Nimi: Syyspäivien supinaa, sateita ja suudelmia
Kirjoittaja: Claire
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Genre: syksyistä slice of life -tyylistä söpöstelyä ficlettien muodossa
A/N: Mökkikauden päättäjäisten jälkeen olen jo ihan syystunnelmissa ja fiilistelin tällä viikolla mursuhillerin söpöä syksyistä Drarry-ficciä, Vaahteranlehtiä alkkareissa (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=53270.0), S. Se oli niin ihana, että ajattelin itsekin kirjoittaa syksyisiä slice of life -tyylisiä ficlettejä tästä parista. Omistan nämä sinulle, mursis, koska tiedän, että fiilailet täpöllä syksyä ja Drarrya - toivottavasti tykkäät! Ihanaa toki, jos nämä ilahduttavat mahdollisesti muitakin finiläisiä. Kommentit ovat aina tervetulleita. :)
En ole ihan 100 % varma, onko tulossa lisää ja jos on, niin millä tahdilla, mutta päätin nyt alkuun nämä kaksi ainakin julkaista. :)
(https://i.imgur.com/NB6PMUh.png)
(https://i.imgur.com/AQ90sDD.jpg)
1. Sienimetsällä
”Kuinka kauan vielä?”
Harry katsoi taaksensa muutaman metrin päähän metsäpolkua, jossa Draco murjotti Harryn - tai oikeammin, Dudleyn - vanhat, keltaiset kumisaappaat ja niihin sointuva sadetakki yllään. Mikäli Harrylta kysyttäisiin, se oli hänen mielestään maailman suloisin näky.
”Ei kauaa enää”, Harry vastasi Dracolle äänensävyllä, jolla vastattiin 4-vuotiaalle lapselle, joka valittaa takapenkillä koko automatkan ajan, joko kohta ollaan perillä.
”Sinä ja sinun sienesi, Potter. Alan katua, että suostuin tähän. Itseasiassa olen katunut sitä koko tämän päiviltä kestävän tunnin, jonka olemme rämpineet täällä”, Draco mutisi ärsyyntyneenä eikä Harry voinut estää itseään hymyilemästä. Aina, kun Draco oli huonolla päällä, alkoi tämä kiukutella ja puhutella Harrya sukunimellään, aivan kuten kouluaikoina. Se oli Harrysta huvittavaa, ainakin niin kauan, kun sitä ei jatkunut päiväkausia. Sitäkin nimittäin saattoi tapahtua.
”Auuuh!” huudahti Draco yhtäkkiä. Tämä oli jotenkin onnistunut kompastumaan puunjuureen ja kaatumaan alas takapuolelleen.
”Kirottu juuri! Tämä paikka on pahempi kuin Kielletty metsä”, Draco marisi samalla, kun istua mökötti kylmän sammalmättään päällä.
”Tarvitsetko apua?” Harry huikkasi. Hän oli jo alkanut kävellä huolestuneena polkua pitkin takaisin Dracon luokse.
”En”, Draco ärähti. Sitten hänen ilmeensä yhtäkkiä vaihtui mököttävästä innostuneeseen, ja tämä ponkaisi pystyyn luihuisen ylpeydellä.
”Hei, katso! Minä löysin yhden!” Draco hihkaisi.
”Niinkö!” Harry vastasi yhtä innokkaasti, ja käveli hetkessä Dracon luokse ihaillakseen tämän löydöstä. Mutta kun hän näki, mitä Draco osoitti maassa, ei hän voinut estää itseään päästämästä pientä naurun pärskähdystä.
”Draco… Tuo on kärpässieni”, Harry totesi. Draco katsoi häntä yhtenä kysymysmerkkinä.
”Se on myrkyllinen, rakas, ei sitä voi syödä”, Harry sanoi lempeästi, ettei pahottaisi Dracon mieltä uudestaan.
”Ai”, Draco pystyi vain toteamaan pettyneenä.
”Ei oikeasti enää kauaa jäljellä, Draco. Olen ollut täällä aiemminkin - kantarelleja on ihan lähistöllä. Minä lupaan”, Harry lohdutti Dracoa. Draco nyökkäsi ja, Harryn suureksi yllätykseksi, tarttui mustahiuksista rohkelikkoa kädestä.
”Okei, mennään sitten”, tämä totesi ja alkoi vetää Harrya kädestä, rämpien uudella tarmolla eteenpäin.
Harry ei yhä tänäkään päivänä täysin ymmärtänyt, mistä jatkuvat ailahtelut luihuisen mielialassa johtuivat, mutta toisaalta hän oli jo tottunut niihin. Ja tällä hetkellä hän oli vain ja ainoastaan kiitollinen, että Draco oli ylipäätään suostunut tulemaan sienimetsälle hänen kanssaan, ja vaikutti lopulta jopa aika innostuneelta asiasta. Siitä mielen muutoksesta Harrylla ei ollut aikomustakaan valittaa.
2. Kantarellikeittoa
”Okei, eli ensimmäisenä kuoritaan ja hienonnetaan sipulit - ei, ei noin, Draco!” Harry huudahti, kun Draco alkoi runnoa sipuleita rikki kuorineen.
”Anna kun minä näytän”, Harry sanoi ja otti sipulin käteen ja alkoi kuoria sitä. Draco katseli Harryn toimintaa hetken ajan tarkkaavaisesti, Harryn pitämän jästibändin musiikkikappaleen pyöriessä taustalla ja Harryn hyräillessä sen melodian mukana. Se oli itseasiassa melko hyvä kappale, varsinkin Harryn laulamana. Draco sitä ei tietenkään koskaan tulisi ääneen sanomaan, ei ainakaan Harryn kuullen.
”Mistä sinä olet tuon oppinut? Sinähän olit umpisurkea liemien tunneilla”, Draco lopulta kysyi ja totesi samaan hengenvetoon katseltuaan (ja ihailtuaan) hetken aikaa Harryn sipulin kuorintaa.
”Niin, no, minä vain tykkään ruuanlaitosta. Yhtä lailla voisin kysyä, miten ihmeessä sinä et osaa kuoria sipulia? Sinunhan piti olla meistä se parempi”, Harry haastoi takaisin ja Dracon nyrpisti nenäänsä harmistuneena.
”Niin minä olenkin! En vain tajua tätä jästiliemien keittoa. Miksei me voida käyttää taikuutta? Tämä on typerää”, Draco valitti ja Harry kohotti kulmiaan.
”Mutta Draco, eikö se tuntunut aika hienolta, kun me viimein löysimme kantarelleja? Kaiken sen etsinnän jälkeen?” Harry kysyi. Draco kohautti olkiaan, minkä Harry tulkitsi myönteisenä vastauksena.
”Ja ajattele, että me oikeasti keräsimme kaikki ne käsin, kuinka hienoa! Ja sinähän löysit vielä oikein kantarellien kultasuonenkin lopulta”, Harry muistutti ja se sai Dracon hymyilemään.
”Jaa no… Niin. Niin löysin”, Draco sanoi rahtusen verran ylpeyttä äänessään. ”Oli se itseasiassa aika mukavaa.”
”Eikö olisikin sitten vielä mukavampaa, että me myös omin käsin valmistaisimme niistä kantarellikeittoa?” Harry kysyi ja Draco nyökkäsi hitaasti.
”Niin… Niin kai”, Draco myönsi ja huokaisi. ”Vaikka inhoankin sitä, kun olet oikeassa.”
Harry hymyili pienesti ja ojensi uuden sipulin Dracolle kuorittavaksi.
”Tiedän. Minunkin on välillä vaikea myöntää, kun sinä olet oikeassa”, Harry totesi, saaden Dracon jälleen hymyilemään tyytyväisesti samalla, kun tämä alkoi kuoria sipulia Harryn esimerkin mukaan.