Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus

Twilight: Onnen kääntöpuoli, K-11, Jatkoa 16.8., SPOILAA NM

(1/6) > >>

Larya:
Author: Larya
Pairing: Rinna/OC , Esme/Carlisle, Rosalie/Emmett,  Alice/Jasper
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Genre: romance, drama
Disclaimer: En omista muita henkilöitä kuin Rinnan, paikoista omistan vain omakeksimäni.
Warnings: Hahmot voivat olla välillä (tai aina) vähän OOC. Eipä juuri muuta varoitettavaa.
Beta: cheri, jota arvostan hirveästi, kun hän tekee tämän
Summary: Alice näkee nuoren tytön joutuvan vampyyrin hyökkäämäksi ja joutuvan sairaalaan Carlislen hoidettavaksi. Cullenit päättävät - melkein yksimielisesti - pelastaa tytön varmalta kuolemalta.
SPOILAA NEW MOONIA!
A/N: Olen kirjoittanut Rinnan kanssa monta tarinan alkua, enkä edes tiedä onko tämä paras tarina niistä. Mutta tällä mennään ja minä henkilökohtaisesti olen mieltynyt päähenkilööni Rinnaan, joten lukuja on varmasti tulossa aika reilusti. Tämähän on ensimmäinen twilight-ficci joten laatu on sen mukaista. Ja tämä ensimmäinen osa menee tosi nopealla tempolla ja on aika lyhyt. Minä tosin en ikinä kirjoita mitään hirveän pitkiä osia, mutta kuitenkin pitempiä kuin tämä.

Astelin varovasti pimeää kujaa eteenpäin. Miksi Jared oli halunnut nähdä täällä? Ihana, pitkäaikainen poikaystäväni, oli käyttäytynyt todella oudosti viimeaikoina. Tämä oli ensimmäinen kerta moneen viikkoon kun tapaan häntä.
   ”Jared?”, huhuilin pimeälle kujalle.
   ”Rinna, tulithan sinä!”, Jaredin ääni oli kaunis. Heleä ja komea. Kauniimpi kuin ennen. Hänen äänessä oli tyytyväisyyttä ja vihaa.
   ”Jared, mennään pois täältä”, minä anelin, vaikka minusta tuntui että kaikki ei ollut hyvin nyt.
   ”Voi Rinna-pieni. Minä tulen olemaan viimeinen asia minkä sinä näet ja kuulet.” Nyt minua rupesi pelottamaan. Tämä ei ollut Jared.
   Otin askeleen taaksepäin. Vilkaisin olkani yli. Viidentoista metrin päässä paistoi aurinko ja siellä jossain oli ihmisiä.
   ”Rinna, Rinna, Rinna.. Lähdössä jo? Etkö sinä rakastakaan minua?”, Jared kyseli tappavan kauniilla äänellä.
   ”Jared, älä tee tätä”, anelin taas. Jared ilmestyi eteeni. En huomannut hänen liikkuneen. Hän vain oli yhtäkkiä edessäni.
   ”Älä tee mitä?”
   ”Älä tee pahaa minulle. Minä rakastan sinua.”
   ”Rinna-rakas, niinhän sinä sanot. Olet vain aina juttelemassa muiden miehien kanssa ja aina poissa luotani.”
   ”En, en ole. Minä rakastan sinua, älä tee pahaa minulle”, kyyneleet valuivat silmistäni, kun tajusin olevani vaarassa. Jaredilla ei ollut kaikki hyvin. Hän oli niin kalpeä ja kaunis. Nyt vasta kiinnitin huomion hänen silmiinsä. Ne olivat punaiset.
   Jared oli puhunut minulle monesti vampyyreistä ja sanonut haluavansa olla vampyyri. Jared oli oikeasti uskonut vampyyreihin. Nyt minusta tuntui, että minunkin olisi kannattanut uskoa.
   ”Mitä sinulle on tapahtunut?”, kysyin. En ollut varma halusinko tietää, mutta yritin pelata aikaa. Otin taas askeleen taaksepäin.
   ”Minusta on tullut täydellinen”, Jared vastasi ja nauroi. En ehtinyt tajuamaan mitään, ennen kuin tunsin räjähtävän kivun vatsassani. Valuin seinää pitkin maahan. Kipu oli valtava.    
       ”Rinna-pieni, olisit miettinyt ennen kuin jätit minut.”
   ”En minä ole jättänyt sinua, minulla on vaan sinut”, pihisin. En ymmärtänyt miksi tunnustin rakkautta henkilölle joka ilmeisesti halusi tappaa tai ainakin pahoinpidellä minut. Enää Jared ei puhunut. Taaskaan en huomannut mitään ennen kipua. Olin lentänyt kaaressa vastakkaiseen seinään. Ryömin valoa päin, kunnes tunsin painoa pohkeellani. Liikaa painoa. Huusin tuskasta, kun jalkani rusahti poikki. Jared nosti minut kauluksistani pystyyn ja katsoi minua silmiin. Kaiken keskellä ajattelin nopeasti, että siinä on mies ketä minä rakastin.
   Jared ravisti minua ja ulvoin kivusta. Hän tarttui kurkkuuni käsillään ja kuristi, en meinannut saada henkeä. Sitten hän päästi irti minusta ja löi suoraan kasvoihin. Veri purskahti hänen paidalleen.
   “Sotkit lempipaitani”, hän kirosi ja samalla näin jotain hänen silmissä. Se oli verenhimoa, siitä olin varma. Hän potkasi minut kujan alkupäähän ja harmitteli paitaansa. Hän oli niin keskittynyt paitaansa, ettei huomannut, että minä ryömin kohti valoa. Kipu oli uskomaton, mutta selviytymisen mahdollisuus sai minut jatkamaan. Jared kiinnitti vihdoin huomionsa minuun ja tajusi aikeeni. Pinnistin vielä itseäni eteenpäin ja sain itseni puoliksi auringon valoon. Katsoin sivulle ja näin ihmisen, helpotuksen aalto kulki lävitseni. Henkilö huomasi minut ja lähti juoksemaan minua kohti. Jared taisteli ristiriitaisia tunteita vastaan, huomasin. Hän huokaisi ja katosi. Hän vain haihtui, tai siltä se minun silmissäni näytti.
   “Apua!”, huusin ihmiselle, joka juoksi minua kohti. Olin niin helpottunut ja samalla aloin miettiä, mikä Jaredilla oli. Oliko hän oikeasti vampyyri?
   “Minä soitan ambulanssin”, mies sanoi minulle, kun pääsi luokseni. Suljin silmäni ja annoin suloisen tajuttomuuden viedä kivun pois.

   “Rinna Emiliana Wales”, nuori lääkäri sanoi nimeni ja käveli luokseni. “Minä olen Carlisle Cullen.”
   “Huomenta”, vastasin ja hymyilin varovasti. En oikein tiedä miten pystyin hymyillä tälläisessa tilanteessa tai siis tälläisen jälkeen.
   “Meidän pitäisi keskustella ilmoituksen tekemisestä poliisille ja haluat varmaan tietää missä kunnossa olet.”
   “Olenhan minä paremmassakin kunnossa ollut, mutta onko se ilmoitus poliisille pakko tehdä. En halua nostaa syytettä tätä henkilöä kohtaan”, sanoin ja yllätyin itsekin rohkeudestani.
   “En oikein ymmärrä. Hänhän melkein tappoi sinut. Sinulla oli oikeasti todella hyvä tuuri, että selviydyit näin vähällä”, Carlisle sanoi.
   “Hän oli minulle todella läheinen henkilö.”
   “Oliko teillä suhde?”, Carlisle kysyi. Vaikka kysymys oli henkilökohtainen, Carlislen kysymänä se ei tuntunut siltä.
   “Oli, minä todella rakastan häntä.”
   “Oliko poikaystäväsi käyttäytynyt viimeaikoina oudosti?”
   “Mistä sinä tiesit?”, minä ihmettelin.
   “Me molemmat taidamme tiedämme jotain Jaredista”, Carlisle kuiskasi ja nojautui lähemmäs minua.
   “Niinkuin mitä?” Tiesikö Carlisle vampyyreistä? No, ei tietenkään tiedä. Vai?
   “Sinä voit kertoa minulle mitä vain”, Carlisle sanoi niin ystävällisesti, että melkein meinasin kertoa hänelle epäilyistäni.
   “Hänellä oli vain huono päivä”, sanoin ja nolostuin heti. Huono päivä? En sitten huonompaa selitystä keksinyt.
   Carlisle katsoi minua ihmeissään, mutta ei sanonut mitään.

   Istuin sängyn laidalle ja katselin tippaletkua. Olin yrittänyt järjestellä ajatuksiani jo pitkään, mutta aina vain tulin siihen tulokseen, että Jared oli vampyyri. Kaikki viittasi siihen. Ja Carlisle tiesi jotain. Aivan varmasti tiesi. Mutta voisiko Carlisle tietää vampyyreistä. Se olisi pelastus. Se vahvistaisi, että en ole aivan hullu.
   Kesken mietteiteni oveen koputettiin. Sisään astui Carlisle ja joku poika tai oikeastaan mies. Katselin parivaljakkoa.
    “Hei, Rinna. Tässä on Edward. Hän on minun poikani”, Carlisle esitteli Edwardin. Sitten minun läpi meni kylmät väreet. Kun katselin Edwardia ja Carlislea, tajusin miten kauniita he olivat. Niinkuin Jared. Ja Carlisle tuntui tietävän jotain. Voiko se olla totta? Voiko Carlisle olla vampyyri?
   Edward ja Carlisle katsoivat toisiinsa hetken ja Carlisle nyökkäsi Edwardille. “Rinna, se mitä sinä äsken ajettelit, on ihan totta.”
   “Mitä? Mistä sinä? Miten sinä?”, yritin paniikissa kysyä jotain.
   “Rauhoitu. Me emme tee sinulle pahaa”, Carlisle rauhoitteli. “Edward osaa lukea ajatuksia. Hän kertoi minulle, mitä sinä ajattelit.”
   “Hullu maailma, hullu maailma”, minä toistelin. Aloin mennä shokkiin.
   “Rinna, kuuntele”, Carlisle sanoi ja kiinnitti katseensa minuun niin, että en voinut muuta kuin  katsoa takaisin. “Sinä olet vaarassa. Jared on vastasyntynyt vampyyri. Erittäin vaarallinen, mutta me pidämme sinut turvassa, emmekä ole vaaraksi sinulle.”
   “Miksi te välitätte?”, kuiskasin kyyneleiden läpi.
   “Emme yleensä puutu muiden vampyyrien asioihin, mutta minun tyttäreni Alice näki sinut ja melkein kaikki olimme sitä mieltä, että et ole ansainnut niin kauheaa kohtaloa.”
   “Miten niin näki minut. Oliko hän siellä kujalla?”
   “Ei. Alice näkee tulevaisuuden.”
   “Miten sinä uskallat kertoa tämän minulle? Minähän voisin kertoa tästä jollekin ja te joutuisitte laboratoriorotiksi.”
   “Minä tiedän ettet sinä kerro. Alice näki sen. Ja en muutenkaan usko, että kertoisit. Olet hyväsydäminen ja luottavainen. Ehkä vähän liiankin.”
   Mietin kuulemaani ja huomasin etten pitänyt Carlislea vaarallisena. Päinvastoin. Olin  kiitollinen, että hän auttaa minua. Eikä minulla ollut ketään muuta kuin Jared, jonka luokse en nyt voinut mennä. Äitiä ja isää en edes tunne. Orpokotiin en mene. Ainut vaan, että nyt kun olin sairaalassa viranomaiset tiesivät minun olinpaikkani ja orpokotiin lähtö voi hyvinkin tulla.
   “Carlisle. Minä olen karannut orpokodista. Olen ollut karkuteillä jo monta kuukautta.”
   “Tiedän. Juttelin viranomaisten kanssa. Tässä ei ole kuin yksi keino. Voi olla, että sinä säikähdät, mutta koita olla rauhallinen”, Carlisle valmisteli minua kuulemaan ideaansa. Katsahdin Edwardia, hänen kasvoillaan oli sama ystävällinen ilme. “Rinna, minä ja vaimoni Esme adoptoimme sinut.”
   Olin hiljaa, en tiennyt mitä sanoa. Tätä olin toivonut niin kauan ja nyt se tuli eteeni. Eikä se tuntunut enää niin mukavalta. Minut oli adoptoitu jo kerran, mutta se purettiin. Minulla oli vaikeuksia silloisten adoptiovanhempieni kanssa ja sen jälkeen kukaan ei halunnut ottaa minua, kun he kuulivat mitä oli tapahtunut aiemmin.
   “Jos se on ainut ratkaisu, mutta minä haluan tavata Jaredin pian.”
   Carlisle katsoi minuun surullinen hymy kasvoilla. “Katsotaan sitä sitten. Ensin hoidamme sinut turvaan. En usko, että Jared tulee tänne. Hänelle on selvästi hyvin kehittynyt vastustuskyky verelle, kun hän pystyi olla tappamatta sinua. Ja hän on fiksu. En usko, että hän näyttää ihmisille olevansa vampyyri. Hän taitaa tietää Voltureista.
   “Jos minä hoidan paperit kuntoon, niin allekirjoitatko ne”, Carlisle kysyi. Hän selvästi haki takaa, kuinka suostuvainen minä olin tähän adoptioon.
   “Allekirjoitan tietysti. Haluan, että te autatte minua saamaan Jaredin takaisin.”

UntenLaiva:
Mielenkiintoinen juoni, täytyy myöntää. Toivoisin ehkä enemmän kuvailua, mm. Rinnan suunnalta.. olisi kiva tietää miltä hän näyttää yms. Ja menee tosi nopeesti eteenpäin.

MUT KYL TÄÄ ON HYVÄ!!!  :D

SabSab:
Luulen löytäneeni yhden virheen, en tiedä onks toi oikein, mutta...? Onks toi yhyssana? :)


--- Lainaus käyttäjältä: Larya - 15.07.2009 21:42:53 ---minun olin paikkani ja orpokotiin lähtö voi hyvinkin tulla.

--- Lainaus päättyy ---

Tykkään, mielenkiintonen idea.
Eddie vaan kuuluu Bellalle, joten sen vikittelyst en pidä, oli Bella mukana tai ei ;'<
Hihii, aika äkkiä ne päätti ottaa Rinnan (näyttää muute aika pervolle tos kirjotettuna :'D ) luokseen, mut hyvä :)
Mutjoo, hyvä tää oli :)
Jatkoa odotan ^^

Neverland:
Noni nyt se tuli. Yksi lempi ficeistäni !
Tämän juoni on mahtava, kirjoitus tyyli on mahtava myös !
Tarina menee hieman nopeasti, mutta sen sä voit korjata.

Jos multa kysytään, haluaisin suhdesekailuja tähän tarinaan :)

Milky:
Kuulostaa todella hyvältä ja idea itsessään on jo hyvä. N0 niinkuin sanoit tarina etenee hiukan nopeasti, mutta jos osia on kerran tulossa paljon, se ei niinkään haittaaa. Lisätäämpäs tämä luettavien listalle. Kiitos ja Kumarrus!
Jatko! ;D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu