A/N: Niin tarkoituksena oli siis laittaa tää 2.luku jo viikko sitten,mutta flunssa iski ja tänään oon päässy ekaa kertaa koneelle pitkään aikaan. Mutta kiitos jos jaksoitte odottaa tän extra-viikon ja toivottavasti materiaalikin on sen arvoista. Nauttika. Komentti saa lähettää tykkäsi tai ei !!! ;D
2.luku
Oleskeluhuoneessa suunnistin Harryn ja Ronin luo. Heidän seurassaan istui sama punatukkainen tyttö, joka oli istunut kanssani saman pöydän ääressä liemitunnilla. Tytön hiuksen ylettyivät hiukan yli olkapäiden ja hänellä oli ruskeat silmät. Jos en olisi paremmin tiennyt, olisin veikannut, että tyttö oli Ronin sisko hiusten värin perusteella. ”Hei Harry ja Ron! Oletko sinä Mary?” tarkistin tullessani heidän eteensä. ”Kyllä. Mary Dursley. Mehän istutaan samas pöydäs liemitunnilla?” Mary muisti. ” Joo niin istutaan. Mun nimi on Maggie Taylor.”, minä virnistin hänelle ja jatkoin: "Miks sun nimi ei oo Potter?". "No.. Mä oon niin, kun oikeesti adoptoitu", Mary mutisi vaivaantuneesti. "Oh.Sori, en tarkottanu pahalla", pahoittelin. Hetken kaikki olivat hiljaa. Koska kukaan ei ilmeisesti keksinyt mitään puheen aihetta, minä otin sen huostaani. ”Tykkäättekö huispauksesta?” oli vakio kysymykseni keskustelun aloitukseen. ”Joo! Se on tosi siistii! Harmi vaan, et ekaluokkalaiset ei pääse tuvan joukkueeseen” Ron pulputti iloisesti. Harry ja Mary taasen näyttivät hyvin tietämättömiltä. ”Mitä se on?” Harry kysyi. ”Ettekö tiiä?” kysyin ihmetellen. ”Me asutaan jästien kanssa. Hei! Mitä sä oikein oletat?” Mary vastasi muka loukkaantuneena. ”Olisihan tuo pitäny arvata”, sanoin:” Ron selittää. Se tietää varmasti enemmän ja osaa selittää selkeämmin” Ron nyökkäsi ja aloitti selityksensä. Pian hän pääsi pelin hienouksiin, jolloin viimeistään Mary ja Harry tippuivat kärryiltä.
Pian sen jälkeen Mary nousi ja toivotti Harrylle ja Ronille hyvää yötä meidän molempien puolesta ja kiskoi minut mukaansa makuusaliin. Ei siis sillä, että itse olisin halunnut jäädä kuuntelemaan Ronin selitystä, jota näytti jatkuvan vielä pitkälle yöhön. Makuusalissa totesimme nukkuvamme vierekkäin. Vaihdettuamme yöpuvut päällemme aloimme puhua kaikesta maan ja taivaan välillä. Vähitellen vaivuimme entistä syvällisempiin aiheisiin, kuin esimerkiksi siihen miksi pojat eivät herää melkein mistään. Jossain vaiheessa, kun molemmat olimme hiljaa pitempään, nukahdimme puoli huomaamattomasti. Aamulla heräsin järkytyksekseni siihen, että peittoni kiskottiin pois minulta. Ensin kokeilin haroa sitä takaisin, mutta se ei toiminut joten avasin silmäni. Näin ensimmäiseksi Maryn, joka virnisteli pirullisesti ja piteli peittoani. ”Huomenta vaan sullekkin. Et sitten oo vielä parempia herätys keinoja keksinyt?” kysyin nyrpistäen nenääni hetken mielijohteesta. Maryn naurettua ilmeelleni heitin häntä tyynyllä. ”Näinkö kiität kaveriasi, joka pelasti sinut jälki-istunnolta?” Mary kysyi. ”Voi anna anteeksi! En muistanut niin tärkeää koulun käyntiä!” parahdin ja heittäydyin Maryn eteen. Kauaa ei kummankaan pokka pitänyt ja remahdimme nauruun. ”Haa, nyt muistaessani täytyy kirjoittaa äitille vastaus”, muistin rauhoituttuani hieman. ”Mä autan”, Mary tarjoutui. Väkersimme äidilleni hienon kirjeen, jossa kartoin tuvasta puhumista kuin kissa vettä. Olin myös huomannut, että uusi ystäväni oli herättänyt minut tunnin liian aikaisin ja tuskin vahingossa. Ennen aamiaista ehdimme viedä kirjeeni pöllöllään. Ja vaikka olimme heränneet aikaisessa, jouduimme kiirehtimään aamiaisella, jotta ehtisimme tunnille. Nähdessäsi Kalkaroksen purjehtivan kohti tyrmiä muistin todellisen asiani Marylle. Päätin illalla tehdä selväksi kaikki ideani ja ajatukseni Uusien Kelmien ja myös nimeni suhteen.
Koko päivän kehittelin mitä abstrakteimpia tapoja päästä haluamaani aiheeseen ilman suoraa aloitusta. Illalla makuusalissa mikään tapa ei onnistunut ja töksäytin asiani suoraan päin näköä: ”Mä kerron sulle nyt yhen tosi salaisen jutun. Mä luotan, että sä et kerro sitä eteenpäin, kun meistä tulee parhaita kavereita, joka tapahtuu aika pian, niin en haluu valehdella sulle mun nimestä. Eli pointti on se, et mun oikee sukunimi on Musta ei Taylor” Maryllä meni hetki tiivistää puheeni tarkoitus: ”Täh? Musta? Pitäiskö tuntee?” ”Mitä? Siis eikö sulle oo kerrottu? Mä ihan luulin”, sanoin vähintään yhtä ihmeissäni kuin Mary. ”Okei mä valotan.”, mä aloitin ja selitin kaiken tietämäni Siriuksen ja Jamesin ystävyydestä ja siitä et Sirius ois pettänyt Potterit, johon en itse henkilökohtaisesti usko. Koska isäni on kertonut usein Siriuksesta varoittavana esimerkkinä ja se Sirius jonka ”tunnen”, ei pystyisi sellaiseen petokseen. Selvensin myös Marylle mielipiteeni asiasta ja hän vastasi: ”Ihan sama se mulle on tekikö se sen vai ei. Se ei muuta meidän ystävyyttä, ehkä jopa parantaa meidän läheisyyttä. Ja mieti jos se oiskin lavastanu vaan koko jutun? Aika kelmi ois” ”Joo niin tosi kelmi… Nyt, kun Sirius ja James suhde on selvä, voin selittää sulle Kelmeistä”, vastasin. Pidin lyhyen luennon herroista Sarvihaara, Anturajalka, Kuutamo ja Matohäntä. Mary kuunteli tarkasti ja nyökytteli lopussa innokkaasti. ”Sä haluut mut mukaan?” Mary tarkisti. ”Joo. Eiku muuten vaan selittelen sulle salaisia asioita. Tietysti sun täytyy olla mukana koska Harrya en hyväksy!” vastasin hymyillen. ”Hurraa. Mä oon mukana. Arvaa vaan, jos meijän hieno tuleva jengi selvittäis Siriuksen jutun. Me noustais tähtiin!” Mary riemuitsi. ”Ai mitä?” minultakin, joka yleensä olen itse erittäin epäselvä, kesti hetken tajuta mitä Mary tarkoitti. ”Aa! Juu. Sopivan epätoivoista ja kiellettyä Uusille Kelmeille”, ymmärsin ja hymyilin Marylle velmusti. ”Me tarvitaan jengin aivot. Tiedätkö onko Kuutamolla lapsia?” Mary tiedusteli minulta. ”Mitä luulet? En tietenkään. ”Mut mä tiedän yhden joka vois tietää”, sanoin hymyillen. Mary vastasi hymyyni tietäväisesti: ”Kysytään siltä huomenna. Mut entä Matohäntä? Entä kuka sen tilalle?” ”Täytyy kattoo. Jos me löydetään Kuutamon lapsi eka, niin se voi tietää. Ja täytyy myös selvittää miksi Sirius halus tappaa just Peterin eikä vaikka Remusta, jos se yli päätään halus tappaa yhtään ketään”, minä vastasin professorimaisella äänellä. Mary katsoi minua hassusti ja toinen kulma koholla. Pian sen jälkeen muita tyttöjä alkoi tulla makuusaliin ja me päätimme käydä nukkumaan.
Aamulla pistimme käyttöön suunnitelman ”hyväksikäytä Ronia”. Kysyimme häneltä Lupin nimisistä ihmisistä Rohkelikossa, mutta hän ei tiennyt sanoa tarkasta. Hän lupasi kyllä tarkistaa veljiltään, mutta sekin näytti unohtuneen. Vasta juuri ennen illallista saimme tietoa. Suuren Salin edessä kaksi punapäistä veljestä tulivat meidän eteemme. ”Fred”, toinen pojista esitteli veljensä. ”Ja George”, Frediksi kutsuttu esitteli. ”Mary ja Maggie?” George kysyi. ”Joo”, vastasimme. Minä olin aivan haltijoissani. Fred ja George Weasley olivat sekä koulun kuuluja pilailijoita ja myös yllättävän hyvän näköisiä. Huomasin myös Maryn panneen tuon seikan mieleensä. ”Te halusitte tietää onko Rohkelikossa Lupia?” Fred tarkisti. ”Jep”, minä sanoin. ”Yksi Lupin löytyi, mutta se on teitä vuoden vanhempi”, George kertoi. ”Onko oikeesti? Voitteko näyttää kuka se on?” Mary kysyi innoissaan. ”Sitä varten me tässä ollaan”, Fred sanoi ja ohjasi meidät Saliin. ”Toi tuolla joka istuu yksin. Aika keskellä pöytää”, George osoitti. ”Jaa toi jolla on tollaset aika lyhyet vaaleen ruskeet hiukset?” kysyin. ”Joo just se. Sen nimi on sit Sammy”, Fred selvensi minulle Maryn lähdettyä jo kohti poikaa. ”Okei. Kiitti avusta!” sanoin kaksosille ja olin lähdössä Maryn perään. ”Se sit vastustaa kaikkee sääntöjen rikkomista. Et varotukseks” George huikkasi perääni. Käännyin virnistämään hänelle sanoen: ”Ei kauaa”
Kun pääsin Maryn ja Sammyn luo he keskustelivat jo innokkaasti. ”Tässä on muuten Maggie. Mag, Sam”, Mary esitteli. ”Me tässä jo juteltiin Samin kaa ja musta se on ihan hyvä jätkä”, hän tiedotti. ”Jaa sais ollakkin ei me nyt ihan tyhmien kans hengata” sanoin ilkikurisesti ja jatkoin madaltaen ääneni niin hiljaiseksi, että vain Mary ja Sammy saattoivat kuulla: ”Älä kerro Harrylle mitä kerroin sul eilen” ”Mistä te puhutte?” Sam tiedusteli. Vilkaisin Maryyn jo nyökkäsin. ”Okei. Tätä ei sit saa kertoo kellekkään-”, Mary aloitti, mutta Sam keskeytti: ”Miksi sitten kerrotte minulle?” ”Koska me halutaan sut meijän salaryhmään, jonka takia me luotetaan suhun”, minä selitin. ”Niin eli Maggien sukunimi ei ole Taylor niin kuin lajittelussa sanottiin vaan Musta”, Mary sanoi Samin nyökättyä. ”Mitä? Mikä kätyri sä oot? Toimitko sä Tiedät-Kai-Kenelle?” Sam hermostui. ”En! Meijän vanhemmat on sopinu henkilökohtasesti Dumbledoren kanssa nimen käytöstä jotta, kukaan ei just pitäis meitä Tiedät-Kai-Kenen kätyreinä!” vastasin loukkaantuneena. ”Mitä sukua sä oot Mustalle?” Sam kysyi epäilevästi. ”Veljentytär ja sitä paitsi, jos mä toimisin Tiedätte-Kai-Kenelle, kai mä olisin Luihuises?” minä vastasin vielä hiukan loukkantuneena. ”Meitä?” Mary kysyi ymmällään. ”Mua ja mun veljee”, vastasin ohimennen.
”Sulla on veli! Missä?” Mary innostui. Olin kokonaan unohtanut, että en ollut maininnut veljestäni Marylle. ”Tuolla on toi Malfoyn porukkan, missä on sellanen platinapoju. Niin niistä oikeelle se seuraava rypäs noissa luihuisissa. Siinä toi ”pomo” tyypin näkönen”, selitin hatarasti. ”Jaa tuo jolla on tumman ruskeet pitkät hiukset?” Mary kysyi. ”Hei sä tajusit hyvä! Juuri se on mun veli Jasper. Kaikista komein”, minä nauroin. ”Älä pilkkaa! On se kyll ihan komee”, Mary vastusti punastuen. ”Mitä? Jos haluut voin esitellä teijät tänään, niin sä voit viedä sen jo viikonloppuna luutakomeroon”, heitin. Mary heitti minua perunalla, jonka väistin ja peruna-parka jatkoi lentoaan pitkin lattiaa. ”Niin onneks mun ei tarvi esitellä sua Ronille, ku tapasitte jo ennen mua. Ties vaikka olisitte jo ollu sie luutakomeros”, Mary keljuili takaisin, mutta vakavoitui sitten: ” Mä vähän vaihdoin aihetta. Sori Sam. Sua varmaan kiinnosti hirveesti. Mutta perimmäinen tarkotus sillä,että me tähän istuttiin oli se, et me halutaan sut mukaan Uusiin Kelmeihin. Tiedätkän sun isän ja sen kavereitten ryhmästä Kelmit?” Sam katsoi meitä hetken hiljaa ja me pelkäsimme pahinta, mutta jakoi sitten: ”Olenhan minä kuullut. Isäni on kertoillut siitä osasta elämään kyllä vain vähän, mutta tiedän kuitenkin minkä laista ryhmää perustatte. Hehän tekivät pahempia kepposia kuin Fred ja George”, Sam luennoi varovasti. ”Se ois tarkotuksena”, sanoin ja jatkoin nopeasti bähtyäni Sammyn ilmeen: ” Sä oisit ryhmän aivot ja estäisit meitä tekemästä kaikkein hulluimpia ja keljuimpi asioita” Sam ei vielä heti näyttänyt vakuuttuneelta, mutta se oli alku.
*
*
Säpsähdin ajatuksistani vaunuosaton oven avauduttua. Oven avaajaksi osoittautui Sam. ”Moi! Mitäs sä? Mites kesä?” kysyin. Kyllähän me olimme nähneet kesälläkin, mutta kysyin nyt kuitenkin. ”Hei! Ihan hyvin se kului. Oletko jo muuten kuullut kuka on meidän uusi Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja?” Sam kysyi istahtaessaan minua vastapäätä. ”Joo oon.Teijän isä! Arvostettu herra Kuutamo! Musta se on nasta juttu, mutta meijän isä ei ihan tykänny. Oli parka vasta toipunut siitä, että tytär on Rohkelikossa”, vastasin virnistäen. Sam nyökytti päätään myötätuntoisesti. ”Missähän Mary kuhnii?” mietin ääneen. Sam katsoi minua huvittuneesti. ”Mitä?” kysyin närkästyneenä. ”Kuhnii? Mistä sinä nämä keksit`?” , hään kysyi virnistäen kysyvästi. ”Pyh”, puhahdin ja esitin loukkaantunutta.
”Mikäs täällä on menossa?” katsoin ovelle ja näin Maryn, joka katseli vuoroin minua ja vuoroin Sammyä. Vilkaisin nopeasti Samiin ja takaisin Maryyn: ”Eii mikään” ”Niin varmaan”, Mary vastasi ja istuutui viereeni pyöräyttäen näyttävästi silmiään. Vaihdoimme kuulumisia ja Marykin sai tietoonsa uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajan nimen. ”Siistimpi juttu. Ai niin! Sammy sanoit kirjeessäsi jotain, jostain kartasta? En oikein ymmärtänyt sitä kohtaa” ”Niin kirjoitin myös sinulle Mag. Ymmärsitkö sinä?” Sam tiedusteli. ”Öö.. vain sen kartan. Tajusin, et sil on jotain maagisii ominaisuuksii, mut en tarkalleen mitä. Miten se kartta liittyy mihinkään? Oishan se ihan hieno” vastasin. Sammyn kirje oli tullut vasta aivan viime päivinä enkä ollut jaksanut keskittyä siihen kunnolla muun sutinan takia. ”No niin. Eli se kartta josta yritin teille selittää, kuului ”vanhoille” kelmeille ja he kutsuivat sitä Kelmienkartaksi. Tajusitteko sen, että se on Tylypahkasta?” meidän nyökättyämme hän jatkoi: ”Kartassa on jokaisen Tylypahkassa olevan henkilön nimi ja nimi on siellä missä henkilö on ja liikkuu, kun henkilökin liikkuu. Ymmärretty?” ”Jaa nyt mä tajusin. Siinä siis näkee koko Tylypahkan ja kaikki henkilöt koko ajan?” Mary sanoi hämmästyneenä. ”Kyllä koko koulun ja kaikki henkilöt. Eikä siinä kaikki vaan siinä kartassa on myös kaikki Tylypahkan salakäytävät. Lisäksi myös salareittejä Tylyahoon”, Sammy selvensi innoissaan. ”Salareittejä Tylyahoon?” minä huudahdin. ”Onko meidän mahdollista saada se?” Mary kysyi. ”Isän mukaan Voro takavarikoi kartan heidän viimeisenä vuotenaan. Kartan pitäisi siis olla Voron takavarikoitujen tavaroitten huoneessa”, Sam innostui. ” Sinne on helppo päästä, mutta tiedätkö tajusiko Voro mikä se on todella?” kysyin. ”Ei isän mielestä”, Sammy sanoi mietteliäänä. Pohdimme yhteen ääneen hyviä ideoita, joita kukin oli keksinyt tulevalle vuodelle.
Pian kohdallemme tuli pyöreähkö noita myyntikärryjä työntäen. Ostimme muutamia suklaasammakoita ja paljon Bertie Botin joka maun rakeita. Syödessämme makeisia Mary kertoi erään ideoistaan: ” Mietikää olisiko kannattava myyntituote. Kalkaroksen hiusrasva! Puristetaan Kalkaroksen hiuksista ensin muutama purkillinen rasvaa ja myydään se sitten hiusgeelinä!” Olin tukehtua suklaasammakkooni kuullessani ehdotuksen. ”Hei! Ei saa kiusata Kalkarosta! Kalkaros purjehtii taas! Muistatteko?” protestoin. Tämä sai ystäväni nauramaan niin, että Bertie Botin joka maun rakeet olivat vaarassa lentää lattialle. Nappasin erään rakeet, joka oli juuri aikeissa pudota ja heitin sen suuhuni. ”Yäk! Sipulinmakuinen!” yökkäsin. Se sai toiset nauramaan entistä kovempaa. Katsottuani heidän nauruaan hetken en voinut olla liittymättä siihen. Naurettuamme tarpeeksemme hiljenimme. Katselimme toisiamme, jokainen omalla tavallaan huvittuneesti. Sam katsoi minua ja Maryä toinen kulma karvakohollaan, taito jonka vain harvat ja valitut osaavat, silmät siirtyen nopeasti toisesta toiseen. Mary taas katsoi Samia ja käänsi aina välillä päänsä katsoakseen minua. Hän hymyili ja ei hymyillyt yhtä aikaa tai sitten hän vain yritti peittää hymynsä. Minä puolesta olin kääntynyt vinottain penkilläni, jotta saatoin nähdä molemmat kääntymättä. Vaihdoin kohdetta samalla tavoin kuin Sam, mutta ilmeeni oli täysin erilainen. Silmät olivat siristyneet pieniksi, suu mutristuneena ja nenällä pieniä ryppyjä. Muutaman minuutin kaikki pystyivät pysymään hiljaa, mutta sen jälkeen kaikki kolme repesimme nauramaan. Ulkopuolisen silmin koko alkumatkan sekoilumme voisi näyttää eritäin epäilyttävältä, mutta me emme välittäneet, koska meillä oli hauskaa, ehkä vähän liiankin. ”Voih! Nauratatte liikaa! Täytyy päästä vessaan”, hekotin ja nousin ylös. ”Heippa vaan me pidetään hauskaa ilman sua!” Mary hihitti ohittaessani hänet.
A/N: Ja te päätätte jatkosta!! :D jatkoa on paperilla kyllä paljonkin... ;D
A/N1: Eli joo jatkoo!!! ;D Ooks mä näin ilmiselvä ku sää tiesit jo valmiiks vastauksen amorgirl? :D
YKSI varoituksen sananen: Lopussa on pientä "riitelyä" joten varautukaa ;D ei mitään vakavaa..
ja toinen varoitus: Mä rakastan tätä lukua, se on ehkä paras tähän mennessä, toivottavasti pidätte ;D ;D ;D ;)
LUKU 5.
Mutta Fred keskeytti hänet ja täräytti: "Onks sun oikee suku nimi Musta?" "Että mitä?!!" huudahdin. Katsoin Frediä ja Georgea he eivät laskenet leikkiä. Mistä he sen saivat selville?? "Voi perjantai!" minulta pääsi, kun tajusin mistä he sen olivat keksineet. Kelmien kartassa luki varmasti minun kohdallani "Maggie Musta". "Tänään on kyllä ihan lauantai", Fred kommentoi ja hänen veljensä jatkoi: "Taidettiin osua oikeeseen veliseni, mutta nyt meijän pitää varoo ettei toi kiroo meitä" Katsoin heitä hetken tuskastuneena, mutta sitten muutin katseeni loukkaantuneeksi ja sanoin: "Ette tietenkään ole oikeessa. Mistä sä sellasta kuvittelet?" "Eikun sää vaan ihan pikkiriikkisen vaikutit sen oloselta", George sanoi nauruaan pidätellen. "Mä muistin vaan yhen toisen jutun", väitin aivan pokerinaamalla. Kumpikaan kaksosista ei näyttänyt uskovan minua, joten lisäsin nopeasti: "Mä oon myöhässä jälki-istunnosta!" George avasi suunsa väittääkseen jotain vastaan, kun komeromme ovi yhtäkkiä avattiin. Käännyin nopeasti ovelle päin ja heti joku törmäsi päin minua vetäessään oven kiinni perässään. "Mi-" ehdin aloittaa ennen kuin ovesta rynnännyt henkilö tukki suuni kädellään. Hetken oli hiljaista, mutta sitten käytävästä kuului jonkun tytön ääni: "Hei kulta, mihin sää oot mennyt? Blaise, mussukka?"
Oli hyvä, että Blaiseksi kutsuttu poika piteli kättään suullani sillä olisin muuten revennyt raikuvaan nauruun. Blaise ilmeisesti huomasi sen ja piti kättään suullani turvallisuudekseen pitempään kuin olisi ehkä ollut tarve. Mutta kun hän vihdoin päästi irti, olin heti äänessä. "Miks sä noin teit?" kysyin loukkaantuneena. Blaise näytti hetken jopa pahoittelevalta, mutta sanoikin sitten: "Mitä mä sille voin, että sä oot aina mun tiellä! Hankkisit silmät!" Silloin tunnistin pojan lopullisesti ja en voinut olla pistämättä parastani: "Anteeks nyt vaan, mutta sinä se tässä olet se joka muhun törmäilet!" "No eipä oo mun vika, että neiti nirppanokka on aina tiellä minne ikinä meneekin!" Blaise vastasi. "Herra saappan nuolija voisi huolehti ensin omasta käyttäytymisestään ennen kuin alkaa muita ohjata", minä pamautin. "En haluaisi häiritä, mutta te kullostatte aivan vanhalta avioparilta", Fred kommentoi takaani. Juurin kun George oli sanomassa omaa kommenttiaan asiaan, komeron ovi avattiin jo toistamiseen kesken pojan sanojen.
Tällä kertaa sisään kurkkasi Percy Weasley hyvin ärtyneellä ilmeellä varustettuna. "Mikäs torikokous täällä on? Fred ja George! Arvasin, että te olette tämän takana! Nyt jokainen ulos. Heti!" Percy käskytty 'valtaisalla' auktoriteetillaan. Joten me kaikki tunkeuduimme ulos komerosta. Kuulin kaksosten kuiskivan keskenään takanani ja kun olimme kaikki päässeet käytävälle, George alkoi valittaa: "Ei hetkeäkään yksityisyyttä. Aina mut keskeytetään" Vilkaisin häntä ja näin Fredin taputtavan veljeään myötätuntoisen näköisenä olkapäälle. "Mitä täällä tapahtuu?" kuulin yllättäen professori Lupinin äänen. Käännyin vuorostaan äänen tulosuuntaan ja näin myös Sammyn olevan mukana. "Löysin tämän ryhmän ärhentelemästä", kuului pientä tirskahtelua meidän 'löydettyjen' joukosta, mutta Percy vain mulkaisi meitä ja jatkoi raportoimistaan: "tuosta luutakomerosta, professori" "Onko puhuminen luuta komerossa nykyään kielletty?" kysyin loukkaantuneen kuuloisena. "Noin ei puhuta Johtajapojalle!" Percy sanoi ylimielisesti. "Maggie puhuu asiaa. Ette te voi ottaa meiltä pisteitä siitä, että me pidettiin marttakerhon kokous luutakomerossa", George aloitti ja Fred jatkoi: "Niinpä ei ole kovinkaan reilua, jos meiltä otetaan pisteitä siitä, että kerhon jäsenillä on erimielisyyksiä" Jos tilanne olisi ollut toinen olisin onnitellut veljeksiä sanavalinnoistaan. Poikien vastalause sai punan nousemaan Percyn melkein tulta lyövälle naamalle. Mutta Pr. Lupin vain katsoi meitä äärimmäisen huvittuneena ja kysyi: "Senkö takia kokouksenne oli luutakomerossa, koska ryhmänne koostuu yllättävästi luihuisista ja rohkelikoista?" Oli hyvin mahdollista, että meillä kaikilla oli samanlainen typertynyt ilme hetkisen, kunnes Blaise nopeimpana ja välkyimpänä vastasi: "Kyllä, juuri sen takia professori. Emme halunneet herättää suurta närkästystä muiden keskuudessa" Lupin hymyili ja nyökkäsi sitten päätään: "Hyvä on sitten pääsette varoituksella. Muistaka sitten seuraavan kerran hillitä vähän enemmän äänen käyttöänne" Tämän sanottuaan mies kääntyi ja lähti takaisin huoneeseensa. Percy, joka oli petetty pahemman kerran, katsoi meitä kerran ilmeellä, jonka luulen tarkoittaneen: "Odottakaas ensi kertaa silloin ette selviä..." Sitten hänkin lähti.
Ehdin jo ajatella pelastuneeni pahimmalta, mutta silloin George sanoi ilkikurisesti virnistellen: "Eiks sulla ollu se jälkkäri?" Onneksi olin kasvot Sammyyn päin jotta saatoin vastata tämän kysyvään ilmeeseen äänettömästi: "A-U-T-A!" Sam koki ahaa elämyksen ja sanoi sitten muka muistuttaakseen: "Niin Mag, Pr. Kalkaros antaa sinulle kohta lisä jälki-istuntoa, jollet ole pian siellä" Joskus opin vielä, että en koskaan luota henkeäni Sammyn käsiin. Mikä saa pojan valitsemaan Kalkaroksen kaikkien muiden joukosta? "Niin Maggie meet sää sinne jälki-istuntoon?" Fred kysyi ilmeisesti haluten paljastaa valehteluni. "Joo parasta mennä. Nähdään taas, pojat. Blaise tuut sä mun kaa samaa matkaa, niin voidaan jatkaa meidän keskeytynyttä keskustelua?" sanoin saaden neljä ylättynyttä ilmettä aikaiseksi. Kun Blaise ei osoittanut elon merkkejä, tartuin tätä kädestä ja raahasin liikkeelle. Taaksemme jäi pelkiä epäuskoisia ilmeitä, kun Blaisekin vihdoin sai jalkansa toimimaan.
Kävelimme koko matkan aivan hiljaa. Vasta tullessamme liemiluokan eteen Blaise puhui: "Moikka ja tästä ei sitten puhuta" Johtuen kyseen alaisesta mieli kuvituksestani nuo sanat saivat minut naurahtamaan huvituneena. "Joo sovitaan vaikka niin", sain sanotukse pojan mulkaistua minua pahasti. Olimme juuri eroamassa, kun nurkan takaa astelivat Draco ja hänen kaksi korillaansa. Tiesin miten epäilyttävältä se näytti, kun minä ja Blaise vain seisoimme kasvokkain. Päätin toimia, jotta poika ei olisi minulle vihainen lopun elämäänsä. "Vai luulet voittavasi ja vielä ylivoimalla? Aika raukkamaista!" huusin ja vedin taikasauvani esiin. Blaise näytti hetken yhtä aikaa säihkähtäneeltä, typertyneeltä ja pelokkaalta, mutta pääsi nopeasti tilanteen tasalle. Hyökkäsimme tasan samaan aikaan toistemme kimppuun. Blaisen taika meni täpärästi yli pääni ja osui seinään, josta tipahti pala pois. Minun taikani puolestaan meni huomattavasti ohi ja osui melkein Goylen naamaan. Se sai Dracon katsahtamaan minuun yllättyneesti ja vetävän taikasauvansa esiin tunnistettuaan minut. Joten jouduin pahaan alivoima tilanteeseen, kun kaikki neljä luihuista pommittivat minua loitsuilla. Sitten vahingossa yksi loitsu kimposi minun taikakilvestäni liemiluokan oveen tehden siihen suurehkon reijän.
Puoli minuuttia ehdin toivoa, että Kalkaros ei olisikaan paikalla. Oven auettua tiesin olevani pulassa. Kalkaros astui ulos kasvoillaan ilme, jolla hän olisi helposti voinut tappaa meidät kaikki yhdeltä seisomalta. "Mitä tämä tarkoittaa?" Kalkaros kysyi ärtyneenä. "Professori! Tuo alkoi vaan yhtäkkiä noitua meitä kohti", Draco selitti heti. kalkaros käänsi mustien silmiensä ilkeän katseen minuun ja sanoi: "Neiti Taylor voi tulla heti, kun on korjannu käytävän vauriot, luokkaan puhumaan rangaistuksestaan. Te muut voitte poistua" Ennen kuin ehdin väittää vastaan Kalkaros asteli takaisin luokkahuoneeseen. Sillä hetkellä en ollut ainut, joka oli yllättynyt Kalkaroksen lievästä tuomiosta käytävällä. Vilkaistuani Dracoon en voinut estää virnettä kohoamasta kasvoilleni. Poika näytti siltä kuin Kalkaros olisi juuri paljastanut minun olevan hänen tyttärensä. "Mitä sä siinä virnuilet!" tämä huudahti huomattuaan katseeni. Pudistin vain päätäni ja olin keskittyvinäni seinien korjaamiseen. "Ehkä meidän kannattais lähtee Draco?" Blaise sanoi ystävälleen. Kuulin luihuisten kaikkoavat askeleet korjatessani seiniä. Ennen kuin astuin luokkaan korjasin oven Entistus-loitsulla.
Astellessani luokkahuoneen etuosaan kohti opettajanpöytää, Kalkaros nosti katseensa työstään ja silmäili minua julmasti huvittuneena. "Professori halusi keskustella", sanoin niin ystävällisesti kuin pystyin. "Niin. Koska tämä on neiti Taylorin ensimmäinen vakava rangaistus, luulen, että pelkkä pisteiden menetys riittää", Kalkaros sanoi maireasti. "Mutta professori! Antaakaa nyt mieluummin jälki-istuntoa! Kerrankin, kun tein jotain sääntöjen vastaista niin en edes saa jälki-istuntoa!" protestoin, koska, jos mennettäisin nyt ensimmäiset pisteet häviäisin Maryn kanssa sovitun kilpailun. "Hmm.. Olinsin kyllä mieluummin ottanut vain pisteitä. Mutta uskon, että sinulle löytyy tuolta varastosta työtä täksi päiväksi. Saat siivota ja inventoida liemivaraston näin aluksi", Kalkaros sanoi hieman pettyneenä. Päästyäni tarvikevarastoon hymyilevä naamani katosi hyvin nopeasti. Koko varasto oli yhtä sotkua ja ties mitä muuta ainetta. Siivotessani aloin kehitellä mielessäni erilaisia keinoja 'opettaa' Sammya olemaan enää koskaan mainitsematta Kalkarosta ja jälki-istuntoa samassa lauseessa tai samassa yhteydessä. Minulta meni neljä tuntia koko varaston siivoamiseen ja inventointiin kaksi tuntia. Kellon lyödessä kolmea luovutin Kalkarokselle käärön johon olin merkinnyt paljonko mitäkin ainetta oli varastossa. Kalkaros nyökkäsi hyväksyvästi, mutta sanoi: "Nyt, kun olet päässyt vauhtiin, voit vielä vaihtaa kaikkiin hyllyihin uudet nimilaput. Ja putsaa vielä nuo pulpetitkin niin sitten luulen, että voit lähteä" Nyökkäsin ja palasin työn ääreen. Lappujen vaihto itsessään vei reilut kaksi ja puoli tuntia, koska osa lapuista oli niin tuhoutuneita ettei niistä saanut selvää. Tietysti Kalkaros ilmoitti, että minun piti itse tunnistaa aineet, kun olin kysymässä häneltä apua. Pulpettien puunaus vei oman aikansa ja lopulta, kun pääsin lähtemään oli liian myöhäistä yrittää enää päivälliselle.
Raahauduin mahdollisimman hitaasti Rohkelikko torniin muistaessani siellä odottavan läksyvuoren. Mutta muistaessani Sammya odottavan kohtalon sain lisävauhtia askeliini. Oleskeluhuoneessa menin Maryn ja Maxin luo, jotka olivat lyöttäytyneet Harryn ja kumpaneitten seuraan. "Missä on Sam?" kysyin jäätävällä äänellä. Mary ja muut katsoivat minua epäilevästi. Varmasti miettien voivatko paljastaa minulle Sammyn sijainnin. Lopulta Max vastasi: "Makuusalissa, kai. Miks kysyt?" "Uskaltakaakin häiritä meitä hetkeen", vastasin ja lähdin kohti makuusaleja. Matkalla muutama poika katsoi minua lievästi sanottuna järkyttyneenä, kun kuljin poikien puolella. Astuessani lopulta Sammyn ikäisten makuusaliin huomasin sen helpotuksekseni tyhjäksi silminnäkijöistä. Sam tervehti minua. "Mikä ihme sai sut sotkemaan KALKAROKSEN siihen juttuun!" kysyin tulisesti. Sammy näytti hetken säihkätäneeltä, mutta tajusi sitten mistä puhuin: "Pr. Kalkaros tuli ensimmäisenä mieleen. Mi-miten niin? Jouduitko oikeasti jälki-istuntoon?" "Vielä kysyt! Sun takia mä menetin kaksi ruokailua ja yli puolet lauantaistani!" tiuskaisin. Sam aloitti: "Jaa.. Eeeii se minun vikani ollu-" TUMP! iskin häntä tyynyllä, jonka olin napannut viereiseltä sängyltä. "Auh! Mi-" Sam yritti uudestaan, mutta minä iskin uudelleen. "Heii.. Okei mä mokasin voitaisko nyt lopettaa?" poika yritti vielä kerran. "Seyraavalla kerralla", sanoin ja vilkaisin Sammyn kasvoille kohoavaa huojentunutta hymyä, virnistin ja jatkoin: "Muis-ta et-tä Kal-ka-ros-ta ei mil-lään-lail-la kos-kaan mai-ni-ta sa-mas-sa yh-tey-des-sä jäl-ki-is-tun-to sa-nan kans-sa!" Varmistukseksi olin lyönyt Sammyä tyynyllä jokaisen tavun kohdalla. "Joo! Selvä mä muistan!" Sam myöntyi, mutta se ei riitänyt minulle vaan siiryin kohtaan kaksi.
Nappasin Sammyn taiksauvan tämän yöpöydältä. Hänellä ei ollut kovinkaan paljon pako mahdollisuuksia osoittaesseni häntä nyt kahdella taikasauvalla. "Älä yritä mitään Maggie! Sinä et selviä tästä kuivilla!" Sam uhkasi huomattuaan tilanteen. "Pyh. Senkun huudat vaan, mutta ei sua kukaan tuu pelastaan", sanoin hiljaa lähestyessäni Sammyn koululaukkua. Tiesin Sammyn pohtivan seuravaa siirtoani."Ei!. Eii-ii!Älä! Ei sitä!" hän pyyteli huomattuan seuraavan kohteeni. Juuri, kun olin tarttumassa Sammyn rakkaisiin kirjoihin kuulin oven takaa Maxin äänen:"Tätä ei voida sallia pitempään! Mä meen sisälle" Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata oveakaan, kun jo paukautin sen päin hänen naamaansa. Oven takaa löytyi myös muita vakoojia. "Ihme, että teillä ei ollu laseja jotta kuulisitte paremmin mitä mä sanoin", tuhahdin äkäisesti hämmästyneille Marylle, Harrylle ja Ronille. He katsoivat minua vaivaantuneina kunnes kuulivat sammyn huudon: "Auttakaa mua, Maggie on tullut hulluksi!" "Uskaltakaakin!" minä varoitin mulkoillen heitä pelottavasti. "Maggie, vanhempana oppilaana minä käsken sinua päästämään Sam vapaaksi", Max sanoi omana uhkarohkeana itsenään. "Mä sulle vanhemmat oppilaat näytän!" sanoin ja kiskoin pojan korvasta sisällä makuusaliin paukauttaen oven kiinni perässäni.
"Anna sauvasi", käskin Maxia Hän luovutti sen mulkoillen minua pahasti. Latoin taikasauvan Sammyn koululaukkuun ottaessani sieltä muutaman kirjan samalla. Huomasin Maxin olevan pakomatkalla kohti ovea, joten sidoin hänet toisesta ranteesta yhteen sängyn pylväistä. Tiesin pojan inhoavan sotkua, joten päätin järjestää sitä vähän hänelle. Purkasin hänen matka-arkkuaan heitellen sisältöä pitkin poikin lattia. Sotkun aiheutettuani siirryin takaisin Sammyn luo. "Nyt Sam, jos lupaat olla orjani koko tämän päivän ja koko sunnuntain voin repiä vain muutaman sivun", sanoin vihjaillen."Uskallakkin!" tämä sanoi. Sräts! Siinä meni muutama sivu kirjaston kirjasta ja välillä ollut essee pallomuhkuista. "Ei! Ei enempää! Hyvä on mä lupaan!" Sam lopultakin suostui, kun kirjasta oli lähtenyt jo reilusti yli puolet sivuista. "No sepä kivaa", sanoin lempeästi. Juuri silloin Max ponkaisi irti siteistään ja hyppäsin minun päälleni. Pääsin vielä vapaaksi ja irti Maxista, mutta menetin Sammyn taikasauvan. "Olisi ehkä kannatanut solmia molemmat kädet?" Max virnisti kaivaessaan omaa taikasauvaansa Sammyn laukusta. Saatuaan sen esiin ja Sammyn seisaalleen, he molemmat kääntyivät katsomaan minua uhkaavan vihaisina. "No mut tässähän tää mun asia nyt saatiin selvitettyä. Mä tästä lähden", sanoin ja ryntäsin ovesta ulos.
Tällä kertaa avasin oven päin Ronia. "Oi anteeks Ron!" huikkasin pysähtymättä. Ryntäsin päämäärättömästi oleskeluhuoneeseen ja luovin tietäni kohti muotokuva aukkoa. Pääsin juuri taulun luo, kun Sam ja Max ehtivät oleskeluhuoneeseen. Ryntäsin käytäville ja vilkuilin saisinko karistettua pojat. Mutte ne kaksi vain kirivät koko ajan minua, se johtuu vain siitä, että he ovat iso kokoisempia. Viilettäessäni eräästä mutkasta näin Pr. McGarmivan tulevaan vastaan. Tein pika U-käänöksen ja juoksin takasin mutkasta. Sam ja Max eivät ehtineet reakoida tarpeeksi nopeasti, joten pääsin heidän ohitseen helposti. Juoksimme pitkin käytäviä väistellen vastaan tulevia oppilaita. Suuren Salin edessä vilkaisin taakseni nähdäkseni kuinka lähellä pojat olivat, kun TUMP! Törmäsin suoraan johonkin ja se jokin sanoi: "Auh! Mitä ihmettä sinä täällä oikein juoksentelet?" Nostin katseeni lattialta, jonne oli päätynyt törmäyksessä, tuttun äänen kuullessani."Jasper! Auta mua. Max ja Sam yrittää kirota mut kostoks", huudahdin ja nousin lattialta. Silloin Sam ja Max pelmahtivat paikalle. TUMP! "Aih!" Sam sanoi törmätessään Jasperiin. Maxin vielä juostessa Sammyn perään, Sam kaatui lattialle kaataen Jasperin alleen. Minä ehdin juuri ja juuri väistää tätä joukko kolaria. "Hikari nousee nyt heti mun päältä!" Jasper karjahti. Sam pinkaisi ylös Jasperin päältä yhdessä nanosekunnissa. "Hei, Magii" Max kuiskasi yhtäkkiä takaani. Olin unohtanut, että hän ei kaatunutkaan lattialle. Pinkaisin äkkiä pakoon ennen kuin Max ehtisi tehdä mitään. Vilkasin pikaisesti lähtisikö hän perääni. Lähti hän, jättäen Sammyn suurehkon luihuislauman keskelle. Kun pääsimme pois Suuren Salin edestä yritin juosta vielä lujenpaa kuin ennen, koska tiesin ettei minulla ollut juurikaan etumatkaa. "Et saa kiinnii-iii!" olin huutamassa Maxille, kun kompastuin johonkin. Ennen kuin ehdin nähdä mihin kompastuin, Max pyyhälsi paikalle ja kompastui minuun. Hän liukui lattiaa pitkin hetken kunes vauhti loppui. "Hei! Kenellä on tollaset tohvelimaiset kengät? Ai, päivää rehtori!" Max sanoi edestäni.
Käänsin pääni Maxiin ja näin hänen makaavan rehtori Dumbledoren jaloissa. Huomasin myös Pr. Kalkaroksen ja Lupinin, jotka olivat olleet ilmeisesti rehtorin seurassa. Nousimme nopeasti lattialta. Kuulin takaani ivalista naurua. Draco Malfoy seisoi eräässä käytävä syvennyksessä kasvoillaan sellainen ilme, että tiesin hänen kampanneen minut. "mitä te täällä teette? Käytävillä joukseminen on ehdottomasti kielletty!" Kalkaros sätti meitä, ollen kuin ei huomaisikaan Dracoa. Minä tai Max emme ehtineet keksiä mitään hyvää selitystä ennen kuin käytävältä kuului puhetta suunnasta josta olime Maxin kanssa tulleet. "Mutta professori emme me tehneet mitään", kuulin Jasperin selittävän, kun hän tuli kulman takaa mukanaan McGarmiva, Voro, Sam ja joukko luihuisia."Mitäs tämä tarkoittaa?" Pr. Lupin kysyi. "Sain tämän koltiaisen kiinni itse teossa", Voro selitti ylpeästi. "Mitä oppilaani ovat nyt tehneet Minerva?" Kalkaros kysyi.
"He kiusasivat tätä rohkelikkoani", Mcgarmiva selitti osoittaen Sammya. "Ja mitä noihin kahteen muuhunkin tulee näin heidät jouksentelemassa vähän aika sitten loitsukäytävässä", Hän jatkoi osoittaen minua ja Maxiä. Siinä meni viimeinen tilaisuuteni säilyä tilainteesta kuivilla. "Mitenkäs sinä liityt tähän, Malfoy?" Lupin kysyi juuri, kun Draco oli liukenemassa paikalta vähin äänin. "Minä olen vain viaton ohi kulkija", poika selitti viattoman kuuloisesti. "No sitten, Malfoy, tupaasi siitä", Kalkaros yritti nopeasti käskyttää. Vaikka minä olin kertomassa totuutta Dracon viattomuudesta. "Odota Severus. Neiti Taylor haluaisi varmaan kertoa oman näkökulmansa asiaan", rehtori sanoi yllättäen. Nyökkäsin ja kerroin: "Kun minä olin juoksemassa Maxiä karkuun tässä käytävällä Malfoy kamppasi minut tuossa kohtaa ja jo aikaisemmin tänään hän vieritti kaikken syyn minun niskoilleni, eräästä tapaturmasta" "He tunnustivat juosseensa käytävällä", Kalkaros ilmoitti. "Eli nyt meidän pitäisi antaa kaikkille jälki-istuntoa", Lupin yhdisti. Voron kasvoille nousi hymy, kun hän kysyin: "Roikotetaan peukaloista?" "Ei Argus. Luulen, että tällä kertaa riittävät pelkät toruvat sanat. Koska kertomusten mukaan, jokainen on ollut tapahtumien uhri", Dumbledore sanoi. Kaikkien ilmeet olivat kirkkaan yllättyneet päätöksestä. "Nyt, jos sallitte jatkakaamme matkaa", rehtori sanoi ja hän poistui Lupin ja Kalkaros seuranaan.
Heidän perässään poistuivat McGarmiva ja Voro, joka oli hyvin surullisen oloinen. Dracokin poistui huomattuaan show:n olevan ohi. "Toista kertaa en kyllä auta sua pakeneen", Jasper sanoi. Virnistin heille ja sanoin: "Kuka käski sun jäämään kiinni?" Käännyin Maxin ja Sammyn puoleen luihuisten poistuttua. "Sovinto?" kysyin. "Okei", he myöntyivät ja heittivät kanssani ylä femman. Ai niin Sam mä tuun reppariin!" sanoi loihtien kasvoilleni koiran pentu ilmeen. "Jos minä lupasin olla orja. Sitten minä olen. Hyppää kyytiin!" Sam sanoi täysin lauhtuneena. "Eihän Victoria tuu musta sukkaseks tästä? Ja ai niin mitä teiän isä sano siitä kartasta?" kyselin pompattuani Sammyn selkään."Miksi ihmeessä tulisi? Kyllä minä voin kantaa ystäviäni reppuselässä jos sattuu huvittamaan. Eikä meillä ees oo mitään vakavaa", Sam sanoi ihmeissään. " Sä et todellakaan tiedä mitään naisista", tuhahdin huvittuneena. "Mutta siitä kartasta", Max huomautti sivusta. Sam katsoi häneen ja koki Aaa-Joo! ilmiön "Niin se kartta! Isä sanoi, että tavallinen kopio loitsu toimii", Sam selitti. "Miten sää sait sen paljastaan sen?" minä kysyin. "Väitin vaan olevani utelias ja sellaista", Sam selitti kohauttaen olkapäitään. Silloin muistin aamun tapahtumat: "Hei ja niin se oikee Kelmien kartta on kaksosilla todellakin! Ja paha juttu on se, että siinä kartassa lukee mun kohalla Maggie Musta!" "Mistä sää tiät?", Max kysyi. Kerroin heille aamuisesta luutakomero seikkailustani. Päästyäni loppuun Max käski minua ottamaan hänet seuraavan kerran mukaan luutakomero matkolleni.
Tullessamme takaisin oleskeluhuoneeseen takaisin jouduimme selittämään Marylle kaiken alusta alkaen. Victorian katsottua minua muutaman kerran hyvin mustasukkasesti aloin vaan nauraa kesken Maryn seklityksen siitä kuinka häntä ei saisi enää jättää yksin Harryn ja kumppaneitten seuraan. kolme muuta katsoivat minua ihmeissään ja minä vain sain sanotuksi: "Ehkä Sam minun pitäisi vielä istua sun sylissä niin saisimme ehkä aikaiseksi taas pienen tappelun" Sam punastui, Maryn ja Maxin ruvetessa nauramaan myös tajuttuaan mistä oli kyse. Pian sen jälkeen menimme iltapalalle, jonne minä jaksoin vaivoin kävellä omin jaloin, koska en ollut syönyt mitään aamupalan jälkeen.
A/N2: KOMMETTIA, kiitos (risut, ruusut, everything) ;D ja jatko tiedustelua? :)