Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Kadonnut, K-11, H/D, Tarina-haaste, 7. osa 10.6.!

(1/3) > >>

Meldis:
Title: Kadonnut
Author: Minä, eli Meldis
Rating: K11
Pairing: Harry/Draco
Genre: Romance, adventure, AU... jotain sinne päin
Warnings: slash
Beta: Dana Wolf ensimmäiset viisi osaa, siitä eteenpäin Tunnelimyyrä. *kiitokset*
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Row-tädille, enkä omista niitä, lainaan vain vähän. Anastasia-leffa kuuluu Foxille (kai...).
Summary: Voldemort on taas voimissaan ja velhomaailma kaipaa taas pelastajaansa, mutta missä Harry on?
A/N: Eli siis...tässähän tämä taas on. Jos joku muistaa niin tämä kuuluu Fini vol. 2:n Tarina-haasteeseen ja idea oli niin kiva, että päätin laittaa tämän tännekin. Anastasia on tarina, jonka pohjalta tämä on tehty. Huomatkaa tuo AU, tarina alkaa neljännen ja viidennen vuoden välisestä kesälomasta. Tai siis, että vitos- tai kutos-kirjan (eikä seiskan) tapahtumia ei ole tapahtunut.
Aa, ja sellainen vielä, että kyllä minun piti kirjoittaa vähän uusiksi pari ensimmäistä osaa, mutta se vähän jäi ja sitten en enää jaksanutkaan. Eli ensimmäiset pari kolme osaa ovat muutaman vuoden takaa, taso on myös sen mukaista. Uusi osa tässä on jossain tuolla sitten.

No niin tulikohan seliteltyä tarpeeksi. Kommentit ilahduttavat aina.


Kadonnut


1. Muistelmia


Silloin kauan sitten, kun hänet oli löydetty Lontoon sivukujalta, hän ei ollut muistanut itsestään mitään. Vain nimensä. Hänellä oli ollut vain nuhjuiset ja hieman veriset vaatteet päällän. Hänet vietiin orpokotiin jossa hän sai odotella kauan ennen kuin kukaan hakisi hänet. Mutta silloinkaan kukaan ei hakenut häntä. Ollessaan orpokodissa häntä pilkattiin siitä, että hän halusi lähteä Pariisiin. Ja mistä syystä. Siitä että hänellä oli ollut löytyessään kaulakoru misää luki ’yhdessä Pariisissa’. Ja tuo poika piti korua kaulassaan, vaikka kaikki muuta pojat orpokodissa sanoivat sen olevan tyttöjen koru. Mutta itsepintaisesti hän piti sitä kaulassaan ja hypisteli sitä istuen samalla ikkunassa kuin odottaen jotakuta. Mutta hyvin harvoja haettiin orpokodista. Niinpä hänkin istui monta vuotta vanhassa talossa odottaen olematona sukulaista. Koskaan hänen uskonsa ei kuitenkaan hellittäyt. Jotenkin hän uskoi olevansa erityinen. Mutta miksi olisi ollut? Hänessä ei ollut mitään erikoista. Hän itsekin tiesi sen. Mutta sen sijaan hän huomasi olevansa jo liian vanha orpokotiin. Olihan hän jo kauan ollut siellä. Jo neljä vuotta.

”Harry. Harry!Harry!”
”Anteeksi, en kuunnellut rouva Maggison.”
”No etpä tietenkään. Mutta kuuntele nyt. Sanon tämän viimeisen kerran.”
Niin. Oli varhainen aamu ja hän oli lähdössä. Pois. Jonnekin missä häntä ei tunneta. Harry oli hänen nimensä. Edes sukunimeään hän ei tiennyt. Iänkin oli rva Maggison, orpokodin johtaja, laskenut tämän ulkonäöstä.

”Sain sinulle töitä kalatehtaasta. Se on tuossa ihan parin korttelin takana. Jos eksyt kysy neuvoa. Paikan nimi on…Harry. Kuunteletko sinä?” rva Maggison tuohotti kun hän ja Harry kulkivat pihan poikki portille.
”Kuuntelen rouva Maggison”, Harry vastasi niin kuin jo neljän vuoden ajan. Rva Maggison kääntyi Harryyn ja sanoi lempeästi: ”Kuulehan Harry, olet ollut täällä jo kauan ja olet jo täysi-ikäinen. Saat kyllä elantosi sieltä kalatehtaasta.” Harry huokaisi. Rva Maggison pörrötti Harryn mustia hiuksia entistään sekaisemmiksi.
”No menehän siitä”, rva Maggison sanoi ja laittoi portin kiinni Harryn astuttua siitä ulos.

”Helvetti”, Harry manasi. Hän potkaisi kiven maasta. Tähänkö hänen elämänsä päättyisi. Kalatehtaalle? Ei. Hän sai asunnon, ruokaa ja ehkä vaimon. Mitä sitten? Harry kaivoi paitansa alta jälleen korunsa ja katsoi sitä. Hänen elämälleen piti olla tarkoitus. Hän oli kivi joka aiheutti maavyöryn. Jotenkin hän oli varma siitä.
Harry nosti päänsä ylös ja katsoi tienkylttiä. Hän oli opetellut lukemaan orpokodissa, mutta heikosti. Nytkin hän sai vain heikosti selvää tuherruksesta joka oli melkein kokonaan peittynyt lumeen. Lunta oli paljon, joka puolella. Ennen se olisi ollut Harryn mieleen, mutta nyt se hankaloitti vain hänen matkaansa.

”Likusteritie”, Harry lausui kadun nimen ääneen. Se herätti jotain hänen mielessään. Se muistutti häntä jostain. Mutta kuinka hän yritti ajatus ei jatkanut kulkuaan aivoissa vaan jäi junnaamaan paikalleen. Silti Harry oli varma, että oli ollut tällä ennenkin. Harry pudisti lumet tummanvihreästä takistaan ja punakeltaisesta kaulaliinasta. Sekin oli ollut hänellä kadultalöytymisestä alkaen. Harry lakoi kulkea Likusteritietä pitkin. Yht’äkkiä hänestä tuntui, että joku tarkkailisi häntä ja hän käännähti ympäri. Joku nainen tuijotti Harrya silmät ymmyrkäisinä. Nainen lähti perääntymään ja meni sisälle taloon, josta oli juuri tullut ulos. Harry ravisti päätään. Mitä se oli? Harry kohautti olkiaan ja jatkoi matkaansa.

Käveltyään jonkin aikaa Harry tunsi olevansa eksynyt. Hän veti syvään henkeä ja puhalsi ilmat ulos keuhkoistaan huurustaen pyöreät lasinsa. Hän pyyhkäisi niitä hihallaan ja siirsi mustat hiukset otsaltaan. Niiden alla piilotteli outo salamanmuotoinen arpi. Harry ei pitänyt siitä. Hänestä se pilasi hänen kasvonsa. Tästäkin syystä muut orpokodin pojat pitivät häntä tyttömäisenä. Että hän piti huolta ulkonäöstään. Harry siirsi otsahiuksensa takaisin otsalleen. Samassa se tunne  palasi. Joku katseli häntä. Harry kurkisti olkansa yli ja näki nuoren miehen, jolla oli kalpea iho ja musta tukka, joka katsoi pitkään Harryn perään. Sitten mies lähti pinkomaan vastakkaiseen suutaan minne Harry oli menossa. Aivan kuin hän olisi pelännyt Harrya.

Harry istahti kadunvarteen ja alkoi ajatella. Mikä pakotti hänet menemään sinne kalatehtaalle? Ei mikään. Paitsi ehkä lupaus rva Maggisonille, mutta eihän Harry ollut koskaan oikein totellut häntä. Nyt hän voisi lähteä laivalla Pariisiin. Harry ei ollut koskaan mennyt laivalla eikä sillä hetkellä ajatellut matkan maksavan. Vai pitäisiköhän sittenkään? Hän oli kuitenkin lähdössä yksin tuntemaan maahan. Jos hän nyt oli lähdössä.
Olen täysi-ikäinen, niinhän rouva Maggisonkin sanoi, Harry ajatteli. Hän nojasi käsiinsä ja niillä jalkoihinsa. Harry katsoi kadun toiseen päähän ja sitten toiseen, kuin jotain odottaen. Ehkä hän odottikin. Merkkiä.
Mutta sitä ei kuulunut. Harry istui lumisella kadulla pää painuksissa, eikä mitään tapahtunut. Harry nousi ylös ja lähti kalatehtaalle. Yäk, miten ällöltä se nimi kuulostikaan.

*

”Minä löysin sopivan!”
Vaalea pää nousi peiton alta ja siinä toljottavat silmät näyttivät väsyneiltä. Silmät osuivat ovella seisovaan tummaan poikaan, jonka omat silmät loistivat innostuksesta.
”Miksi sinun piti löytää hänet juuri nyt? Olisin halunnut vielä nukkua”, poika sanoi ja heitti peittoa pois päältään ja haukotteli makeasti.
”Älä viitsi. Kai sinä haluat ne rahat? No, joka tapauksessa, jos menemme nopeasti voimme ehtiä hänen peräänsä”, tumma poika touhotti ja alkoi pakata tavaroita.
”Me? Sinä menet hänen peräänsä. Minä jään nukkumaan”, vaalea poika sanoi ja kääntyi mahalleen. Samassa hän tunsi selässään nahkakassin.

”Nyt tulet tai vien kaikki rahat Draco.” Vaalea poika alkoi nopeasti pakata.

*

Harry tajusi olevansa eksynyt. No, hän oli ollut jo Likusteritiellä eksynyt, mutta nyt hän oli jäänyt murehtimaan tilannetta. Kerran Harry oli aikonut kysyä joltain ohikulkevalta neuvoa, mutta oli huomannut, että ohi ei kulkenut ketään. Kello oli luutavasti seitsemän paikkeilla aamlla.

Harry istui jälleen, mutta tällä kertaa penkille tien varressa. Penkin vieressä oli puu ja se oli kaatunut penkin ylle lumen painosta. Hetken istuskeltuaan penkillä Harry tunsi jotain kylmää niskassaan. Harry katsoi ylös ja pudisteli samalla lumet niskastaan. Hetken ajan hän näki jotain harmaata vilahtavan puussa lumen alla, mutta sitten se katosi. Harry laski katseensa. Sitten se tapahtui uudelleen. Lunta oli nyt enemmään ja Harry alkoi olla vihaisempi. Hän katsoi ylös ja näki oravan. Hänen ilmeensä rentoutui kun hän näki olennon, mutta sanoi silti ankarasti: ”En jaksaisi leikkiä kanssasi.”

Mutta orava näköjään jaksoi. Se hyppäsi penkille ja siitä maahan. Se hyppi Harryn ympärillä ja varasti tämän kaulahuivin. Siitä Harry raivostui. Harry hyppäsi oravan perään ja tarrasi kaulahuivistaan kiinni. Orava irroitti ja Harry kaatui lumihankeen. Harryn kasvot ja hiukset olivat lumessa, kun hän nosti päänsä kinoksesta. Hän irvisti oravalle, joka nappasi taas kaulahuivin Harrylta tämän otteen kirvotessa.
”Älä viitsi. Minun pitää mennä”, Harry sanoi väsyneesti ja nousi maasta vaatteitaan pudistelleen. Hän puhdisti lasinsa ja lätsänsä. Hän istui lumeen penkin viereen ja katsoi kuinka orava pinkoi parin metrin päässä kaulahuivi suussaan. Sitten Harry tajusi. Hänen ilmeensä kirkastui ja hän nousi seisomaan.

”Sitäkö sinä sinä sanot? Tuonneko?” Harry kysyi oravalta, joka päästi irti huivista ja lähti loikkimaan katua eteenpäin vilkuillen välillä Harrya. Harry otti huivin ja tunki sen taskuunsa. Hän lähti oravan perään. Se pysähtyi ja odotti Harrya. Harry harppoi eläimen ohi ja se seurasi perässä. Harry kääntyi.
”Haluatko mukaan?” Orava juoksi Harryn edelle ja tämä totesi sen myöntymiseksi.
Ihme otus.

Harry ei ollut varma tiesikö orava minne oli menossa. Tuskinpa. Mutta ei sen puoleen Harrykaan. Ja kun he saapuivat junaasemalle Harry oli ihmeissään. Harry katsoi maahan oravaan joka oli hieman peloissaan ihmistenpaljoudesta. Harry ojensi sille kättään ja orava kiipesi Harryn hartialle kiitollisena. Harry lähti kävelemään eteenpäin lipunmyytnikassalle. Tai ainakin minkä hän arveli sen olevan. Ja hänen arvauksensa osui oikeaan. Mutta kassalla tuli pulma. Ensinnäkin Harylla ei ollut yhtään rahaa ja toiseksi Harry ei tiennyt kuin oman etunimensä. Ja kaiken lisäksi lipunmyyjällä näytti olevan paha päivä.

“Ei rahaa! Ei lippua!” myyjä huusi Harrylle ja paukautti luukun kiinni. Orava piiloutui Haryyn hatun alle. Harry mulkaisi luukkua.
“Ei onnistunut”, Harry sanoi oravalle joka kurkisti lipan alta. Orava ei sen sijaan näyttänyt luovuttavan. Se lähti pinkomaan asemalta samaan suuntaan mistä Harry oli tullut. Hary huokaisi ja lähti otuksen perään.

Jonkin ajan päästä kaksikko oli jälleen Likusteritiellä.
“Mitä täällä muka on?” Harry kysyi ärtyneenä oravalta. Orava ei kuunnellut vaan tuijotti toiseen suuntaan herekämättä. Harrykin katsoi. Näkemättä mitään.
“Antaa olla”, Harry sanoi. Hän kääntyi ympäri ja astui askeleen kunnes kuuli juoksuaskelia ja tunsi sitten käden olallaan. Käsi käänsi hänet ympäri. Hary kohtasi hämmästyksestä ymmyrkäisinä olevat silmät. Hän näytti luutavasti itsekin siltä.
“Kaksoisolento tai oikea”, poika Harryn edessä sanoi ja käänsi päätään taaksepäin.
“Täh?” Harry sanoi fiksusti. Hän ei ymmärtänyt yhtään. Kaksoisolento? Oikea? Mitä ihmettä? Poika irroitti kätensä Harryn olalta ja ojensi sen kättelyyn.

“Draco Malfoy ja tässä on ystäväni Blaise Zabini”, poika sanoi ja Harry tarttui tämän käteen hieman epäröiden. Blaise astui Dracon viereen.
Poika joka sanoi itseään Draco Malfoyksi oli jotenkin todellakin nimensä veroinen. Harmaansiniset silmät, kalpea iho ja vaaleat pitkät platinan väriset hiukset tekivät hänestä vaarallisen ja välteltävän ihmisen. Musta nahkatakki teki hänen ihostaan vieläkin kalpeamman ja samaa väriä olevat nahkahousut hänestä paljon seksikkäämmän.

“Ja te olette..?” Blaise kysyi. Harry irroitti kätensä ja katsahti toiseen poikaan. Tämä poika oli se jonka Harry oli nähnyt kadulla aiemmin. Samat mustat hiukset ja sama tummanruskea takki.
“Harry”, Harry vastasi ja samassa tunsi oudon tunteen vatsassaan. Hän tunsi nuo pojat. Mutta mistä?
“Harry kuka?” Draco kysyi odottavaisesti. Harry hymähti.
“Tuota, tämä kuulostaa hullulta, mutta en tiedä sukuniemäni. Minut löydettiin kun oli neljätoistavuotias enkä muista sitä edeltävästä ajasta mitään.” Jostain syystä Dracon ja Blaisen kasvot kirkastuivat ja he katsoivat toisiaan merkitsevästi.
“Anteeksi”, Draco sanoi äkkiä, nappasi Harryn lakin tämän päästä ja siirsi otsahiukset sivuun. Hän haukkoi henkeään kun näki Harrn otsan.
“Sinä…hän on…Blaise. Me taisimme löytää hänet oikeasti”, Draco sanoi hiljaa Blaiselle. Harry nappasi lakkinsa ja läimäytti Darcon kättä. Tämä otti kätensä nopeasti pois ja Harry asetti hattunsa takaisin päähän niin, että hänen otsaansa ei näkynyt.

“Mitä? Mitä te löysitte?” Harry kysyi toisilta ärtyneenä. Draco tutkaili mielelnkiinnolla Harryn silmiä. Hän kiersi Harryn kahdesti tutkien tätä. Harry seurasi häntä katseellaan.
“Mitä oikein teette?” hän kysyi. Draco ei kuunnellut häntä vaan katsoi Blaisea.
“Hän oikean pituinen ja muistan nuo silmät elävästi. Ja arpi. Minkä ikäinen sanoitkaan olevasi?” Draco esitti kysymyksensä Harrylle. Harry katsoi Dracoa kuin tämä olisi esittänyt jonkin henkilökohtaisen kysymyksen, mutta vastasti kuitenkin.
“Kahdeksantoista vuotias.”
“No niin, hän on oikean ikäinenkin!” Draco huudahti.
“Draco, ajattele. Jos se todella on hän niin…tiedäthän mitä siitä seuraa?” Blaise sanoi varovasti.
“Anteeksi kun keskeytän mielenkiintoisen keskustelunne, mutta voisitteko selittää mistä on oikein kyse?” Harry pisti väliin ennen kuin Draco ehti vastata. Draco hymyili ja katsoi ystäväänsä.
“Meidän pitää selittää hänelle, eikö niin? Kaikki. Ja kun sanon kaikki tarkoitan kaikki.” Blaise voihkaisi.
“Hyvä on.”

*

Kauan sitten, no itseasiassa neljä vuotta sitten, nuori velho, ja kuuluisa sellainen, nimeltä Harry Potter katosi. Kukaan ei tiedä miksi tai miten. Kun Harry oli opiskellut neljännen vuoden Tylypahkassa ja palannut kotiinsa Likusteritielle, hänestä ei kuulunut enää pihahdustakaan. Monet arvelivat hänen kuolleen. Se tapahtui sen jälkeen kun Harry väitti lordi Voldemortin palanneen. Ensin monet sanoivat Potterin pojan puhuneen palturia. Jotkut arvelivat että Voldemort olisi tappanut hänet, jonka jälkeen velhomaailma ei saisi rauhaa. Ja kun häntä ei alkanut kuulua Tylypahkaan koulun rehtori Dumbledore alkoi todella huolestua. Hän oli tietenkin huolestunut jo kun Harry ei ollut vastannut hänen kirjeisiinsä. Lopulta selvisi, että parin päivän jälkeen kun Harry oli palannut sukulaistensa luokse hän oli lähtenyt kävelylle eikä ollut palannut koskaan. Kakki olivat järkyttyneitä, koska he luulivat Dumbledoren huolehtivan pojan turvallisuudesta. Sitten Voldemort todellakin palasi. Ensimmäiseksi hän iski tetenkin Tylypahkaan, jossa Dumbledore oli murheen murtama. Koulu suljettiin ja Harrya uskottiin. Mutta liian myöhään. Vuodet kuluivat ja velhomaailma luhistui ankarista taisteluista huolimatta. Ilman Harrya Voldemortia ei voitettu. Monet yrittivät etsiä poikaa, mutta turhaan. Huijareita löytyi joka kolkasta, mutta aina  he jäivät kiinni. Harrysta luvattiin jopa löytöpalkkio, mutta se ei auttanut paljoa asiaa. Voldemort väitti Harryn kuolleen. Kaikki alkoivat luopua toivosta. Perheitä hajosi ja monet lähtivät maanpakoon. Mutta eivät he olleet suojassa missään Voldemortin murhaavan käden alata. Missä Harry Potter piileksi kun häntä tarvittiin?
Mutta kuka ikinä olisi osannut etsiä Harry Potteria nuhjuisimmasta orpokodista Lontoossa?





2. Matka alkaa

Kertokaa yksikin henkilö, joka olisi ensin huijannut kuolemaa ja samalla tappanut maailman toiseksi vahvimman velhon vain yksivuotiaana, sitten elänyt kymmenen vuotta kuin tavallinen ihminen sukulaistensa luona, saanut tietää yksitoistavuotissyntymäpäivänään olevansa velho, opiskellut neljä vuotta noitien ja velhojen koulussa, neljäntenä vuotena menettänyt muistinsa ja lopulta päätynyt orpokotiin.

Harryllekin se oli aikamoinen järkytys. Varsinkin jos se henkilö oli hän itse.

“Siis te väitätte, että on olemassa taikamaailma ja että minä olisin yksi siitä väestöstä ja että minä olisin kuuluisakin kaiken lisäksi ja että olisin kadonnut neljä vuotta sitten jäljettömiin?”
“Juuri niin.” Harry ei osannut muuta kuin tuijottaa. Draco ja Blaise olivat tuoneet hänet jonnekin Lontoon lukuisista kerrostaloista ja viimeisen tunnin aikna olivat selittäneet jotain niin mahdotonta palturia, että edes joulupukki ei uskoisi sitä. Mutta he olivat näyttäneen pari taikatemppua ja heidän omat taikasauvat. He olivat kertoneen Harrylle tämän lapsuudesta sen minkä tiesvät ja kaiken Tylypahkasta. He kertoivat Voldemortista ja kaikesta mitä hän teki tälläkin hetkellä. He kertoivat Harryn ystävistä ja Dracon ja Harryn riidoista Tylypahkassa. Pikkuhiljaa kaikesta muodostui kaiken kattava tarina ja syvällä Harryn mielen sopukoissa palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Ei hän läheskään kaikkea muistanut, mutta pienia katkelmia hän muisti. Kuinka hän oli tavannut jättimäisen velhon, kuinka hän ja Draco olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Ja kuinka oli neljä vuotta sitten tuonut Cedricin ruumiin Voldemortin luota henkensä kaupalla.

“No?” Blaise keskeytti Harryn ajatukset. Harry pudisti päätään ja näytti yhä epäilevältä.
“Lupin lähti Pariisiin. Ja sinulla on tuo koru. En tiedä milloin, mutta ihan varmasti hän antoi sen sinulle”, Draco vahvisteli sanojaan.
“Pidin sinua hulluna ensi hetkestä”, Harry sanoi Dracolle, “mutta hulluja te olette  molemmat”, hän jatkoi katsoen molempia poikia vuorotellen.
“Minä sanoin, että tästä tulisi vaikeaa”, Blaise valitti Drcolle, joka ei antanut periksi.
“Sinähän halusit tulla Pariisiin? Me viemme sinut sinne, mutta lupaudut sitten tulemaan Lupinille näytille. Jos et ole se, jota etsimme ei sattunut suurta vahinkoa. Pikku erehdys vain. Ja jos olet hän saat tietää kuka olet. Lupin kyllä huomaa jos et ole Potter.”

Harry mietti. Hän todellakin halusi Pariisiin. Eikä hän luutavasti pääsisi muulla kuin Dracon kyydillä. Eikä siihen ehkä menisi nii kauaa, jos he tekisivät jotain taikatemppujaan matka saattaisi olla paljon lyhyempi. Toivottavasti. Ei hänellä ollut mitään menetettävääkään. Hän saisi ilmaisen matkan Pariisiin.

“Hyvä on. Suostun.” Draco ja Blaise olivat riemuissaan.
“Lähtö on huomenna”, Draco sanoi ja otti kaapista vahvempaa.
“Kuulitko Luc? Pääsemme sittenkin Pariisiin”, Harry sanoi hatussaan piileskelevälle oravalle. Draco ei innostunut tästä ideasta.
“Öh…Orava ei tule mukaan”, hän sanoi tiukasti.
“No, kyllä varmasti tulee.”
“Orava ei tule.”
Luc katsoi vihaisesti Dracoa. Asia oli loppuun käsitelty. Luc ei pitänyt Dracosta.

*

“Hän on palannut.”
Punaiset silmät välkähtivät pimeässä.

*

Harry oli toivonut helppoa matkustustapaa, mutta sai pettymyksekseen kuulla, että he menisivät ensin junalla rannikolle ja sitten laivalla Ranskaan. Harry oli itseasiassa luullut että he menisivät koko matkan junalla. Eihän hän ollut maita tai maanosia orpokodissa opetellut. Draco ja Blaise olivat naureskelleet sille ja sanoneet että Harry oli yhtä tyhmä kuin koulussa. Sitten Harry oli kysynyt millainen hän oli ollut koulussa. Toiset olivat ensin kertoneet omasta näkökulmastaan ja sitten todellisuuden. Harryn henkilökohtaisia asioita he eivät tienneen, mutta huhuja oli liikkunut Tylypahkan käytävillä paljon. Sirius Mustasta, että tämä olisi Harryn kummisetä, ja tämäkin oli vahvistunut pari vuotta sitten, Harryn ensirakkaudesta Cho Changiin, Harryn painajaisista ennen Voldemortia ja tietenkin hautausmaan tapahtumista.

Kello oli puoli kahdeksan seraavana aamuna kun kolmikko astui junaan. Se oli aika tyhjä, ja he saivat jutella rauhassa. Ja kinastella niin kuin Harry ja Draco olivat tehneet koko eilisen päivän. Ei niin kuin ennen vanhaan. Nyt he kinastelivat kuin pikkulapset turhista asioista. Eilen Blaise oli naureskellut kun Harry sanoi että Dracon hiukset haisvat muotovaahdolle. Se oli toteamus ennen kun Draco oli sanonut että Harrynkin kannattaisi käyttää sitä. Sitten Harry oli sanonut että Draco otti liikaa vaatteita Pariisiin. Tällä hetkellä riidan aihe oli se kumpi istui yksin.

“Minä en suostu istumaan kummakaan teistä vieressä”, Harry sanoi napakasti ja työnsi Dracoa pois istuimelta.
“Minä maksan matkan ja päätän missä istun. Sitä paitsi yrjöän päällesi jos en saa istua ikkunan vieressä nenä menosuutaan päin.”
“Luc”, Harry sanoi tyynesti ja orava hyppäsi Dracon olkapäälle ja alkoi repiä tämän paitaa. Draco pomppasi seisomaan ja salamannopeasti Harry vei hänen paikkansa.
“Hah”, Harry virnisti. Mutta Lucaan ei ollut Harryn puolella sillä se istui Blaisen viereen luutavasti sama asia mielessä kuin tällä.
“Luc tule tänne”, Harry käski eläintä, mutta se ei liikahtanutkaan. Hitaasti Draco istui Harryn viereen mahdollisimman kauas tästä. Harry katsoi lemmikkiään vihaisesti. Hetki kului hiljaisuudessa. Harry otti huomaamattaan korunsa kaulastaan ja lysähti melkein makuuasentoon tuolillaan.

“Älä hypistele sitä korua. Istu suorassa. Muista kuka olet!” Draco sätti Harrya, joka käänsi katseensa tähän nyrpistäen nenäänsä.
“Mikä maailmapelastaja-asiantuntija sinä olet?” Harry kysyi piikikkäästi ja laittoi kätensä puuskaan. Draco tyytyi murahtamaan. Blaise sen sijaan kaivoi taskustaan pienen paperin ja lisäsi siihen merkinnän: “Yksi piste Harrylle.”Seuraavat puoli tuntia he saivat istua rahassa ja Blaise täytteli matkustuslupia. Jossain vaiheessa heidän vaununsa ainoat ihmiset lähtivät ja kolmikko sai olla rauhassa. Teinitytöt kikattelivat sekä Dracolle että Blaiselle, mutta Harry oli heidän silmissään aika ilmestys. Hän näytti lähinnä kulkurilta. Siitä Draco sai uuden aiheen kinaamisen.
“Ennen kuin menemme Pariisiin hankimme sinulle kunnon vaatteita”, hän totesi.
“En kyllä käytä tuollaisia homovaatteita kuin sinä”, Harry sanoi ja katsoi Draco päästä varpaisiin.
“Paraskin puhuja”, Draco mutisi. Harry näytti kieltä ja käänsi päänsä ennen kun Draco ehti nähdä sitä. Hetken vallitsi hiljaisuus.

“Draco, olenkohan oikea Potter?” Harry kysyi tosissaan.
“Tietysti olet.”
“No lopeta tuo komenteleminen.”
“Käyn hakemassa jotain meille ravintolavaunusta”, Blaise sanoi ja nousi lähteäkseen. Dracon silmät näyttivät sanovan: Älä jätä minua tänne tuon kanssa! Blaise kuitenkin virnisti ja Luc hyppäsi hänen olalleen katselleen taakseen Harryyn ja Dracoon. Draco avasi suunsa vaivalloisesti: “Tuota taisi tulla pieni väärinkäsitys. Tuossa äsken.” Harry katsahti häneen.
“Niin taisi tulla. Mutta annan anteeksi”, hän vastasi pitäen äänensä vakaana.
“Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, minä vain…”
“Kiltti älä puhu. Tulen vain vihaiseksi siitä”, Harry sanoi kuin pikkulapselle.
“Hyvä on, en puhu.”
“Hyvä.”
“Hyvä.”
“Hyvä.”
Hiljaisuus.
“Tuleeko ikävä?” Harry kysyi äkkiä.
“Ai, puhettasi?” Draco kysyi kärkkäästi.
“Ei sinun kanssa kykene tavalliseen keskusteluun. Olet niin kuin kouluaikoina”, Harry äyskähti ja lähti kohti junan peräpäätä.
“No, mistä sinä muka..!” Draco aloitti, mutta tajusi sen vasta sitten. Harry muisti!

Juna kolisteli kohti etelää ja Blaisekin palasi aikanaan ravintolavaunusta mukanaan muutamat sämpylät ja juomat kaikille. Mutta kun hän löysi Dracon yksin, hän hämmästyi.

“Minä luulin että te… Missä Harry on?” hän kysyi ja Luc hyppäsi hänen olataan Harryn paikalle.
“En tiedä, eikä kiinnosta”, Draco murahti. Blaise virnisti.
 “Muuten, meille tuli ongelma. Meidän matkususluvistamme. Englantilaiset taitavat pitää punaisesta”, Blaise sanoi ja näytti heidän lupiaan jotka olivat sinisiä.
“Mutta ennenhän ne olivat sinisiä”, Draco sanoi hädissään ja ponkaisi pystyyn.
“Ei nyt jäädä miettimään sitä vaan siirrytään matkatavaravaunuun ennen kuin he huomaavat”, Blaise sanoi ja otti laukkunsa hyllyltä. Samalla Harry ilmestyi vaunun toiseen päähän.
“Me siirrymme vähän…mukavempiin paikkoihin”, Draco sanoi lipevästi. Draco ja Blaise työnsivät Harryn tieltään ja lähtivät junan toiseen päähän.
“Miehet, isoja vauvoja” , Harry mumisi ja lähti toisten perään.

Käveltyään pitkään he lopulta pysähtyivät.
“Tavaravaunu?” Harry kysyi katsoen toisia vihaisesti. Blaise ja Draco virnistivät.
“Miksi me nyt tänne jouduimme? Ei kai papereissamme ole mitään vikaa, eihän?” Harry kysyi ja asteli lähemmäs toisia. Draco päätti vastata.
“Ei toki”, hän sanoi kuin puhuen jollekin kuninkaalliselle.
”Emme vain halua pakottaa teitä tuon…roskasakin joukkoon”, hän jatkoi. Draco kiskaisi Harryn kantaman kassin tämän käsistä. Harry mulkaisi häntä ja istui vaunun seinää vasten, mutta ei ehtinyt istua siinä kauaa kun juna keikahti. Harry nosti lattialle tippuneen lakkinsa maasta ja laittoi sen päähänsä. Hän nousi varovasti pystyyn, mutta kaatui samassa lattialle junan hytkähtävän uudelleen.

“Mitä tapahtuu?!” hän huusi hädissään kun junasta alkoi kuulua omituista kolisevaa ääntä kuin joku olisi raahannut perässä rautaankkuria. Äänen päälle kuului yht’äkkiä repäisevä ääni.
“En tiedä, mutta siinä meni toinen puoli junaa!” Blaise huusi toisesta päästä. Kolmikko oli aivan veturin vieressä, sillä sen ja tavaravaunun välissä oli vain hiilivaunu. Muu juna oli omituisesti irronnut ja kolme vaunua kulkivat kovaa vauhtia eteenpäin.
“Tietääköhän kuski?” Draco ihmetteli ääneen. Blaise asteli vaunun sille puolelle, millä oli hiilivaunu.
“Ei älä vaivaudu, minä menen”, Draco sanoi ja asteli Blisen edelle. Hän heitti päällystakkinsa ystävälleen ja hyppäsi ulos vaunusta. Hän kiipesi tikkaita pitkin hiilivaunun katolle ja loikkasi siitä hiilille. Draco kiroili mielessään sitä joka oli laittanut hiilivaunun siihen. Hiilet pistelivät mukavasti. Lopulta hän pääsi veturille ja meni sisään ikkunasta. Sisällä oli kuuma, vaikka ulkona oli luutavasti yli kaksikymmentä astetta pakkasta. Mutta sisällä ei näkynyt ketään. Höyryn ja savun läpi ei olisi nähnyt mitään muutenkaan, mutta veturi oli tyhjä. Draco nosti kädet kasvoilleen, kun hiiliuunista lenteli kuumia kekäleitä. Hän piti parhaimpana lähteä.

“No?” Blaise kysyi, kun Draco hyppäsi hiilivaunun katolta alas.
“Ei ketään. Veturi oli tyhjä. Meidän täytyy hypätä”, Draco henkäisi ja juoksi vaunun sivuovelle. Toiset seurasivat mukana ja auttoivat oven auki. Oli vain pikku ongelma. He kiisivät paraikaa sillalla ja alla oli vain syvä rotko.
“Siitä vain”, Harry äyskähti. Draco mietti hetken. Heidän olisi päästävä pian junasta tai kävisi kalpaten. Juna kulki aivan liian lujaa.

“Irroitamme vaunut”, hän sanoi. Helpommin sanottu kuin tehty. Jostain kummallisesta syystä kohta, josta vaunut olivat kiinni toisissaan, oli sulanut yhteen. Sitä on turha hakata pienellä vasaralla, jonka Blaise löysi vaunusta.
“Tarvitsemme jotain vahvempaa!” Draco huusi kun vasara katkesi. Samalla Harrykin etsi jotain käyttökelpoista. Ja olikin löytänyt jotain. Luc oli havainnut suuren laatikon dynamiittia. Mikä tahansa syy olikin miksi se oli siellä, sille tuli nyt käyttöä. Harry nappasi yhden pötkön ja vei sen Dracolle. Kun he saivat dynamiitin syttymään kolmikko juoksi kauas räjähdyksestä. Ja kohta kuului kova pamaus ja veturi irtosi. Kuten heidän kattonsakin. Mutta vauhti ei muuttunut miksikään.

“Älkää huoliko, vauhti kyllä hidastuu. Pikkuhiljaa”, Draco rauhoitteli muita. Yht’äkkiä kauempaa kuului kova pamaus ja vaunu nytkähti kiskojen heilahtaessa rajusti. Silta, se joka kulki rotko yli, oli katkennut. Noin vain. Harry oli näkevinään jotain vihreää ilmassa sillan jäänteiden välissä, mutta sitten sitä ei enää ollutkaan. Hän katsoi Dracoa kuin tämäkin olisi hänen syytään. Draco katsoi anovasti Blaiseen. Blaiseen, joka makasi tajuttomana lattialla. Draco voihkaisi. Mutta ei ollut aikaa jäädä huolehtimaan tajuttomasta ystävästään. Draco katseli ympärilleen ja äkkäsi pitkän kettingin, jonka päässä oli ankkurin tapainen koukku. Helposti hän nosti sen harteilleen ja juoksi vaunun peräpäähän. Hän jätti kettingin vaunuun ja laskeutui lyhyille tikkaille vaunun ulkopuolelle.

“Blaise, voisitko..!” Draco huusi mutta muisti sitten vasta ystävänsä olotilan. Hän murahti ja avasi suunsa, muta ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin Harry kurkisti vaunusta ulkopuolelle, kettingin toinen pää käsissään. Hän virnisti. Draco otti kettingin ja sitoi sen tikkaiden alimpaan portaseen. Noustessaan ylös hän horjahti hieman vaunun kovasta vauhdista ja oli pudota. Harry nappasi hänen kauluksestaan kiinni ja nosti miehen vaunuun. Draco avasi suunsa hitaasti.
“Jos selviämme, muistuta että kiitän.”
Blaisen herättyä he työnsivät koukun vaunusta ja se jäi kiinni raiteisiin. Puut irtosivat metallista ja juna kääntyi nytkäyksen saattelemana sivuttain.
“No niin! Päätepysäkki!” Draco huusi melun yli ja katsoi toisia. He hyppäsivät junasta ja liukuivat mäkeä alas metsän juureen. Juna jatkoi matkaansa ja tippui sillalta veturin päälle, synnyttäen suuren räjähdyksen savupilven lomasta. Järkytyksestä toivuttuaan, Draco totesi: “Vihaan junia. En enää ikinä matkusta junilla.”





3. Tanssiharjoituksia

“...ja sitten he jotenkin pääsivät karkaamaan. Malfoyn poika on muuttunut paljon. Hän on nokkelampi kuin luulimme.” Naisen ääni hiljeni ja hän kääntyi katsomaan ikkunan ääressä seisovaa miestä. Vaikka tämä ei puhunut, nainen saattoi tuntea vihan tämän olemuksessa.

”Te…epäonnistuitte.” Mies puhui hiljaa ja hänen äänessään oli sihisevä sävy. Nainen hätkähti ja kauhistui.
“Niin…minä…me yritimme…” hän änkytti, mutta mies vaiensi hänet kääntymällä ympäri. Nainen kohtasi punaisten silmien vihaisen katseen.
“Niin. Te yrititte. Mutta se ei nyt riitä. Ymmärrätkö, että jos poika pääsee Pariisiin, häntä suojellaan yhtä hyvin kuin ennenkin. Nyt hän on suojaton. Mutta silti te möhlitte”, mies sanoi vaarallisen hiljaisella äänellä. Nainen kumartui lattiaan asti.
“Olen pahoillani herrani”, hän sopersi. Mies asteli lähemmäs maahan polvistunutta hahmoa, työntäen samalla kätensä taskuihinsa.
“Luulenpa, että minun on rangaistava sinua.”

Talo raikui naisen huudosta.

*

“Voimmeko hidastaa vähän? Olemme kävelleet jo tuntikausia”, Harry valitti ja lysähti maahan. Draco ja Blaise kääntyivät ympäri.
“Älä valita. Vai haluatko sinne Pariisiin?” Draco kysyi. Blaise huokaisi ja istahti hänkin maahan.
“Ihan tosi Draco. Olemme kävelleet tuntikausia, kai me voisimme hetken levätä. Sitä paitsi se bussi lähtee vasta illalla, mehän voisimme vaikka yrittää saada Harryn muistamaan jotain”, hän sanoi ja katsoi Dracoa merkitsevästi. Tämä mutisi jotain, mutta palasi toisten luokse ja istui matkalaukkunsa päälle.

“No Harry, mitä muistat?” hän kysyi katsellen Harrya. Harry huokaisi ja katsoi maahan. Hän oli monta kertaa yrittänyt muistaa jotain menneisyydestään, tuloksetta. Joskus hän oli nähnyt omituisia unia. Yksi, joka oli toistunut monta kertaa, oli sellainen, että Harry seisoi suuren linnan luona. Mitään muuta ei tapahtunut. Harry vain katseli linnaa ja kuunteli, kun kesän linnut sirkuttivat. Se linna tuntui tutulta. Ja nyt kun Harry oli kuunnellut Dracon ja Blaisen tarinoita, hän oli ymmärtänyt sen olevan se Tylypahka, jossa hän oli opiskellut neljä vuotta.

Eräs toinen uni oli sellainen, missä Harry näki isänsä ja äitinsä. Ei selvästi vaan sumuisina hahmoina. Mutta sitten he katosivat vihreään valoon. Harrysta tuntui,  että hän oli nähnyt sen unen ennenkin, jossain menneisyydessään. Mutta jos Harry ei laskenut uniaan mukaan, hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, mitä oli tapahtunut neljä vuotta sitten tai sitä aikaisemmin.

“En mitään. Ja vaikka kerroitte minulle kaikkea, mitä Tylypahkassa oli tapahtunut, en muista siltikään mitään”, Harry vastasi riiputtaen päätään.
“Yhtään mitään? Etkö muista ystäviäsi Grangeria, Weasleytä tai kummisetääsi Sirius Mustaa? Tai kaikkea sitä mitä tapahtui kolmivelhoturnajaisten aikaan? Tai mitä tapahtui hautausmaalla?” Blaise ehdotteli, mutta Harry vain pudisti päätään.
“No niin, mitä järkeä tässä sitten on?” Draco kysyi ärtyneesti. Blaise mulkaisi häntä.
“Vaikka saisimmekin Harryn elossa Pariisiin, se ei tarkoita, että hän heti olisi Potter. Hänen täytyy tietää asioista.”
Draco hätkähti yht’äkkiä kuin olisi muistanut jotain.

“Siitä puheen ollen… Se mitä tapahtui junassa. Mitä se oikein oli?” hän kysyi toisilta, jotka vain kohauttelivat olkiaan.
“Nimittäin, minusta tuntuu, että tiedät-kai-kuka olisi saanut tietää sinusta”, hän sanoi katse Harryssa. Tämä kurtisti kulmiaan.
“Kuka? Jaa se Voldemort?” hän kysyi ymmällään muistellen Dracon ja Blaisen aikaisempia kertomuksia saaden sanoillaan toiset värähtämään.
“Niin, että kaikki se, mitä junassa tapahtui, oli luutavasti hänen tekosiaan”, Draco sanoi ja Blaise värähti uudelleen. Harryn oli vaikea uskoa, että nuo kaksi voisivat pelätä jotain vanhaa haaskaa. Toisaalta Harry ei ollut nänhyt tätä Voldemortia, pimeyden valtiasta, josta Draco ja Blaise olivat niin peloissaan puhuneet, tositoimissa.

“Luuletko niin? Jos se nimittäin on totta, meillä on edessämme vaarallinen matka”, Blaise sanoi hiljaa. Kukaan ei sanonut mitään.
“Mutta emme pysähtyneet puhuaksemme siitä”, Draco keskeytti hiljaisuuden.
“No mistä sitten?” Harry kysyi.
“Oletko oikeasti noin tyhmä vai esitätkö?” Draco kysyi piikikkäästi.
“No sinähän se sen tiedät. Tyhmä tyhmän tunnistaa”, Harry vastasi samalla mitalla ja katsoi silmät kipinöiden toista. Blaise nauroi.
“Ihan niin kuin koulussa, paitsi että silloin teillä olisi ollut taikasauvat jo käsissä”, hän naureskeli ja vinkkasi silmää Dracolle. Harry huomasi sen ja katsoi kummissaan Dracoa, jonka kasvot punehtuivat kiukusta ja häpeästä.
“Blaise, nyt turpa kiinni tai tartunkin kohta sauvaan”, Draco uhkasi, mutta Blaise vain nauroi kahta kauheammin. Harrykin liittyi nauruun, kun tajusi, mitä Draco oli juuri sanonut.
“Jos päätät sitten tehdä niin, kiltti käytä omaasi”, Harry vitsaili ja taipui kaksin kerroin naurusta. Draco huokaisi. Blaise ei ollut saanut tarpeekseen ja päätti nöyryyttä häntä Harrynkin kuullen. Onneksi tumma poika ei tainnut tajuta vitsin oikeaa tarkoitusta.
“Turvat tukkoon”, Draco mutisi ja nojasi tuhahtaen käsiinsä. Blaise pyyhki naurunkyyneleet silmäkulmistaan ja asetteli kasvoilleen perusilmeen.

“Harry, haluatko kuulla lisää?” Harry nyökkäsi.
“Varsinkin mistä ihmeestä me oikein riitelimme koulussa?” hän kysyi osoittaen sanansa Dracolle. Tämä ei vastannut.
“En ole varma, mutta kai se johtui siitä kun torjuit hänen ystävyytensä heti ensimmäisenä vuotena”, Blaise selitti. Draco murahti ja käänsi katseensa.
“Olin viisas”, Harry virnisti.
“Ei se siitä vain johtunut!” Draco kimpaantui. “Vaan siitä tyhmästä ‘kaikki Dumbledoren-kuraveristen-rakastajan hyväksi` saarnastasi, ja kaikesta mitä sinusta sanottiin. ‘Potter, oi Potter hän on ihana kun hänellä on arpi päässä ja hän näyttää syötävän hyvältä huispatessa’.”

Draco läimäytti käden suulleen, ja Harry oli pudota laukkunsa päältä. Luc vinkaisi ja karkasi tämän pään päältä Blaisen olalle. Blaise ähkäisi sanattomasti ja tuijotti ystäväänsä.
“Mit… Mitä sinä sanoit?” Harry kysyi hiljaa. Draco alkoi jälleen punehtua.
“Si-siis, niin ne. Kaikki muut sanoivat…kaikki muut. E-en minä. Ei ikinä”, Draco änkytti ja Blaise näytti siltä, että pyörtyisi uudelleen. Harry kurtisti kulmiaan ja näytti pahoinvoivalta.

“Minä todellakin toivon, että kun puhuit sauvasta, tarkoitit omaasi”, hän sanoi pudistaen päätään. Draco puristi kätensä nyrkkeihin ja hänen silmänsä
leiskuivat.
“Jospa vaihdettaisiin aihetta”, Blaise sanoi nopeasti,  kun Draco oli aukaisemassa suutaan. 
“Niin koulussa sinä ja Draco olitte vihamiehet, ja minua hämmästyttää vieläkin nähdä teidät tässä juttelemassa, vaikka tiedänkin, ettet muista mitään, Harry. Kerran professori Vauhkomieli jopa muutti Dracon hilleriksi, koska hän oli noitumassa sinut.” Harry naurahti ja katsoi huvittuneena Dracoa.

“Minusta tuntuu, että tämä aihe ei muuttunut miksikään”, Draco murahti.

*

Lopulta, kun ilta alkoi pimentyä, kolmikko pääsi bussiasemalle, eikä heidän tarvinnutkaan odotella kauaa, kun bussi huristeli kulman takaa. He astuivat sisään, ja Harry nukahti melkein saman tien. Matkassa laivalle ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ja kohta hän oli jo uinailemassa laivassa. Harry ei ollut varma, mistä Draco oli saanut liput, sillä heidän huoneensa näytti lähinnä sviitiltä. Kolme huonetta ja vessa, joka muistutti lähinnä kylpylähotellin yksityishuonetta. Draco ei ikimaailmassa olisi voinut saada lippuja rehellisellä pelillä, sillä hän ei mitenkään näyttänyt rehellisen työn tekijältä. Kuitenkin Harry oli iloinen heidän sviitistään; hän ei mieluusti nukkunut missään punkassa, koska oli saanut siitä tarpeekseen orpokodissa. Harry tahtoi ehdottomasti nukkua yksin, joten Draco ja Blaise jakoivat toisen huoneen.

Harry oli juuri heittäytynyt sängylleen saatuaan vihreän takin päältään ja hatun päästään, kun oveen koputettiin. Harry murisi, mutta meni avaamaan oven.
“Oletko valmis tanssiharjoituksiin?” Blaise kysyi virkeästi leveä hymy huulillaan. Draco istui olohuoneessa nyrpeä ilme kasvoillaan, silmät Harryssa.
“Ta-tanssiharjoituksiin? Enhän minä osaa tanssia”, Harry sanoi hädissään. Luc loikkasi hänen olalleen.
“Mutta oikea Harry Potter osaa. Ja sehän on tanssiharjoitusten tarkoituskin, että opit tanssimaan”, Blaise sanoi iloisesti ja veti Harryn olohuoneeseen. Harry riisti kätensä Blaisen otteesta.

“En minä sinun kanssa tanssi”, hän sanoi jyrkästi. Blaise naurahti ja kääntyi ympäri. “Et tietenkään. Enhän minä osaa tanssia. Mutta Draco osaa. Kunnon Malfoyn on pakko osata. Ja sinun on, Draco, pakko olla tanssia naisena, koska Harryn pitää osata viedä”, Blaise selitti.
“Eihän tuon mitään tarvitse esittää. On niin tyttö kuin mies voi olla”, Harry mutisi niin, että muut eivät kuulleet. Kun Draco nousi ylös vaivaantuneesti, Harry alkoi perääntyä.
“No, luuletko että minä tuonkaan kanssa haluaisin valssata? Tyyppi varmaan raiskaa minut heti!” Harry huusi.
“Ihan kuin minä tekisin tämän vapaaehtoisesti? Kuka sitäpaitsi tahtoisi koskea sinuun? Et ole varmaan koskaan saanut”, Draco virnisti. Harry otti muutaman askeleen lähemmäs tätä. Ennen kuin Draco ehti tajuta mitä tapahtui, hän tunsi polttavan ja kihelmöivän kivun poskessaan. Harry oli lyönyt häntä. Hän näytti omahyväiseltä.

“Miksi sinä noin teit?! Minun tässä pitäisi pelätä, kun tuo tappaa minut!”, Draco huusi pidellen samalla poskeaan.
“No niin, pojat, pojat”, Blaise rauhoitteli, ja Draco ja Harry katsoivat häntä murhaavasti.
“Kuten sanoin, se on ainoa vaihtoehto, joten… Draco kerropa sitten Harrylle, miten pidetään kiinni.” Draco katsoi Harryyn ilmeellä, joka kertoi paljon, ja Harry vastasi samalla mitalla.
“Äläkä luule, että teen tämän mielelläni”, Draco sihahti hampaidensa välistä, asettaen samalla kätensä Harryn olalle.

“Ihanko totta?” Harry kysyi muka viattomasi, ja Draco astui hänen varpailleen. Kohta Harry kuitenkin huomasi pyörivänsä Dracon kanssa lattialla, varoen samalla Dracon jalkoja, jotka yrittivät kuumeisesti tallata hänen jalkojaan. Niistäkin huolimatta Harry huomasi, että Draco tanssi varsin hyvin, vaikka paikkasikin tytön osaa. Harry aikoi huomauttaa tälle siitä, muttei viitsinyt. Jokin Dracon olemuksessa sai hänet unohtamaan kaiken muun. Vaaleat platinaiset hiukset, jotka heiluivat puolelta toiselle heidän tanssiessaan, siniharmaat silmät, jotka näyttivät keskittyviltä, sileä käsi, josta Harry piti kiinni ja… Harry nosti nopeasti kättään Dracon selällä ylöspäin, kun huomasi,  että se oli luisunut hieman liian alas. Dracokin näytti huomanneen saman asian, sen huomasi hänen silmiensä muuttuneesta tuikkeesta. Harry punehtui hieman ja yritti jatkaa tanssimista, mutta Dracon intensiivinen tuijotus hermostutti häntä, ja lopulta molemmat kaatuivat kyljelleen Harryn sotkeutuessa jalkoihinsa.

“Aah! Pääni! Mitä nyt Potter? Miksi kaaduit?” Draco kysyi ärtyneenä, ja Harryakin ärsytti. Hetken lumo oli poissa. Ja katsoessaan ympärilleen hän huomasi, että niin oli Blaisekin. Harry ei ollut huomannut, että tämä oli lähtenyt. Harry nousi seisomaan, ja niin nousi Dracokin. Molemmat olivat hiljaa. Ulkoa kuului vain aaltojen tyrske, kun ne iskeytyivät laivan kokkaan. Harrysta tuntui, että hän seisoi liian lähellä Dracoa. Aivan liian lähellä. Muutaman sentin päässä hän näki Dracon silmät ja hieman alempana huulet, jotka olivat hieman auki, kuin tehdyt suudelmaan. Harry ei ehtinyt tehdä päätöstään, kun tunsi ensin kuuman hengityksen huulillaan ja sitten kevyen suudelman.

Ei se ollut edes suudelma. Tai niin Draco vakuutti itselleen kivenkovaan jälkikäteen. Hän vain painoi hetkeksi huulensa Harryn omille. Tajuttuaan, mitä oli tehnyt, Draco kääntyi nopeasti ympäri ja juoksi hänen ja Blaisen huoneeseen. Harry seisoi vielä hetken paikoillaan, ennen kuin meni hitaasti omaan hyttiinsä.

*

“Lupaamme onnistua tällä kertaa isäntä. Vannomme sen.”
“Entä jos se ei riitä. Viime kerrallakin lupasitte onnistua, ja miten kävi? Bella sai ansionsa mukaan.”  Kolme mustiin pukeutunutta hahmoa kyyristeli ovella. Punasilmäinen mies katseli heitä vihaisena.
“Lestrange ei onnistunut, koska suunnitelma oli epäkäytännöllinen, ja moni kohta oli jäänyt auki”, yksi kolmesta hahmosta sanoi hieman vapisevalla äänellä.
“Suunnitelma oli hyvä, mutta kukaan ei tajunnut, mistä se poika on perinyt järkensä. Eikö niin Lucius?”
“Olen pahoillani lordi, mutta en minäkään voinut tietää, miten Draco on kehittynyt”, Luciukseksi kutsuttu mies sanoi.
“Sinun olisi pitänyt kehittää hänestä kuolonsyöjä, mutta ei. Sinä annoit poikasi pettureille ilman rangaistusta!” Huuto kaikui tyhjässä talossa.

“Taidanpa tietää, miten selvittää asian. Sinä saat rangaista poikaasi. Kidutat häntä niin, että hän anelee kuolemaa. Ja sinä toteutat sen”, punasilmäinen mies sanoi ja asteli lähmmäs Luciusta. Tämä näytti maskinsa takana kauhistuneelta.
“Oi kyllä, Lucius.”

Kaikki kolme poistuivat kumarrellen huoneesta. Punasilmäinen mies meni hiljaa ikkunan luokse.
“Paholaisen käskyläiset!” hän huusi yht’äkkiä. Huone täyttyi vihreistä pienistä olioista. Niitä oli satoja ja kaikki näyttivät kuin pieniltä ihmisiltä, joilla oli ylikasvaneet korvat ja ilkeännäköiset silmät. Ne lentelivät ympäri huonetta ja muutama niistä kantoi omituisen näköistä putkiloa. Siinä oli samanlaista vihreää savua, jota lähti olioista, jotka lentelivät huoneessa, ja sen ympärille oli kiertynyt käärme. Oliot toivat sen miehelle, ja tämä hiveli sitä pitkillä kalpeilla sormillaan.
“Oi, paholainen, mitä minä tekisinkään ilman sinua?” mies kysyi pullolta.
“Menkää ystäväiseni ja tehkää mitä olen määrännyt. Liian monta vuotta olen odottanut tätä, Harry Potter.”

Meldis:
4. Yksin yössä

Harry makasi pitkään sängyllään kuunnellen aaltojen loisketta ulkona. Monta kertaa hän oli ajatellut menevänsä juttelemaan Dracolle, mutta mitä hän olisi sanonut. Ei hän ollut pitänyt siitä suudelmasta. Kai. Harry käänsi päätään ja sulki silmänsä. Sielunsa silmin hän näki sen kohtauksen kolmannesta persoonasta, kun Draco nousi seisomaan hieman vihastunut ilme kasvoillaan. Sitten, kuten Harry muistikin, Draco kumartui hieman Harryn puoleen ja suuteli tätä. Harry hymyili leveästi ja hänen vatsaansa alkoi kutittaa, kun hän muisti Dracon huulet omillaan. Luc katsoi isäntäänsä kummissaan, kun hän hymyili maireasti ilman mitään syytä. Luc kallisti päätään ja huomasi, että poika alkoi tuhista kovaäänisesti. Harry oli nukahtanut. Orava käpertyi isäntänsä syliin ja nukahti pian itsekin.

*

Toisessa huoneessa ei nukuttu. Blaise ja Draco riitelivät kovaäänisesti. Riidan aihetumiselle oli kaksi syytä. Ensinnäkin Draco moitti ystäväänsä siitä, että hän oli jättänyt tämän yksin Harryn kanssa harjoitusten jälkeen, ja toiseksi Blaise halusi ehdottomasti mennä kertomaan Harrylle, mitä he oikeasti suunnittelivat.

“Ihan tosi Draco. Hänellä on oikeus tietää. Viimeistään Pariisissa Harry saa tietää mitä me teemme. Sitä paitsi, oletko miettinyt seurauksia? Mitä jos tämä osoittautuukin turhaksi? Jos Lupin ja Musta eivät hyväksykään Harrya? Mitäs sitten?”
“Minä olen varma, että se on hän”, Draco sanoi varmasti ja piti katseensa seinässä. Hän mietti hieman, mutta sanoi sitten hiljaa: “Kyllä minä muistan ne silmät. Usko jo.”  Blaise pyöräytti silmiään.
“Niinpä tietysti”, hän mutisi hiljaa, ja Draco mulkaisi häntä.

“Miksi lähdit pois, kun tanssimme?” Draco kysyi ja nypläsi peiton kulmaa.
“No, halusin saada hieman raikasta ilmaa ja… te näytitte niin ihanalta parilta, että ajattelin antaa teille omaa tilaa, jos vaikka innostuisitte…” Blaisen lauseen loppu jäi leijumaan ilmaan, kun Draco hyökkäsi hänen kimppuunsa tyyny käsissään. Hetken tyynysodan jälkeen Draco löntysti omaan punkkaansa ja kääntyi selälleen.
“Et olisi saanut lähteä. Mitä jos se hirviö olisi tappanut minut?” Draco mutisi. Blaise nojasi käsivarteensa ja keikautti itsensä makuulle.
“Niin. Olen aika varma, että paras mahdollinen tappotapa olisi kiduttaminen tietyllä…” Blaise sai naamaansa jälleen mojovan iskun tyynystä.

Dracokin makasi pitkään hereillä. Hän ei vieläkään ollut varma, miksi oli suudellut Harrya. Varmaan jokin omituinen päähänpisto. Todella omituinen ja vaarallinen päähänpisto. Vaikka Harry ja Blaise niin ehkä kuvittelisivat, Draco ei ollut koskaan pitänyt Harrysta. Mutta niin kuin hän oli sanonut tien päällä eilen, Harry näytti hyvältä huispatessa. Draco nuolaisi huuliaan, kuin yrittäen vieläkin maistaa Harryn huuliltaan. Toisaalta Draco kadutti, toisaalta hän janosi lisää. Näihin ajatuksiin vaipuneena Draco nukahti levottomaan uneen.

Muutaman metrin päässä Harrykin nukkui, ja paljon rauhallisemmin kuin Draco. Hän näki mieluisaa unta vanhemmistaan, ystävistään ja menneisyydestään. Harry seisoi kauniilla niityllä ja näki jonkun juoksevan häntä kohti. Kohta Harry erotti pojan punaiset hiukset ja pisamaiset kasvot. Harry nauroi tietämättä syytä. Poika hänen edessään viittasi Harryn mukaansa, ja kaksikko lähti kulkemaan Harryn nauraessa koko ajan.

Luc hätkähti unestaan, kun tunsi pehmeän alustansa kallistuvan Harryn noustessa ylös. Tällä oli silmät kiinni ja onnellinen hymy kasvoillaan, mutta jokin oli pielessä. Luc näki jälleen niitä pieniä vihreitä olioita, mutta nyt ne olivat muuttuneet kauniiksi perhosiksi. Silti niiden kammottavan neonvihreä väri sai Lucin karvat pystyyn. Harry otti muutaman haparoivan askeleen ja naurahti hieman. Unessaan hän oli kompastunut kiveen, ja punatukkainen poikakin nauroi pilkkaamatta hänelle. Koko ajan Harry tunsi huojuvansa kuin olisi ollut laivan kyydissä, joka oli osunut keskelle myrskyä. Luc raapi isäntänsä jalkaa yrittäen herättää tämän, mutta Harry vain potkaisi oravan irti jalastaan. Harry lähti kulkemaan kohti ovea kädet eteenpäin ojennettuna. Luc vilisti Harryn ohi ja alkoi raapia Dracon ja Blaisen ovea.

Draco kuuli omituista ääntä. Kuin joku olisi raapinut liitutaulua pitkillä kynsillä. Ajatuskin sai Dracon niskakarvat pystyyn. Sitten uni hälveni, mutta ääni jatkui. Draco nousi istumaan ja tajusi, että joku oli ovella. Hitaasti hän asteli ovelle, aukaisi sen, ja samassa Luc hyppäsi lattialta hänen paljaalle ylävartalolleen ja siitä olalle vinkuen omituisesti. Draco inahti, kun tunsi kynnet ihollaan, mutta Luc oli selvästi paniikissa, mitä hän nyt sai selvää otuksesta. Luc hyppäsi lattialle ja juoksi olohuoneen poikki, ja Draco kohotti katseensa Harryn huoneen oveen…joka oli auki! Hän syöksyi sisälle ja huomasi heti, että Harry oli kadonnut, ja Luc näytti tietävän minne. Se oli raollaan olevan oven edessä, joka johti ulos heidän hytistään. Draco pinkaisi juoksuun, mutta Harry ei ollut enää käytävässä.

Harry naureskeli jälleen. Hän käveli pitkin kaatunutta puunrunkoa seuraten punahiuksista poikaa ja omituisia kauniinvärisiä perhosia, jotka lepattivat hänen edellään. Sää oli kaunis ja aurinko porotti, muttei liian kuumasti. Kaikki oli kaunista ja rauhallista. Punahiuksinen poika pysähtyi. Harry tuli pojan viereen ja kurkisti kallion reunan yli nähdäkseen, mitä toinen katsoi.

Samalla Draco oli selvittänyt tiensä laivan kannelle. Kulkeminen oli hankalaa, sillä yöllä oli puhjennu myräkkä ja muutama aalto pyrki laivan kaiteen yli kastellen hänet läpimäräksi. Mutta Draco ei jäänyt miettimään sitä. Jos Harrylle tapahtuisi jotain… Draco ei antaisi sitä itselleen ikinä anteeksi. Draco ei nähnyt kovin pitkälle eteensä, mutta siitä huolimatta hän taisteli eteenpäin ja huusi Harryn nimeä. Kukaan ei vastannut. Kansi näytti tyhjältä. Mitä jos Harry olikin mennyt alempiin kerroksiin? Ei, Dracolla oli sellainen kutina, että joku ohjaili Harrya, eikä kukaan pistäisi häntä menemään ruumaan, jossa oli ihmisiä. Draco huusi jälleen Harrya. Ei mitään. Draco nousi eräälle korokkeelle nähdäkseen sen, mitä hän ei antaisi itselleen ikinä anteeksi.

Harry katsoi reunan yli. Reunan takana oli läpimän näköistä vettä ja vedessä oli uijia. Hän näki äitinsä, isänsä, ystävänsä ja jonkun tutun vaaleatukkaisen pojan.
“Tekö?” Harry huikkasi heille ja hänen sanansa kaikuivat kauniisti laaksossa.
“Tule. Hyppää!” hänen isänsä kehotti. Punahiuksinen poika hyppäsi ja aiheutti kovan molskauksen sen tehdessään. Harry nauroi jälleen. Hänkin halusi mennä läheistensä luokse, mutta jokin esti häntä. Joku huusi häntä. Silloin Harry huomasi, että se vaaleatukkainen  poika vedestä oli kadonnut.

Harry nosti jalkansa reunalle valmiina hyppyyn, mutta sitten hän kuuli taas jonkun kutsuvan häntä. Se kuului kuin maan alta, tukahdutettuna, verhon takaa. Hänen isänsä näytti kärsimättömältä. Harry katsoi otsa kurtussa häneen ja yht’äkkiä kaikki muut olivat kadonneet. Maisema oli muuttunut, eikä se ollut enää kaunis ja rauhallinen, vaan Harry seisoi yksin korkealla kallion kielekkeellä, kaikkialla oli vain kuplivaa laavaa ja taivas oli muuttunut mustaksi. Harryn isä nousi vedestä ilkeä ilme kasvoillaan. Hänen selkäänsä oli kasvanut siivet ja kasvot vääristyneet, ne näyttivät kuin jonkun liskon kasvoilta. Hänen vaattensa katosivat ja hänen ihonsa muuttui kelmeän vihreäksi. Isä käski Harryn hypätä.
“Hyppää! Käsken sinua! Hyppää! Voldemort on käskenyt niin!” Harry huusi ja rimpuili, kun olio otti hänen kädestään kiinni ja yritti pakottaa hänet hyppäämään. Harry ei halunnut enää hypätä. Hän huusi apua, mutta tiesi, ettei kukaan kuulisi.

Joku tarttui Harryyn. Harry repäisi itsensä irti kiinniottajasta, mutta hän otti uudelleen kiinni Harrysta. Kun Harry ei näyttänyt lähtevän suosiolla, toinen nosti tämän syliinsä ja kantoi rimpuileva Harryn pois kielekkeelta. Harry ei ollut varma kuka häntä vei, mutta jonnekin pois häntä vietiin.

Draco laski Harryn maahan. Harry oli selvästi yhä unessa. Tämä potki, löi ja raapi Dracon käsivarsia hänen pidellessään kiinni Harrysta.
“Harry, herää! Harry, herää! Se olen minä, Draco! Harry!”  Harry räväytti silmänsä auki ja hengitti kiivaasti rintakehä kohoillen nopeasti. Hän vilkuili kauhuissaan ympärilleen yrittäen paikantaa ne kammottavat olennot.
“Vol-Voldemort! Hän tahtoo… Minun pitää hypätä! Hän käski..!” Harry tunsi kyynelten valuvan poskiaan pitkin, mutta Draco ilmeisesti luuli niitä vesipisaroiksi. Tajuamatta kunnolla, että se oli Draco, joka oli pelastanut hänet, Harry painoi päänsä Dracon olkapäätä vasten. Hämääntyneenä ja punaposkisena Draco silitti kömpelösti Harryn märkää selkää. “Se oli unta. Se ei ollut totta.”

Harry itki, eikä jaksanut peittää kyyneleitään. Blaise ja Luc ilmestyivät kohta kannelle, mutta lähtivät takaisin hyttiin Harryn vilkuillessa taakseen.

Hän oli nähnyt osan menneisyyttään, vanhempansa ja ystävänsä. Vai olivatko ne olleet he? Harhakuvia tietenkin, mutta Harry oli iloinen nähdessään heidät taas  Odottivatko he häntä Pariisissa? Harry tiesi, että hänen vanhempansa olivat kuolleet, niin Draco ja Blaise olivat kertoneet, mutta keitä olivat Sirius Musta ja Remus Lupin. Odottivatko he Pariisissa?

*

“…Luc herätti minutkin ja lähdin teidän peräänne. Mutta mitä siellä tapahtui? Miksi lähdit kannelle Harry?” Harry hätkähti, kun Blaise kysyi jotain häneltä. Kolmikko ja Luc istuivat olohuoneessa kaikilla kädessään teemukit ja Dracolla ja Harrylla oli päällään pyyhkeet. Harry istui selkä kumarassa yrittäen kuunnella, mitä muut kaksi puhuivat, ja pyöritteli koruaan jälleen käsissään. Hän kohotti päätään.
“Minä…minä näin unta. Näin unta jostain pojasta ja …” Harryn ääni hiljeni ja hän laski teemukinsa pöydälle.
“Hän käveli unissaan. Siinä kaikki”, Draco sanoi ja risti käsivartensa. Blaise tuhahti.
“Sinä tiedät, ettei siinä ollut kaikki. Harry pyydän, kerro mitä näit.”  Harry katsoi lattiaan ja mumisi jotain.
“Mitä?” Blaise kysyi kärsimättömänä.
“Minä vain näin jotain unta ehkä menneisyydestäni, ja isä käski minun hypätä”, Harry murisi. Hän nousi väsyneesti ja turhautuneena ylös, harppoi huoneeseensa ja paukautti oven kiinni. Hän ei halunnut juuri nyt puhua asiasta. Harry nojasi oveen syvään hengittäen. Hemmetin Blaise! Piti tulla urkkimaan toisten asioita.

Harry kuuli oven läpi Dracon ja Blaisen kiistelevät äänet.

“Luuletko, että helpotat Harryn oloa kun kyselet tuollaisia? Kun löysin hänet, hän oli tosissaan järkyttynyt. Meidän pitää pitää hänet järjissään Ranskaan asti”, Draco sanoi.

“Halusin vain tietää, mitä tapahtui! Luulen, että tiedät-kai-kuka on sotkeentunut tähän. Hän saattaa hyvinkin tietää Harryn olinpaikan ja yrittää estää aikomuksemme. Meidän on, sen lisäksi, että viemme Harryn Pariisiin, suojeltava häntä”, Blaise selitti.
“Sitä paitsi, mistä lähtien sinun sydämenasiasi on ollut Harryn mielenrauha?”
“Sinä et kovin hyvin suojele häntä tuolla tavalla!” Draco huusi sivuuttaen Blaisen jälkimmäisen kysymyksen. Harry hymyili tajutessaan, että Draco puolusti häntä.

“Millä muka?” Blaise kysyi.
“Sinä palautat hänen mieleensä kaiken sen, mitä hän on kestänyt, myös kaiken mitä tapahtui neljä vuotta sitten ja sitä ennen. Se ei ollut hyväksi silloin, eikä taatusti ole nytkään. Olen varma, että Harry ei halua muistella huonoja aikoja!” Blaise oli hiljaa ja sanoi jotain hetken päästä niin hiljaa, ettei Harry kuullut sitä. Pojat menivät huoneeseensa, ja Harry kuuli Lucin raapivan oveaan. Hän avasi oven, ja orava luikki hänen ohitseen sängylle. Harryn ei tehnyt kuitenkaan mieli nukkua. Entä jos hän näkisi uudelleen sen unen? Jos hän kävelisi taas unissaan ja tällä kertaa hyppäisi kaiteelta mereen? Jos Draco olisi tullut hetkeäkään myöhemmin, Harry makaisi nyt merenpohjassa. Harryn pitäisi kiittää häntä huomenna.

Harry istui sängylleen, ja Luc hyppäsi hänen syliinsä. Hän mietti juuri, miten pysyisi hereillä sen yön, - hän ei ollut koskenutkaan teehensä - kun hän kuuli hiljaisen koputuksen oven takaa. Harry asteli ovella ja aukaisi sen. Draco. Harry katsoi yllättyneenä toiseen, ja tämä sen sijaan tuijotteli varpaitaan. Ja nostaessaan katseensa Harry näki Dracon silmissä huolestuneisuuden.

“Ajattelin vain katsoa, missä kunnossa olet”, Draco sanoi, ja Harry naurahti.
“No, miltä näyttää?”  Draco hymähti, sanoi hyvät yöt ja kääntyi kohti huonettaan. Harry oli laittamassa ovea kiinni, kunnes keksi jotain. Hän puraisi huultaan ja huusi Dracolle: ”Odota.” Draco pysähtyi ja kääntyi ympäri. Harry punastui hieman.
“Ajattelin vain, että…että jos taas näen painajaisia…tai kävelen unissani…ajattelin, että…voisitko nukkua huoneessani?” hän sopersi. Draco hymyili tietävästi ja käveli lähemmäksi.
“Minä vain…etten lähtisi taas harhailemaan…ja voisit herättää minut jos niin käy…”, Harry selitti raapiessaan niskaansa.
“Sopii minulle”, Draco sanoi karheasti ja astui Harryn ohi huoneeseen. Harry seisoi hetken paikoillaan ja sulki sitten oven. Hän kääntyi ympäri ja näki Dracon makoilevan sängyllään silmät kiinni.
“Tuota… Minä kyllä ajattelin, että voisit nukkua sohvalla”, hän sanoi ääni hiipuen katsahtaen samalla sänkyä vastapäätä lepäävään punaiseen sohvaan. Draco nosti toista silmäluomeaan.
“Minä sen sijaan luulen, että me mahdumme nukkumaan ihan tässäkin”, Draco sanoi ja nousi vasemman  kyynerpäänsä varaan. Toinen poika seisoi keskellä huonetta, eikä tiennyt mitä tehdä. Lopulta hän asteli Dracon viereen ja kävi makaamaan hänen viereensä, tullen samalla hyvin tietoiseksi Dracon paljaasta ylävartalosta. Harry asettui makaamaan aivan sängyn laitaan selkä Dracoon päin. Draco vastusi tätä liikettä painautumalla aivan Harryyn kiinni. Hän kietoi oikean kätensä Harryn vyötärön yli ja asetti toisen kätensä tämän hiuksiin. Harrylla oli kuuma, ja  Draco oli aivan liian lähellä. Tämä silitteli Harryn hiuksia hajamielisesti.

“Että ehdin mahdollismman nopeasti estää yölliset reissusi”, Draco selitti hiljaa ja Harry tunsi kuuman hengityksen niskassaan. Harry sulki silmänsä ja rentoutui. Poika hänen takanaan hautasi kasvonsa hänen niskaansa, ja se kutitti Harrya. Molemmat olivat hiljaa.

“Draco? Miksi suutelit minua?” Harry ei saanut vastaukseksi muuta kuin tuhinaa ja päätteli, että Draco oli nukahtanut, mutta hän ei nähnyt Dracon punaisina loistavia poskia, joista olisi voinut hyvin päätellä, että tämä oli edelleen hereillä.



Ja The uusi osa tulee tässä.


5. Vihdoin Ranskassa

Blaise Zabini ei oikein tiennyt, mikä hänet oli herättänyt. Ensin hän luuli sen olevan ikkunoiden läpi paistava auringon valo, sitten hän ajatteli syyn olevan loiske, joka kuului laivan kokasta. Molemmat syyt olivat vääriä. Jostain kuului huutoa. Hyvin ärsyttävää sellaista. Kaksi eri kuuloista huutoa, ja molemmat kisasivat siitä, kumman ääni kuului enemmän. Äänet puuroutuivat Blaisen korvissa, eikä hän erottanut sanoja. Blaise kirosi mielessään, koska hän olisi halunnut nukkua pidempään. Hän avasi toisen silmänsä ja jotenkin tajusi, että äänet kuuluivat seinän toiselta puolelta. Hän käänsi päätään katsoakseen, olisiko Dracokin herännyt, mutta poika oli poissa. Blaise avasi toisenkin silmänsä ja tajusi samassa kelle nuo äänet luutavimmin kuuluivat. Taasko ne riitelevät? hän mietti unisesti. No, olisi parasta mennä rauhoittelemaan heidät, luultavasti ainakin Dracolla olisi jo taikasauva kädessä ja Harrylla ehkäpä maljakko.

“No niin, mitäs täällä riehutaan”, Blaise kysyi aurinkoisesti avatessaan Harryn oven. Kuten hän oli arvellutkin, Draco oli siellä, mutta ei suinkaan taikasauva kädessä, eikä Harryllakaan ollut sen puoleen maljakkoa. Molemmat seisoivat huoneen eri puolilla ja huusivat toisilleen kasvot punaisina, vaikkakin he lopettivat siinä silmän räpäyksessä, kun Blaise astui huoneeseen. Kumpikin katsoi toista pahansuopa ilme kasvoillaan.

“Tuo kouri minua!” Harry huusi ja osoitti Dracoa.
“Tuo lähenteli minua!” Draco huusi ja osoitti Harrya. Blaisen silmät pullistuivat heidän avatessa suunsa ja sanoessa sanottavansa.
“Siis mitä?” hän kysyi rauhallisesti, ja taas kaksi muuta poikaa alkoivat huutaa täyttä kurkkua.
“…ja sitten tuon käsi oli..!”
“…minä nukuin ihan rauhassa ja..!”
“…minä en tehnyt..!”
“…tuo saamarin pervo kouri minua!”
Blaise näytti siltä, että hänet voisi kaataa kumoon höyhenellä. Hänelle ei tullut mieleenkään kysyä, miksi nuo kaksi olivat nukkuneet samassa sängyssä.

*

Lopulta Draco kertoi kasvot punaisina, mitä hänen mielestään oli tapahtunut. Hän oli nukkunut rauahallisesti, kunnes oli tuntenut jotain omituista haaroissaan. Hän oli herännyt saman tien ja tajunnut, että se jokin oli ollut Harryn käsi. Ja että Harry ei ollut todellakaan laittanut kättään siihen vahingossa.
Harry sen sijaan kertoi oman tarinansa niin, että hän oli jonkin omituisen sattuman kautta päätynyt nukkumaan puoliksi Dracon päälle (tässä kohtaa Blaise näytti lievästi pahoinvoivalta virnuillen samalla leveästi) ja kun hän oli herännyt, Dracon Dracon käsi oli ollut hänen takapuolellaan ja Draco oli hivellyt sitä. Harryn suljettua suunsa Draco alkoi jälleen huutaa, että Harry valehteli, ja että miksi ihmeessä hän olisi koskenut tämän luiseen perseeseen. Blaise ehti nähdä vain silmälasien sankojen välähdyksen ja sitten hän  kuuli Dracon pään kolahtavan kuvottavasti seinään Harryn paiskatessa hänet päin sitä.
“Saamarin perverssi! Ei taida herralle muistua mieleen, mitä hän teki viime yönä! Vai?! Tai mitä tapahtui eilen päivällä!” Harry näytti täysin unohtaneen, että Blaise oli vielä huoneessa. Hän piti Dracon kaulasta kiinni kauluksen puuttuessa. Blaise tuijotti silmät pyöreänä kahta muuta, eikä tajunnut poistua. 
“No mitä tapahtui päivällä!? Ja mitä minä tein yöllä!? Sinulla ei taida olla…” Blaise kääntyi viimein ympäri jättäen pojat huutamaan keskenään. Hän käveli tyynenrauhallisesti makuuhuoneeseensa ja sulki oven takanaan.

Kohta Draco tuli hänen perässään ja mätkähti omalle sängylleen vatsalleen.
“Anna minun tappaa itseni”, hän mumisi tyynyyn.

Toisessa huoneessa Harry kihisi edelleen maaten sängyllään. Hän ei edes oikein tiennyt, miksi oli vihainen. Yöllä Draco oli vain ollut täysin eri ihminen, mutta aamun valjetessa Harry oli herännyt vanhan ärsyttävän Dracon vierestä. Helvetin paskiaisen vierestä.

Harry murisi katolle.

*


Harry ja Draco eivät juuri puhuneet toisilleen sinä päivänä, mikä oli Blaisen mielestä hyvä juttu, sillä he olisivat vain alkaneet riidellä jälleen.  Suurimman osan aamusta he itseasiassa pakkasivat, sillä Ranskan rannikko oli jo näkyvissä. Kun laiva saapui satamaan kolmikko asteli kireinä ulos. Draco nappasi taksin satamasta, ja he ajoivat bussiasemalle, sillä Draco oli pitänyt lupauksestaan kiinni, eikä aikonut kulkea junilla enää. Matka kesti muutaman tunnin hiljaisuudessa, ja lopulta he saapuivat Ranskan pääkaupunkiin Pariisiin. Harrya ei huvittanut katsella kaunista kaupunkia ja hän raahasi toisten perässä laukkunsa hotelliin, jonka Draco oli varannut heidän vielä ollessaan Engalnnissa.  Edelleenkään Harry ei uskonut pojan rehteihin tapoihin, joten arveli hänen saaneen luksushuoneen vilunkipeleillä. Jälleen kaksi makuuhuonetta, erillinen olohuone ja keittiö, suuri parveke ja jättimäiset kylpytilat, jossa oli poreamme. Harry oli viemässä tavaroitaan huoneeseensa, kun Blaise ilmoitti jotain: “Menen käymään kaupassa ostamassa jotain syötävää. Yrittäkää pysyä sovussa sillä aikaa.” Ja niin hän lähti.

Harry tuijotti hetken ovea, jonka taakse Blaise oli kadonnut, ja kääntyi sitten vilkaisemaan Dracoa niin murhaavasti kuin kykeni. Hän raahasi pienen laukkunsa huoneeseensa paukauttaen oven kiinni jäljessään. Hän istui sängylleen heitettyään vihreän takkinsa tuolille. Luc oli lähtenyt ulos, ties minne, mutta kyllä se löytäisi takaisin. Toivottavasti pian, sillä Harry ei kestäisi olla sen paskiaisen (jota myös Dracoksi kutsuttiin) kanssa kahdestaan koko iltaa. Viedäkseen ajatuksensa pois tästä, hän alkoi miettiä tulevaa esittelyä Remus Lupinille ja Sirius Mustalle.

Harrylla ei ollut aavistustakaan, keitä nämä henkilöt olivat, tai olivathan Draco ja Blaise tietenkin kertoneet heistä, mutta omia muistikuvia tummalla pojalla ei ollut. Lupin ja Musta vaikuttivat jostain syystä epäilyttäviltä, sillä toinen oli ihmissusi ja toinen entinen vankikarkuri. Draco ja Blaise olivat kertoneet koko tarinan Mustan vanginnasta, vapautuksesta ja syyttömyyden todistamisesta, joka oli tapahtunut pari vuotta sitten.

Ja vaikka Harry niin halusi tavata heidät, hänen pitäisi ensin käydä näyttäytymässä taikaministerin Cornelius Toffeen ja hänen luotetun miehensä Arthur Weasleyn, joka oli Harryn entisen parhaan ystävän isä, luona. Sen jälkeen hän tapaisi Weasleyn pojan, Ron Weasleyn ja toisen entisen ystävänsä Hermione Grangerin. Ja jos hän saisi heidät vakuutettua, hän pääsisi Mustan ja Lupinin luokse. Harrysta oli tuntunut omituiselta, että piti suorittaa tarkastus ennen kuin saisi tavata sukulaisensa. Mutta Blaise oli sanonut, että se oli ainoa vaihtoehto, joten Harryn oli pakko totella. Hän ei pitänyt valehtelusta, mutta Blaise oli sanonut, että ei se välttämättä ollut valehtelua, mitä jos Harry olisikin kaikkien etsimä henkilö.

Pian Harryn ovelta kuului koputus, mutta koska hän tiesi, kuka sen takana oli, hän ei liikauttanut sormeakaan. Kuului uusi koputus.
“Harry, tule ulos. Blaise käski etsiä sinulle säädyllisiä vaatteita, koska et voi mennä noissa taikaministerin eteen. Harry! Minä en tee tätä mielelläni!” Draco huusi oven takaa. Harry ponkaisi ylös, harppoi ovelle ja avasi sen.
“Minä en sitten käytä sinun homppeli-vaatteitasi”, hän sihisi. Draco hillitsi itsensä ja lähti johdattamaan Harrya hänen ja Blaisen makuuhuoneeseen. Hän ja Blaise olivat etsineet jo aikaisemmin Harry Potterille sopivia vaatteita, sillä he olivat varautuneet tähän.

Hän oli levittänyt valitsemansa vaatteet ympäri makuuhuonetta. Suurin osa niistä oli tavallisia jästivaatteita, mutta mukana oli muutama kaapu, juhlakaapu, arkikaapu ja pari muuta. Harry astui sisään ja aikoi jo sanoa jotain Dracon siisteydestä, mutta jäi sitten katselemaan kiinnostuneena vaatteita. Hän ei ollut koskaan omistanut muita vaatteita kuin orpokodin vanhat rääsyt, sekä pyjaman, jonka Draco oli lainannut. Muistaessaan sen, Harry päätti, että palauttaisi sen heti.

Tumma poika vilkaisi Dracoa, joka valitsi muutaman arkiasun ja laittoi ne muiden vaatteiden päälle valmiiksi.
“Tule sitten, kun olen valmis”, hän sanoi ja jätti Harryn huoneeseen yksin.

Harry mulkoili hetken ovea ja kääntyi sitten Dracon valitsemien vaatteiden puoleen. Siinä oli kolme asukokonaisuutta, joista yhteen kuului tummat farkut, musta t-paita, jossa oli jotain kuvioita, joita Harry ei tarkastellut lähemmin, harmaa college ja mustat tennarit. Toinen kokonaisuus sisälsi punaisen kauluspaidan, tummansiniset farkut  ja harmaat tavalliset kävelykengät. Viimeinen koostui valkoisesta pitkähihaisesta, Harryn mielestä aivan liian kireästä paidasta, kermanvärisestä lyhythihaisesta kauluspaidasta, mustista suorista housuista ja pellavanvärisistä kävelykengistä. Tumma poika arvioi vaatteita ja valitsi toisen asun.

Kokeillessaan huoneessa olevia vaatteita Harry huomasi, että Draco ja Blaise olivat tehneet hyvää työtä. Vaikka pieni osa asuista ei miellyttänyt hänen omaa silmäänsä, ne tuntuivat hyviltä ja näyttivät varmaan kaikkien muidenkin silmissä hyviltä. Vetäessään arkikaapua ylleen, hän sai oudon tuntemuksen kuin olisi tehnyt saman ennenkin. Hän sulki nopeasti silmänsä ja yritti pitää kiinni tuntemuksesta. Hän näki arkun… ja ikkunan. Arkku näytti vanhalta ja painavalta ja ikkuna näytti kuuluvan linnaan. Sitten kuva katosi hänen mielestään. Hän avasi silmänsä ja huokaisi turhautuneena.

Kun Harry oli vihdoin melkein tunnin kuluttua saanut käytyä kaikki vaatteet läpi, hän valitsi mieleisensä; viininpunaisen t-paidan, jonka mukana tuli musta pikkutakki, mustat suorat housut ja kävelykengät; väljät, likaisenvihreät reisitaskuhousut, vaaleat lenkkarit ja vaaleanruskean neuleen; valkoisen t-paidan, luonnonvalkoiset pellavahousut ja vaaleankeltaiset sandaalit; ja mustan pitkähihaisen paidan, jossa oli punaisella jotain kuvioita, pitkän punaisen takin, mustat nahkahousut, sekä mustat maiharit ja muutaman muun erillisen vaatteen. Hän otti kaikki kaavut ja alusvaatteet, vaikka niitä hän ei ollut kokeillut.

Harry keräsi valitsemansa vaatteensa syliinsä ja avasi oven vaivalloisesti. Draco ei ollut olohuoneessa, mutta parvekkeen ovi oli auki. Vilkaisemattakaan sinne Harry raahasi vaatteet huoneeseensa ja laski kaikki sängylleen aikomuksenaan laittaa ne kaappiin myöhemmin. Hän istahti sängylleen ja otti vaatekasasta vaaleanruskeat caprit, joissa oli monta taskua ja kiristysnauhat lahkeissa. Hän veti ne ylleen ja valitsi punaisen lyhythihaisen kauluspaidan. Puettuaan sen ylleen hän päätti jättää kolme ylintä nappia auki. Tarkistettuaan itsensä peilistä, Harry asteli huoneestaan ja meni ulos parvekkeelle välittämättä siitä, että Dracokin oli siellä.

Draco nojaili parvekkeen kaiteeseen, kun kuuli oven käyvän. Harryn astuessa parvekkeelle hän vilkaisi silmäkulmastaan tätä, mutta hänen oli pakko kääntää päänsä kokonaan, kun näki, mitä Harrylla oli päällään. Kieltään purren Draco katsoi arvioivasti nuoren miehen kaula-aukosta näkyvää ihoa ja ruskettuneita käsivarsia. Harry katsahti Dracoon nopeasti ja istahti sitten aurinkotuoliin. Hiljaisuus poikien välillä venyi.

“Nuo sopivat sinulle”, Draco sanoi hiljaa katsoen alas vilkkaalle kadulle. Harry ei katsonut häneen.
“Kiitos.”

*

“Onkos täällä pysytty hengissä?” Blaise kysyi, kun oli sulkenut hotellihuoneen oven takanaan. Draco istui reteesti olohuoneen sohvalla katsoen välinpitämättömästi televisiota. Harry oli sulkeutunut huoneeseensa hetken päästä siitä, kun Draco oli palannut sisätiloihin.

“Miten niin? Totta kai. Mikä sinulla muuten kesti? Ei yksi kauppareissu voi melkein kahta tuntia kestää”, Draco tiukkasi Blaisen lähtiessä viemään ostoksiaan keittiöön.
“Tämä on suuri kaupunki ja kaikki on ranskaksi. Ensin vei aikaa löytää kauppa, jossa myydään muutakin kuin patonkia ja viiniä. Sitten piti vielä keksiä mitä ostaa, kun en osaa ranskaa”, Blaise selitti keittiöstä. Draco murahti, muttei jaksanut takertua aiheeseen.

Blaise tuli hetken päästä takaisin olohuoneeseen, istahti punaiselle sohvalle ja heitti jalkansa pöydälle.
“Näytitkö hänelle vaatteet, jotka hankimme?” Blaise kysyi vinkaten Harryn oven suuntaan. Toinen vain nyökkäsi.
“Hän otti osan, mutta suurimman osa jätti huoneeseemme”, tämä jatkoi kohta sulkien television, kun sieltä ei tullut mitään kiinnostvaa. Tai olihan ranskankielinen Kauniit ja Rohkeat erittäin mielenkiintoinen ohjelma. Se ei tosin vetänyt vertoja ranskankieliselle George Bushille, mutta kumpikaan näistä ei jaksanut miellyttää Dracoa juuri sillä hetkellä.

Blaise nousi ylös, käväisi hänen ja Dracon huoneessa ja toi tullessaan matkaradion. Hän laski sen olohuoneen pöydälle ja avasi sen huomatakseen, että VRV ei kuulunut Ranskassa. Murahtaen Blaise otti taikasauvansa esiin ja osoitti radiota. Hetken laite surisi ja sitten siitä alkoi kuulua tuttua kieltä. Uutiset.

“…Etelä-Engalnnissa sattunutta junaturmaa tutkitaan yhä. Taikalainvalvojien mukaan tapaus saattaisi liittyä häneen-jota-ei-pidä-nimetä, vaikka mitään merkkejä siihen ei ole havaittu. Junassa ei kuitenkaan ollut suistumishetkellä kuljettajaa ja maksettuja matkstajia piti olla vain kolme. Junaturma vaati heidän henkensä, mutta ruumita ei ole vielä löydetty. Epäilyistä harkitaan kerrottavan jästien lainvartijoille.”

“’Junaturma vaati heidän henkensä…’ Tuo oli aivan varmasti se, millä me menimme, emmekä me kuolleet. Mutta kaikki muu, mitä tuossa sanottiin… Olit oikeassa”, Blaise sanoi Dracolle, joka tuhahti.
“Tottakai olin”, hän virnisti.  “Ihan tosi. Siellä ei ollut kuljettajaa eikä matkustajia. Mutta… mehän näimme, että oli! Tuo toimittaja ei…”
“Blaise, jos se todella oli tiedät-kai-kenen tekosia, hän oli varmaankin luonut harhoja tai jotain, jotta emme epäilisi mitään”, Draco sanoi keskeyttäen Blaisen. Tämä oli hiljaa ja nyökkäsi sitten.

“Kävin myös sopimassa tapaamisesta Cornelius Toffeen kanssa. Sen on kolmen päivän päästä puoli neljältä.” Blaise tuhahti. “On se kyllä pelkuri, se Toffee. Hänen pitäisi olla taikaministeri Englannissa ja täällä hän vain piileskelee ja lähettelee pöllöjä alaisilleen ja antaa Dumbledoren hoitaa hommat”, Blaise nauroi. Draco ei vastannut, vaan vain katseli suljettua televisiota tyhjästi. Kun tämä ei sanonut mitään, Blaise kääntyi ystävänsä puoleen ja käänsi radiota pienemmälle.
“Mikä on?” hän kysyi. Toinen ei liikahtanutkaan.
“Väsyttää vain”, Draco vastasi kohta hiljaa.
“Kannattaisiko sinun puhua Harryn kanssa? Ette te voi pitää mykkäkoulua koko ajan, kun on se esittelykin tulossa.” Vaalea poika nousi ylös, kohautti olkiaan ja lähti keittiötä kohti, vaikka hänellä ei edes ollut nälkä. Hän halusi vain pois Blaisen näköpiiristä.

Pian hän kuuli Blaisen astelevan tämän ja Dracon huoneeseen ja hiippaili keittiöstä Harryn ovelle. Muutaman sekunnin mietittyään hän koputti oveen kahdesti. Hän kuuli askeleet, jotka pysähtyivät ja ovi aukesi paljastaen Harryn. Tämän ilme muuttui heti, kun huomasi kuka ovella oli.
“Mitä?” hän kysyi terävästi. Draco aikoi vastata jotain nenäkästä, mutta päätti noudattaa Blaisen neuvoa ja sopia Harryn kanssa.
“No, Blaise kävi sopimassa sen esittelyn. Se on kolmen päivän päästä”, hän sanoi ensiksi. Harry nyökkäsi lähes huomaamattomasti ja oli laittamassa oveaan kiinni, mutta Draco löi jalkansa väliin estäen tätä.

“Odota, Harry. On muutakin”, hän sanoi hiljaa, ja kun Harry ei estellyt, hän aukaisi oven ja astui sisään.

Harry oli levittänyt vaatteet, jotka Draco ja Blaise olivat valinneet hänelle, ympäri huonetta. Hän oli käynyt niitä ilmeisesti uudestaan läpi ja valinnut mieleisensä ja laittanut ne sohvalle ja muut heittänyt kasoihin lattialle. Kengät hän oli kasannut keoksi oven viereen, ja Draco potkaisi muutaman tieltään astuessaan sisään.

“Mitä?” Hary kysyi jälleen piikikkäästi, kun ovi oli sulkeutunut, ja kumpikin oli seisahtunut paikalleen; Draco oven lähelle ja Harry keskelle huonetta. Vaalea poika näytti vaikealta.
“Niin, sitä vain, että…” Hänen oli erittäin vaikea lausua niitä sanoja, eihän hän koskaan oikeastaan ollut niitä sanonutkaan.
“Että… hitto, anteeksi. Niin, että huusin ja…muuta”, Draco sanoi hiljaa sekä helpottuneena että ärsyyntyneenä siitä, että hänen piti sanoa ne juuri Harrylle. Tämä oli hiljaa.
“Blaise käski sinut, eikö?” hän sanoi viimein. Draco nyökkäsi voimattomasti, ja Harry huokaisi.
“Hyvä on. Ehkä me voimme olla puheväleissä, kun on se tapaaminenkin ja kaikkea”, hän sanoi alistuneesti, mutta oikeastaan hän oli hyvillään, että he saivat sovittua.

Draco asteli huoneesta.

*

Aurinko paistoi suljettuihin silmiin ikävästi, eikä hän olisi malttanut millään nousta. Lopulta kuitenkin, kun joku tuli koputtamaan ovelle, hän vaivautui raottamaan luomiaan.
“Olet nukkunut vaikka kuinka kauan ja vaikka sinua kuinka nukuttaisi, et voi maata siellä koko päivää. Meille on tulossa vielä tänään uusi poika”, ääni sanoi oven takaa.

Sirius Musta murahti ja kääntyi ympäri sängyllään hautautuen syvemmälle lakanoihin. Hän ei jaksanut enää, ei enää…
“Sirius”, ääni sanoi jälleen toisesta huoneesta.
“Lähetä hänet pois. Olen väsynyt”, Sirius murahti peittojen seasta. Ovi aukesi ja sisään astui laiha ja riutuneen näköinen mies. Hitaasti hän sulki oven takanaan, käveli sängylle ja istui sen laidalle huolestunut ilme kasvoillaan.
“Sirius, olen sanonut tämän monta kertaa ja sanon uudelleen. Emme voi tietää, milloin se on hän. Hän voi odottaa aulassa tai hän voi olla Englannissa, emme tiedä. Mutta voimme yrittää etsiä”, mies sanoi hiljaa, rauhoittavasti. Sirius ponnahti ylös.
“Entä jos minä en jaksa etsiä, Remus! Mitä jos minä olen kyllästynyt tähän?! Neljä vuotta olet hokenut tuota, ja neljä vuotta olen odottanut, että hän löytyisi! Mutta ei, yksikään niistä pojista ei ole ollut oikea, ei yksikään! Ei lähelläkään!” Sirius huusi. Remus nojasi taaksepäin pelästyessään toisen purkausta. He olivat hiljaa hetken.

“Minä olen lähes varma, että hän on kuollut. Hän kuoli sinä kesänä, kun Voldemort tuli takaisin. Hän ei voi odottaa aulassa, eikä hän voi olla Engalnnissa, koska hän on kuollut…” Sirius kuiskasi ja painoi päänsä käsiinsä. Remus kiersi kätensä hänen ympärilleen yrittäen lohduttaa toista. Kului monta hiljaista hetkeä, kun Sirius taisteli kyyneleitä vastaan, ja Remuksen yritti auttaa häntä.
“Anteeksi”, tumma mies sanoi viimein nostaen päänsä. Remus hymyili ystävällisesti.
“Ei se mitään. Mutta tuletko? Viikonlopuksi ei ole sovittu tapaamisia, joten saat levätä”, hän kannusti ja nousi ylös pitäen Siriuksen kädestä kiinni, mutta ei päässyt pitkälle, kun toinen ei noussutkaan hänen mukanaan. Remus kääntyi.
“Olen tosissani. Minä en jaksa. Menen niihin tapaamisiin, vain todetakseni, että tuo poika ei ole Harry. En välitä enää”, toinen sanoi hiljaa, eikä katsonut ystäväänsä silmiin.

“Minä en jaksa enää. Minä en välitä enää. Harry ei tule luokseni enää, olen varma. En…en ota enää vastaan yhtään poikaa.”


Tadaa! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Sierra:
Upea ja ihana idea! Tykkään kirjoitustyylistäsi, joka kyllä paranee koko ajan :) Ihana ajatella Anastasia-satu Harry Potter tyyliin, pienenä kun tykkäsin hirrrrrmuisesti Anastasiasta! Kirjotusvirheitä en löytänyt, mutta en niitä etsinytkään...

JATKOA! Toivottavasti tämän vuoden puolella  :roll:  

Kiitti<3

February:
Tää on aivaan sairaan hyvä!
Jäin heti koukkuun.
koitathan pliis kirjotella jatkoa jouluun mennessä. *Anoo polvillaan*

Meldis:
*kasaa hiekkasäkit eteensä* Joo... heheheheheee...  ;D Myönnetään viime päivityksestä on kauan aikaa, mutta asia on nyt niin, että minulla ei ole enää betaa, koska Danalle tuli esteitä, ei siitä sen enempää (kiitokset hänelle, että viitsi tehdä tähän asti :)), enkä uskalla laittaa tekstiä esille ilman betaa. Betan etsintä on vähän jäänyt taka-alalle, kun on tullut uusia kirjoituksia. Minulla on itseasiassa seuraavat kaksi osaa valmiina, toinen niistä viimeistelyä vaille, ja tiedän kyllä mihin tämä on menossa ja miten tämä jatkuu tästä, mutta olen vähän niin kuin unohtanut tämän. Intoa kyllä piisaa, mutta beta puuttuu... Joo, pitääpä mennä laittamaan ilmoitus Etsitkö betaa? -osioon... Mutta uutta on tulossa, heti kun vain saan betan. Ei huolta! ;)
Kiva, kun tätäkin on kaivattu. :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu