Kalle silitti hänen hiuksiaan. ”Ootko koskaan aatellu, että mää oon homo, joka tanssii balettia. Mää oon kuullu kaiken ton paskan sataan kertaan, joten nykyään se mennee aikaa lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.”Jotenkin vähän surullinen ajatus tämä, kun itsekin elää sellaisessa kuplassa, jossa tuntuu ettei tällaisista asioista nyt enää tänä päivänä tarvitsisi kenenkään kuulla, mutta totuushan on edelleen varsin toisenlainen ja noita Raimon kaltaisia ikäviä ja päätään aukovia ja jopa väkivaltaisia ihmisiä on valitettavan paljon. Iloitsin tässä siitä, kuinka hienosti Joonaksen isä laittoi kuitenkin veljelleen vastaan, koska varsinkin läheisten törttöilyyn voi olla hankalakin puuttua.
Kun Joonas lopulta katsoi vieressään tyytyväisenä nukkuvaa, hikistä ja hehkuvaa Kallea joskus keskiyön jälkeen, ei ajatus niistä kesähäistä joskus parin vuoden päästä tuntunut enää yhtään niin oudolta.<3<3
Kalle ei ollutkaan saanut mitään adrenaliinin buustaamaa vihanpurkausta vaan oli syöksynyt ottamaan lyönnin hänen puolestaan.Ikävää, ettei kohtauksesta selvitty ihan haavereitta, mutta pakko kyllä nostaa kuvitteellista hattua Kallen uhrautumiselle. Vaikka sitä toivookin, että ilmankin olisi voitu tilanteesta selvitä.
”Ootko koskaan aatellu, että mää oon homo, joka tanssii balettia. Mää oon kuullu kaiken ton paskan sataan kertaan, joten nykyään se mennee aikaa lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.”
Kallen hymyyn nousi pirullinen taustavire. ”Tottakai. Ja Raimolle helvetin pahoja unia.”