Vapaa keskustelu > Saivartelija

The Walking Dead (tv-sarja)

(1/46) > >>

niiina:


The Walking Dead on yhdysvaltalainen televisiosarja, joka perustuu Robert Kirkmanin luomaan samannimiseen sarjakuvaan. Siinä joukko ihmisiä on selvinnyt zombiepidemialta ja etsii turvapaikkaa zombien valtaamasta Amerikasta. Pääosassa on apulaissheriffi Rick Grimes (Andrew Lincoln), joka herää sairaalasta ja huomaa zombien hallitsevan maailmaa. Hän lähtee etsimään perhettään ja löytää muita selviytyjiä matkan varrella.

Tämä topik on vapaa areena jutella The Walking Dead - tv-sarjasta ja siihen liittyvistä asioista. Muistattehan, että jos ette ole vielä katsonut sarjaa ja ette tahdo spoilaantua, vaikka sarja muuten kiinnostaisikin, niin lukekaa varoen!

Spoilaamisesta sovitaan sen verran: kausista 1-9 saa puhua vapaasti, koska kaikki näistä on nähty Suomessa jo jokunen tovi sitten. 10 kausi on esitetty viimeisimpänä Yhdysvalloissa sekä Suomessa ja siitä keskustellaan sitten pienellä fontilla kirjoittaen ja varoitellaan spoilaamisesta (tai uudella spoiler-tagilla)! Päivitän tätä spoiler-asiaa aloitusviestiin sitä mukaa kuinka tilanne muuttuu.

11. kausi tulee olemaan sarjan viimeinen ja se tulee näkymään Yhdysvalloissa 2022.

Kaikki sarjasta kiinnostuneet ehdottomasti mukaan höpisemään! Ketkä on sinun lempihahmot? Mikä juonenkäänne oli paras/huonoin? Mitä mieltä olet sarjasta ja onko mielipiteesi muuttunut kausien edetessä? Inhokkisi sarjassa? Kenen kuolema on tuntunut kaikkein pahimmalta/kenen kuolemasta olet riemuinnut? Mitä odotat tulevalta? ym. Ihan kaikkea!!

Tervetuloa mukaan jakamaan tämä fanaattisuus kanssani!


Kosmik:
Uu, The Walking Dead. :D

Lempihahmot on ehkä Daryl ja Michonne. En vain yhtään tykkää siitä juonenkäänteestä, että Rick ja Michonne alkoi olla yhdessä. Mulle se tuli ihan puskista, vaikka sitä oli periaatteessa vähän pohjustettu etukäteen. En vain kykene näkemään niitä pariskuntana. Olen aina kokenut sen niiden jutun pikemminkin sisarussuhteena, en todellakaan olisi koskaan arvannut, että juuri niiden välille isketään romanttista kipinää. Michonnesta tykkään, koska hän on aikamoinen badass. I mean come on, kaksi zombie-lemmikkiä, joilta on vedetty kädet ja leukaluu pois. XD Ja se upea japanilainen miekka (katana?)... pitääkö mun edes muuta sanoa? :D

Ja noh, mitä Darylista nyt voi sanoa? :D Tykkään siitä, ettei se päästä helpolla lähelleen ja että se on edelleen vähän mysteeri, vaikka senkin taustoja on aina paikoitellen (kai) availtu katsojille. Onhan se vähän stereotyyppinen hahmo siinä mielessä, että hää on kovin miehinen mies, sellainen käytännönläheinen ja vähän erakkoluonteinenkin, joka ei paljoa pukahda ja joka on koko ajan olevinaan niin cool. XD Jostain muuten luin, että käsikirjoittajat pohti vähän, että kirjoittaisivatko Darylin biseksuaaliksi. Musta se olisi ollut mitä mainioin ratkaisu Darylin hahmolle, koska siinä olisi kivasti rikottu tiettyjä "miehisten miesten" stereotypioita. Norman Reedus oli itse käsittääkseni ihan innoissaan tuosta ideasta, mutta kai siellä tuotantotiimissä sitten aateltiin, että olisi liian riskialtista kirjoittaa noin pidetty hahmo biseksuaaliksi. Valitettavasti ne seksuaalivähemmistöt näyttää edelleen olevan arka paikka televisiossa. Yleensä kaikki seksuaalivähemmistöt kuitenkin esiintyy sarjoissa pelkkinä sivuhahmoina, jotka on vielä kaiken lisäksi aika stereotyyppisiä kuvauksia. Kun Aaron astui kuvioihin ja otti siinä yhdessä vaiheessa Darylin tavallaan siipiensä suojiin, elättelin toiveita pienestä romanttisesta kipinästä niiden välille, mut se jäi sitten tapahtumatta. :/

Siitä lääkärinaisesta pidin myös. En vain muista nyt kuollaksenikaan hänen nimeään (olisiko ollut Denise?). Se vaalea, jolla oli ne silmälasit. Hänhän vain sitten kuoli aika yllättäen viime kaudellako ja se tuli kanssa ihan puskista. Juuri kun sarjaan saatiin yksi uusi mielenkiintoinen hahmo, hänet heivattiinkin heti pois päiviltä. -__- Tykkäsin kuitenkin hänen hahmonkehityksestään (vaikka se jäikin lyhyeksi) ja hän vaikutti aidosti mukavalta ihmiseltä. Musta oli kiva seurata vaihteeksi sellaista vähän epävarmempaa ihmistä. Rickin porukka kun on kuitenkin täynnä kovanaamoja, niin on vastapainoksi kiva seurailla vähän inhimillisempien ihmisten kamppailua tuossa maailmassa. :D

Inhokkeja on ainakin Abraham. En vain voi sietää häntä millään muotoa. Sarjassa on jo monta miespuolista kovanaamaa, miksi niitä Rick-kopioita pitää tulla kelkkaan koko ajan lisää ja lisää? Toivon, että Negan tappaa Abrahamin, koska ilmeisesti Abrahamin olisi pitänyt kuolla jo aikaisemmin samalla tavalla kuin Denise kuoli. Siis kun tv-sarjaa vertaan siihen sarjakuvaan. Glenn tietysti sarjakuvan mukaan kuolisi Neganin piikkinuijaan, mutta sarja ei ole aina noudattanut alkuperäisteosta, joten saa nähdä, miten käy.

Shane oli myös inhottava. Se oli oikeasti vastenmielinen tyyppi, mutta onneksi kuoli jo tokan (?) kauden lopussa, niin ei tarvinnut enää sen skitsoilua seurata. Rick ei ole inhokki, eikä suosikki. Välillä se menee, mutta välillä se on tosi ärsyttävä. Se on vähän kuin joku Jack Bauerin kaltainen yli-ihminen, joka selviää kuin ihmeen kaupalla tilanteesta kuin tilanteesta. XD Kuvernööri oli vähän samanlainen. Sitä tavallaan inhosi koko ajan, mutta kun se kuoli, niin mulle ainakin jäi vähän tyhjä olo. Se kuvernööristä kertova kirjahan on muuten mainio ja sen kautta aloin tykästyä hahmoon enemmän. :'D

Musta tuntuu, että sarjan taso on laskenut, mitä pitemmälle sarja on edennyt. Eka kausi oli tosi mielenkiintoinen ja herätti heti kiinnostuksen. Sitten sarja on alkanut toistaa itseään ja olen kaivannut siihen jotain isompia juonenkäänteitä. Darylille saisi kyllä kehitellä taas jotain. Se on ollut Bethin kuoleman jälkeen niin vähän parrasvaloissa. :/

// Niin ja siitäkin piti mainita, että tykkään kyllä tosi paljon niistä verisemmistä gore-kohtauksista ja zombien tappamisista, mutta sitä hohtoa vie vähän pois se, että kaikki ne tapot on periaatteessa tehty tietokoneella ja sen kyllä näkee. Onhan se ymmärrettävää, että on työlästä läträtä koko ajan tekoveren kanssa, mut silti. Ja se, että aseet hädin tuskin potkaisee taaksepäin, kun niillä ampuu. Eih! Tuollaiset pikkujutut ärsyttää pitemmän päälle, kun niissä ei tapahdu juurikaan parannusta. :'D

niiina:
Kiitos Kosmik uskaliaasta ensimmäisestä osallistumisesta! Minä jo pelkäsin, että joudunko odottelemaan täällä yksin kunnes uusi kausi alkaa ja kiinnostuneet taas heräisi ;)

Kirjoitinkin jo tuonne yleiseen tv-sarja topaan aika avautumisen hahmoineen päivineen, mutta voisin toki nytkin käydä vähän läpi omalta osalta noita asioita ja eritavoin kuin aikaisemmin. :D

Itse tosiaan katsoin sarjan vasta tuossa syyskuun aikana ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ja ennen sitä olin katsonut vain yksittäisiä jaksoja juurikin sen vuoksi, ettei sarjalle ollut aikaisemmin oikein ollut aikaa kun tämä maailma on täynnä loistavia sarjoja! Kuitenkin jäin melkein heti koukkuun. Aluksi sarja tuntui aika puuduttavalta, koska ensimmäistä jaksoa oli venytetty hurjasti, mutta kun sarja siitä pääsi vauhtiin niin eihän sitä olisi maltannut lopettaa. Siksi tässä odotellaankin enemmän kuin innolla uusia kausia!

Itselle ne lempihahmot on varmasti Daryl ja Michonne.. Lukisin toki tähän mukaan myös Rickin, koska se on tosiaan hahmo, jota en välillä voi sietää ja välillä se on loistava. Myös Glenn, Maggie ja Carl on hahmoja, mistä pidän. Inhokit taas on varmasti Abraham sekä muutamia uusia, jotka ei jotenkin ole päässyt kyllä itselle semmoiseen samaan tilaan kun moni muu vanhempi hahmo. Tuossakin voi olla, että lämpeän hitaasti uusille. Eugene myös herättää minussa inhotuksen tunteita, vaikka hahmo kuinka yrittäisi kasvaa niin en vaan kykene lämpeämään hänen kankeudelleen! :D

Huonoihin ja hyviin juoneenkäänteisiin on vaikea vastata, vaikka sitä itse tuossa kysyinkin. Jotkut kuolemat ovat mielestäni olleet todella tarpeettomia ja sen kautta varmasti olen luetellut ne päässäni huonoiksi juonenkäänteiksi. Sarja on varmasti mulle haastava, koska vihaan menetyksiä ja joskus on äärimmäisen haastavaa ottaa vastaan jonkun sellaisen hahmon kuolema, joka on itselle rakentunut tärkeäksi. Onneksi ihmiset on Darylin hahmolle luoneet jo niin hurjan fanilauman ja vaatimukset, että toivon, ettei tiimi tapa häntä pois.

Oma mielipide sarjasta toki vähän muuttui sen edetessä, alussa olin tosi innoissani ja jotenkin kun sarja jatkui niin eteen tuli myös enemmän ns. taantumia, jolloin tuntui ettei sarja liiku kunnolla ja sanoinkin tästä tuolla aikaisemmin, että sarja alkoi sisältämään liikaa toistoa ja jopa jaksoja, mitkä olisi halunnut skipata. En itse arvostanut yhtään, että saatettiin tuhlata kokonainen jakso vain joidenkin tiettyjen hahmojen näkemykselle tapahtumista vaan olisin itse kaivannut enemmän sekoitusta ettei tule sellaista, että aa katsotaas taas sama jakso uudestaan, mutta näiden silmistä, kiva! Kuitenkin kun lopputulos oli jo selvillä. Näin vain silmissä sen pettymisen, mikä ihmisellä on varmaan ollut, ketkä on katsonut sarjaa yhdysvaltojen tahtiin. Itselle onni oli, että pääsi samantien eteenpäin kun jaksoja oli vielä katsomatta eikä tarvinnut pettyä niin raskaasti kun tapahtumat ei edennytkään!

Kuolemista varmasti itselle ne ärsyttävimmät oli Lori ja Beth. Kumpikaan ei onneksi ollut mikään lemppari, mutta olisin kaivannut kyllä heitä vielä mukaan pidempään. Lori olisi voinut olla mukana vielä muutaman kauden enemmän ja selvittää asiansa ennen kuolemaansa. Beth taas oli alusta asti melkein yksi inhokeistani, koska en voinut sietää hänen asennettaan ja itsemurha toiveitaan ym. Hänestä huomasi, että hahmo oli sarjassa hyvin nuori. Näyttelijä on kyllä hemmetin hyvännäköinen! Kuitenkin aloin osittain pitämään hahmosta kun olen tässä käsitellyt ja pyöritellyt asioita päässäni. Beth on mulle hankala, koska hänkin on hyvin sellainen kenestä en pidä ja sitten taas pidän. Pidin loppuajan Bethistä. Kasvu alkoi Judithin hoitamisesta ja Darylin kanssa keskusteluista. Lisäksi mielestäni tytön kuolema oli todella turha enkä ymmärtänyt, miksi hänen piti vielä vahingoittaa poliisinaista, vaikka nainen olikin hölmö. Daryl tuossa kohtauksessa sai kyllä sydämen jättämään lyönnin väliin. Voi toista.<3

Shanen kuolemalle kyllä riemuitsin, ai että inhosin häntä alusta loppuun! Myöskin kuvernöörin kuolema oli jees - juttu. Hahmona toki myös hänkin kasvoi ja pystyin ymmärtämään hänen tuskaansa, koska hänkin oli menettänyt kaiken, mutta en vaan kyennyt ymmärtämään hänen ajatusmaailmaansa ja pakkomiellettään aiheuttaa pahaa muille. Serkkuni kehui kovin, että Kuvernööri oli paras hahmo aikoihin, mutta en ihan hänen hypetykseensä päässyt mukaan. :D

Ja se mitä odotan tulevalta? Apuva! Odotan ettei minun ketään lempihahmoa tapeta ja toki hyvä, että Negan hyppäsi sarjaan, että saadaan äksöniä kun viime kausi oli suhteellisen rauhallinen senkin vuoksi, että porukka on saanut olla aika turvassa (mikä myöskin on ollut osaltaan kivaa katsottavaa, melkein normaalia elämää!). Toki en haluasi, että sarja muuttuisi keskitysleiri meiningiksi, että kaikki kulkee kuin sumussa totellen Negania ja antaen tälle puolet kaikesta, eli toivottavasti kunnon kapinaa on luvassa eikä tuollaisille asioille anneta periksi! Pohdiskelinkin jo toisessa topassa, että Rickissä ja Neganissa on paljon samaa, vaikka toimitapa on hiukan erilainen. Kuitenkin molemmilla on tapansa selviytyä.


--- Lainaus ---Lempihahmot on ehkä Daryl ja Michonne. En vain yhtään tykkää siitä juonenkäänteestä, että Rick ja Michonne alkoi olla yhdessä. Mulle se tuli ihan puskista, vaikka sitä oli periaatteessa vähän pohjustettu etukäteen. En vain kykene näkemään niitä pariskuntana. Olen aina kokenut sen niiden jutun pikemminkin sisarussuhteena, en todellakaan olisi koskaan arvannut, että juuri niiden välille isketään romanttista kipinää. Michonnesta tykkään, koska hän on aikamoinen badass. I mean come on, kaksi zombie-lemmikkiä, joilta on vedetty kädet ja leukaluu pois. XD Ja se upea japanilainen miekka (katana?)... pitääkö mun edes muuta sanoa? :D
--- Lainaus päättyy ---

Oon itsekin vähän kahden vaiheilla noiden suhteesta. Siis toisaalta kiva nähdä noilla molemmilla jotain sutinaa, koska sarja on kokonaisuudessaan aika toimintaan painottuva ja monesti nuo suhteet jää hyvinkin taka-alalle. Se oli kyllä silleen yllätyksenä, koska pidin myöskin heidän suhdettaan enemmän kaverillisena. Kuitenkin olosuhteet huomioiden, niin ymmärrettävää. Kuitenkin Michonne on läheinen Rickin lapsien kanssa ja yksi läheisin ihminen ylipäätään, eli kun ajattelee asiaa paljon syvällisemmin, en ole yllättynyt. Enää. Vaati tämäkin toki paljon analyysia ja ajattelutyötä, mutta yritän tässä kyllä totuttautua heihin parina. :D Michonne on kyllä kova zombeineen!

Darylistä kaipaisin lisää sarjaan taustainfoa ja ylipäätään, että hänen tarinansa saisi enemmän painoarvoa. Tuntuu tosiaan, että Bethin kuoleman jälkeen myös Darylin hahmo on jätetty hyvin taka-alalle ja se ei ole kiva. :<

Haluisin vielä jaaritella hurjana, mutta kiire jo muualle, joten jatkan taas jossain vaiheessa!

Fiorella:
Minulla oli muuta kiirettä, niin en päässyt heti vauhtiin tämän kanssa, mutta koetetaanpas nyt. :) Kiitos, että teit tälle oman topicin, niiina, ja kiitos nopsasta osallistumisesta Kosmikille, niin en tunne että olen ainut näin höyrähtänyt. ;) Katsoin jo, että kun en itse kerinnyt heti kirjoittamaan, niin eikö muka kukaan muu lähde mukaan. No, luulenpa että seiskakauden aloitus saa tämänkin aiheen aktivoitumaan!


--- Lainaus ---Musta tuntuu, että sarjan taso on laskenut, mitä pitemmälle sarja on edennyt. Eka kausi oli tosi mielenkiintoinen ja herätti heti kiinnostuksen. Sitten sarja on alkanut toistaa itseään ja olen kaivannut siihen jotain isompia juonenkäänteitä.
--- Lainaus päättyy ---
Minusta oikeastaan siinä on ollut kiinnostavia kohtia paikka paikoin, mutta kaikissa kausissa on ollut myös tylsiä kohtia. Erityisen tylsää etenkin näin uudelleen katsoessa on ollut seurata niitä Kuvernöörin omia seikkailuja, varsinkin kun ilmeni, ettei se mies siitä ollut mihinkään muuttunut.  :-\ Myös se vankilassa sairasteluvaihe pitkittyi vähän liiaksi ja alkoi käydä tylsäksi. Kiinnostavimpia minusta ovatkin olleet sellaiset jaksot, joissa porukka ehtii keskustella ja hahmot syventyä hieman paremmin.

Katselin tässä jo välissä jonkun matkaa eteenpäin neloskautta. Siellä ne nyt vaeltelevat kuka missäkin vähä vähältä kohti Terminusta (iiks!) ja Abraham & kumppanit ovat päässeet mukaan porukkaan. Abraham ei oikein sytytä minuakaan, eikä Eugene myöskään. Kumpikin on vähän kuin joku sarjakuvahahmo ihmiseksi muutettuna. Juuri sellaisia, joista olisi helppo tehdä joku action-figuuri, ilman että siinä tarvitsisi liioitella mitään ominaisuuksia. ;)

Minua helpottaisi kovasti, jos Lucillen kohteeksi päätyisi Abraham, koska siinä olisi jo nuijalle vähän vastustakin, mutta pelkään pahoin, että se on kerrankin Glenn, niin kuin sarjakuvassa. Glenn on liuennut jo niin monta kertaa kuoleman kynsistä ihmeen kaupalla, että en tiedä, voivatko vieläkin sen tehdä. Toivon silti niin! Daryl poloinen on niin nuijittuna jo ennestään, että sen tappaminen tässä välissä olisi aika säälittävää, eikö totta? Mutta Abraham ei ole tarpeeksi pidetty (vai tykkääkö siitä muka joku?) että sen päätyminen uhriksi koskettaisi ketään "tarpeeksi". Samoin joku Eugene tai muu sivuhenkilö olisi vähän laimea.

Denisen kuolema oli niin yliturha, mutta siinä oli toisaalta sellainen tapaus, mistä huomasi, että sinänsä vaatimaton sivuhenkilö oli kuitenkin merkityksellinen. Minuakin harmitti se kohtaus tosi paljon. Tietty se johti Darylin omaan pikku kostoretkeen jne mikä kai oli juonen kannalta olennainen, mutta silti. Minustakin Denise oli kiva ja olisi ansainnut vähän enemmän mukavaa omaa elämää.


--- Lainaus ---Onhan se vähän stereotyyppinen hahmo siinä mielessä, että hää on kovin miehinen mies, sellainen käytännönläheinen ja vähän erakkoluonteinenkin, joka ei paljoa pukahda ja joka on koko ajan olevinaan niin cool. XD Jostain muuten luin, että käsikirjoittajat pohti vähän, että kirjoittaisivatko Darylin biseksuaaliksi. Musta se olisi ollut mitä mainioin ratkaisu Darylin hahmolle, koska siinä olisi kivasti rikottu tiettyjä "miehisten miesten" stereotypioita. Norman Reedus oli itse käsittääkseni ihan innoissaan tuosta ideasta, mutta kai siellä tuotantotiimissä sitten aateltiin, että olisi liian riskialtista kirjoittaa noin pidetty hahmo biseksuaaliksi.
--- Lainaus päättyy ---
Minäkin olen lukenut näitä juttuja ja olen sen takia koko ajan varpaillani, milloin ne mokomat sen keksivät toteuttaa. Kunpa eivät! Minusta kun tuntuu, että koko ajan tuo aihe on esillä joka paikassa, niin säästäisivät nyt edes jonkun hyvän miehen meidänkin tyttöjen iloksi. Sinänsä hahmona ja juonenkäänteitä ajatellen ei ollenkaan huono idea, mutta henkilökohtaisella tasolla olen tosi pahasti vastaan, kun itse tykkään Darylista.  ;D Itsekkyys ennen kaikkea, vai miten se nyt meneekään? ;)

Omat suosikkini, kuten tuolla toisaalla jo kirjoitinkin, ovat Daryl, Carol, Maggie ja Glenn. Ja moni muukin siinä sivussa, mutta pidempään pysyneistä henkilöistä nämä. Sasha ja Morgan, Denise ja Enid myös, samoin "Jesus", vaikka häntä nyt ei ole paljon keritty näyttääkään. Pidin siitä, että Morganilla on periaatteena, ettei hän tappaisi ketään. Noissa olosuhteissa se on todellinen haaste!

Carol on moniulotteinen hahmo sinänsä, että hän on välillä todella vahva ja päättäväinen ja välillä ihan palasina. Pidän myös siitä, että Darylin ja Carolin suhde on niin omanlaisensa ja läheinen, muttei kumminkaan sellainen perinteinen rakkaussuhde, vaan ehkä enemmän ystävyyssuhde, ja jollakin tavalla ehkä ikään kuin perheenjäsenten välinen. Ei Carol ole minusta niin paljon vanhempi, että sitä voisi kunnolla pitää "äitisuhteena", ja toisaalta minusta olisi ihan oikein, jos olisi välillä aidosti esillä (muussakin kuin huumorimielessä) sellainenkin epätavallinen suhde, jossa olisi vähän vanhempi nainen ja nuorempi mies. (Noilla on näköjään virallisen fanisivunkin mukaan vain jokusen vuoden ikäero, jos kumpikin on nelissäkymmenissä, toinen vain lähempänä neljää- ja toinen viittäkymmentä.) Siinä olisi paljon enemmän pohtimista katsojillekin kuin vaikka homosuhteissa, joita sarjassa on kuitenkin nähty jo useita erilaisia vaihtoehtoja. Mutta selkeästi ei ole näin, koska vaikka alusta asti Daryl on kyllä suojelevainen ja huomaavainen Carolia kohtaan - ja selvästi sen verran läheinenkin, että olen pitänyt jonkinlaista friends with benefits -henkistä suhdetta täysin mahdollisena vaihtoehtona - huomaa kyllä miten Carol tekee aina välillä sellaisia "kokeilenpa tässä kepillä jäätä" -juttuja ja Daryl torppaa ne kerrassa. Hauskin mieleen esimerkkinä tuleva juttu oli se, kun ne hengähtävät siellä vankilan muurin sisällä yön yli ennen vankilan valloitusta ja Daryl hyvin luontevasti hieroo Carolin kipeytynyttä olkaa, kunnes huomaa naisen ilmeen ja lopettaa kerrassa, sanoen, että sinun pitäisi mennä. Carol vitsailee, että olipa romanttista, mitenkä olis jos vähän jotain? Ja Daryl senkun tuhahtaa vain, ja antaa ymmärtää, että parempi kun alat mennä siitä. ;)

Noilla kahdella on kieltämättä hauskaa sanailua välillä. ;) Siinäkin tilanteessa Daryl sanoo "I´ll go down first", johon Carol heittää, "Even better." LOL.  Ja toisella kertaa se "Pookie" ja Darylin ilme.  ::) ;D

Niin, ja vielä lisään, että tällä hetkellä Carol on jo niin rikki, että hyvä vain, jos noiden suhde pysyy ystävyystasolla. Mutta olen kuvitellut mielessäni, että ehkä Carol ja Morgan muuttavat yhdessä jonnekin toiseen selviytyjäyhteisöön, ja niistä tulisi hellyttävä väkivallan vastainen pariskunta, jotka kasvattaisivat kanoja ja viljelisivät tomaatteja ja paistaisivat pikkuleipiä ja aurinko paistaisi ja olisi tosi mukavaa.  :D Eikö olisikin tosi kiva? Ja toiset voisivat sitten tulla sinne kyläilemään ja kaikki olisivat onnellisia. Pitäisiköhän käsikirjoittaa oma versio? ;)


--- Lainaus ---tykkään kyllä tosi paljon niistä verisemmistä gore-kohtauksista ja zombien tappamisista, mutta sitä hohtoa vie vähän pois se, että kaikki ne tapot on periaatteessa tehty tietokoneella ja sen kyllä näkee. Onhan se ymmärrettävää, että on työlästä läträtä koko ajan tekoveren kanssa, mut silti. Ja se, että aseet hädin tuskin potkaisee taaksepäin, kun niillä ampuu. Eih! Tuollaiset pikkujutut ärsyttää pitemmän päälle, kun niissä ei tapahdu juurikaan parannusta. :'D
--- Lainaus päättyy ---
Jossakin haastattelussa Reedus sanoi, että häntä ärsyttää kun varsijousella ei voi siinä ampua oikeasti, vaan ne nuolet menevät turvallisuussyistä jotenkin sillä tapaa lyhyessä kaaressa maahan että töps, eivätkä osu minnekään. Toki onhan se oikeasti aseena sellainen, että ei olisi kiva, jos sattuisi vahinkolaukaus vaikka näyttelijäkaverin päähän.  ::)

Kuitenkin jotkut kohdat siinä on tehty oikeastikin eikä pelkästään tietokoneella. Niin kuin niitä, joissa joku stunttityyppi haahuilee tuleen sytytettynä. Myös lavastetut erikoistehosteet ovat aika vaikuttavia, niin kuin vaikka se inhottava Carlin silmä (en muista enää oliko se kasvomuotti tehty vain nukelle vai laitettu siihen näyttelijään kiinni vai molempia) ja zombien ällöt yksityiskohdat.

Minusta ne kammokohtaukset ovat inhottavia ja en tykkää katsoa niitä. Mutta vanha hyvä tekniikka toimii, eli silmät kiinni, korvat kiinni (tai kelaus päälle, niin ei äänet kuulu) tai korkeintaan katson sormien raosta. Nyt uudelleenkatsoessa on hyvä kun ei tule enää yllätyksiä, ja voi varoa tai olla katsomatta kun tietää että tulee paha kohta. :)

On muuten ollut ihan huippuhauskaa aina joskus tarpeeksi väsyneenä keskellä yötä katsoa jotain Walking Dead -memejä netistä. Minulla on varmaan vähän huono huumorintaju, kun ne jaksavat naurattaa. Esim. tämä oli vähän karmealla tavalla hauska: (Saako muuten kuvia linkittää? Ei ole pelottava, mutta saattaa spoilata, jos et ole katsonut kuutoskautta. Jos ei saa laittaa kuvia, niin poistan sen kyllä heti.)

KUVA

Sitten tulevan spekulointiin... Minua kiinnostaa tietää, mitä on vauvojen suhteen tulossa. Nyt kun on jo olemassaoleva vauva (Judith) ja tulossa oleva vauva (Maggien) ja vielä Abrahamkin alkoi puhua lapsenteosta, niin on aika todennäköistä, että jotakin ikävää tulee jollekin pikkuiselle vielä tapahtumaan. En odota innolla. Ihan kamala oli jo sekin jakso, kun Rick ja Carl näkivät verisen vauvanistuimen ja joutuivat lähtemään ilman Judithia. Onneksi eivät niin ilkeäksi vielä ruvenneet, että olisivat sellaisen kohtalon käsikirjoittaneet.

Karvalakkirakastaja:
No mutta Fiorella!! Biseksuaalit miehet on ainakin tämän tytön suurin ilon aihe! ;D Musta olisi loistavaa, jos tuollainen karski miehinen mies olisikin kaikkiin päin kallellaan tai itse asiassa olosuhteet ihan helposti tekisivät sen, ettei sukupuolella enää olisikaan niin suurta väliä tyyliin kyllähän vankilassakin homosuhteita syntyy, kun ei ole saatavilla sopivaa naista.  ;D Tämä oli ainoa anti mitä mulla on tähän keskusteluun, koska olen seurannut sarjaa todella hyvin satunnaisesti enkä ole katsonut kokonaan kuin ensimmäisen tuotantokauden ja siitäkin on jo niin kauan, ettei kunnolla muista.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta