Tunnelmamusiikkia (http://www.youtube.com/watch?v=aJEk824VIas)
- I - TERVETULOA GRIMSDALEEN -
”Poika, poika!” Gaston heräsi unestaan tuntien jonkin ravistelevan häntä kevyesti olkapäistä. Hän siristeli silmiään tottuakseen odottamaansa valoon, joka ei kuitenkaan ehtinyt hänen silmiinsä. --- Jokin oli saanut taivaan pimenemään sillä aikaa, kun Gaston oli ollut unessa, kenties aika? ”Olemmeko perillä?” Herra Shepherd huokaisi helpotuksesta hänen silmiensä välissä olevan rypyn kuitenkaan poistumatta minnekään. ”Emme. Tarkkaan ottaen olemme ojassa lähellä Grimsdalen kylää. Oletko kunnossa?” Gaston katseli ympärilleen. Jokin oli vinossa. Kirjaimellisesti vinossa. Hän huomasi olevansa pitkin pituuttaan jalkatilassa. ”Ajoitko ojaan?” ”En, en. Tai siis kyllä…. En mahtanut mitään. Taivas yhtäkkiä niin, että ajovalot oli laitettava päälle. Pian tielle ilmestyi jokin musta eläin, -- kai se oli eläin -- ja yritin väistää sitä. Seuraavana, mitä tiedän, olimmekin ojassa.” Gaston hieroi päätään. Sitä jomotti hieman. Hän oli varmaankin lyönyt sen johonkin. ”Jäikö se alle?” ”Mikä? Ai, se eläin. En tiedä. En tosiaan tiedä…”, herra Shepherd vaikutti mietteliäältä. Hän jatkoi: ”Kuule, voisitko avata oman ovesi? Minulla on vaikeuksia saada omani auki. Saan sen raolleen, mutta painovoima painaa sen aina takaisin kiinni.” Gaston kankesi itsensä ylös jokseenkin kivuliaasti, otti jaloillaan tukea etupenkin istuimesta ja työnsi oven auki ja kiipesi autosta ulos käyttäen kuskin penkkiä seuraavana askelmana. Päästyään kunnolla seisomaan, hän katsahti taivaalle. ”Se on oltava auringonpimennys.” ”Mitä?”, herra Shepherd ähkäisi sisältä. ”Auringonpimennys”, Gaston toisti kovempaa. Samalla, kun Gaston avasi kuskin oven ja odotti, että herra Shepherd pääsi ulos, pimeys alkoi jo hälvetä. Molemmat pitelivät käsiä silmiensä edessä estääkseen häikäistymisensä. ”Aivan, siltä vaikuttaisi”, myös herra Shepherd totesi. ”Noh, nyt kun olemme todenneet, että henkilövahinkoja ei ole sattun-----” Herra Shepherd katkaisi yhtäkkiä lauseensa ja tuijotti Gastonia järkyttyneenä: ”Poika, sinun paitasihan on aivan veressä!” Gaston katsahti vihreää villaneulettaan ja sitten kämmentään, jossa oli viiden sentin avohaava. ”Hups.” ”Äh, tämä on minun syytäni. Minun olisi pitänyt varmistaa, että käytät turvavyötä. Stephanie ei tule päästämään minua tästä kuin koiraa veräjästä, voi, ei varmasti tule”, herra Shepherd mutisi itselleen hieraisten hermostuneesti harmaantuneita viiksiään. "Olen kunnossa, ihan tosi. Yksi haava sinne tai tänne, haava tuli varmasti kynästä, joka jäi käteeni---." ”Nyt tarvitaan jostain puhdas kankaankaistale, ettet sentään vuoda kuiviin.” Herra Shepherd kaiveli taskujaan ja löysi sieltä valkoisen ruttuisen kangasnenäliinan. ”Katsotaanpa, tämän pitäisi olla puhdas.” Hän sitoi sen tiukasti Gastonin käden ympäri. ”Noin. Sen pitäisi pidätellä vuotoa jonkin aikaa. Nyt meidän on saatava puhelinyhteys kotiin ja hinausauto. Tästä on vain noin kilometrin kävelymatka Pilkinseille. Jos minä köpöttelen sinne, kestätkö sinä odottaa kätesi kanssa sen ajan täällä?” ”Enköhän minä pärjää”, Gaston vastasi hivellen kevyesti siteitä kämmenellään. "Hyvä, minulla ei kestä kauaa." Gaston katseli hiljaa, kun herra Shepherd käveli kaukaisuuteen ja lopulta katosi kokonaan näkyvistä tien kaartaessa näkymättömiin puiden taakse.
Kun Gaston tunsi jääneensä varmasti yksin, hän kiiruhti tarkastamaan tieosuuden, jota pitkin he olivat ajaneet ennen kuin olivat syöksyneet ojaan. Vaikka aurinko oli palannut takaisin omaksi itsekseen ja jarrutusjäljet näkyivät selkeästi ruskeanharmaalla maantiellä, mitään viittausta törmäykseen ei ollut. Ei mitään. Ei missään. Ei jälkeäkään mahdollisesti verisenä ojan pohjalla makaavasta otuksesta. Kun Gaston oli tarkistamassa samaista ojaa, jossa siniharmaa farmari lepäsi kyljellään, hän huomasi metsässä jotain. Gaston oletti, että hänellä oli aikaa, ennen kuin herra Shepherd palaisi naapurinsa kanssa takaisin hakemaan häntä ja autonromua, jota rehellisesti sanottuna Gastonin ei tehnyt ikävä pomppuisen ajomatkansa jälkeen. Niinpä hän hivuttautui sotkevimpia ruohopaakkuja vältellen kohti havaitsemaansa esinettä. Puiden välissä oli kolmen miehenlevyinen, ainoastaan hieman yli Gastonin pituutta oleva puunkappale, joka häikäistyi mustaksi suorakaiteenmuotoiseksi varjoksi auringon eteen. Se oli ränsistynyt ovi, joka seisoi yksinään nuorien puiden lomassa keskellä pusikkoa. Oven entisestä väristä ei ollut enää maalilastuakaan jäljellä, mutta messinkinen numero '9' komeili suureen naulaan ripustettuna sieltä täältä kimallellen, ikään kuin se palvelisi yhä vanhaa tehtäväänsä. Olikohan tässä ollut hienokin talo, Gaston tuumaili mielessään. Ympäriltä ei kuitenkaan juuri löytynyt viitteitä entisestä elämästä. Ainoastaan pari lautaa, jossa naulat törröttivät uhkaavina kutsuen kantapäitä uhreikseen, löytyi metrin läheisyydestä ovea. Hän palasi takaisin tarkastelemaan ovea. Tarkemmin katsottuna, ovessa oli jotain väärin. Siinä ei ollut nuppia tai ovenkahvaa, vain pieni avaimen muotoinen reikä koristi oven vasenta laitaa. Gaston yritti varovasti työntää ovea auki, jottei se kaatuisi saranoineen maahan, mutta tuloksetta. Juuri silloin hän kuuli tieltä lähestyvää moottorin murinaa.
"Hei, Gaston, poika! Sain meille kyydin!" herra Shepherd hihkaisi hieman erilaisen, punaisen lava-auton avoimesta ikkunasta Gastonille, joka oli siirtynyt takaisin farmarin viereen odottamaan.
Auto olisi muuten ollut huomattavasti mukavamman tuntuinen matkustaa, ellei Gaston olisi joutunut istumaan auton kovalla avolavalla ilmavirran tuivertamana pomppivien tavaroidensa kera. Hän päätti keskittyä tilanteen positiivisiin puoliin: Ilma oli sentään raikasta ja hyvää vaihtelua tukahduttavaan, vanhojen verhoiluiden hajuiseen ilmaan. Gaston tuli ajatelleeksi, että näytti uniensa ja törmäyksen jälkeen varmasti räjähtäneeltä, joten kaivoi kangasrepustaan peilinkappaleen käteensä. Pikimustat silmät, joiden alla oli kevyet varjot tuijottivat peilistä tuimasti takaisin. Hän katsasti jäntevät, pisamikkaat kasvonsa ensin veritahrojen varalta ja suti tumman ruskeat hiuksensa pikaisesti kammalla siistimmiksi, mikä osoittautui kuitenkin varsin turhaksi, sillä ilmavirta sekoitti ne setvittyään saman tien kahta kauheammiksi. Hän riisui villaneuleensa pois reppuunsa ja kirosi itsekseen vereen tahriintunutta kauluspaitansa hihanreunusta, joka oli jäänyt jäljelle slipoverin alle. Ehkä isotäti olisi niin ystävällinen, että saisi paidat puhdistettua hänen puolestaan, koska oli varsin tumpelo kotitöissä. Hänellä ei ollut suuresta matkalaukkunsa koosta huolimatta liian montaa vaihtopaitaa mukanaan.
Ennen kuin Gaston huomasikaan, he olivat ohittaneet kylän valkoisen puuportin, jossa luki: Welcome to/Bienvenues à Grim.d.... Ilmeisesti sade ja aurinko olivat syövyttäneet iäkkään tervetuliaistoivotuksen kirjaimet melkein olemattomiin. Portin jälkeen avautui näkymä kylästä mäen alapuolella: Pieni, viimeisiään vetelevä kyläyhteisö keskittyneenä tiiviisti samaisen maatien varrelle, joka jatkui vielä maileja eteenpäin päätyen kookkaalle linnakemaiselle kartanolle. Tällä puolen porttia kaikki tuntui juosseen nuorta luontoa edelle: Jykevät vaahterat olivat jo alkaneet saada väriä lehtiinsä ja tarkkasilmäinen saattoi erottaa kevyen usvan metsärajan tuntumassa. Syksy näytti uhkaavia merkkejään tulevasta. Kylä oli rajattu osin valkoiseen aitaan, jota muuan naapuri oli parhaillaan maalaamassa valkoinen vehnäterrieri seuranaan, joka haukkui liikkuvaa ajovälinettä. Auto hidasti pian aidatulle alueelle saavuttuaan valkean puutalon eteen. Gaston huomasi ikkunassa vaaleanpunaisen verhon heilahtavan ja ennen aikaakaan kahden ihmisen syöksyvän ovesta ulos auton peruuttaessa talon pihaan.
Vanha melkein valkeatukkainen nainen noin seitsemissäkymmenissä ja tyttö, jonka vaaleat hiukset olivat muhkeudessaan jopa lievästi koominen näky, seisoivat odottavasti huolestuneet ilmeet kasvoillaan auton vieressä toinen kädet puuskassa, toinen kädet vyötäisillään uhmakkaana taistoon. Kun auto pysähtyi, Gaston ei raaskinut nousta autosta ensimmäisenä, vaan odotti, että herra Shepherd tekisi esittelyt, sen verran vaaralliselta tilanne vaikutti. "Er-nie! Se on siis totta. Menit ja romutit meidän autonrämämme", rouva Shepherd sanoi syyttävä ilme kasvoillaan. "Noo, tuotaa... Niin tein. Tavallaan. Kyllä. Mutta sain kuljetuttua poijjan hengissä perille, eikö se ole pääasia? Tehtävä suoritettu?" Rouva Shpherd nautti vielä hetken aiheuttamastaan syyllisyydentunnosta, mutta muutti pian ilmeensä lämpimään hymyyn. "No totta kai." Hänen meni pörröttämään miehensä hiuksia ja antoi tälle pusun otsalle molempien hieman nauraen: "Tervetuloa takaisin kotiin. Hei, Frank! Jos jäät, tarjoan kahvit palkaksi avustasi", hän sanoi autossa istuvalle toiselle viiksivallulle. "Kiitos, mutta Faye on jo laittanut kotosalla omat iltapäiväkahveet valmiiksi. Hän söisi minut, jos tekisin temput", Frank Pilkins sanoi iskien silmää. "Aivan, ymmärrän. Joku toinen kerta sitten", rouva Shepherd sanoi katsahtaen Gastoniin, joka hyppäsi alas lavalta ja jatkoi: "Ja kukas se täällä on? Gaston Jardinier, Marie-Clairen poikahan se siinä", hän sanoi ääntäen kohtuullisella ranskalla Gastonin nimen. "Tervetuloa." "Kiitos", Gaston vastasi lyhyesti ja oli kättelemäisillään rouva Shepherdiä, mutta tämä antautui halaamaan tätä. Gaston halasi vaivautuneesti tätä takaisin, sillä totta puhuakseen, hän ei muistanut isotätiään lapsuudestaan. Olan takana tyttö virnisti hänelle hieman vahingoniloisesti. "Te ette olekaan vielä tavanneet. Gaston -- Tässä on pikkuserkkusi Rose Woods -- kultaseni, tässä on pikkuserkkusi Gaston Jardinier." "Kutsu Rosieksi vaan", tyttö sanoi ojentaen kätensä. Gaston tarttui siihen ja hymyili jälleen vaivaantuneesti vältellen tytön katsetta. Gastonin onneksi rouva Shepherd katkaisi tietämättään häiritsevän tilanteen: "No niin, nyt kun on esittelyt tehty, niin voimmekin siirtyä sisälle. Ruoka on jo jäähtynyt, mutta nopeastihan sen minä lämmitän uunissa. Sillä aikaa Ernie ja Rosie voivat auttaa sinua asettumaan vierashuoneeseen."
Vierashuone osoittautui hyvin idylliseksi naiseuden kulminaatioksi vaaleanpunaisine ruusutapetteineen ja lähes jokaista tekstiiliä peittävine kukkakuvioineen. "Täällä sinä sitten asut", Rosie totesi tomerasti heidän astuttuaan sisään Gastonin edelleen toipuessa ensijärkytyksestä oviaukon tuntumassa. Herra Shepherd kantoi huoneeseen pakaasit. "Jos tarvitset jotain, niin kuin -- miesten juttuja -- voit aina turvautua sitten minun neuvooni", herra Shepherd vihjaisi samalla madaltaen ääntään ja vinkaten silmää. "Ukki, miten minusta tuntuu, että Gaston ei tarvitse sinun naisteniskuvinkkejäsi?" "Mitä, en minä mitään semmoisia tarkoittanutkaan. Vai olisiko niille tarvetta?" Gaston tunsi punan leviävän hänen kasvoilleen hänen miettiessä kuumeisesti jotain järkevää vastausta. "Ärh, katso nyt, miten saat hänet vaivaantumaan takiasi. Menes nyt siitä", Rosie työnsi herra Shepherdiä selästä kohti ovea. "Hei, heei", Rosie toivotti tälle sulkiessaan samalla oven perästä. "Kohta on sitten ruoka", herra Shepherd hihkaisi vielä oven takaa. Rosie pyöräytti silmiään: "Miehet. Näytähän sitä kättäsi." Gaston paljasti oikean kätensä ja molemmat jäivät tuijottamaan veren punaamaa sidettä. "Se taitaa vuotaa edelleen", Gaston sanoi. "Kivistääkö sitä?", Rosie kysyi avatessaan ympärille sidotun kankaan saksilla. "Auts. Kyllä, hieman." "Näyttääpä ärhäkältä." Rosie otti yöpöydälle etukäteen järjestämänsä posliinivadin, jossa oli vettä ja sen reunalla sideharsorulla. Hän painoi Gastonin käden vatiin tämän huomaamatta Gastonin punastellessa tämän pään yläpuolella nuoren naisen läheisyydestä. Rosie oli eittämättä yksi kummallisimmista vastakkaisen sukupuolen olennoista, jonka hän oli koskaan nähnyt. Kaikki hänessä tuntui olevan mitä erikoisimmalla tavalla sulokasta, mutta särkyvää, toisin kuin hänestä ristiriitaisesti huokuva temperamentti, jonka oli Rosien lyhyen tuntemisen aikana jo oppinut hänestä.
Hänen kasvonsa olivat erikoisen pyöreät ja kalpeat. Suppuhuulilla oli melkein aavistuksen sinertävä sävy. Hänen silmänsä näyttivät erikoisilta, koska ne olivat niin kookkaat, melkein kuin ne olisivat halunneet pyrkiä ulos kuopistaan. Gaston ei voinut olla huomaamatta samankaltaisia, mutta tummempia varjoja hänen silmiensä alla, jotka myös hän itse oli oppinut tuntemaan. Tytön hiukset olivat yhtäaikaisesti kuluneet ja kiiltämättömät että kiharat ja vallattomat. "Tuntuuko jo paremmalta?" Rosie veti käden vadista ja paineli sitä kostutetulla sideharson kappaleella, jonka repäisi rullasta hampaillaan. "Ehkä vähäsen. " Rosie taitteli kostutetusta sideharsosta oikean kokoisen neliön, jonka painoi kevyesti haavan päälle ja pyöritti rullaa sen päälle ilmavin kerroksin: "No niin, eiköhän se siitä. Voit pyytää myöhemmin mummilta jotain lääkerasvaa tai desinfiointiainetta, jos siltä tuntuu." "Kiitos", Gaston sanoi. "Et taida olla kovin puheliasta sorttia, vai?" Rosie tiedusteli hetken päästä. "Äh, kyllä minä puhun, paljonkin. Tai siis... Nyt vain väsyttää. Matka on ollut pitkä." "Aivan. Tule, ruoka on varmasti jo valmista, pääset sen jälkeen pitkäksesi."
Herkullisen ruoan tuoksu oli levinnyt yläkertaan saakka. Gaston haistoi siinä jotain tuttua. Isoäiti Esthelle oli aikoinaan varmasti oppinut samat reseptit, kuin hänen sisarensa Stephanie heidän omalta äidiltään. Rosien ja Gastonin astellessa portaita alas, näkyviin tuli pieni, mutta kotoisa keittiö, herra Shepherd ruokapöydän päässä odottamassa nuoria ja rouva Shepherd ottamassa uunista vuokaa ulos. "Se on lihamureketta. Kai pidät lihamurekkeesta, Gaston?" rouva Shepherd kysyi. "Oi kyllä, se on varmasti herkullista", Gaston vastasi. Rosie ohjasi Gastonin ruokapöydälle ja herra Shepherd osoitti vapaita vastakkaisia tuoleja, joihin molemmat istuutuivat. Keittiö oli pieni ja ahdas, mutta lukuisat pienet koriste-esineet, joita oltiin ripoteltu sinne tänne, (ja olivat osanaan täyttämässä vapaata tilaa) tekivät siitä varsin lämminhenkisen ja kutsuvan. Posliini hevoset ja muut pienet koriste-eläimet oltiin aseteltu siististi riveihin työtasoille ja vitriinin reunoille. Jääkaapin ovi oli täynnä erilaisia reseptejä, muistutuksia, puhelinnumeroita, postikortteja ja ostoslistoja kiinnitettyinä mitä erilaisimmilla magneeteilla. Keittiön ainoaa ikkunaa koristivat vihreät ruutuverhot, joka avasi näkymän hoidettuun puutarhaan, jonka ruohoa ei tosin oltu ajeltu varmasti päiväkausiin. Gaston oli hieman häkeltynyt tavaran määrästä, mutta lyhyen pohdinnan jälkeen totesi mielessään oikeastaan pitävänsä tästä tilasta. Ainakin se voitti vierashuoneen, jossa hän tulisi viettämään seuraavat kaksi kuukauttansa.
Gaston havahtui takaisin nykyhetkeen lautasten aiheuttamasta kolinasta, joka syntyi, kun rouva Shepherd jakoi astioita, ensin Gastonille, sitten muille perheenjäsenilleen. Kun Gaston oli tarkistanut, että kaikki muutkin olivat varmasti saaneet ruokaa, hän oli valmiina syöksymään annoksensa kimppuun. Epäonnekseen, hänet keskeytettiin: "Top tykkänään, meillä on tapana lausua ensin ruokarukous", rouva Shepherd sanoi toisesta päästä ruokapöytää. "Ernie, kulta, voisitko lausua rukouksen?" "Aivan, kyllä." Kaikki panivat kätensä ristiin rukoillakseen ja painoivat päänsä mataliksi. Gaston matki perässä, mutta ei ollut tottunut kyseiseen käytäntöön. "Herramme, kiitämme tästä herkullisesta ateriasta, jonka Steph on meille valmistanut. Kiitän myös, että selvisimme hengissä tämänpäiväisestä, sillä henkemme ovat meille kalliit, eikä vaimoni olisi siitä muuten hengissä päästänyt." Rosie pärskähti rukouksessaan nauruun. "...Amen." Muut toistivat perässä, Gaston puoli sekuntia muita jäljessä. Stephanie läimäisi miestään leikkisästi keittiöpyyhkeellä: "Nyt, syökäämme."
Gaston söi ainakin kymmenen minuuttia ahnaasti, sanomatta mitään, niin nälkä hänellä oli. Ruoka oli yksinkertaista, mutta erittäin maittavaa: Tarjolla oli lihamurekkeen lisäksi keitettyjä vihanneksia, mitä herkullisinta perunamuusia, lisukekastiketta, sekä vihreää salaattia tomaateilla. Hän oli melko varma, että ei voinut saada ateriasta kyllikseen. Lopulta rouva Shepherd oli se, joka katkaisi hiljaisuuden: "Kertokaahan nyt mitä sen auton kanssa oikein tapahtui. Sinä vain menetit auton hallinnan, niinkö?" "Ei se ollenkaan niin mennyt, ei. Tai kai minä sen hallinnan menetin. Mutta---" "Näkö on Erniellä jo aika huono---", rouva Shepherd kääntyi Gastonin puoleen ja jatkoi kuiskaten ja nyökkäillen: "Ei pysty myöntämään sitä, raukka." Herra Shepherd meni puolustuskannalle: "Eihän se ihan noin mennyt, eihän niin Gaston? Aurinko pimeni aivan odottamatta, enkä nähnyt juuri ajaa ja juuri, kun olin saanut ajovalot päälle, pusikosta pomppasi jokin eläin ja yritä nyt siinä sitten väistää." "Auringonpimennys?" Rosie kysyi ja hän että rouva Shepherd katsoivat toisiaan hämmästyneinä. "Emme me huomanneet mitään auringonpimennystä. Gaston kurtisti otsaansa: "Mutta olihan sellainen pakko olla, me molemmat näimme sen, herra Shepherd ja minä." "Niin näimme", herra Shepherd vahvisti. Rouva Shepherd näytti mietteliäältä: "Hmm. Varmaankin se vain jäi meiltä touhuissamme huomaamatta. Olimme niin kiireellisinä ruoanlaiton kanssa.... Ja siitä puheen ollen, nyt kun olemme kaikki saaneet lautasemme tyhjiksi, olisi luvassa vielä jälkiruoka." Rosie nyökkäsi innokkaana pöydän toiselta puolelta: "Lättyjä. Ja itsevalmistettua vaahterasiirappia, mummin erikoisuus. " Hän hymyili lämpimästi. "En ole ollenkaan varma, rouva Shepherd, antaako vatsalaukkuni enempää periksi. Ruokanne oli niin hyvää, että söin sitä niin paljon, kuin suinkin vain jaksoin." "Höpsis, jälkiruoalle löytyy aina tilaa. Erityisesti lätyille." Rouva Shepherdin äänensävy oli niin kultainen, että Gastonilla meni melkein kylmiäväreitä selkärankaa pitkin. Hän ei voinut olla kieltäytymättä, sitä paitsi, jälkiruoka kuulosti oikein houkuttelevalta.
Ja sitä se myös olikin. Lättyjen jälkeen Gaston tunsi olonsa niin täyteen ahdetuksi, että olisi halunnut avata housujensa napin, sitä kuitenkaan viitsimättä tehdä muiden nähden. Gastonin helpotukseksi tuskaa ei enää kestänyt kauaa, sillä herra Shepherd julisti olevansa kaatoväsynyt: "Steph, menen nyt nukkumaan. Ole kiltti ja herätä minut sitten ajoissa, en ole varma voinko luottaa herätyskellooni. Ahh, kellohan näyttääkin jo kahdeksaa. Rosie, ethän sitten valvo liian pitkään", hän sanoi heittäen Rosielle merkitsevän katseen siirtyessään olohuoneen kautta makuuhuoneeseen. "Juu, juu", Rosie vastasi. Gaston kuitenkin huomasi tämän tarkoittavan jotain aivan muuta. Kun herra Shepherd oli poistunut, Rosie nousi keräämään isoäitinsä kanssa astioita. Gaston nousi auttaakseen, mutta rouva Shepherd esti: "Sinunkin on oltava uupunut, matkustithan sentään Montrealista asti. Menehän nyt nukkumaan. Minä ja Rosie keräämme kyllä astiat." "Okei, no, selvä sitten", Gaston sanoi ja poistui yläkertaan.
Hän hidasteli rappusissa, kun kuuli madallettuja ääniä keittiöstä: "Niin kohtelias nuori mies." "Niin kai, ainakin siihen nähden, mitä hän on joutunut kokemaan. Ihan sääliksi käy. Ajatella, oma veli..." "Tyst, hän saattaa vielä kuulla", toinen ääni vastasi. Puheeseen tuli tauko. Gaston nopeutti askeliaan ja sulki oven perässään mahdollisimman äänekkäästi, mutta kuitenkaan liioittelematta merkiksi poistumisestaan. Hän oletti rouva Shepherdin ja Rosien jatkavan alakerrassa keskusteluaan, mutta päätti olla välittämättä. Gaston istahti jousitetulle pedilleen rentoutuneesti. Hän vaihtoi vaatteensa pyjamaan ja kipusi vällyjen väliin. Hän tiesi jo etukäteen, ettei saisi vielä ainakaan tuntiin unta, vaikka tunsi olonsa väsyneeksi. Niinpä hän kaivoi kangasrepustaan esiin Monte Criston kreivin, jonka oli ottanut mukaansa iltalukemiseksi. Kun hän vihdoin tunsi unen tulevan, hän työnsi raskaan kirjan yöpöydälle ja sammutti lukuvalon. Hän käänsi kylkeä ja ennen aikaakaan, uni tuli. Gaston näki unia kreivistä ja hänelle kuvittelemistaan seikkailusta täysin tietämättömänä huoneensa vierestä kuuluvista äänistä, jotka kilahtelivat yön hammasta vasten, kuin metalli. Jossain vaiheessa uni siirtyi kolaroidun farmarin viereiseen metsikköön, jonka keskellä seisoi hänen iltapäivällä näkemänsä ovi numero '9'.
Kop.
Kop.
Kop, se sanoi.
//Kirjoittajan kommentit: Tässä se nyt on. Kun koko teksti on kirjoitettuna loppuun asti, varmaan sitten teen loppuunhiomiset, sun muut. En halua jämähtää yhteen lukuun, joten painan vain höyryllä eteen päin. o7 Arvostaisin suuresti jokaista kommenttia, koskien teidän mielipidettäne tekstin laadusta ja esimerkiksi siitä, houkutteleeko se teidän mielestänne lukemaan lisää.
Tunnelmamusiikkia (http://www.youtube.com/watch?v=aJEk824VIas)