Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: jaina - 17.12.2012 11:31:21
-
footnotes – viestilappuja kirjojen välissä
Hermione Granger alkaa piilotella pieniä viestilappusia Tylypahkan kirjaston kirjojen väliin - odottamatta ikinä vastausta niihin. Pian hän kuitenkin löytää itsensä juttelemasta tuntemattoman, mysteerisen Darcyn kanssa viestilappusten ja kirjeiden välityksellä. Hermione ja hänen uusi ystävänsä turvautuvat toisiinsa ja lopulta rakastuvat - mutta kääntyykö heidän rakkaustarinansa vaaralliseksi seikkailuksi kun heidän identiteettinsä paljastuvat toisilleen?
kirjoittaja (the original writer): kateofallpeople (fanfiction.net) linkki ficciin / a link to the fic (http://www.fanfiction.net/s/6827758/1/Footnotes)
kääntäjä (the translator): jaina
ikäraja: K11
genre: romantiikka, draama
paritus: HG/DM
©: J.K. Rowling omistaa Harry Potter-maailman. kateofallpeople omistaa ficin! Minä siis vain käännän englannista suomeksi – omistan siis käännöksen / J.K. Rowling owns the Harry Potter world. kateofallpeople owns the fic! So, I just translate this from English into Finnish – I own the translation.
Lupa ficin suomentamiseen on saatu! / I have been given a permission to translate this fic!
&: Ficci sijoittuu kuudenteen vuoteen! Löysin tämän hyvän ficin fanfictionista ja ajattelin aloittaa pienen kääntämisurakan. =) Kaikkihan tietää, että kääntäminen on hyvää englannin harjoitusta – ja minullahan on abivuosi pian edessä -> englannin YO. Toivottavasti pidät ficistä, jätät merkkisi ja kommentoit sekä itse ficciä että suomennostaitojani! / I found this good fic when leafing through the fanfiction site… and I thought starting new translation job! =) We all know that translating is good practise to your language skills – and I do have my senior year next year at school -> the final exam of English!
20.8.2016: huom, luvut 1-6 on suomennettu vuosina 2012-2013. Luvut 7-> vuonna 2016. Tässä on siis väliä aika paljon ja mun suomennustaidot kehittyneet hurjasti. Jos olet uusi lukija, älä ihmettele jos alkuluvuissa on jotain töksähtelyä. Mitään ihan kamalaa siellä ei pitäisi olla, kun olin ysin oppilas ja 18-vuotias jo noina aikoina, mutta you never know.
Jos haluat lähettää minulle yksityistä palautetta, niin yksäriboksini on auki sitä varten! Jos et ole finiläinen mutta luet käännöstekstiäni, voit lähettää palautetta tai kommenttia osoitteeseen: jainafinilainen@hotmail.com. Kaikenlainen palaute otetaan vastaan. Myös uudet ficciehdotukset, risut ja ruusut sekä ideat voi lähettää minulle anonyymisti sähköpostilla tai täällä Finissä.
LUVUT:
prologi (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg656702#msg656702)
1. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg656737#msg656737)
2. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg657263#msg657263)
3. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg659093#msg659093)
4. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg662477#msg662477)
5. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg667038#msg667038)
6. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg729983#msg729983)
7. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg799369#msg799369)
8. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg818686#msg818686)
9. luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg822640#msg822640)
10.luku (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33270.msg823826#msg823826)
PROLOGI
Hän ei ikinä odottanut saavansa vastausta. Ei ainakaan älykästä sellaista.
Oikeastaan Hermione ei ikinä odottanut että kukaan edes löytäisi hänen pienet viestinsä vuoden aikana, tai edes tällä vuosisadalla. Tylypahkan kirjasto oli valtava – se kohosi korkeuksiin ja oli ahdettu täyteen melkeinpä muinaisista teksteistä ja informaatioista. Siinä tilassa täytyi olla tuhansia ja vielä tuhansia kirjoja – ja silti joku oli napannut juuri sen kirjan mihin Hermione oli ensimmäisen viestinsä kirjoittanut. Kolmesti. Joku oli katsonut juuri sitä kappaletta ja juuri niitä sivuja joihin tyttö oli asettanut muutamia, pieniä pergamentinpalasia taitettuina. Hän oli kirjoittanut niitä päähänpistosta – tehnyt mitä tahansa epätoivoista yritystä saadakseen uusi ystävä kuudentena kouluvuonaan. Koko juttu oli melkeinpä vain vitsi! Vitsi kirjaviisaasta ja tylsästä Hermione Grangerista, joka kokeilee rajojaan vieraan vuoksi – tai no vieraiden.
Hermione oli huomannut että kaksi selvästikin nuorempaa oppilasta oli napannut kuudennen ja seitsemännen luokan kirjoja mielenkiinnosta – ihan pelkkä kielioppi osoitti sen. Kolmas oppilas tuotti kuitenkin kaunista jälkeä – kuka tahansa sitten käyttikin aikaan vastatakseen, kirjoitti hyvin kirjoitettua, monimutkaista ja… kehtaisiko tyttö jopa sanoa hurmaavaa tekstiä?
Ajatus melkein ystäviensä menettämistä kuudentena vuotenaan sai Hermionen olon niin merkityksettömäksi ja säälittäväksi, että hän päätti tehdä jotain mistä ei ollut edes unelmoinut. Hän otti riskin.
Hän alkoi kirjoittaa vastauksiin uusia viestejä.
-
luin tän ficin tossa just vähän aika sitten englanniksi, ja tykkäsin, ja nyt kun luin tätä sun käännöstä, niin eihän tästä edes huomaa, että se on käännetty, eli tosi hyvin osaat kääntää! :)
-
LunaLovegood, kiitoksia paljon! ♥ Olipa mukava lukea että käännös on hyvää!
Tässä on nyt sitten se ensimmäinen luku. Tekstiä on aika helppo kääntää, vaikkakin muutamia sanoja täytyykin katsoa virtuaalisesta sanakirjasta. Toivottavasti laitat kommenttia! Lukuja on fanfictionissa 23 (muistaakseni), joten sen pituista ficciä sitten. Luvut ovat aika lyhyitä, ja aluksi ajattelin että yhdistän kaksi lukua tänne yhdeksi. Saatan tehdä joidenkin lukujen kanssa niin, mutta tämä ykkösluku olisi ollut hassu yhdistää toiseen lukuun, joka alkoi jo Halloweenista.
ENSIMMÄINEN LUKU
”Nyt oikeasti, te molemmat saatte neloset oppitunneilta jos ette edes yritä opiskella… Harry, Ron? Kuunteletteko te edes?”
Ron nyökkäsi, vaikkakin Hermione tiesi sen olevan vain esittämistä. Harry nosti päänsä ylös, tarkoituksena voittaa Ron velhoshakissa yhdeksättä kertaa sinä iltana. He olivat pelanneet sitä huispauskarsintojen jälkeen. Karsinnat olivat menneet suhteellisen hyvin – Hermione oli pitänyt siitä huolen. Nyt pojat olivat niin kietoutuneet ”kaverilliseen” shakkipeliin, etteivät olleet saaneet loppuun kahdeksan tuuman luonnosesseitä seuraavaksi päiväksi.
Harry suuntasi katseensa uudelleen peliin. Hermione huokaisi katsellen ympärilleen oleskeluhuoneessa, jossa he istuivat. Siellä oli korkea katto, pauhaava takkatuli, plyysinen sohva johon hän itse nojasi sulkakynä ja pergamentti kädessään. Ei oleskeluhuone hirveä paikka ollut, mutta lähiaikoina oli ollut yhtä katastrofia viettää siellä hyvää aikaa Harryn ja Ronin kanssa.
Tyttö huokaisi jälleen, tällä kertaa kovaäänisemmin, toivoen että jompikumpi poika huomaisi. Eivätpä huomanneet. ”Noh, jos kumpikaan teistä ei välitä koulusta erottamista huonojen arvosanojen takia, niin olkoon. Minä menen – ”
” – kirjastoon. Me tiedetään”, Ron sanoi. Pojan piikittelevä huomautus tytön menopaikasta satutti – enemmän kuin oli Hermionen mielestä sopivaa. Tyttö kääntyi kannoiltaan ja lähti, melkeinpä jälleen kyyneleisenä.
Mikä Ron Weasleyssä sai Hermionen purskahtamaan itkuun minä aikana hyvänsä? Hermione tiesi, tietysti, että se oli osittain sen syy, että tyttö välitti hänestä – varmaan paljon enemmän kuin hänen olisi pitänyt – mutta mikä muu siinä oli? Pojan loukkaava äänensävy? Sekö, ettei Harry melkein ikinä puolustanut Hermionea? Tyttö rakasti molempia poikia kovasti – Harrya kuin veljeä ja… No, hän oli toivonut Ronin kasvaneen tarpeeksi viime kuukausina ja tehneen viimein lähestymisen, muttei ollut vielä. Hän oli kuitenkin kasvanut hieman, selvästikin. Hän –
Mitä tahansa katkeria ajatuksia Hermionella olikaan, ne pyyhkiytyivät tytön astuessa sisälle kirjaston ovista. Tuoksu oli saavuttanut hänet pari metriä ennen kuin hän oli edes päässyt sisälle – tuoksu myskin, tunkkaisen ja kuivan. Tuoksu ei ollut kaikki kaikessa, vaan myös tunne, kun hän astui ovista. Kirjastossa oli jopa jotenkin lämpimämpää kuin muualle linnassa, ehkäpä kutsuvampaakin. Ne yhdessä saivat hänet jopa hieman horjahtamaan – ei, eivät saaneetkaan. Syy olikin vain Malfoy, joka oli juuri törmännyt häneen pojan poistuessa kirjastosta. ”Katso vähän mihin menet, kuraverinen! Et voi varata koko oviaukkoa kuraverisyydelläsi ja noilla hiuksilla.”
Hermione ei huomioinut pistokommenttia – se oli vain tyypillistä Malfoyn mäkätystä, tietysti. Hermione oli itse asiassa onnistunut hieman kesyttämään hiuksiaan kesän aikana. Draco oli selvästi huomannut sen änkyttäessään äskeiset ilkeydet suustaan. Hiukset asettuivat nyt pehmeästi tytön olkapäille, ne olivat melkein suorat ja siitä tyttö oli ylpeä. Draco oli huomannut. Ajatus sai Hermionen virnistämään tytön suunnatessa omaan piilonurkkaukseensa. Hän asetti kirjalaukkunsa pöydälle ja istui alas heti aloittaakseen työn. Hän melkein nauroi ajatukselle että voisi nyt sanoa tehneensä Draco Malfoysta melkein sanattoman. Nauraminen olisi tietysti ollut typerää käytöstä kirjastossa.
Kello oli melkein kymmenen illalla kun Hermione oli viimein lähdössä. Hänen esseensä, joka oli tuplasta pidempi ja tuplasti informaatiomaisempi ja tuplasti parempi kuin kenenkään hänen kurssillaan, oli rullattuna ja tungettuna siististi tytön laukkuun. Hänen sulkakynänsä ja musteensakin olivat siellä. Essee tyydytti häntä – se ei ollut tytön paras työ siihen mennessä, mutta aihe olikin hyvin laaja. Jos tyttö olisi kirjoittanut nukkumisesta kaiken mahdollisen jonka tiesi, olisi hän kirjoittanut erillisen kirjan.
Hän varasi yhden hiljaisen minuutin itselleen – kaikki muut olivat lähteneet kirjastosta lähes tunti sitten, lopettaneet opiskelun siltä päivää. Hermione oli kuitenkin jäänyt sinne, kuten yleensäkin. Hän käytti minuutin miettiäkseen mitä ihmettä hänen ympärillään tapahtui. Hänen parhaat ystävänsä olivat liian kietoutuneita huispaukseen ja salaliittoteorioihin ollakseen hänen kanssaan. Ginny oli mysteerisesti kadoksissa öisin, kun hän tapaili ”ystäviään”. Neville oli melkein koko ajan kasvihuoneilla yrttien kanssa. Hermione ei ollut edes viitsinyt etsiä Lunaa. Se oli toivotonta, se tyttö oli aina jossain kadoksissa.
Hermione päätti että hänen täytyisi saada muutama uusi ystävä. Tapa jolla ihmiset näkivät hänet… hyväksyisikö kukaan häntä? Hän tiesi ärsyttävänsä kovasti ihmisiä ympärillään – ehkäpä osa siitä oli kateellisuutta muilta, sillä kukaan ei ollut yhtä hyvä tunneilla. Hän ei keksinyt ketään jolle puhua.
Hän sai idean väläyksen nopeasti – hän kirjoittaisi viestejä! Jättäisi ne kirjojen väliin. Hän repi muutaman palan puhdasta pergamenttia laukustaan, tuhersi viestit ja käyskenteli ympäri kirjastoa muutaman hetken työnnellen ne sellaisten kirjojen väliin joita oppilaat saattaisivat tarvita pian – kirjat olivat niitä, joihin he keskittyisivät oppitunneilla siinä kuussa. Joku olisi varma nakki löytää ne.
Vasta kun Hermione oli melkeinpä takaisin Rohkelikon tuvan tornissa, hän tajusi unohtaneensa ajatella miten joku voisi vastata anonyymisti takaisin hänen pikkuviesteihinsä. Ironista, tyttö ajatteli. Koko koulumme aivot eivät osaa ajatella sellaista kuin vastaaminen viesteihin.
Seuraavana päivänä kymmenen viestiä, joissa oli kaikissa vastaamisohjeet, vaihdettiin niihin lappuihin, jotka tyttö oli jättänyt edellisenä iltana kirjojen väleihin. Hermione oli ylpeä itsestään. Olisiko kukaan kuitenkaan Tylypahkassa olevista tarpeeksi kirjahirmu opiskelija, joka löytäisi Hermionen viestit? Tytön täytyisi katsella ja odottaa.
Hyvä Tylypahkan oppilas, Hermione aloitti. En kerro sinulle nimeäni, mutta kerron sinulle kuka olen, siis ajallaan. Olen vain opiskelija etsimässä jotakuta jolle puhua – ystävää, jos niin voi sanoa. Jätin nämä viestit huolella valittujen kirjojen väleihin herättääkseni sellaiset tyypit, joidenka ystävä saattaisin haluta olla – tyypit, joilla on aivot ja halu tietää (mitään näistä viesteistä ei jätetty sellaisten kirjojen väleihin, joita on pakko lukea).
Olen tyttö – ehkä käsikirjoituksenikin sen jo paljasti. Olen vanhempi kuin neljäsluokkalainen, mutten kerro tarkempaa vuosikurssia. Teen tämän enimmäkseen hauskuuden takia – toisaalta, näihin vastaaminen on haluttua. Jos haluat vastata minulle, vastaathan sivujen 300 ja 301 väliin kirjassa Käsikirja Puuskupuhilaiseen Psykologiaan. Odotan innolla vastaustasi!
-
Hienoa käännöstä taas!
– ehkä käsikirjoituksenikin sen jo paljasti
Sanoisin ehkä mieluummin että ehkä käsialanikin sen jo paljasti, mutta kyllä se noinkin menee :)
Joku olisi varma nakki löytää ne.
Ehkä vähän hölmö, miten olisi että Joku löytäisi ne varmasti. ?
Mutta siis kaikinpuolin hyvää tekstiä, jatka toki eteenpäin :P
-
Äh, on vaikea kommentoida käännöksiä, mutta yritän...
Tosiaan, tosi hyvin käännät, ei löydy melkein yhtään tökkäävää kohtaa, mutta LunaLovegood kerkesi sanoakijn ne kohdat jo. Itse en ola mikään Dramionen suurkuluttaja, mutta otsikko kiinnitti huomion. (Eikä se parituskaan mikään huono ole, mutta ei yleensä iske, toisin kuin hyvin kirjoitettuna, mutta nyt menee jo offiksi...)
Äh, tosiaan, käännöstä on vaikea kommentoida, koska juonta ei voi kommentoida mitenkään, koska ei kääntäjä sitä ole keksinyt. Ihan yleisesti, että jos käännät nämä kommentit alkuperäiselle kirjoittajalle, niin sanon vain, että idea on hyvä. En ole lukenut alkuperäistä, mutta en aiokkaan lukea, jotta mielenkiintoni säilyy. Ei sillä, että olisi tylsää tekstiä, (en taaskaan osaa ilmaista itseäni... -.-) vaan ihan siksi, koska on paljon kivempaa odottaa jatkoa kuin homaista kokonainen ficci kerrallaan.
Mutta, vaikka kommenttini kusee ja pahasti, tykkään käännöksestäsi ja odotan innolla uutta pätkää. Kiitos näistä!
Ledi
-
Tämä vaikuttaa hirvittävän mielenkiintoiselta! Aika erikoinen juoni, enpähän oo tuollaiseen aikasemmin törmännyt.
Vilkaisin tuon alkuperäisen tekstin nopeasti läpi ja täytyy sanoa, että hirvittävän hyvin oot kääntänyt. Teksti on todella sujuvaa, ainoat mitkä iski silmään ehdittiinkin jo mainita tuolla ylempänä.
Tykkään, tykkään, yritän hillitä itseäni, etten lue tuota enkunkielistä ja spoilaa itseäni, kun oon kyllä kiinnostunut lukemaan tämän käännöksen ;)
Eli jatkoa odotellassa, jee!
-
LunaLovegood: kiitos kiitos! Joo, mulla oli kauhea black out tuossa ja yritin etsiä sitä käsialaa mielessäni! :D
Ledi: kiitos, vautsi! Kyllä joo oli vähän puhetta kirjoittajan kanssa, että välillä postaan hänelle välitietoja, eli teidän kommentit, joissa siis on jotain tarinaankin liittyen, niin menee enkuksi kirjoittajallekin. Itse näin ehdotinkin. Jep, älä nyt mene jatkossakaan ficciä lukemaan vaan odottelehan käännöstä! On tosiaan vähän tylsää kerralla lukaista.
verilettu: jep, juoni on jännä! Vautsi, kiitos sullekin! :-)
TOINEN LUKU
Hermione oli melkein unohtanut kirjeet. Halloween oli juuri mennyt ohitse, ja sen mukana tulivat Hermionen suurimmat huolenaiheet – melkein kaikista kursseista pidettävät, vuoden ensimmäiset käytännön tentit.
Hän oli ollut kirjastossa jo tarpeeksi usein, että hänen olisi kuulunut muistaa viestilappuset, mutta ei ollut tehnyt niin. Vasta sitten, kun hän luki erään kirjan, jonka oli maininnut edellisessä kirjelappuviestissään, otsikon, hän muisti laput kuin vahingossa.
”Käsikirja Puuskupuhilaiseen Psykologiaan…”
Hän otti teoksen pois hyllystä ja näki pitkät sormenjäljet kirjan kannen pölyssä. Joku oli ollut sillä osastolla viime aikoina. Joku oli luultavasti löytänyt hänen kirjeensä!
Tyttö istui välittömästi ja käänsi sivun 300 esille. Välissä lojui kolme pientä, taitettua pergamentin palasta. Hän avasi ne innokkaasti ja pani pois ensimmäiset kaksi, jotka olivat selvästi paljon nuoremmilta opiskelijoilta. Kolmas oli hieman pidempi, sinetöity kiinni puhtaalla, valkoisella vahalla ja laitettu nätisti. Joku oli yhtä perfektionisti kuin Hermione itse.
Hermione rikkoi varovaisesti vahan ja aukaisi pergamentin eteensä kuin kartan. Ehkä se oli hyväksyttävä vertaus – tämä viesti voisi johdattaa hänet uuden ystävän jäljille.
Miten ihmeessä edes löysin sellaisen viestilappusen? No, löysin sen sattumalta, jos uskot. En ollut virallisesti suunnitellut ottavani kirjaa, johon olit jättänyt viestisi – otin vahingossa siis Keskiasteen muodonmuutokset esille, kun oikeasti olin aikonut ottaa toisen kirjan. Liian aikaisin ei kokeisiin voi aloittaa lukemista tässä kuussa. Minulla on paljon näytettävää.
Olen kuudennella luokalla. Sanon nyt vain sen – en tupaani. Sinunkaan ei ehkä pitäisi – jos jompikumpi meistä on vastakkaisessa tuvassa, me luultavasti lopettaisimme tämän. Jos rehellinen olen, ei minulla ole mitään ideaa tälle kirjoittamiselle. Ehkä se liittyy siihen, että olen melkein hulluuden partaalla tylsyydestä, ja tunnen oloni myös paskaksi miettiessäni tulevia juttuja. Ehkäpä teen tätä vain nähdäkseni saanko sinun vastauksesi tämän jälkeen, vai oliko tämä vain leikkiä. En edes tiedä onko alkuperäisen viestin kirjoittaja enää koulussa, joten saatan hyvinkin kirjoitella yksinäni. Jos en tee niin, laitapa viestiä sen viimeisen Lockhartin kirjan väliin – siis sen, jonka hän teki ennen hulluksi tulemistaan. Tuskin tästä juttelusta mitään haittaakaan on. Terkkuja vaan, luulisin.
Kirjoitus oli siistiä ja pitkänmallista. Hermione ei ollut odottanut kenenkään kirjoittavan takaisin. Tämä henkilö vaikutti ystävälliseltä ja halukkaalta kirjoittaa viestejä edestakaisin. Hermione ei muuta tarvinnut. Kirjoittaja oli takuulla mies – kirjoitus oli selvästi maskuliinista. Kukahan se sitten voisi olla? Miehiä ja naisia oli heidän vuosikurssillaan aikalailla saman verran, joten Hermionella oli varmasti ainakin yksi sama tunti pojan kanssa. Hermione arvioi opiskelijoita olevan Tylypahkassa noin 800, joista yhteen vuosiluokkaan olisi noin sata, eli noin viisikymmentä tai kuusikymmentä miespuolista. Kirjoittaja voisi olla kuka tahansa niistä pojista – rohkelikko, luihuinen, korpinkynsi tai puuskupuh. Hän voisi olla mielenkiintoinen tai pitkästyttävä, pitkä tai lyhyt. Oli vain yksi keino saada se selville.
Hermione hylkäsi kaksi ensimmäistä kirjettä ja tunki kolmannen laukkuunsa.
• • • • • • • • • •
“Hermione!”
“Hmm?”
“Me olemme puhutelleet sinua minuutin. Oletko tehnyt muodonmuutoksien esseen?”
“Olen.”
”Voimmeko katsoa sitä?”
Hermione pyöräytti silmiään, aukaisi laukkunsa ja otti sieltä rullatun pergamentin. Ronin käsi oli jo tarttumassa siihen, joten tyttö ojensi sitä Harrylle. ”Saatte tunnin aikaa sen pergamentin kanssa. Minä menen tänä iltana aikaisemmin kirjastoon.”
”Aikaisemmin kuin eilen?”
”Kyllä, Ron. Minun täytyy huolehtia yhdistä jutuista.”
Oikeasti tytöllä oli kirje, joka pitäisi viestittää. Se oli nyt kirjoitettuna hänen laukussaan. Hän otti sen, avasi sen syliinsä kirjan päälle ja otti esiin itse mustetta tuottavan sulkakynänsä. Hän oli aloittanut viestiä muutamia kertoja siitä lähtien kun hän löysi vastaviestin – melkein viikko sitten. Hän oli kirjoittanut viestiä pitkäksi, mutta oli tajunnut, että kirjoituksen pitäisi olla tarpeeksi hyvää. Joku oli vastannut hänelle. Joku oli löytänyt hänen viestinsä, ja halusi jutella ilmeisesti hänelle takaisin. Tyttö kosketti sulkakynällään paperia.
Heippa,
Olen pahoillani että minulla on kestänyt niin monta päivää vastaamisessa. Miltei unohdin tarkastaa, josko joku olisi vastannut ensimmäiseen viestiini. Sen jälkeen odotin melkein viikon… varmaan vähän liian kauan. Ainakin tiedän jonkun löytäneen viestini tänä vuonna. Sain kaksi viestiä melko nuorilta opiskelijoilta, aika inhottavaa. Heitin ne pois.
Aluksi ihmettelin mistä jutella kanssasi, jonka jälkeen tajusin että milteipä mistä vain.
Ensimmäiseksi: minun paras ystäväni on aika suosittu tuvassamme, pidetty mutta silti hieman ujo. Hänellä on kuitenkin tapana viettää suurin osa aikaansa toisen ystävämme kanssa, joka ei ole kovin välkky, mutta jolla on silti hyvät tarkoitusperät. Kun ne kaksi ovat yhdessä, minusta tuntuu, etten ole enää olemassa. He pelaavat shakkia, sitten he juttelevat kiinnostuksistaan, he lunttaavat minulta läksyt – kuten kaikki vähemmän älykkäät ystävät tekisivät. Onko sinulla ikinä ollut sitä ongelmaa? Mielestäni on miltei mahdotonta sanoa ”ei”. Ei sillä etteikö minulla olisi muita ystäviä, mutta ei oikein sellaista, jolle puhuisin oikeasti, tai jonka kanssa olisin. Siispä annan ystävieni luntata läksyt minulta. Heidän toimintansa on varmaan sääntöjä vastaan, mutta emme ole jääneet kiinni missään vaiheessa. Niin kauan kuin he eivät yritä luntata minulta S.U.P.E.R:eita ensi vuonna, kaiken pitäisi olla hyvin.
Jokin tässä vuodessa on erikoista, eikö vain? En osaa oikeastaan kuvailla tuntemusta, mutta tuntuu siltä kuin kaikki olisivat levottomia – innokkaita tekemään sitä ja tätä, viettämään aikaa koko ajan ystävien kanssa tai opiskelemaan liian paljon tai tekemään jotain muuta, jotain suurempaa. Jokin tässä mättää. Ehkäpä olen vain höpsö, mutta minusta tuntuu kuin jotain pahaa saattaisi tapahtua. Tietysti Hänen-joka-jääköön-nimeämättä palasi, jokainen tuntee varmasti sen. Pelkään myös jonkin muun asian puolesta, mutten osaa sanoa minkä. Ehkä tämä on vain stressiä, joka aiheutuu vuoden ensimmäisistä kokeista.
Jos haluat vastata, jätä vastaus Eldred Worplesin ”Pala vampyyreista” väliin. Ensi kertaan!
• • • • • • • • • •
Nuori mies oli tarkistanut joka ilta kirjaa vastauksen varalta, muttei ollut saanut sellaista. Hän tiesi tämän kirjeen oltavan tuore. Hänellä oli sellainen tunne, eikä saanut sitä poiskaan. Vähän kuin ennakkoaavistus. Hän tiesi mahdollisuudesta, että kirjoittaja olisi tuntematon, tai ystävä – ties kuka. Olemassa oli sekin mahdollisuus, että kirje oli itse asiassa sata tai kaksi sataa vuotta vanha. Hän kylläkin epäili sitä vahvasti.
Hän astui jälleen kerran kirjastoon. Hän oli päättänyt – jos vastausta ei tulisi sunnuntaihin, eli huomiseen, mennessä, hän luovuttaisi.
Hän käveli käytäviä vähän hitaasti, pannen pikaisesti merkille ketkä kirjastossa olivat. Paikalla olivat vain tyypilliset kirjahirmut sekä muutama mahdollinen viitosluokkalainen opiskelemassa V.I.P.-kokeita varten. Oli suhteellisen tyhjä ilta. Hän epäili löytävänsä sellaisena iltana vastausta, mutta päätti silti tarkastaa tilanteen.
Lockhart, Gilderoy: Maaginen minä. Se oli miehen omaelämäkerta, jonka oli ilmiselvästi kirjoittanut ennen kuin tipahti pois kyydistään.
Nuori mies avasi kannen ja oli lähellä saada sydänkohtauksen. Se oli painautunut siististi sinne, etukannen taakse. Se oli nätisti taiteltu ja hieman leikattu pala pergamenttia – tosin isompana kuin viime kerralla. Se oli kiinni mustalla vahalla.
Hän tunki sen taskuunsa ja lähti nopeasti ja hiljaa pois paikalta, ettei herättäisi vielä enemmän huomioita itseensä kuin mahdollisesti oli jo. Kuka tahansa tyttö olikin, oli hän Tylypahkassa hänen kanssaan, nyt. Tytön mielestä hän oli tarpeeksi mielenkiintoinen takaisin vastattavaksi. Jos yhtään onni lykästi, ei tyttö olisi kamalan rumakaan.
Ehkäpä tyttö olisi lintu, johon Draco voisi tarttua. Ei se poissuljettuakaan olisi.
• • • • • • • • • •
Hermione huomasi ettei voinut nukkua ollenkaan. Hän sulki pylvässänkynsä verhot ja loihti hiljennystaian. Siltikään hän ei löytänyt tarpeeksi rauhaa nukkuakseen. Ehkä syy oli mielessä vilisevät ajatukset – kuka se voisi olla, ja mitä se sanoisi seuraavaksi, ellei olisi jo luovuttanut. Hermione oli kirjoittanut listan jokaisesta kuutosluokkalaisesta miespuolisesta opiskelijasta – aakkosellisen listan tupien mukaan. Hän oli kirjoittanut sopivia merkintöjä jokaisen nimen viereen. Merkintöissä oli ulkonäkö ja se, mitä Hermione tiesi henkilön käytöksestä. Ehkä tyttö ajallaan saisi selville henkilön.
Henkilön selvittäminen ei kuitenkaan ollut etusijalla tytön mielessä. Tietysti selvittäminen pyöri hänen mielessään, mutta vielä enemmän se, kuinka Hermione oli ihan tuskaisena haluamassa kertoa kaiken itsestään ja elämästään kirjekaverille. Melkeinpä ärsyttävää. Välillä Hermione tunsi todella olevansa mahdollisessa kontaktissa kirjekaverin kanssa. Mitä hyvää kuitenkaan kontaktissa olemisen kanssa oli, kun ei edes tiennyt kuka henkilö oli?
-
Tässä kolmas luku!
KOLMAS LUKU
En ole hyväuskoista tyyppiä. Mitä tulee ystäviini, perheeseen tai kehen tahansa muuhun – en luota kenenkään. Oikeastaan kehenkä näinä päivinä voi luottaa? Pelon takia rationaalisinta on luottaa vain omaan itseensä.
Joka tapauksessa huomaan luottavani sinuun. Osittain siksi ettei sinulla ole aavistustakaan kuka minä olen. Minulla ei ole aavistustakaan sitä kuka sinä olet… Se on oikeastaan mukavaa. Voin vain kirjoittaa sinulle eikä tarvitse pelätä tuomitsemista omasta itsestäni tai siitä, mihin olen liittynyt. Voin uskoutua sinulle. Se on minulle outoa. Kerrothan sitten sinulle jos joskus menen liian pitkälle tai kerron enemmän kuin haluat tietää. Tai jos haluat lopettaa tämän jutun. Ymmärrän onnen potkaisseen kun löysimme tällaisen jutun sattumalta. Tunnen todella oloni onnekkaaksi kun löysin kirjeesi. Ehkäpä meidän kuitenkin pitäisi esittäytyä nimillä tai sinnepäin – vähän niin kuin koodinimillä. Jos keksit itsellesi jonkun nolon nimimerkin, niin keksin minäkin. Minun mielestä olisi liian hienostunutta jos ottaisimme jostain kirjan hahmoista nimet itsellemme – ihan niiden kirjojenkin kunnian vuoksi.
Tämä on ainoa hyvä juttu joka minulle on tapahtunut tänä vuonna. Ihan rehellisesti kaikki muu on ollut katastrofia. Aluksi olin ilahtunut päästessäni pois kotoani kouluun. Sitten eräät seikat ilmestyivät esiin, ja saivat minut pelokkaaksi mennessäni takaisin kouluun. Muiden juttujen mukana on eräs tyttö, joka oli ennen mielestäni viehättävä. Nyt hän ei jätä minua rauhaan! Hän haluaa viettää liian paljon aikaa yhdessä, roikkuen minussa ja saaden minut näyttämään ihan idiootilta. No jaa, ei sillä että niinkään välittäisin ystävieni mielipiteistä. He ovat kaikki samalla lailla älykköjä kuin tyttökin – se ei ole paljoa se. Ainoa lohtuni juuri nyt on oikeastaan koulutyöni. Oppitunnit vievät ikuisuuden, mutta jokaisessa niissä on jotain uutta – ei siis koko aikaa samaa settiä. En edes menesty niissä huonosti, vaan minut voisi luokitella hyvien oppilaiden joukkoon eri kursseissa. Mieluummin kirjoittaisin nyt esseen kuin juttelisin normaalisti tyhjäpäiden kanssa. Mietin millaista olisi olla opettaja. Olen oikeastaan ennen ajatellut sitä vaihtoehtoa. Saattaisin tykätä jäädä Tylypahkaan ja auttaa muokkaamaan uutta sukupolvea. Olen kuitenkin peloissani siitä, mitä Tylypahkasta tulisi, jos sota ei loppuisi hyvin. Jos koulu on edelleen pystyssä, minut voi löytää täältä opettamassa meidän kaltaisiamme oppilaita. Istuisin opettajien pöydässä ja ärsyyntyisin kaikesta. Oppilaat ovat vähän sellaisia, eivätkö vain?
Poika oli piirtänyt pienen hymiön äskeisen viereen ja se oli niin surullisen muodoton että Hermione tiesi kertoa, ettei kirjoittaja ollut tottunut piirtelemään sellaisia. Poika oli älykäs – piti oppitunneista. Halusi opettaa. Missä tämä tyyppi oli oikein luurannut ne kuusi vuotta? Hermione ei melkeinpä halunnut tietää. Poika voisi olla sellainen jonka lähellä Hermione istui joka päivä tunneilla. Hänen täytyi myöntää että Tylypahkassa oli tytön vuosikurssilla kyllä paljonkin ainakin jollain tavalla hurmaavia poikia. Ritarillisia ja kilttejä ja juuri sellaisia poikia, mitä tämä miespuolinen kirjoittaja voisi olla. Entäpä jos hän ei kuitenkaan ollut sellainen? Jos hän olikin ärsyttävä, vihainen tai pahempaa? Jospa hän olikin vain teeskentelijä? Joku sellainen, joka vain leikki Hermionen ajatuksilla ja halusi saada hänet hämmentyneeksi ja mietteliääksi?
Poika oli kuitenkin sanonut jotain mitä ei saisi ravistettua pois mielestä. Tunnen todella oloni onnekkaaksi kun löysin kirjeesi. Ja sitten se toinen asia? Tämä on ainoa hyvä juttu joka minulle on tapahtunut tänä vuonna. Kukaan ei kirjoitellut sellaisia tarkoituksetta. Ja hän oli ollut hauskan nokkela - Oppilaat ovat vähän sellaisia, eivätkö vain?. Hermione hymyili lukiessaan sen uudelleen. Poika vitsaili hänen kanssaan. Hyvin harvoin kukaan muu kuin lähimmät ystävät yrittävät vitsailla hänen kanssaan. Hermione otaksui, että osittain syy oli siinä, että tyttö oli todellinen kirjatoukka, pilkunviilaaja ja nörtti. Kovasti työskentelevä ja täsmällinen yksilö. Eivät ne ominaisuudet kuitenkaan tarkoittaneet että hän olisi aivan sydämetön! Kirjoittaja ymmärsi sen, kuka sitten olikaan. Hän tiesi että Hermione voisi vitsailla, nauraa ja viettää hyvää aikaa. Ehkäpä se voisi yhtenä päivänä toteutuakin. Ehkäpä jonakin päivänä hän voisi tavata pojan.
Hermione taitteli kirjeen samalla lailla kuin poikakin oli, livautti sen laukkuunsa ja vetäisi uuden palan pergamenttia ja otti esiin itseään mustaavan sulkakynän.
”Kenelle oikein kirjoittelet?” Ron oli utelias oma itsensä tiiratessaan Hermionen olan yli tyhjää pergamenttia kasvoillaan pettynyt ilme, kun ei ollutkaan nähnyt mitään kiintoisaa. ”Minä haluan tietää!”
”Ihan vain ystävälle, Ron.”
”Mille ystävälle?” hän räpytti silmiään vain muutaman tuuman päässä Hermionen kasvoista. Tyttö muisti kuinka kivat pojan silmät olivat – vaaleansiniset ja kirkkaat…
Harry rikkoi keskittymisen. ”Kirjoitat siis jollekulle? Kenelle?”
”Sellainen jonka… tapasin. Voisitteko molemmat nyt jättää minut kirjoittamaan?”
”Emme todellakaan, ’Mione. Millaisia ystäviä me olisimme jos niin tekisimme?” Harry virnuili hänelle. Ron näytti edelleen kärsimättömältä ja ärsytti Hermionea järjen puutteellaan.
“Sellaisia hiljaisia ja harkitsevia.”
”Emme ole sellaisia. Kuka tämä ihminen on?”
”Nauratte.”
”Minä en, Ron ehkä”, Harry sanoi. Hänen takanaan Ron kohautti olkiaan ja nyökkäsi. Ainakin hän myönsi sen nyt.
“Aloin pistellä viestilappuja kirjojen väleihin. En ikinä odottanut saavani vastausta. Halusin vain… katsoa josko joku löytäisi ne. Niin teki. Olin hämmästynyt, sillä ajattelin ettei kukaan edes löytäisi niitä tänä vuonna. Olin fiksu laittaessani ne sellaisiin kirjoihin joita opiskelijat käyttävät aika tiheästi. Kuitenkin. Tämä on toinen kirje jonka hän on kirjoittanut minulle. Hän on siis täällä, kävelee käytäviä pitkin ja on samalla vuosiluokalla kuin me. En vain tiedä kuka se poika on.”
”Siis se on poika?”
”Niinhän minä juuri sanoin, Ron.”
”Ai.”
Harry irvisti. ”Et arvele että… tämä voisi olla kuin Tom Valedron Päiväkirja?”
”En, Harry. Ei sellaista. Voin kertoa että tämä on todellista. Valedron jutussa oli jotain joka mätti. Tämä ei ole ollenkaan sellaista.”
”Miten voit olla niin varma?”
”Kirjoitus ei ilmesty taikuudella. Minua ei imetä minkäänlaisiin muistoihin. Tämä persoona ei yritä saada minua tekemään mitään eikä uskoutumaan millään salaisuuksilla. Me vain juttelemme kuten kaikki kirjekaverit tekevät.”
”En siltikään usko tuohon. Se on kuitenkin sinun asiasi, Hermione”, Harry sanoi ja nosti jälleen tekstikirjansa esille. Hän selvästikin vältteli jutun nostamista kunnon kysymykseksi. Ron ei kuitenkaan aloittanut opiskelua. Hän roikkui edelleen Hermionen olkapäällä ja hengitti päälle. Tyttö tunsi tämän hengityksen kutittavan niskassa ja se muistutti yksinkertaisemmista ajoista kesällä, pitkästä syleilystä yöllä Kotikolossa…
”En pidä hänestä, oli hän kuka tahansa. En vain luota häneen.”
”En ymmärrä mikset. Minä luotan, ja sinä luotat minuun, etkö vain?”
”Mitä siitä?”
”Luota siis havaintoihini, Ron! Hän on vain uusi ystävä.”
”Jota et ole ikinä tavannut kasvotusten.”
”Luultavasti kylläkin olen. Hän on meidän vuosikurssillamme. Olen varmasti sanonut jossain vaiheessa hänelle ainakin muutaman sanasen.”
”Teillä kummallakaan ei ole siis käsitystä kuka toinen on?”
”Niin. Se on oikeastaan suloista.”
”Se on outoa jos minulta kysytään. En vieläkään luota häneen.”
”Jos et luota havaintoihini, et luota minuun.”
”No ehken sitten luota sinuun tai havaintoihisi niin paljon kuin haluat! Kyseessä on silti luottamukseni! Olet silti yksi parhaista ystävistäni! Mitä jos jotain sattuu?”
Sillä hetkellä puolet oleskeluhuoneen kasvoista oli kääntynyt tuijottamaan heitä uteliaina. Hermione puhui matalalla äänellä, tuskin vaivautui vilkaisemaan Ronia. ”Ronald, mitään ei satu. Ja jos sattuu, annan sinulle täyden luvan sanoa että sinulla on enemmän maalaisjärkeä kuin minulla tässä kuussa. Mitään ei kuitenkaan satu.”
Ron, joka tunsi olonsa toivottomaksi Hermionea vastaan, päästi huokaisun ennen kuin virnuili ja kääntyi Harrya häiritsemään. Hermione saavutti jälleen rauhallisuutensa ja otti sulkakynänsä.
• • • • • • • • • •
Vastaus oli luotu illanhämärään mennessä ja Draco oli siitä iloinen. Hän sujautti viestilappusen taskuunsa ja lähti kirjastosta muodostamatta kenenkään kanssa katsekontaktia. Hänen päällimmäinen syynsä olla kirjastossa oli se, että hän oli mukamas tarkistanut käytännön taikuudesta kertovaa kirjaa oppituntia varten. Kirja oli hänen käsissään. Hänen täytyi saada koko juttu näyttämään siltä, että hänellä oli syitä tulla kirjastoon niin paljon useammin. Hänen ystävänsä olivat jo epäluuloisia. Tietysti he tiesivät Dracon olevan älykkäämpi ja siten työskentelevämpi. Se toimi toistaiseksi.
Draco laskeutui portaat alas tyrmiin, sulki makuuhuoneen oven takanaan ja sulki sänkynsä verhot. Oli salaisuuksia ja juttuja joita jaettiin ystävien kesken, mutta tämä asia oli vain Dracoa varten.
Tietysti Tylypahkassa on asioita jotka minua häiritsevät. Suurimmaksi osaksi en vihaisi ajatusta tänne jäämisestä. Tässä paikassa on jotain sellaista johon ei kyllästy. Me olemme olleet täällä yli viisi vuotta ja silti tuntuu että linnassa on tosi paljon juttuja joita löytää. Ei muualla ole sellaista ilmapiiriä. Ehkäpä professorit ovat kaltaisiaan, koska ovat jo löytäneet suurimman osan jutuista! Ainakin Dumbledore, hän on ollut täällä tarpeeksi kauan. Olen unelmoinut Tylypahkaan jäämisestä monia vuosia. Voisin työskennellä täällä kunnes jään eläkkeelle. Opettaisin luultavasti muodonmuutoksia, loitsuja tai taikajuomia. Olen aika kohtalaisen hyvä niissä. Ehkäpä sitten, kun sota loppuu, tulen suoraan tänne. Pitäisin siitä. Ehkäpä meistä tulisi professoreita ja saisimme viimein selville toisemme! Se oli tosi ihmeellistä. Olen varma että tulisimme toimeen ihan kivasti siitä päätellen mitä olemme tähän mennessä jutelleet. Voisimme jopa vitsailla opettajien pöydässä.
Tyttö oli raapustanut vastausohjeet kirjeen loppuun. Draco laittoi kirjeen tyynynsä alle. Tyttö jakoi toivomuksensa ja unelmansa hänen kanssaan, ja samoin teki poika itsekin. Tämä oli uutta. Tämä ei ollut ivallista, juttujen tuomitsemista ja julmia havaintoja, joita hänen ystävänsä harrastivat. Tämä oli jotain sellaista mitä Draco ei ollut ikinä ennen kokenut. Hän peloistaan huolimatta jopa piti jutusta. Hän halusi kertoa tytölle enemmän ja pyytää tyttöä kertomaan enemmän itsestään. Pelko avautua vihdoinkin jollekulle oli kuitenkin liian iso.
Hän vastaisi huomenna. Ehkä.
-
Olen tähän mennessä lukenu tätä vain salaa, mutta nyt on kyllä pakko tulla laittamaan edes jonkulainen kommentti. Tän juoni on aivan täydellinen, etenee ihanaa nopeutta, ei siis liian nopeasti eikä liian hitaastikkaan. Hermione vaikuttaa itseltään, mutta Draco on hiukan yllättänyt. Ei huonossa mielessä siis! Vaikka Draco onkin ehkä hieman nörtimpi kuin kirjoissa, olet tehnyt se uskottavasti. Mun kommentti on täyttä potaskaa, mutta onneks ees jotain! :) Jatka!
-
Hyvää tekstiä! Tällä kertaa en löytänyt tökkiviä kohtia, ainakaan ei jäänyt mieleen, jotta voisin lainailla. Ja sano sille oikeelle kirjottajalle, että tää on ihana tarina. :)
-
viljaida, hienoa että laitoit kommenttia! Kyllä niitä on kiva saada ja välillä infoa, että lukijat edelleen lukee tätä. Juoni tosiaan on aika täydellinen. =) Mun mielestä Draco on oikeastikin vähän nörtti, muttei uskalla näyttää sitä. :3
LunaLovegood, kiitos kiitos! =) Juujuu, sanotaan!
-
Hei tää on tosi koukuttava tarina! Lisää tulemaa nii pian ku mahdollista. :) Ja hyvä oot suomentaa, et kiitokset sille kirjottajalle sekä sulle ku jaksat nähä vaivaa tälläste enkkutaidottomien takia :D
-
Kiitos paljon! (-: On joo.
-
Uusi luku! Näistä muuten tulee pidempiä jossain vaiheessa, mutta alussa nää on vähän tällaisiä lyhyehköjä.
mainostusta: löydätte lisää dramionea irtokarkkipussi (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=8315.0)sta ! (-:
NELJÄS LUKU
Tietysti Tylypahkassa on asioita jotka minua häiritsevät. Suurimmaksi osaksi en vihaisi ajatusta tänne jäämisestä. Tässä paikassa on jotain sellaista johon ei kyllästy. Me olemme olleet täällä yli viisi vuotta ja silti tuntuu että linnassa on tosi paljon juttuja joita löytää. Ei muualla ole sellaista ilmapiiriä. Ehkäpä professorit ovat kaltaisiaan, koska ovat jo löytäneet suurimman osan jutuista! Ainakin Dumbledore, hän on ollut täällä tarpeeksi kauan. Olen unelmoinut Tylypahkaan jäämisestä monia vuosia. Voisin työskennellä täällä kunnes jään eläkkeelle. Opettaisin luultavasti muodonmuutoksia, loitsuja tai taikajuomia. Olen aika kohtalaisen hyvä niissä. Ehkäpä sitten, kun sota loppuu, tulen suoraan tänne. Pitäisin siitä. Ehkäpä meistä tulisi professoreita ja saisimme viimein selville toisemme! Se oli tosi ihmeellistä. Olen varma että tulisimme toimeen ihan kivasti siitä päätellen mitä olemme tähän mennessä jutelleet. Voisimme jopa vitsailla opettajien pöydässä.
Draco todella toivoi, että kunpa asiat olisivat noin helppoja. He voisivat istua vierekkäin nauraen ja jutellen suoraan kaikista ärsyttävimmistä oppilaista. Voisivat istua yhdessä ja katsella huispausmatseja. Eikö se olisikin mukavaa? Olisi se, Draco ymmärsi. Ensimmäisen kerran hän oli kuvitellut itsensä tekemässä tulevaisuudessa jotain sellaista, mistä oikeasti nautti. Oikeasti viettämässä hyviä aikoja. Mikseivät asiat vain voineet olla hänelle yksinkertaisempia? Miksei hänelle voinut olla sitä mahdollisuutta? Hänet pakotettiin sellaiseen elämään, rooliin, josta ei pitänyt. Hän oli kestänyt sitä jo kuusitoista vuotta, ja se kuudestoista olisi viimeinen sellainen – hän ei voinut miettiä enää, että ajatus mukavasta ajanvietosta olisi niin kaukaa haettu unelma. Hänen täytyi tehdä siitä totta.
Dracon teki mieli vastata tytölle heti takaisin, mutta toppuutteli itseään – jos hän vastaisi heti, hän paljastaisi ehkä juttuja, joista tyttö voisi päätellä hänen identiteettinsä. Draco ei voinut riskeerata sitä. Hän taitteli kirjeen ja laittoi sen takin taskunsa sisään turvaan. Sitten kun keksisi tavan kertoa nykyisestä tilanteestaan hieman epämääräisemmin, hän vastaisi. Sitä ennen hänen tulisi vain odottaa ja unelmoida.
• • • • • • • • • •
”On kulunut kolme päivää.”
”Eikä vastausta?”
”Ei yhtäkään.”
”Hyvä.”
”Harry!”
”Olen pahoillani, ’Mione, mutta… Tiedät, etten pidä tästä.”
”Olen tietoinen siitä, mutta ihan oikeasti, Harry, jos olisit lukenut kirjeet…”
”Antaisitko minulle luvan?”
Hermione räpsäytti silmiään ja melkein nauroi. ”Tietysti. Odotapa kun haen ne.”
Tyttö kiipesi portaisiin makuuhuoneeseen suunnistaen ja palasi pian pino muutamia kirjeitä kädessään. Hän ojensi ne Harrylle. Pojan ilme pehmeni joka kirjeen mukana. “Ymmärrän”, hän sanoi, “sinulla ei siis ole mitään idea tyypistä?”
”Tiedät nyt yhtä paljon kuin minä. Tuossa on jokainen tähän asti saamani kirje.”
”Mielenkiintoista. Aiotko todella jatkaa tätä?”
”Kyllä.”
”Kuinka kauan? Kun siis selvästikin tässä on kouluvuosi aikaa… Mutta entä sen jälkeen?”
”Kyllä me selvittäisimme sen jotenkin. En ole varma, mutta ehkä paljastaisimme identiteettimme lukuvuoden lopulla.”
”Ymmärrän. Mitä jos tämä tyyppi on kauhea?”
”Harry, sinä luit kirjeet. Hän on… kuka tahansa onkin, niin ei kauhea.”
”Niinpä kai. Minä vain…”
”Olet huolestunut. Harry, tiedän. Jos jotakuta ei kunnolla tunne, ei tähän voi luottaakaan, eikö niin? Sen vuoksi me emme juuri paljasta mitään. Me vain juttelemme. Se on oikeastaan mukavaa.”
“Ron ei kauheasti juttele”, Harry sanoi, yrittäen saada Hermionen paremmalle tuulelle. Oikeasti Hermione tunsi päinvastoin.
”Niin tai näin, Harry… Odotan seuraavaa kirjettä. Joka tapauksessa minulla on nyt opiskeltavaa. Menen makuuhuoneeseen.”
Hermione meni yläkertaan ja sulki oven. Hän oli ilahtunut hiljaisuudesta. Hän oli tehnyt oikein näyttäessään Harrylle kirjeet saadakseen tämän lopettamaan liiallisen huolehtimisen. Hän ei voinut silti olla ajattelematta Harryn vihjausta Ronista, tai vitkastelevista epäilyistään. Harry oli Hermionen paras ystävä ja melkein kaikissa olosuhteissa tyttö luotti häneen läpikotaisin. Tämä juttu oli kuitenkin vain Hermionelle itselleen. Hän ei malttanut odottaa olisiko poika vastannut hänelle seuraavana päivänä.
Hmph! He olivat unohtaneet ne kirjekaverinimet. Ehkä poika voisi olla… Hän voisi olla Darcy! Poika oli jo myöntänyt olevansa hiljainen, mietiskelevä ja salaa unelmoiva. Nimi olisi täydellinen. Kuka Hermione sitten voisi olla? Elizabeth? Darcyn Elizabeth? Hermione mietti ajatusta mielessään – ehkei sitä kannattaisi vielä kertoa. Hän voisi kuitenkin tuoda Darcy-viittauksen esille ja toivoa, että poika ehdottaisi Hermionelle Elizabethia…
• • • • • • • • • •
Draco oli kirjoittanut jo kuusi kirjeen luonnosta, mutta siltikään mikään niistä ei vaikuttanut sopivalta. Hän oli yrittänyt koulutapahtumia, mutta ne olisivat liian tavallinen aihe. Hän yritti turhanpäiväistä höpötystä, mutta mitä virkaa sillä oli? Hän oli yrittänyt keksiä nimimerkkejä ja myttyyn oli mennyt sekin. Hän oli yrittänyt kaikkea – paitsi juuri sitä, mitä oikeasti halusi. Hän halusi uskoutua tytölle, jutella, päästää hänet Dracon ajatuksiin, jotka virtasivat. Hän ei voinut selittää, että miksi niin. Tosi asia oli, että puolet ajatusta hänen itsepuolustus käski lopettaa typeryydet ennen kuin ne menisivät liian pitkälle. Jostain syystä Draco kuitenkin aina nappasi sulkakynän ja pergamentin. Aina aloitti yhden tai kahden rivin raapustamisen ja ajatteli jättää ne siihen.
Oli kulunut viisi päivää. Juuri sinä hetkenä oli menossa kuudes. Oli jo aika kirjoittaa jotakin – mitä tahansa! – mitä antaa tytölle, ettei hän ajattelisi Dracon lopettaneen koko juttua. Draco päätti mennä vaikeimman kautta – hän aikoi kertoa totuuden.
Vitsit opettajien pöydässä olisivat erinomaista ajanvietettä, todella olisivat. Toivoisin asioiden olevan selviä – ei ulkopuolista maailmaa, eli ei ulkopuolisia paineita. Valitettavasti olen suuremman paineen alla kuin milloinkaan. Syynä on tietysti vanhempani – no, isäni. Juttu on vaikea, koska he eivät oikeastaan koskaan ole olleet vanhempia… Enemmänkin ohjaajia, jotka ovat minusta vastuussa. Sanottakoon, että minulla oli rankka lapsuus. En muuta halunnut kuin paeta sitä kaikkea. Isäni haluaa minun menevän tietylle liikelinjalle, johon en halua osallistua. En nauti siitä, joten miksi tekisin sen? Ongelma on, että hän on se, joka maksaa jatkokoulutuksen. Asun siis hänen luonaan Tylypahkan jälkeenkin. Miten vain tehdä jotain mistä hän ei pidä? Se riskeeraisi asioita, se voisi saada hänet potkaisemaan minut pellolle tai kieltäytyä tunnustamasta minua pojakseen! Hän on hyvin, hyvin vakavissaan tästä jutusta, enkä halua siis riskeerata, todellakaan. Haluan opettaa. Haluan perhettä. Hän haluaa minut johtoasemaan, vallankäyttäjäksi – olosuhteisiin, joihin en halua. Hän haluaa minut vaikuttavaksi ja mahtavaksi, kuten on itsekin. Haluan jotain pientä – mukavuutta ja nautintoa. En oikeastaan välitä rahasta. Rahat eivät saa minua tekemään sitä, mitä hän haluaa. Haluan pois! Ainoa tapa tehdä se on olla ihan yksin. Minulla ei ole keitään todellisia ystäviä, joille puhua. Oma perheeni kunnioittaa minua vain, jos teen mitä he haluavat minun tekevän. Ainoa henkilö, johon voin luottaa, on joku jolle en ehkä ikinä edes juttele kasvokkain. Säälittävää. Kunpa tuntisin sinut.
Draco ei voisi enää heittää tätä kirjettä tuleen. Kirjoitettuaan vastausohjeet tekstin alapuolelle, hän sulki kirjeen ja juoksi kirjastoon. Tilanne oli nyt tämä, mutta mitä väliä? Hän oli löytänyt lohdun tästä jostakusta, tästä vieraasta.
Aurinko tunkeutui jokaisesta ikkunasta, kuviteltu aurinko, joka paistoi Dracoa kohti tämän laittaessa lappunen kirjan väliin. Nyt elämä ei tuntunut lainkaan hänen omaltaan.
• • • • • • • • • •
Päivällinen oli syöty. Harry ja Ron olivat asettautuneet mukavasti oleskeluhuoneeseen ja aloittaneet vihdoin opiskelun testiin, joka olisi seuraavana päivänä loitsuissa. Hermione oli odottanut edellisillan kirjastossa kunnes matami Prilli oli heittänyt hänet käytävälle myöhään. Hermione oli odottanut, että olisiko pojan kirje maagisesti ilmestynyt sinä iltana. Ei ollut. Oli mennyt kuusi päivää. Mikä kesti? Oliko poika lopettanut? Oliko Hermione sanonut liikaa?
Hermione suuntasi jälleen ulos muotokuva-aukosta, rappusia alas, käytäviä pitkin. Hän menisi nukkumaan heti kirjastossa käytyään.
Päästyään kirjaston oville, tyttö tunsi painon hiipivän pois olkapäiltä. Jos poika kirjoittaisi takaisin, vastaus olisi kirjastossa. Se olisi.
Kolme riviä vasemmalle, seitsemän alas. Kuudes hylly. Tyttö tiesi kirjan sijainnin läpikotaisin, hän oli tarkastanut sen niin monta kertaa edellisellä viikolla. Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Kirjan etukannen väliin oli tökätty se, jota Hermione oli odottanut koko viikon. Hänen kirjeensä! Tyttö nappasi sen istahti sohvalle, lukien kirjeen läpi niin monta kertaa hyvittääkseen ajan, jolloin ei ollut kuullut hänestä.
Poika oli kirjoittanut. Hän oli kirjoittanut. Hän ei ollut lopettanut tai muuta vastaavaa.
Hermione otti esille laukustaan pergamentin ja sulkakynän ja alkoi kirjoittaa vastausta heti. Hän ei ollut tuhlata aikaa tai unohtaa ideoita, jotka pauhasivat hänen päässään. Poika oli jälleen kohauttanut – Hermionella oli suuri tarve ilmaista juuri niitä tunteita, joita koki. Jälleen kerran, sinä iltana, hän antoi niiden valua ulos.
Mikä sinua viivytteli? Pelkäsin sinun jo lopettaneen kirjoittelun. Tarkistin ja tarkistin uutterasti ja viimein löysin sinut! Olet hämmentänyt minua… En oikein voi kuvailla sitä. En puhu kirjoittamisen halusta vaan siitä, kuinka minun on oikein pakko – pakko ilmaista juuri niitä asioita, jotka päässäni menevät. Sinulle. Haittaako se? Vaikutit luottavaiselta ilmaistessasi asioita minulle, joten oletan, että sinua ei haittaa omat juttuni.
Toivoisin minulla olevan paineet, jotka sinulla on. Vain minä painostan itseäni. Minulla on juuri se vastakkainen ongelma kuin sinulla – kaikki tietävän minun olevan aivan täydellisen hyvä kaikessa, mitä valitsen tehdä. Kaikki numerot ovat hyviä, elleivät täydellisiä. Minulla on kykyä lähes mihin vaan. Haluan jonkun muunkin kertovan mitä tehdä, edes joskus! Olen aina vain itse oman itseni ohjaaja – “Ole parantaja! Ole lakimies! Ole opettaja!”. Loppujen lopuksi saan vain taputuksia päälaelleni ja uuden tehtävän joka viikko. Halveksin sitä! Haluan haasteen. Haluan tehdä jotain mitä kukaan ei odota. Haluan pois tästä arkipäiväisestä rutiinista, jossa autan kaikkia jokaisessa jutussa, joka vaatii ajattelua. He saavat luvan ajatella tästä lähtien itse, eivätkö niin? No joo. Aikalailla noin se elämäni menee. Haluan haasteen.
Jotain uutta. Tämä on kyllä vähän haaste – luottaa johonkuhun, jota en saata edes tuntea. Täydellisen uutta tämä on. Kuka oletkin, toivoisin meidän olevan parempia ystäviä. Kunpa uskoutuisimme toisillemme kasvokkain. Ehkäpä olisimme parhaita ystäviä. Ehkäpä voisimme olla vastaus kaikkeen, tietää kaikki toistemme salaisuuksista. Huomaan tulleeni kateelliseksi tytöille, joilla on parhaat ystävät. Minulla ei ole ketään sellaista. ”Parhaat” ystäväni ovat nuorempia, takkuilevia tai outoja. En ymmärrä! Melkein vain odotan tällä hetkellä velhosodan tuloa. Aion tehdä osani, aion taistella. Se on tehtäväni. Minun täytyy. Haluan. Mitkä ovat sinun tunteesi sodasta? Aiotko edes palata kouluun ensi vuodeksi?
Olen myös miettinyt kirjekaverinimiä. Viime kirjeesi jäljiltä ajattelin, että sinun pitäisi olla hra Darcy. Oletan syystä, että olet jossain määrin tuttavallinen kirjallisuuden kanssa, tuntevasi hahmon, kehen sinua vertaan. Minulla on jostain syystä vaikeuksia löytää joku, johon itse samaistua. Tässä vastausohjeet…
Tämä oli riittävästi. Hermione ei välittänyt sulkea kirjettä vaan tunki sen pojan käskemän kirjan väliin. Hän jätti kirjaston ja palasi oleskeluhuoneeseen, jossa jälleen kerran hän auttaisi Ronia ja Harrya opiskelussa, vaikka pojat tuskin huomioisivat neuvoja ja vain vitsailisivat Hermionen kustannuksella. He olivat hänen parhaat ystävänsä, mutta joukon ainoana tyttönä oleminen – ainoana järjellisenä ja aivollisena oleminen – alkoi jo rasittaa.
ps Jos luit tähän asti, niin jätähän kirjanmerkki! (-;
-
Heipodei!
Tosiaan, kommentointi vähän jäi tuossa välissä, anteeksi siitä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?
Tykkäsin tästäkin osasta. Tämä on koukuttava ja haluaisin vain lukea lisää ja lisää (mutta en sinne enkunkieliseen versioon mene, koska en halua spoilaantua). Draco on hyvin nörttimäinen ja erikoisen luottavainen tässä, mutta se sopii hänelle kummallisen hyvin. Toisaalta, hänhän ei tiedä Hermionesta mitään, joten voisin minäkin olla luottavainen. Tosin alkaisin ajatella, että onko tämä vain joku pila tai jotain, mutta nyt ei puhutakaan minusta.
Minusta tuntuu, että Hermione alkaa pikkuhiljaa ihastua Dracoon. Hän kuitenkin heitteli ajatuksia Darcysta ja Elizabethista, joka kuitenkin on yksi kirjallisuuden tunnetuimmista rakkaustarinoista. (Tähän oma merkintä väliin, että jos olisi Heathcliffista ja Cathysta ollut maininta, se olisi ollut jo klisee, koska olen törmännyt aivan liian moneen ficciin, jossa pääparitusta verrataan Humisevan harjun draamakaksikkoon, enkä koskaan ole siitä pitänyt.)
Käännöksesi on mainiota ja jälki edelleen tökkimätöntä. Nyt, kun koneeni heittelee randomääniä, pyydän vain jatkoa ja sanon heipat.
Ledi
-
Voih! Pidän tästä ficistä todella!
Olen kiitollinen että olet ottanut asiaksesi kääntää, kun itse en niinkään englanniksi lue:-)
Kiirettä pukkaa, jotan jätän kirjanmerkin tänne ja kommentoin syvällisemmin myöhemmin:)
-
Hei vain! Olen tätä jo alusta asti seuraillut, mutta kommentointi on unohtunut, mutta nytpä ajattelin sinua kommentilla heittää! :3
Tämän ficin idea on aivan ihana ja luvut on olleet jänniä. Sekä Draco että Hermione ovat tässä aivan ihania! :>
Käännöksesi on ollut mielestäni hyvää, teksti on helppolukuista, eikä mitenkään takkuilevaa. Kirjoitusvirheitäkään ei ole tainnut silmiin sattua. Kiitos tämän ficin suomentamisesta, jään mielelläni tätä seurailemaan :)
-
Hei uusi lukija ilmoitautuu. Luin kaikki neljä lukua yhteen putkeen. Virheitä en huomannut. Pidän kovasti ideasta. Ei osaa kirjoittaa järkevämmin.
Jatkoa odotelessa. Kiitos ja kumarrus.
neiti seko
-
Tämä on varmaan huonoin kommenttini ikinä, mutta muuta ei tule mieleen kuin, että jatkoa mahdollisimman nopeasti ja tämä on erittäin hyvä ficci, taitavasti suomennettu. En ole ikinä ennen kommentoinut käännöksiin, lukenutkin vain paria pari lukua. Tämä on hirveän vaikeaa, kun tämä ei ole oikeastaan sinun ficcisi, joten en nyt tiedä, mitä pitäisi sanoa. En ainakaan huomannut mitään tyhmältä kuulostavia kohtia ja sitä jatkoa toivoisin edelleen :)
-
Ledi: kiitoksia! Juu, ei se mitään eikä sitä todellakaan joka välissä tarvitse kommentoida, mutta välillä on kiva saada kirjanmerkkiä, niin tietää että mitä porukka tykkää. Draco on vähän nörtti joo, mutta tavallaanhan sen kyllä ymmärtää. Kiva että suomennos kelpaa ja hih, ei kannata joo mennä kurkkimaan alkuperäistä nyt! (-; Ainakaan seuraavia lukuja, siis.
Fenix; kiitos! (-:
puhpallura: kiitoksia! (-: Juu, molemmat on oikein söpöjä kyllä tässä!
neiti seko: jei, hienoa ja kiitos!
Jeeetu: heh, kiitoksia paljon. Vautsi, makeeta että silti kommentoit nyt tätä! (-:
-
Tässä uusi osa! Anteeksi kun kesti, mutta minulla oli viime viikolla koeviikko.
VIIDES LUKU
Draco yllättyi itsestään yhä enemmän ja enemmän joka kirjeen kanssa. Kuinka yksi tyttö – tai nuori nainen – oli tehnyt tämän Dracolle? Saanut hänet kyseenalaistamaan asioita, joihin Draco oli uskonut täysin? Kuinka tyttö oli saanut hänet ihan hulluuden partaalle apunaan vain jokin palanen pergamenttiä ja kevyt kukkaistuoksu, joka pergamentista lähti? Useimmilla naisilla Draco vihasi hajuvettä – se oli aina liian voimakasta. Kirjetytön tuoksu oli kuitenkin kaunis – Draco ei oikein osannut kuvailla sitä. Hän ei ollut ikinä ennen ollut sellaisessa tilanteessa.
Hän otti pergamentin jälleen taskustaan ja niiskautti tuoksua ennen kuin laittoi kirjeen takaisin. Merlin, hänen nykyinen käytöksensä oli vastenmielistä. Miksi ihmeessä hänen oli täytynyt vastata ensimmäiseen kirjeeseen? Hän olisi vain voinut antaa olla…
Mutta tämä nainen muutti asioita. Draco tajusi sen napatessaan jälleen sulkakynänsä ja koskettaessaan sillä pergamenttia.
On aina ihanaa kuulla sinusta. Epäilemättä paras osa päivästäni. Mitä tunteisiini sotaa koskien tulee, haluan koko jutun vain ohitse. Luulisin. En tarkoita millään pessimistisellä ”lopettakaa se heti”-tavalla. Olen vain hermostunut, haluan vain tietää asioita. Kuka voittaa? Ja mitä tapahtuu sodan jälkeen? Ja kuka kuolee, ja kuka elää? Ja miksi? Ja kuinka? Ja tärkein – milloin? Viekö se viikkoja, kuukausia? Vai viekö meiltä vuosia saada tietää? Enimmäkseen olen peloissani. Tunnen porukkaa molemmilta puolilta – paljon ystäviä niin luihuisista kuin muistakin. On vähän älytöntä ajatella jommankumman puolen väkeä kuolevan toisen takia. En halua ajatella asiaa, mutta ajattelen silti. Totuus on, että haluan todellakin Hänet-jota-ei-pidä-mainita poistuvan. Hän on kauhistuttava mies, hän on tehnyt hirvittäviä asioita… Olisi vain parempi kaikille, jos hän menisi.
Sinun täytyisi olla muuten ihan hölmö – jota et ole – jos et huomaisi olevasi kuin neiti Elizabeth Bennett. Älykkö, oman päänsä pitävä, utelias, tasainen, hieman itsepäinen. Luultavasti salaa kapinallinenkin – tai ehkei edes salaa. Olisi hullua jos et olisi kuin Elizabeth.
Ja jälleen uusi yllätys. Draco oli juuri myöntänyt avoimesti toiselle ihmiselle haluavansa Voldemortin pois pelistä. Ikuisesti. Kuolleena. Draco hädin tuskin edes vielä myönsi asiaa itselleen, ja nyt hän myönsi sen jo hänelle. Tietysti asia oli niin, että ellei Draco olisi myöntänyt, olisi tyttö voinut arvata kuka hän oli. Ehkä koko kirjeenvaihto oli hyväksi heille molemmille. Draco tajusi jotain muutakin juuri sinä yönä – kuka tahansa tämä nainen oli, halusi Draco olla enemmän kuin hän. Jos tämä ihminen, täydellisesti tuntematon, välitti Dracon tunteista enemmän kuin pojan omat vanhemmat… Sen täytyi merkitä jotain. Ja se, että niin hyvä tyttö oli kiltti hänelle. Mitäpä jos Dracokin voisi olla… kiltti? Ihmisille? Ilman salaisia motiiveja? No, hän ei ollut varma voisiko tipauttaa kokonaan salaisia motiiveja pois… mutta kilttinä olo oli alku.
• • • • • • • • • •
Sinun täytyy vitsailla tuosta Elizabeth-kohdasta. Kyllähän minulla ehkä on muutama sama piirre hänen kanssaan, mutta hän on niin kaunis ja hurmaava. En voi edes kuvitella vertausta häneen. Siispä tuon kuuleminen oli päiväni paras hetki. Pidän siitä, että olemme molemmat… onnellisia tästä. Upea häiriötekijä sotaan ja pelkoon. Tiedän millä puolella olen, olen taistellut. Haluan Pimeyden Lordin pois ikuisiksi ajoiksi. Pois. Finito. En usko että hyökkäykseen on niin kauan. Itse kuvittelen siihen menevän vuosi tai kaksi. Ei kauaa. Hän ei odottele ikuisuuksia. Hän tietää minkä perässä on ja haluaa ottaa vallan vielä kun on mahdollisuus. Hän tekee siirtonsa pian.
Näin viime yönä unta sinun tapaamisestasi – sinulla ei ollut unessa erottuvia piirteitä, mutta tiesin sen olevan sinä. Olimme täällä Tylypahkassa, mutta ainakin muutaman vuoden vanhempia – ehkä jopa kolmekymppisiä. Olimme opettajia, ja me vain… me kirjoittelimme kirjeitä. Vielä silloinkin. Tiesin kuka sinä olet ja sinä tiesit kuka minä olen, mutta silti me kirjoitimme kirjeitä koko ajan. Pidin siitä. Voi kunpa olisi ihanaa jäädä Tylypahkaan ja paljastaa tämä tunne, kun saan kirjeitäsi. Se on epätodellista, niin erilaista kuin tasapaksu arkeni.
Sodassa oli eräs pointti jonka Hermione halusi korjata. Hän heilautti taikasauvaansa, siirsi viimeisen kappaleen hieman alemmas sivua ja lisäsi seuraavan loppukohtaan:
Verisäätyni huomioiden olen turvassa kummallakin puolella. Olen puhdasverinen – ei sillä että se niinkään merkitsisi minulle mitään. Olen aina pitänyt verielitismiä suurena vitsinä. Likaista verta? Onko joku oikeasti tosissaan siitä?
Hän jatkoi jälleen toisella kappaleella.
Mitä jos me oikeasti voisimme tehdä sen – jäisimme tänne opettajiksi ja tietäisimme toisemme? Voisin pitää siitä. Paljon.
Hän kirjoitti loppuun Elizabeth, kertoi vastausohjeet ja tunki kirjeen laukkuunsa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä miksi oli kertonut tälle pojalle olevan puhdasverinen – ehkäpä se teki hänestä helpoimmin lähestyttävän. Hän olisi puhdasverinen, joka sai hänet näyttämään hyvältä niiden elitistisimpien silmään. Lisäämällä olevansa välinpitämätön verisäädyistä, hän näytti hyvältä kaikkien muidenkin silmissä. Hän kirjoitti jutun vain yrittääkseen saada enemmän selville tästä mysteerimiehestä.
Tämän kirjeen kirjoittaminen oli tehnyt Hermionen hyvin väsyneeksi. Tytöllä olisi aikainen tuntikin huomenna aamulla.
Hermione nukkui onneksi hyvin. Uni, josta tyttö oli maininnut, palasi – pitkä, rennosti kävelevä muukalainen asteli Hermionen taakse, jutellen heidän kirjeistään ja oppilaistaan sellaisella äänellä, jota tyttö ei voinut kuulla tai ymmärtää. Hän tiesi silti mitä mies puhui. Hahmo ei ollut mitenkään tunnistettavissa. Hermione tiesi vain sen olevan mies, jolle oli kirjoitellut. Unessa kaksikko oli todellakin – Hermione punastuisi ajatellessaan asiaa aamulla – yhdessä.
• • • • • • • • • •
Se oli Malfoyn lumoavaa charmia. Se oli melkein tavamerkki! Tytöt kertoivat Dracolle aina mitä luulivat hänen haluan kuulla. Hänen perheensä sympatiasta Pimeän Lordia kohtaan, esimerkiksi. He kertoivat kuinka hyvältä Draco näytti, kuinka nerokas ja hauska hän oli, kuinka paljon he halusivatkaan… No, vastauksissa oli tuossa kohdin aina eroa. Käytännössä oli tyttö kuka tahansa, pystyisi Draco hänet hurmaamaan ja muovaamaan omaan, pikkuiseen ja täydelliseen peliinsä. Hänen isänsä kuitenkin sanoi aina olla ruiskuttamatta verta sinne mistä söi – aika kirjaimellisesti hänen isänsä tapauksessa – ja Draco oletti sen tarkoittavan pitävän välimatkaa tyttöihin, joilla hän leikki vain huvin vuoksi. Älä-mokaa-siellä-missä-syöt. Tajuan sen kyllä. Tämä nuori nainen… hän oli kuitenkin erilainen.
Kyseessä ei voinut olla Malfoyn lumoava charmi. Eihän tyttö edes tiennyt hänen olevan Draco Malfoy. Kyse täytyi olla jostain muusta – vaikkakin heidän keskusteluidensa kautta tyttö oli itse asiassa päässyt tutustumaan oikeaan Dracoon. Draco oli epähuomiossa kertonut tytölle juuri sellaisia asioita, joita halusi varmaan kuullakin – että tyttö oli älykäs, syvällinen ja niin edelleen. Se oli kuitenkin oikeasti totta. Kirjeet olivat päivän parhaita paloja heille molemmille. Draco ei ollut edes ikinä kehunut ketään tyttöä samalla lailla.
Tämä oli – Dracoa pelotti myöntää asia – oikeaa elämää. Tyttö oikeasti ajatteli kivasti hänestä. Ja hän itse, vastapainoksi, mietti samantyylisiä asioita tytöstä. Draco oli oikeastaan alkanut kehittää mieltymystä häneen, eikä poika edes tiennyt kuka kirjekaveri oli! Tietysti Draco tunsi hänet. Dracosta tuntui, että hän tunsi tytön aivan läpikotaisin, joka ikisen yksityiskohdan. Identiteetti jäi silti edelleen mysteeriksi. Kuinka hän pystyi tuntea näin? Kuinka hän oli niin sellaisen ihmisen lumoissa, jota ei ehkä ollut edes katsonut kahta kertaa? Mitä jos tyttö oli hirveä? Tietysti hän oli upea persoona sisältäpäin. Draco oli shokissa huomatessaan olevan melkein välinpitämätön tytön ulkonäöstä. Ei tyttö peikko ollut – suurimmalla osalla heistä oli alempiarvoisuus-komplekseja, joita Draco ei ymmärtänyt. Tytön täytyi olla siis ainakin jotenkin viehättävä. Lisäksi tapa, jolla kirjekaveri kirjoitti ja tapa, jolla hän ajatteli… Kuin henkäys raikasta ilmaa. Draco ei ollut ikinä kokenut vastaavaa. Hän ihan aidosti piti tästä tytöstä.
Ja tyttö ilmeisesti piti ihan aidosti Draco itsestään. Ei hän kirjoittaisi jos ei pitäisi. Kirjekaveri piti siitä kun Draco vastaili, piti juttelemisesta ja kanssakäymisestä Dracon kanssa – kenestä muusta poika olisi voinut sanoa samaa muutama viikko takaperin? Ei oikeasti kestään. Crabbea ja Goylea tuskin laskettiin mukaan, ja Pansy halusi aina vain puhua itsestään tai yrittää imarrella, joka oli helvetin hermoille käyvää. Tämä kirjenainen – tämä Elisabeth – oli oikeasti kiinnostunut Dracosta. Tämä oli uutta.
Hitto, Draco ajatteli. Olen liemessä.
Niinpä taidat olla, D... (-;
-
Oioioii !
Hienoa suomennosta olet saanut aikaan! Teksti on mukavaa eikä takkuile ainakaan häiritsevästi :D
Käännä nopeasti lisää, tai muuten löydän itseni ahmimasta tätä tekstiä englanniksi! Vaikka ei siinä, voihan sitä aina molemmat versiot lukea :3
Mutta pääpointtini kommentissani oli, että ilmoitin että luen tätä ;)
_MES_
-
Tosi hyvin olet kääntänyt. Teksti on sujuvaa, eikä löydy kuin muutamia virheitä. :)
Luin nämä kaikki luvut tämän päivän aikana. Jatkathan pian lukujen lisäämistä tänne? :D
-
Olen koukussa tähän ficciin. Jatka ihmeessä uusien lukujen lisäilyä, vaikka tuosta edellisestä on jo muutama kuukausi mennyt:3
P.s ihan hemmetin hienoa suomennusta. :D
-
Apua :D Varotan jo tässä vaiheessa että järkevää tästä kommentista tuskin tulee :D aivan mahtavasti käännetty, vaikka tietenkään en tota englannin kielistä olekaan lukenut, mutta en mitään suurempia huomioita ole tehnyt ja jos jotain oon huomannut niin se on kyllä sanottu jo :) ja sitten tosiaan, jos alkuperäiselle kirjoittajalle oot pistämässä kommenttia niin kyllä tykkään tästä ideasta ja koko ficistä vaikka hirveesti en Dramionea lue :)
Siinä oli varmaan pääpointit, lisää ois kiva saada, pretty please with strawberries on it (;
Kapsuuu kiittää ja jää odottamaan ~
-
Moikkah! Luin juuri kaikki luvut putkeen ja tykästyin oikein kovasti.
Tosiaan, ensimmäinen käännösfic jonka olen lukenut ja tykkäsin tosi paljon! Muutama hassu käännösvirhe näkyi siellä täällä, mutta ei ne erityisen pahasti häirinnyt. Saa välittää minultakin terveisiä alkuperäiselle kirjoittajalle!
Kiitokset ja anteeksi, koska puhelimella ei saa kunnon kommenttia aikaseksi!
-
kuinkahan mahtaa käydä kun hermy sano et on puhdasverinen, nyt jo jännää :) en oo lukenu alkuperästä versioo, joten oottelen jo jatkoo :D
-
Ihana tarina ja ihanaa luettavaa! Sellaista suloisen kepeää ja kutkuttavaa, josta juuri pidän. Ja paritus on tietenkin ihana. (: Hienosti olet suomentanut, kun tarina kulkee jouhevasti eteenpäin sen turhia tökkimättä ja takkuamatta. (: Jään innoissani odottelemaan jatkoa. (:
-Ansa
-
Mukava juoni. Pakko sanoa se aikket itse siihen kykene vaikuttamaan.
En osaa sanoa mitään käännöstaidoistasi, mutta hyvin on mennyt. Et kai jätä tätä tähän?
-
Ihana tarina, rakastuin:) Ja vielä parhaalla mahdollisella parituksella:D
Jatkathan vielä suomennosta, koska palan halusta tietää kuinka "Elizabethin" ja "hra Darcyn" kirjeiden vaihto jatkuu ja Hermionen ja Dracon rakkaustarina kehittyy.
-
Kiitos kaikille ihan mielettömästi kommenteista, arvostan niitä tosi paljon. Ja pahoittelut törkeästi viivästyksestä, Finimaailma on minun osasta jäänyt täysin unholaan.
Olen alkanut nyt kuitenkin käydä täällä taas vähän useammin ja arvaa mitä? Minulla on teillä kuudes luku. Tadaa! :-*
KUUDES LUKU
Kuinka hän voisi aloittaa kirjeen ja kuinka pitkä sen pitäisi olla? Viikkoja sitten tällaiset kysymykset eivät olisi kuunaan päivänä muodostuneet Dracon mieleen. Kuka tahansa, joka yrittäisi olla kirjeenvaihdossa Dracon kanssa, saisi vastaukseksi mitä poika ikinä itse halusikin kirjoittaa, ja silloin kun hänestä itsestään siltä tuntui. Useimmiten vastausta ei olisi tullut ollenkaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Draco oli huolissaan niinkin mitättömästä asiasta kuin kirje… Mutta olivatko kirjeet mitättömiä?
En ole ennen ajatellut opettajan hommia. Kaipa se voisi olla ihan kivaakin.
Totta puhuen Draco ei ollut ikinä ajatellut tulevaisuuttaan sodan jälkeen – hänellä ei ollut aavistustakaan koska se olisi ja mitä tapahtuisi, joten hän ei tiennyt eläisikö 17:a ikävuotta kauempaa.
Ja ajatus oman itsensä löytämisestä on kiehtovaa. Ajattelen jatkuvasti kuka sinä mahdat olla, mutta unissa olet aina hämärän peitossa. En edes tiedä hiustesi väriä… Toisaalta, jos tietäisin, olisit joko Tylypahkan vähemmistöä tai enemmistöä, joten en ehkä edes halua tietää. Tietysti sinun tuntemisessa olisi omat edut – nyt kun Tylyahon viikonloppu on tulossa, minua jopa kiehtoisi astua makuusalini ulkopuolelle. Viimekertainen Tylyahon vierailu oli tylsä. Ystäväni eivät ole kovin teräviä ja oikeastaan tuntui kuin olisin ollut yksinäni. Kaupat ja muut asiat tuntuisivat jopa kohtuullisilta, ellen joutuisi kävelemään siellä yksin. Yksinpä joudun kuitenkin usein olemaan – en ole käynyt Tylyahossa sitten viime vuoden lukuvuoden alun. En varmaan mene tälläkään kertaa… Tai ehkä menenkin, jospa löytäisinkin sinut…
Voisimme oikeasti tavata ja jutella. Olen ajatellut asiaa muutamaan otteeseen. Olet varmaakin yksi niistä hyvin, hyvin harvoista ihmisistä, joiden kanssa jutteleminen ei haittaa minua. Tämä vuosi on syvältä.
Totuus, jota Draco oli vastahakoinen myöntämään ainakin sillä hetkellä, oli se, että tyttö oli oikeastaan ainoa, jonka kanssa jutteleminen ei haitannut häntä. Kaikki keskustelut kirjemaailman ulkopuolella tuntuivat tylsiltä ja litteiltä kuin pannukakku – ihme ettei asia haitannut Dracon ystäviä.
Mielestäni on hassua kuinka tämä kaikki tapahtui – sattumalta, ja nyt tästä on tullut jotain suurempaa. Minun täytyy myöntää, että ajattelen sinua usein. Ajattelen, että jos todella tuntisin sinut – kirjemaailman ulkopuolella – voisin tykätä sinusta. Taidan tykätä jo nyt. Verisäädylläkään ei ole minulle sinänsä merkitystä ja olet ensimmäinen nainen erittäin pitkään aikaan joka ei ole tylsistyttänyt minua kuoliaaksi tai halunnut minulta jotain. Se on oikeastaan surullista. Sinä todella olet kuin Elisabeth sen suhteen – häpeämättömän itsenäinen, nokkela ja loistava omalla tavallasi. Odotan innolla seuraavaa kirjettäsi. – Darcy
Kuten aina, Draco laittoi mukaan vastausohjeet ja sulki kuoren pienellä määrällä vahaa. Hän nousi ylös, tunki kirjeen kirjan väliin ja lähti kirjastosta.
Ei kestänyt kuin muutama tunti kun Draco, joka istui mukavassa asennossa sängyllään, tajusi tytön olevan tavallaan ensimmäinen, josta oli myöntänyt tykkäävänsä ennen kuin tyttö itse oli myöntänyt tykkäävänsä hänestä. Ja että hän oli myöntänyt, ettei verisäädyllä ole hänelle merkitystä. Mitä ihmettä oli meneillään? Asiat muuttuivat aina vain epätoivoisimmiksi viikko viikolta.
• • • • • • • • • •
Hermione haki pojan kirjeen juuri ennen nukkumaanmenoa, tunkien kirjeen laukkuunsa jotta voisi lukea sen takkatulen ääressä ennen kuin menisi nukkumaan. Poika oli vastannut melko nopeasti, niin kuin Hermione oli arvellutkin. He olivat vaihdelleet vasta muutamia kirjeitä, mutta Hermione tunsi tuntevansa pojan jo aika hyvin – ja osasi odottaa kuinka nopeasti poika vastaisi. Poika oli usein täsmällinen – piirre josta Hermione piti – ja kirjoitti hyvin, mistä Hermione piti vielä enemmän. Hän ei ollut nähnyt tällaisia kirjeitä kirjoitettavan romanttisen romaanien ulkopuolella, ja nyt hänestä tuntui kuin hän olisi itse päässyt elämään omaa romanssiaan. Poika oli älykäs ja… Noh, Hermione ei tuntenut häntä, mutta se ei haitannut. Jos ja kun tunteet kehittyisivät vakavimmiksi, he voisivat tavata. Siitä Hermione oli varma.
Oli helppoa asettua omaan lempituoliin loimuavan takkatulen ääreen, kun taas Harryn ja Ronin välttely oli sula mahdottomuus. Pojat istuivat vain muutaman metrin päässä, ja Hermione kuuli oman nimensä sanottavan vain puolen minuutin jälkeen siitä, kun oli istuutunut alas. Hän halusi vain lukea kirjeensä!
”’Mione, siellähän sinä olet! Katosit päivällisen jälkeen…”
”Minun täytyisi hakea yksi juttu kirjastosta”, Hermione vastasi. Eihän se oikeastaan valhe ollut. ”Läksyjä varten”, hän jatkoi. No, sekään ei ollut kokonaan satua. Tyttö oli hakenut vapaavalintaisen tekstin Runesin tunteja varten auttaakseen Hermionea ymmärtämään paremmin, mutta vasta kun olisi huomannut kyseisen kirjan roikkuvan puoliksi kirjahyllystä. Asia oli kohtuullisen hyvä tekosyy, ja poikien oli paras uskoa se.
”Ai. Usein kyllä jäät lojumaan kirjastoon koko loppuillaksi.”
”Olen aika väsynyt. Suunnittelin lukevani erään kirjeen nopeasti ja suuntaavani sitten yläkertaan hyvin ansaitulle levolle.”
Harry, joka ei ollut puhunut mitään ennen tätä, nosti päänsä. Poika oli kiinnittänyt huomionsa siihen yhteen tiettyyn sanaan, jota Hermione nyt katui sanoneensa. ”Erään kirjeen?”
”Niin, Harry. Kirjeen.”
”Ei kai tämä ole se sama – ”
Hermione epäröi hetken. ”Kyllä, mutta – ”
”Olin ensin sujut sen kanssa, mutta nyt? Kuukausi myöhemmin? Mieti, Hermione. Tämä alkaa tuntua hieman oudolta… Muutama viestilappunen kirjojen välissä on ihan hauskaa mutta… Mistä te edes puhutte tämän tyypin kanssa?”
”Tämä tyyppi on oikeastaan miespuolinen. Siis… poika.”
”Helkkari sentään”, Ron sanoi silmiään pyöräyttäen.
Hermione tunsi poskissaan sellaisen tulen, joka olisi voinut sytyttää koko huoneen palamaan. ”Anteeksi kuinka, Ronald?”
”Siis se tyyppi on poika? Me tiedetään mitä miehet haluaa. Meissä on se tietty kohta, joka… vähän niin kuin tikittää.”
”Tässä ei ole kyse tuosta asiasta, Ron! Sinä et välitä keskustella älykkäästi, mutta minusta se on aika tyydyttävää että teemme sitä kirjeissä…”
”Tyydyttävää? Joopa joo. ’Teemme sitä’ kirjeissä.”
”Olet vastenmielinen! Harry, etkö auttaisi vähän?”
Hermione kääntyi Harryn puoleen nähdäkseen pienen virneen häviävän pojan kasvoilta. ”A-anteeksi. Ronin puheissa on kuitenkin perää. Me ajattelemme sitä… paljon.”
”Ihan vain tiedoksi, me emme edes tapaile kasvokkain!”
”Ettekö? Mikä helkkari koko jutussa sitten on edes ideana? Kuka tämä tyyppi oikein on?”
”Anonyymi. Tiedämme kummatkin olevamme samalla vuosikurssilla, ja että minä olen naispuolinen, hän miespuolinen. Ei meidän muuta tarvitse edes tietää. Olemme myöntäneet, että on parempi olla tietämättä toisen identiteettiä, sillä tulemme toimeen niin hyvin. Koko idea oli minun. Hän oikeastaan haluaisi tavata minut, mutta… Asiat ovat paremmin näin.”
Ron pyöräytti silmiään ja kääntyi ympäri shekkipelinsä pariin. Poika näytti siltä kuin miettisi turhan pitkään seuraavaa siirtoaan pelissä. Kaikille oli päivän selvää hänen yrittävän näyttää siltä kuin hän ei kuuntelisi keskustelua, vaikka oikeasti hän kuuntelikin.
”Harry, se on pelkkää hauskanpitoa. Asia ei ole millään lailla… vakava. Olemme molemmat erittäin huolellisia siitä, että kerromme tietyistä asioista epämääräisesti. Siten emme voi arvata, kuka toinen on.”
”Ja olet varmasta tästä?”
”Melkeinpä sataprosenttisen varma.”
”Etpä kai paljoa varmempi voi tällaisen asian kanssa olla… Kai hän on kuitenkin mukava?”
”Erittäin. Hän on hyvin kannustava, mielestäni voimme puhua mistä tahansa.”
”Kuinka monta kirjettä olette kirjoittaneet?”
”Vain viisi, tai kuusi… Ehkä seitsemän. En pysy laskuissa mukana. Kirjeet olivat alussa aika lyhyitä ja sekavia, kun en ollut varma kirjoitinko oikealle ihmiselle vai löytänyt kirjeet vuosien takaa. Kirjeistä on tullut nyt vasta säännöllisempiä.”
”Se on siis pelkkää juttelua?”
”Kyllä!”
”Etkä ole kertonut mitään kummastakaan meistä?” Harry kysyi ja osoitti Ronia, joka esitti yhä mietiskelevänsä Kuninkaan siirtoa.
”En sanaakaan. Olen ollut varovainen. Olen itse asiassa jopa valehdellut muutamasta asiasta, ihan vain varmuuden vuoksi.”
”Se on varmaan ihan hyvä juttu.”
”Niinpä.”
”Hermione muuten?”
”Niin?”
”Olen iloinen siitä, että olet onnellinen… Kunhan vain olet varovainenkin, jooko?
”Olen kyllä.”
”Lupaathan?”
Hermione näki vilauksen pelkoa Harryn silmissä. Vaikka tyttö olikin hieman levoton asiasta, hän hymyili silti. ”Lupaan kyllä. Mitään pahaa ei pääse tapahtumaan.”
”Ja jos pääsee…”
”Lupaan sinulle saman kuin Ronille. Voit kutsua minua idiootiksi valmistujaispäivään asti, jos haluat.”
• • • • • • • • • •
Pojan kirje täytti Hermionen alitajunnan. Joka kerta kun tyttö kuuli edes epämääräisesti jotain kirjeisiin ja pojan sanomisiin liittyvää, koko teksti valtasi hänen mielensä. Se, että hän oli kuin Elisabeth, verisääty ei haittaisi, Tylyahossa tapaaminen… Tietysti Hermione toivoi heidän voivan tapaavan. Anonyymina olossa oli niin hyvät kuin huonot puolensa. Hän viettäisi päivän Tylyahossa varmaan Harryn ja Ronin kanssa – kermakaljaa hörppien, rentoutuen, ehkä myös karkkia ostaen.
”Neiti Granger?”
”Hm? Anteeksi, professori, minä vain – ”
Hän oli menettänyt ajantajunsa Loitsujen tunnilla. Se oli jo toinen kerta sinä päivänä. Hermione vastaisi kirjeeseen sinä iltana, oli pakko. Tylyahon reissu olisi seuraavana päivänä, ja jos poika ei ollut menossa sinne, hän saattaisi löytää kirjeen heti. Mitä jos Hermionen palattua huomenna häntä odottaisikin jo vastauskirje? Se olisi toden totta ihanaa…
Taas noi pojat katsovat oikeudeksensa tunkeutua toisten asioihin, ha ha. Mitäpä piditte luvusta? Tai suomennoksesta? Musta tuntuu, että olen nyt niiiiiin paljon parempi kuin tuolloin reilu vuosi sitten (melkein puolitoista vuotta sitten, hui!) kun viimeksi suomensin tätä. Lukuja alkaa taas tulla nyt useammin, muuten, eli ei huolta siitä.
-
Jee, ihanaa kun tällekkin tuli jatkoa! Oon aina välillä miettinyt, että mahtaako tää koskaan saada jatkoa - mutta tulihan sitä ja se oli kyllä odottamisen arvoinen!
Kiva, kun toit Dracon ajatuksiakin esille. Hienoa, että hänkin joutuu pähkäilemään tuollaisia melko arkipäiväisiä asioita, eikä ole hänelle itsestäänselvyyksiä! Miten aloittaa kirje, voi Draco :D
Ja ai vitsi mua ärsytti toi Ron ja Harry! Ei se niille kuulu, et kenen kanssa ja mitä Hermione kirjoittelee, pärkele. Antakaa Hermionen olla. Nyt.
Tarkoitus siis ilmoittaa, että olen lukenut tämän luvun ja tykkäsin (: !
-A
-
Kiitos, että jatkoit kääntämistä! Se on niin ihanaa huomata, että pitkän ajan jälkeen tarinaa on jatkettu eikä sitä olekaan unohdettu. :)
Luku oli tosi hyvin käännetty. Yhessä kohtaa olin ensin hämmentynyt kun puhuttiin vain "tyypistä", minkä jälkeen Hermione sanoi tämän olevan poika. Mutta varmaan johtuu enkun kielen vastineista hän-sanalle. :P
Mutta eipä tässä muuta, odottelen innolla lisää lukuja! ^^
-
Hyvä ficci on! :) Vähän vaan häiritsee, ettei tekstissä ole muuta sisältöä kuin vain kirjelaput, mutta siihenhän et sinä pysty vaikuttamaan :D
Käännöksesi on myös hyvää, muutamia kirjoitusvirheitä/ajatusvirheitä/käännöskukkasia bongasin, mutta en jaksa alkaa niitä kaivamaan ;D Kiinnitän kuitenkin tuollaisiin enemmän huomiota nyt kun käännän ficciä itsekkin. Teksti on kuitenkin sujuvaa, eikä ole mitään ongelmia pysyä juonessa mukana!
Toivottavasti jatkat käännöstä! :)
-
Ensimmäinen kommenttini täällä joten aika turhaa tekstiä luultavasti ;D ihan mahtava ficci ja jatkoa toivon nopeasti. Luin kaikki osat putkeen samalla kertaa ja tykkäsin. Tarina on hyvä joten olet onnistunut hyvin kääntämisessä. Jatkoajatkoa :D
-
Hihii, koukussa ollaan! :D Todella hyvää suomennosta, tönkköjä kohtia tai "vääriä" suomennoksia ei löytynyt :) Ainiin paitsi yksi. Muistaakseni he-who-must-not-be-named (peukut pystyyn että muistin tän enkuksi oikein) suomennetaan hän-joka-jääköön-nimeämättä :)
Juoni on tosi ihana ja etenee mukavan nopeasti :) On hirveän hauskaa kun iyse tietää ketkä viestittelevät toisilleen mutta Draco ja Hermione eivät. Ja älyttömän hyvä keksintö tuo viestilappuhomma! (heh, mietin että kokeilisiko itsekin tuota..) Jos vain suinkin viitsit niin kertoisitko alkuperäiselle kirjoittajalle, että tämä on aivan mahtava ficci ja että todellakin rakastan tätä. Ja että viestittelykeino on upea keksintö!
En ole yodellakaan mikään Dramione-fani mutta tämä vain on niin hyvä..
Jatka odotellen
SR
-
Tämä on ehdottomasti suosikko ficcini täällä, ja mieluusti lukisin lisää :) Odottelen siis jos tämä jatkuisi, sillä englannintaitoni eivät ole kovin hyvät :)
Jaa-a... rakentava ja pituus taisivat paeta :D
-
Aivan ihana ficci!! Drarmione ei oo mikään mun suosikki paritus, mutta tätä oli pakko alkaa lukemaan, koska kuulosti nin loistavalta! ;D :o (ja en ole katunut, että aloin) Käännös on aivan loistavaa, muutama pikkuvirhe osui silmiin, mutta nekin niin mitättömiä, etten jaksa vaivautua niitä tänne laittamaan. Odotan innolla jatkoa, ja toivon hartaasti, että jatkat mahdollisimman pian!! ::)
-
Myös minä odotan innolla jatkoa, yritin jo englanniksikin lukea mutta kielitito on kyllä itsellä liian heikko :-\ Tämä on yksi parhaita ficcejä täällä, hyvin kirjoitettu ja suomennettu.
-
Mä niin haluisin että tää vielä jatkuisi, kun englannin kielen taito on kehnohko ja jäi vielä niin ihanaan kohtaan.
Rakentavaa saat jos jatkat ;)
-
Hei rakkaat ja kiitos kaikille kommenteista, ne on luettu monet kerrat!
Tiedän että siitä on IKUISUUS, mutta... oon tässä hiljalleen omassa rauhassani käännellyt tätä ficciä joulun aikana ja hieman sen jälkeenkin, ja mulla olisi valmis osa ja seuraavaakin on jo silmäilty. Onkohan tällä enää edes lukijoita? No, olkoon tai ei, mulla on teille uusi osa ja lupaan että seuraava tulee vähän pikaisemmalla aikataululla kuin tämä uusi osa. :-*
SEITSEMÄS LUKU
Rakas Elisabeth…
Dracon viimeisin kirje oli ollut täynnä sellaisia salaisuuksia, joita tytöt olisivat innokkaasti halunneet saada kuulla. Tiedonpalasia siitä, kuinka peloissaan poika oli, kuinka pelokkaita ajatuksia hänellä oli sotaa ja perhettään kohtaan. Draco myönsi kirjeissään näyttävänsä ulkoapäin rohkeammalta kuin oikeasti oli – kuten suurin osa ihmisistä – ja että uskoi myös Elisabethin näyttelevän vahvempaa kuin mitä oli. Kaikkihan niin tekivät nykyään. Kun Draco myönsi kirjeessä uskovansa Elisabethin kirjoittavan paetakseen totuutta, hän tiesi että tyttö vahvistaisi asian seuraavassa kirjeessä. Ei Draco häntä voinut syyttääkään, hänhän teki itse samoin.
Poika viimeisteli kirjeensä – Terveisin Mr. Darcy – ja tunki sen huolellisesti sovitun kirjan väliin. Tyttö mitä luultavimmin vuodattaisi enemmän ajatuksiaan ja tunteitaan hänelle – ja sitä Draco halusikin. Hän tarvitsi sitä. Hän oikeasti välitti. Tämä mysteerinainen – kuka lie olikaan – oli täysin varastanut hänen ajatuksensa. Oli vasta lokakuu, he olivat palanneet kouluun noin puolitoista kuukautta sitten… Ja siltikin tämä… tämä nainen, tämä ihminen oli täysin kietonut Dracon pauloihinsa. Kuka hän oli, ja miksi hän välitti? Miksi hänen kirjeensä tuoksuivat aina niin hyvältä, aivan kuin pipareilta tai kanelilta tai makeisilta?
Draco laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja piti pienen tauon kävellen kirjaston käytävillä. Kirjasto oli suurimmaksi osin tyhjä – suurin osa oppilaista oli vasta palaamassa Tylyahosta, takit märkänä sulaneesta lumesta ja posket ruusunpunaisina kylmästä ilmasta. Heidän hymynsä tuntui iskeytyvän suoraan Dracon rinnasta läpi. Hän ei ollut ikinä kokenut kovin iloisia vierailuja kyseiseen kylään. Aiemmin hänen ainoa ilonsa pienessä kylässä oli tullut toisia oppilaita härnätessä ja aiheuttaessa vaikeuksia minne tahansa menikin. Hän oli aiemmin aamulla käynyt kylässä, mutta retki oli ollut lyhyt ja kiireinen, siis kaikin puolin epäonnistunut. Miten Draco olikin ollut niin hömelö ja lapsellinen? Hänen mysteerinaisensa… Hänen Elisabeth… Se nainen ei pitäisi sellaisesta käytöksestä ollenkaan. Sen Draco tiesi. Ehkäpä, jos poika vain tietäisi kuka tämä nainen oli, he voisivat kävellä yhdessä pitkin lumista Tylyahoa, käsi kädekkäin lämmin kaakaota juoden, ja… Ei. Draco ei osannut edes kuvitella itseään tekemässä moisia asioita. Hän ei ollut ikinä aiemmin tehnyt niitä, eikä tiennyt miltä tuntuisi kävellä käsikkäin. Hän tiesi vain, että nyt, aivan yhtäkkiä, hän ei halunnut muuta tehdäkään. Ei kenenkään muun kanssa.
Sinun, Darcy. Niin. Draco oli kokonaan tuon mystisen naisen.
Saatuaan kirjeen huolellisesti turvaan, hän käyskenteli vielä hetken kirjaston käytävillä, jotain hyvää lukemista etsien. Pojan oma rauha koki kuitenkin yhtäkkiä kolauksen, kun häntä lyhyempi tyttö, ruskeilla kiharaisilla hiuksilla, törmäsi häneen. Tytön hiukset eivät enää olleet pelkkää käkkärää vaan hillityt, mutta se ei tarkoittanut, että Draco olisi halunnut saada niitä naaman täydeltä.
”Granger!” hän huudahti.
”Anteeksi, Malfoy, minä vain… Minulla on kiire!”
”Ai mihin, lukemaan taas uutta kirjaa?”
”Tavallaan… Tai ainakin yhtä tiettyä, joka ei kuulu niihin kirjoihin, joita yleensä luen…”, Granger mumisi ajatuksissaan ja hävisi kirjahyllyn taakse.
Vasta kun Granger oli hävinnyt kokonaan näkyvistä huomasi Draco tytön tiputtaneen lattialle jotain heidän äskeisen yhteentörmäyksen yhteydessä. Draco nosti esineen lattialta. Kyseessä oli upouusi, hieno pullo, jossa oli mustaa sinettivahaa. Pullo oli pieni, tuskin Dracon peukaloa isompi. Draco tiesi ettei sinettivahaa saisi helposti Tylypahkan muurien sisäpuolella, ja Tylyahon viikonlopun tullessa pian päätökseen, ei Grangerilla olisi enää mahdollisuutta saada uutta pulloa ennen seuraavaa vierailuviikonloppua. Draco laittoi pullon taskuunsa. Hän keksisi jonkun keinon palauttaa sen takaisin Grangerille. Tyttö oli hänen vihollisensa ja kestämätön kaikkitietävä, mutta jopa ärsyttävimmät ihmiset tarvitsivat sinettivahaa.
• • • • • • • • • •
Darcy rakas,
Olen varma että olet kuullut jo mitä Tylyahossa tapahtui, vaikket itse paikalla olisi ollutkaan. Tilanne on ihan kamala… Katie kirottiin melko voimakkaalla loitsulla – hän on tällä hetkellä Sairaalasiivessä ja hänet saatetaan siirtää Pyhään Mungoon! Mitä ikinä siinä kaulakorussa olikin, se oli koitua hänen kuolemakseen. Luuleeko syyllinen todellakin että Dumbledore olisi niin typerä? Hän ei ikinä koskisi mihinkään niin outoon ja tuntemattomaan esineeseen. Se on ihan selvää. Mielestäni tekijä, kuka sitten onkaan, ei suunnitellut asiaa ihan loppuun asti. Tämä oli amatöörin käsialaa. Jonkun, joka ei ennen ole tappanut ja ei ehkä halunnut aiheuttaa harmia, vaan antaa enemmänkin varoituksen… Olen erittäin huolissani Katiesta, niin kuin me kaikki muutkin. Uskon silti tytön toipuvan kokonaan. Minun ystäväni ovat lähinnä huolissaan miten hänen poissaolonsa vaikuttaa huispausjoukkueeseen.
Ystävistäni puheen ollen… Sana ”uteliaisuus” ei riitä kuvailemaan heidän tämän hetkistä mielialaansa. He kyselevät ihan tajuttoman paljon kysymyksiä meidän kirjeistämme, miksi edelleen kirjoitan sinulle, tiedänkö varmasti sen olevan turvallista… En oikein osaa kertoa heille tästä. Me tiedämme miten tämä toimii, he eivät. Jostain kumman syystä ja ilman sen suurempia epäilyksiä minä todellakin luotan sinuun – vaikkei minun varmaan pitäisikään. En edes tiedä kuka olet tai kuka voisit olla – ihan hyvin saatat olla juurikin sellainen kamala ihminen, josta ystäväni varoittavat minua. Vaikutat kuitenkin erilaiselta, ja aion luottaa omaan arvostelukykyyni ja vastoihini tässä tapauksessa. Pidän sinusta ihan oikeasti ja odotan innolla kirjeitäsi joka päivä.
Yksi tyttö on tosi ihastunut parhaaseen ystävääni, siis todella ihastunut. Se alkaa jo käydä hermojen päälle ja on hieman… no, karmivaa. Haluaisin vain että hän häipyisi kuvioista. Ei sillä että olisin mustasukkainen, en tietenkään ole, mutta huolissani sitäkin enemmän. Se tyttö on tehnyt jo pari superhullua temppua eikä tajua ettei ystäväni oikein ole kiinnostunut. Tytöt kai tekevät mitä oudoimpia juttuja niiden miesten, joita kohtaan heillä on tunteita, eteen.
Hermione kirjoitti vastausohjeet kirjeensä alaosaan ja taittoi sitten kirjeen nätisti kiinni. Hän kurottautui laukullensa, muttei löytänyt kaipaamaansa kirjevahaa.
Älä vain sano että olen tiputtanut sen, en löydä sitä mistään! Ja minulla on vain vaharippeitä edellisen vuoden pullossa…
Aikansa vahaa etsittyään tyttö luovutti ja kaatoi sen sijaan edellisvuoden smaragdin vihreät, jo kovettuneet vaharippeet esille ottamastaan pullosta ja sulatti niitä painellakseen kirjeen taitoskohdan niillä kiinni. Lopputulos ei ollut kovin hääppöinen, mutta sai luvan kelvata.
• • • • • • • • • •
Draco ei ollut nähnyt Grangeria kolmeen päivään. Hän oli voinut huonosti siitä lähtien kun he törmäsivät, kirjaimellisesti, toisiinsa kirjastossa eikä hän siksi ollut löytänyt aikaa palauttaa vahaa tytölle. Hän tiesi jo häviävänsä sen ottelun – hän ei saisi nostettua pisteitään Grangerin silmissä vaikka olisi kuinka kiva häntä kohtaan. Draco kuitenkin tiesi, että olisi itsekin halunnut kadotetut tavaransa takaisin.
Eräänä päivänä, saapuessaan taikajuomien luokkaan hieman etuajassa, Draco vihdoin törmäsi häneen. Draco käveli tytön luo, koputti hänen olkapäätänsä ja ryki kurkkuaan. Kun Granger kääntyi ympäri, tytön hiukset valahtivat kevyesti hänen olkapäiltään ja Draco oli aistivansa jonkin hieman tutun tuoksun – hieman kukkaisen ja hunajaisen.
”Malfoy, mitä sinä haluat?” Granger sanoi normaalia terävämmällä äänellä. Hänen poskensa olivat hieman punaiset ja silmät loimusivat. Hän näytti saalistajalta, joka oli valmiina hyökkäämään uhrinsa kimppuun.
”Aioin vain palauttaa erään asian jonka tiputit. Tiedäthän, kun juoksit kirjastossa nurkan takaa suoraan minua päin”, Draco vastasi ja otti taskustaan pienen vahapullon, sitä edessä olevalle tytölleen ojentaen. Kun Granger tarttui siihen, Draco ei kuitenkaan antanut sitä hänelle vaan piti sormiaan pulloon kiedottuna. ”Miksi sinulla edes oli sellainen kiire? Eikös kirjasto ole toinen kotisi? Eivätkö jästivanhempasi toimittaneet sinulle tarpeeksi kirjoja?”
”Malfoy, tiedoksesi vain, minä… Tai siis, ei minun ollut tarkoitus olla siellä sillä hetkellä. Ylipäätänsä syy ei kuulu ollenkaan sinun tietoosi”, tyttö vastasi ja otti pullon Dracon kädestä, laittaen sen taskuunsa ja kääntyen takaisin selkä häneen päin. Tällä kertaa Draco todellakin haistoi sen tutun hunajan tuoksun, joka sai hänet hieman hämilleen.
Taikajuomatunnilla ainoa asia, joka piti Dracon hereillä, oli tieto siitä että hän menisi heti tunnin jälkeen noutamaan uuden kirjeen kirjastosta. Hän oli ollut niin huonovointinen lähipäivinä, ettei aikaa ollut riittänyt hakemaan uutta kirjettä, vaikka muuta hän ei ollut niinä päivinä ajatellutkaan. Kun hän vihdoin pääsi kirjastoon, löysi kirjeen ja sai sen tungettua turvaan koululaukkuunsa, hän tunsi olonsa paremmaksi kuin vuosikausiin.
Rakas Darcy…
• • • • • • • • • •
Hermionen mielestä hän oli odottanut seuraavaa kirjettä kamalan kauan. Viimeisimmästä oli kulunut neljä päivää aikaa ja tyttö oli tarkastanut säännöllisin väliajoin kirjastoa nähdäkseen oliko hänen kirjekumppaninsa noutanut kirjeen. Pojalla oli kestänyt kolme päivää… Ja niiden kolmen päivän ajan Hermione oli murehtinut oliko poika unohtanut hänet kokonaan. Kolmen päivän jälkeen kirje oli kuitenkin viimeinkin kadonnut paikasta, jonne Hermione oli sen jättänyt. Seuraava ongelma oli odottaa vastausta pojalta. Se oli Hermionen mielestä kamalin osuus, tietää että kirje oli noudettu ja odottaa nyt vastausta. Mahtoiko poika lukea kirjettä juuri sillä hetkellä? Ajatella sitä? Tai Hermionea? Oliko poika kirjoittamassa vastauskirjettä paraikaa? Vai eikö hän vielä kirjoittaisi sitä sen päivän aikana, tai kahden päivän aikana?
Tuska. Puhdas, mielenterveyden sekoittava tuska. Eikä Hermione pystynyt pysäyttämään sitä tunnetta mitenkään. Kun kirje sitten viimein saapui sovitun kirjan väliin, reilu päivän kuluttua, ei Hermione muistanut tunteneensa yhtä suurta helpotusta sitten 17 vuoteen.
Elisabeth,
anna anteeksi viivästymiseni. Huonovointisuus ja läksyvuori ovat estäneet minua kirjoittamasta jo aiemmin. Tämä viikko on ollut kova, kovempi kuin sinä tai kukaan muu osaisi arvata. Sain hartioilleni erittäin suuren velvollisuuden jossa epäonnistuin täydellisesti, ja pahoin pelkään joutuvani kärsimään siitä syntyvät seuraukset pian. Jokainen asia menee samalla tavalla. Kaikki on osa päätöksiä joita teen. Kuulin Katie Bellistä – ja päädyin vierailemaan Tylyahossa yksin, kuten odotinkin. Olen surullinen kuullessani ettei Katie voi hyvin. Hän ei ole ikinä ollut ilkeä kenellekään, ei ainakaan minun tietääkseni. Sellaisia asioita ei saisi tapahtua ihmisille kuten Katie. Se saa minut toivomaan että olisin oikeasti voinut tehdä jotain asian pysäyttämiseksi.
Pyydän anteeksi lyhyttä kirjettäni vaikka edellisestä on kulunut liian pitkä aika. Pelkään, että velvollisuuteni ja niiden seuraukset tulevat hartioilleni nopeammin kuin olin ajatellut. Odotan innolla vastaustasi, sinulla tuskin on siitä edes aavistusta.
Sinun, Darcy
Kirje oli lyhyt, mutta Hermionea se ei haitannut. Hän ei muuta ollut halunnut kuin saada uuden kirjeen. Kirjeen lyhyys ei haitannut sillä hetkellä ollenkaan.
• • • • • • • • • •
“Olet typerys! Jos Potter olisi tosissaan syyttänyt sinua sen kirotun kaulakorun toimittamisesta, koko operaatio olisi posahtanut kuin pannukakku! Perheesi olisi napattu… Minutkin olisi voitu saada kiinni syyllisyydestä. Draco, et saa olla niin hölmö. Isäsi ja Pimeyden Lordi luottavat meihin molempiin hyvin paljon.”
Pieni syljenpisara lensi Kalkaroksen huulilta, roiskuen Dracon olkapäälle. Poika hätkähti. ”Severus, olen pahoillani… En pysty…”
”Olet käyttäytynyt typeryksen lailla siitä saakka kun lukukausi alkoi. Albus Dumbleboren elämän pyyhkiminen kartalta lepää sinun harteillasi, ei minun. Sinut valittiin työhön. Sinun täytyy todistaa muille että olet myös sen väärti. Kello käy.”
Tuntui kuin autiossa, melkein hiilenmustassa porraskäytävässä olisi valunut jotain jokaista porrasta ja kaidetta vasten – pelkoa. Kalkaros oli ajanut Dracon nurkkaan pojan ollessa suuntaamassa takaisin tyrmiin kirjeen viemisen jälkeen, vetänyt pojan tyhjään porraskäytävään ja alkanut sättiä häntä. Dracolle oli annettu tehtäväksi toimittaa kirottu kaulakoru, annettu tehtäväksi tappaa Albus Dumbledore. Draco oli ilmiselvästi epäonnistumassa tehtävässään surkeasti.
”Jos en olisi ollut Tylyahossa hoitamassa tilannetta, kaikki olisi voinut mennä pieleen, Draco!”
”Komennus-kirouksen olisi pitänyt toimia Rosmertaan paremmin, en minä sille mitään voi – ”
”Voithan! Sinun täytyy olla tosissasi kirotessasi sillä kirouksella, tarkoittaa sitä!”
Kalkaroksen ääni oli alkanut nousta liian korkealle, ja mies tiesi tämän, sillä hän veti viittaansa hieman suunsa eteen. ”Seuraa minua. Saat pian vieraan.”
Draco tiesi heti vieraan olevan isänsä – sitä ei tarvinnut edes sanoa ääneen – ja koko hänen vartalonsa tuntui yhtäkkiä kireältä. Isä oli hänen tärkein kannustajansa, ja merkittävin vastustaja. Draco uskoi Luciuksen tietävän jo siinä vaiheessa että hänen poikansa ei olisi kykenevä täyttämään velvollisuuksiaan.
Kun Kalkaros avasi oven omaan yksityiseen huoneeseensa tyrmissä ja Draco näki takkatulen palavan laiskasti tulisijassa, Draco tiesi heti olevansa oikeassa.
”Draco. Severus on informoinut minua epäonnistumisestasi.”
Tuli takassa heijastui heikosti Lucius Malfoyn kasvoille miehen puhuessa.
”Olen pahoillani. Isä, minä…”
”Ei. Tämä ei ole jotain mitä voit vain pyytää anteeksi! Draco! Pimeyden Lordi on luottanut tämän erittäin erityislaatuisen velvollisuuden sinulle, ja vain sinulle yksinään. Jos et onnistu, sinä et ole ainoa joka kärsii seuraamukset. Hän aikoo tappaa myös minut ja sinun äitisi. Sitäkö sinä haluat?”
”En tietenkään! Isä, minusta vain ei ole tähän työhön!”
”Älä epäile Pimeyden Lordin tahtoa, Draco! Jos teet niin, teet samalla vakavan virheen, mitä luultavammin tappavan sellaisen. Poika, et voi pettää minua nyt.”
Lucius tarttui Dracoa kovin ottein pojan kaavun kauluksesta ja ravisteli häntä hiljalleen. ”Jos vaikuttaa siltä, että olet lähellä epäonnistumista tai sinusta saadaan tietää, tapan sinut ja vien työn loppuun itse!”
Dracon veri tuntui jääkylmältä hänen suonissaan. Lucius oli ollut ennenkin ankara, jopa julma, mutta hän ei ollut ikinä ennen uhkaillut poikansa kuolemalla. Draco tyytyi nyökkäämään, kalpeat kasvot vielä valkoisimpina kuin yleensä, ja nykäisi kaapunsa takaisin itselleen, kaatuen samalla lattialle.
”Taidat nyt ymmärtää tilanteen vakavuuden. Painu heti takaisin tyrmiin ja ala tekemään töitä sen parissa mistä puhuimme aiemmin – kuinka kaikki kuolonsyöjät pääsisivät sisälle linnaan. Draco, meillä ei ole paljoa enää aikaa. Sen täytyy tapahtua niin pian kuin vain on mahdollista.”
Draco nyökkäsi jälleen ja nieli palan joka oli muotoutunut hänen kurkkuunsa. Sana ”kauhu” ei riittänyt alkuunkaan kuvailemaan hänen tuntemuksiaan. Severus tarttui häntä samasta paikkaa kaavusta kuin mistä hänen isänsä oli juuri äsken ja raahasi huoneestaan takaisin käytävään, työntäen tyrmien suuntaan.
”Minulla on muita asioita, joista puhua isäsi kanssa. Olet onnekas etten kertonut hänelle Potterin jo epäilevän sinua. Mene takaisin tyrmiin heti ja tee niin kuin isäsi käski. Nyt ei ole aikaa hukattavaksi.”
Draco alkoi hölkätä ja päästyään vihdoinkin poikien makuuhuoneeseen tuvassaan hän tunsi olevansa täysin kykenemätön hengittämään, niin hengästynyt hän oli paiskatessaan oven kiinni takanaan. Hänen tupakaverinsa eivät näyttäneet välittävän pojan hengästymisestä tämän lysähtäessä sängylleen uupuneena. Draco loihti hiljennysloitsun sänkynsä ympärille ja koitti tasata hieman puoliksi hengästymisestä ja puoliksi kauhusta sekaisin olevaa hengitystään. Hän veti hieman ruttuisen pergamenttipalasen laukustaan – Elisabethin uusimman kirjeen. Se oli kaikki mitä Dracolla sillä hetkellä oli, kunnes hän saisi taas hakea uuden kirjeen kirjastosta.
Mun mielestä on ihanaa että näissä luvuissa alkaa pikkuhiljaa olemaan enemmän tapahtumia, eikä pelkkiä kirjeitä vain. Ne kun antaa vähän suppean kuvan lukijalle. Ja Draco ja Hermione kanssakäymisissä ihan face to face? Oh my, oh my... ;)
-
Koska oi KOSKA ne vihdoin tapaa! En jaksa odottaa! Kirjoitat todella hyvin, minuakin alkoi pelottaa kun Lucius puhui Dracolle. Anteeksi kommentin lyhyys, mutta on sinulla ainakin yksi lukija.
-
Vau, kiva huomata miten selkeästi olet kehittynyt vuodesta 2012, nyt tekstissä ei ole samanlaisia virheitä, vaikkakin jotain töksähtäviä kohtia löytyy.
Odotan innolla vastaustasi, sinulla tuskin on siitä edes aavistusta
Tää oli ehkä vähän hassusti muotoiltu kohta, olisiko parempi esimerkiksi Odotan innolla vastaustasi, sinulla tuskin on edes aavistusta kuinka paljon tai Odotan innolla vastaustasi, vaikka sinulla tuskin on siitä aavistustakaan.
Sit huomasin myös yhden yhdyssanavirheen:
edellisvuoden smaragdin vihreät
Värit kirjoitetaan yhteen, eli smaragdinvihreät menis tässä tapauksessa oikein! :) Kiitän sinua kivasta lukukokemuksesta ja jään odottamaan jatkoa.
Lils
-
Kiva että käännä tätä, herätti mielenkiinnon! Vaikka paritus ei olekaan koskaan houkutellut. :D
Hienoa käännöstytötä, melkoisen sujuvaa on ollut aikalailla alusta saakka.
-
pringles, no niinpä! Lukijalle varmaan aikamoista kärvistelyä tuo odottelu, ja epätieto siitä, selviääkö heidän identiteettinsä toisilleen pian! Kiva että kirjoitustapani kelpaa! Tai no, minähän vain käännän tätä, mutta käännöstyökin on itse asiassa melko haastavaa välillä, kun englanninkielessä on paljon ilmaisuja ja sanoja, joita ei voi kääntää suomeksi - tai sitten voi, mutta käännös kuulostaisi äärettömän typerältä. Onneksi minulla on tässä vapaat kädet ja pääsen suomentamaan siten, että teksti on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa!
Lily Evans, ihana kuulla! Todellakin, pakko myöntää itsekin että kehitystä on tapahtunut. Olin kuitenkin aloittaessani käännöstyön täyttynyt juuri 18. Nyt 3,5 vuotta myöhemmin englanti tuntuu toiselta äidinkieleltä ja osaan ilmaista vaikeasti/mahdottomasti suomeksi käännettäviä sanoja melko näppärästi ja lukijan parasta ajatellen. Tietysti töksähteleviä kohtia varmasti oli tuossa uusimmassa luvussa, varsinkin tuo jonka mainitsitkin, mutta kiva jos kehityksen huomaa. Ja kiitos tuosta toisesta huomautuksesta myös! Korjailen nuo parempaan uskoon julkaistuani seuraavan luvun.
Walarya, hienoa että tulit silti lukemaan. Paritus jakaa mielipiteet mutta onneksi tämä ficci ei ole mitään fluffymössöä eikä idea kaikkien kliseisin kuitenkaan. Kiitos! Kiva että alkuluvutkin ovat luettavia, vaikka suomentaessani niitä olinkin nuorempi ja taidot eivät ehkä olleet niin hyvällä tasolla kuin nykyään.
Olen suomentanut tällä viikolla 8. lukua, siitä on suomennettu n. 1/4. Minulla on tänään vapaapäivä töistä ja lepäilen ja siivoilen loppupäivän kotona, joten uskoisin, että saatte illalla uuden luvun luettavaksi! ;) Mulla on hieman ongelmia niska-hartiaseudun kanssa, sain reseptilääkkeet ja koitan parannella oloani tämän illan, niin huomenna jaksaa sitten mennä taas töihin ja päästään ystävän kanssa työpäivän jälkeen vähän iltaa istumaan. Mulla on ensi viikko erittäin kiireinen, pitkiä työpäiviä ja perjantaina 5 Seconds of Summerin keikka Helsingissä, joten siksi koitan myös hyödyntää tämän vapaapäivän ja suomentaa teille tuon luvun. Kannattaa olla silmä valppaana tämä päivä ja seurata koska tulee uutta lukua!
/ mä en ihan päässyt tavoitteeseeni mutta yli puolet luvusta on nyt käännetty! Koitan kääntää loput sunnuntaina!
-
Oon kamala kun en ole ehtinyt julkaisemaan lisää jatkoa. Kiva määrä töitä ja stressiä takana nyt kesältä, mutta tässä olisi uusi luku, jos jotakuta vielä kiinnostaa. Kiitos ja hei.
KAHDEKSAS LUKU
Luulin jo, että olet unohtanut minut.
Hermionen mysteeriseltä kirjetoverilta oli mennyt melkein viikko vastata tytön viimeisimpään kirjeeseen, ja kun hän viimein oli saanut vastauksen, oli se kirjoitettu selvästikin kiireessä. Mies vaikutti selvästikin hermostuneelta jostain – hänen lauseensa olivat töksähteleviä ja lyhyitä, aiheet eivät olleet enää niin henkilökohtaisia ja kirjeet tuntuivat epämukavilta. No, jos hän halusi leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, niin leikkisi Hermionekin.
Rehellisesti saottuna minä melkein jo unohdin tämän kirjeenvaihtomme. Lukukauden toinen jakso tulee pian päätökseen. Koulu tuntuu samalta rutiinilta, mutta jokin tässä vuodessa on edelleen erilaista. Asiat eivät ole niin kivoja kuin yleensä. Koitan laittaa nämä ajatukset taakseni, saatan olla vain väsynyt ja siksi ajattelen näin. Minä… no, olen väsynyt – oikeastaan aivan loppuun kulutettu. Anteeksi tästä kovin lyhyestä viestistä, mutta minulla on asioita tehtävänä. Odotan seuraavaa kirjettäsi.
Elisabeth
Hermione palautti kirjeen ennalta sovittuun paikkaan ja suuntasi takaisin Rohkelikon tupahuonetta kohti. Hän oli pettynyt itseensä. Kerrankin oli mies, joka oikeasti voisi jopa pitää hänestä, ja tässä Hermione silti oli, pelaamassa pikkumaista leikkiä. Se oli oikeastaan melko säälittävää.
Palattuaan turvallisesti tupansa oleskeluhuoneeseen Hermione huomasi Harryn, joka heilautti hänelle kättään ja hymyili. Ron istui selkä Hermionea päin, eikä tytön tehnyt mieli koettaa saada tämän huomiota – Ron oli nimittäin kertomassa erästä Hermionen mielestä hyvin monimutkaista tarinaa jostain asiasta, joka oli tapahtunut aiemmin samana päivänä huispaustreeneissä. Asia ei todellakaan vaikuttanut sellaiselta josta Hermione olisi ollut kiinnostunut, joten tyttö suuntasi hyvillä mielin makuusaliin. Hän meni suoraan sänkyynsä eikä huomioinut muita tyttöjä makuusalissa.
Ei kestänyt kuin hetki ja Hermione oli jo vaipumassa uneen. Hän oli viettänyt sinä päivänä suurimman osan iltapäivästä opiskellen Loitsujen käytännön kokeeseen, joka olisi vielä samalla viikolla. Hänen arvosanojensa tulisi olla erinomaiset juurikin tänä vuonna, että hän pääsisi varmasti osallistumaan kaikille arvokkaille S.U.P.E.R-kursseille. Hän ei saanut ottaa minkäänlaisia riskejä. Hermione mietti oliko hänen kirjeystävänsäkin huolissaan samoista kokeista jo niin aikaisessa vaiheessa lukuvuotta. Poika oli selvästikin älykäs, mutta oliko hän älykäs myös koulussa? Ne eivät kuitenkaan olleet aivan sama asia.
Hermione nukahti miettien hänen kasvotonta kirjeystäväänsä, mustetta ja kirjastoa.
• • • • • • • • • •
Elisabeth, kuinka voisin unohtaa sinut? Myönnän kyllä, että minäkin olen ollut kiireinen, olen opiskellut ja harjoitellut paljon, kumpikaan ei kuitenkaan näytä sujuvan. Tekemistä ja opiskeltavaa on paljon, niin kuin tiedät… Toivoisin kuitenkin, että luottaisit minuun edes vähän. Pyydän anteeksi lyhyitä kirjeitäni. Olet kyllä ajatuksissani ja jos sinusta ikinä tuntuu siltä, olen kyllä tavoitettavissa ja valmis kuuntelemaan huoliasi. Korjaan, valmis lukemaan niitä. Olet ainoa kiva juttu elämässäni tällä hetkellä.
Hermione nauroi. Nyt Darcylta oli kestänyt vain päivä vastata. Hermione oli siitä hyvillään. “Kuinka voisin unohtaa sinut?” Voi kunpa tyttö voisi kuulla tuon lauseen tietyiltä ihmisiltä…
Ron vaikutti edelleen erittäin tietoiselta siitä, ettei Hermione ollut kovin tyytyväinen pojan viimeaikaiseen käytökseen. Hermione ei oikein osannut selittää mitä tunsi. Hän oli ollut ihastunut Roniin jo kauan, niin kamalaa kuin se oli. Hermionen tyytymättömyyteen vaikutti myös se, että Ron flirttaili nykyään jatkuvasti takaisin Lavenderille, joka oli älyttömän hömppä ja paksukalloinen idiootti ja kaikenlisäksi Hermionen tupakaveri. Lavender oli alkanut kuiskutella Hermionen selän takana ties mitä viime viikkojen aikana. Ron ei kuulemma enää oikein pitänyt Hermionesta ja Lavender varmisti, että Hermione kuuli joka sanan hänen kuiskailuistaan. Hermione yritti vakuutella itselleen, ettei välittäisi moisista puheista, mutta se ei toiminut. Onneksi oli eräs, jolle asiasta pystyi puhumaan, paljastamatta kenenkään identiteettiä.
Darcy,
Minun täytyy tunnustaa eräs asia. Minulla on ollut tunteita erästä parhaimmista ystävistäni kohtaan hyvin kauan. Mielestäni oli aika selvää, että hänellä myös oli samanlaisia tunteita minua kohtaan. Kaikki ovat sanoneet kuinka osaisivat kuvitella minut ja tämän ystäväni niin hyvin yhdessä. Välillä ajatus inhottaa, mutta olen aina pitänyt siitä tunteesta, kun tiedän että minusta välitetään. Valitettavasti tämä juttu ei ikinä ollut virallista ja nyt kun olemme taas palaneet takaisin koulun penkille, ystäväni flirttailee eräälle toiselle tytölle. En oikeasti voi sietää tätä tyttöä – tämä sama tyttö on tietysti minun tuurillani tupakaverini ja hänen sänkynsä on vain kahden sängyn päässä minusta. Hän puhuu ystävästäni jatkuvasti, siitä kuinka ovat yhdessä. Hän myös tietää että minulla ja ystävälläni oli jotain pientä meneillään aiemmin. On tietysti totta, ettei ystäväni ollut ikinä poikaystäväni, olisi epäreilua väittää muuta. Siltikin… tämä saa minut pahalle mielelle. Tämä saa minut ajattelemaan hänen heittäneen sen kaiken, mitä meillä oli, pois jonkun typerän, ei-edes-niin-nätin tytön takia. Eikä hänellä ole edes kovin hyvää huumorintajua tai muutakaan hyvää luonteenpiirrettä. Tämä tyttö on suurin piirtein yhtä älykäs kuin fletkumadot joten hänellä ja ystävälläni tuskin on paljoa asioita joista puhua. Ystäväni taasen on tavallaan jopa melko fiksu, vaikkei sitä itse oikein tiedäkään. Mitä mieltä sinä olet tästä kaikesta? Tämä kun näyttäisi olevan seuraava puheenaiheemme, sen verran paljon minä sinulle tästä nyt kerron. Murehdinko ihan turhaan? Pitäisikö minun koittaa lähestyä tätä ystävääni? Vai pitäisikö minun vain jättää asia tähän?
Elisabeth
• • • • • • • • • •
Ei mennyt edes 12 tuntia kun Draco kirjoitti jo takaisin.
Lizzy,
Minkälainen idiootti tämä äijä oikein on? Tyypillinen idiootti? Itseään täynnä oleva idiootti? Jos hän ei ole täysaasi, niin hän on idiootti. Olen saanut sinusta sellaisen tytön kuvan joka ei rakastu aaseihin tai idiootteihin. Minun mielipiteeni tähän asiaan on ehkä hieman kova mutta aion silti kertoa sen – unohda se luuseri ja etsi joku toinen, sellainen joka saa sinut onnelliseksi. Ehkä vähän vieraampi ihminen olisi hyvä vaihtoehto? Joku jolle saatat ehkä kirjoittaa kirjeitä tai jotain? (Tuo ei oikeastaan ollut edes vitsi.) Ihan oikeasti, en edes tiedä miltä näytät tai minkälainen luonteesi ja persoonallisuutesi on kirjeiden ulkopuolella mutta uskallan sanoa, että viehätät minua jollain tavalla. Voisit luultavasti näyttää vaikka naispuoliselta vuoripeikolta (ne eivät oikeastaan näytä yhtään erilaiselta kuin miespuoliset peikot) ja minulla olisi silti tämä side sinuun. Ehkäpä rakastan eniten juurikin asennettasi ja mieltäsi. Olen kaivannut jo vuosia tyttöä, joka olisi älykäs ja omaisi hyvän mielenlaadun. Darcy saattoi pitää Elisabethia liian tavallisena kun he tapasivat ensi kertaa, mutta häntä silti kiehtoi Elisabethin ajatukset ja mieli siitä hetkestä lähtien kun heti puhuivat toisilleen ensimmäiset sanat.
Se sinun ystäväsi tässä on se joka on häviämässä. Hän on menettämässä niin upean ihmisen. Hän on menettämässä sinut. Jätä hänet ja juokse minun matkaani, jooko? (Tuo oli tavallaan vitsi. Tai no, se oli vitsi vain jos olet ehdotustani vastaan.)
Darcy
Flirttailiko Draco oikeasti äsken tytölle pergamentin välityksellä? Se jos jokin oli säälittävää. Siltikin… jotain erityistä hänen kirjeystävässään oli, hän oli myöntänyt sen jo niin itselleen kuin kirjeystävälleen. Draco ei oikein saanut ajatuksiaan irti tuosta tytöstä.
Draco tunsi olonsa jopa melko onnelliseksi kirjoittamastaan kirjeestään, jonka kävi tunkemassa erään kirjan väliin kirjastossa. Kävellessään pois kirjastosta, hän törmäsi yhtäkkiä johonkin. Kehenkä? Grangeriin. Granger näytti aina olevan syöksymässä paikasta toiseen, kirjastoon ja kirjastosta pois, etsien kirjoja ja lukien niitä.
”Hermione!”
”Kutsuitko… kutsuitko sinä minua juuri äsken etunimelläni? Et sanonut Granger tai kuraverinen?”
Dracon oli pakko myöntää itselleen, että äskeinen oli hieman liian ystävällistä häneltä. ”Niin kutsuin. Olen tänään hyvällä tuulella, älä siis pilaa nyt sitä.”
Granger tyytyi nyökkäämään ja Draco oli tyytyväinen, ettei tyttö jatkanut mahdollisesti pian alkanutta kinastelua sen pidemmälle. Granger mumisi Dracon etunimen hiljaa tervehdykseksi ja ryntäsi sen jälkeen kirjastoon kovaa vauhtia. Dracon mysteerinen kirjeystävä sai pojan olemaan ystävällinen jopa Grangerille – se oli jo ehkä turhan hurjaa.
• • • • • • • • • •
Draco Malfoy oli ollut kohtelias hänelle. Hän oli mennytkin niinkin pitkälle kuin kutsunut Hermionea hänen etunimellään. Ei kuraveristä, ei Grangeria. Vain… Hermione. Moinen luonnonoikkuinen käytös sekoitti tytön loppupäivän kiitettävän hyvin, mutta Hermionen mielestä se oli melko ymmärrettävää.
Koko päivä tuntui erityisen omituiselta. Ensinnäkin, Hermione ei voinut olla ajattelematta Dracon kohteliaisuutta. ”Niin kutsuin.” Aivan kuin poika ei itse olisi ollut ollenkaan yllättynyt ystävällisestä käytöksestään hänelle. Toisekseen, Hermione oli käynyt kurkkaamassa sovitun kirjan välin kirjastossa ja löytänyt sieltä uuden kirjeen. Se lojui sillä hetkellä tytön koululaukussa, avaamattomana. Hermione oli käynyt kirjastossa pikaisesti aamiaisen jälkeen tarkistamassa olisiko hänen mysteerinen kirjekaverinsa vastannut hänelle jälleen nopealla aikataululla takaisin, niin kuin pojalla oli viime aikoina ollut tapana tehdä – ja olihan hän. Kirje käytännössä poltteli reikää tytön laukussa sillä hetkellä, ja hänellä oli vielä 40 minuuttia Muodonmuutoksien oppituntia jäljellä. Oppitunnin jälkeen tyttö voisi käyttää hyppytuntinsa ja vierailla kirjastossa, opiskella ja lukea edellä mainitun kirjeen – ja luultavasti myös vastata siihen.
Minuutit tuntuivat matelevan, sekunnista hitaasti toiseen, kuin hidastetussa filmissä. Minuutti tuntui tunnilta, kymmenen minuuttia vuodelta. Kun tunti viimein päättyi, Hermione ampaisi luokasta salamanvauhdilla ennen kuin kukaan ehti hänen luokseen juttelemaan. Kirje oli jo hänen kädessään kun tyttö astui kirjastoon, ja avattuna kun hän istuutui pienen suosikkipöytänsä ääreen kirjaston nurkkakulmaukseen.
Lizzy,
Minkälainen idiootti tämä äijä oikein on? Tyypillinen idiootti? Itseään täynnä oleva idiootti? Jos hän ei ole täysaasi, niin hän on idiootti. Olen saanut sinusta sellaisen tytön kuvan joka ei rakastu aaseihin tai idiootteihin. Minun mielipiteeni tähän asiaan on ehkä hieman kova mutta aion silti kertoa sen – unohda se luuseri ja etsi joku toinen, sellainen joka saa sinut onnelliseksi. Ehkä vähän vieraampi ihminen olisi hyvä vaihtoehto? Joku jolle saatat ehkä kirjoittaa kirjeitä tai jotain? (Tuo ei oikeastaan ollut edes vitsi.) Ihan oikeasti, en edes tiedä miltä näytät tai minkälainen luonteesi ja persoonallisuutesi on kirjeiden ulkopuolella mutta uskallan sanoa, että viehätät minua jollain tavalla. Voisit luultavasti näyttää vaikka naispuoliselta vuoripeikolta (ne eivät oikeastaan näytä yhtään erilaiselta kuin miespuoliset peikot) ja minulla olisi silti tämä side sinuun. Ehkäpä rakastan eniten juurikin asennettasi ja mieltäsi. Olen kaivannut jo vuosia tyttöä, joka olisi älykäs ja omaisi hyvän mielenlaadun. Darcy saattoi pitää Elisabethia liian tavallisena kun he tapasivat ensi kertaa, mutta häntä silti kiehtoi Elisabethin ajatukset ja mieli siitä hetkestä lähtien kun heti puhuivat toisilleen ensimmäiset sanat.
Se sinun ystäväsi tässä on se joka on häviämässä. Hän on menettämässä niin upean ihmisen. Hän on menettämässä sinut. Jätä hänet ja juokse minun matkaani, jooko? (Tuo oli tavallaan vitsi. Tai no, se oli vitsi vain jos olet ehdotustani vastaan.)
Darcy
Kuinka hän osasikaan olla niin kiltti olematta… kammottava tai outo? Viktor oli yrittänyt ilmaista Hermionelle samantyylisiä asioista tytön neljäntenä kouluvuotenaan, mutta lopputulos oli ollut lähinnä se, että hän oli tuntenut olonsa välillä suunnattoman epämukavaksi. Toisaalta, Hermione myönsi itselleen, ettei hän nuorempana ollut kovinkaan kiinnostunut pojista Viktorin lisäksi, joten hän ei Viktorin aikana ollut vielä täysin valmis. Tämä kirjeen kirjoittaja, tämä mies, oli saanut Hermionen tuntemaan olonsa hyvin arvostetuksi – ja tämä mies ei edes tuntenut Hermionea! Ei tuntunut ollenkaan siltä, että kirjeen kirjoittajalla olisi ollut selvät taka-ajatukset tiettyjen asioiden suhteen. Kuka tämä mysteerinen ihminen oikein oli? Miksei Hermione ollut ikinä tavannut häntä aiemmin? Puhumattakaan miehen ”voisit luultavasti näyttää vaikka naispuoliselta vuoripeikolta ja minulla olisi silti tämä side sinuun”-lauseesta. Hän ei siis ollut aivoton pintaliitäjä? Hän oli karismaattinen, älykäs, mies, ei vain poika. Se jos jokin sai Hermionen sukat pyörimään. Miehen verbaalisetkin taidot olivat ennennäkemättömän hyvät, hän kirjoitti sujuvasti ja oli hyvä sanojen kanssa.
Darcy,
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat mainitsemastasi siteestä – minä tunnen nimittäin samoin sinua kohtaan. Minua tietysti pelottaa myöntää, mutta tämä ongelma ystäväni kanssa… Tuntuu, että yleensä asiat poikien kanssa menevät juurikin näin. Pojat skannaavat huoneen katseillaan huomaamatta minua tai katsovat minua näkemättä juuri mitään hyvää tai huonoa. Tunnen oloni täydellisen keskinkertaiseksi näissä asioissa. Poikkeus on, kun luen sinun kirjeitäsi. Tuntuu niin erityiseltä, kun saan kirjeitä sinulta ja luen kirjoittamisiasi sanoja minulle… Tuntuu, että olisin melkein parempi kuin muut ympärilläni. Tuntuu, että olen aivan uusi, mahtava ihminen.
Huomisen Halloween-juhlat ovat tavallaan niin surullisen ihanat – olen innoissani että pääsen juhlimaan syksyn isoa juhlaa kaikkien ystävieni kanssa nauraen, syöden ja pitäen hauskaa. Surulliseksi juhlat tekee se, että haluaisin viettää niitä myös sinun kanssasi. Kunpa tietäisin kuka oikein olet. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta voisit olla melkein kuka tahansa vuosikurssiltani. Ei ole väliä kuka olet, kunhan vain tietäisin totuuden ja pääsisin tutustumaan sinuun kasvotusten. Voisimme tehdä matkoja Tylyahoon, istua kirjastossa yhdessä, ehkäpä jopa ruokailla yhdessä ja katsella Huispaus-matseja yhdessä. Ulkona tuprutteleva lumi on kaunista, mutta olisi vielä parempaa jos minulla olisi joku, kenen kanssa nauttia siitä. Tuntenet ehkä samoin kuin minä. Mielestäni on aivan järjetöntä kuinka osaatkin olla niin kiltti ja kehua minua kuulostamatta oudolta tai joltain hyypiöltä. Nautin kilteistä sanoistasi ja asenteestasi, todellakin nautin. Sinun kaltaisiasi miehiä ei nykypäivänä ainakaan liikaa kyllä ole.
En ehkä pysty kirjoittamaan huomenna, sillä olen käyttänyt tänään tämän hyppytuntini sinulle kirjoittaen, ja minulla alkaa kasaantua muita töitä tehtäviksi. Nautithan Halloween-juhlista minunkin puolestani, muista herkutella ainakin muutamalla makeisella.
Elisabeth
Hermione tunki kirjeen sovitun kirjan väliin ja jäi vielä kirjastoon hetkeksi aikaa. Lumi ulkona oli niin ihastuttavaa. Voi kunpa tytöllä olisi ollut seuraa, jonka kanssa nauttia siitä. Jos Hermione olisi tuntenut tämän mysteerimiehensä, olisivat he voineet istua lähekkäin yhdessä kirjastossa jutellen mistä tahansa kivasta aiheesta ja katsellen ikkunan takana satavaa lunta. He olisivat voineet tehdä pitkiä kävelylenkkejä tiluksilla…
Hermione ei kuienkaan tiennyt kuka tämä mies oli. Hänellä ei ollut aavistustakaan. Hän ei kokisi mitään äsken unelmoimaansa. Ehkei tämä salailu ollut loppujen lopuksi niin hyvä asia. He saattoivat ollakin kaksi aivan erilaista ihmistä, mutta… heidän jakamansa side oli ihmeellinen. Siinä samassa Hermione teki päätöksen – jos mysteerimies ei paljastaisi identiteettiään lumen sulamiseen mennessä, hän ottaisi asiasta itse selvää jollain keinolla. Hän voisi vakoilla sitä kirjaa, josta poika seuraavan kirjeen hakisi. Hän keksisi kyllä jonkin keinon. Toisaalta… ehkä oli vielä jotain toivoa että Hermionen ei tarvitsisi ryhtyä niin koviin keinoihin. Kevään tuloon oli kuitenkin kuukausikaupalla aikaa.
Hermione nappasi laukustaan listan, joka ei todellakaan ollut mikään läksyihin liittyvä, vaikka sen olisi ehkä pitänyt olla. Paperilappuihin oli listattu kaikki tytön vuosikurssin miehet Tylypahkassa. Hän aloitti Rohkelikoista, siirtyi Korpinkynsiin, eteni Puuskupuhin tupaan ja nauroi lukiessaan Luihuisten listan miesten nimiä. Koko listassa oli suurin piirtein 30 nimeä, ja Hermione aloitti kaikista helpoimmista nimistä, jotka eivät todellakaan olleet kirjeiden takana.
Ensimmäisenä ruksin nimiensä päälle listalla saivat Harry, Ron, Neville ja Seamus. Dean oli ainoa älykäs ja hyvää kieltä käyttävä heidän tuttavaporukastaan, eikä Hermione ollut edes jutellut hänen kanssaan hetkeen – Dean oli siis vakavasti otettava ehdokas kirjeiden mysteerimieheksi. Seuraavaksi Hermione yliviivasi kaikki jotka eivät vain olleet tarpeeksi fiksuja kirjoittaakseen niin sujuvia ja kypsiä kirjeitä. Puolet Puuskupuheista, kohtuullinen määrä Luihuisia ja jopa muutama Korpinkynsi oli nyt poissa kuvioista. Yhteensä noin 15 nimeä oli yliviivattu listasta. Jäljellä oli puolet. Joku näistä 18:ta pojasta kirjoitti kirjeitä hänen kanssaan. Ja jossain kohtaa Hermione saisi vielä selville kuka.
Taphtumia, tapahtumia... Kyllä niitä tulee, mutta vielä junnataan paikoillaan.
-
Kiva kun jatkoit :)
Toivottavasti pian tapahtuu jokin käänne tarinassa. En huomannut mitään tönkköjä lauseita, hyvin käännetty siis! Ehkä vähän pisti silmään tuo "Halloween-juhla" kun on tottunut kurpitsajuhla-nimitykseen.
-
Oi vitsi kun tykkäänkin tästä! Draco/Hermione ei ole koskaan onnistunut viihdyttämään kovinkaan paljon, mutta tässä on sitä jotain! :D Kiitos kovasti käännöstyöstä! :)
-
Saphira: Kiva kun tulit lukemaan ja kommentoit :) Eiköhän niitä käänteitä ala pikkuhiljaa tapahtumaan lisää. Ja oho tosiaan, unohdin kokonaan nimityksen Kurpitsajuhlat!
Walarya: Oi vähän ihanaa että tää on sulle mieleinen! D/Hrm on kyllä niin mielipiteitä jakava paritus mutta on hienoa, että tykkäät tästä vaikka muuten paritus ei viihdytäkään.
Silmäilin jo seuraavaa lukua ja taidan aloittaa käännöstyön vielä tänään. Laittakaa ihmeessä vielä lisää kommenttia tai kirjanmerkkiä tänne, niin tiedän että tätä seurataan. ;)
-
Pitikin kommentoida tätä jo aikaisemmin, kun Hormipulveriinkin suosituksen tästä ehdin jo laittaa. Mutta siis ihana fic (Dramionea ei voi koskaan olla liikaa!!) ja loistavaa työtä olet kääntämisen kanssa tehnyt! Teksti ei millään tavalla onnu, vaan on kaikilta osin sujuvaa. Toivottavasti uusi luku tulee pian! ;D
Lasijoutsen
-
Heissan! Löysin tämän muistaakseni seitsemännen luvun paikkeilla ja päädyin sitten lukemaan, vaikka monesti mulla on vaikeuksia aloittaa jo pidemmälle edenneitä jatkiksia. Päätin kuitenkin selailla ja huomasin lukeneeni kaikki luvut putkeen ja odottavani jatkoa! Kommentointi silloin jäi, mutta näin uuden luvun myötä (josta siitäkin mennyt jo tovi) päätin vihdoin tulla kommentoimaan. :) Käännöksiä en ole paljoa seuraillut, mutta on heti sanottava sulle, että kiitos! En itse osaa yhtään englantia eli en voi sanoa kuinka olet onnistunut alkupereräiseen verraten, mutta tällaiset on ilo meille, jotka ei englantia osaa. Saadaan sellaista, mitkä muuten on saavuttamattomissa. Tässä otsikko oli se, joka sai minut klikkaamaan tämän alunperin auki, se on jotenkin tosi hieno! En yleensä pidä englanninkielisistä otsikoista, mutta tämä on käännös, ja muutenkin poikkeus. Tosi kivasti olet keksinyt, että jätit Footnotes, mutta käänsit tuon viestilappuja kirjojen välissä. :) Kääntäjänä olet minusta todella lahjakas! Tämä tuntuu todella luontevalta lukea tälleen suomeksi ihan kuin se olisi alunperinkin kirjoitettu tällä kielellä!
Sitten itse ficciin, joka on huikee. Dramione on minulle suhteellisen uusi tuttavuus, vaikka toki sitä olen vuosien varrella paljon nähnyt. Kuitenkin tykästyin siihen vasta jonkun aikaa sitten ja sitä on tullut luettua vähän. Paritus on siis kiva ja itselle tuore, joten sitä oli kiva lähteä seurailemaan, miten kirjoittaja on päättänyt saattaa nämä yhteen. Tämä on todella nerokas idea! Siis ei olisi itsellä käynyt mielessäkään, että Hermione ja Draco voisivat tutustua toisiinsa anonyymisti ja tuo kirjojen kautta keksitty ratkaisu oli todella nokkela. On ollut hauska seurata näiden kahden kirjeen vaihtoa ja vaikkei vielä kahdeksaanteenkaan lukuun mennessä paljoakaan ole tapahtunut niin tämä on ollut sellaista ihanan kevyttä luettavaa.
Molemmat hahmot on myös onnistuneet hyvin ja Hermione on todella IC. Samoin Harry ja Ron ja muutkin esillä vilahtaneet. Draco on huomattavasti pehmeämpi kuin canonissa, vaikka tässä sille on annettu hyvä selitys, kun hän saa esiintyi Darcyna, eikä hänen tarvitse olla kuuluisa Draco Malfoy. Hieman tietynlaista karheutta olisin kenties kaivannut, mutta näinkin tämä on todella kiva, enkä missään tapauksessa väitä, että Draco olisi OOC! Ne on olleet tosi hienoja kohtia, kun Draco ja Hermione ovat tavanneet sattumalta ja kenties huomanneetkin molempien ramppaavan kirjastossa. Tosin Dracon näkökulmastahan Granger tekee sitä jatkuvasti. Silti uskottelen itselleni, että molemmilla on pieni aavistus alitajuisesti, kuka kyseessä oikeastaan voi olla! Hermionen tyypilliseen tapaan hän onkin jo tehnyt listan, eikä siellä ole enää kauheasti nimiä jäljellä. Ja hän löysi sen sinettivahan vai mikä se juttu nyt olikaan, jonka Draco pudotti, eikä Darcylla sitten ollutkaan sitä samaa kuin aiemmin!
Odotan kyllä, kun asia paljastuu molemmille ja Hermionen tarmokkuus selvittää toisen henkilöllisyys osuu hahmoon tosi hyvin sekä saa lukijankin jännittämään, että mitä sitten? Entä jos Draco tajuaa, että Hermione vakoilee kirjaa, josta hän on hakemassa kirjeen ja heittäytyy mäntiksi? Toivottavasti niin ei käy! Se on kuitenkin hienoa ja canonille uskollista, että Dracolla on ne kaikki paineet, joita hänellä tosiaan tuolloin oli. Miten ne tulevat aina välillä esiin kirjeista tai Dracon luvuista. Se, että Draco puhui Katiesta kolahti muhun myös jotenkin todella kovaa! Kauhistuttaa ja innostaa ajatella, mitä kaikkea tuleman pitää, kun Draco joutuu tekemään kokoajan eteenpäin surullisen kuuluisaa tehtäväänsä.
Tämä on rento, mukava, mutta myös tavallaan synkkä ja todella omaperäinen ficci, jota mieluusti lukee näin lyhesti sanottuna tähän loppuun. Kuten ehkä saattoi päätellä niin seuraan innolla loppuun asti ja en voi olla miettimättä, miten kaikki lopulta sitten tulee päättymäänkään. Hyvin vai huonosti? Tavallaan toivoisi onnellista, kun tämä on Huniksessakin, mutta sitten mietin miten se sovitetaan canoniin, mutta toisaalta taas joku hyvinkin poikkeava ja jännittävä loppuratkaisu kutkuttaa. Toivottavasti jatkat pian kääntämistä ja vaikkei piankaan niin jossain vaiheessa. Huomasin, että olet aloittanut tämän projektin jo 2012 ja on kehuttava sun sinnikkyyttä, kun lyödät motivaatiota vielä neljän vuoden jälkeenkin, kiitos!
-
Lasijoutsen, vau, kävin katsomassa tuon viestisi Hormipulverista, en sellaista ollut aiemmin huomannutkaan, ja voin vain sanoa että kiitos!! :-* Tuntuu tosi kivalta nähdä oma teksti - tai no, oma ja oma - ficcinä jota voi suositella muillekin. Onhan toki käännöstyö tärkeää, jos käännös olisi ihan kamalaa niin tuskin kukaan tätä lukisi. Kiva jos teksti on sujuvaa, mua lähinnä hävettää noi aikaisemmat luvut, sen verran itsekriittinen olen.
Odo, aah, kiitos ihanasta kommentistasi, tulipas hyvä mieli sitä lukiessa! Kiva että sitten luit kuin luitkin ficin alusta asti ja päätit kommentoidakin samalla. Ihanaa että voin tavallaan "antaa" jotain lukijoille, sen verran kiva ja tasokas tämä ficci kyllä onkin, että sitä on kiva lukea ja suomentaa. Mä kun olen jo pelännyt että porukka on malttamattomana mennyt lukemaan ficin enkuksi loppuun. Minäkään en pidä englanninkielisistä otsikoista, mutta tässä se on ihan ok, kun teksti kuitenkin alunperin on englanniksi. Onhan olemassa jotain jenkkileffoja, joidenka nimet on suomennettu samantyylisesti, että on jätetty alkuperäinen otsikko ja väännetty perään suomeksi jotain. Ihan mieletöntä, jos olen mielestäsi lahjakas! Koitan parhaani mukaan suomentaa juurikin niin, että teksti olisi mahdollisimmman helppoa ja sujuvaa. Kiva että Dramionekin on alkanut maistua, mulla se on ollut suuri rakkaus jo monta vuotta - ja tällä hetkellä kaksikko muistuttaa vähän omia suhdesotkujanikin. Idea ficissä on kyllä hyvä. Oon sun kanssa samaa mieltä tosta, että Draco vois olla astetta enemmän karheampi, mutta minkäs teet. Eiköhän se ehdi vielä... ;) Sulla oli myös hyvät pohdinnat tuosta jatkosta, kyllä se tulee selviämään ajallaan! Käännän tälläkin hetkellä tuota lukua, toivottavasti saisin sen tänään tai huomenna valmiiksi, kun on vapaata töistäkin huomenna. Ja kiitos kehumisesta, mä pidin tästä liikaa jättääkseni tämän suomentamatta loppuun. Luulin kyllä jo, ettei tälle ole enää lukijoita kun taukoa on ollut niin monta vuotta, mutta nämä kommentit jotka olen nyt 8. luvun jälkeen saanut, lämmittää sydäntä tosi paljon ja ennenkaikkea inspiroi jatkamaan vaan eteenpäin tämän kanssa.
Tosiaan, ysiluku on vielä työn alla. Eiköhän se siitä valmistu tämän tai huomisen aikana, kun mulla on vapaata. Ensi viikolla onkin sitten 6 päivää putkeen töitä, eli oikeasti mielelläni suomentaisin tuon seuraavan luvun ennen sitä työrumbaa.
-
Viimeisimmän luvun käännös on sujuvampaa, ko ekan luvun käännös. Ei oo tönkköö enää c: Ja muutenki oot hyvä kääntää :)
Idea ja paritus ❤ Mitäs sitten, kun nää saa tietää toisistaan? ;D Tekis mieli lukea jo englanniksi, ja kielitaitoki riittäisi, mut en haluu spoilaantua ;D
-
Lasikeiju, kiva kuulla, kiitos! Niin minunkin mielestä. Hyvä jos käännöstaidot miellyttävät. Tää idea on kyllä tosi kiva, en oo tämmöisiin kauheasti missään fandomissa, en tässä enkä muissa, törmännyt. En varmaan oikeastikaan kertaakaan. Älä nyt hoppuile, kyllä jaksat odottaa! ;)
Joo, en sitten saanut käännettyä jatkoa loppuun tuolloin syyskuun alussa. Noh, osa on käännetty jo ja jatkan vielä tänään illalla, joten eiköhän nyt sitten jo oikeastikin ala näkymään sitä uutta lukua pian!
Sellainen pieni info jatkosta, että enää ei kestää kauaa tuo harmiton lappuviestittely. En paljasta enempää ettei kukaan spoilaannu, mutta sen sanon, että ollaan aika lähellä ficin seuraavaa käännöskohtaa! Lukujahan ficissä on 23, eli vielä ollaan parin luvun verran puolivälin alkupuolella.
-
No niin, tässä olis vihdoinkin uusi luku! Olkaapa hyvä. :-*
YHDEKSÄS LUKU
Haha, naurahdin kuin mainitsit kirjeessäsi makeisista… Edes kärryllinen makeisia, leivonnaisia ja muita herkkuja ei vedä vertoja näille meidän kirjeillemme, nämä vain saavat minut niin onnelliseksi. Olo tuntuu niin eheältä, kokonaiselta! Kun kävelen kirjastoon ja näen palan pergamenttia pilkottavan sovitun kirjamme välistä, tuntuu se kuin näkisin auringon ensimmäistä kertaa pilvien takaa erityisen kylmän talven jälkeen. Se tunne… se on helpotus.
Jos nyt totta puhutaan, niin minähän en oikeasti edes ole romanttista tyyppiä. Voisin oikeastaan jopa sanoa etten ole ikinä ennen tuntenut tällaista tunnesidettä kehenkään… kukaan ei ole saanut mielenkiintoani heräämään tällä tavalla. On olemassa kolme asiaa joita mies naisesta haluaa eikä kukaan, kenet olen tähän mennessä tavannut, ole täyttänyt kaikkia näitä kolmea ominaisuutta. Mies haluaa naisensa olevan saatavilla, älykäs sekä viehättävä – näistä kaikki tapaamani ovat täyttäneet korkeintaan kaksi ominaisuutta. Joko naiset ovat olleet viehättäviä sekä saatavilla, mutta vastapainoksi ihan hölmöjä tai sitten sekoitus jotain muuta kahta ominaisuutta noista kolmesta… Ihan hullua. Pidän kuitenkin peukut pystyssä sinun kanssasi ja tällä hetkellä näyttää aika hyvältä. Vaikken olekaan nähnyt kasvojasi – tai ainakaan en pysty liittämään oikeita kasvoja näihin kirjeisiin – niin minulla on silti sellainen tunne, ettet kuulu siihen kolmannekseen vuosikurssillani jota pidän todella epämiellyttävänä. Mahdollisuutesi ovat siis hyvät. Olet myös älykäs ja sinkku, eli ainoa tapaamani nainen joka täyttää kaikki kolme yllämainittua ominaisuutta.
Ensimmäinen Huispaus-matsi on tänä iltana. Minkähän tuvan joukkuetta aiot kannustaa… Jos tietäisin tupasi, olisi sinun löytämisesi jo paljon helpompaa.
Ensi kertaan, Darcy
Draco asetteli kirjeen sovitun kirjan väliin ja kiirehti kirjastosta tyrmiin valmistautuakseen illan peliin. Viime aikoina hän oli tuntenut olonsa vähän liiankin hyväksi. Sen täytyi olla merkki tulevan ottelun voitosta. Sen täytyi tarkoittaa, että Luihuinen voittaisi! Elisabeth oli saanut Dracon tuntemaan olonsa positiiviseksi koko ajan. Tunne oli hyvin vahva. Draco oli ylpeä itsestään ja kaikista niistä hyvistä asioista, joita teki. Hän mietti jatkuvasti olisiko Elisabeth tyytyväinen asioihin joita Draco teki ja sanoihin joita Draco lausui. Nainen vaikutti niin hiton hyvältä ihmiseltä ja se oli alkanut vaikuttaa Dracon käytökseen – hän huomasi käyttäytyvänsä hyvin erilailla kuin aiemmin. Hän tietysti tiedosti muuttuneen käytöksensä vaikuttavan myönteisesti myös kaikkiin niihin, joihin hän ei todellakaan halunnut tehdä vaikutusta. Sitä piti kuitenkin vain sietää niin kauan kunnes hän löytäisi mysteerinaisensa. Mysteerinainen, tämä Elisabeth, oli muuttanut jotain Dracon sisällä. Poika ei ollut täysin varma pitikö muutoksesta vai oliko lähinnä kauhuissaan koko asiasta.
• • • • • • • • • •
”Jaaaaaaaaa HÄN TEKI SEN! Harry Potter nappaa siepin, ansaiten täten 150 pistettä Rohkelikon joukkueelle! Rohkelikko voittaa matsin!”
Karjuva punaisen ja kultaisen väkijoukko katsomossa ei paljoa nostattanut Dracon mieltä. Jos hän vain olisi ollut vähän nopeampi ja tarkempi, olisi hän huomannut siepin samaan aikaan kuin Potter – sieppi oli lennellyt 20 metriä maanpinnan yläpuolella vasemmalla puolella kenttää. Typerä, typerä Draco. Eräs hänen joukkuetovereistansa katsoi häntä olkiaan kohauttaen, mutta Draco huomasi kuinka ärtynyt hän ja muut joukkueessa kuitenkin olivat. Pitikin mennä munaamaan eka matsi, ja vielä Rohkelikkoa vastaan.
Draco ohjasi itsensä alas maanpinnalle luutansa kanssa ja suuntasi pukuhuoneiseen kuin salama. Hän riisui peliuniformunsa, vaihtoi ylle mukavammat vaatteet ja alkoi astella takaisin kohti linnaa. Hänen oli pakko purkaa tuntojaan jollain tavalla. Hän halusi vielä päivittää aiemmin jättämäänsä kirjettä, jos se olisi vielä paikallaan noutamattomana. Ja niinhän siinä kävikin – Elisabeth ei ollut noutanut vielä kirjettä, joten Draco tunki aiemmin samana päivänä kirjoittamansa kirjeen sisälle vielä pienen palan pergamenttia, jossa selitti kuinka ottelu oli ollut tylsä ja hänen olonsa melko surkea. Jostain syystä jopa se, että Elisabeth saisi tietää Dracon olevan allapäin, tuntui hyvältä ja melkeinpä piristi poikaa. Elisabeth koittaisi aivan varmasti saada hänet nostamaan päänsä pois murheistaan ja paremmalle tuulelle – ja varmasti onnistuisikin siinä. Draco vilkaisi rannekelloaan. Kello oli vähän yli kuusi illalla, joten olisi aika suunnata takaisin makuusaliin – hän oli aivan poikki ottelusta ja halusi vain päästä äkkiä lepäämään. Hän sulki verhot sänkynsä ympäriltä kiinni ja oli onnellinen saadessaan maata omassa sängyssä verhojen takana poissa muiden katseilta.
Draco tiesi kaiken tuntuvan pian taas paremmalta, kunhan vain saisi vastauskirjeen Elisabethiltä. Olkoot vaikka maailman tylsin ja lattein kirje jonka Draco häneltä saisi, hän tiesi ilahtuvansa pelkästään nähdessään Elisabethin feminiinisen kaunokirjoituksen pergamentilla. Elisabethin käsiala oli kaunista ja naisella oli tapana venyttää sanojen viimeisiä kirjaimia hieman – jos sana loppui a-kirjaimeen, eteni a:n kaareva viiva oikealla puolella hieman ylemmäksi kuin normaalissa kirjoituksessa – aivan kuin nainen kuiskailisi hänelle jokaisen kirjeen välityksellä. Jokainen kirjoitettu pergamentti oli kuin lahja.
• • • • • • • • • •
Oliko mikään asia ikinä tuntunut näin pahalta? Tältäkö sydänsuru todellakin tuntui? Tämänkö takia tytöistä tuli aina niin hysteerisiä kun heidän rakastamansa miehet munasivat kaiken niin ruhtinaallisesti?
Ei. Kyllä. Merlin vieköön, kyllä. Rohkelikon voiton aiheuttama ilo oli nyt kadonnut ja tuntui kuin joku olisi hakannut Hermionen sisuskalut palasiksi ja työntänyt pieneen laatikkoon. Oli ollut niin upeaa katsella Ronin hienoa pelaamista, poika oli blokannut itsevarmuudella lähes jokaisen häntä kohti tulleen kaadon. Hermionesta oli vihdoinkin alkanut tuntua siltä että ehkä tämä vuosi Tylypahkassa muuttuisikin jokseenkin normaaliksi, olihan hänellä kuitenkin Ron ja Harry vierellään. Parasta kouluvuodessa oli Hermionen mielestä aina ollut juurikin tupakavereiden kanssa juhliminen, loistava yhteishenki sekä ajanvietto hänen parhaiden ystäviensä kanssa, ajanvietto sen tietyn höpsön punahiuksisen pojan kanssa. Mikään ei mennyt edellä mainittujen ohitse.
Nyt Rohkelikon kauden ensimmäisen ottelun voitto ja sen juhliminen ei tuntunut kovinkaan hauskalta, sillä Ron kohdisti kaiken juhlimisen ja onnellisuutensa Lavenderiin, kietoen käsivartensa tämän ympärille aivan kuin tyttö olisi ollut vastaus jokaiseen hänen ongelmaansa. He suoraan sanottuna imivät toistensa kasvoja. Se oli vastenmielistä, se oli…
Ei. Hermione ei kestänyt enää katsella sitä. Hän käänsi selkänsä juhlinnalle ja juoksi oleskeluhuoneesta muotokuva-aukon läpi käytävälle huomaamatta Harrya, joka oli kääntynyt kannoiltaan ja lähtenyt tytön perään. Harry käveli tyhjään luokkahuoneeseen vain puoli minuuttia Hermionen jälkeen, levottomana ja kasvoillaan pieni määrä sääliä. Hermione ärtyi tämän katseesta – hän ei pitänyt siitä että häntä säälittiin. Tyttö oli usein se vahvin kolmikosta mitä tunteisiin tuli. Hän menetti hermonsa erittäin harvoin eikä antanut lähes minkään vaikuttaa itseensä. Tuntui pahalta että nyt Harry näki hänen katseessaan tuskaa ja sydänsurua. Hermione pudisteli päätään kun Harry astui huoneeseen.
“’Mione?”
Hermione hengitti ääni väristen, työnsi hiussortuvia kasvoiltaan ja pyyhki kyyneliään. ”Harry, miltä se tuntuu? Se, kun näet Deanin Ginnyn kanssa?”
”Öh, no…”, Harry mumisi ja puri huultaan. Hän tärisi hieman kohauttaessaan olkiaan.
“Minä tiedän kyllä. Olen nähnyt sen tavan jolla katsot Ginnyä. Olet paras ystäväni.”
Harry ei ehtinyt vasta mitään kun ovi työntyi auki kovalla räminällä ja Ron tunkeutui luokkahuoneeseen uuden typerän tyttöystävänsä kanssa. Hermionen mielessä kävi vain yksi ajatus – kuinka terävät nokat hänen juuri loihtimillaan täydellisen kauniilla, kultaisilla linnuilla olisikaan. ”Oppugno.”
Ron ja Lavender juoksivat huoneesta äkkiä pois lintuja väistellen ja Hermione lysähti maahan Harryn viereen. Poika kietoi kätensä ystävänsä ympärille ja huokaisi. ”Tältä se tuntuu.”
Hermione nyökkäsi ja ymmärsi täysin kuinka samalta Harrysta mahtoi tuntua hänen kanssaan. Harrylla ei kuitenkaan ollut yhtä asiaa joka Hermionella oli – kirjeystävää jolle voisi puhua täysin avoimesti tapahtuneesta. Kirje saattoi olla jo kirjoitettuna kirjastossa sovitun kirjan välissä, jos hyvä tuuri kävisi. Hermionesta tuntui että kirje oli jo siellä. Hän oli ollut niin Rohkelikon voitonjuhlista hurmioituneena Ronin ja Harryn kanssa että oli lähes unohtanut tarkistaa asian.
Hermione kiitti Harrya huolenpidosta mutta pyysi saavansa lähteä kirjastoon. Harry ymmärsi asian, hän tiesi että tyttö lähtisi joko lukemaan tai kirjoittamaan kirjettä. Harry ei edes moittinut ystäväänsä asiasta. Hän ei luottanut Hermionen kirjeystävään vielä täysin mutta tiesi, että kun jokin asia piristi elämää niin paljon, ei siitä halunnut luopua.
• • • • • • • • • •
Nyt tiedän että hän on täysidiootti. Sinä olit ihan oikeassa. Hän on vähä-älyinen, itsekäs ja ilkeä.
Ahaa, Draco ajatteli. Jotain oli siis tapahtunut Elisabethin ja sen pojan välillä eikä Elisabeth vaikuttanut olevan tyytyväinen asiasta.
Olisit siis kaivannut lisää toimintaa tämän illan peliin. No, rohkenen sanoa että minun tämän illan pettymykseni oli vielä pahempi. Petyin niin pahasti siihen kuinka ihastukseni päättikin juhlia voittoa toisen tytön kanssa. Luihuinen hävisi ja suurin osa oppilaista ympäri koulua on iloinen asiasta. Minä en. En ole oikeasti ikinä ennen tuntenut tällä tavoin… Tämä ilta tuntui pahemmalta miltä kuvittelen kuoleman tuntuvan. Tämä ilta tuntui nimittäin niin fyysisesti tuskalliselta. Sydämeni pompahti rinnastani kaikkien nähtäväksi. Hyvä ystäväni, tai siis paras ystäväni, lohdutti minua kyllä jälkikäteen mutta olo on silti kurja. Kun ystäväni lohdutti minua, ajattelin yhtä hölmöä asiaa – vaikka ystäväni tietää täsmälleen miten pahalta tämä tuntuu, minulla on silti jotain mitä hänellä ei ole. Sinut. Voin kirjoittaa sinulle, uskoutua, flirttailla. Ystävälläni ei ole ketään sinun tapaistasi. Luultavasti suurimmalla osalla ihmisistä ei ole sinun tapaistasi ihmistä elämässään eikä meidän kahden välistä sidettä. Se on niin uniikki. Tiedän myös sen, että vakuuttelet taas kuinka ihastukseni on idiootti ja että minä olen tärkeä – ja kun sinä sanot nämä asiat, minä jopa uskon ne.
Odotan innolla seuraavaa kirjettäsi. Laita vastauskirje samaan paikkaan kuin viimeksi.
Elisabeth
Hermione oli vaellellut pitkin koulun käytäviä jo jonkin aikaa. Hän ei vain kestänyt Rohkelikon tupaa sillä hetkellä. Kun hän palaisi sinne, hän menisi suoraa päätä nukkumaan. Tuntui kuin jokainen vastaantuleva rohkelikko olisi katsonut häntä säälien. Tiesivätkö kaikki maailman ihmiset hänen rakkaudestaan Roniin? Tiesivätkö kaikki mitä Rohkelikon tuvassa oli tapahtunut aiemmin sinä iltana? Hermione halusi vain vältellä jokaista koulun käytävää ja luokkahuonetta. Kunpa hän olisi voinut ilmiintyä koulun sisällä paikasta toiseen Harryn näkymättömyysviitta päällään.
Reilu tunnin kuluttua tyttö suuntasi takaisin kirjastoon. Hän oli jättänyt kirjeensä vasta pari tuntia sitten, joten ei odottanut vastausta, mutta ilokseen löysi sellaisen sovitun kirjan välistä.
Se tyyppi on idiootti. Pesunkestävä sellainen. Hän on varmaankin aivokuollut. Kuka mies tällä maapallolla olisi tarpeeksi tyhmä tehdäkseen sinulle noin? Sen tyypin on pakko olla järjiltään, ellei sitten ihan oikeasti ole typerys. Ja mitä hänen tyttöystäväänsä tulee, olet sinä sata kertaa parempi kuin hän. Sinä olet sata kertaa parempi kuin kukaan nainen, kenet tiedän… Se sinun ihatuksesi on sokea, kuuro ja typerys! Eihän tuota touhua muuten voi ymmärtää. Olet myös aivan oikeassa tuossa, kun mainitsit tästä meidän siteestämme. Onneksi meillä on toisemme, ja nämä kirjeet. Tietysti tosielämän romanssi olisi… noh, se olisi myös mukavaa. Jos kuitenkin olet varma, ettei meidän kannata vielä paljastaa henkilöllisyyttämme toisillemme, niin siihen minä tyydyn. Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle kuinka mustasukkaiseksi hän tulisi, jos me kaksi tapaisimme kasvotusten, alkaisimme seurustella ja kävelisimme käsi käsikkäin. Hän olisi niin mustasukkainen.
Kyllä nämä kirjeetkin silti hyvältä tuntuvat. Voi kunpa voisin lohduttaa sinua kasvotusten kaikesta mitä tapahtui. Tyydyn kuitenkin muistuttamaan sinua siitä, että olet upein nainen keneen olen ikinä tutustunut ja ainoa toiveeni on olla vielä jonain päivänä sinun kanssasi.
Sinun, Darcy
Hermione ei voinut ymmärtää kuinka Darcy pystyikin sulattamaan hänen sydämensä pelkällä kirjeellä. Ehkäpä poika oli oikeassa… ehkä heidän suhteensa toimisi. Oli kuitenkin mahdollisuus ettei heillä olisikaan sen erikoisempaa tunnesidettä kasvotusten. Ajatus tapaamisesta houkutteli, mutta Hermione ei ollut varma kaiken sen sotkun keskellä mitä siitäkin tulisi, jos hän tapaisi Darcyn kasvotusten, saisi tietää tämän henkilöllisyyden, yrittäisi seurustella tämän kanssa ja heilutteli tätä Ronin edessä. Pelkkä ajatus hieman kauhistutti.
Yhtäkkiä Hermione tajusi jotain – hän ei ollut kertonut Darcylle mitään yksityiskohtia juhlista eikä tämä tiennyt mitä oli tapahtunut, vaikka jokainen rohkelikko oli ollut paikalla kun Ron oli alkanut pussailla Lavenderia. Se tarkoitti vain yhtä asiaa, ja se asia oli äärimmäisen tärkeä – Darcy ei ollut ainakaan rohkelikko.
Hermione kiirehti takaisin makuusaliin työntäen samalla uusinta kirjettä taskuunsa. Tämä oli edistystä! Tyttö kaivoi listan matkalaukustaan, jätti säälittävän voitonriemuisen katseen Lavenderilta huomioimatta ja veti verhot sänkynsä ympärille. Lista, se lista, 18 ehdokasta… Ja nyt Hermione voisi yliviivata kaikki loput rohkelikot. Aika moni nimi listalta lähtisi nyt pois. Hermione olisi nyt paljon lähempänä totuutta, pian hän saisi tietää kuka tämä mysteerimies oikein oli, ja voisiko heidän välilleen joskus tulla jotain ystävyyttä isompaa…
Jännäksi menee! ::)
-
Olin jo melkein varma, että tässä luvussa Hermione ja Draco saavat selville toistensa henkilöllisyyden :D mutta lähemmäksi päästiin.
Taas kerran sujuvaa käännöstä mielestäni :)
-
Saphira, ihanaa että kommentoit jälleen, kiitos! Jep, vielä asia ei selvinnyt mutta lähellä ollaan... Vähän ärsyttäviä täytelukuja pari viimeistä nyt ollut mutta kohta alkaa tapahtua. Hyvä jos käännös oli sujuvaa, mulla oli jotenkin kovan työn ja tuskan takana toi 9. luku ::)
Seuraavaa lukua alan vilkuilla ja kääntää tänään illalla.
-
Oi ihanaa, uusi luku! :D
Jännitys tiivistyy nyt, kun ollaan lähellä Dracon ja Hermionen henkilöllisyyksien paljastumista. Käännös oli taas sujuvaa ei mitään moitittavaa! :)
Lasijoutsen
-
Jee, uutta lukua! Mahtavaa oikeasti, että jaksat suomentaa tätä. Olisi hieno ficci muuten jäänyt lukematta, kun ei itselläni tuo englanti taivu kuten olen jo aiemmin sanonut. Vielä on onneksi paljon edessä, kun vaikka jännittääkin että päästään vauhtiin niin toivoo, että tämä ei lopu. Ja tietysti, että toiminnallekin jää sitä tilaa!
Tässä luvussa ehdottomasti oli parasta, miten lähelle canonia päästiin, kun Ron meni sitten pussailemaan sitä Lavenderia. Todella canonläheistä meininkiä on ollut muutenkin, mutta tässä se pääsi oikein hyvin oikeuksiinsa. Varmasti Dracoa harmittaa, kun hävisivät ottelun ja Hermionea puolestaan se Ronin kuvio. Aikamoinen virhe kuitenkin Hermionelta, kun olisi rohkelikolle paljastanut itsensä. Mutta eipä ollutkaan rohkelikko vaan luihuinen. Jännä nähdä, miten noita oppilaita karsiutuu ja nyt karsiutui kuitenkin niin iso osa porukasta, kun on enää jäljellä kolmen tuvan oppilaat ja Hermione on jo paljon karisnutkin!
Pidin tästä luvusta, miten asiat lähtivät etenemään ja on kivaa nähdä, että Dracon fiilis paranee. Saa tosin nähdä, miten hänen operaationsa kanssa menee ja kun tulee lisää tappioita. Jos oikein muistan niin Dracon ollessa etsijä he ovat hävinneet joka kerta rohkelikolle? Aika sääli sinänsä, kun ne olivat monta kertaa voittaneet pystin putkeen, eikä luihuisen joukkueesta ole enää vastusta pahimmalle kilpailijalleen. :D Tässäkin tosin hahmot olivat varsin siirappisia, mutta toisaalta onhan tämä tietysti Hunajaherttua kamaa, mutta tällainen "liian hyvää ollakseen totta" saa toivomaan jo kurjuuksia spekuloimaan, miten jatko tulee menemään etenkin, kun Hermionelle selviää, kuka on kyseessä ja toisinpäin.
Kiitos jälleen! Luin tämän jo jonkun aikaa sitten, joten kommentin väkertäminen oli yllättävän haastavaa. Saatan tulla lisäilemään jotain, kun saan luvun luettua uudempaa otteeseen. :D Laitan ne sitten uuteen viestiin, jos ehdit tähän vastailla.
-
Odo, ihanaa, kiitos kommentistasi. Sitä oli oikein mukava lukea. Joo, lähemmäs päästään taas. Toisaalta tykkään tässä ficissä siitä, että ei ainakaan mennä liian nopeaa tahtia, se tuntuu olevan ongelmana suurimmassa osassa Dramione-ficeistä - juoni menee liian lujaa ja jo toisessa tai kolmannessa luvussa kaksikko hullaantuu toisiinsa. Yleensä tollaiset ficit jää multa kesken, kun en jaksa lukea sellaista, se on niin epärealistista. Munkin mielestä on kivaa kuinka canon tämä on, lisää sitä todellisuuden tunnetta eikä kaikki oo vaan hyvin koko ajan. Sen verran voin seuraavasta luvusta paljastaa (oon suomentanut n. 1/4 osan) että Draco alkaa kans listaamaan tyttöjä vuosikurssiltaan! Haha, sääliksi käy kyllä Dracoa ton huispaus-jutun takia :D Mun mielestä hahmot ei onneks oo kuitenkaan liian siirappia. Kiitos sulle tosi paljon kommentista! Ihanaa että tästä tykätään.
Huomenna jatkan taas käännöstä, nyt mulla on aika kova tahti tän kaa ja innostusta riittää! Ties vaikka sunnuntaina tulis jo seuraava luku ;)
-
No niiin, tulihan tää luku valmiiksi! Nyt ei kestänyt kuin 1,5 viikkoa, viime lukujen välissä kun oli yli kuukausi. Toivottavasti maistuu ja saa taas jättää kommenttia niin tiiän epäonnistuinko kokonaan tän luvun käännöksestä (siltä nimittäin tuntuu) ::)
Tässä Draco ja Hermione pääsee jo kasvokkain kanssatekemisiin, uu! Tässä luvussa mennään muutenkin jo aika vaarallisen lähelle tiettyjä asioita, alkoi itseäkin jännittää vaikka tiiänkin mitä seuraavaksi tapahtuu.
KYMMENES LUKU
Luihuinen Elisabeth ei ainakaan ollut. Se oli ihan selvää. Muutama päivä huispaus-ottelun jälkeen Draco oli muistanut jotain – Elisabeth oli kertonut, kuinka häntä kiinnostanut poika oli suudellut voitonjuhlissa sitä uutta tyttöänsä. Koska ottelu oli Luihuista vastaan, myös Korpinkynsi ja Puuskupuh olivat juhlineet Rohkelikon voittoa ja Luihuisen tuvan häviämistä. Tämä tarkoitti sitä, että Elisabeth saattoi periaatteessa kuulua mihin tahansa edellä mainituista kolmesta tuvasta, mutta Dracoa arvelutti olisiko Korpinkynsi tai Puuskupuh kuitenkaan pitänyt oman tupansa kesken sen suurempia voitonjuhlia jonkun toisen tuvan, tässä tapauksessa Rohkelikon, vuoksi. Se oli toki mahdollista mutta hieman epäilyttävää silti. Korpinkynsi ja Puuskupuh olivat juhlineet Rohkelikon voittoa paikan päällä ottelussa ja vielä koulun eteishallissa ja Suuressa Salissa, mutta olisiko kummallakaan tuvalla todella ollut mielenkiintoa jatkaa pippaloita vielä omissa oleskeluhuoneissaan, kun ottelusta olisi ollut jo monta tuntia aikaa? Tämä herätti epäilyksen että Elisabeth saattoi olla jopa rohkelikko – tavallaan tuntui surkealta ajatella että Draco olisi kehittänyt tunteita mokomaa ylimielistä ylpeilijää kohtaan, sellaisiahan kaikki rohkelikot olivat ja niin olisi Elisabethkin, vaikka muuten Draco hänestä piti. Rohkelikoilla oli vain kaikilla kummallinen tarve pelastaa aina päivä ja olla sankareita, ja jos Elisabeth oli rohkelikko, hänellä olisi varmasti myös sellainen puoli. Sen Draco kuitenkin tiesi ettei tyttö luihuinen ollut. Tämä tarkoitti sitä, että kolmannes hänen vuosikurssinsa tytöistä tippuisi automaattisesti pois ehdokkaiden listalta… Monta jäisi silti jäljelle. Kuinka Draco muka saisi lisää vihjeitä kirjeystävänsä henkilöllisyydestä? Koko tilanne sai hänet ihan sekaisin. Hän oli koettanut oppitunneilla kurkkia tyttöjen olkapäiden yli näiden pergamentteja ja käsialoja, mutta kaikki tytöt piilottivat heti kirjoituksensa kun huomasivat Dracon tirkistelevän – he varmaan luulivat että hän koettaisi luntata, ainakin se koppava Granger varmasti ajatteli niin. Miten Draco ikinä selvittäisi mysteerinaisensa todellisen henkilöllisyyden kun kukaan tyttö ei antanut hänelle mitään vihjeitä asiasta? Asia ajoi hänet kerrassaan hulluksi!
Draco otti uuden pergamentin, parhaan sulkakynänsä sekä smaragdin vihreän musteen esiin. Hän alkoi kirjoittaa pergamentille listaa jokaisesta vuosikurssinsa tytöstä. Eipä Draco tiennyt että Elisabeth oli itsekin tehnyt samanlaista listaa kuudennen vuosikurssin pojista.
Kun kaikki nimet oli kirjoitettu siististi kahteen erilliseen kappaleeseen, alkoi Draco eliminoida pois niitä, jotka eivät sopineet Elisabethiin. Ei luihuinen. Puhdasverinen. Ei pelannut Huispausta. Ei poikaystävää. Älykäs. Kun hän oli valmis, oli mahdollisia Elisabeth-ehdokkaita enää 15 – yli puolet vähemmän siitä mistä hän oli aloittanut eliminoinnin. Ehkäpä tämä olisikin helpompaa kuin luulin, Draco ajatteli, ehkä.
Draco ei kuitenkaan tiennyt että hänen mysteerinaisensa oli valehdellut jo yhdestä asiasta – tästä tietämättömyys hidastaisi myöhemmin hänen etsintöjään. Elisabeth ei todellakaan ollut puhdasverinen, vaikka tyttö oli niin alkukirjeissään väittänyt. Tästä Dracolla ei kuitenkaan ollut aavistustakaan.
Hän kiiruhti nopeasti kirjastoon katsoakseen oliko tyttö vastannut hänen uusimpaan kirjeeseen. Oppitunnit olivat siltä päivältä loppuneet pari tuntia sitten, ja Draco pelkästi kirjaston olevan täynnä ihmisiä. Hän toivoi vain saavansa mahdollisuuden napata Elisabethin uusimman kirjeen nopeasti hyllystä ilman että hänen pitäisi ensin parveilla ympäri kirjastoa ja esittää tutkivansa ties mitä hyllynpäätyjä siinä pelossa että joku huomaisi hänen kirjeen metsästyksensä.
• • • • • • • • • •
Darcy,
En haluaisi myöntää tätä mutta olisi ihanaa tehdä hänet mustasukkaiseksi. Hän on käyttäytynyt kuin ei enää välittäisi minusta lainkaan… Tiedän että se ei ole totta, mutta nyt taitaa olla jo liian myöhäistä, vai mitä? Hän on nyt toisen tytön kanssa eikä millään vuosia jatkuneilla flirttailuilla ja vitseillä ole enää mitään merkitystä. Tiedän että sinä olisit parempi vaihtoehto minulle. Tunnen sen. En silti vieläkään tiedä kuka olet. Tietämättömyys tappaa minut, oikeasti, usko pois. Tuntuu aina niin hyvältä napata uusin kirjeesi ja lukea kirjoituksiasi, ja vakuutat aina kuinka olen tarpeeksi hyvä enkä mitään ajanhukkaa… Tuntuu niin ihanalta tietää että joku täällä koulussa ajattelee minusta niin. Ja aina kun luen nimesi kirjeen lopussa… Se saa perhoset pyörimään koko kehossani. Eihän se sinun nimesi oikeasti ole, kuvittelenkin enemmin miltä se tuntuisi jos kirjeessä olisi oikea nimesi ja saisimme tietää toistemme oikeat henkilöllisyydet. Mietin miltä oma allekirjoituksesi näyttää – se on varmasti todella hienostunut niin kuin Darcyn allekirjoituksesi. Ihastukseni allekirjoitus näyttää parhaimmillaan siansaksalta, hänellä on niin huono käsiala. Ei sitä voi edes lukea. Tajuan vasta nyt kuinka hänen tapansa kirjoittaakin on yksi niistä asioista joista en todellakaan pidä hänessä.
Olen jatkuvasti varpaillani ja peloissani että näen sinut kirjastossa kaivelemassa sovittuja kirjojamme kirjettä noutaessasi tai jättäessäsi. Minua pelottaa tällä hetkellä ihan liikaa että saan selville kuka olet – vaikka jossain vaiheessa todellakin haluan sen selvittää. Jokin tässä lukuvuodessa tuntuu todella oudolta ja väärältä ja on tunne, että jotain kamalaa on vielä tuloillaan. En haluaisi että tämä kirjejuttukin päätyy pusikkoon.
Toivottavasti kuulen sinusta pian, Elisabeth
Hermione oli ollut rehellinen. Hän melkein toivoi olleensa suorasanainen verisäädystään ensimmäisissä kirjeissään – se estäisi sen isomman hämmennyksen syntymisen jos hän tapaisi Darcyn vielä myöhemmin kasvotusten – mutta sillä hetkellä valhe oli paras vaihtoehto, se takasi hänen oikean henkilöllisyyden salassa pysymisen. Darcylla oli nyt ainakin edes yksi asia josta hän ei tiennyt totuutta, ja jos Darcy pyrkisi saamaan selville Hermionen henkilöllisyyden, mies epäonnistuisi. Hermione pitäisi hänet pimennossa ainakin hetken aikaa, niin kuin Darcykin teki. Niin olisi parempi.
• • • • • • • • • •
Liz,
Minulla on ehdotus. Jospa jakaisimme päivät? Tietysti kirjastoon on pakko päästä aina välillä, mutta voisimme organisoida kirjeiden jättö- ja hakureissut. Näin emme vahingossakaan saisi selville toistemme identiteettejä. Aina kun olemme kirjastossa muiden asioiden, kuten koulutöiden tai ystävien takia, emme saisi mennä tarkistamaan onko kirjan väliin tullut uusi kirje. Ei siis lähellekään kirjeen sisältävää kirjaa tai hyllyä.
Minä otan iltapäivät, suoraan oppituntien jälkeen. Sinä voisit ottaa myöhemmät illat, iltapalan jälkeen. Sinä kirjoitat kirjeet aina niin, että jätät ne myöhään illalla tai yöllä, ja minä vastaan niihin iltapäivällä ennen iltapalaa, jonka jälkeen sinulla on taas mahdollisuus hakea kirje ja vastata siihen ennen seuraavan päivän oppituntien päättymistä. Tällä tavalla emme törmää toisiimme eikä haittaa vaikka vastaamisessa kestäisi pari päivää, kun emme kärkkyisi hyllyjä joka hyppytunti. Aina muuten kun olemme kirjastossa, niin älä istu lähelläkään sitä kirjaa johon olet pyytänyt minua jättämään seuraavan kirjeeni, niin et näe minua. Minä teen saman. Jos satumme olemaan kirjastossa samaan aikaan – ja näin on varmasti käynyt jo pari kertaa – niin emme tiedä toisiamme. Voi vain ajatella että tuossa menee joku kuudesluokkalainen tekemässä läksyjään tai lukemassa jotain kirjaa.
Tämä vuosi tuntuu edelleen pahalta, siinä olet oikeassa. Tuntuu että jotain pahaa olisi tapahtumaisillaan. Sinuna olisin todella varovainen. Kuka tahansa voi olla syyllinen, etkä voi ikinä tietää mitä toinen aikoo. Yritä olla menemättä mihinkään yksin – jopa minä inhoan sitä, vaikka olen sentään jo lähes aikuinen mies ja kaksintaistelija. Se kertoo jo paljon. Ilmakin alkaa muuttua jo kylmemmäksi. Toivon että pidät itsesi lämpimänä. Muista pukea tarpeeksi lämpimään takkiin niin et saa flunssaa. Läksyjen tekeminen kipeänä on sama kuin koittaisi kaksintaistelua kalmaria vastaan silmät sidottuina – tuhoon tuomittua touhua siis. Pysyttele lämpöisenä, rauhallisena ja turvassa. Voi kunpa voisin kertoa tuon kasvotusten ja pidellä sinua, mutta tällä hetkellä tyydyn ilmaisemaan tunteeni pergamentin välityksellä.
Darcy
Draco tiesi olevansa ihan kamala ihminen, mutta suunnitelma oli vain niin hyvä. Aivan loistava. Nyt kun he sopisivat tietyt ajankohdat päivästä jolloin jättäisivät kirjeitä ja hakisivat niitä, voisi Draco hieman rikkoa sääntöjä ja kärkkyä hyllyjen luona kun Elisabethin olisi määrä käydä hakemassa hänen kirjeitään. Hänen uusi ideansa olisi tietysti hyvä tapa pysyä salassa, jos molemmat noudattaisivat sovittua rytmiä. Draco ei kuitenkaan ollut aivan varma pystyisikö siihen vai olisiko kiusaus liian suuri.
Hän käveli kirjastoa kohti melko tyytyväisenä omaan suunnitelmaansa ja kekseliäisyyteensä. Koko päivä oli oikeastaan ollut ihan hyvä. Draco oli erittäin ilahtunut Elisabethin kirjeestä ja varsinkin siitä kuinka tämä halusi tehdä sen entisen heilansa mustasukkaiseksi. Hän oli myös syönyt äärettömän maistuvan aamiaisen herättyään. Hän oli saanut istua kauempana ystävistään Luihuisten pöydässä omassa rauhassaan ja nauttia paahtoleivästä, hillosta, letuista sekä keitetyistä kananmunista yksinään. Hän oli lähtenyt aamun ensimmäiselle oppitunnille maha täynnä ja onnellisena. Poika oli saanut nauttia päivällisen samoin tavoin omassa rauhassaan.
Saavuttuaan kirjastoon Draco törmäsi jälleen Grangeriin – tällä kertaa tyttö oli menossa samaan suuntaan kuin hän. Granger ei selvästikään ollut katsonut ympärilleen juostessaan nurkan takaa ja oli kiilannut olkapäällään suoraan Dracon kylkeen kohtalaisen isolla voimalla. Osa tytön käsissä olleista kirjoista olivat tippuneet lattialle. Draco kyykistyi automaattisesti häntä lähempänä olevan kirjan luokse ja poimi tämän. Hän noukki myös toisen lattialle levinneen kirjan syliinsä. Kun hän suoristi jälleen itsensä ja tarjosi kirjoja Grangerille, näytti tyttö kauhistuneelta.
”Pelkäätkö kirjoja, Hermione Granger? Senkö takia olet palauttamassa näitä?”
”Olet kutsunut minua etunimelläni nyt jo kaksi kertaa ja nyt poimit kirjanikin. En ole varma pitäisikö minun olla imarreltu vai shokissa. Palautit myös aiemmin kirjevahani… En ymmärtänyt edes kiittää sinua siitä.”
”Etpä kiittänyt, et. Ole hyvä kuitenkin. Kirjoitan itse niin usein kirjeitä että tiedän miten vaikeaa on löytää uutta vahaa Tylypahkasta. Jos sitä ei ole, niin ei kirjoittamisesta tule mitään.”
”Kirjoitatko sinä muka kirjeitä?”
”Kirjoitan, eräälle… ystävälle. Niin. Itse asiassa aika usein.”
“Ai. En ikinä arvannut että olisit kirjoittajatyyppiä.”
”Kun yritän, osaan olla aika verbaalisesti lahjakas myös pergamentilla. Kirjoitatko sinäkin vai?”
”Kirjoitanko? Kirjeitä? No, kirjoitan minä.”
“Ihan hyvä. Se kertoo ihmisestä paljon, itse näen sen positiivisena piirteenä kun joku osaa kirjoittaa.”
Draco oli suhteellisen yllättynyt omasta kiltteydestään, mutta päätti pelotella Grangeria vielä parilla ystävällisellä eleellä. Hän asteli tytön perässä tiskille ja palautti kirjat itse matami Prillille sen sijaan että olisi antanut ne ensin Grangerille. Sen jälkeen Draco seurasi häntä kirjaston nurkassa oleville pienille pöydille, joita ympäröi siro sermi, joka antoi rauhan pöydän ääressä opiskeluun. Nyt pöydät olivat tyhjät. Granger istui eräälle tuoleista luomatta katsetta Dracoon, ja tämä seurasi perässä ja istuutui pöydän ääreen tyttöä avoimesti tuijottaen. Draco ei tainnut koskaan aiemmin olla niin lähellä Grangeria. Tyttö ei ollut niin epämiellyttävän näköinen kuin mitä Draco oli aina uskotellut itselleen. Tytön hiukset olivat edelleen tuuheat ja matami Pomfreyn tekemän operaation jälkeenkin etuhampaat näyttivät isohkoilta, mutta hänellä oli kivannäköinen iho, hienostuneet piirteet ja tummanruskeita silmiä ympäröivät, pitkät ripset. Ihme kumma Granger näytti puoliksi jopa hyvältä kirjapinon takaa. Se oli jo aika hurjaa.
”Granger?”
”No?”
”Tämä on ainoa kerta elämässäsi kun kuulet tämän minun sanomanani – tarvitsen apuasi.”
”Draco Malfoy pyytämässä minulta apua? Mihin, läksyihinkö? Luulin että osaat tehdä tehtäväsi ihan itse.”
”Yleensä osaankin, mutta… Ääh, Merlin sentään. Minun täytyy palauttaa huomiseen mennessä yksi Muodonmuutoksien essee. Olen saanut suurimman osan siitä tehtyä mutten ole oikein varma esseen alusta ja siitä, mikä olisi hyvä avaus esseelle.”
Draco painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi. Essee tuotti oikeastikin päänvaivaa hänelle. ”Sinun täytyy tietysti aloittaa avaus jollain hyvällä sanailulla ja kietoa lukija aineistoon mukaan heti alkutuimaan”, Granger tokaisi ja silmäili häntä hieman virnuillen.
”Miten? Aloitin esseeni suoraan aiheesta ja kirjoitin niistä vaikeuksista joihin saattaa törmätä kun loihtii elotonta esinettä eläväksi olennoksi. Mietin, että selittäisin vielä jotain siitä, kuinka tuollaiset muodonmuutokset ovat…”
”Vaikeita. Hyvin ennalta-arvattavaa. Ylipäätänsäkin muodonmuutoksissa loitsijan täytyy ylläpitää tiettyä intuition ja älykkyyden tasapainoa itsellään, eikä saa ajatella loitsua vain toisesta näkökulmasta. Ei kannata ajatella vain että nyt muutat juomapikarin hiireksi, vaan enemmänkin sitä, että muutat pikarin eläväksi, hengittäväksi, käveleväksi, ajatustoimintaa omaavaksi hiireksi. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?”
”Mielestäsi minun pitäisi ajatella asiaa siis syvällisemmin? Loitsua tehdessä pitäisi pistää kasaan nippu erilaisia ideoita, ajatuksia ja tavoitteita?”
Granger laski sulkakynänsä vihdoin käsistään ja pakotti itsensä katsomaan Dracoa. ”Kyllä.”
”Tuohan kuulostaa hiton rasittavalta. Miten sinä pystyt siihen?”
Dracon sanojen jälkeen syntyi lyhyt hiljaisuus. Granger näytti siltä kuin alkaisi nauraa. ”Lauseesi kuulosti melkein kehulta.”
”Kuulostakoot vaan. Olen vuosikurssin toisiksi paras opiskelija – sinä kun nyt satut tilastojen mukaan olevan paras – ja tuntuu siltä että pelaamme ihan eri tasolla.”
”Oletko sinä toisiksi paras?” Granger kysyi ja näytti melko yllättyneeltä.
”Kyllähän jonkun täytyy olla. Mielelläni olisin paras, mutta säästynpähän ainakin ”nörtti!”-huudoilta.”
”Se tosiaankaan ei ole helppoa.”
”Niin… Crabbe ja Goyle hirnuvat asiasta jo nyt, vaikken tilastollisesti olekaan vuosikurssimme ykkönen. Pansy tekee samaa, mutta minusta tuntuu että hän on vain kateellinen, hän kun ei ole mikään järjen jättiläinen. Minä saan parhaat arvosanat ja minulla on eniten meistä maalaisjärkeä. Niin, ja olen parhaimman näköinen.”
”Maalaisjärkeä, sinulla vai? Voin vaikka vakuuttaa että asia ei ole niin.”
Sanottuaan äskeisen Granger nousi pöydästä ja tuntui jälleen etäisemmältä. ”Kiitos kun autoit minua kirjojen palauttamisessa. Muista se mitä sanoin asioiden keskittämisestä yhteen ja monipuolisesta ajattelusta loitsun kanssa. Maalaisjärkeä sinulla ei kylläkään ole, Malfoy. Jos olisi, käyttäytyisit muita ihmisiä kohtaan erilailla ja suhtautuisit asioihin muita ihmisiä kunnioittaen.”
Granger harppoi kirjastosta pois, pysähtyen vain nopeasti ennen pääovia jonkin hyllyn taakse, josta Draco näki tytön kaivavan jotain ja asettelevan jonkin kirjan uudelleen hyllyyn. Sepä siitä sitten. Granger varmaan etsi jotain tyhmää ja hyödytöntä kirjaa, kuten yleensäkin. Hän ei tiennyt mitään Dracosta. Granger oli hänelle periaatteessa ventovieras. Jos Granger olisi tiennyt edes puolet siitä mitä Elisabeth hänestä tiesi, ei Granger olisi epäillyt Dracoa ja hänen ajatuksiaan enää hetkeäkään. Totuus oli, että vaikka Draco oli luotaantyöntävä, hänen perheensä ja sukunsa olivat Pimeyden Lordin palveluksessa ja pojan omakin käytös epäilyttävää, ei hän silti ollut paha. Hän tiesi mikä elämässä oli oikein, ja loppujen lopuksi oikeuden puolesta hän tulisi taistelemaan. Hänen puhtaat kyynärvartensa olivat riittävän suuri todiste siitä.
Draco nousi ylös pöydän äärestä, käveli rauhallisesti hyllyjen väliin ja tunki kirjoittamansa kirjeen sovitun kirjan väliin Elisabethia odottamaan. Vastoin odotuksia Granger oli jopa tehnyt hänen päivästään hippusen paremman. Draco oli auttanut tyttöä, ja tyttö häntä. He olivat osanneet keskustella asiallisesti ja olivat samaa mieltä kirjeiden kirjoittamisesta ja kirjevahan tärkeydestä. Ehkei Granger ollutkaan niin kamala.
No huh!
-
Gaah, en oikeesti malta oottaa sitä hetkeä, kun he saa tietää toisensa! :D :D Nytki meni jo aaika lähelle ;D
Oikeesti, kiva toi Hermionen pikku vale, vaikka vähän harmittaakin kun se nyt vaikeuttaa Dracon etsimistyötä ;D
Dracon ja Hermionen keskustelu <3
Musta ei taida nyt saaha muuta ulos ko vaa ihkuttamista (ihan ko musta muutakhan sais koskhan irti XD). Jatkoa odotan innolla, enkä todellakaan malta oottaa sitä, kun he vihdoin tunnistavat toisensa! :)
-
Ohhoh, siinä oltiin jo yllättävän lähellä paljastumista!
Draco oli minusta vähän omituisen kiltti ja ystävällinen, olkoon kuinka hyvä päivä tahansa. Tai ehkä Elisabeth on muuttanut Dracoa, minkä vuoksi hän ei ole enää samanlainen kuin ennen kirjevaihdon aloittamista. Siltikin tuli aika puskista Dracon ja Hermionen noinkin pitkä keskustelu, joka sujui melko kohteliaissa merkeissä.
Taitaa pikkuhiljaa alkaa paljastumaan kummallekin kirjekaverin henkilöllisyys. Tai ehkä ensin molempien tunteet syvenevät. Saa nähdä :D
Yksi kohta käännöksessä pisti vähän silmään: "-- tästä tietämättömyys--" kuulostaa hiukan erikoiselta, mutta ei toisaalta ole väärinkään mielestäni. Vähän hankalahan sitä on kääntää suomeksi xD en nyt itse jaksa pohtia parempaa käännöstä, ehkä sellaista ei edes ole.
Kiitos uudesta luvusta! :)
-
Lasikeiju, niinpä, alkaa olla jo niin tuskastuttavaa! Joo, no ainakaan Draco ei osaa epäillä Hermionea... vielä. Tuo niiden keskustelu oli kyllä ihan kiva. Ihkuttaminen on myös ihan jees, joten kiitos kommentistasi :-*
Saphira, joo niinhän sitä oltiin! Mun mielestä Elisabeth on jo muuttanut Dracoa ja hänen tapaansa tarkastella maailmaa mutta oon samaa mielä sun kanssa tuosta, että tuossa kohtaa hän oli silti mun mielestä vähän liian kiltti. Noh, ei voi mitään, ei onneksi mitenkään liian imeläksi mennyt. Pian kyllä paljastuu. Ja kiitos tuosta huomautuksesta, en oikein tiennyt itsekään miten ilmaisisin asian, välillä niin kovin vaikeaa tuo kun englannissa on niin erilaisia nuo jotkut sanonnat. Kiitos kommentistasi :-*
Mulla on loppuviikko vapaa tällä viikolla huomista lukuunottamatta, eli on aikaa käännellä taas seuraavaa lukua!
-
Uus lukija ilmottautuu! Tästä ei oikee järkevää kommenttia saa oikeen kasattua, varoitanpahan vaan :D Oon niiin koukussa tähän ficiin, alotin lukemisen ja luin heti loppuun kun vaikutti niin kiinnostavalta, ja tykkään tosi paljon muutenkin draco/hermione parituksesta :) Oon ihan uus vielä täällä, joten en osaa kummostakaan palautetta antaa :/ Niin ja kiitos että oot jaksanu alkaa kääntää, omat englanninkielen taitoni kun ovat niin kovin vähäiset eikä englanninkielisten tekstien lukemisesta oikeen mitään tule :D Anteeksi myös kirjoitusvirheet sunmuut kielioppivirheet, kirjoitan puhelimella ja yleensäkin tulee kirjoitettua puhekielellä😅 (tulipas nyt sekava)
-
Taas hyvä käännös ja virheitä en löytänyt. Toivottavasti pian tulee taas uusi luku!
Lasijoutsen
-
roserock, kiva juttu, tervetuloa lukemaan! Kaikki kommentit on kivoja, oli ne sitten järkeviä tai ei! Dramione on kyllä ihana paritus, mäkin tykkään. Kiitos paljon kommentistasi ja tervetuloa Finiin! Toivottavasti viihdyt :)
Lasijoutsen, kiitos paljon kommentistasi! Ja kyllä tulee ;)
// 21.10 muoks: seuraavasta luvusta käännetty about puolet. Luku on vähän lyhyempi kuin edelliset. Enköhän saa käännettyä sen nyt viikonloppuna loppuun!
-
En ennättänytkään aiemmin tätä lukemaan, mutta vihdoin. <3 Tässä tosiaan mentiinkin jo jännän äärelle. Ilahduin älyttömästi siitä, että Draco keksi ovelan tavan jopa urkkia Liziä, vaikka päällisin puolin suunnitelma kuulostaa nimenomaan siltä että toista ei nähtäisi. Pidin myös todella paljon Dracon ja Hermionen kohtaamisesta. Se oli jotenkin todella jännittävä! Hieman yllättävä, mutta jännittävä siitä huolimatta. Pidin, miten Hermione yllättyi siitä, että Draco oli toisiksi paras. Jotenkin sopii kuvaan kuten myös lopun tiivistykseen tuosta, että eihän "Granger tiennyt hänestä mitään", mutta kappas vain sitä yllätystä kun tulee. Yllätyin myös, että Dracolla ei ole vielä pimeän piirtoa! Tämähän alkaa mennä jännäksi. Lyhkänen kommentti tällä kertaa, mutta piti jättää, kun huomasin ilokseni että jo viikonlopun aikana saattaa tulla uutta osaa. Aivan mahtavaa, tsemppiä. <3
// Oho edellinen päivityksesi olikin viime viikonloppua meinaava vissiin. No minä maltan kyllä odottaa! :D
-
Muistin vihdoin ja viimein tulla kommentoimaan tätä ihanuutta! Tämä on siinä mielessä harvinainen ja mahtava dramione-fikki, että tapahtumat etenevät hitaasti, koska usein dramionessa juoni etenee liian nopeasti että se olisi uskottavaa. Kiitoksia hyvästä kääntötyöstä ja toivottavasti jatkuu pian!
-
Ohoh mitä tekstiä😍 Muistan joskus lukeeneni tätä ennenkin ja rakastuin tähän heti. Siitä onki pitkä aika kun viimeks oon finissä ollu, no on ainaki tullu lisää lukuja tähänki ficciin. Löysin tän ficin ku etin jotain dramionea luettavaks ja sitä löysinki. Loistavaa käännöstyötä. Huomaa kuinka oot tullu aina vaan paremmaks, kun lähin alusta asti lukemaan.
Ah, kunpa tähän tulis pian jatkoo, koska dramione on pelkkää rakkautta.❤
·Minni
-
Apua!! Luin tän putkeen nyt illan(/yön) aikana ja oon tähän aivan koukussa! Kai jatkat tätä käännöstyötä vielä? Toivon ainakin niin. Harmittaa jos et, sillä en omaa kovin hyvää englannin taitoa.. (oon ylä-asteella) Toisaalta en tiedä, mistä englanninkielinen versio tästä löytyy.. Ehkä yritänkin etsiä sitä täältä Finistä ja jos (toivottavasti) löydän sen, yritän sitä lukea jos tämä käännös ei enää jatkukaan.
Huomasin äsken, että julkaisit viimeisimmän viestin tänne n. kolme vuotta sitten..
Toivon silti tämän käännöksen jatkumista
Unohdin sanoa; käännös on sujuvaa ja helppolukuista (:
Jatkoja odotellen!!