Kirjoittaja: Auro
Ikäraja: K11
Tyyli: draama, slice of life
Hahmot: Juuse & co; Juuse/Daniel
A/N: oon kokenut jonkinlaista omituista etäisyyttä Juuseen ja järkeilin, että se johtuu siitä, että vaikka DaniJuuse on ollut minun elämässä aika kauan, suurin osa ajasta on mennyt siinä, että oon kirjoittanut pelkästään Danin näkökulmasta. Juuseen tarttuminen on aina vähän hankalaa, joten lähinnä nyt avaan sitä itelleni. :--D Aikajanallisesti nämä hyppii, joten kannattaa tsekata täältä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=17947.msg845671#msg845671) jos haluaa pysyä kartalla missä mennään ja mitä milloinkin tapahtuu koko versen kannalta.
Ensimmäinen ei spoilaa Purkukiekkoa. (Otsake Idan ja Kallen kappaleesta Planeetat, joka kokonaisuudessaan on niiiiin DaniJuuse-piisi)
Planeetatkin kääntyy meihin päin
1.
2010
Sataa lunta. Juuse istuu äitiään vastapäätä keittiössä. Äidillä on kannettava tietokone auki edessään, lukulasit kasvoillaan. Kahvinkeitin porisee toista pannullista sille aamulle ja Juuse tietää äidin lukevan Helsingin Sanomien nettipainosta, silmälasien linsseistä heijastuu vaalea näyttö ja vilkkaasti liikkuvat silmät paljastavat sen.
Juusen kropassa on jännitystä ja päässä surisee. Jännittää, mutta hän on edellisiltana päättänyt puhua heti aamulla, nostaa kissan pöydälle ja niin edelleen.
“Kuule”, Juuse aloittaa, mutta äiti nostaa kätensä ja keskeyttää hänet eleellään, lukee asiansa loppuun ja nostaa sitten katseensa tietokoneen yli Juuseen.
Juuse jatkaa: “Oon vähän miettinyt että jos muuttaisin.”
“Jaa”, äiti vastaa, se ei paljon ajatuksesta hätkähdä.
“Niin, että jos muuttaisin Suomeen.”
Nyt äiti kuuntelee oikeasti. Se ottaa lasit kasvoiltaan, otsa rypistyy.
“Okei”, se sanoo hitaasti. Se ei kuitenkaan jatka siitä mihinkään suuntaan, se odottaa selitystä.
Juuse puree itseään kieleen yrittäessään asettaa sanoja oikeisiin järjestyksiin. Hän on harjoitellut puheen siitä, kuinka Suomessa on paremmat mahdollisuudet jatkaa kouluja ja kun Juulialle ja Iljalle on tulossa vauva, Juuse haluaa olla hoitamassa enontehtäviä samalla mantereella. Hänellä on oikeita syitä, mutta se tuntuvat tekosyiltä, kun äiti ei sano mitään, katsoo vain.
“Oon miettinyt tätä jostain syksystä asti”, Juuse sanoo, kiirehtii. Äiti kohottaa kulmiaan ja Juuse tietää, että se laskee yksi plus yksi.
Juuse melkein kieltää kaiken jo ennen kuin mitään sanotaan.
“Ja kuinka paljon sillä sun brittipojalla on osuutta asiaan?” äiti kysyy. Sen ääni on teennäisen rauhallinen ja Juusen sisuskaluja kiertää syyllisyys ja häpeä ja vitun vitun vittu.
“Ei paljoa”, Juuse pusertaa ulos. Äiti laskee kannettavasta näytön alas niin, ettei heidän välillään pöydällä ole enää mitään. Sitten äiti nousee, se menee kahvinkeittimelle, tulee sen kanssa takaisin pöydän ääreen ja kaataa kysymättä Juusenkin kuppiin. Juuse tuijottaa mukiinsa, se on jouluinen muumimuki, joka on jäänyt Juulialta.
“Selvä”, äiti sanoo. “Puhu.”
Juuse juo ensin.
“Ehkä mä tarviin jotain muuta”, hän sanoo ja tietää vähättelevänsä. Kaikki hänessä huutaa jotain muuta, pois pois pois sieltä, kun kaikissa tienviitoissa ja mainostauluissa tuntuu lukevan Benjamin Hall. Ja äidin ilmeestä päätellen, se tietää.
“Ja Suomessa on helpompi opiskella”, Juuse jatkaa, yrittää vakuutella enemmän itseään.
“Totta”, äiti vastaa, se makustelee asiaa hetken. “Tietenkin sä teet niin kuin parhaaksi näet. Mutta me isäs kanssa ei voida lähteä niin kauan, kun molemmilla on työt täällä.”
“Joo, tiiän”, Juuse sanoo. Siitä on puhuttu jo silloin, kun Juulia muutti Iljan perässä takaisin Suomeen pari vuotta sitten. Ja vaikka matkustamiseen tottuu, valtameri välissä on iso.
“Ja aika surullistahan se on, että meidän molemmat lapset on kaukana”, äiti jatkaa. “Mutta etköhän sä, iso mies, tiedä itse mikä on sulle parasta.”
Juuse hengähtää, yllättävän helpottuneesti.
“Niin tiiän”, hän sanoo. Äiti hymyilee, hörppää kahviaan ja avaa tietokoneen taas. Asia loppuun käsitelty siltä erää. Juuse rentouttaa kireät hartiansa ja hengittää vapaammin.