Kirjoittaja: Aassi
Ikäraja: S
Genre: Angst
A/N: Hööm… En osaa nyt yhtään tuoda asiaani julki… Halusin kirjoittaa tekstin, josta kuvastuu läheisen menettäminen ja siihen kuuluvat erilaiset tunteet. Tämä teksti heijastaa omaa menetystäni ja tunnekirjoani, kun alkuvuodesta menetin rakkaan isovanhempani.
” Where are you now?”
En koskaan päästä irti. Takerrun sinuun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, yritän saada sinut jäämään luokseni. En halua päästää irti ja tuntea tyhjyyttä. Haluan sinun pysyvän vierelläni, opastavan minua ja auttavan elämässäni. Haluan kuulla äänesi, kun astut sisään ovesta.
” Will I find you again?
Mikään voima tässä maailmassa ei saa minua irrottamaan. Tiukennan vain otettani ja painan kasvoni. Et saa mennä, et saa. Et saa jättää minua yksin, et voi lähteä hyvästelemättä. Et vaan voi. Sinun pitää tulla takaisin luokseni, halata minua ja hyvästellä. Sinä et voi vain lähteä ilman hyvästejä. Et voi kadota elämästäni noin, et voi kadota pimeyteen. Et saa jättää minua etsimään sinua, sillä etsin sinua elämäni loppuun asti. Kahlaan pimeydessä ja hapuilen sormillani sinua.
” Why did you go? I had to stay”
Jätit minut. Heitit kuin roskan maahan, et edes kääntynyt katsomaan, että näkikö joku roskaamisesi. Kävelit vain pois, etkä kuullut huutojani. Et nähnyt ahdinkoani, kun katsoin sinua anelevasti, pyysin sinua palaamaan. Anelin ja itkin, en halunnut taivaltaa yksin. Olit petturi. Jätit minut anelemaan ja kuihtumaan omaan suruuni. En voi antaa sitä anteeksi. Aiheutit tuskaa, surua ja vihaa. Petit minut ja koko perheesi
“Now I'm reaching for you”
Näen sinut kaikkialla. Valvotat minua yöllä ja kun viimein nukahdan, tulet painajaisiini. Et jätä minua rauhaan, vaikka olet jo poissa. Muistutat minua joka hetki, joka sekunti olemassaolosi puuttumisesta. En kestä sitä, en kestä muistaa, että olet poissa. Olen kuolemassa suruuni, eikä kukaan voi auttaa minua. Tuska on liian kova, jotta jaksaisin yrittää, se viiltää liian syvältä. En jaksa taistella vastaan. Vajoan yhä syvemmälle pimeyteen ja uskon, kun se kuiskailee pitävänsä minusta huolta. Se mässäilee tuskallani, leikkii hauraalla mielelläni. Olen sisältä kuollut, ulkoa kuihtunut. Tämä maailma on tyhjä ja merkitsemätön. Kaikki on poissa, jossain ulottumattomissani.
“Will you wait?”
Odota minua. Ole minua vastassa, kun poistun täältä. Ota minut vastaan avosylin ja kerro ne kaikki sanat, jotka jäi sanomatta. Syleile minua, suutele otsaani ja kuiskaa korvaani lohdullisia sanoja. Saata minut taivaan porteista sisään ja ole vierelläni kun rauha täyttää minut. Täytä sydämeni taas ja puhalla ilmaa keuhkoihini. Pakota minut elämään. Sillä ilman sinua, en täällä maailmassa kykene elämään. Kuihdun silmissä, olen valmistautunut lähtööni. Olen valmis tapaamaan taas sinut.
“Will I see you again?”
Nouset ylös lattialta ja sinusta huokuu voima ja rohkeus. Katsot minua hymyillen ja vilkutat. Et sano mitään, seisot vain siinä. Olet kuin enkeli, jonka ylle laskeutui silkkinen puhtaus ja rauha. Sotatantereiden ylväs jylinä kuului jykevänä fanfaarina ympärillämme. Kunnianlaukaukset halkoivat ilmaa, kun maa ja taivas teki sinulle kunniaa. Hymyilit, kun näit ystäväsi. Sinua tultiin hakemaan, kaikki iloitsivat. Vaimosi käveli vaaleassa iltapuvussaan vailla huolia luoksesi ja kietoi kätensä ympärillesi. Halauksen jälkeen molemmat käännytte minua kohden. Kasvoillanne on onnellinen ja rauhaisa hymy. Silmissänne tuikkii ilo, kun sanotte samaan aikaan jotain. Ääni ei kantaudu luokseni, enkä ehdi kysyä tarkennusta. Vilkutatte minulle ja käännytte. Kävelette ystävienne saattelemana valoon, jätätte minut yksin. Jätätte minulle kuitenkin jotain. Valkea lakana laskeutuu lohdullisesti harteilleni ja rutistaa minut otteeseensa. Rauha ja toivo täyttää minut, kun katson ääriviivojenne katoamista. Äänet kaikkoavat ja hiljaisuus ottaa vallan. Hetkeä ennen, kuin viimeinen valon säde katoaa, lämmin aalto pyyhkäisee ylitseni. Lempeän soinnukas ääni tavoittaa minut ja kertoo minulle teidän sananne. Viimeiset sanat.
”Hyvästi rakkaamme.”