Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Ria - 04.03.2009 20:27:09

Otsikko: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA! | H/G, Hrm/R, K-11
Kirjoitti: Ria - 04.03.2009 20:27:09
Nimi: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat
Kirjoittaja: Ria
Beta: Erna
Genre: varmaankin joku Drama, fluffy ja jotenkin jossain vaiheessa Romance
Paritukset: Harry/Ginny, Ron/Hermione ja muita jotka tulee sitten selville lukiessa
Ikäraja: ainakin vielä K-11 voi muuttua // Neriah lisäsi ikärajan otsikkoon
A/N: Tämä ficci kertoo Harryn ja muiden kuudennesta kouluvuodesta ja se on kirjoitettu periaatteessa Ginnyn näkökulmasta. Tämä on mun eka ficci joten toivoisin paljon rakentavaa palautetta!



1.   Sovittelua
   Oli vielä lämmin heinäkuinen päivä. Neljä nuorta velhoa pelasivat suuren omakotitalon pihassa huispausta. Yksi heistä oli todella taitava pelaaja ja luudan käsittelijä. Poika mutkitteli luudallaan sulavasti ja hienosti. Hänellä oli musta kuriton tukka ja vihreät silmä joita ympäröivät mustasankaiset, pyöreät silmälasit. Välillä hiusten takaa otsan kohdalta näkyi arpi, salaman muotoinen. Tästä pojan helposti tunnistikin. Harry Potter. Valittu.

   Kolme muuta heistä olivat punatukkaisia, veljeksiä. Kaksi heistä oli aivan samannäköiset, kaksoset. Kolmas oli heitä nuorempi. Pelasi heistä kehnoten mutta silti hyvin.
   ”George, ota pallo” toinen kaksosista huudahti ja heitti kaadon. ”Ilomielin, Fred” vastasi toinen ja koppasi pallon taitavasti syliinsä.

   Välillä Harryn silmät vilkaisivat kahta tyttöä jotka katselivat peliä. Toinen tytöistä sai Harryn sydämen tekemään kaksi kuperkeikkaa. Ginny Weasley. Tyttö oli Harrya vuoden nuorempi ja kävi Tylypahkan velhojen ja noitien koulun viidettä luokkaa. Harry oli toivottoman ihastunut tuohon tyttöön. Tytöllä oli punaiset hiukset, kuten muillakin veljillään. Ginnykin oli ihastunut tuohon kuuluisaan Harry Potteriin. Samalla hetkellä tyttö mietti miten voisi saada unelmansa toteen. 

   Hetken vielä poikien peliä katsottuaan, toinen tyttö, kiharatukkainen Hermione Granger ehdotti: ”Mentäisiinkö uimaan. Täällä paahtuu kuoliaaksi.”  Hermione näki hyväksyvää nyökytystä ja mutinaa. Kaikki kuusi nuorta lähtivät sisälle Kotikoloon vaihtamaan uimapukuja päälleen.

  Omassa huoneessaan Ginny kävi koko uimapukuvarastonsa läpi ja tyytyi laittamaan päälleen punaiset, valkoisilla kukilla koristellut bikinit päälleen. Uima-asun päälle punatukkainen tyttö heitti vielä keltaisen hellemekon.

  ”Ginny, mikä sinulla kesti” kysyi Ron ärtyneenä ja näytti siltä että olisi odottanut kauankin. ”Miten niin?” Ginny kysyi ja nosti kulmakarvojaan. ”No siten niin, että me muut olemme odottaneet sinua täällä jo ainakin kymmenen minuuttia.”  ”Anteeksi, mutta kaikki ei ole niin nopeita pukemaan kuin sinä, Ron!” Ginny tiuskaisi takaisin.”Eiköhän lähetä?” Hermione kysyi ja astui sisarusten välille jotta he eivät ehtisi aloittaa riitaa.
 
 Ystävykset kävelivät kohti rantaa, mikä ei onneksi ollut yhdenkään jästin tiedossa. Siellä pystyi vapaasti taikomaan tai pelaamaan velhoshakkia ilman että jästit näkisivät mitään.

  Saavuttuaan rannalle he näkivät kolmen tutun ihmisen istuvan keskellä rantaa naureskelemassa. ”Moi Neville ja Luna! Teitä ei varmaan haittaa jo me liitytään teidän seuraan?” Ginny kysyi kolmikolta. Ginny jätti tarkoituksella mainitsematta Deania, kolmatta ihmistä joka istui siinä ison rantapyyhkeen päällä. Hän oli viime Tylypahkavuonna seurustellut pojan kanssa ja heillä oli ollut myrskyinen ero, jonka jälkeen kumpikaan ei ole puhunut toisilleen.

   ”Joo totta kai te voitte istua tähän” Neville vastasi iloisesti ja teki tilaa Ronille, Hermionelle, Harrylle ja Ginnylle. Nelikkö hyppäsi punaiselle rantapyyhkeelle ja vaihtoi kuulumisiaan. He eivät olleet nähneet kesällä kertaakaan joten juteltavaa oli paljon.

  Hetken, kun kuulumisia oli jonkin verran vaihdettu, Ginnylle alkoi tulla kuuma ja hän halusi uimaan. ”Tuleeko joku muu vilvoittelemaan veteen?” Dean nousi seisomaan ja sanoi ”Joo, minä voisin tulla” Mikä oli tytölle suuri pettymys. Mutta Ginny ei kieltänytkään, hän tiesi että poika haluaisi jutella asiat selviksi ja sitä hän itsekin loppujen lopuksi halusi.
   
Saavuttuaan kimmeltävän veden äärelle tyttö kastoi varpaansa siihen. Kylmää, hän ajatteli ensimmäisenä. Kuitenkin hän lähti kävelemään kohti syvempää. Taakse katsottuaan hän huomasi Deanin kävelevän melkein takanaan. Ginny päätti uida pienen lenkin ennen kuin juttelisi pojan kanssa. Hetken uituaan punapää palasi takasin Deanin luo. ”Voitaisiinko me Ginny selvittää tämä. En jaksaisi enää pitää mykkäkoulua ja muuta sellaista?” Dean pyysi. Hän pelkäsi Tytön rupeavan huutamaan hänelle. ”Miten minä voisin antaa sinulle anteeksi?? Sinä petit minua! PETIT! Miten sellaisen voi antaa anteeksi?!” näin Ginny oli aikaisemmilla kerroilla huutanut hänelle.

   ”Joo voitaisiin me sopia tämä. Mutta minä en siltikään hyväksy sitä, että teit sellaista. Miksi petit minua?” Ginny kysyi vakavana. Dean katsoi tyttöä kulmakarvat ylhäällä. Missä oli tuon tytön tunnettu tulinen luonne? ”En tiedä. Tunsin kai itseni jotenkin yksinäiseksi. Et ollut niin täysillä mukana kuin minä.” poika huokaisi. ”Miten niin?” Ginny kysyi ihmetellen. ”Huomasin kyllä kuinka katsoit Harrya. Sinä pidät hänestä, etkö niin? Huomasin sen jo alussa mutta sanoin itselleni ettei se ollut mitään.” Dean vastasi ja katsoi jalkojaan. Tai oli katselevinaan, eihän hän niitä nähnyt kunnolla sen sakea veden läpi. ”En minä…” Ginny yritti sanoa ja helähti yhtä punaiseksi kuin hiuksensakin. ”Hei, minä olen kyllä se huomannut. Mutta ei se mitään.” Dean sanoi ja naurahti. Olihan tilanne vähän koominen. ”Lupaatko ettet kerro siitä kenellekään? Varsinkaan Harrylle. Hermione kyllä tietää mutta silti. Ja Ron saisi hepulin jos tietäisi että olen ihastunut hänen parhaaseen ystävään.” Ginny pyysi. ”Joo, en kerro. Muuten olen huomannut että Harrykin katselee välillä sinun perääsi.” Poika vastasi ja naurahti uudestaan vähän kovempaa. Nyt Ginny punastui entistäkin enemmän.

   Hetken keskustelun jälkeen Ginny sanoi: ”Minä luulen että voisin antaa sinulle anteeksi” ”Kiitos Ginny. Kavereita?” Dean kysyi ja ojensi kättään. ”Kavereita” Ginny vastasi ja tarttui pojan tarjoamaan käteen. Hetken mielijohteesta hän halasi Deania. Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin edellisenä vuonna, vaan samalla tavalla miten ystävää halataan.

**

Rannalta Harry katsoi kuinka Ginny ja Dean halasivat toisiaan. Nytkö he sitten taas ovat yhdessä? Harry ei pitänyt ajatuksesta. Poika halusi itse halata Ginnyä, oli aina halunnut. Tai tästä kesästä lähtien. Nähdessään tytön tulevan heitä kohti takaisin rantaan hän käänsi katseensa, ettei olisi jäänyt kiinni tuijotuksesta.

   Ginny istuutui Hermionen viereen joka katsoi häntä kysyen. ”Ginny mitä tuo oli olevinaan?” Hermione kysyi lempeästi. Hänen teki vielä mieli lisätä että noinko nopeasti ihastukset vaihtuivat, mutta ei voinut koska Ginnyn kyseinen ihastus istui aivan tytön toisella puolella.

   ”Jos, Hermione kulta, ajattelet sitä, että palaisimme vielä yhteen niin turha luulo.” Ginny vastasi naurahtaen ja jatkoi ”Me sovimme juttumme. Emme sen kummempaa. Ja se oli vain ystävällinen halaus.” Tyttö sanoi tarkoituksella hieman kuuluvammin ”ystävällisen halauksen”, koska halusi Harryn tietävän, ettei hänen ja Deanin välillä ole mitään.

**

Illemmalla, kun kaikki muut olivat menneet nukkumaan Harry ja Ginny vielä juttelivat alakerrassa Kotikolon lämpimässä olohuoneessa. Nyt Ginny jopa pystyi juttelemaan Harryn seurassa normaalisti. Ennen hän vain änkytti ja yritti saada sanaa suustaan. ”Sinustahan tuli nyt Rohkelikon huispauskapteeni.” Ginny totesi. ”Joo” poika vastasi vaikka tiesi ettei se ollutkaan kysymys. Jutustelu eteni huispauksen merkeissä. Ginny toivoi todella että pääsisi joukkueeseen. ”Pitäisikö minun tulla koelentoihin?” Ginny kysyi ja heilautti tulipunaiset kiehkurat pois kasvoiltaan. ”Ehdottomasti, pelasit viime vuonna hyvin etsijää kun olin Pimennon takia pelikiellossa” Harry sanoi ja hymyili.

  ”Ehkä minä osallistunkin. Älä nyt naura mutta ajattelin kokeilla lyöjää” Ginny sanoi ja punastui hennosti. Eihän siinä mitään nauramista ollut, mutta Ginny näytti mielestään ehkä liian heiveröiseltä lyöjäksi. Ainakin Frediin ja Georgeen verrattuna.

  He, Ginnyn veljet, olivat pelanneet aikaisempina vuosina lyöjinä, mutta lopettivat koulun vuotta aikaisemmin ja perustivat viistokujalle pilakaupan.
   ”Miksi minä nauraisin. Ajattelin itse asiassa että voisit olla hyväkin lyöjä. Olet hyvä lentämään ja lyömään. Olet varmaan perinyt Fredin ja Georgen taidot” Harry sanoi ja hymyili.

   He juttelivat vielä hetken, kunnes Ginnyä alkoi haukotuttaan niin paljon, ettei enää pysynyt hereillä. ”Minä lähden nyt ainakin nukkumaan. En pysy kohta enää hereillä.” Tyttö haukotteli ja nousi pehmeän sohvan pohjalta. ”Joo, minäkin voisin tulla samaa matkaa”, Harry sanoi. He kävelivät yhtä matkaa Ronin huoneelle mihin Harry jäisi nukkumaan.

   ”Hyvää yötä.” Ginny sanoi ja hymyili. Hetken mielijohteesta hän suikkasi pienen suukon pojan poskelle, minkä seurauksella Harry punastui. ”Hyvää yötä”, Harry mutisi ja meni sisään Ronin huoneeseen.

**

”Mikäs sinulla noin kesti? Ja miksi näytät siltä että leijuisit pilvien yläpuolella?” Hermione kysyi kun Ginny saapui huoneeseensa. Hän jakoi sen nyt lopun kesää Hermionen kanssa ennen matkaa kohti Tylypahkaa. ”Ei mikään kestänyt. Juttelimme vain Harryn kanssa” Ginny vastasi hymy korvissa. ”Vai juttelitte?” Hermione kiusoitteli. ”Joo, juttelimme niitä näitä mm. huispauksesta” Ginny vastasi ja alkoi vaihtaa silkkistä yöpukua päälleen.

  ”Mitäs sitten tapahtui?” Hermione jatkoi utelujaan. ”Ei mitään” Ginny vastasi ja oli nyt jo aivan tomaatin värinen. Punaisempi kuin omat hiuksensa.  ”Ei mitään? Et ole tosissasi. Oletko huomannut että punastut helposti. Olet nytkin yhtä punainen kuin tuo tapetti” Hermione naurahti ja osoitti Ginnyn huoneessa olevaa punaista tapettia.

  ”Okei, okei. Lähdimme Harryn kanssa yhtä aikaa nukkumaan ja Ronin huoneen ovella annoin hänelle suukon poskelle.”  ”Vau. Ginevra Weasley, otit ensimmäisen askeleen eteenpäin.” Hermione sanoi ja heitti punaista tyttöä tyynyllä. Siitä alkoikin kunnon tyynysota joka loppui vasta kun kiukkuinen rouva Weasley käski heidän lopettaa.

  ”Hyvää yötä Hermione” Ginny sanoi. ”Hyvää yötä Gin. Yritä nukkua äläkä mieti koko yötä sitä suukkoa, me lähdetään kuitenkin huomenna Tylypahkaan” Hermione virnisti. ”Joo joo” Ginny vastasi vielä ja heitti sen illan viimeisen tyynyn huoneen poikki.

**


Kommentit olis enemmän kun tervetulleita :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Scaramouche - 20.03.2009 18:57:20
vooi, tää on niin ihana että mä todella petyin kun humasin ettei jatkoa ollutkaan vielä tullut... ehdottomasti lupaudun lukemaan edelleen!!!!!
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 20.03.2009 20:37:11
joo, on ollut vähän kiireitä joten en ole kerennyt vielä jatkoa kirjoittelemaan mutta tulossa se silti on

~Nennananna~
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Rins - 30.03.2009 15:51:17
Joo, hyvinhän sä tän olit kirjottanu :) Pariin kohtaan ois voinu laittaa enemmän kuvailuu, kuten miltä se järvi näytti yms.. Lähetä viestii sille betalles, mä haluun meinaan lukee jatkoo! Niinkuin hyvin tiedät, pidän enemmän D/H ficeistä, mut tästä mä tykkäsin! (Tunnistit varmaan jo et kuka oon :) )
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 31.03.2009 20:28:27
joo tunnistin kuka oot, oon laittanut betalleni viestiä mutta en oo saanut vastausta... Joten toivottavasti hän vastaa nopeasti niin saan jatkoo :)

~Nennananna~
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 04.04.2009 15:52:39
A/N Noniih nyt tässä on tätä jatkoo vaikka siinä hitusen kesti :) Luku on myöskin aikas lyhyt mutta seuraavasta luvusta on tulossa pidempi ja yritän saaada sen nopeemmin teidän näkyville :)



2.   Tylypahkaan

  Seuraava aamu oli pelkkää kaaosta. Oli syyskuun ensimmäinen ja lähdettäisiin taas viettämään yhtä opiskeluvuotta Tylypahkassa. Ron, Hermione, Harry ja Ginny etsiskelivät vielä viimeisiä tavaroita matka-arkkuihin.
   
  ”Noniin, hopi hopi lapset. Arthur on aivan pian täällä ja ministeriön auton kanssa!” rouva Weasley kailotti jotta nuoret pitäisivät kiirettä.
”Huoh, miksi aina tämän aamun pitää olla niin kiireinen vaikka kaiken pitäisi olla pakattuna”, Ginny valitti Hermionelle laittaessaan Rohkelikon leijonalla varustettuja sukkia matka-arkkuunsa.
 ”Ehkä siksi että aina muistaa jotain minkä on unohtanut pakata, ja osa vaatteista on vielä pesussa”, Hermione järkeili. Itse hän oli saanut pakattua kaiken huolellisesti edellisenä iltana ja jättänyt pesussa olleille vaatteille vielä tilaa.

  ”Oletteko valmiina Ginny ja Hermione? Meidän pitäisi nyt lähteä. Äiti on aika kiukkuisena alakerrassa ja valittaa minulle ja Harrylle, että myöhästymme tällä menolla”, Ron huikkasi ovenraosta.
”Joo me ollaan valmiita”, Ginny vastasi ja otti matka-arkun mukaansa ja he lähtivät yhdessä Hermionen kanssa menemään rappuja alas.

  Kotikolon edessä odotti ministeriön hopeanvärinen auto. Ulkoapäin autot näyttivät todella pieniltä, että niihin mahtuisi korkeintaan viisi ihmistä. Sisällä oli kuitenkin todella tilavaa. Takapenkille istuivat Harry, Ron, Hermione ja Ginny. Kuskin paikalla istui mies ministeriöstä ja pelkääjän paikalla vierekkäin istuivat herra ja rouva Weasley. Matka King’s Crossin asemalle sujui hyvin. Ron ja Harry puhuivat tulevasta huispauskaudesta. Välillä Ginnykin heitti sinne omia kommentteja sekaan mutta suurimman osan ajasta hän istui hiljaa ja katseli ohi vilistäviä maisemia. Hermione puolestaan luki jotain jästikirjaa.

  ”Arthur käy hakemassa kärryt teidän matka-arkuillenne ja sitten lähdemme nopeasti kohti laituria tai te myöhästytte junasta”, rouva Weasley touhotti ja jokainen otti vuorollaan oman matka-arkkunsa autosta ja laittoi sen herra Weasleyn hakemalle kärrylle.

  Weasleyn perhe ja Hermione ja Harry kävelivät pikaisesti kahden laiturin väliin mistä päästäisiin sille laiturille jossa punainen Tylypahkan pikajuna odottaisi. Kävellessään kohti laiturien väliä he saivat ihmisiltä hieman outoja katseita eikä mikään ihme. Ei tavallinen jästi laittaisi päälleen golfhousuja ja villapaitaa, mikä herra Weasleylla oli päällä. Myös pöllöt aiheuttivat katseita jästeliltä. Eiväthän jästit pitäisi pöllöä kotonaan.

 ”Noniin, Ron menisitkö sinä ensiksi?”, rouva Weasley kysyi. Ronin mentyä punaisen tiiliseinän läpi rouva Weasley lähetti Harryn ja Hermionen matkaan sitten Ginnyn ja viimeiseksi menivät rouva ja herra Weasley itse.
”Ihana mennä taas Tylypahkaan”, Harry sanoi innoissaan nostaessaan matka-arkkuaan junaan.

”Meidän pitää mennä Ronin kanssa partioimaan käytäville. Etsikää te vaunuosasto, me tulemme sinne jossain vaiheessa”, Hermione sanoi ja lähti Ronin kanssa kohti valvojaoppilaiden vaunuosastoa.
”No mennäänkö etsimään tyhjä vaunuosasto?”, Harry kysyi. Ginny nyökkäsi ja yhdessä he lähtivät kävelemään eteenpäin ahtaalla käytävällä.

 Vasta käytävän päästä he löysivät tyhjän paikan ja menivät sisään. Istuuduttuaan pehmeälle junan penkille Ginny alkoi miettiä mistä he voisivat puhua, sillä painostava hiljaisuus ympäröi heidät.
”Koska ajattelit pitää huispauskarsinnat?”, Ginny kysyi vihdoin keksittyään juttuaiheen. Huispaus oli jotakin mistä heillä molemmilla riitti puhuttavaa.
”Varmaan ensi viikon sunnuntaina”, Harry vastasi. Siitä alkoi pitkä ja harras huispausaiheinen keskustelu mikä ylettyi huispausasuista aina lempihuispausjoukkueeseen. Keskukstelu kuitenki lakkasi kun joku avasi oven.

 ”Vihdoinkin pääsimme pois tuolta käytävältä, minulla on niin hirveä nälkä että voisin syödä kokonaisen hevosen”, Ron virkkoi ja piteli nälästä kurnivaa mahaansa.
”Ron ei voi näköjään ajatella mitään muuta kuin mahaansa”, Hermione huomautti. Ginny rupesi kaivelemaan laukkuaan ja löysi sieltä muovipussin missä oli kaksi leipää.
”Tässä Ron, saat tyytyä tavalliseen leipään juuston kera kun ei ole hevosta”, Ginny sanoi ja heitti leipäpussin veljelleen. Ron nyökytti kiitokseksi sillä ei pystynyt enää puhumaan kun oli ahdannut suun täyteen leipää.

 Junamatka sujui nopeasti nelikon keskustellessa edelleen huispauksesta. Tai kolmen keskustella, Hermione vain kuunteli, eihän hän tiennyt mitään huispauksesta. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä ja nuoret vaihtoivat koulukaavut ylleen.

Juna pysähtyi nytkähtäen ja Harry, Ron, Hermione ja Ginny lähtivät ulos vaunuosastosa raahaten matka-arkkuja perässä. Päästyään ulos junasta, he kuulivat tutun huudon: ”Ekaluokkalaiset tännepäin!” Huutaja oli nelikon hyvä ystävä ja taikaeläintenhoidon opettaja, puolijättiläinen Hagrid. He moikkasivat nopeasti Hagridia ja lähtivät kohti vaunuja joilla he matkustaisivat loppumatkan Tylypahkaan. 

 ***

Linnassa oli kova hälinä kun Harry, Ron ja Hermione astuivat Suureen saliin. Ginny oli mennyt jo edeltä ystävänsä Rosalien kanssa. Kolmikko istui Ginnyn ja Rosalien (tai tunnetummin Rosien) seuraan. Ginny huomasi jääneensä katsomaan Harrya liian kauaksi aikaa sillä Rosie pukkasi häntä kylkeen ja sanoi, että lajittelu oli jo alkanut. Aluksi lajitteluhattu höpötti omiaan, ja varoitteli tulevasta vaarasta. Sitten alkoi varsinainen lajittelu.

 ”Alexandra Smith”, McGarmiwa huusi. Pieni vaaleatukkainen tyttö istui penkille ja professori McGarmiwa asetti räsyisen hatun hänen päähänsä. Lajitteluhattu oli vain pari sekuntia tytön päässä kun se huusi ilmoille: ”Puuskupuh!”, Puuskupuhin pöydästä kuului innokasta taputusta ja tyttö suuntasi askeleensa kohti hurraavaa pöytää.

”Ian Harlock”, McGarmiwa ilmoitti. Tällä kertaa hieman isomman kokoinen poika istui tutisten jakkaralle. ”Korpinkynsi!”, lajitteluhattu huusi ilmoille. Näin jatkui lajittelu. Rohkelikko sai tänä vuonna kuusi uutta tupalaista: Nora Wildning, Peter Carter, Emily Wilkins, James Flowery, Jessica Field ja Mona Turner.

 Lajittelun jälkeen syötiin taivaallinen ateria minkä kotitontut olivat heille valmistaneet. Aterian aluksi Hermione rupesi paasaamaan kotitonttujen oikeuksista. Ilta jatkui normaaliin tapaan. Kuunneltiin professori Dumbledoren puhe ja saatiin tietää uusi pimeydenvoimilta suojautumisen opettaja, joka kaikkien yllätykseksi oli Severus Kalkaros. Siitä alkoi keskustelu joka loppui vasta kun Dumbleroden taialla vahvistettu ääni pyysi hiljaisuutta.
 
***

  ”Voitko kuvitella Harry, Kalkaros tulee opettamaan meille koko tämän vuoden pimeyden voimilta suojautumista?”, Ron kysyi heidän mennessä makuusaliin missä odotti jokaisen oma pylvässänky.
”Luultavasti hän ei kuitenkaan opeta meitä ensi vuonna”, Harry vastasi ja alkoi vaihtaa vaatteita.
”Miten niin?”, Ron kysyi ihmeissään.
”Jos et ole huomannut niin meillä on jokainen vuosi vaihtunut pvs-opettaja, ja toivottavasti vaihtuu edelleenkin”, Harry vastasi ja kömpi lämpimän peiton alle turvaan makuusalin viileyttä.
”Toivotaan niin”, Ron vastasi. Jo parin minuutin kuluttua Harry kuuli toiselta puolelta kuorsausta mikä kieli Ronin nukkumisesta. Harrya itseään ei liiemmin väsyttänyt. Kuitenkin huomenna alkaisi koulu ja olisi pakko nukkua. Juuri ennen nukahtamista hän tuli ajatelleeksi Ginnyä. Ajatus seurasi häntä uneen ja hän näki koko yön unta kauniista punatukkaisesta tytöstä.

***
A/N2  Ja olisin kiitollinen kommenteista :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Rins - 04.04.2009 17:37:28
Hyvin kirjotettu luku, edelleen :) Hieman lyhyt ehkä, et jos tekisit seuraavasta vähän pidemmän?
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: campuzze - 05.04.2009 10:00:42
Nii. Hieman lyhyt, mutta en voinut olla pitämättä tuosta tarinasta.
Koskahan jatkoa tulee?  ;)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Tiara - 26.04.2009 21:04:13
Pidin tästä tosi paljon. :D
Jatkoa!!!! ;)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Scaramouche - 27.04.2009 21:41:57
Oiih!

Huomasin vasta nyt että oli tullut jatkoa!! (hyvä minä vaikka käyn lähes päivittäin koneella...)

Hieno luku jälleen! Oli tosiaan vähän lyhyt, mutta ei se mua haitannut kyllä yhtään. Mutta kyllähän se seuraava luku voisi olla vähän pitempi, jos jaksaisit..?
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 28.04.2009 14:44:15
Heips!
Tässä nyt kaikille yhteisesti: Seuraava osa on pian tulosas, pitää vielä vähän kirjoittaa, viimeistellä ja laittaa betalle menemmään ja seuraavasta luvusta on tulossa pidempi

~NennaNanna~
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 04.05.2009 20:47:21
Jatkoa on tulossa joko tämän viikon viikonloppuna tai ensiviikolla. Nyt viikolla en kamalasti kerkeä kirjoittelemaan koska on edessä vielä koko peruskoulun kaks viimestä koetta ja on pakko lukee. Kirjoitan kuitenkin jollain tylsillä tunneilla tätä joten saan kuitenkin viikolla tätä eteenpäin. Laitan luultavasti viikonloppuna seuraavaa osaa menemään betalle joten jos hän on nopea saattaa seuraava osa tulla viikolopun aikaan jos taas kestää vähän aikaa niin seuraavan osan pitäisi tulla VIIMEISTÄÄN ensiviikolla!
:)

~NennaNanna~
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: eFFy - 04.05.2009 21:49:54
Kiva tarinaaa<3 Jatkoa toivoisin, mut ei mtn kiirettä:)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Scaramouche - 04.05.2009 22:54:56
hyvä että jatkoa tulossa niinkin pian!
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: koete - 05.05.2009 15:15:02
Tää on hyvä tarina, mutta yks mikä häiritsi oli noi pilkkuvirheet. Siellä oli meinaan monta sellasta kohtaa, missä olis kuulunu olla pilkku, mutta ei ne silti hirveesti häirinny. (:
Että jatkoa vaan, lupaan lukea jatkossakin. (:
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Luna R. - 08.05.2009 09:04:32
Tää on ihan hyvä ficci, eikä nuo muutamat kirjotusvirheet mitä bongasin,  haitanneet lukemista yhtään. :)

Jatkoa oottelen   :D
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 30.05.2009 12:39:04
eFFy:   Kiva että pidät, ja tässä sitä jatkoa nyt on
koete:  Oon sanaut paljon huomautuksia noista pilkuista, ja yritän saada ne korjattua :)
Luna R.:  Kiva että pidit! Yritän korjata noita kirjoitusvirheitä!


Tää osa tulikin sitten hieman ajateltua myöhemmin mutta tuli kuitenkin :) Toivottavasti pidätte ja taas toivon paljon kommenttia!!
Toi biisi on muuten Backstreet Boysiilta Anywhere For You

3.   Uneton yö

Ginny heräsi hätkähtäen. Hän avasi silmänsä ja antoi katseensa kiertää makuusalia. Kaikki oli ennallaan. Kukaan ei ollut kuolleena maassa. Hän näki jokaisen viidesluokkalaisen Rohkelikon nukkumassa omassa pylvässängyssään. Hän siirsi katseensa yöpöydällään lepäävään kelloon ja näki sen olevan tasan kolme.
 
Ginny yritti sulkea silmänsä ja nukkua, aina silmänsä suljettuaan hän näki Voldemortin ilkeän katseen ja Harryn makaamassa kuolleena maassa.

Nämä painajaiset olivat valvottaneet häntä aina vähän väliä sen jälkeen, kun he olivat olleet ministeriössä edellisen lukuvuoden lopulla. Ginny yritti vielä hetken nukahtaa, mutta kun hän huomasi sen olevan mahdotonta, hän otti kainaloonsa Hermionen antaman jästikirjan ja meni hiljaa varpaillaan hiipien makuusalin ovelle ja siitä portaat alas oleskeluhuoneeseen.

Tullessaan portaiden alapäähän hänen sydämensä jätti aluksi yhden lyönnin lyömättä koska huomasi oleskeluhuoneessa istuvan jonkun sohvalla selkä häneen päin.  Sen jälkeen hänen sydämensä löi kaksi ylimääräistä lyöntiä kun hän tajusi, että se joku oli Harry Potter.

”Huomenta, Harry”, Ginny toivotti ja istuutui Harryn viereen sohvalle.

”Huomenta”, vastasi Harry ihmeissään. ”Miksi sinä olet tähän aikaan hereillä?”
”Heräsin äsken painajaiseen. Samanlaiseen mitä olen nähnyt nyt sen ministeriöjutun jälkeen”, Ginny sanoi hiljaisella äänellä. Harry katsoi häntä suoraan silmiin lohduttavasti.

”Et ole ainut joka on nähnyt painajaisia siitä”, Harry sanoi. Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus. Molemmat ajattelivat sitä kauheaa iltaa. Ginny tiesi, että Harry ajatteli Siriusta. Hän olisi halunnut lohduttaa poikaa mutta ei löytänyt sanoja siihen.

”Entä miksi sinä olet hereillä?” Ginny kysyi, kun hiljaisuus oli jatkunut jo viisi minuuttia. ”En ole ikinä saanut Tylypahkassa kunnolla nukuttua ensimmäisenä yönä”, Harry vastasi.

Ginny ei viitsinyt kysyä miksi Harry ei saanut nukuttua. Ja tiesihän hän myös vastauksen. Harry pääsisi vuodeksi pois Dursleylta. Hänen kummisetänsä on juuri kuollut ja tämä oli ainoa paikka missä hänellä olisi oikeita ystäviä. Tämä oli Harryn koti.

Hiljaisuus laskeutui taas heidän välilleen, mutta se ei ollut painostava hiljaisuus, joka yleensä lankesi heidän välilleen kun he olivat kaksin.

Ginny haukotteli makeasti. "Minä menen nyt takaisin nukkumaan. Hyvää yötä”, hän toivotti ja nousi sohvalta. Hän käveli pari askelta kun kuuli Harryn äänen: ”Odota, tulen samaa matkaa.”

Ginny pysähtyi ja Harry jätti taakseen pehmeän ja lämpöisen sohvan. Hänen tultua Ginnyn vierelle he lähtivät yhtä matkaa kulkemaan kohti makuusaleja. Portaiden alapäässä Harry otti Ginnyn käden omaansa ja he jatkoivat portaita ylös käsi kädessä. Heidän tultua tyttöjen makuusalin kohdalle Harry puristi hellästi tytön kättä ja sanoi: ”Hyvää yötä.”

”Hyvää yötä”, toivotti Ginny hymyillen ja irrotti kätensä Harryn kädestä, avasi makuusalin oven ja pujahti nopeasti sisään.

Siellä hän istahti sängylleen risti-istuntaan ja mietti äskeistä hetkeä. Ehkä heistä voisi vielä tullakin jotain.

”Toivottavasti”, Ginny kuiskasi hiljaiselle makuusalille.

Ginny pujahti peiton alle ja jo pian hänkin oli syvässä unessa. Enää sinä yönä hän ei nähnyt unta ministeriöstä tai Voldemortista, vaan siitä yhdestä pojasta, josta hän oli unelmoinut jo pitkään.

***

Seuraavana aamuna Ginny heräsi hymy huulillaan. Voisinpa jäädä koko päiväksi tähän sänkyyn nukkumaan, hän ajatteli, mutta toiveidensa vastaisesti siirsi Rohkelikon leijonalla kuvioidun peittonsa syrjään ja nousi sängystä.

Hän suuntasi askeleensa suoraan kylpyhuoneeseen. Lämpimän suihkun alla hän otti persikanvärisestä shampoopullosta shampoota ja levitti sitä hiuksilleen. Hieroessaan hiuksiinsa shamppoota Ginny alkoi laulaa.

"I'd walk halfway around the world
For just one kiss from you
Far beyond the call of love
The sun, the stars, the moon
As long as your love's there to lead me
I won't lose my way, believe me
Even through the darkest night you know"


Ginny lauloi täydellisellä äänellään, mutta kuitenkin hiljaa, ettei hän herättäisi ketään makuusalin puolelta. Hän jatkoi lauluaan:

"I'd go anywhere for you
Anywhere you asked me to
I'd do anything for you
Anything you want me to
Your love as far as I can see
Is all I'm ever gonna need
There's one thing for sure
I know it's true(I know it's true)
Baby, I'd go anywhere for you"

Tämä oli yksi hänen lempilauluistaan ja tämän suihku oli saanut kuulla monet kerrat . Ginny ei ollut kuitenkaan aikoihin laulanut suihkussa tai missään muuallakaan. Joku olisi voinut ihmetellä, miksei tyttö, jolla oli täydellinen lauluääni, käyttänyt sitä hyväkseen.

Ginnyn ollessa kolmetoistavuotias hänen piti laulaa jouluna kotonaan Petteri Punakuono koko perheelle ja sukulaisille, mutta Fredin ja Georgen kepposen myötä hänen äänensä oli kuulostanut lähinnä rääkymiseltä, eikä hän ollut sen jälkeen missään tilanteessa laulanut. Mutta nyt hän lauloi.

Ginnyn tultua suihkusta Rosalie istui sängyssään iloisena. ”Sinulla on todella kaunis ääni, Ginny”, hän kertoi innoissaan. ”Oletko ikinä ajatellut uraa laulajana? Sinusta voisi vielä tulla loistava!” Ginny punastui. Ei hän uskonut että hänen äänensä niin kaunis olisi.

”Ei minun ääneni niin ihmeellinen ole, sitä paitsi en voisi enää ikinä laulaa julkisesti”, Ginny sanoi ja istahti omalle sängylleen Rosieta vastapäätä.

”Miksi et voisi laulaa julkisesti?”, Rosie kysyi häneltä ihmeissään.

”No, yhtenä jouluna kun minun piti laulaa koko suvulleni niin totta kai rakkaat kaksoisveljeni tekivät kepposen, minkä seurauksena lauluni kuulosti siltä, että olisin ennemmin harakka kuin ihminen”, Ginny vastasi ja tuijotti käsiään. Hän ei liiemmin halunnut ajatella sitä. Olihan hän ajatellut silloin vielä laulajan uraa, mutta ne haaveet murskautuivat sen nolauksen myötä. Sen jälkeen hän Ginny oli harkinnut ammattihuispaajan tai aurorin työtä.

”Mutta oikeasti, sinusta tulisi mahtava laulaja!”, Rosalie sanoi ja meni suihkuun. Ginny jäi vielä ajattelemaan asiaa.

Laittaessaan koulupukuaan päälle hän mietti ajatusta. Ehkä minusta toisaalta voisi tulla laulaja. Ehkä.
Saatuaan koulupuvun päälle ja hiukset kammattua hän huikkasi Rosielle menevänsä jo edeltä syömään.
Koko matkan Suureen saliin hän mietti Rosalien kanssa käymäänsä keskustelua.

Saavuttuaan Suureen saliin hän suuntasi askeleensa kohti Hermionea ja Harryä.
 
”Huomenta”, hän toivotti heille ja istahti pitkälle puiselle penkille Harryn viereen. ”Huomenta”, Harry ja Hermione vastasivat melkein kuin yhdestä suusta.

”Onko mitään kiinnostavaa tapahtunut?”, Ginny kysyi Hermionelta, joka luki parhaillaan Päivän profeettaa.

”Ei, ellei sitä lasketa, että täällä on varmaankin sadas juttu meidän ministeriöön tekemästä pikku retkestämme. Sen on kylläkin tällä kertaa kirjoittanut Rita Luodiko”, Hermione sanoi kyllästyneenä. Ginny tuhahti. Ministeriössä käydyn taistelun jälkeen oli tullut profeettaan vaikka kuinka monta erilaista juttua.

Ginny huomasi vatsansa päästävän nälkäisiä äännähdyksiä, joten hän otti puurokulhosta puuroa ja söi sitä hyvällä ruokahalulla.

”Missä Ron muuten on?” Ginny kysyi muutaman lusikallisen jälkeen.

”Hän on etsimässä toista sukkaansa”, Harry vastasi ja naurahti. Vain Ron pystyi hukkaamaan sukkansa parin ensimmäisenä koulupäivänä. Ginny nauroi myös ja huomasikin Ronin tulevan ärtyneen näköisenä Suureen saliin.

”Löysitkö sukkasi?”, Ginny kysyi huvittuneena ja sai isoveljeltään mulkaisun. ”En minä voi sille mitään että jostakin on hauskaa piilottaa minun sukka tyynyni alle”, Ron vastasi vihaisesti ja otti pekonivadin käteensä. Ronin kasatessa pekonia lautaselleen Ginny huomasi myös Rosalien tulevan Suureen saliin.

 ”Päästit sitten muutkin suihkuun”, Ginny sanoi Rosielle. Rosalie oli tunnettu siitä että hän pystyi viettämään suihkussa tuntikausia.

”Haha, Ginny. Mitä meillä on ensimmäisenä?” Rosalie kysyi ja tökkäsi Ginnyä kylkeen. ”Meillä on loitsujen kaksoistunti ja sitten McGarmiwaa”, Ginny vastasi hieroen kylkeään.

Ginny kääntyi Harryyn päin ja kysyi tältä: ”Mitä teillä on nyt?”

”Hmm.. Meillä on Kalkarosta”, Harry vastasi katsottuaan lukujärjestystään. ”Kouluvuosi alkaa ja ensimmäisellä Kalkarosta. Onnea vain”, Ginny vastasi ja hymyili Harrylle.

Hetken istuttuaan Ginny lähti Rosalien kanssa kohti Loitsujen luokkaa kun taas Harry, Ron ja Hermione menivät pvs-tunnille.

”Huomenta, ja tervetuloa taas takaisin Tylypahkaan loitsujen pariin”, professori Lipetit vikisi pienen kirjapinon päältä. ”Kuten kaikki varmaan tiedätte, teille on tulossa yksi vaikeimmistanne taikaopiskelun vuosistanne. Tänä vuonna te suoritatte V.I.P:t”, pieni professori jatkoi.

Professori jatkoi puhumistaan tulevista kokeista ja miten niihin olisi helpointa valmistautua.

”Miksi meille kerrotaan jo nyt vinkkejä kuinka lukea kokeisiin? Nehän ovat vasta toukokuussa ja nyt eletään vasta syyskuuta”, Ginny sanoi Rosielle muodonmuutosten tunnilla, kun professori McGarmiwakin oli puhunut heille V.I.P:stä.

”En tiedä, mutta voisin syödä vaikka hevosen. Ja mieti, me ei olla edes opiskeltu vielä mitään”, Rosie naurahti. Ginny naurahti myös, mutta hiljaa ettei McGarmiwa kuullut. Rosiella oli yhtä hyvä ruokahalu kuin Ronilla. Toisaalta hän kyllä pystyi syömään ennen huispausottelua toisin kuin Ron. Rosalie oli huispuasjoukkueen jahtaaja ja aikoi edelleenkin pyrkiä sille paikalle karsinnoissa.

Ruoka-aikaan mennessä Ginnyllä oli koossa kymmeniä keinoja lukea helpoiten V.I. P kokeisiin.
Tällä kertaa hän ei istunut Harryn, Ronin ja Hermionen seurassa vaan Rosalien ja muutaman muun viidesluokkalaisen rohkelikon seurassa.

”Onneksi vielä tänään ei tullut läksyä”, sanoi tukevahko poika jolla oli lyhyt pikimusta tukka.

”Saadaan olla rauhassa tämä ilta, huomenna sitten alkaa puurtaminen läksyjen parissa”, Rosalie sanoi. Ginny tyytyi vain nyökkäämään. Hän oli aivan omissa maailmoissaan, mikä ei ollut hänen tapaistaan. Yleensä hän puhui reippaasti muiden kanssa, mutta nyt hän toivoi vain istuvansa Hermionen seurassa jotta voisi jutella tämän kanssa. Kyllä Rosien kanssa juttelisi, mutta Hermione sentään kuunteli ja neuvoi. Rosalie oli välillä niin keskittynyt omiin juttuihinsa, ettei huomannut toisia ihmisiä välttämättä lainkaan. Nyt Ginny halusi vain jutella jonkun kanssa joka kuuntelisi.

Eihän hänellä huolia ollut, päinvastoin. Hän halusi vain kysyä Hermionelta, tietäisikö hän pitääkö Harry hänestä. Itse Ginny oli sitä mieltä, että Harry luultavasti piti hänestä, mutta ei voinut olla varma. Ja jos piti, hän halusi kysyä myös Hermionelta neuvoa. Eihän Hermione ole edes ollut tällaisessa tilanteessa, mutta ainakin hän on järkevä.

 ”Ginny, miksi sinä naurat?” Rosalie kysyi häneltä hymyillen. Oho, nauroinko ääneen?, Ginny punastui. Ei hänen tarkoituksensa ollut ääneen nauraa, vaan ihan omissa ajatuksissaan.

”Ajattelin vain yhtä juttua, mikä tapahtui kesällä”, Ginny vastasi edelleenkin punaisena. Taatusti hän arvasi mitä ajattelin. Miksi minun pitää aina punastua joka asiasta?, hän harmitteli.

Ginny päätti nousta pöydästä, kun oli saanut tyhjennettyä lautasensa perunasta ja lihamurekkeesta.
Hän suunnisti askeleensa suoraan Rohkelikkotorniin. Siellä hän suuntasi askeleensa kohti kuudesluokkalaisten tyttöjen makuusalia, toivoen löytävänsä Hermionen. Avattuaan oven Ginny huomasi tämän istuvan sängyllään ja lukevan jästikirjaa.

”Hei”, Ginny tervehti kun hän istahti Hermionen sängylle.
 
”Ai hei, Ginny”, Hermione vastasi ja laittoi kirjan väliin kirjanmerkin, ja laittoi sen sängylleen lepäämään.
”Oliko sinulla jotain asiaa?” Hermione kysyi lempeästi, kun huomasi toisen empivän ja miettivän mitä sanoisi.

”Joo, oli minulla. Ajattelin vain kysyä sinulta, että tiedätkö mitä Harry minusta ajattelee. Tai siis…”, Ginny sopersi. Hermione tajusi heti mitä Ginny ajoi takaa. Olihan hän kuunnellut melkein jokaisena kesän iltana kun he olivat istuneet Ginnyn huoneessa ja jutelleet Harrysta, tai siis Ginny puhui Harrysta. Ginnyhän se oli, joka Harryyn oli ihastunut ja Hermione oli auttanut tyttöä parhaansa mukaan.

”Uskon, että Harry pitää sinusta, ainakin niiden katseiden perusteella, joita hän on luonut sinuun”, Hermione vastasi.

”Okei”, Ginny vastasi punastuen. ”Tai siis kun eilen illalla tai yöllä heräsin ja menin oleskeluhuoneeseen ja näin siellä Harryn”, Ginny aloitti ja kertoi lopulta koko edellisen yön tapahtumat.

Hermione hymyili Ginnyn lopettaessa. Hän oli jo kauan tiennyt, että Ginny oli ihastunut Harryyn, mutta nyt hänelle alkoi selviä, että myös Harry oli ihastunut tuohon punapäähän.

Loppuillan he juttelivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Näitä hetkiä minä olen kaivannut, Ginny ajatteli kävellessään omaa makuusaliaan kohti. Keskustelu oli jatkunut Harrylla ja vaihtunut siitä jotenkin kouluun ja lopulta tytöt olivat keskustelleet ensiluokkalaisista.

Makuusalissa Ginny meni suoraan pylvässängylleen vaihtamaan silkkisen yöpukunsa ja kävi nukkumaan.

***

”Syystanssiaiset?” Harry huudahti Ronille omalta sängyltään.

”Niin meille kerrottiin valvojaoppilaiden kokouksessa”, Ron sanoi. He olivat olleet aikaisemmin päivällä Hermionen kanssa valvojaoppilaiden kokouksessa, jossa professori Dumbledore oli ilmoittanut heille, että lokakuussa järjestettäisiin syystanssiaiset.

”Miksi ihmeessä?” Harry kysyi.

”En tiedä, ei Dumbledore meille kertonut syytä. Mutta nyt etsitään parit itsellemme ajoissa”, Ron sanoi muistaen vieläkin joulutanssiaiset, jotka olivat olleet neljännellä luokalla, jolloin he lähtivät aivan liian myöhään etsimään parejaan itselleen.

”Joo”, Harry vastasi ja painoi päänsä tyynyyn. Ehkä minä voisin pyytää häntä. Mutta mitä Ron sanoisi?, ääni kysyi Harryn päässä. Ei se hänelle kuulu!, toinen ääni sanoi. Mutta hän on parhaan ystäväsi sisko, ensimmäinen ääni vielä sanoi. Tätä jatkui vielä hetken aikaa kunnes Harry vajosi syvään uneen.
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Rins - 30.05.2009 21:03:47
Mukavaa et on tullu taas uus luku :)

Löysin jonkin verran virheitä / korjattavaa:
Lainaus
Ginny yritti sulkea silmänsä ja nukkua, aina silmänsä suljettuaan hän näki Voldemortin ilkeän katseen ja Harryn makaamassa kuolleena maassa.
Tää lause kuulostaa jotenkin vähän keskeneräiseltä, mun mielestä ennen tota aina- sanaa pitäis olla mutta.
Lainaus
Tullessaan portaiden alapäähän hänen sydämensä jätti aluksi yhden lyönnin lyömättä koska huomasi oleskeluhuoneessa istuvan jonkun sohvalla selkä häneen päin.
pilkku ennen koskaa
Lainaus
Sen jälkeen hänen sydämensä löi kaksi ylimääräistä lyöntiä kun hän tajusi, että se joku oli Harry Potter.
pilkku ennen kunia (<-- ei taida olla ees sana :D)
Lainaus
Hän olisi halunnut lohduttaa poikaa mutta ei löytänyt sanoja siihen.
pilkku ennen muttaa
Lainaus
Hänen kummisetänsä on juuri kuollut ja tämä oli ainoa paikka missä hänellä olisi oikeita ystäviä.
oli kuollut, pilkku ennen missää (<-- toikaan ei oo sana :D)
Lainaus
Hän käveli pari askelta kun kuuli Harryn äänen
tää on nyt vaan mun ehdotus, mutta olis ehkä parempi jos ois näin:
Hän ehti kävellä pari askelta, ennen kuin kuuli Harryn äänen
Lainaus
Hänen tultua Ginnyn vierelle he lähtivät yhtä matkaa kulkemaan kohti makuusaleja.
tultuaan
Lainaus
Heidän tultua tyttöjen makuusalin kohdalle Harry puristi hellästi tytön kättä ja sanoi: ”Hyvää yötä.”
sama tossa, ja sen lisäks ei pistettä lainausmerkkien sisälle
Lainaus
Hieroessaan hiuksiinsa shamppoota Ginny alkoi laulaa.
alkaa tulla jo aika paljon toistoo, joten parempi ois:
Hieroessaan sitä Ginny alkoi laulaa. (Tai ehkä toikaan ei oo kovin hyvä. En mä tie  ::) )
Lainaus
Ei hän uskonut että hänen äänensä niin kaunis olisi.
pilkku ennen ettää
Lainaus
Sen jälkeen hän Ginny oli harkinnut ammattihuispaajan tai aurorin työtä.
Hän Ginny? Poista ihmeessä toinen noista :D
Lainaus
Ministeriössä käydyn taistelun jälkeen oli tullut profeettaan vaikka kuinka monta erilaista juttua.
Lauserakenne ei oo ihan kohdallaan (pilkunviilausta, hyvä minä :) ) Pitäis olla:
Ministeriössä käydyn taistelun jälkeen profeettaan oli tullut vaikka kuinka monta erilaista juttua.
Lainaus
”En minä voi sille mitään että jostakin on hauskaa piilottaa minun sukka tyynyni alle”
pilkku ennen ettää
Lainaus
Rosalie oli tunnettu siitä että hän pystyi viettämään suihkussa tuntikausia
sama tossa
Lainaus
Hetken istuttuaan Ginny lähti Rosalien kanssa kohti Loitsujen luokkaa kun taas Harry
pilkku ennen kunia (<-- Vitsi näitä mun sanoja  :D)
Lainaus
teille on tulossa yksi vaikeimmistanne taikaopiskelun vuosistanne.
vaikeimmista
Lainaus
Rosalie oli huispuasjoukkueen jahtaaja
huispausjoukkueen
Lainaus
Oho, nauroinko ääneen?, Ginny punastui.
ei pilkkua kysymysmerkin jälkeen
Lainaus
Miksi minun pitää aina punastua joka asiasta?, hän harmitteli.
eikä tossa
Lainaus
”Hei”, Ginny tervehti kun hän istahti Hermionen sängylle.
pilkku ennen kunia (<-- mä en sano enää mitään)
Lainaus
Olihan hän kuunnellut melkein jokaisena kesän iltana kun he olivat istuneet Ginnyn huoneessa
sama tossa
Lainaus
Ron sanoi muistaen vieläkin joulutanssiaiset, jotka olivat olleet neljännellä luokalla, jolloin he lähtivät aivan liian myöhään etsimään parejaan itselleen.
pareja
Lainaus
Ei se hänelle kuulu!, toinen ääni sanoi.
ei pilkkua huutomerkin jälkeen
Lainaus
Tätä jatkui vielä hetken aikaa kunnes Harry vajosi syvään uneen.
pilkku ennen kunnesia (<-- Grmh!  ;) )

Mut mä tykkäsin tästä luvusta kuitenkin tosi paljon, tää eteni jo kivasti.
Jatkooooo! :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Tiara - 31.05.2009 14:24:16
Söpö luku. :)
Odotan innolla noita syystanssiaisia. ;)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: FrackKaos - 14.06.2009 00:22:06
joo,, löysin noita kirjotusvirheitä paljon mut hyvä luku oli  :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 13.07.2009 10:37:13
teinirinsessa: Hyvä kun huomasit noi virheet :) Olin kuitenkin niin laiska, etten jaksanut korjata noita :)
Tiara: Kiva, että pidit. Toivottavasti tulet pitämään syystanssiaisista :)
FrackKaos: Kiva, että pidit. Tiedän, että oli nyt vähän enemmän kirjoitusvirheitä, ku betani ei kerennyt betaamaan kunnolla, mutta nyt niitä ei pitäisi enää olla hirveästi :)


Mutta pidemmittä puheitta tässä olis sitten seuraava luku, toivottavasti pidätte!
-NN


4.   Suunnittelu alkaa

”Saisinko hetkeksi kaikkien huomion?” professori Dumbledore pyysi seuraavana päivänä oppilailta Suuressa salissa lounaalla.

Vanhan professorin sanojen jälkeen huoneeseen laskeutui jännittynyt hiljaisuus. Jotkut oppilaat tiesivätkin jo mitä oli tulossa, mutta suurin osa odotti Dumbledoren puhuvan.

”Kiitos. Kuten osa teistä jo tietääkin, tänä syksynä järjestämme tanssiaiset, sillä olemme saamassa vieraita ulkomailta. En paljasta vielä keitä nämä vieraat tulevat olemaan”, professori sanoi, ja salissa alkoi innostunut puheensorina.

”Saisinko taas huomionne? Kiitos. Tanssiaisten järjestelyjä hoitavat johtajaoppilaamme”, Dumbledore sanoi ja viittasi kädellään yhteen Rohkelikon ja yhteen Korpinkynnen seitsemäsluokkalaiseen oppilaaseen.
”Johtajaoppilaita auttavat tietenkin valvojaoppilaat ja ylimääräisistä oppilaista kerätty oppilaskomitea. Kaikki halukkaat voivat mennä ilmoittautumaan professori McGarmiwalle. Lisää infoa asiasta on oman tupanne ilmoitustaululla”, professori sanoi ja meni jatkamaan lounastaan.

”Vau, syystanssiaiset”, Ginny sanoi innoissaan Rosalielle ja vilkaisi nopeasti Harryyn, joka istui häntä vastapäätä.
”Minä ainakin aion ilmoittautua siihen komiteaan”, Rosalie ilmoitti heti, ”tuletko sinä, Ginny?”
”Totta kai tulen, en jäisi siitä pois mistään hinnasta”, Ginny sanoi innosta puhkuen.

”Hermione, tiedätkö sinä koska meillä on ensimmäinen Tylyahon-retki?” Ginny kysyi ystävältään.
”Se on joskus syyskuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Miten niin?” Hermione vastasi.
”No, pitäähän meidän saada uudet juhlakaavut. Onneksi sain kerättyä kesällä jonkin verran rahaa”, Ginny sanoi. Jos hän ei olisi saanut kerättyä ollenkaan rahaa, hän ei todennäköisestä saisi uutta juhlakaapua, koska tunnetusti hänen perheellään ei ollut varaa ostaa sellaista.

”Ai, no minulle ainakin kelpaa vanhakin”, Hermione sanoi.

He jatkoivat syömistä kaikki omien ajatustensa parissa. Ginny haaveili uudesta juhlakaavusta.
Harry hermoili jo nyt uskaltaisiko hän pyytää Ginnyä parikseen tanssiaisiin. Hermionen ajatukset eivät kuitenkaan olleet tanssiaisissa, vaan seuraavassa yrttitiedon tunnissa.

”Gin, eikö meidän pitäisi jo lähteä tunnille”, Rosie kysyi Ginnyn vierestä, kun huomasi kellon lähestyvä kahtatoista.
”Mitä? Ai joo”, Ginny sanoi ja päästi vastahakoisesti irti kuvitelmistaan.

Taikuuden historian tunti oli tavallistakin unettavampi. Professori Binns kertoi heille tarinaa kahdesta velhosta, jotka elivät joskus 1700 –luvun puolivälissä.

Tunnin jälkeen Ginny ja Rosalie suuntasivat askeleensa kohti professori McGarmiwan työhuonetta, jotta voisivat ilmoittautua oppilaskomiteaan. Yllätyksekseen he huomasivat myös Harryn olevan ilmoittautumassa.

”Hei Harry”, Ginny tervehti.
”Hei”, Harry vastasi takaisin. He seisoivat muutaman metrin pituisen jonon viimeisinä. Jono liikkui kuitenkin nopeasti eteenpäin ja pian he pääsivätkin laittamaan oman nimensä listaan.
Kolmikosta ensimmäisenä nimensä kirjoitti Harry, joka ojensi paperin sen jälkeen Ginnylle. Ennen nimensä kirjoittamista Ginny tutki hieman listaa. Siellä oli arviolta viisitoista nimeä ja suurin osa koostui rohkelikoista, puuskupuheista ja korpinkynsistä. Kuitenkin punapään silmille hyppäsi kaksi luihuisten oppilasta, Pansy Parkinson ja Blaise Zabini.

Ja totta kai Malfoy olisi siellä, kun kuului valvojaoppilaisiin, Ginny mietti ärtyneenä ja rustasi nimensä paperille hieman kaltevalla käsialallaan. Saatuaan nimensä paikalleen hän ojensi listan Rosalielle ja astui sivuun odottamaan tätä. Kirjoitettuaan nimensä tytöt lähtivät oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjään, jotta läksypino pienenisi edes hieman.

***

”No niin, me nyt siis järjestämme nämä tanssiaiset. Ja jos joku ei tiedä vielä niin olen Selena Gambon, johtajatyttö, ja johtajapoikana on Daniel Carter Rohkelikosta”, johtajatyttö ilmoitti ja veti eteensä pöydälle pergamentinpalan.

”Aluksi meidän pitäisi miettiä moneltako ne alkavat ja loppuvat, lähtevätkö nuoremmat oppilaat sieltä esimerkiksi aikaisemmin, mitä soitamme siellä ja niin edespäin”, Selena selitti ja tarttui sulkakynäänsä. Hän kirjoitti pergamentin yläreunaan ”Syystanssiaiset”.

Hetken hiljaisuuden – jonka aikana kaikki miettivät mitä voisivat ehdottaa - jälkeen pari kättä nousi ylös parinkymmenen oppilaan joukosta.

Poika, joka kuului Puuskupuhiin, ehdotti jotain Ginnylle tuntematonta kevyttä musiikkia soitavaa orkesteria. Vain pari muuta puuskupuhilaista poikaa oli ehdotuksen kannalla. Kuitenkin se hylättiin, koska kukaan muu ei tuntenut kyseistä orkesteria, ja kaikki halusivat jotain menevämpää musiikkia.

Muutamia muitakin bändiehdotuksia tuli ja ne kirjattiin ylös pergamentille myöhempää päätöstä varten.
Yhtäkkiä Rosalien käsi ponnahti ylös ja hänelle annettiin puheenvuoro: ”Ginnyhän voisi laulaa siellä!”

”No ei varmasti!. Minä en osaa laulaa”, Ginny vastusti ajatusta heti. Hän ei aikoisi laulaa tanssiaisissa vaikka avada kedavralla uhattaisiin.
”Gin hei, sinulla on upea ääni ja se vaatii päästä muiden kuultavaksi”, Rosalie hehkui kuin lapsi, jolle oli juuri annettu tikkari.

”No ei se nyt sentään niin kummoinen ole”, Ginny vastusteli, nyt jo naama hieman punertavana.
”No kyllä se on”, Hermione puuttui puheeseen. Hänkin oli kuullut tytön laulavan suihkussa ja omassa huoneessaan viime kesän aikana.

”Jos vaikka laulaisit meille vähän”, johtajapoika ehdotti varovasti.

”En minä suostu. Minun lauluääneni on kamala”, Ginny sanoi vaikkakaan ei enää niin vastahakoisesti, kuin aiemmin. Hän vilkaisi nopeasti Harryyn ja näki tämän kasvoilla kiinnostuneen ilmeen. Ehkä hän toisaalta voisi yrittää päästä pelostaan eroon.

Ginny huokaisi. ”Äh, no hyvä on.” Hän alkoi laulaa täydellisen täyteläisellä äänellään lempilauluaan:

”I'd go anywhere for you
Anywhere you asked me to
I'd do anything for you
Anything you want me to
Your love as far as I can see
Is all I'm ever gonna need
There's one thing for sure
I know it's true (I know it's true)
Baby, I'd go anywhere for you”


“Vau, sinulla on tosiaan hyvä ääni”, Selena sanoi innoissaan, hän todellakin piti tytön äänestä. ”Voisitko sinä mitenkään laulaa tanssiaisissa?” hän pyysi.

”No…”, Ginny sanoi ja mietti vielä hetkisen. ”Kai minä sitten voin laulaa pari laulua, mutta en enempää, sillä haluan itsekin nauttia niistä tanssiaisista”, Ginny sanoi ja muut puhkesivat tanssimaan. Tyttö oli todellakin tehnyt vaikutuksen heihin. ”Tule ilmoittamaan minulle mahdollisimman pian mitä lauluja ajattelit laulaa. Minä voin hoitaa sinulle sitten joitakin ihmisiä soittamaan”, Selena sanoi hymyillen ja kirjasi Ginnyn nimen ylös pergamentille.

”Selvä”, Ginny vastasi ja mietti jo mahdollisia kappalevalintoja.

He saivat kokoon hyviä ideoita.  Ginny laulaisi juhlissa, mutta sinne otettaisiin myös bändi soittamaan. Pidettäisiin pienimuotoinen tietovisa Tylypahkaan liittyvistä asioista ja kaikki neljäsluokkalaiset ja sitä nuoremmat lähtisivät juhlista kymmeneltä, minkä jälkeen heillä olisi vielä jotain aktiviteettia oleskeluhuoneiden puolella, ja vanhemmat oppilaat saisivat jäädä juhliin vielä puoleenyöhön asti, jolloin juhlat loppuisivat. He sopivat, että pari puuskupuhilaista tyttöä hoitelisivat koristelun, Ginny miettisi kappaleensa ja kaikki saisivat ehdottaa jotain bändiä juhliin, minkä jälkeen äänestettäisiin bändi, joka tulisi esiintymään. Heidän lopettaessaan alkoi jo olla päivällisaika, jolloin he kaikki suuntasivat kohti Suurta salia.

”Hei, Ginny”, joku poika huusi tytön takaa, kun he olivat kävelemässä Rosalien kanssa päivälliselle.
”Niin?”, Ginny kysyi, kun tämä neljäsluokkalainen korpinkynsi, jota Ginny ei tuntenut, tuli heidän luokseen. ”Öö… Tulisitko sinä minun kanssani sinne syystanssiaisiin?” poika kysyi.

”Valitan, mutta en nyt tällä kertaa. Kiitos kuitenkin”, Ginny sanoi pahoittelevasti.
Poika helahti punaiseksi ja poistui sanaakaan sanomatta paikalta.

”Miksi et mennyt hänen kanssaan? Hänhän oli ihan hyvännäköinenkin”, Rosie kysyi häneltä kun poika oli lähtenyt.

”Minä en edes tunne häntä ja hän on minua melkein pään lyhyempi, kiva tanssia ihmisen kanssa, joka on sinua lyhyempi”, Ginny vastasi, vaikka ei hän pojan pituudesta niinkään välittänyt. Hänellä oli mielessään toinen henkilö jonka kanssa hän halusi mennä tanssiaisiin.

”Ja sinä haluat mennä sinne Harryn kanssa”, Rosie ilmoitti tietävänä.
”Voisitko pitää hieman pienempää ääntä. En halua, että kaikki saavat tietää siitä”, Ginny tiuskaisi punaisena.
”Jos nyt mennään vaan syömään”, hän sanoi, kun huomasi heidän olleen paikallaan jo hetken aikaa.
”Okei, mennään”, Rosalie sanoi ja he lähtivät kävelemään kohti Suurta salia.

***

”Hermione, ehdota minulle jotain lauluja, joita voisin laulaa syystanssiaisissa”, Ginny sanoi tuskastuneena. He olivat Hermionen kanssa oleskeluhuoneessa tekemässä läksyjä ja nyt Ginny mietti mitä voisi laulaa. Pergamentilla hänen edessään oli vain parin laulun nimet, ja tyttö halusi saada aluksi enemmän kappaleita, joista voisi sitten karsia osan pois.

”Hmm. Muistatko viime kesänä kun soitin sinulle sen jästilaulajan, Elton Johnin, kappaleita? Voisitko laulaa niistä ‘Can You Feel the Love Tonght’?”, Hermione kysyi. Hän piti todella paljon tuosta laulajasta, ja varsinkin juuri tästä kappaleesta.

”Joo, voisinhan laulaa. Luultavasti melkein kukaan ei ole kuullut sitä, joten se voisi olla todella hyväkin valinta”, Ginny sanoi innostuneena ja kirjoitti sen pergamentilleen. Hän myös piti tästä laulajasta. Hän ei ollut kuullut kuin pari kappaletta Elton Johnilta, mutta tästä kappaleesta hän erityisesti piti.

”Voisin myös laulaa ehkä 'Drowning'. Sekin on kaunis kappale”, punapää totesi ja kirjoitti sen vielä lapulle. Hänellä oli siinä nyt kerättynä kuusi kappaletta, joista hän ajatteli karsia kolme pois.

”Minä haluan kyllä laulaa tuon ’Honey, honey’ kappaleen, se on semmoinen kivan menevä”, Ginny päätti, ja alleviivasi kappaleen nimen.
”Ja sinun on kyllä pakko laulaa tuo Eltonin kappale! Se on niin ihana”, Hermione sanoi hyvin epähermionemaisesti. Yleensä hän ei innostunut tällaisista asioista, mutta tämä oli poikkeus.

”Selvä”, Ginny hymyili ja alleviivasi myös sen kappaleen.

”Hmm… En taida laulaa tuota ’Tide is High’ – kappaletta. Miten olisi, laulanko ”Drowning” vai ’Anywhere for you’?” Ginny kysyi, kun ei osannut päättää kahden kyseisen kappaleen välillä.

”Laula Anywhere for You. Eikös se ole kuitenkin sinun lempikappaleesi?” Hermione kysyi.
”Joo, taidan ottaa sen, osaan sen kuitenkin paremmin”, Ginny sanoi ja alleviivasi vielä kolmannen kappaleen.
”Eiköhän nämä riitä. Vien nämä huomenna Selenalle”, Ginny sanoi ja oleskeluhuoneen pöydältä tavaransa ja nousi tuolilta.

”Minä menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä!” Ginny toivotti ja katosi makuusaliin vieviin portaisiin.

***

”Huomenta”, Ginny toivotti Harrylle ja Ronille, jotka parhaillaan söivät aamiaistaan. Tai Harry söi ja Ron näytti siltä, että oksentaisi kohta. Pojat toivottivat kuorossa hyvät huomenet Ginnylle, tosin Ron hiljaisella äänellä.

”Ron, mikä sinun on?” Ginny kysyi huomattuaan Ronin ilmeen.

”Hän hermoilee karsintoja”, Harry sanoi. Ginny tirskahti. Hän luuli, että hänen isoveljensä oli tuon näköinen vain silloin, kun huispausottelu oli tulossa. Ei hän ollut uskonut, että Ron jännittäisi noin paljon karsintojakin.

”Jaa, oletko jo lukenut tämän?” Ginny kysyi Harrylta, jonka osa Päivän Profeettaa lojui pöydällä.
”Joo, olen. Voit lukea sen”, Harry vastasi ja ojensi tytölle lehden.

Heidän sormensa koskettivat toisiaan ja Ginny tunsi, kuinka sähkövirta ampaisi hänen kehonsa läpi. Hän hymyili Harrylle, kiitti lehdestä ja alkoi lukea.

Selattuaan lehden nopeasti läpi hän ojensi sen takaisin Harrylle. Ei siinä mitään kiinnostavaa ollut, vaan sitä samaa Valittu – juttua, mitä Profeetassa oli jo koko kesän ollut.

”Minä taidan mennä käymään vessassa”, Ron sanoi pidellen mahaansa. Ginny naurahti.
”Eihän hän syönyt edes vielä mitään”, hän sanoi ja katsoi veljeään, joka oli menossa mitä luultavimmin vessaan oksentamaan.

”En minä tiennyt, että hänen vatsansa on noin herkkä”, Harry sanoi hymyillen.
”En minäkään”, Ginny sanoi ja naurahti. Ron osasi olla välillä mahdoton.

”Kuinka moni on ilmoittautunut karsintoihin?” Ginny kysyi vaihtaen puheenaihetta.

”Melkein puolet rohkelikoista”, Harry vastani nyrpeänä. Karsintoihin menisi koko aamupäivä, hyvä jos ehtisi edes lounaalle.
”No siellä voi sitten mennä aikaa”, Ginny sanoi, kuin lukien Harry ajatukset. ”Niin voi, ja meneekin”, Harry virkkoi ja jatkoi paahtoleipänsä syömistä.

He istuivat hetken hiljaa, kunnes Harry avaisi suunsa: ”Hmm. Kuules Ginny, ajattelin vain, että onko sinulla vielä...”, Harry ei kuitenkaan saanut lausettaan loppuun, kun Hermione keskeytti heidät.
”Huomenta”, Hermione sanoi pirteästi, eikä huomannut, että oli keskeyttänyt jotakin. Ginnyn mahassa muljahti. Harry oli aikonut pyytää häntä tanssiaisiin, mutta tietenkin Hermione valitsi pahimman mahdollisen ajan tulla paikalle.

”Mennäänkö jo kentälle?”, Hermione kysyi.
”Okei, käyn vain etsimässä Ronin, hän taitaa olla vielä oksentamassa”, Harry sanoi ja nousi ylös.

Harryn mentyä Ginny sanoi hieman kiukkuisena Hermionelle: ”Sinä sitten olet hyvä tulemaan pahimmalla mahdollisella hetkellä.”

”Kuinka niin?” Hermione kysyi ihmeissään.

”No ei muuta kuin, Harry oli luultavasti kysymässä minua sinne tanssiaisiin”, Ginny vastasi ja nousi pöydästä ja kysyi Hermionelta: ”Oletko tulossa katsomaan karsintoja?”

”Totta kai”, tyttö vastasi ja nousi pöydästä lähteäkseen huispauskentälle.

Mitäköhän siitäkin päivästä oli vielä tulossa.

***

Ja kommentitkin ovat edelleen hyvin tervetulleita :)
~NennaNanna~
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Essiih- - 23.07.2009 21:30:56
Ootan innolla syystansiaisia.Muutaman virheen oon bongannu mut lukemista se ei oo haitannu.
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: FrackKaos - 06.08.2009 11:09:29
Tää oli hyvä... noi kapaleet oli ihan mahtavia.. ;) Hyvä luku
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 11.06.2010 15:19:41
Essih: Hyvä ettei virheet haitannut lukemista :)
FrackKaos: :)) Kiitos kiitos.. :)

Elikkäs kaikille jotka tätä enää ees lukee niin jatkoa on kohtapuoliin tulossa kunhan saan vaan ton luvun kirjotettua loppuun ja sitten betalle. Arvelisin että viikon sisään saatte lukee uuden luvun Samanlaisista Unelmista :)

~Nenna
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 17.06.2010 16:04:49
Ensiksikin kiitos kun olette jaksaneet kärsivällisesti odottaa tämän ficin jatkoa ja toivottavasti siellä on vielä joitakin jotka lukevat tätä :) Ja toisesksi suurkiitokset uudelle betalleni Arghigalle joka suostuu betaamaan tätä ficciä :)
Toivottavasti pidätte tästä ja kommenttiahan saa aina jättää :)
-Nenna


Luku 5. Husipausta ja vähän muutakin

 Huispauskarsinnat kestivät koko aamupäivän aina lounaaseen saakka. Puolet hakijoista laittoi Harryn hermot koetukselle; osa koelentoihin tulijoista eivät olleet edes rohkelikkoja, osa oli ensiluokkalaisia, eivätkä he osanneet lentää. Yksikin tyttö oli päässyt kolmen jalan korkeudelle maasta ja pudonnut niin pahasti, että pari rohkelikkolaista poikaa joutui kantamaan hänet sairaalasiipeen matami Pomfreyn paikattavaksi.
 Harry sai kuitenkin kokoon hyvän joukkueen. Jahtaajiksi Harry valitsi viidenneltä vuosikurssilta Demelza Robinsin, sekä kaksi seitsemännen vuosikurssin opiskelijaa: Angelina Johnssonin ja Daniel Carterin.  Lyöjäksi Ginnyn lisäksi pääsi hänen omalta vuosikurssiltaan Emma Robins, Demelzan kaksoissisko. Pitäjäksi pääsi kuin ihmeen kaupalla Ron.
Harry ei ollut aivan varma, mutta hän aavisti, että Hermionella oli tässä sormensa pelissä. Ron oli hermoillut ennen karsinoja niin paljon, että oli vain silkka ihme, että hän pystyi edes lentämään luudallaan. Harry itse jatkoi tietenkin etsijänä.
 ”Huh, siinä menikin aikaa. Eiväthän huispauskarsinnat ole ikinä ennem kestäneet näin kauaa”, Ginny ihmetteli kun hän, Harry, Ron ja Hermione kävelivät Suurta Salia kohti.
”Niinpä”, Harry ihmetteli mukana.
”Mutta hei! Jos ette ole huomanneet, niin Harrysta on tullut kuuluisa! Totta kai kaikki haluavat hänen kanssaan samaan huispausjoukkueeseen”, Hermione järkeili. Se oli kyllä totta, Harrysta oli tullut kiinnostava ja kuuluisa ministeriössä tapahtuneen välikohtauksen jälkeen. Nyt kaikki tiesivät, että Harry oli puhunut aina totta ja ministeriö ei ollut uskonut häntä.
 ”Aivan sama minulle”, Ron sanoi, ”Minulla on nälkä!”
Muut nauroivat Ronille. Totta kai hänellä oli nälkä - eihän hän ollut syönyt aamupalalla mitään.
”Jos et stressaisi niin paljon, ruoka voisi pysyä sisälläsi”, Ginny piikitteli. Ron vain näytti siskollensa nyrpeätä naamaa ja istuutui pöydän ääreen.

 ”Hermione hei, koska meillä on seuraava tanssiaisten suunnittelukokous?” Ginny kysyi kun he olivat matkalla Rohkelikkotorniin.
”Se on tunnin päästä muodonmuutosten luokassa”, Hermione kertoi ja lausui lihavalle leidille tunnussanan.
"Selvä", Ginny sanoi ja astui nopeasti sisään oleskeluhuoneeseen.
He kävelivät yhdessä läpi oleskeluhuoneen ja menivät tavanomaisille paikoilleen huoneen perälle vanhoille, vihreille sohville.
"Minun piti kysyä tätä sinulta jo aikaisemmin, mutten voinut, kun Harry ja Ron olivat paikalla", Hermione aloitti ja katsoi olkapäänsä yli varmistaakseen, etteivät pojat olleet vielä oleskeluhuoneessa.
"Anna tulla vaan", Ginny hoputti.
"Oliko Harry siis oikeasti kysymässä sinua sinne tanssiaisiin?" Hermione sai kysyttyä. Hän toivoi todellakin, että Harry ja Ginny päätyisivät yhteen. Olihan hän kuunnellut jo ainakin kaksi kesää peräkkäin kuinka Ginny kertoi ihastuksestaan Harryyn.
"Joo, oli", Ginny sanoi haikeana. Kunpa poika olisikin pyytänyt häntä parikseen.
"No, kyllä hän sinua pyytää. Näkisitpä miten hän katsoi sinua huispauskarsinnoissa ja ruokalassa. Hän on aivan varmasti ihastunut sinuun", Hermione hymyili.
"Entä jos ei ole. Entä jos hän pitää minua hulluna kun suutelin häntä kotikolossa?" Ginny kysyi hätääntyneenä.
"Se olisi kyllä huomattu jos hän pitäisi sinua hulluna. Jos olisit hänen mielestä hullu, niin sanopa miksi hän otti sinut huispausjoukkueeseen?" Hermione kysyi. Välillä oli vaikea olla toisen paras ystävä. Sai aina vakuutella kuinka oli oikeassa asiasta mistä toinen ei ollut niin varma.
"Koska olen hyvä?" Ginny kysyi vaikka tiesikin syvällä sisimmässään, ettei Harry vihannut häntä.
"Gin oikeasti. Hän pitää sinusta", Hermione sanoi ja huomasi muotokuva-aukosta tulevat kaksi tuttua hahmoa
"Ja tuolta Harry nyt tuleekin. Menen tekemään Ronin kanssa läksyjä, niin saat olla Harryn kanssa kaksin", Hermione sanoi ja katsoi tyttöä hymyillen.
"Ei, älä jätä minua", Ginny rukoili.
"Hei Ron, oletko jo tehnyt sen muodonmuutosten esseen?" Hermione kysyi heti kun pojat olivat kuuloalueella.
"En ole vielä", Ron sanoi, "Ajattelin tehdä sen huomenna."
"Mene hakemaan pergamenttia ja sulkakynä, niin minä autan sinua siinä.
"Selvä", Ron hymyili. Oli harvinaista, että Hermione suostui auttamaan heitä tutkielmissa. Yleensä hän vain tarkisti ne ja korjasi virheet.

Hermione meni odottamaan Ronia pöydän luokse, jolla heillä oli tapana tehdä läksyjä, kun Harry istuutui Ginnyä vastapäätä sohvalle.
"Silloin ennen huispauskarsintoja minun piti kysyä sinulta yhtä asiaa", Harry aloitti ja katsoi taakseen, missä Ron teki innokkaasti Hermionen avustuksella läksyjä Hermionen katsoessa vähän väliä heihin päin aivan kuin tietäen mitä Harry oli juuri kysymässä Ginnyltä.
"Tulisitko parikseni syystanssiaisiin?" Harry sai sanottua ja tunsi kuinka pieni, hyvin pieni puna levisi hänen kasvoilleen. Mitä jos tyttö kieltäytyisi?
"Totta kai, tulisin mielelläni", Ginny vastasi ja nousi ylös sohvalta halatakseen Harrya. Hän tiesi, että Ron katseli heitä joten hän kuiskasi pojalle: "Odotinkin jo, koska kysyisit."
Mitään muuta puhumatta, Ginny lähti tyttöjen makuusaliin, odottamaan, että Hermione tulisi.

Ginny oli kuin taivaassa. Vihdoinkin Harry oli kysynyt häntä tanssiparikseen ja hän sai kerrottua jollakin tavalla tunteistaan pojalle.
Hetken kuluttua makuusalin ovi aukesi ja hymyilevä Hermione astui sisään. Ennen kuin tyttö sai sanottua sanaakaan, Ginny kirkaisi: "Harry pyysi minua tanssiaisiin!"
"Onneksi olkoon!" Hermione iloitsi ja halasi parasta ystäväänsä tiukasti. "Mitä minä sanoin."
"No niin sanoit. Mitä Ron muuten sanoi?" Ginny kysyi kun he irrottautuivat halauksesta.
"Hän katsoi teitä aluksi suu auki, mutta sanoi sitten että oli aina tiennyt sinun ihastuksesta Harryyn, mutta ei tiennyt, että Harry piti sinusta", Hermione sanoi ja naurahti asialle. Ron oli tosiaan istunut suu auki ja katsonut kun Harry halasi Ginnyä.
"No, on se aina kiva yllättää isoveli. Toivottavasti hän ei pidä Harrylle samaa saarnaa kuin Deanille siitä, kuinka jos hän taittaa minulta hiuksenkin, hän on kuollut", Ginny naurahti. Hän muisti elävästi, kun Ron muistutti Deania siitä kuka oli tytön isoveli ja kuinka hänelle kävisi jos hän satuttaisi hänen pikkusiskoaan. Se oli huvittavaa katsottavaa, sillä Dean oli viitisen senttimetriä pidempi kuin Ron ja hänellä oli paljon enemmän lihaksia kuin toisella. Ginny todellakin halusi nähdä kun Ron löylyttäisi Deania.
"Ron piti jo sen puheen Harrylle", Hermione sanoi. ”Se oli hauskaa katsottavaa. Vaikka kyllä Ronin pitäisi tietää, ettei Harry satuttaisi kärpästäkään. Oli silti ihailtavaa kun katsoi häntä ja sitä kuinka poika todella rakasti pikkusiskoaan, se oli todellista sisarusrakkautta.” Hermione itsekin haluaisi kokea sen, mutta se oli hieman mahdotonta, kun hän oli perheen ainoa lapsi.
"Harry parka", Ginny sanoi.
"No, ei se sentään ollut niin paha puhe, kuin se minkä Ron piti Deanille. Hän kyllä tuntee Harryn ja tietää ettei hän satuta sinua millään tavalla", Hermione sanoi.

***

"Oletko sinä pyytänyt vielä ketään tanssiaisiin?" Harry kysyi Ronilta, kun he olivat matkalla muodonmuutosten luokkaan jossa pidettiin tanssiaisten suunnittelukokous.
"En ole vielä pyytänyt ketään", Ron sanoi. Hän halusi pyytää Hermionea, mutta ei ollut yhtään varma mitä tyttö vastaisi hänelle. He olivat olleen ystävyksiä jo melkein kuusi vuotta ja seurustelu voisi pilata heidän ystävyytensä.
"Oletko edes miettinyt ketä pyydät?" Harry kysyi.
"On jotain käynyt mielessä. Voisin ehkä kysyä -" Ron aloitti, mutta vaikeni kun he tulivat Hermione ja Ginnyn luokse, jotka puhuivat iloisesti tulevista tanssiaisilta ja siitä kuinka heidän pitäisi seuraavalla Tylyahon vierailulla käydä ostamassa uudet juhlavaatteet.
"Moi!" Harry ja Ron toivottivat tytöille samaan aikaan, kun he saapuivat heidän luokseen.
"Hei!", Hermione ja Ginny puolestaan vastasivat pojille kuin yhdestä suusta. Enempää ei keskustelua ehditty käymään, sillä professori McGarmiwa tuli auvaamaan heille muodonmuutosluokan oven.
Sisällä luokassa ilma oli hieman viileä, sillä ikkunat olivat olleet nähtävästi auki koko vuorokauden. Harry, Ron, Hermione ja Ginny menivät istumaan kolmanteen riviin pulpeteille. Hetken kuluttua heidän seuraansa liittyi myös Ginnyn kanssa samalla vuosikurssilla oleva Rosie.
"Noniin, kun kaikki näyttävät nyt olevan täällä, voimme aloittaa", Selena aloitti ja otti esille edellisellä kerralla tehdyn listan.
"Ginny, oletko sinä jo päättänyt mitä aiot laulaa?" Selena kysyi häneltä ensimmäisenä.
"Kyllä olen", Ginny sanoi ja katsoi kun johtajatyttö kirjoitti hänen nimensä paperiin.
"Ajattelin laulaa Anywhere for you:n, se on siis se kappale josta lauloin eilen pätkän", Ginny selitti, "Sitten ajattelin, että ihmiset haluavat kuitenkin myös jotain menevämpää musiikkia, joten ajattelin laulaa Honey Honeyn."
"Selvä", Selena sanoi ja kirjoitti kappaleet ylös.
"Ajattelin vielä myös laulaa Can you feel the love tonight:in, se on yhden jästilaulajan kappale ja todella kaunis", Ginny sanoi.
"Selvä, kiitos Ginny", Selena sanoi ja kirjoitti vielä viimeisen kappaleen ylös pergamentille.
"Meidän pitäisi tänään vielä päättää mikä olisi hyvä ajankohta tanssiaisille, mikä bändi tilattaisiin ja jos pidämme tietovisan, niin kysymyksiä pitäisi alkaa keksiä jo", toinen johtajaoppilaista, Daniel Carter, sanoi. Heti alkoi hiljainen keskustelu bändi-asiasta. Sitä oli puitu edellisen päivän kokouksessa eikä oikein osattu päättää mikä bändi haluttaisiin soittamaan. Kaikki olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että halusivat menevää musiikkia.
"Kuitenkin, ennen kuin alamme miettimään bändi-asiaa", Selena aloitti, "Meidän pitää päättää minä päivänä pidämme tanssiaiset.
"Vieraamme ulkomailta saapuvat syyskuun kolmannella viikolla. Professori Dumbledore sanoi, että suurin osa sen viikon tunneista on peruttu, joten saamme itse valita minä päivänä pidämme tanssiaiset", Daniel selitti. Suurin osa käsistä nousi pystyyn ja jokainen halusi ilmaista oman mielipiteensä tanssiaispäivästä.
"Niin?" Selena kysyi luihuisten kuudennen vuoden oppilaalta, Pansy Parkinsonilta.
"Eikö olisi hyvä, jos ne olisivat alkuviikosta, jolloin voitaisiin tutustua vieraisiin heti alussa?" hän ehdotti.
"Mutta toisaalta viikon lopulla myös hyvä, silloin olisi ehtinyt jo tutustua jotenkin vieraisiin, eikä tanssiaisissa olisi sitten välttämättä niin varovainen tunnelma", korpinkynnestä joku oppilas ehdotti.
"Tai sitten keskellä viikkoa, voisi tutustua heihin heti paremmin, mutta tunnettaisiin heidät kuitenkin tarpeeksi hyvin, että tunnelma ei olisi huono", Hermione ehdotti Harryn vierestä.
"Selvä. Minusta paras olisi tuo viimeinen ehdotus, mutta minä en sitä yksin voi kuitenkaan päättää joten mitä jos äänestäisimme?", Daniel ehdotti. Suurin osa nyökkäili päätään hyväksyvästi.
"Noniin, ne jotka kannattavat ensimmäistä ehdotusta, eli tanssiaiset heti alkuviikosta, nostakaa käsi ylös", Selena ilmoitti. Kaikki luihuiset nostivat kätensä ylös. Tämä ei tietenkään ollut yllätys, sillä jos joku heistä ehdotti jotain, toiset olivat aina samaa mieltä.
"Viisi on tämän ehdotuksen kannalla", Daniel ilmoitti.
"Sitten kädet ylös ne, jotka haluavat juhlat lopuksi", Selena sanoi. Nyt kätensä nostivat ylös kolme puuskupuh -poikaa ja kaksi tyttöä korpinkynnestä.
"Viisi tätäkin ehdotusta. Ja nyt vielä lopuksi ne, jotka kannattavat juhlaa keskellä viikkoa", Daniel ilmoitti ja nosti samalla oman kätensä ylös. Kaikki loput oppilaat, eli seitsemän rohkelikkoa, kaksi puuskupuhia, kolme korpinkynttä ja johtajatyttö nostivat kätensä ylös.
"Eli juhlat ovat keskellä viikkoa", Selena julisti, "Kävisikö kaikille torstai?" hän kysyi muilta. Saatuaan hyväksyvää mutinaa vastaukseksi hän kirjoitti pergamentin yläreunaan päivämäärän tanssiaisille.
"Noniin, nyt sitten pitäisi päättää, mikä bändi tilattaisiin tanssiaisiin. Rehtori lupasi hoitaa tilauksen, kunhan päättäisimme kenet haluaisimme soittamaan", Daniel kertoi ja tällä kertaa noin puolet oppilaista nostivat kätensä ilmaan.
"Jeff Prinity" Selena antoi puheenvuoron yhdelle korpinkynteläiselle pojalle.
"Kävisikö Simone Jackson?" hän ehdotti. Simone oli nyt nuorten paljon suosima artisti joka lauloi kappaleita laidasta laitaan.
"Laitan tuon ylös", Selena sanoi ja Daniel otti vastaan vielä kolme ehdotusta bändistä.
"Noniin, nyt meillä on kasassa viisi eri bändiä ja jos kerran ei tule lisää ehdotuksia voisimme taas äänestää" Daniel sanoi.
"Kaikki jotka haluavat NBB:n eli North Boys Bandin, niin käsi ylös!" Selena sanoi ja nosti samalla oman kätensä ylös. Yksitoista ihmistä oli tämän kannalla.
"Entäs Simone Jacksonia?" Daniel kysyi. Simone sai myös yksitoista ääntä, joten ei tarvinnut edes kysyä muita artisteja.
"Meillä on nyt siis Simone ja NBB. Voimme äänestää uudelleen ja katsoa kumman otamme tai pyytää rehtorilta jos saisimme tanssiaisiin kaksi artistia", Selena ehdotti. Heti alkoi innokas puheensorina kahdesta bändistä. Puhelu jatkui vielä pari minuuttia jonka jälkeen Daniel päätti ilmoittaa, että heillä olisi mahdollisesti kaksi esiintyjää plus Ginnyn laulut.
"Nyt meidän täytyy miettiä enää kysymykset tietokilpailuun. Onko kenelläkään ehdotuksia?" Selena kysyi. Luokassa tuli hiljaista, kun kaikki miettivät kuumeisesti kysymyksiä tietokilpailuun.
"Hei, voitaisiinko tietokilpailu järjestää niin, että te keksitte kysymykset opettajien kanssa, jolloin me saamme myös osallistua siihen", eräs korpinkynnen oppilas ehdotti johtajaoppilaille. Suurin osa nyökytteli päitään ja osa mietti ehdotusta.
"Hmm. Minulle ainakin sopii, mutta jos joku haluaa auttaa meitä keksimään kysymyksiä, he ovat enemmän kuin tervetulleita auttamaan", Daniel sanoi. Olisi iso työ keksiä itse kysymyksiä tietovisailuun jonka aiheena on Tylypahka.
"Onko siis ketään joka haluaisi auttaa meitä keksimään kysymyksiä?" Selena kysyi. Ainoastaan yksi rohkelikon seitsemäsluokkalainen tyttö ja hänen ystävänsä korpinkynnestä viittasivat.
"Eikö kukaan muu halua tulla auttamaan?" Daniel varmisti, "Selvä, me neljä teemme kysymykset valmiiksi. Meillä on sitten seuraava kokous viikon päästä. Emme tiedä vielä missä pidämme sen, mutta laitamme tupien ilmoitustaululle viestiä asiasta."
Tuolit raapivat ikävästi lattiaa, kun nuoret noidat ja velhot nousivat lähteäkseen kokouksesta.
"Vau, me saamme sinne kaksi esiintyjää", Ginny sanoi muille innoissaan. Hän todella piti NBB:stä ja Simone Jacksonkin oli hyvä laulaja.

***

"Rosie, mennään käymään makuusalissa, minulla on sinulle asiaa", Ginny sanoi ystävälleen vilkaisten samalla merkittävästi Harryyn, joka jo arvasikin mitä asiaa punapäällä oli Rosalielle. He olivat juuri saapuneen päivälliseltä Rohkelikkojen torniin ja Ginny ja Rosalie lähtivät yhdessä kävelemään kohti viidennen luokan tyttöjen makuusalia. Harry, Ron ja Hermione jäivät kolmisin vakiopaikalleen oleskeluhuoneen nurkkaan.
"Huh, en enää jaksa edes puhua tanssiaisista. Liikaa tapahtumaa minulle, taidan mennä lepäämään hetkeksi", Ron sanoi juuri kun he olivat aikeissa istua punaisille, kullalla koristelluille sohville.
Harry ja Hermione jäivät kahdestaan istumaan sohvalle ja katselivat, kun Ron hävisi kivisiin kierreportaisiin.
"Pyysit sitten Ginnyä tanssiaisiin", Hermione rikkoi hiljaisuuden.
"Joo", Harry vastasi, kun ei tiennyt mitä muutakaan olisi sanonut.
"Hän on aivan innoissaan", Hermione sanoi silmät säihkyen. Hän oli todellakin onnellinen molempien ystäviensä puolesta.
"Hyvä", Harry sanoi ja oli hiukan hukassa. Oliko Hermione jokin pontti tässä keskustelussa?
"Lupasin kyllä Ginnylle etten kerro tätä kenellekään, varsinkaan sinulle, mutta luulen, että tulet tarvitsemaan tätä tietoa.
"Et ehkä itse ole huomannut, mutta Ginny on ihastunut sinuun. Tai no, tuon oletkin ehkä tiennyt, mutta hän on ollut ihastunut sinuun jo kauan aikaa. Silloinkin kun hän seurusteli Deanin kanssa", Hermione sanoi. Hän tiesi, että oli luvannut ettei kertoisi Harrylle tätä. Tämä oli täysin hänen luonteensa vastaista, mutta hänestä tuntui, että Harry voisi tarvita tätä tietoa enemmän kuin sitä ettei tietäisi asiasta.
"Minä taidan mennä lukemaan makuusaliin, nähdään!" Hermione toivotti. Hän halusi jättää Harryn ajatuksiensa pariin. Tyttö tiesi kuinka pahasti poika oli ihastunut Ronin pikkusiskoon, vaikka ei sitä koskaan myöntänytkään.
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Rins - 17.06.2010 19:40:46
Mun ei pitäny ettiä virheitä. Mun ei ihan totta pitäny. Mutta:

Lainaus
Luku 5. Husipausta ja vähän muutakin

Lainaus
”Huh, siinä menikin aikaa. Eiväthän huispauskarsinnat ole ikinä ennem kestäneet näin kauaa”

Lainaus
"Entä jos ei ole.(?) Entä jos hän pitää minua hulluna kun suutelin häntä kotikolossa?"

Lainaus
Hermionen avustuksella läksyjä Hermionen katsoessa vähän väliä heihin päin, aivan kuin tietäen mitä Harry oli juuri kysymässä Ginnyltä.

Lainaus
Ginny kysyi, kun he irrottautuivat halauksesta.

Lainaus
Ron oli tosiaan istunut suu auki ja katsonut, kun Harry halasi Ginnyä

Lainaus
Toivottavasti hän ei pidä Harrylle samaa saarnaa kuin Deanille siitä, kuinka jos hän taittaa minulta hiuksenkin, hän on kuollut
Tossa lauseessa on jotenkin sanat vähän sekasin? Olisko ehkä parempi jos laittaisit ton "kuinka" - sanan tilalle "että"?

Lainaus
Oli silti ihailtavaa, kun katsoi häntä ja sitä kuinka poika todella rakasti pikkusiskoaan, se oli todellista sisarusrakkautta.

Lainaus
"Harry-parka", Ginny sanoi.

Lainaus
"On jotain käynyt mielessä. Voisin ehkä kysyä -" Ron aloitti, mutta vaikeni kun he tulivat Hermione ja Ginnyn luokse, jotka puhuivat iloisesti tulevista tanssiaisilta

Lainaus
, sillä professori McGarmiwa tuli auvaamaan heille muodonmuutosluokan oven.

Lainaus
Kaikki olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että he halusivat menevää musiikkia.

Lainaus
"Mutta toisaalta viikon lopulla olisi myös hyvä, silloin olisi ehtinyt jo tutustua jotenkin vieraisiin,

Lainaus
Minusta paras olisi tuo viimeinen ehdotus, mutta minä en sitä yksin voi kuitenkaan päättää, joten mitä jos äänestäisimme?",

Lainaus
He olivat juuri saapuneen päivälliseltä Rohkelikkojen torniin ja Ginny ja Rosalie lähtivät yhdessä kävelemään kohti viidennen luokan tyttöjen makuusalia.

Lainaus
Lupasin kyllä Ginnylle, etten kerro tätä kenellekään, varsinkaan sinulle, mutta luulen, että tulet tarvitsemaan tätä tietoa.

Lainaus
Hän tiesi, että oli luvannut ettei kertoisi Harrylle tätä.
Sitä. Tää on imperfektissä, joten kerronnassa ei voi käyttää sanaa "tämä", "tätä", jne...

Joo, mä laitoin punasella ne kohdat joissa on virhe, ja sinisellä sellasia juttuja joita mä ite lisäisin tekstiä että siitä tulis vielä parempaa (mm. pilkkuja)

Ja sit se, että on kiva että sä jatkoit tätä ficciä. Tää on tosi hyvä, ja tätä on kiva lukee (olkoonkin niin etten mä tykkää Ginny/Harry parituksesta.)

~teinirinsessa
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Feliicia - 20.06.2010 18:39:07
Olet saanut yhden lukijan lisää!
Tämä ficci on todella hyvä. haluan tietää mitä syys tanseissa tapahtuu. jatkoa, siis :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Tiara - 25.06.2010 22:30:01
Ihanan pitkä ja tosi hyvä luku! :D
Kiva kun tähän on tullut taas jatkoa!
Lisää vaan! <3
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 05.07.2010 17:48:02
teinirinsessa: Etsit kumminkin niitä virheitä, et pysty oleen tekemättä sitä :D Mutta kiitos kumminkin, täytyy korjata ne tekstiin taas jossain vaiheessa (en ole vanhojakaan vielä korjannut) :D Ja vielä mä saan sut tykkäämään H/G parituksesta :)
HarryPotterFan4Ever: Kiitos kommentistasi ja kiva saada lisää lukijoita. Jatkoa on kohta tulossa. Luku on jo kirjoitettu valmiiksi enää vain täytyisi jaksaa kirjoittaa se koneelle ja sitten saada se betalle :)
Tiara: Kiitos :) Lisää on tosiaan tulossa :)

Tulin nyt "vastailemaan" näihin kommentteihin. Niinkuin tuossa jo sanoin, jatkoa on kohta tulossa :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Crisu- - 26.09.2010 11:10:23
Pakko nyt ilmottautua lukiaks ja kysellä jatkoa? En ole mikään hyvä kommentoija koska en koskaan keksi mitään rakentavaa palautetta :D mutta

JATKOA
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 26.09.2010 11:51:44
Crisu-: Jatkoa on kyllä tulossa, mutta olen hieman hukassa ficin kanssa. Jouduin deletoimaan monta sivua tekstiä, koska en pitänyt siitä, mutta luku on pikkuhiljaa valmistumassa ja yritän sitä saada ensiviikon lopulla jos vain mahdollista niin betalleni. Uutta luku en usko, että tulee ihan vielä ensiviikolla, koska on koeviikko, mutta yritän saada valmiiksi. Tässä on vielä se, että minulla on toinen keskeneräinen jatkoficci, johon olen saanut nyt hyvän inspiksen, mutta kyllä tähänkin vielä lähiaikoina jatkoa tulee. Laittakaapas mulle yksäriä jos ei kahteen viikkoon ole jatkoa kuulunut, että muistan kirjoittaa :D
Ja kiva että viitsit tulla kirjoittamaan kommenttia :) On kiva tietää että tällä ficillä on muitankin lukijoita jotka eivät  kommentoi :)

Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Haalea - 27.09.2010 19:37:18
Minäkin ilmoittauduin jatkoa odottelemaan! Tää on ijan sairaa hyvä ja oot saanu mut tykkään harry/ginnystä (:

Mutta tän pitemmittä puheitta; jatkoa anellen (;

Cinnamon. <3
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Anaid - 03.10.2010 10:45:26
Uusi lukija ilmoittautuu!
Tää on tosi ihana! :D
Tääl FFF:s on mun mielest tosi vähä G/H ficcei, joten oli kiva löytää tämmönen täält!
Ja ideaki on muuten tosi hyvä. :)
Jatkoa odotellen,

Anaid
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Ria - 03.10.2010 11:12:36
cinnamon.: Ihanaa että olen saanut ihmisiä pitämään H/G parituksesta <3 :D Jatkoa on joskus tässä lähiaikoina tulossa heti kun pääsen tuon ongelmakohdan yli minkä kanssa olen jo vähän aikaa tapellut :D

Anaid: Täällä on tosiaan tosi vähän H/G -ficcejä. Olen törmännyt vain muutamaan jatkoficciin ja nekin taitaa olla jo lopetettu :) Toisin kuin sittne taas Vuotiksesta löytyy H/G -ficcejä enemmän verrattuna finiin, mutta toisaalta eihän Vuotis ole edes ficcaukseen tarkoitettu sivusto :) Kuten jo sanoinkin jatkoa on lähiaikoina tulossa heti kun pääsen ficin ongelmakohdan ylitse :D

-Ria
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Brunet - 07.10.2010 12:02:02
Löysin tämän ficin vasta ja oli mun mielestä tosi hyvä ;D toivottavasti pääset nopeasti sen ongelmakohdan ohi  :)
Jatkoa odotellen ;)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13
Kirjoitti: Welmasein - 11.10.2010 16:35:37
jee! harvoin on missään harry/ginny paritusta, mukava että teit yhen sellasen.

nuista kirjotusvirheistä taiettiin jo huomauttaa, mutta jos ei vielä oo betaa,
voi olla ihan hyvä hankkia.

tää vaikuttaa ihan hyvältä ja muuta en sitten nyt taas keksikään

jatkoa innolla odottelen ja toivottavasti sitä saapuukin pian :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat (H/G, Hrm/R) K-13 TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: Ria - 28.10.2010 19:51:25
Brunet: Kiva, että pidät :) En ole vieläkään päässyt ongelmakohdan yli... Katsotaan nyt koska sitä jatkoa tulee, luultavasti vasta joulukuun puolella koska ensikuun tappelen nanoni kanssa...
Welmasein: Jep, juuri sen takia kirjoitan tätä H/G:nä koska missään niitä ei oikeastaan ole... Beta on kyllä jo, mutta ainahan niitä kirjoitusvirheitä menee ohi. Pahempi oisi jos lauseissa ym. olisi pahoja ja isoja virheitä :D

Ja nyt tiedoitus kaikille Samanlaisten unelmien lukijoille! Koska ensikuussa on NaNoWriMo en kerkeä tätä ollenkaan kirjoittaa vaan tappelen koko kuukauden nanoni parissa, joten uutta lukua on tulossa aikaisintaan joulukuun alussa. Olen pahoillani, vaikka tuolla lupailinkin jo lukua aikaisemmin, mutta tajusin, että jos työstän tätä, toista jatkoficciäni ja nanoa samaan aikaan, tulen kuolemaan... (toiseen jatkoficciinikään ei ole siis tulossa jatkoa marraskuun aikana) Päätin siis keskittää kaikki energiani nanoon, jottan saisin edes 30 000 sanaa kirjoitettua.. Toivottavasti ette nyt heitä minua avada kedavralla, mutta lupaan että joulukuussa tulee jatkoa!
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: Achren - 20.12.2010 12:42:06
Löysin tämän ficin ja tykkään tosi paljon! Toivottavasti pian tulee jatkoa  :)
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: FanGirl - 11.04.2011 16:40:05
Tykkään! :D
Huomauttaisin että tämä sinun taukosi on valunut hieman pitkäksi! Jos et jatka ilmoittaisit edes. En ole vihainen silti, vain vähän pettynyt, näin hyvän jätit kesken. Jaa olen tottunut etteivät ihmiset kirjoita Ficejä loppuun asti.
Toivon jatkoa!
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: Crisu- - 11.04.2011 16:41:59
Juu samaa mieltä FanGirlin kanssa että jos et jatka tätä niin käy ees ilmottamassa siitä
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: Ria - 11.04.2011 20:14:56
Tauko jatkuu, ja olen pahoillani etten ole käynyt ilmoittamassa. Koska edelleenkin tämän ficin kirjoittaminen on tosi hukassa ja koulu painaa päälle. Tosin tämä viimeinen jakso ei pitäis olla vaikea, joten yritän löytää aikaa kirjoittamiselle. Plus sain uuden (tai no, kaverin vanhan) koneen marraskuussa minulla ei ole täällä tallessa salaisiin unelmiin jo kirjoittamaani jatkoa, mutta yritän saada sitä aikaiseksi. En kuitenkaan viitsi pakkokirjoittaa, koska sitten ei tule kaunista jälkeä. Mutta yrittäkää olla kärsivällisiä, jatkoa tulee kyllä, lopettamassa en tätä ole :)

Ja Crisulle ja FanGirlille nyt vielä, olin unohtanut käydä ilmoittamassa, mutta tämä siis ei tosiaan ole loppumassa, jatkoa kyllä tulee vaikka se saattaakin vähän venähtää..

Achren: Kiitos ^^ Ja miekin toivon että saisin mahdollisimman pian inspistä alkaa kirjoittamaan tätä.
Otsikko: Vs: Kahden ihmisen samanlaiset unelmat TAUOLLA MARRASKUUN!
Kirjoitti: FanGirl - 12.04.2011 21:36:01
Kiitti tiedosta! :D Nyt jaksan käydä katsomassa aina välillä!