Kartanonherra Bjornin tarjous
2.
Tuulenvire pörrötti lyhyitä ketunpunaisia hiuksia, kun juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt tyttö vaelsi metsässä. Raikkaassa ilmassa tuoksui männynneulasilta. Hän tunsi olevansa kotonaan metsässä, jossa saattoi kuunnella paljaiden jalkojen alla napsahtavien oksien ääntä, lintujen laulua ja lehtien havinaa. Oli aurinkoinen, kesäinen aamu ja usva leijaili vielä mutkittelevan polun yläpuolella.
Kaukaa kantautui huuto, joka sai tytön metsään keskittyneen huomion herpaantumaan. Hän kuunteli, kun ääni voimistui.
”Inga!” Huuto kaikui puiden keskellä.
”Isä, minä tulen!” tyttö hihkaisi takaisin ja lähti seuraamaan kivistä ja juurakkoista metsäpolkua. Hän käveli jonkun matkaa, kunnes huomasi hahmon metsän laidalla.
Inga pyrähti juoksuun ja päästyään isänsä luokse pysähtyi.
”Löysin sinulle työpaikan.”
3.
Heidän mökkinsä sijaitsi metsän reunalla, kauempana pienestä puutalojen täyttämästä kylästä. Inga rakasti kotikyläänsä, vaikka siellä vallitsi köyhyys. Suuren kaupungin hallitsijat vaativat kovia veroja, eikä kyläläisten maatilat tuottaneet tarpeeksi, vaikka he veivät isoja määriä viljaa, jauhoja ja karjaa torille. Ingan isä oli työskennellyt puunhakkaajana kunnes oli sairastunut vakavasti. Kylän parantaja ei tiennyt, mikä tauti oli ja monet yrtit tuntuivat olevan tehottomia.
”Sinä et saisi poistua sängystä”, Ingan äiti torui miestään ja Inga nyökytteli päätään näyttääkseen, että oli samaa mieltä.
”Halusin kertoa heti uutisen”, mies perusteli poistumistaan vuoteesta.
”Puhuit jotain työstä”, Inga sanoi.
Äidin kasvoilla kävi huolestunut ilme, jonka Inga pani merkille.
4.
”Se rikas kartanon omistaja tuli heti auringon noustua puheilleni”, isä aloitti ja Inga hymähti. Hän ei erityisemmin pitänyt rikkaista ja oli iloinen siitä, että heidän lähellään asui vain yksi varakkaampi perhe. Kahdenkymmenen kilometrin päässä oli metsäkartano ja Inga oli aina ihmetellyt, miksi joku rikkaista haluaisi asua muualla kuin kaupungissa.
”Hän etsi piikaa kartanoonsa ja jostain syystä hän haluaa juuri sinut.”
”Minut? En ole koskaan edes tavannut häntä”, Inga sanoi hämmästyneenä.
”Kartanonherra Bjorn oli nähnyt sinut torilla”, isä sanoi, mutta se ei vielä vakuuttanut Ingaa. He kuitenkin tarvitsivat kipeästi rahaa, joten Inga teki päätöksen nopeasti.
”Hyvä on, minä otan sen työpaikan.”
5.
Iltahämärässä Inga karkasi ulos. Hänellä oli paljon ajatelvaa tulevista viikoista, kuukausista ehkä jopa vuosista. Inga mietti tulevaisuuttaan piikana ja yritti ymmärtää, miksi hänet oli valittu. Hän ei ollut koskaan tehnyt mitään sellaista työtä, eikä tiennyt paljoakaan kodinhoidosta ja mikä erikoisinta, hänen taitojaan ei ollut edes kysytty. Bjorn oli vakuuttanut, että Inga olisi täysin sopiva hommaan ja se sai kylmät väreet kulkemaan niskassa. Ehkä Bjornilla oli taka-ajatuksia? Rikkaista ei voinut koskaan tietään. Se oli puistattava ajatus, mutta Inga poisti sen mielestään – sellaista ei saanut ajatella tulevasta työnantajasta ja heidän oli saatava rahaa.
Inga palasi kotiin, kun kuu oli noussut jo korkealle.
A/N: Lisäsin kuvan (http://i592.photobucket.com/albums/tt4/sonjahei/Piirustukset/yhdessaumlsudenkanssa_zpsaikcixjf.jpg) hahmoista alkutietoihin. Keskimmäisenä on päähahmo Inga.
Tiskirättejä ja lääkeyrttejä
6.
”Sinun pitää olla tarkempi!” Inga pyöräytti silmiään äitinsä kivahtaessa. He olivat aloittaneet aamusta harjoittelemaan kodinhoitoa – pyykkäystä, tiskaamista, lakanoiden ja vaatteiden viikkaamista. Inga tunsi olonsa kotoisaksi metsässä ja osasi harventaa puita ja tehdä kaikenlaista ulkona tehtävää työtä. Hän oli lapsesta asti kulkenut isänsä mukana ja pannut merkille monenlaisia pieniä yksityiskohtia metsien ja pihan hoidosta.
”Minä en sovi piiaksi”, Inga valitti ja hän epäili koko ajan enemmän onnistumistaan. Äiti läimäytti häntä tiskirätillä ja kielsi sellaisen ajattelun.
”Pyyhi tuo taso ja sen jälkeen keräämme pyykit narulta”, äiti määräsi. Inga ei osannut kuvitella itseään tekemässä kotitöitä päivästä toiseen, kun jo yksi päivä tuntui puuduttavalta.
7.
Oli kulunut viikko siitä, kun Inga oli aloittanut harjoittelun ja se oli alkanut tuottaa tulosta. Hän oli oppinut kohteliaita fraaseja, siivoamaan ja tekemään ruokaa. Hänen äitinsä uskoi, että hän tulisi pärjäämään piikana niin kauan, kun muistaisi tehdä työnsä tarkasti. Ingalla oli tapana unohdella asioita, joten hänen äitinsä oli painottanut kymmeniä kertoja, että yksikään askare ei saisi unohtua.
Inga oli töistä ehdittyään viettänyt yhä enemmän aikaa metsässä. Hän pelkäsi, että hän joutuisi olemaan neljän seinän sisällä kuin vangittuna, sillä hän ei tuntenut ollenkaan Bjornia. Sen verran hän tiesi piikojen töistä, että heillä piti olla lupa poistua kartanosta ja se tuntui pelottavalta.
8.
Ingan vapautta oli enää jäljellä muutama päivä, kun tapahtui jotain kamalaa. Hänen isälleen oli noussut yllättäen korkea kuume, jota he äitinsä kanssa yrittivät parhaansa mukaan hoitaa. Mies kärsi kivuista ja vaikersi, vaikka yrittikin purra hammasta ettei Inga tai hänen äitinsä huolestuisi yhtään enempää.
”Sinun on haettava parantaja tänne.” Inga totteli heti äitiään ja juoksi ulos mökistä. Hän juoksi melkein koko matkan kylään asti ja perille päästyään hän huohotti ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Inga asteli puutalojen ohi ja kiersi kylän eteläiselle tielle, josta saattoi jo erottaa maatilan lyhdyt.
Inga puristi pistelevää kylkeään ja lähti uudelleen juoksemaan.
Isä tarvitsi hoitoa. Heti.
9.
Parantaja ratsasti edeltä, kun Inga lähti palaamaan jalkaisin kotiin. Hän toivoi, että ei olisi vielä myöhäistä. Kiirehtiessään kylän läpi hän katsoi valoja ikkunoissa. Oli jo hämärää ja yö lähestyi. Ingan huomion vei tienristeyksessä seisova huppupäinen hahmo, joka selvästi katsoi häneen päin.
Inga ei pystynyt erottamaan kasvoja, mutta tiesi jotenkin, että hahmo ei ollut kukaan kyläläisistä.
”Oletko eksynyt?” Inga pysähtyi kysymään, kun oli saapunut hahmon kohdalle. Huppupäinen ei vastannut, pudisti vain päätään ja kohotti kalpean nyrkkiin pudistetun kätensä Ingan eteen. Jokin henkilössä pelotti Ingaa.
”Mitä sinulla on siinä?” Inga kysyi varovasti ja vastaukseksi hahmo aukaisi kätensä.
Siinä oli hyvin harvinaisia lääkeyrttejä.