Nimi: Sormet mullassa (ja hiuksissa)
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama, slice of life, hivenen synkkyyttä
Paritus: Harry/Neville
Haasteet: Spurttiraapale V (yksin), Harry Potter -paritusketju (Neville Longbottom/Harry Potter) ja Finikesä: Juhannustaikoja (Nevilla)
A/N: Jotenkin yllätin itseni vikalla päivällä spurttiraapaletta, kun inspiroiduin yhtäkkiä Harry/Nevilleen. Tämä on myös juhannustaika Nevillalle, toiselle Neville-fanille! Toivottavasti pidät! (ja tietysti muutkin :3)
Sormet mullassa (ja hiuksissa)
I
He ovat kumpikin olleet yksin ja rikki sodan jäljiltä. Harry varmasti enemmän kuin hän, mutta menetyksessä on tarpeeksi yhteistä yhdistääkseen heidät. Niin Neville ainakin tahtoo ajatella. Se alkaa Harryn yksinkertaisesta pyynnöstä: voinko jäädä vähäksi aikaa? Neville suostuu empimättä. Hänen mökkinsä on tarkoituksellisen kaukana kaikesta, ja juuri se rauha ja yksityisyys varmasti houkuttelevat Harryakin. Neville tietää, miltä tuntuu kaivata luontoa ja hiljaisuutta kaiken sen kuuluisuushälinän jälkeen. Harry tietysti saa osakseen paljon enemmän hämminkiä ja osoittelua, joten tämän kaipuu rauhaan on varmasti suuri. Neville on hyvillään, että hän pystyy auttamaan ystäväänsä, ja niin Harry jää, ensin päiviksi ja lopulta viikoiksi. Yhdessäolo on luontevaa ja mukavaa. He antavat toistensa olla, kun tuntuu siltä, mutta yksinäisyyttä enemmän Harry hakeutuu Nevillen seuraan. Harry auttaa mielellään kasvimaan hoidossa. Ensin Neville yritti estellä, jotta Harrystä ei tuntuisi, että yösija pitäisi maksaa vastapalveluksilla, mutta Harryn vastaus muuttaa kaiken:
”En minä sitä niin ajatellutkaan. Halusin vain… minusta on kiva auttaa ja tehdä yhdessä. Ruumiillinen työ on jotenkin rauhoittavaa.”
Neville tietää täsmälleen, mitä Harry tarkoittaa. On niin palkitsevaa upottaa kätensä multaan ja nähdä, kuinka ne auttavat kasvattamaan ja hoivaamaan uutta elämää. Siitä tulee osa rutiinia; he kaksi kasvimaalla kitkemässä rikkaruohoja ja ratkomassa taikakasvien selkkauksia. Välillä Neville unohtaa, ettei Harry hallitse yrttitietoa samalla tavalla kuin hän, ja se johtaa pieniin onnettomuuksiin. Harry istuu tyynesti Nevillen hoidettavana ja hymyilee Nevillen vakaville, keskittyneille kasvoille, kun hän on kumartunut tutkimaan kiivasköynnöksen kipeää puremaa Harryn ranteessa.
”Ole jatkossa varovaisempi”, Neville kehottaa salvan levitettyään, ja hän pitelee Harryn kättä kauemmin kuin olisi sopivaa.
”Minä olen”, Harry lupaa hiljaa. Vihreiden silmien katse on polttava. Neville irrottaa pelästyneenä otteensa, kaataa tuolin ja keittää kasvot punaisina teetä. Harry ei sano asiasta mitään, mutta hänen kiitoksensa on hellyydestä pehmeä, kun Neville ojentaa teekupin. Nevillen iholla kihelmöi uusi (ja silti kovin tuttu) tunne, jota hän ei osaa nimetä. Se huolestuttaa häntä.