Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

Twilight: Forever and Always K-11 (Tauolla!) SPOILAA BD, E/B

(1/14) > >>

minnamoi:
Author: minnamoi
Pairing:Edward/Bella
Rating: k-11
Fandom: Houkutus
Genre:angst, death
Disclaimer: Hahmot sun muut kuuluvat Stephenie Meyerille, minä vaan leikin niillä!
Warnings: SPOILAA AAMUNKOITA
Summary: Entä jos Edward ei ehdikkään pelastaa Bellaa kun Renesmee on syntynyt...?

A/N: Toivottavasti tykkäätte! Tää on mun eka ficci enkä muutenkaa oikeen perusta kirjottamisesta joten antakaa armoa :) teksti vähä tökkii mut en saanu oikee parempaa. Ja jotain rakentavaa kommenttia kiitos! koska sit voisin vähä kehittyä! :D

_____________________________________
1. Luku


EPov:


Bella makasi veren tahrimalla sängyllä vaikeroiden kivusta. En pystynyt katsoa häneen ilman, että tuska viilsi kuollutta sydäntäni. Siinä hän makasi, yltä päältä veren peitossa ja ja niin tuskaisena, minun hauras ja pehmeä Bella. Rikkinäinen, tyhjiin vuotanut ja ruhjottu ruumis. Kauniit, ruskeat, pitkät kiharat olivat takkuisina ja verisinä liimautuneet Bellan kasvoihin, kauneimpiin kasvoihin mitä olin nähnyt ja jotka nyt olivat tuskasta vääristyneet. En voinut olla ajattelematta pahinta: entä jos hän ei selviäisi, entä jos myrkky ei leviäisi riittävän nopeasti ja Bella kuolisi. En kestäisi sitä, vaan minun olisi lähdettävä suoraan Italiaan ja vaatisin Voltureita tappamaan minut. Sillä en eläisi ilman Bellaa. EI! Bella EI kuolisi! En antaisi hänen kuolla. Minun oli keskityttävä levittämään myrkkyäni Bellan niin hauraaseen ruumiiseen. Puraisin häntä kyynärpäästä ja samassa muistin taas Jacobin vieressäni, yrittäen elvyttää Bellaa.
Et luovuta nyt Bells! Lupasit ettet lähde luotani, lupasit, että jäisit luokseni etkä antaisi sydämmesi pysähtyä. kuulin hänen ajattelevan. Yritin sulkea ajatukset pois mielestäni, mutta ne tunkeutuivat mieleeni uudestaan ja uudestaa ja joka kerta kuulin niistä Jacobin epätoivoisuuden ja pelon.

Jäljellä ei ollut enää mitään, vain minä,  Edward ja kuoleva Bella. Se on nyt ohi, hän oli kuolemassa. Tiesin sen, koska hänessä ollut enään mitään, mikä pitäisi minut tässä, hänen vieressä. Vetovoima oli siirtynyt toiseen suuntaan. Pois täältä, pois jonnekkin missä en kuulisi Bellan viimeisiä tuskan ääniä. Mieleni teki vain juosta kauas pois ja unohtaa kaikki, mitä olin nähnyt. kuulin taas hänen ajatukset.

"Lähde sitten!" minä murisin hänelle ja löin hänen kätensä pois tieltä, jotta pääsisin hänen tilalleen elvyttämään. Jacob vinkaisi kivusta, sillä olin juuri murtanut hänen sormensä. Hän suoristi selkänsä ja katsoi viimeisen kerran Bellaa haikeasti ja surullisesti. Lopulta Hän kääntyi ja juoksi ovesta ulos. Noinko nopeasti hän luovuttaa ja jättää parhaan ystävänsä hädän hetkellä. Aivan sama! Minä en tekisi niin ikinä Bellalle.

Huoneessa oli vain minä ja Bella. Bella, joka makasi nyt liikkumatta vierelläni ja jonka iho oli kalpea kuin lumi, kalpeampi kuin minä tai yksikään maailman vampyyreistä. Hänen sileä ihonsa oli mustelmien täyttämä ja vatsan kohdalta huomasi muutama luun sojottavan pystyyn. Painoin huuleni varovasti hänen huulillen ja aloin puhaltamaan ilmaa hänen keuhkoihin. Minun oli tehtävä kaikkeni, jotta en menettäisi elämäni keskipistettä ja jota rakastin enemmän kuin elämääni. pum pum pum pum Painelin hänen rintaa nopeasti, mutta varoen silti, etten murtaisi hänen luitaan. En anna tuon kauniin, epäitsekkään, rakastettavan ja niin lumoavan tytön lähteä luotani, en anna hänen kuolla nyt, kun hänen elämänsä on vasta alkamassa, meidän elämämme on alkamassa. Edessä oli pitkä loppumaton ja onnellinen elämä yhdessä.

Jatkoin elvyttämistä yli puolituntia eikä mitään tapahtunut. Pikku hiljaa aloin kuulemaan kuinka myrkky hidasti kulkuaan Bellan verisuonissa. Voi ei! Pian se se pysähtyisi kokonaan ja Bella kuolisi.

"Ei! Bella, et saa kuolla nyt, et saa luovuttaa! Koita jaksaa vielä hetki, älä jätä minua! Älä!" vaikeroin hiljaa. Näin ei voi tapahtua, en voi antaa hänen mennä pois.

"Carlisle!" huusin, vaikka tiesin että hän kuulisi pienemmälläkin äänellä. Meni muutama sekunti kunnes ovi kävi ja Carlisle astui viereeni.

Olen niin pahoillani poikani. Kuulin isäni ajattelevan kun hän näki Bellan.

"Myrkky hidastaa leviämistä eikä hänen sydämmensä lyö, auta minua ole kiltti! On pakko olla joku tapa jolla saan hänet kuntoon, on pakko", kuiskasin hänelle ja yritin estää murtumistani.

"En usko, että mikään enää auttaa tässä tilanteessa." hän sanoi haikeasti "Olen niin pahoillani, Bella ei tule enään-" keskeytin hänet, mutta hän ajatteli lauseensa loppuun -takaisin.

"Ei! Sano että on jokin keino, sano! Kyllä Bella selviää, hänen on pakko!" sanoin takaisin ja olisin itkenyt jos pystyisin.

"Bella, kuuntele minua. Ole vahva ja taistele, älä jätä minua yksin! Älä jätä, älä!" mumisin hiljaa. Tämä ei voi päättyä näin. En kestäisi sitä.

"Poikani. Bella on... on kuollut" Carlisle sanoi surullisena. Sydämmeni murtui lopullisesti ja tuntui kuin se olisi kadonnut, kadonnut jonnekkin kauas enkä ikinä löytäisi sitä.

"EI!" huusin. Ei, ei, ei, elä mene Bella, et saa. Minun koko elämäni on ohi. Ei ole enää syytä miksi elää tässä kurjassa maailmassa, ainoa syy miksi haluan elää, on nyt lähtenyt luotani. Ainoa joka auttoi minua jaksamaan, elämäni valo, se on nyt poissa. Miksi juuri minun Bellani? Miksi, miksi?  Olin vielä paniikissa enkä kunnolla tajunnut mitä tapahtui. Kuulin kun Carlisle lähti. Mitä ikinä päätäkään tehdä, ymmärrän sinua, mutta jos lähdet niin muista, että äitisi ei sitä kestä. Kuulin hänen ajatuksensa kunnes suljin ne pois mielestäni.

Tiesin että tuottaisin pettymyksen perheelleni, etenkin Esmelle, mutta en voi jäädä tähän maailmaan enää, en ilman Bellaa. Lähtisin hänen perään.

"Minä tulen perässäsi ja olemme taas onnellisia, lupaan sen", kuiskasin ja samassa aloin etsiä paperia ja mustekynää. Kirjoittaisin perheelleni kirjeen. Löysin etsimäni heti ja aloin kirjoittaa heille viimeistä kirjettäni.


Olen niin pahoillani

mutta en kestä jäädä tänne ilman Bellaa, joten lähdin Italiaan

toivon, että ymmärtäisitte minua, ettekä lähtisi perääni

sillä en aio tulla takaisin, en enää palaa, ikinä

en ole onnellinen jos en saa olla siellä missä Bellakin


Rakastan teitä paljon, mutta valitettavasti se ei nyt auta

minun on lähdettävä ja jätettävä teidät tänne

mutta muistakaa että kun pääsen taivaaseen Bellan luo, niin olen onnellinen

ja silloin tekin voitte olla onnellisia puolestani


Luvatkaa kaksi asiaa:

1. Älkää lähtekö perääni

2. Pitäkää Renesmeestä huolta ja rakastakaa häntä niin kuin omaa lastanne


Rakkaudella,

Edward


Annoin viimeisen suudelman Bellan otsalle ja lähdin ulos ennen kuin muut ennättivät huoneeseen. Jos olisin jäänyt sinne, minua ei olisi päästetty lähtemään. Juoksin kauas pois niin lujaa kun ikinä pystyin ja yritin samalla työntää tuskan kauas pois etsien mieleeni kuvan hetkestä, kun vein Bellan ensimmäistä kertaa niitylleni, kuvan siitä kun makasimme kukkien ymparöimänä onnellisina, kuvan siitä kuinka onnellisena Bella käveli portaat alas luokseni upeassa häämekossaan ja hymyili ujosti. Yritin ajatella hyviä ja onnellisia hetkiä ja unohtaa sen, miksi juoksin kohti Italiaa ja miksi halusin niin kiihkeästi pois täältä. Muistelin sitä kuinka suloiselta Bella näyttikään kun hänen poskilleen levisi puna. Hymyilin pienesti onnellisille muistolle, jonka jälkeen annoin ilmeeni valahtaa surulliseksi, sillä enää en ollut onnellinen. Ei ollut syytä olla onnellinen kun elämäni rakkaus oli nyt poissa. Nopeutin juoksua ja painoin mieleeni taas kuvan Bellasta, kuinka kaunis hän olikaan ja kuinka ihanasti hänen suuret suklaasilmänsä sädehtivät. Muistan nuo silmät aina ja ikuisesti. Bella, rakastan sinua aina ja ikuisesti.

mariamo:
Jännältä kuulosti :o
Joten ilmottaudun lukijaksi, eikun jatkoa vain :)

minnamoi:
mariamo: täst oli enemmänki tarkotus tulla one-shot mut kirjotan jatkoa jos "keksin" :D ajattelin et olis aluks helpompi kirjottaa tällänen lyhyt fic ;) tosin sainki tässä pienen idean miten jatkaisin tätä ficciä :)

Deph:
Tosi hyvältä kuulosti (;
Meinasin purskahtaa itkuun, kun luin ton kirjeen.
Hyvä oli!

Hayles:
Ilmoittaudun lukijaksi!

Pakko saada tietää miten tässä käy... Jään odottamaan malttamattomana jatkoa!
Tekstissä oli pari kirjoitusvirhettä, mutta ne eivät paljoa lukemista haitanneet  :)


--- Lainaus ---Noinko nopeast hän luovuttaa ja jättää parhaan ystävänsä hädän hetkellä
--- Lainaus päättyy ---

Tuolta nopeasti sanasta taisi puuttua i.Mutta ei siis suuri virhe, noita käy joskus jokaiselle :) Että jatka vain kirjoittamista!!!!!!!!

Pitäisiköhän mun olla edes yrittämättä kirjoittaa rakentavaa, kun ei siitä kuitenkaan tule mitään :-\?

Love, Hayles

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu