Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus
Twilight: Something Thin 14.Luku ilmestynyt 28.5 | K-11 normiparit
aaannie:
Nimi: Something Thin
Kirjoittaja: aaannie
Ikäraja: K-11
Fandom: Twilight
Beta: Eipä ole : )
Genre: Ei mitään havaintoa ; D
Paritus normaalit
Disclaimer: Kaikki kuuluu Meyerille, minä kiusaan hahmoja.
Summary: Cullenit tuhoavat täydellisyydellään Bellan itsetunnon, jolla on hieman vakavampia seurauksia.
Warnings! Syömishäiriö, itsetuhoisuus. ikärajakin saattanee muuttua jossain vaiheessa!
A/N: Ensimmäinen ficci jonka kirjoitan ja julkaisen : ) Laatu on mitä on.. :D Luvut saattavat tulla hitaaseen tahtiin, sillä koulu ei tunne käsitettä ”oppilaiden oma aika.”
1.Luku
“Ei ole totta.”
Katsoin kamalia numeroita vaa’assa. Häpesin itseäni. Miten saatoin päästää itseni tällaisiin mittoihin?
Nousin pois kirotun kapineen päältä ja siirryin tuijottamaan itseäni kokovartalopeilistä. Päälläni oli pelkät alusvaatteet, jotta olisin saanut todenmukaisen tuloksen vaa’asta.
Miksen ollut huomannut tätä aiemmin? Olin aivan järjettömän lihava. Vatsani pömpötti ja jenkkakahvani voisivat toimia pelastusrenkaana. Reiteni olivat paksut ja huomasin löytäväni joka paikasta virheitä. Olin aina pitänyt itseäni suhteellisen hoikkana, mutta olin kai ollut väärässä.
-muistelu alkaa-
Kaikki alkoi eilen, kun olin käymässä Edwardin kotona. Alice oli ostanut minulle läjäpäin vaatteita, joita hän halusi minun sovittavan. Jostain syystä mikään neuleista ei mahtunut kiinni, farkut eivät menneet jalkaan, mekkojen vetoketjuja ei saatu kiinni. Kun olin Alicen avustuksella laittamassa tiukkaa t-paitaa ylleni, kuului hirveä kräts-ääni ja paita oli revennyt selkäpuolelta.
Alice yritti lohduttaa minua sanomalla, että oli muistanut vaatekokoni väärin. Tiesin hänen valehtelevan, sillä eivät vampyyrit unohda tuolla tavalla asioita. Eikä Alice varsinkaan mitään mikä liittyy vaatteisiin.
Vaatekatastrofin jälkeen Esme tarjosi minulle kaakaota. Kun olin kaakaokuppi kädessäni nousemassa portaita ylös, tietenkin minun piti kompastua omiin jalkoihini. Edward ehti kuitenkin ottaa minut kiinni, mutta kaakao oli jo kaatunut paidalleni.
Minulle yritettiin etsiä vaihtopaitaa, mutta Alicen vaatteet olivat aivan liian pieniä, Rosalienkin vaatteet olivat, (eihän tosin edes antanut minulle mitään vaatteita kokeiltaviksi, mutta huomaahan sen jo kaukaa), Esmen vaatteet olivat myös liian pieniä. Se oli todella noloa, sillä ennen oli aina saanut mahdutettua Esmen vaatteet päälleni. Lopulta minulle löydettiin Emmetin collegepaita, joka oli onneksi mielenrauhani säilyttämisen takia liian iso.
“On Bellalle donitsit maistuneet, vai”, Emmett kysyi naurunsa lomassa. Edward oli mulkaissut häntä paheksuvasti. Pidättelin itkua kaikin voimin ja Jasper oli katsonut minua myötätuntoisesti.
-muistelu päättyy-
Otin Edwardin antaman kännykän pöydältä ja näppäilin Edwardin numeron. Hän vastasikin ensimmäisellä soitolla.
“Bella”, hän vastasi huolestuneena. Hän oli aina huolestuneen kuuloinen kun soitin. Liian ylisuojelevainen..
“Hei Edward”, vastasin hiljaa ja yritin saada ääneni kipeän kuuloiseksi, “minulla on hieman huono-olo, enkä taida päästä tulemaan tänään kouluun jotten tartuta muita.”
“Onko sinulla kuumetta? Haluatko että Carlisle tarkistaa sinut”, hän kyseli levottomana. Edward, joka oli sivumennen sanoen vampyyri, ei voinut ikinä sairastua mihinkään. Kun hän oli ollut ihminen, hän oli sairastunut espanjantautiin. Hän olisi kuollut siihen, ellei Carlisle olisi muuttanut häntä vampyyriksi.
Varmaankin se oli osasyyllinen siihen, miksi hän oli aina niin huolissaan. Ihan kuin minä kuolisin jokaiseen flunssaan..
“Ei Carlislen tarvitse tulla, pärjään ihan hyvin”, sanoin sivuuttaen ensimmäisen kysymyksen, “tämä on varmaan vain jokin ohimenevä pöpö. Illalla voin jo varmaan paljon paremmin.”
“Hyvä on”, Edward sanoi hiljaa. Ei kai hän arvannut minun valehtelevan? “Mutta minä tulen sinne hoitamaan sinua.”
Pieni paniikki iski sisälleni. Jos Edward näkisi minut tällaisena.. “Ei sinun tarvitse, pärjään ihan hyvin. Mene vain kouluun, sinulta voisi jäädä jotain tärkeää väliin”, sanoin. Edward oli tosin käynyt lukion monen monta kertaa..
“Bella..” Edward kuulosti jo epätoivoiselta.
“Sovitaanko näin”, selitin hätäisesti, “Käykö jos olet vaikka ruokailuun asti koulussa ja tulet sitten? Kompromissi?”
“Hyvä on”, Edward mutisi, “Haen sinulle tullessani kanakeittoa, eikö se autakin ihmisten tauteihin, vai?”
“Joo, kanakeitto kuulostaa hyvältä. Nähdään sitten, äläkä yritäkään pinnata aamutunneilta”, sanoin muka toruvasti.
“Selvä on rouva, muista juoda vettä paljon.”
Sitten hän sulki puhelimen.
Kun olin pukenut päälleni vanhat harmaat collegehousut ja Charlien jätti t-paidan, (jotta liika kiloni pysyisivät edes vähän piilossa..) ja linnoittauduin olohuoneeseen katselemaan televisiota. Vatsani kurni uhkaavasti, mutta yritin olla välittämättä siitä.
Tunnin katseltuani televisiota, nälkä alkoi käymään sietämättömäksi. ”ei yksi leipä pahaa tee, vain yksi. Jos en laita mitään leivän päälle..”
Päätin totella pientä ääntä päässäni ja raahauduin keittiöön. Otin leipäkorin esille ja vertailin eri leipien kalorimääriä. Lopulta päädyin ottamaan yhden hapankorpun, joka laskelmieni mukaan piti sisällään 19 kaloria.
Yritin syödä hapankorpun mahdollisimman hitaasti, jotta en sortuisi ottamaan lisää. Vähänväliä tuijotin kelloa, odottaen että koulussa alkaisi ruokatunti ja Edward tulisi tänne. Hän toisi mukanaan kanakeittoa.. Nälkä kasvoi taas sisälläni.
Kun ruokatunnin aika vihdoin koitti, Edward oli tasan kaksi minuuttia sen alkamisen jälkeen Charlien pihalla. Kun kuulin auton oven käyvän, melkein juoksin eteiseen ja avasin oven ennen kuin hän oli ehtinyt kuistille asti.
“Onpas sinulla kiire. Voitko jo paremmin”, hän huikkasi hyvän tuulisena. Hänellä oli kädessään ruskea paperipussi, jossa oli kauhukseni McDonald’sin pelottava M-kirjain. Yritin salata kauhuni mahdollisimman hyvin. Paljonko kaloreita ja rasvaa yhdessä hampurilaisessa voi olla? Ja ranskalaiset! Herranjumala…
“I-itse asiassa on vielä hieman huono-olo, ruoka ei pysy vatsassa”, mumisin hiljaa. Edwardin ilme muuttui huolestuneeksi.
“Oletko syönyt koko päivänä mitään?”
“Tuota, söin hapankorpun..”
Kun Edward oli asetellut minut hyvin sohvalle makuulle, hakenut minulle viltin ja ämpärin sohvan viereen, hän avasi McDonald’sin pussin ja ojensi minulle kokista. Yritin keksiä mahdollisimman nopeasti jonkin verukkeen, miksen voisi juoda sitä, mutta päähäni ei eksynyt mikään idea. Hitaasti aloin imemään kalorijuomaa pillistä, ja nielaisin juoman varovasti alas. Edward tarkkaili prosessia silmä tarkkana.
“Onko sinulla jo parempi olo”, hän kysyi toistamiseen.
“En usko voivani syödä vielä, mutta muuten ihan hyvä”, vastasin hieman teeskennellen sairasta. Edwardin otsa rypistyi.
“Tarkoitin eilistä. Jasper kertoi minulle, että sinua oli.. tuota, surettanut.” Punastuin koko naamaani myöten. Miksi Jasperin piti mennä kertomaan? Se oli noloa.
“Ei se minua enää haittaa”, valehtelin nopeasti, “minua vain itketti se, että olen aina niin kömpelö ja aiheutan aina vaan haittaa ja..”
“Itketti? Jasper sanoi vaan että olit surullinen.”
“Mutta sehän on melkein sama asia”, puolustelin. Edward näytti miettivän hetken ja katseli McDonald’sin kassia ja minua vuorotellen. Olin kuulevinani naksahduksen kun hän älysi mitä oli meneillään. Hän tuijotti minua tuimasti.
“Bella, söisitkö?”
“E-en, se ei pysy sisällä, minä o-oksennan”, mutisin vaivautuneena.
“Kokeillaan, ehkä nyt jo pystyt syömään”, hän sanoi ja otti ranskalaisia käteensä ja ojensi niitä suutani kohti. Tunsin kuinka pulssini nousi, kun haukkasin palasen. Se oli niin hyvää, mutta niin petollista. Edward ojensi lisää ja lisää, minä söin.
Kun olin syönyt puolet ranskalaisista ja syönyt koko hampurilaisen, hän näytti tyytyväiseltä.
“Eihän se niin vaikeaa ollut”, hän kysyi vihjaillen. Minä vain mökötin. Sitten muistin, etten ollut pessyt vielä hampaita.
“Käyn pesemässä hampaat, odota tällä”, sanoin ja nousin sohvalta. Kävelin yläkertaan vilkuilen koko ajan Edwardiin, joka oli alkanut siivoamaan roskia paperipussiin.
Päästessäni vessaan, käännyin peilin eteen. Nähdessäni itseni löysissä vaatteissa ja tukka sekaisin, silmistäni alkoi valumaan kyyneliä. Lyyhistyin lattialle vessanpöntön viereen ja yritin lopettaa typerän itkemisen.
”Lihava. Ruma. Älöttävä. Miten joku Edwardin kaltainen voi ikinä rakastaakkaan sinua? Hän ansaitsee parempaa.
Mieleeni nousi kuva minusta, laihana ja kauniina. Aivan kuin vampyyri. Hiukset suorina ja kiiltävinä kehystäen kasvojani. Hymyilin kaunista valkoista hymyä, Edward vierelläni. Edward näytti ylpeältä ja onnelliselta. Sitten kuva muuttuikin toisenlaiseksi. Laihaan ja kauniin Bellan kasvot alkoivat muokkautua ja vartalo alkoi pyöristymään. Edward katsoi järkyttyneenä tapahtumaa, ja näytti häpeilevältä.
Ennen kuin tajusinkaan, olin iskenyt sormet kurkkuuni ja kurottautunut pöntön ylle.
Tässä se nyt oli, ensimmäinen luku : ) Kommentoikaa jookosta, rakentava kommentti on enemmän kuin tervetullutta
Kupla lisäsi ikärajan alkutietoihin.
mariamo:
Tykkäsin, tykkäsin :D
Kirjoitusvirheitä en etsinyt, eikä silmiin pompannut mitään..
Joten jatkoa, jookos ? ::)
- loveya, maria
mouu:
Oi !
Aivan tajuttoman hyvä idea ! (: Tykkäsin.
En jaksanut virheitä metsästellä - oli rankka koulupäivä :D
Jatkoa jään odottelemaan ;)
mouu
Hayles:
Pitää alkaa seuraamaan...
Silmiini ei sattunut kirjoitusvirheitä, ja teksti oli muutenkin sujuvaa! :) :)
jatkoa odottelen innolla!!!
Love, Hayles
anskuu:
Tajuttoman hyvä idea! ;D Ja Cullenit nyt voivat pilata kenen tahansa itsetunnon.
Öö... Rakentava karkasi ja sanoi, että ei tule enää takaisin, joten ei tässä nyt kai sitten enää mitään :D
Toivottavasti tulee pian jatkoa 8)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta