Vilkaisee vain ja hymyilee vähän, niin että väsyneillä kasvoilla käväisee jonkinlainen pehmeä välähdysTässä lauseessa oli jotenkin todella kiva tunnelma ja tää hymyily, joka ei ihan ole hymy, mutta on kuitenkin, sopii hyvin Rustille.
Silti se maistuu jollain tavalla tavallista paremmalta.Awwww, mikä ihana lopetus!
Sitten Rustilla ei olisi ollut kiusausta juoda liikaa, kun viski olisi loppunut jo ensimmäisen lasillisen jälkeen.
Hänen hiuksistaan tarttuu tyynyyn häivähdys tupakan tuoksua, joka tuo Rustin yhä lähelle, vaikka tämä onkin kaukana omassa kodissaan. Tai ei edes niin kaukana. Muutaman mailin päässä vain.
Hän kävelee ripeästi kohti pukuhuoneen ovea kuunnellen, kuinka Rustin pyyhe putoaa lattialle ja boksereiden kuminauha napsahtaa paikalleen kosteaa ihoa vasten.
Marty tarkoittaa tietysti, että hehän viettävät nykyään niin paljon aikaa yhdessä, töissä ja muutenkin. Ettei se ole ihmekään, jos hän tietää täsmälleen miltä Rust näyttää, miten tämän hiuksista putoaa joskus kihara otsalle, miten pitkät sormet pitelevät kynää tai savuketta, miten Rust nojaa milloin mihinkin seinään tai aidanpätkään selkänsä takana, aivan niin kuin nyt pöytätasoon.
Tunne on satoja kertoja voimakkaampi kuin mikään hänen aiemmin kokemansa. Aivan kuin jokainen kosketus ennen tätä olisi ollut vain toverillinen kädenpuristus, mitäänsanomattoman laimea ja merkityksetön.
"Ei ole olemassa mitään sääntöjä, mitä pitämiseen kuuluu ja ei kuulu. On vain odotuksia, toiveita, täyttymyksiä, jos hyvin käy. Puhdasta pitämistä tai pitämistä jonkin ulkoa tulevan vaikutteen vuoksi. Loputtomia variaatioita, loputtomia skenaarioita, lopputuloksia."
"Asemalle", Rust sanoo. "Äläkä turhaan kaada itsellesi kahvia. Haemme vain tavarat, ja jatkamme sitten heti matkaa."
Illalla Marty miettii, miltä Rust näyttää mietiskellessään valkoisella patjalla.Hihii, luin tämän fikin jo eilen ja nyt selailin tätä uudestaan ja aah, mua ilahdutti huomata, että tämä merkityksellinen patja mainitaan jo täällä aivan alussa! :-* Ja tottahan Marty miettii, miltä Rust näyttää kyseisellä patjalla! Suloista että Marty miettii sitä patjaa ja Rustia heti seuraavassakin luvussa sen sijaan että keskittyisi televisioon tai hitsi vie avio-ongelmiinsa. Mukavasti pyöritelty muuten tuo Maggie-kuvio, siihen liittyi sopivasti draamaa mutta en ollut missään vaiheessa huolissani että mitä siitä tulee ja kuinka rikki Marty olisi eron jäljiltä. Ahh, tykkäsin niin kovasti siitä, että Marty oli sinut sen kanssa ettei Maggien kanssa asiat olleet olleet okei enää pitkään aikaan ja että Marty oli alkuhämmennyksen jälkeen tosi varma tunteistaan Rustia kohtaan. <3
"Nykypäivänä ei osata tehdä kunnollista musiikkia", Rust sanoo. "Siitä puuttuu kaikki syvyys. Ei muuntuvien sävelkulkujen hienovaraista älykkyyttä, ei yllätyksellisyyttä. Joka ainoa kappale toistaa samaa kaavaa: perussoinnusta neljännen ja viidennen asteen kautta takaisin perussointuun, paketoituna hittitehtaan suoltamaan kolmen minuutin vakiojumputukseen. Sellaisesta jää vain paha maku suuhun."Ai että, tykkäsin paljon tästä Rustin musiikkikriittisyydestä ja siitä, että tästä replasta näkyy sun oma musiikkitietämys ja harrastuneisuus. Ihan parasta.
"Marty… jos vielä hymyilet tuohon malliin, en pian uskalla edes arvata, mikä siihen on syynä", Rust sanoo, heittäen ensimmäisen tupakantumpin ulos ikkunasta. "Maggie mahtaa olla melkoinen nainen", hän jatkaa hiljaa.Ihihii, kuinka suloisen hellävaraista meininkiä!! <3
"Ei se ole Maggie", Marty sanoo, ja pysäyttää liikennevaloihin. Rust tyrskähtää hieman.
"Kuka sitten? Tai älä kerro, en halua tietää."
Sinä, Martyn tekisi mieli vastata, mutta silloin valo vaihtuu vihreäksi, ja hänen pitää taas keskittyä ajamiseen.
"Pidin sinulle seuraa", Rust lopulta sanoo.Ah, en osaa olla lainalematta näitä kohtia jotka panee virnistelemään ihan hölmösti kun meno on vaan niin ihanan kaihoisaa!!
"Ja katselit, kun minä nukun?"
"Niin."
"Miksi?"
Rust on hiljaa.
"Koska pidän sinusta, Marty."
Martyn kieli tuntuu yhtäkkiä tuplasti tavallista paksummalta, eikä hän saa vastattua mitään. Vaikka tietenkin hänkin pitää Rustista, pitää ihan helvetisti. Sen sanominen ääneen vain on… vaikeaa. Mahdotonta.
Marty ei tiedä, miten lause kuuluu lopettaa, joten hän panee kätensä Rustin kaulalle, eikä Rust mene pois, vaan antaa hänen silittää leuansyrjäänsä peukalollaan. Marty kuulee oman hengityksensä äänen, ulkoa kantautuvan ohiajavien autojen vaimean kumun ja jääkaapin hiljaisen hurinan. Ne kaikki sekoittuvat tasaiseksi massaksi hänen päässään, pulssin sitoessa kaiken yhtenäiseen äänimattoon, joka on kuin –Oih, tykkäsin aivan hirveästi tästä miten tämän fikin nimi nivoutuu tähän herkkään ensisuudelmakohtaukseen, niin kauniisti ja romanttisesti ja vähän hassustikin, koska onhan tuo vastauksena käsittämätön, mutta just sellaisella pöhkön romanttisella tavalla ja mä vaan kipristelen varpaitani ihastuksesta. Ja aah, mihin asiat siitä kehittyivätkään! Tykkäsin kovasti siitä että suutelun ja koskettamisen ohella he myös puhuivat, oih, vihdoin, vaikka se vaikeaa onkin. <3
"Valkoista kohinaa", hän sanoo, ja silloin Rust suutelee häntä.
"Täytyy kyllä olla pirunmoinen tuuri", Marty pohtii ajaessaan, "että kaikista maailman ihmisistä ne lähettivät parikseni juuri sinut."Voi että kun tämä loppu jättää onnelliseksi! Ihanasti käytetty tuo inspissana pirunmoinen, niin ihanan nätisti (vaikkakin kovin karskisti :')) sanottu Martylta!
Rust puristaa kevyesti hänen polveaan. Marty melkein kuulee hänen hymyilevän, eikä voi estää omia suupieliään nykimästä.