-
Ficin nimi - You Belong With Me
Kirjoittaja - Virheellinen
Ikäraja - K-11
Fandom: Twilight
Tyylilaji - draama, romantiikka, huumori
Paritus/Henkilöt - se selviää vain lukemalla ;)
Vastuuvapautus - Meyeriltä lainaan hahmoja, loppu onkin sitten minun
Mahdolliset varoitukset - Ilmoitan erikseen sitten osan alussa jos on jotain erityistä. Kiroilua nyt saattaa olla satunnaisesti. Kaikki ihmisiä.
Tiivistelmä - Isabella Swan on 17-vuotias, näyttelemisestä pitävä naisenalku. Hän asuu kolmestaan äitinsä Renéen ja tämän aviomiehen Philin kanssa Arizonan Phoenixissa. Bella kuitenkin haluaa koettaa siipiään näyttelijänä, joten muuttaa Broadwaytuottaja-isänsä luo New Yorkiin, jossa Bellan isä Charlie saa Bellalle opiskelupaikan erittäin arvostetusta näytelmälukiosta.
Erityiskiitokset lähetän Amerikkaan Taylor Swiftille. Hänen musiikkinsa on maailman mahtavinta häntä kuuntelen usein kirjoittaessani. Tämäkin tarinan tekemisen innoitti Taylorin You belong with me :) Eli thanks, Taylor!
Kiitokset kuuluvat myös ystävälleni Kaisulle, jolta saan aivan mainioita ideoita! Kiitos! :)
1. Osa, Finally Home
“Hyvää matkaa sitten, Bella”, äiti sanoi haikeana katsoen minuun suurilla, sympaattisensinisillä silmillään. Hän silitti pähkinänruskeita, vähä yli olkapäiden pitkiä laineikkaita hiuksiani ja hymyili vinosti. Nyökkäsin hänelle ja nostin viimeisenkin matkalaukun taksin takaluukkuun, pamauttaen samalla sen kiinni varmistaen, etteivät viattomat vaatteeni lentelisi pitkin Phoenixin katuja. Katsoin taas äitiini, hymyillen, ja halasin tätä.
“Tulen kyllä varmasti käymään. Useammin kuin toivotkaan, usko pois”, huokaisin kun irtauduin äidistäni, ja yritin puhua rohkaisevasti, vaikka minuakin pelotti. Olin muuttamassa New Yorkiin isäni luokse, ainakin siksi aikaa, että saisin lukion loppuun. Ja tietysti pinnan alla kihisi myös toivo siitä, että näyttelijän urani saisi tuulta siipiensä alle korkealaatuisessa näytelmälukiossa, minne isäni oli minut järjestänyt.
“Voi, kulta, minä tiedän. Minä ja Phil tulemme kaipaamaan sinua niin paljon”, äiti huokaisi ja suikkasi vielä suukon poskelleni.
“Minäkin teitä”, sanoin huokaisten ja otin askeleen taksia kohti. Äiti hymyili vielä kerran rohkaisevasti ja avasin taksin oven ja menin istumaan takapenkille. Taksikuski katsoi minuun kärsimättömänä peilin kautta.
“Soitathan heti kun pääset perille? Ja kerro Jacobille terveisiä!”, äiti sanoi vielä nopeasti.
“Joo soitan ja kerron. Nähdään, äiti”, sanoin haikeana ja pamautin taksin oven kiinni. Kehotin taksia ajamaan lentokentälle ja heilutin kättäni vielä kerran äidilleni. Tämä jälkeen taksikuski painoi kaasua, ja vanha puutalo, sekä äitini jäivät horisonttiin.
Näytin passiani, sekä annoin lippuni lähtöportilla kyllästyneen oloiselle, noin kaksikymmentävuotiaalle tummatukkaiselle miehelle. Hän käytti passini jossain masiinassa, joka piippasi, ja tämän jälkeen hän ojensi minulle passini takaisin ja päästi minut koneeseen.
Vaikka tänä ei todellakaan ollut ensimmäinen lentokertani, minua pelotti aivan suunnattomasti koneeseen nouseminen. Se fakta, että olen viettänyt New Yorkissa aina viikon kesäisin isäni luona, ja mennyt matkat aina koneella ei ollut poistanut lentopelkoani. Vedin syvään henkeä astuessani koneen sisälle. Raahasin mukanani pientä käsimatkatavaralaukkuani, joka oli täynnä lukemista ja musiikkia. Katsoin nyt ensimmäistä kertaa monenteenko luokkaan olin päätynyt. Silmäni meinasivat alkaa heittää kärrynpyöriä huomatessani, että olin päätynyt ensimmäiseen luokkaan. Kiitin hiljaa mielessäni isääni. Raahauduin paikalleni ja heitin mustan kassini viereiselle, ikkunanpuoleiselle penkilleni. En haluaisi tehdä tästä yhtään hankalampaa katselemalla maisemia, joten vedin verhon pienen ympyränmuotoisen ikkunan eteen.
Aloin kaivaa laukustani iPodiani, ainoaa joululahjaani, minkä olin saanut isältäni tänä vuonna. Laitoin soittimen piuhat korviini ja laitoin soittimen päälle. Yksi suosikkisävellyksistäni, Clair de Lune alkoi hiljaa soida ja suljin silmäni kuunnellen samalla hentoa pianomusiikkia.
Hetken kuunneltuani nukahdin.
‘’Lento JFK:n lentokentälle laskeutuu viidentoista minuutin kuluttua. Kiitämme matkustajia onnistuneesta lennosta, sekä lentäjäämme Tom Darrylia. Pyydämme matkustajia sulkemaan puhelimet ja laittamaan turvavyöt kiinni.”
Kuulutus keskeytti unen, jossa olin nähnyt itseni tanssimassa (unissa voi siis tapahtua mahdotonkin) maailman upeimman pojan, tai miehen kanssa. En kyennyt muistamaan hänen kasvojaan, mutta muistin hänen olleen aivan upea, kuin toisesta maailmasta. Muistan hänen sanoneen minulle jotain Italiaksi, mutten kyennyt muistamaan mitä. Kiitin hiljaa itsekseni, että olin nukkunut nousuvaiheen ohi.
Hieraisin silmiäni ja suljin musiikkisoittimen, josta soi nyt Pjotr Tšaikovskin ”Pähkinänsärkijä”. Yritin keriä piuhat soittimen ympärille mahdollisimman siististi, mutta silti aina jostain syystä ne olivat aina solmussa. Kuin iPodillani olisi oma tahto tai jotain. Venyttelin varovaisesti käsiäni pääni yläpuolella, ja huomasin niskassani pientä jäykkyyttä. Suoristin kädet eteen ja nikamani naksuivat pahaenteisesti. Olin kai nukahtanut pää takakenoon.
Kun kone aloitti laskeutumisen ja siirsin automaattisesti käteni molemmille käsinojilleni ja puristin niitä rystyset valkoisina. Silmät kuitenkin pidin vielä auki. Tunsin koneen kääntyvän alaviistoon ja nipistin huuleni yhteen. Sitten se olikin jo ohi ja päästin käteni käsinojista huokauksen säestämänä. Huomasin toiseen nahkaiseen käsinojaan jäänen minun sormenpäideni painaumat.
Otin mustan kassini viereiseltä istuimelta ja nousin ylös. Jalkani olivat puutuneet istumisesta ja ravistelin niitä vähäsen. Siirryin käytävän puolelle ja siirryin ihmisjonon sekaan, jotka jonottivat päästäkseen koneesta ulos. Edessäni oli pulska vanha mies, jolla oli musta puvuntakki, tummat suorat housut, sekä takaraivolta kaljuuntumista aloitteleva pälvikalju. Jono liikkui aika rivakasti ja pian astuinkin huokaisen ulos, lentoemännän tekopirteän hyvästelyn saattelemana. Kävelin nyt nopeammin väljääntyneen jonon perässä ja kaljuuntuva mies jäi taakseni.
Saavuin terminaaliin, ja etsin katseellani isääni. Pyörin ympäri etsien häntä katseellani, mutta häntä ei näkynyt missään. Aloin jo panikoida, että olinko saapunut oikealle kentälle. Oliko tämä varmasti edes Amerikkaa? Kuinka kauan olin nukkunut? Huokaisin helpotuksesta nähdessäni muutaman kymmenen metrin päässä ihmismeren yläpuolella heiluvan lapun jossa luki Isabella Swan. Naurahdin vähän nolostuneena ja aloin pujotella ihmisten ohi kylttiä kohti. Koputin minuun selkä päin olevaa miestä olkapäälle, joka piti molempia käsiään ylhäällä pitäen kylttiä näkyvillä.
“Hei isä”, naurahdin ujosti isäni kääntyessä minua kohti. Hän laski kyltin alas ja hymyili leveästi.
“Hei Bells”, hän vastasi ja halasi minua omalla kömpelöllä tavallaan. Halasin hämmentyneenä takaisin, tällaiset tunteiden näyttämiset eivät olleet mitään kovin yleisiä meidän keskuudessamme. Isä irrottautui minusta ja katsoi minua ryppyjen ympäröivillä ruskeilla silmillään. Tämä tapahtuma oli varmaan todella erikoislaatuinen, sillä hän oli laittanut mustiin hiuksiinsa pienen määrän geeliä. Hän päällään oli mustaruskea ruutupaita, sekä farkut. Tällä hetkellä hän ei näyttänyt ollenkaan rikkaalta Broadway-tuottajalta. Vain tavalliselta mieheltä, joka haki tytärtään lentokentältä.
“Eikö Jacob tullutkaan?”, kysyn vähän pettyneenä ja vilkuilin ympärilleni varmistaakseni asian. Isä tuhahti ja pyöräytti silmiään.
“Kuulemma kamala kiire läksyjen kanssa.”
“Ai.”
“Noh, mennäänpäs sitten”, Charlie sanoi ja viittoi minua seuraamaan häntä. Kävimme hakemassa matkalaukkuni matkatavaroiden noutopisteeltä ja aloimme pujotella ihmisten ohi kohti parkkipaikkaa. Charlie tarjoutui ritarillisesti kantamaan suuren osan laukuistani. Onneksi niitä ei ollut paljon, sillä melkein mitään vaatteita, jota pidin Phoenixissa ei todellakaan voinut pitää isäni valvovan silmän alla. Eikä ilmakaan oikein ollut mikään paras mahdollinen shortseille ja topille.
Löysimme yllättävän nopeasti isän hiekanharmaan upouuden Toyotan (http://www.edmunds.com/media/reviews/top10/08.top10.4wd.vehicles.off.highway.use/08.toyota.land.cruiser.500.jpg). Isä heitti tavarani takaluukusta sisään ja minä kiipesin etupenkille laittaen samalla iPodini soimaan. Pähkinänsärkijä jatkoi soimistaan siitä, mihin se oli jäänyt. Pidin kuulokkeen vain toisessa korvassa, jos Charlie innostuisi juttelemaan matkan aikana. Pian isä kiipesi kuskin paikalle ja käynnisti auton. Moottoria tuskin kuuli.
“Hieno auto, isä. Koska ostit?”, kysyin yrittäen kuulostaa asiantuntevalta.
“Kiitos, B. Suunnilleen kaksi päivää sitten ostin kun vanha päätti jättäytyä eläkkeelle”, isä hymähti ja lähti ajamaan ulos parkkihallista kohti uhkaavaa, kiemuraista Van Wyck Expyä.
“Mitä pakulle tapahtui?”, kysyin hämmentyneenä, mutta katsoin hälläväliä -asenteella ulos ikkunasta. Olin toivonut punaista Chevroletia itselleni, kun isä viimeinkin kyllästyisi siihen. Mutta nyt sen onkin rikki, mahtavaa.
“Siitä hajosi moottorista termostaattikotelo ja sen korjaaminen olisi ollut kovin kallista. Helpompi vain osaa uusi.”, isä sanoi ja taputti auton kojelautaa kuin vanhaa ystävää olkapäälle. Huokaisin ja nojasin käteeni katsellen moottoritiellä 678 ohi ajavia autoja. Ihan niin kuin tietäisin mitä termostaattikotelo tarkoittaa. (A/N: En tiedä minäkään, pyysin vain veljeäni nimeämään jokin moottorin osan.)
Noin tunnin ajon jälkeen vanha tuttu Forrest Hillsin kyltti näkyi. Se on hieno asuntoalue, mitä voisi ensinäkymältä luulla metsän reunalla olevaksi alueeksi, vaikka todellisuudessa tämä oli keskellä Queensia. Melkein jokaisen upean talon pihassa oli minimissään kaksi vaahterapuuta ja paljon ruusupensaita, sekä muita puskia. Lehdet näyttivät aina näin syksyllä ihan mahtavilta! Jokaista väriä joka puolella, keltaista, ruskeaa, tummempaa ruskeaa, punaista, vihertävää.. listaa voisi jatkaa loputtomasti! Juuri tätä vuodenaikaa odotin New Yorkiin muuttamisessa eniten. Charlie kääntyi 75th Richmond Avenuelle ja pystyin jo erottamaan puiden kätköistä lapsuudenkotini. Valkoinen, kaksikerroksinen puutalo, jonka pienellä etupihalla oli nuori vaahterapuu. Charlie parkkeerasi pihaan asfaltoidulle alueelle, ja hyppäsi ulos autosta. Laitoin iPodini pois päältä taskuuni ja seurasin isäni esimerkkiä, ja hyppäsin autosta ulos pamauttaen oven perässäni kiinni.
“Mitä pidät?”, isä kysyi avaten samalla auton takaluukkua.
“Täällä on kaunista, niin kuin aina lokakuussa on”, naurahdin ja vilkuilin vielä hymyillen ympärilleni katsellen luonnon omaa taidetta.
“En tarkoittanut sitä”, isän naurahti ja osoitti etusormellaan taakseni. Käännyin hämmentyneenä katsellen samalla ympärilleni. Etupihan metallisella pyöräparkilla minua odotti minun vanha polkupyöräni, joka on joskus ollut sininen. Pyöräparkin vieressä oli Jacobin metallinhohtoinen moottoripyörä, sekä valkoinen skootteri, jota en tunnistanut. Silmiini osui valkoisen skootterin penkin päällä kaunis rusetti. Käännyin takaisin isääni päin silmät lautasen kokoisina ja isä nyökkäsi.
“Sinä ostit minulle skootterin!”, kiljaisin ja juoksin halaamaan isääni, jonka keuhkoista varmaan karkasi kaikki ilma minun tömähtäessä hänen rintakehäänsä vasten. Hän kuitenkin vain nauroi ja taputti minua selkään.
“Kiitos isä! Se on mahtava!”
“Eipä mitään, Bells. Kunhan olet varovainen sen kanssa”, isä naurahti uudestaan minun rynnätessä katsomaan uutta skootteriani. (http://www.derbi.fi/images/ajankohtaista/Boulevard50%20small.JPG) Repäisin rusetin irti ja hyppäsin skootterini ja otin vähän tuntumaa ajokkiini. Se oli täydellinen.
“Voit kokeilla sitä huomenna, Jacob varmaan mielellään neuvoo vähän sen käytössä”, isän sanoi ja alkoi raahaamaan kahta matkalaukkuani kohti taloa. Nyökkäsin ja hyppäsin pois skootterin kyydistä mennen hakemaan loput kaksi laukkuani auton takaluukusta.
Charlie oli jättänyt perässään talon oven auki ja astuin sisään taloon. Ensin silmiini osui vasemmalla oleva vanha keittiö, minkä kaapit olivat vähän kuluneet ja vetimet olivat ruostuneet. Keittiön tasoilla lainehti varmaan tonneittaan tiskejä, sekä neljän istuttavalla pyöreällä ruokapöydällä oli vanha murokulho. Huokaisin. Nyt ainakin tiesin, mitä tulisin tekemään loppuillan.
Potkaisin kenkäni vasemmalla olevalle naulakolle ja jatkoin matkalaukkujen kanssa tarpomista eteenpäin lyhyttä käytävää, joka vei laajaan olohuoneeseen ja kierreportaille. Olohuoneen 48 tuumainen televisio oli jäänyt päälle ja sieltä tuli jalkapalloa. Varmaan Jacobin jäljiltä. Tuhahdus.
Lähdin kiipeämään kierreportaita pitkin yläkertaan, joka aukeni ensin tilaan, jossa oli neljä ovea. Ovi, joka oli suoraan portaiden edessä, kuului Charlielle. Vasemmalla olevasta vessasta pääsi Jacobin huoneeseen, sekä oikealla olevat kaksi ovea johtivat minun huoneeseeni ja toinen vessaan. Minun huoneeni ovi oli auki ja Charlie laski parhaillaan matkalaukkuni sängylleni.
“Kiitos avusta isä”, sanoin hymyillen ja laskin loput laukuistani lattialle, “onko Jake huoneessaan?”
“Käy kurkkaamassa. Ostin sinulle muuten uudet lakanat. Muistelin, että pidit violetista?”
“Violetti on ihan kiva.”
“Hyvä. Minä menen nyt katsomaan sitä jalkapallo ottelua, käy sinä rauhassa taloksi”, Charlie sanoi poistuen salaman lailla huoneestani. Suljin oven hänen perässään ja tutkailin huonettani. Se on aina ollut samanlainen, seinät norsunluunvalkoiset, sänky leveä ja mukavan näköinen, ikkunan, josta oli suora näkymä seuraavan talon johonkin huoneeseen, äärellä oli pieni kirjoituspöytä, sekä nurkassa minua odotti vanha ystäväni James.
“No mutta hei”, naurahdin ja otin käteeni vanhan kitarani, jonka olin nimennyt James Hetfieldin mukaan. Istuin sängyn laidalle ja annoin sormieni tanssia Mercy Me - Finally Home (http://www.youtube.com/watch?v=dZeOsUR9li8)n tahtiin.
I'm gonna wrap my arms around my daddy's neck and tell him that I've missed him and tell him
all about the girl that i became and hope that it pleased him there's so much i want to say
there's so much i want you to know.
When i finally make it home when i finally make it home.,,
Sitten huoneeni ovi aukesi ja lopetin laulamisen kuin seinään. Jacob virnuili ovella ja juoksi luokseni hukuttaen minut suureen halaukseen. Laitoin salaman nopeasti Jamesin sängylle, ettei se murskaantuisi minun ja Jacob väliin.
”Hei sisko! Vau, sä et oo kasvanu yhtään”, Jacob hohotti matalalla äänellään työntäen minut samalla irti kivikovasta rintakehästään.
”No minulla oli huono tuuri geeniarpajaisissa, friikki. Hei, tietääkö Charlie, että sä käytät steroideja?”, sanoin ja virnistin pikkuveljelleni. Tai oikeastaan pikkuveli on todella väärä sana. Jacob on melkein 185cm pitkä viisitoistavuotias. Me olemme todella erinäköisiä, Jacobilla on tumma, oliivinruskea iho (mikä on luultavasti periytynyt Charlien isältä) ja mustat pitkät hiukset. Ainoa mikä meitä ulkonäöllisesti yhdistää, on Charlielta perityt ruskeat silmät. Mielestäni hän näyttää hiukan intiaanilta, virnuilen hänelle siitä paljon.
Meidän vanhempamme erosivat kun Jacob oli kuusi, ja minä kahdeksan. Jacob ei koskaan pitänyt Phoenixsissa asumisesta minun, äidin ja Philin kanssa, ja muutti takaisin New Yorkiin yläasteen alkaessa. Jake on aika ollut minulle kuin isoveli, monella tapaa. Kun vanhemmillemme tuli ero, minä olin se, joka itki ja Jake se, joka lohdutti. Vaikka kaiken järjen mukaan sen olisi pitänyt olla toisin päin.
”Todella hauskaa Bells”, Jake tuhahti pyöräytti silmiään. Se sai hänet näyttämään intiaanilta normaalia enemmän.
”No anyways. Miltäs nyt tuntuu aloittaa maanataina friikkilukiossa?”, Jake hohotti ja oli pitelevinään mikrofonia.
”Erittäin hyvältä, kiitos vain”, tuhahdin ja työnsin Jacobin valtavan kouran pois naamani edestä, ”missä Molly on?”
”Varmaan jossain sohvan alla, taas vaihteeksi.”
Nyökkäsin ja aloin purkaa vaatteitani laukuista oven vieressä olevaan vaatekaappiin. Molly on vanha, valkoinen kissa (http://www.fotopankki.fi/dispVeryLarge/3351790-Kissa.jpg), joka Charlie ja äiti ottivat tähän taloon muuttaessa, eli noin 18-vuotta sitten. Molly on silti hyvässä kunnossa, iästään huolimatta.
”Minä tästä häippäsenkin takaisin pimeälle puolelle (A/N: eli siis Jaken huone)”, Jacob sanoi perääntyen kohti huoneen ovea. Nyökkäsin hänelle, ja samassa pikkuveljeni katosi vetäen oven perässään kiinni. Istahdin takaisin sängylle ja huokaisin. Viimeinkin olin kotona.
--
Viimeinkin sain tämän julkaistuksi :D Toivottavasti tykkäsitte ja risuja ja ruusuja saa heitellä.
Thanks.
-
Vaikuttaa kivalta :D Ja hyvää tekstiä niin kuin aina. Mutta missä Eddie missä Eddie?! ;) Jatkoa odotellen.
-
Minun mielenkiintoni heräsi ja jään varmastikin seurailemaan tätä. ;)
Jonkun virheen taisin huomata, mutta kun yritin etsiä, en enää löytäny. ;D Voi olla, että katsoin itsekin ihan väärin :D
Mutta oli lupaavan kuuloinen tuo eka luku ja jään innolla odottelemaan toista lukua. ;)
ninnni~
-
Kiinnostukseni heräsi, joten jään ehottomasti seurailemaan tätä ;)
“Mitä pidät?”, isän kysyi
kysymysmerkin jälkeen ei tule pilkkua, kahta lopetusmerkkiä (tai siis sellaista juu :D ) ei saa laittaa peräkkäin :)
näitä oli siellä vähän enemmänki, mutta ei se silleen haitannu lukemista, kunhan ilmoitin ((: ja sitten oiskos tossa että ''isä kysyi'' ? (;
mutta juu kirjottele nopeesti jatkoa ja silleen :D
♥ j
-
oi! olis pitäny lukee tää jo eilen!<3 tykkäsin tosi paljon, etenki siitä ettei aina oo sitä jaken ja bellan välien "setvimistä" tai sillai ku ne nyt on sisaruksii! :) me like! :) ja todellaki jään odottaa seuraavaa lukua! :) pari virhettä kyllä bongasin... mutta mut tuntien, ni en jaksa nyt enempää niitä ettiä ku en löydää :D tais olla joku et olit kirjottanu "tänä" vaik ois pitäny olla "tämä" tms. ja sitte oli jossai kohtaa "hän" vaik ois pitäny olla "hän" ... ainaki mun mielestä! :) mutta pari kirjotusvirhettä sinne tänne :D
minnamoi♥
-
Ihana !! toivon jatkoa olet tosi hyvä kirjottamaan
-
Ihana!!!
Jatkoa tulossa piakkoin?
-
Oi, jee tänne on tullut tälläinen (: <3
Tykkään kovasti kirjoitustavastasi. Se on ihana ja kuvailet tosi hyvin.
Oli myös kiva, että pistit kissasta, skootterista ja autosta kuvat (eikai siellä muuta ollut?). Se auttoi paljon Bellan elämän kuvittelussa.
Yhden ainoan virheen bongasin:
Nyökkäsin ja hyppäsin pois skootterin kyydistä menne hakemaan loput kaksi laukkuani auton takaluukusta.
mennen
Eikä ollut kovin suuri (;
Sujuvaa tekstiä ja virheitä tosiaan ei paljoa ollut.
Ilmottauduin siis lukijaksi ja idea on tosi hyvä. On kiva, että välillä Bellalla on sellainen...ylellisempi elämä :'D En tiedä, onko ihan oikea sana, mutta toivottavasti tajuat mitä haen takaa.
Joten, jatkoa jään toivomaan <3
-
Kiitos kaikille kommenteista! Kirjoitusvirheet korjaan ihan kohta :)
Jatkolle en päivämäärää osaa sanoa, mutta se tulee sitten kun tulee.
♥ Virheellinen
-
...sekä nurkassa minua odotti vanha ystäväni James.
Tirskahdin tuossa kohtaa kuvittelin jotenkin jonkun Jamesin istumassa nurkassa -johtuu varmaan väsymyksestä...
Mutta todella sujuvaa ja omaperäistä tekstiä!!!
Toivottavasti jatkoa tulee pian odotan innolla sitä hetkeä kun Cullenit tulevat mukaan tarinaan.
-
I like it . :) Tosi kiva kun tuolla olivat nuo kuvalinkit niin sai vähän
tajua tästä ;) Aluks kun luin tosta Jamesista niin ajatelin että siellä
nurkassa hilluu joku äijä! :D Tää on tosi hyvin kirjotettu, muutaman virheen löysin kylläkin.
Hyvin kuvailtu ja kaikkee. Jatkoa toki vaan tulemaan! :D
-
Joo sen Jamesin mä oikeen koordinoin :D
Jatkon kirjoittaminen on siinä aika lailla puolessa välissä.
-
Ehdin tämän luvun joskus (en muista millon) lukee parilausetta, mutta piti lähteä sitten jo heti ja unohdin koko ficin kokonaan. . .
Mutta nyt luin tän ja tykkäsin! ;)
Jatkoa pyydän<3 :D
-
Tämä osa on vähän kuin alustus kolmannelle osalle :) Hope u Like
2. Osa, Day
Avasin raukeana silmäni ja venyttelin käsiäni. Ensimmäinen yöni Forrest Hillissä pitkään aikaan, uusilla lakanoilla, ja minä olin nukkunut hyvin. Kummallista, yleensä ensimmäisen yön pyörin ympäri sänkyä ja soitan tylsyyksissäni kitaraa. Nyt olin sammunut kuin saunalyhty.
Nousin istumaan sängyn laidalle ja hieraisin silmiäni katsoen ympärilleni. Molly oli tullut yöllä oveni taakse raapimaan ovea ja olin päästänyt sen sisään. Nyt se nukkui sänkyni jalkopäässä tuhisten hiljaa. Nousin ylös natisevalta sängyltä ja Mollyn pää kääntyi salamana puoleeni. Pienikokoinen valkea kissa katsoi minuun silmäluomet lupsuen. Hymyilin sille ja se painoi päänsä takaisin violeteille lakanoille ja huokaisi niin, että koko sen ruumis kohosi ylös ja alas. Tuhina jatkui siitä, mihin se oli jäänyt. Hymähdin itsekseni ja otin yöpöydältäni hiusharjan alkaen selvittää takkuisia kutrejani.
Alakerrasta kuului puheensorinaa. Lopetin harjaamisen ja kuulostelin, mistä veljeni ja isäni oikein puhuivat. Sanoja en erottanut, mutta nopeasti tunnistin alakerrasta naisen äänen. Loikkasin ylös sängyltä vaatekaapilleni ja valitsin päälleni harmaan topin, metsänvihreän hupparin ja harmaat farkut. Katsoin vielä ohimennen peilistä, olinko esiintymiskelpoinen ja avasin huoneeni oven ja kipitin kierreportaat alas olohuoneeseen.
Jacob istui samassa paikassa mihin olin hänet illalla tiskaamisen jälkeen jättänyt ja hän yhä tapitti televisiota kulmat kurtusta. Hänen paitansa oli kuitenkin vaihtunut, joten hän varmaan oli jossain välissä käynyt nukkumassa. Vilkaisin ruutuun ja tuttuun tapaan sieltä tuli jääkiekkoa. Voi taivas varjele minne penkkiurheilijoiden taivaaseen olinkaan muuttanut?
Lysähdin Jacobin viereen sohvalle, joka ei huomioinut saapumistani millään muotoa, vaan jatkoi ruudun tapittamista. Heilautin ilkeyttäni kättäni hänen silmiensä edestä. Jacob nappasi käteni ranteestasi kiinni yhdellä nopealla liikkeellä.
”Häiritse minua niin James lentää komeassa kaaressa Davidin alle”, Jacob murahti uhaten minua Harley Davidsonin mukaan nimeämällään Derbillä. Jostain kumman syystä meillä molemmilla, minulla ja Jakella, on aina ollut kummallinen tapa nimetä elottomia esineitä. Repäisin käteni irti Jacobin kourasta ja lähdin keittiöön etsimään naisääntä, jonka olin kuullut. Keittiössä marmoriseen keittiötasoon nojasi nainen, jolla oli karamellin väriset hiukset, sydämenmuotoiset kasvot ja ystävälliset vihreät silmät. Charlie oli selkä minuun päin, eikä huomannut tuloani, mutta nainen huomasi. Hän hymyili sinulle silmät tuikkien.
”Tämäkö on sitten se sinun Isabellasi, Charlie?”, nainen sanoi heleällä äänellä käveli luokseni ojentaen kätensä minua kohti. Tartuin käteen ja hymyilin naiselle hämmentyneenä. Charlie kääntyi ympäri ja nyökkäsi minulle tervehdykseksi.
Nainen veti kätensä pois pikaisen kättelyn jälkeen. ”Minä olen Esme, asun tuossa naapurissa. Tulin tuomaan vähän mokkapaloja kun tuli tehtyä niitä liikaa”, hän jatkoi hymyillen edelleen. Nyökkäsin kiitollisena.
”Kiitos. Sano vain Bella”, tein perinteisen pyyntöni, niin kuin aina uuden ihmisen tavatessani. Esme nyökkäsi ja kääntyi Charlien puoleen, joka pyöritteli käsissään avaimia.
”Minun täytynee mennä patistamaan lapsia siivoamaan”, Esme sanoi ja käveli eteiseen Charlie ja minä vanavedessään.
”Kerro Carlislelle terveisiä”, Charlie sanoi ja naurahti, ”ja kiitos mokkapaloista.”
”Eipä mitään. Näkemiin Jacob!”, Esme huudahti ja sai olohuoneesta ummehtuneen hein. Esme naurahti ja vilkutti minulle ja Charlielle nopeasti kadoten saman tein ovesta.
Käännyin katsomaan Charlieta toinen kulma koholla.
“Mitä?”, Charlie naurahti ja ojensi minulle hedelmäkorista omenan, jonka otin kiitollisena vastaan. Vatsani oli jo alkanut protestoida ruoan puutetta vastaan.
“Kuka hän oli?”, kysyi ja puraisin omenasta katsoen isään kysyvästi, joka vaihtoi hermostuneesti painoaan jalalta toiselle, vilkuillen samalla olohuoneeseen päin.
“Esme Cullen. Asuu tuossa viereisessä talossa”, Charlie sanoi ja osoitti peukalollaan taakseen, “hieno perhe. Isä on lääkäri ja kaksoset ovat kilttejä.”
“Kaksoset?”, älähdin, “Mahtavaa. Pikkulapsia tässä nyt viimeksi kaivattiin.”
Charlie naurahti. “Edward ja Alice ovat sinun ikäisiäsi. He muuten käyvät samaa lukiota, minkä sinä aloitat huomenna.”
“Siis mitä? Noin nuori ja kaksi seitsemäntoistavuotiasta? Saiko hän heidät ehkä joskus kymmenenvuotiaana?”, naurahdin silmät ymmyrkäisinä. Charlie päästi mahtavan hohotuksen.
“Ehei Bells. Esme on muistaakseni jo 35-vuotias. Esme sai heidät ollessaan kahdeksantoista. Hän ja Carlisle halusivat aloittaa varhain”, Charlie sanoi ja vilkaisi taas olohuoneeseen, “minä tästä taidan mennä katsomaan tuota peliä tuolla. Tässä muuten skootterisi avaimet”, Charlie sanoi ja pudotti avaimet avoimelle kämmenelleni ja pinkaisi olohuoneeseen sohvalle Jacobin viereen tapittamaan peliä. Katsoin avaimia hymyillen. Tästä sitä riemua irtoaisi.
Istuin jännittyneenä skootterini päällä Richmond Avenuen päässä ja katsoin uhmakkaasti suoraa tietä. Jacob seisoskeli vieressäni ja kertoili minulle muutamista perusjuttuja siitä, mitä kannattaa tehdä, ja mikä ehdottomasti kannattaa jättää tekemättä. Yritin kuunnella, mutta uskoin parin vuoden takaisten mopokouluoppien olevan vielä jossain muistini perällä. Asfaltoitu tie näytti yhtäkkiä kovin pitkältä sen vierellä minua odottavien roskapönttöjen ja puiden kanssa. Varsinkin uutuudesta kiiltävät autot suorastaan huusivat Bella, naarmuta minua! Minä suorastaan kerjään sitä!
Yritin kuitenkin keskittyä siihen, että pysyisin keskellä tietä.
“B, nyt väännä kaasua hitaasti ja päästä kytkimestä”, Jacob sanoi ja laittoi ison kouransa hellästi oikean käteni yläpuolelle. Nyökkäsin hänelle hermostuneesti ja irrotin kytkimestä vääntäen samalla kaasua. Skootteri nytkähti liikkeelle, mutta tökkäsi heti tiehen kun irrotin kytkimestä kokonaan.
“Bella! Varovaisesti. Ei nyt huvittaisi tuhlata viimeistä lomapäivääni sinun päänpalasiesi keräämiseen pitkin teitä”, Jacob murahti ja auttoi minut tasapainoon. Irvistin hänelle ja katsoin taas tietä. Se näytti siltä, kuin se voisi yhtäkkiä vain alkaa liikkua ja alkaa huutaa Kaadu, Bella, Kaadu!
Keräsin itseni ja irrotin kytkimestä, taas varovaisemmin. Nyt liikuin jo vähän ja painoin varovaisesti kaasua. Tie lähti liikkumaan ja liikuin skootterillani uhmakkaasti kiiltävien autojen ohi, jotka suorastaan näyttivät turhautuneilta siitä, että olin onnistunut. Lisäsin kaasua ja nyt irrotin kytkimestä kokonaan ja skootteri lähti hiljaisesti huutaen kohti Richmondin loppupäätä. Käännyin varovaisesti vasemmalle, ajattelin kiertää korttelin ympäri, kun tämä kerran sujui näin hyvin. Käänsin hitaasti Jacobin oppien mukaan sarvia ja skootteri lähti kääntymään 76th Avenueta pitkin. Pian olinkin jo seuraavan mutkan takana ja näin Jacobin odottelemassa tien varressa myhäillen.
“Selvisit hengissä. Loistavaa, B”, Jacob virnuili kun pysähdyin hänen viereensä. Näytin hänelle kieltä ja sammutin moottorin. Hyppäsin pois skootterin selästä ja lähdin taluttamaan sitä kohti pihaa.
“Nyt luultavasti pysyn hengissä koulumatkan ajan. Kiitti tunnista, Jake”, sanoin ja laitoin skootterini nojaamaan jalkaansa vasten pyörätelineen ja mustan mopon viereen.
“Oikeastaan tässä meni vain puolituntia, mutta olkaa hyvä vain”, Jacob naurahti ja minä tökkäisin häntä leikkisästi olkapäähän.
“Mun täytyy nyt mennä huoneeseeni viimeistelemään se esitelmä solujen sielunelämästä”, Jake sanoi ja astui askeleen taaksepäin, “et sinä sattuisi olemaan alan asiantuntija?”
“Valitan. Ihan yksinkö sinä sitä teet?”, kysyin epäilevänä ja tutkin samalla skootterini valkoista maalipintaa, johon oli roiskunut pieni määrä rapaa.
“Paul on samassa ryhmässä kanssani. Wikipedia tekee lähinnä kaiken työmme”, Jacob naurahti virnistäen muka ovelan näköisenä. Pyöräytin silmiäni.
“Sepä hienoa. Menehän nyt sitten siitä oppimaan.. jotain”
“Yes maa’am”
Jacob hyppäsi yhdellä harppauksella koko viisiaskelmaisen portaikon ylös ja katosi ulko-ovesta eteiseemme. Vilkaisin taas skootteriani ja siihen roiskunutta rapaa. Katsoin talon takana olevaa vanhaa puutarhavajaa ja näin siellä punaisen ämpärin, sekä puutarhaletkun. Täydellistä.
Kun olin saanut ämpärin täyteen vettä, raahasin sen etupihalle skootterini viereen. Kuin tilauksesta, katseeni osui portaikolla makaavaan pesusieneen. Mitähän se siinä teki? Kohautin olkapäitäni ja aloin puhdistaa skootteriani.
Kyykistyttyäni maahan, tunsin olkapäälläni kaksi takasta napausta. Nousin ylös ja käännyin.
“Hei. Sinä olet varmaan Isabella”, lyhyt, tummatukkainen tyttö sanoi ja hymyili leveästi. Hymy näytti tutulta, mutten tunnistanut sitä. Tytöllä oli päällään valkoinen villainen kietaisupaita, uutuuttaan kireät farkut ja korkokengät. Tytön hiukset sojottivat latvoista jokaiseen ilmansuuntaan.
“Hei vain. Sano vain Bellaksi”, pyysin ja heitin pesusienen punaiseen ämpäriin, josta loiskahti vähän vettä. Tyttö hätkähti vaistomaisesti ämpäristä poispäin.
“Minä olen Alice, asun tuossa naapurissa joten ajattelin tulla esittäytymään kun käymme samaa kouluakin. Kiva viimein tavata”, Alice sanoi yhteen hengenvetoon, muttei näyttänyt yhtään hengästyneeltä. Hänen tummanvihreät silmänsä säihkyivät samalla kun hän hymyili.
“Ajattelin tässä, että jos haluaisit lähteä tänään illalla vaikka ostoksille tai jonnekin?”, Alice sanoi ja vilkaisi vaatteitani, “Ei. Ehdottomasti ostoksille.”
“Kai se käy. Suurin osa vaatteistani jäi Phoenixiin ja kaipaan todellakin uusia”, sanoin vilkaisten samalla vaatekertaani, jonka olin aamulla valinnut.
“Sitä minäkin. Tulenko hakemaan sinut vaikka viideltä?”, Alice kysyi toinen kulma kysyvästi koholla. Nyökkäsin ja Alice antoi taskustaan minulle lapun, johon oli kirjoitettu sarja numeroita.
“Nähdään viideltä. Moikka!”, Alice hihkaisi ja lähti kävellen sirosti takaisin viereiseen valkoiseen puutaloon, joka on vähän isompi kuin meidän.
Katsoin numeroa ja sulloin sen taskuuni. Mikä kummallinen tyttö.
-
Mukavan pituinen luku ja nyt ilmestyy kehiin sitten Cuulenit. ;p
Alice kuulosti todellakin itseltään ja Esme myös, kun vilahti tarinassa nopeaan.
Mutta muutama lause kuulosti omituiselta;
nainen sanoi heleällä äänellä kävi luokseni ojentaen kätensä minua kohti.
kävellen?
Se näytti siltä, koin se voisi yhtäkkiä vain alkaa liikkua alkaa huutaa
kuin? ja tulisko tohon kahen sanan väliin ja?
Mutta muuten oli laadukasta tekstiä silmiini :) Ja tuo Jake kulostaa kunnon veljeltä vaikka taitaakin olla todellinen jääkiekkofain ;D Mutta jatkoa kirjuuta pian ;)
ninnni~
-
muut saakin sitten hoitaa virhepuolen etsinnän. Olen niin poikki ettei kukaan osaa kuvitellakaan.. huoh.
Ihana luku <3 Rakastan ficcejä missä Bel soittaa kitaraa. kai johtunee siitä että itse soitan agustista kanssa.. :) Nyt opiskelun alla näppäily Plug in baby by Muse.. :D
Aihnii, ei mulla kai mitään muuta ollut. BVäsymykseni huomaa varmaan tekstistä mitä okirjoitan... ;D
Hehheh, mutta jatkoa toivon.. <3 ;)
-
Uusi luku, olenkin jo odotellut :'D <3
Hyvä luku oli ja kirjoitat todella taitavasti! Tässä ei paljoa tapahtunut, mutta silti sinulla riittää...sinniä tai jotain? arkisten juttujen kertomiseen, jota minulla ei todellakaan ole xD
Yks tällänen virhe ja tais olla tälläsiä samanlaisia muuallakin:
”Eipä mitään. Näkemiin Jacob!”, Esme huudahti ja sai olohuoneesta ummehtuneen hein.
pilkkua tuohon väliin ei tarvita.
Odotan Bellan ja Edwardin tapaamista ihan intona :'D Alice on normaali Alice (;
Äh, mitään rakentavaa en osaa antaa :/
Joten, jään vain toivomaan jatkoa!
-
Jatkoa, jeij :)
Toi valkonen skootteri kuulosta niiiin ihanalta!<33
tahtootahtootahootahtoo....
Hyvin kirjoitettu ei ainakaan meikäpoika huomannut mitään virheitä.. :D
Alice- mikä kummallinen tyttö ;D Kuulosti vaan niin huvittavalta!
Tykkäsin kovasti ja tykkäisin myös jatkosta ;)
-
Hoo! Oli tullut jatkoa!
Hmm... Ei tässä oikein muuta sanottavaa olekkaan että oli aivan IHANA luku ja jatkoa piakkoin...
-
Ja uutta osaa pukkaa :) Kommentit on kivoi.
3. Osa, Times Square
Vihreä pusero ja harmaat farkut? Ei. Paidassa on reikä.
Sininen toppi ja valkoiset shortsit? Liian kylmä.
Musta villapaita ja colleget? Tuota en edes harkitse.
Mitä minä oikein puen? Yleensä en niinkään stressaa siitä mitä puen, mutta nyt itsesuojeluvaistoni ilmoittaa, että on paras pukeutua epäbellamaisesti. Tarkastelin käsissäni mustaa villapaita-collegehousu yhdistelmää ja pudistelin päätäni. Kaikki farkkuni olivat jääneet Phoenixiin ja ainoat New Yorkin säähän sopivat paidat olivat joko pelkästään kotona käytettävän näköisiä, tai sitten ihan tajuttoman rumia. Heitin käsissäni olevat vaatteet muiden tuomittujen riepujen seuraksi Mollyn viereen sängylle. Kissa naukaisi tukahtuneesti, kun musta villapaita laskeutui sen päälle. Pian Molly ryömi paidan alta karkuun ja livahti ulos huoneesta.
Käännyin takaisin vaatekaappini puoleen ja huokaisin. Pakko kai jatkaa näillä, mitkä olin aamulla valinnut. Kaappasin lattialta ruskean tekonahkalaukkuni, jonne aloin viskellä kaikkea, mitä saattaisin tarvita kaupungilla. Huulikiilto, peitepuikko finnien varalta, rahapussi, kännykkä ja iPod.
Vilkaisin vielä kerran ympärilleni varmistaakseni, jos jotain olisi jäänyt huomaamatta. En huomannut mitään ihmeellistä, joten heilautin laukun olkapäälleni ja lähdin huoneestani. Suljettuani oven, kuuntelin Jacobin huoneesta kuuluvaa hörönaurua ja vaimeaa musiikkia. Naurahdin ja lähdin kiipeämään portaita alas, missä Charlie odotti minua kädet molemmilla sivuilla, vasemmassa kädessään rahapussi.
“Hei”, sanoin hämmentyneellä äänellä ja katsoin pahaenteisesti mustaa nahkaista rahapussia.
“Kotiin tulet sitten viimeistään yhdeksältä. Yhdeltätoista soitan poliisit perääsi”, Charlie sanoi ankaralla äänellä käyttäen tehokeinona kurtistettuja mustia kulmiaan.
“Totta kai, totta kai”, sanoin Jacobmaisesti.
“Hyvä. Paljonko rahaa tarvitset?” Charlie kysyi alkaen räplätä sadan dollarin seteleitä kahden sormensa välissä, muttei ottanut yhtäkään pois rahapussista.
“Ei, isä. Kyllä minulla on omaakin rahaa”, sanoin ja kävelin hänen ohitseen eteiseen, missä aloin pukea jalkoihini mustia Conversen tennareitani.
“Kyllä tarvitset, Bells. Manhattanilla ei ole kovinkaan halpaa”, Charlie sanoi ja tunki väkisin taskuuni 500 dollaria. Jos oikein näin yhdeltä vilkaisulta.
“Isä.. ääh. Kiitos”, huokaisin ja halasin Charlieta nopeasti. Hän taputti toisella kädellään selkääni ja nyökkäsi.
“Muista tulla ajoissa”
“Minä tulen. Heippa, isä.”
Ja samassa katosin ulko-ovesta ja näin Alicen kävelevän kapeaa pihatietämme pitkin kohti minua. Hän nosti katseensa maasta ja katsoi minuun hymyillen. Nyt vasta tajusin, että hänen hymynsä oli tuntunut tutulta siksi, että se oli samantapainen kuin Rouva Cullenilla.
“Hei Bella!” Alice hihkaisi ja lähti sipsuttamaan minua kohti ja samassa hän jo halasikin minua. Yllätyin eleestä ja taputin häntä hölmistyneenä selkään.
“Ei kai sinua haittaa, että eräs ystäväni tulee mukaan?”
“Ei tietenkään”, vastasin automaattisesti.
“Hyvä. Rosalie odottaa jo meitä”
Lähdimme kävelemään takaisin Cullenien talolle päin, missä meitä odotti kolme autoa. Hienoin autoista oli harmaa Volvo, jonka pinta kiilsi kauniisti laskevan syysauringon paisteessa. Toinen auto oli musta Mercedes ja kolmas, joka oli muista taaempana oli punainen BMW.
Alice vilkutti vieressäni sisälle, ilmeisesti sisään isosta ikkunasta joka aukeni kadulle. Pian ulko-ovesta ryntäsi ulos kaunis, pitkähiuksinen blondi, jolla oli punainen takki ja valkoiset farkut ja olalla musta laukku. Hän oli todella kaunis, silmät olivat vaaleanruskeat, kasvot selkeäpiirteiset, mutta sirot ja omaperäiset. Moni malli voisi myydä mummonsa tuollaisten kasvojen takia.
“Rose!” Alice naurahti ja heilautti vielä kättään ennen kuin laski sen takaisin alas.
“Hei. Mennäänkö sitten?” Tyttö sanoi ja osoitti peukalollaan taakse kohti punaista BMWtä.
“Onko tuo sinun autosi?” Kysyin hämmentyneenä ja katsoin punaista, virtaviivaista autoa hämmentyneenä. Blondi hymyili minulle häikäisevästi ja nyökkäsi.
“Jep. Sain sen vasta. Minä olen Rosalie, voit sanoa Rose”, hän naurahti kun lähdimme kävelemään autoa kohti.
“Ja minä Bella”, esittäydyin nopeasti ja sujahdin auton takapenkille samalla kun Alice hyppäsi pelkääjänpaikalle. Rosalie kiersi nopeasti auton ja otti ajajan paikan.
“Minne mennään ensin?” Rosalie kysyi käynnistäen auton. Moottori hyrräsi kuin tyytyväinen kissanpentu.
“Manhattanille!” Alice kiljaisi innoissaan ja laittoi radion päälle.
“Ihana laulu!” Rosalie kiljaisi ja kurvasi pois pihasta ja kaasutti pitkin Queensia kohti Manhattania.
Ehdotus; Laita taustalle soimaan Ke$ha - Tick Tock (http://www.youtube.com/watch?v=58krwISZ-jM)
Emme päässeet miumiuta pidemmälle kun jo molemmissa käsissäni oli kaksi kassillista vaatteita. Seuraavaksi Alice ohjasi minut ja Rosalien jonnekin kenkäkauppaan ja palasin toisessa kädessäni kassi, jossa oli uudet tennarit, - joita Alice oli jyrkästi vastustanut - sekä Alicen minulle valitsemat mustat kiilakorkokengät, jotka maksoivat enemmän kuin nykyinen kännykkäni.
Kun olimme siirtymässä takaisin Rosalien autolle pois ostarilta seuraavaan kohteeseen, Alice bongasi kaupan, missä oli hänen mielestään aivan upea pusero.
“Hei! Katsokaas tuota!” Alice kiljaisi ja lähti sipsuttamaan kohti liikkeen ovea. Minä ja Rosalie vaihdoimme kyllästyneen katseen.
“Hei, minä olen saanut kestää tätä yksin”, Rosalie kuiskasi minulle ja seurasimme laahustaen Alicea, jos hiplasi nyt violettia boleroa. Nyökkäsin Rosalielle pahoittelevasti ja menimme istuskelemaan mustalle nahkapäällysteiselle kahdenistuttavalle tuolille, jonka viereen laskimme kassimme.
“Ei sillä, minä rakastan shoppailua, mutta Alicen kanssa se voi käydä jalkojen päälle”, Rosalie naurahti ja venytteli jalkojaan, joissa oli valkoiset korkokengät viiden sentin korolla.
“Kauanko sinä ja Alice olette tunteneet?” Kysyin uteliaisuuttani
“Niin kauan kuin jaksan muistaa. Olen vuoden teitä vanhempi”, Rosalie vastasi katsoen minua siististi meikatuilla ruskeilla silmillään.
“Käytkö samaa lukiota kuin me?”
“Joo. Valmistun tänä vuonna”, Rosalie naurahti huokaisi perään haikean oloisena. Hymyilin vinosti hänelle ja Rose laski katseensa maahan.
“Bella! Tämä voisi olla niiin täydellinen sinulle!” Alice hihkaisi ja kipitti luokseni mukanaan musta vaatteen palanen, jonka Charlie laittaisi välittömästi keittiörätiksi.
“Alice..”, aloitin, mutta sain vastaukseksi koiranpentumaisen katseen.
“Kokeile edes.”
Tuhahdin ja otin mustaan vaatteen käsiini nousten tuolilta.
“Minä voin toimia vaatevahtina”, Rosalie naurahti ja otti taskustaan kännykän, jota alkoi näppäillä. Alice nyökkäsi hänelle verkkaisesti ja lähti saattamaan - oikeastaan hän repi minua kädestä - kohti pukukoppeja, minne hän minut lykkäsi sulkien verhon perässään.
Näytin kieltä Alicelle kun hän oli sulkenut verhon, ja aloin toivoa, ettei hänellä ole kykyä nähdä verhojen läpi.
Katsoin peiliin ja näin minun näköiseni tytön katsovan takaisin, suoraan silmiini ruskeilla väsyneillä silmillään. Hänen hiuksensa olivat sotkussa useiden paitojen päälle -ja pois ottamisesta. Oikeastaan tytön vasta tänään tapaama ihminen raahasi hänelle aina ja vain uusia kokoja ja vaatekokonaisuuksia. Nyt viimeinkin tyttö oli löytänyt oikean koon ja katsoi viimeisintä kokonaisuutta. Toivottavasti viimeistä kokonaisuutta tänä iltana.
Farkut olivat tummanharmaat ja säärien etupuolelta kuluneet. Paita oli myös musta, ja se roikkui laiskasti tytön kehon päällä. Se oli vinoleikattu ja helmasta vinottain hennosti rypytetty. Paidassa oli valkoisella jotain tekstiä espanjaksi.
“Mahtavaa, Bella! Tuo sopii sinulle tosi hyvin”, Alice naurahti minulle ja katsoi minua päästä varpaisiin. Converset olin sentään saanut pitää. Sopivat kuulemma kokonaisuuteen.
“Kiitos”, kymmenen erilaisen vaatekokonaisuuden sovittamisen jälkeen en uskaltanut sanoa muuta.
“Et nyt otakaan noita pois vaan pidät niitä koko loppuyön”, Alice sanoi päättäväisesti ja katsoin häntä epäuskoisena.
“Yön? Minun pitää olla..”, vilkaisin kännykästäni kelloa, “tunnin päästä kotona ja kolmen tunnin päästä koko NYPD etsii minua.”
“Pah. Soitat isälle ja kerrot viettäväsi meillä yön.”
“Ja Alice taas kertoo heidän porukoille olevansa meillä yötä.”
“Joten siis sinä olet meillä yötä?” Arvasin.
“Kiertokulkua nääs”, Rosalie sanoi virnistäen, “toimii aina.”
Nyökkäsin uusien tyttöystävieni nerokkuudelle. Näppäilin heti puhelimeeni Charlien numeron ja selitin tilanteen. Alice ja Rosalie tekivät myös nopeat soitot porukoilleen ja se oli sillä selvä.
“Entä koulu?” Kysyin ihmeissäni
“Lähdetään ajoissa. Lupaan. Nyt mennään Times Squarelle!” Rosalie hihkaisi ja lähdimme Rosalien autolle. Heitettyämme miljoonat ostoskassimme auton takapaksiin menimme autoon ja laitoimme radion soimaan.
“Ooh, tämä päivä on näköjään pyhitetty hyville biiseille!” Alice kiljaisi innoissaan ja laittoi radiota lujemmalle. Tunnistin kappaleen, mutta sen nimi ei tullut mieleen.
“Mikä biisi tämä on?” Kysyin ja Alice kääntyi minuun päin suu ammollaan.
“Etkö sä Madonnaa tunnista? Celebration! (http://www.youtube.com/watch?v=lWTDR6ztcnQ)”
Rosalie väänsi volyymia lujemmalle ja lähti kaahaamaan pitkin Manhattania kohti Timesia Alicen ja Rosalien hoilatessa sanojen mukana.
I think you wanna' come over,
yeah I heard it through the grapevine.
Are you drunk or you sober?
Think about it, doesn't matter
and if it makes you feel good then I say do it,
I don't know what you're waiting for
Boy you got a reputation, but you're gonna' have to prove it
I see a little hesitation,
Am I gonna' have to show you that if it feels right, get on your marks
Step to the beat boy that's what it's for
Put your arms around me
When it gets too hot we can go outside
But for now just come here, let me whisper in your ear
An invitation to the dance tonight
Come join the party, it's a celebration
Anybody just won't do
Let's get this started, no more hesitation
Coz' everybody wants to party with you X2
Haven't I seen you somewhere before?
You look familiar…
You wanna' dance? …Yeah.
I guess I just don't recognize you with your cloths on… (risas)
What are you waiting for?
Come join the party, it's a celebration
Anybody just won't do
Let's get this started, no more hesitation
Coz' everybody wants to party with you X 2
Boy you've got it, it's a celebration
Coz' anybody just won't do
Let's get it started, no more hesitation
Coz' everybody wants to party with you
Rosalie parkkeerasi auton johonkin kadun päähän. Kun astuimme autosta ulos, näin valtavasti vilkkuvia kylttejä, mainoksia, värejä, keltaisia takseja, ihmisiä. Yhtäkkiä tunsin oloni kovin pieneksi.
”Tervetuloa Times Squarelle, Bella!” Rosalie hihkaisi ja otti minut ja Alicen käsikynkkään. Lähdimme kävelemään Timesia eteenpäin, enkä voinut olla ihmettelemättä sitä suuruutta. Olin nähnyt siitä kyllä kuvia ja olin kuvitellut täällä käymisestä joka kesä kun menin isälleni, mutta ikinä ei tullut mentyä. Ja nyt olin siellä.
”Vau.”
”Sano muuta!”
”Minne mennään ensin?” Alice kysyi minulta katsoen Rosalien ohi minuun
”Ihan minne tahansa!”
Kävelimme kävelykatua pitkin ja tunnistin monia kohtia, missä on joskus ollut jokin julkkis. Erään rakennuksen katolla oli kuvattu C.S.I New Yorkin jakso, missä oli ollut jättimäinen martinilasi. Toisessa kohtaa olivat olleet Sinkkuelämää -kuvaukset ja Ruma Betty sarjan mainoksia. Kaikki tuntui kovin surrealistiselta.
”Mennään Mars 2112teen”, Rosalie sanoi ehdottavasti, ”pojatkin kuulemma olevat siellä tänä iltana.”
”Mikä paikka se on? Ja mitkä pojat?” Kysyin kulma koholla ja kaukaisuudessa olin näkevinäni kyseisen paikan vilkkuvan sinisen suurehkon kyltin.
”Se on baari, tietysti. Ja pojilla tarkoitan Emmettiä, Jasperia ja Edwardia”, Rosalie sanoi heleällä äänellä ja olin näkevinäni hänen punastuvan aavistuksen verran. En tiedä, että johtuiko se vain siitä, että kuljimme juuri punaisena vilkkuvan kyltin ali.
”Ja he ovat..?”
”Emmett on minun poikaystäväni, Jasper on Alicen”, Rosalie selvensi ja minä nyökkäsin. Taas uusi asia, joten en tiennyt. Olin siis porukan ainoa sinkku, mahtavaa.
”Ja Edward on minua kaksi tuntia vanhempi kaksoisveljeni”, Alice sanoi tuhahtaen. Nyökkäsin taas. En siis ehkä olisikaan ainoa sinkku.
Edward’s Point of View
”Minkä aikaa Rose, Al ja se uus tulee?” Emmett kysyi ja otti hörpyn kaljastaan nojaten samalla baaritiskiin. Tuo oli varmaankin jo neljäs kalja, eikä Emmettillä tuntunut vielä missään. Joskus ihmettelin hänen viinapäätään. Otin itsekin uuden hörpyn ensimmäisestä puoliksi juodusta kaljastani ja katsoin ranteessani olevaa kelloa.
”Kai ne kohta”, sanoin ja laskin kaljapulloni tiskille ja nojasin tiskiin molemmilla kyynärpäilläni katse tanssilattialle, missä hillui monia viimeistä lomapäiväänsä juhlivaa teiniä. Joka toinen näistä ihmisistä oli alle 18, sen näki heidän lapsekkaista kasvoistaan. Itsekin olin täyttänyt 17 vasta kuukausi sitten, mutta aina jotenkin Emmett sai hoidettua minut ja Jasperin sisään.
”Katohan tuonne veliseni”, Emmett naurahti ja tökkäisi minua olkapäällään ja osoitti kaljapullollaan baarin ovelle, missä Rosalie puhui portsarille, joka nyökkäsi ja päästi kaikki kolme tyttöä sisään. Rosalie tallusteli ensimmäisenä tanssilattian läpi, aina niin täydellisen näköisenä ja Emmett vislasi.
”No terve komistus”, Rosalie sanoi ja suuteli Emmettiä intohimoisesti. Nyrpistin nenääni ja käänsin pääni pois.
”Hei kaverit, eikö oma kuola riitä?” Alice tuhahti ja katseli ympärilleen.
”Jasper on kyllä täällä jossain”, huokaisin ja otin kulauksen kaljastani ja laskin sen takaisin tiskille. Alicen takana minua vilkuili ujosti pitkät vähän laineikkaat ruskeat hiukset omaava tyttö. Hänellä oli suloiset ruskeat silmät, punertavat posket ja täyteläiset huulet.
”Hei kaunotar”, Jasper sanoi ja tarttui siskoani takaapäin halaukseen. Alice kiljaisi pienesti pelästyksestä ja sitten kääntyi suutelemaan poikaystäväänsä. Se oli nopea suukko, Alice ei halunnut suurempia kaulailuja minun nähteni. Pyöräytin silmiäni ja otin uuden kulauksen kaljastani.
”Mitä juomista sä haluat, Bella?” Rosalie kysyi vierestäni ruskeatukkaiselta tytöltä, joka puri hellästi alempaa alahuultaan.
”Tuota.. minä en juo”, tyttö sopersi ja Rosalie nauroi.
”Voi ei se haittaa! Eli sulle sitten vain vettä”, Rosalie sanoi ja hymyili saaden brunetelta takaisin yhden suloisimmista hymyistä, minkä olin koskaan nähnyt. Se sai minutkin hymyilemään.
”Bella! Vessaan!” Alice sanoi komentavasti ja tarttui Bellaksi kutsuttua tyttöä käsivarresta. Bella katsoi Alicea kummastuneena.
”Heehehee Donna ja Alice menee kaksin vessaan..”, Emmett hoilasi ja heilutteli hilpeänä kädessään olevaa kaljapulloa saaden Rosalielta 360 asteen silmienpyöräytyksen.
”Hei hujoppi, se on kylläkin Bella. Ja Alice, miksi?” Tyttö tuhahti ja käänsi katseensa hohottavasta Emmettistä takaisin Aliceen.
”No tuolle sun nassulle on tehtävä jotain.”
”Kiitos.”
”En tarkoittanut sitä. Näin kauniisti sanottuna, sä tarvitset bilemeikin. Mennään”, Alice huokaisi ja lähti repimään jotain sadisteista mutisevaa tyttöä tanssilattian läpi. Jäin katsomaan siskoni ja rimpuilevan tytön poistumista Bellan selkää - ja muita kehonosia - mittaillen.
”Ohoi, Eddiee!” Emmett rääkäisi korvaani niin kovaa, että aloin kuulla pientä tintitystä. Katsoin Emmettiin murhaavasti. Emmett nosteli kulmakarvojaan.
”No?”
”Etkö sä nyt enää Tanyaa muista?”
Tanyaa, nykyistä tyttöystävääni oli todella vaikea unohtaa. Kun hän astuu huoneeseen, hänen läsnäolonsa tekee selväksi sen, että hän omistaa koko huoneen ja huoneessa olijat. Mukaan lukien minä. Hän oli vietellyt minut muutama kuukausi takaperin eräissä bileissä. Hänellä oli ollut päällään kurveja myötäilevä punainen hame, mustat ylipolven nahkasaappaat ja hänen hiuksensa olivat olleet silloin ruskeat. Olin myyty. Silloin minulla ei ollut aavistustakaan Tanyan todellisesta luonteesta.
Nyt muutama viikko takaperin hänen isänsä oli tehnyt huippusijoituksen ja saanut miljoonia ylimääräistä rahaa, jonka oli antanut auliisti tyttärensä käsiin. Nyt tyttöystäväni oli blondannut hiuksensa, ostanut auton ja saanut ympärillensä kiehnäämään kaksi korppikotkaa, Jessican ja Irinan. Hänestä oli tullut ylimielinen ja omistushaluinen.
Puistatus kulki koko kehoni läpi ja hörppäsin uudelleen kaljastani.
”Se on vaikeaa”, huokaisin ja Emmett nyökkäsi ymmärtäväisesti.
”Miksi edes enää olet Tanyan kanssa? Hänhän on niin vastoin kaikkea, mistä sinä pidät. Ainakin mitä olen havainnoinut..”
Se oli erittäin hyvä kysymys. Kai jollain tasolla näin Tanyassa sen, mitä olin silloin joskus nähnyt, itsevarman bruneten, jolla on kaunis nauru.
”Mjaa-a.”
Samassa Alice hyppäsi vierelleni kuin tyhjästä. Hän hymyili leveästä ja piti kädestä tyttöä, jonka piirteissä näin vähän Bellaa, jonka olin nähnyt vasta hetki sitten. Tulin siihen tulokseen, että tyttö oli sama.
”Vau, Bella. Alice, sä oot ihmeidentekijä”, Rosalie naurahti ja ojensi Bellalle sinisen mukin, missä oli läpinäkyvää nestettä, vettä.
Bellan kasvot näkyivät nyt jostain syystä paremmin. Hänen ujo katseensa oli mukissa, jonka hän oli juuri vastaanottanut. Bellan hiukset olivat hennoilla laineilla ja kasvot olivat meikattu siististi. Silmäripset oli korostettu tuuheiksi ripsivärillä ja täyteläisillä huulilla oli kirsikkaista huulikiiltoa. Posket olivat punerrat, mutta en tiedä johtuiko se poskipunasta vai ujoudesta.
”Alice, mitä sä ottaisit?” Rosalie kysyi ja kääntyi tiskille päin. Alice mietti hetken
”Manhattan, vaikka.”
”Kaksi Manhattania!” Rosalie huudahti baarimikolle, joka alkoi pyöritellä taitavasti pulloja käsissään. Käänsin taas katseeni tyttöön, joka haistoi epäilevästi mukin sisältöä ja rypisti otsaansa.
”Ei sillä alkoholia ole, usko pois”, sanoin enempää miettimättä ja Bella katsoi minuun syvänruskeilla silmillään taivutettujen ripsiensä alta. Hän näytti söpöltä.
”Ei sitä koskaan tiedä”, Bella sanoi ja kohautti olkapäitään ja hörppäsi arasti mukistaan.
”Jep, vettä on. Olen muuten Bella.”
”Edward.”
-
On jääny tää ficcien luku vähä vähemmälle ku oma ficci on tauolla joten en ehtiny kakkos lukuun kommentoida... mutta tykkäsin siitä ja myös tästä kolmosesta kanssa! <3 ja ihanaa ku edward, alice, emmett ja muut on tullu mukaa kuvioihin! :) huomasin pari virhettä, ja yks oli siinä ku kerroit tanyan punasesta hameesta, ni se punanen luki siin kaks kertaa! :) ja sit tai olla joku toinen mut en löydä sitä! :) ootan kyl et millon täs alkaa tapahtuu jotain tosi jännää ja et jääkö bella kiinni ja kaikkee! :)
minnamoi♥
-
Jee, jatkoa <3
Hyvä luku oli ja on ihanaa, miten Rose ja Alice tutustuttavat Bellan bile elämään:'D Ja Edwardin ja Bellan tapaaminen oli kaikkea muuta, kuin tylsä.
Virheitä en bongannut ainuttakaan ja sujuvaa tekstiä, kiitos (:
Jatkoa ja sori, rakentavaa ei tuu.
-
minnamoi: Draamaa on luvassa :) Ja korjasin tuon "punainen"- jutun.
ewii_: Kiitos kiitos. :D
//Vaihdoin tarinan nimen, koska You Belong With Me niminen laulu ja Taylorin koko muu tuotanto on inspiroittanut mua ihan suunnottamon paljon. :)
-
nii ja sitte huomasin tossa et käytit usein tota 'tapittaa'-sanaa... ei siinä mitään mut noin "lyhyen" tekstin aikana se tais tulla ainaki kolme kertaa... mutta mikäs siinä! :) ja ihana tää uus otsikko<3 itekki oon kuunnellu tosi paljon noit swiftin biisei ja ne on ihanii varsinki toi 'you belong with me'
minnamoi♥
-
Oih.. Ihana tää. (:
Tykkään tosi paljon. Ainoa asia joka pisti vähän silmään(/korvaan) oli ihmisten puheen muuttuminen kirjakielestä puhekieleen siinä ostoskohdassa. Ja muutaman kirjotusvirheen nappasin matkaani, mutta eipä kummempia.
Tykkään! Ja jatkoa vain lisää (:
-
Kiltti tyttö tuo Bella kun ei alkoholiin sekaannu (:
Saa isikin sitten olla huoleton ;)
-
Huuh, ystäväni hiostuksen alla sain tämän osasen julkaisukelpoiseksi jo tänään. :D Joten olkaapa hyvät;
4. Osa, World So Cold
Edward Cullen. Siinäpä kiintoisa kaveri - ja vielä hyvän näköinen! Vihreät silmät, vähän vaaleammat kuin siskollansa, kuparin väriset pörröiset hiukset ja upeat kasvot. Vau.
Istuimme kaikki kuusi baarin nurkasta varatussa loosissa. Istuin kaiken keskellä, oikealla puolellani istui Rosalie ja vasemmalla puolellani istui tämä pronssihiuksinen jumala. Tutkin hiljaisena sinisen mukini huventunutta sisältöä ja hölskyttelin sitä ympäri mukia. Oikealle, vasemmalle, ympäri, ympäri ja pieni loiskahdus uusille farkuilleni. Huokaisin ja aloin hajamielisenä kuivaamaan reidelle loiskahtanutta vesilänttiä sormillani.
“Ongelmia?” Kuului vasemmalta ilkikurinen ääni ja käänsin hölmistyneenä pääni ääntä kohti. Edward tuijotti minua topaasin värisillä silmillään ja hymyili. Olisin voinut sulaa siihen paikkaan.
“Tuota.. loiskui vähän vain vettä farkuille. Ei muuta”, sain lopulta sanottua ja siirsin käteni onnettomuuspaikan päälle, vähän polveni yläpuolelle. Edward naurahti.
“Haluatko lisää vettä? Tarkoitan, kun puolet on kerran jo housuillasi”, Edward sanoi ja virnisti suloisesti.
“Kai minä selviydyn.”
“Ilmoita sitten kun et.”
Hymyilimme toisillemme sekunnin verran, sitten minä ujona ja typeränä käänsin pääni pois. Huomasin Edwardin katsovan minua vielä hetken, ja sitten kääntyvän Emmettin puoleen. Huokaisin. Miksi olen tällainen nynny?
Viimeksi olin seurustellut yläasteen kahdeksannella erään Tomin kanssa. Oikeastaan emme edes kunnolla seurustelleet, se vain oli sellainen nuorten säätö. Tom oli ollut mukava siihen asti, kunnes alkoi kaveerata erään Katen kanssa. Myöhemmin yllätin heidät tupakkanurkkaukselta pussailemassa. Se oli romahduttanut maailmani, vaikka nyt se kuulostaa lähinnä hölmöltä. Minä ja Tom emme edes ehtineet pussata.
Puistatus kulki kehoni läpi ja otin kulauksen vettä. Väljääntynyttä ja lämmintä. Hyi.
“Bella? Kuunteletko sä?” Alice kysyi Edwardin vierestä oktaavia korkeammalla äänensävyllä kuin normaalisti.
“Täh? En.”
“Huoh. No, huvittaisiko sinua lähtee meidän kanssa joskus uimahallille?” Alice kysyi ja otti pienen siemauksen Tequilastaan.
Viimeksi olin ollut uimassa joskus kaksi vuotta sitten äitini kanssa. Hän oli tahtonut välttämättä kokeilla vesijuoksua ja tuloksena siitä minulla oli jalat kipeänä kolme kokonaista päivää.
“Tulisit nyt! Se voisi olla hauskaa!” Rosalie liittyi puheeseen ja hymyili rohkaisevasti.
“En osaa uida kamalan hyvin”, tunnustin nolona ja irvistin Rosalielle, jonka vieressä istuva Emmett alkoi hohottaa. Rosalie tökkäsi tätä kyynärpäällään kylkeen ja nauru jatkui vain hiljaisena hytkymisenä.
“Ei me mitään viidensadan metrin ennätyksiä aiota uida. Kunhan hengaillaan.”
En keksinyt siihen mitään sopivan kuuloista tekosyytä, joten päätin suostua.
“Kutsutaanko me Tanya?” Alice kysyi Edwardilta mutristaen suutaan. Edward huokaisi ja katsoi anteeksipyytävästi Aliceen.
“Alice, hän on minun tyttöystäväni. Hän saattaisi suuttua jos jättäisimme kutsumatta.”
Samalla haparoidessani vesimukiani kaadoin sen koko lopun sisällön housuilleni hätkähtäessäni Edwardin sanoista.
“Voi paska..”, mutisin itsekseni kahdelle asialle samaan aikaan. Nousin ylös ja pujottelin kömpelösti Edwardin, Alicen ja Jasperin ohi.
“Bella?” Alice kysyi kulmat kurtussa. Tummista housuistani ei ilmeisesti huomannut pientä onnettomuutta, joka oli äsken tapahtunut vesimukini kanssa.
“Kaadoin vettä päälleni.. minä tuota.. menen etsimään vessaa”, mutisin ja lähdin puolijuoksua tanssilattian läpi vilkuillen epätoivoisena kylttiä missä lukisi vessa.
Alice’s Point of View
Katsoin Bellan kauemmaksi karkaavaa selkää ja nostin toista kulmaani katsoen Jasperiin. Hän kohautti olkapäitään ja käänsin katseeni Rosalieen - ja hänen vieressään hirnuvaan Emmettiin.
“Huaaahaha! Bella kusi housuunsa kun kuuli että - että -” Emmett veti henkeä ja hohotti “Eetulla on tyttöystävä!”
Edward murahti ja pyöräytti silmiään.
“Idiootti, hän vain kaatoi vettä päällensä”, Rosalie tuhahti ja läpsäytti Emmettiä takaraivoon. Emmett parahti vähän ja katsoi Rosalieta tuimasti. Rose nosti punaiselle penkille kaatuneen sinisen mukin takaisin pöydälle ja siirtyi vähän Emmettiin päin, ettei hänenkin housunsa kastuisi.
“Mikähän hänelle tuli?” Kysyin Roselta hämmentyneenä ja hän mutristi suutaan kohauttaen olkapäitään.
“En tiedä. Pitäisiköhän mennä katsomaan onko hänellä kaikki ok..”, Rose sanoi sen kuin toteamuksen ja nousimme molemmat pöydästä ja lähdimme kävelemään vessoja kohti.
Bella’s Point of View
Istuin vessanpöntönkannella nojaten kyynärpäillä polviini. Miksi minun täytyi olla tällainen torvelo?
Totta kai Edwardilla on tyttöystävä. Hänhän on juuri sellainen mistä olen aina haaveillut, ystävällinen söpö, vihreäsilmäinen ja u-p-e-a! Totta kai. Miksi tuollainen jumalainen hahmo muka olisi sinkku? Tämä tuntui vähän siltä kun olin saanut 12-vuotiaana kuulla, että Orlando Bloom seurustelee - vain sata kertaa pahempana.
Huokaisin. Mitä minä täällä yksin jossain haisevassa vessakopissa teen? Otin kourani täyteen vessapaperia ja aloin niillä hinkata polveani kuivaksi. Halvasta vessapaperista tuli pelkkää mössöä uusien farkkujeni päälle. Hienoa, nyt Alice viiltäisi minulta kurkun auki mustalla luottokortillaan.
Kuului koputus, kun joku koputti vihreän vessakopin oveen.
“Joo, tulen täältä ihan pian”, vastasin ja heitin vessapaperimössön pöntön viereiseen roskikseen.
“Bella! Oletko kunnossa?” Alicen tyttömäinen pieni ääni kuului kopin ulkopuolelta. Noniin, nyt en ainakaan lähde tästä kopista.
“En ole koskaan voinut paremmin!”
“Tule ulos sieltä. Miksi lähdit niin kiireellä? Onko jokin hullusti?” Rosalien hento ääni kuului huolestuneena. Pyöräytin silmiäni. Kyllä! Kaikki on hullusti, uusilla housuillani ja iso läntti vettä ja Tanya on olemassa.
“Ei.”
“Bella, meidän on mentävä pian kotiinkin. Kello on kohta kaksi”, Alicen suostutteleva ääni kuului taas ja nousin pöntöltä ja ryntäsin kopista ulos tönäisten kopin ovella Alicea.
“Ei se vesiläntti niin pahasti näy, ellei tarkkaan katso”, Rosalie lohdutti ja lähdimme kaikki kolme vessasta. Hymyilin hänelle pikkuisen ja käänsin pääni Alicea päin, joka katsoi tuomitsevasti housujani.
“Uusissa. Housuissasi. On. Vessapaperimössöä.”
“Joo, pakkohan niitä oli jotenkin kuivata”, tuhahdin ja luikahdin muutaman teinin ohi seuraten Rosalieta väkijoukon läpi kohti loosiamme, missä todennäköisesti Emmett olisi tappanut itsensä nauruun.
Saavuimme loosille, minkä vieressä Emmett, Jasper ja Edward seisoskelivat takit harteillaan. Edward sihahti Emmettille, joka hytkyi vieläkin aavistuksen verran naurusta. Jasper katsoi vähän väliä Emmettiin kuin hulluun. Sitten hän näki Alicen ja iso hymy levisi miehen kasvoille. Alice kipitti Jasperin viereen ja antoi tälle nopean suukon.
“No Bel-”, Emmett ei saanut puheenvuoroaan loppuun kun Edward jo läimäytti tätä takaraivoon.
“Älä huoli Bella, huomenna hän ei muista tästä koko jutusta enää mitään”, Rosalie sanoi ja taputti minua olkapäälle mennen taluttamaan poikaystäväänsä baarista ulos.
“Onko kaikki kunnossa?” Edward kysyi minulta kun lähdimme kävelemään kohti baarin etuovea, mistä olimme tulleet sisäänkin. Emmett käveli edellämme ja hoiperteli vähän.
“On, on. Minulla vain ei ole oikein pelannut tuo silmä-käsi koordinaatio”, sanoin totuudenmukaisesti.
“Jacob on aina sanonut, että synnyin 35-vuotiaana, kaksi vasenta jalkaa omistavana poropeukalona.”
Edward nauroi. Hänellä oli ehkä maailmakaikkeuden ihanin nauru, se sai minut hymyilemään.
“En usko, että se nyt ihan noin on.”
“Usko pois, kuvaus sopii minuun kuin nenä päähän.”
Jatkoimme kävelyä Times Squarella hiljaisena. Olimme kaikki väsyneitä ja jokainen meistä saisi ehkä neljän tunnin unet. Typerä baari, miksi en vain mennyt kotiin?
Katselin öistä Timesia hurmioituneena. Eikös tällaista ollut vain julisteissa? Huokaisin ja hymyilin pikkuisen itsekseni.
“Kenen kyydillä tulet?” Havahduin miestiskelyistäni ja käänsin pääni ääntä kohti. Edward katsoi minuun kysyvänä.
“Tuota.. en tiedä. Kai minä voisin mennä kotiin, joten kai sinun ja Alicen?”
“Okei.”
Alice ja Jasper hyvästelivät halein ja pusuin, kunnes erkanivat. Jasper menisi Rosalien ja Emmettin matkaan. Jasper toki ajaisin, koska hän oli minun lisäkseni ainoa alkoholittoman tien valinnut. Me loput kolme taas matkustimme Edwardin Volvoksi paljastuneella autolla kohti Queensia. Edward oli ratin takana, ja hän uskoi pystyvänsä ajamaan, koska hänen viimeisimmästä kaljastaan oli jo muutama tunti.
Huomenna olisi koulu. Huokaisin ja painoin pääni auton tummaa lasia vasten ja katsoin ohikiitäviä rakennuksia. Jossain vaiheessa nukahdin.
-
Ihanaa!
Oon tosi kateellinen Bellalle, ku se pääsi New Yorkiin!!
Jatkoa!
Anaid
-
Ihanaa. Vihdoinkin joku kirjottaa New Yorkista!!! (:
Mä niin tykkään siitä paikasta.. Siel tulee olo että on OIKEESTI kaupungissa :D
Jatkoa jatkoa (:
-
Luin tämän jo eilen, mutta en kerinnyt kommata.
Tosi hyvä luku oli ja Bella on aika hyvä, menee kaatelemaan vettä housuilleen. Kirjoitat todella taitavasti ja niin hyvin kuvaavasti.
Harmi, kun se Tanya on olemassa, en ole ikinä pitänyt hänestä :/
Ää, olen pettynyt itseeni, selitän TAAS.
Taidan jättää selittelyn jollekkin muulle ja tyytyä vain pyytämään jatkoa! <3
-
Älykkäimmät varmaan huomasivat, että en enää olekkaan Virheellinen (nyt tarkoitan nimimerkkiä) vaan alba.
Alba on italiaa ja tarkoittaa aamunkoita :)
-
jes uus luku ja näin nopee! :) tykkäsin tästä luvusta paljon! Ja osasyyllinen tais olla emmett <3 voi bellaa, mua ärsyttää ku tanya on tunkenu aina joka väliin (tai enemmänki edwardin ja bellan väliin :D ) mut ei siin sinänsä mitään, ennemmän ideoita kirjottaa eikä aina oo se sama rakkausstoori, et ehkä se on iha hyvä et se on mukana vaikka vihaanki sitä :D
nojoo huomasin yhen virheen:
Jasper toki ajaisin, koska hän oli minun lisäkseni ainoa alkoholittoman tien valinnut.
vissiin ton pitäis olla iha vaa ajaisi? :)
juupeli juu, jatkoa vaan tulemaan :)
-
Ihana ficci! <33
Tanya vois suksii kuuseen !! >:(
Yksi muttä tässä kuitenkin on. Onko Edwardilla vihreät vai topaasin ruskeat silmät kun yhdessä kohassa sanot toista ja toisessa toista.
Tajuutko? :D
Jatkoa odotan !
-
Prumrose: Edwardilla on vihreät silmät ja topaasi on yleensä vihreää/vihertävää.
Oleko jokonkin kohtaaln laittanut topaasinruskea? Mihin? ???
-
Prumrose: Edwardilla on vihreät silmät ja topaasi on yleensä vihreää/vihertävää.
Oleko jokonkin kohtaaln laittanut topaasinruskea? Mihin? ???
Öö.. Siis kun eiks topaasi oo ruske ja smaragdi vihree ?
Kun esim Houkutukessa se puhuu iana topaasin värisistä silmistä... Sen taakii vaa mietin kun yhes kohas oli topaasin väriset silmät ja toisessa vihreet. ;)
-
Prumrose: Öääää Sovitaan etten kuvaa enää Eetun silmiä topaaseiksi. Nyt aloin ittekki vähä epäilemää. :D
Ja yleisesti asiaa, viidettä osaa on kirjotettuna 1/3
-
Tää on tosi hyvä ficci!
Kirjotat tosi hyvin (niin kuin aina) :)
Muutamia kirjoitusvirheitä huomasin
kyllä, mutta tosi vähän :D
Ja niistä topaasisilmistä, topaasi on yleensä
kirkkaan sininen tai sellainen ruskea, kuin
Edwardilla vampyyrina on :D
Jatkoo nopeesti, kiitos!
♥:llä, Candy
-
Nyt olen ylpeä, sain tämän kokoon kolmessa päivässä :D Nyt sitten risut ja ruusut käyttöön.
Ja jos luet tätä, kommentoi. Vaikka ihan vain jotain tarpeetontakin. Haluan tietää kuinka monta tätä seuraa :D
Mutta nyt;
5. Osa, First time
Lifehouse - First time (http://www.youtube.com/watch?v=3IMiJlZwn9Q)
Piip, piip, piip
Herätyskelloni huusi vaativana yöpöydälläni ja murahdin unisena. Aloin haparoida kädelläni kelloradiota yöpöydältä ja huidoin samalla muita tavaroita lattialle. Valitin itsekseni ja vetäisin peiton pois päältäni ja sammutin tuon maailman ärsyttävimmistä kapistuksista, ja vedin peiton takaisin päälleni. En jaksa nousta!
Mutta nousta mistä? Missä hitossa minä olen?
Vetäisin taas peiton pois päältäni ja nousin pelästyneenä istumaan. Katselin ympärilleni ja näin huoneeni, likaisia vanhoja rääsyjäni lojui kodikkaasti lattialla yöpöydältä alas viskomieni tavaroiden seurana, James nojasi seinään huoneen nurkassa ja Molly tuhisi tyytyväisenä jalkopäässäni. Milloin minä tänne olin päätynyt?
Muistin viime illasta vain satunnaisia pätkiä - vaikka en edes ollut kännissä. Alicen ja Jasperin hyvästelysuukot, hiljaisuuden Edwardin autossa, ohikiitävät talot.. mahtavaa, oli kai nukahtanut ja isä oli kantanut minut sänkyyni. Kerrassaan hienoa, nyt minulla ei ollut mitään konkreettista todistusaineistoa siitä, etten ollut juonut koko viime yönä. Ehei, hereillä pysymisen sijaan minä oli nukahtanut Edwardin autoon. Tietysti, niin minun tuuriani. Isä on varmaan ihan hermona.
Nousin sängyltä ylös niin, että allani olevat lattialaudat narahtivat ja se sai Mollyn kääntämään laiskasti päätään puoleeni. Huokaisin ja juoksutin sormiani sotkuisen tukkani läpi kulkiessani kohti kylpyhuonetta - ja erityisesti suihkua. Olo oli kuin olisin viettänyt viikon ojassa. Katsoin ohimennen peiliin - mahtavaa, minä näytinkin siltä. Päälläni oli eilen ostamani vaatteet ja naamani muistutti pesukarhun naamataulua.
Suihkusta tultuani kääriydyin jo hiukan virkistyneenä siniseen aamutakkiini ja alushousuihin. Laahustin alakertaan kuulemaan tuomioni.
“Isabella Marie Swan”, kuului Charlien tuomitseva äänensävy, minkä olin useasti kuullut lapsena seinään piirtämisen jälkeen. Charlie seisoi käytävään seinään nojaten, kädet puuskassa ja päällään musta puku - mitä hän käytti kokoukseen mennessään - ja kömpelösti solmittu kravatti.
“Se on nimeni”, sanoin kohauttaen olkapäitäni. Enhän ollut tehnyt mitään pahaa, Charlie vain luuli niin. Yritin kävellä hänen ohitseen keittiöön, mutta Charlie tarttui minua olkapäästä kiepsauttaen minut ympäri.
“Mitä eilen illalla, tai yöllä tapahtui?” Charlie kysyi huulet tiukkana viivana puhuen kiristettyjen hampaidensa takaa.
“Vähän kaksipiippuinen juttu. Mitä olet kuullut?”
Charlie pyöräytti silmiään ja huokaisi.
“Olitko sinä eilen baarissa?”
Nyökkäsin. Paras pysyä totuudessa. Valahtelu ei kuulunut hyveisiini.
“Olitko humalassa?”
Pudistin päätäni.
“Miksi et kertonut minulle meneväsi baariin, vaan valehtelit olevasi yön Alicella?”
“Koska minä tosiaan luulin, että olisin yön Alicella. Sitten saimmekin kutsun 2112seen, ja minulle luvattiin, että olisimme siellä vain pari tuntia. Kukaan vain ei katsonut kelloon tarpeeksi useasti”, lopetin sanaryöpyn korostamalla viimeistä lausetta suurella haukotuksella. “Ja ei, minä en sammunut. Olin vain autossa ihan tuhottoman väsynyt ja nukahdin.”
Charlie nyökkäsi hyväksyvästi ja hänen katseensa pehmeni aavistuksen verran. Oli tosin selvääkin selvempää, etten selviäisi tästä olankohautuksella. Mitenköhän Alice ja Edward selviävät?
“Tiedät kuitenkin, että valehtelulla on seurauksensa.”
“Minä en valehdellut. Täysin.”
“Tulit kuitenkin kotiin yöllä kolmen aikaan hyvin epäilyttävässä kunnossa ja rikoit kello yhdentoista sääntöä. Saat viikon kotiarestia.”
Huokaisin. Ehkä tämä olisi minulle oikein, miksi en vain totellut syvällä pääni sisällä huutanutta ääntä, joka käski lähteä kotiin.
Otin askeleen kohti keittiötä, mutta Charlie pysäytti minut taas.
“Olisi minulla yksi pyyntö..”, Charlie virnisti ja osoitti viininpunaista kravattiaan. Naurahdin ja solmin isäni kravatin uudestaan ja taputin hänen rintakehäänsä saatuani työni valmiiksi.
“Kiitos, Bells.”
“Eipä mitään. Joko nyt saan mennä? Olisi vähän kiire tässä..”
“Toki. Minullakin on tässä kiire kokoukseen, joten.. no hyvää koulupäivää.”
Nyökkäsin nopeasti ja livahdin äkkiä keittiöön, missä Jacob rouskutti pöydän äärellä muroja lukien samalla Aku Ankkaa.
Noin tunnin kuluttua, kun olin saanut päälleni vanhat farkut, aikansa eläneen metsänvihreän t-paidan ja hupparin, - uudet olivat Rosalien autossa - minä ja Jacob lähdimme yhtä matkaa kotimme pihalta kohti koulujamme. Olallani oli vanha olkalaukkuni minne oli heittänyt penaalini, uuden postissa saapuneen lukujärjestykseni ja koulun kartan.
Jacob kulki mopollaan perässäni ja minä menin eteenpäin rauhallisesti skootterillani. Erkanimme kuitenkin eräissä liikennevaloissa ja Jacob kaasutti eteenpäin aikaisempaa nopeammin. Minä kaarsin vasemmalle, ja huomasin jo paljon selvemmin poistuneeni vanhalta turvalliselta Forrest Hillsiltä. Ympärilläni oli kauppoja, pienempiä kauppoja, kukkakauppoja, autoja, lisää autoja ja isoja kaupunkirakennuksia. Glendalen keskusta toi mieleeni todellisen kaupungin - tämä ei tosin vetänyt mitenkään vertoja Timesille.
Seurasin ajo-ohjeita tarkasti ja vilkuilin kylttejä. Jacob oli sanonut, että koululle oli todella yksinkertainen ajaa. Siksi olinkin varannut ajamiseen vähän ylimääräistä aikaa, minulta kun yksinkertaisetkin jutut veivät odotettua kauemmin. Pysähdyin liikennevaloihin ja odottelin valojen vaihtumista ja vilkaisin ranteessa olevaani kelloa, minkä olin siirtänyt mustan nahkatakkini päälle. Kello näytti varttia vaille yhdeksää ja koulu alkaisi yhdeksältä. Heilautin tuskastuneena raskasta päätäni, mihin isä oli suurin piirtein liimannut kypärän kiinni.
Viereeni ajoi harmaa Volvo ja minä voihkaisin. Totta kai Edwardin piti tulla aina tuolla harmaalla hevosvoimilla kulkevalla Volvollaan pelastamaan neito pulasta. Pakotin kasvoilleni jonkin hymyntapaisen kun Edward avasi autonsa sivuikkunan.
“Hei, Bella! Tarvitsetko ajoneuvoja?” Edward huudahti ja minä nyökkäsin ujona. Toivoin, ettei hän erottaisi kasvoilleni ilmestynyttä punaa.
Edward hymyili suloista vinoa hymyään ja käski minun seurata häntä. Nyökkäsin jälleen ja Edward lähti ajamaan valojen vaihtuessa.
Glendale Arts High Schoolille ei sittenkään ollut niin kamalan vaikea ajaa. Osasyynä oli toki Edward, joka oli auttanut minut pulasta. Jos olisin yrittänyt ajaa tänne itse, olisin takuulla eksynyt. Parkkeerasin skootterini koulun parkkipaikalle Edwardin Volvon viereen. Laitoin skootterini nojaamaan jalkaansa vasten ja lukitsin skootterin niin, ettei kukaan pässi varastaisi sitä. Sen jälkeen kiitollisena vetäisin mustan kypärän päästäni ja heilautin hiukseni vapaaksi ponnarista.
Edward seisoi vierelläni ja hymyili. Pidin kypärääni toisessa kainalossani ja toisesta olkapäästäni roikkui musta kukallinen olkalaukkuni.
“Kiitos”, sanoin Edwardille ja hymyilin. Edward nyökkäsi ja naurahti.
“Ole hyvä vain, Bella. Haluatko, että autan sinut ensimmäiselle tunnillesi?”
“Jos siitä ei ole vaivaa”, mutisin ja tunsin taas punan nousevan poskilleni. Yritin vähän hillitä sitä, mutta tunsin punan vain syventyvän. Edward naurahti ja kääntyi kannoillaan lähtien harppomaan kohti koulurakennusta. Pienillä juoksuaskelilla sain Edwardin kiinni ja kävelimme rinnakkain. Kävelimme asfaltoitua polkua pitkin kohti valkeaa rakennusta, joka oli muutaman pensaan takana piilossa.
Nyt katsoin koulurakennusta ensimmäistä kertaa, se oli upea! Se oli valkoisista tiilistä koottu kaksikerroksinen rakennus. Sen pylväskatollinen sisääntulo teki koko rakennuksesta vanhahtavan Antiikinkreikkaan sijoittuvan ja vähän yliopistomaisen. Siis sellaisen mitä näkee telkkarissa.
Piha-alue oli aika pieni, mutta silti siisti. Keskellä oli tasaiseksi leikattu neliön muotoinen nurmialue, jota ympäröi soralla tehty kehys. Keskellä nurmialuetta oli suihkulähde, missä oli kolme enkelilasta.
Sisääntulolla kahden pylvään välissä oli marmoripenkki, missä istui Alice, Rosalie, Jasper ja Emmett.
Alice näki meidät ensimmäisenä ja kiljahti pienesti. Luulin sen johtuneen innokkuudesta, mutta vielä mitä..
“BELLA! MITÄ IHMETTÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI?” Alice parkaisi ja kipitti luokseni katsoen nahkaista takkiani, sen alla olevaa harmaana hupparia ja risoja farkkujani.
“Vaatteet?” Sanoin sen kuin kysymyksen ja Alice voihkaisi.
“Niin, mutta millaiset! Eikös me eilen juuri käyty ostoksilla?”
“Joo, mutta kaikki ostokseni jäivät Rosalien autoon”, selitin ja huomasin siirtyneeni aavistuksen verran Edward selän taakse piiloon. Edward ei näyttänyt lainkaan pahastuvan siitä.
“No sittenhän tässä ei ole ongelmaa. Rose, hae jotain vaatteita autostasi ja tule tyttöjen vessaan. Meillä on vielä”, Alice vilkaisi kultaisesta kosketusnäytöllisestä Diorin puhelimestaan kelloa, “viisi minuuttia.”
Rosalie lähti harppomaan autolle ja loi minuun anteeksipyytävän katseen. Vastasin katseeseen virnistyksellä ja lähdin Alicen vetämänä koulurakennuksen sisään.
Koulu aloitettiin valtavassa jumppasalissa, minne kaikki koulun oppilaat olivat jo kokoontuneet. Edward käveli vasemmalla puolellani ja Emmett ja Jasper tulivat takanamme. Jouduimme istumaan minun hitauteni takia viimeiselle penkkiriville jumppasalin takana. Alice ja Rosalie olivat lähteneet jonnekin sen jälkeen kun olivat uudelleenpukeneet minut valkoisiin farkkuihin, vaaleansiniseen toppiin ja valkoiseen huppariin.
“Mitä nyt tapahtuu?” Kysyin katsoen eteenpäin esittäen kysymyksen yleisenä niin, että siihen voisi vastata kuka vain.
“Rehtori kertoo syyslukukauden tiedotteet ja jupisee turhia”, Jasper sanoi innottomasti ja valui tuolissaan alaspäin tylsistyneenä.
“Missä Tanya?” Emmett kysyi Edwardilta ja mahaani kouraisi vähän niin kuin olin ensikertaa kuullut Philistä. Minua kuvotti. Se varmaankin näkyi myös kasvoiltani, koska Jasper katsoi minua kummastuneena kohentaen taas asentoaan.
“Bella? Oletko kunnossa?” Jasper kysyi huolissaan.
“Mahtavassa. Jännittää vain tämä päivä”, takertelin ja purin alahuultani. Jasper nyökkäsi hitaasti, muttei näyttänyt vakuuttuneelta.
“Tanya on varmaan backstagella Rosen ja Alin kanssa”, Edward sanoi huolettomasti Emmettille ja kohautti olkapäitään.
“Miksi he siellä ovat?” Kysyin uteliaana ja yritin hillitä mahassani möyriviä mahahappoja
“Rosalie on Cheerleader”, Emmett sanoi ylpeänä ja röyhisti rintaansa.
“Niin kuin ne kaksi muutakin?” Arvasin kieltäytyen samalla alitajuisesti lausumasta Tanyan nimeä ääneen. En edes ollut ikinä nähnyt koko naista ja hän saattoi olla ihan mukavakin, mutta silti minua vain jaksoi puistattaa ajatus siitä, että hän oli Edwardin tyttöystävä.
“Niin, jopa Alice. Hän on pieni mutta aivan ällistyttävän notkea”, Jasper sanoi ja Edward virnisti.
“Jospa puhuttaisiin jostain muusta kuin siskoni notkeudesta?”
Emmett alkoi nauraa, mutta nauru katkesi siihen kun jostain yläpuoleltamme kaiuttimista kuului korvia hyytävä HILJAA!
Käänsin katseeni eteenpäin ja liikuntasalin etuosassa puhujapöntössä seisoi noin 60-vuotias nainen, jolla oli kasvot täynnä ryppyjä, jotka erottuivat sinne asti missä minä istuin. Naisella oli pullonpohjaiset silmälasit, vaaleat hiukset tiukalla nutturalla takaraivolla ja tanttamainen vihreä kokohame.
“Tuo on Rehtori Domarée”, Edward kuiskasi minulle, “hän opettaa näytelmätaiteita ja äidinkieltä.”
Nyökkäsin ja huomasin, että eteen oli tullut rivillinen punaiseen cheerleader-asuun pukeutuneita tyttöjä. Yksi tytöistä oli muita huomattavasti lyhempi.
“Onko tuo Alice?” Kysyi vieressäni istuvalta Jasperilta joka nyökkäsi ylpeänä.
“Joo. Porukan lyhin ja taitavin.”
“Hyvää huomenta lapset ja tervetuloa taas tänne GAHSiin viikon kestäneen syysloman jälkeen.” Kuului tiukka, kimeä ääni edestä, joka kuului rehtorille. Ääni ei tuntunut sopivat yhteen naisen olemuksen kanssa. Kuin puhujanpöntön alla olisi ollut viisivuotias puhumassa hänen puolestaan.
“Ennen kuin aloitamme, hoitakaamme ensin muutamia käytännön asioita. Kuten kaikki varmaan tietävätkin, Sarah Johnsson muutti viikkoa ennen syyslomaa Oklahomaan ja nyt tapahtuu vallan vaihto. Toivotetaan tervetulleeksi uusi Cheerleader kapteenimme, Tanya Denali!” rehtori sanoi juhlallisesti ja alkoi taputtaa muiden oppilaiden kanssa. Kuulin muutamien poikien vislaavan ja huutavan kannustuksia. Edward taputti vieressäni ja hymyili vienosti. Pakotin omatkin käteni taputtamaan samalla kuin katsoin naista, joka omisti.. ihastukseni. Niin, kai sitä voi niinkin kutsua, vaikka aika ala-astemaiseltahan se kuulostaa lukion toisella luokalla olevan suusta. Tai päästä.
Tanya oli kaikkea mitä en ollut osannut kuvitella. Hänellä oli vaaleat, melkein vyötärölle asti ulottuvat punaiseen vivahtavat vaaleat hiukset, pitkät jalat, kapea vyötärö ja uskomattoman kauniit kasvot. Minä näyttäisin Tanyan rinnalla pelkältä pieneltä hiireltä.
Tanya hymyili leveästi, - kuin olisi juuri voittanut miljoonan - ja astui samalla rehtorin tilalle puhujanpönttöön.
“Tämä on todella suuri kunnia, että minut valittiin uudeksi kapteeniksi, kiitos kaikille. Etenkin minun omalle Edwardilleni”, Tanya lausui ystävällisellä äänellä ja lähetti Edwardille lentosuukon samalla vilkaisten minuun kummastuneena. Edward “nappasi” lentosuukon käteensä ja painoi sen sydämensä paikkeille. Minua alkoi taas oksettaa. Tanya naurahti ja joka puolelta alkoi kuulua uuu -huutoja ja vislauksia.
“Minä lupaan jatkaa kunniakkaasti samaani pestiä. Kiitos!” Tanya huudahti vielä ja poistui taas takaisin riviin, missä oli muitakin Cheerleadereita.
“Kiitos, Tanya. Ja nyt muita tiedotteita. Näytelmäryhmä jatkaa täällä salissa, taideryhmä menee kuvaamataidon luokkaan ja ne joilla on tälle päivälle pakollisten aineiden mukainen lukujärjestys, menee sen aineen luokkaan mitä sattuu nyt olemaankin. Hyvää päivänjatkoa!”
Ja niin oppilaat alkoivat virrata ulos salista, paitsi siis minä ja Edward, jotka jäimme odottamaan näytelmäkurssin alkua. Emmett suuntasi pakollisen matikan tunnille ja Jasper suuntasi kuvaamataidon luokkaan.
“Tanya.. vaikuttaa mukavalta”, sanoin samalla kuin ohimennen nojatessamme seinään odotellen väkijoukon ryntäyksen loppua. Edward nyökkäsi ja virnisti.
“Niin vaikuttaa.”
Nostin toista kulmakarvaani kysyvänä. Edward heilautti toista kättään ja tuhahti.
“Näet sitten.”
Nyökkäsin ja mutristin suutani.
“Isabella Swan? Bella?” kuulin kellomaisen äänen edestäni ja huomasin tuijottavani kiharat punaiset hiukset omistavaan tyttöön, jolla oli nenänsä päällä silmälasit ja pisamia. Tytöllä oli siniset silmät ja ujot ohuet kirsikan väriset huulet. Hänellä oli päällään auki oleva villakangastakki, jonka alla oli musta pusero. Jaloissaan hänellä oli risat farkut ja tennarit. Tytöllä oli ujosti kädet selän takana.
“Olen”, vastasin tytön kysymykseen ja katsoin hänen sydämen muotoisiin kasvoihinsa kummastuneena. Olin jossain nähnyt hänet.
“Livvy?” Henkäisin tunnistaessani ja puhkesin hymyyn. “Livvy!”
“Siitä on niin aikaa! Mitä sinä täällä teet?” Esikouluaikainen ystäväni Livvy Jones huudahti iloisena ja halasi minua. Edward katsoi vierestä kummastuneena.
“Minä.. tein maisemanvaihdon”, sanoin ja purin alahuultani. Livvy nyökkäsin ja katsoi minua kiireestä kantapäähän.
“Vau. Sinä olet muuttunut”, Livvy naurahti
“Sitä se puberteetti tekee. Et sinäkään siltä hiekkalaatikolla leikkivältä tytöltä enää näytä.”
Nauroimme yhdessä ja lopulta huokaisimme yhteen ääneen ja naurahdimme taas.
“Sinäkin siis olet näytelmäryhmässä tänään? Se on hienoa.” Sanoin ja astuin askeleen taakse päin nojatakseni taas seinään. Livvy nyökkäsi ja katsoi maahan.
“Joo. Oikeastaan pyrin enemmän musiikilliselle puolelle, mutta tätä tuli ikään kuin pakettiratkaisuna”, Livvy sanoi naurahtaen.
Samassa Alice hyppäsi viereeni ja kiljahdin pikkaisen. Alice naurahti ja katsoi kysyvästi - ja arvostelevasti - Livvyä ja hänen vaatteitaan.
“Ööh. Hei?” Livvy sanoi ujosti ja Alice hymyili hänelle. Näin Alicen silmistä, että hänen teki mieli hakea Rosalien autosta lisää vaatteita ja vaatettaa Livvy. Alice itse oli vaihtanut jo normaalisen ihmisten vaatteet päälle.
“Hei. Olen Alice”, Alice esittäytyi heleällä äänellä. Ensimmäistä kertaa huomasin Edwardin kadonnen vierestäni. Etsin häntä katseellani samalla kun Alice ja Livvy juttelivat. Löysin Edwardin juttelemasta jollekin pojalle salin toisella puolella.
Samassa salin edessä olevan näyttämön tummanpunaiset verhot siirtyivät näyttämön keskellä seisoi Rouva Domarée kädet puuskassa, toisessa kädessään papereita, jalka naputti rytmikkäästi lattiaa. Koko salin näytelmänryhmä hiljeni ja katsoi rehtoriamme.
“Mainiota, aloitetaan itseilmaisulla!” Domarée sanoi lapsekkaalla kimeällä äänellään ja minä jähmetyin paikalleni. Minä en todellakaan tule pitämään tästä.
-
voi jesjesjesjes! uus luku meinasin kirjottaa voli :D nojoo, tää oli tosi hyvä niinku edellisetki ja vihdoinki päästään lähemmäs tanyan kohtaamiseen :D en maltakkaa odottaa miten hirveen (?) siitä teet :D pari virhettä taas bongailin... toinen oli siinä ku kerroit tanyan hiuksista, ni sanoit kaks kertaa sanan "vaaleat" ellei se toka kerta ollu tarkotuksella... ja toinen tuleeki täs:
“Olisi minulle yksi pyyntö..”, Charlie virnisti ja osoitti viininpunaista kravattiaan.
vissiin pitäis olla minulla? (:
minnamoi♥
-
Ja jos luet tätä, kommentoi. Vaikka ihan vain jotain tarpeetontakin. Haluan tietää kuinka monta tätä seuraa
selvä. minä luen tätä.
“Olisi minulle yksi pyyntö..”, Charlie virnisti
minulla kenties??
oli siellä pari muutakin virhettä mutta päätin poimia vaan tuon sattuman tuolta ;)
sopivan pituisia lukuja teet.
taisi kyllä tulla suht. turha kommentti :D
edit:// RÄYH minnamoi. veit ainoan mun bongaaman virheen tuolta >:( ;)
-
Juu-uh. ;)
Tykkäsin tästä luvusta. (:
Kivan pituisia nämä luvut ovat olleet ja tekstikin on hienoa. :)
Tulipas nyt hieno kommentti. ;D
Mutta jatkoa tulin tänne pyytämään. :)
PS: Tuossa otsikossa lukee 2.5 eli sen pitäisi varmaan olla 2.4? ^^
-
Kyllä minäkin luen! :D Olen vain niin pahuksen laiska kommentoija.
Taas virheetöntä sujuvaa tekstiä, paitsi että meinasit varmaan "antiikinkreikkaa", et antiikinkeikkaa, hih?
-
En, jaksais kommentoida, mutta kommentoin kuiteski ;)
Joo hyvä luku oli taas toi Tanyan lentosuukko Edille oli semmonen, et olisin Bellan sijassa oksentanu :D
Ja toi Bellan esikoulu kaveri-samassa koulussa juttu on kiva
Anaid
-
Uusi luku (: <3
Tosi hyvin olit tämänkin kirjoittanut. Tämä oli ihana luku ja tykkäsin tosi paljon, vaikkei paljoa tapahtunut <3 On todella kiva lukea välillä ihan normaalia elämää. Tanya -.- sai heti vihani heräämään :D
En ole koskaan pitänyt siitä naisesta pisaraakaan.
Virheitä en huomannut yhtään ja tosi sujuvaa ja selkeää tekstiä kirjoittelet.
Jään taas odottamaan seuraavaa lukua (:
♥ ew
-
Ihanaaa..!
Jotenkin saat kirjoitettua niin että itsekkin vihaan Tanyaa.. >:( (joka kumminkin on tosi hyvä asia..) :D
Tähän mun mielestä sopis tosi hyvin, joku Miken kaltanen tyyppi, joka voisi tehdä Edwardin mustasukkaiseksi.. :D Siis idea vaan..
Odotan innolla jatkoa.. Olisikohan sitä tulossa? Ja miloin? ??? :)
-
minnamoi, hannm: Thanks, virhe(et) korjattu. :D Tanyan tapaamisesta tulee kyllä aika mielenkiintoinen, sen uskallan luvata.
E_Bella: Kiitos :D Ja kiitos huomautuksesta, mä menen jo kuukausissa sekaisin.. ::)
makeaavettä: Oho, joo. Korjasin, kiitos :D
Anaid: No hyvä, että jaksoit kommentoida. Elän kommenteille.
ewii_: Kiitos, kiitos :)
Miz: Hyvä, yritänkin saada Tanyasta mahdollisimman ämmän. ;D Mutta joo, toi idea on tosi hyvä, pistän korvan taa.
Jatkoa voi tulla hyvällä tuurilla jo huomenna, tai sitten vaihtoehtoisesti maanantaina. Tästä kiittäkäämme pääsiäislomaa ja sitä, että mulla on ihan liikaa vapaa-aikaa :D
lov ~ alba
-
Naiset ja herrat, osa on valmis. Ennätysajassa. Kahdessa päivässä. Vähänkö mä oon hyvä ;D
But;
6. Osa, Beautiful Disaster
Kelly Clarkson - Beautiful Disaster (http://www.youtube.com/watch?v=MmcdK9IKZsY&feature=related)
Domaréesta oli käynyt heti selväksi, että hän on mukava vain harvoille valituille oppilaille. Esimerkiksi ihmettelin miksi rehtorimme ei käynyt lattialle nuolemaan Tanyan jalkoja tälle jutellessaan. Minut taas tavattuani hän oli innostunut siitä, että olin hänen mukaansa “Suuren Broadway-tuottaja Charlie Swanin tytär” ja pystyin näkemään hänen päässään monia eri tapoja millä hän yrittäisi päästä isäni puheille. Livvyä ja Alicea Domarée kohteli niin kuin vanhaksi mennyttä makkaraa kaupan lihatiskillä.
Tunnin olimme aloittaneet eräänlaisella arvonnalla, Domarée oli heittänyt lasiseen purkkiin muutaman lapun, missä oli aiheita siihen, mitä itseilmaisun tunnilla joutuisimme tekemään. Toki minä olin joutunut uutena oppilaana “onnettareksi” - Jacob nauraisi itsensä kahtia jos tietäisi - ja minä olin vetäissyt purkista lapun, missä luki “tunteiden näyttäminen”. Toki, mikäs se parempaa.
“Hienoa Bella. Sillä onkin hyvä aloittaa, nyt tytöt menkää toiselle puolelle salia riviin ja pojat toiselle”, Domarée käski ja porukka valui paikoilleen. Minä olin jotenkin onnistunut kadottamaan molemmat, Alicen ja Livvyn, ja seisoin kahden oudon tytön välissä.
“Oletko sinä Isabella Swan? Se mistä minun poikaystäväni on niin kovasti paasannut?” Ystävällisen tekopirteä ääni kuului jostain yläilmoista. Huomasin katsovani minua päätä pidempään tyttöön, jolla oli punertavan vaaleat hiukset ja jään siniset silmät - jotka suoraan sanoen pelottivat minua katseen porautuessa suoraan minun lävitseni. Tanya.
“K-kai joo. Sano Bella vain”, sanoin ja yritin änkytykseni lomasta vääntää kasvoilleni jotain hymyn tapaista. Käänsin taas katseeni maahan ja huomasin Tanyan pituuteen syyn - hänellä oli kymmenen sentin kiilakorot.
“Sepä oikein mukavaa, Bella”, Tanya sanoi väkinäisen ystävällisellä äänellä sylkäisten nimeni suustaan kuin se olisi pahin kirosana mitä löytyy. Se sai ihoni kananlihalle.
“Nyt keskittykää lapsoset! Onko vapaaehtoisia tunteennäyttäjiä?” Domarée kysyi kimakalla äänellään ja oppilaat hiljenivät taas kuin miekan sivalluksesta.
Kukaan ei vapaaehtoisesti kävellyt keskelle Domaréen antaessa katseensa kiertää oppilaasta toiseen. Sitten hän osoitti poikien puolelta jotain mustahiuksista poikaa.
“Matthew!” Domarée sanoi ja Matthewksi kutsuttu poika käveli hitaasti löntystäen keskelle lattiaa Domaréen viereen, joka nyt tutki silmälasiensa yli tyttöjen riviä. Sitten osoitti tyttöä, joka oli toisessa päässä riviä kuin minä.
“Alice tulee varmaan mielellään Matthewin pariksi, eikö niin?”, Domarée kysyi mairealla äänellä ja näin Alicen kävelevän korot hennosti kopisten lattiaa vasten kohti Matthewta.
“Toki, Rehtori Domarée”, Alice sanoi vähintäänkin yhtä mairealla äänellä ja hymyili leveästi. Se sai minut tirskahtamaan ja Tanya vilkaisi minua silmäkulmastaan kuin hullua.
“Älä naura tulevalle kälylleni, Bella”, Tanya kuiskasi taas sylkäisten nimeni suustaan.
“Domaréelle vai Alicelle?” Pistin väliin ja Tanya nakkeli niskojaan ja vilkaisi murhaavasti. Mahani sisältö heitti kuperkeikan.
“Noniin, ottakaa purkista lappu”, Domarée sanoi ja käänsin pääni taas salin keskustaa kohti. Mahassani oli alkanut myllätä kahta pahemmin. Aloin jo hetken epäillä entisaikaisia ajatuksiani siitä, että Tanya olisi mukava.
“Epätoivo”, Matthew mumisi ja rypisti pienen valkoisen paperilapun nyrkkiinsä. Nyt Alice kalasti läpinäkyvästä lasipurkista lappua ja lopusta vetäisi sieltä yhden ulos.
“Viha”, Alice hihkaisi ja hymyili Domaréelle.
“Nyt sitten yhdistätte ne pienoisnäytelmäksi kyseisiä tunteita avuksi käyttäen. Alkaa!” Domarée sanoi käskevästi ja taputti käsiään kaksi kertaa yhteen ja peruutti taaemmaksi jättäen näytelmälle tilaa. Alice rykäisi ja väänsi kasvoilleen ilmeen, mitä en ollut koskaan nähnyt hänellä. Se oli täynnä puhdasta vihaa. Vau, hän on hyvä feikkaamaan..
“Sinä petit minua! Miten kehtasit, senkin, senkin..!” Alice parkaisi ja alkoi kiertää Matthewta ympäri kuin hai laivaa. Minä jouduin nipistämään huuleni yhteen, etten alkaisi hohottaa.
Matthew oli vaikuttanut kovin ujolta, mutta nyt hänen kasvoillaan oli epätoivoinen ilme. Menisi minuun täydestä.
“En mitä tarkoittanut, niin vain kävi! Se oli vahinko, olen pahoillani, ota minut takaisin!” Matthew aneli. Se oli niin uskottavaa, että pystyin kuvittelemaan saliin jonkin naurettavan saippuaoopperan lavasteet.
“Ei! Sinä petit minua, siitä ei päästä mihinkään. Minä. Vihaan. Sinua!” Alice rääkäisi joka sai Matthewin suun vääntymään surulliseen virneeseen.
“Alice! Minä anelen sinua! Anna vielä yksi mahdollisuus!”
Samassa Alice käveli Matthewin luo ja antoi hänelle kevyen litsarin, joka tuskin tuntui juuri yhtään.
“Ei, Matthew. Se on ohi. Poistu talostani, NYT!” Alice sanoi ja juoksi takaisin paikalleen riviin kaikkien hurratessa ja taputtaessa hänelle ja Matthewille.
“Bravo, Bravo!” Domarée sanoi lyöden käsiään yhteen ja hymyillen leveästi. Matthew palasi nopein askelin takaisin paikoilleen, yhtä ujon oloisena kuin ennenkin.
“Sitten seuraava pari! Vapaaehtoisia?” Domarée huudahti ja minä astuin pari senttiä taaksepäin. Tanya vilkaisi minuun ja astui viereeni. Tunsin käden selälläni ja Tanya tönäisi minut kovakouraisesti eteenpäin pois jonosta. Domarée katsoi minuun hymyillen ja loin ällistyneen ja vihaisen katseen omahyväisesti hymyilevään Tanyaan. Mikä ämmä!
“Ahaa, Isabella. Mainiota! Kukas tulisi Isabellan pariksi?” Domarée hihkaisi iloisesti ja katsoi poikiin. Näin Alicen ja Livvyn seisovan rivin päässä vierekkäin ja katsovan minuun ällistyneenä. Sanoin äänettömästi Tanyan nimen ja Alice luki sen huuliltani. Hän nyökkäsi ymmärtäväisesti ja loi huulillaan lauseen Yritä kestää, hoidellaan Tanya myöhemmin.
“Minä voin tulla”, kuulin tutun hurmaavan äänen poikien riviltä päin. Edward asteli minua kohti hymy huulillaan. Kuulin Tanyan takanani murahtavan ja käännyin häntä päin väläyttämään omahyväisen hymyn.
“Mainiota, Edward. Ottakaahan laput”, Domarée sanoi ja ojensi meille lasista purkkia.
“Naiset ensin”, Edward sanoi kohteliaasti ja hymyili.
Nyökkäsin ja upotin käteni lasiseen purkkiin paperinpalojen sekaan ja vetäisin esiin ensimmäisen lapun mikä käteeni vain sattuikin osumaan.
“Pelko.” Huokaisin, nyt ainakin pelosta tulisi uskottavaa. Edward naurahti ja upotti kätensä lasipurkkiin ja kaiveli hetken, kuin etsien oikeaa lappua. Edward veti kätensä purkista ja katsoi lappua hymyillen.
“Rakkaus”, hän lausui naurahtaen ja minä jähmetyin niille sijoilleni.
“Bella, odota näytelmän alkua”, Edward kuiskasi minulle samalla kun Domarée perääntyi purkkeineen kaksi askelta.
“Alkaa!”
Purin alahuultani ja pohdin kuumeisesti mitä minun pitäisi tehdä. Puristin käteni nyrkkeihin ja katsoin Edwardiin, joka kauhukseni astui eteeni ja otti minua vyötäröltä vetäen minut itseään vasten. Avasin käteni nyrkeistä ja laitoin ne hitaasti Edwardin niskan taa. Aloitimme hitaan vaappumisen puolelta toiselle, ja toivoin sen muistuttavan edes etäisesti tanssia.
“Bella”, Edward aloitti. “Työmatkani kestää vain pari viikkoa. Ei se ole kauaa, minä lupaan.”
Edward hunajainen karhea kurkkuääni oli saada minulta jalat alta. Yritin päästä juoneen mukaan ja nyökkäsin.
“M-mutta minua pelottaa, Edward. E-entä jos sinulle tapahtuu jotain?” Sanoin nolosti änkyttäen, onneksi minun tunteeni oli pelko. Oikeasti minua pelotti olla näin lähellä Edwardia hänen tyttöystävänsä ja muiden kolmenkymmenenkahden ihmisen nähden. Jossain rakkaustarinoissa kaikki muut katoaisivat tässä vaiheessa tanssia ympäriltä, mutta nyt olin enemmän kuin tietoinen Tanyan tappavasta katseesta.
“Bella rakas, minä lupaan tulla ehjänä takaisin. Minä lupaan”, Edward sanoi hunajaisella äänellä korvaani vasten ja minä en voinut pidätellä pientä voihkaisua joka pääsi huulteni lomitse. Laittaisin sen myöhemmin näytelmän piikkiin.
“Mutta pelkään, että löydät jonkun toisen”, sanoin melkein kuiskaten kun ääni ei lähtenyt hurmoksessa kunnolla liikkeelle. “Pelkään, että katoat.”
“Niin ei käy, rakkaani. Olen aina luonasi.”
Tuon hurmoksellisen puolitoistatuntisen päätyttyä minä, Alice ja Livvy lähdimme yhtä matkaa kohti ruokalaa. Olin yhä ihan kuin olisin syönyt jotain sieniä tai ottanut LSDtä. Sydämeni pumppasi sata kertaa nopeammin kuin normaalisti ja puna saatiin laskemaan vain Alicen meikkipussin sisällön avulla.
Kun saavuimme ruokalaan, luulin siirtyneeni aivan toiseen maailmaan. Se oli aivan tavanomainen ja täysin ristiriidassa koulun ulkoasun kanssa, aivan kuten luokat ja käytävätkin. Seinät olivat haalean vaaleansiniset, pöydät valkoiset linoleumipäällysteiset ja joka nurkasta löytyi jokin kasvi. Isojen ikkunoiden verhot olivat valkoiset, ja niissä oli jotain tunnistamatonta kuviota.
Siirryimme kanttiiniin puolelle valikoimaan jotain syömistä. Minä päädyin pelkkään pullolliseen kokista. Muu kiinteä ruoka saattaisi tulla hetkellä millä hyvänsä ylös, ainakin oloni oli sen mukainen.
“Bella, mitä hittoa se oli?” Alice kysyi kun istuimme pyöreään pöytään ruokalan nurkkaan. Kohotin kulmakarvojani ja avasin kokikseni, joka reagoi sihahtaen hiljaa.
“Niin mikä?”
“No se sun ja Edwardin juttu, mikä muukaan! Teidän välillä oli ihan selvästi jotain kipinää!” Livvy sanoi ja avasi muoviin pakatun juustovoileipänsä. Tunsin taas punastuvani ja nojasin toisella kädelläni poskeeni viilentääkseni sitä kylmällä kämmenelläni.
“En tiedä mistä te höpisette”, sanoin ja otin kulauksen juomastani.
“Joo varmaan et tiedä. Miksi sitten helotat punaisena kuin jouluvalot?” Alice tuhahti ja katsoi minuun tuomitsevasti. “Hikoilet naamasi irti.”
“Hei kaverit!” Rosalie sanoi iloisesti ja istahti Alicen viereen ja katsoi Livvyyn.
“Kukas tämä uusi on?” Rosalie kysyi ja minä olin kiitollinen, että puheenaihetta oli vaihdettu.
“Livvy Jones. Oltiin Bellan kanssa samaan aikaan eskarissa”, Livvy sanoi ja hymyili samalla pienesti. Rosalie nyökkäsi ja minä päätin jatkaa puuttua jutteluun, ennen kuin Alice ehtisi muistuttaa minun ja Edwardin näytelmästä.
“Mitä muuten sinulle näin yleisesti kuuluu? Ei ehditty vaihtaa kuulumisia kunnolla”, kysyin Livvyltä ja hörppäsin uudestaan pullostani.
“No, minulle niin sanotusti siunaantui neljä vuotta sitten pikkusisko, Viona. Ei kai muuta mullistavaa ole tapahtunut”, Livvy naurahti ja kohautti olkapäitään.
“Onneksi olkoon.”
“Kai sitten.” Livvy sanoi ja virnisti.
Söimme ja joimme hetken hiljaisuudessa lounastamme kunnes oppilaat alkoivat valua kohti luokkia. Otin taskustani lukujärjestyksen ja rypistin otsaani.
“Musiikin kaksoistunti” sanoin iloisena. Lempiaineeni.
“Haluatko, että saatan sinut tunnille?” Livvy kysyi samalla kun me kaikki neljä lähdimme kävelemään kohti ruokalan ovea.
“Ei sinun tarvitse, luulen, että osaan sinne. Ja minun täytyy käydä ensin vessassakin”, vastasi hymyillen ja Livvy nyökkäsi.
“Me menemme tänne suuntaan”, Alice sanoi ja nykäisi Rosalieta hihasta kääntyen vasemmalle. “Heippa Bella ja Liv!”
Huiskutimme hyvästit heille ja jatkoimme matkaamme eteenpäin pitkin käytävää. Käytävän seinät olivat rapistuneen valkoiset ja seinien vierustoilla ja kaappeja. Minun kaappini oli toisessa kerroksessa suuren aulan nurkassa. Siellä minne oli vaikein pujotella.
“Minun luokkani on tässä”, Livvy sanoi ja kääntyi minua kohti. “Soitellaan?”
“Toki. Heippa!” Sanoin vielä ja lähdin etsimään vessoja. Pujottelin oppilaiden ohi ja totesi, että huomenna käsivarteni olisi mustelmilla. Kukaan ei ollut kovinkaan halukas väistämään, vaan kaikki tönivät uutta oppilasta. Mukavaa.
Viimeinkin pääsin isoimman ihmislauman ohi vessoille ja avasin oven. Kauhukseni Tanya, ja kaksi muuta blondia olivat juuri siistimässä peileillä meikkejään. Yritin poistua vessasta, ennen kuin he ripsivärin laiton lomasta huomaisivat minut. Suljin oven perässäni ja lähdin kävelemään rivakkaa tahtia kohti musiikkiluokkaa, tai paikkaa missä luulisin sen luokan olevan.
“Hei, Bella!” Kuului huuto takaani ja tunnistin sen automaattisesti Tanyan ääneksi. Äänen kovuutta ja käskevyyttä korostivat korkokenkien kova kopina.
“Aioitkos karata, vai?” Toinen blondeista sanoin. Tunnistin hänet siksi toiseksi tytöksi, joka oli seisonut näytelmätaiteiden tunnilla vieressäni. Hänellä oli piikkisuorat juuri olkapäiden yläpuolelle pätkityt hiukset ja vihreät silmät. Toinen tyttö oli myös blondi, hänellä oli pitkät laineikkaat hiukset ja siniset silmät.
“En tietenkään. Tuli vain kiire tunnille, joten..” Sanoin ja jatkoin kävelyä eteenpäin.
“Ei niin nopeasti.” Tanyan käsi kiepsautti minut ympäri suoraan häntä vasten. Jouduin kallistamaan niskaani nähdäkseni hänen silmänsä.
“Sinä pysyt Edwardista erossa. Hän on minun. Jos näen sinut vielä kerrankin hänen seurassaan, lupaan tehdä elämästäsi helvettiä. Tuliko tämä nyt selväksi?” Tanya sanoi rauhallisella, uhkaavalla äänellä katsoen minua läpitunkevasti silmillään. Nielaisin.
“Okei”, sain pihistyä ja Tanya päästi kädestäni irti, johon refleksin omaisesti siirsin toisen käteni päälle.
“Hienoa että saatiin tämä selväksi”, Tanya sanoi hymyillen säkenöivästi. “Jessica, Kate. Mennään musiikintunnille.”
Ja niin he lähtivät korot kopisten ihan vastakkaiseen suuntaan, mihin minä olin aikonut mennä. Nostin valkoisen hupparini hihaa ylös ja näin ihooni painautuneet selvät viiden sormen jättämät jälkeiset alueet, mistä veri oli paennut. Olallani roikkuvasta laukusta otin myttyyn lytätyn tekonahkatakkini ja kävin yläkerrasta kaapiltani hakemassa kypäräni. Sen jälkeen juoksin shokissa parkkipaikalle ja lähdin ajamaan kohti kotia.
-
Äääk multa ei (vaihteeksi) irtoa mitään rakentavaa, kaikki sanottavani vain että kirjoitat mahtavasti. :D Ja Ed on ihana. Paitsi mitä hittoa se näkee Tanyassa, joka on niin vihattava että tekee pahaa jo lukea sen nimi.
Niin ja muutes, toi Taylorin biisi on ihana ja aina kun kuuntelen sitä niin mulla tulee sun ficcis mieleen - ja toisinpäin ;)
-
tämä oli mun mielestä varmaan paras luku tähän mennessä, thänks♥
tanya vaihteeksi tuollainen kunnon bitch :D i like it
ei luoja taisin repeillä tuon alicen ja sen pojan kuka lie nyt ikinä olikaan esityksen aikana.
mahtava luku ja sanattomaksi veti ;)
hyvä päivä tänään, kiitos ficcisi.
edit:// BTW, en oo muistanu ihkuttaa tätä uutta nimeä♥ ihana kappale.
kohti ihkutusta ja sen yli♥
-
jes uus luku näinki nopeesti! :) tykkäsin tästä luvusta vaikkaki tanya vois painuu kuuseen! :D en tajuu ees miks aikasemmi odotin innoissani et alat kirjottaa siitä :o että sillai, teksti oli sujuvaa enkä tällä kertaa löytäny virheitä :) tykkäsin tosi paljon siitä edwardin ja bellan "tehtävästä" se oli jotenki nii ihana ja sellai "aidontuntunen" ♥ ja alicen ja matthewin jos se nyt oli sen nimi se "tehtävä" oli paras :D hajosin sille :D mä oisin nii toivonu et edward ois tullu pelastaa bellan sillon ku tanya uhkaili sitä... mut ehkä joskus niin käy toiveajattelua
minnamoi♥
-
Ihana luku ja vielä todella nopeasti! Upeaa ;)
Tykkäsin siis kovasti ja Tanyasta ollaan näköjään taas tehty kauhee ämmä. Mainiota! ;D
Hyvää tekstiä, sun muuta.. joo mutta minä säästän ainut näiltä typeriltä lörpötyksiltäni nyt!
Ciao! :-*
-
Voi h**vetti että minä Vihaan Tanyaa.
Kauhee ämmä. Bella vedä sitä turpaan, Alice hauku se, Edward jätä se...yms.
Oikeasti, onnistut todella hyvin tämän kuvailussa ja kirjoittamisessa, en ole koskaan, en koskaan vihannut ketään ficin hahmoa näin paljon!
Kuten jo sanoin, kirjoitat hienosti ja kuvailet sellaisiakin asioita, joita minun teksteissäni ei edes huomioitaisi :D
Oi, hyvä luku oli ja mainitsen vielä kerran, että Vihaan Tanyaa, jos kaikki eivät vielä tajunneet xD
Jatkoa pakko saada! Todella todella todella ihana luku oli <3 (:
♥ ew
-
Mä menisin kauheaan paniikkiin, jos pitäis vain vetää purkista lappu jossa lukisi näytelmän aihe! :o
Niin, kommenttiin! :D VIHAAAAAAAA Tanyaa! Sais painua kuuseen- eei helvet**in. (: Yep.
Kuvailet älynhyvin noita joitain juttuja, niinkuin ne sormenjäljet. :D
Tähän osaakin nyt värkätä jotain järkevää. ^^
Ed ja Bel nyt vain yhteen ja Bellalle kitarasoollo jonnekin niin hyvin menee. :D Rakastan kitara soooooloja. <3<3
Jooh, ja poikkesin aiheesta. Taas. :D
Jatkoa!!! etten enää venytä tätä viestiä kovin paljoa. . . .
-
Vähän noi näytelmät on parhaita! Alice ja Matthew <3 Ihana tuo Matthew kun oli noin ujo mutta näytellessään...
Tanya on ihan paras, kunnon bitch... Siis ei sillä että minä siitä pitäisin mutta hän on kiva lisä ja paras (sekä inhottavin) hahmo!
Tää ficci on ihan paras! Kuvailu on siis tosi onnistunut!
Ed ja Bel nyt vain yhteen ja Bellalle kitarasoollo jonnekin niin hyvin menee.
Jep. Mutta ei ihan vielä... Meikä ainakin haluaa kunnon kolmio-draamaa! ;D
Taidan jättää kommentoimisen nyt tähän ettei kenenkään tarvitse luke mitään turhaa...
JATKOA nopeasti! <33
-
Taas tosi hyvä luku!! Ja Tanya taas hirvieä ÄMMÄ!!! :D
Odotan inolla jälleen jatkoa ;D
Ja Ed, JÄTÄ Tanya!! :D
Jatkoa vaan tulemaan.. ;D
-
Ihana luku !
Tanya vois todellakin painuu hevonkuuseen!
Tai sitten se vois käydä Bellaan käsiks ja Edward pelastais sen " <33 :D haha.. no olipa taas idea. :D Mutta siis jatkoa odottelen. Ei mitään rakentavaa sanottavaa, muuta kuin se että Tanya vois todellakin häippästä ja kaaaauaaaspoooiiiis ! :D
JaTkOa! <3
-
Ihanaa!
Sori, kun en kommannut tuota edellistä lukua, olin
meinaan landella viettämässä pääsiäistä ;D
Hitsi nyt tuli kauhee ikävä teatterille!
Kun huomennakin (tänään) on vielä vapaapäivä, niin ei voi
mennä sinne notkumaan.. :'(
Takaisin aiheeseen.. Tästä tulee väkisinkin mieleen
High School Musical! Oikeesti.. ;D
Tanya on kyllä kauhee horo, mut se tekee tästä tarinasta
paljon mielenkiintosemman! Kyllä ne Edward ja Bella vielä
päätyvät yhteen.. ♥
-Candy
-
Uuh... Tanyan on aina kyllä pakko mennä tunkemaan itsensä joka ikiseen paikkaan...
Mutta hyvä luku oli. Jatkoa vain lisää mielenkiinoitsesta jatkosta. (:
-
Tähän osaan voin ihan rehellisesti sanoa kopioineeni idean Taylorin You Belong With Me -musiikkivideosta :D Älkää haastako oikeuteen.
7. Osa, Undisclosed Desires
Olin yksin. Kaikki oli niin valkoista ja kirkasta. Ja lämmintä.
Liian kirkasta, liian lämmintä. Epämukavaa. Yhtäkkiä olinkin aavikolla ja kurkkuani alkoi kuivata. Lähdin hortoilemaan yksin erämaahan, missä olin vain minä, hiekka ja porottava aurinko. Sitten näin hänet ja hänen täydelliset kasvonsa kaukaisuudessa. Niin kaukana, niin lähellä. Lähdin juoksemaan Edwardia kohti, joka seisoi kädet ojossa, hymyillen valmiina ottamaan minut syliinsä. Hyppäsin viimeisillä voimillani Edwardin syliin, mutta hän ei enää ollutkaan siinä ja mätkähdin kasvot edellä hiekkaan, jota meni silmiini, suuhuni ja hiuksiini. Yritin sylkeä hiekkaa suustani, mutta suuni ei kyennyt aukeamaan. Se oli parsittu ristipistoilla kiinni. Taas olimme vain minä, dyynit ja aurinko.
Yritin nousta ylös, mutta en kyennyt siihen, kuin olisin halvaantunut. Tanya nauroi vierelläni kädessään parsinneula ja siihen pujotettu punainen lanka. Yritin nousta ylös, tuloksetta.
Sitten heitä alkoi tulla lisää, jokainen tänään tapaamani uusi ihminen, joiden nimiä en edes muistanut tuli Tanyan vierelle nauramaan ja ilkkumaan minulle. Jopa Livvy.
Tanya nosti minut käsivarresta ylös, - kuin höyhenen - ja hymyili silmät punaisina leiskuen.
“Sinä pysyt Edwardista erossa. Hän on minun. Jos näen sinut vielä kerrankin hänen seurassaan, lupaan tehdä elämästäsi helvettiä. Tuliko tämä nyt selväksi?” Sitten hän upotti parsinneulan sydämeeni.
“Bella, Bella! Herää!” Jonkun huolestunut ääni ja vihlova kiljunta täyttivät tajuntani avatessani silmäni. Nousin äkkinäisesti istumaan ja haukoin henkeä. Kauhistuneena tajusin kiljuneeni.
“Oletko kunnossa?” Charlie kysyi silmät huolesta palaen ja otti minut syleilyynsä. “Se oli vain unta, Bella. Vain unta.”
Haukoin henkeäni ja painauduin Charlieta vasten. Olin aivan hikinen. Katsoin sivusilmällä kelloradiota ja huomasin kellon olevan vasta kolme yöllä.
“Mitämitähäh?” Jacob mumisi hyökäten huoneeseeni kädessään sorkkarauta. Hän vilkuili silmät lautasenkokoisina ympärilleen etsien hullua murhaajaa.
“Kaikki hyvin, Jake. Näin vain.. unta” Jätin mainitsematta, että murhaaja oli unessani. Jacob tuhahti ja laittoi sorkkaraudan nojaamaan yöpöytääni vasten ja lähti laahustamaan takaisin huoneeseensa mumisten jotain taas se sama rumba tapaista. Näin pienenä usein painajaisia ja Jake oli hyökännyt yöllä huoneeseeni suojelemaan minua kädessään jos millainen ase. Joskus se oli vesipyssy, joskus lattialta löydetty vanha sukka.
“Onko kaikki hyvin?” Charlie kysyi ja nyökkäsin vaitonaisena.
“Mene vain nukkumaan. Kaikki on hyvin, se oli vain paha uni”, mumisin ja Charlie katsoi minua arvioivasti ennen kuin luikahti takaisin huoneeseensa.
Seuraavat kaksi viikkoa sujuivat aika mutkattomasti. Livvystä ja Alicesta oli tullut lyhyessä ajassa hyvät ystävät. Olin hyvilläni siitä, en joutuisi olemaan yksin Alicen meikkipäänä.
Edwardia välttelin koulussa ja arkena parhaani mukaan. Kyllä hän tuli joskus vastaan aamulla postinhakumatkalla, ja vaihdoimme muutaman sanan, kunnes säntäsin takaisin sisään ties minkä tekosyyn varjolla. Sisälle päästyäni jäi nojaamaan ulko-oveen ja hakkaamaan itseäni nyrkillä otsaan. Miksi minun täytyi olla sellainen pelkuri? Ei Tanya saisi vaikuttaa minuun noin. Vaikutti kuitenkin.
Istuin huoneessani ja katsoin sinne tuodusta pienestä televisiosta jotain komediaa, joka oli osunut kohdalle. Huokaisten käänsin pääni kohti ikkunaa ja katsoin syksyistä ja värikkäästä lokakuusta vaihtunutta marraskuista harmaata ilmaa. Kaikki lehdet olivat varisseet puista ja nurmikko oli muuttunut likaisemman vihreäksi. Taivas oli tummien pilvien peitossa.
Silitin hajamielisenä vieressäni nukkuvaa Mollya ja käänsin pääni takaisin mainostauolta palautuvaan komediaan, joka ei edes naurattanut minua. Otin kaukosäätimen käteeni ja aloin selata kanavia. Osuin musiikkikanavalle, ja siellä oli juuri Musen Undisclosed Desires (http://www.youtube.com/watch?v=R8OOWcsFj0U&feature=channel) -musiikkivideo alussa. [A/N: Laita kyseinen laulu soimaan (:] Aloin laulaa sen mukana.
I know you’ve suffered
But I don't want you to hide
It's cold and loveless
I won't let you be denied
Suuni levisi hymyyn ja pomppasin sängyltäni ja kaappasin Jamesin syliini napsauttaen sähkökitarani vahvistimen päälle. Aloin näppäillä laulun tahtiin.
Soothing
I'll make you feel pure
Trust me
You can be sure
I want to reconcile the violence in your heart
I want to recognize your beauty is not just a mask
I want to exorcise the demons from your past
I want to satisfy the undisclosed desires in your heart
You trick your lovers that you're wicked and divine
You may be a sinner
But your innocence is mine
Huojuin musiikin tahtiin ympäri huonettani ja lauloin mukana. Samalla keinahtelin huoneeni ovelle avaten sen.
”Isä? Jake?” Huusin, mutta vastausta ei kuulunut. Suuni levisi hymyyn ja lisäsin telkkariin volyymia - Mollya se ei vaivannut ja aloin laulaa vähän aikaisempaa lujemmalla äänellä.
Please me
Show me how it’s done
Tease me
You are the one
I want to reconcile the violence in your heart
I want to recognize your beauty is not just a mask
I want to exorcise the demons from your past
I want to satisfy the undisclosed desires in your heart
Please me
Show me how It’s done
Trust me
You are the one
I want to reconcile the violence in your heart
I want to recognize your beauty is not just a mask
I want to exorcise the demons from your past
I want to satisfy the undisclosed desires in your heart
Lopetin laulamisen, soittamisen ja heilumisen. Aloin nauraa ja huohottaa samaan aikaan kaatuen raukeana sängylleni. Musiikki vain oli se jokin, mitä ilman en voinut elää. Ja tällä hetkellä olin sitä mieltä, että Muse oli taidetta parhaimmillaan.
Hypähdin adrenaliinin vallassa ylös sängyltä ja vein Jamesin takaisin paikoilleen ja laitoin vahvistimen pois päältä. Telkkarista alkoi huutaa joku laulu, jota en tunnistanut ja kiiruhdin kaukosäätimelle hiljentämään volyymia.
Katsoin taas ikkunasta ja huomasin ensikertaa, että viereisen Cullenien talon mystiseen huoneeseen oli sytytetty valot. Huoneen seinät olivat sähkönsiniset ja seinillä oli satunnaisessa järjestyksessä julisteita. Sänky oli valtava petaamaton jenkkisänky, kermanvaalea matto ja työpöytä, jossa oli tietokone.
Vaistomaisesti hyppäsin verhojen taa piiloon, kun huoneen nurkan takaa tuli joku. Nojasin kyljelläni seinää vasten - kuin mikäkin agentti - ja vilkaisin tummien verhojeni lomasta huoneeseen. Edward puhui kiihtyneen oloisena puhelimeen ja kiersi kehää ympäri huonetta.
Tiesiköhän Edward, että tämä oli minun huoneeni? Oliko hän nähnyt minut? Yhtäkkiä kiitin itseäni, että valot oli huoneestani nyt pois päältä.
Edward otti puhelimen korvaltaan, ja näytti vihaiselta. Hän katsoi puhelintaan ja viskasi sen huoneen läpi. Hätkähdin.
Meni kontalleni kontaten Edwardin katseelta piilossa kohti huoneeni ovea, jonka avasin. Sitten nousin seisomaan ja laitoin valot päälle ja kävelin sammuttamaan television muina miehinä. Kuin olisin vasta saapunut huoneeseen.
Vilkaisin vaivihkaa Edwardin huoneeseen ja näin hänen katsovan minua. Käännyin - muka hämmästyneenä - ympäri ja heilutin kättäni hänelle. Edward heilautti myös kättään ja hymyili.
Otin koulupöydältäni tussin ja A4 kokoisen lehtiön ja kirjoitin sille. Edward katsoi minuun kiinnostuneena toinen kulma hivenen koholla. Tai niin koholla, että sen näki seuraavaan taloon kymmenen metrin välimatkasta huolimatta.
Hei
Ajattelin sen olevan luonteva tapa aloittaa ja näytin lehtiötä hänelle. Hitot Tanyasta. Näin Edwardin naurahtavan ja ottavan oman koulupöytänsä laatikoista A3 kokoisen lehtiön ja kirjoittavan siihen vihreällä tussilla.
En tiennytkään tuon huoneen kuuluvan sinulle
Edwardin käsiala oli paljon parempi ja terävämpi kuin minun. Hymyilin hänelle ja käänsin lehtiöstä uuden sivun ja raapustin sille vastauksen.
Nyt tiedät. Onko kaikki hyvin, näytät vähän : (
Tyydyin käyttämään hymynaamaa kuvaamaan hänen mielentilaansa paperin pienuuden takia.
Edward peruutti istumaan jenkkisänkynsä päätyyn ja käänsi uuden sivun alkaen kirjoittaa.
Tanya vain tajuaa vitsini tahallaan väärin. Ei sen vakavampaa.
Ikävää.
Edward kohautti olkapäitään ja käänsi lehtiöstä uuden sivun ja alkoi raapustaa. Samalla hänen kirjoittaessaan huomasin, että hänen sänkynsä päällä makasi ehkä noin kolmivuotias kahvinruskea kissa. Edward käänsi lehtiönsä minuun päin.
Mikä on kissasi nimi?
Nauroin, kun huomasin tajunneemme saman asian samaan aikaan. Edward katsoi minuun kummastuneena, mutta minä pudistin päätäni. Kerroin - tai kirjoitin - Edwardille lyhyesti Mollysta ja hän kertoi omasta kissastaan. Kahvinruskean poikakissan nimi oli Vladimir ja se oli kuin olikin kolmivuotias. He olivat ottaneet sen muuttaessaan tänne.
Oletko tulossa tänä perjantaina uimahallille?
Mietin hetken ja näytin peukaloa ja Edward hymyili. Sen jälkeen hän muodosti huulillaan täytyy mennä ja poistui huoneestaan sammuttaen valot perässään.
Samassa mieleeni pomppasi Tanya, joka varmasti olisi myös tulossa perjantaina uimaan kanssamme. Selkäpiitäni kylmäsi, mutta sitten ryhdistäydyin. Ei Tanya minua vahingoita, jos on tarpeeksi todistajia lähellä. Ja minun on aika oppia pitämään puoleni.
Vaikka se sitten vaatisikin sitä, että ottaisin itsepuolustustunteja Jacobilta.
-
Olen ollut näköjään vähän laiska tuon kommentoimisen kanssa ;D
Yritän saada korjattua tapani ja alkaa kommentoimaan useammin.. Mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia ficcejä täällä. =) Tekstin laatu on hyvää ja helppo lukuista. ;)
Muutama virhe osui silmiini;
Sisälle päästyäni jäi nojaamaan ulko-oveen ja hakkaamaan itseäni nyrkillä otsaan.
jäin?
Meni kontalleni kontaten Edwardin katseelta piilossa kohti huoneeni ovea
Menin?
Ja otsikossa on väärä päivämäärä, tänään on seitsemäs. ;)
Mutta itse olen myös nähnyt tuon Taylor Swiftin - You Belong With Me-musavideon ja se kieltämättä sopi tuohon tilanteeseen :) Ja Musen biisi sopi tuohon kans ;)
Jatkoa toivoisin jälleeen :)
ninnni~
-
Äääh! Varastit mun Musebiisin! Kuuntelin sitä juuri ennenkuin aloin lukemaan tätä ficciä! Nappasin sen pois päältä, ennen kuin aloin lukemaan, mutta sinä piruvie laitoit sen tähän ficciin! Olisit voinut varoittaa etukäteen! :o :D Hassu sattuma, muuten! :D
Hieno luku taas kerran. Tykkään kappaleista ja videoista. Itse en virheitä bongaillut, mutta muut tekevätkin sen sitten minun puolestani. :D Eiksös vain?? :D
Niin, eikai tähän mitään osaa kirjottaa.
Mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia ficcejä täällä. =) Tekstin laatu on hyvää ja helppo lukuista.
AGREE!
Ja jatkoa. :)
-
oi uus luku näin pian! näköjään yllätyn joka kerta ku tulee uus luku :D tykkäsin kovasti enkä huomannu edes virheitä! ja voi ihanaa kun olit ottanut "mukaan" ton taylorin musavideon :) tykkäsin paaaaljon tosta ikkuna-paperi -viestittelystä :D ja edwardki vois unohtaa jo sen tanyan! :D nojoo ei muuta ku uutta lukua kehiin<3
minnamoi♥
-
Jee uusi luku (: <3
Mä sitten tykkään näistä ihan hirmusesti! :D
Bella hyvä, älä anna Tanyan vaivata, se on vaan kauhee ämmä, josta Edwardkaan ei oikeasti pidä.
Kirjoitat hyvin, kuten aina. Kuvailut ovat ihan täydellisiä.
Biisi sopi lukuun ja mulla se soi (:
Joo, lopetan höpötyksen ja toivon vain jatkoa (:
♥ ew
-
Sulla tulee kyllä ihan uskomatonta tahtia nää luvut, mutta se on vaan hyvä juttu. :D Ihana luku taas, eritoten siksi että Bella ja Ed viestittelivät keskenään ja Tanyaa ei mailla halmeilla. Jatkoa kaivaten! :)
-
Ihana luku oli taas!
Toi oli ihanasti napattu sielt You belong with me videolt, niinku joku tos jo sanoki
se lappu juttu oli tosi kiva.
Jatkoa!
Anaid
-
Ihana toi lappu juttu!
Miten Bella voi pelätä Tanyaa noin paljon??? :o
Kirjoitusvirheitä en löytänyt, joten teksti oli ainakin minun mielestä laadukasta!
Jatkoa pian!
Pitenmää viestiä en saa millään puserrettua... :'(
-
Vauuu...
Osaat kuvailla todella hyvin yksityiskohtia, joka on oiken hyvä asia, varsinkin kun kirjoittaa Bellan käkökulmasta. Olen tyyyväinen tekstiisi ja en oikeastaan huomannut mitään virheitä kuin luin niin keskittyneesti. :D
Ja mun täytyy kehua oikeasti sitä kohtaa, jossa Jacob tuli huoneeseen sorkkaraudan kanssa.. Nauroin hysteerisesti ja siis en liiottele ollenkaan sitä naurun määrää. ;D Voi että just niin perus Jacob mun mielestä..
Odotan inokkaasti jatkoa, jonka tulen lukemaan!
-
Jeeh... taas tuli ihana luku. (:
Musta tuntuu että kirjoitan varmaan joka ikinen kerta saman asian. Mutta tosiaan oon aina sitä mieltä että nää on vaan niin hyviä. Ei sille sitten mitään oikein mahda.
Mutta jatkoa taas lisää (:
-
Mutta tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia ficcejä täällä. =) Tekstin laatu on hyvää ja helppo lukuista.
Oi, kiitos! Tuo jos mikä lämmittää sydäntä :) Ootte ihania♥
Seuraavan osan ilmestymisestä en uskalla sanoa mitään, kun en todennäköisesti ole koko viikonloppuna kotona. :/
~alba
-
Voi hirvitys miten laiska olen ollut!!!
En ole kommentoinut tätä aikoihin vaikka olen lukenut aikasemmin niitä aikasempia lukuja, annathan anteeksi? :-[
Jatkatkos pian?
-
Sarkku: Saat anteeksi ;D
Ja joo. Ei kai tässä mitään ihmeellisiä alkupuheita ole sanottavana. Eii muutako, et muistakaa vaa kommentoida ni pysyy kirjoittaja virkeänä. :D Olkaa hyvät;
8. Osa, Should‘ve say no?
Taylor Swift - Should’ve say no (http://www.youtube.com/watch?v=Ao138HwSqow)
Perjantaina koulusta päästyäni laahustin portaat ylös huoneeseeni ja aloin etsiä laatikostostani vanhaa uimapukuani, pyyhettä ja jotain vaihtovaatteita. Huokaisin. Tänään ei todellakaan huvittaisi lähteä minnekään, mutta minkäs mahdat kun tuli jo luvattua?
Alice lupasi tulla hakemaan minut siinä viiden aikoihin ja kello oli nyt neljä iltapäivällä. Siivosin huonettani hermostuneena, petasin sänkyni ja etsin lattialta sinne jääneitä sukkia ja keräsin tuoleilla lojuvat vaatteet ja vein ne pyykkiin. Huokaisin huomatessani pyykkikorin olevan kukkurallaan, joten aloin pestä aikani kuluksi pyykkiä. Pyykit koneeseen lastattuani, käynnistin koneen ja painuin takaisin huoneeseeni. Molly oli tapojensa mukaan sängyllä löhöämässä, mutta nyt se ei nukkunut. Se katsoi minua okrankeltaisilla silmillään ja naukui. Kävelin sen luokse ottaen sen syliini. Molly oli lihonut viimeaikoina aika paljon ja se nukkui normaalia enemmän. Aloin silitellä sen mahaa ja kissa naukaisi varovaisesti. Tunsin mahassa patin - patin joka ei kuulunut sinne. Ja toisen.
“Charlie!” Huusin jatkaen Mollyn mahan tunnustelua.
“Mitä?” Kuului Charlien möreä vastaus alakerrasta. Hän katseli taas vaihteeksi jotain peliä.
“Onko Molly leikattu?”
“On!”
Aloin taas silittää Mollyn mahakumpua ja katsoin kissaa kummissani. Samassa tunsin käteni alla aivan varmasti liikahduksen ja siirsin Mollyn sylistäni takaisin sängylle ja otin puhelimeni käteeni. Näppäilin siihen tutun numeron ja nostin puhelimen korvalle. Se hälytti kolme kertaa, kunnes siihen vastattiin.
“Renée” Tuntui hyvältä kuulla äidin ääni pitkän tauon jälkeen
“Bella, täällä. Kysyisin vaan, että onko Molly leikattu?”
”Ai hei Bella!” Hetken hiljaisuus. “Ei. Minun piti viedä Molly leikkautettavaksi, mutten vain voinut vielä sen naiseutta!”
“Voi luoja!” Tuhahdin ja aloin kävellä ympyrää. “Molly on raskaana!”
Kuulin äidin vinkaisevan, mutta vihastumiseni laantui huoleen katsoessani melkein yhdeksäntoistavuotiasta kissaa. Miten se synnytyksestä muka selviäisi?
”Ethän kerro Charlielle? Hän hirttää minut kengännauhoistani. Kyllä me jotain keksimme. Minun täytyy nyt lopettaa puhelu. Suukkoja sinulle ja Jacobille!”
“En kerro. Vielä. Heippa, suukkoja”, mutisin ja laskin puhelimeni vaatekaappini päälle. Katsoin Mollyyn hymyillen vinosti ja se naukaisi.
“Minä tiedän, Molly. Kyllä me tästä selvitään”, huokaisin ja istahdin Mollyn viereen sängylle ja se sulki silmänsä alkaen kuorsata hiljaa. Aloin silittää sen valkeaa turkkia ja Molly alkoi kehrätä kuorsauksensa lomasta.
“Onko Bella valmiina?” Kuului Alicen hento ääni alakerrasta. Siirsin Mollyn pään varovaisesti polveni päältä, ettei se heräisi. Nousin sängyltä ja nappasin uimakassini kainalooni ja kiiruhdin portaat alas alakertaan, missä Alice tuli minua käytävällä vastaan.
“Ai hei, Bella! Mennäänkö?” Alice sanoi ja suu levisi hymyyn. Nyökkäsin ja lähdimme meitä minun vielä huutaessa nopeat hyvästelyt Charlielle, joka vastasi nopeilla turvaneuvoilla, ‘Ole varovainen’, ‘Tule ajoissa’ ja ‘Varo liukkaita lattioita!’
Alice oli ajanut isänsä mustalla Mersulla meidät perille GH Day Spa’han. Se sijaitsee lähellä Manhattania. Spa on iso paikka, melkein jokainen seinä siitä rakennuksesta oli lasia, ja jos seinä ei ollut lasista, se oli tehty valkoisesta rappauskivestä. Olin käynyt Phoenixissa sijaitsevassa saman nimisessä paikassa joskus lapsena, ja muistelisin sen olleen silloin vähän vaatimattomampi.
Vastaanoton tiskin takana oli ryppyinen, hymyilevä mummo, jolla oli vaaleat harventuneet hiukset ja silmälasit. Minä katsoin Aliceen ja aloin kaivella lompakkoa takkini taskusta maksaakseni päiväni kylpylässä. Alice sen sijaan porhalsi tiskin ohi ja tervehti tiskin takana istuvaa mummelia.
“Etkö sinä aio maksaa?” Kysyin ihmeissäni.
“Täh? En.” Alice sanoi ja jatkoi hienovaraista kopistelua korkokengillään kohti pukukoppeja. Katsoin anteeksipyytävästi mummeliin, joka hymyili minulle ja jatkoi jonkin lehden lukemista. Lähdin puolihölkkää Alicen perään.
“Miksi?”
Alice katsoi minuun kulmat kurtussa ja raotti huuliaan.
“Etkö sinä tiedä mitä GH tarkoittaa?” Alice kysyi hämmästyneenä ja pysähdyimme keskelle käytävää. Minulla oli käsi vieläkin taskussa.
“En. Miten se nyt tähän liittyy?” Kysyi hämmästyneenä. Alicen kulmien välissä oleva kuoppa silisi ja hän päästi helisevän naurun.
“Se tarkoittaa Gina Halea. Tiedätkö kuka hän on?” Alice kysyi.
Kurtistin kulmiani ja mietin. Sukunimen oli kuullut jossain ja aloin selata päässäni läpi nimiä.
“Ai niin kuin Rosalie Hale?” Kysyin hämmästyneenä.
“Niin. Gina on hänen äitinsä, ja Roseen tutustumisen jälkeen minun ei ole ollut tarvetta maksaa tänne tulemisesta. Gina on mukava ihminen”, Alice naurahti ja jatkoi kävelyä. “Tule jo, ollaan muutenkin jo myöhässä.”
Huokaisin ja otin käteni takkisi taskusta ja otin sillä kiinni uimakassini hihnaan. Lähdin seuraamaan Alicea kohti pukukoppeja ja pohdin, mitä muita yllätyksiä uudesta ystäväpiiristäni löytyisi.
“Onko pakko?” Vinkaisin ja katsoin uimapukua, minkä Alice oli minun pakottanut pukemaan. Alice oli meinannut saada astmakohtauksen nähdessään vanhan mustan kokoumapukuni (joka tällä hetkellä lojuu revittynä roskakorissa) ja kaivanut omasta uimakassistaan minulle uudet bikinit. Ne olivat vaaleansiniset bikinit, joiden yläosa pysyy miehustani peittona tiukalla niskalenkkisolmulla. Alicella itsellään oli myös mustat bikinit.
“No on. Bella älä viitsi olla lapsellinen, se on uimapuku.” Alice huokaisi ja vetäisi minua ranteesta kylpylän puolelle. Tunsin punan nousevan poskilleni kun kävelin Alicen perässä - hänen edelleen vetäen minua - ja pidin katseeni maassa vältelle liukkaista kohtia.
“Hei Alice!” Kuulin huudahduksen, joka pakotti minut nostamaan pääni ylös. Alice irrotti ranteestani ja hyppäsi Jasperin syliin, joka pyörähti ympäri Alice sylissään. He nauroivat ja Jasper laski Alicen alas suudeltavaksi. Etsin katseellani Rosalieta. Pian löysinkin hänet altaasta korkean suihkulähteen alta istuskelemasta veden alaisella penkillä - vieressään Emmett, joka roiski vettä tytön päälle.
“Yök, rajoittakaa vähän. Täällä on lapsia”, Edward nauroi osoittaen sanansa siskolleen ja Jasperille.
“Hei Bella.”
“Ööh. Moi”, sanoin suustani ja hymyilin Edwardille varovaisesti. “Ai joo, meidän pitäisi puhua yhdestä jutusta.”
Edward nyökkäsi ja vilkaisi taas Jasperiin ja Aliceen, jotka suutelivat edelleen innokkaasti. Katseeni harhautui sekunniksi Edwardin treenatulle ylävartalolle.
“Jospa menisimme jonnekin vähä syrjemmälle?” Edward ehdotti ja katsoi merkitsevästi siskonsa suuntaan. Nauroin hänelle ja lähdin kävelemään Edwardin rinnalla altaan reunaa pitkin.
“Mitä asia koskee?” Edward kysyi lopulta ja veti minut kulman taa, mistä me näimme koko suuren lasiseinäisen allasosaston, mutta kukaan ei nähnyt meitä. Näin Rosalien ja Emmettin katsovan nurkallemme kiinnostuneina.
“Onko Vladimir leikattu?” Kysyin ja Edwardin kulmakarvat pomppasivat kohti taivaita.
“Ja tämäkö on se suuri asia mistä meidän pitää puhua? Odotin jotain suurieleisempää.” Edward nauroi. “Ei ole.”
“Onko se sisäkissa?” Sanoin pyöräyttäen silmiäni.
“Ei. Se viettää suurimman osa ajastaan ulkona. Miksi kysyt?”
“Tämä on tavallaan johdattelua asiaani. Katsos kun.. Molly on raskaana Vladimir on luultavasti isä”, sain sanottua ja virnistin. Olin päätellyt asian ensin selvitettyäni, että Vladimir oli ainoa kollikissa kahden korttelin säteellä. Edward näytti hämmästyneeltä, mutta lopulta hänen suunsa levisi hymyyn.
“Meistä tulee isovanhemmat!” Edward naurahti ja yhtäkkiä huomasin Edwardin halaavan minua. En tiedä kauanko me olimme niin, Edwardin vahvat kädet ympärilläni - minun käteni hänen alaselällään - ja hänen lämmin poskensa ohimoani vasten. Hänen hiuksensa tuoksu pisti pääsi sekaisin. Ja mikä tärkeintä, hänen vahva lihaksikas rintakehänsä minua vasten. Se tuntui niin turvalliselta ja luonnolliselta. Edward vetäytyi äärimmäisen hitaasti minusta irti - pitäen kätensä yhä selälläni - ja hän katsoi minua intensiivisesti silmiin jadenvihreillä silmillään. Kuin yhteisestä sopimuksesta, kasvomme hitaasti alkoivat lähestyä toisiaan. Hänen viileä hengityksensä tuoksui heikosti ksylitolille.
Aloin hengittää raskaammin kun nenämme koskettivat toisiaan ja huulemme olivat millien päässä toisistamme. Tässä vaiheessa minun pitäisi varmaan tyrkätä hänet pois ja alkaa pitää moraalisaarnaa uskollisuudesta tyttöystävää kohtaan - mutta en tehnyt niin. Olin juopunut Edwardista.
Huulemme hipaisivat kevyesti toisiaan ja minä voihkaisin pienesti. Edwardin huulet painuivat takaisin huulilleni vähän vaativampina kuin äsken, mutta silti hellinä. Edwardin hengitys tiheni ja hänen huulensa jatkoivat tutkimusretkeään minun huulillani.
“Edward? Bella?” Alicen ääni kuului pienen matkan päästä ja me irtauduimme toisistamme nopeasti - kuin kaksi samannapaista magneettia olisi työnnetty väkisin yhteen ja sitten päästetty irti.
“Täällä te olette! Me jo alettiin ihmetellä mihin te jäitte”, Alice huokaisi ja katsoi minuun kulmat kurtussa - sen jälkeen hän vilkaisi Edwardiin. Meitä syyllisemmän näköisiä saisi hakea. Alice pudisteli päätään ja katsoi meitä sitten hymyillen.
“Mennään jo!” Alice hoputti kuin pikkulapsi ja lähti edeltä kohti leveää allasta, minkä keskellä olevan korkean suihkulähteen alla istuivat Jasper, Rosalie ja Emmett. Minä ja Edward vaihdoimme katseen ja seurasimme kuuliaisesti Alicea.
“Mihin te yhtäkkiä katositte?” Emmett kysyi kiusoittelevaan sävyyn ja nosteli toista kulmakarvaansa. Tunsin poskieni punehtuvan ja istuin puolikuunmuotoiselle vedenalaiselle penkille Rosalien viereen.
“Puhuimme kissoista”, Edward sanoi totuudenmukaisesti ja istui viereeni. Välissämme oli ehkä viiden sentin rako.
“Hahahaa! Toki toki.” Emmett hohotti ja läiskäisi kädellään vettä Edwardin naamalle. Rosalie tirskui tämän vieressä.
“Oikeasti. Molly - mun kissani - on raskaana ja Vladimir on luultavasti isä”, sanoin ja kohautin olkapäitäni samalla loiskaisten vähän vettä kasvoilleni punan lieventämiseksi.
“Oho. Aika kone se Valtsu.” Emmett nauroi ja läimäytti kätensä vedenpinnan päälle niin, että sitä loiskui meidän kaikkien päälle. Rosalie pyöräytti silmiään ja Alice kävi etusormellaan alaluomensa läpi ripsivärivahinkojen varalta. Vaikka luultavasti hänellä on vedenkestävää.
“Missä Tanya on? Eikö hänen pitäisi olla jo täällä?” Jasper kysyi ja mahani heitti kärrynpyörän ja pari volttia - olin unohtanut hänet totaalisesti. Jos minun ja Edwardin äskeinen sessio jollain tapaa selviäisi Tanyalle… en uskalla edes ajatella.
“Eikös hän tuolla kiipeä”, Emmett sanoi ja osoitti syvän altaan hyppytornin viidenteen kerrokseen. Tanya kiipesi portaita ylös eikä osoittanut mitään merkkiä pysähtymisestä. Hän tähtäsi huipulle - suoraan kahdeksanteen kerrokseen. Katsoin silmät suurina ja kulmat koholla tuota - ilmeisesti hulluksi tullutta - blondia.
“Kappas vain. Eikös hän kuulu johonkin taitohyppyhommeliin?” Emmett kysyi ja katsoi ihmeissään Tanyan kiipeämistä. Katsoin Edwardiin ja odotin hänen katsovan meidän viiden muun lailla Tanyaan, mutta hän katsoikin minuun. Se palava katse sai sydämeni jättämään lyönnin välistä.
”Hei Bella! Riittäiskö sulla pallit tähän?” Hätkähdin kun kuulin oman nimeni jostain yläilmoista. Tanya oli kahdeksannen - ja korkeimman - hyppytornin ponnahduslaudan päässä ja otti vauhtia muutamalla loikalla. Sitten hän hyppäsi, teki kolmoisvoltin matkalla alas ja rikkoi veden pinnan sukeltaen sinne pää edellä. Minä katsoin häntä suu auki - niin kuin neljä muutakin. Vilkaisin sivusilmällä Edwardiin - hän katsoi yhä minua.
Tanya nousi vedestä ja hyppäsi sulavasti altaan reunalle ja käveli meitä kohti itsevarmana hymyillen. Jäiset silmät tapittivat minuun murhaavasti ja automaattisesti siirryin Edwardista poispäin niin, että siihen jäi sopiva rako Tanyalle - mikä sisälsi meidän välisemme hajuraon.
“Miten pärjäsin?” Tanya nauroi teennäisesti ja katsoi Edwardiin, joka hymyili. Se ei kuitenkaan ulottunut hänen silmiinsä.
“Hyvin.”
Tanya hymähti ja kahlasi istumaan minun ja Edwardin väliin. Kavahdin Tanyan katsetta vielä kymmenisen senttiä kauemmaksi.
“Hyvin? Siinäkö se, vaikka olen harjoitellut lähemmäs kymmenisen vuotta? Hyvin?” Tanya sanoi pari oktaavia normaalia korkeammalta, mutta Edwardin katse pysyi tyynenä.
“Tarkoitin tietysti, että sinua mahtavampaa taitohyppääjää saa hakea”, Edward huokaisi, mutta se riitti saamaan Tanyan kasvoille itsekeskeisen hymyn.
“Sitä minäkin.”
“Bella?” Alice kysyi ja käänsin katseeni häneen.
“Joo?”
“Tulisitko sinä minun ja Rosen kanssa liukumäelle?” Alice kysyi ja osoitti sormellaan pitkää sinistä putkea, joka kieppui kuin korkkiruuvi. Katsoin sitä epäillen.
“Tuota.. “ Aloitin, mutta huomasin taas minua vedettävän ranteesta. Rosalie seurasi meitä ja asetuimme liukumäelle mutkittelevan jonon päähän. Alice kiepsahti edessäni ympäri ja katsoi minuun vaikeasti uteliaasti. Hänen kätensä oli vielä tiukasti ranteeni ympärillä.
“Nyt kyllä kerrot kaiken!” Alice vaati ja katsoi minuun innokkaasti hymyillen. Rosalie oli siirtynyt viereeni ja olimme nyt kolmen rykelmänä epäsäännöllisen jonon päässä.
“Ai siis mistä niin?” Kysyin kulmat kurtussa.
“No siitä mitä te oikeasti teitte siellä kulman takana!” Alice tuhahti sanoen sen kuin itsestäänselvyyden ja tunsin pienen punan nousevan poskilleni. Yritin taistella sitä vastaan.
“No puhuimme Mollyn tilanteesta”, takertelin ja Alice pyöräytti silmiään.
“Just joo. Kun minä tulin sinne, Edward näytti hengästyneeltä ja sinä näytit punakalta peuralta ajovaloissa.” Alice tuhahti.
“Oho. Pussasitteko te?” Rosalie liittyi puheeseen ensikertaa kun liikuimme jonossa metrin eteenpäin. Minä varmaan muistutin taas väritykseltäni paloautoa.
“Ei tietenkään!” Sain änkytettyä ja Rosalie katsoi minuun epäilevästi, Alice voitonriemuisesti.
“Oi! Minä tiesin, että te pussaisitte vielä joskus! Heti ekasta koulupäivästä alkaen teillä oli jotain kipinää!” Alice hihkaisi ja hypähti pienesti ilmaan taputtaen innokkaasti käsiään.
“En ymmärrä mistä te puhutte, tämä on naurettavaa”, sanoin vihaisesti - tai tarkalleen ottaen kiinnijääneenä - ja lähdin kävelemään rivakkaa tahtia kohti tyttöjen pukuhuonetta. Halusin pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois ja hautautua vessaan huutamaan peilille tyhmyyttäni.
“Bella!” Kuulin Alicen huutavan, mutten hidastanut tahtia. Kävelin nopeasti altaan vierustaa pitkin ja näin Edwardin katsovan minuun hämmentyneenä. Tasapainoni herpaantui. Se riitti.
Se kävi niin äkkiä, Edwardin katse, minun kaksi vasenta jalkaani ja liukas lattia. Astuin harhaan - oikea jalkani lipesi altaan reunalta veteen ja kaaduin selälleni kolauttaen takaraivoni kovaan marmoriseen lattiaan. Ehdin tuskin parkaista kivusta kun samassa liikkeessä putosin veteen ja vaivuin pimeyteen.
-
Ääääk, ihana ihana luku! :D Emmett oli kans ihana, nauroin niin kovasti että vedet valu silmistä. Ei mitään moitetta, paitsi että vihaan Tanyaa, edelleen. Rakentava karkas ja jatkoa kaipaan. :D
-
Ei saa lopettaa tommoseen kohtaan!
Se on ilkeää!
Hyvä luku oli, toi Mollyn raskaus -Vladimir isänä-juttu oli tosi hyvä!
Idiootti Tanya!
Jatkoa
Anaid
-
.. ja sitten tulee edward joka pelastaa bellan ja kiidättää hänet valkoisella ratsulla lekurille katsastamaan että onko kaikki okei ::)
EI tällaiseen kohtaan SAA jättää!
argh saanko tappaa tanyan? tekisin sen mieluusti. -,- ooämgee mikä bitch
en löytäny virheitä ;o yritin niitä kyllä kieltämättä kalastella tuolta..
kommentti ei ole parhaasta päästä, saa luvan kelvata :)
-hannm
Molly ♥ Valadimir
-
Äää, mihin kohtaan jätit! :D
Bella ja Edward ♥ Ja Molly raskaana Edwardin kissalle.. :D (en muista enää kissan nimee..)
Teksti oli ihanaa jälleen ja tuo Tanya on vain niin hirvee, mutta taas niin hyvin onnistunut- ;)
Pikkunen virhe;
nähdessään vanhan mustan kokoumapukuni
kokouimapukuni
Ja joo, ens lukuu jään odotteleen innolla, ja mitä keksitkään siihen ;) Eli pian jatkoa, kiitti :-*
ninnni~
-
etkö nyt sen verran tienny että tämmöseen kohttan ei jätetä!! mur ;D mua kyllä käy sääliks bellaa, ei siks että se kaatu, vaan jos tanya alkaa ilkkumaan ja levittämään tietoa siitä :( no toivottavasti edward puolustaa sitä! :) haha nauroin iha hulluna ku ajattelin emmettin heiluttavan kulmakarvojaan :D ei luoja, se vasta olis näky! huomasin pari kirjotusvirhettä, mutta nyt olen laiska enkä jaksa niitä uudestaan ettii, muutenki tässä vähän kiire kouluun... mutta joop, tää on kyllä yks parhaimmista ficeistä mitä luen! :) joten jatkoa tässä odottelen kun tommoseen kohtaan kehtasit jättää :D
minnamoi♥
-
Murh... saa luvan tulla pian jatkoa tälle. Jäi niin jänskään kohtaan (:
Mutta siis. Olin oikein hyvä luku ja tapahtu kaikee jännää ;)
-
Oiii.. <3
Oli kyllä päivän piristys, kun huomasin että olit kirjoittanut uuden luvun ;D
Hyvä luku jälleen ja uutta odottelen...
-
Tylsästä päivästä tuli todella hyvä kun tähän ficciin tuli uusi mahtava luku!
Voisin lyödä vaikka vetoa että Edi jättää ensi luvussa Tanyan...
Bella ja Edi isovanhempina! ;D
Jatkoa nopeasti!
-
Voi että oli taas niin ihana luku <3
Kirjoitat aivan hemmetin taitavasti ja niin selkeästi, että sitä on sairaanihananmahdottomanupeaa lukea :D
Kirjoitat niin taitavasti, että rupesin elehtimään käsillä ja kaikkee kun Bella kaatui lopussa. Ja vihaan Tanyan ns. täydellisyyttä ihan sairaasti! Kauhee ämmmä. Ja itserakas.
Oijoi, miten suloista, Vladimir ♥ Molly. Oooi (: Toivottavasti tulee söpöjä pikkupentuja :'D Lapsenlapsia.
JA OMG MIKÄ IHANA SUUDELMA <333 Joo siis joudun saan taas mainita, miten helkkarin hyvä kirjoittaja olet, koska tuo suudelma oli niin taitavasti kuvailtu. Ja vielä niin suloinen ♥
Joo kiitos taas aivan ihanasta luvusta ja jään odottamaan
J-A-T-K-O-A!
♥ ew
-
Ihanaa!!! <3<3<<3
Molly <3 Vladimir
Edi <3 Bellaa!
Nyt näitä sydämmiä pukkaa jostain... <3
Jatkoa!!! <3 :-*
-
Oikeeasti, te ootte ehkä maailmanhistorian upeimmat ja ihanimmat lukijat! :D♥ Kiitos kaikille kehuista, ewii_'lle erityisesti. Nyt kyllä sydäntä lämmittää :)
Uusi osa näkee päivänvalon..öö.. en osaa oikeastaan luvata tarkkaa päivämäärää, mutta kyllä se tässä sitten viikon sisällä. Nyt kuitenkin menen ulos imemään itteeni D-vitamiinia ja tarvehtimään vanhaa ystävääni aurinkoa :D
~ Hyvää kevättä, alba
-
Oijjoi.. Ihanaa!
Luin nää kaks viimestä lukua putkeen,
ku en kerenny lukemaan tota seiskaa
aikasemmin.. Mut, molemmat oli ihan
mahtavia :D
Jatkoo, nopeesti!
Mitenköhän Bellan käy..?
♥:llä, Candy
-
Tämä on nyt tällainen pikkuosa :) Toivottavasti tykkätte.
9.Osa, Trouble
Coldplay - Trouble (http://www.youtube.com/watch?v=FjLJsDkVymU&feature=fvst)
”Bella? Bella? Voi luoja!”
”Kuuletko sinä minua? Bella?”
”Hei, se on tajuton. Turhaan huhuilette.”
”Suu kiinni, Emmett."
"Bella?”
Äänet olivat kaukaisia ja kuuluivat unenomaisina pimeyden läpi. Harhailin henkilökohtaisen pienen mustan laatikkoni sisällä ja yritin etsiä ääniä, jotka vähä vähältä lipuivat kauemmaksi ja kauemmaksi. Laatikko suureni ja kurkkuani kuristi. Kaukaisuudessa, laatikon toisessa päässä täysin minun ulottumattomissani oli valkoinen piste. Aloin epätoivoisesti, pakonomaisesti, laahusta väsyneenä valoa kohti, mutta kaaduin maahan haukkoen henkeä, kuin maalle nostettu kala. Nostin hätääntyneenä katseeni ja huomasin valkoisen pisteen suurenevan ja hysteeristen äänten lähestyvän. Kirkas valkoinen pallo suureni ja lensi minua päin. Nostin käsivarteni vaistomaisesti kasvojeni suojaksi.
“Bella!” Ääni kuului selvänä vierestäni.
Avasin silmäsi ja huomasin Edwardin katsovan minuun jadenvihreillä silmillään erittäin huolestuneen näköisenä. Edwardin kasvot olivat senttien päästä omistani ja hänen kätensä olivat rintalastani päällä. Nousin kouristusmaisesti ylös ja aloin yskia vettä keuhkoistani ja haukkoa henkeä. Huomasin päätäni särkevän ja kosketin kädelläni takaraivoani ja katsoin kättäni. Sormenpääni olivat veren peitossa. Minua alkoi yhtäkkiä kuvottaa.
“Oletko kunnossa?” Alicen ääni kuului huolestuneena vierestäni. Hän oli polvistuneena oikealle puolelleni. Nyökkäsin, vaisusti ja yskin vaivalloisesti.
“Käydään yhtäkkiä paikkaamassa tuo haava. Pystytkö nousemaan?” Vieras ääni kysyi ja käänsin pääni vaivalloisesti ääntä kohti. Puhuja oli mies, jolla oli mustat hiukset, oliiviin ruskea iho ja hänen silmänsä olivat syvänruskeat. Tällä minua ehkä muutaman vuoden vanhemmalla miehellä oli valkoinen pikeepaita, mitä koristi punavalkoinen pelastusrengas. Voihkaisin. Uimavalvojaa tässä nyt viimeksi kaivattiin.
“Ei, ei se ole tarpeellista. Minä olen ihan kunnossa”, kähisin, mutta yritykseni välttää lääkärikäyntejä - se tarkoitti neuloja - onnistui surkeasti kun lysähdin maahan. En ehtinyt lyödä päätäni uudestaan, koska Edward koppasi minut kiinni ennen sitä. Olisin varmaan punastunut, jos olisin jaksanut.
“Ehkä olisi parempi, jos minä kantaisin hänet”, Edward sanoi hunajaisella äänellään valvojalle. Ennen kuin ehdin älähtää, Edward nosti minut syliinsä kuin höyhenen.
“Ei, ei, ei”, ulisin ja hautasin kasvoni Edwardin kaulakuoppaan. “Minä pääsen kyllä itsekin.”
“Et pääse kävelemään suoraan eteenpäin edes täysipäisenä ja tasaisella alustalla - joten miksi nytkään?” Kuulin Emmettin naljailevan äänen ja sen jälkeen kuului kolme läpsähdystä Alicen, Rosen ja Jasperin läimäyttäessä Emmettiä.
“Mun takaraivoon tulee pian kädenmuotoinen kraatteri…” Kuulin Emmettin mumisevan. Alice tuhahti.
“Siellä on jo sellainen. Se menee sinun pääsi läpi, mutta reikä on jo paikattu.”
Liikuimme - tai Edward liikkui - hitaasti ja tasaisesti eteenpäin minun nojatessani päätäni Edwardiin. Kuulin neljät askeleet seuraamassa meitä. Mihin Tanya oli kadonnut?
Samassa kauhistuin - tuhrisinko minä nyt päälläni Edwardin vereen? Nostin päätäni hänen olkapäällä ja tein pikaisen tarkistuksen - ei verta. Hyvä. Samalla vilkaisin hänen olkansa yli. Tanyaa ei tosiaan näkynyt.
“Mitä?” Edwardin huvittunut ääni kysyi minun painaessa pääni takaisin hänen olkapäälleen. Märät hiukseni valahtivat silmilleni.
“Tarkistin vain, että olenko sutannut sinut vereen”, mumisin. Edward nauroi.
“Älä sinä siitä murehdi.”
Kuulin oven aukeavan ja me pysähdyimme hetkeksi, kunnes jatkoimme taas matkaa. Kurkkasin hiusteni lomasta - olimme huoneessa, jossa oli vaaleansiniset seinät, pöytä jossa oli muutama monitori ja mikrofoni, joiden edessä oli kaksi suurta ikkunaa. Niistä oli esteetön näkymä kaikkialle allasalueelle. Punastuin ajatellessani, että hengenpelastaja oli kuuluttanut minun vähältä piti -tilanteeni koko Span väelle.
Edward laski minut istumaan tutkimuspöydälle ja perääntyi muutaman askeleen Alicen, Rosen, Emmettin ja Jasperin viereen. Kaikki katsoivat minua huolissaan ja käänsin pääni pois. Hengenpelastaja alkoi penkoa huoneen nurkassa olevaa kaappia ja kaivoi sieltä ties mitä tavaroita. Paksun neulan nähdessäni minun oli käännettävä pääni pois.
“Bella?” Edward kysyi huolissaan.
“Ei tässä mitään.” Huokaisin ja muistin Tanyan. “Minne Tanya katosi?”
“Juoksi loukkaantuneena karkuun Edwardin alkaessa elvyttää sinua.” Emmett naureskeli ja sai uuden läpäisyn takaraivolle Edwardilta. Emmett alkoi manata hiljaa hieroen takaraivoaan.
Olin siis tavallaan suudellut Edwardia tänään kaksi kertaa. Tanya luultavasti laski elvytyksen suuteluksi. Vatsaani kipristi.
“Noniin, katsohan sormeani”, hengenpelastaja sanoi ja nosti etusormensa pystyyn ja osoitti minua silmiin himmeällä lampulla. “Pyörryttääkö?”
“Ei.” Vastasin automaattisesti. Hengenpelastaja sammutti lampun ja laittoi sen tutkimuspöydälle. Mies laittoi käsiinsä lateksihaskat ja siirtyi tutkimuspöydän toiselle puolelle ja alkoi haroa hiuspohjaani varovaisesti. Säpsähdin hänen osuessaan haavaan.
“Sattuuko?” Hän kysyi ja alkoi varovaisesti siirrellä hiuksia pois haavan tieltä ja puhdisti sen aluetta ilmeisesti vedellä, koska se ei sattunut.
“Ei.”
“Bella”, Rosalie huokaisi. “Älä viitsi vähätellä, se ei auta sinua yhtään.”
Edward nyökkäsi hyväksyvästi ja huomasin hänen laittaneen kätensä puuskaan.
“Ei se oikeasti satu”, mumisin, mutta sitten hengenpelastaja alkoi puhdistaa haavaa jollain astetta vahvemmalla ja vinkaisin pienesti. Purin lopun aikaa hammasta.
Annoin katseeni kiertää huoneessa ja katselin puupöydän syykuvioita ja kuvittelin niihin uusia kuvioita, mitä siinä ei ollut. Katseeni osui pöydän päällä olevaan kylttiin, jolla luki Sam Uley. Varmaan hengenpelastajan nimi.
“Valmista. Tämä ei mielestäni tarvitse tikkejä, mutta käykää terveyskeskuksessa vielä tarkistamassa ja tutkituttamassa keuhkot.” Sam sanoi ja minä nyökkäsin. Kireys niskastani oli yllättäen poissa.
“Kiitos”, sanoin huojentuneena. Enää täytyy löytää kuski, joka ei ole heti viemässä minua polille.
“Voitteko soittaa Jacobin hakemaan minut? Ja anteeksi että pilasin iltanne tällä lailla…” Mutisin nolona ja katsoin ystäviini.
“Minä voin soittaa.” Alice tarjoutui ja käveli luokseni Rose vierellään. “Mutta ensin käydään pukeutumassa.”
“Ei se haittaa Bella. Vahinkoja sattuu”, Rosalie sanoi ja auttoi minut pöydältä alas. Näin Edwardin katsovan epäilevästi kompuroimistani Rosalien käsikynkässä takaisin pukukopeille.
“Bella, olen pahoillani”, Alice sanoi nolona kun kävelimme pitkin pitkää käytävää höyrysaunojen ja pienien putiikkien ohi Span sisällä. Päätäni ei sattunut enää niin paljon kuin hallin puolella, koska Alice oli hellästi pessyt hiukseni verestä ja kuivannut ne. Huokaisin ja hymyilin pikkuisen Alicelle.
“Ei se mitään. Minä vain vähän ylireagoin”, sanoin ja yskäisin. Joka kerta kun vedin henkeä alkoi yskityttää. Vedin taas syvään henkeä ja jatkoin pidättäen uutta yskänpuuskaa.
“Selitän koko jutun teille myöhemmin, sitten kun henki kulkee vähän paremmin.”
Alice nyökkäsi ymmärtäväisesti ja innokkaasti. Nyt hän tiesi varmasti, että jotain kerrottavaa olisi.
“Minne Tanya katosi?” Toistin kysymykseni ja yskäisin.
“Tanya suuttui Edwardille kun hän alkoi antaa sinulle suusta suuhun -tekohengitystä”, Rosalie tuhahti ja pyöräytti silmiään. “Ihme hiippari.”
“Ai.” Vinkaisin.
Käännyimme käytävän päässä oikealle ja olimme taas samaisessa suurella aulassa, missä samainen vanha mummeli lueskeli lehteään. Aulan toisessa päässä uloskäynnin lähellä oli penkki, jossa tunnistin pikkuveljeni istuvan hermostuneen oloisena. Hän näki minut ja alkoi harppoa minua kohti huolestuneen näköisenä.
“Tuoko on sinun pikkuveljesi?” Rosalie kuiskasi minulle hämmästyneenä ja katsoi kymmenen senttiä Rosalieta pidempää kaapin kokoista veljeäni.
“Jep.”
“Ei ole yhtään sinun näköisesi”, Rosalie mutisi yllättyneenä korvaani ja nyökkäsin.
“Ei ole ei.”
“Bella! Oletko kunnossa?” Jacob kysyi ja laittoi kouransa molemmille hartioilleni ja katsoi minuun kulmat kurtussa.
“En ole koskaan voinut paremmin.” Rohkeaksi tarkoitettu äänensävyni meni pieleen, koska aloin yskiä hervottomasti viimeisen sanan kohdalla. Kuulin Jacobin tuhahtavan.
“Just. Mitä se hengenpelastaja sanoi?” Jacob kysyi Alicelta vilkaisten samalla epäilevästi Rosalieta.
“Suositteli lääkäriä.” Alice sanoi ykskantaan.
“Sitten mennään lääkäriin.” Jacob sanoi ja virnisti. Henkäisin syvään ja yskäisin. Olin luottanut siihen, että Jacob olisi juuri se, joka ei veisi minua lääkärille.
“Ei. Olen kunnossa”, sanoin itsepäisesti ja aloin kävellä Jacobin oli ensin ravisteltuani hänen kätensä hartioiltani.
“Nähdään Bella!” Kuulin tyttöjen huutavan ja heilautin heille kättäni nopeasti ja astuin automaattiovista ulos marraskuiseen ilmaan.
Ohitseni lenteli muutama yksinäinen vaahteranlehti ja tuuli hyväili niskaani. Hymyilin, kunnes muistin Jacobin petoksen. Etsin katseellani autoa - tai jotain tutun näköistä kulkupeliä lähteäkseni marssimaan dramaattisesti sitä kohti. Jacob sai minut kuitenkin sitä ennen kiinni.
“Älä viitsi olla lapsellinen, Bella. Käydään vain yhtäkkiä päivystyksessä paikkaamassa nyt ja..” Jacob aloitti.
“Ei, ei. Olen täydellisessä kunnossa ja henki kulkee. Missä kulkuneuvomme?” Murahdin ja kiersin katsettani ympäri parkkipaikkaa.
“Seuraa minua. Ja me menemme päivystykseen, siitä ei keskustella”, Jacob huokaisi ja otti ranteestani löysästi kiinni alkaen vetää minua perässään kohti parkkipaikkaa, missä yllättävän lähellä Charlien auto odotteli meitä. Päässäni soi kellot.
“Sinäkö tuon hirviön tänne ajoit?” Sanoin katsoen Charlien maastoautoa ja katsoi Jacobiin silmät suurina. Jacob pyöräytti silmiään ja avasi ovet.
“Minä osaan ajaa tätä paremmin kuin Charlie. Ja hän tietää sen.”
“Mutta sinä olet vasta kuusitoista, ei sinulla ole korttia!” Vinguin, mutta hyppäsin autoon pelkääjän paikalle. Jacob tosiaan on hyvä kuski.
“Bella, nyt olla New Yorkissa. Täällä saa kortin kuusitoistavuotiaana”, Jacob huokaisi ja starttasi auton. “Kaikki ei katsos ole niin kuin Phoenixissa.”
Jacobin viimeisimmässä lauseessa tihkui inhoa. Jacob ei koskaan pitänyt Phoenixista ja lähti sieltä heti kun sai itse päättää asuinpaikkansa.
“Ei tietenkään ole - oho, siis minäkin voisin ajaa kortin!” Sanoin innoissani ja hymyilin veljelleni, joka katsoi minuun epäuskoisena. Hän tuskin katsoi tiehen, mutta pysyi silti millilleen keskellä kaistaa.
“Sinäkö ajaisit autoa? Et pysy edes pystyssä!” Jacob tuhahti ja osoitti päätäni, jota ei muuten edes särkenyt. Pyöräytin silmiäni.
“Älä viitsi. Tämä”, osoitin etusormellani päätäni, “on aivan kunnossa. Enkä muuten suostu menemään lääkäriin. Siellä vain selviäisi asia, jonka jo tiedän. Olen kunnossa.”
“Mutta sun keuhkoissasi on sitä klooria. Käydään nyt vain”, Jacob sanoi tiukasti ja käänsi katseensa tiehen, ja pysähtyi liikennevaloihin. Suoraan ajettaessa menisimme kotia kohti, oikealle mentäessä sairaalalle. Suojateiden yli vilisi sopivasti laumoittain ihmisiä, joten saisin aikaa kiistellä.
“Minun keuhkoni ovat kunnossa”, sanoin kuivasti ja nielaisin. Kurkkuani kutitti ja tunsin tarvetta yskiä, sitä en kuitenkaan tekisi. “Tehdään sopimus.”
“Minä en tee sopimuksia sinun kanssasi, sisko”, Jacob murahti. Selvä, sitten jatketaan uhkailulla.
“Minä kerron Charlielle niistä sinun lehdistäsi patjasi alla, hitto vie kerron”, sanoin siristäen silmiäni ja katsoin Jacobiin, jonka silmät olivat lautasen kokoiset.
“Et uskaltaisi.”
“Kokeillaanko?” Hymyilin omahyväisesti. Tämän erän minä voittaisin.
Samassa valo vaihtui vihreäksi ja Jacob kaasutti suoraan eteenpäin. Hykertelin itsekseni, ei neuloja eikä röntgeneitä.
“Miten sinä niistä tiedät?” Jacob sanoi, ja voisin vannoa hänen oliivinruskean ihonsa punehtuvan pari astetta.
“Olen isosiskosi, kyllä minä tällaiset asiat tiedän.”
Loppumatka sujuikin sitten hiljaisuuden vallitessa.
-
Hihihii.. ♥
Ihana luku :)
Eipä mulla muuta tällä kertaa..
Rakentava on.. jossain hevonprseessä ;D
Mut jatkoo nopeesti, jookos?
♥:llä, Candy
-
“Minä kerron Charlielle niistä sinun lehdistäsi patjasi alla, hitto vie kerron”, sanoin siristäen silmiäni ja katsoin Jacobiin, jonka silmät olivat lautasen kokoiset.
“Et uskaltaisi.”
“Kokeillaanko?”
haha repesin :D
hm.. miks en oo kommentoinu pitkään aikaan ? :o saanko anteeksi :(
mut ihana luku (again)
kirjotteles nopeesti jatkoa tai saan vierotusoireita ::)
♥ j
-
Jälleen ihana luku :) ♥
Tanya oli ihan itsensä kuuloinen, loukkaantuu niin pienistä, huoh.. ;D
Virheitä en huomannut, mutta siellä taisi olla kaksi lausetta jotka kuulosti hiukan omituisilta.
Esimerkiksi tuo;
Käydään yhtäkkiä paikkaamassa tuo haava.
Käydään vain yhtäkkiä päivystyksessä paikkaamassa nyt
En tiedä pitäisko kummassakin lauseessa olla äkkiä sana vai, ainakin minusta kuulosti omituisilta, korjatkaa jos olen väärässä! ;D
Mutta ihana jatko vaikkei mitään oikein ihmeellistä tapahtunut, pian kuitenkin jatkoa kehiin! ;)
♥:lla ninnni~
-
ahahah nauroin tolle lopulle! :D voi jake! :D ja emmett oli niin... emmett! :D ja hyvä, tanya voi painuu sinne mistä tulikin! sitä ei kaivata 'täällä' :D voi luoja, hajoilen nii pahasti tääl tolle lopulle! ;D tää on kyl aivan mahtava ja yks parhaimista ficeistä! :) täs on just sopivasti toimintaa(?) ja huumorii ja kaikkee muuta mitä tarvii! ja iso plussa tulee todellaki siitä, että jake ja bella on sisaruksia! oon aina toivonu semmosta ficciä, ja tässä mä vihdoinki luen semmosta! ♥ tää on kyllä päivän piristys aina ku huomaan et uus luku on tullu, oisin voinu alkaa pomppimaan ku luin että uus luku tuli! enkä liiottele tai mitään! :) tää on vaa tosi upee ficci! :) niin ja pari virhettä löysin:
1. Päätäni ei sattunut enää niin paljon kuin hallin puolella, koska Alice oli hellästi pessyt hiukseni verestä ja kuivannut ne.
2. “Bella, nyt olla New Yorkissa. Täällä saa kortin kuusitoistavuotiaana”
eli tossa ekassa pitäis varmaa olla päähäni? ja tokassa, 'nyt ollaaan..."
minnamoi♥
-
Jake Jake... ;D
Mutta joo pidin erittäin paljon!
Kirjoitus virheitä löysin mutten niitä jaksa tähän laittaa...
Jatkoa toivon taas. <3
-
Oi! Mahtava luku jälleen...
Vai että suusta suuhun-tekohengitystä ;)
Jatka pian!
-
Tää oli tosi hyvä luku ♥
Nam, suusta suuhun - tekohengitystä :'D Tanya on todellakin ihme hiippari, kun suuttuu sellaisesta.
Virheitä en huomannut yhtään ja taidan mainita jälleen kerran, että olet aivan uskomaton kirjoittaja <3!
Voi miten suloista tuo Bellan ja Edwardin juttu :'DD
Tämä oli vähän lyhyempi kuin aiemmat (ainakin minusta tuntui siltä), mutta hyvä silti :D
Ööäää en osaa sanoa oikein mitään...taaskaan.
Joo mutta jatkoahan ihan pakko saada!
♥ ew
-
Tää on ihana <3
Edward on ihana, Bella on ihana, Alice on ihana, Rosalie on ihana... mutta Tanya ei =/
Tanya vois mun puolesta mennä jonnekki hornankuusee >:(
Mutta tää on ihana, toivoisin jatkoa :-*
~ aurore
-
Oih.. tähän on tullut ihana jatko-osa. Toivottavasti pian Edwardin ja Bellan välillä pääsee kehittymään jotain ihan kunnon juttua (:
Eikä vain salaisia pusuja nurkan takan
-
Kiitos kiitos kiitos :D
Seuraava osa vähän vielä takkuilee ja murisee, mutta mä voisin uskaltaa luvata sen teille viikonlopuks.
Joka luultavasti myös toteutuu, koska tämä tyttö sai oman koneen ja nyt ei oo koko aikaa arsyttävää veljeä vieressä odottelemassa vuoroaan. :D
adios, alba
-
IHANA (jälleen) !!!
Jee tässä oli Sam, joka sopi oikein hyvin hengenpelastajaksi.
Ja Ed oli taas niin hellyyttävä. Olihan se arvattavissa, että Ed pelastaa.. :D
Sekä suusta-suuhun hengitys ;) I H A N A!!!
Lisääääääää...!!!
(sori en saanut kunnon tekstiä tähän viestiin aikaan, koska oli niin järkyttävän hyvä luku taas.. Kädet ihan tärisee. :D)
-
Noniih, nyt sitten osa 10.
Huh, kymmenen osaa jo tätä eikä olla päästy oikeastaan vielä itse asiaan :D Olempa mä hidas. No, jättäkää ne kirveet vielä hetkeksi syrjään, koska nyt aletaan sitten päästä siihen juoneen kunnolla kiinni.
Tässä;
10. Osa, You belong with me
Taylor Swift - You belong with me (http://www.youtube.com/watch?v=VuNIsY6JdUw&feature=related)
Illalla istuskelin huoneessani näppäillen satunnaisesti kitarani kieliä ja yritin saada aikaan hyvän kuuloista melodiaa. Molly oli siirtynyt nukkumaan sukkakoriini ja nyt tuhisi siellä pyöreän mahansa kanssa. Katsoin kissaani hymyillen ja jatkoin näppäilyä. Kitaran kieliltä lipui ilmoille nätti melodia ja kirjoitin sen ylös vieressäni olevaan lehtiöön. Näppäilin melodiaa aina uudestaan ja uudestaan, kunnes sanat alkoivat muotoutua päähäni.
Mitä enemmän lauloin, sitä enemmän sanoja alkoi lipua huuliltani ja keksin samalla lisää soitettavaa. Se oli aika mahtava tunne.
Hymyilin itselleni ja sutaisin sanat ja soinnut nopeasti muistiin vihkooni. Mutta oliko kaikki muka niin kuin olin äsken laulanut? En tiedä.
Siitä tulikin mieleeni, että en ollut kiittänyt Edwardia henkiriepuni pelastamisesta, joten kaivoin housujeni taskusta puhelimeni ja valitsin Edwardin numeron.
Valitsemanne numero on varattu tai poistettu käytöstä.
Katsoin puhelintani epäuskoisena ja yritin soittaa uudelleen. Sama konemainen naisen ääni ilmoitti liittymän poistuneen käytöstä.
Huokaisin ja katsoin kelloa, se näytti vähän yli kymmentä illalla. Rojahdin sängylle makaamaan ja katsoin kattoa, ja sen jälkeen kurkkasin ikkunasta. Edwardin huoneessa ei ollut valoja, ehkä Edward nukkui jo ja puhelin oli pois päältä? Mutta kuka seitsemäntoistavuotias nukkuisi kello kymmenen perjantai-iltana?
Nousin sängyltä ja vein Jamesin nojaamaan telineeseensä ja laitoin vahvistimen pois päältä. Päätin mennä tekemään itselleni vähän iltapalaa.
Keittiöön saapuessani olin pistänyt merkille, että Jacobia tai Charlieta ei näkynyt missään. Jääkaapin ovessa oli ruutupaperille rustattu kömpelöllä käsialalla kirjoitettu viesti;
Bells,
Mä menin Sethin luo yöksi ja Charlie joutu jonnekin hätäkokoukseen.
Ruoki ittes ja mee nukkumaan. Vessan kaapissa on särkylääkettä jos pää alkaa oireileen.
- Jakey
Repäisin lapun leppäkerttumagneetin alta ja rypistin sen pieneksi mytyksi heittäen sen roskiin. Otin yläkaapista muroja ja kaadoin ne lautaselle maidon seuraksi ja aloin rouskuttaa niitä pöydän äärellä. Samalla pistin merkille, että minun pitäisi varmaa alkaa käydä Charlien puolesta kaupassa - nämä murot maistuivat sahajauhoille. Katselin ulkona olevaa tummenevaa iltaa - tai yötä, miten sen määritteleekin. Ulkona oli melko säkkipimeää, mutta erotin katulamppujen valaistuksen avulla vähän etupihaamme ja autoja, sekä erotin myös sen, että ulkona satoi. Maisema oli aika tylsä, joten otin Jacobin puolelta pöytää vanhan sarjakuvan ja aloin lukea sitä ja natustelin murojani hartaasti sarjakuvaan keskittyen.
Syötyäni lastasin lautaseni ja lusikan astianpesukoneeseen ja kipitin takaisin yläkertaan.
Ilokseni, ja hämmästyksekseni huomasin Edwardin huoneessa palavan valon. Toinen yllätys oli, että Edward istui taas jenkkisänkynsä päädyssä A3 lehtiö kädessään. Kun Edward näki minut, hän käänsi lehtiön ja hymyili.
Mikset vastaa puhelimeesi?
Katsoin Edwardiin otsa rypyssä ja etsin katseellani kännykkääni, minkä olin heittänyt sängylleni hetki sitten. Otin sen käteeni ja avasin läpän sen päältä. Ei kukaan minulle ollut soittanut.
Vilkaisin taas Edwardiin, joka edelleen odotti vastausta, ja otin koulupöydältäni lehtiön ja permanenttitussin. Istahdin sänkyni reunalle ja aloin kirjoittaa.
Ei kukaan ole soittanut. Outoa, koska soitit?
Ehkä joskus 15min sitten. Miten pää jaksaa?
Hämmästyin tajutessani, että olimme varmaan soittaneet tosillemme samaan aikaan. Tunsin punan helahtavan poskilleni ja painoin pääni alas kirjoittaen vastausta, minkä olin sanonut tänää varmaan tuhat ja yksi kertaa.
Pääni on loistokunnossa. Ai niin, kiitos kun pelastit henkeni.
Näytin lehtiötä ja hymyilin kiitollisesti Edwardille. Ilman häntä olisin varmaan jo hautaustoimiston kylmiössä.
Pääasia on, että olet hengissä.
Niin pieniä ja viattomia sanoja, mutta se saivat silti hengitykseni kulkemaan epätahtiin. Edward hymyili vinoa lempihymyäni. Käänsin lehtiöstä uuden sivun ja aloin raapustaa.
Onko Tanya kamalan vihainen?
Nätin lappua ja erotin kymmenen metrin välimatkasta huolimatta Edwardin pyöräyttävän silmiään. Hän raapusti nopean vastauksen.
Niin, anteeksi siitä. Tanya oli lapsellinen. Siitä minun pitikin sinulle kertoa ->
Edward näytti lehtiötä ja jatkoi saman tien kirjoittamista kun olin saanut nuo rivit luettua. Katsoin Edwardiin otsa rypyssä.
Minä ja Tanya taidamme erota.
Silmäni pyöristyivät varmaan lautasen kokoisiksi kun luin nuo kaksi sanaa. Edward oli jättämässä Tanyan. Mikä helpotus, mikä kamaluus. Tämä olisi viimeinen naula arkkuuni, Tanya kuristaisi minut omin käsin, jos Edwardin kertoma asia toteutuisi.
Hänen näkökulmastaan katsottuna tämä olisi minun syytäni. Hän luuli minun suudelleen Edwardia (no niin suutelinkin, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin) ja nyt hän luulee Edwardin pitävän minusta. Miten helkkarissa hän voi edes pienessä blondipäässään luulla sellaista? Edward, komein mies tällä planeetalla muka olisi kiinnostunut minusta? Ja sen takia hautajaisiani vietettäisiin hyvällä tuurilla jo ensiviikonloppuna. Voi ei voi ei voi ei..
Bella? Onko kaikki kunnossa?
Ei, herranjumala ei ole.
Minun tässä tuota pitäisi kysyä sinulta. Olen pahoillani sinun ja Tanyan puolesta.
Tosiaan. Pitäisiköhän minun käydä maistraatissa luomassa testamentti?
Älä ole. Ero oli tulossa jo muutama kuukausi. Odotin vain, että jos Tanya jonain päivänä voisi muuttua takaisin siksi, mitä hän joskus oli.
Minun piti siristää vähän silmiäni, että näin tuon pienen printin. Tavaraa oli pelkällä A3-paperilla aika paljon. Kun sain tekstistä viimein kunnon tolkun, piirsin etusormellani ilmaan suuren kysymysmerkin. Edward lupasi selittää asian myöhemmin. Nyökkäsin ymmärtävästi. Olimme hetken hiljaa, kunnes Edward alkoi taas raapustaa.
Minun täytyy mennä alakertaan. Alicella on taas jokin kriisi.
Edward näytti lehtiötä, minkä heitti pian lattialle muun roinan sekaan. Hymyilin ymmärtäväisesti ja heilutin kättäni Edwardin sulkiessaan huoneensa verhot.
Minä rakastan sinua
Näytin lehtiötäni Edwardin ikkunalle, mihin oli vedetty eteen tummanvihreät verhot. Huokaisin ja repäisin paperin lehtiöstä ja heitin sen roskiin. Otin Jamesin nurkasta ja laitoin vahvistimen päälle. Aloin näppäillä juuri säveltämäni laulun sointuja. (A/N: Laita luvun alussa ollut laulu soimaan ja kuvittele Bellan laulavan (: )
You're on the phone with your girlfriend, she's upset
She's going off about something that you said
’Cause she doesn’t get your humour like I do
I'm in the room, its a typical Tuesday night
I'm listening to the kind of music she doesn’t like
And she'll never know your story like I do
But she wears short skirts, I wear t-shirts
She's Cheer Captain and I'm on the bleachers
Dreaming about the day when you wake up and find
That what you're looking for has been here the whole time
If you could see that I'm the one who understands you
Been here all along so why can't you see?
You belong with me
You belong with me
Walking the streets with you in your worn out jeans
I can’t help thinking this is how it ought to be
Laughing on the park bench thinking to myself
Hey isn’t this easy?
And you've got a smile that could light up this whole town
I haven’t seen it in a while since she brought you down
You say you’ve fine, I know you better than that
Hey, what ya doing with a girl like that?
She wears high heels, I wear sneakers
She's cheer captain and I'm on the bleachers
Dreaming bout the day when you wake up and find
That what you're looking for has been here the whole time
If you could see that I'm the one who understands you
Been here all along so why can't you see?
You belong with me
Standing by, waiting at your back door
All this time how could you not know?
Baby, you belong with me
You belong with me
Oh I remember you driving to my house in the middle of the night
I'm the one who makes you laugh when you know you’re ’bout to cry
And I know your favourite songs and you tell me about your dreams
I think I know where you belong, think I know it's with me
Can't you see that I'm the one who understands you?
Been here all along so why can't you see?
You belong with me
Standing by and waiting at your back door
All this time how could you not know
Baby, you belong with me
You belong with me
Have you ever thought just maybe
You belong with me
You belong with me
Ehkä Edward ei koskaan saa tietää mitä tunnen. Ehkä niin onkin parempi. Laitoin Jamesin takaisin paikoilleen ja vahvistimen pois päältä ja rojahdin sängylle makaamaan
Sinä iltana kun nukahdin, olin täysin varma eräästä asiasta. Olin peruttamattoman varmasti rakastunut Edward Culleniin.
Voi paska.
Seuraavana aamuna heräsin sängystäni eiliset päivävaatteet päälläni, hiukset likaisina ja takkuisina, valot päällä ja Molly vieressäni. Kampesin itseni ylös epämukavasta asennosta ja katselin ympärilleni. Ensimmäisenä huomasin Edwardin huoneen ikkunan edessä olevan vielä verhot - hyvä, hän ei siis ollut luultavasti nähnyt minua tämän näköisenä. Sitten vilkaisin kelloa, se näytti puoli kymmentä. Haukottelin ja kävin huhuilemassa Charlieta ja Jacobia - kumpikaan ei ollut vielä päässyt kotiin.
Raahauduin suihkuun ja annoin lämpimän veden valua päälleni hitaasti. Jokainen lihakseni oli aivan jumissa, nukkumisasentoni oli ollut varsin epämukava. Juuri ennen lämpimän veden loppumista pesin hiukseni mansikkashampoolla.
Suihkusta tultuani havahduin siihen, että joku rämpytti ovikelloa erittäin tiuhaan tahtiin. Kiristin kylpytakkini vyötä ja menin puolijuoksua alakertaan. Rämpytystyyli muistutti kovasti Jacobia.
“Joo, joo!” Huusin rämpyttäjälle ja menin kärttyisenä avaamaan oven.
“Mitä helve-, jaa moi Edward”, sanoin hämmästyneenä Edwardille, joka hymyili vinosti. Sitten hän punastui vähän nähdessään asuni - tai tarkemmin sanottuna pienen kylpytakkini.
“Hei. Sopiiko jos tulen kylään?” Edward kysyi sitten muina miehinä nojaten ovenpieleen. Avasin oven selälleen ja viittasin naapurinpojan sisälle.
“Anteeksi. Yleensä en ole näin hurmaava”, mutisin sarkastisesti osoittaen sillä asukokonaisuuttani. “Käyn yhtäkkiä pukemassa jotain päälleni.”
Edward nyökkäsi ja minä ryntäsin yläkertaan. Huoneessani pysähdyin vaatelipastoni eteen – mitä hittoa minä puen? Tuhahdin ja päätin laittaa jotain, mitä Alice oli minulle valinnut – punaisen v-kauluksisen paidan, kivipestyt harmahtavan vaaleat farkut sekä pelkistetyt harmaat sukat. Hiuksiani en jaksanut alkaa kuivata, vaan nopeasti harjasin ne läpi ja heilautin niitä pari kertaa tuomaan tuuheutta. En kuitenkaan vilkaissut peiliin, on tässä muutakin hermoiltavaa kuin ulkonäköni.
Käytävässä havahduin – miksi edes vaivaudun huolehtimaan ulkonäöstäni Edwardin takia? Miksen vain vetänyt päälleni vanhoja verkkareita ja kulahtanutta paitaa?
En jaksanut enää mennä vaihtamaan mihinkään normaalimpaan, joten kävelin liioitellun hitaasti portaat alas, ettei minun tarvitsisi kohdata Edwardia. Miksi hän edes oli täällä? Luulen, että minun veikkaukseni menisi ainakin päin puuta..
”Hei”, sanoin kun tapasin taas Edwardin alakerrassa. Hän oli istahtanut Charlien kulahtaneelle sohvalle ja katsoi minuun hymyillen. Hymyilin pienesti takaisin.
”Hei.”
”Haluaisitko vaikka teetä tai jotain?” Kysyin, etten vaikuttaisi röyhkeältä.
”Ei kiitos. Tulin tänne kysymään sinulta yhtä asiaa”, Edward sanoi ja nousi sohvalta. Hän käveli eteeni ja laittoi kätensä lantiolleni. Minä jähmetyin paikoilleni ja en pystynyt liikuttamaan omia käsiäni minnekään. Katsoin Edwardiin silmät suurina.
”Mitä se suudelma merkitsi sinulle?” Edward kysyi hunajaisella äänellään, joka oli viedä minulta jalat alta. Se merkitsi sinua, minua, meitä, elämää ja sen tarkoitusta! olisin voinut vastata. Mutta en saanut sanaakaan suustani. Olin noiden jadenvihreiden silmien vanki.
”Mi-minä tuota.. en tiedä”, sain henkäistyä. Edward huokaisi turhautuneena.
”Hmm.. sitten meidän täytyy ottaa uusinta.”
Edwardin huulet alkoivat lähestyä hitaasti omiani kohti. Hän oli nostanut toisen kätensä poskelleni ja siirtänyt toisen kätensä alaselälleni. Hän katsoi minua palavasti silmiin.
Vastoin kaikkea järkeä, minä vetäydyin irti ja astuin muutamia askeleita taaksepäin.
”Ei, Edward, ei. Sinä olet vielä Tanyan kanssa”, sanoin ja nojasin toisella kädelläni kaiteeseen ja katsoin jalkojani. ”En halua olla vaihtoehto numero kaksi.”
”Bella..”, Edward huokaisi ja tuli taas eteeni. Hän nosti etusormellaan kasvoni omiaan kohti ja kuiskasi; ”..sinä olet aina ollut se numero yksi. Aina ensitapaamisestamme lähtien.”
En pystynyt sanomaan mitään. Tai ajattelemaan. Oloni oli turta ja tunsin silmieni kostuvan. Edward nosti kämmenselkänsä poskelleni ja alkoi silittää sitä.
”Minusta tuntuu, että välitän sinusta todella, todella paljon.” Edward kuiskasi ja hymyili vähän. Nostin käteni hänen kädelleen – joka silitti poskeani. Käänsi aavistuksen päätäni ja suutelin Edwardin kämmenselkää. Silloin ensimmäinen petollinen kyynel pääsi karkuun.
”Minäkin välitän sinusta”, kykenin kuiskaamaan. Edwardin huulet alkoivat taas lähestyä omiani – varovaisempina, silmät tutkiskellen reaktiotani. Tällä kertaa päätin antautua ja suutelin hellästi noita maailman täydellisimpiä huulia.
Tällä kertaa ilman keskeytyksiä.
-
oioioi! vihdoinkin päästään asiaan ♥ toi loppu oli niin sulonen, miks mulle ei voi koskaan käydä noin, löytäisin noinki täydellisen poikaystävän! (tai no eihän edward ja bells viel oo yhessä mutta ...) tykkäsin tosi paljon täst luvusta ja toi paperilehtiö-keskustelu on niin ihana! :) mä niin tykkään tästä sun ficistä ja tavasta kirjottaa... tosin luulempa että se on tullu sulle jo harvinaisen selväks mutta pitäähän siitä aina ilmottaa jotta sen muistat! :) ja enkä liiottele yhtään ku sanon että sateinen ja huono päivä muuttu yhtäkkii ihanaks päiväks ihanku aurinko ois alkanu paistaa, tää on vaa aivan mahtavaa lukee tätä ficciä! :) mutta jottei tää jäis pelkäks ylistykseks ni kerrompa yhen virheen minkä löysin! :)
Nätin lappua ja erotin kymmenen metrin välimatkasta huolimatta Edwardin pyöräyttävän silmiään.
elikkä vissiin näytin pitäis olla! :) ja sitte oli yks kummallinen juttu mitä en oikee käsittäny, tai sillai :D
“Käyn yhtäkkiä pukemassa jotain päälleni.”
toi yhtäkkiä kuullostaa jotenki oudolta, must paremmin sopis ihan vaa 'äkkiä' :) eipä tässä muuta! :)
minnamoi♥
-
WUJE edward jättää tanya-lehmän! hahehihohuhyhähö
hmmh tähän mun kommenttiin ei voi tulla mitään järkevää kun minnamoi sanoi jo kaikki virheet
-hannm
-
Tää vaan paranee entisestään! ;)
Ihana luku oli - jälleen! Ehkä tähän mennessä ihanin kaikista koska Ed on ilmeisesti viimein tajunnut kunnolla millainen kusipää Tanya on ja Edward ja Bellaa, Edward ja Bellaa! :D <3
Musta ei sitten koskaan irtoa mitään tän järkevämpää, joten ruinaan taas sitä jatkoa ja kiitän ihanasta luvusta! :)
-
HEI! Toi on laitonta! Ei tollaseen kohtaan saa jättää !! >:(
Nno.. mutta laittomuudet sikseen, sillä tämä luku oli IHANAIHANAIHANAIHANAIHANAIHANA !! <333 :-*
Muuta en osaa sanoa sillä olen tästä ihanuudesta mykistynyt.
Kiitoooss <3
~Prumrose
Ps. Ainiin oli jo unohtaa;
JATKOAÄKKIÄÄÄÄ <333
-
Oii... Söpöä!
Olen niin myksitynyt kirjoituksesta etten oikeasti saa muuta kirjoitettua kuin, että ihan super-hyper-söpö luku!
Jatkoa!
-
”Bella..”, Edward huokaisi ja tuli taas eteeni. Hän nosti etusormellaan kasvoni omiaan kohti ja kuiskasi; ”..sinä olet aina ollut se numero yksi. Aina ensitapaamisestamme lähtien.”
Siis niiiiiiiiiiiin ihanasti sanottu, ja niiiiiiiiiin Edwardin tavoin ku olla voi <3
Tää luku oli kaikista paras, mutta muutkin on ollu niin hyviä että..(en pysty kuvailemaan :))
Ja jes!! Siitä sait Tanya!! ÄMMÄ!! ;D
Oon vissiin vieläkin ihan tunnelmissa tästä ficistä, koska teksti on niiiiin epäselvää <3<3
Odotan jatkoa innolla.. :D
-
Aaaaaaaaawwws....♥
Nyt sitten päästiin asiaan!! Ainoo vaan et pelkään sen Tanyan lehmän yrittävän
sabotoida noiden elämää :-X
Loppu oli kyllä niiiiiin ihana.. :-*
Jatkoa odotellen!
♥ Rva. Bieber
-
Uuhuu...! Ihana jatko ja vihdoinkin Bells ja Ed pääsi vähän lähemmäkis toivottua 'loppua' :DD
-
And this is the best moment of the year! :D Varmaan niin oikein tuo lause. . . ::)
Asian ytimeen päästiin.. ;D
Niin mahtava kommentti taas, olen ajatellut kahden viikon aikana niin monia asioita, ettei oikein pää toimi. :D
Anteeksi, muuten kun en ole kommentoinut, muttei oikein mahollisuuttakaan ole ollu ku ulkomailla ollu jumissa.. .. .. .. ;(
Jatkoa taas toivottavasti pian! :)
-
NAAMSS ♥♥
Mahtava luku taas (; Edward jätti Tanya hu - ämmän :D
Ja totta kai Bella on aina ollut numero yksi.
Niinpä niin, minä huomasin vain yhden virheen:
”Mi-minä tuota.. en tiedä”, sain henkäistyä. Edward huokaisi turhautuneena.
kolme pistettä tarvitaan.
Nojaa, eipä kovin suuri virhe ollut x)
Hohhoi, nyt taas toistan itseäni, mutta olet aivan loistava kirjoittaja ja olen niiiin kateellinen !
Ethän koskaan lopeta ficcien kirjoitusta? Luen ficcejäsi varmaan vielä kuusikymppisenä :'D
Kerropa meille salaisuutesi, miten luot tuollaista mahdottoman selvää, mutta kuitenkin niin kaunista tekstiä?
Hmm, eipä minulla muuta tainnut ollakaan ;DD
Paitsi että JATKOA!
♥ ew
-
Jee! Oli tullut jatkoo!
E <3 B 4ever
jatkappas piakkoin
-
Noniin. Nyt on taas osa tuupattuna pihalle. Nyt sitten sauraava osan ilmestymisestä en osaa sanoa yhtän kun mulla on tulossa koekeita aika kasa ja niihin täytyy vähän lukea. :D
Tämän osan inspiroitti bändi minkä löysin, eli Westlife ja etenkin se laulu mikä on osan nimenäkin. Kannattaa todellakin kuunnella. Aivan mahtavaa musiikkia ja jokaisella laululla on joku sanoma. Näytän peukaloa heille (y).
Tätä osaa en ehtinyt oikolukea kunnolla, joten kertokaa kaikki kirjoitusvirheet :)
Mutta nyt enemmittä puheitta;
11. Osa, Us Against the World
Westlife –Us Against the World (http://www.youtube.com/watch?v=SJSmDrr6niA)
Minun oli vaikeaa pyyhkiä kasvoiltani hymyä, kuten oli Edwardinkin. Hänen silmänsä hymyilivät, en ollut koskaan nähnyt häntä niin.. onnellisena. Niin. Se oli varmaankin oikea sana.
Me makasimme kahdestaan toisissamme kiinni Charlien kapealla sohvalla. Se oli väärin. Mutta väärä alkoi pikkuhiljaa houkuttaa. Edward oli vielä Tanyan kanssa ja minä olin siinä kolmantena pyöränä. Tämä ei vain voinut olla oikein. Mutta se silti oli. Edwardin lämmin vartalo omaani vasten, hänen suudelmansa ja kosketuksensa, se kaikki tuntui niin oikealta. Kuin olisin viimein löytänyt henkilökohtaisen palapelini viimeisen palan.
Edward suikkasi hennon suukon nenänpäähäni ja hymyili. Katsoin häntä hymyillen.
”Mitä mietit?” Edward kysyi hiljaisella äänellä, melkeinpä kuiskaten.
”Meitä. Jos siis meitä on olemassa”, kuiskasin takaisin ja karaisin vähän kurkkua, että puhe kulkisi paremmin.
”Tietysti on, siis jossain määrin”, Edward sanoi ja minä kavahdin vähän kauemma hänestä hämmentynyt katse kasvoillani.
”Jossain määrin?” Kysyin pari oktaavia normaalia korkeammalla äänellä. Pomppasin istumaan sohvan reunalle selkä päin Edwardiin ja huokaisin. ”Edward. Minä en todellakaan halua olla vain jossain määrin.”
Edward nousi viereeni istumaan ja suuteli kaulaani. Voihkaisin pienesti.
”Bella, Tanya on historiaa. Minä tapaan hänet tänään ja sitten ollaan me. Ikuisesti.”, Edward mumisi kaulaani vasten. Hänen hengityksensä oli lämmin kylmää kaulaani vasten. Se sai minut värähtämään. Kuin myös sana me. Pidin sen soinnusta.
”Edward, oletko sinä varma, että haluat jättää Tanyan takiani? Entä jos te saisitte sen vielä toimimaan?” Käännyin Edwardia kohti kulmat kurtussa ja suu väärässä. Yritin hallita ilmeeni huolettomammaksi, mutta se ei onnistunut mitenkään kiitettävästi.
”Minä jätän Tanyan täysin itseni takia. Kaikki järjestyy, Bella. Älä ole huolissasi”, Edward sanoi ja silitti hiuksiani. Nyökkäsin vähän ja nostin katseeni lattiasta. Edwardin katse oli täysin vilpitön.
Yhtäkkiä tajusin suutelevani Edwardia. Hänen huulensa sopivat yhteen omieni kanssa, juuri niin kuin ne kaksi palapelinpalaa. Hänen hengityksensä tuoksui mintulle. Nostin toisen käteni Edwardin niskan taa ja vedin hänen kasvojaan lähemmäs omiani. Edward voihkaisi ja veti minut itseensä kiinni. Kaaduimme takaisin sohvalle ja Edward siirtyi suutelemaan leukaani, kaulaani ja sitä pitkin solisluitani. Minä aloin napittaa hänen paitaansa auki.
Samassa kuulimme oven aukeavan ja vetäydyin irti Edwardista samaan aikaan kun hän erkani minusta. Katsoimme toisiimme kauhuissamme, koska ulko-ovelta on täysi näkyvyys sohvalle, missä me nyt makasimme hyvin epäsovinnaisessa asennossa. Luojan kiitos meillä oli vaatteet päällä. Osittain ainakin.
”Bella? Oletko kotona?” Kuulin pikkuveljeni äänen ja katsoin anovasti Edwardiin. Tätä olisi hankala selittää, me kahdestaan sohvalla, minun hiukseni takussa ja hänen paitansa kyseenalaisesti napitettuna puolittain auki. Salaman lailla Edward siirsi minut päältään istumaan sohvalle ja hyppäsi sohvan taa. Sohva heilahti vähän Edwardin hypätessä selkänojan yli ja kuului pieni tömähdys.
”Oletko kunnossa?” Kuiskasin hiljaa ja sain vastaukseksi erittäin hiljaisen myöntävän vastauksen. Minä yritin tasata hengitystäni ja sukia hiuksiani.
”Bella? Wou, onko sun hiuksiin muuttanut haikara tai jokin muu nisäkäs?” Jacob naureskeli ja näytin tälle kieltä.
”Haikara ei ole nisäkäs ja minä heräsin juuri”, sanoin yritin näyttää syyttömältä. Kumarruin ottamaan kaukosäätimen sohvan viereiseltä pöydältä ja vilkaisin samalla sohvan taa. En nähnyt muuta kuin rakastajani jalat.
”Mitäs Seth?” Kysyin ja avasin telkkarin alkaen selata kanavia.
”Eipä kummempia”, Jacob vastasi ja lysähti viereeni sohvalle niin, että sohva liukui aavistuksen taaksepäin kohti seinää – ja Edwardia. Olin kuulevinani ähkäisyn selkäni takaa sohvan pysähtyessä.
Jacob katsoi minuun kulmat kurtussa.
”Kuulitko sinä tuon?” Jacob kysyi ja katsoi ympärilleen. Aloin yskiä pikkuisen.
”Minä se olin. Kurkkua kuivaa vähän”, sanoin ja nousin sohvalta köhien edelleen. ”Haluaisitko sinä jotain juomista?”
”Tota.. vaikka kokis”, Jacob sanoi ja kohautti olkapäitään. Luovutin kaukosäätimen veljelleni ja menin keittiöön. Heti Jacob-vapaalla vyöhykkeellä aloin miettiä päätäni puhki, miten saisin Edwardin turvallisesti pois sohvan takaa – ilman että ylisuojeleva veljeni huomaisi. Avasin jääkaapin oven ja aloin kolistella satunnaisia tavaroita. Kömpelyyksissäni huitaisin maitopurkin lattialle ja maito levisi pitkin kaakeleita. Suunnitelmani oli valmis.
”Voi hitto!” Parkaisin ja otin keittiöpyyhkeen lavuaarikaapista ja aloin putsaamaan lattioita. Jacob tuli kuin tilauksesta keittiöön ja nauroi.
”Yksikin sana kömpelyydestäni niin heitän tämän rätin naamaasi”, mutisin ja nostin maitopurkin takaisin pöydälle. Melkein sen koko sisältö tulvi nyt lattialla. Jacob ei lopettanut hohotustaan.
”Olisit sinäkin nyt hyödyksi. Hae yläkerrasta pesuainetta ja uusi rätti”, tuhahdin ja jatkoin kuuraamista. Jacob ei lopettanut nauruaan, mutta silti itsesuojeluvaistonsa käskemänä meni olohuoneen läpi portaille. Kun kuulin Jacobin tömistäneen kahdeksantoista porrasta, heitin rätin lattialle ja ryntäsin olohuoneeseen.
”Edward, tule!” Sihahdin hiljaa ja Edward alkoi mönkiä pois kolostaan. Hän näytti aika huvittavalta, mutta yritin keskittää energiani hänen poissaamiseksi ennen Jacobin paluuta alakertaan. Kun Edward oli suurin piirtein näkyvillä, aloin kiskoa tätä hihasta kohti ulko-ovea.
Ulko-ovella vaihdoimme pikaisen, mutta kiihkeän suudelman.
”Soita minulle”, Edward kuiskasi ja silitti poskeani. Nyökkäsin tälle ja nostin Edwardin pörröisistä hiuksista pölypallon. Se kieli siitä, että minun olisi aika siivota sohvantausta.
”Minä soitan”, sanoin ja suikkasin vielä nopean suukon Edwardin huulille.
”Bella? Minne katosit?” Jacobin ääni kuului keittiöstä ja minä suljin oven sanoen nopeat hyvästit Edwardille.
”Mitä sinä oikein touhuat?” Jacob kysyi kulma koholla eteisen ovella, kädessään kaksi rättiä ja toisessa kädessään sinistä ainetta sisältävä suihkepullo. Toivoin, etten näyttäisi kovin syylliseltä.
”Minä vain päästin Mollyn pihalle”, sanoin hätäisesti ja hymyilin. Otin Jacobin käsivarrelta siivoustavarat ja lampsin takaisin keittiöön kohti onnettomuuspaikkaa. Jacob seurasi perässäni.
”Niin, Mollysta minun on sinulle pitänytkin puhua. Oletko huomannut, että se on lihonut ihan sairaasti viimeaikoina?” Jacob kysyi ja istui keittiön pöydän ääreen ilman elettäkään auttamisesta. Aloin putsata lattiaa maidosta.
”Joo, Molly on raskaana”, sanoin samalla puunaten lattiaa. Sydämeni pamppaili vieläkin epätahtiin Edwardin takia ja yritin karaista värisevää ääntäni. Jacob ei onneksi tuntunut huomaavan äänessäni mitään epätavallista.
”Mitä!?” Jacob kiekaisi ainakin sadanviidenkymmenen desibelin voimalla. ”Kuinka muka? Sehän on leikattu!”
”Ei ole. Äiti jänisti siitä”, sanoin hiljaa odottaen kauhulla Jacobin reaktiota. En kuullut pihaustakaan, joten käännyin varmistamaan, ettei Jake ollut pyörtynyt. Hän tapitti vihaisena ikkunasta ulos.
”No tietenkin”, Jacob sanoi ja pyöräytti silmiään. ”Mitä me nyt tehdään? Ei Molly selviä siitä.”
”Totta kai Molly selviää. Se on sitkeä katti”, sanoin ja heitin maitoisen rätin lavuaariin. Lattia oli lähes kuiva maidosta, nyt aloin putsata sitä vedellä, ettei happaman maidon lemu yllättäisi huomenna.
”Joo. Muistatko silloin kun Mollya jahtasi koira?” Jacob naurahti ja risti nilkkansa.
”Jep, olin ihan varma, että Molly kuolisi.” Sanoin ja puistatus meni selkäni lävitseni. Ensin valtava labradorinnoutaja oli jahdannut Mollya – pientä viisivuotiasta kissaa – nurkan taa, kun minä ja Jacob katsoimme kauhulla vierestä. Pian koira oli pinkonut häntä kolmantena jalkana nurkan takaa perässään hurjistunut Molly. Se oli ollut aika huvittava näky.
”Kyllä Molly selviää”, sanoin varmana kun viimeistelin lattian siivoamisen.
”Aiotko kertoa Charlielle?” Jacob kysyi ja katsoi minuun. Virnistin takaisin.
”Minä vähän kuin toivon, että sinä voisit. Jos ilmaisen asian vähänkin epäselvästi Charlielle, hän luulee minun olevan raskaana.”
”Ai juu. No mä puhun Charlielle.” Jacob sanoi ja nousi pöydän äärestä. Hetken luulin hänen tulevan auttamaan rättien pesemisessä, mutta hän kulkikin keittiön läpi olohuoneeseen jatkamaan keskenjäänyttä television katseluaan.
19:46
Istuin huoneessani kirjoituspöytäni äärellä ja piirsin erilaisia kuvioita kirjoituslehtiööni. Ne olivat joko spiraaleja, ympyröitä, sydämiä tai muuta suttua kun en vaivautunut katsomaan paperiin. Katselin Edwardin huoneen ikkunaa, jonka läpi paistoi pelkkä pimeys. Edward oli lähtenyt noin viiden maissa tapaamaan Tanyaa ja aloin olla jo vähän huolissani. Kauanko eroaminen yleensä kestää?
Huokaisin. Minusta oli tullut todella itsekeskeinen, ensin varastan toisen naisen poikaystävän ihan tuosta vain ilman tunnontuskia ja sitten vielä kehtaan valittaa siitä, että kuinka kauan heidän eronsa kestäisi. Heitin kynän pöydälle ja katsoin paperiin. Se oli täynnä tunnistamatonta suttua.
Nousin ylös ja kävelin ikkunalleni, jonka avasin. Se narahti äänekkäästi, koska sitä ei varmaan ollut avattu aikoihin. Työnsin pääni ulos ja nuuhkaisin ilmaa. Se oli kylmää ja raikasta. Taivaalta putoili harvakseltaan lumihiutaleita ja ne laskeutuivat hennosti kasvoilleni. Ne pysyivät siinä hetken, ennen kuin sulivat.
Katsoin taivaalle, se oli täyttynyt miljoonista tähdistä ja tähtikuvioista, joita en tunnistanut. Hymyilin leveästi ja suljin ikkunan rynnäten alakertaan.
”Minne noin kova kiire, Bells?” Charlien ääni kuului keittiöstä kun laitoin kenkiä jalkoihini ja heitin ruskean takkini päälle.
”Ulos”, sanoin ja pinkaisin pihalle. Parin asteen pakkanen tuntui jo varpaissa, en ollut tuntenut tai nähnyt lunta pitkiin aikoihin - Phoenixissa kun ei satanut lunta.
Lähdin kävelemään katua pitkin katulamppujen valoissa. Katselin taivasta ja otin kielelläni lumihiutaleita kiinni kuin pikkulapsi. Se oli hauskaa.
Hetken käveltyäni, huomasin olevani kolmen korttelin päässä kotoa. En välittänyt, vaan jatkoin kävelyä. Huomasin kyltin, missä luki Forrest Hills Puisto, jonka alapuolella lupailtiin sinne vain korttelin kävelyä.
Pian en nähnyt eteeni, muuten kuin katulamppujen ja talojen ikkunoista tulevien valojen avulla. Kaikki oli niin rauhallista. Tämä on minun oma onnelani, minun musta laatikkoni. Aloin hyppelehtiä eteenpäin kuin pikkutyttö ja hyräilin samalla säveltämääni laulua.
Forrest Hillsin puisto alkoi näkyä horisontissa. Juoksin verkkaalleen tien yli valaistuun puistoon, ja pian kuulinkin soran rohisevan kenkieni alla. Se oli kotoisa ääni.
Puiston puista oli putoillut lähes kaikki lehdet, ja ne vähät jäljelle jääneet lehdet olivat jäätyneet kun sää oli tehnyt niistä taidetta. Siitä muistinkin, että jos pakkanen ja lumen tulo jatkuisi, vuodenajasta tulisi minulle hetkessä hengenvaarallinen. Puistossa oli myös pikkuinen järvi, jonka pinta ei ollut vielä jäätynyt. Muistin taas, että äiti oli yrittänyt opettaa minua luistelemaan tuolla kyseisen pikkujärven jäällä, onnistuen siinä surkeasti.
Järven vierellä oli vieläkin se samainen puistonpenkki, minkä ympärillä olimme Jaken kanssa pelanneet hippaa. Se oli ollut hauskaa. Menin istumaan penkille ja katsoin taivasta. Tähdet vilkkuivat kauniina ja lumihiutaleet kävivät hetki hetkeltä suuremmiksi. Hymyilin itsekseni ja nojasin päätäni penkin selkänojaan ja valuin alaspäin ja annoin jalkojeni roikkua velttoina.
Samassa puhelimeni alkoi soittaa Mission Impossiblen tunnusmusiikkia (http://www.youtube.com/watch?v=XAYhNHhxN0A&feature=related). Kaivoin kännykän taskustani ja avasin simpukkapuhelimeni läpän. Edward soittaa. Hetken harkitsin puhelun hiljentämistä, mutta en vain pystyisi siihen. Painoin vihreää luuria.
”Bella.”
”Hei, Edward täällä. Missä olet?” Edwardin hunajainen ääni sai minussa halun lentää.
”Et ikinä arvaa”, naurahdin. Kuulin Edwardin hymähtävän toisessa päässä.
”Enkö? Kokeillaanko? Anna vinkki.
”Täällä sataa lunta ja.. hmm.. niin.”, sanoin ja hymyilin itsekseni. En halunnut antaa Edwardille liian selviä vinkkejä.
”Hmm.. olet siis ulkona. Mitä teet?” Edwardin ääni kuulosti kiusoittelevalta ja kuulin hymyn hänen äänessään.
”Istun ja katselen taivasta”, huokaisin. ”Täällä on kaikki täydellistä, vain sinä puutut.”
”Puutunko?” Kiljaisin kun Edwardin ääni kuului pääni yläpuolelta. Hän hautasi kasvonsa hiuksiini ja suuteli niitä. Yritin saada pumppuni toimimaan.
”Herranjumala, Edward! Yritätkö säikäyttää minut hengiltä?” Ulvoin hengitys vapisten ja toinen käsi sydämelläni. Edward otti puhelimen kädestäni ja painoi punaista luuria.
”En, se olisi kovin ilkeää, eikö?” Edward naurahti ja istui viereeni. Hymyilin pikkuisen, mutta sydämeni kiisi yhä eteenpäin, kuin se voisi yhtäkkiä hypätä paikoiltaan. Edward laittoi kätensä hartioideni ympärille ja suuteli otsaani.
”Oletko kunnossa?” Hän kysyi vähän huolissaan.
”Joo. Miten löysit minut?” Sanoin ja tasasin samalla hengitystä vetäen pari kertaa syvään henkeä.
”Seurasin sinua.” Edward sanoi huolettomasti, kuin olisi säästä puhunut. ”Menin autolla ohitsesi matkalla kotiin. Vein auton pihaan ja lähdin seuraamaan sinua. Sinua ei muuten ollut vaikea saada kiinni, kävelet aika hitaanlaisesti.”
”Ooh, stalkkeri!” Sanoin muka järkyttyneenä ja löin Edwardia leikilläni olkapäähän. Edward alkoi nauraa.
”Äläkä morkkaa kävelytyyliäni, se on vain varovaisuutta.” Mutisin vielä kun tajusin Edwardin nähneen minun luultavasti idioottimaisen näköisen hyppelyni. Tunsin punan helahtavan kasvoilleni.
”En tietenkään, rakas”, Edward naurahti ja suuteli hiuksiani. Mielihyvän aalto lensi lävitseni viimeisen sanan kohdalla. Hän sanoi minua rakkaaksi. Nojasin pääni Edwardin olkapäähän ja hymyilin ja katsoen taivaalle. Tähdet tuntuivat yhtäkkiä lisääntyneen viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Yhtäkkiä taivaan läpi lensi tähdenlento. Se näkyi hetken aikaa, kunnes taas katosi. Katsoin Edwardia silmiin ja hän katsoi minua.
”Mitä toivoit?” Edward kysyi ja hymyili.
”Ei se toteudu jos sen sanoo ääneen.”
Nojauduimme toisiamme kohti ja hänen huulensa tapasivat omani. Hänen kätensä nousi hivelemään hellästi poskeani, kuin olisin tehty lasista. Suudelma oli suloinen, hellä ja hyvin rakastava. Nostin käteni hänen niskansa taakse ja siitä ylöspäin haromaan hänen hiuksiaan. Kun vetäydyimme suudelman lopuksi irti, Edward antoi vielä suukon otsalleni. Nyt tämä oli täydellistä.
”Luulen, että toiveeni taisi juuri toteutua”, kuiskasin hiljaa ja katsoin Edwardin täydellisiin silmiin. Ne olivat täynnä rakkautta. Hän vei kätensä pois poskeltani povitaskuunsa ja vetäisi sieltä lapun. Hän avasi taitellun lapun ja näytti sitä minulle. Sydämeni jätti lyönnin välistä kun luin sen sisällön.
Minä rakastan sinua.
Kun sain taas henkeni kulkemaan, vein käteni housuntaskuuni, minne olin laittanut oman lappuni tänä aamuna. Pääni sisällä ollut ääni oli käskenyt laittaa sen sinne.
Minä rakastan sinua
Edward hymyillen luki lappuni ja katsoi minuun silmät tuikkien.
”Minun toiveeni taisi juuri toteutua.”
Ja niin ne antauduimme uuteen suudelmaan, joka oli täynnä rakkautta, intohimoa ja hellyyttä. Nyt kaikki oli täydellistä.
-
Aww... Mikä luku :-*
Edi stalkkari! ;D
Jatkoa piakkoin?
Sarkku
-
uusi luku jälleen kerran! :) tää nyt on poikkeuksellisen lyhyt viesti mutta niin, tykkäsin paljon alusta ku edwardin piti mennä piiloon jakelta :D ja lopusta kanssa, se oli niin sulonen<3 vihdoinki edward eros ämmästä :D edward ja bella sen kuuluu olla!♥ tuli muuten mieleen ku kirjotit et se koira juoksi häntä kolmantena jalkana, ni koska koiral on neljä jalkaa ni eiks sen pitäis olla häntä viidentenä jalkana? :D nojoo jatkoa odotellessa! :)
minnamoi♥
ps. ei tää ollukkaa nii lyhyt viesti :D
-
Iiiihana luku, ja piristi kummasti -jo- aurinkoista päivääni! :D
Aaah, kohta jälkiruoaksi pannukakkua.. aws <3 :D
Edward oli kyllä mahtava, hyppää nyt piiloon sohvan taakse.. Hahhah, varmaan mukavaa. :->
Ihanaa tekstiä, aws... (katoin muuten juuri eilen illalla ekaa kertaa sen You belong with me- videon.. Oli kyllä hyvä.) :D
Jatkoa pyydän kun ei mitään muuta tule nyt mieleen. :D
-
Ihana <33
Todella suloinen luku! Siis aivan ihana. Niin söpö ja kaikkee. Multa loppu sanat.
Kuvailet niin hyvin, että eläydyin ihan täysin tähän ficciin. Aww <33
Yksi virhe:
”Haikara ei ole nisäkäs ja minä heräsin juuri”, sanoin ja yritin näyttää syyttömältä.
ja - sana puuttui välistä.
Tyhjensit mun sisäisen sana-arkkuni täysin! Kertakaikkiaan aivan täydellinen luku.
Ihanaa hempeilyä ja pussailua ja kaikkea :D
Jacob on aika fiksu ! "Haikara tai muu nisäkäs."
Jatkoa pyytelen jälleen.
♥ ew
-
Awwsss... Oikein romanttista ja ihanaa, lunta sataa, taivas on täynnä tähtiä jne. <3
I-H-A-N-A!!
(en tiedä kuinka monesti oon jo tätä hehkuttanut,) mutta kirjotat tosi hyvin ja kaikki mitä kirjotat on niin IHANAA!! ;)
Ehdottomasti jatkoa tulemaan vaan... ;D
-
Oonkoha mää tätä ikinä ennen kommannu? Mut kuitenkin.. Aww, toi luku oli tosi ihana. <3 Tää teksti on selkeetä ja enpä oo tainnu virheisiinkään törmätä. Jatkoa odottelen. ;3
~ Ry
-
Aawwws (: Tää oli ihana luku ♥
-
Iso kiitos kaikille :) Osa nummer tolv on vasta ihan alkutekijöissään kun en ole ehtinyt kirjoittaa sitä juuri lainkaan.
Mutta se on kyllä jo minun päässäni.
Voisin uskaltaa luvata sitä teille vaikka joskus ensiviikon alkuun tai sitten tähän viikonloppuun. :)
-
Uu! Aivan ihan fici. Luin tätä osissa mutta sain nyt sen luettua. Tää on niin hyvä. Toivon jatkoa pian :D
Jatkoa odotellen Ginerva :D
-
Sorry, täs kesti vähän normaalia kauemmin. Toivottavasti se nyt ei suuremmin haittaa :D
No mutta, tässä tätä kuitenkin olis.
Toi Westlifen laulu kuvaa lähinnä Edwardin tunteita, vaikka tässä nyt ei EdPoVia olekaan. Ehkä joskus tulee sellainen jos jaksan opetella kirjoittaa Edwardin näkökulmasta. Se on yllättävän vaikeaa.
12.Osa, Obvious
Westlife - Obvious (http://www.youtube.com/watch?v=-IBGcbvtiqM)
Seuraavana maanantaiaamuna heräsin leveä hymy kasvoillani. Olin viettänyt koko eilisen päivän Edwardin kanssa jutellen ja pitäen hauskaa. Hän oli ajeluttanut minua Volvollaan ympäri Queensia, olimme käyneet elokuvissa ja syömässä ja Edward oli jossain välissä huomaamattani käynyt ostamassa minulle kasan punaisia ruusuja ja ruskean nalle-pehmolelun. Pehmolelu oli ollut visusti seuranani koko yön ja ruusut olivat koulupöydälläni äidin vanhassa kukkamaljakossa.
Hyppäsin sängystä ja puin päälleni valkoiset farkut, Musen bändipaidan ja harmaan hupparin. Leijuin ajatuksissani alakertaan laukku olallani ja mietin miten kaikki reagoisivat Edwardin ja minun seurusteluun. Edward oli kuulemma puhunut hänen ja Tanyan jutun päättymisestä muille jo ennen minulle kertomista, joten siitä ei tarvinnut murehtia. Mutta pitäisivätkö muut minua vain jonakin yksinäisenä ylipääsysuhteena? Heitin laukkuni eteiseen ja laahustin keittiöön ottamaan jotain aamupalaa. Jacob taas tapansa mukaan söi samoja kuivia muroja ja näytti luolasta maalle piinalle ryömineeltä – Jake ei todellakaan ollut aamuihmisiä.
”Huomenta”, tokaisin veljelleni yllättävän pirteänä. Jacob nosti laiskasti katseensa murokulhosta ja katsoi minuun kuin kajahtaneeseen. Ennen minäkin kuuluin aamupeikkoihin – en näköjään tänään.
”Hmhh”, Jake mumisi perinteisen sammaltavan ’huomenta’ toivotuksensa, ja jatkoi murojen laiskaa lusikoimista.
Normaalisti olisin toiminut kuin Jake – ottanut murokulhon ja heittänyt siihen noita puulastuja – mutta tänään käytin tarmokasta oloani hyväksi ja tein itselleni voileivän ja keitin kaakaota. Niin sanottu ”kova uurastus” palkitsi, sillä leipä oli hyvää. Söin sen hitaasti katsellen samalla Jaken apaattista puulastujen poimintaa. Jake nosti taas katseensa kulhosta, otti hörpyn kahvistaan ja sen jälkeen katsoi minuun.
”Mitä pillereitä sä popsit kun olet kuin lotossa voittanut?” Jake kysyi kohottaen toista kulmakarvaansa. Hymyilin Jakelle ja hörppäsin kaakaostani.
”Tavallaan voitinkin. Minä tuota…tapailen erästä henkilöä”, sanoin vähän takerrellen ja Jacobin kulmakarvat pomppasivat hiusrajan seuraksi.
”Ketä?” Hämmästyksen kuuli hänen äänestään. Jurous ja uneliaisuus olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Jacob hörppäsi kahvistaan.
”Edward Cullenia”, sanoin ja Jacob pärskäytti kahvit takaisin kahvikuppiinsa ja alkoi yskiä hervottomasti.
”CULLENIA?” Hän rääkäisi. Nyökkäsin ja virnistin. Jacobin silmät olivat lautasen kokoiset ja hänen suunsa aukeili kuin maalle nostetulla kalalla. Ääntä vain ei tullut.
”Älä viitsi olla noin dramaattinen”, huokaisin pyöräyttäen silmiäni ja heitin loput leivästäni suuhuni ja pureskelin ne nopeasti kipaten loput kaakaosta leivän seuraksi.
”Kuinka kauan te olette…?”, Jake sanoi hetken kuluttua ja hänen kasvojensa ilme alkoi rauhoittua. Jake otti lusikan käteensä ja alkoi siirrellä muroja lautasella puolelta toiselle.
”Ei kauaa”, vastasin samalla kun laitoin kaakaomukini tiskikoneeseen. ”Muutama päivä.”
Jake nyökkäsi ja ryysti kahvia Teksasin kokoisesta mukistaan. Lähdin keittiöstä kohti huonettani.
”Bells?” Kuulin Jacobin äänen kun olin keittiön ovella. Käännyin kannoillani ja katsoin huolestuneen näköiseen veljeeni.
”Lupaathan olla varovainen?” Jacobin ääni oli varovainen ja anova, mutta ilme oli jollain tapaa uhkaava. Kuin hän aikoisi tässä ja nyt rynnätä viereiseen taloon ja pitää isoveljeltä - siis pikkuveljeltä - poikaystävälle saarnan Edwardille.
”Joo, minä lupaan”, sanoin juhlallisesti ja jatkoin matkaa kohti huonettani.
Kun ajoin skootterillani – jolle olin antanut nimen Angel – koulun pihaan harmaan Volvon viereen, iloksi ja hämmästyksekseni huomasin Edwardin nojaavan autonsa kylkeen. Hän hymyili minulle kun kurvasin hänen Volvonsa viereen ja laitoin Angelin nojaamaan jalkaansa vasten. Edward oli yllättäen vieressäni kun riisuin kypärän päästäni.
”Hei”, sanoin ja hymyilin leveästi.
”Hei”, Edward naurahti ja suuteli minua nopeasti ja hellästi. Se oli oikein mukava suukko.
Lähdimme kävelemään kylkikyljessä kohti koulua uteliaiden katseiden ja supisevien teinien ohi.
”Kuinka moni tietää?” Kysyin Edwardilta kun tämä tarttui minua kädestä.
”Kaikki.” Edward virnisti ja minä katsoin tätä kulmat kurtussa. ”Kerroin Alicelle ja hienovaraisesti vihjaisin, että hän voisi kertoa asiasta Nellylle.”
”Kuka on Nelly?” Kysyin hämmentyneenä.
”Koulun silmät ja korvat, kerro hänelle jotain ja huomenna kaikki tietävät”, Edward sanoi ja kohautti huolettomasti olkapäitään. Minä taas muistin Tanyan - hän varmasti tietäisi - ja vilkaisin ympärilleni. Jospa hän olisi selkäni takana puukon kanssa? Edward mokoma huomasi ahdinkoni.
”Älä huoli. En anna Tanyan tehdä sinulle mitään.” Edward sanoi ja suuteli otsaani. Huokaisin ja hymyilin.
”Oi, te olette siis yhdessä! Minä arvasin, minä arvasin sen ensimmäisenä!” Alicen innostunut ääni kuului jostain horisontista. Pian sainkin huomata, että Alice roikkui kaulassani – varmaan aikomuksenaan halata. Taputin hämmentyneenä muutamasti tämän selkää.
”Vähänkö tämä on hienoa! Nyt me ollaan melkein sukua!” Alice hihkaisi minusta irtautuessaan ja katsoin tätä toinen kulma koholla.
”Alice, rauhoitu.” Rosalie huokaisi ja laittoi toisen kätensä Alicen olalle. Alice pyöräytti silmiään, mutta hymyä hänen kasvoiltaan ei saanut pois.
”Ja onnea te kaksi. Te olette muuten päivän puheenaihe”, Rose jatkoi.
”Mutta herranjumala Bella! Mitä ihmettä sinulla on päälläsi?” Alice parkaisi ja katsoi kauhulla mustaa aikansa elänyttä talvitakkiani, minkä alta vilkkui Musen bändipaita.
”Älä parjaa jumalhahmoja”, murahdin leikillisesti ja nojauduin Edwardiin, joka laittoi kätensä vyötäröni ympärille ja suuteli otsaani. Alice mumisi jotain käsittämätöntä.
”Minun täytyy mennä tunnille”, huokaisin ja suutelin Edwardia nopeasti.
”Saatanko sinut luokkaan?” Hän kysyi hymynkaare huulillaan.
”Ei tarvitse, minulla on Hecklesin musiikintunti eteläpäädyssä, sinulle tulisi kiire juosta koulun läpi pohjoispuolelle”, naurahdin ja suikkasin suukon vielä Edwardin poskelle.
”Olet oikeassa, rakas. Mitä tekisinkään ilman sinua?” Olin kuulevinani Rosen ja Alicen suunnalta jotain ’aww’n tapaista. Edward hymyili minulle vielä hyvästiksi kun otin pari askelta poispäin poikaystävästäni - ja ystävistäni.
”Nähdään ruokailussa!” Alice sanoi sitten ja kääntyi Edwardin puoleen aloittaen kuulustelun, mitä ei voinut minun kuulteni pitää. Käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään koulurakennusta kohti pientä hiekoitettua polkua pitkin koulun pihan läpi. Vedin takkini vetoketjua ylemmäs, koska ulkona alkoi tulla kylmä, eikä Edward ollut enää lämmittämässä minua. Taivaalta alkoi taas leijailla satunnaisesti lumihiutaleita peittäen pieniä pisteitä maasta. Maahan oli jäänyt kevyt kerros lunta toissapäiväisen lumisateen ansiosta. Yritin astua polulla vain niihin kohtiin, mihin ei ollut jäänyt selvää jälkeä talven tulosta. Hyppelyni saattoi näyttää huvittavalta, mutta minua ei haitannut. Väistelin lumisia kohtia polulla enkä huomannut juuri nostaa katsettani maasta, ennen kuin törmäsin johonkin - tai johonkuhun.
”Oh!” Huudahdin törmätessäni johonkin poikaan, jonka tavarat lensivät pitkin maita ja mantuja. Kumarruin maahan automaattisesti poimimaan häneltä pudonneita papereita.
”Olen pahoillani, en katsonut eteeni! Voi ei nyt nämä paperit kastuvat…”, mutisin anteeksipyyntöäni kerätessäni pojaksi huomaamani pojan papereita. Puna tulvi kasvoilleni.
”Ei se mitään, ei se mitään”, poika vastasi takaisin ja kurkistin poikaa hiusteni lomasta. Pojalla oli vaaleat, geelillä muotoillut vähän alle korvien ylettyvät hiukset, siniset silmät, suora nenä ja huulet, joiden ylempi huuli oli vähän turpeampi kuin alempi. Vilkaisin vielä ympärilleni papereiden varalta ja nousin ylös yhtä aikaa kuin poika. En ollut nähnyt häntä ennen. Ojensin paperit takaisin hänelle ja hymyilin anteeksipyytävästi. Hän otti ne vastaan ja huomasin yhden hänellä olevista papereista olevan koulun kartta.
”Oletko uusi? Ja anteeksi vielä tuo…”, kysäisin ja ojensin laukkuni asentoa olkapäälläni.
”Je. Muutin juuri”, poika vastasi itsevarmuutta uhkuvalla äänellä, josta vasta nyt huomasin brittiaksentin. ”Olen Brad.”
Poika ojensi kätensä kätelläkseen ja tartuin siihen. ”Bella.”
”Hienoa. Voisitko kertoa, mistä löytää musiikkiluokan?” Brad kysyi hymyillen. Hän ilkikurisesta hymystään tuli auttamatta mieleen Hugh Grant.
”Onko sinulla Hecklesin tunti?” Kysyin ja Brad vilkaisi nopeasti jotain papereistaan, jonka oletin olevan hänen lukujärjestyksensä.
”Je.”
Oletin sanan ’je’ olevan jotain brittislangia, joka tarkoitti samaa kuin kyllä. Hymyilin hänelle.
”Meillä on sitten sama tunti. Mennään samaa matkaa”, ehdotin ja Brad nyökkäsi. Jatkoimme matkaa hiljaisuudessa, mutta nyt pidin katseeni tiukasti eteenpäin välttääkseni lisätörmäykset.
”Mistä päin muutit?” Kysyin omaksi yllätyksekseni. En yleensä udellut. Brad katsoi minuun ja hymyili vähän. Hänellä oli pieni ja himmeä luomi silmänsä alla.
”Lontoosta, oletan, että tiedät missä se on”, Brad sanoi kujeileva hymy huulillaan. Nyökkäsin ja astuimme sisään koulurakennukseen - Brad herrasmiehenä piti ovea auki.
”Muutin vanhempieni kanssa. Isosiskoni Sarah muutti Pariisiin opiskelemaan vaatetusalaa”, Brad jatkoi - Alice ja Sarah tulisivat varmasti hyvin toimeen - samalla kun kävelimme käytävää pitkin useiden katseiden ohi. Katseet tulivat lähinnä minun ikäisiltäni tytöiltä Bradille. En voi väittää, etteikö muutama poikakin olisi katsonut Bradia silmät selällään. Brad hymyili jokaiselle katseelle ystävällisesti ja jätti jälkeensä sekasortoa. Hän ei varmaankaan tajunnut brittiläisen charmin tehoa täkäläisiin.
”Eikö sinulla ole muita sisaruksia?” Kysyin kun aloimme riisua kenkiämme luokan eteen. Brad pudisti päätään.
”Ei. Onko sinulla sisaruksia?” Hänen aksenttinsa kuulosti hauskalta.
”Pikkuveli, Jacob. Mutta hän on monella tapaa kuin isoveli”, sanoin kohauttaen olkapäitäni.
”Miksi niin, jos saan udella?” Brad kysyi kun kävelimme luokkaan. Taas kaikki tytöt melkein pullistivat silmät päästään nähdessään Bradin.
”No, Jacob on minua ainakin kaksi päätä pidempi ja muutenkin monissa asioissa minua kypsempi”, naurahdin ja suuntasin pulpettiani kohti erään Biancan viereen.
”Aivan. No, toivottavasti näemme taas”, Brad sanoi rikollisen hurmaavalla äänellä kun hän suuntasi takapenkille ainoalle vapaalle paikalle. Istuin Biancan viereen ja huokaisin. Kummallinen tyyppi.
”Kuka tuo on?” Bianca kysyi ei tapansa mukaisesti. Hän on yleensä hiljainen ja juttelee vaan jollekin ystävälleen, joka istuu edessämme. Kyseinen ystävä käänsi nyt myös koko kroppansa minua kohti ja näytti enemmän kuin kiinnostuneelta.
”Joku Brad. Muutti Lontoosta”, sanoin ja kaivoin oma säveltämäni kappaleen nuotit laukusta. Oli ollut läksynä säveltää jokin lyhyt kappale A-mollissa.
”Aika pakkaus”, Bianca sanoi ja katsoi takapenkeille. Minä pysyin hiljaa, ettei sanomisiani vahingossakaan tulkittaisi väärin.
Menin ruokailuun Edwardin kanssa sanaa matkaa. Hän piti minua vyötäisiltä ja välillä suuteli omistavasti otsaani. Sydämeni jätti aina lyönnin välistä, kun hän teki näin.
Tanyaa en ollut nähnyt koulussa tänään ollenkaan, mikä oli todellinen helpotus. Ei ollut tarvinnut miettiä koska löydän itseni kuolleena keskeltä koulun käytävää. Ehkä Tanya oli muuttanut maasta vaikka etelänavalle tutkimaan pingviinejä?
Edward irrottautui minusta kun hän alkoi lastata ruokaa tarjottimelle. Minä suuntasin pöytään, missä istuivat jo Emmett, Rosalie, Alice ja Jasper. Livvystä ei ollut jälkeäkään.
”Missä Livvy?” En vaivautunut tervehtimään ja istuin alas pyöreän nurkkapöydän ääreen.
”Kuumeessa, sitä on kuulemma liikkeellä.” Jasper sanoi ja puraisi palasen patongistaan, jota hän järsi yhdessä Alicen kanssa. Mieleeni tuli Kaunotar ja Kulkuri sadusta se spagettikohtaus.
Edward istui viereeni ja laski tarjottimen eteeni. Se oli täynnä kaikenlaista syötävää, pitsaa, leipää, patonkeja, muutama omena, suklaapatukoita ja salaattia.
”Minkä armeijan sinä aiot oikein ruokkia?” Kysyi ja nappasin tarjottimelta omenan. Edward kaappasi itselleen pitsanpalan.
”Sellaisen mihin kuuluvat sinä, minä ja muuan Emmett jolla on tapana näpistää asioita tarjottimeltamme”, Edward naurahti ja sai tietynlaisen mitä-sinä - oikein-vihjaat -katseen Emmettiltä, joka nappasi tarjottimeltamme suklaapatukan. Naurahdin.
”Joko olette kuulleet siitä kykykilpailusta jonka koulu järjestää kesäkuussa?” Alice kysyi innoissaan ja katsoi vuorollaan jokaista pöydässä istuvaan henkilöä. ”Sinne tulee kykyjenetsijä suoraan Broadwaylta!”
Nyt oli minun kulmieni vuoro pompata ylös. Tietäisiköhän isä tuosta jotain?
”En ole kuullut. Mimmoinen se on?” Kysyi ja puraisin omenastani.
”No kykykilpailu”, Alice sanoi sen hitaasti ja virheettömästi ääntäen kuin vähä-älyiselle. ”Paras esitys pääsee Broadwaylle. Miten sinä et tiedä tästä vaikka isäsi on joku BW-tuottaja?”
”Ei ole tullut puheeksi.” Totta puhuen, en ollut puhunut Charlien kanssa päiviin. Hän oli aina töissä.
”Aha. No, aiotteko osallistua?” Alice kysyi ja Jasper puri huultaan. Kukaan ei vastannut mitään ja Alice parahti.
”HÄH? Ette voi olla tosissanne, ettekö ymmärrä millainen mahdollisuus tämä on?”
”Toki, mutta hei. Broadwaylle? Eikö se ole aloittelijoille vähän liian…liikaa?” Rosalie sanoi ja sai Alicelta jäätävän katseen.
”Ei jos sattuu olemaan Alice”, Emmett muistutti ja melkein sai majoneesisen leivänpalan naamaansa, mutta hän veistin sen viime hetkellä. ”Mitä mä nyt taas sanoin? Alkaa ottamaan päähän tämmöinen esineillä viskominen ja pään takominen.”
”Noniin, ehkä nyt on jo kiusattu Emmettiä tarpeeksi”, Rosalie naurahti ja antoi suukon Emmettin suupieleen. ”Täytyy lähteä tunnille. Heippa, kaverit!”
Mutisimme kukin tahollamme kaksikolle hyvästit ja jatkoimme keskustelua - tai Alice jatkoi. Hän kertoi esittävänsä jotain akrobatiaa joidenkin liinojen varassa. En oikein keskittynyt kunnolla kun Edward oli vierelläni. Hän tuoksui vaniljalta. Painoin pääni Edwardin olkapäälle ja hymyilin itsekseni samalla kun katsoin Alicen huitomista käsillään samalla kun hän innoissaan selitti millaisen puvun laittaisi kykyiltaan ja miten hän auttaisi Jasperia omassa esityksessään. Oloni oli tällä hetkellä kovin onnekas.
Pian Alicen puheen keskeytti tuttu brittiaksentti, joka alkoi vähän jo ottaa minua aivoon.
”Hei taas, Bella. Ei kai haittaa jos liityn seuraanne?” Brad sanoi minulle vekkulisti hymyillen ja istui jo ennen vastauksen saamista paikalle, mistä Rose oli hetki sitten kadonnut.
”Ei kai…”, sanoin ja nostin pääni Edwardin olkapäältä, vain tavatakseni Edwardin kysyvän katseen.
”Kukas sinä olet?” Edward kysyi sävyyn, jonka voi todeta tökeröksi vain jos tunsi Edwardin. Muiden korvaan sävy oli yltiöystävällinen.
”Brad. Tapasin Bellan koulun pihalla kun hän sattui vahingossa törmäämään minuun.” Brad sanoi ja nappasi omalta tarjottimeltaan kivennäisvesipullon ja avasin korkin, joka sihahti hiljaa. Bradin punaisella tarjottimella oli kivennäisvesipullon lisäksi vain muovinen rasia, missä oli salaattia.
”Kappas vain”, Edward naurahti ja katsoi minuun virnuillen. Virnistin vastaukseksi.
”Tasapaino-ongelmani eivät liity tähän mitenkään. Minä väistelin lunta”, sanoin ennen kuin tajusin kuinka jälkeenjääneeltä se kuulosti. Edward suuteli otsaani ja sipaisi poskeani peukalollaan.
”Tietysti.”
Brad kaivoi taskustaan haarukan ja alkoi sillä seivästää salaatistaan vesimeloninpaloja ja tomaatteja. Me kaikki katsoimme häntä kummissamme.
”Joten, mikä on pääaineesi, Brad?” Alice aloitti keskustelun välttäen luultavasti hyvin epämieluisan vaivautuneen hiljaisuuden. Brad nosti katseensa muovisesta rasiasta ja pyyhi suupieliään servettiin ennen puhumisen aloittamista.
”Luova ilmaisu. Entä teillä?” Brad esitti vastakysymyksen.
”Maskeeraus”, Alice sanoi ylpeänä.
”Laitteistotekniikka”, Jasper sanoi ja heitti viimeiset leivät rippeet suuhunsa.
”Musiikki-ilmaisu”, Edward sanoi vähän kaarrellen. Ehkä hän ei halunnut Bradin tietävän?
”Näytelmätyö, jonka tunti alkaa noin viiden minuutin kuluttua. Meidän täytyy mennä”, sanoin Alicelle ja Edwardille nousten pöydästä. Muut seurasivat esimerkkiäni - Brad lukuun otettuna. Edward vei tarjottimemme palautuspisteelle kun lähdimme tunnille. Bradilla ja Jasperilla oli yhteinen matematiikan tunti länsipäädyssä, joten he lähtivät eri suuntaan kuin minä, Alice ja Edward.
”Minulle tuli päänsärky hänen äänestään”¨, Alice sanoi kun olimme tarpeeksi kaukana.
”Ei hän sille mitään mahda”, vastasin olkiani kohauttaen ja vein käteni Edwardin vyötärön ympärille samalla kun hän vei käsivartensa minun hartioideni ympäri.
”Oli kuka oli, mutta sinä olet minun”, Edward naurahti ja suuteli minua nopeasti suulle. Katsoin häneen kysyvänä.
”Etkö nähnyt miten hän vilkuili sinua?” Edward kysyi huvittuneena.
”En, koska olin niin keskittynyt sinuun”, vastasin ja sain uuden suudelman. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ja..
”Voi herra mua auttakoon, hankkikaa huone”, Alice tuhahti ja avasi liikuntasalin ovet, missä oppitunti oli jo aluillaan. Nauroimme Edwardin kanssa yhteen ääneen Alicen dramaattisuudelle
-
Aiotko sä tappaa mut ?
tää on vaan niin ihana ja sulonen ja paras ficci ;)
yhden virheen hu0masin:
mutta hän veistin sen viime hetkellä.
oliskos väisti ?
mutta juu kirjotteles nopeesti jatkoa :)
♥ j
-
Brad Pitt. :D Ensimmäisenä tuli se mieleen, kun luin Brad-nimen. : DD
Vai oliko se edes Brad?? En muista enää. . . :D
Mutta virheitä en löytänyt ja sitä rataa.
Jatkoa jos saa pyytää, niin sitä toivoisin. ((:
// PS: Tuosta lopusta, siis ihan lopun lopusta puuttuu piste! Huomasin sen vasta nyt! :D Luku ei loppunut vaan jatkuu koko ajan, mutta me ei vain huomata sitä! :D
-
Voi että, voi että miten ihana luku! :--) Ja miten ihana että Tanya on toistaiseksi jossain nevadassa!
Oijoi, brittiaksentti! <3 Kohta mä rupeen suosimaan Bradia, joka vaikuttaa muutes aika huipputyypiltä :D Paitsi miten musta tuntuu että mun mielipide muuttuu vielä ajan kuluessa.
En osaa muuta kuin hypettää, niin kuin yleensä aina. Sä vaan kirjotat niin mahtavasti ja mahtavaa ficciä. :> Jatkoa!
-
Ihana luku <3 Awwww miten SULOISTA! mä ihkutan tätä <333 :DD
Oikeesti ihanaa <33 Awsss nam <3 :D Joo ehkä meni nyt vähän yli.
Edward ja Bella on niin huippuSÖPÖJÄ. Koko ajan suutelee tai jotai vastaa. Nii sulosta <3 :D
Osaat kirjoittaa Edwardista erilailla, kun muut yleensä kirjoittaa, kun hän on ihmishahmossa. En osaa selittää.
Siinä on jotain erilaista (hyvällä tavalla). Taidanpa jopa sanoa, että tykkään tästä Edwardista eniten ;'D
Tykkäsin ihan sairaasti luvusta ja kirjoitat upeasti <3
Nam, jatkoa !!
♥ Deph
-
Aivan ihana luku. :) En kyllä hirveesti pitäny tosta Bradistä. Ja heti kun aloin lukea siitä tuntui heti siltä että se iskee silmänsä varmaan Bellaan ja saa Edin mustasukkaiseks. Ja miten kävikään? Olin kyllä ihme ja kumma oikeassa. Mutta muuten pidin luvusta todella paljon. Toi Brad juttu ei vaan hirveesti innostanu. Mut odottelen jatkoa.
Ginerva
-
nonii nyt pääsin vihdoinki lukee tän luvun! :) ja tietenki tykkäsin paljon! ♥ paitsi että kuitenki toi brad sotkee vaa edwardin ja bellan välejä... :( tai toivotaan et ei... jos se vaik menis livvyn kaa yhtee? :D :D onneks ei oo Tanyaa näkyny vähää aikaa :) nojoop bongailin pari virhettä.. tai no yks aikasemmin sanottiinkin...
”En ole kuullut. Mimmoinen se on?” Kysyi ja puraisin omenastani.
pitäisko toi olla kysyin? :) ja sit en oo varma mut ite ainaki kirjottasin siin lopussa olevaan repliikkin jos Alice sanoo ...herra mua auttakoon... ni siis toi herra isolla... ehkäpä :) tai sit ei, miten ite tykkäät :)
minnamoi♥
-
Mahtava jälleen kerran..
Edi on omistus haluinen niinkuin aina ;D
Jatka kun voit
Sarkku
-
Ihana luku (:
Yök, jotenki en tykänny yhtää tost Bradistä, jotenki outo tyyppi.
Mutta kiva pätkä oli, jatka toki <3
~ a.
asiasta kukkaruukkuun, mulle kelpais se Musen bändipaita :3
-
Hei, tykkään tästä ficistä tosi paljon ja virheitäkään en kyllä löytänyt, kun en niitä bongaillut :D No, toi Brad.. epäilyttää.. toivottavasti ei sotke Edin ja Bellan välejä! Tai saahan niitä nyt vähän sotkea, mutta Ed ja Bella sen pitää kuitenki olla, ei mitään Bradeja siihen sotkemaan! :D
PS. Kommasin ekan kerran tätä ficciä, ja enpä ole muutenkaan kommaillut mihinkään ficciin koskaan ennen, joten en ole mikään hyvä kommaamaa.. :D
Toivon JATKOA pian! ;D
iituska
-
Nyt kyl tulee todella tynkä kommentti, mut on vähän kiirus...
Mutta siis. Tää on vaan niin ihana ficci ♥ Tykkään toooosi paljon ja odotan vain jatkoa innolla (:
-
Nyt voin uskaltaa luvata teille seuraavaan osaan Edwardin näkökulmaa :)
-
Oi voi älkää tappako mua kun tää jatko veny tällee :D Olen kamala ihminen, tiedän. Mutta ei tämmöset synny vaan yhtäkkiä.
Ainii, seuraavassa osassa kaikki haluaa tappaa kirjoittajan, koska lykkään siihen sellasen juonenkäänteen, että oksat pois.
MUTTA JOO:
13. Osa, U + Ur Hand
Pink - U + Ur Hand (http://www.youtube.com/watch?v=jkNnceNJXz0&feature=related)
Edward’s Point of View
Koko viikko oli sujunut kohtalaisen mutkattomasti. Tanyasta ei ollut näkynyt jälkeäkään ja Bella oli siitä enemmän kuin mielissään. En minäkään ollut pahoillani. Ehkä ex-tyttöystäväni oli vaihtanut koulua? En tiedä, eikä minulla ole aikomuksena kysyäkään. Painukoot vaikka hevon kuuseen.
Kuten myös muuan Brad. Hän kieri Bellan ympärillä kuin koiranpentu omistajansa jaloissa. Bella ei näyttänyt huomaavan, mutta aivan takuulla Brad flirttaili hänelle - ja vielä minun silmieni edessä. Se sai sappeni kiehumaan, typerä britti. Saisi painua takaisin Lontooseensa.
Mutta nyt olimme vain minä ja Bella, siis teknisesti ottaen. Bella nukkui kainalossani hengittäen tasaisesti ja välillä hän mumisi jotain käsittämätöntä. Olin itse ollut hereillä jo varmaan tunnin verran ja katsellut rakkaani unta. Hän näytti taivaasta pudonneelta enkeliltä. Silitin Bellan hiuksia ja hymyilin itsekseni. Bella ynähti vähän ja suoristi kätensä paljaan rintakehäni yli.
”Jacob ei osaa laulaa”, Bella mumisi rintakehääni ja jatkoi tasaista tuhinaansa samalla kun minä hytkyin naurusta paikallani. Tämä oli ensimmäinen yö yhdessä ja olin jo oppinut Bellasta paljon kaikenlaista. Hän oli mumissut unissaan muutamaan kertaan vihaavansa kahvia ja rakastavansa auringonnousuja. Hän myös ikävöi Phoenixia.
Otin hiussuortuvan Bellan poskelta ja vein sen hänen korvansa taakse. Bella hymyili.
”Huomenta”, Bella kuiskasi käheällä aamuisella äänellään ja nosti päänsä rintakehältäni katsoakseen minua silmiin omilla suurilla pähkinänruskeilla silmillään.
”Huomenta, rakas”, sanoin ja Bella kiemurteli ylös suutelemaan minua. Otin Bellaan vyötäröltä kiinni ja Bella laittoi oman kätensä niskani taakse vetäen minua lähemmäs. Bella kierähti päälleni ja voihkaisi. Irrottauduin Bellasta ja aloin suudella hänen poskeaan ja siirryin alemmas suutelemaan leukalinjan jokaista piirrettä, kaulaa alaspäin kaulakuoppaan. Bella huokaisi ja nosti pääni hänen kaulaltaan takaisin huulille. Suudelma oli kiihkeä ja pitkä, sellainen mitä voisi jatkaa ikuisesti.
Lopulta jouduimme irrottautumaan ja hymyilimme toisillemme. Bellan silmät olivat kirkkaat ja poskilla komeili suloinen puna.
”Tuollaisen hyvän aamun toivotuksen haluan sitten joka aamu elämäni loppuun asti”, kuiskasin Bellan korvaan. Bella kihersi päälläni ja suuteli nenänpäätäni.
”Saamasi pitää”, kuului kiihkosta raskas vastaus.
Ovelta kuului kolme tasaista koputusta. ”Hei nuoriso! Housut jalkaan ja aamupalalle!” Kuului äitini huvittunut huudahdus ja Bella pomppasi sänkyni reunalle istumaan. Hänellä oli päällään minun napitettava kauluspaitani - joka oli hänelle liian suuri - sekä minun bokserini. Hän oli valinnut ne yöpuvukseen kyläilynsä ajaksi. Hän näytti niissä aika seksikkäältä.
Bella katsoi minuun hätääntyneenä, mutta minä vedin hänet takaisin kainalooni.
”Ei Esme tänne tule. Jäädään tänne koko päiväksi”, mumisin samalla kun suutelin Bellaa hänen korvansa alapuolelta. Bella myhäili itsekseen, mutta vetäytyi irti.
”Se olisi mukavaa, mutta se voisi olla vähän epäkohteliasta”, Bella perusteli vetäytymisensä ja hymyili anteeksipyytävästi.
”Selvä, rakas. Puetaanhan sitten ja mennään alas”, vastasin ja hypähdin sängyltä.
Puettuamme menimme portaat alas suureen tupakeittiöön, joka erotti keittiön olohuoneesta muutamalla keittiötasolla. Olohuoneen sohvalla istuivat Jasper ja Alice katsomassa televisiota suuresta laajakuvatelevisiosta ja Esme teki keittiössä ruokaa. Sisustus oli ajaton ja vaalean sävyinen.
”No viimeinkin!” Alice heläytti nähdessään meidät. ”Minä jo luulin, että te olette vajonneet koomaan tai jotain.”
Bella nauroi ja painautui kylkeeni kiinni istuessamme Jasperin ja Alice seuraksi sohvalle.
”Mitä tänään suunnitelmissa?” Kysyin siskollani vähän kauhuissani. Alice näytti vähän mietteliäältä ja rypisti kulmansa mietteliäänä. Keittiöstä leijaili olohuoneeseen tuoreen pullan ja kanelin tuoksu. Bella koukisti jalkansa sohvalle ja nojasi minuun. Vein käteni hänen hartioilleen ja huomasin Bellan katsovan Aliceen huulet yhteen tiukasti puristettuina.
”Mennään elokuviin! Vähän kuin triplatreffeille!” Alice hihkaisi ja katsoi Jasperiin, joka väläytti Alicelle hyväksyvän hymyn. Alicen käännettyä päänsä, hän katsoi minuun anteeksipyytävänä.
”Onko se edes sana?” Bella kysyi epäilevänä ja hieroi niskaansa.
”Nyt on. Soitetaan heti Roselle! Tästä tulee hauskaa!” Alice ponnahti sohvalta ja hyppelehti yläkertaan Jasper vanavedessään.
Bella käänsi katseensa minuun ja rypisti kulmiaan.
”Oliko sitten pakko kysyä?”
”Anteeksi. Se lipsahti”, perustelin ja suutelin Bellan otsaa. Bella murahti leikilliseen sävyyn ja näytti kieltä kuin viisivuotias.
Esme tallusteli keittiöstä kädessään puinen tarjotin täynnä vastaleivottuja kanelipullia. Hän ojensi tarjotinta meille ja hymyili äidillisesti. Esme oli yllättävän nuorekkaan näköinen kahden 17-vuotiaan äidiksi. Minä ja Alice emme saaneet sanoa häntä Esmeksi päin naamaa.
”Kiitos äiti”, sanoin kun nappasin pullan tarjottimelta. Bella teki samoin ja alkoi nakerrella pullaa hajamielisenä.
”Tämä on tosi hyvää, rouva Cullen”, Bella tokaisi ja se sai Esmen hymyn leviämään.
”Kiitos kultaseni. Sano Esme vain, sana ’rouva’ saa minut tuntemaan itseni niin vanhaksi”, Esme naurahti ja käveli portaille tarjotin edelleen kädessään. Varmaan matkalla ruokkimaan Alicen ja Jasperin.
Vilkaisin kelloa, se oli vähän yli yksi päivällä.
Bella’s Point of View
Kello oli kolme minuuttia yli viisi.
Nojasin Alicen huoneessa hänen vaatehuoneensa oven vieressä ja tuijotin kelloa. Rosalie makasi Alicen leveän katossängyn päädyssä jalat reunan yli hipelöiden samalla kaulakoruaan.
Neljä minuuttia yli viisi. Alicen vaatehuoneesta kuului hyminää ja laatikoiden putoamista lattialle. Huokaisin tuskastuneena. Alice oli penkonut tavaroitaan tuolla lähemmäs kymmenen minuuttia, etsien minulle jotain puettavaa elokuvailtaamme varten. Kyseessä oli kuulemma erään hyvin paljon kehutun elokuvan ensi-ilta ja minun oli näytettävä tyrmäävältä.
Mitä järkeä oli näyttää tyrmäävältä jos Rosalie oli samassa ilmatilassa? Rosaliella oli päällään valkoinen puoleen reiteen ylettyvä silkkinen hame (http://alkemieguide.com/wp-content/uploads/2009/04/arden-b-glamm-white-dress.jpg), joka oli hennosti rypytetty ja V-aukossa oli helmikirjailua. Hänen kenkänsä olivat teeman mukaan valkoiset. Hänen hiuksensa oli koottu huolettoman näköiselle nutturalle.
”Nyt löytyi! Mitä pidät?” Alice hihkaisi ja käänsin laiskasti katseeni vaatehuoneen ovelle, missä Alice seisoi kädessään jokin vaaleanpunainen röyhelökammotus. Katsoin sitä kermaleivosta suu mutrussa.
”Tämä korostaisi hienosti silmiäsi. Kokeile!” Alice kihersi ja ojensi pukua minulle.
”Joo, odotas kun käyn ensin ruokkimassa yksisarviseni. Alice, minä en suostu pukemaan tuota”, huokaisin ja sysäsin Tuhkimon leningin pois kasvoni edestä ja kävelin huoneen toiseen päähän istumaan Alicen sähkönsiniselle säkkituolille.
”Bella, tätä menoa sinun on tultava sinne alasti. Mikään ei kelpaa!” Alice ulvoi ja heitti mekon muiden diskaamieni rääsyjen päälle. Kasa alkoi olla jo pidempi kuin Alice itse. Alice sukelsi takaisin vaatehuoneeseensa.
”No näytä jotain käyttökelpoista”, mutisin niin hiljaa, ettei Alice kuullut. Rosalie nauroi hiljaa.
Ovelta kuului kaksi koputusta, sitten ovi aukesi.
”Saako tulla sisään?” Esme kysyi ja sulki oven perässään, vastausta odottamatta. Esmen kädet olivat hänen selkänsä takana, Alicen pää kurkkasi vaatehuoneen ovelta.
”Se riippuu, mitä asiaa?” Alice kysyi kulmat koholla.
”Kuuntelin tuossa hetken aikaa vaatetaisteluanne, ja ajattelin tuoda näytille oman ehdotukseni”, Esme sanoi ja veti selkänsä takaa mustan hameen (http://peterdarling.typepad.com/photos/uncategorized/2007/11/27/littleblackdress.jpg). Siinä oli vyötärön kohdalla pientä helmikirjailua. Pidin siitä.
”No?” Esme kysyi ja ojensi hametta minua kohti. Nousin säkkituolilta ja otin hameen Esmen käsistä ja tunnustelin hametta. Se tuntui mukavalta.
”Kai tätä voisi kokeilla. Kiitos, Esme”, sanoin kiitollisena ja Alice murahti ja mumisi jotain käsittämätöntä.
Mekko näytti päälläni aika upealta. Siinä oli niskalenkki ja se ylettyi mukavasti vähän alle polven. Alice ja Rosalie olivat olleet hyvillään, että jokin viimeinkin kelpasi ja he olivat päässeet leikkimään kasvoillani ja hiuksillani.
Hiukseni oli laitettu laineraudalla keskikokoisille laineille ja silmäni olivat meikattu tummanpuhuviksi, mutta silti siisteiksi. Se korosti kivasti ruskeita silmiäni ja kirsikkahuulikiilto maistui hyvältä.
Alice oli jossain välissä ehtinyt pukea oman keltaisen pukunsa (http://s.bebo.com/app-image/8843050490/5411656627/PROFILE/i.quizzaz.com/img/q/u/08/12/17/Yellow_=_.jpg), joka sopi hänelle kuin valettu. Siinä oli musta pitsinen vyötärönauha ja mustaa pitsiä vähän alareunassa.
”Noniin, nyt aletaan olla valmiita”, Rosalie huokaisi kun nousin Alicen kampauspöydän äärestä ja tarkisti vielä oman meikkinsä.
”Miksei pojat joudu tekemään tätä? Pääsevät aina niin helpolla”, Alice huokaisi ja sukaisi vielä hiuksiaan peilin edessä. Jätin sanomatta, että me olisimme voineet lähteä vaikka vanhoissa verkkareissa ja reikäisissä villapaidoissa. Jos olisin sanonut sen, Alice olisi luultavasti kuristanut minut siihen paikkaan. Tyydyin vain hymyilemään vienosti.
”Niin”, Rosalie mumisi ja korosti ryhtiään. Lähdimme Alicen huoneesta ja Rosalie ja Alice kopistelivat korkokengillään portaita pitkin alakertaan. Minä tyydyin odottelemaan, että ystäväni olivat turvallisesti alhaalla, jos minä sattuisin kaatumaan portaissa viiden sentin tappokorkokengilläni. Rose ja Alice pääsivät alas ja minä otin tukea kaiteesta ja katsoin tarkasti jokaista askelma, jonka astuin. Kun pääsin turvallisesti alas, olin melkein törmätä minua odottavaan Edwardiin, joka hymyili valloittavasti. Hymyilin takaisin ja laitoin käteni hänen minua varten ojennettuun kämmeneensä. Edward veti minut itseään vasten ilman varoitusta.
”Näytät upealta”, hän kuiskasi korvaani ja suuteli poskeani. Kylmät väreet menivät selkäpiitäni pitkin.
”Kiitos. Et sinäkään hassummalta näytä”, hymähdin takaisin ja suutelin Edwardia huulille. Edward hymisi tyytyväisenä kun hänen huulensa ja kielensä tutkivat huuliani. Hänen kätensä liikkuivat alaselälläni ja minä vedin Edwardia niskasta lähemmäksi.
”Maistut hyvälle”, Edward naurahti kun viimein irrottauduimme. Silmäni olivat menneet kiinni ja hymyilin itsekseni. Muistutin itseäni, että tuota huulikiiltoa olisi hyvä lisäillä illan mittaan.
Kävelin Edwardin käsikynkässä eteiseen, jossa heitin päälleni sinisen talvitakkini. Edward heitti napitettavan valkoisen kauluspaitansa päälle oman takkinsa ja kävelimme pihalle Esmen jäähyväishuutojen saattelemana. Kun pääsimme pation portaat alas, nostin katseeni jaloistani ja tuijotin pitkää limusiinia, jonka vieressä Alice, Rose ja Jasper seisoivat.
”L-limusiinilla?” Änkytin yllättyneenä ja tuijotin Edwardia suu auki. Edward nauroi makeasti.
”Millä muullakaan?”
”Missä on Emmett?” Kysyin, ja samassa sain vastauksen kun limusiinin ovi aukeni ja Emmett istui nahkaisella penkillä virne kasvoillaan. Hänen kädessään oli korkattu samppanjapullo ja hänen päässään oli mustavalkoraidallinen panamahattu (http://2.bp.blogspot.com/_dYJqSpl-0PI/S0NqqMM0QcI/AAAAAAAAAVc/cZ-r0w6AuoA/s320/DXL805_73319_11111_73_3542h.jpg). Vain sikari puuttui.
”Tadaa!” Hän huudahti ja minä kohotin kulmakarvojani.
”Emmett haluaa aina näyttävän sisääntulon”, Rosalie selitti kun aloimme yksitellen pakkautua autoon.
”Sinähän se tiedät”, Emmett irvaili Roselle, joka valahti tulipunaiseksi. Kaikki yrittivät pidätellä nauruaan.
Emmett alkoi jakaa samppanjalaseja kun limusiini lähti liikkeelle. Minun ja Jasperin laseihin kaadettiin skumpan sijasta mansikkamehua. Siitä tuli vähän lapsellinen olo.
”Nostetaan malja…! Öö, mille?” Emmett mumisi ja katsoi kysyvästi Aliceen, joka näytti taas mietteliäältä.
”Edwardille ja Bellalle!” Alice hihkaisi ja muut kilistivät lasejaan minun ja Edwardin vaihtaessa suukon.
Matka Queensilta Manhattanille kului todella nopeasti hyvässä seurassa. Vasta nyt olin tajunnut, että olimme matkalla todelliseen ensi-iltaan Broadwaylle, kävelemään punaiselle matolle kuvaajien ottaessa meistä kuvia. Mutta miksi? Eihän kukaan meistä ollut julkkis, varsinkaan minä. Minähän olin niin tavallinen kuin olla ja voi ja välttelin huomiota kuin kissa hiirenloukkua. Vaarallinen, mutta jokin siinä kiehtoo.
”Miten me pääsimme tähän ensi-iltaan? Eikös näihin pääse vain julkkikset ja sellaiset?” Kysyin kummastuneena muilta. Emmett alkoi nauraa.
”Missä vaiheessa te aioitte kertoa Bellalle? Viikon kuluttua?” Hän hirnui ja hakkasi skumppavapaalla kädellään jalkaansa.
”Eikö Bella tiedä! Edward Anthony Cullen, saisit hävetä!” Alice parkaisi. Oliko Edwardin toinen nimi Anthony? Uusia asioita sen kuin paljastuu…
”Emmett näytteli elokuvassa ’Painajainen Elm Streetillä’ ja me olemme matkalla katsomaan tämän elokuvan ensi-iltaa”, Rosalie sanoi ylpeänä ja taputti Emmettin rintakehää ylpeänä. Minä olin kuin puulla päähän lyöty. Emmettkö elokuvassa? [A/N: Yep, Kellan näyttelee oikeasti kyseisessä leffassa]
”No sitten täytyy lähettää ohjaajalle kukkia”, minä mongersin ja väänsin kasvoilleni hymyn. ”Onnea nyt sitten. Edward, miksi et sanonut mitään?”
”Koska halusin nähdä ilmeesi kun Emmettin naama tulee yhtäkkiä valkokankaalle”, Edward sanoi ja virnisti.
”Ja enkö olisi päätellyt sitä alkuteksteistä?”
Edward ja muut alkoivat nauraa minun katsoessa heitä kuin hulluja.
Limusiini jätti meidät Kodak-teatteria vastapäätä olevalle elokuvateatterille. Emmett astui ensimmäisenä autosta ulos Rosalien kanssa ja narun takana olevat valokuvaajat punaisen maton molemmin puolin alkoivat räpsiä kuvia.
”Bella, hymyile hiukan ja yritä olla vaihtamatta ilmettä. Muuten huomenna sinusta on lehdissä hyvin huonoja kuvia”, Alice neuvoi ennen kuin puikahti Jasperin perässä matolle.
”Valmis?” Edward kysyi astuessaan ovesta ulos ja ojentaen kätensä minulle. Mieleni teki sanoa, että en. Tartuin Edwardin käteen ja nousin autosta vääntäen samalla kasvoilleni jonkinmoisen hymyn. Älä kaadu, älä kaadu, älä kaadu; rukoilin jalkojani samalla kun kävelimme punaista mattoa pitkin kohti ovea.
”Tänne Isabella!”
”Katso tänne Isabella!”
”Täällä!”
Salamavalot olivat sokaista minut, mutta yritin pitää silmän auki ja hymyillä. Edward vilkutteli rennosti kuvaajille ja hymyili leveästi saattaen minua käsikynkässä kohti ovea. Vielä muutama askelma.
Ovia piti jo valmiiksi auki kaksi kaapin kokoista mustiin pukeutunutta miestä. Pujahdimme ovesta sisään, missä muut jo meitä odottelivatkin. Elokuvateatterin aula oli iso, ja siellä täällä oli ihmisiä joita minäkin tunsin telkkarista. Emmett oli jo reportterien kynsissä antamassa haastatteluja.
”Sepä oli kokemus”, huokaisin ja katsoin Aliceen. Hänen silmänsä olivat kirkkaat ja hymy mitä levein.
”Se oli hauskaa!” Alice nauroi ja hyppelehti innosta. Ei kuitenkaan mitenkään pistävästi, muuten kimpussamme olisi ollut kymmenen reportteria lisää.
Samassa helvetti aukeni edessäni. Noin kymmenen metrin päässä minusta kahden vanhan tädin takana seisoskeli Tanya punaisessa iltapuvussa hiukset laitettuna. Hänen seuranaan oli joku meihin selkäpäin oleva blondi poika.
”Bella? Oletko kunnossa? Valahdit valkeaksi kuin lakana”, Jasper kysyi minulta ja katsoi samaan suuntaan mihin minä mollotin silmät suurina. Ei tänään, ei tänään. Mitä hittoa tuo tekee täällä? Ei, ei, ei…
”Oho, joo. Hei Ed, mennäänkö ostamaan popcornia?” Jasper sanoi Edwardille ennen kuin hän ehtisi reagoida ja kääntää katsettaan ratkaisevat viisi milliä.
”Mennään vain. Pärjäättekö te?” Edward kysyi ja minä nyökkäsin jäykästi. Jasper antoi Alicen suupieleen suukon ja pojat katosivat. Alice alkoi katsella samaan suuntaan, mihin minä vaivaantuneena vilkuilin. Käänsin selkäni Tanyaan päin, ettei hän vahingossakaan tunnistaisi minua.
”Mitä? Mitä?” Alice kysyi ja kurotteli kaulaansa.
”Shh! Tanya on siellä!” Minä sihisin ja työnsin Alicen hartiasta takaisin koroilleen.
”Ai. No ei hän tänne näe jos minäkään en näe”, Alice yritti keksiä selitystä ja vilkuili vaivihkaa selkäni taakse.
”Sinä et näe sinne, koska olet hyvällä tuurilla karttakeppiä pidempi!” Suhahdin ja Alice pyöräytti silmiään. ”Ja älä katsele sinne, hän voi nähdä minut ja tulla hakkaamaan minut kuoliaaksi.”
”Ei hän sinua tapa. Ja sali on iso ja täynnä ihmisiä. Todennäköisyys, että tapaisitte tänä iltana on melkein yhtä pieni kuin minä”, Alice jatkoi ja virnisti.
Yritin tuudittautua siihen ajatukseen, mutta en onnistunut. Minä ja Tanya samassa ilmatilassa oli yksinkertaisesti liian paljon. Puistatus kulki läpi selkärankani.
-
wohooo! aivan mahtava luku TAAS kerran! tosi kiva ylläri oli kyl toi et olit laittanu ton Painajainen Elm Streetillä -leffan mukaan! :) ja oli tosi kiva et olit laittanu noit kuvii mekoista ja tällee :) mut mua alko mietityttää ku olit kirjottanu aina hame, mut eiks ne ollu mekkoi? :D mut voi luoja et kyllä tiiä miten paljon tykkään tästä sun ficistä! tää vaan on aivan ihana<3 :)
Bella teki samoin ja alkoi nakerrella pulaa hajamielisenä.
vissiin pitäis olla ihan pullaa! :) nii ja sit jäi mietityttää ku Esme sano tossa yhes kohtaa että koulu alkaa tunninpäästä ja sit yhtäkkii sanotaan että kello on jotai 1 iltapäiväl :o et jäiköhän multa jotai ohi? :)
minnamoi♥
-
Uuu!!! Ja Äää. Tää on niin hyvä että hyvän kun pystyn kirjottamaan ilostani.
”Sinä et näe sinne, koska olet hyvällä tuurilla karttakeppiä pidempi!” Suhahdin ja Alice pyöräytti silmiään. ”Ja älä katsele sinne, hän voi nähdä minut ja tulla hakkaamaan minut kuoliaaksi.”
Toi oli hyvä kohta. Rupesin nauramaan oikeen kunnolla ja huoneessa nyt sattui olemaan muitakin ja ne katto mua kuin hullua :D reps*
Mut toivon pian taas jatkoa :-*
Ginerva
-
Hei, mä ootin jotain paaaljon pahempaa! :D Mutta kyllä pelkkä Tanyan nimikin jo saa mut vihastumaan.
Ihanaihanaihana luku (kuten aina), Ed ja Bella ovat niin suloisia yhdessä (kuten aina). Jatkoa kaipaan! (:
-
Jatkoa, jee! (::
Ja joo, pienoinen shokki varmaankin Bellalle nähdä Emmett elokuvakankaalla. : D
Ja tuo luvun alku oli sulonen ;> Ja Esme oli itsensä kuuloinen niin kovasti, ja tietenkin Alicekin, kaikkien vaatteitten ja meikkien kanssa. : D Ja vaatteet oli hienot mitkä olit linkittänyt myös tuonne tekstin väliin. (: Ja hiukan naurahdin myös sille Emmettin lakille. :D Mutt muuten oli ihan mahtava luku!
Muutama pikkujuttu osui silmiini;
haluan sitten joka aamu elämääni loppuun asti
elämäni?
Kysyin siskollani vähän kauhulla.
Olisiko jotenkin; Kysyin siskoltani vähän/hiukan kauhuissani?
joka vähäytti Alicelle hyväksyvän hymyn.
väläytti
Alicen käännyttyä päänsä,
käännettyä
Esmen kädet olivat kädet selkänsä takana Alicen pää kurkkasi vaatehuoneen ovelta.
kädet olivat kaksi kertaa ja tuohon kahen sanan väliin pilkku. :)
ja ajattelin tulla näytille oman ehdotukseni
tuoda?
Siinä oli vyörytön kohdalla pientä helmikirjailua.
vyötärön?
me olisimme voineet lähetä vaikka vanhoissa verkkareissa
lähteä?
Tyydyin vain hymyilevään vienosti.
hymyilemään?
että tapaisitte tänä iltama on melkein yhtä pieni kuin minä
iltana?
Mutta toivottavasti jatkoa on jälleen pian tulossa kehiin ja kiitokset ihanasta luvusta! :-*
Hei, huomasin, että hait uuteen ficciisi betaa, joten jos et meinaa saada, voin ilmottautua tässä vapaaehtoiseksi :D Ja ne melkein kaikki vaatimukset täyttyisi, olen betannut tekstejä aikaisemmin, ikä riittää ja muut.. no, se musajuttu on siinä välissä, kyllä mä nyt jotain tajuan ;D Joten ilmottele yksärillä jos et meinaa saada ketään. (:
ninnni~
-
Minua ärsyttää suunnattomasti etten ole huomannut tähän tuleen jatkoa. >:(
Pidin luvusta erittäin paljon. Kirjoitus virheet joita NiNNNi mainitsi eivät häiritseneet minua.
Kuvittelin tuossa ensi-ilta jutun aikana ensin että Edi on siellä näyttelemässä.
Muuten tuo Alicen puku on aivan ihana! Olikos muuten saman tyyppinen Anna Abreulla linnanjuhlissa joskus? ???
”Ei hän sinua tapa. Ja sali on iso ja täynnä ihmisiä. Todennäköisyys, että tapaisitte tänä iltama on melkein yhtä pieni kuin minä”, Alice jatkoi ja virnisti.
Alice... Kerrankin sinä puhut järkeä. ;)
Jatkoa! Toivottavasti saan tällä kertaa tietää ajoissa.
-
Kiitos, kiitos :D Mä ajattelinki, et miks toi Alicen puku näyttää noin tutulta. :D
Virheet korjattu.
-
Hyvä luku!
Emmett valkokankaalla?! :o
Voi ei nyt Bella on vainaa...
jatkoa
Sarkku
-
Nojohan nyt! ;o Emmett on julkkis!
Tosi ihana luku oli ja tykkäsin tästä ihan hirveesti! <333 :D (no ainaha mä tykkään)
Oho, Bella punasella matolla ja kaikkee! Omg, mutta siistiä :D
Odotan sitä juonenkäännettä, jonka alussa mainitsit x)
Virheisiin en kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota, koska kirjoitat niin tajuttoman hyvin! Olen ihan tekstisi lumoissa :D
Jatkoa nopeena, minä odotan!
♥ Deph
-
Anteeksi, kun en ole kommannut pitkään
aikaan! Mut ihan mahtavia lukuja :)
Ja hyvin kirjotettu, vaikka pikkuvirheitä
bongasinkin muutaman..
Voi vitsi mä ainakin haluaisin nähdä
Bellan ilmeen, kun Emmett tupsahtaa
valkokankaalle ;D
Mua jännittää se juonenkäänne!
Jatkoo nopeesti, kiitoksia :D
♥:llä, Candy
-
en muistanutkaan tätä ficciä kommata silloin kun sen luin, eli siis nyt teen niin :D
Ei minulla oikeastaan muuta kuin, että luku oli hyvä, joitan virheitä huomasin itsekin..
Toivottavasti saadaan sitä jatkoa pian! :D
-
Sorry, en oo taaskaan ehtiny raapustaan :D Ollu niin kamala kiire koulun kanssa.
Tähän osaan en löytäny osuvaa laulua, mutta älkää itkekö :(
14. Osa, Accident
Edward’s Point of View
”Hei Ed, mennäänkö ostamaan popcornia?” Jasper kysyi otti tuttavallisesti olkapäästäni kiinni. Käänsin katseeni häneen ja hymyilin vähän.
”Mennään vain. Pärjäättekö te?” Kysyin Bellalta ja hän nyökkäsi vaisusti. Hän katseli ihmisjoukon yli ja pureskeli huomaamattaan kynsiään.
Minä ja Jasper lähdimme mutkittelemaan ihmisten ohi popcornkojulle vaitonaisina. Me emme puhuneet paljoa, vain silloin kun se oli tarpeen. Meille molemmille oli ihan ok tällainen hiljaisuus. Siitä Jasper oli mukava tyyppi.
Popcornit ostettuamme katselin hajamielisesti ihmisjoukkoa. Monet kasvot tunnistin lehtien palstoilta ja televisiosta. Sitten hän ilmaantui näköpiiriini ja jähmetyin niille sijoilleni. Tanya nauroi Katen ja Jessican kanssa käsikynkässään Brad, joka selvästi halusi kadota kauas pois. Mielessäni virnuilin hänelle, mutta toisaalta säälin häntä. Mitä ihmettä Brad teki tuon variksen seurassa?
”Ed? Kaikki ok?” Huomasin pysähtyneeni tuijottamaan edessäni auennutta kummalista näkyä. Käänsin pääni ystävääni ja harpoin eteenpäin.
”Tanya on täällä.” Mahaani kouraisi lausuessani eksäni nimen.
Jasper kurkkasi ihmisten ohi ja vetäytyi melkein samassa takaisin paikoilleen.
”Ehkä olisi paras mennä jo teatterin puolelle, ennen kuin hän huomaa meidät”, Jasper ehdotti ja lähti kävelemään edelläni minun vilkaistessani Tanyan suuntaan. Tanyan selkäpiitä karmiva nauru oli hyvä alustus kauhuelokuvalle.
”Eikö ollutkin ihan hiton mahtavaa?” Emmett nauroi ja löi ylävitoset Jasperin kanssa.
”Olihan se mielenkiintoista kun ihmiset hakkaa toisiaan tuusan nuuskaksi”, Bella vastasi virnuillen ja nappasi popcorn kippomme pohjalta vielä kaksi viimeistä popcornia. Emmett nauroi ja teki nyrkkeilyimitaation.
Jostain alkoi soimaan Musen Supermassive black hole ja Bella alkoi kaivamaan laukkuaan. Me kaikki kuusi pysähdyimme odottamaan häntä. Bella löysi valkoisen iltalaukkunsa pienestä tilasta nopeasti puhelimensa ja vastasi siihen.
”Bella.”
Bellan silmät revähtivät suuriksi ja hän alkoi aukoa suutaan kuin kuollut kala rannalla. Huolestuneena painauduin hänen kylkeensä kiinni ja vein käteni hänen hartioidensa takaa.
”Et voi olla tosissasi? Voi ei… minä tulen niin nopeasti kuin pystyn”, Bella sanoi nopeasti yhteen pötköön puhuen, sulki puhelimen läpän ja heitti puhelimensa takaisin iltalaukkuunsa.
Ennen kuin ehdin edes kysyä, Bella katsoi minuun pelästyneenä kuin peura ajovaloissa ja alkoi puhua hysteeriseen sävyyn.
”Molly synnyttää, ja meidän pitää nyt lähteä. Em, kiitti leffasta ja muusta, mutta nyt täytyy mennä”, Bella pälätti ja lähti kiitämään kohti ulko-ovea. Sain kuitenkin napattua häntä laukun hihnasta ja Bella pysähtyi.
”Mitä? Meidän pitää mennä!” Bella huudahti.
”Takaovesta pääsee nopeammin kuin paparatsien ohi”, selitin ja aloin vetää Bellaa toiseen suuntaan. ”Oli kiva ilta!”
Takaani kuului nopeat hyvästit kun minä ja Bella kiidimme kohti henkilökunnan tiloja. Kiemurtelimme puolihölkkää ihmisten ohi ja kun lopulta olimme henkilökunnan ovella, meitä vastaan tuli kaapin kokoinen mustiin pukeutunut mies.
”Mihin matkalla?” Mies kysyi möreällä äänellä. Hänellä oli naurettavat mustat aurinkolasit ja korvanappi. Hän oli varmaan kokonsa puolesta kuin kaksi Emmettiä yhdessä.
”Meidän pitäisi päästä täältä ulos. On vähän kiire”, selitin ja katsoin toiveikkaasti portsarin leveän olemuksen takana olevaa ovea.
”Valitan, teidän pitää mennä etukautta”, mies sanoi ja päätti lauseen tästä -ei-enää -keskustella -sävyllä.
Katsoin Bellaan ja hän näytti epätoivoiselta. Yritin kehittää mielessäni suunnitelmaa, kunnes Emmett - portsarin rinnalla kääpiöltä näyttävänä - ilmaantui paikalle ja kohotti toista kulmaansa.
”Eikös teidän siihen synnytykseen pitänyt mennä eikä jäädä tänne vain rupattelemaan mukavia?” Emmett kysyi ja katsoi portsariin merkitsevästi.
”Piti, mutta ei täältä pääse pihalle”, selitin ja huomasin portsarin kohottavan toista kulmaansa. Hän oli ristinyt kätensä puuskaan.
”Edward, mennään jo. Ei etukautta niin kauaa kestä”, Bella kuiskasi korvaani nykäisi minua hihasta. Nyökkäsin ja katsoin vielä kerran murhaavasti portsariin, kunnes lähdimme Bellan kanssa juoksemaan kohti etuovea. Pujottelimme ihmisten ohi ja Bellaa ei haitannut työntää heitä pois tieltään. Se tosin loppui siihen, kun Bella sattui tönäisymaan erästä vanhaa tuttuamme.
”Varo vähän, ämmä!” Jassica kirkaisi käännähtäessään ympäri. Bellan kasvot menivät vaaleiksi kuin lakana. Otin Bellaa kädestä ja siirsin hänet kauemmas Jessicasta selkäni taakse.
”Tämä on Dior! Dior!!! Ymmärrätkö sinä kuinka paljon tällaisista saa maksaa?!” Jessica rääkyi ja Bella painui selkäsi taakse. Jessican vaaleanpunaiselle iltapuvulle oli pudonnut täytetty katkarapu.
”Mene edeltä, tulen kohta perässä”, kuiskasin Bellalle, joka suikkasi suukon suulleni ja lähti kohti pariovea, minkä takana häntä oli vastaanottamassa muutama kymmentä paparatsia.
”Hei! Minne sinä kuvittelet livistäväsi!” Jessica huudahti Bellan loittonevalle selälle ja nytkähti häntä kohti. Sitten hän pysähtyi ja katsoi minuun. Murhaavasti kuin olisin juuri leikannut hänen kurjasta päästään hänen blondatut kutrinsa.
”Katso nyt tätä! Saat kyllä maksaa joka pennin takaisin, tämä on Dior!” Jessica murisi hampaidensa välistä ja vetäisi ohi kulkevan tarjoilijan käsivarrelta vaalean liinan, millä hän alkoi puhdistaa mekkoaan. Tarjoilija siristi silmiään Jessicalle, ja poistui nokka pystyssä jatkamaan kierrostaan samppanjalasiensa kanssa.
”Minä maksan sen kyllä. Mutta minun täyt-”
”Ei tämä tahra lähde!” Jessica vinkui ja heitti rätin naamalleni. Onneksi kasvoilleni osui se puhdas puoli liinasta.
”Tämä on sen sinun Bellasi syytä! Saa maksaa joka pennin takaisin! DIOR!”
Nyökkäsin pyöräyttäen samalla silmiäni kun käännyin poistuakseni. Jessica nappasi takkini kauluksesta kiinni ja pysäytti minut.
”Odota vielä…” Jessica parkaisi ja alkoi käkättää pukunsa hintavuudesta ja Diorista. Minä päätin kuunnella saarnan loppuun, ei tämä nyt niin kauaa voisi kestää. Bella odottaisi minua kyllä.
Tasan kahden sekunnin kuluttua ulkoa kuului kova rysäys, torven toitotusta ja huutoa.
Jessica hämmästyi ääntä ja päästi kauluksestani irti samanaikaisesti kun minä pinkaisin juoksuun. Ryntäsin ihmettelevien katseiden ohi, jotka olivat suuntautuneet ulko-ovelle. Juoksin portsareiden ohi ovista ulos ja tyrkkäisin ovet auki kaaokseen.
Keskellä Times Squarea oli näin nopeasti laskettuna ainakin kymmenen auton ketjukolari. Paparatsit olivat jo kaikki räiskimässä tapauksesta kuvia. Juoksin eteenpäin tien reunalle.
Tien reunaan oli lentänyt katolleen keltainen taksi, keskellä tietä oli autoja ja toisella puolella tietä tööttäsivät torvea.
”Bella! Bella!” Huusin hädissäni ja kiersin katsettani kolaria ihmettelemään tulleiden - hengissä olevien - keskuudessa. Minun kaunista pähkinäsilmääni ei näkynyt missään. Kuulin poliisiautojen sireenien alkavan ujeltaa jossain kaukaisuudessa.
”Bella!”
Vastenhakoisesti aloin kiertämään onnettomuuspaikkaa ympäri. Keltaisessa taksissa kuskinpaikalla olevan miehen suusta pulppusi verta ja minua alkoi kuvottaa. Missä hitossa minun Bellani on?
”Hei! Sinun on tultava sieltä pois! Autot voivat räjähtää!” Kuulin jonkun huutavan
”Niin käy vain elokuvissa!” Huusin takaisin välittämättä kärpäsenpaskan vertaakaan voisiko niin tapahtua oikeasti. Minun oli vain löydettävä minun Isabellani.
Onnekseni löysin hänet. Epäonnekseni en siltä, mistä olisin halunnut hänen löytyvän.
Hän oli keskellä kaaosta, hänen vyötärönsä oli kahden ruttuun menneen auton välissä. Hän kakoi verta suustaan ja hänen päänsä roikkui laiskasti toisella hartialla. Ennen kuin olin edes täysin saanut tämän tiedon silmistä aivoihini asti, aloin juosta Bellaa kohti. Hypin ruttuun menneiden autojen yli hänen luokseen. Millään muulla ei nyt ollut väliä. Sireenit pysähtyivät ja sekasorto ympärilläni alkoi.
”Bella! Voi luoja, kuuletko sinä minua? Bella!” Aloin repiä takkia päältäni ja laitoin sen tukemaan Bellan niskaa. En uskaltanut koskea mihinkään. Mieleeni tuli televisio-ohjelma, missä ihminen oli tällaisessa tilanteessa mennyt keskeltä poik-, ei Edward! Nyt hiljaa sinä sisäinen ääni päässäni, Bella selviää! Hän on aina selvinnyt!
”Bella rakas, ole kiltti ja sano jotain! Avaa edes silmäsi, kulta”, anoin hiljaa ja silitin Bellan poskea etusormellani. Tunsin kun kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin.
Samassa Bella raotti vähän huuliaan ja päästi tukahtuneen kivun vinkaisun. Hänen kasvonsa olivat peittyneet verestä ja hänen kallostaan vuoti verta.
”Ed-…ward”, Bella korisi, ja minä painoin etusormeni hänen verisille huulilleen.
”Shh…”, ironista, ensin vaadin hänen puhuvan ja sitten käsken olla hiljaa. Jostain taustalta kuulin kun joku huusi esihoitajia minun Bellani luokse.
Kuten tavallista, Bella ei kuunnellut. ”Edward… suutele minua.”
Mahdollisesti viimeisen kerran, painoin huuleni hänen huulilleen, ennen kuin hän vaipui tiedottomuuteen.
Bella’s Point of View
Kahden viikon ja neljän päivän kuluttua
Olo oli kutakuinkin turta. Makasin selälläni silmät kiinni, en pystynyt liikkumaan. Ympäriltäni kuului puhetta ja tasainen piipitys. Raotin silmiäni, mutta laitoin ne taas nopeasti kiinni, kaikki oli liian kirkasta. Hälinä ympäriltäni hiljeni ja tunsin painetta kämmenelläni. Yritin liikuttaa varpaitani, mutta ne tuntuivat niin kankeilta, että liike oli kovin vaivalloinen ja raskas. Normaalisti olisin turhautuneena huokaissut, mutta nyt jokin esti sen.
”Bella? Bella rakas?” Tutun kuuluinen lempeä, huolestunut, ääni kysyi. Edward. Missä hitossa minä olen? Mikä tuo ärsyttävä piipitys on? Olisin niin kovin paljon halunnut kysyä Edwardilta, mutta suuni ei auennut oikeaan tahtiin, vaan sieltä kuului vain epämääräistä mutinaa.
”Bella!” Kuului toinen tuttu, pelästynyt ääni, jonka jälkeen myös toisessa kädessäni tuntui painetta. Yritin avata silmäni, mutta valo oli liian kirkas.
”Älä huuda, Jacob. Hän vasta heräilee”, Edward murahti ja nosti kättäni. Nopea katoava paine kämmenselälläni. Suudelma.
”Mhs mn’ len…”, sain yllätyksekseni kysyttyä. Olin aika varma, että kukaan ei saisi siitä selvää, mutta toinen ihminen vieressäni ilmeisesti sai vastatessaan tähän.
”Bella, ostetaan sinulle vokaalit myöhemmin. Sinä olet sairaalassa ja…”
”Ei kerrota hänelle vielä. Ei anneta hänen järkyttyä turhasta”, Edward keskeytti. Tunnistin toisen puhujan Jacobiksi, hänen äänensä oli muuttunut vähän matalammaksi. Kauanko olin maannut täällä? Minkä ihmeen takia? Mieleni teki esittää vastalause, mutta kurkkuani kuivasi.
Avasin silmäni. Valo oli vieläkin kirkas, mutta silmäni tottuivat siihen pian. Räpyttelin silmiäni hetken, kunnes löysin hänen kasvonsa. Edwardin vihreiden silmien alla oli tummat rinkulat ja väsyneitä ryppyjä. Edward hymyili vaisusti ja sipaisi sormellaan hennosti poskeani. Kuin voisin mennä rikki kosketuksesta. Yritin nielaista, mutta kieleni tiellä oli jostain epämiellyttämää. Kosketin sitä kielelläni, ja samassa tajusin, että minulla meni letku kurkusta alas. Aloin vaistomaisesti kakoa. Kuului lyhytkestoinen sireenin ääni kun Jacob painoi summeria.
Tuntui kuin oksentaisin, tukehtuisin ja täyttyisin samaan aikaan ilmalla. Hengitykseni kuulosti raskaalta ja korisevalta yrittäessäni kakoa letkua pois. Yritin nostaa kättäni, mutta se hädin tuskin liikkui.
”Noniin, ei mitään hätää Isabella. Hengitä rauhallisesti niin otan sen pois”, miellyttävä naisääni pyysi ja lopetin rimpuilun ja yritin hengittää ja olla oksentamatta. Sairaanhoitaja otti minua löysästi niskan takaa kiinni ja kallisti päätäni taaksepäin. Sitten yhdellä hennolla vedolla ohkainen hengitysputki - joka oli yllättävän lyhyt - oli poissa nielustani ja tilalle oli tullut uusi pienempi hengitysletku nenään.
”Nyt sinun on helpompi hengitellä. Tulen pian laittamaan annoksen unilääkettä, tarvitset unta”, hoitaja sanoi ja vilkaisi monitoreja. Minä yritin pudistaa päätäni, mutta niskaan sattui.
”En tarvitse unta. Voin mainiosti”, sanoin jo selvemmällä äänellä, mutta ääneni oli silti käheä ja kurkkuni kuiva.
”Tulen puolen tunnin kuluttua”, hoitaja sanoi päättäväisesti ja katosi huoneesta, kädessään jonkinlainen hengitysmasiina, ennen kuin ehdin esittää minkäänlaista vastalausetta.
Käänsin katseeni Edwardiin, jonka ilme oli tuskaisen huolestunut.
”Kuinka kauan olen maannut täällä? Mitä tapahtui?” Kysyin käheänä. Edwardin katse oli tutkimattoman surullinen. Yritin nousta istumaan, mutta minut työnnettiin toiselta puolelta takaisin makaamaan. Jacob katsoi Edwardiin vihaisena.
”Mitä järkeä pantata häneltä asioita?” Veljeni murahti ja katsoi poikaystävääni silmät sirillään.
”Hän on herkässä tilassa, en voi antaa hänen järkyttyä”, Edward sähähti vastaukseksi ja katsoi Jacobiin murhaavasti. Voin melkein nähdä hänen silmistään lentävät puukot.
”Bella on suunnilleen teipattu kiinni tähän typerään sänkyyn. Mihin hän tästä muka lentäisi?” Jacob murahti. Tuli hiljaista ja nostin vähän päätäni nähdäkseni itseni. Minut oli puettu valkoiseen sairaalakaapuun. Samalla näin valtavat jalkani - molemmat oli paketoitu kokonaan kipsiin. Vatsaani kouristi. Kun yritin nousta vielä, Jacob tyrkkäsi minut taas alas. Tärähdin vähän ja selkääni vihlaisi ja vedin yllättyneenä syvään henkeä. Keuhkoihin sattui ja säpsähdin. Edwardin käsi lennähti kyljelleni.
”Edward”, henkäisin hänen nimensä ja kylkeen sattui taas. ”Mitä minulle on tapahtunut. Kerro.”
”Ed, se ei ollut pyyntö, vaan käsky”, Jacob jatkoi puolestani.
Edward huokaisi ja otti käteeni kiinni katsoen merkitsevästi Jacobiin, joka nousi tuolilta, missä oli hetki sitten istunut.
”Minä käyn sanomassa Charlielle ja Renéelle, että olet hereillä”, Jacob sanoi ja katsoi minuun haikeasti ja hymyili vinosti. Samassa kun ovi oli käynyt, käänsin katseeni poikaystävääni.
”Puhu.”
”Sinä olit auto-onnettomuudessa”, Edward aloitti purren huultaan. Kohotin kysyvänä kulmiani.
”Ai”, se oli ainoa mitä pystyin sanomaan. Edward huokaisi ja jatkoi.
”Jessica saarnasi minulle siitä typerästä mekostaan. Sitten kuului ruttuun menevän metallin ääntä ja torventoitotusta. Menin ulos, enkä löytänyt sinua mistään. Lopulta kyllä löysin, mutta oli keskellä sitä… kaikkea. Pyysit, että suutelisin sinua, ja niin suutelinkin. Luulin sen olevan viimeisemme”, Edwardin ääni meni lähes kuiskaukseksi ja hän painoi päänsä alas.
”Sinut vaivutettiin koomaan kahdeksi viikoksi, kipusi olivat liian kovat. Sinulta murtui selkäranka, molemmat jalat monesta kohtaa ja useita kylkiluita lisänä sisäiset verenvuodot ja muut vauriot”, Edward sanoi ja sipaisi poskeasi.
”Sinä vaivuit syvään koomaan viikon jälkeen. Sellaisen, mistä on lähes mahdotonta herätä. Bella, luulin, etten enää ikinä näe kauniita silmiäsi”, Edwardin ääni oli murheellinen kun hän katsoi suoraan silmiini.
”Etten enää ikinä näkisi sinun punastuvan”, Edwardin kasvot tulivat äkkiarvaamatta lähemmäksi omiani ja tunsin poskieni punehtuvan.
”Älä huoli siitä, Edward. Minä en ole lähdössä minnekään ilman sinua”, kuiskasin ja painoin huuleni Edwardin huulille. Hänen huulensa liikkuivat lempeinä omiani vasten varovaisina. Hänen kätensä poskellani oli hento kuin höyhen.
”Tiedän sen”, Edward kuiskasi suudelman lopuksi ja suuteli vielä otsaani.
Kun taas heräsin, olin ihan pyörällä päästäni. Mikä päivä oli? Kuinka kauan olin taas nukkunut? Katselin ympärilleni ja etsin katseellani Edwardia. Hän nukkui huoneen nurkassa olevassa sinisessä nojatuolissa. Hymyilin itsekseni, hän ansaitsi vähän unta. Hän tuskin oli nukkunut silmäystäkään minun ollessani koomassa.
Tunsin taas käden kädelläni toisella puolellani ja käänsin päätäni. Niskaani vihlaisi.
”No huomenta”, Jacob naurahti hiljaa ja vilkaisi Edwardiin, kuin varmistaakseen, että äänensävy oli tarpeeksi hiljainen.
”Huomenta. Mikä päivä tänään on?” Ääneni oli yhä heikko. Jacob auttoi minut istumaan ja antoi minulle lasillisen vettä, jonka join nopeasti.
”Tänään on joulukuun ensimmäinen. Olet uinaillut kaksi päivää yhteen pötköön”, Jacob vastasi ja suuntasi vesihanalle täydentämään vesilasiani. Istuma-asennosta tutkaisin taas itseäni. Jalkani olivat yhä kipsin peitossa ja tunsin kylkieni ympärillä tietynlaista puristusta. Siinä oli varmaan side. Käteni näyttivät olevan kunnossa, toisen käteni ranne tosin oli mustelmilla.
”Kuinka pahassa kunnossa olen?” Nyt ääneni oli vähän selvempi, mutta yritin pitää sen Edwardin takia hiljaisena. Hän tarvitsisi unta.
”Parannut kyllä, mutta lantioseutusi on kutakuinkin muusina”, Jacob sanoi pahoittelevasti ja ojensi minulle vesilasin, jonka laitoin viereiselle pöydälle. Katsoin Jakeen silmät pyöreinä.
”Kuinka pahasti?” Kysyin enteillen pahinta.
”Eikö tuo punapää kertonut sulle mitään? Taas täytyy mun hoitaa kaikki…”, Jacob mutisi itsekseen. ”On mahdollista, ettet voi saada enää lapsia.”
Vedin syvään henkeä yllättyneenä, eikä se enää sattunut kylkiin niin paljoa. En ollut suuremmin miettinyt lapsia, olin toki ajatellut, että Edwardin kanssa olisi upeaa saada yksi sellainen mini-Edward. Mutta nyt kun tiesi, ettei lapsen saaminen ollut todennäköistä, jokin äitikeskus aivoissani sammui ja alkoi parkua.
”Ai.” Tästähän näyttäisi tulevan uusi sana perussanontoihini.
”Olen pahoillani Bells”, Jacob sanoi ja painoi kätensä kädelleni. Jacobin katse oli oikeasti pahoitteleva.
”Ei se mitään, olen kunnossa”, sanoi hiljaa ja painoin katseeni. Yllättäen tämä ei vaikuttanut niskaani mitenkään.
”Molly!” Huudahdin muistaessa erään olennaisen asian onnettomuudessani. ”Miten hän voi? Entä pennut?”
Vilkaisin äkkiä Edwardiin, jonka silmät olivat vieläkin kiinni ja hengitys tasainen. Turhankin tasainen, ehkä Edward oli vuorostaan vaipumassa koomaan.
Käänsin vauhkona katseeni takaisin Jacobiin.
”Molly voi mainiosti, kuten myös hänen kaksi pentuaan”, Jacob vastasi ja hymyili lempeästi. Minäkin hymyilin leveästi odottaen lisäinfoa.
”Yksi poika ja yksi tyttö. Nimesin jo pojan, sen nimi on Fat”, Jacob sanoi ja virnisti. Odotin selitystä nimelle.
”Se on vain niin kauhean lihava pentu. Tyttö taas on ihan pieni ja hauras, mutta silti sisukas. Sillä on kova ääni”, Jacob nauroi ja kaivoi jotain taskustaan. Jake otti iPhonensa ja alkoi selailla sen kosketusnäyttöpintaa sormellaan. Sitten hän käänsi näytön minua kohti ja siinä komeili kuva Mollysta ja kahdesta suloisesta kissasta. Toinen pennuista oli todella pullea, sen turkki oli harmaa, mutta sillä oli valkoiset ”sukat” tassuissa. Toinen pennuista taas oli kahvinruskea rääpäle. Sen suu oli auki - se joko haukotteli ja naukui - ja sen otsassa oli valkoinen nuolen muotoinen läntti.
”Saanko minä nimetä tytön?” Kysyin ja Jacob nyökkäsi.
”Kaavailinkin, että haluaisit nimetä sen. Charlie kutsuu sitä Kiljuksi, mutta en uskonut sinun pitävän siitä”, Jacob sanoi virnistäen.
”Kilju?”
”Sanotaan vaikka, että se katti ei ole hiljaista tyyppiä”, Jacob vastasi nauraen. Minä aloin pohtia nimeä saman tien kun Jacob laittoi puhelimensa takaisin farkkujensa taskuun.
Mieleeni putkahti taas uusi kysymys.
”Mitä sinä kolarissa oikein tapahtui?”
Jacob meni heti vakavaksi ja huokaisi. ”Eikö punapää kertonut sitäkään?”
-
SYDÄN POMPPAS KURKKUU!!!
Hui oli taas hyvä luku <3
Jatka pian
Sarkku
-
oi olipa tapahtumantäytteinen luku, mutta siis ihan hyvällä tavalla. Tai no ei Bellan kolarissa mitään hyvää ole, mutta kiva aina välillä lukea jotain radikaalimpaa. Ja ihanaa, ettei ne törmänneet Tanyaan!
Jatkoa odottelen, ja näin sivuhuomautuksena, tykkään Jakesta tässä ficissä (muuten en sitten kovinkaan), jotenki se on ihanan velimäinen :D haluun samanlaisen!
-
Loistava luku! :) en todellakaan kuvitellu tämmöstä accidentia, vaan että ois tullu vaa joku kissatappelu Bellan ja Tanyan välillä! :D mutta käyhän se näinki! :) Jake oli ihana tossa lopussa! :D ja Edward oli ihana niinku aina! Ja ja ja olit kuvaillu Bellan ajatuksii tosi hyvin :) virheitä en bongannu ollenkaan :)
minnamoi♥
-
Tää oli taas ihana luku! Olin ihan paniikissa ku Ed ei meinannu löytää Bellaa :D onneks kuitenki kaikki on ainaki melkein hyvin :D
JATKOA pian! :D
-
Ei tollaseen kohtaan saaa jättää !
Vautsi mikä juonenkäänne :o
Toivoisin vain jatkoa <3
~ a.
-
Sellaisen, mistä on lähes mahdotonta herätä.
en ole varma, mutta sellaiseen sopisi varmaan paremmin?
”Mitä sinä kolarissa oikein tapahtui?”
siinä, varmaankin..
Awws, ihana juonenkäänne. Yllättävän rauhallisesti tuo Bella otti uutisen. :D Tai miten tuollainen uutinen nyt otetaan vastaan? En minä tiedä. ::)
En minä mitään järkevää keksi.
Kirjotat ihan älyhyvin. (:
Jatkoa kiitos! <3
-
Oli todellakin tapahtumarikas luku! Pikkuisen sydän hyppäsi kurkkuun, kun luin Bellan joutuneen auto-onnettomuuteen. Eikä se kuulostanut kovin pieneltä sellaiselta.
Mutta kuvailu oli jälleen ihanaa ja tekstikin oli hyvää. (::
Ja tuo Jaken 'punapää' oli hyvä. :D Ja Molly ja sen pennut kuulosti niin sulosilta. (:
Pieni virhe mikä ei loppujen lopuksi haitannut, ajattelin vain ilmoittaa(: ;
Jasper kysyi otti tuttavallisesti olkapäästäni kiinni.
Pitäiskö noiden kahen sanan välis olla 'ja' sana? (:
Mutta kiitokset ihanasta luvusta, harmi vaa ettet laittanu mitään biisii tähän, sulta aina bongaan uusia hyviä biisejä iPodilleni. :D Toivottavasti pian tulee jälleen jatkoa, ja jos yhtään lohduttaa; se koulukin loppuu ihan just! (:
ninnni~
-
Mä jo säikähin että Bella kuolee oikeesti! :o
Tosi hyvin kirjoitettu luku oli ja kaikki oli niin aidon tuntuista.
Tapahtumia riitti, eikä se tietenkään ole huono juttu.
Virheisiin en edes muistanut kiinnittää huomiota ja tota öö. Mä en oikein tiedä mitä sanoisin :D
Mutta ihana luku oli <3
Jatkoaa!
♥ Deph
-
Ihana luku!
Eihän Bella vain ole halvaantunut? Mietin ku tuosta kun selkäranka poikki, jalat monesta paikasta poikki...
Jake on ihanan huolehtivainen. "Eikö se Punapää kertonut sitäkään?" ;)
Repesin tolle tyttö kissalle! KILJU?! ;D
Jatkoa!
Tak.
-
Ihana luku taas jälleen kerran. Kauheeta kun Bella joutui koomaan. Hirveetä ajatella että siltä meni selkäranka poikki. :'(
”Kilju?”
”Sanotaan vaikka, että se katti ei ole hiljaista tyyppiä”, Jacob vastasi nauraen. Minä aloin pohtia nimeä saman tien kun Jacob laittoi puhelimensa takaisin farkkujensa taskuun.
Toi oli tosi hyvä kohta. Rupesin nauramaan tossa kohtaan.
Toivon tosi pian taas jatkoa :D
Ginerva :-*
-
Huu, nyt on hyvissä ajoin uusi osa valmis :D Inspis vain hypähti tuolta jostain. Hee..
Mutta joo:
15. Osa, When you’re gone
Avril Lavinne - When you’re Gone (http://www.youtube.com/watch?v=_NLrk8RKWrY)
”Jacob?” Kysyin ja katsoin veljeni mietteliäisiin kasvoihin. Hän näytti tuolta aina kun hän mietti jotain hyvin tarkasti - Jacobin kulmat olivat kurtussa ja suu tiukkana viivana.
”Mitä sinä tiedät siitä onnettomuudesta?” Jacob kysyi vakavana. Nyt vuorostani minä kurtistin kulmiani ja aloin miettiä.
”En oikeastaan mitään. Vain sen, että olen palasina - kirjaimellisesti.”
Jacob huokaisi syvään ja otti paremman asennon tuolissaan. ”Bella, on toinenkin asia, mitä punapää ei sinulle kertonut. Oikeastaan niitä asioita näyttäisi olevan vähän enemmänkin.”
Nyökkäsin rohkaisevasti veljelleni ja vilkaisin nukkuvaa Edwardia. Edward hengitti rahallisesti ja hänen päänsä oli retkahtanut toiselle olalle epämukavan näköisesti.
”Se ’onnettomuus’ ei oikeastaan ollut mikään onnettomuus. Kaikki vain sanovat niin. Bella, sinut yritettiin tappaa”, Jacob sanoi kiristellen hampaitaan. Sydämeni jätti lyönnin välistä kun aivoni yrittivät rekisteröidä asiaa. En saanut sanaakaan suustani, vaikka kysyttävää kyllä löytyi.
”Joku yritti ajaa sinun päällesi. Kuulemani mukaan olit ylittämässä katua, kunnes auto ajoi suoraan sinua kohti, teki puolittaisen U-käännöksen ja luisui sinua päin kylki edellä. Sinä murskaannuit sen auton ja edessä kulkevan auton väliin”, Jacob sanoi matalalla äänellä katsoen koko ajan minua silmiin tarkkaillen reaktiotani.
”Autoa ajava henkilö tappoi viisi ihmistä siinä kymmenen auton ketjukolarissa ja sai itsensä , sinut ja kolme muuta teho-osastolle.”
Monitori sekosi ja aloin hengittää katkonaisesti. Mieleeni tuli vain jokin astmakohtauksen tapainen vertaus. Mieleeni palautui nopea flashback minua päin kiilaavasta punaisesta Porschesta.
”Kuka…”, kokoa nyt itsesi. ”Kuka se ’henkilö’ oli?”
Jacob epäröi hetken, kunnes veti syvään henkeä ja katsoi minua pahoittelevasti silmiin. ”Tanya.”
”TANYA!?” Huusin ja ponnahdin istualleni liian nopeasti. Monitori alkoi piipata pulssin nopeutumisen merkiksi ja aloin haukkoa henkeäni. Olin sanomaisillani jotain, mutta vedin liian nopeasti henkeä ja kuului rusahdus. Ennen kuin huomasinkaan, Edward oli vieressäni, oikeastaan kumartuneena ylleni. Järkytykseni yli näin hänen olevan raivoissaan. Kylkeäni viilsi terävä kipu.
”SINÄ KERROIT HÄNELLE!” Se oli toteamus, ei kysymys. Yritin rauhoittua, mutta masiina vieressäni piipitti vain entistä tiheämmin ja minun oli suljettava silmäni. Lysähdin takaisin makuulle ja aloin vääntelehtiä. Tanya oli yrittänyt tappaa minut ja oli vain parkaisun päässä onnistumisesta. Kyljessäni ja rintalastani alapuolella tuntui kipua - lähinnä sellaista kuin joku olisi viiltänyt syvän viillon kylkiluideni väliin.
Joku huusi korvia vihlovasti. Se olin minä. Tiesin kroppani alkavan sätkiä kuin sätkynukke ikään ja halusin lopettaa sen. Mutta en voinut, kroppani ei enää totellut.
”Hänet täytyy viedä välittömästi leikkaussaliin! Soittakaa vastaava kirurgi paikalle!” Joku huusi ja niin huusin minäkin. Halusin laittaa käteni kipupisteen päälle, mutta en voinut. Käteni olivat liian raskaat.
Silmäni pyörivät päässä ja yritin etsiä Edwardia. Tunsin kuitenkin poskellani käden ja tunnistin sen lämmön välittömästi. Suljin silmäni ja lopetin etsimisen. Edward odottaisi kyllä, hän odottaisi aina.
Edward’s Point of View
Istuin sairaalan hammastahnanvihreällä tuolilla kasvot haudattuina käsiini, kyynärpäät polviani vasten. Ympäriltäni kuului vain epämääräistä muminaa, puhetta, ja pyörätuolien rullausta käytävään pitkin. Kuulin kun odotushuoneen päivystäjä naputti kovaäänisesti tietokoneen näppäimistöään ja huokaili välillä turhautuneesti. Kuulin kun ulkona raivoava sade piiskasi ikkunalautoja ja tuuli ujelsi surullisesti räystäissä.
Ihmeellistä, kuinka kolme tuntia putkeen hiljaa oleminen terästyttää kuuloaistin. Vielä lisänä siihen se, että ei näe mitään kyyneleisiin hukkuneiden silmien alta.
Maailmani oli kirjaimellisesti pysähtynyt siihen pieneen tuskan parkaisuun. Parkaisuun, joka kuului minun Bellani suusta ja huusi hämmästyneenä eksäni nimeä. Seuraavaksi toinen ääni suoraan henkilökohtaisesta helvetistäni, se rusahdus joka mursi Bella kylkiluun ja lävisti hänen maksansa.
Bella oli ollut hätäleikkauksessa nyt kohta kolme tuntia, viisi minuuttia ja kolmekymmentäkahdeksan sekuntia. Tunnistin aina Bellan omalääkärin kenkien natinan ja olin aina ensimmäinen joka ponnahti tästä epämukavalta tuolilta ylös ja odotti uutisia. ’Bella on elossa ja kaikki on täydellisesti. Hänet kotiutetaan huomenna ja Tanyan hengissä pitävä kone otetaan seinästä irti.’ Se olisi ollut mukava kuulla.
Mutta ei, aina vain joutavia väliaikatietoja siitä, että Bellalle lisättiin juuri morfiinia, leikkaus on puolivälissä, kaikki sujuu hyvin. Sujuu hyvin kellä? Bellalla vai niillä hammastahnanvärisiin riepuihin pukeutuneilla lääkäreillä? Ei ikinä mitään oleellista.
”Edward, ehkä sinun pitäisi käydä syömässä?” Alicen lempeä ääni kuului viereltäni ja tunsin käden selälläni. En vaivautunut vastaamaan, eikö kukaan huomannut, että halusin velloa yksinäisyydessäni mielellään yksin. Toinen asia taas, jos kysyjä olisi ollut minun Isabellani.
”Edward, tuo ei auta Bellaa mitenkään. Mene ja syö jotain, hoitaja sanoi tulevansa vasta tunnin kuluttua”, kuului anoppiehdokkaani Renéen ääni. Hän oli mukava, samannäköinen kuin Bella, vain vähän toisenlaisena versiona. Renéen silmät olivat siniset ja hiukset paljon punertavammat kuin Bellalla.
”Chee, täytyykö minun tehdä kaikki täällä?” Kuulin Emmettin huokaavan. Tuoli hänen allaan narahti kun hän nousi siltä. Kurkistin uteliaana sormeni lomasta, kunnes minut nostettiin kovakouraisesti ylös tuolilta.
”EMMETT!” Huusin ja rimpuilin itseni alas Emmettin käsien alta. Emmett hymyili ilkeästi.
”No, menetkös siitä vai täytyykö neiti-angstaaja kantaa kynnyksen yli?” Emmett kysyi kun hieroin silmiäni. Ne olivat kosteat kyynelistä ja kuivasin ne kopeasti käsivarteeni. Kaikki ympärillä oli kovin kirkasta, kolmen tunnin pimeys oli tehnyt tehtävänsä. Ylimaalinen kuuloni näytti kadonneen.
”Selvä, minä menen”, murahdin vihaisesti vastaukseksi. Ihan kuin muka söisin jotain. Katsoin jokaista odotustilassa istuva tuttavaani nopeasti ja lähdin tallustamaan kädet taskuissa kohti jotain pimeää koloa minne piiloutua Emmettiltä.
Sairaala on aina yhtä masentava paikka. Seinät ovat valkoiset, joissa keskellä menee paksu, samanlainen hammastahnanvihreä raita. Kaikkialla on jotain muovikasveja ’piristämässä’ huoneen tunnelmaa. Käytävät olivat yllättävän tyhjiä, paitsi silloin kun ohitseni juoksi kaksi leikkivää lasta, joiden vanhempi juoksi heidän perässään huutaen lasten nimiä vihaisesti. Joskus ohitseni kulki kaapuun pukeutuneita potilaita joku läheinen vierellään, molemmilla hymyt kasvoillaan.
Saavuin hisseille ja painoin kerrosnappulaa. Katsoin ylös ja hissi näytti olevan kolme kerrosta ylempänä. Se tuli madellen kerrokseeni ja ovet aukenivat. Mieleni teki juosta karkuun nähdessäni kuka hississä oli. Vastentahtoisesti astuin sisään hissiin ja painoin nappia ylimpään, kahdeksanteentoista kerrokseen. Ehkä sieltä voisi katsella maisemia tai jotain.
Ainoa matkustaja mukanani hississä oli pieni tyttö. Hänellä oli ruskeat hiukset ja jäänsiniset silmät. Hän oli Irina, Tanyan pikkusisko. Irinalla oli päällään keltainen perusmekko ja kädessään ruskea nalle. Irina tunnisti minut ja hymyili leveästi.
”Moi Etvart. Minne tinä olet matkalla?” Irina kysyi ja rutisti nallea kainalossaan. Irina oli ehkä kuusivuotias.
”En tiedä”, sanoin totuudenmukaisesti. Hissi mateli kohti ylintä kerrosta.
”Oletko tinä menotta kattomaan Taniaa?” Irina kysyi siniset silmät loistaen. Olisinpa minäkin lapsi, ei tarvitsisi tajuta, että tyttöystäväni taisteli hengestään leikkaussalissa. Irina ei näyttänyt ymmärtävän, että hänen siskonsa pysyttelin hengissä vain jokin koneen avulla.
”En.”
”Ai joo… Tania sanoi, että tinä olet kutipää”, Irina kurtisti kulmiaan ja puri alahuultaan. ”Oletko tinä?”
Naurahdin kalseasti ja katsoin peiliin, joka oli hissin sivulla. Minä taisin olla koko sairaalan, ellen jopa koko New Yorkin masentavin näky. Silmieni ympärillä oli tummat renkaat ja silmäni olivat punertavat.
”Taidan olla”, vastasin. Jos en olisi, olisin Bellan vierellä pitämässä häntä kädestä. Tai olisin edes siellä kurjassa hammastahnanvihreässä huoneessa odottamassa uutisia. En olisi hississä eksäni pikkusiskon kanssa kohti sairaalan kattokerrosta.
”Entä minne sinä olet matkalla?” Kysyin vähän keventääkseni karmani taakkaa. Kuusivuotias yksin hississä epämääräisen kusipään kanssa ja vanhempia ei missään näkyvillä?
”Emmä tiiä. Mä tavallaan eksyin”, Irina nauroi heleästi lapsen äänellään. Hissin ovi kävi, mutta kumpikaan meistä ei astunut pihalle.
”Sitten vien sinut takaisin.” Hissin ovi meni kiinni ja painoin kahdeksatta kerrosta, kerrosta missä oli teho-osasto. Kerrosta missä tyttöystäväni murhaamista yrittänyt ämmä makasi. Mutta Irina oli palautettava vanhemmilleen.
”Kiitti”, Irina sanoi lyhyesti ja hymyili pienoisesti.
Hissi pysähtyi ja ovet aukesivat kahdeksanteen kerrokseen. Astuin hissistä ulos, mutta Irina ei liikahtanutkaan. Käännyin ympäri ja katsoin tyttöön kysyvästi.
”Tuletko?”
”Mua pelottaa. Tania on pelottavan näköne”, Irina sanoi ja katsoi ’Teho-osasto’ kylttiä purren huulta. Otin Irinaa hänen pienestä kädestään kiinni ja hymyilin rohkaisevasti.
”Tanya… paranee”, yritin sanoa se toiveikkaasti, mutta taisin epäonnistua. Irinan silmäkulmasta karkasi kyynel, mutta tyttö nyökkäsi ja astui hissistä ulos. Lähdimme kävelemään käytäviä pitkin kohti tehoa. Käytävillä ei taas ollut ketään. Se alkoi olla outoa.
”Mikä huone se on?” Kysyin Irinalta kun aloimme kävellä huoneiden ohi.
”587”, Irina vastasi ja huokaisin huomaamattani. Bellan huoneen numero on, tai oli, 255. Eli ihan toisessa päässä tehoa. Kiitin mielessäni sairaalan kokoa.
Tanyan huoneen kohdalla päästin Irinan kädestä irti ja päästin sen putoamaan tytön vierelle.
”Kiitti, kutipää”, Irina naurahti ja vastasin hymyllä. Irina avasi oven ja piti sitä auki. ”Tuu säki käymää.”
En ehtinyt vastaamaan kun ovi oli sepposen selällään. Huone oli meidän molempien yllätykseksi tyhjä. Kahta ihmistä lukuun ottamatta, Herra ja Rouva Denali istuivat kahdella tuolilla. Rouva Denalilla oli meikatut kasvot täynnä itkujuovia ja Herra Denali näytti raivoisalta. Kumpikaan ei näyttänyt huomaavan meidän tuloamme. Tuolien vieressä oleva sänky oli tyhjä ja nielaisin äänekkäästi. Irina juoksi äitinsä luo ja hyppäsi tämän syliin.
”Missä Tania on?” Irina kysyi vakavana. Rouva Denali nyyhkäisi ja yritti hymyillä. Hän silitti Irinan hiuksia ja päästi uuden nyyhkäisyn ja pari kyyneltä.
”Tanya meni taivaaseen, rakkaani. Tanyalla on nyt hyvä olla”, Rouva Denali sanoi ja veti Irinan lähelleen ja suuteli tämän hiuksia. Käännyin järkyttyneenä huoneen ovella ympäri. Olin niin kovasti toivonut Tanyan kuolemaa, mutta en uskonut hänen oikeasti kuolevan. En uskonut hänen antavan näin helposti periksi. Lähdin nopeasti huoneesta ja menin istumaan hissien edessä olevalle penkille.
Miten tässä näin kävi? En pystynyt olemaan surullinen Tanyan kuolemasta, hänhän melkein tappoi Bellan. Olisi väärin silti sanoa tämän olevan oikeudenmukaista.
Puhelimeni pärähti soimaan. Kaivoin sen housujeni taskusta ja pyyhkäisin sen kosketusnäyttöä. Alice soittaa. Vastasin välittömästi.
”Onko Bella kunnossa?” Se oli välitön kysymys. Ponnahdin penkiltä ja aloin harppoa kohti käytävää, joka veisi vanhaan tuttuun odotushuoneeseen sairaalan länsipäädyssä.
”Rauhoitu Edward ja lakkaa harppomasta. Bellan leikkaus loppui ja hänet on viety heräämöön”, Alice sanoi ja hymyn kuuli hänen äänestään.
”Heräämössä? Herääkö hän pian?” Kysyin ja harppominen vaihtui juoksemiseksi.
”Kai pian”, Alice vastasi. Suljin puhelimen ja työnsin puhelimen taskuuni ja ryntäsin juoksuun. En välittänyt yleisestä käsityksestä, että sairaalassa ei saisi juosta. En välittänyt vaikka sain pahoja katseita mummoilta. Vain Bellalla oli väliä, hän oli kunnossa. Bella oli selvinnyt hengissä.
Silitin Bellan kämmenselkään ja piirsin siihen sormenpäälläni kuvioita. Hän oli nukkunut leikkauksen jälkeen nyt kaksi tuntia ja Bellan pitäisi heräillä kohta. Leikkaus oli mennyt hyvin ja Bellan maksa, sekä kylkiluu saatiin pelastettua. Kylkiluu oli mennyt uudestaan poikki vanhasta murtumasta ja siitä oli mennyt palasia maksaan. Palaset oli onneksi saatu poistettua. Bella toipuisi täysin. Tosin jalkojen kuntoutukseen menisi aikaa, mutta saisin Bellan takaisin. Suutelin Bellan poskea ja kämmenselkää ja Bella värähti vähän. Se sai minut valppaaksi ja nostin käteni hänen poskelleen.
”Bella? Kuuletko minua?” Kuiskasin toiveikkaana ja silitin hänen poskeaan peukalollani. Bella avasi silmänsä sirrilleen, ja sitten kokonaan. Bella käänsi katseensa minuun.
”Minä taidan nykyään vain nukkua?” Bella mumisi tokkuraisena ja hymyili vaisusti. Hymyilin takaisin ja naurahdin.
”Mikä olo?” Kysyin ja silitin Bellan kasvoja ohimolta leukaluulle sormenpäilläni. Bella värähti ja hymy hänen huulillaan leveni.
”Oikein hyvä”, Bella huokaisi ja värähti sitten. Hänen kätensä lensi hänen kylkensä päälle. ”Au.”
”Onko kaikki kunnossa?” Kiirehdin kysymään kun Bella ja nyökkäili kiivaasti.
”On, on. Mikä kylkeeni on käynyt?” Bella kysyi kummastuneena.
Huokaisin ja manasin mielessäni Jacobin hornan tuuttiin. ”Sinulta murtui kylkiluu ja jouduit leikkaukseen. Muistatko siitä mitään?”
Bella näytti mietteliäältä ja puri alahuultaan. Ehdin jo pelätä, että minun täytyisi selittää hänelle asiat uudestaan, mutta pian näin oivalluksen Bellan kasvoilla.
”Ai. Tanya yritti…”, Bella huokasi ja painoi päänsä syvemmälle tyynyyn.
”Nimenomaan yritti”, nauroin, kunnes tajusin, ettei vitsi todellakaan ole hauska. Huokasin omalle tyhmyydelleni, kunnes Bella nosti kätensä kasvoilleni.
”Me selviämme tästä. Yhdessä”, Bella kuiskasi ja hymyili lohduttavasti. Hymyilin vastaukseksi ja nousin Bellan yläpuolelle niin, että kasvomme olivat senttien päässä toisistaan.
”Aina”, lupasin, kunnes painoin huuleni Bellan odottaville huulille.
-
oi ihana!♥ niiku aina! :D taidan olla vähä ilkee, mutta hyvä vaan että Tanya kuoli! :D ei sitä missää vaiheessa ees kaivattu! :D kirjotit taas tosi hyvin ja tykkäsin luvusta tosi paljon! :) kiitoksia! :)
minnamoi♥
onko vielä tulossa kuinka monta lukua? :)
-
Ihana luku <3
Vaikka toivoin, että Tanya kuolee, tuntuu ihan oudolta, kun se sitten ihan oikeesti kuoli :D
En sure sitä, mutta on jotenkin haikeeta, kun ei ole ketään joka vainoaa Bellaa. Ja Tanyalta aika hullua yrittää tappaa Bella ;o
Kirjotat todella upeasti ja tykkään tavastasi <3
Samaa kysyn, kuin minnamoi, eli monta lukua tähän on vielä tulossa?
Jatkoa toivon.
♥Deph
-
Oijoi, mä kun kuvittelin ettei voi enää sen tapahtumantäytteisemmäksi mennä! :D Mutta täytyy ylistää sun kykyä keksiä juonenkäänteitä, vieläpä mahtavia sellaisia! Ja kyllä tuo Tanyan murhayritys oli anteeksiantamatonta ja käsittämätön teko, mutta siitä huolimatta - kosketti se kuolemakin hitusen. Murto-osan verran siihen nähden, että jos Bella olisi kuollut hänen sijastaan. Ja jösses Jakea, sillä ainakin on loistava tilannetaju. :D
Kiitän ja jatkoa anelen ja niinpoispäin ja huomaatko, tää oli ehkä jollain tasolla rakentavin kommentti multa koskaan ja siltikin ihan kökkö. :D
-
Luin tän putkeen ja täytyy sanoa etten kyllä kadu :-D Sun kirjoittaminen on erittäin sujuvaa, vaivatonta ja helppoa. Sitä on tosi mukava lukea. Tän ficin juoni on ihana, tykkäsin tosi paljon tosta, että Edwardilla ja Bellalla synkkas heti. Niin ja näin ei nyt sais ehkä sanoa, mutta onneks tapoit Tanyan :-D En olisi ehkä kestänyt Tanyaa enää. (Mikshän Tanya on muuten suurimmassa osassa ficeistä se pahis :-o Nojaa, ei se mua haittaa!) Noi luvut on ihanan pitkiä (jotain mihin en itse varmana pystyis), ja odotan innolla jatkoa!
- enni
-
Osaan luvata tähän ficciin osia vain kolme :/
Yritän saada tän valmiiksi ennen riparia.
~alba
-
Ihana. :)
Mäki poon nyt tosi julma ja sanon hyvä että Tanya kuoli. :D
Mutta siis oli aivan ihana ja jatkoa? :)
Kiitos. <3
~Prumrose
-
Ihanaa jatkoa kommaisin kyllä enemän mut oon koulun koneella :(
mut joo pidän tästä Ihan älyttömästi. :D
Ginerva :-*
-
Ihana ficci <3
Aika hassuu, et se Tanya nyt sitte otti ja kuoli... sehän toi pientä draamaa tähän ficciin (;
Edward on ihana ku välittää Bellasta noin paljon :3
Jatkoa vaan tulemaan !
~a.
-
ÄÄÄÄÄÄH!!! :o
Tää on aivan ihana!!! <3<3
Mä oon ihan rakastunu tähän :))
Onneks Tanya kuoli... hihihi.... oon ilkee :D
Jatkoa kiitos!<3
-Nopparelli
-
She's alive!
She's dead....
Hyvä luku jälleen :D
Jatkoa ihmeessä
Sarkku
-
Ihana luku! Onneksi Tanya kuoli... Irina oli söps! En tiedä olenko tätä ennen kommentoinut mutta olen kylläkin seurannut. Rakastan. Tätä. Ficciä! <3
Minun pitää pyytää anteeksi. Olen vahingossa kopioinut yhtä sinun ficcisi kohtausta. En olisi yhtäläisyyttä huomannut ilman CandyApple;n huomautusta.Toivottavasti et halua repiä päätäni irti!
Mutta... Toivon jatkoa!
-
Lööperiikka, pääsi on turvassa, en ole vihainen. Laitoin tästä jo kommenttia tarinaasi. Ole huoleti, kunhan et päästä toistumaan ;)
Ja öö. Jatko on kyllä tulossa.
Saa nyt nähdä saanko tämän valmiiksi ennen riparia :D Ripariin on 11 päivää aikaa. Jos en saa tätä siihen mennessä valmiiksi, kykenen jatkamaan vasta kesäkuun lopulla. Hui! :-\
Yritän olla nopea :)
älbä
-
Luin eilen koko illan nämä kaikki tähän saakka tulleet luvut, ja RAAAAKAAAASTAAN tätä! <3 Edward on maailman ihanin tässä! :) Bella ja Edward eivät nyt niin kuulosta samoilta kuin alkuperäisissä kirjoissa, mutta ei se haittaa mitään, koska esimerkiksi Edward on tässä ihminen ja kaikkien lähtökohdatkin ovat niin erilaisia. Ja kyllähän näissä on tuttujakin piirteitä. :)
Oi että oli surullinen käänne toi Bellan onnettomuus, tai oikeastaan murhayritys. :( Edward on todella suloinen kun jaksaa välittää Bellasta tämänkin jälkeen... Jakekin on hirrrrrmuisen lutuinen :) Toivottavasti Bells ei silti menettänyt tilaisuutta saada lapsia, toivon niin. 8<
Mutta joo, loistava ficci ja toivon kovasti jatkoa! <3
-
Nyt sormet ja varpaat ristissä toivotaan, että saan viimeisen osan puserrettua ennen keskiviikkoiltaa :D
Nyt, tokavika osa;
16.Osa, Clair de Lune in Christmas
Clair de Lune (http://www.youtube.com/watch?v=-LXl4y6D-QI)
Bella’s Point of View
Aika kului uskomattoman nopeasti. Oli 24. joulukuuta, se päivä jolloin pääsin kotiin. Selkäni oli parantunut todella hyvin ja kylkiluiden murtumista oli jäljellä vain ilkeitä mustelmia, jotka parantuessaan loistaisivat kaikissa sateenkaaren väreissä.
Jalkani paranivat myös ihan hyvin. Murtumat olivat paranemaan päin ja jalkani olivat nyt kahdessa siistissä paketissa siteiden sisällä. Jalkojani tosin täytyisi kuntouttaa, ennen kuin kykenisin kävelemään. En antanut sen lannistaa, tiesin pystyväni kävelemään vielä jokin päivä. Toivottavasti.
Edward työsi pyörätuolini sänkyni viereen ja nosti minut sille istumaan. Laukkuni oli pakattu jo eilen ja olin todella innoissani kotiin pääsystä. Viimeinkin saisin nukkua omassa tutussa huoneessani ja näkisin Kiljun ja Fatin.
Edward työnsi minut ja pyörätuolini ulos ja hyvästelin mielessäni paikan, jossa olin käynyt lähellä kuolemaa. Nähdään, toivottavasti vasta silloin kun olen vanha ja ryppyinen.
Niin, vasta silloin. Tuonne sairaalaan en menisi edes synnyttämään. Omalääkärini oli varmistanut asian, lasten saannin mahdollisuus oli huimat 5%. Edward oli ollut paikalla kun lääkäri oli kertonut sen. Hän oli pitänyt minua kädestä ja hymyillyt surullisena. Emme olleet sen jälkeen puhuneet siitä aiheesta, koska jostain syystä olin alkanut parkumaan kuin hullu. Ehkä Edward ei enää halunnut tällaista viallista naista, joka ei saisi edes lasta aikaiseksi? Tällaista mutanttia?
Edward keskeytti mietiskelyni pyyhkäistessään poskeani. Samalla tunsin silmieni kostuneen. Perhanan perhana…
”Bella, mikä on?” Edward kysyi huolissaan ja silitti poskeani. Nyyhkäisin ja työnsin typerät vauva-ajatukset mielestäni ja yritin hymyillä. Olen vasta 17, meillä on aikaa ja se viisiprosenttinen.
”Olen vain niin onnellinen kun pääsen viimein kotiin”, kuiskasin ja yritin saada aikaiseksi hymyä. Se ei ollut edes valhe, olin onnellinen päästessäni kotiin. Edward hymyili ja suuteli otsaani. Hän nosti minut Volvonsa etupenkille varoen jalkojani.
Huokaisin ja nojasin auton selkänojaan samalla, kun Edward meni viemään pyörätuolini auton takakonttiin. Avasin auton ikkunan ja vedin ilmaa keuhkoihini. Se teki terää kuukauden sairaalalemun jälkeen. Maa oli valkoisen lumen peitossa ja puiden oksat notkuivat lumesta. Sairaalan parkkipaikka oli aurattu, mutta uutta lunta oli jo putoillut auratun alueen päälle.
Kuulin Edwardin avaavan kuskin puoleisen oven, istuvan penkille ja sulkevan oven perässään.
”Laitatko ikkunan kiinni, ettet vilustu? Ulkona on pakkasta”, Edward kysyi lempeään sävyyn. Mieleni teki protestoida ja näyttää kieltä kuin pikkulapsi, mutta tyydyin laittamaan ikkunan kiinni ja hymyilemään kainosti.
Edward hymyili takaisin ja käynnisti auton. Heti kun moottori aloitti hiljaisen kehräämisensä, auton radio meni päälle ja sieltä alkoi soita tutun kuuloinen sävelmä.
”Onko tämä Clair de Lune?” Kysyin hämmästyneenä.
”On, tiedätkö sinä Debussyn?” Edward vastasi melkein yhtä hämmästyneenä. Edward otti toisella kädellään käteeni kiinni ja toisella käänteli rattia.
”Joo, tämä on lapsuuden suosikkejani. Kuuntelin tätä usein ennen nukkumaanmenoa”, sanoin ja katsoin Edwardin hymyillen. Saavuimme kuin tilauksesta liikennevaloihin ja Edward kurottautui suutelemaan minua. Suudelma oli edelleen varovainen, kuin olisin se posliininen nukke, joka voisi lattialle pudotessaan mennä rikki. Huulemme tanssivat vaivattomasti toisiaan vasten. Kuin kaksi yhteensopivaa palapelinpalaa. Nostin toisen käteni Edward niskan taa ja vedin häntä lähemmäs. Voihkaisin ja raotin hitaasti huuliani.
Takaamme kuului tööttäys ja pelästyneinä irtauduimme toisistamme. Edward vilkaisi liikennevaloihin, jotka loistivat vihreinä. Nauroimme molemmat kun Edward painoi kaasua ja jatkoimme matkaa kohti Richmond Avenueta.
Valkoinen, kaksikerroksinen puutalo odotti meitä samalla paikallaan kuin tavallisesti. Nuoren vaahterapuun oksilla nuokkui lunta ja vihreästä ruohosta ei näkynyt pilkahdustakaan. Edward parkkeerasi auton pihaan, samalla kun minä ihastelin lapsuudenkotiani. Se ei ollut muuttunut milliäkään.
”Valmis?” Edward kysyi ja puristi lempeästi kättäni saadakseen huomioni. Kätemme olivat olleet liittyneinä yhteen koko matkan sairaalasta tänne. Jäin taas Edwardin vihreiden silmien vängiksi ja vastasin sekunnin myöhässä.
”Joo.”
Edward irrotti otteensa kädestäni, kiersi auton ja avasi oven. Edward otti minua varovaisesti polvitaipeiden alta ja selän takaa kiinni ja nosti minut keveästi ilmaan. Nojasin pääni Edwardin hartiaan ja huokaisin. Edward lähti varovaisesti keinuen kävelemään kohti ovea.
”Minne minun kulkupelini jäi?” Mutisin kysymyksen samalla kun suutelin Edwardin kaulaa.
”Haen sen kohta. Kynnykset kuuluvat minun toimenkuvaani”, Edward sanoi ja suikkasi suukon suulleni lähtiessään nousemaan viittä askelta kohti ulko-ovea. Edward avasi vaivattomasti oven jalallaan - ovi ei koskaan ollut lukittuna. Ensitöiksemme minä ja Edward suutelimme lyhyesti - ajattelin sen kuuluvan jotenkin siihen kynnystraditioon. Kotona tuoksui tuttu tuoksu, oregano ja paistettu kala. Ainoa ruoka minkä Charlie hallitsi.
Edward potkaisi kengät kömpelösti jalastaan ja lähti kävelemään kohti olohuonettamme, missä sohvalla istui isäni. Kun Charlie huomasi meidät, hän nousi kuluneelta sohvaltamme ja halasi minua samalla kun olin Edwardin sylissä.
”Hieno nähdä, nuppu”, Charlie naurahti ja sipaisi poskeani. Hymyilin isälle Edwardin laskiessa minut sohvalle istumaan. Edward suukotti otsaani ennen kuin lähti hakemaan pyörätuoliani autosta.
Ennen kuin huomasinkaan, huoneen toisesta päästä loikki jalkoihini kahvinruskea, laihahko kissa. Se hieroi vasenta jalkaani tassuillaan ja kiehnäsi päätään jalkaani vasten. Pentu oli ehkä puolitoista kertaa kämmeneni kokoinen.
”Onko tämä Kilju?” Nauroin ja nosti kissan jaloistani syliini. Sen selkä meni kaarelle kun siitin tyttöä niskasta hännäntyveen. Kahvinruskea kissa naukaisi kimeästi vastaukseksi - kuin rikkinäinen tiuku.
”Onhan se”, Charlie naurahti ja rapsutti Kiljua päälaelta. ”Suloinen pakkaus, mutta kovaääninen.”
Charlie ei onneksi näyttänyt olevan pahoillaan Mollyn pienestä tempusta naapurin kollin kanssa. Olihan Molly tavallaan Charlien ensimmäinen lapsi.
”Saat keksiä pennulle uuden nimen, jos tahdot”, Charlie jatkoi.
Katsoin pennun topaasinvärisiin silmiin ja hymyilin. Hetken ajan näytti siltä, että hän olisi hymyillyt takaisin.
”Miten olisi Kayla? Se on aika lähellä Kiljua?” En oikein perustanut siitä, että kissoille annettiin halventavia nimiä. Fatin olin hyväksynyt pitkin hampain, olihan se sentään Jacobin kissa.
”Se on oikein hyvä”, Charlie nauroi.
”IIIIISSSBEEEE!!” Jacobin ääni kuului portailta kun hän tömisteli kohti alakertaa. Alas päästyään Jacob muutamalla harppauksella oli vieressäni ja rutisti minut syliinsä.
”Jake…en…saa…happea”, kähisin teatraalisesti ja räpistelin käsilläni. Jacob päästi remakan naurun ja Kayla loikkasi sylistäni naukauksen säestämänä.
Charlie kertoi minulle, että Esme oli kutsunut meidät jouluaterialle täksi illaksi. Jacob oli kovin onnellinen siitä, että meidän ei täytyisi tyytyä tänä jouluna Hesburgerin aterioihin ja kokikseen, niin kuin kaksi joulua sitten. Oli se hyvä joulu ollut, me kaikki kolme olemme vain kovin kömpelöitä keittiössä. Minä saan vaivoin lasagnen väännettyä ja Charlien kalaankin kyllästyy aikaa myöden.
Kello viiden maissa minä ja Edward katselimme lastenelokuvia televisiosta meidän olohuoneessamme.
Edward oli kaapannut minut kainaloonsa ja minä nojasin päätäni hänen olkapäähänsä. Välillä vaihdoimme suudelmia ja hymyilimme toisillemme. Olin vaihtanut päälleni punaisen villapaitani, ihan joulun kunniaksi. Vanhat verkkarit olivat silti saaneet jäädä, turvonneet jalkani eivät mahtuneet farkkuihin. Pyörätuolini oli laitettu odottamaan eteiseen, en oikeastaan tehnyt sillä mitään, koska minut kannettiin sinne minne tarvittiin.
Ding dong
Ovikello soi ja keittiössä itselleen päiväkahvia väsäävä Jacob ryntäsi avaamaan oven. Oven takana seisoi Alice, kädessään valtava metallinhohtoinen salkku - sellainen mitä näkee vain mafiaelokuvissa. Tuollaisissa salkuissa oli yleensä se pommi.
”Heippa Bella! Oletko valmis?” Alice hihkaisi ja laski laukun maahan. Katsoi laukkua epäilevänä samalla kun Alice riisui talvitakkinsa naulakkoon.
”Se vähän riippuu. Aiotko räjäyttää taloni ilmaan?” Kysyin otsaa rypistäen. Tunsin Edwardin hytkyvän äänettömässä naurussa.
”Höpö höpö. Nyt me laitamme sinut joulukuntoon! Edward, kanna toipilas yläkertaan.” Käsky kävi ja Edward nappasi minua povitaipeiden alta ja selän takaa ja nosti minut vaivattomasti käsivarsilleen. Kiljaisin yllättyneenä.
Alice rynnisti edellämme ylös samalla kun minä mietin mistä hitosta oli kyse. Kälykokelas avasi huoneeni oven ja pujahti sisään. Kuulin samassa hänen tuhahtavan.
Edward laski minut sängynpäätyyn istumaan samalla kun Alice avasi salkkunsa. Se oli täynnä ties mitä kosmetiikkaa, joita en osannut edes nimetä. Laukkuun oli saatu mahdutettua myös kaksi kiharrinta ja suoristusrauta. Voihkaisin ääneen.
”Onko tämä todellakin tarpeellista?” Parahdin ja katsoin salkkua kauhulla. Edward suuteli otsaani ja hymyili anteeksipyytävästi.
”Minusta sinä olet kaunis vaikka vanhassa perunasäkissä, mutta Alicea en saa pidäteltyä”, Edward kuiskasi ja katosi huoneeni ovelle. ”Pitäkää hauskaa!”
Sen oli varmaan tarkoitettu leppoisaksi heitoksi, mutta minun korvissani se oli vain raskasta ivaa.
Alice katsoi minuun mietteliäästi.
”Mistähän tässä nyt alkaisi…”
Alice kieputti, väänsi ja käänteli hiuksiani ja yritti saada niitä kuntoon. Sairaalassa en ollut saanut käyttää mitään vahvoja, hoitavia shampoita, joten kuontaloni oli jokseenkin hamppumainen.
Sairaalassa minulla oli tosin ollut todella paljon vapaa-aikaa. Olin miettinyt sitä ensikesän kykykilpailua, ja olin päättänyt osallistua. Toimintasuunnitelma oli valmiina, mutta toteutus taas oli vähän jäljessä. Olin kirjoittanut laulun ja tehnyt siihen sävelet. Tarvitsisin vain kaksi ystävää mukaan laulamaan kanssani, koska laulu ei sopinut yksin laulettavaksi. Mielestäni. Ja minulla oli mielessä kaksi ystävää, joiden toivoin suostuvan.
Huokaisin kun Alice alkoi suihkia hiuslakkaa ympäri päätäni ja siirtyi sitten kasvojeni kimppuun.
”Alice…”, aloitin, mutta en oikein tiennyt miten asian esittäisin. Alice hymähti ja suti luomiini jotain.
”Olen miettinyt sitä kykykilpailua. Ajattelin osallistua”, sanoin ja Alice jähmettyi paikoilleen. Varovaisesti raotin luomeani ja näin Alicen leveään hymyyn vääntyneet kasvot.
”MAHTAVAA! Mitä aiot esittää? Mitä teet?” Alice kysyi intoa piukassa ja hytkyi paikallaan. Ihme ettei hän puhjennut voitontanssiin.
”Ajattelin, että jos sinä ja Rosalie voisitte tulla siihen mukaan?” Kysyin ja odotin tyrmistynyttä katsetta. Alice sen sijaan näytti mietteliäältä.
Hän hiveli oikealla kädellä leukaansa ja kurtisti kulmiaan.
”Minkälainen esitys on kyseessä?” Alice kysyi ja osoitti sormien heilautuksella, että silmät täytyi sulkea. Alice jatkoi samalla naamani muokkaamista.
”Lauluesitys. Laulaisimme erään kirjoittamani laulun ja ajattelin että jos minä soittaisin samalla pianoa. Osaako Rosalie soittaa mitään?”
”Rose osaa soittaa kitaraa ja viulua. Minulle taas kelpaa basso ja rummut”, Alice naurahti ja kuulin jonkin kolahtavan kevyesti pöydälle. Alice käski minun avata silmät ja katsoa ylös kun hän laittoi minulle ripsiväriä. Soittiko Alice rumpuja?
”Haluatko katsoa niitä sanoja?” Kysyin ja Alice hymyili leveästi ja nyökytti päätään rivakasti. Osoitin koulupöydälläni lojuvaa mustaa kansiota. Alice antoi sen minulle ja aloin kaivaa sieltä tarvitsemaani lappua. Alice viimeisteli meikkini.
”Tässä”, sanoin ja ojensin kauttaaltaan rypistyneen A3 paperin Alicelle. Alice luki sanat läpi samalla äänettömästi huuliaan liikuttaen. Odotin jännittyneenä Alicen mielipidettä.
”Selvä. Minä suostun yhdellä ehdolla”, Alice sanoi ja antoi lapun minulle takaisin. Alicella oli kasvoillaan se vanhan tutu koiranpentuilme. Tiesin mitä se merkitsi.
”Saanko olla puku- ja maskeerausvastaava?” Alice kysyi alahuuli törröttäen ja silmät anovan näköisinä kädet leuan alle ristittyinä.
”Selvä, selvä”, tiesin, että tästä ei tulisi edes keskustelua, joten päätin vain suostua.
Alice kiljaisi innosta ja taputti käsiään innokkaasti yhteen.
”Mutta yksi asia sinun on luvattava”, sanoin ja katsoin kälykokelaaseen käskevästi. ”Pojille ei sanota mitään. Se saa olla heille yllätys.”
Alice nyökkäsi verkkaalleen ja alkoi sutia puhtaalle paperille asujen muotoja ja kirjoitella kaikkien eri meikkitavaroiden nimiä.
Jouluateria Culleneilla sujui mutkattomasti. Söimme Esmen tekemiä herkkuruokia ja höpisimme turhia. Oikeastaan kaikki muut puhuivat, minä ja Edward vain katselimme toisiamme ja pidimme pöydän alta toisiamme käsistä.
Alice oli ollut todella innoissaan suunnitelmastani ja minä yllätin itseni vähän väliä miettimästä laulun sanoja, ja sitä, että miten ne jaetaan. Rosalie oli suostunut ehdotukseeni välittömästi, kunhan saisi soittaa kitaraa. Ja Rose ei tosiaankaan halunnut, että Emmettille sanottaisiin mitään. Hän kuittailisi siitä meille kaikille joka kolmas minuutti jotain.
Kun nojasin Edwardiin Cullenien leveällä sohvalla, tunsin oloni todella onnekkaaksi. Ympärilläni oli perhe, kokonainen perhe. Sellainen mitä minulla ei koskaan ole ollut.
Nojasin päälläni Edwardin hartiaan ja hymyilin itsekseni. Jasper nauroi Edwardin kanssa jollekin, ja nauru tärisytti Edwardin kroppaa.
”Jospa sitten katsotaan mitä Joulupukki on tänä vuonna tuonut”, Esme sanoi hymyillen ja katsoi merkitsevästi hienosti koristeltua joulukuusta, jonka alla oli lahjoja. Kaikki hymisivät hyväksyvästi ja Molly loikkasi syliini. Molly ja pennut oli otettu Culleneille mukaan katsomaan isäpappaansa.
Esme kurkotti lähimmällä olevaa pakettia ja otti sen käteensä.
”Alice”, Esme luki lapun ja antoi paketin Alicelle, joka suurin piirtein hyppi innosta. Paketti oli kultaiseen paperiin kömpelösti paketoitu.
”Se on minulta”, Jasper sanoi lempeästi ja katsoi kun Alice repi kultaisen paperin pois. Paperin alta paljastui musta, kannellinen, postikortin levyinen satiininen rasia. Alice avasi sen ja katsoi ihastellen sen sisältöä.
”Oi, kiitos rakas! Se on ihana! Mistä sinä tiesit?” Alice kiljahti ja halasi Jasperia hukuttaen tämän suudelmiin. Rasian sisällä oli kaksi lippua Alicen lempibändin Paramoren keikalle.
Jasper suukotti Alicen otsaa. ”Koska kerroit siitä minulle.”
Alice nauroi heleästi.
Esme nappasi toisen paketin, se oli myöskin pieni. Se oli vähän pienempi kuin nyrkkini. Lahja oli paketoitu vihreään paperiin, missä oli joulukuusikuviota.
”Bella”, Esme sanoi hymyillen ja ojensi pakettia minulle. Otin sen hämilläni vastaan.
”Minulta”, Edward sanoi lämpimästi. Suukotin Edwardia poskelle ja painauduin tiiviimmin Edwardin kylkeä vasten.
Avasin paketin hitaasti ja laitoin paperin siististi sohvalle odottamaan. Alice taas sätki paikallaan tuhisten itsekseen. Alicen tyyliä oli repiä paketti heti auki.
Olin saada sydänkohtauksen kun huomasin lahjapaperin sisältä paljastuvan pienen laatikon, missä luki kauniilla kaunokirjaimilla Tiffany. Katsoin Edwardiin järkyttyneenä.
”Avaa se”, Edward kehotti ja avasin laatikon kannen hitaasti. Voihkaisin nähdessäni maailman upeimman rannekorun (http://www.jewelrymap.com/wp-content/uploads/2010/03/Tiffany_Jewelry_Love_locket_Bracelet.jpg). Se oli tehty hopeasta ja siitä roikkui sydän, missä luki kaunolla Love. Henkäisin hiljaa ja otin tuon taideteoksen kämmenelleni ja katsoin Edwardiin kostein silmin.
”Kiitos. Se on täydellinen”, kuiskasin ja suutelin Edwardia. Se oli lyhyt, säädyllinen suudelma. Tällä hetkellä tosin vähät välitin muista kuin Edwardista.
Edward otti korun käteeni ja laittoi sen ranteeseeni.
”Kuin tehty sinulle”, Edward kuiskasi ja suukotti minua poskelle. Samalla syyllisyys leimahti lävitseni, en tosiaankaan ollut hankkinut Edwardille mitään näin kallista ja upeaa. Olin vain kuvaillut Alicelle minkälaisen lahjan halusin Edwardille hankittavan ja kertonut rahasäästöni koordinaatit.
Loppuilta kuluikin todella nopeasti lahjoja jakaessa, Edward oli tyytyväinen minulta saamaansa WESC huppariin ja bokserisettiin.
Seuraavana aamuna heräsin onnellisena rakkaani vierestä. Edward nukkui vielä ja tuhisi hiljaa. Ikkunasta hiljalleen lankeavat valonsäteet saivat Edwardin näyttämään aivan uskomattoman upealta. Suutelin Edwardin huulia, jotka yllätyksekseni vastasivat.
Tällaista olisi loppuelämäni, enkä löytänyt pienintäkään valittamisen aihetta.
//enni, kiitos :D Seuraavaan tarinaan saat kyllä tulla betaksi ;D
-
Ääwww :) Ihanaaaaaaa. Siis niin loistavasti taas kirjoitettu.
en nyt muuta keksi innostuksestani :D
Ginerva :-*
Ps. I love this<3
-
Lovely! Tuli ihanan jouluinen fiilis.
Kirjoitusvirheitä oli jonkun verran. Mutta en jaksa niitä enää etsiä... Sorry!
Viimeinen osa nopeasti, kiltti?
-
Oi, ihana luku ilman turhaa draamaa !
Kirjoitit luvun vissiin kiireessä, koska virheitä löytyi aika paljon. Mutta mitäs pienistä, tekevälle sattuu (;
Aika kului uskomattoman nopeasti. Oli 24. joulukuuta, se oli päivä jolloin pääsin kotiin. Selkäni oli parantunut todella hyvin ja kylkiluiden murtumista oli jäljellä vain ilkeitä mustelmia, joissa pian parantuessaan loistaisivat kaikki sateenkaaren värit.
Tuo oli-sana on hieman turhaa toistoa ja joutaa pois. Ja tuo jälkimmäinen kohta kuuluisi varmaan olla jotka parantuessaan loistaisivat kaikissa sateenkaaren väreissä?
Viimeinkin saisin nukkua omassa tutussa huoneessani ja näkisin viimeinkin Kiljun ja Fatin.
Tuo toinen viimeinkin-sana joutaa poia, turhaa toistoa.
Edward työnsi minut ja pyörätuolini ulos ja hyvästelin mielessäni paikan, missä oli käynyt lähellä kuolemaa.
Tuon pitäisi olla jossa olin.
Huokaisin ja nojasin auton selkänojaan samalla, kun Edward meni viemään pyörätuolini auton takapaksiin. Avasin auton ikkunan ja vedin ilmaa keuhkoihini. Tämä teki terää kuukauden sairaala-lemun jälkeen. Maa oli valkoisen lumen peitossa ja puiden oksat notkuivat lumesta. Sairaalan parkkipaikka oli jo aurattu, mutta uutta lunta oli jo putoillut auratun alueen päälle.
Tuossa kuuluisi kai olla pilkku. Ja takapaksin pitäisi kai olla takakontti? Tämä-sanan tilalla pitäisi olla se. Ja sairaalalemun saa laittaa yhteen ilman väliviivaa. Tuon jo-sanan saisi jättää pois, turhaa toistoa.
”Laitatko ikkunan kiinni, ette vilustu? Ulkona on pakkasta”, Edward kysyi lempeään sävyyn.
Ettet, tuosta kai loppu-t jäänyt pois?
Edward irrotti otteensa kädestäni ja kiersi auton ja avasi oven.
Tuon sanan saisi lisätä tuohon ja ekan ja-sanan voisi korvata pilkulla?
Edward avasi vaivattomasti oven jalallaan - joka ei koskaan ollut lukittuna. Ensitöiksemme minä Ja Edward suutelimme lyhyesti - ajattelin sen kuuluvan jotenkin siihen kynnystraditioon.
Nyt tuo joka-sana viittaa jalkaan, sen voisi korvata ovi-sanalla. Ja iso j pois tuosta ja-sanasta.
Kun Charlie huomasi meidät, hän nousi kuluneelta sohvaltamme ja halasi minua samalla kun, olin Edwardin sylissä.
Tuohon saa lisätä pilkun.
Se oli täynnä ties mitä kosmetiikkaa, joita ne osannut edes nimetä.
Pitäisi kai olla en?
Hän nosti oikean kätensä hivelemään hänen leukaansa ja Alice kurtisti kulmiaan.
Käsittääkseni tässä puhutaan koko ajan Alicesta? Lause voisi mennä vaikkapa Hän hiveli oikealla kädellä leukaansa ja kurtisti kulmiaan
Molly ja pennut olivat otettu Culleneille mukaan katsomaan isäpappaansa.
Pelkkä oli riittää tähän.
Virheistä huolimatta tykkäsin luvusta TOSI paljon! Rakastan sitä, kun kaikkea onnellista vaan tapahtuu, eikä näkyvissä ole enää yhtään draamaa. Pistäppä äkkiä se viimeinen luku! Niin ja täytyy sanoa, että tätä voisin lukea paljon paljon enemmänkin (;
/Nojaa, en tiä olisko musta betaksi, ihme että tästä huomasin virheet ku yleensä en sitte millään huomaa mistään :-D tuntuu, että omatki jutut on aina täynnä kirjotusvirheitä :-(
/Deph et sinä sokea ole, ne virheet korjattiin jo tuonne :-) Enkä minäkään toivottavasti olemattomia virheitä nähnyt :-D
-
tää luku oli UPEA! harmi vaan että ens luku on viimenen :( tää on ollu ehdottomasti yks lempparificeistä! kirjotat niin taitavasti et ei voi muuta ku tykätä! :) tykkäsin täst luvust koska tapahtu niin paljon kaikkee onnellista ja mukavaa! :) ja jake oli ihana ku kuvailit sen rymistelevän portaat alas! :D toivottavasti saadaan sitä samaa jakea vikaan lukuun kanssa! :) niin ja yks syy kans, miks tykkään täst ficistä on, et tässä jake ja bella on sisaruksia... en tiiä mikä siin on mut se on just ihanaa :)
minnamoi♥
-
Ihanaa!
Muutamia virheitä löyty, jotka onki jo mainittu.
Jatkoaaaa!! =)
-
Ihana luku kuten aina ja tykkäsin etenkin kun mainittiin Paramore <3 Paramore on mun suosikki bändi <3
-
ILOVETHIS <3
Oliko tää tosiaan toka vika luku ? :(
Ja muuten tuleeko vielä epilogi? :)
Äkkiä se vika luku oon niin koukussatähän että jos ei sitä tule äkkiä alan kärsiä vieroitus oireista.:D
Kiitos tästä! <3
~Prumrose
-
Oii, tämä oli upea luku.
Niin suloinen ja rauhallinen. Kukaan Tanyan kaltainen ei tullut ja tappanut :D
Ihanaa Bella/Edward paritusta. Ja voii, tämä loppuu kohta. Vaikea kuvitella, tämä on tällä hetkellä ehdottomasti yksi lempificeistäni.
Virheitä minä en taas yhtään bongaillut, vaikka enni niitä tuossa ylhäällä laittoikin. Ehkä olen sokea tai sitten vain niin kiinni tekstissä?
Minä odotan sormet ja varpaat ja kädet ja jalat ja koko kroppa ristissä, kerkiätkö saada uutta lukua tarpeeksi pian (:
♥ Deph
-
Voi hyvänen aika. Joko tämä nyt loppui?
Ensimmäisenä tahdon kiittää kaikkia lukijoitani risuista ja ruususta :D Ilman teitä tämä olisi jäänyt puolitiehen.
Olen onnellinen, että sain tämän idean toteutettua loppuun asti kunnialla. Epilogia en nyt valitettavasti uskalla luvata, kun uusi tarina on jo puskemassa itseään ulos. :)
Mutta, kiitos rakkaat lukijat! Kiitos ♥
~alba
17.Osa, The End
Sydämeni hakkasi eteenpäin tuhatta ja sataa eikä ottanut tyyntyäkseen, vaikka kuinka yritin hengittää rauhallisesti ja ajatella kukkasia. Mutta koulun liikuntasalista kuuluva puheensorina ja kameroiden räpsymisen äänet saivat minut hengittämään epätasaisesti.
Vasten kaikkea järkeä raotin koulun liikuntasaliin vievästä sivuovesta. Sali oli ladottu täyteen tuoleja, ja jokaisella tuolilla istui joku. Ja jos ei istunut, niin ihmiset hakivat epätoivoisesti itselleen paikkaa tai tyytyivät nojailemaan seiniin.
Koulun päätösjuhla. Kykykilpailu. Broadway. Väristys meni selkäpiitäni pitkin. Kuinka pahassa lääketokkurassa olinkaan ollut puoli vuotta sitten sairaalassa kun olin päättänyt suostua tähän?
”Bella! Älä katso sinne tai saat kohta jonkun halvauksen!” Alice parkaisi ja veti minut pois ovelta ja katsoi minuun syyttävästi.
”Jos sinä murrut nyt, kaikki puolen vuoden työ menee hukkaan, Bella”, Alice sanoi rauhallisesti ja piti minua hartioista pakoillani. Hengitin kaksi kertaa syvään henkeä ja yritin rauhoittua.
”Mutta minua hermostuttaa niin”, sanoin ja ääneni murtui loppua kohden ja pääni retkahti alas. Alice nosti etusormellaan leukani ylös ja katsoi minuun osaaottavasti.
”Kaikki menee hyvin. Minä tiedän sen. Kun pääset lavalle ja päästät suustasi ensimmäisen sävelen, kaikki muu katoaa. Minä lupaan sen”, Alice sanoi ja halasi minua. Nyökkäsin hänen olkapäätänsä vasten ja huokaisin.
Alice irtautui minusta ja nykäisi minua kädestä. Enempiä sanomatta lähdimme käytävää pitkin kohti pukuhuoneita, missä Rosalie jo odotteli meitä. Rosella oli päällään lila, hennosti rypytetty mekko (http://thegloss.com/files/2008/11/windowslivewriterevanpiconepurplemarilyndress-13fbbevan-picone-purple-marilyn-dress-thumb-1.jpg), joka istui hänelle kuin valettu. Hame korosti nätisti hänen vyötäröään. Alicella oli päällään täsmälleen samanlainen asu.
”Koska kello on kymmenen? Esitykset alkavat silloin”, Alice kysyi Roselta, joka vilkaisi kädessään olevaa rannekelloa.
”Ihan näillä sekunneilla. Meidän olisi paras mennä saliin”, Rose sanoi ja otti ohimennen askeleen pukuhuoneiden ovea, joka vei suoraan liikuntasalia. Salia, joka oli täynnä ihmisiä. Ihmisiä joille esiintyisin kohta. Purin alahuultani.
”Bella?” Alice kysyi ja kiskaisi ja vetäisi minua ranteesta kohti ovia. Rosalie oli jo kadonnut.
”Tuota… miltä näytän?” Kysyin välttäen oikeaa huolenaihettani; hyperventilointia, joka oli huolestuttavan lähellä. Alice katsoi minuun nopeasti ja katsoi minuun kuin tyhmää.
”Upealta tietysti. Minähän sinulle tuon mekon (http://www.countryliving.com/cm/countryliving/images/gingham-dress-de.jpg) valitsin. Mennään.”
Alice kiskaisi minua eteenpäin ja seurasin häntä vastahakoisesti täyteen saliin. Tuijotin jalkojani koko matkan paikoillemme. Yritin keskittyä lattian purukumitahroihin ja lattiaan poraontuneisiin mystisiin reikiin, joista rehtorimme oli iloisesti ilmoittanut oppilaille viikko sitten.
Jalkani oli saatu kuntoon vajaat kaksi kuukautta sitten, ja pystyin kävelemään nyt melkein normaalisti. Vasen jalkani ontui vähän, koska lonkkani oli mennyt jotenkin omituisesti vinoon. Lääkäri oli käyttänyt niin kummallisia termejä, joten oli keksinyt ihan omat. ’Onnun siksi, koska lonkka sanoi naps.’ Onnettomuudesta - kumma kyllä - oli ollut jotain hyötyäkin. En nimittäin enää koskaan saisi käyttää korkokenkiä. Alice oli murtunut tästä uutisesta ja tarjoutunut ottamaan hyvin laajan korkokenkäkokoelmani - joista joka ikisen Alice oli minulle valinnut - huostaansa. Nyt minulla oli jalassani Converset.
Istuin alas ja tunsin Alicen päästävän kädestäni irti. Pidin pääni yhä riipuksissa ja suljin silmäni ja hengitin pari kertaa mahdollisimman syvään. Samassa kaksi sormea nosti leukani painuksista. Avasin silmäni ja kohtasin Edwardin vihreät silmät ja niissä huolestuneen katseen.
”Bella, onko kaikki kunnossa?” Edward kysyi huolestuneena.
”Joo. Minua vain jännittää”, kuiskasin varmistaen sillä, ettei ääneni murtuisi. Edward katsoi minuun hymyillen vinoa lempihymyäni ja veti kasvoni lähemmäs omiaan. Huulemme liikkuivat yhdessä pehmeästi ja sydämeni lähti taas lentoon. Se siitä rauhoittumisyrityksestä, sydämeni takoi eteenpäin kuin hullu.
Suudelman keskeytti rehtorimme kärttyisä ääni vieressä olevista kaiuttimista. Hengitin syvään ja irtauduin Edwardista, joka hymyili omahyväisesti.
”Hyvää huomenta oppilaat! Lopettakaa se mitä teette ja kuunnelkaa minua. EMMETT MCCARTY MYÖS!” Rehtori Domarée parkaisi ja Emmett Edwardin vieressä jähmettyi paikoilleen ja vilkutti pirullisesti hymyillen Domaréelle. Kurkkasin varovaisesti mitä Emmett oli tehnyt. En edes yllättynyt kun huomasin Emmettin pompottavan jojoa. Emmett oli uhannut tehdä kaikenlaista jäynää tänään, oli nimittäin hänen viimeinen koulupäivänsä ennen yliopistoa. Kuten myös Rosella, joka oli vannonut saattaa koulutiensä loppuun kunniakkaasti.
”Ei väkisin sitten… Noh, tämä vuosi on mennyt aivan liian nopeasti, kaikenlaista on koettu ja nähty. Ja kohta nähdään enemmänkin, koska kohta vuoden viimeinen aktiviteetti, kykykilpailu, jonka voittaja pääsee Broadwaylle!” Domarée lausui ja kaikki alkoivat hurrata ja taputtaa. Minä taputin vaitonaisena ja purin huultani. Minä en todellakaan Broadwaylle tahtoisi.
”Kykykilpailumme avaa vallan mainio cheerleader tanssiryhmämme!” Domarée ilmoitti ja samassa kaiuttimista alkoi soimaan Pussycat Dollsin Jai ho (http://www.youtube.com/watch?v=Yc5OyXmHD0w) ja lavan esirippu aukesi. Ensimmäisenä viiden tytön nuolirivissä oli Jessica. Kaikki viisi tyttöä olivat päät riipuksissa, jalat leveässä haara-asennossa ja kädet roikkuivat laiskoina sivuilla. Kun ensimmäinen ’Jai ho!’ kuului kaiuttimista, kaikki alkoivat taputtaa käsiään yhteen ja hetken päästä tytöt alkoivat tanssia. Jessican suu liikkui sanojen tahdissa, ja hänen suunsa edessä oli mikrofoni. Näki aivan selvästi, että nuolirivin takimmaisena oleva tyttö oli se, joka lauloi oikeasti. Minä, Alice ja Rosalie vaihdoimme tyrmistyneen katseen. Jessica taisi olla Tanyaakin pahempi ämmä. Emmett ja Jasper nauroivat hihoihinsa samalla kun toljottivat tyttöjen tanssia, joka muistutti zumbatunnilla olevia ensikertalaisia.
Edward oli pojista nuorin, mutta aikuisin. Edward vain tyytyi pitämään minua kädestä ja nipistämään huulensa yhteen. Katsoin Edwardiin huvittuneena.
”Mitä?” Edward huomasi katseeni ja hymyili niin leveästi, että koko valkoinen hammasrivistö näkyi.
”Kai minä nyt poikaystävääni saan katsella?” Naurahdin ja vein käteni Edwardin niskan taa vetäen hänet suudelmaan. Se vei ajatukseni muualle noin kahdeksi minuutiksi.
Edward’s Point of View
Pidin koko sen illan Bellaa kädestä. Koko puolen vuoden ajan olin kysellyt Bellalta millainen esitys oli kyseessä, mutta hän pysyi hiljaa kuin hiiri. Se oli kuulemma yllätys. Jasper ja Emmett tiesivät tästä yhtä paljon kuin minä. Tosin Emmett oli yllättänyt Rosen näppäilemästä kitarallaan jotain sointua, kun hän oli tullut käymään meillä varkain. Rose oli pimahtanut ja pitänyt Emmettille puolen tunnin kuulustelun siitä mitä hän oli kuullut. Emmett oli kuulemma onnistunut viemään Rosalien ajatukset muille uomille - minä ja Jasper emme kuitenkaan olleet innostuneita kuulemaan miten.
Viides, ja toisiksi viimeinen esitys oli loppumaisillaan ja tytöt lähtivät kohti backstagea. Bella suikkasi suukon suulleni ja sipaisin hänen poskeaan.
”Minä rakastan sinua”, Bella kuiskasi minun korvaani ja lähti seuraamaan Alicea. Jäin katsomaan hänen jälkeensä muutaman sekunnin ajan ja sitten vasta ymmärsin hymyillä hölmösti. Ainakin hän rakastaisi minua, ehkä hän ymmärtäisi. Ehkä. Kurkkuani kuristi ja kämmeneni hikosivat.
Esirippu oli kauan suljettuna. Minua alkoi jo hermostuttaa. Ei pelkästään Bellan puolesta, vaan sen takia, mitä aikoisin tänään tehdä heti esityksen jälkeen. Hengitin syvään ja puristin kädet nyrkkeihin.
”Edward? Kaikki okei?” Jasper kysyi ja katsoi minuun kulma koholla. ”Vaikutat kireältä.”
Nyt vasta huomasin rentouttaa leukani. Vedin taas kerran syvään henkeä ja nyökkäsin.
”Kaikki on kunnossa”, vakuutin ja virnistin leppoisasti. Se kuitenkin tuntui väkinäiseltä ja Jasper tuhahti.
”Liittyykö se siihen… juttuun mistä kerroit minulle eilen?” Jasper kysyi. Nyökkäsin ja painoin pääni alas ja hieroin sormillani ohimoitani. Rasia povitaskussani painoi yhtäkkiä tuhat kertaa enemmän kuin piti.
”Älä sitä jännitä. Hyvin se menee”, Jasper sanoi ja tönäisi minua toverillisesti nyrkillä olkapäähän.
Salin valot himmenivät ja nostin pääni polvistani.
”Viimeinen esityksemme on Bella Swanin sanoittama ja säveltämä kappale, I will be. Kappale on omistettu kolmelle hyvin tärkeälle ihmiselle, Edwardille, Emmettille ja Jasperille. Tytöt, olkaa hyvät”, Domarée kajautti ja me kolme vaihdoimme hämmästyneen katseen. Olimme kaikki sanattomia.
Esirippu aukesi, ja ensimmäisenä näin Rosalien, jolla oli kädessään hänen vanha tuttu kitaransa. Hän iski silmää Emmettille. Lavalle oli tuotu, tai se oli siirretty syrjempää, keskelle lavaa valkoinen piano, jonka äärellä Bella istui. Pianon päälle oli viritetty mikkiteline, joka oli kohdistettu Bellaan. Myös Rosaliella ja Alicella oli omat mikkinsä. Lavalle oli myös tuotu rummut, joiden takana istui siskoni. Jasper näytti järkyttyneeltä. Bella hymyili minulle kainosti ja Alice lähetti Jasperille lentosuukon.
”Soittaako Alice rumpuja?” Jasper kähisi yllättyneenä ja hymyili siskoni suuntaan napaten lentosuukon nyrkkiinsä.
”Soittaako Bella pianoa?” Mumisin takaisin ja katsoin tyttöystävääni, joka asetti sormensa koskettimille. Piano oli sivuttain, joten niin oli Bellakin. Bella vilkaisi yleisöön ja hänen sormensa alkoivat lipua koskettimilla. [A/N; Tässä vaiheessa laitat tämän soimaan taustalle ja seuraat sanoja. (http://www.youtube.com/watch?v=EchTxGYqLS8) ]
Bella
There’s nothing I could say to you
Nothing I could ever do to make you see
What you mean to me
All the pain the tears I cried
Still you never said goodbye and now I know how far you’d go
I know I let you down but it's not like that now
This time I’ll never let you go
Rose
I will be all that you want and get myself together
Cause you keep me from falling apart
All my life I’ll be with you forever
To get you through the day and make everything OK
Alice
I thought that I had everything I didn’t know what life could bring
But now I see honestly
Kaikki
You're the one thing I got right
The only one I let inside
Now I can breathe 'cause you're here with me
Alice
And if I let you down I’ll turn it all around
Cause I would never let you go
Alice, Rose taustalla
I will be all that you want and get myself together
Cause you keep me from falling apart
All my life I’ll be with you forever
To get you through the day and make everything OK
Bella
Cause with out you I can’t sleep
I’m not gonna ever ever let you leave
You’re all I got
You’re all I want
Yeah
And without you I don’t know what I’d do
I could never ever live a day with out you
Here with me do you see you're all I need
Bella, Rose ja Alice taustalla
And I will be all that you want and get myself together
Cause you keep me from falling apart
All my life (my life) I will be with you forever
To get you through the day and make everything OK
I will be (I’ll be) all that you want and get myself together
Cause you keep me from falling apart
And all my life you know I will be with you forever
To get you through the day and make everything OK
Minä, Jasper ja Emmett pomppasimme ensimmäisenä tuoleiltamme hurraamaan tytöille. Muut oppilaat ja opettajat seurasivat esimerkkiämme.
”Tuo on minun tyttöni!” Emmett hurrasi ja taputti käsiään yhteen päänsä yläpuolella.
Minä lähdin pujottelemaan penkkirivien lomitse kohti backstagea. Sivuovella minua vastaan tuli ruskeasilmäinen tyttöystäväni, jolla oli kyynel silmäkulmassa. Katselimme toisiamme puoli sekuntia, ennen kuin otin Bellan halaukseen ja kieputin meitä pari kertaa ympäri.
”Minä rakastan sinua niin paljon”, mutisin Bellan korvaan ja hukutin hänet intohimoiseen suudelmaan.
”Minä rakastan sinua”, Bella mumisi suudelman välistä ja tunsin hänen hymyilevän. Suudelma kesti hyvän tovin, jos toisenkin.
Bella’s Point of View
Minä ja Edward kävelimme käsi kädessä ympäri koulun puistoa. Kirsikkapuihin oli tullut vaaleanpunaisia kukkia ja ruoho oli vihreämpää kuin ikinä. Kesäloma oli juuri julistettu alkaneeksi ja olin siirtynyt lukion toiselta lukion kolmannelle. Ja sen jälkeen alkaisi elämä.
Esitys oli mennyt juuri niin kuin Alice oli sanonut. Ensimmäisen sävelen jälkeen kaikki se hermostuneisuus katosi kuin tuhka tuuleen, ja annoin vain mennä.
Olin kirjoittanut sen laulun sairaalassa, vähän sen jälkeen kun oli tullut sieltä viimeisimmästä leikkauksestani. Silloin kun Jacob oli kertonut, että… Ei, tänään en ajattele häntä.
Katsoin hymyillen Edwardin vihreisiin silmiin, enkä voinut olla ihailematta. Oliko tuo komea olento tosiaankin tarkoitettu minulle? Tällaiselle tavalliselle tallaajalle?
Menimme istumaan valkoisille penkeille ja katsoin ympäri koulun laajaa puistoa. Jossain visersi lintu omaa sävelmäänsä ja viereisen kukkapenkkiin lensi ampiainen. Edward hymyili minulle vinosti ja sydämeni jätti lyönnin välistä.
”Pahastutko jos kysyn sinulta erään kysymyksen?” Edward kysyi yhtäkkiä ja häkellyin kysymyksestä.
”Riippuu ihan kysymyksestä” Vastasin ja hymyilin lempeästi. Edward otti vasemman käteni käteensä ja suuteli sitä. Sitten hän nousi penkiltä ja otti lyhyen askeleen ja meni eteeni seisomaan. Silmäni laajenivat lautasen kokoisiksi, kun Edward laskeutui toisen polvensa varaan ja katsoi minua suoraan silmiin. Vapaa käteni lennähti vaistomaisesti suulleni ja kyyneleet kihosivat silmiini kun Edward kaivoi povitaskustaan punaisen samettisen sormusrasian.
”Isabella Marie Swan”, Edward aloitti karhealla äänellä. ”Sinä olet minulle enemmän kuin oma elämäni. Aina kun saan sen etuoikeuden pitää sinua kädestä, tunnen suurta iloa siitä, että olet siinä. Joka kerta kun suutelemme, tiedän, että olet se oikea. Bella, minä rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. Tuletko vaimokseni?”
Henkeni salpaantui hetkeksi Edward kysyi sen kysymyksen, jonka olin pohtinut päässäni miljoonia kertoja viisivuotiaasta asti. Edward avasi samettisen rasian. Sormus (http://www.asian-central.com/stuffasianpeoplelike/wp-content/uploads/2008/12/three-stone-diamond-ring.jpg) oli tehty hopeasta ja siinä oli kolme timanttia, kaksi pienempää ja sitten yksi järkäle.
”Voi, Edward. Kyllä, kyllä, kyllä!” Huudahdin ja hyökkäsin Edwardin syliin kaataen hänet samalla selälleen maahan. Painoin huuleni rajusti hänen huulilleen ja annoin huuliemme tanssia yhdessä kuumaa tanssiaan. Kehoni läpi meni vahva, sähköinen tunne. Edwardin käsi lennähti alaselälleni.
”Tuollaisesta kysymyksestä ei todellakaan voi pahastua. Kuulut luokseni, minä kuulun sinun luoksesi”, kuiskasin Edwardin korvaan. Edward naurahti ja otti minua vyötäisiltä kiinni ja nosti minut istumaan hajareisiin hänen syliinsä. Edward otti hopeisen sormuksen samettirasiasta ja pujotti sen vasempaan nimettömääni. Hymyilimme lämpimästi toisillemme ja vaihdoimme pehmeän suudelman.
”Ikuisesti.”
”Ikuisesti.” Ja sen lupauksen jälkeen olimme onnellisesti yhdessä elämämme loppuun asti.
--
Kiitos♥
-
Härregod, härregod!
Tyypillistä minulle - oon melkein sanaton ja lisäksi erittäin häkeltynyt että herkistynyt.
Ensin; kiitos itsellesi, kiitos hiton mahtavasta ficistä jota on ollut ihana lukea koska kirjoitat niin hyvin ja tämä juoni on niin ihanan rakastettava! ♥
Viimenen luku oli kuin kirsikka kakun päällä, tuo valitsemasi biisi oli niin mahtava, ja ööö oliko edes ihanaa, että Bella ja Eddie menivät sitten kihloihin? :D ♥
Oi voi. Etkö voisi skipata sitä riparia ja olla senkin aikaa ilostuttamassa meitä sun ihanilla kirjoitustaidoilla? ::)
Ai et? No kivaa riparia sitten! :>
-
Kyl sit teit ihana vikan luvun! ;o
Mie oon kans sanaton, mitä oikein pitäis sanoo? Hmm..
Ainakin pitää kiittää, että oot jaksanut ilahduttaa meitä lukijoita ihanalla kirjoitustaidollasi. Mutta tää luku oli aivan uskomattoman ihana, ja loistava päätös loistavalle ficille. ♥
Biisi oli aivan ihana, sopi todella hyvin, ja tietty noi vaatteet ja sormus oli ihanii, se on plussaa, et linkität aina kuvat kans. (:
Oi voi. Etkö voisi skipata sitä riparia ja olla senkin aikaa ilostuttamassa meitä sun ihanilla kirjoitustaidoilla?
Nii, eiks kävis mitenkään? :D Noei, nauti riparistas (:
Olis kyl mahtavaa saada tähän vielä Epilogi, mutta jos ei kerkii, niin sitten ei voi mitään. Mut kiitukset ihanasta ficistä, onneks sull on tulos lisää tekstejä. (: ♥
Pari pikkujuttuu;
ja piti minua hartioista pakoillani.
paikoillani?
jälkeen kun oli tullut sieltä viimeisimmästä leikkauksestani
olin?
Haluisin kirjottaa pidemmän kommentin vikan luvun kunniaks, mut kun mun sanavarastoni on häippässyt ihailemaan lukujasi silmät pyöreinä. Ei voi kun sanoa, että KIITOKSET ihanasta ficistä! :-* ♥
ninnni~
-
Oi miksi tää loppui nytte :-( Mutta ihanaa, onnellinen loppu! Tosin tämä
Ja sen lupauksen jälkeen olimme onnellisesti yhdessä elämämme loppuun asti.
meni ehkä vähän liian kliseiseksi, mutta mitäs pienistä :-)
Tuo oli jotenkin niin ihanaa, että Edward hermoili kosintansa takia ennen tyttöjen esitystä, aluksi rupesin ajattelemaan ettei kai se meinaa Bellaa jättää, kun itelle tuli semmonen mielikuva. Tosin ehkä tarkoituksella?
Tykkäsin tosta, että kerrottiin molempien näkökulmasta tätä juttua. Edwardin näkökulma oli täydellinen siinä esityksen aikana, Bellan oma olis ehkä voinut mennä liian öö, semmoseks et se olis niin perus, mut toi Edwardin näkökulma oli just täydellinen! :-D
Ja Emmett oli ihana oma itsensä! <3 Kiva, että sait senkin tähän vielä mukaan vedettyä.
Muutaman virheenkin löysin:
Vasten kaikkea järkeä raotin koulun liikuntasaliin vievästä sivuovesta.
vievää sivuovea?
Yritin keskittyä lattian purukumitahroihin ja lattiaan poraontuneisiin mystisiin reikiin, joista rehtorimme oli iloisesti ilmoittanut oppilaille viikko sitten.
porautuneisiin?
Kuten myös Rosella, joka oli vannonut saattaa koulutiensä loppuun kunniakkaasti.
sattavansa?
Mutta mulle tulee tosi ikävä tätä ficciä, taas yksi fic, jota luin niin loppuu (ja tää oli niiiin hyvä!), mutta onneks alotat tosiaan sen Hexin! Niin ja nyt kun kerran olet saanut tämän loppuun niin pian voi varmaan odottaa ekaa lukua/prologia The Hex - Lumottuihin ? (;
Ja ISO KIITOS siitä, että pistit tän ficin tänne ja annoit meidän nauttia tästä ficistä! Silloon kun ekan kerran luin tätä ja tää oli jo melkeen kokonaan valmis, niin pelastit mun mielettömän tylsän päivän, ja aina tää on piristänyt päivää :-)
-
OH MY EDWARD !! ♥♥♥
IHANAIHANAIHANA !! ♥♥♥
JA OIH MIKÄ LOPPU ! ♥♥♥
Okeij ja nyt jätän siftin rauhaan. :D
Kiitos kiitos kiitos. ♥
Tämä fic oli aivan ihana ja loppu vielä ihanampi. :D ♥
Muuta ei nyt tule.
Kiiiiiitos ♥
♥:Prumrose
ps. Niin tuleeko Epilogi vai loppuiko tää nyt tähähn ? :)
-
Kiitos kovasti luvusta! <3
Tämä oli niitä harvoja ficcejä joihin ihan oikeasti uppouduin.
Olet uskomaton kirjoittaja ja tämä ihan uskomaton ficci!
Ihana onnellinen loppu!
-
Huomasin just, et multa on jääny yks luku välistä!(se mis selvis, et Tanya yritti tappaa bellan) Luojan kiitos Tanya kuoli, päästiinpä siitäki sekopäästä! Joo, kirjota pliis epilogi! ja ihana toi laulu! Kiva ku siin oli se Avrilin laulu, ku se on yks mun lemppari laulajista!
Epilogia toivoen ja tästä ficistä kiittäen,
Anaid
-
IHANA! Siis aivan mahtava loppu! :D
Toivottavasti saadaan epilogi tähän, ois ihan mukava.
Kiitos tosi paljon ihanasta ficistä! Tällasia lukisin enemmänki :P
iituska
-
OIJOI. Aivan mahtava loppu mahtavalle ficille!
Kauhean haikea olo, kun tämä loppuu. Toivon kovasti, että epilogi ilmestyisi, mutta ihan hyvä näinkin. Loppu oli mitä parhain, ihanan onnellinen <3 Sellaisia loppuja minä rakastan (;
Tämä on ainakin tällä hetkellä lempi ficcini. Osaksi juonen takia, osaksi tekstin takia. Olen vahvasti sitä mieltä, että sinulla on ihan oikeasti lahjoja kirjoittamisen suhteen. Teksti on hyvin selkeää, mutta kuvailuja mahtuu silti. Virheitä löytyy hyvin vähän, vaikka sinulla ei ole betaa. Eli, ihan täydellistä tekstiä. Harvoin saa lukea näin hyvin kirjoitettuja ficcejä, joissa on vielä kaiken kukkuraksi todella hyvä juoni.
Vaikka - mielestäni - oli aika varmaa, että Bella ja Edward menevät yhteen, tämä ei silti ollut ennalta-arvattava ficci. Esimerkiksi onnettomuus tuli täysin puun takaa ainakin minulle. Ja niitä pieniä, söpöjä juttuja, kuten esimerkiksi Mollyn pennut, mahtui myös mukaan. Tekstissä annetaan pienemmillekin asioille arvoa, ja se tekee tästä vielä entistä paremman.
Toivottavasti ei ollut kauhean sekava kommentti :D Yritin laittaa pituutta mukaan.
Mutta kiitos tästä <3 Mulla olis varmasti vielä muutakin sanottavaa, mutta nyt on aikamoinen tiltti päälle. Johtuu aika varmasti siitä, miten haiken mielin tämän ficin hyvästelen (:
♥ Deph
-
Ihana lopetus ja ihana ficci! ♥ Eli tosiaan tää oli ja on yks lempificeistä eli sen luulis kertovan paljon! Upea ja ihana tarina ja hyvin kirjotettu! :) Henkilöt ei ollu ollenkaa OOC tms. vaan just semmosii ku niiden ois kuulunukki olla! En pysty tätä oikee sanoilla kuvata mutta tää oli UPEA! Ja odottelenki sun uuden ficin ensimäistä lukua :) Kaiken oleellisen oonki sanonu aiemmissa viesteissä! :) KIITOS TODELLA PALJON kun olet tämänkin ficin jakanut meidän kesken! :)
KIITTÄEN minnamoi♥
-
OMG <3
Ihana päätös ihanalle ficille !
Edward ja Bella niiiin kuuluu toisillensa ja aww tää on niin söpö <3
Huoh, rakentava lensi taas jonnekkin, sori ):
Ps. Kai teet vielä jatko-osan tälle ficille ? (; täällä olisi ainakin yksi innokas seurailija <3
~a.
-
OMG OMG OMG OON SANATON!!
Ensinnäkin, aivan LOISTAVAN ficin teit! Tämä on munkin yksi ehdottomasti lempparificeistä, ja on ollut nautinto lukea tätä.
Lopetus oli kaiken huippu! Ihanan haikea biisi, ja sitten vielä.... EDWARD KOSI BELLAA!! ♥♥♥ Se oli aivan loistava juonenkäänne, sait mun koko päivän, kenties koko viikon piristymään tuolla ihanalla, ihanalla käänteellä ♥ Oli kyyneleetkin lähellä...
Mutta, kiitos kamalasti tästä ficistä. ♥
-
Oooi <3 Mikä lopetus :-*
Nyyh nyt se on ohi :'(
Rupeen ehdottomasti lukemaan sitä toista ficciä jota kirjoittelet :)
Sarkku
-
Tää oli kyl ihana ficci!
Harmi et se loppu.. Oisin lukenu lisääki :)
Toi loppu oli kaikista ihanin ♥
Ja sori kun oon kommannu niin harvoin :-\
Mut kiitos ihan tuhannesti, kun kirjoitit
jotain näin ihanaa !
♥:llä, Candy
-
Kiitos kaikille aivan suunnattomasti! (: Oli kyllä ihanaa saada tämä projekti valmiiksi. Epilogia en valitettavasti tee, mutta... katsellaan nyt sitten.
KIITOS!
-
Pidin tästä todella paljon... KIITOS! :-*
-
Ole hyvä sajusa (: Kiitos itsellesi lukemisesta.
Voisin oikeastaan tehdäkin sen epilogin kun aika moni näyttää sitä toivovan. Ei siitä nyt niin kauheasti haittaa tuolle toiselle tarinalle olisi. (:
-
Luin tän koko tarinan nyt putkeen, OLI IHANA <3 varmasti yks parhaimpia mitä oon lukenu ! (:
Tuleeko tähän vielä sitä epilogia ? ???
-
Luin tän koko tarinan nyt putkeen, OLI IHANA <3 varmasti yks parhaimpia mitä oon lukenu ! (:
Tuleeko tähän vielä sitä epilogia ? ???
En jaksa nyt kommentoida niin lainasin nyt vaan jotai sellasta kommenttia mitä itse kirjottaisin 8' ) Eikai haittaa että lainaan esssin kommaa ? Eihän? Toivottavasti ei haittaa ;)
Nyt meen nukkumaan, heibba ;D
<3.Anskubits
-
Anskubits, eieiei haittaa tietenkään :D
-
esssi: No hienoa 8' )
Ja muuten onko lisää tämmösiä tulossa joissa olis niiku aina jotai kuvii asuista tai jotain musiikkei?
-
EI TODELLAKAAN OLLUT VIIMENEN OSA HUONOSTI KIRJOTETTU! SE OLI MAHTAVA!
No mutta mulla on nyt sormet ja varpaat ristissä! Toivottavasti pian tulee jatko-osa!
<3.Anskubits