Harry Potter -ficit > Pimeyden voimat

Häivähdys jäänvaaleaa | S | Lucius & Draco | angstlyhäri

<< < (2/2)

Kelsier:
Vanilje: Lucius on minusta sellainen henkilö, joka voi kannattaa aatetta ihan sydämestäänkin, mutta hän ei tasan ole valmis uhrautumaan sen edestä. Kivat jutut voi poimia päältä. Dracolla voi uhrautumishaluja ollakin, kun hänelle on pienestä pitäen sitä litanjaa syötetty :'( Ihana, että olit tykännyt kuvauksista. Kiitos kommentistasi! :-*

Larjus: Kirjoittaessa ajattelin, että tuo lainaamasi virke kertoisi Dracon särkyvyydestä. Kiitos myös sinulle kannustavasta kommentista! :-*

Waulish:
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :-* Malfoyt eivät kuulu suosikkihahmoihini Pottereista, mutta minua kiinnostaa kyllä erityisesti Luciuksen ja Dracon välinen isän ja pojan suhde. On mielenkiintoista pohtia, missä määrin vanhempien ja suvun valinnat ja odotukset määrittelevät Dracon elämänpolkua ja millaisia vaikeuksia ne Dracolle aiheuttavat jo Tylypahka-aikana. Siksi valitsin tämän tarinan listauksestasi, ja tietenkin myös siksi, että hieno nimi assosioituu heti Malfoyn perheeseen useammallakin tavalla: niin jäänvaaleisiin hiuksiin (onpa osuva adjektiivi kuvaamaan hiusten väriä!) kuin siihen tietynlaiseen kylmyyteen, jota perheen dynamiikassa vallitsee niin suhteessa muihin kuin jossain määrin myös omiin perheenjäseniin ja sukulaisiin. Kaiken on oltava jotenkin niin korrektia ja perinteitä vaalivaa, että minusta se tuntuu monin tavoin aika kylmältä ja kolkolta elinympäristöltä.

Tykästyin tämän tarinan rakenteeseen ja ideaan oitis, siihen kuinka tässä käsitellään juuri niitä kasvuympäristön vaikutuksia ja odotuksia ja paineita sekä isän että pojan näkökulmasta. Nuori Lucius on täynnä tulevaisuudenintoa sekä vallan- ja voimantunteita, ja se välittyy hahmolle sopivasti, kun hän katselee itseään peilistä hienoihin tanssiaisiin valmistautuessaan. Hän ei pelkää eikä epäröi, ja hän oikein huokuu itsevarmuutta, mikä kertoo siitä, miten kivuttomasti suvun opit ja toimintatavat ovat ainakin tässä vaiheessa häneen iskostuneet. Dracon osuudesta taas välittyy sydäntä särkevä kamppailu oman itsensä ja muun maailman välillä. Hän tietää tuskallisenkin hyvin, mitä häneltä odotetaan, mutta sen ja hänen omien hiljaisten toiveidensa ja moraalinsa välinen ristiriita riepottelee nuorta miestä kuin armoton myrskytuuli. Pidän siitä, miten inhimilliseksi ja samaistuttavaksi olet Dracon kirjoittanut, sillä on selvää, ettei kaikki käy hänen osaltaan kovin kivuttomasti, vaan hän on musertua paineiden alla. Tämä teksti herättelee minut ajattelemaan sitä, miten usein tuntuu käyvän niin, että myöhempien sukupolvien arvot muuttuvat asteittain hyväksyvämpään ja sallivampaan suuntaan, ja minusta tuntuu, että samaa on tapahtumassa tässäkin. Dracon maailma ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen kuin hänen isänsä maailma saattoi olla tämän nuoruudessa. Siinä on monia harmaan sävyjä, ja on hyvin ymmärrettävää, että Draco kamppailee niiden keskellä oikean ja väärän kanssa.

Nautin kovasti siitä, miten jää on läsnä läpi tarinan, etenkin Dracon osuudessa. Sydämessä on jäätä, mutta se, onko se heikkoutta vai vahvuutta, riippuu näkökulmasta. Draco kääntää ajatuksensa tässä siihen suuntaan, joka epäilemättä edistää hänen omaa selviytymistaisteluaan: sydänjää suojaa pelolta, ja se merkitsee sitä, ettei mikään tai kukaan voi satuttaa. Se on kai eräänlainen suojamekanismi. Minun tunteisiini vetoaa erityisesti se, miten märät polvet jäävät ainoaksi merkiksi heikosta hetkestä. Se kertoo niin raadollisen hyvin niistä kulisseista, joita Dracon on pakko selviytyäkseen ylläpitää. Heikkoutta ei voi näyttää ulkopuolelle, vaan pitää näyttää varmuutta ja vakautta niin kuin isäkin.

Onpa vavahduttava lukukokemus, johon mahtuu uskomattoman paljon lyhyestä mitasta huolimatta! Kiitos paljon, tykkäsin hurjasti. :) -Walle

Maissinaksu:
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! 8)

Minulla on pienimuotoinen heikkous Draco-angstiin ja Luciuksen ollessa mukana ehdottomasti kyllä kiitos. Ajattelin, että tässä olisi suoraa kommunikointia hahmojen välillä ja sitä kautta syntyisi synkkä tunnelma, mutta rakenne olikin ajatuksiin keskittyvä ja peilasi hahmojen tuntoja omilla tahoillaan.

Kontrasti toimi sekin mainiosti, ja helposti sitä ajatteli Draconkin joskus olleen samoilla linjoilla isänsä kanssa. Myöhemmin sitten kaikki kääntyi raskaaksi ja harmaaksi, ja asennekin koki muutoksen haavoittuvuuden noustessa pinnalle. Viehättävästi kuvailtua murhetta monessa kohdassa. <3Olisikohan sitä Luciuksella edes kykenevyyttä samanlaiseen inhimillisyyteen, vaikka erinäisiä katumuksen merkkejä osattaisiinkin esittää.


--- Lainaus ---Viekkaus värittää Luciuksen ihon.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä oli todella hieno kuvaus (monien muiden joukossa)!

Kiitos tästä. <3

- Mai

Kelsier:
Waulish: Voi, Walle! Itken täällä kaunista kommenttiasi.
Nyt mua harmittaa kovasti, etten ole linkittänyt tähän sitä inspiraatiokuvaa, jonka etydeistä sain: millaisen kerroksen olisit siitä vielä saanut. Oon oikeastaan aika sanaton, miten paljon sait tästä irti.
Dracon maailman tosiaan on monisävyisempi, hän suree aidosti Katie Bellin kiroamista.
Muistan tekstin konseptin lähteneen siitä kuvasta ja sitten tuosta Maija Vilkkumaan Prinsessa Jään lainauksesta, koska se kertoi samaan aikaan selvästi sekä isä että poika-Malfoysta; Luciuksen osalta näin sanat itsevarmuuden lasien läpi, Dracon kohdalla nimeenomaan sen, että tunteet ja heikkous pitää piilottaa ja siksi muut näkevät vain kylmän kuoren.
Suuri, suuri kiitos kommentistasi! :-*


Maissinaksu: En tiiä onko näihin kiitoksiin oikeaoppista tehdä lainauksia, mutta tämä

--- Lainaus ---Olisikohan sitä Luciuksella edes kykenevyyttä samanlaiseen inhimillisyyteen, vaikka erinäisiä katumuksen merkkejä osattaisiinkin esittää.
--- Lainaus päättyy ---
tökkäsi jotain aivojeni siinä lohkossa, joka kehittää ficci-ideoita! Ehkä siis kirjoitan tähän liittyvän Lucius-ficin joskus :) Kiitos paljon kommentista sinullekin! :-*

Meldis:
Angstaava Draco veti puoleensa valitessani tekstiä arpajaisiin, en saa hänestä tarpeekseni. :D Tämä oli ihan sairaan kaunis kurkistus Dracon elämään ja siihen, miten se on johtanut tähän. Osasit kertoa niin vähällä niin paljon, mistä olen aina tykännyt teksteissäsi. Rakastin tätä Luciustasi, joka oli niin omahyväinen voitossaan, oli niin varma, että hän on valinnut oikein, hän on historian oikealla puolella. Tuosta oikein huokui sellainen kupla, joka ympäröi ihan meidän maailmassakin konservatiivisia yhteisöitä, joihin yhdistän kuolonsyöjät. Lucius ei ajattele olevansa paha tai alistavansa vähempiarvoisiaan. Hän ajattelee puolustavansa omiaan ja omaa oikeuttaan. Olet tosi vähällä onnistunut näyttämään tuon ajatusmaailman, jota vielä sitten korostaa Luciuksen pelkuruus. Hän ei ole valmis ihan kaikkeen tavoitteidensa takia, kaikkein vähiten menettämään henkeään tai statustaan.

Ja kuinkas sitten kävikään? Tämä välähdys Dracon kuudennesta vuodesta oli niin upea siksikin, että se soljahtaa nätisti osaksi canonia rikkomatta sitä lainkaan. Draco halusi näyttää pystyvänsä, oli itsepäinen asiassa, vaikka häntä oikeasti vain pelotti tehdä asioita koulutovereilleen. Superihanaa, että nostit tässä juuri Katien kiroamisen asiaksi, jota Draco katuu ja suree. Eikä voi kenellekään puhua, miten häntä pelottaa tehtävänsä, on pikemminkin esitettävä, että kaikki narut on käsissä ja hän saa hoidettua homman ongelmitta. Tulee mieleen, kun Kalkaros tivasi Dracolta kirjassa tehtävästä ja Draco vaikutti päällisin puolin vankkumattomalta. Kun todellisuus oli tämä.

Nämä kaksi kohtausta yhdistyivät tosi kauniisti. Kuinka Dracon kuudennen vuoden aikaan Lucius on jo alkanut ymmärtää, että omaakin henkeään vähemmän hän haluaa menettää perhettään Voldemortin pyrkimysten takia. Miten Dracon tehtävä oli rangaistus Luciuksen tyrimisestä salaperäisyyksien osastolla ja miten se on ja ei ole Luciuksen syytä, että hänen oma poikansa joutuu kärsimään näin, varsinkin, kun Voldemort ei olettanut, että Draco saisi tehtävän tehdyksi. Siinä ei ollut kyse siitä, mutta Draco omistautuu siitä tietämättä mahdottomalle tehtävälle. Se tuntuu erityisen kurjalta, että hän rikkoo itsensä odotusten ja omien tunteidensa myrskyssä ja vielä turhaan, koska hänen ei odotettu onnistuvan, eikä hän onnistunutkaan.


--- Lainaus ---Ennen lähtöään hän vetää pipoa syvemmälle päähänsä ja sen alta pilkistää vain häivähdys jäänvaalea tukkaa.
--- Lainaus päättyy ---

Tämä jää kuvaamassa molempien Malfoyden kuorta, joka näyttäytyy eri aikakausina eri tavoin, oli nerokasta. Luciuksella se kertoi hänen etuoikeutetusta ja itsevarmasta asemastaan ja Dracolla kylmästä kuoresta, jonka alla täytyy pitää visusti omat tunteet. Tuo yhteys, joka ulottui vuosikymmenten yli oli älyttömän hieno. Ja taas, pieni, vähin sanoin kuvattu, aina parhautta sinulta. <3
Kiitos tästä palasesta tosi paljon!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu