Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: RoastedGarlic - 01.12.2012 20:17:33
-
Tervehdys, arvoisat finiläisystävät!
Jouluficcien kirjoittaminen tuo niin kivasti joulutunnelman sieluun ja sydämeen, että päätinpä sitten ottaa oikein itseäni niskasta kiinni ja ripustaa takanreunukselle kuin joulusukan kirjoittaa joulukalenterin! Toivottavasti tykkäätte ja seurailette. Mutta älkää ottako liian vakavasti, koska minäkään en ota, nautiskelen vain fiilistelystä ja ällösöpöilystäkin välillä. Joulutunnelmaa jos pelkäätte niin älkää lukeko tätä ficciä.
Ficillä ei ole kummoisempaa nimeä, koska kaikki informatiivinen ei olisi muuten mahtunut otsikkoon, ja koska en tiedä mitä tästä tulee, kun kirjoitan luukkuja suunnilleen julkaisutahtia...
Kirjoittaja: RoastedGarlic
Tyylilaji/Genre: joulukalenteri ei ehkä ole varsinaisesti genre - no tällaista jouludraamaa ja joulufluffia, mitä näitä nyt on
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Weasleyn porukkaa ja keitä nyt Kotikoloon voi eksyä; canonparitukset
Yhteenveto: Ficletsarja Kotikolon joulusta vuonna 2012. Tsek it aut.
Disclaimer: Kaikki Rowlingin luoma hänelle kuuluu. En saa rahallista korvausta, vain joulumielen.
Vielä yksi kirjoittajan huomio: tekstissä välillä mainittava glögi on ns. mulled wine (http://en.wikipedia.org/wiki/Mulled_wine), ei siis aivan sitä suomalaista glögiä.
Pikaväylä luukkuihin:
Luukku 1 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg653402#msg653402) jossa sulatetaan yksi hupsu vanha ukko glögin avulla
Luukku 2 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg653756#msg653756) jossa puetaan talolle juhlavaatteet
Luukku 3 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg653990#msg653990) jossa hamstrataan lentäviä suklaaporoja
Luukku 4 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg654135#msg654135) jossa lanka sotkeentuu saksofonisooloon
Luukku 5 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg654385#msg654385) jossa matkustetaan hormipulverilla mummolaan
Luukku 6 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg654604#msg654604)jossa leijutetaan pikkelssiä
Luukku 7 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg654795#msg654795) jossa jalat ovat pumpulia
Luukku 8 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg655102#msg655102)jossa joku on perinyt rutkasti pisamia
Luukku 9 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg655117#msg655117) jossa lopulta sittenkin nukuttaa
Luukku 10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg655470#msg655470) jossa vierailee väliaikainen takatukka
Luukku 11 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg655732#msg655732) jossa viskotaan nuoskalunta
Luukku 12 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg655836#msg655836) jossa kiistellään kevyesti
Luukku 13 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656105#msg656105)jossa harkitaan joka sana tarkkaan
Luukku 14 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656216#msg656216) jossa korpinsulilla on hämmentävää asiaa
Luukku 15 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656350#msg656350)jossa etsitään tarmokkaasti
Luukku 16 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656648#msg656648) jossa ollaan reppuselässä ja puhutaan lohikäärmeistä
Luukku 17 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656713#msg656713) jossa misteli tuo muistoja
Luukku 18 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg656940#msg656940)joka saattaa sisältää pähkinää
Luukku 19 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657190#msg657190) jossa odottavan aika on pitkä ja uninen
Luukku 20 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657285#msg657285) jossa sukista löytyy juttuja
Luukku 21 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657445#msg657445)jossa höyrytetään ruusukaalia
Luukku 22 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657611#msg657611)jossa pelkästään aterioidaan
Luukku 23 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657847#msg657847) jossa kuunnellaan kuten aina
Luukku 24 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33070.msg657946#msg657946)jossa ollaan kauhean onnellisia
-
Luukku 1
jossa sulatetaan yksi hupsu vanha ukko glögin avulla
Keittiön seinällä naksahti tutusti. Viisari, jossa luki kiemuraisilla kirjaimilla ’Arthur’, kääntyi osoittamaan, että Arthur Weasley oli nyt ’kotona’.
”Hitonmoinen myrsky!”
Molly kääntyi kattilansa äärestä miehensä puoleen ja nosti kätensä tämän punoittaville poskille.
”Sinähän olet aivan jäässä!”
”Hormiverkosto reistailee. Korjailimme sitä koko päivän. Se jos mikä on tuulista hommaa.”
Arthur tarttui suunnilleen jäätyneeltä räsymatolta näyttävän kaulahuivinsa toiseen päähän ja pyöritti sitä muutaman kierroksen päänsä ympäri. Riisutusta huivista putoili lunta, joka suli nopeasti päästessään kosketuksiin lattialankkujen kanssa. Arthur ravisteli pipoaan. Molly pudisti päätään tajutessaan, mikä määrä jäähilettä takin selkämyksestä irtoaisi.
”Heitä nuo uunin päälle kuivumaan”, komensi Molly. Arthuria huvitti: vielä neljän vuosikymmenenkin jälkeen Molly katsoi asiakseen huolehtia, että Arthur selviytyisi sen kaltaisista arkisista toimista kuin lumisten vaatteiden kuivattaminen lämpimän leivinuunin päällä.
”Mitäs sinä tänään olet paistanut?”
”Voi, yhden kokeellisen joulukakun vain.”
”Olisiko mahdollista, että tällainen vanha ukko saisi maistaa yhden palan?”
Molly naurahti.
”Senkin hupsu! Pidä ne jäiset näppisi erossa! Kakku on ikkunalaudalla.”
”No, minäpä sitten –”
”Istut nyt siihen ja sulatat itsesi. Keitin glögiä. Varo mukia, se on kuuma”, Molly tähtäsi höyryävän glögivirran kattilasta valtavaan teemukiin ja lappoi sitten sekaan useamman lusikallisen rusinoita. Arthur seisoi ikkunan vieressä leikkaamassa vähintään tuuman levyistä viipaletta tummanruskeasta kuivakakusta.
”Mmm, taateleita! Rakastan sinua, Molly!”
”Tuo varmaan tarkoitti, että tätä kakkua voisin tehdä jouluksikin?”
”Totta tosiaan. Ja nyt, rouvaseni, autapa minua sulattamaan itseni”, totesi Arthur ja veti Mollyn syliinsä sillä kädellä, joka ei ollut täynnä taatelikakkua.
-
Olin tajuttoman innoissani kun näin tämän joulukalenterin joskus eilen ja jo ensimmäinen luukku nostatti joulumieltä siinä määrin, että olin valmis vaeltamaan tuohon kamalaan tuiskuun ostamaan taatelikakkua ja glögiä ja rusinoita. : ) Tykkäsin kovasti siitä miten uskottava palanen Kotikolon joulua tämä on; miten aitoa dialogi ja hahmojen käyttäytyminen on. Sun vahvuutena varmaan yleisesti on (ainakin mun silmiin) hahmojen IC:ys! Ja muuten, rakastan sitä kun luvut/luukut/mitkä ikinä tiivistetään yhteen lauseeseen ennen itse tekstiä, kuten tässä tuo "jossa sulatetaan yksi hupsu vanha ukko glögin avulla" - siitä runsaasti pojoja.
Tunnelma meni niin nappiin; herttaista, jouluista, hymyilyttävää - ihan täydellistä, lisää vain jos saisi niin olisin onnellinen. <3
ps. nauratti tuo kokeellinen joulukakku. :--D <3
-
Luin tämän jo viime yönä, mutta äärimmäisen väsymyksen vuoksi en jaksanut silloin kommentoida tätä, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja
teen yritän tehdä niin. Ensiksi, Weasleyt ja canonparitukset ovat aiheena aivan loistava ja tuskin maltan edes odottaa, kenestä kaikista pääsemme vielä tässä joulukuun aikana lukemaan! Toiseksi, jo ensimmäinen luukku sai söpöstelyllään kadoksissa olleen joulufiilikseni syttymään jälleen - kiitos sinulle siitä! <3
Arthur/Molly on aivan vallattoman ihana paritus ja vielä kun hahmot ovat yhtä IC-mäisiä kuin tässä, niin voíla! Lukiessani tekstiä saatoin sieluni silmin nähdä tuon kohtauksen pääni sisällä: Molly leipomassa kakkua ja kun Arthur tulee kotiin, Molly on suloisesti huolehtimassa ja hössöttämässä ja sitten vielä sulatellaan yhdessä, grr ; ) Äärettömän söpöä! <3
”Senkin hupsu! Pidä ne jäiset näppisi erossa! Kakku on ikkunalaudalla.”
Tekstisi on kokonaisuudessaan todella mukaansa tempaavaa ja virheetöntä, mutta tämän lainauksen keskimmäistä lausetta "Pidä ne jäiset näppisi erossa!" jouduin miettimään aika pitkään, mutten ole vieläkään varma, ymmärsinkö sen oikein. Mistä Arthurin pitää pitää näppinsä erossa? Mollystä? Kakusta? :>
Ää! Haluaisin lainata tähän loppuun vielä lempikohtani, mutta en kykene siihen, koska sitten minun pitäisi lainata koko teksti, koska se on niiin suloinen :3 Jätän sen siis väliin tällä kertaa : D Kiitoksia paljon ensimmäisestä luukusta, jään odottamaan innolla seuraavaa!
~ Herkku.
-
Hahaa, aivan mahtava joulun aloitus! Tässä yhdistyvät nokkela sanailu, oivaltavat huomiot hahmoista sekä huumori, joka kukkii siellä romantiikan lomassa <3 Minusta on jännä ajatus, että Kotikolossa on leivinuuni, mutta totta kai siellä on! Ja kaikki tietää, että uunin päällä on kiva istua. Ooh, nyt voin kuvitella pikkuisen Ronin istuvan ylhäällä, koivet punaiseksi maalattuja tiiliä hipoen. Onhan se maalattu punaiseksi? Onhan? Mun mummolassakin on ja Kotikolossakin pitää olla :F
Mutta huh. Tässä oli rivien välissä niin paljon tarinaa, että vaikea saada ajatuksia järjestykseen. Kuinka Arthurin päivä oli ollut pitkä ja miten se ei ole lainkaan uutta. Mukaan oli otettu kivasti taikamaailman perusjuttuja kuten hormiverkosto (sekin voi mennä jumiin! haha, itseasiassa oon lukenut enkkupuolelta useammankin ficin, jossa hormeille on jono, koska se menee jumiin, taisi olla yksi sellainenkin, jossa jouduttiin käyttämään Poimittaislinjaa, koska hormit olivat tukossa -> yllättävä kohtaaminen! ;D) ja glögin tähtääminen mukiin <3 Arthur tuntuu kyllä rusinamieheltä. Mä en pidä rusinoista, mutta Arthur on ihan sen oloinen, että se tykkää muljutella niitä suussaan :P Taatelikakku on kyllä namia <3
Jeeeee, sun joulukalenteria kyllä seuraan vastedeskin! :)
-
Kolme seuraajaa! Mikäpä sen hienompaa? Tervetuloa kaikille :-* Hymyilen vaan typerästi teidän kommenteillenne, olette niin ihania.
Kharon: Oi, ihanaa että sain joulutunnelmaa välitettyä! Toivottavasti onnistun jatkossakin ;) Rakastan itse tuota tapaa, että laitetaan otsikkoon lause, joten halusin nyt sitten itse kokeilla sitä ja pidän siitä kyllä kovasti.
Herkkuoone: Näppijutun selkeyttä mietin itsekin, mutta se jäi sitten noin. Mollystä oli kyse :)
Harpy: Leivinuunit <3 Kotikolosta kirjoittaminen on mahtavaa kun saa laittaa kaiken ihanan. Rusinamiehet hihii. Ja taatelikakku on mun lapsuuden lempparia. Kiva että löysit tämän ihan omatoimisesti ;)
Vasta näin ilta-aikaan, mutta tänäänpä silti, olkaapa hyvät:
Luukku 2
jossa puetaan talolle juhlavaatteet
Äkkiseltään katsoen Hermione Weasleyn sauvankärjestä ulos keriytyvät valonauhat olisivat saattaneet näyttää punaisilta ja vihreiltä. Tarkemmalle silmälle kuitenkin avautui, että niissä hohtelivat kaikki muutkin sävyt aina violetista välkkyvään kultasäihkeeseen.
Hermione asteli omissa jalanjäljissään. Kierroksia Kotikolon ympärillä oli kertynyt jo useampi, ja reitti oli painunut höttöiseen lumeen kuin helminauhana. Hermione tunsi nenänsä punoittavan, mutta korvia peittävät pörröiset läpät olivat niin tiiviit, että korvanlehdillä oli vallan mukava olotila.
Molly vilkutti ikkunasta.
”Kohta on valmista”, Hermione huikkasi. Ääni ei ehkä kantanut lasin läpi, mutta Mollyn kyky lukea huulilta oli riittävä viestin ymmärtämiseen. Kun Hermione ehti seuraavan kerran kuistin kohdalle, Molly oli jo puoliksi ulkona ovesta pukeutuneena valtavaan kasaan villa-asusteita.
”Tein suunnilleen samanlaiset kuin viime vuonna”, Hermione totesi.
Molly käveli pihapolkua sen verran poispäin talosta, että näki julkisivun kokonaan. Se oli lämpimästi hohtavien valoköynnösten peitossa ja kimmelsi kuin joulukoriste konsanaan. Pihapuita ja luutavajaakin peittivät levottomina ympäriinsä kiemurtelevat köynnökset.
”Kuinka kaunista! Sinä teet niin uskomattomia koristeluloitsuja, Hermione”, Molly henkäisi. Sen jälkeen, kun Hermione oli kymmenisen vuotta aiemmin kysynyt lupaa kokeilla ’yhtä juttua’, joka oli osoittautunut hänen kehittämäkseen jouluköynnösloitsuksi, Molly ei ollut huolinut kenenkään muun koristeluja pihapiiriinsä.
”Ehditkö teelle?” kysyi Molly irrottamatta katsettaan talosta.
”Oikeastaan”, Hermione kaivoi rannekellonsa hihakerrosten alta, ”sanoin Ronille että tulisin näihin aikoihin, joten hän on varmaan jo paistamassa kanaa –”
”Mutta enhän minä voi sinua ensin pitää täällä pakkasessa ja sitten lähettää jäätyneenä matkaan, täytyyhän sinun nyt edes yksi kupillinen ottaa, ja pala taatelikakkua – laitoin teen hautumaan sillä välin kun teit noita loitsujasi.”
Molly oli jo kuistilla, eikä Hermionen auttanut kuin seurata.
”Noh, olkoon menneeksi. Ron osaa kyllä aloittaa aterian ilman minuakin, jos -”
”- lapsilla on niin kova nälkä?”
”Jos Ronilla on!”
Hermione sinkautti sauvastaan vielä yhden vihreänhohtoisen kaniinin hyppelehtimään lumelle ja astui sitten eteiseen.
-
1.päivä Oli söpösöpöspöpö, tykkään tälläisestä ihanasta arkisesta romantiikasta joka on höystetty jouluntaialla ja tuo oli juurikin parhainta laatua <3 Ja Arthurin ja Mollyn dialogi voihan glögimukillinen sentään, ihanan canon. Tämä meni nyt tämmöiseksi ihkutukseksi.
2.päiväOlenkateellinenminäkintahdon. Tunnelma oli tässäkin mitä mainioin ja kuvailet niiin ihanasti ja kun sinulla on sellaisia hauskoja pieniä yksityiskohtia aina näissä mukana. Molemmat olivat niin omia itsejään ja kaikkea. Näissä molemmissa on juurikin niin kuin muutkin sanoivat, paljon tarinaa rivienkin välissä, niin paljon, että oikein pakahdun onnesta kun lueskelin näitä.
Innokkaana jään seuraamaan <3
M
-
Nyt aion kerrankin olla lyhyt ja ytimekäs ja viestini onkin siis: Ihanaa!
Sie, Kotikolo ja joulukalenteri vain kuulutta erottamattomasti yhteen.
Weasleyt on sulle jotenki niin toimivia hahmoja ja näissäki molemmissa pätkissä kaikki oli aivan niinku pitääkin.
Se Kotikolon lämpö ja hahmojen ominaispiireet tulee esiin just oikein. Ainahan sie kyllä osaat kirjottaa hahmot IC:ksi.
Rakastuin noihin luukkujen otsikoihin. Niistä tulee vähän mieleeni Liikkuva linna, joka oli yksi varhaisnuoruuden lempikirjoistani.
Sen luvut on myös nimetty samaan tapaan sopivan paljastavasti.
Teit nyt joulun odottamisesta (jos sitä nyt tarvii odottaa, sieltähän se ihan liian kovaa vauhtia on tulossa!) mulle paljon hauskempaa :)
Kiitos siitä ja seuraavia luukkuja innolla odotellen!
-Nau
-
Milgia: Hihii, tervetuloa vain ja mukavaa että ilahduttaa ja kelpaa :)
nauha: Oijoi! Liikkuvassa linnassa juurikin olen noihin otsikointeihin näin paljon rakastunut. Ihanaa kun muutkin tykkää! Hyvää joulunodotusta sinulle kalenterin parissa ja muutenkin!
Luukku 3
jossa hamstrataan lentäviä suklaaporoja
”Percy!” Arthur Weasleyn ääni oli kuuluva, mutta hänen melkein kolmen metrin korkeudessa huitova kätensä oli se, joka kiinnitti Percyn huomion ruuhkaisella Viistokujalla. Samalla kädellä hän kurottautui halaamaan poikaansa, kun tämä ehti hänen luokseen. Toisessa kädessään Arthurilla oli useampia ruskeita paperipusseja ja kainalossa nauhalla varustettu käärö.
”Otit sitten sinäkin näköjään vapaan iltapäivän?”
”Jouluostoksia varten? Ei kai nyt sentään”, Percy hymyili väsyneesti, ”minulla on itse asiassa lounastauko. Ainoa aika ehtiä livahtaa tänne Audreyltä salassa –”
Percy taputti kaapuaan rintakehän kohdalta. Arthur oletti sen tarkoittavan, että povitaskun turvassa lepäsi Audreyn joululahja.
”Ah. Ajattelin käydä tervehtimässä Georgea. Ehditkö mukaan?”
”Luulenpa, että täytyy ehtiä takaisin Ministeriölle. Samaan suuntaan menossa siis”, Percy totesi ja osoitti sitten Arthurin kantamuksia, ”voinko auttaa noiden kanssa?”
”No mikä ettei – tai siis, itse asiassa, ehkä on parempi jos kannan ne itse”, sanoi Arthur ja väläytti hymyn, joka oli Percyn mielestä kovin samanlainen kuin ne, joita hän oli saanut osakseen, kun lapsuudessaan oli ilmoittanut, ettei ollut mitenkään loogista, että komeron ovi olisi talvella noin vain jäätynyt kiinni, täällähän on lämmintä.
***
Weasleyn Welhowitsien ovenkarmilta putosi jokaisen sisääntulijan niskaan kovaäänisesti kilisevä kasa höyhenenkevyitä kulkusia, jotka maahan osuessaan katosivat.
”Heippa, isä! Voinko olettaa, että olet vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen tullut järkiisi ja päättänyt ostaa äidille joululahjan Welhowitsien laajasta valikoimasta?”
George käveli puodin poikki ja tönäisi matkalla liikkeelle hyllyn päälle leijumaan pysähtyneen leikkijunan, joka lähtikin puksuttamaan ympäri ilmatilaa raiteilla, jotka ilmestyivät ja katosivat sitä mukaa kun juna eteni. Aasialaissyntyisen näköinen lapsi räiskyvänvihreässä kaavussaan tuijotti junaa silmät kimmeltäen kuin joulutähdet, suu hämmentyneeseen huokaukseen auenneena.
”Taitaa kauppa käydä?” sanoi Arthur katsellessaan ympärilleen kaupassa, joka oli niin täynnä asiakkaita, että sekaan mahtuminen oli haastavaa.
”Vallan kelvollisesti. Ei mutta, kaipaakos isäukko tuote-esittelyjä, vai keitänkö vain - hoi, Hanna, käypä laittamassa teevesi kiehumaan!” George hymyili lettipäiselle tytölle ja tämän kadotessa takahuoneen puolelle kääntyi sitten toteamaan isälleen: ”Käteviä nämä jouluapulaiset. Tarvitse enää teetäkään keittää itse!”
”Kätevää, tosiaan. Olikos sinulla minkäänlaista joulukarkkihyllyä? Ajattelin hamstrata koko porukalle, ennen kuin pääsevät loppumaan”, Arthur kysyi.
”Tottahan toki löytyy. Tämän vuoden hitti: umpisuklainen porovaljakko, joka lentää luokse sormia napsauttamalla. Jaksaa vetää rekeä vielä silloinkin, kun jäljellä on enää yksi poro. Rekien lahjoja, siis näitä sokerikuorrutettuja lahjapaketinmuotoisia toffeita, löytyy useampaa sorttia. Äiti varmaan tykkäisi eniten vaniljasta?”
”Laita niin monta kuin uskot minun jaksavan kantaa”, Arthur sanoi ja nyökkäsi kantamustensa suuntaan.
”Kuule, toimitetaan suoraan pöllöllä Kotikoloon, niin ei tarvitse sinun vanhoja luitasi rasittaa enää yhtään ylimääräistä”, George nauroi.
-
Weasleyt ja tämmönen ihana lämmin joulufluffyily, awws! ♥
Mä tykkään sun kirjottamasta Molly/Arthurista vaan jotenkin niin hirveästi, siinä on sellaista aitoutta, arkista taikaa, lämpöa ja pilkettä silmäkulmassa. Koko eka luukku oli täynnä just sitä, ja awwws ne lopun "sulatukset". ;D Hiukan multa meni ensin ohi se jo mainittu näpit-irti-kakku-ikkunalla -juttu (aattelin, että ensin käsketään irrottamaan kakusta ja sitten sanotaan missä se on, ja olin vähän wtf), mutta kommentit selvensivät tän asian.
Talonkoristelut ja joulushoppailut (pororeki ♥) olivat myös ihanaa luettavaa, jälkimmäinen sai vähän sellasita katkeransuloista fiilistä aikaan; joka kerta tuntuu niin surulliselta lukea Georgesta Fredin kuoleman jälkeen, vaikka tapahtumaan tai toisen kaksosen puuttumiseen ei sinäänsä viitattaisikaan.
Ihanaa, kun jouluun on vielä niin monta luukkua jäljellä.
-
Ihanan hyväntuulisia tarinoita, Kotikolo on kotoisa ja tutun kuuloinen(:
-
Jihuu! Oli kiva lukea tälläisestä hieman rennommasta Percystä, ehkä joulukärpänen oli purenut häntäkin hieman? Tai sitten Audrey on saanut Percyn pehmenemään. Tykkäsin Arthurin ja Percyn välisistä puheista, niissä oli Percyn asiallisuutta ja Arthurin rempseyttä mutta ne kuitenkin sopivat hyvin yhteen. (Kadotin ajatukseni tästä, siksi tämä jäi tuollaiseksi.)
”No mikä ettei – tai siis, itse asiassa, ehkä on parempi jos kannan ne itse”, sanoi Arthur ja väläytti hymyn, joka oli Percyn mielestä kovin samanlainen kuin ne, joita hän oli saanut osakseen, kun lapsuudessaan oli ilmoittanut, ettei ollut mitenkään loogista, että komeron ovi olisi talvella noin vain jäätynyt kiinni, täällähän on lämmintä.
Koska tämä on vaan niin jotain isien tapaista, etenkin Arthurin :D tulin oikein hyvälle tuulelle kyllä tästä.
Sitten tuo toinen, oli kanssa hauskaa, että pääsimme kurkistamaan Welhowitsien jouluvalikoimaankiin siitä kun ei ole ollut juurikaan tietoa. Hirmu hyviä ideoita sinulla siinäkin kohtaa! George oli mainio :D Minäkin haluan porovaljakon ja tuollaisia paketteja!
M
-
Skottiruutuinen_aamutakki: Saatat ehkä tykätä tämän päivän luvusta sitten ;) Joo, mustakin Georgea on jotenkin riipaisevaa kirjoittaa. Siinä on Fred taustalla, vaikka ei olisikaan. Tiedän siis mitä tarkoitat. Tervetuloa seuraamaan!
Elfmaiden: Kiva kun tykkäät :)
Milgia: Musta Percy oli tässäkin vielä vähän sellanen työnarkki mitä nyt voi olettaa :D Mut ehkä myöhemmissä luukuissa Percy pehmenee oikein kunnolla, ken tietää. Itsekin innostuin ihan kunnolla noista Welhowitsien tuotteista!
A/N: Ihme ällösöpöilyä taas oikeesti... Jotain rotia, RG :''D
Luukku 4
jossa lanka sotkeentuu saksofonisooloon
Jos jokin Molly Weasleytä neulomisessa joskus harmitti, niin se, että puikot tahtoivat sekaantua hänen oman villapaitansa hihoihin. Yleensä joulukuussa oli aivan liian kylmä neuloa ilman pitkähihaista paitaa, eikä Molly ylipäätään viihtynyt villapaidatta. Nytkin hänen ranteidensa yli lepattivat vihreät ja oranssit raidat hihoina, joiden reunoihin oli virkattu runsasta röpelöpitsiä. Niistä hän sai vähän väliä olla irrottamassa puikkojaan.
Kun Molly ja Arthur olivat alkaneet seurustella, Molly oli neulonut Arthurille villapaidan joululahjaksi. Hän oli kirjonut etumukseen suuren A-kirjaimen – ensinnäkin siksi, että se oli helpoin keino välttää paidan pukeminen vahingossa nurinperin, ja toissijaisesti siksi, että Arthurin nimen maisteleminen teki Mollystä kovin onnellisen. Kun Bill syntyi, Arthur kysyi puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan, aikoiko Molly kirjoa pojan paitaan B:n vai W:n, ja vaikka Molly kuittasikin tilanteen litistämällä nenänsä vasten Arthurin nenää, ei hän voinut olla ajattelematta, että olisi melko ihana ajatus neuloa koko perheelle jumpperit aina jouluksi.
Tänä vuonna Molly oli aloittanut jo heinäkuussa. Ensin omille lapsille, jotka eivät enää kasvaneet – mitä nyt Ron oli kehittänyt hieman lisää pehmeyttä vyötärönseudulle - ja sitten lapsenlapsille, jotka jouluun mennessä olivat jo huimasti pidempiä kuin kesällä. Mollyn ja Arthurin makuuhuoneen nurkassa oli puinen kirstu, jonka Molly oli joutunut käsittelemään laajennusloitsulla, jotta sen sisälle mahtuisi riittävän suuri pino villapaitoja.
Molly istui sohvannurkassa. Hän oli nostanut jalkansa tweed-kankaiselle rahille ja heittänyt niiden päälle paloista virkatun peiton. Vaaleanpunainen lanka kiemurteli hänen vasemman etusormensa yli, ja oikeanpuoleinen tökki puikkoa tehtävään parkkiintuneella sormellaan.
”Teepä tilaa, Mollukka”, Arthur hihkaisi. Hän istui Mollyn viereen ja yritti ujuttaa jalkansa Mollyn jalkojen viereen rahille, peitteen alle, muttei onnistunut kovin hyvin ja joutui nousemaan nostaakseen lattialle valuneen peiton. Molly keskeytti neuletyönsä pidelläkseen Arthurin teemukia tämän operaation aikana.
”Kenessäs sinä nyt olet menossa? Tai anna kun arvaan! Hmm – Rose?”
”Hassu. Viiden pisteen vihje, Arthur: vaaleanpunainen sopii paremmin jollekulle, jonka tukka ei ole punainen.”
”Mutta meillähän on kaikilla –”
Molly odotti hymyillen, että Arthur yhdistäisi oikeat langanpäät mielessään.
”- oho, niinpä tietenkin. Victoire vai Dominique?”
”Kolmen pisteen vihje: katso kirjainta, kulta.”
”Kappas! Dominique, siis. Saanko kokeilla? Onpa pehmeä. Eivät minun paitani ikinä ole näin – auts!”
”Teenkös sinullekin sitten vaaleanpunaisen paidan, niinkö, kulta?”
Molly suipisti huuliaan tavalla, jonka Arthur tulkitsi pyynnöksi suukkoon. Mikäpä ettei, Arthur ajatteli. Sitten Molly kääntyi takaisin neuleensa pariin. Arthur siemaisi teetä ja heilautti sauvaansa gramofonin suuntaan. Musta levy alkoi pyörähdellä neulan alla. Arthur nytkytti olkapäitään karheasti rohisevan tenorisaksofonisoolon tahtiin. Selestina Taigorin ääni levisi ympäri huonetta:
”On joulussani taikaa / sylissäs sun / Ole tässä luonani / sytytä kynttilät mun…”
-
flgjkdnkknfjdf♥fluffyafluffyafluffyafluffya♥haluantuollaisenvillapuseron jatuollaisenmiehenkiitoshei. En kestä ku oot kirjottanu näin kamalan söpösti ja suloisesti näistä kaikista ja siitä kun Molly tekee puseroita ja kaikkeaaaa♥
...ja vaikka Molly kuittasikin tilanteen litistämällä nenänsä vasten Arthurin nenää, ei hän voinut olla ajattelematta, että olisi melko ihana ajatus neuloa koko perheelle jumpperit aina jouluksi.
Söpöä! Ja Ronin vyötärönseudulle tullut pehmeys :3
”Teenkös sinullekin sitten vaaleanpunaisen paidan, niinkö, kulta?”
Arthur olisi vallan suloinen vaaleanpunaisessa paidassa jossa olisi valkoisella A!
Molly suipisti huuliaan tavalla, jonka Arthur tulkitsi pyynnöksi suukkoon. Mikäpä ettei, Arthur ajatteli.
Koska arkinen romantiikka ja Molly/Arthur sun kynäilemänä on vaan jotain ♥
M
-
Mie en mitenkään voi kestää kaikkea tätä söpöyden ja fluffyn määrää.
Melkein pakahuin johonkin älyttömään onnen tunteeseen tätä lukiessa.
Tuntuu ihanalta ajatella, että kaikkien vuosien jälkeen Molly edelleen kutoo kaikille villapaidat jouluksi, vaikka siihen menee jo melkein koko vuosi.
Koko neljäs luukku oli oikeastaan silkkaa söpöyttä alusta loppuun.
En tiedä miksen ole jotenkin aiemmin ymmärtänyt Mollyn ja Arthurin ihanuutta näin ficcien osalta.
Tietenkin olen aina kirjoissa heitä pitänyt juuri oikeanlaisena pariskuntana, mutta vasta tämän sinun Molly/Arthur -buumisi mukana olen hieman vetäytynyt mukaan tähän ficci puoleenkin. Kiitos siitä, tästä parituksesta ei voi tulla muutakuin hyvälle tuulella!
Sitten vielä tuosta kolmannesta luukusta (jota en eilen ehtinyt enää kommentoimaan) halusin sanoa, että rakastin tätä:
”No mikä ettei – tai siis, itse asiassa, ehkä on parempi jos kannan ne itse”, sanoi Arthur ja väläytti hymyn, joka oli Percyn mielestä kovin samanlainen kuin ne, joita hän oli saanut osakseen, kun lapsuudessaan oli ilmoittanut, ettei ollut mitenkään loogista, että komeron ovi olisi talvella noin vain jäätynyt kiinni, täällähän on lämmintä.
Siihen jotenkin kiteytyy se, miten pikkuvanha Percy on aina ollut. Se että lapsena ilmoittaa, ettei jokin ole loogista.
Ja sitten se mistä jo muutkin on puhuneet, eli se kamala varjo joka aina vaan häilyy kaikessa mitä Georgesta lukee. Eihän kaksosia voi ajatella ilman toisiaan ja jotenkin tulee aina vähän paha mieli kun lukee jotain, mikä kertoo Georgesta.
Taisin aikanaan kommentoida johonkin muuhun tarinaasi, että kuolleista lukeminen tekee minut surulliseksi. Sama pätee ilmeisesti myös niihin, jotka jäivät henkiin.
Huomista jo odotellessa!
-Nau
-
Hyyiii, monta luukkua on mennyt jo ohi ja mä vaan istun tuppisuuna! No puolustukseksi sanon, etten oo lukenutkaan näitä koska
ei oo ollut aikaa en oo kommentoinut :E
2 no voi LOL! Aivan ihana, just sellainen kodikas ja jouluinen tunnelma ja uskomattoman söpöä, että vain Hermionen koristelut kelpaavat Mollylle — mikä olisikaan parempi tapa kertoa miniälle, että tämä on oikea osa perhettä :P mutta LOL, repesin ihan totaalisesti vihreää kania x) GFP all over again! Kai sen nimi on sentään Bluebell, onhan? ;D
3 Uuh, ihana aloitus kun kolmen metrin korkeudessa heiluu käsi <3 Ja muutenkin juuri Arthurin ja Percyn kohtaaminen Viistokujalla lämmitti erityisesti mieltä, kun ottaa huomioon heidän viileähköt välinsä aikanaan. Jos pieni nillitys sallitaan, niin "Ministeriölle" olis varmaan ministeriöön, niinq eri päätteellä ja pienellä alkukirjaimella, koska ollaan Suomessa eikä Brittilässä :P mut älä sä välitä nillityksistä! Koska voi jestas mitä ihania juttuja WWW:ssä <3 Pitäis joskus joutessaan kerätä vaikka ees finiläisten kehittämiä WWW-tuotteita jonnekin linkkilistaksi, olis kiva harrastaa luovaa varastamista lainaamista (krediittien kera tietty!) joskus ;D
4 voin niiiiiin relatoida ton Mollyn ongelman kanssa! Soon ärsyttävää, kun on pitkähihainen, varsinkin löysäpitkähihainen pusero päällä ja yrittää kovasti neuloa. No, mä käytän normisti pyöröpuikkoja aina kun mahdollista, joten ei tarvi niitä isoja jaksaa hartiat kipeinä heilutella :P
ensinnäkin siksi, että se oli helpoin keino välttää paidan pukeminen vahingossa nurinperin
LOL! Onpa käytännöllistä! XD Harrastaakohan Arthur paljonkin paidan nurinpäinpukemista? Voisin lyödä vetoa, että harrastaa :D
Uh, kun oli taas kotoisa tunnelma :) Onnistut parilla tarkkaan harkitulla? sanalla kertomaan kokonaisen eliniän tarinan. Koordinoitu peitonnostokin muuttui mun mielessäni sellaiseksi "arthur kumartuu nostamaan peittoa samalla kun kuppikäsi työntyy mollyn naaman eteen, jossa mollyn ennakoiva käsi jo odottaa valmiina tarttumaan mukiin ja samalla molly heilahtaa hitusen kauemmas ja vakauttaa nestepinnan niin ettei se läiky ja vielä likistää puikkoja lähemmäs rintaa ettei ne töki arthuria" -tyyppisen simultaanisesti tapahtuvan tapahtumaketjun x) Uh. Ja vihjeet <3 ja pusuttelu <33 ja GRAMOFONI!!! <3<3<3
Ihaneja, haneja, hani, lisää! :-*
-
Milgia: Ehkäpä vielä joitakin luukkuja Molly/Arthuria tiedossa, se on kaikken kivointa kirjoittaa :-*
nauha: Pitäähän jonkun opettaa sulle, mitä parituksia kannattaa lukea ;) Ja rakastin kirjoittaa tuota lapsi-Percyn pikkukohtaa koska hei, niin Percy. Georgesta on kyllä jotenkin traagista kirjoittaa ja lukea. Mutta onhan se silti tehtävä.
Harpy: Hyi sinua kun et ole kommentoinut! Ei vaan, en mää oleta että joka luukun jälkeen saisin kommentointiasi nautiskella. Hermionen loitsut vaan ON parhaita. Kani on koriste eikä mikään Bluebell, senkin höpsö, älä ylitulkitse :D Ministeriö-juttua en ollut kyllä miettinyt enkä jaksa miettiäkään, mitäpä pienistä. Mun WWW-tuotteita ainakin saa lainata! Ja itsekin olen neuloja, en kai muuten tietäisi että voi käydä niin kuin Mollylle... Tuo kuvauksesi vastaa aika hyvin sitä miten teekuppikohtaus toimi minun mielestäni, juurikin tällainen luonnollinen koreografia ja mikä olisi söpömpää? Ajattelin sua kun kirjoitin gramofonin, mut laitoin sen sentään rohisemaan enkä rahisemaan ;)
Luukku 5
jossa matkustetaan hormipulverilla mummolaan
Lily Potter juoksi kaikella nelivuotiaan tarmokkuudellaan suoraan päin Mollyn sääriä ja kieritti pehmeät käsivartensa niiden ympärille, joskaan ei ylettänyt lähellekään täyttä kierrosta.
”Mummo!”
Al hyppäsi takasta tasajalkaa ja oli vähällä kompastua takanreunaan. James seisoi olohuoneen ovensuussa ja oli jo onnistunut löytämään keittiöstä itselleen piparkakun. Hän oli hyvin ylpeä siitä, että oli niin vanha, että sai kulkea Hormipulverilla itse ja kaikkein ensimmäisenä. Viimeisenä takasta kömpi Ginny. Hänen päässään oli papiljotit ja hän oli suojannut ohuet pitsisukkansa villasukilla. Pörröisessä aamutakissaan ja oletettavasti sen alta löytyvässä satiinisessa yömekossaan hän näytti juuri siltä kuin kolmekymppisen perheenäidin voi olettaa näyttävän kesken valmistautumisen iltana, jona hän on lähdössä treffeille aviomiehensä kanssa.
”Hei, äiti”, Ginny halasi Mollya varovasti, ettei Lily litistyisi heidän väliinsä.
”Hei, kultapieni! Ihana nähdä teitä kaikkia. Ja olisi kyllä ihana nähdä pidempään sinuakin, Ginny, mutta näytät siltä että sinulla on nyt kotona tärkeämpää tekemistä, joten mene ihmeessä, me pärjäämme kyllä.”
Ginny näytti olevan kahden vaiheilla: toisaalta hän tiesi kyllä, että Mollylla olisi langat käsissään varsin täydellisesti, mutta toisaalta tuntui pahalta ajatella, että hän noin vain heittäisi lapsensa edes mummolaan niin huolettomasti kuin hänen olisi tehnyt mieli tehdä.
”Tuntuu taas että olen unohtanut jotain –”
”Niinhän sinusta aina tuntuu. Älä hätäile. Lapsille on ulkovaatteet ja yövaatteet ja hammasharjatkin täällä, petasin sängyt jo valmiiksi ja - kuule, Lily, sinä saat taas ne orvokkilakanat, ja arvaatko kuka tyynyllä odottaa?”
”Poppa!” Lily piti vieläkin kiinni Mollyn polvista, mutta roikkui käsivarsiensa varassa ja notkautti niskaansa taaksepäin niin että saattoi katsoa ylöspäin. Molly iski silmää. Lilyn katse kirkastui, kun hän muisti pehmolampaan, jonka hän oli ensimmäisen yökyläilynsä aikana ominut unikaveriksi. Poppa oli aikanaan kuulunut Charlielle, ja Molly muisti kursineensa sitä kokoon kerta toisensa jälkeen, kun Charlie ja Poppa olivat rämpineet pitkin nummia tutkimassa sammakonkutua ja etsimässä lohikäärmeenmunia. Siinä vaiheessa, kun lohikäärmeistä oli tullut Charlielle arkipäivää, Poppa oli ollut jäänyt eläkkeelle tutkimusmatkailusta jo aikaa sitten.
”Harry sopi tästä päivästä jo osapuilleen lokakuussa. Ja nythän on viikonloppu, Arthurkin on kotona. Mene nyt vain, ettet joudu lähtemään aamutakissa!” Molly hoputti ja kurotti kohti hormipulveripurnukkaa, jota sitten tarjosi Ginnylle.
”No, ehkä minun sitten pitäisi vain mennä”, Ginny totesi. ”Heippa, James! Heippa, Al!” Poikien vastaushuudot kaikuivat vaimeudestaan päätellen jotakuinkin kolmannesta kerroksesta.
”Sano terveisiä Harrylle”, Molly vielä muistutti.
”Sanon. Heippa, kulta!” Ginny lähetti Lilylle lentosuukon ja pyörähti sitten liekkeihin.
-
Viimeisenä takasta kömpi Ginny. Hänen päässään oli papiljotit ja hän oli suojannut ohuet pitsisukkansa villasukilla.
Ai että, ai että ^^ tästä pidin kovasti ja olen nyt aivan kuolla ihastuksesta.
Ja muutenkin, niin ihanan täynnä hauskoja huomioita ja sellaisia tiesitkö muuten-juttuja, niitä on hauska lukea ja uskon, että sulla on hauskaa keksiäkin niitä. Tämänkin sävy oli niin ihana ja semmoinen, voi että...
Poppa oli aikanaan kuulunut Charlielle, ja Molly muisti kursineensa sitä kokoon kerta toisensa jälkeen, kun Charlie ja Poppa olivat rämpineet pitkin nummia tutkimassa sammakonkutua ja etsimässä lohikäärmeenmunia. Siinä vaiheessa, kun lohikäärmeistä oli tullut Charlielle arkipäivää, Poppa oli ollut jäänyt eläkkeelle tutkimusmatkailusta jo aikaa sitten.
Koska jälleen taas nerokas yksityiskohta ja oli oikein hauskaa, että Charliekin pääsi edes tällä tavoin mukaan tähän :3 Söpöä.
Ahhaihhaha olen taas joulusiirappipilvessä, kiitos siitä!
M
-
Milgiaa lainatakseni:
flgjkdnkknfjdf♥fluffyafluffyafluffyafluffya♥
Eli joo, tykkäsin nelosluukusta (=rakastin sitä...). ♥
Mulla ei ole tullut vähään aikaan neulottua, mutta puikkosähellys muistuu kyllä mieleen. Aina ne jää hihoihin tai työhön tai milloinkin mihinkin kiinni, puhumattakaan niistä kaikista kivoista karkailevista silmukoista, jotka huomaa vasta toistakymmentä kerrosta ylempänä. :D Mollyn villapaitatalkoot oli söpöä luettavaa. Kyllä riittää urakkaa neuloa jumpperit niin monijäseniselle (äääh nyt tuli mielikuva joistain 5-kätisistä weasleyista, ei ei ei...) perheelle. Nelosluukussa oli myös taas lisää sitä lämpöstä Molly/Arthur fluffyfiilistä peittosähellyksineen ja selestinataigoreineen kaikkineen. Rakastan tota paritusta. ♥
Vitosluukku. Pikku-Lily halaamassa Mollyn sääriä, James piparin kanssa ja erityisesti Charlien nummiseikkailut Popan kanssa oli jotain ylisöpöä! 3rd gen on mulle vähän vieraanpaa (oon koko ficinlukuaikani lukenut jotenkin ihan kaavohini kangistuneena vain kamalasti ekaa ja aina silloin tällöin vähän tokaa), eli mulla ei ole hirveän vahvaa fanonia nuorimmasta polvesta, mutta mielestäni sen edustajakolmikko tässä luukussa toimi aika hyvin. Ginnyä mä en oikein osaa mieltää papiljottipäisenä (koti?)äitinä, mutta ehkä se on vain omasta päästäni kiinni.
Jee, tulevia luukkuja odotellen.
-
Milgia: Joo, Ginny on ihana. Uskoisin että Charlie viettää joulun Kotikolossa, joten häntä tullaan näkemään kyllä aikuisenakin. Arvaatko mistä Poppa on saanut nimensä? ;D Oon niin smooth criminal....
Skotti: Molly/Arthur-luukut on munkin suosikkeja. Oi että. Ehkä ens vuonna vaan M/A-kalenteri :''D 3rd gen on mullekin tuntematonta maaperää, mutta pitää kokeilla, koska vuonna 2012 tuota porukkaa on olemassa ja halusin nimenomaan että ficci sijoittuu tähän vuoteen jota mekin eletään. Ginny ei ole kotiäiti, ja papiljottipäisyys ja muukin on tässä vaan valmistautumista deitti-iltaan, joten ei huolta siitä!
A/N: Anteeksi, ei ihan niin fluffyhöttöinen kuin voisi toivoa, meni vähän h/c:n puolelle, mutta otetaan se osana elämää, eiks jeh. Jos ei oteta niin ei lueta.
Luukku 6
jossa leijutetaan pikkelssiä
Tummapuisen pirtinpöydän sivua kulkeva penkki natisi lattian kuhmuja vasten, kun Andromeda Tonks teki jaloilleen tilaa pöydän alle. Hän nosti ne pöydän alla vastakkaisen puolen penkille niin, että jos hänen jalkateränsä olisivat olleet muutamia tuumia pidemmät, hän olisi saattanut nähdä pöydän yli nuhraantuneet töppösenkärkensä.
”Teetä vai glögiä?”
Yleensä Mollyn ei tarvinnut kysyäkään, mutta joulun alla perinteiselle teelle oli vaihtoehto. Andromeda mietti hetken ja ilmoitti sitten, että glögi välttäisi oikein hyvin. Molly itse ei malttanut istuutua, vaan jätti kakkutaikinan vatkaantumaan tiskipöydän ylle ja yritti kaivautua jääkaapin ruokavuorten läpi mutinastaan päätellen jonkinlaisen lihakimpaleen ääreen.
Al kurkisti ovennurkan yli. Jos Molly ei olisi ollut keittiössä, Al olisi ehkä livahtanut poimimaan peltirasiasta sitruunakeksin, mutta kuten yleensä, Molly oli keittiössä.
”Mitä ruokaa tänään, mummo?”
”Lihaperunasoselaatikkoa, jos liha suvaitsee löytyä”, Molly sanoi.
”Tulejo paisti”, singautti Andromeda, ja Al nauroi. Lihakimpale räiskähti pöydälle, ohitti Mollyn glögimukin puolella tuumalla ja jätti pöytään epämääräisen kostean vanan. Sen edessä jääkaapissa makoillut pikkelssipurkki hipoi maata ennen kuin Andromedan leijutustaika osui siihen ja pelasti lattian hetkelliseltä hävitykseltä.
”Kiitos, Andromeda”, Molly tuhahti. He molemmat tiesivät, ettei Molly oikeasti voisi olla vihainen ystävälleen, ei vaikka Andromeda olisi pudottanut kaapillisen pikkelssiä Mollyn varpaille, mutta toisaalta pitkäaikainen ystävyys antoi myös tiettyjä etuoikeuksia, joista yksi oli ehdottomasti mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä toista kohtaan, etenkin mikäli siitä oli hyötyä läsnä olevien lasten tapakasvatuksessa.
Andromeda nojasi kyynärpäänsä pöytään ja päänsä kämmeniin. Hänen kasvonsa olivat hieman rutussa. Ensinnäkin sen verran kuin hänen ikäisillään naisilla keskimäärin, ja lisäksi muutama ylimääräinen uurre, jotka olivat aviomiehen ja tyttären menettämisen kuluttamia, paitsi ne, jotka vakuuttavasti vaikuttivat naururypyiltä.
”Teillä on varmaan vilskettä koko joulun”, Andromeda totesi.
”No niin totta tosiaan on. Kun on seitsemän lasta hankkinut, niin sietää ollakin… Kai sinäkin tulet?”
”Tulen mitä?”
”Meille jouluksi, tietenkin. Eikö se ole itsestään selvää viime vuoden jälkeen! Sinä ja Teddy, niin, ehdottomasti!”
”Mutta –”
”Ei mitään muttia, meillä on kyllä tilaa. Lapset tykkäävät, kun saavat nukkua siskonpedissä. Tulet viimeistään aattona ja olet niin pitkään kuin haluat. Vaikka uudenvuoden yli.” Mollyn tomeraa ilmoitusta rytmitti lihamyllyn puhina.
”Kiitos, Molly.”
Andromeda nosti glögimukiaan ja hengitti punertavaa höyryä. Lämmin, tuttu tuoksu. Joulupäivä viltin alla Tedin kanssa, glögimukit pöydällä, kädet ja jalat sekaisin ja tuntikausia viihdykettä siitä, kuinka Tedin silmät näyttivät eri kulmasta eri värisiltä, vaikka pohjimmiltaan olivat kai harmaat. Siitä seuraavana vuonna viltti lattialla ja sen päällä Nymfadora, jonka silmien väri vaihtui muutenkin kuin Andromedan kuvitelmissa. Ja sitten vuosia, sitten ei enää Tediä eikä Nymfadoraa. Sitten vain Teddy, kirjeet Teddyltä koulusta, ja vanha viltti sohvannurkassa jo reikäiseksi kuluneena. Sitten glögiä Kotikolossa ja Molly, joka keskeytti lihaperunasoselaatikon valmistamisen ja antoi kakkutaikinan vatkata itseään tarpeettoman pitkään, koska Andromedan halaaminen oli niin kovin paljon tärkeämpää.
-
Jihuu Andromeda! En kyllä ole kuvitellut Andromedan olevan niin lyhyt, mutta ehkä hän on mennyt kasaan tässä vuosien saatossa?
Al kurkisti ovennurkan yli. Jos Molly ei olisi ollut keittiössä, Al olisi ehkä livahtanut poimimaan peltirasiasta sitruunakeksin, mutta kuten yleensä, Molly oli keittiössä.
Kuulostaa niin canonilta ettei mitään järkeä. Söpöä.
He molemmat tiesivät, ettei Molly oikeasti voisi olla vihainen ystävälleen, ei vaikka Andromeda olisi pudottanut kaapillisen pikkelssiä Mollyn varpaille, mutta toisaalta pitkäaikainen ystävyys antoi myös tiettyjä etuoikeuksia, joista yksi oli ehdottomasti mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä toista kohtaan, etenkin mikäli siitä oli hyötyä läsnä olevien lasten tapakasvatuksessa.
Tämä! Ai, että kuinka makoisa ja nerokas yksityiskohta. Ja vaikka rakastan kaikkia tämän ficcipätkän hahmoja, ei ole mieleenikään tullut, että Molly ja Andromeda ystävystyisivät vuosien varrella.
No niin! Hyvä Molly, niin sitä pitää! Ehdottomasti pitää kutsua Meda ja Teddy, sitten vasta on oikea perhejoulu.
Andromeda nosti glögimukiaan ja hengitti punertavaa höyryä. Lämmin, tuttu tuoksu. Joulupäivä viltin alla Tedin kanssa, glögimukit pöydällä, kädet ja jalat sekaisin ja tuntikausia viihdykettä siitä, kuinka Tedin silmät näyttivät eri kulmasta eri värisiltä, vaikka pohjimmiltaan olivat kai harmaat. Siitä seuraavana vuonna viltti lattialla ja sen päällä Nymfadora, jonka silmien väri vaihtui muutenkin kuin Andromedan kuvitelmissa. Ja sitten vuosia, sitten ei enää Tediä eikä Nymfadoraa. Sitten vain Teddy, kirjeet Teddyltä koulusta, ja vanha viltti sohvannurkassa jo reikäiseksi kuluneena. Sitten glögiä Kotikolossa ja Molly, joka keskeytti lihaperunasoselaatikon valmistamisen ja antoi kakkutaikinan vatkata itseään tarpeettoman pitkään, koska Andromedan halaaminen oli niin kovin paljon tärkeämpää.
No melkein lainasin koko ficin mutta kun tätä oli vaikea katkaista, tuo kerrontatapa on oikein hauska ja kiintoisa, pidän siitä etenkin kun itse osaa tuollaista. Tämä hauska tapa sopi tähän tarinaan erityisesti, osaan jotenkin kuvitella tuon kaiken ja nyyh.
Tässäpä ei olekaan paljon syvällistä sisältöä mutta siis pidin tästäkin vaikka se onkin hyvin erilainen kuin toiset luvut, mutta se on ymmärrettävää. Molly ja Andromeda samoissa kohtauksissa on jo itsessään melko hankalaa ja kun taustalla on menetyksiä ja monen monta muuta jotka ovat koulineet näistä naisista sellaisia kuin nyt ovat... pidin tämän luvun vakavuudesta.
M
-
Milgia: Ei kai Andromeda nyt niin erityisen lyhyt ollut? Kirjoitinko jotenkin hassusti? Mulle oli jotenkin itsestäänselvää, että jos Teddy on niin kuin perhettä niin miksei Andromeda, kun ovat Mollyn kanssa samoja ikiäkin ja kumpikin menettänyt lapsensa ja niin edelleen. En miettinyt edes kovin syvälle tätä päätöstä. Hyvä että vakavuus ei säikäyttänyt.
A/N: Olen kipeä. Nostin kädet peiton alta vain kirjoittaakseni tämän luukun.
Luukku 7
jossa jalat ovat pumpulia
Albus Potter ei tiennyt, mitä se pumpulintuntuinen oli, joka oli yön aikana levinnyt hänen raajoihinsa ja tehnyt niistä sellaiset räsynuken jalat, joita vahvinkaan marionettimies ei olisi jaksanut kannatella keppiensä päässä. Hän ratkaisi asian painamalla yllättävän painavan päänsä takaisin tyynyyn ja sulkemalla silmänsä.
Koska Al oli syntyjään aamuvirkku, hän sai nukkua usean ylimääräisen tunnin, ennen kuin Molly saapui ovelle.
”Al, viimeinen hetki ehtiä aamupalatarjoilulle, rupean sitten tekemään ruokaa”, Molly sanoi. Albus päästi epämääräisen ynähdyksen ja käänsi kylkeään, vaikka katuikin sitä sitten, kun pään sisältö ei oikein tuntunut seuraavan perässä.
”Al?”
”Väsyttää.”
”Voi kultapieni, oletko sinä kipeä?” Molly oli hetkessä huoneen sisäpuolella ja piteli kämmeniään Albuksen otsalla, joka totta tosiaan tuntui hohkavan.
”Mitä se tarkoittaa? Meneekö se ohi?” Al ei ollut aivan varma, oliko Mollyn diagnoosin kuuleminen hyvä vai huono asia, saati jaksoiko hän keskittyä koko asiaan. Hän tuli siihen tulokseen, että voisi yhtä hyvin vain vajota takaisin uneen.
”Iltaan mennessä, älä huoli, kulta! Käyn hakemassa inkivääritahnan. Se korjaa kaiken sillä välin, kun nukut sikeästi. Laitan vähän sitruunamelissaa sekaan, niin näet vielä hyviä unia koko ajan. Se on oikeastaan aika mukavaa”, Molly selitti. Al, joka ei ollut koskaan ollut kipeänä, piti mummonsa sanoja varsin käypänä totuutena ja hymyili hieman, kun Molly kiirehti inkiväärin perään. Mollyn palatessa Al nukkui jo sikeästi.
-
Hauska luukku. Tykkään ficeistä missä hoivataan ^^ Molly oli aivan ihana mummo, minustakin tulee semmoinen sitten joskus.
Voi hitsi kun sun yksityiskohdat on kivoja ja elävöittävät tekstiä ihanasti, esimerkiksi tuon alun marionettimies : )
Kaipaatko sinä pienikin huolenpitoa? Kuumaa teetä ja lämpöisiä villasukkia? Kun niin tälläistä hoivausta kirjoitat? Mutta on mielenkiintoista ja oikea valinta, tuo realistisuutta, että joskus ollaan kipeinä jopa joulun alla tai jopa ihan jouluna (kuten allekirjoittanut on joskus ollut.)
Inkivääritahnaa ja sitruunamelissaa, kuulostaa siltä, että ne saattaisivat jopa ihan oikeasti tehota ^^ Ja tietysti nyt mummoa pitää uskoa kun on kyse sairastumisesta ja kuinka parantuu mahdollisimman pian!
Tykkäsin siis tästäkin :)
M
-
Heissan jälleen!
Ajatus joulukalenterillisesta pelkkää M/A:a saa mut suunnileen laskemaan päiviä joulukuun 2013 alkuun. :D Ja jee ja hyvä, Ginny ei ollutkaan epäginnymäisesti kotiäiti.
Kutosluukku oli (taas vaihteeksi, mä alan toistaa itseäni, mutku mutku...) ihana, eikä musta ainakaan mennyt liikaa h/c:n (hurt/comfort, jos ymmärsin termin oikein?) puolelle. Tuli vaan hirveä surku Andromedan puolesta. Yksinäisyys on hirveän surullista ja ahdistavaa, raukka menettänyt sekä miehensä että tyttärensä ja Teddykin valtaosan vuodesta koulussa. Onneksi on Kotikolon lämpö ja Molly halaamassa. Juuri tuo 6. luukun viimeinen kappale oli silti ehdoton suosikkikohtani koko luukusta. Alan myös luukku luukulta pitää yhä enemmän noista otsikoista (6. luukku, jossa leijutetaan pikkelssiä ♥).
Seiskaluukun alun pumpuli jaloissa on jotenkin tavattoman söpö ilmaus ikävälle fletkuvoimattomuusfiilikselle. No, Kotikolossa Mollyn hoivissa Alilla on kyllä hyvä paikka sairastaa. Äyh, kipeänä on kurjaa olla, pikaista paranemista sulle ja Alille!
-
Milgia: Susta tulee ihan paras mummo! Joo, kaipaisin kovin huolenpitoa, ainakin eilen olisin kaivannut. Olin ihan kujalla 38,5 asteen kuumeeni kanssa enkä muista yhtään mitä tossa luukussakaan on... Inkiväärinhän on oltava tunnettu taikaominaisuuksiltaan, kun kerran mekin olemme sen hyödyistä kuulleet, ja sitruuna tuo hyviä unia, koska Al pitää sitruunasta ;)
Skotti: Kiitos kiitos! Molempien olo on jo parempi! Itsekin edelleen rakastan noita otsikointeja :)
A/N: Tästä on tulossa joku ihme mummokalenteri. Mitähän ihmettä... Tämän kanssa meni vähän viime tinkaan, mutta ilmestyypähän tänään kuitenkin.
Luukku 8
jossa joku on perinyt rutkasti pisamia
Jos Mollyn neulomat villapaidat olisivat olleet kenellekään yllätys, hän olisi joutunut näkemään toden teolla vaivaa operaationsa piilottelemisessa. Siltä ainakin tuntui, sillä juuri kun koko kasvojen leveydellä hymyilevä Ginny oli saanut lapsensa pois mummolan hoivista ja Molly oli päässyt asettautumaan neulonta-asemiinsa – päätettyään tehdä korjausliikkeen keittiön sitruunakeksitasapainon suhteen vasta lounaan jälkeen – oli hormista kuulunut tuttua rytinää.
”Allez-y!”
Molly oli yhtäkkiä kovin tyytyväinen, että oli sattunut viimeistelemään Dominiquen jumpperin edellisyönä. Olisi ollut kovin kurjaa tuuria, jos niin monista yksilöistä juuri se olisi sattunut olemaan hänen käsissään Fleurin hypähtäessä takasta Dominiquen ja Louisin kanssa.
”Molly!” Fleur tarttui anoppinsa olkapäihin kevytsormisin ottein ja heilautti tälle nopeasti haihtuvat poskisuudelmat molemmin puolin kasvoja. Dominique tutkaili takanreunaa selvittääkseen, oliko siihen turvallista nojata vai oliko se kenties tuhkan peitossa. Louis nyppi slipoverinsa reunaa tunnusomaisen ujoon tapaansa. Mollya ei koskaan ollut lakannut hellyttämästä se, että Billin ja Fleurin lasten vaaleatukkaisuudesta huolimatta Louis oli perinyt kaikkien kolmen edestä Weasleyn pisamia.
”Fleur kulta, jos olisitte ilmoittaneet, niin olisin laittanut suuremman padan tulille!” Molly sanoi kevyen toruvalla äänellä. Oikeastaan hän kyllä tiesi, ettei Fleur vieläkään erityisemmin arvostanut muuta kuin ranskalaista keittiötä, vaikkei sitä nykyään enää ääneen sanonutkaan.
”Mais non, olemme vain ohikulkumatkalla”, Fleur sanoi äänensävyllä, jossa rivien väliin jäävä osa oli suunnilleen yhtä näkyvissä kuin thestralit sotatantereella.
”Ja ajattelit, että lapsilla olisi niin kovin pitkästyttävää Viistokujalla, kun sinun pitäisi hoitaa kaikki ne kovin väsyttävät velvollisuudet Irvetassa?”
”Maman sanoi, ettei tänään tarvitse tehdä koulua”, ilmoitti Dominique.
Fleur hymyili anteeksipyytävästi.
”Jos ’e vain mitenkään voisivat?”
”Tottahan toki. Ei mitään ongelmaa”, lupasi Molly, joka kyllä tiesi oikein hyvin, kuinka vaikeaa pienten lasten äidin oli löytää tilaisuus ostaa lastensa joululahjat.
”Merci beaucoup!” Niine hyvineen Fleur hypähti takaisin takkaan: nilkka koukistui tanssijan elkein ja trenssin helma heilahti hivenen, mutta hetkeäkään hän ei näyttänyt epäilevän, että olisi ylittänyt valtuuksiaan tai minkäänlaisia sosiaalisia normeja.
Molly palasi sohvannurkkaan. Hän työsti liekehtivänpunaista hihaa Charlien paitaan, eikä pari yllättävää lasta jaloissa oikeastaan hetkauttanut hänen suunnitelmaansa. Louis kömpikin sohvan toiseen nurkkaan ja jäi hipeltämään viltin hapsuja epätasaisille leteille.
”No, mitäs te aiotte antaa äidille ja isälle joululahjaksi?”
Dominique näytti hämmentyneeltä, aivan kuin ei olisi tullut ajatelleeksikaan, että vanhemmille voisi antaa joululahjan. Mollylla oli kuitenkin ratkaisu valmiina alta aikayksikön.
”Mennään tekemään heille purkillinen sokerietanoita. Tiedän täydellisen reseptin”, hän sanoi ja oli jo puolimatkassa keittiöön, kun Dominique tajusi lähteä perään.
Molly kaivoi esiin kolme esiliinaa. Hänen omansa oli varustettu vahvoin liantorjuntaloitsuin ja imi itseensä kaikenlaiset roiskeet, mikä olikin varsin hyödyllistä. Kuosi oli skottiruutua – isoisän klaanin peruja. Dominique vaikutti hieman epäilevältä oman esiliinansa suhteen, eikä ihmekään, sillä hän muisti läikyttäneensä sille milloin mitäkin lukuisia kertoja, mutta muistaessaan sen olevan puhtaaksi taiottu solmi sen sitten selkänsä taa varsin näppärin ottein kapoisilla sormillaan. Louis tarttui pienimpään essuun, mutta jäi sitten penkin päähän istumaan eikä pukenut sitä ylleen lainkaan. Molly antoi hänen olla. Yksinkertaisempien leivonnaisten kanssa nelivuotias saattoi olla varsin hyödyllinen, mutta sokerietanat Molly tiesi haasteelliseksi tehtäväksi jopa Dominiquelle. Louis saisi kirjoittaa purkin etiketin.
”Ojennapa vaniljasokeri.”
Dominiquen ei tarvinnut kauaa etsiä. Sitten hän sitaisi hiuksensa poninhännälle sillä välin, kun Molly mittaili ensimmäisiä aineksia. Se jos mikä oli hymyilyttävä merkki. Kaikista lapsenlapsista Dominique oli kuin olikin se, joka jaksaisi varmuudella imeä itseensä kaikki Mollyn käytännölliset, vuosien kokemuksen kautta hankitut keittiöniksit.
”Voidaanko laittaa niihin vähän pippuria, grand-mère? Se korostaa makua. Äiti tykkäisi.”
Edes ranskalaisen keittiön kummallisuuksien tunkeutuminen Kotikolon maaperälle ei ollut omiaan häiritäkseen Mollyn hyvää mieltä.
”Totta kai, kultaseni.”
-
päätettyään tehdä korjausliikkeen keittiön sitruunakeksitasapainon suhteen vasta lounaan jälkeen – oli hormista kuulunut tuttua rytinää.
Hauska ilmaisu :)
Louis oli ehdottomasti söpöin! Ja muutenkin tykkään siitä hahmosta, en tiedä miksi.
Oi kun hauskaa, Molly osaa ottaa Fleurin ranskalaisuudet neutraalisti vastaan. Hauskaa kun he tekevät noita etanoita ^^ Oi tykkään, tykkään kun olet tehnyt Domista sellaisen joka imee kaiken tiedon ja taidon Mollylta. Fleur ei varmaankaan siitä kovin pidä mutta silti!
Tämäkin oli hauska, mutta silti muihin mummuiluihin verrattuna erilainen. Hyvällä tavalla. Tässä oli hauskoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia joista selviää mitä Molly onkaan ottanut opikseen kasvatettuaan omat lapsensa ja nyt lapsenlapset.
Kiitos
M
-
Milgia: Kiva että tykkäsit luukusta. Dominiquen ja Fleurin kirjoittaminen oli mulle yllättävän hankalaa. Tuntui että IC:stä on vaikea saada ote. Sen sijaan tuossa Alissa tuli roikuttua jopa huolestuttavan monta luukkua, vaikka en hahmoon ole edes erityisen kiintynyt :D
A/N: Tällä kertaa hurjan aikaisessa, koska kiireinen huominen. Kenties oma väsymykseni hieman heijastui tähän luukun sisältöön. Olisipa minulla Arthur.
Luukku 9
jossa lopulta sittenkin nukuttaa
”Lumos.”
Arthurin kuiskaus oli hiljainen. Hän ei varsinaisesti halunnut herättää Mollya, ei minkään niin turhalta tuntuvan takia kuin siksi, ettei hän vain sattunut saamaan unta. Huomattavasti järkevämpää olisi käyttää ylimääräiset yön tunnit hyväksi ja– niin, miksei vaikkapa paketoida joululahjoja. Niinpä Arthur sitten istui olohuoneen matolla ja katseli, kuinka hypnoottisella tavalla hänen taikasauvansa liikeradat saivat paperin ja lahjanarunpätkät kietoutumaan lahjan toisensa jälkeen ympärille.
”Arthur?” Mollyn aamutohvelit olivat niin pehmeät, ettei Arthur edes kuullut hänen saapuvan ennen kuin hän oli jo ovella.
”Anteeksi, kulta, en halunnut herättää sinua.”
”Etkö taaskaan saanut unta?”
Arthur pudisti päätään.
”Voi kulta, enkö minä ole sanonut, että sinun pitää herättää minut, jos –”
”Sinä nukuit niin rauhallisesti. En halunnut häiritä.”
”Senkin hölmö. No, paketoidaan sitten, kun kerran jo alkuun pääsit.”
Molly lysähti Arthurin viereen ja tukahdutti haukotuksen. Hän kaivoi sauvansa aamutakin taskusta ja alkoi kutsua Arthurin viimeistelemiä paketteja syliinsä, yhden kerrallaan. Sitä mukaa kun Arthur paketoi, Molly raaputti ilmasta esiin pakettikortteja - sellaisia, jotka tiesivät, kenelle paketti oli suunnattu, ja osasivat siksi nimetä vastaanottajan ilman, että pakettia tarvitsi avata uudelleen. Parempi niin, sillä väsyneine silmineen Arthur tuskin olisi ollut kovin käytännöllinen, ja niinpä Molly oli melko varma, että jollei hän itse olisi herännyt ja tullut avuksi, kaikki paketit olisivat löytyneet aamulla nurkasta nimeämättöminä.
Paitsi Mollyn paketit. Ne Arthur paketoi aina käsin. Niitä varten hän ajoi romuautollaan jästikauppaan ostamaan muutaman palasen huolella valittua kullankimalteista lahjapaperia ja teippiä.
”Kulta?” Mollyn syli oli tyhjä, sillä Arthurin paketointitahti oli huomattavissa määrin hiipunut.
”Mhm?”
”Mennään nukkumaan. Luulen, että saat nyt unen päästä kiinni.”
Molly nousi ja ojensi kätensä. Arthur tarttui tuohon ojennettuun käteen, vääntäytyi seisomaan ja sitten, päästämättä irti, lähti kävelemään kohti makuuhuonetta, jossa pehmeät tyynyt ja lämmin untuvapeitto ja vihdoinkin niin kutsuvalta kuulostava patja odottivat malttamattomina. Arthur oli jo melkein unessa, kun Molly kierähti aivan liki ja käpersi sormensa limittäin hänen sormiinsa.
”Kauniita unia, rakas.”
-
Eikä! Mitä mainioin ja suloisin alku! Sait heti ensimmäisestä sanasta asti luotua hämyisen ja salaperäisen joulutunnelman.
”Arthur?” Mollyn aamutohvelit olivat niin pehmeät, ettei Arthur edes kuullut hänen saapuvan ennen kuin hän oli jo ovella.
Ihana yksityiskohta.
Toisaalta en aivan käsittänyt, miksi Molly nyt sitten jäikin paketoimaan mutta toisaalta taas käsitän sen oikein hyvin.
Paitsi Mollyn paketit. Ne Arthur paketoi aina käsin. Niitä varten hän ajoi romuautollaan jästikauppaan ostamaan muutaman palasen huolella valittua kullankimalteista lahjapaperia ja teippiä.
Kuinka söpö rakkaudenosoitus!
Arthur oli jo melkein unessa, kun Molly kierähti aivan liki ja käpersi sormensa limittäin hänen sormiinsa.
”Kauniita unia, rakas.”
Päivän siirappiannos on taas täynnä, kiitos oikein kovasti ♥ Luulen, että se on sinun vikasi, että multa ei synny fluffya koska mun fluffytarve on jo täytetty, kiitos sinun ja kalenterisi ^^
M
-
Huh, onpa taas aikaa kun oon tätä ehtinyt lukemaan. Toisaalta ihanaa lukea useampi kerralla! :)
5
Hehe, mietin hetken että mitvit Ginny lähtee vierailulle, edes vanhaan kotiinsa, paplarit päässä ja aamutakissa, mutta selvisihän sekin :D Herttaista, miten vaikea lapset on jättää, vaikka treffit odottavat. Ja ihanaa, että Harry/Ginny jaksaa hoitaa suhdettaan treffeillä edelleenkin ;) Ja awwwwww, Poppa! Sammakonkutua etsiskellään ihan varppina, mutta että lohikäärmeenmuniakin? :D No, onhan se sentään Charlez <3 Mut äääh, en mä vaan keksi mistä Poppa tulee? Onko Charlie loitsinut sen lohikäärmeeksi sylkemään tulta ja polttanut sitten kätensä (poppaa!)? O.O Yhyy!
6
Voi herranjestas. Ensin alku täynnä lämmintä ystävyyttä, sitten se h/c osuus joka PYSÄYTTI kaikessa hengästyttävyydessään! Aivan mahtavasti samaan kappaleeseen kerrottu kaikki pötkylään siten, että miltei menee halaaminen ohi, mutta ei kuitenkaan, koska se tarraa jaloista kiinni kuin Lily ikään ja saa kyyneleet silmiin <3
7
Hehe, hauska sana, pumpulintuntuinen, jonka toki luin väärin siihen asti, kunnes lainasin sen tähän. Ajattelin jotain pumpuliutumista kai tjsp x) Mutta joka tapauksessa! Varsin vakuuttavasti kuvattu sairastunne, toivottavasti omasi on jo ohi <3 Ja inkivääri <33 kai se sujautti sinne valkosipuliakin?! O.O
8
Haha, Dominique on likaahylkivä! Louis on herttaisentuntuinen ujoskelija, aws <3 Tässä on taas täynnä lapsenomaista uutuudenviehätystä (jäi muuten edellisestä sanomatta miten jännää on että joku sairastuu ekan kerran mut siis joo, niin, pienet lapset ja silleen, tajunnan kehittyminen x)). Mitä, voiko vanhemmillekin antaa lahjoja? Tykkäsin kans hirveesti Fleurin luonnollisesta suhtautumisesta Mollyyn ja toisinkin päin. Ja siitä, ettei Mollyn suunnitelmat hetkahda parista pienestä lapsesta, jotka jäävät pyörimään. Kokemusta on varmasti niin paljon, että rutiinien heilahteluun tarvii jotain järisyttävämpää ;)
9
Aww, sulan <3 Mietin muuten aiemmin, että miksi Molly neuloo käsin, mutta neulominen on kyllä niin rauhoittavaa, etten toisaalta ihmettele sitä lainkaan. Vaikka itseneulovia puikkojakin varmasti löytyisi, ehkä Molly haluaa antaa viimeisen silauksen jokaiseen tekemäänsä villapuseroon? Ihan kuin Arthur haluaa paketoida Mollyn lahjat käsin, koska ne on spesiaaleja. Omalle Mollukalle <3
10 ....höh, ne loppui :(
-
Milgia: Sää jo tapat kaikkia hahmojasi kun tää fluffin yliannostus vaan on liikaa kiintiöllesi, niinkö? :D
Harpy: Charlez <3 Ei sun ehkä kuulukaan tajuta sitä Poppaa, se on lähinnä Milgialle heitetty läppä. Kiitos taas ihanista kommenteistasi, piristää niin kovin kun aina ajattelen että et ole keksinyt mitään sanottavaa ja sitten kommentoitkin vanhoja luukkuja montaa kerralla!
Luukku 10
jossa vierailee väliaikainen takatukka
Tylypahkan pikajuna puuskutti vanhaan punaiseen tapaansa King’s Crossin asemalle. Laiturilla ei voinut ottaa askeltakaan törmäämättä johonkuhun, ja mikä hupaisampaa: törmäämättä johonkuhun tuttuun.
George ja Bill eivät kuitenkaan törmäilleet, sillä he eivät ottaneet askelia. He nojailivat seinään ja odottivat, että väentungos hälvenisi. Tuttuja käveli ohi, ja niille ehti kyllä heittää hyvän joulun toivotukset, mutta sekaan tunkeutuminen olisi ollut vähän hölmöä. Bill oli niin pitkä, että lapset kyllä erottaisivat hänen punaisen tukkansa ja osaisivat suunnistaa heidän luokseen. Hän hymähti ajatukselle Victoiresta, joka pelottavan matalalla kontrollointiäänellään ilmoittaisi Fred-serkulleen, ettei asemalla saa lähteä hortoilemaan ja harhailemaan aivan yksin ja eivätkö he vain voisi etsiä Teddyä käsiinsä.
”Mitäs pikkuveikka?”
Billin sanat tuntuivat Georgesta suunnilleen siltä kuin tämä olisi läimäissyt toverillisesti olkapäälle, pörröttänyt tukkaa, halannut ja iskenyt silmää samanaikaisesti. Kyllä George itsekin jollain tasolla tiesi, että hänellä oli taipumus ylitulkita ihmisten käytöksestä huokuvien huolehtimispyrkimysten määrää. Bill kuitenkin oli hänen vanhin veljensä, ja siksi huolehtiminen Billin taholta ei yleensä saanut Georgea kaipaamaan yksinoloa niin paljon kuin jonkun muun sanat olisivat saattaneet.
”No, joulu tulossa. Sitä tavallista.”
George hymyili. Sitä tavallista joulua tosiaan: kiireitä puodissa, kukoistavat liiketoimet, kaunis ja hyräilevä Angelina aamuisin keittiössä lappamassa papuja paahtoleivän päälle. Matkustamista asemalle hakemaan junasta poikaa, jolla oli setänsä nimi; ja kotona tytär, jolla oli samaisen sedän silmät ja poskipäät ja taipumus kehittää järjettömiä jekkuja seitsenvuotiaan aivoissaan.
”Sanoinko jo, että Roxanne piti käyttää eilen Mungossa?”
Bill naurahti, koska Georgekaan ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta ja koska uutinen ei ollut kovinkaan ainutlaatuinen.
”Se kaheli tyttö tuli portaat alas pää edellä kaidetta myöten. Etuhammas irtosi. Sanoi treenaavansa, aikoo isona ruveta räyhänhengeksi.”
”Isänsä jalanjäljissä”, hörähti Bill ja sai Georgen kyynärpään kylkeensä.
”Papa!”
Billin ilme suli, kun hän rutisti Victoiren itseään vasten. Sitten hän tarttui tyttöä olkapäistä ja tarkasteli tätä juuri niin hämmentyneen ylpeänä kuin isä tarkastelee lasta, joka on sitten viime näkemän venynyt ainakin tuuman. Victoire oli kyllä yhtä hontelo kuin ennenkin. Hänen tummanvaalea tukkansa ulottui jo lonkkaluiden tienoille, ja vaikka hän olikin velvollisuudentuntoisesti vaihtanut koulukaapunsa arkivaatteisiin, hänen koko asunsa onnistui silti smaragdinsävyssään kiljumaan tupaylpeyttä.
George halasi ensin Frediä, joka tassutteli paikalle Victoiren jäljessä, koska oli joutunut pysähtymään keskelle laituria saadakseen sullottua Victor-rupikonnansa farkkujensa taskuun olemaan karkaamatta. Sitten George ojentui kättelemään Teddyä, joka raahasi kaikkien kolmen matka-arkkuja ja oli mitä ilmeisimmin päättänyt juhlistaa joululoman alkamista takatukalla ja aristokraattisella nenällä.
”No niin, kerätkäähän kamppeenne, niin lähdetään kotiin.”
”Ai kotiin vai?” Fredin ilme oli melkein pettynyt.
”No ei kotiin kotiin, vaan Kotikoloon kotiin”, George selvensi.
He sujahtivat tiiliseinän läpi jästilaiturille. Arthurilta lainattu auto oli parkissa heti oven edessä, ja parkkisakkoja välttääkseen George oli langettanut sen ylle hämäytysloitsun.
”Päheä auto!” totesi Teddy, jonka viehtymys vanhoihin ja romuisiin esineisiin uudenkarheiden sijaan oli tullut vuosien mittaan melko selväksi koko Weasleyn klaanille. Hän oli luopunut takatukastaan ja nenäkin oli jo miltei tavanomaisissa mitoissa. ”Voinko minä ajaa? Jos Bill-setä neuvoo reitin?”
Victoire katsoi Teddyä melkein ihailevasti, aivan kuin auton ajaminen olisi ollut merkki sellaisesta aikuisuuden tasosta, jolle hän ei olisi uskonut tämän yltävän vielä suunnilleen kahteen vuosikymmeneen. Bill ja George puolestaan katsoivat toisiaan. Bill nosti toista kulmakarvaansa: samapa tuo, jos pojan joulumieli näin yksinkertaisesti saataisiin nostettua kattoon.
”No mikä ettei.”
-
Awww nämä kaikki oli aivan ihanan suloisia! Ja nuo otsikoinnit on vaan niin täydellisiä, rakastan tuollaista otsikointitapaa :3
Ehdottomasti haluan seurata Kotikolon jouluun valmistautumisvilskettä aina jouluun asti, joten pakko oli tulla tänne kommenttia heittämään, ettei unohdu..
Molly ja Arthur on niin ihania yhdessä, juuri sellaisia millaisiksi heidät voikin kuvitella. Kotikolossa todellakin taitaa riittää vilinää ja vilskettä koko ajan.. Ja nuo Mollyn keittiöpuuhailut ja paidanneuloskelut on tosi mukavia yksityiskohtia, jotka tekee Mollysta juuri Mollyn, ihanan ja huolehtivaisen äidin ja mummon :>
Kiitos tästä ihanasta joulukalenterista, joka tulee nyt piristämään jokaista päivääni aina jouluun saakka! :-*
nyt iski muuten joku positiivisten adjektiivien ylikuormitus (pahoitteluni etenkin sanan ihana toistelusta, mielikuvitukseni on nyt jotenkin vajavainen) :D
-
Tämä on kyllä niin söpöä että! Oikein piti käydä hampaat pesemässä ennen kuin voi kommentoida. No ei nyt sentään, oikeasti tykkään tosi paljon siitä miten tässä on tällaista arkirealismia täynnä kaikkia söpöjä yksityiskohtia. Niin kuin nyt kirjainpaitaperinteen alku tai hihoihin tarttuvat neulepuikot, ja Roxanne joka aikoo räyhänhengeksi. Olet kyllä onnistunut muutamilla lauseilla herättämään eloon näitä hahmoja niin kuin nyt Roxanne ja Louis, joista ei tiedetä muuta kuin nimi.
Ja Andromeda! Weasleyn poppoo on huippu, mutta Andromedasta on jotenkin tullut yksi suosikkihahmojani, ja kivaa nähdä hänetkin täällä.
Ai niin, piti vielä sanoa että ihana idea sijoittaa tämä juuri vuoteen 2012 .
Kiitos tästä, terveellisempää kuin suklaakalenterit. :)
-
No nyt et oo kyllä kovin Sherlock rakas ystäväiseni :D voin paljastaa, että se tappoficci ei liity millään tavalla tähän fluffyn yliannostukseen, oon suunnittellut sitä tekstiä jo kohta kaksi vuotta. Ja mä kaivelen sen aina välillä esille ja nyt se vaan sattu tähän ajankohtaan.
HAH! Arvasin, että oli kyse Teddyn takatukasta! Voi kiesus, mistä sekin sai semmosen päähänsä *mollymaistamutinaa*
Oi ihanaa! Ooii, Georgen perheestäkin puhutaan ja Bill on päässyt myös mukaan, voi kylläpä sä nyt lellit meidät canonin kannattajat ihan piloille ^^ Voi hajotus, Roxanne on kyllä niin tullut isäänsä ja enonsa.
Eipä taida Teddyllä olla korttia? Victoire ja hänen teini-ihastuksensa aaaws.
Bill nosti toista kulmakarvaansa: samapa tuo, jos pojan joulumieli näin yksinkertaisesti saataisiin nostettua kattoon.
”No mikä ettei.”
Tämä jotenkin tiivistää koko ficin olemuksen ja Billin olemuksen myös. Tämä kruunasi koko tekstin, kiitos : ) Ja vaikka tämä on hyvin tavanomainen asia niin silti tämä nousi suosikkikohdakseni.
M
-
Oi, uusia lukijoita! <3
puhpallura: Tuo otsikointitapa on vaan niin ihana, tiedetään. Kiva kun tykkäät ja tervetuloa vain, vielä on yli puolet jäljellä!
Letizia: Jee, kiva kun kelpaa ja olen kyllä ollut hämmentynyt miten hauskaa on ollut kirjoittaa juuri noita hahmoja, joista ei tiedetä mitään!
Milgia my dear: No takatukka, mikäpä olisi parempi käytännön pila. Canonia luvassa lisää ;)
Luukku 11
jossa viskotaan nuoskalunta
Roxanne Weasley irvisti lievästi hammaskatoisella ilmeellään. Hänen pipontupsunsa tiputtivat lunta kaulalle, mutta hän ei ehtinyt huomata, koska oli liian kiireinen järjestäytyessään riviin ja napatessaan muka huomaamattomasti lapasentäydeltä lunta odottamaan aloitusmerkkiä.
Vastapäisessä rivissä irvistyksen ottivat vastaan Harry, Ginny, James, Al ja Teddy. He olivat rakentaneet bunkkeria koko aamun, mutta linnoitus ei ollut vielä yhtä taitava kuin se, jonka kasaamisen Roxanne oli aloittanut jo edellisenä iltana heti Fredin saavuttua. Veliparka ei ollut ehtinyt päivällispöytäänkään asti, kun pikkusisko oli raahannut hänet pihalle, ja myöhemmin illalla Roxanne oli sanellut paperille haasteen:
Kotikolon Suuri Lumisota
Huomenna Keskipäivällä (ensimmäinen ehdotus oli ollut ’kukonlaulun aikaan’, mutta Fred oli kieltäytynyt kirjoittamasta sitä, koska tiesi, ettei kukaan muu kuin Roxanne ja korkeintaan Al suostuisi heräämään niin aikaisin lumisotasille)
Pakko Osallistua!
Osallistumispakko ei ollut saanut läheskään jokaista jalkeille, mutta oli Roxanne joukkueeseensa kuitenkin kerryttänyt itsensä ja Fredin lisäksi vanhempansa sekä Billin ja Louisin. Viimeksi mainittu tosin näytti niin hupsulta pulleissa toppavaatteissaan ja pakkasen punertamine poskineen – vaikka oikeastaan keli oli suunnilleen nollassa, mikä muuten teki lumestakin mukavan nuoskaista – että oli aika epätodennäköistä, että kukaan olisi heittänyt häntä kohti yhtäkään lumipalloa.
Fred kurkisti linnoituksen reunan yli, ikään kuin tarkastaakseen vihollisten määrän ja laadun, vaikka oli kyllä heidät nähnyt jo moneen otteeseen. Hän oli käyttänyt viimeisen tunnin rakentamalla pinoa valmiiksi muotoilluista lumipalloista ja halusi jo kuumeisesti päästä puolustamaan linnakettaan.
”Joko lähtee?” Ginny huikkasi pihan yli.
”Lasken kolmeen!” Bill huusi takaisin, ja laski sitten kolmeen. Jos hän olisi yrittänyt laskea neljään, se tuskin olisi onnistunut, sillä tuon lausumattoman nelosen kohdalla Ginnyn tähtäämä lumipallo oli jo läsähtänyt keskellä hänen naamaansa.
Angelina keräsi sylillisen lunta. Hän otti katsekontaktin Georgeen, joka muotoili juuri sulavaliikkeistä ohjusta, ja nyökkäsi sivulle kohti vastapuolen linnaketta. George tulkitsi nyökkäyksen kutsuksi hyökkäykseen, mitä se olikin, ja niinpä hän viskasi muotoilemansa ei-kovin-pallomaisen pallon kierteellä kohti Teddyn niskaa ja väisti sitten itseään kohti satavaa lumipallokuuroa hyppäämällä niin korkealle, että pallot putosivat hänen syliinsä ja muuttuivat materiaaliksi, josta hän alkoi työstää vastahyökkäyksen aseita juostessaan karmivasti huutaen Angelinan vierellä kohti vastapäistä linnaketta. Angelina sai lunta silmäänsä, mutta jatkoi juoksemista toinen silmä auki. Koko toinen joukkue keskittyi tulittamaan hyökkääjiä ja asetti itsensä samalla alttiiksi Billin, Fredin ja Roxannen tarkk’ammunnalle. Roxanne tykitti palloja sellaisella apinan raivolla, että jopa salakavalasti kaukaa kiertäen hyökkäystä yrittänyt James joutui palaamaan nöyränä takaisin oman linnakkeensa turviin.
Jompikumpi joukkue olisi saattanut voittaakin, mutta sitten Teddy onnistui väistämään sivuttain nenäänsä kohden lentäneen lumipallon imeyttämällä koko nenän kärsämäisen lättänäksi, ja kyseisen pallon heittänyt Fred ei toipunut ollenkaan tämän aiheuttamasta naurukohtauksesta, mikä sai Roxannen äkäiseksi ja hyökkäämään Frediä vastaan. Loppujen lopuksi linnakkeissa ei ollut enää ketään, vaan jokainen (paitsi Louis, jonka Molly oli hakenut sisälle lämmittelemään jo aikaa sitten) kieri ja konttasi lumihangessa yrittäen ylettyä antamaan edes jollekin lumipesun. James tosin väitti myöhemmin käyneensä valloittamassa vastapuolen linnoituksen ja siksi voittaneensa koko sodan, mutta koska kukaan ei ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota, väite jäi täysin merkityksettömäksi.
Molly pudisteli päätään, kun lunta, vettä ja hikeä valuvat taistelijat rymysivät eteiseen. Mutta keittipä hän kuitenkin heille kaakaota.
”Meillä oli hirveän kivaa, mummo! Jos me mennään huomenna uudestaan, niin tuletko sinäkin mukaan? Tulethan?” Roxannen ääni oli vilpitön, mutta hänen sanomaansa oli vaikea ottaa vakavasti, kun hänen ylähuulensa oli kokonaan kermavaahtoviiksien peitossa.
Molly oli oikein tyytyväinen, kun hänen epämääräisen välttelevä vastauksensa – lumisota ei varsinaisesti ollut Mollyn juttu – hukkui siihen meluun, joka eteisessä syntyi Georgen ja Angelinan lumisodan loppuerien viimeisistä kiljahduksista. Heidän lumipesukamppailunsa oli jatkunut ainakin puoli tuntia pidempään kuin muiden ja päättyi sellaiseen määrään vaatteiden alle sulanutta lunta ja rohtuneita huulia, että oli varmasti oikein terveellistä, etteivät he päätyneet keittiöön kaakaomukien ääreen ennen kuin vasta tunteja myöhemmin, villakerrastoihin ja lampaantaljatöppösiin ja huopiin verhoutuneina, iho hehkuen tulikuuman vaahtokylvyn jäljiltä.
-
Ääääk kauhea määrä luukkuja rästissä...
8. luukku: Sokerietanat kuulostaa just sellaselta herkulta, mitä ranskalainen taikaväki popsii joulun välipäivinä. :D Liantorjuntaloitsut ja sitruunakeksitasapaino + Louis varmaan eniten veivät mun sydämen... Mukavaa, että Molly ja Fleur vaikuttavat olevan ainakin kohtalaisen hyvissä väleissä.
9. luukku: Awws luukullinen lisää Molly/Arthuria! Rakastan sitä, miten Molly ja Arthur rakastavat toisiaan. Tota, miten ne tuntevat toisensa niin hyvin ja tietävät, mitä toinen ajattelee ja vielä vuosien yhdessäelon jälkeen jaksavat joka päivä rakastua toisiinsa uudestaan ja osoittaa rakkauttaan tolleen mitä söpöimillä tavoilla, niinkuin toi Arthurin erikoismenettely Mollyn lahjapakettien kanssa tai aiemmin mainitut Mollyn vuosi toisensa jälkeen neulomat jumpperit. Ja paketointi on kivaa. :P
10. luukku: Vähän erilaisissa maisemissa tällä kertaa, mutta mikäs siinä. (Mun olis selkeästi pitänyt hakea yhteishaussa Tylypahkaan kun pääsevät sieltä jo nyt joululomalle. :D)
”Mitäs pikkuveikka?”
Billin sanat tuntuivat Georgesta suunnilleen siltä kuin tämä olisi läimäissyt toverillisesti olkapäälle, pörröttänyt tukkaa, halannut ja iskenyt silmää samanaikaisesti. Kyllä George itsekin jollain tasolla tiesi, että hänellä oli taipumus ylitulkita ihmisten käytöksestä huokuvien huolehtimispyrkimysten määrää. Bill kuitenkin oli hänen vanhin veljensä, ja siksi huolehtiminen Billin taholta ei yleensä saanut Georgea kaipaamaan yksinoloa niin paljon kuin jonkun muun sanat olisivat saattaneet.
”No, joulu tulossa. Sitä tavallista.”
George hymyili. Sitä tavallista joulua tosiaan: kiireitä puodissa, kukoistavat liiketoimet, kaunis ja hyräilevä Angelina aamuisin keittiössä lappamassa papuja paahtoleivän päälle. Matkustamista asemalle hakemaan junasta poikaa, jolla oli setänsä nimi; ja kotona tytär, jolla oli samaisen sedän silmät ja poskipäät ja taipumus kehittää järjettömiä jekkuja seitsenvuotiaan aivoissaan.
Vähän luvattoman pitkä lainaus, mutta... Tykkäsin tästä kohdasta jotenkin selittämättömästi tosi paljon, tässä oli taas sitä sellaista pientä katkeransuloisuutta ja jotain, mitä en vaan osaa vääntää sanoiksi saakka. Megaepäreilua, että Fred on poissa, mutta onneksi George ei ole ihan yksin.
Teddyn takatukka ja aristokraattinen nenä! :DD
11. luukku Roxanne hammaskatoisine suineen on suloinen ja muutenkin koko luukku oli jälleen täynnä hymyilyttäviä yksityiskohtia. Tupla-awws George/Angelinalle lopussa!
Kiitos taas! :)
-
Skotti: Kivaa että awwituttaa! Voi olla, että kouluvuosi on loppunut myöhemmin kuin luukun päivänä, mutta kun haluan kirjoittaa itse joulusta useampaan luukkuun, niin täytyy mennä vähän nopeammin sinne päin - muutenhan esim. joulupäivä jäisi kokonaan kirjoittamatta!
Luukku 12
jossa kiistellään kevyesti
Suukko otsalle. Suukko toiselle otsalle. Peiton leväyttäminen ilmaan niin, että se laskehti paikoilleen ja ulottui Rosea nenään saakka, ja sitten sama Hugon kanssa niin, että kasvot peittyivät kokonaan. Hugo kikatti ja ryttäsi peiton kainaloiden tienoille.
”Hyvää yötä”, Hermione kuiskasi ovelta. Saranat narahtivat, kun hän livahti käytävän puolelle. Ovessa roikkui se sama kyltti, jonka Hermione oli nähnyt julistavan oven takaa löytyvän huoneen Ronald Weasleyn omaisuudeksi käydessään Kotikolossa ensimmäistä kertaa. Huoneen sisustus oli kuitenkin muuttunut ainakin sen verran, että lattialle oli levitetty leveä patja Rosea ja Hugoa varten. Molly oli ollut huolissaan perheen mahtumisesta niin pieneen huoneeseen, kun Ronin vanha sänkykin oli niin naurettavan kapea, mutta Hermione oli tuhahtanut moiselle huolelle ja ilmoittanut, että Mollylla oli varmasti tärkeämpiäkin huolenaiheita. He mahtuivat Ronin vanhaan huoneeseen jouluksi aivan mainiosti.
Ron itse istui olohuoneessa, toisella muhkeista sohvista. Toista kansoittivat Harry ja Ginny. Ronilla ja Ginnyllä oli käynnissä kiista ilmeisesti jostakin jouluun liittyvästä lapsuusmuistosta, jonka kumpikin oli varma toisen muistavan väärin. Ikkunan edustalla leijui kynttilöitä, ja vaikka talo oli muuten hiljainen, kaikui gramofonista hiljaa jokin radion jouluisemmista kanavista.
Hermione kömpi Ronin viereen painavahkon virkatuista kukista koostuvan viltin alle ja työnsi kylmät sormensa lämpenemään Ronin selän ja sohvan selkämyksen väliin.
”Kulta, auts, sinun sormesi ovat ihan kylmät!”
”Huono ääreisverenkierto. Laitoin lapset nukkumaan.”
Ron kyllä tiesi Hermionen käyneen peittelemässä lapset, joten sinänsä huomio oli tarpeeton lausuttavaksi, mutta koska Ron oli heistä yleensä se, joka ehti huolehtia lapsista enemmän, tuntui Hermionesta mukavalta voida edes silloin tällöin mainita tehneensä jotakin hyödyllistä.
”Otatteko glögiä?” Harry nousi ja lähti keittiötä kohti. Hermione oli ainoa, joka vastasi, mutta palatessaan Harry toi joka tapauksessa neljä mukia, ja Ginny kiitti keskeyttämättä katsekontaktiaan Roniin, joka oli parhaillaan inttämässä, että Ginny oli jonakin jouluna varastanut ja avannut kaikki hänen lahjansa, jopa jumpperin, ja väittänyt niitä omikseen.
Hermione työnsi naamansa Ronin olkavartta vasten ja mumisi: ”En ollut paikalla, mutta eiköhän tuo ole jo vähän liioiteltu tarina?”
”Asetutko sinä nyt Ginnyn puolelle ja minua vastaan?” Ron kysyi muka tyrmistyneenä.
”Minä asetun aina järjen puolelle ja joskus siis pakostakin sinun höpsöyttäsi vastaan, rakas, vaikka sinänsä nuo liioitellut sankaritarinat minuun vetoavatkin”, ynähti Hermione, ”ja nyt, pidäpä minun glögimukiani, koska minä taidan nukahtaa enkä haluaisi millään läikyttää tälle hienolle viltille.”
”Juu, onhan tämä viltti aika kauhea, mutta ei viitsitä aiheuttaa äidille ylimääräistä pyykkiä”, virnisti Ron, mutta Hermione ei sitä kuullut. Hänen silmänsä olivat jo kiinni ja mielensä leijunut usvapilvillä sellaisille unten maille, joilla oleminen tuntuu erityisen turvalliselta silloin, kun vierellä joku valvoo ja pitää kättä ympärillä ja silittää päätä – ja rupattelee mukavia muiden tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa puolen yötä ja on valmis kantamaan sänkyyn sitten kun ilta on ohi ja kaikki muutkin menevät nukkumaan.
-
Luukku 11
Hauskalta kuulostaa noiden lumisota, minä vain en yhtään pidä siitä kun Albuksen nimi lyhennetään :DD mutta se ei ole sinun vikasi.
SÖpönen Louis, nyt kyllä siitä pallerosta niin tulee mun suosikkihahmo ^^ Hahah, nii perus, että ennen ku on laskettu loppuun on Ginny ehtiny jo pläsäyttää pallon naamaan.
Jompikumpi joukkue olisi saattanut voittaakin, mutta sitten Teddy onnistui väistämään sivuttain nenäänsä kohden lentäneen lumipallon imeyttämällä koko nenän kärsämäisen lättänäksi, ja kyseisen pallon heittänyt Fred ei toipunut ollenkaan tämän aiheuttamasta naurukohtauksesta, mikä sai Roxannen äkäiseksi ja hyökkäämään Frediä vastaan.
HAJOSIN :DDD Loistavaa taktikointia Teddyltä.
eidän lumipesukamppailunsa oli jatkunut ainakin puoli tuntia pidempään kuin muiden ja päättyi sellaiseen määrään vaatteiden alle sulanutta lunta ja rohtuneita huulia, että oli varmasti oikein terveellistä, etteivät he päätyneet keittiöön kaakaomukien ääreen ennen kuin vasta tunteja myöhemmin, villakerrastoihin ja lampaantaljatöppösiin ja huopiin verhoutuneina, iho hehkuen tulikuuman vaahtokylvyn jäljiltä
Puoli tekstiä taas lainattuna, mutta ei anneta asian häiritä. Mainio ja niin Mollymainen loppu, tykkään niin sun tyylistä kirjottaa näitä tälläisiä pitkiä pätkiä.. en osaa nyt nimetä tätä pätkää mutta tajuat varmaan mitä tarkoitan. Toivon ainakin.
12.luukku
Kiitos näkemiin, niin söpöä tämä peittely nyt, että jos en palelisi vähän niin sulaisin tuohon lattialle... Ja voi että tuo ihana yksityiskohta kun mainitsit Ronin kyltin ^^ Ja muutenkin hah, oli hauskaa seurata tätä tuttua ja turvallista porukkaa näin aikuisiällä ja silti niin tiiviisti yhdessä.
Hänen silmänsä olivat jo kiinni ja mielensä leijunut usvapilvillä sellaisille unten maille, joilla oleminen tuntuu erityisen turvalliselta silloin, kun vierellä joku valvoo ja pitää kättä ympärillä ja silittää päätä – ja rupattelee mukavia muiden tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa puolen yötä ja on valmis kantamaan sänkyyn sitten kun ilta on ohi ja kaikki muutkin menevät nukkumaan.
Sä nyt vakaasti aiot aiheuttaa mulle hampaisiin reikiä kun on näin söpöä tekstiä joka luukku täynnä :3 tämä oli mitä mainioin lopetus ja niin sanoinko jo kuinka pidän tästä sinun tavastasi kertoa asioita. On myös hauskaa, että nämä olivat juuri Hermionen ajatuksia.
Kiitos kiitoskiitos canon-joulukalenterista<3
M
-
Milgia: Tässä tämän päivän luukussa valitettavasti mennään vähän canonin ulkopuolelle :( Joo, ymmärrän mitä tarkoitat tuolla 'pätkällä'. Niitä on minusta kiva kirjoittaa, vähän kuin kokonainen tarina muutamassa sanassa!
Luukku 13
jossa harkitaan joka sana tarkkaan
Ullakon lattialaudat narisivat. Teddy Lupin raivasi tietään kohti ikkunalautaa, mutta kaatoi pimeydessä muutaman pahvilaatikon. Lattialle kieri joulupalloja ja epämääräinen kasa viirejä, jotka todennäköisimmin olivat jäänne jonkun Weasleyn lapsen häistä. Teddy toivoi, että alemmissa kerroksissa oleskelevat laittaisivat ullakon metelin jonkun pahan hengen tai vaikka kissan piikkiin. Tai pöllön. Hiirien. Samapa tuo, kunhan eivät tulisi kyselemään.
Joulukuusi työnsi oksansa melkein ullakon ikkunalle. Teddy oli tyytyväinen, koska se tarkoitti, että hänellä oli valoa kirjoittaa. Kuu toki paistoi sen minkä ehti, mutta olo oli jouluisempi, kun valoa oli punertavaakin. Ikkunalauta oli pölyinen, mutta Teddy ei huomannut sitä ennen kuin oli jo istuutunut ja nojannut koko selkänsä seinään, joka oli aivan yhtä pölyinen. Hän kirosi hiljaa: olisi kauhea vaiva puistella pölyt pois, ettei kukaan huomaisi hänen käyneen ullakolla.
Taskustaan Teddy kaivoi pergamentinpalan, sulkakynän ja pullollisen tummanpunaista mustetta. Sitten hän jäi tuijottamaan tyhjää pergamenttia ja kuunteli sydämensä kiihtyvää steppausta kylkiluita vasten. Entä jos hän kirjoittaisi jotain ihan typerää?
Ullakolla oli kylmä, ja istuttuaan puoli tuntia tyhjyyteen tuijottaen Teddy oli oikein tyytyväinen, että oli varustautunut villasukilla ja pipolla, vaikka se vielä portaikossa olikin tuntunut hölmöltä ajatukselta.
Pipo. Keltainen pipo, jonka alta purskahteli ruskeita kiharoita. Tylyahon kujilla kävellyt pipo, jolle puhumaan uskaltautuminen ei ollut Teddyltä luonnistunut vielä kermakaljankaan voimin. Käsin neulotun näköinen keltainen pipo, johon tupamerkki oli kursittu pienin, taitavin pistoin. Ja se hymy joka pipon käännähtäessä valaisi kujan ja sai Teddyn kasvot lehahtamaan aivan punaisiksi. Sellaisina hetkinä Teddy oli erityisen tyytyväinen, että pääsi epämiellyttävästä punoituksesta eroon melko helposti, yhtä pienellä vaivalla kuin saattoi muuttaa silmiensäkin väriä tai tukkansa pituutta sen mukaan, mikä ketäkin liehiteltävää miellytti. (Ihan kuin hän olisi halunnut liehitellä enempää kuin yhtä!)
Ei Teddyä huolettanut, mitä hänen kaverinsa sanoisivat, jos kuulisivat, että hän oli ihastunut – kamala sana! jotenkin ällömakea ja nolo – tyttöön, joka oli Puuskupuhissa. Häntä huoletti, mitä kukaan sanoisi, jos kuulisi, että hän ylipäätään oli ihastunut – iyh! – yhtään kehenkään.
Mutta siinä hän silti istui, Kotikolon ullakolla piilottelemassa ja miettimässä, millaisen joulutervehdyksen kirjoittaisi. Senkin hölmö! Kirjoita nyt jotakin niin pääset alas lämpimään ja ehkä hyvällä tuurilla voit pihistää glögiä, jos kukaan ei huomaa.
Teddy kastoi sulan musteeseen ja nosti sen pergamentin päälle lähinnä huomatakseen, että siitä putoili vallattomia tippoja, jotka levisivät läikiksi. Toista palaa ei kuitenkaan ollut, joten oli käytettävä läikikästä.
Hei Tanja, Teddy aloitti. Sitten hän kolautti takaraivoaan pari kertaa seinään, johon nojasi, koska tervehdys tuntui laimeammalta kuin se oli hänen päässään kuulostanut. Mutta hän oli sentään osannut kirjoittaa nimen oikein. Vielä kuukausi sitten hän ei olisi tullut ajatelleeksikaan, että sen oikeinkirjoitus saattaisi olla jotakin muuta kuin puhtaan englantilainen, mutta sitten - kuinka olikaan sattunut niin hyvä tuuri, että Teddy oli kulkenut ohi juuri, kun tyttö oli ollut kirjoittamassa nimeään käytävän seinällä roikkuneeseen listaan. Mistelinkasvatuskilpailun osallistujalistaan vieläpä! Teddy ei malttanut olla toivomatta, että jossakin vaiheessa joulukuuta Tanja olisi innostunut askartelemaan mistelistä itselleen huikean pääkoristeen, jonka varjolla häntä olisi voinut lähestyä. Niin ei ollut käynyt, mutta mistelisuudelman korvikkeena lähes yhtä hyvältä Teddyn kielellä maistui särähtävä sukunimi: Reichlander. Kas kun ei ’von’ vielä siinä välissä. Se kuulostaisi melkein liian aateliselta. Sopisi niihin kauniisti veistettyihin kasvonpiirteisiin. Teddy, sinä olet idiootti, kirjoita nyt JOTAIN.
Siinä vaiheessa, kun pilvet olivat valuneet peittämään kuun valon ja Teddyn kädet tärisivät kylmästä niin, että kirjoittaminen kävi vaikeaksi, hän kieritti korkin takaisin mustepullon päälle ja katsoi aikaan saamaansa viestiä.
Hei Tanja,
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Terveisin T.L.
Teddy vihelsi, ja harmaa pöllö ilmestyi ikkunan taakse. Harry oli antanut luvan käyttää pöllöään, sillä Teddyllä ei ollut omaa. Olipa vielä iskenyt silmää kummipojalleen, ja Teddystä oli tuntunut epämukavasti siltä, että Harry oli katsonut suoraan hänen lävitseen. Teddy sitoi viestin pöllön jalkaan ja lähetti sen matkaan. Nopeasti, ennen kuin epävarmuus ehtisi iskeä! Sitten hän narskautti jäisen ikkunan takaisin kiinni, hautasi kasvonsa kämmeniin vähäksi aikaa ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan.
Illemmalla Teddy onnistui kuin onnistuikin salakuljettamaan mukillisen glögiä makuuhuoneeseen, jossa hän nukkui yksin, sillä Charlie ei ollut vielä saapunut. Glögin jälkeinen olo oli lämpimämpi ja turvallisempi. Kun Teddy sulki silmät, hän saattoi melkein kuvitella, että Tanja hymyilisi hänen joulutoivotusviestilleen sitä kauhean kaunista hymyään.
-
Uuu, tämä alkaa sangen kiintoisasti, salaperäisesti ja no hauskasti.
Pipo. Keltainen pipo, jonka alta purskahteli ruskeita kiharoita. Tylyahon kujilla kävellyt pipo, jolle puhumaan uskaltautuminen ei ollut Teddyltä luonnistunut vielä kermakaljankaan voimin.
Söpöä :3
Nyt hämennyin. Tulee aika randomolo kun luet vaan onnellisena ficciä ja sitten tulee "Hei Tanja". Ehkä söpöintä koskaan tämä mistelinoksapääkoriste ^^ hauska idea, voisi joskus kokeilla jos vaikka heltiäisi pusuja...
Teddy vihelsi, ja harmaa pöllö ilmestyi ikkunan taakse. Harry oli antanut luvan käyttää pöllöään, sillä Teddyllä ei ollut omaa. Olipa vielä iskenyt silmää kummipojalleen, ja Teddystä oli tuntunut epämukavasti siltä, että Harry oli katsonut suoraan hänen lävitseen.
Tuttua puuhaa Harrylle ;) ja kummisedät on hyviä tässä hommassa ainakin mun mielestä.
Illemmalla Teddy onnistui kuin onnistuikin salakuljettamaan mukillisen glögiä makuuhuoneeseen, jossa hän nukkui yksin, sillä Charlie ei ollut vielä saapunut. Glögin jälkeinen olo oli lämpimämpi ja turvallisempi. Kun Teddy sulki silmät, hän saattoi melkein kuvitella, että Tanja hymyilisi hänen joulutoivotusviestilleen sitä kauhean kaunista hymyään.
Mitä tähän sanomaan.
M
-
Tunnen valtavaa häpeän sekaista syyllisyyttä siitä, etten ole saanut kommentoitua tätä neljännen luukun jälkeen. Toisaalta olen aina ollut huono kommentoimaan moniosaisia ficcejä, mulla kun on aina sanottavaa vasta kun kaikki on ohi, eikä koskaan asioiden keskellä.
Puolustan itseäni sen verran, että olen ollut mahdottoman koukussa erääseen pitkään ja englanninkieliseen ficciin, jonka olen nyt saanut päätökseen. En lupaa, että saan kommentoitua jokaiseen, tai edes joka toiseen luukkuusi tästä eteenpäin, mutta nyt ainakin saat kommentin koska olet sen ansainnut!
Kaikkiin en pysty tarttumaan, kun näitä on kerääntynyt, mutta poimitaan vähän suosikkeja!
6. luukku
Usein sitä tulee melkein unohtaneeksi, miten iso osa Andromedan täytyy olla sekä Weasleyden, että Potterien elämää. Ihanaa, että sie otit oikeudeksesi muistuttaa siitä.
Onhan kuitenkin itsestään selvää, että yhteiset menetykset ja Teddy on yhdistäneet kaikki perheet.
He molemmat tiesivät, ettei Molly oikeasti voisi olla vihainen ystävälleen, ei vaikka Andromeda olisi pudottanut kaapillisen pikkelssiä Mollyn varpaille, mutta toisaalta pitkäaikainen ystävyys antoi myös tiettyjä etuoikeuksia, joista yksi oli ehdottomasti mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä toista kohtaan, etenkin mikäli siitä oli hyötyä läsnä olevien lasten tapakasvatuksessa.
Indeed :)
7. luukku
Ja sen pumpulijalat! Ihanaa että jollain on joskus ihan vaan flunssa myös ficeissä.
Molly inkivääritahtoineen lämmitti. Mullekin kelpaisi sellainen, koska hitaasti hiipivä flunssa alkaa jo melkein vaivata.
8. luukku
Voi ei miten pakahduin Louisin pisamille. Ajatus pienestä valkeatukkaisesta pojasta pisamilla on vain jotenkin vallan mainio. Ja vielä hipeltämässä lettejä viltin hapsuihin. Siinä vain oli sitä jotain silloin kun oli itsekin pieni. Viltin hapsuissa.
Ja ihana:
”Voidaanko laittaa niihin vähän pippuria, grand-mère? Se korostaa makua. Äiti tykkäisi.”
9. luukku
En voinut olla naurahtamatta onnellisesti kohdassa, jossa kerrottiin Arthurin ajavan romuautollaan jästikauppaan ostamaan lahjapaperia Mollyn lahjoja varten.
Mietityttämään tosin jäi, miksei Arthur saa öisin nukutuksi.
10. luukku
”Se kaheli tyttö tuli portaat alas pää edellä kaidetta myöten. Etuhammas irtosi. Sanoi treenaavansa, aikoo isona ruveta räyhänhengeksi.”
”Isänsä jalanjäljissä”, hörähti Bill ja sai Georgen kyynärpään kylkeensä.
Rakastin tätä hetkeä Billin ja Georgen välillä. Edelleen sattuu aina lukea Georgesta, koska Fred, mutta tää veljellisyys ja molempien lapset ja kaikki jotenkin teki hetkestä täydellisen.
Ja Teddyn takatukka ja aristokraattinen nenä! Voi luoja.
11. luukku
Ei miten oon rakastunut tohon miten kuvailet Louisia! Enkä mie edes tykkää lapsista!
Ihana lumisota ja ihana perhe. Kaikissa luukuissa on ollut jotain ihanaa enkä varmaan ole jättänyt sitä mainitsematta.
Lumisota jossa on osallistumispakko kuulostaa kyllä niin lapsuudelta.
Ja Georgen ja Angelinan lumikylvyt, oi.
12. luukku
Odotinkin koska saadaan Hermionea, Ronia ja niiden lapsia kehiin! Olen alkanut jopa pitää Ron/Hermionesta! Hullua mutta totta. Tietenkin canon on lopulta ainoa oikea, mutta multa meni kyllä kauan ymmärtää tän parin todellinen mielenkiintoisuus ja maukkaus. Menee taas ihan höpinäksi enkä osaa poimia mitään järkevää mistään, mutta kyllähän sä tiedät jo, miten tykkään sun kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista, kun olen sitä jokaisessa kommentoimassani ficissa kailottanut.
13. luukku
Teddy kuvataan vähän liian usein sellaisena täydellisen itsevarmana ihmisenä, mutta tämä sinun Teddysi oli sanalla sanoen sympaattinen. Minä en ainakaan pistänyt lainkaan pahakseni, vaikka tässä ei mentykään ihan canonin mukaan. 3. generation canon on kuitenkin aika paljon joustavampi käsite kuin aiempi. Eihän se, että Victoire ja Teddy epilogissa ovat yhdessä välttämättä tarkoita että ne olisivat olleet ihastuneita aina tai menisivät lopulta naimisiin.
Teddy ei malttanut olla toivomatta, että jossakin vaiheessa joulukuuta Tanja olisi innostunut askartelemaan mistelistä itselleen huikean pääkoristeen, jonka varjolla häntä olisi voinut lähestyä
Voi että miten suloinen kohta! Ensimmäinen ajatus oli sellainen hassu hattuhärveli, josta roikkuu naaman edessä mistelinoksa, mutta se tuskin oli ihan se mitä haettiin :D
Harry on varmasti hyvä kummisetä, ainakin pöllönlainaamisesta ja silmäniskusta päätellen!
Ja hei, en kestä miten tuollaisen hirveän pohdinnan jälkeen Teddy päätyi kirjoittamaan noin lyhyen viestin ja vielä allekirjoittamaan sen nimikirjaimin. Kuulostaa niin lapsuudelta ja varhaisnuoruudelta. Jokainen sana tosiaan oli tarkkaan harkittu.
Noniin, siinä se nyt sitten oli.
Sanoin, etten kaikkia kommentoisi ja niinpä sitten melkein kuitenkin kommentoin. Ainakin jotain pientä. Kun kerran makuun pääsi, niin ei voinut lopettaa. Kaikissa näissä luukuissahan on jotain maukasta ja kommentoimisen arvoista.
Yritän ryhdistäytyä tässä kommentointipuolessa loppua kohden. Toivotaan että onnistun edes jotenkin! :)
-
Milgia: Sori, en malttanut olla tekemättä noin. Toivottavasti en pilannut koko joulukalenteria mauttomuudellani :D
nauha: Oi miten ihana kommentti! Anteeksi, en ehdi vastata siihen sen ansaitsemalla volyymillä, koska olen jo vähän myöhässä treeneistä ja haluan julkaista tämän päivän luukun tämän päivän puolella. Mutta siis tykkään että olet tykännyt luukuista ja olen kovin otettu siitä myös :)
Luukku 14
jossa korpinsulilla on hämmentävää asiaa
Pitkä valkoinen tukka valui uuninkarmin yli. Luna Lovekiva oli kivunnut leivinuunin ja katon väliin ja käpertynyt sinne suunnilleen välittömästi saapumisensa jälkeen. Se oli hänellä tapana. Uunin päällä kuulemma ajatukset kulkivat nopeammin. Ja toisaalta mahtoi hänellä olla kylmäkin, kun hän oli kävellyt koko matkan Lovekivojen talolta. Siihen uunin lämpö auttaisi mainiosti.
Ginny tarjosi Lunalle glögiä, mutta tämä pudisti päätään.
”No, mitä kuuluu?”
Yhteydenpito oli välillä hieman harvassa, sillä pöllöt eivät olleet kovin iloisia joutuessaan lentämään Lunan tällä hetkellä asuttamalle mökille saakka, se kun sattui sijaitsemaan tarkemmin määrittelemättömässä osassa Irlannin maaseutua. Lunalla oli ilmeisesti työpaikka jonkin pikkukylän leipomossa, tai antikvariaatissa; mikä nyt olikaan viimeisin, Ginny ei muistanut.
”Kesytin yhden suden. Tein kellarin täyteen nokkoshilloa.”
”Suden?” Ginny nosti jalat pöydälle, yritti nyhryttää tyynyt mukavammin selkänsä ja niskansa taakse ja kuunteli lähinnä puolella korvalla.
”Joo, ihan tavallisen. Se tykkää jahdata minun suojeliustani. Rolf sanoi, että susien kesyttäminen ei ole temppu eikä mikään, eikä se sitten ollutkaan.”
”Uu, kukas tämä Rolf on?”
Luna ei ymmärtänyt vihjailua Ginnyn äänensävyssä, vaan vastasi lähes lakoniseen tapaansa.
”Irlannin laajalevikkisimmän taikaolentolehden päätoimittaja. Olen lähetellyt artikkeleita satunnaisesti. Mitä nyt on tullut kirjoiteltua vuosien mittaan varastoon. Ja sitten pari tilauksestakin, kun Rolf tykkäsi niistä ensimmäisistä.”
”Olet siis löytänyt Irlannista muutakin kuin jästiseuraa?”
”Juu.”
Ginny mietti hetken, hörppäsi hieman glögiä ja kurtisti sitten otsaansa ennen kuin tuli siihen tulokseen, että seuraava kysymys oli paikallaan.
”Pitäisikö minun sitten tietää tämä Rolf koulusta? Vai onko se joku harmaahapsinen setä?”
”Valmistui ilmeisesti juuri ennen kuin me mentiin ekaluokalle.”
”Tupa?”
”Puuskupuh.” Luna hymyili.
Ginnyäkin hymyilytti, kun hän ajatteli, kuinka Luna oli ehtinyt tutustua Rolfiin niin hyvin ja onnistunut silti olemaan tajuamatta, että meneillä saattoi olla jotakin muutakin kuin ammatillista kiinnostusta, jopa hänen itsensä puolelta. Mielikuva Lunasta istumassa dublinilaisessa pubissa olemassa ymmärtämättä Rolfin hienovaraisia vihjauksia tuntui niin aidolta, että Luna olisi yhtä hyvin voinut kuvailla tilanteen itse, mikäli olisi jo saavuttanut ymmärryksen vaiheen ja tullut tietoiseksi aiemmista havainnointiongelmistaan, jotka siis tällä hetkellä olivat varsin nykyisiä. Jostain syystä, Ginny ei tiennyt miksi, tässä mielikuvassa Rolfilla oli tuuhea parta.
Lily juoksi ovesta sisään ja hyppäsi Ginnyn syliin sellaisella voimalla, että glögiä läikkyi.
”Äiti, saanko minä kanelikeksin?”
”No ota. Kunhan laitat ensi kerralla samanpariset villasukat!”
Luna kierähti vatsalleen ja katseli pörröttyneen otsatukkansa alta, kuinka Ginny rupatteli tyttärensä kanssa. Tuntui hassulta ajatella, että Ginny oli ehtinyt hankkia kolme lasta, noin vain tehtailla kuin se olisi maailman yksinkertaisin asia. Olikohan se?
”Ginny? Millaista on olla äiti?”
Lily oli äänestä päätellen jo portaissa kekseineen päivineen.
”Kuinka niin?”
”No kun minun korpinsulkani väittivät, että minä olisin ensi jouluna. Äiti.”
Koko ajatus oli Lunasta täysin absurdi. Toisaalta korpinsulat olivat yleensä oikeassa. Mutta ei kai vuodessa ehtisi hankkia kuin parhaimmillaankin yhden lapsen, ja korpinsulat olivat ärsyttävän hanakasti ennustaneet kahta. Jos ne olivat väärässä lukumäärän suhteen, niin mikseivät ajankohdankin. Silti koko homma nakersi ikävästi takaraivossa.
”Älä huoli, se on mukavaa”, sanoi Ginny, joka ei vähäisimmissäkään määrin uskonut korpinsulkaennustuksiin ja halusi mieluusti vaihtaa puheenaihetta. ”Mitäs Xenofiliukselle kuuluu?”
-
Ei, se ei ollut yhtään mautonta, yllätyin vaan suuresti :D kun se oli jotakin sellaista mitä en osannut odottaa. Ja sitä paitsi kukapa nyt ei haluaisi olla Teddyn ihastuksen kohde.
Tämä alku oli vähän wtf kunnes tajusin olevan kyse Lunasta. Kiintoisaa minkälaisen persoonan oletkaan Lunasta luonut.
. Lunalla oli ilmeisesti työpaikka jonkin pikkukylän leipomossa, tai antikvariaatissa; mikä nyt olikaan viimeisin, Ginny ei muistanut.
Kaikkea sitä, aika kiintoisa tämä Lunan elämäntapa, en nyt muuta sanaa keksi tähän. Hauskaa myös, kuinka Luna kertoo Rolfista. Luulin jo että olet unohtanut koko miehen.
Jostain syystä, Ginny ei tiennyt miksi, tässä mielikuvassa Rolfilla oli tuuhea parta.
Uuu, Rolf on vanhempi (herras?)mies, tämäpä menee kiinnostavaksi ;) no ei kauheasti vanhempi mutta jonkin verran kuitenkin.
Lily juoksi ovesta sisään ja hyppäsi Ginnyn syliin sellaisella voimalla, että glögiä läikkyi.
BAZINGA! tuli mieleeni tästä ;D EIKÄ! Mikä kysymys Lunalta, oikein mainio siis mutta en osannut odottaa sitä en etenkään Lunalta vaikka tiedänkin, että hänkin saa lapsia joskus.
Hauska luukku oli tämä, hieman erilainen, niin lunamainen, että oli oikein hyvää vaihtelua vaikka pidänkin kovin kaikesta muusta ja Kotikolosta!
M
-
Milgia: Laskin sen varaan että haluaisit ;)
Mä ajattelin, että olisi hauskaa, että edes joku noista Harryn ikäpolven tyypeistä tapaisi puolisonsa vasta kolmekymppisenä, enkä sitten voinut vastustaa ajatusta siitä, että voisi kuvata tilanteen, jossa Luna ja Rolf ovat jo tutustuneet mutta eivät vielä yhdessä, kun kerran kaikki tiedämme, miten lopulta käy (ja korpinsulatkin taitavat olla oikeassa, koska Lorcan ja Lysander <3).
A/N: Haluun tollasia lapsia. Etenki Rosen.
Luukku 15
jossa etsitään tarmokkaasti
Neljä huopatöppösiin peittynyttä jalkaa hiiviskeli ympäri Kotikoloa. Jalkojen omistajat käyttäytyivät kuin parhaatkin salaiset agentit ja yrittivät olla salamyhkäisiä, vaikka tosiasiassa kukaan heidän kohtaamistaan aikuisista ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota: ei Arthur, joka istui sohvalla lukemassa Päivän Profeettaa, eivät Ron ja Hermione, jotka olivat vallanneet yhden käytävän valaakseen kynttilöitä, eikä liioin edes Molly, joka oli niin keskittynyt tryffeleiden muotoiluun, ettei olisi huomannut vaikka Roxanne ja Rose olisivat tehneet jotain hälyttävämpääkin kuin vain availleet kaappeja.
”Oletko sinä ihan varma että ne on täällä jossain?” Rose kuiskasi, kun he pääsivät kuuloetäisyyden ulkopuolelle kolmannen kerroksen portaikkoon. He olivat käyneet huoneita läpi koko aamupäivän ja löytäneet tähän mennessä seuraavaa: hiirenpesän eteisen kenkähyllyn takaa (hylättyyn kenkään muuttanut hiiri oli vain hymyillyt heille), pölyisiä huispausjoukkueen viirejä Ronin sängyn alla lepäävästä lupaavalta näyttäneestä valkoisesta pahvilaatikosta, sekä kasan Ginnyn nuoruusaikaisia päiväkirjoja, joiden kohdalla oli onnellinen sattuma, ettei Roxanne vielä osannut lukea riittävän hyvin saadakseen selvää Ginnyn suttuisesta käsialasta, kun taas Rose puolestaan kauhistui ajatuksestakin, että jonkun päiväkirja häpäistäisiin lukemalla sitä salaa.
”Totta kai ne on täällä jossain, missä muuallakaan ne olisi!”
Rosella oli itse asiassa pieni epäilys, että heidän joululahjansa saattaisivat hyvinkin olla piilotettuina jonkin taialla suljetun oven taakse. Ei hän kuitenkaan oikeastaan huomautuksistaan huolimatta olisi halunnut pilata hauskaa leikkiä. Jos Roxanne oli noin iloinen siksi, että sai kuvitella vielä jossain vaiheessa löytävänsä kasan paketteja, joista osan päältä voisi sitten tunnistaa oman nimensä, ei Rose halunnut sitä riemua pilata. Olihan sentään hauskaa kuvitella, että pääsisi tunnustelemaan ja ravistelemaan omia lahjojaan hieman etukäteen. Ihan vain kuvitella.
”Nostetaan yhtä aikaa”, Roxanne komensi. He olivat Mollyn ja Arthurin makuuhuoneessa ja Roxannen mielestä nurkassa lepäävä arkku oli äärimmäisen epäilyttävä. Mutta vaikka hän laski kolmeen kuinka monta kertaa ja vaikka he joka kerralla nostivat kantta pienten käsivarsiensa ja pulleiden kämmeniensä koko voimalla, arkku ei avautunut.
”Rox?”
”Mhm?”
”Siinä on lukko. Niin että se on varmaan lukittu.”
”Voi hitto!”
”Rox!”
Roxanne vain virnisti Rosen järkyttyneelle ilmeelle. Sitten hän tarttui tämän käteen.
”Tule, etsitään ullakolta!”
Rose oli sanomaisillaan, ettei ullakolle saanut mennä, mutta Roxanne keskeytti härnäten:
”Mistäs tiedät, onko sinulle yhtään pakettia, jos ei löydetä niitä!”
Kuva kimmeltäväkantisesta Katsaus yksisarvisten historiaan –niteestä nousi elävänä Rosen verkkokalvoille. Sitä hän oli toivonut, ja tuntui pahalta ajatella, ettei saisi yhtäkään lahjaa. Niinpä hän seurasi Roxannea ullakolle. Lahjoja ei löytynyt, mutta Rosen mielenrauhan turvaamiseksi riitti, ettei käynyt niin kamalalla tavalla, että olisi löytynyt lahjapino, jossa olisi ollut kaikille muille osoitettuja paketteja. Oikeastaan hän oli salaa tyytyväinen. Perusteellisen etsintäretken lopputulos nimittäin todisti, että hän oli ollut oikeassa lahjojen taialla piilottamisen suhteen, ja oikeassa olemisen tunteessa oli Roselle joululahjaa jo melkein, muttei ihan, riittävästi.
-
Ikävää kun alkukappaleesi oli kokonaan niin hyvä ja niin pitkä niin sitä on hankala lainata tähän kokonaan :D
sekä kasan Ginnyn nuoruusaikaisia päiväkirjoja, joiden kohdalla oli onnellinen sattuma, ettei Roxanne vielä osannut lukea riittävän hyvin saadakseen selvää Ginnyn suttuisesta käsialasta, kun taas Rose puolestaan kauhistui ajatuksestakin, että jonkun päiväkirja häpäistäisiin lukemalla sitä salaa.
Mutta tämä oli pakko lainata, kohta tässä on koko ficci mutta tämä oli niin mainio :D
Kuva kimmeltäväkantisesta Katsaus yksisarvisten historiaan –niteestä nousi elävänä Rosen verkkokalvoille. Sitä hän oli toivonut, ja tuntui pahalta ajatella, ettei saisi yhtäkään lahjaa.
Voin vaan kuvitella sen kannen XD ja että en itse haluaisi sellaista ällöttävää tyttöjuttua.
Perusteellisen etsintäretken lopputulos nimittäin todisti, että hän oli ollut oikeassa lahjojen taialla piilottamisen suhteen, ja oikeassa olemisen tunteessa oli Roselle joululahjaa jo melkein, muttei ihan, riittävästi.
No tässä nyt on jo melkein koko tämä ficci :D mutta ah, joku on perinyt äidiltään hieman ominaisuuksia ja luulen, että Ron ei pidä tästä yhtään...
Tämä oli hauska ja oli kivaa kun keskityttiin oikeasti pelkkiin lapsiin niin, että ne puuhasivat keskenään eikä jonkun meille jo tutun aikuisen kanssa. Kiitos!
M
-
Milgia: Mitä ällöttävää tyttöjuttua, uskottava tietoteoshan tuo on! :D Tykkäsin kirjoittaa Rosea kun siitä tuli hermionemainen ihan itsestään. Toivottavasti tykkäät tämän päivän luukusta, vaikka siinä on aikuisia ja lapsia yhtä aikaa... Hehe.
Luukku 16
jossa ollaan reppuselässä ja puhutaan lohikäärmeistä
Charlie Weasley kieltäytyi mainitsemasta äitinsä kuullen, millä keinoin hän oli matkustanut Atlantin yli, sillä hän oli melko vakuuttunut, että kulkutapa olisi ollut Mollyn mielestä aivan liian riskialtis. Sen sijaan hän tönäisi sormenpäällään ovensuussa roikkuvaa tuulikelloa niin, että se alkoi soittaa erästäkin joulusävelmää, ja huikkasi sitten myöntävän vastauksen Mollyn ääneen, joka hellan äärestä kuului kysyvän, kelpaisiko kanakeitto pitkästä matkasta toipumiseen.
Charlie käveli portaisiin, joiden lukumäärän hänen jalkansa muistivat täydellisen varmasti, ja etsiytyi vanhaan huoneeseensa, jossa Teddy Lupin istui hetekalla lukemassa jotakin, mikä oli lattialle sulavista lumihiutaleista päätellen juuri saapunut pöllöpostilla ikkunaan ja mikä oli mitä ilmeisimmin syy hänen leveään hymyynsä.
”Morjens, kämppis”, Charlie tervehti, ja Teddy kohotti katseensa.
”Moikka! Mitäs Argentiinaan?”
Charlie heitti putkikassinsa lattialle ja rysähti itse punkalle rötväämään kädet ristittyinä niskan taakse.
”Mitäs sinne. Tasankolohikäärmeet on yhtä äkäisiä kuin ennenkin”, Charlie sanoi ja kohotti nilkkaansa niin, että lahje valui ja paljasti jäntevän, karvaisen säären alaosaa halkovan palovammaviirun.
”Oho, aika kipeän näköinen!”
”Njäh, mitäs noista. Hienoja elukoitahan ne on, kun hommaan pääsee sisälle. Ja onhan siellä nyt hitosti paljon kivemmat sääolosuhteet kuin Englannissa. Joka ilta voi uida merivedessä, joka on lämpimämpää kuin täällä suihkun hanasta tulee vartin odottelun jälkeen. Että sinne vaan uraa tekemään, jos koulun jälkeen on tylsää. Väännät itsestäsi kunnon viikingin näköisen niin kaikki latinonaiset jonottaa sun luo kuule”, hymyili Charlie, joka oli melko vakuuttunut, että pieni provosointi voisi savustaa Teddystä ulos uutisia, jotka saattaisivat liittyä hänen nyrkkiinsä puristamaan kirjekuoreen.
Teddy vain hymähti.
Raolleen jääneestä ovesta kurkisti pieni punainen pää, jota seurasi pyjaman hihaan verhoutunut käsi.
”Charlie-setä?”
”No kukas se siellä! Ettei olisi meikäläisen lempparikummipoika!”
Hugo käveli sisään ja istahti Charlien sängylle suunnilleen tämän mahan kohdille. Hän nosti jalkansakin peiton päälle ja halasi niitä niin, että hänen nenänsä painui polviin. Charlie kohottautui kyynärpäidensä varaan nähdäkseen paremmin.
”Oletpas sinä kasvanut! Montako vuotta?” Hugo nosti neljä sormea. ”Ei näin vanhana enää pysy perässä kun te kasvatte niin nopeasti”, Charlie totesi ja tökkäsi Hugoa kylkeen niin, että tämä alkoi kikattaa.
”Toitko sinä minulle joululahjan?”
”No mutta eihän nyt sellaista kerrota etukäteen!”
Hugo hypähti lattialle ja kierähti räsymatolla lähemmäs Charlien kassia, jonka sisällä mahdollisesti odottava joululahja kuumotti niin, että hyvä kun hän pystyi pitämään näppinsä erossa.
”Tsot, eipäs mennä kaivelemaan!”
Charlie nousi, niksautti selkänsä ja ojensi sitten kätensä Hugolle.
”Hyppääs reppuselkään, niin mennään katsomaan, onko äiskä laittanut sitä keittoa, mitä lupasi!”
Niin Hugo unohti lahja-ajatuksen ja päätyi keittokulhollisen ääreen, vaikka oli juuri vähän aikaa sitten syönyt iltapalan ja vaikka hänet oli itse asiassa jo peitelty nukkumaankin, ennen kuin Charlien saapuminen oli pistänyt suunnitelmat uusiksi. Kanakeittoviikset ylähuulellaan hän hymyili sedälleen pöydän yli.
”Toitko sinä minulle oikean lohikäärmeen, Charlie-setä?”
-
No ällöttävä tyttöjuttu se on...
Oot tehny Charliesta aivan ihanan! Oikein mukavaisa ja semmoinen, no semmoinen kenet haluaisin oman poikani kummisedäksi.
”Oletpas sinä kasvanut! Montako vuotta?” Hugo nosti neljä sormea. ”Ei näin vanhana enää pysy perässä kun te kasvatte niin nopeasti”, Charlie totesi ja tökkäsi Hugoa kylkeen niin, että tämä alkoi kikattaa.
Oi tykkään kuinka Charlie tulee lapsien kanssa toimeen :)
Kanakeittoviikset ylähuulellaan hän hymyili sedälleen pöydän yli.
”Toitko sinä minulle oikean lohikäärmeen, Charlie-setä?”
Niin mainio, hyvä tuuleni vain parani tästä ja se on oikein hyvä saavutus koska tätä ennen jo olin varsin hyväntuulinen ^^ kiitos taas hauskasta luukusta ja siitä, että nyt Charlie on saanut minun päässäni syvennystä hahmoonsa.
M
-
Milgia: Mäkin tykkään Charliesta. Se on hurjan sympaattinen <3
Luukku 17
jossa misteli tuo muistoja
Arthurin ullakolta leijuttamat joulukoristelaatikot olivat niin pölyisiä, että he Mollyn kanssa yskivät molemmat niitä availlessaan. He yrittivät kuitenkin yskiä hiljaa, sillä oli hyvin varhainen jouluaattoaamu ja koko muu perhe nukkui vielä.
”Tähti kuusen latvaan”, Molly ojensi. Arthur tarttui tähteen ja kurkotti kuuliaisesti kiinnittämään sitä kuuseen, muttei aivan ylettynyt ja joutui turvautumaan taikasauvaansa.
”Paperikelloja”, totesi Molly tomerasti seuraavan laatikon sisällöstä. He leyhäyttelivät kiinni taitellut paperikellot avonaisiksi, yhden kerrallaan. Ne napsahtelivat ja hulmahtelivat, ja kun Molly heilautti sauvaansa, ne kohosivat ilmaan ja seurasivat hänen ohjeitaan kiinnittyen lopulta roikkumaan katonrajaan ympäri taloa.
”Laitetaanko sitten nämä kynttilät kuuseen?” kysyi Arthur.
Molly katsasti kriittisellä silmällään kasan valkoisia, osin poltettuja kynttilöitä ja tuli siihen tulokseen, että ne olivat vallan kelvollisia. Hän nyökkäsi. He ripottelivat kynttilöitä oksille niin runsaasti, että oli pieni ihme, että kuusi ylipäätään erottui niiden alta. Taian kevyellä avustuksella hennoimmatkin oksat jaksoivat kantaa kynttilän painon.
”Hyvä?”
”Katsotaan”, sanoi Molly ja leimautti tulitaian, joka sytytti jok’ikisen kynttilän liekin.
”Juu, todella hyvä.”
He seisoivat ääneti tuijottamassa huumaavan kaunista kuusta. Molly nojasi päänsä Arthurin olkapäähän, tai jos nyt ei aivan sinne asti yltänyt, niin olkavarteen kuitenkin.
”Olikos siellä laatikoissa vielä jotakin?” Molly havahtui, kun jostakin ylemmästä kerroksesta kuului rasahdus.
Arthur nosteli tyhjiä laatikoita pinoon yhden toisensa jälkeen, kunnes sitten viimeisestä nappasi jotakin vihreää.
”Muistatkos tämän?”
Molly hymyili leveästi. Totta kai hän muisti, kirkkaammin kuin eilisen. Arthur roikotti kädessään mistelinoksaa, jonka alla he olivat vaihtaneet ensisuudelmansa rohkelikkojen oleskeluhuoneen hämärässä. Kun Molly oli kipittänyt nukkumaan – ei hän toki unta ollut saanut moneen tuntiin – Arthur oli taittanut oksan taskuunsa ja vetänyt sen esiin sitten seuraavana jouluna saaden Mollyn miltei kyyneliin.
”Tulepas tänne, vaimoseni”, sanoi Arthur, kahmaisi Mollyn luokseen ja kohotti mistelin tämän otsalle. Molly nousi varpailleen ylettyäkseen paremmin.
-
Tästä minä pidän! canonparitus ja joulukuusenkoristelu on aivan ihana yhtälö ^^
Oi kun sinä vaan kuvailet niin elävästi tuotakin kun he laittavat koristeita ja kun kellot avautuvat ja kaikkea ...
He ripottelivat kynttilöitä oksille niin runsaasti, että oli pieni ihme, että kuusi ylipäätään erottui niiden alta. Taian kevyellä avustuksella hennoimmatkin oksat jaksoivat kantaa kynttilän painon.
Ihana kuusi, minäkin tahdon tuollaisen joka on aivan täynnä kynttilöitä. Sieluni silmin nyt näen tämän kuusen ja olen yhtä vihreä kuin kuusi. Tämän pätkän tunnelma on muutenkin niin ihana ja semmoinen, missä rauhoitutaan muiden joulukiireiden keskellä koristelemaan kuusta yhdessä.
He seisoivat ääneti tuijottamassa huumaavan kaunista kuusta. Molly nojasi päänsä Arthurin olkapäähän, tai jos nyt ei aivan sinne asti yltänyt, niin olkavarteen kuitenkin.
Aawww.
”Tulepas tänne, vaimoseni”, sanoi Arthur, kahmaisi Mollyn luokseen ja kohotti mistelin tämän otsalle. Molly nousi varpailleen ylettyäkseen paremmin.
lfgjkgjgkjfgkjih ♥ tykkääntykkääntykkään tästä ihanasta ja söpöstä arkihöpsöttelyromantiikasta. Miten ihmiset voikaan olla näin söpöjä? Niin näen tän hetken ja mun sydän valuu siirappina tonne keittiön pöydän alle :3
M
-
Monta uutta luukkua ja monta "uutta" hahmoa ja minä sen kun laahaan jäljessä kommentoinnin kanssa, vaikka joka päivä käyn lukemassa...
Pidän kovasti siitä, miten sä kuvaat tekstissäsi jotenkin niin elävästi kaikki hahmot, varsinkin lapset. Tästä esimerkkinä vaikka toi 15. päivän Rosen ja Roxannen joululahjanmetsästysluukku, joka on yksi lemppareistani. Rose tullut niin äitiinsä, että luin koko luukun naama ihan merkillisellä virneellä.
Hauskaa, että Lunakin kaikessa suloisessa lunamaisudessaan tuli kyläilemään Kotikoloon. Nokkoshillot ja kaikki, Luna on ihana. Olin jotenkin tyylikkäästi onnistunut aikaisemmin sivuttamaan koko Rolfin olemassaolon, joten nyt herra tuli mulle ihan täysin uutena hahmona. Ja vai sellaista ovat korpinsulat lupailleet ensi joululle! (Awws, vauvat ♥)
Charlie on mahtava rempseä setä/eno. Just sitä tyyppiä, jolta eivät tarinat lopu! Uteluyritykset Teddyn ihastuksesta saivat hymyilemään.
17. päivän luukku jälleen ihanaa Molly/Arthuria, jee! ♥
Kamalan ympäripyöreä, ihkuttava ja kaikkea jo sanottua toistava kommentti, mutta pointti (oli mulla kai joku sellainenkin) oli, että tykkään yhä ihan hirveästi ja luen joka päivä innolla uuden luukun, ja että yritän kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja kommentoida seuraavan kerran vähän aikaisemmin ja fiksummin.
-
Melkein joka päivähän tätä on tullut tunnollisesti luettua, mutta nyt vasta laitan kommenttia. Tämä on jollain tavalla niin oikeanlainen, voiko parempia hahmoja valita joulukalenteriin kuin Weasleyn perhe? Kalenterin luukut henkivät joulutunnelmaa ja niitä lukiessa tulee muisteltua, miten kirjoissa juhlittiin joulua Kotikolossa. Minulle kelpaavat myös fanonparitukset, mutta tähän joulukalenteriin sopivat kyllä ehdottomasti canonin parit. Itse asiassa luukkua 13 lukiessa tuli jopa vähän kulmia rypisteltyä, kun siinä ei mentykään ihan canonin mukaan, vaikka kuten nauha olikin jo kommentoinut osuvasti: Teddyn ja Victoiren yhdessäolo epilogin aikana ei välttämättä tarkoita sitä, että he menisivät lopulta naimisiin.
Molly/Arthur paritus on erityisen onnistunut tässä kalenterissa. Olet kirjoittanut heistä sellaiset kuin heidän voisi kuvitella olevan kirjojen perusteella. Molly huolehtii ja hössöttää vierailevasta katraasta ja jouluvalmisteluista, siinä on ihanaa aitoutta, jonka olet kuvannut osuvasti. Kuvaamasi yksityiskohdat, kuten Weasley-neuleiden kutominen, kokkailut yms, ovat niin Mollyä kuin vain jokin asia voi olla. Arthurkin on aivan oma itsensä, tuollaisia vähän hassuttelevia kohtia. Mieleen tulee juuri nyt vaaleanpunainen villapaita -kohta, josta toki voisi heti ajatella, ettei se punahiuksiselle ihan sopiva ole, mutta Arthur kuitenkin ehdottaa Rosea lahjan saajaksi.
Jokaisen luukun kohdalla olen nauttinut mukavan virheettömästä tekstistä, josta huokuu tunnelmallisuutta. Kirjoitustyylisi sopii tällaiseen jouluiseen tunnelmointiin. Lukujen otsikot ovat kekseliäitä. On hauska arvuutella pienen paljastuksen luettuaan, että mitä luukussa oikein onkaan luvassa ja kuinka otsikossa luvattu asia liittyy tekstiin.
Omat suosikkiluukkuni tähän asti ovat olleet luukut kahdeksan ja neljätoista. Kahdeksikossa Fleurin ja Billin lapset ovat suloisia, hauska tuo yksityiskohta siitä, että lapset ovat perineet hiustensa värin äidiltään, mutta Louis on sitten perinyt kasvoihinsa kaikki Weasleyn pisamat. Luukku tuo myös sopivan hienovaraisesti esille, kuinka Molly ja Fleur ovat oppineet tulemaan toimeen toistensa kanssa.
”Voidaanko laittaa niihin vähän pippuria, grand-mère? Se korostaa makua. Äiti tykkäisi.”
Edes ranskalaisen keittiön kummallisuuksien tunkeutuminen Kotikolon maaperälle ei ollut omiaan häiritäkseen Mollyn hyvää mieltä.
Tämä oli pakko lainata, yksinkertaisesti parhaiten mieleen jäänyt kohta kalenterista.
Luukussa 14 sitten puolestaan Luna oli niin Luna, oma itsensä. Olen huomannut lämpeneväni Lunan hahmolle. Minulle Luna on oikeastaan aina ollut hyvin neutraali hahmo, joka ei herätä tunteita puolesta tai vastaankaan. Mitä enemmän olen lukenut Lunasta kertovia ficcejä, sitä nopeammin Luna on siirtynyt neutraalista sinne kivojen hahmojen joukkoon. Luna on mielenkiintoisella tavalla täysin omanlaisensa persoona, niin myös tässä. Ginnyn mielikuva siitä, ettei Luna edes ymmärtäisi Rolfin vihjauksia, sai hymähtelemään. Korpinsulat, vaikkei Ginny niiden ennustuksiin uskokaan, olivat kuin piste i:n päälle.
Kiitos lukukokemuksesta ja mielenkiinnolla seuraan joulukalenteria loppuun asti. : )
-
Nyt mun on pakko takertua tähän asiaan.
Itse asiassa luukkua 13 lukiessa tuli jopa vähän kulmia rypisteltyä, kun siinä ei mentykään ihan canonin mukaan, vaikka kuten nauha olikin jo kommentoinut osuvasti: Teddyn ja Victoiren yhdessäolo epilogin aikana ei välttämättä tarkoita sitä, että he menisivät lopulta naimisiin.
Ja hei vaikka ne meniskin naimisiin, ei se tarkoita sitä että niiden pitäisi olla toistensa ensi-ihastukset. Tämä ficci kuitenkin tapahtuu 2012 ja epilogin tapahtumat 2017, aika monta vuotta aikaa ihastua suuntaan ja toiseen ja olla myös muitakin rakkaussuhteita.
M
-
Äh, en ehdi vastailla kommentteihin, saavun tekemään sen myöhemmin! Tässä tämän päivän luukku!
Luukku 18
joka saattaa sisältää pähkinää
Maapähkinävoi oli Mollylle mysteeri. Hän ei ollut vielä kymmenessäkään vuodessa täysin toipunut siitä hämmennyksestä, mitä sen kirjoittaminen joulun ostoslistaan tuotti. Molly ei nähnyt kuitenkaan mitään syytä olla ilahduttamatta Percyä, joka tyttöystäväänsä esitellessään oli heti kärkeen ilmoittanut, että maapähkinävoita paahtoleivän päälle pitäisi olla saatavilla, jotta hän kehtaisi Audreyn tuoda Kotikoloon lainkaan. Sitä paitsi Audreyn kanssa oli helppo tulla toimeen, koska hän oli huolitellun pintansa ja tiukan kontrollinsa alla yllättävän räiskyvä ja ulospäin suuntautunut.
Ja kuinka Molly anopin asemassa voisi muuta kuin rakastaa naista, joka antoi miehensä nimetä esikoistyttären äitinsä mukaan? Niinpä, kun Percy perheineen seisoi ovella jouluaattoiltana, Molly riensi halaamaan heitä kaikkia pitkään ja lämpimästi. Percyllä oli musta, pitkä villakangastakki ja vanhat tutut sarvisankalasit. Audrey, Molly ja Lucy olivat pukeutuneet samanlaisiin helmenvalkeisiin huopaviittoihin. Tyttöjen hiukset olivat kiharalla, varmaankin ennemmin lumen ja kosteuden jäljiltä kuin siksi, että niitä olisi kiharrettu.
”Hei, Molly”, Audrey tervehti. Vuodet Englannissa eivät olleet häivyttäneet hänen amerikkalaista korostustaan kuin hieman. Todennäköisesti hän ei nähnyt syytä yrittää kotioloissa, vaikka Molly olikin varma, että Audrey kykenisi työolosuhteissa puhumaan niin täydellistä brittienglantia, ettei kukaan huomaisi hänen olevan alun perin muualta.
Vaikka Percy oli suhtautunut taikaministeriöön melko karsaasti sodan jälkeen ja painunut töihin Bostoniin, oli hän loppujen lopuksi päätynyt ylipuhumaan Audreyn lasten kouluttamiseen Britanniassa. Molly oli ollut tämän päätöksen kuullessaan pohjattoman onnellinen, ja niin hän oli nytkin kun Moll ja Luce kihersivät kylki kyljessä seinää vasten odottamassa toimintaohjeita äidiltään.
Percy oli loppujen lopuksi se, joka ilmoitti tytöille, että nämä saisivat viedä tavaransa Percyn makuuhuoneeseen ennen kuin voisivat tulla keittiöön tervehtimään Arthur-pappaa. Audreyn kengät kopisivat lautalattialla, kun hän kiiruhti keittiöön niin nopeasti kuin kynähame antoi myöten.
”Tässä olisi pekaanipähkinäbrownieita”, hän hymyili ja laski lahjanarulla suljetun paperipussin pöydälle, ”ei teiltä sattuisi löytymään munatotia?”
Percy vilkaisi vaimonsa perään, mutta päätti jättää tämän ja Mollyn rupattelemaan ja raahata lahjakassin eteisestä kuusen alle. Percy oli ollut hyvin tiukka sen suhteen, että hänen lapsilleen ei höpötettäisi joulupukista totena.
”Toit sitten koko talon mukana?” naurahti Arthur nähdessään Percyn kantamukset.
Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa kuunnella Percyn vastausta, sillä Moll ja Luce juoksivat huoneeseen ja Lucy ilmoitti vakavalla naamalla, että isoisällä olisi parempi olla hänelle kauhea kasa lahjoja odottamassa aamua. Arthur nauroi ja kehotti tyttöjä hyppäämään sohvalle: oli jo aikakin päästä lukemaan joulusatuja.
-
Uuuu, teit Audreysta amerikkalaisen. Hauskaa ja etenkin kun muistit tuon maapähkinävoin jota Molly niin hämmästelee ;)
Joka se on oma mielikuvitukseni tai jotakin mutta Percylle sopii vallan mainiosti musta neuletakki ja näyttää jopa hotilta siinä.
Molly oli ollut tämän päätöksen kuullessaan pohjattoman onnellinen, ja niin hän oli nytkin kun Moll ja Luce kihersivät kylki kyljessä seinää vasten odottamassa toimintaohjeita äidiltään.
Aaaw söpöjä ja ujosia tyttöjä pus.
Percy oli loppujen lopuksi se, joka ilmoitti tytöille, että nämä saisivat viedä tavaransa Percyn makuuhuoneeseen ennen kuin voisivat tulla keittiöön tervehtimään Arthur-pappaa.
Hmph, omaan silmääni ja korvaani tuo pappa-sana särähtää todella paljon, pidän itse enemmän vaarista varsinkin kun on kyse Arthurista, mutta sinun valintasi. (Voidaanhan se pistää myös Percyn kummallisuuden piikkiin.)
...sillä Moll ja Luce juoksivat huoneeseen ja Lucy ilmoitti vakavalla naamalla, että isoisällä olisi parempi olla hänelle kauhea kasa lahjoja odottamassa aamua. Arthur nauroi ja kehotti tyttöjä hyppäämään sohvalle: oli jo aikakin päästä lukemaan joulusatuja.
Ihana Lucy! Ja voi, olisi kivaa jos Arthur lukisi mullekin joulusatuja. Tuo viimeinen lause oli niin suloinen kylllä, hihi.
M
-
Luin nää kaikki luukut putkeen ja voi kun tuli ihana joulumieli! Onneksi enää ei tarvitse kauhean pitkään odottaa. :-D Tykkään Weasleyn perheestä ihan hirmuisesti, ja varsinkin tällaiset canonia mukailevat 3rd gen ficit on lähellä sydäntä. Tässä on koko ajan tosi lämmin tunnelma, ja tykästyin varsinkin Charlieen. Kaikki lapsetkin on niin ihania! Oi.
Piti miettiä kauheasti synonyymeja ku muuten olisin sanonut kaikkea ihanaksi. :-D No joo, ihana ficci. Loppuluukkuja (ja joulua) odotellessa!
-
Okei, nyt on aika vastata kommentteihin, mutta valitan: tässä viestissä ei ole uutta luukkua! :D
Ensinnäkin huomio Teddyn ja Victoiren suhdetta pohtineille ja ehkä yhdessä luukussa säikähtäneille: kuten Milgia huomautti (kiitos!), tämä kalenteri sijoittuu aikaan viisi vuotta ennen epilogia, eli parilla on hyvin aikaa löytää toisensa, mikä Victoiren puolelta saattaapi hyvinkin olla aluillaan näihin aikoihin... Kuten autoluukku vähän yritti vihjata.
Milgia: Hihii tiedän että Arthur/Molly on vaan parasta!! Musta oli hauska ajatus tehdä Audreystä amerikkalainen, siellä se on opiskellut Salemissa, mikä on muuten lähellä Bostonia, ajattelin että se voisi olla jonkinlainen Amerikan taikuuden pääkaupunki tai siihen suuntaan... :) Percy on vähän hot. En osaa käyttää isoisistä muuta kuin pappa-sanaa, kun se on se mitä itse olen käyttänyt, sori. Ja tuosta viimeisestä lauseesta mitä kehuit, niin haha, tää on just sellanen kiireellä loppuun hutastu vasemman käden luukku kun äiti soitti ja lupasin lähteä heti kahville :D
Skotti: Hyvä kun tykkäät! Pitihän nyt Luna ja Rolf mainita, koska, no... :D
Cilla: Oo, tervetuloa vain lukemaan! Ihanaa kun olet tykännyt niin monista jutuista että tuntuu että mitä tuohon kommenttiin nyt vastaisikaan... Noh, sen verran, että Weasleyt on täydellinen perhe jouluficciin ja olen tyytyväinen että kirjoitan heistä. Ja tsekkaapa tuosta yltä kommenttini Teddyyn ja Victoireen liittyen.
pihlajanmarja: Ihana olet itse ja kommenttisi on ihana! Ihanaa joulua!
Unohdinko jonkun? :D
-
Luukku 19
jossa odottavan aika on pitkä ja uninen
Louis hiipi olohuoneeseen. Kello oli osapuilleen puoli viisi aamuyöllä, mutta hän ei ollut saanut jännitykseltään unta enää silmäntäyttäkään. Hän oli kääriytynyt peittoonsa ja kompastellut portaat alas. Joulukuusen kynttilät valaisivat huonetta, joka muuten oli aivan pilkkopimeä.
Louis ei nähnyt sohvalla istuvaa Hugoa ennen kuin tämä hätkähti hereille. Hugo ei ollut tajunnut ottaa peitettä mukaan, joten hän oli ottanut sohvalla lepäävän viltin ja kääriytynyt sen alle odottamaan muiden heräämistä. Hän halusi olla ensimmäisenä joulusukkien kimpussa, mutta ei niin aikaisin, että muut vielä nukkuisivat sikeästi, koska silloin siitä ei olisi mitään iloa. Sitä paitsi, rehellisesti sanoen, hän ei ylettänyt takanreunustalle ripustettuun sukkaansa kovin hyvin.
”Huomenta”, Louis kuiskasi Hugolle, ja tämä vastasi: ”Huomenta, Louis.”
”Mitä sun sukassa on?” Louis kuiskasi.
”En mä ole katsonut.”
”Etkö sä uskalla vai etkö sä yletä?”
”Mä odotan muita.”
”No sit mäkin odotan.”
Hugo teki tilaa sohvalla.
Kello oli kuuden pintaan, kun Andromeda päätti haluta voileivän ja käveli portaat alas keittiöön. Hän olisi luultavasti ohittanut sohvalla nukkuvat pojat – serkukset aivan kuin veljiä, samat pisamat molemmilla vaikka toisen kasvot kapeammat – ellei olisi unohtanut edellisiltana virkkuutyötään nojatuolin käsinojalle. Andromeda harkitsi jäävänsä olohuoneeseen katselemaan, kuinka yläkerran lapset heräilisivät yksitellen ja häärisivät lahjojensa parissa. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että herättäisi Louisin ja Hugon, sillä aamu oli vielä hieman turhan varhainen koko talon herätä ensimmäisten innostujien mekastukseen, ja niinpä Andromeda jätti virkkuunsa ja kipitti kuistille. Raitista ilmaa hengittämään, hän ajatteli kietoutuessaan syvemmälle takkiinsa, mutta loppujen lopuksi päätti sitten kuitenkin sytyttää sikarin. Hän hymyili muistaessaan, kuinka nuorena oli yskinyt ja katsonut kauhuissaan, kuinka Ted oli juhlapäivinä sikarinsavua hengitellyt renkaina ylös taivaalle. Viimeisen, Tediltä kesken jääneen laatikon Andromeda oli päättänyt polttaa loppuun. Etteivät menisi hukkaan.
Ovi narahti Andromedan palatessa. Hyytävän kylmä tuulenvire tavoitti sohvan, jonka laidan yli pian kurkistivat väsyneet ja hämmentyneet silmät.
”Hyvää joulua, Hugo”, Andromeda kuiskasi. Sitten hän päätti, että oli aika herätä ihan kunnolla: aika teelle ja paahtoleiville. Hän paahtoi varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen. Jos vaikka pojat olisivat aamun odotuksesta väsyneitä ja nälkäisiä.
-
Hän halusi olla ensimmäisenä joulusukkien kimpussa, mutta ei niin aikaisin, että muut vielä nukkuisivat sikeästi, koska silloin siitä ei olisi mitään iloa. Sitä paitsi, rehellisesti sanoen, hän ei ylettänyt takanreunustalle ripustettuun sukkaansa kovin hyvin.
:D mainio!
Hmmm... ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen että Andromeda harrastaisi käsitöitä mutta tuo virkkaus kyllä kuulostaa sen jutulta. Jotain pitsiliinoja vaikka... Hienot naiset ei kyllä kipitä mutta annettakoon anteeksi.
Viimeisen, Tediltä kesken jääneen laatikon Andromeda oli päättänyt polttaa loppuun. Etteivät menisi hukkaan.
;___; oliko reilukerho nyt? Tulin aika surulliseksi.
Mutta aaws, tämäpä oli hauska pätkä loppujen lopuksi. Andromedan arvokkuus säilyi mutta silti sieltä pilkisti se ihana äidillisyys ja mummoisuus (tää ei kyllä varmaan ole oikea sana?) ^^ Kiitos kun oli enemmän Andromedaa ja poikia!
”Hyvää joulua, Hugo”, Andromeda kuiskasi. Sitten hän päätti, että oli aika herätä ihan kunnolla: aika teelle ja paahtoleiville. Hän paahtoi varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisen. Jos vaikka pojat olisivat aamun odotuksesta väsyneitä ja nälkäisiä.
Ihana tuo, oli aika herätä kunnolla ja ett äon aika teelle ja paahtoleiville :)
M
-
Hellurei! :)
Luukku 18: Percy on toisinaan ihan hirveän ärsyttävä niuhottaja, mutta kyllä hänestä aika sympaattinenkin puoli löytyy. Oli mukavaa saada tämäkin "pojista" perheineen jouluilemaan Kotikoloon.
Ja kuinka Molly anopin asemassa voisi muuta kuin rakastaa naista, joka antoi miehensä nimetä esikoistyttären äitinsä mukaan?
Hah :D
Luukku 19: Oijoi söpöt Hugo ja Louis ja Hugon liian korkealla kiikkuva sukka! ♥
Pojat olivat jätteihanat tässä luukussa, mutta niin oli kyllä Andromedakin. Andromeda on jotenkin mystinen ja vähän sellaisen taiteellisen kiehtovan hämyinen hahmo kuin nimensäkin, mutta silti sitä mummopuolta unohtamatta. Sillä on jotain samaa Lunan kanssa, ehkä se on vähän sellainen, millaiseksi mä voisin nähdä Lunan vähän vanhempana ja vähän vähemmän narskuihmisenä.
Jo pelkkä sikarin ja tupakan ja kaikkien muiden mahdollisten vastaavien hajukin on normaalisti mun mielestä jotain niin kuvottavaa, ettei mitään rajaa, mutta silti jotenkin jokunen muistosikari Tedille tuntui sopivan tarinan tilanteeseen ja siihen koko hetken henkeen, ja se vei vähän pois tätä mun tavallista tupakkatuoteinhoa. Luukun pari loppuriviä olivat ihania. ♥
Kiitos jälleen tästä luukkukaksikosta!
(Ei tämäkään kyllä niitä syvällisen ja kunnollisen kommentin ominaispiirteitä taida ihan saumattomasti täyttää, mutta ainakin sain jotain aikaiseksi ennen hervottoman rästiluukkuläjän kasaantumista...)
-
Milgia: Sori, ei tainnut olla reilukerho, mutta... minkäs teet. Sitä se elämä joskus on. Kaikki ei ole täydellisen onnellista :(
Skotti: Hyr, mäkään en pidä tupakkatuotteista, toivottavasti en ole yllyttänyt ketään tupakoinnin puoleen tällä ficilläni! Joihinkin hahmoihin se vaan on jotenkin realistista ja tunnelmallista. Mutta paha paha terveydelle! Ei pitäisi sortua kirjoittamaankaan tällaista.
Luukku 20
jossa sukista löytyy juttuja
”Kulta? Kulta?”
Hermione heräsi siihen, että Ron tökki häntä huolestuneena kylkeen. Sikeäunisuudessa oli se huono puoli, että heräämisen vihdoin tapahtuessa herätysyritysten olisi ollut parempi muuttua välittömästi hieman hellemmiksi, ja nytkin Hermione inahti, jotta Ron tajuaisi hänen olevan hereillä, vaikka silmät vielä kiinni olivatkin.
”Kai sinä paketoit kaikki lahjat?”
”Joo. Nukutaan.”
Hermione veti Ronin lähemmäs, tai olisi vetänyt, mikäli se niin kapeassa sängyssä olisi ollut mahdollista. Nyt hän lähinnä sitten vain halasi tiukemmin.
”Sen yksisarviskirjankin? Mihin ei riittänyt paperi silloin kun me paketoitiin kaikki muu, kun se oli niin paksu?”
”Paketoin paketoin. Älä kyseenalaista minun muistiani tai organisointikykyäni”, Hermione tuhahti ja kalautti hampaitaan ikään kuin uhatakseen purevansa, jos Ron jatkaisi hölmöjä kysymyksiään, ”etenkään tähän aikaan aamusta.”
Ron suukotti vaimonsa otsaa.
”Minulla on kyllä talon parhaat joulusukat.”
”Ai onko meillä sellaiset?”
”Minulla on kaksi.”
Hermione näytti kummastuneelta.
”Ne on sinulla jalassa. Paras lahja mitä joulusukasta voi löytyä.”
Hermione oli sanomaisillaan, että joulu oli tehnyt Ronista totaalisen pehmon, mutta ei ehtinyt, sillä jokseenkin niihin aikoihin, kun hän muotoili lausetta unisen hitaassa päässään, juoksi Rose sisään huoneeseen. Hän kantoi käsissään raskasta kirjaa, ja toisen käden sormet ojensivat näytille jotakin kimmeltävää ja pikkiriikkistä.
”Äiti, katso mitä minä sain Luna-tädiltä!” Rose hyppi yläpystyä ja hänen äänensä tärisi innosta. ”Äiti katso, katso nyt!”
Hermione raotti silmäluomiaan. Hän tiesi kyllä, mitä Luna oli suunnitellut antavansa Roselle: yksisarvisen muotoiset korvakorut, sellaiset klipsillä toimivat, koska Rose oli liian nuori rei’ittämään korviaan.
”Oho, onpas hienot”, Hermione sanoi silmät puoliksi auki, ”viitsisitkö pyytää vaikka Victoirea laittamaan ne sinulle korviin?”
Rose kipitti kuuliaisesti portaikkoon huutaen mennessään kiitoksen ihanasta kirjasta. Hermione toivoi, että Victoire olisi hereillä jo valmiiksi.
”Nukutaan vielä vähän aikaa. Jooko, kulta”, Hermione mutisi unisesti ja nuuhki Ronin olkapään tuttua tuoksua, johon hänen aistihermonsa eivät kumma kyllä olleet vieläkään kyllästyneet.
Ron ei raaskinut sanoa, että hänen kädestään saattaisi hyvinkin mennä tunto, jos Hermione ei siirtyisi puolen tuuman verran. Siinä he sitten molemmat valuivat takaisin aamu-uneen.
-
jossa sukista löytyy juttuja
IHANA!
En olisikaan voinut arvata, että Hermione olisi se aamu-uninen ^^ tui. Ja Ron on suloinen ku se miettii niitä lahjoja, onko ne varmasti paketoitu.
”Ne on sinulla jalassa. Paras lahja mitä joulusukasta voi löytyä.”
EIKÄ! :D IHANA! Mainio oivallus!
”Oho, onpas hienot”, Hermione sanoi silmät puoliksi auki, ”viitsisitkö pyytää vaikka Victoirea laittamaan ne sinulle korviin?”
Perusäitimeno :D tää kuulostaa niin tutulta.
Tää oli aivan ihana (et varmaan osannut moista päätellä), tulin tästä oikein hyvälle tuulelle ja Remuksettomuuskaan ei harmita enää niin paljoa. Kiitos <3
M
-
Milgia: No noin aikaisin vähemmästäkin on aamu-uninen, ja jos Hermione hermoilisi niin siinä ei kumpikaan enää nukkuisi... Olosuhteiden pakko :D
Luukku 21
jossa höyrytetään ruusukaalia
Molly ei päästänyt keittiöön sen enempää Fleuria kuin Audreytäkään. Itse asiassa hän ei päästänyt sinne ketään muuta kuin Ronin, joka hänen lapsistaan oli ylivoimaisesti tehokkain ruoanlaittaja. Fleurin ja Audreyn kanssa Molly oli kuitenkin erityisen tarkka, sillä jouluruokien oli tarkoitus maistua samalta kuin ne olivat aina maistuneet, eikä hän luottanut siihen, että perinne-eroista olisi selvitty ilman kinaa.
Joulupäivän ateria oli aina ollut Ronin lempiateria, joten hän auttoi äitiään oikein mieluusti. Tarkoitus oli saada ruoka pöytään puoli yhdeksi, mutta realistisempi oletus taisi molempien mielestä olla, että pekoniin käärittyä hanhea päästäisiin leikkaamaan kellon lyödessä suunnilleen yhtä.
Ronilla oli kaksi paistinpannua, joista toisessa hän paistoi perunoita ja toisessa nakkeja, joita hän sitten kumosi valtaviin tarjoilusammioihin pannu kerrallaan. Kattila oli täynnä ruusukaalia. Molly viimeisteli karpalokastiketta ja käytti pääosan tarmostaan jouluvanukkaan viimeistelemiseen.
”Voidaanko me jotenkin auttaa, äiti?” kysyi Ginny ovenraosta, lähinnä siksi, että saisi paremmalla omallatunnolla jatkaa sohvalla lojumista, kun Molly vastaisi kieltävästi.
”Kattakaapa pöytä”, Molly kuitenkin vastasi, ja Ginny päätyi levittelemään pitsistä pöytäliinaa valtavan pirtinpöydän ylle. Harry ja George viskelivät pöytään haarukoita, veitsiä ja muita erinäisiä aterimia enemmänkin tehokkaasti kuin tyylikkäästi.
Olohuoneessa ja portaikoissa säntäilivät lapset lahjojensa kanssa. Roxanne oli saanut hirnuvan keppihevosen, joka laukkasi omatoimisesti, eikä se hiljentynyt hetkeksikään. Rose istui keskellä olohuoneen lattiaa, käänsi kirjan sivua oikealla kädellään ja lappoi konvehteja suuhunsa vasemmalla. Albus pelasi Fredin ja Charlien kanssa räjähtävää näpäystä. Joka ikisellä talossa kulkijalla oli yllään Mollyn neuloma jumpperi. Lähes kaikille ne olivat oikean kokoisia ja suurin osa tuli jo vuosien kokemuksella toimeen niiden aiheuttaman pienen kutinankin kanssa varsin ongelmattomasti.
”Meneekö niillä perunoilla vielä kauan?” kysyi Molly Ronilta.
”Alkaa olla valmista. Riittääkö nämä?”
Molly nyökkäsi määrälle. Se oli varsin riittävä.
”Eiköhän kanneta ateria pöytään.”
-
Monta mukavaa luukkua täällä jälleen, mutta suosikkini taitaa olla numero 14, koska Luna! Ihan tavallinen susi ja nokkoshillot, eipä tässä muuta. Ja tottahan toki uunin päällä lämpimässä ajatuksetkin virtailevat sujuvammin, kun olomuoto muuttuu nestemäiseksi tai jotakin sellaista. Mukavasti olit myös tuonut Rolfin mukaan tarinaan. Tässähän alkavat olla mukana jo melkein kaikki, ja kaikissa on hieman omaa väriään.
(Hahah, kaverini pilaili tänään lastenhankinnasta, että vielähän sitä ensi jouluksi ehtisi, tai vaikka kaksikin jos tulisi kaksoset. :D)
Joulusukkaluukussa ”Etkö sä uskalla vai etkö sä yletä?” oli jotain äärettömän söpöä. Ja Andromeda virkkaa ja polttaa sikareita, oi kyllä.
Tykkäsin kovin ajatuksesta, että juuri Ronilla on kunniatehtävä auttaa Mollya jouluaterian kanssa. Ja nyt tekee mieli ruusukaalia, se on hyvää. :)
-
Ai se oli insiideröintiä, okei :E
Mulla on jäänyt välistä niin paljon, että laiskistellen kommentoin enkä jaksa jokaista erikseen :P mut hei, en mä oo lukenutkaan näitä aikasemmin! Tai siis oon ollut varsin poissaolevaisena, koska. No emmä oikeestaan tiedä, jonkinlainen sosiaalinen tyhjiö tai kupla, koska itsestäni lähtöisin. Masennus. Pick your favourite! \o/ ;D Mut joo... ähä, näköjään kommaan kuitenkin yhden kerrallaan, koska luenkin yhden kerrallaan!
10
Aika ihanaa <3 siis tapa, jolla George yksittäisen, varsin simppelin kysymyksen tulkitsee. Ja se, että ylitulkinnasta huolimatta se ei niin haittaa, koska Bill <33
Victoire katsoi Teddyä melkein ihailevasti, aivan kuin auton ajaminen olisi ollut merkki sellaisesta aikuisuuden tasosta, jolle hän ei olisi uskonut tämän yltävän vielä suunnilleen kahteen vuosikymmeneen.
Aw <3 TeiniXit :D :D :D
11
Hammaskatoinen! Aika ihq. Miten linnoitus voi olla taitava? o.0 LOL, ihana toi äksönkohtaus, kuinka George lennosta nappaa itseensä osuneet palleroiset ja työstää niistä välittömästi materiaalia hyökkäykseen :D Ja:
Angelina sai lunta silmäänsä, mutta jatkoi juoksemista toinen silmä auki.
True-rohkelikko <3 ja ennenkaikkea true-kilpailuhenkinen huispaaja! <33
James tosin väitti myöhemmin käyneensä valloittamassa vastapuolen linnoituksen ja siksi voittaneensa koko sodan, mutta koska kukaan ei ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota, väite jäi täysin merkityksettömäksi.
LOL! ;D ;D ;D Kai sun James on luihuinen? :P
Ihanasti rivien väliin upotettu paljon kaikkea kivaa, kuten apinanraivo tai Georgen ja Angelinan sanaton keskustelu, jossa kuitenkin hieman epävarmuutta, tai "lunta, vettä ja hikeä" tai vaahtokylpy joka kesti tuntikausia! <3
12
Tässäkin on ihan hirveesti taustaa takana muutamalla sanalla sanottuna. Niin kuin tuo, ettei Hermionella yleensä ollut aikaa touhuta niin paljoa lasten kanssa. Uranainen, totta kai, onhan se Hermione! Loppu oli aika fluffisen sokerinen ja ihana, tuli oikein lämmin olo itsellekin :)
Kiitos näistä, jatkan sit joku toinen päivä, nyt ei ehdi enempää!
-
No yäk joko ruusukaali :D No okei, kai se on ihan hyvää mutta ne haisee pahalle.
Molly ei päästänyt keittiöön sen enempää Fleuria kuin Audreytäkään. Itse asiassa hän ei päästänyt sinne ketään muuta kuin Ronin, joka hänen lapsistaan oli ylivoimaisesti tehokkain ruoanlaittaja.
Oi tästä ideasta pidän! Että Ron on se joka osaa laittaa ruokaa!
Mitä tämä on? Nakkeja ja perunoita jouluaterialle? Tekeekö britit oikeasti niin? Kiintoisaa.
Olohuoneessa ja portaikoissa säntäilivät lapset lahjojensa kanssa. Roxanne oli saanut hirnuvan keppihevosen, joka laukkasi omatoimisesti, eikä se hiljentynyt hetkeksikään. Rose istui keskellä olohuoneen lattiaa, käänsi kirjan sivua oikealla kädellään ja lappoi konvehteja suuhunsa vasemmalla.
Mainio! Mulle kanssa tuollainen heppa :D ja oikeesti, hauskasti ilmaistu toi miten joulu kuluu, toisella kädellä kirjan sivuja ja toisella suklaata, omnom.
Tää oli mainio ja vaikka mä söin ihan just niin mulle tuli ihan kauhea nälkä kun luin tätä... niin täynnä kaikkea omnomnom ruokaa ja vielä Kotikolossa, ai että. Onneksi tulee kohta joulu nii saan iteki kaikkea omnom.
M
-
Luukku 19
En tajua, yleensä en kauheasti tykkää lapsista, mutta silti oon aina ihan kuolemaisillani söpöydestä jos jossain kivassa tekstissä on henkilönä lapsia :-D Hugo ja Louis olivat ihania (...taas tää sana, pitäis jotenkin vieroittaa itseni siitä) ja voin niin kuvitella kuinka Andromeda löytää ne sohvalta nukkumasta!
Parasta tässä luukussa oli kuitenkin Andromedan hetki kuistilla. <3
Luukku 20
Hermione ja Ron on kyllä hellyyttäviä. Pidin varsinkin Ronin joulusukista ja siitä, että Hermione on aamu-uninen.
Luukku 21
Ihan parasta, että vaan Ron pääsee keittiöön Mollyn seuraksi! Ja mullakin tuli nälkä tätä lukiessa, onneksi maanantaina saa syödä niin paljon kuin napa vetää :-D
Rose istui keskellä olohuoneen lattiaa, käänsi kirjan sivua oikealla kädellään ja lappoi konvehteja suuhunsa vasemmalla.
Kuvaa miun joulunviettoa täydellisesti!
Tuli hauska mielikuva siitä että talo on täynnä ihmisiä joilla kaikilla on nimikirjaimella varustettu villapaita päällä! :D
Kiitos näistä! <3
-
Vastaan kommentteihin huomenna, nyt joulusiivous! Pahoittelen vähän kiireessä hutaistua luukkua tänään :D
Luukku 22
jossa pelkästään aterioidaan
Jamesin kyynärpää oli melkein Albuksen silmässä, kun hän ojensi kätensä vastaanottaakseen nakkikauhan Charlielta. Pöydän ääressä oli ahdasta, mutta sellaista kotoisan ahdasta, ei ahdistavan. Kylki kyljessä koko Weasleyn klaani mussutti jouluruokia. Pöydän alla saattoi olla meneillään ainakin yhden avioparin jalkapeliä, vaikka se vaati kyllä keinottelua siinä jalkameressä. Ginnyltä onnistui vallan vaivattomasti ja hän piti kasvoillaan sellaisen pokerinaaman, että Harryn oli vaikea uskoa, että hänen säärellään kulkevat nilkat todella olivat Ginnyn – mutta tunsihan hän vaimonsa, ja tiesi, että kaikki oli tälle mahdollista.
Arthurilla oli suu täynnä hanhea, jonka täyte oli herkullista ja valui hänen suupieltään pitkin paidanrinnuksille niin, että Molly tuhahti ja etsi taskustaan nenäliinan jolla pyyhkiä tahra mitä lempeimmin ottein.
Victoire aloitti pelkällä ruusukaalilla, mutta saatuaan isältään toruvan katseen päätyi sitten lappamaan lautaselleen lopulta aivan yhtä suuren kasan nakkeja ja perunoita kuin kaikki muutkin, lukuun ottamatta kenties Frediä, jonka ruokahalu tuntui olevan loputon. Roxanne kiusasi veljeään laskemalla tämän syömiä perunoita, mutta menetti kiinnostuksen leikkiin yhdeksännen kohdalla.
Percyn tyttäret olivat ainoita, jotka aterian alussa yrittivät ylläpitää hyviä ruokailutapoja, kuten olla pitämättä kyynärpäitä pöydällä tai olla puhumatta ruoka suussa. Tai huutamatta, mikä oli jokseenkin ainoa puhetapa, jolla itsensä sai kuuluville tuossa pöydässä. Jossakin vaiheessa jouluvanukkaan tienoilla ainakin Lucy kuitenkin jo sopeutui yleiseen tunnelmaan ja laski kyynärpäänsä ronskisti siihen mihin ne kuuluivat eli lautasensa molemmin puolin. Moll puolestaan piteli vanukaskippoaan ilmassa oikealla kädellään ja lusikoi vasemmalla, vasenkätinen kun oli.
Bill pyysi lisää mureketta. Fleur haarukoi sienisalaattia. George kilpaili Teddyn kanssa siitä, kumpi saisi suuhunsa sullottua suuremman määrän nakkeja kerralla, ja Angelina keskittyi kannustamaan Georgea niin tarmokkaasti, että hädin tuskin ehti itse syödä perunoitaan, ennen kuin ne jäähtyivät.
Molly katseli laumaansa pöydän päädystä ja ajatteli, ettei kukaan voinut olla yhtä onnellinen kuin hän. Sitten hän otti kolmannen kauhallisen kastiketta ja kääntyi takaisin lautasensa puoleen.
-
Jamesin kyynärpää oli melkein Albuksen silmässä, kun hän ojensi kätensä vastaanottaakseen nakkikauhan Charlielta. Pöydän ääressä oli ahdasta, mutta sellaista kotoisan ahdasta, ei ahdistavan.
Tulin hyvälle mielelle ^^ voi tämä on niin hauskaa kun istutaan yhdessä ahtaassa pöydässä syömässä jouluherkkuja.
innyltä onnistui vallan vaivattomasti ja hän piti kasvoillaan sellaisen pokerinaaman, että Harryn oli vaikea uskoa, että hänen säärellään kulkevat nilkat todella olivat Ginnyn – mutta tunsihan hän vaimonsa, ja tiesi, että kaikki oli tälle mahdollista.
Noh, noh ;) mutta aikas grrr, että pitävät tälläistä peliä joulupöydässäkin, ei ainakaan ole huono parisuhde.
Roxanne kiusasi veljeään laskemalla tämän syömiä perunoita, mutta menetti kiinnostuksen leikkiin yhdeksännen kohdalla.
Oon kans joskus varmaan pelannut tätä, eiköhän me kaikki joilla on sisaruksia :p siksi niin hauska yksityiskohta.
Percyn tyttäret olivat ainoita, jotka aterian alussa yrittivät ylläpitää hyviä ruokailutapoja, kuten olla pitämättä kyynärpäitä pöydällä tai olla puhumatta ruoka suussa. Tai huutamatta, mikä oli jokseenkin ainoa puhetapa, jolla itsensä sai kuuluville tuossa pöydässä. Jossakin vaiheessa jouluvanukkaan tienoilla ainakin Lucy kuitenkin jo sopeutui yleiseen tunnelmaan ja laski kyynärpäänsä ronskisti siihen mihin ne kuuluivat eli lautasensa molemmin puolin. Moll puolestaan piteli vanukaskippoaan ilmassa oikealla kädellään ja lusikoi vasemmalla, vasenkätinen kun oli.
TÄMÄ OLI IHANA ♥ Oikeesti, voi että! Tämä sai mut oikein nauramaan koska tää vaan on niin totta ja ah oikeesti tuo ihana Moll kun hän on vasenkätinen ^^ja tuo kyynerpäät lautasen molemmille puolille, hih!
George kilpaili Teddyn kanssa siitä, kumpi saisi suuhunsa sullottua suuremman määrän nakkeja kerralla...
THIS! :D ihanat pojat!
Kuten lainauksista voi päätellä, niin tämä sinun hutaistu luukkusi oli mielestäni aivan mainio, täynnä kohellusta ja menoa. Sellaista ihanaa, mitä suurperheen joulut on ♥
M
-
Milgia: Ruokaperinteet on tsekattu netistä, kyllä noita Briteissä oikeasti syödään! Kiva kun hutaistukin tunnelma kelpaa :)
pihlajanmarja: Mulle tulee iloinen olo kun huomaan että eri ihmisiä viehättää eri yksityiskohdat ja että melkein kaikki mitä kirjoitan on jonkun mielestä just sitä iskevintä asiaa. Kiitos!
Harpy: En muista oonko määritellyt Jamesin tupaa, en välttämättä! Luihuinen vois sopia ehkä ihan hyvin. Kiva kun luet näitä, vaikka sitten jäljessäkin, ja ihanaa kun jaksat vielä kommentoida jokaista erikseen <3
Letizia: Mä en ole koskaan syönyt ruusukaalia mut luin että sitä Briteissä on joulupöydässä. Halusin mennä perinteisellä. Mulla on myös ficcitiedoston alussa hahmolista (johon laskin iät, ku eihän noi muuten menis lähellekään enkä muistais enkä osais) ja siitä oon ruksaillu että kaikista on varmasti kirjoitettu ihan sillei läsnäolevasti eikä vain maininnalla. Tokihan potterversumissa on liikaa hahmoja yhteen kalenteriin, mutta olennaiset siis :)
Luukku 23
jossa kuunnellaan kuten aina
Radio oli laatikkomainen, haalistuneen ruskea. Se oli puusta veistetty ja nahalla päällystetty monelta sivulta. Kymmeniä vuosia vanha selvästikin. Radio seisoi Kotikolon olohuoneen nurkassa huteralla pöydällä ja Arthur oli juuri vääntänyt sen päälle. Kello oli kolme iltapäivällä, mikä tarkoitti, että taikaministerin joulutervehdys oli alkamaisillaan. Koko talollinen ihmisiä oli ahtautunut yhteen huoneeseen. Lämmin oli ilman huopiakin. Sohvalla oltiin muutamassa kerroksessa, Bill hautautuneena alimmas ja Fleur hänen sylissään, Harryn polvilla Lily ja Al. George ja Angelina nojasivat seinään. Kukaan ei raaskinut pyytää Rosea sulkemaan kirjaansa, mutta Charlie lopulta sitten vihjasi hänelle, että olisi ehkä mukavampaa lukea silloin, kun radio ei olisi häiritsemässä.
Muutaman minuutin mittainen puhe oli jouluperinne. Se piti kuunnella aina. Se toi joulutunnelman. Molly istui nojatuolissa glögimuki kädessään ja heilutteli villatöppösten peittämiä jalkojaan. Hän toivoi, että Arthur tajuaisi pyytää päästä hänen kanssaan samaan nojatuoliin, ja oli kyllä valmis väistämään ja ottamaan sylipaikan. Kun Arthur sitten tiiraili huonetta istumapaikan löytääkseen, Molly nousi seisomaan ja Arthur tajusi vihjeen. He hörppivät glögiä samasta mukista.
Huone täyttyi suhinasta, kun itse kukin yritti hyssytellä muiden puhetta. Radiosta oli nimittäin alkanut kuulua köhinää, mikä oli selvä merkki siitä, että taikaministeri selvitteli kurkkuaan voidakseen aloittaa puheensa.
”Rakas Iso-Britannian taikakansa. Tänään, joulukuun kahdentenakymmenentenäviidentenä, olemme taas rauhoittuneet joulunviettoon –”, alkoi puhe, niin kuin joka vuosi.
Audrey nojasi päänsä Percyn olkapäähän. Percy hieman suoristi ryhtiään ja taputti vaimonsa polvea, mihin Audrey reagoi nostamalla jalkansa Percyn syliin niin, että tämän oli annettava vaimolleen jalkahieronta. Georgea huvitti suuresti nähdä Percy tällaisen aktiviteetin äärellä, ja hetken häntä vihlaisi ajatella, kuinka vuosia sitten hän ja Fred olisivat kiusoitelleet isoveljeään mistä tahansa edes etäisesti vastaavasta. Angelina näki miehensä ilmeestä, mitä tämä ajatteli, ja tarttui tämän käteen niin kuin oli vuosien varrella tottunut tekemään.
Louis nukahti puheen aikana, vaikkei tilanne ollut erityisen pitkäkestoinen. Lattialla istuen hän nojasi isänsä jalkoihin ja laittoi silmänsä kiinni. Suurimmalta osalta aikuisväestä meni loppupuhe ohi, kun he keskittyivät – kuten hyvin usein tapahtui – päivittelemään pojan silmäripsien hämmästyttävää pituutta.
”- ja niin minä sekä omasta puolestani että koko taikaministeriön puolesta toivotan teille kaikille onnellista joulunaikaa!”
-
No niin, nyt on sen aika. Viimeinen luukku! Suunnittelin jotain massiivista spektaakkelia, mutta let's face it, olen liian laiska. Siispä saatte ihan perusluukun, samaa kamaa kuin aiemmatkin, hehee. Jouluna minulla on tapana olla avaamatta tietokonetta, siksipä siis tämä luukku julkaistaan heti keskiyöllä, luksusta?
Luukku 24
jossa ollaan kauhean onnellisia
Mollyn hengitys tuoksui karpaloilta ja pähkinätryffeleiltä. Arthurin hengitys tuoksui pekonilta. He olivat hiipineet huoneeseensa aikaisin ja ottaneet mukaan tarjottimellisen jouluruokaa. He olivat kihertäneet matkalla, koska oli niin ihana ajatus viettää joulua kylki kyljessä lämpimien tilkkutäkkien alla parhainta ruokaa haarukoiden.
Mollyllä oli uusi nilkkoihin ulottuva yöpaita ja Arthurilla uusi punavihreäruudullinen pyjama. Ne olivat joululahjoja Percyltä ja Audreyltä, ja Molly oli hyvin kiitollinen, että juuri nuo kaksi olivat onnistuneet hankkimaan itselleen tämänvuotisen vuoron ostaa Kotikolon mummon ja papan yöpukulahjat. Edellisvuotiset Fleurin valitsemat eivät olleet olleet kovinkaan suuri menestys.
Tarjottimella ei ollut enää jäljellä kuin yksittäisiä suklaakonvehteja, ja Molly työnsi koko tarjottimen Arthurin syliin merkiksi siitä, että tämä voisi hyvin syödä loput tai halutessaan siirtää sen lattialle sängyn viereen – kuinka epätavallisen epäjärjestelmällistä! Arthur röyhtäisi, mikä sai Mollyn kikattamaan, mihin tosin kenties myötävaikutti sekin, että hänen glögimukinsa oli täyttynyt illan aikana pari kertaa useammin kuin kerran.
Jostain alakerrasta kuului hirnuntaa, Roxannen hevonen se kai siellä, ja portaikosta epämääräistä töminää, kun James juoksi kiljuen alas karkuun arvatenkin Frediä, jolle oli tehnyt jonkin kepposen. Molly ja Arthur kuuntelivat, kuinka nukkumaanmenijät yksitellen tai kaksin tai laumoissa kulkivat edestakaisin. Joku puhui epäselvästi, koska oli harjaamassa hampaitaan samalla kun käveli – arvatenkin Hermione – ja joku toinen taas vastasi hänelle epäselvästi, koska suu oli täynnä suklaata – kukapa muukaan kuin Ron. Teddy kuului kulkevan yhtä matkaa Victoiren kanssa, ja heidän kiivas sanailunsa oli hupaisaa kuunneltavaa, joskaan sen sävy ei oikein selvinnyt sen enempää Mollylle kuin Arthurillekaan.
Keskivertoyönäkin Molly ja Arthur nukkuivat jokseenkin sylitysten, mutta joulun kunniaksi tai jotain sinnepäin oli nyt huomattavissa lähes nenäkkäin makoilua, sormien lomittain asettelua ja sen sellaista. Saattoipa Arthurin käsi Mollyn vyötäröllekin lempeästi kietoutua. Siinä he vain hengittelivät ja kuuntelivat toistensa sydämenlyöntejä, jotka antoivat tahtia käytävästä kuuluville joulun äänille.
A/N: Hyvvee joulua kaikille teille ihanille ihmisille, jotka olette lukeneet tätä kalenteria, tasapuolisesti kommentoineille ja niille, jotka kenties ovat jättäneet kommentoimatta (vielä ehtii ;)). Toivottavasti olette viihtyneet ja joulutunnelmaa on löytynyt ainakin hivenen! Nyt ne tietokoneet kiinni ja joulunviettoon.
-
13
Steppausta kylkiluita vasten <3 Ja aww, heti alkumetreiltä melkein arvaa, ainakin siinä vaiheessa kun valosta puhutaan, että nyt ollaan jotain kirjoittamassa/lukemassa ja kyseessä on teiniXi joka on hermostunut! Loistavaa tuo "entä jos kirjoitankin jotain typerää" x) <3333
Toista palaa ei kuitenkaan ollut, joten oli käytettävä läikikästä.
Aw, niin karun käytännöllistä! :D Jostain syystä tää sai purskahtamaan hersyvään nauruun x)
LOLLOL! Mä niin melkein arvastin, että jotain tuommoista viesti tulisi olemaan! Täydellinen kuvaus, ihanaamahtavaaupeeta \o/ Vähän angstaan suomenkalskahtavaa nimeä (MarySue, juoskaa henkenne edestä!) mutta menköön nyt tämän kerran :P
14
Ginnyäkin hymyilytti, kun hän ajatteli, kuinka Luna oli ehtinyt tutustua Rolfiin niin hyvin ja onnistunut silti olemaan tajuamatta, että meneillä saattoi olla jotakin muutakin kuin ammatillista kiinnostusta, jopa hänen itsensä puolelta.
Niin lunamaista <3 Ja jotenkin soveltuu hyvin Ginnyn persoonaan huomata tuommoinen. Tosin taitaa soveltua kenen tahansa edes puolinormaalin naisimmeisen, mutta mitäs pienistä :P Ihanaa, että Luna on tullut käymään ja että uunin päälle on hoksattu mennä lämmittelemään <333 ja että pöllötkään eivät jaksa lentää Lunan nykyisille asuinsijoille ja ennen kaikkea se, että parilla sanalla Ginnyn ajatuksista käy ilmi, että Luna vaeltelee aika paljon :D
Hehe, mukavasti sidottu canoniin tuo lopun parillisuus, kivaa! :D
[LOLZit Milgian BAZINGAlle x)))]
15
Neljä huopatöppösiin peittynyttä jalkaa hiiviskeli ympäri Kotikoloa.
Kyllä, mieleni singahti välittömästi ajattelemana irtoraajoja x)
Söpöä tuo "löytäneet tähän mennessä seuraavaa" -rakenne, saa ajattelemaan nuortenkirjoja, tai ehkä ne olivatkin lastenkirjoja, jotain salaisuuksia ja etsiviä niissäkin oli ja listoja luotiin ja etsittiin, aina koitettiin löytää jotain! ;D Ehkä sen oli tarkoitukskin ;)
Kivasti tulee tyttöjen luonteet esille. Miten Roxanne tuntuu olevan rämäpäisempi ja uskaliaampi tai ainakin sinnikkäämpi näistä kahdesta, Rosella taas järki leikkaa. Vähän kuin vanhempaan polveen luotu viittauksia, me likey! Kuitenkin Rosekaan ei ole, tuosta historiakirjatoiveestaan x) huolimatta, täysin tosikko vaan lopusta löytyy vielä lisää lapsenomaista innostusta - eihän sentään kuvitelmat Oikeita Lahjoja päihitä!
16
Hahaa, kivaa että tää sidottiin tonne luukkuun 13, tykkään intertekstuaalisuudesta <3 vaikka onhan tää tavallaan kai samaa ficciä (?) mutta kuitenkin! :) Ja Charlien varmoista jaloista ja selkeesti kyseenalaisista matkustuskeinoista (paistinpannullakohan se lensi? tuskin kuitenkaan lohikäärmeellä ;D) Awwwww, kanankeittoviikset <3 tykkään tuosta lempikummipoika-lainauksesta, liekö sitten Charlien ainoa kummipoika vai sanooko se kaikille kummipojilleen noin, tunnistan kyllä kevyesti ironisen heiton kun sellaisen näen :P ja ihanata, että nelivuotias Hugo ei mennyt suoraan halaamaan vaan istui vain viereen ja koitti sitten vielä livistää tutkimaan mahdollista lahjusta x) kyllä se varmaan lohikäärmeen sai, aidon ja oikean, oon siitä varma <3
17
Aw, olkavarteen olkapään sijasta - pituuserot <3 Tää oli herttainen, tosin mun täytyy vähän kritisoida joulukoristeiden laittoaikaa - kyllähän kaikki maailman kansalaiset tietää, että ne laitetaan viimeistään aatonaattona? Kuusi kyllä koristellaan aattona, mut muut koristeet.... hrmpf. Noh, misteli sulatti sydämen ja syytän sokerisuutta sun aaltoilevasta ajantajusta :P
18
Saattaa sisältää pähkinää ;D Herttainen yksityiskohta tuo maapähkinävoi, mutta ehkä se on sitten peri-brittiläiselle vaikea ymmärtää. Oletin aluksi, että Mollyn hämmennys johtui siitä, ettei hän osannut vielä vuosien jälkeenkään valmistaa sitä herkkua itse, joten joutui ostamaan sen kaupasta, mutta selitys olikin sitten luontevampi ;D Kivaa, aksenttieroja ja mantereelta toiselle matkustamista :)
Percy oli ollut hyvin tiukka sen suhteen, että hänen lapsilleen ei höpötettäisi joulupukista totena.
Percy <3
Nyt täytyy taas lopettaa, vaikka tekis mieli lukea kaikki loppuun just nyt! Kiitos taas, ja hyvää joulua! :-*
-
Harpy: No nimi kuulostaa suomalaiselta, ja se ärsytti muakin, mutku halusin tuosta nimestä nimenomaan saksalaisen version ja wikipedian mukaan se oli j:llä niin ei auttanut :(
Mä myös tykkään ajatella, että Lunan ja Rolfin suhde etenisi nopeasti sitten kun ne tajuaisi että niillä voisi olla suhde, tai siis Lunakin tajuaisi. Että niillä sitten seuraavana jouluna jo olisi Lorcan ja Lysander. Ah canon <3
Musta tuntuu että oon tässä taas testaillu kaiken maailman rakenteita ku oon ollu onnellisen hajalla sen kanssa että on pitäny kirjoittaa joka hiton päivä luukku, välillä siis on saattanu kuulostaa lastenkirjalta ja välillä ties miltä... Alussa vielä ajattelin että otan kirin ja sit vaan julkaisen luukkuja mutta höpö höpö, yks päivässähän niitä syntyi :D
Ja joo, tää on samaa ficciä kaikki joten tietenkin piti yrittää ees vähän yhtenäisyyttä lukujen välille tehdä... Haha.
Sori, koristeluaika nyt oli ehkä mitä sattuu, en kind of voinut sille mitään. Se vaan jotenkin tapahtui. Kyllä ne oli mun mielessä koristellut vähän jo aiemmin ja sit noi oli viime silaus tms.?
Niin ja juu mä olen myös just niin hönö että piti tehdä Audreystä amerikkalainen, ettei vaan menis liian yksinkertaiseksi...
Hyvää joulua sullekin <3
-
Nämä loput luukut saivat mukavan jouluiselle mielelle, vaikka joulu alkaa olla jo ohitse. Kotikolo oli totisesti täynnä elämää joulun aikaan, miten kaikille riittikään tilaa? Mukavasti olet kirjoittanut kaikista joulunviettäjistä jotakin, vaikka Molly ja Arthur vaikuttivat välillä olevan hieman enemmän aiheina, mutta se heille täysin suotakoon. Percystä paljastui uusia puolia, kuten luukku 23 osoittaa. Mukavaa lukea myös rennommasta Percystä. Fredkin oli mainittu Georgen muistellessa sitä, miten he olisivat kommentoineet veljelleen, jos olisivat nähneet tämän hieromassa vaimonsa jalkoja. Rose tuossa luukussa huvitti, on tyttö tullut äitiinsä, kun ei malta keskeyttää lukemista edes taikaministerin joulutervehdyksen ajaksi.
Jouluaaton luukku toimi hyvin, vaikka tietysti uteliaana pohdin, millainen olisi voinut olla massiivinen spektaakkeli aaton luukkua varten. Mutta tuossa luukussa on sopivan leppoisa tunnelma, joka sopii aattoa varten. En tiedä teitkö sen tarkoituksella, mutta pidin myös ideasta, että Molly ja Arthur, joista kalenterin ensimmäinen luukku kertoi myös lopettivat kalenterin olemalla viimeisen eli 24. luukun päähenkilöt.
Hienoa, että selvitit brittiläisiä jouluruokia. Olisihan se ollut hieman outoa lukea lanttulaatikolla jouluaan juhlistavasta Weasleyn perheestä. Aidot paikalliset ruokaperinteet toivat oman lisänsä kalenterin tunnelmaan.
Palaan vielä siihen ensimmäiseen kommenttiini. Milgia oli aivan oikeassa huomauttaessaan, että vaikka Teddy ja Victoire ovat epilogissa yhdessä, niin se ei tarkoita välttämättä, että he olisivat olleet toistensa ensi-ihastukset. He ovat kuitenkin canonparitus ja koska tämä joulukalenteri kertoo canonparituksista niin siksi kummeksuin kyseisen luukun kohdalla tehtyä ratkaisua. Ovatko Teddy ja luukussa mainittu OC-hahmo canonia, vaikka joulukalenterin alussa sanotaan kalenterin sisältävän canonparitukset? Eikö silloin Teddyllekin olisi pitänyt kirjoittaa canonparitus? Henkilökohtaisesti ajattelen, että he voisivat olla canonparitus aivan alusta lähtien, siis toistensa ensi-ihastukset, mutta tämä on vain minun mielipiteeni ja tietysti jokaisella on oma näkemyksensä asiasta. Toivottavasti en pahoittanut tällä huomautuksella kenenkään mieltä, mutta halusin tuoda tämän näkökannan esiin.
Kiitos vielä kerran mukavasta lukukokemuksesta ja hienosta joulukalenterista! :)
-
Cilla: Kotikolo on pohjimmiltaan Mollyn ja Arthurin koti, joten musta oli vaan luonnollista, että heistä kerrotaan eniten - ja heidän kauttaan muista samalla. Sitä paitsi Molly/Arthurin kirjoittaminen on kivointa ja niistä kertovat luukut on tuntuneet olevan myös lukijoiden mieleen :D Ihan tarkoituksella otin heidät kalenterin ns. pääaiheeksi.
Massiivinen spektaakkeli olisi ollut pidempi luku, jossa olisi ollut lyhyitä pätkiä eri pareja ja ihmisiä. Eli ei mitään kovin erikoista kuitenkaan...
Pahoittelen, jos Teddyn ihastus harmitti, kun canon-parituksia oli luvattu. Musta vaan Victoire on tässä vielä aivan liian nuori (muistaakseni 12) olemaan oikeasti kiinnostunut yhtään kenestäkään. Plus se karu tosiseikka, että siinä epilogissa Teddyn ja Victoiren pussailu on niille muille lapsille uutinen, jotakin uutta, ja jos jo viis vuotta aiemmin syntyis kiinnostus molemminpuolisesti niin ei se oikein tuon kanssa sopisi yhteen. Vaatisi nimenomaan aika rankkaa canonin venyttelyä tehdä tästä parista pari jo 2012 sijoittuvaan ficciin... Sen kyllä myönnän, että OFC ei kuulu canon-paritukseen, mutta enhän minä tuollaisia lupailujani edes muistanut tuossa vaiheessa, kun laskin vaan etten kirjoita mitään mikä ei ole suoranaisessa ristiriidassa canonin kanssa... Sori vielä kerran.
-
Hei! Mulla on näköjään loppuluukut yhä kommentoimatta...
Luukku 20: Ronin ja Hermionen dialogi on hymyilyttävä! Ron pahuksen hurmuri joulusukkiensa kanssa... :D <3
”Sen yksisarviskirjankin? Mihin ei riittänyt paperi silloin kun me paketoitiin kaikki muu, kun se oli niin paksu?”
”Paketoin paketoin. Älä kyseenalaista minun muistiani tai organisointikykyäni”, Hermione tuhahti ja kalautti hampaitaan ikään kuin uhatakseen purevansa, jos Ron jatkaisi hölmöjä kysymyksiään, ”etenkään tähän aikaan aamusta.”
Hehee :DD
Luukku 21: Niin sellasta jotenkin perus jouluista keittiötohinaa! :D (Allekirjoittaneella vielä tuoressa muistissa, vaikkei meillä pekonipäällysteistä hanhea tai (onneksi) ruusukaalia ollutkaan.) Hauskaa luettavaa. Rose yksisarviskirjan ja konvehtien kanssa + muut lapset ja lapsenmieliset (= aikalailla koko porukka) lahjoineen ja touhuineen olivat ihania tässä luukussa.
Luukku 22:
jossa pelkästään aterioidaan
Sitähän se joulu vähän on.
Taisin just sulaa näppäimistölle, kun luin tota luukkua uudestaan. Kaikki ne jalkapelit ja nakkienahtamiskilpailut ja pöydän ahtaus ja lopuksi Mollyn ajatukset. ♥ Helmi luukkujen joukossa.
Luukku 23: Muutamassa kerroksessa sohvalla! ♥ Kaikki Louisin silmäripsien päivittelyt ja varsinkin Molly/Arthur, tähän vaan paranee. Kivaa lukea noiden jouluperinteistä, niin kuin tuo taikaministerin puhe. Ja Rose vaan lukee luukusta toiseen, aww. :3
Luukku 24: Joku spektaakkeli olis varmaan ollut kiva, mutta ihana Molly/Arthur luukku on kyllä kunniakas, jouluinen, lämmin ja aika paras (ja musta tällasena M/A-fanina ehkä sopivin) päätös kalenterille. Kaksikko siellä käpertyneenä sylikkäin (<3) ja taas mä huomaan löytäväni itseni sulaneena näippäimistön rakosista...
Tekis mieli lainata koko luukku, mut jos mä nyt yritän hillitä itseni näihin kahteen lainaukseen.
Joku puhui epäselvästi, koska oli harjaamassa hampaitaan samalla kun käveli – arvatenkin Hermione – ja joku toinen taas vastasi hänelle epäselvästi, koska suu oli täynnä suklaata – kukapa muukaan kuin Ron.
:DD
Ja sitten toi ihan loppu:
Keskivertoyönäkin Molly ja Arthur nukkuivat jokseenkin sylitysten, mutta joulun kunniaksi tai jotain sinnepäin oli nyt huomattavissa lähes nenäkkäin makoilua, sormien lomittain asettelua ja sen sellaista. Saattoipa Arthurin käsi Mollyn vyötäröllekin lempeästi kietoutua. Siinä he vain hengittelivät ja kuuntelivat toistensa sydämenlyöntejä, jotka antoivat tahtia käytävästä kuuluville joulun äänille.
♥♥♥
Nyt taitaa olla ehkä vähän liian myöhäistä toivottaa hyvää joulua, mutta kivaa uutta vuotta sitten ja kiitos vielä kerran tästä ihanasta kalentarista! :)
-
Skotti: Kiva kun kommentoit, kyllähän tätä voi lukea ihan normaalina ficcinä vaikka ympäri vuoden, jos haluaa joulufiilistellä!
Taikaministerin puhe on varastettu, tai siis kopioitu brittien kuningattaren puheesta. Googletin tällaisia perinteitä samalla kun noita ruokiakin...
Molly/Arthur sulattaa mutkin. Kiitos itsellesi kun luit tätä kalenteria, toivottavasti siitä oli mahdollisimman paljon jouluiloa!
-
Todella ihania tarinatuokioita ja rakastettavia henkilöitä!Aww tunnelmaa ja ylistettyjä yksityiskohtia. Ja ihanaa kerrontaasi. Luin kalenterin kokonaan nyt vasta, kun halusin keskittyä kotikolon tunnelmaan kunnolla -ja vähän fiilistellä joululoman loppumista. Tämä oli kaunis iltasatu, kiitos!
-
Luin noi kaikki osat jo eilen mutten jaksanut enää kommentoida (kello lähenteli jo puoli yhtä).
Nää oli aivan ihania pätkiä :) Kaikissa noissa oli leppoisa ja lämmin tunnelma. Ja Weasleyt pääosassa :-* Weasleyt sopii hyvin tämmöseen joulusöpöstely ficiin, ne vaan on niin ihana perhe. Sä olit tehnyt kaikista lapsenlapsista tosi söpöjä etenkin Louisista olit tehny aivan ihanan ja Rose oli kans ihana. Ja olihan nää aikusetkin lapset aivan ihania. Mua rupes naurattamaan se, että Ronista oli tullu noista kaikista tehokkain ruuanlaittaja :D. Ja Ginny oli ihana kun se toi lapset mummolaan papiljotit pääs ja villasukat jalassa. Molly oli kans ihana.
Kiitokset tästä ihanasta päivän piristyksestä :)
-
Luukku 23
Kestipä mulla taas, hukkasin tän jo tonne listalle.
Ihana tilannekuvaus tuo ensimmäinen kappale, sellainen joka virittää lukijan heti tunnelmaan.
Hän toivoi, että Arthur tajuaisi pyytää päästä hänen kanssaan samaan nojatuoliin, ja oli kyllä valmis väistämään ja ottamaan sylipaikan. Kun Arthur sitten tiiraili huonetta istumapaikan löytääkseen, Molly nousi seisomaan ja Arthur tajusi vihjeen. He hörppivät glögiä samasta mukista.
Ei voi olla näin söpö. Tää on niin joku aaawsihihihii<3 ja kertoo paljon heistä ja heidän väleistään muutenkin. Ihanaa arkista ja leikkisää romantiikkaa. Tykkään.
Audrey nojasi päänsä Percyn olkapäähän. Percy hieman suoristi ryhtiään ja taputti vaimonsa polvea, mihin Audrey reagoi nostamalla jalkansa Percyn syliin niin, että tämän oli annettava vaimolleen jalkahieronta. Georgea huvitti suuresti nähdä Percy tällaisen aktiviteetin äärellä, ja hetken häntä vihlaisi ajatella, kuinka vuosia sitten hän ja Fred olisivat kiusoitelleet isoveljeään mistä tahansa edes etäisesti vastaavasta. Angelina näki miehensä ilmeestä, mitä tämä ajatteli, ja tarttui tämän käteen niin kuin oli vuosien varrella tottunut tekemään.
:D Voi Percy mihin kaikkeen oletkaan oppinut myöntymään kun menit naimisiin Audreyn kanssa! Ja tuo oli hieno tunnelmanluoja-juttu tuo George jasitten kun Angelina huomasi sen ja aaaws.
Ja taas iki-ihana Louis voi kun se on niin lutuna, tahdon oman pikku Louisin itselleni! En kestä ku oot tehny siitä niin tommosen iih.
”- ja niin minä sekä omasta puolestani että koko taikaministeriön puolesta toivotan teille kaikille onnellista joulunaikaa!”
Luukku 24
He olivat kihertäneet matkalla, koska oli niin ihana ajatus viettää joulua kylki kyljessä lämpimien tilkkutäkkien alla parhainta ruokaa haarukoiden.
Tui, tui.
Tuo yöpukujuttu oli hauska, etenkin tuo kun lapsilla oli omat vuoronsa yöpukujen ostoon, ajatella nyt jos joka vuosi tulisi se kuusi yöpukua molemmille :D hukkuisivat yöpukuihin.
Keskivertoyönäkin Molly ja Arthur nukkuivat jokseenkin sylitysten, mutta joulun kunniaksi tai jotain sinnepäin oli nyt huomattavissa lähes nenäkkäin makoilua, sormien lomittain asettelua ja sen sellaista. Saattoipa Arthurin käsi Mollyn vyötäröllekin lempeästi kietoutua. Siinä he vain hengittelivät ja kuuntelivat toistensa sydämenlyöntejä, jotka antoivat tahtia käytävästä kuuluville joulun äänille.
Täydellisen ihana lopetus ihanalle ja hauskalle joulukalenterille! Kiitos oikein kovasti kun jaksoit ilahduttaa minua ja muita lukijoita päivästä toiseen tälläisillä ihanilla teksteillä tästä suuresta ja rakastavasta perheestä ♥Pus.
M
-
Elfmaiden: Oho, aika urakan olet tehnyt, kun olet lukenut putkeen iltasaduksi koko kalenterin! Kiva kun tykkäsit :)
maigaro: Weasleyt on parhaita! Louis oli kyllä varmaan aika monen ykkössuosikki, ainakin itse sulin kaikelle mitä huomasin hänen tekevän...
Milgia<3: Jonakin jouluna joskus vuosien päästä sää huomaat ettet tartte tällaista kalenteria kun sun oikea elämä on tuota samaa! Siihen asti, kiva kun Molly/Arthur jaksoi loppuun asti lämmittää ja kiitos aktiivisesta kommentoinnistasi, se on ollut oikein piristävää! :-*
-
Nyt otan viimein itseäni niskasta kiinni ja palaan ihanan kalenterisi pariin ihan vain tammikuun kunniaksi! (Ja siksi, etten saisi koskaan rauhaa jos en hoitaisi hommaa loppuun)
14. luukku
Tämä oli kokonaisuudessaan yksi suosikkiluukuistani.
Mut teki jotenkin hirveän onnelliseksi se, ettei Lunalla vielä vuonna 2012 ole vakaata parisuhdetta ja lapsia. Vaikka molen aina jotenkin ajatellut, että Lorcan ja Lysander olisivat suunnilleen saman ikäisiä kuin Lily, tämä tuntui jotenkin oikealta. Eihän samaisen ystäväpiirin jokainen jäsen voi naida sitä ns. high school sweethearttiaan, vaan ihan realistisuuden nimissä jollain pitää kulua vähän enemmän aikaa. Ja Luna nyt on Luna. Korpinsulista ennustava, susia kesyttävä ja uuninpankolla nukkuva Luna.
Ja se, miten Ginny kuuntelee toista vain puolella korvalla, eikä oikein jaksa teeskennellä uskovansa ennustuksiin tai muihinkaan hömpötyksiin, on vain minusta kovin Ginnymäistä
”Pitäisikö minun sitten tietää tämä Rolf koulusta? Vai onko se joku harmaahapsinen setä?”
Setäpä setä!
15. luukku
Tästä ei sen enempää kuin että niin perus touhua tuo lahjojen etsiminen, että huhhuh! Melkein alkoi itselläkin nostalgian kylmät väreet juosta selkärankaa pitkin kun muisteli lapsuuden jouluja ja lahjajahtia! Ja Rosen oikeassa olemisen halu on oikein istuvaa.
16. luukku
Charlie on mun mielestä aina ollut jotenkin symppis ja tämä sun Charlie etenkin. Sellanen rento ja letkeä. Sen innostuksesta lohikäärmeisiin tulee melkein mieleen Hagrid. Ehkä se on tuo elukoista puhuminen.
Ja Hugon jonkinasteinen röyhkeä ujous. Vain lapsena voi vilpittömästi ja häpeämättä kysyä toiko joku sinulle joululahjoja!
”Toitko sinä minulle oikean lohikäärmeen, Charlie-setä?”
Eikä! Voisinpa kuvitella, että Hermione ei niin asiasta innostuisi ;) Tai Molly!
17. luukku
Tämä oli melkein niin aww, etten osaa muuta sanoakaan. Arthur on juuri tollainen höpsö ja ihana mies, joka ymmärtää ottaa talteen mistelin jonka alla on jaettu ensimmäinen suudelma. Jotenkin on hauskaa miten hyvin Arturille ja Mollylle sopii tuollaiset hellyydenosoitukset aivan iästä riippumatta, kun usein vanhemmat pariskunnat (ainakin ne, joita itse tunnen) tuntuu olevan vähän pidättäytyväisiä noin fyysisesti. Ainakin muiden nähden. Noiden kahden voi kuvitella istuksivan sylikkäin ihan kenen edessä tahansa!
18. luukku
Mukavaa että kirjoitit Audreyn mukavaksi ihmiseksi. Vähän liian usein näkee, että hänestä tehdään hirveä nipoämmä ihan vain siksi, että Percy sattuu olemaan vähän takakireä. Amerikkalaisuus toi tähän hauskan käänteen. Noillahan alkaa olla oikein monikansallinen perhe sitten, kun on ranskalaisia ja nyt jenkkejäkin! Mutta mikäpä Weasleylle sopisikaan paremmin :)
Kuten Milgia tuolla jo aiemmin sanoikin, mullakin kyllä vaari kuulostaa enemmän Arthurilta kuin pappa, mutta makuasioitahan nämä on :)
Pekaanipähkinäbrowniet kuulostaa muuten ihanilta ja munatoti ihan kamalalta!
19. luukku
Tämä luukku (kuten vissiin kaikki muutkin!) oli jotenkin ihana. Tykkään hurjasti siitä, miten sie kirjotat tollaset pienet lapset. Louis on vain niin söpö ja Hugo myös. Melkein alkaa haluta omia lapsia kun tällaista lukee. Syytän sitten sinua kun joskus pyöräytän maailmaan lauman kauhukakaroita jotka eivät vastaa ollenkaan virheellistä kuvaa jonka olet mulle lapsista luonut.
”Etkö sä uskalla vai etkö sä yletä?”
Ihaninta.
Andromeda ja Tedin sikarit teki mut vähän apeaksi, mutta sitten taas toisaalta, Andromeda on juuri sellainen hieman rohkean röyhkeä nainen, joka polttaa sikareita, mutta voi silti valmistaa lapsille aamiaista ihan mihin aikaan vain.
20. luukku
Saatoin joskus aiemminkin mainita jo, ettei Ron/Hermione ole koskaan oikein ollut lempiparituksiani näin fanfictionin saralla, mutta voi että tuota kohtaa jossa Ron sanoo Hermionen olevan parasta mitä joulusukista voi löytyä! Voiko ihanammin edes sanoa?
Olen aina kuvitellut, että Ron olisi näistä se, joka nukkuisi aamulla pidempään, mutta oikeastihan tämä on paljon parempi näin. Herättelytilanne toisinpäin ei vain olisi yhtään näin hellyttävä.
21. luukku
Ja lisää yllättäviä puolia tässä sinun Ronissasi! Kukapa olisi arvannut, että Ron on se, johon Molly luottaa ruuanlaiton saralla :) Mutta jotenkin sekin vain istuu kuvaan. Eihän nyt kaikenmaailman vieraita vaikutuksia voi jouluruokiin päästää!
22. luukku
jossa pelkästään aterioidaan
Kiteyttää mun mielestä melkein koko joulun. Silloin pelkästään vaan syödään. Ihan oikeasti. Eikä siitä syömisestä tule joulun jälkeenkään loppua vielä pitkään aikaan.
On helppo kuvitella Percyn jälkikasvun käyttäytyvän sivistyneesti, kun muut lappaa ruokaa kaksin käsin naamariin. Percy kun on aina ollut vähän erilainen kuin muut. Mutta upeaa, ettei kuri kuitenkaan liian tiukkaa ole ollut kun ne kyynärpäät sinne pöydälle viimein kuitenkin nousevat! ;)
Angelinan ja Georgen suhde on kyllä musta jotain niin parasta. On ihana ajatella, että vaikka Frediä ei enää ole, niin Georgella on kuitenkin aina rinnalla joku, joka hulluttelee sen kanssa. Se että aikuiset ihmiset leikkivät ahmimisleikkejä puolison kannustaessa on jotenkin kamalan söpöä.
23. luukku
Hän toivoi, että Arthur tajuaisi pyytää päästä hänen kanssaan samaan nojatuoliin, ja oli kyllä valmis väistämään ja ottamaan sylipaikan.
Tää jotenkin tiivistää mulle tuon Arthurin ja Mollyn suhteen aika kokonaisvaltaisesti. Ne vaan on tollasia söppäniä.
Mukavaa että noidenkin perheen joulussa on hetki hiljaisuutta!
24. luukku
Voin vain kuvitella millaiset seksipyjamat Fleur on Mollylle ja Arthurille hankkinut. Pisti vähän naurattamaan. Mukava ajatus muuten, että näille vanhimmille ostetaan vain yksi lahja, joka vieläpä on joka vuosi sama. Ei tarvi siitä sitten kiistellä ostetaanko ja mitä ja kuka ja huihai, niin kuin yleensä tuntuu noiden vanhempien lahjojen kanssa menevän. Vaikka eihän Weasleylla tuollaisista asioista kiistellä, ei ainakaan jouluna.
Teddy kuului kulkevan yhtä matkaa Victoiren kanssa, ja heidän kiivas sanailunsa oli hupaisaa kuunneltavaa, joskaan sen sävy ei oikein selvinnyt sen enempää Mollylle kuin Arthurillekaan.
Tässä ja siinä aiemman luvun autokohtauksessa tosiaan on ehkä pientä viittausta jo tuohon Teddy/Victoireen, mikä on mun mielestä oikein kiva. Olis hullua, jos niillä jo tässä vaiheessa olis kunnolla sutinaa, kun Vici on vielä niin nuorikin, mutta mukava nähdä, että toimeen kuitenkin tullaan! :)
Ja sylikkäin nukahtavat Arthur ja Molly nyt kruunaa tän kalenterin kauheen kivasti tietenkin. Toivottaisin itsekin hyvää joulua, jos se ei olisi mennyt jo aikoja sitten.
Kiitos kauheasti tästä ilahduttavasta pikku kalenterista ja toivottavasti saadaan taas pian nauttia uusista kirjoituksista sun puolelta ja ehkä ensi jouluna uudesta kalenteristakin!
- Nau
-
naunaunaunaunau: Ooh toivottavasti tuolla nyt sitten sait mielenrauhaa koko vuoden kiintiöksi!!
Vain lapsena voi vilpittömästi ja häpeämättä kysyä toiko joku sinulle joululahjoja!
Hohoho kyllä mää nykyäänkin!
Oli kaikin puolin ihanaa lukea sun kommentteja näistä luukuista. Tykkäsin sun mielipiteistä hehe :D Tekisi mieli vastata kaikkeen sillei 'joo jee joo' tai jotain vastaavaa mutta ehkäpä jätän tällaiseksi yleisluontoisemmaksi vain. Joka tapauksessa mua ilahduttaa että mun hahmonrakennuksesta olet samaa mieltä noin monella tapaa! Tulee onnistunut mieli.
Hyvää uutta vuotta sullekin! :-*
-
Huh, menipä pitkälle tammikuuta ennen kuin kykenin perehtyä loppuihin luukkuihin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;D
19
Olipa jännä. Ensin lapsellisesta innostuksesta (nautin dialogin puhekielisyydestä <3) Andromedaan ja nostalgisiin, jopa hivenen surullisiin ajatuksiin. Miellyttävä siirtymä, tosin nyt tekee mieli r00kiä :F
Viimeisen, Tediltä kesken jääneen laatikon Andromeda oli päättänyt polttaa loppuun. Etteivät menisi hukkaan.
Helmi idea <3
20
Awww. Sä teet näistä jotenkin niin ihanan parin :) Sun Hermionessa on särmää enemmän kuin useimmilla, itseni mukaan lukien, ja musta tuntuu että sun Hermy on lähempänä canonia. Ronin pehmoilevat puheet on kerrassaan luttanat <3 ja sukatkin varmasti ovat ;D
21
Suloinen ajatus, että Ron on hyvä kokki! Mä lähdin heti miettimään tälle taka-ajatuksia, kuinka Ron oli nuorella iällään viihtynyt ainakin välistä mielellään äitinsä luona, kun on kaksi vuotta vanhemmat riiviökaksoset, jotka varmasti hyppyyttivät Ronia koko lapsuuden ajan :P
22
George kilpaili Teddyn kanssa siitä, kumpi saisi suuhunsa sullottua suuremman määrän nakkeja kerralla, ja Angelina keskittyi kannustamaan Georgea niin tarmokkaasti, että hädin tuskin ehti itse syödä perunoitaan, ennen kuin ne jäähtyivät.
Aivan ihana! Rakastan sun George/Angelinaakin :D Huisa ajatus, että George ja Teddy kisaavat nakkien määrästä, tosin Georgella on varmasti isompi suu, ehkä se voittaa kuitenkin :P Mut parasta oli Angelinan kannustus :D
23
Hehe, saahan se Molly toivoa, mutta ehkä kuitenkin parempi tehdä itse se aloite, niin asiat menee niin kuin pitää :P Ja voihan Louisin silmäripset x) Kivaa, että taikaväestölläkin on oma joulurauhan julistuksensa :)
24
LOL, nään sieluni silmin Mollyn pitsiteddyssä ja Arthurin lateksitangoissa. Sano, ettei Fleur kuitenkaan sellaisia? :P Leppoisan luppoisa lopetus kalenterille, rauhallisuus siipii tänne asti ruutujenkin läpi <3
Hei, mahtavan iso kiitos sulle urakasta, en olis itse lähtenyt tällaiseen edes kirveellä uhattuna. Mutta hoidit homman kotiin loistokkaasti, tyylikkäästi ja ennen kaikkea ilahduttavan koukuttavasti! Kiitos ja hyvää vuoden alkua <3
-
Harpy, my honey: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, nimenomaan!
Olis ehkä pitänyt jättää toi polttaminen mainitsematta, hyi hyi :(
Kuvittelisin että Fleur on ostanut Mollylle jotain babydoll-tyyppistä, suht läpinäkyvää... Britti-ilmastossa ehkä kaipais jotain lämpimämpää.
Hei, mahtavan iso kiitos sulle urakasta, en olis itse lähtenyt tällaiseen edes kirveellä uhattuna. Mutta hoidit homman kotiin loistokkaasti, tyylikkäästi ja ennen kaikkea ilahduttavan koukuttavasti!
Kiitos! Tässähän miltei punastuu. Mutta kysehän on vain siitä, että päättää tehdä niin eihän silloin voi keskenkään jättää. Sää voisit ihan hyvin kirjoittaa kalenterin, eihän se olis ongelma eikä mikään! Ens vuonna sitten?