Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Naiset ovat kuin kaadot, Oliver/OC, Fred/OC, K11 20/20, +1, VALMIS

<< < (8/8)

Chibi:
Epilogi
1.9.1995

Lucy oli viettänyt Oliverin kanssa tarpeeksi aikaa huomatakseen, että harva asia oli muuttunut tämän Tylypahkasta valmistumisen jälkeen. Mies kävi edelleen joka aamu ennen aamiaista lenkillä, rakasti huispausta ja Lucya, eikä tytön äiti ollut vieläkään tottunut ajatukseen esikoisestaan seurustelemassa huispausammattilaisen kanssa. Oliverin asunnolta oli kuitenkin lyhyempi matka Lucyn kesätyöpaikkaan, Alice nimisen noidan kahvilaan, joten Elisabeth oli pitkän neuvottelun jälkeen suostunut tytön puolittaiseen muuttoon Lontoon seudulle.
 
Koska Lucy oli halunnut viettää Oliverin kesän ainoan vapaaviikon kokonaan miehen kanssa, hän oli tuonut koulutarvikkeensa jo elokuun alussa miehen asunnolle ja käynyt työvuorojensa jälkeen täydentämässä niitä Viistokujalta. Viimeisen viikon aikana he olivat harrastaneet hitaita aamuja, rauhallisia päiviä ja pitkiä iltoja. Tänään heidän ei tarvitsisi, kuin syödä aamiainen ja nauttia toistensa seurasta, ennen kuin Lucyn olisi aika lähteä Tylypahkaan toiseksi viimeistä kertaa.

Lucy hääräsi Oliverin pienessä keittiössä päällään shortsit ja miehen vanha t-paita, jossa oli haalistunut Harjupään Harakoiden logo. Hän oli kietonut jo hieman yli olkapään kasvaneet hiuksensa sykerölle, josta jokunen suortuva karkasi aika ajoin.

”Kahvi tuoksuu melkein yhtä hyvältä kuin sinä”, suihkun jäljiltä paidaton ja kostea nuori mies totesi kietoessaan kätensä takaapäin Lucyn ympärille. Tyttö tunsi kosteuden ja lämmön myös Oliverin kasvoilta, kun kohotti vapaan kätensä silittämään sängen peittämää poskea ja käänsi kasvonsa yltääkseen suutelemaan miestä. Sänki raapi hieman, kun Oliver painoi huulensa hänen poskelleen ja kaulalleen, mutta Lucy piti siitä ja olikin lähes vaatinut sen leikkaamatta jättämistä koko kesän.

”En haluaisi lähteä”, Lucy huokaisi Oliverin irrottaessa otteensa hänestä. Mies kurotti ylähyllyltä heille kahvikupit ja täytti ne. ”En haluaisi, että lähdet. Mutta tiedät, että- ”, hän aloitti, mutta Lucy keskeytti lauseen. ”Tiedän. Äiti ei antaisi ikinä anteeksi, jos lopettaisin kesken”, tyttö tuumi nostellessaan aamiaistarvikkeet pöytään, vaikka tiesikin tekevänsä sen lähinnä itsensä vuoksi. Oliverin aamupalarutiineihin kuului edelleen vain musta kahvi. ”Pari vuotta menee nopeasti. Liity vaikka huispausjoukkueeseen”, Oliver ehdotti puoliksi vitsillään ja saikin vastaukseksi vain Lucyn epäuskoisen ilmeen kahvikupin takaa. ”Tosi hauskaa”, Lucy huokaisi halkaistessaan lämpimän sämpylän.

Aamiaisen jälkeen Oliver nosti tiskit pieneen altaaseen, jossa tiskiharja kuurasi loitsun alaisena. Lucy vilkaisi kelloa ranteessaan ja huokaisi syvään. Vaikka he olivat heränneet aikaisin, viisarit muistuttivat, että lähtö Tylypahkaan läheni hetki hetkeltä. Lucy vilkaisi vielä Päivän Profeettaa ja oli jo nousemassa pöydän äärestä, kun Oliver laskikin kätensä hänen polvelleen. ”Olen yrittänyt tehdä tämän koko viikon”, hän totesi ja istutti hämmentyneen Lucyn takaisin pöydän ääreen etsien samalla jotain taskustaan. Oliver veti syvään henkeä, tarttui Lucyn vasempaan käteen ja polvistui. Tytön hengitys tuntui pysähtyvän. Hän tuijotti pientä rasiaa Oliverin kädessä ja katsoi sitten syvälle tämän ruskeisiin silmiin.
 
”Tiedän, että tämä on aikaista, mutta näiden kahden ja puolen vuoden aikana olen varmistunut siitä, että rakastan jotain enemmän, kuin huispausta. Se jokin olet sinä. Rakastan kaikkea sinussa ja erityisesti sitä, kuinka ymmärrät, miksen aina voi olla kotona, vaikka haluaisin. Halua sinun tietävän, että vaikka en ole kanssasi, haluaisin olla ja, kun taas lähdet Tylypahkaan, kaipaan sinua enemmän, kuin ehkä tajuatkaan. En voisi kuvitella viettäväni loppuelämääni kenenkään muun kanssa”, Oliverin suu oli kuiva ja kädet hikosivat. Pian edessä olevat huispausmaajoukkueen karsinnat olisivat hermolepoa tämän jälkeen. Silmin nähden jännittyneenä hän avasi punaisella sametilla päällystetyn rasian, josta paljastui kultainen sormus, jossa oli kolme kiveä. Keskimmäinen oli punainen ja hieman suurempi, kuin kaksi reunimmaista väritöntä kiveä ja Lucy ehti hetken miettiä niiden muistuttavan kaatoa ja ryhmyjä. ”Menetkö kanssani naimisiin?” Oliver henkäisi. Lucy nosti oikean käden kasvoilleen ja nieleskeli, mutta hymyillen. Hän ei ollut odottanut alkavansa itkeä, mutta tunsi ilon kyynelet poskillaan. ”Totta kai”, hän vastasi, kurottautui suutelemaan Oliveria ja kietomaan kätensä tämän kaulaan. Lucy tunsi Oliverin hartioiden rentoutuvan ja pystyi tuntemaan hymyn huulilla suudelmien lomassa. Onnistuttuaan työntämään sormuksen Lucyn nimettömään, Oliver nosti tämän syliinsä. Hän vilkaisi kelloa Lucyn ranteessa. ”Onko meillä kiire?” mies kysyi virnistäen ja sai vastaukseksi pään pudistuksen. ”Kunhan ehdin junalle”, Lucy vastasi hymyillen ja kietoi kätensä tiukemmin Oliverin kaulaan heidän siirtyessään lähemmäs sänkyä.

***
King’s Crossin asema oli aina täynnä ihmisiä, mutta Tylypahkan pikajunalle kulkevilla oli erityinen kyky löytää toisensa ihmismassan seasta. Nytkin kaksi punapäistä poikaa riensivät puolijuoksua vilaukselta näkemänsä pariskunnan luokse.

Kaksosten saavutettua pariskunnan George veti Oliverin vieressä kävelevän Lucyn kainaloonsa. ”Sinuakin näkee”, hän naljaisi Lucylle, joka punastui hieman. Ennen hän oli viettänyt kaikki kesänsä kaksosten kanssa, mutta Oliverin hankittua oman asunnon, hän oli viettänyt siellä valtavasti aikaa. Eivätkä kesätyöt Viistokujalla olleet ainakaan lisänneet hänen aikaansa Saukkonummella. ”Saatte katsella minua melkein koko vuoden”, Lucy heitti takaisin ja koukkasi itsensä Georgen syleilystä. Fred pyöräytti silmiään ja pukkasi Lucya kevyesti kylkeen. ”Tuskinpa, istut vain kirjoittamassa kirjeitä sulhasellesi”, punapää naureskeli ja tarttui Georgen käteen. George kietoi omat kätensä Fredin lantiolle ja katsoi tätä haaveilevalla ilmeellä. ”Oi, Oliver, kaksoset ovat aivan kamalia. Minulla on hirveä ikävä. Odotan jo kovasti häitämme ja kahdeksaatoista lasta omakotitalon pihalle”, Fred ja George lepertelivät kimeällä äänellä, mutta pariskunta tuskin kiinnitti heihin huomiota.
 
Oliver nosti Lucyn käden huulilleen ja suuteli sen kämmenselkää ja sormusta. ”Kuulostaa ihan hyvältä”, mies sanoi vetäessään Lucyn lähemmäs itseään. ”Järjestetäänkö kesähäät?” Oliver kysyi puoliksi vitsillään, mutta syvällä sisimmässään halusi tietää vastauksen. ”Järjestetään. Ja haluan sinisen omakotitalon... Mutta kahdeksantoista lasta taitaa olla vähän liikaa”, Lucy haaveili ja virnisti sitten kaksosille, jotka he olivat jutellessaan sivuuttaneet kokonaan. ”Miten olisi seitsemän?” Oliver ehdotti pilke silmäkulmassaan. Hän ei haluaisi niin montaa lasta, mutta Lucy tajuaisi ajatuksen. ”Oma huispausjoukkue? Valitsisitko lasten pelipaikatkin valmiiksi?” Lucy uteli naurahtaen saaden Oliverin esittämään lannistettua. Hän levitti kätensä voivottelevasti ja kietoi toisen sitten kihlattunsa ympärille ja suukotti tätä otsalle. Kaksoset näyttivät hempeilevälle pariskunnalle kieltä ja pyörittelivät silmiään.
 
Yhtäkkiä Fred kuitenkin kiljaisi kuin kauhistunut tyttö; ”George! Sillä on sormus!” George vastasi vain henkäisten järkyttyneenä. He eivät olleet odottaneet kihloja näin pian eivätkä ainakaan salassa. ”Niin on”, Lucy vastasi ja hymyili onnellisemman näköisenä, kuin ikinä. ”Hieno homma Kapu!” George hihkaisi pukaten virnistelevä Oliveria nyrkillä käsivarteen. Lucy ojensi vasenta kättään kaksosten puoleen ja Fred tarttuikin siihen tutkiskellakseen sormusta lähempää. ”Kultasieppi, ryhmyt ja kaato. Kannat pallosettiä mukana loppuelämäsi”, Fred sanoi ja pyöritteli silmiään. ”Menevätkö luutannekin naimisiin?” veljensä vierelle ehättänyt George kysyi virnistäen saamatta kuitenkaan vastausta nauravalta pariskunnalta.

***
Orlando ja Anastacia huomasivat Lucyn ja Oliverin ennen vanhempiaan. Anastacia jätti kärrynsä vanhempien huomaan ja nykäisi veljeään hihasta, vinkaten samalla paria päin.
 
”Hei!” Anastacia kiljaisi kietoessaan kädet siskonsa kaulaan. Lucy halasi tätä takaisin ja siirtyi sitten halaamaan Orlandoa Anastacian kietoessa kädet hillitysti Oliverinkin ympärille. ”Pelasitte hyvin”, Orlando kuittasi tervehdyksen Oliverille, joka nyökkäsi kiittäen. Kausi ei ollut ollut joukkueen paras, mutta he olivat sijoittuneet paremmin, kuin viime vuonna.

”Lucy!” Arthurin lämmin huudahdus kaikui asemalla, kun tämä käveli nelikon luokse. Elisabeth sätti kaksosia tavaroiden jättämisestä heidän vastuulleen varoittamatta, mutta rauhoittui hieman halatessaan Lucya. ”Ajattelin jo, että myöhästyt”, Elisabeth sanoi mitatessaan Lucya katseellaan päästä varpaisiin. ”Oliver on hyvin täsmällinen”, Lucy vastasi melkein kylmästi äitinsä kommentille. Samassa Anastacia kiljaisi.
”Oletteko te menneet kihloihin?” tyttö henkäisi ja tarttui Oliverin vasempaan käteen. Oliver vilkaisi Lucya, joka nyökkäsi ja vielä varmisti sen ääneen. Elisabethin huulet kapenivat hetkeksi viivaksi. Sitten nainen sulki silmänsä, vei kädet ohimoilleen ja kääntyi mieheensä päin. Hän huokaisi syvään ja sanoi silmät avatessaan; ”En odottanutkaan sinulta mitään muuta.” Lucy veti syvään henkeä. Äidin vastaus oli niin ilmeetön, että hänen teki mieli huutaa. Elisabeth kuitenkin kääntyi Oliveriin huomaamattoman pieni hymy huulillaan; ”Odotan, että pidät tyttärestäni jatkossakin hyvää huolta.” Oliver nyökkäsi rauhallisesti ja kaikkien yllätykseksi Elisabeth veti tämän halaukseen.

Junan pilli vihelsi kimakasti vähän sen jälkeen, kun Arthurkin oli halannut Oliveria ja Lucya. Tyttö oli tiennyt, ettei isä ottaisi asiaa niin raskaasti, kuin äiti. Vanhemmat olivat jo lähteneet etsimään kaksosten kanssa istumapaikkoja, mutta Lucy jäi vielä hyvästelemään Oliverin.
”Sinun pitää mennä”, Oliver sanoi syvään huokaisten ja puristi Lucyn rintaansa vasten. Hän olisi halunnut lähteä itse mukaan tai Lucyn voivan jäädä. ”Tiedän. Rakastan sinua”, Lucy huokaisi ja varvisti niin paljon kuin Oliverin rintaa vasten painettuna pystyi. Oliver painoi pitkän ja rakastavan suudelman hänen huulilleen. ”Niin minäkin sinua”, nuori mies vastasi ja päästi tytön otteestaan. ”Kirjoitathan minulle”, Oliver varmisti junan pillin viheltäessä viimeistä kertaa. Yksi ainoa ovi oli enää auki ja konduktööri huuteli junan lähtevän aivan juuri.  ”Vaikka joka päivä”, Lucy vastasi ja kiirehti junaan, jonka oven konduktööri veti kiinni heti hänen perästään.

Oliver katsoi hetken junan liikkeelle lähtöä, mutta kun ei nähnyt Lucya ikkunassa, hän sukelsi väenpaljouteen lähteäkseen.

Oliver astui ulos King’s Crossin asemalta pian Lucyn vanhempien jälkeen. Hän nyökkäsi heille hymyillen. Jopa Elisabeth hymyili jo hieman takaisin. Oliver ymmärsi, että oli vienyt parilta näiden esikoisen, mutta se olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Nyt hän ainakin oli osoittanut, kuinka paljon Lucya rakasti. Mies heilautti vielä vasenta kättään Lucyn vanhemmille. Auringon heijastuessa sormuksesta Oliver hymyili. Hän aikoisi pitää Lucysta hyvää huolta. Toivottavasti heidän elämiensä loppuun saakka.

A/N: Ja näin päättyy elämäni pisin ficci, onpas haikeaa. Vielä kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet, kommentoineet ja muuten eläneet mukana <3 Aivan mahtavaa, että minulla oli melkein viiden vuoden tauonkin jälkeen mahdollisuus kirjoittaa tämä loppuun ja lukijoita tuli, oli ja meni. Kaikki kommentit ovat edelleen rakastettuja ja lämmöllä pidettyjä.

Nyyhti:
Haudiiii minä täällä taas (kera uuden nimimerkkini)! Ja sinä olitkin sitten kirjoittanut tämän loppuun sitten viime lukeman, kääk! ;D

Tämä toimi tosi hyvin näin kerralla putkeen luettuna! (Tai siis mitkä luvut nyt luinkaan, 14 alkaen kai?)

Tässä sai todella jännittää parin suhdetta loppuun saakka! Olit mielestäni hirmu hyvin rakentanut tähän sellaista jännitystä. Tässä vihjattiin paljon siihen, että teinisuhteet eivät välttämättä kestä, ja parilla olikin ongelmia. Sitten vielä sopivasti ficin loppupuolella tuli isompi riita, ja itse ainakin ajattelin, että nyt tässä pohjustetaan juuri sopivasti eroa. Mutta niin ei käynytkään, vaan vaikeudet voitettiin ja riidat sovittiin!

Niin ja se raskausjuttu, haha, se oli jotenkin mahtava xD Ensin ihan yhtäkkiä tulee Lucyn äidiltä siitä kommenttia, ja totta kai seuraavaksk sitä jo epäilläänkin. Taas olit rakentanut homman taidokkasti, koska itse ainakin aloin jo vahvasti epäillä, että tästä tulikin vähän vakavampi tarina kun noin nuori raskautuu! Mutta se olikin vain ovelaa lukijan harhaanjohtamista :D Hauska episodi, varsinkin kun jopa tuvanjohtaja joutui mukaan soppaan!

Weasleyn kaksoset kommentteineen olivat koko tässä ficissä ehkä minun suosikkijuttuni. He ovat myös hahmoina niin vaikeita, että on ihanaa kun joku uskaltaa tarttua heihin tällä tavalla - siis niin että heidät kuvataan ihan omina itseinään eikä jotenkin, no, en tiedä, pohdiskelevaisesti ja ilman dialogia. En tiedä tiedätkö mitä tarkoitan, mutta pointtina kuitenkin on että kaksoset olivat tässä ficissä aivan ihania!

Tuo lopun joulutanssiaisekstra oli supersuloinen lisä tähän! Sellaista pelkkää hehkutusta, mutta kuten itsekin totesit, hyvällä syyllä ;D Tuo olisi varmaan lähes joka teinin unelma, vanhempi poikaystävä ilmestyy tanssiaisiin, hihi! ;D

Tätä oli tosi kiva seurailla, ja haluan kiittää tämän kirjoittamisesta! On aina myös ihan erityisen mahtava fiilis saada pitkä kirjoitusprojekti onnistuneesti päätökseen, joten haluan onnitella myös siitä! :)

Ja ai niin!! Huomasin saaneeni sinulta kommenttiarpajaisiin arvan silloin joskus, ja tarkoitus oli tulla kommentissa heti kiittämään, mutten sitten kerennytkään paneutua ficciisi. Anyway huomasin sen silloin ja ilahduin aivan mielettömän paljon, joten suurkiitokset!!

Ingrid:
Aurinkoista päivää kommenttikampanjasta!

Valitsin tämän tekstin, koska olen huispausintoilija ja kyseinen laji on inspiroinut minua itseänikin niin kirjoittamaan kuin lukemaankin Potter -ficcejä. :) Tykkäsin tässä tarinassa tavallisen Tylypahkassa vietetyn arjen ominaisuuksista; oppitunneista, oleskeluhuoneessa vietetyistä hetkistä, huispausharjoituksista... Tylypahkaan on aina ihanaa palata ja tämän ficcin puitteissa se onnistui. Jäin kuitenkin kaipaamaan raakaa ja yksityiskohtaista huispausta, siis itse peliä! Sen osalta olisin siis kaivannut enemmän sellaista äksöniä sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta toisaalta kun punaisena lankana oli kuitenkin rakkaustarina kahden hahmon välillä niin ei siinä aina hirveästi ehdi huispausta suuremmin kuvailla, vaikka huispausfanaatikkoja tuntuikin koko tarina suorastaan vilisevän!

Oliver Wood ja Weasleyn kaksoset ovat kaikki erinomaisia hahmoja, ja heistä oli todella kivaa päästä lukemaan pitkästä aikaa! Hahmot olivat tässä tarinassa mukavan IC - tykkään varsinkin Potter -fandomissa siitä, etteivät hahmot lähde liiaksi rönsyilemään vaan pysyvät edes jokseenkin tavoilleen ja luonteelleen uskollisina. Sinä onnistuit tässä mielestäni hyvin! Oliverin huispausinto ja -hulluus oli tarttuvaa kaikenmoisine vakoojaspekulaatioineen, vuosilukutunnistuksineen sekä kuuliaisine lenkkeilyineen, ja Fred ja George saivat hymyilemään tutulla ja turvallisella hösäämisellä ja häsäämisellään sekä kepposillaan ja huolettomalla elämänasenteellaan. Ainoa kohta, joka kaksosten osalta yllätti minut, oli Fredin tungetteleva ja jokseenkin aggressiivinenkin olemus ja käytös Lucya kohtaan - toki varmasti tuliviskillä ja palavilla tunteilla oli osuutensa asiaan, mutta silti minulle jäi hieman pöllämystynyt olo tilanteesta, koska en voisi kuvitella kaksosten tekevän tahallisesti pahaa kärpäsellekään! Onneksi tilanne kuitenkin korjaantui myöhemmin, sillä en myöskään osaa kuvitella Frediä ja Georgea riidoissa kenenkään kanssa. :) Ja voi että, kuinka lee-, fred- ja georgemaista lyödä vetoa suhteen kestosta!


--- Lainaus ---"Ota ennemmin jompikumpi meistä", George sanoi virnistäen. "Tai molemmat", Fred jatkoi hymyillen.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä kohta sai hymyilemään - jotenkin todella Georgen ja Fredin tapaista sanoa noin. :D

Vierastan jonkin verran OC-hahmoja noin yleisesti, joten Lucyyn jouduin totuttelemaan tarinaa lukiessani; hän kuitenkin osoittautui mielestäni sillä tavalla onnistuneeksi hahmoksi, että hänessä oli paljon hyvin tavallisia ja realistisia ihastuneen ja tunnemyrskyjen keskellä elävän teinitytön piirteitä, vaikka alkuun olinkin skeptinen sen suhteen, että olit tehnyt hänestä niin nuoren!


--- Lainaus käyttäjältä: Nyyhti ---Ylipäätään pidän tässä ficissä tosi paljon siitä, että et ole yrittänyt lähteä saman tien kehittelemään Oliverin ja Lucyn välille jotain vuosisadan rakkaustarinaa, ihan vain koska se olisi epäuskottavaa. Tämä on kaikessa herttaisuudessaan juuri sellainen todentuntuinen rakkaustarina, koska tämä ei yritä olla enempää kuin on, ja siksi tätä onkin kiva seurata
--- Lainaus päättyy ---
Tämän osalta komppaan Nyyhtiä! Oliverin ja Lucyn suhde syventyi ja kypsyi kivasti tarinan edetessä ja Lucystakin kaikkosi sellainen fanityttömäisyys.

Epilogistakin tykkäsin kovin! Oli mukavaa huomata, että Lucy ja Oliver olivat kuin olivatkin saaneet suhteen toimimaan - Oliver selvästi on mitä mainioin pitäjä. ;) Ihanaa oli myös nähdä, ettei Fredilläkään enää vuosien jälkeen ollut mitään hampaankolossa koko suhdejupakasta.

--- Lainaus ---”Miten olisi seitsemän?” Oliver ehdotti pilke silmäkulmassaan. Hän ei haluaisi niin montaa lasta, mutta Lucy tajuaisi ajatuksen. ”Oma huispausjoukkue? Valitsisitko lasten pelipaikatkin valmiiksi?” Lucy uteli naurahtaen saaden Oliverin esittämään lannistettua.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä oli mun mielestä oivaltava ja hauska kohta - Oliver tosiaan varmasti luotsaisi moisesta lapsikatraasta liigan kovimman huispausjoukkueen!

Siellä täällä vastaan tuli pieniä kirjoitusvirheitä, mutta koska tarina soljui eteenpäin niin vauhdikkaasti, eivät virheet aivan hirveästi jääneet haittamaan. Minun täytyy sanoa, että mielestäni olet kirjoittajana kasvanut paljon vuosien varrella - aloitit tämän tarinan kirjoittamisen kuusi vuotta sitten, ja mielestäni kirjoittamasi kieli ilmauksineen, yksityiskohtineen ja kuvailuineen on kehittynyt mitä pidemmälle tässä tarinassa ollaan tultu. Hienoa! :)

Ficcin otsikko itsessään sai allekirjoittaneen hieman myhäilemään - ja varsinkin, kun sille saatiin hieman perusteellisempaakin selvennöstä ensimmäisessä luvussa. :D Lausahdus oli kekseliäs kuulosti siltä, että se olisi todellakin voinut olla peräisin Weasleyn kaksosten huulilta.

Kiitos tästä, ja toivottavasti innostut kirjoittamaan huispausficcejä jatkossakin!

Ingrid

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu