-
24 maata, 24 kokemusta, 24 luukkua
Kirjoittaja(t): Myself & Olivia
Beta: Olemme toinen toistemme lukijoita
Fandom: HP + jokaisessa luukussa oma yllätys fandominsa!
Vastuuvapaus: Omistamme vain juonen. Tarkemmin jokaisen luukun alussa
Genre: ilmoitetaan luukun alussa erikseen
Ikäraja: S - K - 11
Päähenkilöt: Kelmit!
Summary: Mitä tapahtuu kun Kelmit alkavat kapinoida koulun suunnitelmia vastaan?
Varoitukset: ilmoitetaan luukun edessä tarvittaessa:DD
Haasteet: Olivialta One true Something -hahmo, Sirius
Yhteisesti Joulukalenteri 2012
Myselfiltä FF-50, Remus Lupin ja sanalla päivät
M/N: Elikkä, elikkä ihan vain selvennykseksi M/N on minun eli Myselfin ja O/N sitten Olivian, joka saa pitää paremman aloituspuheen...
O/N: Kiitti vaan Mysse:/ Joo, siis vihdoin oudosta alotuksesta jännittävään huipentavaan brologin (kuten Myself asian haluaa sanoa (mäki suo)) julkaisuun. Monien ogelmien kautta voittoon tämä 24 (potenssiin kolme;)) päiväinen projekti ihanan joulukuun ajaksi! Joulukalenterin tavoin saatte lukea yhden luukuun päivässä, joko minun tai Myselfin kirjoittamana. Tarkemmin asia on niin että brolo on yhdessä kirjoitettu (tai puoliksi?) ja mulle lankesi kirjoitettavaksi parittomat (eli 1,3,5,7 jne.) ja Mysselle parilliset (elikkä, elikkä 2,4,6,8 jne.).
Prologi
"Hyvät oppilaat, Korpinkynnet, Rohkelikot, Luihuiset ja Puuskupuhit", Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore puhui neljässä pitkässä tupapöydässä istuvalle oppilasjoukolle aamunsarastuksessa. Aamupalalla, kun auringonsäteet tunkeutuivat suurista ikkunoista sisään kiviseen suuren saliin. Oppilaat kuuntelivat tarkkaavaisina, niin hyvin kuin aamu kahdeksalta pystyivät.
"Muutos nykyiseen lukujärjestykseenne on nyt ovillanne, joten mitä pikimmittä puheitta eikö olisi kivaa avata se ovi ja saattaa teidät uuden uutisen pariin?" Rehtori piti oppilaita jännityksessä ja hänen siniset silmänsä tuikkivat puolikuulasien takaa pikkiriikkisen ilkikurisesti. "Niin kuin olette varmasti huomanneet yhtä tuntia teillä ei ole ollut koulun alkamis päivästä tähän päivään asti. Joten olemme opettajiemme kanssa päätyneet järjestykseen, että joulukuusta lähtien te opiskelette, joululomaanne saakka vain ja ainoastaan Taikuuden historiaa. Professori Binss ottaa ohjat käteensä otettuna tästä kunniasta. Tietenkin välillä myös me muut opettajat voimme opettaa teille tuota maagista ja ihastuttavaa oppiainetta." Ihastuttavaa, kuului huuto yhdestä suusta Rohkelikon 7.luokkalaisten poikien, Kelmeiksi kutsuttavan seurueen suusta. Jokaisella, suuren salin korokkeella olevia noitia ja velhoja lukuun ottamatta oli tippua silmät päästä. Vain joku kunnon sekopää opettaja tai rehtori voi panna heidät opiskelemaan kokonaiseski kuukaudeski yhtä ainutta ainetta.
"Tupanne johtajat jakavat teille uudet lukujärjestyksenne, vaikkei siinä varmaan paljoa opettelemista ole! Huomisesta lähtien tulette oppimaan runsaasti lisää Taikuuden historiasta, mutta vielä tänään joudutte kärsimään tylsästä yksitoikkoisesta lukujärjestyksestä. Olisipa minullakin ollut tälläinen tilaisuus omina opiskeluvuosinani!"
"Rehtori parkamme on seonnut lopullisesti", Sirius voivotteli. Neljä poikaa sai uudet lukujärjestyksensä ja lampsivat sen jälkeen ulos salista kohti loitsuluokkaa.
"Kumpa tämä olisi vain unta", James ajatteli ääneen tuijottaen tiiviisti lukujärjestystään kuin haluten polttaa sen. Jamesin hiukset olivat kaikkea muuta kuin suorat. Ne sojottivat pystyssä muistuttaen linnunpesää ja pyöreiden silmälasien takana olivat tummat silmät, jotka paloivat silkkaa tyrmistystä eikä tilaa raivolle juuri jäänyt.
"Pelkäänpä vain teidän puolesta ettei mitään ole tehtävissä", Remus sanoi ja hymyili ilkeästi olkapäänsä ylitse Siriukselle, Jamesille ja Peterille. Remuksen pää roikkui koululaukun yllä tonkiessaan jotain sen sisuksista. Pojan kullanruskeat silmät kuvastivat pientä huolenaihetta mikä olisi seuraava kolmen häntä seuraavan pojan "mahtava mullistava" idea tai osoittaa mieltään uudelle lukujärjestykselle.
Sirius mulkaisi Remusta siitä hyvästä mitä tämä oli sanonut ja kääntyi sitten Jamesin puoleen ja pian heidän suunnastaan kuului enää kiihkeää kuiskailua. Juuri niin äänekästä, että kuulee jotakin puhuttavan, mutta toisaalta niin hiljaista, ettei sanoja erottanut.
Remus kääntyi epäilevänä Peterin puoleen: ”Tiedätkö, mitä nuo suunnittelevat?”
Vastaukseksi hän sai Peteriltä kiivaan päänpudistuksen.
James ja Sirius puhuivat keskenään koko loitsutunnin ja sitä seuraavan tunnin ja sitä seuraavaan... Lopulta iltapalalla Remus sai tarpeekseen.
”Okei, nyt te saatte kyllä kertoa mitä ihmettä te suunnittelette? Alkaa mennä hermot tuohon typerään salailuun ja kuiskailuun”, kullahtavat silmät omistava poika tiuskaisi ärsyyntyneenä pöydässä, istuessaan vastapäätä kuiskailevaa kaksikkoa. James ja Sirius tuijottivat Remusta sekä hänen vieressään istuvaa Peteriä huvittuneina.
”Onpas Kuutamolla pinna kireällä, ettei vaan olisi se aika kuukaudesta”, Sirius vitsaili, mutta kohdatessaan Remuksen vähintäänkin murhanhimoiset silmät vaikeni.
”Siis itse asiassa me ollaan saatu ihan Mahtava idea. Siis mahtava isolla M:llä.”
”Sirius tässä yrittää sanoa, että tämä meidän tuleva tempaus muistetaan vielä vuosienkin päästä”, James täydensi.
”Idea on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se...”
”...että me aiotaan...”
”... ihan vain selvennykseksi, myös te kaksi aiotte...” Pojat puhuivat vuorotellen.
”Me lintsataan koko joulukuu koulusta ja lähdetään kiertämään maailmaa!” James ja Sirius saivat asiansa päätökseen yhteen ääneen. Peter tyytyi kohottamaan kulmiaan, mutta Remus joka oli juuri juomassa kurpitsamehua nielaisi sen väärään kurkkuun ja sai tavattoman yskäkohtauksen.
Noin viiden tai kymmenen minuutin päästä Remuksen köhiminen loppui ja poika nosti katseensa kahteen pöydän toisella puolella istuvaan poikaan.
”Oletteko te tosissanne?”
”Ehdottomasti”, James vastasi.
”Tiedättekö te ollenkaan miten kuukauden mittainen poissaolo vaikuttaa keskiarvoon?”
”Ei”, Sirius vastasi äänensävyllä, joka antoi ymmärtää, ettei toisaalta paljoa kiinnostanutkaan.
”Minusta se kuulosti ihan kivalta idealta”, Peter sanoi väliin epäilevästi. Sirius ja James vaihtoivat kunnianhimoisen katseen.
”Kolme vastaan yksi. Se on sitä demokratiaa se, rakas Kuutamoinen”, James sanoi virnuillen.
”Joo-o, mutta olenko minä missään vaiheessa sanonut olevani ideaa vastaan”, Remus hymyili vinosti ja erittäin ´kelmimäisesti´ vastatessaan.
”Et kai nyt suoranaisesti...”
”Juuri niin. Historia on nyt kuitenkin periaatteessa pelkkää ulkoa opettelua, joten vaikka me ei oltaisikaan läsnä niin en usko, että me mistään kauhean oleellisesta luovutaan”, pojan ääneen hiipi pieni epäilys lopussa, mutta se jäi muiden Kelmien riemunkiljahdusten alle.
”Hyvä poika, me tiedettiin, että sinuun voisi luottaa”, Sirius sanoi ja yritti läimäyttää Remusta selkään, mutta valitettavasti heidän istuessaan eri puolilla pöytää ei onnistunut muuta kuin kaatamaan kurpitsamehukannun.
”Voitteko te olla vähän hiljempaa me varmaan kerätään aika paljon huomiota tällä melulla”, Peter huomautti väliin ja sai hyväksyvän katseen Remukselta, joka oli juuri noussut seisomaan, pakoon pöydältä tuolille valuvaa mehuvanaa.
”Meidän pitäisi varmaan mennä sitten pakkaamaan.”
Kelmien pakatessa ei mennyt paljoa aikaa. Aluksi he olivat hukassa miettiessään mitkä kassit, reput tai pussit ottaisivat mukaan, mutta sitten he muistivat yksinkertaisen huomaamattoman laajennusloitsun, eikä mennyt kauaakaan, kun kaikki tarpeellinen oli tungettu poikien taskuihin. Tosin tarpeellisesta puhuttaessa pitää sanan tarkoitusta vähän venyttää taskuihin livahtaessa myös aimo kasa sontapommeja ja jästien pierutyynyjä.
Kuitenkin vain pieni hetki auringonlaskun jälkeen nähtiin ulkoa, miten seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalin ikkuna avautui ja sieltä taiteili pitkän lakanoista tehdyn köyden avulla neljä poikaa itsensä ulos pimenevään yöhön.
-
Hehee, joulukalenterific :3 Tosiaan, haasteestahan teidät bongasin, joten ihan sitä on kiittäminen...
Teksti oli sujuvaa, mutta aika virheellistä. Siis kirjoitusvirheitä oli aika paljon. Minä ja sanontani... ::) Virheet olivat lähinnä yhdyssanavirheitä, joten niihin suosittelisin kiinnittämään huomiota. Muuten teksti oli laadukasta ja sujuvaa ja idean loistavuutta en mene kiistämään :)
sinistensilmänsä
Pomppasi silmille. Olisiko siniset silmänsä?
Ahh, kommentointilahjani taas kadoksissa... Mutta pidin ja jatkoa kai sitten huomenna näemme ;) Sitä odotellessa :D
Ledi
-
Nyt sitten komentti, jonka lupasin...
Tämä alku oli positiivinen yllätys. Ajattelin, että se olisi paljon tylsempi. ;D
Muutama kirjoitus virhe kyllä häiritsi...
Odotan jo seuraavaa osaa. :)
-
Kiitos Olivia, kun linkkasit mulle tämän :D Harmi kyllä jouluna en ehdi lukemaan kun silloin nettiin pääsy on vain haave mutta ei asiasta enempää :D
Jos mulle ilmoitettaisiin että olisi taikuuden historiaa koko kuukausi hyppisin ilosta, koska se sattuu olemaan henk.koht. lempi taika aine muutamaan joukossa :) Mutta Kelmien seikkailuja odotan innolla! n___n
pakko nipottaa:
Tietenkin välillä myös me muut opettajat voimme opettaa teille tuota maagista ja ihastuttavaa oppiainetta." Ihastutava, kuului huuto yhdestä suusta Rohkelikon 7.luokkalaisten poikien, Kelmeiksi kutsuttavan seurueen suusta.
Ihastutava? x) juu joko kirjoitusvirhe tai Kelmit ei vain osaa puhua (uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon enemmän)
Mutta muuten mukava idea ja seuraavaa luukkua odotan jo innolla ^^
-
Voi jes mikä idea! :D Jaksan tuskin odottaa huomiseen...
Teksti oli ihanan sujuvaa, ja Kelmit vaikuttavat ainakin brologin perusteella hyvin IC:ltä. Typoja bongasin pari, mutta mitään elämää vakavampaa ei löytynyt :P
että joulukuusta lähtien te opiskelette, joululomaanne saakka vain
tuo kohta vähän särähti korvaan
”Siis itse asiassa me ollaan saatu ihan Mahtava idea. Siis mahtava isolla M:llä.”
”Sirius tässä yrittää sanoa, että tämä meidän tuleva tempaus muistetaan vielä vuosienkin päästä”, James täydensi.
”Idea on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se...”
”...että me aiotaan...”
”... ihan vain selvennykseksi, myös te kaksi aiotte...” Pojat puhuivat vuorotellen.
”Me lintsataan koko joulukuu koulusta ja lähdetään kiertämään maailmaa!”
kuten jo sanuttu, jätkät ovat kovin IC. Ja tämä kohta sai nauramaan. Jamppa ja Sirre on rakkaus <3
Onko teillä jo kelmeröisten matkakohteet selvillä? Saako lähettää ehdotuksia/toiveita?
Anyways, huomiseen!
tuleva vakiovieraanne LW
-
Ledi Kiitos kommentistasi ja juu kirjoitusvirheitä no mitäs siihen sanois mä oon ainakin niin immuuni noille virheille että on vaikeaa ikinä saada lukea mun jotakin tekstiä missä ei olisi virheitä... Mutta toivottavasti ei kauheasti haittaa lukemista:(
Chaselyne Sä saavuit kommentoimaan, mahtavaa ;D Kiitti jos pidit tästä ja juuh virheet osaa häiritä=) Lupaukset on ain kivoja kun ne pidetään!
MiNi Hei, hienoa sain sut kommentoimaan (kannatti mainostaa) :D Juu-u kerroinkin jo ulle miten on ton virheen laita, enkä kllä tiedä vieläkään en päase itteni kanssa sovintoon, mutta ehkä toi ihastutavaa olis parempi (pitää kysyy mun parterilta).=)
Little Wolf Kelmit on just niin sopivia IC:ssä... Juuh harmillista jos teksti särähtää korvaan, mutta mä en ainakaan ikinä ihan ihan suoraa kieliopillista tekstiä hae ja tokaks katon vähän aina senkin puoleen kuka on silleen puhuja ja miten se vois sitten asian ilmaista... Kiitos avun annosta, mutta musta tuntuu että kaikki on hyvin hallussa.=) Kiitos kommentistasi ja näkyillään tai kuulaan...
Fandom: HP+Dark Shadow
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Dark Shadowia
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -
O/N: Virallisesti minä repäisen nyt sitten nopeasti ja kivuttomasti ns. laastarin. Krjoitusvirheet ovat yleisiä (vielä kun yritän tottua kirjoittamaan tällä uuella koneella:/) saa ilmoitella sitten jos meidän kahden kirjoittajan aivomme (plus kirjoituskorjaaja eli "pilkkunatsi"-Myssen sanoin, jälleen) riitä korjaamaan virheitä (itse olen sokea virheille...). Yksi tarkoitettu "kirjoitusvirhe" on tossa alussa, että ei siitä ainakaan tartte nipottaa.
Ihania kommentteja kiitos kaikille viälä tasapuolisesti ja toivottavast intonne tän ekan odotuksessa ei laannu kun luette tän. Nää tarinat on vähän pitkiä ja eikä itse maa ole kovikaan suuressa pääosassa ;), että jos joku niitä on odottanut niin ehkä joutuu hieman pettymään...:/
Mutta mitäs minä jarittelemaan jäin toki minä tiedän teidän kaikkien haluavan päästä jo lukemaan ensimmäistä lukua, joten olkaa hyvä ja hyvää tupla -vihdoinkin virallisen virallisesti- joulukuuta ja tämän ficin alkua!
Frui!
1.luukku
Piiloutuva Irlanti
Aamuyöstä Kelmit kaikkoontuivat Skotlannissa sijaitsevasta Tylypahkasta, juuri kun auringon ensisäteet halkoivat taivasta. Pojat halusivat mahdollisimman nopeasti, maailman toiselle puolelle kauas taikuudenhistorian tunneista.
Kelmit ilmiintyivät tummalle kujalle, jonka pimeimpiin syövereihin syntyi auringon valossa varjoja.
"Tämä muistuttaa joitakin Viistokujan syrjäisimpiä kujia", Peter totesi katsellessaan hämmentyneesti ympärilleen. Poika jatkoi: "Mutta täällä on enemmän roskia", ja potkaisi samalla viereistä kumoon kaatunutta peltiroskista, jonka roskasisukset olivat levinneet ympäri kujaa.
"Mitä sä Viistokujan kujista tiedät?" Sirius kysyi pisteliäästi. Virnuillen vielä päälle.
"No, ei ainakaan kukaan hullu kantta seinään tahdo kiinnittää." James tökki sauvallaan kiviseinään kiinnittynyttä metallikantta.
"Ei se ainakaan pysy seinässä ilman taikaa." Remus liittyi Jamesin seuraan tutkimaan roskakantta.
"Paitsi sinitarralla", Sirius huusi jostain pidemmältä kujan pimeydestä.
"Tyhmä, jopa Peter tietäisi ettei se ole mahdollista. Tässä on täytynyt käyttää taikuutta." Remus oli uppoutunut hyvinkin syvällisesti roskiskannen kiinnitysmahdollisuuksiin.
Yhtäkkiä kansi seinässä avautui ja sen takana komeili niin iso pyöreä reikä, että pojat olisivat mahtuneet sisään. Ovensuussa hymyili kylläkin vihreisiin pukeutunut menninkäinen.
"Tehvetuloa Irlantiin! Tässä teille hieman massia. Jos vaikka tahdotte ostaa jotain hyvää." Menninkäinen ojensi suuren mustan padan, joka kiilteli kaljuunoita yliäyräidensä.
"Hahaa, mä haluan rahaa. Missä?" Sirius tuli huutaen ja juosten takaisin omalta tutkimusreissultaan. Kaappasi rahat menninkäiseltä, joka ei sen kauempaa viipynyt vaan paukautti kannen takaisin kiinni virnuillen.
"Sirius!" James haki kaverinsa huomiota ja jatkoi: "Anna tänne! Ne ovat menninkäiskultaa, et tee niillä mitään." James nappasi padan Siriuksen närkästyneen katseen alta ja heitti ne tyhjään roskalaatikkoon.
"Niillä olisi voinut huijata", Sirius marisi surullisen teatraalisesti.
"Se katoaisi kumminkin, joten osallistuisit rikokseen", Remus selitti hieman turhautuneena.
"Sehän olisi vain hauskaa", Sirius väitti vastaan, mutta jatkoi: "No, mentäisiinkö ottamaan yhdet juomat, sille kun nyt päästiin kauas Tylypahkasta ja vielä kauemmas Binssistä?"
"Me ei tultu tänne ryyppäämään vaan kokemaan jotain historiallista, niinhän me luvattiin. Kun kerran me nyt lintsataan", Remus puhui.
"Mikä maailmalla on minua vastaan, kun ensin viedään rahat ja sitten ei saa edes juoda?" Sirius jatkoi marisemistaan, mikä oli hänelle aivan liian tyypillistä.
"Mentäisiinkö nyt vain sitten katselemaan niitä paikkoja?" Peter kysyi kyllästyneenä ja lähti jo edeltä kujansuulle. Muut pojat jättivät juttunsa sikseen ja seurasivat Peteriä. Pieni katu, jolle Kelmit päätyivät oli kuin kuollut katakombi. Heitä lähestyi keltainen bussi, jota ajoi pitkän rastatukan omistaja ja joka pysähtyi poikien kohdalle.
"Tarvitsisitteko kyytiä jonnekin?" Mies hymyili ja hänen vaaleansiniset silmänsä kilpailivat suuren tuuhean tukan kanssa.
"Yöpaikkaa me olisimme vailla", Remus päätti avata suunsa ensimmäisenä ennen kuin Sirius tai James ehtisi möläyttää mitään.
"Minä tiedän paikan jossa voisitte yöpyä. Nouskaa vain kyytiin niin vien teidät perille." Mies viittasi takapenkille, jossa oli jo ennestään muutama muu mies. James avasi Kelmeille oven. Sirius meni edeltä innoissaan pilveä polttavien miesten kanssa taakse ja oli jo muutenkin aivan eri tuulella kuin äsken kujalla. Remus ja Peter asettuivat eteen. James oli melkein jo menossa Siriuksen viereen, mutta Remus veti hänet kovakouraisesti päätään pudistellen viereensä.
"Minne me olemme tarkemmin menossa?" Remus kysyi hieman huolissaan.
"Collinsien vanhalle sukulinnalle. Siellä riittää tilaa yöpyä", Mies kääntyi hieman poikiin päin ja vinkkasi silmää.
***
Kymmenisen minuutin kuluttua Kelmien eteen alkoi kohota suuri, kolkon näköinen raskaasta kivestä muurattu linna, jossa olisi voinut asua joku muu kuin normaali perhe. James ja Sirius vilkaisivat toisiinsa hullaantuneina mitä tuo linna voisi tarjota heille. Remus taasen katsoi hieman huolissaan jälleen, mitä tästäkin tulisi. Kuitenkin poika tajusi, että linnan täytyisi olla ikuisuuksia seissyt siinä. Ajatus linnasta löytyvistä kirjoista, täynnä vanhoja ja historiallisia kirjoja sai Remuksen iloisemmalle tuulelle.
"Löydettäisiinkö me tuolta hyvää kirjastoa?" Remus ilmaisi mielipidettään ääneen sen kauempaa ajattelematta mitä muut sanoisivat.
"Ei varmana mitään kirjoja! Niin tylsää Kuutamo", James ja Sirius närkästyivät tylsiä kirjoja ajatellessaan. He halusivat seikkailemaan...
"Mentäisiinkö silti ensin sisälle?" Peter kuiskasi, mutta ei se jäänyt muilta kuulematta suuressakaan töyssyssä, jossa rämäovi paiskautui sepposenselälleen.
"Mennään vain!" Sirius huusi, nousi ja heitti Peterin takinhihasta ulos avoimesta ovesta. Onneksi vauhti ei ollut ylämäkeen suurikaan. Syntyi ketjureaktio, jolloin Remus tönäisi kostoksi Siriuksen ulos soraiselle ja kapealle polulle ja James tönäisi Remusta, mutta hän ehti tarttua tönäisijäänsä kädestä vetäen pöllämystyneen Jamesin mukanaan.
"No, onnea vain matkaan pojat, kun noin kiire on!" Ajaja huusi, käänsi autonsa ja hänen pilkallinen naurunsa kuului pitkään Kelmien korvissa.
"Vau", kuului yhdestä suusta, kun pojat nousivat ja pyyhkivät vaatteitansa kivipölystä. Linna vakuutti heidät kaikki. Se kohosi heidän yläpuolelleen suurena harmaana kiviröykkiönä, jossa oli parvekkeita, korkealla tornien laidoissa marmoripatsaita ja keskellä pihaa oli suuri, kivinen suihkulähde.
"Nyt ainakin ollaan lähellä sisätiloja", Sirius huomautti ja sai murhaavia katseita toisilta tovereiltaan, jotka painelivat mustelmiaan.
***
Pojat koputtivat suurta kultaista leijonanpäätä esittävää kolkutinta. Oven avasi pitkän tovin kuluttua pitkä vaaleatukkainen nainen, jonka ilme kuvasti hämmästystä ja silmissä oli hieman McGarmiwan tiukkaa katsetta.
"Tarvitsisimme yöpymispaikkaa. Vain yhdeksi yöksi", Remus puhui jälleen.
"Ah, niinpä tietenkin. Totta kai te saatte jäädä yöksi Collinsien katon alle, tervetuloa. Peremmälle, peremmälle sieltä." Nainen hoputti kiireesti.
***
Koko perhe oli kokoontunut suureen eteishalliin, jota koristivat vuosituhansien takaa muistuttavia esineitä: sohvaryhmä, tauluja, patsaita ja leveät portaat. Perheeseen kuului äiti, joka oli ovenkin avannut, Elizabeth, hänen veljensä Roger ja pieni poika David, tytär Carolyn, vampyyri Barnabas ja tohtori Julie. Saman katon alla eli myös siivoja Willie. Perhe katsoi Kelmejä päästä varpaisiin, kohautti hartioitaan ja päitään pyöritellen lähtivät eri puolille linnaa.
"Menen valmistamaan teidän vierashuoneenne", Elizabeth sanoi ja salaa häpesi perheensä käytöstä.
"Teidän pitää pelata minun kanssani kuurupiiloa." Barnabas oli ainoa joka oli jäänyt ja nyt hyppi iloisesti hymyillen poikien eteen.
"Ok, sopii, mutta mä en laske!" Sirius huudahti.
"En mäkään!" Kaikki muut huusivat paitsi Peter.
"Sä lasket poju. Sataan vähintään." Vampyyri virnisti pahankurisesti, niin että terävät kulmahampaat kiiluivat kirkkaina suuren kattokruunun valossa. Barnabas loikkasi ylös huonetta kiertävälle parvelle ja juoksi supervoimillaan jonnekin piiloon. Huutaen samalla: "Alkaen nyt!" Kelmit katsahtivat toisiinsa ja sitten muut pojat juoksivat piiloihinsa, kun Peter jäi laskijaksi.
***
Löytäisinköhän täältä kirjastoa? Tai edes jotain hyvää piilopaikkaa... Kääntyessään Remus törmäsi pimeällä käytävällä räikeään mekkoon pukeutuneeseen Carolyniin. Tyttö hymyili pää kallellaan pojalle. Vihertävät silmät suurina ja katse silti utuisena hän tutki tarkkaan Remusta.
"Haluatko käydä sisään?" Tyttö puhui kuiskaten, kuin olisi kertonut salaisuutta. Hän kääntyi ruskeat hiukset heilahtaen ympäri huoneeseensa, kun Remus ei vastannut mitään. Poika seurasi uteliaana perässä. Huone oli sisustettu myös räikeillä väreillä. Yöpöydällä oli ufolamppu, katosta roikkui pyörivä ympyrän muotoinen tuoli ja suuren sängyn alla oli kirkkaan keltainen karvamatto.
"Sinusta huokuu ihmsissuteus enemmän kuin minusta koskaan." Tyttö pyöri pojan ympäri kuin piirittäen saalistaan. Carolyn vaikutti siltä kun hän olisi pilvessä tai sitten hänellä viirasi muuten vain aivoissa.
"Sinä?" Remus kysyi hieman arkana. Kukaan ei koskaan tiennyt noin nopeasti hänen ihmissuteudestaan. "Oletko sinä?"
"Minä ja sinä. Olemme kuin sisaruksia. Olemme molemmat poikkeavia ihmisiä." Carolyn istahti pyörivään tuoliin ja tuijotti edelleen Remusta suurilla silmillään ja puri alahuultaan.
"Meissäkö on jotain samaa?" Remus ei ollut koskaan tavannut toista kaltaistaan olentoa kuin hän itse. Se oli jotain uutta.
"Sinä pelkäät. Älä turhaan. Ehkä voin auttaa sinua rentoutumaan. Olemmehan me samankaltaisia."Tyttö selvästi yritti vietellä Remusta. Niin Carolyn lähestyi poikaan pilke silmäkulmassa ja asetti kätensä pojan rinnalle yrittäen suudella, mutta Remus tarttui tyttöä käsistä ja laski ne alas. Sanomatta sanaakaan hän lähti järkyttyneenä jättäen Carolynin vihaisena yksin keskelle huonetta.
***
Sirius kuljeskeli kynttilöin valaistulla käytävällä, jota päälysti pitkä, kapea, punainen matto. Paljon ovia oli lukittuina käytävien varrella. Yhden avatessaan hänen silmiinsä loisti suuri tuuhea joulukuusi. Kuusi oli täynnä erivärisiä ja -kokoisia palloja, mutta vain tähti puuttui ja se häiritsi Siriusta. Poika katsoi ympärilleen kujeileva ilme kasvoillaan ja etsi käsiinsä viisisakaraisen kultaisen tähden. Asetettuaan sen paikoilleen hän hivuttautui eteenpäin.
Sirius muisti tovin kuluttua tohtorin, viskilasi kourassa ja sen asenteen... Juuri Siriuksen herkkua. Niin hän päätti feikata murtaneensa kätensä ja lähti harhailemaan pitkin mutkikasta sokkelolinnaa.
Pitkän etsinnän jälkeen poika löysi kuin löysikin tohtori Julien huoneen oven. Koputti ja astui hymyillen sisään. Nainen kääntyi häneen päin ja katsoi otsarypyssä aurinkolasiensa yli ovella seisovaan poikaan, joka piteli vasenta kättään.
"No, saisiko nuorelle herralle olla jotain?" Julie kysyi närkästyneenä ja laski lasinsa, jota oli juuri täyttämässä.
"Tuota noin, taisin murtaa käteni, kun kaaduimme bussin kyydistä. Jos voisit katsoa sitä?"Sirius asetteli kasvoilleen mahdollisimman surkean näköisen ilmeen.
"Noh, katsotaanpa sitten ja äkkiä." Julie oli tiukka. Hän asteli Siriuksen luo ja käski ojentaa kätensä tohtorin katsottavaksi. Hän taivutti sitä ja tuhahti hiljaa, mutta niin lähellä Sirius oli että hän kuuli sen ja pystyi myös haistamaan vahvan viinan ja hieman hien hajua.
"Tuntuukos?" Julie kysyi pisteliäisesti.
"Sä ainakin varmaan tunnet mun supersuuren hauikseni?"
Sirius ei tuon surkean iskuyrityksen jälkeen jäänyt tohtorin huoneeseen saamaan sitä mitä oli tavoitellut. Julien paiskatessa huoneensa oven kiinni Sirius hymyili, mutta oli surullinen ettei tuolle naiselle Kelmi-kama kelvannut.
"Saisinko edes jotakin vahvempaa lääkettä?" Siriuksen aneleva huuto kaikui pitkälle kolkkoa alimman kerroksen käytävässä.
***
"Uskallatko sä kiivetä tonne linnan katolle?" Pieni poika, jolla oli mustat hiukset ja harmaa villapaita päällä haastoi Jamesia kiipeämään korkealle lahonneita portaita pitkin linnan huipulle.
"Mä voin tehdä mitä vaan mä en pelkää mitään", James uhosi vastaan. David, tuo pieni virnuileva poika, johdatti pojan ulos jostakin sivuovesta. Pienestä raskaasta puuovesta, jossa James joutui kyyristymään päästäkseen ovesta ulos kylmään, tuulevaan ja pimenevään yöhön. Lapsi osoitti silmälasipäiselle pojalle tikkaita ja juuri hänen katsoessaan ylöspäin Davidin osoittamaan suuntaan alkoi sataa.
"Sinä et peru tehtävääsi", poika katsoi lujasti, melkeinpä polttavasti Jamesia kohti, ylös tummiin silmiin, joita ei erottanut siinä hyytävässä sateessa.
"En minä niin tekisikään, tulisi mieleenkään." James kääntyi uhkarohkeana tummaan kiviseinään, hengitti syvään ja asteli jäisten takorautatikkaiden luokse. En tiennyt että täällä oli jo näin myöhä ilta, James voivotteli mielessään typeryyttään. Puhallettuaan käsiinsä niiden lämmittämiseksi hän asetti ne kylmille tangoille, ponnisti ja kiipesi kohti pimeyden nielaisemaa katon harjaa.
Tuuli tuntui yltyvän joka ponnistuksella, joka vedolla ylöspäin, kuin laittaisi vastaan pojan kiipeämistä. Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä James piti tauon, hän oli jäässä luita ja ytimiä myöten. Sateen pisarat piiskasivat vasten kasvoja ja tuntuivat iholla jääkiteiltä. Jokainen askel, hengitys, liike, katse, ajatus ja jopa paikallaan pysyminen teki kipeää hetki hetkellä enemmän.
Kunnes jälleen James päätti ponnistaa ja se pahin, salama valaisi hänen silmiään ja jyrähdys suoraan hänen päänsä yläpuolelta. Pojan ote säikähdyksestä lipesi. James mätkähti maahan, voihki ja kääntyili kaksinkertaisesta kivusta äskeiseen jäätymisen tunteeseen verrattuna. Eikö minuun satu jo ihan tarpeeksi?
Pian hänen yläpuolellaan häälyi suuri tumma hahmo. Toisessa salaman valossa naisen kasvot valaistuivat ja hän tunnisti lyhyen punatukkaisen tohtori Julien. Hieman koomista oli aurinkolasit naisen silmillä. Julien hääriessä Jamesin ympärillä Sirius katseli sopivasti pienen katoksen alla äskettäin yrittämäänsä iskukohdetta ja parasta kaveriaan mudassa.
"Sä et pelkää mitään", David, pieni yllyttäjä poika ilkkui sarkastisesti.
***
Peter ei koskaan löytäisi yhtäkään ihmistä siitä valtavan suuresta linnalabyrintistä. Se oli toivotonta. Vilkaistessaan ulos pienestä käytävän ikkunasta hän näki pimeyttä ja vain salaman valon valossa silmän kantamattomiin jatkuvaa tiheää metsikköä. Poikaa ahdisti koko tämä suuri paikka. Mieluummin olisin lämpimässä Tylypahkassa, vaikka sitten Binssin tunnilla, mut-
"Oletko eksyksissä?" Ystävällinen naisääni kysyi keskeyttäen Peterin mielikuvitukset.
"Etsin ystäviäni", Peter vastasi epävarmana tiukan näköiselle naiselle, joka oli antanut heille luvan yöpyä täällä. Elizabethille, päämiehelle tässä talossa.
"Lähtivätkö he sinua pakoon?" Nainen kuulosti hyvin väsyneeltä ja hänen silmiensä alla olikin tummat merkit huonosti nukutuista öistä, vaikka meikillä niitä oli yritetty peittää.
"Eivät, vaan se hullu valkonaama vampyyri käski meidän pelata piilosta kanssaan. Mä jäin laskijaksi ja nyt yritän etsiä heitä." Peterin äänestä kuulsi pelko, tukahdutetut kyyneleet ja toiveajattelut.
"Et sinä tule heitä löytämään. Tämä on niin valtava paikka, siinä menisi ikä ja terveys", Elizabeth nauroi ystävällisesti. "Anna kun minä näytän sinulle huoneenne, jossa voitte nukkua."
Monien käytävien, huoneiden ja aulojen läpi kuljettuaan Peterin seuraama nainen pysähtyi suuren punaisenrusehtavan tammoven eteen ja avasi sen. Ovi natisi pelottavasti, niin kuin jotkin tarinoissa kerrotut kummitustalojen ränsistyneen ovet. Huone oli punaisensävyinen, lämminhenkinen ja huoneeseen oli mahdutettu kaski kerrossänkyä, joiden jokaisessa päädyssä oli pyyhkeet. Yksi huoneen ovista johti kylpyhuoneeseen, jossa oli ihanan lämmin beigensävyinen kokolattiamatto. Yksi ainoa tukeva tummanruskea kaapisto seisoi leijonan käpäliltä näyttävien jalkojen päällä ja ovet avautuivat hiljaa.
"Sinä löysit minut!" Sanoi Barnabas Collins, virnuileva mustasilmä. Hän astui ulos kaapistaan surullisen dramaattisena ja kätteli Peteriä kunnioituksen osoitukseksi. "Hyvin tehty kuoma."
"Kaapista voi sitten ottaa lisää peittoja, tyynyjä tai pyyhkeitä. Käyn etsimässä kaverisi." Elizabeth huokaisi raskaasti, pyöritellen silmiään Barnabasille ja sulki oven mennessään.
"Olette ansainneet lahjan. Tässä, rannalta, jossa minä sain ensi suudelmani vuonna 1770. Ja huomiset lentoliput hyvälle matkallenne." Barnabas ojensi vaaleallakinuskilla ja valkoisella väreillä koristeltua kierresimpukkaa, jonka suuaukosta kuului pauhuavan meren villi kohina. "Se on kuin aikainen joululahja. Kiitä tovereitasi hyvästä pelistä puolestani." Hän huitaisi viitallaan syvään kumarrukseen ja silmänrävähdyksessä oli jo kaukana omassa arkussaan.
Peterille tuo huone toi sopivasti kaipuun Tylypahkan omasta rohkelikkotornin pylvässängyn lämpimästä tunteesta.
-
Hei, tämähän oli mahtava! ;D
Tosiaan, Dark Shadows oli ihan loistava leffa, enkä aatellu kenenkään yhdistävän Pottereita ja sitä (enemmänki Twilightin ja sen...), mutta tämä toimi. Piiloleikkihommeli oli vähän hämärä, mutta Sirius ja iskurepliikit... ;D Nauroin ääneen tuolle kohdalle a automaattinen naamapalmu löysi aiheensa :D
Tosiaan, virheitä ei paljoa ollut, pari kohtaa pomppasi silmille, mutta niistä nyt eb jaksa nipottaa (enkä myöskään ilmiintymisestä koska se oli selitetty). Tosiaan, tykkäsin kirjotustyylistä, sellanen kevyen humoristinen "hömppä", positiivisessa mielessä tosiaan.
Enenmpää en nyt taaskaan saa irti, jatkoo huomiselle odotan taas innolla :D
Ledi
-
Joo tää eka luukku oli kyllä ihan kiva, vaikka Dark Shadows ei ole mikään mun lempi elokuva.
:)
-
hei!
tää vaikuttaa ihanalta, joulukalenterificci!!!!
siis tosi kiva idea:)
en ehtinyt nyt kiireessä lukea ihan loppuun asti näitä nyt ilmestyneitä, mutta vaikuttaa tosi hyvältä ja kiintoisa idea, kelmit karkaa tylypahkasta!
(jos mä pääsisin tylypahkaan, en kyllä karkais sieltä;))
sii kiitos ja jään odottelemaan seuraavan luuku avaamista!!! :D
hh
PS. antakaa anteeksi olemattomat kommentoijantaitoni...
PPs. ja siis kivaa lukea näitä fandom-yhdistelyjä (*oottaa innolla, että josko sais sellasen HP+Twilight-luukun;)) <3*)
-
Ledi Kiitos kommentista, ja ihanaa, että tykkäsit! Sirius ja iskurepliikit todellakin ovat melko vedenpitävästi yhdistelmä missä saa nauraa. ;D Ja mukavaa, jos ei virheitäkään kovin paljoa löytynyt!
CashelyneHui, kuinka pitkä kommentti! :o Ei nyt sentään, mukavahan vain, että viitsit edes jotakin lähettää. Kiva, että tykkäsit, vaikkei Dark Shadow lempielokuviisi kuulukaan. Paljon kiitoksia kommentista sinullekin!
hiphei!!!Ihana, jos tykkäät ideasta, mutta täytyy kyllä myöntää olevani samaa mieltä siinä, etten mäkään Tylypahkasta karkais, jos sinne pääsisin. ;D Iso kiitos kommentista!
Fandom: HP+Varjojen kaupungit
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Claren tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure, hieman romancea
Ikäraja: S
Varoitukset: -
M/N: Jee, nyt lähtee sitten jo toinen luukku ja jo 22 päivän päästä on joulu! Oon muuten ihan älyttömän huono vastaamaan kommentteihin, mutta toivottavasti nuo kelpaa. Jännittää tällä hetkellä tosi paljon, mitä mieltä tästä ootte, mutta nyt ilman sen pidempiä puheita päästän teidät lukemaan 2.luukkua!
2.luukku
Hullaantunut New York
Lentokentän suurien lasiovien edessä seisoi neljä nuorehkoa poikaa. Kaikilla silmät pyöreinä -eikä toki suotta. Ei sitä joka päivä päässyt todistamaan, miten joulukuinen miljoonakaupunki herää aamulla eloon. Sadat jättimäiset mainostaulut hehkuivat punaisena ja vihreänä, joululaulut soivat ja kauppojen ikkunoita koristivat suuret muoviset kuuset täynnä säihkyviä koristeita. Vaikka kello löi aamukuutta oli kadut silti täynnä ihmisiä ja autot olivat jääneet jumiin ruuhkaan. Kaupunki oli isompi, kuin mikään muu missä pojat olivat käyneet aikaisemmin.
”Pojat, tervetuloa New Yorkiin!” James viimein sanoi, katkaisten muutaman minuutin pituisen hiljaisuuden: ”Missä mennään käymään ensiksi?”
”Minä olen aina halunnut nähdä Empire State Buildingin, niin ja Vapaudenpatsaan totta kai myös”, Peter ehti vastaamaan ensimmäisenä.
”Vapaudenpatsas sopii, mutta mikä hitto on Empare State Building?” Sirius sanoi, ansaiten parin huvittuneita katseita.
”Etkö sinä oikeasti tiedä mikä on Empire, nimenomaan Empire ei Empare, State Building?” Remus huokaisi: ”Kuuluu pelkkään yleissivistykseen tietää se. Se on koko Yhdysvallan kolmanneksi korkein rakennus, radiomastonsa kanssa jopa 449 metriä korkea! Siinä on 102 kerrosta ja 6 500 ikkunaa. Se lisättiin virallisesti Yhdysvaltain historiallisten paikkojen rekisteriin historiallisena maamerkkinä vuonna 1986 ja-”
”Okei, okei. Minua ei todellakaan kiinnosta kuinka monta ikkunaa kyseisessä rakennuksessa on. Mistä sinä edes tiedät jotakin sellaista? Seuraavaksi varmaan kerrot kuinka monta porrasta siellä on”, Sirius heitti Remukselle.
”Nyt rauha, okei kaikki? Jos Matohäntä kerran sinne haluaa niin mennään käymään. Ja kyllä se on kieltämättä kutkuttava ajatus käydä katsomassa onko se niin suuri kuin puhutaan”, James sanoi mennen alkavan riidan väliin.
”Sopii. Otetaanko taksi vai ilmiinnytäänkö? Niin, ja muuten Sirius. Siellä on 1 860 porrasta”, Remus vastasi virnistäen.
*
”Voitaisiinko me mennä jonnekin syömään jotain?”Sirius kysyi monen tunnin ja monen eri nähtävyyden jälkeen.
”Eikö meidän pitänyt käydä vielä yhdessä museossa, ennen ruokataukoa?” Peter muisteli.
”Aivan sama. Tässä on tällainen kiva puisto. Ja kiva penkki. Tosi, tosi kiva penkki. Minä jään tähän enkä aio kävellä koko päivänä enää metriäkään”, Sirius marmatti muistuttaen tietämättään uhmaikäistä viisivuotiasta.
”Ihan vain kiinnostuksesta mitä meinasit syödä istuessasi siinä penkillä? Eihän sinulla ole ruokaa mukanasi ja väitit sinulla olevan nälkä”, Remus sanoi huvittuneena.
”Ehei, nyt sinä olet väärässä minulla on kyllä ruokaa mukana”, Sirius sanoi voitonriemuisena vetäessään kaksi suurta karkkipussia taskustaan ja aiheuttaen muille hetken makeat naurut tämän ansiosta.
”Kun nyt sinulla sitten on noin täyttävää ruokaa mukanasi, niin haluat varmaan jakaa ne meidän kanssamme”, James totesi ja istahti Siriuksen viereen. Sirius esitti äärimmäisen kauhistunutta ja suojeli käsillään pusseja. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut muita, vaan Sirius huomasi pian joutuneensa luovuttamaan koko toisen pussin muille.
”Tämä on niin epäreilua! Ne oli minun karkkini ette te olisi saaneet niitä ot- Hetkinen tuliko tuo tyttö juuri tuosta lammesta?” Sirius sanoi katse nauliutuneena tyttöön, joka alkoi tanssia parin ystävänsä kanssa aivan lammen rannassa.
”Hei! Sirius, kuola valuu!” James sanoi huvittuneena tökätessään ystäväänsä olkaan. Siriukselta tuntui menevän kuitenkin lause kokonaan ohi hänen katsellessaan tyttöjen tanssia.
”Outoa, yleensä tähän aikaan ei näe tyttöjen tanssivan lammen rannoilla. Luulisi vasta parin tunnin kuluttua kun tulee pimeämpi”, Peter sanoi katse hieman lasittuneena tyttöihin päin. Remus vilkaisi ensin Siriusta ja sitten Peteriä. Poika mietti hetken, kunnes ilmeestä näkyi, että hän oli saanut idean.
”Totta kai, miten minä voin olla noin tyhmä? Tämähän on Turtle Pond, se puisto, jossa Binns kertoi olevan yksi haltijahovin sisäänkäynneistä! Nuo ovat ilmiselvästi haltijoita, jotka ovat tulleet houkuttelemaan ihmisiä tanssimaan heidän kanssaan”, Remus selitti Jamesille, joka oli kolmikosta ainut, ketä tuntui enää pystyvän ajattelemaan selvin päin.
”Oikeasti? Ei kun siis, totta kai tämä on, miksen tajunnut sitä aiemmin!” James huudahti saaden Remuksen pyöräyttämään silmiään.
”Totta kai, ja kaikki uskovat. Hetkinen, missä Sirius on?” Remus kysyi nopeasti tajuten ystävänsä poissaolon.
”Näköjään menossa tanssimaan noiden tyt- tai siis haltijoiden kanssa”, James sanoi tyynesti ottaen karkin suuhunsa.
”Okei. Ei kun, hetkinen! Sehän olikin niin, että jos tanssii heidän kanssaan, joutuu tanssimaan niin kauan, kunnes kuolet”, Remus huudahti hätkähtäen ja nousi seisomaan. Myös James nousi ja he lähtivät yhdessä (napattuaan ensin Peterin myös hihasta mukaan) juoksemaan kohti rantaa, tyttöjä ja Siriusta.
James saavutti Siriuksen melko nopeasti ja kamppasi tämän maahan.
”Nyt pysyt siinä, okei? Mikä sinua riivaa, et sinä voi noin vain lähteä”, James tivasi.
”Ei hän voi sille mitään, haltijat vain vetävät yksinkertaisesti kaikki mukaansa tanssiessaan”, Remus selitti pidellessään puolestaan Peteriä paikoillaan. Peter ei tosin riuhtonut niin pahasti, katsoi vain kaihoten kohti tyttöjä, kun puolestaan James sai tehdä kaikkensa pitääkseen Siriuksen paikoillaan.
”Pahus, miten se lumous, vai mikä liekään on, särkyy sitten? Ja miksei meille kahdelle tapahtunut mitään?” James sai sanottua painiessaan Siriuksen kanssa.
”En tiedä! Kai vain viemällä heidät pois näköetäisyydeltä. Ja varmaankin siksi, koska emme muodostaneet suoraa katsekontaktia tyttöihin. En ole varma”, Remus vastasi suoraan, samalla kun Jamesin katse kiinnittyi johonkin heidän edessään.
”Ovatko nuo tulossa suoraan meitä kohti?” James sanoi nyökäyttäen päällään kolmea nuorta, jotka kävelivät heitä päin. Kaksi poikaa, musta- ja vaaleahiuksiset sekä tummatukkainen tyttö.
”Kyllä he taitavat. Ulkonäöstä päätellen he ovat varjometsästäjiä”, Remus vastasi ja kohdatessaan Jamesin kysyvän katseen jatkoi: ”Oikeasti, kuunteletko koskaan Taikuuden historian tunneilla? Binns on monesti selittänyt heidän olevan ihmisiä, jotka polveutuvat enkeleistä ja tappavat demoneja. Me velhot olemme heille alamaailman asukkaita.” Remus sai juuri ja juuri selityksen loppuun, ennen kuin nuoret tulivat heidän eteensä.
”Tarvitsetteko apua?” Vaaleahiuksinen poika kysyi epäilevänä katsoen Siriusta.
”Keitä te muuten olette, harvat maallikot näkevät haltijat tuosta noin vaan?” Tyttö jatkoi.
” Me tuota, öö, me olemme tietenkin varjometsästäjiä!” James hihkaisi.
”Todella?” vaaleahiuksinen poika kysyi entistä epäilevämpänä, mutta auttoi Jamesia nostamaan Siriuksen ylös ja pitämään paikallaan.
” Mitä te edes teette täällä? Alkaa tulla myöhä, onko teillä mitään yöpymispaikkaa?” Mustatukkainen poika kysyi avaten suunsa nyt ensikerran. Jos katse voisi tappaa olisi poika nyt kuollut vaaleatukkaisen murhaavaan mulkaisuun.
”Ei”, Remus vastasi varautuneesti.
”Tehän voitte tulla sitten yöksi Instituuttiin!” Tummatukka hihkaisi, katsoen Peteriä, Remusta, Jamesia ja viimeisenä Siriusta suoraan silmiin hiukan oudosti.
”Kai se on meidän velvollisuus tarjota teille yöpaikkaa”, tyttö huokaisi: ”Minä olen Isabelle, mutta sanokaa Izzy vaan. Ja nuo tuossa ovat Alec ja Jace.”
*
Tunnelma oli melko jännittynyt koko matkan Instituuttiin ja pienistä keskustelunaloitusyrityksistä huolimatta oli matka melko hiljainen. Kaikki huokaisivat helpotuksesta heidän tullessa perille. Sirius oli vieläkin hiukan pyörällä päästään, mutta Peter oli toipunut haltijoiden kohtaamisesta paremmin.
”Tuo, Sirius jos oikein muistan, pitäisi kai viedä lepäämään”, Jace aloitti sisällä.
”Minä voin viedä hänet vaikka minun huoneeseeni lepäämään, jos Izzy millään viitsisit laittaa vierashuoneisiin puhtaat lakanat sillä aikaa?” Alec vastasi nopeasti ja sen verran innokkaasti, että sai siskoltaan kummastelevan katseen, jota ei ollut huomaavinaankaan.
”Tämän kerran, mutta minä en ole sitten mikään kotiapulainen, että ihan vaan tiedoksi kaikille. Ja ainoastaan yksi vierashuone on siinä kunnossa, että sinne kehtaisi asuttaa yöksi ketään, joten ei haitanne vaikka nukuttekin samassa huoneessa?” Tyttö vastasi saaden Kelmeiltä varmistuksen, ettei asia haittaa.
”Izzy ei kyllä millään saa laitettua kaikkea yksin. Jompikumpi teistä saa mennä hänen mukaan”, Jace sanoi osoittaen sanansa Jamesille ja Remukselle.
”Minä voin mennä”, Remus sanoi aavistellen, ettei siitä olisi seurannut mitään hyvää jos James oltaisiin käsketty vaihtamaan lakanoita.
”Hyvä”, Isabelle sanoi nappasi Remusta käsivarresta ja ennen kuin kukaan ehti rekisteröidä tapahtunutta aivoihinsa, veti pojan mukanaan portaita ylös.
”Minä vien sinut nyt lepäämään”, Alec sanoi lempeästi Siriukselle ja veti tämän perässään käytävällä.
”Jaaha... Jäätiin sitten kolmestaan”, James sanoi.
”Oi, kuinka mukavaa!” Jace vastasi ironisesti ja huokaisi.
*
”Okei, tuossa on minun sänkyni, voit mennä makaamaan siihen, jos heikottaa”, Alec sanoi Siriukselle heidän päästyään Alecin huoneeseen. Sirius katsoi poikaa hieman epäluuloisesti, mutta meni sitten makuulleen sängylle.
”Sinun nimesihän oli Sirius, eikö totta? Ei mikään kauhean tavanomainen nimi”, Alec koitti aloittaa keskustelua.
”No joo. Ei kai”, Sirius murahti vastaukseksi.
”Minusta se on aika kiva nimi”, Alec aloitti, mutta silloin kylpyhuoneen ovi avautui ja sisään astui kiiltelevä juuri suihkusta tullut Brooklynin päävelho pyyhe lantiollaan.
”Hei rakas, kuuntelinkin oven läpi, että tulit varmaan jo-” Magnuksen puhe keskeytyi, kun hän äkkäsi uppo-oudon pojan makaavan sängyssä: ”Et maininnut meille olevan tulossa vieraita?”
”Tuo ei itse asiassa ollut kysymys”, Alec sanoi hiljaa, kun Magnus oli jo hetken odottanut selitystä: ”Hän on varjometsästäjä. Löydettiin pari eksynyttä puistosta ja he päättivät tulla Instituuttiin yöksi.”
”Sinun huoneeseesi?” Magnus kysyi nostaen toista kulmakarvaansa.
”Ei tietenkään, hän vain lepää täällä sen aikaa, että Izzy saa sijattua hänelle oman huoneen”, Alec sanoi naurahtaen. Magnus katsoi Alecia vielä hetken ja nyökäytti sitten päätään ymmärrykseksi sekä ilmoitti menevänsä käymään kaupungilla.
”Tuo oli minun poikaystäväni. Meillä, no joo... Sinä muuten hehkut jotain jännää energiaa. Täysin eri tavalla kuin me varjometsästäjät, mutta myös eri lailla kuin maallikot. Vähän kuin... vähän kuin Magnus”, Alec sanoi.
”Sirius, Sirius!” Poika koitti, kun ei saanut vastausta.
Tällä kertaa vastasi vain pieni kuorsaus, joka kieli toisen pojan nukahtaneen sängylle.
”Äh, sinä varmaan pärjäät yksinkin, minä menen katsomaan mitä muut tekevät”, hereillä oleva poika tuhahti ärtyneesti ja lähti hiljaa huoneesta jättäen hahmon sinne yksin nukkumaan.
*
Illan vaihduttua yöksi kaikki Kelmit lepäilivät heille annetussa huoneessa.
”Aikamoinen päivä”, Sirius sanoi.
”Hah, hyvähän sinun on sanoa, kun nukuit Alecin huoneessa suurimman osan ajasta”, James nälväisi takaisin.
”Yllättävän mukavia nuo varjometsästäjät”, Remus pohti ääneen.
”Ja ainakaan sillä, että Alec käyttäytyi ihan kuin olisi lätkässä Siriukseen ei ole mitään osuutta asiaan”, Peter naurahti.
”Mitäh? Eikä ole!” Sirius tiuskahti.
”No, mutta mitäs sitä koskaan tietää, Tuo meidän Sirrehän on ilmeisesti misumagneetin lisäksi jätkämagneettikin!” James sanoi ja nauroi pitkään omalle letkautukselleen. Vähitellen hänen hilpeys tarttui muihinkin ja pian kaikki Kelmit kikattelivat yhdessä, kuin pahaisetkin teinitytöt.
Nauru loppui vasta, kun ovi kävi ja Magnus astui sisään. Kimalteleva ja mustaan viittaan pukeutunut velho sai hetkessä huomion itselleen.
”Te olette siis ne ´varjometsästäjät´, joista Alec kertoi”, hän totesi: ”Te olette kyllä harvinaisen epävarjometsästäjämaisia. Sanoisinko jopa, että... velhomaisia.”
Kun Kelmien silmät laajenivat, päävelho tiesi osuneensa oikeaan.
”Minä en tykkää tavasta, jolla käytätte Lightwoodien ystävällisyyttä hyväksenne. Lisäksi teidän velhoenergianne on saanut Alecin ihan sekaisin. Minä annan teille junaliput. Toivon, omaksi parhaaksenne, että häivytte ennen kuin aamu koittaa.”
Niine sanoineen velho heitti neljä lippua lähimmälle sängylle ja lähti nopeasti huoneesta. Kelmit katsoivat hetken toisiaan ja purskahtivat sitten uudestaan nauruun.
”Ensikerralla, kun mietitään hyvää tuuriamme, niin ei sanota sitä kuitenkaan ääneen. Sopiiko?” Peter sanoi naurun lomasta.
*
Yöllä, kun kukaan ei ollut kuulemassa Kelmit hiippailivat Instituutin halki, mutta juuri ennen ulko-ovea Siriuksen jalka kolahti johonkin kylmään ja kovaan lattialla, jolloin poika onnistui kaatamaan itsensä varsin taidokkaasti rähmälleen maahan. Jalan osuessa lattialla lojuvaan esineeseen, se alkoi yhtäkkiä hohtaa himmeää valoa, mutta kosketuksen loppuessa valo katosi.
”Mitä ihmettä?” Sirius kuiskasi kerättyään itsensä lattialta.
”Minä... Minä luulen, että se on eräänlainen noitavalokivi, useilla varjometsästäjillä on sellaisia. Jace mainitsi niistä ohimennen aikaisemmin päivällä”, Remus vastasi yhtä hiljaa.
Sirius katsoi ihmeissään Remusta ja nosti sitten lattialta kiven, joka alkoi jälleen kosketuksesta hohtaa. Pojan katseltua kiveä hetki hän sujautti sen nopeasti takkinsa taskuun.
”Ihan vain muistoksi”, Sirius sanoi ja sai muilta Kelmeiltä hyväksyvän katseen heidän kadotessa pimeään joulukuiseen yöhön.
-
Tämä luukku oli kyllä aika tylsä, mutta se johtuu varmaankin siitä että en tiedä mitään fandomista varjojen kaupungit.
Ehkä seuraava luukku olisi mielenkiintoisempi. :D
Virheitä en nähnyt (tai sitten en kiinnttänyt niihin huomiota) ja loppu oli kiva. :)
-
Oii, kuinka mielenkiintoinen :D
Vaikka Varjojen kaupungit on fandomina aivan uppo-outo, pysyin silti kärryillä. Plussaa siitä. Tosiaan, vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta sarjalta, voisi tosiaankin lukea :D
Vahingonilo paras ilo :D Siis Siriuksen suhteen :D Voi ei, poikien letkautukset jaksoivat naurattaa! :D Ja New York... Aina halunnut käydä... Eikä, tää luukku oli ihana, tykkäsin tajuttomasti ja nää:
Niin, ja muuten Sirius. Siellä on 1 860 porrasta
Tosi, tosi kiva penkki.
”Hei! Sirius, kuola valuu!”
”No, mutta mitäs sitä koskaan tietää, Tuo meidän Sirrehän on ilmeisesti misumagneetin lisäksi jätkämagneettikin!” James sanoi ja nauroi pitkään omalle letkautukselleen.
James <3 Toi viimen oli kiistatta paras :D Ja typo:
”Todella?” Vaaleahiuksinen poika kysyi entistä epäilevänä, mutta auttoi Jamesia nostamaan Siriuksen ylös ja pitämään paikallaan.
entistä epäilevämpänä. Ja tuossa boldatussa kohdassa on kielioppivirhe, joka on siis se, että puheenvuoron jälkeen johtolause alkaa pienellä alkukirjaimella. Eli näin:
""Todella?" vaaleahiuksinen"
[/pilkunnussiminen]
Mutta muutoin virheetöntä ja sujuvaa tekstiä, taas pitkästä aikaa edes puolijärjellinen kommentti :) Kiitos tästä ja näkyillään huomenna uuden luukun parissa :)
Ledi
-
Voi, ihanaa! Tykkään Dark Shadowsista hirveästi, ja Varjojen kaupunkejakin on tultu lueskeltuja. Oli ihana tavata "vanhoja tuttuja" :D Näin pintaraapaisulta he toimivat itselleen luontevasti
Repeilin Remuksen yleissivistävälle ikkunatietoudelle, en olekaan vielä ehtinyt erikseen mainita, että koko herra on ficissä oikein suloinen, ja Jamesin mielipiteille vähän kaikesta - erityisestä tuosta Siriuksen viehätysvoimasta :)
Remus selitti Jamesille, joka oli kolmikosta ainut, ketä tuntui enää pystyvän ajattelemaan selvin päin.
Itse olisin laittanut "joka..." Muu teksti oli sitten oikein sujuvaa(ehkä joku typo siellä täällä, mutta mitäs me pienistä, kun ei nekään meistä :))
-LW
-
Cashelyne Jälleen kiva kun päädyit kommaamaan. Tylsä mitä? Myssen teksti, no mutta siinähän se tuli -fandom seikkausta... Uskon vaan että aika moni tulee kokemaan tuon aivan sama, kun ei tunne fandomia. Loppu on hyvä tuossa, olen samaa mieltö *läpy
Ledi ihana kommentti! On kivaa kun tyksit ja Mysse kyllä haltsaa niin taitavasti Kelmi dielogit että voisin olla melkeimpä kateellinen. Kyllä ehdottomasti suosittelen ton kirjasarjan lukemista, se on niin ihanaa tekstiä ja juonikin on aivan ihastuttava. Ja pitäähän näistä kaikista fandomi sekoituksista tehdä "vähempi tietoisillekkin" ymmärrettävä ja Myselfiltä tämä onnistui jälleen kerran hyvin (ja multa ei niinkään...) Pieniltä kirjoitusvirheiltä ei ikinä selvästikkään voida selviytyä (mutta pitenee ainakin meidän lukemiset, kun saadan lukea näitä kommentteja).
LW vakkarimme tulit ilahduttamaan meitä kommentillasi jälleen, ihanaa!=) Remus on kullä aina niin yleissvistuýnyt, että... ja kaikkihan pyritään pitämään omina ihanina lutusen pupusina Kelmeinä ;) Mysse päättäköön itse omasta tekstistään oli sitten joka tai ketä...
Fandom: HP+Twilight
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Meyerin tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -
O/N: Kolmatta viedään! Mahtavaa saada näin ihania kommentteja. Kiitos, kiitos... Mitäs tässä nyt jää alkupuheet lyhyiksi, Twaiggua siis tänään luvassa. Pitkä luukku luettavaksi. Yks asia mikä nousi tässä mieleen -minä ja Mysse ollaan sitten yhdessä suunniteltu nämä kaikki luukkujen tapahtuman ja itsenäisesti sitten kasattu kokonaisuudeksi. Pieni huomautus tähänkin -tykkään aikas paljon latinan kielestä niin älkää sitten ihmetelkö...
Ja, ja jos sitten annettaisiin Hurjastelevalle Forksille ja Kelmeille estraali!
3.luukku
Hurjasteleva Forks
Maisemat vilistivät junan ohitse silmiä sokaisevalla tavalla. Juna oli matkalla kohti länttä. Ulkopuolella säät ja maisemat olivat vaihtuneet monesti matkan taittuessa. Laidasta laitaan, ukkosesta kirkkaaseen auringon valoon ja kuumasta aavikosta kylmiin vuoristoihin. Sillä hetkellä koboltinsinistä taivasta koristivat monet pikkuruiset säihkyvät tähdet omilla radoillaan keskiyön tummalla taivaalla. Rauhallisena ja tyynenä myös kohosivat synkkänä tiheäpuustoinen metsikkö, joka huokui uhkaa ja mystiikkaa.
Kelmipojat James, Peter, Remus ja Sirius matkustivat leveästi yhdessä junan vaunuosista. He mässäilivät omilta suurilta lautasiltaan voileipä kasoja. Retkottaen jokainen omalla sinivalkoraidallisella penkillään. Pojat olivat vain tunnin päässä salaisuuksia sisältävästä kaupungista, Forksista.
"Minne mentäisiin ekaksi?" Peter kysyi. Hieroessaan samalla täysinäistä mahaansa, eikä voinut olla ajattelematta että pitäisi ensikerralla syödä vähän vähemmän ja hänen kasvojensa ilme kuvasti sen täydellisesti -tuskallisesti vääristyneet suupielet olivat muuta kuin hymyä.
"Olen kuullut suuresta La Pushin rannasta -silmänkantamattomiin hiekkarantaa ja vesi jatkuu ja jatkuu kauas horisonttiin. Siellä on kuulemma myös kauniit auringonlaskut ja -nousut, ne värjäävät taivaan kukoist-"
"Hei, lopeta tuota ei kuuntele kukaan", Sirius sanoi ilmeettömänä tuijottaessaan vain ulos mustaan metsään, syvälle sen siimekseen.
"Sirius älä nyt, vaikka olisitkin aivan ähkyssä ei sun tarvitse olla silti noin törkeä." James katsoi kummastuneena transsissa olevaa ystäväänsä.
"Mä haluun mennä mieluummin jonnekin seikkailemaan, jonnekin..."
"Synkkään, pimeään, tumman, mysteeriseen, salaperäiseen metsään. Sirius ei tällä kertaa", Remus voivotteli, pyrkien kääntämään hänen päänsä.
"Mä en minnekkään historialliselle beachille mene." Sirius oli noussut pystyyn pomppi ja huutaen samalla.
"Miksi sun pitää olla noin pikkumainen. Aina haluamassa tahtonsa läpi, eikö me voitaisi kerran mennä sinne minne mä haluun tai joku muu meistä?" Remus silmäili jokaista, mutta jokainen katseli toiseen suuntaan. Paitsi Sirius katsoi uhmakkaasi, kuin pienikin kakara, Remusta tiukasti silmiin.
"Selvä! Mennään sitten jokainen omaan suuntaamme. Kukin minne haluaakin", Sirius sanoi.
"Sirius, minä seuraan sinua", James julisti, mutta ei suinkaan juhlallisesti Remuksen moittivan katseen alla.
"Minä sitten seuraan sitä jolle seurani kelpaa", Peter kuiskasi paikaltaan ja oli enää ainut, joka istui rauhallisesti penkillään.
***
Aurinko oli värjännyt ja hälvensi minuutti minuutilta tummaa taivasta. Aamun vaihtuessa jo melkein päiväksi Kelmit olivat sapuneet pienelle juna-asemalle, jossa he nousivat pois kyydistä. Ulkoilma oli hyytävän kylmä, pakkanen pureutui iholle kuin lasinsirpaleet olisivat hipaisseet ihoa kutittavalla tavalla. Junalaiturille oli ripustettu joidenkin katoksien ränneihin jouluvaloja, jotka säihkyivät kirkkaissa väreissä.
Pojat lahustivat hiljaisuuden vallitessa pois laiturilta ja sitten aseman edustalla jonossa odottavien taksien luokse. Kaikki katsoivat toisiaan kerran vihainen, mutta tyyni ilme kasvoillaan ja kääntyivät sitten. Sirius ja James asettuivat samaan, joskus ehkä keltaiselta näyttävään taksiin. Remus ja Peter taaempaiseen autoon. Taksikuskien saatuaan määränpäänsä omaan tietoonsa taksit lähtivät. Molemmat omille teilleen.
***
Peterin ja Remuksen taksi ajoi puolitoistatuntia läpi Forksin ja kohti La Pushia päivän ruvetessa sankkenemaan ja lumen lennellessä alas indigonsiniseltä taivaalta. Pojat saapuivat, monien mailien jäätyä taakse, merenpauhun täyttämään kuunsirpin muotoiseen kivirannikkoon. He joutuivat maksamaan suuren summan dollareita matkastaan.
"Olisi kannattanut tulla bussilla", Remus jälkiviisaili.
"Vihdoinkin ollaan perillä. En olisi kestänyt hekteäkään kauempaa istuma-asennossa", Peter valitti hieroen samalla salaa persustaan. Vesi ei ollut jäässä vaikka ulkona oli ainakin viisi asettetta pakkasta. Miinuksen puolella pojat kietoutuivatkin tiukemmin ohuihin vaatekerroksiinsa. Kaulahuivinsa tiukemmalle vedettyinä he astelivat viistoiseen rinteseen, jonka oli päällystänyt lumikerros pienten rantakivien päälle. Lumi narisi askeleilla kenkien alla ja tuuli tuiversi pohjoisesta navakasti poikien kasvoille.
"Ensikerralla, jos matkustan talven alla lähden etelään", Remuksen suusta kuului harvinaisia sadatteluja reissaamisesta.
"Tai sitten ei lähde ollenkaan." Peter pyrki pysyttelemään toisen pojat suurien harppausten tasalla ja lisäsi hiljaa kuiskaten itselleen: "Minä en ainakaan lähde enää minnekkään, kun tämä on ohi." Peter olikin aina ollut se jolle riitti vain lämmin koti ja ystävät, kun muut Kelmeistä taas olivat seikkailua kaipaavia ja jännityksen lumoissa.
"Hei katso, Peter tuolla on nuotia. Kysytäänkö jos voisimme liittyä seuraan lämmittelemään?" Remus oli hoksannut kuunsirpin muotoisen rannan toisella puolella, suuren kallion suojiin pystytetyn pienen kodan. Pisteinä kaukaisuudessa he huomasivat muutaman miehen ja he leiskuavan tulen ympärillä.
***
Sirius ja James miettivät pitkään minne käskeä taksikuskin ajaa. Viimein he olivat tulleet lopputulokseen antaa kuskille vapaat ohjakset -vie meidät minne tahansa, kunhan sieltä löytyy jotain jännittävää ja uutta meille peräkylän asukkaille. Poikien piti kestää puolituntia tunkkaista savukkeilta ja kaalilaatikolta haisevan taksin kyydissä. Vanhaa 66-vuotiasta kuskia oli vielä vaikeampi siätää -tuntui siltä kuin hänellä olisi ruuvit hieman löysällä. Hän puhui mullistuneesta maailmasta, luonnosta ja seuraavaksi antoi pojille "viisaita" elämänohjeita -naisista, mutta pojat olivat määränpäähänsä tullessa ihmeen tyytyväisiä.
***
"Voimmeko liittyä seuraanne?" Remus kysyi hampaat kalisten viideltä tummalta pojalta. Jokainen heistä oli lähes kaksimetrisiä, heillä oli pyöreät suuret lihakset ja villi katse silmissä, jolla he sanattomasti viestivät mielipiteensä.
"Liittykää toki", syvä, moreä ääni kumpusi mieheltä, joka heistä näytti vanhimmalta ja jolla oli päällään ruksea nahkatakki ja sen alla vain harmaa t-paita. Eikä heitä ketään -vaikka kaikilla oli vain t-paidat ja joku syystakki- he eivät näyttänyt palelevan. Mies oli heistä ainut joka seisoi ja oli ainoa jolla kasvoillaan oli lähes isällinen kaste, mutta tarkka hieman vihainen ilme kulmikkailla kasvoillaan.
"Mitäs te teette täällä tähän aikaan vuodesta?" Ilkikurinen mies sanoi. "Olen muuten Paul."
"Paul, me lintsataan koulusta ja matkataan maailmanympäri." Remus puhui hieman varautuneesti.
"Hahaa! Mitä koulua te sitten oikein käytte, että näin kauan saatte olla poissa?" Paul jatkoi utelemistaan ja silmät kaventuneina hymyili.
"Tylypahkaa. Noitien ja velhojen koulua. Siellä nyt vain saattuu olemaan hirveitä tunteja näin joulunalla", Remus yritti pitää hymyn huulillaan, vaikkei tiennyt miksi yritti olla niin ystävällinen.
"Eikö teitä kaivata?"
"Anna olla jo, Paul." Suuri kokoisin mies katsoi varoittavasti toista uteliasta poikaa. "Olen Sam. Tässä ovat Jacob, Embry ja Seth." Mies osoitto vuoroin kutakin poikaa. Jacob oli huolestuneen näköinen ja pieni pilkahdus surusta häivähti hänen katseessaan, mutta se katse ei kohdannut kummankaan vierailevan pojan katsetta. Hän nojasi hartiat jännittyneinä käsivarsiinsa ja huokaili katsellessaan roihuavaa liekkien sekamelskaa. Embry ja Seth heittelivät omaa läppäänsä tuupiskellen toisiaan ja leveistä hymyistä ei voinut jäädä epäselväksi -etteivät he murehtineet mistään toisin kuin toverinsa. Embryllä oli hoikat käsivarret ja muutenkin pienikokoinen, mutta silti hän taisi olla ulkonäkönsä puolesta vanhempi kuin Seth. Sethillä oli lempeän suklaanruskeat silmät, joissa välkkyi ilkikurisutta, leikkistä sävyä. Hänellä oli pojista pisimmäksi kasvaneet hiukset.
"Te olette varmaan kaukana kotoa", Embry naurahti susimaisesti ulvahtaen. Lausahdus oli tarkoitettu omaksi mielipiteeksi kuin kysymeksi yleisesti.
"Niin taidamme olla", Remus ei teinnyt mistä puhua noiden kummajaisten huokuessa lämpöä enemmän yhteensä kuin tuli, joka ritisi suoraan edessä. Hän ei tiennyt mitä vastata vaiko olla vain hiljaa, mutta sen enempää kuin Remuskaan ei Peter hänen kylkensä vieressä tiennyt senkään enempää. Kerrankin he olivat jotensa kutenkin samalla aaltopituudella.
"Keitä te todellisuudessa olette?" Pitkän hiljaisuuden jälkeen Jacob avasi ensikertaa suunsa hiljaa syvältä kurkusta kumpuavan murahduksen saattelemana.
"Olen Peter. Kiitos vain", Peterin ujous oli jääny jonnekkin kurkun pohjalle mistä voima ääneen tuli. Vaikkei hän katsonutkaan Jacobia silmiin -se olisi ollutkin mutkikasta kun toinen poika tuijottaa tiiviisti vain tulta- hän näytti itsevarmalta oudoista sanoista huolimatta.
"Niin ja minä sitten kai olen Remus." Remus katsoi hieman huolissaan ystäväänsä säestäen Peteriä sanoillaan.
"Jaaha, vain te kaksin. Misellus!" Paul sylkäisi kipinöivään oranssinhehkuiseen tuleen. "Te olette muutakin." Paul nousi uhkaavana kaksimetrisenä suoraan tulen toisella puolella.
"Olemme velhoja", Remus selitti hiljaisella kuiskauksella, niin että sanat olivat hukkua meren pauhun ja tulen rätinän alle.
"Werewolf!" Paul huusi sanat suustaan, niin ette pojat perääntyivät sanojen voimasta taaksepäin kompuroiden pikkukivillä.
"Paul! Rigentibus ex!" Sam huusi toiselle pojalle, joka tärisi yhteen nyrkkiin puritettujen käsien vapistessa ja tulinen palava katse tummissa silmissään. Sam asetti suuren kämmenensä toisen pojan jykevää raskastekoista rintaa vasten. Tiivis katse lukitti miesten katseet ja hetken ne painivat sanattomasti keskenään hiljaisuudessa. Kunnes Paul luovutti kääntäen luovutuksekseen päänsä alas, vaikka katse vilkaisikin Remusta ja Peteriä varoittaen.
"Mistä olette oppineet latinaa?" Remus päätti sivuutta hitusen aihetta heti kun oli saanut miesten heittämistä sanoista tolkkua.
"Ah, sinä tunnistit! Täällä reservaatissa olemme joutuneet käymään pieni muotoisen latinan kurssin, vain vanhojen heimo perinteidemme takia", Sam selitti. Hän hymyili ystävällisesti, vaikka siinä oli pientä väkinäisyttä huomattavissa äskeisen Paulin hermoromahduksen jälkeen.
"Nyt kun olet jo nimittäny heitä säälittäviksi ihmussusiksi-"
"Hei! Ei tarvitse huuta, vaikka se nyt olisi noin mahtava juttu", Remus säikähti Embryn kova äänistä letkautusta.
"Okei, otetaan ihan iisisti. Ei kukaan ole väittänyt teitä ihmissusiksi", Embry puolustautui silmät suuriksi levinneinä.
"Paulhan juuri niin sen asian ilmaisi." Remus ummasteli hänen käytöstään otsa lievästi rypyssä.
"Tarkoitin vain että sinä olet ihmisusi. Ei siitä tarvitse noin suurta numero tehdä. Olemmehan mekin susia", Paul puhui hiljaa kuiskaten. Tuuli puhalsi jälleen kiristäen tunnelmaa jääpuikkojen tavalla.
***
Sirius ja James astuivat ulos tunkkaisesta autosta, jonka kuskille he maksoivat liutan seteleitä. Kiitettyään taksi jätti taakseen pojat, joiden katseet olivat jämähtäneet suuren luksulliseen asuntoon. Talossa, joka kohosi nelikerroksisena heidän yläpuolelleen, lähes puiden tasolle, oli suuria osuuksia ikkunoita ja kuisti oli lähes yhtä suuri kuin rohkelikkotornin oleskeluhuone. Talo oli tehty kirsikan tammesta. Ulko-ovi oli pelkkää lasia ja se oli muutenkin auki. Pojat seisoivat sanattomina sademetsän kaltaisen puuston ympäröiminä pienellä liikenneympyrän tapaisella etupihalla.
"En tienytkään että Forks piilottelee tälläistä asuntoa keskellä sammal metsäänsä." James huokaisi ihailevaan sävyyn.
"Eikö olekkin kaunis?" Ystävällinen naisääni puhui heidän takaansa kantavalla, itsevarmalla äänellä.
"To-todellakin!" Sirius hätkähti kääntyessään katsomaan maailman kauneinta naista jonka oli koskaan tavannut. Naisella oli sydämmen muotoist kasvot, joita kehystivät täyteläiset mantelin ruskeat hiukset. Silmät säihkyivät kesipäivän auringon säteissä, jotka siivilöytyivät oksitojen raoista.
"Esme rakaa!" Miesääni keskeytti Siriuksen unelmoinnit. "Kas olet saanut jotakin muuta mies seuraa", mies naurahti ystävällisesti astellessaan poikki pyöreän, nurmikolla vuoratun kehän, kohti naisystäväänsä.
"Löysin heidät ihailemassa taloamme", nainen selitti miehelle ja suuteli tätä suulle, kun he kohtasivat. Mies kietoi suojelevasti kätensä Esmen ympärille.
"Tai sitte he yrittivät murtautua sisään", seuraava huvittunut miesääni kaikui korkealta heidän yläpuoleltaan. Katonharjalla seisoi tummatukkainen, leveäharteikas ja vilkkaailla silmillä varustettuna mies.
"Emmett, mitä sinä siellä teet? Alas sieltä, ihmisten tavoin", Esme torui äidillisesti poikaa, joka ei vain ottanut kuuleviin korviinsa "alas tuloa ihmisten tavoilla". Hän hyppääsi valon säikähdyksenä alas pelästyneiden Siriuksen ja Jamesin nenien eteen. Hymy valloitti kuin hän olisi tuonut synkkään marraskuuhun auringon.
"Eikö Esme kieltäny sinua, Emmett?" Mies, joka puhui, lähestyi Esmensä kanssa poikia.
"Carlise, Alice kertoi minulle, että saamme vieraita velhojen koulusta, Englannista tänään, joten älä huoli he kestävät totuuden kyllä." Emmett vinkkasi silmää Kelmeille ja jatkoi valloittavan hymyn säteilemistä rakastuneelle pariskunnalle.
"Silti sinulle ei olla annettu lupaa mennä kertomaan mitään meidän salaisuuksistamme, rakas!" Kantava, närkästynyt naisääni lisääntyi heidän viiden hengen porukkaan. Naisella oli pitkät leiskuavat vaaleat kiharat, jotka heiluivat hänen pyöreiden ja täydellisten kasvonpiirteiden ympärillä. Naisen tulinen katse polti poikien sisuskaluja, mutta erityisesti Sirius ei voinut olla tuntematta kateuden pistosta kun noilla molemmilla kauniilla miehillä, Carlisella ja Emmettillä oli maailman kaunemmat naiset rinnoillaan kutsumassa heitä rakkaiksi ja suutelemassa heitä. Heillä jokaisella oli kullankeltaiset silmät kuin jumalten säihkyvät rannekkeet tai kullatut palatsit ja vaunut.
"Iisisti, Rose", Emmett nauroi kumeasti naisen lähestyessä vihaa puhkuen. Hän liikkui hiljaa eikä askelista lähtenyt yhtä ainutta räsähdystä tai kengänkantojen rapinaa vasten sorakiviä. Äänettömyys oli seuraava yhtäläisyys näille säyihkysilmille.
"Mitä hän tarkoittaa?" James kysyi ymmällään kaikesta sekasorrosta. Ensin Esme -ällistyttävän tyynenä ja rauhallisena- sitten Carlisle -huvittuneena- ja katolta hyppäävä Emmett -vilpillisenä ja hurmaavana naistenmiehenä- viimein -tuulispäinen ja vihaa leiskuava Rose.
"Eihän hän mitään erityistä. Pelleilee vain", Carlisle naurahti tunnelman keventämiseksi, vaikka se ei toiminut vetenä sammuttamaan Rosen tulen lieskojen tavoin roihuavaa myrskyä.
"Carlisle älä esitä naiivia. Tiedät mistä minä puhun", Rosen äänikin oli huumaava kun hän puhui myrkyllisesti toiselle vaaleahiuksiselle hahmolle.
"Rosalie, kaikki on ihan ok." Emmett tajusi tilanteen vakavuuden kun nainen pysähtyi nyrkit tiukasti puristettuina umpeen jäykän vartalon vierustoille.
"Sinulla ei ole varaa puhua-" Rosalien vai Rosen, sanat jäivät kesken, kun kaikkiin iski leppoisuuden keveys kuin tuulen tuiverrus olisi haihduttanut kaiken eripuran mennessään. Avoimesta ovesta astelivat viimeisinä lyhyt tyttö ja pitkä hoikka -leijonaa muistuttava- poika rinnatusten oikukas hymy molempien huulilla. Tytöllä oli pikimusta piikikäs tukka ja pojalla laineilevat vaaleat hiukset, jotka hipoivat olkapäitä. Tuulen leijuttaessa tulokkaiden hajuja heidän kasvoilleen pojan kasvoilla käväisi pidättäytyvä katse, järkytys.
"Rose, he eivät kerro kenelläkkään", pikkutyttö lupasi varmana sanoistaan asettaen samalla herkän kätensä toisen naisen olkapäälle rauhan merkiksi.
"Miksi kaikki nyt salaavat meiltä jotain, mikä on homman nimi?" Sirius heilautti käsiään turhautuneena kohti taivaita. Kaikki perheen jäsenet katsoivat toisiaan äänettömillä sanoilla viestittäen salaisuuden paljastamisesta.
***
"Oikeesti onko meidän pakko yrittää tätä?" Peter aneli hiljaa kuiskaten Remukselta, jonka kädet kylmyydestä vapisten veti mustan ihonmyötäisen vesisukelluspuvun vetoketjua päänsä yli kiinni. Seth ja Embry olivat pakottaneet pojat surffaamaan kanssaan yksiasteisessa vedessä, joka ei ollut jäässä mutta ei tarkoittanut että siinä pitäisi uida. Vesilajia jota kumpikaan Kelmeistä ei ollut koskaan yrittänyt tai edes kuvitellut harrastavansa. Varsinkaan kuumakalle ihmissusien kanssa.
Sam oli kertonut Remuskelle ja Peterille tarinan Quileuteista, joiden mukaan he ovat polveutuneet susista. Vanhoja legendoja, tarinoita kuinka Quileuttien esi-isien lapsien havaitessa vampyyreja lähettyvillään heidän geeniensä ansiosta muuttuivat susiksi. Pitkä ja puuduttava tarina, Peter oli ajatellut.
"Todellakin teidän on kokeiltava tätä! Tarttukaa härkiä sarvista", Embry hihkaisi kuultuaan erityis tarkalla kuulollaan Peterin valittelut. Hän tarttui hiekasta törröttävään pirteänkeltaiseen lautaan ja juoksi mitään häikäilemättä veteen, jossa kohosi silmienkantamattomiin valtavan kokoisia aaltoja. Valkopäiset aallot kohosivat ja tyrskähtelivät takaisin normaalin veden pinnan sekaan. Pojilla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa härkää sarvista, syöksyä veden riepotelemiksi ja kestää hammastapurren ilkkuvat huudot susilta ja jääpuikon pistokset, joka puolella kehossaan. Toivotaan vain etten sitten joudu olemaan loppu lomaa sängyn pohjalla, Remus toiveajatteli mielessään pelkurina.
***
Viimein Carlisle rykäisi kurkkuaan ja aloitti tarinan kimaltelevista vampyyreistä, vegetaristeista -mitä he itse olivat ja heidän suuresta paisuneesta perheen synnystä -johon liittyi monet muutot ja tämänkin talon jättäminen.
Pitkän puuduttavan, aivoja täydentävän tarinan jälkeen Esme halusi tarjota heille päivällisen kotonaan jämistä mitä oli jääny Bellan ollessa vielä ihminen. Emmett kertoi heille että Bella ja tämän aviomies Edward olivat jäänet jonnekkin puun alle panemaan, mutta Jasper -se pitkä hoikka leijonaa muistuttava poika, joka pystyi vaikuttamaan mielialojen muutoksiin- korjasi heidän lähteneen metsästämään muutama puuma ja karhu.
Maittavan illallisen jälkeen poikien ollessa aivan täynnä ja myös niin mahat ja aivot täynnä sahanpurua Cullenit tarjosivat heille viidestä omasta autostaan punaista tuliterä autoa. Ferraria. Se sai jännittyneen hymyn kohoamaan molempien poikien huulille ja se vei voiton, jopa keittiön pöydän yläpuolella säihkyvän kattokruunun kimalluksesta. Carlislen ojentaessa mustaa avainta, josta roikkui nahkaliuska johon oli kultaisin kohokirjaimin painettu teksti Ferrari 458 Italia kaikki muuttui todeksi. Etteivät he vain vetäneet heitä nenästä vaan he olivat todellisuudessa niin hyväsydämmisiä että anoivat lähes tuntemattomille pojille auton, joka kiihtyi 0-100 km/h 3,4 sekunissa ja jonka huippunopeus oli 325km/h.
Miten he olisivatkaan voineet kieältäytyä.
***
"Miten tolla hiton laudalla voi pysyä pystyssä?" Peter huokaisi helpotuksesta kun sai tuntea tukevan maan jalkojensa alla. Kumpikaan heistä ei ollut vielä oppinut surffauksen salaisuuksia.
"Se onkin mahdotonta meidän taidoillamme", Remus sanoi. Hän hytisi kylmyydestä.
"Mutta katsos ketäs hengissä löytyivät", Paul tuli kepesti piikitellen oma lauta kainalossa ja jostain kummasta syystä hiukset täysin kuivat. Olisipa minullakin aina vain lämmin, enkä tuntisi laisinkaan kylmä, Peter huokaili äänettömästi.
"Haha, todella ystävällistä", Remus sanoi irvistellen pilkallisesti takaisin.
"No, ainakaan en voi väittää ettenkö voisi harkit teidän ytäväksenne muuttumista", Paul vihelsi hiljaa kunnioittavasti tuojottaessaan jonnekkin poikien taakse. Remus hoksasi sen enssiksi ja hänen suunsa ei voinut olla loksahtamatta sepposen selälleen. pian kolme silmäparia tuijotti punaisen kiiltävää, sulavalinjaista ja tuliterää Ferraria. Mikä vielä oudompi näky, joka järkytti kaikkia oli Siriuksen ja Jamesin ilmestyminen auton etupenkin ovista.
"Käykää kyytiin vain! Järkytys salpauttaa ehkä hengen mutta järkevämpää on ottaa härkää sarvista", Sirius huusi.
"Mä olen kuullut ton lauseen tänään jo liian usein", Remus voivotteli. Miten he ovat tällä kertaa tehneet, Remuksen teki mieli kysyä sitä jossain vaiheessa tovereiltaan, mutta tietenkään ei hän voinut olla ihailematta autoa ja kieltää halua päästä tuon kyytiin.
-
Heih, täällä taas :) Älysin muuten vasta nyt, että teillä on oikein kiva tapa heittää kuvaava adjektiivi kaupungin nimen eteen, puhun siis lukujen nimistä ;)
Jälkiviisaileminen on uusi lempiverbini, ihanaa :D
"Käykää kyytiin vain! Järkytys salpauttaa ehkä hengen mutta järkevämpää on ottaa härkää sarvista", Sirius huusi.
"Mä olen kuullut ton lauseen tänään jo liian usein", Remus voivotteli.
voi Remus-reppanaa :) repesinkö ees tolle? jep, totaalisesti.
Mutta eikös Emmett kirjoiteta kahdella t:llä? Korjatkaa, jos olen väärässä :)
Plus että Cullenit on tosi cullenmaisia antaessaan tuntemattomille Ferrarin(mullekin kelpaisi,) kauankohan pojilta menee sen kolaroimisessa? :)
Yleisesti ottaen tosi kiva luku, taas kerran...
-LW
-
Tässä luukussa oli jonkin verran kirjoitusvirheitä, mutta se ei haitannut, koska tämä oli odottamani twilight luukku.♥
Ihan paras luukku oli kyllä! :D
-
Hyvää joulukuun kolmatta!
Tosiaan, tykkäsin älynä, kuuluin joskus siihen Twilightin faniryhmään (nykysin oon lähinnä tajunnu, et se on vaan Mary Suejen joukkokokous :D No offense :D), nii fandom on tuttuaki tutumpi :) Ja hyvin olit onnistunut tekemään hahmoista minullekin siedettävät (koska nykyisin halveksun suuresti Meyerin hahmoja, koska täydellisyys...), pointsit siitä :)
Luvussa oli silmilleni paljon kirjoitusvirheitä, näppäilyvirheitä sekä yhdyssanavirheitä. Sekä joidenkin sanojen taivutuksessa oli ollut ongelmia. Muuten sujuvaa tekstiä, mutta suosittelen lukemaan tekstin ainakin viidesti läpi, jos ei ole Wordia tai betaa. Koska pikkuvirheet tuppaavat parilla ekalla lukemiskerralla pomppaamaan silmistä pois. Itse ainakin noudatan kysestä taktiikkaa. Toimii ainakin minulla ;) Ja jäliviisailu taipuu jälkiviisastelu, kuulostaa ainakin minun korvaani jotenkin paremmalta.
[/pilkunnussiminen]
"Olen kuullut suuresta La Pushin rannasta -silmän kantamattomiin hiekkarantaa ja vesijatkuu ja jatkuu kauas horisonttiin. Siellä on kuulemma myös kauniit auringonlaskut ja -nousut, ne värjäyttävät taivaan kukoist-""Hei, lopeta tuota ei kuuntele kukaan", Sirius sanoi ilmeettömänä tuijottaessaan vain ulos mustaan metsään, syvälle sen siimekseen.
Ihana kohta <3 Boldatut korjaisin, silmänkantamattomiin, vesi jatkuu, värjäävät (lol meinasi tulla kirjoitusvirhe pilkunnussimiseen, LOL ;D) Tässä oli luvun lempikohtani, kelmidialogi <3
[/pilkunnussiminen, nyt oikeasti :D]
Äh, tulipas pilkunnussimiskommentti... Mutta pointti oli, että rakastin lukua ja see u tomorrow :)
Ledi
-
Little Wolf Hei jee, joku huomasi noi adjektiivit! :D Kyllähän se Emmett tosiaan kahdella teellä kirjoitetaan ainakin kirjoissa, että ihan oikeassa siinä olit. Ja ihanaa, että sieltä löytyi kohta mikä sai nauramaan. Mukavaa, että pidit luukusta, sekä suuri kiitos kommentista!
Cashelyne Kiitos kommentista sinullekin. Jatkat näköjään näiden ihan ultrapitkien kommenttien kirjoittamista, mutta älä huoli, ne ovat silti yhtä rakkaita kuin muutkin kommentit<3 Kiva, että pidit luukusta vaikka siellä olikin virheitä.
Ledi Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että hahmot olivat pysyneet ihan IC:inä, Olivia osaa! Itselläni taas joskus tuntuu hahmot lispsuvan OoC: puolelle... Ja ei se pilkunnussiminen haittaa, mukavaa vaan jos joku huomauttaa virheistä mitä on jäänyt. (huom. minun mielipide Oliviasta en sitten ole ihan varma...) Ja ihanaa kuulla, että pidit!
Fandom: HP+Pirates of the Caribbean
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tekstejä/hahmoja tai Pirates of the Caribbeania
Genre:Adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-
M/N: Neljättä viedään jo! Kaikille vielä yhteisesti iso kiitos kommenteista ja kiitos myös niille, ketkä mahdollisesti lukevat tätä, mutta eivät kommentoi. Siis, tänään on tarjolla PotCia! Sellainen fandomi, mistä en kylläkään aluksi uskonut koskaan kirjoittavani, mutta tuleepahan tämän kalenterin mukana uusia kokemuksia mullekin! Nyt sitten päästän teidät kaikki lukemaan samalla kun menen itse kuumeisena nukkumaan. Niin että hyviä lukuhetkiä ja kauniita unia kaikille!
4.luukku
Pullotettu Karibian
Kiiltävä, täysin uuden tai erittäin hyvin hoidetun näköinen Ferrari kaarsi pieneen kylään johtavalle pikkutielle. Tie ei ollut lähelläkään hyvin hoidettuja kaupunkien asfalttipäällysteisiä katuja, ehei. Se oli epätasainen soratie, joka ei ollut luultavasti koskaan kuullut sanoja ”tasainen”, ”suora” tai ”kunnostettu”.
”Sirius, myöntäisit jo, että me olemme täysin eksyksissä”, etupenkillä istuva Remus tokaisi parinkymmenen hiljaisen ajominuutin jälkeen.
”Emmekä ole! Se tyyppi siellä jossakin, ja vaikka en nyt muistakaan kaupungin nimeä ei tarkoita etten tietäisi sitä, sanoi ihan selvästi, että kun seuraa tätä tietä ja kääntyy ensimmäisestä liittymästä vasemmalle saapuu Mexico Cityyn”, Sirius tiuskaisi takaisin ja tuijotti silmä kovana ratin yli eteenpäin.
Valitettavasti poika piti niin suurta meteliä, että onnistui herättämään takapenkillä istuvat ystävänsä.
”Missä hitossa me ollaan?” James sammalsi hieroen unihiekkaa silmistään.
”Eksyksissä, jollakin aivan älyttömän huonokuntoisella tiellä”, Remus vastasi.
”Eikä olla!” kuului toinen vastaus, tosin paljon kiukkuisemmalla äänenpainolla.
”Vielä viisi minuuttia...” vaikersi Peter takapenkillä, puoliksi unessa vielä.
”Te siis herätitte minut jonkun tyhmän riidan takia?” James ärähti.
”Me ei riidellä yhtään mistään! Sirius ei vain myönnä selviä tosiasioita.”
”Ei ole mitään myönnettävää!”
”Saako nukkua vielä vähän aikaa?”
”Minä todellakin olisin tarvinnut unta edellisen ajovuoroni jälkeen!”
”Minä en ollut se, joka huusi. Älä minua katso!”
”Niin juuri, laittakaa vain kaikki minun syykseni!”
”Se oli sinun syysi!”
”Eikä varmana ollut!”
”Niin mikä oli ja kenen syy? Oho, pojat katsokaa!” Peter, joka oli vihdoin saanut itsensä hereille huudahti ja osoitti tuulilasin läpi.
Edessä aukesi näkymä pienestä kylästä, joka oli rakennettu aivan meren viereen. Pieniä kujia lähti lähes joka suuntaan ja merestä nouseva usva teki kaupungista hieman sadunomaisen. Laitureilla oli veneitä upouuden näköisistä pikaveneistä ja pienistä soutuveneistä aina massiivisen kokoiseen hieman lahonneen näköiseen vanhanajan laivaan, joka oli koristeltu kevyesti jouluvaloilla.
”Oho”, Sirius toisti ja katsoessaan maisemia onnistui lähes ajamaan auton suoraan päin katulamppua. Yllätykseksi, edes Remus ei vaivautunut irrottamaan huomiotaan maisemista ja kommentoimaan mitään.
”Hei Sirius, katso! Tuolla Satamassa olisi vapaita parkkipaikkoja. Mitä jos pysähdyttäisiin vähäksi aikaa ja katsottaisiin vähän ympärillemme?” James ehdotti ja sai helposti muut puolellensa.
*
Kelmit ajautuivat ostamaan jäätelöt ja menivät sitten istumaan laiturin päähän. Hetken he vain kököttivät siinä ja miettivät kuka mitäkin, kunnes laiturille ilmestyi kevyesti ruskettunut, parikymppinen, tummanruskeat rastat omistava mies, joka onnistui keräämään Kelmien huomion itseensä kantaessaan käsissään muutamaa verkkokankaasta tehtyä säkkiä ja ne kaikki olivat täynnä eri kokoisia ja muotoisia rommipulloja.
Kelmien, varsinkin Jamesin ja Siriuksen katseet olivat näkemisen arvoiset, kun ymmärrys pullojen sisällöstä valaisi heidän kasvonsa.
”Voi pojat, ilmaista rommia! Minä en ole koskaan maistanut rommia. Mennään maistamaan!” Sirius touhotti ja onnistui jo nousemaan, kun Remus nappasi tätä niskasta kiinni ja veti takaisin istumaan.
”Sinä et lähde minnekään. Kuvittele nyt jos juot itsesi känniin, niin arvaa vain jaksaako hullukaan kuunnella seuraavana aamuna darraasi!” Poika tuhahti ja Sirius tyytyi antamaan hänelle murhaavan tuijotuksen.
”Olkaa nyt ihan rauhassa, minä sain ihan järjettömän mahtavan idean”, James kuiskasi hiljaa samanlainen kiilto silmissään, kuin aina pojan keppostellessa.
Niine sanoineen poika kaivoi taikasauvan taskustaan ja heilautti sitä lausuen muutaman tarkoin valitun sanan. Tismalleen samalla hetkellä laiturilla kävelevä mies alkoi horjua ja kompastui nopeasti omiin jalkoihinsa. Maahan osuessaan säkit aukesivat ja niissä olleet pullot pyörivät laituria pitkin suoraan Jamesin syliin.
”Kätevää ja huomaamatonta”, James sanoi erittäin tyytyväisenä itseensä ja Sirius mutisi vastaukseksi jotakin sen kuuloista, kuin ”itsekehu haisee.”
Rastapäinen mies katsoi pöllämystyneenä laituria suoraan nokkansa alla hetken, kunnes yhtäkkiä tuntui tajuavan missä oli ja pompahti ylös katsoen vauhkona ympärilleen. Miehen huomattua mihin pullot olivat kierineet tämä lampsi nopeasti, mutta hieman horjuvasti Kelmien luo, jotka katsoivat mieheen mahdollisimman viattomasti ja enkelimäisesti.
”Antakaa ne rommit takaisin. Nyt”, mies sanoi yrittäen kuulostaa uhkaavalta.
”Löytäjä saa pitää. Sori, muru”, Sirius nälväisy takaisin ja kuuli takanaan muiden Kelmien tukahdutetut tirskahdukset.
”Te ette ilmeisesti tiedä kenelle puhutte. Minä olen Kapteeni Jack Sparrow ja tuo tuossa on minun laivani. Oletan, että tämä tieto saa teidät ymmärtämään, ettei tämä ole leikin asia. Minä haluan ne rommit takaisin nyt”, mies, Jack sanoi kaventaen silmiään ja osoittaen sormellaan puhuessaan sataman suurinta laivaa, sitä vanhaa ja hieman lahonneen näköistä.
”Kuules nyt Jack Sparrow, vai mikä lie Sparrox olikaan-” Sirius aloitti.
”Kapteeni Jack Sprarrow”, Jack korjasi.
”Mikä lie olikaan. Kuitenkin, en näe yhtään syytä, miksi me antaisimme ne rommit sinulle takaisin”, Sirius lopetti puheensa ja kääntyi muihin Kelmeihin päin.
”Tuo on kyllä aika älyttömän hieno laiva, noin vanhaksi se on pysynyt aika hyvässä kunnossakin. Tosin perä näyttää paikoitellen hieman kärsineeltä”, Peter mumisi ja onnistui tahtomattaan kahlitsemaan kaikkien huomion itseensä. Huomatessaan neljä kysyvää katsetta poika punastui ja sopersi hiljaa: ”Isäni vei minut joskus pienenä purjehtimaan, olen siitä asti rakastanut merellä oloa.”
Sirius ja James katsoivat poikaa edelleenkin hieman kysyvinä, miettien olivatko kuulleet oikein ja Jack katsoi ihmeissään rakasta laivaansa: miten niin se oli muka vanha ja hieman kärsinyt? Ainoastaan Remus tuntui ottaneen edelliset lauseet kevyesti ja näytti nyt siltä kuin olisi saanut hyvän idean.
”Minulla olisi ehdotus. Mitä jos me annettaisiin rommit takaisin ja vastapalvelukseksi sinä annat meille ilmaisen kyydin tuolla paatillasi?” Remus sai puheensa jälkeen Siriukselta ja Jamesilta molemmilta kauhistuneet katseet.
”Et sinä voi vaihtaa rommeja johonkin noin tyhjänpäiväiseen ja hyödyttömään!”
”Tsot, tsot, pojat. Ilmainen laivamatka on kaukana tyhjänpäiväisestä! Tuo on kyllä kieltämättä aika hyvä ehdotus. Tai no, helpoiten kai vain pääsisi, jos ampuisin teidät kaikki ja ottaisin rommit heti, mutta koska minulla sattuu olemaan vain yksi luoti mukana... Kiinni veti!” Jack sanoi ja virnisti niin, että hampaat välkähtivät ja pahan, hieman ehkä rommisen hajuinen hengitys sai Kelmit nyrpistämään neniään.
*
Noin vartin kuluttua Kelmit ja Jack Sparrow olivat viimein saaneet itsensä hilattua laivaan, joka alkoi heti heidän kannelle noustessa tehdä lähtösuunnitelmia. He purjehtivat hiljaisin tunnelmin eteenpäin ja jos ei laskettu mukaan välikohtausta, missä Jack käski kapteenina pojat kuuraamaan kantta ja James ja Sirius karjuivat, että olivat varsin selkeästi sopineet ilmaisesta matkasta, ilman töitä sekä Remuksen lausahduksesta, että itse asiassa hän oli sopinut ilman muita koko jutun, ei ollut tapahtunut kerrassaan mitään erikoista.
Yhtäkkiä Sirius hyppäsi istumasta seisomaan järkyttyneen näköisenä.
”Ei voi olla mahdollista, me unohdettiin se meidän ferrari kokonaan. Tajuatteko te, että me todellakin jätettiin se sinne tuppukylään”, poika näytti kauhistuneelta ja hieman kauempana istuva Jack, joka oli muuten ohimennen sanoen laittanut päähänsä mustan kapteeninhatun ja sen alle punaisen huivin, mietti alkaisiko poika kenties hyperventiloimaan.
”Miten ihmeessä me pystyttiin unohtamaan se”, James yhtyi Siriuksen valitusvirteen.
”Se oli niin kaunis, suorastaan jumalallinen ja kun päästiin moottoritielle se kiihdytti niin sulavasti...”
”...se uuden nahkan tuoksu sisällä autossa ja ohjaamisen vaivattomuus...”
”...ja miten sen pinta kiilteli punaisena auringonvalossa...”Sirius ja James ylistivät vuorotellen katsoen kaihoavasti kaukaisuuteen.
”Puhuvatko nuo edelleen autosta vai jäikö minulta joku oleellinen sana välistä?” Remus kysyi epäilevänä Peteriltä, joka näytti olevan yhtä pihalla asioista, kuin toinenkin.
”Hei pojat laittakaapa stoppia hetkeksi”, Jack sanoi ja käveli hieman juopuneen näköisesti heidän luokseen: ”Puhutteko te siitä punaisesta ferrarista, joka oli pysäköity vastapäätä satamaa. Sen suuren joulukuusen vasemmalle puolen?”
”Entä sitten?” Sirius tokaisi melko epäkohteliaasti, jostain syystä hän ei oikeastaan lämmennyt ollenkaan miehelle.
Jack vastasi Siriuksen kysymykseen virnistyksellä ja veti sitten takkinsa taskusta lasipullon. Pullon, jonka sisällä oli...
”Mitä ihmettä... Onko tuo”, Sirius haukkoi henkeään.
”Voi vitsit, ei se voi olla... Se on”, Jamesin silmät meinasivat pudota päästä.
”Saanko kysyä miten ihmeessä olet onnistunut sullomaan meidän auton lasipurkin sisään? Olettaen siis, että tuo on meidän auto”, Remus kysyi vain hiukan ihmetystä ja epäuskoa äänessään.
Jack virnisti: ”Siitä on jo jonkun aikaa, kun eräs hmm... ystäväni, vangitsi tämän laivan, jolla nyt seilaamme samalla lailla pulloon. Etsiessäni ratkaisua, siihen miten sen saisi sieltä ulos törmäsin myös siihen, miten sen sai sinne sisälle.”
”Ja sitten menet ja kuvittelet isoine egoinesi, että sinulla on joku älytön kapteenioikeus mennä ja sulloa meidän pikku kultamme tuollaiseen todella kivaan pikkulasipulloon!” Sirius karjui ja hänen mielipiteensä piraatista laski kovaa vauhtia vieläkin alemmas.
”Niinhän siinä taisi käydä”, Jack vastasi ja tuntui, että virnistys oli liimaantunut hänen kasvoilleen.
”Anna se takaisin. Se on kuules ihan laillisesti meidän omaisuutta, joten anna se takaisin ja vähän äkkiä sittenkin!” James sanoi painottaen uhkaavasti jokaista sanaa.
”Ehei, pullo on minun ja silloin myös pullon sisältö on minun. Minä en anna mitään koskaan ilmaiseksi”, Jack myhäili Kelmien reaktioille.
”Okei, pelataan sitten vaikka jotakin. Pokeria? Jotakin muuta? Ja voittaja saa sekä pullon sekä auton”, Sirius ehdotti innokkaasti.
”Se olisi vähän epäreilu peli, kun voittaessani saisin pitää tämän pullon, joka on jo nyt minun. En hyötyisi pelistä mitään.”
”Mutta ei meillä kyllä ole mitään, mitä tarjota”, James sanoi hieman epävarmasti.
”Okei sovitaanko niin, että jos minä voitan, te jäätte vuodeksi pakkotöihin laivalleni”, Jack aloitti ja kohdatessaan Kelmien ilmeet, jotka kuvastivat lähinnä täydellistä järkyttymistä hän jatkoi: ”Relatkaa vähän. Ei voi pelottaa noin paljoa te neljä vastaan minä. Koska tilanne on neljä vastaan yksi, niin minä muuten haluan valita pelin.”
”Sori, mutta me ei todellakaan suostuta tuohon”, Remus puhui ensimmäisenä, Peterin myötäillessä.
”Kiinni veti!” Sirius ja James taas puolestaan sanoivat ja Remuksen äänekkäistä vastalauseista huolimatta löivät kättä miehen kanssa.
”Mahtavaa, oletteko koskaan kuulleet pelistä nimeltä Valehtelijan noppa?” Jack kumartui lähemmäs Kelmejä.
Seuraavaksi Jack käski lyhyttä hieman harmaapartaista miestä tuomaan kannen alta pöydän ja pian kaikki viisi istuivat pyöreän pöydän ympärillä. Mies veti taskustaan viisi kuppia ja parisenkymmentä noppaa. Sitten alkoi sääntöjen selittäminen. Tämän vaiheen piraatti joutui toistamaan aivan älyttömän monta kertaa, edes Remus ei päässyt säänöistä ensimmäisellä kerralla sisälle. Lopulta pääkallot ja ristiluut sekä bluffaukset aukenivat Kelmeille ja peli voitiin aloittaa.
Ensimmäinen kierros sujui ilman sen suurempia tappioita, mutta seuraavalla kierroksella Jackin mainion bluffin ansiosta Peter ja Sirius hävisivät.
”Sinä senkin inhottava imbesilli”, Sirius tokaisi, yrittäen tappaa pelissä vielä mukana olevaa kapteenia ajatuksen voimalla.
”Pliis, Remus ja James. Minä en ihan oikeasti halua jäädä tänne laivalle pakkotöihin”, Peter uikutti.
Jälleen meni kierros ja sitten James lähti.
”Sori kaverit”, poika sanoi oikeasti pahoillaan olevan kuuloisena. Eikä toki suotta. Yksi Kelmi enää mukana pelissä vastaan vuotta merellä oloa.
Seuraavilla kierroksilla tuli tasapeli kolmesti.
”Pakko myöntää poju, sinulla on älliä. Mutta valitettavasti pelkät aivot eivät tule ratkaisemaan tätä peliä”, Jack ähkäisi ärsyyntyneenä.
”Minusta tuntuu, että tämä peli venyy nyt vähän turhan pitkäksi. Mitä jos otettaisiin perinteisellä kivi-sakset-paperilla finaali?” Remus ehdotti viattomasti. Vähän liian viattomasti muiden Kelmien korviin.
”Njääh. Minä en luota siihen peliin. Miten olisi kädenvääntöä?” piraatti ehdotti kallistaen hieman päätään Remuksen suuntaan. Hän oli aikuinen kovia kokenut mies, ainahan hän yhden pikkunulikan pähittäisi. Ja varsinkin kun poika ei näyttänyt aivan yhtä voimakkaalta kuin kaksi mustatukkaista ystäväänsä.
”Miksipä ei”, Remus kohautti olkiaan ja sai muiden Kelmien henget salpautumaan.
”Kuutamo, ihan oikeasti”, Sirius tivasi.
”Miettisit vielä”, Jameskin sanoi.
Remus ei ottanut kuuleviin korviinsakaan vaan sen sijaan istuutui paremmin vastapäätä Jackia ja laittoi kätensä valmiiksi pöydälle.
”Viimeinen tilaisuus muuttaa mieltäsi poika”, kapteeni virnisti taas vaihteeksi ja kun ei saanut vastausta laittoi kätensä myös pöydälle.
”Yksi...”, Jack aloitti.
”...kaksi...”, Remus kohteliaasti jatkoi.
”...Kolme!” kuului molempien suusta. Sitten kädet menivät yhteen ja kumpikin yritti vääntää omaan suuntaansa. Tai siis Jack yritti, mutta Remus haukotteli ja katsoi kysyvästi toiseen.
”Etkö parempaan pysty?”
Jack puri hammasta ja käytti kaikkia voimiaan, samalla kun Remus painoi kevyesti Jackin käden omalle puolelleen.
Kelmit ja pöydän ääressä istuva kapteeni tuijottivat Remusta suu auki.
”Minä taisin sitten voittaa. Saisinko sen auton?” Remus sanoi hymyillen enkelimäisesti.
”Sinä huijasit. Aivan varmasti huijasit senkin piloille lellitty kakara!” Jack karjui hänen naamansa punehtuessa hitaasti, mutta varmasti. Hän otti pullon käteensä ja viskasi sen toiselle. Sitten kapteeni nousi seisomaan.
”Heti rannan tullessa vastaan pysähdytään! Minä haluan nuo kiskuroijat pois laivastani.”
Nyt vain Kelmit olivat jääneet pöydän luo.
”Miten ihmeessä sinä teit tuon?” James kysyi keräillessään leukojaan lattialta.
”Ihmissusi, daa”, Remus virnisti hiljaa takaisin ja vastauksen upotessa muihin alkoi järjetön nauru, jossa oli mukana purkautunutta jännitystä.
”Minä unohdin ihan kokonaan, että sinulla on noita ihme supervoimiasi”, Sirius nauroi.
”Ei minulla mitään supervoimia ole. Kädenväännön alkaessa annoin vain sudelle hieman tavallista enemmän valtaa päässäni ja se hoiti loput. Sille oli ihan uskomaton ajatus, että joku voittaisi sen voimissa”, Remus selitti ja otti sitten pullon käteensä.
”Aika hienon auton minä kyllä itselleni voitin”, poika kettuili saaden Siriukselta ja Jameslta murhaavat katseet.
”Meille, hukkaseni, meille.”
*
Auringonsäteiden laskiessa laiva pysähtyi sademetsän reunaan jättäen Kelmit sinne. Jack antoi heille mukaan harmaat riippumatot neuvoen kylmästi nukkumaan niissä, ettei maassa kulkevat ötökät ja käärmeet keksisi syödä heitä.
Niin Kelmit kävivät nukkumaan pimeyden laskeutuessa heidän ylleen.
-
Tää luukku oli myös ihana. Pirates of the Caribbeanit ovat ihania, mutta niin on Jack Sparrowkin.
(Ja lisään nyt tämmösen kun viimeinkin opin lisäämään lainauksen)
”Kuules nyt Jack Sparrow, vai mikä lie Sparrox olikaan-” Sirius aloitti.
”Kapteeni Jack Sprarrow”, Jack korjasi.
Toi oli paras kohta, koska Jack on Jackmainen (vai mileen se kirjotetaan).
-
*sydänkohtaus*
Vaikka kaikki luukut ovatkin olleet upeita, niin tämä oli kyllä lemppari, siis aivan loistavaa! Erinomaisesti yhdistetty mun elämän suuret rakkaudet(kelmit & PoC <333) Muutenkin hauska luku, kaikki hahmot toimii, ja teksti oli sujuvasti ja nopeasti luettavaa :)
Se oli epätasainen soratie, joka ei ollut luultavasti koskaan kuullut sanoja ”tasainen”, ”suora” tai ”kunnostettu”.
Tuo kuvaus oli vaan niin loistava, että se suorastaan huusi lainattavaksi tulemista :D
”Kapteeni Jack Sprarrow”
Voiko enempää IC:ksi mennä? Jack on rakkaus <3
Ja mukavaa, ettei ferrari jäänyt rannalle ruikuttamaan :)
-LW
-
Cashelyne meijän ihana vakio kommaajamme!=) Jack on ihan paras...
LW ei me tietenkään millään oltasin voitu jättää sitä autoa vaan sinne Meksikoon, se olis ollut liian raakaa...=), Mä ihaduin aivan samaan kohtaan kun toi sun eka lainaukses -> Mysse osaa hommansa!
Fandom: HP+Kesäyön unelma/uni
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Shakespearen tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: -
O/N: Tuntematon fandomi vai? Tää syntyi listallemme ihan "jostain tyhmästä heitosta" mitä Mysse ei antanut mun kertoa teille:(. Mutta ehkä tärkeysjäjestykseen fandomin tajuaminen, siis linkkiä, jos jaksatte lukea http://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4y%C3%B6n_unelma (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4y%C3%B6n_unelma)
Tää lankesi mun kirjotettavaksi ja oon siitä oikeastaan onnellinen koska tätä oli mahtava kirjottaa! Toivottavasti tekin saisitte tästä jotain irti vaikkei ole ihan kärkipäässä tunnetuimmissa fandomeissa... Ilahduin eniten juuri itse tähän, tähän mennessä kirjoittamistani.
Mitä minä taas jaarittelemaan... Lukemaan siitä lukumadot!=)
5.luukku
Riitelevän taivaallinen Amazon
Päiväntasaajan lähettyvillä oli aurinko siihen aikaan lähes koko ajan ylhäällä, mutta taianomaisen sademetsään puidenlatvustojen alle aurinko ei päässyt paistamaan kuin vain pienissä säteissä valonauhojen tavoin. Trooppisen ilmaston alla nukkuivat Kelmit. Sitkeisiin ja vahvoihin puihin oli kiinnitetty neljä harmaan väristä riippumattoa.
Jälleen seuraava uusi aamu oli koittamaisillaan. Pojille se tiesi uutta, mutta sitäkin vaikeammin jäljiteltävää päivää -mitä tulisi tapahtumaan ja kenet he kohtaisivat tänään?
Kuului vain Jamesin kumean ja katkeilevan kuorsauksen lisäksi kaukaisten lintujen aikaista sirkutusta, viimeisten lepakkojen siipien suhahtelu ja läheisen kapean joen solinaa veden lyödessä kovan virran johdosta pohjaveden kiviin. Tuulen puuskahdus toi mukanaan pensaikon kovaäänisen rapinan. Pian pensaasta syöksyi hiippailevin askelin mies, jolla oli suuret vihreät korvat ja pienet pirun näköiset sarvet.
Tuo pikkumies oli täynnä kimalletta. Huulia somisti ilkikurinen virnistys, polvihousujen alla oli vihreänraidalliset sukkahousut ja hänen liikkuessaan matalana polvet koukussa ja selkä kyyryssä mies piteli käsiään liivin pienissä taskuissa. Olento käveli mitä kummalisimmilla tyyleillä ensin ryömi ulos pensaasta, sitten hyppäsi soturin lailla ylös kuin olisi havainnut jonkun, jatkoi sitten kävelyään viattoman näköisenä selkä suorassa kädet selkänsä takana -muistuttaen vahtimestaria ja hyvin hiljaa vihelellen, niin että vain hänen kylkensä vieressä kulkeileva olisi sen voinut kuulla. Hän hivuttautui Peterin riippumaton alla puuta vasten nojalla olevan laukun kimppuun.
Hiljainen hahaa-huudahdus kaikui kumpuilevana metsän siimeksessä, kun menninkäinen kaappasi jotakin laukusta kouraansa. Hän nosti sen silmiensä tasolle ja tutkaili sitä joka suunnasta. Se oli puukepin näköinen erikoisesti omalla uniikilla tavalla muokattu taikasauva. Mies rupesi hyppimään ja syöksähtelemään sinne ja tänne leikkien sauvalla kuin se olisi ollut välillä kapelimestarin tahtikeppi ja toisinaan opettajan karttakeppi.
Leikki loppui kuitenkin lyheen, kun pieni mies törmäsi vahingossa Jamesin riippumattoon ja poika sen päällä havahtui hereille. Poika oli vähällä tippua, mutta onnistui kuin onnistuikin pitää tasapainonsa.
"Ja kuka helvetti sinä luulet olevasi?" James kysyi närkästyneenä, kaksinkertaisesti suuttuneenpana kuin normaalisti. "Mitä saakelia sinä teet Peterin sauvalla?"
"Onko tämä sauva? Mihin se käy?" Menninkäinen kyseli innokkaan kiinnostuneena välittämättä Jamesin murhanhimoisesta katseesta tai hänen sanoistaan.
"Mitä sinä kuvittelit sillä tekeväsi? Et sinä sitä osaa käyttää." James rupesi nousemaan varuillaan kaste tarkkaan porautuneena tuohon oksennuksen värisen menninkäismieheen.
"Oi, röyhkeä poika minä kysyin ensin vastaappa siihen", mies näpäytti.
"Saatana! Minä kysyin ennen sinua, joten vastaa. MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ?!" James huusi raivokkaasti ja oli jo napannut menninkäisen liivin selkämyksestä otteen. Herättäen huudollaan myös Siriuksen.
"Mitä sinä rakas Sarvihaarani mekastat näin kauniina talviaamuna?" Sirius kömpi ylös vuoteestaan. Talviaamu oli aivan liian väärä vertaus siihen että he olivat keskellä kesää, toisella puolella maapalloa. Mutta eihän Sirius-raukka sellaisesta tiennyt kuin eri vuodenajat.
"Tuo hulli aikoo tappaa minut!"
"Onkos tänään aprillipäivä, kun noin vitsailette? Eihän kultainen James Potter menisi ketään kylmäverisesti tappamaaan." Sirius haukotteli makeasti välittämättä mistään, mitä näki edessään.
"Katso tonttu! Tämä olento aikoi varastaa Peterin taikasauvan." James haki Siriuksen huomion. Hänen silmänsä rävähtivätkin suuriksi sepposen selälleen ja tapitti kummastellen Jamesin otteessa rimpuilevaa miestä.
"Okei otetaanpa hitaasti. Kuka sä olet?" Sirius kelasi tilannetta, jotta saisi jotain ymmärretyksi.
"Oberonin hauskuuttaja, ilkikurinen, pienimies, taikamaan ilonpilaaja Puck osoittautuu palvelukseenne. Jos päästätte minut alas täältä." Puck rimpuili satasenttisenä miehenä Jamesin ojennetun käden kymmenen jalan korkeudesta.
"Selvä", James huokaisi ja laski Puckin alas.
"Olet siis jonkun sortin taikamaailman maahinen?" Sirius jatkoi tenttaustaan.
"Kyllä, herra. Teen mitä vain käsketään jos se on itsestäni hauskaa."
"Mitä ajattelit tehdä sillä?" Sirius nyökkäsi Puckin yhä pitelemään puiseensauvaan.
"Ajattelin leikkiä sillä." Puck vastasi häpeilemättä.
"Jaahasta, nyt saa kysymykset riittää", James avasi suunsa puhuen vihaisella äänellä, josta Puck säikähti ja lähti juoksemaan Kelmien leriintymisaluetta ympäri. Huutaen samalla jotain. Pojat epäröimättä lähtivät jahtaamaan Puckia samaa ympyrää.
"Puck! Puck tänne ja sassiin tarvitsen sinua!" Kumea, mahtipontinen miesääni kutsui Puckia, joka ei kyllä päässyt sillä hetkellä minnekkään. Pojat olivat kampanneet hänet maahan ja tämä makasi nyt pitkin pituuttaan ötököiden valtaaman maa-alan päällä, Jamesin jalan alla rimpuillen.
"Täällä!" Puck kiljaisi pelokkaasti avunhuudoksi. Puitten ja pensaiden takaa astui esiin mahtava tuurpaani päässään, pitkä leveäharteikas, mies silmänrajauskynää runsaasti silmissä ja hänkin yltäpäältä kimalteissa.
"Kas, kas onkos palvelijani hankkiutunut ongelmiin?" Mies, varmaankin Oberon, hän kun kutsui Puckia palvelijakseen, sanoi. Hän tiiraili mielenkiintoisen ylevästi poikia kohotellen kulmiaan. Oberon jatkoi hiljaisuuden kestettyä jo tovin: "Päästäkää hänet", mies komensi ja viittasi Puckin sitten omalle puolelleen. Menninkäinen kipitti isäntänsä luokse ja irvisteli sitten miehen jakojen takaa. Näytti myös vihertävää kieltään.
"Palvelijanne oli varastaa omaisuuttamme", Sirius protestoi, kun heidän saaliinsa oli päästetty kuin koira veräjästä.
"Se ei ole minun ongelmani, mutta se on teidän huolenne kun menitte koskemaan häneen pahalla kädellä. Mitä minä nyt teidän kanssanne tekisin?" Mies syventyi omiin mietteisiinsä hetkeksi, lyhyeksi tuulentuiverruksen hetkeksi.
"Voisit sanoa nimesi", Sirius ehdotti ja oli hieman peloissaan miehen mahtavan persoonallisuuden alla.
"Se ei kuulu teille!" Oberon kivahti oudolla tavalla hänen muuhun rauhalliseen olemukseensa nähden. "Voisin katkaisuttaa päänne, hirtätyttää, katkaista sormenne, repiä kyntenne, laittaa teidät kärsimään tai vain heittää teidät patsaina tunkiolle. Tai, hahhhaa, syötän teidät piraijoille!" Oberon luetteli rangaistus malleja pojille. Sirius ja James seisoivat pölkkypuun tavoin paikoillaan liikkumatta ja kuunnellen vain uhkailuja, joita sateli suuresta suusta ja kieroutuneesta aivokopasta.
"Voi pyhä sylvesterin niittyleinikkien! Kuulenko minä oikein?" Kimeä, nariseva naisääni liittyi seurueeseen. Nainen lennähti marjapuskan ylitse ja laskeutui vihasta turmeltuneena kevyesti sammalmättäälle. Hänen hoikkaa vartaloaan myötäili pehmeiden värien kirjoama silkkipuku, jossa oli pieniä pitsisiä yksityiskohtia. Täydellisyyttä hipovat kasvon piirteet pieni nenä ja huulet, vaaleansiniset silmät, jotka lumosivat pauloihinsa kuin aivopesu ja korkeat poskipäät, joita peitti poskipuna. Kasvoja kehystivät suurena plussana täyteläiset alas pitkin selkää laineilevat ruskeat hiukset.
"Titaniani! Kuinka mainiota nähdä sinut täällä mystisessä metsän siimeksessä", Oberon lirkutteli.
"Turpasi umpeen tompelo! En ole sinun. Ja mitä sinä jälleen kuvittelet seuraavasi minua joka paikkaan minne menenkin?" Titaniaksi kutsuttu ylväs satumaailman kuningatar paasasi miehelleen.
"Oi, niin minä olenkin sinun etkä sinä min-"
"Lopeta ja vastaa vain kysymykseeni!" Nainen komensi.
"Kehtaatkin väittää että minä seurasin sinua! Minä olin täällä kävelyllä oman palvelijani kanssa etkä sinä liity siihen millään tavalla."
"Mitä sinä kuvittelet? Elät kuin olisit ainut jolla on valttaa, mutta ehei, niin ei ole. Minä määrään tässä valtakunnassa ja sinun kuuluu väistyä tieltäni", nainen saarnasi painokkaalla äänellä Oberonille, joka mietti ankarasti mitä sanoisi jotta ei loukkaisi rakastaan, mutta sanoisi asiat niin kuin ne ovat.
"Minä olin täällä ennen sinua ja se siitä piste", Oberon sanoi järkähtämättömästi. "Mutta nyt kun kerran olet siinä lähtisitkö kanssani kauniille näköalapaikalle, jonka olen valinnut vain sinua, meitä varten?"
"Mitään meitä ei ole olemassakaan..." Titania jatkoi sadatteluaan kohoavalla hysterialla, jollakin pojille tuntemattomalla kielellä. Nyt jopa noihin huutoihin Remus ja Peter olivat heränneet ja silmiä hieroen he liityivät kahden muun rinnalle.
"Mitä täällä on tapahtunut?" Remus kysyi hieman hätääntyneenä, mutta enemmän huolissaan. Niinpä Sirius ja James huokaisivat ja päättivät kertoa koko tarinan Puckin varakaudesta Titania-valtiattaren tuloon. Poikien täydennettyään toistensa kertomusta, he saivat päätökseen tarinansa ja silloin oli jo Puck vuorostaan puhumassa Kelmeille.
"Hei! Meidän taikaolentojen parisuhteet ja varsinkin sen ongelmat ovat pahinta laatua, mitä maa päällään kantaa. Joten jos annettaisiin heidän kinastella keskenään ja me, jos teitä kiinnostaa voisin näyttää teille hyvän mestan täällä metsän keskellä?" Puck virnuili. Eikä Kelmejä tarvinnut kahdesti käskeä, koska he tarvitsivat jotain rentoutusta dramaattisen aamunsa vastapainoksi.
***
Kelmit ja Puck kulkivat yli vuorten, jokien ja kantojen sekä poikkesivat useinmiten polulta synkempään kohtaan metsää. Pojat näkivät kauniita suuria valkoisia orkkideoiden kukkia ja paljon liianeja, joita joutuivatkin väistelemään. He kulkivat suuren bambukatoksen alitse, jonka päässä näkyi pienenä pisteenä auringon lumoavan lämmin sädepilkku. He näkivät suuren puun joka oli nousut pois maan alta niin että puun suuri ja kiemurainen juuristo näkyi kuin jonkun sortin taidenäkymä. He kulkivat myös ohi suuren lammen, joka oli värjäytynyt vihreäksi ja se näyttikikin suurelta ruohomereltä, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Niin kuin ei ollut suuren kahden palmun yksinäiset olinpaikatkaan keskellä auringonvaloläiskää. Sammalinen polku johti palmujen katveeseen, josta pojat, Puck näyttäen edellä mallia.
Puck astui vain yhden askeleen vasemmalle päin toista kokemattomamman näköistä puuta ja vajosi pöllähtäen kimallepölyn taakse. Toisessa, oikean puoleisessa palmussa oli erilaisia kaiverruksia jäähyväisviestejä ja rakkaudenosoituksia. James oli seuraava rohkea ja astui vasemmalle ja katosi niin kuin Puck. Jokainen vuorollaan Peter, Remus ja Sirius vajosivat maan alaiseen luolamaiseen tilaan, joka oli kynttilöiden ja soihtujen valomerta.
Leveät maaaineksesta tehdyt portaat kiertyivät kerran alemmas tasolle, jossa musiikin luritukset täyttivät korvan, hajun valtasi kirkkaat juomat ja vain silmän kantamattomiin pienessä tunnelmallisen ahtaassa tilassa näkyi kauniita siromuotoisia naisia lyhyissä hameissaan. Railakas meno vetivät mukaansa jokaisen myös Siriuksen, Jamesin ja myös Peterin ja Remuksen. Jokainen nautti hetken vapaudesta, satumaisesta, uskomattomasta kokemuksesta tanssia maahisten, keijujen ja kaikenlaisten satuolentojen kanssa. Heidän dramaattinen aamunsa oli muuttunut leppoisaksi kokemukseski.
"Tänne voisi jäädä pidemmäksikin aikaankin", Sirius huusi rytmikkään musiikin ylitse hymyillen leveästi.
"Vaikken vieläkään tajua miksi se Puck yritti varastaa Peterin taikasauvan", James mietti häntä kiusaavaa asiaa. Peter ja Remus olivat kadonneet jonnekkin hakemaan lisää juomia.
"Jotta sinä lopettaisit kuorsaamisen Sarvihaara." Puck oli kuin taikaiskusta ilmestynyt heidän yläpuolellaan olevasta pinestä aukosta.
"Niin viissiin juu", James sanoi näsäviisaasti. "Mistä sä tiedät mun toisen nimeni?"
"Onko se oikeesti sun oike nimi?!" Puck rääkäisi nauraen ja räkätä kellahti takaisin koloon, josta oli tullutkin.
"Huohaa, olen kyllästynyt selittämään tuolle maahiselle enää yhtään mitään. Ei se edes tajua mitään." James oli turhautunut. Onneksi Remus ja Peter palasivatkin juuri sopivatsi juomat käsissään. James otti ensimmäisen jäänsinisen drinkin Peteriltä, josta hän närkästyi suuresti kun toinen poika oli ottanut hänen itselleen valitsemansa juoman.
Juomat viilensivät tunkkaisessa tilassa maanalla sopivasti kuin olisi nauttinut kylmästä suihkusta. Se jopa hälvensi hikeä, jotta varmaankin voisi tanssia ja juhlia huolehtimatta hien tuomasta epämieltymyksestä.
"Vaikka et pidäkkään minua kovin viisana ta hyväsydämisenä ojennan teille silti hyväsydämisyyttäni lahjan kun olen saanut viihtyä teidän Kelmimäisessä seurassanne." Puck ojensi arvokkaasti ja hyvin melodramaattisesti -soittaen hiljaista syvää fanfaaria huuliensa välistä. Pienestä kädestä törrötti purppuranpunainen keskikokoisen täyteläinen kukka.
"Jaa, kiitos paljon Puck, mutta mitä yritätkö viehitellä meitä?" Sirius kysyi hyvinkin kiitollisena, mutta silti ajatus tuon pikkumiehen homoudesta pilkahti pojan mielessä salakavalasti.
"Ehei nyt sentään!" Puck parahti. "Kukan mesi on sille joka tahtoo pojan, miehen, naisen tai tytön rakastuvan ensimmäiseen näkemäänsä olentoon. Tuo neste aiheuttaa välittömän rakkauden tunteen, kunhan vain sitä sivelee toisen nukkuessä tämän silmille." Puck selitti juonittelevasti. Sen koommin hän taputti kahdesti käsiään ja muuttui pieneksi keltaiseski lentäväksi valopisteeksi kiitäen kohti tulosuuntaansa. Juuri kun auringon säteet vajosivat horisonttiin värjäten preussinsinisen taivaan punaisen ja keltaisen erisävyillä ja puolikuu paistoi pienenä kapeana sirppinä korkealla taivaankannella.
-
Tää ol ihan hyvä. :-\
Ei ny. Tää oli hyvä! :D
Tietty täs olis voinu olla Peräkin mukana, mutta ei se mitään. Olihan tässä sentään Puck ;D
-
Cashelyne Kiitoksia kommentista jälleen! Mukavaa, että pidit luukusta ja Puck on best! ;D
Fandom: HP+Muumi
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Janssonin tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -
M/N: Nyt tulee sitten vihdoin ja viimein mun kauan odottama muumiluukku! (Sanoo ikuinen muumi-fangirl täältä ruudun takaa.) Sen pidemmitta jaaritteluitta nauttikaa kaikki lukemisesta sekä hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
6.luukku
Itsenäinen Vaapukka-Japani
Kelmit kävelivät pitkin japanilaisen ostoskeskuksen käytäviä. He olivat koko aamupäivän seikkailleet Tokiossa; eri kaupoissa ja pitkälti Remuksen painostuksen takia vierailleet jopa parissa pienessä museossa. Vaikka kaupat ja museot eivät yleensä olleet poikien lempivierailupaikkoja, riitti tällä kertaa jokaisella jotakin hauskaa: James pelleili koko ajan siitä, miten japanilaiset olivat ilmiselvästi kääpiöitä kokonsa puolesta, Remus jaksoi ihmetellä Japanin kukoistavaa kulttuuria, Sirius koitti iskeä japanilaisia tyttöjä ja Peter oli maiseman lumoissa. Jos joku oli luullut New Yorkin joulukoristeiden olevan hieman liikaa, ei hän ilmiselvästikään ollut koskaan käynyt Japanissa. Jokainen ikkuna oli täynnä välkehtiviä LED-lamppuja, muovisia joulukuusia oli pelkkien ikkunoiden sijasta myös kaduilla ja katoilla ja muutama muovinen joulupukki löytyi joka kadun risteyksestä. Kaiken sen kaupallisuuden läpi kuitenkin loisti, että joulu oli Japanissa nimenomaan kaupallinen, eikä sellainen tunteellinen perhejuhla kuin meillä.
”Onko kukaan teistä pannut merkille, että täällä tuntuu olevan enemmän ihmisiä, kuin parissa edellisessä kaupassa?” Sirius kysyi jo kolmannen nuoren talloessa hänen varpailleen juostessaan eteenpäin.
”Voit olla oikeassa”, Remus sanoi rypistäessään kulmakarvojaan yhteen miettiessään.
”Olen Siriuksen kanssa samaa mieltä”, Peterkin uskaltautui sanomaan taas uuden innokkaan ryhmän rynniessä heidän ohitseen käytävällä eteenpäin.
”Outoa, että kaikki ovat menossa tuonne suuntaan”, James lausahti katsoessaan kuinka pikkupoika veti äitiään kädestä niin kovaa, että äidin täytyi juosta pysyäkseen vauhdissa mukana.
”Ehkä siellä on esiintymässä joku kuuluisa bändi?” Peter ehdotti viattomasti.
”Ehkä siellä on esiintymässä pari japanilaista stripparia?” Sirius ehdotti ei-niin-viattomasti.
”Ehkä siellä on joulupukki kysymässä mitä me halutaan joululahjaksi?” James ehdotti pikkupoikamainen pilke silmäkulmassaan.
”Mennään katsomaan”, Remus ehdotti tuijotettuaan ensin hetken suu auki muiden ehdotuksia.
Loputkin Kelmit hyväksyivät ehdotuksen nopeasti ja pian he jo viilettivät käytäviä pitkin suuntaan, johon oli ehtinyt kerääntyä eniten porukkaa.
Odotukset ehtivät paisua kuin pullataikina poikien mielissä. Olisiko siellä joku julkkis? Näyttelijätähti tai kirjailija? Kenties siellä jaeltiin ilmaisia juustokakkuja tai sushiannoksia?
Jonon pää lähestyi ja kaiken väenpaljouden keskellä oli pitkä pöytä, jonka ääressä istuivat...
”Muumeja!” Peter kiekaisi innostuneena kurkottaessaan vielä vähän ylemmäs nähdäkseen paremmin pöydän ääressä istuvat vaaleat hieman kummitusmaiset hahmot.
”Siis mitä?” Sirius ja James sanoivat yhteen ääneen.
”Harvat puhdasveriset tietävät muumeista”, Remus sanoi hieman uneksivalla äänellä: ”Muumit ovat sellainen animaatiosarja, äitini toi minulle kerran tuliaisiksi matkaltaan muumikasetin, jonka katsoin pienenä niin monta kertaa, että osaan ne vieläkin ulkoa.”
”Minäkin katsoin sarjaa pienenä”, Peter hihkaisi, mutta jatkoi sitten miettivällä äänellä: ”Nuo eivät kyllä näytä animaatiohahmoilta.”
”Minä käyn kysymässä, josko joku osaisi sanoa, mitä täällä on meneillään”, Remus sanoi lähtien heidän edessään olevan ryhmän luokse. Muut Kelmit jäivät paikalleen odottelemaan ja näkivät, miten Remus yritti kiivaasti jutella yhden aikuisen miehen kanssa, noin kymmenen minuutin kuluttua poika viimein palasi ja kohtasi muiden Kelmien kysyvät katseet.
”Nuo ovat kuulemma ihan oikeat Muumit, jotka ovat maailmankiertueella. Tänään he olevat vielä kaksi tuntia täällä jakamassa nimmareita, mutta lähtevät huomenna sisämaahan päin”, Remus selitti ja pienen kinan jälkeen kaikki suostuivat siihen, että he kävisivät hakemassa nimmarit itselleen. Tosin heidän jonotellessaan Remus ja Peter joutuivat moneen kertaan selittämään Siriukselle ja Jamesille keitä siis muumit olivatkaan.
Viimein Kelmit saapuivat pöydän ääreen, jonka toisella puolella istuivat todella ystävällisen näköinen Muumimamma, hieman väsyneen näköinen Muumipappa, iloiset Muumipeikko ja Niiskuneiti, sekä keskenään juttelevat Nipsu, Pikkumyy ja Nuuskamuikkunen.
”Kenelle minä tämän saisin omistaa?” Muumimamma kysyi Jamesilta, joka oli etummaisena.
”Hmm... Omista Lilylle, Lile Evansille”, James sanoi hetken mietittyään.
”Se et luultavasti ole sinä”, kahden penkin päässä istuva Nipsu totesi kuultuaan sananvaihdon.
”En ole minä en. Ajattelin viedä sen hänelle tuliaisiksi, kun joskus täältä pääsen takaisin Englantiin”, James vastasi huolettomasti.
”Te olette siis Englannista kotoisin! Voi teitä poikaparkoja, miten te olette näin kauaksi kotoa joutuneet?” Muumimamma kysyi huolestuneesti, ojentaessaan nimikirjoituksilla varustettua korttia pojalle.
”Kunhan vaan lomaillaan”, Sirius sanoi astuen Jamesin eteen.
”Te olette siis kahdestaan liikenteessä, vai?” Muumipappa, Muumimamman oikealta puolelta puuttui puheeseen.
”Itse asiassa neljästään”, Remus korjasi astuessaan Peterin kanssa myös hieman lähemmäs.
”Jaa. Eikös ole vaarallista liikkua tuolla tavalla ilman vanhempia mukana? Missä te edes yövytte, toivottavasti jossakin arvokkaassa hotellissa, olen kuullut, ettei täällä ole kauhean turvallista liikkua öisin”, Muumimamma puheli samalla, kun kirjoitti nimensä paperiin, jonka laittoi sen jälkeen kiertoon muille muumeille.
”Suoraan sanottuna meillä ei ole vielä tällä hetkellä mitään suunnitelmia yön varalle”, Remus avautui.
”No voi teitä! Te voitte tulla yöksi meidän kiertuehotelliimme”, Muumimamma huudahti.
”Miksipäs ei”, Sirius sanoi hetken kuluttua ja sai muilta Kelmeiltä hyväksyvät katseet.
*
Kelmit olivat saaneet Muumimamman sanoista 'meidän kiertuehotelli', kuvan pienestä hotellista, josta oltaisiin mahdollisesti vuokrattu pari sviittiä heille. Mutta ehei, Kelmien leuat loksahtivat heidän huomatessaan suuren, vedenääreen rakennetun temppelin, joka oli halkaisijaltaan varmasti vähintään pari sata metriä. Shintolaistemppeliltä näyttävässä talossa oli punaiset seinät, vihertävä katto ja kuistilla jokaisen pylvään vieressä roikkui suuri paperilyhty.
Kun Kelmit saivat itsensä jälleen kokoon, he kysyivät muumeilta temppelistä, johon vastaukseksi he saivat, että japanilaiset olivat ystävällisesti rakentaneet sen heille kiertuetta varten.
Sisälle päästyään Muumimamma ehdotti, jos ennen nukkumaanmenoa kaikki joisivat teetä yhdessä ja niin Kelmit lähtivät pareittain muumien kanssa hakemaan teelle niitä henkilöitä, jotka olivat huoneissaan ympäri temppeliä.
*
James lähti yhdessä Muumipeikon kanssa länsisiipeen Hemulin luokse.
”Et kai sinä ole allerginen millekään kasville? Hemuli harrastaa meinaan niiden keräilyä, ja on raahannut Muumilaaksosta mukaansa varmaan yli puolet kasvihuoneensa kukkasista”, Muumipeikko kysyi lähes heti muiden jäätyä selän taakse.
”En”, James vastasi, mutta rypisti sitten miettien kulmiaan: ”Ainakaan minun tietääkseni.”
”Hyvä. Muuten, onko se Lily, josta mainitsit aikaisemmin sinun tyttöystäväsi?” Muumipeikko sanoi, koittaen käynnistellä keskustelua.
”No... Meidän suhdetta on vähän hankala määritellä”, James mietti.
”Ei sinun ole pakko kertoa, jos et halua”, muumi ehätti sanomaan väliin.
”Kyllä minä voin kertoa. Se vain on niin, että... No, minä kuitenkin joka tapauksessa pidän hänestä ihan valtavasti, mutta ei kai me virallisesti seurustella. Vielä ainakaan”, Jamesin ääni muuttui hieman poissaolevaksi, pojan alkaessa muistella Tylypahkaa ja Lilyä.
”Ymmärrän. Minäkin pidän Niiskuneidistä valtavasti. Ostin hänelle muuten joululahjaksi näkinkenkäkaulakorun, jonka näin myytävänä siellä kauppahallissa. Toivottavasti hän pitää siitä”, Muumipeikon ääni muuttui hieman epäröiväksi lopussa.
”Varmasti pitää!” James hymyili rohkaisevasti, taputtaen Muumipeikkoa kaverillisesti selkään.
*
Samaan aikaan Sirius ja Pikku Myy talsivat kohti itäsiipeä.
”Varoitan jo nyt. Vilijonkka on kamala nipottaja”, Pikku Myy sanoi samalla kun kurkisteli jokaisesta matkalla olevasta kolosta sisään.
”Jaa”, Sirius mutisi vastaukseksi.
”Hänen lapsensa ovat kyllä kivoja, mutta veikkaan, että hän ei päästä heitä vielä pitkään aikaan leikkimään meidän kanssa, minun edellisen kepposeni jälkeen”, Myy saneli huolettomasti.
”Minkä kepposen?” Sirius kysyi heti huomattavasti kiinnostuneenpana.
”Laitoin hänen pyykinpesuveteensä hunajaa. Kun pyykit sitten olivat narulla roikkumassa, niiden ympärille kerääntyi kauhea määrä muurahaisia ja ampiaisia”, Pikku Myy sanoi ja naurahteli itsekseen.
”Kuulostaa kieltämättä hyvältä jekulta... Pitää kokeilla joskus”, Sirius vastasi myös vähän naurahtaen.
Pikku Myy katsoi poikaa ällistyneenä: ”Etkö sinä aiokaan saarnata minulle mitään, kuinka pahasta kepposet ovat?”
”Mitä! En todellakaan, minä en ole mikään opettaja. Ja kepposetko muka pahasta? Hah”, poika tuhahti.
Kaksikon edetessä kohti Vilijonkan huonetta he ehtivät oikein mainiosti syventyä keskusteluunsa kepposista.
*
Remus käveli pitkää käytävää eteläsiivessä puolestaan Nuuskamuikkusen kanssa.
”Niin, ketä me oltiinkaan menossa pyytämään teelle?” Remus kysyi.
”Aliisaa ja noitaa”, toinen vastasi rauhallisesti.
”Noitaa?” Remus sanoi ihmetellen.
”Kyllä. Hän on Aliisan isoäiti. Oikein mukava, mutta ei oikein pidä meistä”, Nuuskamuikkunen vastasi.
”Ai niin! Nyt muistankin hänet”, Remus hihkaisi, mutta kohdatessaan Nuuskamuikkusen kysyvään katseen punastui hiukan ja vain mutisi: ”Katsoin joskus teitä telkkarista pienempänä...”
”Jaa, se on aina mukava tavata faneja. Siis olettaen, että pidit sarjasta”, vihreähattuinen sanoi katsoen toiseen kysyvästi.
”Pidin kyllä, paljon”, Remus vastasi nopeasti.
Tämän jälkeen kaksikko ajautui puhumaan sarjan kuvauksista, sekä efekteistä ja muista tehosteista, joita sarjassa käytetään.
*
Täysin vastakkaisella puolella, kohti pohjoissiipeä kävelevät Nipsu ja Peter olivat löytäneet kolikon maasta ja kinastelivat nyt, kumpi sen saisi.
”Minä olen täällä vieraana, joten eikö se silloin kuuluisi minulle?” Peter huokaisi.
”En minäkään täällä asu”, Nipsu totesi ja puristi tiukemmin kädessään olevaa kolikkoa rintaansa vasten.
”Mutta, sinä olet kuitenkin ihan älyttömän rikas, koska olet kuuluisakin! Minä olen köyhempi, eli raha kuuluu minulle”, Peter sanoi ja yritti ottaa kolikkoa Nipsulta.
”Se, että on kuuluisa, ei automaattisesti tarkoita, että olisi rikas myös”, Nipsu väitti vastaan ja pian molemmat vetivät kolikkoa omiin suuntiinsa.
Kesti hetken, mutta sitten kolikko antoi periksi ja sen päältä irtosi kultainen kääre, paljastaen ruskean sisällön.
”Se oli suklaaraha”, Nipsu totesi järkyttyneenä.
”Ei ole varmaan mitään syytä mainita tästä toisille”, Peter sanoi hiljaa.
Kaksikko jatkoi kävelyään, kinastellen, kumpi saisi syödä suklaan.
*
Vähän yli puolen tunnin kuluttua kaikki olivat viimein saaneet hilattua itsensä suuren pitkän pöydän ääreen. Muumimamma laittoi suuren vadin muffinsseja kiertämään ja poikien kohdalle osuessa nämä katsoivat niitä ihmeissään. Ne olivat tavallisia kolmen suklaanmuffinsseja, mutta niissä oli jokaisessa kuorrutteesta muotoiltua valkopohjainen siniristilippu.
”Miksi näissä on tällainen kuorrute?” Sirius kysyi ihmeissään.
”Aika lampaanaivo! Etkö muka tiedä mikä päivä tänään on?” Pikku Myy totesi ystävällisesti haukatessaan muffinssistaan palasen.
”Myy, voisit olla hieman kohteliaampi. Ja tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, juhlimme sitä tällä kertaa näin yksinkertaisesti, koska olemme matkoilla, mutta yleensä pidämme juhlat päivän kunniaksi”, Muumimamma sanoi, kaataessaan teetä mukeihin.
”Minä rakastan katsoa linnan juhlia! Siellä näkyy aina niin hienoja mekkoja ja hameita!” Niiskuneiti sanoi innoissaan.
Kelmit nyökyttelivät ymmärtäväisinä, pitäen sisällään sen, ettei kolmasosa heistä tiennyt edes missä tämä Suomi sijaitsi.
Ilta vaihtui yöhön nopeasti ja pian kaikki olivat jo menossa nukkumaan. Muumimamma näytti Kelmeille heidän huoneensa, ja antoi heille pienen rispaantuneen paperinpalan.
”Yleensä tarjoilen aina vieraille pannukakkuja ja vaapukkahilloa, mutta koska tänään oli Itsenäisyyspäivä, niin ajattelin antaa reseptin teille mukaan. Voitte sitten kotona leipoa niitä ja muistella meitä”, Muumimamma sanoi ystävällisesti ja lähes peitteli Kelmit sänkyihin, ennen kuin toivotti hyvät yöt ja lähti pois huoneesta.
-
hei!
juu tiiän en oo ehtinyt kommaaman, mutta kauhea kiire... :(
TWILIGHT!!!!! ♥♥♥ jee! :D
harmitti vähän ettei bella ollut siellä, mutta muuten ihan hyvä :)
Kesäyön unelma ja pirates of the caribbean eivät oo mulle mitenkään tuttuja fandomeita, mutta luukut oli hyvät.
MUUMIT!! ihanaa♥ ai laav muumit ♥
muttajoo, kiitos ja sori mun tyhmät kommentit, ei voi mitää, jos ei osaa kommentoida... ;)
jatkoa odotellen, hh
-
Jes muumit!
tänään on Suomen itsenäisyyspäivä, juhlimme sitä tällä kertaa näin yksinkertaisesti, koska olemme matkoilla, mutta yleensä pidämme juhlat päivän kunniaksi”, Muumimamma sanoi, kaataessaan teetä mukeihin.
”Minä rakastan katsoa linnan juhlia! Siellä näkyy aina niin hienoja mekkoja ja hameita!” Niiskuneiti sanoi innoissaan
Toi oli kiva kohta ;D
En nyt jaksa kommata mitään parempaa kuin että tää oli hyvä!
-
hh kiva sinuastakin kuulla!=) HHee, Bella, up jäi pois... ;D Kiva jos tykkäsit, vaikka olisi pieniä mutkia matkassa...
Cashelyne (mitäs mä tähän ylipitkään viestiin vastaisin?) ::) :o Oi, Muumui! Muumit vaan on... joo, ja me vaan ollaan...
Fandom: HP+Kiroileva siili
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai sitten Paloniemen tekstejä/hahmoja!
Genre: adventure, pieni romace
Ikäraja: K-11
Varoitukset: VAHVA KIELENKÄYTTÖ!
7.luukku
Kiroileva Kiina
Keskipäivän koitteessa Kelmit ilmiintyivät hälisevään ostoskeskukseen. Kuului huumava karjahdus, kun Sirius, tummatukkainen hyvin komeiden kasvon piireteiden omistaja huusi tuskasta. Kasvot vääristyneinä tuskasta hän katsoi kivun aiheuttajaa alas jalkoihinsa. Mustien ohkaisten lenkkareiden pohjan ja lattian väliin oli jäänyt jumiin musta kahden kämmenen kokoinen musta siili. Siilillä oli terävät piikkinsä uponneet poikaparan jalkapohjaan.
Molempien, niin siilinkin suusta kuului liuta kirosanoja.
”Saatanan perkeellinen olento, turhimmista turhimman ja syvimmän helvetin asukas. Mitä vitun paskaa sinun siinä olla möllöttää pitää?” Sirius huusi täyttä kurkkua naama helakan punaisena ärtymyksestä.
”Itse saatanan paska kummajainen kaksihipiäinen seisot siinä. Turhana maanvetovoiman vastustajana. Kuka saatanan tai helvetin isäntä oli sinut tälle planeetalle synnyttänyt.” Pienestä pippurisesta siilistä lähti taivaallinen metakka ja ihme kumma kukaan ohikulkevista ei kääntynytkään katsomaan heidän pieneen nurkkaukseensa.
”Vittumaiset jo oman sieluni tappaneet saakelin paskat vanhemmat, jotka mistään synnyttämisestä mitään tietävät. Isäukko tahtoo vain vittua. Sinä siinä ensimmäisenä muutenkin oleilit vain helvetin huonosta syystä.” Muut pojat katsoivat – varsinkin Remus- järkyttyneenä ja hieman huonovointisina tuosta suuresta kirosanojen liiallisesta määrästä.
”Kuka saatanan syvimmistä syvinkään eliö jaksaisi puhua sinun kanssasi”, siili totesi omaksi rauhakseen. Päästessään takaisin tasapainoonsa se nousi ylös ja lähti varovaisesti kipittämään hallin poikki niin lujaa kuin lättäjaloistaan pääsi. Kelmit pääsivät hengittämään turvallisesti heti kun hurrikaanin toinen osapuoli oli lähtenyt muutamaa metriä kauemmas.
Ilma haisi saasteilta ja muovilta pienen keskuksen petonisessa nurkkauksessa. Lyhyitä naisia ja miehiä kaikki joko musta- tai ruskeahiuksisia ihmisiä käveli puhellen kiivaasti ja kulkien kiivain nopein askelin eteenpäin kohti kukin omaa määränpäätään. Ostoskeskus oli väreiltään kirkas kuin joulukuusi, eikä ihmekään, jokainen oli liikkeellä ostelemassa joululahjoja läheisilleen. Joulun ollessa vielä yhä lähempänä kaikilla oli omia huoliaan ja kiireitä. Lahjat, koristelut, siivous ja ruuat piti hakea ja tehdä ajoissa valmiiksi.
”Minä tapan sen jääräpäisen paskiaissiilen. Vitun piikikäs!” Sirius jatkoi sadatteluaan vielä pitkään hieroskellen huojuvassa seisomisasennossa. ”Mä niin tulen!” Poika juoksi täyttähäkää kohti väkijoukon jalkojen sekamelskassa vilistävää siiliä. kenelläkään toisella pojalla ei ollut osaa eikä arpaa lähteäkö vai kadottaa ystävänsä ihmisvilinän suurkaupunkiin. Siriuksen mustat hiukset hulmusivat päätä lyhyempien kiinalaisten yläpuolella ja se olikin hyvä onni hänen perässään juokseville poika sakille. Heillä oli ainakin helpompaa pysyä Siriuksen perässä kuin hänen siilin perässä, jota juuri ja juuri erotti lattian mustasta laatta pinnasta.
”Pysähdy senkin kurja saasta paska läjä elukka!” Sirius huuteli englantia kaikuvassa ostosmarketissa. He ryntäilivät hikipäissään kukin toistensa perässä pitkään ostoskeskuksen ulko-oville saakka.
"Minne noin pitää pää edellä syöksyä!" James huusi ystävälleen vihaisena juoksutuksesta. Raskas hengitys kuulosti voimakkaalta tuulettimelta, kun Jameksen rinta kohoili loputtoman pitkän ajan.
"Enemmäkseen tuntuu siltä kuin Sirius ei edes ajatellut minne meni", Remus korjasi omalla näsäviisastelevalla tavallaan.
"Ja jatkan matkaani, joten pysyttekö perässäni?" Sirius huikkasi tuijottaen tiiviisti jonnekkin väkijoukon jalkojen juureen.
"Kunhan ei vaan juosta!" Kaikki kolme poikaa huusivat järkyttyneinä rukoillen kuntonsa kestävyyden puolesta.
"Ei, ei. Kunhan vain pysymme liikkeellä, ei tuo sipulan silleri jaksa kauaa kipittää käpälillään", Sirius heitti virnistyksen sanojensa päälle.
Peter kuiskasi muille heidän lähtiessään liikkeelle jälleen, Sirius sen näköisenä kuin olisi hirven vainunnut koira. "Ei tarvitse juosta vissiin."
***
Kirkas taivas, niin kirkkaaksi kuin päivää voisi luulla paksun saaste pilven alla, oli pitkällä eivätkä Kelmit olleet syöneet mitään. Vain hikoilleet kylmässäkin ilmassa ympäri Kiinaa. Sirius oli ottanut saaliikseen kivun aiheuttaman siilin, josta kaikki muutkin pojat olivat kärsineet jatkeena. James oli jo puhkunut että tekisi taikoja jaksaakseen tehdä jotakin muutakin kuin kuluttaa kaiken vähillä olevan energiansa tallustaakseen eteenpäin. Olisi ollut vaikka mitä hienoa näkemistä ja katseltavaa, koettavaa hämmentävästä vilskeen tungoksen täyttämästä Kiinasta.
Kun he olivat mekkaloineet ostoskeskuksen läpi he olivat siirtyneet vaarallisilta kaduilta portaita alas metrotunnelien maanalaiseen verkostoon. Nyt vaikkeivät Kelmit huutaneet, karjuneet ja juosseet tuulen lailla junia muistuttavat metrot kirskahtelivat pysähtyessään asemalleen ja viuhahtelivat korvia huumaavalla tavalla monen tunnin kilometri vauhtia ohitse niin että korvissa helisi. Peter oli jo ehtinyt huutaa metelin ylitse tarvitsevansa korvatulpat ja lupaavansa olla tulematta sinne enää koskaan toiste. James oli koko ajan vauhdissa menemällä jonnekin Remusta piiloon taikomaan hieman lisä energia ryöppyä, kutsumaan ruokaa jostain sammuttaakseen palosireenien tavalla kiljuvan mahansa tai muuten vain kiroamassa Siriusta maanrakoon pistettyään heidät sellaiseen uurastukseen.
"Tämä oli viimeinen tikki! Saaaatanaaa!" James Potter karjui niin lujaa kuin keuhkoista lähti, kun hän oli astumaisillaan pää lerpahtaneena rintaavasten sisälle jatkuvaan joka puoleiseen ahdinkoon kunnes oli kopauttanut päänsä täydellä kävely vauhdilla oven yllä karmiin. Jo vihaa helisevällä askelluksella se kohosi viimeiseen pisaraansa ja pojasta ei ollut jäljellä enää mitään muuta kuin tulta ja salamointia.
"Miten voikaan olla noin matalat oviaukot?" Hän kiroili painellen rajusti mustanhiuspehkon vuoraamaa pääkalloaan. Matka jatkui kovalla tohinalla Jamesin kiroillessa, haukkuessa ja kiroillessa vielä vähän lisää kaikelle mitä maa päällään kantaa
***
Pojat saapuivat tukahduttavan kuumista, vaikka piti olla talvipakkaset, ja mellakoivista tunneleista ylös takaisin hieman väljemmälle pinnalle. Nyt heidän edessään avautui vasemmalla puolella pitkälle ulottuva ostoskatu. Täynnä erinäköisiä, -tuoksuisia, -sisältöisiä ja -makuisia pöytiä pullollaan tavaroita ja ruokaa. Maut ja hajut törmäsivät eripuolilta haljuaistiin voimakkaana tuulen vireessä. Taivasta halkoi ja sumupilven taakse kätkeytyvä pilvenpiirtäjän kärki kaukana horisontissa, jonne juuri paljassilmä erotti.
"Nyt ei tarvitse kuoma enää voivotella ruokahalua", Sirius nauraa hekotteli. "Käy kimppuun vaan."
"Uskot varmaan kun väitän ettei mene kauaa kun James löytää mitä tahansa suuhun pistettävää", Remus ja Peter hekottelivat myös hieman taaempana.
"Uskotaan uskotaan ja kuulin kyllä", James huusi lähimmän ruoka kojun korokkeelta tilatessaan, jotain missä näytettiin myyvän pihviä ja kasvisperuna lisukkeella. Se saikin kaikkien muidenkin kielille herahtamaan kaivattu ruuan maku. Kelmit ryntäsivät jokainen omalle mieluisalta näyttävälle kojulleen. Kuka liha tai kala tiskille kuka pika-, lämmin- tai kylmäruokien luokse. Kun jokaisella oli oma ruoka-annoksensa käsissään ja he ahmivat niitä suihinsa kädet käyden he marssivat samalla tiedostamattaan liikkuvansa eteenpäin huomaamatta vastaantulijoita.
Remus sai syötyä ensimmäisenä ja vilkaistessaan vieressään tallustelevaa Siriusta hänen kasvoilleen kohosi järkyttyneisyys. "Sirius, älä pistä sitä suuhusi!" Hän huusi ja löi kädellään pojan hämmentyneen katseen alta tikun päässä seivästetyn tumman lihanpalan.
"Mitä? Kehtaatko sä viedä mun ruokani?!" Sirius ei voinut uskoa silmiään. Vain unessa joku hyväystävä tekisi näin.
"Anturajalka, katsoitko sä olleenkaan mistä kojusta nuo oli otettu?" Remus yritti selittää Siriukselle reaktionsa mahdollisemman nopeasti, jotta tämä ei ehtisi kiehua yliäyräidensä, niin kuin James jo tänään. Yksi vihan purkaus olisi tarpeeksi tälle päivälle. Remus ajatteli. He eivät välittäneet vaikka joka ikinen kadulla tunkeileva tönivät ja tuuppivat heitä edes takaisin.
"No, mitä? En jaksanut kiinnittää siihen huomiota. Miten niin, oliko se jotain sopimatonta", Sirius kysyi hieman koiranpentu ilmettä muistuttava kaihoisa ja aneleva ilme tummissa silmissään.
"Et varmaan halua kuulla kun sanon että sinä pistit juuri suuhusi koiran lihaa", Remus sanoi. Eikä hänen arvailunsa Siriuksen reaktiosta mennyt pieleen, kun poika jo sanojen iskostuttua aivosopukkaansa hän kääntyi ja oksensi kuuluvasti. James räkätti. Peter katsoi pahoinvoivana.
***
"Milloin tämä loppu?" James valitti jälleenkerran. Kelmipojat kulkivat pitkän pitkää kaukaisuuteen jatkuvaa vuosituhansia sitten kivestä valimisettua muuria pitkin. Joka oli rakennettu Kiinaan suojelemaan villeiltä kansoilta ja nimetty tarkemmin helpolla nimityksellä, Kiinan muuri. Tunnin ja toisenkin he olivat raahanneet perseitään eteenpäin pysyäkseen kiroilevan siilin perässä. Siili pallurainen oli jaksanut kuljettaa poikia pitkään iltaan auringon jo piiloutuessa pois häikimästä silmistä kohti länttä. Sirius oli onnistumatta pyrkinyt juosta ja huutaa siiliä pysähtymään.
"Tämä on kyllä toivotonta", Sirius puuskahti.
"Vihdoinkin sinäkin tajuat sen!" James huudahti innoissaan
"Katsokaa!" Peter huudahti, jaksamatta kuunnella poikien kinailua. Pojat käänsivät katseensa, jokainen otsa rypyssä, kohti tummenevaa taivasta, jossa leijui jokin olento. Se ohitti juuri kuun sirppiä ja sen valo heijastikin sen verran jotta maanpäällä olevat ihmiset pystyivät erottamaan taivailla liitelevän hahmon olevan ihminen eikä suuri kokoinen lintu.
"Onko se laskuvarjo hyppääjä?" Remus kysäisi ääneen.
"On se tomppeli, etkö sinä sellaisesta ole koskaan kuullut?" James puuskahti ilkeillen.
"Olen, totta kai olen. Se on vielä ollut minun unelmani päästä hyppäämään helikopterin kyydistä. Liit-"
"Minne helkkariin sinä vaellat?" Sirius karjui. Poika oli hoksannut muutaman loukkauksen edempänä muista kadottaneensa piikikkään siilin mutkan taakse.
"Sirius, he eivät ole kadonneet minnekään. Oikeastaan me olemme kerrankin heidän edellään." Peter huomautti.
"Mitä, ei niitä ole kahta tai useampaa tai jos niitä on kokonainen lapsikatras minä murhaan jokaisen. Naista, lasta tai mieltä säilyttämät-"
"Rauhoitu nyt taas! Siili on aivan meidän takanamme, jonkun, yhden, siilin kanssa. Luulin että sinä huomasit heidät", Remus sanoi.
Siriuksen kääntyessä katsomaan taakseen alas kivimuurin lattialle aivan kaiteen luoman varjon suojissa kaksi mustaan piikikästä siiliä hieroivat neniään yhteen.
"Älä enää jaksa ahdistella mua ja saatana paree jättää mut rauhaan", siili kääntyi Kelmeihin päin puhuen silmät kiiluen vaarallisuutta.
"Miksi en tekisi niin kuin itse haluaisi?" Sirius kysyi silmät kaventuneina kuin matkiakseen, heittääkseen haastetta tuolle pitkänokkaiselle nokkailijalle.
"Koska muuten et saa joululahjoja jos olet ilkeä ja kiusaat viattomia."
"Minä en-" sanat Siriuksen suusta kaikkoontuivat kun Remus varoitti kaveriaan lyömällä häntä mahaan nyrkiniskulla. "Au", Sirius valitti.
"Hyvä, nyt kun olemme kaikki ystäviä voin antaa teille tämän." Siili ojensi itsensä kokoista punaista pyssyä muistuttavaa lelua, jossa oli säiliö täynnä vaahtokumi kiekkoja ja punaisessa käden sijassa oli liipaisin josta painamalla kiekot singahtivat ulos paineella.
"Ihan niin kuin oikea ase!" Sirius hihkaisi iloisena napatessaan lelun maasta leveän hymyn vihdoinkin paistavan pojan kasvoilta pitkän ja raskaan jatkuvan kävelemisen jälkeen. Nyt jo pimeälle taivaalle pilkahteli kirkkaita sakaraisia tähtiä kuin olisi tökkinyt kynällä paperia saadakseen lumihiutaleita piirrokseen.
O/N: Tykkääättekö, vihaatteko, kirjoitusvirheitä, huonoimpia-, parhaimpiakohtia?? Jos vastasit kyllä johonkin kommentoi! :D
-
Tää luukku oli kyllä ihan kiva. :)
Tässä ois voinu olla ehkä vähän vähemmän kiroilua, mutta eihän se mua häirinnyt.
Tää luukku oli sopivan pitunen ( en tiä oliko lyhyempi tai pidempi kuin muut), mutta ainakin luin sen ennätys ajassa. :D vain vajaa tunti. :D
"Et varmaan halua kuulla kun sanon että sinä pistit juuri suuhusi koiran lihaa", Remus sanoi.
Toi kohta oli hirvee. Karseeta kun ne syö koiraa. :'(
-
Anteeksi että en oo teille kommannu. *häpeää* :-[ Mutta fandomeista monta oli mulle uppooutoja :o Twilight, Pirates Of The Caribbean, muumit ja kiroileva siilihän olivat jo tuttuja mut muut oli mulle silleen WTF? What is that? Mutta pysyin juonessa hyvin :D
Nyt sit vali vali valitan, että en pysyny viime luvussa yhtään kärryillä ja en tajunnu yhtään mistään mitään vaikka fandomin tunnen hyvin. Että anteeksi nyt :(
Mutta sitten iloisempi asia! :D
Emmett kertoi heille että Bella ja tämän aviomies Edward olivat jäänet jonnekkin puunalle panemaan, mutta Jasper -se pitkä hoikka leijonaa muistuttava poika, joka pystyi vaikuttamaan mielialojen muutoksiin- korjasi heidän lähteneen metsästämään muutama puuma ja karhu.
[tuossa on virhe! puun alle. Ei puunalle x)] Mutta nauraa käkätin tälle (puoli yhdeltä yöllä yhmm...) koska vihdoin joku sanoo suoraan nämä asiat! :D
”Ihmissusi, daa”,
Tässä kuolin vielä enemmän nauruun, koska toi on sata prosenttinen pissis lause ja Remus on pissiksest hyyyvin kaukana :'D
Hei mutta pidän ja jatkoa odotan vaikka en tänne kommentoisi ^^
- Yeah... It's me...
-
White rose Kiva, että säkin tulit kommentoimaan! Ja mukava kuulla, että fandomit ollaan toteutettu hyvin! Thdessä vaiheessa me vähän mieteittiin, että onkohan luvut liian pitkiä, mutta sitten päätettiin että ne on hyviä just ton mittaisina mitä on! Paljon kiitoksia kommentista!
Cashelyne Kiitos kommentista sinullekin! Ja kiroilu oli vähän niinku sellanen yks pääasia tossa luukussa. Sä luit ennätysajassa? Onnittelut... (Oikeesti, tunti?) Toi kommentti oli muuten jo huomattavasti pidempi kuin koi alkuosuuden kommaukset!
MiNi Kiitoksia kommentista ja mukavaa, että edes välillä jaksat jonkinlaista puumerkkiä jättää! Se on harmi, jos viime luukku jäi jotenkin epäselväksi... Me yritetään Oliivin kanssa tsempata selvyydessä sitten seuraavissa!
Fandom: HP+Indiana Jones
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tekstejä/hahmoja emmekä Indiana Jonesia!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -
M/N: Musta tuntuu, että tästä luukusta tuli vähän lyhyempi kuin edellisistä, mutta toivottavasti ei haittaa! Ja lievää OoC:tä on tulossa, mutta pidemmittä puheitta nauttikaa kahdeksannesta luukusta!!!
8.luukku
Legoinen Egypti
Poikien lentokone laskeutui Kairon lentokentälle, itse Kelmien ollessa kuitenkin vielä turvallisesti unten mailla. Lentoemäntä päätyi lopulta menemään itse herättämään pojat höyhensaarilta, jolloin onnistui pelästyttämään ensin Remuksen, Peterin ja Jamesin ja sitten saada Siriukselta pari mautonta iskurepliikkiä ja vihjailuja siitä oliko tyttö kenties katsellut hänen unta pitkäänkin, joista poika ansaitsi kunnon bitchläpyn palkkioksi poskelleen.
***
”Voi pojat, miten kuuma täällä Egyptissä on!” James valitti poikien astuessa bussiin, jonka oli tarkoitus viedä heidät parin kilometrin päässä sijaitsevaan pikkukaupunkiin.
”Niin erilainen ilmasto kuin pari päivää sitten Forksissa”, Remuskin myötäili toista.
”Minä kyllä pidän tästä ilmastosta enemmän. Mitä lämpimämpi sen parempi”, Sirius totesi istuessaan Peterin viereen vastapäätä Remusta ja Jamesia.
”Minusta molemmat ovat kivoja ilmastoja. Harmi, ettei niitä voi kokea samaan aikaan”, Peter valitti kaivaessaan sämpylän taskustaan.
”Nyt minä sain ihan mahti-idean! Mehän voitaisiin kehittää sellainen vähän niin kuin jääkaappi on virkistys kuumalle, niin samanlainen, mutta huone olisi kuuma ja ilmasto olisi kylmä!” Sirius sanoi silmät suureten innostuksesta samalla kun taittoi tyynesti Peterin leivän kahtia ja otti toisen puolen itselleen...
”Hei-”, Peter huudahti leipävarkaalle, mutta James keskeytti hänet.
”Se todellakin olisi hyvä idea! Kuvitelkaa nyt, mitkä rahat me saataisiin sellaisesta keksinnöstä!” Poika melkein hyppi paikoillaan.
”Joo! Enää tarvitaan vain nimi… Miten olisi ihmisuuni?” Sirius ehdotti.
”Tai Huonemikro?” James heitti.
”Lämmin koppi?”
”Kuuma huone?”
”Tuo oli vähän tylsä… Kuumaallinen huone?”
”Siis mikä?”
”Kuumaallinen huone. Kuin Kuuma huone, mutta kun ensimmäistä sanaa hieman taivuttaa niin se antaa sellaisen vaikutelman, että me ollaan tosi nerokkaita, kun käytetään tuollaisia sivistyssanoja.”
”Joo, joo, joo!” James melkein hyppi paikallaan ja taputti käsiään yhteen.
Remus ja Peter vilkaisivat toisiaan ja tyrehdyttäen nauruaan.
”Miksette nimeäisi sitä saman tien saunaksi?” Remus kysyi saaden mustahiuksisilta pojilta molemmilta kysyvät katseet.
”Ettekö te oikeasti ole koskaan kuulleet saunasta? No, ei kai minun pitäisi olla kauhean yllättynyt…”
Kun Remus sai selitettyä Siriukselle ja Jamesille mikä sauna on, samalla kun Peter koetti kovasti piilottaa naurunsa yhtäkkisiin yskänpuuskiin, kohtasi hän kahden pojan aivan äimistyneet ilmeet
”Jotkut suomalaiset siis meni ja varasti meidän idean, vai?” Sirius kysyi äimistyneenä.
”En tiedä voiko heitä oikein syyttää idean varastamisesta, kun he elivät parisataa vuotta teitä aikaisemmin”, Remus esitti miettivää ja Siriuksen saadessa tarpeekseen toisesta heitti tätä kädessään olevalla sämpylällä suoraan naamaan.
***
Kelmit istahtivat masentuneina maahan. He olivat autiomaassa. Kirjaimellisesti keskellä ei mitään, paitsi korkeintaan aavikkoa.
Bussin kuljettaja oli tyynesti heittänyt pojat ulos ja jättänyt erämaahan heidän alkaessa tapella kovaäänisesti takapenkillä. Nyt Remus kyräili Siriusta, jota syytti kaikesta leivänheiton vuoksi. Sirius taas paremman syntipukin puutteessa mulkoili Peteriä, joka kauhuissaan ajatteli oliko tehnyt jotakin väärin. James taas pyöritteli peukaloitaan ja hyräili ”All I want for christmas is you” -kappaletta paremman tekemisen puutteessa.
Vähän ajan päästä, kun James oli hyräillyt kappaleen läpi jo vähintään viisi kertaa, Sirius potkaisi tätä tyynesti sääreen ja käski pitää turpansa tukossa. Remus sanoi Siriuksen saavan itse pitää turpansa tukossa ja Peter sanoi hiljaa kaikkien olevan tosi lapsellisia ja sen perään vielä jotain, mutta se oli niin hiljaista muminaa, ettei sieltä erottanut kuin korkeintaan sanat ”koti” ja ”äiti”.
”Alkaa tulla pimeä ja Matis oli ihan oikeassa siinä, että tämä on tosi lapsellista. Jätkät, ihan oikeasti! Me istutaan aavikolla ja mökötetään toisillemme sen takia, että joku heitti leivän toista naamaan”, James totesi hetken kuluttua noustessaan ylös jaloittelemaan.
”Samaa mieltä. Erittäin samaa mieltä. Mitä jos vaikka katsottaisiin vähän ympärillemme?” Peter sanoi ja muut suostuivat ilman sen suurempia mutinoita mukaan.
Hetken kierreltyään pojat kuulivat kallion takaa raskasta kiroilua ja kiersivät sitten uteliaina katsomaan mitä siellä oli. Kallion takana seisoi aikuinen mies, nahkatakissa, cowboyhatussa ja epäilyttävästi näytti siltä kuin hänellä olisi myös jokin ruoskantyyppinen roikkunut olkapäältä. Mies tuijotti suurta ovea joka oli hakattu kallioon ja oli omiaan saamaan Kelmien suut auki.
”Tulkaa tänne vain. Aika ärsyttävää katsella muita tuolla lailla selän takaa”, mies sanoi katsahtaen yhtäkkiä Kelmejä suoraan silmiin ja sitten käänsi nopeasti katseensa jälleen oveen.
”Hei”, Remus ryki epävarmasti: ”Minä olen Remus ja tuossa ovat ystäväni Sirius, James ja Peter.”
”Minä olen Indiana Jones. Arkeologi. Mielenkiintoinen nimi sinulla, ensimmäisenä tulee mieleen tarinat Rooman synnystä. Remuksesta ja Romuluksesta. En tiedä oletko koskaan kuullut”, Indiana Jones sanoi katsoen edelleen seinään.
”Ette osaisi auttaa tässä. Minulla tuntuu yhtäkkiä aivoissa olevan pelkkää tyhjää, kun yritän miettiä miten saisin tuon auki.”
”Totta kai me autetaan!” Sirius huudahti ja askelsi James kannoillaan oven eteen tutkien innokkaasti.
”Tuossa on rasti. Mitäköhän tapahtuu, jos painan siitä”, James mietti ja samalla, muiden varoittavista älähdyksistä huomaamatta painoi kämmenellään ovessa olevaa rastia.
Samassa ovi aukesi ja sieltä pöllähti esiin pölypilvi.
”Tiesinhän minä kokoajan, että sisäänkäynti oli jokin ihan yksinkertainen”, Indiana sanoi astuen pölyn läpi ovesta sisään muiden Kelmien seuratessa perässä.
Ensimmäisenä paljastui suuri soikea tila, jonka vastapäisellä seinällä oli ovi. Valitettavasti molemmilla seinillä oli haarniskoja kirveet kädessään, näyttäen kaikkea muuta kuin viattomilta. Katosta roikkui kirveen näköisiä teriä valmiina heilahtamaan alla olevan niskaan ja tarkkaa katsottua haarniskojen takana seinissä oli koloissa myös nuolia, jotka eittämättä nekin valmiina lähtöön, jonkun yrittäessä mennä käytävän läpi.
”Okei, kuka menee edeltä?” Sirius kysyi rempseästi katsoessaan muihin Kelmeihin.
”Ei teidän tar-”, Indy yritti sanoa väliin, mutta James vain huitaisi nopeasti kättä hänen edessään hiljentymisen merkiksi.
”Peter voi mennä, eikö niin?” James sanoi katsoen Peteriä jonka silmät levisivät melkeinpä koomisesti.
”Peter ei mene minnekään”, Remus sanoi katsoen murhaavasti Jamesia.
”Eikö Pikku-Peter uskalla?” Sirius lässytti saaden punan kohoamaan pojan kasvoille.
”Ky-Kyllä minä menen”, Peter yritti kaikin voimin kuulostaa varmalta, muttei harmikseen onnistunut siinä kovin hyvin. Hän nosti nenänsä pystyyn ja käveli pari askelta kohti ansoja.
”Hyvin se menee, kunhan pujottelet niin, että katosta tippuvat kirveet eivät osu kohdalle, ja aina haarniskan tullessa kohdalle vaihdat puolta. Yksinkertaista”, Sirius tsemppasi Peteriä huutaen, mikä oli sinällään aika turhaa, kun poika seisoi parin metrin päässä.
”Minä pystyn tähän, minä pystyn tähän”, Peter hoki itselleen miettien samalla miten haarniskoita voisi vältellä kun niitä oli molemmin puolin koko matkan ajan. Yhtäkkiä Peterin silmät suurenivat ja tämä kirkaisi: ”Hämähäkki!”
Muut pojat katsoivat hätkähtäen, miten Peter kirkaisun jälkeen taakseen katsomatta lähti juoksemaan pakoon ja juoksikin niin nopeasti, että ehti aina alta pois, ennen kuin ansa laukesi. Toiselle ovelle päästyään Peter huokaisi ja nojasi selällään oveen ottaen siitä myös kädellään tukea. Hänen kätensä kuitenkin upposi hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus ja kaikki Kelmit seurasivat ihmetellen, miten ansat hajosivat miljooniksi pieniksi kappaleiksi.
”Hyvä Peter! Meidän oma Matiksemme, me uskottiin siihen, että pystyt purkamaan nuo ansat koko ajan!” Sirius huusi rynnäten Jamesin kanssa huoneen halki.
Remus sen sijaan oli kumartunut ansanpalasten ääreen ja hänen kulmakarvansa olivat pilvissä merkkinä ihmetyksestä.
”Legoja. Nuo kaikki ansat olivat legoja”, poika totesi tyhjentävästi.
”Totta kai ne ovat legoja! Minähän tämän koko paikan olen ansoineen kaikkineen rakentanutkin. Yritin kovasti sanoa sen tuossa äsken, mutta ette kuunnelleet”, Indiana Jones totesi ja käveli ovelle muiden luokse Remus kintereillään.
Ovelle saavuttuaan hän painoi yläviistossa vasemmalla olevaa kiveä ja ovi aukesi paljastaen suuren…
”Onko tuo legoista tehty linna. Täällä Egyptissä. Maan alla” Remus kysyi.
”Onpa hyvinkin. Rakensin sen tänne vuosia sitten, mutta vasta nyt pari vuotta sitten kun olin lähdössä lenkille muistin jättäneeni parhaat lenkkarini tuonne”, mies vastasi kuin olisi puhunut säästä tai jostain muusta yhtä normaalista ja käveli kohti linnaa avaten sitten vieläkin sanattomille Kelmeille oven ja pian he kaikki astuivat sisälle suureen legolinnan eteiseen.
”Ah, siinä ne ovatkin!” Indy huudahti ja otti syliinsä harmaat, vanhat ja kuluneet lenkkarit eteisestä.
”Voi pojat miten minä olenkaan kaivannut teitä.”
Kelmit vilkaisivat toisiaan kynnyksellä. Tilanne oli niin monimutkainen, ettei kukaan heistä keksinyt mitään nasevaa väliin ja he tyytyivät tuijottamaan, miten melko vanha mies helli vanhoja lenkkareita sylissään.
”Minä melkein unohdin teidät jo”, Indiana sanoi yhtäkkiä kääntyen nopeasti Kelmeihin päin: ”Täytyyhän minun teidät jotenkin palkita, kun olitte niin avuliaita.”
Hän näytti hetken mietteliäältä, mutta marssi sitten syvemmälle linnaan ja tuli pian takaisin lahjapaketti kädessään.
”Tiedän, että jouluun on vielä aikaa, mutta hyvää joulua silti!”
Sirius sai ensimmäisenä itsensä kasaan ja otti lahjan vastaan. Poika ei turhia empinyt vaan repi paperin heti auki. Sieltä paljastui legoista tehdyt lenkkitossut. Täsmälleen samanlaiset kuin miehen sylissä olevat ainoana eron se, että nämä oli tosiaan tehty legoista.
”Öh… Kiitos”, Remus sopersi katsottuaan Siriuksen lahjanavaamisoperaatiota.
”Olkaa hyvät vain. Mutta nyt te voitte varmaan häipyä. Minä en erityisemmin pidä vieraista”, Indiana tokaisi ja lähes heitti Kelmit ulos linnastaan.
Poikien paluumatka sujui vielä hiljaisena, mutta maanpinnalle saavuttuaan repesivät kaikki nauruun yhtä aikaa.
-
Tästä luukusta mä tykkäsin. :D Indiana Jones on ihana.
Se oli hauska se lego linna juttu. :)
-
Cashelyne Kiitos paljon kaikista ja tästäkin kommentista. Ainakin tietää että sinä uskollinen kamu olet täällä meitä kommenoimassa! :D
Fandom: HP+James Bond
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Ian Flemingin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: jokunen kirosana pompsahti mukaan
9.luukku
Nollien täyteinen Thaimaa
Pojat olivat kadonneet Thaimaan vilkkailta toreilta kauan aikaa sitten taajamaa alueelle. Edessä näkyi tummanpuhuvia metalliröykkiöitä, jotka olivat ennen toimineet toimistorakennuksina. Nyt ne kohosivat maasta hylättyinä. Osan rakennusten ikkunoista oli rikkoutuneet ja toisten seiniin oli maalattu graffiteja.
”Ollaankohan me nyt aivan oikealla reitillä?” James kysyi samaa kysymystä tuhannen kerran. Vaikka ristiriidassa oli Jamesin `huolestuneen´ äänensävyn rinnalla hänen leveä virneensä.
”Eihän meillä ole koskaan mitään erityistä reittiä valittuna”, Sirius huokaisi. Lauseet olivat toistensa toistoa kuin olisi katsonut elokuvan huonointa kohtaa yhä uudelleen.
”Ettekö keksisi muuta puheen aihetta?” Remuksella kiehui päässä.
”No, minne päin maapalloa tahtoisitte matkustaa?” James yritti Remuksen ohjeiden mukaan.
”Surkeaa, Sarvekas! Remus, rakas lukutoukkamme”, Sirius kietoi kätensä Remuksen olkapäälle toverillisesti, mutta poika tönäisi sen pois murhaavan katseen saattelemana.
”Suosittele meille jotain hyvää kirjaa.”
”Yritätkö olla huvittavakin, yli Jalkainen?” James pilkkasi. Heidän kinastelunsa jäi kuitenkin putum -äänen alle, kun korvia huumaava aseiden ja käsikranaattien pauke täytti jo valmiiksi ruudin hajuisen ilman. Jokin mustahahmo hyppäsi särkien Kelmien yläpuolella olevan ikkunan. Pienet ja suuretkin lasinsirpaleet tipahtelivat alas poikien niskaan kuin viiltävät sadepisarat.
Musta hahmo liikkui sulavasti ilman halki, hyppi rakennuksesta turvallisesti. Voltilla mies laskeutui sulavasti Kelmien eteen. Hän piteli kädessään Walther P99 pistoolia, joka oli hopean värinen. Hän katsoi poikia silmästä silmään ilmeettömin kasvoin.
"Retkeilijöitä?" hän kysyä tuhahti ihan kuin ei olisikaan huomannut ympärillään riehuvaa mellakkaa.
"Emme me ole missään hiton retkellä", Sirius närkästyi miehen vittumaisesta asenteesta.
"No, eikai sillä ole väliäkään, koska", lause jäi roikkumaan ilmaan ja kuin selitykseksi hän nosti Waltherinsa. Osoittaen sillä Siriusta, mutta myös muihin vihjailevasti silmillään. Pojat jähmettyivät tajutessaan sanattoman käskyn. Kuolema oli vähintä mitä Kelmit olivat odottaneet matkaltaan.
"Hei, otetaanpa ihan rauhallisesti. Me lähetään saman tien, herra-" James yritti tärisevällä äänellään rauhoitella.
"Bond, James Bond. Ei tarvitse ottaa lainkaan rauhallisesti, minä kyllä osun vaikka silmienne väliin vaikka liikkuisittekin", pitkä mies, Bond, jonka katse oli kuin jäätä ja kuvasti hyvinkin jäänsinisiä silmiä, sanoi tyynen rauhallisesti. James oli selvästikin koulutettu tähän työhön, koska hänen asekätensä oli täysin liikkumatta.
"Meillä on samat nimet", James vastasi samannimiselle Jamesille matkien tämän tyyneyttä. Hän yritti saada takkinsa uumenista taikasauvaansa, mutta Remus hänen vierellään katsoi varoittavasti tätä poikaa. Ja hän luopui yrityksestä taikoa, joko ase itselleen tai kiveytyttää herra Bond.
"Nimeni ei hyödytä teitä millään tavalla, mutta olisi kiva tietää keitäs minä aion tappaa", Bond sanoi. Hän oli komeine piirteineen ja itseluottamusta huokuva persoona, joka olisi saanut kenen tahansa naisen kaatumaan sänkyyn kanssaan.
"Emme ole ihan varmoja haluammeko kertoa niitä teille." Remus katsoi jälleen varoittavasti muita, erityisesti Siriusta, joka tunnettiin äkkipikaisesta päästään. Ei ollut hyvä ystävystyä tai tehdä mitään tuttavallisuuden elettä keskellä räjähtelevää miinakenttää ja varsinkaan miehen edessä joka uhasi tappaa poikajoukon.
"Ai ettekö vai? Mutta te olette tulleet tärkeän salaisen tehtäväni tielle, joten minun on tapettava teidät", James sanoi silmiänsä räpäyttämättä. Hän uskoi vahvasti siihen mitä oli tekemässä ja saattaisi sen loppuun.
"Ettekö voisi vain unohtaa meidät? Meillä ei ole mitään syytä kertoa tekemisistäsi tai mitään mitä näemme tai kuulemme." James taisi ymmärtää mitä heillä olisi kohtalonaan edessä ja tarttui pyrkimään taivutellakseen ase-Bondin luopumaan yrityksestään.
"En luota kehenkään", James sanoi. "Minulla on muutenkin tehtävä kesken."
Hän oli jo kääntymässä ympäri kun Sirius huusi: "Odota! Me voimme auttaa. Meillä on omia erikoistalenttejamme." Remus näytti kauhistuneelta, Jamesilla oli otsa rypyssä kuin varautuneena saamaan luodin kalloonsa ja Peter lymyili taka-alalla tajuten parhaaksi pitää turpansa tukossa.
"Pitäisikö tuohon todellakin uskoa?" Mies naurahti ja hänen sanoissaan häivähti brittiläinen aksentti, jonka Remus huomasi.
"Sinä olet britti?" Hän heitti ilmoille ennen kuin ehti estää hämmästystään. Remus olisi ensimmäiseksi luullut häntä joksikin Venäjän agentiksi tai kommunistiksi.
"Kuuluu se sinulle tai ei, tunnistat asioita tarkkaavaisesti", Jamesin äänen sävy muuttui kylmänviileästä mietteliääksi kuin ensimmäiset takkatulen liekit. Hän käänsi päätään Siriukseen. "Sinussa on puoleensa vetävyyttä ja osaat olla aika hallusta karannut. Ja sinä, mustapörröpää, olet selvästi ketterin tästä porukasta." Ensikerran hän vilkaisi hyvin mietteliäästi Petriin ja päätyi tulokseen: "Olet rauhallinen ja joissakin tapauksissa se on parempi kuin sännätä päätäpahkaa seuraavaan haasteeseen miettimättä tai seisomatta hetkeäkään paikallaan." Hän puhui nopeasti.
"Hetkonen, sä kuulut MI6. Salaiseen brittijärjestykseen", Remus hoksasi jälleen. Hän oli joskus nähnyt tuon mitään tulkitsemattoman katseen. Se oli kuin olisi yrittänyt saada auki joitain huippu turvallisesti suojattuja salaperäisyyksien osaston kirjoista, Tylypahkassa. Kolme muuta Kelmiä katsoi silmät suurina Remusta tajuamatta mitään.
"Terävää järjenkäyttöä. Mutta pitäkää pienempää ääntä", mies sanoi. Katse pyyhkäisi heidän ylitseen kuin veitsen sivallus. "Emme voi paljastaa nimiänne, enkä voi kutsua teitä hiusten tai silmien värien perusteella. Joten-"
Jamesin lauseen loppu jäi kuulematta kun Sirius hihkaisi: "Saammeko me agenttinimet?"
"Sitä minä mieteinkin, mutta nyt kun lupasin etten tapa teitä ettekä te paljasta salaista operaatiotamme antaa kuulua niitä nimiä. Jos teille ollaan sellaisia annettu."
"James Potter", poika sanoi hieman kiukkuisena kaimansa sanoista.
"Etunimen arvasinkin", James sanoi pisteliäästi kuin ei olisikaan halunnut kuulla esittäytymisiä.
"Sirius Anturajalka Musta." James katsoi nimensä paljastanutta tiukasti. James ei selvästikään luottanut hetki sitten heitä aseella uhanneeseen mieheen.
"Selvä, en kyllä tee mitään tietoa toisilla nimillänne enkä kyllä sukunimillännekään."
"Peter ja minä, Remus", hän sanoi.
"Hyvä. James olet 08, Peter 02, Remus 06-"
"Nolla nimet, siistiä! En olekaan ikinä kuullut sellaisesta. Saanko minä olla 069?" Sirius innostui taas hieman. Nollasta sataan liian nopeasti itse 007:n silmissä.
"Ole nyt sitten. Itse sinä sitä nimeä kannat", hän sanoi turhutuneena. James halusi jo toimintaan, vaikka hänen piti vain varastaa yksi pieni 10 000 euron sisällyttämä salkku heikkojen vastustajien katseen alta.
He kiipesivät rakennuksen paloportaita ylös ylimpään kerrokseen. Siihen joukkoa johtava Bond tokaisi: "Kaikki luulevat että korkeammalla mikä vain pysyy eikä mitään pystytä ottamaan. Se ei kyllä estä agentin työtä."
Tasanne oli täynnä ilmassa leijailevaa pölyä, varjoja ja edessä taas levinneitä tavaroita -mapillisia kansioita, roskakoreja ja hajonneita tuoleja. Väistellen agentit liikkuivat hiljaa. Bond edellä, ase valmiusasennossa ja Kelmit tiukasti valmiina vetämään taikasauvansa esiin.
He eivät törmänneet kehenkään kun James viittasi poikia tulemaan, tarkistettuaan reitin vasemmalle avautuvaan huoneeseen. Jokainen asteli vuorollaan yli pahvisen laatikon, jossa joskus oli ollut kopiointipaperia. Kuului räsähdys ja mäiske kun Sirius kaatui viimeisenä pahvimötikkään. Poika kirosi.
"Tulehan nyt sieltä. Ei ole koko päivää kiva odottaa täällä homeisessa hökkelissä yhtä Anturaista", Bond sanoi, tuhahtaen pojan kömpelyydelle. "Eipäs heitellä mitään. En ole antanut lupaa olla kuin kotonanne." Mies väisti sulavasti laatikon jämät, kun Sirius oli saanut sen riuhtaistua jalkansa alta. Kelmi-poika irvisti närkästyneenä Jamesille, joka kohautti ystävälleen olkapäitään. Kumpaisenkin maku oli kadota Bond -ihmemieheen.
"Enkä ole sinulle Anturajalka. Olen 69", Sirius sanoi ylpeänä nostaen korostukseksi leukaansa.
"Aivan sama. Minä ainakin haluan jo takaisin Thaimaan aurinkoon, joten jos te haluatte jäädä tänne lorvimaan aseistautuneiden miesten kanssa niin siitä sitten vain. En estele." Bond nosti kätensä ylös pannen nojaten ovenkarmiin tylsistynyt ilme kasvoillaan.
"Etkö sä sanonut että ne miehet on tyhmiä?" Remu kysyi.
"Taisin sanoa, mutta tarkoitin itselleni vastustukseksi. Te ette pärjäisi, noilla taidoillanne." Jälleen James katsoi heitä nokkavan tapaisesti kuin arvostellen.
"Liian itseään täynnä", Remus kuiskasi 08:lle ja 069:lle. He eivät ehtineet päästä montakaan askelta huokailevan 007 edelle kun aseet alkoivat paukkua. Jokainen suojasi päänsä käsiinsä ja kyyristyi alas lattianrajaan. Ryömien sitten jokainen eri suuntaan kuka pöydän tai väliseinän taakse suojaan. Tulitus ja jatkui kauan. Kelmit pelästyivät kun he kuulivat aivan vierestään aseen laukaisun. Mutta kääntäessään päänsä refleksin omaisesti katsomaan kuka oli ampuja he huokaisivat helpotuksesta.
"007 se vain", Remus selvensi seinän takaa silmänsä ummistaneelle Peterille. Toisella puolella seinää James ja Sirius istuivat teräksestä valmistetun työpöydän alla. Siltä alueelta lattia oli puhdas ja pöydän ympärille oli levinnyt ylimääräinen kasa kyniä, lohjenneita kahvimukeja ja muuta työpöydän kamaa.
Sirius osoitti lattiaan, jossa näkyi pölyyn painautuneita kengänjälkiä. Askeleet olivat kulkeneet heitä kohti ja sitten takaisin. Jokin oli käynyt pöydän luona. Molemmat pojat vilkaisivat toisiinsa tuttu jännityksen ja seikkailun hymy huulillaan. Sirius kohotti kulmiaan hiljaisesti sormellaan viitaten ylöspäin Jamesille.
Poika nyökäten ryömi ylös kurkkaamaan pöydän päällistä. Metallisella pinnalla lepäsi musta, lähes upoten pöydän tummuneeseen pintaan, piileilevä salkku. James vilkuili ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt. Hyvä, Bond on lähtenyt jonnekin, Sarvihaara ajatteli ja nappasi nopeasti ranneliikkeellä salkun. Hiljaisilla liikkeillä hän laskeutui toisen pojan viereen. He olivat aina pahan teossa.
Salkku sisälsi nippu nipulta, kasa kasalta, rivi riviltä punnan seteleitä. Se jos mikä sai Kelmi- kuin Kelmi -pojallekin nousemaan leveän hymyn. He hymyilivät niin että valkoiset hampaat vilkkuivat harmaudessa.
"Mitä me tehdään?" James päätti kysyä varmistaakseen ajattelivatko he taas samoja asioita.
"Mitäs luulet?" Sirius tarttui taskunsa keppiin ilkikurinen pilke silmäkulmassa. "Tänhän sä halusit." Se ei ollut kysymys. Totta kai James Potter ja Sirius Musta, paita ja peppu, tahtoivat samaa. Sirius kohotti sauvaansa ja äänettömällä taialla, kadotutti rahakasan.
"Me saamme vähän juhlia", James sanoi tajuten mistä he salkun löytäisivät. He kättelivät kuin pahimmatkin rikoskumppanit ja jäivät odottamaan Bondin -parhaan brittiagentin tuloa.
***
Agentti suututti kun ei ollut löytänyt salkkuaan mistään, tehtävänsä helppoudesta huolimatta. Tapettuaan kaikki kymmenkunta sotilasta ja sitten etsinyt todennäköisimmistä paikoista. Mies kirosi ja sadatteli itsekseen ja ensimmäisen kerran hänen kasvoillaan näkyi jokin tulkittava tunne.
Mikään ei silti kestänyt kauaa, kun maski oli jo laskettu kasvoille ja hän päätti lähteä hyvään Thaimaan etelärannalla sijaitsevan vakiobaariinsa.
"Taidat sitten käydä täällä aika usein?" James kysyi yhä hymyillen Kelmisen kepposen kunniaksi. Kun James oli päättänyt ottaa Aston Martininsa syrjäiseltä kujalta ja lähteä. Kelmit olivat seuranneet ja kuin pienet lapset eksyneenä ja olivat pummanneet kyytiä. He myös väittivät että Bond oli mahtava agentti vaikkei puoletkaan heistä tienneet kuka hän oli.
"Kyllä. Kuten myös Kiinassa ja Japanissa sekä ympäri Aasiaa ja joskus myös USA:ssa. Työni on lähimmäksi matkustusta", hän vastasi jälleen huokaillen omaa epäonneaan saadessaan Kelmit harteilleen.
"Mä hankkiudun agentiksi", Sirius innostui. Matkata ympäri maata, mutta tyhmänä tietämättään mitä vaaroja siihen liittyi.
"Älä lapsi haaveile sellaisesta mistä et tiedä mitään ja voin sanoa sinulle ettet sinä sovellu siihen työhön."
Hiljaisen alistunut jaaha tuumaus oli viimeinen sana mitä ennen auto käynnistyi ja he lähtivät nopeaa tuntinopeutta kohti parin tunnin päässä kohoavaa pääte pistettään. Auton turbo moottori hyrisi mukavasti auton kiihtyessä. Auto oli koskematon, missään ei ollut roskanjäänteitä tai mitään likatahoja vaaleilla penkeillä, jopa lasit olivat moitteettomassa kunnossa.
***
Seuraavan kerran kun poika plus yksi mies porukka pukahti sanaakaan he olivat jo rantabaarin tiskillä tilaamassa juomiaan.
"Saadaanko mekin jotain vahvempaa?" Sirius kysyi pieni innostuksen häivähdyksen kera.
"En päätä siitä", James sanoi. Hän huikkasi tarjoilijalle ottavansa vodkamartini, toteutettuna oikeaoppisesti ravistamalla, ei sekoittamalla. Sirius katseli ihailevana vierestä ja päätti ottaa samanlaisen drinkin. Remus huokaillen vierestä, kun vielä James tilasi pullollisen Jacke Danielssiä.
"Ihme että täällä saa alaikäiset tilata tuollaisia juomia", Remus sanoi.
"Älähän nyt, Remuli, ihan normaaliahan tämä." Poika kippasi "aivan normaalisti" martininsa yhdellä kulauksella.
"Jos yrität hikkaa poistaa niin kannattaisi ottaa vaikka ihan vettä", Bond huomautti. Hän itse siemaili drinkkiään hitaasti nautiskellen.
Hiljaisuus laskeutui heidän ylleen kuin kuumassa trooppisessa ilmastossa olisi yhtäkkiä peittänyt pakkanen ja lumentuiverrus.
Kelmeistä ei tiennyt tykkäsivätkö he tiukka-tylsimys Bondista vai ei, mutta ainakin Siriusksella ja Bondilla oli jotain yhteistä. Molemmat nojailivat baarin kaiteeseen ja katselivat tyynelle merelle avautuvaa näkymää. Kirrkkaan sinisessä vedessä pulikoi niin pieniä lapsia kuin, ne mihin James Bond ja Sirius 069 olivat kiinnittänyt huomionsa, kauniisiin naisiin.
O/N: Voi näitä kaikkia ymmärtämähtömiä kohtien määrää... Vaikka uskonkin sen häiritsevän, toivon silti ettei. Oli todella kivaa kirjottaa kun tekstissä oli kaksi saman nimist henkilöä, että siinä teille arvuuttelua kumpi puhui millonkin... :D Kommenttithan on jokaisen kirjoittajan ystävä, joten niitä mekin hartaasti pyydämme... ;)
-
Päätin nyt tulla vaan sanomaan jotain. :) Oon siis lukenut nää 1-9. Luvut on hyviä ja kuvailevia, enkä mä edes huomannut paljookaan virheitä (en kylläkään huomaa niitä oikein mistään tekstistä). En tuntenut aivan kaikkia fandomeja, mutta oon aika hyvin pysynyt perässä ja aion lukee kyllä tän ficin loppuun asti. :D Niin, ja hahmot on samanlaisii, kun ne on oikeesti. En osaa nähtävästi kirjottaa mitään muuta kuin kehuja, mut tiiän, että on kiva saada ees jotain palautetta. :)
Ps: Sirius oli tosi siriusmainen tossa 9 lopussa!
Pps: Agenttinimi 069 nauratti vähäsen...niin kuin moni muukin asia...
-
Tässä 9 luukussa oli hyvä juoni. Pysyin hyvin mukana, vaikka en ole nähnyt yhtään Bond leffaa.
Tässä oli parikin sellaista kohtaa missä repesin ihan täysin. :D
-
ansku1 Mukavaa, kun ilmoitit lukevasi tätä ja pitävädi tästä! Olet todella oikeassa siinä, että on mukavaa saada edes jotakin kommausta! Kiva kuulla, että aiot lukea tämän loppuun, sekä myös, että vaikka fandomit ovat olleet outoja olet juonen avulla pysynyt mukana. Kiitos paljon kommentista!
Cashelyne Se on aina mukavaa, kun mä ja Oltsu Olvi saadaan meiän oma vakiokommari repeilemään! Toisin sanoen siis ihanaa, että pidit luvusta ja kiitos kommentista!
Fandom: HP+Taru Sormusten herrasta
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai J.R.R.Tolkien
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: -
M/N: Nyt viedään sitten jo kymmenennettä (ei kai toi sana voi muka oikeesti olla tollai... ?) luukkua ja jouluun on enää reilut kymmenen päivää jäljellä! (Apua, missä vaiheessa lahjat muka pitäis ehtii ostaa?) Mutta nytten päästän teidät lukemaan luukkua numero 10!
10.luukku
Eksynyt(kö?) Uusi-Seelanti
Helikopteri jätti Kelmit aamun koitteessa pieneen solaan, jonnekin päin Uutta-Seelantia. Pojat olivat nukkuneet edellisen yönsä helikopterin epätasaisessa kyydissä melko huonosti ja yhteisestä sopimuksesta he etsivät erään puun alta suuren lattean kiven, jolle kaikki kävivät makaamaan laittaen takkinsa tyynyikseen. Pienen hetken päästä saattoi kuulla enää vaimeata kuorsausta ja unista tuhinaa.
Aurinko nousi korkeammalle ja luonto poikien ympärillä heräsi hiljalleen kukoistukseensa. Vähän ennen keskipäivää pienet askeleet alkoivat lähestyä poikien nukkumapaikkaa ja tullessaan kohdalle pysähtyivät kokonaan.
”Hei, arvoisa herra”, paikalle saapunut pieni vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut tyttö sanoi hiljaa epävarmasti tökkäisten kepillä Remusta olkapäähän. Tyttö oli todella lyhyt ja hänellä oli kokoonsa nähden melko suuret, karvaiset jalat, eikä ollenkaan kenkiä tai sukkia.
Remus aukaisi ensin unisena toista silmäänsä, mutta huomatessaan tytön hän hätkähti nopeasti hereillä ja alkoi töniä vierellään nukkuvaa Peteriä.
”Kukas sinä olet?” Remus kysyi epävarmasti.
”En saisi kertoa nimeäni tuntemattomille”, tyttö vastasi vakavana.
Remus sai viimein Peterin hereille ja viittoi tätä herättämään toisetkin.
”Mitä sinä teet täällä yksin?” Remus kysyi katsoen tyttöä, nyt hieman huolestuneesti.
”Minä eksyin”, tyttö aloitti, mutta Siriuksen karjaisu jätti hänen lauseensa kesken.
”Matohäntä et sinä voi helvetti vieköön noin vain tiputtaa minua alas kiveltä kun olen unessa! Senkin- oho kukas sinä olet?” Siriuksen huuto jäi kesken tämän äkätessä tytön.
”Sedän pitäisi pestä suunsa saippualla. Isi sanoo aina, että kiroilu on todella tyhmää ja vain tyhmät kiroilevat”, tyttä sanoi katsoen epäröiden Siriusta.
James, joka oli juuri herännyt ja kuuli tytön viimeisen lauseen purskahti nauruun.
”Niinhän se on, että tuo setä on vähän tuollainen tyhmä”, poika sanoi naurunsa lomasta ansaiten murhaavan katseen Siriukselta.
”Jos nyt palattaisiin aiheeseen”, Remus aloitti pian, saaden tarpeekseen Jamesin naurusta ja koittaen saada Siriuksen ajatukset muualle, koska vaikutti siltä, että tämä saattaisi hetkenä minä hyvänsä syöksyä toisen kimppuun.
”Sinähän sanoit olevasi eksyksissä”, Peter puhui tytölle, joka katsoi kauhuissaan, miten Sirius oli syöksynyt kuristamaan toista mustahiuksista poikaa.
”J-joo”, hän sai epäröivän vastauksen.
”Älä välitä noista kahdesta, he ovat molemmat vähän sellaisia tyhmiä setiä, joten antaa heidän olla rauhassa. Mistä sinä eksyit?” Remus sanoi istuessaan Peterin kanssa kiven reunalle vastapäätä tyttöä, joka oli vähän aika sitten peruuttanut itsensä kiveltä pois.
”Minä asun Konnussa”, tyttö sanoi.
”No missä tämä Konnu-”, Peter aloitti.
”Kontu”, tyttö korjasi vaistomaisesti.
”No Kontu sitten, on?” Peter lopetti.
”En kai minä olisi eksyksissä, jos tietäisin koko ajan missä se olisi?” Tyttö sanoi ihmetellen.
Heidän takanaan toiset kaksi poikaa olivat viimein saaneet tappelunsa päätökseen ja tulivat nyt muiden luokse kiven reunalle istumaan.
”Siinäs kuulit Peter! Tuollainenhan on ihan itsestään selvyys, mitä sinä oikein ajattelit?” Sirius kysyi esittäen kauhistunutta. Remus katsoi muiden sananvaihtoa, koittaen pidätellä nauruaan.
”Minä en ole koskaan kuullut sellaisesta kaupungista, osaatko sanoa mitä muita isompia kaupunkeja siinä on lähellä?” Remus kysyi kumartuen jälleen tytön puoleen.
”En minä tiedä. Isi sanoo aina, ettei meidän hobittien ole hyväksi lähteä kauhean kauaksi Keski-Maahan, koska olemme niin pieniä örkkeihin, haltijoihin ja velhoihin verrattuna. Sen takia en ole koskaan ennen poistunut kotoa kovin kauas, mutta nyt kuulin kun joku setä kertoi tarinan enteistä jotka olivat kadottaneet omat entvaimonsa ja ajattelin, että jos minä onnistuisin löytämään ne kadonneet entvaimot niin silloin minusta voisi tulla heidän ystävänsä ja viedä heidät takaisin muiden enttien luokse. Minusta se vain kuulosti niin surulliselta, miten entit olivat kadottaneet omat entvaimonsa”, tyttö, joka näin paljastui hobitiksi sanoi saaden jokaisen Kelmin leuan putoamaan maahan saakka.
”Sinä olet siis... hobitti ja etsit... entvaimoja?” James kysyi hetken päästä ollen varma, että oli kuullut väärin.
”Kyllä”, hän sai tarmokkaan vastauksen.
Kiven lähettyville laskeutui hetkeksi syvä hiljaisuus, kun Kelmit sulattelivat asioita. Hiljaisuuden keskeytti ääni, kuin joku olisi lähestynyt kärryillä heitä. Pojat olivat nopeasti ylhäällä ja nostivat taikasauvansa suuntaan, josta ääni kuului. He muodostivat muuriin pienen hobitin ympärille, joka katsoi heidän välistä innokkaana mitä oli tulossa, tajuamatta ollenkaan, että se voisi olla jotain vaarallista.
Pian suuren puskan takaa tuli esiin pienet kärryt, joissa istui valkoiseen kaapuun pukeutunut, vanhahko jotenkin tutulta näyttävä mies. Kärryjä veti pienet hevoset. Kärryjen ja hevosten kokoon katsottuna kyydissä istuva mies oli todella suuri, vaikka hän ei todellisuudessa eroakaan normaalista aikuisesta. Miehen huomatessa tytön tämän silmät kirkastuivat ja hän hyppäsi ikäänsä nähden todella näppärästi kärryiltä alas.
”Siellähän sinä olet”, tämä huudahti. Pikkuhobitti työntyi Kelmien läpi ja juoksi miehen syliin.
”Gandalf!” Tämä hihkaisi.
”Tiedätkö, kun tulin käymään Konnussa niin kaikki olivat ihan sekaisin huolesta, kun olit kadonnut. Mites sinä tuolla tavalla olet oikein lähtenyt omille teillesi?” Mies, Gandalf ilmeisesti, sanoi tytölle samaan aikaan helpottuneesti, että toruvasti.
”En minä halunnut aiheuttaa huolta! Minä lähdin vain etsimään entvaimoja, jotta voisin ystävystyä heidän kanssaan ja sitten eksyin ja sitten törmäsin noihin setiin, jotka aikoivat auttaa minua, mutta eivät olleet koskaan kuulletkaan Konnusta”, tyttö selitti ja näytti kädellään Kelmejä.
Vasta nyt Gandalf tuntui huomaavan nuoremmat pojat, jotka seisoivat edelleen rivissä, sauvat laskettuina alas ja hieman eksyneen oloisina seuratessaan miehen ja pikkutytön sananvaihtoa.
”Jaahas. Ketäs sankareita täällä sitten oikein on?” Gandalf sanoi kysyvästi.
”Me, tuota noin, me ollaan tai siis minä olen James ja tuossa ovat Sirius, Remus ja Peter”, James sanoi vieläkin hieman hämillään ja sekoillen taitavasti sanoissaan.
”Selvä, hauska tutustua. Olen iloinen, että olette pitäneet huolta tästä pikkuveijarista”, Gandalf sanoi nostaen tytön syliinsä.
”Joo, totta kai me pidettiin huolta hänestä”, Sirius sanoi nopeasti iloisena heidän saamista kehuista.
Tyttö Gandalfin sylissä katsoi pikkuisen kylmästi Siriusta ja kuiskasi sitten kuuluvasti miehelle: ”Tuo setä kiroili ja hyökkäsi tuon toisen sedän kimppuun, kun toinen setä sanoi sitä tyhmäksi.”
Gandalf katsoi ensin ihmeissään tyttöä ja käänsi sitten katseensä Siriukseen, joka oli punainen kasvoiltaan.
Porukan ylle laskeutui hetkeksi hiljaisuus, osan katsoen toisiaan ihmeissään, yhden tuijotellessa muka aivan viattomasti maahan ja osan yrittäessä pidätellä toivottomasti nauruaan katsellessa sitä `viatonta`.
”No, olette te kuitenkin pienen palkinnon ansainneet”, mies sanoi laskien tytön alas ja kääntyessään kaivamaan kärryistä jotakin.
”Oletteko te muuten sukua professori Dumbledorelle?” Peter avasi suunsa hieman epäröiden, tajuten viimein ketä mies oikein muistutti.
”Olenko sukua kenelle?” Gandalf sanoi ihmeissään nostaen katseensa kärryistä.
”Rehtorille, tai siis Albus Dumbledorelle”, Remus sai sanottua Kelmeistä nopeiten, nyt muidenkin tajuten yhdennäköisyyden.
”En, en kyllä ole”, Gandalf sanoi ihmeissään.
”Jaa”, Kelmit totesivat yhdessä hiljaa.
Mies katsoi poikia vielä hetken ja kääntyi sitten nostamaan pienen säkin kärryistä.
”Te saatte nämä. Minä pidän tänään Konnussa ilotulituksen myöhäisen pikkujoulun takia, mutta mielestäni te olette kyllä ansainneet osan ilotulitteista itsellenne. Kunhan olette varovaisia niiden sytytyksen kanssa, ne eivät ole täysin tavallisia”, Gandalf sanoi antaen säkin Siriukselle ja nostaen sitten tytön kärryihin nousten itse perässä.
”Näkemiin nyt sitten, ehkä nähdään vielä joskus, ehkä ei”, Mies sanoi mystisesti kärryjen lähtiessä liikkeelle ja pikkutytön huiskuttaessa Kelmeille innokkaasti aina niin kauan, kun kärryt näkyivät, ennen niiden katoamista puiden taakse.
*
Kelmit olivat kävelleet nyt jo pari tuntia metsässä yrittäen epätoivoisesti löytää merkkejä asutuksesta. He olivat miettineet ensin ilmiintymistä muutaman kilometrin päähän, mutta se ajatus oltiin hylätty Remuksen muistuttaessa, ettei ollut tietoa missä päin on lähin kaupunki ja ettei olisi kauhean kiva ilmiintyä kenenkään vessaan tai kaupan keskelle, missä joutuisi unhoituttamaan kaikki silminnäkijät.
Toivo alkoi jo pikkuhiljaa hiipua ja mietittiin pitäisikö ilmiintyä suoraan jonnekin tutulle paikalle, mutta toisaalta tämä maa kiehtoi vielä jotenkin Kelmejä, eikä ehdotus saanut kovinkaan suurta kannatusta.
”Katsokaa!” Sirius huudahti nähdessään kallionseinämässä olevan valtavan mustan aukon, luolan sisäänkäynnin.
”Mehän voitaisiin nukkua tuolla ensiyö. Olette varmasti huomanneet, miten alkaa jo tulla pimeä”, James ehdotti innostuneena. Pimeässä ja synkässä, erittäin uppo-oudossa luolassa nukkuminen sai nopeasti kaikki innostumaan ja Kelmit astuivat luolaan sisälle.
Vaikka ulkoapäin luola olikin näyttänyt pimeältä oli siellä yllättävän valoisaa. Yksityiskohtia mistään ei erottanut, mutta ilmiselvästi neljä hahmoa kulkivat pitkää käytävää eteenpäin.
Hetken kuluttua pojat saapuivat käytävästä suurempaan tilaan.
”Valois”, Remus kuiskasi ja pian taikasauvan pää hohti valoa ja valaisi paikan kokonaan. Tila, johon pojat olivat saapuneet oli suuri, samankokoinen kuin Suuri sali Tylypahkassa, mutta tämän salin katossa roikkui monien metrien pituisia tippukiviä ja keskellä oli maanalainen järvi, joka heijasti taikasauvan valon takaisin. Järvi oli peilityyni, täynnä pikimustaa vettä, johon edes Kelmien ei tehnyt mieli mennä uimaan.
Pian järven rannasta löydettiin sopiva painauma, mikä sopisi nukkumapaikaksi. Remus sammutti valon ja kaikki Kelmit laskeutuivat alas käyden makuulleen.
Peter ei saanut unenpäästä millään kiinni ja kieriskeli paikallaan. Hetken kuluttua Peterin käsi osui johonkin. Ottaessaan esineen käteensä ja tunnustellessaan sitä, poika huomasi sen olevan sormus. Kimalteleva, loppujen lopuksi melko tavallisen näköinen melkopieni sormus. Sormus veti Peteriä oudosti puoleensa, pojan teki mieli piilottaa se kaikilta muilta ja laittaa sormeensa. Hän nosti kättään ja ojensi etusormensa valmiiksi, kun...
”Lihava saastainen poika päästä irti aarteesta!” kuului huuto, joka kaikui kovana koko luolassa. Huudon päätteeksi jokin elävä ja liikkuva hyppäsi Peterin päälle koittaen vääntää pojan kättä ja saada sormuksen itselleen.
”Äääk! Apua! Ottakaa se irti! Ottakaa se irti!” Peter kiljui ja hyppi, yrittäen pudottaa selässään roikkuvan otuksen.
Muut Kelmit olivat todella nopeasti hereillä ja katsoivat silmät pyöreinä miten Peterin tumma hahmo hyppeli toinen tumma hahmo selässään. Nopeasti Sirius ja James hyökkäsivät mukaan yrittäen irrottaa poikaa ja ´jotakin´ toisistaan. Remus sen sijaan kaivoi sauvansa taskusta ja lausui valoloitsun. Heti tämän jälkeen kaikki toivoivat, ettei poika olisi tehnyt sitä. Nyt kaikki erottivat Peterin selässä hyppivän olennon.
Sillä oli harmahtava iho, verestävät suuret harmahtavat silmät, ryhti oli huono mikä oli muodostanut pienen kyttyrän olennon selkään. Päästä valui pari rasvaista ja likaista hiusta sekä iho oli sieltä täältä pienillä ruvilla.
Sekunnin jähmettymisen jälkeen James ja Sirius ottivat olennosta kiinni ja irrottivat sen Peterin selästä.
”Ei! Älkää ottako Klonkun aarretta! Minun aarteeni, ei saa ottaa senkin saastaiset pojat! Minun aarre!” Otus vaikeroi ja pääsi kuin pääsikin irti poikien otteesta hypäten uudestaan kalvenneen Peterin kimppuun.
Hetken tapeltuaan muut pojat huomasivat Peterillä olevan sormuksen.
”Anna se hemmetin sormus tai tuo tappaa meidät!” Sirius karjui Peterille, joka viimein hyväksyi häviönsä ja päästi irti sormuksesta. Koru ei ehtinyt edes osua maahan ennen kuin Klonkku nappasi sen kateensa. Otus puristi sen käteensä ja hoki: ”Minun aarteeni”, aivan kuin jotakin mantraa.
Kelmit poistuivat paikalta heti huomatessaan Klonkun kiinostuksen siirtyneen täysin sormukseen. Vasta juostuaan luolasta ulos ja monta kilometriä pimeässä metsässä pojat uskalsivat pysähtyä ja hengähtää.
”Mikä ihmeen otus se mahtoi olla?” Sirius kysyi läähättäen yhä äskeisen juoksun takia.
”En tiedä, eikä kiinnosta, mutta minä haluan pois täältä, ettei se lähde perään!” James sanoi ja hänen äänensä hipaisi hysteeristä sävyä.
Pienen lepotauon jälkeen Kelmien huomio suuntautui puiden latvojen yli näkyvälle jollekin suurelle ja punaiselle...
Kelmit lähtivät yhteistuumin puiden läpi ja huomasivat pian katsovansa suoraan suureen kuumailmapalloon. Pallo-osuus siitä oli karmiininpunainen ja siinä näkyi ison nauravan joulupukin kuva, sekä teksti Coca-Cola.
Hetken palloa katseltuaan, pojat tyrskähtivät, kuin yhdestä suusta nauruun. Hysteeristä naurua jatkoi monta kymmentä minuuttia, kunnes yhtäkkiä puskasta noin viiden metrin päästä kuului liikettä.
”Voi vitsi, se tuli etsimään meitä! Mitä me tehdään? Me kaikki kuollaan!” Peter huudahti, mutta samaan aikaan Sirius sai idean ja raahasi nopeasti muut Kelmit mukanaan kuumailmapalloon.
”Mitä sinä teet? Ei me voida tätä varastaa!” Remus sanoi toruvasti, mutta hiljeni kun puskasta tullut ääni koveni.
Ei mennyt kuin muutama sekunti, ennen kuin Kelmit olivat enää pieni punainen piste taivaalla, jota puskasta tullut lammas katseli ruohoa syöden suurella mielenkiinnolla.
-
Minä en ole koskaan lukenut enkä katsonut yhtään Taru sormusten herrasta kirjaa/elokuvaa, mutta tämä ei siltikään ollut tylsä ja pysyin kyllä mukana. ;D
Ei mennyt kuin muutama sekunti, ennen kuin Kelmit olivat enää pieni punainen piste taivaalla, jota puskasta tullut lammas katseli ruohoa syöden suurella mielenkiinnolla.
Tossa lopussa mä repesin taas. :D
-
Cashe, ei tietenkään mikä minkä me ollaan suunniteltu ole tylsä! ;D ;) Ja ei se haittaa, emmäkään oo nähny yhtäkään elokuvaa enkä kirjaa lukassu, mutt pysyin hyvin perässä :D Kuulle repesin itse aivan samassa kohdassa ;D Kiitos lukasusta ja ennen kaikke kommentista.
Fandom: HP+Aladdin ja taikalamppu
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Yhden yön tarinoita.
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: pientä huonoa kielen käytöä
O/N: Olvi pääsee taas ääneen! ;D (Kanattaa hankiutua pommisujaan ;D) Siis juu, revkkää mutta aivan tosissani meinasin laittaa tähän että hyvää Lucian päivää. Mutta usko tai älä googlesta on jotain hyötyä, kun Mysse katto sen koneelta niin ei sitten tullu jlkastua ientä Lucia höpötystä tonne loppuuun...
No, juu kommentteja -mielipiteitä, tervehdys tai huudot mikä tahansa kelpaa ;D -kerjääjä... ;D
11.luukku
Sääntö poikkeuksen tekevä Saudi-Arabia
Tuulen tuivertamien poikien menopeli laskeutui hitaasti maahan, varoen aavikon hiekka pohjaa. Pitkän matkan jälkeen oli hienoa tuntea maata jälleen jalkojen alla turvallisesti. He kömpivat jalat spagetin kaltaisina pois ruskeasta kuumailmapallon korista ja riuhtoivat itsensä vapaiksi purppuranpunaisen kankaan alta.
"Mitäs helvettiä meidän pitäisi aavikolla tehdä? Ruoka, vesi ja yöpymispaikka", Sirius järkyttyi kun ongelmat iskostuivat häneen. Kullanruskeaa hiekkaa silmän kantamattomiin ja auringon armoton porotus tuottaisivat varmasti ongelmia ei ehkä vain hemmotetulle Siriuskelle.
"Älä huoli kyllä me jotenkin-" Remus ei tiennyt miten jatkaisi kun itsekkin arpoi mielessään selviytymis mahdollisuuksia.
"No onhan meillä... " Peter ja James tajusivat pullotavat taskunsa. "Sateenvarjo, suklaan paperikääre ja kaksi mukia." James esitteli ensimmäiset tavarat löydettyään kätensä ulottuvissa. Sateenvarjo oli neonkeltainen ja mukeissa oli toisessa Tylypahkan vaakuna, jota pojat katsoivat hetken haikeina, ja toinen oli vaalenpunainen. Sen kylkeen oli myös maalattu kuva lentävätästä lehmästä. Remus huokaisi päätään ja silmiään pyöritellen.
"Ja, velhoradio, vaihtovaatteita vielä muutamat kappaleet ja eei-" Peter oli nostanut housujensa takataskusta kondomi paketin ja yitti sitä nyt posket punastuneina tunkea takaisin.
"Jaahsta Peter kuomaseni. Oletko menemässä naisiin?" Sirius hirnahti koiramaisesti nauraen päälle.
"Antaa olla." Peter sai tavarat takaisin taskuihinsa ja lupsi mielessään olla tonkimatta niitä enää muiden nähden. "Ei sitä koskaan muista mitä tulikaan otettu mukaan."
"Ei nyt paljoa auta seistä töljöttää tässä kun aurinko rupeaa laskemaan muutaman tunnin päästä." Remus katseli jokaista poikaa, jotka olivat asettuneet riviin. Aseettomina kuin jo luovuttaen kohtalonsa miekat.
"Joo eiköhän lähetä talsimaan." James rohkaisi muita yhtäkkisellä pirteydellään.
"Joo patikoimaan vaan", Peter mutisi.
"Ja kohtaamaan kätemme kautta kuolemaa silmästä silmään", Sirius huohahti jatkeena.
Kelmit, Jamesin sanojen mukaan talsivat jatkumattoman ja muuttumattoman aavikon halki. Pääte piste, josta ei ollut tietoakaan oli jossakin kaukana vielä pitkän matkan päässä. Maasto muuttui vain hiekka vuoriksi. Joitain pieniä kaktuksia ja onneksi he eivät olleet vielä joutuneet hiekka myrskyn uhreiksi.
"Kuinkakohan me päästään täält-" Peter kysyi surulisen kuuloisesna. Masentuneena omaan kohtaloonsa. Mutta kysymyksen loppu -ä kotiin- kuului huutona solakan pohjalta. Peter oli kävelyt suoraan kuoppaan. Muilla kesti hetki tajuta mitä oli tapahtunut.
"Peter, oletko kunnossa?" Remus huusi alas kaikuvaan pimeyteen.
"Uskon olevani'', Peterin ääni kantautui hiljaisena tuskaisena ja hän yski hiekkaa suustaan.
"Me tulemme alas", Sirius huusi ja oli jo hypännyt ennen kuin Remus tai James ehti a tai ö sanomaan.
"Ookko sä Sirius seonnut?" James huusi pojan perään, jonka riemunkiljahdukset kuluivat pomppien seinistä.
"Uskon olevani", Sirius sanoi. Hän oli selvästikkin päässyt turvallisesti alas katkomatta mitään luitaan. James sai huokaista helpotuksesta.
"Medänkin on kai pakko mennä?" James kysyi.
"Oletko säkin tullut hulluksi? Jos me mennään tonne alas me ei välttisti päästä koskaan pois", Remus katsoi silmät sepposen selällään viimeistä maanpinnalla seisovaa ystäväänsä.
"Meillä on keinomme", James sanoi, vinkkasi silmää ja ennen kuin hänkin katosi pimeyteen heilautti sauvaansa niin että siitä purkautui vaaleansinisiä ja pirteän keltaisi kipinöitä. Pudotus muuttui nopeasti hiekkaliukumäeksi.
"Olkaamme hullun sekopäisiä ritareita", Remus huokaisi turhautuneena ja astui puristaen silmänsä kiinni.
"Eikös olekin kaunista?" Sirius kysyi heidän kaikkien seistessä luolan suuaukon edeltävässä pyöreässä tilassa.
"Ainakin täällä on pimeää", Peter totesi ja mutisi valois -loitsun. Kirkas sinertävä valo lisäsi aavemaista tunnelmaa.
"Ja todella hiekkaista", James viisasteli ja potkaisi kengänkärjellään jalkojen alla pohjustamaa maata. Se sai Remuksen yskimään hänen olessa niin lähellä poikaa.
"Tajusimme kyllä. Osaamme käyttää omia aivosolujamme ja näköämme tajuamaan, että olemme aavikolla, missä ei ole mitään muuta kuin hiekaa silmän kantamattomiin", Remus närkästytti.
"Mä ainakin uskoisin että täällä olisi voinut olla kunnon asfaltti." Siriuksesta ei tiennyt oliko hän todellakin tosissaan vai pelleileekö hän. James näytti minähän sanoin -tyylisen ilmeen Remukselle hymyillen pilkallisesti.
"Jaaha, menään jonnekin", Remus sanoi. Tutkaillen "eteisaulaa", myöntymättömänä alistumaan ilti Jamesin tyhmään pilailuun heidän kustannuksellaan.
"Sopii!" James ja Sirius huudahtivat yhäaikaa. Unohtaneena kaikki pienet ristiseikat pojat astuivat Peterin kannatteleman valon suojin eteepäin montussaan.
"Katsokaa tätä pimeyttä. Au, älä töni köriläs", Remus kähähti kun James astui hänen varpailleen.
"Anteeksi nyt vain, mutta- valois", James sanoi. Yksi lisä valo jokaiselta syttyi. Valossa tilan näki ahtaaksi ja se eteni mutkikkaaksi. Edessä oli seinistä erottuvia mötiköitä kuin kivi olisi uponnut hiekan sisään tai seinäpinta olisi louhittu.
"Hehei-" Sirius kompastui hiekka röykkiöön. Hän pölläytti hiekkaa ilmaan, josta kaikki alkovat yskiä. Taikavalossa kiilui pieni kultainen esine, johon Sirius tarttui. Nyt hän katsoi sitä tarkemmin heti kun oli saanut pyyhittyä silmiiän kirvelevästä hiekasta.
"Tovottavasti hiukset pysyi hyvässä kuosissa", Sirius tokaisi itsekseen ja tarkkaili kiiltävään pintaan muodostuvaa omaa peilikuvaansa.
"Hei, katsokaa", Sirius kömpi huudellen ystäviään katsomaan ja hieroi samalla tiukasti lamppua. Kuului pieni ihahdus kun kulta esineestä syöksähti valkoisensininen häivähdys kuin ilma olisi muuttunut siitä kohdasta mistä syntyi epämuodokas hahmo.
"Näemme ihan tarpeeksi hiuksiasi, joten ei kiitos. Voisin jäättä pakonomaiset hetket katsoa niitä", James heitti pisteliäästi virnuillen.
"Se tulee lampun suusta", Peter kuiskasi kuin olisi salaperäinen tehtävä meneillään. Se herätti muiden huomion.
Hahmo muodotui pyörteillen ja hakien muotoaan. Se muokkautui läpinäkyväksi, todella leveäharteikkaaksi hahmoksi, mieheksi jolla ei ollut jalkoja. Leveät kasvonpiirteet, suu oli siitä kaksikertaa leveämpi ja ainoa kiinteä osuu oli hampaat. Ihme ja kumma hänen käsissään oli kultaiset rannekkeet ja naamassa oli pienet mustat parran tynkä, hiustupsu ja luikut kulmakarvat.
"Lampunhenki palveluksesanne. Saat kolme toivomusta, mutta rakkautta en voi toteuttaa", henki puhui sumealla äänellä ja tarkkaili tylsistyneenä omia käden paikalla normaalisti olevia kynsiä. Kaikki neljä katsoivat elämänsä kummallisinta näkyä. Lähes kaksimetristä henkosta olentoa joka häälyi alavartalostaan kolmion tavoin lampun suusta leventyen heidän ylä puolelleen.
"Saammeko toivoa jotakin?" Sirius heräsi enimmäisenä transsista, johon moni vaipui noin kummallisen näynkin edessä.
"No, kyllä", henki vastasi epäröiden. "Mutta teitä on neljä, poikaa." hänen suunsa nousi melkoiseen hymyyn kuin tuhat joulukuusen valoa olisi sytytetty kerralla.
"Kyllä olemme poikia ja sinä olet lampunhenki", Remus tokaisi aivan kuin tuo olisi aivan normaali näyky.
"Tunnetko sinä hänet, Kuutamo?" James kysyi ällistyneenä toverinsa joka kertaiseen tietämykseen -ensin varjometsästäjät sitten muumit ja James Bond, mitä vielä.
"Mitä kattien kanssa?" Sirius oli tajunnut saman kuin James kuin halliten telepatiaa.
"Teen poikkeuksen", sanoi henki vähät piittaamatta Kelmien kummallisesta sanan vaihdosa. "Toive per ihminen."
"Saanko oikeasti toivoa jotakin?" Sirius kysyi toisen kerran. Tilanne vaikutti tulevan suoraan unesta.
"Saat!" Henki huudahti samalla iloisena ja närkästyneenä, kun kaikkia asioita piti vetää rautalangasta.
"Hmmm." Kuului yhdestä suusta ja Sirius kiljahti ensimmäisenä: "Toivon että saan tuplamäärän muiden joululahjamäärästä!"
"Selvä. Onnea vain sitten sen roskan kanssa, mutta onko oikeasti jo joulu?" Henki kummasteli.
"Kyllä on. Pian saadaan joululahjoja ja PALJON!" Sirius hihkaisi ja James lisäsi siihen olevan 12 päivää jäljellä.
"Missä me edes olemme?" Henki kummasteli suutaansa väännellen eri suuntiin ja tutkien pimeää.
"Saudi-Arabiassa", Peter valisti.
"Toivon triplamäärän Sirren lahjoista!" James heräsi aiheuttaen lähes sydänkohtauken Remukelle.
"Olette hulluja", lampussa roikkuva mies pyöritti koomisen näköisesti silmiään.
"Sitähän me", Remus totesi kuiskaten itselleen hieman nolona. "Tovon ettemme jäisi lintauksestamme kiinni." Hän harkisti yhden toiveen käyttämisen harkiten.
"Missäs pojat, karkuteillä vai?" Henki dikkasi silmää pojille naksauttaen suutaan samalla.
"Joo, satuttiin tossa pariviikkoo sitte lähtemään maailmaympärysmatkalle", Sirius selitti huolettomasti, mutta äänessä piili ylpeilevä sävy.
"Toivon että me saataisiin joku kyyti täältä toiseen maahan", Peter sanoi yllättäen kaikki äkillisellä puheen aiheen vaihdoksella.
"Selvän teki sitten." Hetkeksi hän pisti silmiään kiinni pidemmäksi aikaa ja sitten hän avasi ne taas ja hymyili väkinäistä unta. "Voinko nyt mennä takaisin nukkumaan?" Ja odottamatta vastausta kysymykseensä hän poksahti pölläyttäen taas hiekkaa heikosti ilmaan. Kadottuaan lamppu kaatui kuin olisi oikeasti annut nukkuma-asentoon.
"Saatiinhan toiveemme toteen käymään", James sanoi pitkä hiljaisuuden jälkeen ja lähti sitten takaisin onkalon suulle josta he olivat tulleetkin.
"Hienoa meidän Petruska." Sirius taputti ohimennessään Peteriä jostain Siriuksen omasta syystä ja hän seurasi Jamesia.
"Mennään siitten ylös", Remus sanoi ja taikoi tuksevat köydet heille, joiden avulla he pystyisivät kiipeämään ylös auringon viimeisten säteiden loisteeen.
"Milläkö hän me siirrytään seuraavaan paikkaan?" Sirius tuumasi pyyhiessään ylhäällä hiekkaa housuistaan. Hän huokaisi kuumuuden helpottuneisuuden takia.
"Toivoiko joku sel-"
"Toivoit sattumalta sinä itse", James keskeytti Peterin kummastelut. Horisonttiin jonne alkoi kasvaa varjoja nejästä suuresta muodokkaasta hahmosta pelästytti hetken aikaa poikia. Vasta niiden kasvaessa ja selvästi liikkuessa heitä kohti pojat arvuuttelivat ketä saisi luvan kyydittää tällä kertaa "arvokkaat Kelmit" -kuten Sirius asian ilmaisi- seuraavaan etappiinsa.
"Kameleita!" James naurahti kun tunnisti kaksi kyttyräiset hitaasti eteen päin matelevat olennot.
"Mahtavaa, kyttyräisi", Sirius haukahti ja sai lähestulkoon mulkaisulta näyttvän katseen kamelilta itseltään.
"Kulkevia vesitankkeja", Peter lisäsi.
Vaaleahiekan rusken karvan sävyttämien kaviojalkaisten eläinten selässä Kelmit matkustivat sitten auringonlaskuun, kohti horisonttia, ikuisuudelta jatkuvaan maisemaan ja purppuranpunaisen taivaan säkenöidessä. Aurinko teki tilaa tummuvalle yötaivaalle, tähtien täppilittämelle taivaankannelle, eikä yksi heistä voinut olla ajattelematta -milloinka täysikuu on täysi?
-
Joo, tulin tänne taas hillumaan (ja häiritsemään)... 8) Noiden lukujen 10-11 kirjoitusvirheet alko pikkusen häiritsemään lukemista. Eniten oli yhdyssanavirheitä. Ei siitä sen enempää, en ees jaksa laittaa niitä tähän viestiin. XD No, muuten oli taas mukavaa tekstiä ja silleen. Kondomipaketti Peterillä nauratti... Osaan kuvitella tilanteen. Musta ei saa millään puristettua mitään älykästä, joten lähen pois. :P
-
Joo, tää luukkku oli hyvä. Yllätyin, kun olitte valinneet tuon fandomin.
Niiden kelmien (ainakin osan) toiveet oli tyhmiä. :D
-
Onpas mielenkiintoisia =) En malta odottaa mitä seuraavista luukuista paljastuu. Toivottavasti Doctor who piipahtaa tarinassa?
Virheiltä et valitettavasti ole välttynyt, mutta tekevälle sattuu.
-
ansku1 Kiitos kommentista, ja et häiritse ollenkaan! Tule vain hillumaan niin usein kuin haluat. ;D Se on harmi, jos on ollut todella paljon virheitä! Koitamme kuitenkin aina parastamme, yritämme tulevaisuudessa olla tarkempia!
Casse Mietin pienen ikuisuuden, että kirjoitanko Casse vaiko Cashe, mutta päätin kirjoittaa nyt tällä lailla enemmän talonpoikaistyylisesti. (Siis täh?) No joo, anyways, suuret kiitokset kommentista!
MasterSkald Ihanaa, kun päätit sinäkin tulla kommentoimaan! Hyvä, että tarina jaksaa edelleen pitää mielenkiintoa yllä ja olemme Olvin kanssa molemmat syvästi pahoillamme virheistä. Kiitos kommentista!
Fandom: HP+Kung Fu Panda
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Kung Fu Pandaa
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-
M/N: Hyvää 12.12.12 päivää teille kaikille ihanille lukijoille! Kai muistitte toivoa kellon ollessa 12.12? No, mutta jos nyt palattaisiin itse asiaan... Tai sitten ei. Musta tää on ollut vaikka kuinka hyvä päivä ja olihan toi 12.12.12 klo 12.12 hetki erittäin mahtava ja maaginen! Uskomatonta, että seuraavan kerran vasta sadan vuoden päästä vastaavanlainen tilanne toistuu... Mutta nyt kuitenkin saanen esitellä päivän 12.luukun näin 12.12.12-päivän tunnelmissa!
12.luukku
Korkealle mateleva Intia
Kelmit kävelivät pitkin Intian kapeita, ahtaita, kuumia ja loputtomiin jatkuvan tuntuisia katuja. Kamelit olivat kadonneet heidän saavuttuaan kaupunkiin ja jättäneet Kelmit omien, surkeiden, suunnistustaitojensa varaan. Tällä hetkellä pojat suunnittelivat etsivänsä jonkun mukavan, ei niin kamalan ahtaan, ruokapaikan mistä voisi ostaa jotakin juotavaa.
”Eikö ole olemassa mitään loitsua, mikä näyttäisi oikean suunnan?” Sirius kysyi tuskastuneena monen ja taas monen kilometrin mentyä ohitse.
”Hmm... Ehkä, en pysty keskittymään tässä metelissä”, Remus puuskahti toivottomana pidellen päätään alkavan päänsäryn vuoksi. Se oli totta. Vaikka Intia olikin hieno ja varsin kulttuurillinen maa, tällaisilla pikkukujilla, millä pojat nytkin kävelivät oli yksinkertaisesti liikaa ihmisiä verrattuna Lontoon kaduille, missä pojat yleensä olivat.
”Miksi minusta tuntuu, että kierrämme ympyrää? Olen varma, että näin tämän saman mainoksen vähänaikaa sitten”, James sanoi mutristaen huuliaan.
Kaikki Kelmit kääntyivät katsomaan Jamesin näyttämää julistetta kohti.
”Remus mitä siinä lukee?” Peter kysyi, kun Remus otti julisteen käteensä ja katsoessaan sitä lähempää aiheutti sen, että julisteen kirjoituspuoli meni muiden näkökentästä pois.
”Tässä sanotaan, että suuri Pandasoturi on sairastunut flunssaan ja että hänelle etsitään tuuraajaa. Karsinnat ovat temppelissä jossakin... Äsh, lukekaa itse jos kiinnostaa”, Remus tokaisi ojentaen lapun toisille ja miettien olisikohan hänellä aspiriinia mukanaan päänsärkyyn.
Kolmen muun Kelmin päät melkein kolahtivat yhteen heidän kumartuessa samaan aikaan katsomaan mitä kaikkea lapussa luki. Tosiaan, niin kuin Remus sanoi siinä ilmoitettiin suuren Pandasoturin jouluflunssasta, sekä tuuraajan hankinnoista. Nätisti kolmelle eri kielelle kirjoitettuna, joista pojat kuitenkin tunnistivat vain ja ainoastaan englannin.
”Hei, mehän voitaisiin pyrkiä sijaisiksi!” Sirius huudahti innostunena ajatuksesta ja saaden Jamesin heti puolelleen.
”Todellakin, kuvittele nyt, kun menemme joulun jälkeen takaisin kouluun, niin sitten me voidaan sanoa kaikille, jotka yrittää ryppyillä meille, että mepäs ollaankin Pandasotureita”, James huudahti Peterin nyökytellessä innokkaasti vieressä.
”Ihan hyvä, mutta huomauttaisin muutamasta epäkohdasta. Ensiksikin, ei kukaan uskalla ryppyillä meille, kun olette tehneet varsin selväksi, että ryppyilijälle käy huonosti. Te tapaan taiotte kaikki ryppyilijät alushousuista roikkumaan aulan kattokruunuun. Toiseksi, eihän meistä tulisi kuin vain yhdestä se soturi-”, Remus saarnasi, mutta ei yllättynyt kauheasti huomatessaan muiden keskustelevan keskenään täysin ohittaen hänen puheensa.
”Sarvihaara, missäköhän se temppeli on?”
”Kysytään joltakin.”
”Eikö täällä kaikki puhu intiaa? Ajattelin, että miten ihmeessä muka sinä kysyt eri kieltä puhuvalta?”
”Tyhmä! Ei ole olemassa sellaista kieltä kuin intia. Täällä puhutaan hindiä.”
”Hindulaisuus on uskonto, rakas Anturaiseni. Ei kieli.”
”Remus sanoi, että se on kieli!”
Peter ja Remus seurasivat Jamesin ja Siriuksen keskustelua. Peter hymähti myöntävästi aina johonkin väliin, mutta Remus vain yritti pitää naamansa peruslukemilla.
”Kyllä hindi itse asiassa on kieli”, kullanruskeasilmäinen poika sanoi, jo melkein unohtaneena päänsärkynsä.
”Aivan sama! Kyllä kai joku vastaantulija osaa englantiakin”, James sanoi iloisesti skipaten lähes kokonaan sen, että oli ollut väärässä ja meni sitten ensimmäisen vastaantulijan luokse ja näytti julistetta. Vastaantulijat sattuivat olemaan nuori pariskunta, vaaleammasta ihonväristä päätellen myös turisteja, joista miehen ensin pudistettua päätään nainen näytti kädellään oikealla ja alkoi sitten selittää jotakin kiivaasti Jamesille, joka kuunteli tarkkaavaisena väistellen välillä naisen käsiä, jotka heiluivat ilmeisesti demonstroidessa jokaisen suunnanvaihdoksen.
Parin minuutin kuluttua James saapui takaisin voitonriemuinen katse silmissään.
”Temppeli on tästä vain parin sadan metrin päässä.”
”Hyvä! Sitten me voidaan lähteä karsintoihin heti”, Sirius sanoi ja käski Jamesia näyttämään oikean suunnan.
”Tämän kadun jälkeen käännytään oikealle ja sitten vielä kerran oikealle, niin saavumme perille”, James selosti, kuin pahainenkin GPS.
Kelmit lähtivät tarpomaan katua pitkin, Peterin ollessa melkein yhtä innostunut kuin James ja Sirius, mutta Remus oli taas vaihteeksi skeptisempi ja oli yhtäkkiä myös muistanut päänsärkynsä, koska käveli hieman muiden perässä hieroen ohimoitaan.
Kun pojat seurasivat Jamesin ohjeita, he saapuivatkin valtavien portaiden alapäähän. Portaat olivat koristeelliset ja tuntuivat jatkuvan aina pilviin saakka.
”Vou”, Sirius vihelsi.
”Ne tuota... ovat vähän korkeammat kuin kuvittelin”, James sanoi silmät pyöreinä.
”Otetaanko kisa, kuka on ensiksi ylhäällä?” Remus virnisti ja tuntui unohtaneen päänsärkynsä lopullisesti nähtyään portaat.
Muut Kelmit katsoivat hetken kauhuissaan Remusta, poika kun ei erikoisemmin harrastanut tuollaisten hullujen tai vaarallisten ideoiden heittelemistä ilmaan, mutta pian ilme suli samanlaiseksi virneeksi ainakin Jamesin ja Siriuksen kohdalla. Peterin tosi katsellessa muita vieläkin yhä hieman ymmällään tilenteesta.
”Än, yy, tee, Nyt!” Sirius huudahti näkyi vain kolme suoraviivaista viivaa, kun pojat ottivat vauhtia ja lähtivät ylös niin lujaa kuin vain jaloistaan pääsivät. Peterin tajutessa tilanteen uusi käänne hän lähti myös nopeasti muiden perään.
Hieman ylempänä Sirius, James ja Remus pinkoivat samassa kohtaa. He olivat vain yksinkertaisesti tasavertaisia, siihen, että joku olisi ohittanut toisen. Yhtäkkiä James sai idean ja pysähtyi hieman ja kun kaksi muuta vilkaisivat taakseen näkivätkin he uljaan uroshirven ohittavan molemmat kevyesti.
Sirius mulkaisi hirveä ja pienen pysähdyksen myötä muuttui itsekin animaagimuotoonsa ja pian musta koira juoksi hirven kiinni.
”Hei! Tuo on aika järjettömän epäreilua!” Remus huudahti pari askelta alempana. Vastaukseksi hän sai haukahduksen ja murahduksen, jotka tekivät varsin selväksi sen, että koska säännöissä ei etukäteen kielletty eläimeksi muuttumista olisi tilanne täysin reilu.
Remus pysähtyi ja sulki silmänsä puristaen silmänsä kiinni. Ne avatessaan, niitä koristi hieman vahvempi kullan sävy merkkinä siitä, että poika oli toistanut jälleen saman tempun kuin Karibialla laivallakin. Poika, jossa oli tällä hetkellä myös hieman enemmän sutta kuin normaalisti kiri nopeasti ja helpommin kuin helposti muut kiinni.
Monta askelmaa jäljessä oleva Peter juoksi yhä niin nopeaa kuin pääsi, mutta melkein huusi ääneen turhautumisestaan muihin. Muiden oli niin helpompi päästä nopeasti, mutta jos hän tekisi samoin ja muuttuisi rotaksi, se ei auttaisi yhtään. Lähes päinvastoin hidastaisi, kun pienenä eläimenä oli hankalampi hyppiä portaalta toiselle.
Muutaman kymmenen metrin jäätyä taakse poika oli niin poikki, että lysähti polvilleen ja jatkoi portaiden ylös nousua puolet hitaampaa, nyt kontaten.
Sillä aikaa muut olivat päässet ylös ja heille oli kerrottu, että tuuraajaksi pääsisi se, joka voittaisi Tiikerittären rehdissä kilpailussa. Häviäjille annettaisiin taisteluvyöt muistoksi siitä hyvästä, että oli edes yrittänyt. Vyön väri merkitsisi myös sitä, kuinka hyvin oli onnistunut, voittaja saisi mustan vyön. Tämän uutisen kuultuaan kolme identtistä virnettä syttyi kasvoille ja he asettuivat jonoon odottamaan omaa vuoroaan päästä näyttämään voimansa.
Portaiden puolivälissä Peterin konttaus kävi niin hitaaksi ja matalammaksi, että sana, matelu sopisi siihen paremmin.
Sirius yritti ensimmäisenä onneaan ja astui rinkiin, jonka sisällä Tiikeritär odotti vastustajaansa silmä kovana. Sirius hämmästyi huomattuaan Tiikerittären olevan kirjaimellisesti tiikeri, mutta päästyään yli siitä seikasta hän otti kengät ja sukat jalastaan, asettuen vastapäätä toista rinkiin.
Lyhyt mestari, jolla oli pitkät viikset ja joka oli esitellyt itsensä mestari Shifuksi laski tyynesti kolmeen ja sitten taistelu pyörähti käyntiin. Sirius torjui ensimmäiset iskut helposti, mutta yrittäessään potkaista Tiikeritärtä mahaan, tyttö ottikin tyynesti jalasta kiinni ja veti poikaa täyden ympyrän ilmassa ja sitten mahalleen maahan, istuen rauhallisesti Siriuksen selän päälle.
”Ja voittaja on... Tiikeritär!” Shifu huusi.
Peter oli päässyt etenemään jo reilusti lähemmäs ja yritti nousta seisomaan, mikä kylläkin epäonnistui. Maahan mätkähdettyään väsynyt poika jatkoi ryömimistään.
Seuraavaksi James hyppäsi rinkiin, tuijottaen tiiviisti vastustajaansa. Tiikeritär tosin ei edes vaivautunut vastaamaan katseeseen, vaan katseli kynsiään sen sijaan.
”Näit miten ystäväsi kävi, oletko varma, että haluat edes yrittää?” Tiikeri tokaisi pilkallisesti naurahtaen ja asettuen valmiusasentoon.
James tyytyi kaventamaan hieman silmiään, mutta olemaan muuten vastaamatta. Pikkuruinen mestari Shifu toisti alkulaskennan ja vähän alle kymmenen sekunnin kuluttua James makasi kiroten maassa virnuileva tiikerityttö istumassa selkänsä päällä.
Peter erotti jo hämärästi portaiden yläpään ja sai siitä voimaa nousta maatasosta konttaamaan.
Remus astui rinkiin naksauttaen niskansa ja hymyillen vastustajalleen enkelimäisesti. Tiikeritär kohtasi hymyn tyynesti ja nosti hieman suupieliään vastaukseksi.
”Turha, edes esittää kovista”, tyttö tokaisi.
”En tiedä mistä puhut”, Remus vastasi tyynesti.
”Näit äskeiset tappelu, kukaan, painotan ei todellakaan kukaan, pysty voittamaan minua”, tiikeri lähes murisi ja astui lähemmäs.
Shifu toisti alkulaskennan jälleen ja tälläkin kertaa Tiikeritär lähti juoksuun ja iskemään toista. Remus väisti ensimmäiset iskut ja oli juuri iskemässä takaisin, kun onnistui liukastumaan omasta syystään ja ennen kuin ehti ylös hänen selkänsä päälle istahti yksi melkein naurava nuori tiikeri.
Nyt Peter oli viimein päässyt portaiden yläpäähän ja nosti hitaasti itsensä ylös myös viimeiset portaat nousten horjuvasti sitten seisomaan. Poika rypisti kulmiaan nähdessään pienen väkijoukon läpi maassa makaavan Remuksen, sekä tämän selän päällä nätisti istuvan tiikerin. Peter astui heikosti eteenpäin, mutta parin metrin päässä hän horjahti ja osui paikalle oleviin kärryihin kellahtaen selälleen niihin. Kärryt lähtivät salamana vierimään lähemmäs keskipihan tapahtumia ja ne törmäsivät seinään niin nopeasti, että Peter heitti ilmassa kuperkeikan lentäessään niistä pois suoraan alla olevaan trampoliiniin, josta puolestaan pomppasi juuri nousseen Tiikerittären selkään, onnistuen kaatamaan tytön vatsalleen maahan.
”Peter?” Myös juuri ylösnoussut Remus kysyi katsoessaan Tiikerittären selällä istuvaa poikaa.
Peterin tulo aiheutti jokaiselle hiljentymisen, mutta vain muutaman sekunnin päästä väki alkoi hurrata ja Shifu kiisi ringin poikki Peterin luo nostaen tämän sitten ylös ja huutaen: ”Tuuraaja on löytynyt!”
Tiikeritär mulkaisi Peteriä todella pahasti ja lampsi sitten pois pihalta suurista ovista sisään. Remus syöksyi onnittelemaan hieman päästään pyörällä olevaa Peteriä. Myös James ja Sirius lähestyivät ystäviään, mutta kummankin silmissä saattoi havaita mustasukkaisuuden pilkkeen, iloisuuden alta.
*
Koko loppu ilta oli täynnä erilaisia seremonioita, kun Peter kastettiin väliaikaiseksi Pandasoturiksi ja hänelle annettiin musta taisteluvyö. Muiden Kelmien ansaitsemat vyöt olivat tumman hopeisia, väri joka merkitsi vasta toiseksi parasta.
Illan tullessa pojille tarjottiin temppelissä yöpaikkaa ja huoneet jaettiin Peterille ja Remukselle sekä Siriukselle ja Jamesille yhteisiksi.
Illan tullessa Peter kellahti vaatteet päällä sängylle makaamaan, Remuksen ottaessa hänestä esimerkkiä ja pian molemmat olivat sikeässä unessa.
Niin sikeässä, ettei kumpikaan herännyt kahden mustatukkaisen pojan tullessa huoneeseen. Pojat asettuivat molempien sänkyjen viereen koskettaen sängyssä makaavaa hartiasta.
”Me teemme tämän pelkästä ystävyydestä”, toinen sanoi hiljaa.
”Aivan, Peter ei kestäisi sellaista vastuuta. Tämä on palvelus hänelle”, toinen hahmo myötäili, mutta kumpikaan ei ihan onnistunut piilottamaan katkeruutta ja mustasukkaisuutta äänestään.
Sekunnin kuluttua kaikki neljä poikaa olivat kadonneet vain pienen poksahduksen saattelemina huoneesta.
-
Tuon pitäisi varmaan olla 12. eikä 8. :) Tykkäsin jälleen älyttömästi
-
Tää oli kiva luukku. :D
Peter erotti jo hämärästi portaiden yläpään ja sai siitä voimaa nousta maatasosta konttaamaan
Heh! Oli hitaampi kun muut. Oli kyllä kiva ku Peter oli se voittaja. ;D
(Tässä taas tämmönen järkevä komentti)
-
MasterSkald kiitos komentistasi! :D
Cashelyne järkevä kyllä, mutta kivaa kun kommentoit! :D Se oli se koko tun luukun juju, Peter voittaja...
Fandom: HP+Nalle Puh
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai A. A. Milnenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset: kielenkäyttö... Ymmärrättömyys??
O/N: Nyt pääsen sanomaan hyvää Lucian päivää! :D No, nyt tökkii alkupuheet, joten voin vain pyyttää kommentteja...
13.luukku
Puolenhehtarin Turkki
Kelmit ilmiintyivät jälleen kerran, tällä kertaa kyllä outoon ja aivan uuteen maailmaan. Jamesilla oli olkapäällään Peter, joka kuorsasi katkonaisesti ja Sirius kantoi Remusta. Nuo kaksi, ystäviään kantelevat pojat olivat tahtoneet kauas Kun fu-temppelistä. Voisi kai väittää että he olivat tulleet mustasukkaisiksi, jälleen, Peterin onnekkaasta voitosta.
Nyt he asettivat pojat raskaan kantelemisen jälkeen multaiselle ja muhkuraiselle maa-alustalle. Maailma heidän ympärillään oli vasta heräämässä, kun aurinko kurkisteli horisontista.
"Missä me ollaan?" Sirius kysyi katsellen hämillään ympärilleen. Puut olivat täydessä lehtikukoistuksessaan, maa oli täyteläisen vihreää ja jopa porkkanoiden vihreät latvustot pilkottivat ruskeasta mullasta.
"Ainakin jossain lähellä päiväntasaajaa. Jos muistan, niin Remus kertoi niistä vuodenaikojen vaihteluista", James vastasi.
"Kaikkea maailma osaakin väännellä ja käännellä." Siriuksen kulmakarvojen väliin oli syntynyt hämmentynyt ryppy.
"Niin kai sitten," James sanoi poissa olevana. Hänen silmänsä olivat kaventuneet, hän luuli kuulleensa jotain lehtien kahinaa ja pompintaa, mutta poika pudisteli päätään -se ei voinut olla mahdollista. Juuri kun hän oli kääntymässä Siriuksen puoleen, joka katseli ruskeaa pyöreän mallista taloa, tiheästä pensaikosta tuli pompinnan alkulähde.
"Päivää hyvälle herras väelle." Pomppiva otus hyppi vain vaivalloisia kahden metrin hyppyjä tervehtiessään pöllämystyneitä poikia.
"Minä olen Tiikeri, vain Tiikeri vaivalloisesti", ilmeisesti siis Tiikeri, jolla oli oranssin räikeä "turkki" ja siinä häntä kiersi mustia raitoja, puhui ylipirteästi. Sirius ja James olivat liian vaitonaisia Tikrulle.
Hän hyppi heidän ylitseen ja sivulle ja teki voltteja, yrittäen saada jotain muutakin kuin suuret silmät ja lysähtäneet hartiat.
"Eloa! Ei tämä nyt niin vakavaa ole", Tiikeri sanoi. Osottaen näköjään vakavuudella itseään.
Hän keksi neronleimauksen ja lähtikin kuin Kimi Räikkösen ralliauto lähtöruudusta, kiihdytti sataan. Nopeassa vauhdissä hän pysähtyi vaivalloisesti palatessaan poikien eteen.
"Auuu", Sirius huusi käheällä äänellä kun hänen takapuolensa lysähti aamunkosteaan maahan. Tiikeri oli sitten päättänyt lyödä heitä puuhalolla päähän.
"En voisi kieltää ettenkö olisi onnistunut kun sain teihin jotain muutakin eloa", Tiikeri sanoi katsellen poikia joiden silmiin oli alkanut kiihota kyyneleitä kivusta ja kasvojen ilmeet muokkautuivat raivoa kuvaaviksi.
"Sinä pöppiloikka öpötys häällääät vaan siinä lyöden meitä ilman syytä", James karjui. Sekoillen selvästikin raivonsa takia sanoissaan.
"Otapa nyt vähän rauhallisemmin ja sano uudelleen, kun en minä mitään selvää saanut. Voisin kyllä harkita sinulle puheterapeuttia, Pöllö opettaisi varmaan mielellään." Pojat olivat kirjaimellisesti puulla päähän lyötyjä, kun Tiikeri puheli heistä opettavasta Pöllöstä. Hän lekotteli vieterihäntänsä päällä, joka oli hyvin pitkä.
"Mä olen täysin rauhallinen", James sanoi närkästyneenä.
"Kuka sä nyt edes oot?" Sirius katsoi arvioiden Tiikeriä.
"Tiikeri, niin kuin jo sanoin." Hän hymyili leveästi. "Keitä minä olen saanut kunnian nöyryyttää?"
"Turha luulla", pojat sanoivat yhdessä kääntäen katseensa uhmakkaasti toiseen suuntaan. Lapsellisesti he eivät tahtoneet antaa Tiikerille sitä kuvaa, ettäkö heidät, Kelmit, olisi nöyryytetty.
"En minä mitään luulekaan, muuta kuin että ette te täällä kauaa selviä."
"Mitä, luuletko että olemme huonoja selviytyjiä?" Sirius kysyi järkyttyneenä.
"No, jos tosiaan asia on niin..." James sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen kun Tiikeri ei mitään vastannut. Hän veti esiin taikasauvansa ja pian Tiikeri roikkui hännästään muutaman jalan korkeudessa maasta.
"Mitäs nyt Tikru-pogru?" Siriuksen suu oli vääntynyt puolikkaiseen hymyyn.
"Selvä, nyt ainakin luulen, että olette jotain muutakin kuin normaaleja ihmisiä", Tiikeri sanoi rauhallisesti ja näytti siltä kuin hän viihtyisikin yläilmoissa nurin kurin.
"Ja minä USKON että tuollaiset kuin sinä eivät puhu!" Jamesilla alkoi kiehahtaa täynnä itseään oleva Tiikeri.
"Lyödäänkö vetoa?" Tiikeri sanoi vihdoin silmissä ilkikurisuutta.
"Mitä, pystytkö sä lyömään vetoa?" Sirius katsoi intensiivisesti Tiikeriä.
"Voi kyllä minä osaan. Kunhan kerrotte nimenne ensin", Tiikeri sanoi rentouttaen ilmettään.
"Sirius, minä itse siis, toi rillipää on James ja kamut tuossa vähän koisii. Peter", Sirius potkaisi hänen kengän pohjaansa. "Ja neropatti Remuksemme."
"Sun on aika kerto missä me ollaan ja avautua toki meillekin mikä sä oot", James sanoi.
"Te olette tulleet unelmien maahaan, Puolenhehtaarin metsään", Tiikeri esitteli ylpeänä ja lähti pomppimaan edeltä. Heti kun oli saanut Jamesin taivuteltua hänen laskemisensa turvallisesti maahan. Pojat seurasivat vain hetken epäröityään. "Täällä asuvat Risto Reippaan pehmolelut eli minä ja moni muu. Kuten Nalle Puh, Nasu ja Kanikin."
"Olemme siis jossain lelumaailmassa vai?" Sirius katsoi epäillen ympärilleen ja jos tarkemmin katsoi ei sitä paikkaa oikeaksi voinutkaan väittää.
"Miten on mahdollista että me tänne päädyttiin?" James hämmästeli.
"Ei kuule syvennytä muhun niin kovasti. Olenhan mä sen verran ystävällinen että kysyn keitä te olette", Tiikeri sanoi kohotellen vihjailevasti suuria mustia kulmakarvojaan.
"Velhoja me vaan-"
"Velhoja! Siksi sulla oli se puunpalanen", Tiikeri huudahti, keskeyttäen Siriuksen. Tiikeri taputti inostuneena käsiään yhteen. Nyt tämä "eloon herännyt pehmolelu" pomppi viiteen metriin poikien yläpiolelle.
"Coool", kuului Tiikerin suusta ja se kohosi aina mitä kauemmaksi tämä meni. Huudahdus laski ja nousi poikien korvissa.
"Okei, katotaanko että mä pystyn hyppäämään korkeammalle?" Siriusta ärsytti, kun joku oli häntä jossain noin hyvä.
"Otan haasteen vastaan", Tiikeri sanoi. James katsoi ymmyrkäisenä Siriusta, joka hullukseen kuvitteli voittavansa Tiikerin.
"Tehdään niin että te hyppäätte ja minä yritän sitten lyödä ennätyksenne."
"Kuule sinä hyppäät ensiksi sitten me", Sirius sanoi. Uhkaileva sävy löydettävissä äänestään.
"Sopiiiii..." I-ii kirjaimet kaikkosivat kumpuillen yläilmoihin, kun Tiikeri oli virittänyt häntänsä ja hypännyt.
"Olisi vielä mahdollisuus vetäytyä", James ehdotteli toiveikkaana katseellaan seuraten Tiikerin kymmenisen metrisiä hyppyjä.
"Minä haluan olla musta piste taivaalla", Sirius sanoi. Hänenkin kasvonsa oli kohdistunut hyppijään, joka todella muistutti pientä palloa taivaalla.
"Sirius, oikeesti! Me ollaan vaan velhoja-"
"Ja eikä me noin korkealle päästä", Sirius marisi.
"Huh, tajusit sen itsek-"
"Ei, sinä et taida tajuta. Me ei olla vain velhoja, me ollaan Kelmejä." Sirius hymyili viekkaasti Jamesille, joka näköjään ensimmäistä kertaa ei tajunnut Siriusta.
"Kuoleman enkeleitä meistä kohta tulee", James kuiskasi hiljaa itselleen. Siriuksesta näki, että hänen aivonsa juoksivat omia rattaitaan.
"Tervetuloa maan päälle", Sirius tervehti ilkikurisen juonittelevalla äänellä.
Olisi voinut luulla, että Tiikeri havaitsi Siriuksen aaatteet, kun hän sanoi: "Mitään poppas konsteja ei sitten käytetä."
"Olemme lirissä", James kuiskasi Siriukselle, kun he valmistautuivat hyppyihinsä.
"Hehe, niin taidetaan olla", Sirius hymähti. Molemmat tuijottivat tappiotaan silmästä silmään -Tiikerin virnettä aamuun heräävää taivasta vasten.
"Hypätkää, hypätkää toki. En meinaa pysyä nahoissani", Tiikeri hieroi käsiään yhteen pomppien jälleen edes takaisin. "Odottaminen on maailman odottamattomin tunne."
"Voin vain kuvitella", James sanoi sarkastisesti.
"Mutta häviäminen..." Ja Sirius hyppäsi. James haukkoi hetken henkeään, kun poika lensi kuin lensikin. Perkeleen Anturajalka, James naurahti mielessään.
"Tämä on elämää!" James saattoi kuulla Siriuksen huudahduksen, riemun kiljahdukset. Tuulen tuivertama poika laskeutui ketterästi. Molempien poikien nauru kumpusi kuin he olisivatkin olleet vain Tylypahkassa tekemässä muutamaa kepposta vanhan kunnon Severukselle tai tuvanjohtaja Minervalle.
"Toinen vielä", Tiiekeri hoputti. Siihen loppuivatkin poikien naurut ja vain ajatus joka tempasi Kelmeistä kaksi, ajatuksella James ei tiedä miten tuo tehdään. Paistoi poikien kasvoilta.
"Mä tein samalla 720:sen", Sirius päätti sanoa kiristyneen tunnelman väliin.
"Ei auta", James kivahti hampaidensa välistä. "En halua näyttää hölmöltä. Tiedät miltä normaali hyppy näyttää."
"Tee se nopeasti niin ettei kukaan ehdi nauraa", Sirius naurahti pilkallisesti, josta hyvästä hän sai -kuinkahan monetta kertaa- iskun mahaansa.
"Mieluummin vaikka antaudun", James sanoi ja nostikin kätensä ylös katse ilmeettömänä Siriuksessa.
"Minä voitin!" Tiikeri innostui. Ja se jatkuva hyppely rupesi käymään Siriuksen ja Jamesin hermoille.
"Sitten teidän kohtaloonne." Kohtalo, sana tipahti Tiikerin kurkusta riipaisen pelottavana.
"En jättäisi sitä kokematta", Sirius virnuili.
"Saatte nähdä vielä ettette sitä toivoneet itsellenne." He lähtivät liikkeelle, kulkemaan suurien puiden lehvästöjen alitse ja pientä hiekka pohjaista tietä eteenpäin. Tiikeri oli selvästkkin punonut karmaiseva yllätyksen...
***
Poikajoukon, jos sitä siksi voisi sanoa, kulku eteni hitaasti. Heidät kuitenkin keskeytettiin.
"Päivää, olisitteko nähneet häntääni?" matelevan hidas ääni puhui heidän takaansa. Olento oli violetinsinisen värinen möykky, epämuodostunut ollakseen, joku kunnon eläin. Ehkä hän muistutti eniten aasia.
"Ihaa, rakas emme ole nähneet pitkään aikaan!”, Tiikeri sanoi. "Meillä on muutenkin pikkuinen kiire, joten kysy joltain muulta."
Tiikeri vinkkasi silmää Siriukselle ja Jamesille.
"Selvää", Ihaa sanoi ja lähti jo kulkemaan toiseen suuntaan.
"Hei, me voidaan auttaa suo", James huudahti.
"Ehee-" Tiikeri yritti keskeyttää suunnitelman.
"Todellakin, on aina kiva auttaa ystävää", Sirius myötäili Jamesia. He eivät joutuisi kohtaamaan kohtaloaan. Uusi joukko lähti kulkemaan takaisin Kanin asunnolle, jonne he olivat jättäneet loput Kelmeistä. Tiikeri mytsrinä häntäpääss.
***
"Katsokaa oma Nallemme on hereillä." Tiikeri pomppi edellä ja meni tervehtimään Nalle Puhia. Puh oli kuin karhu, pienempi ja säälittävämpi vain. Hänellä oli päällään punainen t-paita.
"Moi, Tiikeri", Puh sanoi masentuneena ja kurkki samalla hunaja purkkinsa sisältöä.
"Mikäs tämä on?" Sirius epäkohteliaasti nappasi Nallelta yhden hunajapurkin.
"Keitä te olette?" Puh vastasi tajuamatta Siriuksen tempausta.
"Tässä ovat minun uudet ystäväni Sirius ja James. He lähtivät vähän kisaamaan kanssani ja tämä ihanan ihastuttava Ihaa vähän keskeytti meidän rupattelumme." Tiikeri katseli hetken vihjailevasti Ihaaseen.
"Selvä-", Nalle sanoi hajamielisesti.
"Mutta mikä tämä on?" Sirius oli nostanut tutkimastaan purkista jonkun pitkän ja hunajaisen nauhan.
"Hunajaa! Vihdoin", Nalle Puh sanoi ja nappasi purkin takaisin Siriukselta. Kaikki kuitenkin tuijottivat Siriuksen pitelemää juttua.
"Häntäni", Ihaa sanoi ilottomasti, silmät lerpahdellen.
"Noniin, siinä onkin sinulle tämä ja me pojat liitymme takaisin suunnitelmaamme mitä ei olla vielä toteuttettu", Tiikeri sanoi ilkikurisesti.
"Me juostaan!" Sirius ja James huusivat yhtä aikaisesti ja sanojensa mukaan juoksivat tiehensä. Pois Nallen talon luota ja kohti Kaninkoloa. Tiikerillä kesti hetken tajuta mitä pojat tekivät, mutta oli pian taas juonessa kiinni ja hyppeli innokkaasti heitä kiinni.
***
"Meidän pitää kaikkoontua", Sirius huusi hengästyneenä.
"Jos nyt ensin päästäisiin kamujen luo", James vastasi. Kanin kolo häämötti jo edessä.
"Ystävät hereille, hätätapaus." Sirius potki ystävänsä hereille. Päivä oli jo lähemmäs puoltapäivää ja pojat olivat nukkuneet epätavallisen kauan.
"Hereillä ollaan, mutta selväksi ei tullut miksi pitää näin aikaisin herätellä?" Peter puhkui. Remus vieressä katseli hämmentyneenä missä he olivat.
"Minne hemmettiin te olette meidät saaneet?" Remus tarttui Siriusta paidan kauluksesta.
"Hei, me kerrotaan heti kun päästään turvallisemmalle pohjalle", James sanoi ja tarttui jo Peteriä kädestä.
"Te sitten myös kerrotte", Remus sanoi painokkaasti ja tarttui Jamesin ojennettuun käteen.
"Terve menoa Hullunhehtaarin metsä", Sirius hyvästeli ja tartuttuaan muiden kontaktiin he kaikkoontuivat. Tiikeri ehti paikalle vasta kun poksahdus oli hiljentynyt metsässä ja pehmolelujen vieraat olivat jättäneet taakseen tuon oudon kokemuksen.
-
Tää oli kiva luukku, tykkäsin.
Nalle Puh <3 :D
-
Casse Kiitti paljon kommentista! Se on ihanaa kun saa sitten vaikka vain sen yhden kommentin. Ja Nalle puh on todellakin <3 vaikka mikään ei kylläkään voita muumeja!
Fandom: HP+Peter Pan
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä saati sitten Peter Pania Mikä-Mikä-Maasta ja muista sen asukkaista puhumattakaan.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-
M/N: Tässpä olisi teille nyt sitten 14.luukku tarjolla ja koska tällä hetkellä ei runosuoni kuki niin pääsette sitten suoraan lukemaan luukkua, ilman minun tylsiä alkupuheitani.
14.luukku
Mikä-Mikä-Hollanti!
Kelmit olivat päätyneet pieneen hollantilaiseen hotelliin, etsiessään sopivaa levähdyspaikkaa. Hotelli oli todellakin pieni ja ehkä hieman likainen ulkoa katsottuna, mutta sisälle tultua tuli vastaan lämmin ja kodikas tunnelma. Aula oli koristeltu kevyesti erilaisilla pienillä kultakelloilla ja joulupalloilla, sekä henkeä vetäessään sai nenäänsä ihanan tuoreiden piparien tuoksun. Hotellin kodikas tunnelma oli juuri se, mikä sai Kelmit jäämään taloon.
Tällä hetkellä Kelmit istuivat kukin omalla sängyllään huoneessa, Jamesin ja Siriuksen arvaillessa kuinka vihaisia Jamesin vanhemmat tosiaan olisivat poikien pikku lomasta, Peter oli nukahtanut kesken TV:stä katsomansa ikivanhan musikaalin ja Remus söi taskustaan ottamaansa suklaata ja teki ristisanoja. Tunnelma oli leppoisa ja no- sellainen kun tunnelma yleensä tuollaisissa tilanteissa on kun yhtäkkiä superaktiivisista pojista tuntuu virta loppuvan ja he tyytyvät pelkkään oleskeluun.
”Tiedättekö mitä! Mehän voitaisiin tehdä tästä retkestä jokavuotinen perinne”, Sirius huudahti yhtäkkiä pompaten seisomaan ja saaden lauseellaan kaikkien muiden jakamattoman huomion, jopa Peterin joka heräsi huudahdukseen.
”Miksipäs ei?” James sanoi kohauttaen hartioitaan ja loitsien kasvoilleen vilpittömän hymyn.
”Kuulostaa ihan kivalta”, Peter mumisi hieroessaan niskaansa, joka oli alkanut jomottaa, pojan äskeisestä huonosta nukkuma-asennosta johtuen.
”Ihan kivahan se on ajatuksena, mutta valitettavasti en usko, että onnistuu”, Remus sanoi haukaten palan suklaastaan.
”Miksei?” Sirius kysyi epäilevänä.
”Kai te tajuatte, että mehän ollaan käytännössä aikuisia jo. Luultavasti seuraavina vuosina meillä on muuta tekemistä kuin reissailla ympäri maailmaa. Sinähän halusit yhdessä Jamesin kanssa auroreiksi? Teilläkin on luultavasti sitten kädet täynnä töitä aina joulun alla”, Remus sepitti ja hänen äänestään kuulsi läpi sävy, joka kieli pojan pitävän ajatuksesta, vaikka kielsikin sen jyrkästi.
”Niin mutta”, Sirius aloitti ja lopetti samantien tajutessaan ystävänsä puhuvan totta. Pojan ajatukset pyörivät yhtä nopeasti kuin hurrikaani hänen katsoessaan huonetta nyt uusin silmin.
”Me todellakin ollaan kasvettu aika roimasti niistä yksitoistavuotiaista pikkukideistä”, poika totesi lopulta hiljaa.
”Ollaan, mutta ei se nyt välttämättä huono asia ole”, Remus sanoi nopeasti ja kävellessään avaamaan ikkunaa taputti samalla Siriusta lohduttavasti olalle.
”Minä en halua tulla aikuiseksi”, Sirius sanoi ja risti kätensä ottaen samalla kasvoilleen mököttävän ilmeen.
Remus pyöräytti silmiään toiselle ja palasi sitten ikkunalta omalle sängylleen.
*
Kaupungissa alkoi pikkuhiljaa pimetä ja vielä hetki sitten ulkoa kuuluneet joululaulut loppuivat. Kelmit olivat jo yöpuvut päällä, kun yhtäkkinen kipakka koputus ikkunan veti kaikkien huomion salamana itseensä.
”Kuulitteko tekin tuon?” Peter kysyi, miettien menisikö uteliaana ikkunan luokse katsomaan mikä se on vai sukeltaisiko kenties peiton alle piiloon.
”Luulin, että kuulin”, Remus sanoi epäillen oliko ääni ollutkaan tosi.
Silloin koputus kuului uudestaan ja heti perään vaimea kuiskaus: ”Leena, tule avaamaan, minä jäädyn täällä ulkona! Se olen minä Peter, voisitko vain tulla aukaisemaan ikkunan?”
Kelmit vaihtoivat puoliksi järkyttyneet ja puoliksi ihmeissään olevat katseet ja sitten James, jonka sänky sijaitsi lähimpänä ikkunaa nousi ylös ja hiipi villasukissa ikkunan luo.
”Avaanko verhot?” Poika muotoili äänettömästi huulillaan ja sai muilta epämääräiset päänheilautukset, mitkä hän päätteli nyökäytykseksi.
James avasi verhot nopealla ranneliikkeellä ja huomasi tuijottavansa itseään hiukan nuorempaa poikaa suoraan silmiin. Pojalla oli ruskeat, ehkä hieman punaiseen vivahtavat hiukset, sekä vihreät vaatteet. James katsoi melkein suu auki poikaa ja päästi suustaan pienen älähdyksen huomatessaan pojan asennon: hän makasi mahallaan pää kohti ikkunaa ja leijui ilmassa!
Ikkunan ulkopuolella makaava poika, äskeisen sanomansa nimellä ilmeisesti Peter katsoi kulmat rypistettynä Jamesia ja näytti sitten kädellään, että toinen avaisi ikkunan. Mustahiuksinen vilkaisi muita kolmea takanaan ja avasi sitten ikkunan nopeasti ja väistyi itse taaemmas pienemmän pojan lennähtäessä ikkunasta sisään ja laskeutuen kevyesti jaloilleen muutaman metrin päähän.
”Saanko kysyä keitä te olette?” Vieras kysyi.
”Minä olen James, nuo tuossa ovat ystäviäni tarkalleen ottaen Sirius, Remus ja Peter”, James vastasi osoittaen vuorollaan kaikkia ystäviään: ”Saanko kysyä kuka sinä olet?”
”Minä olen Peter Pan ja tulen Mikä-Mikä-Maasta. Etsin Leenaa, ette olisi sattuneet näkemään?” Pan vastasi reippaasti.
”Ei olla ei. Mistä sinä tänne keksit tulla häntä etsimään?” Sirius liittyi keskusteluun nousten sängystään ylös seisomaan.
”Hän oli vielä pari päivää sitten täällä. Hmm... ehkä he sitten ovat lähteneet muualle tai jotain”, pojan ääneen hiipi pieni surullinen vivahde tämän puhuessa.
”Olen pahoillani, mutta me emme kyllä ole tavanneet ketään Leenaa”, Remuskin nousi ylös sängystään.
”Harmi, olisin halunnut viedä hänet Mikä-Mikä-Maahan vierailulle”, Peter Pan sanoi ja mittaili sitten hetken katseellaan muita: ”Ei teitä kiinnostaisi tulla Mikä-Mikä-Maahan?”
”Minne?” Peterkin keräsi itsensä viimeisenä Kelminä sängystä pois.
”Mikä-Mikä-Maahan. Me voitaisiin lentää sinne matka ei edes ole kauhean pitkä. Tässä on keijupölyä sen avulla pysyy ilmassa”, puhuessaan punaruskeahiuksinen poika avasi pienen pussukan vyöltään ottaen sieltä kourallisen hiekkaa käteensä ja viskaten sen Kelmien päälle.
Suurin osa Kelmeistä yski, pölyn joutuessa keuhkoihin ja yksi vain katseli äimistyneenä hiekan heittänyttä poikaa.
”Ajatelkaa iloisia ajatuksia! Ne pitää teidät ilmassa!”
Esimerkkiä näyttäen poika ponkaisi ilmaan ja pyöräytti itsensä kevyesti muutaman kerran ympäri.
Kelmit ottivat ohjeesta vaarin ja puristivat silmänsä kiinni miettien kaikkea mukavaa: yhteisiä kepposia, iloisia perhehetkiä, hyvin onnistuneita kokeita, joulua sekä vaikka mitä muuta ja ennen kuin huomasivatkaan jalat alkoivat irrota maasta ja riemunkiljahdukset Kelmien huulilta.
”Minä lennän!” Sirius ja James kiljaisivat melkein samaan ääneen.
Remus nauroi katketakseen heittäessään voltin ilmassa ja Peter törmäsi epähuomiossa kattolamppuun.
”Haluatteko te siis tulla mukaani? Mikä-Mikä-Maassa voin esitellä teidät keijuille, kadonneille pojille ja merenneidoille. Ja mikä parasta siellä kukaan ei vanhene!” Pan kysyi ja viimeisten lauseiden kohdalla poikien silmät alkoivat hohtaa aivan kuin he olisivat voittaneet lotossa ja tajunneet samalla sekä synttäreidensä että joulun tulleen etuajassa.
”Tietysti tullaan!” Kaikki kiljaisivat samaan ääneen.
”Hyvä, sitten vain ikkunasta ulos ja suuntana on toinen tähti oikealta ja suoraan aamuun!”
*
Kelmien matka Mikä-Mikä-Maahan sujui hyvin ja nopeasti. Kelmien mielestä liiankin nopeasti. Kukapa koko elämänsä ajan lentämisestä haaveillut ei haluaisi toiveen viimein toteuduttua vain yksinkertaisesti lentää ikuisesti?
Perillä Pan vei heidät ensimmäiseksi tutustumaan keijuihin Keijupoukamassa, jossa Helinäkeiju pienen alkuepäilyn jälkeen otti heidät avosylin vastaan. Muutkin keijut tulivat tutustumaan poikiin ja parveilivat iloisesti heidän päidensä ympärillä, kertoen kaikki innokkaasti omia ihmeellisiä kokemuksiaan, niin että loppujen lopuksi sanat puuroutuivat yhteen ja puhe kuulosti kuin vedensolinalta tai kevään ensimmäisten linnunlaulujen juuri ensimmäisiltä säveliltä. Kelmit nauroivat ja kaikki oli yksinkertaisesti niin ihanaa ja tuntui niin onnelliselta. Remuskaan ei voinut olla miettimättä oliko tämä kaikki vain unta, kunnes pieni sinisiipinen keiju alkoi letittämään hänen hiuksiaan ja hänen kiskaistessaan takun kohdalla vahingossa turhan lujaa. Poika ei onnekseen herännytkään ja unohti koko ajatuksen saman tien.
Seuraavaksi Pan ohjasi heidän lentonsa rannalle, suoraan parin uiskentelevan ja kuvankauniin merenneidon luo. Sirius laskeutui niin innoissaan, että onnistui vahingoksekseen pelästyttämään neidot, niin että he katosivat silmänräpäyksessä veden alle. Peter Pan kuitenkin vain nauroi ja maanitteli heidät takaisin ylös.
”... silloin kaikki ämpärissä olut vesi kaatui päistikkaa oven avanneen Severuksen päälle”, Sirius lopetti tarinansa istuen kivellä pari merenneitoa käsipuolessaan roikkumassa niin, että pieni osa pyrstöstä oli jäänyt vedenpinnan yläpuolelle. Sirius oli innostunut kertomaan Jamesin kanssa vuorotellen mitä hurjimpia tekemiään kepposia Panille ja tytöille, jotka nauroivat katketakseen aina koko tarinoiden ajan.
Remuskin oli istahtanut kivelle. Vähän vasemmalle molempien Petereiden yhteisestä kivestä ja eri kivelle kuin Sirius, James ja merenneidot. Remus katseli rannalle päin kuunnellen tarinoita vain puolella korvalla, huomauttaen silti jonkin väärän faktan kuultuaan ja yksinkertaisesti vain katsellen hiekkarannan jälkeen alkavaa sankkaa metsää. Metsän reunassa kasvavat puut olivat osalta niin suoria ja osalta taas rungollaan melkein silmukan tekeviä, että poikaa nauratti. Kaikki oli niin erilaista täällä.
Peter istui nuoremman kaimansa kanssa kuunnellen Siriuksen ja Jamesin kertomia tarinoita ja liottaen jalkojaan rennosti vedessä. Kaikki tosiaan oli niin rentoa, aurinko paistoi ja merenneitojen nauru kuulosti välillä laineiden liplatukselta ja välillä taas aaltojen tyrskynnältä. Kaikki oli täydellisesti...
Yhtäkkiä ilmaa halkova pamahdus sai merenneidot pakenemaan jälleen syvyyksiin, Peterin melkein tippumaan kiveltä samalla kuin vihreäasuinen kaimansa ponnahti kuin vieteri ilmaan. Muut Kelmit seurasivat tilannetta paikalleen jähmettyneinä.
”Mitä hittoa tuo oli?” Sirius kysyi noin sekunnin päästä.
”Se oli Koukku! Merirosvot ovat tulossa tänne hyökkäykseen!” Pan vastasi nopeasti virnistäen perään.
”Merirosvoja?” Peter kysyi ällistyneenä.
”Kyllä koko laivallinen ja johtajana kapteeni Koukku.”
Remus, Sirius, James ja Peter vaihtoivat keskenään katseen, josta ei oikein tiennyt oliko se innostunut, kauhistunut, jännittynyt vaiko vain tavallinen ´tällaistahan sattuu joka päivä´ katse.
”Koukku on arkkiviholliseni! Miekkailen hänen kanssaan niin usein, että on jo melkein tylsää voittaa hänet aina”, Peter naureskeli, mutta huomatessaan muiden hieman vakavammat kasvot hän hiljeni.
”Olettehan te tulossa mukaan taistelemaan? Tarkoitan, kai te jäätte tänne Mikä-Mikä-Maahan tehän juuri halusitte pysyä nuorina ikuisesti, mikä siis vaivaa”, Pan tivasi ihmeissään muilta, jotka katsoivat kuka mihinkin suuntaan hieman eksyneen näköisinä.
”On totta, että olisi enemmän kuin ihanaa jäädä ikuisesti nuoreksi, mutta...” Sirius haki tilanteeseen sopivia sanoja: ”Silloin jäisi vähän niin kuin paikoilleen. Jämähtäisi osaamatta enää oppia uutta tai keksiä uutta.”
”Niin, enkä näkisi vanhempiani tai Lilyä enää koskaan”, James tuki Siriusta ja molemmilla pojilla oli äänensävy auttamattomasti pohjattoman surullinen.
”Ei koskaan saisi omaa perhettä”, Peter jatkoi hiljaa.
”Ei koskaan enää tuntisi sitä, kun vihdoinkin on niin vanha, että saa virallisesti juoda tai muuten vain tuntea enemmän vastuuta”, Remus huokaisi.
Peter Pan katsoi poikia surulliseti hän oli luullut saavansa heistä uudet ystävät itselleen ystävät, jotka eivät tällä kertaa jättäisi häntä yksin. Hän oli todellakin pitänyt noista Kelmeistä ja kai hänen juuri siksi olisi kunnioitettava heidän päätöstään.
”Lähtekää sitten”, poika kuulosti tarkoitustaan kylmemmältä ja nähdessään muiden surulliset ilmeet jatkoi: ”Se on ihan okei. Minä annan teille tämän tuliaisiksi täältä.” Poika ojensi kahden nyrkin kokoisen pikkupussukan lähimpänä tällä hetkellä istuvalle, joka oli Remus.
”Mitä täällä on?” Kullanruskeasilmäinen poika kysyi.
”Keijupölyä, mikäli ikinä muutatte mielenne, niin voitte aina palata takaisin tuon avulla.”
Muut katsoivat kiitollisina Peteriä ja pian tämä ohjeisti näille oikean suunnan taivaalla jääden itse yksinään tappelemaan Koukkua vastaan. Kun Peter Pan kiekaisi sotahuutonsa ja syöksyi nauraen merirosvojen kimppuun olivat Kelmit enää pieni piste taivaalla, kunnes hetken kuluttua katosivat kokonaan.
-
Tää oli kiva luukku! :D
Nää mun komentit on kyllä toooosi pitkiä ;D
-
Chasse niin kuin aina! ;) Kivaa kun kommentoit taas ja vielä kivemaa jos tykkäsit.
Fandom: HP+Aku Ankka
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai mikään mikä liittyy Aku Ankka sarjakuviin ja sen hahmoihin!
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset: englannin kieli
O/N: Viidettätoista... Englanniksi! Kaikki on niin innoissaan, että suut ihan töttöröllä. Huomautan että en osaa englantia täydellisesti (kasiluokkaa vasta käyn), joten isäni (jolla on L-llä enkusta) oikoluki tämän kovalla työllä, koska arvata saatta virheitä oli PALJON! Myöhemmin voin vaikka laittaa suomennosta tai jos heti haluaa niin voi lähettää yksärillä tai kommentissa heittää pyyntöä saada suomennos, mutta kun alkuperäinen kieli on se enkku niin sitä ensin. Ja toivottavasti saisitte edes jonstain lauseesta kiinni, kun mun tyypillinen suomen kirjoitus on jo ssellasta Olvi -modernia, että sitten sitä englanniksi ::) En tiedä kyllä mitä tullee...
Kommenteilla tietenkin saa ilmaista mielipidettään ja niin pos päin!=)
15.luukku
Confusing Switzerland
Marauders walked on the street in Switzerland. There were big mountains and were people speaking german. That laguage was confusing in boys ears. The streets were crowded, people was everywhere flank the side of the everybody.
Town of Bern was snowy, it was could for a long time and the boys were freezing. Because they had travelled all the way from the equator -where it was summer and sun was shinig- they had inappropriate clothing for cold weather.
It was christma´s rush time in Europe. Light decorations on houses and bar windows. All the shopping locations were full of christmas gift buyers. Time when Santa Claus, was listening the children´s wishes, had "working" once a year. Of course Sirius couldn´t resist the opportunity to go to say his wishes to father Christmas.
"I want so many christmas gifts that I can disappear in the heap of presents", says Sirius smiling.
"Right then, you are eager", Santa says cordially. Big smile decorating both of their faces. Claus has a bushy beard which was white and he smelled porridge.
"Ok, come on Padfoot", James said and pulled the boy by his jacket. Black haired boy stumble in the other boys grip. Boys continued walking through the shopping center and again out to fresh air. There was fresh -10 degrees. Which made the enhaled air steaming.
"What are we going to do next?" asked Peter, and wrapped his scarf of griffindor. The scarf was red, which was his Hogwar house logo color, and logo of lion.
"Wormtail, are we going do the same what we have been doing", answered James clapping Peter´s shoulder.
"This is boring", Sirius complained. "How many hours are we going to do this?" He waved his hand to his friends walking back and forth this unfamilier town.
"Everything´s gonna be alright." James comforted mockingly.
"I am serious!" Sirius exclaimed to his teasing friends
"Just be quiet", Remus opened his mouth for the first time.
"Remus, this is justa so boring-"
"And who can I help you with that?" Remus interrupted Sirius`s complaints
"Ok. We need to do something else", says James. "I was just kidding."
"And I´m so tired of you and your-"
"We heard you", Peter whispered.
"C´mon, let´s not use ugly words", said James -interrupting Sirius again.
"I give you five seconds to run away of my first´s reach", Sirius said seriously with mad eyes.
"I got your word", says James staring closely. And then he ran off.
"I gonna get you!" Sirius yelled after his good friend.
***
"Are you clam down now?" asked Remus with a bored tone.
"My dear, of course we are. Don´t you see it?" Sirius got his words said just when James hit -his stomach.
"Now I´m tired for both of you", Peter said. Sirius and James had been runing all around the city´s center. Hitting and teasing eachother and now they couldn´t stop. "Hey, what would you say if we go to warm up a little?" Peter hinted indicating towards a window which was full of christmas lights and inside there was plenty of different colors.
"Party in the bank..." Sirius started
"...that´s cozy!" James stopped giggling.
"After you ladies", Sirius says -winked his eye and opend a door for the boys.
The bank was full of pink stuff. Long tapes hanging from the ceiling "These are annoying." James was holding a handful of tapes -it looked like he would like to destroy them. There were people chatting and drinking muggle drinks from high glasses.
"Hello, do you want some gingerbread?" A woman offered them different shaped -brown crackers. The marauders took few -Sirius and James slighly more than few.
"It´s time to shut off the music and..." A man steped of the stage.
"It´s time for a speech and toast", Sirius said leaning on a table, his bored -eyes glaring at the white wall.
"How did you think you´d survive from this", James asked with a sneering laugh. Sirius glared at him as if to ensure that he meant.
"Easily, my friend, easily", Sirius says.
"If you thought you could stop that empty tquarreling one day of course told me too", Remus says cheekily.
"We could not tell you", James said and was looking behind the service desk. He thought he had seen something...
"Hopefully you will grow up..." Peter said half aloud.
"Still, someday we´ll become as wise as Remus Moony Lupin", Sirius and James spoke in turn.
"Hoh, I love moonlight. It is so beautiful against of the dark sky", an unknown man says suddenly. James and Sirius were holding laughter.
"Oh, someone..."
"...is in love..."
"...of our Remus..."
"...our Moonyy..." Sirius and James were singing together -with a ow bass voice.
"Shut the fuck up or I promise you that there will be only a heap of body parts left of you if I get angry", Remus spoke quietly but seriously and boys were foolhardy if they did not follow words of a werewolf
"Better-"
"Okay we realized", James sigh.
"But hey, do you see something over there?" Sirius was pointing to same direction where James thought he had seen someone.
"Oh, really there is someone", Remus realised
"Let's take a look", Peter said. Everyone followed the smallest boy. They headed to the shiny and clean glass surfaced service desk.
"Hands up everyone!" one of three big Beagle Boys roared. All of those -who looked like a bears- pointed guns hastily everywhere in the room. Marauders petrified just a few steps in front of the robbers.
"What do you want?" asked the man who was about to give a speech.
"Give us your money, this is a robbery."
"C´mon, let's do this quickly. Okay?" They talk big thing, but no one knew what to do -they were just looking around. The man had red shirts and they had numbers on their shirts. All of them looked similar but the boss had 176-167 printed on his shirt and the others had 176-671 and 176-761.
"What do we should?" Peter asked quietly. He was shaking.
"They have ingenious plan..." Sirius started thinking.
"...and it´s our time to..." James continued
"...take that honor!" two boys said finally together. With a big smile on their faces on course.
"Don´t say you are serious? Remus asked with a horrified look on his face.
"We are", Sirius and James sniggered. During marauders little conversation, the Beagle Boys had gotten everyones money. Big black bags were hanging on their hands.
Suddenly a powerful voice rang out of everybody's ears: "I´m coming to save you all!". A man - or a duck actually, wide yellow snout and an unusual cape. He was flying around near the bank hall's ceiling. The Duck Avenger, with his blue and red cape flapping , a powerful look in his eyes, tripped the panicking Beagle Boys. Guns flew from the robbers hands and they lay flet on the parqueted floor.
"Monkey rage! I help my mates in trouble", duck said. It did not take long to have at all of the Beagle Boys chained. Duck Avenger boasted his act. Marauders were stunned. Their mouths were gaping.
"This is too much for my brains", the Marauders said mechanically.
"I need some chocolate", Sirius said and snatched a handful of greenback notes - which were actully made of chocolate.
-
No en oikeen pysy perillä tässä, mutta kyllä mä jotain ymmärsin saat kyllä selittää mulle että mitä siinä tapahtu.
:D
-
Jotenkin pysyin perässä, mut haluutko tehä jonkun minitiivistelmän? Eiks juu? Virheitä en osaa oikeen metsästää, englannin kieliopista ei ole tullut vahvuuksiani. ;D Jatkoo jään ootteleen.
(olipa taas pitkä kommentti ::))
-
Chaslurska Kiitos kommentista, ja hyvä, jos kerran, edes jotakin ymmärsit. Olvi kyllä voi varmaan antaa sulle suomennetunkin version jos haluat.
ansku11 Kiitos sinullekin kommentista! Voisin sanoa ton tiivistelmän suhteen saman sinulle, kuin Cashelynillekin tuossa ylempänä, että Olivia, kyllä voi antaa sen suomennoksen.
White Rose Kiitoksia kommentista! Ihanaa, että tykkäsit! Tosta viita-asiasta en osaa kyllä sanoa, pitäisi varmaan Olvilta sitten kysyä, mutta varmaankin juuri noin, että suomennosvaiheessa tullut.
Fandom: HP+Da Vinci Koodi
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä, Da Vinci koodia tai Louvrensea.
Genre: adventure
Ikäraja: K-11
Varoitukset:Öö... kuvittelisin, että silvottu ruumis kuuluu varoituksiin
M/N: Tässäpä sitten olisi tarjolla jo 16.luukku. Voi pojat aika menee nopeasti, eihän jouluunkaan ole kuin joku reilu viikko enää! Tästä luukusta, muuten sen verran, että perustuu aikaan jälkeen, Da Vinci Koodin, mutta sitten taas ennen Enkeleitä ja Demoneita.
16.luukku
Kuollut Ranska
Kelmit olivat saapuneet aamulla Ranskaan ja miettiessään mitä tehdä, oli Remus heittänyt ilmaan ajatuksen mennä katsomaan Louvreen kuuluisaa maalausta, Mona Lisaa. Ensiksi muut, etupäässä James ja Sirius eivät olleet halunneet mennä katsomaan mitään tylsää maalausta, mutta Remus oli hyvä suostuttelemaan ja ennen kuin huomasivatkaan he olivat junassa matkalla kohti Louvrea. Matkan aikana Remus ehti luennoida Ranskan monista hienouksista ja Mona Lisan maalaajan Leonardo Da Vincin elämästä, kunnes muut kyllästyivät esittämään, että kuuntelivat ja tökkäsivät kullanruskeasilmäiselle pojalle hieman suklaata käteen saaden tämän olemaan niin loppumatkan hiljaa ja mussuttamaan suklaataan.
*
Poikien juna saapui nopeasti perille ja ennen kuin kokonaista tuntiakaan oli ehtinyt vierähtää seisoivat he pian ulkona ihailemassa suurta lasista pyramidia museon sisäpihalla.
”Miten ihmeessä tuollainen on edes saatu rakennettua?” Sirius kysyi katsellessaan pyramidia toinen kulmakarva ylempänä kuin toinen, aivan kuin miettien oliko rakennus oikeasti edes olemassa.
”Siinä on käytetty samaa logiikkaa kuin Egyptissä sijaitsevissa pyramideissa”, Remus sanoi tutkiessaan samalla kädessään olevaa esitettä, missä oli lyhyt teksti pyramidista ja osasta maaluksista.
”Niin siis missä pyramideissa”, Sirius ihmetteli.
”Egyptissä olevat pyramidit, faaraoiden haudat”, Remus yritti selventää, mutta nähdessään Siriuksen edelleenkin tajuamattoman ilmeen huokaisi syvään.
”Älä vain sano ettet ole ikinä kuullut niistä.”
Sirius kohautti pahoittelevana olkapäitään ja kääntyi sitten Jamesin puoleen juttelemaan.
Remus katsoi toista ällistyneenä ja kuiskasi sitten Peterille: ”Olikohan hän tosissaan?”
”Mistä sitä tietää. Ehkä, tai sitten hän vain halusi ärsyttää sinua”, poika vastasi.
Remus nyökkäsi lyhyesti Peterille ja jatkoi sitten esitteen lukemista.
Kelmien puheet keskeytyivät heidän huomatessaan, että museon oven eteen oli tullut ranskalainen mies, joka selitti turisteille jotakin kovaan ääneen samalla, kun esti näiden pääsyn sisälle. Kelmit katsahtivat lyhyesti toisiinsa ja nopeasti uteliaisuus ajoi heidät myös ovelle katsomaan mitä siellä tapahtui.
”Täällä ei ole mitään nähtävää, ymmärrättekö? Museo on nyt suljettu tältä päivältä”, poliisi selosti samalla kun teippasi oviaukkoon teipillä x:n. Merkki oli sellainen, mitä yleensä sattui näkemään joissakin TV:ssä tulevista poliisisarjoissa.
”Anteeksi, anteeksi. Minun pitäisi päästä tästä, voi anteeksi rouva ei ollut tarkoitukseni astua jalallenne”, kuului ääni Kelmien takaa, kun puheesta päätellen brittiläissyntyinen ja noin keski-ikäinen mies tummassa puvussa tunkeutui väenpaljouden läpi ja joutui tyrkkimään edellään olevia päästäkseen liikkumaan.
Miehen päästessä poliisin luo alkoi näiden kahden miehen välillä sanaharkka, mitä käytiin kuiskaten, niin, että turistien oli mahdotonta kuulla. Yleisössä seisovat neljä nuorta velhoa vaihtoivat paljonpuhuvan katseen ja ennen kuin kukaan oikeastaan ehti huomatakaan oli yksi heistä, silmälasipäinen poika, kaivanut jonkin viltin tapaisen taskustaan ja kaikki neljä sujahtaneet sen alle kadoten näkyvistä.
Nyt näkymättömyysviitan alla olevat pojat kulkivat hiljaa kohti oven edessä seisovia miehiä pysähtyen vähän alle puolen metrin päähän kuuntelemaan heidän puhetta.
”Kuulkaa nyt komisario, ettekö voisi selittää tätä asiaa puhtaasti englanniksi? Minä en edelleenkään ymmärrä Ranskaa.”
”Ei teidän silti nokkava tarvitse olla.”
”En minä ole nokkava. Ystävällisesti vain pyysin, että jos voisitte puhua vaihteeksi selkeää englantia.”
”Mutta, minä olen puhunut sitä koko ajan.”
”Ettekä ole!”
”Olenpas, oletteko varma, herra Langdon, ettei teidän olisi tarve käydä korvalääkärissä?”
”Äsh... Mitä jos nyt voisimme palata takaisin siihen, miksi oikeastaan kutsuittekaan minut tänne?”
”Enkö minä kertonut jo, että löysimme museosta ruumiin, josta silvotuista osista on tehty ympäri museota erilaisia symboleja?”
”Min-minä olisin luultavasti tajunnut vaikka olisittekin jättäneet tuon silpomisosion kertomatta...”
”Mutta tehän vaaditte, että jos osallistutte avuksi tutkimuksiin, haluatte tietää kaiken saman kuin me muutkin.”
Kelmit kuuntelivat silmät pyöreinä sananvaihtoa.
”Ruumis?” James kuiskasi.
”Silvottu ruumis?” Peter vihersi pahasti.
”Mennään katsomaan. Ehkä se onkin vain joku pila”, Sirius ehdotti.
”Ehdotat siis, että me murtaudutaan museoon ja mennään katsomaan silvottua ruumista?” Remus kysyi ällistyneenä, mutta saikin pelkän Siriuksen sijaan myös Jamesilta nyökkäyksen.
”Mitä jos se tosiaankin onkin joku pila tai me kuultiin väärin”, silmälasipäinen totesi rennosti.
”Mitä mieltä sinä olet Peter?” Remus kysyi, mutta nähdessään toisen ilmeen taputti kevyesti tätä olkapäälle: ”Ehkä onkin parempi, ettet sano mitään ja pidät suun kiinni. Tarvitsisitko kenties ämpäriä tai jotain?”
Peter piti kättään suunsa edessä ja pidätteli oksennusta ajatellessaan juuri kuulemaansa ja nyökkäsi kevyesti.
”Näitkö? Peterkin haluaa mukaan museoon sisälle”, Sirius totesi voitonriemuisesti.
”Luulen, että hän nyökkäsi enemmänkin siihen jälkimmäiseen kysymykseeni”, Remus sanoi.
”En minä kuullut mitään toista kysymystä. Nyt mennään! Me päästään livahtamaan samaan aikaan, kun nuokin menevät sisälle!” Siriuksen äänessä kuuli innostuneen sävyn, mikä oli tullut muille pojille tutuksi tämän innostuessa jostakin.
Poliisi ja Robert Langdon olivat todellakin päättäneet siirtyä sisälle ja poliisin raottaessa teippiä Sirius ja James livahtivat myös nopeasti sisälle vetäen perässään Remuksen ja Peterin väkisin mukaan.
Sisällä museossa oli pimeää, ilmeisesti valot oli sammutettu ja jokainen askel kopisi kaikuen tyhjässä käytävässä. Robert ja tämän edellä kulkeva komisario pysähtyivät katsoen ihmeissään taakseen, kun käytävässä kaikuivatkin pelkkien heidän askelten sijaan aivan kuin neljän muunkin.
”Ottakaa kengät pois!” Remus käski kuiskaten niin hiljaa kuin pystyi. Hetken muut katsoivat poikaa ihmeissään, mutta tajusivat sitten tarkoituksen, sukilla astutut askeleet kaikuivat huomattavasti vähemmän kuin kovapohjaisilla kengillä.
Pian matka jatkui käytävien läpi, aivan kuin keskeytystä ei olisi ollutkaan. Komisario edelleen johtaen, tämän jäljessä kädet taskuissa kulkeva brittiläinen mies ja viimeisenä näkymättömyysviitan alla neljän pojan ryhmä, jotka kuljettivat kenkiään nätisti käsissään.
Pian he saapuivat ilmeisesti oikeaan paikkaan, koska etummaisena kulkeva mies pysähtyi.
”Oletteko aivan varma, että haluatte nähdä tämän herra Langdon? Näky ei sovi herkkävatsaisille.”
”Miksi minusta tuntuu, että minulta ei kysytty alun perin ollenkaan haluanko edes olla mukana tässä.”
”Aivan, totta tosiaan. Unohdin sen kokonaan. Astu toki sisään”, poliisi sanoi avaten seuraavaan käytävään johtavan oven ja mennen itse toisen perässä sisälle.
Kelmit virnistivät, huomatessaan poliisin jättävän oven auki. Kelmit astuivat muiden perässä sisälle ovesta ja-
Seuraava ääni oli, kun Peter oksensi kenkäänsä.
”Onko siellä joku?” Komisario kysyi kääntyen salaman kuullessaan oksentamisesta tulleen äänen.
Kelmit peruuttivat yhdessä tuumin hiljaa huoneesta ja sitten lähtivät nopeaan juoksuun mahdollisimman kauas äskeisestä huoneesta. Peter oli reagoinut vahvimmin, eikä pystynyt vielä kävelemään, joten James ja Sirius tukivat häntä kainaloiden alta. Pojat juoksivat pitkin käytäviä, he olivat jo aikoja sitten kääntyneet väärästä ovesta, jos olisivat halunneet päästä pois, mutta tällä hetkellä heidän ajatuksiinsa ei mahtunut kuin yksi ajatus -oli päästävä kauas siitä käytävästä ja siellä olleesta... olleesta ruumiista.
Pojat juoksivat eteenpäin ja pian heidän eteensä tuli portaat, jotka Kelmit kipittivät nopeasti alemmas. Ollessaan varmasti monta kymmentä metriä maan alla, he viimein pysähtyivät siellä olevan käytävän loppuessa tyhjään seinään.
Kaikki huohottivat ja valuivat kuin yhdessä tuumin istumaan lattialle.
”Se sitten oli ihan oikea ruumis”, Remus sanoi hiljaa.
”Näittekö te ne... ne siellä seinillä?” Sirius kysyi näyttäen enemmän kuin lievästi pahoinvoivalta.
”Oliko ne oikeasti siitä ruumiista kaivettuja?” Jameskin puuttui puheeseen hieman vihertävänä.
”Toivottavasti ei, mutta epäilen, että kyllä. Näittekö te ne reiät siinä ruumiissa?” Peter kuiskasi.
Seuraavaksi, kaikki painoivat silmänsä kiinni ja koittivat olla muistamatta niitä reikiä, mistä Peter oli maininnut.
”Tämä oli sinun syysi”, James sanoi hetken kuluttua mulkaisten Siriusta.
”No, etpä sinä kyllä kauheasti vastaan laittanut!” Sirius puolusti ja pian molemmat olivat pystyssä ja seisoivat melkein kiinni toisissaan.
”Sinä sanoit sen olevan pelkkä pila!”
”Minä sanoin, että se voisi olla!”
Remus ja Peter istuivat molemmat hiljaa seuraten kahden muun sanaharkkaa. Molemmat istuvista pojista tiesivät, kyllä, etteivät toiset olleet tosissaan. Riitely nyt vain sattui olemaan hyvä tapa puhdistaa ilmaa ja saada ajatuksia muualle. Jamesin ja Siriuksen tapa saada asiat selväksi ja pois aikajärjestyksestä, unohtumaan, sattui nyt vain olemaan riitely.
Remus ja Peter hätkähtivät vasta Jamesin ottaessa Siriusta paidan rinnuksista kiinni ja heittäessään tämän seinää päin. Heitto ei ilmeisesti oltu tarkoitettu kovinkaan kovaksi, mutta Sirius huomasikin yllätyksekseen makaavansa selällään seinän toisella puolella pala murtunutta seinää allaan.
Muut katsoivat järkyttyneen ja ihmetyksen sekaisesti seinään ilmestynyttä koloa.
Noin sekunnin päästä kaikki Kelmit seisoivat rivissä seinän toiselta puolelta ilmestyneessä huoneessa ja katsoivat huonetta, kammiota ehkä enemmänkin, sekä sen keskellä olevaa suurta valkoista marmorihautaa. Hauta oli koristeellinen juhlava, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja sen ympärillä säteili juhlallinen energia ja yhtäkkiä pojille tuli mieleen, pitäisikö heidän polvistua tai jotain.
”Minä arvasin, että täällä olisi jotakin kutsumattomia vieraita”, Robert Langdonin ääni totesi kylmästi heidän takaansa.
”Arvasin sen nähdessäni tämän”, mies näytti kädessään Peterin kenkää, sitä oksennuksen täytteistä, joka oli ilmeisesti tippunut Kelmeiltä jossakin välissä matkaa: ”Varmistuin asiasta kuullessani täältä riitelyä.”
Kelmit kääntyivät heti ensimmäisen sanan aikana ympäri katsomaan seinässä olevan kolon toisella puolella seisovaa miestä.
”Ymmärrätte kai, että tämä on vakava asia? Joko te vannotte ettette koskaan kerro näkemästänne kenellekään tai sitten minun pitää jotenkin varmistaa se, että olette hiljaa”, Robert sanoi hiljaa ja hänen kätensä käväisi nopeasti takin taskussa ja kosketti siellä olevaa asetta uhkaavasti.
”Me vannotaan”, Remus sanoi nopeasti.
”Ei kelpaa. Jokainen vannoo vain omasta puolestaan”, Langdon saneli.
”Minä vannon, etten enää koskaan kerro kenellekään mitään täällä näkemästäni”, James vannoi.
”Minä vannon saman”, Sirius sanoi.
”Minä vannon myös.”
”Ja minä vannon kanssa saman”, Remus lopetti Peterin jälkeen.
Tämän jälkeen Robert saattoi heidät tyynesti ulos rakennuksesta ja pian pojat kävelivät hieman tavallista hiljaisempina pitkin Ranskan katuja.
-
Tää oli taas vaihteeksi tosi hyvä ja mielen kiintoinen luukku. Da Vinci koodi on hyvä elokuva ja oli kiva kun se oli otettu mukaan tähän joulukalenteriin.
Seuraava ääni oli, kun Peter oksensi kenkäänsä.
Toi oli ällö kohta ja mä mietein, että kävelikse sitten ulos ilman kenkiä, ku ei se ainakaan tota laittanu jalkaansa.
:D
-
Casse kiitos kommentista!! Joo, tähän on oetu mitä oudoimpia fandomeita ;D
Fandom: HP+Tarzan
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä tai Tarzania
Genre: adventure
Ikäraja: S
Varoitukset:-
O/N: Nyt ei jaksa käyttää aikaa tähän. Pitää jatkaa muita suunnitelmia. Kommentoikaa toki=)
17.luukku
Mykkäinen Kongon demokraattinen tasavalta
Pieni ja homeinen lentokone laskeutui kiitoradalleen tasavaltaan, joka oli suurimmalta osaltaan viidakkoa. Afrikan, joka yleensä unohtui helposti maapalloltamme ja jota Kelmitkään eivät juuri tiennet olevan olemassakaan. Pienessä tai suurehkossakin osavaltiosta löytyi jännittäviä seikkailuja...
"Jälleen me ollaan sademetsässä", Sirius tokaisi työntäessään taas roikkuvia liaaneja. Pojat kahlasivat polviaan myöten aluskasvillisuudessa. Pensaat jaloissa ja hämähäkinseitit naamalla. "Kivaa", Remus sanoi tylsistyneenä. He kaikki kävelivät eteenpäin ajattelematta, mitään määränpäätään. Niinhän he olivat tehneet koko matkan ajan. Kohti seuraavaa tuntematonta mustaa-aukkoa...
"Lähdetään jo", James sanoi hiljaisuuteen.
"Viime metsässä oli kivempaa", Peterkin mumisi.
"Mmm..." Siriuksen ja Remuksen huulilta kuului yhteinen mumina ja lopuksi kaikki huokaisivat syvään.
"Mehän voitaisiin rakentaa jokin oma pieni maja", Sirius ehdotti vielä monen tunnin päättömän vaeltelun jälkeen. Pienintäkään auringon sädettä he eivät olleet nähneet sitten lennon korkeuksien.
"Nääh", James tuumasi ja pyrki käyttämään jo lähes kuolleita aivosolujaan. "Tulkaa." Hän hihkaisi raavittuaan jälleen liaaneja ja puista roikkuvia kukkia naamaltaan.
"Mitä nyt?" Peter inahti kipittäen perässä kompuroiden ja toivoen ettei kaatuisi pian rähmälleen maahan.
"Mehän ollaan", James jätti lauseen riippumaan ilmaan kuin liaanit odottivat käyttäjiään. Hän rupesi kiipeämään ensimmäisen vahvan puun kohdalla. Laittoi jalkansa yhä seuraavalle ja käsilihaksilla hän sai hivutettua nopeasti itsensä puun oksalle, joka varmasti kesti.
"Kelmejä", Sirius huudahti innokkaalla äänellä, mutta ei varsinaisesti ollut lainkaan innostunut vaan päinvastoin -kuolemassa tylsyyteen.
"Tajusit sen vihdoinkin, hyvä Anturaisemme", James heitti kuivasti, kun hänen aivonsa raksuttivat jo vauhdikkaasti eteenpäin kuin rullalauta olisi päästetty vapaasti mäen huipulta laskemaan alas omistajalleen. "... viidakossa pitäneen sanoa, joten kysynpä nyt teiltä..."
"...tahdotko tulla miehekseni Sirius Anurajalka Musta." Sirius keskeytti kirkastuneilla kasvoilla Jamesin ja vaikka muut katsoivat häntä silmät lautasen kokoisina hän jatkoi: "Totta kai minä tulen oma Jamieni, totta kai!"
"Sirius, en aio kosia sinua..."
"Niin et ehkä sitten tänään, mutta jos kysyt niin tiedät minun vastaukseni. Olen aina sinun", Sirius kailotti jälleen "kosijansa" puheyritysten päälle.
"Selvä", Peter nauraa tyrskähti vieressä eikä Remuskaan voinut pidätellä hymyä iskostumasta huulilleen.
"Siis, sanomani oli: Katsokaa ja sanokaa mitä näette ympärillänne", James puhui nopeasti, jotta sai tällä kertaa sanansa sanotuksi.
Siriu huudahti: "Sinut" ja jo siinä vaiheessa kaikki pitivät häntä lopullisesti mielisairaana.
Peter sanoi kysyvän mietteliäästi: "Teidät ja heidät" ja viimeisen sanan kohdalla potkaisi pensasta ja riuhtaisi orkideasta valkoisen kukan. Terälehdet leijailivat hiljaa maahan.
"Kasveja" sanoi Remus nyrpistäen pienesti nenäänsä ja pidätteli aivastustaan siitepölyltä.
"Hyvä, no kaikki osuivat johonkin oikeaan. Eikä joku väittänyt näkevänsä pilviä." James hymyili pilkallisesti ja heilautti vähänkin aikaa päästään korvien kohdalta kohoavia sarvia. "Remus osui lähimmäksi..."
"Miksi meidän pitää leikkiä tämmöstä arvaa mikä leikkiä?"Remus kysyi närkästyneenä.
"...kasveja, mutta tarkemmin liaaneja", Jame jatkoi Remuksen kommenttia huomaamatta.
"Ja, mitä me niistä hyödytään?" Peter kysyi kummastuneiden ryppyjen kera.
"Ei, ei siitä ei ole mitään hyötyä vaan viihdykettä", James sanoi ja vinkkasi silmää. Ja ennen kuin kukaan ehti tajuamaan James tarttui liaaniin. Hän viiletti tiukasti liaanin avulla toisesta puusta... lehvästön katoksesta näkymättömiin.
"James!" Kaikkien Kelmien suusta kuului kuohahtanut huuto. Kuului vain pojan rysähdys kahinat ja huuto kaikuna. Muut Kelmeistä liukastuivat kummallisesti lehtimajan päälle astuessaan.
Pimeässä lehtien ja mullan vuoraamassa onkalossa pitkin maata lojui pieniä virheitä pilkahduksia ja mustempia möykky kohtia. Syvä löyhkäävä kuorsaus kohina täytti huoneen. Henki lämmitti ilmaa, joka oli normaalia kylmempi siellä maan alla.
Pojat räpyttelivät silmiään, jotta ne tottuisivat pimeään. He hoksasivat jalkojensa juureen lyyhistyneen pojan, mustahiuksisen Jamesin. Pieni vinkaus kajahti, kun Sirius löi säärensä tajuttoman pojan esillä oleviin sarviin.
Kelmit, he jotka olivat jaloillaan, hätkähtivät kun varoittava hyssytys kuului pyöreän mallisen huoneen yhdeltä reunalta. He paikansivat sen nopeasti ja Remus tarkoilla susisilmillään erotti haaleat ääriviivat. Mies, puolialastomana istui nurkassa kädet selän taakse sidottuina. Susi ei voinut olla kummastumatta.
Sirius olisi astellut miehen eteen, mutta Remus työnsi kätensä estämään toisen mustahiuksisen pojan menoa. Hän itse sitten asteli kohti tuota kummajaista. Yrittäen viestiä pimeässä Siriukselle ilmettä pysy kauempana.
Pitkät ruskean tuuheat hiukset laskeutuivat yli olkapäiden ja tarkkaavaisena Remus näki kuin näkikin villin näköiset kasvot. Mies viittoi alas lähimpään möhkäle kohoumaan ja painoi sormensa kuulemisen merkiksi korvalleen. Hiljaisuudeksi hän painoi sen vielä huulilleen.
Remus perääntyi Peterin ja Siriuksen luo. Vasta sitten hän uskalsi vilkaista lattianrajaan -maassa hiljaa ja tyynenä kohoilevat ruumiit terävöityivät pojan katseen alla. Hän erotti mustaa takkuuntunutta karvaa, suuret päät ja pyöreät muodot.
Gorilloja joiden maassa heitä kasvotusten makaavien hampaat välkähtivät -ei kyllä puhtaina- mutta valkoisempana kuin mikään muu sillä hetkellä tummuudessa.
Remus viittoi muita poikia olemaan hiljaa ja veti heidät sitten hiljaa alas istumaan. He olisivat voineet lähteä jos James ei olisi tajuton
.
***
Ajat kuluivat ja Sirius olikin jo nukahtanut. Peter oli tuupannut hänen painavan päänsä pois olkapäältään. Sen voimasta poika oli kaatunut maahan heräämättä tietenkään. Kaksi vielä hereillä olevaa huokailivat ja heidän hengityksensä alkoi pikkuhiljaa höyrytä ilmassa.
James heräsi vain parin tunnin kuluttua pudotuksestaan. Hän katsoi kaikkia näkemättä kumminaan mitään.
Yhtäkkiä liaaneja putkahti heidän päidensä yläpuolella. Vain heikko kajastus valaisi naishahmon, joka sittemmin laskeutui heidän joukkoonsa. Pojat olivat jo heti ylhäällä ajattelematta hetkeäkään kuka voisi tulija olla.
Hoikka nainen kiiruhti hiljaisin askelin hameen helmat hulmuten sidotun miehen luokse. He astelivat yhdessä sieltä ja silloin mies muisti mielessään Kelmit. Remus tönäisi kovakouraisesti Siriusta kylkeen. Kaikesta hiljaisuudesta ja käsieleistä huolimatta pojat tajusivat odottaa kunnes nainen ja mies tiputtivat neljä, jokaiselle pojalle, liaania.
He kiipesivät vaivalloisesti kestäviä liaaneja pitkin ylös. Suureneva valo vihlaisi heidän silmiinsä ja jo siinä vaiheessa, kun pojat olivat päässeet ylös tukevalle maalle mies oli jo kadonnut suhahtaen heidän joukosta.
"Hän pitää mykkäkoulua", huoleton, mutta hieman turhautunut naisääni selitti heille. "Olen Jane."
"Remus, Sirius, James ja Peter", Remus sanoi kohteliaasti, osoitellen esittelyjen lomassa kutakin nimensä kantajaa.
"Selvä. On ehkä paras että johdatan teidät turvaan täältä. Täällä ei ole turvallista teille maallikot." Nainen lähti kulkemaan ketterästi nahkasaappaissaan eteenpäin ja poikien ei auttanut muu kun seurata perässä.
"Kuka sinä sitten olet?" James kysyi painellen vielä kuhmua päässään.
"Maallikko niin kuin tekin, mutta olen asunut lähes koko elämäni täällä viidakossa ja näkemänne mies on minun poikaystäväni, Tarzan", nainen, Jane selitti. Hän oli kaunis pitkät ruskeat hiukset yhdellä letillä.
"Okei", James ja Remus, jotka olivat osoittaneet kiinnostuksensa sanoivat yhteen ääneen mietteliäänä ja kuin vaipuneina taas jonnekin syvälle.
He kulkivat pitkään, niin kuin he eivät olisi tehneet sitä jo tarpeeksi. Aurinko hiipui hiljalleen alemmas taivaankannella. He lähestyivät vihdoinkin jotakin muuta kuin pelkkää vihreyttä. Pian he astuivat puiselle, alkeellisesti tehdylle laturille.
Veden näkeminen oli omalla salaisella ja kummallisella tavalla helpottavaa. Juuri satamaan oli ankkuroitu keskikokoinen paatti ja siitä tyhjennettiin puulaatikoita satamassa sijaitsevaan pieneen puutaloon. Hökkelissä selvästi myytiin jotakin sekalaista tavaraa.
"Saatte todennäköisesti kyydin tällä paatilla, jonnekin päin Eurooppaa. Jos oikein arvuuttelen", nainen hymyili ja katosi hetkeksi kantelijoiden sekaan.
Palatessaan Kelmeille oli työnnetty käsiin kevyt laatikko ja nyt he olivat saaneet sen auki. Pojat katsoivat sisältöä kulmat koholla ja suuri kysymysmerkki nähtävissä päiden päällä.
"Ah, gorillan sulkakyniä." Nainen totesi hymyillen tullessaan takaisin ja kurkatessaan poikien saalista. "Saatte kyydin, joten toivottavasti olette valmiita lähtemään kymmenen minuutin sisällä." Se ei ollut oikeastaan kysymys vaan ystävällinen käsky lähteä.
-
Tarzan... Ei mikään mun lemppari, mutta ihan kivahan tää oli.
:D
-
Cashelyne Tarzanpa tarzan se tosiaankin oli. Hyvä, että pidit vaikkei lemppareihisi kuulukaan. Kiitos kommentista!
Fandom: HP+Nemoa etsimässä
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Pixarin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-
M/N: Täältäpä pukkaa sitten seuraavaksi 18.luukku. Enää alle kymmenen päivää jouluun, aika uskomaton fiilis. Mutta nyt, enjoy!
18.luukku
Suomuinen Espanja
Laiva jätti Kelmit espanjalaiseen satamaan, merenrannalle. Lähistöllä ei ollut mitään varsinaista suurta kaupunkia, mutta tässä pienessä satamakylän rannassa asuva mummo selitti ystävällisesti pojille, että seuraamalla rantaviivaa rauhallisesti oikealle vastaan tulisi suurempi kaupunki, mistä poikien olisi mahdollista saada itselleen autokyyti tai lentomatka, jos rahat riittäisivät. Pojat kiittivät kauniisti ja kieltäytyivät mummon pyytäessä heitä jäämään mehulle.
Nyt rantaviivaa pitkin saattoi kauempaakin erottaa kävelevän neljä poikaa, kengät käsissään ja välillä mennen veteen kahlaamaan hetkeksi. Kelmit kävelivät rennosti jutellen ja suuri kaupunki häämötti jo pienenä hahmona edessäpäin, myös rannalla alkoi pikkuhiljaa tulla muutamia ihmisiä vastaan, mitä täysin autiolla kohdalla ei ollut tapahtunut.
”Onkohan täällä paljon haita?” James kysyi kävellessään meressä niin, että se ylettyi nilkkoihin saakka.
”Eiköhän. Ainakin luulisi. Tai no, mistä ihmeestä minä sen voisin tietää?!” Sirius hymähti kävellen rannalla parin mertin päässä toisesta ja työntäen jalkojaan joka askeleella syvälle hiekkaan.
”On täällä”, Remus hymyili, kävellen Jamesin vierellä vedessä.
”Ei kai ne nyt kuitenkaan näin rantaan ole tulemassa?” Silmälasipäinen poika kysyi silmät hieman äskeistä suurempina ja ottaessaan osittain huomioimatta itse sitä ollenkaan askeleen kohti hiekkaa.
”Ei kai ne oikein pysty uimaan noin vähässä vedessä”, Peter sanoi, eikä äänen sävystä oikein osannut päättää oliko se toteamus vaiko kysymys.
Sirius, joka käveli hieman toista edellä kohautti miettivästi hartioitaan.
”Mistä sitä koskaan tietää. Ehkä hait ovat yhtä fiksuja kuin kalatkin ja ovat keksineet jonkin keinon tulla ihan rantaan”, tämä totesi.
”Tuskinpa. Ja kalat eivät muuten ole fiksuja”, Remus takertui Siriuksen sanoihin.
”Ovatpa. Joku tutkimus väitti, että niiden älyllinen elämä voi olla jopa rikkaampaa kuin meidän!” Mustahiuksinen väitti vastaan.
”Minä olen yllättynyt, että edes tunnet sanat älyllinen toiminta. Enkä todellakaan ole uskomassa ennen kuin näen sen tutkimuksen omin silmin”, Remus heitti vastaan.
”Vaikka sinä ehkä oletkin meitä parempi koulussa joissakin aineissa, se ei tarkoita sitä, että sinä yhtäkkiä sitten tietäisitkin kaiken!” Sirius alkoi pikkuhiljaa kuulostaa vihaiselta.
”En minä tiedä läheskään kaikkea, mutta sen tiedän, että kalat eivät ole missään suhteessa lähellekään niin viisaita kuin me ihmiset”, kullanruskeasilmäisenkin pojan äänen sävy oli kaukana tyynestä.
”No, sanopas Einstein sitten jotakin mitä et tiedä!”
”Miten minä voin sanoa jotakin, mitä en tiedä?”
”Mistä minä sen tietäisin?!”
”Okei, mitä jos te molemmat rauhoittuisitte?” James sanoi ja joutui melkein repimään kaksi tapellutta poikaa irti toisistaan.
”Minä olen samaa mieltä”, Peter totesi ja oli siirtynyt Jamesin taakse, aivan kuin pojan henkiseksi tueksi.
Remus ja Sirius kyräilivät vielä hetken toisiaan, mutta rentouttivat sitten asentonsa ja Kelmit jatkoivat kävelyä ehkä hieman hiljaisempina kuin äsken, mutta muuten kuin äskeistä välikohtausta ei olisi ollutkaan.
”Sirius miten sinä kuvittelit kalojen pystyvän älylliseen toimintaan kun sinäkään et pysty?” James kysyi leikillään hetken päästä ja sai vastaukseksi kaksi naurahdusta Remuksen ja Peterin suunnalta, mutta Sirius tyytyi mulkaisemaan rumasti toista.
”Minä voin todistaa sen, että kalat ovat älykkäitä!” Sirius kiljaisi ja kukaan ei vaivautunut huomauttamaan, että poika vaikutti käytöksellään noin kolmivuotiasta.'
Sirius kaivoi taikasauvansa esiin: ”Olkaa ihan rentoina, en ole ennen kokeillut tätä loitsua, en ole ihan varma miten se onnistuu.”
Poika totesi kultaisesti ja heilautti sitä. Juuri kun muut ehtivät sisäistää kuulemansa, kauhu ehti vain käväistä muiden kasvoilla, ennen kuin Sirius sai loitsunsa loppuun ja yhtäkkiä Kelmit ympäröi vaaleanvihertävä ja kimalteleva pilvi.
Seuraavaksi jokainen huomasi ympäristön näyttävän huomattavasti isommalta kuin oli odottanut. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin pojat olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen -tai tässä tapauksessa kuin vihreä kimalteleva pilvi tuuleen, mutta lähempää katsottuna huomasi jotain paljon odottamattomampaa.
Rannalla makasi neljä pientä kalaa, jokainen koittaen toivottomasti hengittää.
”Mitä ihmettä sinä oikein teit?” James kysyi sillä vähällä hapella mikä tällä oli. Pojan ääni oli kalana hieman normaalia korkempi, mutta ei saanut vastausta toisen hapen ollessa riitämätön puhumiseen.
”Mi-minä tarvitsen vettä!” Peter kirkaisi ja alkoi hypähdellä kohti noin metrin päässä sijaitsevaa merta. Muut tajusivat pian Peterin ajatukset ja alkoivat hypähdellä myös kohti vettä.
Vain pientä hetkeä myöhemmin Kelmikalat olivat päässet veteen ja vetäneet kiduksensa täyteen vettä.
”Näettekö te? Me olemme kaloja ja pystymme ajattelemaan varsin hyvin”, Sirius totesi voitonriemuisena ja myös hänen äänensä oli muuttunut kimeämmäksi. James huomasi vasta nyt äänessä tapahtuneen muutoksen ja purskahti nauruun päästäen suusta liudan kuplia. Valitettavasti myös nauru oli kimeää, joka takasi sen, että pian kaikki muutkin Kelmit olivat yhtyneet nauruun, eikä se meinannut loppua millään.
”Mitä jos uitaisiin hieman syvemmälle merelle?” Sirius kysyi naurun loputtua viimein ja pian kaikki olivat saaneet myös hyvän seikkailufiiliksen päälle ja niin neljä pientä kalaa lähtivät uimaan kohti suurta merta.
*
Pian huomattavasti syvemmällä meressä Kelmit uiskentelivat, pitäen uintiratansa normaalin suoran sijasta mahdollisimman monimutkaisena ja harvoin näki niin liikkuvaisia kaloja, jotka uivat ympyröitä, silmukoita, laineita ja kulmia.
*
Hetken kuluttua heitä vastaan ui kaksi kalaa, toinen oli oranssin- ja valkoisenvärinen ja toinen taas pääasiassa sininen.
Huomattuaan Kelmit se oranssihtava kala ui nopeasti heidän luokseen.
”Hei minä olen Marlin, ja olen etsimässä poikaani Nemoa, ette olisi sattuneet näkemään häntä?” Kala, Marlin puhui nopeasti.
Kelmit olivat niin yllättyneitä kalasta, joka puhui, että kesti hetken, ennen kuin kukaan heistä sai itseään koottua kokoon tarpeeksi vastaamiseen.
”Minä, tai siis me ei olla nähty kyllä ketään Nemoa”, James änkytti.
”Oletteko ihan varmoja?” Marlin kysyi kiihkeästi.
”Ollaan”, Remus tuki Jamesia.
”Harmi, ettet ole nähneet. Minä olen muuten Dori”, se sinisempi kala aloitti.
”Me etsitään Nemoa, ollaan etsitty jo kauan, harmi, ettette ole nähneet. Nemo on kyllä kiltti kala, harmi vain, että sattui eksymään, ette muuten olisi sattuneet näkemään häntä?”
”He juuri sanoivat etteivät ole”, Marlin sanoi Dorille.
”Sanoivatko? Voi minä olen pahoillani, minulla vähän sattuu pätkimään muisti. Me muuten etsimme Nemoa ette olisi sattuneet näkemään sellaista oranssia pikkuista kalaa näillä päin?” Dori vastasi ja Marlin huokaisi syvään.
”Antaa olla, me tästä taidetaan mennä jatkamaan etsintöjä. Tulkaa silti ihmeessä sanomaan jos näette poikaani”, Marlin sanoi vielä ennen kuin ui yhdessä Dorin kanssa pois.
Kelmit olivat pitkään vielä heidän lähtemisensä jälkeenkin hiljaa ja katsoivat hämillään eteensä. Ensimmäisenä puheeseen puhkesi Sirius.
”Minähän sanoin, että kalat ovat älykkäitä”, poika totesi rempseästi.
”Se toinen niistä oli hukannut poikansa. Ei minusta kauhean älykästä”, Peter sanoi.
”Niin, mutta ne puhuivat tajuatteko puhuivat!” Sirius puolusti uhmakkaasti omaa kantaansa.
”Ja sillä toisella ei ilmeisesti oikein muisti pelannut”, Jameskin puuttui keskusteluun.
”Ette voi olla tosissanne! Ne puhuivat silti ymmärrättekö, puhuivat!” Sirius melkein huusi turhautumisesta.
Muut katsoivat säälivästi tätä ja Remus pyöräytti silmiään.
”Okei, ehkä ne sitten tosiaan puhuivat”, Remus-kala lohdutti.
Sirius virnisti, jos se nyt kalana on ylipäätään mahdollista.
”Mitä jos lähdettäisiin takaisin rantaan päin?” James ehdotti vähän ajan päästä ja muut olivat samaa mieltä, kalana oli toki eri lailla mahdollisuuksia liikkua ja hengittää veden avulla, mutta silti kaikki kaipaisivat jo ihmisenä oloa.
”Kai sinä tiedät miten tämä loitsu puretaan?” Peter kysyi hetken päästä Siriukselta. Myös Remus ja James huomasivat unohtaneensa kokonaan tämän osan ja pian kaikki katsoivat hätääntyneinä Siriusta.
”Tiedän, tiedän, totta kai minä tiedän. Se katoaa itsestään, kun joudumme kosketuksiin ilman kanssa seuraavan kerran”, Sirius sanoi äänensävyllä, joka antoi ymmärtää tämän pitäessä muita idiootteina meinatessa hänen unohtaneen jotakin niin tärkeää.
”Onneksi sanoit tuon ajoissa. Entä jos olisin avomerellä yhtäkkiä halunnutkin kokeilla hyppyä ilmassa? Silloinhan olisin muuttunut heti ihmiseksi”, Remus huomautti.
”Ette tulleet kysyneeksi aikaisempaa, joten en minä sitten kertonutkaan”, Sirius vain totesi rennosti vastaukseksi.
*
Kelmit jatkoivat uintiaan kaikessa rauhassa lähemmäs rantaa, kunnes yhtäkkiä heidän yläpuolelleen ilmestyi suuri tumma läikkä. Kelmit pysähtyivät ja tarkemmin katsottuna näytti kuin jotakin kimmeltäisi...
”Mennään katsomaan!” Sirius ja James hihkaisivat yhteen ääneen.
”Ollan sitten varovaisia, eikö niin?” Remus huusi äskeisen kaksikon perään näiden lähtiessä pikavauhtia kohti pintaa ja kimmeltelevää esinettä. Remus itse seurasi Peterin kanssa hieman hitaampaa perässä.
Edellä uiva kaksikko saavutti kohteensa nopeasti ja jäivät tutkimaan ilmassa leijailevaa matoa.
”Miksi ihmeessä tuo on tuossa?” James kysyi hämmentyneenä hetken päästä.
”Ei ole kuule harmainta aavistustakaan”, Sirius vastasi todenmukaisesti.
”Tiedätkö minulle tuli yhtäkkinen mielihalu... tajuatko vähän kuin syödä se”, James sanoi hetken päästä hieman varuillaan. Sirius vilkaisi toista yllättyneenä.
”Sinullakin? Hyvä, minä luulin, jo, että minussa on jotakin vikaa tai jotain”, toinen vastasi hieman varovaisesti hänkin.
”Maistetaanko?” James kysyi pieni kiilto silmissään.
”Joo”, Sirius olisi hyppinyt paikoillaan innostuksesta, jollei se olisi vedessä hieman hankalaa.
Molemmat uivat lähemmäs matoa ja olivat jo avaamassa suitansa, kun Peter ja Remus saapuivat viimein paikalle.
”Mitä ihmettä te teette?” Remus kiekaisi saaden toiset pelästymään ja peruuttamaan hieman kauemmaksi madosta.
”Ette varmana ota sitä! Se on meidän mato”, Sirius sanoi Jamesin nyökytellessä ja molempien asettuessa suojelevasti madon eteen.
”Kai te tiedätte, että tuo on kalastuksessa käytettävä kastemato?” Peter kysyi epävarmasti hetken kiusaantuneen hiljaisuuden jälkeen.
James ja Sirius vilkaisivat hämillään toisiaan.
”Totta kai me tiedettiin se koko ajan”, James sanoi, mutta äänensävystä johtuen oliko aivan sama sanoiko hän noin vaiko suoraan: ´ei meillä ollut mitään hajua, me oltiin juuri syömässä sitä ja melkein jäätiin koukkuun.´
”Selvä... Mitä jos nyt vain uitaisiin sinne rannalle?” Remus ehdotti saaden vastaukseksi kaikilta nyökkäykset.
*
Niine sanoineen Kelmit viimein uivat rantaan ja hyppäsivät pinnalle muuttuen ihmisiksi jälleen. Poikina olevat Sirius, James, Remus ja Peter jatkoivat matkaansa kohti kaupunkia, mikä oli enää noin sadan metrin päässä ainoana keskeytyksenään se, kun Remus onnistui melkein kompastumaan simpukkaan. Simpukka meni rikki pojan astuessa sen päälle ja sen sisältä paljastui ihka aito helmi. He päättivät yhteisesti ottaa sen mukaansa tuliaisiksi ja niin he jatkoivat matkansa kaupunkiin auringon laskiessa taustalla värjäten meren punaiseksi.
-
Mistä puskasta nää fandomit tulee?! ??? Nemoa etsimässä oli mun suosikkini joskus pienempänä. Ei kylläkään enää. Toi mummo tossa luvun 18 alussa oli kyllä tosi ystävällinen tarjoutuakseen juottamaan Kelmeille mehua. Olis kiva kuulla mitä mehukesteillä olis tapahtunu. :D Hyvä luku oli taas. Mitäs tässä muuta pitikään sanoo? Ihan sama. ;D
-
Heh! ;D Repesin kun ne muuttu kaloiks! :D
Tää oli hauska luukku.
-
Fandomit on kivasti vedetty hatusta :D Mutta hei! Disney on rakkaus! ♥ luvut oli tosi mahtavia. Ei nyt järkevää kommenttia tähän aikaan vuorokaudesta :D Mutta Kelmikalat x)
-
ansku1 jooh, vähän pakko ottaa se paras mikä tulee mieleen. No, 24 eri fandomin keksiminen kuukaudessa ja niistä vielä suunnittelu ja kirjotus ei ole ihan mikään pieni homma... Tykkään itse Nemoa etsimässä, vaikken muista siitä mitään. (ne kalat siinä ovat sulosia) ;).
Casse meijänhän tarkotus on saada kaikki repeemään, kaloilla ::) Mitää?? Älkää kysykö! Mutta se oli kyllä hieno idea, kiittakää Olvia. ;D(itsekehu haisee)...
MiNi Disney on! Niistä keksii vaikka mitä kun ruppee pyörittämään crossouveriksi :D Ymmärrän kellon ajan=)
Fandom: HP+Narnia
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai C.S. Lewisin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: nyt voisin laittaa kirjotusvirheet... ::)
O/N: Innokasta keskiviikon iltaa! Mulla tämän johdosta tulee täyteen 200 viestiä! *juhlat=) En ole ollut finissä vielä vuottakaan ja jo nyt on kaksataa täynnä. Huh, oon varmaan rehkiny hirveesti.
Tänään kuitenkin Narniaa ja hirvee kiire on joululahjojen kanssa... Puoliakaa ei oo vielä ostettu ja huomen jo pitäs antaa kamuille :o Tämä jouluna oon vähän myöhässä... :P Mutta hei kaikki aika on lähemmäs menny tähän. Kolmetoista ja puoli ficciä (kaikki n. neljä sivun mittaisia) KUUKAUDESSA! Voitteko kuvitella?! (Ja mulla on enää yks ficci kirjottamatta...) Mutta ei mennä nyt ihan kaikkea paljastamaan (toiseslta nimeltäni voisin olla joko sekava ja joskus myös salaperäinen)... Siis itse luukun kimppuun NYT!
19.luukku
Sopulinen Unkari
Sekavan hellepäivän Espanjassa vietettyään Kelmit olivat uupuneita saapuessaan myöhään illalla hotellille. Siihen aikaan yöstä Unkarin kirkkaat valot loivat romanttista tunnelmaa isoissa merkillisissä rakennuksissa ja pienissä kaupoissakin.
Pojat hyppäsivät suoraan sanaakaan vaihtamatta sänkyihin ja eilisen päivän pieni kina oli vielä leijailemassa alas heidän ylpeytensä ylitse. Parempi oli nukkua kaikki pois ja jo huomenna olisi toinen ääni kellossa.
***
Hiljainen kuorsaus kuului pehmoisten sänkyjen vällyjen alta. Peter taisi kuitenkin nukkua pojista levottomimmin, kun hän nousi kesken uniensa ylös vuoteestaan. Paljain jaloin hän sitten törmäili unissaan Jamesin, Siriuksen ja Remuksen sänkyihin. Rosahtaen kummallisesti heidän päälleen. Sitä ei edes osannut verrata mihinkään. Aivan kuin hän olisi yrittänyt tahallaan, kuitenkaan tietämättään saada kaverinsa hereille.
Se onnistui sillä pian kolme silmäparia tuijotti unenpöpperöisinä tummien varjojen sävyttämässä huoneessa Peteriä.
"Herättäkää joku hänet, jotta voidaan jatkaa turvallisesti unia", Sirius marisi haukotellen makeasti päälle.
"Ei unissa kävelijää saa herättää", James ja Remus tokaisivat Siriukselle opettavaisesti yhteen ääneen. Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt edes yrittää ohjata Peteriä nukkumaan omaan sänkyynsä, kun hän jo avasi tumman suuri kokoisen punertavan ruskeasta tammesta valmistettua vaatekaapin ovea.
Kaappi oli kaiverreltu kauniisti edestä kiehkuroilla ja uniikeilla kuvioinneilla. Suuri hämmästys oli kaapin sisältö, vaikkeivät tietenkään pojat tarvinneet kaappia tavaroidensa säilytykseen kaappi oli täynnä lämpimiä turkiksia ja joitakin juhlavaatteilta näyttäviä kappaleita.
"Mitä nyt?" Sirius kysyi. Pojat haistoivat seikkailun ja he kaikki vetivät sukkia, sukkia ja paitoja päälleen.
"Mitä sä teet?" Remus huudahti kun James kipusi kaappiin. Hän kohotti vain selitykseksi hymyä huulilleen ja haroi itsensä läpi vaatteiden. Sirius heti hänen kannoillaan. Remuksella ei ollut taaskaan vaihtoehtoja, joten hän ohjasi yhä silmät kiinni kävelevän Peterin.
"Mitä helkkaria?" Remus kuuli Jamesin yllättyneen huudahduksen syvemmältä kaapista.
"Hyi", Sirius kiljahti. Remuksen otsarypyt vain syvenivät. Pian kaksi jäljessä tulevaa poikaa kompastuivat... lumeen. Pistävät jääkiteet kylmensivät käsiä, jotka olivat ottaneet kaatumisen maahan.
"Missä me ollaan?" Peter sanoi. Hän oli vihdoinkin herännyt varmaan pakkaseen.
"Kysytäänpä sitä sulta. Sähän sä meidät tänne johdatit", Sirius nälväisi.
"Kuinkahan monta kertaa me ollaan ihmetelty missä ollaan", James totesi puoliääneen.
"Mitä mä tein?" Peter kysäisi.
"Herra vähän mateli unissaan. Taisit nukkua vähän levottomasti, Matohäntämme", Sirius selitti.
"Suomeksi sanottuna kävelit unissasi", Remus sanoa huomatessaan Peterin yhä kummastuneen ilmeen Siriuksen selityksestä huolimatta.
"Täällähän on kaunista", James sanoi kaukaisen katulampun satumaisessa valossa. Lumelle lankesi keltainen hehku ruostuneen lampun ympärille. Kaikki katsoivat maisemaa ymmyrkäisinä. Kaukana vaaleansinisellä taivaalla kohosi kauniin lumoavia vuorenhuippuja, joita peitti ikilumi. Muutenkin kaikkialla peitti paksu, koskematon lumi kerros. Puut kohosivat mustina, mutta valkoisuus oli suurempaa kuin puiden tummat rungot ja oksat.
Pitkän hiljaisuuden ja katselujen jälkeen Kelmit kuulivat hiljaisuudessa voimistuvan pienen lumen narskumisääneen. Pojat käänsivät katseensa polulle, joka katosi mäennyppylänä näkymättömiin. Nyt mäki näytti kuitenkin siltä kuin se olisi kohonnut rantaan vyöryvän aallon tavoin. Paitsi että kohouma oli ruskea karva kasojen mylläkkä.
"Mitä noi on?" Sirius kysyi hieman nyrpistäen nokkaansa. Peter oli hetken pelokkaan näköinen.
Ensimmäinen olento mikä vierähti tuupertuneena pikkuruisena kasana karvaa. "Tunturisopuleita", Remus sanoi katsoessaan tarkemmin sopulia.
"Ne on niin pieniä", Sirius sanoi hajamielisenä. Hän oli kumartunut lumeen.
"Ja hulluja hyppimään mäeltä", James ei ollut yhtä innostunut sopuleista kuin Sirius, joka samalla hetkellä tunki taskuunsa pientä nyyttiä.
"Lucy", möreä ääni huhuili. Pian katulampun valo varjosti miehen... tai puoliksi mies ja puoliksi faunin. Hän käveli kavioilla varustetuilla jaloilla, jotka olivat karvaiset ja hänen rintamuksensakin oli karvoja täynnä. Miehellä oli suipot korvat.
"Askelkaan enää..." Sirius uhkasi. Kelmit asettuivat yhtenäiseen riviin.
"Keitäs te olette?" Fauni kysy säikähtäneenä.
"Kelmejä", Remus tokaisi välinpitämöttämänä.
"Te ette saisi olla täällä", fauni sanoi hiljaa kuikuillen pienesti olkansa ylitse.
"Miksei?" Pojat kysyivät hämmästyneinä yhteen ääneen.
"Tulkaa. Mennään minun luokseni siellä voimme puhua rauhaisammin." Fauni lähti rivakasti tarpomaan lumihangessa eteenpäin. Kelmit viestivät äänettömästi lähteäkkö liikkeelle ja niin James näytti rohkeasti mallia. Muut seurasivat perässä.
Pojat saapuivat pieneen mökkiin kallion seinämässä. Elukka oli jo astellut sisemmälle ja odotti nyt oven suussa poikia. Kelmit kompuroivat ylös nyppylän päällä takkatulen lämmittämää taloa. Pojat kompuroivat niin, että heidän paljaat kätensä uppoutuivat lumeen ja he eivät voineet olla hytisemättä kylmyydestä.
"Mikä paikka tämä oikein on?" Remus kysyi ensimmäisenä. Fauni kiireili laittaessaan joitain pieniä keksejä ja teetä vierailleen.
"Olette astuneet Narniaan. Paikkaan missä on ikitalvi, mutta joulua ei koskaan tule", hieman ihmiskentauria muistuttava olento selitti surun häivähdys äänessään. Hän oli kuitenkin jo ehtinyt tottua oloonsa tarumaailmassa.
"Minne me ollaan tultu?" Sirius kysyi vielä selvennykseksi.
"Maailmaan, jossa kaikki mikä on katulyhdyn ja itäisen meren äärellä olevan Cair Paravelin välillä, on Narniaa", fauni sanoi hieman turhautuneena ja kaateli hädissään muutaman kupin ja vaatenaulakonkin. "Olen muuten Tumnus."
"Hauska tavata sinut, Tumnus", Peter päätti sanoa.
"Niin teitäkin..." vasta nyt fauni Tumnus katsoi poikajoukkoa kunnolla, jotka olivat jämähtäneet paikoilleen oudoksuen faunin ystävällistä käytöstä kuin he olisivat tunteneet monia vuosia tai vain muutaman viikonkin.
"Kelmit." Remus esitteli loppuun vielä tarkemmin Kelmit nimillä.
"Ahaa, oletteko tekin Aatekaapin kaupungista, jossa on aina kesä?" Tumnus kysyi hyväsydämellisyyttän. Hän mittaili vieläkin poikia mustilla pikkusilmillään. Hänellä oli käsissään höyryävä teekannu.
"Emme, varsinaisesti..." Remus selitti kaiken Peterin unikävelyistä -mikä itse poikaa hieman nolostutti- ja tietenkin poikien vastustamattomasta halusta kokeilla seikkailua.
"Mutta, ettekö te siis ole toisesta kaappimaailmasta?" fauni kummasteli.
"Olemme", Remus sanoi huokaisten jaksamatta selittää enää tuon tarkemmin mistä mihin oli maapallo ja tarkemmin heidän kotimaansa Englanti.
"Hyvä. Saisiko olla teet ja leipää, keksejä?" Tumnus laittoi lautasia ja kuppeja pienelle neliskulmaiselle pöydälle. Pojat eivät tienneet mitä sanoa. Uskomatonta törmätä tuntemattomassa maassa noin vieraanvaraiseen fauniin kuin Tumnus.
Samaan aikaan pieni ruksea kuono yritti pistää päätään esille Siriuksen taskusta. Ruoka tuoksui jopa Kelmeiltä hyvälle, niin faunin tekemäksi. Oli munakasta ja paahtoleipää hiloilla. Teetä ja kaakaota... Monta eri sorttia ja missä vaiheessa hän ne kaikki teki. Vastahan he olivat tulleet.
Tumnus asettui itse istumaan takkatulta lähimpään nojatuliin ja Kelmit tajusivat faunin tahtovan heidät istuutumaan myös. Poikien otettua Tumnuksen katseen alla ruokaa hän aloitti kertomuksensa viheriöivistä metsistä, tansseista ja juhlista aamunkoittoon asti satuolentojen kassa, villeistä vierailuista, joissa viini virtasi, leikeistä ja metsästyksistä. Hän oli niin onnellinen muistellessaan tuota aikaa että se tarttui Kelmeihin ja hekään eivät voineet olla kuvittelematta mahtavia tarinoita tästä kullanhohtoisesta Narniasta.
Kunnes fauni oli pääsemässä käännekohtaan, jossa Valkea velho oli muuttanut kaiken. Tuonut lumen ja kurjuuden heidän maailmaansa. Hän oli ruvennut johtamaan muita olentoja Narniassa ilman minkään laista demokratiaa. Hymyt hyytyivät ja eikä Tumnus voinut olla pitelemättä kyyneleitä pois poskiltaan.
"Olisimme onnellisimpia jos Aslan johtaisi meitä vielä." Fauni lopetti haikailevaan sävyyn tarinansa, jossa oli kulunut monta tuntia tuntuva aika.
"Jos saanen kysyä, näin tyhmänä, kuka on Aslan?" Peter kysyi hiljaisella äänellä ja hän vähän epäili oliko hän vienyt kaiken tunnelman ja raukeuden ympäriltä.
"Kysy ihmeessä... Aslan leijona. Vielä ehkä joskus saapuu joukkoomme neljä hallitsijaa valtaistuimille, josta he voisivat muuttaa maailmamme päälaelleen", Tumnus sanoi.
Hiljaisuus jatkui pitkään. Kaikki Kelmit olivat täynnä ruokaa ja tarinoita. Pojat hätkähtivät suuresti kun pienestä kolosta heidän selkämystensä takaa ilmestyi ruskeita majavia. Kelmien suut olivat loksahtaa pois paikoiltaan, niin kuin jo monen monet kerran ennenkin. Varmaan enemmän kuin koskaan yhteensä tähän mennessä elämissään.
"Tumnus, jotain kauheata on tapahtumassa. Sinua tarvitaan", isompi majava puhui Tumnukselle, joka oli muuttunut iloisesta surulliseksi ja sitten vielä järkyttyneeksi.
"Hyvä on, ymmärrän. Teidän on lähdettävä", fauni kääntyi puhuen Kelmeille. Pojat saivat vain nyökättyä vastaukseksi. Majavat ja fauni vaihtoivat vielä muutaman sanan, mutta se kuulosti niin heprealliselta poikien korville, että se meni heiltä aivan ohi korvien ja suoraan lumihankeen.
Lopuksi Tumnus kiitteli kovasti Kelmin vierailua pahoitellen käännettä. Fauni saattoi juoksujalkaa Kelmt takaisin katulampun valoon ja siitä vain muutaman puun varjoon, josta he pääsivät takaisin kaapin kautta hotellille. Poikien oli vaikea ymmärtää jatkuvaa kylmyyttä ja lunta.
-
Tää ei ollu mun mielestä mikään paras luukku, koska en oikein tykkää Narniasta.
Ei tää silti huono ollu. :)
-
Joo 24 ficin osasta ei tosiaan ole helppoo. *nostaa hattua*
Mä kikatin hervottomasti koko luukun ajan. Se tais alkaa tosta ''Sopulinen Unkari''-otsikosta. ;D Ei niitä virheitä ees ollut paljon (kai). N oi, kiitos taas piristyksestä. Mä meen kikattan muualle.
-
Casse Sieltähän tuli ainakin suoraa puhetta ;D Mä muuten voisin lyödä glögimukillisen vetoa, että joku kaunis ehkä luminen päivä sä vielä valloitat maailman noilla kilometrikommenteillasi. Tai no, sovitaanko, että glögimukista mieluummin, sen sisällöstä en raaski luopua. Kiitos kommentista!
ansku1 Ihanaa, jos saatiin Olvin kanssa joku viaton kommailija kikattelemaan oikein kunnolla! ;D Kiitos kommentista sinullekin oikein paljon!
Fandom: HP+Ihmeperhe
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Walt Disneyn hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-
M/N: Tän luukun kanssa kävi vähän huono tuuri, kun sain sen eilen kirjoitettua, niin sitten kone päätti että sehän olisi hauskaa sökähtää nyt ja niin mä sain sanoa heipat neljälle kauniille sivulle tekstiä. :'( Ei siinä mitään, mä pääsin tänään onneksi asian yli ja kirjoitin luvun sitten uusiksi ja mahdollisimman samanlaiseksi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta en voi kieltää, etteikö siltikin potuttaisi vieläkin hieman... Mutta nyt iloisempiin uutisiin! *rumpujen pärinää* MINULLA TULI 100 VIESTIÄ TÄYTEEN! (Sorry, caps lockin turhasta käytöstä.) Nyt pitäisi melkein pitää pienet bileet sen kunniaksi. ;D
Jospa mä nyt kuitenkin päästäisin teiät lukemaan itse luukkua, ilman, että nukahdatte alkusepustuksen aikana!
20.luukku
Super-Italia
Kelmit kävelivät pitkin Italian katuja. Aamu oli mennyt jo aikaa sitten ja alettiin lähestyä iltapäivän loppua. Pojat olivat suunnitelleet menevänsä etsimään jotakin pientä ja mukavaa ravintolaa tai pikaruokalaa, mutta toistaiseksi sellaista ei ollut vielä tullut vastaan. Sirius oli kertonut muille vitsin ja tällä hetkellä kaikki hekottelivat sille yhteen ääneen.
Vitsi ei ehkä todellisuudessa ollut niin hauska, kuin naurun määrästä olisi voinut kuvitella. Kelmit olivat vain huomanneet että koti-ikävän saattoi kätevästi piilottaa suurien tunteenpurkauksien alle. Kun nauroi katketakseen tai vaihtoehtoisesti raivosi jollekulle, oli niin tavattoman helppoa ja houkuttelevaa unohtaa, miten ikävä oli kotona Iso-Britanniassa eläviä ystäviä, perhettä kotia. Sirius oli jopa kerran vahingossa miettiessään Tylypahkaa tullut miettineeksi, että siitä tosiaan oli jo melko pitkä aika, kun pojat olivat viimeksi joutuneet kohteeksi professori McGarmivan nuhdesaarnalle tai vaihtoehtoisesti Dumbledoren kaikkitietävän katseen lävistämäksi. Siitä tosiaan oli jo aikaa…
Myös ilmasto oli täällä Italiassa niin paljon lämpimämpi kuin kotona. Ei ollut leutoja pakkasia, eikä sitä tunnetta kun huomaa ensilumen tulleen maahan. Joskus oli niin hankalaa kuvitella jouluunkin olevan enää alle viisi yötä. Tästä kaikesta huolimatta pojat tekivät parhaansa koittaakseen piilottaa rinnassa häilyvän kylmän tunteen ja keskittyä hetkeen, sillä mistä sitä koskaan tietää mitä heille tapahtuisi seuraavaksi.
”Pitäisiköhän meidän vain mennä suoraan seuraavan pizzerian ovesta sisälle ja syömään?” Remus sanoi, kun nauru monen minuutin päästä alkoi hiipua.
”Njääh, jos me kerran ollaan etsitty jo näin kauan sopivaa ruokapaikkaa, niin ei me kuolla pieneen lisäodotukseen., sinä aikana kun etsitään täydellinen ruokapaikka”, James vastasi miettivästi.
”Pizza kuulosti kyllä silti hyvältä idealta!” Peter hihkaisi ja tämän silmiin nousi kiihkeä kiilto, miettiessä tulevaa herkkuruokaa.
”Pizza sopii minullekin, mutta jos nyt sitten läh-”, Siriuksen aloittaman lause jäi vähän matkan päästä kuuluvan huudon alle.
”Nyt pois, tieltä risut ja männynkävyt, minä tulen! Väistäkää!” Kaikui pikkupojan huuto kadulla. Ennen kuin kukaan Kelmeistä ehti todella ajatella asiaa yhtään sen syvemmin, juoksi heitä päin vaaleahiuksinen noin kymmenvuotias poikalapsi.
Ja jälleen ennen kuin tapahtunutta ehti käsittää makasivat kaikki viisi maassa, Remus, James ja Peter olivat pyllähtäneet nätisti kivetykselle, mutta Sirius ja pikkupoika taas olivat lentäneet maahan, toinen selälleen, toinen mahalleen.
”Mitä hiivattia oikein kuvittelet tekeväsi?” Sirius karjaisi.
”Minä huusin, että varokaa! Silloin se oli ihan oma syynne!” Poikia puolusti nopeasti itseään ja kampesi itsensä takaisin ylös samalla kun puhui.
”Sinä huusit kuule vähän myöhässä. Yleensä huudetaan, ennen kuin tullaan päin. Niin, että olisi edes pieni mahdollisuus siirtyä pois tieltä”, Sirius vastasi, niin ilkeällä äänensävyllä, että sai Jameslita ja Remukselta murhaavat katseet.
Jopa, pikkupojan kasvoille tuli hieman katuva ilme Siriuksen lopetettua.
”Minä tuota... Huudan sitten ensikerralla vähän aikaisemmin, jos kerran nyt... Tai siis jos se oli liian aikaisin, eiku-”, poika änkytti ja sekoili sanoissaan.
”Ei se mitään. Olin juuri muutenkin aikeissa käydä istumaan tähän maahan”, James tokaisi kepeästi punnertaessaan itsensä kevyesti ylös.
”Oikeasti?” Blondi, pikkupoika kysyi ja katsoi Kelmejä toiveikkaasti.
”Melkein”, Remus naurahti Jamesin ojentaessa tälle käden ja nostavan pojan sitten kepeästi seisomaan.
”Ai”, viidestä pojasta lyhyin ja nuorin sanoi ja tämän äänessä oli sellainen sävy, ettei poika tiennyt mitä tehdä seuraavaksi.
”Minä olen muutan Esa”, pikkupoika, Esa, aloitti puheen pienen hetken hiljaisuuden jälkeen ja hänen silmistään loisti hiljainen kysymys: keitä te olette?
”Kiva tutustua. Minä olen James”, kyseinen poika esitteli itsensä.
”Remus ja hauska tutustua minunkin puolestani.”
”Nimi on Peter.”
Esa nyökkäsi jokaisen esittelyn kohdalla ja käänsi sitten katseensa seuraavan pienessä rivissä seisovaan Siriukseen, joka tuijotti takaisin tyynesti. Tuijotuskilpailu päättyi vasta Remuksen rykäistessä.
”Tosiaan, kai minunkin on nyt sitten esiteltävä itseni”, Sirius sanoi ja vaikeni sitten jälleen.
James tökkäsi kevyesti Siriusta olkaan ja pyöräytti silmiään kuin esittäen mielipiteensä siitä kuinka lapsellinen toinen oli kiukutellessaan. Ja vielä sen vuoksi, kun pikkulapsi oli sattunut juoksemaan tätä päin.
”Okei, okei! Ei tarvitse painostaa! Minä olen Sirius”, mustahiuksinen poika sanoi lopulta turhautuneen kuuloisesti.
Seuraavat kymmenen minuuttia pojat vain seisoskelivat paikoillaan, kukaan ei oikein osannut tai tiennyt mitä tehdä.
”Kaipa minä nyt lähden. Rannalla oleva isosiskonikin on parempaa seuraa kuin te”, Esa totesi hetken kuluttua.
”Mitä?” Sirius halusi varmistaa kuulleensa oikein.
”Niin, että tässä on sen verran tylsää, joten taidan lähteä”, Esa toisti tottelevaisesti.
Poika oli jo kääntynyt lähteäkseen, kun yhtäkkiä Siriuksen käsi tarttui hänen käsivarteensa ja veti tämän takaisin. Siriuksen silmät suorastaan salamoivat Esan kohottaessa katseensa niihin.
”Kukaan. Ei. Ikinä. Sano. Minun. Seuraani. Tylsäksi”, pojan ääni oli tyyni. Aivan liian tyyni silmiin verrattuna. Tyyni ääni oli vain merkki tulevasta vihasta, tyyntä myrskyn edellä, niinhän sitä sanotaan.
”Miksei? Keksi sitten jotakin hauskaa tekemistä, niin voisin ehkä miettiä kantani muuntamista”, Esa saneli kevyesti ja Siriuksen olemus rauhoittui heti tämän aloittaessa miettimään, miten todistaisi väitteensä tuolle pikkuiselle räkänokalle.
”Ajattelin, jos sinä haluat päättää”, Sirius sanoi harkitusti toiselle hetken päästä.
”Oikeastiko?” Esa kuulosti yllättyneeltä, mutta saadessaan vastaukseksi nyökkäyksen tämän suu suli vinoon virneeseen.
”No, mitäpä jos vaikka lyötäisiin vetoa jostain?”
”Totta kai, sano vain mistä ja millä panoksilla”, Sirius sanoi iloisesti, kunnon veto riitti aina piristämään synkänkin päivän. Siis kunhan vain voittaisi sen vedon, mutta ei tuollaisesta rääpäleestä edes olisi vastusta.
Esan katse harhaili hetken, mutta pysähtyi sitten jonnekin Kelmien selän taakse ja suun virne muuttui hivenen... voisiko sanoa kierommaksi.
”Näetkö tuon puun tuolla, tuo jota on koristeltu hieman joulun kunniaksi? Hyvä. Entäpä sitten sen latvassa keikkuva tähti? Hienoa, näet senkin. Mitäpä jos otettaisiin sellainen kisa, että saanko minä taivutettua puuta ajatuksen voimalla niin paljon, että tähti tippuu?” Esa saneli ja kohtasi Siriuksen hämmentyneen katseen.
”Mikä kompa tuohon liittyy?”
”Ei mikään.”
”Vannotko?”
”Totta kai!”
”Entä mitä ajattelit, että voittaja saa?”
”Häviäjän pitää tehdä juuri se, mitä voittaja haluaa hänen tekevän.”
”Niin, mikä kompa tuohon siis liittyy?”
”Ei mikään edelleenkään!”
”Kukaan ei laita tuollaisia ehtoja, jos ei tiedä, että voittaa.”
Esa kohautti hartioitaan, tuoden niin ilmi, että halusi vain yksinkertaisesti tehdä niin, ilman sen suurempia selittelyjä.
Sirius mietti vielä hetken, mutta löi sitten kättä pienemmän kanssa sinetöiden kaiken.
Esa alkoi heti tuijottaa kohdetta ja muiden Kelmien leuat tippuivat kolisten maahan, kun puu oikeasti alkoi taipua. Puun taipuminen näytti siltä, kuin joku olisi venyttänyt sitä hitaasti alaspäin.
Kesti vielä hetki ja sitten tähti tippui kauniisti maahan.
”Mi-miten sinä tuon teit?” James kysyi äärimmäisen ällistyneenä.
”Ei taikuri koskaan konstejaan kerro”, pikkupoika totesi ja kääntyi sitten Siriukseen päin: ”Sinä olet minulle nyt, niin sanotusti yhden palveluksen velkaa.”
Sirius keräsi happea keuhkoihinsa ja muut Kelmit olivat jo valmistautuneita alkavaan huutoon, kun toinen kova ääni keskeytti kaiken.
”Esalias Vaara! Voisitko ystävällisesti selittää tällä punaisella minuutilla, mitä hemmettiä teet tuollaisten huligaanien seurassa?” Paikalle säntäsi melko punatukkainen nainen, Esan äiti ilmeisesti.
”En minä heidän kanssaan ollut. Olin vain pienellä... juoksulenkillä! Joo, pienellä juoksulenkillä olin- tai siis olen”, Esa yritti pelastaa tilannetta ja oli juuri lähdössä juoksuun, kun nainen tarttui tätä olkapäästä.
Kelmit katsoivat tapahtunutta ymmällään. Nainen ei ollut vaivautunut kävelemään lähemmäksi poikaa, ottaakseen tämän kiinni vaan oli tyynesti venyttänyt kättään vain metrin pidemmäksi.
”Ja Ilona tule sinäkin näkyviin, tiedän ihan hyvin, että olet siellä!”
Kelmit seurasivat naisen katsetta sen puun luokse, mikä oli ollut mukana vedonlyönnissä ja näkivät miten sen viereen ilmestyi tyhjästä mustahiuksinen teini-ikäinen tyttö. Tyttö oli pitänyt kiinni puusta ja päästi siitä heti näkyviin tultuaan irti.
”Sinä siis todella huijasit?” Sirius karjaisi Esalle.
”Säännöissä ei kielletty sitä, ettei näkymätön isosisko saisi auttaa! Lisäksi minä en missään vaiheessa vannonut olevani rikkomatta sääntöjä”, Esa puolusti itseään, taas vaihteeksi.
Sirius aukaisi suunsa, mutta sulki sen tajutessaan pojan olevan oikeassa, tämä ei missään vaiheessa sanonut sanoja: minä vannon.
”Sinä siis todellakin olit heidän kanssaan!” Esan äiti totesi voitonriemuisena seurattuaan hetken Siriuksen ja poikansa sananvaihtoa. Esan ilmeestä näki varsin selvästi tämän tajuavan jääneensä loukkuun.
”Nyt lähdetään”, nainen puuskahti ja alkoi vetämään poikaa kädessään mukaansa. Loitommalla ollessaan nainen vielä sanoi jotain, mikä kuulosti Kelmien korviin tältä: ”Ajatella, että noin isossa on silti enemmän vahdittavaa kuin Jaskassa...”
Kun naista, Esaa tai Ilonaa, joka oli kipittänyt heidän ohi hetki sitten ei enää näkynyt Kelmit purskahtivat yhdestä suusta nauruun.
*
Kun poikien nauru viimein loppui nämä jatkoivat pizzerian etsimistä ja löysivätkin sellaisen melko nopeasti. He astuivat sisälle ja kello kilahti viestien uusista asiakkaista.
Tiskin ääreen mentyään pojat tapasivat pullean, mustaviiksisen ja taikinakäsisen miehen, pitkä kokinhattupäässään. He jättivät tälle tilauksensa ja etsivät sitten mukavan pöydän, mihin istuivat odottamaan pizzojaan.
Odotellessaan Kelmit katselivat huoneen nurkassa olevaa televisiota, josta tuli juuri jonkun vaaleahiuksisen miehen haastattelua.
”...Herra Vaara, kertokaa nyt mikä teidät toi tänne Italiaan?”
”Elli halusi, vähän perhelomaa.”
”Mutta tehän olette siltikin töissä, vaikka kuulin teidän sanoneen perheloma?”
”Kyllä, vaikka yritänkin olla mahdollisimman paljon perheeni kanssa, jonkun joutuessa vaaraan en voi vain katsoa vierestä.”
”Te olette siis koko perhe täällä?”
”Kyllä. Minä, Elli, Ilona, Esa ja Jaska...”
Tässä vaiheessa Kelmit vaihtoivat hämmentyneen katseen. Oliko heidän tapaamansa Esa sukua tuolle TV:n miehelle. Poikien mietiskely jäi kuitenkin kesken kokin kiikuttaessa pöytään neljä nätisti pakattua pizzaa, sekä laskun, jossa oli koristeena pienen pieni pizza-avaimenperä.
”Se tekee tasan 40 euroa.”
Kelmit katsoivat laskua kauhuissaan, kukaan heistä ei ollut muistanut, että ruuasta pitäisi maksaakin.
”Mitä me tehdään?” Remus kuiskasi.
”Mitä jos vain... juostaisiin!” Sirius vastasi ja yhtäkkiä kokki tuijottikin täyden pöydän sijasta tyhjää. Ei ollut poikia, pizzoja, eikä edes avaimenperää.
*
Jos joku olisi sinä iltana sattunut katsomaan tarkasti auringonlaskun aikaan rannalle olisi hän nähnyt siellä viisi hahmoa: neljä pakoon juoksevaa poikaa ja viimeisenä kaulinta heiluttava kokki.
-
Ihmeperhe ei ollut kyllä mulle tuttu, mut pysyin perässä. On muutes ihan totta, että koti-ikävän ( ja yms) voi hyvin piilottaa (esim kikattamalla)...
Italia on varmaa kiva paikka. Kelmit oli taas ihanii, mutta milloinkas ei olis? :P Siriuksen vedonlyönti piristi kivasti luukkua.
Pizzeriaan lähdettäessä raha on aika hyödyllistä. Toi loppu oli ihan paras. Osan kuvitella tilanteen... ;D Ei tässä muuta (huomaatteko, ficillänne on innokas fani).
-
Tää oli hyvä luukku. En muistanut ees tollasta fandomia ennenkuin aloin lukea, mutta se oli kyllä ihan kiva.
Toi oli hauska kohta, kun ne ei muistanu että pizzat maksaa. =D
-
ansku1 Hienoa olemme saaneet innokkaan fanin! Loppu oli paras. Kiitos kommentistasi ja siitä että pidit! :D
Casse eikoisia fandomeita täältä kyllä löytyy eikä niitä kaikkia aina voi heti muistaakkaan tai tuntea. Kiitos kommentistasi=)
Fandom: HP+Nälkäpeli
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Collinsin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: todella lyhyt!
O/N: Todellakin pahoittelen tämän luukun lyhyyttä, mutta alkaa voimat hiiioyä tässä lopussa, niin että mekaanisesti vain kirjoittaa ja koittaa saada sen pois alta. Mutta mun seuraavasta (ja vikasta) yritän tehä vähän pidemmän. :/ Nälkäpeliä en ole ikinä kirjoittanut ennen, että en tiedä tykkäkö kukaan... Mutta saa kommentoida ja tässä ei sitten ole Katnissia tai Peetaa, että koittakaa olla surematta asiaa!
Oikeasti voitteko kuvitella enää jouluun kolme päivää! Justanhan koulutkin alko?::o Toivottelen teille hyviä joulumenoja ja valmisteluja (jo tälleen alustavasti)! :D Nyt on ainakin varmaan enemmän joulufiilistä, kun on lumi maassa... Mutta ficin(kö) kimppuun? Jooo!
21.luukku
Kiivas Kanada
Kylmässä tuulessa ja kovassa ilmavirrassa raiteilla kiisi harmaa, luotaan työntävä juna. Kumeaa poksahdustakaan ei kuulunut kun neljä, kaksi tummaverikköä ja kaksi vaaleaverikköä, ilmiintyi. Junan sisätiloissa Kelmit purkautuivat yhdestä ruumiiden sekamelskasta.
Junassa oli ihmeellisen kevyt fiilis, kun se kiisi tasaisesti kohti määränpäätään. Pojat katselivat ymmyrkäisinä ympärilleen. Molemmilla puolilla pientä tilaa heidän ympärillään koristi kaksi lamppua ja ovet. Ovet avautuivat suhahtaen itsestään, kun joku meni sitä kohden. Sirius astui oikean puoleisesta ovesta sisään ja muut hänen perässään.
Poikien suusta kuului vain hiljainen vau -henkäisy, kun heitä ympäröi kuninkaallista salonkia muistuttava huone. Salongissa oli pehmeillä sävyillä vuorattu nojatuoli ja sohva ryhmä. Keskellä tilaa oli myös koristeellinen mahonkipöytä.
"Kuka päätti ilmiintyä tänne?" Remus kysyi hämmentyneenä.
"En minä ainakaan", Peter ja James kuiskasivat yhteen ääneen. Kaikkien katseet siirtyivät Siriukseen, joka katseli silmät suurina pienistä kapeista ikkunoista. Poika heräsi, kun Remus karautti kurkkuaan.
"Mitä? Miksi kaikki tuijottaa muo", Sirius kysyi viattomana.
"Joku se meidät tänne toi", James sanoi ärtyneenä vihjaillen. Muut kohottivat kulmiaan odottaen selitystä.
"Mitä, älkää vain minua syyttäkö", Sirius huudahti. Hän oli aivan ymmällään.
"Joku meistä meni ajattelemaan tätä paikka, joten nyt olemme perseillämme täällä. Meitä on neljä, joten neljä arvausta -minä, sinä, Remus tai Peter. Kukaan ei sattumoisin ilmoittautunut tunnustamaan, joten jäljelle jäät sinä. Hiljaisuus on myöntymisen merkki", James selitti.
"Ei se noin mene", Sirius sanoi.
"Kyllä menee", James sanoi.
"Okei, ihan sama. Unohdetaan, että edes kysyin tai ajattelin", Remus sanoi huomaten Siriuksen ja Jamesin tiukat katseet toisissaan.
Pojat unohtivat keskustelun, vaikka Jamesista näki päälle päin että häntä harmitti. Pojat katselivat ympärilleen huoneessa. Seinät olivat metallia, lattiaa peitti arvokkaan näköinen matto ja juuri silloin huoneen toisella puolella ovia avautui.
Sisäpuolelle asteli hoiperrellen mies. Hänellä oli silmät sirrillään ja toisessa kädessä viskipullo. Mies katsoi poikia ilmeettömänä. Mies olisi voinut olla hyvänkin näköinen jos tämän vaaleat hiukset eivät olisi päässeet kasvamaan olkapäille.
"Mielenkiintoista porukkaa. En tiennytkään että teidät on valittu", mies sanoi käheällä äänellä.
"Neljä eksynyttä poikaa vain", Remus vastasi.
"Vain että sillä tavalla." Miestä ei kiinnostanut heinänkorrenkaan vertaa. Hän asteli yhden nojatuolin luo ja lässähti siihen löhöämään.
"Mitä tarkoitit valitulla?" James kysy mielenkiinnostaan.
"Valittu Nälkäpeliin", mies vastasi välinitämättömänä.
"Mikä on Nälkäpeli?" Sirius kysyi. Hänen otsaryppynsä olivat syventyneet kymmenennettä kertaa.
"Vuosittainen peli, jossa kaksitoista poikaa ja tyttöä valitaan taistelemaan hengestään areenalle. Viimeinen hengissä selviytynyt tyttö tai poika voittaa kisan." Mies hörppäsi viskipullostaan aimo kulauksen.
Hiljaisen mietintä tuokion jälkeen Remus kysyi: "Tarkoitatko, että heistä, jotka on valittu taistelemaan kentälle, 23 kuolee ja vain yksi palaa takaisin? He joutuvat raa´asti murhaamaan toisensa..." Remus katsoi muita järkyttyneinä.
"Kyllä. Hyvin järkeilty", mies vastasi sarkastisesti.
"Kiitti vaan", Sirius narisin hiljaa itsekseen.
"Te olette selvästikin kiinnostuneita nälkäpelistä."
"Olemme. Voisit ehkä valaista meitä hiukan", Peter ehdotti varovaisesti.
"Jos teille nyt saa jotakin valaistusta aikaan." Mies hörppäsi taas kulauksen juomaansa. "Pohjois-Amerikan raunioista on syntynyt Panem-niminen valtio, joka muodostuu kolmestatoista vyöhykkeestä. Aikanaan vyöhykkeet olivat kapinoineet vaurasta pääkaupunkia Capitolia vastaan, mistä rangaistukseksi kolmastoista vyöhyke hävitettiin ja kehitettiin julma tositelevisiotapahtuma nimeltä Nälkäpeli. Nälkäpeliin arvotaan jokaiselta vyöhykkeeltä yksi poika- ja yksi tyttötribuutti. Ja tällä hetkellä tämä juna on matkalla Capitoliin. Kohta alkaa Nälkäpeli taas."
"Jos nyt pysyin taas kärryillä -täällä junassa on kaksi tribuuttia, jotka todennäköisesti tulevat kuolemaan?" James siristi silmiään kaikelle sekavuudelle.
"Kyllä ja kyllä." Mies huokaisi raskaasti.
"Haymitch!" Kipakka naisääni kiljahti ovensuusta. Naisella oli vaaleanliilan kikkuraiset hiukset, luonnottoman sinisiksi maalatut huulet ja vyötäröä kiristävä mekko isolla kaula-aukolla varustettuna. Hän oli jämähtänyt seisomaan kädet uhmakkaasti lanteilla. Sirius katsoi naista lumoutuneena, erityisesti liilalla sävytetyt silmät pistivät pojan silmään.
"Haymitch, mitä tämä on? Keitä nämä kummajaiset ovat?" Nainen katsoi terävästi poikia inhon ilme kasvoillaan.
"Effie, rakas!" Haymitch rauhoitteli. "He olivat ohikulkumatkalla", mies selitti huolettomasti.
"Ohikulkumatkalla?" Effie-nainen katsoi järkyttyneenä miestä. "Aivan kuin neljä poikaa, normaalia ihmistä kykenisi vain kulkemaan yli 300km/h kulkevan junan ohitse. Ihan tuosta noin vain?" Effie oli kuin roihuava tuli, joka oli päässyt vapaalle ja saanut liikaa ilmaa.
"Rauhoitu, niin voin ehkä harkita selittäväni", mies sanoi ja tarttui naisen olkapäihin. Hän oli hylännyt pullonsa hetkeksi tuoliinsa.
"Harkitset, ehkä kertovasi?" Effie painotti jokaista sanaa ja sanat muistuttivat vasta teroitetun tikarin terän pistoksia.
"Kerron, kerron. Otahan nyt vähän rauhan juomaa..." Haymitch tyrkkäsi naisen hiljentämiseksi.
"Olemme Remus, Sirius, Peter ja James", Remus esitteli ennen kuin kukaan ehti kysyä.
"Ei meitä valitettavasti kiinnosta keitä te olette tai mistä te tulette. Kunhan vain lähdette pois täältä, niin kaikki on hyvin ja teitä ei edes muisteta", Effie sanoi kylmällä äänellä. Kelmit kastoivat naista hiljaa sanattomina.
"Älkää nyt vain toljottako siinä vaan lähtekää ulos", nainen kivahti kiukkuisesti.
"Effie älä nyt ole noin töykeä vieraille", Haymitch sanoi ja tarjosi viski karahvia sivupöydältä Siriukselle. Pojan huulilla komeili virnistys ja hän kulautti monta kulausta suuhunsa.
"Hyvä on. Jos kerran haluatte pitää omat ryyppyremminne. Siitä sitten vain, mutta Haymitch minä varoitan sinua -jos noista yksikään kummajainen astuu Capitoliin meidät syöstään pois maailmankartalta. Sen jälkeen olemme surkeutemme puolesta miinuksen puolella." Effie käveli uhkailunsa sanottua ylpeillen pois.
"Me kaikki joudumme huonoon valoon", nainen sanoi vielä turhautuneena. Sitten ovet avautuivat taas vihaa uhkuvan naisen tieltä.
"Kippis", Haymitch sanoi ja kohotti omaa pulloaan pilkesilmä kulmassa. Sirius ja James tarttuivat nopeiten tarjoukseen, pian myös Peter ja Remuskin.
"Ihmeellisen väristä juomaa", Remus sammalsi. Hän nojasi sivupöytään, joka oli omistettu juomalaseille ja karahveille. Oudosti muotoilluissa lasipulloissa oli vihreää ja sinistä juomaa.
"Hmmm, niin se on ensiluokkaista Capitolia", mies peukutti humalassa silmät, kierähtäen ympäri.
***
"Aika lähteä poikakullat", Effie sanoi teennäisen ystävällisesti. Alku hetkestä teatraalinen nainen oli vihannut Kelmejä. Pojat nousivat hitaasti keinahdellen puolelta toiselle. Effie talutti Kelmit ovesta ulos, mistä he olivat tulleetkin.
"Mitä sinä aiot tehdä meille?" Sirius kysyi hieman arvellen mitä tulisi tapahtumaan.
"Kaikki aikanaan", Effie vastasi salamyhkäisesti. Yhtäkkiä nainen avasi oven. Kova ilmavirta tulvahti sisään ja kaikki siinä pienessä tilassa olivat kaatua. He ottivat tukea kuka mistäkin.
"Aika hypätä takaisin omaan maailmaanne", Effie sanoi. Nainen työnsi poikia voimakkaasti ulos ovesta.
"Sinä olet seonnut. Kukaan ei tapata ihmisiä noin", James huusi ilman suhistessa korvissa huumaavalla tavalla.
"Te kyllä varmaan löydätte kotiinne pikkupojat." Ja niin pojat horjahtivat yhtenä kasana ulos ovesta, kun Effie oli koonnut kaikki voimansa. Pojat tarrautuivat toisiinsa ja ajattelivat. Tällä kertaa jotakin muuta, mukavampaan paikkaan ilmiintyen pois.
Sirius ehti ajatella, että onneksi hän oli ehtinyt napata erikoisjuoman mukaan.
-
Ehee, HP ja HG, kaks mun suosikkisarjaa. Kiva sekotus! Olihan se luku pikkasen lyhyt, mut ei se mitään. Haymitch oli ihan oma (humalainen) itsensä. Effie oli kyll julma, kun meinas heittää pojat ulos junasta. :o Minnehän ne päätyy? ???
-
Jes nälkäpeli! Tää oli kanssa semmonen mitä oon odottanut.
Ei tää mun mielestä ollu liian lyhyt, vaan just hyvä. :D
-
ansku1 Hyvä, että pidit noiden fandomien yhdistelmästä! Ja tässä seuraavassahan sitten päästään seurailemaan, minne päätyvät.... Kiitos kommentista! ;D
Casse Kiva, että sinäkin tykkäsit fandomista! Hyvä, että lyhyys ei haitannut. Kiitoksia kommentista!
Fandom: HP+Jääkuningatar
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Andersenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: Ääh, nyt munkin on kyllä pakko ilmottaa, että siellä voi olla joitakin kirjoitusvirheitä enemmän kuin normisti... ::)
M/N: Joopa joo, aatonaatonaattoapa tässä vietellään! Uskomatonta, miten joulu on jo... Ylihuomenna?! Apua, olis ian likaa tehtävää vielä ennempää... No, mutta päästänpä teidät nyt pidemmittä puheitta lukemaan!
22.luukku
Paloiksi jäätynyt Grönlanti
Kelmien ilmiintyminen junasta heitettyinä ja ilmassa ei onnistunut ihan niin kuin he olisivat suunnitelleet. Pojat mätkähtivät samaan aikaan kovalle jäälle, josta seurasi tulva kirosanoja kaikkien suusta.
”Missä ihmeessä me ollaan?” Sirius kysyi nousten ylös ja hieroen samalla takaraivoaan, joka oli osunut ikävästi jäähän.
”No, ei kyllä ole harmainta aavistustakaan”, James vastasi, Siriuksen auttaessa toisen ylös. Remus oli ehtinyt myös ylös jo samoihin aikoihin kuin Siriuskin ja auttoi tällä hetkellä Peteriä ylös.
Sitten Kelmit alkoivat katsella ympärilleen. Aluksi jäähän tippuminen oli aiheuttanut sen reaktion, että he luulivat olevansa ulkona. Tämä havainto todettiin kuitenkin vääräksi jo ensimmäisellä vilkaisulla ympäristöä kohti. He olivat suuressa huoneessa, jossa oli katto, neljä seinää ja lattia. Aivan kuin normaalissa huoneessa. Tosin kaikki seinät, katto ja lattia olivat puhdasta jäätä, joten se siitä normaalista.
Huone oli hieman suorakulmion muotoinen niin, että lyhyemmillä seinillä oli kaksi ovea, mutta pidemmät seinät taas olivat vain pelkkää jäätä, tosin niihin oli kaiverrettu hieman kuvioita. Vähän kuin taulujen vastineeksi, mietti Remus kevyesti huvittuneena. Katossa roikkui kuusi iso jäästä muodostunut tippukivi, joka tavallaan aivan kuin hohti kevyttä sinistä valoa. Vain hieman, mutta silti tarpeeksi saamaan huoneen pimeyden karkotettua hieman kauemmaksi.
Koko tilan lattia oli tyhjä, mutta siinä näkyi naarmuja siellä täällä, joka tavallaan särki hieman maiseman kauneutta. Kaikkien muiden pintojen kimallellessa, lattia ei yksinkertaisesti sopinut joukkoon. Lähempää katsottuina naarmuista muodostui kuvio, josta Kelmit olisivat voineet lyödä vetoa väittäessään sitä lumihiutaleeksi.
”Tosissaan, missä ihmeessä me ollaan?” Sirius kuiskasi hetken kuluttua melkein mykistyneenä maisemasta. Kukaan kolmesta muusta pojasta ei osannut vastata mustahiuksiselle mitään.
”Te olette minun linnassani”, kuului äkisti ääni Kelmien takaa. Pojat kääntyivät salamana ympäri ja näkivät ovensuussa seisovan kauniin naisen. Nainen oli pitkä ja todella laiha, hänellä oli päällä valkoinen mekko, joka leveni aavistuksen osuessaan maahan. Mekko toi mieleen muotonsa ansiosta jääpuikon. Naisella oli vaaleat, melkein valkoisethiukset, mitkä oli asetettu arvokkaan näköiseksi nutturaksi hieman takaraivoa ylemmäksi. Hiuksiin oli myös kiinnitetty kruunu. Eikä mikään tahansa kruunu, vaan jäästä tehty sekä erittäin koristeellinen. Myös se hohti hennosti, kuten katossa olevat jääpuikot. Se hohti kevyesti, mutta silti liian kirkkaasti, että olisi mahdollista katsoa sitä pidempään kuin muutaman sekunnin. Naisen kasvot olivat kaikkea muuta kuin ystävälliset ja hänen huulillaan oleva hymy tuntui kapinoivan muita tiukkoja ja hieman kulmikkaita piirteitä vastaan.
”Saanko kysyä, mitä te tunkeilijat teette linnassani?” Hänen äänensä oli juuri niin kylmä, kuin naisen olemuskin.
”Me tuota, eksyimme”, James aloitti, mutta silloin naisen takaa ilmestyi mies, jolla oli miekka kädessään ja se oli kohotettu ylöspäin.
”Kun puhut kuningattarelle, puhuttelet häntä hänen arvonsa mukaan!” Mies tiuskaisi ja olisi syöksynyt Jamesin kimppuun, ellei nainen olisi kevyesti koskettanut tätä käsivarteen, jolloin mies vaipui syvään kumarrukseen naisen eteen.
”Älähän nyt. He eivät välttämättä tiedä kuka olen, jos kerran ovat eksyksissä. Voi poikakullat, kertokaa enemmän”, nainen painosti sanojaan heilauttamalla kättään.
Kelmit vilkaisivat kauhuissaan toisiaan.
”Me tuota, hyvä kuningatar ilmiinnyimme tänne vahingossa”, Remus sanoi lisäten ´hyvän kuningattaren´ nähdessään miehen ilmeen, joka kohosi murhaavana häneen pojan aloittaessa puheensa.
”Ilmiinnyitte? Minä arvasin, että teissä olisi jotain erikoista!” Nainen hihkaisi ja astui muutaman askeleen lähemmäs.
”Antakaa anteeksi töykeyteni. Minä olen tämän linnan omistaja: Jääkuningatar. Tosin voitte kutsua minua halutessanne myös teidän korkeudeksenne, teidän armoksenne tai yksinkertaisesti arvon kuningatar”, nainen, Jääkuningatar, sanoi ja asteli vielä hieman lähemmäs tutkaillen Kelmejä kasvoillaan kiinnostunut ilme.
”Teidän armonne, meidän pitäisi nyt jatkaa matkaamme, joten voisitteko neuvoa meille tien ulos hurmaavasta linnastanne?” Remus kysyi varovaisesti, muiden poikien nyökkäillessä innokkaasti hänen takanaan.
”Mikä kiire teillä muka on? Minä haluan esitellä teille hieman linnaani”, kuningatar naurahti ja antamatta toisille aikaa vastata tarttui Remusta käsivarresta ja veti tämän perässään kohti ovea. Muille Kelmeille ei oikein jäänyt muita vaihtoehtoja kuin seurata ystäväänsä ja naista, joka suorastaan säteili pahansuopaa energiaa.
Ensimmäiseksi heidät vietiin huoneesta pitkän tumman käytävän kautta ruokasalilta näyttävään tilaan. Tämä huone oli ennemminkin juuri sali, varmaan edelliseen huoneeseen verrattuna se oli kolme tai neljä kertaa suurempi. Keskellä oli valtava pitkä pöytä, jonka päässä oli vain yksi tuoli. Koko pöytä oli täynnä mitä ihmeellisimpiä ruokalajeja, mutta kaikki olivat syväjäässä. Kakun päällä oli kevyesti lunta, ranskalaiset olivat valkoisenaan jäässä, keittokulhossa oleva kauha oli juuttunut kiinni jäätyneeseen nesteeseen ja keskellä pöytää oli suuri jääpatsas, joka esitti epäilemättä itse jääkuningatarta.
”Haluaisitteko jotakin syötävää? Minulla on töissä vain parhaita aateliskokkeja”, naisen äänestä kuului selvästi ylpeys.
”Ei, kiitos”, Remus kieltäytyi ja jatkoi nopeasti: ”Teidän korkeutenne.”
”Harmi.”
Seuraavaksi jääkuningatar sanoi olevansa liian väsynyt kävelemään, joten hän kilautti taskustaan ottamaansa jouluista kilikelloa kevyesti. Ennen kuin meni minuuttiakaan paikalle syöksyivät valkoiset vaunut, joita veti kaksi lumesta tehtyä hevosta ja ohjaimilla istui lumiukko. Lumiukko otti silinterihatun päästään kumartaen syvään kuningattarelle, ennen kuin auttoi tämän ylös vaunuun.
”Tulkaa, oi rakkaat ystäväni”, nainen sanoi ja Kelmien vaihtoehdot olivat jälleen vähissä näiden kivutessa ylös vaunuun kuningattaren perässä.
Niin Jääkuningatar esitteli heille koko valtaisan linnansa ja viimein monen, monen tunnin ajomatkan jälkeen he saapuivat valtaistuinsaliin. Kelmit eivät olisi halunnet myöntää sitä, mutta tosiasiassa he olivat jo aivan jäässä itsekin. Mitä muutakaan voi odottaa paikassa, jossa jopa hengitys tulee ulos huuruna. Sali oli monta kertaa isompi kuin edelliset, niin iso, ettei toiselle puolelle meinannut erottaa vastapäiseltä laidalta. Salin perällä lattia kohosi muutamalla rappusella ja ylängöllä erottui massiivinen valtaistuin. Jäästä tehty toki sekin. Mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä, kun Kelmit jälkeenpäin yrittivät selittää sen ulkonäköä.
Mielenkiintoisinta huoneessa oli sen nurkassa oleva kesken jäänyt suuri palapeli. Siinä oli paloja varmasti yli kymmenen tuhatta, joista oltiin saatu koottua, ehkä noin puolet valmiiksi. Palat, jotka tähän mennessä oltiin saatu koottua olivat noin viiden palan rykelmissä, mutta mitään muotoa tai kuvaa ei ollut mahdollista saada selville niistä.
Kuningatar huomasi pian Kelmien ihmettelevät katseet, jotka olivat suuntautuneet palapeliin ja hymyili tyytyväisenä.
”Ettekö haluaisi auttaa minua sen kokoamisessa?” Hän kysyi mahdollisimman ystävällisesti ja viattomasti.
Pojat kuningattaren vieressä hätkähtivät, he eivät olleet odottaneet tuollaista kysymystä.
”Hyvä Jääkuningatar, olisi kunnia auttaa teitä, mutta luulen, että meidän tosiaan on nyt lähdettävä”, James koitti kieltäytyä mahdollisimman ystävällisesti.
”Ehken minä pyytänytkään sinua avukseni, senkin törppösuu. Sinä ja nuo kaksi ystävääsi voitte mennä istumaan salin laidalle oleviin penkkeihin”, nainen tiuskahti kiukkuisesti takaisin ja viittasi puhuessaan kädellään kohti Peteriä ja Siriusta. James mulkaisi ilkeästi kuningatarta päin, mutta yhtäkkiä naisen sormista tuntui nousevan usvaa, joka kohosi ylemmäs ja kietoi sisäänsä lopulta niin Siriuksen, Peterin kuin Jamesinkin. Sen jälkeen tuntui kuin pojat eivät enää olisikaan hallinneet omaa kehoaan. Heidän jalkansa alkoivat kävellä kohti tuoleja, eikä poikien vastusteluja saattanut edes huomata.
”Mitä sinä teit heille?” Remus karjaisi mulkaistessaan samalla vieressään istuvaa Jääkuningatarta.
”Etkö tajua, minä haluan, että sinä kokoat minulle sen palapelin. Huomasin heti, miten sinä ajattelet suoremmin, loogisemmin, kuin muut”, kuningatar leperteli kullanruskeasilmäiselle pojalle.
”En tajua, miten voit luulla, että haluaisin koota tuon typerän palapelin sinulle?” Remus jatkoi äkäisellä äänensävyllä. Hänen huulensa olivat alkaneet jo sinertää kylmyydessä ja nainenkin huomasi sen.
”Voi, et kai sinä pikkuinen palele?” Hän kysyi ylihuolestuneesti. Remus oli juuri vastaamassa jotakin natisevaa, kun kuningatar sulki hänen suunsa omallaan. Suudelma ei ollut pehmeä, eikä lämmin kuten suudelmat yleensä. Se oli kylmä eikä maistunut oikeastaan yhtään miltään. Remus kiskaisi nopeasti itsensä irti naisesta.
”Mitä ihmettä kuvittelit tekeväsi?!”
”Huomaatko, se auttoi. Nyt sinulla ei ole enää kylmä”, nainen sanoi mielissään huomatessaan pojan hämmentyneen katseen.
Remus oli ihmeissään. Suudelma tosiaankin oli vienyt kaiken sen kylmyyden, mitä hän tunsi, kokonaan pois. Ei hänellä nytkään lämmin ollut, muttei myöskään kylmä.
Jääkuningatar ei vaivautunut varoittamaan toisellakaan kerralla painaessaan huulensa pojan huulille. Se suudelma oli melko lähelle samanlainen kuin edellinenkin, mutta se kesti kauemmin, kun Remus ei vetäytynytkään pois. Hetken päästä nainen lopetti suudelmansa niin pehmeästi kuin kykeni kohmeisilla huulillaan. Hän katsoi erittäin tyytyväisenä poikaa, joka näytti olevan hukassa.
Niinhän se meni taas, samoin kuin oli aina ennenkin mennyt. Ensimmäinen suudelma puuduttaa kylmältä ja toinen vie kaikki muistot. Kolmas suudelma tappaisi, jos hän antaisi sen pojalle.
”Kuka minä olen?” Remus kuiskasi hiljaa.
”Sinä olet minun poikani. Ja nyt sinun pitää koota tuo palapeli”, kuningatar selitti pojalle kärsivällisesti.
”Kyllä äiti”, nainen sai vastukseksi Remuksen kivutessa vaunuista alas ja alkaessa koota palapeliä.
Jääkuningatar naurahti itsekseen ennen kuin ohjasi vaunut hiljaa pois salista.
*
James, Sirius ja Peter seurasivat lievästi sanottuna ihmeissään tapahtumia tuoleiltaan vähän matkan päästä.
”Mitä ihmettä tuo kehtasi tehdä meidän Remuksellemme?” Sirius äyskähti kimpaantuneena katsoessaan, miten ovet sulkeutuivat kuningattaren perässä.
”En tiedä”, Peter vastasi ja kuiskasi loppuun hiljaa: ”Minua pelotta vähän tämä tilanne.”
”Ei mitään hätää Matis. Remus varmaan vaan bluffaa”, James lohdutti.
”Ehkä tosiaan. Remus! Reeemuus! Kuutamo!” Sirius kiljui ja onnistuikin saamaan Remuksen huomion itseensä.
”Keitä te olette?” Remus kysyi epävarmasti.
”Hei, oikeasti Kuutamo! Tule auttamaan meidät pois tästä loitsusta! Me ollaan Kelmejä parhaita kavereitasi. Hauska vitsi Remus!” Sirius huusi koittaessaan nykiä raajojaan, mutta ne eivät vain yksinkertaisesti suostuneet liikkumaan.
”Olen pahoillani, en tunne teitä. Minun pitää nyt koota tämä palapeli, minkä äiti käski”, niine sanoineen Remus kääntyi, eikä enää ottanut kuuleviin korviinsa, miten kaikki kolme muuta huusivat hänelle.
”Voi oikeasti tuon pahuksen Kuutamon kanssa! Minä lyön häntä kunhan pääsemme irti näistä tyhmistä tuoleista”, Sirius kiivastui.
”Eikö sinun pitäisi hakata se Jääkuningatar mieluummin, se joka vei Kuutamon muistin?” James kysyi ihmetellen.
”Ehkä. Myös hänet, mutta ehdottomasti myös Kuutamo. Kehtaa nyt olla auttamatta hyviä ystäviään”, Siriuksen äänensävy, ei ottanut laskeakseen ollenkaan ja tämä koitti niin paljon saada komennettua jalkojaan ja käsiään liikkumaan. Hän onnistui kevyellä rimpuilullaan saada tuolin keikkumaan ja pian koko poika makasi selällään maassa. Pirstoutunut tuoli allaan. Sirius katsoi ihmeissään hetken kattoa, mutta huomasi sitten pystyvänsä käskemään omaa kehoaan taas.
”Huomasitteko, minä liikutan käsiäni. Ja jalkojani myös, jippii! Se loitsu oli kai jollain tasolla kiinnitetty tuohon tuoliin, koska sen hajotessa se purkautui”, Sirius vuodatti ja tanssahteli hieman ympäriinsä. Vasta Jamesin huomautettua asiasta tämä muisti ystävänsä ja hetken mietittyään päätti toistaa heille sen, mitä oli itselleen tapahtunut. Niin mustahiuksinen poika kaatoi säälimättä kaksi ystäväänsä selälleen, rikkoen samalla tuolin, jolla he olivat istuneet.
Kun muutkin kaksi olivat jalkeilla, ja James oli saanut saarnattua Siriukselle siitä, miten tämä ei millään voinut mitään kivuttomampaa tapaa keksiä, Sirius tuntui yhtäkkiä muistavan parin metrin päässä palapeliä kokoavan Remuksen. Poika asteli määrätietoisesti toisen luo ja kullanruskeasilmäinen ehti vain kääntää päänsä tulijaa kohti, ennen kuin Sirius löi tätä suoraan silmään. Toinen kaatui iskun voimasta lattialle.
”Mitä ihmettä sinä teit? Tuo ei ollut nyt ihan reilua”, James totesi tyynesti katsoessaan polvillaan maassa olevaa silmiään räpyttelevää Remusta.
”Tuota, missä ihmeessä me oikein ollaan?” Remus sanoi hetken kuluttua ja katseli ympärilleen.
”Sinä siis muistat meidät?” Peter kysyi riemuissaan.
”Totta kai minä muistan teidät, Matis”, toinen vastasi ihmeissään.
”Ilmeisesti kunnon isku päähän auttaa muistinmenetyksissä”, Sirius totesi ykskantaan ja sai naurun tyrskähdykset Peteriltä ja Jamesilta.
”Mitä täällä tapahtuu?” Kysyi kylmä ääni äkkiä Kelmien takaa ja nämä kääntyivät säikähtäneinä ympäri. Jääkuningatar tuijotti poikia kylmä ilme kasvoillaan.
”Me oltiinkin juuri lähdössä”, Sirius sanoi melkein yhtä kylmällä äänellä kuin toinen, mutta pysähtyi, kun lattiasta kohosi jääseinä peittäen kulkutien.
”Kukaan, ei kukaan, lähde minun linnastani ilman lupaani. Ja te saatte lähteä vasta, kun tuo palapeli on valmis.”
Sirius ja James virnistivät katosen toisiinsa.
”Lupaatko päästä meidät sitten?” James kysyi virnuillen.
”Lupaan, mutta en usko, että onnistutte siinä. Monet ovat kuolleet yrittäessään”, nainen vastasi.
Jääkuningatar jäi kuitenkin pahemman kerran sanattomaksi, kun Sirius ja James kaivoivat taikasauvat taskuistaan pois ja heilauttaen niitä kerran, onnistuivat kokoamaan palapelin silmänräpäyksessä.
”Kiitos ja näkemiin”, pojat huikkasivat ja lähtivät ovelle päin mukanaan iloinen Peter ja päässä olevaa kipua voivotteleva sekä tilannetta ihmettelevä Remus.
Jääkuningattaren silmistä näki, että vaikka toiset lähtivät asia ei ikinä jäisi tähän.
***
Kelmit olivat jo ulko-ovella kun Sirius tuntui taas yhtäkkiä muistavan jotakin.
”Minä käyn nopeasti hoitamassa vielä yhden jutun”, poika totesi ja kääntyi juosten takaisin jättäen muut ihmettelemään taakseen.
Sirius juoksi suoraan valtaistuinsaliin, missä Jääkuningatar istui massiivisessa tuolissaan. Huomatessaan Siriuksen nainen alkoi hymyillä: ”Voi kuinka ihanaa, että päätit tulla takaisin luokseni! Minä näin heti, että sinussa oli enemmän potentiaalia, kuin muissa!”
Pieni välkähdys Siriuksen silmissä oli ainoa varoitus naiselle ennen kuin poika heilautti nopeasti sauvaansa ja yhdellä lausutulla loitsulla muutti naisen jääksi. Tämän jälkeen hymy huulillaan Sirius askelsi kepeästi palapelin luo ja otti sen keskeltä yhden palan itselleen.
”Nyt et voi saada palapeliä ikinä uudestaan valmiiksi, koska minä otin yhden palan meille tuliaisiksi täältä”, poika sanoi naureskellen ja lähti sitten ulos salista.
*
Muut Kelmit odottivat Siriusta ulkona. Vielä saman illan aikana Sirius kertoi siitä muille, miten oli jäädyttänyt kuningattaren ja muut joutuivat kertomaan päivän tapahtumat Remukselle pariin otteeseen. Tältä tuntui filmi katkeavan siinä kohtaa, missä heidät oli eilen heitetty junasta ulos.
Pian Kelmit kuitenkin jatkoivat matkaansa kohti seuraavaa maata.
-
Jes! Kohta on joulu :D ja enää 2 luukkua jäljellä! :'(
Tää luukku oli hyvä, sopi hyvin tähän talven tunnelmaan. Jääkuningatar on muutenkin mulle tuttu, niin on kiva kun se oli tässä mukana.
-
Kommentoin jo eilen, mut kun muokkasin sitä, niin mä poistinkin sen samalla. :P Hyvä minä!
Jääkuningatar on mulle tuttu telkkarista. Kattelin sitä joskus joulun aikaan. Musta se jotenkin sopi tähän. Mä sain jonkun kohtauksen, kun Remuksen muisti meni. Ette te olis kuitenkaan voinu jättää sitä sinne. :D 23 luukkua odotellessa. Saan muuten 24 luettua vasta tammikuussa, kun meen perheen kaa Thaimaahan. Lähetään tänää. :)
-
ansku1 Kiitos kommentistasi! Pidä kivaa matkallasi=)
Casse Todellakin jääkunigatar on tuttu monelle ja oli kivaa se saada tähänkin. Kiits!
Fandom: HP+Peppi Pitkätossu
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin tai Astrid Lindgrenin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure
Ikäraja: K11
Varoitukset: epäselvätkohdat?? ::)
O/N: Tää sitten kun juuri olin saamassa tän julkasu kelposeks niin meni sivuja taakse päin eik äenää suosunut palauttamaan itseään, joen siitä noi lyhyet vastaukset kommenteihin... En jaksanu kirjottaa uusiks=/. Kiitän silti, nyt kun oikeasti tämä on minun vika luukkuni, niin kaikkia teitä kommentoijia ja näkymättömiäkin lukijoita. En olisi ikinä kuvitellut näkeväni tätä päivää kun minä ja Mysse todella saataisiin tämä valmiiksi! Mahtava fiilis, mutta hieman haikee, mutta sitäkin enemmän onnellinan ja helpottunut. Tällänen nopeassa tahdissa kirjoittaminen on nyt ohi tältä vuodelta.
Oli ihanaa työskennellä Myssen kanssa, Kiitos siitä<3
Mutta nyt siis toisteksi vikan kimppuun ja hyvää joulua jo minunkin puolestani (ja onnelista uutavuotta (niin klisee jo::))!
23.luukku
Piirretty Ruotsi
Meren kohina ja sataman tyypilliset äänet, kun laivoja tuli ja lähti. Kelmipojat kävelivät tunnelin läpi, josta näkyi merelle. Pojat olivat vain huomanneet suuren valkoisen laivan, jonka kyljessä luki Silja Line. He olivat saaneet tietää että se oli suuri risteilyalus. Niinpä Kelmit olivat tahtoneet kokea sellaisenkin juuri ennen jouluaattoa.
"Minä haluan tuohon", Sirius huudahti yhtäkkiä, kun he olivat laivaan astumisesta muutaman metrin päässä.
Mustahiuksinen poika osoitti hyljettä, jota oli vähän tuunailtu -lapsille mieleiseksi. Sillä oli suuret silmät, ripseineen ja meren sävyinen lakki -valko-siniraidallinen.
"Sirius..." Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, muuta kuin hänen nimensä, kun he jo poseerasivat yhdessä kameralle.
"Kuvan voi ostaa myöhemmin, kannelta viisi", mieskuvaaja sanoi hymyillen.
"Viedään tavarat hyttiin ja mennään sitten katselemaan paikkoja", Remus sanoi, vaikkei heillä ollutkaan mitään tavaroita. Hän ajatteli heidän tarvitsevan jonkun kartan, joten hän toivoi sen löytyvän hytistä.
"Minne päin?" Peter kysyi innokkaana. Kukaan pojista ei tietenkään ollut koskaan poikennut tai eksynyt sanaan ruotsinlaiva. Se oli siis laiva, joka matkusti huvipurtena Tukholman ja Helsingin väliä. Ja niin kuin Remus oli sanonut Helsinki oli pikkuruisen, luonnonrikkauksien omistavan maan pääkaupunki. Heidän oli siis vaikea tietä mitään. Varsinkaan missä päin oli hytit tai missä oli kansi viisi.
Pojat harhailivat etsien hyttiä numero 1350. He menivät monimutkaisista portaista ylös ja alas, jotka Sirius huomasi olevan vain laivan molemmissa päissä vasta kolmentunnin kiertelyn jälkeen. Pojat olivat käyneet katselemassa kaunista merinäköalaa kannelta. He olivat eksyneet myös peliosastolle. Rahat kilisivät siellä aika tahtiin ja muiden Kelmien oli ollut vaikea raahata säntäilevää Siriusta pois kaikkien mielenkiintoisten pöytien luota. Pöytiin, jotka huusivat äänettömästi: "Pane rahasi, tuhlaa ja tajua menettäneesi ne!"
Kuinkahan monetta kertaa Kelmit olivat myös kävelleet seiska kannen keskiväylän. Suurimman ostokäytävän läpi, jonka varrella oli baareja ja ruokapaikkoja, vaateliikkeitä ja pieniä tilpehööri-putiikkeja.
Pojat hämmästyivät, kun he huomasivat laivalta löytyvän kunnon kauppakin. Kelmit ostivat sieltä suuret kasat herkkuja ja pojat saivat vähän halvemmalla viinojansakkin. Poikien piti mennä syrjäisempään paikkaan, kun he yrittivät tunkea kaljakorinsa ja suuret viinapullonsa taskuihinsa. He rapistelivat ja kolistelivat salaperäisesti kulmassaan. Ohikulkijoiden katseet vierähtivät heissä kummastuneina.
Kelmit jatkoivat kävelyyän sitten onnistuttuaan. Pojat eivät oikeastaan tienneet enää mitä tehdä, kun he jo tunsivat laivan päällisin puolin. Pienellä pintaraapaisullakin he selviäsivät, kunhan vielä ne hytit löytyisivät. He olivat talsivat pitkien käytävien poikki monesti, mutta ehkä he eivät sitten olleet kiinnittäneet tarpeeksi humiota oveen, jossa kiilteli kultaiset numerot, 1350. Kelmien tavoin he olivat liian häkeltyneinä kaikesta että olisivat tosissaan etsineet hyttiään.
"Hei, mitäs tuolla on?" James kysäisi vain noin ohi mennen tylsyyden vuoksi. Aluksi pojat olivat kovastikin tykänneet hisseistä, joissa oli ikkuna näkymä, mutta nyt he menivät sillä vain alas ja ylös ihan vain tylsyyden nimissä.
"Missä?" Sirius kysyi ja nousi horroksestaan.
"Tuolla, torvelo, tuolla! Missä on iso juliste... ja ponihäntätyttö", James vastasi, mutta mitä juliste esitti siitä pojalla ei ollut mitään haljua.
"Mennään siis katsomaan", Remus sanoi. He jäivät pois arvelemassaan kannella.
Juliste kohoi vihdoin mustahiuksisten ja vaaleahiuksisten päiden yläpuolilla. Siihen oli maalattu suuri kuva tytöstä, joka oli pieni kokoinen ja hänellä oli pisamaiset kasvot ja kaksi punaista saparoa. Tyttö hymyili suurta hymyä niin että valkoiset isot hampaat näkyivät.
Kuvassa oli myös valkomustatäplikäs hevonen ja pieni ruskea apina. Kuvan yläreunassa luki suurilla erivärisillä kirjaimilla: "Tule nyt voittamaan taidoillasi ja saamaan palkinto Peppi Pitkätossulta."
"Mennään..." Sirius ehdotti leveästi hymyillen, vaikke hän tiennyt kuka tuo tyttö edes oikein oli.
"Sirius", Remus pästi turhautuneen huokauksen.
"Meillä on taitoja", Sirius intti muille, jotka katselivat hieman epäluuloisina.
"Tulkaa toki pirtämään!" reippaan tytön kimeääni keskeytti poikien kiistelyn.
"Kuka te..." Peter oli kysymässä, mutta lettipäinen tyttö ehti ensin.
"Peppilotta Sikuriina Rullakatriina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu, hauska tavata!" Peppi... sanoi hymyilen pojille, joiden silmät katsoivat kuopistaan hämmentyneinä.
"Pi-piirtämään..." Sirius änkytti. Pojan kun ei koskaan ollut tarvinnut ajatella piirtävänsä jotakin.
Tyttö, joka ei ollut kissa, nauroi hermottomasti. "Sanokaa vain Peppi". Peppi lhti heisän luotaan ja pojat jäivät vain katsomaan tytö perään, jonka perässä kipitti jo julisteesta tuttu apina. Se näytti heille kulman takaa kieltään.
"Tai tossu", Peter mutisi hoksaten yhtäkkiä mielessään mitä?
"Hän on Tossavainen" tyttö huikkasi yhtäkkiä oviaukosta. Hymy Pepin huulilla ei tainnut laskea koskaan ei edes varmaan kun hän nukkui. "Tulkaa nyt. Vai veikö kissa kielen", tyttö pilaili ja juoksi hyppelehtien pois. Kelmit jäivät taas katsomaan tytön perään silmät pohjattomina.
"Hei, katso vähän minne kuljet!" Sirius huusi yhtäkkiä sivaltaen heidän välisen hiljaisuutensa. Kaikki hätkähtivät hereille transsista, kun Sirius huusi pienelle kaljulle pojalle. Poika oli törmännyt Siriukseen melkein kaataen tämän kumoon.
Pojat liikahtivat hitaasti ja varoen kirkkailla väreillä maalatun holvikaaren alta. Oviaukosta paljastui paljon lisää väreillä maalattua pintaa. Yksinkertaisia muotoja ja löytyipä seinältä poikien tuntemat muumitkin.
"Ottaa oikein silmiin tämä kirkkaus", James hihkaisi. Hänen silmäsä kiinnittyivät äkkiä pallomereen.
"Kaikki ottakaa täältä kyniä ja peperia", poikien huomio kiinnittyi naiseen, joka osoitti pientä pöytää toisella puolella huonetta. Kelmit näkivät pienten ihmisten yli, että siellä oli keltainen reikäkori, jossa oli kaikenlaisia värikyniä. Paperit oltiin jaettu kahteen eri pinoon.
Pikkulapset, jotka olivat Kelmejä polviin asti syöksyivät tarvikkeiden kimppuun.
"Onnea kaikille osaanottajille. Kaikki rohkeasti mukaan vain. Palkinnon saa erityiseltä henkilöltä", nainen vihjasi iskien silmää. Peppi Pitkätossu kuikuili kulissien takaa. Tämä nyökkäili innokkaasti poikia osallistumaan.
"Kai se on sitten pakko", Remus sanoi ja haki heille kaikille paperia ja kynä. He löysivät sopivan -tai no jos yli pieniä tuoleja ei laskettu. Poiken jalat ulettuivat pöydän alla reilusti yli puolen välin ja pilkahti ne kengänkärjetkin toisella puolella.
"Mitä tässä sitten piirtäisi?" Kukaan ei tiennyt oliko Sirius oikeasti tosissaan piitämässä jotakin. Mutta ainakin poika yritti ehkä uudistaa käyntiin keskustelua.
"Tässä ei ole järkeä sitten edes Peterin poksereiden," James sanoi.
"Kiitos, hei", Peter huudahti närkästyneenä, kun hänet nostettiin esille tuollaisessa kohdassa ja tuolla tavalla.
"Unohtakaa. Rentoutukaa. Piirtäkää", Remus huokaisi. He kaikki tottelivat alentuen kohtaloonsa ja tarttuivat kyniinsä. Hiljaisuudessa he keskittyivät oikeisiin värisävyihin, varjostuksiin ja ylipäätään piirrustuksen kohteeseen.
Sirius raapi toivottomana kynällä päätään ja Peter taas pureskeli kynäänsä. Remus tarttui juuri vaalenpunaiseen kynään. James istui ilmeettömänä paikallaan ajatellen vain mihin umpikujaan hän oli itsensä tunkenut. Piirrä, hänen aivonsa huusi, mutta James taisteli vastaan.
"Tää skulaa mulla sitten parhain päin. Kaikki oksat vaan pois alta, kun anturoineni... kompuroin jalkoihini." Siriuksen pää kolahti viimeisten sanojen aikana pöydälle.
"Yritä nyt vain", Peter sanoi, ja hän olikin jo keksinyt mahtavan idean piirrettäväksi. Kaikki kolme Kelmiä piirsivätkin jo kovalla tohinalla eteenpän, kun Sirius vielä tahi teoksensa kanssa.
"Ei näitä ideoita voi tuoda julki paperille", Sirius sanoi. Outo ilme kasvoillaan, kaukainen, haaveileva ja tietenkin puolikas virnenaamallaan. Kelmit arvelivat jo pojan katseesta tällä olevan viattoman vastakohtaiset ajattelut mielessä.
"Jaa, no, piirrä siitä, mikä ekana tulee mieleen", James sanoi ohimennen, mutta vinkkasi silmää. Jamesin kommentti ei lohduttanut Siriusta, päinvastoin hän mulkaisi poikaa kiehuva katse silmissään.
Hän ei sanonut muuta kuin: "Käyn veskissä." Poika pujahti muiden vasta tajutessa Siriuksen oikeasti lähtevän. Hänen paikkansa jäi tyhjäksi, kaikesta. Kelmit katsoivat mihin poika oli mennyt papereineen, mutta hän oli kadonnut tuhka tuuleen.
"Jaa-a", Remus huokaisi ja kaikki paneutuivat takaisin töidensä ääreen.
***
Pitkän tovin jälkeen Peppi astui verhojen takaa, missä hän oli pidätellyt hermojaan olematta tulla esiin minä hetkenä hyväänsä. Nyt hän ennemmin rynni esiin ja kailotti: "Aika, aika! On kulunut aika, joten kaikki keskenteläiset ja varmiit pirrustukset tänne", Kelmit katsahtivat toisiinsa. Tyttö oli joko niin kiihdyksissä että puhui sekavia tai sitten hänellä oli pieni ärrä-vika...
Kolmen pojan työt olivat olleet valmiina jo kauan ja he olivat ehtineet makeasti heittää kaikkea mukavaa läppää. He heittelivät ilmaan ideoita mitä kukin opettaja voisi heille sanoa ja mitä kukin oppilaskin. Suunnittelivat he muutaman kepposenkin jo heidän paluun kunniaksi. He pääsivät ehdottamaan pirskeitäkin, mutta idea jäi lyhyeen kun ei ollut ketään ketä olisi järjestänyt.
"Tuokaa vain tänne niitä..." Peppilotta hoputti juhlallisesti. Pienet lapset pyörivät innoissaan tytön ympärillä ja he... silittelivät hevosta. Sitä samaa mikä oli ollut julisteessakin. Se istui takajaloillaan, mikä näytti aika koomiselta Kelmien silmiin.
"Osaahan Sirius ja minäkin istua noin", James heitti yhtäkkiä hymyillen ilmaan.
"Mitä?" Remus kysyi, mutta hänen kasvonsa kirkastui kun hän tajusi mitä poika tarkoitti. Tietenkin hän puhui animaagi muodioistaan.
"Missä muuten Sirius on?" Peter kysäisi. Kelmit katsahtivat ympärilleen, mutta totta tosiaan Sirius ei ollut viel oalannut.
"Pikkupoika veti herneen nenään, kun ei osannut tälläistä." James kohautti olkiaan. Hymyillen pilkallisesti.
"En ole mikään pikkupoika ja muutenkin olen kasvanut viisi senttiä, viime kesäsästä." Sirius sanoi yhtäkkiä heidän vierellään. Kaikki säikähtivät.
"Missäs sitä ollaan luurattu?" James kysyi esittäen ankaraa, moittavaa kuin Remus joskus.
"Siellä vessassa, niin kuin sanoin."
"Et sä kyllä sanonu, mitään siellä suurta aikaa vapaastas rupeamaan viettää", James sanoi pistelevästi.
"Noh, ruvettiinpa sitä vääntämään ja kääntämään sanoja. Eikö enää kunnon klisee Kelmeily vitsit kelpaa", Sirius nauroi.
"Antaa olla", James huokaisi, kun Sirius vain nauroi pojalle.
***
"Kaikki piitukset olivat ihania ja.. rumia. Mutta vain yski voittaja." Tyttö kröhäisi -rumia- sanan kohdalla kuuluvasti, mutta peitellysti. Peppi veti kuitenkin yhden piirrustuksen näyttävästi esille. Kelmit tarkasteivat sitä hetken... kauan, venyi ja...
"Onko, onks toi Tylypahka?" Remus kysyi hiljaisella äänellä. Pojasta tuntui kuin kaikki ilma olisi puristettu pois hänen keuhkoistaa. Koti-ikävä... Hänen oli pakko painaa sydänalaansa ja hokea monta kertaa hiljaa huuliaan liikuttaen ääneti, joista pystyi lukemaan: "Enää kaksi päivää, kaksi päivää, kyllä minä sen kestän. Kaksi päivää..."
"Kuka..." James oli kysymässä heti kun oli saanut hänkin itsensä hieman ryhdistäytymään.
"Tulee vain ujostumati hakemaan palkintoaan..." Peppi maanitteli katse laspsenomaisesti... Siriuksessa.
"Mitä?..." Kaikki kolme sanoivat yhteen ääneen. Miten Sirius oli saanut luotua noin hienon Tylypahkan ja... pienet hirvi, koira, susi ja rotta hahmot näkyivät kuunloisteessa tiluksilla juoksentelevan. Sirius virnisti ja muodosti huulillaan sanat -pian me ollaan taas siellä. Poika hymyili hellää hymyään ja katse lasittuneena jonnekin kauas muistoihin hän asteli lavan suuntaan.
"Onneksi olkoon", Peppi sanoi ja ojensi tälle... purkin... jossa luki hapansilakka.
"Kiitos", Sirius hymyili, otti purkin ja tekeleensä ja poistui paikalta. Piirrustuksen takana luki: "Me, ikuisesti, aina, siellä missä tapahtuu."
***
"Miten sä onnistuit?" Peter yritti taivutella Siriusta kertomaan salaisuutensa.
"En kerrokaan", Sirius sanoi, äänensävyssä lainkaan pilkkavuutta tai kiusantekoa. Pojat hiljenivät. He olivat jo edenneet siihen pisteeseen, että olivat viitsineet katsoa numeroita hyttien ovista. Nyt he viilettivät käytävää pitkin, jota peitti koko lattia matto. Mattoa täplitti välillä oksennus läikkä tai tallotun suklaan jälkiä. Kelmit olivt jo huomanneet luvun 1300, joten ei voinut olla kauaakaan kun he tulisivat oman hyttinsä luokse.
Remus oli huomauttanut ysi kerroksessa kultaisessa laatassa näkyvia hyttien numeroita. 1300-1380. Siitä pojat päättelivät että heidän, 1350, sijoittuisi tuohon välille.
"Tässä", Peter huikkasi yhtäkkiä ja hänen äänensä kaikui pienesti käytävällä.
"Ihanaa", James sanoi ja kuvitteli vain astuvansa huoneeseen. Hän törmäsikin oveen, kun ovi oli lukossa. Poika potkaisi ovea voimalla ja kirosi.
"Antakaa nyt joku se kortti", James kirosi. Remus ojensikin äkkiä taskunsa uumenista paperiläpyskän, jolla pitäisi ovi avata. Mustatukkainen poika tahi oven kanssa kauan. Ne vilkutti vain punaista valoa.
"Anna kun mä", Sirius otti pojan tiukasta otteesta kortin. Työntäen kortin hitaasti sisään ja ulos, kunnes ovi päästi sisään, vinkaten vihreää valoa.
"Olkaa hyvä", Sirius sanoi ja piti ovea heille auki.
"Onpas pieni", Peter tuhahti. Huone tosiaan oli sitä. Yksi pieni sänky oli jo avattu, mutta kolme muuta, kaksi yläsänkyä ja toinen alasänky olivat vaiereilla nostettu seinää vasten. Ovesta vasemmalla puolella oli ovi vessaan, jossa mahtui juuri kääntymään. Suihkussa ei pystynyt sitäkään tekemään. Huoneessa oli vielä pieni pöytä ja tuoli, peili ja vaatekaappi, mitä kukaan ei edes varmaan käyttänyt.
Pojat olivat kävelleet niin kauan, että he vasivat sänkynsä nopeilla liikeillä ja retkähtivat niille. Kinaa saängyistä ei tullut -James ja Sirius valtasivat yläsängyt ja Remus ja Peter asettuivat mukavasti alas.
"Mikä se sun palkinto olikaan?" Jamesille tuli yhtäkkiä mieleen. Hän tuijotti väsyneenä kattoa, nähden vain valkosen katon sijasta Siriuksen piirrustuksen.
"Hapansilakkaa", Sirius sanoi, nyrpistän nokkaansa hieman. Poika heitti peltipurkin Jamesille.
"Hahaa", poika naurahti kuivasti. James hyppäsi nopeasti alapuolellaan nukkuvan Remuksen sängylle. Sirius seurasi mustienhiuksien viuhahdusta ja Peterkin kiinnostui. He kaikki istuivat mukavasti yhdellä sängyllä.
"No, onko jollakin nälkä?" James kysyi hymyillen. Kaikki repesivät. "Se taisi olla myöntävä vastaus." James repäisi nopeasti hanpansilakan purkin auki. Pienet limaisen näköiset kalat lensivät räjähdyksen omaisesti heidän päälleen. Poiken katseet muutuivat hymyistä järkytykseen, kun he tunsivät märät, niljakkaat suikaleet hiuksissan ja kaulallaan.
"Mä meen ekana suihkuun!" Kaikki huusivat yhteen ääneen, niin kovaa kun kurkusta lähti.
"Hyppää mereen, mä meen ensin", James sanoi Siriukselle ja tönäisi tämän voimakkaasti lattialle ja ehti ekana lukkiutumaan suihkuun.
"Haista... " Sirius yritti keksiä jotain todella loukkaavaa.
"Mä haistan silakkaa... mutta ah, mitä sitruunasaippuaa", James henkäisi kiusoitellen. Toinen poika ei kestänyt vaan meni ja hakkasi ovea niin kauna kuin vettä tippuva poika astui venytellen rauhallisesti ovesta.
"Ei mitään kiirettä", James sanoi toiselle pojalle, joka juuri ja juuri sai hillittyä pauhuavaa raivonpurkaustaan.
Kelmit istuivat pian jokainen alasänkyjen reunoilla, märkinä ja pyyheet lanteilla.Niin pojat venyttivät hiljaisuutta kauemman, pian niin kauas ettei sitä saanut enää takaisin.
Sirius lähti pois heidän luotaan, mutta kukaan ei jaksanut tai viitsinyt hajottaa rauhaa heidän välillään. Muuta vain katsoivat kun Sirius puki äkkiä ja lähti kuin olisi muistanut jotakin hyvin tärkeää.
***
Myöhemmin sinä iltana he nukkuivat hyvin. He olivat nähneet hyttinsä ikkunasta tähdenlennon ja nyt heidän sopukoissaan leijaili toive. Toive, jonka jokainen oli äänettömästi silmät kiinni toivonut.
Ensimmäistä kertaa pojat olivat tyhjentäneet taskunsa ja nyt kaikki tavarat lojuivat lattialla. Roskat ja kaiken ylimääräisen he olivat heittäneen menemään, kun he olivat päättäneet siivota pitkälle yöhön.
Siriukselta löytyi juomapullo, jäänsinisine sisältöineen ja pieni ruskea sopuli makasi kerällään hunajapurkin kannen päällä. Jamesin kasasta pisti esiin punainen kukka, joka ei tarvinnut elääksen vettä. Vaan rakkautta. Pieneen vaaleaan kiveen loisti hopeisena -pimeältä yötaivaalta ja mukavasti siinä ihan vieressä lojui myös merenaarteita -helmi ja simpukka.
Heidän punainen kiiltävä Ferrarinsa pullossa kimmelsi myös lattialla aivan Peterin sängyn vieressä. Pojan yöpöydälle oli myös laskettu vaahtomuovi kiekkoja ampuva ase. Remuksen taskuista löytyi avaimenperä leegoisen kengän suojissa. Pian he pääsisivätkin ammuskelemaan ilotulitteita.
Meikkaupöydällä lojui myös kuun valossa hassunkurinen kuva neljästä Kelmipojasta merihylkeen kanssa ja Tylypahkan tunnelmallinen ja kauan kaivattu piirrustus. Siriuksella oli olemassa sisällään taitavakin piirtäjä (tai sitten se oli vain Kelmien "kaikki osaava"-luetteloon kuuluva taito).
-
Tää oli kiva luukku. Oli kiva, kun ne meni ruotsinlaivalle.
Repesin tossa lopussa kun ne tyhjensi taskunsa, koska siellä oli edelleen se sopuli. =)
-
Casse Se on hyvä, että tykkäsit luukusta! Ihan uskomattomat kiitokset sulle, kun oot jaksanut olla kommentoimassa joka luukkuun<3 Kiitokset kommentista ja hyvää joulua!
Fandom: HP+Joulupukki
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä ja joulupukki ja -muorikin omistavat itse itsensä!
Genre: adventure
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset:-
M/N: Kiitos kaikille, jotka ovat tätä lukeneet ja vaikkeivat olisi kommentoineetkaan! On ollut uskomatonta, miten paljon kommentteja ollaan loppujen lopuksi Olvin kanssa saatu ja me ollaan oikeasti kiitollisia niistä jokaisesta, vaikkeivat olisikaan niin kamalan pitkiä! Kiitokset myös Olville, sinunkin kanssa on ollut ihanaa työskennellä!<3
Komppaan Olvia siinä, että mäkä en alussa uskonut, että tää 24.luukku oikeasti ilmestyisi joskus. Tää tuntu niin mahottoman suurelta projektilta, että semmosseet neljä sivua pitäis julkasta joka toinen päivä, niin alussa ei tosiaan uskonut. Mutta hei, te kommentroijat ootte niin ihania, ootte saanut meiät jaksamaan hankalienkin aikojen yli, kerran vielä ootte kaikki lukijat ihania! <3
Hyvää Joulua!!!!
24.luukku
Muisteleva Suomi
Kelmit saapuivat risteilyltään Suomeen aikaisin aamulla. Pojat ihmettelivät pitkään, miten Helsingissä saattoi olla niin hiljaista. Totta oli aamu ja vielä jouluaaton aamu, mutta silti. Ei ollut ollenkaan ruuhkaa, mitä nyt autoja kuitenkin tasaisin väliajoin meni heidän ohitseen. Kaupunki oli niin erilainen verrattuna kotona odottavaan Lontooseen tai heidän matkallaan nähtyihin jättimäisiin suurkaupunkeihin, kuten New York.
”Täällä on hiljaista”, Sirius totesi hetken kuluttua muille pojille.
”Harvinaisen oikeassahan sinä kieltämättä olet”, James vastasi. Kumpikaan poika ei uskaltanut puhua niin kovaan ääneen, kuin heillä yleensä oli tapana. He olivat tottuneet meluun, joka ympäröi heitä aina, yölläkin, mutta astuttuaan kadulle oli niin paljon hiljaisempaa kuin oli totuttu.
”Mihis sitten seuraavaksi?” Remus kysäisi hetken kuluttua.
”Öö... Mitä nähtävyyksiä Suomessa oikein on?” Peter epäröi hieman.
”Hmm, riippu minkälaista nähtävyyttä haet. Mutta henkilökohtaisesti minua kyllä kiinnostaisi nähdä Lappi”, Remus mietti.
”Leppa? Eikun Lapp... No, mikä olikaan, onko se joku museo tai vastaava?” Sirius katsoi hetken kyllästyneenä Remusta päin. He olivat kiertäneet kuukauden aikana niin monta museota, että sen oli pakko olla jo haitaksi terveydelle.
”Ei”, Remus naurahti: ”Lappi on alue Pohjois-Suomesta. Tai no, joku saattaisi sanoa, että Pohjois-Suomi.”
Muut Kelmit katsoivat Remusta hieman epäileväisinä. Jos se oli vain alue, miksi joku haluasi nähdä sen?
”Eikö me voitaisi jäädä tänne? Täällä on lunta ja sitä näkee niin harvoin tätä määrää!” James kysyi ja hänen ja Siriuksen ilmeet muistuttivat etäisesti pikkupoikia karkkikaupassa näiden katsoessa ympärilleen. Kaupunki oli tosiaan valkoisenaan lumesta, jota oli noin puolimetriä joka puolella.
”Tiedättekö tuossa perustelussa ei oikein ollut mitään järkeä. Lapissakin on meinaan lunta, luultavasti paljon enemmän kuin täällä”, Remus sai juuri sanottua asiansa, kun kaksi innokasta, ilmeisesti ainakin kymmenen vuotta iässään taantunutta poikaa hyökkäsi kysymyksillään hänen kimppuunsa.
”Oikeastiko?”
”Vielä enemmän lunta?”
”Koska lähdetään?”
”Millä me mennään?”
”Asutaanko Lapissa igluissa?”
”Kuljetaanko siellä sellaisilla koirien vetämillä reillä?”
”Minä en pysty vastaamaan noihin kaikkiin samaan aikaan!” Remus puuskahti tuskaisena, kun toisten puhetulvasta ei meinannut tulla loppua. Remuksen vieressä seisova Peter nauroi iloisesti toisen ahdingolle ja muiden innokkuudelle.
”Vastaukset on: kyllä, kyllä enemmän, vaikka heti, josko otettaisiin bussi, ei asuta ja ei. Minun muistaakseni Lapissa ei ole koirien vetämiä rekiä, mutta hevosten ja porojen kyllä.”
”Porojen? Sellaisten kuin Joulupukilla?” Peter puuttui puheeseen ihmeissään.
”Joo, muuten kyllä samanlaisten, mutta en usko niiden lentävän”, Remus vastasi nopeasti ja lähti sitten selvittämään koska ja mistä lähtisi seuraava bussi Lappiin.
*
Noin puolen tunnin kuluttua Kelmit istuivat mukavasti penkeillään linja-auton etuosassa, matkanmääränpäänään Lappi. Ensimmäinen tunti vierähti leppoisesti jutellen niitä näitä, mutta sitten tuli hiljaista ja jokainen vaipui syvälle ajatuksiinsa.
”Mitä luulette, ollaankohan meitä etsitty koulussa?” Remus aloitti puhetta varovaisesti hiljaisuuden jälkeen.
”En tiedä. Vai ovatkohan he vain todenneet, että me ollaan Kelmejä ja osataan pitää itsestämme huolta”, Sirius mietti.
”Olen kyllä rehellisesti sanottuna vähän ymmälläni, että me todellakin ollaan selvitty hengissä tänne asti”, Remus naurahti ja sai kaikki muutkin nauramaan.
”Minä olen suorastaan sydänkohtauksen partaalla! Miten sinä olet saattanut epäillä meitä?” James kauhisteli ja piti dramaattisesti kättään rinnallaan, valitettavasti aitouden kauhistelusta otti pois pojan nauru.
”Toisaalta, minun pitää kyllä olla samaa mieltä Kuutamon kanssa”, Peter mietiskeli hiljaa: ”Miettikää nyt kuinka monta läheltä piti -tilannetta meille on tullut.”
”Niitä tosiaan on tainnut muutama tulla vastaan. Tai sitten tapaturmat, kuten ensimmäisenä päivänä se, kun James tippui tikkailta kiivetessään katolle!” Sirius naurahti nauttiessaan suuresti Jamesille aiheuttamastaan tukalasta tilanteesta.
”Mitä?” Peter ja Remus kysyivät samaan aikaan, molemmat olivat olleet sen sattuessa muualla.
”Kiitos miljoonasti Antura.... Minä tuota, hmm.... Tavallaan löin vetoa yhden pikkupojan kanssa siitä kuinka rohkea olen ja sitten tuli pari mutkaa matkaan ja todellakin tipuin, mutta olin tikkailla päässyt silti melkein ylös asti!” Poika yritti selittää asiaa, niin ettei tulisi selville, se miten hän oli saattanut ehkä hieman itsekin jänistää.
”Te olette siis molemmat onnistuneet lyömään pikkupojan kanssa vetoa ja hävinneet siinä myös?” Remus kysyi virnistellen Siriukselta ja Jamesilta.
”Tuo ei ollut reilusti sanottu! Se pikkupoika Italiassa silloin huijasi minua!” Nyt puolestaan Sirius yritti puolustaa itseään. James tyytyi nauramaan toiselle erittäin makeasti.
Heidän edessään istuva kuljettaja oli kuunnellut poikien puheita ja päätti puuttua puheeseen myös: ”Te taidattekin olla turisteja ja ensimmäistä kertaa Suomessa vai?”
Kelmit meinasivat saada sydänkohtaukset, kuljettajan aloitettua puhumaan. Kuljettaja oli vaaleanruskeahiuksinen mies, jolla oli pitkä parta ja tummat aurinkolasit.
”Kyllä te olette oikeassa, tuota, herra”, Remus änkytti. Hän ei oikein tiennyt, miten tässä maassa yleensä puhuteltiin toisia.
”Yksinhän minä tässä olen, ihan järjetöntä tuollainen teitittely. Tosin hyvä, että edes jostakin löytyy näinä aikoina hyväkäytöksisiä nuoria. Ja nimi on muuten Teppo”, Teppo naureskeli nelikon ilmeille, jotka näki vilahdukselta etuosassa olevasta peilistä.
Hetkeksi tuli hiljaista, kun Kelmit eivät oikein tienneet mitä tuohon voisi vastata.
”Kuule Teppo, hauska tutustua!” Sirius totesi pian rempseästi ja sai kuljettajan nauramaan lauseellaan. Loppumatka kului joutuisasti Kelmien esitellessä myös itsensä ja Teppo kertoi pojille innoissaan kaikkea tietämäänsä kotimaastaan.
”... niin silloin minä kävin ensimmäistä kertaa Korvatunturilla”, Teppo lopetti tarinansa ja kohtasi peilinsä avulla Kelmien mykistyneet katseet.
”Korvatunturi?” James sanoi.
”Siis sellainen kuin Joulupukin Korvatunturi?” Sirius jatkoi Jamesin kysymystä.
”Joulupukin Korvatunturi on hieman hämärästi sanottu, mutta kyllä. Siellähän sen pukin kerrotaan asustelevan. Me itse asiassa ajetaan sen ohi kohta”, Teppo naureskeli taas vaihteeksi.
”Et sinä millään voisi jättää meitä sinne? Kiltti, kiltti, kiltti Teppo?” James ja Sirius puhuivat samaan aikaan ja Remuksen ja Peterinkin ilmeet tekivät selväksi näiden olevan samaa mieltä, vaikka olivatkin hiljaa.
”Kuka voisi kieltäytyä noin kauniista pyynnöstä?
*
Bussi jätti Kelmit pienen sivutien laitaan. Teppo neuvoi, että vähän alle sadan metrin päässä pitäisi tulla vastaan joulupukin kylä. Teppo pahoitteli, että hänen oli täytynyt jättää Kelmit niin pitkän matkan päähän, mutta kuulemma näin ollen hänen ei täytyisi poiketa viralliselta reitiltään niin paljoa.
”Niin mihin päin se sata metriä piti kävellä?”, Sirius kysyi epätoivoisesti vähän ajan kuluttua, vilkuillen ympärilleen, mutta tie jatkui suorana varmasti yli viisisataa metriä molempiin suuntiin.
”Eikö, eikö hän neuvonut menemään suoraan eteenpäin?” Peter sanoi hetken epäröityään ja tuijotti suoraan mustaan metsään.
”Niin hän kyllä minustakin sanoi”, Remus myötäili miettien mielessään, että metsässä oli varmasti yhdestä kahteen metriin lunta.
”No, mennään sitten suoraan”, James totesi ja pian hyppäsi yhdessä Siriuksen kanssa lumiseen hankee, eikä Remukselle ja Peterille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä.
*
Niin Kelmit tarpoivat nopeasti pimenevässä metsässä ja syvässä lumihangessa. Matka oli hidasta ja vaivalloitsa, mutta kukaan Kelmeistä ei voinut jälkikäteen väittää etteikö olisi rakastanut tarpoa lumessa. Pojat eivät olleet koskaan ennen edes nähneet niin suuria kinoksia, joten tuntui uskomattomalta päästä vajoamaan syvemmälle. Puolessavälissä matkaa Siriuksen ja Jamesin oli yksinkertaisesti pakko kokeilla millaista oli pehmeässä lumessa tappelu. Kun matkaa päästiin taas jatkamaan alkoivat kaikki kuitenkin olla tuskastuttavan tietoisia pakkasesta, joka paukkui varmasti yli kymmenen asteen. Lumi myös kasteli Kelmien vaatteita sen verran, että pakkanen sai ikävästi vesipintaa, mitä jäädyttää.
*
Kun metsä harveni ja eteen tuli aukio, minkä keskellä erotti pienen mökin, jonka ikkunassa oli neljä kynttilää. Ei näkymä olisi voinut olla tervetulleempi. Kelmit kipittivät uskomattoman nopeasti aukion keskellä ja koputtivat hiljaa oveen.
Pian mökin sisältä kuului kevyitä askelia ja oven avasi nainen, jolla oli päällään punainen mekko, harteillaan lämpimän näköinen huivi ja käsissään kudontavälineet.
”Voi poikaparkoja! Miten te olette tänne eksyneet?” Nainen kysyi huolissaan ja päästi pojat sisään. Heti oven valoisammalle puolelle astuttuaan pojat saivat ylleen lämpimät viltit ja käsiinsä mukilliset kuumaa glögiä.
”Menkää toki istumaan peremmälle”, nainen kehotti korjatessaan hieman nenällään olevien lasien asentoa.
Kelmit asettuivat olohuoneeseen istumaan. Huoneessa olevat sohvat olivat aseteltu mukavasti takan ääreen, joten takkatulesta tuleva lämpö pääsi lämmittämään Kelmejä.
Pojat olivat hieman sekaisin päästään päädyttyään niin nopeasti sisälle ja sohville istumaan. Mutta kun nainen seuraavan kerran astui huoneeseen oli hänen mukanaan mies, joka sai varsin nopeasti Kelmien ajatukset jälleen radoilleen.
”Joulupukki?” Kaikki neljä kuiskasivat samaan aikaan katsoen miestä. Miehellä oli pitkät valkoiset hiukset ja parta. Hän oli hieman tukeva ja päällään tällä oli punainen villapaita.
”Minäpä minä. Yllätyin kieltämättä hieman ensin huomatessani teidät ikkunasta. Yleensä ketään ei osaa suunnistaa kotiini, tämä mökki kun sattuu nyt olemaan vähän keskellä ei mitään. Sai kuitenkin hyvältä ystävältäni kuljetuksista vastaavalta ylitontulta, Tepolta viestin, että hän lähetti tänne minun luokseni muutama terhakkaa nuorta poikaa”, Joulupukki sanoi samalla kun istui Kelmien tapaan vapaalle sohvalle takan luo. Hänen kanssaan oleva nainen, joulumuori, seurasi miestään istumaan.
”Oliko Teppo tonttu?” Sirius melkein kiekaisi yllätyksestä.
”Kyllä, yksi hyvistä ystävistäni”, Joulupukki vastasi kärsivällisesti.
”Ottakaa toki piparkakkuja tuosta pöydältä, meillä käy harvoin vieraita kotona”, Joulumuori sanoi ystävällisesti, näyttäen kädellään sohvapöydällä olevaa kippoa, jonne kurottuikin neljä kättä nappaamaan keksit itselleen heti.
”Minä olen kuullut, että olette olleet pienellä matkalla? Haluaisitteko kertoa minulle siitä?” Joulupukki kysyi.
”No, me tosiaan ollaan oltu pienellä seikkailulla”, Sirius aloitti.
”Ollaan kierrelty monia maita”, James jatkoi.
”Ja tavattu kyllä mitä uskomattomimpia uusia tuttavuuksia”, Remus naurahti.
”Saatu paljon kokemuksia”, Peter totesi.
”Se on mukavaa kuulla, että teillä on ollut antoisa retki”, Joulumuori hymyili.
”Kyllä ja me ollaan myös saatu vaikka mitä!” Sirius henkäisi: ”Tajuatteko, että mehän ollaan saatu, joka paikasta jotakin!”
”Tosiaan”, Remus vastasi miettiväisenä.
”Irlannista saatiin se simpukka, New Yorkista se mikä lie noitavalokivi olikaan ja Forksista ferrari, jonka se jännä mies silloin Karibialla taikoi jotenkin lasipulloon”, Peter aloitti muistelemaan.
”Niin ja Amazonilla olleelta pikkumieheltä se ruusu, muumeilta Japanissa pannukakkujen resepti ja Kiinasta siltä kiroilevalta Siililtä leikkipyssy!” James jatkoi.
”Egyptissä oli maan alla se legolinna ja sieltä saatiin legoista tehdyt lenkkarit. Thaimaassa oli se toinen James ja saatiin rahaa, sitten Uusi-Seelannista ilotulitteita ja Saudi-Arabiassa se henki antoi meille toiveet”, Siriuskin yhtyi muisteluun. Hänen äänensä empi hieman ´saatiin rahaa´-kohdassa.
”Intiassa Peteristä tuli Pandasoturin sijainen ja saatiin taisteluvyöt, Turkista varastettiin Puhilta hunajaa, Hollannista tuli mukaan keijupölyä, Sveitsistä suklaata, Ranskasta me saatiin sen taidemuseon esite”, Remus antautui muiden tavoin muistojen vietäväksi.
”Kongon demokraattisesta tasavallasta niitä ihmeen gorillansulkakyniä ja Espanjasta se helmi”, Peter muisteli jo toistamiseen.
”Italiasta se pizzavaimenperä ja Kanadasta juomapullo, minkä sisältö kyllä kieltämättä vieläkin hieman epäilyttää”, Remus jatkoi.
”Grönlannista palapelin pala...”
”... ja eilen saatiin sen räjähtävän hapansilakan, mutta myös sen Siriuksen piirustuksen”, James ja Sirius lopettivat muistelun.
Hiljaisuuden tultua Remuksen kasvoille syttyi miettivä ja laskelmoiva ilme.
”Tuossa oli vasta 22 lahjaa, mitkä ollaan saatu, muuta mehän ollaan oltu jo 23 kokonaista päivää matkassa”, poika toi pian ajatuksensa muillekin ilmi.
”Totta”, James henkäisi.
”Unkarista me ei saatu mitään”, Peter sanoi.
Yhtäkkiä Sirius ryki ja kaivoi taskustaan jonkin pienen ja pörröisen, joka liikahteli.
”Se on sopuli, jonka otin sieltä mukaani!” Sirius hihkaisi.
Muut katsoivat hetken epäileväisinä poikaa, mutta sitten Remus nyökäytti päätään hyväksyvästi: ”Se on sitten 23 lahjaa, jokaisesta menneestä päivästä yksi.”
Näin Kelmit uppoutuivat syvälle keskusteluun menneestä kuukaudesta yhdessä Joulupukin ja -muorin kanssa.
*
Kun kello alkoi jo mennä reilusti illan puolelle Joulupukki nousi istumaan: ”Se on ollut kunnia tavata teidät, mutta luulenpa, että minun on nyt lähdettävä. Jokavuotinen lahjojenjakokierros odottaa. Haluaisitteko te kyydin kotiin?”
”Kyydin, minkä kyydin?” Peter kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
”Kyydin kotiin minun reessäni. Takana minun säkkini kanssa on hyvin tilaa”, Joulupukki sanoi ja naureskeli iloisesti nähdessään Kelmien ällistyneet katseet.
”Ja kyllä, olen aivan tosissani.”
”Kiitos, kiitos, olet mahtava”, Kelmit alkoivat ylistää tajutessaan sen, että heillä oli juuri tarjottu kyytiä kotiin lentävän reen kyydissä.
*
Muutaman minuutin kuluttua Joulupukki ja Kelmit tulivat ulos ja pukki esitteli heille mökin takana olevassa tallissa olevat porot ja pian Kelmit olivat jo reen kyydissä.
”Vauhtia, kiltit lapset odottaa!” Joulupukki huusi iloisesti ja niin porot alkoivat juosta. Ensin näytti siltä, että he juoksisivat suoran päin metsän reunassa olevia puita, mutta juuri ennen törmäystä porojen kaviot halkoivatkin maan sijasta ilmaa. Pian koko reki oli vain tumma pilkku yötaivaalla miljoonien tähtien joukossa.
-
Pitäneepä tunnustaa, että kokoajan tätä olen lukenut, mutta sen, härregyyd, alun jälkeen ei kommentti vaan oo onnistunu...
Mutta hei, kiitos joulukalenterista. Oli kiva seurata, vaikka virheitä oli aika paljon, oli tekstin sisältö silti laadukasta.
Ja nyt. Kiitos ja kumarrus, anteeksi piiloleikkini ja mahtavaa joulua!
Ledi
-
Tästä luukusta tuli jouluinen fiilis, mutta myös haikea, koska tää oli viimeinen luukku.
-
White Rose Tietenkin! Eka ajattelin etten jaksa kirjoittaa, mutta sitten vielä viimeinen rutistus oli pakko tehdä. Ihan vain itseni takia ja myös teille tietenkin. On kiva saada tunneltaa sitten siitäkin hiukan kun Kelmit palaa takaisin Tylypahkan. Kaikki muuttuu normaaliksi. Kiitos että olet lukenut ja kommenteillasikin piristänyt meitä.
Ledi Kivaa, kun olet tykännyt ja ymmärrettävissä (ehkä on) ettei näin kiivaassa aika taulussa aina ihan kaikki virheet tuu korjattua, mutta me, minä ja Mysse olemme tehneet parhaamme. (Ja suurin osa virheistä toden näköisesti lankeaa minun kontolleni, joten kaikki valittelut vain minulla) Ymmärrän varsin hyvin jos kommenttia ei ole irronnut, mutta on silti kivaa kuulla että olet lukanut (ja olen iloinen niistä alkupäänkin kommenteista ja niistähän kaikkein eniten saatiin potkua, kun lukijat tykkäsivät ja niin).
Cashelyne Sinäkin olet jaksanut uskoliaasti seurata meidän luukkujemme julkaisuja ja kommentoidakkin vielä jokaiseen. Oli sillä koolla väliä tai ei olet silti suuri piristys kommentteinesi! Nyt olet täällä viimeisessä luukussa (ja nyt saat vetää henkeä). Kiitos jälleen viimeisestä kommentistasi ja kiva kuulla jos sait joulufiilistä. Haikea olo tässä tulee itsekullekkin:(. Mutta se helpottaa...
O/N: NYT! Se on lopullisesti ohi minunkin osaltani. Siis tuli se jonkun ehkä tahtoma epilogi. Tämmöinen pieni salaisuus tälle 25.päivälle. Kotiinpaluutahan Kelmit ovat odottaneen, enkä minä voinut olla jättämättä tälläistä tilaisuutta olla kirjoittamatta loppua. Nyt kun he ovat vihdoin päässeet takaisin sieltä mistä he lähtivätkin.
Teksti nyt on ollut lähellä sydäntä, näinkin lyhyen ajan kohdalla. Ja oikeesti vaikka sanoisinkin että nyt oon ihan liikaa täynnä kelmejä, ei se ei oikeastaan päde. Vaan tahtoisin kirjoittaa vielä vähn lisää joitain pieniä osia tähän projektiin (mutta Mysse, hmm... Taidan jättää pallon hänelle..)...
Toivottavasti kaikki vietti mukavan jouluaaton ja nyt sitten joulupäivä. Ottakaa iisisti kaikki=)
Nyt sitten viimeistä kertaa tässä ficissä sanon että itse tekstin kimppuun! Repikää, raadelkaa, hellikää, silitelkää (kommentteja??)...
Fandom: HP (pelkkä Harry Potter;D)
Vastuuvapaus: Emme omista Rowlingin hahmoja/tekstejä.
Genre: adventure, romace
Ikäraja: S
Varoitukset: en tiedä..
Epilogi
Pikkuhiljaa aamun synkähkö taivas muuttui sinertäväksi vaaleten koko ajan enemmän. Pilvet olivat poissa ja näkyvyys oli loistava. Tuullut ei paljoa ja jos niin mukavasti myötätuulena Kelmipoikien reelle, kun se suunnisti kovan lastinsa kanssa.
Suuntana oli kauan kaivattu korkea, leveä, kivinen rakennus. Terävine huippuineen ja pienenä yksityiskohtana, uloke isosta tornista, kolme pienenpientä tornia tornissa.
Unenpöppöröiset pojat heräilivät reenkyydissä. Vilpoinen, muttei kylmä tuuli vei mennessään unihiekat ja jokainen heistä oli hetkessä virkeinä.
***
Pian kirkkaansiniselle taivaalle ilmestyi pieni, myöhemmin suureneva, musta piste. Piste kasvoi ja muodostui vasta muutaman sadan jalankorkeudessa. Hahmoksi, jonka pystyi normaali ihmissilmä huomaamaan.
”Katsokaa”, huusivat monet velhot ja noidat Tylypahkan nurmipihamaalta. Ihmisjoukko kerääntyi siristelemään silmiään tuijottaessaan taivaalle. Perusreaktiona suurin osa luihuisista seisoa mökötti puunvarjossa.
Kukaan ei voinut arvatakaan että sieltä ne kauan kaivatut Kelmit -riesat- laskeutuisivat pian.
***
”Meillä on jo kunnon vastaanottokomitea!” Sirius huudahti innokkaasti. Kaikilla Kelmeillä oli leveä hymy huulillaan, kun he tiesivät että he olivat tosiaan kokeneet maailman parhaan 24:n päivän matkan. Vielä enemmän he kaipasivat silti omaa rauhallista, aina niin ihka ihanaa Tylypahkaa. Täyteläisiä aamupaloja, nipottavia opettajia ja ”stressauttavia” läksypinojakin kaikki kaipasivat.
Pian poikien reki laskeutui ja innokkaiden taputuksien ja vislauksien alle jäi joulupukin houhouhou -naurahdus. Kaikki rynnivät hihkumaan Kelmien ympärille ja poikien katseet näkivät vain hymyilevien suiden meren. Pojat vilkuttivat ja hymyilivät kiitollisina iloisesta vastaanotosta. Kaikki nuoret halusivat päästä kuulemaan poikien ihmeellisen matkan kokemuksia. He olivat täysin unohtaneet opettajat, joilta he voisivat saada loppuvuoden jälki-istunnot tai jotain pahempaakin.
"James!" Huuto käänsi kaikkien katseet tyttöön, joka yritti rynniä väkijoukon välistä kohti rekeä. James itse katsoi vain tyttöä ja häntä huimasi. Ajatukset pyörivät hänen päässään oudolla tavalla, kun tyttö läheni. Pojan mahaan kohosi perhosia jännittyneisyydestä. Punaiset hiukset peittivät pian Jamesin kasvot ja he molemmat kellahtivat lumihankeen törmäyksen voimasta.
"Olen ikävöinyt sinua", Lily kuiskasi pojan korvaan. Tytön pisamaisille poskille vierähti muutama onnenkyynel.
"Annetaan pariskunnan hankkia huone", Sirius huomautti naurahtaen. Kaikki tuijottivat Jamesia ja Lilyä makaamassa päällekkäin häiriintymättä lumihangesta, joka lämmetessään sulautui läpi vaatteiden tai ystävien virnuilevista kasvoista.
"Eiköhän me mentäisi jonnekin lämpimään..." Remus vihjasi.
"Juhlimaan vähän meidän paluutamme..." Sirius vinkkasi silmää.
"Siis, jos selvällä kielellä osattaisiin sanoa sama asia..." Peter vilkaisi Siriusta, koska he olivat sopineet vuorosanat kullekin, mutta nyt kun James vehtasi lumessa, niin kuka sen nyt sanoisi?
"Aika kunnon bileisiin!" James huudahtikin reen takaa. Ihmiset hurrasivat. Ja kun kolme Kelmiä lähtivät kuljettamaan porukkaa he taputtelivat ja tungeksivat suosittujen poikien läheisyyteen.
Vain Jamesin ja Lilyn lisäksi ulos jäivät luihuiset.
"Miksi täällä koululla on näinkin paljon väkeä?" James kysyi hänen kylkeensä kiinnittyneeltä tytöltä.
"Opettajat tekivät neljälle ylimmälle luokalle pari muutosta", tyttö vastasi välinpitämättömänä. James tunsi hennon olankohautuksen kylkeään vasten.
"Mitä?" James kysyi kiinnostuneena.
"Eivät he teidän takiaan sitä tehneet." Lily sanoi naurahtaen tuntien selvästikin Jamesin hyvin. "Opettajat halusivat pitää joulutanssiaiset. Kolme päivää niille kolme -seitsemäsluokkalaisille, jotka haluaisivat. Palasitte juuri sopivaksi toiseksi tanssiaispäiväksi." Lily sanoi ja pussasi Jamesia kevyesti huulille. Pojan vastatessa siihen tyttö punastui ja vetäytyi kauemmas.
"Ehkä meidän pitäisi liittyä muiden juhliin. Olenhan itse pääjehu", James sanoi huomaten Lilyn hermostuneisuuden. Tyttö ei selvästikään vielä tiennyt tunteistaan. Lily nyökkäsi ujosti. James nosti tytön ylös maasta tarjoten kättään ja hiljaisuuden vallitessa he kävelivät poikki pihamaan käsikädessä.
"Ainoa mikä minua kiinnostaisi tietää, miten te saitte jotkut pirskeet järjestettyä?" Lily kysyi pahaa aavistaen, niin kuin oli tapana kun tiesi Kelmien tehneen jotain.
"Meillä on muutama hyvä ystävätär", James sanoi salamyhkäisesti. Hän ei halunnut pilata rauhallista tunnelmaa hänen ja unelmatyttönsä välillä.
"Jaa, sinä kerrot minulle kyllä vielä joskus", Lily sanoi huolettomasti.
"Niin kerronkin." James pussasi tyttöä poskelle ja he suutelivat Tylypahkan kynnyksen yllä. Niin kuin James oli jo toisesta luokasta halunnut tehdä Lilyn kanssa.
***
"Kuka nämä oikein järjesti?" Kuinkahan monetta kertaa Kelmit kuulivat heiltä kysyttävän kuka oli lumonnut mahtavan kokoisen tilan kellarista bilekäyttöön. Pojat vain vinkkasivat siinä kohtaan silmäänsä toisilleen ja hokivat: "Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan."
Tila olisi muuten ollut kolkko harmaan puhuvine seinineen. Siispä huoneelle oli ollut tehtävä jotakin... Nyt katon rajaa koristi punaisen erisävyiset silkkikankaat. Pitkät pöydät reunustivat huoneen reunoja, jotka pursuivat leivonnaisia. Mikä erikoista pöytiä katsellessa ja kierrellessä voi huomata jokaisen pöydän tarjoavan eri vuoden ajan mukaisen buffetin.
Talven kohdalla oli tarjolla, glögiä ja muita lämpimiä juomia, joulutorttuja ja paukkukarkkeja. Syksyllä sai maistella hehkusimaa ja keväällä kermakaljaa. Lopuksi talvea vastapäätä kesä, johon oli laitettu kaikkea sekaisin mikä vähänkään liittyi kesään. Kuten Bertia Bottin -joka maun rakeita, joihinkin ruokiin oli myös sullottu Kelmien piloja.
Nämä pöydät oltiin myös koristeltu vuodenaikansa mukaan -talvessa oli tekolunta pöydillä ja ilman siinä kohtaa pystyi aistimaan kylmemmäksi. Kesä taas oli lämmin paikka kylmyyden jälkeen, keltaisia kankaita oli aseteltu laskeutumaan pöydältä alas jalkoihin, mutta niihin ei kuitenkaan kukaan ollut kompastunut. Syksyllä tipahtelivat lehdet ihmisten niskaan, niin kuin joskus talvella lumihiutaleita. Keväällä oli hienoa huomata kuinka auringon säteet pilkahtelivat pöydän reunalta ja lumi suli.
Kaikilla ihmisillä oli hauskaa, kun hyvä musiikki soi suurista kaiuttimista huoneen yläkulmista. Pojat isännöivät... noo, huonosti. He olivat suuremmassa kännissä kuin ketkään muut heidän vieraistaan.
James tanssi villisti Lilyn kanssa. Sirius vielä villimmin kolme tyttöä hänen ympärillään. Remus haki katseellaan erästä tiettyä... Ja Peterkin oli löytänyt itselleen tanssikumppanin.
Tunnelma oli mitä suurimmassa määrin katossa. Juomat ja ruuat virtasivat ja tanssit sen kuin jatkuivat pitkälle yli puolenyön. Ihmiset kiittelivät kovasti paremmista pirskeistä kuin opettajien järjestämät ja että Kelmit voisivat tehdä saman joka vuosi.
"Herrat ja naiset", Sirius aloitti takellellen ja kaikki nauroivat, mutta hiljenivät pian. "Kun nyt ehkä olemme jo tarpeeksi hokeneet kaikki aikaan -mantraa, niin eikö olisi kiva teidänkin kuulla jotain matkastamme?" Sirius nosti käden korvalleen kuullakseen massan reaktion. Ja kaikki huusivat -joo!
Lily kuiskasi Jamesin korvaan: "Ehkä olisi pitänyt pitää puhe alkuillasta." Molemmat hymyilivät Siriukselle, joka hoippui Haymitchiltä ottaneensa erikoispullo kourassaan pienellä lavalla, minkä Remus oli taikonut häntä varten.
"Siis, mistä kaikki alkoi..." ja sitten Sirius kertoi pitkän tarinan Kelmien seikkailuista. Joka ikinen kuunteli innokkaasti ja yhtäkkiä kenenkään huomaamatta jo viiden minuutin kuluttua tarinan alusta he löhösivät säkkituoli meressä.
"Mukavampaa kuunnella näin", Remus supisi salaperäisesti omalla hillityllä charmillaan tytölle, jota oli kaivannutkin. He olivat sulloutuneet kauimmaiseen nurkkaan, omaan rauhaan.
Siriuksen tarina venyi ja venyi. Sanat rupesivat puuroutumaan Indiana Jonesin tapaamisen jälkeen, mutta silti kaikki kuuntelivat. Ehkä siihen auttoi Lilyn loitsu, mikä selvensi Siriuksen ääntä, niin että mutkin pystyivät kuulemaan. Sammumispisteessä olevasta pojasta ei ihmiset kyenneet olemaan lyömättä vetoa -sammuuko hän heti kun saisi viimeiset sanansa ulos vai jaksaisiko hän kävellä lähimmän kuumimman tytön kainaloon.
***
Aamu koitti varhain juhlijoille. He olivat ehtineet nukkua kolme tuntia, kun jo pieni poika hyppelehti makuualustojen seassa Kelmien luo. Lyhyet vaaleat kutrit omistava poika kolmannelta, rohkelikosta tuuppi vuorollaan jokaisen Kelmin hereille.
Reaktiot olivat aika normaalit -Sirius huitoi tönijäänsä kauemmas kauniista unistaan, Remus nousi vastahakoisesti, mutta nopeiten, James taas ei olisi halunnut lähteä minnekään juuri Lilyn takia ja Peter voivotteli suurta krapulaansa.
Vihdoin, kovan työn jälkeen pikkupoika, Alex, oli saanut Kelmit pois huoneesta. Juhlatilan ulkopuolella ilma tuntui hyytävän kylmältä. Pojat haukottelivat makeasti ja juuri ja juuri kuulivat mitä Alex heille yritti kertoa.
"Professori Dumbledore haluaa jutella kanssanne. Hänen toimistossaan, nyt", poika yritti kolmatta kertaa. Sitten hän muisti mitä rehtori oli hänen käskenyt tehdä jos he eivät kuuntelisi. Hän veti sauvansa kaapunsa taskusta ja lausui pitkän harkinnan jälkeen taikasanan.
"Vihdoin", poika huokaisi, kun poikien silmät pyörähtivät ja he heräsivät kuin olisivat nukkuneet kaksi päivää putkeen.
"Mitä?" Sirius kysyi hämmentyneenä. Häntä ihmetytti että eikö he vasta juhlineet ja hän sammunut sen blondin viereen? Eikö minulla olekaan krapulaa? Sirius ajatteli.
"Professori Dumbledore haluaa jutella kanssanne. Hänen toimistossaan, nyt. Olen nyt hokenut sitä teille tuhannetta kertaa." Pienenä loppu kaneettina hän jupisi -juopot.
"No, ei kai meidän auta kuin mennä", Remus tokaisi. Niin he lähtivät kohti kolmatta kerrosta, jossa he pääsisivät kivihirviön takaa rehtorinsa puheille. Kelmit miettivät vain rangaistustaan...
***
"Sisään", sointuva ääni vastasi poikien koputukseen. Kelmit astuivat sisään, jokainen hiuksiaan haroen.
"Kysyisin teiltä miten te pääsitte ylös jos en tietäisi että olette Kelmejä", rehtori sanoi ilkikurisesti katsoen silti tiukasti puolikuulasiensa takaa. Hän viittasi poikia istumaan pöydän toiselle puolelle.
"Kuulin mielenkiintoisista juhlistanne ja olisin voinut piipahtaakin jos en olisi harmitellut jälkeenpäin pilanneeni tunnelmaa." Kelmit odottivat jännittyneinä mitä professori voisi heille kenties sanoa.
"Voitte te toki sanoakin jotain..." mies jatkoi hiljaisuuden vain kestäessä. Dumbledore katseli poikia punniten.
"Rehtori, olemme..." Remus aloitti epätoivoisena siitä mitä pitäisi sanoa.
"Ei syytä huoleen. Teillä oli varmaan hauskaa matkallanne? Kertokaapas minulle kohtasitteko vampyyrejä tai kenties salamurhaajan?" Kelmit katsoivat rehtoriaan järkyttyneenä.
Pojat katsoivat vain toisiaan, kun he tajusivat että professori oli täysin tosissaan sanoissaan. He katselivat hetken Siriusta ja sitten he purskahtivat helisevään nauruun. Vuorotellen he kertoivat jokainen vuorollaan yhden päivän kokemukset.
Ja he uskoivat joutuvansa vielä kertomaan samaa tarinaa monen monta kerrat.
2O/N:Kiitos vielä tuhannesti kaikesta tuestanne<3 :D
-
Ihanaa, että tähän tuli vielä tää epilogi.
Tää teidän joulukalenteri on oikeesti ollu tosi mahtava. ;D
Kiitos Mysse ja Olvi.