Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Kika - 27.09.2010 22:14:15
-
Kirjoittaja: Kika
Ikäraja: K-11
Paritukset: Lily/James, Remus/Tonks, sekä muita parituksia
Tyylilaji: Romance, Draama, (Humor?)
Vastuuvapautus: Hahmot ovat iki-ihanan J.K. Rowlingin, juonella vain leikittelen minä ;)
Pahoittelen, pakotin Dorankin sitten mukaan tähän ficiin. Yritän saada hänestä jotenkin suloisen, koska yksi ehdottomista lempihahmoistani on.
Omistettu Tutti frutille ja bööölle, pahoittelen, etten alkanut väsäämään molemmille omaa ficiä, mutta aikaa ei vain tunnu olevan. Tämä on myös kiitos siitä, että jaksatte aina ihanasti kirjoittaa :D
(Pahoittelen todella, mutten pystynyt lihavoimaan mitään, kun teksti "pomppi", eikä sitä pystynyt kelaamaan alas :'( Lisäksi teksti on beetaamaton, mutta koettakaa saada selvää, ja laittakaas virheistä minulle :) Kiitän todella, ja pahoittelen samalla :-[)
Mutta nauttikaa! ;)
Esinäytös:
Kun kaksi nuorta…
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!”
Kohtaavat tulevaisuutensa,
“Jes, olen niin odottanut tätä!”
“Ja odotukseksi saa jäädäkin…”
Meneekö…
“Ei voi mitään, ei liikahdakaan…”
“Hei, mitäs sinä nyt?”
Kaikki aivan…
“Työnnä, kyllä se siitä!”
“Ei onnistu, se on kai jumissa."
Suunnitelmien mukaan?
“No totta kai!”
“Mitä? Äläs yhtään kuule yritäkään!”
Kika ylpeänä esittää:
Maailma on meidän
//Laitoin kiltisti ensimmäisenkin luvun teille, sillä sain sen sopivasti kirjoitettua. Olkaapa hyvät!
1. luku
Saavuimme junalla Tylypahkaan. Kello oli jo ties mitä, mutta oppilaita ei näyttänyt yhtään väsyttävän. “Tietenkään”, ajattelin, sillä olihan tämä ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen. Jännittävä päivä jopa meille, jotka olimme olleet Tylypahkassa jo kuusi vuotta.
“Tästä se seitsemäs vuosi alkaa!” Alice riemasteli vieressäni.
“Totta, mitenkäs muuten sinulla ja Frankilla? Hänhän ei enää ole täällä”, kysäisin, sillä tiesin Alicen alkaneen seurustella Frankin kanssa kesälomalla. Heillä oli ollut jotain säätöä jo kun Alice oli ollut kuudennella, mutta kun he olivat kesälomalla osuneet vahingossa samalle rannalle, se kai oli vain jotenkin lähtenyt etenemään.
“Ihan hyvin, lupasin kirjoittaa hänelle joka ikinen viikko”, Alice sanoi hymyillen.
“Hienoa, olen niin onnellinen puolestanne!”
“Anteeksi neiti onnelliset, mutta jollette kohta kiirehdi, kaikki vaunut ovat jo lähteneet”, Kuului professori Minerva McGarmiwan tiukka ääni selkäni takaa.
“Kyllä, professori”, vastasin. Se tuli jo automaattisesti suustani näin monen vuoden jälkeen. Olin sanonut samaa vahingossa kotona äidilleni, joka oli vain huvittuneena naurahtanut, ja pyytänyt käskemään Petunian syömään.
Istahdin samaan vaunuun parhaiden ystävieni Alicen, Jessyn, sekä kahta vuotta meitä nuoremman Doran kanssa.
“Hassua, menikö kelmit jo?” Alice kysyi. Ei sillä että häntä olisi kiinnostanut mitä kyseiset henkilöt puuhaisivat, mutta yleensä he vain sattuivat tuppautumaan kaikkialle minne Lilykin ystävineen.
“Jaa, taisivat kiirehtiä ensimmäiseen vaunuun” , Dora totesi hymyillen. Pidin häntä niin herttaisena. Vaikka hän olikin nuorempi kuin me, hän oli erottamaton osa porukkaamme. Hän oli tullut ensimmäisellä luokallamme makuusaliimme, sillä eräs ystävämme oli toisella luokalla muuttanut, ja sänky oli sitä myöten vapaa. Mikä tuuri, että saimme juuri hänet! Pienestä kömpelyydestään ja huolimattomuudestaan huolimatta hän oli korvaamaton, ja oikeastaan nuo molemmat luonteenpiirteet sopivat hänelle. Ne tekivät tästä metamorfimaagista vain hellyttävän ja jotenkin vastustamattoman.
“Hyvinkin mahdollista. Eivät ole vielä kuuden vuoden aikana tainneet oppia, että illallisen saa vasta lajitteluiden jälkeen”, Jessy tuhahti. Me kaikki nauroimme.
Saapuessamme Tylyahoon oli oikein kaunis ilta. Me nautimme lempeästä loppukesän tuulesta, joka kutkuttavasti pörrötti hiuksiamme. Ensimmäiset tähdet tuikkivat jo kirkkaina, ja me nauroimme ja pyörimme kävellessämme sisään linnan jykevistä puuovista.
Suuntasimme salia kohti, josta kuului jo tuttu, iloinen puheensorina. Nauru raikui silloin tällöin, ja jopa osa ensiluokkalaisista uskaltautui hymyilemään arasti. Minerva piti sitä tavallista vahtia, ja soimme hymyn hänellekin. Ja uskokaa tai älkää, hänkin vastasi huulet hiukan kohoten! Ensimmäisessä päivässä oli aina sitä jotakin taianomaista, edes luihuset suuressa salissa eivät huudelleet mitään pilkkahuutoja.
Astelimme suureen saliin, missä kuulumisten vaihto oli jo hyvässä vauhdissa. Olimme juuri istahtaneet alas ainoille vapaille paikoille tupapöydässämme, kun koulun rehtori, professori Dumbledore, nousi paikaltaan. Hän käveli pienelle korokkeelle salin eteen, löi kätensä napakasti pari kertaa yhteen ja aloitti:
“Tervetuloa kaikki uudet ja vanhatkin oppilaat! Minulla on ilo nähdä teidät jälleen, mutta nyt, siirtykäämme lajitteluhatun puoleen. Minerva, olepa hyvä!”
Minerva kiirehti tiheillä askelillaan salin eteen, ja kutsui kunkin oppilaan vuorotellen istumaan pienelle puiselle penkille.
“Onko tuo penkki ollut aina yhtä pieni?” Kysyi Jessy lempeästi hymyillen.
“Ajatella, mekin olemme joskus olleet tuolla!” Dora hymyili sitä tavanomaista, lempeää hymyään.
Silmäkulmastani huomasin, kuinka Remus katsoi tiiviimmin Doraa kuin uusia oppilaita, ja taputti aina kun kuuli pöytäläistemme taputtavan. En kuitenkaan tohdinnat räyhätä mitään siitä hänelle, Remus kun oli aina ollut lempikelmini. Se rauhoittava voima heidän joukossaan.
“Dora, olet tainnut saada ihailijan”, kuiskasin ystävälleni hymyillen. Dora katsahti viittaamaani suuntaan, ja huomatessaan Remuksen katsovan häntä silmiin hän punastui. Oikeastaan molemmat punastuivat, ja minä onneton menin hymyilemään tietäväisenä…
“Millekäs Lilynen noin hymyilee?”
“Äh, Sirius, pää kiinni! Katso nyt noita kahta!” Sähähdin, ja ennen kuin ehdin estää, Sirius oli jo työntänyt paksun päänsä kahden silmäparin väliin, ja tuijotti vuorotellen kumpaakin tiukasti.
“Kuutamo armas, mitäs olet jättänyt kertomatta?”
“Hiljaa, Sirius, en mitään!”
“Aivan kuin tuota nyt uskoisi kukaan.”
Näin Doran punastuvan hiukan. Hymyilin, ja olin juuri aikeissa vetää Siriuksen niskasta paikoilleen, kun Dumbledore ehtikin aloittaa puheensa. Tai ei sitä kunnon puheeksi voinut kutsua, ja pian kaikkien edessä komeilikin jo aimo annokset monia eri ruokalajeja. Kelmit tietenkin rohmivat lautasensa täyteen, epäilin josko he edes mahtaisivat jaksaa syödä kaikkea.
“Mihä oihein epäivet? Mehän ohemme hemmejä!” Sain vastaukseksi Siriuksen täydestä suusta.
Illalla kaikkien istuskellessa oleskeluhuoneessa huomasin kauhukseni, että eräs tietty mustahiuksinen poika lähestyi uhkaavan näköisesti minua. Tai ei siis uhkaavan näköisesti, vain hieman… toiveikkaasti.
“Lily, lähtisitkö kanssani viikonloppuna Tylyahoon?” James kysyi.
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!” Totesin kylmästi. “Ja kutsu minua Evansiksi!”
“Anteeksi, Li- Evans”, James sanoi nöyrästi.
“Sitä paitsi, Tylyahon viikonloppu ei ole vielä pitkään aikaan!” Jatkoin.
“On, Lily. Se on siirretty täksi viikonlopuksi. Mene lukemaan ilmoitustaululta, jos et usko.”
Totta kai menin lukemaan ilmoitustaulua, ja siinä se todella komeili, suurin kirjaimin: Tylyahon viikonloppu on siirretty ensimmäiseksi viikonlopuksi. Minun piti lukea lappu monta kertaa, että saatoin todella uskoa silmiäni. En kuitenkaan päättänyt suoda Potterille mahdollisuutta, sillä minua ei yksinkertaisesti kiinnostanut.
“Lily! Tule katsomaan!” Jessy huusi jostain oleskeluhuoneen nurkasta. Hetken ympärilleni pälyiltyä erotin hänet ihmismassan takaa.
“Mitä nyt, Jessy?” Kysyin. Minua ei todella huvittanut ruveta änkeämään sinne.
“Tule nyt vain!” Jessy huikkasi, ja huokaisin luovuttaen:
“Hyvä on.”
Päästyäni kyynärpäätaktiikalla Jessyn luokse huomasin, Kuinka Dora oli nukahtanut nojatuolin selkänojaa vasten.
“Voi, kun hän on suloinen”, huokaisin.
“Eikö vain. Vai mitä, Remus?” Jessy kysyi nyt hieman kovemmalla äänellä.
“Häh?” Nojatuolissa istuva Remus kysyi, ja kurkattuaan alas taisi huomata, mistä oli puhe. Remus punastui hieman, ja kääntyi takaisin Siriuksen puoleen.
“Voisitko kantaa hänet ylös?” Jessy kysyi. Kauhistuin, sillä en ollut varma, halusinko päästää poikaa makuusaliimme.
“Hääh?” Päästin täsmälleen samaan aikaan Remuksen kanssa suustani.
“Älkää esittäkö, aivan kuin ette tietäisi, että portaita on aina voinut hämätä hämäysloitsulla”, Jessy laukaisi kuin minkä tahansa tavallisen lauseen.
“Eääh? En, en todellakaan ole tiennyt!” Parkaisin.
“Ei hätää, Lily. Kelmit eivät ole ikinä tulleet sinne, koska James on nimenomaan kieltänyt suututtamasta sinua.”
“Ihan tosi?” Yllätyin.
“Ihan tosi.”
Nyt minua alkoi hieman hävettää se, kuinka kylmästi olin puhunut Jamesille. Mitä? Hävettää, minuako? Nyt taisin erehtyä. No, kuitenkin, Remus oli viimein saatu suostuteltua, sillä hän nousi nojatuolista ja kiersi sen toiselle puolelle. Hellästi hän kaappasi Doran syliinsä, ja minä hoidin hämäyttämisen. Dora sylissään Remus sitten lähti nousemaan portaita, ja kun kuulin viimein oven sulkeutuneen, tiesin, että hän oli päässyt perille.
*
Remus laski Doran hellästi sängylleen, ja painoi lempeän hyvänyönsuukon tämän otsaan. Hän ei oikein itsekään tiennyt, miksi näin teki, mutta laittoi sen susipuolen piikkiin, vaikka tiesi selityksen ontuvan hieman. Edellinen täysikuu oli ollut neljä päivää sitten…
“Remus”, tyttö kuiskasi unenpöpperöisellä äänellä. Remus pomppasi säikähdyksestä melkein kattoon, ja huomasi tytön raottaneen silmiään.
“An-”
“Ei se mitään. Minä… pidän sinusta”, tyttö haukotteli, painoi silmänsä kiinni ja tunsi katoavansa unten maille.
“Niin minäkin sinusta”, Remus sanoi, mutta huomasi tytön jo tuhisevan untansa, joten hymyili ja siirsi tytön punertavat hiukset korvan taakse, “paljon”.
Remus astui ulos makuusalin ovesta ja sulki sen varoen herättämästä tyttöä, mutta astuessaan ensimmäiselle rappuselle hän kuuli sireenin äänen ja olikin liukunut jo maahan ennen kuin ehti huomatakaan.
“Ette sitten viitsineet pitää loitsua yllä?” Remus tuhahti.
“Anteeksi paljon, annoin Jessyn kokeilla…” Lily hymähti. Jessyn loitsimistaidot tiedettiin.
-
Olkaa kilttejä ja kommentoikaa, että tietäisin, kannattaako tähän jatkoa laittaa.
Jos ei ole lukijoita, ei ole mieltä kirjoittaa enempää ;D
Kiitos :)
Kika
-
Tutti frutti kiittää, ja ihmeessä jatkoa.
Vaikka Kelmit eivät ehkä ihan minun suosikkeihini kuulu, niin aina sitä mielellään silti lukee. Jotenkin ihanaa, että sain Doran tähän mukaan.
Yhden virheen löysin
Kello oli jo ties mitä, mutta opinlaita ei näyttänyt yhtään väsyttävän
Pitäisi varmaan olla oppilaita.
mutta jatkoa odotan'
tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Oi, ku on lupaava alku!
Kaipasinki jo uutta kelmi-ficciä!
Jatkoa odotan!
Anaid
-
Tää alku vaikuttaa tosi kiinnostavalta, bongasin kaksi virhettä.
“Lily, lähtisitkö kanssani viikonloppuna tylyahoon?” James kysyi.
Luulisin, että Tylyaho tulee isolla eikä pienellä, sehän on paikan nimi.
“Minä? Ei ikinä kanssasi, Potter!” Totesin kylmästi, “Ja kutsu minua Evansiksi!”
Pilkun pitäisi tulla toiseen kohtaan joten se olisi näin:
"Minä? En ikinä kanssasi, Potter", totesin kylmästi. "Ja kutku minua Evansiksi!"
Jatkoa toivoisin,, minua surettaa nimittäin kesken jätetyt ficit. Kyllä lukijoita tulee, aivan varmasti jos kirjoitat jatkoa nopeasti. Minä ainakin odottelen jatkoa!<3
-
Ihana kun omisti tän mulle <333333
On muuten ihana tarina, ja lisää PITÄÄÄÄÄ kirjottaa!!!!!
Ennen mä en tykännyt kelmi-ficeistä, mut kiitos sun, nykyään ne on mun mielest 2 parhait.
(Darry on aina 1.)
Mut oli hyvä idea, ja tykkäsin tosta Dora-Remus jutusta.
“Älkää esittäkö, aivan kuin ette tietäisi, että portaita on aina voinut hämätä hämäysloitsulla”
“Eääh? En, en todellakaan ole tiennyt!”
“Ei hätää, Lily. Kelmit eivät ole ikinä tulleet sinne, koska James on nimenomaan kieltänyt suututtamasta sinua.”
“Ihan tosi?”
“Ihan tosi.”
Toi oli ihana kohta. Lisää suloista ja epäröivää Lilyä.
ja sit toi kun Remus kantaa Doran nukkumaan on mun lempi kohta!
Aivan ihana fici!!!
Bööö kiittää runsailla (onnen?) kyynelillä, Kikaa ja Mailma on meidän!
-
Anaid: Kiitos paljon kommentista, tässä jatkoa :D
HarryPotterFan4Ever: Kiitos kommentista, yritän korjata virheeni :D
Bööö: Kiitos kommentistasi, olen hyvilläni että minulla on semmoinen vaikutus sinuun ;D
Ja tässä, rakkaat lukijani, jatkoa taasen. Pahoittelen jo valmiiksi mahdollisista kirjoitusvirheistä, kerrottehan niistä minulle. ;)
Ja nyt, nauttikaa!
2. luku
Heräsin virkein mielin, ja ehkäpä hieman odottavinkin, sillä Tylyahon viikonloppuun oli enää neljä päivää. Näin alustavasti olin sopinut meneväni sinne Jessyn ja Doran kanssa, sillä Alice oli suunnitellut tapaavansa Frankin.
Hampaani pestyä ja hiukseni harjattua laahustin alas Suureen saliin. Silmissä painoi pitkään valvottu yö, mutta olihan se toisaalta ollut sen arvoista. Dora seurasi minua perästä, mutta Jessy ja Alice olivat jääneet vielä nukkumaan.
“Mahtavaa, tänään saamme lukujärjestyksemme”, hihkaisin. Oli aina mielenkiintoista tietää, mihin mitkäkin aineet sijoittuivat. Tiesin, että minun lukujärjestykseni tulisi olemaan täydempi kuin muiden, sillä olin valinnut kaikki mahdolliset kurssit.
“Niin”, Dora sanoi. Hänen äänensä kuulosti jotenkin erityisen hilpeältä, joten kysäisin kuin ohimennen, onko jotakin erityistä tapahtunut.
“Eei”, Dora sai suustaan pitkän hiljaisuuden jälkeen. Jotenkin en uskonut häntä, mutten jaksanut alkaa kinaamaankaan.
Astuessamme suureen saliin huomasin, että kelmit olivat jo siellä.
“Mitenkäs te näin aikaisin ylös pääsitte?” Kysyin selvää ihmetystä äänessäni.
“Vuoden ensimmäinen aamiainen!”, Sirius vastasi. Totta kai, miksi en heti älynnyt? Olisin säästänyt sanojanikin.
Kun suurin osa oppilaista oli saanut ruokansa syötyä, aloitti McGarmiwa lukujärjestysten jakamisen. Kiitin saadessani kyseisen lappusen käteeni, mutta James ja Sirius näyttivät lähinnä masentuneilta.
“Mikäs nyt noin masentaa?” Naurahdin heidän ilmeilleen.
“Olisi sittenkin pitänyt valita vähemmän aineita…”
“Mitä? Ei teillä muutenkaan varmaan kauheasti ole.”
“Onpas! James halusi kaikki samat mitkä sinullakin!”
Katsahdin yllättyneenä Jamesiin, mutta pian kasvoiltani saattoi lukea pelkkää närkästystä.
“Mistä tiesit, mitkä kurssit valitsen?”
“No ei se nyt kauhean vaikeaa ollut. Sanoin vain, että haluan samat kurssit kuin sinä. En arvannut, että olisit valinnut näin monta”, James huokaisi syvään.
“Minä taas vastasin, että haluan kaikki samat kuin James”, Sirius marisi.
“Ihan oikein teille!” Hymähdin, nuo kaksi olivat niin hullun näköisiä.
“Liilyy!” Kuulin Alicen huutavan.
“Paikka, Alice!” Jessy marisi huohottaen.
“Ehdimmepäs! Missä lukujärjestyksemme ovat?” Alice kysyi salin ovelta. Viittasin heille McGarmiwaa, joka oli juuri jakamassa lukujärjestystä saliin saapuneelle Peterille.
Saatuaan omat lukujärjestyksensä tytöt istuivat pöytään, jossa James ja Sirius yhä vetivät leipämaratoniaan.
“Mikäs teillä kesti?” Kysäisi Sirius kaksikolta virnistäen suu täynnä leipää.
“Yök, sulje se suusi! Me nukuimme ehkä hiukan pidempään kuin olisi ollut tarvis”, Jessy selitti.
“Tai tarvis olisi ollut pidempäänkin”, Alice lisäsi.
Ensimmäinen tuntini oli muodonmuutoksia. Se ei sujunut välttämättä aivan opettajan suunnitelmien mukaan, sillä Sirius ja James olivat päässeet hyvään vauhtiin. Aina välillä ihmettelen, miten ihmeessä Minerva kestää.
Meidän oli tarkoituksenamme muuttaa ruusuja perhosiksi, mutta aina välillä Sirius osoitti Jamesia “vahingossa” taikasauvallaan.
“Sirius Musta! Jälki-istuntoa huomenna kello seitsemästä eteenpäin minun huoneessani. Tuliko selväksi?” McGarmiwa huusi.
“Kyllä, Minervaisein”, Sirius marisi. Opettaja loi poikaan pahan mulkaisun.
Toiset tunnit eivät olleet sujuneet yhtään sen paremmin, joten olin vain tyytyväinen kun päivä oli vihdoin ohi. Olin päättänyt meneväni tyttöjen kanssa kirjastoon tekemään läksyjä, kun kelmit pelmahtivat puolimatkassa paikalle.
Sirius ja James nappasivat koululaukkumme ja alkoivat juosta ulko-oville päin. Me juoksimme tietenkin perään, mutta siitäkös kelmit vasta innostuivat. He lähtivät juoksemaan rantaa päin, mutta tässä vaiheessa emme aikoneet enää todellakaan luovuttaa, vaan itsepintaisesti juoksimme heidän perässään.
Peter kompastui, muttemme jääneet välittämään hänestä, sillä hänellä ei ollut mitään meille kuuluvaa. Juoksimme kylmästi ohi, ja kun kelmit viimein pysähtyivät, törmäsimme heihin niin lujaa, että kaikki kaatuivat.
Olimme aivan hengästyneitä ja makasimme maassa naurusta sykkyrällä. Aina kun joku yritti nousta ylös, häntä alkoi naurattaa niin paljon, että kaatui uudestaan, ja sekös vasta nauratti muita.
Ei kestänyt kauaa, kun kelmit keksivät kontata, ja pian he olivat kutittamassa meitä. Alice, joka oli herkkä, aneli armoa, mutta me muut jäimme painimaan heidän kanssaan, minä Jamesin, Jessy Siriuksen ja Dora Remuksen kanssa. Peter naurahteli meidän muiden ilmeille sivusta.
Kun olimme aivan väsyneitä, makasimme vain kaikki loppukesän viilenevässä ilmassa. Iltapäivä oli hämärtynyt jo iltaan, ja ensimmäiset tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle luoden pieniä loistavia pisteitä. Hymyilimme kaikki, ja tunsimme pienen tuulenvireen kulkevan.
Hämmästykseksemme Dora oli laskeutunut Remuksen syliin ja painanut päänsä tämän rintakehää vasten. Ihmettelimme varmasti kaikki, että missä vaiheessa nämä kaksi olivat ehtineet lähentyä toisiaan näin paljon, kunnes olin varma, että makuusalissa oli eilen tapahtunut varmasti jotakin. Ehkä voisin kuulustella Doraa hieman nukkumaan mennessämme…
Kun olimme viimein päättäneet nousta ylös ja lähteä kohti iltapalaa, emme olleet vieläkään lopettaneet hymyilyämme. Mietin, että oli kauhean hassua hymyillä Jamesin kanssa samaan aikaan.
Oikeastaan James oli aivan helvetin hyvän näköinen, kun tarkemmin katsoi, mutta hänen luonnettaan en varmasti ikinä oppisi hyväksymään. Eikä minun tarvitsisi, sillä meistä ei tulisi mitään. Mutta nyt en halunnut keskittyä häneen, sillä vaikka James oli ollut osana tätä iltaa, minulla oli ollut todella hauskaa. Kunnes muistin läksyni.
“Voi paska, läksyt!” Huudahdin epätoivoisena.
“Ääh, Lily. Älä viitsi olla ilonpilaaja, kun meillä kerrankin oli hauskaa”, Jessy moitti.
“Niin kai sitten”, mumisin hiljaa.
Iltapalalla meiltä alkoi jo kaikilta olla veto poissa. Edes kelmit eivät jaksaneet keskittyä muuhun kuin syömiseen, mikä ei todella minua haitannut. Olin itsekin niin väsynyt, että päätin suunnata suoraan sänkyyn illallisen jälkeen.
Loppu kouluviikko sujui siihen samaan tahtiin. Läksyt olin onnistunut pakertämään, ja ihme kyllä Sirius oli muistanut suorittaa jälki-istuntonsakin oikeaan aikaan. Huomenna olisi Tylyahopäivä, joten innostus ja jännitys oli aistittavissa kaikkialla koulussa. Päivän viimeisillä tunneilla varmaan yksikään oppilas ei ollut pystynyt keskittymään, sillä kaikki olivat jutelleet huomisen suunnitelmista.
Olin palaamassa viimeiseltä tunniltani makuusaliin, kun Jessy ja Alice kävelivät vastaan pirullinen ilme kasvoillaan. Tiesin heti, että he olivat kehitelleet jotakin pääni menoksi.
“Lily rakas, lyödäänkö vetoa yhdestä jutusta?” He kysyivät.
“Riippuu siitä jutusta.”
“Ei me kerrota, ennen kuin olet suostunut.”
Uteliaisuuteni heräsi. Tiesin, etten mitenkään pystyisi olemaan, jos en saisi tietää, mitä he olivat hautoneet.
“No, antaa tulla sitten”, myönnyin.
“Mahtavaa! Lyödään vetoa, että Dora on se, joka pyytää Remusta Tylyahoon, eikä toisinpäin. Sovittu?” Jessy kysyi.
“Ja jos kumpikaan ei pyydä?” Kysyin.
“Silloin ei voi mitään.”
“Mitä käy, jos häviän?”
“Menet Jamesin kanssa tylyahoon.
Niinpä niin, olisihan tämä pitänyt arvata. Toisaalta olin kyllä hyvin utelias näkemään, miten Remukselle ja Doralle kävisi.
“Entä kuinka käy sille teistä, joka häviää?” Kysyin.
“No, Minä vietän päivän kelmien seurassa, ja Alice lupaa siivota vuoteensa ympäristön viikon ajan.”
“Hyvä on.” Myönnyin, sillä panokset olivat kaikilla korkeat. Tiesin kyllä, että Alicelle olisi silkka mahdottomuus pitää paikkansa siistinä viittä minuuttia kauempaa.
Oli jo iltaruoan aika, ja saapuessani saliin huomasin sen olevan jo aivan täynnä. Kaikki halusivat ilmeisesti ajoissa nukkumaan herätäkseen ajoissa ja pirteinä huomenna.
Istahtaessani Alicen ja Jessyn kanssa Doran viereen huomasin, että kelmit olivat pöydän toisella puolella. En kuitenkaan viitsinyt enää alkaa vaihtaa paikkaa, joten päätin kestää seuraukset. Sivusta katsoessani huomasin, kuinka Dora ja Remus vaihtelivat hymyjä silloin tällöin. Sisälläni alkoi herätä pelko, että jos Dora ehtisi kysyä Remusta, minä todella joutuisin vastapäätäni istuvan, mustahiuksisen kelmin kanssa Tylyahoon.
Ja sitten se tuli, niin suorasti ja viattomasti kuin vain Dora pystyy. Jouduin kakomaan kurkkuuni juuttunutta leivänpalasta.
“Tulisitko kanssani tylyahoon?” Dora kysyi lievästi punastuneena Remukselta, joka hymyili hänelle. Remus punastui myös, mutta kokosi sitten itsensä.
“Totta kai”, Remus vastasi. Siriuksella meni hetki hahmottaa tilanne, mutta sitten hänkin sisäisti asian.
“Mitä? Kuutamo kallis, et kai aio jättää meitä?” Sirius kysyi muka-pettyneellä äänellään hymyillen samalla kuitenkin.
“Kyllä varmaan aionkin”, Remus sanoi muka pahoitellen.
Jessy nauroi pelottavaa naurua, joka kertoi hänen voittaneen vetomme.
“Dora rakas, nyt olet kyllä pienoisen selityksen velkaa. Missäs vaiheessa sinä ja Remus, tuota, aloitte seurustelemaan?” Kuulin Alicen tivaavan. Kuuntelin korva tarkkana koko matkan suuresta salista oleskeluhuoneeseen, kun Dora selitti punastuneena ensimmäisestä illasta.
“Jessy! Satuitkohan jo tietämään tuon?” Kysyin häneltä.
“Ehkä”, sain vain vastaukseksi.
“Ilkeää”, mumisin, mutta luulen, ettei Jessy kuullut.
Kun Tylyahopäivä viimein koitti, puin päälleni tavalliset, rennot vaatteet. Asuni koostui harmaa- ja mustaruudullisista farkuistani, mustasta t-paidasta sekä harmaasta, vetoketjuttomasta hupparista, jossa oli suuri tasku etupuolella. Kiedoin vielä mustan kaulahuivin kaulalleni huolimattomasti. Kun olin saanut mustat lenkkarinikiin jalkaani, päätin olevani valmis.
Kävelin eteisaulaan odottamaan Jamesia, mutta saavuttuani sinne huomasinkin hänen jo olevan siellä.
“Anteeksi, olenko myöhässä?” Kysyin, mutta James vain naurahti rennosti.
“Ei, et yhtään. Lähdetäänkö?” Hän kysyi, ja niinpä suuntasimme ulos linnan porteista.
Minun oli aivan pakko pistää merkille Jamesin vaatetus. Hänellä oli kokomustat farkut, musta t-paita ja rennosti auki oleva vetoketjullinen huppari, joka oli asteen tummemman sävyinen kuin omani.
“Mistä tiesit, mitä laitan päälleni?” Kysyin.
“Arvasin. Noissa väreissä näen sinut useimmiten kun et satu käyttämään koulupukua.”
Hymähdin pienesti. Tottahan James pisti kaiken minussa merkille. Miksi se ei häirinnyt minua?
Tylyahossa päätimme käydä ensiksi Hunajaherttuassa. Huomasin, että Jamesin kanssa oli oikeastaan aika luontevaa keksiä puhuttavaa silloin kun hän ei ollut muiden kelmien seurassa.
“Apua, kumman valitsisin?” Näytin pientä suklaarasiaa ja suloista, sydämen muotoon tehtyä suklaalevyä, josta puolet oli mansikkatäytteistä valkosuklaata.
“Ota molemmat”, James ehdotti, ja hetken tuumittuani päätin noudattaa ehdotusta. Eihän sitä milloinkaan tietäisi, jos suklaa sattuisi vaikka loppumaan.
“Kiitos”, kiitin häntä. James soi minulle hymyn, joka olisi varmasti sulattanut kaiken suklaan, jos olisin sattunut pitämään sitä käsissäni.
Hunajaherttuan jälkeen päätimme suunnata Kolmeen luudanvarteen. Tilasin vain kahvin, ja James päätyi lopulta samaan. Jutustelimme hetkisen perheistämme ja koulusta, vaikka molemmat olivatkin aika koluttuja aiheita.
Huomasin, etten vihannutkaan edessäni istuvaa mustahiuksista poikaa. Saatoin jopa pitää hänestä - ystävänä. Ymmärsin, etten todella ollut ikinä edes antanut hänelle mahdollisuutta, oli kyse sitten ystävyydestä tai muusta vastaavasta. Jos en olisi jo vuosia uskotellut itselleni vihaavani tuota poikaa, saattaisin jopa olla ihastunut häneen nyt. Mutta ainakaan vielä en ollut valmis menemään niin pitkälle.
“James”, Sanoin nimen hiljaa ääneen, lähinnä kokeillen miltä se tuntuu. Sain pojan hätkähtämään ajatuksistaan, ja punastuin, eihän minulla mitään asiaa hänelle oikeasti ollut.
“Niin?” Poika kysyi hämmentyneenä.
“Tuota… ei mitään, oikeastaan”, vastasin. Soin hänelle hymyn, pienen mutta aidon. Luulen hänen ansainneen sen.
“Voisimmeko olla ystäviä?” Kysyn pojalta hiljaa.
“Mitä? Kyllä. Tietysti. Totta kai!” Huomasin pojan äänessä pieniä onnenhippuja. Olin niin iloinen tietäessäni, että minä sain ne aikaan, enkä voinut sille mitään, että hymy nousi väkisinkin huulilleni.
“Kiitos”, kuiskasin ja hörpin kahvini loppuun.
-
Dora<3Remus
James<3Lily
Ihanaa*huoh*
“Lily rakas, lyödäänkö vetoa yhdestä jutusta?” He kysyivät.
“Riippuu siitä jutusta.”
“Ei me kerrota, ennen kuin olet suostunut.”
Uteliaisuuteni heräsi. Tiesin, etten mitenkään pystyisi olemaan, jos en saisi tietää, mitä he olivat hautoneet.
“No, antaa tulla sitten”, myönnyin.
“Mahtavaa! Lyödään vetoa, että Dora on se, joka pyytää Remusta tylyahoon, eikä toisinpäin. Sovittu?” Jessy kysyi.
“Ja jos kumpikaan ei pyydä?” Kysyin.
“Silloin ei voi mitään.”
“Mitä käy, jos häviän?”
“Menet Jamesin kanssa tylyahoon.
Tosta kohdasta tykkäsin erityisesti.
Ja juoni eteni hyvin, kiitos<3
Minulta ei mitään järkevää irtoa, yllätys yllätys ja siitä syytän sua ja sun ficciä. Tämä vaan oli niin ihana.
Jatkoa nopeasti
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Kiitos kommentistasi <3
Eipä se mitään, milloin meiltä kummaltakaan muka mitään järkevää irtoaisi? Ymmärrän sinua täydellisesti.
Yritänpä saada jotain kirjoitettua :D
-
Awwwww.... ihana luku! Varsinkin toi loppu oli ihana. Plussaa siitä, että Lily itse kysyi ja Dorasta ja Remuksesta, tietenkin. Virheitä löytyi pari ja ne olivat niitä, että Tylyahot olivat pienellä. Jatkoa odottelen!
-
Kiitos kommentistasi!
Yritän väsätä taas uuden luvun kasaan :D
Virheet yritin korjailla, en ymmärrä miten en ikinä opi ;D
Kika
-
Tää on toosi ihana! <3
Tykkään just tosta, et Dora on noitten kaa tuol Tylypahkas, vaikka se ei oikein kirjan juonta seuraakaan (vaihtelu virkistää!) :)
Toi oli kyl vähän ehkä liian tyypillinen toi juttu, et Lily meni Jamesin kaa Tylyahoon, koska se hävis sen vedon... :-\
Lily tosin on niin itsepäinen hahmo, että se on hankala kirjoittaa luontevasti lähtemään Jamesin kaa ulos. (Oli hieman epäselvä ehkä, mutta toivottavasti ymmärsit ;))
Se oli tosi kiva se juttu, ku Kelmit vei tyttöjen laukut! Et ei koko ajan semmost, et Lily on tiukkiksena karjumassa naama punasena kelmeille... :D
Ja voi,... ku James oli söpö ittensä, ku valitsi kaikki samat aineet kuin Lily... Ja Sirre uskollisena kaikki samat ku James! :D
Ja se loppuu... :)
No, nyt riittää jaarittelut! ;DJatkoa odottelen!!
Anaid
-
Anaid: Kiitos kommentistasi, hyvin ymmärsin, pahoittelen kaikkia kliseitäni :) Tässä jatkoa! ;D
Pahoittelen nyt, että tästä tuli hieman lyhyempi (?), inspistä ei tuntunut kamalammin enää tähän aikaan löytyvän, ja laatu on kellonajan mukaista. Toivon kuitenkin että kelpaa :)
3. luku
Olin palaamassa Jamesin kanssa Tylyahosta, Remus ja Dora olivat liittyneet seuraamme Kolmessa luudanvarressa. Poskeni luultavasti punoittivat hieman, sillä illan pidetessä olimme siirtyneet johonkin kahvia vahvempaan. Toisaalta, saattoihan selitykseksi sopia sekin, että yllättävästi pyysin Jamesia ystäväkseni.
Minulla oli outo tunne, jota kannoin sisälläni. Hämmennys oli ensimmäinen ja luontevin sana, josta seurasi toiveeni, ettei James alkaisi kuvittelemaan mitään suurempaa. Ja kuitenkin taisin toivoa, että James kuvittelisi. En osannut varmasti itsekään sanoa mistä ristiriitaisuus sisälläni johtui.
Kävelin Doran vieressä. Pojat olivat jääneet pari askelta taaksemme, mutta tiesimme heidän tulevan heti perässä. Nautin siitä vapaudesta, joka oli syntynyt kireyden lähdettyä minun ja Jamesin väliltä. Luotin, että James pitäisi ystävyytemme vain ystävyytenä. Minä en todella halunnut mitään suurempaa. Näin oli juuri hyvä, enkä haluaisi minkään rikkovan sitä.
Tietä kävellessäni muistin, että Alicea ja Jessya en ollut nähnyt koko aikana, mutta ajattelin heidän palanneen jo koululle, sillä tiesin meidänkin olevan jo myöhässä. En kuitenkaan halunnut nipottaa siitä, olihan tämä viimeinen vuotemme. Siis kaikille muille paitsi Doralle.
Saapuessamme viimeinkin koulun portille oli jo täysin pimeää. Tylypahkan valot loistivat himmeästi, ja tähdet näkyivät kirkkaina taivaalla. Ihailin niitä kävellessämme, mutten halunnut pysähtyä, sillä illan edetessä oli alkanut tulla kylmä.
Astuimme sisään linnan jykevistä ovista. Onneksemme olimme syöneet tarpeeksi Tylyahossa, sillä iltapalan aika oli mennyt jo aikaa sitten. Kuitenkin minun oli aivan pakko avata suklaakonvehtirasia, sillä se näytti niin vastustamattomalta.
“Tahdotko?” Kysyin Jamesilta tarjoten konvehteja.
“Kiitos”, James sanoi ja nappasi rasiasta valkosuklaakuorrutteisen konvehdin.
Tällä välin Dora oli puolittain nukahtanut Remuksen syliin, mutta se ei näyttänyt poikaa haittaavan lainkaan. Välillä tyttö käänsi hänelle väsyneen hymyn ja oli heti perään kaatua portaisiin, joita juuri nousimme. Remus tarttui vain paremmin tyttöön kiinni, yrittäen säilyttää samalla oman tasapainonsa.
Päästyämme viimein rohkelikkotorniin lysähdin istumaan sohvalle. Huomasin vasta istuessani, että jalkojani oli itse asiassa särkenyt kaikki se käveleminen. James istahti viereeni, mutta Remus lähti saattamaan Doraa portaille.
“Pärjäätköhän nyt aivan varmasti ylös asti?” Remus kysyi huolta äänessään.
“Enköhän minä”, Dora vastasi, ja kompastui juuri samalla hetkellä niin, että pojan oli pakko tarttua tyttöön ennen kuin tämä murtaisi leukansa.
“Anteeksi”, Dora hymyili kömpelösti ja lähti rappusiin.
Remus oli lähtenyt poikien makuusaliin, joten olin jäänyt Jamesin kanssa kaksin oleskeluhuoneeseen. Takkatuli lämmitti mukavasti, mikä teki oloni vielä väsyneemmäksi. Tuntui siltä, että olisin voinut jäädä siihen nukkumaan, mutta päätin kuitenkin jaksaa raahautua sänkyyni. Eikä se olisi sitä paitsi sopinut, Jameshan istui siinä vieressäni…
“Minäkin taidan tästä lähteä nukkumaan”, ilmoitin Jamesille, sillä minua väsytti aivan kamalasti.
“Odota”, James sanoi ja alkoi kaivaa laukkuaan.
“Tässä, ostin tämän sinulle kun oltiin Hunajaherttuassa. Ole hyvä.”
James ojensi minulle pienen suklaisen pupun, jolla oli nalle sylissä.
“Kiitos”, sanoin todella tarkoittaen sitä, se oli hyvin suloinen, ja ajattelin, etten ikinä raaskisi syödä sitä.
“Hyvää yötä”, hän sanoi hyvin hiljaa, melkein kuiskaten.
“Hyvää yötä”, sanoin ja annoin hänelle pienen, nopean ystävähalin. En tiedä miksi, mutta jotenkin se tuntui luontevalta. James jäi hetkeksi seisomaan paikalleen katsoen hämmästyneenä perääni, ja tunsin hymyn huulillani.
Aamulla heräsin valonsäteisiin, jotka olivat jo kirkkaita. Oikeastaan aivan liian kirkkaita…
“Apua, Jessy?”
“Niin?”
“Paljonko kello itse asiassa on?”
“Hmm… varttia yli kymmenen. Miksi?”
Huokaisin syvään.
“Ei mitään, oli tarkoitus ehtiä aamiaiselle…”
“Älä huoli, vartin päästä on lounas”, Jessy taputti minua selkään.
“Missä Dora ja Alice?” Kysyin huomatessani, että makuusalissa oli aivan liian hiljaista.
“He taisivat lähteä käymään pihalla.”
“Jaa.”
Lounaalle saapuessani huomasin salin olevan aivan täynnä, mutta onnekseni kelmit ja tytöt olivat varanneet paikkaa minulle. Istahdin pöytään, ja juuri samaan aikaan Dumbledore nousi ylös aloittaen puhumaan:
“Vanhemmat oppilaat varmastikin jo tietävät, että järjestämme piakkoin kurpitsajuhlat, kuten jokainen vuosi. Niihin on enää kuukausi aikaa, joten voitte vapaasti alkaa laskemaan jo päiviä. Pienenä lisäinformaationa minun on kerrottava, että tänä vuonna järjestämme tanssiaiset, joihin jokaisen viidesluokkalaisesta ylöspäin on osallistuttava.”
Jokaisen pojan suusta alkoi kuulumaan pieniä valituksia, tytöt lähinnä hyppivät riemusta.
“Hiljaisuutta! Saanen ilmoittaa, että tällä kertaa on tyttöjen vuoro pyytää kavaljeeria, joten toivoisin poikien malttavan mielensä”, Dumbledore ilmoitti siniset silmät tuikkien.
“Jokainen koulun oppilas saa tulla auttamaan koristeluissa, mutta siitä ilmoitan sitten lähempänä juhlia”, rehtori lisäsi.
Sirius näytti hieman apealta.
“Miksi tuollainen ilme, anturajalkaseni?” James kysyi.
“Niinpä, sinulle nyt tanssiaispyyntöjä vähintäänkin satelee, vai etkö muka huomaa kaikkia näitä tyttöjä, jotka hullunkiilto silmissä katsovat tälläkin hetkellä sinua?” Jessy yhtyi kysymykseen.
“Siinähän se ongelma juuri onkin. Jos en halua tanssia kenenkään kanssa noista?”
“Vaan?” Jessy kysyi.
“Hei, mitäs tehdään tänään? Sunnuntai nimittäin”, Sirius kysyi vaihtaen puheenaihetta.
“Mitä jos mennään kaikki ulos? Kuka jaksaa sisällä homehtua, ja kohta kelit ovat jo niin kylmät, että väkisinkin tarvitsee takin”, Remus ehdotti.
Tartuimme kaikki ehdotukseen, ja päätimmekin pitää pienoisen eväsretken rannalla.
Ilma oli selkeä ja aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Lämpöä se ei enää paljoa antanut, mutta ei se meitä estänyt ulkona olemasta. Hupparilla pärjäsi vielä oikein hyvin.
Peter oli mennyt nojaamaan erään puun runkoa vasten eväiden jälkeen, ja nukkui nyt siinä ilmeisen makeasti tuhinasta päätellen. Kukaan meistä ei raaskinut herättää häntä leikkimään hippaa kanssamme, joten annoimme hänen pysyä siinä, ja siirryimme vähän kauemmas.
“Ilkeää. Miksi minut jätetään koko ajan?” Valitti Jessy.
“Koska satut olemaan aina lähellä kun jään”, sanoi Sirius.
Naurahdin iloisesti heille, mutta hymy hyytyi kun huomasin Jamesin, jonka Jessy juuri jätti, lähestyvän. Lähdin juoksemaan niin lujaa kuin pääsin pakoon, mutta aivan turhaan. James oli minua paljon nopeampi.
James jätti minut, ja minä jätin Alicen, joka oli sattunut olemaan lähelläni. Hetkisen leikittyämme hippa kuitenkin loppui, kun Dora oli jättänyt Remuksen, joka jäi suutelemaan tyttöä pitkäksi aikaa.
“Höh”, Sirius valitti.
“Hiljaa nyt, me voimme keksiä jotain muuta tekemistä”, Jessy sanoi.
“Kyllä, isä”, Sirius marisi.
“Kyllä, äiti”, Jessy matki, ja Sirius kaappasi tytön kiinni alkaen pyörittää tätä ilmassa.
Jessy kiljui, mikä näytti laittavan Siriuksen pyörittämään tyttöä vielä lujempaa. Hetken päästä Sirius kuitenkin laski tytön alas, joka ei näyttänyt voivan kovin hyvin.
“Jessy on aina ollut hieman herkkä”, totesin.
“Hän ei voi tulla huvipuistossa edes karuselliin”, lisäsi Alice. Jessy oli sillä aikaa mennyt maahan makaamaan ja hengitti syvään ilmaa.
“Mikä se karselli on?” Kysyi Sirius.
“Eräs juttu vain”, selitin hyvin selvästi.
-
Toi yöhali oli ihana<3 Tykkäsin muutenkin koko luvusta.
Tällä välin Dora oli puolittain nukahtanut Remuksen syliin, mutta se ei näyttänyt poikaa haittaavan lainkaan. Välillä tyttö käänsi hänelle väsyneen hymyn ja oli heti perään kaatua portaisiin, joita juuri nousimme. Remus tarttui vain paremmin tyttöön kiinni, yrittäen säilyttää samalla oman tasapainonsa.
Tää oli erityisen ihana kohta, ja tietenkin kaikki Lily/James kohdat, ekus kirjoittamaan uutta lukua!
(mitä minä tässä hoputtamaan, omasta Lily/James tarinassani tökkii, sain inspiraation sinulta takaisin, jos jaksaisin nyt kuitenkin kirjoittaa sitä:) :) )
-
Kiitos kulta.
Ihanaa, että sait uuden luvun laitettua. Kuten minä eilen jo totesin, niin kaipailin tähän uutta lukua.
Minä kiitän kauniisti sinua tästä.
<3 Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
HarryPotterFan4Ever: Kiitos paljon kommentistasi. Jotenkin saat minut motivoitua aina kirjoittamaan uutta lukua :D
tutti frutti: Kiitos sinullekin kommentistasi, yritän saada jatkoa tulemaan ;D Kirjoitathan sinäkin haastettani? <3
-
Sori, sori, sori. En oo ehtinyt vähään aikaan käymään komaa tätä. Annan anteeks...
Toi Remus <3 Dora on aivan iiihana!!!!!
Lilyn tuntee lämpenee...
Oisko koht jotain muutakin kun ystävyys.
Kurpitsajuhlan tanssiaiset on loistava idea!
“Miksi tuollainen ilme, anturajalkaseni?” James kysyi.
“Niinpä, sinulle nyt tanssiaispyyntöjä vähintäänkin satelee, vai etkö muka huomaa kaikkia näitä tyttöjä, jotka hullunkiilto silmissä katsovat tälläkin hetkellä sinua?” Jessy yhtyi kysymykseen.
“Siinähän se ongelma juuri onkin. Jos en halua tanssia kenenkään kanssa noista?”
“Vaan?” Jessy kysyi.
Toi siis niin paras kohta. Sirius on vähän ihahtusunut Jessyyn. <333
Sit toi eväsretki oli tosi hyvä idea!
Siriuskin sai selvän(?) selityksen karusellista. xD
Bööö tykkäsi niiiiin paljon, Maailma on meidän.
-
Kiitos kommentistasi, bööö ;D
Aloitin juuri kirjoittamaan neljättä lukua. Jos inspis iskee, saan sen tänään luultavasti (?) tänne.
Toivotaan että ehtii :D
-
Tässä olisi sitten 4. luku. Ehdin kuin ehdinkin vielä tänään, joten olkaapa hyvä ja nauttikaa! ;D Ja kommentoida siis saa ja täytyykin!
4. luku
Meillä oli ollut jo kolme viikkoa koulua, ja aika oli tuntunut juoksevan kuin siivillä. Siivilläpä siivillä hyvinkin, sillä Rohkelikko vastaan Luihunen huispauspeli olisi ensiviikolla. James oli pyytänyt minua katsomaan harjoituksia jo monta kertaa, joten päätin viimein suostua, läksyjä ei nimittäin ollut tullut tänään yhtä paljoa.
“Noniin, meillä on enää viitisen päivää aikaa ennen varsinaista ottelua, joten toivon kaikkien ottavan harjoitukset tosissaan. Pitemmittä puheitta, käykää kimppuun!” James joukkueen kapteenina aloitti harjoitukset päästämällä pallot ja siepin vapaaksi.
Joukkueen rientäessä ilmaan James kaartoi luudallaan luokseni.
“Etkö aio etsiä sieppiä?” Kysyin Jamesilta hämmästyneenä.
“Totta kai, odotan vain hetkisen, että minun on vaikeampi löytää se”, James sanoi hymyillen ilmeelleni. Sitten hän nousi ilmaan huutaen vielä perääni:
“Pidä sitten silmät tarkkana!”
Katsoin lumoutuneena, kuinka James kaarteli taivaalla tehden uskomattomia liikkeitä ja kuvioita ilmaan. En ollut ikinä huomannut hänen tekevän vastaavia koukeroita ja syöksyjä, mutta tulin tulokseen, että hän ei ollut tainnut kesällä muuta tehdä kuin pelata huispausta.
James löysi siepin jo puoli tuntia ennen harjoitusten päättymistä, joten päästi joukkueensa lähtemään etuajassa.
“Huomenna ei sitten ole harjoituksia”, James huusi vielä tovereidensa perään.
“Miksi huomenna ei ole harjoituksia?” Kysyin uteliaana kävellessämme kohti Tylypahkaa. Ei ollut yhtään Jamesin tapaista päästää joukkuetta lähtemään etuajassa, saatikka sitten perua vielä harjoituksia näin lähellä ottelua.
“Pahoittelen, Lily”, James sanoi jatkaen, “mutten voi kertoa.”
“Miksi?”
“Salaisuus”, James sanoi, ja olin näkeväni pientä huolta hänen katseessaan.
Ihmetellen itsekseni oleskeluhuoneessa, mikä Jamesin salaisuus voisi olla, huomasin kun Jessy astui Alice ja Dora perässään muotokuva-aukosta.
“Missäs te olette olleet?” Kysyin ystäviltäni.
“Tekemässä läksyjä. Miksi?”
“Voi ei, läksyt!” Parkaisin.
“Ei mitään hätää, Lily. Rauhoitu”, Alice sanoi.
“Me autamme kyllä sinua”, Jessy sanoi hymyillen unohdukselleni.
“Kiitos.”
“Mitäs te näin keskittyneesti teette?” Kysyi Sirius astuessaan oleskeluhuoneeseen muut kelmit kannoillaan.
“Läksyjä”, Alice vastasi liemien kirjan takaa.
“Äyk, pitäkää ne poissa minun luotani!” Sirius sanoi hypähtäen askelen taaksepäin.
“Pelkäätkö tartuntaa vai viisastuvasi?” Kysyi Jessy lätkäisten poikaa yrttitiedon kirjalla päähän.
Nauroin yhdessä Doran ja Remuksen kanssa vierestä, kun Jessy ja Sirius aloittivat hurjan taistelun sohvien ympärillä.
“Nyt kyllä näytän sinulle”, uhosi Sirius leikillisesti.
“Antaa tulla vain”, yllytti Jessy sohvan toiselta puolelta.
Sirius loikkasi sohvan selkämyksen yli suoraan Jessyn kimppuun, ja he aloittivat pienoisen painiottelun. Pian Jessy kuitenkin makasi jo maassa, ja Sirius oli päätynyt hänen yläpuolelleen.
“Sirius…” Jessy sanoi aivan hiljaa. Sirius katsoi tyttöä hetkisen syvälle silmiin, ja hetkisen näytti aivan siltä, kun hän aikoisi suudella tätä, mutta pienen hiljaisuuden jälkeen hän kuitenkin nousi tytön päältä.
Me kaikki kiirehdimme nopeasti takaisin läksyjen pariin, sillä olimme huomaamattamme jääneet tuijottamaan noita kahta.
“Jes, esseeni on kohta valmis!” Hihkaisin huomatessani, ettei koko ilta menisikään läksyjen kimpussa.
“Hyvä”, Dora sanoi suloisesti.
“Taidankin lähteä sitten nukkumaan tästä”, James ilmoitti kelmeille.
“Hyvää yötä, Lily”, James sanoi ja kiipesi poikien portaikkoon.
“Hyvää yötä”, vastasin.
“Me tulemme myös”, Sirius sanoi katsoen merkitsevästi Peteriin. Peter nyökkäsi kadoten portaisiin ystävänsä perässä.
“Hyvää yötä, Dora”, Remus sanoi tytölle ja lähti muiden matkassa ylös.
“Hyvää yötä, Remus”, Dora vastasi.
Ihmettelin suuresti, miten pojat menivät näin aikaisin nukkumaan. Kello oli korkeintaan puoli yhdeksän, ja yleensä he valvoivat vähintään yhteentoista. Ilmeisesti muut olivat miettineet samaa kysymystä, mutta sitä olisi luultavasti turha alkaa vatvomaan nyt. Jotenkin aavistin harjoitusten perumisen liittyvän siihen, mutten viitsinyt sanoa siitä ystävilleni, koska en voinut olla varma.
“No, menemmekös mekin nukkumaan?” Kysyin, kun en keksinyt muutakaan tekemistä.
“Mennään vaan, ei minulla ainakaan ole mitään tärkeämpää”, Jessy sanoi.
Olimme tulleet makuusaliimme, ja olin vaihtamassa yövaatteita, kun kuulin kovan kolahduksen. Käännyin ääntä kohden huomatakseni, kuinka Dora oli kolauttanut polvensa pöydänjalkaan.
“Sattuiko”, Jessy kysyi huolestuneena.
“Teki varmaan kipeää, tarvitsetko apua?” Alice sanoi huolestuneen kuuloisena.
“Kyllä minä pärjään”, Dora sanoi irvistäen, ja hyppi yhdellä jalalla sängyllensä.
“Voin aut-”
“JESSY! LASKE SE SAUVA VIELÄ KUN DORALLA ON KAIKKI JÄSENET TALLELLA!” Huusin kurkku suorana.
“Ai”, Jessy sanoi ja laski sauvansa.
Kävelin Doran luokse ja tein pienen yksinkertaisen parannustaian.
“Kiitos”, Dora sanoi jatkaen, “Mikset antanut Jessyn taikoa?”
“Tunnet kyllä Jessyn loitsut”, sanoin melkein nauraen.
“Kiitos vain”, Jessy tuhahti selvästi huvittuneena itsekin.
Aamulla heräsin ennen muita. Torstai, ajattelin. Enää olisi siis tämä ja huominen viikonloppuun. Kävin nopeasti suihkussa, puin kouluvaatteeni ja harjasin hampaani. Kun toiset eivät olleet vieläkään nousseet, päätin lähteä aamiaiselle.
Suuressa salissa oli miltei autiota. Kelmit eivät olleet vielä saapuneet aamiaiselle, joten ihmettelin mikä heitä viivytti. Ei ollut heidän tapaistaan jättää aamiaisseremoniaa väliin.
Juuri sillä hetkellä Sirius astui saliin muut kolme kintereillään. Hän kiirehti minun vastapäätäni istumaan, ja James tuli viereeni.
“Huomenta”, hän sanoi haukotellen.
“Huomenta”, vastasin ja otin lusikallisen puurostani.
“Minne muut jätit?” Kysyi Peter pienellä äänellään. Yllätyin hiukan, sillä yleensä poika ei pahemmin puhunut.
“Tuota, he jäivät vielä nukkumaan. Eivät ole koskaan mitään aamuvirk-”
“Lily! Lopetapas höpinät!” Saliin astunut Alice huudahti vilkuttaen minulle.
Jessykin vilkutti minulle, mutta Sirius vastasi vilkutukseen näköjään puolestani.
Viimeisenä saliin astui Dora, joka hymyili ujosti ja vilkutti Remukselle ja minulle istuen pojan viereen. Jessy oli mennyt Siriuksen viereen toiselle, Peter toiselle puolelle. Alice tuli istumaan minun viereeni, ja otti lautaselleen mysliä.
Lähdimme ensimmäiselle tunnille, joka sattui olemaan minulla, Jamesilla ja Siriuksella pimeyden voimilta suojautumista. Alice, Jessy ja Peter lähtivät Remuksen kanssa kohti muodonmuutosten luokkaa. Doralla oli ennustuksia, joten hän joutui lähtemään eri suuntaan.
“Hei sitten, nähdään tuntien jälkeen vaikka kirjastossa, jos siis haluat tehdä läksyt kanssani”, Remus sanoi tytölle.
“Tahdon”, Dora sanoi, ja Sirius naurahti kerran Jessyn hiljentäessä hänet katseellaan. Doran posket punehtuivat pienesti hiuksien kera, tyttö ja antoi Remukselle vielä halin ennen lähtöään.
Tuntien jälkeen menin oleskeluhuoneeseen, jossa Alice ja Jessy jo tekivät läksyjään.
“Saanko liittyä seuraanne?” Kysyin.
“Totta kai”, Alice sanoi ja raivasi minulle tilaa pöydälle.
Kelmit olivat käyttäytyneet tänään ihmeen rauhallisesti, mikä ei ollut jäänyt muiltakaan huomaamatta.
“Mikäköhän kelmeille on tullut?” Alice ihmetteli ääneen.
“Jaa-a, en tiedä”, Jessy sanoi tutkien samalla muodonmuutosten kirjaansa.
“Ajattelin juuri aivan samaa”, sanoin.
Siihen meidän keskustelumme tyrehtyikin, sillä muotokuva-aukko oli juuri auennut. James oli astunut sisään Remus perässään, mutta jo hetken kuluttua he lähtivät jo takaisin, käytyään vain pikaisesti makuusalissaan.
“Oho, minneköhän heillä oli kiire?” kysyin.
“En tiedä”, Dora vastasi kysymykseeni astuttuaan juuri sisään.
“No, voimmehan kysyä heiltä heti heidän palattuaan”, ehdotin.
“Niin tai aamulla”, sanoi Jessy, joka oli juuri saanut läksynsä tehtyä.
***
“No niin, hain näkymättömyysviitan. Kartta on kai sinulla?” Kysyi James Siriukselta.
“Kyllä”, hän vastasi muuttaen muotoaan suureksi, mustaksi koiraksi.
“Täysikuuhun on enää kolme tuntia”, Remus ilmoitti jännittyneenä. Hän inhosi kuuta. Hän inhosi olla ihmissusi.
Pojat kulkivat näkymättömyysviitan alla, rotaksi muuntautunut Peter Sirius-koiran selässä. Pihamaalla pojat pysähtyivät suuren tällipajun juureen, ja pikkuruinen Peter-rotta kävi painamassa möykkyä pajussa, jolloin se jähmettyi paikoilleen niin, että pojat saattoivat kulkea sen juurella olevaan salakäytävään.
Salakäytävän toisessa päässä oli ovi, josta pojat pääsisivät sisälle autiona olevaan rakennukseen. Siellä Remuksen olisi määrä muuntautua ihmissudeksi.
Pian koko joukkue kuitenkin pysähtyi.
“Ovi ei aukea”, ilmoitti edellä kulkeva Remus.
“Kokeile kovempaa”, ehdotti takana tuleva James. Jos ovi ei aukeaisi, pojat eivät pääsisi sisään. James ei mahtuisi muuttamaan muotoaan salakäytävässä, ja jos Remus sattuisi muuntautumaan hänen ollessaan ihmishahmossa, seuraukset olisivat kohtalokkaat.
“Työnnä, kyllä se siitä!” James sanoi Remukselle jo pienesti hätäännystä äänessään.
“Ei onnistu, se on kai jumissa”, sanoi Remus, joka oli myös tajunnut ahdingon.
“Sirius, yritä sinä”, James käski.
Koira hyppi ja työntyi ovea vasten yhä uudestaan ja uudestaan raapien välillä sen puista pintaa, mutta ovi ei auennut.
“Nyt on kiire!” James huusi. Täysikuuhun oli vain viisitoista lyhyttä minuuttia.
“Anteeksi, tämä on minun vikani. Jos mi-”
“Remus! Nyt lopetat, tämä ei todellakaan ole sinun vikasi! Me olemme luvanneet tukea sinua aina, älä luulekaan että annamme sinun kärsiä yksin yhden oven takia!” James karjui parhaalle ystävälleen.
Sirius laittoi kaikki voimansa peliin. Hän puski ovea kyljellään niin kovaa kuin jaksoi, ja viimein ovi antoi periksi. Remuksen kivulias muodonmuutos oli jo alkanut, ja James juoksi huoneeseen alkaen samalla vaihtamaan muotoaan.
Viimetipassa poika oli saanut animaagimuotonsa tilalleen, sillä juuri sillä hetkellä susi ryntäsi huoneeseen haistaen vielä tuoreen ihmisen hajun. Hirvi oli huojentunut, ja antoi suden riehua sydämensä kyllyydestä. Koira katseli vierestä susiystävänsä touhuja, ja piskuinen Peter oli mennyt piiloon pöydän sohvan alle.
***
Aamu sarasti jo rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, kun kelmit viimein astuivat sisään. Siis kaikki paitsi Remus, joka oli sairaalasiivessä hoidettavana. Tällä kertaa pojat olivat säästyneet pahemmilta ruhjeilta, mutta huomenna tulisi olemaan vaikeaa pysyä hereillä tunneilla, sillä pojat ehtisivät saada korkeintaan kahden ja puolen tunnin yöunet. Onneksi viikonloppu oli edessä.
-
Hyvä luku oli. Bongasin yhden virheen
En ollut ikinä huomannut hänen tekevän vastaavia koukeroita ja syöksyjä, mutta tulin tulokseen, että hän ei ollut tainnut kesällä muuta tehdä kuin pelata huippausta.
Kuuluisi luultavasti olla huispausta, eikö Word tee ylensä tuon korjauksen?
Joo, tykkäsin siis koko luvusta, oli arvattavissa että oli taysikuu. Kiitti hyvästä luvusta.
-
Ihana luku oli. Minä tykkäsin... ja paljon.
Anteeksi näin lyhyt kommentti...
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
HarryPotterFan4Ever ja tutti frutti: Kiitos kommenteistanne,
korjasin virheen :)
-
Tässä olisi sitten viides luku. Päätin kirjoittaa sen vielä tänään loppuun, sillä saattaa olla, etten pääse aivan heti jatkamaan tätä. Toivon kuitenkin löytäväni aikaa jostakin rakosesta :D
Tämän luvun omistan erityisesti HarryPotterFan4Everille ja tutti frutille, jotka aina jaksavat kommentoida, kiitos siitä heille :D
Pahoittelen, että tämä saattaa olla hieman lyhyempi, mutta pidemmittä puheitta: Olkaa hyvät ja nauttikaa!
5. luku
“Minne te oikein menitte niin myöhään eilen?” Kysyi Jessy Siriukselta kädet lanteilla aamiaiselle mennessämme.
“Olen pahoillani, kultaseni, mutten voi kertoa. Salaisuus nimittäin”, Sanoi Sirius ja jatkoi, “Mistä lähtien sinä olet välittänyt säännöistä?”
Jessy, joka oli punastunut kultaseni -sanan kohdalla (mikä oli todella harvinaista, Jessy ei yleensä ikinä punastunut), vastasi nyt:
“En minä niistä välitäkään. Vaan teistä, olin oikeasti huolissani.”
Sirius pysäytti Jessyn riuhtaisten tätä kädestä, käänsi tytön itseensä päin ja painoi aivan nopean suukon tämän huulille.
“Sitten huolehdit aivan turhaan”, Sirius kuiskasi tytön korvanjuureen.
Jessy oli mennyt aivan sanattomaksi, eikä kyennyt alkaa väittelemään Siriuksen kanssa, joka nyt hymyili omahyväisen näköisenä.
“Voi ei, Remus!” Dora parkaisi, ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt ihmetellä, tyttö oli lähtenyt juoksemaan kohti sairaalasiipeä.
James loi Siriukselle hyvin huolestuneen näköisen katseen. Aivan kuin hän olisi yrittänyt viestiä tälle jotakin. Sirius sanoi vain:
“Voimme kysyä sitten Remukselta.” James nyökkäsi, emmekä minä, Alice tai Jessy ymmärtäneet yhtikäs mitään.
***
“Anteeksi, Onkohan Remus täällä?” Kysyin huolestuneena matami Pomfreyltä.
“Kyllä vain, kultaseni, mutta hänen olisi nyt parasta vain antaa levätä”, Pomfrey sanoi ja oli jo sulkemassa sairaalasiiven ovea, kun itsepintaisesti työnsin jalkani väliin ja änkesin väkipakolla sisälle.
Kiirehdin Remuksen sairaalasängyn viereen Pomfreyn tuhahteluista huolimatta.
“Kuinka voit?” Kysyin Remukselta.
“Ääh, ihan hyvin. Älä turhaan kanna minusta huolta”, Remus sanoi, ja tunsin hänen äänensä olevan väsynyt.
“Anteeksi, Remus. Tämä on nyt vähän tahditon kysymys tällaisella hetkellä, mutta lupaathan olla suuttumatta. Ja ennen kaikkea vastata rehellisesti?” Dora kysyi.
Remus ihmetteli, mitäköhän tytöllä mahtoi olla mielessään.
“Lupaan”, hän vastasi, “En tietenkään suuttuisi sinulle.”
“Oletko ihmissusi?”
Remus nousi istumaan sairaalasängylleen. Hän ei käsittänyt mistä tyttö saattoi tietää.
“Miten niin?” Remus kysyi.
“Lupasit vastata rehellisesti”, Dora jankutti itsepintaisesti. Poika nyökkäsi. Hän ei tiennyt mitä hänen olisi kuulunut sanoa tai tehdä. Entä jos tyttö vihaisi häntä nyt?
Yllättäen, täysin pojan odottamatta tyttö syöksyi halaamaan poikaa rutistaen kunnolla.
“Kiitos, että olit rehellinen minulle”, tyttö sanoi.
“Mikset ole kertonut aikaisemmin? Tiedät, että voit luottaa minuun, olisin tukenut sinua. Aina”, Dora sanoi painaen hellän suudelman pojan huulille.
Remus oli hölmistynyt ja sanaton. Oliko mahdollista, että joku pystyi ymmärtämään häntä kaikesta huolimatta, pitämättä hänen ihmissusipuoltaan pahana asiana, kirouksena? Tuo tyttö oli kyllä aivan mahdottoman ihmeellinen.
“Kiitos itsellesi”, Remus sanoi, “Rakastan sinua, niin paljon etten osaa kertoa.”
Dora hymyili ja painoi vielä yhden suudelman pojan huulille, mutta joutui sitten lähtemään sairaalasiivestä, sillä Pomfrey oli tullut häätämään hänet.
“No niin, eiköhän aika ole jo mennyt?” Hän kysyi.
“Hei sitten”, Dora vilkutti vielä Remukselle.
Remuksesta tuntui, kun kaikki maailman huolet olisivat kaikonneet, ainakin hetkiseksi. Hän päätti olla kysymättä, mistä Dora tiesi, sillä hän ei välittänyt. Pääasia oli, että tyttö oli hyväksynyt hänet siitä huolimatta.
***
“Dora, toin sinulle leivän, koska et ehtinyt aamiaiselle”, selitin tytölle ja ojensin hänelle leivänpalasen.
“Miksi sinulle tuli niin kiire? Oliko Remuksella jokin hätänä?” Kysyin huolissani.
“Ei oikeastaan, kiitos leivästä”, Dora sanoi ja lähti kohti omia tuntejaan. Meillä muilla olisi Liemiä, joten lähdimme löntystämään tyrmille päin.
Liemien tunneilla oli kauhea sekamelska, sillä Peter oli kaatanut vahingossa patansa, joka oli ollut puolillaan hänen epäonnistunutta yritystään, mikä nyt ruskeana, haisevana massana valui pitkin luokkaa. Oppilaat pomppivat hysteerisinä pöydillä ja kiljuivat. Ilmeisesti Kuhnusarviokin oli saanut jo tarpeekseen, sillä päätti antaa koko luokalle lopputunnin vapaaksi.
“Ei mennyt ihan hyvin”, totesi Jessy Alicelle ja Lilylle kävellessään pois luokasta.
“Eipä mennyt, ei”, yhtyi Sirius keskusteluun.
Peter oli saanut siltä tunnilta jälki-istuntoa, jotenka käveli siitä syystä nyt mieli apeana muiden mukana.
“Kyllä se siitä”, sanoi James taputtaen ystäväänsä olkapäälle.
Seuraava tunti oli muodonmuutoksia. Se sujui kaikkien onneksi paremmin, kuten oikeastaan koko loppupäiväkin. Viimeiseltä tunnilta - joka oli ollut taikuuden historiaa - pääsimme hieman etuajassa, sillä kaikki olivat saaneet tehtyä muistiinpanonsa etuajassa.
“Mitä jos menisimme kaikki katsomaan Remusta?” Ehdotti Sirius, joka oli nähnyt Doran ja pyytänyt tätä mukaan.
“Mikäs siinä”, kaikki myöntyivät.
“Miksi Remus itse asiassa joutui sairaalasiipeen?” Kysyin Jamesilta.
“Tuota, sattui eräs pienimuotoinen vahinko”, hän vain vastasi.
En kehdannut kysellä enempää, joten saavuimme kaikki yllättävän hiljaisuuden vallitessa sairaalasiipeen.
“Ei, ei kyllä onnistu”, sanoi Pomfrey jollekin. Kurkistimme kaikki ovesta sisään, ja huomasimme puheen olleen tarkoitettu Remukselle.
“Mutta kerro miksi? Voin jo ihan hyvin”, Remus vänkäsi vastaan.
“Ääh, luovutan. Lähde sitten, mutta lupaa, että jos sinua alkaa vaikka huimaamaan, tulet heti takaisin!” Pomfrey vaati.
“Hyvä on”, Remus sanoi.
“Harmi, taisimme myöhästyä”, Sirius ilmoitti. Remus oli aikalailla yllättynyt nähdessään koko joukkion ovien ulkopuolella.
“Ei vaan, mahtavaa, että pääsit pois” James sanoi virnistäen ystävälleen.
“Mitäs sitten tehdään?” Kysyi Jessy.
“Noo, mitenkäs olisi vaikka läksyt?” Kysyin.
“Hyvä on sitten, senkin tylsimys”, sanoi Alice, ja päätimme lähteä kaikki kirjastoon, vaikka Sirius pitikin tarkasti kiinni läksyttömästä linjastaan.
“Meidän pitää kyllä lähteä nyt huippausharjoituksiin”, ilmoitti James Siriukselle. Kaksikko poistui kirjastosta, emmekä me muut kadehtineet yhtään, sillä ulkona oli alkanut sataa.
Illalla, kun olimme kerääntyneet takkatulen ääreen, James ja Sirius saapuivat viimein harjoituksista aivan litimärkinä.
“Huh, taidan käydä vaihtamassa vaatteet näin ensitöiksi”, James ilmoitti, ja Sirius oli samaa mieltä.
Hetkisen kuluttua pojat saapuivatkin jo oleskeluhuoneeseen. James istahti minun viereeni, ja huomasin, että hän tuoksui todella hyvältä sateen jälkeen. Kavahdin hieman ajatuksiani, eihän minun olisi kuulunut sitä miettiä? Jotenkin minulle tuli aivan kamalan outo tunne, olisin vain halunnut käpertyä Jamesin syliin.
“Oletteko huomanneet, että kurpitsajuhliin on enää viikko?” Kysyi Sirius.
“Kyllä vain, kuomaseni. Mitä on mielessäsi?” Kysyi James.
“Niin, eikö olekin sopimatonta, ettei minulla ole vieläkään paria, ja on sentään tyttöjen vuoro kysyä?” Ilmoitti Sirius dramaattisella äänellä.
“Omapahan on vikasi, kun et ole yhtään pyyntöä hyväksynyt”, James sanoi. Sirius tuhahti, muttei sanonut enää mitään.
Huomasin Jessyn punastuneen hieman, ja löin tähän kysyvän katseen. Hän vain pudisti päätään. Itse muistin koko kurpitsajuhlat vasta nyt, joten en ollut tietenkään pyytänyt pariakaan. Ja nyt kaikki hyvät olivat jo tietysti viety. Ellei sitten… Hassu ajatus kipusi päähäni. Entä jos James..? Ei, ei hän kuitenkaan… Vaan entä jos sittenkin?
Päätin tekeväni päätöksen aamulla, jos ajatukseni olisivat silloin selvemmät.
“Tulisitko minun parikseni?” Kysyi Dora Remukselta.
“Tietysti”, Remus vastasi hymyillen lempeästi.
“Ihan epäreilua! Kuutamolla on pari ennen minua!” Sirius nyrpisti.
“Itse asiassa…” Peter aloitti pienellä äänellään.
“Mitä, sinullakin? Kuka”, Sirius kysyi muka-säikähtäneenä.
“Tuota, eräs puuskupuh, Tina”, Peter sanoi punastuen. Sirius tuhahti kovaan ääneen ja me muut nauroimme.
-
Uusi luku, ihanaa...
Dora/Remus on suloinen.
Kai sinä jossain vaiheessa kerrot, kuinka Dora sai tietää, että Remus on ihmissusi. Se jäi hiukan häiritsemään. Teksti oli sujuvaa ja helppolukuista...
Kiitos taas tästä ihanasta luvusta.
Ja suurkiitos, että omistit miulle<3
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Oi, tosi hyvä luku! ;D
Toi kun Remus ja Peter sai Siriusta ennen parit oli hyvä veto. Muutenkin hyvä luku. Kertoja oli välillä hakusessa, mutta kyllä siitäkin selvittiin. Hienoa, jos Lily edes aikoo harkita Jamesin pyytämistä niin se on jo edistystä.
H♥rryP♥tterFan4Ever
P.S. Kiitos oikein paljon omistuksesta♥ Toivottavasti aikasi riittää tämän jatkamiseen :)
-
Kiitos molemmille kommenteistanne <3
tutti frutti: Tarkoituksenani on vielä kertoa, kuinka Dora sai tietää ;)
HarryPotterFan4Ever: Pahoittelen epäselvyyksiä. :-[
Jatkoa tulee mahdollisimman pian, mutta lähden parheeni kanssa nyt syyslomaksi Ruotsiin,
joten jatkoa olisi tulossa aikasintaan vasta sen jälkeen. Mutta mikä estää ottamasta
kirjoitusvihkoa mukaan, jos vaikka ideoita sattuisi syntymään ;)
Kiitos vielä kommenteistanne<3
Kika
-
Sorry Kika! Älä vihaa mua, vaikka en oo kommentoinut!!!!
On aivan ihana!!!!
Toi Remus/Dora on niiin paras.
Dora on tooosi sulonen!
Ethän sä oo ilkee, ja paljastat jossain vaiheesa miten Dora sai tietää...
Ja Lilyn ajatukset on tosi mielenkiinotsia.
Toivottavasti se koht lämpenee Jamesille.
Mut toi Sirius/Jessy on yli sulosta!
Se on niinkun kaikkein parasta!
Herkullista suoraan sanottuna! Njam.
Tuleehan jatkoa???
Muuten minä saatan seota!
Tai no en ole varma olenko jo seonnut valmiiksi.
Jatkoa?!?!
Koka muuten joku saa varata hautapaikan itselleen...
Bööö kiittää runsaiden (onnen?) kyynelten kanssa, Kikaa ja Maailma on meidän.
-
Bööö: Kiitos kommentistasi, tässä luvussa tulee selitys,
ainakin jonkunlainen.
Itsekin pidän Siriuksen ja Jessyn jutusta, on se vaan niin vaikeaa niille kahdelle ;)
Jamesin ja Lilyn suhde tulee kehittymään, muttei vielä ihan tässä luvussa, olen säästänyt
sitä tarkoituksella. Sille on jo paikka ja kohtaus tiedossa ;D
Olin ahkera ja kirjoitin kuudennen luvun. Seitsemättä lukua aloitin myös kirjoittamaan,
sillä siihen minulla on jo joitakin kohtia valmiina...
Mutta ei siitä siis sen enempää, vaan nauttikaa tästä!
6. luku
Heräsin hirmuiseen päänsärkyyn. Olin kyllä nukkunut ihan hyvin, mutta välillä minulla vain oli tällaisia päiviä.
“Huomenta, unikeko”, toivotteli Jessy kampauspöydän luota.
“Huomenta”, vastasin heräämisestä vielä käheällä äänellä.
Katsahdin ympärilleni. Dora tuhisi vielä sängyssään, mutta Alice kuului olevan suihkussa, ainakin veden lorinasta päätellen.
“Taidan käydä Pomfreyn luona hakemassa jotain päänsärkyyn”, sanoin Jessylle.
“EI”, Jessy kiljaisi. loin häneen ruman katseen, joten hän päätti selittää:
“Jos menet sinne, hän ei päästä sinua ikinä pois sieltä, joten anna minun hakea sitä sinulle.”
Nyökkäsin, sillä en halunnut jäädä sairaalasiipeen. Sain olla onnellinen tällaisista ystävistä.
Alice oli tullut jo suihkusta, joten kävin äkkiä pesemässä hampaani. Dorakin herännyt, mutta oli vasta hieromassa silmiään.
“Kuka herätti?” Hän kysyi sekavasti.
“Jessy pelasti henkeni”, selitin, enkä ollut varma oliko hän ymmärtänyt.
Puin vaatteet ylleni ja päätin lähteä alas oleskeluhuoneeseen odottamaan Jessya. Pian hän saapuikin jo jonkinlainen pullo kädessään.
“Ota tästä yksi hörppy, sen pitäisi auttaa kuulemma”, hän selitti.
“Okei, kiitos”, kiitin Jessya.
“Eipä mitään, mutta lähden nyt takaisin valmistautumaan”, Jessy vielä sanoi ja alkoi nousemaan portaita.
Nautin oleskeluhuoneesta yksin, mutta kuulin pian poikien makuusalin oven avautuvan. Katsoessani sinne päin huomasin Jamesin kävelevän rappusia alas. Muistin eilen miettineeni tanssiaisia, ja olin päätynyt kysymään Jamesia.
“Tuota… haluaisitko tulla kurpitsajuhlien tanssiaisiin kanssani”, kysyin hiljaa, kun poika oli ehtinyt alas, aika lähelle sohvaa jolla istuin.
“Oikeastiko?” James kysyi kuin ei olisi uskoa korviaan.
“Niin”, vastasin, mutta lisäsin nopeasti, “kavereina.”
James näytti hetken aikaa miettivän, mutta myöntyi lopulta:
“Kai se käy. Eräs korpinkynsi, Fanny, oli kyllä kysynyt minua jo, mutten luvannut hänelle vielä mitään.
“Voit kyllä mennä hänenkin kanssaan jos tahdot”, sanoin hänelle, mutten tarkoittanut sanoja sydämessäni. Miksi ihmeessä minusta tuntui, että joko James tai ei sitten kukaan?
“Katsotaan sitten”, poika vastasi ja vilkutti hyvästiksi lähtiessään aamupalalle.
Miksi helvetissä olin mennyt sanomaan niin? Löin itseäni mielessäni, enkä edes tiennyt, miksi halusin tanssiaisiin juuri Jamesin kanssa. Hänhän oli itsekkäin tuntemani ihminen. Okei, kulunut tekosyy, olihan poika kasvanut henkisesti jo tämän vuoden alussa, eikä aivan vähää!
Päätin lähteä itsekin aamupalalle, ehkä saisin paremmin selvää ajatuksistani, kun olisin kylläinen.
Aamiaisella istui Jamesin vastapäätä, ja pian Sirius astelikin jo pojan viereen istumaan. En oikein tiennyt miten päin olla, kun ystäväni eivät olleet siinä. Puraisin palan sämpylää, joka oli vielä vastaleivotun tuoksuista ja lämmintä.
Kun olin syönyt, tajusin vasta nyt olevan lauantai. Päätin lähteä oleskeluhuoneeseen takaisin, sillä minulla ei ollut mitään tekemistä tälle päivälle. Kaikki läksyt olin hoidellut jo eilen, emmekä olleet sopineet tyttöjen kanssa mitään. He olivat vasta vähän aikaa sitten tulleet syömään, joten en jäänyt odottamaan.
Muotokuva-aukko avautui, ja huomasin poikien tulevan sisään tyttöjen kanssa samaan aikaan.
“Minne te Doran ja Remuksen jätitte?” Kysyin huomatessani heidän puuttuvan.
“Kuutamolla oli jotain asiaa Doralle”, Sirius selitti ja suunnisti Peterin kanssa ylös.
“Tulemme kohta”, Jessy ja Annie sanoivat ja alkoivat hekin nousemaan portaita meidän makuusaliimme.
“James”, sanoin varovasti. Minua hävetti jankuttaa, mutta oli turhauttavaa olla tietämättä, että saisinko edes koko tanssiaisparia.
“Kerro”, hän sanoi.
“Niistä tanssiaisista… Anteeksi, tämä on todella tyhmää… Oletko jo päättänyt?”
“Olen”, James sanoi, selvästi vain kiusatakseen minua pitkittämällä, “Hyväksyn sinun pyyntösi.”
“JES”, en voinut olla kiljahtamatta. Sitten katsoin punastuen ympärilleni ja jatkoin:
“Siis, voit kyllä mennä hänenkin kanssaan… Fannyn siis…”
James katsoi huvittuneesti minuun ja hymyili.
“Minne Remus ja Dora meni?” Kysyin nopeasti.
“Eipäs vaihdeta puheenaihetta! No, jos välttämättä haluat tietää, niin kirjastoon.”
“Okei.”
***
“Anteeksi kun toin sinut tänne…”
“Ei se mitään, Remus. Ymmärrän kyllä että haluat tietää, minäkin haluaisin, jos olisin sinä”, Dora vastasi minulle. Me kuiskailimme, sillä joitakin oppilaita oli tekemässä läksyjään.
“Tämä on sitten todella tyhmää, ethän naura minulle?” Dora kysyi minulta jatkaen;
“Aloitetaan vaikka siitä, että olin pienenä todella kiinnostunut ihmissusista. Nyt olen näköjään isompanakin, vaikka vain hieman eri tavalla”, Dora sanoi naurahtaen, enkä voinut kuin luvata olla nauramatta. Hän oli niin suloinen.
“Kun… Eräänä iltana ette palanneet oleskeluhuoneeseen, ja katselin sitten ikkunasta ulos, en nähnyt kuin kuun, se oli täysi…” Dora aloitti jatkaen:
“Se oli sitten jo viime vuonna. Luulin kyllä aluksi erehtyneeni…”
“Jatka vain”, kannustin.
“No, huomasin, että olitte itse asiassa jokainen täysikuun valaisema yö jossain… Vetelin tyhmiä johtopäätöksiäni, mutta täytyy tunnustaa, etten koskaan saanut tietää kuka teistä oli ihmissusi. Joskus jopa luulin, että te kaikki olisitte…”
Minä pidätin nauruani, mutta hymyä karkasi vähän. Dora oli niin herttainen.
“Ja yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä. Jos vain sinä olet, niin miten muut ovat, tuota…”
“Selviytyneet minulta?” Kysyin.
“Niin”, Dora vastasi painaen päätään alaspäin, kuin hävetäkseen.
“Sitä en voi kertoa, mutta älä turhaan vaivaa sillä päätäsi”, sanoin.
Tartuin Doraa kädestä. Oli vielä asioita, joita halusin tietää;
“Näitkö ikinä mitään?”
Dora näytti kummastuvan kysymystä. Okei, ei se välttämättä aivan sieltä selvimmästä päästä ollutkaan.
“Tuota… En. En ikinä edes sinua. En tiennyt missä sudet, kuten yhdessä vaiheessa luulin, olisivat. Enkä tiedä vieläkään. Pihalla ei koskaan liikkunut kukaan, paitsi sinä ja Pomfrey tällipajun luona. Olin tietysti varma, ettei muut sinua jättäisi, olisi niin heidän tapaistaan salata olevansa ihmissusi ja vähintäänkin tukea sinua olemalla paikalla, mutten kuullut sisältäkään mitään ääniä. Ja toiset olivat melkein aina hyvässä kunnossa pieniä pintanaarmuja ja mustelmia lukuun ottamatta. Siitä päättelinkin, että he eivät olleet susia.”
“Rikoit siis sääntöjä meidän takiamme kulkemalla yöt ympäriinsä?” Kysyin uteliaana.
“No vähän niin”, Dora tunnusti, enkä voinut kuin hymyillä.
“Oletko kertonut muille”, kysyin. Tähän halusin tietää ehkä eniten vastauksen.
“En. Ikinä”, Dora sanoi.
“Kiitos”, sanoin, ja nousin tuoliltani pitäen Doraa yhä kädestä.
***
“Jessy hei, mitäs se punastuminen eilen illalla oli?” Kysyin ystävältäni, kun olimme kaikki tytöt oleskeluhuoneen sohvalla.
“Ei mitään. Minulla oli vain niin kuuma, että posket ehkä punehtuivat”, Jessy selitti epätoivoisesti.
“Jaa, Sirius taisi olla niin kuuma”, kiusasi Alice Jessyn vieressä, mutta tiesin sen olevan aivan totta.
“Pyydä häntä pariksesi”, ehdotin hymyillen. Jessy oli jättänyt vastaamatta Alicelle, mutta parkaisi minulle:
“Ei ikinä, Lily! Vain kuolleen ruumiini yli, tai se on oikeastaan aika helppoa… Suostun vain, jos sinä pyydät ensin Jamesia pariksesi”, Jessy teki mielestään ovelan vedon.
“Ikävää tuottaa sinulle pettymys, kultaseni, mutta taisin pyytää jo”, sanoin kuin ohimennen.
Jessyn ilme oli näkemisen arvoinen. Ensin hän ei ollut sisäistää sanojani. Sitten hänen ilmeensä vaihtui epäuskoiseksi, ja viimein hänen silmistään paistoi kauhu.
“MITÄ?” Hän parahti. Nauroin hänen ilmeelleen sykkyrässä.
“Harmin paikka, tuolta Sirius tuleekin jo, ollapa hyvä ja mennä pyytämään”, osoitin Jessylle portaikkoa. Alicellakin oli kysyvä ilme, mutta hän tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.
Surkean näköisesti Jessy käveli pojan luokse ja mutisi pyyntönsä kääntyen takaisin.
“Hei, älä nyt vielä karkaa kun en ole ehtinyt vastatakaan”, Sirius huusi Jessyn perään. Tyttö marssi kuitenkin mielenosoituksellisesti sohvalle.
Sirius oli seurannut Jessya ja käveli nyt tämän eteen.
“Jessy Angela White, suostun tanssiaispyyntöösi”, hän lausui juhlallisesti. Jessy vain tuhahti, mutta huomasin hänen silmiensä hymyilevän kuitenkin.
“Onnea nyt teillekin, kun viimeisetkin saivat parin”, Alice sanoi.
“Etkö sinä sitten aio osallistua?”
“Itse asiassa en, Dumbledore myönsi minulle sen päivän vapaaksi, joten käyn Frankin luona kylässä”, Alice sanoi hymyillen.
“Meillä on sitten vielä tämä päivä ja huominen vapaana, joten tehtäisiinkö jotain?” Kysyi sohvan luokse pelmahtaneet Remus ja Dora. Katsoin kelloa, ja se näytti vasta puolta päivää.
“Mitä itse haluatte”, sanoin.
“No, mitä jos tekisimme retken keittiöön?” Kysyi Sirius.
“Mikäs siinä, pidetään pienimuotoiset juhlat”, James innostui. Kaikki suostuivat, sillä ulkona satoi taas, joten sielläkään ei olisi mitään tekemistä.
Me jäimme tyttöjen kesken koristelemaan oleskeluhuonetta, ja pojat lähtivät keittiöön. Olimme juuri saanet paikat valmiiksi, kun pojat tulivat sylit täynnä kaikkea mahdollista ja mahdotontakin.
Taioin musiikin soimaan, käänsin valot himmeälle, ja pojat laskivat tarjottavat pöydälle. Ensimmäiset oppilaat, jotka muotokuva-aukosta astuivat olivat viidesluokkalaisia, ja päättivät jäädä mukaan.
“Saanko luvan?” Kysyi James painaen huulensa kädelleni. Suostuin, sillä hauskaahan tänne oltiin tultu pitämään. Huomasin myös muidenkin lähteneen jo tanssimaan, ja nauru raikui oleskeluhuoneessa.
“Nämä ovat sitten vähän niin kuin pikkukurpitsajuhlat“, sanoi James minulle, ja hymyilin hänelle. Huomasin kaikkien muidenkin rohkelikkojen liittyneen mukaan, eli nämä olivat siis Jamesin “pienimuotoiset” juhlat.
Kaikilla oli hauskaa, eivätkä pojat ihme kyllä olleet tuoneet mitään alkoholipitoista tarjottavaa. Ilmeisesti Siriuskin oli todella kasvanut. Tai sitten Remus oli pistänyt hänelle hanttiin, jostain syystä pidin jälkimmäistä vaihtoehtoa uskottavampana.
-
Minä kiitän.
Teksti on edelleen sujuvaa ja mukavaa lukemista. Muutaman virheen löysin, mutta en nyt jaksa etsiä niitä. Ehkä meilaan ne sulle myöhemmin.
Anteeksi tämmöinen (minulle normaali) sekavuus.
Mutta siis tiivistettynä
Tykkäsin, luku oli hyvä.
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Jee, uus luku! Anteeksi, lyhyt kommentti. On pakko mennä katsomaan biisikärpästä, mutta kuitenkin tykkäsin tästä tosi paljon, välit taitaa jo nesi luvussa hiukan lämmetä, eiks nii?? ??? Kiitos ihanasta luvusta :-*
-
Kiitos kummallekin kommentoijalle <3
Tutti frutti: kiitän jos viitsisit etsiä :D
HarryPotterFan4Ever: jotain sen tapaista olin ajatellut;) Kunhan tästä kerkiän lisää kirjoittamaan ;D
Kiittäen sydämellä kommenteista
Kika
-
Taas oon tainut olla vähän hidas... *pyytää anteeksi*
Toivottavasti kommentin pituus korvaa sen hitauden...
Mut entistä loistavampi tarina!
“Aloitetaan vaikka siitä, että olin pienenä todella kiinnostunut ihmissusista. Nyt olen näköjään isompanakin, vaikka vain hieman eri tavalla”, Dora sanoi naurahtaen, enkä voinut kuin luvata olla nauramatta. Hän oli niin suloinen.
Onpa vähän sulosta!
“Rikoit siis sääntöjä meidän takiamme kulkemalla yöt ympäriinsä?” Kysyin uteliaana.
“No vähän niin”, Dora tunnusti, enkä voinut kuin hymyillä.
“Oletko kertonut muille”, kysyin. Tähän halusin tietää ehkä eniten vastauksen.
“En. Ikinä”, Dora sanoi.
“Kiitos”, sanoin, ja nousin tuoliltani pitäen Doraa yhä kädestä.
Toi Dora/Remus on jotain niin kaunista. Dora on tollanen viaton ja sulonen.
“James”, sanoin varovasti. Minua hävetti jankuttaa, mutta oli turhauttavaa olla tietämättä, että saisinko edes koko tanssiaisparia.
“Kerro”, hän sanoi.
“Niistä tanssiaisista… Anteeksi, tämä on todella tyhmää… Oletko jo päättänyt?”
“Olen”, James sanoi, selvästi vain kiusatakseen minua pitkittämällä, “Hyväksyn sinun pyyntösi.”
“JES”, en voinut olla kiljahtamatta. Sitten katsoin punastuen ympärilleni ja jatkoin:
“Siis, voit kyllä mennä hänenkin kanssaan… Fannyn siis…”
Mut Lily lämpeni Jamesille. awww...
Toi Lilyn "JES" on niiiiiin sulonen!!!
Surkean näköisesti Jessy käveli pojan luokse ja mutisi pyyntönsä kääntyen takaisin.
“Hei, älä nyt vielä karkaa kun en ole ehtinyt vastatakaan”, Sirius huusi Jessyn perään. Tyttö marssi kuitenkin mielenosoituksellisesti sohvalle.
Sirius oli seurannut Jessya ja käveli nyt tämän eteen.
“Jessy Angela White, suostun tanssiaispyyntöösi”, hän lausui juhlallisesti. Jessy vain tuhahti, mutta huomasin hänen silmiensä hymyilevän kuitenkin.
Sit Jessy/Sirius = <333
Toi: "Jessy Angela Whit, suostun tanssiais pyyntöösi" on niiiin jamesmainen lause. <3
Mä tykkään myös tost Alice/Frank, joten sit kun Alice menee Frankin luo, niin sun pitää kuvailla sitä oikein söpösti. Okei?
Pari virhetttä pisti silmään:
“Ei se mitään, Remus. Ymmärrän kyllä että halut tietää, minäkin haluaisin, jos olisin sinä”, Dora vastasi minulle.
Varmaan: ...että haluat tietää...
He olivat vasta vähän aikaa sitten tulleet syömään. joten en jäänyt odottamaan.
'...tulleet syömään, joten en...
Sit oli viel:
“Ja yhtä asiaa en vieläkään ymmärrä. Jos Vain sinä olet, niin miten muut ovat, tuota…”
vain pienellä.
Noi 'pikkukurpitsajuhlat' oli loistava idea.
Mäkin pidän todennäköisenä että Sirius ei ole kasvanut, vaan Remus kielsi alkoholin... xD
Oon huomannut, että Sirius rupee käyttäytyy jamesmaisesti. xD
Mut loistava tarina ja ainoa mitä voisit tehdä mun mieliks on = JATKOOO!!!
Bööö kiittää runsaiden (onnen?) kyynelten kanssa, Kikaa ja Maailma on meidän.
-
Kiitos paljon kommentistasi, bööö. <3
Lupaan laittaa jatkoa taas niin pian kuin saan, mutta olen vasta kirjoittamassa,
sillä seuraavasta luvusta olisi ainakin tarkoitus tulla hieman pidempi. ;)
Kiitos paljon virheistä, kun viitsit laittaa ne minulle :)
Mutta siis, yritän olla ahkera :D
Kommentistasi kiittäen
Kika
-
Tässä olisi 7. luku. Siitä oli tarkoitus tulla pidempi kuin muista, mutten sitten tiedä.
Vähän sekava voi olla, pahoittelen sitä syvästi :'(
Mutta olkaa hyvä ja nauttikaa!
7. luku
Tunnelma oleskeluhuoneessa oli jännittynyt. Erityisesti Jamesin ja Siriuksen osalta, sillä tänään käytäisiin suuri Rohkelikko-Luihunen huispausottelu.
Pojat pitivät kiirettä aamiaiselle, eivätkä puhuneet varmaan puoliakaan siitä mitä yleensä. Se oli heiltä todella harvinaista, mutta toisaalta kyllä ymmärrettävääkin.
Aamiaisella kaikki rohkelikot vislasivat ja taputtivat käsiään Jamesin ja Siriuksen astuessa saliin. Se näytti tuovan hieman väriä poikien poskille.
“Joukkue, puolen tunnin päästä kentällä!” James ilmoitti saaden vastaukseksi jonkinlaista myöntyvää mutinaa.
Syötyään pojat kiirehtivät kentälle. Otteluun oli enää muutama minuutti, ja suurin osa luihustenkin pelaajista oli jo valmiina. Katsomot olivat jo täynnä oppilaista jotka huusivat jo nyt kannustushuutojaan, minä ja ystäväni muun muassa.
Kun pillin vihellys kuului pelin alkamisen merkiksi, kaikki pelaajat syöksyivät huimaavaa vauhtia ilmaan. James alkoi tähystämään sieppiä, samalla kun luihusten etsijä, Regulus Musta kiersi kenttää toisesta päästä. Sirius toimi lyöjänä, ja olikin jo täydessä vauhdissa.
Pian kuului ääni, joka ilmoitti rohkelikkojen johtavan, mutta peli oli pian tasoissa. Kukaan ei ollut loukkaantunut vielä vakavasti, onneksi, joten peli pyöri täyttä häkää.
Rohkelikko johti pian 70-50, mikä ei ollut Jamesin mielestä tarpeeksi hyvä. Hän oli näkevinään kultaisen vilahduksen, mutta huomasi sen nopeasti vain joksikin heijastukseksi, joka oli peilautunut auringosta jonkun puuskupuhin silmälaseista.
Kun James seuraavan kerran kiinnitti huomiota pisteiin, hän huomasi ikäväkseen luihusten johtavan 140-90. Hän ei voinut käsittää miten joukkueella meni yhtäkkiä näin huonosti, sillä harjoitukset olivat sujuneet aivan loistavasti. Jännitin rohkelikkojen pelaajien puolesta, sillä olin päässyt kunnolla mukaan pelin ideaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni.
Pian James huomasi siepin vilahtavan korpinkynsien katsomon luona. Tällä kertaa hän tiesi ettei ollut erehtynyt, ja suuntasi sinne. Hän tiesi Reguluksen huomannen siepin myös, joten yritti kiihdyttää mahdollisimman nopeasti vauhtiaan. Toinen poika oli häntä aivan aavistuksen edellä, ja James oli juuri ohittamassa tämän, kun joutui väistämään ryhmyä, jonka ilkeästi virnuileva Bellatrix oli lyönyt häntä kohden. Olin kiljaissut säikähdyksestä, ja sain tuntea häpeällisesti varmasti jokaisen rohkelikon silmät selässäni. Ainakin Alice ja Jessy virnuilivat ilkeästi.
Pienoisesta viivästyksestä huolimatta James saavutti nopeasti poikaa. Hän oli kadottanut siepin, mutta paikansi sen nopeasti katsomalla Reguluksen suuntaan. James päätti kokeilla syöksyä suoraan alaspäin, jotta pääsisi ohittamaan pojan alapuolelta. Sivuilta se ei olisi onnistunut, sillä kummallakin puolella lenteli luihusten pelaajia.
James kohottautui taas syöksyyn, ja huomasi päässeensä melkein vaivatta toisen eteen. Hän oli tyytyväinen kuultuaan rohkelikkojen hurraukset katsomosta. Sitten hän huomasi siepin vaihtaneen suuntaa, joten James joutui tekemään jyrkän käännöksen. Regulus oli seurannut perässä, mutta Jamesilla oli etulyöntiasema. Hän kurkotti…
“Sieppi on James Potterilla! Rohkelikko voittaa pistein 240-180!” Kuulutti Remuksen ääni, joka oli juontamassa peliä.
Koko katsomo lukuun ottamatta luihusia räjähtivät yhteen suureen hurraahuutoon. James oli erittäin tyytyväinen peliin, vaikka eroa pisteiden määrässä olisi voinut olla enemmänkin.
Illalla oleskeluhuoneessa oli taas vaihteeksi juhlat. Kaikki juhlivat oikein olan takaa voittoa, jota varten oli harjoiteltu ehkä enemmänkin kuin yleensä. Tai mistäs minä sen tiesin, en ollut kovin kummoisesti perehtynyt koskaan huispauksen ihanuuksiin.
Viikko oli kulunut normaaliin tahtiin, jos ei lasketa pieniä muutoksia, joita kurpitsajuhlien odotus ja mennyt huispauspeli oli tuonut tullessaan. Oppilaat saivat hieman vähemmän läksyjä, jotta opettajillekin jäisi enemmän aikaa suunnitella juhlallisuuksia. Koulun jälkeen niitä vähiäkin läksyjä sitten tehtiin ystävien kanssa, eikä niissä kauaa nokka tuhissut.
“Kaikkia vapaaehtoisia salin koristelijoita pyydetään saapumaan aulaan puolen tunnin päästä. Kaikki loppupäivän tunnit on peruttu koristeluiden takia”, Kuului Dumbledoren syvä ääni kuulutuksessa.
Kaikki oppilaat ryhtyivät kiljumaan ja pakkasivat nopeasti laukkunsa ja tarvikkeensa kiirehtien pois luokasta ennen kuin opettajat ehtisivät jakaa läksyjä.
“Menettekö koristelemaan salia?” Kysyin tytöiltä ja kelmeiltä kulkiessamme pois luokasta.
“Totta kai!” Kaikki sanoivat yhteen äänen.
“Hienoa! Mutta Alice, tulisitko kanssani ensin kirjaston kautta, sillä minun pitää palauttaa aikamoinen kasa kirjoja.”
“Okei.”
“Me menemme jo edeltä”, muut ilmoittivat, “nähdään aulassa!”
“Joo”, huusin Alicen kanssa samaan aikaan.
“Lily, haittaako paljon jos menen jo edeltä?” Alice kysyi, sillä olin juuttunut ikävästi jonoon.
“Ei, mene vain”, sanoin. Eihän jono hänen syynsä ollut.
“Kiitos.”
Kun pääsin viimein pois jonosta, suuntasin kohti aulaa. En ymmärtänyt, miten kaikki koulun oppilaat olivat sattuneet samaan aikaan kirjastoon. Kaipa hekin olivat ajatelleet hankkiutua kerralla koulutöistä eroon.
Kävelin porraskäytävää alaspäin. Tai oikeastaan se oli laahustamista, sillä minua vaivasi aivan kauhea väsymys. Eilen oli tullut valvottua aivan liikaa, sillä olimme jääneet tyttöjen kanssa pelaamaan jotain outoa peliä kelmien kanssa. Mutta hauskaa se oli ollut.
Astuin viimeiselle askelmalle - ja vain voidakseni lentää nenälleni. Kirosin siinä itsekseni jonkin aikaa, kun päätin, ettei yksinvalittamisesta olisi kuitenkaan mitään hyötyä. Niinpä nousin takaisin ylös ja jatkoin matkaani aulaa kohden.
“Lils, hei! Voisitko jelpata vähän?” Jessy kysyi painavannäköisen laatikon takaa. Huomasin, että muutkin kantoivat laatikoita saliin, eivät aivan yhtä suuria tosin.
“Totta kai, mutta mitä ihmettä sinulla oikein on siinä?”
“Hmm, vain joitain tarvikkeita kurpitsajuhlaan. Koristeita kai.”
“Miksi et leijuta sitä?”, Kysäisin hieman ihmetellen.
“Ääh. Tiedät, miten huolimaton olen loitsiessani. Laatikko voisi silloin löytyä jonkun varpaiden päältä.”
Autoin Jessya mukisematta, sillä minua ei todellakaan huvittanut alkaa korjailla ja selitellä mahdollista vahinkoa.
“Hyvä on, otan toiselta puolelta kiinni.”
“Kiitos.”
Ponnistelimme yhtä aikaa, mutta laatikko ei hievahtanutkaan.
“Äh, yritetään uudestaan. Lasken kolmeen”, Jessy ilmoitti.
“Okei.”
“yksi, kaksi, kolme - nyt!”
“Ei voi mitään, ei liikahdakaan…”
“Hei, mitäs sinä nyt?” Jessy parahti, kun näki minun repivän laatikkoa auki.
“Kunhan tarkistan, mitä täällä on…”
Pian sain viimeinkin laatikon auki, ja kurkotin reunan yli nähdäkseni sisälle.
“IÄÄKK!” Kirkaisin, sillä olin saada sydänkohtauksen.
“Hitto“, Kuulin Siriuksen valittavan noustessaan ulos.
“Ei onnistunut tällä kertaa, anturajalkasein”, James haukotteli suoristautuessaan jaloilleen.
“Mitä helvettiä te siellä teitte?” Jessy rääkyi.
“Kunhan ajattelimme yllättää teidät”, Sirius virnisti.
“No siinä te todella onnistuitte”, marisin. Sydän tykytti yhä todella lujaa.
“Anteeksi, Lily. Sirius pakotti”, James pahoitteli.
Ratkesin nauruun, James oli kuulostanut niin säälittävältä, ja sitä paitsi koko tilanne oli aivan hulvaton.
Huomasin joidenkin luovan huvittuneita katseita meitä kohden, ja pian kaikki aulassa katsoivat meitä neljää, kun nauroimme aivan kippurassa.
“No niin, etteköhän ole nauranut jo aivan tarpeeksi, voisitte tulla auttamaan koristelussa”, Alice huikkasi salin ovelta.
“Joo”, vastasin kuin pikkulapsi riemuiten ja riensin saliin. Olin aina tykännyt koristella paikkoja, koska pääsi heti näkemään luomaansa tunnelmaa.
Sali oli mahtavan näköinen, kaikki olivat keskittyneet koristeluun, eikä sitä ollut tunnistaa samaksi paikaksi. Kurpitsoita ja himmeitä, oransseja lyhtyjä oli ripustettu seinille, ja niiden liekit elävöittivät salia tuomatta kuitenkaan liikaa valoa, vaan juuri sopivasti. Lisäksi sinne oli taiottu melkein aidon näköisiä lepakkokoristeita lentelemään. Tekohämähäkinseitit - vai oikeat, en tiennyt kummat - olivat laitettu nurkkiin ja muihin tarpeeksi syrjäisiin mutta kuitenkin näkyviin paikkoihin niin, etteivät ne vahingossa pääsisi rikkoutumaan.
“Vau”, henkäisin. Katselin lumoutuneena salia, jossa oppilaat, professorit ja kotitontut häärivät sulassa sovussa.
“Eikö vain”, James hymyili vieressäni. Hän laski kätensä hartioilleni, mutten ravistanut sitä pois.
Pian huomasin Doran, joka tuli täysin oranssihtaviin koristenauhoihin sotkeutuneena luokseni.
“Oletteko nähneet Remusta?” Hän kysyi.
“En”, vastasin jatkaen kysymyksellä, “miten olet noin pahasti solmuun päätynyt?”
“En ole ihan varma… Kunhan etsin kaikkia söpöjä koristeita ja löydyin sitten yhtäkkiä laatikoista. En pistä pahakseni jos haluatte auttaa…”
Aloin selvittämään sotkua, kun huomasin Remuksen astelevan erään koristekasan takaa. James oli huomannut myös hänet, sillä huusi ystävälleen:
“Kuutamo hei, sinua kaivataan!”
Remus tuli luoksemme, ja kun hän alkoi selvittelemään nauhoja Dorasta, päätin kylmästi hylätä heidät Jamesin kanssa.
“Julmaa”, kuulin Remuksen mutisevan, mutta luulen ettei poika pistänyt yhtään pahakseen.
Ilta oli mennyt nopeasti, ja pian sali olikin valmis. En halunnut jäädä tarkastelemaan sitä sen paremmin, säilyisipähän jotakin yllätystä huomisellekin.
Illalla päätin ottaa vielä kaikki vaatteet ja muut valmiiksi huomiselle, etten varmasti unohtaisi mitään. Suihkuunkin olin päättänyt mennä vielä ennen nukkumaan menoa, ettei aamulla tulisi liian kiire. Ilmeisesti muut tytöt olivat päätyneet samaan ratkaisuun, ja pian vaatteet lentelivätkin pitkin makuusalia.
“Mitkä vaatteet laitan?” Kysyi Jessy turhautuneen kuuloisena vaatekaapin luota.
“Laita se kaapu, jonka ostit Tylyahosta”, ehdotti Alice.
“Mitä, mikä kaapu”, kysyin, sillä en ollut tiennytkään.
“Äh, ostin yhden juhlakaavun, mutten oikein tiedä…” Jessy sanoi kaivaen kuitenkin vaatemöykyn kaapistaan.
“Ihana!” Henkäisin Jessyn levitettyä mekon eteensä.
“Laita se”, sanoi Dorakin omalta vaatekaapiltaan.
Kaapu oli tehty pääosin harmaanoranssista sametista joka ei kiiltänyt. Se sopi erittäin hyvin mekkoon, jossa oli sitten vielä himan tummempaa harmaata liukuvärjätyssä helmassa. Harmaa ja oranssi oli sekaisin, mikä korosti ja pehmensi kumpaakin väriä. Mekko oli kauniisti muotoilu. Hieman oikean puolen takaa lähti kauniisti tehty koristelu helmaan, joka oli pelkästään tummasta harmaasta.
Jessy näytti pukua vielä päällänsä, ja huomasin sen korostavan hänen parhaita puoliaan. Se teki Jessysta myös hieman pidemmän näköisen, mikä minua vähän harmitti, hän oli muutenkin ollut aina minua pidempi.
“Kai minä otan sitten tämän”, Jessy sanoi. Dora ja Alicekin olivat saaneet pukunsa valittua. Minä olin päättänyt laittaa huomenna punertavan juhlakaavun jossa oli mustat, leveät hihat ja korsettiosa.
Aamulla heräsimme ajoissa, ja koska olimme käyneet eilen pesulla, jäi meille vain hiustenlaitto ja meikkaaminen tehtäväksi. Minä värjäsin huuleni mekon sävyisellä punaisella ja kiedoin hiukseni hieman sotkuiseksi nutturaksi. Jessy taas oli suoristanut hiuksensa aivan suoriksi, ja ne laskeutuivatkin sileänä verhona alaselkään. Doralla oli hiukset taas aivan päinvastoin. Hänen ruskea polkkatukkansa oli tupeerattu aivan pörröiseksi, mutta se sopi todella hyvin tytölle, joka oli muuten meikannut aivan minimaalisesti.
Jessy oli päässyt vauhtiin, hän oli laittanut aivan tulipunaista huulipunaa, mustaa kajalia, harmaata luomiväriä sekä vaaleaa puuteria.
“Taidat todella pitää Siriuksesta”, sanoi Alice hymyillen peilin kautta samalla kun laittoi itselleen ripsiväriä.
“Miten niin”, kysyi Jessy.
“Koska laittaudut häntä varten noin hyvin.”
“No itse et laittaudu paljoa vaikka sinulla on jo Frank.”
“Ei Dorakaan. Mutta sinä laitat kaiken peliin kiinnittääksesi hänen huomionsa.”
“Ehkä.”
Tässä vaiheessa kaikki meistä alkoivat puhumaan päällekkäin niin, ettei siitä saanut mitään selvää. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja lähdin oleskeluhuoneeseen.
Alhaalla oleskeluhuoneessa James oli jo valmiina. Hän oli odottamassa minua, ja kun tulin hänen luokseen kysyen missä muut kelmit olisivat, hän vastasi:
“Jäivät valmistautumaan. Herätin muut vasta kun olin valmis, joten sain tehdä kaiken rauhassa.” Naurahdin Jamesille.
“Meillä muut jäivät vielä säheltämään, mutta ovat luultavasti aivan pian valmiit.”
Pian poikien makuusalin ovi aukesi.
“Hiton sarvihaara, et sitten yhtään aikaisemmin viitsinyt herättää?”
“Pahoittelen. Ei ollut vahinko.” Sirius mulkaisi ystäväänsä todella ilkeällä katseella, muttei jaksanut alkaa vänkäämään enää asiasta. Ihmettelin, miten hän saattoi olla näin nopeasti valmis, mutta luulen hänen vain luulleen, että Jessy olisi jo valmis…
Kun viimeisetkin olivat valmiit, lähdimme kohti suurta salia, joka takuulla vastaisi kaikkien odotuksia. Kun sitten astuimme sisään, saimme hämmästyä valtavasti. Pitkiä pöytiä ei ollut jätetty edes aamiaiselle, vaan tilalla oli pieniä, neljän hengen pöytiä. Istuin Jamesin, Doran ja Remuksen kanssa samaan pöytään, kun Peter, Tina, Jessy ja Sirius istuivat viereiseen.
Alice oli lähtenyt heti aamulla. Hän oli muuttanut viimehetkessä suunnitelmia pojan kanssa, ja he olivat menossa käymään pienellä risteilyllä. Dumbledore oli myöntänyt hieman ylimääräistä vapaata, sillä oli kuitenkin viikonloppu. Alice palaisi siis jossain puolenpäivän paikkeilla huomenna.
***
“Hei, Frank!” Kiljuin ihmismassan yli. Siitä tuntui olleen ikuisuus kun olin viimeksi nähnyt pojan.
“Alice, ihana nähdä sinua pitkästä aikaa”, Frank sulki minut syliinsä ja painoi suudelman huulilleni päästyään ihmismassan läpi. Suudelma oli pitkä ja siinä tuntui molemminpuolinen kaipaus.
“Tule, laiva lähtee tunnin päästä”, sanoi Frank, ja minä tartuin hänen oikeasta käsivarrestaan kummillakin käsilläni.
“Vain jos saan vielä yhden suudelman”, sanoin pojalle. Frank painoi suudelman suulleni ja lähdimme kulkemaan kohti satamaa.
Jouduimme kävelemään pitkää tunnelia laivaan, joka tuntui kestävän melkein loputtomiin.
“Mitä vanhempasi sanoivat kun kerroit, että lähdemme yhden yön risteilylle?”
“En kertonut. He eivät olisi välttämättä pitäneet ideasta, että lähden jästien risteilylle kanssasi. Vaikka siis muuten ovat aivan myytyjä sinulle. Koko sen ajan kun olit koulussa he vain jankkasivat, että ‘olisipa kiva nähdä taas sitä tyttöä’ ja ‘harmi kun hän ei päässyt samaan aikaan kanssasi Tylypahkasta’, Olet vieläpä kuulemma aivan liian vastuullinen minunlaiselleni tohelolle.
En ehtinyt vastata, kun saavuimme viimeinkin laivaan. Päätimme ensiksi viedä varusteemme hyttiin, jotta voisimme lähteä käymään ravintolassa, josta meille oli varattu lounas.
Hytti oli tilava ja oikein viihtyisän näköinen. Siellä oli valtava sänky, yhdistetty WC ja suihku sekä jästien televisio.
“Voi ei, taisit käyttää aivan liikaa rahojasi tähän”, sanoin pojalle. Minulla oli hetken huono omatunto, sillä en halunnut Frankin joutuvan käyttämään liikaa rahaa minuun.
“Noo, aloittelevanakin aurorina tienaa ihan mukavasti, sitä paitsi mikään rahamäärä ei ole liikaa maksettu, jos vain saan viettää sillä ostetun ajan sinun kanssasi”, Frank vastasi, ja aloin melkein itkemään, niin kauniisti se oli sanottu.
“Rakastan sinua”, kuiskasin.
“Niin minäkin sinua, hassu”, Frank vastasi pörröttäen hiuksiani ja painaen suukon päälaelleni.
Laiva lähti pian ja saimme seurata sen lähtöä ravintolan ikkunasta. Kiitin onneani, että olin täyttänyt jo 17.
“Ottaisimme lasilliset viiniä, jotain mikä ei ole liian hapanta muttei liian makeaakaan. Jokin puolihapan”, sanoi Frank tarjoilijalle, joka kantoi pian lasit pöytään.
“Sinulle”, Frank sanoi nostaen maljan.
“Meille”, vastasin, ja hörppäsimme samaan aikaan laseista.
Lounaan jälkeen menimme ulkokannelle. Nojasin kaiteeseen, ja tuuli pörrötti hiuksiani.
“Onko sinulla kylmä”, kysyi Frank vierestäni.
“Ei oikeastaan”, vastasin hänelle.
Frank tuli viereltäni taakseni ja painoi minut syliinsä. Seisoimme siinä pitkän aikaa, kunnes päätimme, että voisimme kiertää laivalla olevia pieniä liikkeitä.
Ilta sujui meiltä myös todella hyvin. Vietimme aikaa kierrellen ja käyden kaupoissa, ja Frank osti minulle yhden avattavan kaulakorun, johon laittoi sitten oman valokuvansa. Minä ostin hänelle muuten samanlaisen, mutta siinä missä minun kaulakorussani oli kaksi kyyhkyä, hänen kaulakoruansa koristi leijona.
Ravintoloissakin kävimme, ja niissä soitettiin rauhallista musiikkia, jonka mukaan ihmiset tanssivat. Mekin kokeilimme käydä tanssimassa, ja kun pääsimme vauhtiin, emme halunneetkaan enää lopettaa. Frank oli todella hyvä tanssija, ja uppouduin täysin hänen ruskeisiin silmiinsä.
Kello oli ylittänyt puolenyön jo reilusti, kun päätimme viimein suunnata hyttiimme. Laiva ei ollut onneksi keinunut paljoakaan, joten minulle ei ollut tullut huono olo.
“Kiitos kun olet olemassa, rakastan sinua todella paljon”, kuiskasin Frankille hänen kainalostaan kun olimme käpertyneet sänkyyn.
“Minäkin sinua, Alice. Hyvää yötä”, Frank kuiskasi painaen huulensa huulilleni ennen kuin nukahdin.
***
“No niin, arvoisa juhlaväki”, Dumbledore aloitti puheensa, “Tänään kuuluu pitää hauskaa, joten ette joudu tyytymään tavalliseen puuroon ja paahtoleipään. Hyvät neidit ja herrat, Olkaa hyvä ja käykää kiinni!”
Päädyssä oleva suuri pöytä alkoi täyttyä kaiken sorttisesta ruoasta; se notkui piirakoiden, hienojen leipien ja niiden täytteiden, erilaisten suolaisten alkupalojen sekä kaikenlaisten juomien painosta. Kuten arvata saattaa, kaikki oppilaat lähtivät ryntäämään sitä kohden.
“En taida lähteä vielä hakemaan ruokaa, siellä on niin kova tungos”, sanoin Jamesille. Perhoset lensivät vatsassani kun ajattelin, että saisin olla koko päivän hänen kanssaan. Hetkinen, saisin?
Kun kaikki kelmit olivat rynnänneet hakemaan aamiaista aloin ajattelemaan, Jamesia lähinnä. Annoin ajatuksieni vaellella pojan ruskeissa silmissä, mustissa ja sotkuisissa hiuksissa sekä vahvassa, lihaksikkaassa vartalossa.
“Dora… James…” Aloitin vaikeana, en oikein tiennyt miten päin olla.
“Niin, mitä hänestä?” Dora kysyi lempeästi. Tiesin voivani luottaa häneen sataprosenttisesti, Jessylle en olisi ikimaailmassa mennyt sanomaan seuraavaa asiaani, onneksi hänkin oli hakemassa ruokaa.
“Taidan olla ihastunut häneen.”
“Jatka vain”, Dora kehotti.
“Tai… Tai… rakastunut häneen…”
“Keneen Lily on rakastunut?” Kuulin äänen takaani. Tunnistin sen olevan katsomattakin James. Muutuin kasvoiltani tulipunaiseksi, ainakin siitä kuumottelusta päätellen. Toivoin, ettei James ollut kuullut yhtään enempää keskustelustamme.
“En, tuota… ei mitään sinulle kuuluvaa…” Sanoin kasvot mahdollisimman poispäin käännettyinä.
Jessy, joka oli tullut muiden kelmien perässä, huusi varmaan niin kovaa kuin pystyi:
“Jes! Olen niin odottanut tätä!”
“Ja odotukseksi saa jäädäkin…” Mumisin, “Ainakin jos se minusta riippuu.”
“Tässä, Lily. Ole hyvä”, sanoi James ja laski lautasen eteeni.
“Miksi…?”
“Ajattelin tuoda sinulle aamupalan, koska olisit joutunut muuten odottamaan niin kauan”, James sanoi, ja olin näkevinäni hänen silmissänsä kyyneleen, ennen kuin hän käänsi kasvonsa ja pakotti ne hymyyn, jonka vain minä huomasin olevan väärä, ei onnellinen. Kuinka olisinkaan vain halunnut painaa huuleni hänen huulilleen ja suudella hänen huolensa pois, mutta kaiken jälkeen en voinut olla edes varma siitä, että rakastiko hän minua enää. Eihän hän edes surrut välttämättä sanojeni takia. Kaiken minun kylmyyteni takia.
“Kiitos”, sanoin hiljaa pojalle kun kaikki muutkin olivat istuneet paikoilleen. Remuskin oli tuonut Doralle aamiaisen, samaten Peter Tinalle, Jessyhän oli ollut hakemassa omaansa Siriuksen kanssa.
“Ei se mitään”, James vastasi hymyillen. Minä kärsin, olisin halunnut itkeä Jamesin puolesta. Ei ollut oikein, että hän joutui kärsimään tuskaa, jota hän ei ollut ansainnut.
Kyynel vierähti poskelleni, mutta kuivasin sen heti toivoen, ettei kukaan ollut ehtinyt nähdä sitä ja keskityin ruokaani.
James oli koonnut lautaselleni kaikkea mahdollista, joten maistelin kaikkea. Lautasella oli niin paljon ruokaa, että jaksoin hädin tuskin syödä puolet siitä ennen kuin olin aivan täynnä.
“Etkö syö enempää?” James kysyi minulta lopetettuani ruokailun.
“En, anteeksi, mutta olen aivan täynnä.”
“Voinko minä sitten ottaa siitä?” James kysyi.
“Totta kai, ole hyvä vain”, sanoin hymyillen hänelle pienesti. James noukki haarukallaan ruokaa lautaseltani, ja saatoin vain ihmetellä hänen ruokahaluaan. Mutta aina kun poika vilkaisi minuun hymyillen, sisältäni vihlaisi. Miksi hän hymyili jos joutui kärsimään, ajattelin toistamiseen jokainen kerta hänen hymyillessään. Se ei ollut oikein.
Kun kaikki olivat saaneet vatsansa täyteen, Dumbledore alkoi puhumaan. Samalla hetkellä kaikki lautaset ja juomalasit pöydistä katosivat.
“No niin, seuraavaksi olisi vuorossa hieman ohjelmaa pareittain. Pyytäisinkin nyt jokaista paria tulemaan vuorotellen lavalle. Kukin pari vuorollaan saa esittää aivan minkälaisen esityksen tahansa, ja paras esitys valitaan voittajaksi. Siis aivan mitä vain. Ketkä haluaisivat aloittaa?”
Muutama käsi nousi ylös salissa, ja ensimmäinen pari koostui puuskupuhien Ninasta ja Danielista. He esittivät jonkin kappaleen jota en tuntenut, mutta heidän lauluäänensä oli loistava. Pari saikin aivan suunnattomat suosionosoitukset, ja he kävelivät tyytyväisinä pois lavalta.
Ensimmäisen esityksen jälkeen todella moni muukin pari oli vapaaehtoinen, ja pian lavalla olikin käynyt jo todella monta laulavaa tai jotakin ohjelmaa muille vetänyttä paria. Jessy ja Sirius olivat pyytäneet musiikkia ja tanssineet sitten sen tahdissa. Kaverina nolottaa ehkä myöntää, mutten olisi ikinä uskonut Jessyn osaavan tanssia niin hyvin.
Kun tuli Doran ja Remuksen vuoro, he lausuivat yhdessä runon, joka oli todella kaunis. Jos sen olisi lukenut jostakin, ei olisi ikinä pystynyt arvaamaan, että sen oli tehnyt kaksi eri henkilöä, niin hyvin sen säkeet sointuivat toisiinsa.
Viimein meidätkin otettiin lavalle. En olisi oikeasti halunnut, mutta James oli yli-innokkaana viitannut koko ajan. Me emme olleet suunnitelleet mitään, joten seisoin vain hieman nolostuneena lavan reunalla katse Jamesin silmissä. Yhtäkkiä James alkoi laulamaan. Koko laulun ajan hän piti katseen tiukasti silmissäni. En ollut ikinä kuullut mitään niin kaunista. Hän lauloi minulle pitkään jotakin herkkää kappaletta, ja kun se viimein loppui, minä itkin liikuttuneena. Kuulin, kuinka moni muukin salissa itki.
“Kiitos”, kuiskasin itkusta käheällä äänellä ja minun oli pakko halata häntä. Hän ei vastannut halaukseeni.
“Kiitos”, kuiskasin kuitenkin vielä uudestaan. Ja koko sali huokaisi yhdestä suusta.
Vilkaistessani opettajien pöytään päin huomasin myös Minervan pyyhkäisevän silmäkulmaansa.
“Kaunista. Vaikka tarkoituksenahan oli nimenomaan pariesitys, antakaamme poikkeuksen vahvistaa tällä kertaa säännön”, Dumbledore sanoi, ja pyysi pian uuden parin lavalle. Se oli Peter ja Tina. He lauloivat, eikä Peterin ääni ollut oikeasti yhtään hassumpi. Jamesin oli kuitenkin paljon parempi.
Jäljellä oli enää muutama pari, ja kun kaikki olivat viimein saaneet esityksensä esitettyä, oli palkintojen jako:
“Koska kaikki parit olivat mielestäni todella hyviä, en ala jakamaan kenellekään mitään erityistä palkintoa. Joten palkinnoksi saatte koko maanantain ylimääräiseksi vapaapäiväksi.” Joka ikinen noita ja velho opettajia lukuun ottamatta hurrasi salissa. Ketään - joitain luihusia lukuun ottamatta - ei näyttänyt haittaavan, ettei mitään yksittäistä palkintoa jaettu.
Ohjelman jälkeen meillä oli juhlapäivällinen, jonka jälkeen meillä oli pari tuntia vapaata. Minä vietin oleskeluhuoneessa jutellen muiden rohkelikkotyttöjen kanssa, sillä Jessy oli jäänyt johonkin Siriuksen kanssa ja Remus sekä Dora olivat menneet poikien makuusaliin. Tina ja Peter olivat puuskupuhien luona, ja James oli luultavasti muiden rohkelikkojen poikien luona.
***
“Jessy, tulisitko käymään täällä?” Huusi Sirius minua.
“Selvä, anteeksi, Alex”, hyvästelin korpinkynsikaverini ja Seurasin Siriusta tarvehuoneeseen. Olin tytöistä varmasti ainut, joka siitä tiesi, ja Sirius selvästi ihmetteli, kun en kysynyt mikä se oli. Ikävä tuottaa pettymys, ajattelin.
“Niin?” Kysyin pojalta, sillä hän ei ollut sanonut vielä mitään.
“Tuota… Oletko Alexin kanssa hyväkin ystävä?” Sirius kysyi.
“Jos ajattelit tarkoittaa, että onko meidän välillämme jotakin, niin ei ole”, vastasin hieman närkästyneenä jatkaen, “Sitä paitsi, se ei kuulu herralle millään muotoa, vaikka välillämme olisikin jotain, koska mielestäni en ole velvollinen selittämään sinulle mitään. En ole tyttöystäväsi.”
“Mutta entä jos haluaisin, että olisit?” Sirius kysyi, enkä todella ymmärtänyt, mitä hän haki sillä.
“Mitä tarkoitat?” Kysyin.
“Tätä”, Sirius sanoi painaen huulensa omilleni. Aluksi menin aivan lukkoon, mutta vastasin lopulta suudelmaan. En osannut sanoa kuinka kauan olin halunnut maistaa hänen huulensa omillani, ja painauduin tiukemmin häntä vasten.
“Sitten se kuuluu sinulle”, mumisin suudelman lomasta, ja hän naurahti kevyesti.
***
Viimein koitti illallinen, jonka jälkeen olisi luvassa tanssiaiset. Illallinen sujuikin oikein nopeasti, ja pian kaikki pöydät olivat kadonneet tieltä. Kun elävä orkesteri alkoi soittamaan, James tuli hakemaan minua tanssiin. Suostuin heti, ja tanssimmekin niin monta kappaletta kuin jaksoimme ennen kuin päätimme hakea juotavia. James ei ollut puhunut minulle mitään ylimääräistä, ja syytin siitä itseäni. Mutta ystävänähän minä olin häntä parikseni pyytänytkin, yritin lievittää syyllisyyden tuntoani.
Kun tanssiaisia oli jatkunut pari tuntia, Dumbledore sulki valtavat verhot orkesterin edestä ja alkoi puhumaan:
“Kiitos paljon kaikille juhlallisuuksiin osallistuneille. Nyt pyytäisin kaikkia 14-vuotiaita ja nuorempia siirtymään omiin oleskeluhuoneisiin, joissa heillä jatkuu omat juhlat.” Pikkuiset lähtivät kiltisti tuvanjohtajien perään vanhempien jäädessä vielä saliin.
“Sitten, arvoisat oppilaani, rokataan!” Dumbledore huusi innoissaan kuin pikkulapsi, ja lähestulkoon kaikki oppilaat alkoivat kieppumaan villisti sen tahdissa. Huomasin myös, kuinka James oli muiden kelmien seurassa ja yritti pitää hauskaa. Minua sattui, vaikka luulin kyllä ettei hän enää edes muistaisi aamuista asiaa. Oliko hän luullut, että todella rakastaisin jotakin toista?
Yhtäkkiä kyyneleet vain alkoivat valua silmistäni. En tiennyt mitä tehdä, en saanut niitä loppumaan, joten päätin juosta nopeasti pois salista. Suuntasin ulos, sillä halusin raikasta ilmaa. Ulkona oli pimeää ja synkkää. Siellä satoi kaatamalla, mutten antanut sen haitata kompuroidessani ulkona. Olin juuri tulossa rannalle, kun joku tarttui käteeni.
“Lily, mikä sinulle tuli äsken? Lähdit noin vain kesken juh-”
“Päästä minut!” Huusin kurkku käheänä Jamesille.
“En ennen kuin olet kertonut mikä sinulle tuli.” James pysyi lujana ja tiesin, ettei minulla olisi muuta vaihtoehtoa kuin kertoa.
“Aamulla siellä pöydässä”, aloitin itkien, “Minä satutin sinua todella pahasti-”
“Et sinä”, James sanoi, mutta hän oli kääntänyt kuitenkin kasvonsa poispäin.
“Kuuntele. Tiedän, että satutin sinua. Eikä ollut oikein, että yritit nauraa ja olla kuin mitään ei olisi sattunut vaikka sydämesi varmasti oli halkeamaisillaan. Sinä vain nauroit vaikka kannoit tuskaa sisälläsi. En ymmärrä, mikset voinut vain antaa kyyneleiden tulla, huutaa ja raivota minulle, sillä se todella olisi ollut oikein. Miksi?” Kysyin itkien. Kyyneleni vain purkautuivat, enkä saanut niitä hallittua.
“Usko jo, sinä et-” James aloitti mutta keskeytin hänet:
“James, minä satutin sinua, ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää! Helvetti minä olen ollut tyhmä, James. Minä RAKASTAN sinua!” Huusin kyynelteni seasta ja painoin huuleni suoraan hänen huulilleen, ehkä hieman liian rajusti, mutten voinut mitään.
Sade ja myrsky riehuivat ympärillämme, mutta me emme edes huomanneet sitä. James tuoksui todella hyvälle, ja hiuksistamme valui vettä, mutta mikään ei pystynyt keskeyttämään sitä suudelmaa, joka syveni koko ajan. James painautui paremmin minua vasten ja tiesin, että hän rakasti minua. Hän antoi jokaisen sisälleen patoamansa päivän, kuukauden ja vuoden jona rakasti minua vapautua suudelmassamme. Ja minä todella rakastin häntä.
Siitä sateisesta illasta lähtien tiesin, että joka ikinen elämäni päivä tulisi kuulumaan hänelle.
Ikuisesti.
-
Sieltä se kauan odotettu ensisuudelma tuli. Koko luku oli ihana.
Varsinkin nuo juhlat. James tosissaan vaikutti siltä että se loukkaantui kun Lily sanoi että rakastaa jotakin, James ei tainnut tajuta, että se oli juuri James jota Lily rakasti.
Loppu oli todella ihana, mielikuva pysyy aivan varmasti päässäni. Mielestäni ficci voisi loppua tähän, ellei sinulla ole jotain parempaa jatkoa...
Kiitos kuitenkin,
rakkaudella
HarryPotterFan4Ever
-
Koko luku oli ihana ja aivan kuten HarryPotterFan4Ever sanoi tulihan sieltä se odotettu ensisuudelma. Edelleen pidän Dorasta ja Remuksesta paljon. Sirius ja Jessykin olivat oikein suloisia. Ja Alice ja Frank olivat... minun järkevämpi puoli on lähtenyt lomalle enkä enään keksi adjektiiveja...
Vaikka en James/Lily parituksesta niin paljon tykkää niin tässä se toimi...
Muutama virhe osui silmämän, mutta en ala niitä nyt etsiä tähän. Ehkä myöhemmin.
Mielestäni ficci voisi loppua tähän, ellei sinulla ole jotain parempaa jatkoa...
Samaa mieltä olen..
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
HarryPotterFan4Ever ja tutti frutti:
Kiitos oikein paljon kommenteistanne, olen iloinen jos piditte :D
ficin todellakin on tarkoitus loppua tähän, mitään jatkoa en ole kaavaillut.
Aloin jo uutta ideaakin kehittelemään, tosin eri parituksella tällä kertaa.
Kiittäen vielä kerran teitä sydämestäni,
Kika
-
Sori, sori, sori...
Anteeks et oon taas vähän myöhässä vastaukseni kanssa!
Pari mogaa löysin, mut ei ne mun maailmaa kaatanut:
Jessyhän oli ollut hakemassa omaansa Siriuksen kanssa.
Varmaan: ...Jessy hän oli...
Minä vietin oleskeluhuoneessa jutellen muiden rockelikkotyttöjen kanssa
...Rohkelikkotyttöjen kanssa...
ja Seurasin Siriusta tarvehuoneeseen.
Seurasin = pienellä (seurasin).
jääneet tyttöjen kanssa pelaamaan jotain outoa peliä kelmien kanssa.
Toi on mun mielestä vähän oudosti kirjotettu.
Ite kirjottaisin vaikka: jääneet tyttöjen kanssa pelaamaan jotain outoa peliä, minkä kelmit opettivat.
Tai: jääneet tyttöjen kanssa pelaamaan jotain outo peliä, mitä kelmitkin pelasivat.
Aloin selvittämään Sotkua, kun huomasin Remuksen astelevan erään koristekasan takaa.
Sotkua = pienellä (sotkua).
Mut noi nyt vaan pisti silmään. Tää tarina oli kummiskin täydellinen!
Oikeesti! Vihdoin Lily ja James sai ensisuudelmaan toisilleen.
Sit toi Alice/Frank kohtaus oli upeesti kirjotettu!
Aiks söpöö...
Mull oli 3 lempi kohtaa: (kerron ne sekalaisessa järkässä)
I:Olin kiljaissut säikähdyksestä, ja sain tuntea häpeällisesti varmasti jokaisen rohkelikon silmät selässäni. Ainakin Alice ja Jessy virnuilivat ilkeästi.
II:“IÄÄKK!” Kirkaisin, sillä olin saada sydänkohtauksen.
“Hitto“, Kuulin Siriuksen valittavan noustessaan ulos.
“Ei onnistunut tällä kertaa, anturajalkasein”, James haukotteli suoristautuessaan jaloilleen.
“Mitä helvettiä te siellä teitte?” Jessy rääkyi.
“Kunhan ajattelimme yllättää teidät”, Sirius virnisti.
“No siinä te todella onnistuitte”, marisin. Sydän tykytti yhä todella lujaa.
“Anteeksi, Lily. Sirius pakotti”, James pahoitteli.
III:“James, minä satutin sinua, ei voi olla niin vaikeaa ymmärtää! Helvetti minä olen ollut tyhmä, James. Minä RAKASTAN sinua!” Huusin kyynelteni seasta ja painoin huuleni suoraan hänen huulilleen, ehkä hieman liian rajusti, mutten voinut mitään.
Noi on niin parhaat kohdat!
I: Se tykkää, se ei tykkää, se tykkää, se ei tykkää... *rallataa innoissaan*
II:Vähän läppä! Mitäköhän ne siellä laatikossa teki?
III:Toi on niin ihana! Ja mikä parasta: Se on Dramaattinen! *draama kuningatar valloillaan*
Mut nyt en ehi kirjottaa enempää...
Pitää mennä nukkumaan...(ainakin pois koneelta)
Mä en tykännyt sen ficistäs!
MÄ RAKASTIN SITÄ! (toivottavasti James ei kuullut ja käsittänyt väärin) :P
Bööö kiittä runsaiden (onnen?) kyynelten kanssa, Kikaa ja Maailma on meidän.
Ps. on turha varmaan kertoo, et haluun JATKOA!
-
Kiitos kommentistasi, bööö <3
Kiitos kun etsit virheet, ja se viimeinen lempikohtasi oli myös minun
lempikohtani. ;) Eihän se mitäänvaikka James kuulikin,
rakastakaamme yhdessä häntä! :D
Jatkoa en enää kirjoita, syvästi pyydän anteeksi, kiitos että olisit
kuitenkin halunnut sitä vielä ;D
Rakkaudella Kika
-
Täh?
Eiks tähän tuu enään jatkoa?
Voi, voi, voi,voi...
Mitäs minä nyt teen?!?
Ei minulla ole muuta elämää kuin tämä!!!
Jos et aloita uutta ficiä...
Bööö
Ps. Jos jatkoa ei tule, niin sinuna laittaisin ton vikan osan loppuun; "LOPPU!"...
-
Jos et sitte laita jatkoa niin ainakin toivoisin jonkinlaista epilogia...*vink vink*
ja luulenpa etten ole ainoa joka suree tämän loppumista. Siispä epilogi.
Toivottavasti aloitat uuden ficin
Kiitän nyt vielä kerran<3 Kerrassaan ihana ficci :-*
HarryPotterFan4Ever
-
Böö ja HarryPotterFan4Ever: Kiitos paljon kommenteistanne.
Kirjoitin sitten lyhyen epilogin, toivon sydämestäni että kelpaa. Olkaa hyvät!
Epilogi
“Siitä sateisesta illasta on nyt kulunut jo jonkin aikaa. Se muutti elämäni täysin. En ole ikinä ennen saanut tuntea sellaista lämpöä sisälläni. Tuntea jonkun todella välittävän ja kulkevan vierelläni. Nytkin, kun koulut ovat jo loppuneet, saamme vain kulkea iltapäivisin käsi kädessä ja katsella maailman menoa.
Vaikka meillä kummallakin on oma työmme, emme ikinä unohda antaa aikaa toisillemme. Joka ikinen päivä saan painaa suudelman rakastamani miehen huulille. Joka ikinen päivä saan tuntea hänen vastaavan siihen. Vaikka päivät vaihtuivat, rakkaus toisiamme kohtaan ei ikinä muutu.
Välillä minä itken pelkästä onnesta. En ymmärrä, miten jonkun toisen ihmisen olemassaolo saattaa vaikuttaa niin paljon elämääni, muuttaa sitä niin paljon paremmaksi. Nytkin, rakkaat häävieraamme, saan vain itsekkäästi todeta, että maailma todella on vain meidän kahden.”
Lopetin hääpuheeni, ja James painoi huulensa huulilleni. Miehen silmistä loisti onni, ja pieni kyynel karkasi silmäkulmastani katsoessani sulhastani. Häävieraat huokaisivat yhdestä suusta, ja minä tunsin olevani maailman onnellisin. Mikään ei voisi erottaa meitä, ei edes kuolema.
-
Huoh! *minäkin huokailen hääviareiden kanssa...*
Olipas söpö!
Toi oli lyhyt, mut tost sai hyvän käsityksen mihin maailma on menossa... xD
Tosi paljon kiitäen kaikesta mitä oot kirjottanut ja kaiken lisäksi viel omistanut mulle!!!
"Itken yksikseni kunnes pelastat päiväni,
Se on surullista, mutta kauneimmankin sadun on joskus loputtava"
Oot ihana, mut uuden ficin kirjottaminen ei ainakaan vähentäis sun hyvyyttäs. *läpäs äikän kympillä?*
Bööö kiittää runsaiden (onnen?) kyynelten kanssa, Kikaa ja Maailma on meidän!!!
-
Bööö: kiitos ihanasta kommentistasi, todella rakastin sitä pikkukohtaa keskellä viestiäsi <3
Rakkaudella Kika
-
Huoh! *minäkin huokailen hääviareiden kanssa...*
Kyllä.
Epilogi oli lyhyt, mutta ytimekäs, näin virallisesti sanottu.
Aina ei tarvitse olla jotain pitkää, että se olisi kaunista. Tämä oli täydellinen juuri näin.
Ihana lopetus ihanaan ficciin.
Tutti frutti kiittää ja kumartaa upeasta lukukokemuksesta.
-
Ihana epilogi. :-*<3
Vaikka se olikin lyhyt se ei ollenkaan haittaa. Tuo oli juuri noin aivan mahtava!
Tuo oli kyllä paras mahdollinen lopetus mitä ficcisi voi saada ja nimikin kävi nyt selväksi :)
Kiitos kerrassaan iihanasta ficistä, sanon vain vielä kerran, että rakastan tätä :-*<3
Kiitos<3,
HarryPotterFan4Ever
-
tutti frutti ja HarryPotterFan4Ever: Kiitos
todella paljon ihanista kommenteistanne <3 Lupaan
sitten joskus taas yrittää kelmificiä, kunhan saan ensin
kaiken muun pois tieltä.
Kiitos vielä kerran kun luitte <3
Kika