Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Secu - 13.04.2017 00:55:44
-
Nimi: Kolminaisuuden neljäs osa
Kirjoittaja: Secu
Fandomit: Dracula Untold & Hobitti
Hahmot: Bard, prinssi Vlad, Ingeras
Genre: fantasia, angst, draama
Ikäraja: S
Haasteet: Crossover IV (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=42312.msg832567#msg832567): Dracula Untold & Hobitti
Otsikoinnin iloja (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=44221.msg835606#msg835606): numero-otsikko
Spurttiraapale IV (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=42387.0): kierros 9, 15/2017 (10.-16.4), keskiviikko
Väripaletti (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=43207.0): valkoinen
Vastuuvapaus: Universal Pictures, Peter Jackson, J. R. R. Tolkien
A/N: Minua kiinnosti liikaa ajatus, että Bardilla ja Vladilla on sama näyttelijä, ja tämä oli tulos.
Lukuiloa!
”Vie tämä isällesi”, jousimies oli kuiskannut ojentaessaan valkoiseen kankaaseen käärittyä leipää. Nyt se murentui puoliksi, jakaantui prinssille ja tämän pojalle Ingerakselle, yhdisti erkautumalla kaksi eksynyttä.
”Kiitos. Sinusta tulee jonain päivänä hyvä johtaja. Ajattelet muita ennen itseäsi.” Muistojen haikeat kaiut kuiskivat samoja lauseita jousimiehen korvien takana, kaukaisessa hetkessä.
Vuosia sitten nuori prinssi oli löytynyt surkeuden syleilystä pimeys hartiallaan. Pöydältä oli valahtanut lattialle Ingeraksen leikeissä pienillä rei’illä lävistetty pergamentti. Jousimies oli kohottanut sen kasvojensa tasalle ja huomannut epäsymmetrisen kuvionkaltaisen muodostuvan takan kajossa, kertoi näkemästään. Pergamentin haavoista pilkahteli valkeaa, syntyi jotain kaunista. Silloin prinssi nousi ja lausui samat sanat kuin Ingerakselle. Hän oli sittemmin kohonnut jousiampujien johtajaksi.
Prinssi ajatteli nähtävästi olevansa pelkkää tummaa, vähäisetkin valkeuden rippeet olivat varisseet viime päivinä kasvavassa pahuudessa menneeseen. Jousimies näki tämän samalla tavalla kuin kappelin seinät, joille kynttilöiden liekkien kajastukset loivat sekoituksen kellertävän harmahtavia sävyjä. Mustemaiset varjot jahtasivat toisiaan, vaaleita valolaikkuja hohkasi siellä täällä. Jokaisessa oli valkoista, puhdasta ja hyvää. Prinssissäkin, edelleen. Ei kenties kaikkien mielestä, mutta hänen mielipiteensä huomioitiin, kunnioitettiin, hyväksyttiin, sanatta.
Käsi laskeutui keskustelun tahdissa hänen sydämensä päälle. Niin, siellä oli Ingeras.
Täältä löytyi rakas puoliso, Mirena. Heti alapuolelta keskemmältä, sydämen alareunasta, omasta kulmauksestaan varmistamassa lyöntien tasaisuuden, jatkuvuuden, poika oli siihen vielä turhan nuori, oleminenkin riitti, tyhjiön täyttäminen. Tuossa kohdassa seisoi kansa tukemassa, pitelemässä vasenta rintaa vahvana, voiman merkkinä.
Suukko painautui ruhtinaan pojan otsalle. Siinä oli hän, kuvitteellisten huulten kostean jäljen kohdalla, karheiden sormiensa alla hiusten ja otsan rajalla. Järjen puolella, uskomassa ja neuvomassa, luottamassa, ja hän oli siltikin vain kolminaisuuden neljäs osa, erityinen, mutta erillinen.