Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Lily-Rose - 22.04.2013 15:32:30
-
Nimi: Tähti
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Salatut elämät
Paritus: Elias/Lari
Yhteenveto: Mä halusin kulkea kaupungilla sen kanssa käsi kädessä ja olla välittämättä muiden vihasista katseista. Mut en mä voinu. Se oli myöhästä, mä tajusin kaiken liian myöhään.
Se oli jo poissa.
Oma sana: Larias on ehkä tärkeintä ikinä ja siksi tämä. Kommentteja arvostan. Ai niin, osallistun tällä OTP10 haasteeseen Elias/Larilla.
Tähti
Lari PoV
Mä tuijotin ruskeaa pöytää näkemättä sitä kuitenkaan. Faija oli jossain, varmaa kännäämässä tai lenkillä. Mä oisin halunnu pelaamaan, mut mun polvi oli nii paskana, et tuskin koskaa enää pääsisin.
En mä voinu elää ilman Eliasta, mun valonpistettä, ainoaa, joka tiesi musta kaiken. Se oli aina nähny yhellä ainoalla katseella, mikä mua vaivas ja se oli aina tienny, mikä autto siihen. Jos mä halusin olla yksin, se anto mun olla. Jos mä olin surullinen, Elias oli vaan kietonu kätensä mun ympärille, eikä ollu lähteny, vaikka mä olin käskeny sitä menee.
Mun tähti, mun valo. Poissa. Nukkui ikiunta jossain hautausmaalla. Kaukana, vailla seuraa. Yksin.
Mä halusin Eliaksen luokse, mä halusin nähdä sen nauravan. Hymyilevän. Mä halusin sen kietovan kätensä mun ympärille ja puristavan lujaa. Mä halusin nukkua sen vieressä ja herätä aamulla sen vierestä. Mä halusin kulkea kaupungilla sen kanssa käsi kädessä ja olla välittämättä muiden vihasista katseista. Mut en mä voinu. Se oli myöhästä, mä tajusin kaiken liian myöhään.
Se oli jo poissa.
Mä heräsin yöllä painajaisuniin, joissa Elias kuoli mun silmien edessä. Mä heräsin yöllä yksin, sen nimeä huutaen. Mun ajatukset harhaili koulussa Eliakseen, kukaan ei välittäny paljoo paskaakaan olla mun seurassa. Ei edes Iida, Tale, Matleena tai se – mikä vittu se oli – joku Roni. Jopa Matukka kiers mut kaukaa, kun mä olin suunnillee kahdenkymmenenen kerran käskeny sitä lähtemään.
Mä oisin halunnu juosta, pelata, unohtaa kaiken. Mut en mä voinu, sekin ilo ja lohtu oli multa riistetty ja mä olin yksin. Näin vain Eliaksen joka puolella, kaukana, niin kaukana, etten voinu koskettaa sitä.
Se oli poissa, kaukana poissa. Enkä mä voisi elää ilman sitä.
-
Tämä oli tosi ihana ja myös surullinen ficci. Larin ajatukset Eliaksesta oli tosi suloisia ja hahmo oli muutenkin itsensä kaltainen. Tää kommentin laatu ei nyt ole mikään parhain, mutta oli pakko kirjoittaa jotain, koska teksti oli niin upeaa. Kiitos! (:
-
Tiara, Kiitos! En välitä paljoakaan kommentin laadusta, ajatus on tärkein : )
-
Hei mitäs kummaa tämä nyt on?! :o Ei, ei, ei... Olen tottunut angstiin Lariakseen pohjana sinänsä - eihän siltä kontekstilta voi oikeen välttyä jos hiukankin sarjaa seuraa. Välillä tuntuu, ettei käsikirjoittajat ole oikein muuta osannut sinne väliin ujuttaakaan kuin sitä "ollako vai eikö olla" kahnausta ja huopaamista. Ainekset kun olisi paljon enempäänkin.
Mutta siis... Eliasko kuollut? Liian surullista (Tälläisen kirjoittaminen pitäisi olla lailla kielletty, okei? >:( :D ). Ja silti jollain kummallisella tavalla niin kauniin julmaa. Voi Laria! Hyväähän ei tosiaan usein tajua ennen kuin se on jo poissa. Minusta tässä ficissä on jotain samaa kuin Saku/Miia-kuviossa silloin: he olivat luodut toisilleen, mutta kumminkin siinä välissä oli aina pitkän aikaa joku, mikä esti niitä kunnolla olemasta yhdessä. Ja sitten kun se toinen osapuoli lopulta menehtyi, jäljelle jäänyt palanen ei saanut enää kasattua kokonaista...
Pidin erityisen paljon siitä ettet "leikannut" keskittymispistettä raapaleen aikana Larin ajatuksista kesken kaikein vaikkapa ympäristöön. Se teki kauniista tekstistä vieläkin jotenkin tunteellisempaa jajaja...
Mun tähti, mun valo. Poissa. Nukkui ikiunta jossain hautausmaalla. Kaukana, vailla seuraa. Yksin.
Sad, so sad... *Sniif*
Btw, mihin Elias tässä kuoli?
-
dramaqueen, Kiitos kovasti kommentistasi! Jep, oon ihan samaa mieltä tosta "ollako vai eikö olla", kunnon draamaa, jota on jatkunut jo turhan pitkään, onoff suhdehan se selvästi on. Ja haha, en tainnut Saku/Miian aikoina edes paljoa katsoa Salattuja elämiä, tärkeämmäksi ne ovat tulleet vasta Peppi/Sergein ja Elias/Larin myötä. Ja Eliaksen kuolinsyytä en itsekkään tiedä, yritin kyl keksii jotaki omasta mielestäni luovaa ja kaunista kuolemaa, mutta ajatukset löi sitten - kuten aina - tyhjää, joten se jäi tekemättä. Kiitos kommentistasi, se teki illastani paremman :)
- Dana