Originaalit > Pergamentinpala

Joel pelastaa maailman ja rakastuu 48 tunnissa | K11 | interaktiivinen huumorijatkis | JATKOA 6.4.2024

<< < (3/5) > >>

Nyyhti:
Hei ei ihan kestänyt kahta vuotta tämä jatko! ... ;D No mutta täällä ollaan, toivottavasti joku lukijakin löytäisi tiensä takaisin! Olen pitkäääään halunnut jatkaa tätä, mutta aina kun olisi ollut sopiva sauma kirjoitella, homma kosahti siihen, että tiedosto oli jossain vanhan koneeni syövereissä enkä jaksanut alkaa penkoa sitä... Mutta nyt tiedosto on pengottu esiin ja uusi luku kirjoitettu! Tähän lukuun oli ihania toiveita (suurkiitokset niistä!! <3), mutta koska luku on niin lyhyt, osa jäi todella pintapuolisesti toteutetuiksi (noh, ainakin väitän itselleni sen johtuvan siitä  ::) ). Mutta ei hätää, toiveet olivat taas kerran niin kivoja, että niistä saattaa hyvinkin kuulla lisää jotain jatkossa!




Perjantaipäivä klo 8.43 – jäljellä 39 h 17 min
Suudelma jatkui jatkumistaan, niin kauan että jopa Joelin kaikkeen tottuneisiin silmiin alkoi sattua, kun hän (ehkä hieman pakkomielteisesti) seurasi kielten liikkeitä ja käsien reittejä. Niinpä hänen oli lopulta pakko kääntää katseensa pois, ja silloin hän näki sen. Siitä tässä oli pakko olla kyse, sen takia heidät oli tuotu – tai siis hän oli tuonut heidät – tälle saarelle! Kalliossa aivan majakan juurella oli syvään raaputettu koodi, joka oli juuri sen verran erikoinen, että kokenut sala-agentti tunnisti sen koodiksi, mutta juuri sen verran tavallinen, että kukaan muu ei ymmärtäisi yhteyttä.

T A I K A – K A P S Ä K K I   T A I   P A H K A S I K A

Joel tuijotti koodia kulmat kurtussa. Mitä se voisi tarkoittaa? Pitikö hänen tehdä valinta näiden kahden välillä? Olivatko ne viittauksia siihen, pelastaisiko hän maailman pommilta mahtavilla voimillaan, vai typerää rahvasta, joka ei ymmärtänyt seurata kirjeiden vihjeitä? Mutta se vaikutti epätodennäköiseltä: olivathan aiemmat vihjeet olleet nimenomaan niitä, vihjeitä, joten tuskin tämä voisi vain viitata hänen tekemäänsä valintaan. (Vaikka toki jokainen tiesi, että jos valita piti, hän olisi taika-kapsäkki.)

”Hei Jani! Jani! Tuus tsiigaa mitä löydettiin täältä majakasta!”

”Ei kerkee!” kuului huuto niin läheltä Joelin korvaa, että hän työnsi sormen korvaansa.

”Ei kun oikeesti, tää pitää nähdä ihan ite!”

”Kyyti lähtee ihan just! Tuolla se opas huitoo jo!”

”Ei se meitä jätä – ”

”VITUN JOEL NYT VAUHTIA TAI MISSATAAN SE!”

Joel pomppasi pystyyn käsi olemattomalle asekotelolle hakeutuen.

”Kuka ampuu?” hän kysyi villisti ja heilui sivulta toiselle järkyttyneenä. Vasta muutaman sekunnin ja parin toistetun huudahduksen jälkeen hän huomasi vieressään seisovan pitkätukkaisen miehen, joka tuijotti häntä kuin tärähtänyttä.

”Pitäiskö sun vähän hengitellä?” pitkätukka kysyi.

Joel katsoi häntä silmät suurina ja yritti päättää mahdollisimman nopeasti, mitä pitäisi sanoa ja mitä jättää sanomatta. Kuitenkin ainoa asia, joka hänen mielessään sillä hetkellä oli, oli:

”Taika-kapsäkki tai pahkasika.”

Pitkätukan ilme värähti, eikä hän enää näyttänyt pöyristyneeltä, ennemmin valaistuneelta. Sitten pitkätukka nosti kätensä siihen samaan harottavasormiseen tervehdykseen, jota Spock oli käyttänyt.

”Ja kaikkea hyvää sulle myös”, mies sanoi. ”Sun porukkaasi taitaa olla tuolla meidän paatin vieressä. Mulle ei ole nää kuviot ihan selvillä, mutta ei tahdota häiritä mitenkään, ja kohta teillä on koko saari taas käytössä.”

Osaamatta tehdä muutakaan Joel vastasi nostamalla kätensä tervehdykseen ja nyökkäämällä ikään kuin tietäisi, mistä oli kyse.

”Hei Joel!” kuului äkkiä naisen ääni. Joel käännähti katsomaan ja näki adoniksen, adoniksen ja vain adoniksen, vaikka jossain siellä karvaisen kainalon suojissa taisi olla Millakin. ”Hei, kuuletko, mä lähden näiden mukaan, joten moikka!” Perässä seurasi hirvittävän ällöttävää kikatusta, jota varmasti oli syyttäminen siitä, että Joelilla kesti kokonaiset puoli minuuttia – saman verran kuin kahdella riuskalla miehellä kävellä majakasta takaisin kalliolle – tajuta, että Milla oli lähdössä veneeseen turistiryhmän ja adoniksensa mukana.

Joel kirosi hiljaa. Millaa ei saisi päästää pakoon: tällä oli aivan liikaa arkaluonteista materiaalia puhelimessaan. Niinpä Joel nappasi yhdestä monitoimiveitsestään pyykkipojan ja nipisti sen nenäänsä kiinni välttyäkseen adoniksen ällöttäviltä hormonihuuruilta, ja sitten hän lähti hölkkäämään muiden perässä lähtöä töötöttävään turistilaivaan. Hän ei lainkaan huomannut, kuinka lähistöllä pienessä soutuveneessä Spock tuijotti häntä epäuskoisesti ja jopa heilautti kättään pariin kertaan, eikä hän tajunnut mitään edes silloin, kun hänelle aiemmin jutellut pitkätukka sanoi: ”Hei, larppaaja, et kai jätä kaveriasi tänne yksin?” Tietenkään Joel ei kuullut, sillä hän oli suorittamassa Tehtävää, ja juuri sillä hetkellä hänen Tehtävänsä Prioriteetti nro 1 oli estää Millan mahdollisia valokuvia leviämästä Tehtävän ulkopuolelle.

Fiorella:
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Go Joel, go! Pelasta Milla!  ;D ::)


--- Lainaus ---”Taika-kapsäkki tai pahkasika.”
--- Lainaus päättyy ---
;D ;D ;D
 
Tässä on edelleenkin niin mielenkiintoisen hämmentäviä käänteitä, joten saadaksemme niitä lisää ehdotan että kuvioon lisätään kuumailmapallo ja vesivärimaalaus.

Nyyhti:
Iiiih kaksi kommenttia!! <33 Pelastitte viikkoni, mimamu ja Fiorella, valtavan suuret kiitokset kummallekin! Ja hitsi miten ihana kuulla, että tämä tarina on pysynyt mielessäsi, mimamu!

Kuten Vanhoina Aikoina olisi sanottu: tässä on tällainen tylsä väliluku, jossa ei tapahdu mitään, mutta täytyy näitäkin välillä olla että tarina etenee johonkin :P (Noh, tämän tarinan mittapuulla tapahtumaton luku..) Mutta tätä oli taas tosi kiva kirjoittaa, toiveet olivat tosi hauskoja! Editointi puolestaan ei ollut niin mukavaa, koska taisin olla aika flunssapöpperössä ;D ;D




Perjantaipäivä klo 9.30 – jäljellä 38 h 30 min
Turistipaatti oli äärimmäisen tavanomainen, eikä sieltä ollut paljastunut kerrassaan mitään jännittävää – ei edes ylimääräisiä tahroja penkin pehmusteissa, sillä kaikki penkit olivat kovaa muovia. Joel tiesi, sillä hän oli käynyt koko paatin läpi sala-agentin tarkkuudella ja vain hivenen Super-Lapiota hyödyntäen. Hän olisi tietenkin voinut Skannata® aluksen, mutta läsnä oli aivan liikaa ihmisiä – ja jos Joel jotain tiesi niin sen, että Peittely-yksikköä ei sopinut ärsyttää liikaa.

Oli vain yksi pieni huone, jonka sisustaa hän ei tiennyt – tai ei, ei aivan: hän kyllä tiesi keitä siellä oli, mutta hän oli päättänyt jättää oven tiirikoimatta.

Vesi pulppusi paatin perässä, kun alus puksutti raukesti eteenpäin. Turistit mekastivat, vertailivat puhelimia, ottivat muutaman laiskan selfien, selailivat joitakin matkaesitteitä ja kummallisen näköisiä kirjekääröjä ja – yhden erityisen mukavan näköisen pojankoltiaisen tapauksessa – mutustivat maapähkinävoileipää. Joel oli siis perin juurin kyllästynyt. Hänellä oli tehtävä kesken, ja hän oli jumissa täällä. Huokaisten hän päätti, että ehkä hän pystyisi edistämään asiaa vanhan kunnon tutkimuksen avulla – siinäpä vasta inhottava puuha! Hän avasi kuitenkin puhelimensa ja alkoi tehdä selvitystyötä.

Markku Paretskoin luonnehdinnan mukaan pahkasikojen elinkaari ulottui ensimmäisen täysiverisen mediasukupolven eli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa syntyneiden esiinmarssista ”suomalaisen yhtenäiskulttuurin saattohoitoon”.

No, se saattoi olla tärkeä tieto. Joel silmäili Wikipedian artikkelia tarkemmin. Kustantajan talousvaikeuksien vuoksi pahkasiat lopettivat kustannussuhteen Fanzinen kanssa ja perustivat vuonna 1985 oman kustantamon... 1990-luvun laman aikana vuosikymmenen alussa pahkasikojen toiminta alkoi hiipua. Ei, ei se sittenkään antanut hänelle vastauksia, vaikka pahkasiat vaikuttivat kieltämättä mielenkiintoisilta otuksilta. Joel huokaisi. Taika-kapsäkistä puolestaan ei löytynyt mitään järkevää. Hänen olisi vain ratkaistava tämä itse. Hän antoi ryhtinsä valahtaa, käsiensä nousta puuskaan ja kertakaikkisen mökötyksen vallata koko olemuksensa.

”Joel, katso!”

Joel nosti yllättyneenä katseensa. Se oli hämmentävää kyllä Milla, ja vielä hämmentävämpää oli, että Milla puhui hänelle ja kuulosti niin innokkaalta.

Milla hymyili valloittavasti hiukset hieman pörröllään. ”Katso nyt, Joel!” Milla nosti kärsimättömänä kädessään olevaa paperinpalaa. Vasta silloin Joel tajusi, mitä Milla oli tullut hänelle esittelemään, ja hän tunsi punastuvansa läpikotaisin, aina varpaankynsiin saakka. Milla piteli paksua paperia, jolle oli tehty hempeä vesivärimaalaus – erittäin alastomasta Millasta.

”Eikö ole upea? Juan maalasi sen minulle!” Milla hehkui.

Joel yritti tahdonvoimalla saada punaa laskemaan kasvoiltaan, mutta onnistui siinä aivan yhtä huonosti kuin vastauksen muodostamisessakin. Onneksi hänet pelasti megafonin hälytysääni ja turistilauman huudot: ”Mikä tuo on?” ”Miten se on tänne päässyt?” ”KATTOKAA!”

Joel ponkaisi seisomaan. Oliko pommittaja löytänyt heidät? Olivatko he ansassa? Pitikö hänen ryhtyä pelastustöihin?

Mutta ei sentään mitään niin jännittävää – vain turistialuksen vierellä leijuva kuumailmapallo, jonka korissa Spock piteli megafonia ja hälytti sitä. Joel kohtasi Spockin katseen, ja Spock hiljensi megafonin hälytyksen, mutta nosti laitteen suulleen ja lausui pahaenteisesti:

”Se on väärällä Joelilla.”

”Mikä? Kenellä?” turistit huutelivat, mutta Joelia kylmäsi.

”Omaksi parhaaksenne teidän tulee se itse selvittää! Mutta muistakaa tämä: se on väärällä Joelilla. Näkemiin – minä palaan vielä…” Spock sanoi karhealla äänellä, kun kuumailmapallon liekki syttyi ja pallo alkoi hitaasti kohota, ”… tai sitten en…”

Hyvin, hyvin hitaasti kuumailmapallo otti korkeutta. Spock tuijotti heitä ja he tuijottivat takaisin tyrmistyksestä hiljaisina.



A/N: Kiitos Wikipedialle infopätkistä! Pakko huomauttaa, että tämä oli silkkaa sattumaa enkä olisi tajunnut asiaa ilman mimamun toivetta. Lisäksi haluaisin tietää, joko edellisen luvun anagrammi on ratkaistu? ;) Seuraavassa osassa se voitaneen paljastaa, ellei joku tahdo lisäaikaa ratkomiseen ;D

Fiorella:
Oo, tarina jatkuu! :D Ja monen erittäin yllättävän käänteen kautta jälleen.

Spock kuumailmapallossa oli hauska oivallus! Mutta voi sentään, miten lie oikean ja väärän Joelin tapauksen kanssa... Odotan uteliaana jatkoa ja esitän toiveen, että siihen liittyy venäläisten kouluttama maitovalas ja kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla. :D

Nyyhti:
Hyvää päivää ja terveisiä kirjoitusmiitistä! Hyvä syy potkia mua jatkamaan tätä :D Kaunis kiitos kommentistasi, Fiorella! <3 Tässä luvussa toteutuu nyt vain toinen idea, mutta toinen on luvassa pikapuoliin :D Pyysin miittiläisiltä ideoita, ja totesin etten osaa mahduttaa kaikkia yhteen osaan, joten seuraava on tulossa pian perään ja sisältää loput jutut. Tässä osassa on Huurteen idea "kosiskelu".

Harmittaa myös, että tiedän tästä hävinneen jonkun kommentin! Piti olla joku bändi, mutten yhtään muista mikä se oli :/ No, ehkei ihmekään, kun viime osasta on melkein pari vuotta... :D (Joten kun sanon seuraavan osan tulevan pian, julkaisutahdista voinee päätellä, mitä se ehkä tarkoittaa... :D) Anyway, tässäpä jatkoa pitkästä aikaa!




Perjantaipäivä klo 10.04 - jäljellä 37 h 56 min
Yleisen tyrmistyksen hiljalleen laantuessa Joel kääntyi katsomaan Millaa. Tai niin hän ainakin väitti itselleen, mutta todellisuudessa hänen silmänsä halusivat jatkuvasti siirtyä kohti Millan alastonmaalausta, jota tämä yhä piteli edessään niin että kuka tahansa saattoi sitä vilkuilla (huomaamattomasti, joka toinen sekunti).

"Noh, mitäs nyt sitten?" Milla kysyi ja katsoi Joelia odottavasti.

"Kokista", Joel vastasi automaattisesti.

"Häh? Etkö pelastakaan enää maailmaa?"

"Joo, totta kai. Jossain missä saa kokista."

"No, kiva. Minä voin auttaa", Milla sanoi ja hymyili hampaat auringossa säteillen.

"Me mennä iloinen yhdessä", sanoi adonis, jonka Joel tajusi pitelevän kättään omistavasti Millan vartalon ympärillä.
Joel suoristautui koko 178 cm valtaisaan pituuteensa ja kohotti virkamerkkiään napsauttamatta sitä kuitenkaan auki. Sitten ja kröhäisi erittäin tärkeästi ja sanoi:

"Minä olen täällä ainoa sala-agentti, jolla on Tehtävä. Te muut olette häiriöitä."

Milla heilautti päätään näennäisen välinpitämättömästi, maiskautti huuliaan ja sanoi: "Whatever sitten, en olisikaan halunnut kertoa mikä sen anagrammin ratkaisu on."

Joel tuijotti. Minkä helvetin anagrammin? Mitä hän oli missannut? Adonis näytti omahyväiseltä ja kohotteli tummia, tasaisia ja selväpiirteisesti trimmattuja kulmakarvojaan vuoroin Millalle ja vuoroin Joelille.

**

"Oiiiiiiiii miten söpö!" kuului ihastunut kiljaisu, jota seurasi valtava ryminä, kun kaikki turistit juoksivat paatin yhdelle reunalle, kaivoivat puhelimet esiin ja alkoivat napsutella kuvia. Joel pyöritteli silmiään ihastuneille huokailuille ja oli kysymässä Millalta, mistä tämä puhui, kunnes tajusi Millan hävinneen viereltään ja adoniksen tuijottavan häntä suu hämmästyksestä avoinna.
Koska Joel ei ollut mitään sen vähempää kuin Suomen Salaisen Sala-Agenttibyroon agentti, hän ei jäänyt adoniksen tavoin hämilleen vaan tajusi välittömästi, mitä oli tapahtunut. Niinpä hän ryntäsi turistilauman keskelle, käytti Sujahtelukoulutuksensa päheitä oppeja ja onnistui sujahtamaan eturiviin, ja tajusi samalla että vene oli keikahtanut aika tavalla kaikkien ihmisten pakkauduttua reunalle.

"Kato nyt Joel!" Milla hihkui ja räpsi kuvia kuvien perään.

Vedessä veneen edustalla oli pieni valkoinen valas, jolla oli valjaat. Valjaissa luki jotakin hieroglyfeillä, ja valas nyökäytteli päätään yrittäen selvästi kiinnittää ihmisten huomion. Silloin Joel huomasi, että valjaisiin oli sidottu naru, ja narun toisessa päässä oli jonkinlainen uimapatja.

"Katso, siinä on Star Trekin logo!" Milla hihkaisi ja osoitti uimapatjaa. "Mennään!"

"Täh?"

**

"Minä tulen, Milla!" kuului huuto taaempaa, ja Joel kääntyi juuri parahiksi nähdäkseen adoniksen reuhtovan ihmisiä pois tieltään päästäkseen heidän luokseen.

"Juan", Milla huokaisi ja puristi alastonkuvaansa vatsaansa vasten.

"Mennään yhdessä", adonis huusi onnistuen saamaan kantavan äänensä kuulostamaan romanttiselta huokaukselta.

"Juan", Milla toisti silmät loistaen ja puristi yhä vain alastonkuvaa itseään vasten.

"Sori", Joel sanoi, tarttui Millaa paidanselkämyksestä ja nakkasi tämän loistavalla tähtäyksellä keskelle uimapatjaa. "Täällä on tilaa vain kahdelle", hän lisäsi ja pomppasi itse perässä. Adonis pääsi huohottaen veneen laidalle, nojautui eteenpäin ja kurkotti kädellään kohti Millaa.

"Minä swaippaan sinut joka kerta", hän sanoi, ja kyynel kimmelsi hänen vasemman silmänsä nurkassa.

"Niin minäkin", Milla huokaisi ja puristi kuvaansa, mutta ei kuitenkaan tehnyt elettäkään, kun maitovalas sukelsi ja kääntyi lähtien vimmatusti vetämään heitä eteenpäin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu