Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

Stranger things: Hauras tasapaino | K-11 | Steve Harrington/Billy Hargrove

<< < (2/2)

Pura:
Hyi miten miulla on menny pitkä aika vastata kommentteihin, anteeksi siitä! Selkeästi keskellä yötä jouluaattona on paras aika ryhtyä tähän. :'D

Mimamu: Stranger Things on yksi miun kaikkien aikojen suosikkifandomeista, ja Steve/Billy yksi suosikkiparituksistani. Myönnän, että koripallosta ja suihkuistahan se tosiaan lähti :P Fyysisen pohjan päälle oli kivaa sitten lähteä rakentamaan hauraampaa tunnerakennelmaa, ja on ihanaa kuulla että tykkäsit siitä. Kiitos kommentista! <3

Avaruuspiraatti: Hienoa kuulla, että ficci toimi ilman suurempia tietoja hahmoista tai fandomista. Kiitos kun poimit suosikkikohtia, liikutun siitä aina ja tuntuu kivalta konkreettisesti nähdä ne kohdat, jotka herättävät tunteita. Ammensin tähän vähän omista lukioaikaisista epävarmuuksista, mukavaa kuulla että Stevestä tuli sillä tavalla samaistuttava. Kiitos kommentista <3<3

Ayudara: Ihanaa kuulla että pidit, vaikka paritus ei ole suosikkisi!<3 Billy tosiaan on kamala hahmo, mutta samalla rakastan hahmon potentiaalia ja sitä, millä tavalla sen voi ajatella kasvavan ja muuttuvan. Ihanaa, että olit myös myötätuntoinen Billyä kohtaan <3 Steven urasuunnitelma ehdottomasti lähti siitä, että se huomasi olevansa oikeasti aika hyvä lasten kanssa.
Hiukan harmittaa, ettei kolmoskausi nyt oikein antanut meille sellaista sisältöä mitä olisin kaivannut, etenkään Steven ja Billyn suhteen, mutta onneksi sitä varten on ficit. Ties vaikka vielä kirjoitan jossain vaiheessa lisää!

Ronen: On kiinnostavaa lukea fiiliksiä jos fandom on tuntematon! Hienoa, että sait tästä kuitenkin aika paljon irti ja tykkäsit! Pohdin tosi paljon sitä, mitkä jutut saavat hahmot toimimaan niin kuin ne toimivat, ja sitä on kivaa tuoda ficceihinkin, etenkin Billyn osalta. Hienoa että myös välitilatunnelma välittyi lukjalle. Kiitos kommentista!

Thelina: Kiitos kauniista kommentista! Ihanaa että lämpenit paritukselle, ja kiitos tuosta miten kauniisti kuvailet ficin fiilistä ja myös siitä, että poimit suosikkiosion, sellaisista valinnoista on hurjan kiinnostavaa kuulla. <3


Kiitos teille kaikille vielä todella paljon ja hyvää joulua <3

Auri:
Ihan hirveää. Minä täällä vollotan kuin pieni lapsi jolla on polvessa asvaltti-ihottumaa eikä äiti ole tässä pussaamassa kaikkea paremmaksi. Tuo loppu vain herkistää ihan liikaakin. Täydellistä. Juuri näin, kiitos. Apua, olen ihan sanaton, pääni on tyhjä. Steve/Billy on vain niin precious ja Billy on aivan hirvittävän hirveä, mutta jotenkin osaat kirjoittaa hänestä ilman että pyyhkit kaikkea sitä kamaluutta ja kusipäisyyttä pois, mutta silti hän on. Pehmeämpi, vakaampi. Terveempi. Hän ansaitsee paremman elämän, ja sinä annat sen hänelle. Steve antaa sen hänelle. Äh, ei minusta saa irti mitään järjellistä, mutta. Halusin vain sanoa, että rakastan tätä kovasti.


--- Lainaus ---Steven kädet hautautuvat Billyn hiuksiin ja vetävät tämän aivan lähelle, niin ettei heidän väliinsä mahdu päiväsajan teeskentelyä.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä oli ehdottomasti lempivirkkeeni ♥ Jotenkin tosi kaunis.

Mutta lempikohtani on tottakai tuo loppu, missä he tunnustellen pääsevät yhteisymmärrykseen tulevasta, eikä tarvitsekaan sanoa sitä ääneen, että kyllähän he haluavat toisensa ;;; Pidin myös kovasti tuosta Billyn epävarmuudesta tuolla, että hän oikeasti pelkää olevansa huono ja väärin ja ei tarpeeksi Stevelle. Että sekin selvitetään, ja vaikka Steven ehkä pitäisi vain ottaa etäisyyttä niin hän haluaa luottaa ja lopulta se palkitaan. Kiitos tästä paljon paljon paljon! Olet rakas ja tämä on aivan upea ♥

Waulish:
Vaihdokkaista hyvää iltaa! :)

Jee, Stranger Thingsiä, tykkään! Aivan samaa reaktiota ei aiheuttanut paritus, kun lähdin tätä tekstiä lukemaan, sillä minulla on oikeasti vaikeuksia sietää Billyä. Steve on minusta varsin symppis, mutta kaikki sarjan Billyssä tuntuu jotenkin tähtäävän siihen, että hän on vain mahdollisimman inhottava ja ällöttävä tyyppi. Hyh. Täytyy kuitenkin heti alkuun todeta, että olet mielestäni tässä tekstissä onnistunut tavoittamaan Billyn inhimillisyyden, tunne-elämän haasteet ja herkemmänkin puolen tosi uskottavasti, ja tämän kuvauksen myötä aloin nähdä tämän parituksen jopa ihan mahdollisena. On hatunnoston arvoinen suoritus, että saat esitettyä ilkeän ja inhottavan hahmon inhimillisessä valossa, jossa viat ja virheet ovat monien tekijöiden summia ja juontuvat pitkälti vaikeasta menneisyydestä ja kyvyttömyydestä käsitellä tunteita ja hankalia asioita. Todella hienoa hahmon rakentamista ja kirjoittamista!


--- Lainaus käyttäjältä: Pura - 19.05.2019 19:37:24 ---Hänet yleensä vahvaksi värittävä vaaran terä on poissa aamuisin, niissä pienissä rauhanhetkissä, joita Billy varastaa maailmalta täällä.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä kohta aivan fikin alkupuolelta toimi minulle eräänlaisena herätyksenä, sysäyksenä ymmärtää Billyä. Billy on oppinut myrkyllisestä kotiympäristöstään tietynlaisen käyttäytymismallin, ja se on juurtunut häneen niin, että hänen voi olla haastavaa edes haluta pyristellä siitä irti. Hiljaisina, rauhallisina aamuina Billy saa kuitenkin olla rauhassa paineilta ja odotuksilta, siltä miehen mallilta jonka hän on saanut.

Tämän tarinan parasta antia on mielestäni sellainen nuoruuden kipuilu, vaiheilu ja epävarmuus, joka välittyy poikien hauraasta tasapainosta miltei tuskallisen hyvin. On se vaihe elämässä, kun pitäisi etsiä suuntaa, suunnitella ja haaveilla, mutta uskaltaako sitä tehdä, kun mistään ei voi olla varma? Etenkin Steven ja Billyn tapauksessa tällainen kipuilu tuntuu uskottavalta ja luontevalta. Molemmilla on takanaan vaikeita asioita ja vaiheita, menneisyyden mörköjä, ja tuntuu tavallaan niin sopivalta ja oikealtakin, että se heijastuu myös heidän väliseensä kanssakäymiseen. Minusta tuntuu, että kumpikin kaipaa kipeästi jotain staattista, pysyvää ja turvallista kaiken myllerryksen jälkeen, ja siksi he eivät uskalla sanoa mitään ääneen: jos sen sanoo ääneen, se ei ole enää samanlaista. On helpompaa ja ennen kaikkea turvallisempaa pysytellä tiiviisti lasiseinien sisällä, esittää viileitä välejä koulussa ja suudella keskellä pimeyttä ja hiljaisuutta. Sisimmässään kumpikin kaipaa ja toivoo toisesta jotain pysyvämpää, mutta sitä ei vain uskalleta lausua ääneen. Voi että, fiilaan niin että melkein kyyneleitä kihoaa silmiin!

Minusta tuntuu, että lopussa molemmat tulevat sohaisseeksi toisistaan jotain erityisen arkaa paikkaa, ja siksi hauras tasapaino voi vihdoin särkyä joksikin pysyvämmäksi (ja ehjemmäksi!). Billy väittää, ettei pelkää mitään, mutta Steve tietää totuuden, ja Steve taas luulee olevansa tyhmä, mutta Billy tietää totuuden. Jotenkin tuntuu, että tällaiset pienet epävarmuuden julkitulot ja avautumiset mahdollistavat sen, että pojat uskaltavat tuoda ilmi molemminpuoliset toiveensa suhteen jatkumisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Virheettömyyden vaikutelman pitää luhistua, jotta vapautuu sijaa herkille tunteille ja toiveille, niille jotka on kätketty syvälle sisimpään. Voi että.

Palaan BIllyyn vielä sen verran, että minuun kolahtaa aivan erityisesti se, miten Steve ei pelkää Billyn käyvän häneen enää käsiksi, koska Billy pelkää. Koska niinhän se on! Billystä välittyy se, että hän on huolissaan omasta käytöksestään tai käytöksen mahdollisuudesta, ja se on lopulta se seikka, joka säilyttää Steven mielenrauhan. Tulee mieleen se, miten joskus ihmiset ovat huolissaan siitä, ovatko narsisteja, vaikka todellisuudessa narsisti tuskin olisi huolissaan siitä, onko narsisti. Okei, ei ehkä vertaudu kovin hyvin tähän tilanteeseen - mutta lienee kuitenkin todennäköisempää, ettei Billy enää äidy samalla tavalla väkivaltaiseksi, jos hän itse pelkää satuttavansa Steveä. Lisää inhimillistä Billyä, nautin. ♥

Kiitos tästä sykähdyttävästä lukukokemuksesta, nautin tästä todella ja iloitsen siitä, että Vaihdokkaat johdatti minut tänne, vaikka paritusta aluksi vierastinkin! :-* -Walle

Violetu:
Kommenttikamppiksesta iltaa o/


--- Lainaus ---Nukkuva Billy näyttää siltä. Hauraalta. Silmäripset lepäävät silmänalusten mustelmantummaa ihoa vasten. Käsi puristaa lakanoita siitä, mistä ne ovat vielä Steven unen jäljiltä lämpimät.

--- Lainaus päättyy ---
Tykkäsin kuvailusta tässä tosi paljon, ja loppu oli ihanan tyydyttävä <3
Canonissa on jo tullut Steven ajelehtimista katsottua, joten kiva, että se tuli tässä esiin.
Hieno yksityiskohta tuokin, että pojat pussailevat ulkona vasta pimeän tultua, jotenkin niin helppoa unohtaa, että sarja sijoittuu kasarille, ja että homoutta katsottiin silloin vielä paljon pahemmin kuin nykyään.

Ajatus Stevestä lastentarhaopettajana on ihan liian hellyyttävä, vaikka toisaalta se on kyllä ollut niin hyvä lapsenvahti, että ei ole edes ihme, että poika saa siitä itsekin ideoita 🤭
Billyn suhtautuminen oli ihanan billymäinen, ja siis ahh. Vähän särki sydäntä, että Steve tiedostaa itsekin olevansa muiden silmissä se nätti poika, jonka aivot onkin sitten aika vaatimattomat. Ja vielä se, että Steve pelkää kaikkien olevan siinä suhteessa oikeassa, auts.

Tässä oli niin paljon realistisen parisuhteen elementtejä, että vähän tekee kipeää. Ei tule usein teksteissä vastaan, mutta johtuu varmaan siitä, että luen enimmäkseen vaan stooreja, jotka loppuvat siihen yhteenpäätymiseen 🙈
Mutta tää herätti tosi paljon ajatuksia parisuhteen anatomiasta ylipäätään, mikä on vähän vau.
Ihanaa, että kaksikko löysi uuden tasapainon <3 Tykkäsin myös hirveästi siitä, että aiempaa väkivaltaa ei lakaistu maton alle, mutta korostettiin, ettei Billy kohottanut kättään enää Steveä vastaan <3

~Violet kiittää

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu