Originaalit > Sanan säilä

Äänet, sallittu

<< < (2/2)

Scarlett:
Minä en ole koskaan taitanut kuulla ääniä, joten en voi kuvitella miltä se tuntuu, mutta tämä antoi aika hyvän kuvan siitä 8> Minusta tämä tuntui kanssa jotenkin ahdistavalta, se johtui varmaan siitä millä tyylillä tämä oli kirjoitettu. Tuon tekstipötkön tunnelma taisi siis olla tässä se, joka oli ahdistava. Ja sehän on hyvä asia, ainakin minusta, sillä se tarkoittaa, että tarina sai jotain tuntemuksia aikaan.

En ole koskaan aikaisemmin törmännyt tällaisiin, että siitä plussaa, ja samoin siitä, että tämä oli juuri sopivasti hyvän pituinen ja mukaansatempaava. Niin ja, kuten Torttu-Mopokin jo sanoi, lopetus oli yllättävä. Se täytyy vielä sanoa pilkunnussijana, että mies-asiat-sanan oikeinkirjoitettu muoto on miesasiat ja että otsikkoon olisi hyvä muokata vaikka että 'ficlet', sillä sellainen tämä oli, ei yhtä lyhyt kuin raapale mutta ei yhtä pitkä kuin ficcikään.

Bastilla:
Tuosta äänien kuulemisesta, kun sanoit ettei se ole tervettä...
Totean siihen tyynesti, ettei kukaan meistä ole terve täysin, jokaisella on omat harhakuvansa ja outoutensa, meillä se on äänet ja uskon että nekin kyllä loppuvat aikanansa. Joten unohdetaan valkotakit suosiolla. :D

Selene:
Neljä ensimmäistä lausetta saivat minut kiinnostumaan, mutta pakko sanoa, että petyin vähän luettuani eteenpäin. Ymmärrän kyllä, että hieman vinksahtaneen ihmisen sielunmaisemaa kuvatessa on tarpeen kirjoittaa sekavasti, mutta tämä oli ehkä vähän liian sekava. Ote alkoi lipsua siinä loppua kohti mentäessä ja jotenkin tuntui siltä että tarina hajoaa käsiin. Muutama selittävä lause lisää olisi ollut tervetulluttta meille vähän hitaammille lukijoille. Pidin kuitenkin lopetuksesta, se sitoi tekstiä ja oli mielenkiintoisella tavalla yllättävä.

Niin, ja se äänien kuuleminen ei välttämättä tee sinusta hullua, minäkin olen kuullut omiani jo vaikka kuinka kauan aikaa ja ihan normaalina itseäni pidän. Tosin häiriintyneet ihmiset eivät tiedä olevansa häiriintyneitä, joten ei kannata ehkä luottaa minun sanomisiini tässä asiassa.  :o

Dazz:
Ensimmäiseksi: Kiitos kaikille! Olen todella iloinen saadessani näin paljon ihania kommentteja (en koe edes negatiivisiä kommentteja huonoiksi)! Ei herranlettas, tää kyllä kruunas mun päivän, ihana yllätys :)


Torttu-mopo: Kiitti todella paljon :D Tosi mukavaa kuulla että muutkin ihmiset innostuu mun teksteistä :D iso rutistus <3 Muoksin ne tiedot tuohon raapaleen alkuun :)

Bastilla: Kiitos :D Mä en ole ikinä uskaltanut kuunnella että mitä ne äänet hölisee, luojan kiitos etten oo kyl kuullu niit vähään aikaan, oon jotenki tosi herkkä-skitsol tuulel. Joo, pingotaan yhdessä pakoon jos ne yrittää napata haavilla meitä ;D

Scarlett: Tosi hyvä kuulla että tää sai nostettua tunteitaki pintaan :D Kiitti :) Muoksin noi tuohon tekstiin heti kun ehin (:

Daniel:Kiitti kovasti :D Ihanaa kuulla että miten muut on tulkinnu tätä tekstiä sellasillakin tavoilla mitkä ei oo edes tullu mulle mieleen :D Emmä kuitenkaan valkotakkisten apua tarvii tässä asiassa, vielä muahahhahhaa ;D

Selene: Kiitti kommentista, harmi että jouduit pettymään, mut sellast se elämä on. Kiva kuitenkin kuulla että loppu kelpasi :) Mukava kuulla että muutki tunnustaa iha avoimesti että kuulee äänii


Kiitos kaikki hanipuppeliinit, jotka vaivauduitte kommentoimaan <3 *rutistus*

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta