Jokke kietoi vahvat käsivartensa hänen tärisevän vartalonsa ympärille. ”Hetkinen, mutta sähän oot ihan kuuma.”
”Kiva, jos oot sitä mieltä, rakas.”
”Tällä kertaa mä tarkoitin sen vähän eri lailla. Nyt on sellainen juttu, että me mitataan sulta kuume.”
Voi helvetti, Jokke. Ootko sä edes todellinen? Mitä mä tekisin ilman sua?
Edvin nousi jaloilleen uusin voimin, meni pikaiseen suihkuun ja käpertyi sen jälkeen sohvannurkkaan viltin alle. Jokke vastasi nopeasti.
Oikea kysymys on: mitä mä tekisin ilman sua? Soitat sit heti, jos sun olo menee tosi huonoksi. Oikeesti.
Edvin tiesi, ettei Joken ollut mitenkään helppo käyttää puhelintaan työvuorojen aikana. Häntä melkein itketti ajatella, että tämä oli silti varastanut pienen hetken kirjoittaakseen hänelle.
Hänen oli jo nyt niin ikävä Jokkea, että sattui.
Puolta tuntia myöhemmin he istuivat yhdessä sohvalla ja lusikoivat lämmintä keittoa. Jokke oli tuonut sen tarjottimella olohuoneeseen. Edvin ei kuulemma saisi nousta sohvannurkasta koko loppuiltana, paitsi äärimmäisessä hätätapauksessa.
Edvin ei ollut alun perin ollenkaan nälkäinen, mutta keitto tekikin kipeälle kurkulle yllättävän hyvää.
”Mutsilla oli tapana laittaa tätä mulle, kun mä olin pienenä kipeä”, Jokke selitti. ”Silloin mä aina ajattelin, että se taisi ihan tosissaan rakastaa mua.”
”Tiedäthän sä, että kuiskaaminen ei tee sulle yhtään hyvää just nyt?”
”Ihan sama. Mä rakastan sua.”
”Ei kun ihan oikeesti.”
”Niinnniin. Mä ihan oikeesti rakastan sua.”
”Millä me oikein saadaan sut hiljaiseksi?” Jokke loi häneen tutkivan katseen. ”Mä laitan sulle nyt teetä, ja sit me katotaan leffoja koko loppupäivä.”
Jokke kietoi käsivartensa hänen ympärilleen tiukemmin.
”Sä et oo pilannu yhtään mitään”, hän kuiskasi. ”Mä oon aina halunnu pitää susta huolta, kun oot kipeä. Se ei vaan oo koskaan ennen ollu mahdollista. Mä rakastan sua, tiedätkö? Se tarkoittaa, että haluan sun kanssa ihan kaiken. Ne hyvät päivät, ja myös ne huonot.”
Edviniä alkoi itkettää vielä enemmän, mutta ei enää elokuvan takia, eikä huonolla tavalla.
Edvin tarrautui Jokkeen tiukemmin. Hän pakotti suustaan ulos ne sanat, jotka ainakin oli pakko sanoa.
”Älä mee.”
Jokke asettui paremmin hänen viereensä. Edvin laittoi päänsä hänen rinnalleen, yritti hengittää rauhallisemmin ja kuunteli Joken sydämen tasaista sykettä.
”Onko siinä hyvä?” Jokke kuiskasi.
Edvin hieroi poskeaan Joken ihoa vasten. Se riitti vastaukseksi.
”Hetkinen, mutta sähän oot ihan kuuma.”
”Kiva, jos oot sitä mieltä, rakas.”
”Mees sohvalle siitä. Sulla ei oo kuule mitään asiaa keittiöhommiin tänään.”
”Mennäänkö ihan rauhassa?” Jokke ehdotti, kun he olivat palaamassa kotiin. ”Ei sillä, että mua väsyttäis. Vaan siksi, ettet sä saa mitään jälkitautia.”
Hän tiesi kyllä, ettei hänen oikeasti tarvinnut Joken takia yrittää olla jatkuvasti paras versio itsestään. Olivathan he olleet joskus parhaita kaveruksia monet vuodet, ja tiesivät toistensa kaikki hyvät ja huonot puolet.
Mutta juttu olikin siinä, että Edvin halusi olla Joken silmissä ihana. Edes puoliksi yhtä ihana, kuin Jokke oli hänen silmissään.
Edvin oli onnellinen, kun Jokke tarttui häntä kädestä. Hän hyväili Joken sormia lapasten läpi. Joka kerta, kun hän vilkaisikin poikaystäväänsä, vatsanpohjassa kihelmöi ihan kuin joskus silloin nuorena, kun heidän rakkautensa oli vielä uusi ja salainen.
Jokke ei tarvinnut enempää syitä. Hän veti Edvinin lähemmäs, vielä yhteen suudelmaan, joka ei ottanut loppuakseen ollenkaan.
”Tää oli siks, koska mä rakastan sua.”
Kotona he lämmittivät saunan, joivat kylmää olutta ja päätyivät lopulta peiton alle viitsimättä ollenkaan pukea päälleen suihkun jälkeen. Edvinillä oli ollut jo kova ikävä Joken iholle, ja nyt hän halusi nauttia kaikesta ilman mitään kiirettä.
Laskeva aurinko värjäsi Joken vaaleanruskeat hiukset purppuranvärisiksi. Sen jälkeen Edvin ei tiennyt enää muusta. He nukahtivat toistensa syliin tietämättä tai välittämättä edes, mitä kello oli.
Kun Edvin heräsi, oli pimeää. Hän tunsi edelleen Joken vartalon omaansa vasten. Jokke piteli hänestä kiinni tiukasti. Hänen koko vartalonsa tärisi.
”Ei kai sulla oo kylmä?” Edvin suukotti hellästi Joken otsaa. Se tuntui tulikuumalta.
”Ei. Tai no… vähän. Voitko sä lämmittää mua?”
Edvin ei kaivannut toista kehotusta. Nyt olisi hänen vuoronsa pitää huolta Jokesta, ja sen hän tekisi hyvin.