iskien sitten Sheikille silmää, aiheuttaen Soturille yhden ylimääräisen sydämen lyönnin. Linkistä ei tosiaankaan koskaan tiennyt, mitä tuli seuraavaksi.
Vähän matkan päässä tie teki mutkan, jonka takaa paljastui epäilyttävän näköinen silta. Sheik haki katseellaan muuta ylityspaikkaa, mutta ei nähnyt mitään muuta kuin kuilua jatkuvan oikealle ja vasemmalle. Sitten hän käänsi päänsä epätoivoisena takaisin siltaan heidän edessään. Sieltä täältä puuttui lankku, eivätkä sillan köydetkään näyttäneet kovin varmatekoisilta.
”Miksi näitä ei voida pitää kunnossa? Tai tehdä edes jostain kestävämmästä materiaalista…” Link nurisi. Yksin olleessaan, hän olisi toki voinut heilauttaa itsensä toiselle puolelle Hookshotin avulla, mutta Sankaria ei huvittanut jättää hevostaan oman onnensa nojaan siltaa ylittämään. ”Sheik, onko sinulla mitään muuta ratkaisua?” Link toivoi toisen keksineen ratkaisun pulmaan. Kuin häntä masentaakseen, Sheik pyöräytti päätään kieltämisen merkiksi.
”Minusta tuntuu, että meidän on pakko mennä yli.”
Link huokaisi raskaaksi. Miksi mikään ei koskaan ollut helppoa? Hänen tuurillaan he, sillan ylitettyään, huomasivatkin olevansa väärällä puolella, mikä tietäisi lisäylityksiä. ”Hyvä on… minä menen edeltä. Tule Epona.” Link huikkasi, astuessaan alistuneesti askeleen lähemmäs siltaa. Sheik kuitenkin pysäytti hänet.
”Minä menen edeltä.” Soturi sanoi, painuen samalla Linkin ja Eponan ohi, kohti tuulessa huojuvaa siltaa. Sankari ei tällä kertaa vastustellut, vaan seurasi Sheikiä sillalle. Hän tiesi toisen olevan paljon notkeampi ja nopeampi, ja jos edessä sattuisi jotain epäilyttävää, Sheik olisi tilanteen tasalla nopeammin kuin Link. Silti vihreänuttuisen miehen sydäntä kouraisi. Hän ei tiennyt mitä tekisi, jos näkisi Sheikin putoavan sillalta hänen silmiensä edessä. Alhaalla rotkossa oli sumua niin tiheänä pilvenä, ettei Link edes ollut varma, kuinka pitkä pudotus olisi, ja mitä alhaalla odottaisi.
”Tule jo!” Soturi katkaisi toisen ajatukset, viittoen häntä hyvän matkan päästä. Link rutisti Eponan ohjaimia tiukemmin käsissään, astuen ensimmäisen lankun päälle.
Matkan aikana, muutama lankku tippui heidän jalkojensa alta, mutta onneksi kumpikaan miehistä ei mennyt niiden mukana. He etenivät hitaasti ja varovasti, pysähtyen aina suurimpien tuulenpuuskien ajaksi seisomaan. Silta natisi ja huojui, muttei muuten antanut mitään merkkejä sortumisesta. Viimein Sheik kosketti jälleen multaista maata sillan toisella puolella.
”Enää pari metriä Link!” Hän hymyili, ojentaen kätensä kohti Linkiä ja Eponaa, valmiina vetämään kaksikon pois sillalta.
Link näytti peukalollaan kaiken olevan hyvin, astuen viimeisiä askelia tarttuen sitten Sheikiä kädestä. Sankari oli juuri astumassa pois sillalta, kun hänen takaansa kuului kamala räsähdys. Siltaa kannatelleet narut olivat viimein napsahtaneet poikki, saaden lankut putoilemaan pimeyteen, mukanaan kaikki ne jotka olivat sillä hetkellä olleet puiden päällä. Hetken Linkin käsi kauhoi tyhjää, hänen sitten painuessaan alaspäin, sumua kohden.
Viime hetkellä Sheik sai kuin saikin tartuttua Sankaria ranteesta, estäen tämän putoamisen pimeyteen. Linkin toinen käsi piti kuitenkin vielä kiinni Eponan ohjaksista, ja hevosen paino veti maalla seisovaa Soturia pari tuumaa lähemmäs reunaa, ennen kuin tämä sai tukevan otteen sillasta jäljellä olevasta puupalkista. Palkki kuitenkin natisi pelottavasti Sheikin otteen alla, ilmoittaen, ettei jaksaisi niin kovaa painoa enää kauaa.
”Sheik!” Link huusi kauhuissaan, tuntiessaan toisen miehen käden lipsuvan otteessa. Sankarista tuntui kuin hänen vasen olkapäänsä lähtisi kohta sijoiltaan. Epona hirnui villisti hänen alapuolellaan.
”Link! Yritä ylöspäin! Minä en jaksa enää kauaa, tämä palkki irtoaa kohta!” Sheik huusi takaisin. Linkin nosto ei olisi ollut tehtävä eikä mikään, mutta hevonen oli liian painava jopa Sheikin kaltaiselle soturille. Jos he eivät olisi nopeita, koko kolmikko syöksyisi pian alaspäin hurjaa tahtia.
”Minä en pysty! Epona! Minun käteni, se ei jaksa enää kauaa!” Sankari sai juuri ja juuri huudetuksi. Hänen vasen kätensä oli tulessa, saaden koko kehon vääntyilemään kivusta. Mutta Link ei ikimaailmassa päästäisi irti Eponan ohjaksista. Sheikin ote luisti taas muutaman millin. Heillä oli enää muutama sekunti aikaa.
”Minun otteeni ei pidä enää kauaa Link!” Sheik karjui, koettaen samalla epätoivoisesti nostaa ystäväänsä ja tämän hevosta takaisin maalle. Hän tunsi kätensä olevan kiinni enää Linkin sormissa. ”Epona ei! Lopeta!” Kuului alhaalta epätoivoinen mutta samalla vihanen huuto, saaden Soturin katsomaan Linkiä uudelleen. Sankarin alapuolella roikkuva hevonen oli ryhtynyt määrätietoisesti järsimään omia ohjaksiaan. Huuto juuttui jonnekin Sheikin kurkkuun.
Juuri kun Soturin ote Linkistä meinasi pettää, Epona puraisi viimeisen kerran kovaa ja päättäväisesti ohjaksiaan, saaden rikottua ne. Aika ei kulunut hidastetusti. Link ei ehtinyt nähdä pelkoa hevosen silmissä, ennen kuin tämä oli jo kadonnut heidän näköpiiristään. Sankarin suu oli yhä jähmettyneessä huudossa, vain ääni puuttui. Samalla, painon hävitessä, Sheik riuhtaisi yhdellä nopealla liikkeellä Linkin takaisin maalle.
Link ei enää tuntenut kipua olkapäässään tai rakkojen polttelua kämmenissään. Hänen hevosensa, ei, ystävänsä, oli juuri syöksynyt rotkoon Sankarin silmien edessä, eikä hän ollut kyennyt tekemään mitään. Link ei ollut kyennyt pelastamaan… Epona oli uhrannut itsensä, hänen takiaan, heidän takiaan. Sankari ei enää kyennyt ajattelemaan mitään syöksyessään uudelleen kohti rotkoa. Epona olisi siellä jossain alhaalla, jos hän vain pystyisi… Vahvat käsivarret kuitenkin estivät Linkin matkan kohti rotkon pohjaa. Sheik oli kietonut kätensä tiukasti toisen ympärille, estäen tätä hyppäämästä kohti varmaa kuolemaa.
”Älä. Sinä et enää voi tehdä mitään.” Soturi kuiskasi rauhoittelevasti toisen korvaan. Linkin keho valahti turraksi Sheikin edessä. Hetkeen ei kuulunut mitään, eikä kumpikaan liikkunut. Sitten Sankari niiskaisi kuuluvasti, alkaen nyyhkyttää hillittömästi. Hän kääntyi Sheikin sylissä miestä kohden, haudaten kyyneleiset kasvonsa miehen rintaa vasten. ”Minä en voinut pelastaa…” Link sopersi kyyneliensä seasta heikolla äänellä. Sheik ei sanonut mitään, puristi vain toisen tiukemmin rintaansa vasten, silittäen tämän vaaleita hiuksia. ”Mitään ei ollut tehtävissä, älä syytä itseäsi.” Hän lopulta kuiskasi tuntiessaan Linkin tärisevän hillitsemättömästi sylissään.
Link itki hiljaa hyvän aikaa Sheikin sylissä, kunnes vastentahtoisesti niiskautti viimeisen kerran, irrottautuen sitten toisesta miehestä. ”A-anteeksi.” Hän sanoi heikosti, silmät punaisena itkun jäljeltä. Sankarin ei todellakaan ollut tarkoitus itkeä Sheikin edessä. Hän yllätyksekseen, Sheik kuitenkin nosti kätensä Linkin poskelle silittäen sitä hellästi. ”Jos tilanne ei olisi tämä, haluaisin suudella sinua niin kovasti.”
Linkin silmät revähtivät suuriksi sanat kuullessaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt reagoida mitenkään, kun Sheik oli upottanut hänen vielä yhteen vahvaan ja lohduttavaan halaukseen. Sitten Soturin lämpö oli poissa, tämän noustessa takaisin seisomaan.
”Tiedän että Epona järkyttää sinua, mutta meidän pitää päästä suojaan, täällä alkaa kohta sataa kovaa.” Sheik sanoi katsoen samalla taivaalle, joka oli nyt jo kokonaan tummien pilvien peitossa. Kuin Soturin sanojen vakuudeksi, muutama raskas pisara tipahteli maanpintaan yläilmoista.
Sekaisin viime minuuttien tunteista, Link nousi seisomaan hatarille jaloilleen. Sheik kiersi avuliaasti käsivartensa Sankarin vyötärön ympäri, kun alkoi näyttää siltä, että tämän jalat pettäisivät hetkellä millä hyvänsä.
Sateen hiljalleen voimistuessa, kaksikko kiiruhti läheiseen pieneen syvennykseen suojaan. Sheik laski Linkin istumaan maahan, koettaen sitten etsiä sopivan isoja lehtiä vahvistaakseen suojaa. Link tyytyi vain istumaan paikallaan, tuijottaen eteensä lasittunein silmin. Hän ei enää tiennyt mitä ajatella. Eponan menetys oli selvästi aiheuttanut hänet kuulemaan harhoja. Sankari olisi voinut vaikka vannoa kuullensa Sheikin juuri sanoneen haluavansa suudella Linkiä. Mutta sehän oli mahdotonta… Link vilkaisi hermostuneesti edessään touhuavaa Soturia. Vai oliko?
--------------
A/N: Hipsheijaa, sainhan minä uuden luvun kirjoitettua. Hyvällä tuurilla saatte jatkoa tämän vuoden puolella! ;)
-
Tämä on telepatiaa! Juuri muutama tunti sitten mietin kaikkien ficcejä, joihin ei ole tullut pitkään aikaan jatkoa ja tämä tuli mieleen ja tulin lukeneeksenikin tätä hieman. JA sitten tuli jatkoa. ;D
Sinä julma, ilkeä, pirullinen saasta! Ei Eponaa voi tappaa. Ei voi. Ei voi. EI VAAN VOI. Jos se kuilun pohja olikin tosi lähellä ja siellä oli pehmustettu pohja niin ääntä ei kuulunut. Ja sitten Epona vaeltaisi sinne maahan sen ptun luokse yksinään ja olisi vastassa Linkiä ja Sheikiä, kun he tulevat. Jooko, jooko, kiiiilttii.
Jos perun tuon ekan lauseen. Mutta silti tosi ilkeää. Epona on ihana, maailman paras hevonen, voittaa 6-0 kaikki Spiritit ja Hallavaharjat.
No, muuta nyt ei sitten oikein ehtinyt tapahtuakaan, mutta riitelyä on kiva lukea. Eponan aikaisemmat ajatukset saivat hepan kuulostamaan ihan ihmiseltä. :D Ja loppu oli söpö, jos ei lueta Eponaa mukaan.
Elämä on. Mutta toivon jälleen jatkoa.